Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 28. elokuuta 2021

Uusinta: Muistijälki


Lukijalle: Menneenä kesänä tein kesämökin verannalla istuessa kaverille saman testin kuin tässä. Osoittautui yllättävän hankalaksi:

Sanotaan, että kaikista ihmisen aisteista hajuaisti on primitiivisin ja jättää syvimmän muistijäljen. Kenties tunnetuin kuvaus tällaisesta muistijäljestä on Marcel Proustin teoksessa Kadonnutta aikaa etsimässä, jossa Madeleine-leivoksen maku ja tuoksu herättävät päähenkilössä mieleen äärimmäisen eläviltä tuntuvat muistot.

Etsin taannoin erästä tietoa ja siinä yhteydessä törmäsin netistä löytyvään Suomen murrearkistoon, jossa on ääninäytteitä eri paikkakuntien murteista. Ehkä keskimäärin 50 vuotta vanhoja äänityksiä, jotkut vanhempia, jotkut nuorempia. Eli ajalta, jolloin yleiskieli ei ollut vielä ehtinyt etenkään vanhempien ihmisten puheeseen merkittävästi vaikuttaa.

Hetken mielijohteesta klikkasin erään minulle lapsuudesta tutun paikkakunnan näytettä. Kyseessä ei ole kotipaikkakuntani, vaan paikkakunta X, jossa olin viettänyt lapsuudessa ja nuoruudessa paljon aikaa.

Tunne oli päätähuimaava. Kun puhe alkoi soljua, lihakseni jännittyivät. Jostain syvältä aivoista nousi tuoksuelämys. Se tuoksu, joka oli vanhassa pienessä maalaistuvassa. Aavistus navettaa, puisia hirsihuonekaluja ja vanhoja vaatteita. Kuviteltu tuoksu oli yhtä vahva kuin oikea havainto olisi ollut.

Jälkeenpäin ajatellen selitys oli selvä. En ollut kuullut tuontapaista puheenpartta sitten lapsuuden. Sen aikaiset vanhat ihmiset ovat jo kuolleet. Vaikka paikkakunnalla X puhutaan edelleen samaa murretta, eivät pikkuserkkuni puhu enää samalla rytmityksellä. Taivutukset ovat samat, mutta rytmi on yleissuomalaistunut. Siksi muistijälki säväytti - ja rajusti.

Kyseisen paikkakunnan murre on kuulemma kielentutkijalle helposti tunnistettavissa erikoisuutensa takia. Kuuntelin testatakseni naapuripaikkakuntien näytteet. Niistä vain paikkakunnan Y näyte herätti samanlaisia tuntemuksia, joskin selvästi lievempinä. Olin yllättynyt, koska olin odottanut paikkakunnan Z näytteeltä sitä, mutta se ei toiminut lainkaan. Odotukset aiheutuivat siitä, että minulle tutuin osa paikkakunnasta X sijaitsi nimenomaan paikkakunnan Z rajalla ja myös Z oli minulle varsin tuttu. Selitys vieraudelle löytyi paikkakunnan Z näytteestä: siinä puhui paikkakunnan toiselta laidalta kotoisin ollut henkilö. Sen sijaan toisella puolella paikkakuntaa X sijainneen paikkakunta Y:n näytteessä murre oli selvästi lähempänä lapsuuteni muistoja.

Kuuntelin myös nykyisen kotipaikkakuntani Hornankuusen murrenäytteen. Ero nykyiseen puheenparteen oli huomattava, mutta erilainen kuin X:llä. Tuntui, että juuri päinvastaisesti rytmi on säilynyt, mutta taivutukset muuttuneet lähemmäs yleiskieltä. Oli vaikeuksia ymmärtää mitä helvettiä puhuja oikein sanoi.

Seuraavaksi alkoi itää ajatus sokkotestistä. Kutsuin Ylimmäisen Johtavan Pääinkvisiittorin paikalle ja selostin keksimäni koemenettelyn. Eli:
1) Testaaja (tässä tapauksessa Salli B) valitsee listasta kymmenen paikkakuntaa, jotka saavat olla mitä tahansa - toki on suositeltavaa valita lähes joka murrealueesta jotakin, mutta voi olla parikin kohdetta samalta alueelta ihan kontrollimielessä.
2) Testaaja ottaa ensimmäisen kohteen, klikkaa nauhoitteen soimaan ja siirtää kursorin johonkin puolivälin paikkeille (näytteiden kesto on muutama minuutti) siksi, että näytteen alussa haastattelija joskus mainitsee paikannimen joka paljastaisi missä ollaan.
3) Testattava (tässä tapauksessa allekirjoittanut) kuuntelee näytteen joko loppuun tai siihen asti kunnes on valmis arvaamaan. Mikäli näytteessä mainitaan paikkakunta, se hylätään ja testaaja ottaa sen tilalle uusi näyte (näin kävi varsinaisessa testissä kerran). On huomattava, että testattava ei saa nähdä tietokoneen ruudulta nettiosoitetta, koska se paljastaa paikkakunnan.
4) Testattava ilmoittaa, mitä paikkakuntaa hän veikkaa. (Hän saa testauksen aikana esittää perusteluja ja arveluja ennen lopullista valintaansa, mutta testaaja ei saa antaa mitään vihjeitä.) Tämän jälkeen paljastetaan, mikä paikkakunta oli oikeasti kyseessä.
5) Toistetaan vaiheet 2-4 kunnes kaikki näytteet on käyty läpi.

Ja kuinkas äijän kävi? Näytteet järjestyksessä ja kommentteja kuuntelun ajalta:

1. Tässä ei ole oikein mitään mihin tarttua. Olisiko Keski-Suomea? Ei, tuossa oli selvä savolainen muljautus. Mutta ei tämä kunnon savoa ole. Etelä-Savoa, mutta Keski-Suomeen päin?
Veikkaus: Kangasniemi
Näyte: Keuruu
Voi perkele. Olisi pitänyt sittenkin pitäytyä Keski-Suomessa.

2. No tämä kalskahtaa hämeeltä. Kuulostaa vähän Yrjö-kirjoilta mutta ei niin leveää. Vastoin yleistä luuloa Yrjöissä ei puhuta tamperetta, vaan Längelmäen murretta. Jostain sieltäpäin.
Veikkaus: Orivesi
Näyte: Kangasala
No joo, tuli lähdettyä Tampereelta koilliseen kun piti lähteä kaakkoon. Mutta samaan maakuntaan meni.

3. Ensimmäiset sanat - tai oikeastaan rytmi - paljastavat heti, että Varsinais-Suomessa ollaan.
Veikkaus: Turku
Näyte: Nousiainen
Tästä voi sanoa, että oikein meni parinkymmenen kilometrin tarkkuudella.

4. Piru vie, tämä ei kyllä ole mistään kotoisin. Ei ole kyllä karjalaa, mutta ei tämä savoakaan ole. Jotain siltä ja väliltä.
Veikkaus: Parikkala
Näyte: Rautjärvi
Jess! Tuuletuksen paikka, meni naapuripitäjään. Mutta ei tämä kyllä Marja-Liisa Kirvesniemeltä kuulostanut.

5. Jaahas, nyt ollaan Savossa. Ei kylläkään siellä ihan sydänmailla pahimman vääntämisen keskellä.
Veikkaus: Heinävesi
Näyte: Lapinlahti
Oikeaan alueeseen meni, mutta kyllä ovat löytäneet Lapinlahdelta harvinaisen yleiskielisen ihmisen puhumaan - kyllä paikallisissa Eliittikisoissa viännetään savoa syvemmältä. Olisiko haasteteltava tehnyt saman kun äitivainaani, jota kerran haastateltiin torilla telkkariin? Olen ihan varma että toimittaja oli valinnut hänet kohteeksi kuultuaan rehevän murteen. Ja mitäpä eukko teki? Tajusi että nyt ollaan julkisuudessa ja yritti puhua niin hyvin kirjakieltä kuin vain osasi.

6. Mitä helvettiä tämä nyt on? Jotain etäisiä kaikuja pohjanmaasta mutta ei kuitenkaan oikeasti. Ja raja pohjanmaan ja muun Suomen välillä on jyrkkä. Paitsi ehkä pohjoisessa. Eikä tässä puhuta hoon päältä. Olisko jotain Etelä-Lappia?
Veikkaus: Tervola
Näyte: Haukipudas
Jumangegga! Ei tuo muistuttanut Oulua yhtään. Tai no, ehkä nyt jonkin verran jälkeenpäin ajatellen. Meni naapurimurrealueeseen nyt kuitenkin.

7. "Lammasta kerithän". Jaaha, nyt vedetään hoon päältä. Jopa haastattelija kysyy: "Sanothiin". Eli pohjoisessa ollaan.
Veikkaus: Kittilä
Näyte: Halsua
Tämä meni kyllä nyt päin seiniä. Ei tähän muuta voi sanoa.

8. Mitä helvettiä tämä oikein on? Eihän tässä ole mitään mihin tarttua. Ihan mitäänsanomatonta. Jotain Keski-Suomea tämän pitää olla.
Veikkaus: Laukaa
Näyte: Mäntsälä
No ei siis sinne päinkään. Mäntsälä? No sehän on Hämeen, Uudenmaan ja Kymenlaakson rajoilla, joten eihän siitä saa mitään selvää kun siinä taitaa olla kaikkia sekaisin. Kai tämä eniten hämettä sitten oli, vaan kovin laimeaa sellaista.

9. Jaahas, nyt mentiin Pohojanmaalle. Ei tämä kyllä mitään Ilmari Turjan kyröläistä ole, jotain vähän laimeampaa.
Veikkaus: Alajärvi
Näyte: Kurikka
Mitä helkuttia, onko Kurikka Suomen ainoa paikkakunta jossa murre on syventynyt? Ainakin Juha Miedosta päätellen.

10. Nyt haastetaan karjalaa, ei hetkenkään epäilystä. Taitaa olla mieluummin Laatokan etelä- kuin pohjoispuolta. Eikä kovin syvää kuitenkaan.
Veikkaus: Säkkijärvi
Näyte: Viipuri
Helppo nakki, naapuriin meni.

Murrealueita on suomen kielessä kahdeksan pääryhmää ja jos ne jakaa alaryhmiin, niitä on yhteensä 29. Alaryhmiä tarkastellen sain tässä testissä oikein kuusi kymmenestä. Itse asiassa ne neljä väärin mennyttä livahtivat jopa pääryhmissäkin väärin. Tosin kaksi meni viereiseen, toiseen pääryhmään kuuluvaan alaryhmään ja kaksi muutakin sentään viereiseen pääryhmään. Kohtuullisen hyvin meni silti, ainakin noin omasta mielestä. Täytyy kyllä tunnustaa, että kun Sallille teki saman testin, kohtasin voittajani.

Suosittelen kokeilemaan. Varoitus: Parilla ensimmäisellä kerralla ääninäytteen yritys saattaa antaa virheilmoituksen, mutta kyllä se siitä uusintayrityksellä onnistuu.

tiistai 24. elokuuta 2021

Uutiskatsaus 34/2021


1. Korvaako määrä laadun?

Pääspice Sanna Marin asetti Suomen koulutuspoliittiseksi tavoitteeksi sen, että vuonna 2030 50 % nuorista olisi korkeakoulutettuja. Tämä tavoite on itse asiassa varsin helppo saavuttaa. Siihen on kolme tapaa: tuhoisa, tuhoisampi ja tuhoisin.
Tuhoisa tapa: Aletaan nimittää korkeakoulututkinnoiksi entistä useampia tutkintoja. Aivan kuin opistoinsinöörit ovat nykyisin AMK-insinöörejä ja oppilaitos on ammattikorkeakoulu eikä tekninen opisto. Tästä nyt ei sen suurempaa haittaa ole kuin se, että pitää olla tarkkana siitä mitä käytännössä osaa. Näytä minulle AMK-opiskelija niin minä näytän sinulle opiskelijan joka ei päässyt oikeaan korkeakouluun tai ei edes sellaiseen pyrkinyt realitettitarkistuksen tehtyään.
Tuhoisampi tapa: Lisätään sellaisten alojen koulutusta, jossa koulutuksen sisällöllä ei ole mitään merkitystä. Tässä pääspice onkin asiantuntija, sillä hän on hallintotieteiden maisteri. Hallinto-, yhteiskunta- ja valtiotieteiden koulutukset ovat siinä mielessä jänniä, että mitään konkreettista niissä ei opi mutta saa pätevyyden kaikkeen mahdolliseen. Koulutuksen sisällöllä ei siis ole merkitystä, vaan sillä että se saadaan kestämään riittävän kauan jotta sitä voitaisiin nimittää ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi. Vaativa se ei ole (paitsi tietysti loogista ajattelukapasiteettia omaavien hermoille), mikä nähdään siitä että jopa Sanna Marin on selvinnyt siitä. Tästä ei ole muuta haittaa kuin se, että näille pitää löytää turhanpäiväisiä ja hyvin palkattuja töitä, mikä on hyvässäkin tapauksessa kalliimpaa kuin työttömyyskorvauksen maksaminen ja huonossa tapauksessa nämä tulevat sotkemaan oikeita töitä.
Tuhoisin tapa: Pidetään koulutusmäärien suhteet ennallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meille valmistuu entistä enemmän lääkäreitä, diplomi-insinöörejä ja biologeja. Ikävä puoli asiassa on se, että näille aloille on tähän asti vaadittu se, että opiskelijan on selviytyäkseen kuuluttava älyltään top 20 %:iin. (Poikkeuksia toki löytyy mutta luultavasti yli puolet kuuluu jopa top 10 %:iin.) Jos näiden koulutusmääriä edes puolitoistakertaistetaan, seurauksena on tason väistämätön lasku. Ja toisin kuin yhteiskuntatieteissä, näillä aloilla tietyn minimitason ylittävä osaaminen on välttämätöntä.


2. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Arian Juhana Rezaji … jäkjäkjäk … kuuden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … viidestä raiskauksesta, yhdestä törkeästä raiskauksesta, neljästä vapaudenriistosta, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, kahdesta salakatselusta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, alkoholirikkomuksesta, huumausainerikoksesta sekä kuluttajamarkkinoilta kielletyn psykoaktiivisen aineen kiellon rikkomisesta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


3. Haastattelu

Edellä mainitun kaltaisia uutisia kannattaa kertoa vain nimimerkin suojassa. Otsikon linkissä kaikkien meidän satiirikkojen suuri sankari Keijo Kaarisade kertoo Ivan Puopolon haastattelussa miksi.


4. Olisiko kannattanut sittenkin miettiä ensin?

Afganistanin hallituksen odotetusti romahdettua sen aseistus päätyi talipäiden käsiin. Mikä sekin oli odettua. Kuten myös se että melkoinen osa henkilöstöstä vaihtoi puolta. Nyt meillä on sitten porukka joka on varustettu nykyaikaisella aseistuksella ja keskiaikaisella mentaliteetilla. Onnen onnettomuudessa puki kuitenkin sanoiksi eräs nimetön Yhdysvaltain hallituksen edustaja: ”Ironisesti pelastuksemme on se, että laitteemme hajoavat niin usein.” Tämähän on jenkkien vempeleissä ollut iät ja ajat ongelmana. Jos tarkastellaan historiaa niin asetuotanto voidaan luokitella maittain hieman yksinkertaistaen jo viimeistään toisen maailmansodan ajoilta alkaen:
Yhdysvallat: aseita jotka toimivat loistavasti mutta hajoavat käsiin ilman korkean teknologian huoltoa
Venäjä: aseita jotka ovat epätarkkoja mutta joita ei saa hajalle millään
Kiina: aseita jotka ovat epätarkkoja ja jotka hajoavat korjauskelvottomiksi muutaman vuoden sisään
Saksa: aseita jotka toimivat loistavasti ja kestävät mitä vaan, mutta vaativat käyttäjältään korkeakoulututkinnon
Japani: aseita jotka ovat strategisesti vääränlaisia mutta kestävät mitä vaan
Italia: aseita jotka ovat strategisesti vääränlaisia eivätkä edes toimi
Suomi: aseita jotka ovat mitä erinomaisimpia mutta joita kukaan ei halua silti ostaa
On ilmeistä, että talipäät käyttävät amerikkalaista aseistustaan kuten lähi-itäläiset kaikkia muitakin laitteitaan eli määräaikaishuolto on tuntematon käsite. Tällöin näistä ei kovin kauan iloa ole.
Yhdysvallat käytti Afganistanin armeijan aseistamiseen tiettävästi 71 miljardia euroa. Tämä oli lopputulos. Tuolla hinnalla vuonna 2003 olisi voinut pudottaa aika monta atomipommia alueelle. Nyt taustasäteily olisi jo haihtunut ja maan voisi asuttaa sivistyneillä ihmisillä.
Tämähän ei tietysti olisi tullut kysymykseenkään. Ikävä kyllä se nyt oli vain ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto, jos Afganistaniin haluttiin demokratia. Piti silti mennä yrittämään toisella tavalla. Varjele hyvä luoja noita Amerikan herroja toista kertaa lyömästä päätään Afganistanin kallioon!


5. Puhdasoppisuutta

ISIS ei hyväksy Talibania. Tämä nyt ei ollut mikään yllätys; fanaatikot tunnetusti sietävät toisiaan huonosti. Ilmeisesti kyse on siitä, että ISIS pyrkii maailmanlaajuiseen kalifaattiin, kun taas Taliban pyrkii tuhomaan vain yhtä maata kerrallaan. Jotenkin tästä tulee mieleen stalinistien ja trotskilaisten valtataistelu 1920-luvulla. Silloinkin riideltiin siitä tehdäänkö maailmanvallankumous heti vai raunioitetaanko sosialismilla aluksi vain yksi maa.


6. Tämä tarvitsee tekstityksen

Suomi kaatoi Afganistanin Kankkulan kaivoon lähes miljardi euroa. Ja nyt meillä on toimittajan mukaan sitten jokin ”kunniavelka” Afganistaniin. Onpa hyvä ettei kaadettu kahta miljardia, silloin velka olisi varmaan tuplaantunut.
Eiköhän se asia ollut lähinnä niin että suomalaiset yrittivät siellä toimia Afganinstanin puolesta samoin kuin heitä auttaneet afgaanit. Minkäänlaista kunniavelkaa ei ole. Eiköhän tunnusteta porukalla että nämä ”Suomen puolesta toimineet” veikkasivat väärää hevosta ja se siitä. Ei tietääkseni Saksakaan ollut sodan jälkeen pitämässä huolta itärintaman hiweistä, jotka heitä siellä auttoivat.
Propagandavetona tämä oli kyllä ovela. ”Kunniavelka” on sana, joka vetoaa suomalaisiin. Tällä kertaa valitettavasti.


7. Hyvä Kreikka!

Suomen Kreikkaan syytämät miljardit ovat vihdoin saaneet hyötykäyttöä, kun kreikkalaiset pykäsivät raja-aidan. Sen tarkoitus on pysäyttää haittamaahanmuutto.
Aidan suurimmaksi haasteeksi osoittautunee se, kuinka se pystyy estämään ulkospice Pekka Haavistoa tuomasta Suomeen muslimiterroristeja.


8. Oireilua

Kuten odottaa sopi, korona alkaa laimentua varianttien myötä. Deltavariantti on entistä lievempi eikä enää anna aihetta totaalisiin sulkutiloihin. Nyt on alettu pelotella koronan pitkäaikaisoireilla. Norjalaistutkimus totesi, että yli puolet 16-30 -vuotiaista nuorista saa koronasta pitkäaikaisoireita. Niitä ovat väsymys, uupumus, hengitysvaikeudet, kuume, kurkkukipu, yskä, lihaskivut, rintakivut, pahoinvointi, huimaus, päänsärky, masennus, unettomuus, haju- ja makuaistin muutokset sekä muut neurologiset oireet, kuten muistiongelmat ja keskittymisvaikeudet.
Jos suoraan sanotaan, niin muutaman kerran varsin pahan tartuntataudin sairastaneena suunnilleen joka toinen kerta on tullut ainakin yksi noista oireista. Tässäkään mielessä nykykorona ei näytä poikkeavan normaaleista influenssoista. Itse asiassa Suomessa koronaan on edelleenkin kuollut vähemmän ihmisiä kuin viiden vuoden takaiseen kausi-influenssaan (noin 1000 vastaan 1400). Tietysti rajoitustoimet ovat leikanneet kuolemien määrää etenkin alkuvaiheessa luultavasti murto-osaan siitä, mitä olisi tullut ilman niitä. Mutta entä nyt, laimeamman deltaversion aikaan? Olisiko jo kannattavampaa tyytyä normaaliin varovaisuuteen ja luopua rajoitustoimista, jolloin laumasuoja alkaisi toimia? Ylipäätään homma näkyy menevän siten, että tartuntoja tulee baareissa, festareilla, bileissä, jalkapallo-otteluissa tai muissa tilanteissa joissa ei piitata varovaisuudesta. Niitä ei tule käytännössä lainkaan työpaikoilla, oppilaitoksissa tai sellaisissa yleisötilaisuuksissa joissa käyttäydytään hillitysti. Olen tänäkin kesänä ollut käytännössä täyteen pakatuissa urheilukatsomoissa ja tietääkseni yksissäkään yleisurheilukilpailuissa ei ole tänä tai viime kesänä tullut yhtään ainutta koronatartuntaa sen paremmin urheilijoille kuin yleisöllekään.
Koronassa kyse on entistä enemmän valtapelistä. Jos se olisi haluttu pysäyttää, siihen olisi pääosin kyetty. Sitä haluttiin ylläpitää hiljaisella liekillä, mikä muuttuu hetki hetkeltä vaikeammaksi.
(Ja ennen kuin kukaan syyttelee: ei, en ole rokotevastainen. Olen saanut molemmat piikit, vaimo ja lapset ovat saaneet piikit sitä mukaa kun ikäryhmä on vuorossa ollut.)


9. Naiset kumoon

Baskimaan suurseura Athletic Bilbaolla on tietysti myös naisjoukkue, joka pelaa Espanjan ylimmällä sarjatasolla. Tämä sivumennen sanoen noudattaa samaa ansiokasta linjaa kuin miesjoukkuekin eli rekrytoi ainoastaan baskipelaajia. Mutta tämän jutun aiheena on se, kun naisjoukkue pelasi harjoitusottelun seuran poikien 16-vuotiaiden joukkuetta vastaan. Otsikko totesi tuloksena olleen selkäsaunan. Ennen tuloksen lukemista pysähdyin hetkeksi miettimään, mikä lopputulos mahtoi olla. Päädyin arvioon 10 – 1. Oikeasti tulos oli 6 – 0.
Tämä ei ole mikään murskatulos. Tämä on naisjoukkueelta todella loistava suoritus. Tai sitten ottelu ei kestänyt täyttä aikaa. Tai sitten pojat eivät pelanneet tosissaan. Tai sitten naiset pelasivat bikineissä ja sotkivat hormonihuuruisten teinien keskittymisen.
16-vuotiaat pojat nimittäin ryöpyttävät naisia täysin mennen tullen. Tein taannoin kaksi vertailua, joista ensimmäisessä tutkin yhden vuoden tilastojen perusteella sitä, kuinka hyvin naiset pärjäisivät yleisurheilussa 15-vuotiaita poikia vastaan. Tämä oli järkevää tehdä siksi, että 15-vuotiaat (ja 14-vuotiaat) pojat käyttävät naisten heittovälineitä ja pika-aidatkin ovat identtiset. 16-vuotiailla välineet ovat jo raskaammat ja aidat korkeammat matkankin muuttuessa 110 metriin. Lopputulos oli se, että ottelu olisi varsin tasainen. Toisessa tutkimuksessa eliminoin sen, että naisten joukkueessa on ainakin kymmentä ikäluokkaa ja 15-vuotiaiden poikien joukkueessa vain yhtä. Tämän tein ottamalla molempiin joukkueisiin 20 viime vuoden aikana tehdyt parhaat tulokset. Seurauksena oli 15-vuotiaiden poikien murskavoitto.
Kun sitten huomioi, että poikien kehitys on aika voimakasta 15 ja 16 ikävuoden välillä, on ilmeistä että 16-vuotiaat pojat ovat naisiin verrattuna ylivoimaisia.
Näin siis yleisurheilussa. Noin näppituntumalla sanoisin että jalkapallossa kuten kaikissa muissakin pallopeleissä ero on vielä suurempi. Siihen nähden naisjoukkueen 6 – 0 tappio saman joukkueen 16-vuotiaiden poikajoukkueelle on aika vähän. Kyseessä ei ole mitenkään naisjalkapallon halventaminen, kuten monet asiasta tuohtuneet ovat väittäneet. Kyseessä on vain raaka tosiasia ja se siitä.


10. Mitalisadetta

Nairobissa pidettiin vuoden myöhässä nuorten eli 19-vuotiaiden MM-kisat. Suomen mitalisaalis neljällä kullallaan yllätti kaikki asiantuntijat, myös allekirjoittaneen. Seitsenottelija Saga Vanninen ja moukarinheittäjä Silja Kosonen olivat odotettuja voittajia, mutta keihäsmies Janne Läspä ja etenkin aituri Heidi Salminen tulivat aivan puskista. Lisäksi Juho Alasaari sai seipäässä hopeaa, mikä nyt ei mikään jättiyllätys ollut.
Monet vähättelivät suorituksia sillä perusteella, että kisoista puuttuivat esimerkiksi USA, Kiina, Saksa, Iso-Britannia ja muutama pienempi maa. Jos katsoo vaikkapa Tokion olympialaisten mitalitaulukkoa, tulos on se että 48 lajista puuttuivat 14 lajin voittajamaat. Noin karkeasti laskien voi todeta että paikalla oli siis 70 % parhaista. Aivan erityisesti suomalaisten mitalilajeissa poisjääneiden merkitys oli minimaalinen. Kosonen ja Vanninen ovat 19-vuotiaiden maailmantilaston ykkösiä. Läspän ja Alasaaren edellä tilastoissa olevat olivat kaikki kilpailussa mukana. Salminen on maailmantilaston kakkonen, kahden sekunnin kymmenyksen verran edellä oleva eli käytännössä samantasoinen jenkki oli tietysti kisasta poissa.
Kokonaan toinen juttu on sitten se, että miten nämä nuoret sankarit pärjäävät aikuisten tasolla. Vakiovalituksen aihe on se, että näistä ei kuitenkaan tule aikuisten arvokisamitalisteja. Ei voikaan tulla. Nuorten MM-kisoissa on mukana noin kaksi ikäluokkaa. Aikuisten tasolla huipulla on toistakymmentä ikäluokkaa. Tämä tarkoittaa noin karkeasti laskien sitä, että noin joka viidennestä juniorihuipusta pitäisi tulla aikuisten vastaavan tason menestyjä. Tutkin asiaa muutama vuosi sitten ja tulokset olivat täysin odotettuja. Tätä nuorten kykyjen hukkaamista pidetään suomalaisena ilmiönä, mutta jos asiaa tutkisi niin väittäisin että aika lailla samoihin tuloksiin päädytään muuallakin, voi olla että Suomi onnistuu juniorien kohdalla jopa paremmalla prosentilla. Lainaan äskeistä olympiaraporttiani, jossa esimerkkinä käytin miesten korkeushyppyä:
Piti muuten tarkistaa, mitä näille kolme vuotta sitten nuorten MM-kisoissa mitalin saaneille kuuluu. Harrison oli siis olympiafinaalin seitsemäs. Merlosin ennätys on edelleen Tampereella hypätty 223, tänä vuonna on mennyt 215. Voiton jakaneen Vilchesin ennätys on 227, tämän kauden paras 210 hallissa. Pronssin jakaneen Poolen ennätys on jo neljä vuotta sitten hypätty 225, tällä kaudella 220. Näillä tuloksilla ei ole mitään asiaa olympialaisiin. Tampereella oli mukana 23 maailman parasta 18-19 -vuotiasta korkeushyppääjää. Heistä vain yksi on nyt, 21-22 -vuotiaana, olympialaisissa. On ihan turha mussuttaa, että Suomessa ei osata juniorilahjakkuuksia hyödyntää. Luulenpa että muualla osumaprosentti ei sen kummempi ole, saattaapa olla huonompikin.


11. Asiantuntijat liikenteessä

Edelliseen aiheeseen liittyen piti tehdä kerrankin syväanalyysia eräästä yleisurheilu-uutisointiin liittyvästä aiheesta. Kun uutisiin sallitaan kommentointi, paikalle ilmestyy kaikkien alojen asiantuntijoita, joiden asiantuntemus ei useinkaan ole edes seitinohutta vaan puuttuvaa. Olen aiemmin tutkinut vastaavaa ilmiötä toisenlaiselta alalta. Nyt päätin tutkia otsikon uutista, jossa kerrottiin Heidi Salmisen sensaatiomaisesta MM-kullasta. Myönnän että tipahdin itsekin aivan täysin. Ennätysparannus oli niin käsittämätön ja MM-kulta tuli täysin puun takaa. Tai aidan. Mutta katsotaanpa millaisia kommentteja (tässä jutussa 179 tätä kirjoittaessa) tuli:

Luokka I: ”Miksi ei pärjätä sitten aikuisten kisoissa?”
”Onnitteluja Suomen nuorille MM-kisojen saavutuksista. Nyt herää kysymys??? Mihin katoaa mainen kunnia kun ollaan aikuisten sarjassa? Syy ei liene nuorissa voittajissa.”
”Mutta sitten se maan pinnalle palauttava kysymys: mihin nämä nuorten sarjoissa lähestulkoon ylivoimaiset urheilijat katoavat seuraavien 5 vuoden aikana ts. siirtyessään aikuisten sarjaan ?”
”Hienoa, että nuoret menestyvät. Jää auki yksi suuri kysymys: kjn näitä nuorten mitaleja on tullut ennenkin, mikä menee Suomessa mönkään, että näistä lupauksista ei juurikaan aikuisten puolella enää kuulla?”
”Nimenomaan. Tuota on ihmetelty. Trendi on jo pitkään ollut se, että menestys nuorten arvokisoissa katkeaa auttamattomasti siirryättessä aikuisten arvokisojen pariin. Syy ei varmastikaan ole itse urheilijoissa, vAm jossain huippu-urheilun rakenteissa.”
”Se on suomalaisen urheilun ongelma: juniorina ja nuorina mitaleita, mutta aikuisten kisoissa ehkä pari pistesijaa ja loput ei koskaan saa edes niitä, siis pistesijoja!
Kutsun tätä lahjakkuuksien hukkaamiseksi ja samalla se on myös järjestelmän tuottama ongelma!”
”Meillä on kuulemma ollut näitä superlupauksia ainakin viimeiset kolme vuosikymmentä. Yhdestäkään ei ole sittemmin kuultu. Ilmeisesti suomessa ei valmennustietämys ja osaaminen riitä kuin juniorivuosiin saakka. Joten nyt himmaamaan valmennusta ulkomailta kipin kapin.”

Ja vastaus: Siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että aikuisten sarjassa on toistakymmentä ikäluokkaa, kun nuorten kisoissa noin kaksi. Keskimääräinen voittaja tulee sijoille 1-5, hopeamitalisti 6-10 jne.
Mitä tulee tuohon viimeiseen kommenttiin ”yhdestäkään ei ole sittemmin kuultu”, niin aiemmin suomalaiset ovat voittaneet nuorten MM-kisoissa seitsemän kultaa. Olli-Pekka Karjalainen ja Aki Parviainen ovat saaneet myös aikuisissa arvokisakultaa.

Luokka II: ”Eihän siellä edes olleet kaikki paikalla!
”Kova saldo on, joskin kisojen taso vaikuttaa melko vaatimattomalta.” (Paikalla oli siis noin 70 % maailman junioriparhaimmistosta.)
”Juuri huippumaiden puuttuminen himmentää näiden mitalien arvoa. Pidetään jalat maanpinnalla.”
”Tosin täytyy samalla muistaa, ettei kisoissa ole mukana maailman parhaat urheilijat (mm. USA, UK...) koronan takia.”
”Jenkit , Iso-Britannia ja Ranska eivät ole mukana”
(Ranska oli mukana.)
”Unohdettu vaan kertoa että kaikki isot yleisurheilumaat loistavat poissaololaan. Ei nämä MM-kullat nyt vaan ole oikein minkään arvoisia kun kaikki huiput ovat poissa.”
”Mitäs kaikkia maita tuolla on edes mukana? Suomi, Andorra, luxemburg ja oliko vielä joku neljäskin?”
(Ei, tämä oli suunnilleen se lista maista jotka eivät olleet selvinneet jalkapallon miesten EM-kisoihin ennen vuotta 2020 vaikka olivat yrittäneet yli 30 vuotta. Kypros ja Malta olivat ne kaksi listalta puuttuvaa, jotka eivät ole jalkapallon EM-kisoissa olleet ja Andorra ei ole ihan 30 vuotta ehtinyt yrittää.)
”Turha juhlia.iso- britania ja jenkit puuttui.” (Älä unohda saskaa, holantia ja kinaa – nekin puutuivat)
”Onx siel jenkit britit Puola Jamaika... Epäilen” (Puola ja Jamaika olivat paikalla, jenkit ja britit eivät yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suomalaislajeissa olleet haastajia.)

Luokka III: Sekalaista
”Onko tämä jotenkin väärin kun näillä nuorilla ei ole 300 SUL /KOK johtajaa taustoillaan niin vuolevat kultaa , samaa on nähtävissä OS kisoissakin joten pitäisikä rahat kohdistaa suoraan urheiljoihin ilman jappisoneita yms jotka pöllivät rahat välistä kuten Talebanit ? Jotenkin ottaa päähän nämä pukuporukat , valmennuspäälliköt yms kun rahaa ja voimavaroja tarvitaan ihan urheilija -valmentaja tasolla ilman johtajia” (Käsittääkseni urheilijat ovat ihan tyytyväisiä siihen että ei tarvitse kaikkia käytännön asioita itsekseen kisoissa pyörittää.)
”No niinpä ja kyllä iso osa urheilussa liikkuvasta rahasta jää urheilijan ja sponsorin välissä oleviin portaisiin. Todennäköisesti byrokratia siinä välissä liian raskas ja hyväveli verkosto niin kallis että eihän siitä jää urheilijalle mitenkään.” (Tässä on ihan totta. Olen jo kauan ollut sillä kannalla, että rahan tulisi siirtyä väliportaalle urheilijan kautta. Urheilija hommatkoon itselleen sopivan tukiverkoston.)
”Tokiossa 12v. voitti kultaa.” (Nyt puhutaan urheilusta eikä rullalautailusta, jossa se 12-vuotias itse asiassa jäi hopealle.)
”Suomessa on ollut ennenkin hyviä alle kakskymppisiä. Mutta sitten loppuukin Suomen järjestelmän urheilun tukeminen, ja urheilijat joutuvat taistelemaan toimeentulonsa kanssa ja lopettaa, tai kehitys lakkaa.” (Osin totta. Onhan meillä tukijärjestelmä, mutta yleisurheilijat ovat yleensä ns. akateemista ainesta, jolle urheilu-uraan panostaminen on taloudelliselta odotusarvoltaan negatiivinen valinta.)

Luokka IV: Joskus sitä ilahtuukin eli oikeasti fiksuja kommentteja
”Junioritasolta on muutamia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta vielä pitkä matka aikuisten huipulle. Kyllähän sama näkyy joukkuelajeissakin: jääkiekon U18 tai U20 -maailmanmestari saattaa päätyä miesten alasarjoihin tai hyvässäkin tapauksessa nippanappa Liigan nelosketjuun.”
”Nuorten u 20 mm kisat Nairobi. 4 kultaa ja yksi hopea.
Suomi toisena mitalitaulukossa. Yle ja Mtv uutisoivat kiekkoilijoiden ja formulakuskien kesälomaretkistä. Urheiluruudusskin pieni maininta eilen Silja Kososen kutamitalista.
Nämä ovat jääneet ihan taka-alalle. Nyt kaivataan selityksiä. Onnea nuoret historiallisesta saavutuksesta.”
”Kun vielä saatais näitä junnukisoja televisiosta niin hyvä olisi. YLE voisi panostaa enemmän valtalajien junnukisa lähetyksiin, kun sieltä sitä tämän maan itsetuntoa saadaan kohotettua ylöspäin. Vai miksi me YLE-veroa maksamme?”
”On se merkillistä että tälläkin palstalla on paljon negatiivisiä kommentointeja. On toki tosiasia että muutama suur maa puuttuu kisoista, mutta kyllä siellä kovia urheilijoita riittää ihan tarpeeksi. On todella upeeta Suomalaisten nuorten onnistumiset kautta linjan. Toivottavasti tästä eteenpäin mennään oikeilla valmennus opeilla, niin saamme lukea tulevina vuosinakin heidän hienoista esityksistään. Suuren Suure Onnittelut koko sakille..…”



Loppukevennys: Hernekeittopäivä!

Maailman ilmeisesti pahimmalta haisevan aineen kemiallista koostumusta ei tunneta. Sen tutkiminen on nimittäin hajun takia käytännössä mahdotonta. Sen verran tiedetään, että kyseessä on rikkiyhdiste (tämän ei luulisi olevan yllätys). Pienetkin pitoisuudet aiheuttavat ihmisille pahoinvointia jopa 400 metrin päässä, havatsivat saksalaiset kemistit jo toistasataa vuotta sitten.
Oma epäilykseni asiasta on, että tätä kaasua olisi ollut eristettävissä eräänä yönä armeija-aikana pian alokaskoulutuksen jälkeen. Oli ollut hernekeittopäivä ja sen jälkeen iltavapaa, jota tupa oli viettänyt läheisessä baarissa keskiolutta kitaten. Aamuherätystä tehnyt päivystäjä avasi tuvan oven ja teki yökkien täyskäännöksen.

maanantai 23. elokuuta 2021

Sivallus CCCLXXIII

Turvapaikan hakeminen on afgaanin ihmisoikeus eikä siitä tule tinkiä. Se että afgaanin turvapaikkahakemus hylätään ja afgaani käännytetään heti rajalta, on suomalaisten ihmisoikeus eikä siitä tule tinkiä.

lauantai 21. elokuuta 2021

Uusinta: Simulaatio 2037


Lukijalle: Nelisen vuotta sitten pohdiskelin miten on mahdollista että Länsi-Euroopan johto on täynnä typeriä päätöksiä tekeviä ääliöitä ja löysin sille uskottavimman selityksen. Yleensä toivon, että en ole oikeassa mutta tällä kertaa toivon että olen:

- Johtaja oli pyytänyt käymään.
- KOISTINEN! Mitä helvettiä tämä oikein tarkoittaa?
- Jaa siis mikä?
- Mikämikä. Tiedät tasan tarkkaan. Minä olen ollut kolme viikkoa kesälomalla ja sillä aikaa projektipäällikkö on pyörittänyt koko maapallon kvanttitietokoneita tämän yhden simulaation ympärillä. Mihinkään muuhun ei ole ollut koneaikaa. Ja meillä on sentään lupa käyttää 95% koko kehittyneen maailman kapasiteetista eli käytännössä kaikesta.
- No mutta määräyshän oli selvä.
- TIEDÄN! Ja siksihän minä lähdin kesälomalle kun tiesin että tässä ei kuukauteen ole mitään tehtävissä kuitenkaan. Ja annoin herralle täydet valtuudet, mikä jumaliste luultavasti maksaa meille molemmille työpaikat kunhan suuret pamput saavat kuulla tämän.
- Käskettiin tehdä täydellinen simulaatio. Ja se tarkoittaa sitä että laskentakapasiteettia kuluu niin vitusti. Tää on pakko viedä kvanttitasolle asti.
- TIEDÄN! Mutta eihän tätä... tätä... siis näitä tuloksia usko kukaan. Tai siis tuloksia uskoo. Mutta ei sitä miten niihin on päädytty.
- No kun se nyt oli ainoa vaihtoehto. Muistaahan johtaja itsekin että me yritettiin alkeissimulaatioilla vaikka mitä ja mikään muu ei toiminut. Pakko oli lähteä liikkeelle tällä "PSYKOOSIVYÖRY" -skenaariolla. Okei, siinä tapahtui sitten muutamia yllätyksiä jotka vaativat odottamattomia säätöjä. Mutta ne oli pakko tehdä, muuten olisi järki voittanut liian aikaisin.


Johtaja veti syvään henkeä ja laski hitaasti kymmeneen silmät suljettuina. Hetken välähti mielessä ajatus, että tämä olisi pahaa unta. Ehkä hän on sittenkin mökkilaiturilla köllöttelemässä. Paskan marjat. Ennen silmiensä avaamista hän tunnusti mielessään, että Koistinen saattaa sittenkin olla oikeassa.

- Täsmennäppä Koistinen vielä vähän. Muistan PSYKOOSIVYÖRYN ja se sai kyllä aikaan halutut tulokset alkeissimulaationa, mutta minähän sanoin että sille nauravat naurismaan aidatkin.
- Kaikki muut simulaatiot tuottivat alkeisversioina ei-toivottuja tuloksia. Jos johtaja muistaa, niin kuukautta aiemmin minun käskettiin valita toivotulla tavalla toimiva simulaatio Isoon Ajoon. Mikään muu ei toiminut. PSYKOOSIVYÖRY toimi.
- Mikset ajanut jotain muuta lähellä haluttua ollutta simulaatiota niin ikään Isossa Ajossa ja katsonut, toimisiko se?


Johtaja katsoi Koistista toivoen että tämä pelastaisi sanomalla jotain toiveikasta. Toki johtaja tiesi, että Ison Ajon mahdollisuus oli vain kerran, tai no, ainakin se veisi kuukausikaupalla kunnes voitaisiin toinen simulaatio käynnistää. Mutta jos Koistinen antaisi edes jotain toivoa...

- Jos halutaan tehdä Iso Ajo, simulaatio on vietävä kvanttitasolle asti. Muita vaihtoehtoja ei ole, ne eivät ole uskottavia. Ja Iso Ajo kuluttaa maailman kvanttitietokoneiden kapasiteetista yli 90 %. Silloinkin simulaation etenemisnopeus on vain suunnilleen yksi vuosi vuorokautta kohti.
- Eli simulaatio pyörii nyt vuodessa 2016...
- 2017, itse asiassa. Taitaa olla elo-syyskuu menossa. Toki simulaatio voidaan keskeyttää heti, mutta arvioisin että kymmenen vuotta pitäisi vielä ajaa että tulokset olisivat luotettavia.
- Mutta sen jälkeen voisi käynnistää toisen skenaarion...
- Voisi voisi, mutta mikään muu ei alkeissimulaatioissa tuottanut haluttua tulosta. Tai siis mikään vähänkään uskottava. Johtaja oli itsekin sitä mieltä että PSYKOOSIVYÖRY oli ainoa edes etäisesti mahdollinen.


Johtaja nojautui taaksepäin tuolissaan ja huokaisi. Kyllä hän realiteetit tajusi. Kvanttitietokoneillakin oli rajansa. Jos haluttiin mallintaa maapallon todellisuutta riittävän tarkasti, mallinnus oli vietävä atomitasolla uskottavaksi. Ja se vaati tolkuttomasti kapasiteettia. Alkeellisempia simulaatioita oli helppo tehdä, ne eivät paljon tietokonekapasiteettia vaatineet. Kvanttitietokoneet pystyivät laskemaan noin miljoona alkeissimulaatiota samassa ajassa kuin yhden Ison Ajon. Mutta alkeissimulaatiot eivät olleet uskottavia. Niissä kaikki ydinfysiikan tutkimus täytyi estää. Jos näin ei tehty, simulaation virtuaalifyysikot huomasivat varsin pian elävänsä virtuaalitodellisuudessa ja simulaatio kaatui siihen. Isossa Ajossa alkeishiukkaset menivät virtuaalitodellisuudessa sumuisiksi vasta kvanttitasolla. Johtaja huomasi äkkiä tuntevansa hengenheimolaisuutta vuoden 2017 virtuaalitodellisuudessa elävien virtuaalifyysikoiden kanssa. He löivät virtuaalista päätään virtuaaliseen seinään, kun kvanttimaailman ongelmat eivät ratkenneet. Eivät voisikaan ratketa, koska mallinnus ei ollut riittävän tarkka siihen. Tehtävä oli toivoton. Kuten tuntui tämäkin tehtävä olevan, johtaja huokaisi. Piti siis luoda skenaario, jossa tutkittiin kuinka sivistyneen maailman käy, jos sinne vyöryy miljoonittain kehitysmaalaisia. Kuten nyt armon vuonna 2037 näytti tapahtuvan. Ja parhaaksi menetelmäksi tämän tutkimiseen oli päätetty kokeilla, miltä maailma näyttäisi nyt, jos vyöry olisi alkanut kaksikymmentä vuotta aiemmin.

- Minä vähän katsoin mitä tuossa skenaariossa on tapahtunut. Sinä siis otit ja aivopesit melkein koko Euroopan parlamentin?
- No joo, pakkohan se oli saattaa toimintakyvyttömäksi.
- Entäs tämä Merkel? Sinä niinkuin väität, että Rauta-Angela olisi tässä sinun virtuaalitodellisuudessasi mokuttaja? Siis nainen, joka vietti nuoruutensa Neuvostoliiton miehitysvallan alla? Hänkö antaisi vallata Euroopan? Muistelepa mitä todellisuudessa tapahtui.
- No joo. Tämä oli oikeastaan ihan testikokeilu siinä alkeissimulaatiossa, mutta kun se piru vie toimi. Sitten me tajuttiin, että tämähän sitä uskottavuutta lisäisi. Muija jonka konsteja jopa oikeistolaiset pitivät liian rajuna, kun Euroopan Unioni kaksikymmentä vuotta sitten hänen johdollaan pysäytti sen ensimmäisen yrityksen. Tässä skenaariossa näytetään, mitä olisi tapahtunut jos ei olisi pysäyttänyt.


Taas kerran johtaja vaihtoi väriään ensin punaiseksi ja sitten takaisin normaaliksi. Koistinen, perkele. Tuo kiero savolainen taisi taas olla oikeassa.

- Eli sait siis Euroopan täyteen afroja ja ählämejä jo vuoteen 2025 mennessä. Entäs sitten?
- Hephep, en tiedä onnistuuko se. Ollaan vasta vuodessa 2017. Tässä on pitänyt pari kertaa jo vetää hätäkytkimestä.
- Mitä tarkoitat?
- No, muutama isänmaallinen poliitikko on pitänyt eri maissa järjestää pois pelistä. Pari salamurhaa, muutama skandaali ja erinäisiä pikku peukalointeja. Tää on kuule herkkää hommaa. Jos valtaan pääsee yksikin edes jollain lailla karismaattinen isänmaallinen hahmo, niin se oli sitten siinä. Vyöry loppui. PSYKOOSIVYÖRY perustuu juuri siihen, että kaikkia päättäjiä tuntuu vaivaavan monikulttuurisuuspsykoosi.
- Älytöntä. Tuota ei kukaan olisi voinut 1980-luvulla uskoa.
- No ei tietenkään. Eikä usko vähänkään ajatteleva osa kansaa vieläkään meidän simulaatiossa. Ainoastaan ne, jotka uskovat mitä poliitikot sanovat ja media toitottaa.
- Hetkinen. Siis oletko sinä peukaloinut mediaakin?
- Pakko. Se tosin oli helpompaa, sillä journalistit eivät ole niitä penaalin terävimpiä kyniä, jos tämä ilmaus sallitaan. Ne menevät yleisen mielipiteen perässä. Itse asiassa ei tarvinnut puuttua juuri lainkaan alkuvaiheen jälkeen, kriittiset toimittajat hiljenivät kyllä ammattikunnan ryhmäpaineessa.
- Mitäs muuta radikaalia olet joutunut tekemään pelastaaksesi simulaation?
- No, ehkä johtaja muistaa nämä alkeissimulaatiot. Niissähän kävi usein siten, että muslimi-invaasio tuli pakolla kuriin laitetuksi, vaikka kuinka yritettiin estää.
- Joo. Jossain vaiheessa terroristit saivat käsiinsä joukkotuhoaseita ja myrkkykaasuilla tapettiin tuhansittain eri kaupungeissa.
- Siellä sentään säästyttiin ydinaseilta, kun jouduttiin laskentatehon rajoitusten takia säännöstelemään niiden määrää. No, Isossa Ajossa kävi siten että ISIS...
- Siis mikä?
- Ai niin, anteeksi. Piti vyöryn aikaansaamiseksi käynnistää arabimaiden levottomuudet kymmenen vuotta todellisuutta aiemmin. Siinä syntyi pari lystikästä terroristijärjestöä, joista ISIS oli yksi.
- Siis aikaistit sitäkin.
- No, se ei paljon todellisuutta hetkauttanut. Väestönkasvu takasi sen, että levottomuudet olisivat alkaneet joka tapauksessa. Olihan arabimaiden väkiluku jotain kymmenkertaistunut vajaassa sadassa vuodessa. Minä vain aikaistin levottomuuksien alkua. Mutta siis ISIS. Se kaappasi Venäjältä pari atomipommia ja jos ei oltaisi puututtu asiaan, Pariisi ja Berliini olisivat nyt sienipilvenä taivaalla. Siis siinä virtuaalitodellisuudessa, täsmennän.
- Ja tämä tapahtui milloin?
- Eilen. Eli siis 2016 virtuaalitodellisuudessa. Muslimi-invaasio oli alkanut toden teolla 2015 ja nehän tietysti soluttivat terroristeja joukkoon.
- No sehän eskaloitui äkkiä.
- Ja olisi eskaloitunut ydinräjäytysten myötä siten, että koko simulaatio olisi mennyt vituiksi ja invaasio päättynyt. Oli pakko estää. Muuten ei olla terrorismiin puututtu. Yllättävän vähän sitä on kuitenkin esiintynyt. Afrot ja muslimit tykkäävät perseillä lähinnä pienemmässä mittakaavassa. Se ei riitä nostamaan eurooppalaisia kapinaan.


Johtajan käsi käväisi jo povitaskun nitropurkilla, mutta hän huomasikin olevansa yllättävän rauhallinen. Juuri tuohan oli se, mitä etsittiin. Vähät terrorismista, kyse oli siitä millä muulla tavoin tämä näytti vaikuttavan yhteiskuntaan. Juuri sitä haluttiin simuloida.

- Eli simulaatio on nyt vuodessa 2017. Mikä on ennusteesi?
- Taisin jo aiemmin todeta, että noin kymmenen vuoden päästä romahtaa. Tämä oli sivistynyt arvaus alkeissimulaatioiden perusteella.
- Annapa sitten sivistynyt arvaus nykyhetkeen. Eli missä mennään 2037?
- Kuten johtaja on huomannut, Amerikka on enimmäkseen säästetty. Ei pelkästään piruuttaan vertailukohdaksi. Vaan siksi, että sikäläinen vapauden perinne olisi vastaavassa mokutusaallossa saanut päättäjät vaihtoon ja kansan kapinaan. Eurooppa puolestaan alkaa olla kehitysmaatasolla 2037, koska jonkinmoinen afrokalifaatti on ollut jo kymmenen vuotta remmissä.
- Eli invaasion alettua on kymmenen vuotta aikaa kääntää kelkka. Pitää siis paikkansa mitä nämä alarmistit ovat sanoneet...
- Siis niistä kolmesta vaihtoehdosta?
- Jep. "Meillä on kolme vaihtoehtoa. On tehtävä a) vaikeita ratkaisuja nyt, b) kammottavia ratkaisuja myöhemmin tai c) hyväksyttävä, että länsimainen sivistys tuhoutuu."
- Tämän simulaation tarkoitus oli siis testata, mitä tapahtuu ja kauanko on aikaa toimia. Uskoisin että se antaa riittäviä vastauksia poliitikoille.


Miehet katsoivat hetken aikaa toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Lopulta Koistinen avasi suunsa:

- Jatketaanko PSYKOOSIVYÖRYN Isoa Ajoa vai keskeytetäänkö?
- Meillä ei ole enää aikaa ajaa muita skenaarioita. Ja perustelit riittävän uskottavasti minulle, että se oli ainoa vaihtoehto. Jos pystyit sen minulle perustelemaan, pystymme perustelemaan sen päättäjillekin. Jatketaan.


Koistinen nousi ylös ja poistui. Juuri ennen oven sulkeutumista hän pisti päänsä takaisin johtajan huoneeseen.

- Ai niin. Sopiiko johtajalle, että laitan sisäpiirin vitsinä jonkun virtuaalitodellisuuden bloggarin kirjoittamaan tämän meidän keskustelumme scifi-tarinana jälkipolville muistoksi?
- Saatanan kiero savolainen. Ei kai se tässä konkurssissa paljon paina. Anna mennä vaan.

perjantai 20. elokuuta 2021

Sivallus CCCLXXII

Käsittääkseni teologit ovat ratkaisseet sen ongelman, miksi Jumala antaa pahat teot anteeksi. Ratkaisematta lienee edelleen se arvoitus, miksi Jumala rankaisee hyvistä teoista.

tiistai 17. elokuuta 2021

Uutiskatsaus 33/2021


1. On aika Purra

Perussuomalaiset valitsivat itselleen uuden puheenjohtajan. Purra piti ansiokkaan linjapuheen, johon vanhamediakin suhtautui vain varovaisella arvostelulla. Linja on tiukka: Suomea ei lähdetä tuhoamaan vaan hallitukseen mennään vain Suomen asiaa ajamaan. Tämä toisaalta sulkee aika paljon ovia, mutta hyvä niin. Tällä linjalla voitetaan vääjäämättä, se vain vie aikaa. Ainoa tapa millä tämän linjan voitto voidaan estää on laajentaa äänioikeutta siten, että entistä useampi Suomen vihollinen saa kansalaisuuden tai äänioikeuden. Tai sitten se, että äänestäminen lakkautetaan, mikä ei sekään nyt mahdoton vaihtoehto ole. Nyt ei ole myönnytysten aika. Nyt ei ole valtaannousun aika. Hulluuksien on annettava mennä tarpeeksi pitkälle, jotta ne voidaan kumota. Suomea tuhoavien voimien saaminen pois vallankahvasta ei ole vielä ajankohtaista, koska se ei ole mahdollista. Samalla tavalla kuin Hitlerin pysäyttäminen 1938 ei ollut vielä mahdollista, koska hän ei ollut mennyt vielä liian pitkälle.
Yhden kauneusvirheen voi Purran linjasta osoittaa. Hän pyrkii nollaan turvapaikanhakijaan. Oikeampi linja olisi saada tämä luku negatiiviseksi lähettämällä entisetkin pois.


2. Afganistan palaa normaalitilaan

Talipäät ovat nyt vallanneet lähes koko maan. Romahdus tapahtui vielä nopeammin kuin niinsanotut asiantuntijat osasivat odottaa. Todellisille asiantuntijoille tämä ei ollut mikään yllätys. Kun länsimaat päättivät vetäytyä, tämä oli ilmeistä. Läpikorruptoitunut islamilainen heimokulttuuri ei kerta kaikkiaan toimi pätkääkään, joten valtaan pääsevät aina ne, jotka ovat valmiita olemaan kaikkein häikäilemättömimpiä. Katastrofista on syytetty Joe Bideniä, joka päätti lähteä maasta. Tämä onkin varmaan ainoa Trumpin tekemä päätös, jota Biden ei kumonnut. Syytökset Bideniä kohtaan ovat aiheettomia. Yhdysvaltojen ei olisi alun perinkään pitänyt mennä maahan, vaan antaa afgaanien lillua omissa liemissään. Oli käsittämätöntä naiiviutta kuvitella, että maahan kyettäisiin luomaan demokratia. Vielä käsittämättömämpää oli se, että amerikkalaiset kuvittelivat onnistuvansa tempussa valitsemallaan strategialla, vaikka se ei ole onnistunut niin yhtään missään. Kaikkein käsittämättömintä oli se, että amerikkalaisten jos keiden luulisi tietävän kuinka maasta saadaan demokraattinen, sillä he ovat itsekin sen tehneet omassa maassaan.
Menestysresepti on varsin yksinkertainen: tuhotaan alkuperäisväestö lähes sukupuuttoon ja asutetaan maa eurooppalaisilla. Olisi toiminut Afganistanissakin. Tällä kertaa jenkit olisivat kuitenkin sen verran voineet ottaa oppia edelliskerran virheestään, että olisivat jättäneet afrikkalaiset rahtaamatta maahan. Tämä menestysresepti – tapa alkuperäiskansat ja tuo eurooppalaiset tilalle - on toiminut joka ainoa kerta. Kanada, Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti. Etelä-Afrikkakin oli jo hyvässä vauhdissa kohti demokratiaa, mutta erehtyivät luulemaan tarvitsevansa mustaa väestöä työvoimaksi kaivoksiin ja sitten kävi ohraisesti.
Jos taas on toimittu toisin, on epäonnistuttu joka ainoa kerta. Afganistan, Irak, Libya, Liberia ynnä muut. Tai no, yksi vaihtoehtoinen resepti demokratian tuomiseksi maahan on olemassa. Sitä on kerran kokeiltu ja se onnistui sillä kertaa. Kokeen voisi tietysti toistaa Afganistanissa, sillä yksi testi ei vielä riitä. Tosin monet pitävät tätä Malli Japania eli pudotetaan maahan niin monta atomipommia että uskovat, varsin radikaalina ratkaisuna. Mutta Japanista tuli demokratia tällä menetelmällä. En kuitenkaan usko että Afganistanissa onnistuttaisiin. Paitsi tietysti siten että ”riittävän monta atomipommia” tarkoittaisi sitä että maa olisi parkkipaikka ja radioaktiivisuuden laannuttua riittävästi asutettaisiin maa eurooppalaisilla, mikä olisi käytännössä sama asia kuin tunnetusti toimivaksi havaittu menetelmä.


3. Ilmasilta Kabulista

Suomi päätti sitten roudata Afganistanista tänne ne afgaanit, jotka ovat auttaneet Suomen valitettavasti sinne lähettämiä joukkoja. Tämä onkin malliesimerkki siitä kuinka vituiksi operaatio meni: Afganistanissa ei saatu aikaan sitä mitä vuosia yritettiin, mutta Suomeen saadaan afgaaneja.
Vähin mitä tulisi tässä tilanteessa tehdä on se, että afgaanit laskettaisiin mukaan pakolaiskiintiöön eivätkä he tulisi sen päälle kuten ilmeisesti käy. Toistan sen jo vuosia sitten esittämäni kriteerin pakolaisten ottamiselle: ellei kyseessä ole luonnonkatastrofi vaan poliittiset syyt, niin pakolaisten ottaminen on merkki siitä ettemme hyväksy lähtömaan politiikkaa. Ja jos emme hyväksy lähtömaan politiikkaa, meidän on julistettava sille sota. Pakolaisia voidaan ottaa vain maasta, jota vastaan käymme sotaa ja heistäkin vain ne, jotka liittyvät sotaan meidän puolellemme.
Tässä ovat vaihtoehdot. Joko hyväksymme Afganistanin kulttuurin yhtä arvokkaana kuin omamme, jolloin sieltä ei ole aihetta tulla pakolaisiksi tai sitten teemme kaikkemme murskataksemme sen. Jos afgaanit eivät ole itsekään halukkaita taistelemaan maansa hyvinvoinnin puolesta, ei ole meidän asiamme ottaa heitä vastaan.
Lopuksi vielä huomautetaan, että Afganistanin suurin ongelma, kuten kaikkialla kehitysmaissa, on väestönkasvu. Maassa on 40 miljoonaa asukasta. Ensimmäinen väestönlaskenta suoritettiin 1979 eli 40 vuotta sitten. Silloin väkiluku oli 15,5 miljoonaa. Jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samassa suhteessa, täällä olisi nyt yli 12 miljoonaa asukasta. Suomen itsenäistymisvuonna 1917 Afganistanin väkiluvun on arvioitu olleen 5,65 miljoonaa. Jos Suomen väkiluku olisi kasvanut tuosta hetkestä alkaen samassa suhteessa kuin Afganistanin, täällä olisi nyt yli 22 miljoonaa asukasta. Jos Afganistanin väkiluku taas olisi kasvanut samassa suhteessa kuin Suomen, siellä olisi nyt aika tarkkaan neljäsosa nykyisestä väkimäärästä. Tuskin olisi nykyisiä ongelmiakaan samassa mittakaavassa. Joskos sovitaan että ruvetaan puhumaan afgaanien ottamisesta pakolaisiksi vasta sitten kun apuharvennus on pudottanut väkiluvun tälle tasolle. Ihan vaan maapallon kestokyvyn ja vihreän ajattelun nimissä tässä ehdottelen.


4. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Helton Nwety Betuel Muchanga … jäkjäkjäk … viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … kahdesta tapon yrityksestä, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta … Oikeuden mukaan teot olivat vaarallisia ja nuoren miehen tarkoituksena oli surmata molemmat 14-vuotiaat uhrit … 18-vuotias oli huutanut ennen iskua, että ”jumalan nimeen, puukotan sua” … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


5. Edelliseen liittyen

Tilasto on vuodelta 2017. Irakilaisen ja afgaanin todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikokseen on yli nelikymmenkertainen Suomen kansalaiseen nähden. Nykyään suhde on pienempi siitä syystä, että kiitos hallituksemme humaanin politiikan suuri osa näistä raiskareista on saanut Suomen kansalaisuuden ja lasketaan suomalaisiksi tilastoissa. (Politiikan kutsuminen ”humaaniksi” viittaa siihen, että se on humaania muille, mutta ei suomalaisille.) Itse asiassa on varsin todennäköistä, että jos Suomen kansalaisista karsittaisiin omaan viiteryhmäänsä ne, joille kansalaisuus ei kuuluisi, tuo todennäköisyys olisi luultavasti varsin lähellä satakertaista eikä nelikymmenkertaista.


6. Aikamme kuva

Yli viisikymmentä vuotta sitten Hattulasta löydettiin rautakautinen hauta. Tuoreet DNA-tutkimukset osoittivat sieltä löytyneellä vainajalla olleen Klinefelterin oireyhtymä eli XXY-kromosomisto. Koska haudasta löydettiin ovaalin muotoisia koruja ja jäämiä villavaatteista, pääteltiin että vainaja oli mahdollisesti puettu naiselliseen asuun. Lisäksi haudasta löytyi miekkoja, jotka taas viittasivat selkeästi mieheen.
Nykyinen tulkinta on, että vainaja saattoi identifioitua muunsukupuoliseksi.
Herää kysymys, mahdettiinko tuossa tuhat vuotta sitten tuntea ”identifioituminen” tai ”muunsukupuolisuus”. Klinefelterin oireyhtymä aiheuttaa joitakin naisellisia piirteitä, mutta suurin osa sen kantajista jää diagnosoimatta, koska he eivät huomaa itsessään mitään erikoista ja elävät ihan normaalia miehen elämää. Tunnen tällaisen henkilön eikä ulkopuolinen todellakaan havaise mitään normaalista sukupuolensa edustajasta poikkeavaa.
Hauta löydettiin siis vuonna 1968. Olisi mielenkiintoista lukea, millaiset mahtoivat olla tuolloiset tulkinnat vainajasta. DNA-tutkimusta ei toki ollut tehty, mutta esineistö tunnettiin. Ihan varmaa on, että kenellekään ei 1970-luvulla tullut mieleen että vainaja olisi ”voinut identifioida itsensä muunsukupuoliseksi”. Se kun ei vielä silloin ollut akateemisissa piireissä muotisuuntaus. Sen sijaan varsin mahdollista on, että tuolloin vainaja saatettiin löytyneen esineistön perusteella tulkita ”edistyksellisen luokkatietoiseksi henkilöksi”.


7. Maailmaa pelastamassa

Suomalaisyrittäjä on aloittamassa bisnestä, jonka tarkoitus on siivota kehitysmaiden jokia. Jutussa olevat kuvat kertovat ihan riittävästi siitä, että muovia on saatavilla raaka-aineeksi paljon. Samalla ne kertovat sen, että suomalaisten ympäristöteot ovat täysin merkityksettömiä niin kauan, kun kehitysmaiden väkiluku kasvaa kahden viikon välein yhden Suomen väkiluvun verran.
Suomessa ympäristön saastuttaminen on olemattoman vähäistä verrattuna kehitysmaihin. Täällä lajitellaan jätteet ja kaikki jätevedet puhdistetaan. Kehitysmaissa Mikolan idea ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta, mutta jääräpäinen insinööri ajaa väkisin suunnitelmaansa läpi. Indonesiasta ja Filippiineiltä tuli vastaukset: ”Ei kiinnosta, koska ei ole mitään varsinaista ongelmaa. Roskaa on, mutta virta vie, eikä puhdistamisesta kukaan halua maksaa.” Kuvitelkaapa että joku sanoisi Suomessa noin.


8. Kyistä peltoa kyntämässä

Järjen ääni mediassa eli huutavan ääni korvessa Ulla Appelsin kirjoittaa taas asiaa. Tällä kertaa maataloudesta. Suomalainen maataloustuottaja on kuristettu niin ahtaalle, että tässä alkaa suorastaan toivoa koronakriisin katkaisevan tuonnin joksikin aikaa. Siinäpähän oppisivat, perkeleen cityvihreät, miettimään mistä se ruoka oikein tulee. Ainoa elinkeino jolla on todellista merkitystä on maatalous. Kaikki muut ovat vain sen seurannaisia. Tämä tulee muistaa silloin kun kansakunnan selviytymisstrategioita mietitään.


9. Me ei leikitä ton kaa, osa n

Edellisellä pelikaudella NHL:ssä veräjää vartioi kaksi saksalaisveskaria. Philipp Grubauer pelasi 40 peliä ja Thomas Greiss 34. Muut saksalaisvahdit eivät ole NHL-tasoisia. Molemmilla on myös runsaasti maajoukkuekokemusta: kohta 30 täyttävä Grubauer on pelannut MM-kisoissa kolmesti, 35-vuotias Greiss kahdesti ja lisäksi kahdesti olympialaisissa, joista Grubauerilla ei ole kokemusta.
Ensi kaudella järjestetään talviolympialaiset ja luulisi, että nämä kaksi ovat Saksan päävalmentaja Toni Söderholmin ykkösvalinnat tolppien väliin. Grubauer onkin, mutta Greissillä ei ole enää mitään asiaa maajoukkueeseen. Saksan jääkiekkoliiton johto on linjannut, että ”Greissin arvomaailma ei ole yhteensopiva jääkiekkoliiton arvojen kanssa”. Greiss on nimittäin vuosia aiemmin ilmoittanut tukevansa Donald Trumpia, verrannut Hillary Clintonia Adolf Hitleriin ja koristellut vuonna 2014 maalivahtimaskinsa nimellään, jonka viimeiset kaksi S-kirjainta muistuttivat SS-tunnusta. Johan nyt vähemmästäkin päätyy suvaitsevaiston boikottiin.
Sitten kelataan aikakoneella tuommoiset 85 vuotta taaksepäin. Vuoden 1936 talviolympialaiset järjestetään Garmisch-Partenkirchenissä, natsi-Saksassa. Saksan jääkiekkomaajoukkue valmistautuu turnaukseen, mutta yhden pelaajan osallistumisesta keskustellaan kovasti. Sekä lajiliitto että pelaaja itse epäröivät hänen valintaansa ja osallistumistaan. Lopulta Rudi Ball, juutalainen, valitaan joukkueeseen. Loukkaantumisen takia Ball pystyy pelaamaan vain neljässä Saksan kuudesta ottelusta, mutta tekee niissä kaksi maalia.
Natsi-Saksa on siis valmis valitsemaan olympialaisiin sekä juutalaisia, jopa palkintopallitason urheilijoita että kommunisteja. Nykypäivän poliittisesti korrektit tahot eivät suostu valitsemaan urheilijoita, joiden arvomaailmaa pidetään epäilyttävänä. Tästä voimme helposti vetää johtopäätöksen siitä, kummat ovat suvaitsevaisempia, natsit vai poliittisesti korrektit.


10. Yleisömäärät laskuun

Viime aikoina Norjan rantakäsipallon naisten maajoukkue on ollut otsikoissa vastustaessaan sääntöjen määräämää bikiniasua. Joukkue on ansaitusti saanut tukea ristiretkellään. Nyt joukkoon liittyi myös Norjan beach volley -maajoukkue, joka päätti pelata pidemmissä shortseissa. Yllättäen lajin säännöt sallivat tämän. Tokiossa kultaa voittanut miesten beach volley -norjalaispari on tukena.
Vielä jämäkämpää tukea Anders Mol ja Christian Sørum olisivat voineet antaa pukeutumalla itse bikiniasuihin. Eiköhän sääntömuutos olisi tullut varsin nopealla tahdilla.
Ikävä mutta tosi piirre asiassa on kuitenkin se, että naisurheilua myydään seksillä. Pidemmät shortsit jalkaan, niin yleisömäärät laskevat taatusti. Mitäpä itse luulisitte, millä beach volley -sarjalla olisi eniten katsojia, jos naisten sarjat jaettaisiin luokkiin A, B, C, D ja DD? Riippumatta siitä, minkä sarjan pelillinen taso on korkein.


11. Kiinalaista matematiikkaa

Kansainvälinen olympialiike ei peruskirjansa mukaan tunnusta minkäänlaista mitalilaskentaa kansakuntien välillä. Käytännössä kilpailu on kuitenkin kovaa. Tällä kertaa USA voitti Kiinan niukasti ohittamalla sen viimeisenä päivänä. Kultamitaleissa tilanne oli 39-38 ja se yleensä ratkaisee. Kaikissa mitaleissa lukemat olivat vielä selvemmät eli 113-88.
Mutta kiinalaisilla oli luova ratkaisu asiaan. Sikäläinen televisio julkaisi taulukon, jossa Kiina oli USA:n edellä. Tähän päädyttiin, kun Kiina laski mitaleihinsa mukaan Taiwanin ja Hongkongin saavuttamat mitalit. Sehän pitää näitä yksityisomaisuutenaan. No, Hongkongin voivat helposti omia, mutta jos Taiwania yrittävät niin seurauksena on kyllä melkoinen otsaanlyöntikilpailu.
Muutenkin matematiikka oli mielenkiintoista. Kiinalla ilmoitettiin olevan 42 kultaa. Tähän lukemaan on päädytty laskemalla Kiinan, Taiwanin ja Hongkongin kullat yhteen eli 38 + 2 + 1 = 42. Älkää kysykö mistä se yksi ylimääräinen tuli. Ehkä USA:lta, koska sillä olikin vain 38 eikä 39 kultaa. Tarkemmin ajatellen he lienevät napanneet USA:n kultasaldosta itselleen naisten 800 metriä, jonka voitti kiinalaiselta kuulostava Athing Mu. Tosin hän ei kyllä kovin kiinalaiselta näytä, mutta ei nyt olla turhantarkkoja. Muutenkin kiinalaiset ovat koristelleet mitalisaldoaan, sillä neljän uuden kultamitalin kaveriksi ilmestyi myös viisi hopeaa ja yhdeksän pronssia. Niinpä summaksi tulee 106 mitalia. USA:lta on puolestaan kadotettu yhden kullan lisäksi kaksi hopeaa. Turhan vähän, sillä mitaleita on kiinalaistaulukossa nyt 110. Olisiko unohtunut vähentää viisi pronssia, jolloin mitaleitakin olisi vähemmän kuin Kiinalla? Jumaliste, jos tehdään propagandaa niin tehdään sitten kunnolla! Mitä Mao Tsetungkin tuosta sanoisi?


12. Kupit nurin

Olympiamaratonilla syntyi pienimuotoinen kohu, kun Ranskaa edustanut arabi Morhad Amdouni juottopisteen ohittaessaan kaatoi koko pullorivin, paitsi että otti viimeisen pullon kouraansa. Teko oli videolta katsoen käytännössä varmasti tahallinen. Kommentoijat raivostuivat epäurheilijamaisesta käytöksestä, jonka tarkoitus oli estää kanssakilpailijoita saamasta juomaa. Muutamat puolustajat tosin totesivat, että Amdouni kaatoi vain ensimmäisen rivin, takana oli lisää ja heti tämän pöydän jälkeen toinen pullopöytä. Ilmeisesti kukaan ei huomannut oleellista: kun juoksija kaatoi pullot mennessään, ne kimpoilivat mihin sattui. Oli iso riski, että tiiviissä ryhmässä joku juoksija tallaa pullon päälle ja loukkaa itsensä.
Itseltäni Amdounin temppu meni ohi livelähetyksessä. Sen sijaan kiinnitin huomiota toiseen vastaavanlaiseen tapaukseen. En muista oliko tekijä Amdouni mutta saattoi ollakin – muistikuva tekijän tyypistä täsmää häneen. Jonkin juottopisteen jälkeen kärkijoukon eturivissä oleva juoksija pudotti pullon viereensä. Suoraan alas, jolloin pullo jäi pyörimään takaa tulevien jalkoihin. Hitonmoinen riskitekijä. Niin ei kerta kaikkiaan tehdä, vaan pullo heitetään sivulle turvallisesti.
Itse asiasta kuultuna Amdouni sanoi seuraavaa: ”– Jotta pullot pysyisivät raikkaana, ne kastellaan vedellä, mikä tekee niistä liukkaita. Oli miten oli, on selvää, että yritän ottaa pulloa rivin alusta, mutta ne lipsahtavat kädestäni sillä hetkellä, kun kosketan niitä.”
Ainakin videokuvan perusteella väite on täyttä kamelinpaskaa. Vielä paljastavampaa on se, että Amdouni ei pyydellyt millään tavoin anteeksi ”vahinkoaan”, kuten herrasmiesmäisillä maratoonareilla olisi vastaavassa tilanteessa tapana tehdä. Mutta tiettyihin kulttuureihin, jotka tietysti ovat yhtä arvokkaita kuin länsimainen, kuuluu piirre että mitään ei tunnusteta vaikka todisteet olisivat päivänselvät.


13. Omaan nilkkaan

Britit epäilivät satasen olympiavoittaja Lamont Marcell Jacobsin taustoja. Mies nousi aika lailla äkkiä huipulle 26-vuotiaana ja taustajoukoissa on tiettyjä dopingiin sekaantuneita henkilöitä. Lisää kummastusta aiheutti olympiavoittajan päätös lopettaa kautensa tähän.
Vaikea sanoa, onko brittien epäilyissä perää. Itse ainakin suhtaudun melkoisella varauksella Jacobsiin, koska hänen juoksunsa ei näytä luontevalta siihen nopeuteen.
Joka tapauksessa britit saivat näpeilleen, kun satasen välierissä karsiutunut Chijindu Ujah kärähti. Näyttää ilmeiseltä, että pikaviestin hopea menee uusjakoon. Tällä kertaa voi sanoa, että dopingkärystä lähti haju. Lukekaapa vaikka juoksijan sukunimi takaperin, jos ette muuten usko.


Loppukevennys: Asia pähkinänkuoressa

Kun ihmettelet miksi maailman nälkäongelmaa ei ole saatu ratkaistua huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä hyväntekeväisyydestä ja miljardien suuruisista avustuksista
ÄLÄ RUOKI LINTUJA!
RUOKKIMINEN LUO SIITÄ RIIPPUVAISEN POPULAATION JOKA ON POTENTIAALINEN TERVEYSUHKA JA SAA AIKAAN KALLIIKSI TULEVAN SOTKUN

lauantai 14. elokuuta 2021

Uusinta: Tätä et tiedä toisesta maailmansodasta II


Lukijalle: Äskettäin julkaisin viikkojuttuna tarinan sotahistorian oudoista sattumuksista. Tässä uusintana vastaava kokoelma toisesta maailmansodasta:

Vuosia sitten kirjoitin samalla otsikolla. Vinkkikansioon on sen jälkeen kertynyt toinen mokoma erikoisia tapauksia kakkosrähinästä, joten puretaanpa tämä suma.


10. Maihinnousu Ranskaan - mutta vuonna 1945 saksalaisten tekemänä

Kun mainitaan "maihinnousu Ranskaan", kaikki ajattelevat välittömästi päivämäärää 6.6.1944 ja Normandian maihinnousua. Asiaan paremmin perehtyneet saattavat muistuttaa, että liittoutuneet nousivat maihin myös Etelä-Ranskassa pari kuukautta myöhemmin, mutta tämä on enimmäkseen unohdettu koska onnistui ilman suurempia taisteluja. Jotkut saattavat muistaa myös Dieppen maihinnousun jo vuonna 1942, jolloin testattiin maihinnousun tekniikoita. Liittoutuneiden enimmäkseen kanadalaisista koostuneet joukot nousivat maihin Dieppen rannalla, pitivät sitä hallussaan muutaman tunnin ja vetäytyivät, tosin suurin osa joukoista menetettiin kaatuneina, haavoittuneina tai vangeiksi jääneinä.
Sen sijaan on autuaasti unohdettu, että myös saksalaiset tekivät maihinnousun Ranskaan.
Vuonna 1940 saksalaiset olivat miehittäneet Ranskan rannikolla olevat Brittiläiset Kanaalisaaret. Mikä itsessäänkin on yleensä haluttu unohtaa - ei ole erityisen imartelevaa muistaa että lähes satatuhatta brittiä eli melkein viisi vuotta saksalaisten miehitysvallan alla. Liittoutuneet eivät edes Ranskan vallattuaan halunneet hyökätä Kanaalisaarille kolmesta syystä. Ne olivat vahvasti linnoitetut, pelättiin suuria siviilitappiota ja niiden sotilaallinen merkitys oli vähäinen. Niinpä saaret jätettiin oman onnensa nojaan ja odotettiin niiden antautuvan Saksan antautuessa, kuten lopulta kävikin.
Saarten elintarvike- ja lääkintähuoltotilanne huononi nopeasti, koska saksalaiset eivät voineet enää huoltaa saaria mantereelta. Kansainvälinen Punainen Risti sai neuvoteltua operaation, jossa ruotsalainen laiva kävi joulukuusta 1944 alkaen kuudesti tuomassa ruokaa ja lääkintätarvikkeita saarille. Tuohon aikaan Punainen Risti toimi vielä länsimaisen sivistyksen säilyttämiseksi.
Ymmärrettävistä syistä hätäapukuljetukset eivät toimittaneet sotilastarvikkeita saksalaisille. Näiden hankkimiseksi ja muun kiusanteon merkeissä saaria miehittävät saksalaiset päättivät tehdä maihinnousun viidenkymmenen kilometrin päässä Ranskan rannikolla sijaitsevaan Granvillen kaupunkiin. He olivat saaneet ajantasaista tiedusteluaineistoa paikan miehityksestä sieltä paenneilta saksalaissotavangeilta. Nämä olivat onnistuneet pakenemaan vankileiriltä, ryöväämään aluksen ja purjehtimaan sillä Kanaalisaarille.
Ensimmäinen yritys epäonnistui huonon sään ja aikaisen havaituksi tulemisen takia. Kuukautta myöhemmin, 8-9. maaliskuuta 1945 saksalaiset yrittivät uudelleen. Maihinnousu onnistui, saksalaiset kaappasivat runsaasti tarvikkeita sekä miinoittivat ja pahoin vaurioittivat kolmea fregattia ja yhtä kauppalaivaa. Vankileiriltä vapautettiin muutama kymmenen saksalaista ja kolmekymmentä amerikkalaista otettiin sotavangeiksi. Operaatiossa kaatui kuusi saksalaista ja 22 amerikkalaista. Operaatiota johtanut Käpitanleutnant Carl-Friedrich Mohr sai Rautaristin ritariristin.
Saksalaiset yrittivät vastaavaa operaatiota vielä toistamiseen huhtikuun alussa, mutta koko 18 miehen iskujoukko jäi vangiksi. Vielä yksi operaatio oli suunniteltu suoritettavaksi 7.5, mutta Hitlerin kuoleman jälkeen valtakunnankansleriksi tullut laivaston komentaja Karl Dönitz kielsi sotatoimien jatkamisen.


9. Loukussa

Japanilaisten vetäessä Yhdysvallat mukaan sotaan tekemällä yllätyshyökkäyksen Pearl Harboriin amerikkalaiset olivat onnekkaita lentotukialusten ollessa merellä harjoituksissa. Menetykset olivat silti rajut. Lukemattomien pienempien alusten lisäksi neljä taistelulaivaa upposi ja neljä muuta vaurioitui. Yksi uponneista oli West Virginia, vuonna 1921 vesille laskettu taistelulaiva.
Seitsemän torpedon osumat riittivät upottamaan taistelulaivan. Kuusi tuntia osumien jälkeen annettiin määräys palavan laivan hylkäämisestä. Laivan kölin alla oli ollut noin kaksitoista metriä vettä, joten se ei uponnut kokonaan. Tulipalo jatkui vielä seuraavana päivänä.
Uponnut West Virginia
Koska laiva oli uponnut matalaan veteen, ei ollut kaatunut ja vauriot olivat korjattavissa, se päätettiin nostaa ja kunnostaa. Puoli vuotta hyökkäyksen jälkeen laivaa oli paikkailtu sen verran, että vesi voitiin pumpata pois, nostaa paatti pinnalle ja hinata kuivatelakalle.
Korjausten aikana löydettiin 66 ruumista. Lähes kaikki olivat hukkuneet jumiuduttuaan osastoihin, joihin vesi oli tulvinut. Mutta eivät kaikki. Varastohuoneeseen oli jäänyt ilmatasku, josta löydettiin kolmen miehen ruumiit. He olivat selvinneet sieltä löytyneellä muonalla ja makealla vedellä. Ilmaa oli tihkunut sisään ja ulos, koska laiva ei ollut kokonaan uponnut. Mutta poispääsyä ei ollut. Löytynyt kalenteri osoitti, että miehet olivat olleet elossa ainakin joulukuun 23. päivänä. Kuusitoista päivää uponneen taistelulaivan uumenissa, ilman mahdollisuutta pelastukseen.


8. Sveitsiläisässät

Sveitsi noudatti toisen maailmansodan aikana tiukkaa puolueettomuutta. Se hyväksyi kaikki kulta- ja arvoesinetalletukset pankkiholveihinsa riippumatta tallettajasta tai omistusoikeudesta. Siinä sivussa se valvoi ilmatilaansa niin hyvin kuin mahdollista. Valvonnasta huolehtivat Messerschmitt 109 -hävittäjät. Maa oli solminut kaupat uudesta hävittäjätyypistä 1938, jolloin se oli saanut kymmenen D-mallin konetta ja seuraavana kahtena vuonna 80 uutta E-mallia. Toimitukset päättyivät Saksan hyökättyä Ranskaan. Sodan aikana Sveitsi internoi neljä maahan laskeutunutta Mersua, kaksi F:ää ja kaksi G:tä. Lisäksi maa sai vaihtokaupassa kaksitoista G-mallia vuonna 1944, kun palautti Sveitsiin laskeutuneen huippusalaisen Me-110 -yöhävittäjän tutkineen.
Ranskan taistelun alettua Sveitsin ilmatilaa loukattiin usein. Sveitsiläiset mersut varoittivat ja joutuivat joskus ampumaan alas saksalaiskoneita. Lyhyessä ajassa ainakin 11 saksalaiskonetta ammuttiin alas ja ainakin yksi sveitsiläismersu tuhoutui Heinkel-pommittajan vastatessa tuleen. Seuranneen diplomaattisen kiistan takia sveitsiläisiä kiellettiin ampumasta, vaikka vieraan vallan koneet loukkaisivat ilmatilaa. Tämä olikin sodan kyseisessä vaiheessa suurta viisautta, koska Sveitsi oli kokonaan akselivaltojen ympäröimä. Suunnitelma maan valtaamiseksi oli olemassa, joten turha ärsyttää. Aktiiviseen toimintaan sveitsiläiset palasivat 1943, kun liittoutuneiden pommituslennot olivat lisääntyneet. Maan ilmatilaan eksyneet liittoutuneiden koneet pakotettiin laskeutumaan ja yhteistyöstä kieltäytyneitä, erityisesti tulen avanneita, saatettiin jopa ampua alas. Kaikkiaan sodan aikana 198 sotaakäyvän maan lentokonetta laskeutui Sveitsiin ja 56 syöksyi maahan joko kärsimistään vaurioista tai sveitsiläisten alasampumina. Tietoa siitä, kuka oli Sveitsin ilmavoimien eniten koneita alas ampunut pilotti, ei ole olemassa.


7. Me antaudumme!

Kun Afrika Korps ja sen jaloissa pyörineet italialaiset oli ajettu pois Pohjois-Afrikasta, liittoutuneet alkoivat valmistautua maihinnousuun Etelä-Italiaan. Ennen sitä katsottiin kuitenkin aiheelliseksi vallata Pantellerian, Lampedusan ja Linosan pikkusaaret Afrikan ja Euroopan välissä. Kaikkein tyylipuhtaimmin onnistui Lampedusan valtaus, jossa toimittiin Italian sotahistorian parhaiden perinteiden mukaisesti.
Lampedusa
Royal Navyn hävittäjän HMS Lookoutin lähestyessä saarta nähtiin satamassa valkoisia lippuja heti, kun kiikareiden erotuskyky riitti. Paikalle lähetetty partiovene varmisti tilanteen ja kävi ilmi, että saaren varuskunta halusi antautua. Siinä mielessä tilanne oli poikkeuksellinen, että itse Mussolini oli antanut tähän luvan siksi, että saarelta puuttui juomavesilähde ja uusia toimituksia ei ollut luvassa. Yleensä italialaiset ovat antautuneet ihan omasta aloitteestaan. Perinne jatkuu nykypäivänä, kun Lampedusa on jälleen invaasion kohteena eivätkä italialaiset tee paskaakaan puolustaakseen maataan.
Kaikkein huvittavin sivujuonne Lampedusan antautumisessa oli se, että HMS Lookoutin kanssa samaan aikaan saari antautui jo toisaalla. Hieman aiemmin saarelle oli laskeutunut brittiläinen lentokone, joka oli kompassivian takia eksynyt ja polttoaine vähissä. Varuskunta yritti antautua, mutta lentäjä - kersantti, kaiken huippuna nimeltään Cohen - katsoi parhaaksi odotella vahvistuksia.


6. Adolf goes to Hollywood

Hitlerin bunkkerin viimeisistä päivistä on tehty useita elokuvia ja olen tässä blogissa selvitellyt viimeisten päivien läsnäolijoiden kohtaloita. Hitlerillä oli muitakin tukikohtia, tunnetuimpina Kotkanpesä Alpeilla ja Sudenpesä Itä-Preussissa, josta käsin hän suurelta osin sotaa johti. Tämän lisäksi Hitlerillä oli useita varakomentokeskuksia ympäri Saksaa, joista osassa hän ei koskaan edes käynyt.
Myös Saksan valtaaman alueen ulkopuolella oli yksi häntä varten rakennettu bunkkeri. Se oli varustettu kaikilla tarpeelliseksi katsotuilla mukavuuksilla. Valtava vesisäiliö, ruokavarastot, 22 makuuhuoneen majoitustilat, pomminkestävä suoja. Ja se sijaitsi Los Angelesissa, vain kuuden kilometrin päässä Santa Monican hiekkarannasta ja viidentoista kilometrin päässä Hollywoodin studioista.
Graffitien peittämä bunkkeri
Amerikkalainen kaivosperijätär Jessie M. Murphy osti alunperin elokuvatähti Will Rogersille kuuluneen farmin. Hän joutui saksalaisagentin pauloihin ja tämän suostuttelemana, amerikkalaisen fasistiliikkeen suosiollisella avustuksella, kulutti neljä miljoonaa dollaria bunkkerin rakentamiseen siltä varalta, että Hitler jonain päivänä ottaisi Yhdysvallat haltuunsa. Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeisenä päivänä liittovaltion agentit tekivät ratsian ja pidättivät viisikymmentä paikallista natsia. Sen jälkeen bunkkeri on saanut rapistua vapaasti.


5. Isku Naurun hermokeskukseen

Saksalaiset tunnettiin merisodassa lähinnä sukellusveneistään, mutta ensimmäisen maailmansodan tapaan he lähettivät maailman merille kaapparialuksia, jotka viattomiksi kauppalaivoiksi naamioituina iskivät vihollisen laivojen kimppuun. Näitä aluksia liikkui sodan alkuvuosina neljä, menestyksekkäimpänä niistä yli puolitoista vuotta kestäneellä matkallaan 22 alusta upottanut tai kaapannut Atlantis, jonka matka päättyi uppoamiseen 22.11.1941.
Kaikkein eksoottisin hyökkäyskohde saksalaislaivoilla taisi kuitenkin olla fosfaatintuotannosta elävä Naurun saari. Tämä olikin mitä sopivin kostoretken kohde, sillä ennen ensimmäistä maailmansotaa saari oli kuulunut Saksalle.
Saksalaiskaapparit Orion ja Komet kohtasivat Uuden-Seelannin lähellä lokakuussa 1940 ja onnistuivat upottamaan pari kauppalaivaa. Sieltä iskujoukko suuntasi Naurun vesille, jossa se riehui kolmisen viikkoa. Aluksi sää esti iskun itse saarelle, mutta 27.12.1940 alkoi tapahtua. Orion oli jo suunnannut muualle, mutta Komet saapui aamutuimaan puolustamattoman saaren läheisyyteen. Kapteeni lähetti saarelle viestin, että turha yrittää varoittaa radiolla hyökkäyksestä, ilmoitti tuhoavansa fosfaatinlastauslaiturin ja antoi vajaan tunnin aikaa häipyä. Tämän jälkeen seurasi tykkitulta tunnin ajan.
Tuhottu laituri
Pommituksen jälkeen Komet häipyi Intian valtamerelle ja palasi onnistuneesti Hampuriin 30.11.1941. Liittoutuneilta kului kymmenen viikkoa, kunnes fosfaattilastit Naurusta alkoivat taas kulkea. Uudessa-Seelannissa jouduttiin ottamaan käyttöön lannoitesäännöstely. Ironista asiassa oli se, että tämä vaikutti myös Japanin-kauppaan, jolloin Japani valitti asiasta Saksalle. Vain vajaata vuotta myöhemmin Japanin lannoiteostot loppuivat sattuneista syistä joka tapauksessa.


4. Kaikkien aikojen turhin ritariristi

Saksalainen komentopaikka sai 18.8.1944 radioviestin. Everstiluutnantti Heinrich Scherhornin komentama 2500 miehen vahvuinen joukko-osasto oli venäläisten piirittämänä Valkovenäjällä Berezina-jokea ympäröivillä soilla. Tarvikkeet olivat lopussa ja täydennystä pyydettiin.
Scherhornilla oli kelpo Hitler-viikset
Johtoportaassa suhtauduttiin viestiin aluksi epäilyksellä. Joukosta ei ollut kuulunut mitään yli kuukauteen. Toisaalta neuvostohyökkäyksen aikaansaamassa sekasorrossa kaikki oli mahdollista. Lopulta päätettiin lähettää ilmateitse apua. Saksalaiset pudottivat aluksi tarvikkeita ja muutaman Otto Skorzenyn kommandoyksikköön kuuluneen sissisodan asiantuntijan. Kaikki jäivät saksalaisiin univormuihin pukeutuneen vastaanottokomitean vangeiksi. Mitään mottia ei ollut olemassa. Scherhorn oli jäänyt vangiksi jo kesäkuussa ja pakotettu yhteistyöhön.
Laskuvarjomiesten katoaminen herätti luonnollisesti epäilyksiä. Scherhornin "joukko-osasto" lähetti uuden viestin, jossa ilmoitti suunnitellun läpimurron omille linjoille olevan mahdoton, koska haavoittuneita oli paljon. Päämaja ehdotti ilmasiltaa haavoittuneiden evakuoimiseksi. Ehdotuksesta kieltäytyminen ja siihen suostuminen olisivat molemmat paljastaneet huijauksen. Niinpä neuvostoagentit lavastivat taistelunäytöksen, joka ajastettiin juuri sille hetkelle, jolloin koneiden piti laskeutua noutamaan haavoittuneita. Yksi lentäjistä yritti laskeutua tästä huolimatta, mutta venäläiset sammuttivat kiitoradan valot juuri kriittisellä hetkellä, jolloin koneiden oli pakko palata tyhjin käsin. Uusi raportti "motista" kertoi, että neuvostojoukkojen ilmahyökkäys oli tuhonnut kiitoradan. Tämä sai kuitenkin Saksan sodanjohdon vakuuttuneeksi motin olemassaolosta. Saksalaiset jatkoivat "motin" huoltamista tammikuuhun 1945 asti, jolloin vetäytyminen teki pitkän lentomatkan käytännössä mahdottomaksi. Radiokontakti "mottiin" säilyi toukokuuhun eli Saksan antautumiseen asti.
Motin "komentaja", neuvostoliittolaisten yhteistyöhön pakottama Heinrich Scherhorn ylennettiin everstiksi ja hänelle myönnettiin Rautaristin ritariristi. Yhteistyöstä ei ollut henkilökohtaista hyötyä, sillä eversti vapautui sotavankeudesta vasta 1950. Palattuaan hän kieltäytyi ottamasta ritariristiä vastaan.


3. Tanskan venäläismiehitys

Kuten muistetaan, Tanska antautui Saksan hyökätessä vain kahdessa tunnissa. Näin kauan kului siksi, että kesti aikansa että saatiin hallitus kokoon tekemään päätös. Tästä seurasi viisi vuotta kestänyt saksalaismiehitys. Myös Tanskan itäisin saari, muusta Tanskasta erillään oleva Bornholm miehitettiin saksalaisjoukoilla. Saksan antautuessa saaren 12 000 sotilaan varuskunnan komentaja, kommodori Gerhard von Kamptz kieltäytyi antautumasta saaren edustalle ilmestyneelle venäläislaivastolle, koska aseleposopimuksen mukaan hänen piti antautua yhdessä muun Tanskan kanssa länsiliittoutuneille. Neuvostojoukot aloittivat saaren pommitukset lentokoneilla 7.-8. toukokuuta. Lukuisia rakennuksia tuhoutui ja kymmenen tanskalaissiviiliä sai surmansa. 9. toukokuuta neuvostojoukot nousivat maihin ja saksalaiset antautuivat.
Neuvostomiehitystä kesti seuraavan vuoden huhtikuuhun asti. Tanskan kruununprinssi Fredrik puolisoineen vieraili saarella miehityksen aikana.
Kruununprinssin vierailu
Vetäytyessään Neuvostoliitto asetti ehdon, jonka mukaan Bornholmilla ei saanut olla vieraan vallan joukkoja. Erityisen tarkasti tätä sääntöä valvottiin kylmän sodan aikana.


2. Viimeinen teloitus

Saksalaissotilas seisoi teloitusryhmän edessä. Saksankieliset komennot kaikuivat hylätyn hollantilaisen autotehtaan alueella. Kiväärit nousivat poskille ja käskyn "Feuer!" kajahtaessa yhteislaukaus päätti karkurin elämän. Ruumis korjattiin pois, paikalle marssitettiin toinen sotilas ja sama uudelleen.
Tämä näky oli toistunut tuhansia kertoja toisen maailmansodan aikana. Saksalaiset eivät paljon armoa antaneet, mitä karkuruuteen tuli. Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. Laukausten kaiun vaiettua saksalaiset sotilaat ojensivat aseensa kädet ojossa odottaneille kanadalaisille sotavankileirin vartijoille.
Teloitetut olivat Kriegsmarineen kuuluneet Bruno Dörfer ja Rainer Beck. Oli 13.5.1945, muutama päivä Saksan antautumisen jälkeen.
Bruno Dörfer
Rainer Beck
Beck oli karannut jo vuoden 1944 puolella ja piileskellyt Amsterdamissa. Dörfer oli poistunut luvatta yksiköstään muutama päivä ennen sodan loppua. Liittoutuneilla oli käsissään valtava määrä sotavankeja eikä mitään mahdollisuutta pitää yllä leirin sisäistä kuria, ainoastaan vartioida raja-aitoja. Niinpä kurinpito luovutettiin korkeimmille saksalaisille upseereille. Oli olemassa suuri riski, että levottomuuksia esiintyisi. Oli pakko antaa voimannäyte siitä, että preussilainen kuri jatkui, vaikka sota oli jo päättynyt. Sotaoikeus tuomitsi vankileirille tuodut karkurit pikaisesti kuolemaan, kuten ohjesääntö määräsi.
Oltiin ongelmallisessa tilanteessa. Liittoutuneet eivät olisi halunneet miehiä ammuttavaksi. Toisaalta saksalaiset olivat tuomionsa antaneet. Jos se peruttaisiin, saksalaisupseerien arvovalta olisi mennyttä ja levottomuuksien riski liian suuri. Ei auttanut muu kuin antaa saksalaisten koota teloitusryhmä, luovuttaa näille takavarikoidut saksalaiskiväärit ja tarpeellinen määrä patruunoita.
Sotavankileirillä ei aiheutunut kurin puutteesta johtuvia levottomuuksia.


1. Käymme yhdessä ain...

Saksan ja Neuvostoliiton solmiman hyökkäämättömyyssopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan mukaisesti Saksa miehitti Puolan länsi- ja Neuvostoliitto itäosan. Sopimuksen salaisen luonteen takia etenevillä joukoilla ei välttämättä ollut tarkkaa tietoa siitä, milloin pitää pysähtyä. Niinpä Guderianin panssarikiilat ehtivät miehittää 17.9.1939 Brest-Litovskin kaupungin, joka oli sovittu Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Samana päivänä neuvostojoukot ylittivät Puolan itärajan "pelastaakseen edes osan Puolaa fasismin ikeeltä", kuten virallinen selitys kuului. 20.9 neukut ja saksalaiset kohtasivat ja kaksi päivää myöhemmin neuvostojoukot saapuivat kaupungin laitamille. Prikaatinkomentaja Krivoshein meni tapaamaan kenraaliluutnantti Guderiania. Tapaaminen sujui hyvässä hengessä. Saksalaiskenraali ehdotti yhteisparaatia vallatun kaupungin kaduilla. Neuvostokomentaja totesi joukkojensa olevan väsyneitä, mutta lupasi toimittaa soittokunnan ja yhden pataljoonan.
Paraati järjestettiin jo samana iltapäivänä. Voitonkaaret pystytettiin ja neuvostosotilaat koristelivat ne hakaristein ja punatähdin. Guderian ja Krivoshein ottivat paraatin vastaan hyvässä yhteisymmärryksessä. Paraatin päätyttyä saksalaiset vetäytyivät sovitusti Bug-joen länsirannalle.
"Liittolaiset..."
Vain vajaat kaksi vuotta myöhemmin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Välittömästi rajan tuntumassa ollut Brestin linnoitus puolustautui sitkeästi ja kaupungille myönnettiin sittemmin "sankarikaupungin" arvo.

perjantai 13. elokuuta 2021

Sivallus CCCLXXI

Suomen luotettavin puolue on SDP. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat niin sekaisin, että ne saattavat joskus olla vahingossa oikeassa, mutta SDP on aina järjestelmällisesti väärässä.

tiistai 10. elokuuta 2021

Otteita olympolaisesta päiväkirjasta 2021 (2020!)


Piti sitten nähdä tämäkin ihme, että olympialaiset järjestetään parittomana vuonna. Juuri kun olin hädin tuskin ehtinyt 25 vuodessa tottua siihen, että talvi- ja kesäkisat eivät olekaan enää samana vuonna. Tosin tämä parittomuus lienee ainutkertainen poikkeama. Joka tapauksessa kotikatsomossa tuli tehtyä perinteiseen tapaan erinäisiä havaintoja.


Uudet lajit

Olin vähintäänkin järkyttynyt, kun kävi ilmi että olympialajiksi on päässyt 3 x 3 -koripallo. En edes tiennyt, että slummikoriksessa kilpaillaan virallisten sääntöjen mukaan. Näyttäkää minulle tuon lajin pelaaja niin minä näytän teille pelaajan, joka ei pärjää oikeassa koripallossa tai on sen jäähdyttelijä. Ihmettelen kuinka paljon ja kenelle on maksettu lahjuksia, että tämä laji on saanut olympiastatuksen.
Slummikoris oli uutta, mutta olin kyllä valitettavan tietoinen siitä, että olympialaisiin on hyväksytty kaiken maailman outouksia, kuten seinäkiipeilyä, golfia, breakdancea (onneksi ei vielä, on kolme vuotta aikaa perua typerä päätös), laine- ja rullalautailua ynnä ties mitä. Enää taitaa puuttua e-”urheilu” eli tietokonepelit. Yhtä hyvin voitaisiin e-”urheilun” sijaan kilpailla runkkaamisessa. Maajoukkuekin olisi sama.
Taitaa olla vieläpä niin, että kaikki nämä uudet lajit ovat arvostelulajeja, enemmän tai vähemmän. Eli lisää epämääräistä höttöä. Minkä tunnistaa aika helposti siitä, kuinka selostajat selittävät ”lajin fyysisistä vaatimuksista” eli rullalautailijatkin käyvät lenkillä ja punttisalilla. Vaan eipä painonnostoselostuksessa todeta nostajien golfaavan tai maratoonareiden lainelautailevan päästäkseen kuntoon.
Toinen valitettava havainto on keinotekoisten joukkuelajien pääsy olympiaohjelmaan. Sekajoukkueiden jousiammunta, siis aikuisten oikeasti! Näiden lajien mukanaolo sen kuin hajottaa mitalitaulukon jakaumaa entisestään suurten maiden suuntaan. Tämä koskee myös yleisurheilua eli 4 x 400 metrin sekaviestiä. Näyttävä laji, mutta ei sinne parhaita saada liikkeelle muun ohjelman takia ja painottaa isoja maita. Erilliset MM-kisat tämmöisille joo, mutta eivät kuulu varsinaiseen kisaohjelmaan pääkisoissa.
Seison edelleen kuuden vuoden takaisen tekstini takana olympialaisten lajivalikoiman uudistamiseksi.


Rugby

Salli: Siis onko tämä vähän kuin amerikkalaista jalkapalloa?
Jaska: Joo, parilla oleellisella erolla.
Salli: Pistelasku vai?
Jaska: Niin no, saattaa olla sekin, en tiedä. Mutta ensimmäinen tarkoittamani ero on se, että jenkkifutis on vähän kuin rugbyä niille, jotka ovat niin nössöjä että tarvitsevat suojuksia.
Salli: Entä se toinen ero?
Jaska: Jenkkifutiksessa on joukkueessa vain yksi pelaaja, joka osaa heittää palloa.
Tämä ei ollut sitten vitsi. En tiedä saako rugbyssä syöttää palloa eteenpäin lainkaan. Jenkkifutiksessa saa yhden kerran pelitilanteen aikana tiettyjen rajoitusten puitteissa. Mutta pallon syöttäminen taaksepäin on molemmissa täysin rajoittamatonta. Koko rugbyn strategia perustuu siihen, että palloa syötellään mieheltä toiselle. Jenkkifutiksessa jos joku muu kuin pelinrakentaja tekee näin, selostajat ovat seuraavan varttitunnin ekstaasissa. Rugbyn loppuottelussa oli tilanne, jossa pallonkantaja taklattiin ja kaatuessaan hän syötti pallon taaksepäin joukkuekaverille. Tämä ei aiheuttanut mitään ihmettelyjä tai ihasteluja. NFL:ssä yksi heppu teki näin vuonna 2003 ja temppu on edelleen joka toisessa kohokohtakoosteessa.
Rugbyn olympiakelpoisuudesta en osaa muuten sanoa, muuta kuin että en voi käsittää miksi kisohin valittiin 7 x 7 -versio. Ihan sama kuin jalkapallossa pelattaisiin vain futsalia tai koriksessa edellä mainittua slummikorista. Oikean lajin harjoitusmuotoja, joiden pelaajat pelaisivat sitä oikeaa muotoa jos pärjäisivät. Olikohan KOK:n ideana se, että 15 pelaajan rugbyssä osanottajamäärä paisuisi liian suureksi? Joka tapauksessa typerä valinta.


Me ei leikitä ton kaa

Israelilaisjudoka Tohar Butbul selvisi ensimmäisestä ottelustaan helpolla. Riitti kun kävi punnituksessa. Vastaan piti tulla Sudanin edustaja, mutta tämä kieltäytyi ottelemasta israelilaista vastaan. Vielä parempaan suoritukseen ylsi Algerian edustaja, jonka piti otella aiemmin karsintakierroksella sudanilaista vastaan, mutta vetäytyi koska voitto (mikä oli todennäköinen miesten tasoero huomioiden) olisi tuonut hänelle vastustajaksi israelilaisen. Protestin syyksi hän ilmoitti Israelin harjoittaman palestiinalaisten sorron.
Molemmat siis noudattivat arabien normaalia strategiaa kamppailussa israelilaisia vastaan: tosipaikan tullen juostaan karkuun niin että hippulat vinkuvat.
Kansainväliselle judoliitolle waza-arin arvoinen pistesuoritus siitä, että pistivät ainakin algerialaisen väliaikaiseen kilpailukieltoon. Ihan täyttä ipponia ei uskalla vielä antaa.
Vaan kuvitelkaapa millainen haisunäädän kusimyrsky olisi syntynyt siitä, jos kuka tahansa sivistyneestä maasta kotoisin oleva olisi kieltäytynyt ottelemasta Palestiinan edustajaa vastaan sillä perusteella, että palestiinalaiset yrittävät tappaa israelilaissiviilejä raketeillaan.


Uuskieli haltuun

Hollantilainen urheilutoimittaja sai potkut todettuaan Brasilian naisten jalkapallomaajoukkueen maalivahdin muodosta: ”Tämä maalivahti on ylipainoinen. Kuin sika paitaan puettuna.”
No, kun kuvia katsoo niin jotenkin tuli väistämättä mieleen HJK:n takavuosien veskari Markku Palmroos. Hänet tunnettiin siitä, että onnistuneen kauden jälkeen ykkösmaalivahdin asema oli varma, jolloin seuraavan harjoituskauden alkaessa vaaka voihki. Jolloin sitten seuraavalle kaudelle hommattiinkin kova kakkosvahti ja Palmroos oli taas kunnossa, nappasi varman ykkösvahdin paikan seuraavalle kaudelle ja…
Hollantilaisen urheilutoimittajan virhe oli se, että hän meni sanomaan totuuden väärillä sanoilla. Hänen olisi pitänyt ilmaista asia vaikkapa seuraavasti: ”Tämä maalivahti on selkeästi kehopositiivinen.”


Hyvät Bilesit

Bilesin jutusta tuli heti mieleen, että kyseessä voi olla Hollywood-tyylin mainostemppu. Luovuttaa suosiolla neliottelun kultamitalin säästääkseen itseään telinefinaaleihin, joissa putsaa pöydän ja saadaan onnellinen loppu. Draaman kaari on täydellinen. No, katsotaan ilmestyykö telinefinaaleihin. Jos ilmestyy ja voittaa niissä kultamitaleja, pidän tapausta selvänä.
Niinhän siinä sitten kävi, että Biles jätti telinefinaaleitakin väliin ja otti osaa ainoastaan puomille. Jossa jäi pronssille. Mitä ilmeisimmin kyseessä ei siis ollut mainostemppu ja hyvä niin. Toivotamme Bilesille pikaista toipumista!


Kuivisto

(Tämä vuoropuhelu on kirjattu ylös ennen kuin ainuttakaan juoksua oli nähty.)
Salli: Kuiviston tavoitteena on selvitä molemmilla matkoilla välieriin. Onnistuuko?
Jaska: Mahdollista, mutta epätodennäköistä. Tonnivitosella pitäisi onnistua, mutta kasisatasella luultavasti ei.
Salli: Mitä pitäisi tapahtua että onnistuisi? Entä finaaliin pääsy?
Jaska: Kasisatasen alkuerässä tulee tapahtua seuraavasti. Ensimmäisen kierroksen väliajan on oltava yli minuutin tai ei ainakaan alle 59. Kuiviston nopeusreservi ei riitä sellaisissa vauhdeissa, vaan hapoille menisi ja peli olisi pelattu toisella kierroksella. Takakaarteessa Kuiviston on oltava sisäradalla toisena tai kolmantena. Loppusuoran auetessa Kuiviston pitää onnistua luikahtamaan johtajan taakse siten, että viereen tulee hitaampi juoksija, joka yhdessä Kuiviston kanssa rakentaa muurin takaa yrittäviltä. Se riittää siihen, että Kuivisto on maalissa sijoilla 3-4.
Salli: Entäs millä spekseillä tulee finaalipaikka?
Jaska: Yksinkertaista. Kuiviston välierässä kaksi juoksijaa sairastuu koronaan ja jää pois. Kuudesta jäljelle jääneestä kaksi katkaisee vasemman ja kaksi oikean jalkansa. Kuivisto on toinen ja pääsee suoraan finaaliin. Kolmas sija ei missään nimessä riitä, koska ajalla hän ei finaaliin mene.
Salli: Entäs tonnivitonen?
Jaska: Alkuerässä Kuiviston pitäisi mennä välierään millä tahansa taktiikalla. Ainoa mahdollisuus karsiutumiseen on se, että Kuiviston erässä juostaan sinne neljän minuutin kantturoille, jolloin hän ei pääse mitenkään suoraan jatkoon ja kahdessa muussa erässä pidetään myös yhtä kovaa tahtia, jolloin aikakaan ei riitä. Välierissä mikään ei riitä. Kestävyys ei riitä jos juostaan kovaa ja kiri ei riitä, jos juostaan hiljaa.
Ja kuinkas sitten kävikään:
800 metriä, alkuerä: Ensimmäinen kierros yli minuutin. Kuivisto nousee takasuoralla kakkoseksi. Takakaarteessa hän nousee johtajan rinnalle, ei taakse. Mutta muuri syntyy ja loppusuoralla häviää vielä kahdelle muulle. Loppuaika on vihdoinkin se kauan jahdattu SE. Ajalla jatkoon.
800 metriä, välierä: Aivan täydellinen juoksu. Pidin mahdollisena mutta epätodennäköisenä, että kaksi minuuttia alittuisi. 1.59,41 oli kuitenkin kovempaa kuin olisin pitänyt järkevissä rajoissa mahdollisena. Periaatteessa mahdollisena, mutta uskoin että se edellyttää koko matkan edellä täsmälleen oikealla nopeudella juoksevaa jänistä ilman pienintäkään häiriötekijää, mikä ei kerta kaikkiaan ole arvokisojen välierissä mahdollista.
1500 metriä, alkuerä: Uusi SE, ei mitään odotetusta poikkeavaa.
1500 metriä, välierä: Tämä juoksu osoitti lopullisesti, missä Kuiviston mahdollinen tulevaisuus on. 4.02,35 oli kovempaa kuin olisin uskonut mahdolliseksi missään oloissa eikä juoksu ollut niin täydellinen kuin kasi. Se ei ollut Kuiviston vika, vaan muut kilpailijat eivät tällä kertaa tehneet juoksusta täydellistä. Finaalipaikka ei ollut kaukana. Pidin Kuivistolle neljän minuutin alitusta tulevaisuudessa täysin utopiana, mutta en enää. Epätodennäköisenä joo, mutta en mahdottomana. Ja kuten nytkin nähtiin, ei finaaliin edes globaalilla tasolla niin paljon vaadita. Euroopan tasolla Kuivistolla on asioiden mennessä oikein mahdollisuudet vaikka mihin. Siis tonnivitosella. Ei kasilla. Perusnopeus ei riitä kirissä ja kasin vauhti ei riitä jos mennään Euroopan huippuvauhtia. Tonnivitosellakaan maksimivauhti ei Euroopan tasolla riittäne tulevaisuudessakaan mitaleille, mutta taktiikkajuoksussa vauhdeissa 4.00-4.10 Saralla on saumat vaikka mihin.


Trap-ammunta

Finaalissa on kaksi tsekkiä, jotka lopulta pesevät kaikki muut ja ottavat kaksoisvoiton.
Salli: Miten tsekit voivat olla noin hyviä ammunnassa?
Jaska: Perinnelaji. Muissa maissa kaikki ammukset oli toisen maailmansodan jäljiltä lopussa, mutta tsekeillä varastot pullistelivat kun olivat antautuneet taisteluitta. Oli runsaasti harjoitusmateriaalia.


Miesten kymppi

Lähtöviivalla on parikin juoksijaa, joiden nimi tarkoittaa suomeksi jotakin. Niinpä nähdäänkin startin jälkeen normaaliin nähden päinvastainen tilanne: Kissa juoksee edellä ja Langat tulee perässä! Elämme rinnakkaistodellisuudessa!


Jokaiselle tarpeensa mukaan

Tätä täytyy hieman selittää, sillä tämä kuuluu perheen tarustoon. Vuoden 2009 Berliinin MM-kisoissa naisten seipään ehdoton ennakkosuosikki, ME-nainen Jelena Isinbajeva jäi ilman tulosta finaalissa. Haastattelussa kyynelehtivä Isinbajeva suree epäonnistumistaan.
Salli: Kyllä sitä nyt harmittaa. Mikähän lohduttaisi?
Jaska: Nii-i. Se tarvitsee ensi yönä kyrpää.
Tämän jälkeen Jaskaa mäiskitään jonkin aikaa sohvatyynyllä.
Myöhemmin tästä on tullut sisäpiirin vitsi, josta muistuttamiseksi tarvitaan vain keskinäinen vilkaisu (nais)urheilijan epäonnistuessa, tosin myös epäonnistuneen miesurheilijan vastaavasta lohdutustarpeestakin on joskus vihjailtu.
Tokiossa kaksi Suomen suurimmista toivoista eli kolmiloikkaaja Senni Salminen ja uimari Ari-Pekka Liukkonen jäivät ulos finaalista.
Taidanpa tarkemmin ajatellen jättää tämän vain tähän.


Naisten kolmiloikka

Finaaliin selvinneen kuubalaishyppääjän nimilappu merkittäköön historiankirjoihin malliesimerkkinä liiallisesta mainonnasta. Kieltämättä lappu oli kyllä oikealla kohdalla, mutta teksti ”POVEA” oli selvää liioittelua.
Itse kisasta en pääse varmaan ikinä yli ME:n loikanneen Yulimar Rojasin tekniikasta, jota on kyllä aiemminkin ihmetelty. Kolmiloikkaajien yleisin tekniikkavirhe on se, että ei malteta lentää riittävän rauhassa, vaan etenkin toinen loikka otetaan alas etuajassa. Aina olen neuvonut, että ”muista lentää, kyllä painovoima tuo alas ilman että sinä sitä tahallasi autat”. Mutta tämä Rojas. Jopa – ja etenkin – ME-hypyssä toinen loikka näyttää siinä määrin keskeytetyltä, että kyseessä on lähinnä kolmiloikan sijaan kaksijapuoliloikka. ME-hypyssä hihkaisin toisen loikan osuessa maahan ”Ei! Jätti kesken!” Näytti aivan samalta kuin normiloikkaajan suoritus silloin, kun urheilija ottaa loikan tahallaan alas ja juoksee laatikkoon. Vaan eikö mitä, se ei ollutkaan ennenaikainen laukeaminen vaan Rojas ponnisti kolmannen loikan pidemmälle laatikkoon kuin kukaan muu nainen koskaan aiemmin. Pitänee muuttaa omat käsitykset ihan päinvastaisiksi siitä, mikä on oikea tapa kolmiloikata. Lohduttavaa asiassa on se, että saman joutuvat tekemään melkein kaikki muutkin.
Jos ja kun Rojasin loikkien pituudet jatkavat kasvamistaan, törmätään piakkoin erikoiseen ongelmaan. Rojasin toinen loikka osuu jo niin lähelle hiekkakasaa, että hänen tulisi siirtyä hyppäämään miesten lankulta. Miesten lankku sijaitsee 13 metriä ennen hiekkakasaa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmiloikkaajan on oltava minimissään varma 14 metrin hyppääjä ennen siirtymistään tälle lankulle. Esimerkiksi Suomessa on vain alle parikymmentä tämän tason miesloikkaajaa. Muut hyppäävät teipillä merkityiltä ponnistusviivoilta lähempää hiekkakasaa. Naisilla lankku on 11 metrin päässä kasasta ja vastaavasti tältä lankulta hypätäkseen naisen on oltava varma 12 metrin hyppääjä. Näitä on Suomessa hieman enemmän kuin vastaavan tason miehiä eli kolmattakymmentä. Maailmassa on suunnilleen 10-30 naista, jotka voisivat siirtyä hyppäämään miesten lankulta. Tämä on hieman liian vähän siihen, että naisten edes MM-tason kilpailut voitaisiin siirtää miesten lankulle. Edes 12 metrin lankun käyttöönotto ei ole vaihtoehto, koska se vaatisi remonttia kaikille kentille. Jäljelle jää vain se huono vaihtoehto, että Rojas ja ehkä tulevaisuudessa mahdollisesti muut yli 15 metrin naiskolmiloikkaajat siirtyisivät miesten lankulle muiden hypätessä naisten lankulta. Tämä olisi hankalaa myös teknisesti sen takia, että tällöin naisten lankulta hyppäävien toiseksi viimeinen askel osuisi aika usein miesten lankulle. Mutta onneksi tämä ongelma ei ole ajankohtainen – vielä, joskin Rojas saattaa piakkoin siitä sellaisen tehdä.


Miesten korkeus

Kisa meni melkoiseksi taktiikkapeliksi etenkin Barshimin ylitettyä ensimmäisenä hyppääjänä 237 ensimmäisellään. Tämä tarkoitti sitä, että voittaakseen kaikkien muiden oli ylitettävä 239, sillä Barshimilla oli siihen asti puhdas pöytäkirja. Ainoastaan Italian Tamberi saattoi päästä tasatilanteeseen ylittämällä 237 ensimmäisellään, minkä hän sitten tekikin. Niinpä lähes kaikki muut tekivät taktisen vedon jättämällä hyppyjä väliin (osa oli tehnyt näin jo korkeudesta 235). Korkeudessa 239 nähtiin vielä kuusi hyppääjää, joista vain kolme oli ylittänyt 237. Kylmäpäisimmän vedon teki USA:n myös pituushyppyyn osallistunut pomppuihme JuVaughn Harrison, joka oli jättänyt 235 kokonaan väliin, vaikka kolme edellistäkään korkeutta ei ollut onnistunut. Yksi pudotus korkeudesta 237 ja kaksi viimeistä yritystä hän säästi kaksi senttiä ylemmäs. Ei siinä muuten mitään, mutta kun miehen ennätyskin oli vain 236! Uhkapeli ei odotetusti onnistunut, vaan sijoitus oli seitsemäs.
Harrisonin kautta pääsee sujuvalla aasinsillalla kilpailun loppuratkaisuun. Kolme vuotta sitten satuin olemaan sananmukaisesti aitiopaikalla katsomassa, kun juniorien MM-kisoissa Tampereella Harrison otti pronssia korkeudessa. Sen kilpailun loppu jäi hyvin mieleen ja se oli täsmälleen samanlainen kuin Tokiossa. Korkeudessa 225 oli jäljellä neljä hyppääjää, jotka kaikki pudottivat kolmesti. Kaikkien tulokseksi jäi 223. Harrison ja Etelä-Afrikan Breyton Poole olivat molemmat menneet 223 toisella yli, sitä ennen oli puhdas pöytäkirjaus. Pronssia molemmille. Kreikan Adonios Merlos ja Meksikon Roberto Vilches olivat molemmat selvittäneet kaikki korkeudet ensimmäisellään eli he jakoivat kilpailun kärkipaikan. Tokion olympialaisissa oli nyt sama tilanne Barshimin ja Tamberin kohdalla: molemmilla puhdas pöytäkirja 237:ään asti ja sitten kolme pudotusta korkeudesta 239. Tässä vaiheessa kaivetaan sääntökirja esiin.
Sääntö 181.8d: ”Jos kohdassa 181.8c mainittu tasatilanne koskee ensimmäistä sijaa, järjestetään kyseisten hyppääjien kesken uusinta … tilanne, että urheilijat yhteisesti päättävät olla jatkamatta kilpailua, tasatilanne kilpailun ensimmäisestä sijasta jää voimaan.
Tämä sääntömuutos tuli voimaan joitakin vuosia sitten. Aiemmin tasatilanteesta uusittiin – arvokisoissa – automaattisesti. Joskus aikoinaan jopa muistakin mitalisijoista. En ollut kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin siellä Tampereella, kun tämä harvinainen tilanne rävähti päälle. Kreikkalainen ja meksikolainen päättivät jakaa voiton. Samoin kävi nyt Tokiossa. Lajijohtaja kävi kysymässä Barshimilta ja Tamberilta, mitä tehdään. Kumpikaan ei halunnut uusintaa ja kultamitali meni jakoon. Ensimmäinen kerta sitten vuoden 1908, kun kulta jaettiin. Silloin se tapahtui seiväshypyssä ja siihen aikaan (ennen IAAF:in perustamista 1912) säännöt olivat aika epämääräiset.
Näin jälkikäteen ajatellen sääntömuutos oli harvinaisen typerä. Urheilussa tarkoitus on saada voittaja selville. Ei jalkapallon MM-kisojen loppuottelussakaan peliajan päätyttyä kysytä kapteeneilta, haluatteko molemmat voiton vai järjestettäisiinkö sittenkin rankkarikisa. Onhan varsin selvää, että yleisurheilussa ei varmaan kovin montaa sellaista hyppääjää löydy, jotka ovat valmiita ottamaan tappion riskin varman, joskin jaetun, kultamitalin sijaan. Tätä kansainvälinen liitto ei tainnut tajuta.
Koska uusinta on käytännössä kadonnutta kansanperinnettä, kerrotaanpa tässä kuriositeettina miten se periaatteessa tapahtuu. Uusinta aloitetaan voittotulosta seuraavasta ennalta ilmoitetusta korkeudesta eli siitä korkeudesta, johon rima nostettiin viimeisen selvitetyn korkeuden jälkeen (periaatteessa on mahdollista että kilpailussa ei tästä korkeudesta hypätty lainkaan jos kaikki mukana olleet päättivät jättää sen väliin, mutta tämä on äärimmäisen epätodennäköistä ja joka tapauksessa uusinta alkaa aina tästä korkeudesta). Jokaisella uusijalla on yksi hyppy kustakin korkeudesta. Jos tasan yksi uusija ylittää korkeuden, hän on voittaja ja uusinta päättyy. Mikäli kaikki uusijat pudottavat tällä hypyllä, rimaa lasketaan. Jos taas ainakin kaksi uusijaa ylittää, rimaa nostetaan ja pudottajat ovat ulkona uusinnasta. Nosto ja lasku ovat aina korkeudessa 2 cm ja seipäässä 5 cm. Näin jatketaan, kunnes saavutetaan tilanne, jossa täsmälleen yksi hyppääjä onnistuu ylittämään kyseisen korkeuden. Säännöstä on se hauska seuraus, että rimaa saatetaan joutua sahaamaan useita kertoja edestakaisin. Esimerkiksi olympiafinaalissa, mikäli ainakin toinen johdossa olleista olisi halunnut uusinnan, se olisi pitänyt järjestää ja se olisi saattanut mennä vaikkapa seuraavasti: Riman korkeudeksi 239, koska molemmat olivat ylittäneet 237. Sovitaan että molemmat pudottavat 239. Sitten edetään esimerkiksi seuraavasti: 237 (ylitykset) – 239 (pudotukset) – 237 (pudotukset) – 235 (pudotukset) – 233 (ylitykset) – 235 (ylitykset) – 237 (toinen yli, toinen pudottaa) ja kilpailu päättyy.
Mutta näin ei siis enää tapahdu, paitsi jos tasatilanteessa olevista ainakin yksi kieltäytyy jakamasta voittoa. En tiedä onko näin koskaan käynyt. Muutoksen osasyynä oli se, että korkeus- ja seiväshyppy olivat ainoat lajit joissa mahdollisuus uusintaan oli olemassa. Tämä puolestaan oli ymmärrettävää; ei kympin juoksijoita voi pistää uusimaan. Pituussuuntaisissa kenttälajeissa taas tilanne olisi varsin epäreilu ensimmäisenä suorituksensa tekevälle: hänen on pakko ottaa riski täysillä yrittämisestä, kun taas hänen yliastumisensa tietäisi käytännössä varmaa voittoa jälkimmäiselle yrittäjälle. Tämä ongelma olisi kuitenkin helposti kierrettävissä uudella systeemillä: kilpailijat tekevät suorituksensa vuorotellen ja niin kauan jatketaan, kun johto vaihtuu. Eli jos vaikka kiekonheitossa A heittää ensin 55,00 ja B sitten 56,00, A saa heittää uudelleen. Jos hän heittää alle 56,00, B voittaa, jos taas saman tai enemmän, B saa taas yrittää uudelleen ja niin edelleen. Sama systeemi toimii tietysti siinä äärimmäisen harvinaisessa tilanteessa, jossa uusijoita on enemmän kuin kaksi. Jos ei ylitä siihen asti parasta uusintatulosta, uusinta omalta osalta päättyy siihen. Tällä systeemillä voitto saadaan aina ratkaistua. Juoksulajeissa ei taas tasatulosta näin maalikameroiden aikana tule käytännössä koskaan, joten niissä tasapelin periaattellinen mahdollisuus voidaan säilyttää.
Tasapeli on ollut toki harvinainen kenttälajeissakin, korkeus- ja seiväshypyssä sen todennäköisyys on ollut tietysti lajien luonteen takia moninkertainen. Mutta arvokisoissa pitäisi aina saada voittaja selville.
P.S. Piti muuten tarkistaa, mitä näille kolme vuotta sitten nuorten MM-kisoissa mitalin saaneille kuuluu. Harrison oli siis olympiafinaalin seitsemäs. Merlosin ennätys on edelleen Tampereella hypätty 223, tänä vuonna on mennyt 215. Voiton jakaneen Vilchesin ennätys on 227, tämän kauden paras 210 hallissa. Pronssin jakaneen Poolen ennätys on jo neljä vuotta sitten hypätty 225, tällä kaudella 220. Näillä tuloksilla ei ole mitään asiaa olympialaisiin. Tampereella oli mukana 23 maailman parasta 18-19 -vuotiasta korkeushyppääjää. Heistä vain yksi on nyt, 21-22 -vuotiaana, olympialaisissa. On ihan turha mussuttaa, että Suomessa ei osata juniorilahjakkuuksia hyödyntää. Luulenpa että muualla osumaprosentti ei sen kummempi ole, saattaapa olla huonompikin.


Golf

Miesten kilpailun voitti joku jenkki. Asia kiinnosti siksi, että uutisissa kerrottiin hänen täyttäneen saksalaissyntyisen isänsä Stefanin olympiaunelman. Isä oli näet 19-vuotiaana vammautunut pahoin auto-onnettomuudessa 1986. Hän oli uutisen mukaan huippulupaava kymmenottelija, josta koulittiin parhaillaan tulevaa olympiavoittajaa Saksan tunnetusti kivikovaan kymmenottelijakaartiin. Urheilun hän oli uutisen mukaan aloittanut niin ikään olympialaisissa kilpailleen isoisänsä Richardin innoittamana.
No, en sattunut muistamaan kuulleenikaan Stefan Schauffele -nimisen kymmenottelijan traagisesta kohtalosta. Mutta olihan tapaus vanha, joten piti selvittää. Tunnetusti perusteellinen Tilastopaja ei tuntenut tapausta. Olen lähes varma, että siellä on tieto joka ainoasta vähintään 7500 pisteen kymmenottelusta, ainakin pistokokeiden perusteella. Todennäköisesti suurin osa 7000 pisteen ylityksistäkin, tosin 1980-luvulla lienee aukkoja. Joka tapauksessa jos kymmenottelija on huippulupaava, niin 7000 pisteen rajan pitäisi olla paperia 19-vuotiaana. Googletus ”Stefan Schauffele kymmenottelu” useammalla eri kielellä ei tuottanut minkäänlaisia tulostietoja. Kylläkin useampia artikkeleja, joissa kerrottiin sama tarina huippulupauksesta, jonka ura keskeytyi onnettomasti. Näitä artikkeleja yhdisti se, että ne on kirjoitettu äskettäin pojan noustua golfissa huipulle. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun muihin lajeihin yhdistetyt yleisurheilun menneisyyden saavutukset ovat vähintäänkin epämääräisiä.
Sen sijaan ”olympialaisissa kilpailleen isoisoisän” tiedot olivat tarkistettavissa, koska hänestä löytyi Wikipedia-artikkeli. Joka kertoi hänen todellakin olleen Berliinin olympialaisissa 1936 – mutta heittolajien ylituomarina.


Miesten 400 metrin aidat

Salli oli aamuyöllä käynyt katsomassa tuloksia minun nukkuessani autuasta unta. Poikkeuksellisesti hän oli sitten herännyt aamulla ennen minua, mutta jäänyt vielä hetkeksi torkkumaan. Minäkin heräsin normaaliin tapaani ennen herätyskellon soimista. Olin vielä unenpöpperöinen enkä muistanut vielä yhtään mitä lajeja oli milloinkin ohjelmassa.
Salli: Haluatko tietää?
Jaska: Mmmrmpff… no kerro.
Salli: 45,94.
Jaska: Ai mikä?
Salli: 45,94, mutta mikä laji?
Jaska (alkaa vähitellen palata tähän maailmaan): 45,94… aika huono 400 metrin aika ja aitojen kanssa täysin mahdoton… eikä täsmää mihinkään kenttälajiinkaan paitsi jos joku supertähti on todella epäonnistunut karsinnassa… nyt lyö kyllä ihan tyhjää.
Salli: Karsten Warholm.
Jaska (silmät teelautasiksi rävähtäneinä): MITÄ ”#%%%&@£$€$/%!
Luulin tietäväni yleisurheilusta jotakin. Jos minulta olisi neljä vuotta sitten kysytty, milloin 400 metrin aidat juostaan alle 46 sekunnin, vastaus olisi ollut: ”Sitten kun marsilaiset laskeutuvat Maahan.” Vuosi sitten olisin jo sanonut, että aikaisintaan kymmenen vuoden päästä sillä olettamuksella, että ihmepiikkareiden kehitystä ei rajoiteta millään tavoin JA ilmestyy joku täysin poikkeuksellinen juoksijatyyppi.
Kyse ei ole nyt ihmepiikkareista, vaikka niiden merkitystä ei tule tietenkään vähätellä. Kyse on siitä, että nähtiin yleisurheilun historian kaikkien aikojen kilpailu. Entinenkin ennätys oli 400 metrin aidoilla, mutta se oli
jo 34 vuoden takaa. Minulla on tapana sanoa, että useimmiten urheilussa nähdään kisa, jossa kultaa saa paras häviäjä. Joskus nähdään kisa, jossa joku tietää voittavansa. Äärimmäisen harvoin nähdään, kun radalla on kaksi jotka tietävät voittavansa ja silloin tapahtuu jotain historiallista. Rooman MM-kisoissa 400 metrin aidoissa radalla oli kolme voittajaa, joista Edwin Moses oli sillä kertaa paras. Tällä kertaa radalla oli vain kaksi voittajaa, mutta ajat olivat niin käsittämättömät, että tämä meni edelle.


Mira Potkosen puolivälieräottelu

Venäläistuomari antaa ensimmäisen erän turkkilaiselle.
Jaska: Jumaliste! Jopa tuon venäläistuomarin opaskoiran täytyy olla sokea!
Potkonen sai lopulta ansaitsemansa voiton ja varmisti pronssin. Välieräottelun jälkeen nyrkkeilijä oli hävittyään aivan alamaissa. Turhaan. Brasilialainen oli selkeästi parempi. Potkosella ei ollut mitään mahdollisuuksia, näki jopa sen että brassi ei ottanut täysillä vaan säästeli finaaliin, jonka hävisi. Mira taisteli parhaansa mukaan, mutta kun ei riitä niin ei riitä (flashback Jyri Kjällistä Barcelonan välierässä Hector Vinentiä vastaan ”Vittu ei pysty!”) Onnittelut Potkoselle, joka teki monellakin tavalla historiaa!


Kävely

Selostajat spekuloivat valvontamenetelmästä. Itsekin lätkät kourassa reitin varrella seisseenä voin vakuuttaa, että ei kävelytuomarin tehtävä helppo ole. Sääntöhän sanoo selvästi (pykälä 230.2), että maakontaktin ei tarvitse säilyä, kunhan toteutuu ehto ”ettei ihmissilmällä havaittavaa kosketuksen irtaantumista tapahdu”. Entä jos ihmissilmä ei kykene irtoamista havaitsemaan, mutta kykenee havaitsemaan askeleen lennokkuuden perusteella että näin on täytynyt tapahtua? Selostajat kertovat, että elektronisia valvontajärjestelmiä on pohdittu. Miten olisi, jos vilkkuvan punaisen lampun sijaan yhdistettäisiin valvonta ja rangaistus? Maakontaktin kadotessa kävelijän mukanaan kantamat paristot antaisivat sähköiskun. Tarvittaessa piuhat voitaisiin vetää vaikka paikkaan, jossa sen luulisi tehoavan. Tosin naisten kisa saattaisi lipsahtaa enempi juoksemisen puolelle.


Ratapyöräily

Lajissa sattuu ja tapahtuu. Nimenomaan fyysisesti. Jarruttomilla pyörillä vedetään lyhyttä rataa ympäri. Välillä joku menee nurin ja toiset törmäävät, lentävät kuperkeikkoja ja ajavat jalkoihin jääneen yli. Sitten ei muuta kuin varapyörä alle ja takaisin radalle. Ja koko ajan ollaan muutaman sentin päässä viittäkymppiä tai kovempaakin menevästä kaverista. Hurjan näköistä touhua, kun kaksikymmentäkin kuskia painelee talla pohjassa vieri vieressä.
Salli: Pitäisikö tämä laji sinun mielestäsi poistaa olympiaohjelmasta?
Jaska: Ei helvetissä. Kuvittele nyt että kaikki nuo hullut kulkisivat kaduilla vapaana.


Seitsenottelu

Ennen viimeistä lajia eli 800 metriä ottelijat juoksevat kentälle yksi kerrallaan esittelyn kautta. USA:n yhtenä edustajana on Annie Kunz. Sukunimi on selvästi saksalaistaustainen, joten se pitäisi varmaan lausua saksalaisittain eli aika tarkkaan siten kuin se kirjoitetaankin. Selostaja käy kuitenkin lausumaan sitä englannin kielen vokaalisiirtymän mukaisesti, mutta katkaisee puolivälissä ja lausuukin sen kirjoitusmuodon mukaisesti. Sen jälkeen seuraakin muutaman sekunnin hiljaisuus selostajakaksikon keräillessä itseään lattialta.


Naisten seiväs

Tipahdin aika lailla perseelleni kun finaalin alkaessa näin hyppykorkeudet. Aloitus 450, sitten 470, 480 ja siitä sitten viiden sentin välein. Viesti oli selvä: pudotetaan mahdollisimman nopeasti porukkaa pois. Pelkästään aloituskorkeus oli jo niin korkealla, että se ei ollut mikään läpihuutojuttu kymmenelle viidestätoista finaaliin selvinneelle. Seuraava korkeus 470 oli jo niin paljon että arvioin sen ylittämisen riittävän varmasti jo kuudenteen sijaan. Yleensä tuon tason hyppääjillä pitäisi olla jo kaksi ylitystä alla, jotta olisi saanut kilpailun kunnolla vauhtiin. Nyt ei olisi, mikä lisäisi vaikeutta entisestään.
Aloituskorkeudesta 450 nähtiin peräti 17 pudotusta. Kaksi hyppääjää tipahti, 13 jäljellä. Korkeuksien järjettömyyttä todisti se, että kaikki aloittivat alimmasta mahdollisesta korkeudesta – liekö ainutkertaista arvokisojen historiassa. Tai se että kilpailun tuleva voittaja tarvitsi alimpaan mahdolliseen korkeuteen kolme yritystä. Seuraavasta korkeudesta 470 tehtiin peräti 35 hyppyä – lieneekö arvokisojen ennätys yhdestä korkeudesta tehtyjen hyppyjen määrässä. Vain neljä näistä oli ylityksiä ja kun yksikään hyppääjä ei siirtänyt yrityksiä seuraavaan korkeuteen, jäljelle jäivät vain nämä neljä hyppääjää. Aivan älytöntä touhua. Kun nämä kaikki sitten vielä ylittivät 480, tuli neljännen ja viidennen sijan väliin käsittämätön 30 sentin marginaali.
Suomi yhdessä muutaman muun maan kanssa kävi ennen kilpailua tekemässä järjestäjille vetoomuksen, että hyppykorkeuksiksi muutettaisiin 440-460-470-480 ja sitten viiden sentin välein. Joukkueenjohtaja Tuomo Salonen sai tylyn vastauksen: ”Hankkikaa parempia hyppääjiä”. Olen ihan varma että teräväkielisen ja fiksun Salosen huulilla pyöri jo vastakuitti ”Heti kun te hankitte fiksumpia toimitsijoita”, mutta lakimiehenä hän on tottunut pitämään tarvittaessa turpansa kiinni silloinkin kun on oikeassa.
Loppujen lopuksi ratkaisu saattoi suosia Wilma Murtoa. Kävi näet niin onnekkaasti, että Murto ylitti 450 ensimmäisellään, mikä riitti jaettuun viidenteen sijaan. Olisi ollut kyseenalaista joskin todennäköistä olisiko Murto ylittänyt 460. Todennäköistä olisi ollut myöskin se, että saamalla yhden ylityksen alle pari-kolme muuta hyppääjää olisi ylittänyt 470, mutta Murto luultavasti ei. Viidettä sijaa parempaa Murto ei kuitenkaan olisi mitenkään voinut saada, mutta huonomman kyllä.


Miesten 1500 metriä

Sanoin ennen kisaa, että Jakob Ingebrigtseniä ei voi voittaa millään taktiikalla. Ainoastaan kolari voi viedä häneltä olympiavoiton. Sen mahdollisuuden Jakob puolestaan eliminoi vetämällä ensimmäisen kierroksen kovaa ja olisi tarvittaessa vetänyt lopunkin kovaa, ellei Cheruiyot olisi tullut kärkeen ja painellut lähes ME-tahtia kärjessä viimeisen suoran alkuun asti. Siellä Jakob sitten tuli ja otti omansa.
On ihan turha mussuttaa, että afrikkalaiset olisivat muka ylivertaisia kestävyysjuoksijoita. Kyse on yksinkertaisesta tilastomatematiikasta. Keniassa on kymmenen kertaa niin paljon asukkaita kuin Norjassa. Väestöpyramidi on sellainen, että potentiaalisten juoksijoiden ikäluokissa populaatiota on 20-kertainen määrä. Kenialaisen vaihtoehdot urheilussa ovat lähinnä yleisurheilu, jalkapallo tai nyrkkeily. Ei ole näkynyt kenialaisia NHL:ssä tai hiihdon maailmancupin pisteillä, norjalaisia on. Lisäksi kun teini-ikäinen nuori punnitsee tulevaisuudensuunnitelmiaan, kestävyysjuoksuun panostavan lahjakkuuden taloudellinen odotusarvo on Keniassa positiiivinen ja Norjassa negatiivinen. Ingebrigtsenin perheessä on viisi aikuista poikaa. Heistä kolme on huippuluokan kestävyysjuoksijoita. Ne kaksi muuta valitsivat hieman toisenlaisen menestysuran.
Kylmä tosiasia on se, että kun eurooppalaisnuori alkaa panostaa tosissaan uraan kestävyysjuoksijana, hänen todennäköisyytensä nousta huipulle on moninkertainen afrikkalaisnuoreen nähden. Topi Raitanen lienee ainoa suomalaismies ikäluokasta 1996, joka päätti tehdä näin. Keniassa oli luultavasti ainakin kaksisataa tällaista. Tokiossa ei ollut kahtasataa vuonna 1996 syntynyttä kenialaista kestävyysjuoksijaa pistesijalla. Topi Raitanen oli.


Sifan Hassan käänsi Tokion kassan

Sifan Hassan lähti yrittämään mahdottomia eli voittamaan sekä tonnivitosta, vitosta että kymppiä. No, kaksi kolmesta ei ole huonosti. Vitosen ja kympin kultamitaleja kovempi suoritus oli kuitenkin tonnivitosen välierä. Viimeisen kierroksen alkaessa joukon hännillä ollut Hassan törmäsi edellä kompuroineisiin ja heitti täyden kuperkeikan. Siitä sitten ylös ja perään. Muut kiinni, loppusuoralla ohi ja oli varaa höllätäkin. Jälkeenpäin mittasin Hassanin viimeisen kierroksen ajan. 61 sekuntia. Jumaliste! Kuvitelkaa että 400 metrin naisjuoksija starttaisi telineistä, kompastuisi, vetäisi kuperkeikan ja juoksisi silti minuutin pintaan. Se olisi pirun kova temppu. Sitten tulee joku Hassan, joka on ensin vetänyt 1100 metriä kovaa ja tekee saman vieläpä joutuen kiertämään kymmenen muun juoksijan ohi.
Tämä keikaus saattoi viedä Hassanilta tonnivitosen kullan. Ei sen takia että se olisi häntä rasittanut liikaa, vaan siksi että hän luuli olevansa ihan täysin hevonen. Meni finaalissa vetämään kovaa ja kuvitteli että toiset eivät mahda mitään. Mutta kun vieressä juoksee muuan Faith Kipyegon eli edellinen olympiavoittaja ja takaa tulee aina fiksusti juokseva Laura Muir, niin pronssista mitalia pukkasi.
Vitosen Hassan oli jo voittanut ja vetäisi sitten kympillä odotetun voiton. Ainoastaan riittävän kova matkavauhti olisi riittänyt hänet pudottamaan, mutta ME-nainen Gidey ei siihen kyennyt, vaikka kuumankosteat olosuhteet huomioiden todella kovaa mentiinkin. Joka tapauksessa kolmoisvoitto etiopialaisille, vaikka Etiopiaan menikin vain pronssi etiopialaissyntyisten Hassanin ja Gezahegnen viedessä kirkkaammat lätkät Hollantiin ja Bahrainiin.


Nykyaikainen viisiottelu

Naisten kilpailun ratsastuksessa nähtiin skandaali, kun johdossa ollut Saksan Annika Schleu ei saanut yhteistyötä hevosen kanssa toimimaan. Viisiottelussahan hevoset toimitetaan järjestäjän puolesta ja ratsastajalla on 20 minuuttia aikaa tutustua ratsuun. Schleun hevonen ei suostunut aluksi mihinkään ja piiska lauloi kuten ennen muinoin oli tapana sanoa, kuin mustalaisella ikään. Itkuisen ratsastajan ilme oli paljonpuhuva. Siinä tulivat kaikki saksankielen donnerwetterit ja ilmoitukset, että ”saatanan kaakki, jos et tästä lähde niin seuraava pysäkki on sitten Karjaportti”. Lopulta tuleva meetwursti lähti liikkeelle, mutta kieltäytyi kesken radan sitten lopullisesti tuumattuaan, että mieluummin lähden mustin murkinaksi kuin tuon akan kanssa ratsastan.
Vakavasti puhuen, nykyaikaisen viisiottelun ratsastus on tullut tiensä päähän. On tullut jo vuosia sitten, mutta asialle ei ole tehty mitään. Esitin jo vuosia sitten esteratsastuksen korvaamista maastopyöräilyllä. Onhan lajissa tehty muitakin dramaattisia muutoksia, kuten juoksun ja ammunnan yhdistäminen sekä laseraseisiin siirtyminen. Eipä taida jonnet muistaa sitäkään, että perinteinen sotilastaustaan liittynyt kenttäratsastus korvattiin rataesteratsastuksella vasta vuoden 1988 olympialaisissa. Eiköhän olisi aika päivittää ratsastus kustannuksiltaan järkevämpään ja muutenkin tasapuolisempaan pyöräilyyn. Puhumattakaan siitä että se vastaisi enemmän nykyaikaa sotilaspuolellakin, jossa hevosia ei käytetä enää muualla kuin paraateissa ja näkkileivän päällisinä.
P.S. Tämän kirjoittamisen jälkeen Hesari otsikoi: ”Suomen lajiliitto moittii kaikkia osapuolia hevosta lyöneen ratsastajan tapauksessa: ”Tässä toimivat väärällä tavalla sekä ratsastaja, valmentaja että tuomaristo””. Eihän tuossa moitittu kaikkia osapuolia. Koko jupakan alku ja juuri eli hevonen jätettiin moittimatta.


Miesten maraton

Piti sitten taas valvoa yöllä ja toljottaa maraton läpi. Sanoin ennen kisaa että näissä oloissa voittoaika saattaa jäädä päälle 2.10, mutta veikkaan silti että 2.09.41.
En ollut uskoa silmiäni, kun Eliud Kipchoge lähti irtiottoon kolmenkympin jälkeen. Kuka tahansa muu, niin olisin sanonut että hullun hommaa kun on jo menty noin kovaa. Kipchogeakin epäilin, mutta kun tiesin hänet erittäin älykkääksi kaveriksi, niin luotin kuitenkin. Enkä turhaan. Ihan käsittämätön juoksu noissa oloissa. Toista minuuttia kovempaa kuin uskoin mahdolliseksi ja maalissa näytti siltä että koneessa olisi ollut varaa parempaankin jos olisi tarvinnut.
Uusien maratontossujen merkitys on melkoinen. Laskujeni mukaan kärkikymmeniköstä seitsemän juoksi samalla tossumallilla, heidän joukossaan neljä parasta. Luultavasti muillakin oli jonkun toisen valmistajan erikoistossut. Silmämääräisesti vaikutti siltä, että juoksijoiden liike on muuttunut. Pystysuuntainen heilahtelu eli ”pomppiminen” on suurempaa kuin aiemmin. Sitä on ehkä sentti-pari enemmän, mutta sen huomaa paljaalla silmällä. Samaten on tullut entistä vaikeammaksi ennustaa juoksijoiden katkeamispistettä. Aiemmin lähes poikkeuksetta pystyi kilometri-pari aiemmin sanomaan kuka tipahtaa kyydistä vauhdin jatkuessa vakiona. Nyt tuli monta katkeamista täysin puskista. Kengät auttavat tekniikkaa ja peittävät väsymyksen.
Pientä epäilystä herättää sekin, ovatko tulokset lopulliset. En tarkoita tällä kertaa dopingtestejä, vaan sitä olivatko kaikki kengät välttämättä laillisia. En yhtään ihmettelisi sitä, jos niitä ei edes uskallettu tarkistaa.


Miesten keihäs

Suomen joukkueessa saatiin aikaan myrsky vesilasissa jo ennen kilpailua. Oliver Helander aikoi vammansa vuoksi vetäytyä, jolloin vanhan liiton miehet Kimmo Kinnunen ja Tapio Korjus älähtivät. Korjus huomautti että hän voitti olympiakultaa saman vamman kanssa.
Tässä nähtiin siinä mielessä harvinainen tilanne, että molemmat osapuolet olivat oikeassa. Vanhan liiton miehet olivat aivan oikeassa siinä, että kyllä tuon vamman kanssa heittämään kykenee. Kinesioteippi ja kortisoni on keksitty. Modernit pullamössöpojat olivat oikeassa siinä, että vamma pahenee heittämällä. Tosiasia kuitenkin on, että Helanderilla ei ollut nykykunnossaan mitään saumaa taistella voitosta tai edes mitalista. Tilanteen ollessa näin kilpailusta vetäytyminen olisi ollut järkevää. Jos taas kyse olisi mitalikamppailusta etenkin uransa lopussa olevan eikä 23-vuotiaan heittäjän tapauksessa, niin olisin sanonut että vauhtiradan päähän siitä jumaliste, sinulla on 50 % terveitä jalkoja jäljellä.
Tarinalla oli siinä mielessä onnellinen loppu, että Helander kykeni kuitenkin heittämään karsinnassa vamman ollessa pelättyä lievempi. Tuloksena oli odotettu karsiutuminen. Suomen keihäsmainetta puolusti tuttuun tapaan isojen kisojen mies Lassi Etelätalo, joka teki finaalissa sen minkä voi ja heitti tasoonsa nähden varsin hyvin.
Itse kisa meni sitten päin helvettiä epäonnistuneen heittopaikan takia. Isoja nimiä jäi jo karsintaan ja kaikkein isoin nimi eli Johannes Vetter ei saanut tukijalkaansa pitämään heittäjille paskalla alustalla. Kuinka vaikeaa olisi ollut tehdä muutama neliömetri keihäsmiehille sopivaa pintaa juoksijoita suosivan ilmakuplamondon keskelle? Paikkaan jota juoksijat eivät edes tarvitse. Lisäksi täytyy vielä huomauttaa järjestäjien älyttömästä aikataulusta. Kuka ääliö älysi laittaa keihäsfinaalin samaan aikaan naisten kympin kanssa? Oli päivänselvää että juoksijajono venyy koko kierroksen mittaiseksi ja keihäsmiehet joutuvat puikkelehtimaan vauhtijuoksussaan sopivista rakosista. Onneksi ei käynyt mitään katastrofia ja juoksijat hajosivat sentään enimmäkseen ryhmiksi eikä yksittäisiksi juoksijoiksi.
Alusta oli sellainen, että parkaisin pahemman kerran nähdessäni kuinka se petti Vetterin tukijalan alla toisessa heitossa. Sen jälkeen meni toista kierrosta ennen kuin yksikään heittäjä uskalsi lyödä tukijalkansa kunnolla mondoon. Tempun teki kukas muukaan kuin rämäpää Etelätalo, joka ei kolmannellaan paljon säästellyt. Oli ihme, että vakavammilta loukkaantumiseilta säästyttiin.
Vetter kertoi jälkeenpäin tehneensä säätöjä piikkarin piikeillä, mutta se ei auttanut. Tästä sain idean. Kaivelin keihäspiikkarit esiin ja katselin jonkin aikaa 12-millisiä piikkejä kiinnityksineen. Piikin poikkileikkaus on ympyrä, tietenkin. Tai hetkinen. Mitenkäs olisi jos leikkaisi piikin etuosan tasoksi? Ympyrän muotoinen poikkileikkaus kiilautuu pehmeään kenttään, kun taas liukumissuuntaan nähden kohtisuoran tason luulisi jämähtävän tiukasti kiinni ja tukijalka pitää paremmin. Idea on vapaasti metallimiesten sovellettavissa.
Ainoa hyvä puoli surkeassa alustassa oli tietysti se, että Intian Neeraj Chopra korjasi kotiin maan ensimmäisen yleisurheilun olympiavoiton. Hänen heittotekniikkansa ei perustu niin vahvasti tukijalan pitämiseen. Intiassa 1,3 miljardia ihmistä ja nyt yksi ainoa yleisurheilun olympiakulta koko historiassa. Vertailun vuoksi, Suomella on 48. Kisan jälkeen kaikki muut heittäjät iloitsivat Chopran puolesta ja onnittelut olivat lämpimät. Paitsi yhdeltä. Ainakaan TV-kuvissa ei näkynyt, että viidenneksi sijoittunut Pakistanin Arshad Nadeem olisi käynyt Chopraa onnittelemassa. Toisaalta parempi että Pakistan ja Intia taistelevat keihäin kun ydinasein.


Suhteellista menestystä

Suomi jäi tälläkin kertaa ilman mitalia yleisurheilussa. Lohdutuksena voidaan todeta, että pärjäsimme suhteellisesti monin verroin paremmin kuin globaalisti levinneessä, käytännössä kaikkien harrastamisen mahdollistavassa lajissa pitäisi. Reilusti vähemmän kuin joka tuhannes ihminen on suomalainen. Jos huomioimme sen, että isoistakaan maista ei saa olla lajissa kolmea edustajaa enemmän, tämä tarkoittaa suunnilleen sitä että maailman tuhannen parhaan yleisurheilijan joukossa pitäisi olla yksi suomalainen. Yleisurheilussa on 49 olympialajia. Tuhat jaettuna 49:llä tekee pyöreästi kaksikymmentä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Suomi menestyisi väkilukunsa mukaisesti, meidän olisi pitänyt saada yksi sijoitus kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Niitä tuli kaksitoista.
Sopii tulla esittämään jokin globaali laji, jossa Suomen menestys on suhteellisesti parempi kuin yleisurheilussa.
Ja sitten vastauksena vakiovastaväitteeseen ”eihän keihäänheittoa (tms) harrasteta kuin muutamassa maassa”. Miesten keihäänheiton tämän kauden maailmantilastoa maittain sen parhaan heittäjän sijoituksen mukaan: 1. Saksa, 2. Puola, 3. Trinidad, 4. Intia, 5. Latvia, 6. Tsekki, 7. Moldova, 8. Pakistan, 9. Etelä-Afrikka, 10. USA, 13. Valko-Venäjä, 15. Suomi, 16. Taiwan, 17. Espanja, 19. Egypti, 20. Liettua, 21. Grenada, 22. Romania, 24. Japani, 25. Portugali, 26. Ruotsi, 27. Ukraina, 30. Latvia, 34. Kolumbia, 35. Kiina, 36. Turkki, 37. Venäjä, 38. Serbia, 42. Ranska, 45. Australia.
Sopii tulla esittämään jostain muualta kuin yleisurheilusta laji, jossa viidenkymmenen parhaan joukossa on kolmenkymmenen maan edustajia. Vieläpä siten että kaikki muut mantereet paitsi Antarktis ovat edustettuina. Edes yleisesti globaaleimpana pidetty laji jalkapallo ei yllä lähellekään keihäänheittoa. Kirsikkana kakussa se, että top 10 ovat kaikki eri maista.
Huomautetaan vielä lopuksi, että yleisurheilun olympiavoitot jakautuivat tänä vuonna 23 eri maahan ja mitaleja meni 43 maahan.


Jos tätillä on ollut munat, niin täti on kyllä setä

Asiaa tuntemattomat ovat taas vouhkanneet naista larppaavien ”oikeuksista”. Uusseelantilainen painonnostaja Laurel (o.s. Gavin) Hubbard otti osaa raskaan sarjan painonnostoon, mutta jäi onneksi ilman tulosta. Käsittämätöntä pelleilyä. Miten on mahdollista, että jotkut väittävät kirkkain silmin, että miehuudesta ei ole hyötyä jos on ”korjannut” sukupuolensa? Gavin Hubbard oli nuorena kansallisen tason painonnostaja Uuden-Seelannin junioreissa, mutta ei pärjännyt enää aikuisten sarjassa. Ei edes kotimaassan. Oletteko muuten joskus kuulleet uusseelantilaisesta painonnostajasta? En minäkään. Maa ei ole saavuttanut yhtään ainutta olympiamitalia painonnostossa, vaikka laji on ollut ohjelmassa ensimmäisistä olympialaisista alkaen. Tässä vähän perspektiiviä siihen, kuinka hyvä painonnostaja Gavin Hubbard oli nuorena. Sitten hän tulee 43-vuotiaana olympialaisiin ja on mitalisuosikki. Tiedättekö muuten minkä ikäinen on painonnoston historian vanhin olympiavoittaja? Hän on näissä kisoissa miesten 81 kilon sarjan voittanut 37-vuotias Kiinan Lü Xiaojun. Painonnostossa on jaettu historiassa 227 kultamitalia, joten mahdollisuuksia on ollut.
Sitten paikalle tulee 43-vuotias joka on mitaliehdokas, vaikka hän parhaassa iässään ei ole pärjännyt edes umpisurkean painonnostomaan kansallisella tasolla. Tulkaa sitten vakavalla naamalla selittämään, että tässä touhussa olisi jotain oikeutta ja tasavertaisuutta, niin minä neuvon teille lähimmän pöpilän sijainnin.
Ja jos kerran sukupuolenvaihdos ei ole mikään ongelma urheilussa, niin miksi ihmeessä miestä larppaava nainen ei halua kilpailla miesten sarjassa, vaan lähtee mukaan naisten kilpailuun? Jos vaikka siksi, että sillä taitotasolla ei ole mitään asiaa pärjätä miesten joukossa piirikunnallista kakkostasoa korkeammalla.
Näille toista sukupuolta larppaaville voitaisiin kyllä järjestää ihan oma sarjansa paralympialaisiin. Mielenterveysongelmaisten sarja sieltä onkin puuttunut. Kaikkea hyvää ja voimia eloon heille vaan, mutta jossain muualla kuin naisten sarjan kilpailuissa.


Olympiajoukkue

Olympialaisissa oli Rion kisojen tapaan mukana pakolaisurheilijoiden joukkue, joka kilpaili olympialipun alla. Joukkueessa oli urheilijoita yhdestätoista maasta. Pakolaisurheilijoiden joukkue oli lähellä saavuttaa jopa mitalin, kun Iranin naisten sorrolle paskat haistattanut taekwondoka Kimia Alizadeh taipui vasta pronssiottelussa.
Tämä on kannatettava idea niille olympiatason urheilijoille, joita hallitus sortaa niin ettei päästä heitä olympialaisiin. Tähän vain tulisi yhdistää ne olympiakomiteat, joilta on evätty osallistumisoikeus. Kansainvälisestä urheilusta pois suljettu Venäjä käytti näitä kisoja törkeästi hyväkseen. Nykyinen nahkapäätös tarkoitti käytännössä sitä, että venäläisurheilijat eivät saaneet käyttää maansa lippua tai muita tunnuksia eikä palkintojenjaossa soinut Suuri ja mahtava eli ruotsiksi ”Stackars negerslav”. Venäjä kiersi näitä säädöksiä esimerkiksi valitsemalla tunnukseksi sinipunavalkoisia värejä.
Kokonaan toinen juttu olisi ollut, jos venäläisurheilijat olisi pakotettu kilpailemaan olympialipun alla Olympian joukkueessa. Vielä parempi tilanne olisi saatu aikaan, jos Venäjä olisi saanut lähettää paikalle oman lippunsa alla joitakin yksilöurheilijoita, jotka olisivat sekä irtisanoutuneet maan dopingtoiminnasta että varmasti puhtaaksi todistettuja. Muut olisivat sitten kilpailleet Olympian joukkueessa yhdessä pakolaisurheilijoiden kanssa.
Esitin jo toistakymmentä vuotta sitten, että kansainvälisiin joukkuelajien turnauksiin hyväksyttäisiin yksi joukkue vähemmän ja sen tilalla pelaisi kansainvälinen joukkue, johon saisi ottaa enintään yhden pelaajan per maa niistä maista, jotka eivät selvinneet turnaukseen. Tämä mahdollistaisi pikkumaiden parhaiden edustajien mukaan pääsyn esimerkiksi jalkapallon MM-kisoihin. Tähän sellainen olympiasääntö, että olympialaisista joukkueina poissuljettujen maiden edustajia saisi valita useampia. Millainen olisi mahtanut olla Tuomas Sammelvuon koutsaama Olympian lentopallojoukkue? Kuinka monta ei-venäläistä olisi päässyt mukaan? Ehkä pitäisi ihan kiusaksi laatia lisäsääntö, että joukkueessa saa olla enintään puolet yhden maan pelaajia.