Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 27. elokuuta 2016

Uusinta: Hitlerin päiväkirja

Lukijalle: Pidän tätä vajaan viiden vuoden takaista kirjoitusta yhtenä parhaista pakinoistani. Okei, myönnetään että kilpailu ei ole kova. Päätin silti julkaista tämän uudelleen. Nyt tosin on lisätty linkki jokaiseen päivämäärään yleensä vastaavaan Wikipedia-artikkeliin, niin uskotte helpommin tämän aitouteen:

Tutkiva journalismimme sai aikaan ihmeitä ja löysimme Hitlerin päiväkirjan. Seuraavassa valikoituja otteita, jotka todistavat että Aatu osasi kirjoittaa paljon mielenkiintoisemminkin kuin unilääkkeeksi kelpaavasta Mein Kampfista voisi päätellä.

30.1.33. Jawohl! Tänään minusta tuli Saksan valtakunnankansleri. Sen kunniaksi päätin ruveta pitämään päiväkirjaa. Mihinkään pitkiin vuodatuksiin ei kyllä ole aikaa. Kiirettä tulee pitämään ainakin sen jälkeen, kunhan siitä seniilistä Hindenburgista pääsee eroon.

27.2.33. Annoin Hermannille tehtävän polttaa valtiopäivätalo. Tulikin kunnon roihu.

1.7.34. Vihdoinkin pääsin eroon siitä vanhasta pervosta Röhmistä. Olisi se muuten saanut virkansa pitää, mutta mitäs meni piru nipistämään minua persuksista silloin -26. Tähän asti sitä tarvitsi, mutta nyt on valta niin tiukasti käsissä että se sodomiitti sai potut pottuina.

2.8.34. Hindenburg kuoli tänään. Tosin eroa viimeaikaiseen tilaan ei juuri huomaa. Taidanpa nimittää itseni presidentiksi, ellen sitten keksi nasevampaa titteliä.

12.9.35. Nürnbergin puoluepäivillä. Eva pihtaa taas. Suutuspäissäni käskin laatia lisää juutalaisvastaisia lakeja. Joskus tulee ikävä Geli-vainaata. Siltä sai aina kun halutti, vaikka on myönnettävä että Evalla on paremmat kyydit.

24.2.36. Koeajoin Ferdinand Porschen uuden kansanauton. Näyttää kuplalta ja sanokaa minun sanoneen, siitä tulee vielä riesa maailmalle.

3.8.36. Olympiastadionilla katsomassa kisoja. Joku nekru voitti satasen.

13.9.37. Palasin Nürnbergin puoluepäiviltä. Ei kyllä yhtään kiinnostanut, samat on aina nähty. Istu nyt siinä muitten keskellä kun pierettää niin perkeleesti. Onneksi välillä tuli musiikkia, niin pystyi päästelemään tuhnuja. Hermann ja Heinrich katselivat paheksuvasti toisiaan, mutta epäilen että se oli vain vittuilua - eivät ne voineet olla tajuamatta että se olin minä.

15.3.38. Kävin Paula-siskon luona Wienissä kahvilla. Hyvää sachertorttua. Liitin samalla Itävallan Saksaan ja nimesin sen Ostmarkiksi.

29.9.38. Pikku palaveri Münchenissä Chamberlainin, Daladierin ja Mussolinin kanssa Tsekkoslovakian asioista. Vittu mikä moka, joku unohti kutsua Tsekkoslovakian presidentin (en nyt muista tyypin nimeä) paikalle. No, saatiinpa asiat sovittua sutjakammin.

12.10.38. Pidin puhuttelun Josephille ja Magdalle. Ero ei tule kysymykseenkään. Mikä piru siinä klenkka-Goebbelsissä naisia miellyttää, pääsi painamaan parikymppistä bimboa. Ei taida Josephilla olla se kolmas jalka yhtä pahasti kampura kuin oikea koipi. Entäs Magda? Hittojako Karl Hanke hänessä näki? Halusi varmaan testata, pitääkö paikkansa että joka tytöllä pimppi on mutta vittu vasta viiden lapsen äidillä.

10.11.38. Taitaa olla pientä taipumusta pyromaniaan. Huomasin jokin aika sitten, että valtiopäivätalon palosta on reilut viisi vuotta ja oli ikävä liekkejä. Päätin poltattaa muutaman synagogan kansan huvitukseksi, mutta tuli otettua vähän liikaa schnapsia ja mopo lähti käsistä. Hitto mikä krapula.

31.12.38. Time-lehti valitsi minut Vuoden Mieheksi! GRUNT! Saavat luvan toimittaa läpyskän diplomaattipostissa vähän äkkiä tänne. Kun näytän Evalle, niin sehän kostuu pelkästä kansikuvasta ja meitsi pääsee taas pukille!

16.3.39. Alan ymmärtää miksi hävittiin maailmansodassa. Kentsuilla oli eilen kusi sukassa, kun miehitettiin loppukin Tsekkoslovakiasta. Mutta eihän nuo länsivallat sitten tehneet paskaakaan. Saatanan pelkurit (siis nuo meidän kentsut).

20.4.39. Viiskyt vuotta mittarissa. Hyvät bileet, Heinrich ja Joachim ottivat kännipäissään nokkapokat (Joachim voitti), Hermann ja Joseph sammuivat pöydän alle. Tuolle Hessille pitää tehdä jotain, kun se ei ryyppää. Epäilyttävää.

23.8.39. No nyt se kolmannen luokan shamppanjakauppias Ribbentrop on vihdoinkin saanut jotain aikaan. Hyökkäämättömyyssopimus Stalinin kanssa ei ole mikään pikkujuttu. Saas nähdä parin vuoden päästä, mihin asentoon Joosefin viikset asettuvat, kun tehdään yllärit kollegalle.

3.9.39. Voi vittu. Mikä noita brittejä ja ranskalaisia vaivaa. Minä miehitän Saarin - ei mitään. Miehitän Reininmaan - ei mitään. Liitän Itävallan Reichiin - ei mitään. Uhittelen Tsekkoslovakialle ja saan ne suostumaan Münchenin sopimukseen. Petän sopimuksen ja miehitän koko Tsekkoslovakian - ei mitään. Ja nyt menen ja hyökkään Puolaan ja mitä nämä tekevät? Pitävät sanansa ja julistavat sodan. Eihän niihin voi luottaa - ne eivät pettäneetkään polakeille antamiaan lupauksia. Pitäisi erottaa se kyvytön ääliö Ribbentrop, mutta kun tilalle on tarjolla vain vielä kyvyttömämpiä ääliöitä.

18.3.40. Tapasin Mussolinin Brennerin solassa. Scheisse, ollaan treffattu Beniton kanssa monesti ennenkin mutta vasta nyt synkkasi tosissaan. Duce näytti jotenkin vaivaantuneelta, joten käskin avustajat pois ja kysyin kahden kesken että mikä nyt. Vääntelehti mutta tunnusti sitten että vatsavaivoja. Sanoin että antaa tulla vaan niin minäkin töräytän. Niin me sitten päästeltiin ja oltiin yhtä mieltä siitä että minä voitin äänessä mutta Benito hajussa. Hitto kun naurettiin. Piti muistaa tuuletella ennen kuin päästettiin adjutantit takaisin.

25.6.40. Vihdoin Pariisissa. Kyllä sinne tuli yritettyä reilu parikymmentä vuotta sittenkin, mutta turhaan. Hiton harmi sinänsä ettei edellisellä kerralla onnistanut. Silloin olisi nuorena miehenä voinut mennä Pigallelle huoriin ettei mitään. Vaan eipä nyt onnaa, kun Speer ja kumppanit ovat messissä. Juoruaisivat Evalle ja siitäkös mekkala tulisi.

19.7.40. Ylensin tusinan verran kenraaleita sotamarsalkoiksi. Kun Hermann kuuli tästä etukäteen, hän hermostui. Halusi, että teen hänestä vielä korkeampiarvoisen. Lupasin jos kertoo hyvän vitsin. Hermann rykäisi ja aloitti: "Olin makuuhuoneessa, kun Emmy tuli paikalle ja ihmettelin, miksi heiluttelin marsalkansauvaani sängyllä olevien vaatteiden yllä. Johon minä totesin, että 'Ich befördere meine Unterhose zu Oberhose!'". Repesin. Oli pakko keksiä Göringille upouusi Valtakunnanmarsalkan titteli.

6.4.41. Mussolini on taas sössinyt kaiken. Piti mennä Kreikkaan pelastamaan tilannetta, mutta piru vie kun muistettiin liian myöhään että Jugoslavia on matkan varrella. Tuli vähän isompi soppa kuin suunniteltiin.

11.5.41. Hess lensi Englantiin! Jotenkin minä arvasin, että ei tuosta tyypistä hyvä seuraa. Miten voit luottaa keneenkään Afrikassa syntyneeseen? Sitä vain antoi anteeksi, kun kyseessä oli 'alte Kamerad'. Saatana, miehen kulmakarvatkin ovat kuin kaksi vittua vierekkäin.

22.6.41. Evalla alkoi tänään menkat. Hyökkäsin Neuvostoliittoon.

8.12.41. Saatanan vinosilmät. Menivät hyökkäämään Havaijille! Ikään kuin jenkeistä ei olisi tarpeeksi riesaa muutenkin. Ei kai tässä muu auta kuin julistaa sota niillekin.

31.12.41. Saatanan vinosilmät. Jos kerran ollaan sodassa, niin sitten ollaan sodassa. Tässä on odotettu jo vuoden loppuun asti, mutta Tojo vain imee Stalinin kullia. Miksi perkeleessä se riisinjyvä ei voi julistaa neukuille sotaa ja helpottaa meidän itärintamamme painetta? Kyllä minä siitä hyvästä antaisin niille Siperian aina Jeniseille asti.

4.6.42. Kävin pikavisiitillä Suomessa. Lentokentälle laskeuduttaessa kusetti niin helvetisti, että piti juosta metsänreunaan heittämään kepillinen. Muistilistalle: asennuta Focke-Wulfiin vessa.

31.1.43. Stalingrad on antautunut! Scheisse, ja minä kun varta vasten ylensin Pauluksen marsalkaksi, että ymmärtäisi tapella loppuun asti. Paulus saisi tunkea marsalkansauvansa paikkaan jonne päivä ei paista.

23.8.43. Kurskissa meni sitten poskelleen. Donnerwetter, ei olisi sittenkään pitänyt odottaa niitä uusia panssarimalleja. Pakkaisin pillit pussiin ja rupeaisin taas taidemaalariksi, mutta kädet vapisevat niin pahasti että menisi impressionismin puolelle, oksettavaa.

26.11.43. Näin Messerschmittin uuden keksinnön. Suihkuhävittäjä, ja paskat! Salamapommittajaksi, sanon minä.

6.6.44. Liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa. Ja mitä nämä helvetin pöljät tekevät? Antavat minun vedellä sikeitä puoleenpäivään ennen kuin uskaltavat tulla kertomaan. Vittu, nykyään ei saa kunnon henkilökuntaa mistään. Taidanpa ihan vittuillakseni kieltää panssaridivisioonien siirron paikalle. Sanon, että tämä on pelkkä hämäys ja oikea maihinnousu tehdään Calaisiin. Siinäpähän oppivat asioiden tärkeysjärjestyksen, paskiaiset.

22.7.44. Korvissa soi ja päätä särkee. Tällä kertaa en ole krapulassa kuten normaalisti. Joku vitun nobody Stauffenberg räjäytti toissapäivänä pommin bunkkerissa eikä se rähmäkäpälä osannut tehdä sitäkään oikein. Ansaitsi tulla ammutuksi jo siitä hyvästä; mukamas preussilainen upseeri eikä tuon kummempaa saa aikaan. Scheisse, että jomottaa ohimoissa.

25.1.45. Vastahyökkäys lännessä meni vituiksi.

14.2.45. Dresden meni pommituksissa vituiksi.

16.3.45. Vastahyökkäys idässä meni vituiksi.

18.3.45. Evan kanssa meni vituiksi. Ei kuulemma saa nukuttua pommitusten takia ja päätä särkee.

22.4.45. Saatana että vedin tänään herneen nenään. Meitsi oli just laatimassa hienot suunnitelmat, kun kentsun perkeleet tunnustivat, ettei mitään vastahyökkäystä ole tehty. Pistin sen luokan raivarit, että jos tästä revohkasta joskus tehdään elokuva, niin siinä on legendaarisen kohtauksen ainekset.

28.4.45. Himmler oli ruvennut rauhanneuvotteluihin, saatanan petturi. Nyt ymmärrän miksi Blondi yritti aina näykkiä äijän housunlahkeita ja kusi kerran sen kintuille.

29.4.45. Kyllä tämä tästä vielä. Fredrik Suurikin nousi, vaikka vihollinen oli Berliinin porteilla. Päätin mennä Evan kanssa naimisiin, niin onpa Saksan kansalla edustava hallitsijapari, kunhan sota on voitettu.

30.4.45. Donnerwetter. Evalla nousi pissa päähän, kun pääsi Frau Hitleriksi. Nyt mulla on raunioina olevan valtakunnan lisäksi nalkuttava akka. Ei tätä kestä, taidan ampua itseni.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sivallus CCCLIII

Vastoin aikaisempia tietoja Venäjän urheilijoita ei suljettukaan kokonaan paralympialaisista. Venäjän joukkue kilpailee omassa sarjassaan, vammaluokitus patologinen pakkomielle huijaamiseen.

maanantai 22. elokuuta 2016

Otteita olympolaisesta päiväkirjasta

Rion olympialaiset on saatu päätökseen jonkin verran onnistuneemmin kuin osasin odottaa. Pidin kisakaupungin valintaa virheenä, koska onnistuneita kisoja pystytään järjestämään vain joko sivistysmaissa tai totaalisissa diktatuureissa eikä Brasilia ole kumpaakaan. Kohtuullisesti meni silti. Parhaiten kylläkin onnistui yleisurheilukommentaattori Mika Lehtimäki, jonka asiantuntemuksen edessä allekirjoittanut kumartaa maahan ja tomuun asti. Osaamisen tason ovat huomanneet muutkin. Ilta-Sanomien kolumnisti Tuomas Manninen epäili taannoin, että oikeaa Mika Lehtimäkeä pidetään vankina Ylen kellarissa ja hänet on korvattu robotilla, johon on ohjelmoitu kaikki yu-data ja tehty muutama muukin lysti viritelmä. Kuulostaa uskottavalta. Omasta puolestani voin todistaa, että vielä jokin aika sitten kehissä oli ”oikea” Lehtimäki. Tai sitten on kehitetty kuseva robotti, olin nimittäin kourulla vieressä. Tästä kesästä kylläkin epäilykset heräävät. Viimeksi näin Lehtimäkeä hotellin aamupalalla. En nähnyt hänen syövän mitään. Ettei mies vain olisi istunut pistorasian vieressä latautumassa?

Suomen menestys oli historiallisen huono. Yksi ainoa mitali ja sekin vain pronssia. Mutta tavoite tuli saavutettua, koska joukkueessa oli varmaan "aivan huikea fiilis", vai kuinka, Kojonkoski? Toisaalta pitää muistaa, että olympialaisissa kilpailtiin 306 lajissa eli jaossa oli vähän toistatuhatta mitalia, koska esim. osassa kamppailulajeja tarjolla on aina kaksi pronssia. Suomalaisia on vähän vähemmän kuin tuhannesosa maapallon asukkaista, joten tuo yksi mitali vastaa täysin väestöosuuttamme. Siitä huolimatta tätä voi pitää epäonnistumisena aiempaan menestykseen verrattuna.
Jos ei mennyt hyvin urheilijoilla, niin Yle kanttasi vielä pahemmin. Rio Areenaa ei saatu toimimaan kunnolla, mikä ei toki kokonaan mennyt Ylen syyksi. Mutta kun yritti katsoa kisalähetyksiä jälkikäteen, niin törmäsi mielenkiintoisiin sössimisiin. Esimerkki sunnuntaiaamulta. En ollut viitsinyt valvoa keihäänheiton tai minkään muunkaan takia, mutta katsoin yöllä kusella käydessäni teksti-TV:stä miten keihäässä kävi. Sitten kunnolla ylös noustua menin nettiin aikomuksena katsoa miesten 1500, 5000 ja seitsemän naisen + Caster Semenyan 800 metrin finaali. Yle Areena lupasi kahden tunnin lähetystä, tekstikentässä mainittiin mm. keihäs, 5000 m ja pitkät viestit. Klikkasin. Tallenne alkoikin keihäänheiton jo päätyttyä ja juoksulajeista oli jäljellä vain miesten 4 x 400 metriä. Kesto ei ollut kaksi tuntia, vaan 38 minuuttia. Yleisurheiluyön alkuiltaa ei löytynyt mistään. En halunnut käydä googlailemaan, koska halusin säilyttää juoksumatkoille jännityksen ja pelkäsin googlauksen paljastavan tuloksen. Pienen etsinnän jälkeen löysin Yle Areenasta yksittäisten lajien lähetykset. Otsikot ulvoivat: "Mo Farah nousi Lasse Virénin rinnalle!" "Miesten 1500 metrin voitto Yhdysvaltoihin!" "Caster Semenya otti 800 metrin kultaa!"
Kiitti vitusti jännityksen pilaamisesta, Yle.

Seuraavassa hajahavaintoja kisoista:

Avajaiset
Olympiatulen sytytti Vanderlei de Lima, joka muistetaan kahjon irlantilaisen sivullisen hyökkäyskohteena Ateenan olympiamaratonilta 2004. Johdossa ollut de Lima tönäistiin syrjään reitiltä ja vaikka hän jatkoikin johdossa, jäi lopulta pronssille. Nyt hän sai osittaisen korvauksen tapahtumasta, mikä hänelle suotakoon. Media hehkutti häntä - kuten silloin 12 vuotta sittenkin - "kultamitalin sivullisen takia menettäneenä urheilijana". Asiantuntijapiireissä konsensus on ihan muuta. Välikohtaus sattui hieman ennen 36 kilometriä. Olin sanonut 33 km kohdalla, että luultavasti Baldini voittaa, ainakaan de Lima ei voita. 30 km väliaikapisteellä takaa-ajava ryhmä oli 46 sekuntia jäljessä, 35 km kohdalla 28 sekuntia. Se on 3,6 s/km. Matkaa oli jäljellä reilut seitsemän kilometriä, mikä tarkoittaa että de Limalla olisi ollut kahden sekunnin etumatka maalissa. Paitsi että takaa-ajo oli oikeasti alkanut vasta noin 32 km kohdalla Baldinin ja Keflezighin (joka muuten oli vielä Riossakin mukana sijoittuen matkan varrella tulleista ongelmista huolimatta sijalle 33) irtauduttua omille teilleen takaa-ajoryhmästä. Lisäksi juoksunopeuksien ero yleensä kasvaa viimeisillä kilometreillä. Hyökkäys tapahtui noin kaksi ja puoli minuuttia 35 km väliaikapisteen jälkeen ja siinä ajassa välimatka oli kutistunut 24 sekuntiin eli neljä sekuntia väliaikapisteeltä laskien. Mikä tarkoittaa noin viittä sekuntia kilometrillä. Olin 35 km pisteellä laskeskellut, että de Lima tulee ylösajettua vähän ennen 40 km väliaikapaikkaa. Todellisuudessa kävi niin, että Baldini sai hänet kiinni hieman 38 km jälkeen. En pistäisi punaista puupenniäkään sen puolesta, että de Lima olisi menettänyt kultamitalin välikohtauksen takia. Sen sijaan hopeamitalin hän saattoi kyllä menettää.

Lentopallo-ottelu Kuuba-Venäjä.
Kuuballa on punaiset, Venäjällä siniset peliasut. Molemmilla joukkueilla on libero kentällä ja kuten lentopalloa seuraavat tietävät, liberon peliasu on erivärinen. Sattumalta Kuuban liberon asu on sininen ja Venäjän punainen. Kamera kuvaa Venäjän kenttäpuoliskoa.
Salli: - Miksi tuolla yhdellä venäläisellä on erivärinen asu?
Jaska: - Ei se ole venäläinen. Se on kuubalainen, katso itse. Samanlainen asu kuin kuubalaisilla.
Salli: - Siis mitä sinä höpötät?
Jaska: - Uusi sääntö. Molemmat joukkueet saavat asettaa yhden pelaajan vastustajan kenttäpuoliskolle sekoittamaan sen peliä. Kansainvälinen liitto halusi tehdä lentopallosta enemmän kontaktilajin.
Salli: - No nyt sinä taas kusetat.
Jaska: - Katso itse. Kuuban puolella on vastaavasti yksi siniasuinen.
Hetken hiljaisuus.
Salli: - Ei muuten mene nyt läpi. Muuten voisin uskoa, mutta Venäjällä ei ole neekereitä.
Jaska: - Se onkin salainen agentti…AUTS!

Naisten maraton.
Selostaja: - … ja kärkiryhmässä on myös entinen kenialainen, nykyään Bahrainia edustava Kirwa…
Jaska: … jota ajaa tiukasti takaa Qataria edustava entinen etiopialainen Leppäkerttu…

Naisten seiväshyppy.
Vuorossa on Saksan Martina Strutz.
Jaska: Ja nyt nähdään maailman kahdeksas ihme: lentävä strutsi!

Miesten 1500 metrin toinen alkuerä.
Filip Ingebrigtsen tekee taktisen virheen loppusuoran alussa ja pysyy joukon takana sisäradalla nähdessään siellä miehen mentävän aukon. Käy kuten normaalisti eli sisärata sulkeutuu nenän edestä. Matka uhkaa loppua kesken ja edessä on rintaman verran äijiä, kiertämään ei enää ehdi vaikka vauhtia on enemmän kuin muilla. Äkkiä kahden miehen väliin näyttää avautuvan aukko, josta Filip (en enää aio kirjoittaa Ingebrigtsen, kirotut norjalaiset nimet) menee anteeksi pyytämättä läpi kyynärpäät terävinä. Siinä sivussa britti Charlie Grice horjahtaa ja menettää jo muutenkin olemattomat jatkomahdollisuutensa.
Ylen haastattelussa toimittaja kysyy:
- Filip, mitä siellä oikein tapahtui?
- Ei mitään normaalista poikkeavaa.
Totaalirepeäminen kotikatsomossa.
Jälkipyykissä kävi sitten kuten odottaa sopi. Filip hylättiin ja Grice päästettiin välieriin, vaikka lopputulos ei sinne asti riittänyt. Kotikatsomon oikeusistuin antaa tilanteesta toisenlaisen päätöksen. Kelasin oppimismielessä juoksun useita kertoja läpi. Lajijohtajana olisin päättänyt jättää tulokset voimaan. Sääntökirja on tässä tapauksessa valitettavan epämääräinen. Kuitenkin selvä tapaus pitäisi olla, että Griceä ei olisi pitänyt päästää välieriin. Sääntökirja sanoo, että mikäli ilman omaa syytään tönitty kilpailija oli merkittävissä määrin kärsinyt tilanteesta, hänet voidaan päästää ylimääräisenä jatkoon (sääntö 163/2a). Tosiasia kuitenkin on, että Grice oli jäämässä kilpailussa kahdeksanneksi (jos Filipin hylkäys huomioidaan, seitsemänneksi) kuuden parhaan mennessä jatkoon. Toinen juttu on sitten se, olisiko Filipin suoritus pitänyt hyväksyä. Kyllä olisi, koska hänen tullessaan Gricen ja Tesfayen välistä siinä oli miehen mentävä tila. Se sulkeutui vasta siinä vaiheessa, kun hän oli jo rinnalla ja tulossa selvästi kovempaa vauhtia läpi. Töniminen tapahtui vasta hänen ollessaan miesten välissä, ei silloin kun hän oli tulossa siihen. Kieltämättä Filip tönäisi Griceä ja jos tilanteessa olisivat olleet vain he kaksi, Filip olisi pitänyt hylätä. Mutta toisella puolella oli Saksan etiopialaisvahvistus Tesfaye. Jos joku olisi juoksussa pitänyt hylätä (ei olisi pitänyt, mutta jos suurinta syyllistä etsitään), niin Tesfaye. Videolta näkyy selvästi, kuinka Tesfayen oikea käsi ojentuu vaakasuoraksi sivulle Filipin eteen sulkemaan tietä ja hän itsekin siirtyy lähemmäs. Kannattaa myös huomata, että Filipillä ei ollut maaliin tullessaan nimilappua rinnassa. Tesfaye repäisi sen irti. Vieläpä siten, että hänen oikea kätensä kiskaisi sen OIKEALTA puolelta rintaa, mikä osoittaa käden olleen kokonaan Filipin edessä. Tämän tönäisyn takia Filip horjahti ja tönäisi Griceä, joka oli kyllä jo mahdollisuutensa menettänyt. Tesfayea ei hylätty. Ei sen puolesta, että asialla olisi ollut merkitystä, koska hän karsiutui muutenkin.

Naisten 3000 metrin estejuoksu.
Sandra perkele, tule nyt vihdoinkin ja lue ne kaksi analyysia ja ota opiksesi. Sori, en kyllä aio kääntää ruotsiksi, vaan kyllähän Sinä osaat suomea sujuvasti lukea, olethan ennenkin näitä tekstejä linkannut. Mutta hei, nyt oikeasti. Et voi mokata joka ainut kerta arvokisoissa samalla tavalla. Osaat kyllä aitoa, ongelma on siinä että esteet pitää oppia lukemaan paremmin ja tulemaan vesiesteeltä oikein alas. Ei se vaadi kuin yhden iltapäiväsession urheilukentällä, niin homma saadaan hoidettua kuntoon. Olettaen että valmennettava kuuntelee mitä valmentaja sanoo. Tiedän miten temppu tehdään ja tietää kyllä Oscarkin, käske sitä käskemään itseäsi. Jos vielä ensi kesänä MM-kisoissa toistat samat virheet, lupaan ostaa sen kumiankan, jonka kanssa on kivempaa leikkiä vesihaudassa.

Mika Kojonkoski on Laura Arffmanin haastattelussa.
Kojonkoski latelee tekstiä tapaan, joka saa arvelemaan että hänellä on nykyajan lunttilappu eli iPad, jossa on avoinna puppulausegeneraattori. Pari esimerkkiä siitä, mitä puppulausegeneraattori saa aikaan, kun avainsanaksi antaa ”kisamenestys”:
- On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että kisamenestys yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.
- Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta kisamenestys vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään vastuunalaisia kontradiktioita.
- Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että kisamenestys järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös huonoja taloudellisia ja hallinnollisia oloja.

Noita lausumia ei erota aidon Kojonkosken puheesta edes elektronimikroskoopilla.
Saadessaan hetkeksi suunvuoron Arffman kysyy:
- Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
En koskaan saanut tietää, menivätkö Kojonkosken pasmat hetkeksikään sekaisin, sillä repesin niin totaalisesti että seuraavaan puoleen minuuttiin en kuullut naurultani mitään. Ainakin siinä vaiheessa, kun olin vähän toipunut, Kojonkoski lateli kutakuinkin seuraavaan tapaan:
- Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että kisamenestys rauhoittaa vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä.

Koripallo-ottelu Argentiina-Brasilia.
Peli on tasan varsinaisen peliajan päätyttyä. Jatkoajan aikana Salli lähtee käymään jääkaapilla ja palaa vasta sen päätyttyä.
Jaska: - Jatkoaika päättyi sitten tasan.
Salli: - No mitäs sitten seuraa?
Jaska: - Toinen jatkoaika.
Salli: - Entäs jos sekin päättyy tasan? Vapaaheittokilpailu vai?
Jaska: - Ei semmoista ole. Kolmas jatkoaika.
Salli: - No ei varmasti seuraa. Onhan niitten pakko pitää vaparikilpailu, vähän kuin futiksessa rankkarikisa. Tuohan voisi jatkua loputtomiin.
Jaska (kyllästyneesti): - Niin joo, mutta kolmas jatkoaika on sitten sudden death. Ensimmäisen pisteen tehnyt joukkue voittaa.
Pitkä hiljaisuus.
Salli: - Ei helvetissä. Nyt sinä muuten kusetit.

Esteratsastus.
Salli: - Jos hevonen pärjää tässä huonosti, tehdäänkö siitä meetvurstia?
Jaska: - No tietysti. Tiukaksi treenattuja hevosia. Mistä luulit vähärasvaisen meetvurstin tulevan?

Permantovoimistelu.
Salli: - Miksi suomalaiset ei ikinä pärjää voimistelussa?
Jaska: - On tässä joskus pärjätty. Suomi on saanut monta olympiakultaakin.
Salli: - Joo, joskus esihistoriassa. Mutta eikö muutkaan pohjoismaat pärjää?
Jaska: - No ei ne varmaan koskaan ole pärjänneetkään.
Salli: - Luulisi että ruotsalaiset olisi pärjänneet. Ainakin permannolla.
Jaska: - Miten niin juuri permannolla?
Salli: - Kais tiedät. Heitä homo voltti.

Golf.
Salli: - Mitäs mieltä olet siitä, että niin moni golfin huippu jäi pois kisoista?
Jaska: - Suoraselkäistä toimintaa. Niin minäkin olisin tehnyt, jos olisin golfari. Tosin olisivat voineet ilmoittaa todellisen syyn eikä käyttää zika-virusta tekosyynä.
Salli: - No mikä se todellinen syy oli? Se, ettei olympialaisissa jaeta rahapalkintoja?
Jaska: - Ehkä, mutta optimistina ajattelen että poisjääneillä oli sen verran moraalista selkärankaa, että heitä olisi hävettänyt esiintyä urheilijana.

Judo.
Egyptiläinen judoka diskattiin hänen kieltäydyttyään kättelemästä israelilaista vastustajaansa hävityn ottelun jälkeen. Kuten kansainvälisen liiton edustaja totesi, ”onhan se nyt sentään edistystä että egyptiläinen suostui ottelemaan israelilaista vastaan.” Totta. Näitä tapauksia on ollut muitakin. Kerran iranilainen judoka kieltäytyi olympialaisissa ottelemasta israelilaista vastaan – ja sai kotimaassaan olympiavoittajaille varatun palkintosumman. Toisaalta onhan menettely ollut aivan loogista: kohdatessaan juutalaisen muslimi perääntyy äkisti takavasemmalle, kuten Israelin ja arabimaiden välisissä sodissakin.

Seiväshypyn palkintojenjako.
Brasilialaisyleisö ei ymmärtänyt yleisurheilun luonnetta, vaan buuasi rajusti ME-mies Renaud Lavillenielle tämän keskittyessä yrityksiinsä. Vastassa kun oli kotimaan oma poika. Sama meno jatkui palkintojenjaossa, vaikka Lavillenie oli jo jäänyt hopealle. Tosin siinä välissä Lavillenie oli mennyt vertaamaan yleisön käytöstä Berliinin natsikisoihin 1936. Vertaus oli törkeä ja epäoikeudenmukainen. Todellisuudessa natsiyleisö osoitti suosiotaan esimerkiksi Jesse Owensille ja käyttäytyi muutenkin asianmukaisesti. Toisin kuin brassiyleisö. Mutta kuten jutun alussa totesin, olympialaisia pitäisi myöntää vain sivistysmaihin tai totaalisiin diktatuureihin, jotta homma toimisi. Sivumennen sanoen, järjestelyiltään, huomioarvoltaan ja tasoltaan aikaisempiin kisoihin verrattuina selvästi onnistuneimmat kisat olympiahistoriassa on järjestetty nimenomaan Saksassa 1936. Mikä oli sekä sivistysmaa että siihen aikaan diktatuuri. Tämä ei voi olla sattumaa.

Naisten maahockeyn finaali Iso-Britannia - Hollanti.
Maahockeystä tuli uusi suosikkilajini, kun satuin näkemään alkusarjassa Ison-Britannian ja Australian kohtaamisen. Sutjakoita naisia lyhyissä hameissa!
Finaalissa likainen mielikuvitus teki tepposet, kun selostaja ei miettinyt sanojaan loppuun asti:
Selostaja: - Pallo on Hollannin kapteenilla, joka miettii tarkkaan kenelle antaa...
Tottahan tuo näkyi olevan, sillä kun asian tarkisti, niin Hollannin kapteeni on lesbosuhteessa joukkuekaverinsa kanssa. Ison-Britannian joukkueessa puolestaan pelasi avioparikin. No, toisaalta noissa maissa naiset eivät pelaa jääkiekkoa ja kaipa tarjolla olevista vaihtoehdoista maahockey sitä eniten muistuttaa.

Miesten moukarinheitto.
Salli: - Useimmille näytti olevan pääasia se, ettei Ivan Tihon voittanut. (Tihon on kärynnyt kahdesti ja pääsi mukaan vain sääntöjen porsaanreiän takia.
Jaska: - Niin siis voittanut vielä. Tämähän oli vasta välierä, moukarinheiton loppukilpailu tunnetusti kustaan purkkiin.
Salli: - Ja Tihon muka ei jäisi kiinni, jos joku kerran jää?
Jaska: - No, eihän sitä ikinä tiedä. Sitä paitsi Söderberg oli sentään kahdeksas, mikä tarkoittaa melkein fifty-fifty -mitalimahdollisuutta.

Miesten 4 x 100 metrin viesti.
Usain Bolt saavutti yhdeksännen olympiakultansa, mikä vei hänet tilastoissa Paavo Nurmen ja Carl Lewisin rinnalle kultamitalien määrässä. Tosin Nesta Carterin käry saattaa viedä vuoden 2008 pikaviestikullan ja pudottaa kokonaismäärän kahdeksaan. Mutta olympiavoittojen määrä yksin ei ratkaise sitä, että olen tämän jälkeen valmis nostamaan Boltin kaikkien aikojen yleisurheilijaksi. Hänen dominanssinsa maailmanennätyksissä on samaa luokkaa kuin Paavo Nurmella ja kilpailun kovuus on nykyään eri tasolla kuin silloin. Bolt on dominoinut myös MM-kisoja, johon Nurmella ei tosin ollut mahdollisuutta. Ja Nurmen kultamitaleista viisi tuli lajeista, jotka eivät enää ole ohjelmassa (maastojuoksu joukkuekilpailuineen kahdesti, joukkuejuoksu kerran), vaikka maastojuoksun yksilökilpailun tulisi toki yhä olla. Yksilölajien kultamitaleja Nurmella ja Boltilla on yhtä paljon eli kuusi, Lewisillä on yhtä enemmän, mutta hän ei dominoinut ME-listoja. Eniten yksilölajien olympiakultia on Ray Ewryllä, kahdeksan, mutta ne kaikki ovat yli sadan vuoden takaa vauhdittomista hypyistä. Eli Bolt on niukasti ykkönen ennen Nurmea. Lewis ottelisi muuten tasavahvasti Nurmen kanssa, mutta Nurmen lempinimi oli Suuri Vaikenija siinä missä Lewis meni yrittämään menestystä myös musiikin alalla videolla, jonka takia häneltä pitäisi takavarikoida vähintään yksi olympiakulta.

Phelps.
Palkintokaappina palvelee ilmeisesti Ikean hyllykkö, koska rakennettuaan siihen lisäosan Phelps palasi altaille. Tällä kertaa saldona oli viisi kultaa ja yksi hopea, yhteensä olympialaisista on nyt 23 kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Jos Phelps olisi valtio, hän sijoittuisi kaikkien aikojen mitalitaulukossa sijalle 41 jättäen taakseen mm. Argentiinan, Meksikon, Intian ja Nigerian. On se uskomaton mies. Omissa silmissäni menestystä kuitenkin himmentää se, että suurin osa mitaleista on tullut lajeista, joita en kelpuuttaisi olympialaisiin. Ei yleisurheilussakaan ole kumisaappaat jalassa juoksua, yhdellä jalalla pomppimista, takaperinjuoksua ja sekajuoksua eli näiden yhdistelmää yhdessä "vapaajuoksun" kanssa, joten miksi uinnissa on perhos-, selkä-, rinta- ja sekauinnit? Mikäli Phelpsin mitalilistalle otetaan vain ne lajit, mitkä jättäisin kisoihin, hänen olympiakultiensa määrä olisi kolme (jos oletetaan että poistettavaksi ehdottamani 4 x 200 m olisi korvattu ehdotukseni mukaisesti 4 x 400 metrillä ja Phelps olisi aina ollut vastaavassa joukkueessa, niin seitsemän). Ja hänellä olisi tasan yksi yksilölajin kultamitali, 200 metrin kultaa Pekingistä 2008. Nyt niitä on kolmetoista, kymmenen on tullut viesteistä.

Bolt.
Minua lähestyi sähköpostitse lukija, jota otti pannuun Bolt-hehkutus. Hän vertasi Boltia Phelpsiin ja epäili, että Bolt-innostuksessa melkoinen osa aiheutuu suojaväristä, minkä takia Boltia hehkutetaan enemmän kuin useampia voittoja napannutta Phelpsiä. Tästä olen eri kannalla. Phelpsistä olen jo edellä sanani sanonut. Mitä Boltiin tulee, totesin hänestäkin jotakin, mutta lisään vielä ihonvärikertoimen. Kuvitellaan että 200 metrin pronssimitalisti ja moninkertainen Euroopan mestari Christophe Lemaitre olisi saavuttanut edes näissä kisoissa saman kuin Bolt. Hehkutus olisi ollut vielä suurempi, kiitos Lemaitren valkoisen pigmentin. Valitettavaa mutta totta. Lemaitre kun edustaa toiseutta sprinttereiden joukossa. Tosin kontrasti ei varmasti olisi yhtä suuri kuin siinä tapauksessa, että Phelps olisi pikimusta. Silloin hän olisi saanut varmasti osakseen yhtä suuren hehkutuksen kuin Bolt - koska olisi edustanut poikkeusta uimareiden joukossa.
On kovin ikävää, että ihonvärillä on noin suuri merkitys. Mutta vastaukseni on: ei, Bolt ei ole saanut ansiotonta arvonnousua etnisyytensä takia. Bolt on ansainnut toki kaiken sen, mitä on osakseen saanut. Valitettavasti yleisurheilun markkinointia on tehty liiaksi Boltin nimellä. Esimerkiksi Mo Farah on tuplatuplastaan huolimatta jäänyt pahasti varjoon. Ihmetyttää vain, mitä aiotaan tehdä kun Bolt lähiaikoina lopettaa.

Miesten sulkapallon kaksinpelifinaali.
Salli: - Eikö tämä peli pelattu jo eilen? Minähän näin tuon tyypin. (tarkoittaen Malesian Lee Chong Weitä, jonka oli huomannut ohimennen.)
Jaska: - Eilen oli välierä. Tämä on finaali.
Salli: - Sinähän sanoit eilen että se on finaali.
Jaska: - No kun minä olin just avannut telkkarin ja ymmärsin väärin, mutta se olikin sitten välierä.
Salli: - Oletko ihan varma ettei tämä ole uusinta? Tuo vastustaja on kiinalainen ja silloinkin oli kiinalainen.
Jaska: - Hei kuule, eilen se voitti yhden kiinalaisen mutta se oli vain yksi niistä, maailmassa on toista miljardia lisää.

Beach volley.
Salli: - Painissa ja muissakin vastaavissa on painoluokat. Miksei lentopallossa ole luokkia?
Jaska: - Siis millä lailla?
Salli: - No eihän tässä lyhyet pärjää. Pituuden mukaan. Miehissä vaikka neljä sarjaa: avoin luokka, alle kaksimetriset, alle 185-senttiset ja alle 170-senttiset.
Jaska: - Miksikäs ei. Hyvä ajatus. Ja myös naisille sarjajako, etenkin beach volleyhin…
Salli: - Miten minä niin arvaan, mihin tämä johtaa?
Jaska: - …eli A-sarja, B-sarja, C-sarja, D-sarja ja DD-sarja.

Urheilupiireissä oli pitkään huhuttu Arto Bryggaren ja Heike Drechslerin suhteesta. Kesällä asia vahvistettiin ja pariskunta esiintyi Riossa yhdessä. Blogisti toivoo, että molempien kohdalla kolmas kerta toden sanoo ja toivottaa pariskunnalle onnea lastenlorua mukaillen: ”Artsi ja Heike ne yhteen soppii, pannaan ne testauskoppiin!”

lauantai 20. elokuuta 2016

Uusinta: Ahtaan asumisen ahdistamat

Lukijalle: Tämä juttu on jo melkein seitsemän vuoden takaa. Mikään ei silti ole muuttunut. Tai on. Huonompaan suuntaan. Tätä juttua kirjoitettaessa kyse oli somaleista. Nyt maahan on tunkeutunut toinen vähemmistö yhtä väkirikkaana ja yhtä vaativana. Silti jaksetaan yhä puhua "voimavarasta". Voimavarahan se olisi, jos kaikki menisi kuten toivottaisiin että menisi. Väitetään, että tässä asiassa vastakkaisille puolille jakautuneiden suomalaisten näkemykset ovat toivottoman kaukana toisistaan. On kuitenkin yksi asia, jossa molemmat ovat liikuttavan yksimielisiä. Se on toive siitä, että minä ja muut kaltaiseni kirjoittajat olisimme väärässä. Valitettavasti en näe mitään syytä muuttaa ainuttakaan sanaa tästä vuoden 2009 jutusta. Päinvastoin, viimeaikaiset tapahtumat ovat hälventäneet niitä vähäisiäkin epäilyksiä:

Somalien suurperheille vaikea löytää asuntoa Helsingistä, kiljui maanantain Erkko-Sanomien otsikko. ”Meillä on esimerkkejä perheistä, joissa voi olla jopa 10-15 jäsentä”, Helsingin maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Kerstin Söderlund sanoo. Jutussa on haastateltu yhtä ahtaassa kaksiossa asuvaa perhettä. Toisaalta pahempaakin on nähty.

Neliönmuotoinen huone on kooltaan noin viisi kertaa viisi metriä. Silti siinä asuu kokonainen perhe. Tai tarkalleen ottaen kyseessä ei ole perhe, vaan kolme sukupolvea. Yhteensä kahdeksan ihmistä asustaa tätä huonetta; yksi vanhus, kaksi aikuista ja viisi lasta. On vain sopeuduttava, koska paremmasta ei ole toivoa. Kunnalta on turha isompaa asuntoa anoa, sitä ei kuitenkaan saisi.

"Roihuvuoressa Helsingissä asuva sairaanhoitaja Mariam Ismail poikkeaa suomalaisesta yksinhuoltajaäidistä vain niin, että hän on syntynyt Somaliassa.", kirjoittaa Hesari. "(H)än asuu jo kolmatta vuotta 'tilapäisesti' äitinsä kolmiossa." ... "(P)ieneen makuuhuoneeseen mahtuu kuitenkin huonosti kahden lapsen kanssa."

Perheen matriarkka, leskeksi jäänyt luku- ja kirjoitustaidoton mummo on jo iäkäs ja huonokuntoinen. Hän ei kykene enää juuri liikkumaan, mutta hoitokotiin häntä ei saada; kotonakin on huolehtijoita, sanottaisiin kunnanvirastosta, mikäli tulisi mieleen edes kysyä.

Maahanmuuttajavanhusten asema on erityisen vaikea. He ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia. Erityistä tukea siis tarvitaan runsaasti. Tulkki- ja hoitopalvelut maksavat paljon, eläke ja muut korvaukset lisää.

Mummon lapsista suurin osa on jo muuttanut kotoa pois, mutta kaksi tytärtä asuu yhä äitinsä kanssa. Vanhempi tyttäristä on itsekin leski; itse sotatoimiin osallistumaton, sairaalloinen mies on surmattu sisällissodassa. Menetykseen on pitänyt sopeutua omin voimin ja sukulaisten tuella. Kolme pientä lasta häärii äidin jaloissa. Toisella tyttäristä on kaksi lasta, mutta ei miestä. Lasten isän vanhemmat eivät hyväksyneet epäsäätyisen avioliiton solmimista, mies on muuttanut toiselle paikkakunnalle eikä häntä ole nähty vuosikausiin. Molemmat tyttäret käyvät sekalaisissa töissä. Kunnalta eikä valtiolta ei heru äyriäkään tukea.

Monilla maahanmuuttajilla on traumaattinen tausta. Sukulaisen menettäminen maan sisäisissä levottomuuksissa on yleistä. Psykoterapian saaminen on monelle tarpeellista.
Rikkinäisissä perheissä elävistä lapsista saa onneksi lapsilisää, yksinhuoltajakorotusta ja harkinnanvaraista sosiaalitukea. Tämä onkin tarpeen, sillä harva kiintiöpakolainen elättää itsensä, perheestä puhumattakaan.
Maahanmuuttajien työttömyysprosentti on moninkertainen suomalaisiin nähden. Jos tilastoista siivotaan pois tänne töihin tulleet, niin prosentti on kammottava. Hesarin jutussa esitellystä suurperheestä yksi käy töissä sairaanhoitajana, muut lienevät valtion elättejä. Toki somaleistakin jotkut ovat töissä, mutta suurin osa on somaliankielen tulkkeja, omaan kansaansa erikoistuneita sosiaalityöntekijöitä tai muussa sellaisessa julkisen alan työssä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman somaleita.

Lasten koulunkäynti jää oppivelvollisuuden suorittamiseen; ei köyhällä perheellä ole varaa viedä edes suvun hyväpäisintä lukioon. Ammattikoulutuskin jää vajavaiseksi. Niillä eväillä on yritettävä ponnistaa työelämään.

Kun maahanmuuttaja saapuu suomalaiseen peruskouluun, hän pääsee usein omaan, normaalia pienempään opetusryhmään. Kun hänet sitten integroidaan normaaliopetukseen, hän saa tukiopetusta ja tuo koululle ylimääräisiä valtionosuuksia. Opettajan ajasta normaalilla oppitunnilla menee suuri osa siihen, että hän antaa yksityisopetusta maahanmuuttajalle ja samalla han-suomalaiset saavat selvitä omin nokkineen. Lisäksi opetuksessa ei voi edetä normaalivauhtia, etteivät huonosti maan kieltä ymmärtävät putoaisi kärreiltä entistä pahemmin. Kaiken huippu on se, että jopa lukiossa maahanmuuttajiin kohdennetaan selvästi enemmän resursseja (erityis- ja tukiopetusta) per lärvi kuin suomalaisiin. Kaikki tämä maksetaan verovaroista. Jos tämä maahanmuuttajiin kuluva rahamäärä käytettäisiin opetusryhmien pienentämiseen ja muuhun normaaliin koulutyöhön, suomalainen peruskoulu saattaisi tuottaa lähes yhtä hyviä tuloksia kuin keskikoulu aikoinaan.

Mikäli joku ei ole vielä arvannut, kursiivilla kirjoitetut osat eivät kerro maahanmuuttajista, vaan siitä mikä oli köyhälistön tilanne Suomessa vielä sukupolvi sitten.

Esimerkkiperheen viisi lasta varttui nuoriksi tai aikuisiksi 30-luvulla. Kun talvisota syttyi, neljästä pojasta kolme astui riviin, yksi heistä suoraan varusmiespalveluksesta. Hänen aikansa armeijan harmaissa kesti peräti seitsemän vuotta, erikoismiestä tarvittiin vielä Lapin sotaa myöten. Neljäs poika ehti ikänsä vuoksi vain jatkosotaan kahdeksi vuodeksi, 18-vuotiaana rintamalle ja kolmen kannaksen kautta kotiin. Kaikki selvisivät sodasta hengissä, mutta vain yksi ilman haavoittumista.

Useimmat kiintiöpakolaiset ovat lähteneet kotimaastaan pakoon sotaa. Mikä mahtaa olla heidän sitoutumisensa Suomeen, jos täällä tulee levottomuuksia? Siis porukan, joka on lähtenyt omasta maastaan sotaa pakoon!

Nykypäivän maahanmuuttajaköyhälistön ja sukupolvi sitten eläneen suomalaisköyhälistön ero on se, että maahanmuuttajat elävät paljon leveämmin kuin silloiset suomalaiset. Yhteistä on se, että molemmissa tapauksissa elintason kustantavat suomalaiset – nyt veronmaksajat, silloin köyhälistö itse omalla työllään.

Mitä tuli näistä viidestä pienestä lapsesta? Rakennusmies, palomies, autonkuljettaja, postinkantaja, ravintoloitsija. Yksi heistä oli huippu-urheilija. Kaikki perustivat perheen ja elättivät itsensä. Jokainen heistä oli saanut kotoaan opin siitä, mitä oli olla köyhä: työntekoa ja kaikesta tinkimistä. Kaikki olivat oppineet myös sen, että ainoa tie ulos köyhyydestä oli pärjätä omillaan.

Mitä oppii nykypäivän köyhälistöä edustava kiintiömaahanmuuttaja? Sen, että suuremman asunnon saa valittamalla. Sen, että rahaa saa sosiaalitoimistosta. Sen, että kunta ja valtio maksavat viulut.
Jos joku kuvittelee, että he ovat ratkaisu työvoimapulaan (btw, mihin työvoimapulaan?), niin minulla olisi myytävänä halvalla osakkeita Eduskuntatalon kiinteistöön.
Somalien ja muiden elintasopakolaisten valitus yhteiskunnan tuen puutteesta seis tai sitten takaisin kotimaahan. Tulee halvemmaksi yhdistää perheet siellä. Jos valittavat rauhattomuudesta, niin eiköhän halvemmaksi tule antaa asekuntoisille miehille RK-62 tuliaisiksi mukaan, niin voivat varmistaa kotimaansa rauhallisuuden – niin Suomen miehetkin ovat tehneet. Kun nyt siellä sattuu olemaan Kalasnikoveja vastassa, niin eiköhän armeijan ylijäämävarastoista liikene myös muutama T-72 niin on vihulaista isompi tulivoima. Tulee edelleen halvemmaksi ja ekologisemmaksi kuin somalien rahtaaminen ja epäonnistunut sopeuttaminen tänne.
Silti "perheenyhdistämisprosessi" jatkuu yhä, meidän veronmaksajien kustannuksella. "Suomen Addis Abeban ja Nairobin lähetystöissä tehdään nyt perheenyhdistämishaastatteluja ja dna-testejä sukulaissuussuhteiden selvittämiseksi", Hyysäri kirjoittaa. Tosin tämäkin on aika lailla hyödytöntä; jos sukulaisuussuhdetta ei ole, kyseessä onkin yllättäen kasvattilapsi.
Kun suomalaisia lähti viime vuosisadan alkupuolella siirtolaisiksi Amerikkaan, ei siinä kyselty sukulaisuussuhteita. Eikä huolittu veljeä ja kummin kaimoja jenkkeihin, jos ei täyttänyt kriteerejä. Ja silloin sentään ainakin yksi siirtolaiseksi muuttanut elätti jo itsensä, toisin kuin nämä nykyiset parikymppiset "ankkurilapset".
Jos tänne kerran kutsumattomia vieraita otetaan, niin heidän pitää antaa näyttöä siitä, että haluavat oikeasti sopeutua. Heti rajalla nenän alle lautasellinen suomalaista perinneruokaa eli herkullista sianlihakastiketta. Jos maistuu, niin sitten otetaan tapaus harkintaan ja katsotaan muutaman kuukauden ajan, alkaako myös työnteko maistua. Jos ei lautanen tyhjene, niin 180 asteen käännös ja takaisin ilman sen kummempia seremonioita.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Anteeksi, taisin kuulla väärin

Muutama vuosi sitten Suomessa nousi suureen suosioon syyrialaislaulaja Ebdo Mihamed kappaleellaan Niilin hanhet. Siltä varalta, että joku onnistui tuolloin ilmiöltä säästymään, kerrottakoon että kurdinkielinen laulu kuulosti väärin kuullulta suomen kieleltä ja huumoriveikko nimimerkillä TheKassitus tekstasi videoon "suomennoksen". Youtube-video on kerännyt miljoonia katselukertoja ja Mihamed tuotiin Suomeenkin heittämään muutama keikka. Se lieneekin ainoa kerta, kun Syyriasta saatiin tänne enemmän hupia kuin harmia, sillä Mihamed kävi hoitamassa hommansa ja poistui maasta pikaisesti, kun taas muut sieltä tulleet eivät näytä lähtevän sitten millään, vaikka heillä ei alun perinkään mitään asiaa tänne ollut.

Väärinkuullut lyriikat on yksi niistä harvoista hyvistä asioista, jotka ovat tulleet Suomeen Ruotsista. Svedut olivat asialla jo vuosia ennen suomalaisia, boomin ilmeisesti aloitti jo kymmenisen vuotta sitten Neuvostoliiton kansallishymni ruotsalaisittain. Suomessa ensimmäisiä taisi olla Terojen koettelemus, jossa kahden intialaisen sukupuolisuuntauksen vakaumus on kovilla.

Koska näiden virhelyriikkavideoiden katseleminen on vedonnut kieroutuneeseen huumorintajuuni, tässä kymmenen kärjessä:

10. Töhkä lentää
Japanin kieltä äännetään samaan tapaan kuin suomea. Siksi se on herkullinen kohde uudelleentekstittäjille. Tässä "Meediorakastajan" kappaleessa esitetään kenties paras mahdollinen syy gallupin tekemiseen. Sitä paitsi biisi on oikeastikin hyvä, kuten japanilainen purkkarock yleensäkin.

9. Kiveksiä
En tiedä mitä kieltä tämä on, mutta jotain hinkuintiaa ilmeisesti. Mitenhän iso urakka on valaan kivesten pesemisessä?

8. Homoviisu
Serbian euroviisukappale, jossa suomennoksessa ei varmaan tarvinnut tehdä edes kovin paljon väkivaltaa alkuperäisille sanoille.

7. Minne noppa luiraa?
Sukulaiskieli unkaria. Tekstitys ja laulajan pateettinen vakavuus muodostavat herkulllisen ristiriidan. Ja ne yleisön sytkärit.

6. Sasakin ja Horien matkalaulu
Japanilaisduo lähtee reissuun.

5. Vääränvärisiä raadellaan
Tämä jollain hiekkaa hampaissa puhuttavalla kielellä esitetty rasisminvastainen biisi voisi olla nauhoitettu jossain suomalaisessa vastaanottokeskuksessa, koska myös tarjotusta ravinnosta on valittamista ja tietynlaisia aktiviteettajakin mainostetaan.

4. Kun hetki sitten pierimme
Ilmeisesti jollain intialaisperäisellä kielellä lauleskeleva parivaljakko vetää dueton syötyään liikaa currylla maustettua ruokaa. Se naisen falsetti...

3. Mä tahdon viinaa
Tämä ei ehkä yksittäisenä biisinä ansaitsisi mitalisijaa, mutta tässä tulee japsirokkari Kein elämäntyöpalkinto. Hänen sinänsä erinomaisista kappaleistaan on varmaan tehty eniten uudelleentekstityksiä, kaikki kelpo kamaa. Tässä huippukohta on loppukiljaisu, jossa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että Kei osoittaa sormellaan sanoihin nähden oikeaan suuntaan.

2. Pimppiinkin
Lastenlaulu Unkarista. Eikä pelkästään se musiikki, vaan katsokaapa tarkkaan videossa mainostetun levyn nimeä. Kaiken kruunaa loppulausunto.

1. Musti
Unkari ottaa kaksoisvoiton. Näin tuon kakkoseksi sijoittuneen jo vuosia sitten enkä olisi ikinä uskonut, että joskus tulee jotain mikä sen pesee. Tämä oli vähän kuin silloin kun Mike Powell rikkoi Bob Beamonin ME:n. Niukasti ohi, vaikka kukaan ei uskonut sitä mahdolliseksi. Tai oikeastaan tässä laulu ei yksin riittänyt, vaan palaute, mitä laulaja sen jälkeen sai. "Huoltoasemaketjun p**********s!" ja se kaikki muukin. Repesin niin, että naama oli oikeasti seuraavana aamuna kipeä nauramisesta.

lauantai 13. elokuuta 2016

Uusinta: Rooman legioonien manttelinperijät

Lukijalle: Joskus kirjoitan historiaa ja joskus huumoria. Tässä Italian kunniakkaan sotahistorian esittelyssä vajaa kuusi vuotta sitten yhdistyivät molemmat. Itse asiassa olisi mahdoton tehtävä kirjoittaa Italian sotahistoriasta kuivakka teksti, joka ei naurata yhtään:

Rooman legioonat olivat aikansa pelätyin sotajoukko. Valtakunnan tuhouduttua Italian niemimaa oli toistatuhatta vuotta hajaantunut lukuisiin pikkuvaltioihin tai jopa vieraiden valtojen alaisuuteen. Italian yhdistymiseen johtaneen prosessin katsotaan alkaneen Napoleonin sotien päätyttyä ja Italian armeijaa voidaan pitää roomalaisten historiallisen perinteen jatkajana. Onkin aiheellista tutustua sen kunniakkaisiin saavutuksiin.

Maan ollessa 1848 vielä jakautunut käytiin Italian ensimmäinen itsenäisyyssota, jossa Sardinia ja Toscana (lyhyen aikaa myös Kirkkovaltio ja Molempain Sisiliain kuningaskunta) taistelivat Itävalta-Unkaria vastaan. Nopean alkumenestyksen jälkeen lyhytaikaiset liittolaiset luovuttivat ja solmittiin seitsemän kuukautta kestänyt aselepo. Tämän päätyttyä itävaltalaiset murskasivat Piedmonten (Sardinia) armeijan Novaran taistelussa, jossa italialaisilla oli miesylivoima (tuhanisina 85 - 76). Tie Sardinian pääkaupunkiin Torinoon oli auki, mutta kuningas luopui kruunusta ja solmittiin rauha.

Sardinialla oli onnekseen fiksu pääministeri, Camillo Cavour. Hän totesi ettei tästä omin voimin tule lasta eikä paskaa ja liittoutui Ranskan kanssa 1859 Italian toisessa itsenäisyyssodassa. Huono onni oli että sodanjulistuksen aikaan ranskalaiset eivät vielä olleet maassa. Hyvä onni oli että sää oli niin kurja, että itävaltalaiset eivät ehtineet edetä kovin pitkälle ennen kuin ranskalaiset tulivat hätiin. Rauhansopimuksessa Itävalta luovutti Lombardian Ranskalle, joka välittömästi lahjoitti sen Sardinialle käynnistäen Italian yhdistymisprosessin toden teolla.

Italian tunnetuin vapaussankari, Giuseppe Garibaldi, kokosi 1860 tuhannen urhon sotajoukon ja lähti valloittamaan Sisiliaa. Tämä sujuikin sutjakasti, koska pahimmillaankin vastassa oli vain kahdentoista tuhannen suuruiset joukot. Asiaa avitti se, että viholliset itsekin olivat italialaisia, komentajat oli lahjottu ja Garibaldi sivumennen sanoen oli ranskalaissyntyinen. Seuraavana vuonna Sisilia liitettiin Sardiniaan ja Italian kuningaskunta julistettiin syntyneeksi.

Melkoinen osa italiankielisiä alueita kuului yhä Itävalta-Unkariin ja sekös spagetinpurijoita nyppi. Kun Preussi liittolaisineen hyökkäsi Itävaltaan 1866, Italia päätti tulla valmiiseen pöytään ja aloitti Itävaltaa vastaan Italian kolmannen itsenäisyyssodan. Italia jakoi armeijansa kahtia, joista toinen puoli otti pahasti takkiinsa Custozan taistelussa kohdatessaan ylivoimaisen (vähän yli puolet italiaanojen vahvuudesta) vihollisen ja toinen puoli näki parhaaksi pysyä lähtöasemissa. Siinä sivussa Italian laivastokin sai turpiinsa. Rauhanteko onnistui sitten paremmin, Itävalta luovutti Ranskalle (minkä hiton takia?) maitaan, jotka Ranska luovutti sitten Italialle.

Italia oli nyt käytännössä yhdistynyt - paitsi että keskellä maata sijaitsi paavin hallitsema Kirkkovaltio. Saksan-Ranskan sodan puhjettua 1870 Napoleon III kutsui Roomassa olleen varuskuntansa kotimaahan, joten Italia päätti taas käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vallata Rooman. Italian armeija ylitti Kirkkovaltion rajan, jolloin paavi koetti välttää verenvuodatusta ja komensi armeijansa vetäytymään Roomaan. Italialaiset piirittivät kaupungin, mutta eivät välittömästi uskaltaneet hyökätä, olihan heillä vain nelinkertainen ylivoima. Paavi päätti antautua, mutta vasta kun joukot olisivat esittäneet edes nimellistä vastarintaa. Kolmen tunnin tykistökeskityksen jälkeen Italian armeija marssi kaupunkiin, taistelussa kaatui 19 paavin miestä ja 49 italialaista. Tämän sankarillisen esityksen ansiosta käytännössä jokaisessa italialaisessa kylässä on katu nimeltä Via XX Settembre. Paavin haltuun jäi vain Vatikaani.

Pari vuosikymmentä myöhemmin italialaiset tajusivat, että kaikilla merkittävillä mailla on siirtomaa Afrikassa. Niinpä he päättivät vallata Etiopian, joka oli vielä muiden sen unohdettua napattavissa. Italialaiset olivat ottaneet oppia briteiltä ja kumppaneilta, jotka olivat havainneet modernin aseistuksen antavan sen luokan edun, että pieni eurooppalaisarmeija kykeni kukistamaan monikymmenkertaisen afrikkalaisjoukon. Valitettavasti strategit eivät ottaneet huomioon italialaiskerrointa. Adwan taistelussa 1896 italialaiset menettivät toistakymmentätuhatta miestä, yli puolet armeijastaan, etiopialaisten kärsiessä vain reilun kymmenen prosentin tappiot. Kun uutiset tästä kiirivät Italiaan, mellakat alkoivat ja sodanvastaisuus kasvoi niin suureksi että päättäjät katsoivat parhaaksi vetäytyä ja nuolla haavansa.

Vuonna 1911 Italia päätti vallata Osmanien valtakunnalta Libyan. Aluksi Italia lähetti paikalle kaksikymmentätuhatta miestä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun vihollisia oli yhtä paljon. Ei vaikka makaroonien aseistus oli ylivertainen - kyseessä oli historian ensimmäinen sota, jossa käytettiin lentokoneita ja panssariautoja. Lisää joukkoja kehiin. Tilanteen ollessa tuhansissa mitattuna 150 - 28 Italian eduksi osmanit hölmöyttään suostuivat ilman suurempia taisteluja rauhaan, jossa Italia sai Libyan.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia oli kolmiliitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa. Italia katsoi kuitenkin parhaaksi olla vähät välittämättä sopimuksesta ja seurata tilanteen kehitystä puolueettomana. Maa pisti keskus- ja ympärysvallat tarjouskilpailuun. Keskusvallat tarjosivat vähemmän ja niinpä Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolelle 1915. Alpeilla käytiin pari vuotta asemasotaa, jonka jälkeen Caporetton ratkaisutaistelussa italialaiset ottivat taas kerran selkäänsä - heillä kun oli vain 25 divisioonaa keskusvaltojen 15 vastaan. Ympärysvaltojen onneksi keskusvallat eivät älynneet vallata Italiaa ja hyökätä selustaan, joten Italia pääsi onnekseen voittajien puolelle ja sai Versaillesin rauhassa Etelä-Tirolin.

Parikymmentä vuotta myöhemmin oli vuorossa Italian sotahistorian kunniakkain luku, Italian-Abessinian toinen sota. Mussolini päätti näyttää kyntensä ja vallata Etiopian. Noin puoli miljoonaa italialaista vastaan kahdeksansataatuhatta etiopialaista - ja silti Italia voitti! Tosin rehellisyyden nimissä on huomautettava, että italialaisten määrä kaksinkertaistui sodan kestäessä ja etiopialaiset oli pääosin aseistettu keihäin tai musketein. Lisäksi Italialla oli noin 600 lentokonetta ja 800 panssarivaunua, kun etiopialaisilla oli kumpiakin kolme. Tämän epäinhimillisen rajun vastarinnan takia Italian pitikin käyttää sinappikaasua ja fosgeenia, jotta maa saatiin vallattua niinkin nopeasti kuin seitsemässä kuukaudessa.

Abessinian menestyksestä innostuneena Mussolini päätti vallata myös Albanian. Toisen maailmansodan esinäytöksessä huhtikuussa 1939 italialaiset joukot miehittivät maihinnousun jälkeen maan vajaassa viikossa vain muutaman sadan miehen tappioin. Miesylivoima oli kahdeksankertainen ja asiaa auttoi se, että Albanian armeijan italialaiset neuvonantajat olivat tehneet vastarinnan lähes mahdottomaksi. Siis hetkinen. Maa joka palkkaa italialaisia neuvomaan sotilasasioissa? Sama kuin hankkisi lätkäkoutsit Ugandasta.

Saksan salamasotamenestyksestä innostuneena Mussolini halusi myös palan Ranskaa. Hitlerin panssarien vyöryessä hän julisti sodan Ranskalle 10.6.1940. Ranska oli jo romahtamassa saksalaishyökkäyksen alla eikä ehtinyt reagoida. Täysin valmistautumaton Italian armeija puolestaan pääsi liikkeelle vasta kymmenen päivää myöhemmin. Eteneminen jatkui aina ensimmäiseen vastarintapesäkkeeseen asti, esimerkiksi Cote d’Azurissa Italian armeijan hyökkäys pysähtyi törmättyään ylivoimaiseen aliupseerin ja seitsemän miehen muodostamaan puolustuslinjaan. Lopulta saksalaiset painostivat ranskalaisia takaapäin sen verran, että italialaisetkin uskalsivat edetä. Lopputuloksena oli 631 kaatunutta italialaista ja 40 ranskalaista. Italia sai miehittääkseen 832 neliökilometrin alueen Ranskasta.

Julistaessaan sodan Ranskalle ja Englannille mafiosoilta jäi ilmeisesti huomaamatta, että Libya oli Englannin hallitseman Egyptin rajanaapuri. Aluksi italialaiset etenivät, mutta kohdattuaan vastarintaa perääntyivät. Tältä ajalta väitetään olevan peräisin italialaisten panssarivaunujen innovaatio: vaihdelaatikko, jossa on neljä vaihdetta taakse ja yksi eteen - viimeisin siltä varalta, että vihollinen koukkaa selustaan. Koko Libyaa britit eivät sentään ehtineet miehittää ennen saksalaisten tuloa hätiin, heillä kun oli käytettävissään vain 36 tuhatta miestä neljännesmiljoonaa italialaista vastaan.

Samaan aikaan italialaisten viisi vuotta aiemmin valtaamassa Etiopiassa molemmat osapuolet kävivät rajoilla asemasotaa vain vähäisin tiedusteluhyökkäyksin. Liittoutuneet keräsivät alueelle lisäjoukkoja ja saatuaan selvän ylivoiman (eli joukkojen määrä oli vähän alle puolet italialaisista) he vihdoin siirtyivät hyökkäykseen tammikuussa 1941. Pari kuukautta myöhemmin alkoi päähyökkäys ja Addis Abeba vallattiin 6.4 brittijoukkojen edettyä noin 20 km päivämarssitahtia Kenian rajalta.

Kärsityt nöyryytykset ottivat sen verran pahasti Mussolinin itsetunnolle, että hän päätti vallata Kreikan omin avuin. No, läheltä piti ettei menettänyt saman tien Albaniaa. Kaksinkertainen miesylivoima, kuusinkertainen määrä lentokoneita ja panssarivaunutilanne 163 - 0 ei riittänyt ja kreikkalaiset olivat kohta melkein puolivälissä Albaniaa. Saksalaiset tulivat taas hätiin ja valtasivat ohi mennessään Jugoslavian.

Samaan aikaan taisteltiin luonnollisesti myös Välimerellä. Italian laivasto oli melkoinen voimatekijä, siihen kuului viisi taistelulaivaa ja toistakymmentä risteilijää lukuisista pienemmistä aluksista puhumattakaan. Ikävä puoli pizzanpaistajien kannalta oli, että Mussolinin mielestä lentotukialukset olivat tarpeettomia. Taranton taistelussa brittiläiset torpedopommittajat muuttivat kolme taistelulaivaa frutti di mareksi.

Siinä sivussa italialaiset lähettivät parisataatuhatta miestä taistelemaan itärintamalla. Eihän siitä hyvä seurannut, kun mozzarella jäätyi korpuksi. Hyökkäysvaiheessa italiaanot eivät ehtineet saksalaisten kyytiin, joten vetäytymisvaiheessa saksalaiskenraalit viisaasti noudattivat usein taktiikkaa, jossa italialaiset jätettiin taas jälkeen suojaamaan vetäytymistä. Tämä olikin kätevää, koska venäläisten eteneminen hidastui jonkin verran heidän kompuroidessaan molemmat kädet pystyssä vastaan tuleviin italialaisiin. Stalingradin jälkeen Mussolini katsoi parhaaksi kutsua jäljelle jääneet joukot kotiin. Samoihin aikoihin Italian laivasto veti kotiin Suomen rintamalla - Laatokalla - olleen neljän torpedoveneen osastonsa. Osaston merkittävin panos Suomen sodankäyntiin oli se, että vetäytyessään se ei viitsinyt ottaa veneitään mukaan, jolloin Suomi sai ostaa ne halvalla.

Vallattuaan Pohjois-Afrikan liittoutuneet tekivät maihinnousun Italiaan heinäkuussa 1943. Parissa kuukaudessa saksalais-italialaiset joukot joutuivat peräytymään melkein Roomaan asti. Tässä vaiheessa Italia noudatti ensimmäisessä maailmansodassa hyväksi osoittautunutta strategiaa voittajan puolelle menemisestä (samaa se oli yrittänyt toisessakin, mutta Mussolini oli veikannut väärää hevosta), antautui ja vaihtoi puolta. Saatuaan italialaisia joukkoja riveihinsä liittoutuneiden hyökkäys luonnollisesti hidastui, etenkin kun vastapuolella olleet saksalaiset pääsivät italialaisista eroon. Liittoutuneilta oli mennyt vajaat kaksi kuukautta edetä peräti 400 kilometriä Italian eteläkärjestä, kun italialaiset taistelivat heitä vastaan. Kun italialaiset taistelivat heidän puolellaan, liittoutuneet pystyivät seuraavan puolentoista vuoden aikana etenemään vain 300 kilometriä.

Historiasta kannattaa ottaa opikseen. Siksi on hämmästyttävää, ettei yksikään maa ole ainakaan virallisesti ottanut sotilasdoktriiniinsa sääntöä: jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi, julistamme sodan Italialle. Sen liittyminen vastustajan riveihin parantaa mahdollisuuksia huomattavasti. Kun italiaanot vetävät herneet nokkiinsa, näemme taas uljaasti liehuvan Italian sotalipun, tuon ylvään valkoisen ristin puhtaanvalkoisella taustalla!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Vaikeuksien kautta voittoon

Rio de Janeiron kesäolympialaiset ovat jo pyörähtäneet käyntiin ja yleisurheilukin alkaa tulevana viikonloppuna. En luo EM-kisojen tapaan katsausta suomalaisten kestävyysjuoksijoiden mahdollisuuksiin, totean vain lyhyesti tilanteen. Johanna Peiponen on poissa, kun äiti tajusi, että loukkaantuminen on liian vakava. Anne-Mari Hyryläinen saattaa onnistuneella juoksulla ja muiden epäonnistuessa riittävissä määrin olla 20 joukossa. Sandra Eriksson, jos on ottanut opikseen, taistelee pistesijasta, jos taas ei ole, niin jää alkueriin. Sääli, sillä huippukuntoisena ja oikealla teknis-taktisella osaamisella hänellä olisi jopa mitalimahdollisuus.

Muilta osin suomalaisen yleisurheilun mitalimahdollisuudet ovat jälleen kerran keihäänkärkien varassa. Jos geeniteknologia saisi yhdistettyä heitollaan lokkeja tavoittelevan Pitkämäen ja sisähalliin korkeuden puolesta mahtuvia kaaria paiskovan Ruuskasen, mitali olisi varma ja kulta todennäköinen. Ei auta muuta kuin toivoa, että toinen saa koroa pienemmäksi tai toinen suuremmaksi. Nykyisillä heitoilla mitalimahdollisuus on kiinni riittävän monen muun heittäjän epäonnistumisesta. Tämän kaksikon ulkopuolelta hiuksenhienot menestymismahdollisuudet ovat myös Manniolla, Söderbergillä, Nikkasella ja aina yllätysvalmiilla Möröllä. Nezirin yltäminen edes välieriin olisi mediahehkutuksesta huolimatta kova temppu, finaalimahdollisuudet ovat marginaaliset.

Vaikka nykyään tilanne onkin menneitä aikoja heikompi, on se silti hyvä. Vähemmän kuin joka tuhannes ihminen maailmassa on suomalainen. Yleisurheilussa on 47 lajia. Sanotaan pyöreästi viisikymmentä lajia ja joka tuhannes on suomalainen. Näin laskien 1000 : 50 = 20. Eli mikäli menestyksemme vastaisi kokoamme, Riossa pitäisi olla yksi suomalainen kahdenkymmenen parhaan joukossa. On takuulla enemmän.

Toisaalta joskus on pärjätty vielä paremmin. Yleisurheilun mitalitaulukossa kautta aikojen Suomi on sijalla neljä. Kultamitaleja on tullut 48 ja mitaleja kaikkiaan 114. Edellä ovat vain Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia. Itä-Saksa on niukasti jäljessä. Uhkaajia ei ole välittömässä näköpiirissä, sillä seuraavaksi eniten kultamitaleja on Venäjällä, 25 ja seuraavaksi eniten mitaleja Kenialla, 79. Suomi saanee pitää neljännen sijan vielä muutaman olympiadin ajan. Muista pohjoismaista Ruotsi tulee kaukana Suomen takana 19 kullalla ja 81 mitalilla, Norjalla on 7 kultaa ja 20 mitalia. Tanskalla ei ole ainuttakaan kultaa (!), mitaleja on yhteensä kuusi. Voittaa se sentään yhden hopean ja yhden pronssin Islannin.

Lontoon olympialaisten alla kirjoitin tarinan erilaisista olympiasankareista, jonka ensimmäinen osa käsitteli sodassa kaatuneita suomalaisia olympiamitalisteja, toinen osa sodan jälkeen olympiaedustajiksi nousseita suomalaisia sotaveteraaneja. Tällä kertaa olympiaennakko kertoo kymmenen suomalaisen yleisurheilun olympiavoiton erikoisuuksista. Jokaiseen tapaukseen liittyy jokin poikkeuksellinen tilanne, joka voittajan on tarvinnut selvittää saadakseen kultamitalin kaulaansa.

10. 1906: Verner Järvinen, antiikkinen kiekonheitto
Tarkalleen ottaen 1906 olivat ns. Ateenan välikisat eli olympialaisten 10-vuotisjuhlakilpailut, joita ei nykyään lasketa varsinaisiksi olympialaisiksi. Ne olivat kuitenkin ensimmäiset olympialiikkeen järjestämät kilpailut, joissa oli suomalaisedustusta. Samalla ne olivat ensimmäiset, joissa suomalaiset saavuttivat olympiakultaa. Toinen suomalaisvoittaja oli painija Verner Weckman, joka on ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja laskutavasta riippumatta, sillä hän saavutti voittonsa ennen Järvistä ja oli vuoden 1908 olympialaisten ainoa suomalaisvoittaja.
Antiikkinen kiekonheitto on tapaus itsessään. Lajiin oli otettu malli antiikkisesta kiekonheittopatsaasta, jossa välinettä heitettiin ilman vauhtia korokkeelta. Ironista on, että nykytutkimusten valossa antiikin kreikkalaiset eivät suinkaan heittäneet näin, vaan suunnilleen nykymalliin. Kyseinen patsas oli vain poseeraus. Joka tapauksessa "antiikkisen" tyylin kilpailu käytiin näissä välikisoissa ja vielä vuoden 1908 olympiakisoissakin.
Aluksi Järvinen osallistui kuulantyöntöön. Hänen paras kaarensa oli kilpailun pisin, mutta se hylättiin ruotsalaisen Eric Lemmingin protestoitua työntöä heitoksi. Tästä lienee alkanut ruotsalaisten tapa sotkea suomalaisten menestystä, sillä koskaan aiemmin tai myöhemmin Järvisen aina samalla tapaa tehtyjä työntöjä ei hylätty. Seuraavana oli vuorossa Järvisen paras laji, kiekonheitto. Jotain meni kuitenkin pieleen, sillä Järvinen jäi kolmanneksi. Ennätystuloksellaan hän olisi vienyt voiton. Keihäänheitto oli Järvisen sivulaji, siinä hän tuli neljänneksi. Mutta vielä oli jotain jäljellä: antiikkinen kiekko.
Järvinen ei ollut koskaan edes kuullut mokomasta lajista, saati sitten kokeillut sitä. Aikaa oli kuitenkin viikko, sillä laji kilpailtiin viimeisenä kisapäivänä. Järvinen harjoitteli lajia salaa aamuisin ja huomasi pärjäävänsä. Ongelma oli kuitenkin siinä, että viisihenkinen suomalaisjoukkue oli lähdössä kotimatkalle jo viimeisen kisapäivän aamuna. Järvinen ilmoitti jäävänsä kilpailupaikalle ja matkustavansa myöhemmin omin neuvoin kotimaahan. Melkoinen temppu täysin kielitaidottomalta mieheltä, joka oli jo menomatkalla joutunut selkkaukseen. Salonikin passitoimistossa hänen nimekseen oli näet papereihin merkitty August Nikolaistad. Kielitaidottomat virkailijat olivat lukeneet passista syntymäkuukauden etunimeksi ja syntymäpaikan (Vaasa oli tuolloin Nikolainkaupunki) sukunimeksi. Mutta Järvinen piti päänsä ja jäi Ateenaan.
Kilpailussa Järvisen ensimmäinen heitto epäonnistui, mutta toinen kantoi selvästi pisimmälle. Tällöin kilpailua johtanut kreikkalainen Georkantas protestoi Järvisen heittotyyliä. Nyt tuomarit eivät kuitenkaan kuulantyönnön tapaan menneet halpaan, vaan hyväksyivät Järvisen heiton. Tällä kertaa kuulantyönnön protestoija Lemming asettui kielitaitoisena Järvisen puolelle selittäen tuomareille heiton olleen laillinen. Kolmannella heitollaan Järvinen vielä paransi ja voitto oli varma. Kotimaahankin Järvinen lopulta selvisi ehjin nahoin 19 päivää kilpailun jälkeen. Kilpauraansa hän jatkoi vielä kaksissa olympialaisissa saavuttaen Lontoossa 1908 antiikkisessa kiekossa pronssia, vaikka olikin tuolloin jo 38-vuotias ikämies. Järvinen osallistui olympiakarsintoihin vielä 54-vuotiaana 1924 sijoittuen kiekossa yhdeksänneksi. Hänen kiekonheittoennätyksensä 42,47 vuodelta 1909 on edelleen Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalla 994, vanhimpana tuloksena tuhannen parhaan joukossa missään lajissa.

9. 1924: Eero Lehtonen, viisiottelu
Viimeistä kertaa olympiaohjelmaan kuului viisiottelu, jonka lajit olivat pituushyppy, keihäänheitto, 200 m, kiekonheitto ja 1500 m. Edellisen olympiavoiton Antwerpenissä oli napannut Eero Lehtonen, joka oli sittemmin vetäytytynyt kilpakentiltä. Ennen Pariisin kisoja hyvässä kunnossa pysytellyt mies oli puoliväkisin kiskottu mukaan urheilukentille ja valittu joukkueeseen.
Heti ensimmäisessä lajissa rävähti USA:n Robert LeGendren pompattua pituuden uuden ME:n 776, ainoa kerta kun jonkin yksittäislajin ME on tehty moniottelussa. Tämä ei kuitenkaan vie muutenkin ennakkosuosikkina ollutta LeGendreä tavoittamattomaan johtoon, sillä viisiottelussa kilpaillaan sijapistein alimman pistemäärän voittaessa. LeGendre saa joka tapauksessa vain yhden pisteen pituushypyn voittajana. Lehtonen puolestaan epäonnistuu parhaassa yksittäislajissaan, jossa hänen olisi pitänyt hypätä seitsemän metriä ja tulla toiseksi. Tulos on vain 668 ja seitsemäs tila.
Keihäässä Lehtonen on viides, LeGendre puolestaan epäonnistuu ja jää kolmenkymmenen kilpailijan joukossa yhdenneksitoista. Heitto ei silti ole huono, mutta tilanne kuvastaa hyvin viisiottelun erikoista pistelaskua: pituushypyn ME:n tehnyt ja kohtuullisesti keihästäkin heittänyt mies on kahden lajin jälkeen neljännellä sijalla, jonka hän jakaa kolmen muun miehen, myös Lehtosen, kanssa.
200 metrillä Lehtonen onnistuu ja juoksee nopeimman ajan 23,0 jakaen ykköstilan USA:n LeGendren ja Kaerin kanssa. Tämän jälkeen vain 12 parasta saa jatkaa kiekonheittoon. Kaer johtaa 9 pisteellä, Lehtonen ja LeGendre ovat neljäntenä 13 pisteellä. Mutta tässä vaiheessa iskee toinen sääntöerikoisuus: eliminoituneiden kilpailijoiden suoritukset poistetaan ja jäljelle jääneiden pisteet lasketaan uudelleen. Kaerin johtopisteet putoavat kahdeksaan, toisena ovat LeGendre ja Suomen Leo Leino yhdellätoista, neljännen sijan jakavat Lehtonen ja Unkarin Somfay kahdellatoista. Hyvältä ei näytä vieläkään.
Kiekossa Kaer kuitenkin epäonnistuu pahoin jääden kymmenenneksi. Lehtonen riuhtaisee elämänsä kaaren ja voittaa. Tilanne kääntyy yllättäen päälaelleen, Lehtonen on nyt kärjessä 13 pisteellä, sitten Somfay ja LeGendre pisteen välein. Kaer vajoaa neljänneksi 18 pisteellä. Viimeiseen lajiin, 1500 metrille, pääsee vain kuusi parasta. Tällä kertaa pudonneiden pisteitä ei poisteta taulukosta.
1500 metriä voittaa niukasti Lehtonen ennen Somfayta varmistaen voittonsa. Mikäli kärkikaksikon järjestys olisi ollut toinen, he olisivat päätyneet tasapisteisiin. Tällöin Lehtonen olisi voittanut, koska kymmenottelun pistetaulukko ratkaisi tasapistetilanteissa. Paitsi tietysti jos Somfay olisi voittanut Lehtosen riittävän reilusti, mikä oli epätodennäköistä.

8. 1932: Lauri Lehtinen, 5000 m
Suomalaisen kestävyysjuoksun maine oli vaarassa. Paavo Nurmi oli hyllytetty ammattilaisena Los Angelesin olympialaisista. Puolan Janusz Kusocinski oli juuri voittanut 10000 metriä ensimmäisenä ei-suomalaisena. Vitoselle starttaavilla Laureilla Lehtinen ja Virtanen oli valtavat paineet niskassaan.
Viimeisen kilometrin alkaessa Virtanen jäi Lehtisen ja USA:n Ralph Hillin kiristäessä vauhtia. Loppusuoralle käännyttäessä Lehtinen oli Hillin edellä. Hill yritti kiristää ja kiertää Lehtisen ohi, mutta voimat eivät riittäneet. Lehtinen juoksi lähes toista rataa, jolloin Hill siirtyi sisemmälle yrittääkseen sisäkautta ohi. Samalla Lehtinen siirtyi itsekin sisemmäs, jolloin edestä tai viistosti katsoen syntyi selvä vaikutelma siitä, että hän sulki Hilliltä ohitustien. Maalissa Lehtinen oli edellä. Yleisö buuasi ja vaati Lehtisen hylkäämistä. Tuomarineuvoston kokouksen jälkeen päätös oli selvä: maaliintulojärjestys on virallinen.
Kun katsoo otsikossa olevan linkin kilpailun tallenteeseen ja ajattelee yleisön näkökulmasta, ymmärtää reaktion. Edestä, takaa ja viistosti on varmasti näyttänyt siltä, että Lehtinen sulkee tien Hilliltä. Mutta sivulta, josta filmi on kuvattu, tilanne onkin toinen. Hill saa Lehtistä kiinni loppusuoran alussa, mutta ei jaksa kiertää ulkokautta ohi. Lehtinen ei sulje hänen tietään sieltä. Tällöin Hill siirtyy sisemmäs. Samanaikaisesti Lehtinen siirtyy myös, mutta juoksee koko ajan kovempaa kuin Hill eli välimatka kasvaa. Tätä ei huomaa, jos katsoo tilannetta väärästä kulmasta. Itse asiassa Lehtisen etumatka on puolitoista metriä. Viimeisellä kymmenellä metrillä Lehtinen - joko väsyneenä tai voitonvarmana - höllää, jolloin Hill ajaa hänet lähes kiinni. Maaliviivalla eroa on puolisen metriä ja välittömästi sen jälkeen Hill juoksee sisäkautta Lehtisen ohi. Tilaa ohitukseen sisäkautta siis oli, minkä näkee filmiltäkin siitä, mihin kohtaan rataa Lehtisen jalat osuvat ennen maaliviivaa. Tälläkään ei ole itse asiassa väliä, koska jo aiemmin Lehtinen on selvästi juossut Hilliä nopeammin, sillä ero on kasvanut. Ja tämä tapahtui juuri siinä vaiheessa, kun Lehtinen vaihtoi juoksulinjaansa. Mikäli tarkoitus olisi ollut sulkea kilpailijan tie, ero olisi pienentynyt, ei kasvanut.

7. 1948: Tapio Rautavaara, keihäs
Lontoon olympialaisten aikaan heitettiin vielä puukeihäällä, metalliset kepit tulivat vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Suomalaisten tapana oli rapsuttaa puukolla keihään pinta pitävämmäksi. Tällä kertaa järjestäjät kielsivät tempun. Ongelman ratkaisi Soini Nikkinen, jolla sattui olemaan aitosuomalaista pihkaa varmuuden vuoksi.
Seuraava yllätys oli itse keihäspaikka. Wembleyn stadionin kuuluisa nurmi oli heittopaikalta kuorittu pois. Alta oli paljastunut perunapeltoa muistuttava multakerros, jota oli yritetty jyrätä kovaksi. Eipä muuten kestä siinä vaiheessa, kun 90-kiloinen keihäänheittäjä täräyttää tukijalkansa maahan. Rautavaara vanhana kettuna alkoi tökkiä keihäänkärjellä kovinta kohtaa etsien. Sellainen löytyi parin metrin päässä heittoviivasta. Hän tamppasi sitä parhaansa mukaan kovemmaksi.
Ensimmäisellä heitolla Rautavaaran vasen jalka osui tarkalleen aiottuun kohtaan. Keihäs lensi 69,77. Tulos ei ollut erityisen mairitteleva, Rautavaara oli samalla kaudella heittänyt yli 72 metriä ja hänen ennätyksensä oli 1945 heitetty 75,47. Hän oli varma, että joku - luultavasti USA:n Steve Seymour - heittää pidemmälle. Eipä heittänyt. Eikä heittänyt Rautavaara itsekään, vaan joka heitolla tukijalka upposi multaan ja heittokäsi lipsahti.

6. 1988: Tapio Korjus, keihäs
Soulin olympiafinaali, viimeinen heittokierros. Jan Zelezny johtaa, Seppo Räty toisena, Tapio Korjus kolmantena. Kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen Korjus on ollut johdossa, joten hän heittää viimeisenä. Korjuksen tie on ollut vaikeuksia täynnä. Päälajikseen hän valitsi keihäänheiton vasta aikuisiällä, aiemmin se oli ollut vain sivulajina. Ykköslaji oli ollut hiihto, hän oli mm. käynyt Vuokatin hiihtolukion. Korjus on jo 27-vuotias, mutta vasta nyt ensimmäisissä arvokisoissaan. Ne jäävät myös hänen viimeisikseen, mutta sitä hän ei vielä tiedä. Karsinnassa hänen paras tuloksensa ennen viimeistä heittoa oli 78,26, millä hän oli sijalla 14 ja karsiutumassa finaalista. Vasta kolmannella, 81,42 kantanella heitolla hän ylitti karsintarajan. Finaalissa Korjus sai toisen heiton jälkeen reisikrampin ja jätti seuraavat kolme heittoa kokonaan väliin. Siinä välissä Suomen joukkueen lääkäri Sakari Orava antoi jäähoitoa. Tarkkaan ottaen tämä oli sääntökirjan vastaista, sillä apua saisi antaa vain kilpailujärjestäjän virallinen henkilökunta (Sääntö 144, 4b). Tätä katsottiin läpi sormien.
Vauhtiradan päässä Korjus panostaa kaikkensa viimeiseen heittoon. Keihäs kaartaa 84,28, vain 16 senttiä pidemmälle kuin johdossa olevalla Zeleznyllä. Jälkikäteen ajatellen tilanteesta ei puutu ironisia piirteitä. Korjus ei koskaan saavuttanut mitään muuta merkittävää. Silti hän nousee suomalaisessa keihästarustossa Seppo Rädyn ja Tero Pitkämäen rinnalle. Lisäksi nuo ratkaisevat 16 senttiä veivät Jan Zeleznyltä hänen ensimmäisen olympiakultansa. Ilman niitä hän saattaisi olla nyt historiallisesti nelinkertainen olympiavoittaja, sillä kolme seuraavaa kultaa menivät hänelle. Zelezny yritti neljättä vielä 2004, mutta jäi yhdeksänneksi.

5. 1924: Suomi, maastojuoksun joukkuekilpailu
Heinäkuun 12. päivänä 1924 Pariisiin iski helleaalto. Lämpömittari näytti varjossa 36 astetta, kun noin kymmenen kilometrin maastojuoksu starttasi. Paavo Nurmi ei helteestä välittänyt, vaan juoksi ylivoimaiseen, lähes puolentoista minuutin voittoon. Toiseksi tuli Ville Ritola, joka puolestaan voitti pronssimies Earl Johnsonia yli minuutin.
Mutta jäljellä oli joukkuekilpailu. Joka maan kolmen parhaan sijoitukset ynnättiin yhteen ja pienimmän pistemäärän kerännyt oli voittaja. Suomalaisia oli matkassa kuusi. Raju helle ja rankka reitti verottivat, kilpailijoista juoksi maaliin vain 15, keskeyttäneitä oli 23, mm. Ruotsin nelimiehinen joukkue kokonaisuudessaan. Suomalaisista Rastas ja Berg hyytyivät matkalle, Väinö Sipilä sai lämpöhalvauksen ja kuljetettiin tajuttomana pois. Hän uskoi olevansa viimeinen jäljellä oleva suomalainen ja yritti jatkaa matkaa ryömien, kun Heikki Liimatainen juoksi ohi. Viimeisillä voimillaan Sipilä hihkaisi: "Juokse loppuun Heikki!" ennen pyörtymistään.
Stadionilla suomalaisten toimittajien joukko oli hermorauniona. Kaksoisvoitosta huolimatta kentälle oli juossut jo kolme amerikkalaista, joten he olivat voitossa kiinni. Lopulta Liimatainen ilmestyi tokkuraisena portista kentälle. Ranskalainen Marchal kaatui hänen edessään ja keskeytti, jolloin Liimatainen luuli tulleensa maaliin, vaikka matkaa oli vielä 50 metriä. Liimatainen kääntyi ja seisoi selkä maaliin päin ymmärtämättä suomalaisyleisön karjuntaa. Lopulta hän oivalsi, mistä oli kyse ja hoippui viimeiset metrit maaliin sijoittuen kahdenneksitoista. Suomi voitti 11 pisteellä (sijoituksiin laskettiin joukkuekilpailussa vain niiden juoksijoiden sijoitukset, jotka olivat mukana kolmen hengen joukkueessa ja näistä Liimatainen oli kahdeksas), USA oli toinen 14 pisteellä. Ainoa muu maa, joka sai kolme juoksijaa maaliin, oli 20 pisteen Ranska. Espanjalla, Iso-Britannialla ja Ruotsilla oli myös joukkue matkassa, mutta maaliintulijoita ei ollut tarpeeksi.
Tämä oli viimeinen kerta, kun maastojuoksu oli olympiaohjelmassa. Yksi syy sen poistamiseen oli Suomen ylivoima. Kolmissa olympiakisoissa tarjolla olleista kuudesta kullasta Suomi oli vienyt viisi, ainoastaan vuoden 1912 joukkuekilpailu oli lipsahtanut Ruotsille. Tuolloinkin Suomi oli hopealla.

4. 1932: Volmari Iso-Hollo, esteet
Otsikossa ei mainittu, että kyseessä olisivat 3000 metrin esteet. Eivät olleet. Niiden piti kyllä olla. Ne vain sattuivat olemaan n. 3460 metrin esteet siksi, että amerikkalaiset kierroslaskijat eivät osanneet laskea kierroksia oikein, vaan juoksuttivat yhden ylimääräisen kierroksen (vesiesteen sijainnin takia yli 400 metriä lisää). Tämä ei kuitenkaan Iso-Holloa haitannut, sillä hän oli selvässä johdossa sekä oikean että väärän maalin kohdalla. Sen sijaan takana tulijoiden järjestys muuttui. 3000 metrin kohdalla toisena oli USA:n McCluskey, mutta kolmantena ollut Iso-Britannian Evenson ohitti hänet viimeisellä kierroksella. Pitkän harkinnan jälkeen tuomarit päättivät pitää tulokset ennallaan, koska isäntämaan edustaja oli se, joka hävisi viimeisellä kierroksella. Tosin mitenhän olisi käynyt, jos kierroslaskija olisi soittanut kelloa viimeisen kierroksen merkiksi oikeassa kohdassa eikä vasta 3000 metrin kohdalla. Suomen Martti Matilainen oli nimittäin neljäntenä ja aloittamassa loppuvetoaan ohi edellä menevien, kun hän kaatui ylimääräisen kierrokseen ensimmäiseen esteeseen.

3. 1928: Paavo Yrjölä, kymmenottelu
Kymmenottelu on kova laji: viisi täysillä vedettävää lajisuoritusta kahtena päivänä. Paitsi Paavo Yrjölällä hänen voittaessaan olympiakultaa ME-tuloksella. Paavolla oli näet 11-ottelu.
Toisen päivän ensimmäisenä lajina juostaan 110 metrin aidat. Järjestäjät olivat erehdyksessä sijoittaneet neljännen aitarivin väärään paikkaan, mistä kärsivät ensimmäisen erän juoksijat - tämän jälkeen virhe tietysti huomattiin ja korjattiin seuraaviin eriin. Ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä olleen Yrjölän rytmi meni sekaisin ja tulos oli vain 17,0. Paavo teki protestin, joka tietysti meni läpi. Sääntöjen mukaisesti hänen sallittiin uusia juoksunsa. Tulos ei paljon parantunut, se oli vain 16,6.
Ylimääräinen laji ei tahtia haitannut. Ennen viimeistä lajia eli 1500 metriä Yrjölä oli siirtynyt johtoon. Siinä hän varmisti voiton ja uuden ME:n. Itse asiassa aitajuoksun uusiminen oli tuonut hänelle vain 38 lisäpistettä, mikä ei ratkaissut sen paremmin olympiakullan kuin ME:n kohtaloa.

2. 1920: Jonni Myyrä, keihäs
Antwerpenin olympialaisten keihäänheittoon suosikkina lähti Jonni Myyrä, ME-mies. Tuolloin keihään karsinta käytiin ensimmäisen kisapäivän aamuna ja finaali vielä samana iltana. Tosin tuolloin karsinnan kolme heittoa laskettiin kelvollisiksi tuloksiksi myös finaalissa, jossa heitettiin niin ikään vain kolmesti. Suomalaiset oli arvottu karsinnan toiseen heittoryhmään ja odottivat nurmikolla loikoillen kilpailun alkua. Yhtäkkiä nurmikolta kimmonnut USA:n James Lincolnin heittämä keihäs pomppasi Jonni Myyrän kyynärvarteen. Vieläpä oikeaan eli hänen heittokäteensä. Ennen kilpailun alkua ei ehditty muuta kuin sitoa käsi verenvuodon lopettamiseksi. Tavallaan onni onnettomuudessa, sillä karsinnan alkaessa heti ei loukkaantunut käsi ehtinyt jäykistyä. Myyrä heitti 60,63 ja selvisi kolmantena finaaliin. Kiireesti lääkäriin, jossa tohtori puhdisti haavan ja veti keihään irrottaman pienen luunsirun ulos siitä.
Myyrän onneksi hänen heittotyylinsä ei edellyttänyt kyynärnivelen rajua liikettä, joten hän pystyi heittämään vammautuneellakin kädellä. Toiseksi viimeinen heitto kantoi 65,78, lähes hänen oman ME-tuloksensa 66,10. Suomalaiset saavuttivat historiallisen neloisvoiton, sillä hopeaa sai Urho Peltonen, pronssia Pekka Johansson ja neljäs oli Julius Saaristo. Myyrä uusi voittonsa seuraavissa olympialaisissa.

1. 1972: Lasse Virén, 10 000 m
Myönnetään että tämä on banaalia ja kaikki tietävät tapauksen. Mutta jos kaveri kaatuu kisassa, nousee ylös ja voittaa olympiakultaa ME-ajalla, on aika paha mennä siitä ohi listalla.
Totuutta kaatumisesta ei ole koskaan saatu selville. Tallenteesta paljastuu vain, että jono tiivistyy turhan ahtaaksi ennen tapausta. Sitten Virén on yhtäkkiä nurin. Mies itsekään ei jälkeenpäin tiennyt, mitä tapahtui. Tilannearvio oli kuitenkin oikea: heti ylös ja perään, toisin kuin takaa tullut ja rytäkässä myös nurin mennyt Gammoudi, yksi ennakkosuosikeista hänkin, teki. Onni onnettomuudessa oli, että keulassa epätasaista vauhtia vetänyt Bedford oli juuri hitaammassa vaiheessa ja Lasse sai kärkijoukon nopeasti kiinni. On kuitenkin huomioitava, kuinka kovaa oli jo neljä kilometriä menty, oltiin selvästi ME-vauhdissa. Siitä piti sitten kaatumisen ja adrenaliiniryöpyn jälkeen ajaa kärki kiinni.