Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


tiistai 31. toukokuuta 2011

Kantapäät vastakkain

Maltalla hyväksyttiin äskettäin kansanäänestyksessä esitys, joka tekee avioeron lailliseksi, kunhan parlamentti lyö virallisen leiman paperiin. Tämän jälkeen avioero on mahdollinen kaikissa Euroopan maissa. Tosin jos tarkkoja ollaan, Vatikaani ei edelleenkään hyväksy avioeroa, mutta sitä ei oikein voi laskea, koska suurimmalle osalle sen kansalaisista jopa avioliitto on kielletty.

Suomessa avioero on instituutio siinä missä avioliittokin, kuten tilastot paljastavat. Vuonna 2008 solmittiin yli 31 000 avioliittoa. Vastaavasti avioeroja oli lähes 13 500. Avioliittojen määrä on ollut lievässä nousussa, kun taas avioerojen määrä on pysynyt suunnilleen samana jo pitkään. Optimisti voisi tästä todeta, että parisuhteiden kestossa on tapahtumassa käännös parempaan suuntaan. Näin ei kuitenkaan ole. Tilastot osoittavat, että mikäli erojen määrässä ei tapahdu merkittävää muutosta, noin puolet avioliitoista päättyy eroon.

Tilastollinen syy tähän on inertia eli vitkaisuus. Esimerkiksi vuonna 1960 solmituista avioliitoista on päättynyt eroon noin 22 prosenttia ja on odotettavissa, että eroon tuskin enää kovin moni 50 vuotta kestänyt liitto päättyy. Vastaavasti esimerkiksi vuonna 1990 solmituista avioliitoista eroon on päättynyt jo 39 prosenttia ja eroavaisuuskäyrä sojottaa edelleen ylöspäin, joskin jo tasaantuen. Parhaan käsityksen tilanteesta saa, kun katsoo kuinka monta prosenttia tiettynä vuonna solmituista liitoista on päättynyt eroon aina viiden vuoden välein alle 40 vuodessa, jolloin erokäyrä näyttää tasaantuvan:
Vuosi: 5 v / 10 v / 15 v / 20 v / 25 v / 30 v / 35 v / 40 v
1960: 4 % / 7 % / 12 % / 15 % / 18 % / 20 % / 21 % / 22 %
1965: 5 % / 11 % / 14 % / 20 % / 23 % / 26 % / 28 % / 29 %
1970: 6 % / 14 % / 18 % / 22 % / 27 % / 30 % / 31 % / 32 %
1975: 7 % / 14 % / 22 % / 27 % / 32 % / 35 % / 36 %
1980: 7 % / 16 % / 23 % / 30 % / 34 % / 37 %
1985: 8 % / 21 % / 28 % / 36 % / 40 %
1990: 12 % / 24 % / 32 % / 39 %
1995: 13 % / 24 % / 32 %
2000: 13 % / 25 %
2005: 14 %
Trendi on selvä: avioerojen määrä on koko ajan nousussa. Ainoa positiivinen puoli asiassa on se, että vuosien 1995, 2000 ja 2005 käyrät ovat toistaiseksi seuranneet melko tarkasti vuoden 1990 käyrää. Vuosien 1965-1990 käyrissä on jokaisessa selkeä kasvu edelliseen käyrään verrattuna.

Avioliittojen tutkiminen ei kuitenkaan kerro lähellekään koko totuutta. Vanhemmissa sukupolvissa parisuhde kehittyi nopeasti avioliitoksi, nykyään avoliitossa on yhä useampi. Mikäli avoliitot ja -erot laskettaisiin tilastoihin mukaan, eroprosentti kasvaisi varmasti. Rautalangasta väännettynä: vuosina 1960-70 naimisiin menneistä melkoinen osa on sellaisia, jotka nykypäivänä olisivat valinneet pelkän avoliiton. Valistuneena arvauksena voi hyvin esittää, että nämä hypoteettiset tapaukset aineistosta karsimalla aiempien vuosien eroprosentti olisi pienempi ja avioerotilastojen poikkeama nykypäivästä vielä suurempi. Sama asia kääntäen: jos nykypäivänä avoliitto olisi yhtä harvinainen kuin 40 vuotta sitten, avioeroprosentin poikkeama 40 vuoden takaisesta olisi vielä suurempi.
Toisin sanoen: vuonna 1960 ja vuonna 2000 solmittujen avioliittojen eroprosentin vertailu on yhteiskunnan muutoksen takia vinoutunut ja parisuhteiden kestoennusteiden muutos on vielä suurempi kuin tilastot antavat ymmärtää.

Miksi parisuhteet eivät nykyään kestä yhtä hyvin kuin ennen?

Ihmisten suhtautuminen eronneisiin on muuttunut, ja hyvä niin. Ennen muinoin avioeron ottanut oli paarialuokkaa. Moni roikkui epäonnistuneessa ja riitaisessa liitossa, josta kärsivät kaikki. Avioeron ottaminen oli pitkä oikeusprosessi, jossa jonkun piti joko ottaa syyt niskoilleen tai sitten odotusaika oli todella pitkä. Pelkästään tämän kohtaaminen toimi joillekin esteenä, puhumattakaan yhteisön tuomiosta.

Yhteiskunta on muuttunut. Aiemmin avioliitossa oli ns. miesten ja naisten työt, vieläpä siten että usein nainen pystyi jäämään hoitamaan kotia miehen palkalla. Nykyään tämä on mahdollista vain harvoin. Työnjaon muuttuminen on merkittävämpi asia kuin on käsitetty. Aiemmin nainen hoiti taloustyöt ja mies kodin korjaukset ja muut vastaavat. Nykyään normiavioliitossa taloustyöt jaetaan suunnilleen tasan ja kodin korjaukset ulkoistetaan, jos mies ei osaa/ehdi niitä hoitaa. Tämä vähentää puolisoiden keskinäistä riippuvuutta. 50-luvulla miehen oli vaikea lähteä, kun tiesi että pyykki jää pesemättä ja naisen oli vaikea lähteä, kun tiesi ettei voi yhteiskunnan tuella kiskoa mieheltä epäinhimillisen suuruisia elatusmaksuja. Riippuvaisuutta pidetään yleensä pahana asiana, mutta kyllä se toisaalta lisää keskinäistä luottamusta. Ääritapauksena tietysti oli agraariyhteiskunta, jossa molemmat työskentelivät samassa "yrityksessä".

Parisuhde on muuttunut. Tai oikeastaan parisuhde on syntynyt. Ei ennen muinoin parisuhdetta juuri ehtinyt olla. Pohjantähti-trilogiassa V. Linna lausuu Kivivuoren Oskarin suulla sisko-Elinalle onnittelut kihlauksesta: "Jaaha… Vuoden päästä meidän plikka sitten kävelee perseläpi käsivarrella." Nykyään parisuhteessa ollaan vuosikausia ilman lapsia, kiitos e-pillerin ja kumppaneiden. Sitten mennään naimisiin hirveällä kohkaamisella, että nainen saisi viettää päivän prinsessana. Ennen häät olivat kaiken alku, nykyään monelle kyseessä on parisuhteen kohokohta - eikä kohokohdasta ole muuta tietä kuin alaspäin. Etenkin siinä vaiheessa kun tulee elämän suurin muutos, johon verrattuna yhteen muuttaminen ja avioliiton solmiminen ovat pikkujuttuja. Tilastot osoittavat, että lapsen syntymä nostaa avioeroriskiä. Onko muka ihme? Sitä on 5-10 vuotta eletty kumppanin kanssa, uutuudenviehätys on karissut ja se on jo riski sinänsä. Siinä on jo ehtinyt tottua toiseen ihmiseen, kun paikalle pläjähtää sinappitehdas. Etenkin miehet tuntevat jäävänsä syrjään ja kärsivät sopeutumisvaikeuksista. Olisi mielenkiintoista nähdä lapsipariskuntien avioerotilastot jaettuna kahteen ryhmään: ne liitot, joissa ensimmäinen lapsi on syntynyt alle kolme vuotta parisuhteen (huom. parisuhteen, ei avioliiton) alkamisen jälkeen ja ne liitot, joissa ensimmäinen lapsi on syntynyt myöhemmin. Hypoteesi: ensimmäisen lapsen syntymä alle kolmen vuoden kuluessa pienentää avioeroriskiä, koska tuolloin puolisot eivät ole vielä tottuneet toisiinsa tietynlaisina yksilöinä, vaan aloittavat koko homman perheenä.

Avioeroon sinänsä voi olla monia syitä eikä niitä kannata yksityiskohdittain ruotia. Jokainen ero on yksittäistapaus; kuten Anna Kareninassa todettiin, kaikki onnelliset avioliitot ovat samanlaisia, mutta jokainen onneton avioliitto on onneton omalla tavallaan. Sitä paitsi jos avioeron kokeneelta pariskunnalta kysyy syitä, saa kaksi yleensä täysin erilaista vastausta - jos saa vastausta ollenkaan. Syiden yksityiskohdista viis, mutta avioeroon johtaneet päätökset voidaan jakaa neljään eri vakavuuskategoriaan.

1. Avioliitossa tulee ongelmia
Siis ongelmia parisuhteessa? No voi hellanlettas, ihanko tosi? Parisuhdehan on onnen tyyssija, jossa tanssahdellaan kesäisellä kukkakedolla hunajaisten jokien virratessa ikuisessa auringonpaisteessa yksisarvisten kirmaillessa horisontissa. Siis ihan oikeasti. Jos joku eroaa siksi että pahoittaa mielensä kun se kumppani nyt sanoikin vähän ilkeästi, niin hänen ei olisi ikinä parisuhteeseen pitänyt ruvetakaan.

2. Ongelmia ei pystytä ratkaisemaan
Nyt aletaan päästä asiaan. Kun - huomaa kun - parisuhteeseen tulee ongelmia, istutaan keittiön pöydän ääreen ja puhutaan asiat halki. Siis jos ei pystytä lähtemään yhteiselle, kahdenkeskiselle viikonloppureissulle. Yhteisen ajan viettäminen molemmille mieluisassa paikassa / harrastuksessa yleensä ratkaisee ongelmat itsestään. Jos taas ei ratkaise tai ei ole mahdollisuutta, niin sitten puhutaan. Katsotaan mikä mättää ja mitä sille on tehtävissä. Lähes aina ratkaisumalli löydetään ja aika usein sen mukaan pystyy myös toimimaan.
Jos ratkaisua ei löydy ja on ilmeistä, että ongelma ei ajan myötä poistu itsestään, vaihtoehtoja on kaksi. Erota tai sopeutua. Nyrkkisääntö on se, että jos ei ole lapsia, on viisaampaa erota ja jos taas on, on viisaampaa sopeutua. Avioliittoinstituutiota ei ole tarkoitettu aikuisia vaan lapsia varten. Lapsettoman ja riitaisan pariskunnan on yleensä parempi lähteä omille teilleen. Lapsipariskunnan on muistettava myötä- ja vastoinkäymisissä ja sopeuduttava. Yleensä onnistuukin. Monet tekevät väliaikaisratkaisun ja päättävät erota, kunhan lapset ovat tarpeeksi isoja. Tällöin unohdetaan, että avioliitto on tarkoitettu lapsia varten - ja tämä koskee myös lastenlapsia.

3. Ongelmia ei yritetä ratkaista
Molemmat tiedostavat, että suhteessa on ongelmia. Yleensä tilanne on se, että toinen haluaa ratkaista ongelmat ja toinen vetäytyy kuoreensa. Tämä on niin suuri loukkaus toista osapuolta kohtaan, että kyseessä on vapaasti oikeustermein ilmaistuna casus belli eli syy pistää avioeroprosessi alulle. Tai ei ehkä ihan vielä. Tässä tilanteessa on syytä suunnata parisuhdeneuvontaan. Jos passiivinen osapuoli kieltäytyy siitäkin, niin silloin nähdään mistä puusta aktiivinen osapuoli on veistetty. Järki-ihminen marssii käräjäoikeuteen, periaatteen ihminen puree hammasta ja kestää. Näistä jälkimmäisistä mainitaan useimmiten esimerkkeinä lestadiolaiset, jotka eivät kuulemma eroa. Paitsi tietysti silloin, kun toinen luopuu uskosta jolloin eroprosessi lähtee yleensä heti liikkeelle.

4. Avioliitto on solmittu valheelliselle pohjalle
Jos ihmiset rakastuisivat toisiinsa täysin sattumanvaraisesti, voitaisiin puhua ehdottomasta rakkaudesta. Näin ei tietenkään ole, vaan puolisoksi valitulla on joitakin sellaisia ominaisuuksia, joiden perusteella hänen kanssaan mennään naimisiin. On jopa ilmeistä, että avioliiton kummatkin osapuolet ovat ennen sen solmimista kertoneet, mitä puolisoltaan ehdottomasti vaativat. Mikäli ainakin toinen puolisoista on tässä vaiheessa tietoisesti valehdellut, ei lain kirjaimen mukaan tarvitse mennä edes avioeroprosessiin, vaan voi vaatia avioliiton peruutumista - lukekaa Finlexin avioliittolain pykälä 68, kohta 2. Lienee nykyään aika harvoin käytössä.

Mitä sitten on tehtävissä avioerotilastojen kaunistamiseksi? Yhteiskunnallisia oloja ei voi liiemmin muuttaa. Ihmisten suhtautumista eronneisiin ei kannata muuttaa entisenlaiseksi. Jäljelle jää parisuhdevalistus. Avioliiton solmivien on tiedostettava, miten parisuhde on heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa ajasta muuttunut. Ehkä pitkän avoliittovaiheen sijaan pitäisi avioliiton aikaisempaan solmimiseen ja lasten hankkimiseen aikaisessa vaiheessa kannustaa vero- ja tukiteknisin keinoin. Ehkä olisi lainsäädännöllisin keinoin toisaalta vaikeutettava avioeron saantia, toisaalta tuotava enemmän esille unohtunutta säädöstä avioliiton peruutumisesta. Peruutumismahdollisuus saattaisi olla aika kova pala sille osapuolelle, joka on valheellisin perustein (esim. taloudellinen hyöty, elättäjän hankkiminen lapsille) toisen avioliittoon huijannut. Huomautettakoon kuitenkin, että pykälässä mainitaan huijatun osapuolen tietämättömyys; avioliittoon saa mennä mistä tahansa syystä, kunhan on sen rehellisesti toiselle ilmoittanut. Ehkä tulevien puolisoiden pitäisi tehdä ennen tahdon-lausumaa virallinen lista syistä ja odotuksista, miksi avioliittoon haluavat. Kynnys avioeron hankkimiseen olisi isompi, toisaalta moni voisi hätkähtää avioliiton peruutumiskanteeseen väistämättä liittyvää syyllisyyden osoittamista.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Sivallus CLXXX

Kansanedustaja Hakkaraisen hurjasta nuoruudesta on löytynyt rikostuomioita ja median verikoirat riehuvat. Harmi, ettei PS päässyt hallitukseen - noilla taustoilla mies olisi ollut ministeriainesta.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Euroopan erikoiset kielet

Kansallisvaltion käsite syntyi Euroopassa, mutta läheskään kaikille kansoille ei ole koskaan omaa valtiota riittänyt edes aatteen kotimaanosassa. Seuraavassa kymmenen esimerkkiä kielistä, joiden puhujilla ei ole ollut omaa valtiota.

10. Baski on isolaattikieli; sen sukulaisuutta mihinkään muuhun kieleen ei ole kyetty osoittamaan. Baskin kielen opiskelun on väitetty olevan vaikeampaa kuin minkään muun kielen, mutta tämä on indoeurooppalaisten kielten puhujien höpinää, jota ei suomalaisen pidä ottaa vakavasti. Kielenä se on säännöllisempää kuin mikään uralilainen kieli, vaikeus on vain ennakkoluulo, joka aiheutuu siitä että indoeurooppalaista kieltä äidinkielenään puhuvat yleensä ovat opetelleet vieraana kielenä vain toista indoeurooppalaista kieltä. Totta kai rakenteeltaan erilainen kieli vaikuttaa vaikeammalta oppia. Toki lisäongelmana on esimerkiksi japanin kieleen nähden saatavissa olevan opiskelumateriaalin vähäisyys, ainakin ennen muinoin kun kieli oli Francon aikaan kielletty. Murteita on useita ja etäisimpien puhujilla on keskinäisiä ymmärrysvaikeuksia.
Eristyneenä kielenä baskilla on jotain yhteisiä piirteitä suomen kanssa, vaikka varsinaista kielisukulaisuutta ei olekaan. Sanaa sisu on vaikea kääntää useimmille kielille vastinkappaleen puuttuessa, mutta baskin kielessä on lähes täsmällinen vastine, kemena. Toinen erikoisuus oli baskin ja islannin pidgin-kieli 1600-luvulla.
Useimmat pitävät baskia Espanjassa puhuttuna vähemmistökielenä, mutta todellisuudessa baskialueen jakaa Espanjan ja Ranskan raja. Espanjan Baskimaan eteläisimmillä alueilla enemmistökielenä on espanja, mutta pohjoisemmat ovat baskivoittoisia. Kaiken kaikkiaan Espanjassa baskia puhuu äidinkielenään noin 600 000 ihmistä, Ranskassa noin 50 000. Esimerkiksi jalkapallon vuoden 1998 maailmanmestaruuden Ranskan joukkueessa voittanut Bixente Lizarazu on baski. Hän onkin yksi harvoista ulkomaalaisista, joka on pelannut pelkästään baskitaustaisia pelaajia rekrytoivassa Athletic Bilbaossa. Kahdeksan Espanjan mestaruutta (viimeksi 1984) ja kerran UEFA-cupin voittanut seura on kansainvälistyneen jalkapallon paineessa jumiutunut 2000-luvulla liigan alempaan keskikastiin. Seura on silti yksi niistä kolmesta, jotka ovat pelanneet Espanjan liigan ylimmällä sarjatasolla sen perustamisesta eli vuodesta 1928 lähtien. Ne kaksi muuta ovat Real Madrid ja FC Barcelona.

9. Retoromaani on yksi Sveitsin neljästä virallisesta kielestä. Tosiasiassa se ei ole kieli, vaan yhteisnimitys usealle lähisukulaiskielelle. Puhujia on noin 35 000 ja päämurteita on viisi. Lähes kaikki puhujat asuvat Graubündenin kantonin alueella, mutta muodostavat silti vähemmistön vajaan 200 000 asukkaan joukossa. Kantonin virallinen retoromaanin kieli on rumantsch grischun, eri murteiden pohjalta kehitetty kirjakieli. Merkittävintä mitä kantonissa on tapahtunut, lienee kahdet talviolympialaiset St. Moritzissa - tai San Murezzanissa, kuten paikkakunnan alle kymmenen prosentin retoromaaninkielinen vähemmistö sitä nimittää.

8. Bretonia puhutaan siellä missä nimikin paljastaa eli Bretagnessa Ranskassa. Vähemmistökielten asemaa puolustettaessa puhutaan usein "alkuperäiskansoista", mutta voiko alkuperäiskansaksi kutsua väestöä, joka on siirtynyt asuinalueelleen vasta historiallisena aikana ja kielikin on kehittynyt vasta tuolloin? Bretonit muuttivat Britanniasta kanaalin toiselle puolelle roomalaisvallan luhistuttua, jolloin bretonin kieli kehittyi Britanniassa puhutuista kelttiläisistä kielistä. Sen lähin sukulainen on Cornwallissa puhuttu, sata vuotta sitten kadonnut kornin kieli. Bretonin kielessä on neljä päämurretta, joista yksi poikkeaa merkittävästi muista.
Kieli on kokenut kovia. Bretoni oli yläluokan kieli 1100-luvulle asti, kunnes ranskalainen ylimystö asettui alueelle. Ranskalaiset eivät tunnetusti pidä vähemmistökielistä, mikäli ylipäätään tunnustavat niiden olemassaolon. Etenkin Ranskan vallankumouksen aikana bretonit joutuivat koville. Siitä huolimatta vielä vuonna 1930 bretonia puhui arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä, joista lähes puolet oli täysin yksikielisiä. Vuonna 1950 pelkästään bretonia osaavia arvioitiin olevan vain satatuhatta, nykyään vain muutamia. Bretonia käyttää jokapäiväisessä elämässään noin 200 000 ihmistä, mutta millään alueella he eivät muodosta enemmistöä.

7. Inarinsaame on vastaus kysymykseen: mikä on se kieli, jonka puhujista suurin prosentuaalinen osuus asuu Suomessa? Saamelaiskieliä puhuu kaikkiaan noin 30 000 ihmistä, joista noin 75 % pohjoissaamea. Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisista valtaosa on pohjoissaamen puhujia, Venäjän puolella ovat omat kielensä. Suomessa pohjoissaamella on noin 2 000 puhujaa, kahdella muulla saamelaiskielellä eli inarinsaamella ja kolttasaamella noin 300 molemmilla. Näistä kolttasaamea puhutaan jonkin verran myös Venäjällä, mutta kaikki inarinsaamen puhujat asuvat Suomessa.
Inarinsaamelaisten perinteinen asuinalue on Inarijärven ympäristö. Muista saamelaisista heitä erottaa kielen lisäksi kulttuuri; poronhoito ei ole yhtä merkittävässä asemassa, vaan metsästys ja ennen muuta kalastus.
Inarinsaame kuuluu itäsaamelaisiin kieliin, vaikka sen puhujille länsisaamelaisiin kieliin kuuluvan pohjoissaamen ymmärtäminen onkin helpompaa kuin niin ikään itäsaamelaisiin kieliin kuuluvan kolttasaamen.
Inarinsaame oli jo vähällä sammua, mutta nykyään lapsille opetetaan sitä kielipesäpäiväkodeissa ja koulussa.

6. Gaeli ei vastoin yleistä harhaluuloa ole Skotlannin alkuperäiskieli. Sitä on puhuttu enemmistökielenä ainoastaan Skotlannin pohjoisosassa eli Ylämaalla. Skotlannin pääkieli se oli kuitenkin 1000-luvun alkuun asti, jolloin aluksi hovin ja sittemmin muun ylimystön kieleksi vaihtui englanti ja gaeli vetäytyi vähitellen takamaille.
Nykyään gaelia puhuu äidinkielenään noin 60 000 ihmistä, mutta enemmistökielenä se on vain Ulko-Hebridien saarilla. Läheisin sukulainen on manksin kuoltua sukupuuttoon Irlannin virallinen kieli iiri, jonka kanssa gaelilla olikin yhteinen kirjakieli 1600-luvulle asti.

5. Älvdalska poikkeaa riikinruotsista niin paljon, että muut ruotsalaiset eivät ymmärrä sitä. Samaa voitaisiin sanoa savon murteesta ja suomen kielestä. Tosin savo/suomi -tapauksessa ongelma on siinä, että sanat kyllä ymmärretään mutta tarkoitusta ei. Älvdalskassa tilanne lienee päinvastainen, koska ero ruotsiin on ääntämyksellinen. Kielessä on säilynyt runsaasti muinaisnorjan piirteitä, jotka ovat ruotsin kielestä kuluneet pois.
Älvdalskaa puhutaan ainoastaan Älvdalenin kunnassa Taalainmaalla, lähellä Norjan rajaa. Kunnan reilusta 7 000 asukkaasta noin 3 000 puhuu kieltä.

4. Kasubi on kokenut monille vähemmistökielille tyypillisen kohtalon; sitä on pidetty valtakielen murteena. Tässä tapauksessa puolan, vaikka kielten ummikkopuhujat eivät käytännössä pysty toisiaan ymmärtämään. Kasubeja arvioidaan olevan lähes puoli miljoonaa, mutta vain hieman yli 50 000 puhuu kieltä äidinkielenään. Heistäkin kaikki osaavat sujuvasti puolaa, koska kasubia on vasta viime aikoina alettu käyttää opetuskielenä.
Kieltä puhutaan eniten kasubien perinteisellä asuinalueella Pommerissa Itämeren rannalla. Kuten kirjasta Peltirumpu tiedetään, Nobel-kirjailija Günther Grass on sukujuuriltaan osin kasubi. Vaikka kasubin kieltä onkin sorrettu, samaa ei voi sanoa kasubeista ainakaan nykyään; Puolan pääministeri Donald Tusk on kasubi.

3. Friisi on yhteisnimitys länsi-, itä- ja pohjoisfriisille. Käytännössä friisillä tarkoitetaan nykyään Alankomaissa puhuttavaa länsifriisiä, koska Saksassa puhuttu itäfriisi (2 000 puhujaa) ja pohjoisfriisi (10 000 puhujaa) ovat harvinaisempia. Kielitieteellisesti friisi on englannin lähin sukulaiskieli, sijoittuen germaanisten kielten kartassa englannin ja hollannin väliin.
Suurin osa friisin lähes puolesta miljoonasta puhujasta asuu Alankomaissa Friisinmaan maakunnassa, jossa he muodostavat enemmistön 70 % osuudella. Maakunnassa järjestetään kanavia pitkin yhdentoista kaupungin kautta kulkeva lähes 200 kilometrin mittainen luistelukilpailu Elfstedentocht - silloin kun järjestetään. Ilmasto-olojen takia vuosittainen kilpailu on kyetty viemään läpi viimeisen sadan vuoden aikana vain 15 kertaa, viimeksi 1997. Sotavuosien ankarista talvista kertoo se, että ainoa kerta kun kilpailu on kyetty järjestämään kolmena peräkkäisenä vuonna on 1940-42. Toinen kahden peräkkäisen kisan putki koettiin 1986-87. Monet Alankomaiden menestyneistä pikaluistelijoista ovatkin friisejä, kuten olympiavoittaja Sven Kramer. Maailman tunnetuin friisiläinen taitaa kuitenkin olla Mata Hari - olettaen ettei lehmiä lasketa.

2. Sorbi on slaavilainen vähemmistökieli keskellä Saksaa. Kieli jakautuu ylä- (15 000 puhujaa) ja alasorbiin (7 000 puhujaa). Molemmat variaatiot ovat keskenään ymmärrettäviä. Lähimmät sukulaiskielet ovat puola, kasubi, tsekki ja slovakki.
Sorbien asuinalue sijaitsee Saksan kaakkoisosassa, entisen DDR:n alueella. Maan kommunistihallinto ei, kumma kyllä verrattuna muiden kommunistimaiden suhtautumiseen vähemmistöihin, yrittänyt tukahduttaa sorbien kieltä ja kulttuuria. Jotain tekemistä asialla voi olla slaavilaisuuden kanssa; ehkä Honecker ja kumppanit pelkäsivät, että Neuvostoliitto tykkäisi kyttyrää jos saksalaiset sortaisivat slaaveja. Sorbeilla oli käynyt tuuri jo kolmannen valtakunnan aikana, jolloin heitä ei pidetty slaaveina, vaan rodullisesti arjalaisina jotka nyt vain sattuivat puhumaan slaavilaista kieltä. Historian tunnetuin sorbi lienee Gottfried Leibniz isänsä kautta.

1. Tsakonian kielen kohtalo on tulla luokitelluksi kreikan murteeksi, vaikka kielten puhujat eivät toisiaan ymmärräkään - sanastossa on vain 70 % yhteisiä sanoja.
Tsakoniaa puhutaan Peloponnesoksen niemimaan itäosassa. Vuoristoisen seudun takia väestö pysyi aina Kreikan vapaussotaan 1821-29 asti erossa standardikreikan puhujista. Tuon jälkeen alun perin 200 000 puhujan suuruinen kieli on kutistunut muutamaan sataan. Edes Kreikan ja Turkin väestönvaihto 1924, joka toi turkintsakonialaiset Kreikkaan, ei pysäyttänyt kehitystä. Kielen häviäminen vauhdittui 1970-luvun sähköistymisen myötä; kun televisio ja muut joukkotiedotusvälineet saavuttivat syrjäisemmätkin vuoristokylät, nuorten kieleksi tuli standardin mukainen koineekreikka. Koska Kreikan politiikka ei tunnusta tsakoniaa vähemmistökieleksi, sen odotetaan muuttuvan kuolleeksi kieleksi lähivuosikymmeninä.

EDIT 28.5.2011: korjattu saamelaiskielten kielirajat ja Hebridit Ulko-Hebrideiksi.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Homoseksuaalisuus - sairaus vai ei?

Kokeilkaa huviksenne KVG-menetelmää ja kirjoittakaa hakusanoiksi homous, sairaus, onko tai jokin niiden yhdistelmä synonyymeineen millä tahansa osaamallanne kielellä. Todennäköinen lopputulos on, että päädytte sivulle jossa todetaan että homoseksuaalisuus ei ole sairaus ja perusteluna on, että se on poistettu sairausluokituksesta (Suomessa vuonna 1981). Kehäpäätelmä puhtaimmassa muodossaan. Toisaalta, tämähän tarjoaisi erinomaisen keinon siivota sairaustilastoja. Poistetaan multippeliskleroosi luokituksesta ja voilà - meillä on yli 5000 tervettä enemmän!

Wikipedia määrittelee sairauden olevan fyysisen tai psyykkisen rakenteen tai toiminnan poikkeavuus, joka aiheuttaa yksilölle tai hänen ympäristölleen tilapäistä tai pysyvää haittaa tai toiminnanvajavuutta. Mikäli homoseksuaalisuus ei ole sairaus, se ei siis (1) ole poikkeavuus, (2) aiheuta kellekään haittaa eikä (3) tee henkilöstä jollain tavoin vajaakykyistä muihin verrattuna. Mikäli nämä väittämät ovat tosia, väite on todistettu. Mikäli niistä yhdessäkään havaitaan merkittävää ristiriitaa todellisuuden kanssa, homoseksualismi on sairaus.

Ne harvat tapaukset, joissa homoseksualismin poistamista sairausluokituksesta perustellaan muutoin kuin kehäpäätelmällä, voidaan jakaa seitsemään ryhmään. Jokaisessa on tietty perusväittämä. Toki väittämiä on muitakin kuin nämä, mutta ne ovat sen verran harvinaisia ja yleensä älyvapaita tyyliin "se ei näy verikokeessa tai röntgenkuvassa" tai "raamattu kieltää", että ne voidaan sivuuttaa.

1. Homoseksuaalisuus ei ole sairaus, koska se ei tartu.
Tämän väittämän virheellisyys on niin ilmeinen, että se on mukana ainoastaan yleisyytensä takia. Yhtä hyvin perustein keuhkosyöpä ei ole sairaus, koska se ei yhdenkään lääketieteellisen tutkimuksen mukaan ole tarttuva tauti. Itse asiassa keuhkosyöpä on homoseksuaalisuutta helpompi poistaa sairausluokituksesta tällä perusteella; homoseksuaalisuuden tarttuvuudesta voi tarkempia tietoja kysellä keneltä tahansa englantilaisen poikien sisäoppilaitoksen käyneeltä.

2. Homoseksuaalisuus ei ole vamma, koska se on synnynnäinen ominaisuus.
Kertokaa tämä syntymäkuuroille. Lähes yhtä ilmeisen virheellinen kuin ensimmäinen väittämä. Tietyt geenit omaava henkilö saattaa olla tai olla olematta homoseksuaali; hänellä on vain normaalia voimakkaampi tai lievempi taipumus siihen. Luonnollisesti suurin osa ihmisistä toki on joko homoja tai heteroita ympäristöstä riippumatta, mutta varmasti on olemassa vähemmistö, joiden kohdalla olosuhteet ratkaisevat.

3. Homoseksuaalisuutta on esiintynyt aina.
No, ainakin niin kauan kuin kirjallisia lähteitä raamatun ajoilta tai antiikin Kreikasta on säilynyt, joten ei ole mitään syytä epäillä etteikö olisi aiemminkin. Etenkin kun sitä esiintyy myös eläimillä, mikä onkin tiukkapipojen keskuudessa aiheuttanut joskus tragikoomisia tilanteita. Tämä argumentti yleensä perustellaan toteamalla, että mikäli homoseksuaalisuus olisi haitta, ihmisen evoluutio olisi karsinut sen. Kuten se on karsinut esimerkiksi suulakihalkion

4. Homoseksuaalisuus ei ole lääkittävissä eikä parannettavissa
Tohtori Päivi Räsänen saattaa olla tästä eri mieltä, mutta jätettäköön hänen mielipiteensä huomiotta ja oletetaan, että väite on totta. Poistetaan sitten sairausluokituksesta samalla perusteella nuoruusiän diabetes, johon ei kovista ponnisteluista huolimatta ole löydetty parannuskeinoa. Insuliiniruiskeet ovat toki hoitokeino, mutta ne ainoastaan estävät taudin oireiden puhkeamisen. Samalla tavoin voisi makaaberisti todeta, että homoseksuaalisuuden hoitokeinona voisi käyttää kemiallista kastraatiota, joka estää oireiden puhkeamisen. Kuten on joissakin maissa käytettykin.

5. Homoseksuaalisuus ei aiheuta ongelmia jokapäiväisessä elämässä.
Tai siis tietysti aiheuttaa, mutta vika ei ole homoseksuaalisuudessa sinänsä vaan homofobiassa. Totta sinänsä, varmasti suurin osa homojen kohtaamista vaikeuksista kautta historian on aiheutunut juuri tuosta syystä. Mutta ei se ainoa syy ole. Kiistaton tosiasia on, että normista poikkeavuus määritellään sairaudeksi. Laktoosi-intoleranssi on sairaus, mutta selluloosaa pilkkovan entsyymin puuttuminen suolistosta ei ole. Ei laktoosi-intolerantikollakaan mitään ongelmia olisi, jos yhteiskunta ei olisi rakentunut maitonormatiivisuuden pohjalle. Kyky pilkkoa laktoosia ravinnoksi on selvä hyöty, mutta pelkästään siitä syystä sitä ei ole luokiteltu sairaudeksi. Kyky pilkkoa sellua ravinnoksi olisi myös hyödyllinen, mutta kyvyttömyyttä siihen ei ole luokiteltu sairaudeksi, koska kyseessä on normi. (Kuvitelkaapa että ihmiset pystyisivät siihen. Pikaruokapaikat mainostaisivat: PIKAISTA SELLUA HALVALLA!) Laktoosin pilkkomiskyky puuttuu 17 % aikuista suomalaisväestöä, joten se on luokiteltu sairaudeksi. Sivumennen todettakoon, että homoseksuaaleja on eri arvioiden mukaan 2 - 13 % eli vähemmän.
Kokonaan toinen asia on se, että yksilön kannalta homoseksuaalisuus saattaa olla harmitonta, mutta yhteiskunnan kannalta näin ei välttämättä ole. Mahdollisia negatiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan on käsitelty ansiokkaasti Takkiraudassa.

6. Homoseksuaalisuudesta ei haluta parantua.
Eikä myöskään psykopatiasta. Sitä paitsi käsi sydämelle: jos homoseksuaalille annettaisiin mahdollisuus elää elämänsä uudelleen heteroseksuaalina, kuinka suuri prosentti valitsisi niin? Epäillä sopii että osuus olisi aika iso.

7. Homoseksuaalisuus saattaa hyödyttää geenien leviämistä muulla tavoin kuin omien jälkeläisten kautta.
Tässä viitataan yleensä väitteeseen, jonka mukaan homoseksuaalien sisaruksilla on keskimääräistä enemmän lapsia. Tämän katsotaan johtuvan lapsettoman sisaruksen lähisukulaisen lapsille tuottamista lisäresursseista. Toinen mahdollinen selitys on vanhempien painostus lastenlasten hankkimiseen. Hypoteesit ovat uskottavia, mutta pitäisi tutkia myös verrokkiryhmä eli lapsettomat heteroseksuaalit; onko heidän sisaruksillaan keskimääräistä enemmän lapsia? Oli miten oli, omien geenien monistamista suosiva ominaisuus voidaan silti luokitella sairaudeksi. Klassinen esimerkki on malarialta suojaava sirppisoluanemia.

Jokainen väite, jonka mukaan homoseksuaalisuus ei olisi sairaus, on kumottavissa vastaesimerkillä. Johtopäätös: on joko löydettävä uusia ja pätevämpiä todisteita tai tunnustettava homoseksuaalisuuden olevan sairaus ja puuttuvan sairausluokituksesta ainoastaan poliittisen korrektiuden vaatimuksista.

Ja suvaitsevaiset - mikäli ovat tänne asti lukeneet - voivat tässä vaiheessa kaivaa sen kuuluisan herneen ulos nenästään. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole rajoittaa homoseksuaalien oikeuksia millään tavoin, sen enempää kuin kirjoituksessa mainittujen tai myöhemmin mainittavaa sairautta potevien oikeuksia. Itse asiassa olen tuntenut henkilökohtaisesti kaikista kyseisistä sairauksista ainakin yhden sitä sairastavan ihmisen. Ei kenenkään oikeuksia pidä rajoittaa sillä perusteella, että hän sattuu olemaan diabeetikko. Tai homoseksuaali. Tunnen useita homoseksuaaleja eikä minulla ole mitään heitä vastaan. Ei ole ongelma, jos työkaverini on homo tai samassa saunaseurassa on homo. Kyse on siitä, että monet ovat kurkkuaan myöten täynnä väitettä, että homoseksuaalisuus olisi normaalia. Eipä ole näkynyt marsseja, joissa keliaakikot tai skitsofreenikot väittäisivät että kyseessä on normaali olotila eikä sairaus.

P.S. Homofoobikoille suosittelen sivustoa, jossa aiheesta saa asiallista, tässäkin kirjoituksessa hyödynnettyä tietoa.

Sivallus CLXXIX

Tänään hölkyteltiin Naisten kymppi. Kyseisestä tapahtumasta voi hyvällä syyllä todeta, että siinä meni monta kymppiä pilalle.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

perjantai 13. toukokuuta 2011

Sivallus CLXXVII

Tuleva pääministeri sai vihdoin laskettua millaisella kombinaatiolla saadaan aikaan enemmistöhallitus ilman persuja ja kepua. Hommaan kului vähän reilut kolme viikkoa, mikä on ihan kelpo suoritus Kataisen lyhyen matikan kuutonen huomioiden.

SM-maastojen ennakko 2011

Huomautus: Uusintajulkaisu eiliseltä, Blogger näkyy tällä välin sekoilleen pahemman kerran ja hävittäneen kaikenlaista…

Maastojuoksun SM-kisat ja junnujen Flying Finns -maastot kirmaistaan ensi viikonloppuna Invalassa, kuten sieltä kotoisin oleva kaverini paikkakuntaa kutsuu. Piti tekemäni viimevuotiseen tapaan varsinaisista SM-maastoista ennakkokatsaus, mutta kävi kuten kävi eli olin alkuviikon kevätflunssassa sängyn pohjalla. (Se eilen julkaistu bloggaus oli kirjoitettu juuri tämäntapaista tilannetta varten varalle jo kuukausia aiemmin.) Nyt ei enää ehdi kaikkia sarjoja scouttaamaan läpi nimi nimeltä uusimmat saavutukset eli lähinnä pm-maastot ja -maantiet huomioiden. Siksi jätin tutkimatta ne sarjat, joilla ei oman valmennuksen kannalta ole merkitystä enkä halua sattuneista syistä julkaista jäljelle jäänyttä materiaalia.

Harmillisista poisjäänneistä mainittakoon tietysti jenkeissä leireilevä Jukka Keskisalo ja juoksijan polvea poteva Sandra Eriksson, joka oli ilmoittautunut edelleen 22-vuotiaiden sarjaan jättäen naisten kisan Johanna Lehtisen armoille. Keskisalon poissaolo puolestaan jättää nelosen kisan sijaiskuninkaan hallittavaksi, Matti Räsänen on tietysti ennakkosuosikki.

Sään pitäisi olla lähes ihanteellinen; lauantaina junnumaastojen aikaan aurinkoista, sunnuntaina pilvisempää ja molempina päivinä 10-15 asteen välillä. Vielä eilen uhkailtiin sateella, mutta parempi näin.

Jaska lastaa viikonlopuksi valmennettavat autoon ja ottaa suunnan kohti Nivalaa, taktiset kuviot kisoja varten on jo suunniteltu ja hiotaan vielä matkan varrella sekä paikan päällä olosuhteiden havainnoinnin jälkeen huippuunsa.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Varrella virran

Sarjassa maantieteellisiä erikoisuuksia vuorossa joet. Aloitetaan puujalkavitsillä: Joen yli käveli elefantti. Miten kävi? Vastaus: Joe kuoli.

Joet on lueteltu pituuden mukaisessa järjestyksessä. Kuulostaa helpolta, mutta joen pituus on kaikkea muuta kuin yksikäsitteinen. Muutamia esimerkkejä ongelmista:
1) Joen sivujoki on yhtymispisteestä yläjuoksulle päin mitaten pidempi kuin pääuoma. Tämä ongelma kierretään yleensä siten, että sovitaan käsiteltäväksi jokisysteemin pituus joen suusta jokea ja tarvittaessa sivujokia pitkin mitaten etäisimpään lähteeseen - niin on menetelty tässäkin listassa.
2) Jokien suut ovat usein haarautuneita. Tällöin kuljetaan yleensä merkittävintä uomaa pitkin, vaikka sivu-uoma olisikin pidempi.
3) Joen kulku saattaa muuttua. Tulva-aikana se voi raivata itselleen väliaikaisen oikotien, ihmisen toiminnan vaikutuksesta joenmutkia oiotaan tai jää pato-altaiden alle.

Olisi toki olemassa muitakin tapoja mitata jokien mahtavuutta. Yksi on tutkia joen valuma-aluetta eli sitä pinta-alaa jolle satava vesi päätyy lopulta jokeen. Tässä luonnollinen ongelma on pinta-alan riittävän tarkka mittaaminen. Lisäksi ongelman muodostavat "valuma-alueella" olevat seudut, joilta vesi ei virtaa missään olosuhteissa jokeen. Suomessakin on useita tasaisia metsäkankaita, joilla pahimpinakin tulva-aikoina vesi päätyy suppiin, onpa täällä monia umpilampiakin. Tätä ongelmaa voidaan toki kiertää sanomalla "niin mutta jos tarpeeksi märkää olisi, niin ko. lammen vesi päätyisi ko. jokeen." Mutta tätä perustelua käytettäessä esimerkiksi Kaspianmeren - ja siinä sivussa myös Aral-järven - koko valuma-alue pitäisi liittää Don-joen vastaavaan; mikäli jokin luonnonoikku aiheuttaisi pinnannousun muutama kymmenen metriä nykyistä ylemmäs, vesi purkautuisi lopulta Donin kautta Mustaanmereen.

Visuaalis-hydrologinen ratkaisu olisi laittaa joet järjestykseen virtaaman mukaan. Tässä törmätään ongelmaan: minkä virtaaman mukaan? Maksimin, minimin vai pitkän ajan keskiarvon? Yleisesti käytetään keskiarvoa, mutta sen määrittäminen on puolestaan melkoisen työlästä. Tätä luokittelua käytetään kuitenkin määräämään, mikä on pääuoma ja mikä sivujoki. Kahden joen yhtyessä sivujoeksi katsotaan se, jonka keskivirtaama on pienempi. Tämän takia käy useinkin niin, että yhtymäkohdasta alkulähteelle mitaten sivujoki osoittautuu pääuomaa pidemmäksi.

Yllättävin vaihtoehto jokien järjestykseen laittamiselle on mitata niiden mahtavuutta sivujokien avulla. Lukuarvon 1 saa joki, jolla ei ole ainuttakaan sivujokea. Lukuarvon 2 saa joki, jolla on ainakin yksi sivujoki mutta ei yhtään sivujoellista sivujokea, lukuarvon 3 joki jolla on ainakin yksi sivujoellinen sivujoki mutta ei yhtään sivujoellista sivujoen sivujokea ja niin edelleen. Tällä mittarilla mahtavin joki on Amazon, jonka lukuarvo on 12. Toisin sanoen Amazonilla on ainakin yksi lähdepuro, joka laskee ensin suurempaan jokeen, joka puolestaan laskee vielä suurempaan jokeen jne, kunnes yhdestoista yhtymiskohta lopulta kohtaa Amazonin. Ongelma on kuitenkin taas se, kuinka pieni puro lasketaan mukaan - vaaditaanko esimerkiksi tietty minimikeskivirtaama vai se, että lähdepuro ei kuivu koskaan. Esimerkiksi Kansalaisen Karttapaikasta pystyi nopeasti selvittämään, että siihen merkittyjen purojen mukaan laskien Kemijoen lukuarvo on vähintään 8. Toinen ongelma on se, että esimerkiksi lukuarvon 8 saavia jokia on luultavasti tuhansia - miten ne luokiteltaisiin keskinäiseen järjestykseen?

Kaikkine heikkouksineenkin pituuden mukaan järjestäminen on sekä yleisintä että kätevintä. Tässä on käytetty lähteissä ilmoitettua pituutta ja ainakin pyritty siihen, että pituus olisi mitattu joen suulta kaikkein etäisimmän lähdejoen alkulähteelle, poikkeuksina ainakin Neva, josta ei löytynyt kyseistä tietoa.

Niili on maailman pisin joki. Vielä mioseenikaudella parikymmentä miljoonaa vuotta sitten se oli 1400 kilometriä pidempi, kun Tanganjikajärvi laski Niilin kautta. Valuma-alueeltaan Niili on vasta kolmantena ja virtaamaltaan se ei ole edes kolmenkymmenen suurimman joukossa. Sahara vaatii veronsa, viimeinen Niiliin laskeva sivujoki kun on Atbara parituhatta kilometriä ennen suuta.

Amazon on maailman toiseksi pisin joki, tosin tämä on kiistanalaista. Voi nimittäin olla, että jokin alkuhaara osoittaa Amazonin Niiliä pidemmäksi. Joka tapauksessa joki on selvästi Etelä-Amerikan pisin. Lisäksi sillä on ylivoimaisesti maailman suurin valuma-alue ja virtaama. Virtaaman määrä on jopa viisinkertainen seuraavaksi suurimpaan jokeen verrattuna. Mereen laskiessaan sen pääuoman leveys on 80 kilometriä. Syvyyttä joella on 20-50 metriä, syvimmillään jopa 100 metriä. Se on suurin joki, jonka yli ei ole olemassa ainuttakaan siltaa. Koska joen kallistuma on vähäinen ja virtaama suuri, isotkin alukset pystyvät kulkemaan kauas yläjuoksulle. Valtamerilaivat pääsevät Manaukseen asti, 1500 km suulta, syväykseltään enintään 5,5 metriä olevat Perun Iquitosiin asti 3600 km suulta. Jokialukset pääsevät tästäkin 800 kilometriä eteenpäin. Amazonin vesistö on kalalajistoltaan maailman rikkain, toistaiseksi sieltä on löydetty noin 2100 eri lajia. Virran mahtavuutta kuvaa hyvin Rio Negron yhtyminen pääuomaan Manauksessa. Rio Negro on tummavetinen, lämpimämpi ja virtaa hitaammin. Yhtymäkohdan jälkeen joet virtaavat rinnakkain kuutisen kilometriä ennen vesien sekoittumista.

Jangtse on Aasian pisin joki, pisin Tyyneenmereen laskeva joki, pisin yhdessä maassa (Kiinassa) virtaava joki ja sillä on suurin vain yhdessä maassa sijaitseva valuma-alue. Vastikään käyttöönotettu Kolmen rotkon pato on maailman suuritehoisin vesivoimalaitos. Mikäli Ganges ja Brahmaputra katsotaan erillisiksi joiksi, Jangtsella on Aasian suurin virtaama.

Mississippi on Pohjois-Amerikan pisin joki, kun lasketaan reittiä Mississippi-Missouri-Jefferson. Sillä on myös mantereen suurin valuma-alue ja virtaama. Joki meanderoi paljon ja muuttaa reittiään ajoittain. Myös ihmisen tekemät muutokset laivaliikennettä varten ovat lyhentäneet jokea. Joki kuljettaa mukanaan paljon lietettä ja sanotaankin, että Mississippi on liian paksu purjehdittavaksi mutta liian löysä kynnettäväksi.

Jenisei on pisin Jäämereen laskeva joki ja pisin joki, joka jäätyy säännöllisesti. Väitetään, että jos akselivallat olisivat voittaneet toisen maailmansodan, Jenisei olisi ollut Saksan ja Japanin etupiirien raja.

Keltainenjoki eli Huangho on Kiinan toiseksi pisin joki ja erittäin herkkä tulville. Tasangolla virtaavana sen uoma on muuttunut historian aikana useita kertoja. Vuonna 1194 joki murtautui eteläiselle reitille, Shandongin niemimaan toiselle puolelle, jolloin sen suun paikka vaihtui 300 km etelämmäs. Seuraavan 700 vuoden aikana joen kulkureitti vaihtui useita kertoja, kunnes 1897 se - toistaiseksi - viimeisen kerran alkoi virrata alkuperäisessä uomassaan. Tulvia on ollut sen jälkeenkin, vuoden 1931 tulvassa arvellaan kuolleen jopa neljä miljoonaa ihmistä. Vuonna 1938 tulvapadot avattiin tarkoituksellisesti hidastamaan japanilaisten etenemistä ja lähes miljoona kuoli - tosin vain vähäinen murto-osa heistä oli japanilaisia. Nykyään tulvia estetään mm. pommittamalla lentokoneista jääpatoja. Joki on teollistumisen myötä erittäin pahoin saastunut.

Ob-joella on lyhyestä nimestään huolimatta Aasian suurin valuma-alue. Sillä on myös maailman pisin estuaari.

Parana on Etelä-Amerikan toiseksi pisin joki. Sen pituus riippuu siitä, lasketaanko Rio de la Plata jokeen vai mereen kuuluvaksi.

Kongo on maailman syvin joki, syvimmillään 230 metriä. Afrikan joista sillä on suurin valuma-alue ja virtaama, molemmat maailman toiseksi suurimpia heti Amazonin jälkeen.

Amur on Venäjän ja Kiinan raja-aluetta, jolla on perinteisesti ollut kiistoja rajan kulusta.

Lena saa alkunsa vain seitsemän kilometrin päässä Baikaljärvestä, joka kuuluu Jenisein valuma-alueeseen.

Mekong virtaa pohjoisesta etelään ja siksi pääuoma tulvii eri aikaan kuin siihen alajuoksulla laskevat sivujoet. Tulvan äkillisesti kohotessa Mekongissa joidenkin sivujokien virtaussuunta muuttuu, esimerkiksi Tonle Sap muodostaa valtavan tulvajärven.

Irtys laskee Obiin, mutta on sitä pidempi. Jos se lasketaan sivujoeksi, se on maailman pisin ja valuma-alueeltaan suurin sivujoki. Hydrologisesti se onkin sivujoki, mutta koska Ob-Irtys -jokisysteemin pituus lasketaan Irtysiä pitkin, tittelit ovat kyseenalaisia.

Mackenzie on tullut länsimaalaisille tunnetuksi vasta 1700-luvun lopulla, koska joki virtaa Kanadan arktisimpien seutujen läpi.

Niger ei ole saanut nimeään siitä mistä luulisi, vaan luultavasti tuareginkielisestä ilmaisusta "jokien joki". Sen varrella sijaitseva samanniminen valtio kuuluu kokonaisuudessaan sen valuma-alueeseen, pois lukien ne osat jotka viettävät laskujoettomaan Tsadjärveen.

Missouri on itse asiassa pidempi kuin koko Mississippi. Se on kuitenkin virtaamaltaan hieman pienempi kuin Mississippi niiden yhtymäkohdassa ja katsotaan siksi sivujoeksi. Koska jokisysteemin suurimpaan pituuteen kuuluu melkoinen pätkä Missouria, sen titteli Pohjois-Amerikan pisimpänä sivujokena on kyseenalainen.

Murray on Oseanian suurin joki kaikilla mahdollisilla mittareilla: pisin, suurin valuma-alue ja suurin virtaama.

Tocatins Brasiliassa on mahdollisesti pisin sivujoki. Mahdollisesti siksi, että se laskee Amazonin sivuhaaraan juuri ennen valtamerta. Kiistelläänkin siitä, onko se sivujoki vai itsenäinen joki.

Volga on Euroopan suurin joki kaikilla mittareilla: pisin, suurin valuma-alue ja suurin virtaama. Se on samalla kaikissa kategorioissa suurin joki, joka ei laske mereen tai mereen laskevaan jokeen ja suurin joki, jonka uomasta osa on korkeudeltaan merenpinnan alapuolella.

Shatt al-Arab on varsinaisesti vain noin 150 km pitkä. Tunnetummat Eufrat ja Tigris yhtyvät ennen mereen laskemistaan Shatt al-Arabiksi. Yhtymäpisteen korkeus merenpinnasta on vain neljä metriä.

Madeira, joka laskee Amazoniin, on pisin kiistaton sivujoki. Kyseenalaiset sivujoet mukaan lukienkin Madeiralla on sivujoista suurin valuma-alue ja virtaama.

Indus on pisin Intian valtamereen laskeva joki. Historiassa se on tunnettu paikkana, johon Aleksanteri Suuren maailmanvalloitus pysähtyi.

Sao Francisco on suurista joista tuntemattomimpia; tuppaa aina unohtumaan, että Brasiliassa on muitakin jokia kuin Amazon sivujokineen.

Syrdarja laskee siihen, mitä Araljärvestä on jäljellä ja on pisin joki, joka sijaitsee kokonaan sisämaavaltioissa - myös valuma-alueeltaan.

Saint Lawrence purkaa Pohjois-Amerikan suurten järvien vedet Atlanttiin. Kun jokea seuraa etäisimmältä lähteeltään suulle, se vaihtaa nimeä monta kertaa: Northjoki, Saint Louis -joki (tässä välissä Yläjärvi), Saint Mary's -joki (Huronjärvi), Saint Clair -joki (Saint Clair -järvi), Detroitjoki (Eriejärvi), Niagarajoki - lienee kuuluisin putoustensa ansiosta - (Ontariojärvi) ja lopulta Saint Lawrence.

Rio Grande on lännenelokuvista tuttu USA:n ja Meksikon rajajoki. Nimi "Suuri joki" on ehkä pituuden (3051 km) puolesta ansaittu, mutta virtaamaltaan se on säälittävä kuraprunni, alle kymmenesosan Kemijoesta.

Ala-Tunguska laskee Jeniseihin ja on Aasian pisin sivujoki, mikäli Irtysiä (tai vaihtoehtoisesti Obia) ei hyväksytä. Joen virtaama vaihtelee valtavasti, kesäkuun virtaama on noin satakertainen verrattuna maalis- ja huhtikuun vastaaviin.

Brahmaputran lähdepuroja pidetään maailman korkeimmalla virtaavina jokina. Koska joella on yhteinen suisto Gangesin kanssa, sitä pidetään joskus Gangesin sivujokena.

Tonava on joki, joka virtaa useimman maan eli kymmenen läpi. Sen valuma-alueeseenkin kuuluu eniten maita, yhteensä 19. Samalla sen rannalla on enemmän pääkaupunkeja kuin minkään muun joen, neljä kappaletta.

Sambesi on tunnettu Victorian putouksista. Joessa sijaitsee myös Kariban tekojärvi, joka on tilavuudeltaan maailman suurin.

Araguia laskee Tocatinsiin. Jos Tocatins hyväksytään sivujoeksi, niin Araguia on maailman pisin sivujoen sivujoki.

Amudarja laski ennen Araljärveen. Nykyään joki on keinokastelun takia kuivunut alajuoksultaan ja on siksi maailman pisin kuivunut joki eli joki, jolla ei ole varsinaista suuta.

Ganges on hindujen pyhä joki. Mikäli sen kanssa yhteisen suiston muodostava Brahmaputra katsotaan Gangesin sivujoeksi, on Ganges Aasian virtaamaltaan suurin joki. Gangesin valuma-alueeseen kuuluu myös maailman korkein vuori Mount Everest.

Isim laskee Irtysiin ja on pisin sivujoen sivujoki, mikäli Irtys hyväksytään sivujoeksi ja Tocatins ei.

Uraljokea on perinteisesti pidetty Euroopan ja Aasian rajana, jolloin se onkin ainoa kahden mantereen välinen rajajoki. Joen kymmenkilometrinen delta sen laskiessa Kaspianmereen on hyvin erikoisen muotoinen, joulukuusimainen.

Arkansas on Pohjois-Amerikan pisin sivujoki, mikäli Missouria ei hyväksytä.

Colorado on muovannut vuosimiljoonien kuluessa maailman näyttävimmän kanjonin, Grand Canyonin. Joki itse kuivuu nykyään ennen laskemistaan Kalifornianlahteen. Vettä käytetään keinokasteluun niin paljon, että vain harvoin sitä riittää mereen asti.

Ubangi laskee Kongoon ja on Afrikan pisin sivujoki.

Orinoco on maailman pisin bifurkaatiojoki. Osa sen vesistä purkautuu Casiquarejokea pitkin Amazonin vesistöön. Vaikka joki menettää osan vesistään eikä ole pituudeltaan eikä valuma-alueeltaan viidenkymmenen ensimmäisen joukossa, on sen virtaama silti maailman neljänneksi suurin. Valuma-alue näet sijaitsee kokonaan sademetsässä, joten vettä riittää.

Tarim on suurista joista se, joka on kauimpana merestä. Se virtaa Sinkiangissa, jossa sijaitsee maapallon merestä kaukaisin piste. Kuivana kautena joki katoaa Takla Makanin autiomaahan, märempinä aikoina se täyttää nykyään yleensä kuivana olevan Lop Norin suolajärven.

Oranje on Etelä-Afrikan pisin joki. Vaikka se virtaa lähes koko maan halki lännestä itään, ei sen rannoilla ole kovin paljon asutusta, koska suurin osa reitistä on autiomaata. Kuivina vuosina koko joki onkin haihtunut ennen merta.

Don on tunnettu Mihail Solohovin kasakkaeepoksesta Hiljaa virtaa Don, jonka savonnettu versio on kuulemma nimeltään Eepä tok piä kiirettä jok.

Kama laskee Volgaan ja on Euroopan pisin sivujoki.

Guapore laskee Mamoreen, joka laskee Madeiraan, joka laskee Amazoniin. Guapore on näin ollen maailman pisin sivujoen sivujoen sivujoki ... paitsi jos Mamoren pituus lasketaan Guapore mukaan lukien, jolloin Mamore puolestaan on pisin sivujoen sivujoki.

Voltajoessa on maailman suurin tekoallas, Voltajärvi.

Beni laskee Madeiraan ja on siksi pisin sivujoen sivujoki, mikäli kiistanalaiset tapaukset unohdetaan.

Coloradojoessa ei ole muuta mainittavaa kuin se, että kyseessä on pisin joki, jolla on itseään pidempi samanniminen joki. Tämä lyhyempi Coloradojoki sijaitsee Teksasissa.

Rio Grandessa ei ole muuta mainittavaa kuin se, että se jakaa edellisen ennätyksen Coloradojoen kanssa; molempien pituus on 1438 km. Tämä Rio Grande sijaitsee Boliviassa.

Kura laskee Kaspianmereen Azerbaidzanissa ja on pahoin saastuneena nimensä veroinen.

Iguazu on Paranan sivujoki ja tunnettu samannimisistä putouksistaan.

Rein on Länsi-Euroopan valtaväylä. Se ei kuitenkaan laske mereen Reininä, vaan hajoaa Waaliksi, Ala-Reiniksi ja Ijsseliksi. Aiemmin suuhaaroja oli useampiakin.

Kapuas sijaitsee Borneolla ja on pisin saarella oleva joki, 1143 km.

Shabeelle virtaa Somaliassa - silloin kun virtaa. Se on pisin luonnollisista syistä kuivuva joki. Vain suurimpien tulvien aikana joen vesiä laskee Jubajokeen ja sitä kautta Intian valtamereen.

Sepik Uudessa-Guineassa häviää pisimmän saarijoen tittelin niukasti Kapuakselle, mutta on virtaamaltaan suurin saarella oleva joki.

Caroni laskee Orinocoon ja alle tuhannen kilometrin pituudesta huolimatta sillä on hallussaan sivujokien ennätysvirtaama - kiitos sademetsäilmaston.

Ussuri on Amurin sivujoki, jonka muutaman saaren omistuksesta Neuvostoliitto ja Kiina kävivät kiihkeän mutta unohdetun rajataistelun 1969.

Seine virtaa Pariisin halki, mutta ei vastoin harhaluuloa ole Ranskan pisin joki: Loire on pidempi ja sen lisäksi Ranskassa virtaavat osan matkaansa Rein, Meuse ja Rhone, joiden kokonaispituus on suurempi.

Pripet on Dnieprin sivujoki, josta tuskin kukaan olisi kuullut, ellei sen varrella sijaitsisi paikka nimeltä Tsernobyl.

Glomma Norjassa on 604 km pitkänä Pohjoismaiden pisin joki. Se on suurin myös virtaamaltaan, keskimäärin 720 kuutiometriä sekunnissa.

Kemijoki on Suomen mahtavin joki pituudeltaan (552 km) ja keskivirtaamaltaan (556 kuutiometriä sekunnissa). Sen valuma-alue on 51 000 km2. Valuma-alueeltaan se on samalla Pohjoismaiden suurin mereen laskeva joki, voittaen Götajoen muutamalla sadalla neliökilometrillä. (Nevajoen valuma-alue on yli viisinkertainen, mutta siitä kuuluu Pohjoismaihin vain murto-osa. Nevan vesistöön kuuluvan Vuoksen valuma-alue on hieman Kemijokea suurempi. Myös Vuoksen pituus on Kemijokea suurempi, mikäli se lasketaan kaukaisimpaan latvapuroon asti.) Pirttikosken voimalaitoksen kohdalla Kemijoki katoaa parin kilometrin ajaksi maan sisään; putouskorkeuden lisäämiseksi on kallioon louhittu joelle tunneli.

Tiber virtaa Rooman halki. Sanonta "uida Tiberin yli" tarkoittaa protestantin kääntymistä roomalaiskatolilaisuuteen.

Shannon Irlannissa on 386 km pitkänä Euroopan pisin saarella sijaitseva joki.

Khwae Yai on elokuvasta tuttu Kwai-joki.

Thames ei ole Brittein saarten pisin joki; pisin on Irlannissa oleva Shannon ja Britanniassakin virtaa Thamesia kahdeksan kilometriä pidempi Severn.

Iijoki on tunnettu Kalle Päätalon Iijoki-sarjasta, joka on suunnilleen yhtä pitkä kuin 330-kilometrinen joki. Iijoki on samalla pisin joki, jonka koko valuma-alue kuuluu Suomelle.

Casiquiare on Orinocosta erkaantuva bifurkaatiojoki, joka laskee Rio Negron kautta Amazoniin.

Ounasjoki yhtyy Kemijokeen Rovaniemellä ja on Suomen suurin sivujoki kaikilla mittareilla mitaten.

Jordan on pysyvistä joista matalin, koska se laskee Kuolleeseenmereen. Reilusti yli puolet 251-kilometrisestä joesta virtaa merenpinnan alapuolella. Joen vettä käytetään runsaasti keinokasteluun ja vedenkäyttö onkin Israelin ja Jordanian pysyvä kiistanaihe.

Somme on tunnettu ensimmäisessä maailmansodassa käydystä Sommen taistelusta.

Klondike Kanadassa on Alaskaan virtaavanYukonin sivujoki, tunnettu vuoden 1896 kultakuumeesta.

Vuoksi häviää Kemijoelle niukasti virtaamaltaan, mutta sen valuma-alue on yli 52400 km2, Pohjoismaiden suurin. Aiemmin joki laski Käkisalmen kautta Laatokkaan, mutta vuonna 1818 tulvakanavaksi kaivettu uoma puhkaisi Taipaleenjoen oikotieksi. Nykyään vanha lasku-uoma on lähes kuivunut. Vuoksen pituudeksi mainitaan 156 km, mutta sen pituutta kaukaisimpaan latvapuron lähteeseen ei tiettävästi ole koskaan mitattu. Mittailin karkeasti Kansalaisen Karttapaikasta seuraavat likiarvot: Vuoksen luusuasta Pielisjoen suulle Saimaan vesistöä pitkin saaret ja niemenkärjet kiertäen on matkaa 293 km. Pielisjoen pituus on 67 km. Pielisjärveä pitkin Kuokkastenkoskelle järven pohjoispäähän on 97 km. Siitä on jokea ja puroja pitkin 55 km Kalliojärvelle, joka on bifurkaatiojärvi. Yhteensä 668 km eli karkeastikin mitaten Vuoksi on selvästi Kemijokea pidempi.

Neva virtaa Pietarin halki ja sen kautta laskee valtaosa Järvi-Suomen vesistä mereen. Koska Neva kerää koko Laatokan valuma-alueen vedet, sen keskimääräinen virtaama on valtava, lähes viisinkertainen Kemijokeen ja Vuokseen nähden ja suurempi kuin esimerkiksi Reinillä.

Rubikon on vain kolmisenkymmentä kilometriä pitkä joki, mutta sen ylitys oli eräs maailmanhistorian merkittävimpiä käännekohtia.

Tämä Kemijoen nelikilometrinen latvajoki saa komean nimensä ansiosta kunnian päättää listan.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Jos Metsälään haluat mennä nyt

Monet vanhemmat tekevät pääkaupunkiseudulla kaikkensa, ettei lapsi joutuisi lähikouluun vaan pääsisi "parempaan" kouluun. Konstit ovat monet, teeskennellään jopa asumuseroa, jos muuten ei onnistu. Viime viikonvaihteen Hesari nosti esimerkiksi Maunulan peruskoulun. Koulupiiriin kuuluu Metsälän alue, jossa asukkaiden keskitulo on lähes kaksinkertainen Maunulaan nähden.

Syyksi muihin kouluihin pyrkimiseen on tietysti se, että vanhemmat haluavat lapsensa parasta. Maunulassa taas asuu paljon maahanmuuttajia, jotka vanhempien mielikuvien mukaan laskevat koulun tasoa. Tämä taas on suvaitsevaiston mielestä selvä merkki suomalaisten rasismista.

Tehdäänpä hypoteesi: maahanmuuttajat eivät laske koulun tasoa. Jatko-olettamuksena voidaan tietysti viedä väittämä astetta pidemmälle ja todeta, että koska mamut ovat rikkaus, he peräti nostavat tasoa. Silloin seurausten pitäisi olla ilmeiset:
1. Koulun oppimistulokset ovat ainakin yhtä hyvät kuin kantaväestön kansoittamassa koulussa.
2. Suvaitsevaisto ryhtyy rasisteihin nähden käänteiseen toimintaan eli yrittää saada lapsensa keinoja kaihtamatta mamukouluihin.
3. Vähitellen koulun hyvä maine leviää eikä kantaväestön pakoa enää tapahdu.
4. Koulun budjettia voidaan pienentää, jotta koulujen väliset erot tasoittuisivat.

Sitten totuudet kohta kohdalta.

1. Runsaasti kehutussa globaalissa PISA-tutkimuksessa sekä ensimmäisen että toisen polven maahanmuuttajien pisteet ovat kaikissa pohjoismaissa selvästi kantaväestön tason alapuolella. On ymmärrettävää, että ensimmäinen sukupolvi ei kielivaikeuksien takia voikaan saavuttaa kantaväestön tasoa. Mutta luulisi että toinen sukupolvi pääsisi edes lähelle. Näin ei kuitenkaan ole. Jopa lineaarisesti mallintaen vie noin kolme - neljä sukupolvea ennen kantaväestön saavuttamista. Eikä tässä ole huomioitu ainakaan seuraavia tilastoa vääristäviä seikkoja:
a) Todennäköisesti eteneminen ei ole lineaarista, vaan eksponentiaalisesti/logaritmisesti hidastuvaa eli humanisteille ilmaistuna esimerkiksi kolmannen ja toisen sukupolven ero on pienempi kuin toisen ja ensimmäisen sukupolven.
b) Tilastoissa ovat KAIKKI mamut, olisi kiva nähdä samat tiedot pelkästään afrikkalaisilta ja/tai muslimimamuilta, joista yleensä maahanmuuton ongelmien yhteydessä puhutaan.
c) Moni etnisesti puolisuomalainen, suomea äidinkielenään puhuva ja luultavasti kantaväestön veroisesti pärjäävä lapsi on puoliväkisin luokiteltu mamuksi (päiväkodin/koulun saamat avustukset motivoivat paikallisviranomaisia).
Tilastollinen tosiasia on siis, että keskimäärin mamut pärjäävät heikommin, kuten jokainen tutkimuksen tapainen osoittaa. Toki kaikki nämä tutkimukset on pyritty leimaamaan tarkoitushakuisiksi ja väärin asetelluiksi, mutta miksi ihmeessä mokuttajat eivät ole sitten tuoneet esiin omia, yhtä tarkoitushakuisia ja väärin aseteltuja tutkimuksiaan joissa mamut osoitetaan yhtä hyvin tai paremmin pärjääviksi? Yksittäistapauksia kyllä, niitähän jaksetaan aina esitellä kun jostakin on löydetty työssäkäyvä somali. Joskus jopa sellainen, joka ei työskentele mamukoordinaattorina tai somalinkielen tulkkina.

2. Tuskin suvaitsevaiston lapsia mamukouluissa on ainakaan enempää kuin heidän osuutensa kyseisen alueen asukkaista on. Tämä taas on huomattavasti pienempi kuin suvaitsevaiston kokonaisprosenttiosuus, koska suvikset aika harvoin asuvat mamulähiössä. Syitä suvisten lasten puuttumiselle lienevät yleisyysjärjestyksessä seuraavat:
a) Suviksilla ei yleensä ole lapsia. Lasten saanti muuttaa ihmiset usein konservatiiveiksi, kun käytäntö puraisee teoriaa perseestä.
b) Suvikset - ainakaan perheelliset - eivät asu mamulähiöissä.
c) Mamulähiöissä asuvien suvisten mielestä heidän lapsensa ansaitsevat parempaa kuin mamukoulu eli bumaaga on bumaaga mutta praktika on praktika.
d) Suvikset lähikoulusääntö on tärkeämpi kuin monikulttuurinen koulu ja he joutuvat hammasta purren hyväksymään sen, että lasten koulu on suomalaisetninen, kun Westendissä ei kurdeja asu.

3. Kantaväestön "koulushoppailu" on vasta alkanut. Merkkejä trendin hidastumisesta ei ole, päinvastoin. Enää ei asuntojen hintojen alenemisen takia vain muuteta mamuvyöhykkeeltä pois, kun varaa ei ole. Edes lapset yritetään sentään pelastaa.

4. Hesarin jutussa mainitaan, että Maunulan koulu saa vuosittain 49 000 euroa positiivisen diskriminaation (Vau, mikä käsite! George Orwell puhaltelee vappupilliä haudassaan) määrärahaa. Maunulan koulussa on 340 oppilasta. Tekee melkein 150 euroa per lärvi. Paljonkohan mahtaa tehdä per mamu? Luultavasti nelinumeroinen luku. Helsingin perusopetuksen menot ovat noin 8000 euroa oppilasta kohti. Kun huomioidaan, että monet muutkin koulut saavat samaa määrärahaa, seuraus on tietysti se että muissa kouluissa on käytettävissä vähemmän rahaa oppilasta kohti. Jos tämä määräraha käytettäisiin toisessa koulussa suomalaisiin oppilaisiin, 49 000 euroa jaettuna 8000 eurolla per oppilas tarkoittaisi, että koulu saisi noin kuuden oppilaan edestä määrärahaa. Ei mikään turha summa. Mikäli oletetaan edes tuhat euroa per mamu, voidaan helposti todeta mamun opettamisen tulevan 15 % kalliimmaksi kuin suomalaisen.
Eikä kaikki näy budjetissa. Tämä on tietysti yksittäistapaus, mutta tuttu erityisopettaja kertoi äskettäin seuraavaa. Hän työskentelee koulussa, jonka oppilaista noin yksi per luokka eli kolmisen prosenttia on mamuja. Hänen työajastaan hieman yli puolet kuluu mamujen kanssa eli noin 20-kertaisesti siihen, mitä pitäisi suhteessa lukumäärään olla. Tästä ja tukiopetuksista voisi joku tutkija selvittää, kuinka moninkertaisesti mamuoppilaaseen syydetään resursseja kantasuomalaiseen nähden.

Tämä kaikki on kantasuomalaisilta oppilailta pois. Opettajan aika, käytettävissä olevat resurssit, ryhmäkoot. Jos mamukoulut halutaan tasapainoisiksi suomalaisten (ja työperäisten mamujen) kansoittamien koulujen kanssa, ratkaisu on loppujen lopuksi yksinkertainen. Lisää määrärahoja mamukouluille. Opettajille paremmat palkat, niin sinne hakeutuvat paremmat opettajat. Pistetään mamukoulujen luokkakoko lakisääteisesti alle kymmenen ja opettajien palkkaus 20 % normia korkeammaksi. Samalla kyllä muiden koulujen ryhmäkoot kasvavat neljäänkymmeneen, mutta kyllä tasa-arvon nimissä on oltava valmis tekemään uhrauksia. Tai sitten ei.

Mikä sitten lääkkeeksi?

Suomalainen peruskoulu on kaikkine vakavine puutteineenkin (tasokurssien poistaminen riittäköön esimerkkinä) maailman paras. Se on sellaisena myös pidettävä. Hesarin kirjoitus on oikeassa siinä, että tämä kehitys johtaa koulujen eriarvoistumiseen. Jos koulujen tasapäisyys halutaan säilyttää luopumatta tasa-arvoisuudesta, ratkaisumallit ovat vähissä.
Ainoa konsti on poistaa kaikki "positiivisen diskriminaation" kaltaiset määrärahat ja antaa kaikille yhtä paljon resursseja oppilasta kohti - tai ei ainakaan resursseja haasteellisen oppilasaineksen perusteella. Jos haasteellisesta aineksesta ja huonosta menestyksestä saa resursseja, kyseessä on malliesimerkki kierosta kannustimesta.
Palataan osittain entiseen; minimissään otetaan käyttöön luokalleen jättäminen ja tarkkailu- ym. erityisluokat. Nykyään normaaliluokassa ei opiskelu tahdo onnistua, jos sinne on sijoitettu yksikin erityishäirikköoppilas. Nämä normaaliopiskeluun integroidut haasteelliset tapaukset on välittömästi derivoitava takaisin erityisopetukseen. Normiluokkaan voi palata sitten, kun on valmis pelaamaan sääntöjen mukaan.
Maahanmuuttajien opetukseen pätee vain yksi sääntö: jos aikoo asettua Suomeen, on elettävä maan tavalla. Niitä varten, jotka katsovat olevansa täällä vain käymässä JA eivät halua olla osa suomalaista kulttuuria on olemassa kansainvälisiä kouluja. Sopeuttamalla oppii vain sopeuttamiseen. Järjestelmän on oltava sama, yhtäläinen ja oikeudenmukainen kaikille, oli syntyperältään suomalainen tai ulkomaalainen, ihonväriltään, uskonnoltaan ja sukupuoleltaan mitä tahansa.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Sivallus CLXXVI

Meiltä ei kysytä: pitäisikö raskausaikana tupakoivien naisten sauhuttelu estää vaikka pakkotoimin?

Me vastaamme silti: Kyllä pitäisi. Miksi raskaana olevien naisten pitäisi olla poikkeus?