Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


torstai 31. joulukuuta 2009

Sivallus LXI

Vuoden viimeinen päivä ja aika todeta, että uudenvuodenlupaus on tänäkin vuonna pidetty. Lupasin jo toistakymmentä vuotta sitten, että en tee uudenvuodenlupauksia.

Hyvää uutta vuotta!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Mutta tämä on minun elämäni!

Tuttu lause kaikille meille, joilla on sisäänrakennettu taipumus neuvoa muille ihmisille miten heidän tulisi elämänsä elää. Erityisen usein lausetta käytetään tilanteessa, jossa sen lausuja ei kykene esittämään toiminnalleen mitään järjellistä perustetta.

Isä 20-vuotiaalle:
- Kyllä sinun Jatta pitäisi opiskellakin eikä vain bilettää kavereiden kanssa.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Opettaja 14-vuotiaalle:
- Toni, tupakan polttaminen ei tee sinulle hyvää ja se on sitä paitsi koulun järjestyssäännöissä ehdottomasti kielletty.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Vaimo miehelle:
- Voisit Arto välillä viettää aikaa lastesi kanssa etkä aina mennä kavereiden kanssa kaljalle.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Sosiaalivirkailija asiakkaalle:
- Henna, pikavippien ottaminen kännykällä ei ole se paras tapa hoitaa taloutta.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Äiti 35-vuotiaalle:
- Kuules nyt Maija, ei työ ole koko elämä. Milloinkas minä saan niitä lapsenlapsia?
- Mutta tämä on minun elämäni!

Ei se ole. Siis sinun elämäsi. Se on sinun geeniesi elämä. Ja sinun geenisi ovat sinun jokaisen esivanhempasi elämää. Sinä, juuri sinä, olet vastuussa elämästäsi jokaiselle esivanhemmallesi. Puoleksi äidillesi, puoleksi isällesi. Neljäsosalta jokaiselle isovanhemmallesi. Kahdeksasosalta jokaiselle isoisovanhemmallesi ja niin edelleen.

He ovat panostaneet sinuun. Useimmiten vanhempasi eniten. Toki on joitakin, jotka vanhemmat ovat hylänneet tai kaltoin kohdelleet. Mutta hekin ovat osa ketjua, jossa joku on huolehtinut lapsestaan. Sinuun on kohdistettu odotuksia ja toiveita. Myös välillisesti. Isomummisi on pidellyt vaariasi sylissään ja ajatellut, mitähän tuon pikkuisen lapsenlapsista joskus tulee.

Mietin joskus, mitä joku esivanhemmistani tuumailisi, jos saisi katsella elämääni jonkin aikaa minun silmilläni.
Isoisäni, jota en koskaan tuntenut. Mitä hän ajattelisi, jos kulkisi päivän sisälläni salamatkustajana, riuhtaistuna irti keskeltä talvisotaa ollessaan samanikäinen kuin minä nyt?
Mummoni isä, joka oli melko tarkkaan tasan sata vuotta vanhempi kuin minä?
Isänisänisän...isänisä, joka muutti siinä neljäsataa vuotta sitten suvun kantapitäjästä ja aloitti sukuhaaran, joka kasvoi suvun suurimmaksi?

Olisivatko he hämmentyneitä nykyajan elämän kiihkeästä rytmistä? Ainakin ihmettelisivät kaikenlaisia tekniikan saavutuksia. Kummastelisivat jälkeläisensä kykyä ajaa autoa, käsitellä tätä kummallista vekotinta jolla ajatukset muuttuvat näppäilemällä tekstiksi. Kenties he olisivat odottaneet maailman muuttuvan, mutta tuskin tällä tavalla ja näin paljon.

Oleellinen kysymys olisi silti: olisivatko he ylpeitä tavasta, jolla elän? Tyytyväisiä siihen, millainen mies heidän jälkeläisestään on tullut?

Tämä kysymys kannattaa jokaisen esittää itselleen säännöllisin väliajoin, kuvitellen eri aikakausilta olleita edesmenneitä sukulaisiaan siihen vastaamaan. Jos uskoo heidän olevan tyytymättömiä siihen, millainen ihminen on, on syytä katsoa peiliin ja kysyä, kuinka minun on muututtava.

Eikä kyse ole ainoastaan esivanhemmista. Jokainen meistä on vastuussa elämästään lapsilleen, lapsenlapsilleen ja kaikille tuleville sukupolville.

Kysy itseltäsi: kun lapsenlapseni kertoo sadan vuoden kuluttua minusta omalle lapselleen, onko hänellä kerrottavana jotain esikuvallista - vaikka se olisi sitten vain valikoitu ja kaunisteltu osa minua. Vai onko hänen vaiettava tai valehdeltava? Tai mikä pahinta, onko minusta jäänyt mitään kerrottavaa?

Jatta käyttää vapaa-aikansa ja osan opiskeluajastaankin bilettämiseen. Mitä hänen isoisovanhempansa ajattelisivat alkoholinkäytöstä? Ehkä juhliminen menee niin överiksi, että opinnot keskeytyvät ja Jatta viettää loppuikänsä roikkuen työttömyyskorvausten ja pätkätöiden välillä. Miten käy Jatan lapsille, jos hän tulee raskaaksi ja käyttää - vaikka tietämättään - alkoholia raskausaikana?

Muuttuvatko Tonin tupakointikokeilut pahaksi tavaksi? Kenties hän käyttää esivanhempiensa keräämän perintöomaisuuden päihteisiin ja makeaan elämään. Millaisen esimerkin Toni antaa omille lapsilleen? Isien päihteidenkäyttötavat yleensä periytyvät esimerkin myötä jälkikasvulle.

Paheksuvatko Arton appivanhemmat - luultavasti omatkin vanhemmat - hänen tapaansa laiminlyödä perheensä? Ehkä avioliitto ajautuu kriisiin ja eroon hänen vastuuntunnottomuutensa takia. Mitä tapahtuu Arton lapsille, toistavatko he omissa parisuhteissaan vastuutonta ja rikkinäistä mallia.

Hennan isovanhemmat ovat aikoinaan rakentaneet rintamamiestalon hartiapankkiperiaatteella ja maksaneet tunnollisesti velkansa. Jos he tietäisivät tyttärentyttärensä velkakierteestä, he häpeäisivät. Jo ajatuskin lapsenlapsesta sosiaalivirkailijan juttusilla rahaa kinuamassa olisi pöyristyttävä. Onneksi Hennan talous pelastuu, kun isovanhempien kuoltua hänen äitinsä siirtää perinnön yhden sukupolven yli. Mutta Hennan lapsenlapsilla ei ole rikasta mummoa.

Toistasataa vuotta sitten eläneelle Maijan mummon mummolle ajatus 35-vuotiaasta vanhapiiasta, joka ei edes halua naimisiin tai ainakaan lapsia, ei olisi kauhistuttava. Se olisi yksinkertaisesti käsittämätön. Maijan jälkeläisten mielipidettä asiasta emme saa koskaan tietää.

Jatat, Tonit, Artot ja Hennat aiheuttavat ongelmia paitsi itselleen, myös yhteiskunnallemme. Onneksemme heidän vastapainonaan on Sinejä, Juhoja, Oskareita ja Elinoita, jotka hoitavat asiansa hyvin ja joista heidän esivanhempansa olisivat ylpeitä. Jattojen, Tonien, Artojen ja Hennojen lapsissa on kuitenkin toivoa.
Todellinen ongelma ovat Maijat. Ei lapsia, ei toivoa.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Sivallus LX

Pikku Kakkosessa pyörii nukkeanimaatio Lilli ja kukkaisystävät. Karmeaa, että kääntäjä ei ole ajatellut mitä tuli tehtyä. Tai vielä karmeampaa, jos hän on ajatellut. Toisaalta silloin hän olisi luultavasti laittanut sarjan nimeksi Lilli ja kukkakaverit.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Pudotuspeliä

Jalkapallo, tuo pallopeleistä konservatiivisin. Laji on oleellisesti sama kuin viisikymmentä tai jopa sata vuotta sitten. Heitetään aikakoneen avulla tuon ajan parhaat pelaajat nykypäivään, niin he pärjäävät kohtuullisesti. Huippuja he eivät enää olisi, mutta menisivät joukon jatkona. Vaan tehdäänpä sama missä tahansa muussa palloilumuodossa, niin pelaajat hyvä jos tunnistavat lajin samaksi. Jalkapallon sääntömuutokset viimeisen viidenkymmenen, jopa sadan vuoden aikana ovat olleet vähäisiä. On käsittämätöntä, että esimerkiksi ajanotto toimii edelleen samalla periaatteella kuin taskunauriiden aikakaudella. Jos joku keksisi jalkapallon nyt ja esittäisi tuon kaltaista ajanottosysteemiä, niin pihalle naurettaisiin.

Merkittävimpiä jalkapallon ja muiden pallopelien välisiä eroja on se, että vain ani harvoissa kansallisissa sarjoissa runkosarjan päälle pelataan pudotuspelit. Tämä on ymmärrettävää, koska jalkapallossa satunnaisuus yksittäisessä pelissä on suurempaa kuin muissa lajeissa eikä pitkiä pudotuspelejä voi lajin tiukasti kalenteriin sidotun aikataulun takia pelata. Cup-kilpailut korvaavat osaltaan tätä, mutta eivät kompensoi useimmiten toteutuvaa parin viimeisen sarjakierroksen tarpeettomuutta.
Toki pudotuspelejä on jalkapallossakin kokeiltu, joskin huonolla menestyksellä. Suomessa pelattiin mestaruussarjan päätteeksi pudotuspelit 1983-84. Systeemi oli kopioitu mistäs muualta kuin länsinaapurista, jossa se oli käytössä 1982-90. Tästä voimme päätellä, että suomalaiset olivat valmiimpia myöntämään vikatikin, kun taas hurrit pysyivät omassa virheessään sitkeämmin kiinni.

Pudotuspelejä ei kannata siis jalkapalloon tuoda. Niiden sijaan uutta jännitystä viimeisille kierroksille toisi kahden ylimääräisen kierroksen lisääminen sarjaohjelmaan. Näiden pelien tulokset laskettaisiin sarjataulukkoon sellaisenaan ja niissä kohtaisivat kutakuinkin samoille sijoille osuneet joukkueet.
Pelejä olisi kaksi sen takia, että jokainen joukkue saisi kotiottelun. Viimeisellä kierroksella kohtaisivat joukkueet, jotka varsinaisen (yleensä kaksinkertaisen) sarjan jälkeen olisivat sijoilla 1-2, 3-4, 5-6 ja niin edelleen. Kotietu kuten mainittu. Viimeistä edellisellä kierroksella olisivat pelanneet joukkueet 2-3, 4-5, 6-7 ja niin edelleen siten, että sarjan viimeinen joukkue kohtaisi sarjan kärkijoukkueen kotonaan.

Tällä systeemillä olisi nykyistä paljon todennäköisempää, että mestaruus ratkeaisi vasta viimeisellä kierroksella, samoin putoaminen. Vieläpä siten, että mestaruuden ratkaisevassa ottelussa pelaisivat sarjan kaksi parasta joukkuetta.

Systeemi on suunniteltu siten, että runkosarjan jälkeen sarjaa johtavalla joukkueella on kotietu viimeisessä ottelussa ja mahdollisuus voittaa mestaruus, vaikka viimeistä edellisessä ottelussa kävisi miten tahansa. Olkoon runkosarjan jälkeen johtava joukkue A, toisena oleva B jne, viimeinen joukkue Z.
Tällöin viimeistä edellisellä kierroksella mestaruuden kannalta ratkaisevat ottelut ovat B-C ja Z-A. B-C –ottelussa todennäköisin lopputulos on B:n voitto (hieman parempi joukkue, kotietu, todennäköisesti mahdollisuus mestaruuteen siinä missä C:llä luultavasti ei enää ole). Z-A ottelussa A todennäköisesti voittaa, mutta Z:n mahdollisuudet ovat myös hyvät (kotietu, taistelu veitsi kurkulla putoamista vastaan).
Viimeisellä kierroksella kohtaavat sitten A ja B ottelussa, joka saattaa hyvinkin ratkaista mestaruuden. Jos A voittaa, se voittaa mestaruuden lähes varmasti (vain erikoinen maalierotilanne saattaa muuttaa asiaa, erittäin epätodennäköistä). Jos tulee tasapeli tai B voittaa, niin viimeistä edellisen kierroksen tuloksista samoin kuin tietysti runkosarjasta riippuu mestarin nimi. Toki on erittäin tasaisessa sarjassa mahdollista sekin, että C (tai periaatteessa jokin muukin joukkue) voittaa mestaruuden.
Myös putoamiskamppailu saa aivan uutta väriä, riippuen siitä kuinka moni joukkue on putoamassa suoraan ja kuinka moni joutumassa karsimaan. Jos suoraan putoavia joukkueita on kolme, lienee järkevintä että kaksi huonointa eivät edes pelaa viimeisiä otteluja vaan ensimmäisellä lisäkierroksella sarjaa johtava joukkue matkaa kolmanneksi huonoimman vastustajaksi.

Mutta se spekulaatioista, sitten käytäntöön. Tarkastellaan perusteellisimpana esimerkkinä kauden 2009 veikkausliigaa. Sarjataulukko oli seuraava:

HJK 52
FC Honka 49
TPS 49
MIFK 43
Inter 40
Haka 37
TamU 37
VPS 35
MyPa 34
Jaro 32
FC Lahti 31
KuPS 23
JJK 16
RoPS 16

Sitten kuvitellaan, että tähän päälle pelattaisiin kaksi lisäkierrosta. Tässä mallissa ensimmäinen ylimääräinen ottelukierros olisi:
FC Honka - TPS
MIFK - Inter
Haka - TamU
VPS - MyPa
Jaro - FC Lahti
KuPS - JJK
RoPS - HJK

Päätöskierros olisi:
HJK - FC Honka
TPS - MIFK
Inter - Haka
TamU - VPS
MyPa - Jaro
FC Lahti - KuPS
JJK- RoPS

Mikäli oletamme ylimääräisten kierrosten päättyvän samoin kuin vastaava ottelu runkosarjassa, sarjatilanne ensimmäisen ylimääräisen kierroksen jälkeen olisi:
HJK 52
FC Honka 50
TPS 50
MIFK 46
Inter 40
Haka 40
MyPa 37
TamU 37
VPS 35
Jaro 32
FC Lahti 34
KuPS 26
RoPS 19
JJK 16
Merkittävimmät muutokset olisivat HJK:n RoPS:ille kärsimän tappion aiheuttamia. Päätöskierroksella mestaruus ratkeaisi HJK-Honka -ottelussa ja suora putoaminen JJK-RoPS -pelissä.

Lopullinen sarjataulukko olisi:
HJK 54
FC Honka 51
TPS 51
MIFK 47
Haka 43
Inter 40
TamU 40
MyPa 38
FC Lahti 37
VPS 35
Jaro 33
KuPS 26
RoPS 20
JJK 17
Mestari olisi sama kuin nytkin. Suoraan putoaisi RoPS:in sijaan JJK. Sarjataulukon keskivaiheilla mielenkiintoinen muutos olisi FC Lahden kahden sijan nousu.

Sitten lisäidea. Jos ylimääräisten kierrosten pisteet saisi kaksinkertaisina, niin tilanne ensimmäisen kierroksen jälkeen olisi:
HJK 52
FC Honka 51
TPS 51
MIFK 49
Haka 43
Inter 40
MyPa 40
TamU 37
FC Lahti 37
VPS 35
Jaro 32
KuPS 29
RoPS 22
JJK 16
Kutakuinkin samat toteamukset kuin äskenkin. Merkittävimmät muutokset olisivat HJK:n RoPS:ille kärsimän tappion aiheuttamia. Päätöskierroksella mestaruus ratkeaisi HJK-Honka -ottelussa, paitsi jos se päättyisi tasan, jolloin TPS:llä olisi MIFK:in voittamalla mahdollisuus mestaruuteen ja suora putoaminen JJK-RoPS -pelissä.

Ja tuplapisteillä lopullinen sarjataulukko olisi
HJK 54
FC Honka 53
TPS 53
MIFK 51
Haka 46
TamU 43
FC Lahti 43
MyPa 42
Inter 40
VPS 35
Jaro 34
KuPS 29
RoPS 24
JJK 18
Mestari olisi sama kuin nytkin. Suoraan putoaisi RoPS:in sijaan JJK. Sarjataulukon keskivaiheilla mielenkiintoinen muutos olisi FC Lahden kolmen sijan nousu ja Interin peräti neljän sijan putoaminen.

Tarkastellaan Veikkausliigan 2000-luvun sarjataulukoita jalkapallohistorian sivustolta. Katsotaan joka vuodesta, mitä kahdella viimeisellä kierroksella olisi voinut tapahtua mestaruuden ja putoamisen kannalta. Oletetaan normaalit lisäpisteet eli ei kaksinkertaistusta.

200 tilanne oli siis se, että kolmella joukkueella oli mahdollisuus mestaruuteen. B-C –ottelun voittajana B kohtaisi viimeisellä kierroksella hyvin todennäköisesti mestaruuden ratkaisevassa ottelussa A:n vieraissa. Jos C olisi voittanut, sillä olisi mahdollisuus mestaruuteen voittamalla D, mikäli A menettäisi riittävästi pisteitä. Alapäässä kaksi viimeistä ratkoisi, kumpi putoaa suoraan.

2008 B:n olisi käytännössä pitänyt voittaa C ja A:n pelata tasan tai hävitä Z:aa vastaan, jotta mestaruus olisi ratkennut viimeisessä pelissä. Putoajaan ja karsijaan lisäkierrokset eivät olisi vaikuttaneet.

2007 mestari olisi ollut selvillä, mutta putoamiskamppailu olisi käyty kolmen viimeisen seuran välillä ja lähes mikä tahansa lopputulos olisi ollut mahdollinen.

2006 mestaruus oli lähes varma, sen vaihtuminen olisi edellyttänyt A:lta kahta tappiota ja B:ltä kahta voittoa. Yhden joukkueen vajauksen takia putoamiskamppailua ei olisi ollut.

2005 mestaruus olisi ratkennut viimeisellä kierroksella, jos A ei olisi voittanut Z:aa eikä olisi käynyt tasapeliä sekä A-Z että B-C –ottelussa. Putoamiskamppailussa kaksi viimeistä olisivat ratkoneet suoran putoamisen ja karsimisen.

2004 mestari olisi ollut selvillä. Kaksi viimeistä olisivat ratkoneet kumpi putoaa suoraan ja kumpi karsii.

2003 A:n voitto Z:sta olisi ratkaissut mestaruuden ennen viimeistä kierrosta, samoin tasapeli mikäli B ei olisi voittanut C:tä. Kaksi viimeistä olisivat ratkoneet kumpi putoaa suoraan ja kumpi karsii.

2002 sarjasysteemi oli ylempine ja alempine jatkosarjoineen erilainen. Oletetaan, että niiden sijasta olisi pelattu kaksi lisäkierrosta samoin putoamissäännöin. Tällöin A:n voitto Z:sta olisi ratkaissut mestaruuden ennen viimeistä kierrosta, samoin tasapeli mikäli B ei olisi voittanut C:tä. Kolme viimeistä olivat niin lähellä toisiaan, että lisäkierrokset olisivat voineet sekoittaa pakan miten tahansa.

2001 kaksi parasta oli vain pisteen päässä toisistaan, joten mestaruus olisi todennäköisesti ratkennut vasta viimeisellä kierroksella. Viimeinen joukkue olisi voinut välttää suoran putoamisen ja viimeistä edellinen karsinnan, tai olisi voinut pudota suoraan.

2000 A:n voitto Z:sta olisi ratkaissut mestaruuden ennen viimeistä kierrosta, samoin tasapeli mikäli B ei olisi voittanut C:tä. Toisaalta C olisi voittanut mestaruuden, mikäli A olisi hävinnyt molemmat lisäpelit ja C voittanut molemmat. Alapäässä putoajalla oli pieni mahdollisuus välttää suora putoaminen.

Yhteenveto: kymmenestä kaudesta todennäköinen lopputulos olisi ollut seuraava.
Mestaruus olisi ratkennut
- lähes varmasti vasta viimeisellä kierroksella: kahdesti (-01, -09)
- todennäköisesti viimeistä edellisellä kierroksella: kolmesti (-03, -05, -08)
- lähes varmasti viimeistä edellisellä kierroksella: kolmesti (-00, -02, -06)
- ennen lisäkierroksia: kahdesti (-04, -07)

Putoaminen ja karsiminen olisivat ratkenneet:
- varmasti vasta viimeisellä kierroksella: kahdesti (-02, -07)
- lähes varmasti vasta viimeisellä kierroksella: kahdesti (-05, -09)
- todennäköisesti viimeistä edellisellä kierroksella: kolmesti (-01, -03, -04)
- lähes varmasti viimeistä edellisellä kierroksella: kerran (-00)
- ennen lisäkierroksia: kerran (-08)
Lisäksi -06 putoamiskamppailu olisi ratkennut ilman lisäkierroksia vähäisemmän joukkuemäärän takia.

Johtopäätöksenä todetaan, että lähes varmasti joka kaudelle kahden lisäkierroksen systeemi olisi tuonut lisää panosta otteluihin ja jännitystä loppukauteen. Eikä tässä ole huomioitu sitä, että myös Eurocup-paikat ratkeavat sarjasijoitusten perusteella, mikä tuo oman värinsä systeemiin.

Vertailun vuoksi tarkastellaan, miten systeemi olisi kauden 2009 mestaruuksien suhteen toiminut muutamassa muussa Euroopan liigassa. Jos suoria putoajia on kolme, oletetaan että viimeiset kaksi suljetaan pois lisäkierroksilta, jolloin joukkueeksi Z tulee kolmanneksi viimeinen joukkue.

Valioliigassa ManU olisi voittamalla Newcastlen vieraissa varmistanut mestaruutensa. Tasapeli ja luultavasti häviökin olisi riittänyt, mikäli Liverpool ei olisi voittanut kotonaan Chelseaa. Jos mestaruus ei olisi ratkennut, niin viimeisessä ottelussa Liverpoolin olisi pitänyt kukistaa ManU vieraissa voittaakseen mestaruuden.
Putoamiskamppailussa Hull-Sunderland –ottelun voittaja olisi selvinnyt kuiville. Newcastle olisi luultavasti selvinnyt, jos olisi voittanut viimeisessä ottelussa Hullin vieraissa, olisi Newcastle-ManU –ottelussa käynyt miten tahansa. Jos Newcastle ja Hull olisivat voittaneet ainakin yhden ottelun, Sunderlandille olisi käynyt köpelösti jos se olisi hävinnyt molemmat ottelunsa.

Serie A:ssa Inter olisi varmistanut mestaruuden jo runkosarjassa. Yläpäässä kamppailu olisi käyty ”vain” euroliigapaikoista.
Peräpäässä Torino olisi saattanut säästää sarjapaikkansa kaatamalla viimeisessä ottelussa Bolognan, jolloin myös Chievo olisi saattanut huonolla tuurilla pudota.

La Ligassa Barcelona olisi varmistanut mestaruuden jo runkosarjassa, euroliigapaikkojen suhteen tilanne olisi ollut hyvin kiharainen.
Putoamiskamppailussa lisäkierroksilla ratkeavassa viimeisen putoajan paikassa olisi ollut erittäin mielenkiintoinen tilanne. Peräti kuudella seuralla olisi ollut mahdollisuus pudota eikä putoaja olisi voinut mitenkään olla selvillä ennen viimeistä kierrosta!

Bundesliigassa Wolfsburg olisi varmistanut mestaruutensa, jos olisi voittanut tai pelannut tasan ja Bayern München hävinnyt ensimmäisen lisäkierroksen ottelunsa. Bayernin voittaessa ja/tai Wolfsburgin hävitessä mestaruus olisi ratkennut viimeisellä kierroksella ottelussa Wolfsburg-Bayern. Myös kolmantena olleella Stuttgartilla olisi ollut pieni mahdollisuus mestaruuteen.
Putoamiskamppailu (kaksi suoraa putoajaa, yksi karsija) olisi ratkennut vasta viimeisellä kierroksella riippumatta siitä, olisiko suorat putoajat otettu mukaan niille vai ei.

Allsvenskanissa AIK:lla oli kolmen pisteen johto ennen Göteborgia, joka puolestaan oli kaksi pistettä Elfsborgia edellä. Kaikilla kolmella siis periaatteessa mahdollisuus mestaruuteen, mutta AIK:n ote vaikutti aika tukevalta. Ratkaisu olisi mennyt viimeiseen kierrokseen, jos AIK ei viimeistä edellisellä kierroksella olisi saanut enemmän pisteitä kuin Göteborg.
Putoamissääntö sama kuin Bundesliigassa, jos suorat putoajat olisi otettu mukaan lisäkierroksille, niin Hammarbyn kohtalo olisi ollut jo selvä ja Örgrytenkin epätoivoinen. Jos ei olisi otettu, Djurgårdenilla olisi ollut pieni mahdollisuus välttyä karsinnoilta (kuten olisi tietysti ollut silloinkin, jos suorat putoajat olisivat olleet mukana lisäkierroksilla).

Esitin lisäkierrosten ideaa eräälle valtakunnan merkittävälle jalkapallovaikuttajalle muutama vuosi sitten. Ei ottanut tulta, veikkaan että kyseessä oli NIH-ilmiö. Jos joku näkee systeemissä jotain vikaa, niin otan mielelläni kritiikkiä vastaan.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Välihuomautus

Jaska toivottaa kaikille kristityille lukijoilleen rauhallista joulua, juutalaisille onnellista hanukasta toipumista, muslimeille myöhästyneesti hyvää uutta vuotta ja meille ateisteille: lykkyä tykö.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Sivallus LVIII

Sairastumiset ovat yleensä sattumanvaraisia, joten kaikissa sairauksissa on kyse ilmiöstä "shit happens". Paitsi ummetuksessa, jossa kyse on siitä, että "shit doesn't happen".

perjantai 18. joulukuuta 2009

Sivallus LVII

Pörssin raaka-ainelistalla on tuote nimeltä Pix-Sellu. Kyllä me miehet olemme maailman sivu tienneet, että kalliiksi se tulee, mutta silti päivän hinta 796,88 $ vaikuttaa aika tyyriiltä.

torstai 17. joulukuuta 2009

Pienimuotoista energiapolitiikkaa

Lapsuudessa jätteiden käsittely oli helppoa. Oli yksi ainoa roskis, johon heitettiin kaikki. Kerran viikossa jäteauto kävi sen tyhjentämässä. Nykyään on toisin. Jätteet on lajiteltava moneen eri kasaan, mikä tietysti oikein onkin luonnonsuojelun ja roskakuorman vähentämisen nimissä. Hienoimpia keksintöjä on energiajätteen hyödyntäminen. Valitettavasti kyseinen uusvanha keksintö ei vielä ole kovinkaan monessa paikassa käytössä.

Suurimpia jätemäärän lisääjiä ovat vaipat. Ne kasvattavat normaalitalouden sekajätteen määrän lähes kaksinkertaiseksi. Niinpä herää kysymys, eikö niitä voisi polttaa, mikäli talossa sattuu olemaan lämpökattila. Mistään ei vain tunnu löytyvän luotettavaa tutkimustietoa asiasta. Netistä löytyi erilaisia väitteitä linjalla saa polttaa / ei saa polttaa /ei kannata polttaa. No. Tuumasin aikoinaan, että onhan tässä jonkin verran alan koulutusta, joten ei muuta kun tutkimaan väitteitä. Polttoa vastustamaan esitettiin yleensä kolme väitettä:

1) Vaipan polttamisesta syntyy haitallisia päästöjä.

2) Vaippa on tarkoitettu imemään kosteutta. Siihen kertyneen kosteuden haihduttaminen kuluttaa niin paljon energiaa, että vaipan polttamisen energiatase on negatiivinen.

3) Vaipan polttamiseen tarvitaan niin suuri kuumuus, että se ei pala täydellisesti kotikattilassa, vaan vaatii järeän jätteenpolttolaitoksen.

Ykkösväite kuulosti kummalliselta. Jos vaipassa olisi haitallisia aineita, niin eivät kai ihmiset niitä lastensa perseitä vasten laittaisi? Tosin voihan palaessa syntyä vaarattomista aineista vaarallisia yhdisteitä.
Varmaa tietoa vaippojen tarkasta koostumuksesta ei tuotesalaisuuksien takia ole saatavissa. Selvää kuitenkin on, että vaippa sisältää erilaisia muoveja. Muovit puolestaan koostuvat hiilivedyistä tai hiilivetyjen ja piin yhdisteistä. Jokainen lukion pakollisen kemian kurssilla valveilla ollut muistaa orgaanisen kemian perusasian: kun polttaa hiilivetyä, reaktion lopputuotteena on vettä ja hiilidioksidia. Lisäksi on ilmeistä, että vaipan muovit ovat polymeeriketjuista koostuvia ns. kestomuoveja, eivät kertamuoveja. Yleisenä sääntönä on, että kestomuoveja voi polttaa puiden seassa, kertamuoveja ei.
Vaipan varsinaisena nestettä imevänä aineksena on jotain superabsorpenttia polymeeria. Ne puolestaan koostuvat akryylihaposta, jonka leimahduspiste on vain 54 astetta Celsiusta ja natriumpolyakrylaatista. Näistä jälkimmäinen pääosin hajoaa kastuessaan.
Se, mitä vaipan alkuperäisestä aineksesta on jäljellä käytön jälkeen, on lähes kokonaan polymeerimuovia. Eli poltettavaa kamaa. Jos haitallisia aineita poltossa syntyy, otan mielelläni tietoa vastaan siitä, mikä myrkky mahtaa olla kyseessä.

Väite kakkonen - vaipan polton energiatase - on puhtaasti laskennallinen ongelma. Jokaisella aineella on olemassa polttoarvo, joka kertoo kuinka paljon aineesta irtoaa poltettaessa energiaa kilogrammaa kohti. Muoveilla kyseinen arvo liikkuu välillä 20-40 MJ/kg. Oletetaan varmuuden vuoksi, että vaipan polttoarvo on skaalan alapäässä.
Käyttämättömän vaipan paino riippuu sen kokoluokasta. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä pienempään vaippaan mahtuu vähemmän kosteutta ja isompaan enemmän. Otetaan esimerkiksi vaippa, jonka paino käyttämättömänä on noin 50 g (kokoluokituksessa noin neloskoko eli n. 10-kiloisille). Sen polttoarvo on 0,05 kg * 20 MJ/kg = 1 MJ = 1000 kJ.
Vaippaan on kertynyt nestettä. Oletetaan nesteen lämpötilan olevan 20 astetta Celsiusta. Se pitää ensin kuumentaa 100-asteiseksi ja sitten höyrystää. Veden ominaislämpökapasiteetti on 4,19 kJ/kg*K ja höyrystymislämpö 2260 kJ/kg. Tästä voidaan laskea, että 80 K * 4,19 kJ/kg*K + 2260 kJ/kg = 2595,2 kJ/kg.
Jotta energiatase olisi plusmiinus nolla, olisi vaipassa oltava 1000 kJ / 2595,2 kJ/kg = 385 grammaa nestettä.
Blondi tunnetusti vaihtaa vauvalle vaipan vain kerran viikossa, koska pakkauksessa lukee että 2-4 kg. Me muut vaihdamme vaipan hieman useammin, joten epäilenpä että aika harvassa vaipassa on yli 385 grammaa nestettä. Näin ollen energiatase on lähes poikkeuksetta positiivinen, etenkin kun muistaa että esimerkissä on arvioitu vaipan polttoarvo mitä ilmeisimmin liian pieneksi.
Esimerkissä ei myöskään ole otettu huomioon tilannetta, jossa vaippaan on pelkän nesteen lisäksi tullut sitä ihtiään. Kuten arabien kamelinkakkanuotioista tiedämme, silläkin on oma polttoarvonsa, joka lisää energiataseen positiivisuutta.

Väite kolme oli, että vaipan palamiseen ei kotikonstein saavuteta riittävää kuumuutta. Täydellistä palamista on vaikea päätellä muuten kuin kokeilemalla. Pääasialliset vaippa-ainekset, kuten akryylihappo, ovat leimahduspisteeltään ainakin niin alhaisia, että palavat taatusti. Omien kokemusten mukaan vaipan polton jälkeen tuhkaa penkomalla ei todellakaan löydä minkäänlaisia jäämiä vaipasta. Empiirisesti voi siis todeta, että kodin polttouunissa syntyy niin kova kuumuus, että vaippa palaa ainakin aistihavaintojen ulottumattomiin.
Epäilisin, että tavallisessa takassa tai ainakaan saunan kiukaassa palaminen ei olisi noin täydellistä. Tähän johtopäätökseen olen tullut siksi, että joskus sanomalehtiä sytykkeenä käyttäessä ne kykenee erottamaan tuhkan joukosta muissa tulipesissä paitsi lämpökattilassa. Vaippojen polttamista muualla en ole kokeillut.

Mihin lopputulokseen olen sitten tullut?
Vähän siltä ja väliltä. Jos kriittisellä hetkellä (suom. vaipanvaihto) lämpökattilassa on tuli parhaimmillaan tai siihen ollaan kohta sytyttämässä tuli, niin vaippa on päätynyt sinne. Jos kattila on ollut sammumassa tai kylmillään, niin sekajätteisiin.
Jos joku minua viisaampi kykenee valistamaan polttamisen ihanuudesta tai kamaluudesta, niin siirryn sataprosenttiseen polttoon tai sataprosenttiseen sekajätteeseen heittämiseen.
Kestovaippailun sen ekologisuuden perusteella valinneiden vuosittain Thaimaassa reissaavien ei tarvitse vaivautua vastaamaan.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Joukolla liikenteeseen

Ilmastonmuutoksen, ruuhkien helpottamisen ja monen muun syyn takia ihmisiä kannustetaan jättämään oma auto kotiin ja kulkemaan junalla tai linja-autolla. Syitä siihen, miksi valitettavan harvat näin tekevät, on kolme.

1) Viimeisen kilometrin ongelma.
Joukkoliikenne ei yleensä lähde omalta kotipihalta eikä välttämättä pääty haluttuun kohteeseen. Yleensä on käveltävä/pyöräiltävä noin kilometri kotoa ja kuljettava päätepysäkiltäkin pidempi matka kuin omalla autolla liikkuessa tarvitsisi.

2) Aikataulujen sopimattomuus.
Tämä ongelma on jaettavissa useaan alakohtaan.
a) Vuorojen harvalukuisuus
Tiheään liikennöidyillä teillä ja kaduilla vuoroja on suhteellisen usein. Jos vuorojen määrä on pienempi kuin kerran tunnissa, tämä aiheuttaa jo merkittävän ongelman.
b) Yöajan liikenne
Voi olla, että matka pisteestä A pisteeseen B sujuu ongelmitta. Jos paluumatka on ajoitettava kellonaikaan, jolloin vuoroja ei kulje, on myös menomatka yleensä kuljettava muulla kulkuvälineellä kuin linjurilla tai junalla.
c) Linjojen sopimattomuus ts. vaihdot
Isossa kaavassa Suomen joukkoliikenne on suunniteltu pohjois-eteläsuuntaiseksi. Joensuu-Helsinki (440 km) tai Kokkola-Helsinki (500 km) onnistuvat sujuvasti, vaan yritäpä kulkea väli Joensuu-Kokkola (429 km) niin tiedät mistä on kysymys. Oma ennätys välillä Huitsinnevada-Hornankuusi on kolme linja-autoa, kolme junaa ja 25 tuntia (sisältyi pari noin tunnin mittaista vaihtoyhteyden odotusta) taukoamatonta matkustamista.
Sama ongelma pienemmässä mittakaavassa on jokaisessa kaupungissa. Joukkoliikenne kulkee keskustan kautta. Jos huonojalkainen mummo tahtoo vierailla ystävänsä luona parin kilometrin päässä naapurikaupunginosassa, hänen on ajettava viisi kilometriä keskustaan, vaihdettava linja-autoa ja ajettava toiset viisi kilometriä takaisin.

3) Joukkoliikenteen imago.
Mene täyteen bussiin ja laske siellä olevat 25-70 -vuotiaat siististi pukeutuneet miehet. Jos tarvitset enemmän kuin yhden käden sormet, olet luultavasti sirkkelisahuri. Miehet ja hyvätuloiset naiset kokevat joukkoliikenteen käytön alentavaksi.

Joukkoliikenteen suosion kasvattamiseksi ongelmalle yksi ei ole tehtävissä juuri mitään eikä ongelmalle kaksi varsinkaan yhtään mitään, mikäli puhutaan liiketaloudellisesti kannattavista ratkaisuista eikä viherpiipertelyhörhöilystä. Sen sijaan ongelmalle kolme on. Imago-ongelman ratkaisussa on vain se ongelma, että ratkaisu ei ole poliittisesti korrekti. Ei vaikka se helpottaisi myös ongelmaa numero kaksi ja ehkä aavistuksen verran ykköstäkin.

Imago-ongelma voidaan ratkaista tekemällä joukkoliikenteestä elitististä.

Yleisimmin tarjottu ratkaisu joukkoliikenteen suosion lisäämiseen on päinvastainen eli sen tekeminen ilmaiseksi; tätähän esitetään pääkaupunkiseudulla tasaisin väliajoin ilman että se - onneksi - ottaisi tulta.
Tämä olisi karmea moka. Mikään, mikä on kaikille ilmaista, ei todellakaan ihmisiä kiinnosta. Joukkoliikennevälineet valtaisi pultsarien ja muiden epäsosiaalisten yksilöiden kuten kulttuurimme rikastuttajien armeija. Seuraukset ovat arvattavissa: kunnon kansalaisten joukkopako joukkoliikenteestä.

Vaan ajatellaanpa toisinpäin. Monet kunnat maksavat jo nyt työmatkalaisille osan seutulipun hinnasta. Otetaan käyttöön joukkoliikenteen VIP-kortti, joka myönnetään tietyin ehdoin. Kortti voisi toimia vaikka seuraavasti:
- se on henkilökohtainen
- sillä saa matkustaa oman kotimaakunnan alueella rajatta joukkoliikennevälineissä (metro, linja-auto, junan 2 lk)
- kortti on ladattava ja voimassa kuukauden kerrallaan
- siitä peritään nimellinen, esim. 10 euron kuukausimaksu

Kortista voisi olla olemassa myös B- ja C-luokan kortit, jotka ulkoasultaan olisivat täsmälleen samanlaiset kuin VIP A -kortti. Vain linja-auton, Matkahuollon tms. latauslaite pystyisi sirun avulla erottamaan, minkä luokan kortti on kyseessä. Niiden ero A-korttiin olisi ainoastaan eri hinta eli esim. B-luokan kortilla vaikka 50 euroa (hieman nykyistä keskimääräistä seutulippua halvempi, näiden hinnathan vaihtelevat aika paljon paikkakunnasta riippuen) ja C-luokan kortilla normaali markkinahinta, vaikka 100 euroa.

Ja sitten kortin saamisen ehdot.
- A-kortin saisi jokainen, jonka verotettavat vuositulot ovat yli 30 000 euroa
- B-kortin saisi jokainen, jonka verotettavat vuositulot ovat yli 20 000 euroa tai joka omistaa auton
- jos vuositulojen perusteella kortin saaneella on auto, hän saisi yhdelle perheenjäsenelleen lisäksi B-kortin.

Mikä on homman idea?
Ne ihmiset, joilla on runsaasti verotettavia vuosituloja, maksavat valtiolle enemmän verovaroja. Nyt he saisivat siitä - kerrankin - myös enemmän hyötyä. Eikä tämä hyöty tulisi suoraan tilille, vaan ainoastaan vähäisemmän oman auton käytön ansiosta vähentyneinä henkilökohtaisina kustannuksina. Vähätuloisilta tämä ei olisi pois, koska heidän tilanteensa pysyisi samana. Opiskelija- ym. alennuskortit pyörisivät edelleen samaan tapaan kuin ennenkin.

Mikä olisi seuraus?
Käytännössä ilmaiset matkat juuri niille, joita yritetään joukkoliikenteen käyttäjiksi saada. Jos tämä porkkana ei vedä, niin sitten ei auta mikään. Joukkoliikenteen imagon luulisi VIP-korttien myötä paranevan kummasti, kyseessä kun on klassinen statussymboli. "Katsokaa, minä matkustan linja-autossa, koska olen niitä harvoja jotka saavat tehdä sen ilmaiseksi". Samalla kun VIP A -korttien suosio nousisi, hankittaisiin myös B- ja C-kortteja, jotta voisi uskotella samaa. Eikä olisi pelkoa siitä, että epäsosiaalinen aines valtaisi joukkoliikenteen. Sen määrä luultavasti pysyisi samana, koska muiden lippujen hinnat eivät nousisi, mutta keskimääräiset haitat pienenisivät epäsosiaalisen aineksen prosentuaalisen osuuden pienentyessä.

Millä systeemi rahoitettaisiin?
Tämän takia esityksessä on auton omistukseen liittyvä pykälä. Useimmat meistä tarvitsevat joka tapauksessa oman auton, koska joukkoliikenne on joskus mahdotonta. Nyt systeemi rahoitettaisiin ainakin osaksi autoverolla. Jos omistat auton, olet potentiaalinen saastuttaja ja sinun pitää siitä maksaa haittaveroa. Tämä haittavero käytetään joukkoliikennekulujesi subventoimiseen, koska saat sen ansiosta lippusi halvemmalla. Kun tämä haittavero ei riitä, niin lisäbudjetti otettaisiin tuloverotuksella - kiristynyt verotus tuottaisi haitan vain niille hyvätuloisille, jotka pysyttäytyisivät edelleen oman auton käytössä joukkoliikenteeseen siirtyjien ollessa nettohyötyjinä. Vähätuloisiin tämä ei käytännössä heidän maksamiensa verojen vähäisyyden takia vaikuttaisi suuntaan eikä toiseen.

Systeemin käyttöönotto ratkaisisi omalta osaltaan myös ongelmaa numero 2 eli vuorojen sopimattomuutta. Kun useammat ihmiset käyttäisivät joukkoliikennettä, olisi perustettava uusia vuoroja ja ehkä avattava kokonaan uusia reittejäkin, jolloin myös viimeisen kilometrin ongelma ratkeaisi osittain. Seurauksena joukkoliikenteen peitto kasvaisi ja sen käyttö helpottuisi entisestään - positiivinen kierre.
Tähän asti etenkin syrjäseutujen linja-autoliikenteessä on ollut negatiivinen kierre. Lapsuudesta tutuimmalla linja-automatkalla kulki kymmenkunta vuoroa molempiin suuntiin päivittäin. Sitten yhtiöt huomasivat, että suuri osa vuoroista tuotti tappiota ja lakkauttivat tappiolliset vuorot. Odottivat luonnollisesti, että sen jälkeen toiminta oli voitollista. Vaan mitä tekivät ihmiset? Huomasivat, että muutamat jäljelle jääneet vuorot eivät riittäneet kattamaan heidän tarvettaan. Osa hankki oman auton ja ajotaidottomat mummot muuttivat kirkonkylään. Seuraus olikin se, että aiemmin voitollisetkin vuorot muuttuivat tappiollisiksi. Nykyään kyseisellä pätkällä ei kulje yhtään ainutta vuorolinja-autoa.

Jos ja kun halutaan joukkoliikenteen käyttöä lisätä, se voidaan tehdä mieluummin porkkanalla kuin kepillä. Yksityisautoilun rajoittaminen kasvattaa vain inhoa ja vastarintaa. Oikea tapa on tehdä joukkoliikenne houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Kuten fiksummat huomaavat, rahoitusteknisesti nämä ovat yksi ja sama asia, mutta psykologisesti niiden välinen ero on Himalajan kokoinen.

Sivallus LVI

Ensimmäinen isompi puolue on huolestunut islamin noususta. Olen monta kertaa aiemminkin ihmetellyt sitä, että eduskuntapuolueista useimmissa asioissa lähinnä omia kantojani ovat kristillisdemokraatit, vaikka en ole sen enempää kristitty kuin demokraattikaan.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Sivallus LV

Media toistaa toistamasta päästyään väittämää monikulttuurissa on enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Tämä on luultavasti totta. Kaksi oleellista asiaa jätetään kuitenkin kertomatta. Lukuisten mahdollisuuksien toteutuminen on epätodennäköistä ja niistä saadut hyödyt ovat suhteellisen pieniä. Vähälukuisten uhkien toteutuminen on todennäköistä ja niiden haitat ovat valtavia.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Sivallus LIV

Näin itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa tuli mieleen eräs ajatus. Kun valkoiset voittivat 1918, se tarkoitti sitä että vasemmisto sai oikeuden sanoa virheelliset ajatuksensa ääneen. Jos punaiset olisivat voittaneet, oikeisto ei olisi saanut sanoa oikeita ajatuksiaan ääneen.

torstai 3. joulukuuta 2009

Naisen logiikasta

Syön aamuisin muroja. Vaimolla (sovitaan että hän on nimeltään Salli ;-D) on tapana kaataa murot siististi lasi- tai muovipurkkeihin alkuperäisestä pakkauksestaan. Joskus purkki tyhjenee aamupalalla eikä Salli Brown jostain syystä sitä huomaa täyttää. Tällöin seuraavana aamuna minä otan muroja suoraan alkuperäisestä pakkauksesta enkä täytä lasipurkkia. Kuten jokainen naimisissa oleva tietää, tällainen toiminta tai siis tässä tapauksessa toiminnan puuttuminen herättää joskus jonkin verran keskustelua.

Tähän asti olen selvinnyt selittämällä, että minulle on yhdentekevää, kaadanko murot alkuperäisestä pakkauksesta vai lasipurkista. Aikoinaan S.B. kysyi, enkö sitten halua, että hän siirtää murot lasipurkkiin. Vastasin, että se on ihan hänen valintansa, koska hänkin niitä joskus käyttää. Varmemmaksi vakuudeksi lisäsin, että minusta on kivaa, että hän niin tekee. Miehen on aina syytä kehua vaimoa, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Ei ole niin erityistä väliä, onko kehuihin jotain syytä.

Tässä päivänä muutamana hän kuitenkin yllätti minut kaatamasta pähkinöitä (joita syön murojen kanssa) pussista lasipurkkiin. Seurasi hämmästystä kummastusta siitä, miksi teen tällä tavalla pähkinöiden, mutta en koskaan murojen kanssa. Ja kuten aviomiehet tietävät, ennen kuin ehdin koota itseni selitystä varten, närkästyminen siitä että hän joutuu aina laittamaan murot purkkiin.

Ei auttanut muu kuin antaa yksityiskohtainen selitys siitä, miten miehen logiikka toimii.

Aluksi kerroin, että ei mies oikeasti laske asioita niin tarkasti kuin tulen esittämään. Todellisuudessa miehen päähän on sisäänrakennettu systeemi, jolla hän tekee päätökset parissa hetkessä. Olen nyt kuitenkin purkanut tämän salamaprosessin paloiksi ja hidastanut sitä noin satakertaisesti, jotta systeemi tulisi ymmärrettäväksi myös sille sukupuolelle, jolle looginen ajattelu on tunnetusti hankalaa.

Ensinnäkin tulee ymmärtää, että miehen tavoite kaikessa hänen toiminnassaan on minimaalinen vaiva ja maksimaalinen hyöty. Tässä yhteydessä tilanne on vielä yksinkertaisempi, koska hyöty (syöminen) on joka tapauksessa vakio, joten ei tarvitse tehdä punnitusta vaivan ja hyödyn välillä. Kyse on ainoastaan vaivan minimoimisesta.

Ongelman liikkeelle sysännyt kysymys oli siis: miksi täytän pähkinäpurkin, mutta en muropurkkia.

Aloitetaan pähkinöistä. Pähkinät ovat kilon painoisessa muovisessa pussissa. Jos pähkinöitä kaataa pussista suoraan lautaselle, kohtaa seuraavat ongelmat:
1) Pähkinöitä tarvitsee vain vähän, mutta helposti liikkuvina niitä rojahtaa usein liikaa.
2) Pähkinäpussin kulmaan voi leikata vain suhteellisen pienen reiän, joka tukkeutuu helposti ja purkautuessaan aiheuttaa ongelman 1.
3) Pähkinäpussi ei ole itsekantava, eli sitä on säilytettävä vaakatasossa. Tällöin sen yläpää on rullattava, etteivät pähkinät valuisi kaappiin, kun hyllyllä olevaa pussia pakostakin joskus vahingossa tönäisee. Vastaavasti pussi on tietysti joka kerran rullattava auki, kun pähkinöitä tarvitsee.
Jos pähkinät kaataa purkkiin, joutuu näkemään vaivan joka on suuruudeltaan 20 yksikköä. Koska pussillinen pähkinöitä tekee kaksi purkillista, vaiva on yhteensä 40. Kun pähkinöitä kaataa purkista lautaselle, vaivan suuruus on noin 5 yksikköä. Yksi pähkinäpussillinen riittää 20 aamupalaan, joten vaiva on yhteensä 5 * 20 = 100 yksikköä. Kokonaisvaiva menettelytavasta pähkinät purkkiin on siis 40 + 100 = 140 yksikköä.
Jos taas pähkinöitä kaataa suoraan pussista lautaselle, vaivan suuruus on noin 10 yksikköä, koska pähkinöitä on selvästi vaikeampaa kaataa pussista kuin purkista. Tämä tarkoittaa, että kokonaisvaiva tästä menettelystä on 10 * 20 = 200 yksikköä.
Vaihtoehtoiset menetelmät antavat siis vaivoiksi 140 ja 200 yksikköä. Siksi kannattaa valita pähkinät purkissa -menetelmä.

Sitten tarkastellaan muroja. Murojen tähtääminen purkkiin on vaikeampaa kuin pähkinöiden, koska toisin kuin pähkinäpussin kulma, muropaketin suuaukko ei mahdu purkista sisään vaan on oltava varovainen. Tosin se on myös nopeampaa, joten vaiva on loppujen lopuksi yhtä suuri. Murojen kaataminen purkkiin on myös hankalampaa kuin murojen kaataminen lautaselle, koska lautasen tähtäyspinta-ala on ratkaisevasti suurempi kuin purkin. Kilon muropaketin kaataminen purkkiin on vaivaltaan noin 2 * 20 = 40 yksikköä.
Murojen kaataminen purkista lautaselle taas on vain aavistuksen verran helpompaa kuin murojen kaataminen laatikosta lautaselle. Tämä johtuu siitä, että laatikosta kaadettaessakaan murot eivät liiku yhtä ärhäkästi kuin pähkinät ja aukko taas on niin suuri, että tukkeutumisvaaraa ei ole. Muropaketti on myös itsekantava, joten sotkeutumisriski on pienempi kuin pähkinöillä. Purkin etu laatikkoon nähden on lähinnä siinä, että läpinäkyvästä purkista on helpompi arvioida sopiva kaatamisnopeus. Sanotaan, että purkista kaatamisen vaiva on 5 yksikköä per kerta ja laatikosta kaatamisen 7 yksikköä.
Lisäksi muroja kuluu aamupalalla monin verroin enemmän kuin pähkinöitä. Oletetaan, että kilon laatikko riittää viideksi kerraksi. Tällöin kokonaisvaiva purkista kaatamisessa on 40 + 5 * 5 = 65 yksikköä ja laatikosta kaatamisessa 7 * 5 = 35 yksikköä.
Siksi selviää pienemmällä vaivalla, kun kaataa murot suoraan laatikosta.

Tämän takia mies siirtää pähkinät purkkiin, mutta ei muroja. Selvitäkseen vähemmällä vaivalla.

Tämä prosessi tapahtuu miehen aivoissa sekunnin murto-osissa. Mies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Hän osaa kyllä useimmiten selittää sen, jos tarve vaatii. Kuten edellä on tehty.

Naisen logiikka taas toimii toisin. Naiselle työn määrällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että saa puuhastella. Jos hänellä tietyllä hetkellä ei ole mitään erityistä tekemistä, hän ottaa murolaatikon ja tyhjentää sen purkkiin. Onhan totta, että murot on hieman helpompi sitten aikanaan kaataa lautaselle purkista kuin laatikosta.

Nainen ei kiinnitä huomiota kokonaisuuteen, vaan yksityiskohtiin. Hän ei ajattele, että murojen tai pähkinöiden kaataminen purkkiin ja niiden kaataminen lautaselle ovat osa samaa prosessia. Naiselle ne ovat erillisiä tapahtumia. Siksi nainen saattaa avoimesti hämmästellä, miksi mies on niin hölmö, että kaataa muroja suoraan laatikosta, vaikka olisi helpompaa kaataa purkista. Mies voi tietysti yrittää selittää asian yksinkertaisesti. Vaihtoehto A: murot kaadetaan laatikosta. Vaihtoehto B: murot kaadetaan ensin laatikosta JA sitten purkista. Kumpi aiheuttaa enemmän työtä?
Valitettavasti tämä ei mene naiselle jakeluun, koska hän ei näe tilannetta prosessina. Nainen ajattelee, että eihän murojen kaatamista purkkiin voi laskea, koska sehän on jo tapahtunut, mikäli murot kerran ovat jo purkissa.

Sama ilmiö on havaittavissa työelämässä. Eräs kaveri totesi miesten ja naisten sijoittamisen eri työtehtäviin toimivan parhaiten yksinkertaisella säännöllä. Naiset on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on työn tekeminen. Eli se, että koko ajan tapahtuu jotakin ja hypitään tehtävästä toiseen. Miehet taas on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on aikaansaaminen. Eli se, että saavutetaan tietty tulos.

Jos työtehtäviin sijoittelu tehdään täsmälleen päinvastoin, miehet stressaantuvat tehtävässä, jossa tapahtuu koko ajan eikä ole hetken rauhaa, kun jatkuvasti tulee keskeytyksiä ja häiriöitä. Naiset taas eivät kykene suoriutumaan prosessista, koska eivät ymmärrä kokonaisuutta ja asioiden välisiä yhteyksiä, ns. punaista lankaa.

P.S. Että mitenkö Salli Brown otti selitykseni? No, sanottakoon että keksin yhden hyvän syyn lisää sille, miksi murot kannattaa pitää pahvilaatikossa. Jos ne olisivat olleet lasipurkissa, kuhmut eivät olisi vieläkään parantuneet.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Veriveljet

Molemmat lukijoistani muistanevat joitakin vuosia sitten televisiossa esitetyn ja sittemmin myös uusitun sarjan Taistelutoverit, alkuperäisnimeltään Band of Brothers. Se perustui Stephen Ambrosen samannimiseen kirjaan, jota ei jostain käsittämättömästä syystä ole julkaistu suomeksi. Sääli, sillä kirjasta käy ilmi monien TV-sarjassa ajanpuutteen takia vajavaisiksi jääneiden tapahtumien taustat. Toisaalta TV-versiossa on joitakin sellaisia tapauksia, joita kirjassa ei mainita. Nämä ovat vieläpä nettitietojen perusteella tosia, Ambrose ei vain ollut niistä vielä kirjaa tehdessä tietoinen tai oli jättänyt ne tarkoituksella pois lopullisesta versiosta.

Taistelutoverit perustuu yhden ainoan toisen maailmansodan aikaisen laskuvarjojääkärikomppanian tarinaan. E-komppania, 506. maahanlaskurykmentti, 101. maahanlaskudivisioona, Yhdysvaltain armeija. Se seuraa komppanian tietä alkaen koulutuksesta USA:ssa ja Englannissa, maihinnousua Normandiassa ja päättyen Berchtesgardenin valtaukseen ja miesten sodanjälkeisiin kohtaloihin.

Itsensä Steven Spielbergin tuottama sarja on loistavaa työtä. Se on realistisuudessaan ja yksityiskohdissaan häikäisevä, eikä ihmekään kun ottaa huomioon sitä tehdessä palaneen rahamäärän. DVD-paketin dokumentit sarjan valmistuksesta ovat hyvin valaisevia.
Sarjan autenttisuutta ja tarkkuutta kuvastakoon omakohtainen kokemus ensimmäisellä TV-esityskerralla. Jaksossa, jossa komppania oli hypännyt Normandiaan ja miehet olivat eksyksissä, he kävivät tutkimaan karttaa. Oli yö ja muutama mies heitti sadeviitan ylleen, ettei lampun sytyttäminen olisi paljastanut heitä. Mitä minä, katsoja, tein? Ennen lampun syttymistä suljin vaistomaisesti toisen silmäni, etten olisi menettänyt pimeänäköäni.

Sittemmin sain hyllyyni Ambrosen alkuperäisen kirjan, joka perustui komppanian jäsenten haastatteluihin. Moni heistä on yhä elossa. Kuvaliitteestä kävi ilmi, kuinka yhdennäköisiä näyttelijät olivat roolihahmojensa kanssa. Päähenkilöksi nostettua komppanian lyhytaikaista päällikköä esittänyt Damian Lewis muistutti huomattavasti nykyään yli 90-vuotiasta Richard Wintersiä. Eikä hän ollut hahmoista edes paras esimerkki yhdennäköisyydestä. Ainoa poikkeus oli alkuperäistä komppanianpäällikköä Herbert Sobelia esittänyt David Schwimmer, joka oli aivan liian atleettisen näköinen, vaikka kasvoissa jotain samaa olikin.

Sarja ja kirja ylistivät E-komppanian saavutuksia, eikä suotta. Mihin tämä menestys sitten perustui?

Ensinnäkin, laskuvarjojoukot perustuivat vapaaehtoisuuteen. Tämä tarkoitti ja tarkoittaa yhä sitä, että pelkästään joukkoihin pyrkijät ovat jo valikoitunutta ja keskimääräistä ainesta parempaa väkeä.
Toiseksi karsinta jo pyrkijöistä ja sisään hyväksytyistä oli kova. Kirjassa esitettyjen lukujen mukaan koulutukseen hyväksyttiin 500 upseeria ja 5300 miehistön (amerikkalaisittain lukuun sisältyvät sekä aliupseerit että varsinainen miehistö) jäsentä. Heistä laskuvarjojääkärin siivet sai 148 upseeria ja 1800 miestä. Siis noin kolmasosa jo valikoituneesta väestä selvisi.
Kolmanneksi, joukko-osasto oli kiinteä kokonaisuus. Esimerkiksi miehen haavoituttua hänet palautettiin toivuttuaan aina takaisin entiseen osastoonsa. Varsinainen armeija taas palautti haavoittuneen miehen sinne, minne se oli logistisesti helpointa. Tämä huolenpito muodosti sosiaalisen siteen, joka oli normaalia joukkoa vahvempi.
Neljänneksi - ja ainoana nimenomaan E-komppaniaa koskevana - komppanian päällikkönä oli koulutusaikana mies, joka oli kävelevä klisee. Kaikkihan me tunnemme sotaelokuvista sen kouluttajavääpelin, joka sanoo miehille: "Te tulette vihaamaan minua enemmän kuin vihollista, mutta jouduttuanne ensimmäiseen taisteluun kiitätte minua mielessänne." Herbert Sobel oli tuo mies. Vaikka komppanian jokainen mies vihaamisen lisäksi piti häntä kyvyttömänä johtajana - Sobel sai komppanian onneksi potkut ennen taisteluun joutumista - hän oli erinomainen kouluttaja, joka vaati miehiltä paljon. Lisäpotkuna samanlainen mies oli myös pataljoonan komentaja, mutta D- ja F-komppanioiden päälliköt eivät olleet yhtä fanaattisia kuin Sobel.

Kenties tärkeimpänä seikkana oli kuitenkin komppanian vahvuus. Eri aikakausina ja eri armeijoissa komppanioiden miesvahvuus on poikennut varsin paljon. Yhdysvaltalaisen toisen maailmansodan aikaisen laskuvarjojääkärikomppanian määrävahvuus oli 147 miestä. Dunbarin luku on 150. Tämä luku kertoo, kuinka suuria yhteisöjä varten ihmisen aivot ovat kehittyneet. Se on saatu laskemalla eri kädellislajeista niiden normaalin laumakoon ja kyseisen lajin aivojen koon korrelaatio. Tästä saatava regressiokaava antaa ihmisen luonnolliseksi laumakooksi noin 150.
Kyseinen määrä on se, joka antaa yksilöä kohti laskettuna tehokkaimman tuloksen. Yhteisö on riittävän suuri, jotta siinä riittää tilaa tarvittaville spesialisteille ja se kykenee itsenäisiin operaatioihin. Toisaalta se on vielä riittävän pieni, jotta kaikki tuntevat toisensa ja keskinäinen luottamus ja tribaalisuus eivät murene.
Otetaan kaksi pataljoonaa, joiden molempien tukiyksiköt ja esikunta ovat identtiset. Molempien varsinaiset taistelujoukot ovat suuruudeltaan 600 miestä. Toinen pataljoona on jakanut nämä kolmeen komppaniaan (200 miestä), toinen viiteen (120 miestä). Jos kysyttäisiin, kumman komentaja haluaisin olla ryhdyttäessä taistelemaan toista vastaan, ei tarvitsisi miettiä kahta kertaa. Pienempi komppania on miestä kohti laskettuna suurta tehokkaampi. Viisi pientä komppaniaa voittaa kolme suurta, jos molempien yhteenlaskettu miesmäärä on sama.

Sotilasyksiköiden koostumus päätetään yleensä tarvittavan tulivoiman ja tehtävän perusteella. Tämä on tietysti peruslähtökohta, mutta jos mahdollista, pitäisi tutkia myös mikä on sosiologisesti oikea määrä miehiä. Aina viime vuosiin asti alan ainoa suomenkielinen tutkimus oli Knut Pippingin jo vuonna 1947 julkaistu erinomainen väitöskirja Komppania pienoisyhteiskuntana, jossa hän tutki omaa jatkosodan aikaista komppaniaansa. Kyseinen komppania oli JR 12:a eli maineikkaiden Jänkäjääkärien toinen konekiväärikomppania. Vasta syväjohtamisen myötä on alettu pohtia johtamisen sosiologiaa. (En malta olla huomauttamatta, että muutos puolustusvoimissa ei ollut sanallisesti kovin suuri, kun siirryttiin syväjohtamiseen - omina armeija-aikoinani johtaminen oli välillä hyvinkin syvältä.) Tosin en muista Nissisen kirjassa olleen mitään mainintaa yksikön miesluvun vaikutuksesta miestä kohti laskettuun tehokkuuteen, mutta kirjan lukemisesta on niin monta vuotta, että on voinut jo unohtua. Valitettavasti en tullut kyseistä kirjaa aikoinaan hankkineeksi, niin en pystynyt tähän hätään tarkistamaan asiaa.

Luonnollisesti yksikössä olevien miesten lukumäärän tehokkuustutkimusta voidaan soveltaa myös siviilielämän työntekijöihin. Pitäisikö organisaatiokaavioiden sijaan pohtia, miksi kahdeksan hengen yksikkö ei ole yleensä tehokas, mutta viiden hengen on? (Tämä oli omiin (siviili)kokemuksiin perustuva havainto ilman tutkimusreferenssiä.) Miksi yksikön toimivuus laskee selvästi, kun sen lukumäärä kasvaa 25:stä 30:een, mutta muutosta välillä 20:stä 25:een ei ole havaittavissa? Onko noilla seuduilla jokin maagista lukua 150 vastaava raja?

Opetus tehokkaan yksikön luomisesta onkin tärkein asia, mitä Taistelutovereista on opittavana. Sarja kestää siksikin toisen ja kolmannenkin katsomisen. Sen vaikutus myös kaikkiin myöhempiin sotasarjoihin on merkittävä, koska sitä tullaan käyttämään aina mittatikkuna. Odotan mielenkiinnolla, mitä tulee suunnitteilla olevasta samojen tekijöiden projektista, jossa tapahtumapaikkana on Tyynenmeren sotanäyttämö.

Pikantti yksityiskohta Tom Clancyn faneille. Hänen monituhatsivuinen Jack Ryan -teknotrillerisarjansa sivuaa myös Taistelutovereita. Kirjassa Without Remorse (suom. Armoa tuntematta) Clancy mainitsee Jack Ryanin isän hypänneen Normandiaan nimenomaan E-komppanian riveissä. Luulin tätä aluksi pelkäksi sattumaksi, koska Clancyn kirja on paljon TV-sarjaa vanhempi. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoitti, että Clancy julkaisi kirjansa 1993, kun Ambrosen kirja ilmestyi vuotta aiemmin - TV-sarja tehtiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Sattuma on liian uskomaton ollakseen totta, joten Clancy lienee lukenut Band of Brothersin.

On harmi, että kukaan ei ole koskaan tehnyt mistään suomalaisesta komppaniasta vastaavaa populaarihistoriallista kirjaa. Tuli itsekin unelmoitua tällaisen tekemisestä jo ennen kuin olin Taistelutovereista kuullutkaan. Työnimikin oli jo valmiina ja se on tämän kirjoituksen otsikkona. Sukulaismiehen komppania oli aika monessa mielenkiintoisessa paikassa jatkosodan aikana ja yksi sen päälliköistä oli tuolloin vielä elossa, on tietääkseni vieläkin. Siinä olisi ollut mielenkiintoinen kohde. Yksi artikkeli eräästä yksityiskohdasta tuli väsättyä ja kokoomateoksessa julkaistua, mutta siihen se jäi. Jos sukulaismies olisi saanut elää pidempään, niin tiedä miten olisi käynyt, mutta nyt sen komppanian suhteen on jo liian myöhäistä. Elossa ei enää ole kovin montaa miestä.
Jos joku historioitsija tarttuu aiheeseen, niin kannattaa valita alunperin varusmiehistä koottu komppania, koska sen jäsenet ovat vielä todennäköisimmin elossa. Alkaa olla viimeiset hetket.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Ahtaan asumisen ahdistamat

Somalien suurperheille vaikea löytää asuntoa Helsingistä, kiljui maanantain Erkko-Sanomien otsikko. ”Meillä on esimerkkejä perheistä, joissa voi olla jopa 10-15 jäsentä”, Helsingin maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Kerstin Söderlund sanoo. Jutussa on haastateltu yhtä ahtaassa kaksiossa asuvaa perhettä. Toisaalta pahempaakin on nähty.

Neliönmuotoinen huone on kooltaan noin viisi kertaa viisi metriä. Silti siinä asuu kokonainen perhe. Tai tarkalleen ottaen kyseessä ei ole perhe, vaan kolme sukupolvea. Yhteensä kahdeksan ihmistä asustaa tätä huonetta; yksi vanhus, kaksi aikuista ja viisi lasta. On vain sopeuduttava, koska paremmasta ei ole toivoa. Kunnalta on turha isompaa asuntoa anoa, sitä ei kuitenkaan saisi.

"Roihuvuoressa Helsingissä asuva sairaanhoitaja Mariam Ismail poikkeaa suomalaisesta yksinhuoltajaäidistä vain niin, että hän on syntynyt Somaliassa.", kirjoittaa Hesari. "(H)än asuu jo kolmatta vuotta 'tilapäisesti' äitinsä kolmiossa." ... "(P)ieneen makuuhuoneeseen mahtuu kuitenkin huonosti kahden lapsen kanssa."

Perheen matriarkka, leskeksi jäänyt luku- ja kirjoitustaidoton mummo on jo iäkäs ja huonokuntoinen. Hän ei kykene enää juuri liikkumaan, mutta hoitokotiin häntä ei saada; kotonakin on huolehtijoita, sanottaisiin kunnanvirastosta, mikäli tulisi mieleen edes kysyä.

Maahanmuuttajavanhusten asema on erityisen vaikea. He ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia. Erityistä tukea siis tarvitaan runsaasti. Tulkki- ja hoitopalvelut maksavat paljon, eläke ja muut korvaukset lisää.

Mummon lapsista suurin osa on jo muuttanut kotoa pois, mutta kaksi tytärtä asuu yhä äitinsä kanssa. Vanhempi tyttäristä on itsekin leski; itse sotatoimiin osallistumaton, sairaalloinen mies on surmattu sisällissodassa. Menetykseen on pitänyt sopeutua omin voimin ja sukulaisten tuella. Kolme pientä lasta häärii äidin jaloissa. Toisella tyttäristä on kaksi lasta, mutta ei miestä. Lasten isän vanhemmat eivät hyväksyneet epäsäätyisen avioliiton solmimista, mies on muuttanut toiselle paikkakunnalle eikä häntä ole nähty vuosikausiin. Molemmat tyttäret käyvät sekalaisissa töissä. Kunnalta eikä valtiolta ei heru äyriäkään tukea.

Monilla maahanmuuttajilla on traumaattinen tausta. Sukulaisen menettäminen maan sisäisissä levottomuuksissa on yleistä. Psykoterapian saaminen on monelle tarpeellista.
Rikkinäisissä perheissä elävistä lapsista saa onneksi lapsilisää, yksinhuoltajakorotusta ja harkinnanvaraista sosiaalitukea. Tämä onkin tarpeen, sillä harva kiintiöpakolainen elättää itsensä, perheestä puhumattakaan.
Maahanmuuttajien työttömyysprosentti on moninkertainen suomalaisiin nähden. Jos tilastoista siivotaan pois tänne töihin tulleet, niin prosentti on kammottava. Hesarin jutussa esitellystä suurperheestä yksi käy töissä sairaanhoitajana, muut lienevät valtion elättejä. Toki somaleistakin jotkut ovat töissä, mutta suurin osa on somaliankielen tulkkeja, omaan kansaansa erikoistuneita sosiaalityöntekijöitä tai muussa sellaisessa julkisen alan työssä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman somaleita.

Lasten koulunkäynti jää oppivelvollisuuden suorittamiseen; ei köyhällä perheellä ole varaa viedä edes suvun hyväpäisintä lukioon. Ammattikoulutuskin jää vajavaiseksi. Niillä eväillä on yritettävä ponnistaa työelämään.

Kun maahanmuuttaja saapuu suomalaiseen peruskouluun, hän pääsee usein omaan, normaalia pienempään opetusryhmään. Kun hänet sitten integroidaan normaaliopetukseen, hän saa tukiopetusta ja tuo koululle ylimääräisiä valtionosuuksia. Opettajan ajasta normaalilla oppitunnilla menee suuri osa siihen, että hän antaa yksityisopetusta maahanmuuttajalle ja samalla han-suomalaiset saavat selvitä omin nokkineen. Lisäksi opetuksessa ei voi edetä normaalivauhtia, etteivät huonosti maan kieltä ymmärtävät putoaisi kärreiltä entistä pahemmin. Kaiken huippu on se, että jopa lukiossa maahanmuuttajiin kohdennetaan selvästi enemmän resursseja (erityis- ja tukiopetusta) per lärvi kuin suomalaisiin. Kaikki tämä maksetaan verovaroista. Jos tämä maahanmuuttajiin kuluva rahamäärä käytettäisiin opetusryhmien pienentämiseen ja muuhun normaaliin koulutyöhön, suomalainen peruskoulu saattaisi tuottaa lähes yhtä hyviä tuloksia kuin keskikoulu aikoinaan.

Mikäli joku ei ole vielä arvannut, kursiivilla kirjoitetut osat eivät kerro maahanmuuttajista, vaan siitä mikä oli köyhälistön tilanne Suomessa vielä sukupolvi sitten.

Esimerkkiperheen viisi lasta varttui nuoriksi tai aikuisiksi 30-luvulla. Kun talvisota syttyi, neljästä pojasta kolme astui riviin, yksi heistä suoraan varusmiespalveluksesta. Hänen aikansa armeijan harmaissa kesti peräti seitsemän vuotta, erikoismiestä tarvittiin vielä Lapin sotaa myöten. Neljäs poika ehti ikänsä vuoksi vain jatkosotaan kahdeksi vuodeksi, 18-vuotiaana rintamalle ja kolmen kannaksen kautta kotiin. Kaikki selvisivät sodasta hengissä, mutta vain yksi ilman haavoittumista.
Useimmat kiintiöpakolaiset ovat lähteneet kotimaastaan pakoon sotaa. Mikä mahtaa olla heidän sitoutumisensa Suomeen, jos täällä tulee levottomuuksia? Siis porukan, joka on lähtenyt omasta maastaan sotaa pakoon!

Nykypäivän maahanmuuttajaköyhälistön ja sukupolvi sitten eläneen suomalaisköyhälistön ero on se, että maahanmuuttajat elävät paljon leveämmin kuin silloiset suomalaiset. Yhteistä on se, että molemmissa tapauksissa elintason kustantavat suomalaiset – nyt veronmaksajat, silloin köyhälistö itse omalla työllään.

Mitä tuli näistä viidestä pienestä lapsesta? Rakennusmies, palomies, autonkuljettaja, postinkantaja, ravintoloitsija. Yksi heistä oli huippu-urheilija. Kaikki perustivat perheen ja elättivät itsensä. Jokainen heistä oli saanut kotoaan opin siitä, mitä oli olla köyhä: työntekoa ja kaikesta tinkimistä. Kaikki olivat oppineet myös sen, että ainoa tie ulos köyhyydestä oli pärjätä omillaan.

Mitä oppii nykypäivän köyhälistöä edustava kiintiömaahanmuuttaja? Sen, että suuremman asunnon saa valittamalla. Sen, että rahaa saa sosiaalitoimistosta. Sen, että kunta ja valtio maksavat viulut.
Jos joku kuvittelee, että he ovat ratkaisu työvoimapulaan (btw, mihin työvoimapulaan?), niin minulla olisi myytävänä halvalla osakkeita Eduskuntatalon kiinteistöön.
Somalien ja muiden elintasopakolaisten valitus yhteiskunnan tuen puutteesta seis tai sitten takaisin kotimaahan. Tulee halvemmaksi yhdistää perheet siellä. Jos valittavat rauhattomuudesta, niin eiköhän halvemmaksi tule antaa asekuntoisille miehille RK-62 tuliaisiksi mukaan, niin voivat varmistaa kotimaansa rauhallisuuden – niin Suomen miehetkin ovat tehneet. Kun nyt siellä sattuu olemaan Kalasnikoveja vastassa, niin eiköhän armeijan ylijäämävarastoista liikene myös muutama T-72 niin on vihulaista isompi tulivoima. Tulee edelleen halvemmaksi ja ekologisemmaksi kuin somalien rahtaaminen ja epäonnistunut sopeuttaminen tänne.
Silti "perheenyhdistämisprosessi" jatkuu yhä, meidän veronmaksajien kustannuksella. "Suomen Addis Abeban ja Nairobin lähetystöissä tehdään nyt perheenyhdistämishaastatteluja ja dna-testejä sukulaissuussuhteiden selvittämiseksi", Hyysäri kirjoittaa. Tosin tämäkin on aika lailla hyödytöntä; jos sukulaisuussuhdetta ei ole, kyseessä onkin yllättäen kasvattilapsi.
Kun suomalaisia lähti viime vuosisadan alkupuolella siirtolaisiksi Amerikkaan, ei siinä kyselty sukulaisuussuhteita. Eikä huolittu veljeä ja kummin kaimoja jenkkeihin, jos ei täyttänyt kriteerejä. Ja silloin sentään ainakin yksi siirtolaiseksi muuttanut elätti jo itsensä, toisin kuin nämä nykyiset parikymppiset "ankkurilapset".
Jos tänne kerran kutsumattomia vieraita otetaan, niin heidän pitää antaa näyttöä siitä, että haluavat oikeasti sopeutua. Heti rajalla nenän alle lautasellinen suomalaista perinneruokaa eli herkullista sianlihakastiketta. Jos maistuu, niin sitten otetaan tapaus harkintaan ja katsotaan muutaman kuukauden ajan, alkaako myös työnteko maistua. Jos ei lautanen tyhjene, niin 180 asteen käännös ja takaisin illman sen kummempia seremonioita.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Jesse ja Mosse

Törmäsin surffiaallon harjalla tällaiseen sarjakuvaan. Jesus ja Mo asuvat yhdessä kommentoiden maailman menoa yleensä paikallisessa lähipubissa, jossa ateistinen naisbaarimikko tekee omia sivuhuomautuksiaan. Sarjakuvaa on julkaistu jo vuodesta 2005 lähtien ja arkistosta löytyvät kaikki vanhat julkaisut. Muutamat stripit ovat aika hillittömiä, suosittelen.

Kumma kyllä, toisin kuin tanskalaiset kollegansa piirtäjä ei tietääkseni ole joutunut tappouhkausten kohteeksi. Varovainen kaveri, ei kerro oikeaa nimeään ja ensimmäisessä stripissä Mo selittää, ettei hän ole oikeasti Muhammad, vaan body double.

torstai 12. marraskuuta 2009

Lyhyt somali

Vieraisiin kulttuureihin pääsee parhaiten sisälle oppimalla kielen, sanotaan. Kielen osaaminen ja ymmärtäminen auttaa tajuamaan, millainen kulttuuri kansalla on ja millaisissa olosuhteissa he ovat eläneet. Tiedetään, että inuiteilla on kymmeniä sanoja lumelle, kun taas polynesialaisilla tuskin ainuttakaan. Kun meitä suomalaisia syytetään siitä, ettemme ymmärrä maahanmuuttajien kulttuuritaustaa, niin syytös on aiheellinen. Esimerkiksi somalikulttuurin ymmärtämisessä vähän kielitaitoa auttaa kummasti.

Onneksi nykyään netistä löytyy apu kaikkeen. Siellä on myös ilmainen sanakirja, josta voi etsiä helposti somalinkielisiä vastineita suomenkielisille ilmaisuille. Valitettavasti sanastosta jostain syystä puuttuu hyvin paljon suomen kielessä yleisiä sanoja. Tällöin sanakirja myy ei-oota ilmoittamalla, ettei yhtään käännöstä löytynyt. Tässä hieman vertailevaa tutkimusta, joka kertoo sanakirjan tilanteen aamulla 12.11.2009:

Työ - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle työ sanakirjassa suomi - somali
Loma - fasax

Työvoimatoimisto - xafiiska shaqadda
Verotoimisto - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle verotoimisto sanakirjassa suomi - somali

Sänky - sariir
Väsymys - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle väsymys sanakirjassa suomi - somali

Nälkä - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle nälkä sanakirjassa suomi - somali
Välipala - cunto fudud

Vaimo - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle vaimo sanakirjassa suomi - somali
Orja - adoon

Kotimaa - waddanka hooyo
Sopeutua - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle sopeutua sanakirjassa suomi - somali

Ahdistelu - hagrdaamo
Suvaitsevaisuus - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle suvaitsevaisuus sanakirjassa suomi - somali

Otto - lacag-qaadasho
Pano - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle pano sanakirjassa suomi - somali

Laina - deyn
Maksu - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle maksu sanakirjassa suomi - somali

Anna - i sii
Ota - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle ota sanakirjassa suomi - somali

Paljon - baddan
Vähän - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle vähän sanakirjassa suomi - somali

Lasku - biil
Maksaa - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle maksaa sanakirjassa suomi - somali

Aavikko - lama degaan
Metsä - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle metsä sanakirjassa suomi - somali

Poliisi - booliis
Laki - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle laki sanakirjassa suomi - somali

Koulu - dugsi
Opiskelu - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle opiskelu sanakirjassa suomi - somali

Jumala - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle jumala sanakirjassa suomi - somali
Saatana - shaydaan

Sitoutua - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle sitoutua sanakirjassa suomi - somali
Jättää - dhig

Lika - 1. uskagh, 2. wasagh
Puhdas - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle puhdas sanakirjassa suomi - somali

Tyhmä - nacas
Viisas - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle viisas sanakirjassa suomi - somali

Tavat - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle tavat sanakirjassa suomi - somali

Anteeksi - Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle anteeksi sanakirjassa suomi - somali

torstai 5. marraskuuta 2009

Nuorallatanssia

Lyhyt sanasto tekstin metaforien ymmärtämiseksi:
Vaijeri = elämä
Nuorallakävelijä = ihminen
Voimistelusali = maailma
Turvaverkko = jumala
Putoaminen = kuolema
Näkökyky = älykkyys


Kuvitellaan korkean voimistelusalin katonrajaan pingotettu vaijeri. Sitä pitkin pitäisi sitten lähteä kävelemään ja sirkustemppuja esittämään. Ainoa varma asia on, että ennemmin tai myöhemmin nuorallakävelijä putoaa vaijerilta.

Nuorallakävelijät voidaan jakaa kahteen ryhmään monin eri tavoin.
1) Kerrotaanko nuorallakävelijälle, että hänen allaan on turvaverkko vai jätetäänkö se kertomatta?
2) Vilkaiseeko nuorallakävelijä alas tarkistaakseen onko alla turvaverkko vaiko ei?
3) Onko nuorallakävelijän näkökyky riittävän hyvä, jotta hän erottaisi lattianrajasta mahdollisen turvaverkon vai onko hän likinäköinen?
4) Välittääkö nuorallakävelijä siitä, onko alla turvaverkkoa vai ei?

Tarkastellaan eri vaihtoehtoja.

1) Kerrotaanko nuorallakävelijälle, että hänen allaan on turvaverkko vai jätetäänkö se kertomatta?
Sirkustirehtööri saattaa sanoa: "Älä ole huolissasi. Jos ja kun putoat, allasi on verkko eikä sinulle tapahdu mitään." Tai sitten tirehtööri saattaa kertoa, ettei alla mitään verkkoa ole tai jättää sanomatta asiasta yhtään mitään.
Metaforassa tämä tarkoittaa sitä, onko ihminen saanut uskonnollisen kasvatuksen kotoaan vai ei. Useimmat ovat. Heille on kerrottu, että iankaikkinen elämä, sielunvaellus (joka päättyy lopulta nirvanaan tms) tai ihan mikä tahansa vastaava turvaverkko on olemassa. Vain harvoille sanotaan että ei siellä mitään turvaverkkoa ole.

2) Vilkaiseeko nuorallakävelijä alas tarkistaakseen onko alla turvaverkko vaiko ei?
Jos hänelle on kerrottu, että siellä on verkko, useimmat sen uskovat eivätkä katso. Enintään pieni epävarma, nopea vilkaisu, jolla ei saa asiaan selvyyttä koska ei edes halua. Ymmärrettävää psykologiaa; kukapa haluaisi tietää, että ei siellä mitään verkkoa olekaan. Useimmat uskovat vilkaisematta, jotkut epäröivät mutta eivät uskalla katsoa, jotkut vilkaisevat mutta eivät riittävän tarkkaan, koska haluavat uskotella itselleen, että oli siellä verkko. Sitten on niitä harvoja, joille on kerrottu verkon olevan olemassa, mutta jotka suuntaavat katseensa tarkasti alas selvittääkseen asian itse.
Niistä, joille on kerrottu että verkkoa ei ole, lähes kaikki katsovat alas nähdäkseen onko asia niin. Vain hyvin harva jättää vilkaisematta. Ei siksi, että he epäilisivät verkon sittenkin olevan siellä, vaan siksi että ei tilanne vilkaisemalla voi ainakaan huonontua.
Metaforassa tämä tarkoittaa sitä, onko ihminen halukas kyseenalaistamaan hänelle lapsuudessa annetun totuuden. Useimmat uskonnollisen kasvatuksen saaneista eivät - ainakaan tosissaan - ole. Sen sijaan uskonnottoman kasvatuksen saaneet ateistintaimet kykenevät yleensä suhtautumaan asiaan viileän objektiivisesti.

3) Onko nuorallakävelijän näkökyky riittävän hyvä, jotta hän erottaisi lattianrajasta mahdollisen turvaverkon vai onko hän likinäköinen?
Jotkut nuorallakävelijöistä katsovat hämärässä voimistelusalissa alas riittävän pitkään ja tarkasti. Silloin on kyse enää henkilökohtaisesta näkökyvystä. Jos silmät ovat tarkat, hän näkee että alla on vain kova lattia. Jos nuorallakävelijä on likinäköinen, lopputulos on riippuvainen likinäköisyyden asteesta. Lievästi likinäköinen erottaa alapuolella epäselvän lattian, mutta epäilee josko siinä sittenkin olisi ohuista, lattian värisistä köysistä punottu turvaverkko. Pahasti likinäköinen näkee pelkkää harmaata ja pitäytyy varsin todennäköisesti alkuperäisessä uskomuksessaan turvaverkon olemassaolosta tai olemattomuudesta.
Kokonaan toinen asia on sitten se, millaisen johtopäätöksen nuorallakävelijä tekee näkemästään. Pahasti likinäköinen ei kykene näkemään riittävän tarkasti, vaikka kuinka yrittäisi joten johtopäätösten tekeminen havaintojen perusteella ei onnistu. Lievästi likinäköisellä voi herätä epäilyksiä: en nähnyt siellä turvaverkkoa. Toisaalta minun olisi pitänyt se nähdä, mutta voihan olla että verkko oli niin ohut, että sen havaitseminen oli minun näkökyvylläni mahdotonta. Tarkkanäköisellä sen sijaan johtopäätöksen pitäisi olla selvä: ei verkkoa, minua on kusetettu. Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä ihminen on erittäin taitava pettämään itseään. Jos tarkkanäköisellä - ja epäonnekseen uteliaalla, koska vilkaisi alas - nuorallakävelijällä ei riitä rohkeus oikean johtopäätöksen tekemiseen, hän huijaa itseään: ehkäpä siellä on sittenkin verkko, mutta se on naamioitu optisesti niin taitavasti, että täältä ylhäältä katonrajasta sitä ei yksinkertaisesti pysty havaitsemaan. Toki on periaatteessa mahdollista, että voimistelusaliin on rakennettu järjestelmä, jossa on putoamisen tunnistavat anturit, jolloin salamannopeasti raketeilla ammutaan verkko putoavan nuorallakävelijän alle. Tarkkanäköinen nuorallakävelijä tajuaa tämän, mutta tajuaa myös tämän olevan älytön ajatus ja äärimmäisen epätodennäköistä.
Metaforassa tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kyseenalaistaisi jumalten olemassaolon, ei kaikilla riitä päässä paukkuja todellisuuden objektiiviseen havainnointiin. Lisäksi nekin, joilla riittää, saattavat kyseenalaistaa tekemänsä havainnot uskotellakseen itselleen perusturvallisuutta. Ne, jotka sekä kykenevät johtopäätöksiin että ovat halukkaita niitä tekemään, päätyvät dawkinsmaiseen lopputulokseen: on periaatteessa mahdollista mutta äärimmäisen epätodennäköistä, että jumalia olisi. Jotkut likinäköiset, jotka eivät kykene verkkoa erottamaan, väittävät olevansa varmoja ettei verkkoa ole; tämä vastaa fundamentalistisia ateisteja.


4) Välittääkö nuorallakävelijä siitä, onko alla turvaverkkoa vai ei?
Useimmat välittävät. Kuten edellä todettiin, monet eivät kuitenkaan halua varmistua asiasta vilkaisemalla ja vielä useammalla ei ole riittävän tarkkaa näköä asian tutkimiseen. Sitten on - yllättävää kyllä - vähemmistö, joka ei välitä. Tämä kuulostaa älyttömältä, mutta tarkemmin ajatellen filosofia on järkevä. Joka tapauksessa nuoralta putoaa ennemmin tai myöhemmin. Mitä väliä ennen putoamista on sillä, onko alla turvaverkko vai ei? Kun putoaa, käy joka tapauksessa kuten käy riippumatta siitä, millainen tieto tai luulo itsellä asiasta on.
Metaforassa tämä tarkoittaa agnostismia. Ajatus välinpitämättömyydestä turvaverkon suhteen kuulostaa muuten hyvältä, mutta ongelmana ovat ne samassa voimistelusalissa olevat muut nuorallakävelijät, jotka huutelevat "on siellä turvaverkko", "eipäs muuten ole". Tämä ulkopuolinen häiriö pakottaa turvaverkkoagnostikon tutkimaan tilannetta, vaikka häntä ei periaatteessa asia kiinnostaisikaan.

Kokonaan toinen asia on sitten se, millä tavoin ateismi vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta sitä on tässä kirjoituksessa käsitelty niin ansiokkaasti, ettei minulla ole siihen mitään lisättävää. Tärkeintä olisi, että ateistit älyäisivät pitää mölyt mahassaan ja olla rapauttamatta yhteiskunnan perusteita.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Välihuomautus monipuolisuudesta

Pohdiskelin edellisessä viikkokirjoituksessa, onko maailmassa edelleenkään ketään, joka olisi juossut sekä 1500 metriä, esteet että maratonin kovempaa kuin "Lätsä-Pekka" Päivärinta. Ajatus jäi vaivaamaan, joten kaivoin Tilastopajan kaikkien aikojen tilastot esiin. Pienen ohjelmointityön jälkeen haku päälle ja kohta napsahti yllättävä lopputulos. Yksi löytyi. Vieläpä tuore tapaus, sillä viimeinen puuttuva eli maraton rikkoutui vasta tänä vuonna. Yllättävä fakta oli se, että yksikään afrikkalainen ei ole koskaan juossut kaikkia kolmea matkaa Päivärintaa kovempaa. Ainoa tempun tehnyt juoksija on Itävallan Günther Weidlinger! Sen sijaan kahdessa lajissa kolmesta Lätsää paremmin on juossut 83 muutakin.

Sivallus LIII

Imatran sukupuolta vaihtaneen kirkkoherran palatessa töihin jumalanpalveluksessa oli normaaliin verrattuna kolminkertainen määrä väkeä. Vähenevien kirkossakäyntien keskellä tämä varmaan pistää monen kirkkoherran miettimään, pitäisikö tässä itsekin...
Kuten Kari Suomalainen aikoinaan Römpän ukon suulla lausui, ei se oikein ole aikuisen miehen hommaa seistä mekko päällä puhumassa pehmoisia.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Iso-Arskan piiloviesti

Olin kuolla nauruun lukiessani Arnoldin tempusta päivän
lehdestä. Schwarzenegger kirjoitti päätöksen, jossa ilmaistiin
erittäin kohteliain sanankääntein perustelut, miksi asia on
tehtävä Arnoldin itsensä haluamalla tavalla. Kaikki olisi mennyt
putkeen, ellei joku olisi vilkaissut viestiä tarkemmin. Ylhäältä
alaspäin lukien rivien ensimmäiset kirjaimet muodostavat viestin.

Fuck you, viestissä sanottiin. Kuten odottaa sopi, kuvernööri
itse kommentoi asiaa edustajiensa välityksellä. Väitteen mukaan
kyseessä oli puhdas sattuma. Tästä jopa ammattimatemaatikot
saivat aiheen esittää omat laskelmansa, jotka osoittivat väitteen
uskomattomaksi. Todennäköisyys sattumaan olisi häviävän pieni.

Kyseinen sanojen, rivien tms. aluilla leikittely on nimeltään
akrostikon. Kun luin Arnoldin elämäkerran, sain käsityksen hänen
varsin erikoisesta huumorintajustaan ja älystään. En epäile,
etteikö viesti ollut tarkoituksellinen. En hämmästelisi, jos
ronskin viestin salaisuus olisi Arnoldin määräyksestä vuodettu
itsetarkoituksellisesti julkisuuteen.

Itse olen kerran syyllistynyt akrostikonin laatimiseen. Se oli
haastava operaatio. Olin jäsenenä ryhmässä, jonka piti kirjoittaa
aivan yhdentekevä suunnitelma. Kyllästyin jaaritteluun ja
ikävystyttäviin kokouksiin. Jääköön kertomatta suunnitelman
laatu, mutta voitte kuvitella nimen olleen Monikulttuurisuuden
toteutuminen sosiaalipoliittisessa kontekstissa, niin saatte
aika hyvän käsityksen. Kirjoitin esipuheen, joka sai työryhmässä
varsin yksimielisen kannatuksen. Kukaan ei älynnyt lukea ylhäältä
alaspäin, jolloin olisi paljastunut teksti "Haistakaa v***u." Olen
aivan varma, että teksti on yhä organisaation virallista ohjeistoa.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Sivallus LII

Michael Jackson -elokuva on tullut levitykseen. Rahaa on taottava silloin, kun ruumis on vielä lämmin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Sivallus LI

Kun Ari Vatasta ei valittu FIA:n puheenjohtajaksi, Kansainvälisestä Autoliitosta tuli sitten virallisestikin Organization Todt.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Sivallus L

Luonnontieteissä yritetään selittää monimutkaisia asioita mahdollisimman yksinkertaisesti. Humanistisissa tieteissä yritetään selittää yksinkertaisia asioita mahdollisimman monimutkaisesti.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Suomen suurimmat

Muutama kuukausi sitten listasin maailman kaikkien aikojen sata parasta kestävyysjuoksijaa. Nyt on aika laukoa totuus Suomen kaikkien aikojen sadasta parhaasta. Samalla periaatteella kuin tuolloin eli kestävyysmatkoiksi lasketaan kaikki matkat 800 metristä ylöspäin. Mutta toisin kuin viimeksi, tällä kertaa jopa absoluuttisessa paremmuusjärjestyksessä.

Suomen kestävyysjuoksulla on upea historia. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, ellei tunne historiaansa. Siksi olen nuorille juoksijoille tässä esitellyt lyhyesti jokaisen entisen suurjuoksijan (ja listalle mahtuneiden kahden aktiivin) saavutukset. Suuri osa tässä esitellyistä juoksijoista kiertää jo autuaampaa juoksurataa, mutta moni on vielä voimissaan, samoin moni sellainen, jonka ansiot eivät ole aivan listalle asti riittäneet. Nuori juoksija: ota selvää menneistä suuruuksista ja jos mahdollista, kysy heiltä ja opi.

Listauksen kriteereinä ovat tärkeysjärjestyksessä arvokisamenestys, saavutettujen tulosten taso, aikakausi jolloin urheilija oli huipulla ja juoksijan yleinen merkittävyys.

Arvokisoina pidetään aikuisten sarjan olympia- MM- ja EM-kisoja sekä vähemmän merkittävinä maastojuoksun vastaavia kisoja. Olympiamenestys on MM-menestystä hieman ja EM-menestystä selvästi painokkaampi.

Saavutetuista tuloksista ME-tulokset merkitsevät paljon, SE-tulokset jonkin verran. Merkitystä on myös sillä, onko urheilija ollut omana aikakautenaan maailman kärjen tuntumassa, vaikka ei olisi koskaan edes SE:tä tehnyt.

Aikakausi ei merkitse kovin paljon. Vanhat menestykset ovat periaatteessa yhtä iso juttu kuin nykyisetkin. Kun on maailman huipulla, niin on. Tasolla ei ole suurta merkitystä. Tosin aivan varhaisimmat suoritukset eivät paina vaa’assa yhtä paljon kuin nykyiset, olihan kilpaurheilu ennen toista maailmansotaa käytännössä vain Länsi- ja Pohjois-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan asia. Toisaalta vanhojen EM-kisojen menestys on isompi juttu kuin nykyään, koska ennen valtaosa maailman huipuista oli eurooppalaisia. Samoin kansallinen menestys 30-luvulla painaa, koska esim. vuoden 1939 lopussa kympin maailmantilaston kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta yhdeksän oli suomalaisia. Vastaavasti 90-luvun kansallinen menestys ei merkitse mitään.

Yleisellä merkittävyydellä tarkoitetaan juoksijan Suomen tai maailman kestävyysjuoksuun tekemää vaikutusta. Mikäli juoksija mullisti harjoittelun, on hänen merkityksensä isompi kuin juoksijan, joka saavutti saman menestyksen muita matkimalla.

1. Paavo Nurmi
Olympialaisissa saldo 9-3-0, mutta harvemmin tulee ajateltua että ilman joukkuelajeja tilanne olisi 6-3-0 ja nykyisellä lajivalikoimalla eli ilman maastojuoksua 4-3-0. Maailmanennätykset ropisivat kaikilla matkoilla 1500 metristä kymppiin. Ylivoimasta kertoo parhaiten 10000 metrin tilasto: vuodesta 1920 vuoteen 1934 voittamaton, 18 kilpailua ketään väistelemättä. Ainoat kaksi tappiota tulivat viestijoukkueelle, lisäksi vuoden 1920 olympialaisten alkuerässä toinen sija. Ammattilaiseksi julistamisen jälkeen vielä pari vuotta kansallisena amatöörinä edelleen valtias. Myytti Suuresta Vaikenijasta on liioiteltu: Nurmi loi valmentajana suomalaisten 30-luvun dominanssin ja vaikutti takapiruna vielä 70-luvun alussa. Raevuori: Juoksijain kuningas, Karikko - Koski: Yksin aikaa vastaan.

2. Lasse Virén
Listatessani sata maailman suurinta pistin viiden parhaan joukkoon sekä Virénin että Nurmen asettamatta heitä paremmuusjärjestykseen. Suomen parhaiden listalla Nurmi on ennen Viréniä siksi, että Virén ei dominoinut kotimaassa samaan tyyliin kuin Nurmi sekä siksi, että Virénin merkitys seuraavalle juoksijapolvelle ei ollut yhtä suuri. Arvokisameriitit ovat kovemmat kuin Nurmella, olympialaisten 4-0-0 nykyaikaistuneen urheilun kovassa myllyssä voittaa 20-luvun saavutukset. Haikkola: Menestyksen portaat, Saari: Juoksemisen salaisuudet, Virén: Kullatut piikkarit, Virén: Kullatut sekunnit.

3. Hannes Kolehmainen
Ensimmäinen suurista suomalaisista. Kolme olympiakultaa Tukholmassa ja legendaarinen 5000 metrin ME. Tämä mies loi suomalaisen kestävyysjuoksun pohjan. Kruunasi uransa maratonin olympiavoitolla 1920. Harvempi tietää, että oli mukana olympiamaratonilla vielä 1924 ja yritti vielä vuoden 1928 kisoihin. Viita: Hymyilevä Hannes.

4. Ville Ritola
Ilman Paavo Suurta tämä mies olisi kestävyysjuoksun suurimpia legendoja. Oli olympialaisissa kolmesti hopeapallilla Nurmen vieressä. Voitti Nurmen vain Amsterdamin vitosella. Pariisin kympin voitto tuli joukkueenjohdon päätettyä, että Nurmi ei riskeeraa tulevia kilpailuja. Jos Nurmi olisi ollut mukana, kympin ME olisi juostu alle puolen tunnin 15 vuotta aiemmin. Ritolan olympiasaldo oli 5-3-0, nykylajeilla 3-2-0. Ritola: Pantiin Ritolaksi, Viita: Suden hetkiä

5. Volmari Iso-Hollo
Edelleen ainoa estejuoksun kaksinkertainen olympiavoittaja. Ei voi sanoa, että kaksinkertainen 3000 metrin esteiden olympiavoittaja, koska ensimmäisellä kerralla kierroslaskijan virheen takia matka oli noin 3460 metriä. Lisäksi kympillä olympiahopeaa ja -pronssia. Jälkimmäinen olympiavoitto nivelreumasta huolimatta, samoin yli 40-vuotiaaksi jatkunut ura. Ei maailmanennätyksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että estejuoksu ei tuohon aikaan ollut ME-kelpoinen laji. Yli 40-vuotiaiden SE kesti yli 30 vuotta! Kirjoitti elämäkerta-valmennusoppaan Mailista maratoniin

6. Ilmari Salminen
Nousi maailman huipulle vasta yli kolmekymppisenä. Olympiakultaa kympillä, kaatui vitosella kaksi kierrosta ennen maalia ja jäi kuudenneksi. Kaksi Euroopan mestaruutta kympillä. Kaatoi Nurmen 13 vuotta vanhan ME:n. Jatkoi juoksua vielä 80-vuotiaana veteraanina.

7. Taisto Mäki
Mies, joka oli huipulla väärään aikaan. Ehti voittaa 5000 metrin Euroopan mestaruuden 1938, samana syksynä rikkoi Salmisen kympin ME:n. Seuraavana vuonna ylivoimainen koko maailmassa: ensin vitosen ME, sitten 10000 metrin ensimmäinen puolen tunnin alitus. Talvisota ja rintamalle, josta komennus yhdessä Paavo Nurmen kanssa USA:han rahankeruu- ja propagandamatkalle. Yritti vielä sotien jälkeen paluuta, mutta ei enää päässyt arvokisoihin.

8. Lauri Lehtinen
Juoksi 1932 olympiakatsastuksissa yhdessä Iso-Hollon kanssa Nurmen 5000 metrin ME:n nurin huikealla 11,2 sekunnin marginaalilla. Erikoinen tapaus: Lehtinen sairasti nivelreumaa ja Iso-Hollo sairastui siihen kaksi vuotta myöhemmin. Olympialaisissa legendaarinen loppukirikamppailu Ralph Hillin kanssa ja kultaa. Neljä vuotta myöhemmin Berliinissä hopeaa Höckertin takana. Lahjoitti olympiakultansa talvisodassa kunnostautuneelle sotilaalle, valinta osui Matti Mäkiseen.

9. Juha Väätäinen
Kaikkien aikojen nopein suomalainen kestävyysjuoksija; SM-finaalissa 400 metrillä, 800 metrin Suomen ja Pohjoismaiden mestari. Harjoitteli pitkille matkoille siirryttyään kovempaa kuin kukaan aikaisemmin ja voitti kaksoismestaruuden Helsingin EM-kisoissa 1971. Iskias tuhosi seuraavan vuoden olympiamahdollisuudet, vitosen finaalin kolmastoista. Ennen Väätäisen ensimmäistä ennätysparannusta kympin SE oli 28.51,8, viimeisen parannuksen jälkeen 27.52,8 eli lähes minuuttia parempi! Myöhemmin Väätäisen valmennettavilla on ollut tapana putsata palkintopöydät. Edelleen tulisieluisesti mukana, linkki blogiin löytyy vierestä. Elämäkerta Kierros vielä.

10. Veikko Karvonen
Ilman olympiavoittoakin Suomen kaikkien aikojen maratoonari. Olympialaisissa pronssia ja viides sija, EM-kisoissa kultaa, hopeaa ja kuudes. Voitti Fukuokan ja Bostonin. EM-kulta tuli erikoisella tavalla: stadionille tultaessa Ivan Filin johti parillakymmenellä metrillä, mutta kääntyi väärään suuntaan. Postimiehenä Karvonen osasi suunnistaa ja paineli kultaan. Juoksi ikämiehenä viimeisiin vuosiinsa asti.

11. Viljo Heino
Nousi huipulle myöhään. Oli lupaava juoksija, mutta 25-vuotiaan uran katkaisi haavoittuminen jalkaan talvisodassa. Kuntoutti itsensä ja pst-kersantti alkoi asemasodan aikana treenata tosissaan Syvärin rintamalla. Vuonna 1943 maailmantilaston kärkiaika kympillä. Komennettiin rintamalta selustaan juoksemaan, mahdollisen ME:n propaganda-arvo nähtiin riittävän suureksi. Ensimmäinen yritys elokuun 1944 alussa torjuntataistelujen yhä riehuessa tuotti kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan. Toinen kokeilu kaksi viikkoa ennen välirauhan solmimista murskasi Mäen ME:n peräti 17 sekunnin marginaalilla. Euroopan mestaruus kympillä 1946, ainoat olympialaiset kaksi vuotta myöhemmin epäonnistuivat vamman takia. Vielä seuraavana vuonna lyhytikäinen ME kympillä - tämä huolimatta siitä, että hän oli alkuvuodesta jäänyt leskeksi ja yksinhuoltajaisäksi.

12. Albin Stenroos
Harvinaisen pitkä ura urheilun aamunkoiton mieheksi: 5000 metrin SE 17-vuotiaana 1906, toinen Bostonin maratonilla 20 vuotta myöhemmin ja vielä 1928 karsiutui viimeisenä miehenä olympiajoukkueesta. Olympiakultaa maratonilla 1924, pronssia kympillä 1912. Maailmanennätykset 20 ja 30 kilometrillä. Viisitoista henkilökohtaista SM-kultaa.

13. Gunnar Höckert
Paavo Nurmi piti Höckertiä aikakautensa lahjakkaimpana juoksijana. Olympiakultaa 5000 metrillä 1936, maailmanennätykset samana vuonna 3000 metrillä, kahdella maililla ja 2000 metrillä. Ekonomin uran katkaisi vaikea nivelreuma. Vänrikki Höckert kaatui 29-vuotiaana Karjalan kannaksella 11.2.1940.

14. Pekka Vasala
Näytti nykypäivän mailereille mallia petersnell-maisella harjoittelulla; juoksi pitkiä ratamatkoja harjoitusmielessä säilyttäen silti kiriherkkyytensä. Münchenin olympialaisten esinäytöksessä 800 metriä 0,2 sekunnin päähän ME:stä - lopussa löysäten. Olympialaisissa ei juossut 800 metriä lainkaan, vaan otti kultaa 1500 metrillä. Vamman ja leikkauksen jälkeen paluu, EM-Roomassa kuudes sija. Edelleen 1500 metrin SE-mies yhdessä Antti Loikkasen kanssa. Elämäkerta Mitalin toinen puoli.

15. Martti Vainio
Peräti 192-senttinen, myöhään juoksijana aloittanut monipuolisuusmies; koulutukseltaan laivanrakennusinsinööri, mutta työskenteli matkailu- ja tanssilavayrittäjänä. Euroopan mestaruus kympillä 1978 edelleen voimassa olevalla SE-ajalla. Neljä vuotta myöhemmin pronssia. Helsingin MM-kisoissa vitosen pronssia heittäytymällä. Olympiakisoissa epäonnistumisia: Montrealissa vielä kokematon, Moskovassa ylikunnossa ja Los Angelesissa kaikkien aikojen soppa. Teki doping-skandaalin jälkeen vielä paluun ja juoksi ikämiesten ME:n. Leino: Martti Vainion tuskien taival, Vainio: Piikkareita ja tanssikenkiä

16. Mikko Hietanen
Maratonin Euroopan mestari 1946. Juoksi pitkillä ratamatkoilla ME:t nurin 25 kilometrillä ja kahdesti 30 kilometrillä. Olympialaisissa jalkavaivaisena keskeytys Lontoossa, Helsingissä yli nelikymppisenä 17. Vielä 56-vuotiaana maraton alle kolmen tunnin.

17. Toivo Loukola
Vuoden 1928 tähdenlento voitti estejuoksun olympiakultaa. Kolme epävirallista ME-aikaa. 1929 maailman kärkiaika kympillä, sitten vähittäinen taantuma. Oli vielä 45-vuotiaana maratonin olympiakarsinnassa viidestoista.

18. Väinö Muinonen
Ikämiesten ikämies, voitti maratonin Euroopan mestaruuden vähän ennen 40-vuotispäiväänsä 1938. Sotien jälkeen 47-vuotiaana EM-hopeaa! Juoksi vielä 50-vuotiaana 2.36.23. Ei menestystä ratamatkoilla, Berliinin olympialaisissa maratonin viides.

19. Pekka Päivärinta
Monipuolisuusihme. Lieneekö kukaan vieläkään juossut sekä 1500 metrillä, maratonilla että esteissä sarjaa, jossa jokainen tulos on Päivärinnan ennätyksiä (3.37,2; 2.12.10,6; 8.25,6) kovempi? Maastojuoksun ensimmäinen virallinen maailmanmestaruus 1973. 25 000 metrin ME. Epäonnistui aina arvokisoissa ulkoradoilla, sisäradoilla kaksi EM-hopeaa ja pronssi. Populäärikulttuurissa tunnettu siitä, että Uuno Turhapuro -elokuvassa Suomi julisti sodan Ruotsille saadakseen oikaistua Päivärinnan hylkäämisen maaottelussa 1975.

20. Harri Larva
Suomalaisista juoksijoista nuorin olympiavoittaja, ikää oli vasta 22 vuotta Amsterdamin 1500 metrillä. SE:t molemmilla keskimatkoilla, mutta jäi tähdenlennoksi. Neljä vuotta myöhemmin kymmenes olympiafinaalissa.

21. Kaarlo Maaninka
Olympiahopeaa kympillä ja pronssia Moskovassa 1980. Valittiin kisajoukkueeseen viimeisenä miehenä jouduttuaan antamaan vielä ylimääräisiä lisänäyttöjä kyvyistään. Tunnusti uskoon tultuaan käyttäneensä veridopingia, mikä oli vielä siihen aikaan sallittua vaikkakin moraalisesti tuomittua.

22. Jukka Keskisalo
Vuoden 2006 yllättäjä voitettuaan Euroopan mestaruuden esteissä. Loukkaantumiset estäneet olympiaosanoton. Tarkempi analyysi Keskisalon tästä kaudesta.

23. Armas Toivonen
Maratonin Euroopan mestari 1934 ja olympiapronssimitalisti 1932. EM-kisoissa juostiin kaikkien aikojen pisin arvokisamaraton; mittausvirheen takia matka oli noin 44 km. Valmensi tanskalaista 3000 metrin ME-miestä Henry Nielseniä.

24. Nina Holmén
Suurin suomalainen naisjuoksija. 3000 metrin Euroopan mestari Roomassa 1974. Maastojuoksun MM-hopeaa samana vuonna, lisäksi kaksi joukkuemitalia. Ei menestystä olympialaisissa, koska pisin mahdollinen juoksumatka oli tuolloin 1500 metriä. Montrealissa yhdeksäs.

25. Martti Marttelin
Amsterdamin olympialaisissa pronssia maratonilla. Teki 25 kilometrin ME:n kahdesti. Alikersantti Marttelin kaatui Taipaleenjoella 1.3.1940 jo yli 40-vuotiaana.

26. Annemari Sandell
Ilman radalla saavutettuja arvokisamitaleitakin Sandell yltää lähelle kaikkien aikojen naisjuoksijaamme Holménia. Maastojuoksussa MM-pronssia ja EM-kisoissa yksi mitali joka väriä. Teki parhaat tuloksensa vasta 19-vuotiaana, mutta hallitsee edelleen yli kolmikymppisenä kahden lapsen äitinä suomalaista naiskestävyysjuoksua miten haluaa. Vuoden 2007 SM-kulta vain kolme kuukautta synnytyksen jälkeen.

27. Janne Holmén
Euroopan mestari maratonilla 2002. Lähti omille teilleen jo ennen puolimatkaa eivätkä nimekkäämmät kilpakumppanit uskoneet tuntemattoman suomalaisen irtiottoon. Kun uskoivat, oli jo liian myöhäistä. SE maratonilla 2008. Filosofian tohtori on juoksijasukua; äiti Nina on listalla kolme sijaa ylempänä, isä Rune 5000 metrin Suomen mestari ja lankomies Khalid Skah
kympin olympiavoittaja.

28. Tapio Kantanen
Estejuoksun erikoismies sai olympialaisissa pronssia ja neljännen sijan. Jälkimmäisellä kerralla syntyi 33 vuotta kestänyt SE, Kantasen neljäs sellainen. Juoksi kerran alle entisen ME:n, valitettavasti Anders Gärderud ehti maaliin 0,2 sekuntia aiemmin. Rooman EM-finaalissa vasta yhdestoista kaaduttuaan kahdesti. Vahvarakenteinen juoksija oli MM-maastojuoksussa kahdesti neljäs.

29. Jouko Kuha
Suomalaisen kestävyysjuoksun uuden nousun ensimmäinen suuri nimi. Aloitti ensimmäisenä suomalaisjuoksijana järjestelmällisen talvileirityksen etelän lämmössä. Esteiden maailmanennätys Tukholmassa 1968. Suomen ennätykset kaikilla sileillä matkoilla kolmesta tonnista kymppiin. Juoksi vielä veteraanina huippuaikoja, mm. 40-vuotiaiden ME:n.

30. Viljami Kolehmainen
Hanneksen isoveli painuu usein historian hämärään, koska ei ottanut osaa arvokisoihin. Siirtyi 1910 ammattilaisjuoksijaksi Yhdysvaltoihin, jossa imi ahnaasti valmennusoppia. Lähetti oppimansa tiedot kirjeitse Hannekselle tunnetuin seurauksin. Juoksi 1911 Suomessa käydessään kympin kovempaa kuin Hannes koskaan. Maratonilla 1912 (ratajuoksussa!) alle kahden ja puolen tunnin, johon virallisesti pystyttiin vasta 1925 ja suomalaisista vasta Mikko Hietanen 1947.

31. Lauri Virtanen
Kaksi olympiapronssia Los Angelesissa 1932, keskeytti jalkavamman takia maratonin kymmenen kilometriä ennen maalia johdossa ollessaan.

32. Kalle Tuominen
Kaatui Berliinin olympialaisissa ensimmäiseen vesihautaan, mutta nousi silti hopealle. Seuraavana vuonna maailman kärkitulos. EM-kisoissa neljäs. Ainoa suomalainen, joka on saanut Kalevan Kisoissa mitalin sekä 400 metrin aidoissa että esteissä. Piti fysiikastaan tarkkaa huolta vanhoilla päivilläänkin ja eli 98-vuotiaaksi.

33. Olavi Rinteenpää
Kansallisen tason juoksija löysi 27-vuotiaana esteistä oman lajinsa. Juoksi SE:n neljästi, joista kaksi hyväksyttiin virallisesti. Olisi ollut myös ME-mies, jos laji olisi ollut ME-kelpoinen. Helsingin olympialaisten neljäs. EM-hopeaa 1954, oli kaksi vuotta myöhemmin ME-vauhdissa mutta kaatui viimeisellä esteellä.

34. Erkki Tamila
Juoksi elämänsä ainoan täyden maratonin Berliinin olympialaisissa ja tuli neljänneksi. Seuraavana vuonna 25 kilometrin ME ja 3.9.1939 toisen maailmansodan jo alettua yli minuutin tulosparannus. Kilpaili myös hiihdossa, Salpausselän 15 kilometrin kolmas 1934. Urheilu-ura päättyi talvisodassa jalkaan haavoittumiseen.

35. Pentti Karvonen
Kaksi maailmanennätystä estejuoksussa. Noloa kyllä, ei yhtään Suomen ennätystä. Estejuoksu hyväksyttiin SE-lajiksi ennen kuin ME-lajiksi ja Olavi Rinteenpää oli juossut Karvosen kumpaakaan maailmanennätystä paremman ajan. Toisaalta Karvonen oli juossut vielä Rinteenpäätä paremmin, mutta ennätystä ei voitu hyväksyä, koska vesihaudassa ei ollut riittävästi vettä! Joutui vatsahaavaleikkaukseen, jossa puolet mahalaukusta poistettiin. Teki vielä paluun edustustasolle senkin jälkeen ja oli myöhemmin SUL:n johtotehtävissä.

36. Olavi Salonen
"Tankki" Salonen oli rakenteeltaan nimensä veroinen. Sai nimensä ME-tilastoihin 1500 metrillä, sillä vaikka kaima Salsola voitti kisan, oli Salosen aika sama. EM-kisoissa neljäs 800 metrillä, jossa mitalit jaettiin niin ikään senttipelillä. Uran erikoisuus oli johtoportaan taktikointi Ranska-maaottelussa, kun Salonen pistettiin 10 000 metrille. Suunnitelma toimi, tuli taktiikkajuoksu ja Salonen kukisti Alain Mimounin loppukirissä.

37. Olavi Salsola
Juoksi 1500 metrin vain yhden päivän kestäneen ME:n 1957. Sen lisäksi viisi Suomen ennätystä keskimatkoilla. Arvokisoissa paras sijoitus vasta kahdestoista.

38. Arvo Askola
Ilman Ilmari Salmista Askola olisi sekä Euroopan mestari että olympiavoittaja. Nyt kohtaloksi tuli jäädä Salmisen taakse vajaan sekunnin tappiolla kympin hopeamitalistiksi molemmilla arvokisakerroilla. Lopetti uransa vasta 28-vuotiaana jäätyään pois vuoden 1938 EM-kisoista.

39. Elias Katz
Väitetään, että Katz teki tuloksensa lähes olemattomalla harjoittelulla. Olympiahopeaa esteissä 1924, lisäksi kultaa 3000 metrin joukkuejuoksussa. Kahdesti mukana 4 x 1500 metrin ME:tä tekemässä. Juutalainen Katz muutti Palestiinaan, jossa sai surmansa vuoden 1947 levottomuuksissa.

40. Heikki Liimatainen
Kahdesti maastojuoksun joukkuekilpailun olympiavoittaja. Ensimmäisellä kerralla henkilökohtaisessa kisassa hopeaa, jälkimmäisessä horjui Pariisin helteessä maaliin puolitajuttomana varmistaen viimeisenä maaliin tulleena suomalaisena voiton 12. sijallaan. Näytelmä Juokse loppuun Heikki perustuu tähän kilpailuun.

41. Tatu Kolehmainen
Kolehmaisen veljessarjan vanhin jäsen oli epäonninen arvokisoissa. Tukholmassa 1912 keskeytys sekä kympillä että maratonilla, Antwerpenin maratonilla kymmenes. Sen vastapainoksi hän juoksi ME:t sekä 20 että 25 kilometrillä.

42. Eino Oksanen
Voitti Bostonin maratonin kolmesti ja juoksi SE:t tunninjuoksussa, 20 ja 30 kilometrillä. Kolmesti olympialaisissa, mutta paras sijoitus 10.

43. Päivi Tikkanen
MM-Tokiossa neljäs sija 3000 metrillä, EM-Splitissä samalla matkalla kuudes. Huikeat 27 Suomen mestaruutta eri matkoilla. Rikkoi SE:t kaikilla matkoilla 3000 metristä maratoniin.

44. Eino Purje
Voitti TUL:n edustajana vuoden 1925 työläisolympialaisissa kehnon tason ansiosta peräti kolme kultaa. Loikkasi SVUL:iin hakemaan haasteita, juoksi 2000 metrin ME:n 1927 ja sai seuraavana vuonna 1500 metrillä olympiapronssia. Keskeytti neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissa. Siirtyi sitten ammattilaiseksi ja kilpaili mm. Moskovassa!

45. Einari Anttila
Ensimmäinen suurista suomalaisista keskimatkureista. Sekä 800 että 1500 metrin SE kolmesti, 1000 metrillä ME, jota jostakin syystä IAAF ei hyväksynyt. Haavoittui vapaussodassa keuhkoihin ja yritti turhaan paluuta. Olisi ollut voittajaehdokas, jos 1916 olisi pidetty olympialaiset. Vuorinen : Einari Anttila urheilijana.

46. Teodor Koskenniemi
Maastojuoksun joukkuekilvan olympiavoittaja 1920, henkilökohtaisessa kisassa kuudes ja vitosella neljäs.

47. Väinö Koskela
Kympin EM-pronssia 1950 Zatopekin ja Mimounin jäljessä. Olympialaisissa seitsemäs vitosella, 3000 metrin SE, vitosen maailmantilaston kakkonen 1949.

48. Martti Matilainen
Kahdesti neljäs esteiden olympiafinaalissa. Ensimmäisellä kerralla menetti ilmeisesti mitalin kaaduttuaan viimeisellä kierroksella, joka itse asiassa oli kierroslaskijan virheen takia ylimääräinen. Myös kolme veljeä olivat SM-mitalisteja.

49. Väinö Sipilä
Kympin olympianelonen, ME-mies 20 ja 30 kilometrillä. Siinä välissä Sipilä oli vähällä kuolla saatuaan puunoksan syvälle vatsaansa hiihtokilpailussa kaaduttuaan.

50. Hannu Posti
Muistetaan parhaiten Helsingin olympialaisten kympin neljännestä sijasta. Ainoa suomalaisyleisurheilija, joka on ottanut osaa sekä kesä- että talviolympialaisiin (ampumahiihtäjänä 1964). Myöhempi huippuvalmentaja.

51. Seppo Nikkari
Peräti 190-senttinen pitkien matkojen erikoismies juoksi 25 kilometrin ME:n. Pidettiin maratoonarina, mutta juoksi vain muutaman maratonin loppuun, ainoina arvokisoina olympialaisten 11. sija 1972.

52. Helge Perälä
EM-hopeaa kympillä 1946 Viljo Heinon takana. Olympialaisissa 11. vitosella.

53. Markku Taskinen
Yllätyspronssi 800 metrillä EM-kisoissa 1974. Samoissa kisoissa mukana Suomen ainoassa viestimitalissa, pronssia 4x400 metrillä. Euroopan mestaruus hallikisoissa 1978. Kyvyt pidemmillä matkoilla jäivät kokeilematta.

54. Kauko Pekuri
EM-pronssia 5000 metrillä 1938, kuusi SM-kultaa. Esteissä lähes epävirallinen ME.

55. Ritva Melender
Paremmin tunnettu tyttönimellään Lemettinen. Maratonin erikoisnainen oli paraatilajissaan MM-viitonen ja EM-kuutonen, edelleen SE:n haltija.

56. Denis Johansson
Kenttien boheemi ei menestynyt arvokisoissa, mutta rikkoi 1500 metrin SE:n kolmesti päässen vajaan kahden sekunnin päähän ME:stä.

57. Niilo Hartikka
EM-kisoissa neljäs 1500 metrillä. Sai ylimääräisen pronssimitalin jouduttuaan viimeisessä kaarteessa tönityksi. Sivusi Larvan SE:tä kolmesti, ennen kuin rikkoi sen. Oli maajoukkueen ankkurina, kun 4x1500 metrin ME rikottiin.

58. Olavi Vuorisalo
Hävisi kahdelle kaimalleen vain sekunnin kymmenyksellä ME-juoksussa. SE-tulokset 800, 1500 ja 5000 metrillä.

59. Pentti Siltaloppi
Siltaloppi haavoittui sekä talvi- että jatkosodassa eikä saanut oikeaa kättään enää suoraksi. 15 prosentin sotainvalidi oli estejuoksun erikoismies, maailman huipulla 40-luvulla. Arvokisoissa epäonnea, kaatui sekä EM-Oslossa (kuudes) että olympia-Lontoossa (viides).

60. Antti Loikkanen
Edelleen 1500 metrin SE-mies yhdessä Vasalan kanssa. Voitti EM-hallissa kerran kultaa ja kerran pronssia, ulkoradoilla paras arvokisasijoitus viides EM-kisoissa.

61. Eero Berg
Pariisin olympialaisten kympin pronssimitalisti.

62. Ismo Toukonen
Paransi Prahan EM-kisoissa ennätystään melkein 10 sekuntia ja ylsi yllätyspronssille. Suomen mestari esteiden lisäksi myös kympillä.

63. Mikko Ala-Leppilampi
Monipuolinen juoksija oli huipulla kaikilla matkoilla 1500 metristä kymppiin, parhaimmillaan esteissä. Löi ennen olympiafinaalia päänsä naulaan, kisassa ”turbaani” päässä kaatui ensimmäisellä esteellä ja katkaisi kätensä, silti kymmenes. Oli edellisenä vuonna kompastunut viimeiseen vesiesteeseen ME-vauhdissa.

64. Jukka Toivola
Tuli New Yorkin maratonilla toiseksi kaikkien aikojen suomalaisajalla; valitettavasti reitti oli muutama kymmenen metriä vajaa. Piti silti hallussaan virallista SE:tä ennen Holménia. Arvokisoissa EM-viitonen.

65. Antti Viskari
Voitti Bostonin maratonin ja juoksi samana syksynä 30 kilometrin ME:n. Ainoa suomalainen yleisurheilun virallinen ME-mies, joka ei koskaan päässyt arvokisoihin.

66. Tuija Toivonen
SE-nainen kaikilla matkoilla 3000 metristä maratoniin. Arvokisoissa olympialaisissa kymmenes ja MM-kisoissa kahdeksas maratonilla.

67. Paavo Kotila
SM-maratonilla edestakaisten maratonreittien epävirallinen ME. Johti Melbournen olympiamaratonia, mutta väsyi kuumuudessa kolmanneksitoista. Voitti Bostonin maratonin.

68. Alf Lindblad
EM-pronssia esteissä ruokamyrkytyksestä huolimatta. Seuraavana vuonna maailman kärkiaika.

69. Ville Kyrönen
Ainutlaatuista juoksuhistoriaa tehtiin 31.8.1924. Paavo Nurmi juoksi Kuopiossa ME:n kympillä, Albin Stenroos Viipurissa 30 km:lla ja Ville Kyrönen Haminassa 20 km:lla. Edusti Suomea olympiamaratonilla 20 vuoden marginaalilla: 1912 ja 1932.

70. Jorma Härkönen
800 metrin yllätyspronssi EM-Ateenassa 1982. Luottomies edustustehtävissä lähes vuosikymmenen ajan ilman muita suuria menestyksiä.

71. Ove Andersen
Amsterdamin olympialaisten tähdenlento sai pronssia esteissä.

72. Pertti Tiainen
Maratonin erikoismies oli EM-kisoissa neljäs (teki oman ennätyksensä hurjasta helteestä huolimatta) ja MM-kisoissa 14.

73. Ilmari Taipale
SM-mitaleita 800 metriltä kympille. Vitosen SE kahdesti, 1500 kerran, lisäksi sivuaminen. EM-kisoissa neljäs 1500 metrillä.

74. Salomon Könönen
Juoksi 1949 maratonin epävirallisen Euroopan ennätyksen. Olympialaisissa yhdeksäs kympillä.

75. Erik Blomster
EM-pronssia esteissä 1950, neljä Suomen mestaruutta.

76. Risto Ulmala
Maailman kärjen tuntumassa: pistesijoilla sekä MM- että EM-kisoissa. Tienasi valmennusrahansa USA:n tiejuoksuissa.

77. Lauri Halonen
Oli 1910-luvun loppupuolella ylipitkillä matkoilla maailman parhaita. Katosi kuviosta ja teki yllätyspaluun 1924 ollen olympiamaratonin neljäs.

78. Toivo Sarkama
EM-viitonen 1500 metrillä, mukana 4x1500 metrin ME-joukkueessa.

79. Ari Paunonen
Kaksi nuorten EM-kultaa 1500 metrillä. Edelleen 3000 metrin SE-mies silloisella nuorten ME-ajalla yhdessä Virénin kanssa. Nykyinen Juoksija-lehden päätoimittaja.

80. Ari Suhonen
Euroopan mestari halli-1500 metrillä. Myös pronssia 800 metrillä, jolla edelleen SE-mies. Yhdeksän peräkkäistä Suomen mestaruutta kasisatasella.

81. Erkki Puolakka
Tuli Bernin EM-kisojen skandaalimaratonilla neljänneksi, mutta oli vähällä päätyä tuomaripäätöksellä voittajaksi: koko mitalikolmikon hylkääminen oli yhtenä vaihtoehtona. Olympialaisissa kahdeksas, 30 km:n SE-mies.

82. Väinö Mäkelä
EM-kisoissa neljäs 5000 metrillä ja kahdeksas olympialaissa.

83. Sinikka Tyynelä
Edelleen 1500 metrin SE-nainen. MM-maastoissa henkilökohtainen viides sija, joukkuehopeaa ja –pronssia.

84. Armas Kinnunen
Kolme Suomen mestaruutta, esteiden maailman kärki 1927, olympiakuutonen 5000 metrillä.

85. Matti Huttunen
Juoksi 5000 metrin SE:n, joka oli kaikkien aikojen maailmantilaston kuudes ja ensimmäinen 14 minuuttia alittanut suomalaistulos.

86. Seppo Tuominen
Aloitti vasta 24-vuotiaana, mutta ehti silti rikkoa 10000 metrin SE:n kahdesti. Raju juoksutyyli ja harjoittelu veivät vammakierteeseen, mutta oli silti EM-kisoissa kahdeksas. Edelleen tunninjuoksun ja 20 kilometrin SE-mies.

87. Tommy Ekblom
Viidesti esteiden arvokisafinaalissa, paras sijoitus kahdeksas. 12 Suomen mestaruutta, sittemmin kestävyysjuoksun lajivalmentaja.

88. Erkki Rantala
Kaatoi Viljo Heinon kympin SE:n, voitti neljä Suomen mestaruutta.

89. Frej Liewendahl
Ahvenanmaalainen juoksi kahdesti 4x1500 metrin ME-joukkueessa ja oli kahdeksas olympialaisissa, mutta kuuluisimman tekonsa hän teki kukistamalla Paavo Nurmen 1000 metrillä ollen ensimmäinen suomalainen viiteen vuoteen, joka näin teki millään matkalla. Toi seuraavana aamuna Nurmelle kukkapuskan anteeksipyyntönä.

90. Harri Hänninen
Kahdesti kahdeksas EM-kisoissa (5000 metriä ja maraton), sittemmin valmennusoppaiden kirjoittaja.

91. Eero Tuomaala
SM-kultaa 800 metrillä ja kympillä, mutta ei siltä väliltä! Kylläkin 3000 ja 5000 metrin SE:t.

92. Samuli Vasala
Yhdeksän Suomen mestaruutta, 5000 metrin EM-kuutonen. Lisäksi yksi Suomen mestaruus duathlonissa.

93. Eino Seppälä
5000 metrin olympiaviitonen 1924.

94. Juho Tuomikoski
Tähdenlento, joka oli Antwerpenin olympiamaratonilla viides.

95. Kaarlo Nieminen
Suomen ensimmäinen varsinainen kestävyysjuoksija. Voitti Suomen ensimmäisen maratonkilpailun ja tuli olympialaisissa kymmenenneksi. Juoksi kilpaa ravihevosta vastaan ja hävisi maratonin parilla minuutilla. Myöhemmin ammattilaisena USA:ssa.

96. Pentti Rummakko
Maratonin kaksinkertainen Pohjoismaiden mestari, EM-kisoissa kuudes.

97. Jalmari Eskola
Kenties Suomen yleisurheiluhistorian unohdetuin olympiamitalisti. Joukkuehopeaa maastojuoksussa 1912, henkilökohtaisen kilpailun neljäs.

98. Seppo Leinonen
Suomen kaikkien aikojen paras ultrajuoksija. SE-mies 24 tunnin juoksussa, juossut Spartathlonin ennätysmäiset 15 kertaa loppuun.

99. Paavo Pystynen
Ikijuoksija Pystynen pääsi arvokisoihin vain kerran, mutta juoksi kolmesti PM-mitaleille maratonilla. Tasaisen varma juoksija ei yltänyt suurvoittoihin, mutta jatkoi yli-ikämieheksi asti menestyen veteraanien arvokisoissa. Pystynen: Valoa ja varjoa.

100. Iivari Rötkö
TUL:n jäsenenä ei päässyt virallisiin arvokisoihin. Voitti työläisolympialaisissa 25 km ja juoksi myöhemmin samalla matkalla alle Kolehmaisen ME:n, mutta tulosta ei liittoriitojen takia ratifioitu. Maratonin maailmantilaston ykkönen 1926.