Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 29. toukokuuta 2009

Sivallus XVIII

Väitetään, että Irlannilla ja Suomella on paljon yhteistä. Kaiken huippu on se, että Irlanti on valinnut eurokolikoidensa kuva-aiheen Suomen presidentin kunniaksi: niissä on kuvattu vanha harppu.

torstai 28. toukokuuta 2009

Sivallus XVII

Useimmat ihmiset, jotka haluavat olla yksilöllisiä, ovat yksilöllisiä täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin samaan viiteryhmään kuuluvat.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Pärstäkerroin

Olen useammassakin blogituksessa mollannut Erkko-Sanomia. Tällä kertaa on vaihteeksi kiitoksen paikka. Ilokseni huomasin, että lehti on ainakin osittain palannut entiseen käytäntöönsä ja ryhtynyt julkaisemaan väitöksiä -osiossaan paitsi väitöskirjojen nimet, myös väittelijöiden pärstäpotretteja. Ei toki kaikista, mutta ainakin joistakin. Nehän puuttuivat jonkin aikaa lähes kokonaan. Näin ollen saatoin aloittaa pitkästä aikaa yhden suosikkiharrastuksistani.

Väitöskirjat, samoin kuin tutkimusalat, voidaan jakaa karkeasti kolmeen kastiin: järkevät, no jaa -osio ja täyttä paskaa. Jako on karkea ja liukuva; minkään tieteenalan väitöskirjat eivät kaikki ole järkevää tutkimusta eivätkä minkään tieteenalan väitöskirjat vastaavasti täyttä paskaa. Maksimaaliset arvot molemmissa päissä ovat noin yhdeksänkymmenen prosentin luokkaa.

Esimerkkinä aloista, jotka ovat järkeviä, ovat lääketiede, tekniikka, biologia ja muut vastaavat. Lyhyesti määritellen alat, joissa ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä ilman lukion pitkän matematiikan ja jonkin sen kainalossa kulkevan aineen (fy, ke, bi) oppimäärää. Lisäksi suurin osa historian ja oikeustieteen väittäreistä kuuluu tähän kategoriaan, mutta ei kuitenkaan lähelläkään 90 %:ia. Loppuosa näiden alojen väitöksistä lankeaa yleensä osioon no jaa.
No jaa -osio koostuu lähinnä maatalous- ja metsätieteistä, kauppatieteistä, psykologiasta tms. Näiden alojen tekeleistä suurin osa osuu tähän kategoriaan. Esimerkkeinä mainittujen kolmen alan muista kuin no jaa -tapauksista ensimmäisen väittäreistä lähes kaikki ovat järkeä, toisen saattavat olla järkeä tai paskaa ja kolmannen lähes poikkeuksetta paskaa.
Täyttä paskaa on enemmistö esimerkiksi yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden väittäreistä, tosin vain niukasti. Sen sijaan lähes kaikki kasvatustieteiden ja terveydenhuollon väittärit lankeavat tähän porukkaan. Normaalisti tähän kategoriaan kuuluvista aloista ne tekeleet, jotka eivät edusta täyttä paskaa, saattavat olla joko hyvinkin järkeviä tai sitten no jaa -osioon kuuluvia.

Kun luen lehdestä väitöskirjoista, peitän aluksi tekstin ja katson väittelijän kuvaa. Yritän sitten pärstäkertoimen perusteella arvata, onko tekele järkevää, no jaata vai täyttä paskaa. Arvion tehtyäni luen väitöksen aiheen. Osumatarkkuus arviossa on yli 80 %.

Muistelen lukeneeni tutkimuksen, jonka mukaan kasvonpiirteistä ei voi päätellä ihmisestä yhtään mitään. Vaikuttaa äkkiseltään siltä, että tämä on ristiriidassa tehdyn havainnon kanssa.

Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Vaikka olen harrastanut tätä jo vuosia, vasta nyt ryhdyin analysoimaan, mitkä piirteet kuvassa luokittelupäätökseeni vaikuttavat. Aiemmin olin tehnyt päätöksen mukamas vaistonvaraisesti. Asiaa tarkemmin ajateltuani huomasin, että luokittelukriteerit olivat varsin tarkat. Ne vain vaikuttivat vaistomaisilta, koska perustuvat yksinkertaisiin, hetkessä havaittaviin seikkoihin. Kaikki päätökseen vaikuttavat faktat edustavat hankittuja tai valittuja ominaisuuksia, eivät synnynnäisiä! En päätä luokitusta nenän koon tai otsan korkeuden perusteella, mistään frenologisesta hölynpölystä puhumattakaan. Teen luokittelun vain sellaisten ominaisuuksien perusteella, joihin ihminen vaikuttaa itse omilla valinnoillaan. Näin ollen hänen synnynnäiset kasvonpiirteensä eivät merkitse mitään. Ainoastaan se merkitsee, mitä hän on tehnyt sille, mitä luonto on hänelle perimänä antanut.

Ilmeinen valinta päätöksenteolle olisi ruumiinrakenne ja vaatteet. Näitä ei kuitenkaan kasvokuvasta voi juurikaan havaita, joten ne ovat poissuljettuja. Iän pystyy näkemään, mutta sillä ei ole merkitystä. Valtaosa väittelijöistä on 30-45 -vuotiaita alasta riippumatta.

Tehtyyn luokitteluun vaikuttaa pääasiallisesti neljä asiaa: kasvojen muoto, hiusten ja kasvojen ehostus, kasvojen ilme ja silmät.

1) Kasvojen muoto
Tämä on osittain synnynnäinen piirre, mutta fyysinen kunto vaikuttaa geenejä enemmän. Roikkuvat posket kertovat huonosta itsekurista, treenatun näköiset taas tahdonvoimasta. Naisten luokittelu tällä akselilla on helppoa, miesten vaikeampaa. Naisen lihavat kasvot viittaavat erittäin vahvasti siihen, että väitöskirjan aihe on täyttä paskaa. Jos naisella taas ei ole kaksoisleukaa, mitään varmoja johtopäätöksiä ei voi tehdä. Miehillä pätee vastaava korrelaatio, mutta selvästi heikompana.

2) Hiusten ja kasvojen ehostus
Hassua kyllä, tämän perusteella miesten erottelu on helpompaa. Mikäli miehen hiukset ovat tarkkaan muotoillut, väitöskirjan aihe on todennäköisesti kauppatieteitä tai vastaavaa ihmisten kanssa työskentelyä edellyttävää alaa eli no jaata. Jos taas miehen hiukset ovat siistityn näköiset, mutta eivät erityisen huolitellut, kyseessä on todennäköisesti järkevä väitöskirja. Mikäli ne ovat tarkoituksella erikoiset, täyttä paskaa.
Naisista on vaikeampi sanoa mitään, koska itseään ehostavia naisia löytyy joka kategoriasta. Tosin erityisen huolitellut naiset viittaavat - miesten tapaan - no jaa -kategoriaan. Näillä aloillahan muoto on sisältöä tärkeämpää, mutta sisältöä pitää sentään jonkin verran olla, toisin kuin homssuisilla taiteen tohtoreilla.

3) Kasvojen ilme
Päättäväinen, ”tässä olen ja tiedän mitä teen” -ilme, jossa hymy tulee vähän väkinäisesti, viittaa molemmilla sukupuolilla järkevään tutkimusalaan. Samaten ilme, joka kertoo ”no, pitää tässä nyt sitten olla kuvassa kun se tapoihin kuuluu”. Jos ilme on ”poseeraavampi”, kyseessä on no jaa. ”Minä olen KOHTA TOHTORI” -ilme taas kertoo, että täyttä paskaa on tullut tutkittua.

4) Silmät
Itse asiassa ihmisen silmät ovat pupillien laajentumista lukuun ottamatta täysin ilmeettömät. Pupilleja taas ei pienessä lehtikuvassa erota. Se, mitä pidämme silmien ilmeenä, on tapa suunnata katse. Suoraan kameraan pyörein, tarkkaavaisin silmin katsovat ovat yleensä no jaata. Tiukasti ja terävästi, yleensä hieman alaviistoon katsovat silmät ovat merkki järkevästä tutkimusalasta. Kasvatustieteen tohtorien silmistä tulee joka kerta mieleen se, kun lapsena yritin kaverini kanssa ajaa laitumelta karannutta lehmää takaisin aitaukseen. Niin pohjattoman typerää, ylimielistä ja vittumaista katsetta ei unohda koskaan.

Kaiken kaikkiaan ominaisuuksilla 1 ja 2 voi niiden toteutuessa tietyllä tavalla pistää aika varman veikkauksen. Jos nämä ominaisuudet eivät toteudu, on niiden vastakkaisilla ominaisuuksilla pelkkä viitearvo. Ominaisuudet 3 ja 4 ovat puolestaan lähinnä korrelatiivisia. Mikäli ne viittaavat samaan suuntaan, niin aika varma voi asiasta olla. Ristiriitaiset tapaukset ovat hankalampia, silloin pitää avuksi ottaa selvästi epävarmempien 1 ja 2 -ominaisuuksien suuntaa-antavat vihjeet.

Toivottavasti lehti jatkaa vanhaa hyvää tapaansa. Olen saanut monta kertaa olla aamiaispöydässä tyytyväinen itseeni arvattuani jokaisen väittelijän oikein. Toisaalta joskus on riemastunut arvattuaan täysin päin seiniä. Silloin on ajatellut, että onkohan tieteilijä valinnut väärän alan tai kuvat vaihtuneet toimituksessa (kerran oli todella käynyt näin, kyllä nauratti kun seuraavan päivän lehdessä oli oikaisu ja kaksi täysin poskelleen mennyttä arvausta osoittautuikin napakympeiksi). Joskus väärin arvattuaan on miettinyt, mikä ihmeen poikkeustapaus on kyseessä ja olisi kiva tietää, onko henkilö itse havainnut, ettei kuulu laitoksen muun väen kanssa samaan joukkoon.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Sivallus XVI

90-luvun vaihteen teinipopkammotus New Kids on the Block teki jokin aika sitten comebackin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Satuin katsomaan paluukonsertista videon ja purskahdin hillittömään nauruun. 90-luvulla yleisö koostui esiteinipissistytöistä. Nyt siellä olivat täsmälleen samat muijat - neljääkymmentä lähestyvinä kulahtaneina bimboina. On siis aika päivittää vanha vitsi uuteen versioon:

Vitsi 1991:
K. Mitä eroa on New Kids -fanilla ja tulitikkuaskilla?
V. Tulitikkuaskiin mahtuu kaksi sormea.

Vitsi 2009:
K. Mitä eroa on New Kids -fanilla ja tulitikkuaskilla?
V. Tulitikkuaskiin ei mahdu koko nyrkkiä.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Juoksijan seinä

”Seinä” on sana, jota huippumaratoonarit käyttävät noin 30 kilometrin kohdalla tapahtuvasta ilmiöstä. Kipu iskee lihaksiin, jalat jäykistyvät ja vauhti hiipuu. Useimmiten ilmiö selitetään glykogeenivarastojen loppumisella. Ihmiskeho pystyy varastoimaan vain tietyn määrän hiilihydraatteja eikä siinä auta vaikka olisi viettänyt edellisenä iltana minkälaisen pastapartyn tahansa.

Juoksijoilla on kuitenkin muitakin seiniä, tämä on vain tunnetuin. Jokainen koskaan kestävyysjuoksua harrastanut on kokenut lenkillä tilanteen, jossa tuntuu että juoksu ei kulje, jalat painavat ja tekee mieli lopettaa. Kun sen kestää, viisi minuuttia myöhemmin tuntuu taas hyvältä - eikä vauhtiakaan ole tarvinnut hiljentää. Kyse ei siis voi olla energian loppumisesta, vaan jostain muusta ilmiöstä.

Silloin kun vielä juoksin enempi vähempi tosimielellä, tunsin tämän ilmiön oikein hyvin. Lähes jokaisessa pidemmässä - etenkin tasavauhtisessa - harjoituksessa näitä huonoja hetkiä tuli vastaan kerran tai kaksi. Aloin seurata, milloin nämä iskivät päälle. Huomasin erikoisen ilmiön. Seiniä tuli vastaan kerran tai kaksi harjoituksessa, harjoituksen pituudesta riippuen. Aluksi havaitsin seinät noin 20, 40 ja 80 minuutin kohdilla. Sitten aloin kiinnittää asiaan huomiota myös lyhytkestoisimmissa intervallitreeneissä ja lyhyillä lenkeillä. Löysin seinämät myös 10 ja 5 minuutin kohdilta. Havaitsin, että jos harjoitus kesti esimerkiksi 60 minuuttia, 40 minuutin seinään törmäsi lähes aina ja 20 minuutin seinään joskus. Erikoista oli, että juoksunopeudella ei ollut mitään merkitystä. Juoksi sitten hidasta TV-lenkkiä tai maksimikestävyyttä täysillä, niin 40 minuutin seinä tuli vastaan - ero oli siinä, että kilometrilukema oli jälkimmäisessä suurempi. Seinä ei siis ollut riippuvainen vauhdista, vaan ajasta. Ainoa ero oli siinä, että hitailla lenkeillä ei tullut kuin yksi seinä, täysillä juostessa yleensä kaksi.

Seinämät näyttivät tulevan vastaan geometrisessa lukujonossa; 5, 10, 20, 40 ja 80 minuuttia. Seuraavan seinämän paikan saa selville kertomalla edelisen ajan kahdella. Kolme kertaa olen juossut yli kaksi ja puoli tuntia yhtäjaksoisesti ja joka kerta törmäsin seinään 160 minuutin kohdalla, joten siinäkin teoria päti.
Olen opiskellut riittävästi matematiikkaa ollakseni immuuni numerologialle ja muulle vastaavalle hömpälle. Se, että seinät tulevat vastaan geometrisessa jonossa on uskottavaa, koska luonto pyrkii säännöllisyyteen. Sen sijaan se, että ne tulisivat siististi tasaminuuttien kohdalla, on näennäistä. Todellisuudessa kyseessä ovat likiarvot. Arvioisin, että todellinen, keskimääräinen seinän hetki poikkeaa edellä esitetyistä ajoista maksimissaan 10 %. Luonnollisesti hajontaa esiintyy myös harjoituskohtaisesti, muutaman prosentin heitolla. Samoin keskimääräinen seinäaika luultavasti vaihtelee juoksijakohtaisesti.

Teoria on seuraava: Kestävyysjuoksijalle tulee vaikeita hetkiä geometrisessa sarjassa, jossa q = 2 ja ensimmäinen mahdollinen vaikea hetki on viiden minuutin kohdalla. Näitä tulee juoksun aikana 1 - 2, joista jälkimmäinen on viimeinen mahdollinen juoksun kestoaikaan nähden ja ensimmäinen sitä edeltävä. Esimerkiksi 60 minuuttia kestävässä harjoituksessa seinät tulevat 40 minuutin ja mahdollisesti 20 minuutin kohdalla.

Tietysti tämä perustui aluksi vain omiin kokemuksiini. Kun sitten katsoin maailman huippujen tuloksia, huomasin merkkejä samasta ilmiöstä. Maratoonarille tuttu seinä eli glykogeenivarastojen loppuminen tunnetaan nimellä ”30 km seinä”. Kuinka ollakaan, maailman huiput tulevat 30 km kohdalle vajaan puolentoista tunnin juoksun jälkeen eli juuri 80 minuutin seinän jälkeen. Kympin juoksussa taas ratkaisut ovat arvokisoissa tapahtuneet aika usein 7 - 8 km välillä, jolloin parin-kolmen juoksijan kärkiryhmä on jättänyt toiset ratkomaan sijoja ynnä muut. Eli noin 20 minuutin kohdalla. Vastaavasti vitosella sama ilmiö tapahtuu neljän kilometrin paikkeilla, kun on juostu 10 minuuttia. Ja onko muka sattumaa, että Cooperin testin kestoaika on 12 minuuttia? Miksi tohtori Cooper ei määrännyt ajaksi siistiä tasalukemaa 10 minuuttia? Tai että testi olisi vaikka 3 km juoksu?

Ryhdyinpä sitten tonkimaan asiaa tarkemmin. Otin hyllystä kirjan, jossa oli eri juoksumatkoilta maailman parhaat tulokset kautta aikojen ja tarkastelin kymmenen parhaan keskiarvoa eri matkoilla.
Matka
1 500 m 2 000 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m 15 km ½maraton 25 km 30 km Maraton

Keskiarvo (M)
3.28,495 4.49,208 7.25,208 12.45,793 26.33,385 41.58,2 59.30,6 1.12.26,1 1.28.49,7 2.05.52,1

Keskinopeus km/h (M)
25,922 24,844 24,238 23,505 22,593 21,444 21,272 20,708 20,264 20,114

Keskiarvo (N)
3.52,776 5.29,541 8.18,752 14.29,485 30.07,101 47.17,0 1.06.38,0 1.21,47,2 1.39.16,7 2.19,50,4

Keskinopeus km/h (N)
23,198 21,849 21,654 20,702 19,921 19,034 18,998 18,340 18,131 18,104


Sijoitin juoksumatkan kilometreinä toiseksi muuttujaksi ja toiseksi keskinopeuden. Tutkin erilaisilla korrelaatioilla, mikä antaa parhaan korrelaatiokertoimen ja näin ollen ennustaa parhaiten keskinopeutta juoksumatkan funktiona. Vanha kunnon lineaarinen regressio oli odotetusti aika hyvä, korrelaatioksi tuli miehillä -0,872 ja naisilla -0,860. Parempiakin löytyi ja parhaaksi osoittautui log-log -regressio, joka antoi miehille korrelaatioksi -0,993 ja naisille -0,988.

Mallin mukaan miesten juoksunopeuden ajan funktiona pitäisi noudattaa kaavaa y = 26,8570 · x-0,080265 ja naisten y = 23,7687 · x-0,078227. Tämän mallin nojalla johdin seuraavan taulukon:

Matka
1 500 m 2 000 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m 15 km ½maraton 25 km 30 km Maraton

Ennustenopeus km/h (M)
25,997 25,404 24,590 23,602 22,325 21,610 21,027 20,742 20,441 19,889

Erotus todellisesta km/h (M)
-0,075 -0,560 -0,352 -0,097 +0,268 -0,166 +0,265 -0,034 -0,177 +0,225

Muutos km/h (M)
- -0,485 +0,208 +0,255 +0,365 -0,434 +0,430 -0,299 -0,143 +0,402

Ennustenopeus km/h (N)
23,027 22,514 21,811 20,957 19,851 19,231 18,725 18,478 18,216 17,736

Erotus todelliseen km/h (N)
+0,171 -0,665 -0,157 -0,255 +0,070 -0,197 +0,273 -0,138 -0,085 +0,368

Muutos km/h (N)
- -0,793 +0,511 -0,098 +0,325 -0,267 +0,470 -0,411 +0,053 +0,453

Muutoserotus M - N
- +0,308 -0,303 +0,353 +0,040 -0,167 -0,040 +0,112 -0,196 -0,051


Taulukossa ensimmäinen ja neljäs rivi kertovat mallin ennustaman keskinopeuden.
Toinen ja viides rivi kertovat, kuinka paljon malli poikkeaa todellisista arvoista. Positiivinen lukema tarkoittaa, että todellisuudessa on juostu mallin antamaa lukemaa kovempia tuloksia, negatiivinen heikompia.
Kolmas ja kuudes rivi kertovat, kuinka paljon toisen ja viidennen rivin lukemat ovat muuttuneet edellisen sarakkeen lukemaan verrattuna. Toisin sanoen lukuarvo ilmaisee, kuinka paljon todellinen juoksunopeus on muuttunut ennustettuun nähden lyhyempään matkaan verrattuna. Rautalankaa: jos 3 000 metrillä poikkeama on ollut +0,4 ja 5 000 metrillä -0,2, tällä rivillä lukee -0,2 - 0,4 = -0,6.
Seitsemäs rivi kertoo kolmannen ja kuudennen rivin erotuksen eli miesten ja naisten vauhdin muutosnopeuden keskinäisen vertailun.

Hypoteesini oli, että mikäli seinät ovat todellisia myös huippujuoksijoilla, pitäisi tapahtua seuraavaa: jos miehillä tulee seinä vastaan matkan A-B loppupuolella, naisilla se tulee vastaavan matkan alkupuolella. Tällöin naiset ovat juosseet pidemmän matkan seinän jälkeen ja seitsemännen sarakkeen lukeman pitäisi olla positiivinen.

Välillä 1 500 m - 2 000 m miehet eivät kohtaa seinää, mutta naiset kohtaavat. Lukema on +0,308.
Välillä 2 000 m - 3 000 m miehet kohtaavat seinän, naiset eivät. Lukema on -0,303.
Välillä 3 000 m - 5 000 m molemmat törmäävät seinään, mutta naiset juoksevat pidemmän matkan seinän jälkeen. Lukema on +0,353.
Välillä 5 000 m - 10 000 m molemmat juoksevat melko pitkän matkan seinän jälkeen. Lukema on +0,040 eli eroa ei käytännössä ole.
Välillä 10 km - 15 km miehet ehtivät juosta vain lyhyen matkan seinän jälkeen, naiset pidempään. Lukema on -0,167.
Välillä 15 km - puolimaraton kummallekaan ei tule seinää. Lukema on -0,040 eli merkityksetön.
Välillä puolimaraton - 25 km naiset ehtivät juuri ja juuri seinälle. Lukema on +0,112.
Välillä 25 km - 30 km miehet tulevat seinälle, naiset eivät. Lukema on -0,196.
Välillä 30 km - maraton kummatkaan eivät tule seinälle. Lukema on -0,051 eli merkityksetön.

Välejä on siis yhdeksän, joista kahdeksassa teoria pitää - se sukupuoli, joka tulee seinälle tai juoksee sen jälkeen merkittävästi pidemmän ajan, menettää enemmän nopeuttaan malliin nähden. Jos seinää ei matkalla ole, ero nopeuden muutoksessa malliin nähden on merkityksetön. Ainoa poikkeus sääntöön on väli 10 - 15 km, jossa muutoksen pitäisi olla positiivinen. Toisaalta 15 km on harvinainen juoksumatka ja tilastoaineistossa tässä välissä tapahtuu muutos radalta maantielle, mikä saattaa selittää poikkeuksen.

Teoria näyttää siis toimivan tilastojen valossa. Tietysti voi kysyä, onko tämä pelkkää sattumaa. Jos kyseessä on sattuma, koko jutulla ei ole mitään väliä. Oletetaan, että ei ole.

Seuraava kysymys on, onko tieto jotenkin hyödynnettävissä harjoittelussa. Jos ei, tieto on merkityksetöntä. Joten oletetaan, että on.

Jos seinillä on merkitystä harjoittelulle, perusvaihtoehtoja on kaksi: harjoituksen kestoajan pitäisi joko olla seinän mittainen tai sitten se ei saisi olla seinän mittainen.

Hypoteesi: harjoitus ei saa olla seinän mittainen. Perustelu: jos juoksun lopettaa silloin, kun tuntuu vaikealta, oppii luovuttamaan ja lihaksisto on väsyneessä tilassa.

Johtopäätös: harjoituksen kestoaika ei saa olla 20, 40, 80 tai 160 minuuttia (+/- 10 % turvaväli).

Kysymys: tulisiko harjoituksen päättyä vähän ennen seinää vai vähän sen jälkeen?

Hypoteesi: peruskestävyysharjoituksen kestoajan tulisi päättyä ennen seinää, esimerkiksi 70 minuutin kohdalla. Maksimi- ja vauhtikestävyysharjoitusten kestoajan tulisi päättyä seinän jälkeen, esimerkiksi 50 minuutin kohdalla. Perustelu: perusharjoituksessa on tärkeää, että lihaksisto ei rasitu liikaa, joten juoksu on syytä lopettaa hyvän olon kohdalla. Kovissa harjoituksissa tarkoitus on kasvattaa myös henkistä kanttia ja se onnistuu parhaiten juoksemalla rankkojen kohtien ”yli”.Seinän kohdalle lopettaminen ei ole suotavaa. Ensinnäkin lihaksisto on tuolloin väsyneimmillään ja toiseksi oppii luovuttamaan silloin, kun tuntuu vaikealta.

En tiedä, olenko oikeassa. Tilastolliset faktat ovat raakaa dataa, mutta niistä vedetyt johtopäätökset ovat ainoastaan loogisiin ajatuskokeisiin perustuvia. Tietoa alkaa kuitenkin vähitellen kertyä, sillä valmennusohjelmia laatiessa olen noudattanut em. filosofiaa harjoitusten kestoajan määräämisessä harjoitustyypin mukaan.

Ainakin toistaiseksi oman valmennettavan kehitys on ylittänyt odotukset, joten kovin pahaa virhettä ei tämän idean noudattamisessa ainakaan ole tehty. Kevään testijuoksujen ja ensimmäisen kilpailun tulokset ovat olleet paremmat kuin minkään taulukoiden tai edes omien arvioiden perusteella olin odottanut. Samalla harjoitusfilosofialla jatketaan kohti kesää, nyt toivotaan ettei tule loukkaantumisia tai sairastumisia. Viimeiset pari kuukautta on jo kasvatettu tehoa määrän kustannuksella, nyt painopistettä siirretään vielä vähän nopeusharjoittelun suuntaan ja tosipaikkojen lähestyessä kevennetään ja herkistellään. Kesän kilpailukausi kertoo, ollaanko oikealla linjalla.

torstai 21. toukokuuta 2009

Sivallus XV

On tärkeää, että ihmisellä on sopiva määrä koulutusta. Liian matalan tason koulutuksen saaneella ei ole riittävää yleissivistystä asioiden ymmärtämiseen. Liian pitkälle koulutettu on yliteoreettinen ja käytännön todellisuudesta vieraantunut. Sopiva määrä koulutusta taas on jokaisen ihmisen mielestä sattumoisin juuri se taso, jonka hän itse on suorittanut.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Sivallus XIV

Ns. älykkään suunnittelun kannattajat eivät ole saaneet minua uskomaan asiaansa. Sen sijaan heidän olemassaolonsa ja perustelunsa ovat saaneet minut epäilemään, että kyseessä olisikin typerä suunnittelu.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Jälkiviisautta etukäteen

Historia on tieteistä eksaktein, koska sillä on paras mahdollisuus jälkiviisauteen.

Neville Chamberlain esitetään historiankirjoituksessa hyväuskoisena hölmönä, joka ”takasi rauhan meidän eliniäksemme” pistämällä puumerkkinsä Münchenin sopimukseen. Rauhaa kesti vajaa vuosi, joka oli alle puolet jopa Chamberlainin itsensä jäljellä olleesta eliniästä.
Münchenissä Tsekkoslovakia sovittiin pilkottavaksi palasiin. Nykyinen historiankirjoitus muistaa sen Saksan saamana lupana miehittää saksalaisenemmistöiset sudeettialueet. Samalla häveliäästi unohdetaan Puolan itselleen nipsaisema Sleesian osa samoin kuin Münchenin konferenssin seurauksena Wienin neuvotteluissa Unkarille annetut Tsekkoslovakian alueet kuten myös ukrainalaisenemmistöiselle Karpatorutenialle myönnetty autonomia.
Hitler sanoi, ettei hänellä ole tämän jälkeen enää Euroopassa muita aluevaatimuksia. Siksi Ranskan ja Englannin sanotaan suostuneen sopimukseen. Jälkeenpäin on sanottu, että olisi pitänyt tajuta Hitlerin vaatimusten jatkuvan ja pysäyttää hänet 1938 pistämällä kova kovaa vastaan. Puhutaan Münchenin opetuksesta, jonka mukaan diktaattorit on pysäytettävä ajoissa, koska mitä kauemmin heidän annetaan mellastaa, sitä vaikeammaksi heidän tuhoamisensa tulee.

Chamberlain on siis saanut jälkimaailmalta ankaran tuomion lepsuudesta. Arvion oikeudenmukaisuus on sitten kokonaan toinen asia. Sanottakoon brittiläisestä poliittisesta elämästä muuten mitä tahansa, niin siinä vaaditaan sujuvaa väittelytaitoa, keskustelukykyä ja nopeaa järjenjuoksua. Typerykset eivät pääse pääministeriksi asti. Matti Vanhanen ja Paavo Lipponen eivät olisi brittiläisessä politiikassa pitkälle pötkineet, vaikka yksi brittipoliitikoille tyypillinen piirre eli seksi/naisskandaali täyttyykin.
Jouduttuaan eroamaan pääministerin paikalta 8.5.1940 - päivää ennen Saksan hyökkäystä Ranskaan puolueettomina pysyneiden Benelux-maiden läpi - Chamberlain jatkoi Churchillin sotakabinetin arvostettuna jäsenenä kunnes joutui vetäytymään politiikasta sairastuttuaan vakavasti. Churchill kuunteli Chamberlainin näkemyksiä tarkasti ja sai vastaavasti tältä merkittävää tukea esimerkiksi Hitlerin rauhantarjouksen aiheuttaessa erimielisyyksiä hallituksessa. Churchill ei olisi ottanut kyvytöntä tossukkaa hallitukseensa muuten kuin pakosta ja Chamberlainin hän halusi.

Münchenin sopimuksen hyväksymiseen täytyi siis olla hyviksi uskotut syyt. Väitetään, että Chamberlain halusi jatkaa Britannian ”loistavan eristäytymisen” perinnettä 1800-luvun lopulta. Samaten todetaan, että Britannian sotakone oli kaukana valmiista etenkin ilmavoimien osalta. Jos sota olisi alkanut vuotta aiemmin, taistelu Britanniasta olisi jouduttu käymään Gloster Gladiator -kaksitasoilla eikä Hurricaneilla tai Spitfireillä. Armeijan miesvahvuus oli säälittävän pieni ja melkoinen osa asevoimista oli siirtomaissa. Britit eivät yksinkertaisesti olleet valmiita sotaan.
Toisaalta laivastoylivoima oli musertava. Saksalaisten suuret pinta-alukset Bismarck ja Tirpitz eivät vielä olleet valmiita eivätkä lentotukialukset valmistuneet edes sodan aikana. Dönitzin sukellusvenelaivasto oli yhä vaatimaton eikä olisi kyennyt uhmaamaan Atlantin merenkulkua.

Ei kuitenkaan näytä uskottavalta, että Chamberlain olisi Münchenissä ostanut lisäaikaa varustautuakseen väistämättömään sotaan. Vuotta myöhemmin, sodan alkaessa, Saksan sotakone oli huomattavasti paljon paremmassa kunnossa, kun taas britit ja ranskalaiset eivät olleet pistäneet tikkua ristiin. Kutsunnat aloitettiin vasta syksyllä 1939 ja sotatarviketeollisuus pyörähti käyntiin hitaasti, vielä vuotta myöhemmin kipeästi tarvittuja hävittäjälentokoneita valmistui vain neljä kappaletta päivässä. Jos nämä toimenpiteet olisi aloitettu vuotta aiemmin, pelote olisi ollut melkoinen.

Siitä huolimatta Hitler pelkäsi liittoutuneiden hyökkäystä oman armeijansa ollessa Puolan sotaretkeen sitoutuneena. Olihan hänellä vain 34 divisioonaa lännessä, kun pelkästään Ranskalla oli liikekannallepanon jälkeen 86 divisioonaa Maginot-linjalla. Toisaalta Ranskan armeija oli suunniteltu ainoastaan puolustukseen. Joka tapauksessa jo tämä riittää kertomaan, mitä olisi tapahtunut, jos sota olisi alkanut 1938: Saksa olisi ottanut turpiin niin että tärisee, etenkin jos tsekit olisivat ryhtyneet aseelliseen vastarintaan.
Vaikka tiedot olivatkin puutteelliset 1938, on selvää että tiedettiin voimasuhteiden olevan musertavasti Englannin ja Ranskan eduksi. Tästä kertoo sekin, että vuotta myöhemmin Saksa tiedettiin jo vaarallisemmaksi vastustajaksi, mutta silti sitä aliarvioitiin pahasti.

Historia on siis tuominnut Chamberlainin aiheesta; jos hän olisi pistänyt kovan kovaa vastaan 1938, Hitler olisi lyöty. Tämä on virheellistä jälkiviisautta! Ei siksi, etteikö väittämä olisi totta - näin olisi hyvin todennäköisesti myös käynyt. Vaan siksi, että tiedämme natsihallinnosta nyt sen, mitä kukaan ei tiennyt 1938! Joten tehdäänpä ajatusleikki: mitä olisi todella tapahtunut, jos Britannia ja Ranska olisivat lähteneet sotaan Tsekkoslovakian puolesta 1938 eivätkä vasta Puolan takia vuotta myöhemmin.

Lokakuu 1938. Chamberlain palaa Münchenin konferenssin pitkityttyä ja epäonnistuttua Britanniaan ja ilmaisee huolestumisensa: ”Toivoin, että saisin taata rauhan elinajaksemme, mutta meidän on varustauduttava pahimman varalle.”
Hitler ei usko kenraaliensa varoituksia, vaan hyökkää viikon kuluessa Tsekkoslovakiaan. Ranska ja Britannia julistavat sodan Saksalle. Saksa valtaa Tsekkoslovakian muutamassa viikossa ja Neuvostoliitto miehittää Karpatorutenian. Länsirintamalla on hiljaista. Britannia ja Ranska käynnistävät armeijan rekrytoinnin ja lentokoneteollisuus alkaa pyöriä täydellä teholla. Saksan merenkulku estetään Britannian ylivertaisen laivaston toimin. Chamberlain eroaa pääministerin tehtävästä ja Churchill tulee tilalle.
Saksa tekee rauhanaloitteen talvella. Liittoutuneet torjuvat sen.
Seuraavana keväänä Saksa yrittää läpimurtoa Ardenneilla. Uusi salamasotataktiikka tuottaa aluksi menestystä, mutta liittoutuneiden materiaalinen ylivoima pysäyttää hyökkäyksen. Göringin Luftwaffe tuhoutuu lähes kokonaan joutuessaan kohtaamaan vertaisensa vastustajat. Sen seurauksena ”Bomber”-Harrisin pitkänmatkanpommittajat moukaroivat Saksan teollisuuden säpäleiksi. Sodan muututtua joksikin aikaa asemasodaksi Saksa tekee rauhantarjouksen, jonka mukaan sen armeija vetäytyy sotaa edeltäneille rajoille. Liittoutuneet torjuvat aloitteen ja vaativat ehdotonta antautumista.
Saksan sotatarviketuotanto on selvästi liittoutuneiden vastaavaa alhaisempi. Samalla liittoutuneet ovat ottaneet opikseen salamasodasta ja iskevät vastaavalla strategialla Saksaan. Vuoden kestäneiden taistelujen jälkeen he valtaavat Berliinin. Hitler tekee itsemurhan ja Saksa antautuu ehdoitta.

Sota on ohi. On menetetty joitakin miljoonia ihmishenkiä, mutta ei kymmeniä miljoonia. Itä-Eurooppa ei ole joutunut kommunismin ikeen alle.

Jotakin vielä merkittävämpää on kuitenkin toisin kuin todellisessa historiassa.
Natsismia ei ole demonisoitu. Koska sota alkoi 1938, Kristalliyö jäi kokematta. Tuhoamisleirejä ei ollut, Auschwitzista ei ole kuullut kukaan.
Saksalaiset kannattivat Hitleriä, he äänestivät hänet valtaan omasta vapaasta tahdostaan. 1938 valtaosa saksalaisista kannatti kansallissosialismia. Sodan jälkeen näiden ihmisten mielipide tilanteesta on selvä. Münchenissä kiellettiin Saksan kansan oikeutetut vaatimukset. Kun Hitler lähti väkivalloin oikeuksia hakemaan, länsivallat aloittivat sodan johon heillä ei ollut mitään asiaa. Ne hylkäsivät rauhantarjoukset ja valtasivat Saksan imperialismin parhaiden perinteiden mukaisesti.

Tilaus uusnatsismille on valtava. Maailman tuomio ei kohdistu Saksaan, vaan Britanniaan ja Ranskaan, jotka ovat valloittaneet toisen eurooppalaisen sivistysvaltion. Hitleriä muistetaan valtiomiehenä, joka nosti Saksan jaloilleen. Okei, hän ei pitänyt juutalaisista, mutta eivät pitäneet Joe Kennedy ja Charles Lindberghkään.

Summa summarum: jos Chamberlain olisi tehnyt Münchenissä kuten jälkimaailma häneltä jälkiviisaudessaan vaatii, olisiko maailma parempi paikka? Ehkä typeryyksien on annettava mennä tarpeeksi pitkälle, jotta ne typeryyksiksi tunnustetaan.
Muistamme Winston Churchillin suurena valtiomiehenä, joka varoitti Natsi-Saksasta jo 1937. Hän näki, mihin kehitys johtaa. Ongelma oli siinä, että hän näki sen liian aikaisin. Jos Churchill olisi johtanut Britannian sotaan 1938, muistaisimme hänet verenhimoisena opportunistina. Churchillin onni oli siinä, että häntä ei uskottu ajoissa.

Päiväys: 15.5.2009. ”Kuudenkymmenen vuoden takaiset päättäjät olisivat voineet säästää Euroopan historian tuhoisimmalta katastrofilta pysäyttämällä diktaattorit silloin kun se olisi ollut vielä tehtävissä paljon kohtuullisimmilla vaurioilla. Valitettavasti heiltä puuttui rohkeutta tehdä niin, vaan he jatkoivat myöntyväisyyspolitiikkaa. Sen seurauksena ongelmat eskaloituivat paljon kuviteltua nopeammin ylipääsemättömiksi. Muutamat näkivät vaaran jo kauan ennen muita, mutta heidän varoituksiaan ei kuunneltu.”

Historiaa on turha opiskella, jos siitä ei mitään opi. Kuinka läheisesti silloista kansallissosialismia eikun Natsi-Saksaa eikun - no kun en löydä sensuurin hyväksymää sanaa - vastaava tilanne onkaan nykypäivän monikulttuurisuuden vaaliminen. Varoittavia ääniä on, mutta ne vaiennetaan. Silti jotkut näkevät, mihin ollaan menossa, Octavius tässä ilmaisi asian parhaiten. Mutta missä on nykypäivän Churchill - valtiomies joka uskaltaa sanoa niin kuin asia on, vaikka se onkin vallitsevan trendin vastaista?

Päiväys: 15.5.2069. ”Kuudenkymmenen vuoden takaiset päättäjät olisivat voineet säästää Euroopan historian tuhoisimmalta katastrofilta pysäyttämällä maahanmuuton silloin kun se olisi ollut vielä tehtävissä paljon kohtuullisimmilla vaurioilla. Valitettavasti heiltä puuttui rohkeutta tehdä niin, vaan he jatkoivat suvaitsevaisuuspolitiikkaa. Sen seurauksena ongelmat eskaloituivat paljon kuviteltua nopeammin ylipääsemättömiksi. Muutamat näkivät vaaran jo kauan ennen muita, mutta heidän varoituksiaan ei kuunneltu.”

torstai 14. toukokuuta 2009

Sivallus XIII

Homojen avioliitot ovat jälleen kerran tapetilla, tällä kertaa valtiovallan toimesta. On vain ajan kysymys, milloin evlut-kirkon piirissä aletaan taas riidellä linjauksesta. Ehdotuksena kirkollisten piirien suuntaan heitän matalan profiilin linjan: jos homoliitot hyväksytään, niin niitä ei saisi sentään solmia suuressa kirkossa, vaan vihkimispaikaksi sopisi mitä parhaiten pikkainen kappeli.

maanantai 11. toukokuuta 2009

In memoriam

Eilisessä lehdessä oli Eila Kännön kuolinilmoitus ja tänään Hesari julkaisi nekrologin. Kuolinuutista katsellessa tuli haikea olo, Eila Kännön tapaisia jämäköitä ja oikeudenmukaisia virkailijoita soisi olevan enemmän. Kännö oli humaani ja ymmärtäväinen, mutta Mustanaamion tapaan kova koville. Häntä ei huijattu nyyhkytarinoilla toisin kuin nykyisiä samoista asioista vastaavia, joita viedään kuin litran mittaa. Kännön muistelmat Naisena miesten maailmassa ovat mainiota luettavaa, suosittelen. Hänen ilmoittaessaan jäävänsä eläkkeelle Kari Suomalainen piirsi 22.1.1984 Hesariin enteellisen pilapiirroksen. Siinä Kännö seisoi Finlandia-nimisen loistoravintolan edessä topakasti koppalakki päässä. Nurkan takaa kurkisteli epämääräinen monikulttuurinen tyhjäntoimittajalauma toteamassa ”Odotetaan, kunnes portsari vaihtuu…”

Osanottoni omaisille.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Sivallus XII

Useimpien bemarikuskien mielestä pahin uhka liikenneturvallisuudelle ovat ne kuljettajat, jotka ajavat liian lähellä edessä.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Lopen uupuneet

Suomen Akatemia julkaisi muutama päivä sitten tutkimuksen, jonka mukaan joka viides lukiolaistyttö kärsii koulu-uupumuksesta siinä määrin, että se vaikuttaa heidän motivaatioonsa ja suorituksiinsa.

Uupumuksen pääasiallisena syynä on tiivistelmän mukaan tyttöjen riittämättömyyden tunne lukiossa. Parhaisiin arvosanoihin pääseminen vaatii niin valtavan määrän työtä, että väsymys kantaa veronsa. Kun on tottunut saamaan pelkkää kiitettävää, niin arvosanojen putoaminen on kova paikka. Pojat puolestaan alkavat vastaavassa tilanteessa suhtautua negatiivisesti eli suomeksi sanottuna lyövät hanskat tiskiin ja lakkaavat edes yrittämästä.

Korkeamman asteen opiskelijoilla uupumusta esiintyy vähemmin, samoin peruskoulussa. Lukioiässä tilanne on pahimmillaan. Samalla tietysti nuoren mielessä myllertävät siirtyminen lapsuudesta aikuisuuteen; seurustelu, jatko-opinnot, itsenäistyminen. Tämä ei silti selitä kaikkea, koska ammattikoulussa uupumusta esiintyy vähemmän. Vika on siis lukiossa - vai onko?

Lukio on historiallinen jäänne. Kyseessä on oppikoulun ainoa jäljelle jäänyt osa keskikoulun tultua yläasteen tasokurssien poiston myötä lopullisesti nitistetyksi. Vielä parikymmentä vuotta sitten normaali tilanne oli yläasteen ja lukion yhteiselo siinä missä ala-asteet olivat täysin erillisiä. Lukioissa ja yläasteilla oli paljon yhteisiä opettajia ja yhteinen koulurakennus. Nykyään yhteisiä opettajia on lukujärjestysteknisistä syistä enää vähän ja koulutkin ovat vähä vähältä siirretty fyysisesti eri paikkoihin. Mutta jotain on jäänyt entiselleen ja se on lukion opetussuunnitelma, toki ajanmukaistetuin muutoksin.

Jos nykyisen peruskoulun päälle alettaisiin suunnitella tyhjästä yleissivistävää jatko-oppilaitosta ja joku menisi ehdottamaan kolmivuotista lukiota nykyisin tasovaatimuksin, niin valkotakkiset miehet pakkopaitoineen tulisivat noutamaan. Ei nykyisen peruskoulupohjan päälle rakenneta tuollaista yleissivistystä. Peruskoulu ei ole sama kuin oppikoulu, se ei ole edes sama kuin peruskoulu vielä tasokurssien aikana. Vertasin omia peruskoulukirjojani (tallessa ovat!) tasokurssien ajalta nykyisiin. Seiskaluokan matikankirjassani oli tehtäviä, jotka olisivat nykyisille ysiluokkalaisille ylivoimaisen vaikeita. Samaan aikaan lukion oppimäärä pitkässä matikassa on säilynyt käytännössä samana - lyhyestä en tiedä. Toisin sanoen lukiossa pitää opettaa kolmessa vuodessa se, mitä aiemmin opetettiin viidessä. Toisaalta muutosta on tapahtunut toiseenkin suuntaan - englannin kielessä yläasteen oppikirjoissa on nykyään selvästi vaativampaa materiaalia kuin omana aikanani. Tämä ei johdu kielten vaatimustason yleisestä noususta, koska ruotsin kielessä muutos on ollut päinvastainen. Ilmeisenä syynä on englannin kielen tulviminen joka tuutista, mikä puolestaan nostaa luonnollista osaamisen tasoa.

Jos lukio suunniteltaisiin nykyperuskoulun päälle, siitä tehtäisiin heti kättelyssä nelivuotinen. Tämä ei nykyään kansantaloudellisista syistä ole järkevää, joten lukio jatkaa kolmivuotisena. Tosin luokaton lukio (jonka piti mahdollistaa lukio-opintojen suorittaminen entistä lyhyemmässä ajassa) on vuosi vuodelta liukunut nelivuotisuuden suuntaan. Yhä useampi opiskelija venyttää opintonsa neljään vuoteen. Hyvä niin, on parempi olla hyvä neljän vuoden ylioppilas kuin huono kolmen vuoden ylioppilas. Mutta kansantalous ei tätä sulata, vaan pitää lukion kolmivuotisena.

Lukiossa on siis nykyään opiskeltava enemmän kuin ennen, koska peruskoulun taso on mitä on. Merkittävä syy tason laskuun ovat maahanmuuttajat. Yritä nyt siinä sitten opettaa 25 ysiluokkalaisen ryhmää, kun läsnä on pari vuotta Suomessa asuneita kavereita, jotka ovat hädin tuskin selvinneet sopeuttavan ala-asteen kurssin läpi ja siirretty ikänsä vuoksi suoraan ysille. Tähän sitten mamu-intoilijat toteavat, että heille annetaan tukiopetusta ja perustetaan tarvittaessa omia ryhmiä. Näin myös tehdään, mutta harvoinpa tullaan ajatelleeksi, että siihen tarvitaan RAHAA, joka on poissa han-suomalaisilta. Ei minun yläasteaikoinani ollut 25 opiskelijan matikanryhmiä. Eivätkä nämä ole hatusta repäistyjä tarinoita, vaan pari päivää sitten suoraan lähteestä ongittuja. 30 vuotta yläasteen opettajan hommaa tehnyt sanoi, että eipä sitä 80-luvulla ajatellut, millainen taivas silloinen peruskoulu kuitenkin oli. Ryhmien koko oli puolet nykyisestä eikä ollut kielitaidottomia ja oppimishaluttomia mamuja porukassa.

Tasokurssien poiston seuraukset näkyvät sitten lukiopuolella paitsi heikossa lähtötasossa, myös opiskelija-aineksen yleisissä harhakuvitelmissa. Kun peruskoulun matikantunnilla ei vaadita, saa yhdeksikön tiedoilla, jotka parikymmentä vuotta sitten olisivat riittäneet kuutoseen. Lukiossa tilanne näkyy pitkän matikan tolkuttomina keskeyttämisprosentteina ja yllätys yllätys, uupumuksena ja epätoivona - etenkin tytöillä. Tosin moni valitsee jo valmiiksi lyhyen matikan ja kokee toisen epämiellyttävän yllätyksen lukion jälkeen.

Keskiviikon Hesarissa oli iso juttu Suomen Akatemian tutkimuksesta. Siihen oli haastateltu paria lukiolaistyttöä, jotka valittivat valtavaa työtaakkaa pääsykokeisiin lukiessa. Arvasin heti, että he pyrkivät johonkin yhteiskunnalliselle alalle ja valtiotieteellinen oli kyseessä, kuinkas muuten. Ei ole mikään yllätys, että toimittajat valitsevat haastateltavat samankaltaisilta aloilta, joita ovat itse opiskelleet. Harvemmin kuullaan teknis-luonnontieteellisten alojen opiskelijoista. Siellä ei kovin usein päntätä pääsykokeisiin, koska karsinta on tapahtunut jo lukiovaiheessa - ilman pitkää matikkaa ja fysiikkaa ei ole paljon mahdollisuuksia. Myytti korkeakouluopintoihin pääsyn vaikeudesta on pelkää humanistien ylläpitämää soopaa. He tarkkailevat tietysti vain omia alojaan, mutta siinäpä onkin se koukku, että niitä aloja pystyy opiskelemaan kuka tahansa. Potentiaalinen pyrkijäjoukko on siis moninkertainen verrattuna vaativampiin opiskelualoihin. Tällöin syntyy tilastoharha sisään otettujen ja hakeneiden suhteesta. Ei valtiotieteelliseen ole vaikeampaa päästä kuin tuotantotalouteen, kyse on yksinkertaisesti siitä että tuta-opiskelijat on karsittu jo lukiovaiheessa.

Toinen tilastollinen harha on tarvittavan työvoiman määrä eri aloilla. Humanististen alojen opiskelupaikkojen määrän lisäämisessä on melkoista painetta, koska niin harva pääsee sisään. Tampereelle haki näyttelijäkoulutukseen toistatuhatta, kun sisään otettiin 14. Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon taas levitellään punaista mattoa, jos on kirjoittanut pitkästä matikasta edes c:n. Sitten valitetaan, että humanisteja sorretaan, mutta ehkä pitäisi katsoa työvoiman tarvetta. Suurin osa huuhaa-maistereista päätyy viraston pöydän ääreen, jossa Yrjöperskelettä lainatakseni heidän vaikutuksensa suorittavan tason työhön on hyvässä tapauksessa nolla ja huonossa tapauksessa negatiivinen.
Lainaus äsken mainitsemaltani opettajatuttavalta:
Tehtävä: Jos kaikki opetushallituksen suunnittelijat asetettaisiin päiväntasaajalle riviin seisomaan, kuinka tihein välein he siellä olisivat?
Vastaus: Ei aavistustakaan, mutta kuulostaa tosi hyvältä idealta.

Mikä sitten lääkkeeksi ongelmaan? Ei ainakaan lukion tason laskeminen nykyperuskoulua paremmin vastaavaksi. Päinvastoin, peruskoulun tason nostaminen entiselleen. Vanha kunnon oppikoulu takaisin peruskoulun sisäisenä järjestelmänä. Peruskoulua on kautta aikojen kehuttu siitä, että se antaa kaikille samat mahdollisuudet. Tämä on helvetin suuri harhakäsitys. On se tietysti parempi kuin vanha oppikoulu/kansakoulu -jako. Vaan eipä olisi, jos oppikoulusta olisi peruskoulu-uudistuksen sijaan tehty kansakoululle oikeasti rinnakkainen järjestelmä. Ennen oppikoulun ongelma oli maksullisuus ja koulujen sijainti lähes yksinomaan kaupungeissa, kun kansakoulu oli lähellä ja ilmainen. Tämän seurauksena alemmista sosiaaliluokista mentiin oppikouluun harvoin ja järjestelmä ei tehostanut säätykiertoa. Peruskoulu osin poisti tämän. Nyt tilanne on muuttunut. Suomi ei enää ole agraariyhteiskunta, lähin oppikoulu olisi yhtä lähellä kuin kansakoulu. Lisäksi korkealle koulutetut vanhemmat tajuavat peruskoulun tyhjäkäynnin ja huolehtivat lastensa sivistävästä kehityksistä toisin menetelmin, kuten harrastuksin. Samalla alemmin koulutettujen vanhempien lahjakkaat lapset jäävät heitteille. Jos peruskoulun sisään rakennettaisiin oppikoululinja, ei koulumatka pitenisi eikä koulutus olisi maksullista. Ennen kaikkea alemmista sosiaaliluokista tulevia lahjakkuuksia ei hukattaisi, vaan säätykierto tehostuisi. Näin pienellä maalla ei ole varaa menettää lahjakkuuksia, meritokratiamme on jo nyt pahasti uhattuna.

Lukiolaiset uupuvat, koska heiltä vaaditaan liikaa pohjatietoihin ja kykyihin nähden. Siksi pohjatiedot on saatettava tasolle, jossa ne ovat riittävät lukioon. Siksi jatko-opintopolitiikka pitää suunnitella siten, että huuhaamaistereita koulutettaisiin vähemmän, niin suorittavaan työhönkin saataisiin enemmän tekijöitä ja oikeisiin töihin valmistava ammatillinen koulutus - oli se sitten levysepän tai dippainssin linja - kasvattaisi suosiotaan.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Sivallus XI

Parveketupakointia ei saisi kieltää, koska se ei tupakoitsijoiden mielestä voi häiritä ketään. Jos tupakansavu ei ole häiritsevää, niin miksi ihmeessä tupakoitsijat tulevat parvekkeelle löyhkäämään eivätkä polta sisätiloissa?

perjantai 1. toukokuuta 2009

Tulevaisuuden menneisyys

Sarjakuvapiirtäjä ja kirjailija Scott Adams on tullut tunnetuksi Dilbertin eli suomalaisittain Pentti Perusinsinöörin luojana. Satuin tässä päivänä muutamana nappaamaan kirjahyllystä välipalalukemiseksi kirjan Dilbertin tulevaisuus. Kirjassa Adams esittää kymmeniä humoristisia ennusteita mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista. Oli pelottava kokemus havaita, kuinka moni kieli poskessa tehdyistä ennusteista on osunut maalitauluun ja melkoinen osa jopa napakymppiin. Jotkin ennusteista ovat sinänsä aivan pimeitä, esimerkkinä ennuste 2:
Tulevaisuudessa lukija toivoo, etten olisi koskaan istuttanut hänen päähänsä mielikuvaa itsestäni heittämässä kärrynpyörää kimono auki.
Valtaosa käsittelee kuitenkin aivan oikeita asioita.

Kirja on julkaistu vuonna 1997 ja suomennettu tasan kymmenen vuotta sitten. Tämä onkin mitä sopivin aika ruotia muutamia esitettyjä skenaarioita ja katsoa, kuinka hyvin ne ovat toteutuneet.

1. Tulevaisuudessa kirjailijoilta kestää pitkään päästä itse asiaan. Näin kirjoista tulee paksumpia.
Tekstinkäsittelyohjelmat ovat huomattavasti nopeampi tapa tuottaa sivuja kuin sulkakynä. Vanhoilla kirjoitusmenetelmillä jokainen sana oli harkittu, nykyään käytetään kolme sanaa siinä missä yksi riittäisi. Lisäksi kustannustoiminnassa tietotekniikka on muuttanut kirjan painamisen hintajakaumaa siten, että aiemmin kalliiksi tullut ladontavaihe on nykyään lähes ilmainen, mikä taas tarkoittaa paksun kirjan hintaeron ohueen kirjaan nähden koostuvan pelkästään paperin hinnasta.

5. Tämän hetken ihmiset näyttävät groteskeilta tulevaisuuden geneettisesti manipuloitujen täydellisten lasten silmissä.
Odottakaa vain, kymmenen vuotta oli liian lyhyt aika. Olemme toistaiseksi edenneet vasta kauneusleikkausten yleistymiseen.

8. Tulevaisuudessa on valtavat markkinat teknologisille tuotteille, jotka auttavat työntekijöitä lusmuilemaan nauttien samaan aikaan yhä täyttä palkkaa.
Facebook. Tarvitseeko sanoa enempää?

9. Tulevaisuudessa Internetin kapasiteetti kasvaa määrättömästi pysyäkseen käyttäjiensä egon tasolla. Kustannuksilla ei ole mitään merkitystä.
Mietitäänpä tilannetta kymmenen vuotta sitten. Meillä oli sähköposti ja ADSL oli kova sana. Silloin ajatteli, että eipä sitä enempää kaipaisikaan. Olisi pitänyt muistaa, kuinka aikoinaan köyhänä VIC-20:sen omistajana ajatteli, että kuusnelosen 38 kilobittiä olisi taivas ja kaikkien unelmien täyttymys. Loppua kapasiteetin kasvulle ei näy, eikä siinä mitään pahaa minun kannaltani olisikaan, paitsi että nettikoneeksi hankitut myllyt ovat aina kolmen vuoden välein tiensä päässä. Tulee kalliiksi uusia ja se on isompiegoisten syytä.

10. Tulevaisuudessa vaatteet ovat fiksumpia kuin ihmiset.
Ajan kysymys. Ainakin individillien (Dilbert-fanit tunnistavat sanan) kohdalla.

13. Tulevaisuudessa me kaikki käytämme hienostuneita pellesuodattimia ehkäisemään idioottien kommunikoinnin kanssamme.
Roskapostisuodattimet. Suoramarkkinointikiellot. Hienoja keksintöjä, kunhan vain ensimmäinen toimisi paremmin. Jälkimmäinen toimii. Pistin sen voimaan jokin aika sitten kyllästyttyäni vittuilemaan puhelinmyyjille. Pieni vinkki vapaasti käytettäväksi parisuhteessa eläville. Kun puoliskon kännykkään tulee puhelu ilmeisestä suoramarkkinointinumerosta, vastatkaa hänen puolestaan. Fifty-fifty että myyjä menee ansalankaan ja kysyy: ”Onko Jaska tavattavissa?” Saa olla aika pokerinaama, jos ei mene jauhot suuhun kun vastaatte:”On, ja se on jopa varsin helppoa. Kuuntelepa tarkkaan: J - A - S - JAS - K - A - KA - JASKA!”

21. Koulutuksen puute ei tule olemaan tulevaisuuden suurin ongelma. Ongelman tulee muodostamaan ylenpalttinen typeryys, kun yhä useammat ihmiset putoavat töpeksijärajan alapuolelle.
Käsi pystyyn kaikki, jolta onnistui digiboxin asentaminen ilman yhtään kirosanaa.

22. Tulevaisuudessa ns. “kodin palveluiden” valtava lisääntyminen kompensoi keskivertoihmisen säälittävän avuttomuuden.
Kuka olisi kuvitellut sanaa ”digitalkkari” joskus tarvittavan? Olen tekniikka-asioissa aika kaukana keskivertoihmisestä enkä yksinkertaisesti tajua, miten normaalikansalainen tulee toimeen tietokoneensa kanssa - tai sitten he ovat käsittämättömän onnekkaita välttyessään ongelmilta, joiden ratkaisemiseen joudun käyttämään kaiken teknisen osaamiseni lähes viikoittain.

24. Tulevaisuudessa suurinta osaa demokraattisista maista johtavat pitkät tuuheatukkaiset ihmiset fiksujen henkilökuntiensa avulla.
Median ansiosta rumilla ihmisillä ei ole yksinkertaisesti enää mitään jakoa. Kauniit ja rohkeat valitaan, substanssista viis. Adams kertoi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa valinnan osuvan useimmiten pidempään ehdokkaaseen ja jos lyhyempi on voittanut, hän on ollut lähes poikkeuksetta tuuheatukkaisempi.

27. Tulevaisuudessa tutkijat onnistuvat kehittämään tehokkaan ja laillisen lemmenlääkkeen.
Viagra tuli markkinoille vain vuosi kirjan julkaisemisen jälkeen.

28. Tulevaisuudessa naiset määräävät kaikissa demokraattisissa valtioissa.
Avatkaa mikä tahansa Erkko-Sanomien numero, niin löydätte lähes varmasti jostakin uutisesta maininnan tyyliin ”tähän tehtävään olisi aika valita nainen”. Vaan oletteko nähneet ikinä uutista, jossa sanottaisiin että tehtävään tulisi valita mies? Varmin tapa tehdä poliittinen itsemurha on sanoa kannattavansa miestä siksi että nyt on miehen vuoro, varmin tapa vaikuttaa edistykselliseltä on sanoa kannattavansa naista siksi, että nyt on naisen vuoro.

30. Jos lukija aikoo sijoittaa tulevaisuudessa, kannattaa panna rahansa sellaiseen, mikä todennäköisimmin tulee korvaamaan naisten roolit.
Adams perustaa väitteensä sille, että suurin osa tutkijoista on miehiä. Pariutuminen on aina naisten hallitsema prosessi ja miehet eivät saa sitä haltuunsa kuin naiset orjuuttamalla (joka taas on mahdotonta paitsi islamiin kääntymällä). Siksi on helpointa korvata naiset teknologialla. Adamsin lista kannattavista sijoituskohteista on seuraava: Geeniteknologia, virtuaalitodellisuus, keinoäly, internet, robotiikka, puheposti. Viisi osumaa kuudesta ei ole huonosti.

31. Tulevaisuudessa pätevät työntekijät pakenevat yrityksistä ja yhä suurempi joukko ryhtyy toimimaan itsenäisesti.
32. Tulevaisuudessa työelämän tasapaino muuttuu. Saamme todistaa saneerattujen koston.
Nämä kaksi ennustetta liittyvät niin tiiviisti toisiinsa, että ne on syytä käsitellä samassa. Alihankkijoiden ja konsulttien määrän raju kasvu puhuu puolestaan.

35. Tulevaisuudessa työntekijät ovat joko supertähtiä tai hienpyyhkijöitä. Ne, joilla ei ole pätevyyttä kumpaankaan, ovat johtajia.
Adams ottaa esimerkkinä koripallon, jossa joukkue koostuu parista pelit ratkaisevasta supertähdestä ja kymmenestä rivimiehestä. Koska rivimiehiä on paljon saatavilla ja supertähdistä on pula, on syytä keskittää palkkaresurssit supertähtiin. Lisäksi ympärillä pyörii heppuja, jotka hoitavat teknisen puolen (kuten hien pyyhkimisen kentiltä aikalisien aikana) ja niitä, jotka pitävät shown kasassa (johtajat). Olemme viimeisen kymmenen vuoden nähneet huikean palkkaerojen nousun, joka on merkki siitä, että liike-elämä on oivaltanut koripallossa jo vuosikymmeniä tunnetun asian. Tosin olemme vielä välivaiheessa, koska suurimmat palkat maksetaan johtajille eikä asiantuntijoille, jotka homman oikeasti ratkaisevat. Se yritys, joka ensimmäisenä keksii kääntää tilanteen päälaelleen, tulee valtaamaan maailman. Tämän toteutuminen ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä, koska palkoista päättävät johtajat.

36. Tulevaisuudessa koko henkilöstö vuokrataan, kunnes yksi hemmo hoitaa koko planeetan työt.
Kuka oli vielä kymmenen vuotta sitten kuullut esimerkiksi yrityksestä nimeltä Varamiespalvelu?

41. Tulevaisuudessa on aina vain ilmeisempää, että kilpailijanne ovat aivan yhtä pihalla kuin tekin.
Kvartaalitalous on käsitteenä vanha, mutta julkisuuteen se on noussut vasta viime vuosina. Pitkän tähtäimen strategiat ovat väistyneet lyhyen ajan hyödyn kustannuksella. Mitä hyötyä on teollisuusvakoilusta, kun yritys ei itsekään tiedä missä kolmen kuukauden päästä mennään? Dilbertissä pomon todetessa ”on vaarallista, jos kilpailijat näkevät suunnitelmamme” työntekijä kysyy ”meille vai heille?”.

42. Tulevaisuudessa kaikki suojat poistuvat ja yritysten on pakko muodostaa ”sekopoliksia”.
Suojilla tarkoitetaan tässä vanhojen asiakasuhteiden suojelemista. Meille jokaiselle taitaa kerran viikossa soittaa netti- tai kännykkäoperaattori (paitsi minulle, kiitos suoramarkkinointikiellon), joka houkuttelee vaihtamaan palveluntarjoajaa. Samaten varmin tapa saada halvempi vakuutus on vaihtaa yhtiötä, turha toivo että vanhasta saisi parempaa. Uskottomuus palkitaan, uskollisuudesta rangaistaan.

46. Tulevaisuudessa paras keino edetä uralla on olla tietämätön etiikasta.
Miten niin tulevaisuudessa? Näinhän asian laita on ollut maailman sivu.

49. Tulevaisuudessa uusi teknologia antaa poliisille kyvyt ratkaista rikokset sataprosenttisesti. Huono uutinen on se, että tajuamme, että sata prosenttia väestöstä on rikollisia, poliisit mukaan lukien.
Valvontakamerat kuvaavat kaupunkilaisten jokaista askelta. Valtaosa pikkurikoksista olisi ratkaistavissa, mutta poliisilla ei ole siihen resursseja. Kuvitelkaapa, että valvontakameroiden tallenteista lähdettäisiin tunnistamaan jokaista punaisia päin kävellyttä. (Toisaalta jos saisin pitää edes 10 % määrätyistä sakoista, olisin vapaaehtoinen hommaan.) Mutta poliisi joutuu keskittämään resurssinsa isojen rikosten selvittelyyn ja niiden tekijät ovat ottaneet valvonnan suunnitelmissaan huomioon.

50. Tulevaisuudessa yhä useammat ihmiset karttavat aktiivisesti uutisia, koska ne ovat täysin joutavia.
Tyypillinen päivän ykköslööppi on nykyään tyyliä ”BB-joku saattoi naida kohumissiä”. Sivuotsikossa on Matti Nykänen, toisessa sikainfulenssapaniikki. Näistä vain kolmas on edes jossain määrin asiallinen uutinen. Ennuste on siis puoliksi oikein, uutiset ovat täysin joutavia. Puoliksi se on väärä, koska ei ihmisiä kiinnosta sen syvällisemmät asiat. Viime viikolla parturissa käydessäni minulle tarjottiin ensimmäiseksi 7 päivää -lehteä. Parturi hämmästyi, kun kieltäydyin kunniasta.

51. Tulevaisuudessa tiedotusvälineet tappavat kuuluisuuksia luodakseen ihmisiä kiinnostavia uutisia.
Ihan näin pitkälle ei sentään ole menty - vielä. Sen sijaan aika usein on jo käynyt, että vastikään kuolleesta melkein kuuluisuudesta on tehty supertähti tai vaikeasti sairastunut on noussut julkkikseksi. Enemmälti kyse on siitä, että tiedotusvälineet luovat Idols- ja BB-julkkuja koska he ovat helpompia käsiteltäviä kuin oikeasti menestyksekkäät ihmiset. Näiden luotujen julkkujen kuuluisuus kun on täysin median vallassa.

52. Tulevaisuudessa jokainen on uutisreportteri.
Youtube. Sanomalehtien lukijakuvat. Amatööripaparazzien kännykkäkamerat. Mielipidepalstojen tekstiviestiosiot.

56. Tulevaisuudessa avustetut itsemurhat ovat ihmisiä karsastavien lääkäreiden erikoisala.
Joroisten terveyskeskuksessa oli muutama vuosi sitten melkoinen kalabaliikki vanhusten kuoltua turhan tiheään tahtiin. Eikä tapaus ole ainoa laatuaan.

58. Tulevaisuudessa kuullaan usein lausahdus: ”Palaan ihan pian. Pitää käydä heittämässä nostonäytekepillinen”.
Ihmisten suojautuminen järjestäytyneeltä rikollisuudelta on jatkuvasti muuttunut työläämmäksi. Ennen riitti, kun lukitsi ovensa. Nykyään ei tarvitsisi varmaan lukita, koska kodin käyttöesineiden suhteellinen arvo on niin pieni, ettei rikos kannata otettuun riskiin nähden. Sen sijaan tietokoneiden virustorjunta ja muut vastaavat menetelmät ovat kehittyneet olosuhteiden pakosta. Ainakaan toistaiseksi ei ole tarvinnut pankkikorttia käyttäessä muuta kuin näpytellä tunnusluku. Olen pitkään odottanut, milloin automaatille ilmestyy sormenjälkitunnistin, mutta ilmeisesti tämä vaihe hypätään yli ja siirrytään suoraan DNA-testaukseen. Seuraavaksi bensa-automaatin kylkeen ilmestyy kusikouru, johon on lirautettava näyte ennen kuin pankkikortti toimii. Älkää kysykö, miten tämä toimisi naisilta, mutta eihän asialla ole merkitystä, koska naiset eivät tankkaa. Tai eivät tankkaa ainakaan tulevaisuudessa. Systeemi olisi yrittäjällekin kannattava, koska asiakkaan pitäisi ostaa ennen tankkausta juotavaa, jotta näyte irtoaisi. Ilmaisu ”asiakkaan kusettaminen” saisi aivan uuden merkityksen.

60. Tulevaisuudessa ihminen ei tarvitse supertietokonetta ja tiedemiesjoukkiota, jotta hän saa oikeanlaista ravintoa.
Hyvästi ravintoympyrät, nyt on jo suunnitteilla järjestelmä, jonka avulla ruokaostoksia seurataan reaaliajassa. Sähköpostiin tulee raportti, joka laskee ostettujen ruokien ravintoainepitoisuudet ja motkottaa, jos on tullut sorruttua liian suolaiseen ja rasvaiseen elintarvikkeeseen. Kaupan päälle tulee uusi ravintosuositus ja pari kevytruokaohjetta. Kaikkeen ne bonuskorttijärjestelmät taipuvat.

Tuskinpa Scott Adams olisi kirjaansa kirjoittaessaan osannut kuvitella, kuinka hyvin hänen ennusteensa pitävät paikkansa. Ilmeisesti mitään niin typerää ei voi keksiä, etteivätkö individillet sitä toteuttaisi. Eikä loppua näy, koska individillien osuus väestöstä tuntuu olevan jatkuvassa kasvussa. Tämä taas johtuu siitä, että eräs Adamsin ennusteista ei valitettavasti ole toteutunut:

54. Tulevaisuudessa vanhempien pitää läpäistä lyhytmuotoinen kirjallinen vanhemmuustesti, jotta he saavat merkitä lapsivähennyksen veroihinsa.