Sivallus CCCXLVIII

Nationalismi 2 - monikulttuurisuus 1.

Paska säkä

Joskus tuntuu, että huonoa tuuria on enemmän kuin kotitarpeiksi. Silloin kannattaa muistaa, että joillakin on mennyt vielä huonommin.


10. Pääsisikö vaihteeksi sotimaan oman maan puolesta?

Japani miehitti Koreaa vuosina 1910-45. Etenkin toisen maailmansodan aikana korealaisia rekrytoitiin pakolla Japanin armeijaan. Jo ennen sitä Japani kävi 1939 lyhyen rajasodan Neuvostoliiton kanssa Mantsuriassa. Korealainen Yang Kyongjong komennettiin Japanin armeijaan. Hän jäi vangiksi Halhin-Golin taistelussa ja päätyi gulag-työleirille. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon leireiltä värvättiin puna-armeijaan kaikki kynnelle kykenevät, niin myös Yang. Harkovan taistelussa hän jäi jälleen vangiksi, tällä kertaa saksalaisten sellaiseksi. Koska Yang oli korealainen eli periaatteessa Japanin, siis Saksan liittolaisen, kansalainen ja hänet oli pakolla värvätty, saksalaiset katsoivat hänet kelvolliseksi omaan armeijaansa. Tie vei miehitettyyn Ranskaan ja tarkemmin sanottuna Normandiaan. Loput voikin arvata. Jälleen kerran sotavangiksi, tällä kertaa Englantiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Kumma kyllä, tällä kertaa häntä ei värvätty Yhdysvaltain armeijaan. Sen sijaan Yang sai asettua maahan asumaan ja kuoli siellä 1992. Ehkä parempi näin, kotimaahansa palatessaan hän olisi luultavasti päätynyt muutamaa vuotta myöhemmin Korean sotaan.


9. 22 vuotta ihan suotta

Jos kaveri pelaa USA:ssa ammattilaisbaseballia 22 vuotta korkeimmalla sarjatasolla ja voittaa kahdesti parhaan syöttäjän palkinnon, ei se ihan huonosti ole. Muilta osin Gaylord Perry sai kyllä enemmän kuin osansa huonosta tuurista. Aina etunimeä myöten. Gaylord? No okei, kaveri oli syntynyt 1938, jolloin nimi ei tarkoittanut mitä sittemmin tarkoitti.
Perry oli tunnettu kahdesta asiasta: luvattomasta pallon käsittelystä ja kyvyttömyydestä lyödä lujaa. Ensimmäinen tarkoitti pallon liukastamista esim. syljellä tai vaseliinilla, mikä on kiellettyä. Perry oli alan mestari ja myöhempi elämäkerta oli jopa nimeltään Me and the Spitter. Perryn suosikkipaikka rasvan piilottamiseen oli sepaluksen vetoketju, koska hän tiesi etteivät tuomarit katso sieltä. Hän jäi ainoan kerran urallaan kiinni tempusta vasta toiseksi viimeisellä pelikaudellaan ja sai kymmenen päivän pelikiellon. Perryn kyvyttömyys lyödä lujaa taas sai hänen managerinsa toteamaan miehen toisella pelikaudella 1963, että "ennemmin mies kävelee kuussa kuin Perry lyö kunnarin". 20.6.1969 Apollo 11 laskeutui Kuuhun. Tuntia myöhemmin Perry löi uransa ensimmäisen kunnarin. Myöhemmin niitä kertyi uran 787 ottelussa yhteensä kuusi.
Perryn mainetta varjosti ennen muuta hänen kyvyttömyytensä voittaa isoja pelejä. Kokonaan hänen kahdeksan joukkueensa menestymättömyyttä ei tietenkään voi miehen niskoille pistää, koska baseballissa syöttäjä pelaa enintään joka neljännen pelin. Siitä huolimatta tosiasia on, että yksikään joukkueista ei koskaan edennyt pudotuspeleissä pitkälle Perryn ollessa nimilistalla. Ensimmäinen joukkue San Francisco Giants selvisi finaaliin Perryn ensimmäisellä kaudella, mutta tällöin Perry itse ei ollut kokoonpanossa, koska hän oli pelannut vain muutaman pelin keskellä kautta ennen paluuta farmiliigaan. New York Yankees taas oli voittanut mestaruuden kahtena vuonna kolmesta ennen Perryn lyhyttä aikaa joukkueessa ja selvisi loppuotteluun heti seuraavana vuonna Perryn lähdettyä. Uran viimeinen joukkue Kansas City Royals voitti mestaruuden kaksi vuotta Perryn lopettamisen jälkeen.
Lopetettuaan pelaamisen Perry ryhtyi maanviljelijäksi, mutta sai aikaan konkurssin. Seuraavana vuonna vaimo kuoli auto-onnettomuudessa. Sittemmin yksi jo aikuiseksi ehtineistä lapsista menehtyi leukemiaan. Perry itse lähestyy kahdeksaakymmentä, mutta on yhä elossa.


8. Laivanupotusta

White Star Line -varustamo rakensi reilut sata vuotta sitten kolme loistoristeilijää. Niistä ensimmäinen oli RMS Olympic, joka laskettiin vesille 1911. Seuraava, vain aavistuksen suurempi oli seuraavana vuonna vesille laskettu RMS Titanic. Vielä hieman suurempi oli vuonna 1914 valmistunut HMHS Britannic.
Violet Jessop oli varustamon leivissä työskennellyt sairaanhoitaja, joka sai komennuksen Olympicille. Vain muutaman kuukauden ikäinen alus törmäsi yhteen toisen laivan kanssa ja vaurioitui. Ihmishenkiä ei menetetty ja Olympicin vauriot korjattiin. Varustamon seuraavan uuden aluksen valmistuttua osa miehistöstä komennettiin Titanicille, mm. kapteeni Edward Smith ja sairaanhoitaja Violet Jessop. Siltä varalta, että joku ei ole katsonut elokuvaa, kerrottakoon ettei kannata, laiva upposi neitsytmatkallaan. Vain kolmasosa ihmisistä pelastui, yhtenä heistä Jessop.
Sittemmin Jessop siirtyi sarjan kolmannelle alukselle Britannicille. Vuonna 1916 ensimmäisessä maailmansodassa sairaalalaivaksi päätynyt alus upposi Egeanmerellä todennäköisesti vedenalaisen miinan räjähdyksen takia. Yli tuhannesta laivalla olleesta vain 30 hukkui, Jessop selvisi. Hän jatkoi työuraansa edelleen laivoilla. Luultavasti varustamot eivät erityisemmin mainostaneet hänen läsnäoloaan, olihan tilastollinen uppoamisriski huomattava. Jessop selvisi eläkkeelle ja kuoli 83-vuotiaana.


7. Suku on pahin

Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon Antonina Makarova, 20 vuotta, liittyi armeijaan vapaaehtoisena sairaanhoitajana. Hyökkäyksen edetessä hän jäi sen jalkoihin ja päätyi saksalaisten miehittämälle alueelle. Tarkemmin sanottua Lokotin autonomiselle alueelle. Alue oli käytännössä SS-Brigadeführer Bronislav Kaminskin yksityisaluetta. Kaminski oli venäläinen petturi, joka työskenteli saksalaisten hyväksi. Tyypistä kertoo tarpeeksi se, että hänet teloitettiin 1944 Himmlerin käskystä, syynä liiallinen ryöstely Varsovan kansannousua kukistettaessa. Jos otteet ovat liian rajuja jopa Himmlerille, voi vain arvata minkälaista meno oli Lokotin autonomisella alueella.
Antonina Makarova värvättiin hallinnon toimiin konekivääriampujaksi (on siinäkin virkanimike). Tehtävänä oli teloittaa venäläisiä sotavankeja, partisaaneja ja perheenjäseniä. Teloituksia kertyi tuhansittain. Makarovan onneksi hän sai sukupuolitaudin ja päätyi hoitoon ennen kuin puna-armeija valtasi alueen. Sairaalassa ollutta Makarovaa ei tavoitettu.
Sodan jälkeen Makarova meni naimisiin Ginsburg-nimisen miehen kanssa ja asettui asumaan Valkovenäjälle. Molemmat saivat sotaveteraanien edut. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä. Kaikki nämä vuodet KGB etsi Makarovaa, mutta ei löytänyt nimen ja asuinpaikan vaihduttua.
Vuonna 1976 hänen veljensä, puolustusministeriön työntekijä, anoi viisumia ulkomaille. Neuvostoliitossa tämä tarkoitti sitä, että kaikki sukulaisetkin piti selvittää. Veljen sukunimi oli Parfenov, kuten Makarovankin alunperin. Nimi Makarova oli tullut koulussa kirjausvirheestä isän eli Makarin nimestä. Tästä löydettiin yhteys Makarovaan. Lopulta tutkijat löysivät naisen, joka sitten kuulusteluissa tunnusti kaiken. Jäädä nyt kiinni yli 30 vuotta rikosten jälkeen siksi, että joku sukulainen on matkustamassa ulkomaille! Makarova teloitettiin 1979.


6. Ville Vallaton

Hank Ketcham oli piirtänyt sarjakuvan pikkupojasta ja aikoi myydä sitä lehdille. Ongelma oli se, että pojalla kuten sarjakuvallakaan ei ollut nimeä. Yhtäkkiä työhuoneen ovi avautui ja Ketchamin vaimo tuli tuohtuneena sisään huutaen: "Poikasi on kiusankappale!" (engl. menace). Ja Dennis the Menace, suomalaisittain Ville Vallaton oli syntynyt.
Dennis Ketcham oli tuolloin nelivuotias, sotkenut huoneensa ja kieltäytynyt menemästä päiväunille. Hänen alter egostaan tuli menestynyt sarjakuvasankari, mutta Dennisin itsensä elämä oli aivan jotain muuta kuin menestystä. Elämäntarina on hyvin surullinen.
Dennisillä oli oppimisvaikeuksia, mutta epäselvää on, olivatko nämä synnynnäisiä vai kovista kokemuksista johtuvia. Syitä ainakin oli. Äiti oli alkoholisti, joka kuoli unilääkkeiden yliannostukseen Dennisin ollessa 12-vuotias. Isä oli työnarkomaani, jota poika tuskin näki. Äidin kuoleman jälkeen isä meni uusiin naimisiin ja muutti Sveitsiin. Dennis ei Sveitsissä viihtynyt, mikä on oppimisvaikeuksista kärsivältä nuorelta pojalta ymmärrettävää: vieras ympäristö, vieras kieli. Niinpä hänet lähetettiin takaisin Amerikkaan isän jäädessä uusine vaimoineen Sveitsiin. Kotimaassaan pojalla oli myös ongelmia eikä niitä varmaan teini-ikäisellä helpottanut se, että nimi oli synonyymi kauhukakaralle. Lukion jälkeen Dennis liittyi merijalkaväkeen ja lähetettiin Vietnamin sotaan. Hän selvisi sodasta, mutta kärsi posttraumaattisesta oireyhtymästä. Työpaikat vaihtuivat tiheään, jos niitä oli. Isästään hän oli vieraantunut, otti yhteyttä pari kertaa vuodessa, isän mukaan yleensä silloin kun tarvitsi rahaa. Elämä ei ole sarjakuvaa. Lopulta Dennis meni naimisiin ja hankki lapsia saaden elämänsä ainakin jonkinlaiseen järjestykseen.


5. Hopeaa

Jos mies saa kaksi olympiamitalia, ei häntä voi pitää huono-onnisena, eihän? No, se riippuu sekä tavasta millä mitalit tulivat että vähän muistakin elämänvaiheista. Akilles Järvisen kohtalona oli tulla urheilijaksi. Isä oli jo lempinimeltään "Isä" eli legendaarinen kiekonheittäjä Verner Järvinen, Suomen ensimmäinen kansainvälisesti menestynyt yleisurheilija. Kaikista neljästä pojastaan hän valmensi urheilijoita. Vanhin veljes Yrjö oli "vain" keihäänheiton SM-pronssimitalisti, toiseksi vanhin Kalle kuulantyönnön Euroopan ennätysmies ja kuopus Matti keihäänheiton olympiavoittaja ja kymmenkertainen ME-mies.
Akilles otti ensimmäisen kerran osaa olympialaisiin 1928, jolloin kymmenottelussa olympiakultaa vei Paavo Yrjölä. Akilles oli hopeamitalisti. Neljä vuotta myöhemmin hän lähti kisaan suosikkina, olihan hänellä nimissään kaksi vuotta aiemmin tehty maailmanennätys. Alkukesästä sairastettu angiina oli kuitenkin vienyt osan voimista. Siitä huolimatta hän tuli viimeisen lajin, 1500 metrin juoksun maaliin rikkoen oman maailmanennätyksensä. Jota ei koskaan ennätykseksi virallisesti hyväksytty, koska puoli minuuttia myöhemmin maaliin tuli Jim Bausch, jonka kokonaispistemäärä oli vielä parempi. Jälleen hopeaa. Mutta ei tämä vielä mitään. Kymmenottelu on laji, jossa pisteet jaetaan taulukon mukaan. Ja taulukko mukailee aikansa tuloskehitystä. Historian aikana kymmenottelussa on ollut voimassa viisi eri pistetaulukkoa, nykyinen vuodenvaihteesta 1984-85 alkaen. Neljällä niistä taulukoista Järvinen olisi voittanut olympiakultaa molemmissa kisoissa. Ainoa taulukko, jolla hän jäi hopealle, oli juuri se joka siihen aikaan oli voimassa.
Vuonna 1936 oli vielä yksi yritys. Järvinen lähti taas suosikkina kisaan, mutta joutui keskeyttämään ensimmäisen päivän jälkeen ruokamyrkytyksen takia.
Kaksien viimeisten olympialaisten välillä Järvinen oli kokeillut myös 400 metrin aitajuoksua. 1934 järjestettiin ensimmäiset EM-kisat ja hän nappasi sivulajissaan mitalin. Hopeisen.
Henkilökohtainen elämäkään ei mennyt aina putkeen. Isä-Vernerin kanssa tuli välirikko, kun seurustelukumppaniksi tuli Annikki Sauli. Annikin isä oli näet voittanut Akilleksen isän vuoden 1908 olympialaisten kuulantyönnössä.
Jatkosodan aikana kapteeni Järvinen palveli ilmavoimien varikolla. Koelentäjä oli lähtemässä testaamaan korjattua konetta, mutta lento-ominaisuuksien takia mukaan tarvittiin matkustaja. Sattumalta paikalla ollut Järvinen ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Kone syöksyi maahan ja molemmat kuolivat. Jos tässä ei ole riittävissä määrin huonoa tuuria yhdelle miehelle, niin missä sitten?


4. Iskevä Salama

Tunnen ihmisen, joka selvisi hengissä salamaniskusta. Sain nähdä, miltä arvet näyttivat vain kuukausi iskun jälkeen. Sen jälkeen olenkin pysytellyt ukonilmalla tiiviisti sisätiloissa.
Mutta yhdestä salamaniskusta saattaa selvitä tuurilla. Useammasta selviää ilmeisesti kokemuksella, ainakin Roy Sullivan. Metsänvartijana Virginiassa työskennelleeseen Sullivaniin osui todistettavasti salama seitsemän kertaa. Ukonilmalla hänen ystävänsä pysyivät yleensä loitolla varmuuden vuoksi. Ilmeisesti aiheesta, sillä kerran hänen ollessaan kotinsa takapihalla pyykkiä ripustamassa salama iski samassa puuhassa olleeseen vaimoon. Joka selvisi myöskin hengissä.
Sullivanin kohtaloksi ei lopultakaan koitunut salama, vaan ase. Sullivan ilmeisesti ampui itsensä 71-vuotiaana 1983, kuusi vuotta edellisen salamaniskun jälkeen.


3. Boy I Love Losing Superbowls

Otsikon lempinimen sai itselleen Buffalo Bills (huomaa lempinimen sanojen alkukirjaimet) hävittyään neljästi peräkkäin Super Bowlin 1990-93. Joukkue ei kertaakaan muulloin ole edes loppuottelussa esiintynyt.
Joukkuettaan epäonnisempi oli kuitenkin yksi sen pelaajista, Gale Gilbert. Lapsena hän oli normaaliin tapaan pelannut myös baseballia. Lasten (12 v ja alle) kuuluisin kilpailu on Little League World Series, johon ottaa osaa tuhansittain joukkueita eri puolelta maailmaa. Gilbert pelasi joukkueensa siepparina, selviten loppuotteluun jonka he hävisivät taiwanilaiselle joukkueelle.
Sittemmin Gilbert keskittyi kainalopallon peluuseen. Hänestä tuli yliopistossa tähtipelinrakentaja, joka selvisi sitten ammattilaiseksi NFL:ään. Gilbert pelasi kolme kautta Seattle Seahawksissa - tai oikeastaan istui penkillä enimmäkseen kolmantena vaihtoehtona pelinrakentajaksi. Seuraavat viisi kautta menivät Buffalo Billsin vaihtopenkillä. Siellä hän oli sentään kakkospelinrakentaja, mutta toisaalta Jim Kelly oli niin selvä ykkönen, että Gilbert pääsi koko aikana pelaamaan vain kahdessa pelissä. Neljänä viimeisenä Bills-kautena tuli siis tappio loppuottelussa. Sitten Gilbert siirtyi San Diego Chargersiin. Jälleen kakkospelinrakentajaksi, mutta tällä kertaa selvästi suuremmalla peliajalla. Ensimmäinen Chargers-kausi oli seuran historian paras: joukkue selvisi Super Bowliin. Jonka se hävisi.
Gale Gilbert on ainoa pelaaja, joka on pelannut viidessä peräkkäisessä Super Bowlissa. Vieläpä häviten jokaisen niistä. Suolaa haavoihin saattoi hieroa se, että numeroissa 3 ja 4 vastustajana oli sama joukkue eli Dallas Cowboys. Joukkueen yksi tukimiehistä oli Ken Norton Jr - kyllä, sen Ken Nortonin poika. Jälkimmäisen voiton jälkeen Norton siirtyi San Francisco 49s:iin siinä missä Gilbert San Diegoon. Joukkueet kohtasivat kauden päätteeksi Super Bowlissa ja Nortonista tuli ensimmäinen kolme peräkkäistä mestaruutta voittanut pelaaja samalla kun Gilbert teki oman viiden peräkkäisen Super Bowlin ennätyksensä. Jonka hän varmaan olisi epäröimättä vaihtanut Nortonin ennätykseen.
Mutta oli Gilbertillä ollut oma tähtihetkensä. Yliopistouransa viimeisen ottelun viimeisessä pelissä Gilbertin University of California Golden Bears teki mahdottomalta näyttäneestä asemasta voittoon johtaneen suorituksen, joka on lajin tunnetuimpia yksittäisiä pelitilanteita edelleenkin. Gilbert ei kylläkään ollut kentällä, koska kyseessä oli potkunpalautus, jossa pelinrakentajaa ei tarvita.


2. Huono paikka, lähden kotiin

29-vuotias öljytankkereiden suunnittelija Tsutomu Yamaguchi astui ulos raitiovaunusta liikematkallaan vieraassa kaupungissa ja näki häikäisevän kirkkaan välähdyksen. Oli elokuun kuudes päivä 1945. Hiroshiman ydinpommi oli juuri räjähtänyt. Paineaalto paiskasi hänet nurin, meteli puhkaisi tärykalvot ja kuumuus aiheutti palovammoja. Saatuaan välähdyksen väliaikaisesti viemän näön takaisin hän palasi takaisin kotikaupunkiinsa. Joka sattui olemaan Nagasaki.
Kolme päivää myöhemmin hän oli vammoistaan huolimatta töissä. Parhaillaan hän kuvaili kokemuksiaan esimiehilleen, kun välähti jälleen. Tälläkin kertaa hän oli kolmen kilometrin päässä nollapisteestä, mutta selvisi nyt vammoitta.
Yamaguchi kuoli 93-vuotiaana vuonna 2010. Pitäisikö kahdesta ydinpommista selvinnyt mies luokitella maailman epäonnekkaimpien vai onnekkaimpien joukkoon?


1. Hei hani, minun pitäisi kertoa sinulle yksi juttu...

Jack ja Jill (nimet muutettu) tapasivat opiskeluaikana. Kaikki tuntui natsaavan. He seurustelivat, menivät naimisiin ja hankkivat kolme lasta. Tämän jälkeen he totesivat, että nyt lapset riittävät, joten Jackille tehtiin sterilisaatio. Elämä oli hyvässä järjestyksessä. Pariskunta tuntui olevan malliesimerkki jopa siitä, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset pärjäävät hyvin - molemmat olivat lesboparin lapsia. Yhdestä asiasta Jill kylläkin Jackille huomautteli. Hänen mielestään heidän lastensa pitäisi aikanaan tuntea myös perhehistoria. Jackia ei kuitenkaan kiinnostanut tietää, kuka hänen biologinen isänsä oli, vaikka Jill omansa tiesi. Häiden vuosipäiväksi Jack päätti lopulta hoitaa asian kuntoon ja selvitti asian. Paukku oli melkoinen, kun hän näki nimen, sillä kävi ilmi että hän ei asunut saman katon alla ainoastaan vaimonsa, vaan myös siskonsa kanssa. He molemmat olivat saaneet alkunsa keinohedelmöityksellä ja molemmat olivat saman miehen biologisia lapsia.
Jack ei tiettävästi ole kertonut Jillille totuutta, mutta harkitsee asiaa.

Uusinta: Tapahtui Rutunguan oikeusministeriössä 2021

Lukijalle: Kirjoitin tämän jutun viisi vuotta sitten. Se tapahtui siis reilusti ennen nykyistä Euroopan johtajuuskriisiä (pakolaiskriisi on väärä sana, koska sitä ei olisi mikäli johtajamme hoitaisivat tehtävänsä). Koska nyt jopa Ruotsi alkaa vähitellen kaivaa älyn esiin ämpäristä, pidän enemmän kuin todennäköisenä että tässä kirjoituksessa kuvattu skenaario pomppaa muutaman vuoden kuluessa esiin. Kun kriteerejä kiristetään, kiristyvät samalla ne keinot, joilla yritetään länsimaiden portteja aukoa.

- Hyvää päivää, herra kansliapäällikkö.
- Jambo! Ja mitähän herralla mahtaisi olla asiaa?
- Olen Atzimboo Humbalawumba ja pakolaiseksi olisin lähdössä.
- Jaaha. Sepä ei olekaan enää niin kovin yksinkertaista. Kuten herra tietää, länsimaat ovat nykyään kurkkuaan myöten täynnä. Käännytys tulee automaationa rajalta, ellei ole esittää edes jonkinmoisia todisteita vainon kohteeksi joutumisesta.
- Senpä takia minä täällä olenkin.
- No niinpä tietenkin, mitäpä minä itsestäänselvyyksiä horisen. Käydäänpäs sitten asiaan.

Kansliapäällikkö käänsi pöydällään olevan Euroopan kartan asiakkaaseen päin ja rykäisi:

- Näissä hommissa on syytä olla suunnitelmat valmiina. Oletan että tie käy Eurooppaan, mutta mihinkäs olisi aikomus?
- Tuolla pohjoisessa olisi sellainen maa kuin Finlandia.
- FINLANDIA! Hulluksiko olette tullut? Siellähän on niin kylmä, että kusella käydessä pippelinne kutistuu valkoisen miehen kokoluokkaan!
- Näin olen kuullut. Siellä on kuulemma myös vaarallisia villieläimiä, joistakin jääkarhuista puhuivat.
- Miksi ihmeessä sitten…
- No kun siellä kuulemma toimii tämä maksuton perheenyhdistäminen. Valitettavasti diskorahan saaminen on nykyään tiukemmassa, ennen kuin on saanut kansalaisuuden. Mutta eiköhän sitä muutaman vuoden kykene kärvistelemään pelkällä ilmaisella asunnolla ja ruualla.
- Niinhän se taisi ollakin. Millainen perhe teillä olisi mukaan lähdössä, tai eiväthän he tietenkään ensireissulle tule?
- Onhan tuota kertynyt. Kolme vaimoa ja kahdeksan lasta. Näiden mukana ajattelin, että omat sekä vaimojen veljet ja siskot perheineen sitten aikanaan. Anopeista ei niin väliksi. Yksi leskeksi jäänyt appiukko on kyllä mukavaa kalaseuraa, niin että hänet haluaisin matkaan. Äijä ei vain ollut kovin innokas, kun kuuli että puolet vuodesta järvet ovat jäässä. Lupasin kuitenkin selvittää asiaa, eiköhän siellä joku innokas kalastajamzungu ole keksinyt tuohonkin ratkaisun. Kuuluvat olevan kovia innovoimaan.
- Mjaa. Mutta nämä ovat sivuseikkoja. Teillä on varmaan passi valmiina?
- On toki.
- Sittenpä ei muuta kuin töihin. Ensinnäkin muistutan, että prosessi maksaa kaksi miljoonaa rutugania.
- Minä kun olin kuullut että puolitoista.
- Kuulkaas nyt herra Humbalawumba. Hinnat ovat nousseet. Näin kansliapäällikkönä on kyettävä pitämään yllä tiettyä elintasoa ja vaatii valtiokin osansa.
- Entäs dollareina?
- Olisitte heti sanonut. Taaloina viisi tonnia puhtaana käteen, minä hoidan sitten valtiolle rutuganit kaupan päälle. Mutta tinkimisvaraa ei ole. Löytyykö?
- Onnistuu. Mitenkäs prosessi käytännössä toimii?

Kansilapäällikkö kampesi lihavan ruhonsa tuolista ylös ja käveli sivupöydällä olevan rintakuvapatsaan luo katsellen sitä mietteliäästi.

- Yksinkertaista. Maksatte takuumaksun etukäteen. Sitten käytte sylkäisemässä tätä Rakkaan Johtajamme Umbula Kwalamazoon patsasta. Kuten tiedätte, kyseessä on valtiopetos. Seurauksena on kuolemantuomio, jonka langettamiseen minulla on täydet valtuudet. Määrään tuomion täytäntöön pantavaksi kahden viikon kuluttua. Oikeusjärjestelmämme mukaisesti minulla on kuitenkin oikeus määrätä takuumaksu, jota vastaan pääsette vapaaksi tuomion täytäntöönpanoon asti. Jos ja tietenkin kun ette ilmesty oikeaan aikaan pääkaupungin keskustorille mestattavaksi, teidät etsintäkuulutetaan ja kiinni saataessa teloitetaan välittömästi.
- Ymmärrän. Ja tuon kahden viikon aikana minä sitten livahdan Finlandiaan, tai siis Suomeen kuten sikäläiset sanovat, ja anon poliittista turvapaikkaa.
- Aivan. Saatte mukaanne kopion tuomiosta, joka osoittaa teidän joutuneen poliittisen vainon kohteeksi. Nykyään ovat kovin nuivia sielläpäin, käytännössä ainoa tapa jolla pakolaisstatuksen saa on kuolemantuomion uhka.
- Mitäs sitten?
- Se on teistä itsestänne kiinni. Kunhan pysytte poissa Rutunguasta. Tai ette ainakaan jää kiinni täällä lomaillessanne. Valitettavasti meidän on pakko teloittaa kiinnijääneet, muuten kuolemantuomion uhka ei ole uskottava. Tosin viimeisimmästä tällaisesta tapauksesta on jo pari vuotta.
- Tuota… enkö minä siis saa koskaan palata?
- Totta kai. Heti kun saatte Ruotsin kansalaisuuden…
- Suomen.
- Niin tosiaankin, anteeksi. Minulla menevät nuo höynäytettävät mzungut aina sekaisin. Siis Suomen kansalaisuuden saatuanne teidät armahdetaan.
- Automaattisestiko?
- Niin no, tietysti teidän pitää maksaa virallinen kirjaamismaksu ja luonnollisesti asiaa käsittelevän virkamiehen sivukulut. Muilta osin kyseessä on tosiaan pelkkä muodollisuus, sen jälkeen voitte käydä Rutunguassa huoletta.

Atsimboo Humbalawumba nojautui taaksepäin tuolissaan ja henkäisi syvään. Eräs häiritsevä ajatus vaivasi häntä yhä.

- Entäpä jos en saa Suomen kansalaisuutta?
- Niin, se on tietysti eräs vaihtoehto. En tunne kohdemaanne nykyistä lainsäädäntöä kovin tarkkaan, ne kun ovat joka maassa koko ajan kiristymään päin. Mutta noin yleisesti ottaen sanoisin, että se on ihan teidän oma vikanne, jos näin ei tapahdu.
- Kuinka niin? Entäs jos minut palautetaan tänne Rutunguaan?
- Se ei mitenkään onnistu. Teitä uhkaa täällä kuolemantuomio ja palauttaminen on kansainvälisten sopimusten vastaista. Mikäli ette ole tietoinen, niin mzungut ovat aika niuhottajia sopimusten kanssa. Etenkin nuo pohjoismaalaiset, jotka eivät vielä ole oppineet ihmistavoille edes lahjusten ottamisen kanssa, mikä näin sivumennen varoituksena sanottakoon.
- Entäs se kansalaisuuden saaminen?
- Noo, kunhan pysytte erossa vakavista rikoksista, niin kyllä se aikanaan lankeaa itsestään. Prosessia voi tietysti nopeuttaa ottamalla sikäläisen jalkavaimon. Omiannehan ette vielä saa viedä, perheenyhdistäminen kun koskee vain kansalaisia. Näin ollen jalkavaimon luulisi pallien paineen takia olevan luonnollinen asia. Eikä hankkiminen ole ongelma, kunhan ei rupea turhan krantuksi. Pohjoismainen nainen on kuin kompassi: perse osoittaa aina kohti etelää. Voi kyllä olla, että joudutte tyytymään rumaan ja lihavaan, mutta paukauttakaa se paksuksi niin mzungujen käsityksen mukaan side Suomeen on syntynyt ja saatte kansalaisuuden pikavauhtia. Sitten voittekin tuottaa sukunne sinne pikavauhtia … ai niin, onhan teillä lapsia kaikkien vaimojenne kanssa?
- Vain kahden.
- Siinä tapauksessa teidän pitää ilmoittaa se lapseton vaimonne viralliseksi. Sen jälkeen voitte tuottaa lapsenne Suomeen, jolloin heidän äitinsä seuraavat tietysti mukana. Jos erehtyisitte ilmoittamaan jommankumman muista vaimoistanne viralliseksi, se lapseton vaimonne ei luultavasti saisi maahantulolupaa.
- Ja sitten voin ilmoittaa nämä muutkin vaimot virallisiksi.
- Herra Humbalawumba, missä tynnyrissä te olette kasvanut? Eurooppalaiset eivät hyväksy moniavioisuutta. Siis rinnakkaista, peräkkäin he voivat olla naimisissa vaikka kuinka monta kertaa. Ja hyvä niin teidän kannaltanne.
- Miten niin?
- Ilmoitatte muut vaimonne yksinhuoltajiksi. Mzungut maksavat lapsista avustuksia enemmän ja te voitte elää käytännössä moniavioista elämää työstä ja taloudellisista huolista vapaana, kunhan hoidatte vaimot raskaiksi säännöllisin väliajoin.
- Riittääkö tukirahoista tänne lähetettäväksi? Meinaan, voi olla että politiikka kiristyy taas ja kaikkia serkkuja ei saakaan enää perheenyhdistämisen nojalla Suomeen.
- Ei siitä paljon yli jää, mutta jotakin sentään. Miksi muuten luulisitte meidän ottaneen tämän systeemin käyttöön? Ei meidän kansantaloutemme pysty pelkällä kehitysavulla pyörimään, kyllä siihen tarvitaan ulkomailla asuvien rutungualaisten tukia.
- Niinpä tietysti.

Helpottunut hymy levisi Atsimboo Humbalawumban kasvoille. Riesaa ja epämukavuutta asiasta olisi tietysti ensi alkuun tiedossa, mutta se olisi pieni hinta huolettomasta loppuelämästä. Olipa onni, että hänellä oli riittävästi rahaa lahjuksiin ja lentolippuun. Myös kansliapäällikkö hymyili, olihan luvassa taas mukavat rahat sveitsiläiselle numerotilille.

- Onnistuuko tämä saman tien?
- Jos teillä vain on rahat mukana.
- Tässä on. Viisituhatta taalaa käytettyinä seteleinä.
- Jaaha. Täyttelen tässä paperit kuolemantuomiostanne. Jos sillä välin viitsisitte käydä sylkäisemässä tuota patsasta. Tuossa on paperia jolla voitte pyyhkiä jäljet. En halua rakkaan presidenttimme muotokuvan muistuttavan lintujen kakkimaa patsasta, sen verran paljon täällä käy asiakkaita.

Toimenpiteen suoritettuaan herra Humbalawumba antoi rahat kansliapäällikölle, joka puolestaan ojensi hänelle kuitin miljoonan rutuganin takuumaksusta sekä kuolemantuomiomääräyksen. Humbalawumba puristi kansliapäällikön kättä leveästi hymyillen.

- Kiitoksia.
- Eipä kestä. Muistakaa poistua maasta kahden viikon kuluessa ja lähettäkää minulle postikortti muistoksi, kun olette päässyt perille. Keräilen niitä, olen näet pohjimmiltani sentimentaalinen mies.

Midaksen kosketus

Alkusanat: En osaa edelleenkään kirjoittaa fiktiota. Tällä kertaa todellisuutta on kuitenkin mukana vähemmän. Lisätietoa kommentissa.

Kuullessaan yleisön kohahduksen Kari nosti katseensa kentälle irrottamatta silti otettaan makkarapihdeistä. Kabanossi kääntyi kaasugrillissä toiselle kyljelleen ilman valvovaa silmääkin. Maalipotku, osoitti erotuomari. KoPS eli Koivulahden Palloseura ei päässyt vieläkään johtoon ja peliaikaa oli jäljellä enää kymmenkunta minuuttia.
- Ylärimaan ja siitä suoraan yli.
Johanna oli ehtinyt seurata tilanteen. Hän vilkaisi Karia ja totesi:
- Ei tässä nyt taida ketään tulla makkaranostoon. Voithan sinä mennä katsomaan pelin loppuun, minä voin olla tässä.
Kari harkitsi hetken. Mieliteko oli kova, mutta hän oli luvannut hoitaa tämän homman.
- Joutaahan tässä olemaan.
- No miten vaan. Aattelin vaan, että etkös sinä ennen pelannut itsekin?
- Nuorten ykkösdivaria... ei sen kummemmin.
- Ja sitä kautta päädyit näihin kuvioihin?
- No en oikeastaan... eihän täällä siihen aikaan sillä tasolla pelattu ja minähän olen muualta tullut. Ihan sattumalta vaan.
Vai oliko se kuitenkaan sattumaa, Kari mietti. Oma peliura nyt oli ollut mitä oli...

Valmentaja katseli honteloa 17-vuotiasta ja mietti päätöstään. Kaveri ei ole pelannut joukkueessa viiteen vuoteen. Mutta täytyyhän sen jotakin osata, jos edellinen joukkue oli sentään TPS. Tämä on vain Peltomäen Jymy, pikkukaupungin seura jonka A-juniorit olivat onnekkaasti selvinneet ikäluokkansa ykkösdivariin. Eikä se toisaalta pojan vika ole, jos on asunut viimeiset vuodet jossain Kainuun korvessa potkiskellen vain koulussa ja kaveriporukassa. Tulkoon nyt sitten kokeilemaan.
Ja niin Kari oli tullut. Sarjassa oli jo pari ottelua pelattu eikä hän taidoiltaan mitenkään erottunut joukosta. Pari seuraavaa peliä meni vaihtopenkillä. Kolmannessa ottelussa Jymy oli 2-0 häviöllä, kun valmentaja määräsi pelaajapulassaan Karin keskikentälle toisen puoliajan ensimmäisillä minuuteilla. Ei Kari kentällä ihmeitä esittänyt. Piti paikkansa, ei päästänyt vastustajia ohitseen, riisti pari kertaa pallon, saadessaan syötön eteni vähän ja syötti sitten erehtymättä pallon pois. Onni tuntui kuitenkin kääntyneen ja Jymy voitti vierasottelunsa 2-3. Ne olivat seuran historian ensimmäiset pisteet A-nuorten ykkösdivarissa. Loukkaantumisten takia valmentaja nosti seuraavassa ottelussa Karin avaukseen. Sieltä hän ei sitten koko kauden aikana pudonnutkaan. Valmentaja piti hänen peruspelaamisestaan. Varma virheetön runkomies ilman loisto-otteita.
Loppukaudella Kari teki yhden maalin ja raatoi joukkueen eteen nurkumatta. PeJy yllätti kaikki voittamalla yhtä tasapeliä lukuun ottamatta loput ottelunsa ja selviämällä A-nuorten SM-nousukarsintaan. Kaksiosaisen ottelun ensimmäisen osan Jymy voitti kotonaan maalein 3-1. Toisen ottelun loppuminuuteilla Jymy oli 1-2 -johdossa. Alkukaudesta loukkaantunut Tommi oli toipunut sen verran, että oli päässyt vaihtopenkille. Valmentaja päätti kiittää kuntoutuksensa sisukkaasti hoitanutta nuorukaista vaihtamalla tämän kentälle kauden viimeisessä ottelussa. Tommi oli pelannut ennen loukkaantumistaan Karin paikalla ja niinpä valmentaja otti Karin vaihtoon, eihän tämä mikään huippumies ollut. Seuraavien kymmenen minuutin ajan valmentaja puri kynsinauhansa verille asti. Ensin vastustaja tasoitti, sitten meni johtoon. Ja juuri varsinaisen peliajan päättyessä kahden maalin johtoon. Peli oli 2-4 ja kahden ottelun yhteistulos tasan. Vierasmaalisäännöllä Jymy oli menossa voittoon ja SM-sarjaan, mutta yksikin maali lisää kääntäisi tilanteen. Lisäaikaa erotuomari myönsi pari minuuttia. Jymyn onneksi se ei vastustajalle riittänyt.
Se oli Karin viimeinen virallinen ottelu. Seuraavalle kaudelle valmistautuessa hänen polvensa ristisiteet repesivät harjoituksissa. Koko kausi meni siinä. Sitten olikin abivuosi ja piti keskittyä kirjoituksiin. Eikä häntä haluttanut palata hajonneeseen joukkueeseen. A-juniorien SM-sarja oli ollut liian kova pala pikkukaupungin pojille. Rökäletappiot olivat seuranneet toistaan ja putoaminen varmistui jo varhaisessa vaiheessa. Suurin osa pelaajista tuli yli-ikäiseksi A-junnuihin ja siirtyi edustusjoukkueeseen tai kuka minnekin. Karia ei myöskään haluttanut rikkoa polveaan uudelleen tai saada muita vammoja. Oli selvää, että ammattilaista tai edes aikuisten divaripelaajaa hänestä ei tulisi.

Kari havahtui muistoistaan. KoPS painosti, mutta 1-1 seisoi sitkeästi tulostaululla. Ensimmäinen osaottelu oli päättynyt 0-0 -tasapeliin. Nykyinen tulos tarkoittaisi jatkamista kakkosdivarissa, mutta voitto pienen maalaispaikkakunnan sensaatiomaista nousua ykkösdivariin, valtakunnalliseen sarjaan ja puoliammattilaisten joukkoon.

Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Kari oli pyrkinyt ja päässyt oikeustieteelliseen. Tunnollinen ja ahkera nuorukainen oli opiskellut pääsykoekirjat huolella ja kun älliäkin oli ainakin jonkin verran, oikiksen ovet olivat auenneet ensi yrittämällä. Jalkapallolle ei ollut enää aikaa, sillä Kari opiskeli pikatahtia. Hän valmistui samana päivänä, kun täytti 22 vuotta. Armeijan jälkeen hän sai paikan arvostetusta asianajotoimistosta Helsingistä. Sarkanius & Rotellan oli keskisuuri, vanhalla maineellaan ratsastava firma. Vakioasiakaskunta oli ollut sama sitten sotien, firmoja ja yksityisiä. Kari sai vastuulleen lakiasioiden lisäksi konttorin nykyaikaistamisen. Vanhat osakkaat ja muut asianajajat eivät ymmärtäneet tietokoneista mitään, joten Kari sai vapaat kädet ja melkein yhtä vapaan budjetin. Muutamassa kuukaudessa kalkkeeripapereilla toimineesta firmasta tuli Suomen modernein. Nousukaudella uuden yrittäjät tarvitsivat lakiapua ja Sarkanius & Rotellan koki ennennäkemättömän kasvun. Sisimmässään Kari tunsi kuitenkin olonsa tyhjäksi. Lopulta hän istui alas ja kartoitti tulevaisuutensa vaihtoehdot. Firmassa pysymällä hänestä tulisi aikanaan osakas. Firmaa vaihtamalla samoin. Oman firman perustaminen oli toki yksi vaihtoehto ja hän oli varma, että pärjäisi siinäkin. Kaikki vaihtoehdot päätyisivät samaan lopputulemaan. Hänestä tulisi, jos nyt ei rikas niin ainakin varakas. Mutta hän olisi onneton. Karilla oli voimakas sisäinen oikeudentunto ja hän tiesi jo kokemuksesta, että laki ja oikeus eivät olleet sama asia. Hän päätyi toiseen vaihtoehtoon. Lain soveltamisen sijaan hän ryhtyisi valvomaan sitä.

- Terve. Heitäpä yksi makkara.
Kari nosti pihdeillä makkaran paperiin, Johanna otti rahan.
- Ajattelin että käväisen tässä ennen kuin ruuhka alkaa. Kyllä tästä vielä pelin näkee. Muistatkos minua?
Kari vilkaisi kaveria ja tunnisti Samin. Oli naapurikaupungista, virkatehtävissä oli tullut hyvänpäivän tutuksi. Hän muisti Samin joskus maininneen olevansa Koivulahdesta kotoisin. Siksi hän siis oli täällä.
- Muistanhan toki. Mitenkäs sillä Salmisella, siis teidän pomolla, menee?

Kari laittoi hakupaperit vetämään poliisikouluun. Ei hän ollut ensimmäinen lakimies, joka näin teki. Useimmilla poliisikouluun menijöillä oli jokin ammattitutkinto entuudestaan. Urasuunnitelma oli selvä: poliisityössä edettiin porras portaalta. Karin suunnitelmissa siinteli poliisipäällikön paikka jossain kohtuullisen kokoisessa kaupungissa ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua. Sitä ennen piti hakea kokemusta muualta. Valmistuttuaan Kari päätyi konstaapeliksi Koivulahden kuntaan.
Pienen ja syrjäisen maalaispaikkakunnan olisi luullut olevan rauhallinen. Pikkurötöksiä oli kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi. Paikkakunnalle oli päässyt pesiytymään tekemisen puutteessa nuorisokulttuuri, jossa pärrättiin mopoilla pitkin raittia, notkuttiin kaduilla ja porukassahan tyhmyys tunnetusti tiivistyy. Huumeitakin oli kokeiltu. Itsekin vasta vuotta aiemmin Koivulahteen muuttanut päällikkö määräsi Karin nuorisopoliisiksi, ajatteli ilmeisesti että nuorena kaverina saisi paremmin kontaktia poikiin. Kari otti linjan, että näkyi paikalla ja liikkui etenkin perjantai-iltaisin raitilla. Hän osti itselleen moottoripyörän, mikä sai mopopojat kiinnostumaan uudesta poliisista. Kari keksi myös pojille toisen harrastuksen, minkä hän tiesi olevan jo liian myöhäistä tämän sukupolven kohdalla, mutta auttavan ehkä seuraavaa.
Tulokset näkyivät. Koivulahden rikosluvut putosivat selvästi. Positiivinen kierre johti asiasta toiseen, pikkurötöstelyjen vähennyttyä poliisilla riitti aikaa hoitaa muita tehtäviään paremmin ja tilanne parani paranemistaan. Kehitys huomattiin myös ylemmissä portaissa. Muutaman vuoden kuluttua poliisipäällikkö Salminen valittiin Vuoden Poliisiksi.
Valitettavasti hyvä maine ei riitä silloin kun budjettileikkauksia tehdään. Päättävissä elimissä todettiin, että Koivulahti on pieni ja nykyään rauhallinen paikkakunta, jolla oma poliisilaitos on tarpeeton. Vaihtoehdoiksi annettiin joko kenkää tai sitten siirtoa toiselle paikkakunnalle. Karin alkuperäiseen suunnitelmaan tämä olisi sopinutkin, mutta elämä tuskin koskaan sujuu suunnitelmien mukaan.

- Jaa Salminen. No, tuota... suoraan sanoen. Tilanne laitoksella on aika hankala. Hommat seisovat ja ihmissuhteet ovat sekaisin.
Kari pureskeli hetken aikaa kuulemaansa.
- Annas minä arvaan. Salminen on ihan kelvollinen mies pienen poliisilaitoksen pomoksi, mutta isommassa kaupungissa hän on kohonnut pätemättömyytensä tasolle.
- No sinnepäin... mutta minä menen nyt katsomaan pelin loppuun.

Käydessään Tampereella poliisikoulua Kari oli tutustunut Anuun. Suhde nuoren yliopisto-opiskelijan kanssa oli edennyt nopeasti. Valtteri syntyi molempien ollessa vielä opiskelijoita, avioliitto solmittiin pian sen jälkeen ja kohta Koivulahteen muutettua syntyi toinen poika Viljami. Nuori perhe hankki toista lasta odottaessaan oman talon. Asuntovelkaa oli rutosti, mutta he laskivat siitä kyllä selviävänsä. Karilla oli varma työpaikka, Anu oli vasta valmistunut ja menisi äitiysloman jälkeen töihin.
Äitiysloman päätyttyä Anu jäi hoitovapaalle, koska lama oli pahimmillaan. Selittämätön nuha alkoi vaivata. Tutkimuksissa 80-luvun talosta paljastui homevaurio. Harmillisesti myyjän vastuuaika oli juuri päättynyt. Kari ei siitä kantanut kaunaa, koska vika oli syvällä rakenteissa ja talon alkuperäinen rakentaja/omistaja oli jo Koivulahden hautausmaalla. Mutta hän ei halunnut riskeerata perheensä terveydellä. Vaikka hän itse olikin säästynyt, ei hometalossa asuminen tehnyt hyvää Anun astmalle. Pojista nyt puhumattakaan, lasten hyvinvoinnilla ei leikitty. Ratkaisut tehtiin nopeasti, talo myytiin remonttihaluiselle ostajalle selvästi halvemmalla kuin oli ostohinta ja hankittiin toinen. Velkaa piti taas ottaa lisää.
Anun hoitovapaa päättyi. Työnhausta ei tullut mitään. Kari ihmetteli joitakin kuukausia vaimon ponnettomuutta töiden etsimisessä, kunnes patisti tämän lääkäriin. Lääkäri diagnosoi masennuksen ja kirjoitti pari kuukautta sairaslomaa. Siitä eteenpäin Anu oli ollut työttömänä. Karin mielestä asia oli täysin selvä, Anulla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kaikki oireet täsmäsivät, mutta olivat sen verran lieviä, että lääkärit eivät halunneet kirjoittaa diagnoosia. Joka tapauksessa töihin Anu ei kyennyt. Perhe kituutti Karin palkalla. Moottoripyörästä piti luopua, lomamatkat tehtiin mummolaan. Karin urasuunnitelmat kariutuivat. Oli selvää, että hänellä ei ollut mahdollisuutta lähteä muualle jatkamaan ylempiin tehtäviin. Vaimosta ei ollut huolehtimaan kahdesta vilkkaasta pojasta, jos työajat olisivat epäsäännölliset. Olivat ne kyllä nytkin, mutta onneksi Anun vanhemmat asuivat lähellä ja auttoivat tarvittaessa. Kari teki yövuoroa aina, kun mahdollista. Siten hän pystyi hoitamaan poikia päivisin. Kari sopeutui tilanteeseen. Ollaan sitten Koivulahdessa, katsotaan jos täältä avautuisi jokin vakanssi, hän ajatteli. Ei rahatilannekaan olisi sallinut talon hankintaa isommalta paikkakunnalta.
Sitten tuli poliisilaitoksen lakkautuspäätös.

Grillipisteeltä ei nähnyt muuta kuin vastustajan maalin ja vähän rangaistusaluetta. Kari oli huomannut pelin seisahtuneen ja näki osan muurista, kun erotuomari asetteli sitä paikoilleen. KoPS oli selvästi saanut vaparin aivan rangaistusalueen rajalta.

Muutettuaan Koivulahteen Kari oli huomannut, että paikallinen jalkapallojoukkue KoPS pelasi vitosdivaria. Juniorijoukkueita ei ollut, kerran kesässä pyöritettiin nappuloille futiskoulua. Kari sai oivalluksen. Jos pienellä paikkakunnalla tarjottaisiin lapsille harrastusmahdollisuuksia, ehkä osa pikkurötöksistä jäisi tekemättä. Hän meni tapaamaan seuran puheenjohtajaa. Palaverin jälkeen seuralla oli uusi vakanssi, junioripäällikkö. Kari kasvatti futiskoulutoiminnasta muutaman juniorijoukkueen ja muutaman vuoden KoPS:illa oli joukkueet kaikissa juniorisarjoissa. Edustusjoukkuekin oli piristynyt. Se nousi heti Karin tultua toimintaan mukaan takaisin nelosdivariin, josta oli kaksi vuotta aiemmin pudonnut. Muutaman vuoden kuluttua kutsui kolmosdivari ja omien juniorien alettua kohota edustusjoukkueeseen seura nousi kakkosdivariin ollen tason pienimmän paikkakunnan joukkue.
Tässä vaiheessa Kari oli jo luopunut juniorien valmentamisesta Anun sairastuttua. Hän saattoi tehdä sen turvallisin mielin, sillä seuraan oli rakennettu toimiva organisaatio, joka pyöri jo omalla voimallaan. Hän jättäytyi yleismieheksi, joka ei voinut sitoutua aikatauluihin, vaan teki töitä sen minkä pystyi. Lähes aina pojat kulkivat mukana, Valtteri pelasi jo nuoremmissa junioreissa ja Viljami pyöri isänsä jaloissa. Kari oli höveli mies eikä voinut kieltäytyä, kun hänelle ehdotettiin paikkaa seuran johtokunnassa. Yhden ehdon hän saneli: johtokunnan jokaisella jäsenellä oli jokin nimetty erityistehtävä ja elämäntilanteensa takia hänen työtehtävänsä oli oltava sellainen, että sen pystyi hoitamaan haluamanaan ajankohtana. Niinpä Karista tuli seuran talouspäällikkö, joka kotitöinään tarkisti että kuitit ovat kohdallaan, pelaajalisenssit maksettu ajoissa ja mitä nyt milloinkin tarvitsi. Lakimiehen koulutuksen ansiosta tehtävä sujui näppärästi.
Seuran nousu huomattiin Palloliitossa. Puheenjohtaja tutustui liiton napamiehiin ja eipä aikaakaan, kun hän kierteli ympäri Suomea luennoimassa "Koivulahden mallista", jolla pikkupaikkakunnalle rakennettiin menestyvä seura. Kari auttoi Powerpoint-esityksen tekemisessä.

Kari ei paikaltaan nähnyt laukausta. Hyppäävän puolustusmuurin ja sen ohi kaartavan pallon kyllä. Maalivahti heittäytyi oikeaan suuntaan, mutta laukaus oli täydellisen onnekas hipaisten sekä tolppaa että ylärimaa ennen verkkoon uppoamistaan. Yleisö räjähti huutoon. KoPS johti 2-1 ja peliaika oli parin minuutin lisäaikaa vaille loppu. Nousu ykkösdivariin oli nyt todella lähellä.

Poliisilaitoksen lakkauttamisesta oli nyt kulunut jo seitsemän vuotta. Kari kiitteli onneaan, että oli tutustunut futispiireissä paikallisen sellutehtaan johtajaan. Luovuttaessaan virkamerkkinsä hänellä oli jo seuraava työpaikka valmiina. Titteli oli konttoripäällikkö, mutta käytännössä hän päätyi pyörittämään koko tehtaan henkilöstöhallintoa. Tehtaan apulaisjohtaja oli sairastunut syöpään ja hänen tehtävänsä oli jaettu johtoportaan kesken. Henkilöstöjohtaminen ja ennen kaikkea uusien työntekijöiden rekrytointi oli langennut Karille. Hän koki olevansa todella onnekas, sillä tämä oli työn se puoli, josta hän eniten piti ja jossa koki olevansa parhaimmillaan. Vaikka se kattoikin alle puolet hänen toimenkuvastaan. Työ poliisina ja jalkapalloseuran pyörittäminen olivat opettaneet hänet arvioimaan, ketkä tulisivat parhaiten keskenään toimeen ja kenet kannatti valita millekin paikalle. Seuran nykyinen junioripäällikkö oli kerran Karille todennut, että hän oli seuran ainoa toimija, joka ei ollut riidoissa kenenkään kanssa. Kari oli joskus miettinyt, että se johtui luultavasti siitä, että hän oli sosiaalinen erakko. Hänellä ei ollut ystäviä, ei oikeastaan kavereitakaan, vaan hän viihtyi yksin ja perheensä kanssa. Toisaalta hän sosiaaliseen tilanteeseen joutuessaan oli siellä kuin kala vedessä.
Sellutehdas oli jo automatisoitu Karin tullessa töihin eli työvoiman ulos saneeraamista hän ei joutunut enää kokemaan. Päinvastoin. Menestyvään tehtaaseen päätettiin parin vuoden kuluttua rakentaa uusi yksikkö. Kari päätyi rekrytoimaan sekä rakennusurakoitsijat että uuden työvoiman johtoporrasta vaille kokonaisuudessaan. Uusi tehdas valmistui puoli vuotta aikataulun edellä ja ylitti käynnistämisen jälkeen sekä laadussa että määrässä suunnitellut tavoitteet.
Kasvun myötä Karin toimenkuva muuttui. Koska henkilöstömäärä oli kaksinkertaistunut, tehtaalle päätettiin palkata uusi henkilöstöpäällikkö. Kari kävi puhumassa uudelle toimitusjohtajalle ja pyysi tehtävää. Toimitusjohtaja sanoi harkitsevansa asiaa. Pari viikkoa myöhemmin hän vinkkasi Karin sivummalle ja sanoi, että oli päättänyt, että tämä on lakimiehen koulutuksensa takia parempi konttoripäällikkönä. Henkilöstöpäälliköksi palkattiin psykologian tohtori.
Kari uskoi tietävänsä, mistä valinta johtui. Uusi johtaja halusi, että osastopäällikkötaso kokoontui vapaamuotoisiin saunailtoihin tai muihin vastaaviin tapaamisiin "yhteishengen vahvistamiseksi". Kari ymmärsi johtajan ajatuksen ja arvosti sitä, että tämä itsekin oli useimmiten paikalla. Johtaja taas ei pitänyt siitä, että Kari jätti useimmiten nämä väliin. Hänellä oli siihen syynsä, mutta ei hän niitä mainostanut.

Erotuomari vihelsi pilliinsä ja yleisö riemuitsi. Vain viisitoista vuotta aiemmin vitosdivaria tahkonnut Koivulahden Palloseura, pikkupaikkakunnan joukkue, pelaisi seuraavalla kaudella ykkösessä, koko valtakunnan kattavalla sarjatasolla.

Kari oli ylpeä pojistaan. Molemmat pärjäsivät koulussa loistavasti ja nuorempi, Viljami, oli jalkapallossakin selvästi lahjakas. Valtterikin pelasi jo B-junnuissa, mutta tuskin koskaan nousisi edustusjoukkueen tasolle. Sen sijaan hän veti nappuloiden futiskoulua ja osoitti huomattavia lahjoja valmentamiseen. Ja sitten oli vielä se kolmas lapsi.
Veera oli saanut alkunsa yllättäen. Kolmannen lapsen hankinta ei ollut mitenkään suunnitelmissa, mutta Anun tultua raskaaksi aborttia ei edes harkittu. Kari laskeskeli mielessään, että pojat olisivat tarpeeksi isoja pärjätäkseen jo enimmäkseen itse. Ja ehkä nuoremman sisaruksen saaminen kasvattaisi heitä entisestään vastuuseen. Kuten oli käynytkin. Sen sijaan Karin toinen salainen haave ei Veeran synnyttyä käynyt toteen. Anu ei parantunut masennuksestaan ja Veerasta huolehtiminen jäi syntymästä alkaen pääosin Karin kontolle. Appivanhemmatkin alkoivat olla sen verran iäkkäitä, että vaippaikäisen hoitaminen oli hankalaa. Nyt tyttö oli kyllä jo nelivuotias ja tälläkin hetkellä mummun ja vaarin luona. Pojat olivat jossakin yleisön joukossa juhlimassa.

Kari käänteli makkaroita, etteivät ne palaisi. Turhaa se kyllä oli, grilli oli jo pienellä liekillä vain ylläpitämässä lämpöä. Ehkä vielä muutama makkara menisi kaupaksi, loput söisi talkooväki. Kari auttaisi vielä grillin purkamisessa ja katsoisi, että muutkin paikat ovat kunnossa. Tänään olisi illalla voitonjuhlat, mutta niihin hän ei pääsisi. Se ei ollut hänen paikkansa. Hän oli vain näkymätön taustavoima. Ylpeä seuran saavutuksista, mutta hänellä oli muitakin velvollisuuksia. Veera piti hakea mummolasta. Pojat olivat pyörillä liikkeellä ja tulisivat omia aikojaan kotiin. Tänään on juhlapäivä, hän paistaisi iltapalaksi räiskäleitä, joita he söisivät hillon ja jäätelön kanssa. Tarvikkeet Kari oli ostanut jo aiemmin, tietäen että harvinaista herkkua syötäisiin joko voitonriemusta tai lohduksi tappiosta. Mielessä välähti, että Anu oli suunnitellut yksin kotona ollessaan imuroivansa. Toivottavasti oli jaksanut.

Tehtaalla oli alkanut mennä huonommin. Konttorissa sitä ei huomannut, mutta konttori ei ole tehtaan ydin. Ilmapiiri työntekijöiden keskuudessa oli tulehtunut. Luottamusmies sai erinäisiä valituksia johdon mielivaltaisesta toiminnasta. Muutamat tutut työntekijät pitivät Karin ajan tasalla tehtaan tilanteesta. Kari yritti heitäkin rauhoitella, muistutti vaikeasta tilanteesta ja johdon kovista paineista. Joskus tämä auttoikin, mutta toki Kari tiesi johdossakin olevan vikaa. Työntekijöistä ei välitetty tarpeeksi. Oman tonttinsa Kari yritti hoitaa parhaansa mukaan eikä konttorin toiminnasta ollut valituksia kuulunutkaan kummaltakaan taholta.

Kari hymähti itsekseen. Loppujen lopuksi, onko tämä niin huono elämä? Asiat eivät menneet kuten olin toivonut ja suunnitellut, mutta onhan tässä pärjätty. Lapset menestyvät, töissä ja harrastuksissa olen pärjännyt aina hyvin, taloudellisesti tullaan jotenkuten toimeen, rakastan yhä vaimoani vaikka vaikeaa se joskus on.
Jostain Karin mieleen juolahti hänen isänsä kertomus, jota Kari oli usein vaikeina hetkinä miettinyt. Isä oli ollut jo melko iäkäs Karin syntyessä, entinen rintamamies. Hän oli kertonut, kuinka nuorena poikana oli ollut viimeisen sotakesän torjuntataisteluissa läpimurron aikana pahasti kärsineessä rykmentissä. Kun joukko oli koottu takalinjoilla jälleen kasaan, divisioonan uusi komentaja oli pitänyt miehille puheen. Kari ei muistanut tarkkoja sanoja, vaikka oli ne myöhemmin jostain lukenut. Komentaja oli todennut jotain siihen suuntaan, että tämä on viimeinen puolustuslinja, tästä ei enää peräännytä, koska seuraavassa linjassa ovat Suomen naiset ja lapset. Hän oli jatkanut, että oli itse tullut tänne kuolemaan. Ja jos joku tästä pakenee, hän on siellä pysäyttämässä, se on "minun osani ja arpani".
Sanat "osani ja arpani" olivat painuneet Karin mieleen. Hän ajatteli omaa elämäänsä niiden kautta. Hän epäili sanojen olevan Raamatusta, mutta ei ollut löytänyt niitä sieltä kerran etsittyään. Väliäkö loppujen lopuksi sillä on. Fiksusti sanottu joka tapauksessa. Tämä elämä on ollut minun osani ja arpani, hän ajatteli kytkiessään grillin kaasuhanan kiinni.

Uutiskatsaus 24/2016

1. Suoraselkäinen yrittäjä

Turun kaupunki on järjestänyt leirikoululaisille risteilyjä useiden vuosien ajan. Tänä vuonna niitä ei tiukan taloustilanteen takia enää järjestetä. Samalla selvisi sekin, mistä tiukka taloustilanne johtuu. Kaupunki lähetti yrittäjille tarjouspyynnön uudesta toiminnasta eli risteilyn järjestämisestä "uusturkulaisille". Tulipahan ainakin selväksi, kenen viihtyvyyden Turun päättäjät asettavat etusijalle ja keille turkulaisten veronmaksajien rahat päätyvät, turkulaisille lapsille vai ulkomaalaisille karvalapsille.
Vaan löytyy Turusta ainakin yksi suoraselkäinen mies. Turun Saaristoliikenteen yrittäjä kieltäytyi tekemästä tarjousta "uusturkulaisten" risteilystä, koska kaupunki ei enää koululaisristeilyjä järjestä. Tässä Jaskanpauhantaa-blogi antaakin mainoslinkin ja toteaa, että jos sattuu olemaan tarvetta tilata vähän toista tonnia maksava yritystilaisuus Turun seudulla, niin neuvomme vuokraamaan vesibussi Janinan.


2. Hidas sytytys

Pohjoiskarjalaista miestä epäillään sarjahukuttamisista. Neljänä eri vuonna on sattunut neljä tapausta, joista kolmessa on hukkunut ihmisiä. Ei millään pahalla pohjoiskarjalaisia kohtaan, mutta eikö tosiaankaan yhtään raksuta? Kyllä minua vähän epäilyttäisi lähteä sellaisen tyypin veneeseen, josta joku on pudonnut selittämättömällä tavalla ja hukkunut. Edes kerran. Puhumattakaan siitä että kahdesti. Tai että yhden kerran on yritetty hukuttaa ja jääty eloon. Mutta kun ei. Kyytiin vaan. Tässä olisi jo ainesta Darwin-palkintoon.


3. Laita tähän otsikko

Iltapäivälehtien otsikoinnin tarkoituksena on kerätä klikkauksia. Niinpä toimittajat antavat mielikuvituksensa lentää. Joskus ei kylläkään tiedä, vaikuttaako otsikko klikkauksia lisäävästi tai vähentävästi, kuten tässä tapauksessa. Iltalehti otsikoi: "Teemu Selänne uima-allaskuvassa - Sirpan bikinit korostivat rusketusta". Eli siis toisaalta (1) en todellakaan halua nähdä Teemua bikineissä, joten en klikkaa, mutta toisaalta (2) haluan tietää, onko tuo todellakin totta, eli klikkaan.


4. Ja toinenkin otsikko

Epäilisin, että oli sama toimittaja kyseessä, vaan kun lehti on eri eli Ilta-Sanomat: Seksikkäät identtiset kaksoset Emelie ja Sofie saapuivat paratiisiin – jäykistivät heti miesten tunnelman. Vähän kuin entisellä miehellä nudistileirillä: meni hyvin kun pääsi eroon alkukankeudesta.


5. Hei, me pössytellään

Huumehörhöt puolustavat kannabiksen laillistamista sillä, että se ei aiheuta haittoja (mikä voidaan todeta välittömästi ensimmäisen kannabiksenpolttajan tapaamisen jälkeen valheeksi, tai sitten pössyttelijöiksi valikoituvat muutenkin kahjot, mikä toisaalta on hyvin uskottavaa) ja sillä, että se ei ainakaan aiheuta aggressioita. Jälkimmäinen väite todettiin vääräksi brittiläisen lammaslauman eksyttyä kannabisviljelmälle. Hamppua napostelleet lampaat ryntäilivät päättömästi pitkin kylänraitteja, pyrkivät taloihin sisälle, halusivat avata veräjät vapaan liikkuvuuden nimissä, jotta sudet voisivat muuttaa laitumelle opettelemaan kasvissyöjiksi ja pyrkivät vasemmistoliiton jäseniksi äänestääkseen Li Anderssonin puheenjohtajaksi.


6. Vapaata liikkuvuutta

CNN:n haastattelussa ihmissalakuljettaja kertoi saaneensa ISISiltä pyynnön 25 terroristin viemiseksi Eurooppaan. Herää vain kysymys, kuinka moni on saanut saman pyynnön mutta ei kerro siitä, kuinka moni on totetuttanut pyynnön ja kuinka moni on onnistunut. On ilmeistä, että Euroopassa on jo kymmenittäin ISIS-terroristeja. Ja on myös muistettava, että ISIS ei ole mikään selkeä organisaatio, vaan koostuu löyhistä tukijoista ja tiukasta ytimestä. Tässä yhteydessä on myös muistettava muslimiluokittelu:
Radikaali muslimi: haluaa tappaa sinut
Maltillinen muslimi: haluaa radikaalin muslimin tappavan sinut
Maallistunut muslimi: ei halua radikaalin muslimin tappavan sinua, mutta ei tee mitään sen estämiseksi.
(Lisäys: Ja kuinkas ollakaan, juuri tämän kirjoitettuani tapahtuu taas. Mutta muistakaa, että islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.)


7. Varmat otteet

Jos aikoo saada sydänkohtauksen, turvallisimpia paikkoja lienee sydänkirurgien konferenssi. Tätä perusajatusta noudatti vanhainkodin päivällisellä Patty Ris, 87, joka sai palan kurkkuunsa. Vieressä sattui nimittäin istumaan Henry Heimlich, 96. Kyllä, juuri SE Heimlich. Tukeva ote leidistä, nykäisy ja pala ulos kurkusta.
Suosittelen kaikkia opettelemaan manööverin. Tässä ohje. Muistakaa, että ote on raju ja siksi on ensin yritettävä hellävaraisemmin keinoin, lapaluiden väliin iskemällä, kuten videossakin neuvotaan. En ole onneksi koskaan joutunut Heimlichiä tekemään, kerran oli lähellä mutta lapaluuiskut riittivät.


8. Kaikki miehet kannelle!

Ruotsi järjesti suuret sotaharjoitukset mobilisoimalla koko armeijansa. Molemmat pataljoonat, kenttäkeittiö, kumivenelaivue ja paperiliidokkilentue todettiin erinomaisessa kunnossa oleviksi. Harjoituksen tarkoitus oli reagoida Venäjän mahdolliseen sotilaalliseen uhkaan. Harjoitus todettiin onnistuneeksi, sillä Venäjän joukot todennäköisesti kuolisivat nauruun Ruotsiin hyökätessään.
Tarvittaessa Ruotsin puolustusvoimat turvautuisi salaiseen aseeseensa eli levittäisi hyökkäävien venäläisjoukkojen päälle lentolehtisinä homopropagandaa. Tämähän on Venäjällä tiukasti lainvastaista hyvästä syystä: Putin pelkää venäläismiesten olevan niin hintahtavia, että informaatio aiheesta käännyttää heidät tuhkaluukkumiehiksi. Armeijan hyökkäys pysähtyisi siihen paikkaan, kun Ivan propagandalehtisestä Tom of Finland -sarjakuvan luettuaan ottaisi ja jysäyttäisi pahaa-aavistamatonta Sergeitä kuivalla kakkoseen.


9. Kusetusta

Sossun virkailija oli huolissaan siitä, kuka opettaa naisparin pojalle puskapissin alkeet. Kerrottakoon nyt että kyllä ne viimeistään poikaporukassa oppii. Itse olisin enemmän huolissani siitä, kuka opettaa poikaraukalle sen, että vessanistuin pitää jättää ylös?


10. Tarttuvia tauteja

Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes ihmetteli, että vasemmisto ei suostu keskustelemaan oikeiston kanssa ja tuntuu pelkäävän, että oikeistolaisuus on jokin tarttuva tauti. No niinhän se onkin. On totta, että vasemmistolaiset eivät suostu diskurssiin, jumiutuvat doktriiniinsa ja yrittävät estää kanssakäymisen. Samoin tehdään kaikissa totalitaarisisssa eli valheellisissa järjestelmissä. Siimes itse on erinomainen esimerkki riskeistä. Hänhän suostui aina keskustelemaan ja käyttäytyi sivistyneesti. Ja kuinkas kävikään? Jonkin ajan kuluttua hän vetäytyi pois politiikasta ja meni yksityiselle töihin. Joten eiköhän se ole vihervasemmistolle kaikkein viisainta vain tuijotella omaa napanöyhtäänsä, muuten kannatusosuus kutistuu.


11. Kalliolle, kukkulalle...

No nyt selvisi Suomen suurin ympäristöuhka. Virheiden kansanedustaja Satu Hassi jätti kyselyn juhannuskokoista. Kokot kun tuhoavat kuumuudellaan jääkauden hioman kallion pinnan.
Ihan vain tiedoksi, että kokkoja tavataan yleensä polttaa samoilla paikoilla. Ja paikkojahan riittää. Saaria on tässä maassa lähes 200 000, joten rantakallioita riittänee miljoonia. Eivät ne lopu kesken ennen seuraavaa jääkautta. Elleivät vihreät sitten rahtaa maahan miljoonia hiilijalanjälkensä moninkertaistajia, kuten tarkoitus tuntuu olevan. Mutta toisaalta, eiväthän he juhannuskokkoja poltakaan. Enemmän tuntuu olevan taipumusta autojen polttamiseen, mikä ei niin suuri ongelma olekaan, kuten huomaamme kohta.


12. Bussi edessä, tulta!

Viikko sitten Pohjolan Matkan linja-autovarikolla tuhoutui viisi linja-autoa palossa ja neljä vaurioitui. Iskun tekijäksi ilmoittautui anarkistiryhmä. Perusteena oli se, että Pohjolan Matka oli tehnyt yhteistyötä turkisfirman kanssa.
Tämä ei ole oleellista. Oleellista on se, että tästä tapahtumasta on kulunut viikko. Uutinen julkaistiin ja se siitä sitten. Ei mediamyrskyä.
Kuvitelkaa seuraava. Linja-autofirma Etelän Reissut järjestää tilausajoja VOK:ista kaupunkiin ostoksille (tätä ei tarvitse edes kuvitella, olen nähnyt). Soldiers of Odinin jäsen suivaantuu asiasta, hiipii yön pimeydessä Etelän Reissujen varikolle, puhkaisee yhdestä autosta kumin ja julkaisee tiedotteen iskun syystä. Veikkaan että seuraavan viikon aikana iltapäivälehtien otsikoista yli puolet käsittelee asiaa.
On olemassa kahdenlaista anarkismia. Noin teoriassa. Etenkin kun se "parempi" anarkismi on myös käytännössä, kun taas huonompi piti kuvitella.


13. 2000

Ensimmäisen kerran tapasin Kalevi Saukkosen lähtöviivalla. Minä juoksin ensimmäisen maratonini, en tiedä kuinka monennen hän. Sen viikonlopun toinen oli kuitenkin kyseessä, joten annettakoon anteeksi että lähtöviivan jälkeen en enää miestä nähnyt, kun ei sattunut taustapeiliä matkaan. Kalevi ei näet juokse aikaa vaan määrää vastaan. On hän toki nuoruudessaan hätyytellyt kolmen tunninkin rajaa ja kerran sen alittanutkin, tosin hän itse suhtautuu kyseiseen suoritukseen reittiä epäillen.
Miehellä oli äskettäin juhlapäivä: 2000 maratonin raja meni rikki. Pieni laskutoimitus kertoo kaiken mitä ikinä tarvitsee: se tarkoittaa 84 390 kilometriä. Kilpailuissa. Kolmas kierros maapallon ympäri menossa.
Nykyään vauhti on hiipunut, mutta sisu ei. Taannoin olin valmennettavan kanssa valmistautumassa kilpailuun ja kiersimme paikkakunnalle tultuamme reittiä läpi, näytin joskus siellä juosseena kriittisiä kohtia reitiltä. Pysähdyimme hetkeksi tien varteen ja nousimme autosta nuuhkimaan säätilaa. Samalla näkyi jalkakäytävää pitkin harppova mies numerolappu rinnassa. Saukkonenhan se siinä, mies oli nykyiseen tapaansa lähetetty liikkeelle jo reilusti ennen maratonin varsinaista starttia ehtiäkseen perille ennen ajanottajien kotiinlähtöä. Lakki päästä ja aplodit, jonka jälkeen takaisin lähtöpaikalle. No, valmennettava ehti voittaa oman kisansa ja käydä pokkaamassa palkinnot. Pois lähtiessä Saukkonen tuli taas vastaan, vielä pari kilometriä maaliin jäljellä. Kova jätkä potenssiin 2000.


14. Ja sitten toisesta päästä ikäskaalaa

Yleisurheilun seuraajat muistanevat norjalaisen 1500 metrin Euroopan mestarin Henrik Ingebrigtsenin. Itse muistan parhaiten, kun pääsin sananmukaisesti paraatipaikalta seuraamaan jo edellisenä vuonna aikuisten EM-kultaa napanneen miehen mielenkiintoista esitystä 22-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella. Aamupäivällä hän heitti melkein nenäni edessä kuperkeikan 1500 metrin alkuerissä ja karsiutui. Samana iltana kirimies vei sitten taktiikkajuoksussa 5000 metrin kultaa.
Henrik on siis suurelle yleisöllekin tuttu. Mutta juoksupiireissä on jo muutama vuosi kohistu hänen pikkuveljestään Jakobista. Nyt Jakob räväytti itsensä kerralla julkisuuteen juoksemalla 15-vuotiaiden ME:n 1500 metrillä. Aika on täysin käsittämätön 3.42.44. Suhteutetaan kertomalla, että kaikkiaan vain 38 suomalaista on koskaan juossut 1500 metriä kovempaa. Norjan kaikkien aikojen listalla se meni sijalle 34, jos oikein laskin. Kaksi parasta tulosta on muuten Henrikillä (3.31,46) ja keskimmäisellä veljellä Filipillä (3.36,21).


15. Rappuja ylös

Iltasanomat on julkistanut jo viime vuonna Malminkartanon porrasjuoksuhaasteen. Eli kello käyntiin ja 426 rappusta ylös Malminkartanon täyttömäelle. Viime vuonna maan parhaisiin 800 metrin juoksijoihin kuulunut Tuomo Salonen kutsuttiin kokeilemaan. Kun kuulin siitä, olin että ei helvetti. Kuka tahansa muu yleisurheilupiireistä sinne, mutta EI BORZAA! 190-senttisen kaverin askel sopii 800 metrille, mutta ei todellakaan porrasjuoksuun. No, kun sitten näki suorituksen videolta, niin saattoi todeta että ei se ollut niin huono kuin luulin, vaan vielä huonompi. Aika oli 67,63. Porrasjuoksutekniikasta Salonen ei kyllä osannut yhtään mitään ja kun sekä varsinainen juoksutekniikka että välitykset eivät muutenkaan ole mitenkään kyseiseen porrasväliin soveltuvia, tulos oli katastrofi. Yllättävää kyllä, samaan aikaan juossut Aki Nummela jäi vielä huonommaksi, 68,40. Vika oli molemmilla tekniikassa, jossa ei osattu hyödyntää liikemäärää vaan ponnistettiin liian aikaisin, minkä seurauksena maitohappokylpy alkoi yli kymmenen sekuntia etuajassa. Jopa joidenkin muiden lajien harrastajat juoksivat paremmin! No, nyt kokeiluun vaivautui vihdoinkin joku juoksija, joka osasi tekniikan. 35-vuotias Jouko Juntunen on juossut useita vuosia Kalevan Kisoissa 400 ja 800 metriä, parhaana saavutuksena 400 metrin seitsemäs sija vuonna 2012. Entinen pohja-aika parani yli kolmella sekunnilla, kun Juntunen nappasi ennätyksen sinne minne se kuuluu ajalla 49,29.


16. Hupsis, kun meni ohi

Minulta kysyttiin äskettäin, seuraanko EM-kisoja. Vastasin että joo, sitten kunhan ne alkavat. Hölmistyneestä ilmeestä päätellen kysyjä taisi tarkoittaa jalkapalloa. No, sen verran täytyy tunnustaa että telkkarin ollessa auki saatan hetken vilkaista. Heti avauskierroksella osuin juuri paikalle, kun Sveitsi teki ottelun ainoan maalin Albaniaa vastaan heti ottelun alussa. Maali tuli kulmapotkusta. Kulma annettiin pitkänä pääpalloa ajatellen. Oli päivänselvää, kenelle Sveitsin pelaajista pallo oli tarkoitettu, koska lähimainkaan ei ollut ketään muuta. Albanian maalivahti lähti palloa vastaan liian myöhään. Molari syöksyi juuri tätä pelaajaa kohti - tai ei aivan. Kulma annettiin maalivahdista katsoen vasemmalta. Maalivahti syöksyi pelaajan OIKEALLE puolelle, jopa juosten ensin tarkoituksellisesti siihen suuntaan ja vielä ponnistaen sinne. Luuliko hän tosiaan katkaisevansa keskityksen jättämällä vastustajan itsensä ja pallon tulosuunnan väliin? Okei, virheitä sattuu. Kuten myös se, että nähdessään olevansa väärällä puolella hän ei, toisin kuin kuka tahansa vitosdivarimokesta lähtien olisi tehnyt, levittänyt käsiään hypätessään yrittäen torjua puskun, vaan veti päinvastoin kädet suppuun, varmasti pois tieltä. Jos en tuntisi albanialaisten mainetta ehdottoman rehellisenä kansana, saattaisin jopa epäillä vedonlyöjien kanssa tehtyä arvokasta sopimusta. Asia epäilyttäisi myös, ellen tietäisi albanialaisilla maalivahdeilla olevan sellainen perinne, että helpon maalin jälkeen virnistetään ovelan näköisesti.


Loppukevennys: Luulin jo lukeneeni kaiken

36-vuotias amerikkalaisnainen jätti työnsä voidakseen imettää poikaystäväänsä kahden tunnin välein. Pikkuinen ongelma asiassa on se, että edellisestä synnytyksestä on parikymmentä vuotta eikä maitoa enää tule. Mutta eihän siinä mitään, mukavahan se on tissiä lutkuttaa vaikkei sieltä mitään tulisikaan.

Uusinta: Maailman rasistisin ja suvaitsemattomin maa

Lukijalle: Vuonna 2010 Newsweek laski Suomen olevan maailman paras maa, jolloin kirjoitin nyt uusintana julkaistavan jutun. Tämä onkin yksi niistä harvoista kirjoituksistani, jolla on ollut ainakin jotain jälkivaikutusta eli tilastollisesti osaavampi blogistikollega teki asiassa jatkotutkimusta. Olisi mukava tietää, onko Suomen sijoitus laskenut Newsweekin käyttämillä mittareilla. Ja vielä mukavampaa tietää, aiheutuiko mahdollinen lasku siitä, että Suomen tunnusluvut ehdottamillani mittareilla ovat muuttuneet huonompaan suuntaan.

Siltä varalta että joku on viettänyt viimeisen viikon tynnyrissä, kerrottakoon että Newsweek rankkasi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Ihmetyttää millaisia ne muut sitten mahtavat olla.

Tutkimukseen valittiin sata maata, joille annettiin pisteitä eri osa-alueilta: koulutus (TIMSS- ja PISA-testit), terveydenhuolto (odotettavissa oleva laadukas elinikä syntyessä), elämänlaatu (tulojen perhekunnittainen jakautuminen eli Gini-indeksi, köyhien osuus, elintaso, rikollisuus, työttömyysprosentti) talousdynamiikka (BKT:n kasvu, teollisuustuotannon osuus, innovatiivisuus, liiketalouden vapaus, osakemarkkinoiden osuus BKT:sta), poliittinen vapaus (poliitikkojen valintajärjestelmä, äänestysprosentti, poliittisten riskien määrä).

Tutkimuksessa ei kuitenkaan mitattu näin mamukriitikon kannalta oleellisia asioita. Tekeekö maasta hyvän, jos siellä ei ole paljon siirtolaisia? Onko muslimien kansoittama valtio erityisen ihana tapaus? Miten kielellinen yhtenäisyys vaikuttaa maan hienouteen? Entä tulenarin aihe kaikista eli mihin etniseen ryhmään asukkaat kuuluvat?

Nämä tilastotiedot eivät vaikuttaneet maiden rankkaukseen, joten on mielenkiintoista tutkia, kuinka hyvin ne korreloivat saadun indeksipistemäärän kanssa. Ongelmana oli luotettavien tilastotietojen löytäminen; tietyt asiat tuntuvat olevan niin arkaluontoisia, että tiedot ovat kiven alla. Onpa Euroopassa sellaisiakin maita, joissa joidenkin tilastotietojen kerääminen on jopa laitonta.

Koska maailman maat ovat hyvin erilaisia jo peruslähtökohdiltaan, on syytä tehdä vertailevaa tutkimusta paitsi kaikkien tutkimukseen valittujen sadan maan kesken, myös nimenomaan Suomen viiteryhmään kuuluvien maiden välillä. Suomen viiteryhmäksi voidaan katsoa sellaiset eurooppalaiset maat, jotka eivät kuuluneet Varsovan liittoon ja joiden pääkaupunki sijaitsee Alppien pohjoispuolella. Tutkimuksessa näistä maista olivat mukana Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia, Irlanti, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta ja Saksa. Yhteensä 13 maata Islannin puuttuessa joukosta.

Tutkimuskohteet:
1. Millä tavoin maassa asuvan ei-alkuperäisen väestön määrä vaikuttaa hyvinvointiin?
2. Onko kielellisesti (ja samalla yleensä myös kulttuurisesti ja etnisesti) yhtenäinen maa hyvinvoivempi kuin kielellisesti hajanainen maa?
3. Onko muslimiväestö eduksi vai haitaksi hyvinvoinnille?
4. Millä tavoin kaukaso-europidiseen Cavalli-Sforza –suurklusteriin kuuluvan väestön osuus vaikuttaa hyvinvointiin?
5. Millä tavoin afro-niloottiseen Cavalli-Sforza –suurklusteriin kuuluvan väestön osuus vaikuttaa hyvinvointiin?

Ensimmäisenä kannattaa tutkia, miten maassa asuvien emigranttien määrä korreloi tutkimuksessa saavutetun pistemäärän kanssa. Tiedot kunkin maan maahanmuuttajien prosentuaalisesta osuudesta ovat peräisin Wikipediasta. Tämän tilastotiedon lineaarinen korrelaatio indeksipistemäärän kanssa on 0,293. Suomen viiteryhmässä korrelaatio on 0,202.

Lineaarisen korrelaation itseisarvon ollessa alle 0,3 korrelaatio on merkityksetön. Maassa asuvien ulkomaalaisten määrä ei siis vaikuta maan elinolosuhteisiin. Se mamukritiikistä, voisi todeta. Vaan mietitäänpä tarkemmin. Millaisiin maihin pakolaiset hakeutuvat? Vertailun pahnanpohjimmainen on Burkina Faso. Eipä tule kovin monelle mieleen, että lähdenpä tästä Burkina Fasoon nauttimaan pakolaisstatuksen suomista eduista. Ei, siirtolaiset hakeutuvat rikkaampiin ja hyvinvoiviin maihin. Luulisi, että emigranttien määrä korreloisi positiivisesti hyvinvointi-indeksin kanssa. Näin ei kuitenkaan ole.

Villi arvaus. Periaatteessa siirtolaisuus suuntautuu hyvinvoiviin maihin. Jotkin näistä maista puolestaan ottavat pakolaisia vähemmin vastaan. Seuraus: hyvinvoivissa maissa on sekä maita, joissa on paljon että vähän emigrantteja, jolloin korrelaatiota hyvinvoinnin ja emigranttien määrän välillä ei esiinny. Lisäksi maahanmuuton laadussa saattaa olla merkittäviä eroja – on hieman eri asia ottaa maahanmuuttajia Japanista kuin Sierra Leonesta.

Näin ollen on oleellisempaa tutkia maahanmuuton laatua ja kansallista yhtenäisyyttä sekä samaan viiteryhmään (länsieurooppalaiset maat) kuuluvia maita kuin maahanmuuttoa sinänsä.

Kansallisen yhtenäisyyden vähiten huono mittari lienee kielellinen diversiteetti. Sen mittaamiseksi käytetään Greenbergin menetelmää, joka on matemaattisesti suhteellisen yksinkertainen, kunhan maan kieliolot tunnetaan. Lyhyesti sanottuna indeksi ilmoittaa sen todennäköisyyden, että kaksi satunnaisesti valittua maan asukasta eivät puhu äidinkielenään samaa kieltä. Maksimiarvo on yksi ja maailman hajanaisin maa on ei niin yllättäen Papua-Uusi-Guinea, jonka tulos on 0,990. Tutkimuksessa mukana olleista korkein arvo on Tansanialla, 0,947, ja matalin lähes täysin espanjankielisellä Kuuballa, 0,001. Suomen arvo on 0,148.

Kielidiversiteetin ja hyvinvointi-indeksin välinen korrelaatio koko aineistossa on -0,516 ja Suomen viiteryhmässä -0,213.
Maailmanlaajuisesti tarkastellen kielidiversiteetin ja hyvinvoinnin välillä on siis kohtalainen negatiivinen korrelaatio eli maa on yleensä sitä parempi elinpaikka, mitä yhtenäisempi se on. Suomen viiteryhmässä korrelaatiota ei käytännössä ole. Tämän voi arvata johtuvan siitä, että korkean koulutuksen ansiosta ihmisillä on kuitenkin yhteinen kieli, vaikka äidinkieli olisikin erilainen.

Muslimiväestön osuus selviää niin ikäänWikipediasta. Muslimiväestön prosentuaalinen osuus väestöstä korreloi hyvinvointi-indeksin kanssa kertoimella -0,424. Suomen viiteryhmässä korrelaatio on -0,345.
Nämä korrelaatiokertoimet tarkoittavat sekä globaalisti että länsimaissa sitä, että muslimiväestön prosentuaalinen osuus korreloi negatiivisesti kohtalaisella voimakkuudella maan hyvinvoinnin kanssa. Maa on siis yleensä sitä parempi paikka elää, mitä pienempi muslimiväestön osuus on. Tästä voidaan tietysti sanoa, että kulttuurirelativismi huomioiden muslimit olisivat ehkä valinneet hyvinvointi-indeksiin toisenlaiset preferenssit ja saaneet eri tuloksia. Mutta tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi hitossa muslimit siinä tapauksessa pyrkivät muuttamaan länsimaihin muslimimaista.

Viimeiset kaksi tilastotietoa, Cavalli-Sforza -klustereita koskevat olivat kaikkein hankalimmat kaivaa esiin. CIA:n World Factbookilla ei pitkälle pötkitty. Siksi tiedot onkin koottu eri lähteistä ja koskevat vain länsimaita, muiden maiden kohdalta urakka olisi ollut mahdoton. Eivätkä tiedot täysin luotettavia ole eri lähteiden antaessa eri tietoja, mutta uskoisin niiden olevan kahden prosenttiyksikön tarkkuudella oikeita jopa huonoimmassa arviossa. Jos joku onnistuu löytämään luotettavaa dataa, niin tehköön tutkimuksen paremmin.
Ihanteellisinta tietysti olisi, mikäli pystyisi selvittämään todellisen geneettisen osuuden kustakin maasta. Nykytilanteessa esim. 25-prosenttisesti europidinen luultavasti lasketaan täysin europidiksi. Tämä taas kasvattaa valtaväestön prosenttilukemaa ja pienentää vähemmistöjen prosenttilukemaa todelliseen geneettiseen jakaumaan nähden.
Suomen viiteryhmän klusteriin kuuluvaksi katsottiin alkuperältään kyseisestä viiteryhmästä (Länsi-Eurooppa) lähtöisin olevat. Esimerkiksi Suomen europidiosuuteen lasketaan vaikkapa Suomessa asuvat saksalaiset ja suomalaiset, mutta ei esimerkiksi ukrainalaisia eikä botswanalaisia.

Europidien prosentuaalinen määrä korreloi hyvinvointi-indeksin kanssa kertoimella 0,436 Suomen viiteryhmässä. Kyseessä on kohtalainen positiivinen korrelaatio.

Vastaavasti afro-niloottiseen suurklusteriin kuuluvien asukkaiden prosentuaalinen määrä korreloi hyvinvointi-indeksin kanssa kertoimella -0,482. Kyseessä on kohtalainen negatiivinen korrelaatio.

Johtopäätökset:

1. Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ei sinänsä vaikuta merkittävästi maan hyvinvointiin sen paremmin globaalisti kuin pelkästään länsimaissa.

2. Kielellisesti (ja samalla etnisesti sekä kulttuurisesti) hajanaiset maat ovat globaalissa kontekstissa huonompia asuinpaikkoja kuin yhtenäiset. Länsimaissa kielellisellä hajanaisuudella ei ole tilastollista merkitystä.

3.Muslimiväestön prosentuaalisen osuuden suuruus korreloi negatiivisesti maan hyvinvoinnin kanssa sekä globaalisti että länsimaissa. Toisin sanoen maa on yleensä sitä huonompi paikka elää, mitä suurempi osa väestöstä on muslimeja.

4. Mitä suurempi on alkuperäisen länsimaisen väestön prosenttiosuus väestöstä, sitä parempi asuinpaikka kyseinen länsieurooppalainen maa yleensä on.

5. Mitä suurempi on afro-niloottisen väestön prosenttiosuus väestöstä, sitä huonompi asuinpaikka kyseinen länsieurooppalainen maa yleensä on.

Suomen muslimiväestön osuus on kolmentoista vertailussa mukana olleen länsimaan prosentuaalisesti pienin.
Suomen länsimaisen väestön osuus on kolmentoista vertailussa mukana olleen länsimaan prosentuaalisesti suurin.
Suomen afro-niloottisen väestön osuus on kolmentoista vertailussa mukana olleen länsimaan prosentuaalisesti pienin.

Suomi on näillä kriteereillä mitattuna maailman "rasistisin" ja "suvaitsemattomin" maa.

Newsweekin kriteereillä mitattuna Suomi on maailman paras maa.

Olisiko näillä kahdella asialla jotain tekemistä keskenään?

Jaskadamuksen ennustuksia

Blogistikollega Pekka kirjoitti blogissaan tekstin, jota häpeämättömästi ja lupaa pyytämättä mukailen aina otsikkoa myöten. Eikä kyseessä ole edes ensimmäinen kerta, vaan syyllistyn törkeään rikoksen uusimiseen.

Eli Hesari teki gallupia, jossa tutkittiin miten lukijat uskovat Suomen muuttuvan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Itse artikkeli on maksumuurin takana enkä päässyt sitä lukemaan, koska irtisanoin pitkän suhteeni (kai sitä pitkäksi voi sanoa, koska se kesti ainakin triplasti kauemmin kuin keskimääräinen julkkisavioliitto) lehteen jo toista vuotta sitten. Hesarin myyjät soittelevat aina muutaman kuukauden välein ja tarjoavat, että joskos sittenkin lyötäisiin vielä hynttyyt yhteet. Aina olen vastannut samalla tavalla, että pitäkää tunkkinne ja palatkaa sitten asiaan, kun lehtenne on yhtä aitosuomalainen kun ilmestyessään vielä Päivälehtenä. Siinä vaiheessa heikompihermoiset ovat toivottaneet hyvää päivänjatkoa. Yksi urhoollisempi huomautti, että lehden linja on muuttunut ja toimituskunta myös. Myönsin että näin on, mutta sen verran kaukaa pohjalta on lähdetty, että ei vielä riitä. Jos toimittajien fyysinen koko olisi samaa luokkaa kuin heidän suomalaismielisyytensä taso, he joutuisivat nousemaan varpailleen ylettyäkseen nuolemaan mäyräkoiran palleja. Tosin onhan sekin selvä parannus siihen entiseen tasoon eli vaivaispäästäiseen.

Mutta asiaan. Gallupissa oli siis kaksikymmentä kysymystä ja yritänpä ennustaa puolestani minäkin. Samalla sanoudun irti kaikesta vastuusta, sillä ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen:


1. Uskotko, että Suomi luopuu eurosta valuuttana kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä. Euro ja koko unioni on mennyt reisille. Nyt kyse pitäisi olla enää vahinkojen minimoinnista. Euro ja Euroopan Unioni olivat hyviä ajatuksia, mutta euroon ei olisi ikinä pitänyt päästää muita kuin sivistysmaita. Rajana Alpit. Unioni taas meni vituroilleen siinä vaiheessa, kun siitä tuli väestöpohjaltaan Euraasian-Afrikan unioni. Brexit voi toteutuessaan pistää ketjureaktion liikkeelle.


2. Uskotko, että Suomessa tapahtuu poliittinen murha kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Olettaen että poliittisella murhalla tarkoitetaan poliitikko X:n nimenomaista murhaamista. Sen sijaan jos poliittisella murhalla tarkoitetaan terrori-iskua niin joo. Loppujen lopuksi, mitäpä muutakaan nuo suomalaisiin kohdistuvat viharikokset ovat kuin poliittisia murhia noin pohjimmiltaan. Epäonnistuneen politiikan aikaansaamia murhia. Mutta siis jos puhutaan varsinaisista poliittisista murhista niin en usko. Tämä johtuu siitä, että noin yleisesti ottaen suomalaiset osaavat erottaa toisistaan asioiden ja ihmisten riidat, ainakin näin ääritasolle mentäessä. Tämä tarkoittaa sitä, että ne piirit jotka haluaisivat tehdä poliittisia murhia, eivät niitä pysty tekemään ja ne, jotka pystyisivät, eivät halua. Itse murhan tekeminen ei ole ollenkaan vaikeaa, mikäli ei välitä kiinnijäämisestä ja on valmis tarttumaan tilaisuuteen.


3. Uskotko, että Suomi liittyy Natoon kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Siitä hommasta nyt ei näytä tulevan lasta eikä paskaa. Noin karkeasti sanoen Suomi ei halua Natoon silloin kun pääsisi ja sitten kun tulee se paikka, että se haluaisi, se ei enää pääse. Nykypolitiikan jatkuessa ainoat mahdollisuudet Suomen Natoon liittymiselle ovat
a) Venäjän politiikka tekee rajun keikauksen joko a1) uhitteluksi ilman muskeleita, jolloin Suomi säikähtää niin pahasti että kipittää Naton helmoihin ja se vielä huolii, koska tilanne ei ole vielä liian paha tai a2) maltilliseksi ja Suomen Natoon liittymisen hyväksyväksi siten, että Suomen arvio on Venäjän uudelleenradikalisoituminen, jolloin se käyttää tilaisuutta hyväksi
b) tilanteen kiristyminen siten, että Baltia on pahasti uhattuna, jolloin Suomi pyrkii Natoon ja Nato huolii, koska tarvitsee tukialueen.
Itse liittymisestä olen sillä kannalla, että periaatteessa vastustan sitä ehdottomasti, kun taas käytännössä kannatan sitä ehdottomasti. Paras ratkaisu olisi rakentaa puolustus siihen kuntoon, että meitä ei uskalla kukaan uhata. Kun tämä ei näytä munattomien poliitikkojen (joista vain osa on naisia ja kaikki naiset eivät ole munattomia) takia, niin sitten mennään Natoon.
Jotain on kuitenkin tehtävä. Meillä on toisella puolella rajanaapurina Venäjä ja Venäjä rajanaapurina ei ole kiva juttu, kysykää vaikka Puolalta jos ette itse muista. Toisella puolella taas on piakkoin muslimivaltio ja muslimivaltio rajanaapurina ei ole kiva juttu sekään, kysykää vaikka Israelilta.


4. Uskotko, että Suomeen valitaan muslimiministeri kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Tietenkin. Ainoa mikä voisi tämän estää, olisi yleinen järkiintyminen.


5. Uskotko, että jokin nykyinen EU-maa alkaa kymmenen seuraavan vuoden kuluessa rajoittaa järjestelmällisesti kansalaistensa pääsyä internetiin?

En epäile, etteikö halu olisi suuri ja ehkä yrityskin. Erityisen varma olen siitä, että sitä ei ainakaan kutsuta "rajoittamiseksi" vaan "turvatoimiksi" tms nimellä. Ja lähes varma olen siitä, että ei muuten onnistu. Internet reitittyy muurien ohi.


6. Uskotko, että kymmenen seuraavan vuoden aikana peruskoulussa luovutaan pakosta opiskella ruotsia?

En. Tämä kansa on niin saatanan munatonta, ettei onnistu. Kuinka moni vastustaa pakkoruotsia? Varmasti yli puolet ja yläasteikäisistä vielä useampi. Pakkoruotsia ei lopeteta koskaan polittisella päätöksellä. Mutta se loppuisi välittömästi sillä siunaaman sekunnilla, kun pakkoruotsia vastustavat vanhemmat ilmoittaisivat, että meidän Leevi-Martta ei sitten tule ruotsintunneille. Ja Leevi-Martta nyökyttelisi onnellisena. Eli yleislakko ruotsinopiskelua vastaan. Jos puolet porukkaa lähtee siihen mukaan, niin R.I.P. pakkoruotsi.


7. Uskotko, että kannabiksen käyttö laillistetaan Suomessa kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Siis teoriassa. Käytännössä poliisi vain lakkaa välittämästä. Ja tämä on helvetin iso moka sekä strategisesti että taktisesti.
Strategisesti tämä on toisaalta linjassa, sillä maahan on säädetty tolkuttomasti lakeja, joita ei valvota. Se taas heikentää yleistä lainkuuliaisuutta. Mahdollisimman vähän lakeja ja mahdollisimman tarkka valvonta. Nyt on toimittu siten, että on mahdollisimman paljon lakeja (Vasen käteni nappasi juuri hyllystä lakikirjan ja tarkistin, että jokainen kolmesta osasta sisälsi lähes 2500 sivua. Muistanpa ajan mokoman, kun lakikirja oli kaksiosainen ja molemmat osat olivat nykyisiä ohuempia.) ja niiden valvonta on leväperäistä.
Taktisesti (siis päihdepolitiikan kannalta) tämä on helvetin huono valinta. Perusteluja haluavat voivat lukea ne Yrjöperskeleen neljän vuoden takaisesta kirjoituksesta.


8. Uskotko, että asevelvollisuus lakkautetaan tai ulotetaan koskemaan myös naisia tulevan vuosikymmenen aikana?

En. Jälkimmäinen on naurettava ajatuskin. Ettäkö naisille asetettaisiin velvollisuuksia? Anna mun kaikki kestää. Se, mikä on miehelle velvollisuus, on naiselle vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Lakkauttaminen olisi mahdollisempaa, mutta enpä usko niin tapahtuvan. Asevelvollisuus on syväkoodattu suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvä niin. Ammattiarmeija on OK, jos
a) sattuu olemaan saarivaltio kuten Iso-Britannia
b) sattuu olemaan isompiensa ympäröimä kuten Itävalta ja voi todeta että paskaakos tässä, turpiin tulee kuitenkin jos huonosti käy
c) sattuu olemaan liittolaistensa ympäröimä kuten Belgia
d) sattuu olemaan suurvalta meren takana kuten USA
Kaikilla näillä on yhteistä se, että oikeasti kusisessa paikassa järjestettäisiin joka tapauksessa pikavauhtia kutsunnat.


9. Uskotko, että lihasta aletaan periä haittaveroa Suomessa kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Sen sijaan lihantuotantoa vaikeutetaan kaikenlaisilla valvontavaatimuksilla siten, että de facto haittavero tulee.


10. Uskotko, että isät pitävät yhtä paljon perhevapaita kuin äidit joskus kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Ainoa tapa, jolla tämä onnistuisi olisi lainsäädännöllinen pakko. Hetkinen, saanko sittenkin vastata uudestaan?


11. Uskotko, että Suomeen valmistuu uusi tai nyt rakenteilla oleva ydinvoimala kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä. Ainakin jos se rakennetaan suomalaisella työvoimalla eikä sössitä kuten nyt on tehty.


12. Uskotko, että kotisi sähkö muuttuu pääasiassa aurinkoenergialla tuotetuksi kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Aurinkoenergia kelpaa erinomaisesti pannukakun paistamiseen ja tuulienergia on temmattu tuulesta. Kyllä tämän huushollin energiasta tuotetaan edelleenkin leijonanosa polttopuulla. Tulikin tänään taas laulatettua moottorisahaa.


13. Uskotko, että robotti alkaa tehdä juuri sinun nykyisen työsi kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Henkilökohtaisista syistä en perustele sen tarkemmin, vaan otan kantaa yleisesti.
Mikäli työnä on ollut vääntää liukuhihnalla mutteria 251B kolme neljäsosakierrosta kireämmälle, niin eiköhän se ole jo korvattu. Sen työn hoitaa robotti paremmin ja tarkemmin. Jos työnä on ollut korjata liukuhihnalla esiintyvät häiriöt, alkaa olla kylmä rinki perskannikan ympärillä. Kohta tulee tekoäly, joka tekee senkin paremmin ja tarkemmin. Vaan jos työnä on ollut suunnitella liukuhihnatuotanto tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, voi olla turvallisin mielin koska kone ei voi koskaan tehdä työtä yhtä hyvin. Virhe. Ei kyse ole siitä, että koneen PITÄISI tehdä se paremmin ja tarkemmin. Riittää, että se tekee sen kustannustehokkaammin.
Muistan, kun lapsena löysin vanhan maalaismökin aitasta puisia jalan muotoisia esineitä. Ihmettelin että mitäs nämä mahtavat olla. Minulle kerrottiin, että ne ovat suutarin lestejä. Jo kauan ennen syntymääni kuolleen sukulaismiehen peruja. Ihmettelin lestien suurta määrää, samaa kokoakin oli eri malleja. Se kuulemma johtui siitä, että samanpituisia jalkoja on eri mallia. Aikuisiällä tajusin, että tuo ammoin kuollut sukulaismies oli oman alansa huippuammattilainen ja teki taatusti jalkaan niin hyvin istuvia kenkiä, ettei minulla ole koskaan ole yhtä hyviä ollut. Tai ei ainakaan sen jälkeen, kun sen yhden maratontossumallin valmistus lopetettiin. Vaan enää ei ole suutareita. Siitä yksinkertaisesta syystä, että eivät ihmiset halua maksaa tuhatta euroa kenkäparista. Satasella saa MELKEIN yhtä hyvät tehdasvalmisteiset. Kyse ei ole siitä, että kone tekisi paremmin. Kyse on siitä, että se tekee sen kustannustehokkaammin. Hintamarginaali tuotteiden välillä on suurempi kuin laatumarginaali ja se ratkaisee.
Tulevaisuudessa työt tehdään kehnommin, mutta halvemmalla. Ihmistyön hinta on niin korkea, että se ei kannata muualla kuin yhteiskunnan tarjoamissa suojatyöpaikoissa, mikäli asiaa lievää enemmän kärjistetään.


14. Uskotko, että autoa, jolla pääasiallisesti liikut, ei aja ihminen joskus kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Toivottavasti, mutta enpä usko. Olen kuullut muuten ihan täysipäisten ihmisten väittävän, että itseajava auto ei sitten ikinä lyö läpi siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen haluaa itse ajaa autoaan eikä jättää päätöksiä tietokoneelle. No minkä helvetin takia meillä on sitten automaattivaihteet, nykyään jopa automaattiparkkeeraus ja ties mitä? Tällä vuosituhannella kortin hankkineet eivät taida tietää edes, mikä on ryyppy. (Hetkinen, testataan. Odotetaan uhrin saapumista paikalle...) Jos aikakone toisi 50-luvun autoilijan nykypäivään, niin hän pitäisi nykyautoja automaatteina. Automaattiohjaus on vain loogisesti seuraava vaihe. Eikä se ole mikään ongelma, koska lopullinen kontrolli on kuitenkin ihmisellä. Tilanne tulee olemaan suunnilleen sama kuin liikennelentokoneilla nykyään. Ai helvetti, kuinka haluaisinkaan astua autoon, sanoa että "kuskaapa minut anopin luo", asettaa kirja ratin päälle ja ryhtyä lukemaan.
Mutta ei, ei semmoisia autoja vielä kymmenen vuoden päästä ole kuin koekäytössä. Kahdenkymmenen vuoden päästä uskon, että ajamani auto on automaattiohjattu. (...ja nyt uhri tuli. Kysyin, mitä tarkoittaa autossa oleva ryyppy. "Että mikä?" Täsmensin, että mikä autoon liittyvä osa tai käsite on ryyppy. "Ikinä kuullutkaan.")


15. Uskotko, että suomalaisten pörssiyritysten hallituksissa naisten osuus nousee yhtä suureksi kuin miesten kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Ellei sitä lainsäädännöllä pakoteta. Tai sitten yritykset hommaavat hallitukseen imagosyistä naisenemmistön ja siirtävät päätösvallan johonkin toiseen elimeen. Mikä on hyvin mahdollista ja hämmästelen, mikäli näin ei ole jo jossain tapahtunut.


16. Uskotko, että kymmenen seuraavan vuoden aikana ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä yli kolminkertaistuu nykyisestä 20 prosenttiin?
Jaa-a, pitäisi suorittaa laskelmat. Tämä tarkoittaisi yli miljoonaa. Äkkiseltään sanoisin että ei, mutta epäilen että eksponentiaalinen kasvu voi tuottaa yllärit. Vaikka tulisi totaalijärkiintyminen ja haittamaahanmuutolle pistettäisiin stoppi, niin näiden haittayksilöiden hillitön lisääntyminen jatkuisi sossun tuella yhä.
Kysehän on siitä, että lisääntyminen loppuu siinä vaiheessa, kun elinmahdollisuudet ovat liian huonot. Ja suomalainen asettaa rimansa tässä huomattavasti korkeammalle kuin kehitysmaalainen. Niinpä kehitysmaalaisten lisääntyminen Suomessa on voimakkaampaa kuin kantaväestön, mikäli sosiaalisilla tulonsiirroilla taataan minimielintaso korkeammalle kuin heidän lisääntymisrimansa.


17. Uskotko, että Suomi pääsee jalkapallon arvokisoihin kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä. Sanoin juuri eilen vaimolle, että vuonna 1978 jalkapallon MM-kisoissa pelasi 16 maata. Nyt EM-kisoissa pelaa 24 maata. Missä meni pieleen?
Jos raa'an matemaattisesti katsotaan, niin seuraavaan kymmeneen vuoteen pitäisi mahtua kolmet MM- ja kahdet EM-kisat. Suomen mahdollisuudet selvitä 32 maan MM-kisoihin ovat pienet mutta eivät olemattomat, koska yrityksiä on kolme. Ne olisivat toki huomattavasti paremmat, jos Suomi olisi Afrikan tai Aasian lohkossa, koska näistä maanosista lopputurnaukseen pääsee helpommin. Mutta EM-kisoihin selviää 24 maata eikä 13, kuten MM-kisoihin, joten Suomen mahdollisuudet ovat tässä selvästi paremmat. Eivät toki yksittäisellä yrittämällä yli 50 %, mutta kaikki todennäköisyydet huomioiden: kyllä, todennäköistä on että Suomi selviää arvokisoihin. Selvisihän Islantikin nyt EM-kisoihin. Tosin Islannin joukkueella oli yksi todella vahva etu puolellaan: kaikki sen pelaajat ovat islantilaisia. Siinä nähdään jälleen nationalismin voima monikulttuurisuutta vastaan. Uskoisitteko muka, että yksikään muu 300 000 asukkaan eurooppalainen alue - maakunta, kaupunki - olisi selvinnyt EM-kisoihin?
Ja lopuksi pitää vielä päästellä räkäistä naurua Hesarin sovinistisille toimittajille, jotka eivät muistaneet että Suomen naisten jalkapallomaajoukkue on pelannut EM-kisoissa jo kolmesti vaan tarkoittivat automaattisesti vain miesten kisoja.


18. Uskotko, että saimaannorppa kuolee sukupuuttoon kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Norppien määrä on kolminkertaistunut pohjalukemista ja suojelusäädökset ovat yhä tiukemmat.


19. Uskotko, että kymmenen vuoden kuluessa Suomessa on enemmän hyppyrimäkiä kuin mäkihyppääjiä? Nyt hyppääjiä on noin 350 ja mäkiä 111.

En. Tämä johtuu siitä, että mäkiä ehditään kyllä purkaa nopeammin kuin mäkihyppääjien määrä vähenee. Olihan se kerran huvittavaa, kun räknäsin että tässäkin maassa on vuosittain aika monta juoksukisaa, joissa on enemmän osanottajia kuin koko maailmassa aikuisten sarjan mäkihyppääjiä.


20. Uskotko, että Mannerheim-elokuva saa ensi-iltansa kymmenen vuoden kuluessa?

Renny Harlin on edellisen kerran ohjannut sellaisen elokuvan, josta minä olen kuullut, vuonna 1996 (Long Kiss Goodnight). Sen jälkeisistä kymmenestä en ollut kuullutkaan ja kolmesta viimeisestä ei näytä olevan edes suomenkielistä Wikipedia-artikkelia. Joten unohtakaa koko juttu. Sitä paitsi ei Mannerheimia saa mahtumaan edes kolmen tunnin elokuvaan. Elämässä ei ollut sellaista yksittäistä hetkeä, että se kelpaisi elämänkertafilmiksi. Loistavan 25-osaisen TV-sarjan ainekset olisivat kyllä olemassa.

Uusinta: Natsien ihmeaseet

Lukijalle: Tämä listaus vuodelta 2011 kuuluu blogin historian luetuimpien joukkoon. Kuinka ollakaan, muutama vuosi tämän jälkeen ilmestyi suomeksi kirja samasta aiheesta. Suosittelen luettavaksi, oli hyvä opus niille jotka haluavat perehtyä tarkemmin. Tässä jutussa jokaisen otsikon linkki johtaa Youtube-videoon, joka käsittelee kyseistä vemputinta.

Kuten tunnettua, Saksa ei hävinnyt toista maailmansotaa huonomman aseistuksen, operatiivisen johdon tai sotilaiden takia. Takkiin tuli siksi, että koko muu maailma oli Saksaa vastaan ja Italia sen puolella. Saksan sotakoneen tekninen puoli oli - no, pintalaivastoa ja raskaita pommikoneita lukuun ottamatta - yleensä paremmassa kunnossa kuin vihollisella. Erityisesti sodan loppuvaiheessa Saksalla oli mielenkiintoisia projekteja, joista enemmistö jäi piirustuspöydälle, osa pääsi prototyyppiasteelle ja jotkin operatiiviseen käyttöön asti. Ratkaisujen toimivuudesta kertoo parhaiten se, jäivätkö ne elämään ja kehittymään sodan jälkeen. Seuraavassa esitellystä tusinasta vain yksi oli vanhentunut jo valmistusvaiheessa, muutama jäi ainutkertaiseksi anomaliaksi, useimmat antoivat vaikutteita myöhemmille aseteknologisille keksinnöille ja pari muodosti esikuvan kaikille niitä seuranneille vastaavan aseryhmän tuotteille.

12. Vertikaalihävittäjä
Liittoutuneiden saavutettua ilmaherruuden Saksan taivaalla 1943 lentokentät olivat jatkuvan uhan alla. Luonnollinen idea oli kehittää kone, joka ei tarvitsisi lentokenttää. Bachem Ba 349 Natter oli tarkoitettu ratkaisuksi. Rakettimoottorinen ja puurakenteinen hävittäjä nousisi pystysuoraan ja tekisi tuhotyönsä pommittajien keskuudessa muutamassa minuutissa. Polttoaineen loputtua pilotti laukaisee järjestelmän, joka sinkoaa hänet ulos ohjaamosta. Sitten hän avaa laskuvarjonsa ja leijailee maahan sillä välin, kun kone itse laskeutuu oman laskuvarjonsa varassa. Ensimmäiset liitokokeet tehtiin vuoden 1944 lopussa. Koneen ensimmäinen ja viimeinen miehitetty testilento tehtiin 1.3.1945. Natter nousi noin 1500 metriin ja syöksyi sieltä alas. Lentäjä Lothar Sieber kuoli ja koneen jäännökset kaivettiin maasta ylös vasta 1998.

11. Lentotukialus
Saksalaisten yritys merimahdiksi käsitti myös kahden lentotukialuksen projektin. Ero saksalaisten ja muiden maiden lentotukialusten suunnitellussa käytössä oli merkittävä. Muissa maissa risteilijät ja taistelulaivat suojasivat kevyesti aseistettuja tukialuksia, kun taas saksalaisiin tukialuksiin asennettiin järeitäkin tykkejä. Ensimmäisen rakentaminen aloitettiin 1936. Se laskettiin vesille 1938 ja sai nimekseen Graf Zeppelin. Toisen rakennustyö jäi alkuvaiheessaan kesken sodan syttymisen takia. Graf Zeppelin ei sekään ollut vielä valmis ja keväällä 1940 laivaston komentaja Raeder esitti töiden keskeyttämistä. Vaikka laiva saataisiinkin valmiiksi vuoden loppuun mennessä, aseistuksen asentaminen ja testaaminen kestäisivät vielä kymmenen kuukautta senkin jälkeen, oli hänen perustelunsa. Hitler myöntyi päätökseen ja alus hinattiin kesällä 1940 Gotenhafeniin (nyk. Gdynia) ja seuraavana kesänä Stettiniin, missä se toimi varastona. Kun sotatoimet olivat osoittaneet tukialusten tarpeellisuuden, rakennustyöt aloitettiin uudelleen kesällä 1942. Tässä vaiheessa se oli kuitenkin liian myöhäistä. Saksalaisten pinta-alukset olivat jo käytännössä poissa pelistä, joten tukialus olisi jäänyt yksin. Lisäksi sille käytettäviksi suunnitellut lentokoneet (lähinnä Me 109:n ja Ju 87 Stukan laivastoversiot) alkoivat olla jo vanhentuneita. Hitlerin pettymys Saksan pintalaivastoon antoi hänelle syyn määrätä Graf Zeppelinin rakennustyöt lopetettaviksi alkuvuodesta 1943. Sodan lopussa saksalaiset upottivat aluksen matalaan veteen, josta neuvostoliittolaiset sen nostivat tarkoituksenaan viimeistellä alus oman laivastonsa käyttöön. Tästä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja laivaa käytettiin harjoitusmaalina, jolloin se upposi 1947 ja löydettiin Itämeren pohjasta vasta 2006. Mielenkiintoinen ajatusleikki: entä jos Graf Zeppelin olisi saatu taistelukuntoiseksi 1941 ja purjehtinut operaatio Rheinübungissa Atlantille yhdessä Bismarckin ja Prinz Eugenin kanssa. Ark Royalin lentokoneet olisivat olleet helppoa riistaa Messerschmitteille. Mitä sille ja taistelulaivoille Rodney ja King George V olisi tapahtunut Stukien kynsissä - Rudel oli jo osoittanut Itämerellä, että Stuka kykenee upottamaan taistelulaivan…
Lisäys: Saksalaisilla olisi ollut melkoisia teknisiä ongelmia lentokoneidensa kanssa. Me 109:llä oli epämiellyttävä taipumus muuttua kyntötraktoriksi laskeuduttaessa. Näin siis jopa kuivalla maalla. Entäpä sitten keinuvalla lentotukialuksen kannella, puhumattakaan siitä että nyt ei oltaisi lentotukialusten "kotikentällä" Tyynellä Valtamerellä, vaan myrskyisällä Pohjois-Atlantilla.

10. Rakettihävittäjä
Messerschmitt Me 163 on maailmanhistorian ainoa taistelukäytössä ollut rakettia voimanlähteenään käyttänyt lentokone. Koneen huippunopeus oli huikea 960 km/h, nousunopeus käsittämätön 3600 m/min (kolminkertainen esimerkiksi Mustangiin verrattuna) ja aseistuksena kaksi 30-millistä konetykkiä joiden osumat kykenivät repimään raskaat pommikoneet hajalle. Lisäksi kone oli hämmästyttävän pienikokoinen, mikä yhdistettynä nopeuteen teki siitä käytännössä mahdottoman maalitaulun. Kuulostaa voittamattomalta aseelta, mutta miinuspuoletkin olivat melkoiset. Polttoainetta riitti alle kymmeneksi minuutiksi, joten operaatiosäde jäi noin 50 kilometriin ja konetta voitiin käyttää vain paikallispuolustukseen. Sen loputtua koneesta tuli liitokone, joka oli hyvistä liito-ominaisuuksistaan huolimatta altis vihollishävittäjille. Polttoaine itsessään koostui pääasiallisesti kahdesta erillään pidettävästä aineesta, metanolista ja hydratsiinista, joiden myrkyllisyys ja syövyttävyys aiheuttivat useita onnettomuuksia. Ohjaamo oli paineistamaton, joten pilotit joutuivat käyttämään happinaamaria, kun sopivia painepukuja ei ollut saatavana. Tästä seurasi mielenkiintoinen lisäongelma, kun paineen pienetessä nopeasti nousun aikana suolistokaasut laajenivat järkyttävää tahtia. Hapankaali ennen lentoa oli ehdottomasti nein-nein. Koneen kokonaissaldo oli pettymys. Se tuli operatiiviseen käyttöön jo toukokuussa 1944, mutta sillä ehdittiin ampua alas vain kymmenkunta viholliskonetta, mikä oli suunnilleen saman verran kuin itse rakettihävittäjien tappiot.

9. Dora ja Gustav -kanuunat
Krupp-yhtymä suunnitteli 1930-luvun lopulla superraskaan rautatietykin, jonka tarkoitus oli murskata vihollisen vahvimmatkin linnakkeet - eli siis Maginot-linja. Näitä aseita valmistettiin kaksi, Schwerer Gustav ja Dora. Painoa systeemillä oli 1350 tonnia, kaliiperi oli 800 mm, putken pituus 32,5 metriä, ammuksen paino reilut seitsemän tonnia ja kantomatka noin 40 kilometriä. Aseet eivät päässeet alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, koska Schwerer Gustav oli operaatiovalmis vasta vuoden 1942 alussa. Se kuljetettiin itärintamalle murtamaan Sevastopolin linnoitusta. Kuljetuksessa käytetty juna oli puolentoista kilometrin pituinen. Piirityksen aikana tykki laukaistiin 48 kertaa, jonka jälkeen sen putki oli loppuun kulunut. Harjoituslaukaukset mukaan lukien sillä oli ammuttu noin 300 kertaa. Tykkiin asennettiin uusi putki, mutta sitä ei enää kertaakaan käytetty taistelutoimissa. Doran kohtalo oli vielä nolompi - ase kuljetettiin Stalingradin lähettyville loppukesästä 1942, mutta vedettiin takaisin saartorenkaan kiristyessä eikä sitä koskaan käytetty. Näiden hirviöiden rakentamisen strategista järkevyyttä voi punnita miettimällä, kuinka monta panssarivaunua niihin käytetystä teräksestä olisi voitu tehdä ja olisiko tykin operoimiseen tarvittuja kenraalimajurin komentamaa 1420 miestä voitu käyttää kustannustehokkaammin muualla?

8. Maus
Superraskaan panssarivaunun rajana pidetään 75 tonnin ylittävää painoa. Vain muutamia tällaisia on koskaan rakennettu eikä yhtäkään sarjatuotantona. Saksalaisten saavutettua menestystä noin 60-tonnisella Panzer VI Tiger-panssarillaan (ja sittemmin lähes 70-tonnisella Königtigerillä) he päättivät kokeilla vielä raskaamman panssarivaunun valmistusta. Panzer VIII Maus painoi peräti 200 tonnia. Sen monikymmensenttinen teräspanssari teki siitä käytännössä haavoittumattoman ja 128-millinen tykki olisi pystynyt tuhoamaan kaiken mihin osui. Miinuspuolet olivat luonnollisia seurauksia hyvistä puolista. Vaunun moottori ei ollut riittävän tehokas massaan nähden, joten huippunopeudeksi jäi 13 km/h. Mitkään järjellisesti soveliaat telaketjut eivät olisi olleet riittävän leveät pienentämään vaunun aiheuttaman paineen riittävän pieneksi pehmeässä maastossa - jumiutumisvaara oli suuri. Jo Tigerille piti valmistaa kahdet telaketjut, joista toisia käytettiin tositilanteessa ja toisia rautatiekuljetuksissa oikeiden ollessa liian leveät. Ratkaisun epäkäytännöllisyyden olisi pitänyt toimia varoitusmerkkinä, puhumattakaan siitä että Tigeriä kevyempi ja periaatteessa heikompi Panzer V Panther oli todellisuudessa nopeampana, ketterämpänä ja toimintasäteeltään kaksinkertaisena Tigeriä tehokkaampi. Ensimmäinen prototyyppi valmistui joulukuussa 1943, kuitenkin vielä ilman tykkitornia. Toiseen prototyyppiin asennettiin tykkitorni vuoden 1944 puolivälissä, mutta ensimmäinen jäi kokonaan ilman projektin keskeytymisen takia. Kumpikaan prototyypeistä ei päätynyt taistelutoimiin. Mikä ihmeen into saksalaisilla mahtaa olla jättitankkeihin, ensimmäisessäkin maailmansodassa he rakensivat suurimman panssarivaunun. A7V:ssä oli peräti 18 hengen miehistö, Maus sentään selvisi kuudella.

7. Helikopteri
Saksalaisten helikopteriteollisuus oli 30-luvun loppupuolella edennyt pidemmälle kuin muualla. Suurta julkisuutta sai Hanna Reitschin lento Deutschlandhallen sisällä 1938. Eri helikopterityypeistä merkittävin oli Flettner Fl 282 Kolibri. Se oli alun perin suunniteltu laivojen väliseksi kuljetusvälineeksi ja meritähystykseen. Siihen rooliin 1942 palveluskäyttöön tullut kopteri ei kuitenkaan ehtinyt. Saksan pintalaivaston tultua osin tuhotuksi ja osin vetäydyttyä satamiin Fl 282 palveli pääosin tykistön tähystystehtävissä, joissa se osoittautui oivalliseksi, kunhan ei joutunut alttiiksi vihollishävittäjille tai it-tulelle. Helikopterien käyttöä rajoitti BMW:n tehtaan tuhoutuminen pommituksissa 1944 ja vain 24 kopteria ehti valmistua. Meripalveluksessa sukellusveneillä oli liitokopteri Focke-Achgelis Fa 330. Moottoriton, kokoontaitettava vekotin oli tarkoitettu sukellusveneen perässä hinattavaksi. Liittoutuneiden ilmaylivoiman takia sitä käytettiin kuitenkin vain rajoitetuilla alueilla eivätkä tähystyksellä saavutetut tulokset vastanneet odotuksia. Helikopterien sotatoimikäyttö alkoi toden teolla viisi vuotta myöhemmin Korean sodassa.

6. Elektroboot
Saksan laivaston merkittävin ase molemmissa maailmansodissa oli sukellusvene. Oikeastaan kyseessä oli tuohon aikaan vielä pinta-alus, joka kykeni sukeltamaan jonkin aikaa. Esimerkiksi ylivoimaisesti eniten käytetty Tyyppi VII kykeni etenemään sukelluksissa noin 150 km, kunnes sähkömoottorien akut olivat loppu ja oli pakko nousta pintaan lataamaan ne dieselmoottoreilla. Tyyppi XXI ratkaisi tämän ongelman. Sen sähkömoottorien teho ja akkujen kapasiteetti oli moninkertainen, lisäksi veneen sukellusominaisuudet paranivat huomattavasti. Sukelluksissa kuljettava matka nelinkertaistui ja huippunopeus sukelluksissa kaksinkertaistui, vaikka energiataloudellisesti tehokkain sukellusnopeus ei paljon kasvanutkaan. Oleellisen tärkeää oli sukelluksissa saavutettava huippunopeus; se oli niin suuri, että vene pystyi sukelluksissa ajamaan kiinni useat pinta-alukset sekä pakenemaan hyökkäyksen kohteeksi jouduttuaan. Lisäksi se oli paljon edeltäjäänsä äänettömämpi sukelluksissa, mikä teki havaitsemisen vaikeammaksi. Kaikkiaan 118 tämän tyypin sukellusvenettä ehdittiin rakentaa, mutta laatuongelmat ja keskeneräisyys aiheuttivat sen, että vain neljä ehti mukaan sotatoimiin - eikä niistäkään yksikään ehtinyt upottaa ainuttakaan vihollisalusta. Tyyppi XXI:ssä käytetyt ratkaisut vaikuttivat suuresti sekä lännen että idän sodanjälkeisiin sukellusveneisiin. Esimerkiksi 1981 Ruotsin aluevesillä karille rysähtänyt Whiskey-luokan vene oli tyypin suora jälkeläinen.

5. Rynnäkkökivääri
Toisessa maailmansodassa jalkaväkitaistelijalla oli periaatteessa kaksi vaihtoehtoa henkilökohtaiseksi aseeksi. Kiväärin tarkkuus ja kantomatka olivat suuret, kun taas konepistoolin tulivoima oli ylivertainen. Miinuspuolet kääntäen. Sturmgewehr 44 yhdisti molempien aseiden hyvät puolet olematta silti tyypillinen kompromissi, jossa kärsitään molempien alkuperäisversioiden haitoista. Toisin kuin ensimmäisessä maailmansodassa, maalit olivat etäisyyksillä joissa ei tarvittu kiväärin puoleen kilometriin yltävää tarkkuutta. Toisaalta konepistooleissa yleensä käytetty 9 mm Para -kaliiperin patruuna ei antanut riittävää läpäisyvoimaa peitteisessä maastossa. Sturmgewehr 44:ssä käytetty patruuna oli kaliiperiltaan 7,92x33 eli tavallista kiväärinpatruunaa selvästi lyhyempi ja siksi kevyempi, mikä olikin suuren tulivoiman eli kulutuksen takia välttämätöntä. Ase kehitettiin valmiiksi 1943 ja nimettiin aluksi Maschinenpistol 43:ksi eli Konepistooli 43:ksi. Hitler ei kuitenkaan vakuuttunut keksinnöstä uuden kaliiperin takia ja määräsi projektin lopetettavaksi. Kehitystyötä jatkettiin salaa ja aseita toimitettiin rintamalle. Totuus paljastui, kun itärintaman kenraalit vaativat Hitleriltä "lisää näitä uusia kiväärejä". Hitlerin testattua asetta henkilökohtaisesti hän ihastui sen ominaisuuksiin, antoi sille uudeksi nimeksi Sturmgewehr 44 ja määräsi massatuotannon aloitettavaksi. Aseita ei kuitenkaan ehditty saada riittävästi kaikille taistelujoukoille sodan loppuun mennessä. Sodan jälkeen ase oli palveluskäytössä pääasiallisesti DDR:ssä ja sitä on löydetty näinä päivinäkin Irakista USA:n vastaisilta taistelijoilta. Aseen merkittävin vaikutus on kuitenkin siinä, että se on kaikkien modernien rynnäkkökiväärien esikuva. Pelkästään ulkonäkö paljastaa, että AK-47 Kalashnikov, suomalainen Rk 62 ja ironisesti israelilainen Galil ovat paljon velkaa Sturmgewehr 44:lle. Rynnäkkökiväärin ylivertaisuuden huomaa helposti pelkästään pitelemällä käsissään Rk 62:ta, Ukko-Pekka -kivääriä ja Suomi-konepistoolia (tai oikeastaan vaikka Peltiheikki- tai Sten-konepistooli on parempi vertailukohde), puhumattakaan siitä kun mennään ampumaradalle tai maastoon. Amerikkalaiset ottivat myös mallia Sturmgewehr 44:stä, mutta halusivat silti säilyttää rynnäkkökivääreissään kiväärimäisen tarkkuuden suurillakin ampumamatkoilla. Tämä vaati osilta pieniä toleransseja, jolloin toimintavarmuus kärsi. Vietnamin viidakoissa suora Sturmgewehr 44:n perillinen Kalashnikov osoittautuikin M16:sta verrattuna ylivoimaiseksi. Vaikka Sturmgewehr 44 onkin käytännössä kaikkien modernien rynnäkkökiväärien esi-isä, ei sen erikoisin variantti osoittautunut pitkäikäiseksi. Ikuisuuskysymys taistelussa on: kuinka tulittaa joutumatta itse tulitetuksi. Saksalaiset yrittivät ratkaista ongelman kehittämällä Sturmgewehr 44:n käyräpiippuisen version, Krummlaufin. Kuten odottaa sopi, aseen ongelmana olivat tarkkuus ja piipun nopea kuluminen.

4. Supertykki
Sodan lopulla Saksa kehitti sarjan "kostoaseita", Vergeltungswaffe, joilla ei ollut muuta yhteistä keskenään kuin V-alkuinen mallinimi. V1 oli automaattiohjautuva lentokone, risteilyohjusten edeltäjä. V2 oli ballistinen ohjus, jossa keksittyjä ratkaisuja käytettiin sekä USA:n että Neuvostoliiton avaruusrakettien pohjana. V3 oli tykki, jonka putki oli peräti 130 metrin pituinen. Putkeen yhdistyi säännöllisin välimatkoin lisäpanoskammioita (yhteensä 12 paria), joiden ajoitettu laukaisu kasvatti ammuksen nopeutta aiheuttamatta silti liian suurta painetta putken kestokykyyn nähden, kuten kertalaukaisu olisi tehnyt. Salaisuus oli rihlaamaton putki, jonka ansiosta palamiskaasut eivät päässeet pakenemaan ja räjäyttämään lisäpanoksia ennen aikojaan. Kääntöpuolena oli tietysti laukauksen epätarkkuus. Putken pituuden takia tykki taas ei voinut olla itsekantava, vaan se oli käytännössä pakko upottaa kallioon kiinteällä suuntauksella. Tykit oli tarkoitettu käytettäväksi Lontoota vastaan, mutta Mimoyecquesin tykkipatteri kärsi pahoja vaurioita pommituksessa eikä sitä ehditty saada kuntoon ajoissa liittoutuneiden edetessä Ranskassa. Tositoimissa V3:a käytettiin vain Luxemburgia vastaan. Kaksi tykkiä asennettiin Saksaan, josta ne ampuivat vajaa parisataa laukausta Luxemburgin kaupunkiin vuodenvaihteessa 1944-45. Mikäli V3 olisi ehtinyt ajoissa valmiiksi, sillä aikaansaadut tuhot olisivat olleet kustannustehokkuudeltaan vain murto-osa verrattuna V1:een ja V2:een. 140-kiloinen ammus olisi ollut riittävän raskas useimpiin tarkoituksiin ja 165 kilometrin kantomatka ennennäkemätön. Sodan jälkeen lisäpanoskammiolla varustettujen tykkien kehitys pysähtyi lähinnä ohjusten kehityksen takia - kiinteästi suunnatulle pitkänmatkanaseelle ei enää ollut käyttöä. Nykytekniikalla aseen rakentaminen olisi tietysti mahdollista, Frederick Forsythin menestysjännäri Jumalan nyrkki perustuu osin tositapahtumiin Saddam Husseinin Irakin yritettyä kehittää vastaavaa asetta.

3. Häivehävittäjä
Tunnetaan tyyppimerkinnällä Horten Ho IX tai Gotha Go 229, riippuen valmistajasta. Vuonna 1943 Göring antoi määräyksen "3x1000" -projektista. Sen tarkoitus oli tuottaa lentokone, joka kykenisi kuljettamaan 1000 kg pommikuorman 1000 km päähän 1000 km/h nopeudella. Gotha kykeni tähän kaikkeen ja omasi lisäksi stealth-ominaisuudet eli sen havaitseminen tutkalla oli huomattavasti vaikeampaa kuin perinteisen lentokoneen. Yhtenä kysymysmerkkinä oli tietysti se, että kone käytti samoja Junkersin suihkumoottoreita kuin Me 262. Varhaisten suihkumoottorien kestoikä oli heikkolaatuisten materiaalien takia noin 10-25 tuntia. Natsien kannalta epäonnista oli se, että ensilentonsa kone teki vasta 2.2.1945. Koelennot olivat todella lupaavia, mutta aika loppui kesken eivätkä kolme valmistunutta prototyyppiä ehtineet sotatoimiin. Ensimmäinen vastaava konetyyppi lensi seuraavan kerran vasta 1981, kun Yhdysvaltain F-117 kehitettiin. Sittemmin luotu B-2 -häivepommittaja on ulkonäöltään kuin ylöspäin skaalattu Gotha. Natsien prototyyppiasteelle jääneet lentokoneet antoivat vaikutteita aiemminkin, esimerkiksi Focke-Wulf Ta 183 on häiritsevän paljon MiG-15:a ja F-86 Sabren näköinen…

2. Avaruuspommittaja
Itävaltalainen insinööri Eugen Sänger ja hänen myöhempi matemaatikkovaimonsa Irene Bredt kehittivät jo 30-luvulla ajatuksen rakettiliitokoneesta. Toisen maailmansodan aikana projektille annettiin nimi Silbervogel, Hopealintu. Suunnitelman mukaan kone olisi noussut ilmaan kolmikilometriseltä kiskolta erillisten rakettimoottorien voimalla. Lähtönopeus olisi ollut 1800 km/h. Ilmaan noustuaan lentäjä olisi käynnistänyt koneen omat rakettimoottorit, jotka olisivat kiihdyttäneet sen kymmenkertaiseen äänennopeuteen ja noin 150 kilometrin korkeuteen. Sieltä kone olisi liitänyt stratosfääriin 40 kilometrin korkeuteen, josta siipiin kohdistunut noste ja lisääntynyt liike-energia olisi nostanut sen jälleen avaruuteen. Tätä heiluriliikettä oli tarkoitus jatkaa koko lennon ajan jokaisen loikan ollessa kitkan takia edellistä matalampi ja lyhyempi. Laskujen mukaan Silbervogel olisi kyennyt pudottamaan noin neljän tonnin pommikuorman USA:han ja laskeutumaan jonnekin japanilaisten hallussaan pitämälle Tyynenmeren alueelle paluumatkaa varten. Kuten pommikuormasta voi päätellä, sillä ei olisi suuria tuhoja tehty (paitsi jos saksalaiset olisivat jollain konstilla onnistuneet kehittämään amerikkalaisten atomipommia kevyemmän vastinkappaleen) vaan tarkoitus oli lähinnä propagandistinen. Projekti ei edennyt tuulitunnelimallia pidemmälle, mutta lähes kaikki nykyiset rakettimoottorit käyttävät joitakin Silbervogeliin suunniteltuja ratkaisuja.

1. Landkreuzer
Landkreuzer oli oikeastaan kahden projektin risteytys. Saksalaisilla oli kokemusta superraskaista tankeista ja superraskaista kanuunoista. Jälkimmäisten ongelma oli rautatiesidonnaisuus. Entäpä jos Venäjän laajoilla aroilla voitaisiin kanuunaa kuljettaa eräänlaisella maataistelulaivalla? Projektin nimeksi annettiin Landkreuzer P. 1000 Ratte, mikä on harvinainen esimerkki saksalaisesta huumorintajusta. Kun kaikkien aikojen raskaimman panssarivaunun nimeksi annettiin Maus eli Hiiri, viisi kertaa niin raskaasta maaristeilijästä tehtiin sitten Ratte eli Rotta. Pääaseistukseksi oli suunniteltu kaksi 280 millin kanuunaa ja siihen oheen yksi 128-millinen panssareiden tuhoamiseen, kahdeksan 20-millistä it-kanuunaa lentokoneiden varalta ja pari 15-millistä lisämausteeksi. Miehistöä laskettiin tarvittavan 20-40, panssarin paksuudeksi oli suunniteltu 150-360 mm ja huippunopeudeksi 40 km/h. Pituutta laitoksella oli tarkoitus olla 35 metriä, leveyttä 14 ja korkeutta 11. Moottoreiksi piti asentaa kaksi sukellusvenedieseliä. Hitler oli kovasti ihastunut projektiin, mutta varusteluministeri Speer pysäytti sen piirustuspöytävaiheeseen 1943. Ei kuitenkaan ennen kuin Kruppin tehtaat olivat ehtineet suunnitella vielä isomman version, 800-millisellä tykillä varustellun Landkreuzer P. 1500 Monsterin. Firmalla taitaa olla jonkinlainen fiksaatio jättimäisiin itsekseen liikkuviin vekottimiin, koska kaikkien aikojen suurin koskaan toteutettu on myös Kruppin tuotantoa - pyöräkauhakaivinkone Bagger 288 valmistui 1978 ja painaa 13 500 tonnia.