Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


tiistai 29. maaliskuuta 2011

Koska olen tyttö

Plan-järjestö mainostaa taas globaalia Koska olen tyttö -kampanjaa kehitysmaiden tyttöjen tukemiseksi. Julisteita löytyy katujen varsilta kutakuinkin seuraavin tekstein:
Koska olen tyttö, olen köyhä.
Koska olen tyttö, minun ei tarvitse käydä koulua.
Koska olen tyttö, kukaan ei iloinnut kun synnyin.
Koska olen tyttö, olin äiti ennen kuin opin lukemaan.


Tuo viimeinen pisti miettimään. Koska olen tyttö, olin äiti ennen kuin opin lukemaan. Ajatellaanpa. Tunnen satoja, luultavasti tuhansia naisia. Joista melkoinen osa on äitejä ja kaikki äitiyteen katsomatta lukutaitoisia. Kuinka moni heistä oli äiti ennen kuin osasi lukea? Hmmmm. Tietääkseni ei yksikään. Kaikkein lähimmäksi pääsee lapsuudesta muistamani vanha isotäti, joka ei osannut kirjoittaa muuta kuin oman nimensä. Lukea hän kyllä osasi, joskaan ei kovin hyvin. (Huomautettakoon, että kyseessä ei ollut henkinen vajavaisuus - luultavasti hän oli selvästi keskimääräistä älykkäämpi, koska vieläkin vanhat sukulaiset joskus muistelevat hänen huikeaa päässälaskutaitoaan - vaan se että koulunkäynti jäi kahteen viikkoon kiertokoulua.)

Looginen johtopäätös 1: juliste valehtelee. Siitä, että on tyttö, ei seuraa äitiys ennen lukutaitoa.

Jätetäänpä siitä siis pois tuo valheellinen osio. Jäljelle jää:
Koska olen tyttö, olen äiti.
Mitä tuo siis tahtoo sanoa? Että äidiksi tullaan tyttöiässä? Mietitäänpä taas. Jos nyt avarakatseisesti lasketaan tytöiksi alle 20-vuotiaat, niin tiedän aika monta jotka ovat tulleet ensimmäistä kertaa äidiksi ollessaan tyttöjä. Silti he ovat vain pieni murto-osa, luultavasti vähän alle kymmenen prosenttia kaikista tuntemistani äideistä.

Looginen johtopäätös 2: juliste valehtelee. Eivät kaikki, eikä edes lähelläkään enemmistö tytöistä tule äideiksi tyttöiässä.

Muokataan tekstiä uudelleen:
Koska olen tyttö, saatan olla äiti.
No nyt kuulostaa loogiselta. Ainakaan vielä teknologia ei ole edennyt siihen vaiheeseen, että sikiö saataisiin istutettua miehen paksusuoleen tai keinokohtuun kasvamaan.

Vaan eipä tuo enää kovin hohdokkaalta iskulauseelta kuulosta verrattuna alkuperäiseen
Koska olen tyttö, olin äiti ennen kuin opin lukemaan.
Toisaalta iskulauseen muuttaminen totuudenmukaiseksi yhden sanan lisäyksellä ei luultavasti parantaisi kampanjan tehoa:
Koska olen afrikkalainen tyttö, olin äiti ennen kuin opin lukemaan.

Testataan muuttamalla muutkin iskulauseet totuudenmukaiseksi. Länsimaalaisten keskuudessa kun tyttöys ei implikoi köyhyttä, kaikki käyvät koulua ja jos joku on ollut ei-toivottu lapsi, on varsin epätodennäköistä että se olisi johtunut sukupuolesta:
Koska olen intialainen tyttö, kukaan ei iloinnut kun synnyin.
Koska olen kehitysmaassa asuva tyttö, olen köyhä.
Koska olen muslimityttö, minun ei tarvitse käydä koulua.

Eikö kuulosta kovin vetoavalta? Eikö itse asiassa kuulosta aika rasistiselta?

Paljon helpompaa on hämärtää todelliset tyttöjen sorron ja ahdingon syyt ja antaa ymmärtää, että kyseessä on sukupuolesta eikä olosuhteista johtuva ongelma. Kun vedotaan sukupuoleen, ei olosuhteisiin, tulee taas syyllistettyä valkoista heteromiestä. Päähänpotkitun vähemmistön jäsenenä totean, että olisi mukavaa, jos vaihteeksi kerrottaisiin ketkä ovat syypäitä ja lisäbonus olisi, jos kehaistaisiin että täällä länsimaissa miehet ovat hyväksyneet naiset tasavertaisiksi.

Syyllistämisen huippu on kerjäämisen ulottaminen pankkiautomaatteihin asti. Kun käy automaatilla, kysytään automaattisesti (heh) että "haluathan nyt lahjoittaa ottosi lisäksi vielä euron Planille?". Kyllä siinä moni mummo häkeltyy ja avustusorganisaatio saa takuulla lahjoituksina monta vahinkoeuroa, joista muutama sentti päätyy jopa kohteeseen asti.

Kritiikki ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin tyttöjen olojen parantamista vastaan. Päinvastoin, kehitysmaiden tyttöihin kohdistuvat projektit ovat parasta koskaan näkemääni kehitysyhteistyötä (täytyy tosin myöntää, että taso tässä kisassa ei ole kova). Tyttöjen koulutus tunnetusti alentaa syntyvyyttä ja lienee ainoa käytettävissä oleva tapa pysäyttää väestöräjähdys. Uskonnollisista syistä sukupuoleen kohdistuvaa sortoa ei tule hyväksyä missään, vaan taistella sitä vastaan kaikin mahdollisin keinoin kaikkialla, missä sitä esiintyy. Tytöille kaikkialla maailmassa on taattava samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin pojille. Nämä kaikki tavoitteet onnistuvat vain valistuksella ja koulutuksella, joten Planin kampanja on sinänsä kannatettava. Kritiikki kohdistuu vain sen kaunisteluun ja totuuden kiertämiseen.

Jos ja kun kehitysmaiden tytöt ja naiset ovat sorrettuja ja hädänalaisia, niin silloin ihmetyttää suuresti myös Suomen ja muidenkin länsimaiden pakolaispolitiikka. Saapuvista pakolaisista valtaosa on miehiä. Miksi otamme vastaan vähemmän sorrettuja emmekä enemmän sorrettuja? Tässä olisi Suomella tuhannen taalan paikka profiloitua ihmisoikeuksissa: otetaan pakolaiskiintiöön vain sorretuinta väestönosaa eli pelkkiä tyttöjä. Tai ainakin voitaisiin aloittaa ottamalla edes enemmistö tyttöjä. Tai edes puolet.

Kaikkein tehokkainta on tietysti parantaa tyttöjen asemaa kohdemaissa, kuten Planin kampanjan tarkoitus onkin. Tyttöjen koulutusta on lisättävä, tasa-arvoa parannettava ja sorto lopetettava valistuksen keinoin tai tarvittaessa kovemmin konstein. Varsinaisen feminismin viemistä kehitysmaihin sen sijaan vastustan; eivät kehitysmaiden miehet ole minulle ikinä mitään pahaa tehneet.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Välihuomautus white flightista

White flight -ilmiö rantautuu vähitellen Suomeen. Niille, jotka uskovat monikulttuuriseen ihanuuteen rotujen ja uskontojen elämisestä sulassa sovussa samalla asuinalueella, suosittelen tutustumista tähän USA:n kartastoon. USA asuinalue asuinalueelta, jokaisen paikan rodullinen jakauma hiirtä liikuttamalla ja kartan värit kertovat vallitsevan rodun. Etusivun New York on jo veret seisauttava, mutta suosittelen erityisesti tutustumista esimerkiksi Alabaman Birminghamiin.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Sivallus CLXVI

Halosen Afrikan-lennosta nousi turha kohu, se kun kustansi veronmaksajille melkein puoli miljoonaa euroa. Olisi saanut maksaa vaikka kymmenkertaisesti, kunhan kyseessä olisi ollut pelkkä menomatka.

Sivallus CLXV

Minulla on kaveri, jonka aikoinaan mennessä naimisiin (en edes tuntenut häntä vielä silloin) molemmat puolisot pitivät oman sukunimensä. Vaimon sukunimi on Valkonen, miehen sukunimellä ei tässä ole merkitystä. Tyyppi on yksitotinen melkein kaksimetrinen korsto, joten en ole koskaan uskaltanut kysyä sitä mitä on mieli tehnyt: Kuule, kun tuo sinun vaimosi komentaa sinut tekemään jotakin työtä johon et haluaisi ruveta, oletko ikinä todennut että tämä ei ole Valkosen miehen hommaa.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Sivallus CLXIV

Kahden Oscarin ja kahdeksan avioliiton Elizabeth Taylor on kuollut. Triviakysymys: luettele ne näyttelijät, joilla on enemmän Oscareita kuin avioliittoja. (Huomaa monikkomuoto Oscareita.)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Montezuman saleista Tripolin rannoille

Länsivallat menivät taas kerran halpaan ja aloittivat ilmaiskut Libyaan. Kuten otsikkona oleva lainaus Yhdysvaltojen merijalkaväen hymnistä osoittaa, ei tässä olla ensimmäistä kertaa imaamia kyydissä. Kappaleen alun From the halls of Montezuma, to the shores of Tripoli Libyaa koskeva osa viittaa ensimmäiseen barbareskisotaan, jolloin vuonna 1804 pieni joukko merijalkaväen sotilaita teki kommandotyyppisen iskun vihollisen valtaamaan alukseen Libyan rannikolla.

Asiassa ihmetyttää ensinnäkin se, millä mandaatilla YK sekaantuu jäsenmaansa sisäisiin asioihin. Libyan sisällissodassa ei ainakaan toistaiseksi ole ammuttu yhtään ainutta laukausta maan rajojen ulkopuolella. Tässä pitää kerrankin olla samalla kannalla Venäjän johtajan kanssa; ei YK:lla ole mitään asiaa puuttua libyalaisten keskinäiseen välienselvittelyyn. Vaikka YK onkin linjannut, etteivät ihmisoikeudet ole minkään maan sisäinen asia, niin luulisi että maailmassa tapahtuu isompiakin ihmisoikeusloukkauksia kun rehellisessä sodankäynnissä, mikä sitä paitsi onkin ollut varsin siistiä ollakseen sisällissotaa.

Pitää myös kovasti kummastella sitä, eivätkö länsimaat ole oppineet yhtään mitään arabimaiden asioihin voimakeinoin sekaantumisesta. Vaikka Arabiliitto kuinka pyysikin lentokieltoalueen asettamista, jokainen länsimaisen lentokoneen ilmaisku libyalaiskohdetta vastaan saa merkittävän vähemmistön tuomion. Vaikka 95 % arabeista olisi sitä mieltä, että NATO-maiden ilmavalvonta on hyvä asia, jäljelle jää vähintään 5 % vähemmistö. Se on se vihainen vähemmistö, josta terrorismi saa tekijänsä, hiljaisen hyväksyntänsä ja aktiivisen tukensa. Tietysti sitä toivoo olevansa liian kyyninen, mutta epäilen vahvasti että muslimien enemmistö ei ole kiitollinen länsivalloille uskonveljiensä henkien säästämisestä, koska siinä sivussa muutama uskonveli saa surmansa. Ja ennen kaikkea muslimien radikaalein vähemmistö tuskin lopettaa terrorisuunnitelmiaan kiitollisina, päinvastoin saattaapa saada uutta puhtia asiaan.

Mikäli Arabiliitto oli noin kovasti sitä mieltä, että Libyan kansaa pitää suojella, niin tuossa olisi ollut näytön paikka. Libya on arabimaailman mittakaavassa vähäväkinen maa ja siitäkin porukasta melkein puolet tulivoimasta on Gaddafia vastaan. Luulisi että Gaddafin sakin saa Marokon, Algerian, Egyptin ja kumppanien sotavoimin helposti poikki ja pinoon. Tällaisen tempun tekeminen olisi erinomainen signaali siitä, että kyseisetkin maat kantavat oman humanitaarisen vastuunsa. Puhumattakaan siitä, miten hyvää se tekisi arabikansojen itsetunnolle; me pystymme hoitamaan omat ongelmamme itse, ilman ulkopuolisten sekaantumista.

Kaikkein pahimman virheen länkkärit tekivät lähtemällä taas kerran rajoitettuun sotaan. YK salli - ainakin toistaiseksi - vain ilmaiskut. Emme näe merijalkaväkeä Tripolin rannoilla. Taas kerran on unohdettu, että ilmaherruus kuuluu sille joka parkkeeraa panssarivaunun kiitoradalle. Jos Gaddafi haluaa pitää vallasta kiinni eikä oppositiosta ole hänen kukistajakseen, ei häntä ilmaiskuin syrjäytetä. Paitsi jos yritetään tappaa Gaddafi ilmaiskulla ja se taas on a) kylmäverinen murha, jota ei hyvällä katsota sekä b) parhaimmillaankin onnenkauppaa.

Tuossa takaoikealla olevassa kirjahyllyssä Carl von Clausewitz hytkyy naurusta todetessaan taas kerran, että sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Kun Libyaan ei politiikka tehonnut, niin lähdettiin soitellen sotaan. Rajoitettuun sotaan. Vain ilmaiskuja, ei muuta. Clausewitzin vieressä vanha kunnianarvoisa Suntzi puolestaan toteaa, että on myös hallitsijan käskyjä, joita ei tarvitse noudattaa. Ja tämän lausuttuaan Suntzi muistaa, että nykyaikaisen kommunikaatiovälineistön avulla kuluu sekunnin murto-osa siihen, kun poliittiset päättäjät saavat tietää kenraalin määränneen maihinnousun hoitaakseen asian kuntoon. Ja toinen sekunnin murto-osa siihen kun kenraali on entinen komentaja. Jonka tajuttuaan Suntzi repii raivoissaan viiksikarvojaan.

Mitä Libyassa sitten tapahtuu lähiviikkoina?

On mahdollista, että ilmaiskut saavuttavat tavoitteensa. Siinä tapauksessa kyseessä on ilmiömäinen tuuri; operaatio aloitettiin liian myöhään, se tehtiin rajoitetusti eikä ollut selkeää suunnitelmaa mitä tehdään sitten kun Gaddafi saadaan ulos.
Mikäli Gaddafi ei luovu vallasta, länsimaat ovat taas kerran sotkeutuneet yhteen loputtomalta näyttävään sotaan. Vaihtoehtoja on kolme.
1) Jos länsimaat vetäytyvät, ne osoittavat heikkoutensa ja lisäksi niitä syytetään Libyan opposition jättämisestä oman onnensa nojaan - aivan kuten Irakin kurdeille tehtiin 1991 (Tunnen yhden kurdin, joka selvisi tuosta revohkasta hengissä ja tarinat eivät olleet hauskoja).
2) Jos länsimaat jatkavat ilmavalvontaa, niin näyttää pahasti siltä että sitä saakin sitten jatkaa maailman tappiin. Eikä kyseessä olisi ensimmäinen kerta.
3) Jos päätetään todella syrjäyttää Gaddafi, niin sitten pitää tehdä poliittinen päätös käyttää tarvittavaa voimaa - mikä taas ei ole todellakaan minkäänasteinen sotilaallinen ongelma. Ongelma on siinä, että tällaista päätöstä tuskin tehdään ja jos tehtäisiinkin, operaation hinta olisi melkoinen. Eikä ainoastaan rahassa, vaan myös siinä millainen radikalisoitumisen aalto nähtäisiin länsimaiden tunkeutuessa taas kerran arabimaahan - ainakin miltei vilpittömänä tarkoituksenaan arabien auttaminen.
Mielenkiintoista olisi myös tietää, millaisen hallituksen länsimaat ovat kaavailleet korvaavan Gaddafin. Vankalla, Irakista ja Afganistanista saadulla kokemuksella he onnistuvat varmasti hyvin.

Kyseessä on taas kerran soppa, jonka ovat keittäneet kokoon arabimaiden holtiton väestöpolitiikka, niiden destruktiivinen thar-kulttuuri, länsimaiden sekava päätöksenteko ja jämäkkyyden puute. Parasta olisi ollut jättää koko pulju oman onnensa nojaan, selvitelkööt välinsä keskenään. Tosin siinä tapauksessa länsimaat olisivat luultavasti saaneet syytökset niskaansa välinpitämättömyydestä.

Ja sitten loppukevennys:

Nuorena miehenä Muammar Gaddafi kävi ostamassa basaarista kamelin. Gaddafi oli aluksi tyytyväinen alhaiseksi tinkimäänsä hintaan, mutta lähtiessään taluttamaan kamelia kotiinpäin erämaan laiva löikin sorkat syvälle hiekkaan. Ei auttanut, vaikka miten kiskoi. Gaddafi meni valittamaan basaarikauppiaalle huonosta kauppatavasta. Tähän käytettyjen kameleiden kauppias totesi:
- No, ongelmaan on ratkaisu. Työnnäpä kameli peräpää edellä tänne telttaan.
Gaddafi teki työtä käskettyä. Kun kamelin takamus oli teltassa, sieltä kuului terävä KLOP!, jolloin kameli hirnahti ja syöksyi täyttä vauhtia kohti aavikkoa. Hädin tuskin pois alta ehtinyt Gaddafi oikoi beduiinihuivinsa takaisin kuosiin ja kysyi kauppiaalta:
- Mitä Allahin nimessä sinä oikein teit?
- No, katsos kun minulla on tässä kaksi tiiliskiveä. Kun sinä työnsit kamelin persauksen telttaan, minä otin tiilet käsiini ja löin ne yhteen niin että kamelin pallit jäivät väliin. Kyllä lähtee.
- Eikö se satu ihan hirveästi?
- Ei lainkaan, kunhan pitää huolen siitä ettei jätä peukaloita väliin.

Gaddafi tuumaili hetken aikaa. Sitten hän kääntyi katsomaan kamelia, joka näkyi enää jatkuvasti kutistuvana pisteenä horisontissa dyynien keskellä.
- Hieno homma joo. Mutta miten minä saan tuon kamelin kiinni?
- Otapa ja peruuta takaperin telttaan.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Sivallus CLXIII

Ydinvoiman ja hiilivoiman oleellinen ero on siinä, että jos ydinvoimalassa sattuu pahin mahdollinen katastrofi, se saastuttaa suunnilleen yhtä paljon kuin vastaavan kokoinen hiilivoimala toimiessaan oikein.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ylivoimaiset kenialaiset

Huipputasolla kestävyysjuoksua hallitsevat itäafrikkalaiset. Maailmanluokan arvokisoissa muu kuin kenialainen tai etiopialainen palkintopallilla on keräilyharvinaisuus. Vuositilastoissa yli puolet huipuista on itäafrikkalaisia, maantiejuoksuissa kuten kaupunkimaratoneilla heidän ylivoimansa on vielä murskaavampaa.

Tavanomaisin selitys kenialaishallinnalle on geneettinen. Väitetään, että itäafrikkalaisilla on perimänsä vuoksi ylivertaiset edut vaikkapa eurooppalaisiin nähden. On esitetty, että heillä on keskimäärin pidemmät ja ohuemmat jalat, poikkeuksellinen hapenottokyky ja kevytluinen rakenne. Näitä vastaan olisi eurooppalaisten turha taistella.

Maratonin Euroopan mestari Janne Holmén käsitteli ansiokkaasti afrikkalaisten ylivoimaa kaksiosaisessa kirjoitussarjassaan Juoksija-lehden numeroissa 9-10/2008. Genetiikasta hän toteaa aivan oikein, että afrikkalaisten keskuudessa geneettinen variointi on voimakkaampaa kuin koko muun maailman väestössä. Looginen johtopäätös tästä on tietysti se, että on luonnollista että afrikkalaisten keskuudesta löytyvät lahjakkaimmat kestävyysjuoksijat. Mutta samalla logiikalla, Holmén toteaa, pitäisi afrikkalaisista löytyä lahjakkaimmat keihäänheittäjät, uimarit ja hiihtäjät. Missä vika?

Kenian suurimmat etniset ryhmät ovat kikujut (22 %), luhyat (14 %), luot (13 %), kalenjit (12 %), kambat (11 %), kisiit (6 %) ja merut (6 %). Näistä erityisesti kalenjit ja jossain määrin kikujut, kambat, kisiit ja maasait ovat tunnetuimmat kestävyysjuoksijoiden tuottajat. Vastaavasti Kenian jalkapalloa hallitsee luo-heimo. Jos juokseminen olisi genetiikasta kiinni, luulisi myös naapurimaa Tansanian olevan kova sana markkinoilla, koska siellä esiintyy samoja heimoja ja geneettisiä lähisukulaisia. Toisessa kovassa juoksumaassa Etiopiassa etninen rakenne on taas toisenlainen; kuka tahansa kykenee erottamaan toisistaan etiopialaisen ja kenialaisen lähes sataprosenttisella varmuudella, kun taas kenialaisen ja tansanialaisen erottaminen on käytännössä mahdotonta.

Tarkastellaanpa maailmantilastoja vuodelta 2010. Otetaan jokaisesta kestävyyslajista 300 parasta ja lasketaan, kuinka monta kyseisestä joukosta on suomalaisia, kenialaisia, etiopialaisia, tansanialaisia tai eritrealaisia. Kenia ja Etiopia ovat mukana siksi, että ne ovat maailman parhaat kestävyysjuoksumaat. Tansania on Kenian kontrolli; samankaltainen etninen rakenne ja suunnilleen yhtä paljon asukkaita. Eritrea taas kontrolloi Suomea väkiluvultaan suunnilleen samankokoisena maana.

MiehetFINKENETHTANERT
800 m143200
1500 m3511111
3000 m3801615
5000 m2922407
10000 m172521
Puolimaraton11644428
Maraton01536835
Esteet448600
Yhteensä15703176927


NaisetFINKENETHTANERT
800 m29501
1500 m2161210
3000 m1262111
5000 m0261610
10000 m0241220
Puolimaraton0675131
Maraton0497200
Esteet422800
Yhteensä923919783


Kaikki yhteensäFINKENETHTANERT
Kaikki249423731730


Kenialaiset ja etiopialaiset dominoivat. Etenkin miesten pitkillä maantiematkoilla kenialaisten hallinta on järkyttävää; yli puolet maailmantilaston 300 parhaasta on kenialaisia. Naisten puolella tilanne on tasaisempi, mikä kertoo enimmäkseen afrikkalaisnaisten asemasta sikäläisessä nokkimisjärjestyksessä.

Mutta onko tilanne todellakin noin pahasti vääristynyt? Väestöpyramidit kertovat paremmin. Afrikassa väestö on nuorempaa kuin Euroopassa. Jos tarkastelun kohteeksi otetaan potentiaaliset kestävyysjuoksijat eli 20-30 vuotiaat miehet, niin heitä on Suomessa 0,35 miljoonaa, Keniassa 3,9 miljoonaa, Etiopiassa 6,9 miljoonaa, Tansaniassa 3,8 miljoonaa ja Eritreassa 0,44 miljoonaa. Naisten jakauma on käytännössä sama.

Suomi on saanut listalle 24 nimeä. Mikäli Itä-Afrikan maissa olisi suhteessa 20-30 -vuotiaaseen väestöönsä yhtä paljon huippujuoksijoita kuin Suomessa, Keniassa pitäisi olla 267 huippujuoksijaa (on 942), Etiopiassa 473 (373), Tansaniassa 260 (17) ja Eritreassa 30 (30). Suhteessa väestöön Keniassa huippujuoksijoita on siis 3,5-kertainen määrä Suomeen nähden, Eritreassa tasan yhtä paljon, Etiopiassa hieman vähemmän ja Tansaniassa vain viidestoistaosa Suomen määrästä.

Edes väestömäärä ei kerro koko totuutta. Itä-Afrikassa nuorella urheilijantaimella on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: juoksu tai jalkapallo. Suomessa lahjakkuuspotentiaalista kilpailee parikymmentä merkittävää lajia. On aika epätodennäköistä että jääkiekko veisi lupaavan kestävyysjuoksijan, koska lajien edellyttämä peruslahjakkuus on hyvin erilainen. Mutta todennäköisyys sille, että kestävyysurheilussa lahjakas edes kokeilee kestävyysharjoittelua, on Suomessa varmasti pienempi kuin Keniassa. Lisäksi on hyvin paljon mahdollista, että kestävyyslahjakkuus päätyy hiihtoon, ampumahiihtoon tai suunnistukseen, joista suurin osa on Suomessa harrastajamääriltään kestävyysjuoksua suurempia lajeja mutta Itä-Afrikassa tuntemattomia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Keniassa juoksun aloittavasta nuoresta urheilijasta tulee huippu-urheilija enintään yhtä todennäköisesti kuin Suomessa juoksun aloittavasta.

Lisäksi on otettava huomioon, että itäafrikkalaisilla on suomalaisiin nähden puolellaan monia muitakin etuja. Niistä vähäisin ei ole taloudellinen kannustin. Kuten Janne Holmén huomauttaa, kenialaiselle nuorukaiselle juokseminen on tie taloudelliseen menestykseen, kun taas suomalaiselle se on taloudellinen riski. Yksinkertaista: tämän hetken parhaista suomalaisjuoksijoista kaikki opiskelevat (tai ovat valmistuneet) korkeakoulussa, ainoa poikkeus on Matti Räsänen. Juoksu-uraan panostaminen hidastaa opintoja ja samalla taloudelliseen riippumattomuuteen siirtymistä. Todennäköisyyslaskennan termein ilmaistuna kenialaiselle juoksu-uraan panostamisen odotusarvo on taloudellisesti positiivinen ja suomalaiselle negatiivinen.

Itäafrikkalaisilla on puolellaan myös harjoitusolosuhteet. Vilkaisu karttaan kertoo, että yli puolet Kenian, Etiopian ja Tansanian väestöstä asuu yli kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Yksikään suomalainen ei asu edes 500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Koko elämän mittainen altistuminen vähähappiseen ympäristöön ei voi olla vaikuttamatta. Ei liene sattumaa, että ainoa viime aikoina afrikkalaisten aikoja uhannut valkoinen maratoonari Ryan Hall on viettänyt elämänsä ensimmäiset 20 elinvuotta Kalliovuorilla yli 1500 metrin korkeudessa. Vuoristo-olosuhteiden merkityksestä kertoo sekin, että Länsi-Afrikasta ei ole koskaan tullut ainuttakaan maailmanluokan kestävyysjuoksijaa. Eikä Afrikassa ole riesana myöskään kolmenkymmenen asteen pakkasia tai kevään kelirikkoa.

Klassinen selitys itäafrikkalaisten menestykselle on ollut se, että lapset juoksevat koulumatkat. Tämä on kuitenkin osoitettu ainakin osittain vääräksi, koska moni huipulle päässyt on asunut koulun naapurissa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että afrikkalaislapset liikkuvat moninkertaisesti eurooppalaisiin nähden. Siksi juoksuharjoittelu voidaan 15-vuotiaana aloittaa selvästi korkeammalta vaatimustasolta. Eurooppalaislasten pitää ensin liikkua viisi vuotta monipuolisesti ennen todellisen juoksuharjoituksen aloittamista, kun taas afrikkalaiset voivat aloittaa juoksuharjoittelun suoraan. Monen lupaavan eurooppalaisjuoksijan ura on kaatunut liian rankkaan aloitukseen.

Yksi arvoitus jää vielä jäljelle. Kenia contra Tansania. Miksi näistä kahdesta väestöltään, sijainniltaan ja maantieteeltään lähes identtisestä valtiosta Keniasta tulee yli viisikymmenkertainen määrä huippujuoksijoita?
1980-luvun alussa Kenia ja Tansania olivat vielä lähes tasoissa. Kenialaiset olivat saavuttaneet olympiavoittoja, mutta oli Tansaniallakin kaksi tuoretta olympiamitalistia ja ME-miestä, Suleiman Nyambui ja Filbert Bayi. Nykyään tansanialainen huippujuoksija on harvinaisuus, kun taas kaupunkimaratonien lähtöviivalla kenialaiset kompuroivat toistensa jalkoihin.
Merkittävin selitys löytyy maiden kulttuurierosta. Kenialaisilla on tietysti enemmän esikuvia, mutta se on vain osaselitys. Kenian urheilujärjestelmä on brittien organisaation perustalle laadittu, kun taas Tansania on Julius Nyereren sosialistisen ujamaa-kokeilujen jäljiltä mitä on. Lähes kaikki Kenian huippujuoksijat ovat brittiläismallisten sisäoppilaitosten ja brittivalmentajien tai heidän kenialaisten oppilaidensa tuotteita.

Kestävyysjuoksussa kyse on lahjakkuuden, harjoittelun ja juoksutaktiikan liitosta. Voi olla, että itäafrikkalaisten keskuudesta löytyvät suuren geneettisen variaation ansiosta kaikkein lahjakkaimmat kestävyysjuoksijat. Oikeanlainen harjoittelu on kuitenkin merkitykseltään lahjakkuutta suurempaa ja siinä on eurooppalaisten mahdollisuus, kuten tilastot osoittavat. Lisäksi tilastot valehtelevat siksi, että eurooppalaisten menestysmahdollisuudet arvokisoissa ovat selvästi paremmat kuin maailmantilastoissa. Afrikkalainen juoksutaktiikka on hyvin erilainen kuin eurooppalainen. Kuinka moni muistaa koskaan nähneensä afrikkalaisjuoksijan nousevan viimeisen kahden kierroksen aikana sijalta kymmenen viidenneksi? Eurooppalaisilla tämä on yleistä. Afrikkalainen strategia on pelata upporikasta tai rutiköyhää; juostaan kovempaa mihin on kaiken järjen mukaan mahdollisuuksia ja toivotaan parasta. Eurooppalaiset taas laativat tarkan taktiikan omien arvioitujen kykyjen mukaan. Arvokisoissa hyvällä taktikolla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin jänisvetoisissa ennätyskokeissa.

Jos kestävyysjuoksua vertaa esimerkiksi pikajuoksuun, ero on selvä. Pikajuoksussa geneettinen lahjakkuus ratkaisee paljon enemmän. Ainoa ei-länsiafrikkalaistaustainen sadan metrin kymmenen sekunnin alittaja Christophe Lemaitre on anomalia; on epätodennäköistä että hän tai kukaan muukaan europidi enää koskaan voittaisi olympia- tai MM-kultaa tai edes mitalia 100 tai 200 metrillä. Kestävyysjuoksussa lahjakkuus ei merkitse mitään, ellei harjoittele oikein. Siksi on todennäköistä, että joku eurooppalainen tulee ja vie lähivuosina olympiakultaa tai maailmanmestaruuden. Ja tämä joku voi aivan hyvin olla suomalainen; minulla on asiasta ns. luupääteoria. Aina satunnaisin väliajoin kestävyysjuoksumaailmaan ilmaantuu joku luupää, jossa yhdistyvät riittävä lahjakkuus, oikeanlainen harjoittelu, taktinen äly ja ennen kaikkea individualistinen henkinen asenne. Silloin muut ovat arvokisoissa sivustakatsojia. Näitä luupäitä on kestävyysjuoksun historiassa ollut viisi eikä voi olla sattumaa, että kaksi heistä on ollut suomalaisia.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Röhkäisy maahanmuuttopolitiikalle

Takamaakunnan Uutiset, 22.2.2022:

Jouluruuasta arjen ystäväksi

Vantaalaisella Risto Sikasella, 46, on sukunimensä mukainen lemmikkieläin: minipossu. Julia-emakko ei enää nykyään käännä katseita, mutta tilanne oli toinen lemmikin ilmestyessä perheeseen vähän toistakymmentä vuotta sitten.
- Julia oli ensimmäinen lemmikkisika koko kaupunginosassa, Risto kertoo. - Kyllä siinä naapurustossa moni leuka loksahti, kun lapset taluttivat possua hihnassa.

Nykyään possuja tulee vastaan joka kadunkulmassa, mutta vuonna 2011 tilanne oli vielä toinen. Mikä sai Sikasten perheen hankkimaan erikoisen lemmikin, oma sukunimikö?
- Ei varmasti, vaikka kyllä sitäkin naureskeltiin. Vanhempi tytöistä, Aliisa, oli tuolloin kahdeksanvuotias ja allerginen. Hän toivoi kovasti rapsuteltavaa lemmikkiä ja luin Minipossuyhdistyksen sivuilta, että possu voisi sopia allergikolle. Otin yhteyttä ja teimme muutaman tutustumiskäynnin "possuperheisiin". Kun Aliisa ei saanut oireita, niin hankittiin Julia lemmikiksi.

Sikanen kuitenkin myöntää, ettei tämä ole koko totuus.
- Voi olla, että Julia olisi perheeseen tullut muutenkin. Mutta me asuimme tuolloin kerrostalossa ja pelkäsimme asunnon arvon romahdusta. Kadun toisella puolella oli muutamia kaupungin vuokrakämppiä samanlaisessa kerrostalossa ja niiden asujamisto oli käytöksellään laskenut omistusasuntojen hintoja. Meidän rappukäytävässä oli myös pari kaupungin asuntoa ja tiesimme toisen niistä lähiaikoina tyhjenevän. Tuumattiin, että possun hankkiminen samaan rappuun voi olla aika tehokas tapa estää tietynlaisten asukkien muuttaminen naapuriin. Hyvin toimi, saatiin muutama vuosi myöhemmin kämpästä melkein 30 tuhatta euroa enemmän kuin kadun toisella puolella asunut työkaveri.

- Tuttu tarina, myöntää Suomen Minipossuyhdistyksen tiedottaja Henna Järviräme. - Noita aikoja tämä alkoi yleistyä. Ihmiset näkivät asuinseutunsa muuttuvan ja kotiensa arvon alenevan. Sitten joku keksi minipossun ja aloitti boomin. Muslimit eivät halunneet elää saastaisten sikojen välittömässä läheisyydessä. Jos rappukäytävässä oli jossain perheessä lemmikkisika, muslimit eivät suostuneet sinne muuttamaan. Kun kantikset tajusivat tämän, Minipossuyhdistyksen jo uinumaan päässyt toiminta sai käsittämättömän piristysruiskeen. Meille tulvi kyselyjä ja jouduimme neuvomaan ihmisiä, mistä minipossuja hankitaan, miten niitä hoidetaan ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä he ikinä keksivätkään kysyä.

Minipossuyhdistyksen voimavarat eivät olisi riittäneet. Mutta samaan aikaan kaikessa hiljaisuudessa sikatilallinen Jorma Latva-Ojanterä Pohjanjoelta oli tehnyt mullistavaa jalostustyötä.
- Olin arvellut tällaiselle boomille olevan mahdollisuuden, hän kertoo. - Pikkusisko miehineen asui Helsingissä kaupungin vuokratalossa. Mamuista oli kaikenlaista häiriötä, mutta kun he saivat kuulla systerin asuvan lomillaan sikatilalla, jättivät inhoten rauhaan. Siitä minä sitten rupesin tuumailemaan, miten tehokas karkotusvaikutus mahtaisi olla elävällä possulla.
Latva-Ojanterä oli tilallaan oppinut sikojen olevan älykkäitä ja seurallisia eläimiä. Hän tiesi, että siat olisivat erinomaisia lemmikkieläimiä, lapsena hänellä oli ollut pikkupossu leikkitoverina aivan kuin Vaahteramäen Eemelillä. Ongelmia olivat kuitenkin haju, tonkimisvimma ja ennen kaikkea koko.
- Normaalisti lemmikkinä pidetty vietnamilaisrotukin painaa aikuisena melkein sata kiloa.

Latva-Ojanterä oli hankkinut joitakin pienikokoisimpia vietnamilaisrodun edustajia, mutta varsinaisen löydön hän teki saadessaan uusseelantilaisia kunekune-possuja.
- Risteytin rodut keskenään ja jälkikasvu oli pienikokoisempaa kuin kummatkaan vanhemmista!

Kokeilut jatkuivat ja lopputuloksena oli pohjanjokelainen: noin puolet kunekunea, kolme kahdeksasosaa vietnamilaista ja kahdeksasosa suomalaista maatiaista. Emakko jäi aikuisenakin aina alle 50-kiloiseksi, yleensä 30-kiloiseksi, tonki vähän, oli seurallinen ja hauskannäköinen. Hittituote oli valmis.
- Meiltä meni porsasta niin paljon kuin saatiin tuotettua ja kehdattiin hintaa pitää. Elävästä siasta sai enemmän kilohintaa kuin parhaastakaan fileestä, Latva-Ojanterä nauraa. - Siitä se sitten tasoittui, kun toisetkin saivat saman rodun edustajia ja pystyivät tuottamaan uusia poikueita.

Pohjanjokelainen on edelleen suosiossa. Uusimmat tiedot kertovat, että nyt entinenkin ongelma eli karjun koko on ratkennut. Aiemmin yli satakiloiseksi kasvaneet karjut on saatu jalostettua melkein emakon kokoon, minkä seurauksena emakotkin ovat vähän pienentyneet.

Komisario Onni Lautanen muistaa hyvin possuboomin alun.
- Kyllä siinä yhteentörmäyksiä tuli. Puhelimet kävivät kuumana, kun muslimit soittivat ja valittivat uskonnollisia tunteitaan loukatun nähdessään porsaita kaupungilla.
Suomen Laki oli kuitenkin asiassa selvä. Lemmikki on lemmikki, kunhan se ei aiheuta vaaraa ihmisille ja asiantuntijat todistivat sikojen olevan vaarattomampia kuin koirien.
- Enemmän meille tuli ongelmia ja oikeusjuttuja siitä, kun muslimit surmasivat sikoja tai hyökkäsivät niiden omistajien kimppuun. Tilanne oli välillä todella räjähdysherkkä.

- Toki ylilyöntejä oli toiseenkin suuntaan. Loppujen lopuksihan melkoinen osa ihmisistä hankki possun muslimien takia. Possu esti muslimia muuttamasta naapuriin tai edes samaan rappuun. Samaten moni opiskelijatyttö hankki lemmikkipossun, kun sitä ulkoiluttaessa ei tarvinnut pelätä raiskausta lenkkipolulla. Vaikka possu ei pystynyt puolustautumaan, oli sen omistaja saastainen. Ongelmia tuli lähinnä tapauksissa, joissa possu hankittiin vain muslimeja ärsyttämään, komisario Lautanen muistelee.
- Näissä tapauksissa possulle saatettiin antaa muslimeja loukkaava nimi ja kävelyttää sitä edestakaisin moskeijan edustalla huudellen "tse tse, Fatima". Tai sitten possua saatettiin laiminlyödä. Väärinkäyttötapaukset eivät kuitenkaan olleet sen yleisempiä kuin muidenkaan lemmikkieläinten yhteydessä.
- Enkä tarkoita että pelkästään muslimien karkottamiseksi hankittuja possuja olisi aina kohdeltu huonosti, ei suinkaan. Joskus tapahtui vaikka niin, että samassa rapussa olevalle vanhukselle hankittiin rapun yhteisvoimin lemmikkipossu seuralaiseksi. Possun kustannuksista ja ulkoiluttamisesta vastattiin sitten yhdessä, koska asunnon arvon säilyminen oli jokaisen intressi. Ennen pohjanjokelaisrodun yleistymistä monet tekivät jopa siten, että rakensivat kerrostalon pihaan pienen karsinan, johon otettiin pikku possu maatilalta elätiksi kasvamaan. Kun se sitten oli tullut liian suureksi, vietiin possu takaisin maatilalle ja palattiin uuden ja pienemmän kanssa.

- Kerran oli kyllä sota lähellä, kai tämän voi nyt paljastaa. Eräs yrittäjä perusti koiratarhan tyyliin possutarhan lemmikeille omistajien lomamatkojen ajaksi. Sain kuulla, että nimeksi oli aiottu antaa "Possu-Mekka". Otin omistajaan yhteyttä kulissien takana ja kehotin joko muuttamaan nimeä tai ottamaan kunnon palovakuutukset. Valitsi ensimmäisen vaihtoehdon.

Poliisille tuli lopulta niin paljon ongelmia lemmikkipossujen ja muslimien yhteentörmäyksistä, että komisario Lautasen päätyöksi tuli vastata asiasta. Hän saikin talossa lempinimen "sikakomisario".
- Minusta se oli hauska nimitys. Poliiseja on haukuttu sikamaisiksi aina, mutta nyt siihen oli aihetta. Kuittasin takaisin, että on parempi olla sikakomisario kuin komisariosika.
Ongelmia asiassa on yhä, mutta tilanne ei muuttunut niin pahaksi kuin alkuvuosina luultiin.
- Osa muslimeista oli maallistuneita ja integroitumishalukkaita eikä heillä koskaan ongelmaa ollutkaan, ongelma oli sillä kovaäänisellä vähemmistöllä. Heistä osa on sopeutunut ja osa muuttanut maihin, joissa possujen pito lemmikkinä on kielletty suvaitsevaisuussyistä, kuten Ruotsiin. Lisäksi muslimien maahanmuutto on vastoin ennusteita tyrehtynyt olemattomiin, enkä yhtään epäile etteikö possujen yleisyys Suomessa ole yksi syy tähän, kertoo Lautanen.

Entä jatkuuko possuboomi edelleen näin 2020-luvulla?
- Kun Juliasta aika jättää, niin meille hankitaan uusi possu, vakuuttaa Risto Sikanen.
- En puhuisi enää boomista, mutta uskoisin possujen määrän pysyvän nykyisellä tasolla, toteaa Henna Järviräme Minipossuyhdistyksestä.
- Toivottavasti, naurahtaa possutuottaja Jorma Latva-Ojanterä.
- Varmasti, sanoo "sikakomisario" Onni Lautanen. - Kun työn puolesta tutustui possuihin, niin tuossa puoli vuotta sitten hankin sellaisen itsellenikin. Ihastuttava lemmikki, josta on vielä paljon iloa kohta odottavilla eläkepäivillä.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Välihuomautus erilaisista oikeusvaltioista

Olenko minä tosiaan ainoa ihminen, joka havaitsi jotain riemastuttavaa lauantain Hyysärin sivun B1 kahdessa peräkkäisessä pikku-uutisessa?

Uutinen 1:
Viranomaiset käskivät raiskata vankeja Pietarissa

Seitsemän korkeaa vankilaviranomaista sai perjantaina vuosien vankilatuomiot Pietarissa, koska he olivat määränneet kaksi vankia raiskattaviksi. Tuomion saaneiden joukossa olivat vankeinhoidon aluejohtaja ja hänen varamiehensä. …


Uutinen 2:
Wikileaks-epäilty pakotettiin nukkumaan alasti vankilassa

Wikileaks-dokumenttien vuotajaksi epäilty yhdysvaltalaissotilas Bradley Manning, 23, pakotettiin nukkumaan alasti vankisellissään. Washingtonin lähellä sijaitseva merijalkaväen vankila vahvisti asian perjantaina. Manningin tuli luopua alushousuistaan noin seitsemäksi tunniksi yöllä. Vankilasta ei kerrota tarkempia yksityiskohtia Manningin yksityisyyteen vedoten. Manningin asianajajan mukaan teko on anteeksiantamaton. …


Kumpikos näistä maista olikaan se, jonka oikeuslaitosta ja vankeinhoitojärjestelmää meidän intelligentsijamme julkisesti muistaa aina tilaisuuden tullen halveksua julmana ja epäinhimillisenä?

Enklaavit ja eksklaavit

Enklaavi on alue, joka on kokonaan jonkin toisen valtion alueen ympäröimä.
Eksklaavi on puolestaan alue, joka on erillään valtion pääasiallisesta alueesta.
Sanan tiukassa merkityksessä enklaaviksi tai eksklaaviksi hyväksytään vain sellainen alue, joka ei rajoitu miltään osaltaan mereen.

Useimmissa tapauksissa enklaavi on myös eksklaavi. Jos valtioon A kuuluu alue B, joka sattuu olemaan valtion C sisällä, B on sekä enklaavi että eksklaavi. Jos alue B taas sijaitsee valtion C ympäröimänä muuten, mutta rajoittuu osin myös mereen, se on ainoastaan eksklaavi mutta ei enklaavi. Mikäli valtio A puolestaan sijaitsee kokonaan C:n sisällä, se on ainoastaan enklaavi mutta ei eksklaavi.

Periaatteessa enklaavit ja eksklaavit voidaan määritellä myös valtion sisäisille hallintoalueille. Esimerkiksi Suomessa on useita tapauksia, joissa kuntaan kuuluu pieni toisen kunnan sisällä sijaitseva alue. Sen sijaan ns. reikäleipäkunnat ovat lähes täysin kadonneet maalaiskuntien liityttyä vastaavaan kaupunkiin - paitsi tietysti mikäli enklaavikunta sattuu olemaan rikas ja ruotsinkielinen. Seuraavassa on kuitenkin rajoituttu valtioiden välisiin tapauksiin.


1. Alueet, jotka ovat sekä enklaaveja että eksklaaveja

Llivia on Espanjan eksklaavi Ranskassa. Vuoden 1659 Pyreneiden rauhassa sovittiin alueen siirtyvän Ranskalle, mutta sopimukseen tuli huolimattomuusvirhe, koska siinä mainittiin vain kylät. Llivia taas oli kaupunki, minkä takia se jäi osaksi Espanjaa.

Büsingen on Saksalle kuuluva eksklaavi Sveitsissä. Paikallinen jalkapallojoukkue pelaa Sveitsin neljännellä sarjatasolla. Vuonna 1918 paikkakunnalla järjestettiin kansanäänestys, jossa 96 % asukkaista halusi liittyä Sveitsiin. Liitos ei kuitenkaan toteutunut, koska Sveitsillä ei ollut luovuttaa mitään sopivaa aluetta korvaukseksi Saksalle. Sen sijaan toinen Saksan eksklaavi, kolme taloa ja tusina asukasta käsittänyt Verenahof, siirtyi Sveitsin omistukseen vaihtokaupassa 1967.

Baarle-Hertog on Belgialle kuuluva pikkukaupunki Hollannissa. Tarkemmin sanoen Baarlen kaupunki on jaettu maiden kesken siten, että Belgian alue koostuu 20 erillisestä pikkueksklaavista, joista pienin on pinta-alaltaan 2632 neliömetriä. Näiden eksklaavien sisällä puolestaan on seitsemän Hollannille kuuluvaa eksklaavia. Rajan kulku on niin monimutkainen, että jotkin talot kuuluvat osin kumpaankin maahan. Aikoinaan hollantilaisten ravintoloiden piti sulkea ovensa ennen belgialaisia, jolloin rajalla sijaitsevan baarin asiakkaat yksinkertaisesti siirtyivät rajalinjan toiselle puolelle.

Sankovo-Medvezhye on Venäjälle kuuluva eksklaavi Valko-Venäjällä, vain 800 metriä varsinaisesta rajasta. Tämä tuskin haittaa venäläismielistä presidentti Lukashenkaa.

Brittien Kyproksessa ylläpitämän sotilastukikohdan sisällä on kaksi kyproslaista kylää, Ormidhia ja Xylotymvou.

Sastavci Bosnia-Hertzegovinassa on Serbian sisällä.

Artsvashen on Armenian eksklaavi Azerbaidzanissa, azerien miehittämä vuodesta 1992 alkaen. Alunperin armenialainen väestö on karkoitettu alueelta.

Yuxari Askipara on Armenian sisällä, mutta kuuluu virallisesti Azerbaidzanille. Armenian armeija miehittää kylää ja azeriasukkaat on karkotettu Azerbaidzaniin.

Barxudarli on Armenian sisällä, mutta kuuluu virallisesti Azerbaidzanille. Armenian armeija miehittää kylää ja azeriasukkaat on karkotettu Azerbaidzaniin.

Karki on eksklaavin eksklaavi, koska se on osa Azerbaidzanille kuuluvaa Nahitsevania, vaikka sijaitseekin Armenian sisällä. Armenia on miehittänyt sitä kuten kahta muutakin vastaavaa enklaavia Vuoristo-Karabahin sodasta 1992 alkaen.

Ferganalaakso Uzbekistanin, Tadzikistanin ja Kirgisian rajalla on täynnä eksklaaveja. Uzbekistanissa on yksi Kirgisian ja yksi Tadzikistanin eksklaavi. Kirgisiassa on neljä Uzbekistanin ja kaksi Tadzikistanin eksklaavia. Tadzikistanissa ei ole eksklaaveja.

Madha on Omanille kuuluva alue Arabiemiraattien sisällä.

Nahwa on Arabiemiraateille kuuluva eksklaavi äsken mainitun Omanin eksklaavin Madhan sisällä.

Intian-Bangladeshin rajalla on varsinainen eksklaavikeskittymä. Intian hajotessa itsenäistymisen yhteydessä 1947 Intiaksi ja Pakistaniksi (josta Bangladesh 1971 itsenäistyi), raja vedettiin suunnilleen asujamiston uskonnon mukaan. Seurauksena Intian puolelle rajaa jäi 92 Bangladeshin eksklaavia, pinta-ala yhteensä 47,7 km2. Toisaalta Bangladeshin puolella rajaa on 106 Intian eksklaavia, pinta-ala yhteensä 65,52. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, 21 Bangladeshin eksklaaveista on Intian eksklaavin sisällä, samoin kuin kolme Intian eksklaaveista Bangladeshin eksklaavin sisällä. Kaiken huippu on suurin Intian eksklaavi. Sen sisällä on Bangladeshin eksklaavi, jonka sisällä on Intian eksklaavi. Tämä vajaan hehtaarin kokoinen pläntti on siis Intiaa, jota ympäröi Bangladesh, jota ympäröi Intia, jota ympäröi Bangladesh, kuten kartasta näkyy. Tullimuodollisuudet ovat tiettävästi hankalat.


2. Alueet, jotka ovat enklaaveja mutta eivät eksklaaveja

Lesotho sijaitsee kokonaan Etelä-Afrikan sisällä.

San Marino on kokonaan Italian ympäröimä.

Vatikaanivaltio sijaitsee ei ainoastaan Italian, vaan yhden ainoan kaupungin eli Rooman sisällä.


3. Alueet, jotka ovat eksklaaveja mutta eivät enklaaveja

Nahitsevan on Azerbaidzanille kuuluva alue, jota erottaa emämaasta kolmisenkymmentä kilometriä leveä kaistale Armeniaa. Se ei ole enklaavi, koska sitä ei ympäröi yksi maa vaan peräti kolme: Armenia, Iran ja Turkki.


4. Alueita, joille pääsee emämaasta maitse vain käymällä toisen valtion alueella, mutta vesitse käymättä toisen valtion alueella

Kaliningrad ympäristöineen kuuluu Venäjälle, josta sitä erottaa Liettua. Alunperin kaupunki oli nimeltään Königsberg, mutta saksalaisten otettua turpiinsa toisessa maailmansodassa Itä-Preussi jaettiin Puolan ja Neuvostoliiton kesken. Neuvostoliittoon kuulunutta osaa ei liitetty Liettuaan, vaan Venäjään, joten se jäi Neuvostoliiton hajottua erillisalueeksi.

Cabindaa erottaa Angolasta Kongon demokraattinen tasavalta. Cabindan vastarintaliike on julistanut alueen itsenäiseksi, mutta sen paremmin Angola kuin kukaan muukaan ei ota tätä vakavasti.

Oecussi-Ambeno Timorilla kuuluu Itä-Timorille, vaikka sitä erottaakin siitä Indonesialle kuuluva alue.

Temburong kuuluu Bruneille, mutta maitse sinne pääsee vain Malesian kautta.

Dubrovnikin kaupunkia Kroatiassa erottaa emämaasta muutaman kilometrin levyinen alue Bosnia-Hertzegovinan ainoaa rannikkoa.

Musandam on Omanille kuuluva niemenkärki, jota erottaa emämaasta Arabiemiraateille kuuluva alue.

Campione d'Italia on Luganojärven rannalla oleva pikkukaupunki, joka kuuluu Italialle, vaikka onkin Sveitsin ympäröimä. Kaupunkiin pääsee Italiasta Sveitsin puolella käymättä vain järveä pitkin. Maata pitkin Italiaan on vain kilometri, mutta vuoristoisen maaston takia matka tietä pitkin on moninkertainen. Kaupungissa käytetään frangeja ja se on Sveitsin tullialueella.

Copacabana Boliviassa sijaitsee Titicaca-järven rannalla siten, että maitse sinne pääsee vain Perun kautta.

Dubki Peipsijärven rannalla on kokonaan Viron ympäröimä Venäjälle kuuluva kylä.

Mohawk-territorio Yhdysvalloissa kuuluu osittain Kanadaan, mutta maitse Kanadan puoleiseen osaan pääsee vain USA:n kautta.

Point Roberts Washingtonin osavaltiossa on muuten Kanadalle kuuluvan niemen kärjessä.

Northwest Angle kuuluu Yhdysvalloille, mutta sitä rajaavat Kanada ja Lake of the Woods -järvi. Elm Point lähettyvillä on toinen samanlainen paikka, kuten myös Alburgh Vermontin osavaltiossa.


5. Esimerkkejä muista erikoistapauksia

Jungholz ja Kleinwalsertal sijaitsevat Itävallassa, mutta niihin pääsee maanteitse vain Saksan kautta. Ennen Euroopan unionin rajamuodollisuuksien purkamista ne kuuluivat Saksan tullialueeseen. Jungholzia yhdistää muuhun Itävaltaan vain yksi ainoa rajapiste.

Campobellosaarelle päästäkseen on kuljettava USA:n puolella olevaa siltaa pitkin, vaikka saari itse onkin Kanadassa.


6. Entisiä tapauksia

Itä-Preussia erotti muusta Saksasta surullisenkuuluisa Puolan käytävä.

Länsi-Berliini oli Itä-Saksan sisällä ollut, kolmen länsivallan Berliinin miehitysvyöhykkeistä koostunut alue. Itä-Berliini puolestaan oli Neuvostoliiton vyöhykettä. Länsi-Berliinillä itsellään oli useita pieniä eksklaaveja Itä-Saksassa, kuten Steinstücken. Se lakkasi olemasta eksklaavi, kun Saksojen hallitukset ja miehitysvallat pääsivät sopimukseen aluevaihdosta, jossa Länsi-Berliini sai kapean käytävän Steinstückeniin. Ongelman vaihdossa aiheutti se, että Itä-Saksan rautatieverkosto kulki käytävän ali. Sopimuksessa päätettiin, että Steinstückenin Länsi-Berliiniin yhdistävä silta ja ilmatila sen yllä kuuluvat länteen, kun taas sillan alapuolinen osa itään.

Walvis Bay oli Etelä-Afrikalle kuulunut satama Namibiassa. Alue palautettiin Namibian yhteyteen 1994.

Gwadar oli Omanille kuulunut alue Pakistanissa vuoteen 1958 asti.

Kowloonin muurikaupunki oli Hongkongiin unohtunut alue, jossa valta periaatteessa kuului Kiinalle mutta käytännössä rikollistriadeille.