Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ajoitus on kaiken A ja O

19.4.2015: Suomessa pidettiin eduskuntavaalit.

21.4.2015: Kymmeniä ryöstöjä ja pahoinpitelyjä tehtailleen mamujengin tuomiot luettiin Helsingin käräjäoikeudessa. Jengipomon tuomio oli vuosi ja kymmenen kuukautta ehdollista ja 50 tuntia yhteiskuntapalvelua, muut selvisivät vähemmällä. Tuomiot piti antaa jo aiemmin, mutta ne siirrettiin ”käräjäoikeuden jutturuuhkan” takia tähän ajankohtaan. Tuomittujen etunimet ovat - sukunimet tästä linkistä - Abdullahi, Joonas, Moundir, Mwila, Peshraw, Sakariye, Santeri, Sedry ja Yasiin.

23.4.2015: Kuudelle vankeutta teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä Turun käräjäoikeudessa.
Kuusi (tässä piti olla sana miestä, mutta en pystynyt kirjoittamaan sitä) oli ollut useita kertoja tytön kanssa sukupuoliyhteydessä. Tyttö oli tekojen aikaan 12-14 –vuotias. Tuomittujen etunimet (sukunimet löytyvät linkistä) ovat Arben, Imad, Harem, Muhamed, Ravvand ja Sangar.

24.4.2015: Helsingin hovioikeus päätti, että Abdigadir Osman Hussein pääsee vapaaksi ensi vuoden syyskuussa. Päätös tehtiin vastoin vankilan, rikosseuraamuslaitoksen ja vankisairaalan lausuntoa. Hussein raiskasi 1993 13-vuotiaan tytön puukolla uhaten. Vankilasta vapauduttuaan hän murhasi 1995 15-vuotiaan tytön. Ollessaan 2005 kolmen tunnin vartioimattomalla lomalla hän teki törkeää seksuaalista väkivaltaa nelivuotiaalle lapselle.

Vanha sanonta: yksi kerta on sattumaa, kaksi kertaa on yhteensattumaa, kolme kertaa on vihollisen järjestelmällistä toimintaa.

Kuten ennen vaaleja kirjoitin, näissä vaaleissa ainoa merkittävä asia oli haittamaahanmuutto. Kaikissa muissa mahdollisissa asioissa voidaan tehdä suunnilleen miten isoja virhepäätöksiä tahansa, mutta ne ovat korjattavissa huonossakin tapauksessa yhdessä sukupolvessa. Mutta jos Suomi jatkaa taantumustaan kohti lähi-itäläis-afrikkalaista slummia, sitä muutossuuntaa ei korjaa mikään julkisesti esiin kirjoitettavissa oleva keino.

Ainoa merkittävä puolue, jonka linjaus on ollut haittamaahanmuuton vastainen, on perussuomalaiset. Niinpä haittamaahanmuuttoon liittyvät realistiset uutiset olisivat väistämättä nostaneet perussuomalaisten kannatusta juuri ennen vaaleja. Mikä on todennäköisyys sille, että kolme näin isoa päätöstä tulee vasta seuraavalle viikolle vaalien jälkeen? Ja vastaus: erittäin suuri, mutta todennäköisyys sille, että ne tulivat sattumalta vasta vaalien jälkeen, on erittäin lähellä nollaa. Etenkin kun viime aikoina eniten julkisuutta saanut eli katujengijuttu nimenomaisesti siirrettiin vaalien jälkeiselle viikolle. Perusteena oli ”käräjäoikeuden jutturuuhka”.

Uskokoon ken haluaa. Minä en.

Salaliittoteorioita on kehitelty; väitetään, että määräys juttujen hyllyttämisestä vaalien jälkeiselle ajalle tuli määräys korkeammalta taholta. Tähän on vaikea uskoa. Länsimaisissa valtioissa noudatetaan varsin tiukasti Montesquieun vallan kolmijako-oppia, jonka mukaan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. On erittäin epäuskottavaa, että hyvin itsetietoinen – ja hyvä niin – tuomioistuinjärjestelmämme suostuisi ottamaan mitään käskyjä lainsäädäntövallalta eli poliitikoilta. Sen sijaan on erittäin uskottavaa, että oikeudenkäyntien ajankohdista ovat päättäneet henkilöt, jotka halusivat nämä päätökset julki vasta vaalien jälkeen.

Näin siis ajoitus tällä kertaa ja isänmaalliselta falangilta jäi muutama eduskuntapaikka saamatta.

Yksittäin ottaen tuomioissa oli erinäisiä mielenkiintoisia piirteitä. Se eniten julkisuudessa ollut eli etnojengien pahoinpitelytapaus oli soppa sinänsä. Näistä jengeistä tiedettiin kuukausia ennen kuin poliisi tiedotti yhtään mitään. Senkin jälkeen asiaa koetettiin lakaista maton alle toteamalla, että ”yksittäistapauksia” ja ”mukana oli myös etnisiä suomalaisia”. Olihan niitä, joo. Tuomion saaneistakin enemmän kuin joka viides. On tietysti ilahduttavaa, että lukuisista kontakteista huolimatta tuon useampi suomalaisnuori ei ole alentunut kehitysmaatasolle. Samoin on kääntäen ilahduttava niistä muutamasta etnonuoresta, jotka ovat käyttäytyneet länsimaalaisen sivistyneesti. Maassa maan tavalla. Kun muutetaan länsimaahan, niin ollaan sitten sivistyneitä. Tai maasta pois.
Mutta siis. Koko jengi sai ehdollista. Siis ehdollista. Vielä kerran: ehdollista. Ja muutaman tunnin nurmikon haravointia. Ja vahingonkorvauksia, toisin sanoen sossu maksaa. Siis sinä ja minä maksamme. Kuten maksoimme myös kymmeniin tuhansiin nousseet oikeudenkäyntikulut ja näiden kutaleitten asianajokulut.
Vaan mietitäänpä hetki. Oikeus on nyt siis linjannut, että lukuisista pahoinpitelyistä ja ryöstöistä mätkäistään teot suunnitelleelle ja niitä johtaneelle jengipomolle vuosi + 10 kk ehdollista sekä 50 tuntia yhdyskuntapalvelua. Okei, tekijät olivat niukasti alle 18-vuotiaita ja saivat nuorisoalennusta. Mutta suhteutettuna, eihän yhdestä pahoinpitelystä voi tulla aikuisellekaan tuon enempää. Epäilen, että jos tämmöisen jengiläisen tohjoksi pieksämisestä selviää ehdollisella tuomiolla ja yhdyskuntapalvelulla, joudutaan ottamaan käyttöön jonotusnumeroautomaatti sairaalan ovelle. Ettei menisi sekaisin kenen vuoro nyt olikaan, kun tekijä kävelee ulos edellisestä selkäsaunasta paikkailtuna. Tosin eihän tämmöinen nyt käy, kyllä kantasuomalainen saisi tuomionsa ehdottomana. Jos suomalainen lyö haittamamua, se on rasismia, mutta jos haittamamu lyö suomalaista, se on kulttuuriero.

Turun tapauksessa puolestaan kävi ilmi, että yksi oli houkutellut 12-vuotiaan seksiin kanssaan tarjoamalla tälle Facebookissa 50 euroa. Siitä se sitten lähti ja kohta koko jengi oli joukolla pikkutytön kimpussa. Kuvottavaa, mutta toisaalta normimeininkiä siinä paskakulttuurissa, johon nämä Suomen etnistä värinää lisäävät rikastuttajat kuuluvat.
Eikö näitä osata sopeutuksessa kouluttaa maan tavoille? Kertoa, että sivistyneessä maassa käyttäydytään sivistyneesti tai palataan takaisin. Jos haluaa elää omilla tavoillaan, niin maailmasta löytyy paljon maita, joissa se on mahdollista.
Jos minäkin muuttaisin johonkin Hiekkadyynilandiaan, niin kyllä yrittäisin olla maassa maan tavalla ja käyttäytyä kuin mikäkin pullopersesika. Ja jos nyt joku pitää loukkaavana sitä, että muslimeja verrataan pullopersesikoihin, niin lupaan pyytää vertausta anteeksi heti seuraavalta tapaamaltani pullopersesialta.

Entäs sitten tämä kolmas tapaus. Tyyppi on siis raiskannut 13-vuotiaan tytön, istunut siitä pari vuotta linnassa, päässyt vapaaksi ja murhannut 15-vuotiaan tytön. Sitten vankilomalla ehtinyt parin tunnin aikana hyväksikäyttää nelivuotiasta!
Eniten tässä kyllä ihmetyttää, kuinka munattomia lässyköitä suomalaiset rikolliset ovat, kun tämä porsaan degeneraatio on yhä elossa. Luulisi linnassa mahdollisuuksia riittävän. Melkein yhtä paljon ihmetyttää Helsingin hovioikeus, joka vastoin kaikkia asiantuntijoiden lausuntoja on päästämässä tämän vapaaksi. Ja käyttää perusteluna mm. hänen raittiuttaan. Hei haloo, tyyppi on linnassa istuva muslimi ja perusteluna käytetään raittiutta! Eikä Suomesta voi karkottaa, kun Somalia ei ota vastaan. Pointsit Somalialle – meidän pitäisi ottaa oppia somalialaisesta maahanmuuttopolitiikasta ja olla päästämättä somaleja maahan.
Ainoa järjellinen selitys on, että hovioikeus on lyönyt viisaat päänsä yhteen ja todennut, että kun Suomessa ei kerran ole kuolemanrangaistusta, niin hoidetaan asia sitten luovalla ratkaisulla. Toivoa vain sopii, että luova ratkaisu tapahtuu ennen kuin taas yhden – tai useamman – viattoman suomalaisen elämä tuhoutuu. Ja jos oikeuden välikäsi jää kiinni, olen aika varma siitä että hän saa varsin monta nimetöntä postilähetystä kiitoksena.

Onhan tuossa ratkaisussa tietysti se hyvä puoli, että rahaa säästyy. Tuokin saasta on kuluttanut tolkuttoman määrän meidän suomalaisten rahoja. Kuolemanrangaistusta aina vastustetaan – ihan aiheesta – sillä, että syyttömiä joutuu tuomiolle. Tässä tapauksessa syyllisyyksistä yhdessäkään kolmessa tapauksessa ei ole pienintäkään epäilystä. Nappi otsaan –ratkaisu olisi ollut halvempi ja parempi kaikille.

Tähän liittyen laitoin mietintämyssyn päähän ja keksin ratkaisun, joka tekee sekä kuolemantuomion vastustajat että kannattajat tyytyväisiksi. Ainakin sen pitäisi.

Otetaan rikoslakiin ehdollinen kuolemantuomio. Se voidaan langettaa vain erittäin raskaista rikoksista (en ryhdy yksilöimään, mutta Hussein olisi sen saanut), joissa tuomitun syyllisyydestä ei ole pienintäkään epäilystä.

Mutta kuolemantuomio on ehdollinen. Se pannaan täytäntöön vain kahden ehdon toteutuessa. Jos ehdot eivät toteudu, niin tuomittu istuu elinkautisvankina loppuikänsä.

Ensimmäinen ehto on se, että rahat loppuvat. Jokaisella kuolemaantuomitulla on rahasto, johon voi maksaa hänen ylläpidostaan. Kuvitellaan vaikka, että vuotuiset kustannukset ovat satatuhatta euroa. Mikäli vuoden 2015 lopussa rahastossa on vähintään tämän verran rahaa, niin tuomiota ei laiteta täytäntöön vuonna 2016. Mikäli vuoden 2016 lopussa rahastossa on vähemmän kuin satatuhatta euroa, niin tuomio laitetaan täytäntöön vuoden 2017 aikana (olettaen että myös ehto 2 täyttyy). Ylijäämärahat valtion kassaan, myös siinä tapauksessa että tuomittu kuolee luonnollisen kuoleman. Tällä tavoin kuolemantuomion vastustajat voivat osoittaa vakaumuksensa ja estää kuolemantuomion toteutumisen. Eikä kannattajille tule kuluja. Lahjoittajien nimet pidetään salassa.

Toinen ehto on se, että teloittajiksi löytyy viisi vapaaehtoista. Teloitus suoritetaan ampumalla, perinteinen tyyli eli neljä aseista ladataan kovalla patruunalla ja yhdessä on pelkkä räkäpää. Ampujat eivät tiedä, kenellä on se räkäpää, joten kukaan ei pääse kehuskelemaan. Teloittajana voi toimia vain täysi-ikäinen ja vain yhden kerran. Näin myös kuolemantuomion kannattajat joutuvat kantamaan vastuunsa, jos kerran haluavat jonkun hengiltä. Teloittajien nimet pidetään salassa.

Tällä systeemillä luulisi molempien osapuolten olevan tyytyväisiä. Kuolemantuomion kannattajilta putoaa heidän tärkein argumenttinsa eli tolkuttomat kustannukset pois. Vastaavasti vastustajien on turha inistä, jos eivät ole valmiita maksamaan valtion täysihoidosta aiheutuvia kustannuksia.

Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko esimerkiksi Husseinille saatu kerättyä satatuhatta vuodessa. Sen kyllä tiedän, että vapaaehtoisia kiväärihenkilöitä olisi kyllä löytynyt.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Välihuomautus 68: Rasistista juoksua

Ruotsista kuuluu taas kummia. Tukholman maratonin palkintorahat aiottiin jakaa toisella tavalla kuin ennen. Kisajärjestäjät aikoivat pistää pystyyn pohjoismaisen maaottelun Ruotsin, Suomen, Norjan, Tanskan, Islannin ja Viron juoksijoille. Palkintorahat oli tarkoitus jakaa näiden kesken.

Lopputulos oli suvaitsevaiston paskamyrsky. Päätöstä pidettiin rasistisena, kuinkas muuten.

Suuret bonuspisteet järjestäjien luovalle ratkaisulle. He nimittäin eivät maksa lainkaan starttirahoja, matkakuluja tai majoituskustannuksia. Isoilla kaupunkimaratoneilla tämä on ainoa tapa houkutella paikalle edes jonkinmoisia tähtiä. Maraton kun on hyvin epävarmaa hommaa; voi olla että neste ei sinä päivänä imeydy, voi olla aiemmin huomaamaton vamma joka estää täysivauhtisen juoksun. Niinpä isot tähdet vaativat aina vähintään omat kustannuksensa tullakseen paikalle. Ja jos kesken matkan käy ilmeiseksi, ettei sinä päivänä taistelekaan kärkisijoituksista, löysää ja jopa keskeyttää ellei sopimus vaadi maaliin asti juoksua. Turhaa vetää itseään piippuun ja toipua kaksi kuukautta, kevyemmällä urakoinnilla voi startata jo parin viikon kuluttua. Näin ollen luultavasti todellisia huippuja ei paikalle tule ja Pohjolan vaaleat viikingit kamppailevat voitosta. Tosin Tukholma on muutenkin B-luokan kisa - aivan maailman terävintä kärkeä siellä ei ole nähty puolella yli 20 vuoteen.

Erityisen huvittavaksi asian tekee se, että tekstissä mainitaan esimerkkinä ruotsalaisten kestävyysjuoksutähti Isabellah Andersson, viiden vuoden takainen maratonin EM-pronssimitalisti. Andersson on kenialaissyntyinen, mennyt naimisiin ruotsalaismiehen (ihan oikean sellaisen) kanssa. Andersson on ottanut osaa Suomi-Ruotsi -maaotteluun kympillä joka vuosi 2009-13 ja joskus vitosellakin, mikä on merkki siitä että hän on maahan sopeutunut. Useat svedujen vierastyöläiset eivät ole maan edustamisesta kiinnostuneet muutoin kuin arvokisoissa, esim. umpietiopialaista 1500 metrin maailmanmestari Abeba Aregawia ei ole maaottelussa nähty kertaakaan. Ei sen puolesta että olisi haluttukaan nähdä.

Joten eihän kyseessä ole rasismi mitenkään päin. Alkuperäisessä ehdotuksessa palkintorahoihin olisi päässyt käsiksi pikimusta kenialaissyntyinen ruotsalainen, mutta vitivalkoinen ruotsalaissyntyinen kenialainen ei olisi ollut kelpoinen.

Lopuksi jaksan taas kerran muistuttaa tilastoharhasta. Linkatussa Rähmispossun uutisessakin kommentoijat väittävät afrikkalaisten olevan ominaisuuksiltaan ylivoimaisia kestävyysjuoksijoita eurooppalaisiin nähden. Tämä ei pidä paikkaansa, ja se on tilastollisesti osoitettu. Yhtä hyvin voisi väittää eurooppalaisten olevan ominaisuuksiltaan ylivertaisia mäkihyppääjiä, koska afrikkalaiset eivät ole lajissa menestyneet. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että afrikkalaisilla on monikymmenkertainen lähtöpotentiaali juoksijoiden määrässä ja taloudellisesti juoksu-uraan panostamisen odotusarvo on afrikkalaiselle positiivinen, eurooppalaiselle negatiivinen.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Onnekkaat ja epäonnekkaat

Kansa on jälleen kerran käynyt vaaliuurnilla antamassa luottamus- tai epäluottamuslauseensa. Saadussa vaalituloksessa ainoa asia, josta kaikki ovat yksimielisiä, on se, että kansa äänesti väärin. Erityisen erimielisiä ollaan siitä, millä tavalla väärin.

En asiantuntemuksen ja sisäpiiritiedon puuttuessa ryhdy spekuloimaan, mitä hallitusneuvotteluissa tapahtuu. On varsin huvittavaa, että näkemysten laukojilla itsellään tuntuu olevan varmat tiedot puoluejohtajien suunnitelmista, kun todennäköisintä on etteivät johtajat tiedä itsekään mitään muuta kuin sen, että joitakin lehmänkauppoja on tehtävä hallituspaikan nimissä. Kyse on vain siitä, mikä saatavissa oleva koalitio tarjoaa pienimmän tinkimisvaran vaalilupauksiin nähden.

Spekulaatioiden sijaan teen saman kuin viime vaalien jälkeen, tosin vähän perusteellisemmin. Tuolloin laskin, mitkä puolueet hyötyivät vaalimatematiikasta ja mitkä hävisivät.

Yksi tapa tutkia asiaa on katsoa kaikista 12 vaalipiiristä (Ahvenanmaata ei lasketa), minkä puolueen edustaja oli viimeinen läpipäässyt ja minkä puolueen edustaja jäi ensimmäisenä rannalle. Näin laskien tulos on seuraava:
KESK 6-1
PS 3-2
KOK 0-2
SDP 0-3
VIHR 0-1
VAS 2-1
RKP 1-1
KD 0-1
Onnekkain olisi siis ollut vaalivoittaja Keskusta, jonka edustaja oli peräti kuudessa vaalipiirissä viimeinen läpimennyt ja vain yhdessä ensimmäinen pudonnut. Huonoin onni olisi ollut SDP:llä, joka ei saanut yhdessäkään vaalipiirissä viimeistä paikkaa ja jäi peräti kolmessa kalkkiviivoille.

Tämä laskutapa ei kuitenkaan paljasta koko totuutta vaalimatematiikan vuoksi, vaan on jopa vääristelevä. Suomessa käytetään vaalituloksen laskemisessa D'Hondtin menetelmää. En ryhdy sitä tässä selittämään, ne jotka eivät asiaa tunne voivat lukea linkin.

Edellistä laskutapaa parempi menetelmä on tutkia, kuinka monta lisä-ääntä puolue olisi tarvinnut saadakseen vielä yhden edustajan tai kuinka monta ääntä sen olisi pitänyt menettää saadakseen yhden edustajan vähemmän. Tämä laskutapa on kätevä siksi, että sen takana oleva periaate on sekä helppo ymmärtää että luonnollinen. Mikäli puolue olisi saanut omat kannattajansa paremmin aktivoitua, se olisi saanut enemmän edustajia, jos taas sitä äänestäneistä useampi olisi jättänyt vaalit väliin, sen edustajamäärä olisi pudonnut.

Esimerkiksi vaalipiirissä X olisi saattanut käydä siten, että puolue A olisi tarvinnut 100 ääntä enemmän syrjäyttääkseen puolueen B edustajan viimeisen läpimenijän paikalta. Puolue C taas olisi tarvinnut samaan temppuun 500 ääntä enemmän. Näin ollen puolue A oli epäonnekkaampi kuin puolue C, koska sen edustajapaikka oli pienemmän äänimäärän päässä. Vastaavasti toisinpäin laskien olisi saattanut käydä niin, että puolueen B saadessa 200 ääntä vähemmän se olisi menettänyt viimeisen edustajapaikkansa puolueelle A, jonka edustaja oli ensimmäinen putoaja. (Huomaa tässä näennäinen ristiriita äänimäärissä: puolue A olisi tarvinnut lisäpaikkaan 100 ääntä, kun taas puolue B olisi menettänyt paikkansa 200 ääntä vähemmällä äänimäärällä. D'Hondtin järjestelmän takia tällainen tilanne on varsin luonnollinen.) Vastaavasti puolue D olisi menettänyt yhden paikan, jos se olisi saanut 300 ääntä vähemmän. Näin ollen B oli onnekkaampi kuin D, koska B:llä ei olisi ollut varaa menettää yhtä monta ääntä.

Tilanteeseen vaikuttavat tietysti vaaliliitot. Tällä kertaa merkittäviä vaaliliittoja oli vain kaksi, toinen Lapin vaalipiirissä PS+KD, mikä ei vaikuttanut tuloksiin. Varsinais-Suomen vaalipiirissä oli ainoa näihin laskelmiin vaikuttanut (eli vaaliliiton läpimenneissä tai ensimmäisenä pudonneen joukossa oli useamman kuin yhden puolueen edustaja) vaaliliitto, kun Sekoomus oli naimisissa Rasistisen KieliPuolueen kanssa. Seuraavassa listassa äänimäärät koskevat Kokoomusta, koska sekä vaaliliiton viimeinen läpimenijä että ensimmäinen rannalle jäänyt olivat kokkareita.

Seuraavassa olen vaalipiiri vaalipiiriltä laskenut onnekkaat ja epäonnekkaat puolueet. Molempia on listassa kolme. Ensimmäiset kolme ovat onnekkaita, niistä on ilmoitettu lukema kuinka monta ääntä vähemmän puolueen olisi pitänyt saada yhden paikan menettääkseen. Viimeiset kolme ovat epäonnekkaita, niistä on ilmoitettu lukema kuinka monta ääntä enemmän puolueen olisi pitänyt saada voittaakseen ylimääräisen paikan. Onnekkain puolue on siis listan kolmas ja epäonnekkain listan neljäs.
Jokasen vaalipiirin lopussa on myös jokin lyhyt keventävä huomio tuloksesta.

Helsinki
SDP -2179
VIHR -938
PS -447
KOK +1041
RKP +2434
VAS +5009
Helsingissä viimeinen paikka voitettiin pienimmällä suhteellisella marginaalilla. 447 ääntä vähemmän persuille ja kolmas paikka olisi jäänyt saamatta. Kova yllätys oli Paula Lehtomäen putoaminen keskustan voitosta huolimatta. Olisiko käynyt niin, että keskustan kannattajat pitivät Lehtomäkeä varmana läpimenijänä ja äänestivät kakkossuosikkiaan? Ns. vanhanaikainenhan kävi aikoinaan myös Johannes Virolaiselle. Vaalipiiristä löytyi myös koko maan pienin henkilökohtainen äänimäärä, jonka sai Suomen Työväenpuolueen Ville Rahikainen, viisi ääntä. Tämä selittyy yksinkertaisella vaalimatematiikalla. Oletetaan, että joka kolmassadas äänestäjä kirjoittaa äänestyslippuunsa vahingossa väärän, käytössä olevan numeron. Koska vaalipiirissä annettiin 358842 ääntä ja siellä oli 269 ehdokasta, jokainen sai noin viisi virheellistä ääntä. Tätä teoriaa tukee se, että viisi STP:n muuta ehdokasta sai kuusi ääntä kukin - siis viisi virheääntä ja oma ääni. Jostain syystä Rahikainen ei ilmeisesti äänestänyt itseään.

Uusimaa
PS -1744
RKP -870
KD -691
VIHR +870
VAS +3930
SDP +6527
Ei tietenkään kuulu hyviin tapoihin iloita toisten epäonnesta, mutta täytyy myöntää että pieni hymynkare pyrki nykimään suupieleen, kun näki Kimmo Kiljusen jääneen varasijalle. Edellisissä vaaleissahan hän lensi eduskunnasta kuin muuttolintu rajan yli jääden varasijan varasijalle. Sitä ennen hän oli jäänyt eurovaaleissa varasijalle.

Varsinais-Suomi
KESK -4624
SDP -2949
VAS -1677
PS +3354
VIHR +4240
KD +7200
Varsinais-Suomessa varasijalle jäi demareiden listalta Mika Maaskola, 1500 metrin 30 vuoden takainen nuorten Euroopan mestari. Harmillista. Jos kerran eduskunnassa on pakko olla demareita, niin saisivat sitten olla kestävyysjuoksijoita. Etenkin kun persujen kaksinkertainen Euroopan mestari Juha Väätäinen ja Anssi Joutsenlahti, aikoinaan sekä kympin että maratonin SM-seiska, luopuivat paikoistaan vapaaehtoisesti.

Satakunta
SDP -7238
KESK -4865
VAS -1574
PS +4722
KOK +5164
SDP +7671
Satakunnassa persut nousivat äänimäärältään suurimmaksi puolueeksi, vaikkakin Kepu ja SDP saivat yhtä monta paikkaa. Kovimmalla vertausluvulla meni läpi Laura Huhtasaari, joka jäi vaalipiirin äänikuningattaren paikasta vain alle 300 ääntä - kova suoritus uudelta tulokkaalta ja vahva näyttö haittamaahanmuuton vastustajien voimasta.

Häme
KESK -2342
KD -1193
VAS -988
VIHR +1683
SDP +3122
KOK +4390
Hämäläiset ovat hitaita ja niinpä he äänestävät samoja ehdokkaita kuin ovat tehneet viimeiset 30 vuotta. Katsokaa huviksenne läpimenneiden nimilistaa. Kymmenen neljästätoista uusi paikkansa ja näistäkin uusijoista melkoinen osa oli tyrinyt niin pahasti, että missä tahansa muussa vaalipiirissä ehdokasta olisi jo vaihdettu.

Pirkanmaa
VIHR -5416
PS -3300
KD -1985
VAS +2980
KESK +3300
KOK +7236
Mikko Alatalo meni taas läpi komealla äänimäärällä. Kansakunnan muisti on pitkä - Alatalo lopetti Tammerkosken sillalla -ohjelman juontamisen tultuaan valituksi eduskuntaan 2003. Vieläkään häntä ei uskalleta sieltä pudottaa siinä pelossa, että hän palaisi takaisin.

Kaakkois-Suomi
VIHR -3304
PS -2213
KOK -1841
KD +1850
KESK +2766
VAS +5580
Uutukainen vaalipiiri yhdisti Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen. Ainakin Etelä-Savon demariedustajille tämä oli katastrofi, molemmat putosivat. Jouni Backmanille tämä olikin jo toinen tipahdus.

Savo-Karjala
KOK -1897
KESK -1337
VAS -1214
SDP +669
PS +4385
VIHR +8935
Toisessa uutuusvaalipiirissä keskustan uusi edustaja Hannakaisa Heikkinen tuli, näki ja voitti täysin puskista. 10714 ääntä ja toiseksi eniten ääniä saanut hävisi melkein 2000 äänellä. Okei, Sari Essayah sai 11184 ääntä, mutta kridejä ei lasketa, koska he keskittävät äänensä ihan vanhasta muistista, jolloin olivat aina vaaliliitossa jonkun toisen puolueen kanssa. Toiseksi eniten kride-ääniä saaneen äänimäärä oli 387! Essayah sai kridejen äänistä 82,6 % ja muut 15 ehdokasta yhteensä 17,4 %. Sana "täyte-ehdokas" sai aivan uuden ulottuvuuden. Tässä vaalipiirissä jonkin puolueen lisäpaikka jäi kaikkein pienimmän äänimäärän päähän, SDP olisi tarvinnut 669 lisä-ääntä vielä yhteen paikkaan.

Vaasa
SDP -3630
KD -1381
PS -841
VAS +5733
VIHR +6848
KOK +9748
Oletteko koskaan kuulleet pohjalaisen myöntäneen olleensa väärässä? Edes vaalisalaisuuden voimassa ollessa tämä ei ole mahdollista. Vai miten muuten on selitettävissä, että puolueiden ääniharavat olivat vanhat edustajat eli Keskustan Mikko Savola (kuka?), PS:n Vesa-Matti Saarakkala, RKP:n Anna-Maja Henriksson, Kokoomuksen Paula Risikko ja sakkana pohjalla SDP:n Jutta Urpilainen?

Keski-Suomi
SDP -3322
KESK -2658
VIHR -913
VAS +2833
KOK +6176
KD +6318
Tässä vaalipiirissä vertauslukujen perusteella kuusi ensimmäistä ovat varsinainen seurakunta. Heistä ykkönen eli Kepun kansanedustaja Anne Kalmari on kaikkein vähäpätöisin. Mutta sitten: persuihin loikannut Toimi Kankaanniemi, ay-jyrä Lauri Ihalainen, kiireestä kantapäähän -mies Mauri Pekkarinen, maalivahti Sinuhe Wallinheimo ja sahamies Teuvo Hakkarainen.

Oulu
KESK -5642
KOK -4673
VIHR -4336
SDP +1254
VAS +5960
PS +7014
Oulussa tuli varsinainen tyrmäysvoitto: Juha Sipilä keräsi yli kolme kertaa niin paljon ääniä kuin seuraavaksi eniten ääniä saanut. Sipilän myötä Kepu sai kakkosmiehensä Tapani Töllin vaalipiirin kakkosena läpi! Lopputuloksena tasan puolet eli yhdeksän Oulun vaalipiirin kansanedustajaa on kepulaisia.

Lappi
VAS -3674
KESK -2729
SDP -783
KOK +683
PS +3629
VAS +7835
Lapissa kyyti oli kylmää kokoomukselle: se menetti ainoan paikkansa. Kepu puolestaan hallitsi vielä selvemmin kuin Oulussa nappaamalla seitsemästä jaossa olleesta paikasta neljä. Henkilökohtaisen tappion kärsi Paavo Väyrynen, joka oli vasta kakkonen. Olisiko Paten lento vihdoinkin hiipumassa? Alkaa vähitellen epäilyttää, ettei hänestä sittenkään tule koskaan presidenttiä, mutta vannomatta paras.

Kokonaissaldo: Eniten sekä onnekkaita että epäonnekkaita vaalipiirejä oli Vasemmistoliitolla. Neljästi Vasemmistoliitto oli se puolue, joka vähiten ääniä menettämällä olisi paikan menettänyt, kolmesti se puolue joka vähimmillä lisä-äänillä olisi saanut lisäpaikan. Muidenkin osalta tulos oli varsin tasainen - onnekkaimpien ja epäonnekkaimpien vaalipiirien määrä ei yhdelläkään puolueella poikennut toisistaan yhtä enempää. Keskustalla (ja RKP:llä) ei ollut kumpiakaan yhtään!

Pisteytin tuurin seuraavasti: Jos puolue oli ollut jonkin vaalipiirin onnekkain, se sai +10 pistettä, toiseksi onnekkain +3 pistettä ja kolmanneksi onnekkain +1 pisteen. Epäonnekkuus vastaavasti, mutta miinuspisteinä. Näin laskien puolueiden onni näissä vaaleissa jakautui seuraavasti, onnekkaimmasta huonotuurisimpaan:
KD +16
KESK +9
VAS +2
VIHR +1
PS +-0
RKP +-0
SDP -10
KOK -18


Karkeasti laskien voi todeta, että tässä vertailussa kymmenen pistettä vastaa suunnilleen yhtä edustajapaikkaa.Vanhaan hyvään tapaan kridet osasivat äänten keskittämisen ja saivat 1-2 paikkaa liikaa. Vaalivoittaja Keskusta taas oli jossain määrin onnekas saaden yhden ekstrapaikan siinä missä demarit (yksi paikka liian vähän) ja kokkarit (1-2 paikkaa liian vähän) kärsivät huonosta tuurista. Erot eivät kuitenkaan ole merkittävän suuria eli tällä kertaa huono tai hyvä tuuri ei tulokseen erityisemmin vaikuttanut. Edellisissä eduskuntavaaleissa poikkeamat nollasta olivat suurempia. Silloinkin onnekkain puolue oli kristillisdemokraatit, mutta perussuomalaiset olivat tuolloin selvästi epäonnekkaampia kuin kokoomus nyt.

Vaalituloksen suhteen suvaitsemattomien reaktion summasi erinomaisesti Hesariin haastateltu näyttelijä Krista Kosonen. Hänen itkupotkuraivarinsa persujen kakkossijasta oli yksi yhteen monen muun kanssa ja blogistikollega Yrjöperskeles analysoikin sen jo osuvasti. Toisaalta, näyttelijät elävät jo työnsä puolesta fantasiamaailmassa, joten ei mikään ihme että porukka on järjestelmällisesti vihervassareita. Tyydyn siteeraamaan yhtä paljastavaa lausuman Kososen - ja monen muun vastaavan - vuodatuksista: "Ehkä sitä elää itse sellaisessa helsinkiläisessä kulttuurikuplassa, en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaisia". On hyvin ilahduttavaa, että vähitellen alkaa liikettä tapahtua sen verran, että havaitsee horisontissa jotakin kuplan sisäseinältä vaikuttavaa. Itse kun tunnen kaikkia puolueita äänestäneitä. Tai näin ainakin olettaisin - luulisin että yksi hyvä tuttuni äänesti kridejä ja tuttu svenskatalande kollega röstade på SFP. Vasemmistoliiton suhteen en osaa sanoa ketään jota todennäköiseksi epäilisin, mutta muut puolueet ovatkin varmoja tapauksia. On muuten mielenkiintoista vertailla, miltä pohjalta äänestyspäätöksiä tehtiin, seuraavassa kommentteja siteerattuna niin hyvin kuin ne muistan:

Kepulit, mies n. 35 v: Kai sitä on mentävä äänestämään ihan protestin vuoksi, niin on oikeus sitten valittaa seuraavat neljä vuotta.
Persut, nainen n. 25 v: Olen seurannut maan menoa ja tullut siihen tulokseen, että se on ainoa vaihtoehto, joka ajaa suomalaisten asiaa.
Sekoomus, mies n. 50 v: Lupauduin viime vaaleissa ehdokas N.N:n taustajoukkoihin ja siellä pysyn.
Sosiaalidiktatuurit, mies n. 65 v: Olen ollut demari koko ikäni ja vaalityötä teen nytkin, vaikka en enää ehdokkaana olekaan.
Virheet, nainen n. 60 v: Minä äänestän sitä poikaa, se oli niin mukava silloin kun sen tapasin ja sillä oli niin jännä hymy vaalimainoksessa.

No, onhan toki toivossa hyvä elää että mutu-periaatteella valintansa tehneet eivät välttämättä edes tiedä, missä vaalipiirissä ovat, jolloin ääni saattoi mennä hukkaan tai hyvässä tapauksessa jopa täysijärkiselle ehdokkaalle. Mikä kylläkin on varsin epätodennäköistä, kun ehdokaslistoja katseli. Itselläkin oli vaikea valinta kolmen eri ehdokkaan välillä, en vielä äänestyskoppiin kävellessänikään tiennyt ketä äänestän. Äänestysperuste oli kyllä selvä ja kaikki kolme sen täyttivät, mutta kaikilla oli omat miinuksensa. Äänestääkö varmaa läpimenijää, joka on kuitenkin aivan vaalipiirin väärältä laidalta ja omaa haittamaahanmuuttoa vastustavasta asenteestaan huolimatta tiettyjä miinuspuolia, ehdokasta josta en tiedä juuri mitään muuta kuin että vastustaa tiukasti haittamaahanmuuttoa ja on epäilyttävästä koulutuksestaan huolimatta järki-ihmisen oloinen, vai sitä henkilökohtaista tuttua, jolla on kyllä oikeat näkemykset mutta turhan kevyttä sarjaa valtakunnan politiikkaan.

En tiedä enkä osaa aavistaa, millainen hallituskuvio tulee olemaan. Oma toiveeni minulla kuitenkin on. Ja se on se, että hallituksen muodostavat Kepu, Kokoomus ja SDP. Ehkä Rasistisella KieliPuolueella täydennettynä. Mikäli tämä tuli lukijoille yllätyksenä, niin perustelen miksi toivon Persujen jäävän oppositioon. Asiaa on tarkasteltava sitä kautta, mitä tapahtuisi jos persut menisivät hallitukseen. Tällöin on todennäköistä, että persut joutuisivat tekemään myönnytyksiä ja todennäköisin myönnytyksen kipupiste olisi haittamaahanmuutto. Tässä tilanteessa seuraisi ilmeinen asia eli persujen kannatuksen lasku. Toisin kuin Soini luultavasti kuvittelee, persujen kannatus johtuu ainakin puoliksi haittamaahanmuuton vastustajista. (Soinin sopisi verrata persujen ääniosuutta omaan henkilökohtaiseen ääniosuuteensa pressanvaalien ykköskierroksella, niin turhat luulot karisisivat.) Koska persut hallituksessa ollessaan eivät voisi muiden puolueiden kansakunnan edun vastaiselle politiikalle mitään, nämä protestiäänet kaikkoaisivat. Seuraavissa vaaleissa persujen äänimäärä olisi noin puolet nykyisestä. Vertailukohtaa voi hakea SMP:n romahduksesta 1983-87. Toinen haitta persujen hallituksessa olosta olisi NATO. Persut eivät NATOon halua. En halua minäkään, mutta kun se parempi vaihtoehto eli oman puolustuksen kuntoon laittaminen on täysin mahdotonta, niin parasta olisi mennä NATOon. Ja sinne - todennäköisesti - voidaan mennä vain, jos persut eivät ole hallituksessa.

Jos persut eivät pääse hallitukseen, niin on ilmiselvää että Soinin myöntyväisyyspolitiikka haittamaahanmuuton suhteen on tullut tiensä päähän. Silloin joko Soinin on muutettava kantaansa tai sitten persuissa on tapahduttava vallankaappaus ja Soini siirrettävä kunniapuheenjohtajaksi. Tämä olisi erittäin kannatettavaa, sillä oppositioon jäämisellä, oikealla johdolla ja oikeita siirtoja tekemällä ainoan isänmaallis-konservatiivisen puolueen paikkaluvuksi ennustan vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 63 paikkaa. Sillä määrällä alkaisi jo olla jonkin verran painoarvoa, toisin kuin nykyisellä alle 40 paikalla. Joka sekin olisi noin 50 paikkaa, jos Soini olisi uskaltanut vetää suoraselkäisempää linjaa haittamaahanmuuton suhteen.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vain sydämenlyönnin päässä

Otsikon lausahdusta käytetään joskus kuvaamaan Yhdysvaltain varapresidentin asemaa. Presidentin kakkosmies tulee perustuslain mukaan presidentiksi, mikäli presidentti kuolee tai eroaa kesken virkakautensa. Erityisen paljon lausetta viljeltiin kauhunsekaisella äänensävyllä lausuttuna George Bush vanhemman - itsekin entinen varapresidentti – nelivuotisella presidenttikaudella, kun varapresidenttinä oli typeryksenä pidetty Dan Quayle. Muilta osin varapresidentillä on tasan niin paljon valtaa kuin presidentti hänelle suo eli yleensä ei yhtään. Asian ilmaisi osuvimmin kahdeksan vuotta Franklin D. Rooseveltin varapresidenttinä istunut John Nance Garner: ”Varapresidenttinä oleminen ei vastaa arvoltaan edes sangollista lämmintä kusta.
Erikoista kyllä, varapresidentin poliittista asemaa lienevät eniten vahvistaneet kaksi kiistanalaista hahmoa. William McKinleyn varapresidenttinä toiminut Garret Hobart oli presidentin läheisin työtoveri toisin kuin monet aiemmat, presidentin kanssa jäykissä väleissä olleet varapresidentit. Hobartin kausi jäi kuitenkin vain kahden ja puolen vuoden mittaiseksi hänen ennenaikaisen kuolemansa takia. Toinen varapresidentin asemaa vahvistanut mies oli Eisenhowerin varapresidentti Richard Nixon, joka kahdeksanvuotisen kautensa aikana hoiti paljon valtion asioita Eisenhowerin keskittyessä golfinpeluuseen.

Olen aiemmin kirjoittanut viikkojutut USA:n presidenttien erikoisuuksista, heidän kotitaustoistaan, lastensa kohtaloista sekä heidän vaimoistaan, joten on vähintäänkin aiheellista paneutua myös heidän kakkosmiehiinsä. Nimenomaan miehiin, sillä naisia ei vielä ole varapresidentteinä – eikä presidentteinäkään – ollut. Lähimmäs ovat päässeet Geraldine Ferraro ja
Sarah Palin, jotka olivat hävinneen pääehdokkaan vaalikumppaneita 1984 ja 2008.

Varapresidentti nimitettiin alun perin tavalla, jota pidetään Yhdysvaltojen perustuslain suurimpana virheenä; varapresidentiksi tuli presidentinvaalissa toiseksi eniten ääniä saanut henkilö. Lain laatijoiden puolustukseksi on sanottava, että tuohon maailmanaikaan ei demokratiassa väistämättä esiintyvästä vastakkainasettelusta ollut riittävästi kokemusta. Toisaalta on hauskaa kuvitella John McCainia Barack Obaman varapresidenttinä. Lakia muutettiin 1804.

Toinen porsaanreikä lakiin jäi vuoteen 1967 asti. Siihen asti voimassa olleen lain mukaan varapresidentin vakanssin jäätyä tyhjäksi ei uutta varapresidenttiä valittu ennen kuin seuraavissa vaaleissa. On kummallista, että tämä pykälä muutettiin vasta lähes 200 vuotta myöhemmin, vaikka tällaisia tapauksia oli siihen mennessä sattunut jo kuusitoista. Seitsemän kertaa varapresidentti oli kuollut kesken toimikautensa, kahdeksan kertaa noussut presidentiksi ja kerran eronnut tehtävästään. Pykälää muutettiin nimenomaan siksi, että presidentin kuoltua tälle olisi aina senkin jälkeen varamies. Ironista on, että pykälän muututtua sitä on jouduttu soveltamaan kahdesti ja kummassakaan tapauksessa presidentti ei ole kuollut. Kerran varapresidentti erosi (Spiro Agnew) ja kerran varapresidentti nousi presidentiksi, koska presidentti erosi. Richard Nixonin jouduttua Watergate-skandaalin takia jättämään tehtävänsä hänen tilalleen tuli Agnewia varapresidenttinä seurannut Gerald Ford, joka on ainoa USA:n presidentti, jota ei ole vaaleilla valittu sen paremmin presidentiksi kuin varapresidentiksikään. Ford valitsi omaksi varapresidentikseen Nelson Rockefellerin, joka on ainoa varapresidentti, jota ei ole valinnut tehtäväänsä kukaan vaaleilla valittu henkilö. Tosin tässä tapauksessa senaatin piti hyväksyä valinta, minkä se pitkin hampain teki.

Kaikkiaan varapresidenttejä on ollut 47. Yksikään henkilö ei ole tehtävästä poistuttuaan siihen enää toistamiseen palannut, joten presidenttien tapaista järjestysnumerosekaannusta ei ole syntynyt. Grover Cleveland oli järjestysnumeroltaan sekä 22. että 24. presidentti.

Nykyään varapresidenteistä on elossa kuusi viimeisintä eli Walter Mondale, George Bush, Dan Quayle, Al Gore, Dick Cheney ja tietysti istuva varapresidentti Joe Biden. Tämä on poikkeuksellisen paljon. Tosin ennätys on yhtä enemmän, Al Goren astuessa virkaansa 1993 elossa oli kuusi entistä varapresidenttiä. Aina siitä lähtien kun toisena varapresidenttinä virkaan astui Thomas Jefferson, on ainakin yksi entinen varapresidentti ollut elossa uuden astuessa virkaan. Edellisen kerran varapresidentit ovat menneet näin vähiin 1921, jolloin Calvin Coolidgen tullessa tehtävään elossa oli vain hänen edeltäjänsä Thomas R. Marshall. Tehokkain edeltäjiensa hautaaja on ollut edellä mainittu Marshall, jonka kahdeksanvuotisen toimikauden aikana kuoli neljä entistä varapresidenttiä.

Jo menehtyneet 41 entistä varapresidenttiä ovat olleet kuollessaan yllättävän nuoria, keskimäärin 71-vuotiaita. Nuorimpana on kuollut Daniel D. Tompkins, joka eli vain 50-vuotiaaksi. Ikäennätys on John Nance Garnerilla, 98 vuotta ja seuraava syntymäpäivä oli vain parin viikon päässä. Lempinimi ”Kaktus-Jack” oli varsin aiheellinen.

Varapresidentit ovat virkaan astuessaan olleet keskimäärin 54-vuotiaita. Nuorin on ollut vasta 36-vuotias John C. Breckinridge. Tämä on niukasti yli karsintarajan, sillä varapresidentin on täytettävä presidenttiyden ehdot, joista yksi on vähintään 35 vuoden ikä. Vanhimpana työt on aloittanut 71-vuotias Alben W. Barkley. Barkley pitää hallussaan myös vanhimman istuvan varapresidentin ennätystä 75 ikävuodella. Virasta poistuessaan varapresidentit ovat olleet keskimäärin 58-vuotiaita, mikä onkin sopivasti 54 + 4. Tosin osa on tietysti ollut lyhyemmän ajan tehtävässään ja jotkut ovat palvelleet kaksikin kautta eli kahdeksan vuotta. Nuorimpana toisiin tehtäviin on siirtynyt niin ikään edellä mainittu Breckinridge, yhden kauden istuttuaan 40-vuotiaana.

Presidentin toimikaudet on rajattu F.D. Rooseveltin jäljiltä kahteen, mutta varapresidenttiyttä ei ole mitenkään rajoitettu. Kuitenkin pisin aika kakkosmiehen tehtävässä on ollut kahdeksan vuotta, johon on yltänyt yhdeksän varapresidenttiä. Tempun teki jo ensimmäinen varapresidentti John Adams. Tarkka virkakauden pituus on vaihdellut, koska virkakauden alku oli 1940-luvulle asti 4.3 ja siitä eteenpäin 20.1. Tämän takia juuri muutoksen aikana varapresidenttinä kaksi kautta olleen John Nance Garnerin virkakausi oli reilua kuukautta lyhyempi, samoin Adamsin virkakausi, koska ensimmäinen varapresidentti astui virkaansa vasta 21.4. Yksi täysi virkakausi kestää neljä vuotta eli 1461 päivää. Tasan yhden kauden ajan on istunut 15 varapresidenttiä. Heistä tosin Thomas Jeffersonin virkakausi oli päivää lyhyempi, koska vuonna 1800 ei ollut karkauspäivää. Ei ollut myöskään vuonna 1900, mutta tuolloin ei ollut myöskään varapresidenttiä Hobartin kuoltua.

Lyhimmän ajan varapresidenttinä on ollut John Tyler, jonka virka-aika jäi vain 31 päivään presidentti William H. Harrisonin kuoltua. Varapresidentin keskimääräinen virka-aika on ollut hieman yli neljä vuotta. Alle vuodella on selvinnyt kahdeksan. Heistä viisi siksi, että presidentti on kuollut, yksi siksi että presidentti erosi ja kaksi kuoli itse. Näistä kahdesta William R. King kuoli vain 45 päivää varapresidentiksi tulonsa jälkeen. Hänen lyhyeksi jäänyt toimikautensa alkoi erikoisissa merkeissä, hän näet vannoi virkavalansa Kuubassa, jossa oli hoitamassa kohtalokkaaksi käynyttä tuberkuloosiaan. Tähän vaadittiin kongressin laatima erikoislaki.

Virassa ollessaan on kuollut seitsemän varapresidenttiä. Heistä yhtäkään ei ole murhattu, joten voidaan päätellä työturvallisuuden olevan huomattavasti paremmassa jamassa kuin presidenteillä, joita on murhattu neljä. Kesken kautensa kuolleista varapresidenteistä George Clinton ja Henry Wilson saivat sydäninfarktin, Elbridge Gerry sairastui tuntemattomaksi jääneeseen tautiin, William R. Kingin kohtaloksi koitui tuberkuloosi, Thomas A. Hendricks kuoli nukkuessaan valiteltuaan sitä ennen huonovointisuutta, Garret Hobart menehtyi sydänsairauteen ja James S. Sherman munuaisvikaan. Toisaalta ne varapresidentit jotka sittemmin pääsivät presidenteiksi, ovat olleet onnekkaita - heistä yksikään ei ole kuollut kesken presidenttikautta. Ainoastaan Richard Nixonin kausi jäi kesken, eikä hänkään päässyt presidentiksi suoraan varapresidentistä, kuten kaikki muut molemmissa tehtävissä palvelleet.

Toimikautensa päätyttyä varapresidentit ovat eläneet keskimäärin reilut 13 vuotta (mukana luvussa ovat myös sekä kesken toimikauden kuolleet että nykyään elävät). Pestistä elossa selvinneistä lyhimmän aikaa sen jälkeen eli Daniel D. Tompkins, vain 99 päivää. Pisimpään on sinnitellyt Walter Mondale, jolla on jo 34 vuotta täynnä. Richard Nixonin nimissä ollut reilu 33 vuotta tuli täyteen viime vuonna. Erikoisin kuolintapa oli Alben W. Barkleylla. 76 vuoden iästään huolimatta hän oli palannut politiikkaan ja tullut valituksi senaattiin. Pitäessään puhetta senaatissa hän sai sydänkohtauksen ja menehtyi.

Varapresidenttiys on ollut kohtuullisen hyvä tapa nousta arvoasteikossa vielä ylemmäs: neljätoista varapresidenttiä on päätynyt presidentiksi. Heistä tosin yhdeksän ilman suoranaista omaa ansiota eli Ford Nixonin erottua ja kahdeksan muuta presidentin kuoltua. Vaalien kautta presidentiksi on päässyt viisi. Istuva varapresidentti on ollut vaaleissa ehdokkaana yhdeksän kertaa ja voittanut neljästi. Viimeisin ehdokas on ollut Al Gore ja viimeisin voittaja George Bush vanhempi. Richard Nixon on ainoa entisen varapresidentin asemasta presidentiksi noussut, hän voitti vaalit kaksi presidenttikautta varapresidenttiyden päättymisen jälkeen. Vaaleissa entiset varapresidentit ovat menestyneet yllättävän heikosti. Niistä yhdeksästä, jotka nousivat presidentiksi edellisen presidentin kuoltua tai erottua, vain neljä voitti seuraavat vaalit eikä yksikään heistä päässyt enää jatkokaudelle. Viidestä muusta vain kaksi valittiin toiselle kaudelle ja heistäkin Nixon erosi. Ainoana entisenä varapresidenttinä kaksi täyttä kautta presidenttinä on istunut Thomas Jefferson. Dramaattisin nousu presidentiksi oli ehkä Lyndon B. Johnsonilla, joka vannoi virkavalansa lentokoneessa uutisen John F. Kennedyn kuolemasta saavuttua. Lähelle presidenttiyttä pääsi myös Thomas R. Marshall. Presidentti Wilson oli vakavasti sairas. Erään sunnuntain jumalanpalvelukseen kuriiri toi Marshallille tiedon Wilsonin kuolemasta. Järkyttynyt Marshall nousi ylös ja ilmoitti uutisen seurakunnalle. Pappi luki rukouksen Wilsonin sielun puolesta ja Marshall vaimoineen poistui kiireen vilkkaa soittaakseen Valkoiseen Taloon - vain huomatakseen, että oli tullut huijatuksi.

Jos varapresidenttinä ja presidenttinä vietetty aika lasketaan yhteen, niin pisimmän yhteisajan näissä töissä on viettänyt Richard Nixon. Ensin kaksi kautta varapresidenttinä, sitten vajaat kuusi vuotta presidenttinä. Kahteentoista vuoteen eli kolmeen kauteen ylsivät myös John Adams, Thomas Jefferson ja George Bush. Heistä Jefferson oli yhden kauden varapresidentti ja kaksi kautta presidentti, muut toisinpäin.

Mikäli varapresidentti ei ole päässyt presidentiksi, poliittinen ura on yleensä päättynyt. Ainoina varapresidenttikautensa jälkeen ministerinä palvelleet ovat ulkoministeri John C. Calhoun ja kauppaministeri Henry A. Wallace. Tosin John C. Breckinridge toimi Konfederaation sotaministerinä lyhyen aikaa sisällissodan loppuvaiheessa. Tämän takia hänellä olikin varapresidenteistä ainutlaatuinen kohtalo: maanpako. Sitä kesti vajaat neljä vuotta, kunnes vuoden 1868 joulukuussa annettu yleisarmahdus vapautti kaikki konfederaation johtajat ja Breckinridge palasi muutamaa kuukautta myöhemmin kotimaahansa. John C. Calhounilla oli myös oma tapansa ilmaista arvostusta varapresidentin virkaa kohtaan; hän irtisanoutui tehtävästä päästäkseen senaattoriksi. Agnewin ohella hän on ainoa tehtävästä eronnut varapresidentti.

Kaksi varapresidenttiä on ollut kahden eri presidentin alaisena. George Clinton oli sekä Jeffersonin että Madisonin varapresidentti, John C. Calhoun puolestaan J. Q. Adamsin ja Jacksonin varapresidentti. Näin ollen presidentti-varapresidentti -parivaljakoita on ollut 49, vaikka varapresidenttejä on ollut vain 47.

Eniten varapresidenttejä oli tietenkin F.D. Rooseveltilla, kolme. Kahden ensimmäisen kauden ajan varalla oli John Nance Garner, joka yritti päästä demokraattien ehdokkaaksi seuraavalle kaudelle. Siinä vaiheessa Roosevelt ei vielä ollut ilmoittanut aikovansa rikkoa Washingtonin kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan presidentti saisi olla virassaan vain kaksi kautta. Kun hän sitten näin teki, Garner hävisi demokraattien esivaalissa selvästi. Enää Roosevelt ei myös poliittisesti häntä vastustamaan asettunutta Garneria varapresidentiksi kelpuuttanut, vaan valitsi tilalle Henry A. Wallacen. Roosevelt ajautui tämänkin kanssa törmäyskurssille ja valitsi seuraaviin vaaleihin varapresidenttiehdokkaakseen Harry S. Trumanin. Roosevelt kuoli neljännen kautensa kestettyä vain vajaat kolme kuukautta ja Truman nousi presidentiksi. Jos hän olisi kuollut vähän aiemmin, presidentiksi olisi tullut nykyään historian unohtama Wallace. Mielenkiintoinen tilanne olisi syntynyt, jos Roosevelt olisi kuollut vaalien jälkeen, mutta ennen uuden virkakauden alkua. Olisiko silloin presidentiksi tullut varapresidentti Wallace, ehkä vain muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen virkaanastujaispäivänä 20. tammikuuta tilalle olisi tullut varapresidentiksi valittu Truman? Vai olisiko Truman noussut suoraan presidentiksi? Vai olisiko jopa pitänyt järjestää uudet vaalit? Ilmeisesti viimeisin vaihtoehto olisi lain nojalla mahdoton, vaikka kuulostaakin järkevimmältä. Jos edellisessä linkissä ollutta tekstiä on uskominen, niin Wallace olisi ollut presidentti virkaanastujaispäivään asti, jolloin olisi ollut Trumanin vuoro.

Asettuessaan ehdokkaaksi seuraavalle kaudelle presidentillä on ollut 20 kertaa mahdollisuus jatkaa saman varapresidentin kanssa. Kymmenen kertaa presidentti on kuitenkin vaihtanut varapresidenttiehdokastaan. Näillä kymmenellä kerralla kahdeksan kertaa hän on voittanut vaalit ja kahdesti hävinnyt. Niillä kymmenellä kerralla, kun presidentti on yrittänyt jatkaa saman varapresidentin kanssa, on käynyt täsmälleen samoin: kahdeksan kertaa on tullut voitto ja kahdesti tappio. Ilmeisesti poliittinen vaisto on ollut yleensä oikeassa siinä, milloin on kannattanut miestä vaihtaa ja milloin pitää. Erikoisin tapahtuma oli vuoden 1824 vaaleissa, jolloin istuvan presidentin J.Q. Adamsin varapresidentti John C. Calhoun loikkasi hänen vastustajansa Andrew Jacksonin varapresidenttiehdokkaaksi – voittoisin seurauksin. Vuoden 1912 vaaleissa Taft yritti jatkaa varapresidenttinsä James S. Shermanin kanssa, mutta Sherman kuoli kesken vaalikamppailun. Taft joutui turvautumaan varamieheen ja hävisi vaalit.

Varapresidentit ovat olleet melko samanikäisiä presidenttiensä kanssa. 49 parivaljakosta 24 on ollut sellaisia, joissa varapresidentti on ollut presidenttiä vanhempi. Eniten presidenttiään vanhempi varapresidentti on ollut nykyinen eli Joe Biden, joka on yli 18 vuotta Barack Obamaa vanhempi. Suurin ikäero on silti ollut toiseen suuntaan, John C. Breckinridge oli yli 29 vuotta James Buchanania nuorempi. Vähiten ikäeroa oli presidentti Lincolnilla varapresidentti Andrew Johnsoniin, Johnson oli 45 päivää vanhempi.

Uuden varapresidentin astuessa virkaansa luulisi, että hän on lähes aina nuorempi kuin edeltäjänsä. Kuitenkin 46 vaihdoksesta 18 kertaa on käynyt siten, että varapresidentti on edeltäjäänsä vanhempi. Suurin harppaus taaksepäin tapahtui jo alkuvuosina, kun Aaron Burr vaihtui yli 16 vuotta vanhempaan George Clintoniin. Toiseen suuntaan suurin ero oli 1953, jolloin kaikkien aikojen vanhin varapresidentti Alben W. Barkley korvautui 35 vuotta nuoremmalla Richard Nixonilla.

Ylivoimaisesti eniten varapresidenttejä on syntynyt New Yorkin osavaltiossa, peräti seitsemän. Tosin viimeisimmästäkin eli Theodore Rooseveltista on kulunut toistasataa vuotta. Ainoana läntisistä osavaltioista on lähtenyt kalifornialainen Richard Nixon.

Yhdysvaltain perustuslain mukaan presidentti on myös asevoimien ylipäällikkö. Siksi olisi hyödyllistä, että myös varamiehellä olisi armeijakokemusta. Kuitenkin siinä missä yli puolet presidenteistä on ollut armeijan palveluksessa ennen presidenttikauttaan, varapresidenttien kohdalla luku jää selvästi pienemmäksi. Lisäksi melkoinen osa niistä varapresidenteistä, jotka olivat armeijassa olleet, on päätynyt myöhemmin presidentiksi. Varapresidenttikautensa (ja presidenttikautensa) jälkeen armeijan palveluksessa on ollut Millard Fillmore, joka sisällissodan aikana komensi kansalliskaartin osastoa selustassa.
Kahden eri armeijan palveluksessa on ollut kaksi varapresidenttiä. George Clinton oli ennen itsenäistymistä brittiarmeijan luutnantti seitsenvuotisessa sodassa ja itsenäisyyssodassa hän sitten taisteli entistä työnantajaansa vastaan. John C. Breckinridge oli liittovaltion armeijan majuri Meksikon sodassa ja sisällissodassa konfederaation kenraalimajuri.
Varsinaista sotakokemusta rintamalta lienee kolmellatoista varapresidentillä. Eniten heitä taisteli toisessa maailmansodassa, neljä. Erikoinen sattuma on, että kolme heistä (Richard Nixon,
Lyndon B. Johnson ja Gerald Ford) olivat sotilasarvoltaan laivaston komentajakapteeneita. Se neljäs toisen maailmansodan kokenut varapresidentti oli Spiro Agnew. Näiden neljän varapresidentin keskellä varapresidenttinä oli Hubert Humphrey, jota joskus syytettiin sodan välttelystä. Syytös oli aiheeton, hän yritti värväytyä toisen maailmansodan aikana laivastoon kahdesti, mutta hylättiin molemmilla kerroilla värisokeuden takia. Seuraavaksi hän yritti armeijaan, mutta siellä havaittiin värisokeuden lisäksi tyrä ja keuhkokalkkeuma.
Sotilasarvoltaan varapresidentit ovat olleet aiemmin järjestään upseereita. Luokkayhteiskunta toimi jopa demokraattisessa maassa. Vasta viime vuosisadalla asiat muuttuivat ja kolmesta viimeisimmästä armeijan palveluksessa olleesta varapresidentistä yksikään ei ole ollut upseeri. Walter Mondale oli alikersantti, Dan Quayle kansalliskaartin kersantti ja Al Gore sotamies. Gore on viimeisin varapresidentti, jolla on sotakokemusta. Hän oli mukana Vietnamin sodassa.

Kahta poikkeusta lukuun ottamatta varapresidentit ovat olleet ainakin kerran naimisissa. Ainoina naimattomina pysyneet ovat toisaalta herättäneet valinnallaan tiettyä huomiota.
Richard Mentor Johnson oli poikamies, mutta herätti pahennusta suhteellaan orjaan. Tosin sehän oli enemmän tai vähemmän maan tapa tuohon aikaan, mutta Johnson kohteli rakastajatartaan Julia Chinniä - joka oli 7/8 -osaa valkoinen - avovaimonaan ja antoi heidän kahdelle lapselleen oman sukunimensä. Avioliitto oli mahdoton, koska rakastajatar oli orja ja laki kielsi tällaisen avioliiton. Chinn kuoli koleraan 1833, neljä vuotta ennen kuin Johnsonista tuli varapresidentti.
William R. King pysyi koko ikänsä naimattomana ja hänen on jälkeenpäin väitetty olleen homoseksuaali. Hurjimmat huhut väittävät, että hänellä oli suhde presidentti James Buchananiin, joka on ainoa poikamiespresidentti. Miehet jakoivat yhteisen asunnon kymmenen vuoden ajan ollessaan nousevia poliitikkoja Washingtonissa.

Kahta vaimoa enempää ei ole ollut yhdelläkään varapresidentillä. Kymmenen on ollut kahdesti naimisissa. Muut yhdeksän olivat leskimiehiä, mutta Nelson Rockefeller erosi ensimmäisestä vaimostaan 32 vuoden avioliiton jälkeen 1962. Vuotta myöhemmin hän meni toistamiseen naimisiin. Uusi vaimo oli niin ikään eronnut ensimmäisestä puolisostaan. Avioeron on kokenut myös Al Gore, joka erosi vaimostaan kymmenisen vuotta varapresidenttikautensa päätyttyä.
Eronneen naisen kanssa on mennyt naimisiin Gerald Ford. Lesken on ottanut ensimmäiseksi puolisokseen Aaron Burr, jonka ensimmäinen vaimo oli miestään kymmenen vuotta vanhempi viiden lapsen leskiäiti. Toisen vaimon kohdalla Burr otti sitten 19 vuotta itseään nuoremman, tosin sulhasmiehellä oli tuolloin ikää jo 77 vuotta ja myös toinen vaimo oli leski. Myös Thomas Jeffersonin vaimo oli leski, jonka ainoa lapsi ensimmäisestä avioliitosta oli kuollut hieman ennen toista avioliittoa. Leskellä oli tosin ikää vain 23 vuotta. Toisessa avioliitossa lesken kanssa menivät naimisiin Millard Fillmore ja Albert W. Barkley.

Ensimmäiseen avioliittoonsa varapresidentit ovat astuneet keskimäärin 26-vuotiaina ja ensimmäiset vaimot ovat olleet keskimäärin 22-vuotiaita. Toiset avioliitot huomioiden miehet ovat olleet keskimäärin 6,5 vuotta vaimojaan vanhempia. Nuorimpana on naimisiin mennyt 18-vuotias Andrew Johnson. Vanhimpana ensimmäisen avioliiton satamaan on purjehtinut tuolloin 41-vuotias Thomas Marshall voittaen kuukaudella Elbridge Gerryn. Aaron Burr solmi toisen avioliittonsa 77-vuotiaana.
Nuorin puoliso oli Andrew Johnsonilla, jonka vaimo Eliza oli naimisiin mennessään vasta 16-vuotias. Vanhin ensimmäinen puoliso on ollut Aaron Burrilla, 36 vuotta. Ensimmäiseen avioliittoonsa menneistä vanhin on ollut Betty Truman, 34 vuotta. Toisista puolisoista iäkkäin on ollut Aaron Burrin tuolloin 58-vuotias vaimo.

Vaimoaan myöhempi syntymävuosi on ollut neljällä varapresidentillä. Kahdeksalla on ollut sama syntymävuosi. Muissa 45 avioliitossa miehen syntymävuosi on ollut varhaisempi kuin vaimolla. Tähän joukkoon kuuluvat kaikki toiset avioliitot. Eniten vaimoaan nuorempi on ollut Aaron Burr, kymmenen vuotta. Suurin ikäero ensimmäiseen vaimoon on ollut Thomas R. Marshallilla, 19 vuotta. Vuosina mitattuna saman verran ikäeroa oli myös Elbridge Kerryllä. Kaikkein suurin ikäero on ollut Alben W. Barkleylla toisessa avioliitossaan, 34 vuotta.

Leskeksi on jäänyt 18 varapresidenttiä, heistä Levi B. Morton kahdesti. Neljätoista varapresidenttiä oli jäänyt leskeksi ennen varapresidentiksi tuloaan. Yksikään ei ole jäänyt leskeksi kautensa aikana. William A. Wheelerin vaimo kuoli vain kolme kuukautta ennen varapresidenttikauden alkua. Myös hänen seuraajansa ja edeltäjänsä vaimot olivat kuolleet vain parin vuoden sisällä ennen varapresidenttiyttä. Pisimpään leskenä eli Martin Van Buren, 43 vuotta. Levi P. Morton tosin kuoli 49 vuotta vaimonsa jälkeen, mutta hän oli mennyt uusiin naimisiin. Hubert Humphreyn kuoltua hänen vaimonsa Muriel nimitettiin senaattoriksi miehensä tilalle. Joe Bidenin ensimmäinen vaimo ja vuoden ikäinen tytär menehtyivät auto-onnettomuudessa juuri 30 vuotta täyttäneen Bidenin tultua valituksi senaattiin. Heidän kaksi poikaansa loukkaantuivat vakavasti, mutta toipuivat täysin.

Varapresidenttien vaimoista nuorimpana on kuollut Theodore Rooseveltin vasta 23-vuotias ensimmäinen vaimo, vanhimmaksi on elänyt 97-vuotiaana kuollut Betty Truman. Pisin leskeys oli Garrett Hobartin vaimolla, 42 vuotta.

Edellisen kerran varapresidentti on ollut ilman vaimoa 1933, jolloin tehtävää hoiti leskimies Charles Curtis.

John C. Calhounin vaimo oli hänen serkkunsa tytär. Suvusta - tosin mutkan kautta - nai myös Hannibal Hamlin. Hän oli jäänyt leskeksi ja meni seuraavana vuonna naimisiin ensimmäisen vaimonsa 20 vuotta nuoremman sisarpuolen kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta oli neljä ja toisesta kaksi lasta. Eri avioliittojen lapset olivat siis isänsä puolelta sisaruksia ja äitiensä puolelta serkuksia!
John Nance Garnerin vaimo Mariette Rheiner oli koulutukseltaan lakimies ja pyrki nuorena vaaleilla valituksi tuomariksi, mutta hävisi äänestyksessä viranhaltijalle (Teksasissa naisilla ei vielä tuolloin ollut äänioikeutta.) Kaksi vuotta myöhemmin hän meni naimisiin kilpakumppaninsa eli tulevan varapresidentin kanssa. Harvassa avioliitossa on vaimolle näytetty kaapin paikka yhtä tehokkaasti etukäteen.

Varapresidenteillä on ollut keskimäärin 4,06 virallista lasta. Aviottomia lapsia on ollut useita. Pisimmälle lapsista on päässyt John Adamsin poika: John Quincy Adamsista tuli presidentti kuten isästään, mutta ei varapresidenttiä.

Thomas A. Hendricks on ainoa ”pelkkä” varapresidentti, jonka kuva on ollut USA:n dollarissa.

Aaron Burr surmasi varapresidenttinä ollessaan kaksintaistelussa valtiovarainministeri Alexander Hamiltonin.

Daniel D. Tompkins oli alkoholisti, joka joskus esiintyi senaatissakin räkäkännissä. Myös Thomas R. Marshall ryyppäsi rajusti nuoruudenkihlattunsa kuoltua, mutta raitistui ennen varapresidenttiyttään.

John C. Calhoun lienee ensimmäinen varapresidentti, josta on olemassa valokuva.

Henry Wilson oli alkuperäiseltä nimeltään Jeremiah Jones Colbath. Hän inhosi tätä nimeä ja vaihtoi sen tultuaan aikuiseksi.

John Morton eli 96-vuotiaaksi ja ennen häntä ehti kuolla viisi häntä seurannutta varapresidenttiä.

Adlai Stevensonin samanniminen pojanpoika oli presidenttiehdokkaana 1952 ja 1956 häviten molemmilla kerroilla Eisenhowerille.

Charles G. Dawes oli itseoppinut pianisti ja säveltäjä, jonka tunnetuin teos oli Melody in A major, joka sovitettiin kauan myöhemmin popkappaleeksi All in the Game. Kappale oli listaykkönen 1958 Tommy Edwardsin laulamana ja siitä on sittemmin tehty useita cover-versioita. Se on myös ainoa listaykkönen, jonka on säveltänyt nobelisti - Dawes sai Nobelin rauhanpalkinnon 1925.

Elbridge Gerry on saanut nimensä historiaan järjesteltyään Massachusettsin kuvernöörinä ollessaan vaalipiirejä uudelleen oman puolueensa edun mukaisesti. Gerrymandering tarkoittaa vaalipiirien rajojen muokkaamista vaaliteknisesti haluttuun tulokseen pääsemiseksi.

Varapresidentit ovat joskus painuneet pahasti unohduksiin. Esimerkiksi varhaista varapresidenttiä George M. Dallasia tuskin nykypäivänä enää muistettaisiin, ellei hänen mukaansa olisi nimetty Dallasin kaupunkia. Samanlainen mutta vähemmän hyvä syy on muistaa Charles W. Fairbanks, hänen mukaansa on nimetty Alaskan pääkaupunki. Yhtenä vähäpätöisimmistä varapresidenteistä pidettiin Chester A. Arthuria - mutta presidentti Garfield murhattiin ja Arthurista tuli yllätyspresidentti vain muutaman kuukauden varapresidenttiyden jälkeen. Tämän kauden päätyttyä edes hänen oma puolueensa ei asettanut häntä ehdokkaaksi jatkokaudelle. Ainoa varapresidentti, jota tässä kirjoituksessa ei ole vielä mainittu, on Schuyler Colfax. Hänen ainoa mainittava erikoisuutensa on se, että hän on toiminut sekä edustajainhuoneen puhemiehenä että varapresidenttinä - mutta niin on sittemmin myös John Nance Gardner.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Sivallus CCCXXIII

Islamin takapajuisuutta puolustellaan sillä, että se on vasta 1400 vuotta vanha uskonto ja myös kristinusko oli 1400 vuotta vanhana yhtä takapajuinen kuin islam on nyt.
Mutta oliko kristityillä mailla silloin vertailukohtanaan ylivertaisesti parempia yhteiskuntia josta ottaa mallia? Islamilaisilla mailla olisi.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Välihuomautus 67: Mahtisonnit

Nyt se on sitten tieteellisesti todistettu. Tosin juoksupiireissä tämä on tiedetty aina. Tiede-lehdessä kerrottiin parempien kestävyysjuoksijoiden olevan tehokkaampia lisääntymään. Väite perustuu testosteronin määrään, joka korreloi nimettömän ja etusormen pituuseron kanssa. Mahtisonneja mitä mahtisonneja, nuo kilometrinnielijät.
Allekirjoittaneen vasemman käden nimetön on alimmasta nivelestä kärkeen mitaten 1,2 cm ja oikean käden nimetön 1,0 cm pidempi kuin etusormi. Kuten artikkelissa todetaan: Testosteronin ansiosta nimetön on pidempi kuin etusormi. Testosteroni esimerkiksi vahvistaa miehen seksuaalista viettiä, siemennesteen laatua sekä sydämen ja verisuoniston suorituskykyä. MUUUUUUUUU!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kymmenen hanttiässää ja jokeri

Suomessa järjestetään eduskuntavaalit 19. huhtikuuta ja ennakkoäänestys on jo käynnissä. Koska äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, toivon kaikkien tämänkin blogin lukijoiden käyvän sen täyttämässä. Etenkin kun epäilen, että lukijani ovat keskimääräistä äänestäjää valveutuneempia eivätkä kuvittele äänestävänsä esim. Idolseissa. Noin yleisesti ottaen toivon äänestysprosentin jäävän mahdollisimman matalaksi, koska on typerää jättää äänestämättä ja mitä pienempi on äänestysprosentti, sitä useampi typerys on jättänyt äänestämättä. Jolloin tulos on parempi. Toivottavasti. En uskalla edes kuvitella, miltä eduskunta näyttäisi jos kaikki idiootitkin äänestäisivät, kun se jo nyt näyttää tuolta.

Vaaliteemoja on nostettu esiin kymmenittäin, mutta tässä on poimittu esiin muutamia kenties yleisimmin esiintyviä ja kerrottu niiden todellinen merkitys. Listaan ei ole otettu mitään maailmaasyleileviä blankosanoja vailla sisältöä tyyliin Vapaus, Siskous ja Tasa-arvoisuus, ainoastaan jollain lailla konkreettisia faktoja vähintäänkin sivuavia asioita.


10. Sukupuolineutraali avioliitto

Välillä tuntui, että viime vaalikaudella ei maailmassa muita asioita ollutkaan. Oman sanani asiasta olen sanonut eikä siihen ole lisättävää. Loppujen lopuksi kyse ei ole suuresta asiasta. Tehtiinpä mitä päätöksiä tahansa, ne voidaan kumota seuraavalla vaalikaudella. Jos homoliitot on hyväksytty ja yhteiskunnassa tapahtuu täyskäännös, niin todennäköisesti vain uusien solmiminen tehdään laittomaksi ja vanhat jäävät voimaan. Ja seuraavalla vaalikaudella ne voidaan taas laillistaa. Melko yhdentekevä asia.


9. Työurat

Työurien pidentäminen on yksi valtakunnan suurimmista kusetuksista. Mutta ei sillä väliä. Kun kupla aikanaan puhkeaa, todetaan että näin kävi ja tehdään uudet lait. Yhdentekevää.


8. Perustulo

Sinänsä ihan hyvä ajatus oikein toteutettuna, mutta pelkkä lainsäädännöllinen kysymys. Jos systeemiä muutetaan, toiset voittavat ja toiset häviävät. Toki on merkitystä sillä, jäädäänkö kokonaisuudessa plussan tai miinuksen puolelle, mutta näitäkin päätöksiä voidaan aina muuttaa. Mitään peruuttamatonta vahinkoa ei millään päätöksellä voi tehdä.


7. Energiapolitiikka

Oikein toimiva fossiilisen polttoaineen käyttöön perustuva energiantuotanto tappaa enemmän ihmisiä kuin väärin toimiva ydinvoiman tuotanto eikä tuuli- ja aurinkoenergiasta saatane ikinä kannattavaa näillä leveysasteilla. Mutta väliäkö tuolla. Jos lisää ydinvoimaa ei rakenneta, niin cityvihreäkin oppii kun kämppä alkaa olla talvella turhan vilpoinen. Ydinvoimaa saa aina lisää ja hulluuden yllättäessä jo rakennetut ydinvoimalat voidaan sulkea. Pitkällä aikavälillä (> 10 vuotta) tarkastellen energiapolitiikka on yhtä tyhjän kanssa.


6. Luonnonsuojelu

Luonto voittaa aina, lopulta. Suomen merkitys maailman pelastamisessa on kärpäsen kakka valtameressä. Sitä paitsi Suomi yhtenä harvoista maista tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, joten pitäkää turpanne kiinni, nettonegatiiviset maat. Jos tehdään avohakkuu, luonto ottaa sen kyllä sadassa vuodessa takaisin. Jos taas luontoa suojellaan liikaa (tästä ei kuitenkaan liene pelkoa, mutta noin periaatteessa), niin suojelupäätökset voidaan aina purkaa taloudellisen edun nimissä. Yhdentekevä kysymys.


5. Perheet

Tämä on kaikilla vaaliteemana. Joku haluaa poistaa lapsilisät, joku lisätä niitä ja kuka mitäkin. Pelkkää politiikkaa. Jos perheiden asemaa kiristetään, syntyvyys saattaa pienentyä – mutta virhe voidaan korjata myöhemmin. Toki tämä vaikuttaa väestöpyramidiin seuraavat sata vuotta, mutta pitkällä aikavälillä merkityksetön asia.


4. Yrittäjyys

Toinen blankosanaan kalskahtava ilmaus ”perheiden” ohella on ”yrittäjyys”, mikä nyt tarkoittaa talouspolitiikkaa noin yleisesti. On muistettava, että Suomi ei elä julkisten virkamiesten tekemällä työllä, vaan yrittäjyydellä. Jos sitä kuristetaan liikaa, niin rahoitus alkaa yskiä. Jos taas vapautetaan liikaa, maa muuttuu kleptokratiaksi. Molemmat ovat kuitenkin korjattavissa lyhyelläkin aikavälillä kurssia muuttamalla. Asia on näin korkealla listalla vain siitä syystä, että sen lyhyen aikavälin merkittävyys kansantaloudelle on niin suuri – korjausliikkeet parantavat tehdyt virheet muutamassa vuodessa, mutta tapahtuvat vahingot ovat lyhyellä tähtäimellä suuria. Pitkällä aikavälillä on kuitenkin merkityksetöntä, kuinka talouspolitiikkaa on hoidettu – kuinka paljon 70-luvun ratkaisut muka tänä päivänä vaikuttavat?


3. Koulutus

Vähitellen aletaan hiipiä tärkeisiin asioihin. Suomen menestystarina Euroopan takapajulasta maailman rikkaimpien valtioiden joukkoon on perustunut koulutukseen. Kirkko vaati lukutaitoa ja Suomen koululaitos on historiallisessa vertailussa ollut aina maailman huippuluokkaa. Koulutuksesta emme saa tinkiä. Vaan entäpä jos näin tehdään? Seurauksena ovat ”menetetyt ikäluokat”, ja sitten kun järki voittaa, kestää vielä lähes vuosikymmenen kunnes koulutuskulttuuri on palautettu oikealle, vaativalle tasolleen. Virheiden vaikutus on siis merkittävä, mutta ne voidaan korjata. Viidenkymmenen vuoden kuluttua virheiden korjaamisesta menetetyt ikäluokat ovat jo eläkkeellä. Ei siis tärkeä asia todella pitkällä (>50 vuotta) aikavälillä.


2. Eurokriisi

Eurokiimaiset poliitikot ovat myyneet kansantuotteemme Vetelä-Euroopan tukemiseen omaa uraansa edistääkseen. Tämä on tullut aivan-helvetin-kalliiksi. Mutta loppujen lopuksi se on vain rahaa. Selvisimme me sotakorvauksistakin, jossa kansallisomaisuuttamme ryöstettiin aivan samaan tapaan. Toki tässä saadaan tehdä kynnet verillä hommia, mutta yhdessä sukupolvessa Suomi on taas jaloillaan – kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Tämäkään ei ole tärkeä asia todella pitkällä (>50 vuotta) aikavälillä.


1. NATO

Eli puolustuspolitiikka, mutta NATOonhan se tiivistyy. Mennäkö vai ei? Voi olla, että kirjoitan oman näkemykseni aikanaan viikkojutuksi. Lyhyesti totean vain, että periaatteessa ei pidä mennä, mutta käytännössä kannatan liittymistä epäröimättä. Periaatteessa olen Ehrensvärdin kannalla, mutta poliitikkojemme munattomuus on ajanut armeijan puolustuskyvyn alas eikä parannusta tilanteeseen ole näkyvissä. Näin ollen paras vaihtoehto eli oman puolustuksemme rakentaminen uskottavaan kuntoon ei ole käytettävissä. Siinä tapauksessa otetaan toiseksi paras vaihtoehto eli NATO. Jos liitymme NATOoon, niin sieltä on hankalaa, mutta mahdollista päästä pois. Jos taas emme liity – emmekä myöskään rakenna puolustusta kuntoon – otamme helvetinmoisen riskin. Tämä kysymys on tärkeä vain siinä tapauksessa, että tämä riski realisoituu. Näin ollen puolustuspolitiikka saattaa olla tärkeä vaaliteema, mutta saattaa olla myös merkityksetön.


JOKERI

Kaikki aiemmat kysymykset on osoitettu sellaisiksi, joissa mahdollisesti tehtävät virheratkaisut ovat
a) korjattavissa ja aiheuttavat haittaa ainoastaan silloin, kun ovat voimassa
b) korjattavissa ja aiheuttavat haittaa myös jonkin, lyhyemmän tai pidemmän ajan fiksun päätöksen tekemisen jälkeen
c) tuhoisia, mutta vain jos käy huono tuuri.
Näin ollen ne eivät ole Todella Tärkeitä Asioita, vaikka ne enemmän tai vähemmän merkittäviä ovatkin.
Todella tärkeä asia on sellainen, jossa tehtävät virheratkaisut vaikuttavat pysyvästi ja ovat väistämättä vaikuttavia. Ne ovat Valtion elinkysymyksiä.

Näissä vaaleissa sellaisia on vain yksi.

Valtioneuvoston jäsenen valan kaava kuuluu:
"Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."

Kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Siinä puhutaan siis Suomen kansalaisista. Suomalaisesta yhteiskunnasta. Tätä voi olla vaikea uskoa, sen verran innokkaasti viimeisimmät hallitukset ovat edistäneet haittamaahanmuuttoa median vahvasti tukemana. Jos valan kaavan kirjoittaneet nousisivat haudastaan, he ryhtyisivät luultavasti pystyttämään valtakunnanoikeutta Kataisen, Stubbin ja kumppanien tuomitsemiseksi pitkäaikaisiin kuritushuonerangaistuksiin.

Viime aikoina on noussut tapetille haittamaahanmuuttajien Euroopan Unionin alueelle aiheuttaman väestöpaineen tasaaminen jäsenmaiden kesken. Jokainen joka vilkaisee karttaa, osaa valitettavasti sanoa mitä se pahimmillaan ja todennäköisimmillään Suomen kohdalla merkitsee. Jo nyt haittamaahanmuutto aiheuttaa suunnattomia kustannuksia maallemme, kuten esimerkiksi rikollisuustilastot osoittavat.

Mikäli teemme maahanmuuttopolitiikassa virheitä, ne haittaavat meitä - ei ainoastaan vuosisatoja, vaan ikuisuuden. Pahimmillaan edessä voi olla kansakunnan tuho. Kun jokin alue on syöpäkasvaimelle menetetty, sitä ei enää saada takaisin. Muistetaan mitä tapahtui suomalaisten ikiajoista lähtien asuttamalle Karjalalle:
Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet.
Näin kirjoitti talvisodan päätyttyä päiväkäskyssään Mannerheim. ”Vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot”. Tämän sanoi mies, joka puolet elämästään oli palvellut Venäjällä. Kansasta, joka on elänyt suomalaisten naapurina iäisyyden. Jonka arvot ovat paljon, paljon lähempänä omiamme kuin esimerkiksi islamin arvot.

Haittamaahanmuutto tarkoittaa yleensä maahanmuuttoa islamilaisista maista tai Afrikasta. Joka kaipaa perusteluja, voi katsoa millaisia yhteiskuntia nämä ovat saaneet aikaan. Ainoat jollain lailla toimivat ovat sellaisia islamilaisia yhteiskuntia, jotka sattuvat sijaitsemaan valtavien öljyvarojen päällä. Joiden vauraus perustuu siihen, että länsimaisen kulttuurin kehittämät tuotteet tarvitsevat heillä sattumalta olevia luonnonvaroja, jotka vierastyöläiset kaivavat esiin länsimaisen infrastruktuurin ja teknologian avulla. Näistä maista tulevat haittamaahanmuuttajat eivät muutamia onnekkaita ja tervetulleita poikkeuksia lukuunottamatta halua omaksua länsimaista, toimivaa arvomaailmaa, vaan tekevät asuinalueistaan samanlaisia despoottisia kehitysmaaslummeja kuin alkuperäiset kotimaansa. Aina sukupolvesta toiseen, tuhoten länsimaista sivistystä.

Näin ollen äänestyspäätöstä tehtäessä on vain yksi kysymys.

Kannattaako ehdokkaasi suomalaista, luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaa vai sen tuhoamista?

Ns. perinteiset valtapuolueet (kok, kepu, sd) yhdessä apupuolueidensa (vas, rkp, kd, vihr) ovat istuneet vuorollaan hallituksessa ja syösseet Suomea yhä tuhoisampaan suuntaan. Perussuomalaiset eivät. On kiistatta totta, että perussuomalaiset saattaisivat muissa asioissa tehdä huonompaa politiikkaa kuin kilpailijansa. Saattaisivat. Mutta kuten todettu, sillä ei ole merkitystä. Perussuomalaisilla on vahva haittamaahanmuuttoa vastustava siipensä ja heidän maahanmuuttopoliittinen linjauksensa on tehty käytännössä tämän siiven ehdoilla.

Minä en ole perussuomalainen. Äänestän perussuomalaisia siksi, että parempaakaan ei ole tarjolla. Toki jokaisella puolueella on listoillaan haittamaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ehdokkaita, mutta heidän tarkoituksensa on vain houkutella äänestäjiä persuilta. Jos he läpi pääsevätkin, niin eduskunnassa painetaan nappia kiltisti ryhmäkurin mukaan. Jokainen ääni valtapuolueille on ääni Suomea vastaan. Jokainen ääni Muutos 2011 -ryhmälle menee hukkaan, koska ryhmä ei tule saamaan edustajia kuin enintään merkityksettömän määrän, yhden tai kaksi – ja senkin vain jos sattuvat onnistumaan.

Perussuomalaisissa minua vaivaa kaksi asiaa. Ensinnäkin heidän ehdokasasettelunsa on pahasti epäonnistunut. Viime kuntavaaleissa ehdolle pääsi jokainen hörhö tai änkyrä, joka käveli puoluetoimiston ovesta sisään. Eduskuntavaaleissa on sentään hieman karsintaa, koska paikkoja on vähemmän jaossa. Kuitenkin heidän olisi pitänyt rekrytoida politiikkaan kyllästyneitä yhteiskunnan tukipilareita, kuten kolme vuotta sitten neuvoin. Tämä on tyritty totaalisesti. En liiemmin tunne ehdokkaita henkilökohtaisesti, mutta ne jotka tunnen, eivät liiemmin vakuuta.

Toinen ja jopa tärkeämpi vaivaava asia on perussuomalaisten haluttomuus profiloitua suomalaiskansalliseksi, haittamaahanmuuton pysäyttäväksi puolueeksi. Kun katselee ja kuulostelee kansan tuntoja, pidän hyvin todennäköisenä että tällainen profiloituminen olisi nostanut perussuomalaisten kannatuksen 30 %:iin. Epäilen kuitenkin Soinin taitavana poliittisena pelurina haluavan kruunata uransa ministerinpaikalla. Tällöin hän on laskenut, että mikään alle 40 % ääniosuus ei nosta itsensä muiden puolueiden silmissä demonisoinutta puoluetta hallitukseen. Näin ollen pidetään pienempää suuta, jolloin saadaan vähäisempi kannatus, mutta päästään johonkin koalitioon mukaan. Ehkä. Mutta ehkä on parempi kuin ei missään tapauksessa, lienee Soini tuuminut.

Kokonaan toinen asia on, mitä vaalien jälkeen tapahtuu. Jos perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, onko Soini joutunut myymään hallitusneuvotteluissa haittamaahanmuuton torjunnan ministerinsalkusta vai ei? Vai pitääkö hän kaiken uhallakin kiinni puolueen ohjelmaan kirjatuista linjauksista? Loppujen lopuksi tälläkään ei ole äänestyspäätöksen kannalta väliä. On olemassa vain yksi puolue, joka mahdollisesti on halukas muuttamaan tätä hulluutta. Pelkkä mahdollisuuskin on tyhjää parempi.

On tämä isänmaallisen kansalaisen elämä yhtä helvettiä, kun vaaleissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää Soinin johtamia persuja!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Välihuomautus 66: Tarjous josta täytyi kieltäytyä

Sähköpostin roskasuodatin ei taaskaan ollut ihan kohdilleen viritetty (Ikuisuusongelma: kuinka saada roskaposti suodatettua ja pysyä silti peniksenkehitinteknologian edistymisen aallonharjalla) ja laatikkoon pläjähti seuraavanlainen viesti:

hallo jasika,
wie alt bist du nun?
ich bin evi allon, 23, stewardess bei swiss airlines.
ich bin sehr loyal, zärtlich und liebevoll. ich suche eine dauerfreundschaft mit dir, wenn du jünger bist als 30, aber nicht nur für sex. wollen wir uns mal in den sommerferien treffen?
liebe grüsse
evi


Liitteenä oli kolme kuvaa, joissa oli kieltämättä ihan ajokelpoisen näköinen nisäkäs. Kaikissa oli päällä hihaton paita ja farkkushortsit, yhdessä vilahti aavistus mukavan muotoista ja kokoista, ilmeisesti luomutissiä.

Salli joskus syyttelee, että tuollaisen naisen nähdessäni minä aina unohdan olevani naimisissa. Minulla on tapana vastata, että päinvastoin, silloin minä sen vasta muistankin.

Valitettavasti on myös todettava, että vaikka kuinka vakuuttaisi olevansa ”uskollinen, hellä ja rakkautta täynnä”, uskottavuus hieman kärsii siitä että lähettää itsestään puolipukeisia kuvia tuntemattomalle. Olisi nyt edes nimen voinut kirjoittaa oikein. Jasika. Tai edes laittaa siihen välilyönnin, Ja sika, mikä taas kuvastaisi vastaanottajaa.

Sitä paitsi lentoemo sveitsiläisessä lentoyhtiössä? Missä hiton välissä me tavattaisiin, Huitsinnevadasta on lähimmälle liikennelentokentälle helvetin pitkä matka. Eikä Swiss Airlines taida Suomessa lentää muualle kuin Helsinkiin. Ja tässä maailmassa ei ole niin hyvinmuotoiltua tussutelinettä, että sen takia viitsisi Hesaan lähteä.

Lopullinen kuolinisku tuli sitten ikärasismista. ”Jos olet alle 30-vuotias”. Se siitä sitten. Törkeää! Tosin ymmärrettävää – en minäkään vaivautuisi yli 30-vuotiaan naisen perässä juoksemaan.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kyllä nimi naisen pahentaa II

Tämä kirjoitus on jatko-osa reilu vuosi sitten väsätylle viikkojutulle kuvitteellisista yhdysnimistä. Vuosia sitten Hesarin kuukausiliite julkaisi jutun Suomen eri kuntien yleisimmistä sukunimistä. Siinä kaikista kunnista oli lueteltu kolmekymmentä kyseisen kunnan yleisintä sukunimeä. Juttu oli onneksi tehty ennen suurta kuntaliitosmullistusta, joka tuhosi melkoisen määrän omaleimaisuutta. Kirjoitin tästä kaksiosaisen analyysin, jossa kävin läpi Suomen eri kuntien sukunimiin liittyviä erikoisuuksia.

Sain idean yhdistää nämä kaksi aihetta eli eri kuntien erikoiset nimet ja älyttömät yhdysnimet. Idea oli, että katsoisin vaikka Huitsinnevadan kunnan 30 yleisimmän nimen luettelosta kaksi nimeä, jotka yhdessä muodostavat huvittavan yhdistelmän. Sellaisen yhdysnimen syntyminen kun olisi varsin todennäköistä. Valitettavasti näistä ei saanut aikaan riittävää määrää hassuja yhdistelmiä. Ne kun olivat lähinnä tyyliä Pohjoiskangas-Eteläkari (Kyyjärven 10. ja 12. yleisimmät nimet), Rantakangas-Peltokangas (Alajärvi 7-9) tai Rantasuo-Rantasuomela (Hailuoto 9-21). Tosin yksi potin räjäyttäjäkin oli joukossa. Kannuksessa on 30 yleisimmän joukossa peräti neljä jo valmiiksi kaksiosaista nimeä. Miltä kuulostaisivat yhdysnimet Niemi-Korpi-Mäki-Petäjä tai Ranta-Nilkku-Mäki-Leppilampi?

Varmistin edellisen jutun tapaan Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelusta, että kaikkien seuraavassa esitettävien yhdysnimien perusosat ovat todella olemassa. En uskaltanut tarkistaa, onko joku mielikuvitukseton todellakin ottanut yhdysnimekseen jonkin mainituista yhdysnimistä. Näin ollen sanoudun irti vastuusta, jos joku mielensä pahoittaa. Kaikki yhteydet olemassaoleviin henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.

Ensinnäkin voi tarkastella ristiriitoja. Eli yhdysnimiä, joissa toinen osa kumoaa toisen. Maantieteellisesti mielenkiintoisen ristiriidan esittäisi rouva Alanko-Vuoristo, kuin myös Tasanko-Rinne (molemmat Karijoen yleisimpiä nimiä). Suorastaan skitsofreeniseksi heittäytyvät Mieto-Väkevä ja Alastalo-Ylöstalo.
Mielenkiintoista paikallisväriä esittäisi Hämäläinen-Karjalainen. Väitetään, että savolaiset syntyivät vilkkaan karjalaispojan höpsöteltyä ujon hämäläistytön paksuksi, joten tämän liiton hedelmä varmaan vääntäisi aetoo savvoo. Maaotteluhenkiseksi voisi puolestaan luonnehtia nimeä Suomi-Ruotsi.
Näinä sukupuolineutraalin avioliiton aikoina yhdistelmässä Kananen-Kukkonen olisi kieltämättä tyyliä. Olisivatko lapset Tipusia?
Simon kunnassa kuudenneksi ja kymmenenneksi yleisimmän sukunimen kantajien mennessä naimisiin olisi mahdollista ottaa sukunimeksi Alakärppä-Ylikärppä.

Tietyssä mielessä ristiriitainen olisi myös yhdistelmä Rämä-Kesti. Toisaalta, jos kerran yhdysnimensä on itse valinnut, on se myös kestettävä. Mitä naureskeluun tulee, niin jo nimellään stoalaisesta suhtautumisesta asiaan viestisi rouva Antas-Tulla. Mutta jos joku Juntti-Rontti ärsyyntyy, niin seuraa rangaistus. Eikä se ole mitään Nurkka-Selin -tyyppiä, vaan Sakko-Linnaa. Niinpä ei auta muu kuin pitää pää kylmänä, kuten Pellossa yleisten nimien omistajien naimisiin mennessä syntyvä Lakkapää-Kallo varmaan tekisi.

Ristiriitaisuuksien lisäksi yhdysnimillä saa aikaan tuplavahvistuksia. Esimerkiksi Reunanen-Laitanen, tai siis kavereiden kesken Marginaali. Tosi kovan mimmin maineeseen voisi päästä nimellä Rautanen-Rauta.

Myös ammattiaan voi mainostaa, jos nimensä valitsee oikein. Maatalon emännälle sopisi hyvin Multanen-Peltonen. Muusikolle naulan kantaan osuisi Käyrä-Torvi. Raivausurakoitsija voisi napata nimen Pura-Vanhatalo. Tällöin kyseessä voisi jo nimensä puolesta olla Vankka-Yritys. Suurta hartautta osoittaisi Pappi-Lukkari. Valitettavasti rimpsu ei täydenny, sillä vaikka Talonpoika onkin melko yleinen nimi, ei Kuppareita löydy yhtäkään.

Puusepälle puolestaan sopisi Vasara-Pakki ja leipurille Mansikka-Hillo. Naisten päästyä armeijaan sissitoimintaan erikoistuneen naissotilaan nimeksi kävisi hyvin Suontakanen-Partio. Kolan sisarukset voisivat valita ammattinsa ja puolisonsa tarkoin. Veljestä voisi tulla aurausurakoitsija ja siskosta virvoitusjuomatehtailija. Veljen vaimoksi sopisi tällöin Lumi-Kola ja sisko puolestaan naimisiin mennessään ottaisi yhdysnimen Kola-Pullo. Tosin ammatin mukaan nimeä valittaessa pitäisi olla tarkkana, ettei käy kuten Posti-Telelle, jonka olisi pitänyt välillä muuttaa nimensä Itellaksi ja sitten takaisin Postiksi. Vielä huonompi kohtalo olisi sillä taksikuskilla, jonka nimeksi voisi tulla Sarja-Kolari. Tai kampaajalla, jonka nimi olisi Takku-Turkki.

Avioliitossa tuppaa joskus olevan vaikeaa, vaikka nimenä olisi Kuningas-Hovi. Toisaalta ratkaisuja löytyisi ainakin siltä vaimolta, jonka sukunimi olisi Keino-Konsti. Kovaa menisi avioliitossa, jossa olisi rouva Pulkka-Mäki.

Eliömaailmasta löytyy vinhoja yhdistelmiä. Suorastaan punahilkkamaista menoa esittäisi Susi-Hukkanen eikä paljon jälkeen jäisi Ritari-Perhonen. Alavieskassa yleisistä nimistä tulisi yhdysnimi Takkunen-Saukko. Kasveista saisi yhdistelmän Koivu-Kääpä. Tai Kauhajoella yleisimmän ja kolmanneksi yleisimmän nimen yhdistelmä, Koivisto-Kuusisto. Jos nämä tosiaan menisivät keskenään naimisiin ja huumorintaju riittäisi, he voisivat ottaa uudeksi yhteiseksi nimekseen Sekametsä, sellaista kun ei vielä ole käytössä.

Etnisiin vähemmistöihin sekaantuville esitin jutun ykkösosassa nimeä Puukko-Hagert, mutta Pitsi-Blomerus ja Ravi-Grönfors jäivät tuolloin keksimättä. Jälkimmäinen sopisi kuin naulan kantaan, edellisen kerran kaupungissa käydessä kävelin torin läpi ja paikallisen vähemmistön toriparlamentti siellä puhui äänellä, joka kantoi kevyesti toiselle laidalle: "Älä sie höpäjä, se oli kaksivuotiaiden lähtö eikä kolmivuotiaiden!" Uudemmalle vähemmistölle sopivia olisivat esimerkiksi Kela-Ahmed ja Tuki-Abdullah. Ne saisivat pottunokkaisen nimeltä Perus-Suomalainen haukkomaan henkeään. Tosin hänkin varmaan naurahtasi itsekseen kuullessaan yhdysnimen Sikala-Muhammad.

Mutta sitten voivat alaikäiset lopettaa lukemisen, suvaitsevaisia ei enää olekaan jäljellä heidän saatua sydärin edellisessä kappaleessa. Nyt nimittäin mennään K-18 -alueelle.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajaksi voi ilmoittautua ottamalla nimeksi Tasa-Arvonen. Vielä pidemmälle pääsisi nimellä Suvimies-Jormanainen, jossa ei todellakaan tiedä kumpi on kumpi ja onko naisella jorma vaiko Jormalla nainen. Mutta jos perinteisempää avioliittoa haetaan, niin voiko nuorikko miehelleen kauniimpaa lupausta antaa kuin ottamalla yhdysnimen Sulonen-Puska? Enemmän pervompaan suuntaan viittaisi puolestaan Tiukka-Kakkonen. Puhumattakaan siitä, jos seksin hiipumiseen avioliitossa varautuisi ottamalla jo valmiiksi nimekseen Rung-Kari. Suomenniemen kunnassa puolestaan lienee taipumusta syrjähyppyihin, ainakin jos siellä kaksi yleisen sukunimen haltijaa menee naimisiin tuloksena nimi Väärä-Punkka.

Ja edellisen jutun tapaan lopuksi sananmuunnoshuumori. Sukunimellä Pippuri-Tissari varustettu nainen ei varmaan houkuttelisi miehiä syrjähyppyihin - isot pojat ovat kertoneet, että sananmuunnoksen kuvaama toiminto on auts-auts. Täysin päinvastainen vaikutus olisi nimellä Huttu-Viera. Vastaava yhdysnimi miehelle olisi Penna-Jänis. Erikoisemmista harrastuksista taas kertoisi Tervo-Pekonen. Miesparin mennessä naimisiin voisi rohkeasti osoittaa sateenkaariylpeyttään ottamalla yhdysnimen Säntti-Hilli.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Välihuomautus 65: Kansalaisaloite

Aloite rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkoittamisesta kaipaa vielä muutamia tuhansia allekirjoittajia. Olkaa hyvät ja laittakaa toimeksi, jos ette ole vielä kansalaisvelvollisuuttanne suorittaneet. Pakko minunkin mainostaa, kun media on enimmäkseen tästä vaiennut, toisin kuin eräistä muista taannoisista kansalaisaloitteista, joita kyllä jaksettiin rummuttaa tarvittavan 50 000 allekirjoittajan saamiseksi.

LINKKI