Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Suomen väkirikkaimmat kunnat

Suomen sukunimistö on kansainvälisesti vertaillen hyvin rikas. Vain harvassa maassa yleisimmät sukunimet ovat suhteellisesti harvinaisempia kuin Suomessa. Korhosia ja Virtasia ei ole yhteenlaskettuna edes prosenttia suomalaisista. Vähän toista kuin vaikka Tanskassa, jossa Nielsenit ja Jensenit muodostavat noin kymmenen prosenttia väestöstä. Britanniassakin noin 1,25 % on Smithejä. Puhumattakaan jostain Koreasta, 20 % Kimejä tai Vietnamista, 38 % Nguyeneja.

Suomalaiset nimet ovat lisäksi jakautuneet alueellisesti erikoisesti. Jos asiantuntija viedään silmät sidottuna mille tahansa suomalaiselle hautausmaalle, hän kykenee pelkästään hautakivien sukunimiä lukemalla parissa minuutissa kertomaan missä maakunnassa ollaan ja joissakin tapauksissa jopa kunnan. Tutkin taannoin sukunimien paikallista esiintymistä kaksiosaisessa kirjoituksessa.

Sukunimet myös yleensä tarkoittavat jotakin. Esimerkiksi eläintä, mutta useimmiten jotain luonnonmuodostelmaa kuten Virta, Niemi, Saari, Lahti, Salmi, Vuori, Järvi, Lampi, Joki... tai samat nen-päätteellä. Varsin yleinen on myös sukunimi, joka on otettu jostain paikannimestä.

Tässä kirjoituksessa tutkin suomalaisten kuntien - niin nykyisten kuin entisten - nimien yleisyyttä sukuniminä. Mielenkiintoinen ilmiö oli se, että sukunimet eivät yleensä ole yleisiä "kuntakaimassaan". Esimerkiksi yleisin kunnannimi sukunimenä, Salo, on Suomen 21. yleisin sukunimi, mutta ei ole Salossa 30 yleisimmän sukunimen joukossa. Tällä kertaa kopion pari tilastoa noista vanhoista kirjoituksistani:

Kunnat, joissa 30 yleisimmän nimen joukossa on saman kunnan nimi (kunnan nimen jälkeen sen väkiluku 2013):
Posio, 4020, 4.
Ranua, 4428, 12.
Koski, 2470, 12.
Taivalkoski, 4546, 14.
Kaustinen, 4313, 16.
Lisäksi Himanka on Kalajoen 12. yleisin sukunimi ja Himanka kuuluu nykyään Kalajokeen.

Eli Posion neljänneksi yleisin sukunimi on Posio. Tälle listalle pääsee kuitenkin vain viisi kuntaa, mikä on hämmästyttävän vähän, ainakin jos miettii seuraavaa tilastoa.

Yleisin toisen kunnan (myös entiset kunnat) nimi listalla:
Kauhajoki, 14379, Koivisto, 1.
Alajärvi, 10634, Joensuu, 1.
Karkkila, 9076, Salo, 1.
Ylitornio, 4847, Koivisto, 1.
Kuortane, 4019, Sippola, 1.
Karjalohja, 1481, Rautio, 1.
Pelkosenniemi, 1046, Pyhäjärvi, 1.
Kauhava, 17773, Lahti, 2.
Oulainen, 8047, Saari, 2.
Kerimäki, 5700, Nousiainen, 2.
Luumäki, 5179, Salmi, 2.
Ylitornio, 4847, Rautio, 2.
Toholampi, 3536, Jämsä, 2.
Seinäjoki, 56211, Saari, 3.
Isokyrö, 4991, Saari, 3.
Kaustinen, 4313, Paavola, 3.
Reisjärvi, 2990, Paavola, 3.
Muonio, 2360, Kuru, 3.
(Ruotsinkielinen nimi, Luoto, 4651, Grankulla, 1.)

Maassa oli siis peräti seitsemän kuntaa, joissa yleisin sukunimi on jonkin muun kunnan nimi, kahdeksan jos Luoto lasketaan. Kuntia, joissa jokin kunnan nimi on kolmen yleisimmän sukunimen joukossa, on peräti 18 (tai 19 Luodon kanssa). Lisäksi eräänlainen ennätys on yhdellä muulla kunnalla, nimittäin Laihialla. Siellä nuukat laihialaiset ovat innolla lainanneet sukunimensä muilta kunnilta. Laihialla 30 yleisimmän joukossa on seitsemän muun kunnan nimeä: Lehtimäki, Koski, Kankaanpää, Salo, Lammi, Koivisto ja Saari.

Seuraavissa tilastoissa olevat sukunimien lukumäärätiedot on poimittu nimipalvelun sukunimihausta lokakuussa 2016. Lukumäärä on elossa olevien kyseisen nimen kantajien määrä.

Kaikkiaan Suomessa on ollut 639 erinimistä kuntaa kaikki maalaiskunta-liitettä (esim. Rovaniemi ja Rovaniemen maalaiskunta on laskettu erikseen) kantaneet mukaanlukien. Näistä sukunimenä esiintyy nykyään 305 (kenenkään sukunimi ei muuten ole Kunta, Kaupunki tai Maalaiskunta...). 32 tapauksessa nimen kantajia on kuitenkin alle viisi, jolloin tarkkaa lukumäärää ei julkaista. 305 olemassaolevan lisäksi on olemassa 39 kunnannimeä, jotka eivät enää esiinny sukunimenä. Ne ovat lakanneet olemasta joko nimen vaihtuessa muuksi tai henkilön kuollessa. Voisi päätellä, että sukunimistö on köyhtymään päin, mutta ainakin yksi vastakkainen esimerkki paljastui. Kolme vuotta sitten keräilin samaan aihepiiriin liittyviä tietoja ja huomasin kummastuksekseni, että sukunimeä Hanko ei ollut kellään. Nykyään löytyy ainakin yksi (mutta alle viisi), jonka sukunimi on Hanko.

Sopivasti kunnannimiä, joita on yli sadalla kantajalla onkin noin sata (tarkalleen 106), joten niistä tässä nimen kantajien lukumäärät:

Salo 13415
Koivisto 9805
Saari 8135
Lahti 7897
Salmi 7862
Koski 6851
Kuusisto 5185
Rautio 4775
Nousiainen 4339
Marttila 3844
Järvenpää 3767
Lehtimäki 3632
Paavola 3530
Tervo 3027
Kankaanpää 2797
Soini 2333
Lammi 2316
Riihimäki 2281
Luoto 2109
Joensuu 2097
Laitila 1886
Kangasniemi 1521
Sippola 1446
Lappi 1413
Jämsä 1370
Kolari 1118
Nummi 989
Tammela 874
Nivala 812
Kurikka 790
Karhula 764
Kaskinen 732
Heinola 653
Pukkila 628
Haapasaari 627
Sund 620
Posio 607
Saarijärvi 606
Puumala 583
Suoniemi 579
Viitasaari 561
Kuru 553
Somero 544
Kivijärvi 542
Aura 525
Kokkola 518
Vesanto 469
Rauma 467
Pohja 467
Kestilä 446
Kaarlela 439
Kittilä 427
Oravainen 400
Himanka 364
Kaukola 358
Kemi 346
Karjala 325
Maaninka 310
Huittinen 301
Tervola 286
Toivakka 281
Kuusjärvi 281
Koivulahti 279
Juva 266
Kotka 265
Ranua 259
Taivassalo 257
Turku 256
Pyhäjärvi 252
Renko 246
Vehmaa 245
Hiitola 244
Kaustinen 238
Vilppula 237
Salla 236
Loppi 232
Perho 231
Vehkalahti 231
Alajärvi 228
Kuivaniemi 226
Askola 209
Savukoski 209
Jurva 202
Kinnula 193
Sulkava 176
Kesälahti 176
Kiikka 176
Viiala 171
Piippola 165
Ulvila 160
Korpilahti 152
Mäntyharju 150
Taivalkoski 144
Veteli 133
Haaga 125
Rautavaara 124
Räisälä 122
Suojärvi 118
Hattula 117
Suolahti 115
Rautjärvi 114
Anjala 107
Raisio 105
Jaala 105
Iitti 104
Valkjärvi 104


Nimet, joilla on 5-99 kantajaa yleisyysjärjestyksessä:
Kuopio, Rantasalmi, Viipuri, Liminka, Turtola, Tuulos, Lohtaja, Uurainen, Laihia, Haapajärvi, Mustasaari, Toijala, Tenhola, Sammatti, Lieto, Kannus, Eno, Kalajoki, Kuusamo, Pirkkala, Liljendal, Rusko, Ruukki, Temmes, Lavia, Hamina, Vesilahti, Jäppilä, Anttola, Ruokolahti, Jokioinen, Kangaslampi, Valkeala, Nakkila, Nokia, Lahdenpohja, Simo, Pyhäranta, Metsämaa, Kalanti, Kullaa, Vihanti, Finström, Kokemäki, Nurmo, Korppoo, Kälviä, Sääksmäki, Teisko, Joutsa, Kärkölä, Sievi, Töysä, Mäntsälä, Pietarsaari, Asikkala, Pulkkila, Muhos, Myrskylä, Joutseno, Isojoki, Aitolahti, Jääski, Kauhava, Tornio, Kauhava, Kisko, Sonkajärvi, Vuoksenranta, Luhanka, Kylmäkoski, Tiukka, Elimäki, Leppävirta, Kiukainen, Kajaani, Mikkeli, Pieksämäki, Pyhäjoki, Huopalahti, Leivonmäki, Vantaa, Pihlajavesi, Eura, Vahviala, Vahto, Valtimo, Kerava, Maalahti, Vimpeli, Eräjärvi, Pusula, Kaavi, Kouvola, Vaala, Sahalahti, Honkilahti, Enonkoski, Karkkila, Heinjoki, Tammisaari, Hyrynsalmi, Merijärvi, Nurmes, Saloinen, Karvia, Rovaniemi, Pello, Kulosaari, Loimaa, Koijärvi, Rautu, Enontekiö, Evijärvi, Seiskari, Hartola, Lemi, Vöyri, Tampere, Kiikala, Sulva, Vuolijoki, Ähtävä, Hailuoto, Karijoki, Lohja, Paltamo, Johannes, Kuusjoki, Nastola, Pernaja, Äyräpää, Eurajoki, Paattinen, Ruskeala, Suomenniemi, Säynätsalo, Paimio, Ristijärvi, Savitaipale, Vieremä, Harlu, Vuoksela, Lapinlahti, Rautalampi, Saltvik, Vaasa, Jaakkima, Kanneljärvi, Koskenpää, Kurkijoki, Mänttä, Revonlahti, Hankasalmi, Humppila, Multia, Pori, Sastamala, Kymi, Virtasalmi, Isokyrö, Lappajärvi, Mellilä, Muurla, Pohjaslahti, Uskela, Vanaja.

Nimet, joilla on alle viisi kantajaa (aakkosjärjestyksessä):
Antrea, Espoo, Hanko, Honkajoki, Karkku, Karuna, Karunki, Keitele, Kemiö, Kontiolahti, Korpiselkä, Laukaa, Lemu, Liperi, Oulu, Lumivaara, Metsäpirtti, Muolaa, Parikkala, Parkano, Perniö, Punkaharju, Pyhäsalmi, Sakkola, Sauvo, Siikajoki, Sotkamo, Suistamo, Sysmä, Särkisalo, Utsjoki, Viljakkala.

Nimet, jotka ovat joskus olleet sukunimiä, mutta eivät ole enää (aakkosjärjestyksessä):
Hauho, Hämeenkoski, Ii, Inari, Jalasjärvi, Kangasala, Karstula, Karttula, Kauniainen, Kemijärvi, Kerimäki, Kiiminki, Kortesjärvi, Kuusankoski, Köyliö, Lavansaari, Lempäälä, Lumijoki, Luvia, Masku, Muonio, Nurmijärvi, Pertteli, Petsamo, Petäjävesi, Pieksämä, Piikkiö, Purmo, Rääkkylä, Savonranta, Siilinjärvi, Somerniemi, Säkkijärvi, Taipalsaari, Valkeakoski, Vampula, Varkaus, Vihti.

Kaikkiaan Suomessa on vähintään 141 217 sellaista ihmistä, jonka sukunimi on jonkin kunnan nimi.

Jos kaikki Salot muuttaisivat yhteen kuntaan, pelkästään he tekisivät siitä jo kohtuullisen kokoisen yli 13 tuhannen asukkaan kaupungin. Tällä periaatteella Suomeen saataisiin peräti seitsemän yli viidentuhannen asukkaan kuntaa, joiden jokaisella asukkaalla olisi sama sukunimi. Jollain lailla elinkelpoisia eli vähintään tuhannen asukkaan kuntia olisi 26.

Jos kaikki muuttaisivat siihen kuntaan, jonka sukunimi heillä on (ja muut kunnan asukkaat muualle), niin neljän kunnan väkiluku olisi nykyistä suurempi. Ne ovat Koski, Marttila, Tervo ja Soini. Tarkalleen ottaen Koski on kyllä Koski Tl, mutta tässä Tl on pudotettu pois. Kieltämättä ajatus siitä, että Jari Tervo muuttaisi Tervoon ja Timo Soini Soiniin on enemmän kuin houkutteleva. Mutta takaisin asiaan. Kosken nykyinen väkiluku 2394 lähes kolminkertaistuisi lukuun 6851. Marttila ja Tervo lähes tuplaisivat väkilukunsa, Soinin väkiluku pysyisi suunnilleen samana kuten myös niukasti listalta putoavan Nousiaisen. Vaikka Salo onkin kunnannimistä yleisin sukunimi, Salo on sen verran suuri kaupunki että sen väkiluku olisi pelkillä Saloilla vain neljäsosa nykyisestä. Tampereella olisi rauhallista, kun reilusti yli kahdensadantuhannen asukkaan sijaan olisi vain yksitoista tamperelaista. Ja ennen kuin turkulaiset riemastuvat, niin todettakoon että ei se 256 asukkaan kaupunkikaan suuri ole. Mutta Helsinki olisi asumaton.

Aiemmissa luetteloissa oli monta sellaista kunnannimeä, joka tuli yllätyksenä. Ei vain osannut mitenkään kuvitella joitakin nimeä sukunimenä. En halua mitenkään näitä luetella, ettei kukaan pahastuisi. Mutta tämän vastapainoksi löytyi hämmentävän paljon sellaisia aivan käyttökelpoisen oloisia nimiä, jotka eivät ole koskaan sukuniminä esiintyneet. Tämä tarkoittaa sitä, että ne voidaan ottaa vapaasti käyttöön uusina sukuniminä. Lain mukaan sukunimekseen voi ottaa olemassaolevan sukunimen vain, mikäli pystyy osoittamaan esivanhempansa käyttäneen nimeä sukunimenään. Sen sijaan sellainen nimi, joka ei ole koskaan aiemmin ollut käytössä hyväksytään kyllä, kunhan se ei ole hyvän tavan vastainen ja täyttää muutaman muun ehdon. Useimmat kunnannimet tämän varmaan tekevät, tosin epäilen että esimerkiksi nimeen Kristiinankaupunki suhtauduttaisiin torjuvasti.

Tässä listaa mahdollista nimenvaihtoa harkitseville. Suomalaisten kuntien nimiä, jotka eivät ole väestötietojärjestelmän aikana olleet käytössä sukuniminä. Löysin peräti 120, jotka kuulostavat varsin käyttökelpoisilta. Aluksi top 20 eli nimet, joista on vaikea käsittää miksi niitä ei ole käytetty ja sitten loput sata aakkosjärjestyksessä:

1. Virolahti
2. Tarvasjoki
3. Tuusniemi
4. Kalvola
5. Suodenniemi
6. Lapinjärvi
7. Sumiainen
8. Vehmersalmi
9. Säräisniemi
10. Teerijärvi
11. Pirttikylä
12. Suonenjoki
13. Kannonkoski
14. Petolahti
15. Simpele
16. Puolanka
17. Lokalahti
18. Teuva
19. Seinäjoki
20. Kuhmalahti
Eikä unohdeta näitä:
Angelniemi, Artjärvi, Haapavesi, Halikko, Halsua, Haukivuori, Heinävesi, Hiittinen, Hinnerjoki, Hirvensalmi, Hollola, Houtskari, Hyvinkää, Ikaalinen, Ilmajoki, Imatra, Impilahti, Janakkala, Joroinen, Juankoski, Juupajoki, Jämijärvi, Kauhajoki, Kauvatsa, Keikyä, Kempele, Kihniö, Kiikoinen, Kirvu, Kodisjoki, Konnevesi, Kuhmo, Kuhmoinen, Kuhmoniemi, Kuolajärvi, Kuorevesi, Kuortane, Kyyjärvi, Kyyrölä, Käkisalmi, Kärsämäki, Lapua, Lestijärvi, Luumäki, Mietoinen, Mouhijärvi, Munsala, Muurame, Mynämäki, Nauvo, Nilsiä, Oripää, Orivesi, Oulujoki, Oulunkylä, Oulunsalo, Padasjoki, Parainen, Pattijoki, Pielavesi, Polvijärvi, Pornainen, Pudasjärvi, Punkalaidun, Pyhämaa, Pyhäntä, Pylkönmäki, Pälkäne, Raahe, Rantsila, Reisjärvi, Riistavesi, Ruovesi, Rymättylä, Siikainen, Siikalatva, Siipyy, Siuntio, Soanlahti, Sortavala, Suomusjärvi, Suursaari, Säkylä, Säyneinen, Sääminki, Terijoki, Toholampi, Tottijärvi, Tuupovaara, Tuusula, Tyrnävä, Tyrväntö, Urjala, Utajärvi, Uukuniemi, Uusikirkko, Varpaisjärvi, Velkua, Värtsilä, Ylöjärvi, Ypäjä.

Siitä vain uutta nimeä valitsemaan!

lauantai 26. marraskuuta 2016

Uusinta: Islamin nakerrus

Lukijalle: Kirjoitin tämän jutun jo 2009. On tämä elämä vain yhtä helvettiä kun kertoo etukäteen miten pitää toimia, sitten ei tehdä niin ja kaikki menee perseelleen. Vaan yritetäänpä uudelleen, vaikka en elätä suuria toiveita siitä että tälläkään kertaa viesti menisi jakeluun:

Tuplis kirjoitti taannoin erinomaisen esseen alfamies- betamies- ja feministiyhteiskunnista. Kirjoituksessa hän antaa yhtenä esimerkkinä alfamiesyhteiskunnasta islamilaisen yhteiskunnan luokitellen sen kunniakulttuurin alalajiin. Väite on jossain määrin yleistävä, mutta oleellisin osin kiistatta tosi.
Toisaalla kirjoituksessa hän toteaa, että alfamiesyhteiskunnista betamiehet pyrkivät mahdollisuuksien mukaan betamies- tai mieluiten feministiyhteiskuntiin. Tämä on helposti todennettavissa, kun tarkastelee siirtolaisten sukupuolijakaumaa. On huomattava, että nämä siirtolaisbetat eivät ole enää uudessa kotimaassaan betoja. Jokaisen betamiehen haave on olla alfa. Betayhteiskuntaan syntyneet miehet (feministiyhteiskunnan miehistä nyt puhumattakaan) eivät uskalla esiintyä kuin alfat, kulttuurillinen ehdollistuminen on niin tiukasti syväkoodattu. Sen sijaan alfayhteiskuntaan syntyneet betat voivat esiintyä kuin alfat, paitsi jos alfamiehet kyykyttävät heitä. Betamiesten yhteiskunnassa alfat eivät kyykytä, joten siirtolaisbetat pääsevät riehumaan vapaasti alfoina.
Lyhyesti sanottuna: alfamiehet vetoavat naisiin. Betamiesten yhteiskunnassa syntyperäisiä alfoja ei ole saatavilla, joten sinne muuttaneet alfoiksi tekeytyneet betat ovat naisten suosiossa. Vika ei siis ole naisissa, vaan kulttuurierossa. Ei siis pidä paikkaansa vanha väittämä, jonka mukaan suomalainen nainen olisi kuin kompassi: perä osoittaa aina kohti etelää. Kyse ei ole etelän miehestä sinänsä, vaan alfamiehestä.

Kuten Tuplis kirjoitti, alfojen yhteiskunta ei ole innovatiivinen. Alfojen energia menee moniavioisessa kulttuurissa naisten vahtimiseen ja betat eivät viitsi vaivautua. Periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen yhteiskunta on kuin laho liiteri; yksi kunnon potku ja rytinä käy. Sotilaallinen voima perustuu betamiesten enemmistöön ja jos nämä eivät vaivaudu, yhteiskunta on mennyttä.
Koska islamilaiset yhteiskunnat (samoin kuin monet muutkin alfayhteiskunnat) ovat kestäneet ongelmia, niillä on täytynyt olla jokin järjestelmä tämän betojen haluttomuuden kompensoimiseksi. Monissa se on ollut pakko, joka on yleensä toiminut hyvin puolustustaistelussa. Islam on kuitenkin ollut pelottava valloittaja kautta historian. Ja valloitusarmeija on koostunut betamiehistä. Miksi?
Muhammad oli fiksu mies. Sitouttaakseen betamiehet hän lupasi heille paratiisin. Kärsi maan päällä, mutta kun kaadut jihadissa, saat vapaalipun paratiisiin, missä viini virtaa ja halukkaita naisia riittää, hän sanoi. Ja betat uskoivat, koska ihminen haluaa aina uskoa parempaan. Erityisen tehokkaaksi armeijan teki lupaus sankaruuden seurauksista; kun elämä maan päällä oli surkeaa, oli intoa kaatua taistelussa. Sillä välin alfat hässivät haaremiaan kaukana rintamalta minkä ehtivät.

Nyky-Euroopan elämäntapaa uhkaa jälleen kerran islam. Vastavoimana islamille voitaisiin käyttää edellä tehtyjä havaintoja. Kuten Suntzi asian ilmaisi, kaikkein tehokkainta on hyökätä vihollisen strategiaa vastaan.

Islamin strategia on siis seuraava:
1) Alfamiehet ovat moniavioisia maan päällä
2) Betamiehille luvataan paratiisi kuoleman jälkeen
3) Omista naisista pidetään tiukasti kiinni, jotta heitä riittäisi alfoille
4) Samalla käännytetään vieraita naisia, jotta useampi beta nousisi alfaksi.

Tätä strategiaa vastaan voidaan hyökätä seuraavin tempuin:

1) Moniavioisuus muslimimaissa tulee hyväksyä. Tällöin sikäläisistä miehistä mahdollisimman moni jää ilman. Seuraa yhteiskunnallista levottomuutta.

2) Islamin pyhä sota on mitätöitävä sivistyksellä. Aika harva betamiehistä on enää valmis menemään riemusta kirkuen kuolemaansa, jos päässä takoo pienikin epäilys siitä, että Muhammad olisikin puhunut liirumlaarumia paratiisista. Tuhat vuotta sitten tilanne oli vähän erilainen, kun iltaisin ei katseltu televisiota vaan kamelinlannasta tehtyä nuotiota. Nykyään luonnontieteellinen sivistys on muslimimaissakin sitä tasoa, että mitä tahansa ei betakaan purematta niele.

3) Siirtolaisuuteen on saatava sukupuolikiintiöt. Mikään länsimaa ei saa ottaa vastaan yhdestäkään maasta sukupuolijakaumaltaan vinoutunutta väestöä. Nykyään muslimimaista tuleva siirtolaisuus on kovin yksipuolista - etenkin jos lasketaan vain yksittäiset siirtolaiset, ei perheitä.

4) Länsimaihin muuttaneet muslimilapset on integroitava perusväestöön mahdollisimman tehokkaasti. Erityisesti tämä koskee tyttöjä. Jos on vähänkin todisteita, että tytön isä tms. sukulainen rajoittaa hänen oikeuksiaan, niin menolippu takaisin Medinaan.

Seuraukset:
Länsimaissa muslimimaista tullut väestö integroituu paremmin. Seka-avioliittojen määrä pysyy samana, mutta jakauma muuttuu rajusti muslimimies-länsinainen -suunnasta musliminainen-länsimies -suuntaan. Lähiöt rauhoittuvat, kun sukupuolijakauma on tasaisempi. Tunnetusti ylijäämämiehet aiheuttavat aina levottomuudet.
Muslimimaissa sisäiset levottomuudet kasvavat. Betamiehet ovat tyytymättömiä nähdessään länsimaiden korkeamman elintason ja kituessaan naisen puutteessa (tuttu tilanne nykyäänkin). Ero nykytilanteeseen on siinä, että länsimaihin ei enää olekaan asiaa. Tällöin oman tilanteen paranemiseksi on toimittava omassa maassa. Muslimiyhteiskunta natisee liitoksissaan sisältäpäin.
Lisäbonuksena todettakoon, että jos alfamiehet klassiseen tapaan haluaisivat kääntää huomion oman maan levottomuuksista rupeamalla rähisemään länsimaille, ei muslimimaista olisi mitään vastusta, koska betamiehet ovat täysin sitoutumattomia yhteiskuntaan.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ymmärrysharjoitus II

Yli kaksituhatta vuotta sitten kreikkalaiset tekivät näppärän keksinnön ja aksiomatisoivat matematiikan. Sitä ennen matematiikka oli ollut luonnontiede. Mittailtiin suorakulmion sivuja ja huomattiin että katsos kehveliä, kun pituuden kertoo leveydellä, saadaan pinta-ala. Sitten tuli Eukleides ja osoitti matemaattisesti tämän olevan totta. Samoin kuin monta muuta asiaa voidaan osoittaa aukottomasti tosiksi.

Näin yleisesti luullaan. Totuus on kuitenkin jotain muuta.

Eukleides ei osoittanut suorakulmion pinta-alaa aukottomasti todeksi. Eikä mitään muutakaan. Hän ainoastaan osoitti, että nämä asiat ovat tosia, mikäli noudatetaan hänen esittämiään aksioomia. Aksioomat ovat tietynlaisia peruslauseita, joiden oletetaan olevan tosia ja joista muut lauseet ovat loogista seurausta. Tunnetuin Eukleideen viidestä aksioomasta on epäilemättä yhdensuuntaisuusaksiooma, jonka mukaan kaksi yhdensuuntaista suoraa eivät leikkaa toisiaan.

Yleisesti uskottiin vuosisatojen ajan Eukleideen aksioomien olevan ehdottomia totuuksia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ainoa ehto aksioomien valinnalle on näet se, että niiden tulee olla keskenään ristiriidattomia. Valitsemalla aksioomat toisin saadaan toisenlaista matematiikkaa. Eukleideen geometria kuvasi hyvin ihmisaistein havaittavissa olevaa maailmaa, mistä seurasi yleinen ja virheellinen uskomus sen absoluuttisesta totuudesta. 1800-luvulla löydettiin kuitenkin epäeuklidisia geometrioita, joissa esim. yhdensuuntaisuusaksiooma ei ollut voimassa, kuten hyperbolinen geometria. Niiden aksioomat olivat keskenään ristiriidattomia, joten järjestelmät olivat kelvollisia. Ne kuvasivat yleensä malleja, joiden käsittäminen ihmisaistein on lähes mahdotonta. Malleja, jotka eivät kuvanneet jokapäiväisessä elämässä havaittavia asioita, vaan olivat hyödyllisiä esim. pohdittaessa maailmankaikkeuden muotoa. Mikäli näiden aksioomajärjestelmien avulla yrittää rakentaa taloa, se ei pysy pystyssä. Se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö järjestelmät olisi oikein – mutta ne ovat oikein vain omassa järjestelmässään.

Jotain hyvin samankaltaista on nähtävissä nykypäivän yhteiskunnallisessa keskustelussa. Geometriassa vastaava tilanne olisi seuraava. Ei auta, vaikka kuinka osoittaa rautalangasta vääntäen, että kolmion kulmien summa on 180 astetta. Toinen väittää kivenkovaan sen olevan enemmän, jolloin rautalangan omistaja polttaa loputkin päreensä idiotismin edessä.

Ehkä kyse ei olekaan idiotismista. Kyse saattaa olla erilaisesta aksioomajärjestelmästä, joka on sinänsä ristiriidaton. Edellisessä esimerkissä henkilö A käytti euklidista geometriaa, kun taas henkilö B pallogeometriaa, joten molemmat olivat oikeassa omassa aksioomajärjestelmässään, vaikka olivatkin eri kannalla kolmion kulmien summasta. Vastaavasti henkilön A aksioomajärjestelmän kulmakivenä saattaa olla esimerkiksi se, että kaikkia ihmisiä tulee kohdella samanarvoisesti heidän syntyperästään riippumatta, kun taas henkilön B aksioomajärjestelmässä tulee aksiomaattisesti suorittaa ns. positiivista diskriminaatiota. Mikä on sovittamaton ristiriita järjestelmien välillä.

Kumpikaan järjestelmä ei ole sen paremmin oikeassa kuin väärässäkään. Ne vain tuottavat erilaisen yhteiskunnan aivan kuten geometriassa erilaiset aksioomat tuottavat erilaista geometriaa. Kokonaan toinen juttu on sitten se, millaista geometriaa tarvitaan tai millainen yhteiskunta halutaan rakentaa. Euklidisen tasogeometrian avulla saadaan aikaan kerrostalo. Jos pitäytyisi hyperbolisessa geometriassa, talo ei pysyisi pystyssä koska hyperbolinen geometria ei ole tarkoitettu rakennusinsinöörin työkaluksi. Samaten euklidinen geometria ei auta maailmankaikkeuden muodon selittämisessä.

Kun asiaa ajattelee tältä kannalta, moni kummallisuus selittyy. Esimerkiksi Erkki Tuomioja on todella fiksu mies, mutta järjestelmällisesti väärässä. Paitsi tietysti oman aksioomajärjestelmänsä puitteissa oikeassa. Ikävä puoli Suomen kansan kannalta on tietysti se, ettei kyseinen aksioomajärjestelmä kuvaa havaittavaa todellisuutta kovin hyvin.

Olen ennenkin yrittänyt mennä vastapuolen pään sisälle ja ymmärtää. Toisenlaisen aksioomajärjestelmän kautta ajattelu antaakin näennäiselle mielettömyydelle hyvän selityksen. En nyt ryhdy sen kummemmin vastapuolen aksioomia pohtimaan, mutta voi lähteä siitä melko turvallisesta olettamuksesta että niihin jossain muodossaan kuuluu se, että huonosti meneviin asioihin löytyy syy valkoisesta miehestä. Tästä voi sitten lähteä loogisesti seuraamaan ajatusmallia ja kuten huomataan, se on varsin ristiriidaton. Kun oma aksioomajärjestelmäni eli Jaskan järjestelmä nyt on mitä on, niin kutsutaan tällaisen toisen järjestelmän omaavaa henkilöä vaikka yhden kirjaimen erolla Juskaksi (valitun nimen yhteydet olemassaoleviin henkilöihin ovat täysin tahattomia), eräänlaiseksi Anti-Jaskaksi.

Tässä välissä on kuitenkin huomautettava, että toki suurin osa suvaitsevaistosta ei ajattele asioita näin selkeästi, vaan kulkee ainoastaan lauman ja hyvän fiiliksen mukana toimien ristiriitaisesti. Sama pätee toki myös meihin Voiman Pimeän Puolen kulkijoihin – asioiden aksiomatisoijat ja loogisesti etenijät ovat kaikkialla harvassa. Suurin osa ihmisistä on vain sillejä silliparvessa kääntyen aina samaan suuntaan kuin naapurikin.

Äskettäin järjestettiin nenäpäiväkeräys. Samanlaisia keräyksiä järjestettiin silloinkin, kun olin lapsi. Niissäkin kerättiin rahaa köyhän Afrikan hyväksi. Nykypäivänä Afrikka on suhteessa sivistysmaihin ihan yhtä köyhä kuin silloinkin. Ainoa merkittävä ero on siinä, että sen väkiluku on kolminkertaistunut. Tästä Juska päätyy täysin loogiseen johtopäätökseen, että tuolloin jokunen vuosikymmen sitten Afrikkaa ei avustettu tarpeeksi. Jos näin olisi toimittu, niin Afrikka olisi tänä päivänä kukoistava manner. Joten kehitysapua on lisättävä, tuumii Juska.

Tilanne on kuitenkin se, että väkiluvun kasvun myötä Afrikan ja Lähi-Idän kantokyky ei riitä. Niinpä sieltä pyritään siirtolaisiksi sivistysmaihin. Tämähän on ihan ymmärrettävää. Islamistakin on monia eri suuntauksia, joita yhdistää vain yksi asia: kaikkien niiden kannattajat haluavat pois islamilaisista maista. Juskan logiikassa on täysin selvää, että tämä tulee sallia ja rajat avata. Eli hänen aksioomajärjestelmäänsä kuuluu vapaa liikkuvuus. Tämän seuraus kylläkin on se, että hallitsematon väestönkasvu kehitysmaissa jatkuu ja liikaväestö ainoastaan dumpataan länsimaihin. Mutta se ei ole ristiriidassa Juskan aksioomien kanssa.

Ongelmia tästä kieltämättä aiheutuu. Juskan aksioomiin kuuluu varmaan myös luonnonsuojelu. Nyt maapallon kantokyky alkaa ulvoa sietämättömissä lukemissa, kun ihmiskunnan kulutukseen tarvittaisiin jo kohta kahden maapallon tuotanto. Juskalle tämä ei muodosta ristiriitaa rajojen avoimmuuden kanssa, koska länsimaathan niitä resursseja eniten kuluttavat. Paitsi että:
1) Esimerkiksi Suomi tuottaa yli kaksi kertaa niin paljon luonnonvaroja kuin kuluttaa.
2) Afrikkalainen moninkertaistaa hiilijalanjälkensä muuttaessaan kylmempään ilmastoon korkeampaan elintasoon.
3) Siinä missä sivistysmaissa edes yritetään tehdä asialle jotakin, kehitysmaissa nakataan luonnonvarojen käytölle pitkät paskat.
4) Esimerkiksi Arabiemiraateissa eli rikkaassa kehitysmaassa luonnonvaroja käytetään 12-kertaisesti verrattuna alueen luonnonvarojen tuotantoon - vähän eri juttu kuin Suomen 0,5-kertaisuus. Jos kehitysmaalaisilla olisi mahdollisuus kuluttaa luonnonvaroja yli kapasiteetin, näin tapahtuisi.
Hyvänä esimerkkinä Juskan ajatusmallista oli äskettäin Hesarissa ollut lista Pohjoismaiden 15 keinosta, jotka pelastaisivat maapallon ilmastonmuutokselta. Joka ainoa niistä oli kuin laastari valtimoverenvuotoon. Millään ei ole minkäänlaista tehoa, ellei kehitysmaiden väestönkasvua saada pysähtymään. Eikä se suinkaan ollut listassa. Itse asiassa ainuttakaan noista viidestätoista keinosta ei edes tarvittaisi, mikäli kehitysmaat olisivat noudattaneet Pohjoismaiden keinoa: Pidetään väkiluku alhaisempana kuin ekologinen kapasiteetti. Tämän ehdon täyttävät Pohjoismaista kaikki muut paitsi Tanska, jonka kulutus on noin 1,3 kertainen tuotantoon nähden.
Juskalle tämä ei ole ongelma siksi, että nämä ongelmat ratkeavat kyllä, kunhan kehitetään sopiva teknologia.

Teknologian kehittämiseen taas vaaditaan työvoimaa, jota Juskan logiikassa saadaan kehitysmaalaisesta maahanmuutosta. Juskan aksioomiin kun kuuluu se, että ihmisryhmillä ei ole mitään eroja. Ei ainakaan älykkyydessä. Mikä on varsin käsittämätön ajatus niin biologian, tilastotieteen kuin tutkimustenkin näkövinkkelistä. Plus sitten siihen päälle kulttuuri, joka useissa tapauksissa on esteenä kehitykselle. Tästä joku muu voisi loogisesti todeta, että:
1) Ei kannata ottaa maahan porukkaa, jonka älli ei riitä sivistyneessä yhteiskunnassa toimimiseen.
2) Kehitykselle ja sivistykselle vihamieliset kulttuurit tulee kitkeä pois kuin rikkaruohot.
Mutta nämä eivät ole yhteensopivia Juskan järjestelmän kanssa, joten hän "ratkaisee" ongelman (1) massiivisin tukitoimin ja ongelman (2) soveltamalla kulttuurirelativismia, jonka takia kaikilta ei vaadita samoja asioita, vaan jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Lopullisena niittinä Juska voi todeta, että maapallolla on tosiaankin liikaa ihmisiä ja niitä ei pidä enää hankkia lisää. Niinpä hän keksii jonkin syyn pysyä lapsettomana, mikä antaa muille tilaa. Tai ainakin hän kehottaa länsimaalaisia olemaan hankkimatta lapsia siksi, että maapallon väkiluku kasvaa niin valtavaa tahtia. Tässä logiikassa globalisoidaan lokaali ongelma eli eihän länsimaiden ongelma ole väestönkasvu. Sen sijaan kehitysmaiden on. Juskan ratkaisu muistuttaa tämmöisen toisen aksioomajärjestelmän omaavan mielestä sitä, että Suomessa ruvettaisiin säästämään vettä siksi että siitä on Saharassa pula ... ai brrgele, mutta niinhän sitä jo tehdään. Siis korjataan toisinpäin: länsimaalaisten lastenhankintalakko maailman väestönkasvun pysäyttämiseksi on sama kuin Keniassa pukeuduttaisiin tammikuussa toppavaatteisiin siksi että Suomessa on kylmä.
Mikäli länsimaalaiset eivät lisäänny, kehitysmaalaiset muuttavat länsimaihin ja lisääntyvät yhtä hillittömästi kuin ennenkin. Paitsi Juskan järjestelmässä, jossa he muutaman sukupolven kuluttua muuttuvat länsimaiselle tasolle. Ja samalla ratkeavat kaikki muutkin ongelmat, kun maahanmuuttajien kehittämät teknologiset innovaatiot otetaan käyttöön.

En voi sille mitään, että Juskan ja hänen heimolaistensa maailmankuvasta tulee mieleen keskiaikainen geosentrinen maailmankuva, jossa maapallo oli avaruuden keskipiste ja kaikki planeetat sekä Aurinko kiersivät sitä. Tämähän oli ihan uskottava siihen asti, kunnes alettiin tehdä tarkempia havaintoja ja parempia laskelmia. Tällöin havaittiin, että eihän tämä nyt ihan putkeen mennyt. Mutta aksiooma - kaikki kiertää Maata - oli aksiooma ja jos todellisuus näytti olevan sen kanssa ristiriidassa, niin sen pahempi todellisuudelle. Silloin järjestemää paikattiin. Todettiin, että ympyränmuotoiset kiertoradat eivät riitä, vaan niihin piti lisätä episyklejä, toisin sanoen silmukoita jotka aiheutuvat kiertoradan sisällä olevista kiertoradoista. Kuvaajana tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Mars kiersi systeemin mukaan Maata näennäisesti ympyränmuotoista rataa pitkin, mutta teki silloin tällöin silmukan radallaan. Vastaavalla tavalla voi toki paikata systeemin virheitä loputtomiin: aina kun löytyy uusi poikkeama laskelmiin (jota ei voi virheellisenä havaintona enää kiistää, tämä toki on aina ensimmäinen yritys), lisätään jokin mielenkiintoinen kommervenkki vanhaan teoriaan. Uuteen aksioomajärjestelmään siirtyminen oli ideologisesti erittäin raskasta, vaikka aurinkokeskinen malli selittikin taivaankappaleiden liikkeet täydellisesti ja yksinkertaisesti. Sitä ei vain voinut hyväksyä, koska se oli ristiriidassa aksiooman eli maakeskeisyyden kanssa.

Samalla tavalla voimme ymmärtää haittamaahanmuuton ja kulttuurirelativismin kannattajia. Niin kauan kun kaikki kansat pysyivät omilla alueillaan harjoittamassa omaa kulttuuriaan, eivät heidän teoriansa olleet merkittävässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Nykymaailmassa tosiasiat ovat rävähtäneet kasvoille, jolloin heidän teorioihinsa tulee rakennella mitä mielenkiintoisimpia silmukoita, jotta ne saataisiin paikattua kasaan. Siirtyminen toisenlaiseen malliin on yhtä vaikeaa kuin oli aikoinaan siirtyminen geosentrisestä mallista heliosentriseen. Siinäkin vainottiin uuden mallin esittäjiä, pistettiin oikeuden eteen väärien faktojen ilmaisemisen takia ja pakotettiin perumaan epäsopivat näkemykset. Mikä on kautta historian ollut yleensä aika varma merkki siitä, mikä järjestelmä toimii ja mikä ei. Jos uusi ajattelumalli olisi virheellinen, virallinen malli voisi helposti kumota sen järkiperustein. Muussa tapauksessa se on aina joutunut turvautumaan demonisointiin ja vainoamiseen.

Vuoropuhelu on näin erilaisissa aksioomajärjestelmissä vaikeaa, mutta ei se mahdotonta ole. Siihen tulee pyrkiä. On tunnustettava, että ei Juskan malli kokonaan virheellinen ole, on siinä hyviäkin elementtejä. Aivan samoin kuin eihän geosentrinen maailmankuva kokonaan väärä ollut, kiersihän sentään Kuu Maata.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Uusinta: Kesytetty verokarhu

Lukijalle: On taas se aika vuodesta, kun veronpalautukset ovat ajankohtaisia. Omalla kohdalla meni aika lailla tasan, vähän jäi palautuksen puolelle. Tästä tuli mieleen, että yritin joitakin vuosia sitten kesyttää verokarhua. Olen edelleen periaatteen puolesta samalla kannalla kuin silloin. Nimenomaan yhteiskunnallisen vakauden takia:

Olen joskus pohdiskellut veromallia, jossa aviopuolisoita verotettaisiin eri tavoin kuin yksineläjiä. Tämänkaltaisia veromenettelyjä on ollut voimassa maailman sivu ja niillä on joko rankaistu tai palkittu aviopareja. Suomessa oli vuosina 1943 - 1975 voimassa avioparien yhteisverotus, joka karkeasti ottaen tarkoitti sitä, että avioparin tulot laskettiin yhteen ja sitten verotettiin kuin kyseessä olisi yksi ihminen. Tämä menetelmä rankaisi veroprogression takia aviopareja. Toisaalta samaan aikaan oli voimassa ns. vanhanpojan vero, joka yksinkertaistetusti tarkoitti sitä, että naimattomat yli 24-vuotiaat maksoivat veroa isomman prosentin mukaan. Tämä taas suosi aviopareja. Itse asiassa vanhanpojan vero oli jo antiikin roomalaisten keksintö.
Vuodesta 1976 alkaen avioparien verotus on ollut käytännössä täysin erillistä. Silloin tällöin nousee kuitenkin esiin ajatuksia yhteisverotuksesta, kuitenkin nykyään yleensä tulontasauksen eli aviopareja suosivan verotuksen muodossa. Myös edellinen pääministeri leikitteli ajatuksella pari vuotta sitten.
Karkeasti ottaen nämä mallit lähtevät eri variaatioilla siitä ajatuksesta, että puolisoiden tulot tasattaisiin verotuksessa. Tällöin eri lailla ansaitsevien puolisoiden verotus kevenisi, kun taas saman verran ansaitseville mallilla ei olisi vaikutusta.

Ehdotusta verotasauksesta on vastustettu mm. sillä, että se lisäisi verotoimiston työmäärää ja siksi byrokratiakuluja. Tämä on aivan totta. Siksi oma ajatukseni ei perustu lainkaan verotuksen muuttamiseen. Verojärjestelmä säilyisi täsmälleen ennallaan, muutos tapahtuisi palkanmaksussa. Vieläpä siten, että jokainen kriteerit täyttävä saisi vapaasti valita, olisiko mukana järjestelmässä vai ei. Järjestelmän nimeksi sopii parhaiten tulontasausverotus.

Tässä ajatuksessa järjestelmään olisi mahdollisuus liittyä sellaisilla aviopareilla, joilla on vähintään yksi yhteinen alle 18-vuotias lapsi. Tämä valinta perustuu verotuksen positiivisiin sosiaalisiin vaikutuksiin, koska uskoisin järjestelmän olevan yhteiskunnallisesti hyödyllisin tällä rajauskriteerillä. Teknisesti järjestelmää voidaan tietysti soveltaa muillakin kriteereillä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan järjestelmä toimii seuraavasti. Mikäli kriteerit täyttävä aviopari päättää sitä soveltaa, he ilmoittavat työnantajilleen palkanmaksun muutoksesta. Kummankin puolison palkasta maksetaan puolet toiselle puolisolle.

Tällöin molempien verotettavat tulot ovat kutakuinkin samat. Seuraavassa esimerkkejä vaikutuksesta verotukseen. Esimerkkikunnaksi on valittu Huittinen (aakkosissa lähinnä Huitsinnevadaa), on oletettu molempien puolisoiden kuuluvan kirkkoon ja molemmilla olevan 2000 euron arvosta vähennyksiä.

Mikäli molempien puolisoiden tulot ovat samat, ei muutoksia tietenkään tapahdu.

Mikäli paremmin ansaitsevan puolison tulot ovat 100 000 euroa, verotushyöty menee seuraavasti huonommin ansaitsevan puolison tulojen ollessa ilmoitettu tuhansina euroina ja hyödyn euroina:
Tulot6040302010
Hyöty6862100251134895505


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 60 000 euroa:
Tulot403020100
Hyöty0411139130496942


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 40 000 euroa:
Tulot302520100
Hyöty538756920875002


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 30 000 euroa:
Tulot252015100
Hyöty048250810363971


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 20 000 euroa:
Tulot151050
Hyöty2657416012361


Kuten esimerkistä huomaa, lähes samantuloisilla puolisoilla saatu hyöty on pieni ja se kasvaa huomattavasti, mikäli tuloerot ovat suuret.

Valtiovarainministeriö on tutkinut vastaavanlaista esimerkkiä ansiokkaan yksityiskohtaisesti. Ero tähän esitykseen on siinä, että se tekisi yhteisverotuksesta pakollisen ja toteutettaisiin verohallinnon kautta. Laskuteknisesti lopputulos on asianosaisille sama erojen johtuessa vain menetelmän yksityiskohdista. Esityksen vaihtoehdossa 2 todetaan, että miehistä 69 %:lla veroaste laskisi ja 21 %:lla nousisi naisten vastaavien lukujen ollessa 25 % ja 60 %.
Esitys päätyy yhteisverotuksen kannalta erittäin kielteiseen johtopäätökseen.
Perusteluna käytetään sitä, että yhteisverotus rikkoo kaikkia hyvän verojärjestelmän kriteerejä (tehokkuus, oikeudenmukaisuus, selkeys) vastaan.
Sen mukaan yhteisverotus 1) vähentää perheen toissijaisen ansaitsijan kannustimia 2) rikkoo oikeudenmukaisuutta ja 3) kasvattaa hallintokustannuksia.

Vastaväite 3) kaatuu tässä esitetyssä järjestelmässä siihen, että verohallinnon ei tarvitse huolehtia asiasta, vaan verovelvollisen itse. Väite 2) taas on enemmänkin arvoihin kuin verotukseen sinänsä liittyvä väite. Jos otamme arvopohjaksi yksilöllisyyden, väite on ehdottoman tosi. On väärin joutua maksamaan enemmän veroja siksi, että puoliso on hyvätuloinen (toki on väärin joutua maksamaan vähemmän veroja siksi, että puoliso on huonotuloinen, mutta tästä tuskin syntyy valituksia). Jos taas yhteiskunnan arvopohjaksi otetaan avioliitto, niin oikeudenmukaista siinä tapauksessa on nimenomaan se, että aviopuolisot jakavat resurssinsa keskenään täydellisesti. Tällöin oikeudenmukaisuutta rikkoo nimenomaan se, että toinen puolisoista maksaa enemmän veroja yhteisistä resursseista.
Vastaväite 1) on kieltämättä hankalin kumottava ja useimmissa tapauksissa jopa tosi. Miksi olisi intoa lähteä huonopalkkaiseen työhön, mikäli isotuloisen puolison ansiosta saavutettu etu olisi suhteellisen pieni? Tämän tilanteen väitetään vaikuttavan erityisesti naisiin ja myös naisten koulutukseen; ei ole intoa kouluttautua, jos voi heittäytyä miehen elätettäväksi. Toisaalta voisi kysyä, eikö tämä päinvastoin nostaisi naisten kouluttautumishaluja. Nykyään on käytännössä pakkotilanne, että molempien puolisoiden on työskenneltävä. Mutta tulontasausverotuksessa toisen puolisoista jäädessä opintovapaalle (eli käytännössä tulottomaksi) ei perheen ansiotaso romahtaisi ollenkaan samassa määrin kuin nykyään. Sitä paitsi järjestelmä koskisi kuitenkin vain sellaisia aviopareja, joilla on yhteisiä lapsia ja nykyään lapset hankitaan yleensä vasta opiskelujen jälkeen.

Tulontasausverotuksen vaikutuksia yhteiskuntaan voi jossain määrin arvailla. Seuraavat asiat ovat todennäköisiä.

1. Jos ja kun järjestelmä rajataan aviopareihin, on avopareilla avioitumiskannustin verotuksen muodossa. Tämä taas lisää yhteiskunnallista vakautta.

2. Koska järjestelmä koskee vain aviopareja, joilla on yhteinen lapsi, on odotettavissa että lastenhankinta aikaistuu. Jos esimerkiksi toinen puoliso on jo töissä toisen opiskellessa, lapsenhankinnan verohyöty on huomattava.

3. Koska verotus on lähes nollasummapeliä, on veroprosentteja nostettava. Ei kuitenkaan niin paljon kuin puhtaasti laskien luulisi, koska tulontasausverotuksen ansiosta lapsiperheiden tukitarpeet eivät ole niin suuret.

4. Tulontasauksen ansiosta toisella vanhemmista on paremmat mahdollisuudet jäädä pidemmäksi aikaa hoitamaan lapsia kotona. Tämä vähentää kalliiksi tulevaa kunnallista päivähoitoa ja aikaansaa sosiaalista vakautta perheissä sekä luultavasti verkostoittaa lapsiperheitä tukemaan toisiaan. Yhteisöllisyys lisääntyy.

5. Aviopuolisoiden välinen luottamus todennäköisesti lisääntyy, koska molemmat tuntevat kantavansa kortensa yhteiseen kekoon eikä itselleen. Miinuspuolena voi olla paremmin ansaitsevan puolison esittämät syytökset toisen vähäisemmästä kontribuutiosta.

6. Verotusteknisistä syistä jotkut voivat jäädä roikkumaan huonoon avioliittoon. Toisaalta tulontasausverotus voi myös pelastaa ongelmiin joutuvan liiton nostamalla eroamiskynnystä. Nykyinen järjestelmä kun saattaa joskus jopa parantaa eron ottavan puolison asemaa yksinhuoltajalisien ja elatusapujen ansiosta, kun yhteisesti hankittu omaisuus jää erossa yleensä valtaosaksi lähihuoltajalle.

7. Yksinhuoltajien asema heikkenee. Toisaalta tietoisuus tästä pakottaa katsomaan vähän tarkemmin, millaisen ihmisen kanssa on naimisiin menossa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Peace, man!

Alfred Nobelin kuoltua upporikkaana ilman jälkeläisiä hän testamenttasi omaisuutensa jaettavaksi vuosittain myönnettävinä viitenä Nobelin palkintona. Yksi näistä oli Nobelin rauhanpalkinto. Rauhanpalkinto poikkeaa kaikista muista palkinnoista siinä, että se on ainoa, jonka saajaa ei päätetä Ruotsissa. Sen jakaa Norjan kansanedustuslaitoksen eli suurkäräjien valitsema Nobel-komitea. Usein herättää ihmetystä, miksi ruotsalaisuuteen niin kiinteästi kuuluvista palkinnoista yhden myöntäminen on annettu ulkomaille. Selitys, kuten yleensä kummallisuuksissa, löytyy historiasta. Nobelin kuollessa Ruotsi ja Norja olivat personaaliunionissa eli niillä oli yhteinen hallitsija ja ulkopolitiikka, vaikka molemmat maat hoitivat sisäisiä asioitaan itsenäisesti. Ei tiedetä syytä sille, miksi Nobel päätti antaa rauhanpalkinnon nimenomaan Norjan eikä Ruotsin kansanedustuslaitokselle. Yleisimmin esitetty epäilys on, että tällöin rauhanpalkinto olisi poliittisesti riippumattomampi, koska ulkopolitiikasta päätti joka tapauksessa Ruotsi. Tämä meni siinä mielessä poskelleen, koska Norja itsenäistyi jo 1905. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, kun Ruotsi oli puolueeton ja Norja kuului NATO:oon, tämä herätti tietyissä piireissä närkästystä. Mikä tietysti oli oikein mukava asia.

Rauhanpalkintoja on jaettu 116 vuoden ajan, mutta 19 kertaa - lähinnä sotien takia - palkinto on jätetty jakamatta. Niitä on siis myönnetty 97 kappaletta. Koska palkinto voidaan jakaa useammalle vastaanottajalle, palkinnon on saanut kaikkiaan 104 henkilöä ja 23 organisaatiota. Pikantti yksityiskohta on, että palkinto on myönnetty 16 naiselle, mikä on enemmän kuin yhdelläkään toisella palkinnolla. Jokainen aviomies voi toki pohtia, onko jotain ironiaa siinä, että naiset ovat saaneet eniten nimenomaan rauhanpalkintoja.

Jos palkinto on myönnetty 97 kertaa, niin ei ole mikään ihme että joukkoon mahtuu huteja. Kyynikko sanookin, että varmin tapa saada Nobelin rauhanpalkinto on aloittaa pitkä, sekava sodanomainen tila ja vuosien levottomuuksien jälkeen solmia horjuva rauha. Niinpä onkin aiheellista listata kymmenen historian pahinta rauhanpalkintojen mokaa. "Mokalla" ei välttämättä tarkoiteta kiistanalaista, selvästi poliittista palkintoa. Tällaisista esimerkkejä ovat vuosien 1935 ja 1975 nobelistit Carl von Ossietzky ja Andrei Saharov. von Ossietzky oli pasifisti (mukava idea sinänsä, mutta ei toimi niiden kanssa jotka ovat valmiita tappamaan aseettomia) ja natsi-Saksan toisinajattelija siinä missä hänen myöhempi kollegansa Saharov toimi samassa tehtävässä Neuvostoliitossa. Molemmat palkinnot olivat poliittisia ja herättivät aikoinaan melkoista keskustelua. Kohtuullisen hyvin kohdilleen ne kuitenkin osuivat.

Mutta sitten Nobelin rauhanpalkinnon hutilyönnit, top 10:

10. Anwar Sadat ja Menachem Begin, 1978
Camp Davidin sopimus oli sinänsä menestys. Jimmy Carterin välityksellä neuvotellussa sopimuksessa Egypti suostui tunnustamaan Israelin olemassaolon ja Israel palauttamaan Siinain niemimaan Egyptille. Eivätkä maat ole sittemmin sotineet. Jimmy Carter sai itsekin rauhanpalkinnon 2002, ihan ansioista. Väitetään baptisti-Carterin presidenttikaudellaan ihmetelleen, miksi Israel ja arabit eivät kykene elämään keskenään sovussa kuten kelpo kristittyjen pitäisi.
Palkinnon ironia on sen saajien taustoissa. Begin oli aikoinaan kelpo Irgun-terroristi, joka oli vastuussa mm. pommiräjähdyksestä, jossa kuoli 91 brittihallinnon edustajaa. Ennen palkintoa häntä pidettiin kansalliskiihkoisena kovan linjan haukkana. Sadat puolestaan oli toisen maailmansodan aikana saksalaisten puolella ja sen takia vankilassa. Sodan jälkeen hän oli mukana Nasserin tekemässä vallankaappauksessa ja presidentin uskollinen avustaja kaikissa myöhemmissä Israelin vastaisissa sodissa. Nasserin kuoltua Sadat itse aloitti Jom Kippur -sodan 1973, vain viisi vuotta ennen Nobelin rauhanpalkintoa. Karman laki iski Sadatiin, hänet ammuttiin attentaatissa 1981 suorassa TV-lähetyksessä.

9. Frank B. Kellogg, 1929
Palkinto myönnettiin Kellogg-Briandin sopimuksesta, jossa kiellettiin sodankäynti politiikan välineenä. Sopimus solmittiin 1928. Kolme vuotta myöhemmin Japani hyökkäsi Kiinaan ja toinen maailmansota alkoi yksitoista vuotta myöhemmin. Siinä välissä käytiin mm. Gran-Chachon sota, Abessinian sota ja Espanjan sisällissota. Sopimuksen merkittävin saavutus oli se, että enää maat eivät uskaltaneet julistaa toisilleen sotia, hyökkäsivät ihan muuten vain muina miehinä.
Nobel-komitea ei ottanut yhdestä kerrasta opikseen, vaan myönsi sopimuksen ansiosta vielä toisenkin rauhanpalkinnon 1931.

8. Jody Williams ja ICBL, 1997
Palkinto maamiinojen vastaiselle kampanjalle. Kätevää Williamsille, joka on amerikkalainen. Onko tarvetta miinoittaa Kanadan vastaista rajaa, häh? Meksikon raja ehkä joo, mutta kyllä se siitä kunhan Trump rakentaa muurin. Toinen tunnettu maamiinojen vastustajahan oli prinsessa Diana, mikä on tietysti kätevä valinta saarivaltiossa elävälle. Ei liene sattuma, että palkinto myönnettiin heti Dianan kuoltua.
Lopputulos kampanjasta on ollut se, että Ottawan sopimuksen ansiosta maamiinoista on luovuttu niissä maissa, joissa tehtiin tarkat miinakartat eikä siviilejä kuollut niihin. Kun taas kehitysmaissa tästä ei nakata paskojakaan, ainoa lopputulos on ollut se että enää ei saa sivistyneitä miinoja, vaan pitää turvautua epäluotettavampiin tilapäisvälineisiin. Jalantynkä pystyyn jokainen, jonka mielestä meni putkeen.

7. Nelson Mandela ja Frederik Willem de Klerk, 1993
Palkinto tuli oikeasta aiheesta, mutta väärään aikaan ja vääriin osoitteisiin. Mandelalle olisi kuulunut rauhanpalkinto vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun hän oli onnistunut estämään Etelä-Afrikassa saman romahduksen, mitä tapahtui siirtomaissa eurooppalaisvallan päätyttyä. Ainakin toistaiseksi pakka on pysynyt jollain lailla kasassa Mandelan kuolemankin jälkeen. Mikä on todella kovan luokan suoritus, sillä toimivan järjestelmän rakentamista paljon vaikeampaa on hoitaa asia siten, että seuraajienkin aikana asia toimii.
Palkinnon puolustamiseksi on sanottava, että sinänsä ajatus oli hyvä. Valta siirtyi loppujen lopuksi rauhanomaisesti. Mutta siitä palkinto ei olisi kuulunut Etelä-Afrikan viimeiselle vähemmistöpresidentille de Klerkille. Eikä myöskään Mandelalle, joka sentään oli ollut 60-luvulla aseellisen taistelun kannattaja Umkhonto we Sizwen tehdessä verisiä terrori-iskujaan. Oikea osoite palkinnolle olisi ollut Etelä-Afrikan apartheid-hallinto, jota olisi edesmenneiden Verwoerdin ja Vorsterin tilalla edustanut viimeinen varsinainen apartheid-johtaja P. W. Botha. Osoittihan apartheid-hallinto empiirisellä kokeella, että kafferikin oppii käyttäytymään ihmisiksi, kun sitä istuttaa ensin 27 vuotta vankilassa.

6. , Shimon Peres ja Jitzhak Rabin, 1994
Jasser Arafat: terroristi, jonka johtama PLO oli vastuussa sadoista kuolemista Israelissa ja ympäri maailmaa.
Shimon Peres: yksi vuoden 1956 sodan merkittävimmistä suunnittelijoista.
Jitzhak Rabin: puolustusministerinä murskaamassa 1980-luvun lopun ensimmäistä palestiinalaisten kansannousua.
Palkinnon aihe: Israelin ja Palestiinan rauhansopimus.
Lopputulos: Rauha Lähi-itään, israelilaisten ja palestiinalaisten yhteisymmärrys, arabien luopuminen Israelin hävittämisestä ... HERÄÄ PAHVI!

5. Al Gore ja IPCC, 2007
Palkinto ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä tyypille, joka asuu tuhannen neliön kartanossa, jonka energiankulutus on 20-kertainen normiin nähden ja lentää yksityissuihkarilla? Jep, uskottavaa. Mitä taas ilmastonmuutokseen tulee, niin mikä on nykytilanne?
Teorian kannattajat: tilanne on vain pahentunut.
Teorian vastustajat: ilmastonmuutos ei aiheudu ihmisen toimista.
Jotenkin kuvittelisi, että palkinto myönnettäisiin siitä että on saanut jotain aikaan eikä siitä, että huutaa asioiden olevan perseellään.

4. Henry Kissinger ja Le Duc Tho, 1973
Palkinnon perusteena olivat neuvottelut Vietnamin sodan lopettamiseksi. Eli kolmekymmentä vuotta enemmän tai vähemmän riehunut sota, jota rauhansopimus ei suinkaan lopettanut, ainoastaan poisti Yhdysvaltojen mukanaolon.
Kissinger toki siinä mielessä palkintonsa ansaitsi, että hän oli tullut remmiin vasta sodan jo riehuessa ja onnistui tosiaan neuvottelemaan USA:n pois sodasta. Tosin siinä matkan varrella hän oli ulkoministerinä osaltaan vastuussa sodan leviämisestä naapurimaihin.
Le Duc Tho puolestaan oli Vietminhin johtajia, sotinut kolmekymmentä vuotta armotonta sissisotaa jossa siviilien henki ei paljon painanut. Thon kunniaksi on myönnettävä, että hän kieltäytyi ottamasta palkintoa vastaan.

3. Norman Borlaug, 1970
Tämä on tietysti hyvin epäreilua Borlaugia kohtaan. Ei kai ole keksinnön tekijän vika, jos hänen keksintöään käytetään väärin. Ja tarkalleen ottaen tässä ei ole edes siitäkään kyse, vaan siitä että keksintöä käytettiin ennen kuin muita ongelmia yritettiin ratkaista. Joten kritiikki kohdistuu Nobel-komiteaan, ei Borlaugiin. Borlaug kehitti vihreän vallankumouksen, jonka ansiosta maataloustuotannon tehokkuus moninkertaistui. Tarkoituksena oli poistaa köyhyys ja nälänhädät maailmasta. Tämä olisikin onnistunut ilman kehitysmaiden tolkutonta väestönkasvua. Kuusikymmentä vuotta sitten maailmassa oli kaksi miljardia ihmistä. Nyt on seitsemän miljardia.
Kasvu on lähes täysin tapahtunut kehitysmaissa ja sen takia olemme kohta törmäämässä ihmiskunnan historian suurimpaan katastrofiin. Mikäli vihreää vallankumousta ei olisi koskaan ollut, tätä ei tapahtuisi vaan väkiluku olisi pysynyt noin kahdessa-kolmessa miljardissa, koska kehitysmaissa ei olisi ruoka riittänyt. Tai sitten olisi tietysti voitu hoitaa asia siten, että olisi ensin laitettu kehitysmaiden väestönkasvu aisoihin ja poistettu köyhyys vasta sitten. Nyt seuraus väestönkasvusta on se, että kehitysmaalaiset muuttavat sivistysmaihin ja samalla sivistysmaat muuttuvat kehitysmaiksi.

2. Barack Obama, 2009
Palkinto myönnettiin virallisen perustelun mukaan "puheista ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta". Tämä oli häveliäs kiertoilmaisu todelliselle palkinnon myöntämisen syylle, joka voidaan ilmoittaa lyhyesti "neekeriydestä".
Ihan noin niinkuin ajatuksena, muistaako joku jossain valtiomiestä joka ei olisi puhunut ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta? Sitä paitsi Nobelin testamentissa käytetään sanamuotoa "tehnyt eniten...", mutta kai puhuminen on jo savolaisittain aloittamista vaille tekemistä. Tosin Obamalla on ollut kahdeksan vuotta aikaa, eikä hän ole vielä aloittanut.

1. Euroopan Unioni, 2012
Jos tämän palkinnon olisi tarkoitus kiittää rauhan säilyttämisestä, niin se tuli kyllä viisikymmentä vuotta myöhässä. Tai ainakin kaksikymmentä, jos hyväksytään hyvät aikomukset. Tämän myöntäminen 2012 oli jo vittuilua. Tai julmaa pilaa.
Euroopan unionin palkitseminen kansainvaellusten kynnyksellä oli ihan sama kuin Neville Chamberlain ja Adolf Hitler olisi palkittu 1938 Münchenin sopimuksesta. Tai itse asiassa Nobel-komitealla kävi Hitlerin kanssa hyvä tuuri. Rauhanpalkinnon saaja päätetään myöhäissyksyllä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin syyskuun viimeisenä päivänä 1938, jolloin se tapahtui liian myöhään vuoden 1938 Nobelia ajatellen. Sopimus keväällä, ja taddadadaa, Nobel syksyllä 1938. Seuraavalle vuodelle Hitlerille ehdottetiinkin Nobelia, mutta komitea oli jälleen onnekas ja sota ehti alkaa 1. syyskuuta. Olisi Aatu saanut vähän pidätellä hyökkäystään, olisihan se ollut komeaa pistää stukat ja panssarit liikkeelle tuoreena rauhannobelistina. Aivan kuten Euroopan unioni paistattelee päivää munattomana ja aikaansaamattomana tuoreena nobelistina matukriisin kanssa.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Uusinta: Euroopan unohdetut rajamuutokset

Lukijalle: Sitten tämän jutun kirjoittamisen Euroopassa on pistetty vain yksi raja uusiksi ja sitäkään ei ole vielä virallisesti hyväksytty. Eli Krim vaihtoi joukkuetta Venäjälle. Tätä muistellessa kertaillaan muutama muu rajan uudelleenveto, joka on häipynyt historian hämärään:

Kuten hyvin tiedetään, viimeisen sadan vuoden ajan Euroopan rajoja on myllerretty kuin kontiainen puutarhaa. Puola on siirtynyt idästä länttä kohti kuin raitiovaunu kiskoilla, Itävalta-Unkari pilkkoutunut palasiksi, Venäjä miehittää Suomen Karjalaa, puhumattakaan parikymmentä vuotta sitten uusiksi piirretystä Itä-Euroopasta.

Näiden suurten rytinöiden lisäksi tai yhteydessä on tapahtunut monta pienempää, joista normaalikansalainen ei ole koskaan kuullutkaan. Tarpeettoman tiedon aarreaittamme esittelee nyt kymmenen unohdetuinta itsenäisten valtioiden välistä rajanmuutosta Euroopassa viimeisen sadan vuoden ajalta. Mikäli listasta puuttuu jotakin oleellista, se johtuu siitä että kyseessä on niin unohdettu rajanmuutos, että kirjoittajakin on sen jo unohtanut.

10. Istria 1947, Italia-Jugoslavia
Itävalta-Unkarin hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen siihen kuulunut Istrian niemimaa annettiin Italialle. Italian kärsittyä tappion toisessa maailmansodassa Istriasta tehtiin aluksi vapaavaltio 1947. Vajaan tuhannen neliökilometrin kokoinen maapläntti jaettiin kahtia suunnilleen etnistä jakoa noudattaen Morganin linjaa pitkin. Eteläosaa kontrolloi Jugoslavia, pohjoisosaa brittien ja USA:n miehitysarmeija. Jako virallistui ja vapaavaltion historia päättyi 1954, jolloin pohjoisosa liitettiin Italiaan. Eteläosa kuuluu nykyään Sloveniaan.

9. Märket 1981, Ruotsi-Suomi
Suomen läntisin piste sijaitsee Märketin majakkaluodolla. 3,3 hehtaarin saari on ollut valtakunnanraja Haminan rauhasta 1812 lähtien. Saaren läntinen puoli kuului Ruotsille ja itäinen Suomen suuriruhtinaskunnalle, sittemmin tasavallalle. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Ruotsin puoli kuuluu puoliksi Uppsalan ja puoliksi Tukholman lääniin. Suomalaiset rakensivat majakan 1885 ainoaan mahdolliseen paikkaan. Virallisen selityksen mukaan vasta rakentamisen jälkeen huomattiin että hupsista, pytinki onkin Ruotsin puolella. Karttaa katsomalla voi kuitenkin todeta, että aika puusilmiä olivat jos eivät tajunneet olevansa saaren länsipuolella. Asiaintila ei kuitenkaan haitannut kumpaakaan maata sataan vuoteen. 1981 katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi hoitaa asia kuntoon ja siirtää majakka Suomen puolelle. Tai siis rajaa siten, että majakka olisi Suomen puolella. Kuulosti helpolta, mutta ongelman muodosti se, että saari piti jakaa pinta-alaltaan tasan kahtia, rajan piti kulkea saaren keskipisteen kautta eikä rantaviivan hallinta saanut muuttua. Saaren muodon takia raja kulkee tavalla, joka saa Hyrsylän mutkan näyttämään viivoittimella vedetyltä.

8. Memel 1939, Liettua-Saksa
Alue kuului ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti Preussille. Siitä tehtiin Kansainliiton mandaattihallintoalue 1920, mutta tätä kesti vain kolme vuotta. Liettua teki alueella vallankaappauksen 1923 ja liitti seudun itseensä. Kansainliitto nosti kädet pystyyn ja tunnusti asiaintilan, joka virallistui 1925. Memelin nimi vaihtui Klaipedaksi, jona se nykyäänkin tunnetaan.
Saksan voimistuttua 30-luvun lopulla Hitler pullisteli lihaksiaan ja esitti Liettualle uhkavaatimuksen Memelin alueesta. Liettualla ei ollut paljon muita mahdollisuuksia kuin suostua, joten alue liitettiin Saksaan 23.3.1939 viimeisenä rauhanomaisena aluelaajennuksena ennen toista maailmansotaa. Enemmistöllä asukkaista ei ollutkaan mitään tätä vastaan, suurin osa liettualaisvähemmistöstä emigroitui emämaahan. Toisen maailmansodan jälkeen alue kuului Liettuan neuvostotasavaltaan ja nykyään itsenäiseen Liettuaan.

7. Schleswig-Holstein 1920, Saksa-Tanska
Preussi ja Itävalta olivat vallanneet alueen Tanskalta 1864 ja se oli siirtynyt kokonaan Preussille 1866. Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa sovittiin järjestettäväksi kansanäänestys. Tulos oli odotettu, saksalaisenemmistöinen keskiosa halusi pysyä Saksassa (80 % äänistä, kaikki piirikunnat kannattivat) ja tanskalaisenemmistöinen pohjoisosa liittyä Tanskaan (75 % äänistä, tosin neljä piirikuntaa kahdestatoista olisi halunnut pysyä Saksan yhteydessä). Eteläosassa äänestystä ei ylivoimaisen saksalaisenemmistön takia katsottu tarpeelliseksi. Raja siirrettiin 15.6.1920 alkaen täysin uuteen paikkaan. Kyseessä oli ainoa Versaillesin sopimuksessa tehty Saksan rajanmuutos, jota Natsi-Saksa ei sittemmin väliaikaisesti muuttanut.

6. Dobrudsa 1940, Romania-Bulgaria
Balkanin etnisessä tilkkutäkissä Dobrudsan alue on Bulgarian ja Romanian rajaseutua, jossa edellä mainittujen kansallisuuksien lisäksi asui myös kasakoita ja turkkilaisia. 1900-luvun alussa alue oli jaettu Romanian ja 1878 itsenäistyneen Bulgarian kesken. Vuoden 1913 alussa suurvallat myönsivät Romanialle Silistran kaupungin ympäristöineen ja samana vuonna käydyn toisen Balkanin sodan jälkeen koko Dobrudsa siirtyi Romanialle. Ensimmäisessä maailmansodassa alue vaihtoi taas omistajaa keskusvaltoihin kuuluneen Bulgarian menestyttyä, mutta sodan päätyttyä tappio tiesi koko Dobrudsan pysymistä ympärysvaltojen puolella olleen Romanian alaisuudessa.
Toisessa maailmansodassa sekä Bulgaria että Romania olivat akselivaltojen puolella ja lähes neljänsadantuhannen asukkaan Etelä-Dobrudsa liitettiin Bulgariaan 1940. Vuoden 1947 rauhansopimus ei muuttanut tilannetta, kenties siksi että Bulgaria ei liittynyt Neuvostoliiton vastaiseen sotaan. Vielä 60-luvun alussa Bulgaria esitti Romanialle pientä aluevaihtoa turvatakseen itselleen kuuluvan Silistran kaupungin vedensaannin, mutta esitys ei johtanut tuloksiin.

5. Eupen 1920, Saksa-Belgia
Mitkä ovat Belgian viralliset kielet? Ranska ja flaami, vastaavat useimmat asiantuntijat. Tällöin unohdetaan Belgian saksalaisvähemmistö, joka asuu pääosin Eupenin kaupungissa. Paikkakunnan virallinen kieli on saksa. Eupen kuului Wienin kongressista 1815 lähtien Preussille, mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeen katsottiin yllätyshyökkäyksen kohteeksi joutuneen Belgian ansaitsevan jonkinlaisen alueellisen kompensaation. Sopivaksi uhriksi valikoitui rajakaupunki Eupen, jonka värikäs historia Preussin, Itävallan, Hollannin ja Espanjan alaisuudessa ansaitsi vielä yhden omistajan - Belgia kun oli itsenäistynyt vasta 1830 eikä ollut siksi ehtinyt vielä Eupenia omistaa. Toisen maailmansodan aikana Saksa liitti alueen lyhytaikaisesti itseensä, mutta rauhansopimus palautti rajat ennalleen.

4. Jäniskosken-Niskakosken alue 1947, Suomi-Neuvostoliitto
Suomi oli saanut Petsamon Tarton rauhansopimuksessa 1920 kompensaationa 1864 Kannakselta luovutetusta Siestarjoen asetehtaan alueesta. Tsaarin lupaus Jäämeren käytävästä korvauksena toteutui vasta bolshevikkihallinnon kanssa tehdyssä sopimuksessa. Kun Petsamo sitten luovutettiin Moskovan välirauhassa 1944 Neuvostoliitolle, jäi Kolosjoen nikkelikaivos vaille sähköä. Jäniskosken voimalaitos sijaitsi näet Inarin kunnan puolella. Suomella taas ei ollut voimalalle käyttöä, kun sähkölinjoja sieltä länteen ei ollut ja vielä vähemmän tarvetta sille määrälle. Niinpä voimalaitosalue myytiin Neuvostoliitolle yhtenä sotakorvauseränä 1947.

3. Zaolzie 1938, Tsekkoslovakia-Puola
Hitlerin vietyä Chamberlainia ja Daladieria Münchenin konferenssissa 1938 kuin litran mittaa Saksalle myönnettiin lupa miehittää sudeettialueet. Tämä on hyvin tiedossa. Häveliäästi on sen sijaan unohdettu, että Tsekkoslovakian haaskalle tulivat näykkimään myös Puola ja Unkari. Jälkimmäinen sai Slovakian unkarilaisenemmistöiset alueet. Tämäkin on yleensä asianharrastajien tiedossa. Sen sijaan Puola on aina pyritty näkemään pelkkänä uhrina. Tähän ei sovellu se, että maa käytti Tsekkoslovakian heikkoutta hyväkseen kaapaten itselleen Zaolzien alueen. Alue oli Itävalta-Unkarin hajoamisen jälkeen jaettu Puolan ja Tsekkoslovakian kesken molempien osapuolten luonnollisesti halutessa kaiken - arvokkaita hiilikaivoksia, nimittäin. Hauskinta asiassa oli se, että enemmistö Puolalle päätyneiden alueiden asukkaista olisi halunnut liittyä Tsekkoslovakiaan ja päinvastoin. Mutta maantieteelle ei voi mitään, pohjoisosa Puolalle ja eteläosa Tsekkoslovakialle. 1.10.1938 Puola miehitti Tsekkoslovakialle kuuluneen noin 800 neliökilometrin ja yli 200 000 asukkaan osan. Toisen maailmansodan jälkeen rajat palautettiin ennalleen ja nykyään alueen eteläosa kuuluu Tsekille, vaikka siellä edelleen onkin huomattava puolalaisvähemmistö.

2. Moresnet 1920, Saksa-Moresnet-Belgia
Wienin kongressin piirrellessä Euroopan rajat uusiksi 1815 Preussin ja Alankomaiden rajalla sijaitsi toinen Euroopan kahdesta sinkkisälpäkaivoksesta. Molemmat osapuolet olivat ymmärrettävistä syistä kiinnostuneita tästä korvaamattomasta resurssista. Vuonna 1816 sovittiin Moresnetin alueen jako kolmeen osaan: Preussin alueeseen, Alankomaiden alueeseen ja puolueettomaan alueeseen, johon kaivos ja läheinen kylä kuuluivat. Puolueettoman Moresnetin - pinta-ala 3,5 neliökilometriä, kolmisentuhatta asukasta - hallinto järjestettiin yhteistyöprojektina. Belgian itsenäistyttyä Alankomaista 1830 se otti Alankomaiden roolin Moresnetin hallinnosta - Alankomaille itselleen kun jäi Moresnetin kanssa rajaa vain yhden pisteen verran.
Alueen asukkailla oli monia etuja, joista vähäisimpiä eivät olleet matalat verot (valuuttana oli jostain syystä Ranskan frangi) ja vapautus asepalveluksesta (koski 1800-luvun loppupuolelta lähtien vain syntyperäisiä). Moresnetin olemassaolon merkitys kuitenkin katosi kaivoksen ehdyttyä 1885. Vuonna 1908 ehdotettiin alueen itsenäistymistä esperantonkielisenä valtiona. Monet asukkaat tarttuivatkin tähän oljenkorteen opiskellen esperantoa. Ajatukselle kävi yhtä kehnosti kuin esperanton menestystarinalle yleensäkin. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Saksa miehitti alueen ja Preussi liitti sen itseensä 1915. Kun sodassa sitten kävi kuten kävi, Versaillesin rauhassa Moresnet myönnettiin Belgialle sata vuotta aiemmin Preussille annettuja osia myöten. Belgia liitti sen virallisesti alueisiinsa 10.1.1920.

1. Steinstücken 1972, Itä-Saksa-Länsi-Saksa
Toisen maailmansodan jälkeen Berliini jaettiin neljän voittajavallan miehitysvyöhykkeisiin, jotka muodostivat Itä- ja Länsi-Berliinin, joista jälkimmäisestä tuli sittemmin DDR:n ympäröimä Länsi-Saksan eksklaavi. Koska miehitysvyöhykkeet oli jaettu vanhan Berliinin kaupunginrajojen mukaan, seurauksena oli muutamia kummallisuuksia. Yksi Länsi-Berliinin alue, Eiskeller, oli vain kapean polun Länsi-Berliiniin yhdistämä. Rajamutkat oikaistiin sopimuksella 1972. Aivan keskellä Berliiniä sijaitsi Lennen kolmio, jonka ohi muuri oikaisi jättäen hylätyn tontin keskelle Länsi-Berliiniä. Länsi-Saksa osti alueen Itä-Saksalta 1988, vain vuosi ennen muurin sortumista. Mutta kaikkein erikoisin tilanne oli se, että Länsi-Berliinin eksklaavilla oli itselläänkin eksklaavi Itä-Saksassa. Steinstückenin pikkuinen alue sijaitsi Berliinin lounaispuolella ja sen yhteyden Länsi-Berliiniin katkaisi pieni kaistale Itä-Saksaa. Asia ei aiheuttanut suurempia ongelmia ennen Berliinin muurin rakentamista 1961, mutta sen jälkeen kylläkin. Järjestelyistä olisi ehkä päästy helposti sopimukseen, mutta ongelman muodosti Steinstückenin ja Länsi-Berliinin välistä kulkeva Itä-Saksalle kuulunut rautatielinja. Lopulta vuonna 1972 sovittiin pienen maakaistaleen siirtymisestä Länsi-Saksan omistukseen. Korvauksena Itä-Saksa sai kuusi asumatonta, pienempää Länsi-Berliinin eksklaavia ja neljä miljoonaa D-markkaa. Steinstückeniin johtava silta sovittiin Länsi-Saksan alueeksi, mutta sen alapuolinen ilmatila ja rautatie Itä-Saksan. Lieneekö maailmanhistorian ainut kolmiulotteinen rajalinja?

tiistai 8. marraskuuta 2016

Uutiskatsaus 45/2016

1. Trumpton vain Climp?
Tätä kirjoitettaessa vaalihuoneistot ovat juuri auenneet. Toisin kuin suomalainen media luulee, suomalaisilla ei ole äänioikeutta. Ja toisin kun lukijani saattavat luulla, en kannata Trumpia vaan olen puolueeton. Nyt näyttää siltä, että Clinton on viemässä voiton, mutta aiemman arvioni mukaan Trump kuitenkin voittaa, koska
1) Bradley-ilmiö toimii tässäkin tapauksessa: mielipidekyselyissä Trumpin kannattaminen on vaikeampaa tunnustaa kuin Clintonin. Sama nähtiin 2011 Suomessa, kun tuli iso jytky. Sopii tietysti toivoa, että USA:n mahdolliselle isolle jytkylle ei käy yhtä paskaisesti kuin Suomessa eli vaalilupaukset petetään.
2) Trump on ollut nousussa ja voittajan vankkureihin on tunnetusti helppoa hypätä; monet epäröivät siirtyvät sen takia ennemmin Trumpin kuin Clintonin puolelle.
3) Sen verran moni osavaltio on kiikun kaakun, että viime hetken siirtymät ratkaisevat.
Tämä siitä huolimatta, että Trumpilta ei tullut sitä viime hetken rajua vetoa mitä odotin. Samoin Clinton saattaa pelastautua täpärästi, koska ei enää viimeisillä jaardeilla hajottanut USA:ta demonisoimalla. Trumphan on koko ajan ollut tässä yhteydessä maan yhtenäisyyttä kannattava, siinä missä Clinton on luottanut pelkoon. Samaa pelottelutaktiikkaa on noudatettu myös Suomen mediassa. Sinänsä aiheesta, sillä ainakin lyhyellä tähtäimellä Clinton olisi Suomen kannalta varmempi valinta. Tiedetään että asiat menevät vähän vituroilleen, mutta ei isosti. Puhtaasti USA:n kannalta katsoen Trump olisi luultavasti parempi valinta kuin Clinton. En rupea tätä perustelemaan, Scott Adamsin blogista voi lukea perusteluja. Euroopan kannalta Clinton olisi tuttu ja turvallinen, mutta taas nimenomaan Euroopan (pl. Suomi) kannalta Trump olisi parempi valinta. Trumpin valinta pakottaisi Euroopan kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan vastuuta omasta puolustuksestaan ja turvallisuudestaan. Ehkä se matuvyörykin saataisiin yleiseurooppalaisen kansallistunteen noustessa kuriin. Suomen kannalta tämä on kyllä riski, koska mahdollisesti seuraavissa mullistuksissa saatamme ennen Euroopan uutta nousua jäädä Venäjän jalkoihin.
Mutta näiden presidentinvaalien merkittävin anti on kyllä ollut Trumpin sitkeys. Skandaali toisensa jälkeen, arkun kansi jo täynnä ”viimeisiä nauloja” ja äijä sen kuin porskuttaa. Ei voi muuta kuin ihailla, kuinka olosuhteista välittämättä mennään eteenpäin. Kyllä kuka tahansa porealtaassa käteen vetää, mutta se on tosi mies joka avannossa runkkaa.

2. Lilla gröna människor
Mitä Venäjän uhkaan tulee, niin Ahvenanmaan kysymys on ollut viime aikoina esillä. Presidentti Niinistö sanoi, että ei ole huolissaan ns. ”pienistä vihreistä miehistä” Ahvenanmaalla. Hän ei sen kummemmin perustellut asiaa, joten kerrottakoon perustelut tässä. Siis oikeasti, luuleeko joku että åålantilaiset eivät huomaisi jos saarella alkaa hiiviskellä muuta kuin ruotsia puhuvia? Ja jos åålantilaiset edes epäilisivät, että he aikovat asettua saarelle pysyvästi, niin tyypit päätyisivät pitkänsiiman syöteiksi alta aikayksikön. Ahvenanmaallahan vastikään luovuttiin suomenkielisten tapporahasta, mutta finnjäveleiden metsästys on edelleen sallittua ympärivuotisesti. Edes turistikaudeksi ei rauhoitusta saatu aikaan muille kuin MIFK:n ulkomaalaisvahvistuksille.

3. Mä mikään päivä en töitä tee
Ranskassa huomattiin, että eräs virkamies on viimeisen kymmenen vuoden ajan nostanut 3700 euron kuukausipalkkaa ilman työvelvollisuutta. Tässäpä oiva säästövinkki Suomeenkin. Minäkin tiedän monta sellaista virkamiestä, joille palkan jättämällä ja työvelvollisuuden poistamalla saataisiin kansantaloutta pelastettua kummasti. Halvemmaksi tulisivat, kun nostaisivat pelkkää palkkaa eivätkä tekisi haittatyötä. Etsinnät voi aloittaa vaikka ulkomaalaisviraston turvapaikanhakijaneuvonnan osastolta.

4. Hui, susia!
Kolme sutta mahdollisesti havaittiin Vantaan Länsimäessä koulun lähellä. Paniikki ja poliisi tutkii. Kaupunkilaiset. Tässäkin kunnassa sudet ovat popsineet elukoita suuhunsa harva se vuosi ja lapset seisovat pimeässä pysäkillä ympäri kuntaa koulukyytiä odottamassa ilman että kukaan nostaa meteliä. Susi ei ole ihmisen kimppuun Suomessa hyökännyt sataan vuoteen. Vaarallisempiakin otuksia Suomesta valitettavasti löytyy. Tilastollisesti laskien on lasten uhriksi joutumisen kannalta riskialttiimpaa nähdä kolme sellaista koulun lähellä kuin kolme sutta.

5. Heilu keinuni
Taas on ollut aihetta pöyristyä, kun suomalainen Cargotec on myynyt nostureita Iraniin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun niitä on käytetty hirttämisiin, väitetään. Pöyristyjille sanon: turpa kiinni, rasistit! Pidättekö muka omaa kulttuurianne ylevämpänä kuin sellaista, missä on hirttotuomiot voimassa? Törkeää rasismia. Ja jos hirttämisiä vastustatte niin voisitteko ystävällisesti selittää, miksi haluatte näitä tyyppejä Suomeen ja kannatatte heidän kulttuurinsa ymmärtämistä täällä. Miksi islamilainen homonhirttokulttuuri on tuomittavaa islamilaisissa maissa, mutta ok länsimaissa? Ai niin, ja montako hirttotuomiota olisi jäänyt mahdollisesti täyttämättä ilman Cargotecin nosturia? Olisivat, raukkaparat, joutuneet käyttämään niitä harvoja matalia puita, jolloin kuolemakin olisi tullut hitaammin.
Tässä ei tällä kertaa ollut minkäänlaista sarkasmia. Olen huomattavan suvaitsevainen. Minun puolestani harjoittakoot omaa kulttuuriaan omissa maissaan. Mikä minä olen sitä tuomitsemaan? Eletään kukin tavallamme ja katsotaan, kumpi saa aikaan paremman yhteiskunnan. Sen jälkeen se huonompi voisi ottaa mallia paremmasta. Sen sijaan että toisi sen huonomman yhteiskunnan mallin parempaan yhteiskuntaan.

6. Maassa maan tavalla
Vapaa-ajattelijat ovat yleensä änkyröitä, mutta nyt tuli järkiehdotus. Kouluista pois uskonnollisista syistä annetut erikoisruokavaliot. Kannatan lämpimästi. Kyllähän asia on niin, että jos ei possu maistu niin kasvisruokaa on aina tarjolla. Ja näkkileipää saa syödä niin paljon kuin sielu sietää, kyllä sillä nälkä loitolla pysyy.

7. Vikatikki x 5
Kaksi matua oli varkaissa omakotitalon pihamaalla. Väärän omakotitalon. Vikatikki nro 1. Talo nimittäin kuului nyrkkeilyn raskaan keskisarjan SM-mitalistille, joka tuli paikalle ja tiedusteli että mitähän täällä tapahtuu. Toinen lähti käymään päälle. Vikatikki nro 2. Nyrkkeilijä otti ja löi, varmuuden vuoksi molempia. Vikatikki nro 3. Pitäisihän se tietää, että rauhoitettua eläintä ei saa häiritä, etenkään luonnollisessa elinympäristössään eli toisen omaisuuden kimpussa. Tämän jälkeen tyypit luikkivat tiehensä, mikä olikin ainoa viisas teko koko ketjussa. Sen jälkeen nyrkkeilijä soitti poliisille. Vikatikki nro 4. Tästä hän olisi saattanut vielä selvitä rangaistuksetta, vaikka turhia riskejä olisi toki vältettävä. Mutta lopuksi tuli vikatikki nro 5 eli hän kertoi asiasta tuohtuneena somessa. Odottelemme tuomiota.

8. Teille ei tarjoilla
Ruotsalaishotellin henkilökunta tyrmistyi saadessaan maksavia asiakkaita. Toisin sanoen ruotsidemokraattien kokouksen. Eihän nyt, hyvä tavaton, henkilökunnan voi olettaa palvelevan väkeä jolla on väärät mielipiteet, anteeksi faktat. Epäilenpä että mitään ongelmia ei olisi ollut, mikäli hotellissa olisi järjestetty turhapaikanhakijoiden konferenssi aiheena heidän kokemansa syrjintä. Jonka olisivat maksaneet veronmaksajat eivätkä kokoustajat itse. Eiköhän olisi aika antaa ruotsidemokraateille Hyin titteli ja sulkea heidät lopullisesti yhteiskunnan ulkopuolelle.

9. Money, money, money…
Nyt voi tarkistaa, tienaako enemmän kuin naapuri. Tai ainakin enemmän kuin naapurit keskimäärin. Iltalehti kokosi aineiston, jossa voi katsoa mitkä ovat 18 vuotta täyttäneiden keskiarvotulot milläkin alueella. Pitihän se tarkistaa. Täytyy myöntää että yllätyin, kuinka vähän Hornankuusessa tienataan. Ei tarvitse olla mikään hirmutuloinen, kun vuositulot ovat kolminkertaiset keskiarvoon nähden. Se ei silti tarkoita, että elintaso olisi edes kaksinkertainen. Tämä, jos mikä, kertoo keskiluokan verorasitteesta. Ei se ero elintasossa tosiaankaan samanlainen ole, itse asiassa progressio puraisee juuri tuolla välillä ehkä suhteellisesti rajuimmin. Plus sitten muut sellaiset verot, jotka koskevat lähinnä keskiluokkaa: kiinteistövero, autovero... Samoin kaikki maksut, esimerkiksi lasten päivähoitomaksu on kalliimpi hyvätuloiselle... näitähän riittää. Olisi kiva nähdä tutkimus, jossa kaikki nämä huomioitaisiin ja selvitettäisiin de facto kuinka paljon jää käteen missäkin tilanteessa. Veikkaisin, että sen jälkeen, kun on saavuttanut noin 20 000 euron vuositulot, elintasossa tapahtuu merkittävää nousua vasta sitten kun tulot ylittävät 80 000 euroa.

10. Sääty-yhteiskunta
Talonmiehen tytär otti ja väitteli itsensä tohtoriksi. Hän kirjoitti äskettäin artikkelin, jossa hän käsitteli työläistaustaisten naisten kokemuksia yliopistomaailmassa. 13 naisen ryhmän kokemukset olivat varsin yksimielisiä: he olivat kokeneet itsensä ulkopuoliseksi, koska olivat akateemisessa maailmassa "vääränlaisella" taustalla. Lehtijutusta ei käynyt ilmi, miltä alalta tämä naisryhmä oli koottu. Vahva epäilys on, että humanistiselta. Omat kokemukset ovat nimittäin varsin toisenlaiset. En tiennyt kovinkaan monen opiskelukaverin taustoja. Ei niistä yleensä puhuttu. Mutta kun muistelen, niin suoralta kädeltä muistan kymmenen vanhemmat. Joukossa on kolme, joiden vanhemmista toinen oli akateemisen koulutuksen saanut ja kaksi, jolla molemmat. Jos puolella kumpikaan vanhemmista ei ollut akateemisesti koulutettu, niin ei siinä kovin ulkopuoliseksi voi itseään tuntea. Tällä ja vähän muillakin perusteilla voi epäillä, että humanistisella puolella vanhempien koulutustausta on vähän erilainen. Mikä on ymmärrettävää. Duunariluokan lapset menevät korkeakouluun vain, jos he ovat pärjänneet koulussa hyvin. Kun taas akateemisten lapsilta korkeakouluun menoa odotetaan, vaikka he eivät olisi olleet mitään kirkkaita kynttilöitä. Ja tällaiselle ei ole kauheasti jakoa matemaattis-teknillisissä aineissa, joten humanistinen puoli on ainoa vaihtoehto. Olisi kiva, jos sosiologit tutkisivat tätä.

11. Avaa maksasi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle…
Olen kuullut, että jos naiselle antaa sydämensä, saattaa päätyä naimisiin. Christopher Dempsey pisti paremmaksi ja antoi tuntemattomalle naiselle puolet maksastaan. Päätyäkseen sitten vielä tämän kanssa naimisiin. Kyltymättömiä nuo naiset – edes maksa ei riittänyt, vei mieheltä myös sydämen. Mikähän elin on seuraavana vuorossa? Tai tarkemmin ajatellen älkää vastatko. Joka tapauksessa lämpimät onnittelut hääparille!

12. Lapinlisää juttuun
Urheilijat ovat terveitä nuoria ihmisiä. Terveillä nuorilla ihmisillä on tapana harrastaa seksiä. Tämä näyttää tulleen järkytyksenä, kun viime aikoina on tullut erinäisiä ”paljastuksia” olympiakylän touhuista. Siinä missä Bolt ilmeisesti potki aisan yli ihan tosissaan, niin satusetiäkin on liikkeellä. Yhtenä tällaisena satusetänä toimii amerikkalainen haulikkoampuja Josh Lakatos, joka tällä kertaa räiskii pahasti ohi savikiekoista. Lakatos kertoo, kuinka hän Sydneyn olympialaisissa karsiuduttuaan jäi kisakylään hengailemaan ja sai sattumalta hankittua avaimet tyhjillään olevaan rakennukseen. Vain muutaman tunnin sisällä sana levisi ja ”Lakatosin rakennuksesta” tuli suoranainen bordelli. Lakatos kertoo, kuinka hän heti seuraavana aamuna näki jonkun skandinaavisen naisten pikaviestijoukkueen kävelevän kokonaisuudessaan ulos talosta USA:n urheilijoita perässään. Hän oli järkyttynyt, koska oli nähnyt näiden juoksevan vasta edellisenä iltana. Sama meno paikassa jatkui seuraavat kahdeksan päivää, kisojen loppuun asti.
No niin. Sitten faktatarkastus.
1) Lakatosin laji päättyi 17.9, olympialaisten päättäjäiset olivat 1.10 eli melkein kaksi viikkoa myöhemmin. On toki mahdollista, että Lakatos jäi koko ajaksi kisakylään, mutta muut aikamäärät eivät täsmää.
2) Kahdeksan päivää tarkoittaisi, että Lakatos sai avaimet viimeistään 26.9, vaikka laskettaisiin että hän olisi poistunut kisakylästä vasta kolme päivää päättäjäisten jälkeen. Naisten pikaviestin alkuerät juostiin 29.9, joten aika vaikeaa on nähdä pikaviestijoukkue edellisenä päivänä juoksemassa jos tämä episodi tapahtui heti ensimmäisenä aamuna kuten hän kertoi.
3) Ainoa skandinaavinen joukkue naisten pikaviestissä oli Suomi. Joukkueessa oli mm. yksi tuore rouvashenkilö, joten kertomusta sopii tältäkin pohjalta epäillä.
Vaan kyllähän sitä panojuttuja on ennenkin kerrottu, etenkin ne jotka eivät ole pukille päässeet. Onko Bolt muuten erityisemmin mainostanut mitä teki Riossa, vaikka iltapäivälehdet ovatkin revitelleet?

13. Ikiliikkuja
Maratonin 50-vuotiaiden SE meni päreiksi. Tekijänä kukapas muukaan kuin Yrjö Pesonen. Jotain aivan hillitöntä, 2.29.17. Oikeastaan vielä käsittämättömämpää on se, että miehen tahti on hidastunut niin vähän. Ennätys on entiseksi arvokisaedustajaksi suhteellisen vaatimaton 2.17.05. Vain 12 minuutin lisäaika huippuvuosiin on uskomaton suoritus. Aikoinaan Pesosen loittonevaa selkää katsellessa tuumin, että kyllä se vanhenee tuokin mies, eiköhän tuo rako ala pienentyä. Vaan paskan marjat, kasvamaan päin se vaan on ollut.

14. Ruotsi-Norja -unioni
Vuonna 1905 erkaantuneiden maiden välit ovat kylmenneet hiihtoskandaaleissa, mutta nyttemmin lähestyneet toisiaan hiihdossa Norjan Emil Iversenin onnistuttua naisten takaa-ajossa. Kohteena oli Ruotsin Stina Nilsson. Ettei vain kyseessä olisi norjalaisten kiero menetelmä dopingin levittämiseksi lystikkäällä menetelmällä? Tai sitten ruotsalaisten?

15. Sopupeliä
Ilta-Sanomat revitteli otsikossaan: Näistä vaiettiin vuosikymmeniä - suomalaisten olympiavoittojen takana soputuloksia. Otsikosta saattaisi odottaa, että suomalaiset olisivat ostaneet olympiavoittonsa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä olivat tilanteet joissa suomalainen antoi toisen suomalaisen voittaa. Ja mitä "vaiettiin" -osioon tulee, niin tapauksia oli neljä joista ainakin kolme oli hyvin tiedossa.
Tai tarkemmin sanottuna yksi: se, jossa Paavo Nurmea ei päästetty juoksemaan Pariisissa kymppiä siinä pelossa, että Nurmi väsyttäisi itsensä eikä voittaisi myöhempiä kilpailuja. Näin pystyttiin tekemään siksi, että tiedettiin Ritolan voittavan. Ei varsinaisesti sopupeliä. Jutussa ei sentään toistettu sitä legendaa, jonka mukaan Nurmi olisi samaan aikaan protestiksi juossut harjoituskentällä kympin alle puolen tunnin - mikä tehtiin oikeasti vasta 20 vuotta myöhemmin. Tämä on ilmeisesti tarua, vaikka uskonkin että Nurmi olisi tuolloisessa kunnossaan temppuun pystynyt.
Ne kaksi muuta perustuvat kuulopuheeseen. Eli Clas Thunberg väittää muistelmissaan hidastaneensa vauhtia Chamonix'n pikaluistelukisan 10 000 metrillä, kun parina luistellut Julius Skutnabb huusi hänelle, että oli luvannut etukäteen kisan voiton Skutnabbille. No, tiedä tarinan todenperäisyydestä, sillä Thunberg tunnettiin värikkäänä jutunkertojana. Toisaalta ei Skutnabb sitä tiettävästi kiistänyt. Tiedä sitten missä kunnossa mahtoi olla, Thunbergin muistelmat julkaistiin 1964 ja Skutnabb kuoli seuraavan vuoden alussa. Se toinen - tai oikeastaan ensimmäinen - tapaus koskee Suomen ensimmäistä varsinaista olympiavoittoa vuoden 1908 kisoista. Painin raskaan sarjan loppuottelussa kohtasivat Verner Weckman, Ateenan välikisojen voittaja ja Yrjö Saarela. Väitteen sopuottelusta kertoi jo Martti Jukola Suuressa olympiakirjassa 1952. Tuolloin salaisuus oli Saarelan osalta jo mullan alla ja Weckman tyytyi vain murahtamaan, että Saarela sen kai yksin tiesi, jos tahallaan hävisi.
Sitä neljättä tapausta eli Taavi Tammisen urheilujohdon suostuttelemaa häviötä Eemil Väreelle en ainakaan muistanut. Sen sijaan on vielä yksi tapaus, jonka Ilta-Sanomat unohti. Vuoden 1924 olympialaisissa Aleksanteri Toivola hävisi luultavasti tahallaan Kalle Anttilalle. Näin siksi, että pistetilanne ennen ottelua oli sellainen, että Toivolan voittaessa hän olisi saanut kultaa ja Anttila pronssia. Nyt Anttila sai kultaa ja Toivola hopeaa, mikä katsottiin Suomen kannalta paremmaksi. Ja tulipa Anttilasta samalla yksi niistä kolmesta painijasta, jotka ovat voittaneet kultaa sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaassa painimuodossa. Ne kaksi muuta ovat Ivar Johansson ja Kristian Palusalu.

Loppukevennys: Kuluttajansuojarikkomus
Dubaissa asuvan pariskunnan mies näki vaimonsa ensi kertaa ilman meikkiä ja haki välittömästi avioeroa. Se siitä tulee kun ostaa sian säkissä. Mutta minkäs sille mahtaa, että siellä päin maailmaan naiset ovat niin rumia, että Muhammad käski säkittää ne. Totuus paljastuu vasta hääyönä kun pääsee näkemään mitä paketista paljastuu. Eikä se silloin kauan sitten haitannut, pimeää kun oli. Valitettavasti länsimainen teknologia levisi sinnekin ja Ali sai sähkövalot, jolloin Fatima joutui turvautumaan toiseen länsimaiseen ihmeeseen eli kosmetiikkaan, millä onnistuukin peittelemään totuutta jonkin aikaa, kuten tämä tapaus osoitti. Harmillinen juttu silti – kyllä sikäläisen kuluttajansuoja-asiamiehen pitäisi puuttua epäkohtaan ja vaatia oikeus edes nähdä tavara ennen kauppaa. Vaikka koeajoa ei saisikaan suorittaa. Taas yksi asia mikä on länsimaissa paremmin. Siksi matut tunkevatkin innolla tänne. Tosin täälläkin yleensä joutuu pettymään, kun ei yleensä kelpaa kuin sellaiselle lähiövalaalle, jota sängyssä syleillessä Ahmedin kädet eivät yletä koskettamaan patjaa kummaltakaan puolelta.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Uusinta: Ei tuolla tavalla, pojat!

Lukijalle: Vaihteeksi sellainen uusinta, joka ei ole millään tavalla ajankohtainen. Se ei ole ajankohtainen siksi, että kaikki kävi just kuten ennustin. Se, mitä jätin ennustuksessa vuonna 2010 sanomatta, oli se, että perussuomalaiset kusettavat kansallismielisiä. Tuolloin katsoin vielä, että on kuitenkin lähes 50 % mahdollisuus siihen, että perussuomalaiset osoittautuvat isänmaan etua ajatteleviksi enkä halunnut venettä keikuttaa. Olisi pitänyt, vaikka ei kai mikään keikuttaminen riitä siihen että Jabba The Hut tippuisi kuin eno veneestä:

Hommafoorumin poliittinen siipi on luomassa uutta puoluetta. Pohditaanpa nyt urakalla, miten uuden puolueen pystyyn ja menestykseen polkaisu tehdään a) väärällä ja b) oikealla tavalla.

Uusi puolue tarvitsee markkinaraon. Menestyäkseen sen on kyettävä löytämään asia / asioita, jotka valtapuolueet (tai ainakin se osa puoluekenttää, johon tähtäin on asetettu), ovat jättäneet hunningolle.
Tästä voi huoletta todeta, että jos parempi markkinarako uudelle puolueelle on koko Suomen yli 90-vuotisen itsenäisyyden aikana ollut, niin en ole ainakaan asiasta tietoinen. Todennäköisesti isompi sauma oli sodan jälkeinen SKDL:n perustaminen, mutta sitä ei oikein voi laskea, kun komukat olivat kieltolistalla.
Valitettavasti markkinarako on se vähämerkityksisin asia, mitä tarvitaan. Käytännössä tarvitaan ihan muita asioita.

Kuinka munata uusi puolue? Lyhyt ohjeistus:

1. Poliittinen toiminta vaatii rahaa, rahaa ja rahaa. Puoluetuki hoitaa asian kätevästi valtapuolueiden osalta, mutta uusien tulokkaiden on haalittava rahansa toisaalta. Tavallinen kansalainen ei helpolla kukkaronnyörejä hellitä, joten tulivoimaa on haettava muualta. Ensin on varmistettava budjetin riittävyys ja rahahanojen avoimuus. Varmin tapa epäonnistua on lähteä liikkeelle talkoopohjalta.

2. Puolueen markkinointi on suositeltava huolella. Ilman rahaa ei palkata imagokonsultteja, mutta ennen kaikkea itsekritiikki on pidettävä mukana. Jos kampanja laitetaan liikkeelle mainosfilmillä, jota edes kannattajat eivät viitsi katsella loppuun asti, niin ei hyvä seuraa.

3. Puoluetta ei pyöritetä amatööripohjalta. Politiikka on ammattilaisten touhua ja politikoimaan oppii vain politiikassa. Niin hyvää aatetta ei olekaan, että politiikan untuvikot onnistuisivat voittamaan ammattilaiset heidän omalla kentällään. Jos puolue rakennetaan pelkästään politiikassa kokemattomien tai jossain toisessa puolueessa kunnallisella tasolla operoineiden varaan, tilanne on suunnilleen sama kuin jos jääkiekkomaajoukkue koottaisiin A-nuorten SM-sarjan pelaajista. Vaikka lahjakkuutta olisi kuinka paljon tahansa, niin peliäly ja fysiikka ei vielä riitä isojen poikien kisoihin.

4. Politiikka henkilöityy aina. Jos uuden puolueen johdossa on joku nobody, ketään ei kiinnosta vaikka hän olisi kuinka oikeassa tahansa. Jos tiede olisi politiikkaa, 2 + 2 olisi viisi, mikäli matematiikan professori niin päättäisi. (Humanistisissa tieteissä tämäntapainen ilmiö on itse asiassa enemmän sääntö kuin poikkeus.) Politiikassa muoto kulkee aina ennen sisältöä. Kukaan ei kuuntele henkilöä, jolla ei ole nimeä. Ei vaikka hän olisi oikeassa. Ja oikeastaan nimenomaan ei silloin, koska väärässä olijat ovat vallanpitäjien kannalta selvästi vaarattomampia; oikeassa oleva oppositio on demonisoitava ja/tai vaiettava kuoliaaksi.

5. Epäonnistumisen maksimoi se, että puolue leimautuu yhden asian liikkeeksi. Vaikka se olisi yhden asian liike, se ei haittaisi menestystä kunhan kansa ei saa sitä tietää. Kääntäen puolueen ei tarvitse olla yhden asian liike, mutta jos kansa niin uskoo, ei menestystä ole luvaksi. Tässä asiassa puolueen nimi ratkaisee paljon. Kaikkein surkein ratkaisu olisi antaa puolueelle nimi, joka viittaa sekä tiettyyn asiaan että tiettyyn ajankohtaan. Jos puolueen nimessä mainitaan tavoitevuosi, mitäpä puolue aikoo tehdä sen jälkeen?

Suoraan sanottuna Muutos 2011 vaikuttaa siihen malliin hoidetulta projektilta, että salaliittoteorioihin taipuvaisempi mieli alkaisi epäillä kyseessä olevan valtapuolueiden salaisten agenttien kontrolloima suunnitelma, jolla maahanmuuttokriittiset saadaan näyttämään naurettavilta.

Kuinka sitten saada uusi puolue menestymään? Aluksi on tietysti varmistettava, että puolueen ajamille asioille on olemassa tilaus. Check. Kunnossa. Sitten lyhyt ohjeistus:

1. Rahoitus on järjestettävä. Mallia voi lukea Matti Kuusen mainiosta muistelmakirjasta Ohituksia, jossa kerrotaan kuinka AKS:n toiminta rahoitettiin - ruotsalaisten liikeyritysten rahoin!

2. Kun rahoitus on kunnossa, voidaan propagandatyöhön palkata kunnon ammattilaiset suunnittelemaan, miten viesti saadaan perille. Harvinaisen helppo homma verrattuna muiden puolueiden vaalikampanjoiden suunnitteluun - tällä kertaa ei tarvitse muuta kuin miettiä, miten totuus saadaan parhaiten jakeluun.

3. Uuden puolueen on kyettävä rekrytoimaan kokeneita poliitikkoja muista puolueista. Ariel Sharon ei polkaissut Kadimaa pystyyn tyhjästä. Vaikka valtaosa merkittävistä poliitikoista tuli uuteen puolueeseen Likudista, siihen liittyi myös Työväenpuolueen toimintaan tyytymättömiä poliitikkoja. Suomessa on kaikissa kolmessa suurimmassa puolueessa hiljainen oppositio, johon kuuluu koviakin nimiä. Heidät on saatava mukaan. Tyytymättömyydestä kertovat pienten nimien julkaisemat lausumat, viimeisimpänä Wille Rydmanin järkipuhe. Isommat ovat vielä toistaiseksi olleet kuin tietty neste sukassa.

4. Koska politiikassa uskottavuus on kaikki kaikessa, valtakunnantason poliitikot eivät uskalla loikata toiseen puolueeseen ellei siellä ole todella kovan luokan nimi johdossa. Niinpä uuden puolueen keulakuvaksi on saatava riittävän kova nimi - Kadima ei olisi syntynyt eikä ainakaan saavuttanut vaalivoittoa ilman Ariel Sharonia. Kun Suomen kansa tunnetusti inhoaa poliitikkoja ja tässä maassa raskaan sarjan poliitikot eivät vaihda puoluetta, olisi politiikan ulkopuolinen nimi myös vaihtoehto. Kovin mahdollinen henkilö johtoon olisi Jorma Ollila, mutta valitettavasti hän ei liene kiinnostunut. Tosin isänmaallisesta miehestä ei voi olla varma.

5. Puolueelle on saatava vetävä nimi. Koska kansa on kyllästynyt ryvettyneisiin ja toisiaan muistuttaviin aatteisiin, on vedettävä esiin jotain aivan uutta. Suomen kansa uskoo oikeudenmukaisuuteen, joka tarkoittaa saavutusten palkitsemista ja rikoksista rankaisemista. Sanalla sanoen, Suomen kansa on läpeensä meritokraattista. Pistetäänpä uudelle puolueelle nimeksi vaikka Kansallinen Meritokratian liitto (KML), niin siinä on vetävyyttä yllin kyllin.

Olen aina pysynyt politiikan ulkopuolella, koska inhoan paskanjauhantaa. Mutta jos tällainen poliittinen liike saadaan käyntiin, lupaan tinkiä periaatteistani ja polkaista pystyyn KML:n Huitsinnevadan paikallisosaston.

Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet! Aijai pojat, pojat. Ei politiikkaa näin tehdä. Eheei. Eheei. Ei tämmöisestä toiminnasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman monikulttuurisuuden yli niin että heilahtaa! Siellä toiset jo ovat vallankahvassa kiinni.