Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Sivallus CCVIII

Mahtavat jihadissa kuolleet sankarit hämmästyä, kun taivaassa odottaakin tosiaan ne 72 neitsyttä. Olettaen että kyseessä ovat suomalaiset vanhapiikatädit.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Sekopäistä logiikkaa

Ironmistress kirjoitti pari päivää sitten sekopäisen peikon logiikasta ja pyysi vihjeitä, kuinka toimia sellaisen kohdatessaan. Ryhdyin kirjoittamaan vastinetta, mutta siitä paisuikin oma blogitekstinsä.

Sekopäisen peikon logiikka tarkoittaa esitystä, joka on niin pahasti metsässä, että siinä ei ole edes mitään tarttumapintaa. Toisin sanoen se on niin pahasti pielessä, että se ei ole edes väärin.

Sekopäiseen logiikkaan vastatakseen täytyy ensin selvittää, miksi sen esittäjä toimii sekopäisesti. Vastaus on näet riippuvainen siitä syystä, mistä sekopäisyys aiheutuu. Vaihtoehtoja on neljä.

1. Esittäjällä on vilpitön pyrkimys oikeaan ratkaisuun, mutta hänellä on puutteelliset tiedot esittämänsä asian ymmärtämiseen

Periaatteessa tällaisen logiikan virheellisyys on helppo korjata: annetaan riittävät perustiedot. Esimerkkianekdootti kertoo sadan vuoden takaisesta nyrkkeilyn maailmanmestari Stanley Ketchelistä. Manageri oli selittänyt Ketchelille, kuinka kaikki elolliset ovat kehittyneet evoluution ansiosta. Ketchel oli kovasti vaikuttunut ja jäi tuntikausiksi tuijottamaan kultakalamaljaa. Lopulta hän pomppasi kyllästyneenä ylös ja huusi: Se evoluutio on pelkkää soopaa! Minä olen seurannut noita kaloja yhdeksän tuntia, eivätkä ne ole muuttuneet tippaakaan!.
Tässä voidaan havaita Ketchelin tietojen olleen puuteelliset. Hän ei ole vielä tajunnut evoluution perusperiaatteita, vaan yrittänyt loikata liian ison harppauksen kerralla. Eihän vika ole siinä, että asiaa ei ole ymmärretty, vaan siinä että sen ymmärtämiseen tarvittavia perustietoja ei ole ymmärretty.
Toimintamalli on selvä: palataan taaksepäin sille tasolle, josta puutteellisuus alkaa ja kuljetaan vähitellen loppuun asti. Ongelmia voi tulla vastaan kaksi: ajanpuute ja vastaanottajan kyky omaksua riittävä tietomäärä. Nämä ovat ongelmia lähinnä matemaattis-luonnontieteellisissä ongelmissa, koska ei differentiaaliyhtälön ratkaisemista vaativaa ongelmaa pysty selvittämään ellei ole ensin opiskellut paria vuotta derivointia ja integrointia.

2. Esittäjällä on vilpitön pyrkimys oikeaan ratkaisuun, mutta hänellä on virheelliset tiedot esittämästään asiasta
Vanha sanonta toteaa, että tyhmä pää ei ole tyhjä, vaan se on täynnä roskaa. Siksi virheellisten käsitysten oikaiseminen on vaikeaa, ensin pitää mättää roska pois jotta tieto mahtuisi sisään. Muistan teinipoikana työpaikalla paria vuotta vanhemman kaverin väittäneen kivenkovaan, että käärmeet ovat selkärangattomia. Ei uskonut millään, kun väitin toisin. Hyväksyi kyllä, että sisiliskolla on selkäranka, koska sillä on jalat. Yritin siitä vetää sitten vaskitsan kautta käärmeeseen, mutta tyypin usko loppui sisiliskon ja vaskitsan väliin. Logiikka oli raajoissa: koska käärme matelee, se ei tarvitse selkärankaa.
Tämä tapaus eroaa edellisestä siinä, että virheellisen logiikan esittäjällä on riittävät perustiedot, mutta itse asiasta hänelle on jostain syystä tullut väärä käsitys. Virheen oikaisemiseen kuluu siis lyhyempi aika, koska riittää perustella oikea käsitys riittävän hyvin menemättä perustietoihin. Periaattessa. Käytännössä törmätään usein ihmisten jääräpäiseen taipumukseen pitää kiinni virheellisiksi osoitetuista käsityksistä, koska väärässä olemisen myöntäminen on raskasta.

3. Esittäjällä on jokin agenda, jota hän ajaa tosiasioista välittämättä tarvittaessa sekopäisen peikon logiikalla, jos muu ei auta
Neuvostoliitto-vainaan aikana oli tapana sanoa, että kristitty ja kommunisti eroavat toisistaan siinä, että kristitty uskoo vaikka ei näe, kun taas kommunisti uskoo vaikka näkee. Kristityn ja kommunistin yhtäläisyys taas on siinä, että kummankaan ideologiaa vastaan on turha käydä väittelemään järkevin argumentein.
Tämä tapaus on edellisen kaltainen siinä, että oikean tiedon antamisen jälkeen vastaanottaja ei halua sitä omaksua. Ero on siinä, että edellisessä tapauksessa piti niellä vain oma ylpeys, kun taas tässä nielaistavana on kokonainen ideologia. Mikäli jälkimmäinen mahtuisi kurkusta alas, tapaus (3) palautuisi tapaukseksi (2).
Jos ja kun tapaus ei palaudu kakkosvaihtoehtoon, niin sekopäisen peikon logiikan esittäjään on turha edes yrittää vaikuttaa. Oma aika menee hukkaan ja ainoa hyöty on, jos kyseinen henkilö saadaan edes sen aikaa pidettyä poissa pahanteosta.

4. Tilanne on sama kuin kolmosvaihtoehdossa, mutta paikalla on yleisöä
Tässä tilanteessa on tajuttava, että vastapuoleen ei voi vaikuttaa, on vaikutettava vain muihin läsnäolijoihin. Tähän taas on monta tietä ja oikean valinta on riippuvainen kuulijakunnasta. Kaikille vaihtoehdoille on kuitenkin yhteistä se, että vastustajalle ei anneta tilaa, ts. hänen väitteisiinsä ei oteta kantaa:
a) Osoita vastustamattomasti, että oma kantasi on oikeassa. Kannattaa käyttää silloin, kun kuulijakunta ei tunne asiaa, mutta koostuu kuitenkin keskitasoa älykkäämmistä ihmisistä.
b) Passiivinen puolustus eli anna peikon puhua. Kannattaa käyttää, jos kuulijakunta tuntee asian edes välttävästi ja on keskitasoa fiksumpaa. Tällöin he näkevät itsekin, että peikolla ei ole kaikki muumit laaksossa, jolloin peikko tulee samalla komprementtoineeksi viiteryhmänsä hämmästyttävällä tehokkuudella - mikäs sen parempaa.
c) Aktiivinen hyökkäys eli esitetään kysymyksiä, joihin täysin epäloogisesti vastaamalla peikko tulee paljastaneeksi todellisen tietämättömyytensä. Käytetään silloin, kun kuulijakunta koostuu damiaisista, jotka tietävät kuitenkin jotakin asiasta.
d) Peilikuva eli vedetään överiksi. Käännetään peikon lausunnot metaforiksi, jotka kuulijakunta ymmärtää älyttömiksi ja samaistaa peikon lausuntoihin. Käytetään, jos kuulijakunta koostuu asiaa tuntemattomista damiaisista. Tai sitten peikon aatetovereista - heihin ei voi järjellä vaikuttaa, mutta yliampuvuus saa ehkä epäilemään jotakin.
Kuulijakunnasta riippuen voi käyttää strategioista vain yhtä tai jotain sopivaa yhdistelmää. Esimerkkinä Mikko Laaksosen tukala tilanne vaalikamppailun aikana. Demari Laaksoselle huudettiin yhtäkkiä kuulijakunnasta väite, jonka mukaan hän oli sota-aikana SS-miehenä. Tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta läheltä liippasi, sillä mies oli värväytynyt aivan sodan lopussa Lapissa peräytyviin Wehrmachtin joukkoihin. Laaksonen kuunteli hetken aikaa (vaihtoehto b), kokosi ajatuksensa ja totesi sitten, että itse asiassa hän ei ollut ainoastaan SS-mies vaan SS-upseeri ja vain sodan nopea loppuminen esti hänen huikean nousunsa SS-kenraaliksi (vaihtoehto d). Sitten hän veti henkeä ja totesi, että hän oli sodan lopussa 16-vuotias (vaihtoehto a) ja tiedusteli, kuinka hän olisi voinut olla SS-joukoissa jotka kotiutettiin Suomeen jo kauan ennen sodan loppua (vaihtoehto c).

Yhteenvetona voi siis todeta, että mikäli kohtaa sekopäisen peikon logiikkaa, on ensimmäisenä selvitettävä onko kyseessä ideologinen (3 ja 4) vai ei-ideologinen (1 ja 2) tilanne. Mikäli kyseessä on ideologinen tilanne, on keskityttävä virheellisen käsityksen leviämisen estämiseen, koska peikkoon itseensä vaikuttaminen on yleensä mahdotonta. Tämän tilanteen varalta opastuksena vielä yleisimmät vihervasemmistolaisten sekopäisen peikon logiikassa käyttämät argumentointivirheet ja yleensä käyttökelpoisin vastaiskutapa:

Kaksi väärää tuottaa yhden oikean:
Peikko: Kehitysapua on lisättävä, koska siirtomaavallat ovat syyllisiä Afrikan ongelmiin.
Vastaisku: Tutkimukset ovat osoittaneet, että kehitysapua vastaanottavat maat kehittyvät muita hitaammin. (Osoitetaan vaatimus vääräksi.)

Itsestä yleistäminen:
Peikko: Yksityisautoilu on kiellettävä, minäkin tulen hyvin toimeen ilman autoa.
Vastaisku: Kuten kuka tahansa muukin Helsingin ydinkeskustassa asuva sinkku. (Osoitetaan henkilö poikkeustapaukseksi.)

Argumentum ad nauseam:
Peikko: Maahanmuuttajat ovat voimavara. Suomessa on vähän maahanmuuttajia. Maahanmuutto on väistämätöntä. Suomi ei tule toimeen ilman maahanmuuttoa.
Vastaisku: Ei tulekaan ilman oikeanlaista maahanmuuttoa. Tietyt sensuroitu maahanmuuttajaryhmät syyllistyvät moninkertaisiin rikoslukuihin, elävät suurelta osin sosiaalitukien varassa, työllistyvät harvoin ja silloinkin yleensä oman kielensä tulkeiksi tai kulttuuriinsa liittyviin tehtäviin, joille ei olisi mitään tarvetta ilman kyseistä ryhmää. (Osoitetaan peikon käyttämät käsitteet epämääräisiksi ja vaaditaan tarkempaa informaatiota.)
Edellisen lähisukulainen on Sanahelinä, jossa ei ole niin paljon toistoa.

Moralistinen virhepäätelmä:
Peikko: Islam on pohjimmiltaan suvaitsevainen uskonto.
Vastaisku: Älä katso mitä suu sanoo, katso mitä kädet tekevät. Olisi hienoa, jos näin olisi, mutta katsopa kristittyjen asemaa muslimimaissa - juutalaisista puhumattakaan. (Osoitetaan, että toiveajattelu ja realismi ovat kaksi eri asiaa.)

Kytkykauppavirhe:
Peikko: Natsit olivat kansallismielisiä, sinä olet isänmaallinen joten olet natsi.
Vastaisku: Kansallismielisyyttä oli jo kauan ennen natseja. Näin ollen kansallismielisen ei tarvitse olla natsi. (Osoitetaan, että implikaatio toimii vain toiseen suuntaan.)
Samankaltainen on Syyn ja seurauksen sotkeminen eli non sequitur.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Välihuomautus 22: MEP Mitro

Europarlamentaarikko Mitro Repo on joutunut ahdistelusyytösten kohteeksi. Ei, hän ei ole raiskannut ketään eikä ilmeisesti edes ollut sillai, ortodoksipappi kun on. Sen sijaan häntä syytetään kaksimielisyyksistä ja sopimattomista lähentelyistä.

Tarkastellaanpa tilannetta. Meillä on kolme muuttujaa:
a) mies on kiinnostunut naisesta siinä mielessä tai sitten ei
b) nainen on kiinnostunut miehestä siinä mielessä tai sitten ei
c) mies esiintyy kaksimielisesti joko puheillaan ja/tai teoillaan.

Näitä muuttujia varioimalla saadaan kahdeksan vaihtoehtoa, joilla on erilaisia seurauksia:
1) Mies on kiinnostunut, nainen on kiinnostunut, mies esiintyy kaksimielisesti
2) Mies on kiinnostunut, nainen on kiinnostunut, mies ei esiinny kaksimielisesti
3) Mies on kiinnostunut, nainen ei ole kiinnostunut, mies esiintyy kaksimielisesti
4) Mies on kiinnostunut, nainen ei ole kiinnostunut, mies ei esiinny kaksimielisesti
5) Mies ei ole kiinnostunut, nainen on kiinnostunut, mies esiintyy kaksimielisesti
6) Mies ei ole kiinnostunut, nainen on kiinnostunut, mies ei esiinny kaksimielisesti
7) Mies ei ole kiinnostunut, nainen ei ole kiinnostunut, mies esiintyy kaksimielisesti
8) Mies ei ole kiinnostunut, nainen ei ole kiinnostunut, mies ei esiinny kaksimielisesti.

Vaihtoehdot, joissa ei yleensä tapahdu mitään ovat (2), (4) ja (8).
Vaihtoehto, jossa pariskunta päätyy muhinoimaan on (1).
Vaihtoehto, jossa nainen paheksuu miehen nössöyttä on (6).
Vaihtoehdot, joissa saattaa seurata syyte seksuaalisesta häirinnästä ovat (3), (5) ja (7).

Viimeisen tapauksen vaihtoehdot tuhoisuusjärjestyksessä ovat (3), (7) ja (5). Näistä vaihtoehdoista Mitro Revon tapauksessa voitaneen sulkea (3) pois, koska vapaasti semipelagiolaisittain todeten Mitrolla saattaa kyllä olla kyky mutta ei todellista halua. Harvat asiat turhauttavat naista yhtä paljon kuin se, ettei mies ole seksuaalisesti hänestä kiinnostunut, koska tämä vie naiselta osan hänen vallankäyttömahdollisuuksistaan. Kun mies sitten esiintyy kuitenkin vihjailevasti, naisten turhautumisen määrä kasvaa toiseen potenssiin (pun intended). Mikäli tähän vielä liittyy, kuten luultavasti ainakin osassa tapauksista, naisen itsensä kiinnostus, niin turhautumisen määrä kasvaa kolmanteen potenssiin.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sieltä ja syvältä

Pitkähkön tauon jälkeen maantieteellisiä erikoisuuksia esittelevä sarja jatkuu aiheena syvängöt. Syvänkö on maa-alue, joka sijaitsee merenpinnan alapuolella. Suomessa syvänköjä ei esiinny, koska niitä on tavallisesti vain kuivilla seuduilla; muilla alueilla merenpinnan alapuolella olevat alueet täyttyvät järviksi. Jos Suomen ilmasto olisi riittävän kuiva, syvänköjä olisi niinkin kaukana sisämaassa kuin esimerkiksi Päijänteen ja Saimaan seudulla, näiden järvien syvimmät kohdat kun ovat merenpinnan alapuolella. Vastaavasti maailman matalin paikka olisi 1186 metriä merenpinnan alapuolella Baikaljärven kohdalla, mikäli Baikal olisi kuiva.

Luettelo ei ole täydellinen, koska monet pienet syvänköalueet sijaitsevat suurempiensa välittömässä läheisyydessä ja niiden luettelointi on siksi turhaa. Mukaan on pyritty ottamaan jokainen vähänkin jollakin tavalla merkittävä syvänkö, esimerkiksi jokaisen maan matalin kohta. Paikannimen edessä oleva lukema on syvängön matalimman kohdan korkeus alaspäin merenpinnasta mitattuna. Kaikkiin ei ole tarjota linkkiä.

423 Jordanin laaksossa on maailman ylivoimaisesti syvin kohta. Kuolleenmeren rantaviiva on tätä nykyä yli 400 metriä merenpinnan alapuolella. Vielä 40 vuotta sitten järven pinta oli -395 metrissä, mutta Jordanjoen vesien käyttö keinokasteluun on kiihdyttänyt pinnanlaskua. Nykyään pinta laskee lähes metrin vuodessa ja siksi onkin suunniteltu tunnelin kaivamista mereltä. Syvängössä sijaitsee myös maailman matalimmalla oleva makeavetinen järvi, Genesaret 214 metriä merenpinnan alapuolella. 258 metriä merenpinnan alapuolella oleva Jeriko on matalimmalla sijaitseva kaupunki. Tässä syvängössä sijatsevat luonnollisesti lähes kaikki syvänköihin liittyvät ennätyspaikat, esimerkiksi Bar Yehudan lentokenttä on maailman matalin lajissaan, 378 metriä merenpinnan alapuolella.

155 Assaljärvi on Afrikan syvin kohta, maailman suolaisin suuri järvi (34,8 %) Djiboutissa. Kesäisin ilman lämpötila nousee yli 50 asteeseen, jolloin voi toki yrittää pulahtaa jäähdyttelemään vain 33-asteiseen järveen. Talvikautena ilma on viileämpää, keskilämpö on 34 asteen paikkeilla.

154 Turfanin syvänkö on Kiinan matalin paikka ja samalla lähellä pistettä, joka sijaitsee kauimpana (2645 km) merestä. Matalin piste on yleensä kuivan Ayding-järven kohdalla. Silkkitien reitti kulki noin 28 tuhannen neliökilometrin suuruisen syvängön kautta.

133 Qattaran syvänkö on pinta-alaltaan Afrikan suurin syvänkö, lähes 20 tuhatta neliökilometriä ja Egyptin syvin kohta. Syvyydestään huolimatta sen havaittiin olevan merenpinnan alapuolella vasta 1917. Seudulla oli tärkeä merkitys El Alameinin taistelussa, koska sen kulkukelvottomuuden takia brittien ei tarvinnut varautua sivustahyökkäykseen. Nykyäänkin alueella on vain yksi ainoa kylä, jossa asuu noin 300 ihmistä.

132 Kaspian syvänkö on pinta-alaltaan maailman ylivoimaisesti suurin syvänkö. Huvittavaa, että mistään ei tunnu löytyvän tietoa, kuinka suuri alue merenpinnan alapuolella sijaitsee. 28 metriä merenpinnan tasoa alempana lainehtivan Kaspianmeren ala on noin 371 000 neliökilometriä, mistä voi kartasta suunnilleen päätellä koko syvängön alan olevan lähellä 600 000 neliökilometriä. Joka tapauksessa sen ala on noin kaksikymmenkertainen seuraavaksi suurimpaan eli Turfanin syvänköön nähden. Koosta kertoo parhaiten se, että alueella sijaitsee Karabogazlahti, joka kuivuu ja tulvii epäsäännöllisin väliajoin täyteen vettä riippuen siitä, miten Kaspianmeri sattuu tulvimaan. Kuivillaan lähes 20 tuhannen neliökilometrin lahti oli viimeksi 1984-1992. Syvänkö ulottuu viiden maan eli Kazakstanin (132), Turkmenistanin, Venäjän (28), Azerbaidzanin (28) ja Iranin (28) alueelle ollen samalla luetelluin numeroin kaikkien kyseisten maiden paitsi Turkmenistanin matalin kohta, ennätys tämäkin. Kuten myös se, että kyseessä on tietysti asukasluvultaan suurin syvänkö. Suurin kaupunki on yli kaksimiljoonainen Baku. Kaspianmeren ranta on myös Euroopan matalin paikka.

125 Danakilin syvängön matalin kohta on Etiopian alueella, Eritrean alueella syvin paikka on 75 metriä merenpinnan alapuolella, molemmat maidensa ennätyksiä. Alue on tunnettu sieltä löydettyjen Australopithecus-hominidien jäänteistä, kuuluisin on Lucy.

105 Laguna del Carbon Argentiinassa on Etelä-Amerikan sekä läntisen ja eteläisen pallonpuoliskon matalin paikka.

86 Death Valley Kaliforniassa on Pohjois-Amerikan matalin paikka. Heinäkuun keskilämpö vaihtelee välillä 31-47 astetta. Laakso on tunnettu itsestään liikkuvista kivistään.

81 Akdzhakayan syvänkö Araljärven jäänteiden eteläpuolella on Turkmenistanin matalin paikka.

72 Salina Gualicho Argentiinassa on Etelä-Amerikan pinta-alaltaan suurin syvänkö.

69 Salton Sea on Saltonin syvänköön vahingossa syntynyt järvi. Coloradojoen tulvapadot murtuivat 1905, jolloin vesi syöksyi syvänköön. Järvi on maksimisyvyydeltään 16 metriä, joten kuivanakaan syvänkö ei aivan yltäisi Pohjois-Amerikan matalimmaksi paikaksi. Pinta-alaltaan se on kylläkin maanosansa suurin syvänkö.

55 Sebkha Paki Tah on Marokon matalin paikka.

53 Kumulin syvänkö sijaitsee tunnetumman Turfanin syvängön lähellä ja on suuruudeltaan lähes 20 tuhatta neliökilometriä.

47 Sabkhat Ghuzayyil on Libyan matalin paikka.

43 Moerisjärvi Egyptissä on paikka, johon Niili Välimeren ohella laskee. 400 kilometriä ennen Välimerta Niilistä erkanee korkean veden aikoina sivuhaara, joka pitää järven järvenä.

42 Salina Grande on Argentiinassa Valdesin niemimaalla.

40 Chott Melrhir on suolajärvi ja Algerian matalin paikka.

39 Lago Enriquillo on Dominikaanisen tasavallan matalin paikka ja samalla matalin saarella sijaitseva paikka.

19 Siwa on keidas Egyptissä lähellä Libyan rajaa. Keitaalla asuu noin 23 000 berberiä, jotka puhuvat omaa kieltään, siwiä. Paikka on tunnettu myös vapaamielisestä suhtautumisestaan homoseksuaalisuuteen, vielä 1940-luvulla miehillä oli tapana solmia keskinäisiä avioliittoja. Keskusvallan otteen tiukennuttua homokulttuuri on painunut - hmmm - syvemmälle.

17 Shatt Al Gharsah on Tunisian matalin paikka.

16 Eyrejärvi on Australian ja Oseanian matalin paikka ja pinta-alaltaan suurin syvänkö. Järven pinnankorkeus vaihtelee suuresti sateiden mukaan. Kesäaikaan järvi on lähes täysin kuivunut. Noin joka kolmas vuosi järvi tulvii siten, että keskisyvyys on 1,5 m. Suurten tulvien aikaan järven pinta-alaksi tulee lähes 10 000 neliökilometriä ja keskisyvyydeksi 4 m suurimman syvyyden ollessa tuolloin 6 m. Viimeksi näin suuri tulva koettiin 1974. Seutu on asumatonta, mutta australialaisille tyypillisellä huumorintajulla Eyrejärven Pursiseura järjestää regatan aina kun mahdollista, viimeksi 2009.

12 Sariqarnish Kuli on Uzbekistanin matalin paikka.

10 Laguna Salada on vuoroin kuiva, vuoroin suolainen järvi ja Meksikon matalin paikka.

7 Lammefjord on entinen vuono, Tanskan ja Pohjoismaiden matalin paikka. Vuonon kuivaaminen maanviljelysmaaksi aloitettiin 1873 ja kesti 70 vuotta.

7 Zuidplaspolder on Alankomaiden matalin paikka. Alankomaissa on kolmisentuhatta mereltä vallattua polderia, joista suurin on lähes puolitoistatuhatta neliökilometriä käsittävä Flevoland. Esimerkiksi Amsterdamin lentokenttä Schiphol on nelisen metriä merenpinnan alapuolella. Amsterdamin keskusta on pari metriä merenpinnan yläpuolella.

5 Sebkhet Te-n-Dghamcha on Mauritanian matalin paikka.

4 Hachirogata on Japanin matalin paikka. Aiemmin se oli Japanin toiseksi suurin järvi. Vuonna 1963 järveä alettiin kuivata riisinviljelyä varten. Järvi on kutistunut noin viidesosaan entisestään, nykyinen pinta-ala on 46 neliökilometriä. Ennen kuivaamista järvi, jonka suurin syvyys olin 4,5 m, oli kutakuinkin merenpinnan tasolla oleva murtovesiallas.

4 The Fens on Itä-Englannissa sijaitseva maatalousalue, jossa on useita pieniä syvänköjä. Monet näistä pidetään kuivina pumpuin, mutta matalin luonnollisesti kuiva piste lienee noin 2,75 m merenpinnan alapuolella ja Ison-Britannian matalin piste.

3,5 Neuendorf-Sachsenbanden kylä on Saksan matalin paikka.

3,2 Le Contane on Italian matalin paikka.

2,4 Kristianstadin keskustassa on Ruotsin matalin paikka. Luonnollinen haihtuminen ei riitä pitämään paikkaa kuivana, vaan se on suojattu vallein ja pumpuin.

2,2 Kuttanad on Intian matalin paikka.

2 Taierin tasanko on Uuden-Seelannin matalin paikka.

2 Camargue Rhonen suistossa on Ranskan matalin paikka.

2 New Orleansin keskusta on vajonnut alimmillaan kaksi metriä merenpinnan alapuolelle. Keskimääräinen korkeus on -0,5 m, mikä aiheutti taannoin melkoisia ongelmia.

1,8 Zulawy Wislane Wislan suistossa on Puolan matalin paikka, kylläkin keinotekoisesti kuivana pidetty.

1,3 Niemenjoen suisto on Liettuan matalin paikka.

0,5 Habay on Filippiinien matalin paikka.

0,2 Lagos Island Nigerian pääkaupungissa on Nigerian matalin paikka.

EDIT 28.11.2011 (loppu jäi vahingossa pois): Loppukaneettina todettakoon, että karkeasti arvioiden maapallon merenpinnan alapuolella sijaitsevan maa-alan kokonaismäärä on alle miljoona neliökilometriä, luultavasti noin 750 tuhatta neliökilometriä. Kaspian syvänkö muodostaa kokonaisalasta noin 80 %. Merenpinnan alapuolella on kokonaistilavuutta vielä karkeammin arvioiden noin 20-25 tuhatta kuutiokilometriä. Yksi konsti taistella merenpinnan nousua vastaan olisi tietysti kaivaa tunnelit tai kanavat syvänköihin ja nostaa ne merenpinnan tasolle. Valitettavasti tämä operaatio laskisi valtamerien pintaa vain noin 2 - 3 senttimetriä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Sivallus CCVII

Presidenttiehdokkaiden tasoa kuvaa parhaiten se, että Paavo Väyrynen on alkanut tuntua melkeinpä kunnon mieheltä.

Hakemisto


Kaikki viikkojutut käänteisessä julkaisujärjestyksessä, paitsi uutiskatsaukset jätetty listasta pois maaliskuusta 2019 alkaen (päivitetty 26.2.2023):

2023
Toistuva uutinen
Kooste uutiskatsausten vakiouutisesta

2022
Tule vaisuus
Mitä tulevaisuudessa varmasti tapahtuu
Presidenttiranking
Suomen presidentit järjestykseen
Yläasteen opinto-ohjaajana
Opinto-ohjausta nuorille
Raja kiinni
Maarajat, joiden yli ei ole tietä
Sukupuolioletus
Sohaisu translakiin
Vilkaisu kristallipalloon
Ennuste Ukrainan sodasta
Paskakukkulan kuninkaat
Poliitikot haluavat hallita
Mitä helvettiä minä juuri luin II
Hauskimmat Wikipedia-artikkelit
Itä-Saksan seisoja
Maailman hauskin jääkiekkoliiga
Suomalaisen yleisurheilun taso 2022
Yleisurheilun tasovertailu 2022
Kaikkien salaliittoteorioiden äiti
Salaliittoteorioiden takana on salaliitto
Rakentavaa palautetta
Millaisia kommentteja yleisurheilijat saavat
Järkkyneet mielet
Nuorten mielenterveysongelmat
Maailman huonoin pedofiili
Wille Rydmanin ajojahti
Monta jänistä lenkissä
Kiertoajelut maiden ympäri
Joku odottaa kirjettäsi
Vastaus Turkille Repinin malliin
Talvisota, osa II
Entä jos Venäjän hyökkää Suomeen?
Luotettavasta lähteestä saadun tiedon mukaan
Venäjän tiedotuspolitiikka
Venäjän strateginen onnistuminen
Toinen näkökulma Venäjän tavoitteisiin
Kaksi poliitikkoa
Miksi politiikassa menestyvät typerykset
Pasifismin filosofia
Pasifismin looginen älyttömyys
Ukraina-katsaus
Ukrainan sodan alkuvaiheet
Hajahuomioita Ukrainasta
Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Sukupolvien välinen kuilu
Jakolinjan muodostavat vuodet
Runoillen kuin Runeberg
Maamme-laulu uusiksi
Vähät vammoista
Vammaisurheilijat yleisessä sarjassa
Kohti Kazakstania
Kazakstanin levottomuudet

2021
Menestyksen avaimet
Kuinka pärjätä maailmalla
Kolme ristiriitaa
Epäloogisia ideologioita
Toisen todellisuuden virkamies
Fiktio kuolemanrangaistuksesta Suomessa
Dr. Dunning & Mr. Kruger
Dunning-Kruger -efekti
Väestönkasvun valheet
Kuinka väestönkasvusta on valehdeltu
Muodikkaasti oikeassa
Nelikenttä oikeassa ja väärässä olemisesta
Vihreä aurinko nousee
Vihreiden imagomuutos
Pragmaatikot ja idealistit
Jako neljään ryhmään
Suomalaisen yleisurheilun taso 2021
Yleisurheilun tasovertailu 2021
Kartta ja keppi
Mitä koulumaailmassa on pielessä
Otteita olympolaisesta päiväkirjasta 2021 (2020!)
Tokion olympialaiset
Perverssiä menoa
Mistä iltapäivälehdet eivät kirjoita
Tätä et tiedä sotahistoriasta
Sotahistorian outoja sattumuksia
TOP 24
Euroopan parhaat yleisurheilumaat
Matti
Muistelma edesmenneestä
Keksimistä odotellessa II
Ehdotuksia uusiksi urheilulajeiksi
Syrjäkylillä
Suomen syrjäisimmät kaupungit
Pettäjän tie
Andrei Vlasovin kohtalo
Urheilijat sodassa
Urheilijoiden sotasaavutuksia
Huipulla tuulee
Eri maiden korkeimmat kohdat
Karin ääni
Kari Suomalaisen ennustuksia
Sukupuolineutraalius vielä kauempana
Naisten ja miesjuniorien vertailu
Tunneäly
Keskinkertaisuuksien selittelyä
Kenen joukoissa seisot?
Äänestyspäätöksen perusteita
60x100
Satavuotiaiksi eläneitä
Vuonna 1995
Yhteiskuntien korrelaatio uskonnon, väestönlaadun ym suhteen
Junnulätkää
Jääkiekon nuorten MM-kisat

2020
Pitkä marssi
Historian aikajanoja Suomeen suhteutettuna
Myöhäiset vaalivalvojaiset
USA:n presidentinvaalivilpin tutkimusta
Viimeinen siirto
Fiktio Pohjois-Korean ydiniskusta
Demokratian rappio
Demokratian rapautuminen liian laajan äänioikeuden takia
Tipitii
Lintujen erikoiset nimet
Entäpä jos?
Vaihtoehtoisen historian tapauksia
Sukupuolineutraalius kaukana
Naisten ja 15-vuotiaiden poikien yleisurheiluottelu
Heikot signaalit
Merkkejä siitä, että ihmiset haluaisivat asua maaseudulla
Vertaisharha
Ihmisten viiteryhmä saa erehtymään
Suomalaisen yleisurheilun taso 2020
Yleisurheilun tasovertailu 2020
Oli hepokatti maantiellä poikittain
Erilaiset kuljettajatyypit
Kesken kuolleet
Edustajakaudellaan kuolleet kansanedustajat
Työturvallisuusriski
Väkivaltaisesti kuolleet kansanedustajat
20 perhettä
Kansanedustajien sukulaisuussuhteet
Ääliöteoria
Miksi typeryys valtaa alaa, ellei sitä aktiivisesti vastusteta
Perustutkimusta
Uuden alkuaineen etsintä
Kenraaliharjoitus
Entä jos korona olikin vain esimakua?
Jaa että kuka?
Unohdetut arvokisamitalistit
SI, SI
SI-järjestelmän yksiköt
Koronakatsaus
Vuoden polttavin puheenaihe

2019
He kaatuivat saappaat jalassa
Hyperbola intticooperista
Kauas on pitkä matka
Vaihtoehtoisia reittejä poikki Suomen
Suomalaisen yleisurheilun taso 2019
Yleisurheilun tasovertailu 2019
Hallitus on vankka
Kuinka sosialismi kuristaa hengiltä
Vaalivalvojaiset
Eduskuntavaalit 2019
Kotona ja kaukomailla
Uuden-Seelannin terrori-isku
Se on siinä
Kymmenen vuotta blogitusta
Irti rasismista
Sijaistoimintaa haittamaahanmuuton ongelmien ratkomisessa
Tulta persiin alla
Tulivuorisaaret
Lajit uusiksi
Ehdotuksia uusiksi yleisurheilulajeiksi
Imperiumin vastaisku
Median yritys häivyttää haittamaahanmuuton haitat
Sukupuuta kapuamassa
Brittihallitsijoiden sukutaulu
J'Accuse...
Poliitikkojen syytelista
Kahden lajin yleisurheilijat
Kahdessa erilaisessa lajissa menestyneet
Reikani, Reikani...
Ronald Reaganin letkautukset

2018
Puhutaanpa taas suomalaisen yleisurheilun tasosta
Suomalaisurheilun taso suhteessa maailmaan
Uutiskatsaus 51/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Taivas ja helvetti
Ajatus oikeudenmukaisesta uskonnosta
Uutiskatsaus 49/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Verokarhun sukua
Kuinka verotuksella voidaan vahvistaa yhteisöllisyyttä
Mies parhaassa iässään, osa II
Milloin maailman tasolla urheilija on parhaimmillaan
Vallankaappauksen oikeutuksesta
Miksi paradigmaa ei voi murtaa sisältäpäin
Uutiskatsaus 45/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Mies parhaassa iässään, osa I
Milloin suomalaisurheilijat ovat parhaimmillaan
Vitaalit statistiikat, osa IV
Miten Suomi selviää väestönkasvukatastrofista
Syökää lihaa
Miksi kasvissyönti on ympäristökatastrofi
Uutiskatsaus 41/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Kympin äijät
Miesten 10 000 metrin juoksun keskiarvotilastot
Tätä et tiedä urheilusta
Outoja urheilufaktoja
Kaksi vanhaa sossujätkää
Tuomisen ja Tannerin muistelmat
Wanhat herrat kentällä
Litmanen ja Selänne kävivät yleisurheilukentällä
Salaliitto II
Jatko-osa yhdeksän vuotta vanhalle tarinalle
Kyllä minä niin mieleni pahoitin
Paraurheilun taso
Euroopan uudet kasvot
Miten Euroopan väestö on muuttunut 40 vuodessa
Ankkalinna
Kuinka lintukodolle kävi matuvyöryssä
Uutiskatsaus 32/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Suomalaisen yleisurheilun taso 2018
Päivitetty vertailu
Vitaalit statistiikat, osa III
Maailman väestönkasvu, analyysi
KK-ennakko 2018
Kalevan Kisojen ennakkokatsaus 2018
Vitaalit statistiikat, osa II
Maailman väestönkasvu, alueittain
Vitaalit statistiikat, osa I
Maailman väestönkasvu, tilasto-osa
Uutiskatsaus 26/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Ja kuinkas sitten kävikään
Terrorismiennusteen toteutuminen
Tulikoe
Kuinka Pohjois-Korean eliitti sementoi valtansa
Unien tulkinta
Kahjoin nähdyistä unista
Uutiskatsaus 22/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Lumipallo helvetissä
Prinssi Harry ja Meghan
Heimostaan huononneet
Onnistuneet afrikkalaisjohtajat
Uutiskatsaus 19/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Pöytä koreaksi
Koreoiden johtajien tapaaminen
Minne ihmisjalka ei ole astunut
Maapallon saavuttamattomat paikat
Kuurila
Katastrofielokuvan synopsis
Nykypäivän gepardihatut
Katsaus Afrikan nykyjohtajiin
Gepardihatut
Afrikan hulluimmat valtionpäämiehet
Lunta paskahuussin katolla
Mokutusta ylioppilaskirjoituksissa
Uutiskatsaus 12/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Kuinka sabotoida vihakoulutus
MC Tsuhnan ohjeistus vihakoulutuksen varalle
Aikahaamu II
Kuinka kauan - tai vähän - onkaan aikaa kulunut
Otteita olympolaisesta päiväkirjasta 2018
Talviolympialaiset 2018
Vähempien järvien maat
Maiden suurimmat järvet
Musta Pekka
Odotettavissa olevia urheilun sääntömuutoksia
Atlantin toisella puolen
Suomen ja USA:n yleisurheilun vertailua
Tummista vaaleista
Presidentinvaalien 2018 analyysi
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Presidentinvaalien 2018 ehdokkaat
Uutiskatsaus 3/2018
Sekalaisia uutishavaintoja
Kysyvälle vastataan
Vastauksia Kysy pois -palstan kysymyksiin
Ryminää ja ryskettä
Parhaat suomalaiset sotaelokuvat

2017
Työnjako
Hyöty-, tuki- ja haittatyö - työelämän uusi kolmijako
Uutiskatsaus 51/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
#etoo
Kommentteja ahdistelusta
Mustat donkkaa tykimmin
Rodun merkitys koripalloilijan arvionnissa
Tiilenpäitä lukemassa
Rikosseuraamusjärjestelmän toimivuus
Uutiskatsaus 47/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Trumpettisoolo
Suomalaismedian katkeruus Trumpin valinnasta
Tuntematon
Elokuva-arvostelu: Tuntematon sotilas
Uutiskatsaus 45/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Se pieni ero
Ihmisen ja apinan erot
Hyrsylän mutkat
Euroopan oudot rajankäänteet
Uutiskatsaus 42/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Dementian vaiheet
Kuinka muisti rapistuu
Jaska kuulee väärin
Väärin kuultuja sanoituksia
Apinoiden kuninkaat
Ruotsin hallitsijasuvun juuret
Muista aina liikenteessä
Suomalaiskaupunkien liikennejärjestelyt
Kaukaiset naapurit
Eristyneet saarivaltiot
Kuinka pitkälle pötkit?
Kauanko pysyy huippujuoksijan kyydissä
Uutiskatsaus 34/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Muistijälki
Suomen murteet
Simulaatio 2037
Elämmekö simulaatiossa?
Tätä et tiedä toisesta maailmansodasta II
Erikoisia sattumuksia isossa rähinässä
Suomalaisen yleisurheilun taso 2017
Päivitetty vertailu
KK-ennakko 2017
Kalevan Kisojen ennakkokatsaus
Sisäpiirissä
Sisämaavaltiot
Globaalinationalismi
Ideologia tiivistettynä
Uutiskatsaus 26/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Tuli iso petku
Timo Soini paljasti petturuutensa
Tapahtui Jyväskylässä
Persujen puoluekokous
Terrorismisimulaatio
Ennuste terrori-iskuista Euroopassa
Kivitä ja pyöri II
Juoksumusiikkia
Maailmanhistorian tärkein puhe
Trump puhuu Saudi-Arabiassa
Uutiskatsaus 20/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Kovan onnen kundi
Rankka tapaus
Kolikon kaksi puolta
Natsismin ja kommunismin jälkihoito
Jaskan sairaalareissu
Jaska leikkauksessa
Chu Ilck Kimmis
Pohjois-Korean johtajien ihmeteot
Aivovirus
Islam leviävänä viruksena
Uutiskatsaus 14/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Jaskan ruokablogi
Ruuanlaitto-ohjeita osaamattomille
Kivuton on itsemurha
Haittamamujen "itsemurhayritykset"
Hintalappu
Paljonko haittamaahanmuutto todella maksaa?
Uutiskatsaus 10/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Viimeinen toivomus
Kestävyysjuoksijan näköiset hautajaiset
Narukerän perässä
Jääpallon MM-historia
Uutiskatsaus 7/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Maailman yleisurheilun taso 2016
Yleisurheilun tasovertailu maittain
Tätäkään sinulle ei kerrottu rippikoulussa
Toinen Mooseksen kirja
Tumppaus
Kuinka tupakointi lopetetaan
Uutiskatsaus 3/2017
Sekalaisia uutishavaintoja
Luonnon harvinaisuudet
Eläinkirja toisin tulkittuna
Rajoitin
Kuinka väkilukua rajoitettiin

2016
Herrakansa
Nigerian igboheimo
Uutiskatsaus 51/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Jaettu maa
Entä jos Japaniin ei olisi pudotettu ydinpommeja?
Pysytään lämpiminä!
Kuinka selvitä pakkasissa
Suomen väkirikkaimmat kunnat
Paikkakuntien nimet sukuniminä
Ymmärrysharjoitus II
Joillakin on vain erilainen aksioomajärjestelmä
Peace, man!
Nobeliln rauhanpalkinnon hutilyönnit
Uutiskatsaus 45/2016
Ulkoluvun paluu
Ulkoa oppimisen merkitys yleissivistykselle
Kansallinen projekti
Suomelle uusi pääkaupunki
Uutiskatsaus 42/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Monta pientä elefanttia marssi näin
Kuinka rasismista tehdään causti
Sun Tzu ja haittamaahanmuutto
Mitä vanha kiinalainen strategi asiasta toteaisi
Vesiputoukset
Maailman mahtavimmat vesiputoukset
Klaavapäät
Ketkä olisivat hallitsijoita, jos monarkia olisi säilynyt
Haittamaahanmuutto ja autismi
Äärilooginen suhtautuminen haittamaahanmuuttoon
Härskit hallelujaat
Raamatun hävyttömimmät kohdat
Paukut lopussa
Mokutuksen puolesta alkavat jopa absurdit argumentit loppua
Otteita olympolaisesta päiväkirjasta
Rion olympialaisten kommentaari
Anteeksi, taisin kuulla väärin
Parhaat uudelleentekstitetyt kappaleet
Vaikeuksien kautta voittoon
Suomen yleisurheilun erikoisimmat olympiavoitot
Presidentinvaalitappelu
Tilastollinen ennuste USA:n vaaleista
Suomalaisen yleisurheilun taso 2016
Päivitetty vertailu
KK-ennakko 2016
Oulun Kalevan Kisojen ennakko
Ykkönen vai kakkonen II
NHL:n varaustilaisuuden historiaa
Ykkönen vai kakkonen
Onko ykkös- vai kakkosvaraus ollut parempi NHL:ssä
Paska säkä
Historian epäonnisimmat ihmiset
Midaksen kosketus
Fiktio yhtä aikaa onnekkaasta ja epäonnisesta miehestä
Uutiskatsaus 24/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Jaskadamuksen ennustuksia
Mitä tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana
Vuonna 2525
Historian oppikirja 500 vuoden kuluttua
Miksi?
Miksi olen kansallismielinen
Sääntökirja
Yleisurheilusääntöjen erikoisuudet
Luento
Fiktio uskontojen aseman vaihtumisesta
Uutiskatsaus 18/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Olen kuullut, on metropolialue tuolla...
Ammattilaisurheilujoukkueiden maantieteellinen jakauma
Kennedyt
Suvun merkittävimmät edustajat
Uutiskatsaus 15/2015
Sekalaisia uutishavaintoja
Kun järki seisoo
Meisselin koon ja älykkyyden yhteys
Oi te koitossa huomenen
Miksi USA menestyy
Uutiskatsaus 12/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Älykkyydestä ja viisaudesta, tyhmyydestä ja typeryydestä
Henkisen toiminnan nelikenttä
Kulttuuriero
Huono menestyy hyvässä yhteiskunnassa mutta ei päinvastoin
Että mitähän ihmettä
Havaintoja MV-lehdestä
Uutiskatsaus 8/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Mies joka voitti miehen
Nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruus
Ainahan on maksettava, eikös juu...
Kuinka haittamaahanmuutto rahoitettaisiin järkevästi
Ymmärrysharjoitus
Miksi mokutus?
Uutiskatsaus 4/2016
Sekalaisia uutishavaintoja
Ennustamisen vaikeudesta
Yksittäisten tapausten ja yleisen suuntauksen ero
Kuka ja miksi?
Mikä on mokutuksen syy?
Arkkitehti
Entä jos Hitler olisi päässyt taideakatemiaan?

2015
Olympialaiset uusiksi
Mitkä lajit kuuluisivat olympialaisiin?
Uutiskatsaus 52/2015
Sekalaisia uutishavaintoja
Geneettisiä ominaispiirteitä
Kuinka populaation elinolosuhteet ovat vaikuttaneet
Kutajat ja pinnat
Satiiri suomen kielen kehityksestä
Uutiskatsaus III
Sekalaisia uutishavaintoja
Saksa on ratkaissut pakolaispulman
Ero vuosien 1945 ja 2015 välillä
Pariisi
Kuinka ottaakaan päähän olla oikeassa
Xanadu
Suomi voisi ostaa palasen Afrikkaa
Jaskan vokkipannu
Vihdoinkin toimiva vastaanottokeskus
Tylsää
Ikävystyttävimmät urheilukilpailut
Soinin sisu
Timo Soinin onnistumiset ja megamokat
Lyhyt johdatus maailmanhistoriaan
Historian logiikka yhteiskunnallisten invaasioiden kautta selitettynä
Uutiskatsaus II
Jälleen mokutusuutisia
Uutiskatsaus
Media mokutusuutisia pullollaan
ISO 1337
Standardoitut vastaukset mokutuksen standardiväitteisiin
Myyräntyötä
Ilmoittaudu vapaaehtoistyöhön ja ryhdy tietovuotajaksi
Näin oli ennen, entäs nyt?
Me olemme jo sodassa, aika tajuta se
Tarra
Hiljainen vastarinta mokutusvapaita kuntia suosimalla
Miksi muslimit ovat niin vihaisia?
Kaksitoista syytä muslimien raivolle
Hyökkäykseen!
Isänmaallisuus voittaa vain aktiivisella toiminnalla
Ohuiden kirjojen kerho
Maailmanhistorian lyhyimmät kirjat
Suomalaisen yleisurheilun taso 2015
Porin Kalevan Kisojen jälkikatselmus
KK-ennakko 2015
Kalevan Kisojen kestävyysjuoksujen ennakkokatsaus 2015
Pysykää kanavalla
Maailman erikoisimmat kanavat
Nuoret sankarit
Juniorimenestyksen ja aikuisten sarjan menestyksen korrelaatio
Rajahyöty
Ennustusten tekemisestä ja niiden kannattavuudesta
Jälkiä jättämättä
Salaperäisesti kadonneet kuuluisat henkilöt
Vääryys ja kohtuus
Somalien joukkoraiskaustapauksen tuomiot
Joko taas
Somaliliiton tiedottajan surkean propagandayrityksen ruumiinavaus
Kiitos, Suomen somalialaisnuoret
Toimittajan propaganda-artikkelin satiiri
Nirri pois
Kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanotapoja
Reservissä
Asevelvollis- ja ammattiarmeija puntarissa
Jaska lukee lehteä
Aamun Hesarin syväluotaus
Suomen yleisimmät eläimet
Eläimelliset sukunimet
Pitkän iän salaisuus
Hitlerin bunkkerin viimeiset läsnäolijat
Ajoitus on kaiken A ja O
Miksi useat monikulttuurisuuteen liittyvät tuomiot julkistettiin heti vaalien jälkeen?
Onnekkaat ja epäonnekkaat
Eduskuntavaalien 2015 vaalimatematiikkaa
Vain sydämenlyönnin päässä
Yhdysvaltain varapresidentit
Kymmenen hanttiässää ja jokeri
Mikä on vuoden 2015 eduskuntavaaleissa tärkeää ja mikä ei
Kyllä nimi naisen pahentaa II
Hulluimmat yhdysnimet, osa II
Tusina asiaa, joita emme tietäisi ilman TV-sarjoja ja elokuvia
Hulluja asioita, jotka aina tapahtuvat fiktiossa
Avoin kirje Hesarin toimittajalle
Keskustelua toimittaja Ilkka Malmbergin kanssa
Uusin Maammekirja
Suomen maakunnat ja niiden asukkaat
Venäjän idea
Venäjän historian punainen lanka
Majavaimitaatiot
Erikoisimmat tekojärvet
Stalingrad
Stalingradin taistelun esinäytökset, virheet ja seuraukset
Tää on viimeinen taisto
Epätoivoinen yritys mokutussatiiriksi, joka olisi todellisuutta hullumpaa
Kustaa Päässä
Ruotsin hulluimmat kuninkaat
Pakko mahtua kun on vihitty
Ensitreffit alttarilla
Win-win
Islam ja Eurooppa - mitä tapahtuu tulevaisuudessa?
Tuolta saapuu Charlie Hebdo
Terrori-iskun analyysi
Tyhmät ja pöyhkeät
Kauniiden ja rohkeiden hulluimmat jaksonnimet
Tappoesto
Jokainen ihminen kykenee halutessaan tappamaan

2014
Kakkonen on ykkönen
Eri alueiden toiseksi korkeimmat vuorenhuiput
Balsamia ruumiille
Mausoleumiin päätyneet kommunistijohtajat
Parisuhteen menneisyys, turbulenssi ja tulevaisuus
Kuinka avioliitto tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa
Urheilun ympärileikkaus
Israelin urheilun historia
Sumusotaa
Venäjän uusi sodankäynnin doktriini Krimillä
Ei nimi joukkuetta pahenna
Hulluimmin valitut ammattilaisten palloilujoukkueiden nimet
Nuorina nukkuneet ja vanhoiksi kukkuneet
Yleisurheilun olympiavoittajien elinikä
Missä kaikki ovat?
Onko muualla maailmankaikkeudessa elämää?
Keskipitkä somali
Google-kääntäjän hullutukset käännettäessä somalia suomeksi
Kaduilla tuulee taas
Etnisten katujengien riehunta Helsingissä
Tylsin postaus ikinä
Suomalaisen yleisurheilun tasovertailu muuhun maailmaan nähden
Venäjä, suojeluvaltio
Miksi Venäjää ei ole koskaan kyetty valloittamaan
Islamin nykyisyys, tulevaisuus ja tuho
Islamilaisten yhteiskuntien heikkoudesta
Kohtaamisia
Parinovelleja toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtaamisista vuosien tauon jälkeen
Pato murtuu
Suomessa tapahtuneet järvenlaskut
Kasvatusta ilman lannoitetta II
Lastenkasvatuksesta, uudelleen
Kun ei mene jakeluun
Vihervasemmiston tyypillisimmät logiikkavirheet
Oikaisuvaatimus
Satiirinen pakina virkavalinnoista
Mitä helvettiä minä juuri luin?
Wikipedian oudoimmat artikkelit
Röörit poikki II
Kuinka maapallon väestöräjähdys ratkaistaan lapsioikeuksin
Suomalaisen yleisurheilun taso 2014
Perinteisen tasovertailun päivitys
KK-ennakko 2014
Kalevankisaennakko ja sukupuolenvaihdoksiin liittyvä edustusoikeus
Elomme riemu ja rikkaus
Jalkapallomaaottelujen historian erikoisuuksia
Aikahaamu
Kuinka eri tapahtumista kulunut aika tuntuu aivan erimittaiselta
Köyhyyden jäljet
Lapsuudessa koettujen talousongelmien vaikutus nykykäyttäytymiseen
Pula-ajan arjalaiset
SS-joukkojen omituisimmat yksiköt
Kaidalla tiellä
Maahanmuuttajien rikollisuustutkimuksen kommentointia
Murhatut urheilijat
Tunnetuimmat murhan kohteeksi joutuneet urheilutähdet
Tuntematon futari
Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista koostettu Suomen jalkapallomaajoukkue
Miljoona kärpästä
Kuinka kansa saadaan nielemään pas... siis haitallista maahanmuuttoa
Etäisyysjuoksu
Entäpä jos juoksukilpailuissa olisikin kyse tietyn keskinopeuden ylläpidosta?
Poliitikot koulunpenkillä II
Poliitikkojen koulutodistusten ihmettelyä
100 x 100
Tunnetut satavuotiaiksi eläneet
Suora kannustin
Kuinka kunnat pakotetaan ottamaan sosiaalimamuja
Kekseliäs viikatemies
Erikoiset kuolintavat
Uskomatonta touhua
Uskonnon vaikutus yhteiskuntaan
Kerettiläisiä ajatuksia
Valtavirrasta poikkeavia ajatuksia kestävyysjuoksuvalmennuksesta
Terveen järjen kritiikki
Median valehtelu maahanmuutosta
Matti Meikäläinen
John Smith -nimisiä henkilöitä
Elämää juoksuhaudoissa
Armeijamuistoja ja tornihuhuja
Lyhyellä tähtäimellä
Kuinka lyhyen tähtäimen onnistumiset ovat historiassa kääntyneet epäonnistumisiksi
Tyypilliset stereot
Lastenkirjojen sukupuolistereotyypit
Aika rientää
Maailman aikavyöhykkeiden kummallisuuksia
Arvoisat kriminaalit
Analyysi Krimin tilanteesta (jälkikäteen katsoen aika hyvin arvattu)
Sillisalaattia 3
Sekalaista viikon uutisista, mm. talviolympialaisia
Se on ilmoja pidellyt
Maapallon omituisimmat ilmastot
Röörit poikki
Kuinka väestönkasvu pysäytetään
Kalliit on laulujen lunnaat
Maratonin olympiavoittajat
Linja-autossa on tunnelmaa
Kertomus kännykänkäytöstä linja-automatkalla
Kyllä nimi naisen pahentaa
Hulluimmat yhdysnimet
Väliaikaista kaikki on vaan
Moskovan rauhan rajan omituiset mutkat
Oma koti kullan kallis
Vuokra-asuntojen myöntäminen ongelmatapauksille

2013
Ukkokerho
Pohjois-Korean johtoryhmä
Perustili
Kommentointia perustuloesityksestä
Metsästäjä
Novelli salamurhaajasta
Oikeassa ja väärässä
Mistä tietää olevansa oikeassa ja milloin on syytä epäillä olevansa väärässä
Yllättävät valinnat
Erikoisimmat suosikkikirjani
Nunnukha!
Kuuluisimmat saamelaiset
Prologi
Erään romaaniaihion esinäytös
Nainen 2.0
Naisen suunnitteluvirheet ja kuinka korjata ne
Ei mistään kotoisin
Erikoisimmista paikoista lähteneet huippu-urheilijat
Kolme pientä sanaa
Anna Puun kappaleen virhetulkinta
Mies ja äänet
Äänioikeuden uudistaminen meritokraattiseksi
Liisa
Tarina heikkolahjaisesta tuttavasta
Tasa-arvoa kaikille
Entä jos tasa-arvo viedään äärimmäisyyksiin?
Tutkimisen sietämätön keveys
Ig-Nobelit
Neljä ja puoli vuotta taistelua valheita, tyhmyyttä ja pelkuruutta vastaan
Kokoomusnuorten ohjelmajulistuksen kommentteja
Måstesvenska
Pakkoruotsista
Urheiluruutu
Urheilun uusimmat tapahtumat
Gott schütze den König
Englannin kuningashuoneen saksalaiset sukujuuret
Älykkäät naiset
Fiksujen naisten parinvalintaongelmat
Hauskimmat futismatsit
Historian omituisimmat jalkapallo-ottelut
He ovat sankareita kaikki
Menestyneet maahanmuuttajat
Pro Patria
Kuinka veteraanijärjestöjen rahat koplataan islamisteille
Pyhä venäläinen veri
Venäjän tsaarien saksalainen verenperimä
Nääs
Raportti nuorten yleisurheilun EM-kisoista Tampereelta
Rouva presidentti
USA:n presidenttien puolisot
Suomen cup
Ehdotus yleisurheilun kehittämiseksi
Elämää painekattilassa
Mitä tapahtuu, kun haitallinen maahanmuutto menee lopulta liian pitkälle
Kovat jätkät
Eniten arvostamani suomalaisurheilijat
Kyllä nimi kaupungin pahentaa
Erikoisia kaupunkien nimiä
Lavatanssit
Novelli isän ja pojan ainoasta kohtaamisesta
Sillisalaattia 2
Vilkas maahanmuuttouutisviikko
Kenraaliparaati
Toisen maailmansodan erikoiset kenraalit, mm. Pattonin puhe joukoilleen
Sankarillisesta itsemurhasta
Suomen väestön laadun laskemisesta
Marginaalilaji
Entä jos yleisurheilua harrastettaisiin maailmalla yhtä vähän kuin esim. jääkiekkoa?
Kulttuurirasisti
Mitä eroa on rasismilla ja kulttuurilla
Et voi tulla rajan taa
Tarton rauhan rajan omituiset mutkat
Puhtaus on puoli kosheria
Ortodoksijuutalaisten erikoiset säännökset, mm. muovisäkki lentokoneessa
Aika multaa muistot
Miksi työviihtyvyys on huonontunut vuosien varrella
Korean sota 2.0
Aikooko Pohjois-Korea hyökätä vai ei?
Kyllä kansa tietää
Eri maiden kansallispuvut
Parit suhteessa
Homoliittojen vaikutus yhteiskuntaan
Tutkitusti uhkaillut
Rasismitutkijat uhkausten kohteina
Avoimia työpaikkoja
Ennuste paavinvaalista
Sukuvika II
Suomalaisten sukunimien jakauma maantieteellisesti, osa II
Sukuvika I
Suomalaisten sukunimien jakauma maantieteellisesti, osa I
Kaappi
Kuinka koota huonekaluja
Moniloikkaa
Tunnetuimmat urheilun takia itäblokista loikanneet
Huomio!
Netin huomiohuoraajat
Köyhät keskuudessamme
Kuinka muka köyhyyden takia ei kykene muka opiskelemaan
Kilpailevat liigat
USA:n ammattilaisliigoille perustetut kilpailjat
Koreaa kieltä
Kuinka selvitä tentistä ymmärtämättä aiheesta yhtään mitään
Juokse, poika, juokse!
Hauskimmat juoksuvideot

2012
Mikroilmasto
Ilmaston erot pienillä alueilla
Kannaksen kautta
Erikoisia kannaksia ympäri maailmaa
Ei nimi miestä pahenna
Erikoisia etunimiä
Kahdeksan uutista
Kuinka media toimii, kun rikoksen tekijänä/uhrina on mamuja
Klisee klisee kulkunen
Kuluneimmat mokutusargumentit
Äly hoi, älä jätä!
Älykkyys ja eri ammatit
Ken on heistä kaikkein kaunein?
Äskettäin uransa lopettaneiden suomalaisurheilijoiden vertailua
Kelvotonta ainesta?
Lapsilisäjärjestelmän porrastus
Hullunkuriset ehdokkaat
Kuntavaalien arkkityypit ehdokaslistoilla
Todistamisen taakka
Mitä holtittoman maahanmuuton puolustelijoiden tulisi tehdä
Korkeimmat kunnat
Suomen kuntien korkeimmat pisteet
Sillisalaattia
Kuluneen viikon mokutusuutiset
Pultit ja mutterit
Miesten ja naisten erot ulkoavaruuden alienin silmin
POW-WOW
Kuuluisat sotavangit
Piukat paikat
Salmet ympäri maailmaa
Armon mekin ansaitsemme
Armokuolemasta
Kyllä sitä nyt ollaan niin neekeriä että
Entä jos olisin neekeri?
Olalle vie
Asevelvollisuus - argumentteja puolesta ja vastaan
Kivitä ja pyöri
Juoksumusiikkia
Aina mennään kun meitä tarvitaan
Asevelvollisuus - miksi armeijaan mennään?
Mokomakin hikimaja
Google-kääntäjän mokat japanista suomeksi
Laiskanläksyä
Peruskoulun tasapäistävä vaikutus
Do Ping
Dopingin vaikutukset urheiluun
Erilaiset olympiasankarit
Urheilijat sodassa: kaatuneet ja haavoittumisen jälkeen olympialaisiin päässeet
Kaukana poissa
Eristyneimmät saaret
Xafiiskaforum
Hommaforum nimeltä mainitsemattomassa Afrikan maassa
EM-analyysit
Helsingin EM-kisojen kestävyysmatkojen analyysit
Liput liehuen
Erikoisia valtiolippuja
Alavilla mailla Halla-ahon vaara
Parodia Halla-ahon tuomiosta
Vanha suola
Novelli vuosikymmenten takaisten rakastavaisten uudesta kohtaamisesta
Entiset valtiot
Historian romukoppaan joutuneet unohdetut valtiot
Olet suomalainen
Ohjeita maahanmuuttajalle
Kaikkea se saksalainen keksii
Toisen maailmansodan erikoisimmat saksalaiskenraalit
Helppoa, vaan kun ei ratkea
Matematiikan todistamattomat väittämät
Onko naisten helpompi menestyä?
Miesten ja naisten kestävyysjuoksun tasovertailua Oikea-vasen-vasen-vasen ...
Miten oikeistolaisista puolueista tuli vasemmistolaisia
Jaskan muotiblogi
Pukeutumisohjeita nuorille miehille kieli poskessa
Viime vuosisadan unohdetut sodat
Sodat, jotka ovat kadonneet muistista
Urheilukin on suhteellista
Eri urheilulajeissa menestymisen suhteellinen vaikeus
Toi löi ekax takasin
Typerimmät syyt sodan aloittamiseen
Kotirouvan paljastukset
Olin muutaman viikon kotirouvana
Toisen maailmansodan erikoisimmat sotilaat
Toisen maailmansodan kummallisimpia ihmiskohtaloita Shakin hivutusta
Shakkivitsit
Kiitos ja kuntia
Ehdotus kuntauudistukseksi
Sorrettu vähemmistö
Israelin arabivähemmistön asema
Mitä on tehtävä
Viisi ohjetta perussuomalaisten kannatuksen nostamiseksi (toteuttivat vain yhden ja katsokaa nyt miten on käynyt)
Jorma
Muistelma lapsuudentutusta maaseudulta
Hei, me kaahataan!
Kokemuksia talviajosta
Herrat pitävät vaaleista
Analyysi ja oikeaan osunut ennuste pressanvaalien toisesta kierroksesta
Omenoiden ja puiden etäisyys
USA:n presidenttien ja NL:n johtajien kotitaustat
Puiden ja omenoiden etäisyys
USA:n presidenttien ja NL:n johtajien lasten kohtalot
Hitlerin päiväkirja
Satiiri Hitlerin päiväkirjasta 1933-1945

2011
Korea dynastia
Pohjois-Korean vallanvaihto
Toisen maailmansodan joulukuuset
Eniten kunniamerkkejä saaneet sotilaat eri maista
Salaliittoteoriat
Satiiri salaliittoteorioista
Tämä ei ole mielipidekirjoitus
Eli miksi mielipiteitä ei ole olemassa, vain faktoja
Sekopäistä logiikkaa
Kuinka kohdata vastaväittäjä, jolla ei ole asiaa nimeksikään
Sieltä ja syvältä
Maailman syvängöt
Tuntematon bloggaaja
Tuntematon sotilas muunnettuna mokutussotaan
Tätä et tiedä toisesta maailmansodasta
Toisen maailmansodat erikoisia detaljeja
Tulevaisuuden lupaukset 2011
Suomalaisen kestävyysjuoksun tulevaisuuden tähdet
Kaksi kulttuuria
Kahden eri tavoin toimivan kuvitteellisen maan vertailu
Uskomaton yhteiskunta
Miten ateistinen yhteiskunta toimisi
Suomalaisen yleisurheilun taso III
Suomalaisen yleisurheilun tason nostamiseen vaadittavat toimenpiteet
Kymppiliike
Kuinka kansalaiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä
Päin välimerkkiä
Kuinka asiat menevät v****ksi eri uskonnoissa
Suomalaisen yleisurheilun taso II
Suomalaisen yleisurheilun tasovertailu kautta aikojen
Vihervasurin maailmanmatkat
Miltä maailma näyttää punavihreiden lasien läpi
Kahden lajin urheilijat
Menestyneimmät urheilijat eri lajiyhdistelmissä
Vidiootti
Hauskoja videoklippejä
Heppi
Tosimiesten seurapeli
Vihalaulua
Maakuntalaulut rasistisina, malliesimerkkinä Karjalaisten laulu
Suomalaisen yleisurheilun taso
Suppea tutkimus yleisurheilun tasosta
Monenlaista kulttuuria
Laskelma siitä, milloin monikulttuurisuus on rikkaus
Tarua, totta ja havaintoja
Kuinka mediassa tehdään oletuksia puutteellisin tiedoin
Natsen ihmeaseet
Saksalaisten keksimät erikoiset aseet
Keksimistä odotellessa
Pakina kuvitteellisista urheilulajeista
Euroopan unohdetut rajamuutokset
Euroopan rajoissa tapahtuneita muutoksia
Kestävyysjuoksun kirous
Miksi kestävyysjuoksu on rankka urheilulaji ja miksi sitä ei ymmärretä
Lintu vai kala
Erikoiset kalalajit
Typeryysvero
Miten fiksut ihmiset joutuvat maksamaan veroa enemmän
Estetiikan olemuksesta
Mikä on kaunista ja mikä ei
Tapahtui Rutunguan oikeusministeriössä 2021
Varma konsti turvapaikan saamiseksi länsimaista
Kantapäät vastakkain
Avioerojen yleistyminen ajan myötä
Euroopan erikoiset kielet
Alkuperäisvähemmistöjen erikoisimmat tapaukset
Homoseksuaalisuus - sairaus vai ei
Miksi homoseksuaalisuus on sairaus
Varrella virran
Joet ympäri maailman
Jos Metsälään haluat mennä nyt
Valkoisten joukkopako mokukouluista
POTUS
USA:n presidenttien erikoisuuksia
Ohi on
Eduskuntavaalien analyysi
Kesken kaiken
Abortti
Soini & co lööpissä
Kuinka nostaa skandaali mediassa
Koska olen tyttö
Plan-järjestön valheellisesta kampanjoinnista
Montezuman saleista Tripolin rannoille
Pieleen mennyt arvio Libyan kriisin kehittymisestä Ylivoimaiset kenialaiset
Tilastot osoittavat, että itäafrikkalaiset eivät ole geneettisesti ylivertaisia kestävyysjuoksijoita
Röhkäisy maahanmuuttopolitiikalle
Lemmikkipossut muslimien karkoittajina
Enklaavit ja eksklaavit
Maiden sisällä sijaitsevat toisten maiden alueet
Maitokahvia
USA:n mustan väestön ensimmäisiä eri aloilla
Persuulleen menossa
Ennuste vuoden 2011 jälkeisten vaalien tapahtumista - osui aika hyvin kohdilleen
Minä, kriminaali
Ylinopeusvalvontaa automaattikameroilla
Dementia puglistica
Muhammad Alin vastustajien kohtalot
Kolmannen valtakunnan naiset
Natsi-Saksan vaikutusvaltaisimmat naiset
Vuorten kutsu
Kuuluisia ja erikoisia vuoria
Suomen kaupunkien väestönkehitys
Kommentteja Hesarin virheellisiin väestötilastoihin
Paperi voittaa sakset
Miksi yhteiskunnallisten alojen maistereita suositaan osaajien sijaan

2010
Rooman legioonien manttelinperijät
Italian sodankäynnin vähemmän kunniakas historia
There is an island called Man
Erikoiset saaret
Vuoden 1918 sota
Vapaussota nimeksi
Juoskaa järveen
Erikoiset järvet
Pitämättä jäävä itsenäisyyspäivän puhe
Puhe, jota ei voi pitää liian realistisena
Kuinka hankkia tyttöystävä
Ohjeita nörttipojille kokemuksen syvällä rintaäänellä
Aja lujaa, isi
Formulakuskien kuolintavat
Sananen maahanmuutosta
Kuinka järjestää maahanmuutto järkiperäisesti
Tulevaisuuden lupaukset 2010
Suomen kestävyysjuoksun tulevaisuuden toivot
Edellisen vaiheen syndrooma
Lastenkasvatuksesta
Luonnon kuokkavieraat
Vieraslajit eri elinympäristöissä
Kevään seitsemäntoista hetkeä
Neuvostoliittolaisen TV-sarjan nostalgiaa ja vitsejä
Koulutuksen rikkaudet
Kuinka mamut vaikuttavat koulussa
Armeijanvääpeli
Toimiupseerien ja upseerien välisistä eroista
Piiricup
Yleisurheilun piirien tasovertailu
Lainsuojalliset
Rikoksilta suojautuminen lainmuutokselta
Erässähiihtäjät
Kokemuksia erävaelluksesta
Maailman rasistisin ja suvaitsemattomin maa
Suomi voitti Newsweekin maavertailun väestönlaatunsa takia
Jälkilöylyt
Saunomisen MM-kilpailujen tragedia
Pappia kyydissä
Miten liikenteessä suhtaudutaan erilaisiin autoihin
Kansallinen manifesti
Mamukriittisten manifestin korjattu versio
Tätä sinulle ei kerrottu rippikoulussa
Ensimmäinen Mooseksen kirja Robert Crumbin mukaan
Yli aitojen
Transumiehet naisten sarjassa kilpailemassa
Ehdoton EI negatiivisuudelle
Positiivisen ajattelun opas
Sorretut ja etuoikeutetut
Vähemmistöjen ja enemmistöjen etuoikeuksien vertailua
Kesytetty verokarhu
Esitys perheiden verojärjestelyn muuttamiseksi
Hyödytöntä MM-triviaa
Jalkapallon MM-kisojen pelaajaluettelojen ihmettelyä
Poliitikot koulunpenkillä
Poliitikkojen koulumenestyksen analyysi
Rauhan ytimessä
Israelin ydinase takaa Lähi-idän rauhantilan
Naimapuuhia ihmettelemässä
Avioliiton murros viime vuosina
11x4
Suomen jääkiekon MM-mitalin metsästyksen historia
Kasvatusta vastamäessä
Lastenkasvatusta kantapään kautta
Shokkipeliä,
Uudenlainen shakkivariaatio
Määrä, laatu ja teho
Kestävyysjuoksuvalmennuksen käsitteitä uusiksi
Kulttuuri ja etnisyys
Kulttuurin ja etnisyyden eri vaihtoehdot ja niiden yhteiskunnallinen toimivuus
Unohdetut rintamat
Toisen maailmansodan unohdetut taistelutantereet
Olin diktaattori
Mitä tekisin, jos joutuisin Suomen diktaattoriksi
Halveksunnan nelikenttä
Humanistien ja luonnontieteilijöiden ymmärrysvaje
Tehotonta terroria - mutta miksi?
Miksi terrori on tehotonta?
Konservatismi ideologiana
Miksi konservatismi ei ole ideologia
Hyi hyi, ylioppilastutkintolautakunta
Ylioppilaskokeen parodia
Hallilla kulki
Yleisurheilun SM-hallikisojen analyysi
Ei tuolla tavalla, pojat!
Muutos 2011 -puolueen tulevan epäonnistumisen analyysi
Kansainvälinen joukkue
Ehdotus pikkumaiden parhaiden pelaajien saamiseksi eri lajien MM-kisoihin
Vapaata scifi-riistaa
Oivallus scifi-romaanin aihioksi
Suomen merkittävin vuori
Isolaatio vuoren merkityksen mittarina
Wikinää
Wikipedian analyysi
Yli- ja alimatkat II
Suomalaisten kestävyysjuoksijoiden ominaisuudet sivumatkoilla
Mistä tunnet sä rasistin?
Ovatko rikokset välttämättä rasistisia?
Missä viipyi ydinsota?
Miksi kylmä sota ei muuttunut ydinsodaksi?
Yli- ja alimatkat
Ulkomaisten kestävyysjuoksijoiden ominaisuudet sivumatkoilla

2009
Mutta tämä on minun elämäni!
Elämäsi on sekä menneiden että tulevien sukupolvien elämää
Pudotuspeliä
Jalkapallon sarjajärjestelmään jännitystä viimeisille kierroksille
Pienimuotoista energiapolitiikkaa
Kannattaako vaippa polttaa vai laittaa roskiin?
Joukolla liikenteeseen
Kuinka saada joukkoliikenne suositummaksi
Naisen logiikasta
Naisen logiikka ja muita mahdottomuuksia
Veriveljet
Taistelutoverit - sosiaalisuuden analyysi
Ahtaan asumisen ahdistamat
Mamu-parat ahtaissa oloissa
Lyhyt somali
Tiesittekö, että somalin kielen sanakirja ei tunne sanaa "työ"?
Nuorallatanssia
Uskon tuoma varmuus ihmiselle
Suomen suurimmat
Suomen kaikkien aikojen parhaat kestävyysjuoksijat
Paskalista
Mitä sinne pönttöön saattaakaan ilmaantua?
Tulevaisuuden lupaukset
Suomalaisen kestävyysjuoksun tulevaisuuden toivot
Oja vai allikko?
Muslimit avioliitossa
Syö vähemmän kuin tienaa
Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, toisin kuin useimmat kehitysmaat
Kasvatusta ilman lannoitetta
Lastenkasvatuksesta
Savua ilman tulta
Tupakanpoltosta
Joukkue vai yksilö
Joukkue- ja yksilöurheilijoiden henkiset erot
Hyvät perintötekijät
Miksi kuninkaat ovat suositumpia kuin presidentit
Islamin nakerrus
Kuinka tuhota islam
Esteitä juoksussa
Jukka Keskisalon kauden 2009 analyysi
Kannas 1944
Mitä todella tapahtui Kannaksella 1944
Autius
Yksinolemisen filosofiaa
Piiloarvot
Miksi jokaisen yhteisön todelliset arvot ovat täsmälleen vastakkaiset sen julkisille arvoille
Ruusu on ruusu on ruusu
Islamilaisen pankin epäloogisuus
Tuutha sie takasii
Karjalan palautus
Sata suurinta
Kaikkien aikojen parhaat kestävyysjuoksijat
En ole rasisti, mutta...
Nykypäivän yleisin vastuuvapauslauseke puheenvuoron alussa
Tiedän paikan armahan
Helsinki, epäonnistunut valinta pääkaupungiksi
Kansanterveyden hyväksi
Cooperin testi kansalaiskunnon mittarina
Risti ei ole valttia
Miksi luterilainen kirkko on ankea
Kyyrölä
Venäjänkielinen pitäjä keskellä Suomea
Pärstäkerroin
Kuinka erottaa humanisti luonnontieteilijästä
Juoksijan seinä
Paikat, joissa juoksijalla on vaikeaa
Jälkiviisautta etukäteen
Miksi monikulttuurisuuden tulee vielä antaa edistyä ennen romahdusta
Lopen uupuneet
Nuorten väsymyksestä
Tulevaisuuden menneisyys
Scott Adamsin Dilbertin tulevaisuus -kirjan jälkianalyysi
Ruumiinavaus
Hesarin hypetyksen ruodinta
Salaliitto
Miksi Euroopan päättäjät mokuttavat – scifi-fiktio
Työvoimattomuuspulattomuus
Meillä ei ole työvoimapulaa
Koripallorasismia
Rasismin ja ennakkoarvion ero
Opinto-ohjausta
Mitä kannattaa opiskella
Wikitystä
Suomenkielisen Wikipedian toimivuuden analyysi
Meritokraattisia järjestelmiä
Erilaisten järjestelmien vertailua
Rikos ja rangaistus
Miksi sama rangaistus on erilainen seuraamuksiltaan?
Viikingin kiitokset
Selitys poliitikkojen keskinkertaisuudelle
Meritokratia
Hallintojärjestelmistä parhain