Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kyllä kansa tietää

"Poliisi etsii kansallispukuisia epäiltyjä", on niitä kuluneimpia kiertoilmauksia mitä löytyy. Kumma juttu, ettei siinä sanota koskaan tarkemmin, mistä kansallispuvusta mahtaa olla kyse. Niitä sentään löytyy melkein joka kansallisuudelta omansa, kaftaaneista kimonoon.

Yleensä Suomessa uutisissa mainitulla "kansallispuvulla" tarkoitetaan sellaista muutaman bruttorekisteritonnin vetoista sosiaalitoimiston maksamaa asustetta. Tiedossa ei ole, korvataanko myös jälkeenpäin sisäpuolelle asennetut ripustuskoukut veronmaksajien rahoista suoraan kuittia vastaan vai ainoastaan välillisesti sosiaalituella.

Joka tapauksessa kansallispuku kertoo aina käyttäjästään eli kyseisestä kansallisuudesta paljon. Päästäkseen kansallispuvuksi sen on täytynyt olla soveltuva kyseisen kansallisuuden tarpeisiin, kuten edellisestä esimerkistä voi helposti havaita. Joskus tämän yhteys puvun ja sen käytännöllisyyden välillä on vaikea havaita, mutta tutkiva journalismimme on selvittänyt eräiden tunnettujen kansallispukujen sosiaaliset taustat.

Kansallispuvut ja niiden todelliset selitykset, TOP 10:

10. Hollanti, puukengät
Hollantilaisilla oli ongelmia kengännauhojen solmimisessa, mutta ratkaisu löytyi puukengistä - ei nauhoja. Sittemmin kansan sivistystaso nousi ja rusetti opittiin. Puukengät jäivät pois muodista, mutta ovat viime vuosina kokeneet uuden nousun maan kahelin huumepolitiikan ansiosta. Pilvipöhnässä hollantilaisilta menivät aina nauhat umpisolmuun, mutta vanhat kunnon puukengät olivat jälleen pelastus. Ne ovat tosin saaneet kovan kilpailijan saman asian ajavista Crocseista, joita käyttääkseen täytyykin olla pilvessä - ei niitä psykedeelisiä LSD-värejä selvin päin kestäisi.

9. Havaijilaiset (ja kaikki siellä käyvät turistit), havaijipaita
Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta 12 tuntia vuorokaudessa suoraan päähän. Muutaman kilometrin päässä tulivuori purkaa laavavirtaa takapihalle. Vanhasta tottumuksesta vilkuilee taivaalle, milloin japanilaiset hyökkäävät. Vähemmästäkin pimahtaa pukemaan päälleen havaijipaidan kaltaisen mauttomuuden huipentuman. Onneksi lento keskeltä valtamerta kestää riittävän kauan, jotta paikalta poistuvat ehtivät tulla järkiinsä ja vaihtaa vaatteita ennen koneen laskeutumista sivistyneelle seudulle.

8. Englanti, knalli ja sateenvarjo
Lontoo on ainoa paikka maailmassa, jossa aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta ja ihmiset ottavat silti sateenvarjon kainaloonsa poiketessaan lähikaupassa. Aiheesta. Britanniassa ei ole säätilaa, vaan säähäiriö. Sateenvarjo on siis tarpeellinen, mutta knalli on pelkkää rekvisiittaa. Sen tarkoitus on vain toimia sateenvarjon korvikkeena. Mikäli varjo unohtuu, vesi kerääntyy knallin reunukseen valumatta niskaan. Knallia ja sateenvarjoa pidetään vain siksi, että dementian iskiessä on todennäköistä, että edes toinen niistä olisi mukana.

7. Islanti, Þjóðbúningurinn
Turha toivoa että kirjoittaisin tuon uudestaan. Tai siis edellisenkin copypastesin Wikipedia-artikkelista. Islannin kansallispuvun tausta on epäselvä, mutta sen nimen syy tiedetään. Skotlannista, Irlannista, Norjasta ja Tanskasta lähetettiin saaga-aikoina Islantiin vakoilijoita, jotka yrittivät soluttautua lähes täydellisesti islantia puhuvina mukaan yhteisöön. Jos jotakuta epäiltiin vakoilijaksi, hänen käskettiin lausua kansallispuvun nimi. Mikäli kieltäytyi, jäi kiinni. Jos taas ei-syntyperäinen yritti, vakoojaongelma yleensä ratkesi saman tien tämän tukehtuessa omaan kieleensä.

6. Pohjanmaa, junkkaripuku
Pohjanmaalla harrastetaan pesäpalloa ja painia, joten olisi luontevaa että kansallispuku olisi soveltuva näihin tarkoituksiin. Mutta eikö mitä, on käytännössä mahdotonta harjoittaa kumpaakaan lajia kyseisessä puvussa. Tarkemmin katsottuna tämä on ymmärrettävä hämäys. Pohjalaiset yrittävät salata nämä harrastuksensa. Pesäpallo kun on sopiva laji niille, jotka ovat jo kuudennessa polvessa serkkunsa kanssa naimisissa ja painia pohjalaiset harrastavat ainoastaan päästäkseen hyvällä tekosyyllä kopeloimaan toisia miehiä. Tämän totuuden ääneen sanominen taas on syynä siihen, että Pohjanmaan kansallispukuun kuuluu olennaisena osana puukko.

5. Etelä-Amerikka, poncho
Intiaanien koko vartalon peittävä poncho on osoittautunut sopivaksi vaatekappaleeksi. Poncholla on päälle puettuna kaksi kätevää ominaisuutta: sillä kykenee peittämään koko vartalon polviin asti ja kädet voivat joko heilua vapaasti tai ne voi piilottaa näkymättömiin ponchon alle. Kolmas näppärä ominaisuus on se, että lämpimissä oloissa liikuttaessa sen voi kääriä rullalle mukana kuljetettavaksi. Paikalleen pysähdyttäessä ponchon voi sitten laittaa päälle ja tunkea kädet sen sisälle lämmikkeeksi. Tämä ominaisuus onkin antanut porukassa liikkuvien intiaanien käärityille ponchoille nimityksen inkkarin rullat, jotka purettuna ja päälle suojapeitteeksi heitettynä mahdollistavat häiritsemättömät ... no joo.

4. Juutalaiset, kipa
Kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kannattaa pitää leveälieristä hattua meksikolaisten tai teksasilaisten tapaan. Niin luulisi Lähi-idästä lähtöisin olevien juutalaistenkin tekevän. Mitä helvettiä tekee jollakin kipalla, joka ei peitä kunnolla edes päälakea? Selitys löytyy psykologiasta - kuten jo Freudista tiedetään, juutalaiset ovat kävelevä kompleksikasa. Kipaa pitävät vain juutalaismiehet, josta voikin jo kätevästi päätellä käytön syyn. Jokainen juutalaismies on kokenut nips-naps -operaation viikon ikäisenä. Esinahka veks. Tuntuu että puuttuisi jotain. Siksi käytetään kipaa, että mulkun päässä olisi edes jokin suojus.

3. Saksa (lähinnä Baijeri ja myös Itävalta), nahkahousut
Lederhosen on käsite ja erinomainen esimerkki saksalaisten huomaavaisuudesta. Kuten hyvin tiedetään, saksalaisten kansallisruoka on hapankaali. Mistä oikein luulitte sanonnan "pyörii kuin pieru nahkahousuissa" tulevan? Kun mahassa möyrivään cocktailiin lisää vielä oluen, niin voitte vain kuvitella millainen tuoksahdus olisi Oktoberfestissä, elleivät Baijerin pojat kaappaisi kaasupäästöjään ilmatiiviisti nahkahousuihinsa.

2. Arabia (naiset), jätesäkki
Luulisi, että musta täyskaapu on vihonviimeinen asuste aavikon polttavassa kuumuudessa. Niin se periaatteessa onkin, mutta sen käyttöön on hyvät syyt. Mikä tahansa muukin kansakunta vaatisi naisiaan pukeutumaan kokopeittoon, jos ne olisivat yhtä rumia. Oikeaoppisissa muslimimaissa naiset saavat riisua kaapunsa vain kotioloissa, ja siksi Saudi-Arabian johtava tekninen innovaatio onkin uudenlainen keino syntyvyyden säännöstelyyn: makuuhuoneeseen jätetään valot päälle. Kaikkiin tämäkään ei tepsi. Esimerkiksi tunnettu egyptiläisterroristi Umar Abdulrahman on kymmenen lapsen isä. Hän sattuu nimittäin olemaan sokea.

1. Skotlanti, kiltti
Siis että miehet pukeutuvat hameeseen? Toisaalta mitä muutakaan voi odottaa kansakunnalta, jonka oli pakko keksiä sekä golf että curling, koska taitouinti ja muodostelmaluistelu olivat aivan liian miehekkäitä lajeja heille. Eivätkä skotit edes pidä kiltin alla mitään, vaan killuttimet heiluvat vapaasti. Tämä selittääkin kiltin käytön käytännöllisen syyn. Aiemmin skottimiehet käyttivät housuja, mutta lampaat oppivat juoksemaan karkuun kuullessaan avautuvan sepaluksen äänen.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Sivallus CCLIX

Jenkkifutisjoukkue Washingon Redskinsiä on painostettu vaihtamaan nimensä "Punanahat" uuteen nimeen, koska nykyinen loukkaa maan intiaani - kröhöm - siis alkuperäisamerikkalaisväestöä. Seuran omistaja Daniel Snyder sattuu olemaan juutalainen, joten uudeksi nimeksi tulee varmaan Washington Foreskins.

Parit suhteessa

Tämä kirjoitus jakautuu neljään osaan. Ensin on prologi, sitten tausta, seuraavaksi itse asia ja viimeiseksi humoristinen osio. Samaan tekstiin ei pitäisi periaatteessa sotkea eri tyylilajeja, mutta koska en halua tästä aihepiiristä yhtä viikkojuttua enempää kirjoittaa, niin otan riskin. Osiot (1-3) ovat siis vakavasti otettavaa, mutta osiossa (4) vastuu siirtyy lukijalle.


1.
Brittiläisen jännärikirjailija Frederick Forsythin novellikokoelmassa Tunnollinen tappaja on tarina syvänmerenkalastuksesta. Siinä vanha kalastaja katsoo veneensä vanavettä ja toteaa kahdelle asiakkaalleen, että tuolla on nyt jotakin. Toinen asiakkaista, pankinjohtaja, ihmettelee miten hän voi sen tietää. Tähän toinen toteaa, että samalla tavalla kun itse tiedät, että jossakin kohtaa saraketta luvut eivät täsmää. Vaistolla. Ja kohta koukkuun iskee ennätyskokoinen tonnikala.

Tuo tunne, että jotakin on pielessä, on jokaiselle minkä tahansa alan ammattilaiselle varmaan tuttu. Pienet harmaat miehet kolkuttavat vasaralla takaraivoa sisäpuolelta. Ei vain keksi mitään vikaa, mutta tietää että nyt on vatupassi vinksallaan. Ja lopulta – ehkä – huomaa missä se ongelma oli.

Minulla on ollut tuo päässä nakuttava tunne jo pitkään - tällä kertaa ei ammattiasiassa, vaan homoliittolain kohdalla. Olen seurannut keskustelua sivusta ja nyökytellyt mielessäni, että noinhan se tuntuu olevan; kyllä homoillakin on oltava oikeus mennä keskenään naimisiin. Perustelut lainmuutoksen puolesta ovat vakuuttavat. Silti jokin asia on vaivannut, mutta en vain ole saanut siitä kiinni. Kunnes äskettäin välähti, mistä kiikasti.


2.
Henkilökohtaisella tasolla asia ei minua liiemmin kosketa. Lähipiirissäni ei ole ainuttakaan homoa tai lesboa. Tunnen kyllä useita, joiden tiedän kyseiseen vähemmistöön kuuluvan, mutta yksikään heistä ei ole kahdenkymmenen minulle lähimmän ihmisen joukossa. Mahdollisesti useampikin tuttuni kuuluu vähemmistöön, mutta en voi tietää. Esimerkiksi oletan yhden hyvin tuntemani miehen olevan homo, mutta en ole koskaan kysellyt. Ei ole ollut tarvetta. Eikä minulla ole ollut mitään ongelmaa istua hänen vieressään samoilla lauteilla.
Pidän omaa suhtautumistani homoseksuaalisuuteen liberaalina. Jos minun pitää valita, kuka palkataan työhön, seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään merkitystä. Se kuuluu ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, joilla ei – ainakaan yleensä – ole merkitystä työn tekemiseen. Aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi diabetes. Olen kirjoitanut pari vuotta sitten aiheesta. Homoseksuaalisuus on poikkeavuus, sairaus siinä missä mikä tahansa muukin. Ei se tee ihmistä yhtään sen huonommaksi.

Muutamat tuttavistani ovat asian suhteen kaapissa, koska pelkäävät ihmisten reaktioita. Se on surullista. Jotkut ovat puolestaan avoimesti homoseksuaaleja. Tällä en tarkoita sitä, että kuljetaan ympäriinsä lääppimässä samaa sukupuolta olevan kaverin kanssa. Toisaalta jos asia – eli elämäntilanne – tulee puheeksi, Matti sanoo täysin luontevasti asuvansa yhdessä Timon kanssa. Tämä on oikea suhtautumistapa; ei korosteta, mutta ei piilotellakaan. En minäkään mene heti esittäytyessä kertomaan, että ”hei, olen Jaska ja minulla on tämmöinen sairaus”. Kerron sairaudestani (se ei näy päällepäin) vasta sitten, jos se on tarpeellista tai tulee muuten puheeksi.

Ei ole kulunut hirmuisen pitkää aikaa siitä, kun homojen täytyi oikeasti olla kaapissa. Rikoslaista se kyllä poistui jo 1971, mutta jonkinmoista yleistä hyväksyntää täytyi odottaa aina siihen asti, kunnes selvisi että AIDS ei tapa meitä kaikkia. Eli suunnilleen vuosituhannen vaihteeseen asti. Siitä eteenpäin homoliittojen laillistamista on ajettu kiihtyvällä propagandasodalla, joka laimeni vain hetkeksi parisuhderekisteröinnin mentyä läpi 2002. Erinomainen esimerkki kannattajien propagandavoitosta on se, että nykyään sana ”homoliittolaki” on kadonnut kokonaan ja puhutaan ”tasa-arvoisesta avioliittolaista”. Alkoi olla vähitellen selvää, että muutaman vuoden sisällä laki menee läpi. Loppujen lopuksi se koskettaa edes jollain lailla vähemmistöä kansasta ja enemmistö taas kääntyy propagandan kannalle, kun asia on henkilökohtaisella tasolla yhdentekevä.

Minun puolestani eläkööt ja olkoot, olin aina ajatellut. En kuitenkaan tajunnut, miksi avioliitto- tai edes rekisteröintioikeus pitäisi myöntää. Parisuhde ei ole aikuisia, vaan lapsia varten. Kaksi saman sukupuolen edustajaa taas ei voi saada biologisia lapsia, joten se siitä. Mutta vähitellen rummutus alkoi jättää jälkensä minuunkin. Totesin, että perustelut homojen avio-oikeuden puolesta ovat täysin ymmärrettäviä, kun asiaa heidän kannaltaan ajattelee. Vastapuolen perustelut nykytilanteen säilyttämiseksi eivät olleet niin vakuuttavia. Ne kun yleensä olivat "yäk, inhoan homoja -tasoa", kun niiden ympäriltä riisui koristellun retoriikan. Parhaatkin vastustavat näkökannat tyytyivät väittämään seurausten olevan yhteiskunnalle negatiiviset. Tästä taas oli paha mennä sanomaan, kun systeemi ei ole ollut missään niin kauan voimassa, että olisi empiiristä tietoa. Minimiaika kokeilulle on pari sukupolvea.


3.
Takaraivossa nakuttava tunne ”tässä ei nyt ole kaikki kohdallaan” kuitenkin jatkui. Minulla oli runsaasti perusteluja, joiden ansiosta olisin voinut kannattaa homoliittoja ja vain vähän, joilla niitä voisin vastustaa. Tuo nakutus vain häiritsi, enkä siksi ottanut kantaa niiden puolesta. Lopulta sattui kohdalle kaksi kulunutta perustelua homoliittojen puolesta. Olin kuullut ne monesti ennenkin, mutta nyt niiden peräkkäisyys sai aikaan oivalluksen:
1) Homoseksuaalisuus on luonnollista, sitä on esiintynyt aina, kaikkialla ja kaikissa yhteiskunnissa.
2) Emme enää elä viktoriaanisessa maailmassa; homoliittojen salliminen on nykyaikaa.

Silloin kolahti. Jos ja kun homoseksuaalisuutta on esiintynyt aina ja kaikkialla, miksi homoavioliitot eivät ole olleet missään sallittuja?

Tuo oli se asia, mikä oli tiedostamatta häirinnyt.

Homoliittojen vastustajia syytetään siitä, että he ovat jääneet menneelle vuosisadalle. Jos he saisivat päättää, ajaisimme edelleen hevosrattailla koska moottoriajoneuvot olisivat yhä kiellettyjä. Kaikki edistys pysähtyisi.

Ei näin. Napoleonin armeija ei jättänyt huristelematta panssarivaunuilla siksi että se olisi ollut kiellettyä. Niitä ei vain tuohon aikaan oltu keksitty. Homous oli, ja silti se oli kiellettyä. Moottoriajoneuvoja, tietokoneita ja puhelimia ei tarvinnut erikseen laillistaa vuosituhansiin siksi, että niitä ei oltu keksitty. Heroiini ja käsikranaatit kotikäytössä tarvitsi kieltää vasta sitten kun ne oli keksitty. Homoutta on aina ollut, ja se on se oleellinen ero. Jos yksikään yhteiskunta ei ole sitä sallinut – tai enimmilläänkin on vain sietänyt sitä hyväksymättä homoliittoja -, siihen täytyy olla jokin hyvä syy. Pelkästään tämä riittää perusteluksi homoliittoja vastaan.

Tässä vaiheessa voi vastapuoli sitten nousta barrikaadeille ja kaivaa esiin jonkin dekadenssin esimerkin yhteiskunnasta, jossa homoliitot ovat olleet sallituja, kuten Siwan keitaan. Tällaiset toimivat päinvastoin vahvistavina esimerkkeinä. Kyseiset yhteiskunnat ovat olleet yleensä Siwan tapaan resusseiltaan pahasti rajoittuneita, jolloin homoseksuaalisuus on toiminut yhtenä syntyvyyden säännöstelyn metodina. Tai sitten kyseiset yhteiskunnat ovat olleet rappeutuneita ja matkalla kohti tuhoaan.

Kokonaan toisen kirjoituksen aihe on sitten se, miksi homoliitot saattavat olla yhteiskunnan kannalta tuhoisia. Takkirauta-blogissa asiaa on käsitelty ja ainakin osa kirjoituksessa listatuista syistä on tosia. Homot eläkööt omaa elämäänsä yhteiskunnan marginaali-ilmiönä, avio-oikeutta ei tule myöntää ja rekisteröidyn parisuhdelain hyväksyminen oli virhe. Toisaalta heidän oikeutensa tulee taata siinä missä kenen tahansa muunkin. Yhteiskuntamme on oltava niin sivistynyt, että kenenkään ei tarvitse sukulaisten, ystävien tai työtovereiden tuomion pelossa elää kaapissa.


4.
Sitten kieli poskeen.

Ihmisiä syytetään nykyisin paljon homofobiasta. Ihan turhaa. Jos joku ei satu pitämään maksalaatikosta, tekeekö se hänestä maksalaatikkofoobisen? Yksinkertainen tosiasia nyt vain on, että jotkut ovat homoja ja useimmat eivät. Joten useimmat eivät pidä homoseksualismista omalla kohdallaan ja suhtautuvat epäluuloisesti homoihin. Tätä sitten pidetään homofobiana. Ihan samalla lailla voi suhtautua epäluuloisesti ihmiseen, joka pitää kovasti maksalaatikosta. Kyllä sitä on jonkinmoinen epäilys, että kun tällainen tyyppi pyytää päivälliselle, hän saattaa yrittää syöttää maksalaatikkoa. Samanlainen alkuepäilys homojen suhteen on ihan terve merkki. Jos se ei haihdu tarkemman tutustumisen jälkeen, niin sitten voidaan puhua fobiasta.

Periaatteessahan se on heteromiehelle sitä parempi, mitä enemmän homoja on. Kuvitellaan vaikka, että 80 % miehistä olisi homoja. Sehän tarkottaisi sitä, että jokaista heteromiestä kohti olisi viisi naista. Mikäs sen mukavampi ajatus.

Edelliseen tosin voi sanoa huomautuksen, että laskelma ohittaa lesbot. Jos miehistä osa on homoja, on naisistakin osa lesboja eivätkä he tällöin paranna heteromiesten mahdollisuuksia. Tuohon voi aina todeta, että ei ole väliksikään. Homomiehet ovat poissa jahtaamasta naisia, mutta lesbonaisten poistuminen pelistä ei yleensä ole mikään menetys. Lesbot kun pystyy yleensä erottamaan muista feministeistä siitä, että ne ovat vielä rumempia, jos mahdollista. Miehiseltä kannalta katsottuna ei siinä hyvä häviä.

Jonkinlaisia ennusteita tasa-arvoisen avioliittolain seurauksista antaa tutkimus, jossa selvitettiin, kuinka monta prosenttia vuonna 2002 – jolloin rekisteröinti tuli mahdolliseksi – solmituista liitoista on päättynyt eroon. Homopareista on eronnut 11 prosenttia, lesbopareista 24 prosenttia. Samana vuonna solmituista heteroliitoista eroon on päättynyt 21 prosenttia.
Tuloksen ei pitäisi yllättää ainuttakaan heteromiestä.
Parisuhde on hankala jo silloin, kun siinä on vain yksi nainen. Kaksi naista samassa parisuhteessa on kuin pullollinen nitroglyseriiniä Linnanmäen vuoristoradalla.
Lisäksi on huomioitava, että tuona vuonna oli parisuhteensa rekisteröineiden joukossa luultavasti täysin suhteettoman suuri osuus sellaisia pareja, jotka olivat olleet yksissä jo jopa kymmeniä vuosia ja siksi vähemmän alttiita eroille. Jos muutaman vuoden kuluttua tehdään tutkimus siitä, kuinka monta prosenttia vuonna 2007 solmituista rekisteröidyistä parisuhteista on päättynyt eroon kymmenen vuoden kuluessa, on ilmiselvää että lukemat sekä homoilla että lesboilla ovat suuremmat, ehkä lähes kaksinkertaiset. Tällöin homoparien erolukemat olisivat melkein samat kuin heteropareilla ja lesbopareilla ne olisivat todella huikeat.
On myös muistettava se, että lesbopareilla – ainakin havaintojeni mukaan – ainakin toinen puolikas on yleensä ”miehinen”, eli voitaneen olettaa lesboparien liiton muistuttavan asetelmaltaan vähän enemmän mies-nainen -liittoa kuin kahden normaalinaisen liitto muistuttaisi. Sama olettamus pätenee myös homopareihin, eli se muistuttaa enemmän mies-nainen -liittoa kuin kahden normaalimiehen liitto muistuttaisi. Tästä voi helposti päätellä, että mikäli homomiehet olisivat enemmän heteromiesten kaltaisia, homoliitot olisivat vielä nykyistäkin kestävämpiä, kun taas lesboliitot olisivat eroluvuiltaan vielä huimempia mikäli lesbonaiset muistuttaisivat enemmän heteronaisia.
Tämän tutkimuksen jälkeen ei ole kenellekään epäselvää, kumpi sukupuoli on parisuhteessa se haasteellisempi.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Välihuomautus 42: Din-didi-din-din, din-didi-din-din, din-didi-di-dii

Ampumahiihdon maailmancup päättyi viikonloppuna. Sen kunniaksi lajin maailmanhuiput ottivat ja repäisivät tekemällä James Bond -lyhytelokuvan.

On tapana sanoa, että ampumahiihtäjän tunnistaa kahdesta asiasta: hän ei osaa ampua eikä hiihtää. Nyt paljastui vielä kolmaskin: hän ei osaa myöskään näytellä...

Vakavasti puhuen porukka on tosiaan katsonut Bondinsa tarkasti: monta tuttua JB-kliseetä oli matkassa mukana. Repesin totaalisesti jo aloitukselle. Ja Gabriela Soukalova lauloi For Your Eyes Only melkein yhtä hyvin kuin Sheena Easton ja on sitä paitsi paljon nätimpi. Ero ei tosin ollut yhtä suuri kuin M:n roolissa esiintyneen Kaisa Mäkäräisen ja Judi Denchin.

Mahtavaa! Lisää tällaista kieli poskessa -meininkiä urheilumaailmaan!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sivallus CCLVIII

Valtiovarattomuudenministeri Jutta Urpilainen kehui, että hänet tunnetaan Euroopassa täti Tiukkana. Urpilainen on koulutukseltaan kansakoulunopettaja. Hän täyttää siis ainakin puolet ideaalista: ihanteellinen naisopettaja on tiukka muttei kuiva.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Tutkitusti uhkaillut

Viime päivinä on kohistu yliopistotutkijoiden uhkailuista. Hutkivan journalismimme työryhmä lähti selvittämään tilannetta ottamalla yhteyttä muutamaan tutkijaan ja kyselemällä, quis on.

Rakennustekniikan tutkija Berttastiina A.-Z.:
- Kyllä, uhkailuja on ollut. Työtäni on vähätelty, sanottu että mitä sinä tästäkin ymmärrät. On kehoitettu pysymään kulttuuriantropologian parissa.
- Millaista uhkailu on ollut?
- Minua on tytötelty, tyypillistä "miehiselle alalle" tunkevalle naiselle. Pätevyyteni on kyseenalaistettu, tutkimukseni on leimattu merkityksettömiksi pelkästään otsikko lukemalla.
- Miten on mahdollista, että jopa pätevyyttäsi on epäilty?
- Suomalainen tiedemaailma ei voi sietää poikkitieteellisyyttä. Jokainen tonkii vain omaa erikoisalaansa. Jos sattuu olemaan "kentän toiselta laidalta" pätevyyttä, se tuntuu nollaavan kyvyt toisella alalla. Uusimpaan, homemittauksia koskevaan tutkimukseeni en saanut edes apurahaa ja se jäi toteutumatta.
- Mistä uskot uhkailujen johtuvan?
- Suomalainen rakentaminen on laadultaan surkeaa. Rakennusalan mafia ei halua totuutta esiin ja uhkailijat ovatkin olleet alan toimijoita.
- Mitä tarkoitat surkealla laadulla?
- No hyvä tavaton, etkö ole lukenut lehtiä? Homeongelmia paljastuu jokaisesta julkisesta rakennuksesta, ilmanvaihto ei toimi, energiakustannukset ovat etenkin talvisaikaan valtavat. Kun sitten esittää vaihtoehtoisia malleja, ne tyrmätään ilman keskustelua.
- Millä tavoin olet reagoinut uhkailuihin?
- Ei niihin viitsi vastata, ovat niin törkeitä. Itkettää vain. Olen ollut koko alkuvuoden masennuksen takia sairauslomalla. Palasin juuri töihin, mutta en tiedä kauanko jaksan tämän painostuksen alla.
- Voisitko lopuksi vähän kertoa, millaisia vaihtoehtoisia rakennusratkaisuja olet tutkinut?
- Tottahan toki. Olen suorittanut loppututkinnon kulttuuriantropologiasta ja tehdessäni gradua Afrikassa kiinnostuin sikäläisestä rakennustavasta. Havaitsin savimajojen olevan kuumalla kaudella mukavan viileitä, lämmityskustannusten kattamiseen riittävän ruuanlaitossa syntyvän hukkalämmön ja ilmanlaadun olevan erinomainen. Homemittauksia en valitettavasti päässyt tekemään laitteiden puuttuessa, mutta mitään viitteitä niiden esiintymisestä ei ollut. Kun nyt anoin apurahaa päästäkseni Tsadiin mittaamaan savimajojen mahdollisia homevaurioita, se evättiin. Suomessa olen tehnyt varovaisia pelinavauksia savimajarakentamisen puolesta, mutta nekin ovat riittäneet kiusaamisen kohteeksi joutumiseen.

Liikennetutkija Keijo R.:
- Paskaa on tullut niskaan ja paljon.
- Miltä taholta?
- Automiehillä on oma Puuhafooruminsa. Siellä minua uhkaillaan jatkuvasti. Mihinkään huoltoaseman baariin ei uskalla mennä siinä pelossa että naama tunnistettaisiin. Sen jälkeen äitikään ei varmaan tunnistaisi naamaani.
- Voisitko kertoa esimerkin sinuun kohdistuneista uhkailuista?
- Vaikka kuinka monta. Seuraavat ovat suoria lainauksia Puuhafoorumilta:
- Kun totesin, että "tutkijoiden työtä saa tietenkin arvostella, mutta hyökkäyksillä somessa ei ole mitään tekemistä arvostelun kanssa", Puuhafoorumilla naurettiin minulle.
- Kun sain 600 000 euron apurahan tutkimuksiani varten, sitä pidettiin Puuhafoorumilla asiattomana poliittisen taustani takia.
- Kun sanoin, että "ei raha maailmasta mihinkään häviä, se vain siirtyy taskusta toiseen", sillä perusteltiin mm. Puolustusvoimien ylläpitämistä, mikä on täysin väärä konteksti.

- Mistä uskot automiesten uhkailujen johtuvan?
- Suurin osa on toki ihan asiallisia. Mutta kun ajokortti on kaikilla, joukkoon mahtuu turhan suuri osa idiootteja. Suomalaiselle miehelle oikeus ajaa omalla autolla on pyhä lehmä, kun uskaltaa sen kyseenalaistaa, on osin jopa ymmärrettävää että joutuu uhkailujen kohteeksi. Sitten kun vielä sattuu olemaan entinen taistolainen, niin fasistiset päristelijät näkevät punaista.
- Voisitko kertoa tarkemmin?
- No siis tämähän lähti liikkeelle siitä, että joissakin suurkaupungeissa on liikennettä rajoitettu esimerkiksi siten, että henkilöautolla ei saa ajaa yksin. Järkevä ajatus sinänsä, vähentää tienkäyttöä ja polttoaineen kulutusta. Kun sitten tutkin Suomessa tilannetta, havaitsin että suurimmassa osassa autoja etenkin aamuisin ja iltapäivisin oli kyydissä vain miespuolinen kuljettaja. Siksi esitin, että pitäisi saada aikaan laki, että miehen ajaessa autoa kyydissä tulisi olla aina vähintään yksi matkustaja. Lain rikkomisesta tulisi määrätä rikesakko. Toki on ymmärrettävää, että joillakin miehillä on esimerkiksi työnsä takia pakottava tarve liikkua yksin autolla, mutta he voisivat lunastaa siihen oikeuden hankkimalla auton tuulilasiin liimattavan verotarran. Esitin sen vuosimaksuksi tuhatta euroa.
- Ja tästä seurasi...
- Et voi edes kuvitella sitä paskamyrskyä. Sanotaan nyt vaikka niin, että kauneimmassa saamassani palautteessa minua kehoitettiin suorittamaan masturbaatiotoimenpide oikeaa yläraajaani hyväksi käyttäen.

Yhteiskuntatutkija Sirkku-Anneli T.-V.:
- Suututtaa ja itkettää. Vaino on suorastaan poliittista.
- Poliittista?
- Niin. Maaseudun peräkammareista tätä kiusaamista ja uhkailua on tullut, ja kuten hyvin tiedetään, yksi puolue pitää valtaa maaseudulla.
- Millaista uhkailu on ollut?
- Suoraan henkilökohtaiseen turvallisuuteen menevää.
- Ihan tappouhkauksia?
- Käytännössä kyllä. Minut on haluttu saattaa hengenvaaraan.
- Onko uhattu virolaisilla torpedoilla vai...
- Ei. Ovat kehottaneet tutustumaan maaseutuun ennen kuin lausun mielipiteitäni asioista. Kehtasivat väittää etten ole ikinä käynyt Kehä III:n pohjoispuolella. Törkeää panettelua, tätini asuu Tikkurilassa ja käyn hänen luonaan monta kertaa vuodessa.
- Millä lailla pääkaupunkiseudun ulkopuolella vieraileminen saattaisi hengenvaaraan? Ovatko kepulaiset uhkailleet hengenmenolla?
- No siellähän on niitä petoja. Susia ja mitä lie. Tampereella tai Oulussa saattaisin käydä, jos lentokoneella menisi niin ei tarvitsisi ahdistavan metsän keskellä kulkea. Kuopioon en menisi jääkarhujen syötäväksi.
- Ja tutkimuksissanne todettiin että...
- Havaitsin, että pääkaupunkiseudun pinta-ala on 788 km2 ja Singaporen 710 km2. Toisaalta Singaporen väkiluku on 5,3 miljoonaa ja Suomen 5,4 miljoonaa. Tästä voidaan helposti laskea, että koko Suomen asujamisto voitaisiin asuttaa pääkaupunkiseudulle. Tällöin koko muu Suomi voisi olla luonnonpuistona. Mikä ekoteko!
- Tuota... entäs esimerkiksi maatalous ja kaivostoiminta. Eihän niitä voida pääkaupunkiseudulla harjoittaa.
- Kaivostoiminta on luonnonvaroja tuhlaavaa ja saastuttavaa. Se pitäisi kieltää kokonaan. Eikä maanviljelystä kannata näillä leveysasteilla harjoittaa, tulee edullisemmaksi hankkia ruoka ulkomailta. Ainoastaan karjatalous kannattaisi ja sitä ei tarvita, kun verotuksellisin keinoin ryhdytään suosimaan kasvissyöntiä.

Rasismitutkija Markku K.:
- Minkäänlaisia uhkailuja ei ole koskaan tullut.
- Eikö todellakaan mitään? Luulisi että tuo ala jos mikä houkuttelee kuin hunaja kärpäsiä?
- Ei mitään.
- No sehän on hienoa. Kun uhkailuista ei sitten ole mitään kerrottavaa, niin voisitko lyhyesti kertoa mitä olet työssäsi saanut aikaan?
- Tutkin rakenteellista rasismia. Toisin sanoen selvitän, onko yhteiskunnassa sellaisia ilmiöitä, joissa vähemmistöt joutuvat sorrettuun asemaan.
- Onko löytynyt?
- Ei sitten ainuttakaan. Päinvastoin, vähemmistöt saavat osakseen sellaisia tukitoimia - puhutaan "positiivisesta syrjinnästä" - että voitaisiin aivan hyvin puhua enemmistöön kohdistuvasta rakenteellisesta rasismista. Se ei kuitenkaan kuulunut tutkimusalueeseeni.
- Suomessa ei siis ole rasismia?
-On toki. Ei ole sellaista vähemmistöön kohdistuvaa rakenteellista rasismia, jota tutkin. Sen sijaan on kyllä enemmistöön kohdistuvaa rakenteellista rasismia. Lisäksi on muutamia kuulapäitä, jotka ovat ihan oikeasti rasisteja, mutta he eivät ole päättävissä asemissa vaan pelkkiä öyhöttäjiä, jotka saavatkin aina tuomion.
- Siis nämä Hommaforumin tyypit?
- Ei todellakaan. Hommaforumille on moni kuulapää yrittänyt, mutta annettujen bannien lista on pitkä kuin nälkävuosi. Kuten nettipoliisi Marko Forss on todennut, moderaatio on pitänyt forumin siistinä verrattuna mihin tahansa muuhun keskusteluforumiin.
- Jaaha. No sittenhän tilanne Suomessa on rasismin suhteen varsin hyvä.
- Näin on, toistaiseksi. Epäilen kyllä tilanteen heikkenevän, kun maahan muuttaa jatkuvasti lisää väkeä suvaitsemattomista kulttuuripiireistä.
- Eli rasismitutkijalla riittää töitä myös tulevaisuudessa?
- Periaatteessa kyllä. Minun työsarkani tällä alalla kyllä päättyi tähän. Virkaura on tyssännyt kollegoiden vihamielisyyteen, tutkimusapuraha loppui juuri ja on selvästi sanottu että uusia on turha toivoa. Määräaikainen dosentuuri päättyy tämän kuun loppuun. Onneksi isä on jäämässä eläkkeelle ja haluaa maatilalle jatkajan. Toisin kyllä olin nuorena halunnut, mutta minkäs tälle mahtaa. Täältä tullaan, sokerijuurikas!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Välihuomautus 41: Lainaa Kreikalle

Helsingin olympiatuli sytytettiin 1952 Kreikan Olympiassa, josta se juostiin kaksipäiväisenä soihtuviestinä Ateenan lentokentälle. Sieltä se lennätettiin Tanskaan, jossa soihtu kulki viisi päivää, Ruotsin läpi kahdeksan päivää ja Suomea sikin sokin koko ajan viestinä juosten kaksi viikkoa.

Soihtuja valmistettiin viisitoista hopeista ja seitsemän messinkistä. Kreikkaan soihduista lähetettiin seitsemän, kaikki hopeisia. Enempää ei katsottu tarvittavan, koska viesti kulkisi siellä vain kaksi päivää. Tuli saapuikin moitteettomasti Ateenaan, jossa sillä sytytettiin lentokoneessakin turvallinen kaivoslamppu. Ongelma ilmeni sitten, kun soihdut piti pakata mukaan Pohjoismaiden viestiosuuksia varten. Niitä lähti mukaan ainoastaan kolme alkuperäisestä seitsemästä.

Ymmärrettävästi Suomen päässä vaadittiin selvitystä ja sellainen saatiinkin. Kreikkalaisten mukaan:
- koko maahan oli alunperin saapunut vain kuusi soihtua, ei seitsemää (suomalaisten kirjanpito ja tullin viralliset kaavakkeet osoittivat kyllä jotain muuta).
- kaksi soihtua oli väliaikaisesti kadoksissa, koska "soihdunkantajat olivat epähuomiossa ottaneet ne itselleen". Kyseiset soihdut olivat raportin mukaan palautuneet myöhemmin (Suomeen asti ne eivät kyllä koskaan tulleet).
- yksi soihduista oli rikkoutunut, koska palopatruunoiden irrottamisessa ei oltu noudatettu ohjeita - käyttöönotossa tarvittavaa tina-avainta ei oltu poistettu, jolloin tina oli sulanut ja aiheuttanut virheen toistuessa riittävän usein patruunan juuttumisen soihtuun. Sitä oli sitten yritetty irrottaa väkivalloin, jolloin kyseinen soihtu oli rikkoutunut käyttökelvottomaksi.

Kahden päivän aikana kreikkalaiset olivat siis onnistuneet väittämään saaneensa yhden soihdun liian vähän, varastamaan kaksi ja tuhoamaan yhden. Seitsemästä soihdusta vain kolme oli käyttökelpoisia heidän jäljiltään. Pohjoismaissa viesti kulki melkein kuukauden ja käytössä oli 18 soihtua. Niistä yksi katosi. Vaurioita ilmeni muutamissa, mutta kaikki korjattiin jo viestin aikana.

Ja tuolle porukalle pitäisi sitten mennä myöntämään miljardien "lainoja".

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Avoimia työpaikkoja

Paavi otti ja heitti rukkaset naulaan historiallisessa päätöksessään jäädä eläkkeelle. Tiedotusvälineissä on toitotettu kyllästymiseen asti sitä, miten tilanne on ensimmäinen paavin luopuminen virastaan sitten vuoden 1415. Samalla on yleensä unohdettu, että tilanne on täysin toinen kuin silloin. Tuolloin kyseessä oli sopimus; paavi luopui tehtävästään samalla kun Avignonin vastapaavi teki samoin, jotta voitiin valita kiistaton uusi paavi. Edellinen oikeasti vapaaehtoinen luopuminen nähtiin 1200-luvulla, jolloin paaviksi valittu kardinaali suostui tehtävään aidolla eikä kuten normaalisti teeskennellyllä vastahakoisuudella luopuen työpaikastaan muutaman kuukauden jälkeen.

Benedictus XVI:n luopuminen on historiallinen ennakkotapaus, joka osoittaa Vatikaanin tunnustavan tosiasiat moderniin aikaan siirtymisessä. Paavi ei voi enää toimia virassaan, jos hän on vanhuudenheikko ja pahimmassa tapauksessa myös vanhuudenhöperö. Ennen nykyaikaista tiedonvälitystä tämä ei ollut ongelma; paavi kitui joskus muutaman viimeisen kuukauden autuaan tietämättömänä maailman menosta eikä asiaa edes tiedetty toisella puolen kristikuntaa. Nykyään tämä ei ole järkevää, etenkin kun nykyaikainen lääketiede kykenee pidentämään elämän pituutta pidentämättä silti sen laatua. Edellinen paavi tajusi sen ja on varsin mahdollista, että Johannes Paavali II kieltäytyi tietoisesti tehokkaammasta hoidosta halutessaan välttää tilannetta, jossa hän olisi ollut kyvytön hoitamaan vähäisimpiäkin tehtäviä useiden kuukausien ajan. Hyvin todennäköistä on, että paavin virasta luopumisesta voimien heiketessä tulee uusi käytäntö. Varsin mahdollisesti Benedictus XVI on jättänyt tästä salatut ohjeet/suositukset kardinaaleille ja seuraajilleen.

Tämän ennakkotapauksen vaikutus tulevaan paavinvaaliin saattaa olla melkoinen. Aiemmin valinnassa on vältetty liian nuoria (alle 60 v) ehdokkaita, koska ei ole haluttu ylipitkää paaviutta. Nuoret ehdokkaat ovat voineet tulla kysymykseen vain silloin, jos he olisivat olleet ylivertaisia (ei ole tapahtunut nykyaikana) tai väistämättömiä kompromissivalintoja (kuten Johannes Paavali II). Mikäli kardinaaleille on ilmeistä että paavin virka muuttuu de facto "määräaikaiseksi", saatetaan hyvinkin nähdä suhteellisen nuoren ja energisen paavin valinta.

Tällä kertaa konklaavissa ei ole yhtään yhtä vahvaa ehdokasta kuin viimeksi. Edellisellä kerralla Ratzinger oli selkeä ennakkosuosikki, jolla oli monta etua puolellaan. Hän oli edellisen paavin luottomies, riittävän iäkäs - oli ilmeistä että kardinaalit eivät halunneet toista peräkkäistä pitkää paaviutta - ja arvokonservatiivi. Viimeisellä oli iso merkitys, koska Johannes Paavali II:n pitkän paaviuden takia konklaavissa oli vain kolme kardinaalia, jotka eivät olleet hänen nimittämiään ja yksi heistä oli Ratzinger itse. Tästä kaikesta huolimatta tarvittiin peräti neljä äänestystä, kunnes tarvittava kahden kolmasosan enemmistö löytyi.

Nyt pakka on pahasti levällään. Papabilejä eli paaviksi kelvollisia on niin että hiipat yhteen kolisevat. On hyvin paljon mahdollista, että tässä konklaavissa vaaditaan todella monta äänestystä, kunnes riittävään yksimielisyyteen päästään. Etenkin kun Benedictus XVI meni muuttamaan Johannes Paavali II:n uutta sääntöä, jonka mukaan 33 äänestyksen jälkeen valintaan riittää yksinkertainen enemmistö. Nyt kahden kolmasosan vaatimus on ennallaan.

Ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen. Paavinvaalissa italialaisilla on kaksi sanontaa, jotka kertovat paljon. Ensinnäkin: lihavaa paavia seuraa laiha paavi. Tämä tarkoittaa sitä, että konservatiivin jälkeen tulee yleensä liberaali ja päinvastoin. Toiseksi: se joka tulee konklaaviin paavina, lähtee sieltä kardinaalina. Eli vahvin ennakkosuosikki jää yleensä valitsematta. Kolmas sääntö on se, että kaksi ensimmäistä sääntöä eivät välttämättä pidä paikkaansa, kuten edellisestä kerrasta nähtiin.

Uuden paavin nimestä voi tietysti lyödä vetoa ja esimerkiksi Paddy Power tarjoaa kertoimia usealle kymmenelle ehdokkaalle. Periaatteessa kardinaalien ei tarvitse valita uutta paavia keskuudestaan, vaan kuka tahansa katolinen naimaton mies kelpaa. Paddy Power tarjoaakin Bonolle kertoimen 1000, mutta paremmaksi pistää itse Richard Dawkins, jonka kerroin on mitä sopivimmin 666. Mutta vakavasti otettavissa ehdokkaissa tilanne paavin erotessa oli kyseisellä toimistolla se, että kahdelle kärkinimellekin tarjotaan peräti kolminkertaista kerrointa.

On hyvin merkittävä asia, kenestä tulee maailman yli miljardin katolisen johtaja. Paavi, olipa hän kuka tahansa, on maailman kolmenkymmenen, ehkä jopa kymmenen vaikutusvaltaisimman ihmisen joukossa. Sanokoon Stalin paavin divisioonien lukumäärästä mitä tahansa. Ehdokkaita on siis kymmenittäin, mutta todennäköisesti uusi paavi löytyy seuraavasta kymmenen listasta.

10. Angelo Bagnasco, 70, Genovan arkkipiispa
Tavallisena seurakuntapappina toimiessaan Bagnasco väitteli samalla tohtoriksi ja pääsi professorin tehtäviin. Kovan luokan konservatiivi on viimeiset vuodet toiminut aluksi piispana ja sittemmin arkkipiispana.
Plussat: Suoraselkäiset näkemykset tuovat arvostusta
Miinukset: Ei ole edes italialaisista kanditaateista vahvin, liian konservatiivinen
Arvio: Mikäli kardinaalit haluavat tiukan linjan paavin ja uskonpalautusta, Bagnasco on mahdollinen valinta. Toisaalta hänen valintansa olisi melkoinen riski.

9. Dominik Duka, 69, Prahan arkkipiispa
Listan musta hevonen - ei esiinny veikkailuissa. Samankaltainen tausta kuin Johannes Paavali II:lla. Kommunistiaikana häneltä vietiin hallituksen toimesta oikeudet toimia pappina ja mies elätti itsensä Skodan tehtailla. Siinä sivussa toimi salaa pappina.
Plussat: Sopiva ikä, osoittanut kyvykkyytensä pääsemällä vihdoin Tsekin valtion kanssa sopimukseen kirkolle maksettavasta kompensaatiosta kommunistiaikana tapahtuneesta omaisuustakavarikosta
Miinukset: Tuntematon, nimitetty kardinaaliksi vasta viime vuonna, viettänyt koko ikänsä Tsekissä
Arvio: Mahdollinen kompromissivalinta.

8. Tarcisio Bertone, 78, Vatikaanin kardinaalisihteeri
Viisitoista vuotta arkkipiispana, sitten paavin kardinaalisihteerinä vuodesta 2006. Vaatimattoman nimityksen ei pidä antaa hämätä, käytännössä homma on Vatikaanin pääministerin tehtävä. Työssään hän on tottunut toimimaan median kanssa ja antanut nasevia lausuntoja eri aihepiireistä.
Plussat: Hallinnolliset taidot, jatkuvuus
Miinukset: Liian vanha
Arvio: Useimmissa arvioissa Bertone on kolmen todennäköisimmän joukossa, mutta todellisuudessa hänen mahdollisuutensa tipahtivat dramaattisesti paavin erotessa. Mikäli paavi olisi kuollut, Bertonen mahdollisuudet olisivat paremmat. Nyt paavi luopumalla tehtävästään loi ennakkotapauksen, jonka ansiosta kardinaalit uskaltavat valita nuoremman miehen. Bertonen mahdollisuus on siinä, että konservatiiviset kardinaalit valitsevat hänet samoista syistä kuin edeltäjänsä eli edellisen paavin luottomies on ykkösvalinta.

7. Timothy M. Dolan, 63, New Yorkin arkkipiispa
Kokemusta sekä Roomasta että Yhdysvalloista. Noussut vasta viime vuosina näkyväksi suosikiksi. Joutunut hoitamaan USA:ssa vaikeat pedofiiliskandaalit ja selvinnyt niistä suunnilleen niin hyvin kuin mahdollista.
Plussat: Amerikkalaisuus, konservatiivisuus
Miinukset: Amerikkalaisuus, vielä tuore kasvo isoissa kuvioissa, median esiin nostama kasvo jonka todellinen kannatus voi olla olematon
Arvio: Jos Dolanilla on kannatusta alussa, hänen klikkinsä saattaa kyetä voittamaan ääniä riittävästi puolelleen, mikäli vastaehdokkaat ovat epävarmojen kardinaalien mielestä huonompia. Todennäköistä tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole.

6. Jorge Bergoglio, 76, Buenos Airesin arkkipiispa
Bergoglio otti myöhäisen startin pappisuralle; ryhtyi papiksi vasta 33-vuotiaana opiskeltuaan sitä ennen filosofian lisensiaatiksi. Jesuiitta hänestä oli kyllä tullut jo 22-vuotiaana. Viimeiset viisitoista vuotta hän on ollut Buenos Airesin arkkipiispa. Epävarmojen tietojen mukaan edellisessä paavinvaalissa hän olisi ollut varhaisissa äänestyksissä jopa eniten ääniä saanut ehdokas.
Plussat: Menestys edellisessä konklaavissa, vanhat tukijat
Miinukset: Liian vanha, ei kokemusta Vatikaanista
Arvio: Saa todennäköisesti alussa kannatusta, mutta käy todennäköisesti kuten viimeksi eli äänimäärät laskevat vaali vaalilta.

5. Malcom Ranjith, 65, Colombon arkkipiispa
Akateemisista ansioistaan huolimatta Ranjithin tausta on tavallisena seurakuntapappina. Ennen arkkipiispan virkaa hän on toiminut matalaprofiilisissa tehtävissä, joissa onnistuminen on tuonut meriittejä kollegoilta mutta vähemmän julkisuutta.
Plussat: Aasialaisuus, sopiva ikä, kollegoiden arvostus
Miinukset: Ei riittävää kannatusta, tuntematon
Arvio: Ranjithin valinta olisi vahva signaali lähetystyön puolesta. Mikäli halutaan valita paavi kehitysmaista mutta ei Afrikasta, Ranjith lienee tämän ehdon täyttävistä kilpailijoista niukasti vahvin ehdokas - ellei sitten Luis Antonio Tagle vain 55 vuoden iästään huolimatta aja ohi.

4. Peter Erdö, 60, Budapestin arkkipiispa
Kaksinkertainen tohtori Erdö on akateemisten saavutustensa lisäksi toiminut piispana ja viimeiset kymmenen vuotta Budapestin arkkipiispana. Oli nuorin kardinaali peräti seitsemän vuotta 2003-10.
Plussat: Ei ole nostanut kohuja puolesta eikä vastaan, akateeminen pätevyys
Miinukset: Liian nuori, ei hallinnollista kokemusta Vatikaanista
Arvio: Italian yleisradio piti Erdöä vahvimpana eurooppalaisehdokkaana. Tämä saattaa olla liioiteltua, mutta Erdöllä on kohtuullisen hyvät mahdollisuudet jotka paranivat selvästi paavin erottua vapaaehtoisesti - enää ei ole niin suurta pelkoa ylipitkästä paavinkaudesta nuorena valittujen kohdalla.

3. Marc Ouellet, 68, Piispojen Kongregaation prefekti
Viettänyt suurimman osan pappisuraansa yliopistotutkijana ja seminaarien johtajana. Toimi kotimaassaan Kanadassa (pelasi nuorena jääkiekkoa, kuinkas muuten) Quebecin arkkipiispana seitsemän vuotta.
Plussat: Sopiva ikä, monipuolinen kokemus, alaistensa arvostama
Miinukset: Ei vielä tarpeeksi tukea
Arvio: Ouellet on hyvin mahdollinen seuraava paavi. Hänellä on kaikin puolin riittävät edellytykset eikä toisaalta vielä niin paljon tukea, että olisi saanut runsaasti vastustajia. Mikäli konklaavissa nousee esiin kaksi isoa ehdokasta, jotka eivät saa toisistaan eroa, Ouellet on todennäköisin kompromissivalinta.

2. Peter Turkson, 64, Oikeuden ja Rauhan Paavillisen Neuvoston johtaja
Erittäin monipuolisesti kokenut Turkson on monien listojen ykkössuosikki. Hänellä on melkoiset akateemiset ansiot, hän on toiminut arkkipiispana, kansainvälisissä tehtävissä ja on parhaillaan vallan ytimessä Vatikaanissa. Ghanalaissyntyisen kardinaalin valinnan tiellä nähdään usein hänen afrikkalaisuutensa. Tässä kyse ei ole ihonväristä, vaan siitä, että katolinen kirkko Afrikassa on hyvin erilainen kuin katolinen kirkko Euroopassa tai Amerikoissa. Turksonin ihonväri tuskin vaikuttaa valitsijoihin. Tai jos vaikuttaa, niin todennäköisesti yhtä moneen suosituksena kuin haittanakin. Yllättävänä tekijänä pelissä on muinainen ennustus, jonka mukaan Rooma tuhoutuu Pietari (Peter) -nimisen paavin kaudella, josta alkaa Ilmestyskirjan tuho. Hänen edeltäjäkseen mainitaan eräiden tulkintojen mukaan paavi nimeltä Benedictus. Ennustuksella tuskin lienee merkitystä kardinaaleille, koska yleensä he ovat sen verran fiksuja etteivät usko profetioihin tai muuhunkaan yliluonnolliseen. Tosin, mikäli ennustus leviää enemmälti suuren yleisön keskuuteen, kardinaalit ymmärtävät oikein hyvin taikauskoisuuden vaikutuksen laumaansa.
Plussat: Sopiva ikä, hallinnollinen kokemus, akateemiset ansiot
Miinukset: Afrikkalaisuus, ennakkosuosikki
Arvio: Turkson saa varmasti ensimmäisissä äänestyksissä suuren osan ääniä, mutta tuskin riittävästi. Sen jälkeen kyse on siitä, saadaanko muut käännytettyä hänen kannalleen vai onko vastustus niin voimakas, että Turksonin kannattajat luopuvat hänestä.

1. Angelo Scola, 71, Milanon arkkipiispa
Scolan ansioluettelo on vaikuttava: neuvonantaja uskonpuhtauden neuvostossa 1986-91, Grosseton piispa 1991-95, Lateraaniyliopiston rehtori 1995-2002, Venetsian arkkipiispa 2002-11, yksi Ratzingerin jälkeen vahvimmista ennakkosuosikeista edellisessä konklaavissa, kirjoittanut lukuisia teoksia ja artikkeleja. Sivumennen sanoen, Venetsian arkkipiispan tehtävä on vahva suositus paavinvirkaan. 1900-luvun paaveista kolme oli tehtävässä ennen valintaansa. Samaten se, että satojen vuosien italialaispaavikauden jälkeen on ollut jo kaksi muunmaalaista - olisiko taas italialaisen vuoro.
Plussat: Monipuolinen kokemus, entinen Venetsian arkkipiispa
Miinukset: Mahdollinen karisman puute, ikä
Arvio: Scolaa pidettiin edellisellä kerralla yhtenä vahvimmista ehdokkaista, mutta ilmeisesti kannatus konklaavissa oli kuitenkin olematon. Voi olla että nyt käy samoin, toisaalta jos alussa tulee kannatusta, vähitellen äänimäärä voi lisääntyä.

Jokeri: Edellisen vaalin suosikki, mutta nyt periaatteessa liian vanha:
Esimerkkejä: Francis Arinze, Giovanni Re, Angelo Sodano, Miloslav Vlk, Joseph Zen.
Plussat: Ei luvassa pitkää paaviutta, ei suuria uudistuksia
Miinukset: Nykyaika vaatii dynaamista johtajuutta, ei enää selkeää kannatusta
Arvio: Mahdollinen kompromissivalinta, mikäli päädytään pattitilanteeseen. Valitsemalla kaikkien aikojen vanhimman paavin kardinaalit ostavat muutaman vuoden aikaa, jolloin etsitään sitten todellinen seuraaja.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Sivallus CCLVII

Mielipiteitä uskaltaa kuka tahansa julkaista omalla nimellä. Faktojen kanssa pitää olla varovaisempi.