Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 15. tammikuuta 2019

J'Accuse…!


Minä syytän.

Minä syytän tämän maan hallitusta lepsusta turvapaikka- ja kiintiöpakolaispolitiikasta, joka on mahdollistanut suomalaisiin kohdistuvan rikollisuuden.

Minä syytän tämän maan hallitusta siitä suomalaisten verovarojen haaskaamisesta, joka on kohdistettu maalle haitalliseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Minä syytän tämän maan hallitusta tosiasioiden tietoisesta ja tarkoitushakuisesta pimittämisestä ulkomaalaisrikollisuuden suhteen.

Minä syytän tämän maan hallitusta törkeästä valehtelusta päin kansalaisten naamaa populistisen ääntenkalastelun tarkoituksessa.

Minä syytän tämän maan hallitusta ympäristön tuhoamisesta sallimalla haittamaahanmuuttajien aiheuttamien hiilijalanjälkien moninkertaistumisen.


Oulussa tapahtuneiden lukuisten alaikäisten raiskaus- ja hyväksikäyttötapausten paljastuttua lukuisat ihmiset ovat ilmaisseet järkytyksensä. Tämä on täysin käsittämätöntä. Siis järkyttyminen. Miksi järkyttyä jostain sellaisesta, mikä on ilmiselvästi odotettavissa? Ainoa asia, josta pitäisi järkyttyä on se, että asioiden edes osittainen ilmitulo kesti näin kauan.
Oli jokaiselle asiaa edes hetkisen ajatelleelle päivänselvää, että tämä tapahtuisi. Itse asiassa haittailmiöitä on sattunut hämmentävän vähän, kun huomioi millaiseen persläpikuntoon tämä porukka on omat maansa saanut. Kotouttaminen on onnistunut yli kaikkien mahdollisten järkevien odotusten.

Vuoden 2015 haittatsunamia pidetään tämän syynä. Ei se sellainen ole. Se on vain voimistava tekijä. Kaikki, mitä nyt on tiedossa, oli tiedossa jo kauan ennen vuotta 2015. Niitä tosiasioita ei vain haluttu vielä nähdä siksi, että haitat olivat suhteellisen vähäisiä.
Vuonna 2015 Sipilä syyllistyi yhteen Suomen historian tuhoisimmista teoista ja luultavasti suurimpaan hölmön tölväykseen, jonka yksikään Suomen pääministeri on koskaan tehnyt esittämällä suoranaisen kutsun haittamaahanmuuttajille. Tämän seurauksia maksamme juuri nyt, ja maksamme vielä pitkään.

Kun valtiovalta tarjosi mahdollisuuden ja avokätisesti rahaa, niin tarjoukseen tarttuivat sekä hyväuskoiset hölmöt että häikäilemättömät bisnesmiehet. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, joskin typerää ja moraalitonta.
Joidenkin toimijoiden roolia on vaikea käsittää, kuten evankelis-luterilaisen kirkon. Luulen että jos aikakoneella tuotaisiin 50 vuoden takaa silloiset papit nykypäivään, 80 % saisi potkut virastaan. Sadan vuoden takaisilla prosentti olisi pyöreät sata. Aivan käsittämättömällä tavalla kirkko tukee kilpailevaa firmaa eli islamia. Lepsulla haittamaahanmuuttopolitiikalla ja kirkolla on tietysti se yhteys, että myös kirkon opin mukaan rajan ylittämisen jälkeen edessä on ilmainen ikuinen elämä. Mutta Raamatussa ei kyllä mainita, että veronmaksajien kustannuksella ja rajan ylittäneiden käytöskin on aika kaukana enkelimäisestä.
Ainoa uskottava selitys on se, että papisto on siinä määrin lepsuuntunut että on oikeasti alkanut uskoa ihmisten hyvyyteen ja siihen, että Jahve hoitaa vielä homman kotiin. Tämä on oikeasti pelottavaa. Aiemmin edes rivipapit eivät yleensä olleet näin naiiveja, mutta nykyään usko näyttää huolestuttavasti levinneen jo piispatasolle.

Huippusuoritus naiiviudessa oli haittamamujen vieminen kouluihin ja päiväkoteihin. Yrittäkääpä muuten itse. Jos vaikka urheiluseura pyrkii toimintaansa esittelemään, niin pitää täyttää erinäinenkin planketti, työharjoittelijaksi pääsemisestä nyt puhumattakaan. Eipä sinne mennä keikuttamaan lapsia polvelle, ellei ole tarkan syynin läpikäynyt. Tai sitten tullut rajan yli passinsa hävittäen ja ikänsä valehdellen. Tarkoitus näillä vierailuilla oli jälleen kerran hyvä eli opettaa haittamamuille kuinka Suomeen sopeudutaan. Kyllä Muhammed oppii - sen, että ikä on vain numero.
Siinä eivät paljon auta Oulun vastaanottokeskukselle myönnettyt yli puolen miljoonan euron määrärahat "Turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsityksen edistäminen ja rikollisuuden ehkäisy, TURVA-hanke". Hankkeen toteutumisaika oli kaksi vuotta, 1.2.2017 - 31.1.2019. Jos tähän kuluu reilusti puoli miljoonaa veronmaksajien rahoja ja tulos on tuollainen, niin minäpä voisin konsultoida oikeusministeriötä ja tarjota järjestäväni vain viidesosalla noista kustannuksista hankkeen, joka taatusti vähentäisi rikollisuutta enemmän.

Raivostuttavinta kaikessa on se, että me Voiman Pimeän Puolen blogistit - joita myös faktisteiksi voidaan kutsua - olemme olleet oikeassa koko ajan. Toivoen koko ajan hartaasti, että olisimme väärässä. Turhaan. Vasta nyt, vuosien jälkeen, kun on jo koettu valtavia vahinkoja Suomelle ja sen kansalle, meidän näkemyksemme on tunnustettu oikeaksi. Osittain. Vielä ei ole tapahtunut niin paljon niin pahoja asioita, että meidän faktistien jo vuosia sitten kertomia tosiasioita olisi tunnustettu kokonaan oikeiksi. Saati sitten että ryhdyttäisiin toimimaan jo vuosia sitten ehdottamillamme tavoilla, joilla näiltä ongelmilta olisi vältytty.

Arvatkaa huviksenne vituttaako?

Todellisuudessa Oulu on vain jäävuoren huippu. Samaa tapahtuu kaikkialla. Toisaalta ei ole mikään yllätys, että vyyhti alkoi purkautua juuri sieltä. Kun vietin sattuneista syistä kesällä 2016 kolme päivää Oulussa, hälytystutkani väpätti koko ajan. Enemmän kuin missään muussa kaupungissa, enemmän kuin edes Helsingissä käydessä. Jostain syystä sinne oli kertynyt enemmän roistomaisen näköistä haittamamua enemmän kuin minnekään muualle. Tähän nähden, vaikka onkin itsestään selvää ja odotettavissa, että muillakin paikkakunnilla paljastuu täsmälleen vastaavaa, ei ollut yllätys että Oulun kohdalla vaikenemis- ja salausmuuri murtui ensimmäisenä. On toivottavaa, että tästä seuraa metoo-liikkeen kaltainen lumipalloefekti. Merkkejä on jo ilmassa.

Vaikka media onkin nyt julkaissut jo totuuksia, vanhat pirunsarvet pilkistävät yhä. Tasoittavaa journalismia kaivetaan väkisin esiin, olipa löydetty suuttunut irakilaismies kertomaan, kuinka raiskauksiin ei saa syyllistyä. Ikään kuin tämä ei olisi ollut itsestään selvää. Todellista uskottavuutta olisi lausuntoon saatu vasta sitten, jos hän olisi irtisanoutunut islamista ja ylipäätään lähi-itäläisestä haittakulttuurista. Eivät raiskaukset ja terrorismi ole niitä suurimpia uhkia. Kyllä me ne kestämme. Todellinen uhka on se, mitä haittamaahanmuutto tekee länsimaisen yhteiskunnan toimivuudelle, mitä myös sivilisaatioksi on tavattu kutsua. Sivilisaatio on mahdollinen vain silloin, kun yhteiskunnan jäsenistä riittävän suuri kriittinen massa on siihen valmis. Ja tämän massan suhteellista osuutta on nyt tietoisesti vähennetty.
Suorempaa puhetta kulttuurieroista esitti irakilaisnainen Seida Sohrabi. Lainaus islamkriitikon haastattelusta: Hän muistuttaa, että on paljon irakilaismiehiä, jotka eivät kohtele naisia huonosti. Juuri näin. Ja on valtava ero sillä, miten enemmistö toimii. Jos jätetään hyvät/pahat/rumat –jaosta se viimeinen vaihtoehto pois, niin joka ryhmästä löytyy hyviä ja pahoja. On kuitenkin hyvin oleellista, jos jossain ryhmässä jakauma on 80/20 ja toisessa 20/80.
Media on jo muistuttanut, että 76 % seksuaalirikollisista on suomalaisia. Niin on. Ja loppu 24 % on ulkomaalaisia. Onko muka joka neljäs Suomessa asuva ulkomaalainen? Ei lähelläkään. Ja kuinka moni näistä "suomalaisista" on oikea suomalainen? Ei tarvitse kovin montaa oikeusjuttujen aikataululistaa lukea, kun totuus paljastuu. Oulunkin tapauksessa melkein puolet tekijöistä oli saanut Suomen kansalaisuuden ja luokitellaan suomalaisiksi tilastoissa. Ainoa oikeutettu teko on perua heidän kansalaisuutensa ja lähettää takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.

Kaikkein onnistuneinta työtä on ollut rasisminvastainen työ. Maassa esiintyy uskomattoman vähän rasismia siihen nähden, miten muslimit ja afrikkalaiset ovat täällä käyttäytyneet. Osa ansiosta tietysti kuuluu sille innolle, jolla n- ja ä-sanoja metsästetään netistä ja samaan aikaan jätetään raiskausilmoituksia tutkimatta. Tyypillistä viime hetken paniikkia – kun kulissit sortuvat, rangaistuksia kovennetaan aivan kuten Saksassa alkuvuonna 1945.
Tässä yhteydessä on annettava tunnustusta niille väsymättömille sananvapauden ja länsimaisen sivistyksen esitaistelijoille, jotka ovat jaksaneet näitä tapauksia selvittää, esimerkkinä nimimerkki nutsy. Hän listasi haittamaahanmuuton hinnan jo ennen matuvyöryä ja päivitti tiedot äskettäin.
Eivät Oulunkaan tapaukset olisi käyneet ilmi ilman että niitä olisi kaiveltu esiin. Ja kun paska lopulta lensi tuulettimeen, senkin jälkeen viranomaiset valehtelivat virkavastuulla yksittäistapauksista. Onhan toisaalta meressäkin jokainen pisara yksittäistapaus, joo. Jopa sen jälkeen, kun oli selvitetty yhden raiskausuhreista kuolleen, poliisin kommentti oli ”kuolemaan ei liity rikosta”. On päivänselvä asia, että jos kuolema ei olisi ollut itsemurha, tämä tieto olisi kerrottu julkisuuteen tilanteen rauhoittamiseksi.
Poliisijohto toimii kuten toimii – poliittisella määräyksellä ehkä ja toivottavasti sekin - mutta rivipoliisin kädet ovat sidotut, vaikka mitä ajattelisi. Ja kyllä ajattelevatkin, sen tietää varsin hyvin. Täytyy vain ihmetellä, kuinka poliisikouluun on saatu valittua sellaisilla lehmän hermoilla varustettuja ihmisiä. Kenellä tahansa muulla pokka pettäisi ja pamppu heiluisi, mutta poliisit jaksavat. Ottavatko ne aina ennen työvuoroa Valium-tabletin ja ennen vokkikeikkaa varmuuden vuoksi kerralla koko pakkauksen?

Yksi asia unohtuu lähes aina maahanmuuttokeskustelusta. Luonnonsuojelu. Tavoitteena on oltava turvapaikkajärjestelmän ja haittamaahanmuuton totaalinen lopettaminen, kansalaisuuksien peruminen ja maastakarkoitukset - jo pelkästään ympäristön säästämisen nimissä. Onhan tänne tulleen haittamaahanmuuttajan hiilijalanjälki moninkertainen jo ilmastollisistakin syistä hänen kotimaahansa verraten. Onkin käsittämätöntä, että samat ihmiset jotka ovat eniten huolissaan ilmastonmuutoksesta ovat yleensä kannattamassa haittamaahanmuuttoa. Luonnonsuojelulliselta kannalta tilanne on täysin järjetön jopa kannustaessaan kehitysmaita hillittömään väestönkasvuun, kun liikaväestön dumppaaminen sivistysmaihin hyväksytään.


Kuten blogistikollega Yrjöperskeles kirjoitti, muinainen kiinalainen strategi Sun Tzu olisi ihmeissään. Sun Tzu opetti, että sodankäynnin taidon korkein muoto on voittaa vihollinen ilman taistelua. Vanhan liuhuparran silmät olisivat hämmästyksestä ymmyrkäisinä nykytilanteesta, jonka Yrjöperskeles kiteytti seuraavasti:
”Ehkä sodankäynnin mestarillisin muoto on käydä sotaa jossa hyökkäyksen kohde kiistää olevansa sodassa.”
Ja hänen vakiokommentoijansa acc päivitti tilanteen vielä osuvammin:
”Ylimestarillisin muoto on, että hyökkäyksen kohde rahoittaa hyökkäystä ja rankaisee omiaan, jotka vastustavat tai edes kiistävät sanallisesti hyökkäyksen oikeutuksen.”
Mutta Sun Tzun oppeja voidaan onneksi soveltaa molemmin puolin. Meillä on tietysti se etu puolellamme, että olemme - valitettavasti - oikeassa.


Poliittisista syistä tähän tilanteeseen on päädytty onnettomien yhteensattumien myötä. Kansainvälinen turvapaikkajärjestelmä on aikoinaan luotu sivistyneitä ihmisiä ajatellen. Mikäli silloiset kansainvälisten sopimusten allekirjoittajat olisivat nähneet nykytilanteen, he olisivat repineet paperit vähin äänin.
Ongelma on siinä, että poliitikot eivät suostu tunnustamaan virheitään. Jopa perussuomalaiset tuntuvat etenevän varovasti, vaikka nyt olisi mahdollista lyödä. Eikö siellä puoluetoimistossa osata katsoa Hesarin alan juttuja koskevien kommenttien peukutusmääriä?
Hesari sentään kysyi yhdeksältä eduskuntapuolueen johtajalta mitä tilanteelle pitäisi tehdä.:
1. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksiin epäillyistä oli lähes 24 prosenttia ja raiskauksiin epäillyistä noin 29 prosenttia vuonna 2017. Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä oli tuolloin 4,5 prosenttia. Mitä ajattelette tästä?
2. Mitä asialle pitäisi tehdä?
3. Mitä sanoisitte oululaisille?
Voi lukea haastattelut, mutta suosittelemme verenpainelääkkeen ottamista jos aikoo lukea muitakin kuin Halla-ahon ja Essayahin vastauksia.
Halla-ahokin olisi voinut sanoa terävämmin kuin teki. Kysymykseen 2 hän vastasi aivan turhan monisanaisesti. Kaksi sanaa olisi riittänyt:
2. Mitä asialle pitäisi tehdä?
- Äänestäkää perussuomalaisia
.
Halla-ahon todellinen vastaus oli: ”Humanitaarinen maahanmuutto pitää saada niin matalaksi kuin mahdollista. Perusuomalaiset haluaa lopettaa humanitaarisen maahanmuuton kokonaan, koska se on vahingollista yhteiskunnalla eikä ole ratkaisu pakolaisuuteen.”
Ei huono tuokaan, mutta varovainen. Muiden puolueiden näytöt kun on nyt jo nähty. Pelkkää populistista suunpieksäntää, mutta ei mitään konkreettista näyttöä suomalaisten hyväksi toimimisesta.

Tilanne on kehittynyt niin pahaksi, että nyt on kaikkien muidenkin puolueiden pakko reagoida. Tässä kyse on siitä, kuinka paljon he luottavat ihmisten haluun uskoa valheita.
Tämä on nähty ennenkin. Ennen vaaleja puheet ovat kovat, mutta vaalien jälkeen sama haittamaahanmuuttopolitiikka jatkuu. Kyse ei ole mistään muusta kuin vanhojen puolueiden populistisesta ääntenkalastelusta ja valehtelusta. Vain valta-aseman säilyttäminen merkitsee. Tässähän ei tietenkään ole mitään väärää, mutta olisi mukavampaa mikäli valta-aseman säilyttäisi noudattamalla haittamaahanmuutossa järkevää politiikkaa, jota jopa valtaosa kansasta tukee.

Mutta ei. Joka vaalien jälkeen on aina palattu entiseen. Tilanteeseen, joka sallii länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle vihamielisten ja tuhoisten voimien asettumisen kauniiseen sivistysmaahamme. Ja tämä kaikki on tapahtunut valtapoliitikkojemme suosiollisella siunauksella suomalaisten veronmaksajien rahoittamana.

Muistettakoon mitä rikoslaki, luku 12, 4§ toteaa: "Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.


Sipilä, Orpo, Soini ja kumppanit. Jos maailmassa on edes hitunen oikeutta, teillä on oma Nürnbergin oikeudenkäyntinne vielä edessä. Ja jos teillä itsellänne on edes hitusen omaatuntoa, tunnustatte syyllisyytenne ja otatte vastaan oikeudenmukaisen tuomionne.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Uusinta: Ei nimi joukkuetta pahenna

Lukijalle: Tämän jutun julkaisemisen jälkeen rapakon takaisissa isoissa liigoissa ei ole saatu mitään hauskaa aikaan. NHL:ään on tullut Vegas Golden Knights - miksi ei Vegas Bankrupts, mikä sopisi paremmin kaupungin imagoon? MLB:ssä ei ole tapahtunut yhtään mitään. NFL on sama kuin ennen, mitä nyt pari joukkuetta muutti Los Angelesiin nimeään vaihtamatta. NBA ei ole saanut mitään aikaan, paitsi nimiruljanssin ja sekin oli jo niukasti ennen tämän jutun julkaisemista. Eli Charlotte Hornets vaihtoi paikkakuntaa 2002 ja siitä tuli New Orleans Hornets. Joka vaihtoi nimensä 2013 New Orleans Pelicansiksi. Charlotte oli puolestaan saanut uuden joukkueen jo 2004, nimeltään Bobcats. Josta tuli sitten 2014 Hornets, kun nimi kerran sattui vapautumaan.

Aina tasaisin väliajoin nousee pinnalle kiista Washingon Redskins -NFL-joukkueen sopimattomasta nimestä. Sen kun katsotaan halventavan intiaaneja, eikun siis alkuperäisiä amerikkalaisia tai mikä se nykyisin poliittisesti korrekti nimitys mahtaakaan olla. Oman ehdotukseni uudeksi nimeksi heitin jo melkein kaksi vuotta sitten; joukkueen nykyinen omistaja Daniel Snyder kun on juutalainen, niin Washington Foreskins olisi mitä sopivin.

Saman liigan joukkueista Kansas City Chiefsin nimi on myös samoista syistä epäilyttävä, kuten myös baseballin Cleveland Indiansin. Ja mitä vähemmistöihin tulee, niin entäs NFL-joukkue Cleveland Browns? Kun alkuperäinen Browns perustettiin 1946, ei jenkkifutis ollut vielä edes integroitunut, joten kaikki pelaajat olivat valkoisia. Nykyään nimeksi sopisi paremminkin Cleveland Blacks. Tosin pelinrakentaja on edelleen valkoinen, kuten melkein kaikilla muillakin joukkueilla. Vanha vitsihän on, että jos yhtä valkoista miestä ympäröi kymmenen mustaa miestä, hän on pelinrakentaja. Jos taas yhtä valkoista miestä ympäröi tuhat mustaa miestä, hän on vankilanjohtaja.

Blogisti Kumitontun lainaus toimittaja Clarence Pagelle lähetetystä viestistä leikitteli joukkueiden nimillä enemmänkin. Huipentuma oli Oregon State -yliopiston urheilujoukkueiden lempinimi "Beavers", joka etenkin naisjoukkueen nimenä aiheuttaa meissä kaksimielisissä lieviä tyrskähdyksiä.

Mutta jutusta sain joka tapauksessa idean kirjoittaa tarinan epäonnistuneimmista joukkueiden lempinimistä. Käytännön syistä rajoituin Pohjois-Amerikan neljään suurimpaan ammattilaisliigaan (jenkkifutis NFL, baseball MLB, koripallo NBA ja jääkiekko NHL), koska joukkueet ovat yleisesti tunnettuja ja amerikkalainen nimeämiskäytäntö antaa aina joukkueelle tällaisen nimen. Vähän eri juttu kuin Euroopassa, missä futisjoukkueet ovat yleensä tylsästi FC tai United tms.

10. Detroit Pistons, NBA
Joukkue perustettiin Fort Wayneen 1941 ja siirtyi Detroitiin 1957 säilyttäen Pistons-nimen. Valitettavasti aika vain ajoi nimen ohi. Tuohon aikaan "Männät" oli mitä osuvin nimi autoteollisuusalueen joukkueelle. Nykyään teollisuudesta ei ole jäljellä kuin rippeet. Detroitin kaupunki rapistuu ja ghettoutuu silmissä. Joukkue pitäisi nimetä uudelleen. Miten olisi Detroit Ruins?

9. Milwaukee Bucks, NBA
Mitä sopivin nimi ylisuuria palkkioita maksavan liigan joukkueelle. Tosin puolustukseksi täytyy sanoa, että Buck tarkoittaa tässä yhteydessä porohirvasta eikä dollaria.

8. Milwaukee Brewers, MLB
Siis "Oluenpanijat". Eivätkö ne Milwaukeessa ymmärrä keksiä joukkueilleen järkeviä nimiä? Tosin mitä voi odottaa osavaltiolta, jonka tunnetuimman joukkueen eli NFL:n Green Bay Packersin fanien lempinimi on Juustopäät.

7. Toronto Maple Leafs, NHL
Vaahteranlehti, maple leaf, on Kanadan tunnus aina lippua myöten. Joten luonteva valinta. Paitsi että monikossa sen pitäisi olla "leaves". (No, oikeasti joukkueen nimi on "Toronto Maple Leaf Hockey Club", joten Leafs on siksi oikea taivutusmuoto, mutta ei anneta pikkumaisuuden pilata hyvää tarinaa.) Joka tapauksessa vähän sama kuin Suomessa olisi joukkue nimeltä "Vaahteranlehtit". Montreal Canadiensilla on sentään parempi selitys sille, miksi joukkueen nimi ei ole "Canadians" - ne mokomat kun puhuvat ranskaa.

6. New York Rangers, NHL
Siis "Metsänvartijat"? New Yorkissa? Keskuspuistossako ne partioivat? Ihan oikein, että seura on jo nimensä ansiosta Original Six -kuusikon heikoimmin menestynyt vain neljällä Stanley Cupilla. Niistäkin ainoastaan yksi on tullut vuoden 1940 jälkeen.

5. Buffalo Bills, NFL
Ensinnäkin koko Buffalon kaupungin nimi on pielessä, koska lähimainkaan ei asusta puhveleita eikä ole koskaan asustanutkaan. Sitten menivät vielä nimeämään kainalopallojoukkueensa Buffalo Billin mukaan. Mahtoiko BB ikinä edes käydä Buffalossa, vaikka hänen shownsa kiersi 1800-luvulla Eurooppaa myöten. Tosin Buffalo Billsin lempinimi sai uuden selityksen 1990-luvun alussa, kun joukkue selvisi edelleen historian ainoana neljästi peräkkäin Super Bowliin häviten joka kerran. Silloin sanottiin nimen olevan lyhenne sanoista Boy I Love Losing Superbowls. Buffalo ei olekaan ikinä finaalia voittanut.

4. Chicago White Sox, MLB
"Sox" eli "sukat". Siis ensinnäkin väärin taivutettu, kuten Toronto Maple Leafs. Pitäisi olla "Socks". Mutta vielä synkempi salaisuus paljastuu historiasta. Seuran "Sox"-osa oli alun perin "Stockings", siis "sukkahousut". Pervoa. Tosin 1800-luvulla kyseinen sana tarkoitti nimenomaan sukkia. Seura vaihtoi virallisesti nimeä kaudelle 1904. Samaa juurta on myös Boston Red Sox, jota kuitenkaan ei ole koskaan tunnettu "Red Stockings" -nimellä. Sen sijaan Cincinnati Reds tunnettiin vuoteen 1890 asti nimellä "Red Stockings", jolloin seura pudotti vähin äänin viimeisen osan nimestään. Tosin se tunnettiin mccarthyismin pahimpina aikoina eli vuosina 1954-59 poliittisista syistä nimellä "Redlegs".

3. Washington Wizards, NBA
Alun perin nimeltään Washington Bullets. Ikävä kyllä, Washington oli Yhdysvaltain rikollisin kaupunki suurimpine murhalukuineen. Joukkueen nimi liitettiin rikollisuuteen ja sitä vaadittiin muutettavaksi. Irvileuat totesivat tuolloin, että pudotetaan puolet nimestä pois ja kutsutaan joukkuetta vain nimellä Bullets, niin se yhdistetään vähemmän rikollisuuteen kuin pelkkä Washington. No, näin ei tietenkään voitu tehdä. Niinpä joukkueen nimeksi vaihtui 1997 Wizards eli Velhot. Valitettavasti muutosta ei ajateltu loppuun asti, koska Grand Wizard ja Imperial Wizard ovat Ku-Klux-Klanin johtajien arvonimiä. Hieno valinta kaupunkiin, joka on USA:n miljoonakaupungeista ainoa, jonka asukkaista valtaosa on mustia. Toisaalta nimestä voi olla myös hyötyä mustaihoisten hallitsemassa koripallossa, sillä Ku-Klux-Klan saa neekerin juoksemaan kovaa ja hyppäämään korkealle.

2. Utah Jazz, NBA
Siis Jazz Salt Lake Cityssä. Utahin osavaltiossa, jonka asukkaista 62 % on mormoneja. Istuu kuin sokerikuorrutus hernekeittoon. Selitys on siinä, että joukkue tunnettiin aluksi nimellä New Orleans Jazz eikä se viitsinyt vaihtaa nimeään muuttaessaan Utahiin. Erityisen huvittavaa on, että New Orleansissa joukkue viihtyi vain viisi vuotta, kun taas Utahissa se on pelannut jo vuodesta 1979. Toinen samanlainen laiska nimenvaihtaja NBA:ssa on Los Angeles Lakers. Kalifornia tunnetaan järvistään siinä missä Utah jazzista. Lakers oli alun perin Minneapolisista, Minnesotan järviosavaltiosta, jossa se perustettiin 1947. Los Angelesissa joukkue on pelannut vuodesta 1960. NHL:ssä vastaavanlainen tapaus on Dallas Stars, joka tunnettiin aluksi nimellä Minnesota North Stars. Dallasiin muuttaessa 1993 nimestä pudotettiin ymmärrettävästi "North" pois. Noloa asiassa on se, että Teksas tunnetaan lempinimellä "Lone Star State" ja joukkue puhuu tähdistä monikossa. Toisaalta on myönnettävä, että Dallas Star kuulostaisi enemmän sanomalehdeltä kuin jääkiekkojoukkueelta.

1. Colorado Avalanche, NHL
Kuvitellaanpa nimeämissessiota Denverissä sen jälkeen, kun Quebec Nordiques on sovittu myytäväksi sinne:
- Hei kaverit, mistä me ollaan tunnettuja?
- No Kalliovuorista.
- Joo joo, mutta kun Colorado Rockies on jo baseball-seuran nimi ja sitä paitsi aikoinaan täällä oli jo samanniminen NHL-seura, joka floppasi niin pahasti että se piti myydä pois.
- Okei, no mistä Kalliovuoret on sitten tunnettu?
- Lumivyöryistä.
- JOO! Laitetaan nimeksi Avalanche!

Eli siis otetaan ja nimetään seura alueella vähän väliä tapahtuvan luonnonkatastrofin mukaan. Jep. Vähän sama kuin Carolinan NHL-seura nimettäisiin trooppisen myrskyn mukaan ... ei kun tosiaan. No, eivät ne valinnat aina niin onnistuneita ole olleet muutenkaan. Olihan NHL:ssä aikanaan seura nimeltä Atlanta Flames vuonna 1864 tapahtuneen Atlantan polttamisen mukaan. Tosin seura viihtyi paikkakunnalla vain kahdeksan vuotta ja siirtyi sitten Calgaryyn, pitäen kuitenkin "Flames" -nimen. Muut suuret liigat ovat ymmärtäneet välttää joukkueidensa nimeämistä katastrofien mukaan, mutta eurooppalaisen jalkapallon MLS:ssä pelaavat Chicago Fire vuoden 1871 tulipalon mukaan ja San Jose Earthquakes vuoden 1906 maanjäristyksen mukaan. NFL:n New York Jets sen sijaan sai nimensä jo vuonna 1960, jolloin Osama bin Laden tyytyi kolmivuotiaana kaatelemaan vain legotorneja. Mutta aika erikoinen tapa nimetä joukkueita paikkakunnan suurimpien katastrofien mukaan. Vähän sama kuin Suomessa olisi palloilujoukkueet Nokian Vesimiehet, Rovaniemen Palo tai Helsingin Monikulttuurisuus.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Kahden lajin yleisurheilijat


Kirjoitin jo kauan sitten jutun urheilijoista, jotka ovat menestyneet kahdessa eri urheilumuodossa. Lukijan kommentista sain idean kirjoittaa samanlaisen jutun yleisurheilun sisällä. Eli urheilijat, jotka ovat menestyneet kahdessa eri yleisurheilulajissa.

Yleisurheilussa on tietysti lajeja, joissa ristiin menestyminen ei ole mikään ihme. Peräti yhdeksän kertaa on olympialaisissa käynyt niin, että sama mies on voittanut sekä vitosen että kympin juoksut samoissa kisoissa. ”Naapurijuoksulajissa” menestyminen on enemmän normi kuin poikkeus. Samoin pituushyppy ja pikajuoksu korreloivat kovasti keskenään, kuten myös kuulantyöntö ja kiekonheitto. Moniottelijat ovat jo määritelmällisesti usean lajin taitajia, mutta heistäkin pari on päässyt listalle siksi, että yhdistelmä on ollut harvinaisen poikkeava. Naisurheilijoita on listalle päässyt vain kaksi. ME-tason seitsenottelijat ovat yleensä olleet maailman ehdotonta kärkeä parissa muussakin lajissa, mutta yhdistelmät ovat olleet odotettuja, kuten pituushyppy ja pika-aidat. Varsinaisia yllätysyhdistelmiä ei tullut mieleen, tosin voi olla että jotain on unohtunut.

Lista on siinä mielessä hieman kotiinpäin vetävä, että melkein puolet urheilijoista on suomalaisia. Järjestyksessä on painotettu sekä absoluuttista menestystä että lajiyhdistelmän erikoisuutta.


12. Mike Conley

Aloitetaan lajiyhdistelmällä, jonka ei pitäisi tälle listalle järjen mukaan kuulua – mutta tarkemmin ajatellen kuuluu sittenkin. Luulisi, että pituushypyssä ja kolmiloikassa menestyvät samat urheilijat. Vaan eipä näin olekaan. Huipputasolla lajeissa on melkoinen ero, vauhtijuoksun viimeiset askeleet ja ponnistuksen suuntautuminen ovat erilaisia. Ja koska kyseessä on eräs urheilun nopeimpia liikkeitä, suorituksen täytyy olla täysin selkäytimessä. Toisen lajin harjoittaminen yleensä sotkee toisen tekniikan. Nykyaikaisessa urheilussa ainoa merkittävä poikkeusyksilö on Mike Conley. Kolmiloikan olympiakultaa 1992, MM-kultaa 1993. Pituudessa MM-pronssia 1983. Huipulla pitkään molemmissa lajeissa yhtä aikaa. Pituudessa oma ennätys 846 vasta 13 vuotta MM-mitalin jälkeen. Kolmiloikkaennätys 17,87 viisi vuotta ennen olympiakultaa. Olympiafinaalissa niukimpaan mahdolliseen liikatuuleen (+2,1 m/s) huikea 18,17. Conleyn Kuudes oli käsite. Melkein kaikissa arvokisoissaan Conley venytti pisimmän hyppynsä viimeisellä kierroksella. Pojasta polvi – no joo, toistakymmentä vuotta NBA:n Memphis Grizzliesin takamiehenä namupasseja jaelleessa Mike Conley Jr:ssä meni kelpo yleisurheilija ihan hukkaan palloilijana. Yliopistoaikoinaan mies juoksi pika-aidat 14,77 ja pitkät aidat 54,38 – suunnilleen Kalevankisafinaalin tasoa molemmat.


11. Irving Baxter

Urheilun alkuhämärässä oli tietysti helpompi menestyä useammassa lajissa. Kilpailu oli löysempää eikä lajitekniikoita hallittu vielä niin erikoistuneella tasolla. Tästä huolimatta listalle on pakko ottaa Pariisin olympialaisten 1900 kaksoisvoittaja Irving Baxter. Voitot tulivat nimittäin korkeushypyssä (190) ja seiväshypyssä (330). Tämän lisäksi palkintokaapin täytteeksi kertyi kolme hopeaa vauhdittomissa hypyissä, niistä jokainen Ray Ewryn jälkeen.


10. Ville Pörhölä

Kuula ja kiekko on tuttu yhdistelmä monellekin. Vuoden 1920 kuulan olympiavoittaja Ville Pörhölä heitti myös kiekkoa parin SM-mitalin arvoisesti. Vanhemmilla päivillä laji vaihtui kuitenkin harvinaisempaan eli kuulan kanssa samanpainoiseen moukariin. 1932 lajissa tuli olympiahopeaa ja 1934 EM-kultaa. Erikoista on, että lajin olympiavoittaja Pörhölä voitti kuulassa vain yhden SM-kullan, mutta moukarissa niitä tuli viisi. Himmeämpiä SM-mitaleja tuli täysi sarja kaikista lajeista eli yksi hopea ja yksi pronssi sekä kuulasta, kiekosta että moukarista.


9. Kinue Hitomi

Japanilainen oli naisyleisurheilun pioneereja. Kun naiset pääsivät olympialaisiin ensi kertaa 1928, Hitomi oli ME-naisena pituushypyn suosikki. Paitsi että kisapaikalla selvisi, että pituushyppyä ei olekaan ohjelmassa. Niinpä päälajiksi tuli satanen. Siinä sivussa hän oli mukana kiekonheitossa ja korkeushypyssä ilman suurempaa menestystä. Satasella tuli pettymys, karsiutuminen välierissä. Mutta Hitomin päätä ei palellut. Olihan hän kaksi vuotta aiemmin vain 19-vuotiaana matkannut yksin Japanista naisten maailmankisoihin Ruotsiin pitkin Siperian rataa halki Neuvostoliiton. Niinpä nainen ilmoittautui 800 metrille, vaikkei ollut lajia koskaan kokeillut. Tulos oli hopeamitali. Hitomin kohtalo oli sittemmin traaginen. Hän kuoli keuhkokuumeeseen kolme vuotta myöhemmin vasta 24-vuotiaana.


8. Ashton Eaton ja Akilles Järvinen

Kaksi nimeä kerralla, koska lajiyhdistelmäkin on sama. Ashton Eaton (huom. on siinä sitten nimi, suomeksi Tuhkatonni Jatkasyömistä) on kymmenottelun kaksinkertainen olympiavoittaja ja entinen ME-mies. Myös Akilles Järvinen on kymmenottelun entinen ME-mies, mutta kaksinkertainen olympiahopeamitalisti. Tosin hänkin olisi kaksinkertainen olympiavoittaja, jos hänen aikanaan olisi noudatettu mitä tahansa muuta pistetaulukkoa kuin sitä, jota silloin noudatettiin. Klassikkokysymys kuuluu, mikä on se yleisurheilulaji, jossa kymmenottelijat menestyvät parhaiten erikoismiesten seassa? Tämä on tietysti yksilöllistä, mutta useimmiten tarjotaan pituushyppyä, pika-aitoja tai 400 metriä. Aihetodisteisiin (ko. henkilöt) vedoten voi sanoa, että kyseessä ei ole yksikään kymmenottelun varsinaisista lajeista vaan – 400 metrin aidat. Ashton Eatonin pitäessä välivuoden kymmenottelusta 2014 hän kokeili aidattua ratakierrosta. Tulos oli 48,69, maailmantilaston sen kauden yhdeksäs. Lajiin keskittymällä voi ennustaa, että aika olisi piakkoin ollut 47-alkuinen eli MM-mitalitasoa. Akilles Järvinen puolestaan otti 400 metrin aidoissa EM-hopeaa. Hän muuten saavutti SM-mitalin seitsemässä nykyisessä olympialajissa, joista 400 metrin aitojen lisäksi myöskään kolmiloikka ei ole kymmenottelun lajivalikoimassa.


7. Kauko Harlos

Kauko Hokkanen juoksi 200 metrin SM-finaalissa viidenneksi 1957. Sitten hän muutti Ruotsiin siirtotyöläiseksi (ilman sosiaalitukia, kielikursseja ja sopeuttamisohjelmia) ja katosi kentiltä. Muutaman vuoden kuluttua moukarihäkkiin ilmestyi nimensä muuttanut Kauko Harlos. Enimmäkseen uudessa kotimaassaan kilpaillut Harlos rikkoi SE:n kolmesti ja kävi Suomessa sen verran, että voitti viisi SM-kultaa. Kansainvälisillä areenoilla menestystä ei kuitenkaan tullut, paras saavutus oli EM-kisojen yhdeksäs sija.


6. Mika Lönnblad

110 metrin aitojen 14,78 ja pari karsiutumista Kalevan kisojen alkuerissä ei ole kovin ihmeellistä. Eikä myöskään kuulantyönnon 17,88 ja yhdeksän peräkkäistä pistesijaa (putki jatkuu yhä) Kalevan Kisoissa parhaana sijoituksena viides. Mutta se on, että tämän tekee yksi ja sama mies. Tosin viimeisellä aitajuoksu- ja ensimmäisellä kuulantyöntöesiintymisellä oli kuuden vuoden väli – tuskin Tilastopajan listaama 115 kilon paino aitajuoksuvuosina piti paikkansa. Tai mistäpä sen tietää, olihan mies 22-vuotiaiden SM-kisoissa pisteillä molemmissa lajeissa. Kymmenottelun ennätyskin on hulppeat 7139 pistettä.


5. Harold Osborn

Harold Osborn on ainoa kymmenottelun olympiavoittaja, joka on voittanut kultaa myös jossain yksittäislajissa. (Naisten moniotteluissa tempun ovat tehneet Irina Press ja Jackie Joyner-Kersee.) Vuoden 1924 olympialaisissa Osborn voitti ensin korkeushypyn ja sitten kymmenottelun. Lajiyhdistelmä kuulostaa nykytietämyksen valossa omituiselta, mutta tuohon aikaan korkeushyppy oli erilaisen tekniikan takia enemmän voimalaji kuin nykyään. Yhdistelmä oli silti jo tuolloin epätavallinen.


4. Mac Wilkins

Moukari kaartaa 63,45. Eipä kovin kummoinen tulos, sillä oltaisiin Suomen tämän kauden tilastoissa kahdentenatoista ja kamppailtaisiin finaaliin pääsystä Kalevan Kisoissa. Keihäs lentää 78,43. Hyvä heitto, olkoonkin että vanhalla mallilla. Kuula tulee maahan 21,06 metrin kohdalla. No, se on jo jotakin, varma arvokisafinaalin paikka. Mutta paraatilaji onkin kiekonheitto, 70,98. Kiekonheiton vuoden 1976 olympiavoittaja ja entinen ME-mies Mac Wilkins on kaikkien aikojen paras yleisheittäjä.


3. Mamo Wolde ja Ensio Tanninen

Vuoden 1956 olympialaisissa Etiopian 4 x 400 metrin viestijoukkue jää erässään viimeiseksi ajalla 3.30,0. Kolmatta osuutta vie Mamo Wolde, joka osallistui samoissa kisoissa 800 ja 1500 metrille jääden molemmissa lajeissa alkueränsä viimeiseksi ajoin 1.58,0 ja 3.51,0. Kaksitoista vuotta myöhemmin hän voitti olympiakultaa maratonilla. Melkoinen skaala olympiatasolla – 400 metriltä maratonille. Suomalaisvastine Ensio Tannisen skaala oli vielä laajempi. Ennätykset: 100 m 11,7, 200 m 23,6, 400 m 50,6, 800 m 1.54,7, 1500 m 3.56,0, 5000 m 14.48,8, 10000 m 31.12,0, maraton 2.20.50,4. Mutta parhaan matkansa kaksinkertainen maratonin SM-pronssimitalisti löysi 100 kilometriltä, jossa hän teki SE:n 6.42.53. 100 metriltä 100 kilometrille!


2. Heike Drechsler

DDR:n superjuniori Heike Daute runttasi 18-vuotiaana pituushypyn MM-kultaa 1983. Samoissa kisoissa muuan Arto Bryggare otti MM-hopeaa pika-aidoissa. Pariskunta löysi yhteisen sävelen kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Dautea pidettiin pituushyppäjänä aina siihen asti, kunnes nuori nainen näytti että nopeuttakin löytyy. 1986 hän sivusi 200 metrin silloista ME:tä ajalla 21,71. No, tätä yhdistelmää on toki nähty ennenkin, harvoin silti näin kovalla tasolla. Leuat loksahtivat lattiaan 1994, kun tuolloin jo lähes kolmikymppinen Drechsler ilmestyi Talencen perinteisiin moniottelukilpailuihin. Seitsenottelun pistesaldo oli maailman kauden kärkitulos 6741. Tämä siitä huolimatta, että nainen jäi 200 metrin ennätyksestään toista sekuntia eikä pituustuloskaan ollut yli seitsemän metrin. Heittolajeissa kuulan 13,58 ja keihään 40,64 olivat kovia, mutta melkeinpä kylmiltään vedetyt korkeuden 184, pika-aitojen 13,34 ja kasisatasen 2.11,53 suorastaan käsittämättömiä. Ottelukokeilu jäi kahteen kertaan, seuraavana vuonna samassa kisassa tulos oli vaatimattomampi 6375. Olympialaisissa kahden pituushyppykullan ja yhden hopean lisäksi pronssit sataselta ja kahdeltasadalta. MM-kisoissa kaksi kultaa pituudesta ja nippu himmeämpiä mitaleja, EM-kisoista neljä kultaa pituudesta ja yksi 200 metriltä.


1. Kalevi Kotkas

Virolaissyntyinen suomalainen oli ensi kertaa arvokisaedustajana niukasti ennen 19-vuotispäiväänsä. Los Angelesin olympialaisista 1932 tuli seitsemäs sija kiekonheitossa. Seuraavat arvokisat olivat historian ensimmäiset EM-kisat 1934, joista Kotkas toi kultaa. Korkeushypyssä. Kiekonheitossa hän jäi kymmenenneksi. Vuoden 1936 olympialaisten jännitysnäytelmässä hän jäi korkeudessa niukasti pois mitaleilta ollen neljäs. Varsinaisen tempun mies teki seuraavissa EM-kisoissa 1938 Pariisissa. Korkeushyppy ja kiekonheitto olivat ohjelmassa samana päivänä, osin päällekkäin. Kotkas sinkoili kentän puolelta toiselle ja oli lopulta molemmissa lajeissa neljäs. Mikäpäs oli ollessa hyvän alkuverryttelyn jälkeen - edellisenä päivänä hän oli ollut kuulantyönnon yhdestoista!
Selitys erikoiseen lajiyhdistelmään oli tuonaikainen korkeustekniikka, joka etenkin Kotkaksen tyylillä oli lähinnä ruhjovaa voimaa. Mutta se tuotti tulosta! Kotkas oli ensimmäinen eurooppalainen kahden metrin ylittäjä. Ennätykset korkeudessa 204 ja kiekossa 51,27 olivat yhdistelmä, jonka lyömistä saatiin odottaa pitkään. Molemmat tulokset on ylittänyt kymmenkunta nykyajan kymmenottelijaa. Tulosten kovuudesta kertoo parhaiten se, että viime kesänä uskomattoman ME:n 9126 pistettä tehnyt Kevin Mayer liittyi tähän kunniakkaaseen joukkoon vasta viime kesäkuussa sinkaistuaan kiekon yli Kotkaksen tuloksen. Mayerin korkeusennätys 209 on jo vuodelta 2012. Temppuun - molemmat tulokset parempia kuin Kotkaksella - pystyi ilmeisesti ensimmäisenä Uwe Freimuth, joka heitti vuonna 1984 kiekkoa 51,54. Korkeusennätyksensä 210 hän oli hypännyt jo neljä vuotta aiemmin.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Uusinta: Balsamia ruumiille

Lukijalle: Leniniä ei ole vieläkään saatu rahdattua pihalle mausoleumistaan, joten sen kunniaksi pistetään uusiksi listaus muista kommunismin balsamilla ikuistetuista suurmiehistä:

K: Mitä eroa on kuoleman jälkeisillä tapahtumilla kristinuskossa ja kommunismissa?
V: Kristinuskossa kuolemaa seuraa ylösnousemus. Kommunismissa kuolemaa seuraa rehabilitointi.

Tuo ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Rehabilitointi on tarpeen vain, jos on sattunut valta-arpajaisissa nykäisemään lyhyen tikun ja saanut niskalaukauksen, jäähakun päähänsä, päätynyt väärälle puolelle gulagin piikkilankaa tai suurlähettilääksi Mongoliaan. Mikäli taas oli onnekas, sai kuoleman jälkeen balsamoinnin ja ilmaisen museopaikan loppuelämäksi - öö, siis ikuisuudeksi. Tai ainakin kommunismin väistämättömään romahdukseen asti.

Pysyväisvahauksen muotiintulon aiheutti tietysti Vladimir Iljits Lenin, jonka Stalin katsoi parhaaksi laittaa näytteille antaakseen neuvostokansalle ikonin korvikkeen. Leninin balsamointi onnistuikin niin hyvin, että moni kommunistijohtaja - tai hänen seuraajansa - halusivat saman tempun tehtäväksi itselleen. Näin tapahtuikin, mutta aina inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään eli vasta kuoleman jälkeen.

1. Vladimir Lenin 21.1.1924
Leninin kuoltua hänen maallinen tomumajansa oli surkeassa kunnossa - ilmeisesti epäilty syfilis oli tehnyt tehtävänsä. Siihen nähden balsamoijat onnistuivat yli kaikkien odotusten. Lenin näyttää nykyään paremmalta kuin 90 vuotta aiemmin. Ruumis aiottiin alkujaan pakastaa mahdollisesti myöhempää henkiin herättämistä ajatellen, mutta lopulta päädyttiin balsamointiin. Aluksi Lenin oli näytteillä puisessa mausoleumissa, mutta vuodesta 1930 lähtien se on ollut nykyisessä kivirakennuksessa samalla paikalla. Paitsi sotavuosina 1941-45, jolloin Lenin oli evakossa Siperiassa. Mausoleumin olosuhteita säädellään erittäin tarkasti. Ilmatiivis lasiarkku suojaa bakteereilta ja viikon välein tehdään pienempiä huoltotoimia. Määräaikaishuolto on vuorossa noin puolentoista vuoden välein. Tuolloin Lenin upotetaan 30 päiväksi säilöntäliuokseen, suuremmat vauriot korjataan ja puku vaihdetaan. Arvioiden mukaan Lenin kestää vielä toiset sata vuotta huolellisella hoidolla, tosin kokemuksen puutteessa parhaankin asiantuntijan arvio on pelkkä veikkaus. Vuosikymmeniä on huhuttu, että kyseessä on kuminukke, mutta mikään uskottava todiste ei tätä tue. Asialla on kuitenkin leikitelty usein, esimerkiksi kirjailija P.C. Jersildin Nerojen paluussa yhdessä juonisäikeessä gulagin päällikölle annettiin testinä tehtäväksi etsiä vanki, jonka kädet kelpaisivat Leninin käsien korvikkeeksi. Innokkaille googlettajille on huomautettava, että netistä löytyvät videot "Leninin ruumiin kylvetyksestä" eivät ole aitoja - tai siis ovat, mutta kyseessä ei ole Lenin. Varma tuntomerkki on oikea käsi, Leninin muumiolla se on nyrkissä, toisin kuin videoissa.

2. Georgi Dimitrov 2.7.1949
Bulgaria on aina ollut Venäjän ylin ystävä ja niinpä ensimmäisenä Leninin esimerkkiä kiirehti seuraamaan maan ensimmäinen kommunistijohtaja. Dimitrov kuoli ollessaan lomalla Moskovassa ja kuoleman äkillisyyden takia onkin epäilty, että Stalin olisi syystä tai toisesta vauhdittanut asiaa. Oli miten oli, ikoniksi Dimitrov kelpasi. Mausoleumi pistettiin pystyyn vain kuudessa päivässä ja ehti sopivasti valmiiksi Moskovasta palaavalle ruumiille. Kommunismin romahdettua 1990 Dimitrov roudattiin krematorion kautta lähimmälle hautuumaalle. Mausoleumi pysyi pystyssä vuoteen 1999 asti, jolloin sen purkaminen osoittautui hankalammaksi kuin rakentaminen: vasta neljäs räjäytysyritys romautti rakennuksen palasiksi.

3. Horloogijn Tsoibalsan 26.1.1952
"Mongolian Staliniksi" kutsuttu Tsoibalsan noudatti kuollessaan poliittista eikä kansallista esikuvaa. Tsingis-kaanin hauta kun on tuntemattomassa paikassa. Tarinan mukaan Tsingis-kaanin haudanneet teloitettiin, jonka jälkeen teloitettiin varmuuden vuoksi vielä teloittajat heidän palattuaan salaisesta paikasta. Tsoibalsan puolestaan päätyi mausoleumiin yhdessä toisen kansallissankarin Sükhbaatarin kanssa. Mausoleumi veijareille rakennettiin tosin vasta Tsoibalsanin kuoltua lähes 30 vuotta Sükhbaatarin jälkeen. Ulkomuoto pytingillä muistutti kovasti Leninin vastaavaa. Kommunismin romahdettua myös Mongoliassa ruumiit poltettiin ja haudattiin 2005.

4. Josif Stalin 5.3.1953
Kuoltuaan Stalin päätyi Leninin petikaveriksi näytille. Kolme vuotta myöhemmin alkoi destalinisaatio, mutta Staliniin itseensä ei uskallettu koskea vielä pitkiin aikoihin. Lopulta, 22. puoluekokouksessa lokakuussa 1961 iäkäs bolsevikkinainen Dora Lazurkina piti muka-spontaanin puheen, jossa ehdotti Stalinin siirtämistä pois mausoleumista. Muutamaa päivää myöhemmin Stalin kuljetettiin vähin äänin ulos ja haudattiin Kremlin nekropolikseen - ei siis Kremlin muuriin, kuten usein väitetään.

5. Klement Gottwald 14.3.1953
Kommunistisen Tsekkoslovakian ensimmäinen presidentti Klement Gottwald kuoli kelpo kommunististen perinteiden mukaan virassa ollessaan. Vieläpä kunniakkaasti - sydänkohtaus heti Stalinin hautajaisten jälkeen ja kuolema viisi päivää myöhemmin. Hänestä päätettiin tehdä Leninin kaltainen näyttelyesine maahan, mikä saa hieman huvittuneeksi kun tietää Gottwaldin kuuluneen sudeettisaksalaiseen vähemmistöön - ja vieläpä tuo nimi, Gottwald kommunistille varsin epäsopivasti. Balsamointi kuitenkin epäonnistui ja muutaman vuoden kuluttua ruumis alkoi tummua pahasti. Vuonna 1962 näyttely ei enää ollut mahdollista ja niinpä Gottwald vietiin krematorion kautta monumenttiin. Kommunismin romahdettua tuhkat siirrettiin tavalliselle hautuumaalle.

6. Ho Tsi Minh 2.9.1969
Pohjois-Vietnamin presidentti Ho Tsi Minh kuoli sydämen petettyä kesken hurjimmillaan riehunutta Vietnamin sotaa. Tietoa kuolemasta pantattiin jokunen päivä, mutta Neuvostoliitosta lennätettiin kiireellä Leninin ruumiista vastaavat ekspertit säilöntäpuuhiin. Operaatio tehtiin vietnamilaiselle sodankäyntityylille sopivasti luolassa. Sodan päätyttyä muutamaa vuotta myöhemmin ruumis laitettiin näytteille Hanoihin mausoleumiin, jota pidetään aiheellisesti yhtenä maailman rumimmista rakennuksista. Mausoleumi on edelleen avoinna yleisölle, jos haluaa nähdä Ho-sedän lasiarkussaan.

7. Mao Zedong 9.9.1976
"Suuren Ruorimiehen" kuoltua kiinalaisilla oli ongelma: pitäisi balsamoida, mutta kun paras tietotaito on venäläisillä. Ja niiden kanssa ei olla väleissä. Sitten joku keksi neronleimauksen: vietnamilaisilla on Ho Tsi Minhistä kokemusta. Onneksi Kiina ja Vietnam ajautuivat sotaan vasta kolme vuotta myöhemmin. Konsultit hoitivat hommansa muuten hyvin, mutta ilmatiivistä arkkua he eivät osanneet toimittaa. Aluksi suunniteltiin, että Mao siirrettäisiin Sun Yat-seniltä tarpeettomaksi jääneeseen venäläisten rakentamaan kristalliarkkuun. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi kahdesta syystä. Ensinnäkin yli 180-senttinen Mao olisi joutunut olemaan polvet koukussa paljon lyhyemmän Sunin mittojen mukaan tehdyssä yksiössä. Toiseksi arkun alareunat estivät näkyvyyden, jolloin vierailijat olisivat joutuneet katsomaan Maoa epäkunnioittavasti alaspäin. Lopulta kiinalaiset rakensivat arkun itse. Maoa pääsee halutessaan vilkaisemaan, mutta jonot ovat pitkät ja pysähdellä ei kävelyn aikana saa.

8. Agostinho Neto 10.9.1979
Angolan johtaja Agostinho Neto sattui sopivasti kuolemaan ollessaan syöpähoidossa Moskovassa, joten balsamoijat olivat lähellä. Haasteen aiheutti se, että Neton mausoleumi sijaitsisi trooppisessa ilmastossa. Säilyvyyden kanssa tulisi olemaan ongelmia. Tosin urakkaa helpotti se, että Gottwaldin tapainen ruumiin tummuminen ei tällä kertaa ollut haitta.

9. Kim Il Sung 8.7.1994
Kommunismin jäätyä muualla jo pahasti pois muodista se oli Pohjois-Koreassa edelleen kuuminta hottia. Niinpä Suuren Johtajan erkaannuttua maanpäällisestä elämästä hänet palsamoitiin ilmeisesti Lenin-tiimin asiantuntemuksella. Pohjoiskorealaisen suuruudenhulluuden tuntien ei ole mikään ihme, että mausoleumi on suurin kommunistijohtajalle koskaan rakennettu.

10. Kim Jong Il 17.12.2011
Koska Kim vanhemman palatsissa oli tilaa, myös poika pääsi sinne. Tosin erilliseen huoneeseen. Ei ole tietoa, onko tilaa varattu jo seuraavillekin sukupolville. Mukavaa, että koko suku mahtuu samaan paikkaan. Tulee jotenkin mieleen sanat, joilla Jaakko Teppo väitti kosineensa vaimoaan: Mites on, huvittaiskos sinnuu tulla makkoomaan meidän sukuhautaan? Pohjois-Korean tapaan vartiointi on tiukkaa, tosin myös maassa harvinaiset ulkomaiset turistit pääsevät katsomaan Kimejä, jos tämäntapaiset nähtävyydet sattuvat kiinnostamaan.

Ja lopuksi vielä tarina Neuvostoliiton lopun ajoilta. Gorbatsov oli tajunnut, että perestroika ja glasnost olivat menossa täysin poskelleen. Viimeisenä keinona hän turvautui neuvostotiedemiesten kehittämään rohtoon, jonka sanottiin herättävän kuolleetkin henkiin. Yön pimeinä tunteina Gorba hiipi Leninin mausoleumiin ja kaatoi juomaa Leninin kurkkuun. Ja todellakin - tämä pomppasi hämmästyneenä pystyyn. Gorbatsov selitti tilanteen ja pyysi apua. Lenin hieroi jonkin aikaa partaansa ja sanoi sitten:
- Mihail Sergejevits, minun täytyy ensin tutustua tilanteeseen. Sopiiko että kiertelen vähän maata ja katson sitten mitä on tehtävissä?
- Ilman muuta, toveri Vladimir Iljits. Soita minulle, kun olet valmis.
Kului pari viikkoa. Sitten punainen puhelin Gorbatsovin pöydällä pirisi. Gorba tarttui käsi vapisten luuriin.
- Rastui, Misha. Olen nyt täällä Petrogradissa, jota jostain syystä Leningradiksi kutsutaan. Tarkemmin sanottuna Aurora-nimisellä laivalla. Nyt aloitetaan!

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Reikani, Reikani...


Äskettäin joukostamme poistui USA:n entisistä presidenteistä se viimeinen kunnon mies eli George Bush vanhempi. Bush vanhempi on myös viimeinen istuva presidentti, joka on hävinnyt vaalit. Hän pääsi presidentiksi pääasiassa siksi, että sattui istumaan edelliset kahdeksan vuotta Ronald Reaganin varapresidenttinä.
Yhdysvaltain historian neljä suurinta presidenttiä ovat paremmuusjärjestykseen laittamatta aikajärjestyksessä luetellen George Washington, Thomas Jefferson, Abraham Lincoln ja Ronald Reagan.
Washington mahdollisti vapaussodan komentavana kenraalina Yhdysvaltojen synnyn ja ensimmäisenä presidenttinä vakautti sen.
Jefferson kirjoitti itsenäisyysjulistuksen ja loi Yhdysvaltain perusidean.
Lincoln piti maan yhtenäisenä sen historian suurimmassa sisäisessä kriisissä.
Reagan voitti kylmän sodan laukaustakaan ampumatta.
Paremmuusjärjestykseen näitä neljää ei pysty mitenkään laittamaan, mutta he nousevat selvästi kaikkien muiden yläpuolelle.

Suomalainen media löi Reaganin presidenttikaudella miestä kuin vierasta sikaa. Jos luulette, että Trumpia pistetään alta lipan, olette joko liian nuoria tai liian dementoituneita muistamaan mitä Reaganista sanottiin. Kari Suomalainen tiivisti asian hyvin:

Pääsipä Reagan jopa Syksyn Säveleeseen. Tämän kirjoituksen otsikko on napattu Erkki Liikasen kappaleesta (kyseessä on siis se Suomelle vähemmän taloudellista vahinkoa aiheuttanut Liikanen).
Tosiasiassa Reagan nousee Yhdysvaltain onnistuneimpien presidenttien listalle. Hän pisti polvilleen sekä Neuvostoliiton että kotimaiset liberaalit. Ainoa mitä hän ei pistänyt polvilleen oli eurooppalainen media. Ei siksi etteikö hän olisi pystynyt, vaan siksi, että hän uskoi vakaasti sananvapauteen eikä halunnut.
Tätä juttua valmistellessani katsoin useita videoita Reaganin esiintymisistä ja yhdessä niistä osui silmiini niin naulan kantaan osunut kommentti Reaganin menestyksen syistä, että käännän sen tähän sellaisenaan:
Reagan tunsi liberaalit. Hän vietti koko elämänsä heidän ympäröimänään. Nuorempina päivinään hän oli itse liberaali. Hän tiesi siirrot, joita he tekivät. Hän oli hyvin harjaantunut tapoihin, joilla he yrittävät kääntää loogiset argumentit epäloogisiksi ja tunteellisiksi. Hän oli hyvin tietoinen heidän taipumuksistaan tekeytyä altavastaajiksi ja häpeällisestä tekopyhyydestään. Hän ymmärsi liberaalien olevan pohjimmiltaan itsekkäitä, itsekeskeisiä pelkureita, jotka leikittelivät muiden haavoittuvuudella saadakseen ääniä. He eivät kyenneet hämäämään Reagania lainkaan. Hän tiesi heidän argumenttiensa olevan ohuita, heikkoja ja asioihin perustumattomia. Tämä oli osin syy siihen, miksi Reagan menestyi republikaanina niin hyvin ja oli tehokas antivasemmistolainen. Hän tunsi heidän toimintatapansa.

Washingtonista, Jeffersonista ja Lincolnista ei ymmärrettävistä syistä ole olemassa videomateriaalia. Reaganista on sitäkin enemmän. Ennen presidentiksi tuloaan Reagan oli Kalifornian kuvernööri, sitä ennen radion urheiluselostaja ja elokuvanäyttelijä. Tausta näkyi hänen julkisissa esiintymisissään. Reagan oli tunnettu huumoristaan. Hänen jutuistaan on tässä käännetty kooste, jossa suurin osa on poimittu Reaganin kirjaston tekemästä Youtube-videosta. On mahdotonta tietää, kuinka paljon jutuista oli käsikirjoittajien tekeleitä ja kuinka paljon Reagania itseään. Mutta se ei ole loppujen lopuksi tärkeää. Tärkeää on se tapa, jolla jutut kerrottiin. Reagan oli ajoituksen ja vähäeleisyyden mestari, joka osasi kertoa vanhankin jutun tavalla joka saa hymyilemään, vaikka loppuhuipennuksen tietää. Kuten listan kymmenennelle sijalle päätyneestä jutusta voi otsikkolinkistä katsoa:


10. Mestarinäyte

Lakimies kysyi syytetyltä:
- Miksi valehtelitte onnettomuuspaikalla? Eikö teiltä kysytty, kuinka voitte? Ja te vastasitte, ettette ole koskaan voinut paremmin, vaikka olitte loukkaantunut.
- Kyllä, kyllä. Muistan että noin tapahtui.
Myöhemmin toinen lakimies kysyi tarkemman kysymyksen:
- Mitkä olivat olosuhteet, joissa te vastasitte kysymykseen?
- No, minä makasin siinä loukkaantuneena. Auto tuli paikalle ja apulaissheriffi astui ulos. Hevoseni hirnui kivusta ja pyöriskeli ympäriinsä kaksi jalkaa katkenneena. Apulaissheriffi laittoi aseensa sen korvalle ja päästi hevosen kärsimyksistään. Koirani selkä oli murtunut ja se vinkui kivuissaan. Apulaissheriffi käveli sen luokse ja ampui senkin. Sitten hän tuli luokseni ja kysyi: "Kuinka sinä voit?"


9. Johtajahuumoria

Reagan sanoi kertoneensa tämän jutun Gorbatsoville, joka nauroi.
Amerikkalainen ja venäläinen väittelivät maidensa hallintojärjestelmistä. Amerikkalainen sanoi:
- Minun maassani voin mennä Valkoiseen taloon, lyödä nyrkkiä Reaganin toimiston pöytään ja sanoa: "Herra presidentti, en pidä tavasta jolla johdatte maatamme!"
Venäläinen vastasi:
- Kyllä minäkin voin tuon tehdä.
- Voitko muka?
- Kyllä. Minä voin mennä Kremliin pääsihteeri Gorbatsovin toimistoon, lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa: "Herra pääsihteeri, en pidä tavasta jolla presidentti Reagan johtaa maataan!"


8. Antaa olla

Reagan kertoi puheessaan, kuinka viime aikoina hänestä on kirjoitettu paljon kirjoja ja mainitsi muutamia.
- Mike Devers sanoi kirjassaan, että minulla on lyhyt keskittymiskyky. No, minä ajattelin vastata väitteeseen ... mutta mitä helvettiä, siirrytään asiassa eteenpäin.


7. Jonotuslista

Reagan puhui neuvostoliittolaisten jokapäiväisestä elämästä.
Yksi esimerkki on tarina, jota he siellä kertovat. Siellä pitää odottaa kymmenen vuotta toimitusta, kun on tilannut auton. Eräs kaveri oli lopultakin saanut rahat kasaan ja meni ostamaan autoa. Huomioikaa, että siinä maassa ehkä vain yhdellä perheellä seitsemästä on auto. Hän kahlasi koko paperityön läpi ja lopultakin allekirjoitti viimeisen paperin. Hän ojensi rahansa ja tiskin takana mies totesi:
- Tule sitten kymmenen vuoden kuluttua hakemaan autoasi.
Johon ostaja totesi:
- Aamulla vai iltapäivällä?
Myyjä vastasi:
- Mitä väliä sillä on? Kymmenen vuotta aikaa.
Johon ostaja:
- Katsokaa, kun putkimies tulee silloin aamupäivällä.


6. Optimisti ja pessimisti

Vanhemmilla oli kaksi poikaa. Toinen oli toivoton pessimisti ja toinen parantumaton optimisti. Vanhemmat totesivat molempien olevan niin epärealistisia, että menivät psykiatrin juttusille. Tämä sanoi, että uskoo voivansa ratkaista ongelman. Vanhemmat kysyivät, miten.
- No, kasataan loistelias kokoelma leluja huoneeseen. Laitetaan tämä pessimisti sinne leikkimään. Kun hän näkee kaikki ne lelut ja tajuaa, että ne ovat häntä varten, pessimismi paranee.
- Entä mitä tehdään optimistille?
- No, minulla on ystävä jolla on hevostalli. Sieltä me saamme melkoisen määrän sitä mitä tallista siivotaan. Laitetaan se toiseen huoneeseen. Sitten näytetään optimistille, millaisia leluja hänen veljensä on saanut ja annetaan hänelle sitten tämä läjä. Eiköhän hän pääse optimismistaan.
Näin tapahtui. Jonkin ajan kuluttua he menivät sitten katsomaan, mitä pojille kuului. Pessimisti oli lelukasan keskellä ja itki. He kysyivät:
- Mitä sinä oikein itket?
- No kun kohta joku kuitenkin tulee ja ottaa nämä lelut pois minulta.
Sitten he menivät optimistin huoneeseen. Optimisti istui läjän keskellä ja lapioi sitä reunoille niin nopeasti kuin pystyi. He kysyivät:
- Mitä sinä oikein teet?
- No, kaiken järjen mukaan täällä jossain täytyy olla poni.


5. Kehityksen aste

Eräs valtionpäämies, jonka tapasin - en halua kertoa nimeä koska en halua saattaa häntä noloon tilanteeseen - kertoi minulle seuraavan jutun. Kaksi kaverusta oli kävelyllä Neuvostoliitossa. Toinen sanoi:
- Olemmeko me todellakin saavuttaneet aidon kommunismin? Onko tämä, mitä meillä nyt on, täydellistä kommunismia?
- Ei helvetissä ole. Asiat tulevat menemään vielä paljon huonommiksi.


4. Puolueloikkari

Reagan oli nuoruudessaan ollut demokraatti. Republikaanien puoluekokouksessa hän piti puheen, jossa hän vitsaili korkeasta iästään.
Tämä puoluekokous tuo monia muistoja mieleen minunkaltaiselleni kaverille. Voin yhä muistaa ensimmäisen republikaanien puoluekokoukseni. Abraham Lincoln piti puheen, joka sai minulle kylmiä väreitä selkärankaan... Ei, minun on tunnustettava. En minä oikeasti ollut paikalla. Totuus on, että siihen aikaan minä kuuluin vielä toiseen puolueeseen.


3. Ulkonaliikkumiskielto

Mies käveli kadulla illalla Moskovassa. Neuvostosotilas käski häntä pysähtymään, jolloin mies alkoi juosta karkuun. Niinpä sotilas ampui hänet. Toinen sotilas kysyi:
- Miksi sinä noin teit?
- No, nythän on ulkonaliikkumiskielto.
- Mutta eihän se ole vielä alkanut!
- Ei niin. Mutta tunsin tuon tyypin ja tiedän missä hän asuu. Hän ei olisi ehtinyt kotiin ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua.


2. Kolmikoipinen kana

Kaveri ajeli pitkin pikkutietä ja vilkaisi sivulle. Auton vierellä juoksi kana. Vauhtia mittarissa oli jotain seitsemänkymppiä (suom. huom. Mailimitat muutettu sivistyneiksi), mutta kana juoksi vieressä. Heppu painoi kaasua, vauhti kiihtyi sataseen. Kana pysyi sitkeästi rinnalla. Samalla kanaa katsoessaan hän huomasi, että sillähän oli kolme jalkaa!
Ennen kuin hän ehti tästä havainnostaan toipua, kana kiihdytti ohitse ja kääntyi äkisti maatilan pihaan. Kuljettaja kääntyi myös äkisti ja pysähtyi maatilan pihalle, jossa seisoi maanviljelijä. Kuski kysyi:
- Juoksiko tästä juuri äsken ohi kana?
- Jeah.
Johon kuski jatkoi:
- Olenko minä tullut hulluksi vai oliko sillä kanalla kolme jalkaa?
- Jep. Se on minun. Minä jalostan kolmikoipisia kanoja.
Kaveri totesi:
- Taivaan tähden, miksi ihmeessä?
Johon farmari:
- Minä pidän kanankoivista. Vaimo pitää kanankoivista. Ja nyt poikakin pitää kanankoivista. Ja me kyllästyimme tappelemaan niistä.
Kuski kysyi:
- No miltä ne maistuvat?
- En minä vaan tiedä. En ole vielä saanut yhtäkään kiinni.


1. Republikaani poissa mukavuusalueeltaan

Reagan pitää puhetta demokraattien vahvalla tukialueella.
Aikoinaan tällä seudulla republikaanista tuntui suunnilleen samalta kuin Gary Cooperista elokuvassa Sheriffi. Pahasti alakynnessä. Muistan tarinan tyypistä, joka jokin aika sitten pyrki täältä kongressiin republikaanina. Hän sattui olemaan eräällä maatilalla kampanjoimassa ja farmari kuuli hänen olevan republikaani. Farmari leuka tipahti ja hän sanoi:
- Odota tässä. Haen äidin. Hän ei ole koskaan nähnyt republikaania.
Joten hän haki äitinsä. Ehdokas katseli ympärilleen löytääkseen korokkeen jolta puhua. Ainoa mitä hän löysi oli iso kasa sitä tavaraa, jota Bess Truman yritti 35 vuoden ajan opettaa Harrya kutsumaan "lannoitteeksi". Joten hän kiipesi kasan päälle ja piti puheensa. Sen loputtua farmari sanoi:
- Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin republikaanin puhuvan.
Ehdokas vastasi:
- Ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun minä pidin puheen demokraattiselta alustalta.


Jokeri: Diashow

Presidenttikautensa lopuksi Ronald Reagan summasi kahdeksan vuoden tapahtumat diaesityksessä. Videolla 14:05 - 19:00.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosiraportti 2018


Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Sekametelisopan yhdeksäs täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2018 tilastoja Flagcounterin mukaan, suluissa vuoden 2017 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 131136 (134601) käyntiä eli 359 (368) / päivä.
Muutos edelliseen vuoteen -2,6 % (-15,5 %).
Vilkkain kuukausi elokuu (kesäkuu), 13066 (12169), 10,0 % (9,6 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi helmikuu (heinäkuu), 9303 (10245), 7,1 % (7,6 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 30.7 (19.6), 799 (848), 0,61 % (0,63 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 2.11 (16.7 ja 15.10), 230 (238), 0,18 % (0,18 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä tiistai (tiistai), keskimäärin 402 (395), 15,9 % (15,3 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä perjantai (perjantai), keskimäärin 306 (332), 12,1 % (12,8 %) kävijöistä.

Kävijämäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna. Koska Flagcounter on vaikuttanut epäluotettavalta, seurasin myös Bloggerin tilastoja. Se tilastoi 236845 käyntiä, mikä taas oli käytännössä sama viimevuotiseen 237975 nähden. Ota tästä nyt sitten selvää. Joka tapauksessa muutosta ei ole paljon, oli se sitten mihin suuntaan tahansa. Bloggerin mukaan kävijöitä on kuitenkin melkein tuplasti enemmän Flagcounterin kertomaan nähden, 649 per päivä.

Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.

Kiitän nöyrimmin linkkauksista kaikkia blogiini linkanneita. Tässä yhteydessä haluan kiittää myös Salli Brownia, joka on lukenut jokaisen viikkojutun ennen sen julkaisemista. Tämä siitä huolimatta, että hän väittää vihkiessä puhutun vain myötä- ja vastoinkäymisistä mainitsematta tekstisensorina toimimisesta yhtään mitään.



Bloggerin tilastojen mukaan yksittäisistä viikkojutuista klikattiin eniten maailman väestönkasvua käsitelleen juttusarjan Vitaalit statistiikat kakkososaa, 2356 klikkausta. Käsittääkseni nämä pitävät sisällään ne vierailut, jotka kohdistuivat pelkästään kyseiseen juttuun eivätkä blogin etusivulle, josta juttu on myös luettavissa. Bloggerin tilastojen perusteella arvioiden noin kolmasosa vierailuista osuu tiettyyn juttuun ja kaksi kolmasosaa vain etusivulle. Tasaisen vauhdin taulukolla tämä tarkoittaisi kyseiseen juttuun osuneen noin seitsemäntuhatta lukukertaa. Tämä lienee kuitenkin liioittelua. Varovaisesti arvioiden saman henkilön tekemät tuplakäynnit poistaen voi sanoa jutun lukeneen noin kolmetuhatta ihmistä. Jos tämä näkyy heidän äänestyskäyttäytymisessään Suomen puolen pitämisenä, niin ihan turhaan ei ole näitä juttuja kirjoiteltu.
Kyseinen kakkososa olikin juttusarjan tärkein, sillä siinä analysoitiin väestönkasvuennusteita koko maailman eri alueiden tasolla. Klikkauksia keräsivät myös juttusarjan osa I, 1687 (tilastoaineiston ja metodin esittely) sekä osa III, 1693 (mitä seurauksia väestönkasvulla on). Nämä jutut ilmestyivät aika lailla peräkkäin keskikesällä. Muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestynyt osa IV, 610 (fiktio siitä, kuinka Suomi säästyy väestönkasvun ongelmilta), keräsi vähemmän osumia.
Yli tuhannen yksittäisosuman määriin pääsivät myös:
- Afrikan historian pahimpia johtajia (ja kilpailu tällä alalla on pirun kovaa) ruotinut Gepardihatut, 2309
- Disney-maailmaa matuvyöryn käsissä alta lipan pistänyt Ankkalinna, 1441
- ohjeet vihakoulutuksen varalle antanut Kuinka sabotoida vihakoulutus, 1154
- Uutiskatsauksista eniten osumia kerännyt Uutiskatsaus 12/2018, 1013
Lisäksi aivan kalkkiviivoille hyytyi yksi vuoden tärkeimmistä kirjoituksista. Vuonna 2017 kirjoitin jutun, joka ennusti tilastollisin keinoin seuraavan vuoden aikana Euroopassa tapahtuvien terrori-iskujen määrän. Tasan vuotta myöhemmin analysoin, kuinka hyvin ennuste oli osunut kohdilleen (käytännössä napakymppi) kirjoituksessa Ja kuinkas sitten kävikään, 997 klikkausta.
Uusinnoista eniten osumia keräsi Sankarillisesta itsemurhasta, 680. Muutamista välihuomautuksista suosituin oli Kuin kaksi marjaa, 729.

Eniten kommentteja tuli yhteisöllisyyden vahvistamista verotuksellisin keinoin käsitelleeseen viikkojuttuun Verokarhun sukua, 35. Uusinnoista eniten keskustelua kirvoitti tuorein niistä eli nykyaikaista sodankäyntiä käsitellyt Sumusotaa, 17.


Olen joskus julkaissut koosteen edellisvuoden parhaista one-linereistä ja kommenteista. Valitettavasti tähän vuosiraporttiin sitä ei tule ajanpuutteen takia.

Ajanpuute johtuu seikasta, jonka takia myös blogin pitämiseen tulee näillä näkymin suuri muutos.

Olen aloittanut / aloittamassa (intimiteettisyistä tarkka ajankohta salataan) uuden työn. Tästä aiheutuvat haasteet tarkoittavat, etten ilmeisesti pysty enää hoitamaan blogia samaan tapaan kuin aiemmin. Ihmisen ajalla ja jaksamisella on rajansa. Olen tietysti koko tämän blogin pitämisen ajan tehnyt täysipäiväistä työtä - mitä nyt välillä viettänyt kepulikonstilla hankittua ylimääräistä lomaa. Eihän nyt hyvä tavaton haittamaahanmuuttoa voisi ilman minun verotulojani rahoittaa. Uusi työ vaatii kuitenkin analysointia ja luovuutta uudella tavalla, joten en usko sitä riittävän enää blogitukseen vastaavalla tavalla. Toki vanha työni vaati myös noita molempia yhtä paljon, mutta uusi haaste on aina uusi ja sopeutuminen vie energiaa.

Ensimmäinen muutos on se edellä mainittu, eli en ehtinyt tähän vuosiraporttiin koostaa one-linereitä ja kommentteja.
Seuraava muutos tulee helmikuun lopussa. Tämän blogin ensimmäinen teksti julkaistiin 22.2.2009 ja ensimmäinen viikkojuttu noin puoli tuntia myöhemmin. Olin tuolloin päättänyt, että kirjoitan yhden pääjutun viikossa ja ehkä jotain lyhyempää siinä sivussa. Tämä päätös on pitänyt poikkeuksetta. Joka ainoa viikko on ilmestynyt pidempi Viikkojuttu. Yli viisisataa on jo kasassa.
Olen päättänyt jatkaa kymmenen vuotta täyteen. Sen jälkeen annan itselleni vapauden lopettaa. Itse asiassa yli puolet enää tarvittavista jutuista on jo kirjoitettu valmiiksi loppuvuodesta, koska tiesin varautua tulevaan aikapulaan.

Aion ainakin alkuun silti jatkaa tietyssä mielessä julkaisemista myös helmikuun jälkeen. En kuitenkaan enää aio ylläpitää vastaavaa kirjoitustapaa kuin aiemmin, sillä en usko jaksavani. Analyyttinen ja luova voima tulee vastaisuudessa käytettyä muissa merkeissä. Sen vastapainoksi aion - ehkä - tehdä jotain "aivot narikkaan" -tyylistä tilastointia, joka rentouttaa minua. Julkaisin lokakuussa kokeeksi luettelon miesten 10 000 metrin juoksun parhaista keskiarvoista. Eli sata parasta sekä maailmasta että Suomesta järjestettynä kymmenen parhaan kympin tuloksensa keskiarvon mukaisesti. Kommentteja tuli nolla eli se ei kiinnostanut ketään. Hyvä merkki, aion tehdä vastaavaa rentouttavaa työtä myös muista lajeista ja julkaista ne. Tein huvikseni pari valmiiksi ja huomasin, että hommaan menee noin puolitoista tuntia per juttu. Juuri sopiva aika rentoutua kerran viikossa.

Taka-ajatus tällaisella julkaisemisella tietysti on. Kun julkaisen näitä ketään kiinnostamattomia viikkojutun nimikkeellä, kymmenen vuoden putki jatkuu. Voihan näet olla, että palaan joskus kuvioihin ja silloin harmittaisi, jos putki olisi tullut katkaistua. Mahdollinen paluu on riippuvainen siitä, osoittautuvatko työkiireet jatkuviksi ja riittääkö yhä sanottavaa. Toivon että ei riittäisi - se näet tarkoittaisi että maassa on otettu järki kouraan haittamaahanmuuton suhteen, jonka seuraus olisi se että puolet juttuaiheistani katoaa.

Lupaan siis täyttää kymmenen vuoden putken, mutta sen jälkeinen mahdollinen julkaisupolitiikka on vielä suunnitelma-asteella. Voi olla että päättyy kokonaan. Todennäköisin vaihtoehto on se, että enimmäkseen tylsää tilastoa ja ehkä kerran kuussa jotain muuta. Ja ehkä tämäkin loppuu parin-kolmen kuukauden jälkeen hiljaa hiipuen ilman sen kummempia seremonioita. Olen antanut itselleni luvan lopettaa ja katson vain, miltä tuntuu.

Uusintoja tulee ainakin helmikuun loppuun asti aina lauantaisin ja luultavasti senkin jälkeen, mutta mitään en kuitenkaan lupaa (tai uhkaa).

lauantai 29. joulukuuta 2018

Uusinta: Sumusotaa

Lukijalle: Kirjoitin neljä vuotta sitten analyysin nykyajan sodankäynnistä Krimin kokemusten nojalta. Eipä tarvinnut sanaakaan muuttaa:

Kirjoitin pian Krimin kriisin alettua viikkojutun, jossa selvitin taustoja ja annoin joitakin ennusteita tuleville tapahtumille. Kuinka ikävää havaita olleensa jälleen kerran enimmäkseen oikeassa. Kuten ennustin, Krimistä tuli Venäjän epämääräinen osa nimellä Krimin tasavalta ja Itä-Ukraina on edelleen sekavassa tilassa, mutta nimellisesti edelleen Ukrainan hallussa. Venäjän (anteeksi, kapinallisten...) ote Itä-Ukrainasta on karvan verran tiukempi kuin ennusteessani.

Kummallista kyllä, en ole nähnyt liiemmin analyysejä tapahtuman todellisesta merkityksestä. Kyseessä ei ole pelkästään Krim, ei pelkästään Ukraina eikä edes pelkästään Putinin Venäjän politiikka. Kyseessä on kokonainen sotilaallisen doktriinin muutos. Muutos, joka on suurin sitten vuoden 1939 ja salamasodan. Salamasotaa pidetään saksalaisten keksintönä ja sen mannekiinina nro 1 panssarikenraali Heinz Guderiania, mutta todellisuudessa jo Clausewitzin ajatuksiin pohjautuvaa strategiaa kehitti eniten brittiläinen kapteeni evp (kaasuinvalidi I maailmansodasta) Basil Liddell Hart. Kakkosrähinän jälkeen Guderian lähetti Liddell Hartille omistuskirjoituksella varustetun valokuvansa, jossa totesi olevansa tämän suuri ihailija. Kymmenen pistettä sekä kohteliaisuus- että vittuiluasteikolla.

Kaikki salamasodan jälkeiset strategiset uutuudet, kuten USA:n menestyksellisesti Lähi-Idässä käyttämä AirLand Battle (toisaalta, minkä tahansa sivistyneen maan armeija pieksisi arabiarmeijan millä tahansa strategialla) ovat olleet pelkkää kosmetiikkaa verrattuna siihen, mitä Ukrainassa on nähty. Ja kuten tyypillistä, tätäkään uudistusta ei ole julkisesti tajuttu. Ei, vaikka tällaiset "epämääräiset sodat" ennusti jo tulevaisuudentutkija Alvin Toffler 20 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Sodan ja rauhan futurologia.

Kyseessä on täysin uusi sodankäynnin strategia, jolle annan tässä paremman idean puutteessa nimen sumusota. Sen strategian olennainen osa on sumuisuus. Varsinaista pum-pum -sotaa pyritään välttämään viimeiseen asti. Vastustajan heikkoihin kohtiin isketään miehityshyökkäyksin aivan Sun Tzun oppien mukaisesti. Samalla mätetään informaatiota informaation perään ja kiistetään kaikki. Venäjän itsensä strategisen opin mukaan 75 prosenttia nykysodankäynnistä tapahtuu ilman aseita. Niinpä Venäjä on rekrytoinut jopa verkkotrollien armeijan sotkemaan asiallista keskustelua verkossa. (En tiedä, onko vierailijoita ollut tässäkin blogissa, mutta mahdollista se on - ainakin yksi kommentti jäi julkaisematta, kun siinä leijui liian vahva mahorkan tuoksu.)

Ei ole mikään yllätys, että sumusodan doktriinin kehitti nimenomaan Venäjä. Maalla on vankat perinteet alalla. Maskirovka eli asioiden naamiointi toisenlaiseksi on ollut nimenomaan venäläisten ominaispiirre jo Katariina Suuren ja Potemkinin kulissien (kuinka sopivaa onkaan, että ne rakennettiin Katariinan Krimin matkaa varten) ajoista alkaen. Neuvostoliitossa maskirovka ja disinformaatio kehitettiin huippuunsa. Venäläisten epäonneksi liiankin huippuunsa. Hyvä esimerkki liian hyvin toteutetusta valeoperaatiosta oli Mainilan laukaukset.
Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen Mainilaan tykistöllä 26.11.1939 ja käytti tätä talvisodan aloittamisen tekosyynä. Suomen puolen tähystystornista havaittiin tykin ja kranaatinheittimien laukauksia NL:n puolella klo 14.30-15.05. Nootissa kellonajaksi mainittiin 15.45. Molotov jätti nootin Suomen suurlähettiläälle klo 19.30. Noin neljä tuntia laukauksista nootin jättämiseen. Tässä ajassa piti siis tapahtua seuraavat asiat:
1) tehdä havainnot tykkitulesta ja sen seurauksista (NL:n mukaan neljä kaatunutta ja yhdeksän haavoittunutta)
2) kirjoittaa raportti tapahtumasta
3) lähettää tiedot Moskovaan sen aikaisin viestintävälinein
4) hälyttää asiasta vastaavat henkilöt (vähintään Molotov, luultavasti tämän tason päätöksissä Stalin itse)
5) tehdä poliittinen päätös reagointitavasta
6) sanella ja kirjoittaa nootti
7) kääntää se diplomatian viralliselle kielelle ranskaksi (tästä en ole varma, voi olla että nootti jätettiin vain venäjänkielisenä)
8) kirjoittaa se kirjoituskoneella useana kappaleena
9) antaa Molotovin kuskata nootti Suomen suurlähetystöön
10) varmaan antaa etukäteisvaroitus tulossa olevasta vierailusta, koska virka-aika oli jo ohi.
Kuulostaako uskottavalta, että neuvostobyrokratia kykenisi tähän vain neljässä tunnissa? Jo pelkkä tekninen suorittaminen ilman poliittista päätöksentekoa silloisen viestintä- ja konttoriteknologian huomioiden olisi siinä ja siinä, vaikka tapahtumaan olisi etukäteen valmistauduttu. Kirsikkana kakussa on vielä se, että päivä oli sunnuntai, jolloin operaation uskoisi toimivan vielä hitaammin. Todellisuudessa nootti oli jo valmiiksi kirjoitettu ja kävi vielä nolo moka siinä, että laukaukset ammuttiin väärään aikaan.
Aivan samaa tapahtui Krimillä ja tapahtuu Itä-Ukrainassa. Venäjän reaktiot ovat aivan liian tietämättömiä ja aivan liian nopeita. Jo tämä paljastaa, kuka kaiken takana on. Ei Venäjä voi olla tietämätön Ukrainan tapahtumista, vaikka se ei itse olisi niihin osallinen. Tämä paljastaa sen osallisuuden. Tulee mieleen elokuvan Casablanca legendaarinen repliikki: "Pidättäkää tavanomaiset epäillyt". Venäjältä tihkuneiden tietojen mukaan Ukrainan operaatiota valmisteltiin kymmenisen vuotta. Venäjän reaktiot ovat olleet aivan liian sutjakoita ollakseen uskottavia. Ainoa hyvä puoli Venäjän tiedottamisessa on se, että kuullessaan Venäjän selvityksen asioista voi aina viivata yhden vaihtoehdon pois listalta - noin eivät asiat ainakaan ole. Mauno Koivisto totesi aikoinaan urheilulajistaan: "Lentopallo on peli, jossa vastustajaan ei voi luottaa - joskus se ei teekään toisin kuin antaa ymmärtää." Venäläiset eivät ole vielä vieneet sumusotaansa näin korkealle tasolle, sillä toistaiseksi koskaan he eivät ole alentuneet kertomaan totuutta. Heidän onnekseen länsimaat ovat olleet aivan liian sinisilmäisiä.

Ymmärtääkseen sumusodan syntyä on kyettävä hyppäämään Venäjän yleisesikunnan housuihin. Pelimerkit ovat selvät: pum-pum -sodan riskiä tulee välttää kaikin keinoin, koska on aina olemassa riski sen eskaloitumisesta ydinsodaksi. Niinpä on kehitettävä epäsuora strategia ja sen he ovat tehneet. Mutta on myös huomattava, että tästäkin epäsuorasta strategiasta on toistaiseksi nähty vain jäävuoren huippu. Ehkä. Ainakin jos venäläiset ovat ajatelleet strategiansa loppuun asti, kuten olemassa olevista vähäisistä signaaleista (suosittelen luettavaksi Nate Silverin kirjaa Signaali ja kohina ) voi päätellä.

Venäläiset ovat ottaneet oppia Neuvostoliiton strategisesta epäonnistumisesta ennen toista maailmansotaa ja päättäneet tehdä saman tempun länsimaille. Tuolloin Stalin "puhdisti" upseerikuntansa antitrotskilaisessa oikeudenkäynnissä, jossa mm. marsalkka Tuhatsevski tuomittiin kuolemaan. Seurauksena puna-armeijan toimintakyky lamaantui, kun johtoon nousi Budjonnyin kaltaisia poliittisesti luotettavia kyvyttömyyksiä ja riittämättömästi koulutettuja upseereja.

Kuvitellaan Venäjän päästrategi Ivan Ivanovitsia työhuoneessaan. Hän nostaa nahkasaappaansa pöydälle, nojautuu taaksepäin tuolissaan ja miettii. Kuinka hyökätä tehokkaimmin vihollista vastaan, kun suoraan sotaan ei oikein voi lähteä? Vastaus on lopulta ilmeinen. Lamautetaan vihollisen toimintakyky sisältäpäin. Tiedustelupalvelu tehköön vihollisen nousevista upseereista arviot. Fiksut eliminoidaan. Ei tietenkään viitta ja tikari -menetelmällä, vaan ovelammin. Järjestetään uran katkaiseva skandaali. Houkutellaan lupaavilla työtarjouksilla siviilistä, moninkertainen palkka ja lupaavat etenemismahdollisuudet. Tähän menee rahaa, mutta peitefirmat tulevat halvemmiksi kuin saman rahan käyttäminen asevarusteluun. Samalla pyritään edistämään vetelien keskinkertaisuuksien uraa ottamalla heihin kontakteja, kutsumalla luennoitsijoiksi, nostamalla heidät arvostetuiksi asiantuntijoiksi.

Sama tehdään poliitikoille. Fiksut ja isänmaalliset seulotaan esiin, lyödään kapuloita rattaisiin, houkutellaan muihin töihin, ignoroidaan kansainvälisissä yhteyksissä. Samalla voidaan peitejärjestöjen kautta toimittaa vaalirahaa ystävällismielisille ja rasittaville jankkaajille. Jälkimmäisten takia fiksut hakeutuvat politiikkaan entistä vähemmän ja politiikka muuttuu entistä enemmän lillukanvarsiksi kompuroimiseksi, kun poliitikoilta puuttuu ymmärrys suurten kokonaisuuksien hahmottamiseen.

Tavoite on kohdemaan muuttaminen sellaiseksi, että sen poliitikot ovat mahdollisuuksien mukaan ystävällismielisiä tulevalle miehittäjälle, huonoimmassakin tapauksessa vihjeettömiä suurten kysymysten edessä. Lopputuloksena poliitikot kiistelevät keskenään maan tulevaisuuden kannalta täysin toisarvoisista asioista, ministerit ovat vain poliittisia uraohjuksia vailla substanssia ja pääministeri on selfieitä napsiva hymyilevä idiootti ... eikun tämä olikin EU:n strategia kohdemaan mädättämiseksi. Mutta Venäjä toimii samoin, sillä vain tavoitteet ovat enemmän sotilaallisella kuin poliittisella puolella. Sumusodan strategia on selvä: kun vihollinen on saatettu riittävän heikkoon tilaan, napataan haluttu kohde haltuun "mukamas alueen omien asukkaiden kapinana", kiistetään kaikki, kansainvälisen yhteisön ollessa hämmennyksen vallassa parkkeerataan panssarivaunut paikalle, todetaan "ei me tiedetä tästä mitään", toimitaan "rauhanvälittäjänä" järjestämällä "vaalit" ja liitetään alue de facto omaan maahan. Jonka jälkeen kansainvälinen yhteisö kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että turha rypistellä kun on jo löysät housuissa. Sumusota on nykypäivän salamasota. Salamasodassa toimittiin niin nopeasti, että kansainvälinen yhteisö ja vihollinen eivät ehtineet reagoida ajoissa. Sumusodassa toimitaan niin epämääräisesti, että kansainvälinen yhteisö ja vihollinen eivät kykene reagoimaan ajoissa.