Välihuomautus 173 : Tauolla

Kuten molemmat lukijani lienevät huomanneet, blogi on vaiennut kauan. Olin jo pitkään julkaissut vain epäsäännöllisesti, mutta nyt oli kulunut jo neljä kuukautta edellisestä julkaisusta. Tämä ei ollut mitenkään suunniteltu tauko, vaan aiheutui ensin sairastumisesta ja sitten siitä seuranneista taikka sitten täysin sattumanvaraisesti (ei ole varmaa tietoa aiheesta) alkuperäiseen sairastumiseen liittymättömistä jälkitaudeista.
Nyt on kuitenkin sairasvuoteelta noustu ja töihinkin palattu jo viikkoja sitten. Kirjoittamatta on kuitenkin jäänyt, ei suinkaan aiheiden puutteiden vaan lähinnä oman laiskuuden ja ehkä vähän vielä toipilaisuudenkin takia. Vähitellen palailen kuitenkin taas kehään, pari pidempääkin kirjoitusta tuli tässä tauolla jo mietittyä ja osin jo aloitettuakin. Katsotaan nyt miten etenee.
Täsmennän vielä mahdollisesti kynsiään hioville lukijoille että tautini oli puhtaasti fyysistä laatua eikä henkistä. Vaikka on myönnettävä että tein huvikseni netissä masennustestin ja tulos ylitti karsintarajan. En kuitenkaan ole masentunut, vaan kykenevä tekemään realistisia tilannearvioita maaliman menosta ja jos niiden perusteella vastaa niin pisteraja ylittyy taatusti, etenkin kun siihen yhdistää sairaudesta aiheutuneet oireet (testissä kysytään esim onko halukkuus seksiin vähentynyt ja jos makaa vuoteessa muusta syystä kuin seksin tai väsymyksen takia niin saa taatusti tästä pisteitä). Masennuksen sijaan voi sanoa, että vaivasi vitutus vähintään tautiluokituksen kohdan F43.32 tasolla, myös linkissä oleva oirekuvaus täsmäsi erinomaisen osuvasti.

Välihuomautus 159 : Miljoona mittarissa

Huomasin vasta kauan jälkikäteen, että Flagcounterin laskurin lukema muuttui seitsennumeroiseksi luultavasti joskus helmikuussa. Sen verran on blogiin tullut klikkauksia sitten Flagcounterin asennuksen 7.7.2015. Karkeasti laskien se tarkoittaa noin 350 päivässä, eli kai näitä juttuja on siis joku lukenut.

Milli meni rikki vasta sen jälkeen, kun olin jo lopettanut säännöllisen kirjoittamisen. Viikkojuttujen tulo päättyi tammikuun alussa, sen jälkeen on tullut vain pari sivallusta ja välihuomautusta. Tosin pari välihuomautusta olisi kyllä mennyt Viikkojuttunakin, olivat sen verran pitkiä. En kuitenkaan laittanut niille kyseistä leimaa, koska ei juttuja ole tosiaankaan viikoittain tullut.
Nyt asiaa uudelleen harkittuani olen päättänyt, että jatkossa julkaisen näitä pidempiä tarinoita edelleen ”Viikkojuttu” -leimalla. Tämä siitä huolimatta, että en todellakaan aio palata viikottaiseen rytmiin. Samoin siitä huolimatta, että jonakin viikkona saattaa tulla enemmänkin kuin yksi viikkojuttu, jos satun innostumaan. Lähes neljäntoista vuoden ajan julkaisin joka viikko yhden jutun tuon leiman alla, poikkeuksetta. Niinpä ei ollut ihan helppoa tehdä päätöstä siitä, että palaan tämän leiman käyttöön hieman eri merkityksellä, mutta näin aion vastaisuudessa tehdä. Pari uutta ideaa on jo kirjoittamista vaille valmiina.

Vuosiraportti 2022

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Aluksi poikkeuksellinen tiedote.

Edellinen viikkojuttu jäi toiseksi viimeiseksi. Säännöllinen bloggamiseni päättyy tämän vuoden alussa.

Kun aloitin, ilmoitin kirjoittavani joka viikko jutun. Tämä on pitänyt ja vajaan neljäntoista vuoden aikana on ilmestynyt 720 viikkojuttua. Viikoittainen julkaisutahti on ollut yksi tapa harjoitaa tiukkaa kurinalaisuutta.
Kirjoitan vielä viimeisen viikkojutun (numero 721) - tai oikeastaan se tulee olemaan kooste tietystä osasta Uutiskatsauksia - ensi viikolle.

Blogi pysyy luettavana ja kommentoitavana, ellei Valtakunnan Sensuuri tästä entisestään pahene vainotessaan meitä faktisteja. Mielipiteenvapaus on Suomessa korkealla tasolla; kuka tahansa saa ilmaista miten typerän mielipiteen tahansa. Faktojen suhteen on oltava paljon varovaisempi, niistä voi joutua ongelmiin.
Todennäköisesti edelleen kirjoittelen silloin tällöin Sivalluksia ja Välihuomautuksia.
Lauantaisin julkaistut uusinnatkin päättyvät. Ei ollut mikään sattuma, että vuoden viimeisenä päivänä ja viimeisenä uusintana julkaisin tekstin, jota pidän yhtenä blogin tärkeimmistä.

Mikään ulkopuolinen tai sen paremmin perheen sisäinenkään taho ei ole minua pakottanut tähän ratkaisuun. Kyseessä on oma valintani, joka on monien tekijöiden summa. Vähiten tärkeästä tärkeimpään listattuna tekijät ovat seuraavat:

6. Bloggerin tekniikka on muuttunut hankalammaksi jotain vuosi-pari sitten. Kirjautuessa se urputtaa usein joistakin varmistuksista ja teksteihin upotettavat HTML-koodit eivät tahdo toimia automaattisesti kuten ennen, vaan niitä pitää usein muokata aikaavievän manuaalisesti.

5. Aika on osittain ajanut blogien ohi. Ihmiset eivät jaksa enää lukea tekstejä. Twitteriin en halua mennä, minulla on muutakin tekemistä. Lukijamäärät junnaavat paikoillaan ja lukijat tuppaavat olemaan samasta kuplasta. Blogikirjoituksilla ei enää ole samanlaista vaikutusta kuin kymmenen vuotta sitten.

4. Hyvien kirjoitusaiheiden loppuminen ei ole ongelma, mutta niiden hyödyntäminen on. Minulla on linkkilistassa tälläkin hetkellä ainekset varmaan lähes kymmeneen kirjoitukseen. Vaan kun en koe niiden tekemiseen samanlaista motivaatiota kuin ennen, sillä minulla olisi parempiakin aiheita. Joista en voi kuitenkaan kirjoittaa henkilökohtaisista syistä. Toistaiseksi minulla ei ole ollut ammatillisia ongelmia kirjoittamiseni takia, mutta jos niistä kutkuttavista aiheista kirjoittaisin, niitä todennäköisesti tulisi. En halua sotkea piiloidentiteettiäni julkiseen identiteettiini, sillä olen omalla erityisalallani kuitenkin esiintynyt omalla identiteetilläni julkisuudessa.

3. Tekstin tuottaminen on tullut koko ajan vaikeammaksi. Voimavarojen huvetessa kirjoittamiseen ryhtyminen on usein vaikeaa ja teksti tuntuu väkisin väännetyltä. Kun kirjoitin – uutiskatsaus poislukien – viimeistä varsinaista viikkojuttua, Salli totesi luomisen tuskan nähdessään että eihän tuossa ole enää mitään järkeä. Halusin tekstin olevan hyvä, koska tiesin sen olevan tärkeästä aiheesta ja jäävän viimeiseksi alallaan, mutta eipä siitä tullut tyydyttävää parempaa.
Kirjoittajan blokin tai muiden ongelmien takia olen joutunut pari kertaa viimeisen vuoden aikana turvautumaan varastokirjoitukseen eli tekstiin jonka olen kirjoittanut jo aiemmin inspiraation iskiessä ja joka on jäänyt odottamaan kiireellisempiä aikoja. Näitä varastokirjoituksia olisi vielä muutama käyttämättä, mutta antaa jäädä.

2. Olen kirjoittanut viikoittain jo lähes 14 vuotta jättämättä ainuttakaan viikkoa väliin. Tästä on tullut pakkomielle. Aion putken katkaisemalla vapauttaa itseni siitä. Kertaalleenhan tämän jo nelisen vuotta sitten ”lopetin”, mutta pidin ennen paluutani pakkomielteen takia yllä viikoittaista julkaisua, joka ei kuitenkaan useimmiten ollut varsinainen kirjoitus klassisessa mielessä.

1. Blogia aloittaessani mainitsin, että elämääni rajoittaa fyysinen sairaus. Olen aina ollut tietoinen, että se ei parempaan suuntaan mene, vaikka ei nyt henkeä viekään.
Toistakymmentä vuotta sitten vastuuni olivat niin moninaiset, että ihmettelen vieläkin, miten niistä selvisi. Minulla oli työni, perheeni, luottamustehtävät, valmennus ja bloggaaminen. Vuosien varrella olen näitä karsinut sitä mukaa kun voimani ovat vähentyneet. Työssä olen siirtynyt toisiin tehtäviin omasta halustani tavallaan yhtä esimiesasemaa alemmas. Mikä ei onneksi taloudellisesti ollut niin merkittävä uhraus kuin luulisi. Mistä taas voi todeta että taloudellinen vastuuni on selvästi pienempi kuin oli kymmenen vuotta sitten, monestakin syystä. Perhe ei enää ole niin aikaavievä, kun lapset ovat jo vähän isompia ja osin jo kotoa poissa. Luottamustehtävistä olen pudottautunut pois siten että vain yksi on enää jäljellä. Valmennushommat lopetin jo vuosia sitten, tosin pikku konsultaatioita on tullut senkin jälkeen.
Mutta nyt on oman jaksamisen takia luovuttava myös bloggaamisesta, jotta kykenisin entiseen tapaan kantamaan vastuuni muista asioista. Oma terveydentilani on ikävä kyllä huonontunut odotettua nopeammin, sillä pari vuotta sitten puhkesi uusi krooninen sairaus, mikä jo itsessään on harmi mutta samalla nopeutti entistä prosessia. Koronakin tuli tässä sairastettua, mutta siitä selvisin vähällä. Tässä yhteydessä terveisiä Tuplikselle, jos tätä luet: alan kääntyä enemmän kannallesi ja kokemusteni sekä ympärillä näkemäni perusteella totean että neljättä koronapiikkiä en ota ellei tilanne jostain syystä radikaalisti muutu.
Koska elämässäni jäljellä olevista tärkeistä asioista on karsittava, seuraavana lähtölistalla on bloggaaminen vähiten tärkeänä.

Viimeinen seikka eli oma terveys ja jaksaminen onkin pääasiallisena syynä säännöllisen kirjoittamisen lopettamiseen. Viikkojuttujen jatkumiseen vaadittaisiin jo viittä vaille ihme, joten tämä on nyt tässä. Sivalluksia ja välihuomautuksiakaan en lupaa, mutta pidän todennäköisenä koska ne eivät edellytä viikkojutun kaltaista säännöllisyyttä, ainoastaan motivaation ja hetken jaksamista sekä aikaa.

Haluan kiittää kaikkia lukijoita näistä vuosista ja toivottaa teille hyvää jatkoa. Pysytään kanavalla ja työskennellään isänmaan hyväksi kukin parhaamme mukaan!


Sitten varsinaiseen vuosiraporttiin perinteisellä tyylillä.

Sekametelisopan kolmastoista täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2022 tilastoja Flagcounterin mukaan, suluissa vuoden 2021 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 112032 (118513) käyntiä eli 307 (325) / päivä.
Muutos edelliseen vuoteen -5,5 % (+1,0 %).
Vilkkain kuukausi kesäkuu (tammikuu), 10481 (11326), 9,4 % (9,6 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi syyskuu (syyskuu), 8171 (8834), 7,3 % (7,5 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 23.6 (17.11), 987 (657), 0,88 % (0,55 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 4.11 (25.7), 183 (192), 0,16 % (0,16 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä lauantai (tiistai), keskimäärin 357 (392), 16,9 % (17,2 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä sunnuntai (sunnuntai), keskimäärin 262 (279), 12,2 % (12,5 %) kävijöistä.

Kävijämäärät laskivat hieman viime vuodesta, viitisen prosenttia. Lauantai valtasi vilkkaimman viikonpäivän aseman niukalla marginaalilla takaisin tiistailta luultavasti siksi, että lauantaisin tuli aina uusinta ja tänä vuonna viikkojuttu tuli tiistaisin vähän harvemmin kuin viimeksi, joskin edelleen useimmiten tiistaina. Koska Flagcounter on vaikuttanut epäluotettavalta, seurasin myös Bloggerin tilastoja. Se tilastoi 372360 käyntiä, mikä on tällä kertaa Flagcounterin kanssa suunnilleen linjassa oleva 4,6 % lasku viimevuotiseen (390284) nähden. Ota tästä nyt sitten selvää. Bloggerin mukaan kävijöitä on yli kolminkertaisesti Flagcounterin kertomaan nähden, 1020 per päivä.


Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.

Bloggerin tilastojen mukaan yksittäisistä varsinaisista viikkojutuista klikkausmäärien perusteella mitalisijoille pääsivät:
Maailman huonoin pedofiili (Wille Rydmanin ristiinnaulitseminen), 6750
Järkkyneet mielet (nuorten mielenterveysongelmat), 2587
Venäjän strateginen onnistuminen (huhtikuinen pohdiskelu Venäjän mahdollisista sotatavoitteista, jotka eivät vieläkään ole nousseet julkisuudessa esiin), 2343
Näin eduskuntavaalien lähestyessä nostan vielä esiin äänestyspäätöstä pohtiville kirjoituksen Kaksi poliitikkoa, jolla silläkin oli ihan kohtuullinen määrä eli 1569 klikkausta.

Eniten kommentteja tuli tunnetusti suuria tunteita herättävään aiheeseen Pasifismin filosofia, 41

Uutiskatsauksista luetuin oli elokuinen 34/2022, 2078, joka alkoi toteamuksella: ”jos Marin käyttää huumeita, hänen tulisi lopettaa. Jos taas Marin ei käytä huumeita, hänen pitäisi aloittaa. Joka tapauksessa muutosta pitää tapahtua”

Sivalluksista eniten klikkauksia keräsi ilmainen bisnesidea CCCLXXIX, 1444.

Välihuomautuksista suosituin oli Aku Ankan sensuroitua versiota käsitellyt Niin muuttuu maailma, ankkaseni, 1602.

Myös uusinnoissa pysyttiin ornitologian puolella, sillä eniten klikkauksia keräsi kaupunkia matuvyöryssä pohdiskellut Ankkalinna, 1935.
Tosin ”uusinnan uusinta” eli novelli Vanha suola sai yhden osuman enemmän, 1936.


Lopuksi haluan vielä kiittää Ylintä Johtavaa Pääinkvisiittoria eli Sallia, joka on lukenut kaikki viikkojutut (yksi ainoa aikatauluista aiheutunut poikkeus näiden neljäntoista vuoden aikana) ja vuosiraportit sekä osan välihuomautuksista ja sivalluksista etukäteissensorina. Tästä lähtien olet vapaa tästä osasta aviollisia velvollisuuksia. Muut osat säilyvät ennallaan.

Se on siinä

Tämän blogin ensimmäinen teksti julkaistiin sunnuntaina 22.2.2009. Siinä totesin seuraavasti:
Tarkoituksenani on kirjoittaa juttu viikossa, enempään ei ole mahdollisuutta. Elän varsin aikataulutettua elämää sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä.
Kymmenen vuotta on kulunut. Siihen mahtuu noin 522 viikkoa. Koska ensimmäinen viikkojuttu julkaistiin sunnuntaina eli viikon viimeisenä päivänä muutama hetki blogin avausjutun jälkeen ja nyt on jo 27.2, tämä on 524. julkaisu tunnisteella Viikkojuttu. Tahti on pitänyt, joka ainoa viikko on juttu tullut.

Kaiken kaikkiaan blogissa on ilmestynyt 1176 julkaisua. Kolme vuotta sitten aloin tehdä lauantaisin uusintoja vähintään neljä vuotta vanhoista viikkojutuista. Niitä on tullut 157, joten originaaleja on kertynyt kaikkiaan 1019. Niistä hieman yli puolet on ollut viikkojuttuja, lopuista valtaosa alkuvuosina esiintyneitä Sivalluksia. Nämä jäivät pois Twitterin yleistyessä. Itse en ajanpuutteen takia ole Twitteriin mennyt. Jäljelle jäävät ovat enimmäkseen Välihuomautuksia, joita on tullut ehkä kerran kuussa. Näiden lisäksi on ilmestynyt vuosittain Vuosiraportti, jossa on käyty läpi blogin tilastotietoja.

Näiden kymmenen vuoden aikana on omassa elämässä ehtinyt tapahtua paljon. Lapsiluku on kasvanut. Olen vaihtanut sekä työ- että asuinpaikkaa. Minua on kohdannut henkilökohtaisessa elämässä suuria suruja. Jos kääntää kelloa kymmenen vuotta taaksepäin, jotain pystyi tietysti jo silloin käytännössä varmasti tietämään. Mutta osa on tullut yllättäen ja suru painaa rintaa. Viime yönä näin unta eräästä kuolleesta läheisestä. Olimme kaupungissa ja menossa häntä tapaamaan. Kuitenkin tiesin, että hän on kuollut. Kun hän sitten tuli seuraamme, sanoin hänelle että en valitettavasti voi uskoa tätä unta ja tiedän, että hän haihtuu kohta. Hän pyöritteli päätään ja sanoi, että ei mahda asialle mitään. Menimme ravintolaan syömään ja kaikki muut mukana olleet pysyivät, mutta tämä läheinen oli kadonnut. Miksi helvetissä minun pitää olla realisti jopa nukkuessani?
Elämässä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut myös suuria iloja. Minulle on tarjoutunut sekä työelämässä että harrastuksissa tilaisuuksia, joita en ole osannut odottaa ja olen ainakin jossain määrin kyennyt menestyksellisesti hyödyntämään. Olen edennyt työurallani ja luottamustehtävissä.
On myös tapahtunut asioita, joita ei tosiaankaan ole voinut mitenkään ennustaa. Huvittavimpana näistä pitää mainita, että persoonani on päätynyt erään romaanihenkilön esikuvaksi. Tuntemani kirjailijan romaaniinsa luomasta tärkeimmästä sivuhenkilöstä ei voi liiemmin erehtyä sen paremmin ominaisuuksiensa kuten myöskään eräässä yksityiskohdassa hyvin poikkeuksellisen elämänvaiheensa puolesta.
Jos minulta näin jälkeenpäin kysytään, olisinko halunnut kymmenen vuotta sitten tietää, mitä tuleman pitää, vastaus on että en todellakaan. Iloiset asiat olisi ollut sinänsä kiva tietää, mutta suuret, ennalta arvaamattomat surut olisivat turhaan painaneet etukäteen.

Kun jälkeenpäin miettii, niin näiden kymmenen vuoden aikana elämässä suunnilleen kaikki muu on muuttunut paitsi vaimo on pysynyt.
Hän on lukenut yhtä vaille joka ainoan viikkojutun ennen sen julkaisemista (se yksi puuttuva aiheutui aikatauluteknisistä syistä ja sekin tuli jälkisensuroitua) ja hyväksynyt ne julkaistaviksi. Tosin ei hän kovin montaa muutos- tai sensurointiesitystä ole antanut, näppäilyvirheitä lähinnä korjaillut. Ehdotetut muutokset olen lähes poikkeuksetta tehnyt. Asia on nimittäin siten että vaimon ehdotukset kannattaa kuunnella tarkkaan, se on viisautta.
Tosin Sallilla on tapana joskus huomauttaa, että vihittäessä myötä- ja vastoinkäymisten joukossa ei nimenomaisesti mainittu esilukijana toimimista. Tämä on kuitenkin esimerkki siitä, että joustoa täytyy löytyä. Avioliittomme on vastoin kaikkia ennakkoarvioita pysynyt kasassa kaikki nämä vuodet nimenomaan siksi, että Sallilla on ollut se palava tahto, joka tähän on vaadittu. Ehkä minullakin, mutta itseään on vaikeampi arvioida objektiivisesti. Ei avioliittoa solmittaessa kysytä, rakastatko. Siinä kysytään tahdotko rakastaa ja se on aivan eri kokoluokan suoritus. Salli on tahtonut ja siitä olen ikuisesti hänelle kiitollinen. Ei tämä välillä helppoa ole ollut, kun elämä on kolhinut. Vaan aina on nostettu päät pystyyn ja jatkettu kohti uusia pettymyksiä. Välillä toki iloja ja seikkailujakin.

Blogia aloittaessa annoin Sallille lupauksen, että olen varovainen turvallisuuden suhteen. Tästä on tingitty vain hänen luvallaan ja ilmeisen hyvin seurauksin. Olen tavannut muutamia ihmisiä tästä samasta blogiympäristöstä. Ihmisiä, jonka kaltaisia en uskonut olevan olemassakaan. Ilman kirjoittamista en olisi koskaan saanut iloa tutustua heihin ja elämäni olisi ollut paljon köyhempää. Järjestetyt seminaarit ovat olleet ajatuksia avartavia.

Paitsi oma elämä, myös maailma on muuttunut näiden kymmenen vuoden aikana. Tämän blogituksen osalta voi todeta sananvapauden muuttuneen ristiriitaisella tavalla.
Toisaalta nuivuus on muuttunut valtavirraksi. Tämä on aiheutunut kohtaamisteoriasta; etenkin vuoden 2015 invaasion jälkeen on kohtaamisia kokeneilta vaadittu joko lujaa tahtoa tai huikeaa itsensäpettämiskykyä siihen, ettei muutu rasistiksi. Nykyään voi julkisesti sanoa faktoja - kuten meillä faktisteilla tapana on - jotka kymmenen vuotta sitten olisivat olleet mahdottomia.
Toisaalta taas ollaan entistä vauhkompia. Mielipiteenvapauden tila Suomessa on erinomainen - miten typeriä mielipiteitä tahansa saa sanoa milloin tahansa. Faktojen suhteen pitää olla varovaisempi. Nykyään ei voi mitenkään tietää, mikä on laukaiseva sana. Ainoa mikä tuntuu olevan varmaa, on se että rasismia on kaikki muu paitsi mokutus. Ja sekin on rasismia, jos sitä tekee valkoinen heteromies.

Vuodenvaihteessa ilmoitin, että en enää vastaisuudessa ylläpidä blogia samaan tapaan kuin aiemmin. Työn takia (pitää tienata verovaroja jotta haittamaahanmuutto ei romahtaisi aivan yhtä pian kuin tulee romahtamaan) joudun tinkimään. Lupasin jatkaa ne kymmenen vuotta täyteen kerta viikossa -tahdilla. Nyt ne ovat täynnä. Tämän jälkeen annan itselleni luvan lopettaa.
Tosin ensi alkuun jatkan "näennäisesti" kerran viikossa -tahtia. Totesin, että teen jotain rentouttavaa tilastointia, jota kokeilin lokakuussa julkaisemalla laskemani tilastot miesten 10 000 metrin juoksun eri urheilijoiden kymmenen parhaan tuloksen keskiarvoista. Tämmöisiä olen tehnyt muutaman valmiiksi ja julkaisen niitä nyt viikoittain. Tämä ihan siltä varalta, että jos joskus minulla on taas aikaa ja inspiraatiota, niin juttu viikossa -tahti on jatkunut keskeytymättä. Voi tosin olla että joskus näiden tilastojenkin välissä kirjoittelen muutakin. Aika ja jaksaminen vain ovat kortilla. Oman arvioni mukaan se on valitettavasti näkynyt myös tekstien laadussa viime kuukausina.
Lauantai-uusinnat jatkuvat niin ikään toistaiseksi.
Minkäänlaista lupausta sen paremmin kuin uhkaustakaan en anna siitä, ettenkö jonain päivänä lopettaisi ilman sen kummempia seremonioita. Voi olla että tämä vain hiipuu pois ilman tuota kerta viikossa -kurinalaisuutta.
Voi kuitenkin olla, että joskus on ihan pakko kirjoittaa. Kuten alkuvuodesta, jolloin julkaisin Minä syytän -kirjoituksen. Tein sen hirmuisten työpaineiden ohessa. Silloin kun on sanottava, on sanottava. Olin suunnitellut meneväni alkuvuoden melkein kokonaan varastossa olevilla kirjoituksilla, mutta nyt niitä jäi pari kappaletta ylikin. Voi olla että ne tulevat joskus, mutta toistaiseksi pidän ne varastossa. Kymmenen vuoden aikana on huomannut, että parasta pitää juttuja liipaisinvalmiina siltä varalta, että joskus iskee kirjoittajan lukko tai yksinkertaisesti tulee siviilielämässä kiire eikä ehdi kirjoittaa. Joskus on oltu täpärällä - kun nyt jälkeenpäin tarkistin muistikuvani niin huomaan saaneeni valmiiksi ja julkaisseeni yhden jutun vajaata tuntia ennen lähtöä synnytyslaitokselle. Sillä kertaa ei tarvinnut turvautua varastojuttuun.

Siviilielämän kiireiden ohella on myönnettävä, että yksi syy blogitussysteemin muuttumiseen on turnausväsymys. On ollut tuskallista todistaa kerta toisensa jälkeen, että 2 + 2 = 4 virallisen valheen ollessa, että 2 + 2 = 5.
Filosofiassa tunnetaan Humen giljotiini, vapaasti kääntäen: "Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla."
Tästä olen johtanut Jaskan hirsipuun: "Siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voida päätellä miten ne todella ovat."
Olisi todella hienoa, jos ihmiset pyrkisivät hyvään, kaikki kulttuurit olisivat moraalisesti samanarvoisia ja kaikki ihmispopulaatiot yhtä älykkäitä. Näinhän sen pitäisi olla. Vaan entäpä jos näin ei ole?

Olisi todella lohdullista, jos me täällä "voiman pimeällä puolella" olisimme väärässä ja mokuttajat oikeassa. Tämä yhdistääkin kansallismielisiä ja vihervasemmistoa: molempien mielestä olisi hieno homma, jos vihervasemmisto olisi oikeassa. Tämä myös lievää vakavammin haittaa järjen voittoa. Osapuoli A sekä uskoo että toivoo olevansa oikeassa, kun taas osapuoli B ainoastaan uskoo olevansa oikeassa mutta toivoo olevansa väärässä. Silloin B toimii väistämättä jossain määrin käsijarru päällä.
Näyttöjä riittää. Tässäkin blogissa kommenttiosiossa esitettiin mokuttajalle kysymys, haluaako hän siis Euroopan afrikkalaistumista ja islamilaistumista. Vastaus oli: Ei niitä miljoonia tule. Maat ottavat vastaan pääasiassa pakolaisia. Eikä niitä miljoonia tule.
Päiväys oli 7.9.2014. Mitä tapahtui vajaan vuoden kuluttua tästä?

Toisaalta uskon, että tällä kirjoittamisella on ollut vaikutuksensa. Yhtenä tavoitteena on ollut antaa järki-ihmisille sanallista kättäpidempää esitettäväksi. Eihän tällä vastapuoleen ole vaikutusta, sillä mokutus on kuin aikoinaan kommunismi: uskoo vaikka näkee. Yksikään kommunistinen valtio ei koskaan toiminut eikä yksikään niistä maista, joissa asujamisto ja kulttuuri on sellaista kuin Eurooppaan tulijoilla on, ole koskaan toiminut. Ja sitten kehdataan uskoa että heistä tulee kelpo viherdemareita täällä. Mutta ei tällä vastapuoleen olekaan tarkoitus vaikuttaa (toki harvat uskosta luopuneet aina ilahduttavat), vaan siihen suureen enemmistöön, joka yhä uskoo vanhamedian propagandaan haittamaahanmuuton siunauksellisuudesta.
Ja siinä on saatu ehkä jotain aikaankin. Flagcounterin mukaan blogissa on ollut viime kuukausina keskimäärin lähes 400 kävijää päivässä, Bloggerin tilastojen mukaan noin 650 päivässä. Jos edes jotain on matkaan tarttunut muille esitettäväksi, tämä ei ole mennyt hukkaan. Erityisen ilahtunut olin siitä, että viimekesäinen kirjoitussarja maapallon väestönkasvusta ja siitä, kuinka meille on siitä valehdeltu (vielä kerran linkit: Osa I, Osa II ja Osa III) sai tilastojen mukaan tuhansia lukijoita - jokainen osa.

Viimeviikkoisessa kirjoituksessa summasin loppuyhteenvedossa näkemykseni tulevaisuudesta. Ehkä pessimistisesti, mutta pelkään että realistisesti. Vaihtoehtoja on kaksi. Nykyinen meno jatkuu, mikä tarkoittaa länsimaisen kulttuurin tuhoa. Toinen vaihtoehto on, että fasismi nousee, mikä taas tarkoittaa, no tämän voi jokainen arvata. Se kolmas vaihtoehto on se, minkä takia tässä on viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut. Että tolkku voittaisi ennen kuin tilanne eskaloituu jompaan kumpaan kahdesta aiemmasta vaihtoehdosta.

Tolkun voiton kannattajat vain pyritään leimaamaan fasisteiksi. Näinhän on tehty iät ja ajat. Valtaapitäviä eivät uhkaa ne, jotka ovat väärässä. Valtaapitäviä uhkaavat ne, jotka ovat oikeassa - mutta eri kannalla kuin valtaapitävät.
Asian tiivisti erinomaisesti Kasimir Leino jo yli sata vuotta sitten runollaan Kunnon mies, josta lainaan muutaman ensimmäisen säkeistön:

Kun teet sä, niinkuin käsketään,
Kun syöt sä, mitä syötetään,
Niin olet kunnon mies.

Kun uskot, mitä saarnataan,
Et pyri koskaan vapaampaan,
Niin olet kunnon mies.

Kun pidät paikkas, jonka sait,
Ja vanhat aatteet, tavat, lait,
Niin olet kunnon mies.

Kun maas’ et puutu johdantoon,
Et hallintoon, et kohtaloon,
Niin olet kunnon mies.

Kun ylhäisille rauhan suot,
Ja vastustuumat vatsaas juot,
Niin olet kunnon mies.

Kun silmät, korvat ummistat
Ja omantuntos laajennat,
Voit olla kunnon mies.

El’ hiisku koskaan sanaakaan,
Vaikk’ järki, tunne poljetaan,
Niin olet kunnon mies.

Kun järjestelmä on jostain kohtaa mätä eikä se pysty itseään korjaamaan niiltä osin, se suorastaan kutsuu vallankumoukseen. Yksinvaltius toimi siihen asti, kunnes sivistystaso teki demokratian mahdolliseksi. Demokratia toimi siihen asti, kunnes enemmistö alkoi äänestää vähemmistön rahat itselleen.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia lukijoita ja aivan erityisesti loistavia kommentaattoreita. En halua mainita ketään nimeltä tai nimimerkiltä, sillä mainintoja tulisi aivan liikaa ja joku maininnan ansainnut jäisi kuitenkin sanomatta.

Kiitos näistä kymmenestä vuodesta!

Välihuomautus 106: Tonni

Huomasin Bloggerin hallintapaneelista merkkipaalun. Tämä välihuomautus on blogin tuhannes kirjoitus. No, jos tarkkoja ollaan niin tuossa joukossa on 77 uusintaa, eli tämä on oikeastaan 923. julkaisu. Toisaalta jokaiseen uusintaan on aina kirjoitettu uusi ingressi eli vanha paska on kääritty uuteen pakettiin.

Julkaisuja on tullut vuosittain seuraavasti:
2009: 117
2010: 150
2011: 134
2012: 107
2013: 97
2014: 102
2015: 103
2016: 122
2017: 67

Näistä vuosista vajaa on kuluvan vuoden lisäksi 2009 , koska blogi sai alkunsa helmikuun lopussa. Päätin heti aloittaessani säännöllisen tahdin eli joka viikko yksi pääjuttu. Se on pitänyt, niitä on tullut 443. Tämän tarkoitus oli sekä pakottaa itsensä tekemään se yksi juttu viikossa että toisaalta jarruttaa tahtia siltä varalta, että tulisi hybris päälle. Moni lupaava bloggaaja on aloittanut hyvin kirjoituksin, alkanut sitten julkaista kiihtyvällä tahdilla, hyytynyt satunnaisiin julkaisuihin ja hiipunut pois.
Julkaisuja kertyi alkuvaiheessa enemmän siksi, että silloin tuli päästeltyä roomalaisin numeroin merkittyjä Sivalluksia enemmän. Ne hiipuivat vähitellen, kun elämän varrella varastoon kertyneet loppuivat. Ja nykyään one-linerit ovat siirtyneet Twitteriin, johon minulla ei aika riitä. Sivallukset loppuivat kokonaan jo viime vuonna. Ne ovat osin siirtyneet suoraan kirjoituksiin tai näihin välihuomautuksiin, joita olen kirjoitellut silloin tällöin.
Viime ja kuluvan vuoden vauhdikkaampi julkaisutahti johtuu siitä, että ryhdyin julkaisemaan vanhoja kirjoituksia viikonloppuisin uusintoina. Periaatteena on ollut, että vähintään neljä vuotta on pitänyt kulua alkuperäisen julkaisusta ennen uusintaa. Pari vuotta vielä, niin pääsee jo julkaisemaan uusinnan uusintoja... Mikäli uusintoja ei lasketa, niin tuhannen kirjoituksen merkkipaalu täyttynee vasta ensi vuoden loppupuolella.

Sivallus CCLVII

Mielipiteitä uskaltaa kuka tahansa julkaista omalla nimellä. Faktojen kanssa pitää olla varovaisempi.

Blogitusta

Kuulin blogeista jo monta vuotta sitten. Silloin ne suomennettiin verkkopäiväkirjaksi. Ensireaktioni oli vastenmielisyys - kuka haluaa levittää elämänsä verkon kautta kaikkien nähtäväksi. En tullut ajatelleeksi, että voihan blogissa kirjoittaa paljon muustakin kuin omasta itsestään.

Blogit säilyivät omissa mielikuvissani huonossa maineessa pitkään. Kun googletin jotain tietoa, niin joskus tuloksina oli keskustelupalstoja, lähinnä Suomi24 -sivustolta. Erehdyin muutamia hakutuotoksia lukemaan. Vaikutti siltä, että keskustelupalstoille kirjoittivat ihmiset, joilla takaraivo alkaa suoraan kulmakarvoista. Tämä sai minut kiertämään entistä kauempaa kaikki mahdolliset blogitukset.

Keväällä 2008 tapahtui muutos. Plazan sivuilla oli mielenkiintoinen otsikko, jota klikkasin. Päädyin pahaa aavistamatta Panu Höglundin blogiin. Luin muutaman tekstin ja havaitsin ne suurimmaksi osaksi hyviksi. Käsitin Panun olevan sivuille palkattu kolumnisti, joten en yhdistänyt häntä varsinaisiin bloggaajiin. Aloin seurata Panun blogia säännöllisesti ja lukea myös kommentteja. Jonkin ajan kuluttua tulin klikanneeksi jonkun kommentoijan nimeä.

Taivas avautui. Löysin valtavan määrän blogeja, joissa puhuttiin täyttä asiaa. Eikä lehtimiesten tyyliin mielipiteitä laukoen, vaan faktoja perustellen. Löysin Vasarahammerin, Tuplisin,Lotta Rotin, Jukan, Yrjöperskeleen, Tiedemiehen ja IDAn, jotka ovat aivan liian fiksuja ja hyvin argumentoivia saadakseen juttunsa julkaistua lehdistössä. Paljon muitakin loistavia kirjoittajia löytyy, tässä oli vain muutamia ensin mieleen tulleita. Pahoittelut mainitsematta jääneille. Lisäksi aivan toisesta genrestä pitää mainita aina riemastuttava Tekno-Kekko. Eikä pidä unohtaa suurinta kaikista, Ironmistress on primus inter pares. Positiivisena yllätyksenä oli myös se, että kommentoijien joukossa esiintyi aika harvoin sellaisia, joilla lääkitys ei ollut kohdallaan. Ilmeisesti kommenttia ei sentään viitsitä kirjoittaa juttua lukematta ja korkeatasoisen jutun lukeminen edellyttää viitseliäisyyttä, taustatietoja ja älyä.

Luulin vuosien ajan olevani ainoa täysijärkinen ihminen tässä maassa. Olin tottunut kouluaikoina olemaan yleistiedoiltani kaukana muiden edellä. Yliopistolla pelasin kerran Trivial Pursuitia viiden kurssikaverini kanssa - jaolla minä vastaan muut. Toista kertaa emme pelanneet, kun kisa oli liian epätasainen. Aika harvoin olen tavannut ihmisiä, joiden mielenkiinto on ulottunut kahvikupillista syvällisempiin asioihin. Tosin osasyynä on se, että olen ollut syrjässä maailman melskeestä, kun asun pikkupaikkakunnalla ja fyysinen sairauteni rajoittaa elämääni melkoisesti. Blogistaniin tutustuminen osoitti, että Suomessa on muitakin fiksuja ihmisiä - itse asiassa tunnen olevani vielä pelkkä oppipoika edellä lueteltujen kirjoittajien rinnalla.

Aloin kirjoittaa joitakin kommentteja blogeihin. Vähitellen alkoi tuntua siltä, että itsellänikin olisi sanottavaa. Siksi avasin tämän blogin. Tarkoituksenani on kirjoittaa juttu viikossa, enempään ei ole mahdollisuutta. Elän varsin aikataulutettua elämää sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä.

Mistä kirjoitan, se jääköön vielä yllätykseksi. Ideoita on kuitenkin varastossa mitä erilaisimmista aihepiireistä. Joka tuntee linkkaamani bloggaajat, saattaa jo jotain aavistella. Odotettavissa on ainakin alistettujen vähemmistöjen puolustamista, koska kuulun tämän maan sorretuimpaan ja päähänpotkituimpaan vähemmistöryhmään, ainakin mitä mediaan tulee. Olen nimittäin maaseudulla asuva, oikeistolainen, keski-ikäinen, luonnontieteellisen alan korkeakoulututkinnon suorittanut armeijan käynyt valkoihoinen lihaa syövä perheellinen heteromies. Paljon muuta en sitten itsestäni kerrokaan, vaan yritän jatkossa keskittyä asiaan.