Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Uusinta: Jaskan muotiblogi

Lukijalle: Pitää nostaa esiin uusinta, joka käsitteli kerrankin tärkeää aihetta eikä niitä iänikuisia tylsiä yhteiskunnallisia asioita. Etenkin kun ajattelin ensi tai sitä seuraavalla viikolla blogata siitä toisesta tärkeästä asiasta:

Olen kuullut muotiblogien olevan ylivoimaisesti suosituimpia. Tämä on täysin ymmärrettävää; miksi kukaan viitsisi lukea historiasta, kestävyysjuoksusta, maahanmuutosta tai yhteiskunnasta, kun vaihtoehtona on jotain todella tärkeää, kuten pukeutuminen. Eihän kunnon surffiaaltoa voi olla hyödyntämättä, joten liityn mukaan ja luultavasti kymmenkertaistan kävijämäärät. Vapiskaa, Karl Lagerfeld ja kumppanit, tässä Jaska paljastaa ajattoman tyylinsä salaisuudet!

Kaikessa pukeutumisessa olennainen kysymys on: mikä on tilaisuus? Asu valitaan aina tilanteen mukaan. Jaskan pukeutumisessa kategorioita ovat seuraavat:
1) ykkösluokan juhlatilaisuus, esim. anopin 60-vuotispäivät
2) vähäisempi tilaisuus, esim. seuran vuosikokous
3) asiointi kaupungilla, esim. hammaslääkäri
4) lähiasiointi, esim. kauppakäynti
5) vapaa-aika, esim. juoksulenkki
Työpukeutuminen on sitten vielä erikseen ja jätettäköön se tässä käsittelemättä.

Ykkösluokan juhlissa miehellä on onneksi helppoa. Tumma puku on tumma puku on tumma puku. Kesällä voi käyttää vaaleaa pukua. Jaskan vaatekaapista löytyvätkin sopivasti molemmat. Kummatkin on hankittu jo toistakymmentä vuotta sitten. Hyvä vinkki puvun ostoon on se, että ilmoittaa haluavansa peruspuvun ilman krumeluureja. Kestää muotivirtaukset, toisin kuin se kolmas vaatekaapista löytyvä puku, tumma sekin. Olen antanut kertoa itselleni että kyseisen ylioppilaspuvun leikkaus oli vanhentunut jo valmistuessaan. Tosin sen housuja käytän joskus kesäisin tilaisuuksissa, joissa ei takkia tarvitse.
Asukokonaisuuden kruunaavat solmio ja kengät. Solmioita on kolme. Yksi on tummakuvioinen ja toinen vaaleakuvioinen, puvun väriä vastaavasti. Kolmas on musta, hautajaisia varten.
Kenkien kannattaa olla mustat nauhakengät. Kun niitä ei pidä muuten kuin juhlissa, tallettaa ne komeron pohjalle eikä jätä kenkätelineeseen nuhjaantumaan, niitä tarvitsee uusia noin kymmenen vuoden välein. Uusia kenkiä ostettaessa vanhat kengät saavat alennuksen kakkostilaisuuksiin. Tultuaan liian kolhiintuneiksi sinnekin kengännauhat, mikäli ovat vielä ehjät, kannattaa irrottaa ja siirtää kenkärajat postilaatikkoreissuja varten tarkoitetuksi. Tosin vain kesäajaksi, talvella ne ovat liian kylmät ja liukkaat. Kätevät tyrkätä jalkaan, kun ei ole nauhoja.

Vähäisempien tilaisuuksien tuntomerkki on se, että niissä ei pidetä solmiota. Tällöin Jaska pukeutuu kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Jokavuotisella vaatekauppareissulla vakio-ostos on yhdet suorat housut. Ne kestävätkin sopivasti seuraaviin vaateostoksiin asti eli vuoden. Uusimpien housujen ollessa pesussa voi vielä käyttää tarvittaessa edellisvuotisia. Kahden vuoden kierroksen jälkeen ne voikin sitten alentaa talonmaalaushousuiksi.
Värimaailmaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Housujen on oltava mielellään tummanruskeat tai –harmaat. Tämä siksi, että kyseiset värit soveltuvat kaikkien muiden värien kanssa yhteen. Ei mene aamulla turhaan aikaa hukkaan pukeutumista pohtiessa, kun voi ottaa rekistä minkä tahansa paidan. Myös mustat housut menettelevät, mutta niissä on harmaisiin ja ruskeisiin nähden se haitta, että kaikki pikkutahrat näkyvät selvemmin. Tumma, muttei musta on yksivärisistä siinä mielessä hyvä valinta, että vaatteita ei tarvitse pestä kovin usein. Tästä samasta syystä Jaskan vaatekaapissa ei muutamaa puvun kanssa pidettävää kauluspaitaa lukuun ottamatta ole ainuttakaan valkoista vaatetta. Tai no, ovat jotkin alushousut uutena olleet valkoiset.
Kuten edellä todettu, paidan värillä ei ole väliä, jos housut on onnistunut valitsemaan oikein. Kuvioinnilla sen sijaan kuulemma on. Siksi kannattaakin suosia yksivärisiä paitoja.

Kaupunkiasioille voi pukeutua rennommin. Jalkaan farkut, sininen on aina varma valinta. Tässä asiassa Jaska seuraa ehdottomasti uusinta muotia. Nykyään pitää farkkujen olla kuluneen ja rispaantuneen näköiset. Tämä ehto täyttyy kevyesti, koska vaatekaapin uusin pari on vuodelta 2007. (Päivitys 25.3.2017: En tiedä mikä on nykymuoti, mutta olen ostanut sitten tämän kirjoituksen kahdetkin uudet farkut!) Aivan ääri-ilmiöihin asti Jaskakaan ei muodin seuraamisessa mene, sillä nykyään niin muodikkaat reiät eivät ole revittyjä, vaan kuluneita.
Yläkropan peittää T-paita, joita hyllyssä riittää. Usein näitä tarttuu matkamuistoiksi urheilureissuilta, tekstillä Kalevan Kisat siellä sun täällä vuonna jotakin. Tai mallia ”olin toimitsijana kisoissa ja kaikki mitä sain, oli tämä surkea T-paita”. Ennen muinoin romppeet muuten olivat kestävämpiä. Eräs suosikeista, pari vuotta sitten lopultakin alennuksen kotikäyttöön saanut vaatekappale on Jaskan isoveljen vuonna 1981 Saksan-reissulta tuoma Hamburger Sport-Vereinin fanipaita. (Päivitys 25.3.2017: Nyyh, se paita oli jo niin huonossa kunnossa että Salli teki siitä pölyrätin.)
Kylmempinä vuodenaikoina (syksy, talvi, kevät ja 80 % kesästä) kokonaisuuden päälle heitetään tietysti nahkatakki. Jaskan uskollinen ystävä on hankittu 1998, pysyy ja paranoo. Ainakin siinä mielessä että taskujen vuorien repeilemisen takia säilytystilaa on huomattavasti paljon enemmän kuin uutena. Tosin sillä ikävällä seurauksella, että joskus oikeaan taskuun laitettu tavara on helpommin esiin kaivettavissa vasemmasta taskusta. Pikkuesineiden tapauksessa silloin tällöin jopa selkäpuolelta, jolloin on joko riisuttava takki tai käytettävä avustajaa (ehdottomasti naispuolista). (Päivitys 25.3.2017: Jaskalla on uusi nahkatakki! Tyyli pysyy, sitä ei erota entisestä muusta kuin siitä että se ei ole yhtä kulunut.) Nahkatakin sijaan voi käyttää myös toppatakkia, olettaen että sääolosuhteet niin vaativat. Minimivaatimukset 30 astetta pakkasta purevassa viimassa tai 20 astetta myrskytuulen vallitessa. Kesätakit ja muut vastaavat ovat akkojen kotkotuksia.
Talvikelissä asukokonaisuuden kruununa on pipo. Jaskan pipo on perintöä pojankloppina elinkeinona harjoitetusta lehdenjaosta. Onneksi firman nimi oli kohokirjaimin liimattu ja viimeisetkin i:n pilkut irtosivat jo vuosituhannen vaihteessa. (Päivitys 25.3.2017: Taas nyyh, se pipo on kadonnut johonkin. Epäilen että Salli on tahallaan hävittänyt sen. Nyt on toisenlaiset pipot.)
Tarvittaessa käteen kiskaistaan nahkahansikkaat. Näitä Jaskalla onkin monta kappaletta. Enimmäkseen vasemman käden. Ostin kerran kolmet samanlaiset, kun olivat tyrkytyksessä. Ajatuksena oli, että hanskan hävitessä se ei haittaa, koska voi ottaa toisesta parista. Murphyn lain mukaisesti kaikki kolme oikean käden hansikasta katosivat ensimmäisinä.

Kauppareissulla Huitsinnevadan Main Streetillä cruisaillessaan Jaska pukeutuu Kainuun kansallispukuun. Erätukun kiinalaisella orjatyövoimalla kyhäämä kapistus pitää sateen ulkopuolella ja hienhajun sisäpuolella. Valitettavasti puku on hieman liian tukeva keleille, joilla ei vielä ihan T-paidassa pärjäile. Kun lämpötila kohoaa ulkona kaksinumeroisiin lukemiin, on vedettävä sen sijaan päälle joko farkkuvarustus tai sitten ohut maastopuku.
Kesäaikaan takkia ei tarvita, joten maastohousujen kaverina on T-paita. On kuitenkin tehtävä selkeä ero tämän ja edellisen kategorian T-paitojen välillä. Jaskan vaatekaapissa T-paidat ovatkin siististi – tai no, ovatpa kuitenkin – kahdessa eri pinossa. Toisessa ovat ehjät ja toisessa reiälliset.
Jalkineet ovat samat kuin edellisessäkin kategoriassa. Eli lumisena aikana talvikengät ja sulan maan aikana lenkkarit. Ei kuitenkaan juoksulenkkarit – jotkin asiat ovat Pyhiä.

Vapaa-aikana pukeutuminen on sananmukaisesti vapaata, joskus ei edes pakollista. Kotioloissa Jaskan tyyliin kuuluvat salihousut, kesäaikaan shortsit. Niitä voi pitää aina siihen asti, kunnes perseestä päivä paistaa ja vähän aikaa senkin jälkeen. Urheillessaan Jaska pitää aina tyylikkäitä verkkareita, jotka on ostettu vuonna Ahtisaari. Huitsinnevadan Urheilijoiden edustusasu on varattu väliaikojen huutamiseen kilpailuissa, sitä ei urheilulla hiestetä.

Ulkomuoto on pukeutumisen ohella osa herrasmiehen tyyliä. Sanotaan, että vaatteet tekevät miehen, mutta se ei ole koko totuus.
Hiustenleikkuun Jaska hoitaa aina säännöllisesti: keväällä, syksyllä ja jouluksi. Neljän kuukauden rotaatio on mitä sopivin. Eikä toimivaa systeemiä mennä sörkkimään; Jaskalla on ollut sama hiusmalli vuodesta 2003. Sitä edellinen mallinvaihto tapahtui 1993. Tästä voidaan päätellä, että vuonna 2013 olisi taas uudistuksen paikka. (Päivitys 25.3.2017: Ja paskat, taidan tällä tyylillä mennä hautaan asti.) Tosin jatkuvaa uusiutumista hiusmallissa tapahtuu pikkuhiljaa sitä kautta, että hiukset eivät enää uusiudu kaikkiin sellaisiin kohtiin, mihin ne ovat aiemmin uusiutuneet. Toisin sanoen hiusten kampaamiseen menee vähemmän aikaa kuin ennen, mutta säästynyt aika kuluu vastaavasti lisääntyneeseen naamanpesuun.
Manikyyriä ei myöskään tule unohtaa. Jos esimerkiksi sattuu istumaan autossa pelkääjän paikalla, voi muun tekemisen puutteessa pureskella kynnet sopivan lyhyiksi. Samalla vastaantulijat voivat vetää virheelliset johtopäätökset siitä, miten paljon Jaska luottaa Sallin ajotaitoon.
Nenä ja korvat kannattaa myös pitää siisteinä. Evoluutio on onneksi hoitanut asian ihmeellisen tarkasti siten, että jokaisen ihmisen etusormi on täsmälleen oman sieraimen ja pikkusormi yhtä täsmällisesti oman korvakäytävän paksuinen.

Näitä vinkkejä vapaasti soveltamalla löydät Sinäkin oman tyylisi. Muista kehua, että tutorisi ja esikuvasi on Suuri Muotiguru eli Jaska itse.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kivuton on itsemurha

Kuten sivistyneet lukijat, joita epäilen joukossa olevan yllättävän suuri osa, varmaan tunnistivatkin, otsikko on lainattu legendaarisen M.A.S.H. -elokuvan tunnuskappaleesta Suicide is Painless. Asia itsessään ei koske elokuvan käsittelemää Korean sotaa, vaan äskettäistä uutista, jonka mukaan viime vuonna Suomessa peräti 58 turvapaikkaturistia yritti itsemurhaa.

Jutussa ei kerrottu, kuinka moni oli onnistunut. Koska kirjoitus oli varsinaiseksi nyyhkytarinaksi väännetty eikä yhdestäkään onnistumisesta mainittu, voinee kohtuullisella luotettavuudella sanoa että näitä ei ole ollut. Etenkään kun en muista yhdestäkään onnistumisesta uutisoidun. Onhan ilmeistä, että media olisi tällaisesta kirjoittanut pitkät litaniat saadakseen sympatiat maahantunkeutujille.

Mutta siis hetkinen. 58 yritystä, nolla onnistumista. Piti vähän aikaa kelata (vähän aikaa = 30 sekuntia) ja muistin viisi suomalaista tuttuani, jotka ovat tehneet itsarin.
Oleellinen asia on se, että en muistanut yhtään ainutta epäonnistunutta itsemurhayritystä. Ehkä näitäkin on ollut, mutta niistä ei ole hiiskuttu. Vastapainoksi muistin kyllä yhden, joka halusi mitä ilmeisimmin vain hakea huomiota "yrityksellä" mutta laski väärin ja pääsikin hengestään.
Suomalainen saattaa onnistua vaikkei tosissaan yritä. Eli käänteinen tilanne matuihin nähden, jotka kyllä yrittävät mutteivat onnistu. Toisaalta suunnilleen samalla prosentilla siinä kulttuurissa yleensä onnistutaan muutenkin, jos jotain hyödyllistä yritetään. Ei mitään teknisiä innovaatioita viimeiseen viiteensataan vuoteen ja mahdollinen vauraus perustuu siihen, että on satuttu löytämään öljyä, jota länsimaiden kehittämä teknologia tarvitsee. Ja joka porataan, kuljetetaan ja jaellaan länsimaiden kehittämällä logistiikalla aasialaisten siirtotyöläisten voimin.

Itseään ne eivät tunnu saavan hengiltä muuten kuin pommi-iskuissa. Sinänsä muslimien tekemät itsemurhaiskut ovat ihan positiivinen asia, kunhan niissä ei kuole sivullisia. Suomessa näitä ei ole ollut - vielä. Sen sijaan itsemurhayrityksiä kyllä, yhteensä siis viime vuonna 58. Kovin paljon näistä ei ole tietoa tihkunut, mutta tiettyjä epäilyksiä yritysten tehokkuudesta herättävät ne pari juttua, jotka ovat julkisuuteen asti päässeet. Äskettäin kohuttiin Rautatietorilla tapahtuneesta hirttäytymisyrityksestä. Yrityksen vakavasti otettavuutta voi punnita sillä, että koko tempaus kuvattiin videolle ja ympärillä oli lukuisia pelastajia heti puuhun kiipeämisestä alkaen. Toinen tapaus taas sai käräjäoikeudessa tuomion tuhotyön yrityksestä, kun itsemurhaa oli yritetty sytyttämällä nuotio VOK:in lattialle. Savukaasuunko tyyppi oli aikonut tukehtua vai kieriskellä nuotiossa palvattavana?

Jos on tehty 58 itsemurhayritystä ilman yhtään ainutta onnistumista, niin herää epäilys että kyseessä ovat "yritykset". Eli teatteriesitys, jonka tarkoitus on herättää huomiota ja yrittää vaikuttaa myönteisesti turvapaikan myöntämiseen.

Tutkiva journalistiryhmämme päätti tämän takia lähteä liikkeelle. Hurjien selvitystöiden ja lukuisten lahjusten jälkeen pääsimme haastattelemaan muutamia omaehtoista exittiä yrittänyttä matuja, jotta lukijat saisivat kuvan siitä, kuinka epätoivoisessa asemassa mussukkaraukat oikein ovat. Haastateltavien nimet on muutettu. Heidän ikiään ei tarvinnut muuttaa, koska sen he olivat jo tehneet itse.

Abdullah, 17 vuotta:
- Puuro oli pahaa. Ilmoitin, että jos ei saa parempaa ruokaa, tapan itseni.
- Ja mitenhän aioit tämän tehdä?
- Sain idean kirjallisuudesta. Tarkemmin sanottuna sarjakuvasta Asterix Hispaniassa.
- Ei helvetissä... anna minä arvaan. Pepen tyylillä?
- Jep. Ilmoitin että pidätän hengitystäni kunnes kuolen.
- Eikä onnistunut?
- Ei vielä. Mutta enkka on jo kaksi minuuttia, sitten on refleksi pakottanut hengittämään.
- Harjoitukset jatkuvat?
- No ei enää viime aikoina. Olen saanut puuropäivinä erityisluvan syödä muuta. Mutta jos vielä puuroa tyrkyttävät, niin sitten alkaa tapahtua.

Muhammed, 17 vuotta:
- Päätin räjäyttää itseni tuhannen nuuskaksi.
- Mistä sinä dynamiittia tai vastaavaa olisit saanut?
- No en mistään. Siksi yritin saada aikaan sisäisen räjähdyksen. Söin papuja, kananmunaa, jopa sitä teidän ällöttävää ruisleipää ja join päälle piimää. Sitten pidättelin pierua.
- Vaan ei onnistunut.
- Ei. Meillä kotipuolessa Afganistanissa kun on tämmöinen kansanperinne kuin bacha bazi eli kiksautellaan pikkupoikia kakkoseen. Sulkijalihas on sen verran löystynyt, että se ei kestä painetta.
- Valitettavasti täytyy sanoa, että huomaan sen. Hyhhyh. Todennäköisempää on, että kuolet tukehtumalla, jos huoneessasi ei ole riittävää tuuletusta. Mutta mitäpä ajattelit seuraavaksi yrittää?
- Olen päässyt tasapainoon enkä enää yritä itsaria. Sen sijaan olen päättänyt auttaa nuoria poikia, jotta he välttyisivät myös itsemurhalta. Siltä varalta että he yrittäisivät samalla metodilla kuin minä, olen ruvennut...
- Kiitoksia, eiköhän lopeteta tämä haastattelu nyt tähän ennen kuin alan oksentaa.

Ali, 17 vuotta:
- Nappasin talonmiehen varastosta köyttä ja päätin hirttää itseni. Valitettavasti SPR:n tädit eivät suostuneet tekemään siihen solmua. Sanoivat että kengännauhani he solmivat, mutta eivät hirttoköyttä.
- Ja se tyssäsi sitten siihen.
- Ei tyssännyt. Entinen minäni olisi varmasti luovuttanut, mutta kai jotain tuosta suomalaisesta sisusta on ehtinyt minuun tarttua. Opettelin solmimaan hirttosolmun. Pistin köyden kaulaani, nappasin tuolin, etsin tukevan oksan, sidoin köyden toisen pään siihen ja potkaisin tuolin altani pois.
- Taisi silti mennä pieleen. Solmu ei pitänyt vai?
- Piti se. Mutta oksa taipui sen verran, että jalat ottivat maahan.
- Se siitä sitten.
- Ei toki. En minä niin vähällä luovuta. Pistin jalat koukkuun ja kas kummaa, roikuin ilmassa ja köysi kiristyi kaulan ympärille. Sitten meni taju ja jalat oikenivat. Uusi maakontakti ja taju palasi. Pistin jalat uudelleen koukkuun.
- Tätä jojottelua taisi sitten jatkua siihen asti, että vokkitädit tulivat pelastamaan?
- Aivan oikein. Ja vannottivat Allahin nimeen, etten yritä uudelleen, joten eihän tässä sitten muuta voi kuin jatkaa notkumista.

Ahmed, 17 vuotta:
- Tämä VOK on entinen hotelli luonnonkauniin järven rannalla. Siitä sain idean. Kysyin kuinka syvä tuo järvi on. Minulle kerrottiin, että siellä keskellä on 20 metriä. Ajattelin että se varmasti riittää. Tuolla hotellin pihalla oli koristeena vanha myllynkivi. Sidoin köyden toisen pään reikään ja toisen pään kaulaani. Sitten keskelle järveä ja tempaisin kiven sinne, itse tietysti perästä.
- Mutta miten ihmeessä olet yhä elossa?
- Vahtimestari kävi hakemassa minut pois.
- Mitä? Oliko hän samassa veneessä ja sitä paitsi miten ihmeessä hän onnistui, jos sinulla oli kivi kaulassa?
- Missä ihmeen veneessä? Jäässähän tuo järvi on.
- Ai brrgele... no niinpä tietysti. Puoli metriä paksu jää. Eli sinä istuit keskellä järven jäätä myllynkivi kaulassa, kun jää ei mennyt rikki.
- Niinhän siinä pääsi käymään. Onneksi pelastivat ennen kuin alkoi pahasti paleltaa.

Hassan, 27 vuotta:
Hassan on poikkeus haastateltavien joukossa, koska hän on asunut Suomessa jo kymmenen vuotta. Suomen kielikin taipuu jo sujuvasti, melkein yhtä hyvin kuin normaalilta vuoden Suomessa asuneelta japanilaiselta. Kielitaitonsa takia hän päätyikin yrittämäänsä itsemurhametodiin.
- Ilmoitin, että jos en saa lisää diskorahaa sossusta, ammun itseni kuoliaaksi.
- Eikä tippunut vai?
- Ei. Väittivät etten saisi mistään asetta kuitenkaan. Vaan eivätpäs tienneet mitä tarkoitin.
- Siis ampumisella?
- En minä mitään ampumisesta puhunut. Sanoin että ammun itseni kuoliaaksi.
- Että mitä?
- Rupesin hokemaan AMMUU! AMMUU! AMMUU! AMMUU! ja ajattelin, että jatkan sitä kunnes kuolen nälkään tai kurkun käheyteen.
- Eikä onnistunut.
- Ei. Luovutin muutaman tunnin jälkeen, kun suuta kuivasi ja tuli nälkä. Mutta jälkeenpäin kysyin lääkäriltä, voiko tähän kuolla. Ja hänen vastauksestaan kävi ilmi, mitä olin tehnyt väärin ja aion juuri nyt yrittää uudelleen.
- Lääkäri sanoi että...
- Hän totesi, että "ilman muuta siihen jatkuvaan hokemiseen saattaa kuolla".
-Ei saatana, Hassan...
- AM! AM! AM! AM! AM!

Abdul, 17 vuotta:
- Tässä VOK:in lähellä on junarata. Kävin raiteille makaamaan ja odotin junaa.
- Pelastiko ohikulkija sinut?
- Tavallaan. Kävi sanomassa, että turhaan sinä siinä makaat, tämä on hylätty teollisuusrata. Tehtaat ovat muuttaneet Viroon, kun siellä on järkevämpi ulkomaalaispolitiikka. Mene tuonne parin kilometrin päähän, siellä on liikennettä. Neuvoi vielä tienkin.
- Et sitten mennyt?
- VOK ei järjestänyt taksikyytiä, mikä on törkeä ihmisoikeusrikkomus. Sidä baidsi olin maannud jo monda dundia siellä kylmäddä ja daanud dämän daadanan flunddan. Kuolen varmaan dähän. ÄTSHII!

Tähänastisista yrityksistä oli siis selvitty säikähdyksellä. Pari viimeistä tapausta oli vakavampia. Niitä varten journalistimme joutui menemään paikalliseen keskussairaalaan, jossa yrittäjät olivat toipumassa.

Omar, 17 vuotta:
- Päätin, että jos tästä maailmasta pitää lähteä, niin lähdetään sitten miellyttävimmällä mahdollisella tavalla. Valitsin kaikista vokkitädeistä sen tukevimman ja rupesin pitämään silmäpeliä. Eihän siinä kauan mennyt, kun täti oli jo valmiina jalat levällään. Aluksi kaikki meni kuten suunnittelinkin. Ensin Suvi-Sanna kävi kontilleen ja yritin takaapäin. Eihän sieltä läskien seasta perille ylettänyt, kun meillä Irakin pojilla on tutkitusti maailman pienimmät pippelit. Sitten täti kävi selälleen. Siitä pääsin jo huulille asti, mutta kävi kuten olin laskenut. En pysynyt päällä, kun kädet eivät ylettäneet ottamaan patjasta tukea. On se Suvi-Sanna melkoinen tonnikeiju.
- Joten jäljelle jäi vain yksi, hengenvaarallinen vaihtoehto...
- Jep. Menin alle.
- Vaan et silti tukehtunut.
- Läheltä piti. Parin ensimmäisen rynkytyksen jälkeen alkoi jo naama sinistää paineen alla, mutta sitten sänky romahti. Sain lantiomurtuman ja tässä sitä nyt maataan sairaalassa.
- Aiotko yrittää uudestaan?
- Saa nähdä. Ehti nimittäin nalli jo laueta. Jos tärppäsi, saan oleskeluluvan perhesyistä eikä ole enää tarvetta esittää draamakuningatarta.

Rashid, 17 vuotta:
Rashid makaa sairaalan vuoteella kovasti murjotun näköisenä. On selvää, että turpiin on tullut ja kovaa.
- Päätin, että tapan itseni olemalla noudattamatta Koraanin määräyksiä. Jos sianliha on kiellettyä, niin sen syöminen tappaa minut. Jos ei suoranaisesti, niin Allahin kostolla.
- Ja miten kävi?
- Aluksi maistoin palvikinkkua. Se oli hyvää. Meetvursti vei kielen mennessään. HK:n sininen raakana oli herkkua sinapin kanssa. Mutta lopullinen isku tuli rapeaksi paahdetusta pekonista. Se oli niin nannaa, että lakkaisin olemasta vihainen muslimi. Päätin hylätä islamin ja ryhtyä länsimaisten sivistysarvojen vakaaksi kannattajaksi.
- Sepä hienoa. Mutta miksi olet sitten täällä?`
- Taidat kuulua niihin tyhmiin toimittajiin, tai sitten tuo oli vittuilua ja oletkin mulkku toimittaja. Mutta väliäkö sillä. Olen täällä tietysti siksi, että sain turpiini muilta vokkilaisilta, jotka eivät tykänneet yhtään siitä että yritin sopeutua paikallisiin arvoihin enkä vaatinut paikallisia sopeutumaan muslimien tapoihin.
- Eli sakinhivutusta.
- Tietysti. Ei kuulu sikäläiseen kulttuuriin reilu tappelu. Mutta sisu nousi. Kunhan tästä selviän, muutan takaisin Irakiin sivistämään sitä perkeleen takapajulaa. Perustan firman nimeltä Bagdadin Palvipojat ja tutustutan sikäläiset possunlihan saloihin. Vaikka henki menisi. On se vain niin hyvää, että makuelämysten takia on valmis uhrautumaan pyhässä sodassa pekonin, palvikinkun ja kasslerpaistin puolesta.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Uusinta: Olet suomalainen

Lukijalle: Kun nyt edellisenä viikkojuttuna tuli tylytettyä haittamaahanmuuttoa, niin tässä uusintajulkaisuna ohjeet viiden vuoden takaa niille, jotka haluavat sopeutua länsimaiseen sivistysyhteiskuntaan. Yhden ohjeen haluan vielä lisätä. Jos päätät palata kotimaahasi, ota opiksesi ja yritä rakentaa siitä yhtä hyvä yhteiskunta mihin länsimaalaiset ovat pystyneet:

Olin kerran nuorena miehenä tilanteessa, jossa harkitsin tietystä syystä pysyväisluonteista muuttoa erääseen nimeltä mainitsemattomaan maahan. Harkinta ei toteutunut eikä koskaan ollut itse asiassa kovin lähelläkään. Sen verran pitkälle se kuitenkin eteni, että pohdin miten sopeutuisin mahdolliseen uuteen kotimaahan ja mitä vaatimuksia sopeutumisesta itselleni asettaisin.

Nämä pohdinnat nousivat mieleeni, kun ryhdyin miettimään miten maahanmuuttaja parhaiten Suomeen kotoutuisi. Sovelsin ne ohjeiksi maahanmuuttajille vaihtamalla maan X paikalle Suomen.

Tässä kymmenen ohjetta, joita noudattamalla maahanmuuttaja toivotetaan ilomielin tervetulleeksi Suomeen. Tunnen useita sellaisia, jotka näitä ovat noudattaneet ja olen iloinen, että Suomi on saanut heidät tänne. Vastapainoksi tunnen kyllä sellaisiakin, jotka pitäisi heittää sinne missä pippuri kasvaa, juosta perässä ja heittää vielä saman verran kauemmas.

1. Opettele suomen kieli
Vähintä, mitä voit tehdä, on uuden kotimaan kielen oppiminen. Alussa tarvitset tietysti tulkkausta, mutta ota periaatteeksesi puhua ja lukea suomea aina kun mahdollista. Tehokas tapa kielen oppimiseen on televisio-ohjelmien katsominen. Jätä lautasantenni hankkimatta, niin sinulla on kunnon kannustin. Tilaa suomenkielinen sanomalehti. Lue joka päivä sitä ainakin puoli tuntia, vaikka aluksi et ymmärtäisi paria sanaa enempää. Päivä päivältä osaamisesi kasvaa, kunnes jonakin päivänä huomaat lukevasi kieltä sujuvasti. Jos asut perheesi kanssa, opetelkaa keskenänne suomea. Ottakaa vaikka joka päivä yhden tunnin "kieltolaki" muille kielille, jolloin saatte puhua vain suomea. Älä anna suomalaisten puhua sinulle englantia tai mitään muutakaan kieltä, jota osaat suomea paremmin. Turvaudu muihin kieliin ja tulkkipalveluihin vain välttämättömissä asioissa. Jos asut ruotsinkielisellä alueella, nämä samat ohjeet pätevät ruotsin kielen suhteen. Toki käytännön kannalta on tällöin aiheellista opetella myös suomea.

2. Hanki koulutus ja ammatti
Mikäli olet muuttanut Suomeen työsi takia, tämä kohta ei tietenkään koske sinua. Jos olet muuttanut Suomeen perhesyistä, opettele suomen kieli ja hankkiudu koulutustasi vastaaviin töihin. Mikäli olet vielä nuori, sinulla ei ole ammattitaitoa tai koulutuksellasi (kamelinkengittäjä tms) ei ole Suomessa käyttöä, hankkiudu välittömästi koulutukseen. Älä missään tapauksessa hakeudu koulutukseen, jossa tarkoituksesi on työskennellä maahanmuuton parissa. Tällaiset työpaikat ovat pelkkä rasite maan kansantaloudelle. Kouluttaudu oikeisiin töihin. Opiskele ahkerasti ja päämäärätietoisesti. Ainoa oikea tavoite on, että menestyt koulutuksessasi keskiarvoa paremmin. Pystyt siihen, kun valitset koulutuksen tasosi mukaan ja teet kunnolla töitä. Työelämään päästyäsi ole yksi joukosta, älä maahanmuuttaja. Muista, että saatat olla – ja toivottavasti sopeutumisen kannalta oletkin – työpaikkasi ainoa maahanmuuttaja. Huonosti tehty työ leimaa paitsi sinut, myös monta muuta.

3. Ole lainkuuliainen
Suomessa on tapana toimia lain mukaan eikä viranomaisten lahjoiminen kuulu kulttuuriin. Jos esimerkiksi perustat oman yrityksen, älä käytä pimeää työvoimaa ja hoida sosiaaliturva- ja muut maksut säntillisesti. Suomen lakiin on kirjattu tasa-arvoisuus rodun ja sukupuolen suhteen. Suomessa kellä tahansa, myös naisilla, on esimerkiksi oikeus pukeutua haluamallaan tavalla ja oikeus kulkea missä tahansa kaikessa rauhassa.

4. Kunnioita suomalaisuutta
Jotkin suomalaiset tavat saattavat tuntua sinusta kummallisilta. Osa niistä sellaisia onkin, kuten istuminen kuumassa huonessa pieksemässä itseään koivunoksilla ja sen jälkeen jäätyneeseen järveen tehtyyn reikään hyppääminen. Osa on jopa sellaisia tapoja, jotka eivät millään mittarilla ole hyviä, kuten ylenpalttinen alkoholin käyttö. Sinun ei tarvitse noudattaa aktiivisesti suomalaisia tapoja, mutta älä toimi myöskään niiden vastaisesti. Esimerkiksi kovaan ääneen puhuminen julkisella paikalla ei kuulu suomalaisiin tapoihin, ainakaan selvin päin.

5. Kysy neuvoja
Suomalaiset ovat yleensä varauksellisia ja meihin on vaikea ystävystyä. Sen vastapainona on sitten huomattava luotettavuus ja tuntemattomienkin auttaminen. Jos et tiedä, miten marketin ostoskärryn saa irti lukituksesta tai milloin autoon on vaihdettava kesärenkaat, kysy. Tuntemattomatkin suomalaiset auttavat mielellään, ainakin jos kysyt kohteliaasti: Anteeksi, että puhun vähän huonosti suomea, mutta voisitko neuvoa miten/milloin/missä/kuka/mitä...

6. Tule Suomeen yksilönä
Suomalaiset toivottavat tervetulleeksi kenet tahansa uggabuggalaisen, joka haluaa Suomeen sopeutua ja olla aidosti suomalainen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että saatat joutua rasismin kohteeksi. Se ei ole sinun vikasi. Se on niiden ennen sinua tulleiden uggabuggalaisten - tai naapurimaa hubbabubbalaisten, joihin sinut sekoitetaan - vika. He eivät ole tulleet Suomeen yksilöinä, vaan yhteisönä, mikä taas monia suomalaisia aivan aiheesta suututtaa. Omissa piireissä pysyminen on varmin tapa olla sopeutumatta, joten pitäydy poissa uggabuggalaisten sisäänlämpiävistä piireistä ja hakeudu suomalaisten seuraan. Moni maahanmuuttajaryhmä on tuonut mukanaan maansa tavat ja vaatinut suomalaisia ottamaan ne huomioon, haluamatta sopeutua. Kannattaa miettiä, miksi se alkuperäinen lähtömaa oli sellainen emakon persreikä, että sieltä piti päästä tänne kylmään pohjolaan. Eiköhän vika ollut lähes poikkeuksetta siinä uggabuggalaisessa kulttuurissa, joka siitä sellaisen teki. Miksi sitten tuoda epäonnistunutta systeemiä mukanaan? Jos joudut rasismin kohteeksi, sano: ihonvärilleni en voi mitään, mutta haluan sopeutua Suomeen ja hyödyttää tätä maata, kerro sinä minulle miten voin sen tehdä. Vastaus, joka vie tehokkaasti rasistilta aseet pois.

7. Ole lojaali uudelle isänmaallesi
Wayne Rooney pelasi juniorivuotensa Evertonissa, mutta vaihtoi sitten Manchester Unitediin. Luuletko, että Rooney toivoo Evertonin voittavan joukkueiden keskinäisen ottelun? Tai että Rooney pelaa tahallaan huonommin, koska vastassa on entinen seura? Ei varmasti. Ajattele samoin. Sinä olet valinnut Suomen uudeksi kotimaaksesi. Siitä hetkestä lukien, kun valintasi olet tehnyt, sinä pelaat Suomen joukkueessa. Kun pelaaja vaihtaa toiseen joukkueeseen, hänen on useimmiten tehtävä muutoksia omassa pelitavassaan sopeutuakseen. Oli pelaaja kuinka hyvä tahansa, hän ei voi marssia pukukoppiin ja ilmoittaa, että tästä lähtien täällä pelataan näin. Myös sinun on sopeuduttava suomalaisuuteen ja osoitettava se. Mikäli entisen kotimaasi julkiset tavat poikkeavat huomattavasti Suomen tavoista, sinun on luovuttava niistä. Suomessa on esimerkiksi valtionkirkko, evankelis-luterilainen (tai ortodoksinen). Siihen liittyminen on suositeltavaa. Suomessa on uskonnonvapaus, mutta evankelis-luterilaisella kirkolla on täällä enemmistön kannatus ja sen mukaan toimitaan, esimerkiksi lauletaan koulujen kevätjuhlissa suvivirsi. Kun Suomi kohtaa maaottelussa entisen kotimaasi, älä edes kuvittele kannustavasi muuta kuin Suomea. Saat toki toivoa entisen kotimaasi menestyvän muita joukkueita vastaan, mutta Suomen on oltava sinulle aina ensisijainen. Jos olet alle kolmikymppinen mies (miksei nainenkin), käy armeija ja osoita sitoutumisesi myös tällä tavoin.

8. Tarkkaile sopeutumistasi
Mikäli huomaat, ettet ole noudattanut edellä olevia sääntöjä, paranna tapasi. Voi olla, että tunnet vastustamatonta pakkoa pukea perheesi naiset säkkiin, lorvia yhteiskunnan elättinä kun vuohipaimenelle ei ole töitä tai kiljua rasismia kun sinulta vaaditaan samaa kuin muilta. Mikäli näin on, maailmasta löytyy asuinpaikaksesi varmasti paljon sellaisia maita, joissa harjoittamasi uskonto on valtauskonto, vuohien pito on yleisempää kuin Suomessa ja valtaosalla asukkaista on yhtä hyvä rusketus kuin sinulla.

9. Kasvata lapsesi kunniallisiksi suomalaisiksi
Tärkein tehtävä, mitä ihmiselle on suotu, on lasten kasvattaminen. He ovat ihmiskunnan silta tulevaisuuteen. Kai haluat, että siltasi on lujaa teräsbetonia eikä köysiltään mädäntynyt riippusilta? Kerro lapsillesi, miksi olet lähtenyt kotimaastasi ja valinnut olevasi suomalainen. Kun suomalaisia muutti aikoinaan Amerikkaan siirtolaisiksi, he eivät antaneet siellä syntyneille lapsilleen nimiksi Yrjöä ja Maijaa, vaan George ja Mary. Kehnoja valintoja suomalaisten lasten nimiksi ovat vaikkapa Ahmed ja Rehima, Antti ja Reetta parempia. Aika monet ulkomaille muuttaneet suomalaiset vaihtoivat myös sukunimensä uuden kotimaansa mukaiseksi. Jos menet suomalaisen kanssa naimisiin, ota hänen sukunimensä tai vähintäänkin anna lastesi käyttää nimistänne sitä, mikä on suomalainen. Pidä huolta siitä, että lapsesi kunnioittavat isänmaataan, mutta ovat tietoisia myös ulkomaisista juuristaan. Esimerkiksi toisen etunimen antaminen esivanhempiesi mukaan on hyvä ajatus.

10. Muista entinen kotimaasi
Vaikka entinen kotimaasi olisi Suomeen verrattuna minkälainen paskastania tahansa, on kaikessa jotakin positiivista. Tuo Suomeen mukanasi se, mikä siellä hyvää oli. Ruokakulttuuri, käsityötaito, mitä tahansa sellaista, joka on täällä uutta ja hyödyllistä. Esimerkiksi uskonto, huumeet ja väkivalta eivät sellaisia ole, niitä on kyllä Suomessakin omasta takaa riittämiin. Jätä epäonnistuneet asiat taaksesi ja ota niistä opiksesi. Suomalaiset arvostavat sitä, kun kerrot mitä entisessä kotimaassasi tehtiin oikein ja mitä virheellisesti eli millaisia erehdyksiä meidän pitää varoa.

Lopuksi: Vaatimukset saattavat tuntua kohtuuttomilta, koska valitettavasti on monia syntyperäisiä suomalaisia, jotka eivät näitä ehtoja toteuta; on rikollisia, työhaluttomia tai päihdeongelmaisia. Ero onkin siinä, että heillä ei yleensä ole toista kotimaata. Sinä olet valinnut suomalaisuutesi itse. Syntyperäinen suomalainen ei ole. Heiltä vaaditaan sama kuin sinulta, mutta sinulla on ollut vaihtoehtoja. Olisit voinut olla tulematta Suomeen ja jos et halua näitä vaatimuksia täyttää, lähde pois.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hintalappu

Haittamaahanmuuton kannattajien perusstrategia on määritellä jokainen haittamaahanmuuton rajoittamista kannattava esitys ja henkilö rasistiseksi. Mietitäänpä mitä tapahtuisi, jos haittamaahanmuuton kaikki rajoitukset poistettaisiin. Eli rajat avattaisiin täydellisesti ja kaikille maahan tuleville myönnettäisiin anomuksesta Suomen kansalaisuus ja siihen kuuluvat etuudet.
Kuinka paljon olisi tulijoita?
Jonkinlaisen karkean arvion voi tehdä vaikka siitä, että miettii kuinka moni afrikkalainen olisi valmis lähtemään Suomeen jos kysyttäisiin. Puolet? Tuskin sentään. Varovainen veikkaus on joka kymmenes. Afrikassa on 1,2 miljardia asukasta. Pelkästään tämä tekee yli sata miljoonaa halukasta tulijaa. Tähän päälle Lähi-itä ja muutama satunnainen tulija muualta. Sovitaan nyt vaikka sata miljoonaa, ettei syytetä liioittelusta ja onpahan mukavan pyöreä tasaluku.
Ei varmaan löydy niin pahaa hörhöä, jonka mielestä sata miljoonaa uutta asukasta Suomeen olisi passeli määrä.
Looginen seuraus on joko se, että (1) jokainen on rasisti tai (2) haittamaahanmuutto on ilmeinen tosiasia ja kyse on vain maan kantokyvystä.
Lukijat lienevät yksimielisiä siitä, että rasisteja on olemassa mutta jokainen ei ole rasisti, joten oikea vastaus on (2). Maahanmuutto tietyistä kulttuureista (islamilainen ja afrikkalainen, lähinnä) on haittamaahanmuuttoa. Kyse on vain siitä, kuinka paljon haittaa Suomi on valmis kestämään?

Loppujen lopuksi tämä kysymys on analogisesti kutakuinkin sama kysymyksen ”kuinka pitkälle jääpuikko kannattaa tunkea persereikään?” kanssa.
On ilmeistä, että edes sentin verran jääpuikkoa perseessä tuntuu epämiellyttävältä (en ole testannut, mutta viittaan tutkimukseen). Näin ollen viisaampaa olisi jättää kokonaan tunkematta. Tosin onhan se mahdollista, että jotkut tästä nauttisivat. Tuntuvathan jotkut nauttivan siitäkin, että Suomeen on tullut ”ihqua etnistä värinää”, minkä hintana toki ovat kasvaneet rikollisuusluvut ja ylipäätään alhaisempi elintaso. Mutta joidenkin mielestä tämä on hintansa väärti, ihan samoin kuin varmaan joidenkin mielestä kaksikymmentä senttiä jääpuikkoa perseessä antaa mukavat kiksit. Mutta viisikymmentä senttiä olisi jo tappavan tuhoisa vaurio aivan samoin kuin viisi miljoonaa afrikkalaista/muslimia Suomelle.

(Huomautus: Tätä kirjoittaessani pidin tässä kohtaa tauon ja sain sen aikana sattumalta taas nähdä, kuinka veronmaksajien rahoja paloi hyödyttömään haittamaahanmuuttajien hyysäämiseen satoja euroja. Jätän intimiteettisyistä kertomatta mistä oli kyse. Tapauksen ainoa hyöty oli se, että tulipahan taas motivaatiota jatkaa haittamaahanmuuton kampittamista. Huomautus jatkuu myöhemmässä sopivassa välissä.)

Kun on näin yleisesti kyetty todistamaan, että haittamaahanmuutto on Suomelle vahingollista, vastapuoli nostaa välittömästi esiin vastaesimerkkejä. Se ja se on tullut pakolaisena Suomeen, on unggabunggalainen/muslimi ja silti loistotyyppi.
Epäilemättä. Totta kai on. Tunnen itsekin useita. Oleellista on kuitenkin iso kuva. Tämmöisten yksittäistapausten esiin nostaminen on ihan sama kuin väittäisi, että muikut ovat siikoja suurempia. Iso muikku saattaa olla 20-senttinen, mutta pieni siika 15-senttinen. Tämä ei silti millään tavoin poista sitä tosiasiaa, että yleisellä tasolla siiat ovat muikkuja suurempia. Kun puhutaan suurista otoksista, voidaan aina yleistää. Ja haittamaahanmuuton kohdalla otos on (valitettavasti) riittävän suuri. Tilastollisesti muslimit ja afrikkalaiset ovat haitallinen kustannuserä, vaikka muutamia positiivisia yksilöitä löytyykin.
Yritys nostaa näitä positiivisia malleja esiin on kova. Vastikään valittiin taas vuoden pakolaismies ja -nainen. Vuoden mieheksi valittu afgaanihammaslääkäri on varmaan ihan hyvä ja hyödyllinen tyyppi. Mutta yhtä tällaista kohti on aina kahdeksan hyödytöntä elättiä ja yksi tuhoisa rikollinen. Lievää törkeämpää ironiaa puolestaan oli vuoden pakolaisnaiseksi valitun iranilaisen tapauksessa. Hänen työpaikkansa on nimittäin Uudenmaan ELY-keskuksessa pakolaisasioiden parissa. Eli hän tekee haittatyötä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa.
Ylipäätään voisi sitä paitsi kysyä, mitä me teemme kehitysmaille jos hyväksymme vain sen parhaimmiston tänne? Eikö parasta kehitysapua olisi se, että heidät lähetettäisiin kotimaihinsa rakentamaan niitä sivistysyhteiskunniksi? Olisi ilmastonmuutoksellekin hyväksi, jos täältä pohjan periltä siirryttäisiin moninkertaistamasta hiilijalanjälkeä takaisin lähtömaihin. Etenkin kun tutkimukset ovat osoittaneet, että pahiten radikalisoituu, syrjäytyy ja terroristeiksi ryhtyy sivistysmaissa syntynyt toinen haittamamusukupolvi. Herra varjele, mitä tulee sitten kolmannesta sukupolvesta jos toinenkin on jo tuollainen. Eiköhän olisi aiheellista hoitaa se kolmas sukupolvi takaisin minne kuuluu jo ennen kuin se on ehtinyt syntyä. Rakentamaan sitä omaa kotimaataan paremmaksi.

Haittamaahanmuuton vastaanotto ei ratkaise millään tavoin kehitysmaiden ongelmia. Se vain kasvattaa kaikkia vaikeuksia, koska:
1) Varsinainen ongelma on väestönkasvu, joka ei lakkaa jos ylijäämäväestö muuttaa pois.
2) Ympäristöongelmat pahenevat entisestään, koska sivistysmaihin muuttava väestö kuluttaa luonnonvaroja jo kylmemmän ilmaston takia väistämättä enemmän kuin kuluttaisi kotimaissaan.
3) Kehitysmaissa panostetaan sivistysmaihin pyrkimiseen oman maan kehittämisen sijaan.
4) Sivistysmaihin muuttaa enimmäkseen yritteliäintä väkeä, jota tarvittaisiin nimenomaan oman maan rakentamisessa.
5) Sivistysmaiden väestönlaatu ja elintaso laskevat, jolloin ne kykenevät auttamaan kehitysmaita entistä vähemmän.

Mutta sitten se varsinainen otsikon asia eli mikä on haittamaahanmuuton hintalappu?

Sitä on tietysti mahdoton tarkalleen selvittää, mutta joitakin karkeita laskelmia voidaan tehdä. Suomen BKT per asukas on 43492 euroa. Voidaan olettaa, että keskimääräinen haittamaahanmuuttomaista lähtöisin oleva ei tuota yhtään mitään – toki osa tuottaa, mutta suurin osa ei ja nämä muutamat tuottajat kompensoituvat vastaavalla määrällä erityishaitallisia rikollismamuja. Oletetaan myös, että haittamamujen elintasoa ei nyt ihan suomalaisten keskiarvoon nosteta – eiväthän siellä ole keskimääräiset suomalaisetkaan, sillä mediaanielintaso on jonkin verran alhaisempi kuin keskimääräinen BKT osoittaa. Sovitaan vaikka, että haittamamun keskimääräinen elintaso ja samalla kustannukset elinkaaren ajalta ovat luokkaa 25000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa suunnilleen 0,5 senttiä per suomalainen. Eli ei kovin paljon. Vaan entäpä jos haittamamuja on 50000, kuten nykytilanne suunnilleen taitaa olla? Tällöin kustannukset ovat 250 euroa per suomalainen. Mikä on kokonaisuutena 1,25 miljardia. Mikä puolestaan on aika hyvin linjassa vuoden 2015 matuinvaasion arvioitujen kustannusten kanssa.

Tämä 250 euroa per suomalainen ei tietenkään ole koko totuus. Suurin osa suomalaisista ei ole veronmaksajia. Normaalipalkkaiselle veronmaksajalle nykyinen 50000 haittamamun määrä tarkoittaa ehkä noin tuhannen euron lovea lompakkoon. Joka vuosi. Ja jos määrä kaksinkertaistuu, niin kaksinkertaistuu lompakon lovikin.
Tämäkään ei ole koko totuus. Jos olisi, haittamaahanmuuton etumerkki kääntyisi hetkessä miinukselle, kun rajat lyötäisiin siltä kiinni – mutta vain toiseen suuntaan, jotta jo tänne livahtaneet haittamamut saataisiin ulos.
Totuus on valitettavasti se, että Suomessa on lukuisia maanpettureita, jotka hyötyvät haittamaahanmuutosta. Ja he ovat sekä äänekkäitä että hävyttömän moraalittomia, kuten matubisnesjohtaja Pekka Tuomola, joka kehtasi kirjoittaa Hesariin nyyhkytarinan siitä, kuinka 58 turvapaikanhakijaa yritti viime vuonna itsemurhaa. (Jutussa ei muuten mainittu, kuinka moni onnistui mutta epäilen että yksikin onnistuminen olisi kyllä nostettu kissan kokoisin kirjaimin esiin. Eli 58 yritystä, 0 onnistumista. No, suunnilleen samaa tasoa näiden tumpeloiden osaaminen on muutenkin ollut.) Blogistikollega Professori ruotikin Tuomolan kirjoituksen jo niin hyvin, että eipä siitä enempää.
Tuomola ja hänen kaltaisensa hyötyvät siis oman kansansa selkään puukottamisesta. Quislingeja on aina ollut ja on aina oleva. Se auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi julkisuudessa ääni kellossa on mitä on. Tuomolalla ja kumppaneilla on ruletissa pelissä heidän kymmenientuhansien eurojen vuosiansionsa, joka lakkaa jos matubisnes lakkaa. Jaska Brownilla ei ole pelissä kuin ne noin tuhat euroa, jonka verran saan enemmän rahaa omaan käyttöön jos sitä ei veroilla pihistetä turhuuteen. Siksi Tuomola ja kumppanit ovat äänekkäämpiä kuin Jaska Brown ja kaltaisensa.
Tilanne tasoittuisi kyllä huomattavasti, jos matuille tungettavat rahat vähennettäisiin sosiaalietuuksista eikä nostettaisi veroja, tai jos nostettaisiin niin tehtäisiin se edes oikeudenmukaisesti. Alkaisivat vihervasemmiston työmarkkinatukivallankumouksellisetkin varmaan vähän miettimään, kun raha ei enää riittäisi chileläiseen punaviiniin vaan pitäisi ruveta käyttämään kiljua.

Pelkkä rahan laskeminen ei tietenkään paljasta koko totuutta. Eikä kaikki haittamaahanmuuton hinta näy veroissa, sillä kyllä jostakin säästetäänkin kustannuksen kattamiseksi.
Esimerkiksi koululaitoksessa. Opiskellaan suuremmissa ryhmissä, tarjotaan halvempaa ruokaa, säästetään opetusmateriaaleissa. Ja ennen kaikkea joudutaan laskemaan opetuksen tasoa, koska koululuokissa on entistä enemmän suomea huonosti osaavia ja länsimaiseen sivistykseen vihamielisesti suhtautuvia koululaisia. Tämä kaikki on pois suomalaisten nuorten paremmasta tulevaisuudesta.
Toisena esimerkkinä voi mainita turvallisuuden huononemisen, josta parhaita asiantuntijoita kertomaan ovat poliisit itse. Kun työaikaa menee vakioiksi muuttuneihin keikkoihin VOKkeihin ja muun ulkomaalaisrikollisuuden setvimiseen, aikaa jää entistä vähemmän suomalaisten turvallisuudesta huolehtimiseen.
Myös verotulot pienenevät entisestään, kun ne joiden on mahdollista nostaa kytkintä, poistuvat Suomesta ulkomaille. Kun Googlen hakuun alkaa kirjoittaa "yritykset siirtyvät...", niin kohdassa "yritykset sii" tarjotaan välittömästi "yritykset siirtyvät Viroon". Jossa onkin Suomeen verrattuna järkevä ulkomaalaispolitiikka. Tilanne siis rapauttaa pahasti suomalaisen yhteiskunnan kulmakiveä eli yrittämistä. Samanaikaisesti melkoinen osa suomalaisnuorten parhaimmistoa lähtee ilmaisen koulutuksen saatuaan luomaan uraa ulkomaille. Ja tänne jääviä kiinnostaa entistä vähemmän ahkera yrittäminen, koska he näkevät mihin sillä tienattavat verovarat tuhlataan.

Yllättävää kyllä, ihmisillä näyttää olevan aika hyvä taju siitä missä mennään. Äskettäin YK:n humanitaarisen avun johtaja pelotteli, että maailmaa on kohtaamassa pahin kriisi sitten vuoden 1945. Oikeasti kyseessä on YK:n ja muiden kansainvälisten toimijoiden epäonnistuminen väestöräjähdyksen hillitsemisessä. Minkäänlaisia - tai ainakaan lähellekään tuon laajuisia ongelmia - ei olisi, mikäli vuoden 1945 jälkeen kehitysmaissa väestönkasvu olisi pysynyt samalla tasolla kuin sivistysmaissa. Tämähän on itsestäänselvää, mutta uskoa ihmiskuntaan palauttaa se, että ihmiset jopa tajuavat sen. Silmiin osui yksi Suomen merkittävimmistä keskustelufoorumeista eli Vauva-lehden palsta, jossa uutisesta puhuttiin. Melkein kaikki kommentit olivat kuin tältä näppikseltä (yksikään ei ollut...) asiasisältönsä ja näkemyksensä puolesta. Ja vielä enemmän paljastivat kommenttien peukutukset. Selasin aluksi kommentteja lukematta ja vasta toiselta sivulta löytyi ensimmäinen kommentti, joka oli saanut negatiivisia peukkuja enemmän kuin positiivisia. Seuraavalta sivulta löytyi muutama lisää. Kaikkia niitä yhdisti se, että niissä puolusteltiin kehitysmaita ja vaadittiin sivistysmaita auttamaan milloin milläkin tavalla.

(Huomautus jatkuu: Kuten aiemmin kerroin, pidin tauon jonka aikana sain todistaa haittamaahanmuuton kuluja. Sattumoisin paikalle ilmestyi puolituttu kuusikymppinen naisihminen, joka kysyi minulta mitä ihmettä tuolla tapahtuu. Kun satuin suunnilleen tietämään, niin kerroin. Hämmästyksekseni – tiedän hänen olleen aiemmin vihreisiin kallellaan – hänen suustaan alkoikin tulla hyvin nuivaa tekstiä. Jos tämä ei ole väkevä esimerkki ihmisten asenteiden muutoksesta, niin en tiedä mikä sitten mahtaisi olla.)

Tällaisten näkemysten raju yleistyminen kertoo siitä, että vuorovesi on kääntynyt. Toimittajat eivät ole vielä tajunneet sitä, kuten tämän päivän Hesarin pääkirjoituksesta voi lukea. On suorastaan järkyttävää katsoa kontrastia toimittajan sinisilmäisen optimismin ja lukijakommenttien kokemukseen perustuvan realismin välillä. Mutta vähät toimittajista, joilla ei ole mitään todellista valtaa. Huolestuttavaa on se, että poliitikot eivät ole vielä tajunneet, missä mennään. Ja mitä myöhemmin he sen tajuavat, sitä rumempaa jälki tulee olemaan. Nykyisellä kehityksellä on vain kaksi mahdollista ratkaisua. Mikäli länsimaiden vähittäinen rappeutuminen jatkuu, sivistys ja hyvinvointi sellaisina kuin me tunnemme, lakkaa olemasta jo lastemme ja lastenlastemme sukupolvien aikana. Länsimaat vajoavat samanlaiseen anarkiaan, uskonto- ja rotuvihaan, mikä afrikkalaisissa ja islamilaisissa maissa vallitsee. Toinen vaihtoehto on se, että lopulta painekattila ei enää kestä ja Euroopassa nousee valtaan sen kohottama totalitarismi, jonka rinnalla Natsi-Saksan vainot näyttävät piknikretkeltä. Se ei ole ollenkaan mahdotonta, sillä suurin osa ihmisistä on täysin vietävissä olevaa karjaa ja kuten keskustelupalstoilta nähdään, odottavat vain sopivaa sysäystä. Kuvitelkaa Heinrich Himmleriä ja kumppaneita, joilla olisi projektinsa toteuttamiseen nykyajan teknologia käytössä.
On toki se kolmaskin vaihtoehto eli vielä tämä katastrofi voidaan pysäyttää hallitusti ja haittamaahanmuuton suunta koko Euroopassa kääntää paluumuutoksi ilman suurempia vaurioita. Mutta se toki vaatisi historiallisesti harvinaista tapahtumaa eli järjen voittoa. Tämäkään ei toki ole mahdotonta. Nykymenolla vähimmät vauriot kärsii Kaukoitä, joka on tehnyt totaalisen blokin haittamaahanmuutolle. Mutta ei sekään selviydy voittajana, sillä sielläkin tarvitaan omaan hyvinvointiin hyvinvoivaa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Siksi ei kannata olla lainkaan hämmästynyt, jos jokin aloite ongelmien ratkaisemiseksi tulee Aasian suunnasta.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Uusinta: Rauhan ytimessä

Lukijalle: Lähi-itä on ollut viimeiset seitsemänkymmentä vuotta levotonta seutua pääasiallisesti siksi, että arabit ovat halunneet tappaa juutalaiset ja juutalaiset puolestaan eivät ole halunneet kuolla. Viime vuosina tosin arabit eivät ole tarvinneet juutalaisia sotimiseen, vaan ovat ottaneet enemmänkin jäsentenvälisiä. Se siitä tulee kun lisääntyy niin hillittömästi että hiekkaerämaa ei riitä ylikansoituksen elatukseen eikä älyllinen kapasiteetti erämaan muuttamiseen keitaaksi Israelin tyyliin. Israel on puolestaan saanut olla kutakuinkin rauhassa konfliktien ulkopuolella siitä yksinkertaisesta syystä, jonka kerroin jo seitsemän vuotta sitten tässä jutussa. Lähi-idän varmin rauhan tae on Israelin ydinase. Valitettavasti on todettava, että vaikka viime vuodet Israel onkin saanut olla rauhassa, tämä on vain väliaikaista, kuten jutussa perustelen:

Kahdeksas lokakuuta 1973. Jom Kippur -sota on alkanut kaksi päivää aiemmin. Israelin armeija on yllätetty jos nyt ei housut kintuissa niin ainakin vyö ja sepalus avattuina. Egyptin panssarit vyöryvät Israelin Kuuden päivän sodassa valtaamalle Siinain niemimaalle lännessä ja Syyrian joukot iskevät alas Golanin kukkuloilta suoraan kohti Israelin avainalueita. Maa on romahduksen partaalla.

Tässä tilanteessa puolustusministeri Moshe Dayan turvautuu viimeiseen vaihtoehtoon. Hän ilmoittaa pääministeri Golda Meirille, että on aika varautua ydinaseiden käyttöön. Meir antaa luvan niiden kokoonpanoon. Israel valmistautuu ydiniskuun Jeriko-ohjuksin ja F4 Phantom -lentokonein. Seuraavana päivänä Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger saa tietää tilanteen ja määrää välittömästi ilmasillan, jonka on tarkoitus korvata Israelin materiaaliset menetykset. Samaan aikaan sotaonni kääntyy ja Israel saavuttaa torjuntavoiton, jopa enemmänkin. Ydinaseita ei tarvita.

Oli kuitenkin erittäin lähellä, ettei maailma joutunut toista kertaa ydinsotaan. Ilmeisesti lähempänä kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin. Tiettävästi ydiniskuun valmistautuneet joukot olivat jo suoritusvalmiudessa odottaen vain viimeistä määräystä. (Tom Clancyn menestystrilleri The Sum of All Fears (Peloista pahin) perustuu tähän tapaukseen lähtien liikkeelle siitä olettamuksesta, että israelilaiset kadottavat sodan kaoottisina päivinä yhden ydinräjähteen.)

Israel oli aloittanut ydintutkimusohjelmansa jo pian itsenäistymisen jälkeen. Tuohon aikaan jokaisella vähänkin teknisesti edistyneellä maalla oli oma ohjelmansa, jopa Ruotsi havitteli ydinaseita. Israel eteni tutkimuksessa nopeasti (juutalaiset tiedemiehet, mitä muutakaan oli odotettavissa) ja arvioidaan, että Negevin autiomaassa sijainnut tutkimuskeskus sai ensimmäiset alkeelliset ydinaseensa valmiiksi jo ennen Kuuden päivän sotaa. Siinä niiden käyttöä ei tiettävästi harkittu, koska Israel pyyhki Egyptillä, Syyrialla ja Jordanialla lattioita konventionaalisinkin asein.

Israel ei ole koskaan sen paremmin kiistänyt kuin myöntänytkään olevansa ydinasevaltio. Toisin kuin muut ydinasevallat, Israel ei ole tiettävästi koskaan tehnyt ydinkoetta. Tosin epäillään, että Israel olisi tehnyt yhteistyötä Etelä-Afrikan kanssa ja suorittanut salassa testin, mutta nämä tiedot ovat vähintäänkin epävarmoja. Nykyään asiantuntijat arvelevat Israelilla olevan 100 - 300 ydinkärkeä. Testauksen puutteesta huolimatta Israel on ydinasevaltioista kakkoskategoriassa (USA ja Venäjä ovat ylivertaisia) yhdessä Kiinan, Ranskan ja Iso-Britannian kanssa häviten näille niukasti määrässä mutta mahdollisesti jopa edeltäen niitä asiantuntemuksessa ja laadussa. Israelin aseet ovat tiettävästi ehkä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta deaktivoidussa tilassa, mutta loppujenkin saattaminen käyttövalmiuteen on vain muutaman päivän kysymys.

Israelin strateginen tilanne on vaikea. Sitä ympäröivät joka puolelta enemmän tai vähemmän vihamieliset arabimaat. Jordanian kanssa Israelilla on kenties lämpimimmät - tai vähiten viileimmät - välit. Toinen arabimaa, jonka kanssa Israelilla on diplomaattisuhteet, on Egypti. Suhteita ei kuitenkaan voi kuvata lämpimiksi. Vasta pari päivää sitten egyptiläinen tuomioistuin vahvisti päätöksen, jonka mukaan israelilaisen naisen kanssa naimisiin menevä egyptiläismies saattaa menettää Egyptin kansalaisuuden. (Päätös ei luonnollisestikaan koske Israelin arabinaisia eikä myöskään egyptiläisnaisia, koska jälkimmäisten naimisiinmeno juutalaismiesten kanssa on mahdoton jo ajatuksena.) Jäljellä olevista naapurimaista Libanon on itse kaoottinen ja Syyria puolestaan Israelin verivihollinen.
Naapurimaiden lisäksi käytännössä kaikki Israelin naapurimaiden naapurimaat ovat arabimaita ja näiden suhtautuminen Israelin olemassaoloon on jotakin Syyrian ja Jordanian väliltä, yleensä sijaiten lähempänä Syyriaa.
Tämän lisäksi Israelin ongelmana ovat oman maan palestiinalaiset, jotka eivät vuonna 1948 suostuneet ottamaan vastaan puolikasta maasta, vaan yrittivät ottaa kaiken. Sen seurauksena he eivät saaneet edes sitä puolikastaan. Gaza ja Länsiranta ovat täynnä palestiinalaisia, jotka haluavat tappaa juutalaiset sukupuuttoon.
Nykyuutisoinnin valossa näyttää siltä, että palestiinalaisongelma on Lähi-idän jos ei nyt ainoa niin ainakin merkittävin probleema. Tosiasiassa se on vain pieni osa Israelin ja arabien välistä konfliktia. Palestiinalaisongelma sattuu vain olemaan ainoa akuutti. Todella isossa kuviossa se on merkitykseltään vähäinen.

Israel on selvinnyt yli kuusikymmentä vuotta vihamielisessä ympäristössä. Ensimmäiset kolmekymmentä vuotta se selvisi taistelemalla. Viholliset olivat ylivoimaisia, mutta yleensä heikommin aseistettuja ja joka kerran heikommin koulutettuja ja motivoituja. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut muutos. Israelin juutalaisväestön suhteellinen osuus verrattuna sitä ympäröiviin arabimaihin on pienentynyt huomattavasti. Vihollisen ylivoima on vielä suurempi kuin se oli Israelin levottomina alkuaikoina. Samalla konventionaalisen aseistuksen etumatka on jossain määrin pienentynyt ja aivan erityisesti on pienentynyt Israelin etumatka armeijan koulutuksen alalla. Motivaatioero lienee säilynyt samana.
Näillä pelinappuloilla Israelin aseman pitäisi siis olla selvästi huonompi. Kuitenkaan se ei ole joutunut tosisotaan itsenäisyytensä jälkipuoliskolla kertaakaan. Melkoinen ero alkupuoliskoon, jolloin otettiin yhteen muutaman vuoden välein. Horjuva rauhantila selittyy siis jollain uudella tekijällä.

Lähi-idän rauhan merkittävin tae on Israelin ydinasearsenaali. Sitä ympäröivät arabimaat tietävät, että ne saattaisivat voimansa yhdistämällä pystyä valtaamaan Israelin ja ajamaan juutalaiset kaksi metriä syvälle Välimereen ilman snorkkeleita. Paitsi jos Israel käyttäisi ydinaseita. Ja arabimaat tietävät, että Israel tekisi niin äärimmäisenä hätäkeinona. Puhutaan Simsonin optiosta; varmaa on, että joutuessaan tuhon partaalle Israel nukettaisi kaikki sitä vastaan hyökänneet valtiot.

Kuvitellaanpa, että Israel jonakin kauniina päivänä ilmoittaisi luopuneensa ydinaseistaan. Kansainväliset tarkastajat toteaisivat luotettavasti, että Israelilla ei enää ole hallussaan mitään joukkotuhoaseita eikä sillä ole myöskään mahdollisuuksia rakentaa niitä tuottavaa teknologiaa kohtuullisessa ajassa. En tiedä millaisia vedonlyöntikertoimia Ladbrokes tarjoaisi rauhan kestoajalle, mutta ihan varmaa on että ainakaan minulta ei saisi ykkösellä alkavaa kerrointa yli kymmenelle päivälle.

Moshe Dayan sanoi aikoinaan: Israelin on oltava kuin hullu koira, jonka kimppuun on liian vaarallista hyökätä. Arabimaat ovat tajunneet tämän. He voivat antaa palestiinalaisten ärsyttää Israelia ja kerätä sille huonoa PR:ää; se sataa suoraan arabien laariin. Mutta todellista tukea he eivät voi palestiinalaisille antaa eivätkä hyökätä Israelin kimppuun. Vielä. Ehkä israelilaiset eivät ole tajunneet, että arabit noudattavat Theodore Rooseveltin yli sata vuotta sitten sanomaksi väitettyä ohjetta: Diplomatia on taito sanoa "Kiltti koira" kunnes löydät tarpeeksi ison kepin.

Arabien tarpeeksi iso keppi on joko pakotettu ydinaseriisunta Israelille (ei erityisen hyvät saumat) tai sitten oma ydinase. Israelin politiikan kulmakivi onkin estää arabeja saamasta haltuunsa omaa ydinasetta ja tähän tarkoitukseen se on ollut valmis käyttämään voimaa aikaisemminkin. Eivätkä konstit rajoitu ydinreaktoreiden tuhoamiseen ilmaiskuin, Israel tekee tarvittaessa myös salamurhia.
Tähän asti konstit ovat toimineet. Nyt Israelilla on taas edessään ehkä historiansa kovin haaste tällä saralla Iranin ydinaseohjelman pysäyttämisessä. Israelin maine kansainvälisessä yhteisössä on jo niin huono, että väkivaltaiset konstit olisivat sille hyvin vahingollisia. Siksi on pakko yrittää diplomatiaa. Tosin selvää on, että jos diplomatia ei toimi, Israel turvautuu voimakeinoihin. Iran ei saa ydinasettaan valmiiksi muuten kuin onnistumalla salaamaan tuotannon kaikki vaiheet Israelilta eli Mossadilta.

Iranin ydinaseohjelma on kuitenkin vain yksittäistapaus. On lähes varmaa, että jonakin päivänä jollakin Israelin tuhoa haluavalla arabimaalla on käytettävissä riittävästi ydinaseita. Israel on kuin patoa tilkitsevä pikkupoika. Jonakin päivänä siltä loppuvat resurssit kesken tai sitten tulee vuoto, jota se ei ehdi huomata. Koska arabit haluavat tuhota juutalaiset, tämä ei voi näillä aksioomilla päättyä lopulta kuin yhdellä tavalla. Edessä on Holokausti 2.0. Voi olla, että siihen menee viisikymmentä vuotta tai sitten se on täällä viiden kuukauden kuluttua.

Israelilla on kuitenkin tapa välttyä tältä ja se on aksioomien muuttaminen. Kaksi oleellista aksioomaa ovat:
1. Arabit haluavat tuhota Israelin.
2. Israel käyttää ydinaseitaan vain viimeisenä keinona.

Kuten todettu, ydinasekapasiteetin olemassaolo eli jälkimmäinen aksiooma on tähän asti pelastanut Israelin. Jos ja kun sen viholliset saavat jonakin päivänä käsiinsä riittävästi joukkotuhoaseita, edes molemminpuolinen Harmageddon ei enää riitä Israelin olemassaolon jatkumiseen. Toisen aksiooman muuttaminen riittäisi. Se tarkoittaisi, että Israel iskisi ydinaseillaan - ja samalla konventionaalisillaan - ennaltaehkäisevästi. Tuloksena olisi Kuuden päivän sota potenssiin sata. Israel nukettaisi ympäröivät arabimaat kivikauteen eikä sen tarvitsisi pelätä ainakaan sataan vuoteen mitään. Tämän vaihtoehdon haittapuolet Israelille ovat niin ilmeiset, että se voitaneen unohtaa.

Jäljelle jää ensimmäisen aksiooman muuttaminen. Israelin on jollakin tavalla onnistuttava voittamaan arabikansojen sydämet ja mielet. Miten tämä onnistuisi, siitä tuskin on kellään aavistustakaan. Etenkin kun samalla pitäisi ylläpitää valmiutta tuhota potentiaaliset hyökkääjät, jotka ovat juuri niitä samoja tyyppejä joiden sydämet ja mielet pitäisi voittaa. Toisaalta Israelilla ei yksinkertaisesti enää ole muita vaihtoehtoja. Nykyisillä aksioomilla arabit voittavat lopulta. Pelkästään jo siitä syystä, että he voivat hävitä konventionaaliset taistelut vaikka kuinka usein, mutta Israelilla ei ole varaa yhteenkään tappioon.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Uutiskatsaus 10/2017


1. Jabba ratsastaa auringonlaskuun

Timo Soini ilmoitti inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään luopuvansa persujen puheenjohtajuudesta. Miehen maineen kannalta olisi ollut parempi luopua jo viisi vuotta aiemmin ja antaa perussuomalaisille kelpo vauhti isänmaalliseksi puolueeksi, jolloin ääniosuus olisi noussut luokkaan 30 %. Mutta Jabba halusi ministeri-Audin takapenkille liian kovasti. No, nyt hänestä päästään eroon ja odotellaan, valitsevatko perussuomalaiset uudeksi puheenjohtajakseen Terhon vai Halla-ahon. Muutoin kannattaisin Halla-ahoa, mutta minulla on suuret epäilykset hänen johtajantaidoistaan. Toisaalta mies on aina kyennyt kasvamaan tehtäviensä mukana, miksei nytkin. Terhosta en tiedä. Onko hän pitänyt päätään matalalla Jabban pelossa vai onko sittenkin pelkkä poliittinen broileri? Puoluetta hän kykenee kyllä johtamaan, kyse onkin siitä johtaisiko hän sitä Suomen etu vai oma etu mielessään. Ne kun isänmaallisen puolueen kohdalla ovat kaksi eri asiaa, kuten Soini väkevästi todisti.


2. Lukijan valinta

Ruotsalaiset olivat syvästi närkästyneitä, kun Donald Trump kehotti "katsomaan mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa" varoittavana esimerkkinä islamista. He kun eivät keksineet mitä tapahtumaa Trump tarkoitti. En minäkään. Liikaa valinnanvaraa on liikaa valinnanvaraa.


3. Sillä aikaa Ruotsistaniassa

Mikäli odotti jotain isompaa, niin ei tarvinnut paria päivää pidemmälle Trumpin lausunnosta mennä. Tämä ei ollut mikään yllätys. Kyllähän Ruotsistaniassa aina sattuu ja tapahtuu. Kehitysmaameininki yhdistettynä tehokkaaseen tiedonvälitykseen ei ole ihanteellinen yhdistelmä monikulttuurisuusunelman kannalta. Rinkebyssa mellakoitiin polttamalla autoja ja heittämällä kiviä poliisia kohti. Tämähän ei tietenkään ole uutinen, vaan normimeininki. Uutinen tuli siitä että poliisi meni reagoimaan tähän kulturelliin harrastustoimintaan käyttämällä voimakeinoja. Tällä ei tarkoiteta sitä, että dialogipoliisi olisi mennyt sanomaan "fyi fan".


4. Pysytään Ruotsidistanissa

Siirrytään etelämmäs eli Malmöön, missä poliisi joutuu vahvistamaan partioitaan ja rikollisuus on kasvanut rajusti tietyillä alueilla. Tärkeintä on kuitenkin poliisin viestintävastaavan lausunto: "viranomaiset eivät halua muodostaa yhteyttä rikollisuuden ja kaupungin ulkomaalaistaustaisten asukkaiden suuren määrän välille". Tässä vaiheessa blogisti muuttuu viestintäkysyväksi ja tiedustelee viestintävastaavalta, että jos viranomaisilta poistettaisiin tuo haluttomuus yhteyden muodostamiseen, niin mahtaisiko semmoista yhteyttä kenties löytyä?


5. Ja yritetään saapua Ruotsiniaan

Suomesta palaa nyt takaisin turhiksia samaa reittiä kuin tulivat eli Haaparannan kautta. Niinpä Ruotsi on aloittanut siellä rajatarkastukset. Siis sellaiset operaatiot, jotka Suomen viranomaisten mukaan olivat laittomia Suomen tehdä 2015. Ehdotan lakikirjasta kaivettavaksi esiin maanpetoksia käsittelevän kohdan.


6. Tervetuloa Allahin huoneeseen

Joissain seurakunnissa aletaan lukea jumalanpalveluksissa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Vain yksi kysymys: onko tilaisuudessa sallittua antaa aplodeja?


7. Paska Junttilan tuvan seinässä

Murhaajaraiskaaja Abdiqadir Osman Hussein yrittää kaikin keinon vastustaan karkotusta Suomesta, mm. kieltäytymällä passikuvasta ja sulkemalla suunsa sukulaisuussuhteistaan, joita tarvittaisiin Somaliaan karkotusta varten. Käykö mielessä että tästäkin sianulosteen irvikuvasta olisi päästy eroon jo kaksikymmentä vuotta sitten, jos Suomessa olisi käytössä järkevä rikosseuraamusjärjestelmä?


8. Jälleen kerran rasismia joukkoliikenteessä

Hesari kirjoitti pitkän tarinan rasismista, jota helsinkiläinen Michaela Moua on joutunut kohtaamaan. Tunnistin nimen heti. Kyseessä on entinen koripallotähti, syntyperältään puolisuomalainen. Mouaa on lähijunissa huoriteltu ja kehotettu neekeriä painumaan takaisin sinne mistä tuli. Syrjintä ja rasismi ovat lähes jokapäiväistä, kertoo Moua.
Se, mitä Helsingin Sanomat jättää kertomatta, on Michaela Mouan ammatti. LinkedIn kertoo heti, että Moua on koripalloilun jälkeen elättänyt itsensä rasismilla, mm. Rasmuksen toiminnanjohtajana. Hänen elantonsa on siis riippuvaista siitä, että rasismia löytyy ja mitä enemmän, sitä parempi. Tätä Hesari ei katso tarpeelliseksi mainita.
Mouan jutuille rasismista ei löydy ainuttakaan todistetta. Kuten ei yleensä muillekaan vastaaville. Mikä on vähintäänkin kummallista, kun huomioi että kaikilla, ainakin parhaiten tukkansa geelittäneillä, on aina iPhone mukana jolla voisi videoida. Kokeillaas haastetta, 30 sekuntia aikaa etsiä... joo, tässä Michaelalle töitä, muutama video jossa vääränvärisiä haukutaan ja hakataan: 1, 2, 3 ja 4.


9. Kunhan eivät muuria rakenna...

Voiko tämä olla sattumaa? Trump valittiin presidentiksi ja NASA löytää pikapikaa seitsemän maankaltaista planeettaa. Tuliko NASA:n tiedemiehille kiire löytää pakopaikka vai mistä oli kyse?


10. Kotimaani onpi Afrikka

Trumpin ministeri viittasi maahan aikoinaan tuotuihin orjiin tavalla, jonka saattoi tahallaan väärin tulkiten käsittää siten, että hän - itsekin orjien jälkeläinen - rinnasti orjat siirtolaisiksi. Värillinen väestönosa pillastui. Vain yksi kysymys: Eikö pitäisi olla ennemmin kiitollinen esi-isilleen, jotka kestivät tuon matkan, niin saa elää sivistysvaltiossa Afrikan sijaan? Tämän totesi jo 20 vuotta sitten Washington Postin toimittaja Keith Richburg. Ei nimittäin ole liiemmin havaittavissa paluumuuttoa Afrikkaan, jossa ei tarvitsisi kärsiä valkoisen miehen sorrosta. Päinvastoin, kaikki muuttaisivat Afrikasta jenkkeihin jos vain sallittaisiin.


11. Suihketta kainaloon

Pohjois-Korean johtajan velipuolen salamurhasta alkaa paljastua yksi kerrallaan yhä mielenkiintoisempia piirteitä. Murhassa käytetty myrkky paljastui VX-hermokaasuksi. Mikä oli hyvä valinta monessakin mielessä. Ensinnäkin se on taatusti riittävän tehokasta. Toiseksi se on riittävän yksinkertainen siinä mielessä, että sen valmistamiseen ei tarvita äärimmäistä huipputeknologiaa. Valtiorahoitteisesti (Pohjois-Korea) helppo temppu. Japanilainen sekokultti Korkein Totuus valmisti sitä jo 1995, joten tarvittaessa Kimin murhasta voidaan syyttää yksityistä tahoa. Aineen kasvoille heittämisestä syytetty taas väittää luulleensa, että kyseessä oli pila. Hänelle oli mukamas kerrottu, että kyseessä oli vauvaöljy ja itse oli vain viaton sivullinen. Koko totuus tapahtumasta tuskin selviää koskaan, mutta ehkä kuulusteluissa jonkinmoista valaistusta tapahtuu, koska temppu ei nerokkuudestaan huolimatta onnistunut täysin, vaan yksi pohjoiskorealainenkin jäi kiinni.


12. Uusi aktiivisuusranneke

Tekniikka se vain kehittyy kehittymistään. Nyt on kehitetty kondomiin kiinnitettävä lisälaite, joka mittaa työntökertojen määrän, nopeuden, hemputtimen ympärysmitan ja lämpötilan. Suorituksen jälkeen bluetooth-yhteys lähettää tiedot datapankkiin, jossa voi verrata suoritusta muihin alan miehiin. Sanonko mihin saavat tuon vehkeensä tunkea. Yhtä typerä keksintö kuin tämä "aktiivisuusranneke", johon eräs kaverini hurahti. Sanoi että ei kyllä toimi kovin hyvin, kun kuntopyöräillessä ei tullut yhtään mitään bonuksia, mutta päältä ajettavaa ruohonleikkuria kurvaillessa kylläkin. Kysyin että kai muistit laittaa rannekkeen oikeaan käteesi, niin bonusta kertyy enemmän. Kuten ruotsalaisille, joiden tutkimus osoitti olevan innokkaita oman käden oikeuden käyttäjiä. Tästä tuli mieleen juttu siitä, kun ruotsalaismiehelle tehtiin elimensiirto, mutta se epäonnistui siksi että hänen kätensä hylki sitä.


13. Hymyile! Olet piilokamerassa!

Valtakuntaa kuohauttanut jonkun julkun salakuvausjuttu, jossa hänen riistakameraansa oli päätynyt erinäisiä kissimirrejä ja ehkäpä pari vanhaa lahnaakin, sai sitten päätöksensä oikeudessa. Mielenkiintoni kiinnittyi videoiden pituuteen. Raskauttavaa materiaalia oli kaikkiaan 33 videolla. Niistä
- 9 kesti alle minuutin
- 2 kesti 1-2 minuuttia
- 0 kesti 2-30 minuuttia
- 16 kesti 30-60 minuuttia
- 6 kesti yli tunnin
Järkeviä selityksiä tälle ilmiölle on vain yksi. Niillä yhdellätoista alle kaksi minuuttia kestäneellä videolla esiintyivät naiset, jotka antavat heti kenelle tahansa julkkikselle. Muille, vähintään puoli tuntia kestäneille 22 videolle tallentui myös vonkaamisvaihe.


14. Sankarivainajan haudalla

Pekka Vähäsöyrinki kävi laskemassa seppeleen Mika Myllylän haudalla ja kertoi samalla milloin dopinginkäyttö alkoi. "Norjalaiset alkoivat käyttää epoa joskus 1991–92, ja muiden kärkimaiden hiihtäjät seurasivat pian perässä. Me havahduimme synkkään todellisuuteen Falunin MM-kisoissa 1993." Olin järkyttynyt. Joko Vähäsöyrinki valehtelee, muistaa väärin tai sitten suomalaisten touhu oli vielä amatöörimäisempää kuin olin kuvitellut. Tarkoitan sitä kohtaa, missä hän kertoi että he havahtuivat "synkkään todellisuuteen" 1993. Kuitenkin norjalaisten ja kumppanien testitulokset hapenottokyvyn suhteen olivat julkista tietoa, samoin luulisi että ammattimiesten silmä olisi sanonut kun ylämäessä meno ei hyydy siinä kohtaa kuin pitäisi. Tätä oli jatkunut jo kaksi vuotta ja muka vasta 1993 tähän havahduttiin. Sen sijaan uskon kyllä, että käyttö alkoi vasta tuolloin. Tämän kertoi kehitys varsin selvästi enkä tarkoita tuloksia, vaan sitä miltä meno näytti. Liian kovaa tekniikkaan nähden voidaan mennä vain silloin kun pussissa on muitakin kuin puhtaita jauhoja. Aina vuoteen 1993 asti suomalaisten meno oli uskottavaa. Ai niin, sattuuko joku muistamaan että kaikkien aikojen ehkä lahjakkain maastohiihtäjä Gunde Svan jäi kauden 1991 jälkeen "sapattivapaalle" hävittyään Björn Dählille ja tajuttuaan, ettei voi enää pärjätä seuraavana vuonna. Oikeasti, kuinka moni jää "sapattivapaalle" olympiavuonna? Uskon että Svan jäi odottamaan testimenetelmien paranemista. Paluuta vain ei koskaan tapahtunut, koska EPO-testien tultua käyttöön Svan oli jo yli nelikymppinen.


15. Sukuvika on kun suksi ei luista

Lahdessa järjestettiin hiihdon MM-kisat. Kisatunnelma oli mitä loistavin ja olin todella positiivisesti yllättynyt suomalaisten kiinnostuksesta perinteistä lajia kohtaan. Fiilis oli kuin vanhana hyvinä aikoina siksikin, että kisakatsomossa tunsi olevansa kuin Suomessa eli edistyksellistä värinää ei näkynyt juuri muualla kuin ladulla pari kertaa. Parhaiten sitä edusti Venezuelan Adrian Solano, joka näki ensimmäistä kertaa lunta vasta Suomessa. Ja näillä meriiteillä pääsee MM-ladulle! Suoritus oli sitä luokkaa, että ainakaan täältä Hornankuusesta on vaikeaa löytää kahdeksanvuotiasta, joka olisi Solanolle hävinnyt. Ehkä Solanosta saadaan jo ensi vuodeksi suunnilleen kymmenvuotiaiden tasolle yltävä hiihtäjä, jos miehelle saadaan personal trainer ja riittävä valmennustuki. Toisaalta tästä voisi ottaa mallia myös turhapaikanhakijoiden koulutukseen: olisi aiheellista opettaa sekin sakki hiihtämään ainakin sen verran, että pystyisivät suksimaan vittuun Suomesta.


16. EM-hallit

Yleisurheilussa kilpailtiin EM-hallit Belgradissa. Allekirjoittaneen huomio kiinnittyi lajikohtaisesti tietysti pisimpään matkaan, joka oli 3000 metriä. Naisissa Laura Muirin näytös oli upeaa nähtävää. Miehissä seurasin silmä tarkkana Norjan Henrik Ingebrigtseniä, joka näytti olevan matkalla mestaruuteen, mutta viimeisen kaarteen horjahdus pudotti hopealle. Tosin voi olla, että hopea olisi ollut kohtalona siitä huolimatta. Syy Ingebrigtsenin tarkkaan seuraamiseen oli siinä, että halusin nähdä onko mies ottanut taktisesti opikseen viime kesän kömmähdyksistä. Olympialaisissa karsiutuminen ja EM-kisoissa vitosen kultaa suorastaan tyrkytettiin, mutta erehtyi taktisesti jäämään liian kauas ja jäi ainutlaatuiseen suoritukseen eli kokonaan pois mitaleilta, vaikka hävisi voittajalle vain 0,01 sekuntia. Tällä kertaa mies oli ottanut taktisesti opikseen ja juoksi jos nyt ei hyvin niin vähintäänkin tyydyttävästi. Sitten kun ottaisi vielä imagoon samanlaisen parannuksen kuin taktiikkaan - noissa aurinkolaseissa ja viiksissä Henkka näyttää vanhalta elähtäneeltä hintiltä.
Suomalaisittain hallikisojen iloisin suoritus oli Simo Lipsasen kolmiloikan halli-SE. Normaalitasoisessa kisassa tulos olisi saattanut riittää vaikka mitaliin, mutta tällä kertaa ei. Mies on kehittynyt huimasti ja ensi kesänä on jo mahdollista, että Pertti Pousin ikivanha Suomen ennätys siirtyy historiaan. Eipä sille uhkaajaa ole ollut lähes kahteenkymmeneen vuoteen, jolloin Johan Meriluoto pääsi vain viiden sentin päähän ja lehdillä oli jo otsikko valmiina SE:n varalta: "Johan pomppas!"


Loppukevennys: Uusi olympialaji

Kun olympialaisiin on otettu kaikenlaisia pelleilylajeja kuten golf, niin ehdotan tässä entiseen lajiehdotelmalistaani uutta lisäystä. Jos kerran lajeja halutaan lisätä etenkin talviolympialaisiin, niin tässä on Tosi Miesten laji. Eli mitä tapahtuu, kun legendaarinen Hydraulic Press Channel, Duudsonit ja Suomen talvi yhdistävät voimansa.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Uusinta: Kantapäät vastakkain

Lukijalle: Tässä parisuhdeuusinta kuuden vuoden takaa. Tuolloin kirjoitin eräistä teorioista ja tässä kuusi vuotta myöhemmin voin sanoa olevani edelleen samalla kannalla mutta entistä vahvemmin perustein. Täydensin tilastoja siltä osin kuin ne ovat Tilastokeskuksen sivuille päivittyneet, valitettavasti vain tuoreimmat ovat jostain syystä vuodelta 2013 ja puutteellisemmat, kun tässä tekstissä oli päässyt käyttämään vuoden 2008 tietoja:

Maltalla hyväksyttiin äskettäin kansanäänestyksessä esitys, joka tekee avioeron lailliseksi, kunhan parlamentti lyö virallisen leiman paperiin. Tämän jälkeen avioero on mahdollinen kaikissa Euroopan maissa. Tosin jos tarkkoja ollaan, Vatikaani ei edelleenkään hyväksy avioeroa, mutta sitä ei oikein voi laskea, koska suurimmalle osalle sen kansalaisista jopa avioliitto on kielletty.

Suomessa avioero on instituutio siinä missä avioliittokin, kuten tilastot paljastavat. Vuonna 2008 solmittiin yli 31 000 avioliittoa. Vastaavasti avioeroja oli lähes 13 500. Avioliittojen määrä on ollut lievässä nousussa, kun taas avioerojen määrä on pysynyt suunnilleen samana jo pitkään. Optimisti voisi tästä todeta, että parisuhteiden kestossa on tapahtumassa käännös parempaan suuntaan. Näin ei kuitenkaan ole. Tilastot osoittavat, että mikäli erojen määrässä ei tapahdu merkittävää muutosta, noin puolet avioliitoista päättyy eroon.

Tilastollinen syy tähän on inertia eli vitkaisuus. Esimerkiksi vuonna 1960 solmituista avioliitoista on päättynyt eroon noin 22 prosenttia ja on odotettavissa, että eroon tuskin enää kovin moni 50 vuotta kestänyt liitto päättyy. Vastaavasti esimerkiksi vuonna 1990 solmituista avioliitoista eroon on päättynyt jo 39 prosenttia ja eroavaisuuskäyrä sojottaa edelleen ylöspäin, joskin jo tasaantuen. Parhaan käsityksen tilanteesta saa, kun katsoo kuinka monta prosenttia tiettynä vuonna solmituista liitoista on päättynyt eroon aina viiden vuoden välein alle 40 vuodessa, jolloin erokäyrä näyttää tasaantuvan:
Vuosi: 5 v / 10 v / 15 v / 20 v / 25 v / 30 v / 35 v / 40 v
1960: 4 % / 7 % / 12 % / 15 % / 18 % / 20 % / 21 % / 22 %
1965: 5 % / 11 % / 14 % / 20 % / 23 % / 26 % / 28 % / 29 %
1970: 6 % / 14 % / 18 % / 22 % / 27 % / 30 % / 31 % / 32 %
1975: 7 % / 14 % / 22 % / 27 % / 32 % / 35 % / 36 %
1980: 7 % / 16 % / 23 % / 30 % / 34 % / 37 %
1985: 8 % / 21 % / 28 % / 36 % / 40 %
1990: 12 % / 24 % / 32 % / 39 %
1995: 13 % / 24 % / 32 %
2000: 13 % / 25 %
2005: 14 %
Trendi on selvä: avioerojen määrä on koko ajan nousussa. Ainoa positiivinen puoli asiassa on se, että vuosien 1995, 2000 ja 2005 käyrät ovat toistaiseksi seuranneet melko tarkasti vuoden 1990 käyrää. Vuosien 1965-1990 käyrissä on jokaisessa selkeä kasvu edelliseen käyrään verrattuna.
(Lisäys 4.3.2017:
2005 5v/14 %, 2000 10v/23 %, 1995 15v/30 %, 1990 20v/36 %, 1985 25v/38 %, 1980 30v/36 %, 1975 35 v/35 %.
Näitä lukuja voi verrata vastaavien vuosilukujen yllä olevan taulukon viimeisiin lukuihin, jotka olivat siis ennusteita. Havaitaan, että lähes kaikissa tapauksessa toteutuneiden erojen määrä on ollut ennustetta pienempi eikä yhdessäkään suurempi. Joissakin tapauksissa eroprosentti on osoittautunut jopa pienemmäksi kuin viisi vuotta aiemmin solmittujen avioliittojen eroprosentti vastaavan kestoajan jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että koko ajan kasvanut eronneisuus on kääntynyt laskuun. Jos tämä ei ole positiivinen uutinen, niin mikä sitten?)


Avioliittojen tutkiminen ei kuitenkaan kerro lähellekään koko totuutta. Vanhemmissa sukupolvissa parisuhde kehittyi nopeasti avioliitoksi, nykyään avoliitossa on yhä useampi. Mikäli avoliitot ja -erot laskettaisiin tilastoihin mukaan, eroprosentti kasvaisi varmasti. Rautalangasta väännettynä: vuosina 1960-70 naimisiin menneistä melkoinen osa on sellaisia, jotka nykypäivänä olisivat valinneet pelkän avoliiton. Valistuneena arvauksena voi hyvin esittää, että nämä hypoteettiset tapaukset aineistosta karsimalla aiempien vuosien eroprosentti olisi pienempi ja avioerotilastojen poikkeama nykypäivästä vielä suurempi. Sama asia kääntäen: jos nykypäivänä avoliitto olisi yhtä harvinainen kuin 40 vuotta sitten, avioeroprosentin poikkeama 40 vuoden takaisesta olisi vielä suurempi.
Toisin sanoen: vuonna 1960 ja vuonna 2000 solmittujen avioliittojen eroprosentin vertailu on yhteiskunnan muutoksen takia vinoutunut ja parisuhteiden kestoennusteiden muutos on vielä suurempi kuin tilastot antavat ymmärtää.

Miksi parisuhteet eivät nykyään kestä yhtä hyvin kuin ennen?

Ihmisten suhtautuminen eronneisiin on muuttunut, ja hyvä niin. Ennen muinoin avioeron ottanut oli paarialuokkaa. Moni roikkui epäonnistuneessa ja riitaisessa liitossa, josta kärsivät kaikki. Avioeron ottaminen oli pitkä oikeusprosessi, jossa jonkun piti joko ottaa syyt niskoilleen tai sitten odotusaika oli todella pitkä. Pelkästään tämän kohtaaminen toimi joillekin esteenä, puhumattakaan yhteisön tuomiosta.

Yhteiskunta on muuttunut. Aiemmin avioliitossa oli ns. miesten ja naisten työt, vieläpä siten että usein nainen pystyi jäämään hoitamaan kotia miehen palkalla. Nykyään tämä on mahdollista vain harvoin. Työnjaon muuttuminen on merkittävämpi asia kuin on käsitetty. Aiemmin nainen hoiti taloustyöt ja mies kodin korjaukset ja muut vastaavat. Nykyään normiavioliitossa taloustyöt jaetaan suunnilleen tasan ja kodin korjaukset ulkoistetaan, jos mies ei osaa/ehdi niitä hoitaa. Tämä vähentää puolisoiden keskinäistä riippuvuutta. 50-luvulla miehen oli vaikea lähteä, kun tiesi että pyykki jää pesemättä ja naisen oli vaikea lähteä, kun tiesi ettei voi yhteiskunnan tuella kiskoa mieheltä epäinhimillisen suuruisia elatusmaksuja. Riippuvaisuutta pidetään yleensä pahana asiana, mutta kyllä se toisaalta lisää keskinäistä luottamusta. Ääritapauksena tietysti oli agraariyhteiskunta, jossa molemmat työskentelivät samassa "yrityksessä".

Parisuhde on muuttunut. Tai oikeastaan parisuhde on syntynyt. Ei ennen muinoin parisuhdetta juuri ehtinyt olla. Pohjantähti-trilogiassa V. Linna lausuu Kivivuoren Oskarin suulla sisko-Elinalle onnittelut kihlauksesta: "Jaaha… Vuoden päästä meidän plikka sitten kävelee perseläpi käsivarrella." Nykyään parisuhteessa ollaan vuosikausia ilman lapsia, kiitos e-pillerin ja kumppaneiden. Sitten mennään naimisiin hirveällä kohkaamisella, että nainen saisi viettää päivän prinsessana. Ennen häät olivat kaiken alku, nykyään monelle kyseessä on parisuhteen kohokohta - eikä kohokohdasta ole muuta tietä kuin alaspäin. Etenkin siinä vaiheessa kun tulee elämän suurin muutos, johon verrattuna yhteen muuttaminen ja avioliiton solmiminen ovat pikkujuttuja. Tilastot osoittavat, että lapsen syntymä nostaa avioeroriskiä. Onko muka ihme? Sitä on 5-10 vuotta eletty kumppanin kanssa, uutuudenviehätys on karissut ja se on jo riski sinänsä. Siinä on jo ehtinyt tottua toiseen ihmiseen, kun paikalle pläjähtää sinappitehdas. Etenkin miehet tuntevat jäävänsä syrjään ja kärsivät sopeutumisvaikeuksista. Olisi mielenkiintoista nähdä lapsipariskuntien avioerotilastot jaettuna kahteen ryhmään: ne liitot, joissa ensimmäinen lapsi on syntynyt alle kolme vuotta parisuhteen (huom. parisuhteen, ei avioliiton) alkamisen jälkeen ja ne liitot, joissa ensimmäinen lapsi on syntynyt myöhemmin. Hypoteesi: ensimmäisen lapsen syntymä alle kolmen vuoden kuluessa pienentää avioeroriskiä, koska tuolloin puolisot eivät ole vielä tottuneet toisiinsa tietynlaisina yksilöinä, vaan aloittavat koko homman perheenä.

Avioeroon sinänsä voi olla monia syitä eikä niitä kannata yksityiskohdittain ruotia. Jokainen ero on yksittäistapaus; kuten Anna Kareninassa todettiin, kaikki onnelliset avioliitot ovat samanlaisia, mutta jokainen onneton avioliitto on onneton omalla tavallaan. Sitä paitsi jos avioeron kokeneelta pariskunnalta kysyy syitä, saa kaksi yleensä täysin erilaista vastausta - jos saa vastausta ollenkaan. Syiden yksityiskohdista viis, mutta avioeroon johtaneet päätökset voidaan jakaa neljään eri vakavuuskategoriaan.

1. Avioliitossa tulee ongelmia
Siis ongelmia parisuhteessa? No voi hellanlettas, ihanko tosi? Parisuhdehan on onnen tyyssija, jossa tanssahdellaan kesäisellä kukkakedolla hunajaisten jokien virratessa ikuisessa auringonpaisteessa yksisarvisten kirmaillessa horisontissa. Siis ihan oikeasti. Jos joku eroaa siksi että pahoittaa mielensä kun se kumppani nyt sanoikin vähän ilkeästi, niin hänen ei olisi ikinä parisuhteeseen pitänyt ruvetakaan.

2. Ongelmia ei pystytä ratkaisemaan
Nyt aletaan päästä asiaan. Kun - huomaa kun - parisuhteeseen tulee ongelmia, istutaan keittiön pöydän ääreen ja puhutaan asiat halki. Siis jos ei pystytä lähtemään yhteiselle, kahdenkeskiselle viikonloppureissulle. Yhteisen ajan viettäminen molemmille mieluisassa paikassa / harrastuksessa yleensä ratkaisee ongelmat itsestään. Jos taas ei ratkaise tai ei ole mahdollisuutta, niin sitten puhutaan. Katsotaan mikä mättää ja mitä sille on tehtävissä. Lähes aina ratkaisumalli löydetään ja aika usein sen mukaan pystyy myös toimimaan.
Jos ratkaisua ei löydy ja on ilmeistä, että ongelma ei ajan myötä poistu itsestään, vaihtoehtoja on kaksi. Erota tai sopeutua. Nyrkkisääntö on se, että jos ei ole lapsia, on viisaampaa erota ja jos taas on, on viisaampaa sopeutua. Avioliittoinstituutiota ei ole tarkoitettu aikuisia vaan lapsia varten. Lapsettoman ja riitaisan pariskunnan on yleensä parempi lähteä omille teilleen. Lapsipariskunnan on muistettava myötä- ja vastoinkäymisissä ja sopeuduttava. Yleensä onnistuukin. Monet tekevät väliaikaisratkaisun ja päättävät erota, kunhan lapset ovat tarpeeksi isoja. Tällöin unohdetaan, että avioliitto on tarkoitettu lapsia varten - ja tämä koskee myös lastenlapsia.

3. Ongelmia ei yritetä ratkaista
Molemmat tiedostavat, että suhteessa on ongelmia. Yleensä tilanne on se, että toinen haluaa ratkaista ongelmat ja toinen vetäytyy kuoreensa. Tämä on niin suuri loukkaus toista osapuolta kohtaan, että kyseessä on vapaasti oikeustermein ilmaistuna casus belli eli syy pistää avioeroprosessi alulle. Tai ei ehkä ihan vielä. Tässä tilanteessa on syytä suunnata parisuhdeneuvontaan. Jos passiivinen osapuoli kieltäytyy siitäkin, niin silloin nähdään mistä puusta aktiivinen osapuoli on veistetty. Järki-ihminen marssii käräjäoikeuteen, periaatteen ihminen puree hammasta ja kestää. Näistä jälkimmäisistä mainitaan useimmiten esimerkkeinä lestadiolaiset, jotka eivät kuulemma eroa. Paitsi tietysti silloin, kun toinen luopuu uskosta jolloin eroprosessi lähtee yleensä heti liikkeelle.

4. Avioliitto on solmittu valheelliselle pohjalle
Jos ihmiset rakastuisivat toisiinsa täysin sattumanvaraisesti, voitaisiin puhua ehdottomasta rakkaudesta. Näin ei tietenkään ole, vaan puolisoksi valitulla on joitakin sellaisia ominaisuuksia, joiden perusteella hänen kanssaan mennään naimisiin. On jopa ilmeistä, että avioliiton kummatkin osapuolet ovat ennen sen solmimista kertoneet, mitä puolisoltaan ehdottomasti vaativat. Mikäli ainakin toinen puolisoista on tässä vaiheessa tietoisesti valehdellut, ei lain kirjaimen mukaan tarvitse mennä edes avioeroprosessiin, vaan voi vaatia avioliiton peruutumista - lukekaa Finlexin avioliittolain pykälä 68, kohta 2. Lienee nykyään aika harvoin käytössä.

Mitä sitten on tehtävissä avioerotilastojen kaunistamiseksi? Yhteiskunnallisia oloja ei voi liiemmin muuttaa. Ihmisten suhtautumista eronneisiin ei kannata muuttaa entisenlaiseksi. Jäljelle jää parisuhdevalistus. Avioliiton solmivien on tiedostettava, miten parisuhde on heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa ajasta muuttunut. Ehkä pitkän avoliittovaiheen sijaan pitäisi avioliiton aikaisempaan solmimiseen ja lasten hankkimiseen aikaisessa vaiheessa kannustaa vero- ja tukiteknisin keinoin. Ehkä olisi lainsäädännöllisin keinoin toisaalta vaikeutettava avioeron saantia, toisaalta tuotava enemmän esille unohtunutta säädöstä avioliiton peruutumisesta. Peruutumismahdollisuus saattaisi olla aika kova pala sille osapuolelle, joka on valheellisin perustein (esim. taloudellinen hyöty, elättäjän hankkiminen lapsille) toisen avioliittoon huijannut. Huomautettakoon kuitenkin, että pykälässä mainitaan huijatun osapuolen tietämättömyys; avioliittoon saa mennä mistä tahansa syystä, kunhan on sen rehellisesti toiselle ilmoittanut. Ehkä tulevien puolisoiden pitäisi tehdä ennen tahdon-lausumaa virallinen lista syistä ja odotuksista, miksi avioliittoon haluavat. Kynnys avioeron hankkimiseen olisi isompi, toisaalta moni voisi hätkähtää avioliiton peruutumiskanteeseen väistämättä liittyvää syyllisyyden osoittamista.