Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Lumipallo helvetissä

Viikonloppuna kaikki kuninkaallisfanit olivat naulittuina telkkarien ääreen, kun siipimutterin nuorempi poika meni naimisiin. Vanha kunnon saksalaissuku sai "amerikkalaisverta", tosin kyseessä ei tietenkään ole kruununperimyslinja.

Häitä ei tosiaankaan vietetty "maistraattiin farkuissa" -periaatteella. En katsonut näitä sen paremmin kuin isoveli-Williaminkaan häitä seitsemän vuotta sitten, mutta tuntui että hässäkkä oli vielä suurempi. Piti ihan tarkistaa ja niinpä näytti olevan, että budjetti oli tällä kertaa suurempi. Hassua sinänsä, etenkin kuin turvallisuuskulut olivat kuulemma pienemmät. Muslimiterroristeihin varautuminen on jo muuttunut rutiiniksi ja kaikki rutiinithan tulevat aina halvemmiksi.

Mutta auttavatko korkeat kustannukset onnelliseen ja kestävään avioliittoon? Tästä tuskin on tutkittua tietoa, mutta oma epäilykseni on että noin yleisesti ottaen ainakin tavallisella kansalla asia on päinvastoin. "Bridezilla" on jo käsite. Monelle naiselle päivä prinsessana on elämän kohokohta ja eihän siitä ole muuta kuin alamäkeä. Häiden pitäisi - historiallisesti - olla alku, mutta nykyään on asuttu jo vuosia yhdessä ja yleensä on jo yhteinen lapsikin ennen avioliittoa.

Hääkustannuksien perusteella prinssiavioliiton ennustaminen ei kuitenkaan ole mielekästä siksi, että prameat bileet ovat käytännössä etiketin vaatima pakko. Sen sijaan moni muu asia on tilastollisesti tutkittavissa (tässä ei kuitenkaan numerotietoja useimmiten esitellä, vaan kuvaillaan sanallisesti) ja niiden perusteella näyttää pahasti siltä että tällä liitolla on yhtä hyvät mahdollisuudet kestää kuin lumipallolla helvetissä. Pahoitteluni Britannian kuningashuoneelle, mutta tilastollisesti mahdollisuudet eivät ole kovin kummoiset ja brittimediakin on sen huomannut. Riskilista on melkoinen:

1) Avioliitto on kuninkaallinen.
Kuten historiasta tiedämme, kuninkaalliset avioliitot olivat ennen muinoin yleensä tarkkaan järjestettyjä ja siksi kovin usein onnettomia. Järjestäminen kun ei tarkoittanut sitä, että olisi löytynyt sopiva Tinder-match (tai mitä silloin mahdettiinkaan käyttää) vaan sitä, että löytyi poliittisesti sopiva puoliso. Tästä huolimatta ei ollut tapana erota, vaan ainakin toinen puoliso harjoitti avioliiton ulkopuolisia suhteita. Nykypäivänä kuninkaallisilla on taipumusta erota huomattavan usein.

2) Avioliiton toinen osapuoli on näyttelijä.
Hollywoodilaisen rakkaustarinan kolme vaihetta. Heidän katseensa kohtaavat. Heidän huulensa kohtaavat. Heidän asianajajansa kohtaavat. Otin referenssiksi kymmenen parhaan naispääosan Oscarin saanutta vuosilta 2000-2009 (tuota myöhemmin pystin saaneet eivät välttämättä vielä ole ehtineet naimisiin tai ainakaan erota liitostaan). Kymmenen avioeroa (kaikki eivät ole eronneet, mutta jotkut ovat tehneet sen useammin kuin kerran), kolme toistaiseksi yli kymmenen vuotta kestänyttä avioliittoa ja kaksi vielä alle kymmenen vuotta kestänyttä avioliittoa. Tasan yksi kymmenestä on ollut naimisissa eroamatta.

3) Sulhasen sukurasite
Harryn vanhemmat olivat eronneet. Hänen isänsä kolmesta sisaruksesta kaksi on eronnut. Hänen äitinsä vanhemmat olivat eronneet.

4) Morsiamen sukurasite
Meghanin vanhemmat ovat eronneet.

5) Morsiamen aiempi avioliitto
Meghan ei ole mikään perinteinen neitsytprinsessa, vaan ns. uusioneiti. Hän on ollut kerran aiemmin naimisissa, ero tuli kahden vuoden jälkeen viisi vuotta sitten. Tunnetusti toisessa avioliitossa eroriski on suurempi kuin ensimmäisessä.

6) Puolisoiden ikä
Kolme vuotta on vähän ikäeroksi. Mutta se on väärään suuntaan, sillä morsian on vanhempi. Tämä tunnetusti kasvattaa eroriskiä, tosin merkittävästi vasta ikäeron ollessa vähintään viisi vuotta. Ja toisaalta näyttäähän tuo "vaimo on vähän vanhempi" olevan sukuvika. Isoveli-William on samanikäinen Catherinen kanssa, mutta Catherine on syntynyt aiemmin samana vuonna. Isä-Charles puolestaan on toista vuotta Camillaa nuorempi. Ikäeroa suurempi riskitekijä on puolisoiden ikä kolmenviiden molemmin puolin. Muistelen lukeneeni jostain, että avioliiton eroriski hypähtää jonkin verran ylöspäin siinä vaiheessa, kun puolisot ovat naimisiin mennessään kolmevitosia tai vanhempia.

7) Sulhasen luonneriski
Harryn sanotaan tasoittuneen kolmenkympin jälkeen, mutta voihan olla, että nuoruuden raikulipoika pomppaa alkuhuuman jälkeen taas esiin.

8) Kulttuuriero
Kun pariskunta on eri maista kotoisin, se kasvattaa riskiä vaikka tässä tapauksessa äidinkieli onkin sama. Eikä kulttuurissakaan valovuoden kokoista eroa ole, toisin kuin vaikka sivistys- ja muslimikulttuureilla, joiden väliset avioliitot päättyvät yleensä poikkeuksetta eroon. Tällä kertaa suurempi kulttuuriero on siinä, että asema kuninkaallisessa perheessä vaatii melkoisia muutoksia morsiamen aiempaan elämäntyyliin ja siihen sopeutuminen voi olla rankkaa.

Tilastollisesti ennuste ei ole kovin lupaava. Mutta jokainen avioliitto on tapaus sinänsä ja on niitä kestäviä avioliittoja solmittu paljon haastavammistakin lähtökohdista. Tässä ei ole edes kyseessä perinteinen kuninkaallinen tuntemattomien liitto, vaan morsiuspari on ollut yksissä jo pari vuotta eli prinssinakkia on jo käytössä testattu.

Yksi asia on kuitenkin kaikissa pohdinnoissa unohdettu. Tai oikeastaan sitä ei ole unohdettu, vaan sitä on pidetty vahvimpana merkkinä liiton kestävyydestä. Ajattelematta että se saattaa olla huonossa tapauksessa merkki juuri päinvastaisesta ja erittäin huonossa tapauksessa merkki siitä, että liitolla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Seurapiiritoimittajat ovat hehkuttaneet morsiusparista säteilevää onnellisuutta täysin varauksettomasti. Pariskunnan rakkaustarina näyttää menneen vailla minkäänlaista säröä. Sitä pidetään merkkinä siitä, kuinka pari sopii erinomaisesti toisilleen.

Parisuhteen kestävyyttä ei kuitenkaan mitata sillä, kuinka hienosti menee. Se mitataan sillä, kuinka menee silloin kun tulee ongelmia. Paras mahdollinen testi seurustelevalle parille on kuskata pariskunta viikoksi sähköttömälle mökille ilman kännyköitä. Jos ne siitä selviävät, niin suhde näyttää olevan vakaalla pohjalla.
Harry ja Meghan eivät - ainakaan lehtitiedoista päätellen - ole kokenut ainuttakaan kriisiä. Jopa isoveli William ja Catherine ottivat seurusteluaikana välillä taukoa suhteesta. Kuinka tuore pari kestää siinä vaiheessa, kun elämä potkaisee ensi kertaa yhdessä?

Ja sitten on olemassa se erittäin huono vaihtoehto, jota ajatellakseen täytyy olla raadollinen ihminen - tai sitten uskallettava lukea raadollisen ihmisen kyynistä epäilyä. Eli kelataanpa hetki. Meillä on jo muutaman vuoden yli kolmikymppinen näyttelijätär. Ei tosi isoa läpilyöntiä Hollywoodissa, ainoastaan päärooli jonninmoisessa TV-sarjassa. Ikää on jo sen verran, että naiselle uusiin kunnon rooleihin pääsemisen todennäköisyys pienenee rajua vauhtia. Ja sitten tulevat sokkotreffit, joille ilmaantuukin aito prinssi. Nopea laskutoimitus - tässä on sauma ikuiseen maineeseen. Kuka oli Sarah Ferguson? Täysi tuntemattomuus, mutta kruununperijän veljen puolisona maine oli ikuinen. Kuinka pitkälle pääseekään loistavalla tarinalla - näyttelijättärestä prinsessaksi? Tätä ei parane mokata.
Kylmästi laskien: mikä on todennäköisyys sille, että amerikkalainen näyttelijätär on niin täydellinen kumppani raikuliprinssille, että tämä kesyyntyy muutamassa kuukaudessa aviomieskanditaatiksi. Vai olisiko mahdollista, että kyseessä olisi kylmä laskelmointi? Muistetaan, että pienintäkään säröä ei ole tiedossa. Kuulostaa liian täydelliseltä.
Todennäköisin vaihtoehto on se, että liitto kestää muutaman vuoden ja 1-2 lasta (alkaa olla jo kiire, tuore rouva on 36-vuotias), jonka jälkeen tulee ero. Meghan pysyy otsikoissa rakastajiensa ja uusien suhteidensa ansiosta, saattaapa palata näyttelijäksikin jos saa hyvän tarjouksen.

Toki on toivottavaa, että kaikki on niin hienosti miltä näyttää. Kaikesta huolimatta toivotan tuoreelle avioparille vilpittömästi onnea ja pitkää, onnellista liittoa!

lauantai 19. toukokuuta 2018

Uusinta: Nunnukha!

Lukijalle: Viime aikoina on noussut kohuja kulttuurisesta omimisesta. Pitääpä tässä julkaista äkkiä uusintana tarina kuuluisimmista saamelaisista, ennen kuin tämäkin kielletään sillä perusteella ettei yksikään kirjoittajan esi-isistä ole kuohinut poroa puremalla:

Saamelaisia on koko maailmassa luultavasti alle satatuhatta. Reilusti yli puolet saamelaisista asuu Norjassa, Ruotsissa heitä on alle kaksikymmentätuhatta, Suomessa kuutisen tuhatta ja Venäjällä parituhatta. Tosin saamelaisuuden määritelmä on vähän kyseenalainen; useimmiten käytetty ehto on se, että ainakin yksi isovanhemmista on osannut saamen kieltä. Siis jotakin saamen kielistä. Useimmiten pohjoissaamea, jota puhuu nykyään noin kaksikymmentätuhatta saamelaista. Se on ylivoimaisesti yleisin saamelaiskielistä niin Norjassa, Ruotsissa kuin Suomessakin. Seuraavaksi yleisin on Ruotsissa ja osin Norjassa puhuttava luulajansaame noin kahdella tuhannella puhujalla. Muutama sata puhujaa on pelkästään Suomessa puhuttavalla inarinsaamella ja kolttasaamella, jota puhutaan hieman myös Venäjällä, pelkästään Venäjällä puhuttavalla kiltinänsaamella sekä Ruotsin ja Norjan eteläsaamella. Parinkymmenen puhujan varassa ovat Ruotsin uumajan- ja piitimensaame sekä Venäjän turjansaame. Akkalansaamen viimeinen puhuja kuoli kymmenen vuotta sitten ja keminsaame sammui jo 1800-luvulla. Kielten keskinäiset erot ovat suuria; kysyin äskettäin kolttasaamelaiselta asiasta ja hänen mukaansa koltan ja pohjoissaamen ero on suunnilleen sama kuin suomella ja virolla.

Olen joskus piruillut, että henkeä kohti laskettuna saamelaiset ovat Suomen tunnetuimmat ihmiset; varmaan jokaista on haastateltu johonkin mediaan. Saamea puhuvista nuorista melkein joka toinen on ollut telkkarissa Unna Junnan juontajana. Mutta ketkä ovat maailman tunnetuimmat saamelaiset? Anna Googlen se selvittää. Ei muuta kuin nimi lainausmerkeissä hakukenttään ja katsomaan, montako osumaa tuli. Sitten vain Top 10 järjestykseen.

Oli ainakin selvää, että politiikalla ei pitkälle pötkitä. Suomen kautta aikojen ainoa saamelaiskansanedustaja (2007-11) Janne Seurujärvi (8 440 osumaa) (2018: 6 010) olisi tarvinnut kymmenkertaisen määrän päästäkseen listalle. Muista suomensaamelaisista listalle jäivät pääsemättä mm. näyttelijä Anni-Kristiina Juuso (24 900) (2018: 17 600) sekä kirjailijat Nils-Aslak Valkeapää (37 900) (2018: 48 300) ja Hans Aslak Guttorm (53 400) (2018: 1 660).
Menneiden aikojen suuruuksillakaan ei pyyhkinyt hyvin. Norjansaamelainen pohjoissaamen kirjakielen kehittänyt Nils Vibe Stockfleth (27 400) (2018: 1 660) ei yltänyt lähellekään listaa. Yllätysfloppaaja oli Lars Levi Laestadius (26 800) (2018: 24 100) , josta Wikipediaa paremmin kertoo Hikipedia. Laestadius ei pärjännyt edes nykysaamelaisten tärkeimmälle uskonnolliselle johtajalle Tore Johnsenille (82 500) ((2018: 20 900) , joka putosi niukasti listalta.

Yksi eniten osumia saaneista ehdokkaista oli alppihiihtäjä Anja Pärson (396 000) (2018: 148 000), mutta hänen saamelaisuutensa on vähintäänkin kyseenalaista, joten hänet diskvalifioitiin listalta. Edes positiivinen diskriminaatio ei kelvannut perusteluksi hyväksymiseen, vaikka Pärson onkin rikkonut rohkeasti ennakkoluuloja ja osoittanut menemällä naisen kanssa parisuhteeseen, että kaikki ruotsalaiset eivät sittenkään tykkää pojista.

Kaikkien aikojen suurimmaksi saamelaiseksi pitäisi kenties valita Kristina Katarina Larsdotter (3 900) (2018: 1 080) , taiteilijanimeltään Stor-Stina. 210-senttiseksi venähtänyt saamelaisnainen kierteli 1800-luvulla ympäri Eurooppaa esiintyen maailman pisimpänä naisena. Osumien määrä oli kuitenkin aivan liian pieni Top 10 -listaa ajatellen.

10. (2018: 7.) Wimme Saari (86 500) (2018: 129 000)
Enontekiöläinen joikaaja on iso nimi maailmanmusiikissa ja yltää listalle ainoana suomensaamelaisena ja alle 100 000 osumaa saaneena.

9. (2018: 8.) Nils Gaup (170 000) (2018: 101 000)
Norjansaamelainen elokuvaohjaaja tunnetaan parhaiten elokuvasta Kautokeinon kapina, 1800-luvun tositapahtumiin perustuva tarina ohjaajan omasta synnyinkunnasta. Muissa elokuvissaan hän on päässyt ohjaamaan isojakin tähtiä aina James Caanista alkaen.

8. (2018: 6.) Börje Salming (186 000) (2018: 135 000)
Ruotsalaisen kiekkolegendan isä oli saamelainen. Listalla hän olisi luultavasti korkeammalla, ellei ura olisi päättynyt jo ennen internet-aikaa. 17 kautta NHL:ssä, kerran koko liigan ykköstähtikentällisessä ja neljästi kakkostähdistössä. 1148 ottelussa 748 tehopistettä. Myös isoveli Stig oli maajoukkuetasoa.

7. (2018: 10.) Helga Pedersen (200 000) (2018: 45 900)
Ensimmäinen saamelainen jonkin maan hallituksessa. Norjan kalastusasiain ministeri 2005-09.

6. (2018: 5.) Sofia Jannok (392 000) (2018: 200 000)
Ruotsinsaamelaisen joikaajan ja porofarmarin suosioon ei ole ainakaan haitallisesti vaikuttanut ulkonäkö.

5. (2018: 9.) Morten Gamst Pedersen (577 000) (2018: 96 100)
Jalkapalloilija aloitti uransa kotikaupunkinsa Vesisaaren Norildissa, mutta siirtyi 18-vuotiaana Tromssaan. Muutaman onnistuneen kauden jälkeen Blackburn kiinnostui keskikenttämiehestä ja palkkasi osapäiväsaamelaisen. Kymmenen kautta Englannissa ja täksi kaudeksi Turkin liigan Karabüksporiin. Norjan maajoukkueessa 74 ottelua ja 16 maalia. Pelannut myös saamelaisten maajoukkueessa, joka onkin yllättävän kova poppoo usealla ammattilaispelurilla.

4. (2018: 3.) Lars Monsen (671 000) (2018: 380 000)
Yllätysnimi listalla. Norjansaamelainen seikkailija-kirjailija-luennoitsija. Kävellen ja koiravaljakolla halki Kanadan (reissu kesti kaksi ja puoli vuotta) ja muutamia pienempiä projekteja. TV-sarja Nordkalotten 365, jossa heppu hiihti ja tallusteli vuoden ajan yhtä soittoa ympäri Norjan, Ruotsin ja Suomen Lappia.

3. (2018: 4.) Mari Boine (786 000) (2018: 218 000)
Norjansaamelainen Suomen rajalta Karasjoelta on saamelaismusiikin ylivoimaisesti suurin nimi maailmalla.

2. (2018: 1.) Joni Mitchell (1 890 000) (2018: 4 400 000)
Yksi kanadalaislaulajan isovanhemmista oli norjansaamelainen. Tyylilajeina ovat kuitenkin rock, jazz ja pop eikä joikaaminen.

1. (2018: 2.) Renée Zellweger (3 860 000 ilman heittomerkkiä, heittomerkin kanssa vain 796 000) (2018: 3 190 000, heittomerkillä 1 960 000)
Oscar-palkittu näyttelijä on äitinsä puolelta norjansaamelaista sukua ja kävi muutama vuosi sitten Finnmarkissa sukukokouksessa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Heimostaan huononneet

Kirjoitin pari kuukautta sitten jutun Afrikan kahjoimmista diktaattoreista, johon kelpuutettiin vain jo vallasta syöstyt johtajat. Seuraavalla viikolla vuorossa oli jatko-osa nykyhetken afrikkalaisista valtionpäämiehistä. Kommenttiosiossa haastoin lukijat esittämään positiivisia esimerkkejä. Sen verran niitä tulikin, että sai tässä koosteen kasaan. Itse asiassa on olemassa palkinto, joka myönnetään afrikkalaiselle valtion tai hallituksen päämiehelle joka on tehnyt edistystä maassan seuraaville kohteille; turvallisuudelle, terveydelle, koulutukselle ja taloudellisille kehitykselle sekä demokraattiselle vallanvaihdokselle. Nobelin palkinnot myönnetään vuosittain ja usein vielä monen henkilön kesken jaettuina, mutta kyseistä Mo Ibrahim -palkintoa on jaettu vuodesta 2007 alkaen vain viitenä vuonna kuuden jäädessä väliin. Ehdokkaita ei ole liiemmin ollut, vaikka tiheällä kammalla on ollut etsimässä mm. myöntävään komiteaan kuuluva Martti Ahtisaari.

Tyypillinen afrikkalainen johtaja tulee valtaan kaappauksella, ammuttaa tai karkottaa edeltäjänsä, kahmii miljardiomaisuuden sveitsiläisille numerotileille, heittää opposition vankilaan, saa vaaleissa reilun sadan prosentin kannatuksen, syyttää kaikesta rasismia ja kuolee salamurhassa. Onnistuneita tapauksia eli ns. heimostaan huononneita on kuitenkin ollut ja oli niitä siinä nykyjohtajien listassakin. Tähän listaan on kuitenkin kelpuutettu vain jo vallasta luopuneet, koska edes jonkinlainen kokonaisarvio voidaan tehdä. Ehdokkaita oli sekä lukijoiden esittäminä että itse löydettyinä parikymmentä, joista kymmenen pääsi listalle. Lisäksi rajoituksina olivat ne, että listalle pääsi vain yksi per maa (ainakin Botswana olisi saanut useamman, ehkä Liberiakin koska maa on sentään ollut itsenäinen vuodesta 1847) ja maan on täytynyt olla ainakin joidenkin valtioiden tunnustama (tämä saattoi pudottaa pois Ibrahim Egalin, Somalimaan presidentin vuosilta 1993-2002).


10. Julius Nyerere, Tansania, 1964-1985

Nyerere on tällä listalla vain yhdestä syystä. Hän astui syrjään vapaaehtoisesti ja jäähyväispuheessaan hänellä oli kanttia myöntää kansalleen epäonnistuneensa: "Te olette antaneet anteeksi, jos kohta ette ole kokonaan unohtaneet, minun monet virheeni, laiminlyöntini ja unohdukseni. Vastoin yleistä harhaluuloa hän ei kuitenkaan myöntänyt olleensa periaatteessa väärässä, mikä onkin vanhalta sosialistilta ymmärrettävää toimintaa.
Valtaan mies pääsi normaaliin afrikkalaiseen tapaan: vapaustaistelun johtaja ja Tanganjikan ensimmäinen presidentti. Tyypilliseen afrikkalaiseen tapaan demokratia tarkoitti myös yksipuoluevaltaa; Nyereren johtama TANU hallitsi. Siirtomaa-aikana Afrikan vilja-aittana tunnettu Tanganjika muuttui itsenäisyyden jälkeen nälästä kärsiväksi maaksi. Pääsyinä olivat afrikkalaistaminen eli eurooppalaisen virkamiehistön korvaaminen afrikkalaisilla ja Nyereren ideoima "afrikkalainen sosialismi", ujamaa-järjestelmä jota voi kutsua "köyhän miehen kolhoosiksi". Tämä kertookin järjestelmän toimivuudesta riittävästi. Ja ennen muuta tietysti afrikkalaisten vitsaus eli hillittömän väestönkasvun salliminen. Maan väkiluku on seitsenkertaistunut sitten vuoden 1950.
Toisaalta sai Nyerere aikaan jotain hyvääkin: hän kukisti Idi Aminin hirmuhallinnon hyökkäämällä afrikkalaisittain harvinaislaatuisessa valtioiden välisessä sodassa Ugandaan. Yleensä afrikkalaiset ovat tyytyneet jäsentenvälisiin käymällä sisällissotia. Nyererellä oli kokemusta naapureiden asioihin sekaantumisesta jo aiemmin: hän oli onnistunut liittämään Sansibarin maahansa puoliväkisin 1964, jolloin yhdistyneen maan nimeksi tuli Tansania ja tekaissut sotilasvallankaappauksen Seychelleillä 1977. Nyerere tajusi myös sen, että tribalismi on pahasta ja puoliväkisin hoiti swahelin maan viralliseksi yhtenäiskieleksi.
Nyereren hallinto ei silti ollut erityisen despoottinen afrikkalaisella mittapuulla. Hän yritti luultavasti hyvää, päätellen siitäkin että henkilökohtainen omaisuus ei ollut miljardiluokkaa. Vika oli vain hänen talousuudistuksissaan, sillä afrikkalainen sosialismi ei eroa mistään muustakaan sosialismista (paitsi ehkä kansallissosialismista) siinä, että mikään ei toimi ja kansa inhoaa sitä. Nyereren valtakauden jälkeen maan taloustilanne on parantunut, mutta yhdessä asiassa Tansania ei ole enää yltänyt samalle tasolle. 70-80 -luvuilla maasta tuli kovia juoksijoita, kuten ME-miehet Suleiman Nyambui ja Filbert Bayi. Nykyään tuloslistoilla näkyy harvoin tansanialaisia, vaikka etnisesti samankaltainen naapurimaa Kenia hallitsee kuvioita.


9. Alpha Oumar Konaré, Mali, 1992-2002

Malin presidentti Moussa Traoré syrjäytettiin perinteiseen tapaan vallankaappauksella 1991. Vähemmän perinteisesti tämän jälkeen järjestettiin demokraattiset vaalit, jotka Konaré voitti. Piakkoin sen jälkeen entinen presidentti tuomittiin perinteiseen tapaan kuolemaan. Vähemmän perinteisesti Konaré muutti tuomion elinkautiseksi vankeudeksi. Juuri ennen jälkimmäisen presidenttikautensa päättymistä Konaré armahti edeltäjänsä vankeudesta.
Malin presidenttikausi kestää viisi vuotta. Konaré hoiti hommaa kaksi kautta, minkä perustuslaki salli ja vetäytyi sen jälkeen suosiolla, mikä on edelleen ainutkertaista Malin historiassa. Demokratiakin edistyi Konarén presidenttikaudella, mutta Afrikan perusvitsauksista eli korruptiosta ja hillittömästä väestönkasvusta ei päästy eroon.


8. Leopold Senghor, Senegal, 1960-1980

Senegalin ensimmäinen presidentti perusti itse oman puolueensa, joka voitti ensimmäiset vaalit maan itsenäistyttyä. Sitten seurasi jotain hämmästyttävää - muita puolueita ei julistettu laittomiksi, vaan Senegaliin kehittyi monipuoluejärjestelmä. Edes johtavat oppositiopoliitikot eivät joutuneet linnaan. Mahdollisesti Senghor oli saanut tarpeekseen piikkilangan takana olemisesta ollessaan saksalaisten sotavankeudessa 1940-42. Pitkään Ranskassa asunut Senghor otti toiseksi vaimokseen (ensimmäisestä tuli ero) ranskalaisnaisen, josta tuli sittemmin Senegalin ensimmäinen nainen. Läheiset suhteet Ranskaan säilyivät itsenäistymisen jälkeenkin. Senegal oli niitä parhaiten pärjääviä Afrikan maita, Senghor kuunteli tarkalla korvalla ranskalaisia neuvonantajiaan. Väestönkasvukin on ollut suhteellisen maltillista afrikkalaisittain, sitten itsenäistymisen 1960 väkiluku on vain viisinkertaistunut. Nyt maa on kylläkin täynnä ja se alkaa valitettavasti näkyä. Kahdenkymmenen vuoden valtakauden jälkeen Senghor luopui vallasta vapaaehtoisesti ja kuoli 2001 95-vuotiaana.


7. Thomas Sankara, Burkina Faso, 1983-1987

Alakoulussa loistavasti menestynyt oppilas lähetettiin kaupunkiin saamaan afrikkalaistasoisittain ylempää koulutusta. Siellä menestys jatkui, tie vei upseerikouluun ja ulkomaille Madagaskariin, josta nuori upseeri palasi kotimaansa Ylä-Voltan armeijaan. Ura lähti vauhdilla käyntiin, taistelukokemusta tuli rajakahakassa Malin kanssa. Siinä sivussa hän oli ehtinyt innostua marxilaisista ideoista, tosin ehkä vähemmän puhdasoppisesti. Sotilashallituksen aikana kapteeni nykäistiin politiikkaan mukaan suoraan hallituksen jäseneksi. Seuraavan vallankaappauksen jälkeen hänestä tuli Ylä-Voltan pääministeri juuri 33 vuotta täyttäneenä. Tuore presidentti ei kuitenkaan pitänyt Sankaran tyylistä, vaan antoi tälle neljän kuukauden jälkeen potkut ja laittoi kotiarestiin. Virhe. Liian kevyet varotoimet eivät päättäväistä miestä pidätelleet. Vain kolme kuukautta myöhemmin taas uusi vallankaappaus ja Sankara oli presidentti.
Vaikka hän väitti olevansa marxilainen, eivät toimet paljon marxilaisilta vaikuttaneet vaan niissä oli jopa järkeä. Maan nimi muutettiin Ylä-Voltasta Burkina Fasoksi, "suoraselkäisten ihmisten maaksi", mikä kuulosti huvittavalta. Mutta yritystä ei puuttunut ja onnistumisiakin tuli. Massiivinen rokotusohjelma suurelta osin poisti maata riivanneet polion, aivokalvontulehduksen ja tuhkarokon. Tiilitehtaat tuottivat rakennusmateriaalia, joilla päästiin eroon slummeista. 90-prosenttisesti lukutaidoton kansa muuttui muutamassa vuodessa ainakin auttavasti lukutaitoiseksi. Saharan laajentumista vastaan istutettiin miljoonia puita. Hallituksen mersulaivasto myytiin ja tilalle hankittiin Renaulteja. Maataloustuotanto kasvoi maareformin myötä, mikä lienee Afrikassa suunnilleen ainutlaatuinen tapaus. Naiset pääsivät hallitukseen, naisten ympärileikkaukset, moniavioisuus ja pakkoavioliitot kiellettiin.
Ennen muuta Sankara teki radikaalin tempun ilmoittamalla että ulkomainen apu tekee riippuvaiseksi - kansakunnan on selvittävä omillaan ja molemminpuolisin kauppasuhtein ulkovaltojen kanssa. Tämähän on törkeää rasismin vastaista toimintaa, kun uskotaan neekereiden pärjäävän ilman valkoisten apua! Sankara näytti mallia eikä kerännyt rahaa ulkomaisille pankkitileille.
Kääntöpuolena on todettava, että aina roiskuu kun rapataan. Oppositiota pidäteltiin, välillä kiduteltiin ja muutaman kerran teloitettiin ilman kummempia oikeudenkäyntejä. Maa oli alimmassa luokituksessa vapauden suhteen. Vapautta oli kuitenkin ilmeisesti liikaa tai sitten liian vähän. Ainakaan sopivasti sitä ei ollut, koska vain kolmen vuoden presidenttiyden jälkeen Sankara päästettiin päiviltä uudessa vallankaappauksessa.


6. Félix Houphouët-Boigny, Norsunluurannikko, 1960-1993

Ranskalaisilla oli perinteisesti tapana tarjota mahdollisuus sosioekonomiseen nousuun ja korkeisiin virka-asemiin myös siirtomaiden asukkaille, missä maa poikkesi rajusti esimerkiksi Iso-Britanniasta. Tätä mahdollisuutta hyödynsi myös Félix Houphouët-Boigny. Hän kohosi aluksi merkittäviin tehtäviin Norsunluurannikolla ja siirtomaiden saatua edustuksensa Ranskan parlamenttiin 1945 Houphouët-Boigny voitti vaalit. Muutaman poliittisen mutkan jälkeen hänestä tuli ministeri 1957. Tiheästi vaihtuvissa hallituksissa hän istui muutaman kerran eri salkkujen haltijana aina kotimaansa itsenäistymiseen ja presidenttiyteen asti.
Erityisen demokraattista kuvaa ei saa johtajasta, joka istuu presidentin virassa 33 vuotta, kuolemaansa asti. Oppositiopuolueet laillistettiin vasta kauden loppupuolella ja vasta 1988 Houphouët-Boigny joutui kohtaamaan presidentinvaaleissa haastajan. Jotain onnistumisesta kertoo se, että Houphouët-Boigny sai yli 80 % äänistä suhteellisen vapaissa vaaleissa.
Miehellä oli epäilemättä vikansa, kuten omaisuuden kerääminen (suhteellisen maltillista - vain kymmenisen miljoonaa dollaria), suuruudenhulluus (maailman suurin kirkko) ynnä muuta pientä. Mutta tälle listalle pääsee jo pelkästään sillä ansiolla, että muista Afrikan maista poiketen Norsunluurannikolla ei käyty sisällissotaa hänen aikanaan - eikä sen jälkeenkään.


5. Joaquim Chissano, Mosambik, 1986-2005

Mosambikissa käytiin yksi historian verisimpiä vapaus- ja sisällissotia. Chissano oli mukana marxilaisessa Frelimo-liikkeessä, joka otti maan johdon käsiinsä itsenäistymisen jälkeen. Chissano itse ei ollut erityisen marxilainen, vaan lähinnä sovittelija joka oli porukassa mukana siksi että se oli tapa vaikuttaa. Hän onnistui hieromaan rauhansopimuksen sisällissotaa käyneen Renamo-liikkeen kanssa 1992. Sopimus oli varsin rohkea - yleinen armahdus ja 50 % Mosambikin armeijan viroista kapinallisille. Hämmentävää sinänsä, että sopimus piti ja onnistui. Rauha on mahdollistanut Mosambikin voimakkaan kipuamisen Afrikan maiden pohjasakasta keskikastiin kaikilla mittareilla. Haittaa ei ollut siitäkään, että Chissano onnistui neuvottelemaan melkoisen määrän ulkomaista velkaa anteeksi. Presidenttikautensa jälkeen Chissano on omaksunut vanhemman valtiomiehen roolin ja toiminut rauhanneuvottelijana mm. Etelä-Sudanissa.


4. Nelson Mandela, Etelä-Afrikka, 1994-1999

Nelson Mandela pidätettiin 1962 ANC:n aseellisen terroritaistelun johtajana. 27 vuotta myöhemmin vankilasta käveli ulos rauhantekijä. Ja sitten vielä sanotaan, etteivät kovat rangaistukset muka tehoaisi.
Vastoin yleisrealistista arviota enemmistövaltaan siirtyminen ei aiheuttanut kaaosta Etelä-Afrikassa. Suurelta osin ansio kuuluu Mandelan persoonalle. Hän onnistui vakuuttamaan valkoisen vähemmistön aikeistaan ja myös toteutti ne. Mutta Mandelankaan mahti ei ulotu loputtomiin haudan taakse. Kova suoritus oli jo se, että hänen perintönsä sai pidettyä maan afrikkalaismittarein rauhallisena sen toistakymmentä vuotta, joka kului presidenttipestin päättymisestä kuolemaan. Viisi vuotta myöhemmin Afrikan vaurain valtio on vajoamassa samaa kehitysmaaluokkaan naapureidensa kanssa - tosin hämmentävän hitaasti edelleen, mutta eiköhän käynnissä oleva maareformi vauhdita liikettä Zimbabwen malliin.


3. C. Odumegwu Ojukwu, Biafra, 1967-1970

Nigerian kaakkoisosassa asustelee igbokansa, josta olen kirjoittanut aiemmin jutun. Heimo kyllästyi Nigerian keskushallinnon riistoon ja päätti perustaa oman valtion 1967. Tätä olisi luultu tervehdittävän länsimaissa ilolla, kun yleinen näkemys on se että Afrikan ongelmat johtuvat siitä, että siirtomaavallat vetelivät rajoja heimorajoista välittämättä. (Toisaalta näin selittävillä on tapana samaan hengenvetoon väittää, että monikulttuurisuus on rikkaus.) Lainaan tuolloista tekstiäni Ojukwusta:
Isossa-Britanniassa loppututkinnon historiasta suorittanut Ojukwu oli siinä sivussa suorittanut reservinupseerin tutkinnon ja liittyi Nigerian armeijaan. Korkeasti koulutetun miehen karriääri nousi ymmärrettävistä syistä nopeasti vasta itsenäistyneessä maassa aivan kuin aikoinaan Suomessa jääkäreillä. Kolmikymppisenä hän oli jo everstiluutnantti. Levottomuuksien yltyessä karismaattinen Ojukwu julisti Biafran itsenäiseksi. Loppu onkin historiaa. Biafran romahdettua Ojukwu pakeni Norsunluurannikolle, jossa hän eli vaatimattomissa oloissa toisin kuin yleensä Afrikan entiset johtajat. Hänen sallittiin palata Nigeriaan 1982, jonka jälkeen hän toimi vähempiarvoisissa poliittisissa tehtävissä.
Ojukwua voidaan tietysti pitää epäonnistuneena valtionpäämiehenä, kun alta meni koko valtio. Toisaalta hänen johtavansa maa pisti kahden ja puolen vuoden ajan hanttiin selvästi isommalle maalle ei mitenkään edullisessa strategisessa asemassa, mikä ei ole ollenkaan huono suoritus. Jos Biafran olisi sallittu pysyä itsenäisenä, ei olisi mikään ihme jos siitä olisi aikaansaavien igbojen käsissä kehittynyt Afrikan Sveitsi.


2. Ellen Johnson Sirleaf, Liberia, 2006-2018

Liberian presidentin virkaa on aiemmin hoidellut 21 henkilöä (nykyisen presidentin järjestysnumero on 25, mutta kolme miestä on ollut hommassa kahteen otteeseen), joten olisi tilastotieteellinen ihme ellei onnistunutta esimerkkiä löytyisi. Läheltä kuitenkin vippasi, sillä Sirleaf on ex-presidenttien listan viimeinen.
Liberia on aikoinaan (1822) Yhdysvalloissa vapautettujen orjien kotimaaksi perustettu. Itsenäistyminen tapahtui 1847 eikä maa ole koskaan ollut siirtomaa. Se näkyy. Maa on ollut Afrikan pahimpia persläpiä, kun eurooppalaiset eivät tuoneet sinne infrastruktuuria tullessaan. Ensitöikseen vapautetut orjat käytännössä orjuuttivat alkuperäisväestön. Sen jälkeen maan historia on ollut kurjuuden, huijausten ja sisällissotien repimää. Legendaarisimpiin suorituksiin kuuluvat vuoden 1927 presidentinvaalit, jotka Charles D. B. King voitti saatuaan 234 000 ääntä. Kelpo saavutus huomioiden, että äänestäjiä oli 15 000.
Oppositiopoliitikko, maanpaossakin paikallisen tavan mukaan ollut Sirleaf voitti presidentinvaalit 2005. Astuttuaan virkaansa seuraavana vuonna Afrikan ensimmäisenä naispresidenttinä hän laittoi tomerasti tuulemaan. Osansa asiassa saattaa olla järjestelmällisellä verenperinnöllä – äidinisä oli saksalainen. Nainen osoittautui niin suosituksi, että päätti perua lupauksensa vain yhdestä kaudesta ja otti osaa seuraaviin vaaleihin voittaen ne. Sirleaf oli tehnyt peruskoulutuksen ilmaiseksi, hoitanut sisällissodan jälkeisen totuuskomission asialliseen kuntoon ja neuvotteli ulkomaiset velat uusiksi. Vuoden 2011 Nobelin rauhanpalkinto meni oikeaan osoitteeseen, toisin kuin monesti muulloin on käynyt.


1. Seretse Khama, Botswana, 1966-1980

Opinnoissaan menestynyt Khama siirtyi aluksi Etelä-Afrikkaan ja toisen maailmansodan päätyttyä Iso-Britanniaan valmistuakseen lakimieheksi. Hän meni naimisiin aidon britin, Ruth Williamsin, kanssa. Avioliitto herätti vastustusta molempien kotimaissa rasistisista syistä. Ruth sai kuitenkin heimon vanhimmat vakuutettua ja hyväksynnän. Brittiviranomaisten kanssa oli vaikeampaa, lähinnä siksi että he eivät Etelä-Afrikan apartheid-politiikan takia voineet sallia Khamaa siirtomaansa korkeimpaan johtoon. Maan itsenäistyttyä tämä este poistui ja Khamasta tuli presidentti maahan, joka oli yksi maailman köyhimpiä. Mutta ei pitkään. Botswanan talous oli maailman nopeimmin kasvava Khaman hallituskaudella. Tähän oli muutama hyvä syy: maassa oli vähän asukkaita eli afrikkalaistasoisesta väestönkasvusta huolimatta liikakansoitus ei - vielä - ollut ongelma, maasta löytyi timantteja ja Khama ei mennyt sotkemaan maan asioita sosialismilla.
Vallasta Seretse Khama ei kylläkään malttanut luopua sairastumisestaan huolimatta, vaan kuoli presidenttinä. Politiikka periytyy: poika Ian Khama oli Botswanan presidentti 2008-2018 ja luopui vallasta rauhanomaisesti. Botswanaa pidetään yleisesti Afrikan mallimaana useimmissa asioissa, mikä on tietysti hienoa vaikkakaan ei vielä kovin paljon.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Välihuomautus 112: Myötähäpeää

Kun joku töppöilee, hävettää joskus hänen puolestaan. Tunnetta sanotaan myötähäpeäksi. Mutta voiko myötähäpeää tuntea, jos toinen ei edes tajua töppäävänsä? Tähän dilemmaan törmäsi eilen Lahdessa järjestetyn Red Bull -mäkijuoksukisan merkeissä.
Kisaa sponsoroi siis energiajuomayhtiö Red Bull ja mukana kuvioissa oli Ilta-Sanomat, joka välitti lähetyksen selostettuna. Vetonaulana oli olympiavoittaja Iivo Niskanen. Ensin käytiin alkuerät, sitten parhaat pääsivät finaaliin juoksemaan 400 metriä mäkimontusta Lahden suurmäen huipulle. Ensin naiset, sitten miehet. Aloitetaan kuitenkin miesten finaalista.
Ennen kisaa selostaja hehkutti mukana olevia huippu-urheilijoita eli Iivo Niskasta sekä yhdistetyn miehiä Leevi Mutrua ja Ilkka Herolaa, kuten myös evp-hiihtäjä Sami Jauhojärveä. Selostajalta jäi kyllä huomaamatta kestävyysjuoksijat Aki Nummela (moninkertainen SM-mitalisti) ja Mikko Raittinen (muutamia vuosia sitten pari kertaa SM-finaalissa 800 metrillä). Kovimmat nimet loistivat poissaolollaan, sillä Nummelan askel ei sovellu ylämäkihommiin alkuunkaan ja Raittinen on viimeksi kilpaillut SM-tasolla kolme vuotta sitten. Kisan voitti suunnistajana paremmin tunnettu Mikko Patana, joka on kilpaillut myös kestävyysjuoksussa SM-tasolla maastossa, puolimaratonilla ja kympillä parhaana sijoituksenaan 11. sija puolimaratonilla. Iivo Niskanen oli kolmas, Raittinen kuudes ja Nummela yhdeksäs.

Varsinainen myötähäpeä tuli naisten kisassa. Nimilista oli kutakuinkin tuntemattomuuksia, mutta yksi nimi pomppasi silmille. Hetken epäilin että kyseessä on vain toinen samanniminen, nimi kun on varsin yleinen ja selostaja ei sanonut etukäteen mitään, vaikka nainen oli alkueränsä voittaja. Kisan edetessä yksi kilpailija erottui joukosta, mutta reilut sata metriä ennen maalia toinen alkoi ottaa rajusti kiinni. Eikä voinut erehtyä, kyllä, kyseessä oli tosiaan Laura Manninen. Kolmensadan metrin jälkeen heittämällä ohi ja selvään voittoon. Selostaja hehkutti "Laura Mannisen huikeaa loppuvetoa ja ylivoimaa". Valitettavasti huomasi, että selostajalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka on Laura Manninen. Nelinkertainen Suomen mestari kestävyysjuoksussa, moninkertainen maaotteluedustaja ja kertaalleen EM-kisoissa. Ynnä entinen sisäratamaratonin ME-nainen. Ikää 45 vuotta, juoksu-ura päättyi pari vuotta sitten.
Eikä valaistumista tullut edes muutaman minuutin haastattelussa. Mannisen vihjailutkaan eivät saaneet haastattelijaa kysymään, sattuisiko olemaan millaista urheilutaustaa.
Toimittajan asiantuntemukseen luulisi kuuluvan taustatietojen selvittämisen, etenkin kun on varsin ilmeistä että jos joku Suomen huipun tuntumassa oleva kestävyysjuoksija vaivautuu paikalle, hän on varsin todennäköinen voittaja.
Vastaavaa onnellisesta tietämättömyydestä aiheutuvan myötähäpeän tunnetta ei saa aikaan muuten kuin Feissarimokia lukemalla.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Uusinta: Tutkimisen sietämätön keveys

Lukijalle: Nobel-palkintojen kovana kilpailijana ovat Ig-Nobelit, jotka myönnetään tutkimuksille joita ei pidä toistaa eikä tarkalleen ottaen olisi ehkä pitänyt tehdä alun perinkään. Kirjoitin niistä taannoin jutun, josta syntyi seuraavassa kuussa pientä polemiikkia mediassa:

Tämänvuotiset (2013) Ig-Nobelit on jaettu. Palkinto myönnetään vuosittain kymmenelle tutkimukselle, ”jotka saavat ihmiset ensin nauramaan ja sitten miettimään”. Vuodesta 1991 jaettujen palkintojen alkuperäinen myöntämisperustelu oli vielä parempi, ”tutkimukselle jota ei voi eikä pidä toistaa”.

Vuoden 2013 palkinnot myönnettiin seuraaville tutkimuksille:
Arkeologia: Kuolleen päästäisen pariloinnista, nielaisemisesta purematta ja sen tutkimisesta, mitkä luut hajoavat ihmisen ruuansulatusjärjestelmässä ja mitkä eivät.
Biologia/astronomia: Sen havaitsemisesta, että lantakuoriaisten eksyessä ne kykenevät löytämään tiensä takaisin katsomalla Linnunrataa.
Kemia: Sen havaitsemisesta, että sipulien aiheuttama itkeminen on aiemmin luultua monimutkaisempi biokemiallinen prosessi.
Lääketiede: Sen tutkimisesta, onko sydämensiirron saaneiden hiirten reaktio oopperamusiikkiin erilainen kuin ennen siirtoa.
Rauhanpalkinto: Valko-Venäjän presidentti Aleksander Lukashenkolle julkisen taputtamisen laittomaksi tekemisestä, sekä saman maan poliisille yksikätisen miehen pidättämisestä lainrikkojana.
Todennäköisyys: Sen havaitsemisesta, että mitä pidempään lehmä on maannut laitumella, sitä todennäköisemmin se nousee pian ylös, sekä siitä että mitä pidempään lehmä on seisonut, ei voida päätellä kuinka pian se käy makuulle.
Fysiikka: Sen havaitsemisesta, että jotkut ihmiset olisivat fyysisesti kykeneviä juoksemaan lammen pinnalla – olettaen että lampi olisi Kuussa.
Psykologia: Sen kokeellisesta havaitsemisesta, että ihmiset jotka uskovat olevansa humalassa uskovat samalla olevansa viehättäviä.
Julkinen terveydenhuolto: Lääketieteellisistä tekniikoista, jotka on kuvattu raportissa ”Amputoitujen penisten kirurginen hoito Thaimaassa” – tekniikat joita he suosittelevat paitsi niissä tapauksissa joissa amputoitu penis on osittain ankan syömä.
Turvatekniikka: Elektromekaanisen järjestelmän, jonka tarkoitus on sulkea lentokonekaappaaja ansaan, keksimisestä. Systeemi pudottaa kaappaajan ansaovien läpi, sinetöi hänet pakettiin ja pudottaa sidotun kaappaajan lentokoneen erityisesti suunnitellusta pommikuilusta laskuvarjolla maahan, jossa radiolla hälytetty poliisi odottaa kaappaajan laskeutumista.

Lisäys 12.5.2018: Vuoden 2017 Ig-Nobelit myönnettiin seuraavista ansioista:
Fysiikka: Tutkimuksesta (alkaa s. 16), voiko kissan tulkita sekä kiinteäksi että nestemäiseksi.
Rauhanpalkinto: Tutkijoille, jotka osoittivat aboriginaalien vinkuvankusoittimen didgeridoon auttavan uniapneaan ja kuorsaamiseen (tiedoksi lukijoille että Salli ei oikolue näitä uusintoja, ainoastaan viikkojutut, joten tämän uskaltaa kirjoittaa eikä hän saa ideoita titteritöön soittamisesta).
Taloustiede: Tutkimuksesta, jossa testattiin kuinka elävän krokotiilin kohtaaminen vaikuttaa henkilön halukkuuteen pelata uhkapelejä.
Anatomia: "Miksi vanhoilla miehillä on suuret korvat?"
Biologia: Luolassa elävän hyttysnaaraiden peniksen ja koiraiden vaginan havaitsemisesta.
Nestedynamiikka: Tutkimuksessa, jossa selvitettiin mitä tapahtuu kun ihminen kävelee takaperin täysi kahvikuppi käsissään.
Ravitsemustiede: Ihmisveren vaikutus vampyyrilepakkoon.
Lääketiede: Magneettikuvauksen käyttäminen sen tutkimiseen, miksi jotkut ihmiset inhoavat juustoa.
Psykologia: Sen osoittamisesta, että identtiset kaksoset eivät pysty erottamaan itseään toisesta visuaalisesti.
Synnytysoppi: Havainnosta, että kehittyvä sikiö reagoi voimakkaammin musiikkiin joka soitetaan äidin vaginassa kuin vatsan päällä.


Ig-Nobeleita on myönnetty vuodesta 1991 alkaen. Sinänsä harmi, että niitä ei voi myöntää kovin pitkälti postuumisti, koska kaikkien aikojen Ig-nobelisti olisi varmaan Thomas Midgley Jr, kenties jopa kolminkertainen sellainen. Ensin hän meni ja keksi lyijyn lisäämisen bensiiniin nakutuksen estämiseksi. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän keksi kuinka kylmälaitteita saadaan jäähdytettyä CFC-yhdisteillä. Viisikymppisenä Midgley sairastui polioon ja menetti osan liikuntakyvystään. Tämän takia hän suunnitteli laitteiston, jonka avulla hän kykeni nousemaan sängystä ylös. Muutamaa vuotta myöhemmin Midgley sotkeutui sen köysistöön ja kuristui kuoliaaksi.

Mutta on niitä muitakin päättömiä keksintöjä tehty ja tässä on lista kymmenestä mielestäni osuvimmasta Ig-Nobel –palkinnosta. Olisin saattanut hyvin päätyä itsekin listalle, tein aikoinaan kieli poskessa vakavasti otettavan tutkimuksen jonka jätin sitten julkaisematta, mutta Ig-Nobel –ainesta se oli. Illanvietoissa olen pari kertaa tuloksia jälkeenpäin esitellyt ja on naurettu kippurassa. Olisi Ig-Nobel melkoinen meriitti – fyysikko Andre Geim sai Ig-Nobelin 2000 saatuaan sammakon levitoimaan magneettien avulla ja aidon Nobelin 2010 grafeenitutkimuksestaan.


10. Fysiikka, 1996: Murphyn lain kokeellisesta todentamisesta tutkimalla, että paahtoleivällä on suurempi todennäköisyys pudota lattialle voideltu puoli alaspäin. Tämä perustuu siihen, että ihmiset kantavat leipää kädessä voideltu puoli ylöspäin (ainakin yleensä) ja ovat sen pituisia, että leivän joutuessa pudotessaan pyörivään liikkeeseen se ehtii todennäköisesti tehdä puoli kierrosta ennen lattiaan osumistaan.

9. Taloustiede, 2001: Sen havaitsemisesta, että ihmiset kykenevät viivästyttämään kuolemaansa mikäli päätyvät sen takia alempaan perintöveroon. Sanoisin että tässä tulee tehtyä jo veronkierron maailmanennätys.

8. Fysiikka, 2011: Tutkimuksesta, joka osoittaa että yli puolet kiekonheittäjistä kokee huimausta, mutta moukarinheittäjistä ei yksikään. Havaintojen mukaan tämä johtuu siitä, että moukaria heittäessä ympäristöstä on helpompi löytää kiintopiste.

7. Lääketiede, 1992: Japanilainen tutkimusryhmä sen havaitsemisesta, että ihmiset jotka uskovat jalkahikensä haisevan, ovat oikeassa ja ihmiset, jotka uskovat ettei heidän jalkahikensä haise, ovat myös oikeassa. Tutkimus oli erityisen tärkeä siksi, että japanilaisille haju on kammotus: voimakas jalkahiki saattoi olla jopa asepalveluksesta vapauttamisen peruste. Kuvitelkaa nyt miten helpolla jenkit olisivat voittaneet vaikka Guadalcanalilla, jos japanilaisia sotilaita olisi haitannut se ryhmän haiseva heppu. Toisaalta jos Suomen armeijassa haiseva jalkahiki olisi vapautuksen peruste, niin eipä SA-INT:iin iskukyvystä jäisi paljon mitään jäljelle. Näin ainakin omien empiiristen havaintojeni mukaan.

6. Lääketiede, 1996: Tutkimuksesta, jossa selvitetään kykeneekö tippuri tarttumaan pumpattavan Barbaran välityksellä. Toinen palkituista oli Grönlannista – herättää kysymyksen ovatko eskimot laiskistuneet siinä määrin etteivät enää viitsi juosta huskykoiria kiinni.

5. Rauhanpalkinto, 2010: Sen havaitsemisesta, että kiroileminen lievittää kipua. Samassa yhteydessä ei tiettävästi tutkittu, vähentääkö se myös vitutusta mutta perkeleen vahvaa empiiristä helvetin havaintoa tähän saatanan suuntaan on vittu esitetty.

4. Biologia, 2008: Sen havaitsemisesta, että koirakirput hyppäävät korkeammalle kuin kissakirput. Odottelemme jatkotutkimusta, joka paljastaa että tanskandogissa elävät kirput hyppäävät korkeammalle kuin chihuahuassa elävät kirput.

3. Fysiikka, 2002: Sen havaitsemisesta, että oluen vaahdon hajoaminen noudattaa eksponentiaalista mallia. Mikään yllätys ei liene se, että tutkimus on tehty Münchenin yliopistossa. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miten tutkijat saivat tiedekunnan rahoittamaan riittävän määrän olutta tutkimusta varten, miten tutkijat malttoivat odottaa vaahdon hajoamista, mitä oluelle tapahtui vaahdon hajoamisen jälkeen, ja ennen kaikkea kuinka tutkijat pystyivät kirjoittamaan raportin siinä kunnossa missä heidän on täytynyt kaiken järjen mukaan tutkimuksen jäljiltä olla.

2. Fysiikka, 2003: Tutkimus siitä, kuinka suuri voima tarvitaan lampaan raahaamiseen erilaisia pintoja pitkin. Mikään yllätys ei liene se, että tutkimus on tehty Australiassa. Ette halua tietää mitä varten lammasta piti raahata.

1. Virtausdynamiikka, 2005: Ainoa Suomeen tullut Ig-Nobel; toinen palkinnonsaajista työskenteli Oulun yliopistossa. Tutkimuksessa selvitettiin pingviinien elimistöön syntyvää painetta ja kloaakkisuolessa vallitsevaa ulosteen virtausnopeutta, joka määrää kuinka siistinä pingviini pystyy pitämään pesänsä. Suomeksi sanottuna tutkittiin miten pitkälle pingviini paskantaa.

Kumma kyllä, Ig-Nobelia ei ole ainakaan toistaiseksi myönnetty tutkimukselle, joka todisti, että naisten pierut haisevat pahemmalta kuin miesten. Toisaalta tämä osoittaa Ig-Nobelien korkeaa tieteellistä tasoa: itsestään selvien nollatutkimusten tekemisestä ei palkita.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Uutiskatsaus 19/2018


1. Tutkittua tietoa

Poliisiammattikorkeakoulu sohaisi kusiaispesää julkistamalla tutkimustuloksen turvapaikanhakijoiden rikollisuudesta. Tutkimusta koetettiin silotella sillä, että aineistossa korostuvat VOK:eissa tehdyt pahoinpitelyt ym. rikokset. Eli vähäteltiin suomalaisiin kohdistuneita rikoksia. Tästä voi todeta, että a) jos tyypit asuisivat muualla kuin VOK:issa, rikokset tapahtuisivat siellä, b) jos asuisivat muualla kuin valvovan silmän alla, tekisivät varmasti enemmän rikoksia ja c) mitähän mahtaisi rikosten määrälle käydä, jos ei tarvitsisi käyttäytyä kunnolla turvapaikan toivossa?
Rikosten määrä kuulostaa yllättävän vähäiseltä. Tarkempi analyysi paljasti lisätietoa. Esimerkiksi seksuaalirikoksia tapahtui 161, joista valtaosassa kohteena oli suomalainen nainen ja lähes puolessa alaikäinen. Ilmoitusvuoden aikana Suomessa oleskeli keskimäärin noin 25 tuhatta turvapaikanhakijaa. Kyseisiä rikoksia tehtailtiin siis 6,4 kappaletta tuhatta hakijaa kohti. Kaikkiaan seksuaalirikoksia ilmoitettiin 3327 kappaletta. 5,5 miljoonaa asukasta kohti laskettuna tämä tarkoittaa 0,6 kappaletta tuhatta asukasta kohti. Riski oli siis kymmenkertainen. Porukalla, joka viettää suurimman osan aikaansa valvotuissa oloissa! Ja kymmenkertaisuuskin on pientä, kun huomioi että noista 3327 koko maassa tapahtuneesta rikoksesta melkoinen osa on saman porukan tekemiä, mutta eri nimikkeellä kuin turvapaikanhakija.
Toistan jälleen kerran: turvapaikan myöntämiseen tulisi olla vain yksi perustelu. Mikäli turvapaikka myönnetään, se tarkoittaa sitä, että Suomen valtio ei hyväksy lähtijän kotimaan toimintaa. Se taas tarkoittaa sitä, että Suomen valtion on oltava sotatilassa kyseisen maan kanssa. Tällöin - ja vain tällöin - turvapaikka voidaan myöntää sillä ehdolla, että kyseinen henkilö vastustaa kaikin mahdollisin keinoin maansa hallituksen toimintaa.


2. Ne pahimmat saastuttajat

Kuten meille on väitetty vuosikymmeniä, syy maailmaa uhkaavaan happosateeseen eikun otsonikatoon siis piti sanomani ilmastonmuutokseen ja ylipäätään saastumiseen löytyy länsimaiden ylikulutuksesta. Ei suinkaan kehitysmaiden tolkuttomasta väestönkasvusta, kehitysmaalaisten roudaamisesta sivistysmaihin kuluttamaan moninkertaisesti tai ylipäätään kehitysmaiden piittaamattomuudesta. Tämä käsitys sai taas kerran yhden realismin puraisun osakseen, kun kävi ilmi että paljon puhetta herättäneestä merten muoviroskasta 95 % on peräisin kymmenestä joesta. Neljä niistä laskee mereen Kiinassa. Viides on Amur, joka saa alkunsa Kiinasta. Kuudes on Mekong Indokiinassa. Seitsemäs on Ganges Intiassa, kahdeksas Indus Pakistanissa. Kaksi viimeistä ovat Niger ja Niili Afrikassa.
En usko 95 % olevan oikea luku. Tämä ei yksinkertaisesti täsmää ollenkaan jokien virtaaman kanssa. On aivan varmaa, että esimerkiksi Intiassa on monta muuta jokea (Godavari, Krishna, Mahanadi, Narmada,...) joiden yhteenlasketun muovijätemäärän täytyy olla samaa luokkaa kuin Gangesin. Sama kaikkialla muualla. Jutun tarkempi tutkiminen antaa ymmärtää, että näin onkin.
Joka tapauksessa viesti on selvä: saastumisesta ovat vastuussa ensisijaisesti kehitysmaat. Ja ongelma pahenee jatkuvasti. Aivan varmasti Kongojokikin olisi listalla, jos siellä asuvilla ihmisillä olisi mahdollisuus saastuttaa yhtä paljon. Siitä yksinkertaisesta syystä, että mentaliteetti on välinpitämätön. Ja tämä kehitysmaiden mentaliteetti tuhoaa maailmaa kiihtyvällä vauhdilla kolmesta syystä:
1. Kehitysmaiden hillitön väestönkasvu kasvattaa saastuttajien määrää.
2. Kehitysmaiden elintason nousu mahdollistaa enemmän saastuttamisen välinpitämättömyyden ympäristöstä pysyessä entisellään.
3. Kehitysmaalaiset muuttavat sankoin joukoin sivistysmaihin tuoden mukanaan välinpitämättömyytensä luonnosta.



3. On kiva olla kuningas

Kirjoitin äskettäin kaksiosaisen kirjoituksen Afrikan pahimmista gepardihatuista. Jälkimmäisessä osassa käytiin läpi Afrikan nykypresidentit. Listaviitoseksi ylsi Swazimaan kuningas Mswati III. Ilmeisesti blogiani on syynätty pääkaupunki Mbabanessa tarkkaan, sillä Mswati III päätti nostaa despoottilistalla sijoitustaan nimeämällä maan uudelleen eSwatiksi. Nimen alussa oleva pieni e-kirjain ei tarkoita sähköistä, vaan kuuluu maan perinteisen kielen swazin kirjoitusasuun. Tietoyhteiskunnan korostaminen olisikin huvittavaa tässä yhteydessä. Sori vaan, Mswati, pelkkä nimenmuutos ei vielä riitä. Koeta keksiä jotain originaalia. Nimenmuutoksen ovat jo aiemmin tehneet esimerkiksi Mobutu Sese Seko (Kongo -> Zaire, seuraaja Laurent-Desiré Kabila muutti nimen takaisin) ja Thomas Sankara (Ylä-Volta -> Burkina Faso).
Mswati III:n muutkin harrastukset ovat suhteellisen viattomia pikkuhupeja. Lystikkäin näistä on maan perinne eli Umhlanga-juhla, jossa kaikki naiset tanssivat tissit paljaina. Ja siis ihan kaikki, kuninkaan tytärtä myöten.
Kuninkaalliset tissit

Samaa tapaa voisi puuhata Eurooppaan. Ruotsin kuningashuone olisi saanut reilusti julkisuutta, jos vaikka kymmenkunta vuotta sitten Victoria ja Madeleine olisivat tanssineet Sergelin torilla väkijoukon kanssa tissit hytkyen. Kuninkaalla on muuten tapana valita tanssijajoukon parastissisin uudeksi vaimokseen, joita on toistaiseksi keräilysarjaan kertynyt viisitoista. Mel Brooksia lainatakseni, on kivaa olla kunkku.


4. Netti lagaa... eikun voi hitto, ei se sittenkään lagaa

Otsikko kertoi, että Sauli Niinistön virallinen muotokuva on paljastettu. Pitihän sitä klikata. Valitettavasti nettiyhteyteen tuli toimintahäiriö eikä kuva latautunut kunnolla. Pikselimössöksi jäi, tuumin odotellessani turhaan kuvan tarkentumista. Vasta hetken kuluttua älysin kummastella, miksi muotokuvan vieressä patsasteleva aito-Sauli oli teräväpiirteinen ja tekstitkin latautuneet. Lukeminen paljasti, että muotokuva koostui pohjakuvasta, joka oli jaettu sadan osan mosaiikiksi. Jokainen sadasta osasta oli annettu eri taiteilijalle, jotka tekivät sille mitä parhaaksi näkivät tietämättä mitä muut 99 mahtoivat puuhastella. Lopputulos muistutti tietokonetaideteosta "Pikseleitä kesken latautumisen". Kotona käytiin seuraava keskustelu kuvaa katsellessa:
Salli: Jaa-a. Enhän minä näköjään taiteesta mitään ymmärrä.
Jaska: Olet onnekas. Minun ongelmani on se, että ymmärrän.


5. Pahoinvointivaltio

Taloustieteen professori Matti Virénillä on tapana kirjoitella viisaita. Nyt hän tiivisti erinomaisesti hyvinvointivaltion ongelmat. Erityisesti tulonsiirrot. Rautalangasta väännettynä tulonsiirrot oli alkujaan tarkoitettu tilapäiseksi hätäavuksi. Kun niistä tuli vakinaisia, niiden vaikutus oli ilmeinen jokaiselle joka vaivautuu asiaa ajattelemaan. Kun suositaan ihmisiä, jotka eivät ota vastuuta omasta elämästään, saadaan enemmän ihmisiä jotka eivät ota vastuuta omasta elämästään.
Noin yleisesti ottaen hyvinvointivaltio toimii tasan niin kauan, kun äänestäjissä on enemmän maksajia kuin saajia. Tämä raja on valitettavasti Suomessa ylitetty ja lienee turha toivoa radikaaleja toimenpiteitä, joilla äänioikeutta korjattaisiin maksajien suuntaan.
Asiaa sivuten kirjoitti myös blogisti Pekka, joka oli tehnyt yhden niistä yksinkertaisista oivalluksista, jotka saavat ihmisen potkimaan itseään persuksiin ja kiroamaan, että miksen tuota ole aiemmin tajunnut. Kyse on siitä, että ihmisillä on erilaiset kontekstit asiaan ja sen takia keskinäinen ymmärrys on vaikeaa ellei mahdotonta. Tässä kyse on oikeiston ja vasemmiston erilaisesta ymmärryksestä rahan (varallisuuden) olemuksesta. Pekka: (O)ikeistolaisen mielestä kaikki raha on jonkun ihmisen tai muun yksityisen tahon omaisuutta, josta annetaan osa yhteiskunnan käyttöön; kun taas vasemmistolaisen mielestä kaikki raha on yhteiskunnan rahaa, josta annetaan osa ihmisten käyttöön.


6. Murskattu unelma

Kiivasta keskustelua herätti Hesarin mielipidepalstalla ollut kirjoitus otsikolla "Kympin tytön unelma meni murskaksi ylioppilaskirjoituksissa". Erinomaisesti opinnoissaan menestynyt tyttö oli pyrkimässä yliopistoon lukemaan tiettyä alaa, jonne on vaikea päästä. (Toim. huom.: Alaa ei mainittu. Vaikeinta on päästä tietyille humanistisille aloille siksi, että niille voi pyrkiä kuka tahansa. Ja silloinkin näennäinen vaikeus perustuu siihen, että hakijoita on paljon - laadusta ei puhuta mitään ja todellisuudessa ratkaiseva tekijä on taso viimeisen sisäänpäässeen ja ensimmäisen karsiutuneen välissä. Luonnontieteellisistä aloista on noin nyrkkisääntöisesti vaikeahkoa päästä lääketieteen tai tiettyjen diplomi-insinööriopintojen linjoille, muille riittää suunnilleen ilmoitus että haluaa tulla - olettaen että on lukenut pitkän matikan.) Tyttö sairastui influenssaan ennen ylioppilaskirjoituksia, jolloin opiskelu tietysti häiriintyi. Hän parani ja sairastui uudestaan influenssaan juuri ennen ylioppilaskirjoitusten alkua. Kirjoitukset menivät poskelleen. Edessä on välivuosi.
Oleellinen kysymys kuului, onko järkeä mitata osaamista yhdellä ainoalla kokeella, kun niin moni asia voi mennä pieleen. Vastakysymys on, että miten sitten muuten pitäisi tehdä?
Lukioarvosanoja ei voi käyttää. Niissä on koulukohtaisia eroja. On käytännössä mahdotonta mitata osaamista objektiivisesti ilman yhteistä päättökoetta. (Kokonaan toinen asia on sitten, halutaanko mitata osaamista objektiivisesti - ainakin vasemmistolla tuntuu olevan agendana ylioppilaskokeen romuttaminen ja poistaminen.) Lisäksi yksi ainoa koe mittaa paljon enemmän kuin kolmen vuoden yksittäiset kurssikokeet; se mittaa kokonaisuuksien hallintaa ja paineensietokykyä. "Uusintamahdollisuutta" myöhemmin keväälläkään ei oikein voi järjestää - siitä tulisi joka tapauksessa lähes samanlainen show ja nytkin YO-tulokset valmistuvat juuri ennen lakkiaisia ja valintakokeita.
Ai niin. Ja onhan uusintamahdollisuus olemassa heti seuraavana syksynä. Välivuosi ja uusi yritys.
Ai niin. Entäs kympin pojat? Tuttu poika kirjoitti pari vuotta sitten ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin ja pääsi vaativalle tekniselle alalle. Tammikuussa armeijaan, joten ei kannattanut aloittaa vielä syksyllä vaan meni töihin. Palvelusaika 255 vuorokautta, kotiutuminen syksyllä, ei ehtinyt aloittaa silloinkaan. Kaksi välivuotta.
Ai niin. Voi se huono tuuri iskeä myöhemminkin. Entä jos kympin tyttö olisi ollut terveenä kirjoituksissa, päässyt opiskelemaan ja sairastunut aloitussyksynä niin että olisi jäänyt jälkeen?
Elämä ei aina mene kuten suunnittelee. Olisihan se tietysti hienoa, jos suoriutuisi kirjoituksista, pääsisi opiskelemaan sinne minne haluaa, valmistuisi suunnitellusti viidessä vuodessa, saisi hyvän työpaikan, menisi naimisiin 28-vuotiaana, etenisi johtotehtäviin 32-vuotiaana, hankkisi 166-neliöisen omakotitalon, saisi siinä sivussa 2,37 lasta ja omistaisi labradorinnoutajan jolla ei ilmenisi lonkkavikaa. Itse asiassa tarkemmin ajatellen olisi kiva jos elämä menisi edes joskus siten kun on suunnitellut.


7. Korkopolitiikan oppitunti

Kirjoitin viime viikolla Korean niemimaan viimeaikaisista tapahtumista, lähinnä maiden johtajien huippukokouksesta. Totesin erehtyneeni ennusteessani Pohjois-Korean median toiminnasta: Olin lähes varma, että valokuvia ainakaan seisovista presidenteistä ei julkaista. Perustelin tätä sillä, että Kim näytti Moonin rinnalla nuorelta ja lihavalta, mikä ei kokemusta arvostavassa korealaiskulttuurissa tekisi hyvää vaikutusta. Toinen syy oli se, että Kim olisi näyttänyt Moonia lyhyemmältä. Kuvat kuitenkin julkaistiin ja totesin: Onneksi Moon on myös lähes yhtä pätkä kuin Kim, joten näin uskallettiin toimia. Olin koettanut kuvista ja videoista ohimennen tiirailla, onko Kimillä piilokorot eli näyttävätkö hänen jalkansa luonnottoman pitkiltä ja onko käveleminen hankalaa, mutta paksun miehen kävely nyt on vaappumista joka tapauksessa. Nyt julkaistu lähikuva Kimin kengistä paljasti, että kengissä on 2-3 cm korot. Lisäksi kengän etuosa näyttää oudon paksulta eli luultavasti jalkapohja on ainakin senttiä korkeammalla kuin normikengissä. Tämän lisäksi on helppoa pitää kantapään alla 1-2 cm lisäkorkoa sisäpohjan ja sukan välissä, mutta se ei näy lainkaan ulospäin. On siis mahdollista, että Kim saatiin normikenkään (kantapää 1-2 cm lattiatason yläpuolella) nähden 3-5 cm pidemmäksi. Voitaneen olettaa, että Etelä-Korean presidentti Moonilla oli normikengät ilman korotuksia. Kim oli - tukkalaite poislukien - pari senttiä 168-senttiseksi ilmoitettua Moonia lyhyempi. Mikä täsmää varsin hyvin Kimin arvioituun 163 cm pituuteen. Isä ja isoisä Kim olivat myös varsin pätkiä, mutta tämä oli tapana hoitaa kuntoon valokuvien editoinnilla.


8. Sarjataulukkomatematiikkaa

Parhaillaan on menossa C-luokan maajoukkueiden MM-turnaus, joka tunnetaan myös jääkiekon MM-kisojen A-sarjana. Uusimmassa Urheilulehdessä kysyttiin asiantuntijagallupissa, järjestetäänkö jokavuotiset kisat liian usein. Tähän on helppo vastata, että ei. Onhan moraalisesti väärin antaa hölmöjen pitää rahansa ja jos kansa kerran haluaa tulla kusetetuksi leikki-MM-kisoilla niin siitä vaan.
Toisin kuin A-sarjassa, MM-kisojen ykkösdivisioonassa maat ovat liikkeillä lähes parhailla joukkueillaan, sillä NHL:ssä on vain muutama pelaaja ja muita kieltäytymisiä on vähemmän. 1A-divisioonassa kuusi joukkuetta pelaa yksinkertaisen sarjan. Kaksi parasta nousee ensi vuodeksi varsinaisiin MM-kisoihin ja huonoin putoaa 1B-divisioonaan. Tällä kertaa nähtiin uskomattoman kiemurainen tilanne, sillä sarjataulukko oli ennen viimeistä ottelukierrosta seuraavannäköinen:


MaaOVHTMPMP
Iso-Britannia43113139
Italia4221186
Kazakstan4221296
Slovenia42212116
Unkari4227116
Puola41310133

Taulukosta on jätetty pois jatkoaikavoitot ja -tappiot, koska niitä ei vielä siihen mennessä esiintynyt. Voitosta 3p, jatkoaikavoitosta 2p, jatkoaikatappiosta 1p ja tappiosta 0p. Joukkueiden ollessa tasapisteissä järjestys ratkeaa seuraavassa määräävien tekijöiden järjestyksessä:
1) Tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäisten ottelujen
a) pisteet
b) maaliero
c) tehtyjen maalien lukumäärä
2) Tasapisteissä olevien joukkueiden kaikkien ottelujen tulokset em. järjestyksessä.
Viimeisen ottelukierroksen pelit käytiin peräkkäin, ei siis yhtäaikaisesti eli edeltävän pelin tulos oli aina tiedossa viimeiseen peliin lähdettäessä. Viimeinen kierros oli Kazakstan - Puola, Slovenia - Italia ja Unkari - Iso-Britannia. Ennen viimeistä kierrosta ainoa joukkue, joka oli menettänyt nousumahdollisuutensa, oli Puola. Putoajaehdokkaita olivat Puola, Kazakstan ja Unkari. Joukkuejohdot laskivat kynsinauhojen jäänteitään pureskellen mahdollisuuksia. Käydään uskomattomalta vaikuttava tilanne läpi joukkue joukkueelta (otsikon linkkijutun spekulaatioissa oli muutamia puutteita). Käytän lyhyyden vuoksi sanaa "jatkoaika" kattamaan sekä jatkoajan että rankkarikisan:

Aluksi putoamiskamppailu:
1) Puola: Ainoa tapa välttyä putoamiselta on kaataa Kazakstan varsinaisella peliajalla. Tämäkään ei välttämättä riitä. Lisäksi vaaditaan, että kaksi muuta ottelua päättyvät joko a) molemmat tasan varsinaisella peliajalla tai b) Italia voittaa Slovenian varsinaisella peliajalla tai c) Italia - Slovenia peli menee jatkoajalle ja Iso-Britannia voittaa Unkarin varsinaisella peliajalla tai d) Slovenia voittaa Italian varsinaisella peliajalla ja Iso-Britannia ei voita Unkaria varsinaisella peliajalla tai e) Slovenia voittaa Italian varsinaisella peliajalla ja Iso-Britannia voittaa Unkarin varsinaisella peliajalla.
2) Kazakstan: Riittää, kunhan Puola ei voita sitä varsinaisella peliajalla. Jos niin onnettomasti käy, putoaminen on edelleen varsin epätodennäköistä, sillä muiden kahden ottelun on tällöin mentävä molempien jatkoajoille.
3) Unkari: Putoaminen vaatii sen, että Puolan on kaadettava Kazakstan varsinaisella peliajalla ja Unkarin on hävittävä Iso-Britannialle varsinaisella peliajalla eikä Slovenia saa voittaa Italiaa varsinaisella peliajalla.
Slovenia ja Italia ovat molemmat kuivilla. Toinen niistä saattaa päätyä tasapisteisiin putoajan kanssa, mutta jo pelattujen ottelujen keskinäiset tulokset ovat jo estäneet putoamisen.

Nousukamppailu:
1) Iso-Britannia: Nousuun riittää, kunhan ei häviä Unkarille varsinaisella peliajalla. Mikäli kuitenkin häviää, nousee silti, jos a) molemmat muut pelit menevät jatkoajalle tai b) Italia - Slovenia menee jatkoajalle eikä Kazakstan voita Puolaa varsinaisella peliajalla tai c) Italia - Slovenia ei mene jatkoajalle eikä Kazakstan voita Puolaa varsinaisella peliajalla
2) Italia: Nousee, jos a) voittaa Slovenian varsinaisella peliajalla ja Unkari ei voita Iso-Britanniaa varsinaisella peliajalla tai b) voittaa Slovenian jatkoajalla, Kazakstan ja Unkari voittavat jatkoajalla tai c) voittaa Slovenian jatkoajalla kunhan Unkari häviää ja Kazakstan ei voita varsinaisella peliajalla.
3) Kazakstan: Nousee, jos voittaa Puolan varsinaisella peliajalla ja a) Italia - Slovenia menee jatkoajalle tai b) Italia - Slovenia päättyy varsinaisella peliajalla ja Unkari voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla.
4) Slovenia: Nousee, jos voittaa Italian varsinaisella peliajalla. Jos voittaa jatkoajalla, nousee jos Unkari ja Kazakstan eivät kumpikaan voita varsinaisella peliajalla.
5) Unkari: Nousee, jos a) voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla ja muut ottelut menevät jatkoajalle tai b) voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla, Kazakstan ei voita Puolaa varsinaisella peliajalla eikä Slovenia Italiaa varsinaisella peliajalla tai c) voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla vähintään kolmella maalilla Slovenian voittaessa Italian varsinaisella peliajalla kunhan Kazakstan ei voita Puolaa varsinaisella peliajalla tai d) voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla Italian voittaessa Slovenian varsinaisella peliajalla tai e) voittaa Iso-Britannian jatkoajalla, Italia voittaa Slovenian jatkoajalla ja Kazakstan ei voita Puolaa.

Päätöskierroksen ensimmäinen ottelu. Kazakstan tekee selvää Puolasta numeroin 6 - 1. Tämä ratkaisee putoajan, Puola lähtee 1B-sarjaan. Mutta mahdollisia nousijoita on edelleen viisi:
1) Iso-Britannia: Nousuun riittää, kunhan ei häviä Unkarille varsinaisella peliajalla.
2) Italia: Nousee, jos voittaa Slovenian varsinaisella peliajalla ja Unkari ei voita Iso-Britanniaa varsinaisella peliajalla.
3) Kazakstan: Nousee, jos a) Italia - Slovenia menee jatkoajalle tai b) Italia - Slovenia päättyy varsinaisella peliajalla ja Unkari voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla.
4) Slovenia: Nousee, jos voittaa Italian varsinaisella peliajalla.
5) Unkari: Nousee, jos voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla Italian voittaessa Slovenian varsinaisella peliajalla.

Toiseen otteluun Italia - Slovenia mentäessä tilanne on erikoinen. Molempien on pakko voittaa varsinaisella peliajalla, jotta nousumahdollisuus säilyisi - tai Italialla se on mahdollisuus, Slovenialla varmuus. Kahden ensimmäisen erän jälkeen tilanne on 3 - 3 ja lukemat ovat edelleen samat ottelun viimeisen minuutin alkaessa. Tasapeli ei riitä kummallekaan. Ensin Slovenia ottaa maalivahdin pois. Sitten Italia saa kiekon viime hetkillä ja ottaa maalivahdin pois. Tarkalleen sanottuna molari luistelee kohti vaihtoaitiota ja kuudes kenttäpelaaja hyppää jäälle, mutta ei ennätä vaikuttaa pelin kulkuun. Jälkikäteen asiasta nousee melkoinen polemiikki. Kaksi sekuntia ennen loppua Italia tekee maalin ja voittaa 4 - 3. Mahdollisten nousijoiden määrä putoaa neljään:
1) Iso-Britannia: Nousuun riittää, kunhan ei häviä Unkarille varsinaisella peliajalla.
2) Italia: Nousee, jos Unkari ei voita Iso-Britanniaa varsinaisella peliajalla.
3) Kazakstan: Nousee, jos Unkari voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla.
4) Unkari: Nousee, jos voittaa Iso-Britannian varsinaisella peliajalla.
Huvittavaa on se, että ottelun tuloksesta riippuen nousijat ovat joko Iso-Britannia ja Italia tai sitten Unkari ja Kazakstan. Mitkään muut vaihtoehdot kuten esimerkiksi Italia ja Unkari eivät ole mahdollisia.

Viimeisessä ottelussa Unkari johtaa viimeisellä minuutilla luvuin 2 - 1 ja on menossa kohti nousua yhdessä Kazakstanin kanssa. Britit ottavat maalivahdin pois ja tasoittavat 15 sekuntia ennen loppua. Viimeisten hetkien aikana Unkari yrittää vielä ilman maalivahtia, mutta turhaan. Iso-Britannia ja Italia matkaavat ensi vuodeksi ylimmälle tasolle. Käsittämättömän sarjataulukkolaskentatrillerin päättää antiklimaksi: joukkueet joutuvat pelaamaan jatkoajan, jolla ei ole mitään merkitystä sarjasijoituksiin saati sitten nousutaisteluun. Jatkoaika on maaliton, britit voittavat rankkarikisan.


9. Korkeaa mailaa

Joku julkkutyrkky oli keksinyt varman tavan saada tietty osa ihmisistä raivostumaan ja odotti käsi kännykän näppäimellä iltapäivälehden numero näytöllä valmiina reaktioita. Eli kuinka hommata julkisuutta? No, tehdäänpä biisi homosta jääkiekkoilijasta joka antaa korkeaa mailaa kaverille muuallakin kuin kaukalossa. Sitten video jossa yllä on maajoukkueen pelipaita. Ihan satavarmaa on että reaktio tulee. Kuten kävikin ja julkisuutta satoi. Temppu oli täysin laskelmoitu julkisuuskikka ja juuri se porukka jota tämä eniten vitutti käveli miinaan reagoimalla. Onneksi Teemu Selänteen väliintulo taisi rauhoittaa tilannetta. Teemu on suuren sydämen avarakatseinen kaveri ja hyväksyi sen, että jokaisella on vapaus tehdä sellaista taidetta kuin itse haluaa ja olla myös oma itsensä. Jos kaikki muut olisivat toimineet yhtä viisaasti, niin kyllä olisi muuten julkkutyrkkyä ottanut kupoliin, kun ei olisi saanut kohua aikaan.
Itse kappaleesta on sanottava, että ei autotunellakaan voi sentään ihan mitä tahansa korjata.


10. Yleisön kosiskelua

Kun FIS aikoinaan keksi ottaa yhteislähdön käyttöön sillä perusteella, että pyöräilyssäkin käytetään yhteislähtöä ja se kiinnostaa yleisöä enemmän kuin maastohiihto, totesin että olisivat saman tien sitten korvanneet sukset pyörillä.
Vähän samaan näyttää IAAF päätyvän yleisurheilun uudistamisessa. Poppoo on oikeassa siinä, että uudistuksia on tehtävä. Ensi vuonna kokeillaan "Euroopan olympiakisoissa" uutta formaattia. Kyseessä on joukkuekilpailu. Kun nyt yrittää ajatella positiivisesti, niin löydän kaksi hyvää asiaa. Ensinnäkin aikataulutus on hyvä. Kahden tunnin formaatti on sopiva. Toiseksi joukkuekilpailujen tuominen lajiin on hyvä. Suunta on vain väärä - joukkuekilpailujen pitäisi olla nimenomaisesti lajin perustason toimintaa. Tämä madaltaisi kynnystä lähteä mukaan, sillä vain harvan psyyke kestää oikeasti kilpailla omillaan. Joukkuelajeihin on helpompi mennä mukaan, kun siellä voi aina piiloutua kaverin selän taa. Yksilölajissa kantaa oman vastuunsa. Yleisurheilussa joukkuekilpailut ovat erinomaisia nimenomaan perustasolla. Huippunimet kilpailkoot yksilöinä.
Merkittävimpiin uudistusvirheisiin kuuluu uusien lajien (kuntopallon heitto, kuulan heitto eteenpäin) tuominen mukaan. Kaunis ajatus varmaan on, että tuttuihin harjoitusmuotoihin tulevat urheilijat eri kenttälajeista. Valitettavasti näissä vanhoissa testilajeissa pärjäämiseen pätee sama kuin mihin tahansa muuhunkin: erikoistujat menestyvät. Tämä taas syö perinteisiä kenttälajeja. Toinen merkittävä ajatusvirhe on kilpailun päättäminen Gundersen-menetelmällä käytävään viestiin, jonka voittaja on koko kilpailun voittaja. Tämä ei sovellu yleisurheiluun alkuunkaan. Yksi joukkue saattaa olla miten ylivoimainen tahansa eli voittaa kaikki muut lajit, vaan sitten viestissä yksi joukkueen jäsen reväyttää reitensä ja kisa oli siinä. Reiluudesta ei ole tietoakaan.


Loppukevennys: Se löytyy

Kirurgi kertoi etsineensä naisen ns. G-pistettä vuosikausia ja löytäneensä vihdoinkin sen. Missähän vitussa se mahtoi piileskellä?

lauantai 5. toukokuuta 2018

Uusinta: Kannaksen kautta

Lukijalle: Maantiedeuusinnoissa ahtaudutaan tällä kertaa kapeille kannaksille:

Karjalan kannas on vaikein paikka,
Karjalan kannas on kunniapaikka
taistella Europan silmien alla,
vastata sortohon vapautumalla,
kilpenä torjua, kalpana estää
(Uudenkirkon ja Kivennavan asukkaille omistettu 1911)

Eino Leinon profetiamainen runo on todellakin kirjoitettu jo ennen Suomen itsenäistymistä. Kannakset ovat perinteisesti olleet strategisesti tärkeitä paikkoja. Niiden kautta kulkevat tiet, niiden hallinta antaa mahdollisuuden kontrolloida liikennettä kahden maa-alueen välillä. Sarjassa maantieteellisiä erikoisuuksia on tähän mennessä esitelty erikoiset järvet, saaret, vuoret, enklaavit ja eksklaavit, joet, syvängöt ja salmet. Tässä blogin lukijoille joululahjana kannakset, tällä kertaa aakkosjärjestyksessä siitä syystä että kannaksen leveyden määrittely on vähintäänkin epämääräinen käsite.

Aucklandinkannas. Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pohjoisosaa erottaa muusta saaresta kapeimmillaan viitisen kilometriä leveä kannas. Tähän rakoseen uusseelantilaiset keksivät sitten rakentaa suurimman kaupunkinsa. Ainoana etuna mainittakoon, että kaupungissa on kaksi satamaa. Toisaalta jos haluaa siirtää paattinsa satamasta toiseen, pitää purjehtia noin 800 km.

Aunuksenkannas. Laatokkaa ja Äänistä erottaa noin 125 km levyinen kannas. Kannaksen eteläosassa on järviä yhdistävä Syväri, jonka lähettyvillä Suomen armeija oli kaivautuneena asemasodan aikana 1942-44.

Chignectonkannas. 24 kilometrin levyinen kannas yhdistää Nova Scotian provinssin Kanadan mannermaahan. Strategisesti tärkeän sijaintinsa takia kannaksella on käyty lukuisia taisteluja 1600- ja 1700-lukujen sodissa niin intiaanien ja eurooppalaisten välisissä kuin keskinäisissä kahinoissakin. Erikoisinta on, että siellä taisteltiin jopa Yhdysvaltain vapaussodassa.

Gibraltarinkannas. Gibraltaria, tuota Espanjan lihasta törröttävä piikkiä yhdistää Espanjaan kilometrin levyinen kannas. Erityisen nyrpeästi espanjalaiset katsovat brittien hallussa olevaa niemen pohjoisosaa - he eivät näet hyväksy sitä, että britit levittivät omistustaan linnoitetun muurin pohjoispuolelle vuoden 1704 jälkeen. Sotku syntyi, kun Utrechtin sopimuksessa ei määritelty rajaa tarkasti. Tätä nykyä kiistellyllä alueella sijaitsee mm. Gibraltarin lentokenttä. Britannia ja Espanja ovat päässeet jonkinmoiseen sopimukseen, jossa britit saavat käyttää aluetta mutta tunnustavat Espanjan kiistävän omistusoikeuden. Gibraltarin lentokenttä on suureksi osaksi ollut pakko rakentaa mereltä vallatulle maalle, kun maapläntin leveys ei muuten riitä laskeutumiseen. Jos jostain syystä espanjalaisten käsitys rajasta hyväksyttäisiin, jäisikö osa lentokenttää brittien haltuun, se kun on kiistatta heidän mereltä valtaamaansa maata?

Goose Green. Falklandsaarten niukasti suurimman ja ylivoimaisesti asutuimman saaren Länsi-Falklandin jakaa miltei kahteen yhtä suureen osaan vain reilun kilometrin levyinen kannas. Ylivoimainen enemmistö saarten noin kolmesta tuhannesta asukkaasta asuu pääkaupunki Port Stanleyssa, mutta kannaksella sijaitseva Goose Greenin kylä on saarten toiseksi suurin 70 asukkaalla. Falklandin sodan aikana kannaksella käytiin sodan ensimmäinen merkittävä maataistelu. Miehistöltään lähes tasavahvoin pataljoonan suuruisin joukoin käyty taistelu päättyi odotetusti argentiinalaisten tappioon. Kaatuneita oli yhteensä 64, yksi heistä brittipataljoonan komentaja everstiluutnantti Herbert Jones, jolle myönnettiin kuoleman jälkeen Viktorian risti.

Karjalan kannas. Suomalaisille vain lyhyesti Kannas, mikä kertookin kaiken oleellisen. Siitä, mitä siellä tapahtui 1944, kiistellään yhä. Muu tulikin tästä kannaksesta kerrottua jo tämän jutun alussa.

Keskisaarento. Kalastajasaarennon yhdistää muuhun Petsamoon reilun kahden kilometrin levyinen kannas. Siitä vain pieni kaistale kuului Tarton rauhan mukaan Suomelle. Saarennon kärjessä ollut Vaitolahden kylä olikin käytännössä vain laivayhteyden välityksellä Petsamoon. Talvisodan jälkeen Petsamo jäi muilta osin Suomelle, mutta Vaitolahden neukut vaati, ettei pelkäis Leningraadi.

Khalkidiken kannakset. Khalkidiken provinssi pohjois-Kreikassa haarautuu eteläosastaan kolmeen Egeanmereen törröttävään niemeen: Kassandreia (kannas kapeimmillaan alle 1 km, siitä kaukaisimpaan niemenkärkeen linnuntietä 48 km), Sithonia (alle 6 km, 39 km) ja Athos (2 km, 47 km). Kassandreian kannaksen poikki on jo antiikin ajalla kaivettu nykyäänkin käytössä oleva kanava. Tunnetuin niemistä on Athos siellä sijaitsevien luostareidensa takia. Niemi on oma hallintoalueensa, jossa asuu nykyään parituhatta munkkia. Ulkopuolisten vierailuun alueelle tarvitaan erillinen lupa, joka myönnetään vain miehille. Aikoinaan Kreikan kulttuuriministerinä toiminut tunnettu laulaja Melina Mercouri ilmoitti tulevansa paikalle vaikka helikopterilla, jolloin munkit ilmoittivat yhtä tyynesti ampuvansa kovilla. Mercouri hävisi pokka pitää -ottelun. Naisten kielto alueelta koskee jopa naaraspuolisia tuotantoeläimiä, kuten lehmiä ja kanoja.

Korintin kannas. Vajaan kuuden kilometrin levyinen kannas yhdistää Peloponnesoksen niemimaan Kreikkaan. Itse asiassa useimmissa kielissä sana kannas, isthmus tulee kreikankielisestä niskaa tarkoittavasta sanasta ἰσθμός isthmos. Jo antiikin kreikkalaiset suunnittelivat kannaksen poikki kanavaa, mutta tyytyivät kuitenkin 2600 vuotta sitten rakennettuun kivitiehen, jota pitkin kyettiin vetämään pieniä aluksia. Keisari Nero aloitti rakennustyöt, jotka jäivät pahasti kesken. Kanava valmistui sitten 1800-luvun lopulla. Valitettavasti vain 21 metrin levyinen kanava on liian kapea nykyiselle laivaliikenteelle.

Kran kannas. Noin 50 km leveä kannas yhdistää Malaijin niemimaan Thaimaahan ja Burmaan. Kannaksen poikki on suunniteltu kanavaa, joka jonkin verran lyhentäisi laivamatkaa Itä-Aasiasta Euroopaan. Ajansäästö ei matkassa olisi merkittävä, mutta yliliikennöidyn Malakansalmen paine helpottuisi huomattavasti. Toistaiseksi ei ole edetty piirrustuspöytää pidemmälle.

La Coupée. Ranskan rannikon lähellä olevista Britannialle kuuluvien Kanaalisaarten pääsaarista pienin on Sark. Saari on jakautunut kahteen osaan, joita yhdistää toisiinsa vajaan sadan metrin levyinen kannas, jonka molemmin puolin on satametrinen pudotus mereen. Suojakaiteet kannakselle rakennettiin 1900; sitä ennen lapset etenivät kannaksen yli kontaten, ettei tuuli puhaltaisi heitä mereen.

Panamankannas. Kannas sulkeutui noin kolme miljoonaa vuotta sitten. Tällöin tapahtui melkoinen eläinvaellus Pohjois- ja Etelä-Amerikan välillä. Maanosiin oli kehittynyt erilaiset eläimistöt, jotka pääsivät tuolloin valloittamaan vastinlajiensa ekologisia lokeroita. Yleisesti ottaen pohjoisen lajit olivat menestyksekkäämpiä etelässä kuin etelän lajit pohjoisessa. Nykypäivänä kannas tunnetaan piakkoin satavuotisjuhliaan viettävästä Panaman kanavasta, jonka rakentaminen oli aikansa haasteellisin projekti. Aluksi piti hommata Panamalle itsenäisyys Kolumbiasta, sitten selättää keltakuume, lakkoilevat työntekijät ja Gaillardin kallioleikkaus.

Perekopinkannas. Krimin niemimaan yhdistää Ukrainaan kapeimmillaan kahdeksan kilometrin levyinen kannas. Strategisen merkityksensä takia se oli linnoitettu jo antiikin aikana. Toisessa maailmansodassa akselivallat saivat kannaksen haltuunsa viisi päivää kestäneiden taistelujen jälkeen syyskuun 1941 lopussa. Linnoitettu Sevastopol Krimin niemimaalla piti puoliaan vielä seuraavan vuoden heinäkuuhun asti.

Suezinkannas yhdistää Afrikan Euraasiaan. Vajaan kahdensadan kilometrin mittaisen kannaksen poikki avattiin avoin merikanava 1869. Tämä nosti jo aiemmin strategisesti tärkeän alueen merkityksen uusiin sfääreihin. Toisessa maailmansodassa saksalaisten tavoite oli Suez, 1956 Egyptin kansallistettua kanavan ranskalaiset ja britit yhteistyössä (!) valtasivat kanavan joksikin aikaa aina YK:n väliintuloon asti. Kanava oli suljettuna kuuden päivän sodasta 1967 aina vuoteen 1975 asti. Siinä välissä käydyssä Jom Kippur -sodassa israelilaiset joukot ylittivät kanavan ja miehittivät joksikin aikaa palan Afrikkaa.

Sulawesin saaren kannas. Vanha kansa tuntee maailman 11. suurimman saaren paremmin nimellä Celebes. Sen pohjoisosa on noin 700 km pitkä, leveimmillään noin satakilometrinen niemimaa. Saaren pääosasta sitä erottaa kapeimmillaan noin 25 km levyinen kannas.

Tehuantepecinkannas. Parisataa kilometriä leveä kannas on Meksikon kapein kohta. Se ei paljon poikkea muista Keski-Amerikan kannaksista leveydeltään, mutta kulkureittinä se oli helpoin aina Panaman kanavan rakentamiseen asti. Kanavan rakentamista pidettiin 1800-luvulla sen pituuden takia mahdottomana, mutta laivoja varten suunniteltiin jättiläismäistä, neliraiteista rautatietä. Suunnitelmat kariutuivat kustannuksiin ja Panaman kanavaan. Nykyään kannaksen entinen merkitys on muisto vain.

Vienankannas. Kolmas niistä kannaksista, joiden kautta unelmoitiin Suur-Suomen rajan kulkevan. Erottaa Äänistä ja Vienanlahtea toisistaan.

Ja loppuun tarina. Junassa istuivat vierekkäin karjalaisukko ja hämäläisukko. Karjalainen koetti heimon tapojen mukaisesti viritellä keskustelua ja hämäläinen heimon tapojen mukaisesti sitä vältellä. Karjalainen kyseli ummet ja lammet hämäläisen vastaillessa urahdellen. Lopulta karjalainen kysäisi jo tuskastuneelta hämäläiseltä:
- Mistäs sie oot kotosin?
- Perseestä!
- No sithä myö ollaa naapureita, mie oon sielt kannakse toiselt puolelt!