Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 26. helmikuuta 2011

Maitokahvia

Legendaarisessa TV-sarja Juurissa on kohtaus, jossa kirjoittaja Alex Haley menee lehtimiehenä haastattelemaan Amerikan Natsipuolueen johtajaa George Lincoln Rockwellia. Tositapahtumaan perustuvassa kohtauksessa Rockwellia näyttelevä Marlon Brando väittää Haleyn valehdelleen hänelle, kun ei kertonut etukäteen olevansa mustaihoinen. Haley toteaa kuivasti Rockwellin kysyneen puhelimessa vain, onko hän juutalainen, johon Haley oli vastannut rehellisesti ettei ole. Keskustelun jatkuessa Rockwell toteaa nauttivansa älyllisestä jutustelusta Haleyn kanssa. Haley kummastelee tätä, koska Rockwellin mukaan neekerit ovat alempi rotu. Tällöin Rockwell selittää, että näkee selvästi Haleyn esi-isissä olleen valkoisia, joilta hänen älyllinen kapasiteettinsa on periytynyt. Haley myöntää kysyttäessä syntyperänsä Rockwellille.

Alex Haleyn isän Simonin - maanviljelysopin professorin - molemmat isoäidit olivat entisiä orjia, kuinka paljon heissä oli valkoista verta on tuntematonta. Joka tapauksessa Simonin molemmat isoisät olivat irlantilaisia, toinen heistä USA:n sisällissodan eversti. Kuten Juurten tarinaa seuranneet muistavat, se jäljitti Haleyn äidinpuoleista sukulinjaa. Mikäli tarina on totuudenmukainen, niin ainakin Haleyn äidinäidinisä oli intiaani ja äidinisänisänisä valkoinen, lisäksi kirjassa mainitsemattomista sukuhaaroista tuli ilmeisesti jonkin verran valkoista perimää. Haleyn olisikin ollut vaaleanruskeana vaikeaa mennä Rockwellille väittämään olevansa puhdasverinen afrikkalainen.
TV-sarjassa Haleyta näytteli jonkinmoista yhdennäköisyyttä omaava James Earl Jones, yksi arvostetuimpia afroamerikkalaisia näyttelijöitä. Sopivaa, koska Jones itse on sukujuuriltaan enimmäkseen irlantilais-intiaani, kuten Haleykin.

Kun miettii jollain alalla huipulle päässeitä mustaihoisia amerikkalaisia, huomaa yleensä saman ilmiön. He ovat kovasti maitokahvin värisiä. Ainakin verrattuna keskimääräisiin mustaihoisiin jenkkeihin, joita voi tarkastella vaikka urheilua seuraamalla.

Kerettiläinen ajatus. Ei kai vain Rockwell olisi sittenkin ollut oikeassa? Ainakin yleisellä tasolla. Poikkeuksia löytyy varmasti, kuten nuoruusvuosien suosikkikoripalloilijani, entinen sentteritähti David Robinson. Varsin tummaihoinen mies kävi USA:n laivaston upseeriakatemian, jossa menestyi koripallon lisäksi shakissa ja opinnoissaan. Palveli valmistuttuaan kaksi vuotta luutnanttina, jonka jälkeen laivasto vapautti hänet sitoumuksistaan ja huikea NBA-ura alkoi. Nykyään hän on liikemies, joka osallistuu runsaasti koulutukseen kannustavaan hyväntekeväisyyteen.
Mutta olisiko niin, että menestyneet mustat olisivat yleensä niitä, joilla on valkoista verta suonissaan? On silti huomattava, että ihonväristä tässä ei ole kyse. Ei väri tee kenestäkään tyhmempää ja laiskempaa tai fiksumpaa ja ahkerampaa. Väri on vain indikaattori siitä, millainen etninen tausta henkilöllä todennäköisesti on. Kyse on siitä, onko taustalla merkitystä.

Ei muuta kuin tutkimaan. Wikipediasta löytyy kiinnostava lista niistä afroamerikkalaisista, jotka ovat ensimmäisenä rotunsa edustajina saavuttaneet jotakin merkittävää. Klikkailin sieltä merkittävimpiä ja osin satunnaisiakin tapauksia. En ole karsinut yhtäkään klikkaamaani pois, paitsi ne joista puuttui sekä selvitys etnisestä taustasta että valokuva. Tässä luettelossa on edellä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta jokainen, jota tutkin. Nimi, saavutus ja tutkimuksen kannalta oleelliset lisätiedot todennäköisestä etnisestä taustasta.

Alexander Twilight, ensimmäinen Yhdysvalloissa yliopistotutkinnon suorittanut (1823) ja ensimmäinen osavaltion lainsäädäntöelimeen valittu (1836). Isä oli sekarotuinen ja äidin väitettiin olleen valkoinen tai poikkeuksellisen vaaleaihoinen.

James McCune Smith, ensimmäinen lääkärin tutkinnon suorittanut (1837). Isä oli valkoinen, äidistä ei tietoa.

Macon Bolling Allen, ensimmäinen lakimies (1845). Ei tietoa syntyperästä, mutta vaaleaihoisen miehen kuva puhuu puolestaan.

Joseph Jenkins Roberts, vapautettujen ja Afrikkaan palanneiden orjien perustaman Liberian valtion ensimmäinen presidentti (1848). Isä walesilainen maanviljelijä, äiti vaalea mulatti.

Patrick Francis Healy, ensimmäinen jesuiitta (1851), filosofian tohtori (1866) ja suuren yliopiston rehtori (1874). Isä valkoinen plantaasinomistaja, äiti puoliksi valkoinen orja.

William Wells Brown, ensimmäinen romaanin (1853) ja näytelmän (1858) julkaissut. Äiti orja, isä valkoinen plantaasinomistaja. Pakeni orjuudesta 1834.

Daniel Payne, ensimmäinen yliopiston rehtori (1856). Etnisessä taustassa eurooppalaisia ja intiaaneja, molemmat vanhemmat vapaita mustia.

Sarah Jane Woodson Early, ensimmäinen naispuolinen yliopistonprofessori (1858). Hänen isänsä väitettiin olleen Sally Hemingsin, 3/4 eurooppalaistaustaisen orjan ja Yhdysvaltain presidentin Thomas Jeffersonin vanhin poika, mutta DNA-testit eivät tue tätä väittämää. Sen sijaan väittämä kertoo aika paljon Woodson-Earlyn perimästä.

Martin Delany, ensimmäinen USA:n armeijan upseeri (1865). Isän vanhemmat olivat Afrikasta tuotuja orjia, äiti angolalaissyntyinen, joten Delany oli täysin afrikkalaistaustainen, kuten kuvastakin näkyy. Ainoa musta, joka yleni majurin arvoon asti sisällissodan aikana.

Oscar Dunn, ensimmäinen osavaltion (Louisiana) varakuvernööri (1868) ja vt-kuvernööri (1870). Toisten väitteiden mukaan puhdasverinen afrikkalainen, toisten mukaan neljäsosavalkoinen. Valokuva tukee jälkimmäistä väitettä.

Hiram Rhodes Revels, ensimmäinen Yhdysvaltain senaatin jäsen (1870). Isä mulatti, äiti skotti.

Joseph Rainey, ensimmäinen Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen (1870). Molemmat vanhemmat olivat orjia, ei tietoa etnisestä taustasta mutta Raineyn kuvasta päätellen ei aivan täysin afrikkalainen.

P.B.S. Pinchback, ensimmäinen osavaltion (Louisiana) kuvernööri (1872). Äiti afrikkalais-intiaani-walesilais-saksalainen, isä skottilais-irlantilainen.

Edward Bouchet, ensimmäinen amerikkalaisessa yliopistossa tohtorin tutkinnon (fysiikka) suorittanut (1874). Ei tietoa taustasta, mutta kuvasta päätellen täysin afrikkalainen.

Henry Ossian Flipper, ensimmäinen West Pointista valmistunut ja aktiiviupseeri (1877). Syntyi orjaksi, ei tietoa taustasta, mutta luultavasti suurimmaksi osaksi afrikkalainen.

Michael Healy, ensimmäinen puolustusvoimien laivan kapteeni (1880). Isä irlantilainen, äiti osin afrikkalaistaustainen orja.

Booker T. Washington, ensimmäinen Valkoisen Talon päivällisille kutsuttu (1901) ja ensimmäinen postimerkkiin kuvansa saanut (1940). Afroamerikkalaisten merkittävimpiä johtajia omana aikanaan. Syntyi orjuuteen, äiti orja, isä valkoinen maanviljelijä.

Jack Johnson, ensimmäinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari (1908). Ensimmäinen musta urheilija, jota olisi voinut kutsua supertähdeksi, mikäli termi olisi tuohon aikaan tunnettu. Vanhemmat olivat entisiä orjia, isä puhtaasti afrikkalainen, äidistä ei tietoa.

Madam C. J. Walker, ensimmäinen miljonääri (1910). Ansaitsi omaisuutensa mustien naisten kauneudenhoitotuotteilla. Ei tietoa taustasta, mutta kuvista päätellen puoliverinen.

Hattie McDaniel, ensimmäinen Oscar-voittaja (paras naissivuosa, Tuulen viemää, 1940). Ei tietoa taustasta, vanhemmat entisiä orjia.

Benjamin O. Davis, Sr, ensimmäinen kenraalikuntaan ylennyt (1940). Ei tietoa taustasta, mutta kuvista päätellen melko vaaleaihoinen. Hänen samanniminen poikansa oli USA:n ilmavoimien ensimmäinen kenraalikuntaan ylennyt (1965).

Ralph Bunche, ensimmäinen nobelisti (rauhanpalkinto, 1950). Diplomaatti ja rauhanneuvottelija oli niin vaaleaihoinen, että eräässä rotuja koskevassa keskustelussa vastapuoli erehtyi luulemaan Bunchea valkoiseksi ja tokaisi: "Haluaisitteko oman lapsenne menevän naimisiin neekerin kanssa?" Johon Bunche: "No, en nyt kenen tahansa neekerin."

Edward Brooke, ensimmäinen Yhdysvaltain senaattiin valittu (1966, aiemmin senaatissa olleet oli nimitetty, ei valittu). Ei tietoa taustasta, mutta kuvista näkee hänen olevan hyvin vaalea.

Robert C. Weaver, ensimmäinen Yhdysvaltain hallituksen jäsen (asuntoministeri, 1966). Molemmat vanhemmat sekarotuisia.

Carl B. Stokes, ensimmäinen suurkaupungin (Cleveland) pormestari (1967). Ei tietoa taustasta, mutta vaikuttaa noin puoliksi eurooppalaiselta.

Thurgood Marshall, ensimmäinen korkeimman oikeuden tuomari (1967). Ei tietoa taustasta, mutta vaikuttaa enemmän kuin puoliksi eurooppalaistaustaiselta.

Colin Powell, ensimmäinen puolustusvoimien komentaja (1989) ja ulkoministeri (2001). Vaaleaihoisen Powellin vanhemmat olivat jamaikalaissyntyisiä, taustaltaan paitsi afrikkalaisia, myös englantilaisia, skotteja, irlantilaisia, mahdollisesti arawakintiaaneja ja olipa hänen isällään yksi juutalainenkin esi-isä.

Robert L. Johnson, ensimmäinen miljardööri (2001). Ei tietoa taustasta, mutta ilmeisesti lähes täysin afrikkalainen, teki omaisuutensa Black Entertainment Television -kanavan perustajana.

Barack Obama, ensimmäinen presidentti (2009). Kuten hyvin tiedetään, Obaman äiti oli valkoinen ja isä kenialainen. (Väitetään, että Warren G. Hardingilla olisi ollut yksi etäinen musta esivanhempi, jolloin Obama ei olisi ollut ensimmäinen afrikkalaistaustainen presidentti, mutta väitettä ei ole koskaan todistettu.) On ironista, että mustan väestön riemuitessa ensimmäisestä edustajastaan - arvioiden mukaan 96 % mustista äänestäjistä äänesti Obamaa - valkoisessa talossa Obaman etnisyydellä ei ole mitään tekemistä Yhdysvaltain mustan väestön ylivoimaisen enemmistön kanssa. Obama ei ole orjien jälkeläinen eikä edes länsiafrikkalaisperäinen, kuten varmaan 99 % USA:n mustista.

Edellä olevassa listassa on 29 afroamerikkalaista, jotka ovat kukin omalla alallaan saavuttaneet jotain merkittävää ensimmäisenä rotunsa edustajana. Listalle valitut ovat päätyneet sinne saavutuksensa ansiosta eikä listalta ole karsittu ketään pois, paitsi ne, joiden etnisestä taustasta ei ole mitään tietoa eli sukuselvityksen puuttuessa vähintäänkin valokuvaa. Siksi heidän voi katsoa edustavan kohtuullisen edustavaa otosta menestyneistä afroamerikkalaisista.

Tehdäänpä pieni jaottelu tiedossa olevan etnisen taustan ja sen puuttuessa pärstäkertoimen perusteella. Merkitään A = täysin (tai lähes täysin) afrikkalainen, B = afrikkalaisen ja mulatin välimuoto, C = mulatti, D = mulatin ja valkoisen välimuoto (aikoinaan USA:ssa käytetty termi oli kvarteroni). Jotta ei tulisi tehtyä vääryyttä afrikkalaisille geeneille, pienenkin epäilyksen vallitessa tapaus luokitellaan lähemmäksi A:ta. Tällä luokittelulla tulos edellä olevasta listasta on 5 A:ta, 5 B:tä, 8 C:tä ja 11 D:tä. Noin kaksi kolmasosaa listanimistä on siis vähintään puoleksi valkoisia! George Lincoln Rockwellin haamu kummittelee...

Selityksenä voidaan tietysti antaa se, että rasistinen sorto kohteli osittain valkoisia lievemmin kuin kokomustia. Tätä ei kuitenkaan voi tukea yksikään, joka on tutustunut Yhdysvaltain rotupolitiikan historiaan edes pintapuolisesti; käytäntö oli yhden tipan sääntö. On myös huomattava, että esimerkiksi listan ensimmäinen täysin puhdasverinen afrikkalainen oli ensimmäinen USA:n armeijan musta upseeri; tähän tehtävään tultiin nimitetyksi, jolloin syrjintä olisi paljon helpompaa kuin esimerkiksi jonkin keksinnön tekemisen tapauksessa. Mikäli osittain valkoiset olisivat olleet "hyväksyttävämpiä", heitä pitäisi esiintyä suhteellisesti enemmän listan alkuvuosina ja täysmustien ilmestyä vasta viime vuosikymmeninä rotuerottelun päätyttyä. Näin ei ole, vaan jakauma on käytännössä tasainen.

Nykyään arvioidaan 58 %:lla afroamerikkalaisista olevan vähintään 12,5 % eurooppalaista perimää, 19,6 %:lla vähintään 25 % ja 1 %:lla vähintään 50 %. Toisaalta toinen tutkimus väittää, että noin 10 %:lla afroamerikkalaisista on vähintään 50 % eurooppalaista perimää ja afroamerikkalaisilla keskimäärin on 25-30 % eurooppalaista perimää. Näihin tietoihin suhteutettuna edellä olevan listan jakauma on todella pahasti vääristynyt eurooppalaiseen suuntaan.

Edellä on siis käsitelty menestyneitä. Entä sitten sosiaalisen skaalan toinen pää? Netistä löytyy luettelo USA:ssa toimeenpannuista teloituksista. Kun sieltä valitsee 29 viimeisimpänä teloitettua mustiksi (listassa tunnuksella B, black) luokiteltua, saa verrokkiryhmän. Jos heidän tapauksessaan tekee saman ABCD-luokituksen kuvan perusteella, saa aikajärjestyksessä tuoreimmasta tapauksesta alkaen seuraavan listan: A, C, B, B, B, A, B, A, B, B, B, B, A, B, C, B, D, A, B, C, B, D, B, B, C, A, B, B, B

Tällä kertaa arviot on painotettu toiseen suuntaan eli jos epäilyttää, niin henkilön perimä on luokiteltu eurooppalaisemmaksi, ettei vain tulisi sorrettua afroamerikkalaisia. Lopputulos: 6 A:ta, 17 B:tä, 4 C:tä ja 2 D:tä. Lopputulos painottuu täsmälleen toiseen suuntaan kuin menestyneiden listalla. Vieläpä voimakkaammin.

Tässä kerrotut asiat eivät ole yllätys kenellekään, joka on tutustunut edes pinnallisesti rodun ja älykkyyden keskinäiseen yhteyteen. Olisi suurta typeryyttä olla myöntämättä tosiasioita. Melkein yhtä suurta typeryyttä kuin suosia tai syrjiä jotakuta hänen syntyperänsä takia. Mikään ei estä eikä mikään saa estää minkään rodun edustajaa toimimasta missään tehtävässä tai saavuttamasta mitään ansiota eikä yhdenkään rodun edustaja saa saavuttaa mitään etuisuutta syntyperänsä perusteella. Vaikka todistusaineisto osoittaakin Rockwellin olleen oikeassa keskimääräisen älyllisen kapasiteetin suhteen, jokaiselle ihmiselle on taattava tasa-arvoinen kohtelu ja niin yhtäläiset mahdollisuudet menestykseen kuin suinkin mahdollista. Meritokratia vallitkoon rotuun, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Edellä olevien tietojen perusteella voisi vähän miettiä, mistäpäin maailmaa Suomeen maahanmuuttajia roudataan tarkemmin valikoimatta. Ainakin mikäli haluamme säilyttää pohjoismaisen, demokraattisen hyvinvointivaltion. Kokonaan toinen juttu on sitten se, mikäli tämä maa halutaankin muuttaa korruptoituneeksi kleptokratiaksi.

torstai 24. helmikuuta 2011

Sivallus CLXI

Eläinlääkäri joutui Pohjanmaalla uhkailujen kohteeksi hoidettuaan tarkastuksia firman mainostakki päällään. Takissa luki Animal Health, jonka liiallisten serkusavioliittojen vaivaamat pohjalaiset tavasivat Animaliaksi. Onni onnettomuudessa, ettei lääkärillä ollut Adidaksen takkia.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Sivallus CLX

Kestävyysjuoksijan rakentaminen on periaatteessa yksinkertainen nelivaiheinen projekti.
Vaihe 1: juostaan ja liikutaan monipuolisesti.
Vaihe 2: opetellaan harjoittelemaan kestävyysjuoksua.
Vaihe 3: harjoitellaan systemaattisesti ja kovaa.
Vaihe 4: viimeistellään huippukunto muutaman viikon virityskuurilla.
Ongelma on siinä, että jokainen kolmesta ensimmäisestä vaiheesta vie noin viisi vuotta.

Suomessa ei ole 70-luvun malliin kymmenittäin maailmanluokan juoksijoita kahdesta syystä.
Ensinnäkin harvoilla on nykyään edes periaatteessa sellaista pitkäjännitteisyyttä, että on valmis sitoutumaan projektiin josta tuloksia on odotettavissa viidentoista vuoden kuluttua - jos on.
Toiseksi ne, joilla tällaista pitkäjännitteisyyttä on, aloittavat projektinsa ehkä 15-vuotiaina. 70-luvulla tuonikäiset pystyivät aloittamaan pohjakuntonsa ansiosta suoraan vaiheesta 2, nykyään eivät. Vaihe 1 joko sivuutetaan ja joudutaan siksi vammakierteeseen tai sitten juoksija alkaa olla ikänsä puolesta jo liian vanha huipulle 15 vuoden projektissa
.

Tässä erinomainen luento siitä, mistä juoksemisessa loppujen lopuksi on kyse ja miksi juoksu on ihmiselle luontaista.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Persuulleen menossa

Perussuomalaisten paisuminen jatkuu jatkumistaan. Uusin gallup kertoi persujen olevan jo tasoissa demareiden kanssa. Todellisuudessa tilanne voi olla vielä hurjempi, raakadata näet kertoo kannatuksen olevan 24 prosenttia. Tutkimuksen 17,9 prosenttia on saatu korjauskerrointen jälkeen.

Korjauskertoimia käytetään siksi, että on havaittu raakadatan poikkeavan todellisesta äänestystuloksesta. Kuvitellaanpa esimerkiksi, että puolueen X kannatukseksi on saatu mielipidetiedusteluissa aina suurempi lukema kuin mikä vaaleissa on toteutunut. Tällöin on tapahtunut vähintään yksi neljästä vaihtoehdosta:
1) Äänestäjät ovat valehdelleet kyselyssä äänestävänsä X:ää, vaikka eivät niin aiokaan tehdä
2) Äänestäjät ovat muuttaneet kantaansa kyselyn ja vaalien välillä
3) Kyselyyn osallistuneista X:n kannattajat ovat jättäneet äänestämättä suhteellisesti enemmän kuin muut
4) Kyselyssä on tehty jokin systemaattinen virhe.
Ennusteen kannalta on merkityksetöntä, mikä/mitkä edellä mainituista seikoista ovat syypäitä. Jos virheen suhteellinen tai absoluuttinen suuruus on järjestelmällisesti sama, se voidaan hoitaa korjauskertoimella. Jos ja kun korjauskertoimella varustettu malli antaa parempia tuloksia kuin raakadata, sitä on järkevää käyttää myös seuraavissa vaaleissa.

Korjauskertoimessa saattaa kuitenkin piillä rakenteellinen virhe. Kyseinen virhe ei vain ole koskaan aiemmin toteutunut. Aiemmissa vaaleissa olosuhteet ovat olleet sellaiset, joissa kyseinen virhe ei realisoidu. Korjauskerrointa ei ole koskaan testattu tilanteessa, jossa jonkin puolueen kannatus on muuttunut todella merkittävästi aiempiin vaaleihin nähden.

Suuret puolueet (yksinkertaisuuden vuoksi tässä käytetään kyseistä nimitystä entisistä suurista puolueista eli kokoomuksesta, kepusta ja SDP:stä) ovat pihalla kuin lumiukot. Näillä pakkasilla tästä ei vielä ole ollut haittaa, eduskunta istuu samassa kokoonpanossa kuin ennenkin. Huhtikuussa lumiukot sulavat. Perussuomalaiset jyräävät valtaisaan vaalivoittoon. Perussuomalaisten ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään, suurten puolueiden vihjeettömyys on toiminut persujen vaalikampanjana. Timo Soini on nykyisistä eturivin poliitikoista paras poliittinen peluri, mikä toisaalta kertoo aika paljon niistä muista. Soini on ymmärtänyt, että parempi olla hiljaa kun muut keräävät jyvät persujen laariin.

Suurten puolueiden kyvyttömyydestä ymmärtää kansaa kertoo parhaiten se, että ne erehtyivät pitämään perussuomalaisten nousua merkkinä Soinin henkilökohtaisesta suosiosta. Epäilyjä mahdollisesta perussuomalaisten kannatuksesta puolueena ei otettu vakavasti. Epäilystä siitä, että kansa saattaisi olla kurkkuaan myöten täynnä vaalirahasotkuja, Kreikan tukipaketteja, maahanmuuttoa ja sukupuolineutraalia avioliittoa, ei käynyt valtapuolueilla edes mielen vieressä.

Seuraavaksi suuret puolueet leimasivat persujen kannattajat syrjäytyneiksi luusereiksi. Osa tietysti on. Niin on muillakin puolueilla. Pääosa persujen kannatuksesta tulee kyllä muualta. Itse en äänestäisi Soinia - en pidä hänestä, enkä tässä yhteydessä halua perustella miksi. Aion kyllä äänestää persuja, eikä minua oikein millään mittarilla voi pitää syrjäytyneenä luuserina. Paitsi tietysti että asun maaseudulla. Mutta olen viime aikoina käynyt useampiakin mielenkiintoisia keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, jotka aikovat yllättäen äänestää persuja. Yksi on kuusikymppinen mieshenkilö, joka kuului omalla alallaan valtakunnan merkittävimpiin piireihin. Eläkkeellä, mutta ravaa edelleen Paasikivi-seuran kokouksissa. Hänen - mamukriittisenä - kantansa ei ollut minulle suurikaan yllätys, toisin kuin toinen esimerkki. Vähän edellistä nuorempi, korkeakoulutettu ja johtotehtävissä toimiva nainen, joka on kuulemma aina äänestänyt ja aina äänestänyt kokoomusta. Nyt sanoi kysymättä, että äänestää persuja ja ehdokkaan nimenkin.

Osa persujen kannatuksesta on Soinin kannatusta. Osa persujen kannatuksesta on persujen kannatusta an sich. Osa persujen kannatuksesta on protestia suurille puolueille. Osa persujen kannatuksesta on toivoa politiikan muutoksesta. Yhteenlaskettuna näistä osasista kertyy melkoinen siivu.

Suuret puolueet olisivat voineet estää persujen nousun ainakin kahdella strategialla. Ensinnäkin, ne olisivat voineet vesittää persujen kampanjan ottamalla puheeksi epäkohdat. Nyt ne ovat niin osin tehneetkin, mutta tässä vaiheessa kyseessä on pelkkä myöhästynyt kosmetiikka. Toiseksi ne olisivat voineet hajottaa persujen kannatuksen. Suuret puolueet olisivat voineet nostaa esiin Muutos 2011 -liikkeen, joka tosissaan veti valtapuolueiden vastaista linjaa. Nyt ne vaikenivat Muutoksen kuoliaaksi, jolloin Muutoksen potentiaalinen kannatus realisoituu persuille. Vuosi sitten epäilin puolivakavissani, olisiko Muutos suurten puolueiden salaisten agenttien hoitama hämyprojekti, jonka tehtävä on kanavoida kiukku harmittomalla tavalla. Jos olisi ollut, persujen kannatus olisi valunut melkein puoliksi Muutokselle ja vaalimatematiikan ansiosta suurilla puolueilla olisi ollut kaksi mitätöntä eikä yhtä vahvaa haastajaa. Divide et impera näkyy olevan tuntematon käsite suurille puolueille. Mikä ei toisaalta ole mikään ihme, kun puoluejohtajien merkittävimmät meriitit ovat Kiviniemen yksitotinen huumorintajuttomuus, Urpilaisen verkkosukista pursuavat selluliitit ja Kataisen lyhyen matematiikan kuutonen merkkinä siitä, että ei kannata hommata nauhakenkiä.

Mitä sitten tapahtuu vaalien jälkeen eli millaisen hallituksen maa saa? Perusvaihtoehtoja on neljä, joista on sitten lukemattomia variaatioita.

1. Perussuomalaiset saavat pääministerin paikan eli käytännössä Soinista tulee PM. Tässä tilanteessa persujen on pystyttävä houkuttelemaan ainakin yksi kolmesta suuresta mukaansa - todennäköisesti tasan yksi, ei kahta. Tässä tilanteessa turvallisen enemmistön saamiseksi tarvitaan luultavasti vielä yksi tilkepuolue, todennäköisesti Rasistinen Kielipuolue taas vakiomandaatillaan (yhtäjaksoisesti hallituksessa 1975 alkaen). Tässä tilanteessa oleellinen kysymys on se, kuka vie ja kuka vikisee. Soinille voi käydä kuten Holkerille eli pääministerin tuoli on, mutta enemmistö ja valta on muilla. Lopputuloksen voi lukea vertaamalla kokoomuksen eduskuntapaikkojen lukumäärää ennen (53) ja jälkeen (40) Holkerin hallituksen. Jos persut saavat pääministeripaikan, heidän on varmistettava että saavat myös vallan.

2. Perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, mutta eivät merkittäviin asemiin. Tämä on valtapuolueiden kannalta paras strategia, koska sitä on jo kerran menestyksellä testattu. SMP:lle annettiin kaksi paikkaa. Hallituksen merkityksettömimmän eli toisen valtiovarainministerin ja vaikeimman eli työvoimaministerin, jonka pallille istutettiin Urpo Leppänen. Koska äskettäin kuolleista ei saa puhua pahaa, jääköön kertomatta Leppäsen älynlahjoista. Siitä huolimatta hänen pystyyn polkaisemansa laki toimi vaikeassa tilanteessa hyvin. SMP pelattiin hallitusneuvotteluissa paikoille, joilla ei voinut onnistua ja kannatus suli kuin voi auringossa - 17 kansanedustajaa muuttui seuraavissa vaaleissa yhdeksäksi. On vaikea uskoa, että Soini menisi samaan halpaan kuin SMP aikoinaan. Perussuomalaisten on saatava merkittäviä salkkuja todellisella vallankäyttömahdollisuudella, jotta he voisivat selviytyä voittajina hallituskaudesta. Tämä vaatisi sen verran radikaalia hallitusohjelmaa, että vaihtoehto ei kuulosta uskottavalta.

3. Perussuomalaiset jätetään oppositioon ja nykyinen meno jatkuu eli kaksi kolmesta suuresta - yhdentekevää, mitkä - muodostaa hallituksen. Tällöin enemmistön saamiseksi on mukaan houkuteltava todennäköisesti sekä RKP että Virheet, toinen ei yksinään riitä. Suomen kannalta tämä vaihtoehto olisi tuhoisin, koska nykymeno jatkuisi. Persujen kannalta jatko riippuu siitä, pystyykö se oppositioon jäänyt suurpuolue profiloitumaan vaihtoehdoksi. Jos pystyy, persujen kannatus laskee. Jos ei, persut nousevat satavarmasti suurimmaksi puolueeksi, mikäli onnistuvat pysymään yhtenäisenä.

4. Perussuomalaiset jätetään oppositioon ja kolme suurta muodostavat hallituksen. Tämä on Suomen kannalta edellistä parempi vaihtoehto, koska RKP ja Virheet saadaan vihdoinkin pihalle. Persujen kannalta tämä on myös hyvä vaihtoehto, koska tällöin se on käytännössä ainoa vakavasti otettava oppositiopuolue ja paisuu edelleen kuin pullataikina. Paitsi jos suurpuolueet onnistuvat muuttamaan yhdessä linjaansa (yeah, right) tai hajottamaan persut. Hajottamisen kanssa sietää olla varuillaan, koska se on onnistunut ennenkin.

Kaikki kuitenkin riippuu siitä, mitä tapahtuu kahden kuukauden kuluttua. Tällä hetkellä gallup lupaa noin 18 % ja korjaamaton raakadata 24 %. Vaaleissa perussuomalaisten kannatus tulee olemaan 25-30 % ja siitä tulee suurin puolue.

Perussuomalaisten kannatus on noussut koko ajan. Suurin osa kannatuksen noususta tulee siitä, että vaalien lähestyessä ihmiset ovat alkaneet oikeasti ajatella, ketä äänestäisivät. Aiemmin gallupeihin on vastattu melkoiselta osin vanhan äänestyskäyttäytymisen mukaisesti. Nyt kannan miettiminen vie äänestäjiä persuihin. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö suuntaus jatkuisi.
Ennusteen korjauskertoimessa on todennäköisesti virhe, joka realisoituu persujen eduksi. Aiemmin gallupeissa persuja kannattaneet ovat ehkä vaalipäivänä äänestäneet sittenkin jotain muuta puoluetta, koska kyseisessä vaalipiirissä ääni olisi mennyt hukkaan. Nyt persut saanevat ehdokkaita läpi joka ainoassa vaalipiirissä paitsi tietysti Ahvenanmaalla. Tätä korjauskerroin ei huomioi.
Samaten osin korjauskertoimen virheestä johtuu, että nukkuvien puolueeseen liittyväksi odotetaan todennäköisesti suhteellisesti enemmän persujen kannattajia. Tämä johtuu osaltaan edellä olevasta syystä eli läpimenon mahdottomuudesta - joka ei nyt siis toteudu - ja osaltaan viitseliäisyydestä, mikä taas ei toteudu tällä kertaa samalla osuudella, koska tällä kertaa persujen kannattajakuntaan kuuluu aiempaa prosentuaalisesti suurempi osuus äänestysaktiivisia ihmisiä. Päinvastoin, saattaa jopa käydä niin että tällä kertaa nukkuvien puolueeseen jäävät suurten puolueiden kannattajat joko laiskuuttaan tai sitten protestiksi - eivät halua äänestää entistä puoluettaan mutta eivät myöskään persuja. Lyhyesti sanottuna korjauskertoimessa voi olla virhe, joka realisoituu siksi, että aina vaaleissa äänestävät - aktiiviset - ovat aiemmin olleet kolmen suuren kannattajia mutta siirtyneet nyt melkoiselta osin persujen kannattajiksi.
Viimeisenä persuja nostavana tekijänä ei tule väheksyä myöskään voittajan vankkureihin hyppäämistä. Se nyt on vaan paljon kivempaa olla voittajan puolella, ja kukas se nämä vaalit näyttää voittavan?

Persut saavat veret seisauttavan vaalivoiton. Tämän kehityssuunnan voi kääntää vain perussuomalaisten kalkkiviivoilla tekemä katastrofaalinen moka tai suurten puolueiden onnistuneesti suorittama viime hetken mukamas-linjanvaihtokusetus.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Minä, kriminaali

KIRJALLINEN HUOMAUTUS

Poliisi suorittaa liikenteenvalvontaa myös automaattisia valvontalaitteita käyttäen, joilla voidaan mitata ajonopeuksia. Valvontalaite on havainnut lievän ylinopeuden ajoneuvolla, jonka omistaja/haltija/tilapäinen käyttäjä te olette.

TAPAHTUMA: Liikennerikkomus
Ajoneuvo: Hyrysysy

Rekisteritunnus XXX-000
Aika: 30.2.2011 klo 25:70
Paikka: Maantie
Sallittu nopeus: 80 km/h
Todettu nopeus: 85 km/h

Te olette ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja/haltija/tilapäinen käyttäjä.

Rikesakkomenettelystä annetun lain 2a luvun 13j §:n 1 momentin mukaan, milloin nopeusrajoitusrikkomus on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, voi poliisimies muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa kirjallisen huomautuksen. Lain mukaan huomautus voidaan lähettää ajoneuvorekisteristä ilmenevään osoitteeseen.

Tämä huomautus ei aiheuta muita seuraamuksia eikä teidän tarvitse ottaa asian vuoksi yhteyttä poliisiin. Poliisi kehottaa tapahtumahetkellä kyseistä autoa kuljettanutta henkilöä noudattamaan nopeusrajoituksia, koska vähäinenkin ylinopeus on liikenneturvallisuusriski.

Konsta Aapeli Pollari
KESKI-IKÄINEN KONSTAAPELI


(Edellä lihavoidut kohdat muutettu todellisuutta vastaamattomiksi.)

Lähtipä maalaisjuntti käymään maalikylillä. Ajelin kaikessa rauhassa letkassa tiellä, missä näkyi siellä täällä olevan noita kapeaharteisia poliiseja. Yhdessä kohtaa välähti. Eikä välähdys tapahtunut kuskin korvien välissä, turha sellaista ihmettä toivoa. En ensin tajunnut, että mitä ihmettä. Ajattelin, että eihän tämä nyt pyhä jysäys voinut mitenkään minusta kuvaa ottaa, kun tässä on menty letkassa useampi kilometri, aikaisempien kohdalla ei välähtänyt ja nopeusmittarikin näyttää pikaisesti vilkaisten olevan alle yhdeksänkympin ja eiköhän tässä ole kasikympin alue. Kuten olikin.

Vaan eikö mitä, oli ilmeisesti käynyt siten, että edellä menevien nopeus oli luultavasti juuri sen kilometrin-kaksi/h alhaisempi kuin minulla. Ehkä olivat jopa paikallisia ja tiesivät hiljentää oikealla kohdalla. Etenkin kun tultiin alamäkeen ja pönttö oli sen lopussa. Olin itsekin nähnyt kamerapylvään, mutta en ollut vaivautunut edes vilkaisemaan nopeusmittaria. Oltiinhan siinä tultu jo kilometritolkulla samassa jonossa neulan ollessa siinä kasiviiden kantturoissa enkä tuntenut sen merkittävästi muuttuneen.

En silti vieläkään uskonut tapahtunutta todeksi. Tiesin, että missään tapauksessa vauhti ei ollut yli 90, kyllä minä Hyrysysyni tunnen. Kun sitten viikkoa myöhemmin laatikkoon kolahti huomautus, alkoi jo naurattaa. Minä, liikenneturvallisuusriski. Maantiellä (kilometrejä kertyy vuodessa 20-30K) ei ole ikinä peltivaurioita tullut, muutaman kerran peruutuskolarissa kyllä, niistä kaksi on ollut oma vikani. Okei, myönnetään että olen hurjassa nuoruudessani vuonna Koivisto saanut kahdet ylinopeussakot ajettuani about satasta kasikympin alueella valtatiellä kesäkelissä hyvällä näkyvyydellä olemattomassa liikenteessä.

Tuli autuaallinen turvallisuuden tunne. Ei maassa asiat voi kovin huonosti olla. Poliisilla ei ole kädet täynnä töitä selvittämättömien raiskausten, laittomien siirtolaisten, talousrikollisten, pimeän työvoiman ja huumekaupan kanssa. Mitä se puhe resurssipulasta on, kun poliisilaitoksella ehditään printata Jaskalle huomautus viiden kilometrin ylinopeudesta alamäessä hyvässä kelissä. Siellä on joku tiiraillut suurennuslasilla rekkaria, havainnut tiedostoista Jaskan omistajaksi ja katsonut kuvasta, että taitaa se Jaska siinä itse körötellä, tuskin sillä ainakaan noin rumaa vaimoa on. Sitten on tulostettu valmiilta pohjalta huomautus, tyrkätty kirjekuoreen, nuolaistu kiinni ja postitettu. Ja yhteiskunta on jälleen pykälää kauempana anarkiasta. Sitten poliisi on huokaissut syvään, heittänyt jalat pöydälle ja todennut että uusien rikosten puutteessa pitänee seuraavaksi taas selailla tuota Kyllikki Saaren kansiota, josko siitä vaikka löytyisi tällä kertaa aikaisempien 57 vuoden aikana havaitsematta jäänyt vihje.

No niin. Sitten kytketään sarkasmi pois päältä.

Oikeasti peltipoliisit ovat hiton hyvä asia. Maantiellä liikkuu sellaisia kamikazeja, että amiraali Yamamotokin kalpenisi. Jos niillä saadaan menoa rauhoitettua, hyvä niin. Valitettavasti täytyy vain todeta, että tutulla tieosuudella voi moni hurjastella entiseen malliin, kunhan muistaa jarrutella teinicorollaa oikeissa paikoissa. Rikkaammilla GPS muistuttaa, missä kohdassa pitää siirtää oikeaa jalkaa kymmenen senttiä vasemmalle muuttamatta jalkaterän etäisyyttä bemarin konehuoneesta. Eivät peltipoliiseihin jää kiinni muut kuin hölmöt, kiivaat ja hajamieliset.

Tilannetta toki parantaa se, että Kissala Boys valvoo liikennettä myös livenä. Mutta siis oikeesti, jos suoran päässä vastaan tulevaa autoa ei tunnista poliisiksi ennen tutkan mittausalueelle joutumista, on syytä varata aika optikolta. Mitä hittoa on tapahtunut poliisin siviiliautoille, joita ainakin omassa nuoruudessa liikennevalvonnassa käytettiin? Okei, tutkimukset kuulemma osoittavat näkyvän valvonnan parantavan liikenneturvallisuutta piilovalvontaa paremmin. Mutta silti, eikö joskus voisi yllättää? Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen tasan yhden kerran nähnyt poliisipartion vanhaan hyvään malliin tutkan kanssa piknikillä.

Joskus on käynyt mielessä radikaali ajatus. Mitäs jos ulkoistettaisiin liikenteen perusvalvonta? Annettaisiin yksityisille firmoille oikeus suorittaa nopeusvalvontaa. Liikenneväijy Oy pistäisi peltipoliisit pystyyn parhaaksi katsomiinsa paikkoihin (eivät ne sen älyttömämmin voisi olla kuin muutama nykyinenkään) ja laittaisi valvontapartioita sinne tänne satunnaisesti. Sakkoja saisivat antaa vain minimissään 10 km/h ylityksistä, ei mistään muusta. Ja kaikki jälkikäteen postitettuina, niin ei tulisi mahdollisesti vaarallisia asiakaskontakteja. Mikäli havaitsisivat hurjastelijan tai todennäköisen rattijuopon/huumekuskin, niin yhteys poliisiin kuten kuka tahansa tunnollinen kansalainenkin tekisi. Koko homma rahoitettaisiin sillä, että firma saisi sakoista vaikka 20 % osuuden. Minä ainakin voisin ruveta tuolla osuudella freelancaamaan...

Toki poliisi valvoisi edelleen liikennettä, mutta tämä vapauttaisi resursseja muuhun toimintaan. Ja ehkä vähän hyödyllisempäänkin, myös liikenteessä. Olen ajanut satojatuhansia kilometrejä, mutta puhallusratsiaan olen joutunut tasan yhden kerran. Suomeksi sanottuna tämä merkitsee sitä, että jos olisin kaikki ajokilometrini ajanut pienessä tuiterissa, olisin jäänyt kiinni kerran (edes niillä kahdella kerralla, kun olen istunut poliisiauton takapenkillä ylinopeussakkoja saamassa, minua ei puhallutettu). Jos taas olisin ajanut kaikki ajokilometrini selvää ylinopeutta, olisin (varovainen arvio) saanut noin 2000 ylinopeussakkoa.

Resurssien kohdentamisesta voidaan päätellä, että on noin 2000 kertaa vaarallisempaa ajaa 20 km/h ylinopeutta selvin päin kuin sallittua nopeutta 1,0 promillen humalassa.

Ei voi mitään sille, että välillä tuntuu nykyisen systeemin - huomautuksia, kohta luultavasti sakkoja viiden kilometrin nopeusrajoitusylityksistä, E10-kuran myyminen muka-bensana (hankkikaa diesel!), polttoaineverot, päästömaksut - tarkoitus olevan henkilöautoliikenteen ajaminen alas ja ihmisten pakottaminen joukkoliikenteeseen. Mieluiten siten, että kaikki muuttaisivat sinne syrjäiseen rannikkokaupunkiin, jossa metro toimii kuulemma kätevästi.

Kannatan lämpimästi joukkoliikennettä. Tilanne on vain se, että meillä Huitsinnevadassa asuville se ei ole järjellisesti toimiva vaihtoehto. Käytän joukkoliikennettä aina kun mahdollista, olen viime viikon aikana kulkenut sekä linja-autolla että junalla. Tilanne on vain vähän erilainen kuin cityvihreällä, jolla bussipysäkki sijaitsee Smash Asem -kivenheiton päässä ja paikallisjunan asemalle on puoli kilometriä. Hyvähän siinä on. Kyllä minäkin myin autoni pois ja olin jalkamiehenä silloin, kun olin muuttanut opiskelupaikkakunnalle. Autonhankinta tuli pakolliseksi vasta sitten, kun pääsi kaupungista pois. Huitsinnevadan kunnan alueella ei ole rautatietä ja viimeksi kun kävelin lähimmälle bussipysäkille, tuli tallattua neljättä kilometriä. Sivumennen sanoen, mikä on se raitiovaunu, josta paljon puhutaan?

perjantai 11. helmikuuta 2011

Sivallus CLIX

Sinkut haluavat oman liputuspäivän, kun kaikilla muillakin on. Päivämääräksi on ehdotettu 13. helmikuuta. Parempi valinta olisi 2. helmikuuta, vanhojenpiikojen nimikkopäivä eli kynttilänpäivä.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Sivallus CLVIII

Katoliset saksalaisteologit vaativat selibaattisäännön kumoamista ja papeille avio-oikeutta. Ymmärrettävää; miten ihmeessä katoliset papit voivat muka saarnata uskottavasti helvetistä, jos heillä ei ole kokemusta naisista?

perjantai 4. helmikuuta 2011

Dementia puglistica

Yleisesti tunnettu tosiasia on, että nyrkkeily aiheuttaa aivovaurioita. Kilpaileva selitys tosin väittää aivovaurioiden aiheuttavan nyrkkeilyä. Useimmin esitetty esimerkki lajin vaaroista on Parkinsonin tautia sairastava Muhammad Ali, nyrkkeilyn suurin legenda. Parkinsonin tauti on vain yksi mahdollisista oireista, yksi yleisimmistä on dementia puglistica eli päähän aiheutuneista iskuista seurannut dementia. Noin 20 %:n entisistä ammattinyrkkeilijöistä arvioidaan kärsivän siitä.

Muutenkin nyrkkeilijöiden maine on vähintäänkin kyseenalainen. Muiden kamppailulajien edustajat pitävät nyrkkeilijöitä sivistymättöminä, väkivaltaisina ja rikollisina - eivätkä kieltämättä aina aiheetta. Harmi sikäli, että nyrkkeily on urheilulajina kenties monipuolisin mahdollinen. Sen harjoittajan on hallittava fyysisyyden kaikki osa-alueet: nopeus, kestävyys, voima, notkeus, koordinaatio, tekniikka. Nyrkkeilijät ovat jopa kymmenottelijoita monipuolisempia. Puhumattakaan siitä rohkeudesta, mitä vaatii astua kehään tai siitä taktisesta osaamisesta ja vastustajan lukemisesta, mitä menestys edellyttää.

Mikä vaikutus nyrkkeilyllä sitten on ottelijaan? Tuleeko heistä myöhemmin laitapuolen kulkijoita, kärsivätkö he loppuikänsä vammoista? Median valokeilassa paistattelevat vain mestarit ja heidän mahdollisista kolauksistaan kyllä puhutaan. Entäpä ne nyrkkeilijät, jotka mestarit voittivat matkallaan huipulle? Heistä on vaikea löytää tietoa, mutta onneksi löytyy yksi poikkeus. Muhammad Ali on niin iso nimi, että lähes kaikista hänen vastustajistaan on faktaa tarjolla. Heidän nykytilanteensa tarkastelu antaa jonkinmoisen kuvan nyrkkeilyn vaikutuksesta. On kuitenkin muistettava, että edes Alille hävinneet eivät olleet mitään pilipalimiehiä. Alilla oli yksi ainoa vastustaja, joka uransa aikana hävisi enemmän otteluja kuin voitti. Hän ei kohdannut mitään ikuisia häviäjiä, jollaisista tässä muutama esimerkki.

Ammattilaisurallaan Ali kävi 61 ottelua. Niistä lopputuloksena oli 56 voittoa, viisi häviötä, ei ratkaisemattomia. Voitoista 37 tuli ennen täyttä aikaa, häviöistä yksi. Hän kohtasi kolmesti Joe Frazierin ja Ken Nortonin (molempia vastaan kaksi voittoa ja yksi häviö), kahdesti Sonny Listonin, Henry Cooperin, George Chuvalon, Jerry Quarryn, Floyd Pattersonin, Joe Bugnerin ja Leon Spinksin (Spinksiä vastaan voitto ja tappio, kaikista muista kaksi voittoa). Kohdattuja vastustajia oli yhteensä siis 50. Tässä ensimmäisen kohtaamisen mukaisessa järjestyksessä.

Tunney Hunsaker oli Fayettevillen kaupungin poliisipäällikkö, aikoinaan Länsi-Virginian historian nuorimpana kyseiseen asemaan päässyt. Viimeisessä ottelussaan puolitoista vuotta Ali-matsin jälkeen hän kärsi viimeisessä erässä tyrmäystappion ja vajosi yhdeksäksi päiväksi koomaan. Vaikka hän toipuikin työkuntoon, vaikutukset seurasivat loppuelämän. Hunsaker kuoli Alzheimerin tautiin 74-vuotiaana.

Herb Siler sai viisi vuotta nyrkkeilyuransa päätyttyä seitsemän vuoden vankeustuomion taposta. Vapauduttuaan vankilasta hän työskenteli rakennusalalla ja kuoli 66-vuotiaana.

Tony Esperti otteli enää yhden kerran Ali-ottelun jälkeen. Sittemmin hän sekaantui järjestäytyneeseen rikollisuuteen, sai tuomioita pikkurikoksista ja päätyi lopulta vankilaan tapettuaan miehen rikollisjärjestöjen välienselvittelyssä 1967.

Jimmy Robinson oli viime hetken sijaisvastustaja, koska alun perin otteluun kaavailtu nyrkkeilijä ei ilmestynyt paikalle. Hän oli Alin vastustajista ainoa, joka hävisi urallaan useamman ottelun kuin voitti. Robertson päätyi kodittomaksi pummiksi, joka katosi jäljettömiin 1979.

Donnie Fleeman lopetti uransa Ali-otteluun. Myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

LaMar Clark ryhtyi ammattilaiseksi vasta 25-vuotiaana ja otteli vain neljä vuotta. Hän on edelleen tunnettu historiallisesta 44 perättäisen tyrmäysvoiton putkesta. Putki päättyi kahteen perättäiseen tappioon, jonka jälkeen tuli yksi voitto ja sitten uran päättänyt Ali-ottelu. Clark kuoli 68-vuotiaana.

Duke Sabedong oli kotoisin Havaijilta ja kuoli 78-vuotiaana.

Alonzo Johnsonista ei ole tarkempia tietoja.

Alex Miteff oli argentiinalaisena Alin ensimmäinen ulkomaalainen vastustaja, myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Willi Besmanoffin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoja.

Sonny Banks oli ensimmäinen nyrkkeilijä, joka löi Alin kanveesiin, vaikka kärsikin sitten tyrmäystappion. Kolme vuotta myöhemmin Banks hävisi tyrmäyksellä Leotis Martinille ja kuoli vammoihinsa kolmen päivän kuluttua.

Don Warnerista ei ole tietoja, paitsi että nimenvaihdoksesta päätellen hänestä tuli Alin tapaan muslimi. Tiedossa ei ole, vaikuttivatko kehässä saadut tärskyt asiaan.

George Logan ryhtyi poliisiksi. Tiedossa ei ole, vaikuttivatko kehässä saadut tärskyt asiaan.

Billy Daniels jatkoi uraansa nelikymppiseksi pidettyään välillä viiden vuoden tauon.

Alejandro Lavorante otteli kaksi kuukautta Alille kärsimänsä tappion jälkeen John Rigginsiä vastaan. Lavorante hävisi tyrmäyksellä, vajosi koomaan ja kuoli 19 kuukautta myöhemmin.

Archie Moore oli entinen raskaan keskisarjan mestari ja lähes viisikymppinen (syntymävuosi tuntematon, luultavasti joko 1913 tai 1916) hävitessään entiselle valmennettavalleen toiseksi viimeisessä ottelussaan. Yli 200 ammattilaisottelusta huolimatta Moore pysyi hyväkuntoisena pitkään valmentaen mm. George Foremania ja Nigerian amatöörimaajoukkuetta. Hän eli yli 80-vuotiaaksi.

Charley Powell oli pelannut amerikkalaista jalkapalloa NFL:ssä - edelleen liigan nuorin pelaaja kautta aikojen - ja päätti ryhtyä siinä sivussa nyrkkeilemään. Pelasi seitsemän kautta puolustuksen linjamiehenä ja jatkoi nyrkkeilyuraansa vielä senkin jälkeen muutaman vuoden. Sen lisäksi mies pelasi alasarjoissa baseballia. Koripallo jäi lukiovuosiin, vaikka Harlem Globetrotters sittemmin sopimusta tarjosikin. Päälle päätteeksi mies juoksi 100 jaardia 9,6 ja työnsi kuulaa 17,60. Elää nykyään Kaliforniassa.

Doug Jones pisti Alin koville; vaikka kaikki pistetuomarit äänestivät Alin voittajaksi, monet yleisöstä olivat toista mieltä. Ei tietoa myöhemmistä vaiheista.

Henry Cooper oli ensimmäinen vastustaja, jonka Ali kohtasi kahdesti. Ensin ennen mestariksi tuloaan ja toisen kerran titteliä puolustaessaan. Molemmat ottelut päättyivät ennen täyttä aikaa. Kotimaassaan Englannissa suosittu nyrkkeilijä menestyi myös uransa jälkeen ja hänet aateloitiin 2000.

Sonny Listonilta Ali riisti maailmanmestaruuden ja voitti myös uusintaottelun. Listonilla oli jo aiemmin ollut kahnauksia lain kanssa vankilatuomiota myöten. Kuusi vuotta mestaruuden menetyksen jälkeen yhä uraansa jatkanut Liston löydettiin kuolleena kotoaan (luultavasti 38-vuotiaana, syntymäaika on epävarma) yliannostus heroiinia veressään. Virallinen kuolinsyy oli yliannostus, mutta monet uskovat järjestäytyneen rikollisuuden murhanneen Listonin.

Floyd Patterson oli ensimmäinen nyrkkeilijä, joka valtasi mestaruuden takaisin. Hävittyään sen lopullisesti Listonille hän sai vielä titteliottelun Alilta ja kohtasi Alin sittemmin toistamiseen uransa viimeisessä ottelussa. Patterson ryhtyi valmentajaksi ja ohjasi adoptiopoikansa maailmanmestariksi. Sittemmin hän sairastui Alzheimerin tautiin ja kuoli 71-vuotiaana eturauhassyöpään.

George Chuvalo otteli Alia vastaan kahdesti. Iskunkestävyydestään tunnettua Chuvaloa ei koskaan tyrmätty ja ainoastaan Frazier ja Foreman voittivat hänet ennen täyttä aikaa erotuomarin keskeytyksellä. Kovista tälleistä huolimatta Chuvalo on pärjännyt uransa jälkeen hyvin. Elämä on kylläkin kolhinut; hänen ensimmäinen vaimonsa sekä yksi pojista tekivät itsemurhan ja kaksi muuta poikaa kuoli huumeisiin.

Brian London on ollut koko ikänsä absolutisti ja edelleen kuntoileva terveysfanaatikko.

Karl Mildenberger oli ensimmäinen vasenkätinen haastaja raskaansarjan titteliottelussa. Elää ja voi hyvin.

Cleveland Williams oli ihmeen kaupalla selvinnyt hengissä poliisin ammuttua häntä 1964. Hän sai useita rikostuomioita ja istui vankilassa ainakin kerran. Williams kuoli auton yliajamana 1999. Tekijä pakeni paikalta.

Ernie Terrell menestyi myös laulajana (hänen pikkusiskonsa oli The Supremesin ykkössolisti Diana Rossin erottua yhtyeestä) ja ryhtyi nyrkkeilyn lopetettuaan musiikkituottajaksi.

Zora Folley oli mitalein palkittu Korean sodan veteraani. Hän sai titteliottelun vasta 34-vuotiaana ja oli Alin viimeinen vastustaja ennen tämän lisenssin peruuttamista. Folley kuoli pari vuotta uransa päättymisen jälkeen saatuaan päävammoja hotellin uima-altaassa. Kyseessä oli virallisesti onnettomuus, mutta muitakin teorioita on.

Jerry Quarry oli Alin ensimmäinen vastustaja paluun jälkeen. Ali voitti Quarryn vielä toistamiseen. Quarry lopetti uransa useita kertoja, mutta palasi kehään aina uudelleen, viimeisen kerran 47-vuotiaana. Hänellä diagnosoitiin dementia puglistica, kuten Mike-veljelläkin. Kolmas veli, Bobby, kärsii Parkinsonin taudista. Neljäs veljes ei nyrkkeillyt ja on terve. Jerry Quarry kuoli keuhkokuumeeseen pahoin dementoituneena 53-vuotiaana.

Oscar Bonavena ammuttiin kuoliaaksi 33-vuotiaana sekavassa tapauksessa.

Joe Frazier voitti Alin ensimmäisessä ottelussa, mutta hävisi kaksi miesten seuraavaa kohtaamista. Frazier oli perustanut perheen jo nuorena - hänen sittemmin MM-otteluun asti päässyt poikansa Marvis syntyi Joen ollessa 16-vuotias. Frazier selvisi vähin vammoin urastaan ja valmensi nuoria nyrkkeilijöitä viime vuosiin asti. Pahimmat vammansa hän sai uransa jälkeen auto-onnettomuudessa, jonka takia joutui läpikäymään useita selkäleikkauksia. Ainakin osittain nyrkkeilyn seurauksia ovat jatkuvat päänsäryt ja äänen muuttuminen kuiskaukseksi.

Jimmy Ellis oli Alia kaksi vuotta vanhempi ja hänen lapsuudentuttujaan; amatöörinä miehet kohtasivat kahdesti molempien voittaessa kerran. Alin ammattilaisuran alkuvaiheessa Ellis oli hänen sparrarinsa. Oman uransa päätyttyä hänestä tuli valmentaja ja puistotyöntekijä, nykyään Ellisillä on dementia puglistica.

Buster Mathis voitti Joe Frazierin amatöörinä ja valittiin Tokion olympiajoukkueeseen. Ennen kisoja hän loukkaantui, jolloin Frazier pääsi voittamaan kultamitalin. Jättikokoinen Mathis otteli vielä kaksi kertaa Ali-ottelun jälkeen, mutta lopetti sitten terveysongelmien takia. Uransa päätyttyä hän lihoi yli 250-kiloiseksi, kärsi diabeteksesta, sydän- ja munuaisongelmista ja kuoli 52-vuotiaana sydänkohtaukseen.

Jürgen Blin työskenteli nyrkkeilyn lopetettuaan ravintola-alalla.

Mac Foster kuoli sydämen vajaatoimintaan 68-vuotiaana.

Alvin Lewisin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Bob Foster oli raskaan keskisarjan merkittävimpiä maailmanmestareita. Nyrkkeilyn lopetettuaan hän ryhtyi poliisietsiväksi. Elää ja voi hyvin.

Joe Bugner lopetti nyrkkeilyn hyvissä voimissa, mutta ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja palasi kehään. Ura jatkui 49-vuotiaaksi asti, mutta tiettävästi Bugner pärjää nykyään hyvin. Unkarin kansannousun 1956 lapsipakolaisena hänellä on kolmen maan (Unkari, Iso-Britannia, Australia) kansalaisuus.

Ken Norton värväytyi nuorena merijalkaväkeen, jossa aloitti nyrkkeilyn. Kohtasi Alin kolmesti, voitti kerran ja hävisi kahdesti, aina pistein. Norton joutui uransa päätyttyä auto-onnettomuuteen, jossa hän vammautui pahoin. Vastoin ennusteita hän kuntoutti itsensä kävelemään ja puhumaan uudelleen. Nykyään Nortonilla menee hyvin; hän vitsailee puhuvansa samalla tavoin hitaasti ja epäselvästi kuin entisen nyrkkeilijän pitääkin, kylläkin onnettomuuden (kallonmurtuma) eikä nyrkkeilyn takia. Hänen samanniminen poikansa oli NFL:n parhaita tukimiehiä ja oli ensimmäinen pelaaja, joka voitti Super Bowlin kolmena vuonna peräkkäin, kiitos seurasiirron sopivalla hetkellä.

Rudi Lubbers pidätettiin nyrkkeilyuransa jälkeen huumeiden salakuljetuksesta ja tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan.

George Foreman menetti maailmanmestaruuden Alille, otteli sen jälkeen pari kertaa, piti kymmenen vuoden tauon, palasi kehään ja voitti mestaruuden uudelleen 45-vuotiaana jatkaen uraansa 48-vuotiaaksi. Uratauollaan hän ryhtyi maallikkosaarnaajaksi. Foreman on varautunut nyrkkeilijän dementiaan nimeämällä kaikki viisi poikaansa Georgeksi.

Chuck Wepner oli selvä altavastaaja, joka yllättäen iski Alin lattiaan, vaikka hävisikin viimeisen erän tyrmäyksellä. Tapaus antoi Sylvester Stallonelle idean elokuvaan Rocky. Uransa jälkeen entinen merijalkaväen sotilas ryhtyi alkoholikauppiaaksi. Siinä välissä hän ehti istua vankilassa huumeiden hallussapidosta.

Ron Lyle oli tuomittu teini-iässä vankilaan murhasta. Vankilassa hän joutui puukotuksen uhriksi. Seurannut leikkaus kesti seitsemän tuntia ja sen aikana hänet ehdittiin julistaa kuolleeksi jo kahteen kertaan. Lyle opetteli nyrkkeilemään vankilassa ja vapautui seitsemän ja puoli vuotta istuttuaan 28-vuotiaana. Ammattilaisuransa jälkeen hän ryhtyi vartijaksi ja joutui uudelleen murhasyytteeseen ammuttuaan entisen vankilakaverinsa, mutta teko katsottiin itsepuolustukseksi. Lyle teki comebackin 54-vuotiaana ja voittikin pari ottelua.

Jean-Pierre Coopman oli kivenhakkaaja, joka aloitti nyrkkeilyn vasta 25-vuotiaana. Uransa jälkeen hän toimi huonolla menestyksellä ravintoloitsijana ja sai tuomion rattijuoppoudesta. Muuten Coopmanilla pyyhkii hyvin, hän harrastaa öljymaalausta ja on ollut useissa vaaleissa ehdokkaana.

Jimmy Young kuoli 56-vuotiaana sydänkohtaukseen.

Richard Dunn on eläkkeellä ja asuu Yorkshiressä.

Alfredo Evangelista sai vuonna 1995 kahdeksan vuoden vankeustuomion huumeiden hallussapidosta ja salakuljetuksesta. Nykyään hän taistelee syöpää vastaan.

Earnie Shavers joutui lopettamaan nyrkkeilyn silmän verkkokalvo-ongelmien takia. Hän opiskeli papiksi ja on viimeiset kymmenen vuotta työskennellyt Englannissa.

Leon Spinks riisti mestaruuden Alilta, mutta hävisi uusintaottelun. Tappion jälkeen hänen uransa meni alamäkeä, vaikka välillä hän saikin uusia titteliotteluja. Osasyynsä oli huumeilla ja alkoholilla. Spinks menetti miljoonaomaisuutensa ja päätyi yhdessä vaiheessa kodittomien asuntolaan. Riippuvuutensa Spinks voitti vasta kauan uransa jälkeen, mutta nykyään hänellä on diagnosoitu dementia puglistica.

Larry Holmes oli aikoinaan Alin harjoitusvastustaja, josta tuli mestari voitettuaan Ken Nortonin. Ali teki paluun kahden vuoden tauon jälkeen yrittäessään voittaa mestaruuden neljännen kerran. Holmes piti häntä täysin hiekkasäkkinä ollen ainoa, joka voitti Alin ennen täyttä aikaa. Holmes teki uransa päätettyään monta comebackia ja otteli viimeisen kerran 53-vuotiaana. Hän oli keskeyttänyt koulunsa seitsemännellä luokalla ja elättänyt 12-päistä sisarusparveaan työllä ja sittemmin nyrkkeilyllä. Nykyisellä liikemiehellä on monia eri yrityksiä.

Trevor Berbick oli Alin viimeinen vastustaja. Muutamaa vuotta myöhemmin hänestä tuli lyhyeksi aikaa WBC:n maailmanmestari. Hän sai 1992 seksuaalisesta ahdistelusta viiden vuoden vankeustuomion, josta hän istui 15 kuukautta. Rikottuaan ehdonalaisuusmääräyksiä kanadalainen (alkujaan jamaikalainen) Berbick karkotettiin USA:sta 1997. Sittemmin hän palasi maahan vain joutuakseen uudelleen karkotetuksi uusien rikosten takia 2002. Oma veljenpoika murhasi Berbickin Jamaikalla 2006 maanomistuskiistan takia.

Alin vastustajien joukossa oli ainakin yhdeksän vankilatuomion saanutta ja kaksi murhattua. Koska tiedot ovat puutteellisia, voitaneen olettaa linnassa istuneen yli 20 % kaikista. Tämä ainakin tuntuu vahvistavan epäilyt nyrkkeilijöiden käytöksestä. Sivumennen sanottua Ali itsekin kärsi lyhyen tuomion maksamattomien sakkojen takia. Aseistakieltäytymisestä saamastaan tuomiosta hän ei sen sijaan istunut päivääkään.

Samaten hyvin moni näistä viidestäkymmenestä tuntuu kärsivän enemmän tai vähemmän uransa aikana tai sen jälkeen saamistaan vammoista. Kaksi on kuollut välittömästi kehässä saamiinsa vammoihin ja useat nyrkkeilyn aiheuttamiin sairauksiin.

Toisaalta moni on menestynyt elämässään hyvin. Yleisenä sääntönä voi havaita sen, että useimmiten sivuraiteille joutuneet ovat kulkeneet laveata tietä jo ennen nyrkkeilyuraansa, kun taas menestyneet ovat viettäneet kunnollista elämää sekä ennen nyrkkeilyä että sen jälkeen. Tähän nyrkkeilyllä ei näytä olleen osaa eikä arpaa kumpaankaan suuntaan. Toisaalta aika monesta tapauksesta voidaan todeta, että nyrkkeilyuransa aikana he ovat enimmäkseen pysyneet poissa pahanteosta.

Suoranaisesti nyrkkeilyn aiheuttamat vammat, kuten dementia puglistica, näyttävät olevan aika satunnaisesti joukkoon osuneita, tosin liian pitkään jatkettu ura kasvattanee ongelmien ilmenemisen todennäköisyyttä.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Sivallus CLVII

Nuoren ja vanhan miehen oleellinen ero: nuorella miehellä on aamulla herätessä yksi paikka jäykkänä. Vanhan miehen herätessä aamulla kaikki muut paikat ovat jäykkänä paitsi juuri se yksi.