Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Vääryys ja kohtuus

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa suurta kohua herättäneestä joukkoraiskauksesta. Lopputulos: yksi tekijöistä sai yhden vuoden ja neljän kuukauden rangaistuksen, kaksi muuta samaan syyllistynyttä selvisivät alaikäisinä vuodella. Kaikki tuomiot olivat ehdollisia. Neljäs ja viides syytetty vapautettiin.

Tuomio sai aikaan spontaaneja raivonpurkauksia. Ihmeteltiin, kuinka vähällä tekijät selvisivät. Käytännössä rangaistus oli ehdollisena olematon. Ensin oltiin vaadittu kuukausikaupalla kovia tuomioita ja nyt tämä.

En liity raivoajien joukkoon. Tuomio oli oikeutettu ja kohtuullinen.

Kuten useimmat muutkin, halusin kovia tuomioita. Erheeni oli siinä, että uskoin sitä mitä luin. On tämäkin, aikuinen mies ja ottaa suomalaisen median vakavasti. Joka ainoassa lähteessä puhuttiin "viiden somalin tekemästä joukkoraiskauksesta". Erinäisiä neuvostoarmeijan Saksan valtausta käsitelleitä kirjoja lukeneena käsitykseni viiden hengen joukkoraiskauksesta on se, että kiinnipitelijöitä on yksi per raaja ja viides raiskaa, jonka jälkeen vaihdetaan paikkoja. Tässä tapauksessa ei siis varsinaiseen penetraatioon asti edennyt yksikään. Tapahtumien kulku oli seuraava. Poikalauma oli lähtenyt seuraamaan junassa näkemäänsä naista läpsien tätä pakaroille. Nainen oli yrittänyt karkoittaa heitä huutamalla, mutta turhaan. Yksi pojista oli peittänyt naisen käden suullaan. Kädet tungettiin hänen housuihinsa ja pojat tunkivat sormensa hänen emättimeensä sekä peräaukkoonsa. Tässä vaiheessa nainen sai tempaistua käden suultaan pois ja huudettua apua, jolloin pojat säikähtivät ja kaikkosivat yhtä lukuun ottamatta kauemmas. Nainen sai tempaistua jäljelle jäänyttä sen verran rajusti, että tämäkin pakeni paikalta.

Näihin tietoihin nähden tuomiot olivat kohtuullisia. Suuttumus tuomioiden vähäisyydestä johtui suurimmaksi osaksi niihin ladatuista odotuksista. Varmaan kaikki muutkin minun tapaani olivat käsittäneet tapahtumien kulun hyvin paljon törkeämmäksi ja muodostaneet käsityksensä oikeudenmukaisesta rangaistuksesta niiden perusteella. Kun tuomio sitten julkistettiin, se muodosti ristiriidan odotusten kanssa ja aiheutti suuttumuksen. Yritetäänpä nollata tilanne ja mietitään uudestaan. Kuvitelkaa ettette ole koskaan tapauksesta kuullutkaan ja lukekaa seuraava:

Viiden pojan oli lähtenyt seuraamaan junassa näkemäänsä naista läpsien tätä pakaroille. Nainen oli yrittänyt karkottaa heitä huutamalla, mutta turhaan. Yksi pojista oli peittänyt naisen käden suullaan. Kädet tungettiin hänen housuihinsa ja pojat tunkivat sormensa hänen emättimeensä sekä peräaukkoonsa. Tässä vaiheessa nainen sai tempaistua käden suultaan pois ja huudettua apua, jolloin pojat säikähtivät ja kaikkosivat yhtä lukuun ottamatta kauemmas. Nainen sai tempaistua jäljelle jäänyttä sen verran rajusti, että tämäkin pakeni paikalta. Kaksi pojista ei ollut fyysisesti koskettanut naista.

Vuosi ja neljä kuukautta täysi-ikäiselle, vuosi kahdelle alaikäiselle. Kaksi vapautettu. Kohtuullista, eikö olekin? Kokonaan toinen asia on se, onko oikein että tuomiot ovat ehdollisia. Mutta periaate. Tuon tasoisesta rikoksesta tuleekin antaa tuollaiset rangaistukset. Jonkin verran epäilyttää, olisiko nettiraivossa osin kyse siitä, että tekijät olivat somaleita ja uhri suomalainen. Tämä on ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. Lain on oltava sama kaikille.

Oikeusoppineet professorit Kemppinen ja Virolainen pitivät rangaistuksia oikeina. He perustelivat näkemystään monin tavoin, joista ei ole yhtä lukuun ottamatta nokan koputtamista. Se yksi on "ratkaisu on linjassa muiden vastaavien ratkaisujen kanssa". Tällainen perustelu on täysin käsittämätön. Mikäli ollaan tehty asioita väärin, ei sillä perusteella voida tehdä asioita jatkossakin väärin. Päätös oli kieltämättä linjassa, mutta kyllä siinä linjassa on varaa vetää muutama napsu ylös.

Kummastuttaa myös tuo aina lievennysperusteena käytetty suunnitelmallisuuden puute. Kumpihan yhteiskunta toimii paremmin, suunnitelmallinen vai sellainen jossa rynnitään kuin päättömät kanat? Eikö päinvastoin pitäisi mätkäistä lisää kakkua spontaaniudesta ja vähentää suunnitelmallisuudesta? Kuvitellaan vaikka tilanne A. Isä on ollut pienen tyttärensä kanssa leikkipuistossa ja ollut hetken telineen takana puhumassa kännykkään. Palatessaan hän näkee tuntemattoman miehen riisuvan kirkuvaa tytärtään ja tappaa tämän raivonpuuskassa. Todistajat soittavat poliisit paikalle. Jälkeenpäin tytär kertoo, että paidan sisään on lentänyt ampiainen ja mies on yrittänyt auttaa. Sitten tilanne B. Tapahtuma sama, mutta ilman ampiaista ja tappoa. Isä karjaisee ja mies lähtee karkuun. Isä ottaa selvää miehestä ja käy ilmi, että tämä on vankilasta vapautunut pedofiili, joka asuu lähellä. Sitten eräänä päivänä pedofiili vain katoaa jäljettömiin. Pari päivää myöhemmin isä ajaa kolarin ja paikalle tulleet poliisit löytävät sattumalta takakontista pedofiilin ruumiin, jota ollaan parhaillaan kuskaamassa suohautaan. Epäilen, että tapauksesta A annetaan lievempi rangaistus kuin B:stä, koska B on ollut suunnitelmallinen. Oikeustaju sanoo kyllä aivan muuta.

Tuomion vähäisyyden perusteluna oikeus käytti myös tapauksen saamaa julkisuutta, jota pidetään tekijöiden kannalta lisärangaistuksena. Tämä onkin periaatteessa oikein. Olettaen että se on lisärangaistus, kuten olisi kelle tahansa kansalaiselle, joka tulee joskus yhteiskuntaa hyödyttämään. Näiden tapausten kohdalla sopii epäillä, että omassa viiteryhmässään teko saattaa antaa heille jopa mainetta ja kunniaa. Säälittävää, kun tilannetta miettii. Teko keskeytyi siihen, että nuori nainen sai pistettyä viidelle nuorelle somalille hanttiin. Voi jumalauta, millaisia naurettavia nössöjä! Tosin tämähän ei somalit tuntien ole mikään yllätys, kuten K-kaupan Anna osoitti.

Somalijengit ovat siis raukkamaisina pelkureina kyvyttömiä pärjäämään muuten kuin vähintään kymmenkertaisella ylivoimalla. Lisäksi teot yleensä lässähtävät puoliväliin, kun pitkäjänteisyys ei riitä minkäänlaiseen suunnitteluun. Tekisi mieli verrata somalijengejä paviaanilaumaan, mutta siinä tapauksessa tulisi luultavasti seuraavanlainen haaste leivättömän pöydän ääreen:
"Olemme syvästi loukkaantuneita somalijengien ja paviaanilauman vertauksesta. Jokainen meitä tarkkaillut pystyy kertomaan, että kykenemme järjestelmälliseen toimintaan, olemme organisoituneita ja pystymme ainakin alkeellisella tasolla tajuamaan tekojemme seuraukset.
Allekirjoitus:
Repe, Korkeasaaren vaippapaviaanilauman johtaja.

Onneksi Repestä on jo aika jättänyt eikä Korkeasaaressa ole enää paviaaneja.

Oleellinen asia tapauksen kannalta on miettiä sen seurauksia yhteiskunnalle. Kokonaisturvattomuus on lisääntynyt eikä sen määrää varmasti pienennä tieto siitä, että tekijät ovat vapaalla jalalla. Yhteiskuntamme on muuttumassa kolmannen maailman suuntaan. Siksi yhteiskunnasta tulisi poistaa ne täällä tarpeettomat ja haitalliset tekijät, joilla on paikka jonne mennä. Suomen kansalaisuus tulee myöntää vain erittäin hyvin perustein. Sekin tulee voida perua ja henkilö karkoittaa maasta, mikäli yksikään henkilön esivanhemmista ei ole ollut Suomen kansalainen maan itsenäistyessä.

Siinä missä tuomio sinänsä oli oikea, niin näille ei-suomalaisille olisi tullut antaa yksikäsitteinen karkoitusmääräys Suomesta ikiajoiksi ja panna se myös toimeen. 24 tuntia aikaa poistua maasta. Valtio maksaa matkarahat. Halvemmaksi se tulee kuin näiden odotettavissa oleva jatkuva "keppostelu". Nytkin tuomittujen asianajopalkkiot tulivat maksamaan yhteensä 16 650,84 euroa, mikä "määrä jää valtion vahingoksi", kuten päätöslauselmassa todetaan. Lisäksi heidät määrättiin korvaamaan takaisin valtiolle asianajopalkkioita, lääkärintutkimuskorvauksia sekä todistajien ansionmenetyspalkkioita useita tuhansia euroja. Käytännössä voi lievää varmemmin epäillä, että nämä jäävät myös valtion vahingoksi. Optimistinen veikkaus kun on, että näistä viidestä syytetystä kolme tulee loppuikänsä olemaan valtion elättejä, yhdestä tulee somalinkielen tulkki tai muu turhakemokuttaja ja yksi päätyy oikeaksi veronmaksajaksi, mikäli hyvin käy. Päätöslauselmassa mainittujen korvausten lisäksi voi miettiä, kuinka paljon mahtoi koko prosessin viranomaisosuus poliisitutkimuksineen, kuulusteluineen ja oikeuslaitoksen kuluineen maksaa. Tuskinpa viisinumeroinen luku siihen riittää. Sitä, kuinka paljon yhteiskuntamme tällaisten mätämunien maassaolon takia kärsii lisääntyneenä turvattomuutena ei pysty rahassa arvioimaan. Norjassa on laskettu somalin keskimääräinen hinta ja se on 1,1 miljoonaa euroa. Koska lienee olemassa myös plussalle päätyneitä somaleita, voi arvella että meiltä säästyisi melkoinen määrä rahaa tekemällä muutama yksinkertainen karkoituspäätös.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Joko taas

Laitoin tuon jo otsikkoon, ettei sensorin alias Ylimmän Johtavan Pääinkvisiittorin eli Sallin tarvitsisi sitä minulle erikseen todeta tätä lukiessaan. Tulin näet jo puoliksi lupalleeksi, että kirjoittaisin vaihteeksi jostain muusta kuin mokutuksesta enkä nostaisi hänen verenpainettaan. Minä kun, mitä monikulttuurin ihannointiin tulee, vaikutan Salliin verrattuna Tiina Rosenbergilta.

Mutta ei voi mitään, kun tuolta kajahtaneemmalta puolelta ihmiskuntaa tulee niin hyvä syöttö suoraan omalle maalille, niin pakkohan se on pistää sisään. (Anteeksi äskeinen kielikuva 'pakolla sisään pistämisestä', se oli tällä kertaa ihan puhdas vahinko ja tajusin vasta jälkeenpäin sen osuvan kirjoituksen aiheeseen kuin suutarin sormi sian perseeseen.) Suomen Somalialaisten Liiton veronmaksajarahoitteinen tiedottaja Erja Säkkinen näet tuumasi, että somalien joukkoraiskaustapauksesta alkaa jo sen verran pöly laskeutua, että on aiheellista kirjoittaa työn puolesta propagandakolumni aiheesta raiskaaminen. Otsikoksi tuli jeesustelutyyliin - muhammadstelutyyli ei kuulosta uskottavalta - "Raiskaus on aina väärin". Koska kirjoitus on julkinen, sen pystyy lainaamaan kokonaisuudessaan kommentoitavaksi:

Siltä varalta, ettei kenellekään jäisi mitään epäilystä asiasta, sanotaan se vielä ääneen: raiskaus on aina väärin. Ajoneuvonkin luvaton käyttöönotto on lain mukaan väärin ja rangaistavaa – tottakai siis myös ihmisen.
Tästä vertauksesta kirjoittaja on saanut keskustelupalstoilla aikamoisen vyöryn niskaansa - mennä nyt rinnastamaan raiskaus ja autovarkaus. Nyt pitää Säkkistä puolustaa. Vertaus on loogisesti aivan oikea eikä siinä todellakaan rinnasteta näitä rikoksia samanarvoiseksi, vaan tuomitaan molemmat. Ei tuommoisesta pidä pöyristyä. Teknisesti aloitus on siis oikein, mutta tyylillisesti se on toki kömpelyydessään peruskoulun ysiluokkalaisen ainekirjoituksen tasoa. Kuten koko lopputekstikin, mutta ei nyt tämän enempää puututa kirjoituksen muodolliseen tasoon, vaan asiasisältöön.

Mutta toisin kuin autovarkaustilastot, eivät raiskaustilastot kerro läheskään koko totuutta. Niiden analyysi vaatii muutamankin asian huomioonottamista ennen kokonaisia ihmisryhmiä leimaavien johtopäätösten tekemistä.
Aivan oikein. Minustakin on valitettavaa, jos ihmisryhmiä leimataan. Riittäisi leimata ne, jotka sen ansaitsevat - niitäkin on riittävästi. Jokaista tulee kohdella yksilönä. Kunnioitan suuresti jokaista somalia, joka haluaa sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan ja haistattaa pitkät oman viiteryhmänsä epäonnistuneelle kulttuuripiirille.

Joka kerta, kun lööpit revittelevät uudella raiskauksella, lausuu osa Suomen väestöstä hiljaisen toiveen siitä, ettei uutista lukiessa tarvitsisi törmätä sanaan ”maahanmuuttajataustainen”.
Niin lausun minäkin. Lähinnä siksi, että sanan puute olisi merkki siitä, ettei maassa olisi sellaisia ryhmiä, jotka syyllistyvät moninkertaisesti raiskauksiin. Yleensä sanan "maahanmuuttajataustainen" puuttuminen on merkki lehdistön itsesensuurista.

Totta on, että maahanmuuttajataustaisten osuus raiskaustilastoistaon kantaväestöön suhteutettuna kahdeksankertainen. Se, mikä tuloksia tuijottaessa kuitenkin unohtuu, on se, että kyseessä ovat vain polisiille ilmoitetut tapaukset. Tilastot ovat siis jo lähtökohtaisesti vääristyneitä.
Joseph Goebbels pyörittelee surullisena päätään lapioidessaan lisää koksia helvetin pätsiin. Ei tuolla tavalla propagandaa tehdä. Johan Aatu-setä opetti, että iso valhe on parempi kuin pieni valhe eikä missään tapauksessa pidä valehdellessa vedota faktoihin. Kirjoittaja tekee jopa sen virheen, että linkittää Optulan tutkimukseen, josta luku on peräisin. Luku on sinänsä tosi: "Maahanmuuttajien väestöön suhteutettu rikollisuustaso oli raiskausrikoksissa lähes kahdeksankertainen kantaväestön kokonaisrikollisuustasoon verrattuna" (s. 31). Kirjoittaja ei kuitenkaan ole Suomen Ulkomaalaisten Liiton, vaan Suomen Somalialaisten Liiton tiedottaja. Tutkimuksessa heti seuraavalla sivulla olisi kirjoitukseen ja toimenkuvaan sopivampi lukuarvo: "Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden" (s. 32). Mutta onhan kieltämättä "vain kahdeksankertainen raiskausrikollisuus" parempi kuin "17-kertainen raiskausrikollisuus", etenkin kun pelkästään somaleista ei ole tutkimusta. Luultavasti lukema olisi vielä tätäkin suurempi, ei tosin merkittävästi koska somalit muodostavat valtaosan tutkitusta viiteryhmästä (tilastotiedettä opiskelemattomat humanistit voivat luottaa tässä asiassa sanaani). Toki kirjoituksessa olisi voitu mainita myös tutkimuksessa käytetty vakiointi, eli "Sosiodemografisten tekijöiden vakioinnin jälkeen Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin olleiden miesten raiskausrikollisuuden taso oli edelleen kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden" (s. 32). Tarkka lukema oli itse asiassa 12,90. Eli siis 13-kertainen raiskausriski selittyy kulttuuri- ja älykkyystekijöillä. Oliskohan tutkimuksessa pitänyt eliminoida myös islam- ja muu sekopäisyyskerroin, niin olisi saatu viiteryhmän rikollisuus laskemaan suomalaisten tasolle? Optulan tutkimuksen oleellisiin osiin voi tutustua vuosi sitten kirjottamastani kommentaarista.

Yleisesti kuitenkin tiedetään, että suurin osa raiskauksista jää ilmoittamatta poliisille (tämä näkyy mm. kriisikeskukseen ilmoitettujen tapausten ja tehtyjen rikosilmoitusten määrän erossa). Tiedetään myös, että suurimmassa osassa raiskauksista tekijä on uhrin tuttu. Monessa tapauksessa kyse on lähisuhdeväkivallasta. Jopa tutkimuksen julkaisseen Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja Tapio Lappi-Seppälä arvioi, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset huomataan, ilmoitetaan ja tuomitaan helpommin.
Mahdollista, vaan eipä ole näkynyt faktaa. Ja kirjoittaja jättää ovelasti huomioimatta erään oleellisen seikan, mutta komprementtoi tämän myöhemmin omaa ajattelemattomuuttaan. Siitä tuonnempana.

Arvioikaa itse. Kummassa tapauksessa kynnys tehdä rikosilmoitus on matalampi ja todennäköisyys tulla uskotuksi korkeampi: koko kaveripiirin hyvänä tyyppinä pitämä suomalaistuttu? Ulkomaalainen, joka vielä edustaa sellaista etnistä taustaa, joka on jo valmiiksi leimattu laumaksi naisia vihaavia hulluja?
Enpä ole koskaan - toistan koskaan - kuullut tapauksesta, jossa raiskaukseen syyllistynyttä suomalaista olisi enää sen jälkeen pidetty "hyvänä tyyppinä" kaveripiirissä. Samaa ei voi sanoa somaleista, kuten tapauksessa jossa kaksi koraanikoulusta tulossa ollutta somalipoikaa raiskasi 15-vuotiaan rippikoulusta tulossa olleen suomalaistytön. Mistähän voi muuten johtua, että somalit on "leimattu" siinä missä esim. kiinalaisia ei? Syytä voinee etsiä siitä, että somalit haluavat säilyttää oman epäonnistuneen islamilaisen kulttuurinsa sen sijaan, että kotoutuisivat toimivaan länsimaiseen kulttuuriin. Toki syyllistä voi etsiä ihan ansiosta mediasta, joka ylistää jokaista ns. varsinaisen maahanmuuttajan vaatimatontakin sivistynyttä saavutusta.

Ajassa, jossa raflaavat otsikot ja some-leviävyys ovat turhan usein tärkeämpiä kuin uutisarvo ja asiasisältö, arvatkaa, kumman uutisointi kerää enemmän niitä toimituspäällikön peräänkuuluttamia klikkauksia?
Tästä ei voi olla muuta kuin samaa mieltä.

Raiskatuksi tulemiseen liittyy häpeää, joka seuraa uhriaan monesti koko loppuelämän. Tätä ei auta eikä uhreja kannusta ilmoittamaan rikoksista se heitä syyllistävä asenne, johon jopa poliisilaitoksen edustajat ovat lausunnoissaan syyllistyneet. Kenenkään humalatila tai vaatetus ei anna oikeutta millekään niin hirveälle. Tilanne on absurdi: eihän varastetuksi tulleen auton omistajaa osoitella sormella kysellen, miksi tämä pysäköi autonsa siihen, mihin pysäköi tai anneta ymmärtää, että itsepä kerjäsi varkautta kun meni niin houkuttelevan auton hankkimaan.
Ei anna oikeutta, totta. Vaan selitäpä vakuutusyhtiölle, että autoa ei saa varastaa siitä huolimatta että jätti avaimet virtalukkoon. Kyllä minä ainakin neuvon naisille, että 1) älä mene Kaisaniemen puistoon yöllä, 2) jos menet, älä pukeudu avokaulaiseen puseroon ja minihameeseen, 3) jos pukeudut, älä jää juttelemaan epämääräisten tyyppien kanssa, 4) jos juttelet, älä lähde heidän kanssaan pusikkoon 'etsimään kadonnutta kännykkää'.

Olen itsekin nainen, joten olen saanut tottua siihen, että elämä on jatkuvia tilannearviointeja ja riskinminimoimislaskelmia. Ne vaikuttavat ihan kaikkeen: millaisessa naapurustossa koen turvalliseksi asua, missä käyn ulkona, kenen kanssa siellä puhun, minne kenenkin kanssa menen, mihin aikaan tulen kotiin, millaisen reitin ja liikkumistavan valitsen. Ihan vain koska olen nainen, ja sitä kautta todennäköisemmin seksuaalisen väkivallan uhriksi päätyvä. Mutta jos pelko on normaali olotila ja epäluulo suositeltava elämäntapa, mitä se kertoo maailmasta, jossa me elämme?
Se kertoo, että yhteiskunta ei toimi näiltä osin. Sopii mennä Somaliaan kysymään, voivatko naiset siellä liikkua vapaammin kuin Suomessa ja pohtia sitten, aiheuttavatko tästä kulttuurista maahan muuttavat lisää turvattomuutta vai parantavatko turvallisuutta.

Eivätkä edes nuo toimenpiteet takaa tuloksia. Ystäväpiirissäni on tapahtunut raiskauksia. Joka ikisessä tekijä on ollut suomalainen. Eikä ainoassakaan tapauksessa siitä ole tehty rikosilmoitusta.
Jos somalien raiskauksiinsyyllistymiskerroin on noin 20-kertainen, niin joko 1) liiton tiedottaja ei tunne somaleita henkilökohtaisesti kovinkaan monta tai 2) hänelle ei ole kerrottu mitä sitä on tullut iltapuhteella puuhasteltua. Ehkä hänellä ei myöskään ole kovin luottamuksellisia suhteita somalinaisiin, jotka saattaisivat osata kertoa parisuhderaiskauksista enemmänkin. Tai sitten eivät, koska voi aivan hyvin olla, että heidän näkemyksessään seksi pari- tai moniavioisessa suhteessa ei koskaan voi olla raiskaus.

Raiskaus on aina väärin. Kukaan ei ansaitse tulla raiskatuksi. Kenenkään elämän huonot lähtökohdat tai kokemat vääryydet eivät oikeuta loukkaamaan toisen oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteensa.
Ei sitten yhtään enempää itsestäänselvää kliseekokoelmaa osannut keksiä loppulässähdystä valmistellessa?

Supisuomalainen perheenisä, joka suljettujen ovien takana on pahoinpidellyt ja raiskannut vaimoaan vuosikausia. Se samoissa bileissä ollut kundi, jota ei tarvinnut pelätä, kun sehän oli jonkun kaverin kaveri. Kotimatkalla puiston kautta oikaistessa yllättänyt ventovieras ulkomaalainen.
Näillä kolmella tapauksella on tiettyjä eroja. Tapauksessa (1) voi ottaa eron. Jos pelkää väkivaltaa, turvakoti ja lähestymiskielto on keksitty. Tapauksessa (2) tarkoitetaan ilmeisesti tilannetta, jossa omasta vapaasta tahdostaan on lähtenyt jonkun tuntemattoman matkaan. Kun omia lapsiaan opastaa, voi sanoa että älkää (1) menkö parisuhteeseen väkivaltaisen tyypin kanssa älkääkä (2) lähtekö tuntemattomien matkaan. Mutta kuinka välttyä tapaukselta (3) eli puskaraiskaukselta muutoin kuin alistumalla pelon maantieteeseen - mikä on väärin, väärin ja väärin. Ja kuten kirjoittajakin lipsauttaa, näissä tapauksissa tekijä on oletusarvoisesti ventovieras ulkomaalainen.

Kaikki heistä ovat raiskaajia. Mutta vain yhdestä te kuulette.
Aivan, kaikki ovat raiskaajia. Mutta kuka on se yksi josta kuulette? Anna Googlen se selvittää: Haku "aviomies raiskasi" tuottaa 79 900 tulosta, haku "kaveri raiskasi" 264 000 tulosta ja "ulkomaalainen raiskasi" 21 500 tulosta eli selvästi vähiten. Kauan eläköön median itsesensuuri!

Ja siunatuksi lopuksi: kun kirjoittaja syyttää suomalaista perheenisää parisuhderaiskauksista, niin hän on siinä mielessä oikeassa, että näitä tapauksia on todellakin nähty oikeudessa. Kun taas en ole ainakaan tietoinen yhdestäkään tapauksesta, jossa somalinainen olisi haastanut aviomiehensä oikeuteen perheväkivallasta. Olisiko somaliliiton tiedottajalla mitään arviota siitä, miksi näin ei ole koskaan tapahtunut? Ehkä ilmoituskynnys on näissä tapauksissa jostain syystä tavanomaista korkeampi.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Välihuomautus 71: Sankari

Helsinkiläisen K-kaupan kassa on uusi sankarini. Pari huligaania yritti ottaa juoksukaljat, mutta myyjätär pisti nämä poikki ja pinoon. Tilanne tallentui valvontakameralle. Myymälävarkauksiin kyllästynyt kauppias latasi videon kaupan Facebook-sivuille, irtopisteet siitä hänelle.
Sen sijaan K-kaupan keskusliikkeen toiminnalle rajusti pyyhkeitä, tuore viestintäjohtaja kun piti videota "valitettavana tapauksena" ja vaati poistamaan sen netistä. No, eihän se tietenkään enää mihinkään katoa, vaikka se kaupan sivuilta poistettiinkin. Jos olisin K-liikkeen toimitusjohtaja, niin viestintäjohtaja saisi ainakin puhuttelun osakseen, kun taas paikallinen kauppias valittaisiin Vuoden K-kauppiaaksi ja myyjä Vuoden Työntekijäksi.

Katsoin suoritusta monttu auki. Olen aikoinaan tehnyt eräässä entisessä työpaikassani saman tempun eli pysäyttänyt varkaan voimakeinoin, mutta kumarran maahan ja tomuun asti tuon myyjättären jalkojen edessä. Minulla oli vastassani vain yksi mies, olin takuulla vahvempi, kyseinen tyyppi oli pottunokka ja vieläpä humalassa. Tällä naisella oli vastassaan kaksi miestä, molemmat häntä isompia, suojaväritettyjä ja luultavasti selvin päin. Eiväthän somalit muslimeina käytä alkoholia, oluttakin olivat varmasti hyvän hyvyyttään viemässä jollekulle kaverilleen.

Voi tietysti olla, että nainen joutuu maksamaan valtiolle sakkoja sekä roistoille vahingonkorvauksia hätävarjelun liioittelusta, rasismista ja aiheutetusta henkisestä pipistä. Siinä tapauksessa lupaan lähettää rahaa sakkoihin.

LISÄYS 18.6.2015: MC Tsuhnan toimeenpaneva osasto kävi luovuttamassa Annalle juhannusstipendin. Myös allekirjoittanut osallistuu kolehtiin.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kiitos, Suomen somalialaisnuoret

Yrjöperskeles huomasi tässä äskettäin Ylen toimittajan lauenneen housuihinsa (Yrjön käyttämä ilmaus) ja kirjoittaneen yllä olevalla otsikolla kolumnin, kun muutama somali oli päässyt ylioppilaaksi. Hyvä asia sinänsä, että Suomen viisinumeroisesta somaliväestöstä edes jotkut ovat edenneet hirmuisten tukitoimien jälkeen muuhunkin kuin diplomiseinäännojailijaksi. Onnea uusille ylioppilaille ja sikahyvää menestystä jatkoon!

Välillä käy sääliksi näitä heppuja, jotka sentään yrittävät. Saa olla luja pää, ettei sorru siihen toteemirooliin, jota media kaikin keinoin yrittää heille tyrkyttää. Loistava esimerkki Ylen toimittajan kolumnin lisäksi oli Hesarin juttu somaliylioppilaasta. Se, mitä jutussa jätetään mainitsematta, on että kyseinen henkilö on etnisesti puoleksi suomalainen. Median etnisessä profiloinnissa ei ole härskiydellä rajaa - jotta täyssuomalainen saa saavutustensa ansiosta Hesariin jutun, pitää olla noin kymmenen laudaturia plakkarissa. Puolisomalille riittää ylipäätään valkolakki. Arvosanoista ei puhuta mitään, mutta arvatkaa huviksenne, olisiko niitä hehkutettu jos olisivat edes keskivertoa paremmat.

Vähemmällä hypetyksellä selvisi korealainen ylioppilas, joka oli opetellut suomen kielen tulemalla Suomeen lukioon. Kolme vuotta ja valkolakki. Mutta tätähän ei voi saavutuksena pitää, koska kyseessä on väärä etnisyys. Jokainen tuntemani Suomeen muuttanut itäaasialainen (Japani, Kiina, Korea) on puhunut puolessa vuodessa parempaa suomea kuin yksikään tuntemani Suomeen muuttanut muslimi viidessä vuodessa. Huomautan vielä, että yksikään näistä itäaasialaista ei aikonut Suomeen jäädä (yksi kyllä taisi jäädä pysyvästi), mutta jokainen tuntemani muslimi kylläkin. Useimpien kohdalla voi todeta että valitettavasti.

Mutta somalit ovatkin ihan oma lukunsa ja heidän saavutuksensa tulee asettaa omaan viitekehykseensä. Vai miten muuten voitte selittää, että somalien ylioppilasjuhlissa oli läsnä kolme kansanedustajaa?

Tästä hypetyksestä tuli väistämättä mieleen tarina koirasta, joka oli opetettu kävelemään kahdella jalalla:
Se ei mennyt hyvin. Se ei mennyt edes kohtalaisesti. Herätti kuitenkin suurta ihastusta, että se ylipäätään jotenkuten onnistui.

Takaisin lähtökohtaan eli tuohon Ylen toimittajan märkään uneen. Toimittaja kirjoitti ihastuneen kolumnin yleistäen muutaman onnistuneen somalin suoritukset koko kansanryhmään käytyään ylioppilasjuhlissa. Ihmettelenpä vain, millaisen kolumnin hän olisi kirjoittanut, jos olisi ollut seuraamassa esimerkiksi Tapanilan joukkoraiskausoikeudenkäyntiä. Siihen olisi ollut enemmänkin aihetta kuin ylioppilasjuhlissa käyntiin, sillä ylioppilaita valmistuu vuosittain 27 000 siinä missä joukkoraiskaukset ovat ainakin toistaiseksi huomattavasti harvinaisempia. Ja lisäksi jos haetaan somalien harvinaisempia saavutuksia, niin ylivoimainen valtaosa ylioppilaista on suomalaisia, kun taas puskajoukkoraiskauksiin suomalaiset eivät ole vielä tiettävästi pystyneet.

Mutta se juttu. Koska toimittaja onnistui yleistämään ylioppilaista, niin oletetaan että kolumni oikeudenkäynnistä olisi ollut samanlainen yleistys. Uutisen muuntaminen ei ollut vaikeaa, lauserakenteet säilyivät lähes täysin ennallaan, vain sanat vaihtuivat. Olen jopa yrittänyt mahdollisuuksien mukaan säilyttää alkuperäistekstin pilkku- ja taivutusvirheet:

Haluan syyttää sinua, rikollinen somalialaisnuori. Haluan syyttää siitä, mistä olet jo jäänyt kiinni, ja siitä mistä olet selvinnyt kuin porsaanreiästä. Sinä edustat sitä muutosta, jota Suomi ei todellakaan tarvitse.

Kävin seuraamassa somalialaisnuorten raiskausoikeudenkäyntiä viime viikonloppuna Helsingin käräjäoikeudessa. Näin nuoria somalialaisia, joiden käytös järkytti minua.

Suomi on taloudellisesti aika pahassa jamassa. Me emme todellakaan tarvitse tänne lisää jengiä, joka on meille pelkkä riesa. Mutta jotkut ajattelevat, että tänne on saatava lisää porukkaa mistä tahansa. Osa on sitä mieltä, että Suomessa on tällä hetkellä tilaa kaikille. Heille monikulttuurisuus ja erilaisuus on arvo sinänsä.

Minulle sinä, somalialaisnuori, olet monikulttuurisuuden kasvot. Sen kulttuurin, joka aidosti halveksii edistyneempiä kulttuureja, sen kulttuurin, joka puree ruokkivaa kättä, sen kulttuurin, joka ei näe ihmistä, vaan huijattavan, ryöstettävän ja raiskattavan dhimmin.

Vihervasemmistolainen kun luottaa, ennen kuin tuntee. Ja uskoo silti, vaikka näkee. Hänen pitää nähdä sinut oikeussaleissa, KELA:n jonossa, katujengien johtoportaissa, sosiaalitoimiston käytävillä, moninkertaisissa rikos- ja työttömyystilastoissa, huumekauppiaana ja naapurihäirikkönä.

Tarvitsen sinua Suomen somalialainen näyttämään, mihin kaikkeen monikulttuurisuus voi johtaa. Siihen riittää, että sinä kieltäydyt sopeutumasta länsimaiseen elämäntapaan, noudatat oman kulttuurisi normeja ja teet asioita, joista nautit.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Nirri pois

Kuolemanrangaistuksesta saa aina aikaan hyvän polemiikin. Suomen rikoslaista kuolemanrangaistus poistui rauhan ajan rikoksista 1949 ja sodan ajan rikoksista 1972. Sen palauttamiseksi esitetään kuitenkin aika ajoin vaatimuksia. On odotettavissa, että ne voimistuvat, koska kuolemanrangaistuksen kannatus on suurin nuorempien ikäluokkien keskuudessa.

Kuolemanrangaistusta vastaan puhuu kaikkein voimakkaimmin sen lopullisuus. Jos tuomitaan virheellisin perustein, on vaikea perua kuolemanrangaistusta. Toisaalta sen puolesta puhuu se, että on yksinkertaisesti olemassa ihmishirviöitä, jotka on suljettava loppuiäkseen laitokseen ja kustannukset ovat hirmuiset. Kuten Yhdysvaltain kokemuksista tiedetään, kannattajien ja vastustajien juopa on suuri. Ryhdyin pohtimaan, miten saisi aikaan toimivan kompromissiratkaisun, ja sellainen löytyikin.

Esitin äskettäin rikoslakiin ehdollista kuolemantuomiota. Se voidaan langettaa vain erittäin raskaista rikoksista (en ryhdy yksilöimään, mutta esimerkiksi Abdigadir Osman Hussein olisi sen saanut), joissa tuomitun syyllisyydestä ei ole pienintäkään epäilystä.

Mutta kuolemantuomio on ehdollinen. Se pannaan täytäntöön vain kahden ehdon toteutuessa. Jos ehdot eivät toteudu, niin tuomittu istuu elinkautisvankina loppuikänsä.

Ensimmäinen ehto on se, että rahat loppuvat. Jokaisella kuolemaantuomitulla on rahasto, johon voi maksaa hänen ylläpidostaan. Kuvitellaan vaikka, että vuotuiset kustannukset ovat satatuhatta euroa. (Keskimääräiset vankikulut ovat suljetussa laitoksessa 200 euroa päivässä, mutta voitaneen olettaa elinkautisvankien maksavan mm. tarkemman vartioinnin takia enemmän.) Mikäli vuoden 2015 lopussa rahastossa on vähintään tämän verran rahaa, niin tuomiota ei laiteta täytäntöön vuonna 2016. Mikäli vuoden 2016 lopussa rahastossa on vähemmän kuin satatuhatta euroa, niin tuomio laitetaan täytäntöön vuoden 2017 aikana (olettaen että myös ehto 2 täyttyy). Ylijäämärahat valtion kassaan, myös siinä tapauksessa että tuomittu kuolee luonnollisen kuoleman. Tällä tavoin kuolemantuomion vastustajat voivat osoittaa vakaumuksensa ja estää kuolemantuomion toteutumisen. Eikä kannattajille tule kuluja. Lahjoittajien nimet pidetään salassa.

Toinen ehto on se, että teloittajiksi löytyy viisi vapaaehtoista. Teloitus suoritetaan ampumalla, perinteinen tyyli eli neljä aseista ladataan kovalla patruunalla ja yhdessä on pelkkä räkäpää. Ampujat eivät tiedä, kenellä on se räkäpää, joten kukaan ei pääse kehuskelemaan. Teloittajana voi toimia vain täysi-ikäinen ja vain yhden kerran. Näin myös kuolemantuomion kannattajat joutuvat kantamaan vastuunsa, jos kerran haluavat jonkun hengiltä. Teloittajien nimet pidetään salassa.

Tällä systeemillä luulisi molempien osapuolien olevan tyytyväisiä. Kuolemantuomion vastustajien on turha inistä, jos eivät ole valmiita maksamaan kustannuksia. Kannattajat eivät taas näitä joudu maksamaan, joten heidän argumenttinsa ovat merkityksettömiä.

Tarkempi mahdollisen teloitustavan toteutuminen voidaan sitten suunnitella erikseen, mutta asiaa pohdittuani esitän yhtä vaihtoehtoa. Teloitus toteutuu, mikäli saatavilla vapaaehtoisia on 1,5-kertainen määrä tarpeeseen nähden. Esim. jos edellä esitetyn viiden sijaan otetaankin 12 varsinaista teloittajaa, tarvitaan lisäksi kuusi varahenkilöä. Nämä valitaan vapaaehtoisten joukosta, mikäli vapaaehtoisia on enemmän kuin tarvittava määrä. Teloittajan on maksettava 1000 euron suuruinen takuumaksu, jonka saa takaisin mikäli ei kieltäydy ampumisesta. (Tämän tarkoitus on estää kuolemantuomion vastustajien värväytyminen ja viime hetken kieltäytyminen.) Palkkaa ei makseta, kyseessä on luottamustehtävä. Päivärahat voi saada. Jos joku varsinaiseen ryhmään arvotuista kieltäytyy viime hetkellä, tilalle otetaan vararyhmästä ensimmäinen. Asemestari lataa kiväärit (RK 62 on hyvä peli) yhdellä patruunalla, joka on vähintään joka viidennellä räkäpää (5 ampujaa -> 1 räkäpää, 12 ampujaa -> 3 räkäpäätä). Ryhmän jäsenet valitsevat kiväärit satunnaisesti, asemestarin näkemättä. Näin ei kukaan saa tietää, kenellä on kova ja kenellä ei. Teloitettava on tuoliin kiinni sidottuna luodinkestävän metallilevyn takana. Metallilevyssä on noin 20 x 20 cm aukko rinnan kohdalla, kiinni teloitettavan rintakehässä. Aukko on toistaiseksi peitetty luodinkestävällä, liukuvalla levyllä. Teloitusryhmä ottaa ampuma-asennon tuelta, poistaa varmistimet ja tähtää liukulevyyn. Kun kaikki ovat valmiit, ryhmän komentaja laskee viidestä alaspäin. Sanoessaan "yksi" hän painaa nappia, jolloin liukulevy putoaa alas paljastaen teloitettavan rintakehän. Komennolla "tulta" kaikki ampuvat. Tämän proseduurin tarkoitus on estää ennenaikainen laukaisu, jollaisista on ollut riesaa esim. USA:ssa silloin harvoin, kun tuomittua on valinnut teloitusryhmän kuolintavakseen (tämä on ollut joissakin osavaltioissa mahdollista).

On kummallista, että tällaista menettelyä ei ole otettu käyttöön nykyaikaisen teknologian sen salliessa. Sen sijaan on turvauduttu vanhanaikaisiin teloitustapoihin. Seuraavassa luettelo kymmenestä nykyään käytettävästä tai lähimenneisyydessä käytetystä teloitustavasta likimääräisessä yleisyysjärjestyksessä. Niiden jälkeen vielä uusia innovaatioita, jotka eivät ole vielä käytössä.

1. Ampuminen
Yhdysvalloissa on viimeisen 30 vuoden aikana suoritettu vain kolme teloitusta ampumalla. Menetelmän sallivat vain muutamat osavaltiot ja nekin vain silloin, kun tuomittu nimenomaisesti niin toivoo. Normaalimenettely on viisihenkinen ryhmä, joista neljän aseet on ladattu kovalla patruunalla. Indonesiassa on mielenkiintoinen tapa: kaksitoista ampujaa, joista vain kolmella on kova patruuna. Suomessa teloituskomppanian kokoonpanoa ei koskaan täsmällisesti määrätty. Tunnetuin teloituskomppanian komentaja on ollut Urho Kekkonen, joka sisällissodan jälkeen Haminassa joutui tämänkin velvollisuuden yllättäen toteuttamaan. Venäjällä ei käytetä teloituskomppaniaa, vaan niskalaukausta: tuomittu kävelytetään suljettuun huoneeseen, jossa teloittaja ampuu pistoolilla niskaan, usein yllättäen. Tosin Venäjällä ei ole teloitettu ketään sitten vuoden 1996, mutta vanha ansioituneen sosialistisen työn sankarin Vasili Blohinin (arvio yli 10 000 teloitusta) perinnöksi jättämä tietotaito lienee yhä tallessa. Varsin reipas versio ampumisesta oli myös brittiläisellä imperiumilla, jossa joskus harrastettiin takuutehokasta menetelmää. Siinä teloitettava sidottiin selän kohdalta tykin suuhun kiinni ja jysäytettiin. Pää kuulemma lensi paineen vaikutuksesta kymmenen metrin korkeuteen ja raajankappaleita sai keräillä sadan metrin säteeltä. Keskiruumis höyrystyi kokonaan.

2. Myrkkyruiske
Myrkkyä on käytetty teloitusmenetelmänä jo Sokrateen ajoista alkaen. Varsinainen lääketieteellinen menetelmä eli ruiske on tullut kuitenkin käyttöön vasta 1982 Yhdysvalloissa. Menetelmän etuna pidettiin humaanisuutta eli tuskattomuutta. USA:ssa käytössä olevassa menetelmässä kyse ei oikeastaan ole ruiskeesta, vaan ruiskeista. Normaali järjestys on se, että ensin suoneen pistetään tiopentaalia, joka aiheuttaa tajuttomuuden. Seuraavana vuorossa on pankuronibromidi, joka lamauttaa hengityksen. Viimeisenä tulee sydänpysähdyksen aiheuttava kaliumkloridi. Kuulostaa helpolta kuolemalta, mutta kuten jokainen kemian labrassa lätrännyt tietää, homma toimii parhaiten paperilla. Annostus voi mennä pieleen, koska ihmiset reagoivat eri tavoin. Aineet voivat olla epäkelpoja. Voi olla, että neula ei osukaan suoneen. Kaiken huippu on se, että ainakin joissakin osavaltioissa sairaanhoitaja desinfioi neulan pistokohdan ennen ruiskeen antamista. Ettei vain tulisi mitään tulehduksia.

3. Hirttäminen
Tämä perinteinen menetelmä on yhä runsaassa käytössä ympäri maailmaa. Erityisen suosituksi se nousee sota-aikoina yksinkertaisuutensa vuoksi. Valitettavasti tällöin tempun tekevät yleensä amatöörit, jolloin menetelmä on yleisen julkisuuskuvansa mukainen. Ammattilaisen tekemänä hirttäminen on varsin humaani menetelmä. Ammattitaitoinen pyöveli käyttää valmista taulukkoa, jossa köyden tarvittava pituus määräytyy hirtettävän painon mukaan. Kun köysi vielä osataan solmia oikealle kohdalle, saadaan aikaan niskan katkeaminen ja välitön kuolema. Joskus pudotus osoittautuu liian pitkäksi (tai tuomitun niska liian heikoksi), kuten Irakin tiedustelupalvelun ex-johtajalla, Saddamin velipuolella Barzan Ibrahim al-Tikritillä, jonka pää irtosi liian rajussa pudotuksessa. Joskus taas pudotus on liian lyhyt tai köysi luiskahtanut väärään kohtaan, kuten Julius Streicherilla, jolloin pyövelin piti mennä hirttolavan alle kiskomaan jaloista. Streicher kuoli samaan kuin yleensä itsemurhaajat tai lynkatut eli tukehtumiseen. Nykyään hirttämistä ei juuri käytetä länsimaissa, esimerkiksi USA:ssa se on periaatteessa mahdollista joissakin osavaltioissa vaihtoehtoisena menetelmänä, mutta viimeksi sitä on käytetty 1996. Sen sijaan Japanissa se on ainoa käytettävä menetelmä.

4. Mestaus
Mestauksella tarkoitetaan tässä yhteydessä pään irrottamista muusta ruumiista. Perinteisesti tämä tehtiin miekalla (aatelisille) tai kirveellä (tavallisille pulliaisille). Ranskalaiset tekivät kuitenkin näppärän keksinnön eli giljotiinin, ammattipyövelitkään kun eivät aina onnistuneet yhdellä iskulla. Giljotiinin käyttö levisi vähitellen kaikkialle maailmaan, Ranskassa viimeinen giljotiiniteloitus tehtiin 1977. Erikoinen yksityiskohta on se, että Ruotsissa teloitukset tehtiin edelleenkin kirveellä, paitsi koko maan historian viimeinen teloitus vuonna 1910, jolloin giljotiini oli vihdoinkin saatu käyttöön. Saudi-Arabiassa ei giljotiinia käytetä vieläkään, vaan teloitukset tehdään yleensä julkisesti miekalla. Onhan se toisaalta edistyneempää kuin ISIS:in menetelmä, jossa kurkku hinkataan poikki veitsellä.

5. Sähkötuoli
Sähkön keksimisen myötä sille kehiteltiin kaikenlaisia hyödyllisiä sovelluksia, joista lajitoverin päiviltä päästäminen oli yksi. Thomas Edison osoitti epäilijöille, että jos norsun saa sähköllä hengiltä, niin eiköhän ihmisenkin. Ensimmäinen sähkötuoliteloitus oli kyllä tehty jo ennen Edisonin koetta eli 1890, mutta vasta norsutempun jälkeen sähkötuolin käyttö yleistyi. Sähkötuolissa on vain se haittapuoli, että eri ihmiset johtavat sähköä eri tavalla. Joku kuoli heti kuten pitikin, toiset taas eivät, jotkut taas käristyivät varsin pahastikin. Vähitellen sähkötuoli on jäänyt pois käytöstä, toissijaisena menetelmänä sitä käytetään USA:ssa noin kerran kahdessa vuodessa. Muualla maailmassa sähkötuolin käyttö ei oikein koskaan ottanut kipinää.

6. Kivitys
Vanhatestamentillinen menetelmä on yhä käytössä monissa islamilaisissa maissa. Tämä on varsin ymmärrettävää. Tarvittavaa materiaalia eli kiviä on runsaasti saatavilla. Muissa mahdollisissa menetelmissä taas on takapajuloissa ongelmia: myrkkyjen käyttö vaatisi lääketieteellistä asiantuntemusta, sähkölaitteiden käyttö on teknisesti vaikeaa, hirttämisessä pitäisi osata tehdä köyteen solmu ja löytää sitä paitsi aavikolta puu, arabien surkeasta ampumataidosta voi kysellä tietoja Israelin armeijalta ja miekkojen teroittaminen mestausta varten olisi kovin työlästä. Normaalissa proseduurissa teloitettava peitetään säkillä ja haudataan maahan pystyasentoon, mies vyötäröä ja nainen kaulaa myöten. Sitten piirretään ympyrä, jonka ulkopuolelta oikeauskoisten sopii kokeilla osumatarkkuuttaan. Myös kivien koko on tarkkaan määrätty, ettei liian suurella mötikällä kukaan vetäisisi heti jackpotia ja pilaisi muiden iloa.

7. Ristiinnaulitseminen
Tämä on ainoa listassa olevista menetelmistä, jonka ensisijainen tarkoitus ei ole saada tuomitulta nirriä pois, vaan tuottaa pelotetta ja viihdettä kansalle. Jos tarkoitus olisi saada henki pois, niin kuuden tuuman naulat lyötäisiin päähän. Vastoin yleistä luuloa nauloja ei isketty kämmenten, vaan ranteiden läpi. Tämä siis tapauksissa, joissa käsien pitää kannatella edes osa ruumiin painosta. Mikäli koko paino voidaan laskea jaloille tukipuun varaan, naulat voidaan lyödä kämmenten läpi tai vaikka ainoastaan sitoa kädet kiinni. Kuolema seurasi muutaman tunnin tai muutaman päivän kuluessa. Länsimaissa ristiinnaulitseminen jäi pois kristinuskon tultua valta-uskonnoksi; olisihan se kovasti epäsopivaa tappaa tavallinen kuolevainen samoin kuin Jeesus. Tässä mielessä onni että Jeesusta ei hirtetty - paitsi että kristinuskon symboli olisi nyt hirsipuu, olisi hirttäminen kielletty ja ristiinnaulitseminen olisi varmaan pysynyt käytössä pitkäänkin. Japanissa ristiinnaulitsemista käytettiin vielä 1850-luvun puolivälissä ja siitä on säästynyt jopa valokuvia. Nyttemmin ISIS ja Hamas ovat elvyttäneet ristiinnaulitsemisen jälleen käyttöön, joten menetelmä pääsi tälle listalle ja jopa näin korkealle.

8. Kaasukammio
Vastoin yleistä luuloa menetelmää eivät käyttäneet ensimmäisinä saksalaiset eikä käytetty kaasu ole koskaan Zyklon B, joka on ensinnäkin tehoton ja toiseksi tuskallinen. Ensimmäistä kertaa kaasukammiota käytettiin virallisessa teloituksessa 1924. Tai oikeastaan ei käytetty kaasukammiota, vaan omaa selliä. Valitettavasti selli ei ollut riittävän ilmatiivis ja kaasu vuoti ulos. Uudessa yrityksessä käytettiin vankilan teurastamoa ja tällä kertaa onnistuttiin. Myöhemmin rakennettiin sitten varsinaisia kaasukammioita. Käytettävä kaasu on aina ollut syaanivetyä eli sinihappoa. Se aiheuttaa tajuttomuuden muutamassa sekunnissa ja kuoleman muutamassa minuutissa. Periaatteessa. Käytäntö on osoittautunut usein toisenlaiseksi ja siksi kaasukammiota on käytetty hyvin vähän, USA:ssa vain 11 kertaa kuolemanrangaistuksen palauttamisen (1976) jälkeen ja viimeksi 2010. Muualla maailmassa menetelmää ei virallisesti käytetäkään.

9. Kuristaminen
Kuristaminen on läheistä sukua hirttämiselle, mutta kuitenkin eri menetelmä kahdesta syystä. Ensinnäkin oikein suoritetussa hirttämisessä uhri ei kuristu ja toiseksi kuristamiseen ei liity pudotusta tai edes roikkumista. Menetelmä oli käytössä Espanjassa vielä vuonna 1974. Siellä oli tähän ihan oma laitteensa, garrotte. Alun perin systeemi toimi siten, että tuomittu istutettiin tuolille, kaulaan kietaistiin silmukka ja silmukan sisään tanko, jota pyöritettiin sitten riittävän monta kierrosta. Taitava teloittaja sai aikaan kuoleman muutamassa sekunnissa. Tunnetuin kuristamalla teloitettu on viimeinen inkakuningas Atahualpa, joka pelastui roviolta polttamiselta 1533 kääntymällä viime hetkellä kristinuskoon.

10. Polttorovio
Euroopassa polttorovioista luovuttiin lopullisesti 1800-luvun alussa ja ne olivat sitä ennenkin olleet jo hyvin harvinaisia. Lisäksi tuomitut oli normaalisti kuristettu ennen liekkien leimahtamista. Nyttemmin tapa on kaikkialta lakkautettu virallisesti, mutta epävirallisesti sitä vielä siellä täällä harjoitetaan. Esimerkiksi Pohjois-Koreassa, joka muutenkin on alalla kunnostautunut mielenkiintoisin innovaatioin, väitetään erinäisiä kenraaleita käytetyn bensakylvyssä ennen tulitikun heittämistä. Myös ISIS on ottanut menetelmän uusiokäyttöön kärventämällä kiinnijääneen jordanialaislentäjän häkissä.

Lopuksi sitten muutama uusi tai ainakin uusvanha innovaatio järjestyksessä barbaarisimmasta humaaneimpaan. Humaanisuuden mittarina pidetään tässä aikaa ensimmäisestä kivun havaitsemisesta kuolemaan.

5. Hukuttaminen
Hukuttamista on ennenkin käytetty teloitusmenetelmänä, mutta kovin tehottomasti. Ei tarvitse muuta kuin sulkea teloitettava teräshäkkiin ja upottaa se nosturin nokassa puoleksi tunniksi järveen. Itse asiassa hämmästyttää, että natsit vaivautuivat rakentamaan kaasukammioita. Ei olisi tarvinnut muuta kuin kaivaa riittävän syvä kuoppa, valaa betoniseinät ja -lattia sekä asentaa sen päälle teräsristikko. Kuopan koolla ei olisi ollut käytännössä mitään rajoitteita, toisin kuin kaasukammioilla oli. Sitten olisi vain tarvinnut avata patoluukku läheisestä joesta, odotella puoli tuntia, sulkea tuloluukku, avata poistoluukku ja laittaa kapot tyhjentämään monttu. Taatusti halvempaa kuin kaasukammiot.

4. Palelluttaminen
Kuulemma paleltumiskuolema on suhteellisen rauhallinen. Odotellaan parinkymmenen asteen pakkasta (tai sitten laitetaan heppu kylmäkammioon) ja ei muuta kuin sidotaan uimahoususilleen odottelemaan. Palelluttamista ei kuitenkaan liene koskaan käytetty teloitusmenetelmänä ilmastollisten syiden takia: onnistuisi tehokkaasti vain harvassa maassa ja niissäkin vain muutamana kuukautena.

3. Murskaaminen
Tätä ikiaikaista menetelmää on harjoitettu norsujen avulla ja muutenkin. Systeemi ei kuitenkaan ollut välttämättä kovin tehokas ja jäi pois käytöstä epähumaanina. Nykypäivänä asia olisi toisin, koska voimantuottomenetelmät ovat paljon tehokkaammat. Mietitään esimerkiksi autonmurskainta Goldfingerin avustajan Oddjobin tyyliin.

2. Pudottaminen
Toinen vanha mutta hylätty menetelmä, johon uusi teknologia antaisi taas uuden ulottuvuuden. Aiemmin jouduttiin tyytymään kalliolta heittämiseen - Rooman valtakunnassa Tarpeian kalliot olivat suosiossa. Valitettavasti käytettävissä olleet pudotuskorkeudet olivat kovin vaatimattomia eivätkä taanneet varmaa menestystä. Nykypäivänä lentokoneesta tai helikopterista saadaan tarvittaessa useiden kilometrien korkeus, jolloin tuomittu saa myös hyvät kyydit viimeisellä matkallaan. Tätä menetelmää käytettiin 70-luvulla Argentiinassa toisinajattelijoiden "kadottamiseen". Lisävauhtia antamaan voidaan käyttää paria rautakahletta, jotka samalla hoitavat hautauksen - oletettavasti temppu tehtäisiin tietysti meren yllä. Jos suvaitsevaisto saa joskus totaalisen vallan ja jään kiinni, niin saanen esittää kainon toiveen että teloitukseni tapahtuu tällä tavalla. Varmuuden vuoksi huomautan, että perinteisistä menetelmistä suosin henkilökohtaisesti eniten ampumista, mikäli tämä uusi innovaatio ei ota tulta.

1. Räjäyttäminen
Aivan uusi keksintö alalla. Ainakaan tietääkseni tätä ei ole koskaan käytetty, vaikka se olisi a) kivuton, b) halpa ja c) käytännöllinen. Kaivetaan parin metrin syvyinen monttu, laitetaan pohjalle muutama kilo TNT:tä matoksi, lasketaan tuomittu sidottuna sinne ja peitetään teräskannella suunnatun räjähdysvaikutuksen aikaansaamiseksi. Sitten käännetään kytkintä ja lopuksi ei tarvitse muuta kuin lapioida monttu umpeen niiltä osin joilta räjäytys ei ole seinämiä romauttanut.