Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


torstai 28. huhtikuuta 2011

POTUS

POTUS on lyhenne sanoista President Of The United States. Viran nykyistä haltijaa Barack Obamaa sanotaan Yhdysvaltain 44. presidentiksi, vaikka maan presidenttinä on toiminut vain 43 miestä. Grover Cleveland oli näet presidenttinä kahdesti, ensin vuosina 1885-1889 ja toistamiseen 1893-1897. Ensimmäisen kauden järjestysnumero on 22 ja jälkimmäisen 24.

Yhdysvaltain presidentteihin liittyy monia muitakin erikoisuuksia, joista seuraavassa muutamia.

Varapresidenttejä on ollut enemmän kuin presidenttejä, kaikkiaan 47. Järjestysnumerosekaannusta ei presidenttien tapaan toistaiseksi ole päässyt syntymään, koska kukaan ei ole tehtävään palannut.

Varapresidentti nimitettiin alun perin tavalla, jota pidetään Yhdysvaltojen perustuslain isoimpana virheenä; varapresidentiksi tuli presidentinvaalissa toiseksi eniten ääniä saanut henkilö. Lain laatijoiden puolustukseksi on sanottava, että tuohon maailmanaikaan ei demokratiassa väistämättä esiintyvästä vastakkainasettelusta ollut riittävästi kokemusta. Toisaalta on hauskaa kuvitella John McCainia Barack Obaman varapresidenttinä. Lakia muutettiin 1804.

Toinen, vähemmän merkittävä porsaanreikä lakiin jäi vuoteen 1967 asti. Siihen asti voimassa olleen lain mukaan varapresidentin vakanssin jäätyä tyhjäksi ei uutta varapresidenttiä valittu ennen kuin seuraavissa vaaleissa. On kummallista, että tämä pykälä muutettiin vasta lähes 200 vuotta myöhemmin, vaikka tällaisia tapauksia oli siihen mennessä sattunut jo kuusitoista. Seitsemän kertaa varapresidentti oli kuollut kesken toimikautensa, kahdeksan kertaa noussut presidentiksi ja kerran eronnut tehtävästään. Pykälän muututtua sitä on jouduttu soveltamaan kahdesti, kerran varapresidentin eron (Spiro Agnew) ja kerran presidentiksi nousemisen takia (Agnewin seuraaja Gerald Ford, joka valitsi varapresidentikseen Nelson Rockefellerin).

Horoskooppimerkeiltään presidentit ovat jakautuneet tasaisesti: eniten on vesimiehiä, viisi, ja vähiten oinaita, kaksosia ja neitsyitä, kaksi kutakin. Se horoskooppien ennustearvosta.
Kaksi presidenttiä jakaa yhteisen syntymäpäivän: marraskuun 2. päivänä ovat syntyneet James Polk ja Warren Harding. Yhteisiä syntymävuosipareja löytyy viisi, viimeisimpänä George W. Bush ja Bill Clinton (1946).
Eniten tulevia presidenttejä on syntynyt George Washingtonin, Thomas Jeffersonin ja Andrew Jacksonin presidenttikausilla, kolme kullakin. Erikoista on, että peräti 12 vuotta presidenttinä olleen Franklin D. Rooseveltin kaudella ei syntynyt yhtään tulevaa presidenttiä. Tosin vannomatta paras, nuorimmat Rooseveltin aikana syntyneet ovat nyt vasta 66-vuotiaita.

Viidestäkymmenestä osavaltiosta eniten presidenttejä on syntynyt Virginiassa, kaikkiaan kahdeksan. Osavaltion lempinimi onkin Mother of Presidents. Tosin leuhkimiseen ei ole viime aikoina ollut aihetta, koska edellinen virginialaispresidentti oli Woodrow Wilson lähes sata vuotta sitten ja kaikki seitsemän muuta tulivat presidenteiksi ennen vuotta 1850. Listakakkosena on seitsemän presidentin Ohio (viimeisin Warren G. Harding) ja ainoat muut, joissa on syntynyt kahta enemmän ovat neljän presidentin Massachusetts ja New York.
Kaksi presidenttiparia on syntynyt samalla paikkakunnalla, molemmat Virginiassa: William Henry Harrison ja John Tyler Charles Cityn piirikunnassa sekä George Washington ja James Monroe Westmorelandin piirikunnassa.
Lain mukaan presidentin on oltava syntyperäinen Yhdysvaltain kansalainen. Kahdeksan presidenteistä ei kuitenkaan voinut tätä ehtoa täyttää, koska he olivat syntyneet ennen maan itsenäistymistä, kaikki kuitenkin Yhdysvaltain maaperällä. Kaksi muuta presidenttiä on ollut Ison-Britannian kaksoiskansalaisia isänsä syntyperän takia, Chester A. Arthur ja Barack Obama, jälkimmäinen kylläkin vain siirtomaan ja sen itsenäistyttyä Kenian kansalainen. Kenian kansalaisuuden hän menetti vasta 1984.
Sisällissodan jälkeen ensimmäinen presidentti oli Lincolnin kuoltua presidentiksi noussut Andrew Johnson, syntyisin etelävaltioiden Pohjois-Carolinasta ja noussut valtakunnanpolitiikkaan niin ikään etelän Tennesseestä. Hänen jälkeensä ensimmäinen etelävaltioissa syntynyt presidentti oli vasta Dwight D. Eisenhower 1952. Eisenhowerin side etelään oli kuitenkin varsin löyhä, ensimmäinen oikeasti etelävaltiolainen presidentti oli Lyndon B. Johnson 1963, syntynyt Eisenhowerin tapaan Teksasissa, ja ensimmäinen presidentiksi suoraan ilman varapresidenttiyttä valittu georgialainen Jimmy Carter.

Sukunimensä muuttaneita presidenttejä on ollut kaksi. Gerald Ford oli alkuperäiseltä nimeltään Leslie King ja Bill Clinton William Blythe.

Kesken virkakautensa on kuollut kahdeksan presidenttiä, viimeisimpänä John F. Kennedy 1963. Puolet on murhattu ja puolet kuoli luonnollisista syistä, viimeisimpänä Franklin D. Roosevelt 1945.
Samana päivänä on kuollut kaksi entistä presidenttiä: John Adams ja Thomas Jefferson kuolivat molemmat Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4.7.1826. Kyseinen päivä onkin osoittautunut rankaksi, koska myös James Monroe kuoli 4.7, tosin vasta 1831. Muita kolmen presidentin kuolinpäiviä ei ole.
Kuukausista kohtalokkain on ollut heinäkuu, 38 kuolleesta presidentistä seitsemän on kuollut silloin. Toukokuussa ei ole toistaiseksi kuollut yksikään.
Ulysses S. Grantin ja Richard Nixonin hallintokausilla kuoli kolme entistä presidenttiä.

Istuvien presidenttien kuolemiin liittyy Tippecanoen kirous, jonka mukaan nollaan päättyvinä vuosina valitut presidentit kuolevat kesken virkakautensa. Sääntö piti paikkansa vuodesta 1840 vuoteen 1960 asti. Vasta vuonna 1980 valittu Ronald Reagan mursi kirouksen. Kahdeksasta kesken virkakautensa kuolleesta ainoastaan Zachary Taylor ei ollut nollaan päättyvänä vuonna valittu.

Presidentit ovat olleet kuolemansa jälkeenkin kiireisiä; peräti viidentoista hautapaikkaa on vaihdettu. John Quincy Adams ja James Polk ovat levänneet peräti kolmessa eri haudassa.

Kuten hyvin tiedetään, George Bush ja George W. Bush ovat isä ja poika. Toinenkin isä-poika pari presidenteistä löytyy, nimittäin John Adams ja John Quincy Adams. William Henry Harrison ja Benjamin Harrison olivat isoisä ja pojanpoika.
Kaksi muuta presidenttiparia olivat myös samannimisiä. Jacksonit Andrew ja Lyndon B. eivät olleet sukua, mutta Rooseveltit Theodore ja Franklin D. olivat viidensiä serkkuja.
Muutamat muutkin presidentit ovat olleet toisilleen etäistä sukua, esimerkiksi Richard Nixon ja Jimmy Carter olivat kuudennet serkukset. Barack Obaman on todettu olevan sukua Trumanille, Carterille, Fordille ja Busheille.
Englannin tai Skotlannin kuninkaiden jälkeläisiä on presidenteistä niukka enemmistö, 22 kappaletta. Kaikki ovat samalla sekä Alfred Suuren että Vilhelm Valloittajan jälkeläisiä.

Pisimmät presidentit ovat olleet Abraham Lincoln ja Lyndon B. Johnson, molemmat 193-senttisiä. Tosin etenkin aikaisten presidenttien kohdalla tiedot ovat epävarmoja tai jopa arvioita, nykyistenkin kohdalla senttimittoja epätarkempia tuumamittoja. Lyhyin lienee silti ollut 163-senttinen James Madison. Keskipituus on 180 cm, mikä on selvästi keskimittaa enemmän, etenkin kun huomioi keskipituuden olleen jatkuvassa kasvussa. Viimeisin alle 180-senttinen oli 177-senttinen Jimmy Carter ja viimeisin alle nykyisen amerikkalaismiesten keskimitan (175,8 cm) ollut oli 175-senttinen Harry S. Truman. Aikakauteensa nähden alle keskimitan ovat olleet ainoastaan Madison ja 168-senttinen Benjamin Harrison.
Väitetään, että kahden ehdokkaan kohdatessa pidempi yleensä voittaa vaalit. 49 presidentinvaalissa kautta historian on pidempi ehdokas voittanut 26 kertaa ja lyhyempi 19, neljästi kandidaatit olivat yhtä pitkiä. Jos tarkastelu kuitenkin rajataan nykyaikaan, jolloin median ansiosta ehdokkaiden fyysinen vertailu on ollut helpompaa, tilanne muuttuu. Viimeisen sadan vuoden aikana pidempi ehdokas on voittanut 17 kertaa, lyhyempi vain kuudesti, kahdesti kilpailijat ovat olleet mittaustarkkuuden rajoissa samanpituiset. George W. Bushilla on hallussaan ainutlaatuinen saavutus, hän on voittanut kahdesti itseään pidemmän vastustajan. Samaan on pystynyt yli sata vuotta sitten myös William McKinley, mutta hänellä oli molemmilla kerroilla vastassaan sama mies, toisin kuin Bush nuoremmalla.
Ei ole varmaa tietoa siitä, kuka on ollut painavin presidentti, mutta William Taft lienee vahvin ehdokas; hän tiettävästi painoi yli 300 naulaa eli ainakin 135 kiloa. Todennäköisesti paino oli 150 kilon luokkaa.

Nykyään presidentit käyttävät partakonetta ahkerasti. Viimeisin presidentti, jolla on ollut karvoitusta kasvoissa oli viiksimies William Taft lähes sata vuotta sitten. Edellinen täysparta oli Benjamin Harrisonilla 1800-luvun lopulla. Tosin Harry S. Truman kasvatti parran kesälomansa aikana 1948.

Viime aikoina vasenkätisyys on ollut valttia; seitsemästä viimeisestä presidentistä neljä on ollut vasenkätisiä. Lisäksi Ronald Reagan oli jossain määrin molempikätinen. Eräänlainen ennätys tehtiin 1992, jolloin kaikki kolme kandidaattia - istuva presidentti George Bush, vaalit voittanut Bill Clinton ja harvinainen kolmas pääehdokas Ross Perot - olivat kaikki vasenkätisiä. Myös edellisissä vaaleissa 2008 sekä Obama että vastapuolen ehdokas John McCain olivat vasureita. Vuonna 1996 vasuri Clintonille hävinnyt Bob Dole oli sotavammansa takia pakkovasuri. Tiettävästi ensimmäinen vasenkätinen presidentti oli Herbert Hoover; voi olla, että jotkut aiemmistakin olivat luonnostaan vasenkätisiä, mutta oikeakätisiksi pakotettuja, kuten sittemmin Ronald Reagan.

Urheilussa presidentit ovat menestyneet yllättävän vaatimattomasti. Tosin kilpaurheilu on sen verran myöhempien aikojen keksintö, että käytännössä mahdollisuus on ollut alle puolella presidenteistä.
Selvästi menestynein on Gerald Ford, joka pelasi Michiganin yliopiston amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa sentteriä ja tukimiestä saavuttaen kansallisen mestaruuden 1932 ja 1933. Vuonna 1934 hänet valittiin joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Tuohon aikaan yliopistofutis oli arvostetumpaa kuin vielä kehitysvaiheessa ollut NFL, joten Ford ei tarttunut parinkin joukkueen ammattilaistarjouksiin vaan valitsi jatko-opinnot. Nykypäivänä Fordin tasoinen pelaaja ryhtyisi vuorenvarmasti ammattilaiseksi.
Toinen samassa lajissa menestynyt on Dwight D. Eisenhower, joka kuului jonkin aikaa West Pointin avauskokoonpanoon, kunnes polvivamma pakotti hänet lopettamaan pelaamisen.
Bush vanhempi pelasi ykköspesän vahtina Yalen baseballjoukkueen kapteenina ja eteni kahdesti yliopistojen mestaruusotteluun.
Theodore Roosevelt tuli toiseksi Harvardin yliopiston mestaruuskilpailuissa nyrkkeilyssä. Hän jatkoi lajin harrastamista vielä presidenttiaikanaan.
Barack Obama pelasi koripalloa lukionsa edustusjoukkueessa.

Orjia omisti kaksitoista presidenttiä, joista kahdeksan presidenttikautensa aikana. Neljästä muusta Andrew Johnson ja Ulysses S. Grant eivät voineet omistaa orjia presidentteinä, koska orjuus oli jo tuolloin lakkautettu.

Koulutukseltaan presidentit ovat etenkin viime aikoina olleet yliopistotason väkeä. Ainoa tohtoriksi väitellyt on silti Woodrow Wilson. Viimeisin, joka ei ollut opiskellut yliopistotasolla, oli Grover Cleveland. Hänen jälkeensä tulleista Harry S. Truman oli jättänyt yliopisto-opintonsa kesken.

Kielitaitoa pidetään nykymaailmassa välttämättömyytenä, mutta ainakin Yhdysvaltain presidentit ovat vastaesimerkki. Heidän kielitaitonsa on ollut varsin vaatimaton. Viimeisin presidentti, joka on sujuvasti puhunut jotakin vierasta kieltä, on entinen ammattidiplomaatti Franklin D. Roosevelt, joka osasi ranskaa ja saksaa. Hänen jälkeisistään kahdestatoista presidentistä kahdeksan on ollut täysin ummikkoja ja neljä on puhunut auttavasti jotain muuta kieltä - Carter ja Bush vanhempi espanjaa, Clinton saksaa ja Obama bahasaindonesiaa. Vanhemman ajan presidenteissä näkyy klassinen koulutus - yhdeksän heistä on osannut sujuvasti sekä kreikkaa että latinaa. Monipuolisin kielitaito oli viisi vierasta kieltä sujuvasti hallinneella Thomas Jeffersonilla. Erikoisin tapaus lienee Martin Van Buren, jonka äidinkieli oli hollanti.

Yhdysvaltain perustuslain mukaan presidentti on asevoimien komentaja. Useimmat presidentit ovatkin olleet asepalveluksessa ennen presidenttikauttaan. Lisäksi Millard Fillmore palveli sisällissodassa kotijoukkojen majurina presidenttikautensa jälkeen. Vain 12 presidenttiä ei koskaan ole pukenut univormua ylleen, viimeisimpänä Obama.
Korkeimpaan sotilasarvoon on korotettu George Washington, josta tehtiin lähes 200 vuotta kuolemansa jälkeen "Yhdysvaltain armeijoiden kenraali". Elinaikanaan Washington kohosi kenraaliluutnantiksi eli amerikkalaisittain kolmen tähden kenraaliksi. Elinaikanaan korkeimpaan arvoon on noussut Dwight D. Eisenhower, liittoutuneiden Euroopan sotanäyttämön ylipäällikkö toisessa maailmansodassa, armeijankenraali eli viiden tähden kenraali. Muita kenraalikuntaan kohonneita ovat Ulysses S. Grant (kenraali), Andrew Jackson, William H. Harrison, Zachary Taylor, Rutherford B. Hayes, James A. Garfield (kenraalimajureita), Franklin Pierce, Andrew Johnson, Chester A. Arthur ja Benjamin Harrison (prikaatikenraaleita). Kaikki edellä mainitut palvelivat armeijassa. Laivastossa pisimmälle ovat päässeet komentajat Lyndon B. Johnson ja Richard Nixon. Ainoa ilmavoimissa palvellut presidentti on George W. Bush, joka on sotilasarvoltaan luutnantti. Hänen isänsä George Bush vanhempi oli myös lentäjäluutnantti, mutta laivastossa. Ainoa presidentti, joka on palvellut asevoimissa ylenemättä upseeriksi on sotamies James Buchanan.
Asevoimissa palvelleista 31:stä presidentistä vain yhdeksän on täysin ilman sotakokemuksia. Loput 22 ovat vähintäänkin palvelleet sotanäyttämöllä, vaikka kaikki eivät välttämättä taisteluun joutuneetkaan. Huvittava esimerkki on Eisenhower, joka maineikkaasta sotilasurastaan huolimatta ei ilmeisesti koskaan kokenut taistelua.
Useimpiin sotiin osallistuivat Andrew Jackson ja Zachary Taylor. Molemmilla on ansiolistallaan kaksi eri intiaanisotaa, Britanniaa vastaan käyty vuoden 1812 sota, Jacksonilla lisäksi vapaussota ja Taylorilla Meksikon sota.
Eniten tulevia presidenttejä taisteli toisessa maailmansodassa: Kennedy, Johnson, Nixon, Ford ja Bush, jos ja kun Eisenhower lasketaan, niin kuusi. Lisäksi Carter ja Reagan olivat palveluksessa, mutta eivät sotanäyttämöllä. Vuoden 1812 sodassa taisteli viisi tulevaa presidenttiä, sisällissodassa neljä ja vapaussodassa kolme. Pienenä erikoisuutena voi pitää sitä, että ensimmäisen maailmansodan taisteluihin osallistui vain Harry S. Truman. Eisenhower oli samaan aikaan palveluksessa, mutta pysyi kouluttajana kotimaassa. Toinen maailmansota onkin viimeisin sota, josta jollakin presidentillä on kokemusta. Carter oli palveluksessa Korean sodan aikana ja George W. Bush kansalliskaartissa Vietnamin aikaan, mutta kumpaakaan ei lähetetty sotimaan.
Korkein kunniamerkki on Theodore Rooseveltille Espanjan sodan ansioista myönnetty Kongressin kunniamitali. Tosin mitalissa taisi olla hieman presidenttilisää, se näet myönnettiin vuonna 2001 eli yli 80 vuotta kuoleman jälkeen. Ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Lyndon B. Johnsonin saadessa arvostetun Hopeatähden hänen lennettyään yhden pommituslennon mukana tarkkailijana. Kunniamerkkiä pidetään yhtenä vähimmillä ansioilla saaduista.

Yleisesti ottaen lienee suotavaa, että presidentillä on hallinnollista kokemusta. Siihen nähden onkin yllättävää, että vain kahdeksan presidenttiä on toiminut täysivaltaisena ministerinä. Yleisin pesti on ollut ulkoministeri, viidellä. Ainoa kahdessa eri tehtävässä toiminut on James Monroe, sekä ulko- että sotaministerinä.
Niin ikään kahdeksan presidenttiä on ollut suurlähettiläänä.
Senaatissa on istunut viisitoista presidenttiä, heistä Andrew Jackson sekä ennen että jälkeen presidenttikauttaan. Kolme on valittu presidentiksi senaatin jäseninä ollessaan, ensimmäisenä Warren G. Harding. Edustajainhuoneessa presidenttejä on ollut yhdeksäntoista, joista yhdeksän valittiin myöhemmin senaattiin. Yksi (John Quincy Adams) oli edustajainhuoneen jäsen vasta presidenttikautensa jälkeen. Ainoastaan James A. Garfield on valittu presidentiksi edustajainhuoneen jäsenenä.
20 presidenttiä on toiminut kuvernöörinä, 17 heistä osavaltiossa ja kolme territorioissa. Suosituin osavaltio on ollut New York neljällä kuvernöörillä.
Neljä tulevaa presidenttiä ehti ennen onnistumistaan hävitä presidentinvaaleissa, viimeisimpänä Richard Nixon.

Presidentinvaalit on järjestetty kaikkiaan 56 kertaa. Istuva presidentti on voittanut vaalit yhteensä 20 kertaa, niistä 17 on ollut peräkkäisiä vaalivoittoja ja kolme edellisellä kaudella presidentiksi nousseen varapresidentin voittoja. Vaalitappion istuva presidentti on kärsinyt vain kahdeksan kertaa (viimeksi Bush vanhempi), tosin sen lisäksi on usein käynyt siten, että puolue ei ole kelpuuttanut istuvaa presidenttiä ehdokkaaksi. Viimeisin tällainen tapaus sattui Chester A. Arthurin kohdalla.
Vapaaehtoisesti presidentin tehtävästä yhden kauden istuttuaan ovat luopuneet James K. Polk (terveyssyistä), James Buchanan ja Rutherford B. Hayes sekä varapresidentistä vajaaksi kaudeksi tehtävään nousseet John Tyler ja Andrew Johnson. Kahden jälkimmäisen lisäksi puolueensa esikarsinnoissa hävinneet Millard Fillmore ja Chester A. Arthur ovat ainoat presidentit, jotka eivät koskaan ole olleet presidenttiehdokkaina. Ainoa presidentti, joka on ottanut osaa varsinaisiin vaaleihin voittamatta niitä koskaan on Gerald Ford.
Ylivoimaisimman voiton sai Franklin D. Roosevelt toiselle kaudelleen 1936, jolloin hän voitti valitsijamiehet äänin 523 - 8. Eniten valitsijamiehiä on kuitenkin saanut Ronald Reagan toiselle kaudelleen 1984, jolloin hän voitti tuloksella 525 - 13. Niukin voittomarginaali nähtiin 1876 Rutherford B. Hayesin voittaessa Samuel J. Tildenin 185 - 184.
Valitsijamiesjärjestelmä toimii osavaltion enemmistöperiaatteella, joten sen takia saattaa tapahtua niin, että äänistä enemmistön saanutta ehdokasta ei valita. Näin tapahtui edellä mainitussa vuoden 1876 vaalissa. Vielä useammin on käynyt siten, että vaalivoittaja ei ole ollut eniten ääniä saanut, mutta eniten ääniä saanut ei ole myöskään saanut enemmistöä äänistä muiden ehdokkaiden takia. Näin on tapahtunut 1824, 1888 ja viimeksi tietysti 2000 Al Goren hävitessä niukasti valitsijamiesten määrässä mutta voitettuaan kokonaisäänimäärässä George W. Bushin.
Istuva varapresidentti on ollut vaaleissa ehdokkaana yhdeksän kertaa ja voittanut viidesti. Viimeisin ehdokas on ollut Al Gore ja voittaja George Bush vanhempi.

Presidentiksi tulon mediaani-ikä on 54 vuotta. Nuorimpana on presidentiksi päässyt 42-vuotias Theodore Roosevelt, joka nousi asemaansa varapresidentin paikalta William McKinleyn kuoltua. Nuorimpana on tullut valituksi 43-vuotias John F. Kennedy. Vanhimpana presidentiksi on tullut Ronald Reagan, 69-vuotiaana. Samalla kaksi kautta presidenttinä ollut Reagan on vanhin presidenttinä ollut, kausi päättyi hänen ollessaan 77-vuotias.
Nuorimpana kuollut presidentti on 46-vuotiaana murhattu John F. Kennedy. Luonnollisista syistä nuorimpana on kuollut James K. Polk, joka menehtyi 53-vuotiaana vain reilut kolme kuukautta presidenttiytensä päättymisen jälkeen.
Vanhimmaksi elänyt presidentti on Gerald Ford, joka ylitti kaksi vuotta aiemmin niin ikään 93-vuotiaana kuolleen Ronald Reaganin ennätyksen 45 päivällä. Pisimpään on silti eläkepäivistään ehtinyt nauttia Herbert Hoover, joka kuoli vasta 31 vuotta presidenttiyden päätyttyä.
Yhtä aikaa on enimmillään ollut elossa viisi entistä presidenttiä. Tällainen tapaus on sattunut kolmesti, ensimmäisen kerran 1861-1862 ja viimeksi 2001-2004. Kuudesti on käynyt niin, että kaikki aiemmat presidentit ovat kuolleet (tai Washingtonin tapauksessa heitä ei vielä ollut) ja istuva presidentti on ollut ainoa. Edellisen kerran tällainen tilanne vallitsi 1973-1974. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että istuva presidentti olisi kuollut ollessaan ainoa elossa oleva presidentti.

Presidentti on vaihtunut 43 kertaa ja normaali tilanne on ollut tietysti se, että virkaan astuva presidentti on edeltäjäänsä nuorempi. Peräti 12 kertaa on silti käynyt niin, että presidenttiys on siirtynyt vanhemmalle miehelle, viimeksi Bill Clintonilta kuukautta vanhemmalle George W. Bushille. Suurin harppaus taaksepäin nähtiin Jimmy Carterin korvautuessa 13 vuotta 8 kuukautta vanhemmalla Ronald Reaganilla. Toinen kolmentoista vuoden ikäero oli Franklin Piercellä ja James Buchananilla. Reaganilla on hallussaan toinenkin ennätys: peräti neljä häntä edeltänyttä presidenttiä oli nuorempia. Ei tosin peräkkäiset neljä, koska välissä ollut Lyndon B. Johnson oli Reagania vanhempi.
Reiluin nuorennusleikkaus nähtiin Dwight D. Eisenhowerin korvautuessa melkein 27 vuotta nuoremmalla John F. Kennedyllä. Kennedy oli myös nuorempi kuin neljä häntä seurannutta presidenttiä. Ei tosin peräkkäiset neljä, koska välissä ollut Jimmy Carter oli Kennedyä nuorempi.

Pisin presidenttiys on ollut Franklin D. Rooseveltillä, jonka kausi kesti 4422 vuorokautta eli hieman yli 12 vuotta. Tämä siitä huolimatta, että Rooseveltin ensimmäinen presidenttikausi oli täysistä kausista historian lyhyin; virkaanastujaispäivä muutettiin sen aikana maaliskuun neljännestä tammikuun kahdenteenkymmenenteen. Roosevelt rikkoi onnistuneesti Washingtonin kirjoittamattoman säännön, jonka mukaan kukaan ei saanut pyrkiä enää kolmannelle kaudelle. Aiemmin sääntöä oli yrittänyt rikkoa Ulysses S. Grant, joka ei kuitenkaan saanut puolueensa tukea kolmannelle ehdokkuudelle. Tulkinnanvaraista on, yrittikö Theodore Roosevelt rikkoa sääntöä. Hän oli näet tullut presidentiksi kesken kauden varapresidentiksi, valittu sitten seuraavalle kaudelle ja ollut välillä neljä vuotta syrjässä yrittäessään turhaan tulla vielä uudelleen valituksi.
Franklin D. valittiin jopa neljännelle kaudelle, mutta kuoli pian sen alettua. Hänen jälkeensä lakia muutettiin 1947 siten, että kahden kauden sääntö tuli viralliseksi. Lain mukaan presidentti voi istua enintään kaksi kautta. Erikseen on säädetty poikkeus, jonka mukaan varapresidentin tultua presidentiksi alle kaksi vuotta ennen kyseisen kauden loppua hän saa vielä sen jälkeen istua kaksi täyttä kautta. Jos hän on tullut presidentiksi yli kaksi vuotta ennen kauden loppua, on hänellä oikeus vain yhteen täyteen kauteen.
Alle yhden kauden palvelleita on ollut kymmenen (11, jos Obama lasketaan). Heistä viisi oli valittu presidentiksi ja kuoli kesken ensimmäisen kautensa, viisi taas nousi varapresidentin paikalta presidentiksi presidentin kuoltua mutta ei valittu jatkamaan tehtävässä. Vaikka lukumäärät 5-5 täsmäävätkin, parit eivät. Kaksi lyhytaikaista varapresidenttiä korvasi toisella kaudella olleen presidentin ja kaksi lyhytaikaisen presidentin korvannutta varapresidenttiä valittiin uudelle kaudelle.
Lyhyin presidenttikausi oli vain 31 päivää, William Henry Harrisonilla. Hän sairastui keuhkokuumeeseen pian presidentiksi tultuaan eikä toipunut. Toinen alle vuoden presidenttinä ollut on James A. Garfield.

Richard Nixon on ainoa presidentti, joka on eronnut virastaan. Watergate-skandaali pakotti Nixonin tähän ainutlaatuiseen ratkaisuun. Koska hänen ensimmäinen varapresidenttinsä Spiro Agnew oli joutunut eroamaan tehtävästään lahjusskandaalin takia, presidentiksi nousi Gerald Ford - ainoa presidentiksi noussut, jota ei ole valittu vaaleilla presidentin eikä varapresidentin tehtävään.

Nobelin rauhanpalkinnon on saanut neljä presidenttiä: Theodore Roosevelt (Venäjän-Japanin sodan rauhansopimuksen aikaansaamisesta), Woodrow Wilson (Kansainliiton perustamisesta), ainoana vasta presidenttiytensä jälkeen Jimmy Carter (työstä rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi) ja Barack Obama (työstä ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta). Kyynisesti voisi todeta, että yksi osuma, yksi sinne päin ja kaksi hutia.

Arvostuslistoilla korkeimmalle rankatut presidentit ovat yleensä Lincoln, F.D. Roosevelt ja Washington. Vain yhden kauden presidenteistä eri tutkimuksista summatulla listalla ylimpänä on kymmenenneksi sijoitettu James K. Polk, heti hänen perässään vajaan kauden palvellut John F. Kennedy. Kahden kauden presidenteistä alimpana on Ulysses S. Grant sijalla 37. Täyden kauden presidenteistä heikoimmaksi on rankattu toiseksi viimeiseksi sijoittunut James Buchanan. Pahnanpohjimmainen eli neljäskymmeneskolmas on Warren G. Harding.

Useimmat presidentit ovat tyytyneet viettämään eläkepäiviä edustustehtävissä kautensa jälkeen, mutta eivät kaikki. Peräti kuusi presidenttiä on pyrkinyt uudelleen presidentiksi pidettyään välillä taukoa työstä. Viimeisin yrittäjä oli Gerald Ford 1980, joka hävisi esivaaleissa. Viimeisin varsinaisiin vaaleihin asti mennyt on oman puolueen tuolloin perustanut Theodore Roosevelt 1912. Viimeisin pääpuolueiden ehdokas ja samalla ainoa onnistuja on Grover Cleveland 1892.
Ainoa osavaltion kuvernöörinä presidenttikauden jälkeen ollut on John Quincy Adams. Adams oli myös edustajainhuoneen jäsenenä kautensa jälkeen, kuten myös John Tyler ja Andrew Johnson. Johnson istui myös ainoana entisenä presidenttinä senaatissa, peräti kahteen kertaan. William Taft puolestaan on ainoa ex-presidentti korkeimman oikeuden jäsenenä sekä sen presidenttinä.

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta presidentit ovat olleet joko naimisissa tai leskimiehiä. James Buchanan pysyi koko ikänsä poikamiehenä. Hänen presidenttikaudellaan Valkoista taloa emännöi Buchananin sisarentytär Harriet Lane.
Presidentiksi tullessaan kaksi oli leskiä, jotka eivät menneet uusiin naimisiin: Thomas Jefferson (Valkoista taloa emännöi hänen tyttärensä Martha) ja Martin Van Buren.
Presidenttikauden aikana leskeksi on jäänyt kolme presidenttiä: John Tyler, Benjamin Harrison ja Woodrow Wilson.
Ainoa ulkomailla syntynyt presidentin puoliso on ollut John Quincy Adamsin englantilaissyntyinen vaimo Louisa Johnson.
Kahdesti naimisissa ovat olleet leskeksi jäätyään Andrew Jackson, Millard Fillmore, John Tyler, Benjamin Harrison, Theodore Roosevelt, Woodrow Wilson sekä ainoana avioeron (kauan ennen presidentiksi tuloaan) kokenut Ronald Reagan.
Presidenttikautensa aikana on avioliiton solminut kolme presidenttiä: John Tyler ja Woodrow Wilson olivat leskiä, Grover Cleveland puolestaan tuli valituksi poikamiehenä, mutta solmi ensimmäisen kautensa aikana avioliiton 28 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa.
Presidenttikautensa jälkeen naimisiin on mennyt leskeksi jäänyt Millard Fillmore.

Lapsettomia presidenteistä on ollut kuusi: George Washington (hänen leskeksi jääneellä vaimollaan oli neljä lasta, joista kaksi oli elossa hänen mennessään Washingtonin kanssa naimisiin), James Madison (jonka vaimo oli niin ikään leski, jolla oli yksi lapsi), Andrew Jackson (kymmenen adoptiolasta), James K. Polk (saattoi olla steriili nuoruudessa tehdyn virtsakivileikkauksen takia), ainoa poikamies James Buchanan ja Warren G. Harding (eronneella vaimolla oli lapsi)
Eniten lapsia oli John Tylerillä, yhteensä viisitoista, joista ensimmäisestä avioliitosta kahdeksan ja toisesta seitsemän. Yhdestä avioliitosta eniten lapsia oli William Henry Harrisonilla, kymmenen.
Presidenttikautensa aikana lapsia ovat saaneet Grover Cleveland (toisen kautensa aikana kaksi) ja John F. Kennedy (kahden päivän ikäisenä kuollut poika) ja Thomas Jefferson (todennäköisesti hänellä oli orjansa Sally Hemingsin - vaimonsa sisarpuolen - kanssa kuusi lasta, joista kaksi syntyi Jeffersonin ollessa presidentti).
Presidenttikautensa jälkeen lapsia ovat saaneet John Tyler (toinen vaimo oli 30 vuotta häntä nuorempi), Benjamin Harrison, Grover Cleveland (kaksi ja lisäksi yksi presidenttikausiensa välissä)

Ikävystyttävimpänä presidenttinä voisi pitää Calvin Coolidgea, koska hän on ainoa jota ei ole tässä jutussa vielä mainittu. Totuus on toinen, kaikista presidenteistä häneen on varmaan liitetty eniten hauskoja kaskuja, joista kuuluisimman mukaan on nimetty jopa eräs biologian käsite.

Sivallus CLXXV

Aamun Hesariin oli merkitty Helsingin karttaan sikäläisten cityhuuhkajien reviirit vihrein ympyröin. Kartasta kuitenkin puuttui seudun hallitsevan huuhkajan reviiri, joka olisi ollut aiheellista merkitä punaisella ympyrällä presidentinlinnan seutuville.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXXIV

Paras mahdollinen tapa hoitaa asioita ei ole järkevin vaan realistisin menetelmä, koska lähes poikkeuksetta ihmisten typeryys estää järkevän menetelmän.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXXIII

Jos Jussi Halla-ahosta tulee maahanmuuttoministeri, joudutaanko ministeriön nimi muuttamaan maastamuuttoministeriöksi?

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Välihuomautus perussuomalaisten vaalitappiosta

Edellisessä kirjoituksessa huomautin perussuomalaisten olleen itse asiassa epäonnisia, koska he saivat kolme eduskuntapaikkaa demareita vähemmän, vaikka ero äänimääräosuuksissa oli vain 0,1 prosenttiyksikköä. Laskennallisesti tämä ei vastaa kolmea, vaan 0,2 paikkaa. Ero johtuu Suomen suhteellisesta vaalitavasta.

Tarkemmin asia tulee ymmärrettäväksi, kun tutkii vaalipiireittäin niukimmin läpi menneitä ja vastaavasti lähinnä rannalle ruikuttamaan jääneitä. Suomi on jaettu 14 vaalipiiriin, jos Ahvenanmaata ei lasketa. Esimerkiksi suurin puolue kokoomus sai neljässä vaalipiirissä edustajan viimeisenä läpi. Toisin sanoen pienimmällä vertausluvulla valittu edustaja oli neljässä vaalipiirissä kokoomuslainen. Vastaavasti viidessä vaalipiirissä suurimmalla vertausluvulla rannalle jäänyt edustaja oli kokoomuslainen. Tällä perusteella mitaten kokoomuksen onnekkaat/epäonniset vaalipiirit jakautuivat 4-5. Muiden ainakin jossain vaalipiirissä viimeisenä ehdokkaansa läpi saaneen tai ensimmäisenä ulos jääneen puolueiden onnekkuus/epäonnekkuusjakauma oli SDP 3-4, PS 0-3, KESK 3-1, VAS 3-1, VIHR 1-0.

Edellinen laskelma ei kuitenkaan kerro totuutta, se on vain suuntaa-antava. Tämä johtuu suhteellisesta vaalitavasta. Esimerkki: kuvitellaan, että puolueen X edustaja on jäänyt ensimmäisenä rannalle vertausluvun ollessa 100 pykälää liian pieni ja puolueen Y edustaja toisena rannalle vertausluvun ollessa 101 pykälää liian pieni. Kuvitellaan lisäksi, että puolue X on kyseisessä vaalipiirissä saanut läpi viisi edustajaa ja puolue Y yhden. Tällöin X olisi tarvinnut 600 lisä-ääntä pudottaakseen viimeisen valitun, kun taas Y:lle olisi riittänyt 202 ääntä. Ensimmäisenä rannalle jäänyt ei siis äänimäärissä mitaten välttämättä ole se, joka oli lähinnä valituksi tuloa. Sama tietysti pätee myös kääntäen; viimeisenä valittu ei ole äänimäärissä mitaten välttämättä se, jonka äänimäärään olisi tarvittu pienin pudotus rannalle jäämiseen.
Toki useimmiten kyseessä on sama asia. Tällä kertaa valituksi tulleilla kuudessa vaalipiirissä viimeinen valittu ei ollut siitä puolueesta, jonka edustajan rannalle jäämiseen olisi vaadittu pienin pudotus. Vastaavasti rannalle jääneistä kolmessa vaalipiirissä vertausluvultaan suurin ei ollut siitä puolueesta, joka olisi tarvinnut vähiten lisä-ääniä edustajapaikkaan.

Tarkemman tuloksen antaa äänimäärävertailu. Tällä kriteerillä mitaten onnekkaat/epäonniset vaalipiirit jakautuvat puolueittain seuraavasti (mukana vain ne puolueet, jotka olivat ainakin yhdessä vaalipiirissä jompaakumpaa näistä vaihtoehdoista):
KOK 4-3
SDP 1-3
PS 0-3
KESK 3-1
VAS 2-3
VIHR 1-1
KD 3-0

Kuten näkyy, vaalimatematiikan mukaan perussuomalaiset olivat näiden vaalien epäonnisin puolue. Suurista puolueista Kepulla oli paras tuuri, kaikista puolueista Kristillisdemokraateilla.

Niukimmat marginaalit olivat Uudenmaan vaalipiirissä, jossa 118 ääntä enemmän olisi tuonut Vasemmistoliitolle yhden edustajan lisää sekä Pohjois-Savossa, jossa vastaavasti 312 lisä-ääntä olisi vienyt Vasemmistoliitolta paikan.
Suurimmat marginaalit olivat Helsingissä, jossa Kokoomus oli lähinnä lisäpaikkaa, mutta olisi tarvinnut silti yli 6000 ääntä, sekä Etelä-Savossa, jossa SDP oli lähinnä paikan menetystä, mutta silti melkein 3000 äänen päässä.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Ohi on

Vaalit ovat ohi ja nyt on analyysin aika. Miksi kävi kuten kävi ja miten tästä eteenpäin?

Eduskuntaan saivat edustajia täsmälleen samat kahdeksan puoluetta (KOK, SDP, PS, KEPU, VAS, VIHR, RKP ja KD) kuin viimeksikin, joten tältä osin väittämä maapallon akselin keikahtamisesta uuteen asentoon voidaan unohtaa. Lukumäärien osalta sen sijaan akseli jos nyt ei keikahtanut, niin ainakin horjahti melkoisesti. Vaikka media mitä yrittäisi väittää, niin kylmästi prosenttilukuja katsellen persut oli ainoa vaalivoittaja, kaikki muut seitsemän puoluetta menettivät ääniosuuttaan. Paikkamäärissä RKP onnistui lievästä ääniosuustappiosta huolimatta säilyttämään edustajamääränsä. Näin ollen on hyvin ilmeistä, että perussuomalaisten saivat lisä-ääniä kaikilta muilta puolueilta paitsi RKP:ltä.

Suomen vaalipiirijaon ja d’Hondtin suhteellisen vaalitapamenetelmän takia edustajien paikkaluku ei täsmää täysin ääniosuuksien kanssa. Karkeana nyrkkisääntönä voi sanoa, että tässä järjestelmässä on parempi voittaa neljä vaalipiiriä niukasti ja kärsiä yhdessä rökäletappio kuin hävitä viisi vaalipiiriä niukasti. Tästä vaalimatemaattisesta ominaisuudesta johtuu se, että SDP sai eduskuntaan kolme paikkaa persuja enemmän, vaikka ero äänimäärissä oli vain 0,1 prosenttiyksikköä – siis puhtaasti laskennallisesti 0,2 kansanedustajapaikkaa. Selkeimmin tämä vaalimatematiikan ominaisuus näkyy, kun tutkii tiukkoja otteluita. Jos otetaan vaalipiirissä käydyn kovan kamppailun rajaksi enintään kahden prosenttiyksikön ero toiseen puolueeseen, saadaan seuraava tilasto:
Kokoomus kävi tiukan kamppailun kymmenessä vaalipiirissä ja voitti niistä kahdeksan häviten kaksi. Tällä kertaa onni ei vain suosinut kokkareita, sillä voitetuista kahdeksasta vaalipiiristä kuudessa häviäjä sai yhtä paljon edustajia läpi, mutta vain neljässä kokoomus sai niukan voiton ansiosta yhden paikan enemmän kuin kilpailijansa. Sen sijaan molemmissa hävityissä vaalipiireissä he saivat yhden paikan vähemmän kuin kilpailija. Kokoomuksen saldo tiukoissa vaalipiireissä oli siis voitot 8-2, joista paikat 4-2.
Demareilla meni paremmin: voitot 9-5, joista paikat 4-3.
Perussuomalaisilla kävi surkea tuuri, voitot 0-7, joista paikat 0-3.
Kepun saldo oli voitot 1-3, paikat 1-1.
Neljän suuren ulkopuolinen puolue osui vain yhdessä vaalipiirissä (Helsinki) alle kahden prosenttiyksikön päähän neljästä suuresta. Siellä vihreät voittivat niukasti SDP:n, mutta molemmat saivat yhtä monta paikkaa.

Jos perussuomalaiset olisivat kääntäneet toisinpäin ne molemmat vaalipiirit, joissa hävisivät niukasti paikan SDP:lle, tilanne olisi edustajissa 41 persua vastaan 40 demaria. Tietysti persut olisivat tällöin saaneet vähän enemmän ääniäkin, mutta toisaalta heillä olisi ollut muissa vaalipiireissä varaa hävitä enemmänkin ilman muutoksia edustajapaikkoihin. Todellisuudessa perussuomalaiset olivat tällä kertaa valtavasta voitostaan huolimatta huono-onnisia laskentakaavan takia! Toisin oli Kepulla, joka vaalitappiostaan huolimatta oli itse asiassa onnekas vaalimatematiikassa; vähänkin huonommalla tuurilla he olisivat saaneet pari-kolme paikkaa vähemmän.

Perussuomalaisten vaalimatemaattista epäonnea kuvaa myös se, että yhdessäkään vaalipiirissä he eivät nousseet suurimmaksi puolueeksi, kun taas muut kolme suurta valloittivat kukin vähintään neljä vaalipiiriä! Kolikon kääntöpuoli oli sitten se, että perussuomalaisten huonoin sijoitus oli neljäs sija ja sekin vain yhdessä ainoassa vaalipiirissä. Suurin puolue kokoomus konttasi neljäntenä peräti seitsemässä vaalipiirissä siinä missä demarit uupuivat viidenneksi kolmessa vaalipiirissä. Puhumattakaan kepusta, joka oli Uudellamaalla vasta kuudes ja Helsingissä seitsemäs. Tästä voisi pilke silmäkulmassa todeta, että perussuomalaiset edustaa tasaisimmin Suomen kansaa…

Yksittäisistä puolueista suurimpia yllätyksiä itselleni olivat kepun heikkous ja demarien vahvuus. Muidenkin puolueiden menestyksen määrälle voidaan löytää selityksiä, tässä yksitellen suuruusjärjestyksessä:

Kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi johtuu suureksi osin siitä, että sen kannattajat eivät kehdanneet äänestää persuja. Osa meni junttipuolue, yäk –ansaan. Suurempi osa taas meni sotkemaan politiikan ja fanittamisen keskenään. Kun on aina äänestetty kokkareita, niin äänestetään nytkin. Tämä nyt on jos ei niin järkevää niin ainakin ymmärrettävää monella elämänalueella, mutta ei sentään politiikassa. Timo Soini on ja pysyy Millwallin kannattajana, vaikka jengi konttaisi millaisissa kolmosdivarin pohjamudissa. Ja kyllä minäkin pari vuotta sitten ostin suosikkibändini uusimman levyn, vaikka en ole toistaiseksi kuunnellut sitä kuin kerran, on se niin onneton tuhaus verrattuna 90-luvun alun kulta-aikoihin.

Demareiden kannatuksen selittää täysin tuo edellä mainittu fanitus; ei demareiden normikannattajalle olisi mitään aatteellista estettä äänestää persuja, mutta kun demarius on ja pysyy kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Tällä kertaa demarit eivät vain saaneet sitä normaalia oppositiolisää liikkuvista äänestäjistä, vaan menettivät sen persuille. Demarit muistuttivat lätkäjengiä, jonka mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet: paikalla ovat vain uskollisimmat vakiokannattajat. Kuten joku Hommafoorumilla hyvin kertoi, isovanhemmat olivat kovasti maahanmuuttovastaisia, mutta äänet menivät demareille ”koska ainahan me on demareita äänestetty.” Tuskin lienee sattuma, että demarien ääniosuuden lasku on viime aikoina ollut aika tarkkaan sama kuin Suomen kuolleisuusprosentti. Vanhat demarit kuolevat ja uusia ei tule.

Perussuomalaisten menestys oli suurempi kuin yksikään gallup ennusti. Ei kuitenkaan niin suuri kuin aiemmin ennustin - tosin vaalipäivänä käydyssä keskustelussa pudotin ennusteeni viimeisten tapahtumien nojalla 21 %:iin. Pudotus siksi, että persut eivät menneet maaliin asti olettamallani strategialla. Voi olla että Soini laski oikein, kun ei nostanut maahanmuuttoa vaaliteemaksi. Todennäköisempää on kuitenkin se, että humanitaarisen maahanmuuton kritiikki olisi paisuttanut äänisaalista entisestään. Nyt aika moni kriitikko jäi pettyneenä kotiin tai meni muiden puolueiden viime hetken houkutteluansaan; nehän ottivat lähes poikkeuksetta kriittisiä äänenpainoja mukaan kampanjan loppumetreillä. Turhaan, sillä muista puolueista hommalaisia ei mennyt läpi, kun taas persujen maahanmuuttokriittisen manifestin allekirjoittajat menestyivät.

Kepu romahti tavalla jota edes Delfoin oraakkeli ei olisi osannut odottaa. Tosin ei puolueella ollut enää mitään tarjottavaakaan, minkä näki vaalimainoksesta. Piti yrittää myydä Mari Kiviniemen photoshopatuilla tisseillä, joiden yläpuolella luki Asiaa. Mahtavaa symboliikkaa; Keskustapuolueen arvot olivat kohdalla Asiaa vielä parikymmentä vuotta sitten. Kuten olisivat olleet Kiviniemen tissitkin. No, vakavasti puhuen kepu meni pettämään vanhat kannattajansa yrittäessään houkutella uusia. Kuinkas sitten kävikään, uusia ei saatu ja vanhoista osa karkasi persuille.

Vasemmistoliitto pärjäsi loppujen lopuksi yllättävän hyvin vain vajaan prosenttiyksikön ja kolmen paikan menetyksellä. Perinteisellä kannatusalueellaan Pohjois-Suomessa vasurit olivat peräti kolmanneksi suurin puolue. Toisaalta odotettua; vasurien kannatus ei vuoda kuin oikealta laidaltaan demareihin ja ikääntyvältä laidaltaan hautuumaalle.

Virheet eivät osuneet ytimeen yrittäessään ratsastaa Fuckushimalla. Jäljelle jäivät vain änkyrimmät peruskannattajat ja lisäksi se perinteinen hyvää tarkoittavien isän rahoilla elävien työtä kokeilemattomien untuvikkonuorten joukko.

Rasistinen KieliPuolue hävisi ääniosuudessa pari hassua prosentin kymmenystä, mutta säilytti edustajapaikkansa. Tämä ei ollut yllätys kenellekään. RKP säilyttäisi saman ääniosuuden, vaikka sen päätavoitteet olisivat lajineutraali avioliitto, pakollinen ympärileikkaus Fiskarsin saksilla ilman puudutusta, henkilöautojen muuttaminen vieterivetoisiksi ja lääkärien korvaaminen uggabugga-heimon poppamiehillä. Ei ohjelmalla ole väliä, kunhan se on kirjoitettu ruotsiksi. Suurin takaisku oli Astrid Thorsin niukka voitto Jörn Donnerista; kyllä seniili olisi ollut sosiopaattia vaarattomampi.

Kridet menettivät yhden paikan. Tämä oli hämmästyttävää, koska odottelin heidän olevan se toinen puolue, jonka ääniosuuden olisi pitänyt kasvaa. Toki he saivat homokeskustelun takia valtavan paskamyrskyn niskaansa, mutta sen ei olisi pitänyt karkottaa vakiokannattajia. Päivi Räsänen toimi kaikista poliitikoista suoraselkäisimmin ja sanoi asian, kuten sen näkee. Rehellisyydestä rangaistaan.

Lyhyesti tiivistäen perussuomalaiset eivät voittaneet vaaleja, vaan kolmen suuren puolueen klikki hävisi. Ne olisivat voineet kukistaa persut helposti, mikäli eivät olisi sortuneet ylimielisyyteen. Reilu vuosi sitten vastavoimaksi oli nousemassa Muutos 2011 -ryhmän ympärille keskittynyt maahanmuuttokritiikki. Se kuitenkin vaiettiin kuoliaaksi, mistä tosin voi suurelta osin syyttää Muutoksen omaa hölmöilyä. Salaliittoteorioihin taipuvainen voisi epäillä, että koko puolue olisi ollut valtaklikin yhteinen väärän lipun alle kyhäämä hämäysorganisaatio - niin päin mäntyä koko homma oli hoidettu. Mikäli valtamedia olisi rummuttanut Muutosta, sen kannatus olisi noussut - ja syönyt persuja. Tällöin valtapuolueilla olisi ollut vastassaan yhden suuren protestipuolueen sijaan kaksi pientä. Seurauksena olisi ollut piilevän äänikynnyksen takia se, että ne eivät todennäköisesti olisi saaneet yhteenlaskettunakaan kansanedustajapaikkoja kuin noin puolet siitä mitä persut nyt saivat. Hajoita ja hallitse - unohtuiko periaate?
Perussuomalaisten menestystä korostaa vielä se, että lopputulos saatiin aikaan surkealla organisaatiolla. Soini uskaltaa tuskin edes kuvitella, millainen äänivyöry olisi tullut, mikäli hänellä olisi ollut käytössään minkä tahansa kolmen suuren puolueen propaganda- ja vaalityökoneisto. Puhumattakaan siitä, että persujen ehdokkaat olivat useimmiten tuntemattomia suuruuksia.
Kääntäen voidaan pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos mikä tahansa kolmesta suuresta puolueesta olisi lähtenyt vaaleihin perussuomalaisten teemoilla - tai edes osalla niistä. Luultavasti meillä olisi eduskunnassa yksi reilun 60 kansanedustajan puolue.
Nyt persut nousivat kolmanneksi suurimmaksi ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten heidän työnsä lähtee käyntiin. Erityisen jännittäväksi asian tekee se, että lähes kaikki persujen kansanedustajat ovat tähän asti ansainneet leipänsä rehellisellä työllä. Tämä on virkistävä poikkeus muiden puolueiden poliittisten broilereiden joukossa. Poliittiset kommentaattorit ovat olleet huolissaan persujen kokemattomuudesta. Olisi aiheellisempaa olla huolissaan siitä, että tähänastisista kansanedustajista kovin monella reaalityömaailman kokemus on ollut hyvin vaatimatonta.

Vaalien ollessa ohi voin kertoa henkilökohtaisen näkemykseni. Persujen kannatuksen pääsyynä pidettiin sen henkilöitymistä Soiniin. Ei ainakaan omalla osallani täsmännyt; en ole koskaan pitänyt Soinista. Koko miehen olemus on minulle vastenmielinen, tuollaisen habituksen yhdistän automaattisesti huonoon itsekuriin. Mitä asioihin tulee, niin olen hänen kanssaan eri mieltä niin monessa linjauksessa että niitä ei kannata tähän edes luetella. Enkä pidä siitä, että hän on laskelmoiva moraalin kustannuksella - mutta se kuuluu toisaalta väistämättä politiikkaan.
En äänestänyt persuja Soinin takia, vaan hänestä huolimatta. Äänestin holtitonta maahanmuuttoa vastustavaa, kovan koulutuksen käynyttä ehdokasta jolla on elämässään näyttävät meriitit. Normaaliin tapaan ei mennyt läpi - minun ääneni on yleensä kuoleman suudelma. Olen äänestänyt aika montaa puoluetta, useimmiten toki kokoomusta mutta myös esimerkiksi kepulaista, yhtä pienpuoluetta jonka nimeä en enää edes muista, RKP:tä ja tunnustan, kerran myös vihreää. Tätä viimeistä tosin vain kunnallisvaaleissa ennen kuin puolueesta tuli De Röda ja olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli järkinainen. Ainoastaan demareita en ole ikinä äänestänyt, josta nohevimmat pystyvätkin varmaan päättelemään mikä oli se tilanne kun ääni meni RKP:läiselle. No, vaikka omaa ehdokasta ei taaskaan valittu, niin ei mennyt ääni hukkaan vastoin vielä vuosi sitten tekemiäni arveluja, koska persut saivat joka ainoasta vaalipiiristä ehdokkaita läpi.

Kokonaan toinen asia on sitten tulevaisuus: miten hallitus muodostuu, siihen minulla ei ole riittävästi asiantuntemusta spekuloida, koska kyse on lehmänkaupoista. Viittaan vain aiempaan kirjoitukseeni, jossa luettelin neljä eri vaihtoehtoa tulevaisuudelle. Täsmennän vielä kahta viimeistä vaihtoehtoa toteamalla, että on entistä suurempi - joskaan ei vieläkään kovin suuri - todennäköisyys sille, että vanhat suurpuolueet muuttavat linjaansa riittävissä määrin tuhotakseen perussuomalaisten nousun. Varmaa on, että jos vanha linja jatkuu eivätkä persut hajoa, niin seuraavissa vaaleissa sana "jytky" on kovin vaatimaton.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kesken kaiken

Abortti on yksi niistä aiheista, jotka pomppaavat enemmän tai vähemmän pinnalle yhteiskunnallisessa keskustelussa epäsäännöllisin väliajoin. Viimeisin tapaus on Timo Soinin mustamaalausyritys.

Debatissa ei koskaan edetä mihinkään, koska osapuolet ovat lukkiutuneet asemiinsa liian tiukasti. Kannattajien ja vastustajien vivahteiden voimakkuudessa on toki eroja, mutta ne eivät ole riittävän suuria eivätkä ennen kaikkea riittävän joustavia jonkinmoisen yhteisymmärryksen saamiseksi.

Oleellinen vika keskustelussa on kuitenkin se, että siinä asiaa tarkastellaan lähes poikkeuksetta yksilön kannalta. Abortin yhteiskunnallista vaikutusta tutkittaessa osapuolten asenteet saattaisivat lähestyä toisiaan.

Kuvailen tätä tilannetta oman näkemykseni avulla. Minä, kuten kaikki muutkin abortista mielipiteen omaavat, voimme jakaa tapaukset kolmeen alueeseen:
Valkoinen alue, jossa abortti on aina sallittu.
Musta alue, jossa abortti on aina kielletty.
Harmaa alue, johon ei osaa ottaa kantaa.
Millaiset tapaukset kuuluvat mihinkin alueeseen, on jokaisen itse päätettävä. Keskusteluissa ongelma on se, että niitä käyvillä ihmisillä harmaa alue on yleensä hyvin pieni ja debatin toisen osapuolen mustiin alueisiin kuuluu tapauksia, jotka kuuluvat toisen osapuolen valkoisiin alueisiin. Yhteisymmärryksen saavuttaminen on siksi jo lähtökohtaisesti mahdotonta - mikäli tilannetta tarkastellaan pelkästään yksilön näkökulmasta.

Valkoinen alue tarkoittaa minulle seuraavia tapauksia: (1) raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta, (2) äiti olisi lapsen saamisen takia selkeässä kuolemanvaarassa, (3) sikiö on elinkelvoton, (4) lapsi olisi vaikeasti vammainen. Lisäehto on tietysti se, että raskaus on alkuvaiheessa - mikä on alkuvaiheessa, on sitten määrittelykysymys johon vastaamiseen kompetenssini ei riitä.
Tapaukset (3) ja (4) vaikuttavat lähes samoilta ja niin ne itse asiassa ovatkin. Ne on kuitenkin erotettu toisistaan siksi, että useimmat paatuneimmatkin abortinvastustajat hyväksyvät kolmosen (kuten myös ykkösen ja kakkosen), mutta eivät nelosta. Väliin voisi vielä lisätä kolmepuolikkaan, eli tapauksen jossa lapsi syntyisi elävänä mutta kuolisi jonkin perinnöllisen sairauden takia pienenä.
Tiukimmat abortinvastustajat kieltävät abortin kaikissa tapauksissa. Mikäli unohdamme perusteluista yleisimmän eli uskonnollisen vakaumuksen, jäljelle jää vain lääkärin mahdollinen erehdys tapauksissa (2) - (4) ja äidin valehtelu tapauksessa (1). Lääkärin erhe on toki mahdollinen, mutta nykymenetelmillä niin epätodennäköinen, että se käytännössä voidaan sulkea pois.
Jäljelle jää tapaus (4): vaikeasti vammainen. Tällaisessa tapauksessa aborttia vastustavat käyttävät useimmiten kaltevan pinnan argumenttia: jos nyt abortoidaan vakavasti vammaiset sikiöt, ei yhteiskunnassa enää ole vakavasti vammaisia. Tällöin keskivaikeasti vammaiset koetaan vakavasti vammaisiksi ja tällaisia sikiöitä ruvetaan abortoimaan jne. aina siihen asti, kunnes lievä synnynnäinen likinäköisyys on kelvollinen abortin syy. Tämän argumentin esittäjät eivät ota huomioon sitä, että ihmisen ominaisuuksien jakauma ei ole lineaarinen, vaan Gaussin käyrän mukainen. Tällöin vaikeasti vammaisten abortointi poistaa vain jakauman "pitkän hännän". Vähän lievemmin vammaiset muodostavat jakaumasta jo paljon suuremman osan. Ajatusleikki: pisteytetään sikiöt nollasta ylöspäin ja pisteet alle 20 on abortin paikka. Kuvitellaan, että tämä kattaa 2 % tapauksista. Tällöin seuraava 20 pisteen nosto aborttirajassa toisi ei uudet 2 %, vaan peräti 14 % tapauksia. Koska keskinkertaisuuksia on aina enemmän kuin ääripäitä, ei rajan nosto toisi merkittävää hyötyä vaan lisäisi vain aborttien määrää merkittävästi.
Luonnollisesti ongelma olisi rajan vetäminen. Downin oireyhtymää sairastavat sikiöt abortoidaan lähes aina, koska kehitysvamma on vaikea. Sen sijaan esimerkiksi Klinefelterin oireyhtymä onkin kinkkisempi asia; se yleensä laskee älykkyyttä, mutta ei kovin merkittävästi. Toki Klinefelter aiheuttaa muitakin yleensä lieviä ongelmia, mutta esimerkin vuoksi on esiin nostettu älykkyys. Joillekin vanhemmille henkinen jälkeenjääneisyys ei ole merkittävä asia, toisille on. Vastaavasti toiset vanhemmat abortoisivat sikiön, mikäli kyseessä olisi jokin fyysinen vajavaisuus ilman henkistä jälkeenjääneisyyttä, toisille taas fyysinen vika ei olisi merkittävä ongelma. Onneksi omalla kohdalla valintaan ei ole koskaan joutunut, tätä kirjoittaessa kaikki lapset nukkuvat terveinä omissa huoneissaan, kuuluu vain tasainen tuhina.

Musta alue tarkoittaa minulle seuraavia tapauksia: ensinnäkään yksikään valkoisen alueen ehdoista ei täyty. Toiseksi sikiön vanhemmat ovat sitoutuneet - tai päättävät raskauden takia sitoutua - kestävään parisuhteeseen. Toisin sanoen en hyväksy aborttia tilanteessa, jossa on olemassa tai muodostumassa vakiintunut parisuhde, sikiö on terve ja raskaus äidille riskitön.
Vapaan abortin kannattajat toteavat tässä vaiheessa, että vanhemmilla voi olla taloudellisesti vaikea tilanne tai lapsi haittaisi elämää. Ensimmäiseen väittämään totean, että tietääkseni Suomessa ei ole kuoltu nälkään sitten vuoden 1942 ja toiseen, että kasvakaa aikuisiksi.

Harmaa alue sisältää kaikki ne tapaukset, jotka eivät kuulu kumpaankaan edellä olevaan alueeseen. Pitäisikö abortti sallia tilanteessa, jossa äiti on yksinhuoltaja? Entä tilanteessa, jossa vanhempien parisuhteella ei selvästikään ole tulevaisuutta? En tiedä.

Yhteiskunnalliselta kannalta asiaa ovat tarkastelleet esimerkiksi Steven Levitt ja Stephen J. Dubner riemastuttavassa kirjassaan Outoustalous. Siinä he tarkastelevat vapaata aborttia rikollisuuden vähenemisen syynä.
Yhdysvalloissa vapaa abortti sallittiin vuonna 1973 korkeimman oikeuden annettua päätöksensä jutussa Roe vastaan Wade. Kirjassa todetaan, että abortin tultua sallituksi siihen turvautuivat eniten naiset, jotka olivat ainakin yhtä kolmesta: (A) yksinhuoltajia, (B) köyhiä, (C) teini-ikäisiä. Toisin sanoen sellaiset tapaukset, joiden synnyttämillä lapsilla on kiistaton yliedustus rikollisten joukossa. Vakuuttava perustelu sille, että rikollisuuden väheneminen 90-luvun alussa aiheutui abortin sallimisesta. Suuri osa potentiaalisista rikollisista oli abortoitu parikymmentä vuotta aiemmin.
Tähän esimerkkiin vedoten voisi ryhtyä vapaan abortin kannattajaksi. Maissa, joissa aborttilainsäädäntö on edes suurin piirtein vapaamielinen, valtaosa aborteista tehdään sosiaalisista syistä, ei suinkaan syistä jotka on edellä lueteltu valkoisessa alueessa numeroin (1) - (4). Niin myös Suomessa, jossa aborteista tehdään sosiaalisin syin yli 90 %.

Toisaalta tulee ottaa huomioon abortin psyykkinen vaikutus vanhempiin, yleensä äitiin (potentiaalinen isä on usein häipynyt kuvioista). Lyhyellä tähtäimellä vapaa aborttioikeus on yksilön kannalta hyvä ratkaisu, pitkällä tähtäimellä huono. Raskauden ilmenemishetkellä on helppo ratkaisu hankkiutua ei-toivotusta lapsesta eroon. Myöhemmin useimmat tajuavat abortin julmuuden. Erinomaisena esimerkkinä on itse Jane Roe, jonka oikeusjutussa ratkaisu annettiin. Roe, oikealta nimeltään Norma McCorvey (Roe oli intimiteettisyistä julkisuudessa käytetty salanimi) kääntyi myöhemmällä iällään abortin tiukaksi vastustajaksi.

Näin siis yksilön kannalta. Entä yhteiskunta? Kiistaton tosiasia on, että abortin salliva yhteiskunta on julmempi. Mikäli yhteiskunta kieltää abortin, se on - tai ainakin sen pitäisi olla - signaali siitä, että se välittää jokaisesta jäsenestään. Lyhyellä tähtäimellä abortin salliminen on siis huono ratkaisu yhteiskunnalle.
Pitkällä tähtäimellä tilannetta voi parhaiten tarkastella esimerkillä. Olkoon meillä maat X ja Y, jotka ovat muuten samanlaisia, mutta X:ssä abortti on sallittu vain poikkeustapauksissa (valkoinen alue), kun taas Y:ssä on vapaa aborttioikeus. Lyhyellä tähtäimellä X on parempi yhteiskunta. Pitkällä tähtäimellä on todennäköistä, että Y:ssä käy kuten USA:ssa; rikollisuus laskee. Samalla väestön rakenne muuttuu suurella todennäköisyydellä älykkäämpään ja perhekeskeisempään suuntaan. Tästä taas on varmasti se seuraus, että Y ajaa aborttikieltovaltion X ohi kehityksen kaikilla mittareilla. On siis todennäköistä, että vapaa aborttioikeus on yhteiskunnalle pitkällä tähtäimellä hyväksi.

(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että lyhyt ja pitkä tähtäin ovat yksilön ja yhteiskunnan kannalta eri mittaisia. Yksilön näkökulmasta lyhyen ja pitkän tähtäimen raja kulkee jossain vuoden ja vuosikymmenen välissä. Yhteiskunnan kannalta raja kulkee jossain vuosikymmenen ja vuosisadan välissä.)

Mitä siis pitäisi tehdä? Sallia abortti vai kieltää se? En minä vain tiedä. Ainoat asiat, joihin olen valmis vetämään linjan, ovat edellä luettelemani valkoiset ja mustat alueet. Harmaata aluetta sopii pohtia seuraavalta pohjalta:

Yksilön kannalta vapaa aborttioikeus on lyhyellä tähtäimellä hyväksi ja pitkällä tähtäimellä haitaksi.
Yhteiskunnan kannalta vapaa aborttioikeus on lyhyellä tähtäimellä haitaksi ja pitkällä tähtäimellä hyväksi
.

Suomessa on vapaa abortti. Sen sallimisessa on mitä luultavimmin enemmänkin ajateltu yksilön kuin yhteiskunnan etua. Toisin sanoen päätös on tehty yksilön lyhyen tähtäimen edun saavuttamiseksi. Sivuvaikutuksena on yhteiskunnan hyöty pitkällä tähtäimellä. On kuitenkin kysyttävä, onko yksilön vaikean tilanteen helpottaminen kannatettavaa, jos se on hänelle pitkällä tähtäimellä haitallista. Samaten, onko meillä oikeus hyväksyä yhteiskuntaan kovat arvot, mikäli tämän valinnan tekeminen tuottaa jälkipolville paremman yhteiskunnan?

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXXII

Meiltä ei kysytä: mitä eroa on trendillä ja yksittäistapauksella?
Me vastaamme silti: Tuhannet verovaroilla elävät humanitaariset maahanmuuttajat ja heidän tekemänsä ryöstöt, pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat kaikki yksittäistapauksia. Yksi äärioikeistolaisten rähinöitsijöiden aloittama kahakka, jossa kukaan ei loukkaannu, on päivänselvästi yhteiskuntarauhaa vakavasti uhkaava trendi.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXXI

Taas kerran vaalien aikaan se sama ongelma. Suurinta osaa ehdokkaista ei oikein voisi äänestää, kun ei henkilökohtaisesti tunne heitä. Loppuja taas ei ainakaan voi äänestää, koska heidät totisesti tuntee.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXX

Jos sähköautot lyövät itsensä läpi, niin erästä intialaista merkkiä ei varmaan kannata tuoda Suomeen. Tai miksikäs ei, mainoslause olisi ainakin vetävä: REVA ANTAA HYVÄT KYYDIT!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXIX

Jalkapallon sopupeliskandaaleista päästäisiin helposti eroon, jos vedonlyöntikohteiksi hyväksyttäisiin vain naisten otteluja. Olisi mahdotonta ajatellakaan, että naiset saataisiin pelaamaan sopua. Ja vaikka saataisiinkin, niin vielä mahdottomampaa olisi että he pitäisivät asiasta suunsa kiinni.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Soini & co lööpissä

Vaaleihin on enää reilu viikko aikaa ja puolet mediamaailmasta painaa paniikkinappulaa sen toisen puolen kiskoessa apinan raivolla hätäjarrun kahvasta. Perussuomalaisten rynnistys on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä. Tähän mennessä on jo isketty kiinni henkilökohtaisuuksiin nostamalla lööppeihin esimerkiksi Timo Soinin vastaamatta jättämä aborttikysymys tyyliin "joko olette lakannut lyömästä vaimoanne?", otettu käyttöön epämääräiset vihjailut vaikkapa väittämällä perussuomalaisia naisia sortavaksi ja vähättelyä onkin harjoitettu viimeiset neljä vuotta. Viimeksi mainitussa taidettiin tehdä lauantaina uusi ME Hesarin otsikossa perussuomalaisten kannatuksen Helsingissä noustua viime vaalien 2,9 %:sta 11,6 %:iin eli tasan nelinkertaiseksi: Perussuomalaisten nousu ei pure pääkaupungissa. Jostain syystä juttua ei löydy netistä millään, ehkä päätoimitusta alkoi edes vähän hävettää.

Kaikesta huolimatta perussuomalaiset sen kuin porskuttavat, eikä siinä auta edes se, että epätoivon vimmalla otsikoidaan persujen nousun jo hidastuneen joka kerta, kun kasvua edellisestä gallupista on ollut vain prosenttiyksikkö tai pari. Mediataloissa alkaa olla jo takki tyhjänä ja aiheet koluttu laatikon pohjia myöten, mutta eipä hätää. Jaska-setä tulee apuun ja antaa ohjeet kohujutuista joka päivälle huomisesta lukien aina vaalipäivään asti. Seuraavassa vihjeitä, mitä kannattaa käydä tonkimaan ja vähän jutturunkoakin, johon sitten sopii pistää omasta päästä lisää. Faktoista ei tarvitse pitää niin tarkkaa lukua. Tärkeintä on vetävä ja tuomitseva lööppi, joten otsikoita ei sitten mennä siellä toimituksissa omin päin muuttamaan, ne on jo valmiiksi mietitty. Näpit irti myös julkaisujärjestyksestä, joka on sekin suunniteltu. Joka toinen päivä Soinia, joka toinen jotain muuta, niin kohu sekä Soinista että puolueesta yleisesti pysyy tasaisesti yllä.

Keskiviikko, 6.4
Timo Soinilla terroristiyhteys?
Wikileaksista on paljastunut asiakirja, jonka mukaan useiden Hamasin terrori-iskujen suunnittelijaksi epäilty Ali Hassan vieraili joitakin vuosia sitten Suomessa. Täällä käydessään hänen tiedetään syöneen ravintolassa, jossa Timo Soinin tiedetään myös käyvän satunnaisesti. "En olisi ollenkaan hämmästynyt, mikäli jotain tämänkaltaista paljastuisi", kertoo asian tiimoilta haastateltu työministeri Anni Sinnemäki, joka vaatii että jokainen perussuomalaisten mahdollinen terroristikontakti on pengottava pohjia myöten. "Tunnetusti eri ääriliikkeillä kuten Hamasilla ja Perussuomalaisilla on paljon yhteistä keskenään, joten yhteistyö on mahdollista. Tosin on muistettava, että Hamasin tavoitteet sinänsä ovat hyväksyttäviä ja kannatettavia, toisin kuin perussuomalaisilla", työministeri huomauttaa.

Torstai, 7.4
Pettikö perussuomalaisten ehdokas vaimoaan?
Silminnäkijät havaitsivat erään perussuomalaisten eturivin kansanedustajaehdokkaan jääneen vaalitilaisuuden jälkeen kahdestaan tuntemattoman, viehättäväksi kuvaillun naisen kanssa. Todistajien mukaan ehdokas sulki oven muiden poistuttua. Viisi minuuttia myöhemmin pariskunta tuli yhdessä ulos, jonka jälkeen he erkanivat omille teilleen. "Viisi minuuttia kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta perussuomalaisten junttimaisuuden tuntien mahdolliselta. Kyllä tosi herrasmieheltä tietysti pidempään kestää", sanoo kansanedustaja Kimmo Sasi.

Perjantai, 8.4
Soinin maisterinpaperit kyseenalaiset!
Timo Soinia sanotaan joskus maisterisjätkäksi. Tittelin "maisteris"-osa saattaa osoittautua kyseenalaiseksi. Valtiotieteellisen tiedekunnan opintovaatimukset ovat näet muuttuneet Soinin valmistumisen jälkeen. Saamamme opintorekisteriotteen mukaan Soinilta puuttuu suorituksistaan useita nykyään pakollisia kursseja. Vaikka Soini saisi maisterin paperinsa pitääkin, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko hänen tutkintonsa nykyajan vaatimusten mukainen? "Kyllä opintosuoritusten tulee täyttää tietyt laatukriteerit. Työtehtäviin valittaessa on tiedettävä muodollisen pätevyyden olevan voimassa", sanoo entinen ministeri, nykyinen vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet.

Lauantai, 9.4
Jussi Halla-aho rikkoi uskonrauhaa!
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, usein rasismista syytetty "rotutohtori" Jussi Halla-aho on saamassa syytteen uskonrauhan rikkomisesta. Joukko muslimeja raivostui, kun heille selvisi Halla-ahon sukunimen ensimmäisen osan olevan takaperin luettuna Allah. "Kuinka tällainen voi olla mahdollista?", kysyi ryhmän edustaja lehdeltämme. "Eikö riitä että hän pilkkaa uskontoamme ja rotuamme muutenkin, pitääkö hänen loukata meitä vielä nimelläänkin." Ryhmän jäsenet olivat aluksi pettyneitä, kun kuulivat ettei Halla-ahoa voi ainakaan toistaiseksi tuomita Suomessa sharia-lain mukaisesti mestattavaksi. "Jostakin on kuitenkin aloitettava, joten haastamme hänet aluksi suomalaiseen oikeusistuimeen." Ehdoton minimivaatimus on kahden kirjaimen keskinäisen paikan muuttaminen sukunimessä, jolloin nimeksi tulisi Halal-aho. Vahingonkorvaukseksi on suunniteltu vaatimusta etunimen muuttamiseksi muotoon Jussuf. Ryhmä uskoo saavansa puoltavan lausunnon lakimies Husein Muhammedilta.

Sunnuntai, 10.4
Soinin homofobia paljastui
"Perussuomalaisten homokammo kävi ilmi", tilittää puolueen kansanedustajaehdokkaaksi turhaan yrittänyt julkihomo. "Minua ei hyväksytty ehdokkaaksi, vaikka olen kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä", kertoo Jorma Kärkäs. "Kerroin aina käyneeni äänestämässä ja sanoin, että haluan ajaa EU:n tiivistymistä, pakolaiskiintiön kasvattamista sekä sukupuoli- ja lukumääräneutraalia avioliittoa. Väittivät, että näkemykseni ovat niin pahoin puolueen linjan vastaisia, etten kelpaa ehdokkaaksi. Todellinen syy oli kuitenkin homouteni, siitä olen sisimmässäni varma", tilittää harmistunut poliitikonalku.

Maanantai, 11.4
Persuehdokas paljastui moninkertaiseksi lainrikkojaksi
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Tuija Tuuliajolla on raskas kaasujalka: hän on ajanut valvontakameraan ylinopeutta useita kertoja. Ylinopeudet ovat olleet alle kymmenen kilometrin ylityksinä sen verran lieviä, että Tuuliajo on toistaiseksi selvinnyt sakoitta. Kirjallisia huomautuksia on silti kertynyt jo kolme. "Kyllä tällaisessa tapauksessa pitäisi kolmesta ylinopeudesta olla jo kortti hyllyllä. Käsittämätöntä, että edes sakkoja ei ole tullut. Tuuliajon poliittisen uran täytyy katketa tällaiseen lain halveksuntaan", sanoo asuntoministeri Jan Vapaavuori.

Tiistai, 12.4
Soini liioitteli urheilumenestystään
Timo Soini tunnetaan äärirasistisen englantilaisen jalkapallojoukkue Millwallin kannattajana, mutta nyt on käynyt ilmi hänen liioitelleen omia urheilusaavutuksiaan. Haastattelussa Soini muisteli sijoittuneensa ala-asteen kuudesluokkalaisena koulun keihäänheittokisoissa toiseksi. Lehtemme penkoi koulun arkistot ja kävi ilmi, että Soini oli itse asiassa ollut vasta kolmas. "Tuollainen omien saavutusten liioittelu kertoo huonosta itsetunnosta ja epäluotettavuudesta", lausui haastattelemamme vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Sylvain Kipré.

Keskiviikko, 13.4
Persujen kannattaja potki maahanmuuttajaa - lukuisia vammoja
Maahanmuuttokriittiselle, rasismista syytetylle Hommaforumille useita viestejä kirjoittanut Timo Alapotku kohteli kaltoin kurdimaahanmuuttajaa. "Rotutohtori" Jussi Halla-ahon kannattajaksi tunnustautunut potkunyrkkeilyn harrastaja tyrmäsi eilen vastustajansa ottelun toisessa erässä. Jo erän alussa Alapotku oli saanut annettua kunnon sivuttaispotkun, joka ilmeisesti mursi hänen kurdivastustajaltaan kylkiluita. Tämän jälkeen Alapotku suuntasi osin kumartuneeseen vastustajaansa ohimoon osuneen tyrmäysiskun. Vastustaja sai aivotärähdyksen ja nyt epäilläänkin Alapotkun käyttäneen tilanteeseen nähden tarpeettoman suurta voimaa. Varsin todennäköistä on, että kyseessä oli rasistinen vihaisku. Päivi Lipponen on jo organisoimassa asian tiimoilta rasisminvastaista marssia.

Torstai, 14.4
Soini parantumattomasti sairas - kieltäytyi leikkauksesta
Timo Soinin ulkonäköön kuuluvat kiinteästi silmälasit. Tätä nykyä likinäköisyys on useimmissa tapauksissa parannettavissa laserleikkauksella. Soini on kuitenkin kiireisiinsä vedoten kieltäytynyt leikkauksesta. Millaisen kuvan antaa poliitikosta se, että hän kieltäytyy leikkauksesta ja elää mieluummin ongelmansa kanssa? Onko menneisyyteen takertuva, tulevaisuuteen satsaamasta kieltäytyvä miespoliitikko luotettava eturivin johtaja?

Perjantai, 15.4
Perussuomalaisten ehdokas syyllistyi eläinrääkkäykseen
Pohjois-Savon vaalipiirissä perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaana olevaa Ruuben Väänästä haastateltiin äskettäin eläinten oikeuksista. Väänänen kertoi, ettei tunne tehokanaloiden oloja tarpeeksi hyvin kommentoidakseen asiaa. "Muistanpa vuan sen, että kerran Kuopijon torilla tulin tunkeneeksi kolomen kilon kukon kahen kilon pussiin." Osa kysymyksen esittäneistä eläinaktivisteista joutuu yhä nauttimaan rauhoittavia lääkkeitä järkytyttyään pahoin Väänäsen julmuudesta.

Lauantai, 16.4
Persujen uhkana kahtia repäminen - Soini huolissaan
Perussuomalaisten vaalijulisteiden on havaittu sateisessa säässä kestävän muiden puolueiden vastaavia huonommin. Useat julisteet ovat revenneet keskeltä kahtia. "On mahdollista, että julisteet on valmistettu heikompilaatuisesta paperista", sanoo Timo Soini. "Tutkimme asiaa. Ilmiö on tietysti edustajaehdokkaiden tunnistamisen kannalta harmillinen."

Sunnuntai, 17.4
Persuehdokas pedofiili?
Perussuomalaisten ehdokaslistoilla olevaa Antti Yli-Ällilää, 32, epäillään alaikäiseen sekaantumisesta. Mahdollinen rikos on vanhentunut, joten syytteeseen Yli-Ällilä ei joudu eikä tapausta edes tutkita. Valtakunnansyyttäjänvirastossa ollaan asiasta tyrmistyneitä. Epävirallisen lausunnon mukaan lakia pitäisi eduskuntavaaliehdokkaan ollessa kyseessä tulkita siten, että vaikka tuomio ei mahdollinen olekaan, olisi tutkimus silti suoritettava ja julkaistava. Kokonaan mahdottomana ei pidetä sitäkään, että lakia muutettaisiin takautuvasti, mutta tässä tilanteessa käytettäisiin luonnollisesti tapauskohtaista harkintaa.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun Yli-Ällilä kertoi blogissaan menettäneensä poikuutensa peruskoulun ysiluokan hiihtolomalla luokkakaverinsa "Annan" (nimi muutettu) kanssa. Yli-Ällilä on syntynyt tammikuussa, joten hän oli helmikuussa vietettävällä hiihtolomalla jo ehtinyt täyttää lain vaatiman 16 vuotta. Sen sijaan Annan iästä ei ole tietoa, mutta koska helmikuussa on ehtinyt kulua vain kaksi kuukautta kahdestatoista, on varsin todennäköistä että Yli-Ällilä on harjoittanut seksiä 15-vuotiaan tytön kanssa. "On täysin käsittämätöntä, miksi perussuomalaisten sallitaan pitävän ehdokaslistallaan potentiaalista pedofiilia. Esimerkiksi Suomen Keskustan linjaan ovat aina kuuluneet perinteiset, kiinteät perhearvot ja korkea moraali", linjaa entinen kulttuuriministeri Tanja Karpela.

Lisäksi tulee tietysti muistaa vaaleja seuraava jälkihoito. Mikäli persujen kannatus jää alle 25 %:in, on kaikkien medioiden muistettava rummuttaa, että kyseessä oli vapaan tiedonvälityksen aikaansaama demokratian torjuntavoitto. Jonka jälkeen voidaankin ryhtyä tonkimaan pääministeri Soinin henkilökohtaisia lautakasoja sekä puolueen vaalirahoitusta noin yleensä. Ainakin jälkimmäisestä täytyy löytyä jotain hämärää, persujen jäsenet kun eivät pienpuolueena ole olleet niin merkittävissä asemissa, että olisivat kyenneet myöntämään itselleen laillisesti säätiöiden tai poliittisten virkojen kautta määrärahoja.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXVIII

Luonnontieteissä oppiminen alkaa siitä, kun tietää luulevansa. Yhteiskuntatieteissä oppiminen päättyy siihen, kun luulee tietävänsä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Sivallus CLXVII

Jos suomalaiset päättävät jonain päivänä markkinoida pesäpalloa maailmalle, niin vihonviimeinen paikka olisi Chile. Miten ihmeessä siinä maassa pystyttäisiin järjestämään Itä-Länsi?