Välihuomautus 139 : Ensankadustajat

Kun luen nimilistoja, niin kieroutunut mielikuvitukseni kääntää usein nimet munansaannoshuumorilla. Käydessäni läpi kansanedustajien nimilistoja nepotismikirjoitusta varten kirjoitin samalla ylös, millaisen eduskunnan olisi saanut aikaan parhaista sananmuunnosedustajista. Tosin eduskunta olisi jäänyt pahasti vajaaksi, sillä listaan tuli vain 47 nimeä. Mutta melkoisen mahtavan voiman näistäkin saisi aikaan, jos perustaisi 47 kansanedustajan puolueen vaikka nimellä Hallituskulupuolue. Enemmänkin edustajia voisi tulla, tältäkin listalta joutui jättämään pois esimerkiksi Alli Vaittinen-Kuikan, joka taatusti jättäisi alkuperäisen tyttönimensä pois ja loikkaisi Hallituskuluihin. En nimittäin ole ihan varma kuka kansanedustaja oli kyseessä mutta muistelisin erästä sittemmin viihdemogulina kunnostautunutta silloista nuorta demaria, joka kertoi Allin istuneen eräässä illanvietossa hänen viereensä ja lausuneen: "Minäpäs istun tähän viereesi ja anna sitten Allin kuherrella!":

Kistaa Kullinen
Ville Kaljakainen
Hotti Maikka
Ristus Jupatti
Otti Maja
Karkki Eila
Purkki Ellinen
Tali Viskinen
Katto Orhi
Kantti Aura
Hälle Kakkinen
Kakka Juilio
Lantti Astu
Leikki Matonmäki
Kaikki Herjalainen
Hunni Ahtinen
Aivo Tolavirta
Aivo Toro
Kerho Ukkonen
Kauno Rallia
Pelle Vissi
Paino Elovesi
Heppu Vainonen
Hormi Asia
Mulo Suuri
Kaino Rengas
Körtti Malli
Vihannes Jorolainen
Kaino Arjalainen
Pervo Antti
Kukka Peesi
Tauko Kamminen
Kahti Arjalainen
Mao Lettilä
Villikki Kyröläinen
Konna-Liisa Arpinen
Linikka Sinkomies
Arpa Sisko
Pruutta Risti
Turja Ilonen
Harja Talonen
Räkkä Pety
Kuri Kalmala
Haha Jukola
Myi Kakkanen
Kaava Elli
Manna Sarin

Kutajat ja pinnat

Suomalaisen kielentutkimuksen suurmies Sigurd Wettenhovi-Aspalla (1870-1946) oli lukuisia mielenkiintoisia teorioita suomen ja muiden kielten yhteyksistä sekä alkuperästä. Valitettavasti myöhempi kielentutkimus on leimannut hänet humpuukimestariksi ja unohtanut täysin hänen teoriansa siitä, että kaikki sivistys on Suomesta lähtöisin. Hän kykeni esimerkiksi osoittamaan, että lukuisilla paikannimillä on suomalainen alkuperä. Esimerkkinä mainttakoon Berliini = perälinna, Habarovsk = haaparousku, Tunisia = tuonensija, Malakka = maa lakkaa, Marseille = merisäiliö ja Egypti = äijäkupittaa. Lukuisia muitakin esimerkkejä Wettenhovi-Aspan sanajohdoksista löytyy, mm. selitys sille, miksi sana neekeri on nykykielessä julistettu halventavaksi. Sehän on hänen mukaansa ilmiselvästi tullut egyptinkielisestä ilmauksesta ne hahsi kush, mikä taas on egyptiläisten väännös suomen kielen sanoista ne haisi kuselle.

Wettenhovi-Aspan teoriat on siis leimattu höpöhöpöksi ja siihen on paha ottaa kantaa. Sen sijaan Wettenhovi-Aspan uraauurtavassa hengessä voi esitellä uuden teorian sille, miksi maailmalla pidetään suomen kieltä tolkuttoman vaikeana oppia. Eihän se todellisuudessa kuitenkaan sen hankalampaa ole kuin mikään muukaan opiskelijalle aiemmin tuntemattomaan kielikuntaan kuuluva kieli.

Suomen kieltä ei näet aiemmin ole puhuttu samalla tavalla kuin nykyään. Nykyinen puhekieli on degeneroitunut valitettavalla tavalla kielestä, jonka oppiminen todellakin oli ylivoimaisen vaikeaa ulkomaalaiselle ja josta perimätietona on jäänyt uskomus suomen kielen vaikeudesta.

Vahva esimerkki tämän teorian puolesta on se, että suomen kirjakielestä ei ole olemassa minkäänlaisia näytteitä siltä ajanjaksolta, jolloin suomalaiset joutuivat ensi kertaa kontaktiin kirjoitetun kielen kanssa (1000-luvun alussa) siihen asti, kunnes Agricola kehitti suomen kirjakielen 1500-luvulla. Tämän viidensadan vuoden aikana suomen puhekieli ehti muuntua alkuperäisestä muodostaan nykyiseen, kirjalliseen ilmaisuun kelpaavaan asuun.

Kuten hyvin tiedetään, suomen kielessä ns. sananmuunnokset eli munansaannokset ovat varsin yleisiä ja helpommin muodostettavia kuin muissa kielissä. Esiintyy niitä toki muuallakin, mutta ei läheskään yhtä yleisesti. Jokainen suomalainen osaa muunnostempun, kun taas ulkomaalaisille ne ovat hänen omassakin kielessään usein täysin tuntemattomia. Tämä on selvä merkki siitä, että suomen kieltä puhuttiin alun alkaen pelkästään sananmuunnoksin. Eli jokainen sana esiintyi eri muodossa riippuen siitä, minkä sanojen lähellä se lausuttiin. Esimerkiksi sana "sana" lausuttiin sanana "puna" lauseessa "puhu sana" eli muinaissuomeksi "sahu puna" ja sanana "lina" lauseessa "lisää sana" eli muinaissuomeksi "sasaa lina". Kun tähän vielä lisää etu- ja takavokaalien vaihtelut kuten jälkimmäisessä esimerkissä, niin onko ihme, että suomen kieli sai vaikeasti opittavan maineen? Tämä on myös hyvä lisäponsi Wettenhovi-Aspan teorioille siitä, että sivistys on Suomesta lähtöisin - muihin kieliin sananmuunnokset on keksitty suomen kielestä.

Sen viidensadan vuoden aikana, mikä ehti kulua kirjoitustaidon Suomeen saapumisesta suomen kirjakielen syntyyn, puhekieli degeneroitui sananmuunnoskielestä nykyiseen suorapuheiseen muotoon. Sananmuunnokset unohtuivat ja jäivät lähinnä alapäähuumorin harrastajien käyttöön. Joitakin jälkiä sananmuunnoksista on havaittavissa ja parhaiten ne löytyvät yhdyssanoista, jotka ovat alun perin olleet samanlaisia joka kerran eli eivät muunnu viereisen sanan kanssa, vaan itsensä. Esimerkiksi lintu nimeltä kalalokki on muinaissuomeksi ollut lolakakki, mikä ilmaiseekin mitä erinomaisimmin lokin tekosia. Muitakin vastaavia yhdyssanoja, joiden alkuperä sananmuunnoksena on nähtävissä, löytyy.

Vanhimpia säilyneitä sanoja ovat luultavimmin paikannimet, joten niitä sopii tutkia muinaissuomen jälkien löytämiseksi. Niinpä kävin läpi sekä luettelon Suomen kunnista että luettelon Suomen entisistä kunnista, joiden joukosta poimin yhdyssanoista muodostuvat kuntanimet. Niistä löytyi useita sellaisia, joiden alkuperä on selvästi sananmuunnoksista lähtöisin ja tukee tätä kielitieteellistä teoriaa. Tässä lista uskottavimmista nykykunnista selityksineen:

Jääpäharvi eli paikka, jonne vain harva haluaa jäädä.

Sarvenhilmi, mikä lienee alkujaan ollut sarvenhirvi, josta vääntynyt sitten edelleen hirven säilyttäneeseen nykymuotoonsa, valitettavasti sarvet ovat pudonneet muuten komeasta nimestä pois.

Komeenhäski eli paikka, jossa on ollut komeita häiskiä.

Kymeenhärö viittaa paikkaan, jossa joki eli muinaissuomeksi kymi on virrannut jotenkin epämääräisesti eli häröillyt.

Saailmi eli paikka, jossa on paljastunut jokin salassapidettävä asia.

Suenjoo on vahvimpia teorian puolesta puhuvia nimiä. Tunnetusti Joensuussa ei ole koskaan saatu kunnollista jalkapallojoukkuetta pystyyn siksi, että sudet ovat aina syöneet laitahyökkääjät. Niinpä Pohjois-Karjala onkin jo muinaissuomessa tunnettu seutuna, jossa sudet myhäilevät tyytyväisinä.

Jämijärvi on sama myös muunnettuna ja mitä muuta voi odottaa kunnalta, joka sijaitsee Satakunnan ja Hämeen rajalla yhdistäen molempien maakuntien asukkaiden yksitotisuuden?

Konnonkaski. Kuten hyvin tiedetään, kaskiviljely oli suomalaisten elinkeino ja tuolle paikalle joku Konno-niminen on kaskensa perustanut.

Jorikaki. Ei liene tarpeellista kertoa, mitä pirkkalaisten muinaisella eräretkellä mukana ollut Jori mahtoi paikalla tehdä.

Vennekosi eli paikkakunta, jossa Venne kävi hakemassa morsiamen.

Lantiokohti. Jätetään lukijan likaisen mielikuvituksen varaan, mistä tämä paikkakunta oli kuuluisa. Perinteet tavallaan jatkuvat, sillä kuten jokainen ammuntaa harrastanut tietää, lantion asento on tärkeä.

Rappeenlanta. Lehmänlanta kuivuu auringonpaisteessa muutamassa päiväksi rapeaksi kiekoksi, jota on sitten ollut hyvä levittää pellolle lannoitteeksi.

Määluki. Paikkakunnalla on harjoitettu lammastaloutta ja se on saanut nimensä lampaiden lukumäärän laskemisesta eli muinaissuomella lukemisesta, luvunlaskusta.

Karimerviä. Jos tämä paikkakunta olisi nimetty mäkihyppääjän mukaan, se olisi nykynimeltään Mettimarvia. Lukija arvannee, mitä Kari Merville tällä paikkakunnalla teki.

Sastamuuri eli paikka, jonne oli rakennettu puolustusmuuri viikinkien hyökkäysten varalta.

Puhtipidäs. Pirkkalaisten eräretkien suuntautuessa yhä kauemmas pohjoiseen alkoi metsästäjäjoukossa esiintyä napinaa. Tällöin joukon päällikkö antoi komennon "pidäpäs se puhti tallella".

Lankapuidun eli paikka, jossa puidusta pellavasta tehtiin lankaa.

Santaralmi, hiekkarannoistaan eli sannasta tunnettu paikkakunta. Sanan "ralmi" merkitys on toistaiseksi tuntematon. Ei tämäkään teoria sentään mihin tahansa pysty.

Lautarampi eli alkujaan lautaramppi, paikka, jossa lautoja on kuljetettu ramppia pitkin.

Tavisaipale. Kuten tiedetään, jotkin sorsalinnut jäävät yrittämään onneaan ja talvehtimaan virtapaikoissa. Tämä paikkakunta on saanut nimensä siitä eli alkujaan "tavi sai palella"

Jänkäsorvi eli paikkakunta, jossa on sorvattu puuta jängällä.

Jähmätorvi on saanut nimensä asukkaidensa henkisistä kyvyistä, muistan nähneeni tilaston jossa aikoinaan vajaamielisyyden perusteella tehtyjen pakkosterilointien määrä oli asukasta kohti laskien kaikista Suomen kunnista korkein juuri mainitulla paikkakunnalla. Kun nykyisiä asukkaita katsoo, niin enemmänkin olisi pitänyt tehdä.

Kolkeavaski eli alkujaan kolkkovaski. Aikonaan nostettiin järvien pohjasta järvimalmia ja kuten tiedetään, vaski on metallia. Paikka on ollut harvinaisen kolkko järvimalmin kaivupaikka.

Myös jo lakkautetuista kunnista löytyi runsaasti esimerkkejä, joista muutamia:

Salokuuri eli paikka, jossa saarella eli salolla on ollut puunsäilytyspaikka eli kuuri.

Lahjaspohti, siis paikkakunta jossa sulhasmies on miettinyt sopivaa kosiolahjaa.

Ravonsanta eli Ravo-nimisen miehen asuinpaikka hiekkarannalla.

Jättitorvi, mikä kuvastaa asukkaiden luonteenlaatua.

Näiden esimerkkien luulisi jo vakuuttavan vahvimmatkin epäilijät siitä, miten suomen kieltä on aiemmin puhuttu ympäri Suomenniemeä, ei pelkästään entisessä kunnassa alkuperäiseltä nimeltään Niemensuomi.

Kyllä nimi naisen pahentaa II

Tämä kirjoitus on jatko-osa reilu vuosi sitten väsätylle viikkojutulle kuvitteellisista yhdysnimistä. Vuosia sitten Hesarin kuukausiliite julkaisi jutun Suomen eri kuntien yleisimmistä sukunimistä. Siinä kaikista kunnista oli lueteltu kolmekymmentä kyseisen kunnan yleisintä sukunimeä. Juttu oli onneksi tehty ennen suurta kuntaliitosmullistusta, joka tuhosi melkoisen määrän omaleimaisuutta. Kirjoitin tästä kaksiosaisen analyysin, jossa kävin läpi Suomen eri kuntien sukunimiin liittyviä erikoisuuksia.

Sain idean yhdistää nämä kaksi aihetta eli eri kuntien erikoiset nimet ja älyttömät yhdysnimet. Idea oli, että katsoisin vaikka Huitsinnevadan kunnan 30 yleisimmän nimen luettelosta kaksi nimeä, jotka yhdessä muodostavat huvittavan yhdistelmän. Sellaisen yhdysnimen syntyminen kun olisi varsin todennäköistä. Valitettavasti näistä ei saanut aikaan riittävää määrää hassuja yhdistelmiä. Ne kun olivat lähinnä tyyliä Pohjoiskangas-Eteläkari (Kyyjärven 10. ja 12. yleisimmät nimet), Rantakangas-Peltokangas (Alajärvi 7-9) tai Rantasuo-Rantasuomela (Hailuoto 9-21). Tosin yksi potin räjäyttäjäkin oli joukossa. Kannuksessa on 30 yleisimmän joukossa peräti neljä jo valmiiksi kaksiosaista nimeä. Miltä kuulostaisivat yhdysnimet Niemi-Korpi-Mäki-Petäjä tai Ranta-Nilkku-Mäki-Leppilampi?

Varmistin edellisen jutun tapaan Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelusta, että kaikkien seuraavassa esitettävien yhdysnimien perusosat ovat todella olemassa. En uskaltanut tarkistaa, onko joku mielikuvitukseton todellakin ottanut yhdysnimekseen jonkin mainituista yhdysnimistä. Näin ollen sanoudun irti vastuusta, jos joku mielensä pahoittaa. Kaikki yhteydet olemassaoleviin henkilöihin ovat puhdasta sattumaa.

Ensinnäkin voi tarkastella ristiriitoja. Eli yhdysnimiä, joissa toinen osa kumoaa toisen. Maantieteellisesti mielenkiintoisen ristiriidan esittäisi rouva Alanko-Vuoristo, kuin myös Tasanko-Rinne (molemmat Karijoen yleisimpiä nimiä). Suorastaan skitsofreeniseksi heittäytyvät Mieto-Väkevä ja Alastalo-Ylöstalo.
Mielenkiintoista paikallisväriä esittäisi Hämäläinen-Karjalainen. Väitetään, että savolaiset syntyivät vilkkaan karjalaispojan höpsöteltyä ujon hämäläistytön paksuksi, joten tämän liiton hedelmä varmaan vääntäisi aetoo savvoo. Maaotteluhenkiseksi voisi puolestaan luonnehtia nimeä Suomi-Ruotsi.
Näinä sukupuolineutraalin avioliiton aikoina yhdistelmässä Kananen-Kukkonen olisi kieltämättä tyyliä. Olisivatko lapset Tipusia?
Simon kunnassa kuudenneksi ja kymmenenneksi yleisimmän sukunimen kantajien mennessä naimisiin olisi mahdollista ottaa sukunimeksi Alakärppä-Ylikärppä.

Tietyssä mielessä ristiriitainen olisi myös yhdistelmä Rämä-Kesti. Toisaalta, jos kerran yhdysnimensä on itse valinnut, on se myös kestettävä. Mitä naureskeluun tulee, niin jo nimellään stoalaisesta suhtautumisesta asiaan viestisi rouva Antas-Tulla. Mutta jos joku Juntti-Rontti ärsyyntyy, niin seuraa rangaistus. Eikä se ole mitään Nurkka-Selin -tyyppiä, vaan Sakko-Linnaa. Niinpä ei auta muu kuin pitää pää kylmänä, kuten Pellossa yleisten nimien omistajien naimisiin mennessä syntyvä Lakkapää-Kallo varmaan tekisi.

Ristiriitaisuuksien lisäksi yhdysnimillä saa aikaan tuplavahvistuksia. Esimerkiksi Reunanen-Laitanen, tai siis kavereiden kesken Marginaali. Tosi kovan mimmin maineeseen voisi päästä nimellä Rautanen-Rauta.

Myös ammattiaan voi mainostaa, jos nimensä valitsee oikein. Maatalon emännälle sopisi hyvin Multanen-Peltonen. Muusikolle naulan kantaan osuisi Käyrä-Torvi. Raivausurakoitsija voisi napata nimen Pura-Vanhatalo. Tällöin kyseessä voisi jo nimensä puolesta olla Vankka-Yritys. Suurta hartautta osoittaisi Pappi-Lukkari. Valitettavasti rimpsu ei täydenny, sillä vaikka Talonpoika onkin melko yleinen nimi, ei Kuppareita löydy yhtäkään.

Puusepälle puolestaan sopisi Vasara-Pakki ja leipurille Mansikka-Hillo. Naisten päästyä armeijaan sissitoimintaan erikoistuneen naissotilaan nimeksi kävisi hyvin Suontakanen-Partio. Kolan sisarukset voisivat valita ammattinsa ja puolisonsa tarkoin. Veljestä voisi tulla aurausurakoitsija ja siskosta virvoitusjuomatehtailija. Veljen vaimoksi sopisi tällöin Lumi-Kola ja sisko puolestaan naimisiin mennessään ottaisi yhdysnimen Kola-Pullo. Tosin ammatin mukaan nimeä valittaessa pitäisi olla tarkkana, ettei käy kuten Posti-Telelle, jonka olisi pitänyt välillä muuttaa nimensä Itellaksi ja sitten takaisin Postiksi. Vielä huonompi kohtalo olisi sillä taksikuskilla, jonka nimeksi voisi tulla Sarja-Kolari. Tai kampaajalla, jonka nimi olisi Takku-Turkki.

Avioliitossa tuppaa joskus olevan vaikeaa, vaikka nimenä olisi Kuningas-Hovi. Toisaalta ratkaisuja löytyisi ainakin siltä vaimolta, jonka sukunimi olisi Keino-Konsti. Kovaa menisi avioliitossa, jossa olisi rouva Pulkka-Mäki.

Eliömaailmasta löytyy vinhoja yhdistelmiä. Suorastaan punahilkkamaista menoa esittäisi Susi-Hukkanen eikä paljon jälkeen jäisi Ritari-Perhonen. Alavieskassa yleisistä nimistä tulisi yhdysnimi Takkunen-Saukko. Kasveista saisi yhdistelmän Koivu-Kääpä. Tai Kauhajoella yleisimmän ja kolmanneksi yleisimmän nimen yhdistelmä, Koivisto-Kuusisto. Jos nämä tosiaan menisivät keskenään naimisiin ja huumorintaju riittäisi, he voisivat ottaa uudeksi yhteiseksi nimekseen Sekametsä, sellaista kun ei vielä ole käytössä.

Etnisiin vähemmistöihin sekaantuville esitin jutun ykkösosassa nimeä Puukko-Hagert, mutta Pitsi-Blomerus ja Ravi-Grönfors jäivät tuolloin keksimättä. Jälkimmäinen sopisi kuin naulan kantaan, edellisen kerran kaupungissa käydessä kävelin torin läpi ja paikallisen vähemmistön toriparlamentti siellä puhui äänellä, joka kantoi kevyesti toiselle laidalle: "Älä sie höpäjä, se oli kaksivuotiaiden lähtö eikä kolmivuotiaiden!" Uudemmalle vähemmistölle sopivia olisivat esimerkiksi Kela-Ahmed ja Tuki-Abdullah. Ne saisivat pottunokkaisen nimeltä Perus-Suomalainen haukkomaan henkeään. Tosin hänkin varmaan naurahtasi itsekseen kuullessaan yhdysnimen Sikala-Muhammad.

Mutta sitten voivat alaikäiset lopettaa lukemisen, suvaitsevaisia ei enää olekaan jäljellä heidän saatua sydärin edellisessä kappaleessa. Nyt nimittäin mennään K-18 -alueelle.

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajaksi voi ilmoittautua ottamalla nimeksi Tasa-Arvonen. Vielä pidemmälle pääsisi nimellä Suvimies-Jormanainen, jossa ei todellakaan tiedä kumpi on kumpi ja onko naisella jorma vaiko Jormalla nainen. Mutta jos perinteisempää avioliittoa haetaan, niin voiko nuorikko miehelleen kauniimpaa lupausta antaa kuin ottamalla yhdysnimen Sulonen-Puska? Enemmän pervompaan suuntaan viittaisi puolestaan Tiukka-Kakkonen. Puhumattakaan siitä, jos seksin hiipumiseen avioliitossa varautuisi ottamalla jo valmiiksi nimekseen Rung-Kari. Suomenniemen kunnassa puolestaan lienee taipumusta syrjähyppyihin, ainakin jos siellä kaksi yleisen sukunimen haltijaa menee naimisiin tuloksena nimi Väärä-Punkka.

Ja edellisen jutun tapaan lopuksi sananmuunnoshuumori. Sukunimellä Pippuri-Tissari varustettu nainen ei varmaan houkuttelisi miehiä syrjähyppyihin - isot pojat ovat kertoneet, että sananmuunnoksen kuvaama toiminto on auts-auts. Täysin päinvastainen vaikutus olisi nimellä Huttu-Viera. Vastaava yhdysnimi miehelle olisi Penna-Jänis. Erikoisemmista harrastuksista taas kertoisi Tervo-Pekonen. Miesparin mennessä naimisiin voisi rohkeasti osoittaa sateenkaariylpeyttään ottamalla yhdysnimen Säntti-Hilli.

Kyllä nimi naisen pahentaa

EDIT 7.4.2015: Tässä linkki kakkososaan.

Tässä päivänä muutamana kävimme Sallin kanssa keskustelua sukunimistä. Totesin, että en jaksa ymmärtää naisia, jotka ottavat yhdysnimen, etenkin sellaisen jossa molemmat ovat hyvin tavallisia.
- Kuvittele nyt, joku Virtanen-Korhonen.
Jostain syystä tuo osui pahasti nauruhermoon. Salli sai kohtauksen ja hekotteli vielä pari tuntia myöhemmin nukkumaan käydessä niin, että nukkumatti ei ottanut tullakseen.

Noin yleisesti ottaen tuollainen kaksiosainen sukunimi on yleensä varoitusmerkki siinä missä punainen väri eläinkunnassa. Siinä wannabefeministi haluaa toisaalta julistaa, kuinka edistyksellinen hän on pitäessään oman (siis isänsä) sukunimen ja toisaalta on niin haluttu, että on päässyt kuitenkin naimisiin. Tämmöisiä on etenkin virkamieskunnan paperinpyörittelijöissä suhteettoman suuri määrä. Voisi muuten laskea, kuinka pirusti kuluu työaikaa hukkaan, kun joutuu allekirjoittamaan paperit ylipitkällä nimellä. Toisaalta olen kyllä tuntenut ihan järkeviäkin naisia, joilla jostain syystä on ollut sokea piste sukunimen valinnan kohdalla.

Joskus vuosia sitten tapasin naisen, jonka kanssa kättelimme ja hän esittäytyi sukunimellä Löppönen-Kälviäinen (intimiteettisyistä nimi vaihdettu melkein yhtä älyttömäksi kuin se oikeasti oli, yhtä kamalaa en kyennyt keksimäään). Sain käyttää kaiken tahdonvoimani, etten huutanut ääneen: - Siis mitä HELVETTIÄ sinä oikein ajattelit?

Kaikesta päätellen suurin osa naisista on kuitenkin ajatellut, edes jossain määrin. Väestörekisterikeskuksen sukunimihausta ei löydy yhtään Korhonen-Virtasta tai Virtanen-Korhosta. Osasyy tähän voi toki olla se, että Virtanen lännessä esiintyvänä menee varmaan suhteellisen harvoin naimisiin itäisen Korhosen kanssa. Hakupalvelun vika se ei ole, koska se tunnisti em. ”Löppönen-Kälviäisen” kuten kaikki muutkin tuntemani yhdysnimet. Ilmeisesti yhdysnimen ottoon on suurempi halukkuus silloin, kun oma tyttönimi on erikoisempi. Tähän viittaa sekin, että kymmenellä yleisimmällä sukunimellä on yhtä lukuunottamatta (Laine) enemmän mies- kuin naispuolisia kantajia, vaikka naisia on koko väestössä enemmän kuin miehiä. Erityisen suuri epäsuhta on Virtasilla, joita on vähän yli 12 000 miestä mutta melkein tuhat naista vähemmän. Näyttää siltä, että jos naisen sukunimi on kovin yleinen, hän ottaa hanakammin miehen sukunimen tai yhdysnimen.

Kun Korhonen-Virtasta ei ollut, piti etsiä mikä on olemassaolevista yhdysnimistä yleisimpien nimien yhdistelmä. Yleisin Korhosen kanssa yhdistynyt oli kuudenneksi yleisin nimi Hämäläinen. Nimipari, jossa harvinaisempi nimi oli yleisin, oli Mäkelä-Korhonen, Mäkelä on viidenneksi yleisin. Myös Mäkelä-Virtanen esiintyi, mutta Virtanen on äskettäin pudonnut Korhosen jälkeen toiseksi yleisimmäksi. Tosin Mäkelä-Virtasia on peräti yhdeksän – ainoa kokeilemani yhdysnimi, josta VRK suostuu antamaan tarkan lukumäärän. Jos nimeä on vähemmän kuin viidellä, tarkkaa lukumäärää ei kerrota. Liekö Mäkelä-Virtanen Suomen yleisin yhdysnimi?

Ymmärrän kyllä jotenkuten yhdysnimen ottamisen silloin, kun nimilakia ei vielä ollut nykyisessä muodossaan ja yhdysnimen ottaminen oli sallittu, mutta oman nimen pitäminen ei. Osa yhdysnimistä on perua tuolta ajalta. Nykyinen laki on kuitenkin tältä osin hyvä. Yksi porsaanreikä siinä kyllä on. Jos avioparille on tullut ero ja puoliso pitää avioliiton myötä saamansa nimen, saattaa seurata erikoinen ja moraalisesti väärä tilanne. Tiedän tapauksen, jossa nainen meni miehen kanssa naimisiin vain saadakseen tämän hienolta kalskahtavan sukunimen ja pisti eropaperit vetämään heti kun ilkesi. Jos tämä eronnut puoliso saa sitten lapsen uudessa suhteessa, voi hän antaa toisen miehen lapselle entiseltä mieheltään saamansa nimen. Tämä mahdollisuus tulisi lainsäädännöllisesti korjata.

Muutoin ymmärrän kyllä sen, että puolisot pitävät oman nimensä. Samoin sen, että mies ottaa naisen nimen yhteiseksi nimeksi etenkin silloin, jos naisen nimi on harvinainen ja vaarassa sammua. Sitä en voi käsittää, että suomalaisen nimen omaava ottaa ulkomaalaisen nimen, en ainakaan mikäli kyseessä ei ole perinteen noudattamisen takia tehty päätös eli siis nainen ottaa miehen nimen. Tai sitä, että jos puolisoilla on eri sukunimi, päätetään lapsille antaa nimistä se ei-suomalainen. En nyt mitään liettualaista nimisysteemiä halua, missä ulkomaalaisetkin nimet pakkokansallistetaan, mutta jotain rotia sentään.

Joka tapauksessa meillä oli tuon Korhonen-Virtanen -ajatuksen kanssa niin hauskaa, että ryhdyimme miettimään, miten kammottavia nimiyhdistelmiä olisi mahdollista saada aikaan. Vanha vitsihän on, että jos Arja Koriseva olisi mennyt Juha Kankkusen kanssa naimisiin, yhdysnimeksi olisi tullut Koriseva-Kankkunen. Sitäkin joskus pohdittiin, olisiko mahdollista ottaa yhdysnimi tyyliin Virtanen-Virtanen, mutta avioliittolain 7§ sanoo: Avioliittoon aikova, jonka sukunimi tulee muuttumaan sen johdosta, että puolisot ottavat yhteisen sukunimen, voi ennen vihkimistä ilmoittaa vihkijälle, että hän ottaa yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaiseen käyttöönsä sen sukunimen, joka hänellä viimeksi oli naimattomana ollessaan, tai sukunimen, joka hänellä on avioliittoon mennessään. Tekstissä puhutaan siis nimen muuttumisesta, joten ilmeisesti Virtanen-Virtanen olisi mahdoton.

Kaikki seuraavassa luetellut yhdysnimet ovat periaatteessa mahdollisia. Nimipalvelusta on tarvittaessa tarkistettu, että molemmat perusosat ovat käytössä olevia sukunimiä. Näin ollen listaan ei kelpaa esimerkiksi sinänsä hauska ehdotus Takalo-Kasuoja, koska Kasuoja ei ole olemassa oleva sukunimi. Sitä en uskaltanut tarkistaa, onko joku yliemansipoitumissyndroomasta kärsivä femakko tosiaan ottanut jonkin mainituista nimistä yhdysnimekseen.

Jokinen-Järvinen -tyylin ”yleiset nen-päätteiset nimet” yhdistelmiä on oikeasti olemassa, mutta nen-päätteisistä saa muutenkin huimia versioita. Parhaimmat naurut kirvoitti oivallus Tuppurainen-Tappurainen. Siitä vaan lainoja takaamaan.
Eräältä keskustelupalstalta puolestaan löytyi ihan aito yhdysnimi (tarkistettu nimipalvelusta, tosi on), jossa oli rytmiä kerrakseen. En viitsi sitä tässä kertoa, mutta keksitty versio Iivonen-Siivonen on yhtä hyvä. Sitten kun etunimi olisi vielä Iina-Siina.
Runollisuutta olisi myös valinnassa Koskivuori-Vuorikoski. Näitä Salmi-, Lahti-, Ranta-, Järvi-, Joki- ym. keskinäisiä yhdistelmiä löytyy suunnilleen kaikkia mahdollisia, mutta erikoinen ilmiö on se, että miltei aina toinen on paljon yleisempi kuin toinen.
Topografisia ilmiöitä kuvaisi myös Mäkinen-Maasto, joka nyt on ainakin loogisempi kuin Vuorinen-Meri.
Useimmat Suomen kunnista esiintyvät myös sukuniminä. Erityisen hienoa symboliikkaa olisi, jos joku ottaisi yhdysnimekseen kuntaliitoksen malliin Nummi-Pusula.
Toinen nimi, jossa yhdistyisivät kaksi kuntaa, olisi Salmi-Sund. Siitä voisi todeta, että och samma på svenska.
Kun nyt vähemmistökansallisuuksien nimiin kajottiin, niin Puukko-Hagert kuulostaisi kieltämättä komealta.

Kokonaan oma lukunsa ovat ne sukunimet, joista muodostuu oma yhdyssanansa. Tyyliin Virta-Lähde. Siinä avioliitossa luulisi energiaa riittävän.
Armeijaan viittaava olisi puolestaan Kenttä-Patja, mikä toisaalta naisen nimenä herättäisi muunkinlaisia mielleyhtymiä.
Urheilullinen vaihtoehto olisi vaikkapa Lento-Pallo.
Luonnontieteellisiin ilmiöihin viittaisi Helle-Aalto.
Eläinten nimet ovat suhteellisen yleisiä Suomessa, mutta ne saattavat yhdysnimen osina tuottaa yllättäviä lopputuloksia, kuten Pesu-Karhu. Puhumattakaan kahden eläimen yhdistelmästä, kuten Tikka-Ahven. Siinä voi hyvällä syyllä kysyä, onko tuo nainen lintu vai kala. Tosin samaa voisi tiedustella vielä suuremmalla syyllä, jos nimi olisi oikeasti Lintu-Kala.
Täsmällisempään diagnoosiin viittaisi Iho-Tauti, tosin jos joku tuollaisen nimen ottaisi niin vikaa olisi enemmänkin nahan alla. Itse asiassa lähellä sitä paikkaa, johon voi viitata yhdysnimellä Korva-Lehti.

Ammattien nimet ovat Suomessa muuhun maailmaan verrattuna suhteellisen harvinaisia, vrt. anglosaksisen maailman yleisin nimi Smith, siinä missä Suomessa Seppä/Seppänen eivät ole kovin korkealla listalla, jos kohta eivät niin harvinaisiakaan. Hyvä esimerkki on Saksassa hyvin yleinen Schneider, mutta Suomessa ei ole ainuttakaan Räätäliä. Tarkennusta ammattialaan saisi esimerkiksi nimellä Jauho-Mylläri.
Vieraskieliset ammattinimikkeet eivät ymmärrettävistä syistä esiinny sukuniminä, Suomesta ei löydy ainuttakaan Merkonomia tai Insinööriä. Ei myöskään Psykiatria, mutta aika lähelle pääsisi yhdistelmällä Latva-Laturi.

Alapäähuumorin sarkaa kynnettäessä (sanavalinta tarkoituksellinen) yritellään aina lämmittää vanhaa vitsiä sukunimestä Alapää, mutta todellisuudessa sellaisia ei Suomen väestötietojärjestelmästä löydy ainuttakaan. Pieniä nauruntyrskähdyksiä saisi kyllä aikaan yhdysnimellä Perä-Paukku.
Anatomisia ominaisuuksiaan voisi - toivottavasti paikkansapitävästi - esitellä nainen, joka ottaisi yhdysnimekseen Uljas-Rintanen.
Edellinen nyt voisi mennä huumorin varjolla. Sen sijaan jos joku ottaisi yhdysnimekseen Mällinen-Haara, se kertoisi jo oman likaisen mielikuvituksen puutteesta.
Suomalaisittain huumorin puolelle menisi Karvanen-Majava, mutta kielitaitoiset varmaan tirskahtaisivat aavistuksenomaisesti esiteltäessä.
Erään tunnetun suomalaisen jääkiekkovalmentajan sukunimestä on väännetty paljonkin huumoria ja siitä saatavia yhdysnimiä olisi takuulla leegio. Ykkösvalinnaksi nousisi ehkä tapaus Simonsuuri-Jortikka. Etenkin jos naisen etunimi olisi Anna ja miehen Simo.

Yhdysnimet ovat jo sinänsä merkki siitä ettei oikein tiedä, mitä haluaa. Näin ollen mitään ongelmaa ei varmaan olisi siinäkään, jos sukunimenä olisi Akkanen-Ukkonen. Tässä tapauksessa olisi tietysti voinut harkita, joskos nykyisenä suvaitsevaisuuden aikaan olisi voinut ottaa avioparille uuden, yhteisen nimen Sukupuolineutraali.
Tunnetusti naisilla on tapana lihoa, kun mies on saatu pyydykseen. Siinä mielessä Ohukainen-Lihavainen olisi jopa inhorealistinen.
Värittömästä suhteesta vailla räiskähtelyjä kertoisi Musta-Valkonen. Saman tien nimeksi olisi voinut ottaa Harmaa, mutta se on jo valitettavasti jo käytössä eikä laki salli, ellei sitten jommankumman esi-isistä löydy sennimistä.

Viimeisenä on sitten käsiteltävä sananmuunnoshuumori. Seuraavissa ideoissa mennäänkin jo aivan hyvän maun rajoilla, pitäen kuitenkin tarkasti huolta siitä ettei vain lipsahdeta sen puolelle. Joten tosikot voivat hypätä tämän kappaleen yli, olettaen että ovat jotenkin suoriutuneet tänne asti menettämättä sielunrauhansa rippeitä.
Paljakka-Niska saattaisi olla pelottava luonnekuvaus uranaisesta.
Kamppi-Pirva olisi vanhahtava, koska isot tytöt ovat kertoneet että nykyään kiitorata on muotia.
Huttu-Viirre viittaa siihen, että avioliittoa uhkaa seksin hiipuminen.
Pessi-Nuppunen lipsahtaisi jo kannaksen toiselle puolelle.
Viimeisin saattaisi toisaalta olla myös viittaus tulevaisuuteen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Toisaalta voisi mies ottaa yhdysnimen myös naisen kanssa naimisiin mennessään, vaikka kaikissa aiemmissa esimerkeissä onkin puhuttu vain siitä, että yhdysnimien kantajat olisivat naisia. Tulee kuitenkin mieleen yhdysnimi, joka ei oikein naiselle sovellu, mutta miehen kantamana se olisi varsinainen mainos: Kuuri-Sulli.

Entä sitten omalla kohdalla? Kun naimisiin mentiin, ilmoitin Sallille että tee miten haluat, pidä oma nimesi tai ota minun. Mutta yhdysnimeä et sitten ota, Toistoperä-Jankkusia on tässä maassa ihan liikaa. Jääköön arvoitukseksi, miten kävi. Sen verran kuitenkin paljastan, että minä sain pitää poikanimeni.

Sivallus CCXV

Tullilaitos teki pahan luokan mokan. Menivät tarkistamaan Bideen vaalikampanjaväkeen kuuluvan Ahmed Hassanin asiaankuuluvasta suojaväristä huolimatta. Asiasta on noussut kohu, Evan veljen Tomin mukaan kyseessä on rasismi. Eiköhän ole syytä ohjeistaa tullilaitos uudestaan siten, että tarkastuksen kohteeksi joutuvat tästedes vain ja ainoastaan valkoihoiset suomalaismiehet. Homoiksi tai vihervasureiksi tunnistetuille myönnetään poikkeus. Mukavana sivuvaikutuksena on se, että muutaman vuoden kuluttua voidaan uutisoida, että kaikki salakuljetuksesta ym rikkeistä kiinni jääneet ovat sataprosenttisesti kantasuomalaisia miehiä.

P.S. Kaikesta huolimatta uskoisin, että tarkistuksen suoritti ns. "kunnollinen tullimies".

Sivallus CCII

Olen tässä tuumaillut, että jos perustaisi valmennustallin, niin sen nimeksi voisi kestävyysjuoksuun keskittyneenä huumorimiehenä antaa Kympin pilailijat.

Sivallus CLXXIX

Tänään hölkyteltiin Naisten kymppi. Kyseisestä tapahtumasta voi hyvällä syyllä todeta, että siinä meni monta kymppiä pilalle.

Sivallus LX

Pikku Kakkosessa pyörii nukkeanimaatio Lilli ja kukkaisystävät. Karmeaa, että kääntäjä ei ole ajatellut mitä tuli tehtyä. Tai vielä karmeampaa, jos hän on ajatellut. Toisaalta silloin hän olisi luultavasti laittanut sarjan nimeksi Lilli ja kukkakaverit.

Sivallus LVII

Pörssin raaka-ainelistalla on tuote nimeltä Pix-Sellu. Kyllä me miehet olemme maailman sivu tienneet, että kalliiksi se tulee, mutta silti päivän hinta 796,88 $ vaikuttaa aika tyyriiltä.

Sivallus XIII

Homojen avioliitot ovat jälleen kerran tapetilla, tällä kertaa valtiovallan toimesta. On vain ajan kysymys, milloin evlut-kirkon piirissä aletaan taas riidellä linjauksesta. Ehdotuksena kirkollisten piirien suuntaan heitän matalan profiilin linjan: jos homoliitot hyväksytään, niin niitä ei saisi sentään solmia suuressa kirkossa, vaan vihkimispaikaksi sopisi mitä parhaiten pikkainen kappeli.