Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 29. lokakuuta 2011

Sivallus CCIII

Pekkarisen ”rynnäsgaten” seurauksena meiltä ei ole kysytty: Milloin naisen ryntäät ovat sopivan kokoiset? Me vastaamme silti esittämällä kaksi perussääntöä:
1) Naisen ryntäät ovat aina sopivan kokoiset.
2) Mitä suuremmat, sitä sopivammat.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Uskomaton yhteiskunta

On periaatteessa kaksi vaihtoehtoa perustaa ateistinen yhteiskunta:
1) ottaa ateismi valtion perusfilosofiaksi (vrt. Neuvostoliitto ym.)
2) perustaa siirtokunta ateistisesta väestöstä.

Ensimmäinen malli on perinteisesti osoittautunut pahasti epäonnistuneeksi. Syy siihen löytyy parista perusteesistä:
1) Suurimmalla osalla ihmisistä (ehkä noin 90 %, mutta joka tapauksessa murskaava enemmistö) korvien välissä oleva prosessori ei toimi riittävällä kellotaajuudella syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen, vaan jonkinlainen yliluonnollinen selitysmalli tuppaa aina olemaan taustalla.
2) Lopuillakin – sillä pienellä vähemmistöllä – lienee melkoisella osalla geenistössään sellainen ominaisuus, että tarve yliluonnolliseen on olemassa.
Näiden teesien korollaari on se, että oikeasti ateisteja voi väestöstä olla vain muutamia prosentteja.

Mikäli yhteiskunnan normiksi tehdään ateismi, on tällöin valtaosa väestöstä joko salauskovaisia tai sitten täysin tuuliajolla. Seurauksena on ensimmäisen ryhmän osalta kaksinaismoralismi ja toisen ryhmän osalta anarkia, joka saadaan pidettyä kurissa vain rautaisella valvontaotteella. Ei hyvä kumpikaan, ei yhteiskunnan eikä yksilönkään kannalta.

Neuvostoliiton ja kumppaneiden moraalista romahdusta on kuitenkin käsitelty niin paljon eri yhteyksissä, että päähuomio kiinnitetään vaihtoehtoon (2) eli ateisteista perustettuun yhteisöön.

Ensimmäinen ongelma on hieman yllättävä. Mistä tietää, että kaikki yhteisöön pyrkijät oikeasti ovat ateisteja? Kysymys uskotko jumaliin kun ei riitä. Luultavasti yli puolet siihen negatiivisesti vastaavia ei oikeasti ole ateisteja, vaan he uskovat esimerkiksi horoskooppeihin, homeopatiaan, aromaterapiaan tai {valitse haluamasi huuhaa}, jotka toimivat uskonnon korvikkeina. Yllättävän monet rupeavat ”ateisteiksi” egotripin takia kuultuaan, että ateistit ovat selvästi keskimääräistä älykkäämpiä. (Ehkä heille pitäisi kertoa se tosiasia, että yleensä ateistit ovat keskimääräistä vähemmän viisaita...)

Oletetaan, että tämä ongelma kyetään kiertämään ja ateistisen yhteisön jäsenet ovat todellakin aitoja ateisteja. Tällöin vakioväite on, että ateistinen yhteisö ei kestä vastoinkäymisiä vaan luhistuu ensimmäisen vakavan sellaisen sattuessa. Vastoinkäymiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: ulkoiset ja sisäiset. Ulkoinen vastoinkäyminen on esimerkiksi jonkin vihamielisen ryhmän hyökkäys, olkoon se sitten sotilaallinen, taloudellinen tai mitä muuta laatua tahansa. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö ateistinen yhteiskunta kykenisi puolustautumaan siinä missä mikä tahansa muukin yhteiskunta joutuessaan itselleen vieraiden arvojen hyökkäyksen kohteeksi. Muistan erään viime sotiin nuorena vähintäänkin agnostisena reservinvänrikkinä joutuneen kertomuksen. Kun saarnattiin kodista, uskonnosta ja isänmaasta, se ei paljoa häntä koskettanut. Tulikaste oli vastahyökkäys, jossa häneen iski lamauttava pelko juuri ennen hyökkäystä. Viime hetkellä häneen iskoistui ajatus: ”toisten on uhrauduttava ja kuoltava, jotta toiset saisivat elää … elää ihmisarvoista elämää.” Tämä ajatus kantoi häntä koko sodan läpi.

Kokemuksen nojalla on varsin ilmeistä, että jokainen yhteisö jonka jäsenistä riittävän suuri osa on ateisteja, joutuu sisäisiin ongelmiin. Itse asiassa ”ateisteja” on tässä sattumaa ja sana voitaisiin yhtä hyvin korvata sanalla ”älykkäitä”. Jokainen Mensan jäsen tietää tämän varsin hyvin.

Luulisi, että fiksut ihmiset kykenevät keskenään sopimaan erimielisyydet keskimääräistä paremmin, mutta näin ei vain ole. Tämä taas johtuu ajattelumallista, joka heihin on kokemuksen kautta iskoistunut. Asian selventämiseksi käytetään esimerkkiä.

Kuvitellaan esimerkkinä Arsenal – Chelsea -futismatsia. Arsenalin valmentaja pohtii, millä taktiikalla Chelseaa vastaan kannattaisi pelata. Merkitään parasta mahdollista taktiikkaa arvolla 1 ja huonointa mahdollista taktiikkaa arvolla 0. Mitä lähempänä ykköstä valittu taktiikka on, sitä paremmat menestysmahdollisuudet ovat. (Asteikon voi kuvitella lineaariseksi, logaritmiseksi tai vaikka epäsäännölliseksi, sillä ei tässä ole merkitystä.) Tällöin on varsin ilmeistä, että mikä tahansa arvo nollan ja ykkösen väliltä voidaan saavuttaa eri taktiikoin. Esimerkiksi 0,9-arvoinen taktiikka voi olla joko puolustus- tai hyökkäyspainotteinen.

Samaa ajatusmallia voidaan soveltaa mihin tahansa yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Millä tavoin yhteisön palontorjunta pitäisi järjestää? Paras ratkaisu on 1 ja huonoin 0, muut siltä välitä.

Kun ratkaisua pohditaan, seuraa asiantuntemuksen ongelma. Arsène Wengerin pohtiessa Arsenalin taktiikkaa hän päätyy tiettyyn ratkaisuun. Kun Fred Bloggs pohtii samaa, hän päätyy toisenlaiseen ratkaisuun ja on satavarma, että hänen ratkaisunsa on Wengerin ratkaisua parempi ja paras mahdollinen. Wenger itse puolestaan ei ole ollenkaan varma, onko hänen ratkaisunsa paras. Lienee kuitenkin ilmeistä, että Wengerin ratkaisu on Bloggsin ratkaisua parempi. Otetaan mielipiteen varmuutta kuvaamaan samanlainen asteikko kuin mielipiteen oikeellisuutta eli arvo 1 kuvastaa sitä, että henkilö on täydellisen varma mielipiteestään ja 0 täydellistä epävarmuutta. Tilannetta voidaan kuvata matriisilla:

ToimivuusVarmuus
Wenger0,90,6
Bloggs0,50,99

Siis: henkilö joka tietää, saa paremmat tulokset kuin henkilö joka ei tiedä, mutta henkilö joka ei tiedä, on varmempi mielipiteestään kuin henkilö joka tietää.

Tämä ilmiö on tunnettu. Kukaan ei ole sen varmempi mielipiteistään kuin idiootti, kun taas älykkäimmillä on useimmiten taipumus epävarmuuteen. Karkeana mallinnuksena voidaan sanoa, että yleensä älykkäillä mielipiteen varmuus on enintään sen oikeellisuuden toinen potenssi, kun taas idiooteilla mielipiteen varmuus on vähintään sen oikeellisuuden neliöjuuri. Jos sekä älykkään että idiootin mielipiteen oikeellisuus on 0,5, tällöin älykkään mielipiteen varmuus on alle 0,25, kun taas idiootin varmuus mielipiteestään on enemmän kuin 0,7. Sama kääntäen: jos molemmat ovat 80-prosenttisen varmoja mielipiteestään, älykön mielipiteen oikeellisuus on jotakuinkin 0,9 ja idiootin noin 0,6.

Jokainen älykäs ihminen on tottunut elämään tilanteessa, jossa oma mielipide asiasta X on erilainen kuin toisen ihmisen mielipide. Hän on myös tottunut siihen, että toinen ihminen on varma mielipiteestään. Mikäli älykäs on myös viisastunut, hän on havainnut että mielipiteestään varman kanssa on turha väitellä. Mikäli ei, hän kykenee vääntämään logiikallaan toisen solmuun – tosin useimmiten sillä tuloksella, että seuraus on konflikti. Joka tapauksessa hän on oppinut, että erimielisyyden sattuessa hän on – mikäli on edes suhteellisen varma kannastaan – käytännössä poikkeuksetta oikeassa.

Kun sitten älykkäät ihmiset kokoontuvat yhteen, he luonnollisesti tuovat omat opitut käyttäytymismallinsa mukanaan. Tuhoisin käyttäytymismalli on juuri heidän oppimansa: jos toinen on eri mieltä ja olen itse tietoinen todennäköisestä oikeassa olemisestani, olen oikeassa ja toinen väärässä. Kuitenkin kaksi älykästä voi olla Arsenalin taktiikasta oikeassa arvolla 0,95, vaikka toinen kannattaa puolustus- ja toinen hyökkäysvoittoista pelitapaa. Molemmat ovat 90-prosenttisen varmoja mielipiteestään ja he ovat tottuneet, että toisen ollessa yhtä varma – tai jopa varmempi – hän on silti todennäköisesti vääremmässä kuin itse on. Eipä tästä paljon muuta voi seurata kuin riitoja, konflikteja ja disintegraatio.

Ainakin osittain tämän takia ateistit ovat riidanhaastajia ja hankalia tapauksia yhteiskunnallisessa keskustelussa. He ovat turhautuneita ja tottuneita olemaan oikeassa. Siksi ateistinen yhteiskunta ei voi onnistua. Ei ainakaan ennen kuin tämä ongelma on kierretty.

Ongelman ratkaisuun on kaksi mahdollista tietä:
1) Älykkäät ihmiset ovat lapsesta asti tottuneet toimimaan toisten samanlaisten keskuudessa, jolloin peruskulttuuri on erilainen. Tätä ei tiettävästi ole missään kokeiltu ja ainakin Aldous Huxley on Uljaassa uudessa maailmassa skeptinen onnistumisen suhteen, kuten hänen kuvaamansa Kyproksen kokeilu osoittaa.
2) Älykkäiden on itsensä tiedostettava ongelma ja muutettava toimintakulttuuriaan sen mukaisesti eli opittava, että toisen eriävä mielipide voi olla yhtä oikea, vaikka hän olisikin siitä yhtä varma kuin itse on. Ilmeisesti tästä onkin peräisin vanha sanonta: Viisaampi antaa periksi. Tässä ongelma on ilmeinen, eli ne jotka muuttavat toimintaansa ovat häviäjiä. Yhteisö voi kukoistaa vain, jos kaikki sitoutuvat muuttamaan toimintaansa. Tämä taas on mahdotonta, ennen kuin jokainen on todella sisäistänyt ongelman ja ymmärtänyt olevansa itsekin siihen syyllistynyt.

Sarkastisesti huomautan lopuksi, että olen tässä(kin) tekstissä luonnollisesti vain osittain oikeassa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Suomalaisen yleisurheilun taso III

Kirjoitin kuukausi sitten osan II, jossa tilastollisin menetelmin osoitettiin suomalaisen yleisurheilun tason laskeneen tasaisesti viimeisen parinkymmenen vuoden ajan.

Kaksi oleellista kysymystä kuuluvat:
(1) Miksi taso on laskenut?
(2) Mitä on tehtävä?

Ensimmäiseen kysymykseen on helppo antaa näennäinen vastaus. Taso on laskenut siksi, että harrastajien määrä on laskenut. Vuosittain yleisurheilukilpailuja järjestetään enää murto-osa siitä, mitä 30 vuotta sitten. Tämä selitys ei kuitenkaan anna mitään apua, kun etsitään vastausta kysymykseen (2). Siksi onkin kysyttävä miksi harrastajien määrä on laskenut.

Yleisurheilu oli vielä 1960-luvulla selvästi maan suosituin urheilulaji. Maassa järjestettiin kymmenittäin kilpailuja, jotka vetivät monituhatpäisiä maksavien katsojien joukkoja. Kansainvälinen menestys ja maailman huipputaso ei näin ollen ole suosion edellytys, sillä 60-luku oli yleisurheilulle todella kuivaa aikaa. Kolmissa olympialaisissa tuli yksi mitali kussakin, saldona 1-1-1 ja kolmissa EM-kisoissa saldo oli 1-3-1, joukossa Budapestin mitalittomat kisat.

Seuraavalla vuosikymmenellä satsaus huippu-urheiluun tuotti tuloksia. Vastaavasti kolmissa olympialaisissa (jos vuoden 1980 kisat lasketaan mukaan) mitalisaalis oli 5-3-1 ja kolmissa EM-kisoissa 7-3-8. Yleisömäärät kisoissa ja kiinnostus pysyivät suurin piirtein entisellään.

Tuolloin yleisurheilun päättäjät tuudittautuivat "näin on aina ollut ja näin on aina oleva" -ajattelumalliin, vaikka vaaran merkit olivat jo ilmassa. Yhteiskunta oli muuttumassa. Kaupungistuminen keskitti väen asumaan tiheämmin. Tämä taas merkitsi joukkuelajien suosion kasvua. Samalla maaseudun näivettyminen vei pois sen kyläurheilun, joka aiemmin oli ollut suomalaisen yleisurheilun kivijalka.

Jälkeenpäin on helppo jossitella: entäpä jos kansainvälinen menestys 70-luvulla olisi ollut yhtä heikkoa kuin edellisellä vuosikymmenellä? Nyt menestys tekohengitti yleisurheilun suosiota, piti sitä yhtä suurena kuin aiemmin, vaikka todellisuudessa kannatuspohja oli huterampi. Mikäli menestystä ei olisi tullut 70-luvulla, yleisurheilu olisi kriisiytynyt "ajoissa" ja tarvittavat muutokset olisi voitu tehdä riittävän varhaisessa vaiheessa.

Menestyksen hidas hiipuminen 80-luvulla ei romauttanut tilannetta kerralla, vaan vähitellen. Niinpä tyydyttiin aluksi ihmettelemään, miksi entiset konstit eivät purreet. Tällöin ongelmiin vähitellen herättiin ja mallia haettiin 70-luvun menestysvuosista: huippuihin satsaamalla saadaan kansainvälistä menestystä ja yleisön mielenkiinto palaa. Kyseessä oli taktisesti nerokas siirto, mutta strateginen emämunaus.

Resepti toimi jonkin aikaa jollain tavoin. Vielä 90-luvulla tuli arvokisamitaleita, kun harrastajamäärästä päästiin seulomaan lahjakkaimmat timantit. Määrien romahtaminen teki kuitenkin timanttilöydökset yhä harvinaisemmiksi. Menestys on käynyt yhä harvinaisemmaksi. Strateginen virhe on ollut selvä: ei vähäiseltä harrastajapohjalta voida odottaa laaja-alaista menestystä, vaikka huippuihin satsattaisiin nykyiseen nähden moninkertaisesti.

Toisaalta ei SUL:n valmennuksen onnistumisprosenttiakaan voi liiemmin kehua. Vilkaistaanpa vaikka naisten kestävyysjuoksua. Tämän hetken pitkien matkojen kaksi ykkösnimeä (Leena Puotiniemi ja Laura Markovaara) ovat tulleet täysin puskista liiton valmennusryhmien ulkopuolelta. Voiko kuvitella missään muussa lajissa tilannetta, että olympialaisiin selviää henkilö, joka ei koskaan ole ollut liiton listoilla mukana?

Merkittävin syy määrien laskuun on luonnollisesti yhteiskuntarakenteen muutos, mutta muitakin löytyy. Yhtenä yllättävänä syynä harrastustoiminnan hiipumiseen on aatteellisen kilpailun katoaminen. TUL:n alasajo oli iso virhe. Aiemmin monella paikkakunnalla talkoohenki eli pitkälti siinä, että "duunarit" halusivat näyttää "porvareille" eivätkä "porvarit" halunneet päästää "duunariseuraa" niskan päälle. Kun vastakkainasettelu katosi, katosivat myös makkaranmyyjät ja mittanauhanpitelijät. Maassa on enää muutama pikkupaikkakunta, jossa on kaksi kilpailevaa seuraa eikä voi olla sattuma, että siellä kilpailutoiminta on naapurikuntia vireämpää. Työelämä vaatii nykyään ihmisiltä paljon ja harva on valmis uhraamaan vapaa-aikaansa. Töissä käyvät eivät ehdi, eläkeläiset eivät jaksa ja työttömät viitsi. Yleisurheilun yksi ongelma on siinä, että se vaatii kilpailun tasosta riippumatta suunnilleen yhtä paljon toimitsijoita kuin on urheilijoita.

Televisiossa yleisurheilu on suosittua. Ruotsi-ottelu ja MM-kisat, jopa Eliittikisat yltävät katsojamääriin joita SM-liigan runkosarjaottelu voi vain kadehtia. Tämä kertoo siitä, että kiinnostusta löytyy mutta jostain syystä väkeä ei vain saada houkuteltua paikan päälle. Lieneekö merkittävä syy se, että joukkuepeleissä tullaan katsomaan oman kylän poikia, jotka esiintyvätkin joka viikko? Oman seuran yleisurheilijat nähdään vain kerran kaudessa, jolloin rutiinia ei pääse syntymään. TV-selostajien kunniaksi on sanottava, että nyttemmin on päästy eroon vielä reilu vuosikymmen sitten vaivanneesta vertailumaniasta: silloin muistettiin kyllä mainita, että eivät nämä suomalaisten tulokset ole maailman huippuihin verrattuna mitään. Onneksi ei enää, eihän Veikkausliigan matseissakaan aina harhautuksen jälkeen sanota että Messi olisi tehnyt tuonkin paremmin.

Potentiaalia yleisölle ja kiinnostukselle siis löytyy. Tämän potentiaalin hyödyntämismahdollisuudet on jaettavissa kolmeen luokkaan:
(a) medianäkyvyyden lisääminen
(b) yleisön kiinnostuksen lisääminen
(c) menestyksen lisääminen
.
On tietysti luonnollista, että kaikki kolme ovat yhteydessä toisiinsa: minkä tahansa niistä parantuessa kaksi muutakin paranevat. Ne käsitellään edellä olevassa järjestyksessä siksi, että panostuksen lisääminen tuottaa nopeimmin tuloksia medianäkyvyydessä ja hitaimmin menestyksessä.

(a) Medianäkyvyyden lisääminen
Aivan erityisesti on epäonnistuttu lajin markkinoinnissa medialle. Tiedottaminen on lähtenyt siitä ymmärrettävästä virhekäsityksestä, että urheilutoimittajat olisivat alan asiantuntijoita. Asiantuntemus voidaan laskea jonkinmoiseksi, jos tietää juoksuradan olevan 400 metriä pitkä - mikä sekään ei nykyään kuulu välttämättä urheilutoimittajan yleissivistykseen. Tästä yleisurheilu on tulossidonnaisena lajina kärsinyt paljon. Jalkapallo-ottelua voi selostaa samaan tapaan pelin tasosta riippumatta, mutta yleisurheilussa on oikeasti tiedettävä, onko naiselle viiden metrin tulos pituushypyssä maininnan arvoinen vai seitsemän metriä onneton rääpäisy. Ihminen taas on laiska ja urheilutoimittaja ei ota epäonnistumisen riskiä vaan kirjoittaa mieluummin liitokiekkoilusta kuin yleisurheilusta.

Toisaalta toimittajien laiskuutta voidaan myös hyödyntää. Jos urheiluliitolla olisi tiedottaja, jonka tehtävä olisi kirjoittaa kansallisen tason yleisurheilijoiden suorituksista juttuja vaikka puhelinhaastatteluilla täydentäen, niin kyllä maakuntalehdet niitä varmaan vastaanottaisivat. Nykyään paikallisten yleisurheilijoiden hyvät kansallisen tason tulokset jäävät tulospörssimaininnalle, jos niitä ei ole tehty oman maakunnan alueella.

Samoin tiedottaminen kilpailukauden ulkopuolella on heikkoa. Entäpä jos tiedottaja seuraisi yleisurheilijoiden harjoitustilannetta ja suunnitelmia? Spekuloidaanhan joukkuepeleissäkin seurasiirroilla ja tulevan kauden kunnolla. Liian usein yleisurheilusta saa lukea lehdistä vasta sitten, kun kisa on jo ohi. Ennakkospekulointi on markkinoinnissa paljon joukkuepelejä tärkeämpää, jos ja kun isompi kisa järjestetään paikkakunnalla kerran kaudessa.

(b) Yleisön kiinnostuksen lisääminen

Käytännössä tämä tulee hoidettua pääosin median kautta. Sen lisäksi tulee huomioida samaistuminen: yleisurheilun seuraajia tulee usein niistä, jotka ovat itsekin urheilleet. Tai jonka lähisukulainen urheilee. Kokemuksesta voin todeta, että Kalevan kisoissa omaa valmennettavaa on käynyt katsomassa sellaisia sukulaisia, jotka eivät ole yu-kisoissa käyneet pariinkymmeneen vuoteen. Näin ollen yleisön kiinnostuksen lisäämisessä päädymme takaisin kohtiin (a) ja (c).

(c) Menestyksen lisääminen

Tässä on vain yksi vaihtoehto: isoista harrastajamääristä nousevat huiput. Lajin harrastusmäärät on siis saatava tasolle, jolla ne olivat aiemmin. Tähän on kolme tietä: kouluun, lapsiin ja vanhempiin vaikuttaminen.

Kouluissa yleisurheilua toki vielä harrastetaan. Mutta kuinka moni yleisurheiluseura tekee yhteistyötä koulun kanssa! Liitto on tässä hoitanut leiviskänsä hyvin, mutta seuratasolla parantamisen varaa on. Ala-asteiden kisoihin markkinointi ja lahjakkuuksien bongaaminen käyntiin!

Yleisurheilun markkinoinnissa lapsille on epäonnistuttu oman ylimielisyyden takia. Ajattelumalli yleisurheiluväellä on valitettavan usein se, että yleisurheilu tulee luonnostaan, koska se on ollut perinteisesti Suomen ykköslaji. Herätys! Nykypäivänä joukkuelajit ja "mediaseksikkäät" yksilölajit ovat suositumpia. Emme elä enää agraariyhteiskunnassa, jossa vaihtoehtoja ovat yleisurheilu ja hiihto muiden lajien ollessa kuriositeetteja.

Nuoria inspiroivat haasteet. Siksi yleisurheilu on tehtävä haastavaksi - tai tarkemmin sanottuna on saatava nuoret ymmärtämään, että yleisurheilu on haastavaa. Seuraavassa muutamia iskun paikkoja:
1) Yleisurheilu on todellista extremeä. Uskallatko pistää itsesi peliin? Selittämisen varaa ei ole, sekuntikello ja mittanauha kertovat totuuden armotta. (Jokin aika sitten Urheilulehdessä oli erinomainen esimerkki jääkiekkokolumnisti Esko Seppäsen kokeiltua kuinka rankka puolimaraton todella on.)
2) Laji on äärimmäisen kansainvälinen. Kuka tahansa voi yleisurheilla. Jos menestyt yleisurheilussa, olet oikeasti kova kaveri etkä mikään muutaman sadan harrastajan muutamassa maassa kilpaillun lajin huippu.
3) Yleisurheilu on luonnollista. Ihminen on kehittynyt juoksemaan, hyppäämään ja heittämään. Lajissa ei ole mitään keinotekoista; on pitänyt juosta saalista kiinni (kestävyys), petoja pakoon (nopeus), välillä aitoen, hypätä esteen yli korkeus- (tarvittaessa seipäällä) tai pituussuunnassa, heittää keihäällä päivällistä, singota raskasta esinettä (kuula), kevyempää (kiekko) tai narun päässä olevaa (moukari). (Ainoa keinotekoinen yleisurheilulaji on kolmiloikka, mutta se onkin irlantilaisten keksimä.)
4) Tekninen haaste. Kaikki näyttää petollisen helpolta, mutta oikean tekniikan rakentaminen kestää vuosikausia. Onko sinulla kanttia siihen?

Vanhemmat haluavat saada lapsensa hyvien harrastusten pariin. Tässä yleisurheilu on ollut turhan vaatimaton. Tärppejä vanhemmille:
1) Yleisurheilu opettaa jokaisen ottamaan vastuuta omista suorituksistaan. Ei voi piiloutua joukkuetovereiden selän taakse, toisaalta on otettava toiset huomioon. Joukkuepeleissä voittaa useimmiten se, jonka taktiikka on estää toista voittamasta - yleisurheilussa tämän yrittäminen tarkoittaa yleensä sitä, että joku kolmas voittaa.
2) Yleisurheilu opettaa noudattamaan sääntöjä. Laji ei tunne jäähyrangaistuksia - riko sääntöjä ja tulos on diskvalifiointi.
3) Valtaosa jopa huippuluokan yleisurheilijoistamme on menestynyt opinnoissaan ja elämässään hyvin. Kun katsoo arvokisajoukkueita, suurella osalla on akateeminen loppututkinto tehtynä tai haarukassa. Harvalla olympialajilla on näyttää mitään vastaavaa.
4) Ne, jotka eivät yllä huipputasolle, eivät ole pudokkaita. Yleisurheilussa harvemmin karsitaan seurasta pois, mikäli ei tiettyä tasoa saavuta. Eikä tyhjän päälle pudota, lajissa on käytännössä vaatimus että koulu hoidetaan urheilun ohella hyvin.
5) Yleisurheilu on halpaa. Lapsi ei tarvitse muuta kuin lenkkitossut ja verryttelyasun. Sitten myöhemmin tulevat ohjelmaan piikkarit ja kilpailuasu, ehkä joitain välineitä. Joka tapauksessa vuositasolla kustannukset jäävät helposti pariinsataan - ja tähän sisältyvät harjoitusmaksut. Missä muussa lajissa selviää yhtä halvalla?

Ulkoisen markkinoinnin ohella yleisurheiluväen on itse huolehdittava liiton välityksellä lajin pariin tulleista ja saatava näitä lisää. Yhteistyö muiden lajien kanssa on kannatettavaa - etenkin suurissa kaupungeissa joukkuelajeista karsiutuneita tai ne lopettaneita kannattaa hankkia yleisurheilun pariin. Perusliikuntaa on jo takana ja siitä voi lähteä rakentamaan yu-pohjaa - etenkin kestävyysjuoksussa tämä toimiikin paremmin kuin harjoittelun aloittaminen kahdeksanvuotiaana. Ja miksikä eivät muutkin lajit voisi tästä hyötyä: vieraillaan toisten lajien harjoituksissa puolin ja toisin, jolloin nuoret saattavat löytää oikean lajinsa paremmin. On parempi, että meillä on innostunut koripalloilija A ja innostunut pikajuoksija B kuin välinpitämätön pikajuoksija A ja välinpitämätön koripalloilija B. Puhumattakaan siitä, että valmennustietoutta voi soveltaa lajista toiseen; uusia vaikutteita kannattaa hakea mistä niitä saa ja ottaa hyvät käyttöön.

Massojen nostamiseen on olemassa toki myös keinona raha. SUL pyörittää miljoonabudjettia, mutta silti meillä on yleisurheilulajeja, joissa Suomen vuositilastoon saadaan hävyttömän vähän nimiä. Seuraavassa kaksi vaihtoehtoista ajatusta perustason stipendijärjestelmäksi, jotka molemmat maksaisivat vuositasolla noin 200 tuhatta euroa:

a) Piirinmestaruuskisojen arvon kohottaminen.
On käsittämätöntä, että piirinmestaruuskisat eivät kiinnosta sen enempää urheilijoita kuin etenkään yleisöä. Toki suuri osa aivan välittömän huipun alapuolella olevista seutunsa pm-kisoihin lähtee, mutta yleisöä on turha etsiä lehtereiltä. Tämä on vähintäänkin kummallista, koska samaan aikaan kakkosdivarin palloilussa on populaa katsomossa - eihän sielläkään ole kuin seudun B-luokan tähdet. Eikä etenkään pienemmissä piireissä osanottajia ole kuin pari-kolme lajissaan, jäävätpä joskus mitalit kokonaan jakamatta.
Yleisurheilulajeja on parikymmentä eli miehet ja naiset huomioiden nelisenkymmentä pm-kisaa per piiri. Piirejä on parikymmentä. Muutama pienempi piiri isompaan naapuripiiriin liittäen (Länsipohja Lappiin, Savot yhteen, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa yhteen, Åland, Österbotten ja Nyland-Åboland SFI-piiriksi yhdistäen) saadaan piirien määräksi viisitoista. Tekee noin 15*40 = 600 pm-kisaa koko maa huomioiden. Jaetaan pm-kisoista rahastipendejä vaikka seuraavasti: voittaja 200, kakkonen 100, kolmas 50 ja sijat 4-6 20 kukin. Yhden kisan stipendisummaksi tulee 410 euroa ja koko maassa 410*600 = 246 tuhatta euroa. Tuskin kaikkia tulee jaettua, joten kokonaiskustannukset ovat pienemmät. Kyllä kannustaa osallistumaan ja saadaan urheilijapohjaa liikkeelle! Eiköhän yleisöäkin kiinnosta, joten makkaraa menee kaupaksi.

b) Stipendejä tilastomenestyksestä.
Yleisurheilulajeja on nelisenkymmentä. Jaetaan satasen stipendi jokaiselle, joka on Suomen vuositilastossa missä tahansa lajissa viidenkymmenen parhaan joukossa. 40*50*100 = 200 tuhatta euroa. Tai vaihtoehtoisesti kaksisataa jokaiselle 25 joukkoon päässeelle. Saadaan kilpailua lisää, joka taas kasvattaa urheilukilpailujen määrää ja synnyttää positiivisen kierteen.

Toki huippuvalmennus on huolehdittava erikseen. Mutta suurista massoista ne huiput nousevat. Eikä tule unohtaa sitä, mitä tämä kannustus saa aikaan kansanterveydelle. Tietysti olisi ihanteellista, mikäli kansanterveystyö saataisiin jollain lailla ankkuroitua yleisurheilun yhteyteen.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Sivallus CCII

Olen tässä tuumaillut, että jos perustaisi valmennustallin, niin sen nimeksi voisi kestävyysjuoksuun keskittyneenä huumorimiehenä antaa Kympin pilailijat.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Sivallus CCI

Kun perussuomalaiset saivat ennen viime vaaleja kovia gallup-lukemia, koetettiin kovasti selittää kyseessä olevan Timo Soinin henkilökohtaisesta suosiosta eikä perussuomalaisista itsestään johtuva ilmiö. Samoin sanottiin ennusteiden realisoiduttua jytkyksi. Missä ovat samat selittäjät nyt, kun Soinin presidenttikannatus on alle puolet persujen eduskuntavaalien ääniosuudesta?

tiistai 18. lokakuuta 2011

Sivallus CC

Israel ja Hamas saivat sovittua vankienvaihdosta. Sotahistoriasta havaitsemme, että vaihtokurssi on kutakuinkin oikea: toistatuhatta muslimia yhtä juutalaista kohti. Suhde on kuitenkin kovasti rasistisen oloinen ja niinpä meiltä ei ole kysytty, onko jossain tilanteessa päinvastainen suhde voimassa. Me vastaamme silti: kyllä on, sillä mille tahansa länsimaalle olisi kannattavampaa ottaa siirtolaiseksi tuhat juutalaista kuin yksi muslimi.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kymppiliike

2010-luvun lähestyessä puoltaväliä suomalaisten tyytymättömyys hallintoeliitin toimintaan oli kasvanut räjähdysvalmiisiin mittasuhteisiin. Eliitti alkoi tosissaan pelätä, milloin vuoden 2011 ”arabikevään” kaltainen liikehdintä alkaa Suomessa.

Kaikki alkoi kahdesta toisilleen täysin erillisestä tapauksesta, jotka sattuivat olemaan lähes yhtäaikaisia.

Vuoden 2014 huhtikuussa liechtensteinilainen rikolliskopla murtautui pahaa aavistamatta tyhjäksi luulemaansa kerrostaloasuntoon. Tässä ei ollut mitään poikkeuksellista, liechtensteinilaiset ammattimurtovarkaat olivat olleet suomalaisten vitsauksena jo vuosia: maahantulo, tiedustelut, murtosarja, pikainen poistuminen maasta ja saaliin myynti. Tällä kertaa operaation tiedusteluosa oli kuitenkin epäonnistunut. Asunnon omistaja oli kotona päiväunilla ja havahtui varkaiden edettyä olohuoneeseen. Isokokoinen mies ilmestyi unenpöpperöisenä oviaukkoon pelästyttäen murtovarkaat perinpohjaisesti. Nämä yrittivät pakoon, mutta asunnon omistaja oli tiellä. Seuranneessa mylläkässä kaksi murtovarasta sai surmansa, kolmas sai lieviä vammoja, kuten myös omistaja. Oikeudenkäynnissä eloon jäänyt murtovaras tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Asunnon omistaja sen sijaan sai taposta ehdottoman tuomion. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia vammoja kärsineelle murtovarkaalle sekä elatusapukorvauksiin kuolleiden murtovarkaiden perheille Liechtensteiniin. Hovioikeus kasvatti vielä vankeustuomion pituutta todeten asunnon omistajan syyllistyneen törkeään hätävarjelun liioitteluun.
Kansalaisten oikeudentaju kuohahti. Koskaan ei selvinnyt, kuka oli ensimmäinen aloitteentekijä. Joka tapauksessa vankeustuomion saaneelle miehelle alkoi tulvia kirjeitä. Kaikissa kirjeissä oli sama sisältö: rahaa. Joissakin tapauksissa parikymppiä, joskus viisikymppinen tai jopa satanen. Useimmissa kuitenkin kymppi, koska netin välityksellä levinnyt viesti sai nimen: kymppiliike. Viestissä kerrottiin tapauksen yksityiskohdat, tuomitun nimi ja osoite. Viesti päättyi vetoomukseen: Jos olisit halunnut toimia samoin, lähetä itseään, perhettään ja omaisuuttaan puolustaneelle miehelle kympin seteli.
Liike levisi kulovalkean tavoin. Useimmat tiesivät vastaavanlaisia tapauksia ja halusivat lähettää viestin viranomaisille: me olemme saaneet tarpeeksemme rikollisten hyysäämisestä ja kiitämme miestä, joka teki oikein.

Toinen kymppiliikkeen käynnistäneistä tapauksista sattui edellisen oikeudenkäynnin aikana, loppuvuodesta 2014. Oikeastaan koko juttu oli alkanut muutamaa vuotta aiemmin färsaarelaisen turvapaikanhakijan raiskattua ja murhattua suomalaisen pikkutytön. Tekijä oli saatu kiinni ja tuomittu vankeusrangaistukseen. Tytön isä oli kuitenkin tyytymätön rangaistuksen vähäisyyteen. Niinpä hän lähetti tuomitun tiedoksi viestin: tuomittu ei saisi kertaakaan käydä vankilomilla ja vapauduttuaan hänellä olisi 24 tuntia aikaa poistua maasta ikuisiksi ajoiksi. Maastakarkoitus ei tuomion yhteydessä tullut kyseeseen, kun kyseinen henkilö oli jo asunut maassa useita vuosia ja kotoutunut sosiaaliviranomaisten mukaan erinomaisesti.
Seuraukset olivat odotetut. Ensikertalaisena (tosin hän oli jo kerran aiemminkin istunut vankilassa, mutta siitä oli jo useita vuosia) färsaarelainen vapautui vankilasta kärsittyään puolet tuomiostaan. Sosiaalitoimisto osoitti hänelle kunnan asunnon eikä hänellä ollut aikomustakaan poistua maasta. Vapautta kesti viikon, jonka jälkeen rappukäytävässä odottanut tytön isä puukotti miehen kuoliaaksi ja soitti itse poliisit paikalle.
Samaan aikaan murtovarasliigan tapauksen aloittama kymppiliike oli juuri käynnistynyt. Joku muunsi viestin käsittämään tätä murhatapausta ja menestys oli samanveroinen. Kansa oli kyllästynyt viranomaisten kyvyttömyyteen karkottaa rikokseen syyllistyneitä maahanmuuttajia ja osoitti mieltään lähettämällä setelin ja usein myös kannustusviestin sisältävän kirjekuoren tytön isälle.

Näiden molempien tapausten syntyhistoriat ja liikkeen eteneminen on kyetty jäljittämään melko tarkkaan, vaikka hämärän peittoon onkin jäänyt, kuka nimetön kirjoittaja oli todellinen aloittaja ja kuka toinen anonyymi (vai oliko jopa kyseessä sama henkilö?) muunsi liechtensteinilaisliigan tapauksen käsittämään färsaarelaista turvapaikanhakijaa. Sen sijaan se, mitä tapahtui seuraavaksi, on hyvin epäselvää. Aivan erityisesti ne henkilöt, jotka olivat tapahtumien taustalla, eivät koskaan ole tulleet julkisuuteen. Ymmärrettävistä syistä, koska poliisi ja oikeuslaitos ovat heistä hyvin kiinnostuneita – vaikka kukaan ei tunnu löytävän heidän syytteeseen asettamiseensa sopivaa pykälää. Edes ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” –blankopykälä ei kovin hyvin tapaukseen sovellu.

Vähän myöhemmin muutamat anonyymit – arvioiden mukaan puolenkymmentä – julistautuivat kymppiliikkeen johtajiksi. Liike ei ole koskaan millään tavoin järjestäytynyt eikä siihen kuuluta julkisesti. Johtajaksi tiettävästi kutsutaan sopivaksi katsottuja henkilöitä. Yksi liikkeen johtajista on kerran - vuonna 2017 - antanut nimettömänä haastattelun, jossa hän on valaissut heidän toimintatapojaan. Liike ottaa kantaa kahdenlaisiin tapauksiin. Niiden esikuvina ovat edellä kuvatut tapaukset.

Ensimmäinen eli ”liechtenstein”-tapaus käsittelee tilannetta, jossa rikollista vastaan toiminut henkilö on saanut tuomion. Kymppiliikkeen mukaan rikollinen on toiminnallaan asettanut itsensä lain ulkopuolelle ja rikollisen toiminnan estävää ei saa tuomita, mikäli toiminta ei ole ollut täysin suhteetonta rikoksen laatuun nähden. Jos esitetään epäily tällaisesta tapauksesta, liikkeen johtajat perehtyvät asiaan. Mikäli enemmistön näkemys on puoltava, julkisuuteen annetaan viesti. Siinä kehotetaan kaikkia liikkeen hiljaisia tukijoita lähettämään sopivaksi – yleensä kymppi – katsomansa summa oikeusmurhan uhriksi joutuneelle.

Toinen eli ”färsaaret” –tapaus käsittelee tilannetta, jossa ulkomaalaissyntyinen henkilö on tehnyt Suomessa vakavan rikoksen. Tällöin ryhmä tutkii tapauksen ja antaa joko langettavan tai vapauttavan tuomion. Langettava tuomio on varsin todennäköinen, mikäli rikollinen ei ole koskaan maksanut tuloveroa. Julkisuuteen annetaan viesti, jossa todetaan, ettei kyseisen henkilön pitäisi lähteä vankilomalle lainkaan ja vapauduttuaan hänen tulisi poistua Suomesta 24 tunnin kuluessa. Ehdot on kopioitu suoraan alkuperäistapauksesta. Mikäli tuomittu ei näitä ehtoja toteuta, kymppiliike ei ryhdy mihinkään toimenpiteisiin. Toisaalta mikäli kuka tahansa muu ryhtyy toimenpiteisiin ja saa rangaistuksen, kymppiliikkeen johtajat toteavat automaattisesti hänen tuomionsa asiattomaksi ja kehottavat kaikkia tukijoita lähettämään sopivaksi katsomansa summan tekijälle.

Kyseinen vuonna 2017 annettu haastattelu on jäänyt toistaiseksi ainoaksi. Kymppiliike on sen jälkeen jatkanut aktiivista toimintaansa, vaikka haastatellun mukaan se toivoo voivansa lakkauttaa itsensä mahdollisimman pikaisesti. Liikkeen ensisijaiseksi tavoitteeksi haastateltu mainitsi itsensä tarpeettomaksi tekemisen, mutta toistaiseksi virallinen oikeuslaitos on jatkanut entisellä linjallaan.

Kymppiliikkeellä arvioidaan olevan parisataatuhatta aktiivista tukijaa. Koska toiminta on vapaaehtoista, kaikki eivät tietenkään lähetä kymppiään joka kerran, kun johtoryhmä kehottaa. Kuitenkin jo satatuhatta lähettäjää tarkoittaa miljoonan pottia sille, joka on toiminut ryhmän mielestä kunnon kansalaisen oikeudentajun mukaisesti. Melkoinen osa kymppiliikkeen varoituksen saaneista maahanmuuttajarikollisista onkin noudattanut kehotusta ja poistunut maasta välittömästi vapauduttuaan. Tarkoittaahan kehotus käytännössä sitä, että heidän henkensä on miljoonan arvoinen. Miljoona on iso houkutin, vaikka sen saamiseksi pitäisikin itse istua vankilassa muutama vuosi.

Liikettä on yritetty saada julistettua rikolliseksi eri keinoin, mutta se on aina onnistunut kiertämään sääntöjä. Rahojen lähettäjiä ei yleensä tunneta eikä olisi mahdollistakaan tuomita sataatuhatta ihmistä kerralla vankeuteen. Etenkään, kun lähettäjät tutkimusten mukaan ovat yleensä juuri niitä ihmisiä, jotka yhteiskuntaa pyörittävät ja veroja maksavat. Varojen takavarikointia lahjoituksen saaneiltakaan ei voi tehdä. On esitetty, että saadut lahjoitusvarat pitäisi tuomita valtiolle tai uhreille, mutta tämä on ainakin nykylainsäädännön vallitessa mahdotonta, koska kyseiset varat on saatu vasta tuomion jälkeen.

Kyseenalaista on, onko liikkeen toiminta vähentänyt rikollisuutta. Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa esimerkiksi asuntomurtojen määrä ja maahanmuuttajien rikollisuus on selvästi alhaisemmalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa. Sosiaali- ja terveysministerin mukaan kyse on kuitenkin siitä, että Suomessa maahanmuuttajien kotouttamisessa on onnistuttu paremmin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Päin välimerkkiä

Maailmassa on monenlaisia supersankareita. On Superman, Spiderman, Batman ja He-Man.
Mutta kuka onkaan supersankareista savolaisin?
No, tietysti Vituiksmän.

Murphyn lain mukaan kaikki mikä voi mennä pieleen myös menee. Suomalaiskansallinen tapa ilmaista asia on sanoa, että v****ksi meni. Vaan menee se joskus muillakin. Kokonaan toinen asia on, kuinka siihen suhtautua. Seuraavassa shit happens -listan inspiroima listaus eri uskontojen ja ideologioiden suhtautumistavasta v****ksimenoon.

Taolaisuus: V****ksi meni.
Konfutselaisuus: Konfutse sanoi: ” V****ksi meni.”
Buddhalaisuus: Jos meni v****ksi, syntyy uudelleen.
Zenbuddhalaisuus: Jos kukaan ei huomaa, menikö silti v****ksi?
Hindulaisuus: Ennenkin on mennyt v****ksi.
Hare Krishna: V****ksi meni, rama rama.
Moonilaisuus: Jos meni v****ksi, tulkaamme siitä onnellisiksi.
Islam: Jos meni v****ksi, se oli Allahin tahto.
Fundamentalistinen islam: Jos meni v****ksi, tapetaan vääräuskoiset.
Katolilaisuus: Jos meni v****ksi, ripittäydy.
Protestantismi: Katolilaisuus meni v****ksi.
Luterilaisuus: Jos meni v****ksi, älä puhu siitä.
Kalvinismi: Jos ei työskentele, menee v****ksi.
Adventismi: Lauantaisin ei saa mennä v****ksi.
Kveekarit: Ei nyt ruveta tappelemaan, vaikka meni v****ksi.
Amishit: Meni hevonv****ksi.
Ortodoksisuus: Ristin alapuola meni v****ksi.
Mormonismi: Pyhä alusasu on päin v****a.
Fundamentalismimormonismi: Meni päin useaa v****a.
Jehovan todistajat: Olisiko teillä hetki aikaa, niin näyttäisimme miksi meni v****ksi?
Juutalaisuus: Miksi meillä menee aina v****ksi?
Skientologia: Jos ei löydy tarpeeksi rikkaita hölmöjä, menee v****ksi.
Bahailaisuus: Kaikki menee samalla tavalla v****ksi.
Wiccalaisuus: Antaa mennä v****ksi, kunhan se ei haittaa ketään.
Uuspakanuus: V****ksi meni – mutta vanhaan tuttuun tapaan.
Satanismi: INEM ISK****V
Kreationismi: Kaikki on luotu päin v****a.
Darwinismi: Asiat ovat kehittyneet päin v****a.
Homoseksuaalisuus: Mikä ihmeen v***u?
Lesbolaisuus: Kaksi v****a menee päin toisiaan.
Monikulttuurisuus: V****ksi meni, mutta jatketaan samaan tapaan.
Kapitalismi: Kilpaillaan kenellä menee vähiten v****ksi.
Kommunismi: Kaikilla meni v****ksi.
Sosialismi: Kaikilla meni v****ksi, mutta tasan yhtä paljon.
Fasismi: Jos et liity meihin, sinulla menee kohta v****ksi.
Natsismi: On juutalaisten vika, että meni v****ksi.
Feminismi: On miesten vika, että naisilla meni v****ksi.
Sovinismi: Pääasia että munat menevät päin v****a.
Impressionismi: Kaukaa katsottuna näyttää ettei se sittenkään mennyt v****ksi.
Eksistentialismi: Se nyt vain on niin, että v****ksi meni.
Funktionalismi: Ei voi mennä v****ksi, koska siinä ei ole kulmia.
Masokismi: Tekee hyvää, kun meni v****ksi.
Stoalaisuus: Otetaan rauhallisesti, vaikka meni v****ksi.
Agnostismi: Saattoi mennä v****ksi tai sitten ei.
Ateismi: En voi uskoa, että meni v****ksi.
Nihilismi: Ei voisi v***u vähemmän kiinnostaa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Sivallus CXCIX

Länsimailla on yksi oppimisen arvoinen asia islamilaisesta maailmasta: miten omaa kulttuuria pidetään ylivertaisena muihin nähden.