Sivallus CDXIII

EU on taas tunkemassa näppejään uuteen rakoon. Suunnitelman mukaan ensi vuoden loppuun mennessä otetaan käyttöön järjestelmä, jossa pornosivustoille kirjautumiseen käytetään ns. ”digitaalista lompakkoa” todistamaan täysi-ikäisyys.
Tiivistetysti: jatkossa pitää siis käyttää digitaalista lompsaa päästäkseen katselemaan digitaalista lompsaa.

Välihuomautus 169 : Tabu

Vanhemmat lukijani saattavat muistaa ohjelman nimeltä Tabu 1980-luvun puolivälistä. Siinä oli pitkälti samoja näyttelijöitä ja tekijöitä kuin legendaarisissa Velipuolikuussa, Mutapainin Ystävissä ja Hymyhuulissa. Tabu sisälsi vielä astetta kornimpaa huumoria. Moni sketsi oli sellainen, että nykypäivänä se ei todellakaan menisi läpi.

Neljänkymmenen vuoden jälkeen tämä ohjelma on joko unohdettu tai sitten tarkoituksella muistettu, sillä MTV on lanseerannut uuden sarjan samalla nimellä. Sarjaa mainostetaan sillä, että ”siinä nauretaan yhdessä asioille joille ei saisi nauraa”. Ensimmäisessä jaksossa kohteena olivat lyhytkasvuiset. Joita muuten ennen sanottiin kääpiöiksi, kunnes sanasta tuli tabu. En ole ohjelmaa katsonut, mutta formaatissa stand up -koomikko pistää halvalla aihetta kohdeyleisön koostuessa kyseisistä henkilöistä, jaksossa yksi siis pituuskasvurajoitteisista. Ainakin mediatietojen mukaan ensimmäisessä jaksossa kaikilla oli hauskaa.

Ohjelman idea on loistava. Ei sinänsä huumorin kannalta – joka saattaa toki toimiakin – vaan siksi, että se paljastaa yhteiskuntamme tabuja. Löytämieni tietojen mukaan ohjelman kuudesta jaksosta seuraavissa nauretaan ainakin näkövammaisille (ent. sokeat), tahattomasti lapsettomille, Tourette-oireisille ja kuolemansairaille.

Yhteiskuntamme todelliset tabut paljastuvat siinä, että ohjelmassa tuskin on jaksoja, joissa pilkan kohteena ovat feministit, neekerit, homot, muslimit, kasvissyöjät ja maahanmuuttobisneksestä hyötyjät. Siinä olikin kuusi herkullista aihetta seuraavalle tuotantokaudelle. Tai ainakin viisi sillä voihan olla että joku noista onkin vielä listalla mutta lyön somalin sossutuen verran vetoa vegemakkaraa vastaan ettei ainakaan yhtä enempää. MTV, antaa palaa!

Välihuomautus 162 : Miksi suomalaisten syntyvyys on romahtanut?

Aleksandr Solzhenitshyn vastaa tähän kysymykseen teoksessaan Vankileirien saaristo:

Suomalainen keskusteluilmapiiri alkaa vähitellen muistuttaa tätä.

Noitavainojen aika

Ei tietenkään tällä iällä ja kokemuksella pitäisi yllättyä siitä innosta, jolla media kaivaa mätäkuun kunniaksi juttuja uuden hallituksen itselleen sopimattomimmasta puolueesta. Silti noitavainon raivokkuus ylitti odotukset. Ei sentään se että noitavaino ylipäätään tuli, sehän oli itsestäänselvyys.

Vielä enemmän yllätyin siitä, kuinka moni oli kärkkäänä tuomitsemaan ja vetämään hirteen kaikki asianosaiset siksi, että mediat kertoivat Riikka Purran käyttäneen rasistista kieltä.
Kysymys kaikille: kuinka moni on lukenut ne alkuperäiset kommentit?
Niinpä. Niitä ei edes löydä ilman melkoisia nettiarkeologisia taitoja. Media tekee tämän toki tarkoituksella eli kertoo Purran olevan rasisti lainaten enintään jonkin asiayhteydestään irrotetun kommentin, yleensä ei sitäkään. Se medialle suotakoon heidän ammattitaidottomuudessaan – kenelle on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa. Sen sijaan lukijan vastuulla on mediakriittisyys. Ennen tuomitsemista pitäisi tutustua alkuperäisteksteihin ja käsitellä ne ilman median valmiiksi tarjoamaa vääristynyttä narratiivia.

Palataan näihin teksteihin kirjoituksen loppupuolella, käydään aluksi läpi mitä on tapahtunut ja miksi.

Ensimmäinen ristiinnaulittava oli tuore elinkeinoministeri Vilhelm Junnila. Seurasi malliesimerkki tilanteesta, jossa suunnilleen kaikki mahdollinen hoidettiin pieleen. Median onni oli siinä, että perussuomalaiset naiiviudessaan ja kokemattomuudessaan hoitivat asian vieläpä mediaakin huonommin.
Virhe 1: Perussuomalaiset valitsivat väärän miehen ministeriksi. Junnilan paikka ei olisi ollut hallituksessa, monestakin syystä joista hänen jo valmiiksi tiedossa olleet riskialttiit kommenttinsa eivät olleet edes suurin.
Virhe 2: Perussuomalaisten olisi pitänyt tietää, mitä Junnilan valinnasta seuraa ja valmistautua vastaiskuun. Mikä olisi ollut tässä tapauksessa suhteellisen helppoa, sillä median isku oli täsmälleen se mitä osasi odottaa.
Virhe 3: Kun isku tuli, siihen ei edes improvisoiden osattu vastata edes sinne päin. Junnila jätettiin aika lailla yksin.
Virhe 4: Junnila ei osannut reagoida oikein, esimerkiksi sanomalla että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Perseen pitää kestää merivettä. Mallia voi ottaa vaikkapa Jussi Halla-ahosta, jonka suhteen toimittajat näkyvät jo luovuttaneen. Halla-ahon kohdalla kysymys on ennemminkin siitä, kestääkö merivesi Halla-ahon persettä. Pitää muistaa, että toimittajat ovat vain aikuisen kokoiseksi kasvaneita koulukiusaajia. Eivät koulukiusaajatkaan uskalla tulla edes ylivoimalla päälle, jos tietävät että ainakin yksi heistä vedetään sileäksi ennen kuin ylivoima ratkaisee.
Virhe 5: Viimeistään tämän jälkeen piti olla selvää, että Junnila oli pelkkä koepallo. Kun hänet saatiin kaadettua, iskettiin seuraavan uhrin eli sisäministeri Mari Rantasen kimppuun. Tyypillistä vasemmiston taktiikkaa: vaaditaan typeriä ja jos se saadaan läpi, vaaditaan vielä typerämpiä. Mikään ei riitä.

Toisaalta Mari Rantasen tapaus osoitti, että kyseessä ei ole mikään suunnitelmallinen ajojahti. Mikäli olisi, Rantanen ei olisi selvinnyt noin vähällä. Nyt hänen kirjoituksensa ovat unohtuneet toimittajien rynnättynä piraijaparvena Riikka Purran kimppuun. Jopa puolivillaisesti suunnitellussa strategiassa olisi pitänyt ensin käristää Rantasta noin viikon verran. Eikä Purra-grillauksen ajankohtakaan ollut optimaalinen. Suomeen kun on tulossa joku Biden, joka vie otsikot. Parempi näkyvyys olisi saatu viikon päästä.

Suunnitelmalliselta sen sijaan vaikuttaa se julkisuus, jota ulkomailta on hankittu. Suomalaiset toimittajat kauhistelevat, kuinka ”suomalainen rasistinen ministeri pilaa Suomen maineen”, kun jupakasta on mainittu jonkin ulkomaalaisen sanomalehden sisäsivujen palstantäyteuutisena. Useimmiten asialle laitetaan Süddeutsche Zeitung ja sitten repäistään otsikot siitä, kuinka Suomesta kirjoitetaan maailmalla. Kertomatta minkä puolueen sanomalehti Süddeutsche Zeitung on. Tai siitä mistä mahtaa lehti juttunsa saada ja kuinka välittömästi Suomen mediaan saadaan kommentit kirjoituksesta, ikään kuin suomalaiset toimittajat kyttäisivät jotain saksalaisjulkaisua sormet näppäimistöllä syyhyten. Huomaamatta että lehden jutut ovat kun kopioita suomalaisten vastaavista esimerkiksi Purran tapauksessa ja jäljet johtavat saman toimittajan sylttytehtaalle muissakin perussuomalaisia käsittelevissä lehden asenteellisissa ja saksalaisperinteisen goebbelstyylisen propagandan sävyttämissä artikkeleissa.
Hesarin artikkelissa siitä, miten Purraa kauhistellaan maailmalla mainitaan seuraavat ulkomaiset lehdet:
- brittiläinen The Guardian, työväenpuolueen äänenkannattaja
- yhdysvaltalainen Politico, yksi harvoista oikeasti vasemmistolaisista jenkkijulkaisuista
- espanjalainen El País, vasemmistolainen sanomalehti
- irlantilainen Irish Times, itsensä mukaan ”liberaalinen ja edistyksellinen” sanomalehti
- vanha tuttavamme saksalainen Süddeutsche Zeitung, sosiaalidemokraattinen sanomalehti
Alkaako vaikuttaa jotenkin tutulta? Foliohattuisempi alkaisi jo kehitellä kaikenlaisia salaliittoteorioita, mutta menköön nyt puhtaan sattuman piikkiin että tapauksesta kirjoittavat maailmalla vasemmistolaislehdet joita Hesari sattuu lainaamaan ilman että joukkoon mahtuisi yhtään puolueetonta julkaisua.

Tapaus ”riikan” perussuomalaiset hoitivat lähes yhtä huonosti kuin Junnilan. Oli alusta lähtien päivänselvää, että Purra oli kyseessä. Itse en nimimerkkiä ”riikka” muistanut Scriptan ajoilta, mutta aihetodisteet olivat varsin selkeästi Purraan viittaavia. Tuollainen kirjoittaminen osoitti kiistatta huonoa arvostelukykyä. Noina aikoina ei olisi tullut mieleenkään kirjoittaa omalla nimellä tai sen johdannaisellakaan asiaa. Ellei sitten hallinnut tyylilajia riittävän suvereenisti ja ollut siitä huolimatta valmis siihen, että tuomio tulee.

Nyt Purra päästiin yllättämään. Oikeasti, eikö hänellä ollut tähän mitään strategiaa valmiina? Siltä tuo hidas reaktio ainakin vaikutti.
Lisäksi reaktio oli myös enintään arvosanan ”välttävä” ansaitseva. Kuten todettu, vasemmistolle ei mikään riitä, paitsi ehkä täydellinen maailmanvaltius. Pitäisi muistaa että hyökkäys on paras puolustus. Todeta vaikka, että valtionvarainministeri Riikka Purra ei ole vastuussa toisessa asemassa olleen Riikka Niskakarin viidentoista vuoden takaisista kirjoituksista. Iskeä vasemmiston kimppuun sanomalla, että aiheuttaako ikivanha epämääräinen kirjoittelu todellakin isommat vahingot kuin edellisen hallituksen kymmenien miljardien suuruiset rahanhaaskaukset?

Riikka Purra ja perussuomalaiset ovat irtisanoutuneet rasismista. Itse en irtisanoudu rasismista yhtään sen enempää kuin irtisanoudun avioliitosta Scarlett Johanssonin kanssa, koska en ole koskaan ollut naimisissa Scarlett Johanssonin kanssa yhtään sen enempää kuin olen ollut rasistikaan. Eikä pitäisi perussuomalaistenkaan irtisanoutua mistään sellaisesta mitä he eivät ole tai ole edes olleet. Ennemminkin Purran pitäisi vaatia vasemmiston irtisanoutumista typeryydestä ja vainoamisesta, mutta tätähän vasemmisto ei tee. Mikä heidän kunniakseen mainittakoon, se onkin yksi harvoista asioista joissa on havaittavissa suoraselkäisyyttä kun tunnustavat toimintatapansa.

Asiassa on myös rikosoikeudellinen puolensa. Kirjoituksista on kulunut 15 vuotta. Syyteoikeus on vanhentunut, ellei kyseessä ole rikos josta voidaan tuomita vähintään kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Tässä tapauksessa vanhentumisaika on 20 vuotta, elinkautisen tuomion mahdollistavat rikokset eivät vanhene koskaan.
Median langettamilla tuomioilla, joissa media toimii sekä tutkijana, syyttäjänä, tuomarina että rangaistuksen toimeenpanijana, ei ole vanhenemisaikaa eikä tuomion ankaruudella ylärajaa.
Tämä käytäntö pitäisi kirjata myös lakiin, vähintään siinä muodossa että rasistiseksi tulkittavissa olevan rikoksen enimmäistuomio olisi elinkautinen, jolloin ei tarvitsisi huolehtia kaiken maailman määräajoista.

Entä oliko kommenteissa oikeasti jotain rasistista?
Kuten todettu, alkuperäisiä kommentteja löytääkseen pitää turvautua nettiarkeologisiin kaivauksiin. Onneksi Ihmisiä telineillä -blogista löytyvät linkit. Jotka ovat aika lailla samoja jotka löytyvät myös Hesarin skandaalijutun otsikkokuvasta.
Esimerkiksi tuo ampumiskommentti on vastaus legendaarisen nimimerkki Pirjon (tämän nimen muistan varhaisilta Scripta- ja Hommaforum-ajoilta, aivan uskomaton suvakki) kirjoitukseen ja täysin asiayhteydestään irroitettu. Tapaus, johon ”riikka” viittaa, koski somalia joka osoitteli häntä junassa sormella hokien ”bang bang”. Kirjoituksesta voi tulkita, että täsmälleen samat tunteet ”riikalla” olisi ollut ketä tahansa kohtaan, joten mitään rasistista ei kyseessä ollut. Viimeisin veto on tämän sotkeminen pari päivää aiemmin tapahtuneeseen kouluampumiseen. Oman aseen käyttö ”riikan” kirjoituksessa liittyi itsepuolustukseen vastaavassa tilanteessa.
Ennen kaikkea kyse oli tilanteesta, jonka haittamaahanmuuttaja aloitti epäasiallisella käytöksellä ja ampumaelein.


Koko juttu voidaan tiivistää lyhyesti siihen, mitä kirjoitin eduskuntavaalien jälkeen: "Perussuomalaisten olisi typerää suostua kompromisseihin, jotka ovat Suomen kannalta huonoja. Jos he näin tekevät, seuraavissa vaaleissa tulee takkiin ja jälki on entistä pelottavampaa. On parempi rakentaa oikeaa linjaa oppositiossa, katsoa miten sinipuna tuhoaa Suomea seuraavat neljä vuotta ja ottaa seuraavissa vaaleissa yli 60 paikkaa eduskunnasta. Sillä määrällä pääsee jo ehkä pelastamaan sitä mitä enää on jäljellä."
Perussuomalaiset eivät olleet vielä valmiita hallitukseen eikä aika ollut vielä kypsä perussuomalaisten tuloon hallitukseen.
Perussuomalaisilla ei ollut vielä kunnollista strategiaa, mikä valitettavasti paljastui tämän mediavainon myötä. Olisi pitänyt varautua, koska tällaisen vainon tulo oli itsestäänselvyys. Ainakin kaikille muille paitsi perussuomalaisten strategeille. Jos nyt sellaisia edes oli.
Media ei ole vielä valmis siihen, että perussuomalaiset olisivat hallituksessa pelastamassa maata. Maa ei ole vielä uponnut riittävän syvälle. Tähän olisi tarvittu vielä yksi vaalikausi haittamaahanmuuttoa, velanottoa ja sosialismia. Ikävä puoli asiassa on toki se, että mitä pidempään odotetaan sitä vaikeampaa, raskaampaa ja kalliimpaa on hoitaa asiat kuntoon.
Vanha poliittinen totuus on, että moni hyvä asia on mennyt pieleen kun sitä on yritetty liian aikaisin. Nyt oltiin liikkellä sekä liian aikaisin että liian vähäisellä kannatuksella, mikä toisaalta on sama asia – jos kannatusta on riittävästi, se ratkaisee suurimman osan ajastukseen liittyvistä ongelmista. Oikeanlainen tai edes oikeansuuntainen oppositiopolitiikka olisi tuonut perussuomalaisille parhaassa tapauksessa noin 60-70 paikkaa seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hurjimmillaan kannatus olisi ollut jopa lähes puolet, mutta tällaista vaalitulosta ei olisi nähty, sillä perussuomalaisten kannatuksen kasvaessa liian suureksi olisi voimaan saatettu puolueen kieltävä poikkeuslaki.

Karin ääni

Ei ole kahta sanaa siitä, kuka on Suomen historian paras ja merkittävin pilapiirtäjä. Professori Kari Suomalainen (1920-1999) oli Helsingin Sanomien ensimmäisen aukeaman kuningas yli neljäkymmentä vuotta. Muutaman vuoden tauon jälkeen hän jatkoi yhä paikallislehtien syndikaatissa kuolemaansa asti.
Suomalainen sai Hesarista de facto potkut, kun hänen linjansa ei vastannut enää Hesarin vastaavaa. Vuonna 1991 päätoimittaja Janne Virkkunen erehtyi hyllyttämään Karin somaliaiheisen piirroksen. Kari totesi että kiitti mulle riitti ja jätti eroanomuksensa. Aikoinaan legendaarinen Eljas Erkko oli antanut määräyksen: ”Sen pojan piirroksiin ei kosketa”. Virkkunen rikkoi tätä sääntöä ja se katkaisi kamelin selän.

Vuotta ennen Karin eroa oli julkaistu Maarit Niiniluodon toimittama kirja Karin ääni. Siinä yleisesti konservatiivina pidetty Suomalainen otti kantaa ajan ilmiöihin. Usein toistuva teema oli erilaisiin asioihin tehty arvio siitä, mitä tulee tapahtumaan lähiaikoina. Niiniluoto kertoo esipuheessaan, että ensimmäinen tapaaminen kirjan tiimoilta oli tammikuun 1990 lopussa. Esipuhe on päivätty elokuulle 1990 ja kirja on painettu samana vuonna. Katsotaanpa miten pahasti konservatiivin yli kolmekymmentä vuotta sitten tekemät arviot menivät pieleen. Kursiivilla kirjoitettu on paria kirjoitusvirheen korjausta vaille suoraa lainausta kirjasta. Normiteksti on nykypäivänä tehty kommentaari. Tekstit on ryhmitelty summittaisesti aihealueittain siinä järjestyksessä, kun ne kirjassa ensimmäisen kerran esiintyivät.

En tiedä, johtuuko Itä-Euroopan muutos entisten sosialistimaiden ihmisten vahvuudesta vai Mihail Gorbatshovin heikkoudesta. Mitä Neuvostoliittoon tulee, en tiedä tarvitaanko sen hajoamiseen mitään voimaa. Se hajoaa itsestään kuin suuri rakennus, joka alkaa lahota. (s. 63)
Vain vähän aiemmin kolme kertaa aiemmin ulkoministerinä ollut ja vielä kerran ulkoministerin pestille palannut Paavo Väyrynen oli väitellyt valtiotieteen tohtoriksi esittäen Neuvostoliiton säilyvän suurvaltana ja Euroopan kahtiajaon olevan pysyvä. Tässä nähdään Väyrysen kaltaisen politiikan ammattilaisen ja Suomalaisen kaltaisen sivusta seuraavan amatöörin ennusteiden laatuero.

En yhtään ihmettelisi, jos tulisi uutinen Gorbatshovin ampumisesta tai syrjäyttämisestä. Kremlissä voidaan myös tehdä palatsivallankumous. Gorba tarkoittaa hyvää, mutta ratsastaa liian nopeasti. Sanonnan mukaan tiikerillä ratsastava ei voi hypätä sen selästä. (s. 67)
Eipähän Gorbatsovia ammuttu tai syrjäytetty. Palatsivallankumouskin kuivui kasaan.

Koko homma muistuttaa padon murtumista. Nyt on jo myöhäistä. Jos Neuvostoliitto haluttaisiin pitää kasassa, olisi täytynyt toimia toisin: säilyttää järjestys vaikka väkisin ja vielä tiukentaa sitä. Jos vähänkin löysää, homma ei ole handussa. (s. 63-64)
Eihän se nyt näin mene. Kyllä kommunismin löysentäminen vapaudella aina onnistuu. Jos taas yrittää pitää kovan kurin ja tuoda markkinatalouden säilyttäen vallan kommunistipuolueella, se ei toimi. Kysykää vaikka kiinalaisilta.



Vieraat kudokset hylkivät toisiaan, rasismin puute on merkki kansallisesta immuunikadosta. Samaa kulttuuritasoa olevat ihmiset sulautuvat vaivatta, mutta on turha puhua kansojen sulatusuunista. Ei ne mihinkään sulaudu edes Amerikassa. Ne koteloituvat kuin tuberkkelit, muodostavat yhteisöjä. Ei meilläkään mustalaiset ole mihinkään sulautuneet.
Tietenkin meidät voidaan pakottaa. Niin kuin Christoffer Taxell sanoi, että tuomalla enemmän ulkomaalaisia totumme paremmin. Hän on älypään maineessa. Tuo lause on kuitenkin yhtä älykäs kuin väittämä, jonka mukaan valkeakoskelaiset tottuvat selluloosan hajuun jos sitä lisätään. (s. 87-88)
Pieleen meni taas kerran. Kyllähän kaikki muistavat kuinka umpirasistinen maa Suomi oli 1980-luvulla. Sitten tänne tuli somaleita ja suomalaiset huomasivat heidän olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin ketkä tahansa muutkin.

Esimerkiksi HeSa ei julkaise artikkeli- ja yleisönosastoissaan muuita kuin pakolaismyönteisiä juttuja. Varjopuolia ei tuoda yleensä esiin. Se antaa yksipuolisen kuvan asiasta. (s. 92)
Toista se on nykyään, eli tämäkin muuttui. Journalismi on ehdottoman puolueetonta ja luotettavaa niin Hesarissa, maakuntalehdissä kuin yleisradiossakin.

Kehitys on hissun kissun johtanut siihen, ettei edes Yleisradiossa osata g:tä ja d:tä lausua. Siellä toimittajia ei panna minkäänlaiseen testiin, vaan ne otetaan jäsenkirjan mukaan tuttavien joukosta. (s. 218)
Tutkimukset ovat osoittaneet toimittajakunnan ehdottoman puolueettomuuden, joten 30 vuoden takainen huoli Yleisradion politoitumisesta osoittautui täysin aiheettomaksi.

Pakolais- ja muukalaiskysymys on nyt kanonisoitu, se on sama kuin inkvisitio. (s. 97)
Sananvapaus on Suomessa korkealla tasolla. Asioista saa keskustella täysin vapaasti. Onneksi kaikki ksenofobiset argumentit on aina ammuttu alas loogisin vasta-argumentein turvautumatta vaientamiseen.



Asettaisin koko käsitteen pakolaiset lainausmerkkeihin, sillä eihän kaikki mitään pakolaisia ole. Monet ajelehtijat ovat kuulleet joistakin hölmöistä Pohjolassa, joiden luo voi mennä loisimaan. He eivät kykene omassa maassaan luomaan mitään, siksi he tulevat niiden riesaksi, jotka pystyvät pitämään tasoa yllä. (s. 93)
Eihän kukaan tänne tule sosiaaliturvalla elämään. Kotouttamisprosessi on onnistunut erinomaisesti vastoin Karin luuloja.

En usko, että muut kulttuurit rikastuttaisivat meitä. Minä kysyn, että mitkä kulttuurit. Meitä eivät ainakaan rikastuta sellaiset kulttuurit, joita paetaan meidän kulttuuriin. (s. 94)
Ai eivät vai? Serlachius, Finlayson ja Fazer on jo unohdettu, nyt kaikkien huulilla ovat uudet teollisuusjätit Abdullahi, Mutombo ja Farsiyaah.

Pakolaiselle kuuluu varustettu asunto, vaatteet ja päiväraha sekä jatkuva koulutus. Siirtolainen tulee omin neuvoin maahan, ja niitähän on ollut aina. (s. 98)
Kuten somalien tullessa todettiin, suomalaislapselta menee ainakin kaksikymmentä vuotta kunnes hänestä tulee tuottava yhteiskunnan jäsen, kun taas somali sopeutuu muutamassa vuodessa nettoveronmaksajaksi.

Meikäläiset eivät mene Amerikkaan rasitukseksi, heistä ei ole harmia. Ei meillekään ole harmia, jos tänne tulevat siirtolaiset ovat samaa kulttuuritasoa. Mutta jos sieltä tulee rupumaista sakkia, se rasittaa. Niillä on eri luonne, erilainen käsitys asioista. (s. 99)
Kuten lähi-itäläisten ja afrikkalaisten työllistymistilastoista nähdään, Karin huoli oli täysin aiheeton.

Aids on levinnyt Ranskassa ja Sveitsissä, yleensä sellaisissa maissa, joissa on liberaali ulkomaalaispolitiikka. Ne ovat yhteydessä toisiinsa. Suomessa kai kymmenellä prosentillä yliopistoneekereistä on HI-virus. (s. 212)
Nykypäivän kulkutauti on tietysti korona. Suomalaisten välinpitämättömyys levittää sairautta, mutta ulkomaalaisten huolellisen hygienian ja tarkkojen sääntöjen noudattamisen ansiosta heidän harvat yksittäiset tautitapauksensa ovat varmasti kantasuomalaisilta saatujen tartuntojen syytä.



Minä en Unicefille anna penniäkään, kun tiedän mihin rahat menee. … Ja Liv Ullman sanoo, että joka sekunti maailmassa kuolee lapsia, nyt, nyt, nyt, mutta hän ei kerro, että niitä myös syntyy nyt, nyt, nyt… (s. 96)
Meille kerrottiin jo tuolloin, että väestönkasvu noudattaa länsimaista tuttua rauhoittumisen kaavaa. Länsimaissa kasvu oli hurjimmillaan 1800-luvulta 1900-luvun alkuun, noin prosentti vuodessa. Koska Afrikka noudattaa virallisen totuuden länsimaiden mallia, varmaan väestönkasvu sielläkin oli hurjimmillaan samaa luokkaa eikä missään tapauksessa kolmea prosenttia vuodessa. Ja ennen muuta se on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana varmaan laskenut lähelle nollaa, kuten länsimaissakin aikoinaan kävi.

Mikä tekee köyhäksi? Hölmöys. Jos auttaa hölmöä, se menee geometrisessa sarjassa: tulee kaksi hölmöä. Sitten neljä, kahdeksan, kuusitoista ja niin edelleen. (s. 102)
Vuonna 1990 Suomessa asui 26 tuhatta ulkomaiden kansalaista. Jos Karin väite pitäisi paikkansa, täällä pitäisi nyt asua kymmenkertainen määrä.

Ei niitä voi ihan heitteille jättää. Kysymys on raaka-ainetuotannosta. Ei voi ostaa raaka-ainetta maasta, jossa ei ole mitään järjestystä. Pitäisi ainakin herättää siirtomaahallinto uudelleen henkiin. … Jos kehitysapua antaa, siinä pitää olla jonkinlainen hyötysuhde. (s. 111)
Eurooppalaiset ovat antaneet kehitysapua ilman vastineen vaatimista. Kiinalaiset taas eivät. Ja kuten olemme nähneet, eurooppalainen malli on ollut Afrikassa menestystarina, kiinalainen taas epäonnistuminen.

Afrikkalaista ei voi opettaa, koska hän ei tunne ajan käsitettä. Siksi heidän elintasoaan ei voi nostaa. Ne aloittavat työt milloin tykkäävät ja saattavat lähteä pois milloin tahansa, ilman komentoa, vaiston ohjaamina, kuin lintuparvi yhtaikaa. Jos neekerien hoteisiin jättää kehitysavulla hankitun tehtaan ja tulee puolen vuoden päästä takaisin, kaikki ovat johtajia ja johtajan sukulaisia. Työntekijöitä ei ole ollenkaan. Mutta he nostavat avustukset, ja kehitysavulla palkat maksetaan. (s. 108-109)
Joka ainoa kehitysapuprojekti todistaa tämän väitteen vääräksi. Kaikki kehitysavulla rakennetut tehtaat toimivat kuin junan vessa.

Kun korkeimpia henkisiä saavutuksia arvioidaan, valkoinen rotu on hyvin voimakas. Sen sijaan keskimääräinen valkoinen ei välttämättä ole yhtään muiden rotujen yläpuolella. Valkoisella rodulla on yksi ominaisuus, jota muilla ei ole: tieteen ja taiteen alueella se kehittää yksilön, jossa kulminoituvat kaikki hyvät ominaisuudet. Ja tämä säteilee alaspäin. (s. 108)
Tässä Kari on tutkimusten mukaan väärässä. Jokainen älykkyystutkimus on tuottanut samansuuntaiset tulokset: mustat ovat keskiarvoltaan heikoimpia. Itäaasialaiset puolestaan ovat keskiarvoltaan niukasti valkoisten yläpuolella, mutta keskihajonta saattaa olla valkoisia pienempi. Tämän takia Kari saattaa osua kerrankin edes osittain oikeaan: suuremman keskihajonnan ansiosta valkoisia huippuyksilöitä saattaa olla suhteellisen paljon väestöön nähden.

Ulkoiset ominaisuudet peilaavat sisäisiä. Mustat eivät ole pahimpia, he ovat hidasoppisia, mutta oliivinväriset ovat kieroimpia.
Herätän intohimoisia vastalauseita puhuessani rotuominaisuuksista. Kukaan ei kuitenkaan vastusta, kun sanotaan italialaisten laulajien olevan maailman parhaita, heillä on hyvä kurkku. Se on aivan sama asia. (s. 109)
Ominaisuuksissa on eroja. Ollaan esimerkiksi varsin yksimielisiä siitä, että afrikkalaiset ovat keskimäärin urheilullisesti lahjakkaampia kuin valkoiset. Tämän ääneen sanominen on myös hyväksyttyä. Sen sijaan ei ole hyväksyttyä sanoa, että valkoiset olisivat älyllisesti keskimäärin ylemmällä tasolla kuin afrikkalaiset. Koska näin ei yksinkertaisesti ole. Humen giljotiinista johdetun Jaskan hirsipuun mukaan ”siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voi päätellä miten ne todella ovat”. Tämä, kuten konservatiivien ajatukset yleensäkin, on virheellinen. Koska kaikkien rotujen tulisi olla älyllisesti yhdenvertaisia, tästä seuraa että ne todella myös ovat.



Minä tiedän, että iso raha miettii kaikessa hiljaisuudessa: tulee halvemmaksi tuottaa halpa työvoima Suomeen kuin perustaa uusi tehdas ulkomaille. (s. 99)
Toisin kävi. Kansallisomaisuus on pidetty tiukasti suomalaisissa käsissä. Tänne ei ole tullut halpatyövoimaa eikä tehtaita ole siirretty pois maasta.

Materiasta luopuminen ei tapahdu yhdessä yössä vaan asteittain. Tämä nykyinen aika on välivaihe. Rahallakaan ei ole samaa arvoa kuin ennen. Ennen tavara tehtiin kestämään. Nyt kulutustavarat ovat yhä heikommin tehtyjä, niitä ei ole edes tarkoitettu kunnon kulutukseen. Enää ei kannata korjata, sillä uuden ostaa halvemmalla kuin mitä korjaus maksaa. (s. 278)
Kolmenkymmenen vuoden aikana asiat ovat kääntyneet toiseen suuntaan. Silloin vaikutti, että laatu heikkenee. Nykyään tavarat tehdään kestämään ja ne voi aina tarvittaessa korjata, kuten hyvin tiedämme.

Mutta nykyajan rakennukset hajoavat käsiin. Ne ovat huonosti tehtyjä. Työntekijä ei tunne enää vastuuta työstään. Ei voi puhua materialisoitumisesta, ellei kunnioita materiaa.
Tulevaisuuden seuraava vaihe onkin, että materia menettää kokonaan merkityksensä. Elintason noustessa mukavuudet muuttuvat päivänselvyyksiksi. (s. 279)
1970-1990 -lukujen rakennusongelmat on ratkaistu. Tänä päivänä tarkan rakennusvalvonnan ja ammattiylpeyttä tuntevien rakennusmiesten ansiosta minkäänlaisia home- tai muita ongelmia ei uudisrakennuksissa enää ole.



Jos rikollisuus kasvaa, meilläkin mennään yhä enemmän niin sanottuun lännen lakiin. Jos viranomaiset ja laki eivät suojaa, niin ihmiset alkavat tehdä sen itse. Silloin eivät torresit ole täällä kauan hengissä. (s. 104)
Tekstissä viitattu ”torres” tarkoittaa espanjalaisterroristi Mario Ines Torresia, joka sai turvapaikan Suomesta. Aikojen muuttumisesta kertoo paljon se, että tuolloin valtavasti kohkatusta tapauksesta ei netistä hakemalla löydy oikeastaan ollenkaan tietoa.



Toisen maailmansodan aikanakin oltiin varmoja, että käytetään kaasuja. Kumpikaan osapuoli ei käyttänyt, koska riskit olisivat olleet liian suuret.
Mitään ydinsotaa ei tule, sillä suurvallat eivät ole kiinnostuneita ydinaseista. Sota olisi ihan konventionaalinen, perinteinen, kuten kaikki tämän hetken sodat ovat. … Ohjuksia tietenkin olisi, mutta nekin sisältäisivät ihan tavallisia räjähteitä. (s. 263)
Maailmassa on käyty valtava määrä sotia viimeisen 30 vuoden aikana. Jos ydinaseista olisi rauhanliikkeen vaatimusten mukaisesti luovuttu, näitäkään sotia ei varmasti olisi käyty. Israelkin olisi saanut elää rauhassa, sillä arabimaiden uhka olisi varmasti poistunut ydinaseista luopumalla.

Jos tulisi sota, sitä ei tarvitsisi kohdistaa kuin muutamaan energiakohteeseen, niin sähköt sammuisivat. Teleliikenteen se lopettaisi kuin seinään. … Kaikki on elektroniikkaa nykyisin, mutta sodan aikana ei saisi mistään pattereita. Ja tulisi nälkä. Me elämme tuontiöljyn varassa. Ulkoa ei tulisi viljaa. Kuka kyntäisi pellot? … Ei olisi väkilannoitteita, ei säilykkeitä, ei tuotantoa, ei lääkkeitä. Me putoaisimme 1700-luvun tasolle. (s. 263-264)
Kuten maski- ja muista huoltovarmuusvarannoista huomattiin, kaikkeen tähän on huolella varauduttu, joten Karin huoli yhteiskunnan haavoittuvuudesta osoittautui täysin aiheettomaksi.



Eilen kotiapulaisemme Nykäskä kysyi minulta, että mikä maailmassa on oikein vikana, kun ihmiset eivät viitti tehdä työtä ja ovat niin epärehellisiä … Lapsia pelotellaan koko ajan, että kaikki on niin surkeeta. Minä sanoin, että vika on Kekkosessa, ja Nykäskä totesi, että niinhän ne muutkin sanoo. Sotien jälkeen alkoi näyttäviin virkoihin nousta epämääräistä porukkaa, taustaltaan sellaista, joka ei ennen olisi tullut kysymykseenkään. Sen jälkeen lähtivät monet asiat tässä tasavallassa vajoamaan alaspäin.(s. 218)
Onneksi nykypäivänä ei enää lapsia ydinsodalla pelotella eikä tilalle ole noussut mitään muutakaan ahdistavaa, jolla peloteltaisiin. Niinpä lasten psykiatrisen hoidon palveluja on asiakkaiden puutteessa voitu ajaa alas.

Nuorison tilanne on epätoivoinen, sen hätä on konkreettinen. Aikuisten pahantuulisuus on pelkkä henkinen ilmavaiva. Nuorilla on tosiaan miettimistä: mistä asunto, mistä työ, mistä opiskelupaikka? Työtä kyllä on, mutta nuorten tekisi mieli myös mennä naimisiin ja saada lapsia säädyllisessä iässä.(s. 220-221)
Ongelma ratkaistu: jos tilastoja tutkisi, niistä selviäisi varmasti se, että avioliitot solmitaan ja lapset saadaan silloista nuorempina.

Nuorilla on löysää rahaa enemmän kuin hän tarvitsee hengissäpysymiseen, muttei tarpeeksi tärkeisiin asioihin. Koko homma on kioskitasoa: nuori voi ostaa karamellipussin tai tuhlata pari iltaa ravintolassa, muttei pysty ostamaan asuntoa. (s. 222)
Lainojen nollakorkojen ansiosta kuka tahansa pystyy nykypäivänä ostamaan huoletta asuntoja; kyllä ne aikanaan maksetuksi tulevat.



Roolikeskustelussa oikeita miehiä ei näy, heidän mandaattiaan käyttävät kaiken maailman itkevät vauvannuolijat ja kuolaavat puolihomot. He pelkäävät, etteivät saa, elleivät esitä mielipiteitä, joiden he luulevat miellyttävän naisia. Mutta naiset eivät haluakaan niitä, vaan lähtevät jonkun ulkomaalaisen kelkkaan, joka vetää niitä turpiin. (s. 225-226)
Ei tällaista voisi nykypäivänä kuvitellakaan. Mediaa hallitsevat miehekkäät miehet, joiden käsissä kuluvat kirves ja jaloissa sukset, eivät lässyttävät metroseksuaalit vai mitä hittoja ne nyt olivatkaan.

Mutta sanoisin, että naiset ovat alkaneet töppöillä liikaa. Puhutaan paljon naisen vaistosta. Meidänkin perhe-elämässä on malliesimerkkejä siitä, että yhdessä asiassa naisen vaisto pettää: hän ei tiedä milloin pitää lopettaa. Sen takia niin moni nainen on kannettu hautaan kirves päässä. (s. 232)
Onneksi nykypäivänä naisia ei vaivaa vauhtisokeus. Naisvaltainen hallituskin punnitsee päätöksensä tarkoin eikä tarraudu sokeasti johonkin ideologiaan.

Miehet luovat jo uutta todellisuutta. Me olemme menossa tekniikan maailmaan. Entisestä on jäänyt se, mikä miestä ei kiinnosta. Se on heitetty syrjään. Nyt naiset valtaavat miesten hylkäämiä rakennuksia. Tästä on kirkko parhaana esimerkkinä. … Uusi maailma luodaan hiljaisissa tutkijankammioissa, joissa sosiaalisilla suhteilla ei ole mitään merkitystä. Naiset räpiköivät sitten perässä kun miehet ovat rakentaneet kaiken valmiiksi. (s. 232-233)
Vuonna 1990 tietokoneet olivat vasta tulossa. Nykypäivänä ne hallitsevat kaikkea. Tietokoneistettu maailma on tunnetusti naisten luoma – suurin osa tietoteknisen yhteiskunnan kehittäjistä ja ATK-asiantuntijoista on tietysti naisia.
Kirkko puolestaan on nauttinut entistä suurempaa suosiota papiston naisistuttua ja on nähty valtava kirkkoon uudelleen liittymisten boomi.

Onhan noita tasa-arvolakeja, mutta maailmassa on paljon lakeja, joilla ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Ei lailla voi määrätä tasa-arvoa. Lain ja poliisin uhalla voi pakottaa ihmiset valitsemaan naisen jokaiseen toimikuntaan. Mutta pakon edessä kirjoitettu paperikin on arvoton. Minä en ymmärrä miten joku nainen voi iloita siitä, että laki määrää hänet tasa-arvoiseksi. Se ei vielä riitä. Keisari Nerokin nimitti konsuliksi hevosen. (s. 236-237)
Naisia on entistä enemmän pörssiyhtiöiden hallituksissa ja päättävissä asemissa. Eikä valta ole missään nimessä valunut näiltä pois ja muuttanut niitä pelkiksi kumileimaisimiksi, jotka puuhastelevat toisarvoisten asioiden parissa todellisten päätösten tapahtuessa muualla. Eihän?



Suomessa vallitsee mielipidemafia. Nykyään puhutaan siitä, ettei meillä ole keskustelua. Mutta eihän kukaan kiellä keskustelemasta! Toitottajat ovat itse niitä, joiden näkemyksestä ei saa poiketa. Jos esittää yhdenkin yleisestä virtauksesta poikkeavan mielipiteen, käy niin kuin Sulo Aittoniemelle. Sitä ei hyväksytä. (s. 250-251)
Yksikään ihminen Suomessa ei koskaan ole menettänyt työpaikkaansa tai joutunut hylkiöksi poliittisten näkemystensä vuoksi. Someteilauksia ei tapahdu.

Galilein päivistä mikään ei ole muuttunut; sun pitää vetää samaa virttä kuin muut. Meillä on eräänlainen inkvisitio, joka vetoaa YK:n peruskirjaan. Sehän on kokoelma kuorrutettuja korulauseita, jotka eivät pidä paikkaansa. … Keskustelun vaatijat ovat sitä ensimmäisenä vaientamassa. (s. 251)
Onneksi nykyään ei koskaan vedota YK:n peruskirjaan tai kansainvälisiin sopimuksiin, kun pitäisi tehdä jotain harvinaisen typerää.

Kaikki odottavat, että sanot jotain. Se pitää tietenkin sanoa virkeämmin ja nerokkaammin kuin muut. Mutta sun täytyy sanoa sama asia, muuten tulee tupen rapinat. (s. 251-252)
Poliittinen korrektius ja orwellilainen uuspuhe ovat nyky-yhteiskunnassa täysin tuntemattomia, joten onhan tässä eteenpäin menty.



Olen aina 20 vuotta edellä muita. Kaikki asiat, jotka nyt todetaan oikeiksi, olen sanonut kaksikymmentä vuotta sitten. (s. 206-207)
Tämän kirjan kirjoittamisesta on kulunut 30 vuotta, ei 20 vuotta. Eli pieleen meni tämäkin.

Välihuomautus 133 : Schweigen macht frei

Sattuipa telkkarista silmään Hesarin mainos. Tulin vähän kesken paikalle, mutta piti jäädä katsomaan kun osui juuri sopivaan kohtaan eli kerrottiin kuinka Bobrikovin murhan takia Päivälehti lakkautettiin ja tilalle perustettiin Helsingin Sanomat.
Tämä oli täysosuma, sillä minulla on tapana aina irvailla Hesarin tilausmyyjille heidän soittaessaan ja viimeisimmältä olin kysynyt, tietääkö tämä miksi Hesarin nimi ei ole enää Päivälehti. Ihme kyllä tiesi. Totesin että silloin kun Hesari pitää jälleen suomalaisten puolta siinä määrin että esivalta lakkauttaa sen ja nimeksi joudutaan palauttamaan Päivälehti, niin olen ensimmäisenä tekemässä kestotilauksen.


Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota viimeiseen lauseeseen, jossa kerrotaan uuden lehden perustamisesta: "Se jatkoi työtä sananvapauden, totuuden ja tasa-arvon puolesta."
Tarina loppuu pahasti kesken, sillä kertomatta jää milloin tämä työ tarkalleen ottaen päättyi.
Sanoisin että tämä tapahtui pikku hiljaa siinä 80-90 -lukujen vaihteesta alkaen. Viimeisin suoritus on jopa kommenttiosion tekstien peukutusten estäminen niiltä jotka eivät ole kirjautuneet käyttäjiksi. Tämä kävi ilmi, kun ihmettelin miksi mokutusuutisissa järkevillä kommenteilla ei olekaan enää kymmenkertaista määrää kehuja lehden linjaa myötäileviin kommentteihin nähden.

Välihuomautus 131 : Taas pykälää kauempana sananvapaudesta

Luin Hesarista mokutusalan uutisen. Kelasin alaspäin kommenttiosioon. Tähän asti "hyvin argumentoitu" -lukema kommentin alla on kertonut erittäin täsmällisesti kommentin järkevyysasteen. Tällä kertaa täysijärkiset kommentit olivat saaneet suunnilleen yhtä paljon ääniä kuin mokutuskommentit. Suuresti hämmästyneenä klikkasin kokeilumielessä yhtä järkikommenttia lisätäkseni siihen pisteen. Eipä onnistunut. Sen sijaan ruudun alalaitaan pomppasi laatikko: "Osallistu keskusteluun. Luo tunnus tai kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida ja arvioida muiden kommentteja."
Uteliaisuudesta klikkasin "Luo tunnus". Tarjosi kahta mahdollisuutta: rekisteröityminen Facebookin kautta tai Google-tunnuksella. Vaadittiin nimi ja sähköpostiosoite. Enpä rekisteröitynyt.

Hesari on liittynyt - vihdoinkin - monen muun median kanssa samaan kerhoon. Kerhoon, jossa sananvapaus koskee vain niitä, joilla on joko oikeat mielipiteet tai ei mitään hävittävää. Niiden joilla on vain väärät tosiasiat ja menetettävää, ei tarvitse vaivautua.
Hesarille täytyy antaa pisteet siitä, että kauan se kesti. Oli todella hämmentävää lukea kommenttipalstalta tosiasioita ja nähdä, kuinka niiden peukutusmäärät olivat noin viisin-kymmenkertaisia artikkelia myötäileviin kommentteihin nähden. Vaan nyt tuli lasitalossa mitta täyteen.
Isommista medioista jäljellä taitaa olla enää Ilta-Sanomat, jossa saa edes tykätä jostain kirjoituksesta ilman että nimi rekisteröityy lokitiedostoihin. Saa nähdä kuinka kauan.

Kaupallisella yrityksellä on lain puitteissa oikeus menetellä haluamallaan tavalla. Ihmetyttää vain mihin lehtiä enää tarvitaan:
A1) - lehti on nykyaikaisessa tiedonvälityksessä hidas
A2) - vähänkin arkaluontoisissa asioissa (esim. Porvoon tapaus) muut mediat kertovat enemmän ja aiemmin
A3) - lehdet ovat entistä enemmän ilmaisiksi luettavissa työpaikoilla, asiakastiloissa ja verkossa - miksi pitäisi maksaa tilauksesta?
Toisaalta painetulla sanalla on myös etuja puolellaan:
B1) - media kykenee hankkimaan paremmat ja luotettavammat tietolähteet
B2) - uutisvälityksen nopeuden sijaan voidaan keskittyä uutisia monipuolisesti taustoittaviin, syitä ja seurauksia valaiseviin artikkeleihin
B3) - taitavat ja sujuvat tekstinkäyttäjät kykenevät sisällöllisesti parempaan ulosantiin kuin ilmaiskirjoittajat

Ongelma on se, että A-listalta toteutuvat kaikki kohdat ja B-listalta vain kakkonen pieneltä osin.

Sivallus CCCLVII

Asiallinen maahanmuuttokeskustelu on käytännössä mahdotonta siksi, että lähdettäessä poispäin totaalisesta typeryydestä rasismisyytösvyöhykkeen raja tulee vastaan reilusti ennen realismialuetta.

J'Accuse…!

Minä syytän.

Minä syytän tämän maan hallitusta lepsusta turvapaikka- ja kiintiöpakolaispolitiikasta, joka on mahdollistanut suomalaisiin kohdistuvan rikollisuuden.

Minä syytän tämän maan hallitusta siitä suomalaisten verovarojen haaskaamisesta, joka on kohdistettu maalle haitalliseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Minä syytän tämän maan hallitusta tosiasioiden tietoisesta ja tarkoitushakuisesta pimittämisestä ulkomaalaisrikollisuuden suhteen.

Minä syytän tämän maan hallitusta törkeästä valehtelusta päin kansalaisten naamaa populistisen ääntenkalastelun tarkoituksessa.

Minä syytän tämän maan hallitusta ympäristön tuhoamisesta sallimalla haittamaahanmuuttajien aiheuttamien hiilijalanjälkien moninkertaistumisen.


Oulussa tapahtuneiden lukuisten alaikäisten raiskaus- ja hyväksikäyttötapausten paljastuttua lukuisat ihmiset ovat ilmaisseet järkytyksensä. Tämä on täysin käsittämätöntä. Siis järkyttyminen. Miksi järkyttyä jostain sellaisesta, mikä on ilmiselvästi odotettavissa? Ainoa asia, josta pitäisi järkyttyä on se, että asioiden edes osittainen ilmitulo kesti näin kauan.
Oli jokaiselle asiaa edes hetkisen ajatelleelle päivänselvää, että tämä tapahtuisi. Itse asiassa haittailmiöitä on sattunut hämmentävän vähän, kun huomioi millaiseen persläpikuntoon tämä porukka on omat maansa saanut. Kotouttaminen on onnistunut yli kaikkien mahdollisten järkevien odotusten.

Vuoden 2015 haittatsunamia pidetään tämän syynä. Ei se sellainen ole. Se on vain voimistava tekijä. Kaikki, mitä nyt on tiedossa, oli tiedossa jo kauan ennen vuotta 2015. Niitä tosiasioita ei vain haluttu vielä nähdä siksi, että haitat olivat suhteellisen vähäisiä.
Vuonna 2015 Sipilä syyllistyi yhteen Suomen historian tuhoisimmista teoista ja luultavasti suurimpaan hölmön tölväykseen, jonka yksikään Suomen pääministeri on koskaan tehnyt esittämällä suoranaisen kutsun haittamaahanmuuttajille. Tämän seurauksia maksamme juuri nyt, ja maksamme vielä pitkään.

Kun valtiovalta tarjosi mahdollisuuden ja avokätisesti rahaa, niin tarjoukseen tarttuivat sekä hyväuskoiset hölmöt että häikäilemättömät bisnesmiehet. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, joskin typerää ja moraalitonta.
Joidenkin toimijoiden roolia on vaikea käsittää, kuten evankelis-luterilaisen kirkon. Luulen että jos aikakoneella tuotaisiin 50 vuoden takaa silloiset papit nykypäivään, 80 % saisi potkut virastaan. Sadan vuoden takaisilla prosentti olisi pyöreät sata. Aivan käsittämättömällä tavalla kirkko tukee kilpailevaa firmaa eli islamia. Lepsulla haittamaahanmuuttopolitiikalla ja kirkolla on tietysti se yhteys, että myös kirkon opin mukaan rajan ylittämisen jälkeen edessä on ilmainen ikuinen elämä. Mutta Raamatussa ei kyllä mainita, että veronmaksajien kustannuksella ja rajan ylittäneiden käytöskin on aika kaukana enkelimäisestä.
Ainoa uskottava selitys on se, että papisto on siinä määrin lepsuuntunut että on oikeasti alkanut uskoa ihmisten hyvyyteen ja siihen, että Jahve hoitaa vielä homman kotiin. Tämä on oikeasti pelottavaa. Aiemmin edes rivipapit eivät yleensä olleet näin naiiveja, mutta nykyään usko näyttää huolestuttavasti levinneen jo piispatasolle.

Huippusuoritus naiiviudessa oli haittamamujen vieminen kouluihin ja päiväkoteihin. Yrittäkääpä muuten itse. Jos vaikka urheiluseura pyrkii toimintaansa esittelemään, niin pitää täyttää erinäinenkin planketti, työharjoittelijaksi pääsemisestä nyt puhumattakaan. Eipä sinne mennä keikuttamaan lapsia polvelle, ellei ole tarkan syynin läpikäynyt. Tai sitten tullut rajan yli passinsa hävittäen ja ikänsä valehdellen. Tarkoitus näillä vierailuilla oli jälleen kerran hyvä eli opettaa haittamamuille kuinka Suomeen sopeudutaan. Kyllä Muhammed oppii - sen, että ikä on vain numero.
Siinä eivät paljon auta Oulun vastaanottokeskukselle myönnettyt yli puolen miljoonan euron määrärahat "Turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsityksen edistäminen ja rikollisuuden ehkäisy, TURVA-hanke". Hankkeen toteutumisaika oli kaksi vuotta, 1.2.2017 - 31.1.2019. Jos tähän kuluu reilusti puoli miljoonaa veronmaksajien rahoja ja tulos on tuollainen, niin minäpä voisin konsultoida oikeusministeriötä ja tarjota järjestäväni vain viidesosalla noista kustannuksista hankkeen, joka taatusti vähentäisi rikollisuutta enemmän.

Raivostuttavinta kaikessa on se, että me Voiman Pimeän Puolen blogistit - joita myös faktisteiksi voidaan kutsua - olemme olleet oikeassa koko ajan. Toivoen koko ajan hartaasti, että olisimme väärässä. Turhaan. Vasta nyt, vuosien jälkeen, kun on jo koettu valtavia vahinkoja Suomelle ja sen kansalle, meidän näkemyksemme on tunnustettu oikeaksi. Osittain. Vielä ei ole tapahtunut niin paljon niin pahoja asioita, että meidän faktistien jo vuosia sitten kertomia tosiasioita olisi tunnustettu kokonaan oikeiksi. Saati sitten että ryhdyttäisiin toimimaan jo vuosia sitten ehdottamillamme tavoilla, joilla näiltä ongelmilta olisi vältytty.

Arvatkaa huviksenne vituttaako?

Todellisuudessa Oulu on vain jäävuoren huippu. Samaa tapahtuu kaikkialla. Toisaalta ei ole mikään yllätys, että vyyhti alkoi purkautua juuri sieltä. Kun vietin sattuneista syistä kesällä 2016 kolme päivää Oulussa, hälytystutkani väpätti koko ajan. Enemmän kuin missään muussa kaupungissa, enemmän kuin edes Helsingissä käydessä. Jostain syystä sinne oli kertynyt enemmän roistomaisen näköistä haittamamua enemmän kuin minnekään muualle. Tähän nähden, vaikka onkin itsestään selvää ja odotettavissa, että muillakin paikkakunnilla paljastuu täsmälleen vastaavaa, ei ollut yllätys että Oulun kohdalla vaikenemis- ja salausmuuri murtui ensimmäisenä. On toivottavaa, että tästä seuraa metoo-liikkeen kaltainen lumipalloefekti. Merkkejä on jo ilmassa.

Vaikka media onkin nyt julkaissut jo totuuksia, vanhat pirunsarvet pilkistävät yhä. Tasoittavaa journalismia kaivetaan väkisin esiin, olipa löydetty suuttunut irakilaismies kertomaan, kuinka raiskauksiin ei saa syyllistyä. Ikään kuin tämä ei olisi ollut itsestään selvää. Todellista uskottavuutta olisi lausuntoon saatu vasta sitten, jos hän olisi irtisanoutunut islamista ja ylipäätään lähi-itäläisestä haittakulttuurista. Eivät raiskaukset ja terrorismi ole niitä suurimpia uhkia. Kyllä me ne kestämme. Todellinen uhka on se, mitä haittamaahanmuutto tekee länsimaisen yhteiskunnan toimivuudelle, mitä myös sivilisaatioksi on tavattu kutsua. Sivilisaatio on mahdollinen vain silloin, kun yhteiskunnan jäsenistä riittävän suuri kriittinen massa on siihen valmis. Ja tämän massan suhteellista osuutta on nyt tietoisesti vähennetty.
Suorempaa puhetta kulttuurieroista esitti irakilaisnainen Seida Sohrabi. Lainaus islamkriitikon haastattelusta: Hän muistuttaa, että on paljon irakilaismiehiä, jotka eivät kohtele naisia huonosti. Juuri näin. Ja on valtava ero sillä, miten enemmistö toimii. Jos jätetään hyvät/pahat/rumat –jaosta se viimeinen vaihtoehto pois, niin joka ryhmästä löytyy hyviä ja pahoja. On kuitenkin hyvin oleellista, jos jossain ryhmässä jakauma on 80/20 ja toisessa 20/80.
Media on jo muistuttanut, että 76 % seksuaalirikollisista on suomalaisia. Niin on. Ja loppu 24 % on ulkomaalaisia. Onko muka joka neljäs Suomessa asuva ulkomaalainen? Ei lähelläkään. Ja kuinka moni näistä "suomalaisista" on oikea suomalainen? Ei tarvitse kovin montaa oikeusjuttujen aikataululistaa lukea, kun totuus paljastuu. Oulunkin tapauksessa melkein puolet tekijöistä oli saanut Suomen kansalaisuuden ja luokitellaan suomalaisiksi tilastoissa. Ainoa oikeutettu teko on perua heidän kansalaisuutensa ja lähettää takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.

Kaikkein onnistuneinta työtä on ollut rasisminvastainen työ. Maassa esiintyy uskomattoman vähän rasismia siihen nähden, miten muslimit ja afrikkalaiset ovat täällä käyttäytyneet. Osa ansiosta tietysti kuuluu sille innolle, jolla n- ja ä-sanoja metsästetään netistä ja samaan aikaan jätetään raiskausilmoituksia tutkimatta. Tyypillistä viime hetken paniikkia – kun kulissit sortuvat, rangaistuksia kovennetaan aivan kuten Saksassa alkuvuonna 1945.
Tässä yhteydessä on annettava tunnustusta niille väsymättömille sananvapauden ja länsimaisen sivistyksen esitaistelijoille, jotka ovat jaksaneet näitä tapauksia selvittää, esimerkkinä nimimerkki nutsy. Hän listasi haittamaahanmuuton hinnan jo ennen matuvyöryä ja päivitti tiedot äskettäin.
Eivät Oulunkaan tapaukset olisi käyneet ilmi ilman että niitä olisi kaiveltu esiin. Ja kun paska lopulta lensi tuulettimeen, senkin jälkeen viranomaiset valehtelivat virkavastuulla yksittäistapauksista. Onhan toisaalta meressäkin jokainen pisara yksittäistapaus, joo. Jopa sen jälkeen, kun oli selvitetty yhden raiskausuhreista kuolleen, poliisin kommentti oli ”kuolemaan ei liity rikosta”. On päivänselvä asia, että jos kuolema ei olisi ollut itsemurha, tämä tieto olisi kerrottu julkisuuteen tilanteen rauhoittamiseksi.
Poliisijohto toimii kuten toimii – poliittisella määräyksellä ehkä ja toivottavasti sekin - mutta rivipoliisin kädet ovat sidotut, vaikka mitä ajattelisi. Ja kyllä ajattelevatkin, sen tietää varsin hyvin. Täytyy vain ihmetellä, kuinka poliisikouluun on saatu valittua sellaisilla lehmän hermoilla varustettuja ihmisiä. Kenellä tahansa muulla pokka pettäisi ja pamppu heiluisi, mutta poliisit jaksavat. Ottavatko ne aina ennen työvuoroa Valium-tabletin ja ennen vokkikeikkaa varmuuden vuoksi kerralla koko pakkauksen?

Yksi asia unohtuu lähes aina maahanmuuttokeskustelusta. Luonnonsuojelu. Tavoitteena on oltava turvapaikkajärjestelmän ja haittamaahanmuuton totaalinen lopettaminen, kansalaisuuksien peruminen ja maastakarkoitukset - jo pelkästään ympäristön säästämisen nimissä. Onhan tänne tulleen haittamaahanmuuttajan hiilijalanjälki moninkertainen jo ilmastollisistakin syistä hänen kotimaahansa verraten. Onkin käsittämätöntä, että samat ihmiset jotka ovat eniten huolissaan ilmastonmuutoksesta ovat yleensä kannattamassa haittamaahanmuuttoa. Luonnonsuojelulliselta kannalta tilanne on täysin järjetön jopa kannustaessaan kehitysmaita hillittömään väestönkasvuun, kun liikaväestön dumppaaminen sivistysmaihin hyväksytään.


Kuten blogistikollega Yrjöperskeles kirjoitti, muinainen kiinalainen strategi Sun Tzu olisi ihmeissään. Sun Tzu opetti, että sodankäynnin taidon korkein muoto on voittaa vihollinen ilman taistelua. Vanhan liuhuparran silmät olisivat hämmästyksestä ymmyrkäisinä nykytilanteesta, jonka Yrjöperskeles kiteytti seuraavasti:
”Ehkä sodankäynnin mestarillisin muoto on käydä sotaa jossa hyökkäyksen kohde kiistää olevansa sodassa.”
Ja hänen vakiokommentoijansa acc päivitti tilanteen vielä osuvammin:
”Ylimestarillisin muoto on, että hyökkäyksen kohde rahoittaa hyökkäystä ja rankaisee omiaan, jotka vastustavat tai edes kiistävät sanallisesti hyökkäyksen oikeutuksen.”
Mutta Sun Tzun oppeja voidaan onneksi soveltaa molemmin puolin. Meillä on tietysti se etu puolellamme, että olemme - valitettavasti - oikeassa.


Poliittisista syistä tähän tilanteeseen on päädytty onnettomien yhteensattumien myötä. Kansainvälinen turvapaikkajärjestelmä on aikoinaan luotu sivistyneitä ihmisiä ajatellen. Mikäli silloiset kansainvälisten sopimusten allekirjoittajat olisivat nähneet nykytilanteen, he olisivat repineet paperit vähin äänin.
Ongelma on siinä, että poliitikot eivät suostu tunnustamaan virheitään. Jopa perussuomalaiset tuntuvat etenevän varovasti, vaikka nyt olisi mahdollista lyödä. Eikö siellä puoluetoimistossa osata katsoa Hesarin alan juttuja koskevien kommenttien peukutusmääriä?
Hesari sentään kysyi yhdeksältä eduskuntapuolueen johtajalta mitä tilanteelle pitäisi tehdä.:
1. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksiin epäillyistä oli lähes 24 prosenttia ja raiskauksiin epäillyistä noin 29 prosenttia vuonna 2017. Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä oli tuolloin 4,5 prosenttia. Mitä ajattelette tästä?
2. Mitä asialle pitäisi tehdä?
3. Mitä sanoisitte oululaisille?
Voi lukea haastattelut, mutta suosittelemme verenpainelääkkeen ottamista jos aikoo lukea muitakin kuin Halla-ahon ja Essayahin vastauksia.
Halla-ahokin olisi voinut sanoa terävämmin kuin teki. Kysymykseen 2 hän vastasi aivan turhan monisanaisesti. Kaksi sanaa olisi riittänyt:
2. Mitä asialle pitäisi tehdä?
- Äänestäkää perussuomalaisia.
Halla-ahon todellinen vastaus oli: ”Humanitaarinen maahanmuutto pitää saada niin matalaksi kuin mahdollista. Perusuomalaiset haluaa lopettaa humanitaarisen maahanmuuton kokonaan, koska se on vahingollista yhteiskunnalla eikä ole ratkaisu pakolaisuuteen.”
Ei huono tuokaan, mutta varovainen. Muiden puolueiden näytöt kun on nyt jo nähty. Pelkkää populistista suunpieksäntää, mutta ei mitään konkreettista näyttöä suomalaisten hyväksi toimimisesta.

Tilanne on kehittynyt niin pahaksi, että nyt on kaikkien muidenkin puolueiden pakko reagoida. Tässä kyse on siitä, kuinka paljon he luottavat ihmisten haluun uskoa valheita.
Tämä on nähty ennenkin. Ennen vaaleja puheet ovat kovat, mutta vaalien jälkeen sama haittamaahanmuuttopolitiikka jatkuu. Kyse ei ole mistään muusta kuin vanhojen puolueiden populistisesta ääntenkalastelusta ja valehtelusta. Vain valta-aseman säilyttäminen merkitsee. Tässähän ei tietenkään ole mitään väärää, mutta olisi mukavampaa mikäli valta-aseman säilyttäisi noudattamalla haittamaahanmuutossa järkevää politiikkaa, jota jopa valtaosa kansasta tukee.

Mutta ei. Joka vaalien jälkeen on aina palattu entiseen. Tilanteeseen, joka sallii länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle vihamielisten ja tuhoisten voimien asettumisen kauniiseen sivistysmaahamme. Ja tämä kaikki on tapahtunut valtapoliitikkojemme suosiollisella siunauksella suomalaisten veronmaksajien rahoittamana.

Muistettakoon mitä rikoslaki, luku 12, 4§ toteaa: "Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.

Sipilä, Orpo, Soini ja kumppanit. Jos maailmassa on edes hitunen oikeutta, teillä on oma Nürnbergin oikeudenkäyntinne vielä edessä. Ja jos teillä itsellänne on edes hitusen omaatuntoa, tunnustatte syyllisyytenne ja otatte vastaan oikeudenmukaisen tuomionne.

Kaksi vanhaa sossujätkää

Hornankuusen kirjasto tyhjensi menneenä kesänä varastojaan poistomyynnillä, kuten kirjastoilla ympäri maan on tapana tehdä. Tällä kertaa oli ilmeisesti kaiveltu kellaria myöten, sillä myytäviin oli ilmaantunut sellaisia opuksia, joita ei lainahyllyssä ole näkynyt vuosikymmeniin. Matkaan tarttui – muutaman muun ohella – kaksi itsenäisyyden alkuvuosikymmenien vasemman laidan vaikuttajan muistelmakirjaa. Ei elämäkertoja, koska molemmat kattoivat vain varsin rajatun ajan kirjoittajan elämästä.
Ensimmäinen oli SKP:n vahvan miehen Arvo ”Poika” Tuomisen Kremlin kellot, alaotsikkona Muistelmia vuosilta 1933-1939. Toinen oli ”punapääoman” kantaisä, SDP:n moninkertaisen ministerin Väinö Tannerin Olin ulkoministerinä. Kyseinen ulkoministerikausi kattoi ajan 1.12.1939 – 27.3.1940.
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että jostain syystä en ollut kumpaakaan kirjaa aiemmin lukenut. En tiedä, olivatko poistuneet lainahyllyistä varastojen puolelle jo siinä vaiheessa, kun Pikku-Jaskaa alkoi kiinnostaa muunkin kuin Aku Ankan lukeminen. Painovuodet kirjoilla kun olivat 1956 ja 1950.

Arvo ”Poika” Tuomisen tarina on varhaisvuosien kommunistille tyypillinen. Köyhän perheen lapsi, joka hurahti kommunismin lupaaman autuuden pauloihin. Älykäs poika ei ajalle (s. 1894) tyypilliseen tapaan päässyt jatkamaan oppikouluun. Henkisiä kykyjä vastaavia tehtäviä löytyi aatekentän vasemmalta laidalta. Tuominen pääsi Kansan Lehteen toimittajaksi 1917 ja oli vapaussodan aikana päätoimittaja, vasta 23-vuotiaana. Niinpä rintamalle asti ei ollut aikaa. Sodan jälkeen Tuominen selvisi valkoisten kavereiden ansiosta kuin koira veräjästä ilman kuulaa rintaan tai edes vankileiriä – paitsi mitä nyt joutui lyhyeksi ajaksi valkoinen nauha käsivarressaan vanginvartijaksi. Olojen rauhoituttua taistelu kommunismin puolesta jatkui ja sittemmin vankilakin tuli tutuksi. Osoite oli Tammisaaren pakkotyölaitos vuosina 1922-26 ja uudelleen 1928-33. Toistamiseen vapauduttuaan Tuominen katsoi toiminnan tulleen Suomessa mahdottomaksi ja siirtyi Tukholman kautta Moskovaan, josta palasi takaisin Tukholmaan 1939. Näihin vuosiin sijoittuu Kremlin kellot. Kirja julkaistiin vasta 1956, jolloin Tuominen katsoi ajan koittaneen. Stalinin eläessä ei julkaisua olisi voinut edes ajatella, sillä vaikka poloniumia ei tuolloin tunnettu, osasivat NKVD:n murharyhmät käyttää alkeellisempiakin konsteja. Julkaisun aika tuli vasta Hrustsevin tuomittua Stalinin teot XX puoluekokouksessa.

Väinö Tanner valitsi pari pykälää maltillisemman tien. Köyhistä oloista lähti hänkin ja ajasta (s.1881) huolimatta kävi koulunsa ylioppilaaksi, sitten Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ja valmistui lopulta lakimieheksi 1911. Valmistuminen viivästyi myös politiikan takia, sillä Tanner oli jo nuorena omaksunut sosialistisen maailmankatsomuksen ja tullut valituksi SDP:n riveissä eduskuntaan 1907 vasta 26-vuotiaana. Suomen itsenäistyessä 1917 hän oli jo senaatin eli silloisen hallituksen jäsen. Vapaussodassa Tanner pysytteli sivussa ja oli yksi harvoista sosialistien johtomiehistä, joka selvisi rangaistuksetta. Niinpä Tanner pääsikin SDP:n puheenjohtajaksi heti toiminnan käynnistyessä uudelleen 1918 (tuleeko muuten mieleen toista sisällissotaa, jossa hävinnyt osapuoli aloittaa toimintansa samalla nimellä vielä samana vuonna tappion jälkeen?) ja oli puheenjohtajana vuoteen 1926 asti. Tämän jälkeen hän pääsi yllättäen vähemmistöhallituksen pääministeriksi vuoden ajaksi. Toimiessaan presidentin sijaisena 16.5.1927 hän otti vastaan armeijan lippujuhlaparaatin, joka järjestettiin tavan mukaan vapaussodan päättymispäivänä. Temppu kuului protokollaan, mutta herätti puoluepukareissa pahennusta sekä vasemmalla että oikealla. Isänmaallisten keskuudessa se herätti kunnioitusta niin vasemmalla kuin oikeallakin. Poliittisen uran merkittävin hetki osui kuitenkin kohdalle talvisodan sytyttyä, jolloin Cajanderin hallitus joutui eroamaan. Tanner päätyi tehtävään, josta Olin ulkoministerinä talvisodan aikana kertoo. Kirja julkaistiin 1950, kolme vuotta sen jälkeen kun Tanner oli vapautunut sotasyyllisyysvankeudesta ja samana vuonna, kun hän palasi kansanedustajaksi.

Arvo "Poika" Tuominen pakeni siis Suomesta Tukholmaan 1933. Reilun parin kuukauden oleskelun jälkeen järjestyi laivakyyti ihannemaa Neuvostoliittoon. Leningradista matka jatkui Moskovaan, missä Tuominen työskenteli seuraavan kuuden vuoden ajan lähinnä kommunistisen internationaalin hallintotehtävissä. Usko kommunismiin oli kylläkin saanut jo rajun iskun ensimmäisenä maanpakolaisvuonna vierailulla vasta avatulla Stalinin kanavalla. Tuomiselle oli käynyt nopeasti ilmi, millaisella orjatyöllä kanava oli tehty. Sittemmin on arvioitu urakan vaatineen 25 000 kuollutta. Kommunismi ei ollutkaan sellainen onnela kuin hän oli kuvitellut, vaan kehitys vei jatkuvasti huonompaan suuntaan.
Lopullinen isku uskolle kommunismiin tuli maatalouden kollektivisointia seuratessa. Tuominen kuvaa eloisasti, kuinka kolhooseja pakotettiin luovuttamaan kaikki siemenviljoja myöten. Traagista oli se, että tämän piti tapahtua vapaaehtoisesti. Aluksi politrukki äänestytti, myydäänkö vilja naurettavaan pilkkahintaan valtiolle vaiko ei. Vain yksi äänesti myynnin puolesta. Seuraavana päivänä äänestettiin uudelleen. Tällä kertaa matkassa mukana olivat GPU:n miehet. Aluksi pidätettiin kolhoosin puheenjohtaja ja kaksi muuta, jotka olivat edellisenä päivänä äänekkäimmin vastustaneet viljan myyntiä. Ilmoitus oli, että olivat, mokomat, harjoittaneet laitonta viljakauppaa josta seuraa vähintään kaksi vuotta vankeutta ja karkoitus. Sitten äänestettiin taas. Tälläkin kertaa enemmistö vastusti, mutta myyntiä kannatti jo kuusi. Tämän jälkeen pidätettiin kaksi työntekijää lisää samalla tuomiolla ja äänestettiin uudelleen. Nyt tuli jo parikymmentä puoltoääntä, mutta se ei vielä riittänyt. Näytelmä toistui vielä kahdesti ja viisi uutta työntekijää sai menolipun Siperiaan. Kolhoosi vastusti edelleen, viljanmyynnistä kun olisi seurannut nälänhätä ja mahdollinen nälkäkuolema. Seuraavana päivänä palattiin uudelleen kolhoosille, tällä kertaa miliisin ja GPU:n lisämiehityksen tukemana. Muutaman äänestyksen ja toistakymmentä vangitsemista myöhemmin äänestyksessä saatiin pieni enemmistö viljan myynnin puolesta. Sepä sitten riittikin ja proletariaatin diktatuuri oli taas saanut riemuvoiton.
Nähtyään Stalinin hallintojärjestelmän ja salaisen poliisin terrorin toiminnassa Tuominen oli saanut tarpeekseen. Suuri osa hänen työtovereistaan oli vangittu tai surmattu vainoissa. Vahingoittumattomana selvisi vain Otto Wille Kuusinen, jonka perseennuolennan Suomen ennätystä hätyyteltiin vasta 2000-luvulla EU:n jäsentenvälisissä. Kuusinen koki yhtenä harvoista Stalinin läheisistä luonnottoman kuoleman, siis eli vanhaksi joutumatta epäsuosioon. Vähemmästäkin on ansaittu hautapaikka Kremlin muurissa. Tuomisen tuomio Kuusiselle on varsin tyly: Kuusinen ei koskaan auttanut ketään, ei edes omia sukulaisiaan. Tärkeintä oli koiran lojaliteetti sille, joka kulloinkin oli vallassa.
Vuonna 1938 Tuominen palasi Tukholmaan vähin äänin. Kreml ei käsittänyt illusioiden kadonneen, vaan lähetti 13.11.1939 kirjeen, jossa käski palata kiireesti Moskovaan "mielusta tehtävää" varten. Tuominen aavisti minkätapaisesta toimenkuvasta oli kyse ja kieltäytyi. Niinpä aina uskollinen Kuusinen päätyi hänen sijaansa Terijoen hallituksen pääministeriksi. Tuominen puolestaan tuki Suomen laillista hallitusta ja kehotti kommunisteja taistelemaan Suomen puolesta.

Pääministeri Cajanderin hallitus erosi heti talvisodan sytyttyä. Tämä oli poliittisesti välttämätöntä, koska Suomen tavoite oli saada rauha aikaan mahdollisimman pian ja hallitus, etenkin sen ulkoministeri Eljas Erkko, oli menettänyt toimintakykynsä Neuvostoliiton suhteen. Niinpä hallitus erosi - tosin uusi Risto Rytin luotsaama hallitus oli suurelta osin miehitykseltään sama. Pääministeriksi haluttiin Suomen Pankin pääjohtaja Ryti hänen kyvykkyytensä ja politiikan ulkopuolisuutensa takia - hän ei moneen vuoteen ollut hoitanut poliittisia tehtäviä. Väinö Tanner ja presidentti Kyösti Kallio sattuivat samaan aikaan paikalle Rytiä suostuttelemaan. Tämä oli aluksi hyvin vastentahtoinen, kunnes Tanner lupasi ryhtyä ulkoministeriksi. Asia oli sillä päätetty.
On helppoa syyllistyä jälkiviisauteen, kun tietää kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin mistä oikeasti oli kyse. Tämän myöntää osin Tanner itsekin muistelmissaan todetessaan, että ennen toisen maailmansodan alkua uskottiin vielä kansainvälisiin sopimuksiin ja Kansainliittoon. Tästä huolimatta on kummasteltava suomalaisten poliitikkojen naiiviutta. Tanner oli mukana toisella ja kolmannella Moskovan neuvottelumatkalla ennen talvisotaa. Tuolloin toinen maailmansota oli jo käynnissä, joten Puolan kohtalon olisi luullut kertovan mitä merkitystä sopimuksilla ja Kansainliitolla on. Ellei Italian Abessinian-miehitys jo reilut kolme vuotta aiemmin ollut sitä tehnyt. Silti usko kansainväliseen yhteisöön ja Neuvostoliiton nöyryyteen sen edessä oli vahva.
Toinen kummastelun aihe oli naiivius venäläisten neuvottelutaktiikan edessä. Käytiin yksityiskohtaisia pohdintoja siitä, minkä osan Hankoa tai Suomenlahden saaria Suomi olisi valmis luovuttamaan ja mihin kohtaan raja asettuisi Kannaksella. Tajuamatta että Stalin halusi ihan jotain muuta, kuten Enson ja Värtsilän tehtaiden tuotantoa. Ei kyse ollut Leningradin turvallisuudesta. Erityisen kummallista on se, että Suomessa oli tuolloin vahvaa Venäjän tuntemusta aina Mannerheimia myöten, mutta silti ei tajuttu että venäläiset eivät neuvotteluissa kerro koskaan mitä he oikeasti haluavat.
Olisi mielenkiintoista tietää, mihin asentoon Stalinin viikset olisivat nytkähtäneet jos suomalaiset olisivat antaneet vastaehdotuksen. Raja pysyy ennallaan, mutta saatte kauppasopimuksen myötä teollisuustuotantoa asevelihintaan. Ja miettikääpäs, toveri Stalin, seuraavaa. Te sanotte olevanne huolissanne Saksan hyökkäyksestä Suomen alueen kautta. Me emme luovu Suomen alueesta edes teidän uhkanne edessä. Vielä vähemmän meren takana olevalla Saksalla on mitään toivoa käyttää meidän aluettamme. Kuvitelkaa sitten seuraavaa. Te otatte Suomelta väkisin tai puoliväkisin osan sitä maata, jota suomalaiset ovat aina asuttaneet. Haluatteko te mieluummin että teillä on luotettava naapuri kolmenkymmenen kilometrin päässä Leningradista vai nyrkkiä taskussaan puristava naapuri sadan kilometrin päässä Leningradista? Haluatteko että teillä on kauppaa käyvä naapuri, joka puolustaa omaa aluettaan henkeen ja vereen ketä tahansa vihollista vastaan vai naapuri, joka on altis taipumaan vieraan maan sille antamiin lupauksiin oman alueensa takaisin saamisesta, jos se sallii käyttää aluettaan läpikulkuun Neuvostoliittoa vastaan? Kumpaa te, toveri Stalin, haluatte?
Mutta näin ei tapahtunut. Ehkä tuollakaan ei olisi ollut mitään merkitystä, ehkä talvisota oli jo päätetty asia samaan tapaan kuin Preussille oli välttämätöntä kokeilla armeijaansa pientä Tanskaa vastaan ennen Ranskan sotaa ja Saksan yhdistämistä keisarikunnaksi.
Seuraava naiivius nähtiin talvisodan aikana, kun mietittiin ulkomaisen avun vastaanottamista. Onhan tietysti ymmärrettävää, että äärimmäisessä hädässä turvautuu vähäiseenkin oljenkorteen ja deus ex machina -toiveajatteluun. Silti ei voi olla kummastelematta sitä naiiviutta, jolla brittiläis-ranskalaisten joukkojen saapumisen uskottiin pelastavan tilanteen. Kuinka vaikeaa olisi ollut pelkästään saada joukot paikalle, vaikka Ruotsi olisikin myöntänyt täydellisen tukensa kauttakululle - jota se ei todellakaan tehnyt. Toiseksi, mikä olisi ollut joukkojen taisteluarvo niille vieraassa maastossa ja maassa? Tehdäkseen ratkaisevan vaikutuksen joukkojen määrän olisi pitänyt olla samaa luokkaa kuin koko suomalaisen kenttäarmeijan vahvuus. Millä tällainen joukko, tai edes neljännes siitä, olisi huollettu? Kuten vanha viisaus sanoo, amatöörit tutkivat strategiaa ja ammattilaiset logistiikkaa. Ja kolmanneksi, kuinka sitten olisikaan käynyt kun Saksan salamasota muutamaa kuukautta myöhemmin murskasi Tanskan, Norjan ja koko Länsi-Euroopan?
Suomalaisten puolustukseksi voi toki sanoa, että samanlainen naiivius tuntui vallitsevan muuallakin. Ranskan ollessa jo musertumisen partaalla pääministeri Reynaud lähetti Rooseveltille vetoomuksen, jossa hän pyysi kalustoapua, kuten lentokoneita. Ikään kuin lentokoneet olisi saatu Atlantin yli hetkessä ja ne olisivat ihmeaseita, joihin ensi kertaa istuvat lentäjät kykenisivät kääntämään sodan kulun.
Lopulta todettiin ulkomaisen avun mahdottomuus ja lähtetettiin valtuuskunta matkaan. Nykyihmiselle voi olla vaikea käsittää, kuinka hitaasti tieto kulki Tukholman kautta Moskovaan matkustaneen rauhanvaltuuskunnan kanssa. Sähkösanomat viipyivät yleensä puoli vuorokautta ja jäivät joskus kokonaan tulematta. Jokainen puoli vuorokautta tarkoitti sodan loppuvaiheen tahdilla noin neljääsataa kuollutta suomalaista.
Rauha solmittiin ja aseet vaikenivat, mutta eduskunnan piti se vielä hyväksyä. Rauhansopimuksen harvoihin vastustajiin kuuluivat sotaa edeltäneen hallituksen sisäministeri Urho Kekkonen ja IKL:n kansanedustaja, Lapuan liikkeen johtohahmoihin kuulunut rovasti K. R. Kares. Näistä jälkimmäinen pysäytti Tannerin muutamaa kuukautta myöhemmin eduskunnan käytävällä ja tunnusti olleensa väärässä. Kekkonen ei katumusta osoittanut silloin kuten ei myöhemminkään. Kumma kyllä, tämä ei haitannut Kekkosen idänsuhteita myöhemmin. Tätä en muista liiemmin kummastellun. Selitys on selvä. Pragmaattiset neuvostokommunistit tajusivat Kekkosen olleen jo tuolloin opportunisti. Hän oli joutunut politiikassa sivuraiteelle ja silloin on turha pyrkiä vallanpitäjien suosioon, vaan toimia vastakkaisesti ja toivoa parasta.

Sodan päätyttyä Arvo Tuominen palasi Suomeen 1956. Hän liittyi SDP:hen hylättyään kommunismin lopullisesti ja istui eduskunnassa 1958-62. Tuominen pysyi yhteiskunnallisena keskustelijana lähes kuolemaansa 1981 asti. Tsekkoslovakian miehityksen aikaan 1968 Tuominen varoitti Neuvostoliiton solutustaktiikasta, millä pyrittiin mädättämään Suomi sisältäpäin. Kokenutta miestä ei kuunneltu riittävän tarkkaan ja sen hintaa maksamme yhä vihervasemmistolaiseksi suomalaisuusvihaksi mutatoituneen kommunistimädätyksen myötä.
Tanner puolestaan palasi politiikkaan, istui vielä vuosia eduskunnassa ja oli SDP:n puheenjohtajana 1957-1963. Hän kuoli 1966.

Molempien miehien muistelmissa teki vaikutuksen heidän rohkeutensa ja uhrivalmiutensa. En kannata kummankaan arvomaailmaa, mutta se ei estä arvostusta.
Tuominen istui vuosikausia vankilassa aatteensa vuoksi ja vietti parikymmentä vuotta maanpaossa. Neuvostoliitossa hän näki jatkuvasti, kuinka lähipiiri joutui vankileireille ja joskus teloitusryhmän eteen. Hän olisi voinut selvitä helpolla luopumalla aatteestaan 1920-luvulla. Ei voi olla miettimättä, miltä miehestä on todella tuntunut, kun hän on tajunnut viettäneensä kolmekymmentä vuotta elämästään vankeudessa ja maanpaossa valheen takia.
Tanner suostui ulkoministeriksi vaikeassa tilanteessa ja istui jatkosodan jälkeen vankilassa "sotasyyllisenä". Hän olisi aivan hyvin voinut kieltäytyä ryhtymästä mahdottomaan tehtävään, mutta velvollisuudentunto ja isänmaallisuus eivät tarjonneet vaihtoehtoja.

Kun vertaa tuon ajan poliitikkojen rohkeutta nykyihmiseen, tuntee itsensä pieneksi. Poliittisella toisinajattelijalla ei ole vaaraa teloitetuksi tulemisesta ja vankilan riskikin on olematon, kunhan ei nyt aivan kaikkia totuuksia mene laukomaan epäsopivalla tavalla ilmaistuna. Isoimmat riskit ovat työpaikan menetys ja julkinen maineen teilaus, jotka muutamat päänsä anonymiteettipensaasta nostaneet ovat joutuneet kokemaan. Nimimerkin takaa kirjoittamista voi toki perustella sillä, että on aivan sama kuka asiaa kirjoittaa, kunhan teksti on oikein. Toisaalta lukijamäärät kasvaisivat jokaisella anonyymilla varmasti, jos tulisi kaapista ulos. Mutta maan tapa on niin 1920-luvulla kuin 2010-luvulla ollut anonymiteetti muilla paitsi niillä, joilla on pyrkyä poliittisiin luottamustehtäviin. Siitä huolimatta entisaikoina oltiin rohkeampia. Kommunistit olivat julkisesti kommunisteja, kun taas nykyään perussuomalaiseksi tai ylipäätään haittamaahanmuuton vastustajaksi ja kansallisten arvojen kannattajaksi julkisesti tunnustautuvalla on oltava melkoisesti siviilirohkeutta.

Tai ehkä asiamme ovat kuitenkin niin hyvin, että meillä on yksinkertaisesti liian täydet vatsat kapinoimaan mokutusta vastaan. 1920-luvun kommunistilla oli vain voitettavaa, vaikka hän väärää hevosta veikkasikin. Meillä on yksinkertaisesti sanottuna liian hyvät oltavat ja liikaa menetettävää, että uskaltaisimme pistää elämämme peliin Suomen puolesta - niin kauan kun asiat ovat kuitenkin kohtuullisen hyvin. Tämä siitä huolimatta, että toisin kuin kommunisteilla aikanaan, haittamaahanmuuton vastustamisen oikeudellisuudesta ei voi erehtyä. Jopa haittamaahanmuuton kannattajat tunnustavat - pahimmin höynäytettyjä avohoitopotilaita lukuunottamatta - sen turmiollisuuden Suomelle ja vetoavat ainoastaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Käsitys oikeudenmukaisuudesta on kylläkin kummallinen, mutta suotakoon heille kaikin mokomin oikeus mielipiteeseensä - kunhan he suovat muille oikeuden faktoihin.

Sivallus CCCL

Kirjoittaessa on aina pidettävä mielessä, että Suomen laki antaa vapauden sanoa mielipiteensä, mutta faktojen ilmaisua se ei koske.

Että mitähän ihmettä?

Suomen suurimpien lehtien päätoimittajilta petti pokka ja he julkaisivat kannanoton "journalismin puolesta valemediaa vastaan". Mikäli epäilisin päätoimittajilla olevan huumorintajua, pitäisin julkilausumaa loistavana itseironiana. Kun tällaista ei ole havaittu, niin pitää sitten rautalangasta vääntää, missä menee pieleen. Koska kyseessä on julkilausuma, sen voi varmaan lainata kokonaisuudessaan ilman oikeussalikeikkaa:

Tämä on päätoimittajien kannanotto oikeaan tietoon perustuvan ja merkityksellisen journalismin puolesta valemediaa vastaan.

(Hyvä hyvä, kiljahtaisin ellei tässä lauseessa olisi epäilyttävää sanaa "päätoimittajien".)

Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.

(No mutta tämähän on kuin suoraan omalta näppäimistöltäni.)

Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.

(Niin justiinsa, aivan oikein!)

Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme. Tuemme yksittäisiä journalisteja, jotka työnsä vuoksi joutuvat parjauskampanjoiden kohteeksi. Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla.

(Kun luin sanat "me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat", piti ensin tarkistaa ketkä ovat allekirjoittaneet ja sen jälkeen tarkistaa, ovatko journalistin ohjeet muuttuneet sitten viime näkemän. Eivät olleet, joten meillä on ristiriita. Tai sitten "tahalliseen vääristelyyn" on heidän medioissaan "puututtu", mutta puuttuminen ei ole tuottanut tulosta.)

Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.

(Kova on vastuu kannettavaksi, ei voi muuta todeta.)


Onhan päivänselvää, että tämä kannanotto on tarkoitettu ensisijaisesti MV-lehteä vastaan. Sitä ei suoranaisesti mainita, kuten odottaa sopiikin. Ne jotka tajuavat, tajuavat ja ne jotka eivät tajua, siirtyisivät MV-lehden lukijoiksi mikäli lehden nimi mainittaisiin.

MV-lehti on muuttanut suomalaista journalismia enemmän kuin kukaan haluaa myöntää ja tasan yhtä paljon kuin mediataloissa kuitenkin tajutaan. Aluksi julkaisua yritettiin vaieta kuoliaaksi. Sitten sitä yritettiin mustamaalata. Erinomainen esimerkki oli ennen niin kunnianarvoisan ja luotettavan Suomen Kuvalehden juttu, jonka eräät aspektit paljastuivat mielenkiintoisesti väritetyksi sellaiselle, joka tuntee MV-lehteä muutenkin kuin valtamedian kauhukuvista. Ja nyt mustamaalauksen tilalle on tullut suora rintamahyökkäys.

Oma suhteeni MV-lehteen on kaksijakoinen. Lehti julkaisi taannoin joitakin kirjoituksiani. Tämä tapahtui ilman minkäänlaista luvan kysymistä tai yhteydenottoa lehden taholta. En ole koskaan ollut keskusteluyhteydessä lehteen. Minulla ei ole sinänsä mitään lainaamista vastaan, olen ilmoittanut että blogiani saa lainata vapaasti hyvän journalistisen tavan mukaisesti kuka tahansa. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstiä ei vääristellä tai irroiteta asiayhteydestään ja lähde mainitaan. Näin MV-lehti toimikin. Samaa ei voi sanoa valtamediasta, joka lainatessaan ei maininnut lähdettä, jäädessään kiinni kiisti kaiken ja kun marssitin todisteet IP-osoitteista näkyville, sai itkupotkuraivarin. Tästä huolimatta toivotin tervetulleeksi uudestaan, kunhan muistavat seuraavalla kerralla noudattaa journalistin ohjeita. Kuten MV-lehti tekee.
MV-lehti ei ole enää viime kuukausina juttujani lainaillut ja epäilen siihen olevan syynä se, mikä minua MV-lehdessä harmittaakin. Eli juutalaisvastaisuus. Itse kun olen, mikä blogistani hyvin käy ilmi, Lähi-itärealisti eli Israel-myönteinen. Uskonnolla asian kanssa ei ole tekemistä, suhtaudun juutalaisuuteen ihan yhtä huvittuneesti kuin muihinkin uskontoihin, ainakin silloin kun se otetaan vakavasti. En tiedä, mistä MV:n juutalaisvastaisuus kumpuaa mutta luulen sillä olevan jotain tekemistä lehteä rahoittavien tahojen kanssa.

Kokonaisuudessaan päätoimittajien kannanotto toi mieleen vanhan kunnon Neuvostoliiton poliittisen oikeaoppisuuden. Ei sielläkään koskaan perusteltu tai annettu esimerkkejä siitä, miksi jotkin asiat olivat "vääräoppisia" tai "vastavallankumouksellisia". Mikäli ns. "valtamedia" pitää ns. "valemediaa" epäuskottavana, missä viipyvät ne esimerkit joissa tämä osoitetaan? Jos kerran faktoista valehdellaan, niin todisteet esiin. Samaan tapaan kuin MV-lehti julkaisee selvästi todistaen "valtamedian" valheita ja virheitä. Esimerkkinä juuri tätä tapausta koskeva uutinen, jossa "valtamedia" väitti poliisin aloittaneen tutkinnan MV-lehden kirjoituksista, kun todellisuudessa poliisi vasta harkitsee tutkinnan aloittamista. Oikaisuja alkoi ilmestyä vasta, kun MV-lehti julkaisi jutun. Tästäkin nähdään, että "valtamedia" seuraa MV-lehteä entistä tarkemmin. Vaan eipä julkaise yksityiskohtaista erittelyä tai edes joitakin esimerkkejä siitä, missä MV on valehdellut. Syytteet ovat olleet pelkkää käsitekikkailua ja pullataikinaa vailla selvää tarttumakohtaa. Vastapuolen valheiden paljastamisessa "valtamedialla" on vielä paljon työtä, että se yltää MV:n kanssa samaan saldoon kuin MV on yltänyt "valtamedian" kanssa.

Yhdessä asiassa päätoimittajien kannanotto osuu kyllä oikeaan: kommentit. Sosiaalisessa mediassa ihmiset todellakin puhuvat mitä sylki suuhun tuo. Samaa on tietysti harjoitettu iät ja ajat huoltiksen baarin nurkkapöydissä. Ero on siinä, että nuo keskustelut eivät olleet kenen tahansa kuultavissa. Somessa ovat. Siksi tässäkin blogissa on jouduttu ottamaan kommenttien valvonta käyttöön. 95 % kommenteista on täysin asiallisia, joskin usein kärkeviä. Mutta noiden 5 % takia on pakko valvoa, mikä on minusta kovin harmillista. MV-lehdessä ja monessa muussa nettijulkaisussa resurssipula estää valvonnan. Ymmärrän hyvin tilanteen. Minuakin harmittaa, että kommentit jäävät pariksi päiväksikin julkaisematta omassa blogissani, mikä hidastaa ja tyrehdyttää keskustelua. Vaihtoehtomedia taas elää osin keskustelun vilkkauden takia, mikä pakottaa avoimeen kommentointiin. Eikä se ehdi työvoimapulan takia perata jälkikäteenkään kommentteja yleensä läpi.

Valtamedia on ratkaissut asian poistamalla kommentointimahdollisuuden mamu-uutisista ja muista herkkähipiäisistä aiheista. Lisäksi useissa julkaisuissa on ennakko- tai vähintäänkin aktiivinen jälkisensuuri käytössä. Esimerkiksi juuri Ilta-Sanomien tätä kannanottoa käsittelevästä jutusta kommentointiosio on poistettu. Ellen ole nähnyt unta tai etenevä varhaisdementiani sekoita tätä jonkin toisen asiaa käsittelevän uutisen kommenttiosastoon, se oli vielä eilen toiminnassa. Oli näet hauskaa lukea kommentteja harjoittamalla omaa ennakkosensuuriaan: peukutusten määrästä saattoi suoraan lukea, mikä oli kommentin laatu jo ennen kuin luki itse kommentin. Jos peukutuksia oli parikymmentä, kommentti kehui juttua ja haukkui MV-lehden. Jos peukutuksia oli parisataa, kommentti moitti valtamediaa matupropagandasta. Mutta nyt koko kommenttiosio on kadonnut jäljettömiin. Tämä siitä huolimatta, että Iltiksen päätoimittajana on Ulla Appelsin, joka on kirjoittanut monesti ihan järkevästi asioista. Ja joka muuten puuttui päätoimittajien nimilistasta vetoomuksen allekirjoittajista.

Päätoimittajien kannanotto vaikuttaa kovasti sotahistoriasta tutulta komennolta "Kiinnittäkää pistimet!" siinä vaiheessa, kun on piiritetty, ammukset ovat loppumassa ja epätoivoinen rynnäkkö on viimeinen mahdollisuus. Onhan se ammattitoimittajille kova pala nieltäväksi, kun täysin amatööripohjalta lähteneet verkkojulkaisut ovat nousseet merkittäväksi uhaksi isolla rahalla kuukausipalkkaisella toimittajalaumalla pyöriville mediataloille. Kuinka monta Suomeen putkahtanutta sotarikollista "valtamedia" on muuten käräyttänyt, noin sivumennen sanoen? MV-lehdellä on jo aika monta päänahkaa (anteeksi sopiva sananvalinta tässä yhteydessä) vyöllään.

"Valtamedia" saa syyttää ongelmistaan täysin omaa hampaattomuuttaan ja kykenemättömyyttään muuhun kuin huonosti naamioituun propagandaan maahanmuuttoasioissa. Vaan enää se ei kansaan uppoa, kuten peukutusten määristä nähdään. Jos ne kykenisivät hoitamaan tässä kohdassa journalisminsa asiallisesti, mitään MV-lehteä ei koskaan olisi noussutkaan. Onhan valtamedia muissa uutisaiheissa todellakin valtamedia. Yksi heikko lenkki kuitenkin on tehnyt sen haavoittuvaksi. Onkin jo vuosikausia odotettu realistisen paperilehden tuloa tai jonkin entisen lehden sellaiseksi muuttumista. Tämä on kuitenkin turhaa, sillä mediakenttä on nykyään niin keskittynyt, että omistussuhteiden takia nykymediasta irtautuminen vapaaksi lehdeksi olisi mahdotonta. Ellei sitten paine kasva liian suureksi ja joku rahoittaja haista tarpeeksi suuret tulot, joiden eteen on valmis uhraamaan oman imagonsa. Sekin hetki saattaa olla lähempänä kuin arvaamme. Syytä olisi, sillä jos varaventtiili tukitaan, räjähdys on lähellä nykyisellä kehityksellä.

Huolestuttavin piirre nykyajassa on nimittäin kansan jakautuminen kahtia. Eilispäivänä kuuntelin autoradiosta Radio Novaa, jossa oikeaoppiset juontajat keskustelivat keskenään. Toinen kertoi peranneensa Facebookinsa ja poistaneensa kavereista kaikki, jotka ovat tykänneet MV-lehdestä. Toinen myötäili tehneensä saman jo aiemmin. Keskusteluyhteyksien katkaisu on hyvin huolestuttavaa, etenkin kun on tässä viime aikoina lukenut iltasatunaan kirjaa Täällä Pohjantähden alla ties kuinka monetta kertaa. Kyllä vastapuolen kanssa pitää voida puhua, vaikka kuinka olisi oikeassa ja toinen väärässä. Vaikka jopa kansanedustajat (katsokaas muuten linkatun artikkelin kommenttien peukutuksia ennen kuin ne ehditään hävittää!) ovat sillä kannalla, että kansan kanssa ei tarvitse keskustella. Mutta Toivola ja Razmyar ovat näköjään päättäneet edustaa ihan jotain muuta kansaa kuin Suomen kansaa. En voi millään tavalla kunnioittaa henkilöitä, jotka kategorisesti katkaisevat keskusteluyhteydet. Omaankin tuttavapiiriini kuuluu todellisuudesta vieraantunut ultramokuttaja, joka tietää hyvin omat näkökantani. Siitä huolimatta voimme oikein hyvin tehdä yhteistyötä meille molemmille yhteisen intressin eteen ja kunnioittaa toisiamme. Ongelman muodostavat nämä itkupotkuraivaripissikset, jotka katkaisevat välinsä jokaiseen joka on heidän kanssaan eri mieltä. Onhan toki molemmin puolin rajalinjaa siellä ääripäissä tyyppejä, jotka eivät suostu minkäänlaiseen keskusteluun vastapuolen kanssa. Mutta maltillistenkin keskusteluyhteys tuppaa katkeamaan siinä vaiheessa, kun suvakkipuolelta loppuvat argumentit, mikä nykytilanteessa on aika pian. Ja silloin se puoli katkaisee välit, mikä muistuttaa kovasti 1910-luvun loppupuolen kärjistyvää tilannetta. Meidän kaikkien tulisi muistaa, että jokaisen tavoite on - tai ainakin pitäisi olla - Suomen ja suomalaisten hyvinvointi. Siksi keskusteluyhteys tulee säilyttää ja pohtia avoimesti, kuinka menestymme parhaiten kansakuntana. En yksinkertaisesti voi uskoa, että jakautunut kansa olisi näin pahasti jakautunut:

1) Toinen puoli kansasta haluaa Suomesta monikulttuurisen yhteiskunnan silläkin hinnalla, että maa kurjistuu huomattavasti alkaen muistuttaa köyhää, rauhatonta ja sekasortoista kehitysmaata. Yksikulttuurista maata he taas eivät halua, vaikka se tarkoittaisi rikkautta, hyvinvointia ja kukoistusta.
2) Toinen puoli kansasta haluaa Suomesta yksikulttuurisen yhteiskunnan silläkin hinnalla, että omaan kuoreen käpertyminen pysäyttää kehityksen ja palauttaa maan köyhäksi, maatalousvaltaiseksi yhteiskunnaksi jossa pannaan leipään puolet petäjäistä. Monikulttuurista maata he taas eivät halua, vaikka se tarkoittaisi rikkautta, hyvinvointia ja kukoistusta.

Meidän on kyettävä keskustelemaan avoimesti ja nähtävä muiden maiden kehityksen perusteella, kumpaan skenaarioon kehitysmaalaisten maahanmuutto on maatamme johtamassa. Sen jälkeen on päätettävä, mitä haluamme ja olemmeko valmiita maksamaan sen hinnan, mitä tarkoittaa maan kehityksen kannalta huonomman vaihtoehdon valitseminen.

Välihuomautus 80: Kooste

Tämä kooste on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle, joten nostetaanpa sitä täällä esiin. Nimimerkki "nutsy" on tehnyt suurtyön koostaessaan viimeisten vuosien ajalta todellisia monikulttuuritapahtumia. Listauksen alapuolelta ladattavissa oleva PDF, joka sisältää yksityiskohtaiset tiedot ja tietolähteet. Ottakaa omalle koneelle talteen ennen kuin ehtivät julistaa sen laittomaksi jonkin tietosuojalain nojalla.

Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.

Sivallus CCLXXXI

Tutkimus on osoittanut, että vasemmistopuolueiden kannattajat luottavat selvästi eniten tiedotusvälineisiin. Tutkimus ei paljasta, aiheutuuko tiedotusvälineisiin luottaminen vasemmistolaisuudesta vai aiheuttaako tiedotusvälineisiin luottaminen vasemmistolaisuutta.

Sivallus CCLVII

Mielipiteitä uskaltaa kuka tahansa julkaista omalla nimellä. Faktojen kanssa pitää olla varovaisempi.

Sivallus CCLIII

Väitteen, suunnitelman tai ihmisen kutsuminen typeräksi tai joksikin vastaavaksi on sopimatonta käytöstä. Erityisen sopimatonta se on silloin, kun se on totta.

Välihuomautus 31: Hihamerkit

En ole puuttunut ns. hihamerkkikohuun muuten kuin parilla lyhyellä kommentilla joissakin blogeissa. Toivotan Helena Eroselle voimia eloon, ei se teksti totisesti olisi ansainnut saamaansa kohtelua 1) kirjallisten ansioidensa, 2) lehdistön tarkoitushakuisuuden eikä varsinkaan 3) persujen myyräpoliitikko/Soinin sätkynukke PR-L:n tempauksia.

Tuli kuitenkin mieleen, että tuenpa nyt omalta osaltani asiaa jatkamalla hihamerkkien jakamista. Helena ehtikin jo varata maamiinan kamputsealaisten ja hampurilaisen jenkkien tunnukseksi, mutta jaanpa nyt tunnuksia tässä minäkin. Suomen suurimmille ulkomaalaisryhmille ja varmuuden vuoksi muutamalle muullekin omansa:

Viro: Raivola rysäpöksy
Venäjä: Samovaari
Ruotsi: Ei kuvaa, mutta hapansilakan haju
Somalia: Khat-pensaan lehti
Kiina: Riisinjyvä
Irak: Pommivyö
Thaimaa: Hintalappu
Turkki: Karvatakki (riisuminen Ankarasti kielletty)
Saksa: Näillähän olikin jo valmiina vähän käytetty hihamerkki isoisän lipastossa
Intia: Ei hihamerkkiä, mutta läiskä otsassa
Norja: Silli
Tanska: Voileipä
Italia: Valkoinen lippu
Sveitsi: Alppitorvi
Liechtenstein: Kärpäsenkakka
Romania: Kerjäyskuppi
Italia: Pizza
Kreikka: Vekseli
Japani: Kamikazepanta (pidetään olkavarren sijaan pään ympärillä)
Etiopia: Nälkäkurki
Australia: Kenguru
Uusi-Seelanti: Lammas
Kanada: Jääkiekko
Meksiko: Sombrero
Afganistan: Riekaleiksi revitty merkki

Suomalaisillekin voisi kätsästi laatia merkit, joista näkisi ammatin (poliiseilla, sotilailla ja muutamilla muilla on jo, mutta merkkien pitäminen olisi pakollista paitsi saunassa), muutamia esimerkkejä:

Toimittaja: Sopuli
Poliitikko: Koirankakka (persuille tuplakoko, kepulaisille siltarumpu)
Insinööri: Putki (diplomi-insinööreille tammenlehvän kera), väri ilmaisee tarkemman alan
Humanistiset alat: Tippaleipä, väri ilmaisee tarkemman alan
Asianajaja: Naapurin taskuun menevä käsi
Datanomi: Ei merkkiä (betaversio on vielä testauksessa)
Verovirkailija: Sähkötuoli

Sivallus CLXXXVII

Sanotaan, että kyllä maailma puhetta vetää ja viita paskaa. Vaan viita ei enää vedä paskaa edellisen hallituksen säätämän paskalain jälkeen ja epäillä sopii, että nykyisen hallituksen jäljiltä sananvapaudenkin kanssa on vähän kyseenalaista.

Soini & co lööpissä

Vaaleihin on enää reilu viikko aikaa ja puolet mediamaailmasta painaa paniikkinappulaa sen toisen puolen kiskoessa apinan raivolla hätäjarrun kahvasta. Perussuomalaisten rynnistys on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä. Tähän mennessä on jo isketty kiinni henkilökohtaisuuksiin nostamalla lööppeihin esimerkiksi Timo Soinin vastaamatta jättämä aborttikysymys tyyliin "joko olette lakannut lyömästä vaimoanne?", otettu käyttöön epämääräiset vihjailut vaikkapa väittämällä perussuomalaisia naisia sortavaksi ja vähättelyä onkin harjoitettu viimeiset neljä vuotta. Viimeksi mainitussa taidettiin tehdä lauantaina uusi ME Hesarin otsikossa perussuomalaisten kannatuksen Helsingissä noustua viime vaalien 2,9 %:sta 11,6 %:iin eli tasan nelinkertaiseksi: Perussuomalaisten nousu ei pure pääkaupungissa. Jostain syystä juttua ei löydy netistä millään, ehkä päätoimitusta alkoi edes vähän hävettää.

Kaikesta huolimatta perussuomalaiset sen kuin porskuttavat, eikä siinä auta edes se, että epätoivon vimmalla otsikoidaan persujen nousun jo hidastuneen joka kerta, kun kasvua edellisestä gallupista on ollut vain prosenttiyksikkö tai pari. Mediataloissa alkaa olla jo takki tyhjänä ja aiheet koluttu laatikon pohjia myöten, mutta eipä hätää. Jaska-setä tulee apuun ja antaa ohjeet kohujutuista joka päivälle huomisesta lukien aina vaalipäivään asti. Seuraavassa vihjeitä, mitä kannattaa käydä tonkimaan ja vähän jutturunkoakin, johon sitten sopii pistää omasta päästä lisää. Faktoista ei tarvitse pitää niin tarkkaa lukua. Tärkeintä on vetävä ja tuomitseva lööppi, joten otsikoita ei sitten mennä siellä toimituksissa omin päin muuttamaan, ne on jo valmiiksi mietitty. Näpit irti myös julkaisujärjestyksestä, joka on sekin suunniteltu. Joka toinen päivä Soinia, joka toinen jotain muuta, niin kohu sekä Soinista että puolueesta yleisesti pysyy tasaisesti yllä.

Keskiviikko, 6.4
Timo Soinilla terroristiyhteys?
Wikileaksista on paljastunut asiakirja, jonka mukaan useiden Hamasin terrori-iskujen suunnittelijaksi epäilty Ali Hassan vieraili joitakin vuosia sitten Suomessa. Täällä käydessään hänen tiedetään syöneen ravintolassa, jossa Timo Soinin tiedetään myös käyvän satunnaisesti. "En olisi ollenkaan hämmästynyt, mikäli jotain tämänkaltaista paljastuisi", kertoo asian tiimoilta haastateltu työministeri Anni Sinnemäki, joka vaatii että jokainen perussuomalaisten mahdollinen terroristikontakti on pengottava pohjia myöten. "Tunnetusti eri ääriliikkeillä kuten Hamasilla ja Perussuomalaisilla on paljon yhteistä keskenään, joten yhteistyö on mahdollista. Tosin on muistettava, että Hamasin tavoitteet sinänsä ovat hyväksyttäviä ja kannatettavia, toisin kuin perussuomalaisilla", työministeri huomauttaa.

Torstai, 7.4
Pettikö perussuomalaisten ehdokas vaimoaan?
Silminnäkijät havaitsivat erään perussuomalaisten eturivin kansanedustajaehdokkaan jääneen vaalitilaisuuden jälkeen kahdestaan tuntemattoman, viehättäväksi kuvaillun naisen kanssa. Todistajien mukaan ehdokas sulki oven muiden poistuttua. Viisi minuuttia myöhemmin pariskunta tuli yhdessä ulos, jonka jälkeen he erkanivat omille teilleen. "Viisi minuuttia kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta perussuomalaisten junttimaisuuden tuntien mahdolliselta. Kyllä tosi herrasmieheltä tietysti pidempään kestää", sanoo kansanedustaja Kimmo Sasi.

Perjantai, 8.4
Soinin maisterinpaperit kyseenalaiset!
Timo Soinia sanotaan joskus maisterisjätkäksi. Tittelin "maisteris"-osa saattaa osoittautua kyseenalaiseksi. Valtiotieteellisen tiedekunnan opintovaatimukset ovat näet muuttuneet Soinin valmistumisen jälkeen. Saamamme opintorekisteriotteen mukaan Soinilta puuttuu suorituksistaan useita nykyään pakollisia kursseja. Vaikka Soini saisi maisterin paperinsa pitääkin, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko hänen tutkintonsa nykyajan vaatimusten mukainen? "Kyllä opintosuoritusten tulee täyttää tietyt laatukriteerit. Työtehtäviin valittaessa on tiedettävä muodollisen pätevyyden olevan voimassa", sanoo entinen ministeri, nykyinen vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet.

Lauantai, 9.4
Jussi Halla-aho rikkoi uskonrauhaa!
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, usein rasismista syytetty "rotutohtori" Jussi Halla-aho on saamassa syytteen uskonrauhan rikkomisesta. Joukko muslimeja raivostui, kun heille selvisi Halla-ahon sukunimen ensimmäisen osan olevan takaperin luettuna Allah. "Kuinka tällainen voi olla mahdollista?", kysyi ryhmän edustaja lehdeltämme. "Eikö riitä että hän pilkkaa uskontoamme ja rotuamme muutenkin, pitääkö hänen loukata meitä vielä nimelläänkin." Ryhmän jäsenet olivat aluksi pettyneitä, kun kuulivat ettei Halla-ahoa voi ainakaan toistaiseksi tuomita Suomessa sharia-lain mukaisesti mestattavaksi. "Jostakin on kuitenkin aloitettava, joten haastamme hänet aluksi suomalaiseen oikeusistuimeen." Ehdoton minimivaatimus on kahden kirjaimen keskinäisen paikan muuttaminen sukunimessä, jolloin nimeksi tulisi Halal-aho. Vahingonkorvaukseksi on suunniteltu vaatimusta etunimen muuttamiseksi muotoon Jussuf. Ryhmä uskoo saavansa puoltavan lausunnon lakimies Husein Muhammedilta.

Sunnuntai, 10.4
Soinin homofobia paljastui
"Perussuomalaisten homokammo kävi ilmi", tilittää puolueen kansanedustajaehdokkaaksi turhaan yrittänyt julkihomo. "Minua ei hyväksytty ehdokkaaksi, vaikka olen kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä", kertoo Jorma Kärkäs. "Kerroin aina käyneeni äänestämässä ja sanoin, että haluan ajaa EU:n tiivistymistä, pakolaiskiintiön kasvattamista sekä sukupuoli- ja lukumääräneutraalia avioliittoa. Väittivät, että näkemykseni ovat niin pahoin puolueen linjan vastaisia, etten kelpaa ehdokkaaksi. Todellinen syy oli kuitenkin homouteni, siitä olen sisimmässäni varma", tilittää harmistunut poliitikonalku.

Maanantai, 11.4
Persuehdokas paljastui moninkertaiseksi lainrikkojaksi
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Tuija Tuuliajolla on raskas kaasujalka: hän on ajanut valvontakameraan ylinopeutta useita kertoja. Ylinopeudet ovat olleet alle kymmenen kilometrin ylityksinä sen verran lieviä, että Tuuliajo on toistaiseksi selvinnyt sakoitta. Kirjallisia huomautuksia on silti kertynyt jo kolme. "Kyllä tällaisessa tapauksessa pitäisi kolmesta ylinopeudesta olla jo kortti hyllyllä. Käsittämätöntä, että edes sakkoja ei ole tullut. Tuuliajon poliittisen uran täytyy katketa tällaiseen lain halveksuntaan", sanoo asuntoministeri Jan Vapaavuori.

Tiistai, 12.4
Soini liioitteli urheilumenestystään
Timo Soini tunnetaan äärirasistisen englantilaisen jalkapallojoukkue Millwallin kannattajana, mutta nyt on käynyt ilmi hänen liioitelleen omia urheilusaavutuksiaan. Haastattelussa Soini muisteli sijoittuneensa ala-asteen kuudesluokkalaisena koulun keihäänheittokisoissa toiseksi. Lehtemme penkoi koulun arkistot ja kävi ilmi, että Soini oli itse asiassa ollut vasta kolmas. "Tuollainen omien saavutusten liioittelu kertoo huonosta itsetunnosta ja epäluotettavuudesta", lausui haastattelemamme vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Sylvain Kipré.

Keskiviikko, 13.4
Persujen kannattaja potki maahanmuuttajaa - lukuisia vammoja
Maahanmuuttokriittiselle, rasismista syytetylle Hommaforumille useita viestejä kirjoittanut Timo Alapotku kohteli kaltoin kurdimaahanmuuttajaa. "Rotutohtori" Jussi Halla-ahon kannattajaksi tunnustautunut potkunyrkkeilyn harrastaja tyrmäsi eilen vastustajansa ottelun toisessa erässä. Jo erän alussa Alapotku oli saanut annettua kunnon sivuttaispotkun, joka ilmeisesti mursi hänen kurdivastustajaltaan kylkiluita. Tämän jälkeen Alapotku suuntasi osin kumartuneeseen vastustajaansa ohimoon osuneen tyrmäysiskun. Vastustaja sai aivotärähdyksen ja nyt epäilläänkin Alapotkun käyttäneen tilanteeseen nähden tarpeettoman suurta voimaa. Varsin todennäköistä on, että kyseessä oli rasistinen vihaisku. Päivi Lipponen on jo organisoimassa asian tiimoilta rasisminvastaista marssia.

Torstai, 14.4
Soini parantumattomasti sairas - kieltäytyi leikkauksesta
Timo Soinin ulkonäköön kuuluvat kiinteästi silmälasit. Tätä nykyä likinäköisyys on useimmissa tapauksissa parannettavissa laserleikkauksella. Soini on kuitenkin kiireisiinsä vedoten kieltäytynyt leikkauksesta. Millaisen kuvan antaa poliitikosta se, että hän kieltäytyy leikkauksesta ja elää mieluummin ongelmansa kanssa? Onko menneisyyteen takertuva, tulevaisuuteen satsaamasta kieltäytyvä miespoliitikko luotettava eturivin johtaja?

Perjantai, 15.4
Perussuomalaisten ehdokas syyllistyi eläinrääkkäykseen
Pohjois-Savon vaalipiirissä perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaana olevaa Ruuben Väänästä haastateltiin äskettäin eläinten oikeuksista. Väänänen kertoi, ettei tunne tehokanaloiden oloja tarpeeksi hyvin kommentoidakseen asiaa. "Muistanpa vuan sen, että kerran Kuopijon torilla tulin tunkeneeksi kolomen kilon kukon kahen kilon pussiin." Osa kysymyksen esittäneistä eläinaktivisteista joutuu yhä nauttimaan rauhoittavia lääkkeitä järkytyttyään pahoin Väänäsen julmuudesta.

Lauantai, 16.4
Persujen uhkana kahtia repäminen - Soini huolissaan
Perussuomalaisten vaalijulisteiden on havaittu sateisessa säässä kestävän muiden puolueiden vastaavia huonommin. Useat julisteet ovat revenneet keskeltä kahtia. "On mahdollista, että julisteet on valmistettu heikompilaatuisesta paperista", sanoo Timo Soini. "Tutkimme asiaa. Ilmiö on tietysti edustajaehdokkaiden tunnistamisen kannalta harmillinen."

Sunnuntai, 17.4
Persuehdokas pedofiili?
Perussuomalaisten ehdokaslistoilla olevaa Antti Yli-Ällilää, 32, epäillään alaikäiseen sekaantumisesta. Mahdollinen rikos on vanhentunut, joten syytteeseen Yli-Ällilä ei joudu eikä tapausta edes tutkita. Valtakunnansyyttäjänvirastossa ollaan asiasta tyrmistyneitä. Epävirallisen lausunnon mukaan lakia pitäisi eduskuntavaaliehdokkaan ollessa kyseessä tulkita siten, että vaikka tuomio ei mahdollinen olekaan, olisi tutkimus silti suoritettava ja julkaistava. Kokonaan mahdottomana ei pidetä sitäkään, että lakia muutettaisiin takautuvasti, mutta tässä tilanteessa käytettäisiin luonnollisesti tapauskohtaista harkintaa.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun Yli-Ällilä kertoi blogissaan menettäneensä poikuutensa peruskoulun ysiluokan hiihtolomalla luokkakaverinsa "Annan" (nimi muutettu) kanssa. Yli-Ällilä on syntynyt tammikuussa, joten hän oli helmikuussa vietettävällä hiihtolomalla jo ehtinyt täyttää lain vaatiman 16 vuotta. Sen sijaan Annan iästä ei ole tietoa, mutta koska helmikuussa on ehtinyt kulua vain kaksi kuukautta kahdestatoista, on varsin todennäköistä että Yli-Ällilä on harjoittanut seksiä 15-vuotiaan tytön kanssa. "On täysin käsittämätöntä, miksi perussuomalaisten sallitaan pitävän ehdokaslistallaan potentiaalista pedofiilia. Esimerkiksi Suomen Keskustan linjaan ovat aina kuuluneet perinteiset, kiinteät perhearvot ja korkea moraali", linjaa entinen kulttuuriministeri Tanja Karpela.

Lisäksi tulee tietysti muistaa vaaleja seuraava jälkihoito. Mikäli persujen kannatus jää alle 25 %:in, on kaikkien medioiden muistettava rummuttaa, että kyseessä oli vapaan tiedonvälityksen aikaansaama demokratian torjuntavoitto. Jonka jälkeen voidaankin ryhtyä tonkimaan pääministeri Soinin henkilökohtaisia lautakasoja sekä puolueen vaalirahoitusta noin yleensä. Ainakin jälkimmäisestä täytyy löytyä jotain hämärää, persujen jäsenet kun eivät pienpuolueena ole olleet niin merkittävissä asemissa, että olisivat kyenneet myöntämään itselleen laillisesti säätiöiden tai poliittisten virkojen kautta määrärahoja.