Uusinta: Hyrsylän mutkat

Lukijalle: Eurooppa on täynnä kummallisia rajanmutkia. Tässä uusintana kymmenen oudointa:

Tarton rauhaa solmittaessa Suomen itärajalle syntyi useita kummallisia mutkia, joista ylivoimaisesti tunnetuin on Hyrsylän mutka. Vaan osataan sitä muuallakin, joskin Hyrsylä lienee Euroopan mittakaavassa se huimin tapaus. Tässä jutussa luetellaan Euroopan kymmenen kummallista rajamutkaa. Kaikkein pienimpiä ei mukaan ole otettu, vaan mutkan koon on oltava useampi kilometri kanttiinsa. Sitä pienempiä käännöksiä rajoissa on vaikka kuinka paljon, kuten Kroatian ja Slovenian rajamutkat. Jokaisesta otsikosta on linkki karttaan, josta outous näkyy selvästi.


10. Geneve, Sveitsi (Ranska)

Harvempi tulee ajatelleeksi, että Geneven kaupunki ja itse asiassa koko puolen miljoonan asukkaan kantoni sijaitsee oikeastaan Ranskan sisällä. Kapeimmillaan matkaa rajalta Genevenjärveen on vähän yli kaksi kilometriä. Keskustaan on kapeimmasta kohdasta kuusi kilometriä ja pussinperälle kaksikymmentä. CERNin tutkimuskeskuksen sanotaan olevan Genevessä, mutta suurin osa maanalaisten hiukkastörmäyttimien radoista sijaitsee Ranskan puolella. Tästä järjestelystä seuraa joskus hieman ongelmallisia tullimuodollisuuksia.


9. Krasna Talivka, Ukraina (Venäjä)

Valtioiden sisäisissä rajoissa ei olla yleensä niin tarkkoja kuin valtioiden välisissä. Tästä saattaa olla erikoisia seurauksia, mikäli valtiot hajoavat. Neuvostoliiton tapauksessa niitä syntyi useita, joista Krimin tilanne on viime aikoina ollut eniten tapetilla. Venäjän ja Ukrainan rajalla on monia erikoisia ratkaisuja, joista Krasna Talivkan kohdalta alkava, bodarin käsivarrelta näyttävä viiden kilometrin mittainen mutka on niitä suurimpia ja erikoisimpia.


8. Berchtesgaden, Saksa (Itävalta)

Itävaltalaiset ovat maailman lahjakkainta kansaa, sillä ensin he saivat maailman uskomaan, että Beethoven on itävaltalainen, vaikka hän oli saksalainen. Sitten he saivat maailman uskomaan, että Hitler on saksalainen, vaikka hän oli itävaltalainen. Sen verran Lederhosen-fani Hitler kuitenkin oli, että perusti mieluisimman tukikohtansa Berchtesgadenin pussinperälle, joka kymmenkilometrisen kannaksen erottamana tunkeutuu kolmenkymmenen kilometrin syvyyteen Itävaltaan, anteeksi Ostmarkiin.


7. Givet, Ranska (Belgia)

Kaksikymmentä kilometriä pitkä palanen Ranskaa tunkeutuu seitsemän kilometriä leveän kannaksen kautta Belgiaan. Aivan ulokkeen pohjoisosassa on pieni Givetin kaupunki. Ennen Euroopan Unionin sisäisten tullitarkastusten poistumista paikkakunta oli shamppanjasalakuljettajien suosiossa, kaikkia metsäteitä kun ei voinut koko ajan valvoa ja Belgia ympäröi uloketta kolmelta puolelta. Frederick Forsythin menestysromaanissa Sodan koirat salakuljetus tapahtui toiseen suuntaan eikä pakettiautossa kuskattu shamppanjaa, vaan Schmeisser-konepistooleja. Mutta tämä siis tapahtui vanhaan hyvään aikaan, kun Euroopan sisärajoja valvottiin, ulkorajoista nyt puhumattakaan, ja salakuljetus koski suhteellisen harmittomia tavaroita kuten alkoholia ja konepistooleja, ei Euroopalle lainkaan yhtä pomminvaarallista ainesta kuin haittamamut.


6. Bogatynia, Puola (Saksa ja Tsekki)

Puolan lounaisin kolkka, noin 12 km x 8 km mitoiltaan oleva Bogatynia on puristunut vajaan kolmen kilometrin levyisen kannaksen taakse Saksan ja Tsekin väliin. Noin puolet alueesta on avohiilikaivosta, jonka ansiosta paikkakunta on syrjäisyydestään huolimatta Puolan vauraimpia. Piirikuntaan liittyy sellainenkin erikoisuus, että se on Puolan ainoa alue, joka ei ole koskaan kuulunut Preussiin. Kun toisen maailmansodan jälkeen Puolan länsirajaksi tuli Oder-Neisse -linja, se oli täysin uusi rajalinja, joka ei ollut sellaisena toiminut ennen Saksan yhdistymistä. Kaikki muut Puolan uudet alueet olivat entistä Preussia, mutta Bogatynia livahti Puolan puolelle, vaikka se oli ennen Saksan yhdistymistä kuulunut Saksin kuningaskuntaan.


5. Limburg, Hollanti (Belgia ja Saksa)

Hollannin kaakkoisprovinssin Limburgin eteläosa tunkeutuu syvälle Belgian ja Saksan väliin. Hieman Sittardin kaupungin pohjoispuolella Belgiaa ja Saksaa erottaa vain vajaa viisikilometrinen kannas. Tästä kapeimmasta kohdasta Hollannin alue jatkuu etelään vielä yli kolmekymmentä kilometriä kasvaen kolmenkymmenen kilometrin levyiseksikin. Alue on tiheään asuttua kuten muukin Hollanti. Siellä sijaitsee kolme suurehkoa kaupunkia, Maastricht, Heerlen ja Sittard. Toisaalta on siellä Hollannin korkein "vuorikin", 321-metrinen Vaalserberg . Hollantilaiset ovat niin kypsyneitä tälle "vuorelle" naureskeluun, että ovat harkinneet keinotekoisen vuoren rakentamista.


4. Trieste, Italia (Slovenia)

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Trieste lähialueineen kuului Itävalta-Unkarille. Kun Italia petti kolmiliiton ja sillä kertaa loikkasi onnistuneesti voittosalle puolelle sodassa, se sai palkkioksi rauhanteossa lisäalueita. Koko Istrian niemimaa siirtyi Italian hallintaan, joten Trieste ei ollut mitenkään pullonkaulan takana. Toisessa maailmansodassa Italia arvasi ensin voittajan väärin ja vaihtoi puolta liian myöhään välttyäkseen aluemenetyksiltä. Menetyksiin kuului Istria, mutta Trieste jäi epämääräiseen asemaan vapaavaltioksi. Alue jaettiin kahteen osaan, joista varsinaisen kaupungin aluetta hallitsivat brittiläis-amerikkalaiset joukot ja eteläosaa Jugoslavia. Vasta vuonna 1954 päästiin sopimukseen, jonka mukaan eteläosa liitettiin Jugoslaviaan - nykyiseen Sloveniaan - ja pohjoisosa Italiaan. Kolmenkymmenen kilometrin syvyyteen yltävää Triesten aluetta erottaa muusta Italiasta vajaat kolme kilometriä leveä kannas.


3. Schaffhausen, Sveitsi (Saksa)

Äkkiseltään näyttää siltä, että lähes 80 000 asukkaan Schaffhausenin kantoni tunkeutuu syvälle Saksan sisään Sveitsin pohjoisimpana kohtana. Totuus on toinen. Ensinnäkin kantoniin kuuluu kaksi aluetta, jotka eivät ole tässä pullistumassa lainkaan. Stein am Rheinin alue sijaitsee siitä itään ja Rüdlingen-Buchberg länteen. Pääosa kantonista on toki pullistumassa. Joka tarkemmin katsoen ei ole niin epämuotoinen kuin luulisi. Erottava kannas on reilut yhdeksän kilometriä leveä ja pullistumalla on 25 km leveyttä pituuden ollessa 14 km. Mutta vielä tarkemmin katsoen kannaksesta paljastuu erikoisuus: yhdeksän kilometrin matkasta melkein puolet kuuluukin Saksalle. Tarkemmin sanottuna vajaan puolentoistatuhannen asukkaan eksklaaville, Büsingenille. Tämä erikoisuus on jäänyt Sveitsin sisälle, vaikka 1918 kansanäänestyksessä 96 % kannatti siirtymistä Sveitsiin. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, koska Sveitsillä ei ollut antaa mitään sopivaa vaihdossa. Vaihtoa taas edellytettiin, koska Sveitsi oli ollut puolueeton ensimmäisessä maailmansodassa eikä sen katsottu, toisin kuin muiden, ansaitsevan aluevoittoja Saksalta. Myöhemmätkään yritykset eivät ole onnistuneet. Nykyään Büsingen ei kuulu EU:n tulli- ja veroalueeseen, jotta sen ja Sveitsin välillä ei olisi rajamuodollisuuksia.


2. Dieveniskes, Liettua (Valko-Venäjä)

Liettuan kaakkoisrajalla on vain kaksi kilometriä leveän kannaksen muuhun maahan yhdistämä Dieveniskesin yli 20 kilometriä pitkä ja lähes yhtä leveä pullistuma Valko-Venäjän sisälle. Alue on Liettuan kannalta ongelmallinen, sillä enemmistö asukkaista on venäläismielisiä ja haluaisi liittyä Venäjän yhteyteen (jutussa olevan kartan puolalaisosuuksien värikoodit ovat virheellisesti päinvastaisessa järjestyksessä). Pitäisikö heidän ensin tutkia karttaa ja huomata, että rajanaapuri ei ole Venäjä vaan Valko-Venäjä? Venäjän rajalle on lähes kolmesataa kilometriä. Alue on vanhaa Puolan aluetta toista maailmansotaa edeltävältä ajalta. Liettuan pääkaupunki Vilna kuului ennen toista maailmansotaa Puolaan ja Vilnan läänissä asukkaista puolet on yhä etnisiä puolalaisia, vaikka itse kaupunki onkin liettualaistunut. Puolalaisuusaste on korkeimmillaan juuri Dieveniskesin mutkassa, jossa yli 80 % asukkaista on puolalaisia. Tosin tilanne on uusi, sillä vuoden 1897 väestönlaskennassa 75 % väestöstä oli juutalaisia. Tämä muuttui toisen maailmansodan aikana, sillä tunnetusti liettualaiset olivat jopa puolalaisia innokkaampia juutalaisvainoissaan. Saksalaiset pääsivät tässä kisassa vasta pronssille. Nykyään juutalaisia on koko Liettuassa kolmisen tuhatta, reilu prosentti vuoden 1939 lukumäärästä.


1. Coleman Island, Irlanti (Yhdistynyt Kuningaskunta)

Tai Drummully Polyp tai Rabbit Island. Virallista nimeä tällä Irlannin Pohjois-Irlantiin työntyvällä ulokkeella ei ole. Sen erottaa muusta Irlannista vain 110 metriä leveä kannas - joka kulkee koko matkan jokea pitkin, eikä sen yli ole siltaa. Näin ollen kyseessä on käytännössä Irlannin eksklaavi Pohjois-Irlannin sisällä, koska kulkuyhteyttä ei ole. Tätä korostaa sekin, että alueen läpi kulkee Irlannin maantieverkoston kantatie N54, paitsi ne parin kilometrin pätkät joiden aikana se kulkee Pohjois-Irlannin kautta ollen nimeltään A3. Rajan ylityksen huomaa vain siitä, että 100 km/h nopeusrajoitus muuttuu arvoon 60 mailia/tunti (97 km/h), tai toisinpäin. Uloke on viisi kilometriä pitkä ja kaksi kilometriä leveä. Mitenhän mahtoivat rajamuodollisuudet toimia silloin, kun Pohjois-Irlannissa oli levottomuuksia? Tie kun on suorassa yhteydessä Pohjois-Irlannin tieverkostoon.

Uutiskatsaus 43/2021

1. Korona vai rokote?

Näin kysyttiin aiemmin. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että myös rokotetut voivat sairastua koronaan. Minkä piti kyllä olla itsestäänselvyys kaikille vähänkin rokotteisiin perehtyneille. Ei tuhkarokkorokotuskaan suojaa sataprosenttisesti tuhkarokolta. Sen vaikutus on kuitenkin kolmiosainen: 1) se pienentää tartuntariskiä merkittävästi, 2) koska niin monella on rokotus, tauti ei leviä ja 3) jos kuitenkin saa tuhkarokon, se on lähes poikkeuksetta lievempi vastustuskyvyn ansiosta. Oliko sitten yllätys että koronarokotekin toimii täsmälleen samoin? Niinpä koronaepidemiasta on tullut rokottamattomien epidemia ja suhteettomasti tämä näkyy tehohoidossa. Kuinka suhteettomasti, on vaikea sanoa koska toimittajat eivät osaa matematiikkaa. Ilta-Sanomien jutussa todetaan, että ”Helsingissä lokakuun kahdella ensimmäisellä viikolla ilmaantuvuusluku oli rokottamattomien osalta 11 kertaa suurempi kahden rokotteen saaneisiin verrattuna.” Tämäkin on hieman epäselvästi sanottu, mutta mitä ilmeisimmin tämä tarkoittaa sitä, että rokottamattomat saavat koronan 11 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin rokotetut. Toinen vaihtoehto on se, että rokottamattomia sairastuu koronaan 11 kertaa enemmän kuin rokotettuja, mikä taas tarkoittaisi sitä että rokottamattoman sairastumisriski onkin vielä 11-kertaiseen nähden moninkertainen, koska rokotettuja on noin neljä kertaa niin paljon kuin rokottamattomia. Kuinka moninkertainen, sitä ei voi laskea tuntematta sairastuneiden absoluuttisia lukumääriä. Mutta luultavasti siis tarkoitetaan, että rokottamattoman sairastumistodennäköisyys on 11-kertainen. Toisaalta myöhemmin jutussa todetaan: ”Sosiaali- ja terveysministeriön tilastojen mukaan viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut.” Mikä tarkoittaisi suoraan luettuna sitä, että jokaista tuplarokotettua kohti erikoissairaanhoidossa on 19 rokottamatonta. Todellisuudessa suhde lienee noin yhden suhde viiteen, jolloin erikoissairaanhoitoon joutumisen todennäköisyys on rokottamattomalla 19-kertainen – koska rokottamattomia on noin neljäsosa rokotettujen määrästä.
Olipa tilastot miten tahansa, ainoa varma asia on se, että haittamaahanmuuttajat ovat tilastojen mukaan moninkertaisesti yliedustettuina kuten otsikkolinkistä voi lukea. Ilmainen elämä, ilmainen sairastaminen, ilmainen kuolema suomalaisten kustannuksella – ja siinä sivussa levittävät koronaa suomalaisiin.
Lopuksi takaisin otsikon kysymykseen. Korona vai rokote? Vastasin että rokote, kiitos. Tätä nykyä täsmentäisin vastausta. Tai oikeastaan kysymystä. Entäpä jos kysymys olisi: Korona vai rokote JA korona? Vastaus olisi rokote ja korona. Koska moninkertaisella todennäköisyydellä rokotetun sairaus on lievempi.


2. Väärässä puolueessa

Atte Harjanne pyrki sekä ministeriksi että sisäspice Ohisalon äitiyslomasijaiseksi virheiden puheenjohtajan paikalle. Päällisin puolin katsoen homman piti olla selvä, koska Harjanne oli saanut suuren äänimäärän päästessään varapuheenjohtajaksi.
Toisin kävi. Lopputulos oli poliittisen historian suurimpia rökäletappioita. Otsikkojutussa Sanna Ukkola ruotii tappion syyt ansiokkaasti läpi. Pinnallisesti näytti siltä, että Harjanne oli liian helsinkiläinen ja oikeistolainen. Mutta kuten Ukkola toteaa, tämä oli pelkkää pintaa. Todellisuudessa kyse oli siitä, että Harjanne on vihreiden kannalta pahinta mahdollista ongelmajätettä: valkoinen heteromies. Yksikin näistä kolmesta attribuutista toisin, niin hän olisi sekä ministeri että pätkäpuheenjohtaja.
Aivan napakymppiin Ukkolakaan ei yllä. Tämänkin kerroksen alla on vielä yksi kerros. Ei Harjannetta olisi missään tapauksessa valittu aikoinaan varapuheenjohtajaksi, jos kyse olisi pelkästään väristä, seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta. Nämä olivat näet tiedossa jo tuolloin. Kyse oli siitä, että Harjanne oli puolueen imagoon sopiva valinta: oma kesy valkoinen heteromies osoittamaan että täällä ei syrjitä. Vaan vikatikki tuli siinä, että Harjanne ei ollutkaan kesy nössykkä vaan älykäs valtapoliitikko. Ei kuitenkaan riittävän älykäs siihen että olisi älynnyt esittää itseään tyhmempää. Kun tämä kävi virheiden valtaeliitille selväksi, Harjanteen tie oli täysin pystyssä. On ja pysyy. Harjanteella on nyt kolme vaihtoehtoa: jäädä alemmalle tasolle täysin riviin, loikata toiseen puolueeseen tai hypätä kokonaan pois politiikasta. Hän paljasti kyvykkyytensä liian aikaisin ja tyhmän mainetta ei enää takaisin saa.


3. Hei speissari, ota coolimmin!

Pääspice Sanna Marinin terveyttä arvioitiin Suomenmaassa julkaistussa kirjoituksessa ihan psykiatrian erikoislääkärin toimesta. Asiasta nousi pienimuotoinen kohu ja pääministerin yliaktiivisuudesta huolestunut kirjoitus poistettiin. Tottahan tietysti on, että lääkärin, kaikkein vähiten psykiatrin, ei pitäisi antaa lausuntoja henkilön tilasta häntä tutkimatta. Toisaalta kirjoituksessa oltiin jopa ylipositiivisia. Siinä todettiin: ”Voimmeko me kansalaiset enää luottaa pääministerimme harkinta- ja arviointikykyyn maamme asioiden ylimpänä hoitajana?” Tämähän indikoi, että Marinin harkinta- ja arviointikykyyn olisi joskus voinut luottaa, mikä on kyllä käsittämättömän paksua.


4. Vihdoinkin oikein

Ex-pääministeri Alexander Stubb kertoi 3002 ministerityöpäivän kokemuksella, että ihan sama miten sen teet, et tee sitä oikein. No, Stubb osui vihdoinkin oikeaan. Tosin hän olisi voinut kokeilla oikein tekemistä jo ministeriaikanaan. Siinä mielessä hän kyllä oli oikeassa, että oikein tekemälläkin häntä olisi arvosteltu. Mutta silloin asialla olisivat olleet ne, jotka ovat väärässä. Täyttä varmuutta tästä ei kuitenkaan ole, sillä tiettävästi ei ole tehty havaintoja asiasta jonka Stubb olisi tehnyt ministerinä oikein. Ellei oikein tekemiseksi lasketa tekoja, jotka varmistivat vallassa pysymisen, vaan tarkoitetaan Suomen kansan hyvinvoinnin kannalta edullisia tekoja.
Voimia Stubbille, hän on varmasti hyvä ihminen ja pystyisi tekemään hyvää ja arvokasta työtä, jos vain pääsisi kykyjänsä vastaaviin tehtäviin.


5. Ajan henki

29-vuotias nainen sai rapsakat sakot jätettyään viisivuotiaan poikansa noin tunniksi yksin kotiin. Päälle päätteeksi lapsi oli ollut nukkumassa yöunillaan äidin lähdettyä kävelylenkille. Toki tilanne oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että kyseessä oli uusi asunto ja tavarat vielä osin purkamatta. Mietityttää vain se, kuinka monet sakot oman sukupolven vanhemmat olisivat mahtaneet saada ja kuinka moni lapsi olisi selvinnyt joutumatta huostaanotetuksi, jos olisi menty nykysäännöillä.


6. Bakuninin opissa

Venäläisen anarkisti Mihail Bakuninin mukaan ”terrorismin tarkoitus on terrorisoida”. Tämä ei ole niin selkeä tautologia kuin voisi kuvitella. Muslimiterroristit tuskin ovat Bakuninista kuulleetkaan, mutta käytäntö näkyy olevan hallussa. Joskin kehnosti, kuten terrorismin tehottomuudesta voidaan todeta. Konservatiivisen brittiparlamentaarikko David Amessin puukotti kuoliaaksi somaliterroristi. Kuvitelkaapa että tällaisia terroritekoja tapahtuisi kymmenen tai edes viisi. Silloin olisi melkoinen kynnys ryhtyä haittamaahanmuuton julkiseksi kriitikoksi (ei sen takia etteikö kynnys olisi nytkin melkoinen, mutta kyllä allekirjoittanut tulisi välittömästi kaapista ulos jos tarkoitus olisi mennä edes kuntavaaliehdokkaaksi). Terrori saavuttaisi tavoitteensa: kriitikot olisi terrorisoitu vaiti ja haittamaahanmuutto saisi jatkua keskeytyksettä. Tosin voihan olla että islamilainen terrorismi toimisi järkevämmin kun alkaisi iskeä mokuttajapoliitikkoihin: onhan asia niin että länsimainen kulttuuri kykenee elättämään korkealla tasolla vain rajallisen määrän haittamaahanmuuttajia, kun nyt täällä ei satuta istumaan öljylähteiden päällä mikä on tunnetusti muuten kyvyttömille ainoa tie vauraaksi maaksi.


7. Sillä aikaa Norjassa

Norjassa jousella ja puukolla aseistautunut mies surmasi viisi ihmistä. Kriitikot saivat lisää vettä myllyynsä, koska kerrottiin tämän ihan kantaeurooppalaisen olleen muslimi. Tämä oli täysin turhaa. Hän oli ainoastaan mielenterveysongelmainen wannabe-muslimi. Oli yrittänyt kääntyä muslimiksi, mutta prosessi oli vielä ainakin virallisesti kesken, joten tästä iskusta ei voi syyttää islamia millään tavoin. Kyseessä oli mielenterveyteen liittyvä tragedia. Toisaalta jotain kertoo sekin, että mielenterveysongelmat saavat hakeutumaan kohti islamia.


8. Samaan aikaan Ruotsissa

Joku ruotsalaisräppäri oli teloitettu jengityyliin. Vahvistamattoman tiedon mukaan kyseessä olivat kilpailevat somaliräppärit, jotka olivat jo pari vuotta sitten kidnapanneet kyseisen wannabe-whitetrash-gangstan.
Ruotsin virallisen linjan mukaan jengiväkivalta aiheutuu koronarajoituksiin turhautumisesta. Ilmeisesti koronarajoitukset ovat olleet voimassa jo kolmisenkymmentä vuotta.
Odottelemme ilmeisen turhaan rasisminvastaisia marsseja, joilla olisi jo pitkä jono jos ampumatapaus olisi tapahtunut toisinpäin.


9. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Abdulhakim Irfani … jäkjäkjäk … neljän vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen … käläkäläkälä … törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.
Tällä kertaa vielä lisäys niille, jotka eivät otsikkolinkkiä klikkaa. Kyseessä on siis tapaus, jossa vammaispalvelujen yöhoitaja raiskasi toistuvasti puolustuskyvytöntä invalidia. Muistattekos kun haittamaahanmuuttoa perusteltiin sillä, että heistä saadaan hoitajia?)


10. Toistetaan taas

Näitä ”toistuvia uutisia” on kertynyt linkkikansioon sen verran paljon, että puretaan vähän sumaa ylimääräisellä. Sitä paitsi muistelen hämärästi, että tapaus ”Eno” on ollut jo aiemminkin esillä blogissa eli tässä ei sinänsä ole uusi uutinen, vain tiedon täydennys. Lempinimellä ”Eno” tunnettu Mohamed El Fatimi tuomittiin käräjäoikeudessa 13 vuodeksi vankeuteen 17 seksuaalirikoksesta, jotka kohdistuivat pääosin alaikäisiin poikiin. Toki cocktailissa oli mukana myös pahoinpitely- ja huumausainerikokset. Asia kannattaa nostaa esille siksi, että media käytti tuomitusta pitkään vain lempinimeä ”Eno”, josta varmaan tuli monelle viattomalle lukijalle kuva normivirtasesta. Nyt kissa on päässyt pussista ja hovioikeuden käsittelyn alkaessa jopa vanhamedia käyttää oikeaa nimeä.


11. Vielä kerran, toistetaan

Tämä nyt ei oikein otsikon ”toistuva uutinen” alle kävisikään, koska nimeä ei julkaistu ja yleensä sitä on pidetty ehtona, ellei sitten kyseessä ole jotenkin erityistapaus kuten ”helsinkiläinen imaami”. Niinpä sekä em. syyn että ylitarjonnan vuoksi erikseen siksi, että äkkiä jutun lukien voisi tulla ihan toinen käsitys.
Rikoksen tekohetkellä 33-vuotias mies tuomittiin kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuolloin 14-vuotiaaseen tyttöön eteläpohjalaisella maatilalla kohdistuneista seksuaalirikoksista. Tästä tulisi äkkiä kuva, että joku pohjalainen jyväjemmari on ollut asialla. Vielä törkeämmäksi jutun teki se, että tyttö oli tullut Suomeen tarkoituksena työskennellä maatilalla miehen opastuksella. Hän ei osannut suomea, ei tuntenut ketään muuta maasta ja oli täysin miehen vastuulla. Viimeistään tässä vaiheessa syntyy lukijalle varma mielikuva peräkammarin pojasta, joka käytti tilaisuutta hyväkseen. Vasta tarkkaan lukien jutun lopusta käy ilmi totuus: ”Mies väitti, että hänen poliisikuulusteluissa käyttämänsä sana ”seksi” oli johtunut hänen omasta huonosta kielitaidostaan.”
Olisi nyt toimittaja vaihtanut tuon ”huonon kielitaidon” vaikka ”erehdykseen”, niin illuusio olisi säilynyt paremmin.


12. Väärää asiaa

Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin erehtyi puhumaan Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa asiaa. Hän ehdotti kiintiöpakolaisten vastaanoton keskeyttämistä. Perusteluina hän esitti otteita ruotsalaisen poliisin kirjoituksesta muutaman vuoden takaa lukien viikon aikana tutkittujen vakavien rikosten tekijöiden etunimiä: ”Ali Mohamed, Mahmoud, Mohamed, Mohamed, Ali taas ja taas”. Tässä vaiheessa valtuustossa syntyi kohinaa ja puheenjohtaja keskeytti Vallinin puheenvuoron. Ex-ministeri Jukka Gustafsson (SDP) alkoi häiritä välihuudoillaan (”Lopeta! Kuinka sä kehtaat?”) ynnä muuta siten, että Vallinin kolme minuuttia tuli täyteen ja valtuuston puheenjohtaja (joka oli jo koputtanut nuijalla pöytää ennen Gustafssonin häirintää) pystyi katkaisemaan puheenvuoron.
Vallin ei perääntynyt, vaan esitti seuraavissa puheenvuoroissaan Afganistanin, Irakin ja Somalian ”takapajuisiksi maiksi” ja nimitti haittamaahanmuuttajia ”elintasopakolaisiksi”.
Useat valtuutetut pitivät Vallinin puheita rasistisina ja kansanryhmää vastaan kiihottavina.
Yksikään ei kuitenkaan iljennyt esittää väitteitä, saati sitten todisteita, siitä etteikö Vallin olisi oikeassa. Vastapuheenvuorot olivat puolueesta riippumatta lähinnä myötähäpeää aiheuttavia.
Kokoomuksen Kalervo Kummola totesi, että asioita voi sanoa loukkaamatta ketään. Siis hetkinen. Kummola??? Loukkaamatta ketään??? Eihän Kummola osaa sanoa mitään loukkaamatta jotakuta ja sitä paitsi käsiteltävänä olevasta asiasta ei kukaan osaa tietääkseni sanoa yhtään mitään loukkaamatta jotakuta. Ainakaan mitään totuudenmukaista – hölynpölystä ei ole tapana loukkaantua, ainoastaan huvittua.
Kristillisdemokraattien Sari Tanus puolestaan totesi, että jokaisella on jakamaton ihmisarvo. Tämähän ei pidä paikkaansa, sillä raiskattujen ja pahoinpideltyjen suomalaisten ihmisarvoa on kyllä jaeltu aika reippaalla kädellä.
Keskustan Vilhartti Hanhilahti sanoi, että perussuomalaiset ei esitä mitään ratkaisuja, ainoastaan kritiikkiä. Hei haloo, Vallin nimenomaan esitti ratkaisua ja siitä äänestettiin, tosin järkevä näkökanta hävisi 57-10.
Sosiaalidemokraattien Mahmoud Machaali kehotti Vallinia tutustumaan arabimaiden historiaan. En voi muuta kuin yhtyä puheenvuoroon lämpimästi. Neuvon aloittamaan vaikkapa tästä Wikipedian luettelosta muslimimaailman tieteellisistä keksinnöistä. Uusin merkintä on 1700-luvulta.
Vallinin virhe oli lähestyä asiaa väärin. Kiintiöpakolaisten ottamisen lopettamista olisi tullut puolustaa suvaitsevaiston omilla aseilla. Eli vihreällä politiikalla. Ilmastotavotteita on vaikea saavuttaa, jos maahan rahdataan porukkaa moninkertaistamaan hiilijalanjälkensä. Mitäs siihen sanotte, te maailman tuhoajat?


13. Keijo vei kebab-kioskille

Afrikan tähti -kohusta ovat varmaan kaikki jo lukeneet riittävästi, joten ei siitä sen kummempaa toistoa, ainoastaan pari havaintoa.
Ensinnäkin Keijon twitter on hulvatonta luettavaa noin muutenkin. Mutta Helsingin yliopiston Twitter-tili vaikuttaa keijotetulta sekin. Olisiko Keijo onnistunut kaappaamaan jotkin tunnukset tilille, jolla mitä ilmeisimmin on monta käyttäjää? Ne muutamat tähän liittyvät twiittaukset kun tuntuvat keijomaisemmilta kuin Keijo itse.
Sen sijaan ylioppilaskunnan anteeksipyyntö sen omalla Twitter-tilillä oli niin loistava kuittaus, että toimittajat menivät vipuun. ”Tietoisesti emme osoittaneet anteeksipyyntöämme millekään yksittäiselle ihmiselle tai taholle. Koska rakenteellisessa rasismissa on kyse kaikkia koskettavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, pyydämme anteeksi koko yhteiskunnalta.” Tuo oli jo niin loistavaa piilovittuilua, että tuli melkein tippa linssiin omia opiskeluaikoja muistellessa.
Ja lopuksi: alkuperäinen video, joka on poistettu yhdessä kaikkien mahdollisten kyseisen opiskelijan sometilien kanssa. Kyseessä pitäisi siis olla saksanafrikkalainen. Tuo aksentti ei ole saksan kieltä nähnytkään. Helsingin yliopisto väittää, että ”opiskelija olisi todellinen ja hänellä olisi vaihto-opiskelijaoikeus”. Kätevä tapa päästä kohusta eroon. Vai uskooko joku että ”Jasmin Fanta” olisi oikea nimi, kun ottaa huomioon mistä tuo sukunimi on tempaistu? Kuulostaa samalta kuin legendaarinen ”Aisa Kantola”.
Vahvin todiste siitä, että nyt tuli keijotettua oikein kunnolla on se, että muutaman päivän ajan asiasta on ollut täydellinen mediahiljaisuus.


14. Mainoskatko

Tämän blogin historian ensimmäinen mainoskatko. Otsikossa linkki Bauhausin mainokseen. Joka ehdittiin vaihtaa sen jälkeen kun Jaska asian julkisti toisella forumilla. Nyt mainoksen teksti on edelleen sama ”Me autamme voittamaan pimeyden sisä- ja ulkotiloissa”, mutta kuvaksi on vaihdettu kaksi pöytälamppua. Vaan eipä hätää, alkuperäinen rasismia tihkuva kuva tässä kaappauksena tallessa:

Tahattoman huumorin mittarin viisari vääntyy mutkalle rajoitintappia vasten.


15. Onnetonta huijausta

Uutinen kertoi, että ajokortin teoriakokeessa on turvauduttu huijaukseen. Siis oikeasti, kuinka sysipaska pitää olla jos siitä ei selviä läpi huijaamatta? Allekirjoittanutkin selvisi taannoin, kun jälkikasvu laittoi omaa korttiaan varten harjoitellessaan kylmiltään tekemään ja koe sentään oli varsin erilainen kuin silloin luolamieskaudella enkä muista teoreettisista liikennesäännöistä enää yhtään mitään. (Kokeile itse vaikka tästä - kokeilin nyt, alle viisi minuuttia ja 20/20 ensiyrittämällä, mikä hämmästytti ainakin itseäni.) Mutta syykin huijaamisen yleisyyteen selviää jälleen kerran joko loogisella päättelyllä tai lukemalla juttu: ”Joko osallistuja itse käyttää vilpillisiä keinoja tai sitten vierasta kieltä puhuva kokelas saa tulkiltaan asiatonta apua.” Hitto vie, voisi nyt edes sen verran veronmaksajien laskuun tehtyyn autokouluun panostaa, että pääsisi läpi onnettomasta palikkatestistä.
Tosin tämä selittää senkin tapauksen, jonka koin pari viikkoa sitten eräässä suomalaiskaupungissa. Olin kävellen liikkeellä. Kuljin jalkakäytävällä kadun, jonkinmoisen pääväylän, oikeaa reunaa ja saavuin sivukadun risteykseen. Ei liikennettä, ylitin sen suojatietä pitkin ja käännyin ylittämäni kadun viereiselle jalkakäytävälle, siis vasempaan reunaan sivukadun vartta pitkin. Paitsi että juuri ennen jalkakäytävälle astumistani olin jäädä auton alle. Takaani, pääväylältä oli kääntynytkin oikealle auto ilmeisesti näyttämättä vilkkua (olin tietysti katsonut vasemmalle taakseni ennen ylitystä ja nähnyt, että suhteellisen kaukaa on tulossa auto, mutta ilman vilkkua joko siksi että ei sitä näyttänyt lainkaan tai oli mielestään vielä liian kaukana näyttääkseen, minkäänlaisia kääntymisen aikeita ei ollut havaittavissa). Tämä lähes allejäänti tapahtui kadun VASEMMASSA reunassa, viimeisellä askeleella ennen jalkakäytävälle nousua. Takaa tullut auto kääntyi niin laajassa kaaressa, että se oli lähes kokonaan vastaantulevien kaistalla. Kun auto ohitti minut noin metrin päästä, näin että ratissa oli pikimusta mies. Auto jatkoi katua pitkin suoraan, kadotin sen näkyvistäni parin korttelin päässä. Se ajoi koko matkan aivan keskellä tietä, paitsi vastaantulevan auton kohdatessaan hidasti ja siirtyi omalle kaistalleen palatakseen heti kohtaamisen jälkeen jälleen keskelle tietä.
Joillekin ei pitäisi antaa ajolupaa millekään sellaiselle pelille, jossa on enemmän kuin yksi kamelivoima.


16. Miten päin meisseliä pidetään?

Jälleen kerran ottaa päähän että oli oikeassa kymmenen vuotta etukäteen. Kun jouduin seuraamaan parin naapurinpojan ammattikoulua, niin totesin että ei tuosta tule mitään. Ei opetettu kunnolla, oli ”etäopiskelupäiviä” (suom. pleikkari) ja välillä ei ollut opettajaa lainkaan. Kyllä se oli ihan selvää että kaikki pitää opiskella työelämässä, koulussa ei opi mitään. Viisi vuotta sitten alkoivat tutut työnantajat valitella samaa. Odotetusti media tulee viisi vuotta jäljessä eli nyt alkaa sitten ilmestyä juttuja ammattikoulutuksen katastrofista. Seuraavat viisi vuotta kuluu sitten katastrofin kiistämiseen ja noin kymmenen vuoden päästä aletaan päästä vahinkojen korjaamiseen, kun tämän systeemin luoneet virkamiehet ovat enimmäkseen eläköityneet.


17. Piruettia

Otsikointia voisi kenties miettiä joskus tarkemmin. Iltalehti uutisoi: ”Tutkijat löysivät valkoisen kääpiön, joka pyörii ympäri 25 sekunnissa”. Vasta ensimmäisten visuaalisten mielikuvien jälkeen kävi tekstistä ilmi, että kyse onkin tähtitieteestä.


18. Peräsmies

Teräsmies kuoli ja kuopattiin jo vuosia sitten. Mutta nyt tuli comeback! Mustanaamion tapaan Teräsmiehen työtä jatkaa hänen poikansa. Ajan hengen mukaisesti Teräsmies Jr on biseksuaali, jolla on poikaystävä. Supervoimat lienevät muuten samat kuin isukilla, paitsi että alkuperäinen Teräsmies oli peräänantamaton.


19. Keksi nyt sitten tähän joku otsikko

Nykyään 24-vuotias australialaisnainen oli teininä kysynyt äidiltään, kuuluuko tamponi laittaa vasempaan vai oikeaan reikään. Täsmennys oli hyvä, sillä jos hän olisi vain kysynyt kumpaan reikään, olisi äiti saattanut ihmetellä että onpas harvinaisen tietämätön teini. ”Vasen vai oikea” paljasti, että kyse ei ollutkaan ”ylemmästä tai alemmasta” vaan jostain muusta. Ei muuta kuin gynekologille, jossa paljastui harvinaislaatuinen epämuodostuma eli kaksi vaginaa. Tämä vei kyllä käsitteen ”vittumainen nainen” aivan uudelle tasolle.


20. Hevot virrassa

Pablo Escobarin aikoinaan viihdykkeeksi hankkimat virtahevot on päätetty steriloida. Ne pääsivät kokaiiniparonin hylätyltä farmilta karkuun ja ovat nyt uhkaamassa Kolumbian ekosysteemiä.
Ihan tämmöisenä tyhmänä mietiskelen, miksi sterilointi on joku ratkaisu. Miettikääpä nyt millainen homma on ampua nukutuspiikki melkein kaksitonniseen eläimeen, suorittaa leikkaus ja vahtia koko ajan etteivät kaverit pääse yllättämään (virtahepo on Afrikan eniten ihmisiä tappava nisäkäs) ja varmistaa, että kaikki virtahevot on oikeasti steriloitu ettei vain lisääntymiskykyisiä jää jäljelle. Ja virtahevot elävät joka tapauksessa 40-50 -vuotiaiksi, joten ongelma on ainakin jossain määrin riesana vielä vuonna 2060.
Eikö olisi paljon yksinkertaisempaa vain ampua virtahevot ja syödä liha, jota pidetään Afrikassa varsin maukkaana?


21. Taas olisi pitänyt vetää turpiin

Edellisessä Uutiskatsauksessa kerrottiin Ukrainan jääkiekkoliigassa sattuneesta tapauksesta, jossa pelaaja sai rasistisen eleen takia pitkän pelikiellon, jota pidettiin kuitenkin liian lyhyenä. Heräsi vahva epäilys, että rasistisen eleen sijaan olisi pitänyt mäiskiä selvästi pienempää jenkkivahvistusta turpiin, niin olisi selvinnyt lyhyemmällä sanktiolla ja ainakin pienemmällä kohulla. Vai oletteko viime aikoina lukeneet Ukrainan jääkiekkoliigassa sattuneista tappeluista, joita siellä on taatusti kuitenkin ollut?
Epäily sai vahvistusta Suomesta. Täällä näet U20-sarjan ottelussa HPK-KalPa hämeenlinnalaispelaaja oli käyttänyt vastustajasta rasistista ilmausta. Jos kyseessä olisi ollut tappelu, ainakin oman seuran johto olisi tukenut pelaajaa. Nyt peluri heitettiin suoraan bussin alle: ”– Kyseessä on erittäin vakava asia, joka ei ole millään tavalla sallittua. Ei tämän vakavampaa asiaa tule kovin helposti mieleen. Tämä on yksi vakavimmista rikkomuksista, jonka voi tehdä, HPK Liiga oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen sanoi Hämeen Sanomille.” Huomatkaa ilmaisu: ”yksi vakavimmista rikkomuksista”. Siis joka vuosi sattuu joka joukkueelle useita tapauksia, jossa jotakuta lyödään nyrkillä. Nyt on sanottu joku sana ja se on siis vakavampaa. Tosin saattaahan se olla hyvinkin loukkaavaa. Tiedossa ei näet ole, oliko HPK:n pelaajan KalPa:n pelaajasta käyttämä rasistinen ilmaus "neekeri", "rättipää" vai kaikkein raskauttavin mahdollinen eli "savolainen".


Loppukevennys: Suomi mainittu, torilla tavataan!

Jenkeissä pyöri aikoinaan TV-ohjelma I’ve Got a Secret, jonka alkuperäisversiota esitettiin peräti 15 vuotta 1952-1967. Sittemmin siitä tehtiin uusia versioita, joista viimeisin hyllytettiin 2006.
Ohjelman ideana oli se, että juontaja esitteli vieraan, jolla oli salaisuus. Sitten neljä panelistia yritti ”kyllä tai ei” -kysymyksillä johdatellen arvata, mikä mahtoi salaisuus olla. Eräs uskomattomimmista jaksoista esitettiin 1955, jolloin vieraana oli Abraham Lincolnin salamurhan viimeinen silminnäkijä.
Mutta olipa ohjelmassa kerran vieraana suomalainenkin:

Tämä jakso esitettiin 1960 ja silloin yhdessä USA:n suosituimmista TV-ohjelmista puhuttiin pitkät pätkät suomea.

Uusinta: Natsien ihmeaseet

Lukijalle: Tämä listaus vuodelta 2011 kuuluu blogin historian luetuimpien joukkoon. Kuinka ollakaan, muutama vuosi tämän jälkeen ilmestyi suomeksi kirja samasta aiheesta. Suosittelen luettavaksi, oli hyvä opus niille jotka haluavat perehtyä tarkemmin. Tässä jutussa jokaisen otsikon linkki johtaa Youtube-videoon, joka käsittelee kyseistä vemputinta. Paljon jäi vielä suunnittelupöydälle tai prototyyppiasteelle jääneitä oivalluksia käsittelemättäkin, ehkä joskus tulee jatko-osa:

Kuten tunnettua, Saksa ei hävinnyt toista maailmansotaa huonomman aseistuksen, operatiivisen johdon tai sotilaiden takia. Takkiin tuli siksi, että koko muu maailma oli Saksaa vastaan ja Italia sen puolella. Saksan sotakoneen tekninen puoli oli - no, pintalaivastoa ja raskaita pommikoneita lukuun ottamatta - yleensä paremmassa kunnossa kuin vihollisella. Erityisesti sodan loppuvaiheessa Saksalla oli mielenkiintoisia projekteja, joista enemmistö jäi piirustuspöydälle, osa pääsi prototyyppiasteelle ja jotkin operatiiviseen käyttöön asti. Ratkaisujen toimivuudesta kertoo parhaiten se, jäivätkö ne elämään ja kehittymään sodan jälkeen. Seuraavassa esitellystä tusinasta vain yksi oli vanhentunut jo valmistusvaiheessa, muutama jäi ainutkertaiseksi anomaliaksi, useimmat antoivat vaikutteita myöhemmille aseteknologisille keksinnöille ja pari muodosti esikuvan kaikille niitä seuranneille vastaavan aseryhmän tuotteille.

12. Vertikaalihävittäjä
Liittoutuneiden saavutettua ilmaherruuden Saksan taivaalla 1943 lentokentät olivat jatkuvan uhan alla. Luonnollinen idea oli kehittää kone, joka ei tarvitsisi lentokenttää. Bachem Ba 349 Natter oli tarkoitettu ratkaisuksi. Rakettimoottorinen ja puurakenteinen hävittäjä nousisi pystysuoraan ja tekisi tuhotyönsä pommittajien keskuudessa muutamassa minuutissa. Polttoaineen loputtua pilotti laukaisee järjestelmän, joka sinkoaa hänet ulos ohjaamosta. Sitten hän avaa laskuvarjonsa ja leijailee maahan sillä välin, kun kone itse laskeutuu oman laskuvarjonsa varassa. Ensimmäiset liitokokeet tehtiin vuoden 1944 lopussa. Koneen ensimmäinen ja viimeinen miehitetty testilento tehtiin 1.3.1945. Natter nousi noin 1500 metriin ja syöksyi sieltä alas. Lentäjä Lothar Sieber kuoli ja koneen jäännökset kaivettiin maasta ylös vasta 1998.

11. Lentotukialus
Saksalaisten yritys merimahdiksi käsitti myös kahden lentotukialuksen projektin. Ero saksalaisten ja muiden maiden lentotukialusten suunnitellussa käytössä oli merkittävä. Muissa maissa risteilijät ja taistelulaivat suojasivat kevyesti aseistettuja tukialuksia, kun taas saksalaisiin tukialuksiin asennettiin järeitäkin tykkejä. Ensimmäisen rakentaminen aloitettiin 1936. Se laskettiin vesille 1938 ja sai nimekseen Graf Zeppelin. Toisen rakennustyö jäi alkuvaiheessaan kesken sodan syttymisen takia. Graf Zeppelin ei sekään ollut vielä valmis ja keväällä 1940 laivaston komentaja Raeder esitti töiden keskeyttämistä. Vaikka laiva saataisiinkin valmiiksi vuoden loppuun mennessä, aseistuksen asentaminen ja testaaminen kestäisivät vielä kymmenen kuukautta senkin jälkeen, oli hänen perustelunsa. Hitler myöntyi päätökseen ja alus hinattiin kesällä 1940 Gotenhafeniin (nyk. Gdynia) ja seuraavana kesänä Stettiniin, missä se toimi varastona. Kun sotatoimet olivat osoittaneet tukialusten tarpeellisuuden, rakennustyöt aloitettiin uudelleen kesällä 1942. Tässä vaiheessa se oli kuitenkin liian myöhäistä. Saksalaisten pinta-alukset olivat jo käytännössä poissa pelistä, joten tukialus olisi jäänyt yksin. Lisäksi sille käytettäviksi suunnitellut lentokoneet (lähinnä Me 109:n ja Ju 87 Stukan laivastoversiot) alkoivat olla jo vanhentuneita. Hitlerin pettymys Saksan pintalaivastoon antoi hänelle syyn määrätä Graf Zeppelinin rakennustyöt lopetettaviksi alkuvuodesta 1943. Sodan lopussa saksalaiset upottivat aluksen matalaan veteen, josta neuvostoliittolaiset sen nostivat tarkoituksenaan viimeistellä alus oman laivastonsa käyttöön. Tästä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja laivaa käytettiin harjoitusmaalina, jolloin se upposi 1947 ja löydettiin Itämeren pohjasta vasta 2006. Mielenkiintoinen ajatusleikki: entä jos Graf Zeppelin olisi saatu taistelukuntoiseksi 1941 ja purjehtinut operaatio Rheinübungissa Atlantille yhdessä Bismarckin ja Prinz Eugenin kanssa. Ark Royalin lentokoneet olisivat olleet helppoa riistaa Messerschmitteille. Mitä sille ja taistelulaivoille Rodney ja King George V olisi tapahtunut Stukien kynsissä - Rudel oli jo osoittanut Itämerellä, että Stuka kykenee upottamaan taistelulaivan…
Lisäys: Saksalaisilla olisi ollut melkoisia teknisiä ongelmia lentokoneidensa kanssa. Me 109:llä oli epämiellyttävä taipumus muuttua kyntötraktoriksi laskeuduttaessa. Näin siis jopa kuivalla maalla. Entäpä sitten keinuvalla lentotukialuksen kannella, puhumattakaan siitä että nyt ei oltaisi lentotukialusten "kotikentällä" Tyynellä Valtamerellä, vaan myrskyisällä Pohjois-Atlantilla.

10. Rakettihävittäjä
Messerschmitt Me 163 on maailmanhistorian ainoa taistelukäytössä ollut rakettia voimanlähteenään käyttänyt lentokone. Koneen huippunopeus oli huikea 960 km/h, nousunopeus käsittämätön 3600 m/min (kolminkertainen esimerkiksi Mustangiin verrattuna) ja aseistuksena kaksi 30-millistä konetykkiä joiden osumat kykenivät repimään raskaat pommikoneet hajalle. Lisäksi kone oli hämmästyttävän pienikokoinen, mikä yhdistettynä nopeuteen teki siitä käytännössä mahdottoman maalitaulun. Kuulostaa voittamattomalta aseelta, mutta miinuspuoletkin olivat melkoiset. Polttoainetta riitti alle kymmeneksi minuutiksi, joten operaatiosäde jäi noin 50 kilometriin ja konetta voitiin käyttää vain paikallispuolustukseen. Sen loputtua koneesta tuli liitokone, joka oli hyvistä liito-ominaisuuksistaan huolimatta altis vihollishävittäjille. Polttoaine itsessään koostui pääasiallisesti kahdesta erillään pidettävästä aineesta, vetyperoksidista ja hydratsiinista, joiden myrkyllisyys ja syövyttävyys aiheuttivat useita onnettomuuksia. Ohjaamo oli paineistamaton, joten pilotit joutuivat käyttämään happinaamaria, kun sopivia painepukuja ei ollut saatavana. Tästä seurasi mielenkiintoinen lisäongelma, kun paineen pienetessä nopeasti nousun aikana suolistokaasut laajenivat järkyttävää tahtia. Hapankaali ennen lentoa oli ehdottomasti nein-nein. Koneen kokonaissaldo oli pettymys. Se tuli operatiiviseen käyttöön jo toukokuussa 1944, mutta sillä ehdittiin ampua alas vain kymmenkunta viholliskonetta, mikä oli suunnilleen saman verran kuin itse rakettihävittäjien tappiot.

9. Dora ja Gustav -kanuunat
Krupp-yhtymä suunnitteli 1930-luvun lopulla superraskaan rautatietykin, jonka tarkoitus oli murskata vihollisen vahvimmatkin linnakkeet - eli siis Maginot-linja. Näitä aseita valmistettiin kaksi, Schwerer Gustav ja Dora. Painoa systeemillä oli 1350 tonnia, kaliiperi oli 800 mm, putken pituus 32,5 metriä, ammuksen paino reilut seitsemän tonnia ja kantomatka noin 40 kilometriä. Aseet eivät päässeet alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, koska Schwerer Gustav oli operaatiovalmis vasta vuoden 1942 alussa. Se kuljetettiin itärintamalle murtamaan Sevastopolin linnoitusta. Kuljetuksessa käytetty juna oli puolentoista kilometrin pituinen. Piirityksen aikana tykki laukaistiin 48 kertaa, jonka jälkeen sen putki oli loppuun kulunut. Harjoituslaukaukset mukaan lukien sillä oli ammuttu noin 300 kertaa. Tykkiin asennettiin uusi putki, mutta sitä ei enää kertaakaan käytetty taistelutoimissa. Doran kohtalo oli vielä nolompi - ase kuljetettiin Stalingradin lähettyville loppukesästä 1942, mutta vedettiin takaisin saartorenkaan kiristyessä eikä sitä koskaan käytetty. Näiden hirviöiden rakentamisen strategista järkevyyttä voi punnita miettimällä, kuinka monta panssarivaunua niihin käytetystä teräksestä olisi voitu tehdä ja olisiko tykin operoimiseen tarvittuja kenraalimajurin komentamaa 1420 miestä voitu käyttää kustannustehokkaammin muualla?

8. Maus
Superraskaan panssarivaunun rajana pidetään 75 tonnin ylittävää painoa. Vain muutamia tällaisia on koskaan rakennettu eikä yhtäkään sarjatuotantona. Saksalaisten saavutettua menestystä noin 60-tonnisella Panzer VI Tiger-panssarillaan (ja sittemmin lähes 70-tonnisella Königtigerillä) he päättivät kokeilla vielä raskaamman panssarivaunun valmistusta. Panzer VIII Maus painoi peräti 200 tonnia. Sen monikymmensenttinen teräspanssari teki siitä käytännössä haavoittumattoman ja 128-millinen tykki olisi pystynyt tuhoamaan kaiken mihin osui. Miinuspuolet olivat luonnollisia seurauksia hyvistä puolista. Vaunun moottori ei ollut riittävän tehokas massaan nähden, joten huippunopeudeksi jäi 13 km/h. Mitkään järjellisesti soveliaat telaketjut eivät olisi olleet riittävän leveät pienentämään vaunun aiheuttaman paineen riittävän pieneksi pehmeässä maastossa - jumiutumisvaara oli suuri. Jo Tigerille piti valmistaa kahdet telaketjut, joista toisia käytettiin tositilanteessa ja toisia rautatiekuljetuksissa oikeiden ollessa liian leveät. Ratkaisun epäkäytännöllisyyden olisi pitänyt toimia varoitusmerkkinä, puhumattakaan siitä että Tigeriä kevyempi ja periaatteessa heikompi Panzer V Panther oli todellisuudessa nopeampana, ketterämpänä ja toimintasäteeltään kaksinkertaisena Tigeriä tehokkaampi. Ensimmäinen prototyyppi valmistui joulukuussa 1943, kuitenkin vielä ilman tykkitornia. Toiseen prototyyppiin asennettiin tykkitorni vuoden 1944 puolivälissä, mutta ensimmäinen jäi kokonaan ilman projektin keskeytymisen takia. Kumpikaan prototyypeistä ei päätynyt taistelutoimiin. Mikä ihmeen into saksalaisilla mahtaa olla jättitankkeihin, ensimmäisessäkin maailmansodassa he rakensivat suurimman panssarivaunun. A7V:ssä oli peräti 18 hengen miehistö, Maus sentään selvisi kuudella.

7. Helikopteri
Saksalaisten helikopteriteollisuus oli 30-luvun loppupuolella edennyt pidemmälle kuin muualla. Suurta julkisuutta sai Hanna Reitschin lento Deutschlandhallen sisällä 1938. Eri helikopterityypeistä merkittävin oli Flettner Fl 282 Kolibri. Se oli alun perin suunniteltu laivojen väliseksi kuljetusvälineeksi ja meritähystykseen. Siihen rooliin 1942 palveluskäyttöön tullut kopteri ei kuitenkaan ehtinyt. Saksan pintalaivaston tultua osin tuhotuksi ja osin vetäydyttyä satamiin Fl 282 palveli pääosin tykistön tähystystehtävissä, joissa se osoittautui oivalliseksi, kunhan ei joutunut alttiiksi vihollishävittäjille tai it-tulelle. Helikopterien käyttöä rajoitti BMW:n tehtaan tuhoutuminen pommituksissa 1944 ja vain 24 kopteria ehti valmistua. Meripalveluksessa sukellusveneillä oli liitokopteri Focke-Achgelis Fa 330. Moottoriton, kokoontaitettava vekotin oli tarkoitettu sukellusveneen perässä hinattavaksi. Liittoutuneiden ilmaylivoiman takia sitä käytettiin kuitenkin vain rajoitetuilla alueilla eivätkä tähystyksellä saavutetut tulokset vastanneet odotuksia. Helikopterien sotatoimikäyttö alkoi toden teolla viisi vuotta myöhemmin Korean sodassa.

6. Elektroboot
Saksan laivaston merkittävin ase molemmissa maailmansodissa oli sukellusvene. Oikeastaan kyseessä oli tuohon aikaan vielä pinta-alus, joka kykeni sukeltamaan jonkin aikaa. Esimerkiksi ylivoimaisesti eniten käytetty Tyyppi VII kykeni etenemään sukelluksissa noin 150 km, kunnes sähkömoottorien akut olivat loppu ja oli pakko nousta pintaan lataamaan ne dieselmoottoreilla. Tyyppi XXI ratkaisi tämän ongelman. Sen sähkömoottorien teho ja akkujen kapasiteetti oli moninkertainen, lisäksi veneen sukellusominaisuudet paranivat huomattavasti. Sukelluksissa kuljettava matka nelinkertaistui ja huippunopeus sukelluksissa kaksinkertaistui, vaikka energiataloudellisesti tehokkain sukellusnopeus ei paljon kasvanutkaan. Oleellisen tärkeää oli sukelluksissa saavutettava huippunopeus; se oli niin suuri, että vene pystyi sukelluksissa ajamaan kiinni useat pinta-alukset sekä pakenemaan hyökkäyksen kohteeksi jouduttuaan. Lisäksi se oli paljon edeltäjäänsä äänettömämpi sukelluksissa, mikä teki havaitsemisen vaikeammaksi. Kaikkiaan 118 tämän tyypin sukellusvenettä ehdittiin rakentaa, mutta laatuongelmat ja keskeneräisyys aiheuttivat sen, että vain neljä ehti mukaan sotatoimiin - eikä niistäkään yksikään ehtinyt upottaa ainuttakaan vihollisalusta. Tyyppi XXI:ssä käytetyt ratkaisut vaikuttivat suuresti sekä lännen että idän sodanjälkeisiin sukellusveneisiin. Esimerkiksi 1981 Ruotsin aluevesillä karille rysähtänyt Whiskey-luokan vene oli tyypin suora jälkeläinen.

5. Rynnäkkökivääri
Toisessa maailmansodassa jalkaväkitaistelijalla oli periaatteessa kaksi vaihtoehtoa henkilökohtaiseksi aseeksi. Kiväärin tarkkuus ja kantomatka olivat suuret, kun taas konepistoolin tulivoima oli ylivertainen. Miinuspuolet kääntäen. Sturmgewehr 44 yhdisti molempien aseiden hyvät puolet olematta silti tyypillinen kompromissi, jossa kärsitään molempien alkuperäisversioiden haitoista. Toisin kuin ensimmäisessä maailmansodassa, maalit olivat etäisyyksillä joissa ei tarvittu kiväärin puoleen kilometriin yltävää tarkkuutta. Toisaalta konepistooleissa yleensä käytetty 9 mm Para -kaliiperin patruuna ei antanut riittävää läpäisyvoimaa peitteisessä maastossa. Sturmgewehr 44:ssä käytetty patruuna oli kaliiperiltaan 7,92x33 eli tavallista kiväärinpatruunaa selvästi lyhyempi ja siksi kevyempi, mikä olikin suuren tulivoiman eli kulutuksen takia välttämätöntä. Ase kehitettiin valmiiksi 1943 ja nimettiin aluksi Maschinenpistol 43:ksi eli Konepistooli 43:ksi. Hitler ei kuitenkaan vakuuttunut keksinnöstä uuden kaliiperin takia ja määräsi projektin lopetettavaksi. Kehitystyötä jatkettiin salaa ja aseita toimitettiin rintamalle. Totuus paljastui, kun itärintaman kenraalit vaativat Hitleriltä "lisää näitä uusia kiväärejä". Hitlerin testattua asetta henkilökohtaisesti hän ihastui sen ominaisuuksiin, antoi sille uudeksi nimeksi Sturmgewehr 44 ja määräsi massatuotannon aloitettavaksi. Aseita ei kuitenkaan ehditty saada riittävästi kaikille taistelujoukoille sodan loppuun mennessä. Sodan jälkeen ase oli palveluskäytössä pääasiallisesti DDR:ssä ja sitä on löydetty näinä päivinäkin Irakista USA:n vastaisilta taistelijoilta. Aseen merkittävin vaikutus on kuitenkin siinä, että se on kaikkien modernien rynnäkkökiväärien esikuva. Pelkästään ulkonäkö paljastaa, että AK-47 Kalashnikov, suomalainen Rk 62 ja ironisesti israelilainen Galil ovat paljon velkaa Sturmgewehr 44:lle. Rynnäkkökiväärin ylivertaisuuden huomaa helposti pelkästään pitelemällä käsissään Rk 62:ta, Ukko-Pekka -kivääriä ja Suomi-konepistoolia (tai oikeastaan vaikka Peltiheikki- tai Sten-konepistooli on parempi vertailukohde), puhumattakaan siitä kun mennään ampumaradalle tai maastoon. Amerikkalaiset ottivat myös mallia Sturmgewehr 44:stä, mutta halusivat silti säilyttää rynnäkkökivääreissään kiväärimäisen tarkkuuden suurillakin ampumamatkoilla. Tämä vaati osilta pieniä toleransseja, jolloin toimintavarmuus kärsi. Vietnamin viidakoissa suora Sturmgewehr 44:n perillinen Kalashnikov osoittautuikin M16:sta verrattuna ylivoimaiseksi. Vaikka Sturmgewehr 44 onkin käytännössä kaikkien modernien rynnäkkökiväärien esi-isä, ei sen erikoisin variantti osoittautunut pitkäikäiseksi. Ikuisuuskysymys taistelussa on: kuinka tulittaa joutumatta itse tulitetuksi. Saksalaiset yrittivät ratkaista ongelman kehittämällä Sturmgewehr 44:n käyräpiippuisen version, Krummlaufin. Kuten odottaa sopi, aseen ongelmana olivat tarkkuus ja piipun nopea kuluminen.

4. Supertykki
Sodan lopulla Saksa kehitti sarjan "kostoaseita", Vergeltungswaffe, joilla ei ollut muuta yhteistä keskenään kuin V-alkuinen mallinimi. V1 oli automaattiohjautuva lentokone, risteilyohjusten edeltäjä. V2 oli ballistinen ohjus, jossa keksittyjä ratkaisuja käytettiin sekä USA:n että Neuvostoliiton avaruusrakettien pohjana. V3 oli tykki, jonka putki oli peräti 130 metrin pituinen. Putkeen yhdistyi säännöllisin välimatkoin lisäpanoskammioita (yhteensä 12 paria), joiden ajoitettu laukaisu kasvatti ammuksen nopeutta aiheuttamatta silti liian suurta painetta putken kestokykyyn nähden, kuten kertalaukaisu olisi tehnyt. Salaisuus oli rihlaamaton putki, jonka ansiosta palamiskaasut eivät päässeet pakenemaan ja räjäyttämään lisäpanoksia ennen aikojaan. Kääntöpuolena oli tietysti laukauksen epätarkkuus. Putken pituuden takia tykki taas ei voinut olla itsekantava, vaan se oli käytännössä pakko upottaa kallioon kiinteällä suuntauksella. Tykit oli tarkoitettu käytettäväksi Lontoota vastaan, mutta Mimoyecquesin tykkipatteri kärsi pahoja vaurioita pommituksessa eikä sitä ehditty saada kuntoon ajoissa liittoutuneiden edetessä Ranskassa. Tositoimissa V3:a käytettiin vain Luxemburgia vastaan. Kaksi tykkiä asennettiin Saksaan, josta ne ampuivat vajaa parisataa laukausta Luxemburgin kaupunkiin vuodenvaihteessa 1944-45. Mikäli V3 olisi ehtinyt ajoissa valmiiksi, sillä aikaansaadut tuhot olisivat olleet kustannustehokkuudeltaan ylivoimaiset verrattuna V1:een ja V2:een. 140-kiloinen ammus olisi ollut riittävän raskas useimpiin tarkoituksiin ja 165 kilometrin kantomatka ennennäkemätön. Sodan jälkeen lisäpanoskammiolla varustettujen tykkien kehitys pysähtyi lähinnä ohjusten kehityksen takia - kiinteästi suunnatulle pitkänmatkanaseelle ei enää ollut käyttöä. Nykytekniikalla aseen rakentaminen olisi tietysti mahdollista, Frederick Forsythin menestysjännäri Jumalan nyrkki perustuu osin tositapahtumiin Saddam Husseinin Irakin yritettyä kehittää vastaavaa asetta.

3. Häivehävittäjä
Tunnetaan tyyppimerkinnällä Horten Ho IX tai Gotha Go 229, riippuen valmistajasta. Vuonna 1943 Göring antoi määräyksen "3x1000" -projektista. Sen tarkoitus oli tuottaa lentokone, joka kykenisi kuljettamaan 1000 kg pommikuorman 1000 km päähän 1000 km/h nopeudella. Gotha kykeni tähän kaikkeen ja omasi lisäksi stealth-ominaisuudet eli sen havaitseminen tutkalla oli huomattavasti vaikeampaa kuin perinteisen lentokoneen. Yhtenä kysymysmerkkinä oli tietysti se, että kone käytti samoja Junkersin suihkumoottoreita kuin Me 262. Varhaisten suihkumoottorien kestoikä oli heikkolaatuisten materiaalien takia noin 10-25 tuntia. Natsien kannalta epäonnista oli se, että ensilentonsa kone teki vasta 2.2.1945. Koelennot olivat todella lupaavia, mutta aika loppui kesken eivätkä kolme valmistunutta prototyyppiä ehtineet sotatoimiin. Ensimmäinen vastaava konetyyppi lensi seuraavan kerran vasta 1981, kun Yhdysvaltain F-117 kehitettiin. Sittemmin luotu B-2 -häivepommittaja on ulkonäöltään kuin ylöspäin skaalattu Gotha. Natsien prototyyppiasteelle jääneet lentokoneet antoivat vaikutteita aiemminkin, esimerkiksi Focke-Wulf Ta 183 on häiritsevän paljon MiG-15:a ja F-86 Sabren näköinen…

2. Avaruuspommittaja
Itävaltalainen insinööri Eugen Sänger ja hänen myöhempi matemaatikkovaimonsa Irene Bredt kehittivät jo 30-luvulla ajatuksen rakettiliitokoneesta. Toisen maailmansodan aikana projektille annettiin nimi Silbervogel, Hopealintu. Suunnitelman mukaan kone olisi noussut ilmaan kolmikilometriseltä kiskolta erillisten rakettimoottorien voimalla. Lähtönopeus olisi ollut 1800 km/h. Ilmaan noustuaan lentäjä olisi käynnistänyt koneen omat rakettimoottorit, jotka olisivat kiihdyttäneet sen kymmenkertaiseen äänennopeuteen ja noin 150 kilometrin korkeuteen. Sieltä kone olisi liitänyt stratosfääriin 40 kilometrin korkeuteen, josta siipiin kohdistunut noste ja lisääntynyt liike-energia olisi nostanut sen jälleen avaruuteen. Tätä heiluriliikettä oli tarkoitus jatkaa koko lennon ajan jokaisen loikan ollessa kitkan takia edellistä matalampi ja lyhyempi. Laskujen mukaan Silbervogel olisi kyennyt pudottamaan noin neljän tonnin pommikuorman USA:han ja laskeutumaan jonnekin japanilaisten hallussaan pitämälle Tyynenmeren alueelle paluumatkaa varten. Kuten pommikuormasta voi päätellä, sillä ei olisi suuria tuhoja tehty (paitsi jos saksalaiset olisivat jollain konstilla onnistuneet kehittämään amerikkalaisten atomipommia kevyemmän vastinkappaleen) vaan tarkoitus oli lähinnä propagandistinen. Projekti ei edennyt tuulitunnelimallia pidemmälle, mutta lähes kaikki nykyiset rakettimoottorit käyttävät joitakin Silbervogeliin suunniteltuja ratkaisuja.

1. Landkreuzer
Landkreuzer oli oikeastaan kahden projektin risteytys. Saksalaisilla oli kokemusta superraskaista tankeista ja superraskaista kanuunoista. Jälkimmäisten ongelma oli rautatiesidonnaisuus. Entäpä jos Venäjän laajoilla aroilla voitaisiin kanuunaa kuljettaa eräänlaisella maataistelulaivalla? Projektin nimeksi annettiin Landkreuzer P. 1000 Ratte, mikä on harvinainen esimerkki saksalaisesta huumorintajusta. Kun kaikkien aikojen raskaimman panssarivaunun nimeksi annettiin Maus eli Hiiri, viisi kertaa niin raskaasta maaristeilijästä tehtiin sitten Ratte eli Rotta. Pääaseistukseksi oli suunniteltu kaksi 280 millin kanuunaa ja siihen oheen yksi 128-millinen panssareiden tuhoamiseen, kahdeksan 20-millistä it-kanuunaa lentokoneiden varalta ja pari 15-millistä lisämausteeksi. Miehistöä laskettiin tarvittavan 20-40, panssarin paksuudeksi oli suunniteltu 150-360 mm ja huippunopeudeksi 40 km/h. Pituutta laitoksella oli tarkoitus olla 35 metriä, leveyttä 14 ja korkeutta 11. Moottoreiksi piti asentaa kaksi sukellusvenedieseliä. Hitler oli kovasti ihastunut projektiin, mutta varusteluministeri Speer pysäytti sen piirustuspöytävaiheeseen 1943. Ei kuitenkaan ennen kuin Kruppin tehtaat olivat ehtineet suunnitella vielä isomman version, 800-millisellä tykillä varustellun Landkreuzer P. 1500 Monsterin. Firmalla taitaa olla jonkinlainen fiksaatio jättimäisiin itsekseen liikkuviin vekottimiin, koska kaikkien aikojen suurin koskaan toteutettu on myös Kruppin tuotantoa - pyöräkauhakaivinkone Bagger 288 valmistui 1978 ja painaa 13 500 tonnia.

Sivallus CCCLXXVI

Rutiininomaisessa lääkärintarkastuksessa.
Lääkäri: Onko mielenterveyden ongelmia?
Jaska: Ei, mutta mitenhän sellaisia voisi hankkia? Olisi meinaan siedettävämpää tämä nykymeno kuin näin täysijärkisenä.

Muodikkaasti oikeassa

Aikaansa seuraavilla ihmisillä on tapana noudattaa kulloistakin muotia pukeutumisessaan. Tässä kirjoituksessa ”muodilla” ei kuitenkaan tarkoiteta ulkoasua, vaan yhteiskunnassa vallalla olevaa suuntausta.
Pukeutuminen on yleensä makuasia; käytännössä on ihan sama lämpimänä pysymisen kannalta onko ylläsi punainen vai sininen ulsteri. Toki älyttömyyksiäkin on, kuten muoti jossa kuljetaan nilkat paljaina talvipakkasillakin – akillesjänteet eivät kiitä. Sen sijaan yhteiskunnallinen muoti on lähes aina merkityksellinen sen kannalta, menestyykö vai kärsiikö yhteiskunta. Miettikää nyt vaikka kommunismia.

Yhteiskunnassa kulloinkin vallalla oleva muoti voi olla joko hyödyllinen tai haitallinen. Se kuitenkin on ja pysyy muodissa niin kauan, kunnes muuttuu sisäisestä käytännön pakosta (haitalliset muodit) kuten kommunismi romahtaessaan. Tai sitten yhteiskunnan yleisen suuntauksen muuttuessa (hyödylliset muodit) kuten … niin no, jääköön sanomatta syistä jotka kohta ilmenevät. Viitattakoon nyt vaikka vanhaan kunnon implikaatioketjuun: kovat ajat luovat vastuullisia ihmisiä => vastuulliset ihmiset luovat hyviä aikoja => hyvät ajat luovat huolettomia ihmisiä => huolettomat ihmiset luovat kovia aikoja jne.

Tärkeää on se, millä tavoin ihminen itse ajattelee asioista: onko hän vallitsevan yhteiskunnallisen muodin kannattaja vaiko ei. Tästä saadaan aikaan 2x2-matriisi. Toisella akselilla on se, onko ihminen oikeassa vai väärässä, toisella akselilla onko näkemys muodinmukainen vai ei.
Esimerkkinä voidaan ottaa tämän hetken polttava puheenaihe eli koronarokotteet. Yhteiskunnan vahva näkemys on se, että rokote tulee ottaa. Tässä ei nyt oteta kantaa siihen onko yhteiskunta oikeassa vai väärässä tässä asiassa vai ei. Oleellista on sen kannattama näkemys eli rokote tulee ottaa. Yksilöllä voi olla sama näkemys asiasta tai sitten vastakkainen. Oleellista on se, onko yksilön näkemys oikein vai väärin. (Ei edelleenkään oteta kantaa siihen onko rokotteen ottaminen oikein vai väärin eikä käydä kommenttiosastossa tästä inttämään suuntaan jos toiseenkaan.) Mikäli rokotteen ottaminen on oikea ratkaisu ja yksilö ottaa rokotteen, hän on sekä oikeassa että muodissa. Jos taas hän ei ota rokotetta, hän on sekä väärässä että poissa muodista. Mikäli taas rokotteen ottaminen on virhe ja yksilö ottaa rokotteen, hän on väärässä ja muodissa. Jos hän ei tässä tilanteessa ota rokotetta, hän on oikeassa ja poissa muodista.
On iso ero sillä, onko yhteiskunnallisen muodin kanssa samalla vai eri kannalla. Aivan yhtä iso ero ja usein isompikin kuin sillä, onko todellisuudessa oikeassa vai väärässä.

On toki mahdollista ja suorastaan väistämätöntä, että sekä yhteiskunta että yksilö voivat olla eri asioissa oikeassa ja väärässä. Tuskin yksikään yhteiskunta on kaikissa asioissa oikeassa eikä myöskään kaikissa asioissa väärässä, yksilöstä nyt puhumattakaan. Esimerkiksi yhteiskunta voi aivan hyvin olla väärässä koronarokotteen kanssa (ts. koronarokotteen ottaminen on haitallisempaa kuin ottamitta jättäminen) ja samaan aikaan oikeassa maahanmuuton kanssa (ts. on hyödyllistä rahdata maahan kehitysmaalaisia). Tai päinvastoin. Tai oikeassa molemmissa tai väärässä molemmissa.
Niinpä oikeassa / väärässä ja muodissa / ei muodissa -akseleita tulee aina tarkastella tapauskohtaisesti. Yleinen esitys on silti aina sama.

Erilaisia mahdollisuuksia 2x2-matriisissa on siis neljä. Jos tarkastellaan näiden neljän vaihtoehdon seurauksia sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta, päädytään siihen että kaksi niistä on neutraaleja, yksi positiivinen ja yksi negatiivinen. Nämä ovat kuitenkin usein erilaisia yksilön ja yhteiskunnan kannalta – se mikä on yksilön kannalta positiivista, ei välttämättä ole yhteiskunnan kannalta sitä. Merkittäköön näitä seurauksia P = positiivinen, O = neutraali ja N = negatiivinen. Tällöin saadaan yksilön ja yhteiskunnan kannalta yhdeksää mahdollista yhdistelmää (NN, NO, NP, ON, OO, OP, PN, PO, PP). Koska meillä on kuitenkin vain 2x2-matriisi eli neljä mahdollista tilannetta, viisi näistä mahdollisista yhdistelmistä ei voi toteutua. Tämä aiheutuu niiden lyhyen tähtäimen epästabiiliudesta eli ne ajautuvat nopeasti mahdottomaan tilanteeseen. Tästä myöhemmin lisää, aluksi nämä neljä mahdollista yhdistelmää jotka ovat stabiileja lyhyellä aikavälillä ja mitä niistä seuraa.


1. Olet oikeassa ja muodissa

Tämä on yksilön kannalta neutraalia ja yhteiskunnan kannalta positiivista, tilanne OP. Tällainen yhteiskunta kehittyy positiiviseen suuntaan, koska sen arvot ovat oikeita. Ikävä puoli asiassa on se, että järkevät ihmiset ovat tässä yhteiskunnassa lähes aina oikeassa ja näin ollen he eivät kykene saamaan merkittävää kilpailuetua. Tämän seurauksena yhteiskunnallisissa arvoissa tapahtuu väistämättä vähittäistä rappeutumista, jonka takia yhteiskunnallinen muoti tulee muuttumaan. Kyse on vain siitä, kuinka tehokkaasti tätä prosessia kyetään hidastamaan.


2. Olet väärässä ja muodissa

Tämä on yksilön kannalta positiivista ja yhteiskunnan kannalta negatiivista, tilanne PN. Yksilön kannalta positiivinen tilanne syntyy siitä, että järkevät ihmiset ovat enimmäkseen oikeassa. Niinpä jos yksilö on väärässä, hän ei yleensä ole järkevä. Toisaalta koska väärässä oleminen on muodin mukaista, pääsevät nämä väärässä olevat keskinkertaisuudet kykynsä ylittäviin tehtäviin mikä on heidän sosiaalis-ekonomisen asemansa kannalta positiivista. Luonnollisena seurauksena tästä yhteiskunta kärsii, koska johtoon pääsevät väärässä olevat keskinkertaisuudet. Tämä yhteiskunta uudistuu vähittäisen romahduksen kautta, ts. huolettomat ihmiset luovat kovia aikoja, joiden seurauksena muoti muuttuu käytännön pakosta.


3. Olet väärässä ja poissa muodista

Tämä on neutraalia sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta, tilanne OO. Jos sattuu olemaan väärässä ja oikeassa olevan yhteiskunnallisen muodin vastainen, on vaaraton. Väärässä ja poissa muodista olevat tunnistaa siitä, että yhteiskunta sietää heitä eli he voivat huoletta hörhöillä ja esiintyä julkisesti sanomaansa julistaen. Toki heitä voidaan moittia mutta potkut töistä rikostuomioista nyt puhumattakaan ovat harvinaisia.


4. Olet oikeassa ja poissa muodista

Tämä on yksilön kannalta negatiivista ja yhteiskunnan kannalta neutraalia, tilanne NO. Jos on oikeassa ja vallitsevan muodin vastainen, on vaarallinen. Oikeassa ja poissa muodista olevat tunnistaa siitä, että he esiintyvät usein incognito ja jos tulevat julkisuuteen, heidät demonisoidaan ja heille annetaan rikostuomioita mielivaltaisesti tulkittavien lakipykälien varjolla. Kuinka kovia, riippuu yhteiskunnan totalitaarisuuden asteesta sekä siitä kuinka ilmeistä muodin virheellisyys ja haitallisuus ovat. Länsimaissa tyydytään toistaiseksi yleensä sakkorangaistuksiin siinä missä Neuvostoliitossa löysi itsensä pikapuoliin Kolymajoen rantapenkereeltä lapio kourassa seuraavan kymmenen vuoden ajan.


Nämä neljä vaihtoehtoa kattoivat yhdistelmät OP, PN, OO ja NO. Jäljelle jäävät yhdistelmät ovat NN, NP, ON, PO, PP. Nämä ovat käytännössä mahdottomia. Jos tilanne olisi
1) NN, eli yksilöllä menee huonosti ja yhteiskunnalla myös, mikä on erittäin epävakaa tilanne ja johtaa väistämättä korjausliikkeeseen.
2) NP, yksilöllä menisi huonosti ja sen vaikutus yhteiskuntaan olisi positiivinen, mikä on absurdia.
3) ON, yksilön elämään ei näkemyksellä olisi vaikutusta mutta yhteiskunta olisi epävakaa, mikä ei ole uskottavaa sillä yksilöthän yhteiskuntaa horjuttavat.
4) PO, yksilöllä menisi hyvin ja yhteiskunta ei siitä parantuisi, mikä on absurdia.
5) PP, koska tällöin yhteiskunnassa vallitsisi positiivinen takaisinkytkentä ja se kehittyisi kiihtyvää tahtia paremmaksi.

Viimeinen on oleellinen, koska siihen pitäisi pyrkiä. Se on kuitenkin epävakaa siksi, että ihmisten keskinäinen kilpailu ajaa väistämättä osan kampittamaan toisia oman edun tavoittelussa. Positiiviseen takaisinkytkentään pyrkiminen on kuin metallurgiaa: kamppailua asioiden luonnollista etenemissuuntaa vastaan eli hapettumisen estämistä. Kaiken yhteiskunnallisen toiminnan tulisi tähdätä tämän luonnottoman asiaintilan saavuttamiseen. Tämä tila on kuitenkin väistämätta pelkästään ideaali, joka ei käytännössä toteudu. Aivan samoin kuin ruostuu se auton helmapelti koko ajan joka tapauksessa, kyse on vain sen jatkuvasta korjaamisesta luonnottomaan tilaan. Niinpä jäljelle jäävät ne neljä reaalista vaihtoehtoa, jotka ovat epävakaita ainoastaan pitkällä tähtäimellä. Pitkällä tähtäimellä tässä tarkoitetaan minimissään kahtakymmentä vuotta, sellainen neljäkymmentä on varmaan aika lailla normi.

Näistä neljästä vaihtoehdosta vakain on numero 2. Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja vaihtoehto 2 on ainoa, joka on yksilön kannalta positiivinen. Ihmiset kun yleensä ovat valmiimpia työskentelemään oman kuin yhteiskunnan edun eteen. Yhteiskunnan edun eteen työskentely edellyttää huomattavaa yhtenäisyyttä, mikä nähdään siitä että monikulttuuriset yhteiskunnat eivät toimi. Sosiaalidemokratia voi toimia vain ja ainoastaan kansallisvaltiossa, mistä voi ilkikurisesti sanoa että toimiakseen sosiaalidemokratian on oltava kansallissosialismia.
Vaihtoehto numero kahdessa on tietysti se huono puoli, että yhteiskunta kehittyy negatiiviseen suuntaan. Toki asiat voivat yleisesti kehittyä positiiviseen suuntaan, mutta tämä positiivinen kehitys on teknologiasta eikä yhteiskunnasta riippuvaista. Esimerkiksi terveyspalvelut ovat heikentyneet, mutta teknologian kehitys on peittänyt tämän alleen. Ennen oli varaa hoitaa sairaalassa pidempään, nyt ei koska teknologia on mahdollistanut kotihoidon. Vaihtoehto 1 olisi parempi, mutta se ei ole yhtä stabiili kuin vaihtoehto 2 siksi, että vaihtoehdossa 2 yksilö kykenee saavuttamaan itselleen enemmän etuja kuin vaihtoehdossa 1. Tämän takia vaihtoehto 1 pyrkii liukumaan koko ajan kohti vaihtoehto 2:a, mitä prosessia kyetään hidastamaan vain aktiivisilla toimilla.
Erityisen hankalaksi vaihtoehto 2:n tekee se, että sen muuttamiseen tarvitaan vaihtoehto 4:n ihmisiä eli niitä jotka ovat oikeassa ja poissa muodista. Niin kauan kun vaihtoehto 2 edes joten kuten kolkuttelee menemään, sitä ei voi kumota. Tarvitaan valtavan suuri hyötyero virheellisen muodin vaihtamiseen oikeanlaiseen. Yleensä vaihtoehto 4:n ihmiset tajuavatkin tämän eivätkä edes yritä tai sitten vähintäänkin pitävät matalaa profiilia. Vaihtoehto 2 kun on sellainen, että sen kumoamiseen tarvitaan aktiivisia toimia, joita vaihtoehto 2:n stabiliteetti vastustaa. Se on näistä vaihtoehdoista ainoa, jonka tuottama yhteiskunta pysyy ennallaan ilman aktiivisia toimia ja romahtaa vain omaan sisäiseen mahdottomuuteensa.

Uusinta: Dementian vaiheet

Lukijalle: En ole ainakaan mielestäni huomannut, että tilanne olisi muuttunut neljän vuoden takaisesta. En kuitenkaan uskalla kysyä Sallilta:

Näin keski-iän läheisyydessä – Sallin kanssa olemme erimielisiä siitä, kummalla puolella keski-ikää tämä läheisyys sijaitsee – huomaa, että asioita tuppaa välillä unohtelemaan. Joskus törmää vaikka kaupungissa käydessä vanhaan tuttuun, jonka kanssa haastelee muutaman minuutin muistamatta koko tyypin nimeä. Hetken aikaa saattaa epäillä, että kyseessä on tohtori Alzheimer itse. Jonkun Kari Suomalaisen pilapiirroksen mukaan mies vanhenee kahdessa vaiheessa: ensin unohtaa sulkea sepaluksen ja sitten avata sen. Tämä on tietysti karkea jako, omissa seurantatutkimuksissa olen päätynyt siihen että vaiheita on kahdeksan:

1. Muistaa, että on muistanut
Tämä on ääritapaus; tämä ei ole dementiaa, vaan suorastaan ylitäydellistä muistamista. Kaikki, mitä on joskus tapahtunut, pysyy koko ajan mielessä. Erinomainen kuvaus tällaisesta tapauksesta löytyy Alexander Lurian kirjasta Suurmuistaja, nimellä tapaus S (oikeasti Solomon Shereshevski).

2. Ei unohda, että on muistanut
Tämä on eri asia kuin edellinen. Eli ”ei-unohtaminen” on passiivista, ”muistaminen” aktiivista. En ole esimerkiksi unohtanut, että olen tänä aamuna syönyt aamiaista, vaikka en sitä koko aikaa muistakaan. Vaihe 2 on se vaihe, jossa normaali-ihminen elää, tästä eteenpäin alkaa sitten muisti pätkiä.

3. Muistaa, että on unohtanut
Seison keskellä vaatehuonetta. MINKÄ HELVETIN TAKIA??? Mitä minä täältä tulin hakemaan. Ei muuta kuin mars takaisin keittiöön, koska muistan lähteneeni sieltä liikkeelle. Ai niin. Piti hakea laatikosta vaihtolamppu, koska keittiön lamppu oli kärähtänyt.
Tilanne on siis se, että tietää olevansa tekemässä jotakin, mutta juuri sillä hetkellä ei muista mitä. Asia on kuitenkin palautettavissa helposti takaisin mieleen.

4. Ei unohda, että on unohtanut
Maanantai-ilta. Yhtäkkiä mielessä välähtää: ai saatana, minunhan piti tänään soittaa sinne virastoon ja tilata ne paperit. No, sitten huomenna – jos muistaa.
Eli ei aktiivisesti muista unohtaneensa jotakin. Jos tämäkin asia olisi vaivannut keskellä päivää eli olisi ollut vielä vaiheessa (3), olisi varmasti kyennyt palauttamaan mieleen, mikä se asia oli. Mutta kun ei enää muistanut unohtaneensa. Sen sijaan asian juolahtaessa mieleen muistaa kyllä kristallinkirkkaasti, missä mennään.

5. Unohtaa, että on muistanut
Kesälomailta. Kävelen postilaatikolle ja avatessani sen hämmästyn. Tyhjä. No mutta tänäänhän piti ihan varmasti tulla postia… ja hitot. Tarkemmin ajatellen minähän hain postin aamupäivällä heti sen tultua, näin vielä postiautonkin. En vain ehtinyt vielä lukea sitä lehteä.
Tämä on se vaihe, jossa allekirjoittanut on parhaillaan menossa. Eli on hoitanut jonkin asian, mutta ei enää muista sitä tehneensä. Kun sitten alkaa suorittaa kyseistä operaatiota uudelleen, tajuaa että minähän olen jo tehnyt tämän. Tämä toistuu nykyään jo melkein joka toinen päivä – jos oikein muistan.

6. Ei muista, että on unohtanut
Salli: - Vieläkö nuo vaatteet ovat tuossa? Minähän laitoin ne siihen jo eilen, että vie kaappiisi.
Jaska: - No enkö minä muka niitä jo vienyt… no enpä näköjään. Luulin vieneeni. Ehkä kävi sitten niin että ajattelin että vien, mutta tuli jotain väliin. Ja koska olin ajatellut vieväni, niin olin tavallaan viivannut sen jo aivoissani tehtävälistasta yli…
Salli: - Oletko muuten huomannut semmoisen asian, että selittäminen vain pahentaa tilannettasi?
Ilmeisesti olen vähitellen siirtymässä tälle tasolle. Kovin usein näin ei vielä tapahdu, mutta subjektiivisen tarkkailijan mukaan etenkin em. asiassa tilanne on selkeästi degeneroitumaan päin.

7. Ei muista, että on muistanut
Kuvitteellinen tilanne (koska vielä ei onneksi olla tässä vaiheessa):
Salli: - Onpas kiva kun tuo jääkaapin haljennut sivulokero on korjattu.
Jaska: ??? (Katsoo monttu auki kysyvän näköisenä)
Salli: - No siis tuo minkä korjasit eilen sillä aikaa kun minä olin poissa.
Jaska: - En minä sitä ole korjannut.
Salli: - LAPSET!
…tömptömptömptömptömp… (voimistuen)
Salli: - Kuka teistä on korjannut jääkaapin sivulokeron?
Kuoro: - Ei me olla tehty.
…tömptömptömptömptömp… (vaimentuen)
Salli: (Voitonriemuinen ilme kasvoilla, kysyvä ja odottava virnistys)
Jaska: - No en varmana ole tuota tehnyt… tai no…
Salli: -Niin?
Jaska: - Tai no… ei se nyt itsekseen korjaannu… ja ehkä joku hämärä muistikuva sittenkin…
Eli selkeästi jo astetta edistyneempi tilanne kuin (5). Edes tapahtumapaikan konkreettinen tarkastelu ja näkeminen eivät riitä palauttamaan mieleen sitä, että on tehnyt asian. Tämä on myös vakavampaa kuin (6), koska siinä asiaa ei ole edes tehty. Tehdyn asian, kuten tässä, unohtaminen on jo hankalampaa kuin tekemättä jääneen.

8. Unohtaa, että on unohtanut
Viimeinen, terminaalinen vaihe. Tätä olotilaa kuvasi parhaiten tuttu muuttomies, joka mainitsi olleensa roudaamassa kerrostalokaksion omaisuudesta puolet kaatopaikalle ja puolet asukkaan perässä hoitokotiin: ”Siinä oli onnellinen poika. Ei tarvinnut kantaa huolta huomisesta, kun ei muistanut edes semmoisen olemassaoloa.”

Sivallus CCCLXXV

On erittäin hankalaa erottaa väärinymmärretty nero oikeinymmärretystä ääliöstä. Toisaalta arvaus osuu helposti kohdalleen, koska jokaista väärinymmärrettyä neroa kohti on ainakin tuhat oikeinymmärrettyä ääliötä.

Uutiskatsaus 41/2021

1. Sähkö ei tulekaan töpselistä!

Tutkijat kertoivat sen minkä pitäisi olla jokaiselle lukiofysiikan lukeneelle itsestäänselvyys: energiaa ei synny tyhjästä. Aurinkopaneeleihin tarvittava materiaali on louhittava kaivoksista. Sähköautoihin tuleva virta on tuotettava jossain eivätkä akutkaan itsestään autoon ilmesty.


2. Kenen on vastuu?

Laskelma osoitti, että Suomi on suurimpia syyllisiä ilmastonmuutokseen. Kun laskettiin kulutus per lärvi, suomalaiset olivat kärjen tuntumassa.
Tehdäänpä realistisempi laskelma.
Suomessa on viitisen miljoonaa asukasta. Sovitaan että jokainen kuluttaa tällä hetkellä yhden hölönmölön verran luonnonvaroja. Suomen kokonaiskulutus on siis viisi miljoonaa hölönmölöä. Yksi hölönmölö per asukas on maailman kärkiluokkaa eli suomalaiset ovat pääsyyllisiä.
Kuvitellaanpa sitten että Suomessa asuisi vain kaksi miljoonaa asukasta. On varsin selvää, että tällöin olisi väljempää ja näillä asukkailla olisi suhteellisesti isommat asunnot, useammalla olisi kesämökki ja ehkä isompi autokin. Tällöin kulutus olisi vaikkapa 1,5 hölönmölöä per asukas eli aivan maailman kärkeä. Mutta kokonaiskulutus olisikin vain kolme miljoonaa hölönmölöä verrattuna nykyiseen viiteen miljoonaan. Eikö tämä olisi maapallon kestokyvyn kannalta parempi? Ei otsikossa käytetyn tilastoinnin mukaan.
Kuvitellaanpa vielä, että Suomen väkiluku olisi viimeisen kuudenkymmenen vuoden ajan kasvanut samaan tahtiin kuin Afrikassa. Silloin Suomessa olisi nyt kaksikymmentä miljoonaa asukasta. Elintasomme olisi selvästi alhaisempi. Sanotaan että kulutus olisi vaikkapa 0,5 hölönmölöä per asukas. Kokonaiskulutus olisi tällöin kymmenen miljoonaa hölönmölöä eikä viisi miljoonaa. Mutta otsikon laskutavan mukaan Suomi olisi paljon vähemmän syyllinen.
Todellisuudessa Suomi on edelleen luonnonvarojen nettotuottaja. Meidän asukaslukumme on niin pieni, että meidän luonnonvarojen tuotannollamme pystytään korvaamaan melkoinen siivu muiden maiden ylikulutusta.
Maapallon ainoa todellinen ongelma on kehitysmaiden väestönkasvu. Sivistyneiden maiden väkiluku on pysynyt käytännössä samana viimeiset 50 vuotta, mahdollinen väestönkasvu joissakin maissa on aiheutunut lähes kokonaan kehitysmaista tapahtuneesta maahanmuutosta. Jos maapallon väkiluku olisi sama kuin 50 vuotta sitten, mitään ylikulutuksen ongelmia ei olisi.
Kehittyneiden maiden syyllisyys maailman ympäristöongelmista rajoittuu pääosin siihen, että olemme erehtyneet viemään kehitysmaihin tehomaatalouden ja lääkintähuollon asettamatta niiden ehdoksi väestönkasvun lopettamista. Eikä tarkemmin ajatellen kyseessä ole todellakaan mikään pieni vastuuttomuus kehittyneiltä mailta.


3. Kuka ja miksi?

Näin käski kysyä toveri Vladimir Iljits Lenin aina silloin, kun tapahtuu jotain odottamatonta. Tällä kertaa vastaus kysymykseen ”kuka” on helppo: kaima-Vladimir on kaiken takana. Sen sijaan ”miksi” on vielä pahasti avoinna.
Kyse on siis siitä, että Venäjän kruununtavoittelija Georgi Romanov meni naimisiin Iisakin kirkossa Pietarissa mahtihäissä. Mies on liikemaailmassa töissä toimitusjohtajana, mutta raha on pääosin perittyä. Eräiden arvoiden mukaan sitä on kutakuinkin 1,5 miljoonaa dollaria. Aika paljon rahaa, mutta silti 1500 arvovieraan häät kuulostavat aika hulppealta. Tosin voihan olla että morsmaikun (italialainen parempien piirien tytär) suku kuittasi osuutensa laskusta.
Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miten mahtoi Iisakin kirkon vuokraus onnistua. Puhumattakaan televisioinneista. Ei tällainen kävisi päinsä ilman Putinin antamaa vihreää valoa.
Kysymys kuuluukin, mitä Putin tavoittelee? Tähän asti Romanovien nykyhaarat on yritetty vaieta kuoliaaksi Venäjällä. Mikäli tavoite on niinkin hurja kuin monarkian restaurointi, Georgi Romanov on mitä mainioin valinta – siis Putinin kannalta. Nykyään 40-vuotias aatelinen on koko elämänsä ajan valmistautunut tähän. Hänen kunnianhimoinen äitinsä on ajanut pojan pääsyä valtaistuimelle, vaikka tavoite on ollut äärimmäisen epärealistisen oloinen. Tsaariksi päästäkseen tämä sukuhaara on valmis Putinin sätkynukeiksi ilomielin. Jopa paljon innokkaammin kuin lailliset perilliset.
Asia on näet niin, että Georgi Romanov on tsaarien Venäjän kruununperimyslain mukaan tsaariksi kelvoton. Hänen isoisänsä, kruununtavoittelija, suuriruhtinas Vladimir oli Romanov-suvun päämies ja laillinen kruununperijä, vaikka olikin vain hyvin etäistä sukua viimeiselle tsaarille Nikolai II:lle. Bolsevikit olivat tehneet melkoisen apuharvennuksen suvussa, joten Vladimir päätyi kruununperijäksi vaikka olikin vasta Nikolain serkun poika. Mutta Vladimirilla itsellään ei ollut lainkaan poikia ja Paavali I:n lain mukaisesti hänen ainoa lapsensa Maria ei ollut kruununperijä, kuten ei myöskään hänen poikansa Georgi. Tällä hetkellä laillinen kruununperijä on 98-vuotias Andrew Romanoff, amerikkalainen Nikolai I:n pojanpojanpojanpoika. Jolla on kolme kuudenkympin molemmin puolin olevaa poikaa, joilla kellään ei ole poikia. Tähän nähden voisi olla varsin mahdollista, että Putin vetäisee Georgin ässänä hihastaan tsaariksi.
Mutta Putinin tuntien hänellä on ässä ässänkin takana. On täysin mahdollista, että Georgi – jolla ei siis ole laillista perimysoikeutta – on vain koepallo. Todellinen tuleva tsaari voisi aivan hyvin olla muuan Rostislav Romanov, 36-vuotias taiteilija. Hän on ainoa Romanovin suvun jäsen, joka on muuttanut – joskin väliaikaisesti – takaisin Venäjälle, jossa hän asui 2009-2011 oppiakseen isiensä kieltä paremmin. Hän on myös naimisissa ja hänellä on 2013 syntynyt poika eli Paavalin lain mukainen kruununperimys olisi turvattu. Rostislav on myös pitänyt varsin matalaa profiilia, joka sopisi Putinin suunnitelmiin. Kun nykyinen päämies Andrei Romanoff lähivuosina kuolee, hänen kolme iäkästä poikaansa voidaan hyvin ohittaa koska heillä ei ole poikia. Seuraavana mieslinjassa on vuorossa juuri Rostislav Romanov, tsaari Nikolai I:n pojanpojanpojanpojanpoika. Sattumoisin hän on myös Aleksanteri III:n tyttärenpojanpojanpoika. Sen lähemmäksi Venäjän kruunua ei voi päästä, sillä Nikolai II:n jälkikasvua ei ole ollut elossa yli sataan vuoteen. Kukapa olisi sopivampi veto Putinin valinnaksi Venäjän tsaariksi kuin näin vahvoilla sukusiteillä varustettu ehdokas, joka on lisäksi vieläpä tuleva laillinen vallanperijä, toisin kuin julkisuudessa esiintyvä sulhasmies Georgi?


4. Oman oksan sahaamista

Harvoin näkee sellaista ihmettä, että virkamies sahaa omaa oksaansa ja pyrkii vähentämään työmääräänsä. Parkinsonin lain mukaan jokaisen virkamiehen tavoite kun on virastonsa hallintohimmelin kasvattaminen, jotta pääsisi paremmille palkoille esimiesasemaan. Tällä kertaa kuitenkin ulkomaalaisvirasto Migri on nähnyt, että ollaan menossa liian pitkälle ja asettui poikkiteloin sisäspice Maria Ohisalon perheenyhdistämissuunnitelmille.
Tämä lienee hallintohistoriassa ainutlaatuista. Migri tajuaa, että jos nykyistä menoa jatketaan, ei heidän palkoilleen löydy enää maksajia. Tämän pitäisi olla melkoinen hälytysmerkki.
Mainittakoon lopuksi, että Jaska kannattaa lämpimästi perheenyhdistämisiä. Kunhan se yhdistäminen ei tapahdu Suomeen.


5. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Ashkan Shirzei … jäkjäkjäk … kuuden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta ja kolmesta törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


6. Kirjausvirhe vai ennakkotieto?

Otsikko kertoi, että 38 prosenttia raiskauksista epäillyistä on ulkomaalaistaustaisia. Luku kuulosti melkoisen isolta jopa näin realistin korviin. Kohta julkaistiinkin korjattu tieto. Alkuperäisessä tilastossa oli kirjausvirhe, yksi raiskuri oli laitettu vahingossa 131 tapaukseen syylliseksi. Oikea prosenttiluku olikin 30 prosenttia.
Jotenkin tuli mieleen että otsikointi olisi voitu hoitaa myös seuraavaan tapaan:
”Olemme kurkkuamme myöten paskassa!”
”Ei sittenkään – olemme paskassa ainoastaan kainaloitamme myöten!”
Toisaalta voisi tietysti epäillä, että kyseessä oli ennakkotieto. Voihan olla että parin vuoden kuluttua ulkomaalaistaustaisten osuus todella on se 38 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan luultavasti tule toteutumaan. Tilastoinnissa ulkomaalaistaustaisten osuus on näet jopa vähentynyt. Jotain tekemistä tällä saattaa olla sen kanssa, että yhä useampi raiskausikään tullut Mohammad ja Abdi on syntynyt Suomessa ja tilastoidaan suomalaiseksi.


7. Pitääkö tätä oikeasti kysyä?

Äskettäin poistui joukostamme legendaarinen kynänkäyttäjä Aarno Laitinen. Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Tapio Sadeoja maalasi kolumnissaan Laitisesta erinomaisen kuvan rohkeana kiellettyjen tosiasioiden ääneen sanojana. Hän kuvaili 1970- ja 80-lukujen ”tukahduttavaa poliittista ilmapiiriä”, jossa monet toimittajat vaikenivat tai vaiennettiin. Sadeoja kysyi, toistaako journalismi 1970-luvun virheet.
Suomalaisen journalismin tasosta kertoo pelottavan paljon se, että tätä tarvitsee edes kysyä.
Neuvostoliiton romahdettua koettiin lyhyt vapauden aika 1990-luvun taitteessa. Se on mennyttä. Miettikääpä seuraavaa: ei ole olemassa mitään sellaista asiaa, jonka voi nykyään sanoa julkisuudessa mutta ei olisi voinut sanoa kolmekymmentä vuotta sitten. Sen sijaan on paljon sellaisia asioita, jotka olisi voinut sanoa julkisuudessa kolmekymmentä vuotta sitten mutta ei voi sanoa nyt.


8. Rock-ote

Pääpuolue demarit ilmoitti taannoin, että rajoituksia puretaan kunhan rokotekattavuus nousee 80 prosenttiin. Toisaalta he ilmoittivat myös että rajoituksia puretaan lokakuussa. Tästä seurasi ristiriita, mikä oli odotettavissa. Demarit kun kykenevät ymmärtämään vain lineaarisen mallin, jonka mukaan rokotekattavuuden piti nousta vaaditulle tasolle hyvissä ajoin jo syyskuussa. Vaan kun malli onkin logaritminen eli kattavuuden kasvu hidastuu sitä mukaa mitä lähemmäs sataa prosenttia päästään.
Onneksi demareilla on tähänkin pomminvarma konsti eli tosiasioiden kiistäminen. Tällä kertaa he valitsivat sen, että unohdetaan 80 prosentin rokotekattavuus. Tämä tapahtui kätevimmin siten, että demarien sekä nykyiset (Sanna Marin), tulevat (Nasima Razmyar) että entiset (Tarja Halonen) johtohahmot alkoivat käyttäytyä viestinnässään kuin mitään epidemiaa ei enää olisikaan. Vähän samaan tapaan kuin vuosi sitten demarit käyttäytyivät siihen tapaan kuin meillä olisi musta surma riesanamme.
Toki demarit sen verran tunnustavat epidemiaa, että kannattavat lämpimästi rokotepassin käyttöönottoa. Onhan se jälleen askel kohti totalitaarista yhteiskuntaa ja mikäs sen parempi demareiden kannalta.
Rokotevastaisuus sinänsä on ymmärrettävä ilmiö. Se on tieteellisin perustein selitettävissä. Ei kuitenkaan biologisin, vaan psykologisin. Rokotevastaiset voidaan näet jakaa kolmeen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat täyshörhöt, jotka eivät sinänsä ole psykologisessa mielessä mielenkiintoisia.
Toinen ryhmä eli noin yleensä täysijärkiset ihmiset ovat. Tässä porukassa on paljon perussuomalaisten kannattajia ja sille löytyy psykologinen selitys. He ovat aiheesta kokeneet, että hallitus tekee typeriä ratkaisuja maahanmuutossa, EU:ssa, sosiaalituessa ja monissa muissakin asioissa. Sitten sama hallitus neuvoo ottamaan rokotteen. Toisaalta rokotteen ottaminen on näistä asioista ainoa, joka on jokaisen omassa päätäntävallassa. Niinpä seuraa psykologinen torjuntareaktio. Ei tuossa sen kummemmasta asiasta ole kyse. Kuvitelkaapa huviksenne, että hallitus olisikin ottanut koronarokotteisiin epäilevän linjan eikä olisi hankkinut niitä mahdollisten sivuvaikutusten pelossa. Aivan varmasti vähintään puolet tähän ryhmään nykyään kuuluvista ”rokotevastaisista” hommaisi pimeitä rokotteita ulkomailta.
Kolmas ryhmä on haittamaahanmuuttajat, joille rokotteen pistäminen ei ymmärrettävästi poikkea voodoo-nuken pistelystä mitenkään – kumpaankin liittyy täysin selittämättömiä taikavoimia. Niinpä uskotaan että koronaa voi torjua yhtä hyvin yrittiteellä kuin rokotteella. Lisäksi vielä epäluottamus viranomaisiin, mikä kertoo lähinnä siitä että tällaista kulttuuria ei Suomeen tarvita.
Kahteen ensimmäiseen näistä kolmesta ryhmästä ainakin osittain tepsisi kuitenkin lompakkoon osuva konsti. Lääkintöneuvos Heikki Pälve ehdotti äskettäin kirjoituksessaan, että koronaan sairastuva rokottamaton vastaisi taudin hoidon kustannuksista itse joko kokonaan tai osittain. Tähän on vankat tilastolliset perustelut, sillä rokottamattomien sairastumisriski on suurempi ja ennen muuta tehohoitoon joutumisen riski jopa kymmenkertainen. Tästä voisi laskea, että maksettavaksi tulevan osuuden suuruus olisi 90 %. Toki tähän pitää vielä ottaa rokotteen aiheuttamien sivuoireiden (yleensä kuumeilu, allekirjoittanut ja kaikki läheiset ovat selvinneet ilman) kustannuksista yhteiskunnalle kertynyt summa, rokottamattomilla kun näitä oireita ei ole. Sanotaan nyt vaikka 80 % korvausvelvollisuus ja annetaan vielä tukkualennus siten, että rokottamattoman sairastuessa koronaan hänen tulisi korvata 50 % mahdollisista hoitokustannuksista (osahan sairastaa käytännössä oireetta eli ei tarvitse hoitoa), toki vaikka kahdenkymmenentuhannen maksukatolla. Eiköhän alkaisi rokotekattavuus lisääntyä ja jos on sitä mieltä että koronaa ei ole niin eihän rokotetta sitten tarvita. Näinhän rokotevastaiset ajattelevat. Ja se vapaus heille suotakoon. Suurin osa rokotetta ottamattomista on kuitenkin niitä, jotka ovat olleet välinpitämättömiä. Tämä sanktio tehonnee heihin parhaiten ja se riittänee koronan tukahduttamiseen. Rokotevastaisistakin sanktio tehonnee ainakin osittain kahteen ensimmäiseen ryhmään. Ikävä puoli asiassa on toki se että kolmanteen ryhmään eli haittamaahanmuuttajiin tämä ei vaikuttaisi millään tavalla, koska veronmaksajat kustantavat heille kuitenkin ilmaisen elämän lisäksi myös ilmaisen sairastamisen.


9. Uskottava roolijako

Kun tehdään elokuvia tai TV-ohjelmia historiallisista henkilöistä, tapana on etsiä mahdollisimman paljon roolihahmoa muistuttava näyttelijä ja parannella tulosta vielä meikkauksella. Kuinka vanhanaikaista, tuumasivat britit ja rekrytoivat Henrik VIII:n vaimon Anna Boleynin rooliin pikimustan Jodie Turner-Smithin. Ilman jauhotuskäsittelyä. Tämä kun on niin edistyksellistä.
Odottelemme milloin vaikkapa historiallisista rooleistaan tunnettu Meryl Streep pääsee esittämään Winnie Mandelaa. Tai miksipä ei saman tien Nelson Mandelaa. Ei kannata pidättää hengitystään. On näet olemassa jännä keksintö nimeltä kaksoisstandardi. Katsotaanpa mitä Wikipedia sanoo tilanteesta, jossa valkoinen esittää mustaa: kyseessä on ”valkopesu elokuvissa”, kun taas jos musta esittää valkoista, kyseessä on ”värisokea roolijako”.
Muistakaa hyvät ihmiset ongelmilta välttyäksenne: Kaikki muu on rasismia paitsi mokutus ja mokutuskin on rasismia, jos sitä tekee valkoinen heteromies!


10. Patologinen amnesia

Kroatiasta löydettiin nainen, joka puhui täydellistä englantia mutta ei osannut kertoa kuka on. Hän ei osannut kertoa itsestään mitään. Tämän täytyy olla kaikkien aikojen pahin muistinmenetys – nainen joka ei kykene puhumaan itsestään! Myöhemmin naisen henkilöllisyys selvisi hänen tuttaviensa tunnistettua hänet kuvista.


11. Olisiko sittenkin pitänyt pudottaa hanskat?

Ukrainan jääkiekkoliigassa Kremenchukin pelaaja Andrei Deniskin teki anteeksiantamattoman virheen hermostuessaan HC Donbassin amerikkalaisvahvistus Jalen Smereckiin. Hän teki eleen, jossa oli kuorivinaan banaania ja syövinään sitä. Smereck sattuu olemaan tummaihoinen. Deniskin sai 3 + 10 ottelun pelikiellon ja melkoisen mediakohun. Smereck ilmoitti ettei aio pelata ennen kuin Deniskin poistetaan koko liigasta.
Jälkeenpäin ajatellen Deniskiniä varmaan harmittaa, ettei tullut mäiskineeksi Smereckiä turpiin. 15 senttiä ja 24 kiloa ukrainalaista pienempi jenkki olisi ollut kevyttä kauraa käsittelyssä. Olisi selvinnyt lyhyemmällä pelikiellolla ja vähemmällä kohulla. Tuskin Suomessakaan olisi uutisoitu Ukrainan liigassa tapahtuneesta tappelusta.
Yhteiskunnassamme on jotain perustavalla tavalla pielessä, kun suunsoitosta tai elehdinnästä saa rajummat tuomiot kuin väkivallasta. Tämähän nähtiin esimerkiksi Glen Kamaran tapauksessa, kun Slavia Prahan tsekkipelaaja Ondrej Kudala sai kymmenen ottelun pelikiellon rasistisesta solvauksesta, jota ei pystytty todentamaan vaan piti luottaa Kamaran sanaan. Kamara puolestaan löi Kudalaa ja sai kolmen ottelun pelikiellon. Äskettäin Kamara palasi Glasgow Rangersin kanssa Prahaan pelaamaan tällä kertaa kaupungin toista seuraa Spartaa vastaan. Yleisö buuasi joka kerran kun Kamara koski palloon. Kävisikö mielessä että kyseessä ei välttämättä ollut rasismi vaan oikeutettu ärtymys epäoikeudenmukaisesta tuomiosta? Ja miettikääpä sitä että tässä buuaajat olivat vieläpä paikallisvastustajan kannattajia. Tunnetusti paikallisvastustajia ei jalkapallossa liiemmin rakasteta, mutta tsekit näyttävät inhoavan enemmän epäoikeudenmukaisuutta kuin paikallisvastustajaa.


12. Cooper-arviointi

Kirjoitin joitakin vuosia sitten Cooperin testin arvosteluasteikon:
1600-2000: Asennevamma.
2000-2400: Huono kunto.
2400-2800: Kohtalainen kunto.
2800-3200: Hyvä kunto.
3200-3600: Todella kovakuntoinen tyyppi, josta puhutaan kaveriporukassa ihaillen.
3600-4000: Kivikova huippukuntoilija tai -urheilija eli hiihtäjä tai suunnistaja.
4000-4400: Laiska, umpisurkea, rapakuntoinen vetelys - eli suomalainen kestävyysjuoksija.
4400-4800: Maailman huippujuoksija.
Kannattaa kiinnittää huomio tuohon neljän tonnin kohdalla olevaan rajaan. Jokainen Kalevan Kisoihin asti pääsevä mieskestävyysjuoksija pistelee neljä tonnia Cooperissa milloin tahansa. Mutta juoksepa Cooperissa 3800 metriä, niin olet ihmemies.
Tämä nähtiin äskettäin, kun vieremäläinen 18-vuotias lukiolainen vetäisi Cooperin testissä 3830 metriä. Lehdet ylistivät huipputulosta ja sen tekijää käsittämättömäksi lahjakkuudeksi. Olihan tulos kova ja kaverilla voisi olla oikeanlaisella harjoittelulla mahdollisuuksia kilpailuissakin. Mutta kilpatason tuloksiin on vielä pitkä matka. Jos hän kykenisi ylläpitämään tuota vauhtia vielä vähän reilun kilometrin pidempään (mikä ei tietenkään käytännössä onnistuisi), vitosen aika olisi aika tarkkaan 15.40. Tuolla ajalla hän olisi oman ikäluokkansa tämän kauden Suomen tilaston yhdeksäs.
3000 metrin väliaika 3830 metrin Cooperissa on tasaisen vauhdin taulukolla aika tarkkaan 9.44. Jos huomioi pidemmän matkan vaikutuksen, niin lukiolainen lienee 3000 metrillä noin 9.30 -kunnossa, luultavammin yli kuin alle. Suomessa oli tänä vuonna 11 17-vuotiaiden sarjan juoksijaa, jotka vetelivät 3000 metriä alle 9.30. 17-vuotiaat eivät yleensä juokse 5000 metriä, joten siitä on vaikeaa tehdä vertailua. Samaten 15-vuotiaiden ja sitä nuorempien pääasiallinen kilpailumatka on 2000 metriä, joten sieltäkään ei löydy juuri tilastotietoa. Paitsi että sattumalta tämänvuotinen 15-vuotiaiden tilastoykkönen on juossut 3000 metriä. Aika oli 9.02,31, mikä Cooperin testin tulokseksi muutettuna on luultavimmin noin 3900 metriä. Eli 18-vuotiaan 3830 metriä ei todellakaan ole mikään tulevan olympiavoittajan suoritus, mutta lupaa kyllä hyvää kansallisella tasolla. Pari vuotta järjestelmällisempää treeniä, niin paikan Kalevan Kisoihin pitäisi aueta. Nimimerkillä ”kokemusta löytyy”.


Loppukevennys: Upottakaa käännös!

Youtubessa on mahdollista kytkeä päälle ”tekstitykset” -toiminto useimmissa videoissa. Tällöin tietokone kirjoittaa kuulemansa perusteella automaattisesti tekstit, joka toimii enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Ilmeisesti videon sisällä on asetettu oletusarvo kieleksi, jolloin kone luonnollisesti tekstittää valitun kielen mukaisesti. Ikävä yllätys koetaan silloin, kun valittu kieli onkin erilainen kuin videossa puhuttu. Näin tapahtuu esimerkiksi kuulussa elokuvassa Upottakaa Bismarck, josta tässä päivänä muutamana kävin etsimässä paria kohtausta. Sattui puolivahingossa olemaan tekstitys päällä. Luonnollisesti elokuva on englanniksi, mutta se alkaa aidolla saksankielisellä dokumenttipätkällä Bismarckin vesillelaskusta. Vähään aikaan ei tullutkaan elokuvan katsomisesta mitään, kun Youtube oli tekstittänyt saksaa englanniksi. Katsokaa itse, mutta muistakaa klikata tekstitys päälle:

Siltä varalta, että tekstitysautomaatio paranee hahmottamaan kielenkin, kirjoitan tähän tekstityksen jälkipolville ihasteltavaksi:
I’m more in built in favor one oil olive
oil crisis or if the pair two homes
eclipta fewer medina unreason height he
touted as mesh things from stock ships
as the veggie box is a hot furnace these
thousand cotton grows and inhaled
methodist health cancer starts on from
the strip on a prescription ones 150
centimeter caliber
massive leadership and anna one zinc bar
of a stone
slap to piss balls were design an
elemental on the ankle and despiseth and
pantsless fever gamer
no advice that don’t smash Wildeve Tigan
that’s the door to Proteus with Jaden
finder a flame and God.