Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 28. elokuuta 2018

Kyllä minä niin mieleni pahoitin


Tapahtumistaan odottanut katastrofi sitten tapahtui paraurheilija Ronja Ojan twiittauksen myötä. Twiitissä kerrottiin se täysin julkinen tieto, että paraurheilijat joutuvat maksamaan SUL:lle 900 euron takuumaksun, mikäli eivät saavuta mitalia EM-kisoissa. Itse asiassa koska kyseessä on ”takuumaksu”, urheilija on jo maksanut sen ja maksu palautetaan, mikäli kotiintuomisena on mitali.
Tieto on julkinen, koska se kerrotaan SUL:n lehdessä Huippu-urheilu-uutisissa. (Voi olla että se kerrotaan myös SUL:n sivuilla, mutta siitä viidakosta ei yleensä löydä tarvitsemaansakaan tietoa, saati sitten tarpeetonta.) Menettelytapa on täysin normi. Maksun suuruus on riippuvainen kustannuksista ja sen palautuminen menestyksestä. Muistelisin joku vuosi sitten juniorien EM-kisoissa maksun olleen 600 euroa (paraurheilijoilla kustannukset ovat ymmärrettävistä syistä suuremmat) ja palautusehdon olleen pistesija.
Tietääkseni monessa muussakin lajissa urheilija maksaa osan kustannuksistaan itse. Yleisurheilun tapauksessa on sentään mahdollista saada rahat takaisin, jos menestystä tulee.

Oja kertoi saaneensa kissan pöydälle nostamisesta enimmäkseen positiivista palautetta. Eikä omavastuutakaan tarvinnut maksaa, koska ensinnäkin Oja sijoittui mitaleille ja toiseksi sponsori lupasi maksaa koko Suomen joukkueen takuusummat.
Positiivista palautetta ei ole syytä epäillä. Olihan juttujen kommentointikin lähes täysin paraurheilijoiden puolella. Ihmeteltiin yhdenvertaisuuden puutetta – kyllä paraurheilijoiden tulee ilman muuta saada samat oikeudet kuin muidenkin urheilijoiden. Etenkin kun paraurheilijat sentään menestyvät toisin kuin vammattomat urheilijat, mokomat laiskat paskiaiset. Kommenteista huomasi, kuinka monelle tuli todella paha mieli paraurheilijoita sortavasta kohtelusta. Onhan tämä mielensä pahoittaminen ymmärrettävää – jokainen varmasti haluaa että vammaisilla on samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin muillakin. Tämä vain oli valitettava esimerkki siitä, kuinka tunne ohittaa kaikki mahdolliset järkiseikat. Asia meni niin pahasti tunteisiin, että minkäänlainen järjellinen argumentointi ei tullut kyseeseen.

Tämä oli se suo, johon SUL ehdoin tahdoin lähti ottaessaan paraurheilun siipiensä alle. Kun näin tehtiin, minulla oli pahat aavistukset että tässä käy vielä huonosti. Kuten nyt on käynyt. Tosiasia kun on se, että yleisön mielikuvat ovat niin vahvoja, että menestyvän paraurheilijan on saatava samat etuudet kuin omassa sarjassaan samoin menestyvän yleisurheilijan. Tai muuten ei hyvä heilu, kuten SUL:lle kävi. Takuumaksujen asettaminen oli taloudellisesti suorastaan väistämätöntä, mutta yhtä väistämätöntä oli siitä seurannut katastrofi.

Sitten tehdään realiteettitarkistus. Suomessa on enemmän vasenkätisiä sairaanhoitajia (noin 10 000) kuin sokeita (alle 10 000). Jos vasenkätiset sairaanhoitajat päättävät perustaa oman urheilujärjestönsä, niin kai sisar Hento Valkoiselle kuuluu täysi valmennusstipendi, mikäli hän voittaa Euroopan mestaruuden vasenkätisten sairaanhoitajien kuulantyönnössä? Kilpailu on taatusti kovempaa kuin sokeiden kuulantyönnössä, koska potentiaalisia osanottajia on enemmän. Etenkin kun huomioi sen että sokeita on varmaan suhteellisesti enemmän vanhemmissa ikäluokissa.

Odotan sitä paskamyrskyä, joka syntyy kun PQTRLGBTitiTyy -osasto keksii, että Gay Games on olemassa ja siellä pärjääminen on täysipäiväisen urheilun mahdollistavan stipendin arvoista, ilmaisista matkoista nyt puhumattakaan.

Tiedättekö muuten kuinka monta eri kilpailua parayleisurheilun EM-kisoissa oli? En tiennyt minäkään ennen kuin googletin. Otan muuten kiitollisena vastaan, jos joku osaa neuvoa mistä tieto löytyy suomeksi. Jos sain taulukosta oikein laskettua, niin miesten puolella lajeja oli 108, naisten puolella 78 ja vielä yksi sekasarja. Yhteensä 187 mitalilajia tarjolla. Tämä asettaa Suomen sinänsä kunnioitettavan mitalisaldon 8-4-2 eli 14 mitalia hieman uuteen valoon. Vaan eipä media tätä tietoa viitsi kaivaa esiin.
Toisaalta Suomen joukkue onnistui huikealla prosentilla. Yhdestätoista matkaan lähteneestä seitsemän toi mitalin. Vaan mikä onkaan totuus. Klikkasin miesten ja naisten puolelta molemmista neljä satunnaista lajia. Osanottajia oli 6, 4, 8, 7, 7, 5, 5 ja 10.

Tason kapeudesta kertoo parhaiten se, että Leo-Pekka Tähti voitti kultaa 100, 200 ja 400 metrillä sekä hopeaa 800 metrillä. Tähti on epäilemättä huippu-urheilija ja harjoittelee kovaa. Mutta ei tuollainen temppu olisi mitenkään mahdollinen yleisurheilun EM-kisoissa. 100 ja 800 metriä vaativat aivan eri ominaisuuksia, joita ei yhdessä paketissa löydy. Ei Euroopan tasolla eikä edes Suomen tasolla. Edes Suomen 24 parhaan joukkoon yltäminen molemmissa lajeissa eli Kalevan kisojen paikka olisi mahdoton saavuttaa – tai no, Ashton Eaton olisi ehkä parhaimmillaan siihen yltänyt, sillä hän oli kymmenottelijana ylivertainen 400 metrillä. 100 metrin aika olisi ollut Suomen huippua ja tuhat metriä hän oli halliottelussa juossut 2,32,67, mikä vastaa noin 1.57 -tulosta kasisatasella. Kalevan Kisoihin riittää noin 1.55 ja Eaton olisi luultavasti tähän nipin napin päässyt, koska oli kova neljäsatasen juoksija. (EDIT: Vertailua korjattu ja täsmennetty 30.8.2018.)
Ja ennen kuin joku tilastoniilo ehtii kaivaa faktaa esiin, niin nokitan. Historiassa on urheilijoita, jotka ovat osallistuneet sekä 100 että 800 metrille Kalevan Kisoissa. Mutta en ainakaan löytänyt ketään joka olisi tehnyt tämän samana vuonna – ehkä joskus 100 vuotta sitten saattaisi löytyä. Ja viimeisinkin tuplaus lienee jo 30 vuoden takaa, Minna Uunimäki juoksi 100 metrillä 1987 ja seuraavana vuonna 800 metrillä. Ilman suurempaa menestystä kummassakaan. Menestyjiä joutuu hakemaan kauempaa. Eeva Haimi sai 100 metrillä pronssia 1964 ja voitti 800 metriä 1968-69. Miehissä temppu on vielä mahdottomampi, tosin 400 metrin aitojen olympiahopeamitalisti Erik Wilén voitti 100 metrin kultaa 1919 ja 800 metrin kultaa 1921-22. Viimeisin miesten puolen tuplaaja lienee 400 metrin olympiapronssimitalisti Voitto Hellstén, joka juoksi viimeisen kerran Kalevan Kisoissa satasen 1954 ja ainoan kasisatasensa 1960 ilman suurempaa menestystä.
Tähdellä ja kaikilla muillakin paraurheilijoilla on viivalla vierellään muutaman harrastajan ohella maksimissaan pari-kolme lahjakasta ja ammattimaisesti treenannutta kilpakumppania. Niitä ei ole kahtakymmentä, kuten yleisurheilun EM-kisoissa on. Puhumattakaan kahdestasadasta muusta sellaisesta, jotka eivät kisoihin päässeet. Tai niistä kahdestatuhannesta muusta lahjakkaasta, jotka totesivat yleisurheilun olevan liian kovaa touhua ja siirtyivät muuhun lajiin.

On käsittämätöntä tosiasioiden kiistämistä vaatia paraurheilijoita saman tuen veroisiksi vammattomien urheilijoiden kanssa.
SUL teki virheen ottaessaan parayleisurheilun liittonsa alle. Ne yleisön mielikuvat, jotka tästäkin tapauksesta syntyivät, olivat rajusti negatiivisia ja – valitettavasti – täysin ennalta arvattavia. Järkevintä olisi siirtää paraurheilijat oman liittonsa – joka on jo olemassa – alle kokonaan. He ovat aina tervetulleita osallistumaan yleisurheilukisoihin omassa näytöslajissaan. Arvokasta työtä, joka ansaitsee julkisuutta. Mutta rahoituksen tulee kulkea vammaisurheilun, ei Urheiluliiton kautta.
Ikävä piirre asiassa on toki se, että tästä "avioerosta" pahoittaa taas kerran moni mielensä. Mutta parempi kertarutina kuin ainainen kitinä.

lauantai 25. elokuuta 2018

Uusinta: Pula-ajan arjalaiset

Lukijalle: Vaihteeksi historiauusinta, jossa muistutetaan että ei se rotupuhtaus niin tarkkaa ollut edes Natsi-Saksassa:

Schutzstaffel eli tuttavallisemmin SS perustettiin vuonna 1925 Adolf Hitlerin henkivartiostoksi, kuten nimikin "suojakaarti" kertoo. Vuonna 1929 se koostui 280 miehestä. Tuolloin johtoon tuli Heinrich Himmler, joka ryhtyi järjestelmällisesti kasvattamaan siitä omaa henkilökohtaista armeijaansa. Vielä toisen maailmansodan syttyessä vahvuus oli alle kymmenentuhatta miestä, mutta sitten alkoi tapahtua.

Vuoden 1940 alussa Himmler onnistui muodostamaan SS:n sotilaallisen jaoston, Waffen-SS:n. Jo Puolan sotaretkellä oli osa järjestöstä osallistunut taistelutoimiin. Nyt tuosta ytimestä muodostui SS-rykmentti Leibstandarte Adolf Hitler, joka Balkanin sotaretken jälkeen korotettiin divisioonakokoon ja myöhemmin 1. SS-panssaridivisioonaksi.

Jatkoa seurasi. Jo ennen Leibstandarten divisioona-statusta oli perustettu 2. SS-panssaridivisioona Das Reich, 3. SS-panssaridivisioona Totenkopf ja 4. SS-Polizei-panssarikrenatööridivisioona. Totenkopf oli muodostettu keskitysleirien vartijoista ja Polizei järjestyspoliiseista.

Idän sotaretken alettua SS-divisioonia perustettiin lisää. Eikä ainoastaan saksalaisista, vaan myös ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Ensimmäisenä vuorossa oli 5. SS-panssaridivisioona Wiking, joka nimensä mukaisesti koostui suurelta osin pohjoiseurooppalaisista vapaaehtoisista. Divisioonassa oli aluksi kolme rykmenttiä, Germania (saksalaiset), Westland (hollantilaiset) ja Nordland (pohjoismaalaiset ja sveitsiläiset). Tässä divisioonassa palveli myös suomalainen SS-vapaaehtoispataljoona. Pataljoona palasi Suomeen heinäkuussa 1943. Tunsin nuoruudessani yhden entisen SS-miehen. Ihan tavallinen suomalainen heppu. Monet suomalaiset SS-miehet etenivät urallaan pitkällekin, pari jopa ministeriksi asti.

Alun perin SS-joukkoihin hyväksyttiin vain "puhtaita arjalaisia" ja joidenkin suomalaistenkin vapaaehtoisten tie tyssäsi vääränlaiseen kallonmuotoon. Konkurssin lähestyessä SS:n kriteerit kuitenkin löystyivät. Sodan viimeisinä vuosina riveissä nähtiin mitä erikoisimpia yksiköitä:

10. 12. SS-panssaridivisioona Hitlerjugend
Kun Totenkopf-divisioona oli värvätty vanginvartijoista ja Polizei poliiseista, piti Hitlerjugendin saada myös omansa. Saksan voimavarojen käydessä vähiin näytettiin vihreää valoa alaikäisten värväykselle. 1943 perustetun Hitlerjugend-divisioonan miehistö koostettiin pääosin vuonna 1926 syntyneistä vapaaehtoisista, aliupseeristo ja upseeristo kokeneista Waffen-SS -miehistä.
Ranskaan sijoitettu divisioona sai tulikasteensa 7.6.1944 Normandian maihinnousun tapahduttua. Seuranneissa taisteluissa komentaja Fritz Witt kaatui ja uudeksi tuli yksi rykmentinkomentajista, divisioonan ikärakenteeseen sopivasti vasta 33-vuotias kenraalimajuri Kurt Meyer. Raivokkaasti taistellut divisioona sai länsiliittoutuneilta nimen "Baby Division" - partahöylä kun ei kuulunut tst-varustukseen.

9. 8. SS-ratsuväkidivisioona Florian Geyer
Ratsuväki oli ruhjoutunut ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin aikansa eläneenä aselajina. SS kuitenkin onnistui löytämään sekä sopivan miehistömateriaalin että käyttötarkoituksen hevosille vielä toisessa maailmansodassa. Ratsuväkidivisioonan juuret olivat Totenkopf-joukkojen ratsuväkirykmentissä, joka oli osoittautunut käyttökelpoiseksi Puolassa selustan valvonnassa. Divisioonaksi ratsuväki laajeni 1942 ja sen miehistö muodostui lähes puoliksi ulkosaksalaisista Transsylvaniasta ja Serbiasta. Miehet olivat kotimaassaan tottuneita hevosten käyttöön. Divisioona toimi itärintamalla vastapartisaanitehtävissä ennen tuhoutumistaan Budapestin taisteluissa. 1943 perustettiin toinenkin ratsuväkidivisioona lähinnä Unkarin saksalaisista, 22. vapaaehtoisratsuväkidivisioona Maria Theresia.

8. 1. Kasakkadivisioona
Monet neuvostoliittolaiset ilmoittautuivat vangiksi tai selustaan jäätyään vapaaehtoisiksi palvelemaan Saksan armeijaa. Useimmat olivat ns. Hiwi (Hilfswillige) -avustajia, mutta etenkin vähemmistökansallisuuksista värvättiin kokonaisia joukko-osastoja. Waffen-SS:ssä oli ukrainalainen, valkovenäläinen, virolainen ja peräti kaksi latvialaista divisioonaa. Venäläinen armeijankomentaja Andrei Vlasov oli loikannut saksalaisten puolelle ja sai sodan loppuvaiheessa perustaa Venäjän vapautusarmeijan. Tämän lisäksi Waffen-SS:ssä oli kaksi venäläisdivisioonaa, jotka eivät Vlasovin armeijaan kuuluneet - tosin osa niiden miehistöstä siihen siirrettiin taistelussa epäonnistuneiden divisioonien hajottamisen jälkeen.
Erikoisin joukko oli kuitenkin Waffen-SS:n 1. Kasakkadivisioona jo pelkästään sen takia, että se oli ainoa Waffen-SS:n varsinainen divisioona, jota ei otettu viralliseen järjestysnumerointiin. Divisioona koostui lähes täysin kommunismia vastustaneista Donin kasakoista. Alun perin Wehrmachtissa palvellut divisioona siirrettiin SS:ään tammikuussa 1945. Siirto tapahtui vastoin divisioonan komentajan, preussilaisen aatelismiehen Helmuth von Pannwitzin tahtoa. Kasakat tiesivät, mikä heitä odottaisi venäläisten käsissä ja antautuivat siksi vasta 11.5.1945 ja silloinkin vain briteille. Pannwitz teki kaikkensa, ettei kasakoita luovutettaisi Neuvostoliittoon ja saikin tästä lupauksen, mutta toisin kävi. Suurin osa teloitettiin tai kuoli GULAG-leireillä. von Pannwitz itse oli Saksan kansalainen, mutta ei halunnut jättää miehiään, vaan lähti vapaaehtoisesti Neuvostoliiton vankeuteen. Monet muut upseerit seurasivat hänen esimerkkiään. von Pannwitz teloitettiin Moskovassa 1947.

7. Ruotsalaiset SS-vapaaehtoiset
Pohjoismaalaisista koottuun SS-divisioona Wikingin Nordland-rykmenttiin liittyi sodan aikana satoja ruotsalaisia. Tarkka lukumäärä on tuntematon, mutta todennäköisesti heitä oli pari-kolmesataa. Nordland-rykmenttin 3. panssarikrenatöörikomppanian 4. tiedustelujoukkue oli lähes kokonaan ruotsalainen. Noin 30-45 ruotsalaista kaatui Waffen-SS:n riveissä, osa heistä myös Nederland-divisioonassa ja muissa yksiköissä. Toistakymmentä yleni SS-upseereiksi, korkeimpaan arvoon eli SS-Hauptsturmführeriksi (kapteeni) itävaltalaisnaisen kanssa naimisissa ollut Hans-Gösta Pehrsson.

6. 38. SS-divisioona Nibelungen
Maaliskuussa 1945 SS:n upseerikoulu Bad Tölzissä sai käskyn muodostaa oppilaistaan divisioonan. Tämä jäi SS:n viimeiseksi perustetuksi yksiköksi eikä koskaan ollut divisioona muuta kuin nimellisesti. Suurimmillaankin sen vahvuus oli vain noin 6000 miestä. Taisteluun divisioona marssi 24.4.1945 eli vain kaksi viikkoa ennen antautumista.

5. 33. krenatööridivisioona Charlemagne
Ranskan osuus toiseen maailmansotaan muistetaan lähinnä kolmesta asiasta: romahduksesta Saksan salamasodan edessä, Charles de Gaullen kokoamasta Vapaan Ranskan pakolaisarmeijasta ja sankarillisesta vastarintaliikkeestä. Miehitetyn Ranskan osalta jaksetaan korostaa ranskalaisten urheaa partisaanitoimintaa miehittäjiä vastaan. Kunniaa heille. Kukaan ei tosin tiedä, kuinka monta vastarintataistelijaa oli. Luotettavien arvioiden mukaan vuonna 1943 heitä oli noin 60 000. Lukumäärä kasvoi huomattavasti sodan kääntyessä vähitellen Saksan tappioksi. Heistä vain murto-osa oli aseellisia taistelijoita, joten Ranskan vastarintaliikkeen miesvahvuus vastasi vuonna 1943 kutakuinkin Ranskalaisten bolsevismin vastaisen legioonan 6500 miehen vahvuutta. Lisäksi Saksan armeijassa taisteli lukuisia ranskalaisia muiden yksiköiden riveissä, enimmäkseen elsassilaisia. Yksi heistä oli Grossdeutschland-divisioonaan värvätty myöhempi tunnettu kirjailija Guy Sajer. Todennäköisesti Saksan armeijassa taisteli enemmän ranskalaisia kuin vastarintaliikkeessä oli aktiivijäseniä. Tämän historia on yleensä armollisesti unohtanut.
Syyskuussa 1944 ranskalaiset vapaaehtoiset koottiin suurimmaksi osaksi vastaperustetun SS-divisioona Charlemagnen (Kaarle Suuri) riveihin. Divisioona oli lähes täysivahvuinen yli 10 000 miehen yksikkö. Vaikka moraalikato alkoikin vaivata, jotkut pitivät pokkansa loppuun asti. Vapaan Ranskan joukkojen saatua muutamia miehiä vangiksi kenraali Leclerc kysyi heiltä, miksi he pitivät saksalaista univormua. Vastaus oli, että miksi itse pidät amerikkalaista univormua (Vapaan Ranskan joukot käyttivät hieman muunneltua amerikkalaista varustusta). Vastaaja ja hänen toverinsa teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.
Divisioonan erään yksikön jäänteet olivat viimeinen joukko-osasto, joka puolusti Berliinissä Valtakunnankanslian aluetta. Tätä voisi sanoa historian ironiaksi.

4. 21. Waffen-SS -vuoristodivisioona Skanderbeg
Sodan aikana Saksassa oleskellut Jerusalemin suurmufti sai Adolf Hitlerin suostuteltua perustamaan muslimijoukko-osastoja. Tämä sopikin periaatteessa hyvin tilanteeseen, sillä Balkanilla vilkastunut partisaanitoiminta pakotti miehistöpulasta kärsineet saksalaiset turvautumaan paikallisesta väestöstä koottuihin osastoihin. Tarkemmin sanottuna koottiin osasto etnisen ryhmän A alueelta ja vietiin se etnisen ryhmän B alueelle riehumaan. Kenties pahamaineisin oli albaaneista koottu Skanderbeg-divisioona. Se muodostettiin albaanivapaaehtoispataljoona ytimenään 1944 ja toimi jonkin aikaa Montenegrossa vastapartisaanitehtävissä. Divisioonan varsinainen operaatio oli lähinnä massamurhien suorittaminen, mikä sujuikin kohtuullisen hyvin. Partisaaneja vastaan taistelu taas ei albaaneilta oikein tahtonut onnistua, siinä kun vaadittiin muutakin kuin kansallisurheiluna tunnettua aseettomien selkäänpuukottamista. Niinpä divisioona alkoi kapinoida saksalaisia komentajiaan vastaan ja puolet joukosta otti hatkat vuorille. Saksalaiset kyllästyivät ja hajottivat divisioonan 1.11.1944, vain reilut puoli vuotta perustamisen jälkeen.
Hauska yksityiskohta oli paraatipäähineenä ollut fetsi, sama kuin niin ikään kelvottomuutensa takia hajotetuilla Bosnian muslimeista kootulla 23. SS-vuoristodivisioona Kamalla ja 13. Waffen-SS -vuoristodivisioona Handscharilla. Näistä kahdesta Handschar onnistui sikäli paremmin, että siinä oli mukana selvästi enemmän katolilaisia kroaatteja, joista koottiin divisioonan hajottamisen jälkeen vielä rykmentti.

3. Brittiläiset vapaajoukot
Saksalaisilla oli löyhänä suunnitelmana koota eurooppalaisista vapaaehtoisista "bolsevismin vastainen kansainvälinen legioona". Tämän legioonan erikoisin yksikkö oli luultavasti Britisches Freikorps. Saksalaiset värvärit yrittivät saada sotavangeista koottua joukko-osaston ja muutama kymmenen miestä tarttuikin haaviin. Yksikköä käytettiin lähinnä propagandatarkoituksiin ja siinäkin lähinnä koemielessä. Ilmeisesti ainakin osa miehistä otti kuitenkin sodan loppuvaiheessa osaa taisteluihinkin. Sodan jälkeen useita miehistä hirtettiin oikeudenkäynnin jälkeen.
Surkuhupaisin piirre oli yksikön merkittävin rekrytoija John Amery. Fasismiin hurahtanut britti oli sodan aikana jäänyt Vichyn Ranskaan, johon petyttyään hän siirtyi Saksaan propagandatöihin. Sodan jälkeen hänet luonnollisesti hirtettiin. Ameryn isä Leo oli sodan aikana Britannian Intian asioiden ministeri ja puoliksi juutalainen.

2. 36. SS-krenatööridivisioona
SS-upseeriksi päätynyt ensimmäisessä maailmansodassa mitalein palkittu Oskar Dirlewanger sai 1940 määräyksen perustaa SS-rangaistusyksikkö. Sopivampaa komentajaa eivät saksalaiset olisi voineet löytää. Dirlewanger oli psykopaatti, joka oli 1930-luvulla istunut vankilassa 14-vuotiaan tytön raiskauksesta ja tuomittu useista seksuaali- ja muistakin rikoksista.
Dirlewangerin yksikkö nimettiin komentajansa mukaan ja paisui ensin pataljoonaksi, sitten prikaatiksi ja lopulta helmikuussa 1945 virallisesti divisioonaksi, vaikka käytännössä miesvahvuus ei sinne asti yltänytkään.
Virallisesti miehille annettiin mahdollisuus puhdistaa maineensa sotilaallisin ansioin. Käytännössä kaikki jatkoivat rikollista toimintaansa. Yksikön meno hirvitti jopa muuta SS:ää, mikä kertookin kaiken tarpeellisen. Se oli mm. mukana tukahduttamassa Varsovan kansannousua, jossa se kunnostautui joukkomurhissa.
Divisioonan varsinainen taistelumaine ei ollut kummoinen ja se hajosikin totaalisesti huhtikuussa 1945 Dirlewangerin haavoituttua 12. kerran ja jouduttua luovuttamaan komennon. Dirlewangerin itsensä kohtalo on jäänyt hieman epäselväksi, mutta hän kuoli kesäkuussa 1945 sodan jo päätyttyä ilmeisesti puolalaisten partisaanien murhaamana. Tarkka kuolintapa on jäänyt epäselväksi, mutta erään version mukaan hänet palvattiin nuotiolla elävältä.

1. Intialainen Legioona
Brittiläisen Intian itsenäisyysliike ei ollut pelkästään Mahatma Gandhin aseetonta vastarintaa. Jotkut yrittivät kovemmin konstein ja yksi heistä oli Subhas Chandra Bose. Brittien kotiarestiin asettama Bose pakeni Intiasta 1940 ja päätyi seuraavana vuonna Saksaan.
Kun saksalaiset saivat vangikseen brittiarmeijassa palvelleita intialaisia, Bose sai ajatuksen muodostaa heistä Vapaan Intian armeija. Yksikkö perustettiin 1942 ja vuonna 1944 rykmentin vahvuinen legioona siirrettiin Waffen-SS:ään. Arjalaisia arjalaisessa armeijassa! Elokuusta 1944 alkaen rykmentti taisteli länsirintamalla ja antautui amerikkalaisille ja ranskalaisille sodan päätyttyä. Miehet luovutettiin briteille, kuljetettiin Intiaan ja laitettiin oikeuden eteen. Prosessi kuivui suurimmaksi osaksi kokoon Intian itsenäistymisen lähestyessä.
Bose itse oli lähtenyt sukellusveneellä Sumatralle 1943, jossa hän liittyi Japanin intialaisvapaaehtoisten armeijaan. Sodan jälkeen hän yritti paeta Neuvostoliittoon, mutta lentokone syöksyi maahan Taiwanilla. Monet uskoivat vielä pitkään hänen selvinneen hengissä ja piilottelevan tilaisuuttaan odottamassa.

tiistai 21. elokuuta 2018

Euroopan uudet kasvot


Menneenä kesänä olin matkalla paikkakunnalle X kaverini kanssa. Tarkemmin sanoen lähdin Hornankuusesta ajelemaan yksin ja nappasin kaverin kyytiin paikkakunnalta Y, jossa hän oli työmatkalla. Olimme sopineet tapaamisen Y:n keskustaan, kirkon viereen. Ajoitus oli jämpteillä miehillä loistava, tulimme täsmälleen samaan aikaan paikalle. Kaverini ehdotuksesta jaloittelimme hieman ennen matkan jatkamista. Tämä sopi minulle, kun vieressä oli sankarihautausmaa jossa tiesin olevan pari etäistä sukulaismiestä. Pienen etsiskelyn jälkeen haudat löytyivät ja hiljennyimme hetkeksi miettimään kahta nuorena katkennutta elämää, toinen vasta parikymppisenä varusmiehenä ja toinen muutamaa vuotta vanhempana, jo avioituneena kahden lapsen isänä. Poistuessamme kaveri viittasi sankarihautojen rivistöön ja totesi. että kyllä olisi käynyt niin että jos näille hepuille olisi aikakoneella näytetty millaiset sipilät ja orpot Suomea nykyisin johtavat, olisivat luultavasti todenneet että pitäkää tunkkinne ja soutaneet Ruotsiin. Vastasin että ojasta allikkoon, kyllä Ruotsissa tilanne on vielä huonompi ja hullummaksi vain menee.

Lausunto osoittautui taas profeetalliseksi, sillä Ruotsissa "nuoriso" on villiintynyt entisestään ja innostui polttamaan autoja oikein urakalla. Ei tosin vielä kovin paljon, kun saldo pysyi vielä kaksinumeroisena. Onneksi meille kuitenkin selitetään ihan poliisijohdon suulla, että vika on kaupunkirakenteessa ja muut säestivät kyseessä olevan syrjäytymisen tunne ja köyhyys. Hassua kyllä, en muista että Suomessa tai muuallakaan pohjoismaissa olisi pantu paikkoja paskaksi ja palamaan esimerkiksi lama-aikana 1990-luvun taitteessa tai edes suurina nälkävuosina 1867-68. Ainoa mikä ylikomisarion lausunnossa meni putkeen, oli toteamus "rikosten ja häiriöiden ennalta estäminen on aina mahdollista kunhan vain juurisyyt osataan tunnistaa." Lukijoiden kommenteista ja etenkin niiden peukutusmääristä voi sitten lukea, miten hyvin kansa on oivaltanut "juurisyyt".

Hyppäsimme kaverin kanssa autoon ja jatkoimme matkaa. Totesin, että olen elämäni aikana ajellut Suomenmaata ristiin rastiin aika paljon, mutta paljon on näkemättäkin. Nytkin ajoimme pitkin sellaista isohkoa seututietä eli suomalaisen maantieluokituksen kolmoskategorian tietä, jota en muista koskaan aiemmin ajaneeni. Matkalle osui kuntakeskus Z, jota lähestyessämme kaveri ehdotti, että poiketaan sikäläisessä antikvariaatissa, hän etsii erästä kirjaa. Tämähän sopi. Ihmettelin taas sitä, että Suomesta löytyy edelleen sellaisia kuntakeskuksia, joissa ei ole koskaan tullut pysähdyttyä. Niin tämäkin, ja paikan antikvariaatti osoittautui varsin hyväksi. Kaveri löysi etsimänsä ja itselleni osui kouraan Juoksija-lehden kisakirja vuoden 1978 yleisurheilun EM-kisoista.

Kun sittemmin reissulta palattuani luin kirjaa ja katselin kuvia, huomasin Euroopan todella muuttuneen. Etenkin kun sittemmin katsoi tämänvuotisia kisoja Berliinissä. Euroopan uudet kasvot eivät vaikuttaneet enää kovin eurooppalaisilta. Muutoksen suuruus vain 40 vuodessa on ollut valtaisa. Tämähän piti sitten laskea. Otin vuoden 1978 Prahan EM-kisojen tuloslistoista jokaisen yksilölajin kahdeksan parasta ja katsoin, kuinka moni heistä on ainakin osittain muuta kuin eurooppalaistaustainen. Sitten tein saman vuoden 2018 Berliinin EM-kisoille. Osan nimistä tiesi suoraan ja kaikki vähänkin epäselvät tapaukset googletin kuvahaulla.

Vuoden 1978 kisojen lista ei ole pitkä.
Miehet:
800 m, 8. Jose Marajo, Ranska
1500 m, 6. Jose Marajo, Ranska
Pituus, 1. Jacques Rousseau, Ranska
7. Roy Mitchell, Iso-Britannia
Kolmiloikka, 4. Bernard Lamitie, Ranska
6. Keith Connor, Iso-Britannia
8. Aston Moore, Iso-Britannia
Kymmenottelu, 2. Daley Thompson, Iso-Britannia
Naiset:
100 m, 7. Chantal Rega, Ranska
8. Sonia Lannaman, Iso-Britannia
200 m, 5. Chantal Rega, Ranska
400 m, 8. Verona Elder, Iso-Britannia
Viisiottelu, 8. Florence Picaut, Ranska

Yhteensä kolmetoista. (Sijoitus kahdesti tai useammin samalta henkilöltä on laskettu erikseen, henkilöitä on vain yksitoista.) Tuolloin lajiohjelma oli naisten osalta hieman erilainen kuin nykyään, sillä lajivalikoimasta puuttuivat 10 000 m, maraton, 3000 m esteet, seiväs, kolmiloikka, moukari ja kävelyt. Lisäksi naisilla 5000 metrin tilalla oli 3000 metriä ja seitsenottelun tilalla viisiottelu, mutta tämä ei muuta lajien lukumäärää. Miesten lajivalikoima oli sama kuin nykyään. Kaikkiaan yksilölajeja oli ohjelmassa 36 (nykyään 44) eli kahdeksan parhaan joukkoon yltäviä sijoituksia tuli yhteensä 288. Näistä kolmetoista eli 4,5 % meni siis ainakin osittain ei-eurooppalaistaustaisille.

Huomionarvoista on se, että silloiset ei-eurooppalaistaustaiset edustivat poikkeuksetta Ranskaa tai Iso-Britanniaa, vanhoja siirtomaavaltoja. Toinen huomattava asia on se, että yhtään ainutta musliminimeä ei ollut joukossa.

Berliinin EM-kisoissa 40 vuotta myöhemmin listaus on varsin toisennäköinen. Erilainen on myös Euroopan yleisurheilukartta. Neuvostoliitto on hajonnut paloiksi ja viisi Keski-Aasian entistä neuvostotasavaltaa ei ole enää mukana. Toisaalta Turkki on tullut uutena mukaan. Tämä olisi saattanut aiheuttaa laskennallisen ongelman, jos vuonna 1978 mukana olisi ollut vaikka joku saksanturkkilainen, mutta ei ollut. Vuoden 2018 turkkilaisia ei ole laskettu tässä mukaan ei-eurooppalaisiin, vaikka he eivät tietenkään eurooppalaisia ole. Tilastointiperiaatteen syynä on se, että Turkki on maana mukana EM-kisoissa, vaikka maantieteellisesti se pitäisi potkaista sieltä takaisin Aasiaan, minne se kuuluu. Turkin esimerkiksi kenialaiset ostourheilijat on laskettu ei-eurooppalaisiin, koska he eivät ole lähtöisin EM-kisoihin osallistuvasta maasta. Ei-eurooppalaisiin ei laskettu Turkkia edustanutta 200 metrin mestaria Ramil Guliyevia. Hän on alkujaan azerbaidzanilainen ja myös se maa osallistui kisoihin, eli kyseessä oli edustusoikeudellisten maiden sisäinen siirto. Toinen maantieteellisesti uusi maa EM-kisoissa on Israel, joka rasismin uhrina on potkittu pois Aasian urheiluelämästä, jonne se maantieteellisesti kuuluisi. Sama periaate kuin Turkin kohdalla eli alkuperäiset israelilaiset eivät ole listauksessa, mutta EM-kisamaiden ulkopuolelta lähtöisin olevat ovat. Listalla on myös Ruotsin seiväshyppyihme Armand Duplantis, koska hänen isänsä Greg on amerikkalainen, vaikkakin eurooppalaistaustainen.

Miehet:
100 m, 1. Zharnel Hughes, Iso-Britannia
2. Reese Prescod, Iso-Britannia
3. Jak Ali Harvey, Turkki
4. Chijindu Ujah, Iso-Britannia
6. Churandy Martina, Hollanti
7. Emre Zaher Barnes, Turkki
DNS Jimmy Vicaut, Ranska
200 m, 2. Nethaneel Mitchell-Blake, Iso-Britannia
3. Alex Wilson, Sveitsi
5. Adam Gemili, Iso-Britannia
6. Eseosa Desalu, Italia
8. Solomon Bockarie, Hollanti
400 m, 1. Matthew Hudson-Smithm, Iso-Britannia
7. Ricardo Dos Santos, Portugali
1500 m, 8. Ismael Debjani, Belgia
5000 m, 3. Morhad Amdouni, Ranska
4. Yemanberhan Crippa, Italia
6. Polat Kemboi Arikan, Turkki
10 000 m, 1. Morhad Amdouni, Ranska
2. Bashir Abdi, Belgia
3. Yemanberhan Crippa, Italia
4. Adel Mechaal, Espanja
6. Soufiane Bouchikhi, Belgia
Maraton, 2. Tadesse Abraham, Sveitsi
3. Yassine Rachik, Italia
5. Faniel Eyob Ghebrehiwet, Italia
7. Maru Teferi, Israel
8. Lemawork Ketema, Itävalta
110 m aidat, 1. Pascal Martinot-Lagarde, Ranska
3. Orlando Ortega, Espanja
7. Aurel Manga, Ranska
400 m aidat, 2. Yasmani Copello, Turkki
4. Ludvy Vaillant, Ranska
3000 m esteet, 1. Mahiedine Mekhissi-Benabbad, Ranska
3. Yohanes Chiappinelli, Italia
Seiväs, 1. Armand Duplantis, Ruotsi
Pituus, 6. Dan Bramble, Iso-Britannia
7. Michel Torneus, Ruotsi
8. Victorin Guillaume, Ranska
Kolmiloikka, 1. Nelson Évora, Portugali
2. Alexis Copello, Azerbaidzan
6. Nathan Douglas, Iso-Britannia
7. Jean-Marc Pontvianne, Ranska
Naiset:
100 m, 1. Dina Asher-Smith, Iso-Britannia
4. Mujinga Kambundji, Sveitsi
5. Jamile Samuel, Hollanti
6. Imani Lansiquot, Iso-Britannia
7. Carolle Zahi, Ranska
8. Orlann Ombissa-Dzangue, Ranska
200 m, 1. Dina Asher-Smith, Iso-Britannia
3. Jamile Samuel, Hollanti
4. Mujinga Kambundji, Sveitsi
6. Bianca Williams, Iso-Britannia
400 m, 4. Laviai Nielsen, Iso-Britannia
7. Floria Guei, Ranska
8. Madlea Ghafoor, Hollanti
800 m, 4. Adelle Tracey, Iso-Britannia
8. Shelyana Oskan-Clarke, Iso-Britannia
1500 m, 2. Sofia Ennaoui, Puola
5000 m, 1. Sifan Hassan, Hollanti
3. Yasemin Can, Turkki
10 000 m, 1. Lonah Chemtai Salpeter, Israel
3. Meraf Bahta, Ruotsi
5. Yasemin Can, Turkki
100 m aidat, DQ Solene Ndama, Ranska
400 m aidat, 5. Yadisleidy Pedroso, Italia
Korkeus, 3. Marie-Laurence Jungfleisch, Saksa
7. Morgan Lake, Iso-Britannia
Seiväs, 6. Angelica Bengtsson, Ruotsi
Pituus, 1. Malaika Mihambo, Saksa
3. Shara Proctor, Iso-Britannia
4. Jazmin Sawyers, Iso-Britannia
7. Khaddi Sagnia, Ruotsi
8- Evelise Veiga, Portugali
Kolmiloikka, 7. Jeanine Assani Issouf, Ranska
8. Rouguy Diallo, Ranska
Kiekko, 3. Shanice Craft, Saksa
4. Claudine Vita, Saksa
5. Daisy Osakue, Italia
7. Liliana Ca, Portugali
Keihäs, 6. Alexie Alais, Ranska
Seitsenottelu, 1. Nafissatou Thiam, Belgia
2. Katarina Johnson-Thompson, Iso-Britannia

Yhteensä 84 kahdeksan parhaan joukossa. Yksilölajeja oli ohjelmassa 44 eli kahdeksan parhaan joukkoon yltäneitä suorituksia oli yhteensä 352. Näistä 23,9 % eli lähes neljäsosa oli ainakin osittain ei-eurooppalaistaustaisten suorituksia. Neljässäkymmenessä vuodessa osuus on aika tarkkaan viisinkertaistunut.

On hyvin todennäköistä, että listalla olevat urheilijat ovat sopeutuneet länsimaiseen yhteiskuntaan, kuten senegalilais-belgialainen seitsenottelun olympiavoittaja ja Liegén yliopiston maantieteen opiskelija Nafi Thiam. Joukossa saattaa olla joku mätämuna, mutta on niitä kantaeurooppalaisissakin. Tämä laskelma kuitenkin osoittaa, että Euroopan nuoriso koostuu yhä vähenevässä määrin kantaeurooppalaisista. Ja ne, jotka eivät sopeudu sivistyneeseen yhteiskuntaan, ovat se ongelma. Kuten mellakat eri puolilla maanosaa osoittavat, heitä on paljon.

Voidaan tietysti väittää, että ilman muualta tulleita menestys olisi huonompaa. Mitähän Ranskan yleisurheilusta jäisi jäljelle ilman mamuja? No, toisaalta mitalitaulukon kakkosmaa oli Puola, 7-4-1, joka taipui Iso-Britannialle vasta brittien voitettua päätöslaji miesten 4 x 100 metrin viestin ja päädyttyä saldoon 7-5-6. Neljäkymmentä vuotta aiemmin Puola oli mitalitaulukon viides, 2-2-3. Tervehenkinen nationalismi näkyy parantaneen menestystä, toisin kuin kovasti mamuttuneella Italialla. Saapasmaan saldo oli 40 vuotta sitten 4-1-0, nyt se oli 1-1-4 - joista kolme pronssia meni mamujen tiliin. Puolan 4 x 400 metrillä kultaa ottanut blondinelikko oli sivumennen sanoen kisojen upeinta antia. Mamuja taisi Puolan joukkueessa olla yhteensä 0,5 kappaletta eli puolimarokkolainen 1500 metrin juoksija Sofia Ennaoui, joka ei oikein monikulttuurimannekiiniksi taivu. Vaan kuvitelkaapa että joku suomalainen puoliarabi pärjäisi urheilussa, niin kyllä hehkutus olisi valtavaa ... niin tietysti olettaen että mielipiteet olisivat oikeat, muussa tapauksessa etninen tausta mainittaisiin enintään häveliäästi sivulauseessa, vaikka olisi kuinka maailmanmestari.

Sanotaan, että "maailman moninaistuu ja väestöt sekoittuvat väistämättä". Mutta miksi täällä Vanhassa Maailmassa sekoittuminen tapahtuu vain ja ainoastaan Euroopassa? Menkää mihin tahansa sambialaiseen, myanmarilaiseen tai irakilaiseen pikkukaupunkiin, niin vastaan tulee pelkästään alkuperäiskansaa. Vaan yrittäkääpä samaa temppua missä tahansa länsi- tai pohjoiseurooppalaisessa pikkukaupungissa, niin ette onnistu.
Yleisurheilun EM-kisoissa noin neljännes urheilijoista ei ollut eurooppalaisia ja tämä osuus on 40 vuodessa yli viisinkertaistunut. Afrikan ensimmäisissä mestaruuskisoissa 1979 joka ainoa mitalisti oli afrikkalainen. Niin oli myös viimeisimmissä Afrikan mestaruuskisoissa. Tosin voi olla, että joku rasisti ei laske afrikkalaisiksi niitä Etelä-Afrikan seitsemää buuria, joiden esi-isät ovat asuneet Etelä-Afrikassa pidempään kuin Etelä-Afrikkaa edustaneiden zulujen esi-isät.. Mutta tähän voi todeta, että jos Etelä-Afrikka olisi vuonna 1979 päässyt maanosan mestaruuskisoihin mukaan, mitaleilla olisi maan tuolloisen tason tietäen taatusti ollut vielä useampi valkonaama. Tuolloin Etelä-Afrikkaa ei päästetty kisoihin rasistisista syistä, maa kun kohteli mustaa väestönosaansa afrikkalaisiin standardeihin nähden sopimattomalla tavalla. Minkä huomasi siitä, että naapurimaista muutti mustia Etelä-Afrikkaan jos vain pääsivät, kun taas Etelä-Afrikasta ei muuttanut naapurimaihin muuta kuin muutama terroristi pakoon lain kouraa.
Sama moninaistumisen puute on havaittavissa myös Aasian mestaruuskisoissa. 1979 mitaleilla oli pelkkiä aasialaisia. Viimeisimmissä kisoissa oli viisi muutakin, mutta neljä heistä oli Lähi-Idän maiden ostourheilijoita, ei minkään väestönvaihdon seurauksia toisin kuin Euroopassa. Se viides ei-täysin-aasialainen mitalisti oli puoliksi japanilainen, puoliksi amerikkalainen. Nämä kaikki mukaan laskienkin taustaltaan maanosan ulkopuolisten osuus yksilölajien mitalisteista oli 4,4 %. Afrikassa se oli 0 % ja Euroopassa 25 % (kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuneista 23,9 %). Tästä näkee, keitä se monikulttuurisuus oikeasti koskettaa ja keitä ei.

Kaikki logiikka sanoo, että siirtyvä väestö tuo mukanaan omaa kulttuuriaan. Katsokaa vaikka Australiaa - ei siellä enää eletä luolissa ja piirrellä kuvia kallioseiniin siinä missä keihäin tapahtuvalta kengurujahdilta ehditään. Näin ollen on täysin käsittämätöntä, että nykyään väestönvaihto tapahtuu epäonnistuneista kulttuuripiireistä onnistuneisiin. Mikäli tästä jotain hyvää seuraa, on se ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Mieluummin pitäisi nykyäänkin muuttaa onnistuneista kulttuuripiireistä epäonnistuneisiin, koska seuraukset ovat positiivisia. Vaikka Amerikan alkuperäiskansojen kohtaloa jaksetaan surkutella, tosiasia on että intiaanitaustaisia elää vaikkapa USA:ssa kutakuinkin yhtä paljon kuin eli ennen eurooppalaisten tuloa - ja heistä tuskin yksikään haluaisi elää samanlaisissa elinoloissa kuin ne olisivat ilman eurooppalaisten kulttuuri-invaasiota. Mielenkiintoista olisi myös tavata joku, joka haluaisi mieluummin elää yhteiskunnassa, jossa käytössä on vain islamilaista/afrikkalaista teknologiaa länsimaisen sijaan ja tiedustella, millainen diagnoosi hänellä mahtaa olla.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Välihuomautus 116: Kuin kaksi marjaa


Vasemmistoliiton uusi tunnus:

Vuokkoset-kuukautissiteen pakkaus:

Vasemmistoliittoa ja Vuokkosia yhdistää saman alkukirjaimen ja logon lisäksi se, että molemmat toimivat päin vittua.

lauantai 18. elokuuta 2018

Uusinta: Röörit poikki II

Lukijalle: Uusin edellisen uusinnan perään sen jatko-osan neljän vuoden takaa siksi, että se liittyy niin oleellisesti tuoreeseen, huomiota herättäneeseen juttusarjaan väestönkasvusta (osat yksi, kaksi, kolme). Tässä esitettyä systeemiä voi toki kehittää paremmaksikin, tässä ovat pelkät suuntaviivat:

Kirjoitin taannoin, kuinka maapallon väestönkasvua voidaan hillitä sterilisaatioin. Lyhyesti sanottuna idea oli se, että jokainen maa tehköön omien kansalaistensa kanssa ihan mitä lystää. Muihin maihin muuttajien kohdalla sallitaan vain yksi lapsi, ellei sitten maksa veroina tms sakkomaksuina valtion kassaan asuinmaan vuotuisen BKT/asukas verran.

Kuten kirjoitin tuolloin, maapallo ei yksinkertaisesti kestä väestönkasvua. Esimerkkinä käytin Nigeriaa, jossa on nyt arviolta 175 miljoonaa asukasta. Ennusteiden mukaan Nigeriassa on 900 miljoonaa asukasta vuonna 2100. Sata vuotta sitten maassa oli arviolta 20 miljoonaa asukasta. Tämä ei toimi. Sitten ylijäämäväestö, jolle elantoa ei löydy, dumpataan kehittyneisiin maihin kuluttamaan luonnonvaroja moninkertaisesti. Pahinta asiassa on se, että Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan tulee kehitysmaista kerma päältä. Jos ja kun näin on, en edes uskalla kuvitella mitä sinne jää jäljelle, kun tulijatkin ovat mitä ovat. Tulee mieleen se vitsi, jossa fiksuin turkulainen muutti Tampereelle. Taso laski molemmilla paikkakunnilla.

Esitys pistäisi tosissaan miettimään siirtolaisuuden kannattavuutta ja hillitsisi tehokkaasti väestönkasvua, kun jokaisen maan pitäisi ottaa vastuu omista asioistaan. Ekologinen jalanjälki eri maissa on sellainen, että vain harvat maat (Suomi on yksi) ovat luonnonvarojen nettotuottajia, suurin osa kuluttaa enemmän kuin tuottaa. Lukemat ovat joskus järkyttäviä, esimerkiksi jos Nigerin elintaso haluttaisiin nostaa länsimaiselle tasolle siten, että maa olisi ekologisesti tasapainossa, siellä saisi olla vain 2,6 % nykyisestä väkiluvusta. Asukkaita Nigerissä on noin 16 miljoonaa. Väkiluku itsenäistymisen aikoihin 1960 (vanhempia tietoja ei ole) oli 3,2 miljoonaa. Sen verran maa kykeni miten kuten elättämään.

Onhan esimerkiksi selvää, että Lähi-Idän levottomuuksissa kyse ei ole niinkään islamista, vaan liian suuresta väestöntiheydestä. Toki maiden kulttuurit vaikuttavat, Israel nyt on pysynyt kasassa siinä missä naapurimaissa on levottomuuksia. Mutta esimerkiksi Syyrian väestönkehitys kertoo selvää kieltään: maassa on nyt noin 23 miljoonaa asukasta, kun vuonna 1937 oli 2,3 miljoonaa. Kuvitelkaa miltä tuntuisi, jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa tahtia. Täällä olisi noin 40 miljoonaa asukasta. Tai katsotaan Egyptiä. Maassa oli sata vuotta sitten noin 12 miljoonaa asukasta, nyt on 85 miljoonaa. Melkein kaikki pakkautuneina kapealle kaistaleelle Niilin rannoille. Kuka tahansa rottakokeisiin tutustunut voi kertoa, mitä silloin tapahtuu populaatiolle.

Ryhdyin kehittelemään taannoin esittämääni ajatusta väestönkasvun hillitsemiseksi. Jos jokaisella ihmisellä olisi kaksi lasta, väkiluku pysyisi suunnilleen vakiona. 2,1 on lapsikuolleisuuden takia useimmin esitetty tarkka arvo, mutta kaksi lasta tarkoittaisi sitä, että tällöin maapallon väkiluku pikkuhiljaa alenisi, mikä on välttämätöntä kestävän kehityksen kannalta.

Ajatus on seuraava: jokaisella on oikeus vain kahteen lapseen. Kun toinen lapsi on syntynyt, tehdään pakollinen sterilisaatio. Paitsi jos on ostanut lisää lapsioikeutta. Lapsioikeuksien määrä on kuitenkin vakio koko maapallolla. Niitä myydään globaalissa pörssissä, jossa hinta määräytyy markkinoiden mukaan. Jos Jussi päättää, ettei halua lapsia tai haluaa vain yhden lapsen, hän voi tarjota lapsioikeutta myytäväksi pörssiin esimerkiksi hintaan 2000 euroa. Maija, joka haluaa kolmannen lapsen, maksaa sen 2000 euroa pörssin kautta Jussille.

Pörssi olisi siis globaali. Eli jos George Liberiasta haluaa myydä lapsioikeuttaan, niin ostaja voi olla Seiko Japanista – tietysti markkinahintaan ja nimettömästi.

Lapsioikeuksien valvonta olisi sitten haasteellinen tehtävä. Se edellyttäisi lähes täydellistä globaalia väestökirjanpitoa, mutta sen ei pitäisi olla nykyteknologialla mahdotonta. Jokainen geenitestiin, jokainen lapsi geenitestiin heti synnyttyä, niin biologiset vanhemmuudet selviävät hetkessä. Ja kun omistetut lapsioikeudet on käytetty, niin välittömästi sterilisaatioon.

Systeemin kustannuksia on mahdotonta laskea, mutta ei niiden mahdottomia pitäisi olla – ainakaan vaihtoehtoon verrattuna.

Jos jokin maa kieltäytyisi ratifioimasta sopimusta tai sitä noudattamasta, niin siitä vaan – mutta samalla se eristettäisiin täysin kauppasaartoon.

Järjestelmä rajoittaisi erittäin tehokkaasti väestönkasvua juuri siellä, missä se on ongelma – etenkin jos se yhdistettäisiin aiemmassa kirjoituksessa esitettyyn siirtolaissääntöön. Samalla kehitysapu kulkisi tehokkaammin ja markkinoiden määräämällä arvolla ihmiseltä suoraan ihmiselle, länsimaista kehitysmaihin. Tai jos länsimaissa ei haluttaisi lapsia hankkia, niin silloinhan väestönkasvu rauhoittuisi kehitysmaissa entisestään, kun elintaso ei nousisi. Yksi positiivinen puoli asiassa olisi myös se, että järjestelmä kannustaisi yksiavioisuuteen ja kestävämpiin liittoihin. Jos on ensimmäisestä avioliitosta jo kaksi lasta, pitäisi ostaa lapsioikeus uuden, lapsettoman puolison kanssa liittoon mennessä. Puhumattakaan moniavioisista liitoista, kun äijä on kaksi vaimoa höpsötellyt raskaaksi, niin tulee kalliiksi hankkia lisää lapsioikeutta itselleen muita vaimoja varten.

Toki järjestelmää voitaisiin kiertää monin tavoin, muutamia esimerkkejä:
1) Viranomaisten välttely ja korruptio
2) Siittiö- ja munasolujen säilöminen ja keinohedelmöitys steriloinnin jälkeenkin
3) Keinohedelmöitys siten, että kerralla syntyy useampi lapsi
4) ”Häntäheikki” voisi saada useamman naisen kerralla raskaaksi

Nämä ilmiöt olisivat kuitenkin marginaalisia ja vaikuttaisivat pahimmillaankin vain siten, että keskimääräinen lapsiluku nousisi uusiutumistasolle 2,1.

tiistai 14. elokuuta 2018

Ankkalinna


Kunnia sille jolle kunnia kuuluu. Tämän kirjoituksen inspiraatio tuli nimimerkki Tapsan kommentista Korppi on oikeus -blogiin. Kommentissa esitettiin seuraavasta listasta muutama tapaus ja otin niistä pohjaidean. Esitetyt tapaukset, joita tässä listassa on noin neljäsosa, olivat niin osuvia, että vaikea niistä oli muutakaan keksiä, vähän kyllä muuntelin.

Ankkalinna, tuo tunnettu lintukoto. Aina siihen asti, kunnes matuhyökyaalto ylsi sinnekin asti. Toisaalta Ankkalinnassa on niin monenkirjavaa porukkaa, että luulisi sinne sopeutuvan minkä tahansa poppoon. Mutta rajansa kaikella. Yhtenä oleellisena erona matuihin on se, että Ankkalinnassa lisääntyminen tapahtuu veljenpoikien ja sisarentyttärien kautta, kun taas matujen tapauksessa serkkujen kesken.

Vaan mitäpä tapahtui ankkalinnalaisille matuaallon kynsissä? Kuka oppi uimaan ja kuka hukkui?


Aku Ankka
Vihakirjoittelee netissä ja perustaa Soldiers of Julle Ankanpää -järjestön, joka partioi Ankkalinnan katuja. Ankkalinnan Sanomat ja Päivän Posti ilahtuvat ja leimaavat kaikki haittamaahanmuuton vastustajat "akuankoiksi, oman elämänsä luusereiksi".

Teppo Tulppu
Lakkaa tappelemasta naapurinsa Aku Ankan kanssa, koska toiseksi naapuriksi ilmestyy matuvaltainen kerrostalo. Tepon autosta tehdään juhannuskokko.

Tupu, Hupu ja Lupu
Nuivistuvat saatuaan osansa monikulttuurisesta koulunkäynnistä. Päätyvät tarkkailuluokalle. Saavat potkut mokutusorganisaatioksi muuttuneista Sudenpennuista ja liittyvät Ankallismielisen puolueen nuorisojärjestöön.

Iines Ankka
Iineksellä looginen ajattelu ja järjenkäyttö eivät ole koskaan olleet prioriteettilistalla korkealla. Perustaa "Refugees Welcome" -järjestön Ankkalinnan haaraosaston. Lemppaa Akun, kun havaitsee tämän wiha-ajattelijaksi. Menee naimisiin Hannu Hanhen kanssa. Häämatkalle Hannu lähtee yksin, kun Iines poistetaan lentokoneesta yrittäessään estää rikollisen palautusta.

Hannu Hanhi
Vaistoaa onnekasta rahantuloa ja ryhtyy vokkikeisariksi. Seteleitä tulee ovista ja ikkunoista, jolloin Iines retkahtaa ja pariskunta menee naimisiin. Lopulta hanhen onni kääntyy, kun Iines pyöräyttää pesään tummanruskean munan.

Minni Hiiri
Erehtyy kulkemaan pimeän aikaan alikulkutunnelista ja päätyy joukkoyllätysseksiin objektiksi. Tekijät tuomitaan sakkorangaistukseen sukupuolielimen luvattomasta käyttöönotosta. Sossu maksaa sakot.

Mikki Hiiri
Suvaitsevaisuus muuttuu em. tapauksen takia nuivuudeksi. Lopettaa Ankkalinnan Sanomien ja Päivän Postin tilauksen. Lukee uutisensa Hommaforumilta ja kirjoittaa sinne salaa nimimerkillä.

Hessu Hopo
On perustanut sahafirman ja valittu kaupunginvaltuustoon perusankkalinnalaisten edustajana. Joutuu syytteeseen vihakirjoittelusta ja Heluna Ammun ahdistelusta.

Komisario Sisu
Kuvittelee poliisin tehtävän olevan rikosten estäminen ja selvittely sen sijaan, että surffaillaan somessa ja jahdataan vihakirjoittajia. Siirretään varhaiseläkkeelle. Uudeksi poliisimestariksi tulee ajan tuulet paremmin haistanut etsivä "Tweet" Kaasi.

Roope Ankka
Kyllästyy vihervasemmistolaiseen lässytykseen ja hyppää mukaan politiikkaan ankallismielisten keulakuvaksi. Vaalilauseena "Tehdään Ankkalinna suureksi taas!". Valitaan pormestariksi ja laittaa uudistukset vauhtiin. Joutuu toimittajien silmätikuksi. Roope kävelee vetten päällä ja media otsikoi: "Ankka ei osaa uida!"

Milla Magia
Välimeren rannikolta kotoisin olevasta Millasta tulee selvästi itseään vanhemman Roopen puoliso ja tyyli-ikoni. Ei puhu juuri mitään julkisissa esiintymisissään. Ainoa mamu, jota toimittajat inhoavat.

Kroisos Pennonen
Rahoittaa matubisnestä saadakseen puoli-ilmaista työvoimaa. Laadulla ei ole väliä, kunhan kilpailijat saadaan raivattua pois tieltä.

Pelle Peloton
Ankkalinnan kaupunginvaltuusto antaa Pellelle tehtäväksi keksiä, kuinka monikulttuuri saadaan toimimaan. Edes Pikku Apulaisesta ei ole hyötyä, vaan Pelle masentuu mahdottoman tehtävän edessä. Joutuisi suljetulle osastolle, joka on kuitenkin suljettu rahojen mennessä matuille. Viimeisenä ponnistuksenaan Pelle keksii eutanasiavuoristoradan ja toimii itse koekaniinina.

Taavi Ankka
Osoittaa laskelmillaan, kuinka tuhoisaa monikultturisuus on Ankkalinnalle. Kukaan ei kuuntele paitsi humanistinen tiedekunta, joka järjestää Taaville potkut professorin virastaan.

Karhukopla
On tuhottu viimeiseen numeroon asti hävittyään reviirisodan matujengejä vastaan.

Musta Pekka
Hankkii pienoislaivaston ja ryhtyy salakuljettamaan matuja Ankkalinnaan.

Mustakaapu
Lopettaa rikolliset puuhansa ja perustaa ompelimon, joka myy mustakaapuja säkityshalukkaille. Bisnes kukoistaa, kun sivutuotteena tehdään myös rahtitavarankuljetushameita.

Sepe Susi
Possuvihaajana vaihtaa uskontoa ja lähtee pyhään sotaan. Pikku Hukka otetaan huostaan.

Kolme pientä porsasta
Haram. Edes Veli Pontevan rakentama tiilitalo muureineen ei suojaa. Veli Huilu ja Veli Viulu käristetään pekoniksi mellakoissa. Veli Ponteva onnistuu emigroitumaan Hanhivaaraan.

Mummo Ankka
Elelee kaikessa rauhassa impivaaralaista elämää maaseudulla. Aina siihen asti, kunnes kunta kuulee että valtio maksaa matujen kulut ja päättää "elävöittää kunnan elämää" ja toteaa, että "me tienataan tällä", mikä onkin totta parin vuoden ajan ja sen jälkeen matut häipyvät kaupungin slummiin ja tilalle tulee uusi satsi.

Hansu Hanhi
Saa Mummo Ankalta potkut, kun Mummo päättää palkata tukityöllistettyjä matuja. Työtahti on sama kuin Hansulla, mutta tulee Mummo Ankalle halvemmaksi koska kunta maksaa palkan. Hansu alkoholisoituu ja päätyy Ankkalinnaan spurguksi.

lauantai 11. elokuuta 2018

Uusinta: Röörit poikki

Lukijalle: Uusin tämän kirjoituksen neljän vuoden takaa siksi, että se liittyy niin oleellisesti tuoreeseen, huomiota herättäneeseen juttusarjaan väestönkasvusta (osat yksi, kaksi, kolme). Tässä esitettyä systeemiä voi toki kehittää paremmaksikin, tässä ovat pelkät suuntaviivat:

Maapallon suurimmat ongelmat ovat saastuminen, väkivaltaiset levottomuudet ja pakolaisuus. Paitsi että nämä kaikki ovat seurausta hillitsemättömästä väestönkasvusta. Vielä sata vuotta sitten maapallolla asui alle kaksi miljardia ihmistä, nyt nelinkertaisesti. Ja kasvu jatkuu, etenkin kolmannen maailman maissa. Ennusteiden mukaan Nigeriassa on 900 miljoonaa asukasta vuonna 2100, kun nyt on ehkä 175 miljoonaa. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuonna 1950 siellä oli 38 miljoonaa asukasta ja tästä ekstrapoloimalla voidaan arvioida, että sata vuotta sitten luultavasti noin 20 miljoonaa. Väestömäärä siis 50-kertaistuu 200 vuodessa.

Nigeria on vain yksi esimerkkimaa. Lähes kaikkialla kehittymättömissä maissa on sama ilmiö. Länsimaissa väestö on vakiintunut tietylle tasolle. Ellei huomioida sitä, että kehittymättömät maat dumppaavat ylijäämäväestönsä länsimaihin. Siinä ei paljon auta se, että länsimaissa pakotetaan voimaan äärimmäisen tiukat päästö- ja ympäristösäännökset. Joita ei Välimeren pohjoispuolella noudateta ja eteläpuolella edes tunneta.

Maapallo ei kestä tätä.

Toiseksi nurinkurisinta asiassa on se, että siirtolaisuuden lisääminen kasvattaa länsimaihin siirtyvän ihmisen maapalloon aiheuttaman kulutuksen moninkertaiseksi elintason noustessa. Pelkästään ilmastollisista syistä kuormitus kylmemmässä ilmastossa on henkeä kohti laskettuna suurempi.

Kaikkein nurinkurisinta on se, että itse asiassa länsimaissa kulutus on kapasiteettia kohti usein jopa paremmalla tolalla kuin kehitysmaissa. Asukasta kohti laskettuna Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, toisin kuin esimerkiksi juuri Nigeria. Elintasoerosta huolimatta.

On odotettavissa, että kehitysmaissa ympäristö yksinkertaisesti romahtaa ja valtava pakolaisaalto hukuttaa alleen länsimaisen sivistyksen. Silloin romahtavat myös länsimaat ja koko maapallon ekologia.

Tämä kehitys voidaan estää kahdella tavalla. Toinen niistä alkaa tapahtua ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua - jos alkaa. Siitä en mainitse valtakunnansyyttäjän pelossa yhtään mitään.

Sen sijaan keskitytään siihen, mitä nyt on tehtävissä.

Kehitysmaissa, etenkin Saharan eteläpuolisissa, käytännössä kaikki toiminta tähtää siihen, että pyritään siirtolaisiksi Eurooppaan. Tämä on vain lievä kärjistys. Näin ollen halukkuutta siirtolaisuuteen on hillittävä tehokkain konstein. Tällöin kerrannaisvaikutus on myös se, että pakon myötä oman maan asiat halutaan saada kuntoon, kun siirtolaisuus on kannattamatonta.

Jokainen maa ottakoon halutessaan käyttöön lainmuutoksen. Tämä siis koskee sekä Suomea että Nigeriaa ja kaikkia maita niiden väliltä.

Väestönkasvun ja siirtolaisuuden hillitsemiseksi lapsilukua rajoitetaan. Omien syntyperäisten kansalaisten kohdalla saa menetellä edelleen miten huvittaa. Uusi laki koskee vain maahanmuuttajia riippumatta siitä, ovatko he työperäisiä, siirtolaisia vai pakolaisia, riippumatta siitä minkä ikäisinä tai mistä maasta he ovat muuttaneet. Täyskattavuus on voimassa siksi, että nimityksillä kikkailu olisi mahdotonta.

Jokaisella maahanmuuttajalla on oikeus hankkia vain yksi lapsi, ellei hän täytä poikkeukseen oikeuttavaa ehtoa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä edessä on automaattinen pakkosterilisaatio. Poikkeus tästä myönnetään niille, jotka ovat maksaneet asuinmaalleen veroa vähintään vuotuisen asukasta kohti lasketun BKT:n verran. Suomessa tämä tarkoittaa nykyään noin 37 000 dollaria. Jos haluaa steriloinnilta välttyä eikä elämän aikana maksettu verokertymä tähän riitä, voi toki suorittaa puuttuvan rahasumman valtiolle myös suorana maksuna. Tällöin voisi olla sosiaalituilla kikkailun estämiseksi siten, että puuttuva summa pitäisi suorittaa vaikka kolminkertaisena (en yhtään ihmettelisi, jos viherpiipertäjät myöntäisivät puuttuvan rahasumman sosiaalitukena eli raha siirtyisi valtion taskusta toiseen ilman että saavutettaisiin mitään hyötyä, moninkertainen maksu kasvattaisi kuitenkin tarvittavan tukisumman niin isoksi, että se olisi jo liian törkeää). Esimerkiksi jos Suomessa raja olisi 30 000 euroa ja mamu olisi maksanut vuosien varrella 25 000 euroa veroa, erotus 5 000 euroa pitäisi suorittaa kolminkertaisena eli valtion kassaan rapsahtaisi 15 000 euroa tai sitten valtio napsauttaisi röörit poikki.

Sama systeemi olisi voimassa aina seuraavan lapsen kohdalla eli kahden lapsen jälkeen sterilisaatio olisi edessä, jos ei ole siihen mennessä maksanut veroa vähintään kaksinkertaisesti BKT/asukas -summaan nähden. Esimerkiksi kolmannen lapsen jälkeen raja olisi 90 000 euroa ja jos veroja olisi tullut maksettua 100 000 euroa, niin ei mitään hätää.

Lainsäädäntö olisi sama kaikissa maissa. Norjassa se koskisi maahan muuttanutta ugandalaista (raja noin 55 000 dollaria) ja Ugandassa maahan muuttanutta norjalaista (raja noin 1400 dollaria). Systeemi ei koskisi niitä, jotka kykenisivät osoittamaan esivanhemmissaan olevan ainakin yhden sellaisen, joka on ollut maan syntyperäinen kansalainen ennen lain voimaantuloa.

Esimerkki: Laki astuu voimaan esimerkkimaassa A vuonna 2014.
Tällöin se ei koske
- henkilöä jonka isoisä oli todistettavasti maan kansalainen syntyessään 1956
- henkilöä, jonka vuonna 1975 syntynyt äiti sai maan kansalaisuuden maan itsenäistyessä 1997
Laki koskee (olettaen että ei ole seuraavassa mainittua läheisempää suhdetta maahan)
- henkilöä, jolla ei ole kyseisen maan syntyperäisiä kansalaisia esivanhemmissaan, vaikka hän itse olisikin syntyperäinen kansalainen
- henkilöä, jonka isä on saanut maan kansalaisuuden 1986
- henkilöä, jonka äiti on ollut syntyessään 2015 maan kansalainen


Tämä systeemi rajoittaisi taatusti siirtolaisuuden niihin, jotka joko a) pystyvät itsensä elättämään tai b) ovat todellisessa hädässä. Tällöin turvapaikkaturismi käytännössä loppuisi ja kehitysmaiden olisi pakko tehdä jotakin omalle hillittömälle väestönkasvulleen.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Uutiskatsaus 32/2018


Tai oikeastaan tämän nimi pitäisi olla vanhiskatsaus, koska edellisestä uutiskatsauksesta on jo melkein kaksi kuukautta. Sinä aikana linkkikansioon on ehtinyt kertyä erinäinen määrä tavaraa, joista osan parasta ennen -päiväys oli vanhentunut ja jutut päätyivät armotta roskiin. Tässä on se mitä jäi jäljelle.


1. Omaan nilkkaan

Kuten hyvin tiedetään, toimittajakunta on kovin punavihertävää ja haluaa lisää haittamaahanmuuttoa Suomeen edistämään maapallon ympäristöongelmia. Saapa nähdä muuttuuko nyt ääni kellossa, kun on aloitettu uusi toimittajien koulutusohjelma, jonka tarkoitus on ilmeisesti tehdä toimittajan työstäkin vierastyövoimalla tehtävää halpishommaa. No, eipä se tekstin laatua muuta muuten kuin että kirjoitusvihreitä tulee enemmän.


2. Anna mulle piiskaa

Touko Aalto vieraili tukholmalaisella homoklubilla, piiskasi masokistia ja otti selfieitä drag-stripparien kanssa. Tämä nostatti pienimuotoisen kohun, mutta Aallolla on täysi oikeus tehdä mitä huvittaa. Voi olla iloinen siitä, että suvaitsevaisuus on edennyt siinä määrin, että poliittinen ura ei katkennut tuohon paikkaan. Sitten kun saisi vielä suvaitsevaisuuden sille tasolle, että voisi ääneen sanoa samoja asioita mitä poliitikot sanoivat vielä viisikymmentä vuotta sitten. Kuten nyt esimerkiksi Suomen edun ajamista.


3. Hei me lennetään ... pois koneesta

Virheästä puolueesta kuuluu kummia. Kun eduskuntaryhmän lainsäädöntösihteeri Aino Pennanen ei halunnut lähteä Saksaan anopin luona käymään, hän nousi koneessa seisomaan ja kieltäytyi istumasta. Keppihevosena tempulle toimi Irakin ihme, jota oltiin palauttamassa kotimaahan vastoin tahtoaan. Ymmärrettävää, kukapa nyt muslimimaahan haluaisi. Poliisin ryhdikkyyttä ja kärsivällisyyttä työssään ei voi muuta kuin ihailla. Pennanen ulos koneesta, kone ilmaan, vaihto Berliinissä ja haitta kohti Basraa. Sarjakuva Ryppy ja Reikä esittelikin juuri uuden menettelytavan vastaisen varalle.
Tapaus sai pohtimaan, miten olisi käänteisprotesti? Yrittää estää koneen lähdön Suomeen silloin jos epäilee että siellä on haittatulija? Tätä temppua olisi voinut hyvin käyttää ainakin syksyllä 2015 Tukholman rautatieasemalla pohjoiseen menevien junien kanssa. Entäpä jos protestoisi Suomesta lähtevässä koneessa sitä, että on selvästi tyhjiä paikkoja jäljellä, joten eipä lähdetä liikkeelle ennen kuin muutama haitta on pakattu matkaan?
Itse asiasta on todettava, että vastustan pakkopalautuksia. Ne ovat aivan hullua resurssien haaskausta. Lainsäädäntöä on muutettava siten, että kaikki lähtevät vapaaehtoisesti. Jätetään lukijan mielikuvituksen varaan, miten mutta varmasti pystyy kuvittelemaan, millaisia lakeja pystyy laatimaan niin että kielteisen päätöksen saanut häipyy Suomesta täysin rauhanomaisesti ja vapaaehtoisesti seuraavan 24 tunnin aikana takaisin tulematta. Rahaa säästyy ja kaikki osapuolet ovat nykyistä tyytyväisempiä. Paitsi ehkä haittatulijat mutta niiden tyytyväisyydestä ei niin väliä olekaan.


4. Etuoikeutetut ja etuoikeutetummat

Kiva tietää että kuninkaalliset eivät ole aatelin korkein ryhmä. Ruotsin prinsessa Estellen piti aloittaa koulunsa tietyssä eliittikoulussa, mutta eipä sitten luultavasti aloitakaan. Estellen olisi näet pitänyt päästä jonon ohi eikä se olisi ollut mikään ongelma, jos ohitettavana olisi ollut joku medelsvensson. Vaan jostain syystä karsinta olisi pitänyt tehdä pakollisesta mamukiintiöstä, joten se siitä sitten.


5. Lastin kuljetusta

Thaimaan luolapojat saatiin pelastettua etuajassa, kun Brasilian pelit MM-turnauksessa loppuivat ennen aikojaan ja maailman paras sukeltaja Neymar vapautui. No, vakavasti puhuen herätti jonkin verran pahennusta, kun paljastui että pojat oli huumattu lähes tajuttomaksi kuljetusta varten. Taas kerran paheksujat eivät itse asiasta ymmärtäneet yhtään mitään. Kukaan pojista ei ollut sukeltaja, saati sitten luolasukeltaja. Jopa sukelluksen alkeiskurssilla turvallisessa uima-altaassa kokemattomalle saattaa iskeä paniikki. Saati sitten pimeässä luolassa. Olisi ollut aivan käsittämätön päätös, jos poikia olisi yritetty tuoda tajuissaan pois. Siinä ei olisi ollut vaarassa pelkästään poikien, vaan myös sukeltajien henki.


6. Täyttä ymmärrystä vailla

Nousi pienimuotoinen kohu, kun amerikkalaisnainen postasi someen kuvan, jossa hän seisoi ampumansa kirahvin vieressä. Kirahvien määrä kun on viime aikoina vähentynyt - kuten tietysti kaikkien muidenkin Afrikan villieläinten - ja metsästys on muutenkin niiiiiiiiiiin paha asia.
Vaan mietitäänpä hetki tarkemmin. Kyseinen kirahvi oli elinkaarensa lopussa. Amerikkalaisnainen toi melkoisen hulppeat turismitulot Afrikkaan. Kaatolupa maksaa maltaita ja kaipa turisti tarvitsee majoituksen ja ruuankin ynnä muuta. Tuskin hän olisi Afrikkaan tullut lainkaan, ellei siellä olisi luontoa nähtäväksi ja tässä tapauksessa metsästettäväksi.
Entäpä jos metsästys kiellettäisiin? Siinä tapauksessa olisivat tulot jääneet saamatta. Kirahvista ei olisi ollut mitään taloudellista hyötyä. Ei siis mitään syytä suojella kirahveja. Tai mitään muutakaan. Afrikan väkiluku on suunnilleen viisinkertaistunut 60 vuodessa. Luonnolla ei enää ole elintilaa, ellei siitä ole hyötyä. Valitettavasti ei kyllä 60 vuoden kuluttua sittenkään, jos Afrikan väestönkasvu jatkaa edes likimain entisellään. Afrikan eläinten ainoa toivo on eurooppalaisten eläintarhojen varassa, turismimetsästys on pelkkää väliaikaista tekohengitystä.


7. Kuka on tänään lounaaksi?

Aiheeseen liittyen ilahduin kovasti, kun Etelä-Afrikassa pari salametsästäjää päätyikin leijonien ateriaksi. Heput olivat lähteneet jahtaamaan sarvikuonoja, mutta tulivatkin itse leijonien yllättämäksi. En muuten ole koskaan ymmärtänyt, miksi sarvikuonon sarvea käytetään potenssilääkkeenä. Sarvikuonot kun naivat vain kerran vuodessa. Leijonat ovat tälläkin alalla kovempaa sakkia, kiima-aikana ne kiksauttavat jopa parikymmentä kertaa päivässä. Mukavaa elämää, joskus paneskellaan ja joskus apuharvennetaan salametsästäjiä.
Ja tähän on sitten ihan pakko. Studio, olkaa hyvä!:



8. Ruotsin demokratia

Epäillään, että haittamaahanmuutto saattaa nostaa ruotsidemokraatit jopa suurimmaksi puolueeksi seuraavissa vaaleissa. Suoritus on erittäin hämmästyttävä lähinnä siksi, että se ei pääasiallisesti ole tapahtunut omista ansioista vaan muiden sössimänä. Itse asiassa ruotsidemokraatttien nousu suurimmaksi puolueeksi olisi varmaa, jos äänestämässä saisivat käydä vain ruotsalaiset. Mutta äänioikeus on myönnetty myös sellaisille, jotka eivät ole ruotsalaisia ja he äänestävät puolueita, joiden linja on Ruotsille tuhoisa.
Tosin ennusteeseen tulee suhtautua varauksella. Yleensä on käynyt niin, että kansan etua ajavat puolueet menestyvät vaaleissa paremmin kuin gallupit sanovat - tämä saattaa johtua siitä että gallupeissa ei kehdata sanoa mitä oikeasti äänestää tai gallupien tietoisesta manipuloinnista, luultavasti osin molemmista - mutta Ruotsi saattaa olla säännöstä poikkeus. Tämä johtuu ruotsalaisten epädemokraattisesta vaalijärjestelmästä, jossa vaalisalaisuuden säilyminen on kaukana. Äänestäjä nimittäin joutuu ottamaan koppiin mukaansa sen puolueen listan, jota äänestää. Tämän voi tosin kiertää sillä, että ottaa mukaansa useampien puolueiden listoja, mutta näinhän tuskin moni tekee ja jos tekee, se herättää epäilyksen siitä että taitaapa olla mielessä sopimattoman puolueen äänestäminen. Niinpä Ruotsissa on muista maista poikkeava tilanne siinä, että realistisen puolueen kannattaminen on helpompi ilmaista gallupissa kuin vaaleissa.


9. Samaan aikaan Tanskassa

Tanskassa tuli voimaan kasvojen peittämiskielto eli burkhat ja vastaavat ovat tästä lähtien kielletty. Oikeaa meininkiä, pistää muslimiakat entistä tiukemmin hellan ja nyrkin väliin kun ulos ei ole asiaa.
Kielto sinänsä on typerä. Millä mitataan miksi kukakin peittää kasvonsa? Onko sideharso OK, mistä sitä tietää että on palovamma. Ei tuollaisia kieltoja pitäisi asettaa, niiden sijaan pitäisi kieltää burkhan ja vastaavien kannattajien pääsy maahan ja heittää entisektin pihalle.


10. Epätasa-arvoa vaikka väkisin

Palomiehinä on vähän naisia. Tämä kuulemma johtuu siitä, että pääsykokeet suosivat miehiä. Minimivaatimus esim. penkkipunnerruksessa on 25 toistoa 45 kg painolla minuutissa ja leuanvedossa kuusi suoritusta. Näitä on esitetty alennettaviksi, koska ne ovat naisille kohtuuttomia.
Itse asiassa esimerkiksi leuanvetovaatimus suosii naisia. Leuanveto testaa voimaa. Palomies tarvitsee voimaa esimerkiksi siinä, kun kantaa tajutonta pois savuisesta rakennuksesta. Noin yleisesti ottaen miehet ovat raskaampia kuin naiset. Sanotaan että palomieheksi pyrkivät 80-kiloinen mies ja 60-kiloinen nainen, jotka molemmat läpäisevät niukasti leuanvetotestin. Olen aivan varma, että kyseinen mies pystyy kantamaan minut ja kyseinen nainen ei pysty. Ne naiset jotka suorituskyvyltään osuvat juuri siihen väliin, mikä olisi naisen ja miehen hyväksyntärajojen ero, ovat yksinkertaisesti heikompia suoriutujia. Ja se vaarantaa pelastustyön sujumisen. Työn vaatimukset ovat samat, joten pääsyvaatimusten tulee olla samat eikä epätasa-arvoiset.
Kun kouluttaa ns. palomiehen kanto-otteen miehille ja naisille ja sitten aletaan harjoitella, ero on järkyttävä. Miehet yhteen ryhmään, ottakaa pari, naiset toiseen ja ottakaa pari. Käytännössä kuka tahansa mies kantaa ketä tahansa miestä ongelmitta, kunhan oppii oikean tekniikan. Naisista melkoinen osa ei pysty kantamaan pariaan lainkaan, suurin osa roikottaa miten sattuu ja uupuu kesken matkan. Vain harva kykenee kantamaan toista naista yhtä hyvin kuin heikoimmat miehet kantavat toista miestä. Saati sitten että nainen kantaisi miestä, siinä missä mies yleensä kantaisi naista yhtä helposti kuin räsynukkea.


11. Ozzy ja lämpöoppi

Ozzy Osbourne kyllästyi Kalifornian helteisiin ja kuumaan uima-altaaseensa. Toiminnan miehenä Ozzy puraisi lepakon pään poikki ja pirautti jääfirmaan. 1300 kiloa jäätä uima-altaaseen. Vaan eipä siitä mitään jäämerta tullut. Sharon-vaimo nauraa räkätti, kun altaan lämpötila laski kokonaista kolme astetta.
Kysymys kuuluu, onko tarina uskottava. Vaan sehän käy selville, kun lasketaan. Aluksi oletetaan tietysti, että "kolme astetta" tarkoittaa fahrenheiteina, amerikkalaiset kun eivät ole vielä päässeet sisälle sivistykseen. Celsiuksina muutos tarkoittaa yksi kokonainen ja kaksi kolmasosa -astetta, pyöreästi siis 1,7 astetta. Uutisessa ei myöskään mainita, mikä oli altaan lämpötila mutta oletetaan sen olleen jäiden sulamisen jälkeen 25 astetta celsiusta, tällä ei ole suurta merkitystä oli siinä muutaman asteen heitto tai ei. Oletetaan jäiden tulleen pakastimesta, jonka lämpötila on -20 astetta celsiusta.
1300 kg jäätä imaisee lämpöenergiaa ensin lämmetessään nollaan, sitten sulaessaan vedeksi ja lopulta lämmetessään 25 asteeseen. Tarvittavan lämpöenergian määrä on 1300 * (20 * 2,09 + 333 + 25 * 4,19) = 623415 kJ. Tässä 2,09 kJ/kg/K on jään ominaislämpökapasiteetti, 333 kJ/kg jään sulamislämpö ja 4,19 kJ/kg/K veden ominaislämpökapasiteetti. Tarvittava lämpöenergia on siis vähän yli 600 MJ. Kun sitten lasketaan 623415/4,19/1,7 = 148786 litraa, selviää että Ozzyn uima-altaassa on ollut noin 150 kuutiota vettä. Mikäli oletamme Ozzyn uima-altaan olevan keskimäärin 1,5 metriä syvä, sen pinta-ala on 100 neliömetriä eli neliönmuotoisena 10 m x 10 m. Eiköhän Ozzyn jacuzzi suunnilleen tämmöinen ole, eli julistamme tarinan uskottavaksi.
Ozzylle vielä vinkkinä sinne Kaliforniaan että Suomessa uidaan talvellakin ulkoaltaissa eikä valiteta lämpötiloista. Olen kerran ollut näkemässä avantouinnin SM-kisoja ja totean, että kyllähän sitä joka poika porealtaassa runkkaa, vaan se on tosi mies joka avannossa nai.


12. Rehellisempää sometusta

Instagramin glamour-maailmassa kaikki on aina hienosti. Siksi onkin mukavaa nähdä rehellistä asiaa sielläkin. Suomella oli neljä naispika-aituria tarjolla EM-kisoihin. Yli jäi Lotta Harala, jolle pettymys oli tietysti kova, vaikka aituri valinnan oikeudenmukaisena hyväksyikin. Instagramiin ilmestyi surullisen Lotan kuva ja haikea tilitys. Tsemppiä ja pää pystyyn!


13. Partahöylä käyttöön

Topi Raitanen voitti esteissä alkuerän. Samalla rikkoutui ennätys, mikä tarkoitti viiksikarvojen lähtöä. Helpotuksen huokaus. Raitanen näytti viiksissään siltä kuin olisi karannut aikakoneella 1970-luvulta. Pahemminkin voisi tosin olla, kuten Henrik Ingebrigtsenillä, joka viiksissään näytti lähinnä vanhalta elähtäneeltä hintiltä. Itse juoksu oli taktisesti napakymppisuoritus. Erityisen ilahtunut olin siitä, että meno ei vielä näyttänyt äärimmäisen terävältä. Se taas yleensä tarkoittaa sitä, että viimeinen herkkyys löytyy parin päivän sisään. Varaudutaan yllätykseen.


Loppukevennys: Tyrmäävät tissit

Trump-skandaaleihin sotkeutunut pornotähti Stormy Daniels joutui strippariklubilla kontaktiin poliisin kanssa. Hermostunut näyttelijä mäiski poliisia jumbotisseillään. Onhan se asia tietysti niinkin, että jos tyrmätyksi tulee niin tuo on sieltä parhaasta päästä vaihtoehtoja.

lauantai 4. elokuuta 2018

Uusinta: Sankarillisesta itsemurhasta

Lukijalle: Ehkäpä tunnelmat ovat optimistisemmat kuin tätä juttua kirjoittaessa. Tarinassa mainitulle esimerkkipariskunnalle on tämän kirjoittamisen jälkeen siunaantunut kaksi yhteistä lasta:

Törmäsin sattumalta pitkästä aikaa jo eläkeiässä olevaan tuttuun. Harvemmin hän enää Huitsinnevadassa käy, vaikka onkin täältä kotoisin. Asuu muualla ja kesämökkikin on lähempänä naapurikunnan palveluja. Siinä sitä haasteltiin ja kerrottiin kuulumiset. Lapsista puhuessa hän mainitsi poikansa tehneen talokaupat toisella paikkakunnalla.
- Kyllä nuorena riittää uskallusta, minua hirvitti hinta ja ennen kaikkea velka, hän totesi.
- Eiköhän nyt nuori (kolmissakymmenissä) mies pysty maksamaan, kun on pitkälle koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä, vastasin.
- Joo, pääsi itse asiassa firmassa vielä ylempään portaaseen. Palkka on kova, mutta on sitä töitäkin.
- Niin ja mikäs siinä, onhan heitä kaksi kovapalkkaista maksamassa.
- Jaa niin… ei ole tainnutkaan ollut puhetta. Eivät ole enää yksissä sen entisen kanssa.


Hämmästyin. Tiesin poikansa olleen saman naisen kanssa varmaan armeija-ajasta lähtien. Pariskunta oli oikein sellainen menestyvän uraparin malliesimerkki: molemmilla oli korkeakoulututkinto vaativilta, hyvin palkatuilta aloilta. Rakkaus oli kestänyt jopa opiskeluajan eri paikkakunnilla satojen kilometrien päässä. Kesät ja viikonloput yhdessä. Viimeisiä vuosia en tiennyt, mutta muistelin heidän valmistumisensa jälkeen löytäneen työtä samalta paikkakunnalta. Hääuutisia olin odotellut, mutta kihlausta pidemmälle eivät sitten päässeet.

Kummastelu varmaan paistoi naamasta läpi, koska selitys jatkui.
- Pojalla on nyt uusi morsmaikku. Tosi mukava, sairaanhoitajan hommia tekee.
- No eikös ne sen entisen kanssa olleet jo ties kuinka kauan?
- Oli joo. Mutta kun se ei suostunut lapsia tekemään. Poika sitä aina kotona käydessä mulle purki. Ajatteli aina, että kyllä se siitä mielensä muuttaa. Lopulta oli tytölle ilmoittanut, että hän haluaa lapsia ja jos ei sinun kanssa, niin sitten jonkun muun kanssa. Siihen se sitten loppui.


En ruvennut tarkemmin kyselemään, miten. Vieläkö ovat väleissä vai menikö koko astiasto erossa uusiksi.

- Jaaha. Ja nyt sitten muuttivat sinne uuteen taloon kahdestaan?
- Joo. Tai on sillä uudella lapsi edellisestä avioliitosta. Reipas muksu, kävivät viikonloppuna taas meillä. Mutta onhan siinä talossa tilaa useammallekin.
- Niinpä. Ja ehtiihän sitä vielä.


Jälkeenpäin pohdiskelin, että kyseessä ei ollut suinkaan ainutlaatuinen tapaus tuttavapiirissä. Hyvässä uraputkessa oleva, vähän reilu kolmikymppinen lapseton pariskunta. Mies haluaisi lapsia, nainen ei. Perusvaihtoehdot jäävät vähiin:
(1) Ei lapsia, keskitytään uraan.
(2) Havahdutaan nelikymppisinä vauvakuumeeseen ja ehditään hankkia keskimäärin yksi lapsi.
(3) Kantapäät vastakkain, mies yrittää etsiä lapsentekohalukkaamman naisen ja nainen elää omillaan.
Lisäksi on olemassa joitakin harvinaisempia vaihtoehtoja, kuten adoptiolapsen/lasten hankkiminen ulkomailta, jolloin jää uran kannalta hankala vauvavaihe väliin. Tai sitten se, että yhtäkkiä mieli muuttuukin ajoissa ja lapsia tulee sittenkin se perinteinen 2-3. Joskus myös sukupuoliroolit ovat toisin päin, eli mies ei halua lapsia ja nainen haluaisi.

Kaikissa näissä vaihtoehdoissa lopputulos on kansakunnan kannalta katsoen samaan suuntaan vievä: menestyvimmät geenit siirtyvät seuraavalle sukupolvelle vähemmissä määrin kuin muut.
Vaihtoehdossa (1) lapsia ei tule lainkaan ja geenilinja sammuu siihen. Vaihtoehdossa (2) lapsia tulee vähemmän ja kyseisen geenilinjan osuus poolista pienenee seuraavassa sukupolvessa. Vaihtoehdossa (3) pariskunnan toisen osapuolen geenit jäävät hyödyntämättä, mikä tarkoittaa sitä että toisen pitäisi tehdä keskiarvoon nähden kaksinkertainen määrä lapsia geenipoolin pitämiseksi samana. Tämä taas on muutenkin epätodennäköistä ja odotettavissa olevien lasten määrää pienentää vielä se, että usein koulutettu mies ottaa uudeksi puolisokseen naisen, joka on jo ehtinyt tehdä lapsia aiemmin. Todennäköisesti vähemmän älykkäillä geeneillä varustetun miehen kanssa. Adoptiolapsia hankittaessa taas katoavat suomalaiset geenit, mikä nyt voi olla arvo sinänsä ja joillakin jopa tavoite. Sopii kuitenkin miettiä, edustavatko adoptioon päätyvät lapset noin keskimäärin sitä lähtömaan geenipoolin parempaa vai huonompaa päätä. Tällä ei kuitenkaan ole erityisen suurta merkitystä, koska adoptioiden määrä on suhteellisen vähäinen.

Todellinen ongelma on se, että kansakuntamme parhaat voimat siirtävät geenejään seuraavalle sukupolvelle vähemmän kuin siellä sosiaalisten tikkaiden alimmilla pienoilla olevat. Etenkin naisten keskuudessa, miesten keskuudessa tilanne saattaa olla jopa lievästi päinvastainen. (Laskin pienellä otoksella - noin 20 molempia sukupuolia, ikäjakauma sama - tuntemistani pitkälle koulutetuista henkilöistä lasten keskiarvon: miehet 2,1, naiset 1,5. Keskiarvot tulevat tosin luultavasti vielä hieman nousemaan, koska muutama on vielä lapsentekoiässä.)

Suomen kansa on tekemässä sankarillista itsemurhaa uraputken alttarille. Aivan kuten silloin, kun tämän kirjoituksen kanssa samoin otsikoitu artikkeli julkaistiin, Suomi on taas ajamassa päin tiiliseinää. Silloin kurssi saatiin käännettyä ja pelastettua se mikä pelastettavissa oli. Nyt on tehtävä sama.

Suomessa on perinteisesti kannustettu lapsentekoon lapsilisin, perheneuvolapalveluin ja kunnallisella päivähoidolla. Näitä on pidetty tasa-arvoisina, vaikka lapsilisää saa enemmän ryhtymällä yksinhuoltajaksi ja päivähoitomaksu on riippuvainen perheen tuloista. Päivähoitomaksun porrastus on poistettava - samasta palvelusta kaikille sama maksu. Maksun suuruus sen mukaan, että kokonaissumma olisi sama. Todennäköisesti sitä ei tarvitsisi nostaa niin paljon kuin suoraan laskemalla saataisiin tulokseksi, koska tällöin työttömillä olisi suurempi kannuste hoitaa lapsia kotona ja hyvätuloisilla taas laittaa lapset kunnalliseen päivähoitoon sen halventuessa. Lapsilisän määrä taas pitäisi olla muuten kaikilla sama, mutta avioliitossa oleville vanhemmille maksettaisiin pieni lisä, samoin kuin leskeksi jääneille. Tämä kannustaisi avioliittojen solmimiseen, mikä taas lisäisi yhteiskunnallista vakautta.

Merkittävin muutos pitäisi tehdä avioliittolaissa. Avioliitosta tulisi tehdä kaksivaiheinen (hauska analogia autokouluun!). Avioliitto solmittaisiin edelleen normaaliin tapaan, mutta sen juridinen merkitys jaettaisiin kahteen vaiheeseen sen mukaan, onko avioparilla yhteisiä lapsia vai ei.

Ykkösvaihe olisi eräänlainen "kevytavioliitto", jossa esimerkiksi puolisoiden keskinäinen perintöoikeus olisi nykyistä vähäisempi. Avioeroprosessi olisi samanlainen kuin nykyään tai helpompi. Puolisoiden omaisuus olisi erillinen, avio-oikeutta toisen omaisuuteen ei olisi.

Vasta ensimmäisen yhteisen lapsen synnyttyä siirryttäisiin kakkosvaiheeseen (toki suoraan tähän, mikäli avioliittoa solmittaessa yhteisiä lapsia olisi jo). Siinä avio-oikeus toisen omaisuuteen olisi nykyisenlainen, ellei avioehtoa olisi. Avioeroprosessi olisi nykyistä vaativampi, esimerkiksi avioliittoneuvonnassa käynti olisi pakollinen ennen kuin prosessi käynnistyisi virallisesti tai jotain muuta vastaavaa.

Verotuksellisesti alaikäisten lasten vanhemmille suotaisiin mahdollisuus tulojen tasajakoon. Tämä mm. vähentäisi sosiaalitukien tarvetta, kannustaisi lasten hankintaan nuorempana, helpottaisi koulutettujen vanhempien taloustilannetta eli kannustaisi samalla kouluttautumaan ja sitouttaisi puolisoja yhteen.

Nykyinen kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan esitettyihin malleihin nähden. Jopa avoliittoon on tuotu paljon avioliittoon kuuluvia oikeuksia. Tämä on väärin. Jos ei halua avioliittoa solmia, se suotakoon. Mutta tällöin on myös hyväksyttävä se, ettei saa avioliittoon kuuluvia oikeuksia ottamatta samalla itselleen siihen kuuluvia velvollisuuksia.