Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Se on siinä


Tämän blogin ensimmäinen teksti julkaistiin sunnuntaina 22.2.2009. Siinä totesin seuraavasti:
Tarkoituksenani on kirjoittaa juttu viikossa, enempään ei ole mahdollisuutta. Elän varsin aikataulutettua elämää sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä.
Kymmenen vuotta on kulunut. Siihen mahtuu noin 522 viikkoa. Koska ensimmäinen viikkojuttu julkaistiin sunnuntaina eli viikon viimeisenä päivänä muutama hetki blogin avausjutun jälkeen ja nyt on jo 27.2, tämä on 524. julkaisu tunnisteella Viikkojuttu. Tahti on pitänyt, joka ainoa viikko on juttu tullut.

Kaiken kaikkiaan blogissa on ilmestynyt 1176 julkaisua. Kolme vuotta sitten aloin tehdä lauantaisin uusintoja vähintään neljä vuotta vanhoista viikkojutuista. Niitä on tullut 157, joten originaaleja on kertynyt kaikkiaan 1019. Niistä hieman yli puolet on ollut viikkojuttuja, lopuista valtaosa alkuvuosina esiintyneitä Sivalluksia. Nämä jäivät pois Twitterin yleistyessä. Itse en ajanpuutteen takia ole Twitteriin mennyt. Jäljelle jäävät ovat enimmäkseen Välihuomautuksia, joita on tullut ehkä kerran kuussa. Näiden lisäksi on ilmestynyt vuosittain Vuosiraportti, jossa on käyty läpi blogin tilastotietoja.

Näiden kymmenen vuoden aikana on omassa elämässä ehtinyt tapahtua paljon. Lapsiluku on kasvanut. Olen vaihtanut sekä työ- että asuinpaikkaa. Minua on kohdannut henkilökohtaisessa elämässä suuria suruja. Jos kääntää kelloa kymmenen vuotta taaksepäin, jotain pystyi tietysti jo silloin käytännössä varmasti tietämään. Mutta osa on tullut yllättäen ja suru painaa rintaa. Viime yönä näin unta eräästä kuolleesta läheisestä. Olimme kaupungissa ja menossa häntä tapaamaan. Kuitenkin tiesin, että hän on kuollut. Kun hän sitten tuli seuraamme, sanoin hänelle että en valitettavasti voi uskoa tätä unta ja tiedän, että hän haihtuu kohta. Hän pyöritteli päätään ja sanoi, että ei mahda asialle mitään. Menimme ravintolaan syömään ja kaikki muut mukana olleet pysyivät, mutta tämä läheinen oli kadonnut. Miksi helvetissä minun pitää olla realisti jopa nukkuessani?
Elämässä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut myös suuria iloja. Minulle on tarjoutunut sekä työelämässä että harrastuksissa tilaisuuksia, joita en ole osannut odottaa ja olen ainakin jossain määrin kyennyt menestyksellisesti hyödyntämään. Olen edennyt työurallani ja luottamustehtävissä.
On myös tapahtunut asioita, joita ei tosiaankaan ole voinut mitenkään ennustaa. Huvittavimpana näistä pitää mainita, että persoonani on päätynyt erään romaanihenkilön esikuvaksi. Tuntemani kirjailijan romaaniinsa luomasta tärkeimmästä sivuhenkilöstä ei voi liiemmin erehtyä sen paremmin ominaisuuksiensa kuten myöskään eräässä yksityiskohdassa hyvin poikkeuksellisen elämänvaiheensa puolesta.
Jos minulta näin jälkeenpäin kysytään, olisinko halunnut kymmenen vuotta sitten tietää, mitä tuleman pitää, vastaus on että en todellakaan. Iloiset asiat olisi ollut sinänsä kiva tietää, mutta suuret, ennalta arvaamattomat surut olisivat turhaan painaneet etukäteen.

Kun jälkeenpäin miettii, niin näiden kymmenen vuoden aikana elämässä suunnilleen kaikki muu on muuttunut paitsi vaimo on pysynyt.
Hän on lukenut yhtä vaille joka ainoan viikkojutun ennen sen julkaisemista (se yksi puuttuva aiheutui aikatauluteknisistä syistä ja sekin tuli jälkisensuroitua) ja hyväksynyt ne julkaistaviksi. Tosin ei hän kovin montaa muutos- tai sensurointiesitystä ole antanut, näppäilyvirheitä lähinnä korjaillut. Ehdotetut muutokset olen lähes poikkeuksetta tehnyt. Asia on nimittäin siten että vaimon ehdotukset kannattaa kuunnella tarkkaan, se on viisautta.
Tosin Sallilla on tapana joskus huomauttaa, että vihittäessä myötä- ja vastoinkäymisten joukossa ei nimenomaisesti mainittu esilukijana toimimista. Tämä on kuitenkin esimerkki siitä, että joustoa täytyy löytyä. Avioliittomme on vastoin kaikkia ennakkoarvioita pysynyt kasassa kaikki nämä vuodet nimenomaan siksi, että Sallilla on ollut se palava tahto, joka tähän on vaadittu. Ehkä minullakin, mutta itseään on vaikeampi arvioida objektiivisesti. Ei avioliittoa solmittaessa kysytä, rakastatko. Siinä kysytään tahdotko rakastaa ja se on aivan eri kokoluokan suoritus. Salli on tahtonut ja siitä olen ikuisesti hänelle kiitollinen. Ei tämä välillä helppoa ole ollut, kun elämä on kolhinut. Vaan aina on nostettu päät pystyyn ja jatkettu kohti uusia pettymyksiä. Välillä toki iloja ja seikkailujakin.

Blogia aloittaessa annoin Sallille lupauksen, että olen varovainen turvallisuuden suhteen. Tästä on tingitty vain hänen luvallaan ja ilmeisen hyvin seurauksin. Olen tavannut muutamia ihmisiä tästä samasta blogiympäristöstä. Ihmisiä, jonka kaltaisia en uskonut olevan olemassakaan. Ilman kirjoittamista en olisi koskaan saanut iloa tutustua heihin ja elämäni olisi ollut paljon köyhempää. Järjestetyt seminaarit ovat olleet ajatuksia avartavia.

Paitsi oma elämä, myös maailma on muuttunut näiden kymmenen vuoden aikana. Tämän blogituksen osalta voi todeta sananvapauden muuttuneen ristiriitaisella tavalla.
Toisaalta nuivuus on muuttunut valtavirraksi. Tämä on aiheutunut kohtaamisteoriasta; etenkin vuoden 2015 invaasion jälkeen on kohtaamisia kokeneilta vaadittu joko lujaa tahtoa tai huikeaa itsensäpettämiskykyä siihen, ettei muutu rasistiksi. Nykyään voi julkisesti sanoa faktoja - kuten meillä faktisteilla tapana on - jotka kymmenen vuotta sitten olisivat olleet mahdottomia.
Toisaalta taas ollaan entistä vauhkompia. Mielipiteenvapauden tila Suomessa on erinomainen - miten typeriä mielipiteitä tahansa saa sanoa milloin tahansa. Faktojen suhteen pitää olla varovaisempi. Nykyään ei voi mitenkään tietää, mikä on laukaiseva sana. Ainoa mikä tuntuu olevan varmaa, on se että rasismia on kaikki muu paitsi mokutus. Ja sekin on rasismia, jos sitä tekee valkoinen heteromies.

Vuodenvaihteessa ilmoitin, että en enää vastaisuudessa ylläpidä blogia samaan tapaan kuin aiemmin. Työn takia (pitää tienata verovaroja jotta haittamaahanmuutto ei romahtaisi aivan yhtä pian kuin tulee romahtamaan) joudun tinkimään. Lupasin jatkaa ne kymmenen vuotta täyteen kerta viikossa -tahdilla. Nyt ne ovat täynnä. Tämän jälkeen annan itselleni luvan lopettaa.
Tosin ensi alkuun jatkan "näennäisesti" kerran viikossa -tahtia. Totesin, että teen jotain rentouttavaa tilastointia, jota kokeilin lokakuussa julkaisemalla laskemani tilastot miesten 10 000 metrin juoksun eri urheilijoiden kymmenen parhaan tuloksen keskiarvoista. Tämmöisiä olen tehnyt muutaman valmiiksi ja julkaisen niitä nyt viikoittain. Tämä ihan siltä varalta, että jos joskus minulla on taas aikaa ja inspiraatiota, niin juttu viikossa -tahti on jatkunut keskeytymättä. Voi tosin olla että joskus näiden tilastojenkin välissä kirjoittelen muutakin. Aika ja jaksaminen vain ovat kortilla. Oman arvioni mukaan se on valitettavasti näkynyt myös tekstien laadussa viime kuukausina.
Lauantai-uusinnat jatkuvat niin ikään toistaiseksi.
Minkäänlaista lupausta sen paremmin kuin uhkaustakaan en anna siitä, ettenkö jonain päivänä lopettaisi ilman sen kummempia seremonioita. Voi olla että tämä vain hiipuu pois ilman tuota kerta viikossa -kurinalaisuutta.
Voi kuitenkin olla, että joskus on ihan pakko kirjoittaa. Kuten alkuvuodesta, jolloin julkaisin Minä syytän -kirjoituksen. Tein sen hirmuisten työpaineiden ohessa. Silloin kun on sanottava, on sanottava. Olin suunnitellut meneväni alkuvuoden melkein kokonaan varastossa olevilla kirjoituksilla, mutta nyt niitä jäi pari kappaletta ylikin. Voi olla että ne tulevat joskus, mutta toistaiseksi pidän ne varastossa. Kymmenen vuoden aikana on huomannut, että parasta pitää juttuja liipaisinvalmiina siltä varalta, että joskus iskee kirjoittajan lukko tai yksinkertaisesti tulee siviilielämässä kiire eikä ehdi kirjoittaa. Joskus on oltu täpärällä - kun nyt jälkeenpäin tarkistin muistikuvani niin huomaan saaneeni valmiiksi ja julkaisseeni yhden jutun vajaata tuntia ennen lähtöä synnytyslaitokselle. Sillä kertaa ei tarvinnut turvautua varastojuttuun.

Siviilielämän kiireiden ohella on myönnettävä, että yksi syy blogitussysteemin muuttumiseen on turnausväsymys. On ollut tuskallista todistaa kerta toisensa jälkeen, että 2 + 2 = 4 virallisen valheen ollessa, että 2 + 2 = 5.
Filosofiassa tunnetaan Humen giljotiini, vapaasti kääntäen: "Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla."
Tästä olen johtanut Jaskan hirsipuun: "Siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voida päätellä miten ne todella ovat."
Olisi todella hienoa, jos ihmiset pyrkisivät hyvään, kaikki kulttuurit olisivat moraalisesti samanarvoisia ja kaikki ihmispopulaatiot yhtä älykkäitä. Näinhän sen pitäisi olla. Vaan entäpä jos näin ei ole?

Olisi todella lohdullista, jos me täällä "voiman pimeällä puolella" olisimme väärässä ja mokuttajat oikeassa. Tämä yhdistääkin kansallismielisiä ja vihervasemmistoa: molempien mielestä olisi hieno homma, jos vihervasemmisto olisi oikeassa. Tämä myös lievää vakavammin haittaa järjen voittoa. Osapuoli A sekä uskoo että toivoo olevansa oikeassa, kun taas osapuoli B ainoastaan uskoo olevansa oikeassa mutta toivoo olevansa väärässä. Silloin B toimii väistämättä jossain määrin käsijarru päällä.
Näyttöjä riittää. Tässäkin blogissa kommenttiosiossa esitettiin mokuttajalle kysymys, haluaako hän siis Euroopan afrikkalaistumista ja islamilaistumista. Vastaus oli: Ei niitä miljoonia tule. Maat ottavat vastaan pääasiassa pakolaisia. Eikä niitä miljoonia tule.
Päiväys oli 7.9.2014. Mitä tapahtui vajaan vuoden kuluttua tästä?

Toisaalta uskon, että tällä kirjoittamisella on ollut vaikutuksensa. Yhtenä tavoitteena on ollut antaa järki-ihmisille sanallista kättäpidempää esitettäväksi. Eihän tällä vastapuoleen ole vaikutusta, sillä mokutus on kuin aikoinaan kommunismi: uskoo vaikka näkee. Yksikään kommunistinen valtio ei koskaan toiminut eikä yksikään niistä maista, joissa asujamisto ja kulttuuri on sellaista kuin Eurooppaan tulijoilla on, ole koskaan toiminut. Ja sitten kehdataan uskoa että heistä tulee kelpo viherdemareita täällä. Mutta ei tällä vastapuoleen olekaan tarkoitus vaikuttaa (toki harvat uskosta luopuneet aina ilahduttavat), vaan siihen suureen enemmistöön, joka yhä uskoo vanhamedian propagandaan haittamaahanmuuton siunauksellisuudesta.
Ja siinä on saatu ehkä jotain aikaankin. Flagcounterin mukaan blogissa on ollut viime kuukausina keskimäärin lähes 400 kävijää päivässä, Bloggerin tilastojen mukaan noin 650 päivässä. Jos edes jotain on matkaan tarttunut muille esitettäväksi, tämä ei ole mennyt hukkaan. Erityisen ilahtunut olin siitä, että viimekesäinen kirjoitussarja maapallon väestönkasvusta ja siitä, kuinka meille on siitä valehdeltu (vielä kerran linkit: Osa I, Osa II ja Osa III) sai tilastojen mukaan tuhansia lukijoita - jokainen osa.

Viimeviikkoisessa kirjoituksessa summasin loppuyhteenvedossa näkemykseni tulevaisuudesta. Ehkä pessimistisesti, mutta pelkään että realistisesti. Vaihtoehtoja on kaksi. Nykyinen meno jatkuu, mikä tarkoittaa länsimaisen kulttuurin tuhoa. Toinen vaihtoehto on, että fasismi nousee, mikä taas tarkoittaa, no tämän voi jokainen arvata. Se kolmas vaihtoehto on se, minkä takia tässä on viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut. Että tolkku voittaisi ennen kuin tilanne eskaloituu jompaan kumpaan kahdesta aiemmasta vaihtoehdosta.

Tolkun voiton kannattajat vain pyritään leimaamaan fasisteiksi. Näinhän on tehty iät ja ajat. Valtaapitäviä eivät uhkaa ne, jotka ovat väärässä. Valtaapitäviä uhkaavat ne, jotka ovat oikeassa - mutta eri kannalla kuin valtaapitävät.
Asian tiivisti erinomaisesti Kasimir Leino jo yli sata vuotta sitten runollaan Kunnon mies, josta lainaan muutaman ensimmäisen säkeistön:

Kun teet sä, niinkuin käsketään,
Kun syöt sä, mitä syötetään,
Niin olet kunnon mies.

Kun uskot, mitä saarnataan,
Et pyri koskaan vapaampaan,
Niin olet kunnon mies.

Kun pidät paikkas, jonka sait,
Ja vanhat aatteet, tavat, lait,
Niin olet kunnon mies.

Kun maas’ et puutu johdantoon,
Et hallintoon, et kohtaloon,
Niin olet kunnon mies.

Kun ylhäisille rauhan suot,
Ja vastustuumat vatsaas juot,
Niin olet kunnon mies.

Kun silmät, korvat ummistat
Ja omantuntos laajennat,
Voit olla kunnon mies.

El’ hiisku koskaan sanaakaan,
Vaikk’ järki, tunne poljetaan,
Niin olet kunnon mies.


Kun järjestelmä on jostain kohtaa mätä eikä se pysty itseään korjaamaan niiltä osin, se suorastaan kutsuu vallankumoukseen. Yksinvaltius toimi siihen asti, kunnes sivistystaso teki demokratian mahdolliseksi. Demokratia toimi siihen asti, kunnes enemmistö alkoi äänestää vähemmistön rahat itselleen.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia lukijoita ja aivan erityisesti loistavia kommentaattoreita. En halua mainita ketään nimeltä tai nimimerkiltä, sillä mainintoja tulisi aivan liikaa ja joku maininnan ansainnut jäisi kuitenkin sanomatta.

Kiitos näistä kymmenestä vuodesta!

27 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...

Ei perhana Jaska. Puolet tästä kymmenvuotisesta matkasta olen ollut lukijana ja kommentoijana, miksi kaiken pitää loppua? Ruukinmatruuna meni, Kari Rydman ei juuri postaile. Vasara ja Ykä vielä jaksavat vanhoista. Pekalla ja Tupliksella on perhekiireitä, joten heidän passiivisuutensa ei ole niinkään huono asia. Vihavaisen vaari kyllä porskuttaa ja tiuhemmin kuin koskaan, eläkkeellä on varaa avata sanainen arkkunsa.

Ei perhana.

Anonyymi kirjoitti...

Kiiots Jaska itsellesi näistä vuosista. Parempaa tulevaisuutta kohti toiveliaana katsoen. Peläten, että sinne mennään rymähdyksen kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Kerroit päätyneesi erään romaanihenkilön esikuvaksi.
Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta.
Mikä romaani on kyseessä, kenen kirjoittama, ja mikä henkilö siinä.

Rocceri kirjoitti...

Onnittelut 10 vuodesta ja kiitoksia näistä loistavista kirjoituksista.

Anonyymi kirjoitti...

Suurkiitokset kirjoituksistasi. Niitä on ollut aina kiintoisaa lukea. Ymmärrän hyvin, ettei yhdeltä ihmiseltä voi ikuisesti vaatia asiantuntevaa, säännöllistä ja kiintoisaa tajunnanvirtaa ja vieläpä ilmaiseksi. Olet tehnyt monikymmenkertaisesti enemmän tämän yhteiskunnan muuttamiseksi järkevämpään suuntaan kuin mitä voi kohtuudella vaatia.

Lista-ano

Imulippo kirjoitti...

Kiitos 10 vuodesta ja kaikista kirjoituksistasi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset tähänastisista, Suomen vastine Jordan B. Petersonille. Liian harva miettii kylliksi ja vieläkin harvempi artikuloi tulokset.

Älä vaivu kaikesta oheiskuormasta huolimatta hiljaisuuteen; sitä juuri ”tiedostavat tahot” hakevat. Selkeäsanainen työsi tähän asti (näitä kirjoituksiasi linkkasin mm. lapsipuoleni äidinkielen väittelyn argumentaatioksi) on kerrassaan timanttia. Kyllä se etiikan palo pitää Jaskan eetterissä!

Kumitonttu kirjoitti...

Mites sitä sanotaan: "tyyntä myrskyn edellä"? Toivotaan että Antti johdattaa suomalaiset mustaan Rinteeseen. Ennusmerkit talouden romahduksesta ovat lupaavia. Kauan eläköön hyvinvointivaltio!

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon 10-vuotispäivän saavuttamisen johdosta! Ja kuten jo todettua, älä nakkaa kirvestä järveen, vaan koeta jatkossakin julkaista jotain ainakin aika-ajoin, sanottavaa varmasti riittää, ja myös kykyä artikuloida se selkeään muotoon. Mutta kiitosta tähänastisesta.

-J.Edgar-

QroquiusKad kirjoitti...

Kuten ylempänä jo useaan kertaan mainittu, kyllä se kiitos näistä kymmenestä vuodesta kuuluu nimenomaan sinulle:
sinä olet täällä isäntä, me muut vain vierailevia artisteja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Lämmin kiitos kuluneista vuosista. Elän toivossa, että jäät vain keikkatauolle ja jossain vaiheessa palaat. Joka tapauksessa seuraavassa seminaarissa tavataan.

Becker kirjoitti...

Kiitokset täältäkin näistä vuosista. Kaikki hyvä ei voi jatkua ikuisesti. Mielestäni olet eräs blogien huippuja aiheitten monipuolisuudessa, terävissä analyyseissä ja hyvissä tarinoissa. Toivottavasti nyt kuitenkin joskus raotat hieman blogin venttiiliä paineen kasvaessa liian suureksi tässä kahelissa maailmassa.

Jaska Brown kirjoitti...

Kaikille: Suurimmat kiitokseni.

Korppi on oikeus: Vanha suomalainen sananlasku: "Aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin". Voipi olla että päitä päästään tällä menolla Suomessakin leikkailemaan.

Ano 1: Kuten todettu, samaa pelkään minäkin.

Ano 2: Ymmärrät varmaan hyvin etten kerro, siitä tutut ja ehkä tuntemattomammatkin tunnistaisivat. En ole kirjailijalta itseltään asiaa varmistanut, vaikka pari kertaa olenkin hänet kirjan julkaisun jälkeen tavannut. Mutta kuten todettu, liian paljon harvinaisia yhtäläisyyksiä.

Rocceri: Kiitos.

Lista-ano: Tuo on myös yksi syy tähän. Turnausväsymys, on mennyt samojen faktojen toistamiseksi.

Imulippo: Kiitos myös sinulle.

Ano 3: Toivottavasti näistä oli väittelyssä hyötyä, voitto kotiin!

Kumitonttu: Ikävä kyllä demareilla on ollut tapana olla tosi pahan paikan edessä realisteja ja siirtää idioottimaista linjaansa juuri pakon verran realistiseen suuntaan. Tosin Rinne vaikutta pöljemmältä kuin edeltäjänsä demarien johdossa ovat olleet.

J. Edgar: Ehkä joskus jotakin, mutta harvemmin.

Qroquius Kad: Tosiasia on kuitenkin, että ilman kommentaattoreita tämä homma olisi loppunut jo aiemmin ja totaalisesti.

Yrjöperskeles: Ei voi tietää. Itsehän toimit varoittavana esimerkkinä huijausjytkyn 2011 jälkeen. Mestari palasi areenalle, kun jytky ei auttanut.

Becker: No, hiljaisempaa luvassa ainakin kevääseen asti muiden kiireiden takia.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kiitos erityisen nasevista blogeista sekä myös kommenttien vastauksista. On mukavaa ja joskus jopa päivän pelastavaa todeta saavuttaneensa sanailussa sen arvokkaan hopeatilan.

Toive: edes urheiluaiheisia juttuja, edes joskus. Niitä ei huumorilla höystettynä oikein löydä mistään muualta.

Naimisiinmenosta ja siinä olosta; avioitumisen partaalla valistin tulevaa vaimoani: Helppoa ei tule olemaan, mutta sen voin luvata, että aika ei käy pitkäksi. Olen pyrkinyt pitämään sanani.

Anonyymi kirjoitti...

En ole aiemmin kommentoinut blogi-kirjoituksiisi, vaikka mielipiteitä tietysti riittää, sekä oikeita että vääriä. Nyt ajattelin kuitenkin oman kommenttini antaa.

Kaikki kirjoituksesi olen lukenut ja joka kerta olen lukuhetkessäni viihtynyt.
Aihealueesta riippumatta, tekstisi on perustellusti kirjoitettua, ja kirjoitustyylisi vuoksi sitä on miellyttävä lukea.

Oikein paljon kiitoksia ajatuksistasi.

Arska

Jaska Brown kirjoitti...

Veijo Hoikka: Luetutin kommentit Sallilla. Koska tiesin että sieltä tulee varmaan jotakin joka taas pudottaa minut maan pinnalle. Naisiin voi joskus pieni poikanen luottaa...

Arska: Paljon kiitoksia. Edustat varmaan sitä suurta "kansan ääntä", joka on kävijämääristä päätellen lukenut vaan ei kommentoinut.

Kari Rydman kirjoitti...

Minäkin haluan kiittää sinua Jaska näistä vuosista. Sekä urheiluista että muista. Silloin tällöin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikista blogisivustoista juuri sinun kauttasi on tullut eniten oman blogini lukijoita. Mitä jälkimmäiseen tulee, on myönnettävä ettei viime aikoina ole ollut paljon sanottavaa. Vanhuus, väsynys, kyynistyminen, silmien heikkeneminen ovat yksi syy, ja oman jäämistön järjestäminen vie suuren osan ajasta. Korppi on oikeus on valitettavan oikeassa. Mutta onneksi Jaska vielä jaksaa, ja Korppikin.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Jaahah, Jaska! Kiitoksia vain ja eikun oikein paljon!!! On ollut riemullisia tietoareenoita maittavasti kertoiltuna. Oikein on vanhakin niitä lukiessa nuortunut
"kuin lapsi leikkimään".

Romaanihenkilöistä: Minäkin olen yhdessä romaanissa jopa melkein sankarina. Romaanin nimi on "Kettutarhan arvoitus". Sen perusteella annan luvan jäljittää.

Vointeja ja palaillaan...
Terhomatti

Jaska Brown kirjoitti...

Kari Rydman: Olen erityisen ilahtunut tuosta muistamisesta. Näiden vuosien jälkeen voin tunnustaa, että olen joutunut muutaman kerran hymyilemään sisäänpäin, kun hyvä tuttavani dir. cant. on maininnut nimesi ihaillen... Jäämistön siivoaminen etukäteen on hyvä ajatus. Vanhempieni kuolinpesän raivaaminen ja jälkityö oli sellainen urakka, että huh heijaa. Onneksi valtaosan työstä tekivät lähempänä asuneet sisarukseni.

Terho Hämeenkorpi: Kiitos. Olen joskus sanonut, että ihmettelen miten helvetissä mielenkiintoisista aiheista pystytään kirjoittamaan onnettoman tylsästi. Olen tietoisesti pyrkinyt värikkääseen tyyliin, joskus ehkä onnistuen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos itsellesi. Liityin lukijoiden joukkoon vasta muuta vuosi sitten, mutta sen jälkeen ei tainnut jäädä yhtään blogausta väliin.

Ajankohtaisia ja usein terävän hauskoja juttuja kirjoitat. Toivotan onnea ja menestystä. Toivottavsti jaksat vieläjoskus ilahduttaa lukijoitasi.

Seppo

DuPont kirjoitti...

Olen hyvin laiska kommentoija ollut, vaikka lukijana täällä jo ties kuinka monta vuotta. Usein ei ole ollut lisättävää, koska minusta asia on sanottu hyvin jo kirjoituksissa, v.....ko lisäämään?

Olen arvostanut blogistia paljon, noiden monien rinnalla. Siksi toivon, että jonkinlainen aktiivisuus säilyy edelleen. Kun on sanottavaa, sitten antaa tulla...

Olen itse nauttinut, joten kiitos hienoista kirjoituksista.

Anonyymi kirjoitti...

Kymmenisen vuotta on tullut aktiivisemmin blogosfääriä seurailtua. Ja monta kirjoittajaa on sinä aikana jäänyt kuviosta pois. Omasta puolestani olen jäänyt enimmin kaipaamaan Octaviusta ja Ruukinmatruunaa. Mutta aikansa tietysti kutakin. Toivottavasti et kuitenkaan vielä liittyisi joukon jatkoksi... Yrjö, Vihavainen ja Vasara sentäs onneksi ovat vielä jaksaneet jatkaa, ainakin toistaiseksi. Koeta nyt kumminkin välttää ennenaikainen blogikuolo, asialinjalaisille kun on aina tarvetta. Muuttuupa itse maailma sitten mihin suuntaan hyvänsä, sano.

-J.Edgar-

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta tämän blogin en olisi halunnut loppuvan ollenkaan; ihailtavaa verbaliikkaa, huumoria ja teräviä oivalluksia sekä mielenkiintoista tietoa niin monelta elämän osa-alueelta ja historiasta. Kiitos ja syvä kumarrus naispuolisesta sukupuolestani huolimatta!

Jaska Brown kirjoitti...

Seppo: Kiitos. Kuten todettu, uusinnat ainakin jatkuvat.

DuPont: Olen sanonut, että pitäisi itse kommentoida enemmän muiden kirjoituksiin, mutta toisaalta aika ei riitä ja toisaalta hyvään kirjoitukseen ei ole yleensä lisättävää.

J.Edgar: Octaviuksen katoaminen jo vuosia sitten oli suuri menetys, mutta kuulemani huhun mukaan siihen oli valitettava syy.

Ano: Kiitokset, näin sukupuoli-invalidina arvostan suuresti tietoa että näitä lukee muutama muukin nainen kuin Salli.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Olen luultavasti ymmärtänyt jotain väärin. Ihan kuin kirkkokansa hyvästiä viskelis.

JB, harvakseltaan hyvä tulee. Ja kiitti tulevista!

Tuumailija kirjoitti...

Lämmin kiitos kuluneista vuosista. Muistelisin löytäneeni tänne Octaviuksen blogin kautta luultavasti joskus 2011 tms. Syy miksi klikkasin, oli hassunhauska otsikko joka toimii sananmuunnoksena. Huumori siis herätti huomion, mutta hyvät kirjoitukset saivat jäämään. Olet myös yksi innoittajistani, olen näes vakavasti miettinyt blogin pitämistä. Sen aihe ja laajuus on kuitenkin vielä tuntematon, enkä osaa sanoa milloin aloitan.

Lykkyä tykö kaikessa mihin ryhdyt. Pidähän huolta itsestäsi ja perheestäsi!

Dena kirjoitti...

P.S, Jos helpottaa niin olen tilastojasi ja muutamaa lentävää lausetta laittanut useamminkin etenpäin ihan normaali puheesssakin mainiten kenen juttu alunperin kun ollaan naureskeltu(ei nille tilastoille ikävä kyllä).. Vaikken olekkaan käännynnäinen niin olen käyttänyt saarnoissani nyös sinun oppejasi ja olen jopa joskus onnistunut tehtävässäni joten, olet osaltasi käännyttänyt väkeä jo toisessa suussa. Uskon muuten samaan, yksikin typeryydeltä pelastettu on vaivan arvoinen.