Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 18. marraskuuta 2017

Uusinta: Rikos ja rangaistus

Lukijalle: Kun tämän kirjoitti 2009, ei osannut nähdä kehitystä. Tuolloinkin laissa oli blankopykäliä, mutta tuomioita annettiin sentään jollain mittarilla tasapuolisesti. Tuntuu, että nykyisen lainsäädännön tarkoituksena on valmistella orwellmaista tilannetta, jossa jokainen rikkoo jatkuvasti lakia. Blankopykälien määrä ja ennen muuta niiden soveltaminen "tarpeen" mukaan on kasvanut jatkuvasti. Jos kehitys jatkuu, niin lähitulevaisuudessa tilanne voi hyvin olla kaiken oikeustajun vastainen. Tällöin voidaan aina pidättää haluttu henkilö ja mätkäistä tälle syyte, sillä pykäliä on niin paljon ja rangaistusasteikko niin väljä, että syytä rangaistukseen on aina. Ja kääntäen voidaan aina haluttaessa jättää syyttämättä, koska lain rikkominen on "maan tapa" ja rangaistusasteikon alapäässä rikoskaan ei ole suuri:

Olkoon meillä kolme esimerkkihenkilöä, kaikki kolmikymppisiä miehiä.

Arska on alkoholisoitunut, sosiaalitukien varassa elävä pitkäaikaistyötön.

Enska on poikamies ja työskentelee autokorjaamolla asentajana, työsuhde on vakinainen.

Ilpo on kunnan kaavoitusinsinööri, naimisissa mutta lapsia ei ole.

Poliisi on pistänyt maantielle 80 km/h rajoitusalueelle tutkan ja kaikki kolme esimerkkihenkilöämme hurauttavat siihen 105 km/h. Koska ylinopeutta on 25 km/h ja olosuhteissa ei esiinny lieventäviä eikä raskauttaviakaan asianhaaroja, jokaiselle rävähtää 12 päiväsakkoa.

Arskan tulot ovat 551 euroa kuukaudessa eli peruspäiväraha. Tällöin hänen maksettavakseen tulee kaavan mukaan 72 euroa, mutta Arska kiroilee Nissaniaan käynnistäessään raskaasti säädöstä, jonka mukaan ylinopeussakon minimisumma on 115 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää kävellä sossun luukulle pyytämään rahaa ”ruokaan”, Arska tuumii.

Enska tienaa nettona 1 500 euroa. Näin ollen Enskan sakkosummaksi tulee 240 euroa ja Enska-paralta jää vanhan Bemarin tuunaus seuraavaan palkkapäivään.

Ilpon nettotulot ovat 2 800 euroa. Sakkoa tulee 504 euroa ja Ilpo miettii, miten selviää uuden farkku-Volvon (perheenlisäys tulossa ensi kuussa) seuraavasta osamaksuerästä.

Kaikki kolme ovat tehneet täsmälleen samanlaisen rikoksen. Ilpon rangaistus on silti noin nelinkertainen verrattuna Arskaan. Enskan rangaistus on yli kaksinkertainen Arskaan nähden ja alle puolet Ilpon rangaistuksesta.

Me pidämme tätä oikeudenmukaisena, koska rangaistus koettelee kaikkia kolmea suhteellisesti yhtä rankasti. Kenenkään taloutta se ei kaada, mutta jokainen joutuu miettimään menonsa uudestaan vähäksi aikaa. Jos jokaiselle määrättäisiin 115 euroa sakkoa, ei se hetkauttaisi Ilpoa juuri lainkaan. Jos sakko olisi 504 euroa, ei Arska pystyisi sitä mitenkään maksamaan ja Enskan talous kaatuisi. 240 euron sakko puolestaan kaataisi Arskan talouden, mutta Ilpolle se olisi vain harmillinen menoerä.

Voimme siis olla ylpeitä oikeusjärjestelmästämme, joka kohtelee kansalaisia tasavertaisesti. ”Ettei vahva sortaisi heikkoa”, kirjoitti jo Hammurabi lakinsa esipuheessa. Vai voimmeko?

Ihmeellisen sattuman kautta Arska, Enska ja Ilpo joutuvat kaikki samanlaiseen tilanteeseen. Jokainen heistä on viettämässä kaunista kesäiltaa julkisella paikalla, kukin omien kavereidensa seurassa. Paikalle ilmestyy puolituttu, jonka kaikki tuntevat ärsyttäväksi tyypiksi. Tyyppi on lievässä humalatilassa ja ryhtyy haastamaan riitaa. Joku seurueen jäsenistä pyytää ystävällisesti häntä poistumaan, josta on arvattavat seuraukset: suunsoitto yltyy entisestään ja tyyppi innostuu jopa tönäisemään jotakuta läsnäolijoista. Tällöin Arska / Enska / Ilpo, joka sattuu olemaan varsin isokokoinen ja lihaksikas, päättää antaa tyypille pienen opetuksen. A / E / I tarttuu tyyppiä kädestä ja tempaisee pienellä pyöräytyksellä hänet kauemmaksi. Humalainen mies sattuu horjahtamaan ja lyö päänsä penkkiin. Hetken kuluttua hän nousee ylös ja lähtee kotiinsa hieman huumaantuneena. Seuraavana aamuna hänet löydetään sängystään aivoverenvuotoon kuolleena.

Poliisi tutkii asioita aikansa ja tapauksista seuraa luonnollisesti oikeusjuttu. Koska ärsyttäjä ei ole käynyt käsiksi tekijään eikä vaarallisella tavalla kehenkään muuhunkaan, tapausta ei voida katsoa itsepuolustukseksi. Toisaalta kyseessä ei ole tappo, koska tarkoitus ei ollut vahingottaa kohdetta. Kyseessä on rikoslain 21. luvun 9 § mukaan törkeä kuolemantuottamus. Lain mukaan rangaistus on neljästä kuukaudesta kuuteen vuotta vankeutta. Missään kolmesta tapauksesta syyllisellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä raskauttavana asianhaarana. Toisaalta tekijää on kaikissa tapauksissa pidettävä fyysisen kontaktin aloittajana. Siksi rangaistus ei ole alin mahdollinen, vaan tiilenpäitä tulee luettavaksi kaksi vuotta ja kuusi kuukautta. Kaikki saavat saman rangaistuksen, koska tapaukset ovat olleet täysin identtiset.

Mitkä ovat sitten tapausten inhimilliset seuraukset?

Kuten todettu, kaikki tekijät ovat ensikertalaisia. Kaikki käyttäytyvät vankilassa hyvin ja vapautuvat kärsittyään rangaistuksestaan vähän yli puolet eli puolitoista vuotta vuotta myöhemmin.

Arska on vankilassa ollessaan joutunut olemaan erossa viinasta ja hänen terveytensä on parantunut. Hän ei ole viinan korvikkeena sortunut huumeisiin. Vanha Nissan ja sossun hommaama kämppä odottavat häntä ja Arska palaa entiseen elämäänsä.

Enska on myynyt kaksionsa selvitäkseen asianajajansa kuluista. Vapauduttuaan hän palaa entiseen työhönsä, pomo pitää Enskaa kunnon ammattimiehenä ja palkkaa hänet uudestaan. Enska hommaa vuokrakaksion ja pistää elämänsä vähitellen raiteilleen.

Ilpon vaimo on jättänyt hänet, koska ei ole kestänyt miehen vankilassa olon häpeää. Hänet on erotettu työpaikastaan virkamiehelle sopimattoman käytöksen nojalla. Kunnan tai valtion virkoja Ilpon on turha etsiä, koska linnakundin maine on kiirinyt kauas. Yksityisellä puolella kaavoitusinsinöörille ei ole liiemmin käyttöä, kun lama-aikana työttömiä rakennusinsinöörejäkin on riittämiin. Ilpo menee töihin rakennusmieheksi, tosin työt ovat kausiluonteisia.

Kun Arska, Enska ja Ilpo tekivät pienen, sakolla rangaistavan rikoksen, seuraukset olivat jokaiselle yhtä tuntuvat porrastetun rangaistusasteikon ansiosta. Raskaammassa rikoksessa kaikille mäiskäistiin sama tuomio. Rangaistuksen seuraamukset olivat kuitenkin täysin erilaiset!

Jos raskaammissa rikoksissa noudatettaisiin samaa kaavaa, olisi Arskan rangaistus ollut kolme vuotta vankeutta ilman armahdusta puolivälissä. Enska olisi istunut linnassa vuoden. Ilpo olisi saanut ehdollisen tuomion, koska työpaikan menetys ja työuralle seuranneet vahingot olisi katsottu hänelle niin koviksi seuraamuksiksi, että siinä olisi ollut rangaistusta kylliksi.

Porrastettu vankeusrangaistus tuntuu silti intuitiivisesti oikeustajun vastaiselta siinä missä porrastettu sakkorangaistus oikeustajun mukaiselta. Porrastetun sakon argumentti on seurausten tuntuvuuden samanlaisuus. Tämän argumentin käyttö vakavammissa rikoksissa ei ole hyväksyttyä.

Onko niin, että laki ei ole sama kaikille? Edellytetäänkö Ilpolta ns. yhteiskunnan tukipylväänä moitteettomampaa käytöstä kuin Arskalta? Jos vankeusrangaistukset olisivat seurausten mukaan porrastettuja, syyllistyisivätkö korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat yhtä runsaassa määrin rikoksiin kuin alimmassa asemassa olevat? Onko niin, että loppujen lopuksi meitä ei pidä poissa rikosten poluilta moraali, vaan rangaistuksen pelko? Sillä, jolla on vähemmän menetettävää, on suurempi houkutus syyllistyä rikokseen. Jos nykyisen suuruisen rangaistuksen pelko pitää ylemmän keskiluokan rehellisenä, niin saataisiinko rangaistusasteikkoa ylöspäin porrastamalla - ts. Arska olisi saanut teostaan neljän vuoden tuomion, Enska kahden vuoden ja Ilpo vuoden - rikoksiin syyllistyvät alaluokan jäsenet pidettyä kaidalla tiellä?

Vastatkoon ken uskoo osaavansa.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Trumpettisoolo

Kuten kaikki hyvin tietävät, kovasti on mietitty sitä yrittikö Venäjä vaikuttaa USA:n presidentinvaaleihin, oliko mahdollisella vaikutusyrityksellä jonkinmoista merkitystä ja jos oli niin mihin suuntaan. Yleisesti ollaan sillä kantilla että jos Venäjä yritti vaikuttaa niin se yritti saada Trumpia valituksi. En kyllä ymmärrä miksi. Clinton olisi ollut heikompi presidentti ja Venäjä haluaa mieluummin heikon ja ennustettavissa olevan kuin vahvan ja arvaamattomamman. Olisiko käynyt niin, että Venäjä teki vanhanaikaiset ja oli tukevinaan Trumpia kun todellisuudessa halusi Clintonia. Vähän sama mitä olin jo pitkään epäillyt ja nyt on viimein julkisuudessakin esitetty eli Kekkosen seuraajan valinta. Olihan ihan selvää että Karjalaista ei valita ja Vladimirov & toverit tämän tiesivät. Niinpä tuki Karjalaiselle oli todellisuudessa tarkoitettu ärsyttämään suomalaiset äänestämään Koivistoa.

Ei voi vielä tietää jos koskaan saadaankaan tietää mitä Venäjä halusi, Trumpin vai Clintonin eikä sitä, yrittikö se vai ei. Sen sijaan voidaan olla ihan varmoja siitä, että suomalainen vanhamedia ainakin yritti parhaansa, jotta Clinton valittaisiin. Kumma kyllä, tätä mediavaikuttamista ei pidetä lainkaan vaaleihin sekaantumisena. Ehkä sitä pidetään – ja aiheesta – surkean tehottomana verrattuna Venäjän mahdollisiin yrityksiin. Eikä suomalainen vanhamedia ole vieläkään päässyt tappiostaan yli. Niinpä Trump yritetään yhdistää mahdollisimman tehokkaasti negatiivisiin uutisiin ja uutisia yritetään kertoa piilovaikuttamisen keinoin väritettyinä.

Seurasin kahden viikon ajan Hesarin Trump-uutisointia. Yritin poimia kaikki luetuimpien uutisten listalle nousseet jutut, joissa Trump mainittiin otsikossa. Voi olla, että joku meni ohi, kun ei jouda koneen ääressä päivystämään 24/7. Mutta eiköhän suurin osa tullut listaan. Katsotaanpa miten Hesari uutisoi.

Tekninen vinkki: Melkoinen osa näistä uutisista on sellaisia, että ne on luettavissa vain incognito-tilassa, joten siirtykääpä sinne jos haluatte klikkailla. Tässä tilassa pystyy lukemaan muutaman uutisen, jonka jälkeen uusia ei enää pysty. Tällöin pitää sulkea ikkuna ja avata se uudestaan, jolloin laskuri nollautuu ja pääsee taas aloittamaan. Lievää propagandan käryä on havaittavissa myös sen takia, että yksikään Trumpia koskeva uutinen ei ollut varsinaisen maksumuurin takana, vaan kaikki olivat vähintään incognito-tilassa saatavilla.


30.10 14:45 : Trump ja oikeistomedia väittävät Hillary Clintonin toimineen Venäjän hyväksi uraanikaupoissa, tv-juontaja kysyi pari faktapohjaista kysymystä ja tuhosi valheellisen tarinan
Jutusta käy hyvin ilmi, kuinka toimittaja keskeyttää jatkuvasti haastateltavan eikä anna tämän vastata kysymyksiin. Vuoropuhelusta esitetään kymmenen haastateltavan vastausta, joista kahdeksan päättyy kolmeen pisteeseen toimittajan keskeyttäessä hänet. Mihin katosi audiatur et altera pars journalismin ohjeistuksesta?

30.10 21:09 : Silmukka Trumpin kampanjan ympärillä kiristyy – Presidentin väitteet pelkästä poliittisesta ajojahdista eivät enää ole uskottavia
Trumpin erottama kampanjapäällikkö Paul Manafort pidätettiin. Syytteinä olivat "salaliitto Yhdysvaltoja kohtaan, rahanpesu, veropetos, valehtelu". Trump totesi rikosten alkaneen jo kauan ennen kampanjaa. Artikkelissa todettiin: Syytteet eivät koske miesten toimia Trumpin kampanjassa. Eli millähän tavalla tämä sitten "kiristää silmukkaa Trumpin kampanjan ympärillä?" Tosin artikkelissa vihjaillaan tuttuun tapaan Venäjä-yhteyksistä.

31.10 6:50 : Trump ”kihisi kiukusta” katsoessaan televisiosta, kun hänen entisiä avustajiaan pidätettiin – Venäjä-tutkinnan käänne sai presidentin raivon valtaan, kertovat Valkoisen talon lähteet
Trump katsoi telkkaria eikä liiemmin tykännyt edellisestä uutisesta. Hesarin mukaan Trump ”kihisi kiukusta” ja avustajat ”joutuivat kehottamaan häntä rauhoittumaan”. No joo. Jokainen on varmaan erehtynyt joskus sanomaan suuttuneelle ihmiselle ”rauhoitu”, joten kaikki tietävät että se on vain bensaa liekkeihin. Joten siinä mielessä epäilyttää, ainakin luulisi että olisi kerrottu millaisen raivarin Donald sen jälkeen sai. Hän kuitenkin uutisen mukaan tyytyi twiittaamaan ihmetyksensä siitä, miksi Kiero-Hillarya ei tutkita. Tästä huomaa että Donald ei selvästikään vastoin toimittajien käsitystä lue Hesaria – hän olisi varmasti twiitannut jo sen epätasaisesta uutisoinnista.

1.11 11:30 : Hyvää veropäivää! Donald Trump Jr. julkaisi kuvan tyttärensä Halloween-karkeista ja sanoi ottavansa niistä sosialismin opetuksen nimissä puolet
Tämä uutinen ei koske USA:n presidenttiä, vaan hänen samannimistä poikaansa. Uutinen pääsee kuitenkin listalle siksi, että tuskin jonkun John Smithin sanomiset olisivat olleet Hesarin uutisaiheena.
Halloweenina lapset pukeutuvat kauhuteeman mukaan ja lähtevät keräämään naapuristosta karkkeja. Niin teki myös kolmivuotias Chloe Trump. Isä-Donald julkaisi Twitterissä kuvan tyttärestään karkkisaaliin kanssa varustettuna tekstillä: Otan puolet Chloen karkeista ja annan ne jollekin kakaralle, joka istui vain kotona. Ei ole koskaan liian aikaista opettaa jotain sosialismista. Hesarille kuitenkin pisteet siitä, että totesi Trumpin ”vain vitsailleen”. Tyypilliseen tapaan puolestaloukkaantujat taas totesivat, että ”kaikki lapset eivät pääse esim. vanhempien töiden takia keräämään Halloweenina karkkia.” No ihan totta. Ja aivan varmasti Jr. ei tarkoittanut tällaisia lapsia, vaan sellaisia jotka eivät vain viitsi ja odottavat saavansa kaiken valmiina. Enkä muuten yhtään ihmettele, jos Jr. olisi ottanut karkkikierrokselle mukaan naapurin lapsen, joka ei olisi muuten päässyt. Kelpo yritteliäisyyteen kun tuntuu omaa lastansakin kannustavan.

2.11 12:13 : Michelle Obama sai yleisön nauramaan Trumpia piikittelevillä Twitter-neuvoillaan
Ex-presidentin puoliso puhui Chicagossa. Uutisen mukaan hän heitti seuraavat kommentit:
”Kun sinulla on keino ilmaista itseäsi, niin et vain voi käyttää sitä millä tavalla tahansa, tiedättehän?” Obama sanoi.
”Et voi sanoa mitä tahansa sinulla on mielessäsi. Et twiittaa jokaista ajatustasi. Suuri osa mieleen juolahtavista ajatuksistasi ei ansaitse päivänvaloa”, hän jatkoi CNN:n mukaan.
Saatuaan yleisönsä nauramaan Obama lisäsi, ”ettei hän puhu kenestäkään tietystä ihmisestä, vaan yleisesti kaikista”.

Jumaliste! Meitsi taitaa nyt lähteä jenkkeihin. Jos yleisön saa nauramaan noin huonoilla jutuilla, niin sehän on kehnojen stand up –koomikkojen Eldorado.

2.11 19:00 : Green card -arvonta on vienyt satoja suomalaisia ohituskaistalla Yhdysvaltoihin – nyt Trump tahtoo romuttaa koko järjestelmän
Green card –järjestelmässä arvotaan oleskelulupia Yhdysvaltoihin hakemuksen perusteella. Arvontaan osallistuu parhaimmillaan 15 miljoonaa ihmistä vuosittain ja 50 000 saa luvan. Järjestelmässä ei ole kovin kummoisia rajoituksia, joten se perustuu pääosin sattumaan. Ei voi muuta kuin ihmetellä, että noin typerä järjestelmä on ylipäätään edelleen voimassa. Nyt Trump haluaa siis romuttaa sen, mitä voi pitää järjen riemuvoittona minkä tahansa paitsi sekavan logiikan mukaan. Lopullinen niitti oli, kun äskettäin terrori-iskun New Yorkissa tehnyt uzbekki oli tullut green card –voittajana maahan. Hesarin jutussa nyyhkytellään sitä, että satoja suomalaisia maahan päästänyt järjestelmä ollaan poistamassa. Ihan mielenkiinnon vuoksi voisi pohtia sitä, mitä tapahtuu jos järjestelmää tarkennetaan maahanpääsijöiden määrän ollessa sama. Villinä arvauksena voisi heittää, että esim. uzbekkeja pääsee maahan vähemmän ja esim. suomalaisia enemmän.

3.11 9:39 : Trumpin Twitter-tili katosi, ja ihmiset hurrasivat 11 minuutin ajan – Tapaus on Twitterille äärimmäisen nolo ja herättää paljon kysymyksiä
Siis että tietokoneongelma ja äärimmäisen nolo? Kyse oli siitä, että Twitterin työntekijä sulki viimeisenä työpäivänään Trumpin tilin. Kesti kokonaista 11 minuuttia. Sananvapauden tilasta kertoo parhaiten se, kuinka tietyissä piireissä tästä sensuurista riemuittiin. Onko muuten kukaan ollut rajoittamassa vihervasemmiston sananvapautta, häh? Antaa palaa vaan, kyllä maailma puhetta vetää ja viita paskaa. Onhan Suomessakin vihapuhepoliisi, joka tuo kummasti mieleen sodanjälkeisen punaisen Valpon. Suomessa kun on tunnetusti erittäin hyvä tilanne mielipiteenvapauden suhteen – kyllä täällä saa julkaista miten typeriä mielipiteitä tahansa. Faktavapauden kanssa on vähän huonommin, kuten monet poliittisesti epäkorrekteja tosiasioita ilmaisseet ovat lompakossaan tunteneet käräjäoikeuden päätöksen jäljiltä.

4.11 15:18 Pohjois-Korea sieppasi 1970- ja 1980-luvuilla ainakin toistakymmentä japanilaista – nyt omaiset toivovat Trumpin vierailusta apua tietämättömyyden tuskaan
Pohjois-Korea sieppasi vuosikymmeniä sitten useita japanilaisia lähinnä vakoojille kieltä ja kulttuuria opettamaan. Suuren osan kohtalo on edelleen epäselvä. Trumpiin uutinen liittyi siten, että toivottiin Trumpin Japanin-matkansa aikana selvittelevän asiaa. Voisikohan epätoivoisempia odotuksia vielä ladata? Miten olisi syöpälääke ja fuusioreaktori, joita Trump ei ole vielä saanut hahmoteltua?

5.11 0:50 : Uutuuskirja: Kumpikaan entinen presidentti Bush ei äänestänyt Trumpia USA:n presidentiksi – ”Häneltä puuttuu nöyryyttä ja tarvittavaa ymmärrystä”
Nytkö sitten suomalaisen vanhamedian mielestä etenkin tuplawee Puska osaa tehdä järkeviä päätöksiä? Muistelisin että kahdeksan vuoden pressakauden aikana miestä lyötiin Hesarissa (tuolloin olin vielä tilaaja) kuin vierasta sikaa. Miestä pidettiin niin tyhmänä, ettei osaisi kaataa kusta pois saappaasta vaikka neuvottaisiin lukemaan pohjaan kirjoitetut ohjeet. No, nyt on siis löytynyt vielä joku tyhmempi päätellen siitä, että Hesarin mielestä häntä tyhmänä pitänyt tuplawee kelpaa malliksi.

5.11 15:01 : Donald Trump päätyi ”yllättäen” golfkentälle Japanin-vierailullaan ja julkaisi videon swingistään – saa kritiikkiä rikotusta lupauksesta ja lyöntitekniikasta
Kaikkien muiden kauheuksiensa ohella Trump pelaa myös golfia. Mikä onkin luonnonvastainen peli sinänsä – yrittää nyt saada pallot reikään ja pitää maila ulkopuolella. Mutta kun Trump oli kritisoinut Obamaa golfinpeluusta ja todennut, että itsellään ei ole presidenttinä aikaa golfille. Ja nyt hän meni sitten pelaamaan, ettäs kehtasi! Ja sitä paitsi Trump väärentää golftuloksiaan eikä osaa edes kunnon swingiä.

5.11 21:01 : Yle: Paratiisin paperit -tietovuoto paljastaa uutta tietoa Trumpin ministerin liikesuhteista Putinin lähipiiriin – mukana kuviossa myös suomalais-venäläinen miljardööri Gennadi Timtšenko
Trumpin hallituksen kauppaministeri Wilbur Ross omistaa osan yhtiöstä, joka on käynyt kauppaa Venäjälle Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvien tahojen kanssa.
Wau! Miljardööri omistaa siivun firmasta, joka on käynyt kauppaa Venäjälle! Siinäpä uutinen.

6.11 21:53 : Nainen näytti keskisormea Trumpin autosaattueelle ja sai potkut – Valkoisen talon valokuvaaja kuvaili uhmakasta pyöräilijää ”erityisen sinnikkääksi”
Trumpin saattue ohitti pyöräilevän naisen, joka näytti keskaria. Tästä olisi tuskin seurannut mitään. Virhe tuli siinä, että nainen laittoi kuvan Facebookin ja Twitterin profiilikuvakseen. Piakkoin firman pomot pyysivät hänet puhutteluun ja antoivat potkut. Perusteluna oli hävyttömän kuvan käyttö profiilikuvana, mikä oli omiaan vahingoittamaan firman etuja.
Rangaistus oli kaiken järjen mukaan pahasti ylimitoitettu siitä huolimatta, että jenkeissä keskarin näyttäminen on pari kertaluokkaa isompi törkeys kuin Suomessa. Varmasti monet ovat sillä kannalla, että nainen toimi asiallisesti ja Trump sai keskarilla sen mitä ansaitsi. Vaan miettikääpäs itse, jos Suomessa joku markkinointi- ja viestintävastaava näyttäisi keskaria Niinistölle ja laittaisi sen profiilikuvakseen. Kyse on valtionpäämiesinstituutiosta, ei henkilöstä.

8.11 13:23 : Amerikkalaiskysely: Trump voittaisi taas Clintonin, jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt
Sekä Trumpin että Clintonin kannatus on laskenut, mutta Clintonin selvästi enemmän. Ennen vaaleja tehdyissä mielipidemittauksissa demokraateista sanoi Clintonia äänestävänsä 84 prosenttia, nyt häntä äänestäisi vain 72 prosenttia. Republikaanien ja Trumpin kohdalla vastaavat lukemat olivat 89 ja 84 prosenttia. Muistatteko muuten ennen vaaleja, kuinka suomalaisessa vanhamediassa nostettiin jatkuvasti esiin sitä, kuinka osa republikaaneista oli tyytymättömiä Trumpiin? Tämä oli siis 11 prosentin osuus, kun Clintoniin tyytymättömiä demokraatteja oli 16 prosenttia eli selvästi enemmän. Heistä ei vain juuri koskaan kuultu.
Itse uutinen oli asiallinen ja sen asiasisältöön viitataan tämän kirjoituksen lopussa suulla suuremmalla eli Scott Adamsia lainaten.

10.11 0:12 : Trumpin entinen turvallisuuspäällikkö: Venäläinen tarjosi naisia hotellihuoneeseen, Trump nauroi
Julkisuudessa on esiintynyt väitteitä, että Donald olisi 2013 Moskovan reissullaan saanut muutakin kuin lämmintä kättä. Vaikka Donald olikin nuorempana naistenmies, niin tällä kertaa silloinen turvallisuuspäällikkö kertoi miehen vain nauraneen. Ilmeisesti nykyään melaa saa vain Melania.

10.11 11:46 : Kiina pokkuroi Trumpin pyörryksiin ja lähetti hänet tyytyväisenä liki tyhjin käsin kotiin – Osa tehdyistä kauppasopimuksista tuskin koskaan toteutuu
Trump mainosti tehneensä yli 200 miljardin taalan edestä sopimuksia Kiinan kiertueellaan. No, jos melkoinen osa sopimuksista on ns. aiesopimuksia niin onhan selvää että niistä toteutuu vain osa. Sen sijaan uutisessa jätettiin joko ymmärryksen puutteessa tai tarkoituksella (veikkaan ymmärrystä) kertomatta, että varsin usein käy niin, että liikekumppanusten välinen aiesopimus johtaa aivan uuteen sopimukseen.

10.11 17:17 : Trumpin uusi ympäristöneuvonantaja epäilee ilmastonmuutosta – ”Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta”, hän myönsi senaatin kuulemisessa
Kaiken muun pahan lisäksi Trump kehtasi nimittää ympäristöneuvonantajakseen ilmastonmuutosskeptikon. No okei, onhan typerää väittää että ihminen ei vaikuttaisi ilmastoon. Vaikutus on päivänselvää, ei sen selvittääkseen tarvitse muuta kuin verrata kaupungin säätilaa maaseudun säätilaan. Vaan tuo ilmastonmuutoksen vaikutus tuppaa tietysti epäilyttämään sellaista, joka on riittävän hyvämuistinen eikä ole unohtanut että 1970-luvulla meidän piti kuolla parinkymmenen vuoden kuluessa happosateisiin ja 1990-luvulla meidän piti kuolla parinkymmenen vuoden kuluessa otsonikatoon. Ja loppujen lopuksi ympäristön kannalta ainoa todellinen uhka on kehitysmaiden tolkuton väestöräjähdys. Jos Intiankin väentiheys olisi sama kuin Suomen, voisi jokainen intialainen kuluttaa huolettomasti saman verran kuin suomalainen (vaikka lämpimän ilmaston takia vähempikin riittäisi suomalaisen keskivertoelintason saavuttamiseen) eikä olisi mitään huolta saastepilvistä.

11.11 7:58 : WSJ: Trumpin entistä neuvonantajaa epäillään osallisuudesta suunnitelmaan siepata Fethullah Gülen – Erdoğania vastustava muslimisaarnaaja olisi lennätetty vangiksi Turkkiin
Turkki vaatii saarnaajaa luovutettavaksi. USA kieltäytyy. Mutta asiaa ehkä harkitaan. Tässä tärkeintä on saada jotenkin liitettyä Trump mukaan.

11.11 18:34 : Trump: Loukkaantuneen oloinen Putin kiisti taas sekaantuneensa Yhdysvaltain vaaleihin – ”Aina kun hän näkee minut, hän sanoo, ettei tehnyt sitä”
Trump ja Putin lopulta tapasivat toisensa lyhyesti Vietnamissa pitkän piirileikin jälkeen. Tämä olikin miesten ensitapaaminen sitten viimekesäisen, vanhamedialta piilossa pysyneen Hömpstedin huippukokouksen. Onneksi vaihtoehtomedia sentään kävi raportoimassa aiheesta. Tälläkin kertaa kyseessä oli ykkösluokan tapaaminen, sillä akat oli jätetty pois matkasta.

***********************************

Dilbert-sarjakuvan piirtäjä Scott Adams ennusti Donald Trumpin nousun USA:n presidentiksi jo kauan ennen kuin häntä pidettiin edes jonkinlaisena mahdollisuutena edes republikaanien esivaaleissa. Trumpin tultua valituksi Adams ennusti, miten suhtautuminen häneen tulee kehittymään. Kuukausi sitten hän tarkasteli, kuinka ennuste on pitänyt paikkansa. Mielenkiintoisimmaksi seikaksi hän nosti sen tosiasian, että Trumpin kannatusluvut ovat laskeneet, mutta luottamus häneen on suuri. Toisin ja yksinkertaisemmin sanottuna kansalaiset eivät pidä hänen toimistaan pikkuasioissa, mutta uskovat hänen saavan isot asiat hoidettua. Adams toteaa, että jos uusintavaalit järjestettäisiin nyt, Trump voittaisi suurella marginaalilla riippumatta siitä, kuka häntä vastaan asettuisi.
Ennen virkaanastujaisia Adams ennusti median toimivan seuraavan draaman kaaren mukaisesti:
Kevät 2017: “Trump on Hitler!”
Kesä 2017: “Okei, Trump ei ole Hitler. Mutta hän on epäpätevä!”
Vuoden 2017 lopussa: ”Paskat. Hän on tehokas. Mutta me emme pidä siitä.”

Toistaiseksi mennään käsikirjoituksen mukaan. Odottelemme mitä Adams sanoo seuraavan vuoden kehityksestä, niin tiedetäänpä etukäteen.

P.S. Adams julkaisi eilen tekstin, jossa hän arvioi Trumpin onnistumista kansalaisten etukäteen tärkeimpinä pitämissä asioissa.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Uusinta: Liisa

Lukijalle: Tämän jutun julkaisemisen jälkeen olen Liisan kertaalleen tavannut, kun satuimme samaan paikkaan sattumalta. Ainakin tuolloin meni kuten ennenkin, toivottavasti nykyäänkin:

Salli oli tilannut nettikaupasta printteriin uuden mustepatruunan. Posti toi saapumisilmoituksen perjantaina. Kun minulla sattui olemaan lauantaina asiaa Huitsinnevadan keskustaan, lupasin käydä noutamassa. Postissa törmäsin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Liisaan, joka oli myös siellä asioimassa. Tuli sitten lähetyksen noutamisen jälkeen muutama minuutti turinoitua.

Tutustuin Liisaan jo vuosia sitten ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassani. Aluksi ihan hyvänpäiväntuttuna, muutama sana vaihdettiin ohimennen tai työasioissa. Minulle oli luonnollisesti muodostunut hänestä tietynlainen kuva sillä perusteella. Muutaman kuukauden kuluttua eräs henkilö sanoutui yllättäen irti tehtävistään ja minut nimitettiin hänen tilalleen. Siinä samalla päädyin Liisan lähimmäksi esimieheksi. Perehdyttäessään minua tehtävään edeltäjäni antoi kouraan nipun käsinkirjoitettuja konseptipapereita, joiden päällä oli teksti LUOTTAMUKSELLINEN. Hän kertoi, että oli tehtävään tullessaan – ei kovin kauan aiemmin - kirjoituttanut jokaisella alaisellaan vapaamuotoisen tekstin. Kyseessä oli eräänlainen curriculum vitae, mutta ei työnhakua vaan tutustumista varten.

Luin tietysti paperit mielenkiinnolla läpi. Mitään erityisen mieleen jäävää niissä ei ollut, mutta kannatti katsoa. Yksi poikkeus oli joukossa: Liisa. Kuva, joka minulle oli hänestä muodostunut, ei täsmännyt tekstin kanssa. Olin pitänyt Liisaa hitaana, jollain lailla vähä-älyisenä, mutta hyväntahtoisena ihmisenä. Odotin käsialan olevan epävarmaa ja tekstin vilisevän kirjoitusvirheitä. Toisin kävi. Teksti oli siistiä, kieli virheetöntä. Kaikki yhdyssanat ja taivutusmuodot olivat oikein. Teksti oli hyvin jäsennelty ja loogisesti etenevä. Vasta toisella lukemisella kiinnitti huomiota sisällön yksinkertaisuuteen. Ei sivistyssanoja, tarina sinänsä muistutti jotain viidesluokkalaisen ainetta sanastoltaan ja lauserakenteiltaan. Mutta se oli virheetön ja looginen.

Tarina jäi mieleen. Liisa oli syntynyt reilut neljäkymmentä vuotta aiemmin pieneen maalaistaloon metsän keskellä. Sisaruksia oli monta, Liisa sieltä nuorimmasta päästä. Normaalin varhaislapsuuden jälkeen oli tie vienyt kylän kansakouluun. Siellä alkoivat vaikeudet. Liisa ei millään pystynyt oppimaan samaa tahtia kuin muut. Toiset sisarukset pilkkasivat häntä, sanoivat ettei hänestä mihinkään ole. Eikä koulutiestä mitään tullutkaan. Ei siihen aikaan pikkupaikkakunnilla oltu erityisopetuksesta kuultukaan. Kansakoulun Liisa miten kuten selvitti, mutta siihen opintie sitten jäi.

Onneksi tuolloin pääsi työelämään kiinni ilman muodollista koulutustakin. Liisa teki monenlaisia töitä, oli siiivoojana, päivähoitajana, kauppa-apulaisena. Viimeisessä oli varmaan hieman ongelmia päätellen siitä, että havaitsin kerran että Liisa ei tiennyt kuinka monta metriä on kilometrissä. Laskupää ei toiminut lainkaan. Mutta raskaita perustöitä riitti silti tehtäväksi ja Liisa kykeni elättämään itsensä.

Sitten kuvioon tuli tietysti mies ja avioliitto. Liisa sai lapsia, hoiti heitä kotona ja samalla naapurin lapsetkin pientä korvausta vastaan. Lasten kasvettua taas työelämään mukaan ja samat rankat työt. Myös aviomies oli liittynyt samaan ”ei sinusta mihinkään ole etkä mistään tajua” –kuoroon. Puoliksi väärin, kyllä Liisasta moneen oli, mutta järjenjuoksu oli lähinnä järjenryömintää. Vähitellen rakennemuutos iski Liisaankin ja työpaikkoja meni alta parikin kappaletta. Samalla terveys alkoi rempata, tuli kaikenlaista kulumaa ja diabetes.

Tämä oli tilanne kun minä Liisaan tutustuin. Huomasin, että Liisaan pystyi luottamaan. Kun hänelle antoi tehtävän, saattoi olla varma että se tuli tehdyksi. Ja tehdyksi niin hyvin kuin hän suinkin pystyi. Ongelma oli siinä, että Liisa vaati pitkän perehdyttämisen mihin tahansa tehtävään eikä sekään aina riittänyt. Niinpä hänelle pystyi antamaan vain rutiininomaisia perustehtäviä. Vähänkin vaikeammissa hommissa meni sormi suuhun.

Välillä kävi vähän sääliksi, mutta Liisan olemus kertoi että hän ei sääliä kaivannut. Liisa halusi selvitä siinä missä muutkin. Vähän piti vain soveltaa tehtävänjakoa, mutta voi sanoa että Liisa todella teki saman työpanoksen kuin kuka tahansa, enemmänkin. Sillä Liisa oli aina ystävällinen ja auttavainen. Lyhyesti ilmaisten Liisa oli hyvä ihminen sanan parhaassa merkityksessä. Koskaan minulle ei selvinnyt, oliko hänellä mahdollisesti jokin synnynnäinen, diagnosoimaton lievä kehitysvamma. Ulkonäössä ei ainakaan mitään siihen viittaavaa huomannut.

Aikanaan tiemme sitten erosivat. Minä vaihdoin työpaikkaa ja vähän myöhemmin sieltä lähti myös Liisa.

Vuosia myöhemmin Huitsinnevadaan muutettuani kävelin paikkakunnan pääväylää, kun tutka rekisteröi tutun näköisen ihmisen. Kelasin että tuon minä tunnen varmasti. Samalla hänkin huomasi minut ja tuli tervehtimään. Ennen kuin hän ehti suutaan avata, välähti että ”tuohan on Liisa”. Aivojen arkiston pikakelaus muistutti, että niin tosiaan, Liisa oli kotoisin Huitsinnevadasta.

Siinä sitä vaihdeltiin sitten vuosien kuulumiset. Liisa oli palannut takaisin kotipaikkakunnalleen, diabetes ja muut sairaudet olivat ärtyneet niin pahoiksi että työelämään ei enää muutaman vuoden pätkätöiden ja työttömyysputkien jälkeen ollut paluuta. Ei siitä huolimatta, että hän oli sisukkaasti mennyt aikuisiällä takaisin kouluun. Kansakoulu oli päivittynyt peruskoulun oppimääräksi ja jonkin ammattikurssin hän oli myös käynyt. En uskaltanut kysyä, miten ihmeessä hän oli vanhemmalla iällä, nollatasolta lähtien, selviytynyt vieraiden kielten opiskelusta. Mutta ilmeisesti Liisa – kuten hänen tekstistään olin aikoinaan lukenut – pärjäsi jostain syystä kielissä selvästi odotettua paremmin. Synkkiä sävyjä elämään oli tuonut avioero, onneksi lapset olivat ehtineet kasvaa aikuisiksi. Liisa oli muuttanut syrjäkyliltä Huitsinnevadan keskustaan ja mennyt uusiin naimisiin. Kuten hän asian ilmaisi, ”pitää sitä olla joku jonka kanssa vähän otattaa”. Myöhemmin tapasin hänen uuden miehensä ja saatoin vain todeta, että siinä oli vakka kantensa valinnut. Molemmat olivat hiukan yksinkertaisia, rehellisiä kansanihmisiä, jotka tulivat toimeen miten parhaiten kykenivät.

Sen jälkeen näin Liisaa satunnaisesti, moikattiin mutta ei liiemmin juteltu. Jos satuin olemaan lasten kanssa liikkeellä, Liisa aina laski oliko lukumäärä muuttunut edelliskerrasta. Nyt oli kulunut pari-kolme vuotta siitä kun olin edellisen kerran Liisan nähnyt ja oli käynyt mielessä, oliko hänelle sattunut jotain vai oliko muuttanut kokonaan pois paikkakunnalta.

Lauantaina sitten Liisaan törmäsin ja turistiin muutama minuutti. Hän kertoi olevansa nyt virallisesti sairaseläkkeellä, olleensa jo muutaman vuoden. Asiantuntevasti tuli selvitys senhetkisistä sokeriarvoista. Liisa on hyvä hämäämään, olisi uponnut täysin häntä tuntemattomaan. Tiesin kuitenkin kokemuksesta, että Liisa vain toisti mitä hänelle oli kerrottu. Mies oli edelleen entinen, mitä sitä nyt enää vaihtamaan. Valitteli kunnan vuokratalon korkeita hintoja, taas olivat vuokrat nousseet eikä kahdella eläkeläisellä tahdo oikein rahat riittää. Lämpimät syysilmat ihmeteltiin ja toivoteltiin hyvät jatkot.

Tämän maailman Liisat ovat niitä maan yksinkertaisia, jotka yhteiskuntaa pystyssä pitävät. Liisasta ei koskaan ole ollut harmia kenellekään ja aina hän on ollut auttamassa, jos on tarvittu. Ystävällisesti ja hyväntahtoisesti. Jos minun pitäisi tehdä lista elämäni aikana tuntemistani ihmisistä, joita eniten arvostan, Liisa olisi ehdottomasti kärkipäässä. Hän on aina tehnyt parhaansa niillä vähäisillä resursseilla, jotka luonto on hänelle suonut.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Tuntematon

Allekirjoittanut sitten hyppäsi Hyrysysyynsä, hurautti lähimpään kaupunkiin ja kävi katsomassa uuden Tuntemattoman Sotilaan heti ensimmäisessä mahdollisessa tilaisuudessa. Nyt on sen verran aikaa jo vierähtänyt, että kokemus on sulateltu ja arvion voi antaa.



Yritin olla mahdollisimman objektiivinen ja olla vertaamatta elokuvaa aiempiin versioihin katselun aikana ja säästää vertailun jälkipuintiin. Se oli yllättävän helppoa eikä ainoa syy ollut se, että elokuva tempaisi mukaansa siinä määrin, että kelloa en vilkaissut koko aikana eikä suuhun tullut laitettua edes varmuuden vuoksi mukaan otettuja kurkkupastilleja.
Edwin Laineen ikonisoitua vuoden 1955 versiota en ole koskaan edes pitänyt elokuvana. Se oli romaanin filmatisointi eikä mikään elokuva. Loistava se oli, mutta eihän Tuntemattomasta saa muuta kuin loistavan elokuvan jos filmaa sen sellaisenaan, jättäen pois vain sen mikä on ihan pakko jättää jotta saisi sen mahtumaan kohtuulliseen aikaan. Mollbergin versio vuodelta 1985 ei myöskään ollut elokuva Tuntemattomasta Sotilaasta. Se oli yliampuvaa sodanvastaisuuden julistamista, jossa Linnan romaani oli pelkkä käsikassara. Mollbergin Tuntemattomasta sanoi oleelliset pakinoitsija Bisquit jo tuoreeltaan pakinassaan Lapsilta sallittu:
- Eiks ollu siis ältsin sodanvastaista.
- Oli.
- Siis mikä susta oli ältseimmän sodanvastaista?
- Ai ältseimmän sodanvastaista?
...
- Oliks se susta kaikkein ältseimmän sodanvastaista?
- Eiku yks toinen oli kaikkein ältseimmän sodanvastaista.
- Ai mikä oli kaikkein ältseimmän sodanvastaista?

Jne.

Mutta sitten Aku Louhimiehen versioon vuodelta 2017. VAROITUS: Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia! Noinhan on tapana sanoa. Tosin jokainen suomalainen tuntee tapahtumat vuorosanoja myöten ulkoa, mutta varoitus koskeekin niitä asioita jotka elokuvassa on lisätty, niitä jotka siitä puuttuvat sekä suorituksen toteutustapaa noin yleisesti.

Yrjö Varpion Väinö Linnan tuotantoa käsittelevässä kirjassa Pentinkulma ja maailma kerrotaan Tuntemattoman ruotsintajan työstä otsikolla ”Att syssla med det omöjliga”, eli ”Puuhastella mahdottoman parissa”. Tämä tarkoitti murteiden, sanontojen ja joidenkin termien (esim. konekivääri – ruotsalaisittain kulspruta vai suomenruotsalaisittain maskingevär) kääntämistä ruotsin kielelle, mikä oli lähes mahdotonta.
Mahdottoman parissa puuhasteli myös ohjaaja Aku Louhimies. Hänellä oli kohdattavanaan neljä ilmiselvää haastetta, joiden kanssa joutui väistämättä tekemään kompromisseja. Näistä seuraavassa lyhyt tiivistelmä ja joitakin yksityiskohtia tarkemmin myöhemmin:
1) Ei Tuntemattomasta saa kolmen tunnin elokuvaa, ellei jätä jotakin pois ja siitähän aina joku mielensä pahoittaa, kun oma suosikkikohtaus puuttuu. Nyt kaksi merkittävintä poisjääntiä olivat kovennetun seisominen ilmahyökkäyksen aikana ja Lahtisen monologi konekivääriahkiota vetäessä. Nämä poisjäännit oli kuitenkin yleensä hyvin valittu ja käytännön sanelemia pakkoja. Tästä haasteesta selviämisestä arvosana 8½.
2) Jotta elokuva olisi saatu elokuvaksi eikä filmatisoinniksi, siihen oli lisättävä syvyyttä uusilla kohtauksilla eli käsikirjoitettava se, mitä Linna jätti kertomatta. Tässä merkittävimmät lisäykset olivat Rokan ja Kariluodon siviilielämän kuvaukset. Nämä onnistuivat erittäin hyvin, arvosana 10-.
3) Joitakin asioita elokuvassa on jo ihan periaatteen takia kerrottava ristiriitaisesti kirjan kanssa. Näistä merkittävimpiä – joista toinen meni luultavasti suurimmalta osalta katsojia ohi – olivat Hietasen suhde Veran kanssa ja Riitaojan kohtalo. Jotkut näistä olivat onnistuneita, jotkut yhdentekeviä ja ainakin yksi oli turha. Arvosana 7+.
4) Romaanissa oli tilanteita, joissa viitattiin asioihin jotka nykyihmiselle ovat käsittämättömiä. Sanojen merkitys on muuttunut ja joitain asioita ei vain ymmärretä. Nämä oli enimmäkseen onnistuttu elokuvassa sivuuttamaan tyylikkäästi tai muuttamaan asianmukaisesti. Esimerkiksi murteita oli selvästi laimennettu, jotta repliikit olisivat yleiskielistyneessä suomessa ymmärrettävämpiä. Näiden ongelmien selvittämisestä elokuvalle arvosana 9+.

Elokuvan parasta antia oli kuvaus. Se oli todella fantastista. Selkeää ja osuvaa. Antaisin arvosanan 10+, ellei olisi kuvattu liikaa näyttelijöiden päällä ryömiviä ötököitä. Pari kertaa tehokeinona hyvä, mutta liika on liikaa.

Kuvauksen onnistumiseen vaikuttivat suuresti näyttelijäsuoritukset. Onnistunutta lähikuvaa on vaikea saada, ellei näyttelijä tiedä mitä tekee. Tässä suhteessa voi lähes poikkeuksetta antaa krediittiä erinomaiselle näyttelijäkunnalle. Joitakin rooleja yksi kerrallaan, ensin kolme pääroolia:
1) Rokka – Eero Aho. Kun kuulin Eero Ahon valinnasta Rokaksi, olin pettynyt. Liian vanha mies rooliin, kuvausten aikana jo 48 vuotta. Rokan esikuva Viljam Pylkäs oli jatkosodan alkaessa 29-vuotias. Ahon varsinainen ensiesiintyminen elokuvassa – alun jokikohtauksen jälkeen – oli vaisuhko, mutta sen jälkeen mies otti roolin haltuunsa aivan huikealla tavalla. Ikäkään ei haitannut, sillä Rokan rooliin kuuluikin ennen aikojaan vanheneminen kovaa ruumiillista työtä tehneenä miehenä. Reino Tolvanen oli jättänyt jälkeensä suuret saappaat, jotka olisivat hölskyneet kenen tahansa muun Rokan jaloissa. Ahon jalat eivät mahtuneet koko saappaisiin ja se oli temppu se. Tämän suorituksen edes jonkinlainen haastaja kilpailussa Jussi-patsaasta voi olla ainoastaan Jussi itse, eli:
2) Koskela – Jussi Vatanen. Linna luonnehti Koskelaa ”luonnon täysosumaksi”. Samoin voi luonnehtia Vatasen suoritusta Koskelana. Vatanen oli eleetön kuin Koskela itse. Kosti Klemelä oli aikoinaan hieno Koskela, mutta hänen suorituksensa eleettömyys oli korostettua. Vatanen oli eleetön luonnostaan silloin kun piti mutta silmissä välähti silloin kun oli sen paikka.
3) Hietanen – Aku Hirviniemi. Hirviniemi oli kolmannessa pääroolissa hyvä. Todella hyvä. Mutta ei niin loistava kuin kaksi edellistä, etenkin kun hänen esikuvanaan oli alkuperäisfilmin Heikki Savolainen, joka teki sen elokuvan parhaan suorituksen. Hirviniemen kunniaksi on sanottava, että suoritus oli samanveroinen. Hietasen kohtalossa nähtiin myös hienonjärkyttävä tribuutti Laineen elokuvalle, kun silmänsä menettäneen Hietasen veri valuu täydennysmiehen kasvoille kuten Laineenkin versiossa.
Sitten tärkeimmät sivuroolit:
4) Vanhala – Hannes Suominen. Onnistunut suoritus, juuri tällainen Vanhalan kuuluikin olla. Alussa lievää yliyrittämistä, mutta etenkin lopun vyörytyskohtauksessa napakymppi.
5) Lammio – Samuel Vauramo. Kelvollinen roolityö, täytti miehen paikan.
6) Kariluoto – Johannes Holopainen. Kariluodon rooli oli kehitystarinana ja laajennettuna haasteellinen, mutta Holopainen selviytyi siitä hienosti.
7) Lahtinen – Joonas Saartamo. Rooli oli kirjan versiota vähäisempi, mm. kuuluisa ahkiomonologi puuttui, mutta Saartamo teki hyvää työtä.
8) Lehto – Severi Saarinen. Tämä oli elokuvan merkittävin epäonnistuminen. Saarinen teki sen minkä pystyi, mutta oli rooliin epäuskottava. Lehto oli oikeasti kova kaveri, mutta Saarisen habituksesta tulee mieleen lähinnä yläasteen vetelä koulukiusaaja, joka murtuu heti joutuessaan tiukkaan paikkaan. Rooliin olisi pitänyt saada joku kovaluinen urheilija Åke Lindmanin tapaan.
9) Honkajoki – Juho Milonoff. Meni alussa ylinäyttelemiseksi, mutta loppu sujui hienosti.
10) Rahikainen – Andrei Alen. Rahikaisen rooli oli hämmentävän pieni, mutta Alenia oikeampaa valintaa olisi vaikea kuvitella.
11) Määttä – Max Ovaska. Toinen, joka meni lähes huomaamatta roolin ollessa alle romaanin mittojen.
12) Susi – Arttu Kapulainen. Kapulainen teki hienon roolityön änkyttävänä ja aralta vaikuttavana, mutta tiukan paikan tullen luotettavana Rokan kaverina.
Aikoinaan Laineen Tuntematonta kritisoitiin kovasti siitä, että näyttelijät olivat liian vanhoja esittämään varusmiesiässä olleita sotilaita. Kuitenkin noin puolet varusmiehiä esittäneistä oli alle kolmikymppisiä. Nyt vastaavissa tärkeimmissä rooleissa olleista vain Holopainen ja Ovaska alittivat niukasti kolmekymmentä. Ikä ei silti ollut sen kummempi ongelma kuin Laineenkaan versiossa eli todellisuudessa ei minkäänlainen. Ainakin jakauma oli tasaisempi kuin Laineen versiossa, sillä nyt kaikki varusmiesikäiset olivat alle nelikymppisiä siinä missä Laineella Vanhala ja Rahikainen olivat yli nelikymppisiä.

Lyhyistä sivurooleista on nostettava esiin kolme.
Pirkka-Pekka Petelius teki tuttuun tapaansa luotettavan suorituksen Kaarnana ja toi samalla viestin vanhasta: hän oli Mollbergin elokuvassa Hietanen. Laineen Tuntemattomasta ei tainnut valitettavasti olla yhtään näyttelijää mukana - olisi nyt joku sivuroolin esittäjä (kaikki tärkeiden roolien esittäjät ovat jo kuolleet) voinut tehdä cameon vaikka karjalaisena starikkana.
Hauhiaa esitti teinitähti Robin, joka on allekirjoittaneen papereissa hyvin arvostettu. Nuorella miehellä tuntuu olevan arvot kunnossa ja jalat maassa. Nyt tuli vähän esimakua armeijasta, jonka riveihin mies astuu pikapuoliin kuten suomalaisen miehen kuuluukin. Näyttelijäsuoritusta on vaikea arvioida - Hauhia näytti jäykältä ja jännittyneeltä, mutta niin toisaalta pitikin. Huvitti kun Rokka kuljetti Hauhiaa juoksuhautaa pitkin vartioon. Veikkaan että Louhimies oli suunnitellut kohtauksen siten, että Robinia ei oltu harjoitettu kertaakaan aiemmin siihen, opetettu vain vuorosanat. Niinpä hämmennys kasvoilla oli aitoa. Tosin katsomoseurana ollut teini-ikäisosasto valisti jälkeenpäin, että Robinilla on aina sellainen ilme naamalla paitsi laulaessa. Eikä siinä mitään, pärjäähän Clint Eastwoodkin kahdella ilmeellä - hattu päässä ja ilman hattua.
Everstiluutnantti Karjulan roolin veti Janne Virtanen, joka teki Karjulasta psykopaattisen huutajan. Toisaalta sellainen hän oli romaanissakin. Linnan ongelma kirjailijana oli se, että vaikka hän osasikin tehdä loistavia kansantyyppejä, hänen yläluokkalaisensa olivat stereotyyppisiä karikatyyreja. Karjulan kohtalo oli elokuvassa romaanista poikkeava. Kirjassa Rokka pelastaa pahoin haavoittuneen Karjulan lääkintämiesten auttamaksi ja ainakin itselläni on aina ollut se käsitys, että hänen täytyy kuolla haavoihinsa. Elokuvassa hän jää pahoin haavoittuneena lojumaan keskelle tietä tankkien tullessa ja annetaan ymmärtää tankkien ajavan hänen ylitseen.
Sivurooleista jää kokonaan puuttumaan mehukas - vai pitäisikö sanoa saita - talousalikersantti Mäkilä, vaikka hän trailerissa vilahtaakin. Voi olla että näkyy elokuvassakin jossain taustalla, mutta hänen parhaat kohtauksensa on leikattu pois. Samoin lähes kokonaan puuttuu Salo, jolla taisi olla vain yksi repliikki kiljunjuontikohtauksessa. Hänen kohtalonsa ilmahyökkäyksessä kuitataan lyhyesti, taustalta kuuluu vain ääni "Salo haavoittui" tai jotain sinnepäin.

Käsikirjoituksessa oli tehty Linnan tekstiin joitakin muutoksia ja lisäyksiä. Osaksi nämä olivat tilanteen pakottamia, kuten murteiden lieventäminen. Joissakin tapauksissa on varmasti mietitty, pitääkö ikonista kohtausta muuttaa nykyajan vaatimusten takia vai jättää ennalleen. Rokan ollessa majuri Sarastien puhuttelussa mielessä välähti Sarastien vuorosanojen jälkeen, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Tulee se hetki, jossa Rokan repliikki oli 1950-luvulla ehkä kirjan huvittavin kohtaus. Mutta 2010-luvun ihmiseltä se menee täysin ohi. Onko se muutettu? No, ei ollut. Eli Rokka vastaa Sarastien kysymykseen mitä hän oikein on miehiään: ”Entinen maanviljelijä Kannakselt. Nykyinen Tikkakosken mannekiini.” Täpötäysi elokuvateatteri ei hörähtänytkään, mitä kyllä kummastelin. En sitä, että ”Tikkakosken mannekiini” meni nykynuorisolta ja kolmikymppisiltä ohi. Eivät he tiedä välttämättä edes ”mannekiini” sanan merkitystä, tietävät vain supermallit. Saati sitten että tietäisivät Tikkakosken olleen asetehdas. Mutta kummastelin sitä, että edes vanhempi väki ei nauranut. Jälkeenpäin arvelin, että tämä johtui siitä ettei kuluneille vitseille naureta ja kaikki tiesivät, mitä Rokka sanoo seuraavaksi. Toisaalta voi kyllä herkutella ajatuksella, että Rokan repliikki olisi muutettu muotoon: ”Entinen maanviljelijä Kannakselt. Nykyinen konepistoolitehtaan konsultti.” Vitsi olisi varmasti mennyt perille, mutta olisiko muutos ollut liian radikaali?

Kirjan kanssa ristiriidassa olevista kohtauksista onnistunein on Sarastien komentopaikan takaisinvaltaus. Kirjassa sen tekevät Rokka ja Viirilä, mutta elokuvassa Viirilän osuus jää vähemmälle. Rokka määrää Asumaniemen mukaansa, kun kirjassa tätä ei mainita kyseisessä kohdassa lainkaan. Tämä on dramaturgian kannalta oikea ratkaisu, sillä muuten Asumaniemen kehitys "nuoremmaksi Rokaksi" olisi jäänyt auki.
Kelpo lisäys on myös Hietasen ja Veran seksiin asti edennyt suhde. Kirjassa tosin todetaan, että "tytöt eivät päästäneet alkuunkaan mitään lähentely-yrityksiä käyntiin". Tämä versio on toisenlainen ja aivan yhtä hyvä kuin kirjan tarina.
Negatiivinen muutos oli Lehdon kaatumiskohtaus ja Riitaojan osuus siinä. Kirjassa tehdään selväksi, että toiset luulivat Lehdon kaatuneen eivätkä kuulleet kutsuistaan huolimatta mitään. Eivät voineetkaan, sillä Lehto oli tajuton. Elokuvassa Lehto ei menetä tajuaan, tosin jää hieman epäselväksi kuulevatko miehet hänen huutonsa. Riitaoja puolestaan lähtee kirjan tapaan juoksemaan taaksepäin, mutta elokuvassa hän saa konekiväärisuihkun selkäänsä ja kuolee heti. Kirjassa Riitaoja jäi karkuun lähdettyään odottamaan, jolloin toiset ohittivat hänet perääntyessään. Sitten Riitaoja kuuli Lehdon huudot tämän tultua tajuihinsa ja lähti etsimään Lehtoa, jolloin sai kuolettavan osuman. Riitaoja olisi ansainnut edes tämän kunnian elokuvassakin.

Kotirintaman lisäykset puolsivat paikkaansa senkin takia, että Linnan alkuperäinen suunnitelma oli tehdä Tuntemattomasta myös sotilaiden taustoja valottava kirja, mallina Norman Mailerin Alastomat ja kuolleet. Onneksi näin ei käynyt, sillä kirjana Tuntematon on todennäköisesti parempi ilman niitä. Mutta elokuvaan lisäykset sopivat ja oikeimmat valinnat ovat juuri Kariluoto ja Rokka, sillä Koskelan taustatarina on ikonisoitu sekin.
Antti ja Lyyti Rokan avioliitto on suorastaan elokuvan parasta antia. Jo kirjasta tulee lyhyistä maininnoista käsitys siitä, kuinka paljon Rokka vaimoaan arvostaa ja vaikutelma onnellisesta avioliitosta. Paula Vesalan suoritus Lyytinä on hieno (no joo, tähän väliin on pakko todeta se mitä kaikki haluavat tietää ja mistä kohuttiin eli kyllä, saunakohtauksessa näkyvät tissit ja kyllä, ne ovat omassa ikäsarjassaan todella hyvät myös siksi, että ovat ilmeisesti luomut), hän esittää maatilan emäntää topakasti. Kun Antti on rintamalla, ei ole epäilystä etteivätkö hommat hoituisi kolmen, sittemmin neljän lapsen äidiltä. Ja kun Antti on kotona, pariskunnasta huokuu keskinäinen harmonia. Näytetään myös Lyytin tuska ja pelko rintamalla olevasta miehestä. Ja tuskainen toistamiseen evakkoon lähtö, kun lapset paimentavat muutaman lehmän matkaan. Eniten kosketti se, kun Lyyti käski tuskansa peittäen jättää kissan "odottamaan paluuta". Tämä kohtaus kirpaisi sukutaustan takia enemmän kuin mikään muu. Lähelle ylsi elokuvan päätöskohtaus, jossa lumen jo peittäessä maan haavoistaan toipunut Rokka palaa evakkokotiinsa.

Elokuvaa seuratessa alkoi puolivälin paikkeilla hiipiä mieleen ajatus. Elokuvan ainoa miinus oli kompromissien tekeminen, mikä oli tietysti välttämättömyys monestakin syystä. Paljon piti jättää pois. Kun vielä tiesi, että elokuvasta leikataan ulkomaita varten 133-minuuttinen versio eli 47 minuuttia pois, mietti millainen tynkä siitä tulee. Sitten tajusi, että elokuvasta voi helposti leikata muutamia kohtauksia, jotka eivät ulkomaalaiselle katsojalle ole välttämättömiä. Sellaisia, jotka oli kuitenkin pakko ottaa mukaan suomalaiseen versioon, mutta joitakin oli lyhennetty jättämällä repliikkejä pois. Siitä aloin ensi kerran ajatella, että ei hitto, Louhimiehen tarkoitus on tehdä tästä Talvisota-elokuvan tapaan myös TV-sarja, johon kohtaukset voidaan laittaa kokonaisina. Ja lisätä joitakin, kuten kovennetun seisominen. Tämä syventäisi elokuvaa, nyt siihen ei ole mahtunut kaikkea. Esimerkiksi Jalovaara ilmestyy näyttämölle ilman mitään esittelyjä ja selityksiä. Samoin oli selvää, että ei Koskelan torppaa oltu lavastettu niitä kahta muutaman sekunnin kohtausta varten. Materiaalia on paljon enemmän, ajattelin. Tästä saa kuusi tunnin mittaista TV-sarjan jaksoa, kun huomioi että sarjassa tarvitaan alku- ja lopputekstit joka jaksoon. Ajatusta vahvisti se, että laajakankaan reunat näyttivät olevan enimmäkseen tarpeettomat. Kuvakulmat oli suunniteltu valmiiksi siten, että otokset toimivat myös TV-ruudussa. Luulin keksineeni jotain sensaatiomaista, mutta eikö mitä. Wikipedia paljasti, että elokuvasta on todellakin tulossa TV-sarja. Kylläkin neliosainen. Osien pituutta ei kerrottu, mutta kaiken järjen mukaan niiden täytyy olla noin puolitoistatuntisia. Muuten juttu jää pahasti torsoksi. Ylipäätään Tuntematon soveltuisi selvästi paremmin ison budjetin 12-osaiseksi TV-sarjaksi. Siihen saisi koko kirjan ja paljon lisää.

Loppuarvostelu: neljä tähteä viidestä. Se viides jää niukasti saamatta, koska yritettiin saada kolmeen tuntiin mahtumaan liikaa ja jouduttiin tyytymään kompromisseihin. Tärkeimmän haasteensa elokuva selvitti: se on parempi kuin Laineen alkuperäinen. Niin sen toisaalta täytyykin olla, koska aikaa on kulunut ja tekniikka kehittynyt. Laineen aikana jouduttiin odottamaan filmien kehittämistäkin viikkokausia, nyt tuloksen näkee hetkessä ja voi useimmiten uusia, jos on tarvetta. Mutta Louhimiehen versio on oikeasti elokuva siinä missä Laineen versio oli pelkkä romaanin filmatisointi. Ja tämä ei ole aikakausikysymys. Samanlaiseen monumenttiasemaan kuin Laineen elokuva Louhimiehen versio tuskin nousee paremmuudestaan huolimatta, sillä Laineella on kuudenkymmenen vuoden etumatka.
Ja lopulta jäytää vain yksi kysymys: mitä Edwin Laine olisi tehnyt, jos hänellä olisi ollut nykypäivän tekniikka käytettävissään? Oma veikkaukseni on, että sen mitä Louhimies teki nyt.
Sitä en tiedä oliko tämä kohteliaisuus vai ei. Ja jos on, niin Laineelle vai Louhimiehelle?

lauantai 4. marraskuuta 2017

Uusinta: Kansanterveyden hyväksi

Lukijalle: Tällä kertaa uusintaan - no, pitäisikö sanoa fantasiatarina - siitä, kuinka kansanterveyttä hoidettaisiin jos maassa vallitsisi kelpo terveysfasismi. Entistä ajankohtaisempaa, koska varusmiesten Cooperin testin keskiarvo oli viime vuonna 2424 metriä. Voi perkele saatana helvetti, sen ei pitäisi olla terveiden parikymppisten miesten keskiarvo, vaan 12-vuotiaiden poikien keskiarvo:

Suomessa on tunnetusti maailman terveimmät lapset. Maailman terveimmistä lapsista kehittyvät kuitenkin maailman sairaimmat aikuiset. Suomalaisista miehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. Todellisen tilanteen karmeus ei paljastu edes näistä luvuista. Erityisesti naisissa on runsaasti huonokuntoisia laihoja läskejä. He mahtuvat kyllä normaalipainoisen indeksirajoihin, mutta ovat kuihduttaneet itsestään lihakset pois liikkumattomuudellaan ja läskit hyllyvät, vaikka painoindeksi näyttääkin arvoa 24 - suunnilleen samaa kuin rasvaprosentti. Miehissä ilmiö on harvinaisempi. Vastapainoksi löytyy sitten lihaksikkaita painoindeksin ylipainoisiksi luokittelemia, joilla rasvaprosentti on alle kymmenen. Hyväkuntoisia, terveitä ylipainoisia on kuitenkin murto-osa huonokuntoisten, sairaiden normaalipainoisten määrästä.

Tuleva puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen julisti läskin maamme pahaksi viholliseksi. Paha on pistää vihulaiselle kampoihin, jos puolet armeijaa hyytyy kiivetessään portaita pitkin toiseen kerrokseen ilman täyspakkaustakin.

Kouluissa liikuntatuntien määrä on pudonnut jokaisessa uudistuksessa. Toisaalta on laskettu, että sen vastapainoksi urheiluseurojen toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten määrä on kasvanut. Samaten numerot osoittavat, että lasten ja nuorten keskimääräinen liikuntamäärä ei ole kovin paljon suositeltavaa pienempi. Tosiasiassa kyse on siitä, että muutamat nuoret liikkuvat ja harrastavat valtavasti, kun taas valtaosa istuu tietokoneen ääressä syömässä hampurilaisia ja lipittämässä kokista. Keskiarvoliikkujia on vain aniharva. Tulee mieleen tarina kolmesta tilastotieteilijästä sorsametsällä: ensimmäinen ampui aivan liian eteen, toinen aivan liian taakse, jolloin kolmas hihkui: "Me osuttiin siihen!"

Epäterveellisten elämäntapojen, urheiluharrastusten puuttumisen ja ennen kaikkea arkisen hyötyliikunnan katoamisen takia kansan kunto on pahasti rapistunut. Heikosta fyysistä kunnosta seuraa enemmän sairauspoissaoloja, mielenterveysongelmia ja terveydenhoitokuluja ylipäätään.

Asialle on tehtävä jotakin. Tunnetusti ihmisluonto on semmoinen, että ilman keppiä tai porkkanaa ei tapahdu mitään. Muutama vuosi sitten Esko Aho kokeili keppiä ehdottaen terveydenhuoltomaksuja riippuvaisiksi potilaan elintavoista. Teilaus oli välitön. Yksityisellä puolella firmat ovat havainneet porkkanan tarjoamisen olevan taloudellisesti kannattavaa. Tunnetuin esimerkki lienee Pekkaniska.

Parhaaksi fyysisen kunnon ja yleisen terveyden fyysiseksi mittariksi on havaittu aerobinen peruskestävyys. Tältä pohjalta lähdin miettimään järjestelmää, jossa fyysinen kunto olisi helposti mitattavissa ja jossa ihmisille tarjottaisiin kepin sijasta selvää porkkanaa itsensä hoitamisesta. Tämä esitys on vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa.

Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä.

Yksityiskohdittain järjestelmä toimii seuraavasti:

1. Organisaatio saapuu Takahikiälle, jossa on ilmoitettu etukäteen testin järjestämisestä.

2. Osallistuja maksaa osanottomaksun (esim. 20 €) testin järjestäjälle ja todistaa henkilöllisyytensä. Kuka tahansa Suomen kansalainen saa osallistua testiin vuoden aikana niin usein kuin ikinä haluaa, kunhan maksaa osanottomaksun joka kerralta erikseen. Vuoden paras tulos ratkaisee.

3. Ajanotto tapahtuu chip-menetelmällä, jossa ajanottopisteet on viritetty urheilukentälle 100 metrin välein. Tällöin 12 minuutin aikana saadaan Cooperin tulos 100 metrin tarkkuudella automaattisesti. Huijaaminen on käytännössä mahdotonta ja saavutettu tarkkuus on riittävä.

4. Testin järjestäjät raportoivat tulokset yhteiseen tietokantaan.

5. Vuoden lopussa tietokannasta katsotaan jokaisen osallistuneen paras tulos ja maksetaan tilille verottomana stipendinä sitä vastaava rahasumma. Stipendejä on kolme luokkaa, A = 1000 €, B = 300 €, C = 100 €.

6. Suurimman eli A-stipendin saa, mikäli tulos ylittää rajan 3000 - x ∙ 100, missä x on henkilön täydet ikävuosikymmenet. Esimerkki: 32-vuotiaalle stipendiraja on 3000 - 3 ∙ 100 = 2700 metriä. B-stipendin saa, jos tulos on suurempi kuin A-raja - 200 m, C-stipendin jos tulos on suurempi kuin A-raja - 400 m.

Järjestelmän kustannusarvion teko on hyvin hankalaa stipendimaksujen suuruuden osalta. Järjestelmä suosii jonkin verran nuoria, koska iän karttuessa testitulokset putoavat enemmän kuin 100 m / 10 ikävuotta, mikä on järjestelmässä ehdotettu stipendirajojen pudotus. Ehdotettu järjestelmä on myös sukupuolineutraali, mikä ei mene läpi koska feministit vaativat tasa-arvon nimissä naisille noin 200 m pienemmät rajat kuin miehille. Oletetaan kuitenkin, että erinomaiseen tulokseen eli A-rajaan kykenee noin 10 % noin viiden miljoonan peruspopulaatiosta, B-rajaan 20 % ja C-rajaan 30 %. Tällöin stipendikustannukset olisivat 950 miljoonaa euroa vuodessa.

Ei valtiolla riitä rahat, sanotaan välittömästi. Noin miljardin euron lisäbudjetti! Mutta mietitäänpä tarkemmin. Kyseessä ei ole oikeasti mikään muu kuin rahan siirto taskusta A taskuun B. Jos ja kun homma maksetaan verovaroista, kansalaiset sen maksavat. Tällöin kaikilta kerätyt varat siirtyvät niille, jotka pitävät itsestään huolta. Nettomaksajina ovat huonokuntoiset, nettohyötyjinä hyväkuntoiset. Stipendit eivät siis oikeasti muuta veronmaksajille kouraan jäävää rahasummaa yhtään mitenkään, ainoastaan kohdentavat sitä toisin.

Jokainen liikeyritys tarttuu hanakasti tilaisuuteen tehdä ilmaista rahaa. Sijoita euro, saat kaksi takaisin antaa uskomattoman voittoprosentin. Tässä valtiolle tarjoutuu erinomainen tilaisuus tehdä rahaa nollariskillä. Stipendijärjestelmä ei kokonaisuutena maksa mitään, mutta kannustaa ihmisiä pitämään itsestään huolta, jolloin sairauspoissaolot ja terveydenhuoltokustannukset putoavat. Tupakan ja alkoholin kulutus taatusti vähenee.

Järjestelmän todelliset kustannukset jäävät siitä vastaavan organisaation ylläpitoon. Sen suuruutta on vaikea arvioida, mutta vedetään varmuuden vuoksi yläkanttiin.
Oletetaan, että vähän alle puolet kansasta juoksee Cooperin ja jokin prosentti tekee sen useammin kuin kerran. Tällöin vuosittaisia suorituksia tulisi kolme miljoonaa, mikä on taatusti yläkanttiin.
Cooperia pystyy radalla juoksemaan kerralla noin 30 henkeä. Oletetaan keskiarvoksi 20 henkeä per testikerta. Tällöin testejä pitäisi järjestää 3 000 000 / 20 = 150 000 kappaletta.
Testi kestää 12 minuuttia. Oletetaan, että kaikkine esi- ja jälkihoitoineen niitä kyetään järjestämään kolme tunnissa ja yksi testaajapari (testin järjestäminen vaatinee aina kaksi henkilöä) työskentelee puhtaasti testien parissa viisi tuntia päivässä. Tällöin vaaditaan 150 000 / 15 = 10 000 testaajaparityöpäivää.
Koska testien suorittaminen käytännössä rajoittuu huhti-syyskuuhun, käytössä on noin 100 työpäivää / testipari. Tällöin testaajapareja tarvitaan 10 000 / 100 = 100 eli yhteensä 200 testaajaa.
Testaajien lisäksi organisaatiossa on oltava hallinnollinen yksikkö. Tämä vaatinee noin 50 henkilöä. Testaajien työ on kausiluontoista, joten heidät voidaan palkata kesätyöläisiksi, joka osaltaan parantaa opiskelijoiden kesätyötilannetta. Hallintokoneisto olisi ympärivuotinen.
Kaiken kaikkiaan organisaatiossa tehdään siis 50 + 200/2 = 150 miestyövuotta vuodessa. Logistiset kustannukset ovat pienet, koostuen kertaluonteisista investoinneista ajanottolaitteisiin ja tietotekniikkaan, kuljetuskustannukset ovat kohtuulliset. Suurin kustannuserä koituu palkkakuluista. Nekin ovat kohtuulliset, koska opiskelijat tekevät mittaustyöt matalapalkkaisena hommana. Arvioidaan, että organisaation kustannukset ovat 60 000 euroa miestyövuotta kohti. Tekee yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa.

Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme. Lisäksi osanottomaksu keventää organisaatiota ja kattaa melkoisen osan kustannuksista.

Erityisesti järjestelmä auttaa nuorten liikuntaan kannustamisessa. Parikymppiselle tuhat euroa on tosi iso raha. Jos sen saa hilppasemalla 2800 metriä Cooperissa, niin tupakka ja viina jäävät vähemmälle ja liikuntaharrastus - joka toivon mukaan jatkuu vanhemmallakin iällä - saa kummasti lisäpotkua. Jo 100 euroa on monelle riittävä kannustin treenata sen verran, että pääsee 2400 metriin.

Vanhemmiten stipendeille pääseminen on taulukoista päätellen suhteellisesti vaikeampaa, mikä onkin hyvä. Budjetti pysyy pienempänä, toisaalta ikääntyvä haluaa pysyä hyvässä kunnossa saadakseen stipendejä ja kehuakseen kavereille.

Armeijan näkövinkkelistä katsottuna ajatusta tervehditään varmasti innolla. Varusmiesaines on jo sisään tullessaan kovakuntoisempaa, kun jo 15-vuotiaat pystyvät saamaan stipendejä hyvästä kunnostaan. Viisi vuotta myöhemmin, varusmiespalveluksen aikoihin, kunto on entistä kovempi. Reserviläisetkin pitävät itsensä paremmassa kunnossa eikä kaikille käy kuten huomasin luokkakokouksen saunassa taannoin: jätkistä minä olin ainoa, jolle ylioppilaspuvusta olisi mahtunut ylle muutakin kuin solmio.

Lopuksi vielä taulukko esitetyistä rajoista ja stipendeistä:
Ikä A (1000 €) B (300 €) C (100 €)
10-19 2900 2700 2500
20-29 2800 2600 2400
30-39 2700 2500 2300
40-49 2600 2400 2200
50-59 2500 2300 2100
60-69 2400 2200 2000
70-79 2300 2100 1900
80-89 2200 2000 1800

Tässä vertailukohtaa siitä, millaiset tulokset ovat missäkin ikäluokassa erinomaisia, hyviä, huonoja jne.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Uutiskatsaus 44/2017


1. Syötti

Neekeri. Maahanmuutto. Feminismi.
No niin. Eiköhän tuo pyhä kolminaisuus riittänyt. Rosis, täältä tullaan!


2. Jos luokkaretkelle haluat mennä nyt

Vasemmistonuoret järjestää ”luokkaretken” tutustuakseen pääkaupunkiseudun rikkaimpiin asuinalueisiin. Itse asiasta kuultuna järjestäjätaho totesi: ”Mielestämme on tärkeää muistuttaa, että suomalaisten keskuudessa elää toisten ahkeruudesta hyötyvä ja yhteistä etua polkeva ryhmä, vapaamatkustajien näkymätön joukko. Haluamme oppia lisää heidän elintavoistaan, lajityypillisistä ominaisuuksistaan ja levinneisyydestään.”
Eiköhän olisi ollut viisaampaa lähteä siinä tapauksessa vaikka Itäkeskukseen. Sehän on Stubbinkin mukaan ”kuin Somalia”.
Mitä vapaamatkustajiin tulee, niin kannattaa pohtia kumpi tarvitsee enemmän toista, vasemmistonuoret valtiota eli veronmaksajia toimintansa rahoittamiseen vai nämä rikkaat veronmaksajat vasemmistonuoria kertomaan että he ovat paskiaisia?


3. Nuorena naimisiin

Kolme kansanedustajaa julkisti tiedotteen, jossa ilmoitti haluavansa Suomen lainsäädäntöön muutoksen. Alle 18-vuotiaat ovat tähän asti saaneet mennä naimisiin presidentin luvalla ja nyt tämä poikkeuskäytäntö halutaan kieltää kokonaan. Systeemi on kuitenkin toiminut jo vuosikymmeniä ilman sen suurempia ongelmia. Siis niin kauan, kun maa oli yksikulttuurinen. Eli jälleen kerran kyseessä on haittamaahanmuuton aiheuttama ongelma. Ei liene mikään sattuma, että juuri äskettäin "turkulaismies" (lue: haittamamu) toi itselleen Irakista 14-vuotiaan ostovaimon. Väärillä eli 19-vuotiaan papereilla. Tämä on todella poikkeuksellista, yleensä kolmikymppiset haittamamut kun tekeytyvät alaikäisiksi eikä päinvastoin. Mutta ikähän on pelkkä numero, ainakin haittamamuille.
Vuosikymmeniä aiemmin nämä alaikäisinä naimisiin menneet olivat yleensä "hupsis"-tilanteen seurauksia eli piti päästä naimisiin, kun maha pömpötti. Nykyään kyseessä ovat yleensä lestadiolaiset, jotka haluavat nuorena naimisiin siksi että ennen naimisiinmenoa saa hyvä jos sormensa märäksi. Oli miten oli, jos lähdetään hakemaan presidentin lupaa niin silloin ollaan kyllä tosissaan liikkeellä. Monet täysi-ikäiset lähtevät avioliittoon huomattavasti heppoisemmalta pohjalta.
Tunnen useita teini-ikäisenä naimisiin menneitä. Jotkut eivät ole tarvinneet siihen lupaa, koska ovat olleet jo täysi-ikäisiä. Jotkut (äkkiseltään muistan kolme henkilökohtaisesti tuntemaani) ovat menneet vihille presidentin luvalla. Yksi rajatapaus ei tarvinnut lupaa, mutta nykylainsäädännöllä olisi tarvinnut - naisilla avioliittoikä oli tuolloin vielä 17 vuotta. Ei näiden avioliittojen kestoissa ole minkäänlaista eroa aikuisemmalla iällä solmittuihin.
Jos pitää valita, kumpi on ihmiselle parempi: a) mennä alaikäisenä naimisiin tiukasti säädellyllä erikoisluvalla vai b) elää kolmikymppiseksi asti puolivilliä sinkkuelämää, niin ei tarvitse hetkeäkään harkinta-aikaa. Avioliitto on kuitenkin se yhteiskunnan tukipylväs, kunhan siihen mennään tosissaan. Iästä riippumatta. Alaikäisenä solmittuja avioliittoja moninkertaisesti isompi ongelma (ovatko SUOMALAISTEN alaikäisenä solmitut avioliitot ylipäätään mikään ongelma?) on se, että avioliittoja ei solmita. Jokainen taaplaa tyylillään, mutta minulle olisi henkilökohtaisesti täysin käsittämätöntä seurustella ja asua yhdessä vuosikausia menemättä naimisiin tai edes kihloihin. Ja vielä käsittämättömämpää on se, että sitten halutaan avioparien kanssa yhdenvertaisia oikeuksia. Jos haluaa oikeuksia, on oltava valmis niihin kuuluviin velvollisuuksiin. Ja ne tulisi saada vain menemällä naimisiin.


4. Me ei leikitä teidän kaa, osa n

Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa, totesi otsikko. Ihan rehellisesti käsi sydämelle. Kuvitelkaa olevanne firman PR-päällikkö, jolle soittaa Hesarin toimittaja ja kysyy: "Mitä aiotte tehdä yhteistoiminnallenne uusnatsien kanssa?" Eiköhän siinä vaiheessa sanota että "ryhdymme tarpeellisiin toimenpiteisiin" ja "harkitsemme yhteistyön katkaisemista". Samalla pohtien, kuinka tästä suosta selvitään mahdollisimman vähäisin taloudellisin menetyksin eli kuinka saadaan yhteistyö jatkumaan. Tom of Finland -pornolakanoistaan tunnettu Finlayson ja perinteinen vasemmistokustantaja Tammi lopettivatkin jo yhteistyön. Tosin Kärkkäinen myy edelleen firmojen tuotteita, koska "ne tulevat alihankkijan kautta". Konsti se on tuokin. Molemmat firmat ovat vannoneet kautta kiven ja kannon tukkivansa viimeisetkin reitit. Eikä siinä mitään, tämä on vapaata liiketoimintaa ja jokainen käy kauppaa kenen kanssa huvittaa. Samalla lailla kuluttajallakin on täysi oikeus boikotoida kauppoja, jotka toimivat eettisesti kestämättömällä ja epäekologisella tavalla. Markkinatalous ratkaiskoon kuka pärjää.


5. Kauan on kärsitty vilua ja nälkää

Raportin mukaan Suomesta on lähtenyt terroristijärjestöjen riveihin taistelemaan noin 80 henkeä. Tämä on erittäin hieno asia. Takaisin on palannut noin 20 henkeä. Tämä on erittäin huono asia.
Mitä enemmän näitä lähtee Suomesta, sitä parempi. Mutta takaisinpaluu on tehtävä mahdottomaksi.
Vähän toisissa merkeissä maailmalla oli pari kantasuomalaista reservin vänrikkiä, jotka liittyivät kurdien taistelujärjestöön ja olivat mm. valtaamassa Raqqaa. Tätä ei voi pitää muuta kuin kannatettavana toimintana. Johan von Clausewitz opetti, että nuoria upseereita pitää lähettää ulkomaisiin sotiin hankkimaan kokemusta. Tarkempia tietoja voi kysellä (meedion välityksellä) vaikka talvisodassa legendoiksi nousseilta Kollaan kaksikolta Aarne Juutilaiselta eli Marokon Kauhulta (Ranskan muukalaislegioonassa 1930-35 sotimassa berberikapinallisia vastaan) ja Carl von Haartmanilta (Espanjan sisällissodassa kansallisten pataljoonankomentajana).


6. Lakkauttaako vai eikö lakkauttaa, kas siinä pulma

Siis tämä Pohjoismainen vastarintaliike. Tämä on taas niitä asioita, joista minulla on kaksi täysin toisistaan poikkeavaa näkemystä:
1) Ei missään tapauksessa saa lakkauttaa. Järjestö ei ole sääntöjensä nojalla mikään rikollisjärjestö, kuten jotkin moottoripyöräjengit. Sillä on täysi oikeus siinä missä jollakin Vihreällä Liitollakin ajaa jäsenistönsä näkemyksiä, olivatpa ne miten kahjoja tahansa. Vapaassa maassa on vapaa oikeus ilmaista mielipiteensä ja ajaa maan lakien muuttamista. Tämän rajoittaminen on sietämätöntä diktatuuria. Ei järjestöä saa lakkauttaa siksi, että jotkut sen jäsenistä ovat syyllistyneet laittomuuksiin, yksittäiset jäsenet on silloin saatettava oikeuden eteen.
2) Pitää ehdottomasti lakkauttaa. PVL on tehnyt haittamaahanmuuton hyväksi enemmän kuin SPR ja se on paljon se. Liike on tarjonnut medialle helpon tavan leimata länsimaisen sivistyksen tukipylväät rasisteiksi, koska he ovat haittamaahanmuutossa samalla kannalla kuin tämä kajahtanut poppoo. Jos PVL:n tyypeistä päästäisiin eroon, länsimaisuuden puolustaminen olisi paljon helpompaa.
Ensimmäinen vaihtoehto noudattaa laillisuusperiaatetta. Toinen taas on puhtaasti pragmaattinen ja tarkastelee hyötyä.


7. Ketkä seisovat joukoissasi?

Esimerkkinä siitä, kuinka muutaman pöpipään sakkia pystytään käyttämään keppihevosena, Laura Huhtasaarelta kysyttiin kelpaavatko hänelle uusnatsien äänet. En tiennytkään, että äänestyslippuihin pitää tämä merkitä ja ne voitaisiin sitten hylätä ehdokkaan toivomuksesta.
Tässähän oli taas kerran tarkoitus leimata Huhtasaari natsien kanssa samaan poppooseen. Onhan itsestäänselvyys, että uusnatsit häntä äänestävät – hän on ainoa joka vastustaa haittamaahanmuuttoa pontevasti. Samalla lailla voidaan esittää muitakin itsestäänselvyyksiä. Kuvitellaan että vaaleissa kaikki muut puolueet kannattaisivat vankeusrangaistusten korvaamista automaattisella kuolemantuomiolla ja yksi puolue nykyjärjestelmää. Arvatkaapa mitä puoluetta rikolliset kannattaisivat ja voitaisiinko tämä puolue leimata ”rikollispuolueeksi”?
Huhtasaarta vastaan on hyökätty odotetusti myös sillä, että hän on kreationisti. No, typeräähän se on. Mutta presidenttiehdokkaiden keskuudessa on muitakin ihan yhtä typeriä uskomuksia, kuten usko monikulttuurisuuteen. Toistaiseksi tuen Huhtasaarta presidentiksi. Lupaan vaihtaa kantaani kreationismin kannattajasta monikulttuurisuuden kannattajaan heti, kun Suomen suurin ongelma ovat kaduilla tallaavat dinosaurukset eivätkä haittamamut.


8. Paperia kouraan

Hallinto-oikeus linjasi, että Kelan on maksettavat toimeentulotukea maassa laittomasti oleville rikollisille. Asiaa kommentoi jo blogistikollega Professori osuvasti. Muuta lisättävää ei ole kuin se, että ”paperiton” on virheellinen termi. Joka ainoa näistä on saanut paperin, jossa todetaan ”suksi vittuun länsimaisesta sivistysmaasta”. Tosin ehkä hieman kohteliaammin sanankääntein. Sen verran voitaisiin tukea myöntää, että kouraan tulisi lyödä sama paperi uudelleen. Siten että koura on käsiraudoissa ja heppu matkalla kohti lähintä palautuspistettä.


9. Give us our money!

Uutinen tiesi kertoa, että moni haittamaahanmuuttajajärjestö on joutunut maksuvaikeuksiin kymmenien- jopa satojentuhansien eurojen tukiaisista huolimatta. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että tukea ei ole saatu riittävästi. Tai sitten johtopäätöksen, miksi kyseiset populaatiot ovat saaneet oman maansa siihen kuntoon, että on pitänyt tulla suomalaisten elätettäviksi.


10. Jättiuutinen

Tukholman Rinkebyssä kaupat sulkivat ovensa protestiksi turvattomuutta vastaan. Rinkeby muistuttaa kehitysmaata kahdesta syystä: rikollisuusasteeltaan ja väestöltään. "Dagens Nyheter julkaisi viikolla kyselynsä kaupunkilaisille tärkeistä poliittisista teemoista. Vielä viime vuonna rikollisuus oli kaukana kärkisijoilta. Nyt se on toisella sijalla heti ykkössijalle nousseen maahanmuuton perässä." Olisiko käynyt niin, että nämä kaksi asiaa ovat kuin paita ja perse?
Jättiuutinen tämä ei ole sisältönsä takia. Faktat ovat olleet jokaisen sellaisen tiedossa, joka on halunnut ne nähdä. Jättiuutinen tämä on siksi, että Hesari julkaisi tämän. Lainataanpa tähän väliin Lasse Lehtisen mainiota muistelmakirjaa Luotettavat muistelmat II: "Toisinaan media näyttää poukkoilevan sinne tänne, mutta se johtuu vain siitä, että se juuri silloin yrittää arvata tuulen suunnan, se mittailee ja haistelee, ennen kuin lähtee taas laumana samaan suuntaan. Koiviston kuuluisa sopulivertaus on eläin- ja tiedotusopillisesti oikea."
Nykypäivänä median ei tarvitsisi haistella tuulen suuntaa, se tietää kyllä sen katsomalla juttuihinsa tulleiden kommenttien laatua ja ennen muuta niiden peukutuksia. Haittamaahanmuuttoon nuivasti suhtautuvia kommentteja on moninkertaisesti muihin nähden ja niiden peukutusmäärät ovat järjestelmällisesti kymmenkertaisia. Ainoa mikä hidastaa median muutosta on toimittajien pelko sitä toimittajien kovaäänistä vähemmistöä kohtaan, jolle haittamaahanmuuton kannattaminen on ideologinen kysymys. Mutta kun muutos tapahtuu, sen rinnalla kolmenkymmenen vuoden takainen toimittajakunnan muutos neukkuhymistelijöistä kasinotalouden ihailijoiksi tuntuu pikkujutulta.


11. Älä pölli härmäläiseltä

Taattua Hesaria edellisen sijaan edusti uutinen, jossa kerrottiin kuinka Firenzen kaduilla kävellyttä suomalaismiestä yritettiin ryöstää. Härmän häjy ei liiemmin asiasta pitänyt, vaan pätki kahta ryöstäjää turpiin. Poliisien tultua paikalle heiteltiin ylävitosia ja kiiteltiin ripeästä toiminnasta.
Se, mikä italialaisessa mediassa auliisti kerrottiin mutta suomalaisessa valemediassa jätettiin kertomatta oli ryöstäjäyrittäjien kansallisuus. Hesari ei mainitse asiaa millään tavalla, mutta ovelan valemedian tapaan korostaa jatkuvasti tapahtumapaikkaa mainitsemalla paikannimiä normaalisti enemmän luoden näin mielleyhtymän Italiaan. Todellisuudessa, kuten valemediaan tottuneet saattoivat jo arvatakin, ryöstäjät olivat saapuneet sivistyksen pariin Välimeren eteläpuolelta. Kotimaat olivat Marokko ja Algeria eli tästä näemme kansojen välisen yhteistyön voiman.


12. Monikulttuurista yhteistyötä

Kun nyt on väitetty, etteivät haittamamut kykenisi yhteistyöhön muiden kuin oman klaaninsa kanssa, niin isketään pöytään vastaesimerkki. Suomenlinnassa järjestettiin yksityisjuhlat, joihin tunkeutui viisi kutsumatonta vierasta. Useita tavaroita lähti kuokkavieraiden matkaan, mikä oli toki osin suomalaisten vika - mitäs eivät pultanneet niitä kiinni. Epäillyistä neljää kuvailtiin "todennäköisesti somaleiksi" ja viides oli todennäköisesti "arabi". Yhteistyön voimaa!


13. Turistimatka

Kanadalais-amerikkalainen pariskunta oli reppureissulla Afganistanissa 2012, kun kävi kuten odottaa sopiikin. Eli reissu piteni suunnitellusta, kun talibanit kutsuivat pariskunnan vieraakseen. Vierailu piteni viiteen vuoteen. Nyt pariskunta on vapautettu yhdessä kolmen vankeudessa syntyneen lapsensa kanssa. Antamiensa tietojen mukaan lapsia oli neljäskin, mutta talibanit tappoivat tämän vastasyntyneenä. Tämän lisäksi vaimo oli raiskattu.
Jotenkin tuntuu että tarinasta jäi jotain kertomatta. Siis lähdetään reppureissulle Afganistaniin??? Lisäksi ohimennen mainitaan, että mies oli ollut aiemmin naimisissa kymmenen vuotta Guantanamon vankileirillä lusineen "kanadalaisen" sisaren kanssa. Ja oli lisäksi jossain määrin saanut julkisuutta terrorisminvastaisen sodan kriitikkona.
Tämä juttu haisee enemmän kuin Sipilän ja Soinin teatteri persujen hajoamisen yhteydessä.


14. Itävallan ihmelapsi

Itävallassa järjestettiin vaalit, joista uutisoitiin tulokseen nähden yllättävänkin paljon eli loppujen lopuksi melko vähän. Huomattavasti vähemmällä huomiolla pääsivät Tsekin kaksikamarisen parlamentin alahuoneen vaalit, joissa eniten paikkoja sai ANO, joka vastaa aatemaailmaltaan Suomessa lähinnä persuja. 200 paikasta ANO nappasi 78, mikä ei ole lainkaan huonosti etenkin kun huomioi, että kyseessä oli nousu 47 paikasta. Mene ja tiedä, ehkä samoihin aikoihin käytyjen Itävallan vaalien raportointi oli turvallisempaa, kun siellä vastaava puolue FPÖ jäi kolmanneksi ja kasvatti paikkamääräänsä vain 40:stä 51:een (paikkoja oli jaossa 183). Näinkin heikko menestys johtui pääasiallisesti siitä, että voittajapuolue ÖVP otti lusikan kauniisti käteen ja ryhtyi populistiseksi, ts. ideologiastaan huolimatta lupasi noudattaa kansan tahtoa haittamaahanmuuttopolitiikassa. Muutoksen takana oli nuori, vasta vähän yli kolmekymppinen puheenjohtaja Sebastian Kurz, jota pidetään politiikan ihmelapsena. Tässä vaiheessa on muistutettava että kun edellisen kerran Itävallasta tuli politiikan ihmelapsi, niin koko Eurooppa meni raunioiksi.
Ai niin, satuitteko muuten tietämään että Itävallan vaaleissa sikäläinen vihreä puolue menetti KAIKKI 24 paikkaansa näissä vaaleissa? Ei se mitään, en minäkään tiennyt ennen kuin huomasin sen Wikipediasta. Jos suomalainen media tästä kertoi, niin ainakin minulta meni täysin ohi.


15. Kivilinna

Skenessä mukana olleet tuntevat tarinan, mutta pistetäänpä vielä linkki. Kati Sinenmaa rakensi Pasilaan luvatonta kivilinnaa yli 20 vuoden ajan. Ilman työkaluja. Ja asui siellä niin ikään luvatta 13 vuotta. Onhan näitä pultsarimajoja ennenkin ollut, mutta tämäpä ei ollutkaan sellainen. Tekijä on huippuälykäs ja puolustaa näkökantojaan terävästi. Ilmanko kaupunki aitasi alueen ja esti siellä liikkumisen vasta viime vuonna. En ole muistaakseni koskaan tekijää henkilökohtaisesti tavannut, mutta meillä on useita yhteisiä tuttuja. Tässä myös linkki Katin terävänäköiseen blogiin.


16. Se aika vuodesta

Tietää että on aika vaihtaa nastat alle, kun lehdissä alkaa taas propaganda kitkarenkaiden puolesta. No, omassa kotterossa on ollut jo pitkään nastarenkaat. Totesin vaihtaessa että taitaa olla niin että ensi talveksi pitää hankkia uudet renkaat. Kopioin kaverilta kuulemaani ideaa ja lupaan ostaa tuolloin elämäni ensimmäiset kitkarenkaat kun joku läpäisee haasteen. Eli ensi talvena jonain sopivana päivänä pirautan ja totean että nyt olisi sitten se hetki. Hyppääpä kitkarenkaalliseen autoosi ja hurauta meille kahville. Mutta muista ottaa kännykkä mukaan, niin voit soittaa mihin asti pääsit niin minä tulen hakemaan. Laitan lähtiessä kahvinkeittimen porisemaan. Tai sitten ostan kitkarenkaat.


17. Kusta purkkiin

Suomen Fitnessurheilu otti lajivalikoimansa alle kehonrakennuksen. Tästä seurasi sellainen pikkuinen ongelma, että kehonrakentajia uhkaavat dopingtestit. Tämä taas muuttaa lajin luonnetta melkoisesti. No, tuskin asiasta ongelmaa syntyy. Tekevät samoin kuin voimanostajat eli perustavat uuden liiton, jonka alla kilpaillessa ei testata. Voimanostajille liiton nimeksi voi ehdottaa ”Voiman Osto –liitto”. Jos tämän sanoo päin naamaa, saattaa saada turpiin ellei varaudu. Kolme seikkaa yleensä pelastaa. 1) Kestää kauan ennen kuin hormonien kärventämät aivosolujen jämät tajuavat mitä tuli sanottua, 2) sinä aikana ehtii lähteä lipettiin eikä lihavuorilla ole mitään mahdollisuutta saada juoksemalla kiinni, 3) jos vaikka kompastuu ja joutuu otattamaan, tyhjät muskelit eivät yleensä pärjää jäntevyydelle.
Valitettavasti suuren yleisön silmissä tilanne on aivan nurinkurinen todellisuuteen nähden. Pahimpana dopinglajina pidetään yleisurheilua, pyöräily ja hiihto tulevat heti perässä. Tämä johtuu lukuisista dopingkäryistä ja niiden seurauksista. Olen joskus verrannut tätä siihen, että jos valtatie A:lla on nopeusvalvonta ja valtatie B:llä ei, niin valtatie A:lla tulee taatusti enemmän sakkoja. Mutta arvatkaapa huviksenne kummalla tiellä ajetaan enemmän ylinopeutta?
Yleisurheilu on tehnyt rankkaa työtä dopingin kitkemiseksi ja sen seurauksena se on saanut paradoksaalisesti dopinglajin leiman. Siinä sivussa kärsivät muutkin lajit, jotka yrittävät samaa. Yhdistetyn kolminkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen kertoi äskettäin lopettaneensa 24-vuotiaana suurelta osin siksi, että dopingepäilyt veivät maun. Sitten voi muuten ihan vapaasti miettiä, kummassa lajissa dopingin käyttö on todennäköisempää. Yhdistetyssä jota harrastaa ehkä noin sata urheilijaa koko maailmassa, dopingvalvonta on tiukkaa ja rahaa liikkuu erittäin vähän. Vai mahdollisesti jossain joukkuelajissa, joka on jättisuurta bisnestä ja dopingvalvonta vähäistä? Vai miten on, lähtisikö Espanjalta vuoden 2010 maailmanmestaruus pois jos nyt havaittaisiin pakastetuista dopingnäytteistä jonkun joukkueen jäsenen käyttäneen tuolloin dopingia? Yleisurheilussa lähtee. Epäilen että jalkapallossa dopingnäytteitä ei edes säilytetä. Eivätkä joukkueen kaikki jäsenet luultavasti edes joutuneet testeihin. Ja ennen kuin joku ehtii hihkaista ”joukkuelaji on eri juttu”, niin yleisurheilussakin on viestit. Arvokisoissa testataan kaikki ja näytteet pakastetaan. Usain Bolt menetti 4 x 100 metrin viestikullan vuodelta 2008 Nesta Carterin käryttyä näytteiden uudelleentarkastuksessa 2017. Voitteko kuvitella että parin vuoden päästä julistettaisiin Hollanti vuoden 2010 maailmanmestariksi, jos joku Espanjan vaihtopelaaja olisi kärynnyt?


18. Puhalla tähän

Uutuuskirja paljasti, että Matti Nykänen jäi Sarajevon olympialaisissa vain yksinkertaiseksi kultamitalistiksi siksi, että oli vasta toipumassa vatsataudista pikkumäen kisassa. Tulos oli hopea. Mutta Nykänen oli kovasti loukkaantunut siitä, että hänen oksennellessaan hotellihuoneessa joukkueenjohtoon kuulunut henkilö yritti puhalluttaa alkometriin epäillen humalatilaa.
Omantunnon kysymys: jos näkee Matti Nykäsen oksentavan, kumpi on todennäköisempää? Se että hänellä on vatsatauti vai se että hän on ryypännyt?


19. Hippulat vinkuen

Jozef Urban on ollut jo vuosien ajan yksi Slovakian parhaista kestävyysjuoksijoista. Tällä kaudella 31-vuotias slovakki teki oman ennätyksensä ja Slovakian kauden toiseksi parhaan tuloksen perinteikkäällä Kosicen maratonilla. Aika oli 2:21:51, millä oltaisiin Suomenkin tilastossa kakkosena - sopivaa sinänsä, yhtä paljon populaatiota molemmissa maissa. Maailmantilastossa sillä ei paljon juhlita, putoaa niukasti tuhannen parhaan joukosta mutta on Euroopan tilaston sijalla 150. Tuloksen tasoon nähden suoritus sai silti rutkasti julkisuutta, sillä Urban repi - hmm, ei pelihousujaan vaan juoksushortsinsa. Tai ainakin ne olivat revenneet pahasti tuottaen naiskatsojille suurta iloa loppukilometreillä. Urban ei paljon välittänyt vaan paineli hippulat vinkuen maaliin kymmenentenä.


Loppukevennys: Jaksaa jaksaa!

Rosa Meriläinen on julkisuudessa kahdesta syystä: (1) lausuttuaan jotain sukupuolielimistään (eduskunnassa rintanappi Vittu haisee hyvältä, valittaa ettei ole koskaan saanut kunnon nuolentaa ja viimeisimpänä tämä otsikkojuttu) tai (2) sanottuaan jotain muuta. Noin yleisesti ottaen ensimmäisen kategorian lausunnot ovat olleet järkevämpiä ja harmittomampia. Tällä kertaa Rosa siis kertoi harjoittelevansa vaginapainonnostoa ketsuppipullolla. Vielä on kuitenkin matkaa huipputasolle, sillä lajin maailmanmestariksi itsensä julistanut nainen kertoi nostelevansa surffilautaa. Älkää kuitenkaan liikoja luulko, hän tunkee "sinne" soikean nostovälineen, johon lauta on kiinnitetty. Tässäpä mainio ehdokas uudeksi olympialajiksi! Olisi kerrankin sellainen laji, joka olisi tarkoitettu vain naisille.
Toisella tavallakin Rosa oli päässyt otsikoihin, sillä hän oli mennyt yllättäen naimisiin miesystävänsä Tuomas Murajan kanssa. Onnea tuoreelle avioparille, jossa vakka on kanteensa valinnut (sananmuunnoshuumorin ystävät turpa kiinni!). Ja ilmaisena vinkkinä nuorenparin luo illalliselle kutsutuille: älkää herran tähden pyytäkö ruokaan ketsuppia.


P.S. Pauli Vahtera summasi haittamaahanmuuton erinomaisesti viimeisessä kirjoituksessaan.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Uusinta: Viikingin kiitokset

Lukijalle: Pistetäänpä uusiksi blogin aivan alkupäästä oleva teksti. Edelleenkin tämä on uskottavin selitys sille, miksi poliitikot ovat sellaisia kuin ovat:

Politiikkaa seuratessa tulee väistämättä mieleen ajatus: miksi helvetissä politiikkaan menevät tutuista juuri sellaiset, joiden ei missään tapauksessa pitäisi olla päättämässä yhteisistä asioista? Miksi ne fiksummat ja empaattisemmat kieltäytyvät ehdottomasti, kun vähän vihjaisee vaikka kunnallisvaaliehdokkuudesta tai lautakuntajäsenyydestä?

Perinteisesti selitykseksi annetaan poliitikolle välttämättömät narsismi ja kyky uskoa hallitsevansa asiakokonaisuuksia, joista ei mitään ymmärrä. Toisaalta on olemassa paljon politiikkaan haluttomia ihmisiä, joilla nämä ominaisuudet esiintyvät ja jopa joitakin päinvastaisia esimerkkejä eli fiksuja ja vastuullisia poliitikkoja. Perinteinen selitys ei voi olla ainakaan koko totuus.

Kuten aina, selityksen keksimiseksi on tarkasteltava olosuhteita. Mitä poliitikko tekee? Istuu kokouksissa tuntikausia jauhamassa yleensä ikävystyttävistä asioista. Toisaalta hänellä on myös valtaa, ja valta kiehtoo ihmisiä lähes poikkeuksetta siinä määrin, että sen tuntu riittää kompensoimaan asioiden ja edustajatovereiden ikävystyttävyyden. Ongelman ydin onkin kohdassa ”istuu kokouksissa tuntikausia”. Hyvät ihmiset, koettakaapa istua illalla (jolloin ainakin paikallistason kokoukset pidetään, ja niistä lähes kaikki poliitikot joutuvat aloittamaan) tuntikausia puolituntemattomien ihmisten seurassa virallisessa tilaisuudessa. Parin tunnin päästä teillä on lähes varmasti ongelma, joka saa teidät tuntemaan olonne epämukavaksi. Eikä kyseessä ole ikävystyminen. Kyseinen ongelma saa useat fiksut ihmiset luopumaan politiikasta lyhyen kokeilun jälkeen ja vielä useammat kieltäytymään koko hommaan ryhtymisestä. Jäljelle jäävät vain ne, joilla tätä ongelmaa ei ole - ja heitä on vähemmistö ihmisistä. Poliitikoiksi valikoituvat poikkeuksetta sellaiset harvinaiset yksilöt, joita ei pieretä! Siksi tästä älylliseltä jakaumaltaan satunnaisesta vähemmistöstä on valittava kaikki ne, jotka meitä edustavat. Seuraukset ovat tunnetut - kokoussalin ilma säilyy hengityskelpoisena, mutta päätökset löyhkäävät.

Normaali ihminen päästelee keskimäärin 10 - 50 paukkua päivittäin, mikäli hän saa laskea niitä sitä mukaa kuin ne kehittyvät. Tästä voi helposti laskea, että jakauman yläpäässä olevalle henkilölle ehtii kolmen tunnin kokouksen aikana kertyä varastoon kuusi pierua. Tämä aiheuttaa jo melkoisen epämukavan ylipaineen! Siksi on luonnollista päätellä, että poliitikoiksi valikoituu henkilöitä, joille ehtii vastaavassa ajassa kertyä vain yksi pieru pidäteltäväksi - eli pierujakauman alapään henkilöitä (anteeksi sanavalinta).

Humen giljotiini sanoo, että asioiden nykytilasta ei voi päätellä, miten niiden tulisi olla. Voidaan kuitenkin suorittaa vertailua muihin ominaisuuksiin ja vetää niistä johtopäätöksiä. Laktoositoleranssi on kyennyt valtaamaan länsieurooppalaisten geeniperimän lähes täydellisesti vain viidessätuhannessa vuodessa ja suomalais-ugrilaisetkin suurimmaksi osaksi. Tämä siksi, että se antaa selkeän edun ravinnon käytössä. Päätellen siitä, että maailmassa on ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti istuvat kokouksissa ilman tuskia, populaatiossamme esiintyy melkoinen prosentti pieremättömiä tai vähintäänkin vähäpieruisia yksilöitä. Aiemmin ihmiskunta eli selvästi ahtaammin kuin nykyään. Jos piereminen olisi aina ollut sosiaalisesti tuomittavaa, runsaasti piereskelevät yksilöt eivät olisi päässeet levittämään geenejään ja yhteiskuntamme olisi käytännössä pieruvapaa. On siis täytynyt olla aika, jolloin piereskely on ollut, jos nyt ei sosiaalisesti hyväksyttävää, niin suunnilleen haukottelun veroinen asia.

Muistelen lukeneeni jostakin, että viikingeillä oli tapana esittää kiitoksensa maukkaasta ateriasta päästämällä pöydästä noustessaan raikuva pieru. Mitä jylhempi jysäys, sitä suurempi arvostus. Eihän tämä jukoliste olisi mahdollista, jos pieru löyhkäisi kaamealle. Viikinkien pierujen on täytynyt olla käytännössä hajuttomia. Jos pierut ovat hajuttomia, ei ole mitään syytä tuomita niitä sosiaalisesti. Kääntäen, jos haukotuksesta pääsisi tapetit käpristävä lemu, niin haukottelu olisi takuulla kovasti paheksuttavaa. Siksi on varsin ilmeistä, että aiemmin ihmisten pierut eivät ole haisseet juuri ollenkaan. Lisäksi tämä vähäinenkin haju on hukkunut entisajan hajukkaampaan ympäristöön - nykyään olemme siivonneet ympäristömme hajuttomaksi. (Vastineeksi olemme saaneet hiljaisuuden tilalle jatkuvan taustamelun, mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.)

Jossain on mennyt jotakin pahasti pieleen. Miksi pieru on alkanut haista? Jotain voidaan päätellä siitä, milloin ja missä kulttuureissa pieru on muuttunut paheksuttavaksi. Tunnettu tarina kertoo Edward de Vere’sta kuningatar Elisabeth II:n hovissa 1500-luvun lopulla. Aiempia viittauksia suoranaiseen paheksuttavuuteen ei liiemmin löydy. Suomessa pieru muuttui pelkästä huumorin aiheesta nyrpistelyn kohteeksi joskus 1800-luvulla.
Pierun muuttuminen paheksuttavaksi tuntuu poikkeuksetta osuvan ajankohtaan, jolloin sokerin käyttö yleistyi kyseisessä yhteiskunnassa! Sokerin kulutus lisääntyi voimakkaasti Euroopassa juuri uuden ajan taitekohdassa 1500-luvulla. Pohjoismaihin sokeri rantautui toden teolla vasta myöhemmin, koska tuonti muualta oli kallista ja sokerin teollinen valmistus sokerijuurikkaasta alkoi vasta 1812 - kuinka ollakaan, pian sen jälkeen pierut alkoivat haista.

Suolikaasu tulee suolistoon 90-prosenttisesti ilmaa nielemällä. Sokeri ei kasvata kaasun määrää, mutta se muuttaa kaasun kemiallista koostumusta. Suurin osa pierusta koostuu hajuttomista kaasuista eli typestä, hapesta, metaanista, hiilidioksidista ja metaanista. Sokerin syöminen saa ilmeisesti aikaan reaktion, joka saa pierun haisemaan. Tämä ongelma on helposti vältettävissä sokerittomalla ruokavaliolla! Tai vähemmän helposti, kun ottaa huomioon, että lähes kaikkiin elintarvikkeisiin on nykyään lisätty sokeria. Onneksi kaikkea sokeria ei tarvitse välttää, sillä fruktoosi ja glukoosi eivät aiheuta samaa reaktiota kuin sakkaroosi. Ei ainakaan järkevästi ajatellen pitäisi, koska ne ovat kuuluneet ihmisen normaaliin ruokavalioon vuosituhansia. Aika erikoista sinänsä, koska sakkaroosimolekyyli ei ole mitään muuta kuin fruktoosi ja glukoosi yhdistettynä glykosidisidoksella - kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi vain puuttuvat. Mikä mahtaa olla se kemiallinen reaktio, jonka ansiosta haju syntyy?

Karsimalla sakkaroosin pois ruokavaliosta pierut eivät vähene, mutta muuttuvat hajuttomiksi. Ongelma on siinä, että hajuton pieru ei suinkaan ole äänetön. Tuhnuksi vaimentaminen ei aina onnistu. Eikä paljon lohduta töräytellä seurassa, jos ihmisten mieliin on koodattu pierun yhdistäminen hajuun. Etenkin kun piereskely on nykyaikamme ainoa jäljellä oleva tabu. Ihminen pystyy tunnustamaan julkisuudessa mitä tahansa muuta paitsi sen, että häntä pierettää. Poliitikot ovat kertoneet syrjähypyistään, pikkujulkkikset ovat tunnustaneet tekemiään pahoinpitelyjä ja näyttelijät kertovat avoimesti perversioistaan.

Mutta mistä löytyy se kuuluisuus, joka antaa pierulle kasvot?

perjantai 27. lokakuuta 2017

Välihuomautus 107: Mitä minä sanoa

Viime kesänä käytiin poliittista teatteria perinteisen draaman kaaren tapaan. Ensin on kriisi, sitten "sankari" eli pääministeri lähtee pois eli lentää omin pikku kätösin koneensa Turkuun tavatakseen ulkopuolisen suurmiehen eli presidentin. Jolta ei tulekaan apua, mutta lopulta sankarimme onnistuu dramaattisten vaikeuksien jälkeen selättämään ongelmat voittajana.

Yksinkertaisesti liian hyvin kreikkalaista draamaa vastaava tapahtumakulku ollakseen spontaani. Kirjoitin tuolloin tuoreeltaan seuraavasti:
Oli päivänselvää, että Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, ei olisi luopunut puheenjohtajuudesta ellei hän olisi tajunnut häviävänsä.
...
Niinpä hän oli laatinut etukäteen - korostan että tämä on loogista spekulointia ilman todisteita - kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli suunnitelma puolueen valtaamiseksi takaisin. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että soinilaisille ei jäänyt pienintäkään sillanpääasemaa puheenjohtajistoon. Näin ollen piti siirtyä suunnitelmaan B eli siihen, mikä nähtiin nyt.
...
Mitä sitten muihin loikkareihin tulee, he eivät varmaan tienneet Soinin suunnitelmasta etukäteen. Heidän kohdallaan kyse ei ole myöskään rahasta tai vallasta. Jäljelle jää kaksi motivaation syytä eli pelko ja typeryys. Kun olet tottunut viimeiset vuodet pelkäämään Soinia ja tekemään kuten hän käskee, on automaattinen refleksi tarttua hänen tarjoukseensa.
...
Eikä miettimisaikaa edes annettu, mikä taas on klassinen kusetuksen tuntomerkki. Sanottiin että valitse puolesi nyt, toista tarjousta ei tule.
...

Nyt Turun Sanomien toimittaja Lauri Nurmi, joka hyvin informoituna ennusti persujen hajoamisen jo ennen sen tapahtumista, on kirjoittanut asiasta kirjan. En ole vielä kirjaa lukenut, mutta lehtitietojen mukaan siinä kerrotaan se mikä oli tuossa lainauksessa pääteltykin - plus sitten se, että Sipilä oli koko hommasta tietoinen ja täysillä mukana. Mikä ei sekään draaman kulun huomioiden ole mikään yllätys. En tiedä kerrotaanko kirjassa Halla-ahon tietoisuuden tasosta tilanteen kulun suhteen. Oman arvioni tästä kirjoitin tuoreeltaan:
Kummastelen suuresti, jos Halla-aho ei olisi ollut tästä tietoinen. En kummastele kovinkaan suuresti, jos Halla-aho olisi päätellyt - aivan oikein - että antaa mennä. Oli aikakin päästä eroon menneisyyden SMP-laisesta painolastista. Tilanne oli täysin puhtaasti win-win, jos se vain osataan käyttää oikein. Nyt lähti roskasakki ulos ja on aika rakentaa Suomeen oikea kansallismielinen puolue.