Kolme ristiriitaa

Minulla on usein keskeneräisiä kirjoituksia hautumassa. Yleensä niissä on lista oivalluksista, joita ei ole vielä lainkaan kirjoitettu tekstimuotoon. Niin oli tässäkin. Alkuperäinen otsikko oli sama kuin kohdan 1 otsikko, mutta tuntui että siitä ei vain saa tarpeeksi asiaa viikkojuttua varten. Äkkiä kävikin sitten niin, että tuli toinen aivan eri aiheeseen liittyvä oivallus, johon pystyi ottamaan saman näkökulman. Päätin yhdistää nämä. Ja kirsikkana kakkuun tuli vielä ennen kirjoitusoperaation aloittamista kolmaskin.
Ideana oli se, että tavalla tai toisella kaikissa kolmessa tapauksessa kaksi asiaa on herkullisessa ristiriidassa.


1. Hiiriä ja ihmisiä

Kuten hyvin tiedämme, vihervasemmisto kannattaa kasvissyöntiä ja on muutenkin kovasti eläinten oikeuksien kannalla. Katsotaanpa tarkemmin mitä tämä tarkoittaa:
a) Suomessa on noin 800 tuhatta lehmää, miljoona sikaa, 14 miljoonaa kanaa ja erinäisiä muita tuotantoeläimiä. Oletetaan että lihansyönti loppuu, mutta ei sentään mennä täysveganismiin vaan sallitaan maitotuotteet ja kananmunat. Mainituista eläimistä jää jäljelle noin 400 tuhatta lypsylehmää ja hiehoa (eli noin puolet) ja nelisen miljoonaa munivaa kanaa (eli noin 30 %). Sikoja ei jäisi jäljelle yhtäkään. Eläinten edun nimissä tuhotaan siis suurin osa kotieläinkannasta.
b) Luonnonsuojelu eli elinympäristöjen rauhoittaminen voimistuisi, mikä sinänsä on hyvä asia. Tavoitteena on, että faunan elinympäristö säilytettäisiin sellaisena, että eläimet kykenisivät elämään ympäristössä, joka on niille luonnollista.
c) Turkistarhaus tietysti loppuisi kokonaan eli on vihreän logiikan mukaan parempi olla kokonaan elämättä kuin elää turkiseläimenä. Turkiseläinten kohtelussa moititaan erityisesti sitä, että nämä eläimet pakotetaan elämään ahtaissa kopeissa eikä luonnollisessa elinympäristössään.
d) Tehotuotannon nimissä eläinten poikaset erotetaan emoistaan mahdollisimman pian, mikä on luonnonvastaista. Jos lihantuotanto pitkin hampain hyväksytään, niin vain siinä tapauksessa että eläimet ovat saaneet kasvaa luomusti.
e) Vieraslajeja pyritään kuitenkin mahdollisuuksien mukaan hävittämään. Esimerkiksi valkohäntäkauriiden poistaminen Suomen luonnosta (mikä on erinomaisen kannatettava ajatus) nousee tasaisin väliajoin esiin. Samalla yritetään ylläpitää rotupuhtautta, mikä on myöskin luonnon monimuotoisuuden kannalta erinomainen asia. Tämähän on globaali linja, josta erinomaisin esimerkki on eurooppalainen biisoni eli visentti. Visenttiä oli kahta alalajia, alamaanvisenttiä (varsinaisessa Euroopassa) ja kaukasianvisenttiä (kuten nimi kertoo, Kaukasian alueella). Tarkkoja eroja alalajien välillä ei tunneta, mutta kaukasianvisentti oli ainakin hieman pienempi. Visenttejä on palautettu luontoon myös Kaukasukselle, jonne palautetut yksilöt ovat olleet hybridejä eli geneettisesti noin 50-prosenttisesti puhtaita. Tätä harmitellaan yleisesti.
f) Paikalliset alkuperäisrodut (kuten suomenlammas ja muut vastaavat) saavat suojelua, jotta monimuotoisuus säilyisi.

Sitten katsotaan, kuinka vihervasemmisto suhtautuu ihmisiin näissä samoissa asioissa:
a) Maailman suurimpaan ja itse asiassa ainoaan ympäristöongelmaan (koska jos tätä ongelmaa ei olisi niin ei olisi muitakaan ongelmia) eli kehitysmaiden väestöräjähdykseen ei edes yritetä puuttua. Siinä ei paljon aurinkopaneelit auta, kun kehitysmaalaisten lukumäärä lisääntyy parissa viikossa yhden Suomen väkiluvun verran koko ajan. En edes muista kuinka monen maapallon edestä nykyään kulutetaan, mutta varmaa on että kohta niitä on taas yksi lisää. Elintasoa pitäisi leikata jatkuvasti enemmän, jotta kyettäisiin elättämään alati lisääntyvät kehitysmaalaiset. Eläimille tavoitteena on maksimaalisen hyvä elämä minimaalisen pienelle eläinmäärälle, kun taas ihmisille tavoitteena on kurjuuden maksimointi eli minimaalisen laadukas elämä maksimaalisen suurelle ihmismäärälle.
b) Ihmiselle luonnollinen elinympäristö ei ole kaupunki, vaan maaseutu. Vihreä politiikka tekee parhaansa saadakseen maaseudun asuinkelvottomaksi.
c) Ihmiselle luonnollinen elintapa on omata tilaa ympärillään eli elää omassa talossaan. Vihervasemmistolainen politiikka pyrkii saamaan ihmiset tungettua koppiasumiseen mahdollisimman ahtaasti ilmastopolitiikan nimissä kuin mitkäkin turkiseläimet.
d) Vasemmistolainen yhteiskunta kohdistaa tukensa yksinhuoltajiin ja pyrkii erilaisin vuokratuin ja sosiaalitoimin hajottamaan luonnolliset perheet – aivan kuin eläinten tehotuotannossa, jota se kuitenkin kovasti vastustaa.
e) Rotujen sekoittumista pidetään positiivisena asiana eikä ihmispopulaatioilla haluta nähdä minkäännäköisiä eroja, vaikka ne ovat paljon selkeämmät kuin useimmilla eri alalajeihin luokitelluilla eläimillä.
f) Alkuperäisväestöllä ei ole minkäänlaista suojelusta, vaan sen kustannuksella suositaan tuontiväestöä.


2. Keskusvallan kourissa

Tämä oivallus tuli nimimerkki Catilinan kommentista Professorin blogiin:
Bobrikoffin ohjelman keskeisiä tavoitteita olivat Suomen markan lopettaminen, Venäjän ja Suomen tullirajan poistaminen l. vapaakauppa, valtakunnan lainsäädännön asettaminen paikallisen edelle ja yli, lehdistön valjastaminen valtakunnan äänitorveksi, propagandan tuominen yliopistoihin, sekä suomalaisten palvelu valtakunnan asevoimissa. Mikä on toteutumatta?
Oleellinen ero on, että tuolloin suomalaiset päättäjät sentään toimivat kansakuntansa hyväksi, kun taas nykyään he ovat innolla toteuttamassa kaiken mitä ylemmältä taholta tulee ja mieluusti vähän enemmänkin.

Katsotaanpa tarkemmin millaisia tavoitteita tsaarinvallalla oli Suomen suhteen ja miten nykyinen keskusvalta eli Bryssel niitä on saanut toteutettua:

Ensimmäinen sortokausi 1899-1905:
a) Suomen markan lakkauttaminen ja yhdistäminen hallintovaltakunnan valuuttaan. Venäjä ei onnistunut, EU onnistui.
b) Valtiopäivälaitoksen syrjäyttäminen neuvoa-antavaan rooliin. Tässä Venäjä ei onnistunut juuri lainkaan, EU on edennyt aika pitkälle.
c) Suomen sotaväen lakkauttaminen ja keskusvallan asevelvollisuuslain ulottaminen Suomeen. Venäjä onnistui ensimmäisessä, mutta ei toisessa, joskin Suomi joutui maksamaan siitä veroa. EU ei suoranaisesti ole lakkauttamassa Suomen sotaväkeä, mutta natotus on kovassa vauhdissa.
d) Tullirajan poistaminen Suomen ja keskusvallan väliltä. Venäjä epäonnistui, EU on onnistunut lähes täydellisesti.
e) Keskusvaltapropagandan tuominen kouluihin. Pakkovenäjän opiskelua vastustettiin eikä Venäjän propaganda oikein muutenkaan purrut. EU on tässäkin onnistunut paremmin, etenkin yhteiskunnallisissa tieteissä ja peruskoulun sekä lukion oppikirjathan ovat näiltä osin puhdasveristä propagandaa.

Toinen sortokausi 1908-1917
a) Yhdenvertaisuuslaki, jossa keskusvallan kansalaisille annettiin lähes täysin samat oikeudet Suomessa kuin suomalaisille. Venäjä onnistui, paitsi äänioikeus. EU onnistui yhtä hyvin, paitsi että aivan kaikkiin virkatehtäviin ei vielä EU-kansalaisuus sentään riitä. Tosin Venäjäkin onnistui vain nimellisesti, sillä suomalaiset virkamiehet kieltäytyivät yleensä lakia noudattamasta. Nykyään suorastaan yritetään noudattaa.
b) Lehdistön sensuuri. Venäjä onnistui tässä pakkotoimin, kun taas EU on onnistunut kierommalla menetelmällä eli aivopesulla. Lopputulos on ollut joka tapauksessa sama eli tiedotusvälineet ovat menettäneet uskottavuutensa ajattelevien ihmisten keskuudessa.
c) Suomen kielen aseman heikentäminen. Venäjä epäonnistui, EU on onnistunut mädättämään suomen kielen asemaa anglismilla ja haittamaahanmuutolla jonkin verran.
d) Asekontrolli. Tässä molemmat ovat onnistuneet suunnilleen yhtä hyvin, tosin tavoitteet olivat erilaiset. Toistasataa vuotta sitten pistooleita oli joka pöytälaatikossa, kun taas kivääreitä vahdittiin tarkkaan. Nykyään pistoolin kantoluvan saaminen on paljon vaikeampaa kuin sen hankkiminen laittomasti, kun taas pitkiä pyssyjä saa mikäli kykenee osoittamaan sopivaa harrastuneisuutta, joskin byrokratia on yhtä helvettiä. Syy tähän keikaukseen on tietysti se, että toistasataa vuotta sitten kivääreillä kykeni tekemään vallankumouksen ja nykyään ei, kun taas nykyään piilotettava käsiase on se vaarallisempi vallanpitäjien kannalta, kuten Bobrikoffista opittiin. Jäi nimittäin hyvin mieleen vuonna 2005, kun tapauksen satavuotispäivän lähestyessä silloinen pääministeri Vanhanen kielsi kaikki siihen liittyvät muistotoimet, vaikka kyseessä oli sentään Suomen itsenäisyyden kannalta tärkeä tapahtuma. Oma lehmä ojassa.

Tilanne on hallinnollisesti aika lailla sama kuin oli autonomian loppuaikoina. Kokonaisuutena tilanne on huonompi, sillä suuri osa päättäjistä ajaa keskusvallan asiaa toisin kuin silloin.


3. Epäkorrekteja selityksiä

Tähän viimeiseen ristiriitaan sain innoituksen Professorin kirjoituksesta, jossa hän pohdiskeli ansiokkaasti nuorten naisten ahdistusten syitä. Kannattaa klikata tuota linkkiä ja lukea kirjoitus ennen kuin jatkaa eteenpäin, koska en aio toistaa hyvin kirjoitettua faktaa vaan teen vain pari lisäystä.

No niin. Nyt kun tuo Professorin teksti on luettu, niin huomioita.

Tytöt ovat ahdistuneempia kuin pojat. Tämähän on täysin ymmärrettävää sukupuolten välisen biologisen eron takia. Tyttöjä ahdistavat menestyspaineet, taloudellinen epävarmuus ja se, kuinka yhdistää mahdollinen perheen perustaminen työuraan (toki myös ympäristöasiat ahdistavat, mutta tähän minulla ei ole lisättävää joten sivuutan sen).
Kuvitelkaapa että poikia painostettaisiin jäämään aikuistuttuaan kotiin hoitamaan perhettä, kokkaamaan, siivoamaan ja pesemään pyykkiä. Kyllä ahdistus olisi ihan yhtä suurta kuin tytöilläkin, jos yhteiskunta yrittäisi myös poikia sovittaa sukupuolelleen luonnottomaan muottiin. Kuten itse asiassa jossain määrin yrittääkin. Mutta ainakin toistaiseksi pojat ovat tässä mielessä tyttöjä paremmassa asemassa, että heillä on mahdollisuus valita. Kukaan ei pakota heitä tähän rooliin, vaan he voivat nakata pitkät koko perheellistymiselle, kuten monet ovat tehneetkin (googlatkaa MGTOW, jos ette tiedä mitä se tarkoittaa). Tytöillä on vaikeampaa. Jos he yrittäisivät elää luonnollisen roolinsa mukaisesti, ensinnäkin sosiaalinen tuomio olisi kova ja toiseksi ei perhe nykyistä elintasoa todellakaan pysty ylläpitämään yhdellä normipalkalla. Ja auta armias, jos tyttö ryhtyy varakkaan miehen edustusvaimoksi niin siitä se vasta sosiaalinen tuomio tuleekin.

Tähän voi sitten todeta, että kyllä tyttöjen kuuluu menestyä yhtä hyvin kuin poikienkin etenkin kun huomioi että tytöt pärjäävät paremmin koulussa. (Voitteko muuten kuvitella millainen älämölö nousisi jos tyttöjen ja poikien koulumenestys olisi toisinpäin?) Vaan miksikö tytöt pärjäävät koulussa paremmin kuin pojat? Yleensä syyksi sanotaan se, että tyttöjen biologinen ja henkinen kehitys on ratkaisevassa teini-iässä keskimäärin vuoden verran poikia edellä. Jotkut rohkeammat uskaltavat jopa nostaa esiin sen, että naisistunut opettajakunta suosii tyttöjen ominaisuuksia. Tämä saattaa joissain tapauksissa olla osaselitys, mutta luultavasti luultua harvemmin.
Todelliset selitykset löytyvät kahdesta seikasta, joita ei joko a) ole älytty tai b) ole uskallettu ääneen sanoa.
Veikkaan jälkimmäistä, koska loppujen lopuksi selitykset ovat aika ilmeisiä ja loogisia pienellä pohdinnalla.

Ensinnäkin tyttöjen ja poikien mentaliteetti on erilainen. Tytöillä on pituushyppääjän ja pojilla korkeushyppääjän mentaliteetti. Tämä oli tietysti yleistys; jos populaatio jaetaan puoliksi, niin pituushyppääjissä on 80-90 % tyttöjä ja 10-20 % poikia, korkeushyppääjissä päinvastoin. Erot ovat kuitenkin niin polarisoituneet, että yleistystä voidaan käyttää, edellinen lause toimi vain kirjoittajan vastuuvapauslausekkeena lillukanvarsiin kompuroijien varalle.
Pituushyppääjä yrittää aina loikata mahdollisimman pitkälle. Korkeushyppääjä taas yrittää päästä riman yli, ehkä noin viisi senttiä riman yläpuolelta on hyvä tähtäyspiste. Mitä alemmas rima laitetaan, sitä vähemmän energiaa korkeuden helposti selvittävä hyppääjä panostaa.
Kun koulun vaatimustasoa lasketaan, siitä hyötyvät ensisijaisesti tytöt, kun taas poikien suoritustaso laskee. Reaaliaineita on tietysti vaikea verrata oppisisältöjen muuttumisen takia. Samoin kieliä, koska nykypäivänä elämme niin paljon englannin kielen ympäröiminä, että siinä vaatimustaso lienee jopa noussut. Ruotsin kielessä toki laskenut ja muut kielethän ovat lähes täysin kouluista kadonneetkin, niitä opiskelee enää harva. Mutta matematiikka on lahjomaton. Kun katsoo omia oppikirjojaan ja vertaa niitä lastensa oppikirjoihin, järkyttyy. Aikoinaan peruskoulussa oli kolme eri tasokurssia, joista alimmalta ei voinut edes pyrkiä lukioon. Nykypäivän peruskoulun vaatimustaso on silloisen alimman kurssin vaatimustason alapuolella. Seurauksena tytöt pärjäävät, koska he tekevät pituushyppääjän mentaliteetilla parhaansa. Pojat taas suoriutuvat heikommin, koska heille riittää se että saavuttavat minimitavoitteensa. Joka tietysti on erilainen, mutta sanotaan että se on peruskoulun kasi. Se vastaa kolmenkymmenen vuoden takaista kuutosta.
Kolmekymmentä vuotta sitten peruskoulun ysin sai varmaan yhtä moni poika kuin tyttö. Ja se taas aiheutui siitä, että vaatimustaso oli riittävän korkea. Nykypäivänä moni pituushyppääjän mentaliteetilla varustettu saa ysin, vaikka sillä osaamistasolla olisi saanut kolmekymmentä vuotta sitten seiskan, kun ei olisi yrityksestä huolimatta parempaan pystynyt. Kun taas korkeushyppääjän mentaliteetilla varustettu oppilas, jonka kyvyt riittävät kolmenkymmenen vuoden takaiseen ysiin saa sen seiskan kuten olisi saanut silloinkin, koska se oli tavoitteena. Ongelma on se että nykyinen seiska vastaa osaamistasoltaan silloista viitosta eikä sillä totisesti pitkälle pötkitä.
Seurauksena arvosanajakaumassa tytöt nousevat, kun taas pojat pysyvät paikallaan, mikä on täydellisesti havaittuja tuloksia vastaava selitys.

Toinen syy on murrosikä, mutta ei siinä mielessä kuin hyväksytty selitys on eli poikien kehitys on vuoden tyttöjä jäljessä. Kyse on teini-iän hormonimyrskystä. Jos lukija on mies, niin muistelkoon itse miten hyvin pystyi biologian tunnilla keskittymään meioosiin jos edessä olevan pulpetin tuolin selkänojan raosta pilkahti vähänkin hyvinmuodostunutta teinitytön persettä. Tai jäivätkö saksan kielen epäsäännölliset verbit mieleen jos vieressä istui D-kuppinen tyttö jota vilkuili sivusilmällä? Käsi sydämelle, miehet. Pystyykö joku laittamaan kommenttiosastoon viestin, että ei opiskelu häiriintynyt sitten pätkääkään teini-ikäisen hormonien hyrrätessä siinä tissi- ja perseviidakossa? Antaa tulla, odotan.

Kuten kansanedustaja-kirjailija Lasse Lehtinen kauppaneuvos Paukun suulla totesi, ”yhteiskoulu sopii vain tytöille”. Kun nyt kaikenlaisia kokeiluja tehdään, niin olisipa kiva mikäli jossain kolmen lukion kaupungissa tehtäisiin sellainen testi, että kolmen vuoden ajaksi pistettäisiin yksi näistä kouluista poikakouluksi, toinen tyttökouluksi ja kolmas yhteiskouluksi siten, että oppilaat arvottaisiin niihin satunnaisesti. Kokeilun päätyttyä katsottaisiin tulokset. Väitän, että tyttökoulun tytöt pärjäisivät hieman huonommin kuin yhteiskoulun tytöt, kun taas poikakoulun poikien menestys olisi tilastollisesti merkitsevällä tasolla parempaa kuin yhteiskoulun pojilla. Mutta turhapa tällä on spekuloida, tuollaista kokeilua ei kukaan uskalla missään tapauksessa toteuttaa. Vaikka se olikin 50 vuotta sitten normitapa toteuttaa opetus enkä liiemmin hämmästy jos se olisi normi taas 50 vuoden kuluttua. Aika aikaa kutakin.

Väestönkasvun valheet - graafit

Huomautus: Tämä on lähes sama teksti minkä julkaisin kolme päivää sitten. Kommentaattorin pyynnöstä korvasin taulukot graafeilla, jotka ovat useimmille ihmisille helpommin hahmotettavissa. Loppupuolelle on lisätty selityksineen pari sellaista vertailutilastoa, joita ei alkuperäisessä kirjoituksessa ollut. Lisään ne myös alkuperäiseen kirjoitukseen.

Sir David Attenborough on luonto-ohjelmien suurin legenda. Jo lähes satavuotias mies on – luonnollisesti haamukirjoittajan avustuksella – naputellut kasaan kirjan, jossa hän kertoo kuinka maailman ympäristöongelmia vastaan voidaan kamppailla. Attenborough vyöryttää esiin valtavan määrän huolestuttavaa kehitystä, mutta vastapainoksi myös ratkaisuja.
Toinen tuore kirja alalta on Bill Gatesin Kuinka välttää ilmastokatastrofi. Gatesin kirja on Attenboroughia spesifimpi sen keskittyessä vain yhteen maailman ympäristöongelmista, mutta lähestymistapa on sama: mitä on tehtävä ja kuinka se on mahdollista.
Ilmastonmuutoksen denialisteja on netti pullollaan. Strategisella, vai pitäisikö sanoa ylistrategisella tasolla ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, onko ilmastonmuutos tosiasia vai ei. Todella suurta kuvaa tarkasteltaessa on selvää, että katastrofia kohti mennään, ellei asioille tehdä jotain ja mahdollisimman pian.

Kumpikaan kirjoittajista ei uhraa varsinaiselle ongelmalle eli väestönkasvulle juurikaan sivuja. Gates saa mahdutettua aiheen kolmelle sivulle (suomennoksessa s. 150-152) ja siinäkin ympättynä ruoantuotannon ongelmaan, jonka toteaa ratkaistavissa olevaksi. Attenborough sentään käyttää enemmän tilaa, kokonaisen luvun verran (suomennoksessa s. 202-214) ja sivuaa väestönkasvua parissa muussakin yhteydessä. Hänen ongelmansa on se, että hän uskoo väestönkasvusta sen teorian, jota meille on tungettu ainakin 1970-luvulta lähtien kurkusta alas kaikista medioista ja kouluopetuksessa.
Tiedättehän: ennen teollisen vallankumouksen alkua väestön määrä pysyi pitkällä tähtäimellä suhteellisen samana (tämä onkin ainoa asia mikä teoriassa on globaali totuus), mutta sitten alkoi muutos. Ruoantuotannon, lääkintätaitojen ja teollisuuden kehittyminen mahdollisti voimakkaan väestönkasvun. Kun sitten tietty elintaso saavutetaan, väestönkasvu hidastuu ja lopulta pysähtyy kokonaan, ellei jopa lähde laskuun. Esimerkkinä on tapana käyttää Eurooppaa ja Japania. Joissa malli kieltämättä toimii. Virhe on siinä, että mallia on sovellettu kulttuureihin joissa se on totaalisen virheellinen.
Kuinka ollakaan, Attenborough käyttää esimerkkeinään odoteusti Japania. Pari lainausta: ”...Japanin väkiluku alkoi paisua. Vuosien 1900 ja 1955 välillä se kaksinkertaistui … 1950-luvun ja 1970-luvun alun välillä seurasi talousihme … syntyvyys kuitenkin yhtäkkiä romahti … Nopea väestönkasvu alkoi talttua … Vuonna 2000 Japanin asukasluku oli 126 miljoonaa. Se on edelleen sama.”

Sitten tehdään realiteettitarkastus tutkimalla muutamien maiden todellista kehitystrendiä. Kaikki tiedot on poimittu englanninkielisen Wikipedian artikkeleista Demographics of (maan nimi).

Aivan kuten pitikin. Väestönkasvu on ollut voimakasta vuodesta 1900 vuoteen 1980 asti, melko tasaisesti yhden ja puolentoista prosentin välillä. Sen jälkeen nopea tasaantuminen, jossa oli pieni viive elinajan pidentymisen takia ja vuodesta 2000 alkaen käytännössä nollatulosta.

Hyvin samanlaisia lukemia saadaan myös Euroopan maissa, joista muutama esimerkki.

Vain harvassa maassa väestötilastot ulottuvat yhtä kauas menneisyyteen kuin Suomessa. Ne kertovat aika lailla täsmälleen sitä tarinaa, mikä on virallisen väestönkasvuteorian narratiivi. Teollistumista seuraa nopea kasvu, joka tasoittuu elintason noustessa. Suomessa kasvu 1900-luvun alkupuoliskolla oli vielä lievempää kuin Japanissa, vastaavasti kasvu ei hidastunut aivan nollille. Yksi poikkeus tilastosta löytyy, vuosien 1810-1820 yli kolmen prosentin kasvu. Tämän syynä on ns. ”vanhan Suomen” väestön tulo mukaan tilastoihin sen tultua liitetyksi Suomeen Venäjän valloituksen jälkeen. Luontainen väestönkasvu tuona aikana oli normaalilla ajankohdan tasolla.

Ranskan tilastot ulottuvat – joskin hieman epäluotettavina – reilusti teollista vallankumousta edeltävään aikaan ja vahvistavat virallista teoriaa entisestään. Väestömäärä pysyi käytännössä vakiona, hyvinä vuosina kasvua saattoi olla reilustikin mutta toisena vuonna kato, sodat ja kulkutaudit saattoivat pudottaakin väkimäärää, jolloin pidemmällä jaksolla se ei juurikaan muuttunut. Sen sijaan Ranskan suurimmat kasvuluvut tulivat vasta silloin, kun kasvun olisi jo pitänyt laantua, mutta tällekin löytyy luonnollinen selitys, johon palataan myöhemmin. Samaten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kertaakaan vuosien 1740-1954 välillä kasvuprosentti ei noussut yli yhden.

Varsin samanlainen tarina kuin Ranskassa. Kasvu ylittää vain kerran yhden prosentin, vuosien 1871-1881 välillä mikä osunee vilkkaimpaan teollistumisen aikaan.

Nämä lukemat näyttävät tukevan teoriaa mitä erinomaisimmin. Ikävä puoli tässä on se, että teoria pätee vain länsimaisen väestön suhteen. Mikäli tarkastelemme mitä tahansa muuta väestöä, se ei toimi. Kun taannoin tutkin maapallon väestönkasvua, niin esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2017 oli 2,65 %! Tämä on reilusti yli kaksinkertainen siihen nähden, mitä Euroopassa oli edes suurimmillaan! Pelkästään tämä tieto pitäisi riittää siihen, että teoriaa sopii epäillä. Teorian voi puhaltaa helposti täysin kumoon toteamalla, että tutkitun ajanjakson loppuvaiheessa vuosina 2010-2017 lukema oli 2,84 % eli koko tutkimusväliä suurempi! Merkkejä väestönkasvun prosentuaalisesta, saati sitten absoluuttisesta hiipumisesta ei ole. Pelkästään tämä osoittaa, että teoria on väärässä. Nopea kasvu, hidastuminen ja tasaantuminen toimii vain länsimaissa. Kehitysmaissa nämä kolme vaihetta ovat lähinnä menneisyyden supernopea kasvu, nykyisyyden kasvun jatkuminen ja tulevaisuudessa odottava katastrofi.
Katastrofi siksi, että mikään Gatesin tai Attenboroughin kirjoissaan esittämä tai kenenkään muun keksimä pelastusmenetelmä ei yksinkertaisesti lopulta voi riittää, jos ja kun kehitysmaiden väestö saa jatkaa hillitsemätöntä kasvuaan.
Malliesimerkkinä muutama kehitysmaa, aluksi pari osin satunnaisesti valittua Afrikasta:

Kuten näkyy, joka ainoa kasvuprosentti on suurempi kuin yhdessäkään länsimaassa koskaan ja yleinen suunta on ollut kasvava.

Täsmälleen sama surullinen tarina kuin Nigeriassa, ainoastaan vielä rajummin lukemin.

Muistatteko sen Etiopian hirmuisen nälänhädän 1970-1980 -luvuilla kun pelättiin että puolet etiopialaisista kuolee nälkään? Lopputulos oli se, että vähäkasvuisimmallakin viiden vuoden jaksolla Etiopian väkiluku kasvoi enemmän kuin yhdenkään Euroopan maan väkiluku koskaan.

Sitten vielä Aasiasta vertailukohdaksi Intia, joka ohittaa lähiaikoina Kiinan asukaslukutilastossa:

Kasvu on ollut maltillisempaa kuin Afrikassa, mutta silti hirmuista. Vuosien 1941-1951 välinen negatiivinen kasvu ei aiheutunut sodasta, vaan siitä että Pakistan (ja sen silloinen osa Bangladesh) irtaantui Intiasta eikä enää näy tilastossa.
Muistatteko Attenboroughin kirjasta sen, missä hän kertoi Japanin väkiluvun kaksinkertaistuneen 1900-1955, siis 55 vuoden aikana? No, Intian väkiluvulta on mennyt viimeiseen kaksinkertaistumiseensa (1979-2021) 42 vuotta. Sitä edelliseen kaksinkertaistumiseen (1949-1979) kului 30 vuotta.
Vertailun vuoksi, Ugandan väkiluku kaksinkertaistui vuosina 1997-2018 eli 21 vuodessa. Sitä edelliseen kaksinkertaistumiseen 1976-1997 kului samat 21 vuotta, kuten myös sitä edelliseen 1955-1976. Sitten itsenäistymisensä 1962 eli vajaat 60 vuotta sitten Ugandan väkiluku on yli seitsenkertaistunut.
Suomen väkiluvun ilmeisesti nopein kaksinkertaistuminen tapahtui 1750-1810 ja se kesti noin 60 vuotta. Itsenäisyyden ensimmäisen sadan vuoden aikana Suomen väkiluku 1,76-kertaistui ja ensimmäisen 60 vuoden aikana puolitoistakertaistui, missä on aikamoinen ero Ugandan itsenäistymisen jälkeiseen seitsenkertaistumiseen samassa ajassa.

Sitten vakioluokan vasta-argumenttiin eli eurooppalaisten siirtolaisuuteen. Selityksenä Euroopan vähäiselle väestönkasvulle tarjotaan perinteisesti siirtolaisuutta, lähinnä USA:han. Katsotaanpa USA:n väestötilastoja, jotka on aina tarkastettu hyvinkin täsmällisesti kymmenen vuoden välein tapahtuvassa väestönlaskennassa:

Aivan hurjimpina vuosina 1790-1860 on siis ylletty afrikkalaisiin lukemiin. Siirtolaisaalto oli kuitenkin suurimmillaan vasta 1900-1909, jolloin siirtolaisia tuli keskimäärin 0,75 miljoonaa vuodessa. Väestönkasvuprosentti oli tästä huolimatta pienempi kuin Afrikassa nykypäivänä. (Nykyään siirtolaisuuslukema on yli miljoona vuodessa, mutta suhteellinen osuus tietysti vähäisempi kuin sata vuotta sitten.)

Sitten paneudutaan vallalla olevan väestönkasvuteorian viimeiseen oljenkorteen: kun riittävä elintaso on saavutettu, väestön määrä vakiintuu. Afrikassa ei yksikään maa ole vielä tälle tasolle yltänyt (tuskin koskaan yltääkään), joten sieltä on turha etsiä esimerkkiä. On luotava katse Lähi-Itään. Valitaan sieltä suurin rikas valtio eli Saudi-Arabia:

Näyttääkö teorian mukaiselta, häh? Toki hurjimmat lukemat aiheutuvat suurelta osin siirtolaisuudesta, mutta luontainenkin väestönkasvu on elintasosta huolimatta varmasti hurjempaa kuin Euroopassa missään vaiheessa. On siis eroa sillä, onko korkea elintaso saavutettu omalla työllä ja innovaatioilla vai sillä että sattuu istumaan sellaisen luonnonvaran päällä, jota länsimaiset innovaatiot tarvitsevat toimiakseen.

Tämä huomio tulee ikävällä tavalla todeksi, kun vertaa kahta Lähi-idän naapurimaata toisiinsa.

Israelin väestönkasvu on ollut aivan hirmuista ja on syystäkin kauhisteltu, miten on mahdollista että niin pieni maa kykenisi elättämään noin suuren väestön. Juutalaisten väestönkasvu on kuitenkin suurelta osin aiheutunut maahanmuutosta. Samalla siinä onkin selitys sille, miten on mahdollista että Israel kykenee elättämään tuollaisen väestömäärän: se koostuu suurelta osin juutalaisista.

Syyrian väestönkasvuprosentti on koko ajan pyörinyt samoissa lukemissa kuin Israelin, mutta sitä ei ole julkisuudessa kauhisteltu. Erona on se, että Syyrian kasvu on aiheutunut korkeasta syntyvyydestä, ei siirtolaisuudesta. Eikä Syyria ole kyennyt elättämään väestöään, mikä nähdään sisällissodasta. Eikä syyrialaisten määrä ole oikeasti laskenut neljää prosenttia vuodessa – todellisuudessa se on jatkanut tasaista kasvuaan, mutta ylijäämäväestö yrittää päästä siirtolaisiksi muualle.

Tästä päästäänkin sitten siihen, millaiset väestönosat todellisuudessa kasvavat. Katsotaan vaikkapa Israelin todellisuutta taulukossa, jossa ovat rinnakkain juutalaisen ja ei-juutalaisen väestönosan lukemat:

Ei-juutalaisen väestönosan kasvu on ollut jo vuodesta 1962 eli kiihkeimmän juutalaisten maahanmuuttoaallon jälkeen suurempaa kuin juutalaisen väestönosan kasvu. Tämä siis huolimatta esim. Neuvostoliiton hajomisen jälkeisestä juutalaisten joukkomuutosta. Tilasto kertoo samalla myös sen, että – jos öljyrikkaat maat unohdetaan – missään arabimaassa arabeilla ei ole yhtä hyvä olla kuin Israelissa. Väestö kasvaa eikä ole sisällissotaa, elintaso on korkeampi ja saa jopa äänestää demokraattisissa vaaleissa.

Kuten siis huomataan, tietyt väestöryhmät kasvavat toisia voimakkaammin. Mikäli palaamme Ranskan väestötilastoon, siitä nähdään maahan kohdistunut arabisiirtolaisuus. Ranskalaisten väestökehitys noudattaa kyllä japanilaista mallia, vaikka Ranskan ei noudatakaan. Samaten Japanin väestökehitys olisi ilmeisesti ollut varsin samanlainen kuin Ranskan, mikäli sinne olisi muuttanut suhteessa yhtä paljon arabeja.

Useimmissa maissa etnisyyttä ei tilastoida, joten siitä ei voi saada luotettavia tietoja. USA on tässä poikkeus. Tarkastellaan maan eurooppalais- ja afrikkalaisperäisten väestöjen kehitystä vuodesta 1900 alkaen:

Mustan väestön kasvuprosentti on ollut vuodesta 1930 alkaen jatkuvasti valkoisen väestön prosenttia suurempi. Valkoisten suurempi kasvuprosentti ennen tätä aiheutui käytännössä siirtolaisuudesta.

Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö sama ilmiö olisi kaikissa länsimaissa. Eurooppalaisen väestön määrä pysyy vakiona tai vähenee samalla kun afrikkalaisen ja lähi-itäläisen väestön määrä kasvaa. Katsotaanpa esimerkkinä yksi Euroopan maa, jossa kyseistä maahanmuuttoa ei ole.

Väestö on pysynyt käytännössä vakiona vuoden 1990 jälkeen – toisin kuin aiemmin esimerkkeinä mainituissa Suomessa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa, joissa väestönkasvu aiheutuu vain tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kasvusta.

Onko väestön koostumuksella sitten merkitystä? Tähän kysymykseen vastaa parhaiten – kylläkin tahattomasti – Attenborough kirjansa sivulla 106. Siellä hän kertoo kokemuksia Aldabran rauhoitetulta atollisaarelta. Hän kuvaa vierailuaan siellä vuonna 1983: ”...seychellienpalmujen jättimäiset hedelmät olivat oikeastaan ainoa rannoille ajautunut irtoaines.” Sitten nykypäivä: ”Eräs toinen kuvausryhmä kävi saaressa äskettäin. Se löysi ihmisten roskia rannan kaikista osista. Saaren jättiläiskilpikonnat … joutuvat nyt ryömimään muovipullojen, öljykanisterien, ämpäreiden, nailonverkkojen ja kumisten varvassandaalien yli.”
Mikä on ero länsimaissa vuoden 1983 ja 2021 välillä roskaamisen suhteen? Ei mikään. Tilanne on saattanut jopa parantua vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa. Eivät merenrannat ole täällä yhtään sen sotkuisempia kuin silloin ja ympäristömyrkkyjen määrä lienee jopa vähentynyt säädösten tiukentumisen ansiosta.
Mikä on ero Intian valtameren rantavaltioissa vuosien 1983 ja 2021 välillä? Ei vuonna 1983 siellä ollut juurikaan muovipulloja tai muuta kertakäyttöroskaa. Nyt on eikä siitä sen paremmin kuin muistakaan ympäristöasioista välitetä.

Seuraavaksi pari vertailukaaviota. Näissä väestönkasvuprosentti on laskettu eri tavoin kuin muissa. Perustilastoina on käytetty niin tiheää vuosijakoa kuin tilastoista on löytynyt – esimerkiksi Suomen kohdalla tilastot on laskettu vuosittaisen väestön perusteella. Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloille on laskettu kymmenen vuoden välein suoritetun väestönlaskun perusteella eli esimerkiksi vuosien 1970-1980 välillä on joka vuosi käytetty noiden vuosien keskimääräistä kasvuprosenttia. Sitten on laskettu viimeisen kymmenen vuoden keskimääräinen kasvuprosentti ja käytetty kuvaajassa tätä. Esimerkiksi vuoden 1975 lukema on siis vuosien 1966-1975 kasvuprosenttien keskiarvo. Näin on menetelty siksi, että mahdolliset yksittäisten vuosien tilastointivirheet eivät vaikuttaisi ja yleistrendi tulisi selvemmin näkyviin.

Aluksi verrataan Israelia ja Syyriaa:

Kasvuprosenteissa ei ole merkittävää eroa. Kuitenkin Israelin kasvu selittyy lähes täysin juutalaisten maahanmuutolla eikä siksi ole maapallon väestön kokonaiskasvua. Luontainen kasvu on lähes täysin Israelin arabiväestön kasvua. Sen sijaan Syyriassa kasvu on pelkästään luontaista ja viime vuosien romahdus aiheutuu pakolaisuudesta – todellisuudessa syyrialaisten lukumäärä on edelleen nousussa, se vain tapahtuu muissa maissa kuin Syyriassa.
Nämä käyrät kertovat kulttuurieron oleellisella tavalla. Toisissa kulttuureissa lapsia hankitaan vain sen verran, kun kyetään elättämään hyvällä elintasolla. Toisissa taas lapsia hankitaan elintason saavuttamiseksi ja lopputulos on sotia sekä kurjuutta. Jos kaksi tällä tavoin erilaista kulttuuria yrittää elää samassa maassa, on helppo päätellä kumpi niistä syrjäyttää toisen ja mikä on lopputulos.

Sitten otetaan suurin osa tutkimuksessa olleista maista vuosien 1960-2020 välillä:

Vasemmassa reunassa näkyy vielä kehittyneiden maiden lasku. Se lähtee tasolta, joka on selvästi alempi kuin kehitysmaiden nykytaso. Jonka laskemisesta ei näy minkäänlaisia merkkejä. Tämä kuvaaja todistaa kristallinkirkkaasti, että virallinen totuus väestönkasvusta – voimakas kasvu, hidastuminen ja tasaantuminen – toimii vain länsimaissa. Kehitysmaissa totuus on räjähdysmainen kasvu, sen jatkuminen ja edessä häämöttävä katastrofi. Joka tarkoittaa vähiten huonossa tapauksessa romahdusta niissä maissa ja huonossa tapauksessa väestön vaellusta länsimaihin muuttamaan nekin kehitysmaiksi.

Viimeisenä kaavio siitä, kuinka paljon tiettyjen esimerkkimaiden väkiluku on oikeasti muuttunut vuosina 1960-2021. Tässä on laskettu kehitysindeksi merkitsemällä kunkin maan väkilukua vuonna 1960 arvolla 1. Y-akseli kertoo siis sen, kuinka moninkertaiseksi maan väkiluku on kasvanut.

Länsimaat, paitsi USA, ovat niin tiiviissä nipussa ettei käyriä edes erota toisistaan. Eikä USA:kaan kovin paljon joukosta erotu. Jos tästä kaaviosta ei tajua, mistä maapallon ympäristöongelmat todellisuudessa aiheutuvat, on syytä hakeutua lääkäriin. Joko vikaa on silmissä tai sitten niiden takana, joten asiaa on joko silmälääkärille tai psykiatrille.

Attenborough toteaa, että maapallon ”ylikulutuspäivä” oli vuonna 1987 23. lokakuuta. Vuonna 2019 se oli 29. heinäkuuta. Tämä ero aiheutuu pelkästään kehitysmaiden väestönkasvusta. Mikäli väkiluku olisi sama kuin 30 vuotta aiemmin, olisi ylikulutuspäiväkin sama. Itse asiassa, mikäli maailman väkiluku olisi sama kuin se olisi 1970-luvun alussa Rooman klubin kiinnittäessä ensi kertaa ihmisten huomion ympäristöongelmiin, mitään ylikulutuspäivää ei edes olisi. Toisin sanoen, mikäli kehitysmaiden väestönkasvu olisi ollut viimeiset 50 vuotta sama kuin länsimaiden, meillä ei olisi minkäänlaisia ylikulutusongelmia.

Sanotaan, että esimerkiksi lihansyöntiä ja polttoaineiden kulutusta pitäisi vähentää niin ja niin paljon. Vähennetään niitä miten paljon tahansa, mikään määrä ei riitä niin kauan kuin kehitysmaiden väestö kasvaa jatkuvasti. 30 vuoden kuluttua suositukset lihansyöntimääristä ym ovat puolet nykyisestä, koska kehitysmaalaisten määrä on kasvanut niin kehitysmaissa kuin länsimaissakin maahanmuuton takia.
Vähennysstrategia tuottaa lopputuloksena maksimaalisen kurjuuden maksimaalisen monelle ihmiselle.

Mikäli asioille ei tehdä hyvin nopeasti jotakin radikaalia, on parempi olla tekemättä niille yhtään mitään. Nykyiset ympäristötoimet muistuttavat tilannetta, jossa rankkasateiden takia tulvivasta tekojärvestä pumpataan vettä ylävirran puolelle maahan, josta se valuu takaisin. Mikäli katastrofi on edessä, on parempi että se tulee mahdollisimman pian kuin mahdollisimman myöhään kahdesta syystä. Ensinnäkin silloin on ehditty tehdä vähemmän vahinkoa ja toiseksi väestörakenne mahdollistaa uuden paluun sivistyneeseen maailmaan huomattavasti nopeammin.

Lopuksi on todettava, että on erittäin kummallista että näistä asioista ei puhuta. Höpötetään kyllä sähköautoista, vihreästä energiasta ja kasvissyönnistä, mutta ei todellisista syistä ympäristöongelmiin. Vaikenemisen vielä jotenkin käsittäisi, mutta ei sitä, että väestönkasvun mallina esitetään aina sitä samaa valheellista mallia: voimakas kasvu, hidastuminen ja tasaantuminen. Kuitenkin on helposti kaivettavissa totuus esiin tilastoista: tämä malli ei ole koskaan pätenyt missään muualla kuin länsimaisen väestön keskuudessa. Kehitysmaalaisille oikea malli on niin ikään kolmivaiheinen: supervoimakas kasvu, kulutuksen nousu ja katastrofi.

Tietysti länsimaissa tehtäviä ympäristötoimia on jatkettava, mutta niiden merkitys on olematon ellei tehdä oikeasti radikaaleja ratkaisuja kehitysmaalaisten väestönkasvun suhteen. Vähin, mitä voidaan tehdä katastrofien estämiseksi on seuraava:
1) Kaikki kehitysapu on toistaiseksi suunnattava väestönkasvun lopettamiseen
2) Mitään muuta kehitysapua ei saa antaa, ellei kohdemaan väkiluku ole vähenemään päin
3) Kaikki maahanmuutto kehitysmaista on ympäristönsuojelun nimissä lopetettava tai toimittava vähintäänkin bilateraaliperiaatteella: kehitysmaista saa muuttaa länsimaihin vain saman verran ihmisiä kuin länsimaista muuttaa kehitysmaihin parantamaan niiden maiden toimintaa länsimaiseen suuntaan
On kuitenkin hyvin mahdollista, että edes nämä toimet eivät riitä. Mitä sitten pitäisi tehdä, jääköön muiden pohdittavaksi.

Väestönkasvun valheet

Lisäys 4.11.2021: Tein tästä toisen version, johon kommentaattorin pyynnöstä korvasin taulukot graafeilla, jotka ovat useimmille ihmisille helpommin hahmotettavissa. Loppupuolelle on lisätty selityksineen pari sellaista vertailutilastoa, joita ei alkuperäisessä kirjoituksessa ollut. Ne on nyt lisätty myös tähän alkuperäiseen kirjoitukseen, jossa alkuperäisiä numeerisia tilastoja ei ole graafeilla korvattu.

Sir David Attenborough on luonto-ohjelmien suurin legenda. Jo lähes satavuotias mies on – luonnollisesti haamukirjoittajan avustuksella – naputellut kasaan kirjan, jossa hän kertoo kuinka maailman ympäristöongelmia vastaan voidaan kamppailla. Attenborough vyöryttää esiin valtavan määrän huolestuttavaa kehitystä, mutta vastapainoksi myös ratkaisuja.
Toinen tuore kirja alalta on Bill Gatesin Kuinka välttää ilmastokatastrofi. Gatesin kirja on Attenboroughia spesifimpi sen keskittyessä vain yhteen maailman ympäristöongelmista, mutta lähestymistapa on sama: mitä on tehtävä ja kuinka se on mahdollista.
Ilmastonmuutoksen denialisteja on netti pullollaan. Strategisella, vai pitäisikö sanoa ylistrategisella tasolla ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, onko ilmastonmuutos tosiasia vai ei. Todella suurta kuvaa tarkasteltaessa on selvää, että katastrofia kohti mennään, ellei asioille tehdä jotain ja mahdollisimman pian.

Kumpikaan kirjoittajista ei uhraa varsinaiselle ongelmalle eli väestönkasvulle juurikaan sivuja. Gates saa mahdutettua aiheen kolmelle sivulle (suomennoksessa s. 150-152) ja siinäkin ympättynä ruoantuotannon ongelmaan, jonka toteaa ratkaistavissa olevaksi. Attenborough sentään käyttää enemmän tilaa, kokonaisen luvun verran (suomennoksessa s. 202-214) ja sivuaa väestönkasvua parissa muussakin yhteydessä. Hänen ongelmansa on se, että hän uskoo väestönkasvusta sen teorian, jota meille on tungettu ainakin 1970-luvulta lähtien kurkusta alas kaikista medioista ja kouluopetuksessa.
Tiedättehän: ennen teollisen vallankumouksen alkua väestön määrä pysyi pitkällä tähtäimellä suhteellisen samana (tämä onkin ainoa asia mikä teoriassa on globaali totuus), mutta sitten alkoi muutos. Ruoantuotannon, lääkintätaitojen ja teollisuuden kehittyminen mahdollisti voimakkaan väestönkasvun. Kun sitten tietty elintaso saavutetaan, väestönkasvu hidastuu ja lopulta pysähtyy kokonaan, ellei jopa lähde laskuun. Esimerkkinä on tapana käyttää Eurooppaa ja Japania. Joissa malli kieltämättä toimii. Virhe on siinä, että mallia on sovellettu kulttuureihin joissa se on totaalisen virheellinen.
Kuinka ollakaan, Attenborough käyttää esimerkkeinään odoteusti Japania. Pari lainausta: ”...Japanin väkiluku alkoi paisua. Vuosien 1900 ja 1955 välillä se kaksinkertaistui … 1950-luvun ja 1970-luvun alun välillä seurasi talousihme … syntyvyys kuitenkin yhtäkkiä romahti … Nopea väestönkasvu alkoi talttua … Vuonna 2000 Japanin asukasluku oli 126 miljoonaa. Se on edelleen sama.”

Sitten tehdään realiteettitarkastus tutkimalla muutamien maiden todellista kehitystrendiä. Kaikki tiedot on poimittu englanninkielisen Wikipedian artikkeleista Demographics of (maan nimi).
Taulukoissa seuraavat tiedot sarakkeittain:
Vuosi
Asukasluku tuhansina
Vuotuinen väestönkasvuprosentti edelliseen vuosilukuun nähden

Japani:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1900	43847
1910	49184	1,16 %
1920	55963	1,30 %
1930	64450	1,42 %
1940	71540	1,05 %
1950	82900	1,48 %
1960	94094	1,27 %
1970	104345	1,04 %
1980	116320	1,09 %
1990	122398	0,51 %
2000	125386	0,24 %
2010	125358	0,00 %
2020	126226	0,07 %

Aivan kuten pitikin. Väestönkasvu on ollut voimakasta vuodesta 1900 vuoteen 1980 asti, melko tasaisesti yhden ja puolentoista prosentin välillä. Sen jälkeen nopea tasaantuminen, jossa oli pieni viive elinajan pidentymisen takia ja vuodesta 2000 alkaen käytännössä nollatulosta.

Hyvin samanlaisia lukemia saadaan myös Euroopan maissa, joista muutama esimerkki.

Suomi:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1750	421
1760	491	1,55 %
1770	561	1,34 %
1780	663	1,68 %
1790	705,6	0,62 %
1800	832,7	1,67 %
1810	863,3	0,36 %
1820	1177,5	3,15 %
1830	1372,1	1,54 %
1840	1445,6	0,52 %
1850	1636,9	1,25 %
1860	1746,7	0,65 %
1870	1768,8	0,13 %
1880	2060,8	1,54 %
1890	2380,1	1,45 %
1900	2655,9	1,10 %
1910	2943,4	1,03 %
1920	3147,6	0,67 %
1930	3462,7	0,96 %
1940	3695,617	0,65 %
1950	4029,803	0,87 %
1960	4446,222	0,99 %
1970	4598,336	0,34 %
1980	4787,778	0,40 %
1990	4998,478	0,43 %
2000	5181	0,36 %
2010	5375,276	0,37 %
2020	5533,793	0,29 %

Vain harvassa maassa väestötilastot ulottuvat yhtä kauas menneisyyteen kuin Suomessa. Ne kertovat aika lailla täsmälleen sitä tarinaa, mikä on virallisen väestönkasvuteorian narratiivi. Teollistumista seuraa nopea kasvu, joka tasoittuu elintason noustessa. Suomessa kasvu 1900-luvun alkupuoliskolla oli vielä lievempää kuin Japanissa, vastaavasti kasvu ei hidastunut aivan nollille. Yksi poikkeus tilastosta löytyy, vuosien 1810-1820 yli kolmen prosentin kasvu. Tämän syynä on ns. ”vanhan Suomen” väestön tulo mukaan tilastoihin sen tultua liitetyksi Suomeen Venäjän valloituksen jälkeen. Luontainen väestönkasvu tuona aikana oli normaalilla ajankohdan tasolla.

Ranska:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1580	20000
1594	18500	-0,56 %
1600	20000	1,31 %
1670	18000	-0,15 %
1700	21000	0,52 %
1715	19200	-0,60 %
1740	24600	1,00 %
1792	28000	0,25 %
1801	29361	0,53 %
1806	29648	0,19 %
1811	30271	0,42 %
1816	30573	0,20 %
1821	31578	0,65 %
1826	32665	0,68 %
1831	33595	0,56 %
1836	34293	0,41 %
1841	34912	0,36 %
1846	36097	0,67 %
1851	36472	0,21 %
1856	36715	0,13 %
1861	37386	0,36 %
1866	38067	0,36 %
1872	37653	-0,18 %
1876	38438	0,52 %
1881	39239	0,41 %
1886	39783	0,28 %
1891	39946	0,08 %
1896	40158	0,11 %
1901	40681	0,26 %
1906	41067	0,19 %
1911	41415	0,17 %
1921	39108	-0,57 %
1926	40581	0,74 %
1931	41524	0,46 %
1936	41502	-0,01 %
1946	40506	-0,24 %
1954	42777	0,68 %
1962	46520	1,05 %
1968	49780	1,14 %
1975	52656	0,81 %
1982	54335	0,45 %
1990	56615	0,52 %
1999	58521	0,37 %
2006	61400	0,69 %
2016	64513	0,50 %

Ranskan tilastot ulottuvat – joskin hieman epäluotettavina – reilusti teollista vallankumousta edeltävään aikaan ja vahvistavat virallista teoriaa entisestään. Väestömäärä pysyi käytännössä vakiona, hyvinä vuosina kasvua saattoi olla reilustikin mutta toisena vuonna kato, sodat ja kulkutaudit saattoivat pudottaakin väkimäärää, jolloin pidemmällä jaksolla se ei juurikaan muuttunut. Sen sijaan Ranskan suurimmat kasvuluvut tulivat vasta silloin, kun kasvun olisi jo pitänyt laantua, mutta tällekin löytyy luonnollinen selitys, johon palataan myöhemmin. Samaten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kertaakaan vuosien 1740-1954 välillä kasvuprosentti ei noussut yli yhden.

Iso-Britannia:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1851	27368,8
1861	28917,9	0,55 %
1871	31484,7	0,85 %
1881	34934,5	1,05 %
1891	37802,4	0,79 %
1901	38237	0,11 %
1911	42082	0,96 %
1921	44027	0,45 %
1931	46038	0,45 %
1951	50225	0,44 %
1961	52807	0,50 %
1971	55928	0,58 %
1981	56357	0,08 %
1991	57439	0,19 %
2001	59113	0,29 %
2011	63182	0,67 %
2021	67081	0,60 %

Varsin samanlainen tarina kuin Ranskassa. Kasvu ylittää vain kerran yhden prosentin, vuosien 1871-1881 välillä mikä osunee vilkkaimpaan teollistumisen aikaan.

Nämä lukemat näyttävät tukevan teoriaa mitä erinomaisimmin. Ikävä puoli tässä on se, että teoria pätee vain länsimaisen väestön suhteen. Mikäli tarkastelemme mitä tahansa muuta väestöä, se ei toimi. Kun taannoin tutkin maapallon väestönkasvua, niin esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2017 oli 2,65 %! Tämä on reilusti yli kaksinkertainen siihen nähden, mitä Euroopassa oli edes suurimmillaan! Pelkästään tämä tieto pitäisi riittää siihen, että teoriaa sopii epäillä. Teorian voi puhaltaa helposti täysin kumoon toteamalla, että tutkitun ajanjakson loppuvaiheessa vuosina 2010-2017 lukema oli 2,84 % eli koko tutkimusväliä suurempi! Merkkejä väestönkasvun prosentuaalisesta, saati sitten absoluuttisesta hiipumisesta ei ole. Pelkästään tämä osoittaa, että teoria on väärässä. Nopea kasvu, hidastuminen ja tasaantuminen toimii vain länsimaissa. Kehitysmaissa nämä kolme vaihetta ovat lähinnä menneisyyden supernopea kasvu, nykyisyyden kasvun jatkuminen ja tulevaisuudessa odottava katastrofi.
Katastrofi siksi, että mikään Gatesin tai Attenboroughin kirjoissaan esittämä tai kenenkään muun keksimä pelastusmenetelmä ei yksinkertaisesti lopulta voi riittää, jos ja kun kehitysmaiden väestö saa jatkaa hillitsemätöntä kasvuaan.
Malliesimerkkinä muutama kehitysmaa, aluksi pari osin satunnaisesti valittua Afrikasta:

Nigeria:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1950	37860
1955	41122	1,67 %
1960	45212	1,91 %
1965	50239	2,13 %
1970	56132	2,24 %
1975	63566	2,52 %
1980	73698	3,00 %
1985	83902	2,63 %
1990	95617	2,65 %
1995	108425	2,55 %
2000	122877	2,53 %
2005	139586	2,58 %
2010	159708	2,73 %
2021	211401	2,58 %

Kuten näkyy, joka ainoa kasvuprosentti on suurempi kuin yhdessäkään länsimaassa koskaan ja yleinen suunta on ollut kasvava.

Uganda:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1950	5158
1955	5899	2,72 %
1960	6788	2,85 %
1965	8014	3,38 %
1970	9446	3,34 %
1975	10827	2,77 %
1980	12548	2,99 %
1985	14631	3,12 %
1990	17384	3,51 %
1995	20413	3,26 %
2000	23758	3,08 %
2005	28042	3,37 %
2010	33149	3,40 %
2018	42729	3,22 %

Täsmälleen sama surullinen tarina kuin Nigeriassa, ainoastaan vielä rajummin lukemin.

Etiopia:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1950	18434
1955	20298	1,95 %
1960	22553	2,13 %
1965	25480	2,47 %
1970	28959	2,59 %
1975	32959	2,62 %
1980	35426	1,45 %
1985	41078	3,00 %
1990	48333	3,31 %
1995	57042	3,37 %
2000	65578	2,83 %
2005	74264	2,52 %
2010	82950	2,24 %
2021	117876	3,25 %

Muistatteko sen Etiopian hirmuisen nälänhädän 1970-1980 -luvuilla kun pelättiin että puolet etiopialaisista kuolee nälkään? Lopputulos oli se, että vähäkasvuisimmallakin viiden vuoden jaksolla Etiopian väkiluku kasvoi enemmän kuin yhdenkään Euroopan maan väkiluku koskaan.

Sitten vielä Aasiasta vertailukohdaksi Intia, joka ohittaa lähiaikoina Kiinan asukaslukutilastossa:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1871	238831
1881	253896	0,61 %
1891	287223	1,24 %
1901	293550	0,22 %
1911	315156	0,71 %
1921	318942	0,12 %
1931	352838	1,02 %
1941	388998	0,98 %
1951	361088	-0,74 %
1961	439235	1,98 %
1971	548160	2,24 %
1981	683329	2,23 %
1991	846327	2,16 %
2001	1028737	1,97 %
2011	1210726	1,64 %
2018	1352642	1,60 %

Kasvu on ollut maltillisempaa kuin Afrikassa, mutta silti hirmuista. Vuosien 1941-1951 välinen negatiivinen kasvu ei aiheutunut sodasta, vaan siitä että Pakistan (ja sen silloinen osa Bangladesh) irtaantui Intiasta eikä enää näy tilastossa.
Muistatteko Attenboroughin kirjasta sen, missä hän kertoi Japanin väkiluvun kaksinkertaistuneen 1900-1955, siis 55 vuoden aikana? No, Intian väkiluvulta on mennyt viimeiseen kaksinkertaistumiseensa (1979-2021) 42 vuotta. Sitä edelliseen kaksinkertaistumiseen (1949-1979) kului 30 vuotta.
Vertailun vuoksi, Ugandan väkiluku kaksinkertaistui vuosina 1997-2018 eli 21 vuodessa. Sitä edelliseen kaksinkertaistumiseen 1976-1997 kului samat 21 vuotta, kuten myös sitä edelliseen 1955-1976. Sitten itsenäistymisensä 1962 eli vajaat 60 vuotta sitten Ugandan väkiluku on yli seitsenkertaistunut.
Suomen väkiluvun ilmeisesti nopein kaksinkertaistuminen tapahtui 1750-1810 ja se kesti noin 60 vuotta. Itsenäisyyden ensimmäisen sadan vuoden aikana Suomen väkiluku 1,76-kertaistui ja ensimmäisen 60 vuoden aikana puolitoistakertaistui, missä on aikamoinen ero Ugandan itsenäistymisen jälkeiseen seitsenkertaistumiseen samassa ajassa.

Sitten vakioluokan vasta-argumenttiin eli eurooppalaisten siirtolaisuuteen. Selityksenä Euroopan vähäiselle väestönkasvulle tarjotaan perinteisesti siirtolaisuutta, lähinnä USA:han. Katsotaanpa USA:n väestötilastoja, jotka on aina tarkastettu hyvinkin täsmällisesti kymmenen vuoden välein tapahtuvassa väestönlaskennassa:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1790	3929
1800	5237	2,92 %
1810	7240	3,29 %
1820	9638	2,90 %
1830	12866	2,93 %
1840	17069	2,87 %
1850	23192	3,11 %
1860	31443	3,09 %
1870	38558	2,06 %
1880	49371	2,50 %
1890	62980	2,46 %
1900	76212	1,93 %
1910	92229	1,93 %
1920	106022	1,40 %
1930	123203	1,51 %
1940	132165	0,70 %
1950	151326	1,36 %
1960	179323	1,71 %
1970	203212	1,26 %
1980	226546	1,09 %
1990	248710	0,94 %
2000	281422	1,24 %
2010	308746	0,93 %
2020	331449	0,71 %

Aivan hurjimpina vuosina 1790-1860 on siis ylletty afrikkalaisiin lukemiin. Siirtolaisaalto oli kuitenkin suurimmillaan vasta 1900-1909, jolloin siirtolaisia tuli keskimäärin 0,75 miljoonaa vuodessa. Väestönkasvuprosentti oli tästä huolimatta pienempi kuin Afrikassa nykypäivänä. (Nykyään siirtolaisuuslukema on yli miljoona vuodessa, mutta suhteellinen osuus tietysti vähäisempi kuin sata vuotta sitten.)

Sitten paneudutaan vallalla olevan väestönkasvuteorian viimeiseen oljenkorteen: kun riittävä elintaso on saavutettu, väestön määrä vakiintuu. Afrikassa ei yksikään maa ole vielä tälle tasolle yltänyt (tuskin koskaan yltääkään), joten sieltä on turha etsiä esimerkkiä. On luotava katse Lähi-Itään. Valitaan sieltä suurin rikas valtio eli Saudi-Arabia:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1950	3121
1960	4041	2,62 %
1970	5772	3,63 %
1980	9801	5,44 %
1990	16139	5,11 %
2000	20045	2,19 %
2010	27448	3,19 %
2015	31540	2,82 %
2019	34219	2,06 %

Näyttääkö teorian mukaiselta, häh? Toki hurjimmat lukemat aiheutuvat suurelta osin siirtolaisuudesta, mutta luontainenkin väestönkasvu on elintasosta huolimatta varmasti hurjempaa kuin Euroopassa missään vaiheessa. On siis eroa sillä, onko korkea elintaso saavutettu omalla työllä ja innovaatioilla vai sillä että sattuu istumaan sellaisen luonnonvaran päällä, jota länsimaiset innovaatiot tarvitsevat toimiakseen.

Tämä huomio tulee ikävällä tavalla todeksi, kun vertaa kahta Lähi-idän naapurimaata toisiinsa.

Israel:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1950	1370,1
1960	2150,4	4,61 %
1970	3022,1	3,46 %
1980	3921,7	2,64 %
1990	4821,7	2,09 %
2000	6369,3	2,82 %
2010	7695,1	1,91 %
2019	9098,7	1,88 %

Israelin väestönkasvu on ollut aivan hirmuista ja on syystäkin kauhisteltu, miten on mahdollista että niin pieni maa kykenisi elättämään noin suuren väestön. Juutalaisten väestönkasvu on kuitenkin suurelta osin aiheutunut maahanmuutosta. Samalla siinä onkin selitys sille, miten on mahdollista että Israel kykenee elättämään tuollaisen väestömäärän: se koostuu suurelta osin juutalaisista.

Syyria:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1937	2368
1950	3252	2,47 %
1960	4565	3,45 %
1970	6305	3,28 %
1980	8704	3,28 %
1990	12116	3,36 %
1995	14186	3,20 %
2004	17921	2,63 %
2011	21124	2,38 %
2016	17185	-4,04 %

Syyrian väestönkasvuprosentti on koko ajan pyörinyt samoissa lukemissa kuin Israelin, mutta sitä ei ole julkisuudessa kauhisteltu. Erona on se, että Syyrian kasvu on aiheutunut korkeasta syntyvyydestä, ei siirtolaisuudesta. Eikä Syyria ole kyennyt elättämään väestöään, mikä nähdään sisällissodasta. Eikä syyrialaisten määrä ole oikeasti laskenut neljää prosenttia vuodessa – todellisuudessa se on jatkanut tasaista kasvuaan, mutta ylijäämäväestö yrittää päästä siirtolaisiksi muualle.

Tästä päästäänkin sitten siihen, millaiset väestönosat todellisuudessa kasvavat. Katsotaan vaikkapa Israelin todellisuutta taulukossa, jossa ovat rinnakkain juutalaisen ja ei-juutalaisen väestönosan lukemat:

Vuosi	Juutalaiset	Kasvu%	Ei-juutalaiset	Kasvu%
1949	1013,9		148,1
1953	1483,6	9,98 %	185,4	5,78 %
1957	1762,7	4,40 %	213,3	3,57 %
1962	2068,9	3,26 %	263,1	4,29 %
1973	2845	2,99 %	493	3,88 %
1983	3412,5	1,84 %	706,5	3,66 %
1990	3946,7	2,10 %	875,3	3,11 %
1995	4522,3	2,76 %	1089,7	4,48 %
2000	4955,4	1,85 %	1413,6	5,34 %
2006	5393,4	1,42 %	1723,6	3,36 %
2009	5665,1	1,65 %	1886,9	3,06 %
2017	6556	1,76 %	2242	2,45 %

Ei-juutalaisen väestönosan kasvu on ollut jo vuodesta 1962 eli kiihkeimmän juutalaisten maahanmuuttoaallon jälkeen suurempaa kuin juutalaisen väestönosan kasvu. Tämä siis huolimatta esim. Neuvostoliiton hajomisen jälkeisestä juutalaisten joukkomuutosta. Tilasto kertoo samalla myös sen, että – jos öljyrikkaat maat unohdetaan – missään arabimaassa arabeilla ei ole yhtä hyvä olla kuin Israelissa. Väestö kasvaa eikä ole sisällissotaa, elintaso on korkeampi ja saa jopa äänestää demokraattisissa vaaleissa.

Kuten siis huomataan, tietyt väestöryhmät kasvavat toisia voimakkaammin. Mikäli palaamme Ranskan väestötilastoon, siitä nähdään maahan kohdistunut arabisiirtolaisuus. Ranskalaisten väestökehitys noudattaa kyllä japanilaista mallia, vaikka Ranskan ei noudatakaan. Samaten Japanin väestökehitys olisi ilmeisesti ollut varsin samanlainen kuin Ranskan, mikäli sinne olisi muuttanut suhteessa yhtä paljon arabeja.

Useimmissa maissa etnisyyttä ei tilastoida, joten siitä ei voi saada luotettavia tietoja. USA on tässä poikkeus. Tarkastellaan maan eurooppalais- ja afrikkalaisperäisten väestöjen kehitystä vuodesta 1900 alkaen:

Vuosi	Valkoiset	Kasvu%	Mustat	Kasvu%
1900	66990		8841
1910	81992	2,04 %	9869	1,11 %
1920	95102	1,49 %	10496	0,62 %
1930	110636	1,52 %	11951	1,31 %
1940	118684	0,70 %	12952	0,81 %
1950	135437	1,33 %	15133	1,57 %
1960	158880	1,61 %	18829	2,21 %
1970	177811	1,13 %	22557	1,82 %
1980	188033	0,56 %	26506	1,63 %
1990	199714	0,60 %	30094	1,28 %
2000	211348	0,57 %	34615	1,41 %
2010	223563	0,56 %	38902	1,17 %
2020	204173	-0,90 %	41100	0,55 %

Mustan väestön kasvuprosentti on ollut vuodesta 1930 alkaen jatkuvasti valkoisen väestön prosenttia suurempi. Valkoisten suurempi kasvuprosentti ennen tätä aiheutui käytännössä siirtolaisuudesta.

Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö sama ilmiö olisi kaikissa länsimaissa. Eurooppalaisen väestön määrä pysyy vakiona tai vähenee samalla kun afrikkalaisen ja lähi-itäläisen väestön määrä kasvaa. Katsotaanpa esimerkkinä yksi Euroopan maa, jossa kyseistä maahanmuuttoa ei ole.

Puola:

Vuosi	Väestö	Kasvu%
1950	24824
1960	29561	1,76 %
1970	32626	0,99 %
1980	35578	0,87 %
1990	38119	0,69 %
2000	38649	0,14 %
2010	38529	-0,03 %
2020	38265	-0,07 %

Väestö on pysynyt käytännössä vakiona vuoden 1990 jälkeen – toisin kuin aiemmin esimerkkeinä mainituissa Suomessa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa, joissa väestönkasvu aiheutuu vain tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kasvusta.

Onko väestön koostumuksella sitten merkitystä? Tähän kysymykseen vastaa parhaiten – kylläkin tahattomasti – Attenborough kirjansa sivulla 106. Siellä hän kertoo kokemuksia Aldabran rauhoitetulta atollisaarelta. Hän kuvaa vierailuaan siellä vuonna 1983: ”...seychellienpalmujen jättimäiset hedelmät olivat oikeastaan ainoa rannoille ajautunut irtoaines.” Sitten nykypäivä: ”Eräs toinen kuvausryhmä kävi saaressa äskettäin. Se löysi ihmisten roskia rannan kaikista osista. Saaren jättiläiskilpikonnat … joutuvat nyt ryömimään muovipullojen, öljykanisterien, ämpäreiden, nailonverkkojen ja kumisten varvassandaalien yli.”
Mikä on ero länsimaissa vuoden 1983 ja 2021 välillä roskaamisen suhteen? Ei mikään. Tilanne on saattanut jopa parantua vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa. Eivät merenrannat ole täällä yhtään sen sotkuisempia kuin silloin ja ympäristömyrkkyjen määrä lienee jopa vähentynyt säädösten tiukentumisen ansiosta.
Mikä on ero Intian valtameren rantavaltioissa vuosien 1983 ja 2021 välillä? Ei vuonna 1983 siellä ollut juurikaan muovipulloja tai muuta kertakäyttöroskaa. Nyt on eikä siitä sen paremmin kuin muistakaan ympäristöasioista välitetä.

Seuraavaksi pari vertailukaaviota. Näissä väestönkasvuprosentti on laskettu eri tavoin kuin muissa. Perustilastoina on käytetty niin tiheää vuosijakoa kuin tilastoista on löytynyt – esimerkiksi Suomen kohdalla tilastot on laskettu vuosittaisen väestön perusteella. Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloille on laskettu kymmenen vuoden välein suoritetun väestönlaskun perusteella eli esimerkiksi vuosien 1970-1980 välillä on joka vuosi käytetty noiden vuosien keskimääräistä kasvuprosenttia. Sitten on laskettu viimeisen kymmenen vuoden keskimääräinen kasvuprosentti ja käytetty kuvaajassa tätä. Esimerkiksi vuoden 1975 lukema on siis vuosien 1966-1975 kasvuprosenttien keskiarvo. Näin on menetelty siksi, että mahdolliset yksittäisten vuosien tilastointivirheet eivät vaikuttaisi ja yleistrendi tulisi selvemmin näkyviin.

Aluksi verrataan Israelia ja Syyriaa:

Kasvuprosenteissa ei ole merkittävää eroa. Kuitenkin Israelin kasvu selittyy lähes täysin juutalaisten maahanmuutolla eikä siksi ole maapallon väestön kokonaiskasvua. Luontainen kasvu on lähes täysin Israelin arabiväestön kasvua. Sen sijaan Syyriassa kasvu on pelkästään luontaista ja viime vuosien romahdus aiheutuu pakolaisuudesta – todellisuudessa syyrialaisten lukumäärä on edelleen nousussa, se vain tapahtuu muissa maissa kuin Syyriassa.
Nämä käyrät kertovat kulttuurieron oleellisella tavalla. Toisissa kulttuureissa lapsia hankitaan vain sen verran, kun kyetään elättämään hyvällä elintasolla. Toisissa taas lapsia hankitaan elintason saavuttamiseksi ja lopputulos on sotia sekä kurjuutta. Jos kaksi tällä tavoin erilaista kulttuuria yrittää elää samassa maassa, on helppo päätellä kumpi niistä syrjäyttää toisen ja mikä on lopputulos.

Sitten otetaan suurin osa tutkimuksessa olleista maista vuosien 1960-2020 välillä:

Vasemmassa reunassa näkyy vielä kehittyneiden maiden lasku. Se lähtee tasolta, joka on selvästi alempi kuin kehitysmaiden nykytaso. Jonka laskemisesta ei näy minkäänlaisia merkkejä. Tämä kuvaaja todistaa kristallinkirkkaasti, että virallinen totuus väestönkasvusta – voimakas kasvu, hidastuminen ja tasaantuminen – toimii vain länsimaissa. Kehitysmaissa totuus on räjähdysmainen kasvu, sen jatkuminen ja edessä häämöttävä katastrofi. Joka tarkoittaa vähiten huonossa tapauksessa romahdusta niissä maissa ja huonossa tapauksessa väestön vaellusta länsimaihin muuttamaan nekin kehitysmaiksi.

Viimeisenä kaavio siitä, kuinka paljon tiettyjen esimerkkimaiden väkiluku on oikeasti muuttunut vuosina 1960-2021. Tässä on laskettu kehitysindeksi merkitsemällä kunkin maan väkilukua vuonna 1960 arvolla 1. Y-akseli kertoo siis sen, kuinka moninkertaiseksi maan väkiluku on kasvanut.

Länsimaat, paitsi USA, ovat niin tiiviissä nipussa ettei käyriä edes erota toisistaan. Eikä USA:kaan kovin paljon joukosta erotu. Jos tästä kaaviosta ei tajua, mistä maapallon ympäristöongelmat todellisuudessa aiheutuvat, on syytä hakeutua lääkäriin. Joko vikaa on silmissä tai sitten niiden takana, joten asiaa on joko silmälääkärille tai psykiatrille.

Attenborough toteaa, että maapallon ”ylikulutuspäivä” oli vuonna 1987 23. lokakuuta. Vuonna 2019 se oli 29. heinäkuuta. Tämä ero aiheutuu pelkästään kehitysmaiden väestönkasvusta. Mikäli väkiluku olisi sama kuin 30 vuotta aiemmin, olisi ylikulutuspäiväkin sama. Itse asiassa, mikäli maailman väkiluku olisi sama kuin se olisi 1970-luvun alussa Rooman klubin kiinnittäessä ensi kertaa ihmisten huomion ympäristöongelmiin, mitään ylikulutuspäivää ei edes olisi. Toisin sanoen, mikäli kehitysmaiden väestönkasvu olisi ollut viimeiset 50 vuotta sama kuin länsimaiden, meillä ei olisi minkäänlaisia ylikulutusongelmia.

Sanotaan, että esimerkiksi lihansyöntiä ja polttoaineiden kulutusta pitäisi vähentää niin ja niin paljon. Vähennetään niitä miten paljon tahansa, mikään määrä ei riitä niin kauan kuin kehitysmaiden väestö kasvaa jatkuvasti. 30 vuoden kuluttua suositukset lihansyöntimääristä ym ovat puolet nykyisestä, koska kehitysmaalaisten määrä on kasvanut niin kehitysmaissa kuin länsimaissakin maahanmuuton takia.
Vähennysstrategia tuottaa lopputuloksena maksimaalisen kurjuuden maksimaalisen monelle ihmiselle.

Mikäli asioille ei tehdä hyvin nopeasti jotakin radikaalia, on parempi olla tekemättä niille yhtään mitään. Nykyiset ympäristötoimet muistuttavat tilannetta, jossa rankkasateiden takia tulvivasta tekojärvestä pumpataan vettä ylävirran puolelle maahan, josta se valuu takaisin. Mikäli katastrofi on edessä, on parempi että se tulee mahdollisimman pian kuin mahdollisimman myöhään kahdesta syystä. Ensinnäkin silloin on ehditty tehdä vähemmän vahinkoa ja toiseksi väestörakenne mahdollistaa uuden paluun sivistyneeseen maailmaan huomattavasti nopeammin.

Lopuksi on todettava, että on erittäin kummallista että näistä asioista ei puhuta. Höpötetään kyllä sähköautoista, vihreästä energiasta ja kasvissyönnistä, mutta ei todellisista syistä ympäristöongelmiin. Vaikenemisen vielä jotenkin käsittäisi, mutta ei sitä, että väestönkasvun mallina esitetään aina sitä samaa valheellista mallia: voimakas kasvu, hidastuminen ja tasaantuminen. Kuitenkin on helposti kaivettavissa totuus esiin tilastoista: tämä malli ei ole koskaan pätenyt missään muualla kuin länsimaisen väestön keskuudessa. Kehitysmaalaisille oikea malli on niin ikään kolmivaiheinen: supervoimakas kasvu, kulutuksen nousu ja katastrofi.

Tietysti länsimaissa tehtäviä ympäristötoimia on jatkettava, mutta niiden merkitys on olematon ellei tehdä oikeasti radikaaleja ratkaisuja kehitysmaalaisten väestönkasvun suhteen. Vähin, mitä voidaan tehdä katastrofien estämiseksi on seuraava:
1) Kaikki kehitysapu on toistaiseksi suunnattava väestönkasvun lopettamiseen
2) Mitään muuta kehitysapua ei saa antaa, ellei kohdemaan väkiluku ole vähenemään päin
3) Kaikki maahanmuutto kehitysmaista on ympäristönsuojelun nimissä lopetettava tai toimittava vähintäänkin bilateraaliperiaatteella: kehitysmaista saa muuttaa länsimaihin vain saman verran ihmisiä kuin länsimaista muuttaa kehitysmaihin parantamaan niiden maiden toimintaa länsimaiseen suuntaan
On kuitenkin hyvin mahdollista, että edes nämä toimet eivät riitä. Mitä sitten pitäisi tehdä, jääköön muiden pohdittavaksi.

Välihuomautus 124 : Shitra

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra perustettiin 50-vuotiaan itsenäisyyden kunniaksi 1967. Alkuperäinen toimeksianto kuului: "Eduskunta perustaa Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle Suomelle. Tehtäväksi annetaan kilpailukyky ja kasvu, eli huomisen menestyvä Suomi." Tarkempi, nykyinen määritelmä on "Sitran tehtävä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea, ennakoida yhteiskunnan muutosvoimia ja niiden vaikutuksia, etsiä uusia käytännön toimintamalleja ja vauhdittaa kestävään hyvinvointiin tähtäävää liiketoimintaa."

Kuten kovin usein julkishallinnossa käy, virta vie ihan muualle ja alkuperäinen tarkoitus - tässä tapauksessa suomalaisten menestys ja hyvinvointi - jäävät pölyttymään korulauseisiin. Näin on käynyt myös Sitran viimeisimmässä raportissa. Siinä on laskeskeltu jälleen kerran nuo moneen kertaan nurin kumotuilla virheellisillä periaatteilla tehdyt laskelmat, joiden mukaan suomalaisten tulisi lopettaa lihansyönti, muuttaa kaupunkeihin ja ylipäätään tehdä suunnilleen kaikki muu ilmastonmuutoksen torjumiseksi paitsi lopettaa hengittäminen.

Laskelmien logiikkaa voi verrata siihen, että senegalilaisten pitäisi pukeutua toppatakkeihin siksi, että Suomessa on kylmä.
Tehty perusvirhe on se, että lasketaan paljonko maapallolla on väestöä, paljonko on resursseja ja jaetaan nämä keskenään. Sitten huomataan, että Suomessa kulutetaan enemmän, joten täältähän pitää leikata. Tämä on sama logiikka kuin siinä, että koska maapallon keskilämpötila on talvisin mitä on, niin ei muuta kuin villahousut jalkaan siellä Senegalissa.

Suomen - ja osin myös muiden länsimaiden - kulutus mahdollistuu siitä yksinkertaisesta syystä että täällä on vähän väestöä. Äsken mainitun Senegalin väkiluku oli vuonna 1957 2,8 miljoonaa, Suomen 4,3 miljoonaa. Vuonna 2017 Senegalin väkiluku oli 15,3 miljoonaa, Suomen 5,5 miljoonaa. Jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samassa suhteessa, täällä olisi nyt 23,5 miljoonaa asukasta.

Tehdäänpä hieman olettamuksia ja laskelmia siitä, mitä Sitran laskelma tässä tilanteessa tarkoittaisi.

Olkoon kulutusmäärän yksikkö uniitti, lyhenne U. Olkoon suomalaisten todellinen kulutusindeksi asukasta kohti 100 U. Tällöin suomalaisten kokonaiskulutus on 550 MU eli 550 miljoonaa uniittia, koska suomalaisia on 5,5 miljoonaa.
Sitran raportin mukaan suomalaisten päästöjä tulisi vähentää vuoteen 2030 mennessä 75 % eli arvoon 25 U/asukas (olettaen että väkiluku on vakio) ja kokonaiskulutuksessa arvoon 137,5 MU. Tämä asukasta kohti laskettu arvo lienee siis jonkinlainen globaali tavoite.
Mikäli Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa tahtia kuin Senegalin ja elintaso olisi täällä sama kuin nykyään, kulutusindeksi asukasta kohti olisi edelleen 100 U, mutta kokonaiskulutus 2350 MU.
Suomen suurempi väkiluku ei lisäisi maapallon väkilukua millään tavoin merkittävästi. Muutoksen suuruusluokka olisi pari promillea, joten tuo 25 U/asukas maapallolla täsmäisi yhä. Mutta tällöin Suomen kokonaiskulutuksen leikkaus 75 %:illa toisi kokonaiskulutukseksi 587,5 MU. Mikä on enemmän kuin nyt on. Ja mistä vaaditaan leikkaamaan, koska se on virheellisesti laskettu asukasta kohti. Mutta Sitra olisi tyytyväinen, kun suomalaiset eläisivät yhtä köyhästi kuin muutkin.

Jos maapallon väkiluku olisi kasvanut viimeisen 60 vuoden aikana samaa tahtia kuin Suomen väkiluku, täällä asuisi nyt 3,6 miljardia asukasta. Alle puolet siitä mikä on todellinen tilanne.
Sitran laskelmien mukaan Suomea tulee rangaista siitä, että täällä väestöpolitiikka on hoidettu suhteellisen järkevästi. Toki tänne on harmillisesti päästetty haittamaahanmuuttajia. (Käytetään oikeita nimityksiä, kuten Laura Huhtasaari vaalitentissä järkyttäessään Eero Heinäluomaa. Lauran olisi pitänyt kuitata, että "haittamaahanmuuttaja" on paljon realistisempi termi kuin "voimavara". Jos tietyistä maista tuleva maahanmuutto tekee Suomesta keskimäärin huonomman paikan, mitä muuta se sitten on kuin haittamaahanmuuttoa - paitsi tietysti hyötymaahanmuuttoa haittamaahanmuuttajan itsensä kannalta sekä niiden puolueiden kannalta, joita hänen oletetaan aikanaan äänestävän.)

Varsin hypoteettinen ja suuresti yksinkertaistettu laskelma siitä, mitä haittamaahanmuutto aiheuttaa suomalaisten kulutukselle. Tällä hetkellä maassa on toistasataatuhatta haittamamua ja voidaan olettaa, että vuoteen 2030 mennessä on puoli miljoonaa jälkeläiset mukaanlukien. Oletetaan väkiluvuksi 5,5 miljoonaa. Ilman haittamamuja se olisi viisi miljoonaa. Tällöin Suomen kokonaiskulutus 550 MU jaettuna viidelle miljoonalle suomalaiselle tekisi 110 U. Kymmenen prosentin nousu elintasoon ilman haittamaahanmuuttoa!

Tässä vielä järkiperäiset laskelmat siitä, mikä on maapallon ainoa todellinen ongelma ja missä se on. Vihje: Ongelma ei ole länsimaissa eikä varsinkaan Suomessa. Paitsi tietysti siinä mielessä, että täällä ei haluta ymmärtää mitä pitää tehdä.

Syökää lihaa

Hesari suvaitsi taas kerran valistaa meitä siitä, kuinka länsimaat ja aivan erityisesti Suomi ovat syyllisiä maapallon ympäristökatastrofiin. Onneksi ratkaisukin on olemassa: artikkeli kertoi maailman pelastuvan melkeinpä pelkästään sillä, että länsimaissa vähennetään lihan syöntiä 90 %. Tosin alkuperäisessä tutkimuksessa tällaista lukemaa ei mainita lainkaan. Ja mainitaanpa sitten Hesarinkin jutussa, että sianlihan syönti on se, jonka pitäisi vähentyä 90 %. Naudanlihan syönnin vähenemisen pitäisi kuulemma olla 75 % ja kananmunien 50 %. Niin, paitsi että länsimaissa naudanlihankin kulutuksen pitäisi vähentyä se 90 %. Kananlihasta juttu ei puhu mitään. Alkuperäisestä tutkimuksesta ei kyllä löydy tuota 75 %:iakaan. Vastaavasti papujen ja palkokasvien syönnin pitäisi kolminkertaistua, pähkinöiden ja siementen nelinkertaistua.
Sivumennen on muuten todettava, että jostain syystä tämä juttu on ilmainen kaikille lukijoille. Eli se ei ole "vain tilaajille" eikä näytä olevan edes "käyntikertarajoitettu", kuten useimmat Hesarin jutut. Näköjään Hesari on oppinut sen, että propaganda pitää saada ilmaiseksi.

Jutussa todetaan, että ennusteiden mukaan maapallon väkimäärä kasvaa 9-10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tämä ennuste on turhan optimistinen. Kirjoitin kesällä juttusarjan (osat yksi, kaksi ja kolme), jossa tutkin maapallon väkiluvun kasvua väestötilastojen nojalla. (Osa neljä, joka käsittelee Suomen varautumista tilanteeseen, on työn alla ja ilmestynee ensi viikolla.) Seuraavat tilastotiedot ovat näistä laskelmista peräisin. Laskelmissa perusvuosina olivat vuosien 1957 ja 2017 tilanteet eli 60 vuoden ajanjakso.

Tilastotiedoista paljastui se kaikissa tutkimuksissa vaiettu tosiasia, että Afrikan vuosittainen väestönkasvuprosentti on jopa kasvussa. Vuosina 1957-2017 se oli keskimäärin 2,65 %, kun taas vuosina 2010-2017 2,84 %. Tämä on parina viime vuotena näkynyt myös koko maapallon kasvuprosentissa, joka on ollut pikkuisessa laskussa jatkuvasti, mutta nytkähti nousuun. Nousu aiheutuu juuri siitä, että Afrikan (kuten myös Lähi-idän, jonka kasvuprosentti on toiseksi suurin) osuus maailman väestöstä on kasvanut. Tällöin niiden suurempi kasvuprosentti saa jatkuvasti suuremman painoarvon koko pallon väestötilastoissa. Eikä tässä laskelmassa ole huomioitu sitä, että Afrikasta ja Lähi-idästä tulee koko ajan siirtolaisia muualle maailmaan ja he lisääntyvät lähes lähtöalueidensa tahtiin. Mikä muuttaa esimerkiksi Euroopan kasvuprosenttia ylöspäin, sillä ennuste on luonnollisesti tehty Euroopan nykyisen ja entisen väestörakenteen mukaan.

Vuonna 1957 Euroopassa oli noin 585 miljoonaa asukasta. Vuonna 2017 asukkaita oli 744 miljoonaa. Vuotuinen väestönkasvu oli keskimäärin 0,40 %. Mikäli koko maailma olisi noudattanut samaa tahtia, maapallon väkiluku olisi nyt noin 3,5 miljardia. Meillä ei olisi mitään hätää.
Todellisuudessa maapallon väkiluku on 7,5 miljardia, yli kaksinkertainen siihen nähden mikä se olisi ollut eurooppalaisella tahdilla. On helppoa todeta, että väestönkasvu ei ole globaali ongelma. Se on ainoastaan afrikkalainen, lähi-itäläinen ja jossain määrin eteläamerikkalainen ja aasialainen ongelma. Eurooppalainen ongelma siitä tulee vain haittamaahanmuuton ja muualla väestönkasvun takia tapahtuvan ylikulutuksen ja saastumisen takia.

Vastoin meille syötettävää propagandaa ihminen ei yleisesti ottaen ole mikään sopulilaji, joka lisääntyy hillittömästi kunnes seuraa katastrofi. Ainakaan eurooppalaiset eivät ole sellaisia. Eurooppa ei ole koskaan ollut merkittävästi ylikansoitettu. Mikäli Euroopassa on syntynyt väestöllinen kriisi, se on ollut laadultaan sellainen, joka olisi tapahtunut täysin väestömäärästä riippumatta. Musta surma 1300-luvulla, katovuodet, sodat - nämä kaikki olisivat tapahtuneet asukasluvusta riippumatta. Toisin kuin esimerkiksi Afrikassa, jossa nälänhädiltä oltaisiin tällä vuosisadalla käytännössä vältytty, mikäli väestön määrä olisi kasvanut samaan tahtiin kuin Euroopassa. Toisin kuin Lähi-idässä; tuskin Syyriassa sodittaisiin mikäli maassa olisi neljä miljoonaa asukasta kuten 1957 eikä lähes 20 miljoonaa kuten nyt.

Toki suurin osa Euroopan maista kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin tuottaa niitä (Suomi on toki selkeä poikkeus), mutta pahimmat ylikuluttajat resursseihin nähden löytyvät muualta, lähinnä Saharan reunamilta. Ja ehkä Euroopalle voi antaa vähän anteeksi siksi, että käytännössä kaikki kehitysmaiden edistyminen on perustunut eurooppalaisten luomiin ideoihin ja teknologiaan.

Mutta sovitaan nyt - ihan vain ajatuskokeen takia - , että kaikki artikkelissa kirjoitettu on totta.

Eli maapallo ei kerta kaikkiaan kestä tätä menoa (mihin lienee helppo yhtyä sinänsä). Ja että ilmastonmuutos ihmisen toiminnan takia on tosiasia ja siihen kykenee vaikuttamaan ryhtymällä kasvissyöjäksi. (Tiedoksi, että tulen poistamaan kommentit, jotka keskittyvät kiistelemään onko ilmastonmuutos totta vai ei. Kuten edellä todettiin, tässä sovitaan ajatuskokeen takia että se on totta, kiistely siitä ei kuulu tämän kirjoituksen aihepiiriin. Tästä voi riidellä muualla, mutta tässä kirjoituksessa keskitytään muihin asioihin.)

Katsotaan mitä tapahtuu kahdessa ääripääskenaariossa. Ensimmäinen on se, että länsimaat jatkavat nykyistä lihansyöntiään ja kulutustaan. Toinen ääripää on se, että länsimaat siirtyvät kirjoituksessa esitettyyn 90 % lihansyönnin leikkaukseen muutaman vuoden sisällä ja tekevät muutkin vastaavat toimenpiteet. Laskuissa oletetaan maapallon väestönkasvuprosentin pysyvän entisellään (mikä ei siis pidä paikkaansa, sillä voimakkaasti kasvavan afrikkalais- ja muslimiväestön osuuden maapallon väestöstä noustessa nousee myös keskimääräinen kasvuprosentti, vaikka muiden väestöjen kasvu hidastuisikin tai kääntyisi jopa laskuun, kuten eurooppalaisten). Tämä oletus antaa kuitenkin varsin hyvän arvion väestönkehityksestä.


Skenaario 1: Kaikki jatkuu kuten ennenkin

Vuoteen 2050 mennessä koko maapallon väkiluku on kasvanut 11,9 miljardiin. Heistä noin 750 miljoonaa on eurooppalaisia. Euroopan itsensä väkiluku on kylläkin selvästi suurempi, koska haittamaahanmuuttajat jälkeläisineen ovat kasvattaneet sen noin 850-1000 miljoonaan. Eurooppalaisten osuus koko maapallon väkiluvusta on 6,3 %, Euroopan asukkaista eurooppalaisia on 75-88 %.
Ylilaiduntamisen ja liikatuotannon takia maapallon ekosysteemi romahtaa. Kulkutaudit leviävät, sodat ja muut levottomuudet raivoavat. Miljardeja kuolee, elintaso putoaa lähelle nykyafrikkalaista tasoa. Eläinlajit kokevat useita sukupuuttoja, vain eristyneimmillä tai mahdollisesti ekokatastrofista vähiten kärsineillä, rajansa sulkeneissa maissa säilyvät suuret nisäkäslajit.
Savun hälvettyä ihmiskunnan eloonjääneet alkavat rakentaa uutta maailmaa, toivottavasti opikseen ottaneina. Eurooppa toipuu, jollain lailla ainakin.


Skenaario 2: Ryhdytään nyt, välittömästi, rajuihin toimenpiteisiin

Lihantuotantoa rajoitetaan voimakkaasti haittaveroin. Kierrätystä tehostetaan. Yksityisautoilu tehdään käytännössä mahdottomaksi. Ihmiset pakotetaan asumaan ahtaissa kaupungeissa pienissä asunnoissa. Riittävän voimakas ylikansallinen valvontajärjestelmä varmistaa, että länsimaissa sääntöjä todella noudatetaan.
Tehotoimin kyetään ekokatastrofin syntyminen vuonna 2050 estämään. Mutta vuonna 2100 maapallon väkiluku on miltei 20 miljardia. (Itse asiassa nykyisellä maapallon väestönkasvuprosentilla – joka on siis viimeisten vuosien ajan ollut lievässä nousussa – väkiluku olisi yli 24 miljardia.) Väkiluku olisi kasvanut vielä voimakkaammin, mutta Afrikan ekokatastrofi ehti ensin. Vuonna 2017 Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluku oli noin miljardi. Nykyisellä kasvuprosentilla se olisi vuonna 2100 varsin tarkkaan kymmenen miljardia. Afrikan väkiluvun ehdottomaksi ylärajaksi osoittautui viisi miljardia. Koko manner on ekokatastrofi. Lähes kaikki rottaa suuremmat nisäkäslajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Ylijäämäväestö on paennut Afrikasta muualle. Euroopan väkiluku on noin kolme miljardia. Siitä miljardi on ilmastopakolaisia, toinen miljardi aiempien haittamaahanmuuttajien jälkeläisiä ja viimeinen miljardi eurooppalaisia tai sekarotuisia. Varsinaisia eurooppalaisia on suunnilleen saman verran kuin nyt eli 750 miljoonaa tai hieman vähemmän.
Ylilaiduntamisen ja liikatuotannon takia maapallon ekosysteemi romahtaa. Kulkutaudit leviävät, sodat ja muut levottomuudet raivoavat. Miljardeja kuolee, elintaso putoaa lähelle nykyafrikkalaista tasoa. Erona Skenaario 1:n ekokatastrofiin on katastrofin moninkertainen laajuus. Maapallo hukkuu muovijätteeseen, sillä kehitysmaiden jo nykyinen valtava jäteongelma – ne tuottavat yli 95 % muoviroskasta – on moninkertaistunut.
Savun hälvettyä ihmiskunnan eloonjääneet alkavat rakentaa uutta maailmaa. Ennen ekokatastrofia eurooppalaisten osuus ihmiskunnan väestöstä oli alle neljä prosenttia. Euroopassa eurooppalaisten osuus väestöstä oli 25 %. Kun Euroopassa, sivistyksen kehdossa, väestön valtaosa on jotain muita kuin eurooppalaisia, mitkä ovat toipumismahdollisuudet vaikka seuraavan tuhannen vuoden aikana?

Skenaario 2 on toki optimistinen skenaario siinä mielessä, että ekokatastrofilta vältyttäisiin lähes sata vuotta. Se perustuu siihen luultavasti virheelliseen olettamukseen, että kasvisten tuotanto on todellakin ekologisempaa kuin lihan tuotanto. Vaan menkääpä kauppaan ja laskekaa tuotteiden hinnoista kalorimäärä euroa kohti. Vaihtelua on toki paljon, mutta liha pitää helposti pintansa. Ja hinnan määrää markkinatalous. Kun ihannoidaan aiempaa, muutaman kymmenen vuoden takaista ruokavaliota, jossa lihan osuus oli nykyistä pienempi, unohdetaan kustannustehokkuus. Lähituotannossa, kun ihmiset asuivat maalaiskylissä, kasvisten reaalihinta oli matalampi kuin lihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ravintoa ei tarvinnut kuljettaa pitkiä matkoja. Lihassa energia on tiiviimmässä muodossa kuin kasviksissa ja kun nykyään ei enää pidetä Helsingissä lehmiä, kuljetus- ja varastointikustannukset muodostavat kasvisten hinnasta selvästi suuremman osuuden kaloria kohti laskettuna kuin lihan hinnasta. Miksi kuvittelitte tuoremehussa lukevan ”Valmistettu tiivisteestä”? Kuka hullu nyt kuskaisi Etelä-Euroopasta kymmenen litraa vettä, kun voi kuskata litran tiivistettä ja lisätä veden Suomessa. Voi siis olla niin, että kasvisruokavaliosta huolimatta ekokriisi iskee sittenkin jo 2050 – tai ainakin aiemmin kuin 2100.


Kun noita kahta ääriskenaariota vertaa, niin ainakin ihmiskunnan kannalta katsoen näyttää siltä, että mitä nopeammin kriisi iskee, sitä paremmat ovat toipumismahdollisuudet. Siitä yksinkertaisesta syystä, että väkiluku ei ole ehtinyt kasvaa hillittömäksi, jolloin ympäristölle ei vielä ole ehditty aiheuttaa niin paljon tuhoa.
Näin ollen jatkakaa lihansyöntiä kuten ennenkin tai mieluummin lisätkää sitä. Nopeutatte ekokatastrofin saapumista ja mitä nopeammin se tulee, sitä parempi luonnonsuojelun kannalta. Aivan erityisesti kannattaa syödä luomua, koska sen tuotanto vaatii lannoitteiden puutteen takia huomattavasti paljon enemmän tuotantoalaa kuin tehotuotanto.

Tai onhan toki olemassa sekin vaihtoehto että ryhdytään toimimaan järkevästi. Eli tunnustetaan maailman kaikkien ympäristöongelmien syynä olevan hillittömän, nimenomaan kehitysmaissa tapahtuvan väestönkasvun. Toistetaan vielä kerran: Vuonna 1957 Euroopassa oli noin 585 miljoonaa asukasta. Vuonna 2017 asukkaita oli 744 miljoonaa. Vuotuinen väestönkasvu oli keskimäärin 0,40 %. Mikäli koko maailma olisi noudattanut samaa tahtia, maapallon väkiluku olisi nyt noin 3,5 miljardia. Meillä ei olisi mitään hätää.
Sitten ei muuta kuin vaaditaan muun maailman laskevan väestömääränsä samalle tasolle kuin Euroopan väkiluku. On tämäkin parempi vaihtoehto kuin se, että tässä Euroopan haittamaahanmuuttopolitiikan järjettömyydessä onkin takana järki, mutta sellainen järki jonka rinnalla 1940-luku alkaa vaikuttaa lystikkäältä piknik-retkeltä suunnittelijoiden valmistautuessa seuraavaan siirtoonsa. Tai onhan sekin mahdollista, että teknologiaa on salaa kehitetty niin pitkälle, että inhimillinen ratkaisukin on olemassa.