Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Miksi?

Aloittaessani blogikirjoittamisen en osannut aavistaa, että haittamaahanmuutto tulisi tämän blogin ehkä tärkeimmäksi aiheeksi. Ainakin - käsittääkseni - näitä kirjoituksia lukevien ja niitä linkkailevien mielestä. Olin toki suunnitellut siitä kirjoittavani, mutta vain murto-osan siitä mikä on toteutunut. Katsoin asiasta jotain tietäväni, minulla oli haittamaahanmuutosta tuolloin kokemusta enemmän kuin yli 90 %:illa suomalaisista. Tämä oli varovainen arvio. Pinnallinen syy kirjoitusten odotettua suurempaan painottumiseen kyseiseen genreen on tietysti toteutetun politiikan melkoinen epäonnistuminen. Jo vuonna 2009 oli jokaiselle ajattelukykyiselle ja ajattelemaan uskaltavalle haittamaahanmuuton laatu selvää. Valitettavasti heitä oli tuolloin suhteellisen vähän, nykyään reilusti enemmän, erittäin valitettavasti päättävissä elimissä edelleen riittämättömästi. Siinä oli ihan riittävästi syitä louskuttaa leukojaan ja yrittää antaa ihmisille kättäpidempää argumenteiksi. Viime vuonna maahan tunkeutui 30 000 syytä lisää.

En ollut kuitenkaan pinnallista syvemmälle pohtinut syitä sille, että kirjoitan haittamaahanmuutosta tai ylipäätään sille, miksi maahanmuutto kehitysmaista on negatiivinen asia. Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset yleensä muodostavat ensin näkemyksensä ja keksivät sille vasta jälkeenpäin perustelut. Tätä on usein pidetty merkkinä siitä, että ihminen on tunne- ei järkiolento. Toisaalta voi asiaa pohtia myös automaattireaktioiden hyödyllisyytenä. Kun puolustaja tekee pallonriiston oman rankkarialueen rajalla, ei hän ryhdy pohtimaan perusteluja sille, pitäisikö pallo syöttää oman vai vierasjoukkueen pelaajalle. Päätös tulee selkäytimestä, koska se on niin moneen kertaan läpi ajateltu. Perusteellinen ajattelu itsestäänselvyyksissä olisi vain hidastava tekijä. Samalla tavalla omat kirjoitukseni haittamaahanmuutosta ovat syntyneet - en ole sen tarkemmin syvällisempiä perusteluja pohtinut, ainoastaan välittömiä ja sukupolvien päähän ulottuvia seurauksia.

Oman näkökannan haastaminen ja perusteleminen on silti aiheellista. Jouduin tuossa jokin aika sitten pohtimaan omia elämänarvojani ihan muista syistä. Siinä yhteydessä tulin ajatelleeksi, kuinka ne istuvat haittamaahanmuuttoon. Tajusin, että automaattirefleksini kumpuaa nimenomaan siitä, että haittamaahanmuutto on ristiriidassa jokaisen tärkeänä pitämäni arvon kanssa. Osan kanssa enemmän, osan vähemmän. Kolmen elämänarvoni kanssa haittamaahanmuutto on todella räikeässä ristiriidassa. Muissakin on ongelmia, mutta nämä kolme tärkeintä osoittivat tosiaan, miksi haittamaahanmuutto on todellakin nimensä mukaisesti haitallista. Tässä numeroituna, mutta ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä.


1. Meritokratia

Wikipediaa lainatakseni: Meritokratia tarkoittaa (esimerkiksi yrityksen tai valtion) hallintoa, jossa yleneminen tapahtuu ansioiden (meriittien) perusteella. Meritokratiassa valta jaetaan esimerkiksi suoritusten, pätevyyden ja kykyjen, ei esimerkiksi syntyperän, sukupuolen, etnisyyden, yhteiskuntaluokan, perhesuhteiden, suosion, iän tai yhteisöllisen aseman perusteella.

Haittamaahanmuuton vastenmielisimpiä piirteitä ovat se rasismin määrä, jolla haittamaahanmuuttajia suositaan suomalaisten kustannuksella sekä se alistava tapa, jolla suvaitsevaisto haittamaahanmuuttajia kohtelee.

Haittamamuille asetetaan jo lähtökohtaisesti aivan eri kriteerit kuin sivistysmaalaisille. Jokainen haitta luokitellaan kulttuurieroksi. Jokainen positiivinen suorittaja nostetaan tapetille ylistettäväksi. Positiiviseksi suoritukseksi lasketaan jokainen sellainen suoritus, joka jollain lailla lähestyy normisuoritusta. Olen omin silmin nähnyt, kuinka suvakkilauma silmät kiiluen ja suunnilleen kuola suupielistä valuen ihastelee, kun kunnan nuorisotalon juhlasalissa esitellään kolmikymppinen arabimies, joka "aikoo aloittaa lähihoitajan opinnot" ja puhuu kymmenen vuoden Suomessa olon jälkeen suomea suunnilleen yhtä hyvin kuin kuka tahansa yläkouluikäinen enkkua. Olisi kiva tietää, millaisena ihmissaastana ja sosiaalipummina he pitäisivät samanikäistä kouluttamatonta suomalaista, joka olisi jo tekaissut neljä lasta kuten tämäkin. Tulee mieleen tarina, jossa ihmiset ihastelivat kahdella jalalla kävelevää koiraa: "Se ei mennyt hyvin. Se ei mennyt edes kohtuullisesti. Herätti kuitenkin suurta ihastusta, että se jotenkuten onnistui."

Olen lapsuudestani asti pitänyt suomalaisen yhteiskunnan vastenmielisimpänä piirteenä sitä, kuinka asiansa omin ehdoin sössiville laiskoille puolirikollisille pummeille löytyy kyllä tukea, ymmärrystä ja suojatyöpaikkoja samaan aikaan kun tunnollisten ja rehellisten suomalaisnuorten odotetaan pärjäävän omillaan tai vanhempiensa tukena. Tämän hyysäämisen on kyllä jotenkin voinut hyväksyä, koska se on kohdistunut suomalaisiin. Nykyinen epätasa-arvoinen kohtelu on monta astetta törkeämpää, koska suomalaisnuoret on unohdettu maahantunkeutujien tieltä. Etuja on annettu niille, jotka eivät ole niitä millään tavoin ansainneet. Se saa minun niskavillani kohoamaan pystyyn räikeässä antimeritokraattisuudessaan.

Tämä ilmiö ei toki rajoitu Suomeen. Uskomattomimpaan esimerkkiin törmäsin äskettäin Wikipediassa. Elokuvateollisuutta on vuosikymmeniä moitittu siitä, että tähtinäyttelijät ovat valkoisia. Wikipediasta löytyy artikkeli (Whitewashing in film), jossa luetellaan elokuvia joissa valkoiset ovat näytelleet rooleja, joihin he eivät ole olleet etnisesti sopivia. Yhtenä esimerkkinä listassa on Mel Gibsonin Kristuksen viimeiset kiusaukset, jossa eurooppalaiset näyttelijät esittivät lähi-itäläisiä henkilöhahmoja. Sieltä löytyy myös esimerkkejä, joissa elokuvan pohjana olleessa kirjassa henkilöhahmo on ollut musta, intialainen, japanilainen jne, mutta elokuvassa hahmoa on näytellyt eurooppalainen. Artikkelissa on sitten linkki vastakkaiseen tilanteeseen (Color-blind casting), joka luettelee esimerkkejä joissa näyttelijän rotuun ei ole kiinnitetty huomiota. Artikkeli luettelee elokuvia, joissa eurooppalaista historiallista henkilöä tai kuvitteellista, eurooppalaiseksi määriteltyä hahmoa on näytellyt muunrotuinen, yleensä musta näyttelijä. Siis eurooppalaisen esiintyminen muunrotuiseksi tarkoitettuna henkilönä on rasismia, kun taas muunrotuisen esiintyminen eurooppalaisena on tasa-arvoa!


2. Isänmaallisuus

Olen aina ollut patriootti. Patriotismi on jossain määrin eri asia kuin nationalismi ja täysin eri asia kuin kiihkonationalismi. Minulle isänmaallisuus on merkinnyt oman maan rakentamista paremmaksi, hyvien vaikutteiden omaksumista muualta ja omien hyvien asioiden viemistä muualle. Siihen on myös aina kuulunut aito ja vilpitön ilo muiden kansojen puolesta. Jos esimerkiksi Somaliassa tehtäisiin sopu, käärittäisiin hihat ja somalit rakentaisivat kansallisvaltiostaan menestystarinan, olisin riemuissani. Sanalla sanoen olen globaalinationalisti. Jokaiselle kansalle oma menestystarinansa. Jokaiselle kansalle oma valtionsa. Jos toiseen maahan muuttaa, niin maassa maan tavalla.

Patriotismi ei tarkoita eristäytymistä, vaan jatkuvaa kehitystä. Oman kulttuurin hyviä piirteitä on vaalittava, huonoja karsittava ja positiivisia otettava muualta. Se, että olemme omaksuneet Italiasta pizzan, ei tarkoita että sieltä kannattaisi omaksua myös mafia.

Haittamaahanmuutossa olemme tehneet valtavan virheen hyväksymällä "kulttuuriin kuuluvaksi" muuttajien kelvottoman arvomaailman. Viisaammin tekisimme, jos kertoisimme suoraan, että he ovat täällä siksi että heidän kulttuurinsa on epäonnistunut ja meidän onnistunut. Ei Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa tai Somaliassa ole mitään luonnonkatastrofia, mitä olisi pitänyt paeta. Ihmiset sen tekevät. Ja heidän kulttuurinsa.

Tässä piilee myös se mahdollisuus, joka pakolaisuudessa on. Muistellaanpa Japanin historiaa. Maa oli täysin sulkeutunut 1800-luvun puoliväliin asti. Kun se sitten pakotettiin avautumaan, japanilaiset tajusivat olevansa jälkeenjääneitä sekä teknologisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä. Katsokaa Japania nyt. Sama täytyy saada aikaan Afrikassa ja Lähi-idässä. Meidän täytyy välittömästi käännyttää kaikki sellaiset, jotka eivät ole valmiita hyväksymään länsimaista kulttuuria. Jäljelle jääneet tulee kouluttaa länsimaisiin arvoihin ja lähettää mahdollisimman monta takaisin kotimaihinsa rakentamaan niitä sivistysmaiksi. Japanin esimerkin mukaisesti.

Ylipäätään muuttoliikkeen suunta on väärä. Kun haittamaahanmuuttoa perustellaan nimillä Fazer, Finlayson ja kumppanit, siihen voi aina vastata sanomalla: "Maahanmuutto sivistyneistä länsimaista teki Suomesta sivistyneen länsimaan. Maahanmuutto sekasortoisista kehitysmaista tekisi Suomesta sekasortoisen kehitysmaan." Jos tässä jotakin maahanmuuttoa tarvitaan, olkoon se sitten länsimaalaisten muuttoa kehitysmaihin niitä kehittämään. Nykyinen siirtomaapolitiikka eli länsimaat katastrofimaiden siirtomaina on tuhoisaa.


3. Luonnonsuojelu

Minulle luonto ja sen suojeleminen ovat lapsesta lähtien olleet itsestäänselviä arvoja. Epälogiikan suurimpia saavutuksia on se, että vihreitä arvoja kannattavat ihmiset yleensä kannattavat myös haittamaahanmuuttoa. Kuitenkin on täysin selvää, että kehitysmaalaisen hiilijalanjälki kehitysmaassa on vain murto-osan puolikas siitä, mitä se on arktisen ilmaston teollisuusmaassa. Sivumennen sanoen, miksi vihreät eivät ole vaatineet vastaanottokeskuksiin kasvisruokavaliota? Senhän pitäisi pelastaa maapallo.

Haittamaahanmuutto länsimaihin lisää inhimillisen kärsimyksen määrää ja luonnolle aiheutuvia vahinkoja. Otetaan yksinkertainen esimerkki. Olkoon hyvin toimeentulevalla alueella A miljardi asukasta ja köyhällä alueella B miljardi asukasta. Sovitaan, että molemmat alueet toimivat tällä hetkellä kantokykynsä rajoilla. (Itse asiassa tilanne on todellakin se, että sivistys- ja kehitysmaissa balanssi on keskimäärin sama. Toki negatiivinen eli keskimäärin kulutetaan liikaa - molemmissa. Poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi Suomi tuottaa jatkuvasti enemmän luonnonvaroja kuin Suomessa kuluu.) Alue A:ssa väestönkasvu on stabiili ja alue B:ssä voimakas (kuten todellisuudessakin). Tämä aiheuttaa muuttopainetta A:sta B:hen. Seuraavaksi kolme skenaariota.
Skenaario 1: Alue A estää maahanmuuton. Tällöin B:ssä väestönkasvun seurauksena syntyy sekä luonnon- että inhimillinen katastrofi luonnonvarojen loppuessa. Väkiluvun kasvu pysähtyy noin kahteen miljardiin nälänhädän ja sairauksien takia. Asiat ovat tässä vaiheessa lievästi sanoen perseellään B:ssä, kun taas A:lla menee hyvin. Katastrofin jälkeen sama kierros alkaa alusta, ellei siirrytä jompaankumpaan seuraavista skenaarioista.
Skenaario 2: Alue A sallii maahanmuuton. Tällöin B:ssä voimakas väestönkasvu jatkuu edelleen ja liikaväestö purkautuu A:han. Tällöin A köyhtyy, koska resurssit pitää jakaa enemmälle väestölle kuin riittää. Lopputilanne on se, että molemmilla alueilla on pari miljardia asukasta ennen romahdusta. Romahduksesta toipuminen on vaikeaa ellei jopa mahdotonta, koska A on alkanut muistuttaa B:tä. Eikä ole olemassa aluetta C, joka voisi auttaa näitä molempia, kuten skenaariossa 1 A olisi voinut vauraana auttaa B:tä. Inhimillisen kärsimyksen määrä ja luonnolle aiheutetut tuhot ovat mittaamattoman suuret.
Skenaario 3: A tajuaa, että näin ei voi jatkua. Se paitsi rajoittaa maahanmuuton, myös puoliväkisin sivistää B:n. Joko muuttamalla sen kulttuurin tai kannustamalla maahanmuuttoa B:hen tekemään sitä paremmaksi. Lopputulos on kulutuksen pysyminen hallitusti siedettävällä tasolla.

Kuten on helppo todeta ajattelemalla - jos uskaltaa - , niin kehitysmaiden väestöpainetta ei voida mitenkään ratkaista maahanmuutolla sivistysmaihin. Se vain huonontaa tilannetta. Luonnon kannalta tilanne on jo nyt sietämättömän huono.


Olen tässä yrittänyt tunkeutua oman ajatteluni ytimeen. Olen todennut, että haittamaahanmuutto on kaikkien tärkeimpien perusarvojeni vastaista ja ymmärrän nyt miksi. Kehotan jokaista lukijaa miettimään omia perusarvojaan ja pohtimaan, miten pakoloiskriisi soveltuu niihin. Omiin perusarvoihini ei kuulu esimerkiksi kristillisyys. Mikäli se kuuluu lukijan perusarvoihin, voi miettiä tältä kannalta. Nimenomaan oman näkemyksensä mukaisesti, sillä ainakin luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkisen perusarvoihin kristillisyys ei näytä kuuluvan, ainakaan mitä lähetyskäskyyn tulee. Kristillisiin - kuten käytännössä kaikkiin moraaliarvoihin - kuuluu kuitenkin inhimillisen kärsimyksen minimointi. Ymmärrän, että jotkut kannattavat haittamaahanmuuttoa täysin vilpittömästi kärsimyksen vähentämisen takia. Tämä ajattelu ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, koska pitkällä aikavälillä inhimillisen kärsimyksen määrä kasvaa. Niinpä voi tulla siihen johtopäätökseen, että useimmat suvaitsevaiston jäsenet kannattavat nykyisiä näkemyksiään vain siksi, koska eivät ole ajatelleet välitöntä pidemmälle.

Ymmärrän jopa senkin, jos jotkut ajattelevat asian läpi ja päätyvät silti tulokseen, että rajat auki. Tämä on heidän näkemyksensä ja he ovat siinä oikeassa, mikäli se on heidän syvimpien arvojensa mukaista. On heidän oikeutensa sanoa näkemyksensä myös julki ja puolustan sitä. Kunhan se tapahtuu perustellen ja rehellisesti, ei tunteenomaisesti ja valehdellen kuten nykyään yleensä käy. Tässä tapauksessa on tunnustettava omat arvovalintansa ja niiden seuraukset. Ne arvot ovat silloin hyvin erilaiset ainakin omiini nähdet. Ne kannattavat toisten ihmisryhmien asettamista eriarvoiseen asemaan. Ne vaativat maailman kaikkien kulttuurien yhdenvertaisuutta riippumatta siitä, ovatko ne hyviä vai pahoja. Ne haluavat luontoa kuormittamalla aiheuttaa valtavan sukupuuttoaallon, joka vetää vertoja dinosaurusten tuhoutumiselle. Ne yrittävät levittää inhimillisen kärsimyksen mahdollisimman laajalle ja voimakkaaksi.

Ymmärrän sen, jos joku kannattaa tällaisia, useimpien ihmisten huonoina pitämiä tavoitteita ja toimii mahdollisuuksiensa mukaan niiden saavuttamiseksi. Sitä en ymmärrä, jos toimii tuon mukaisesti siksi, että ei uskalla ajatella omien tekojensa seurauksia.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Uusinta: Suomen suurimmat

Lukijalle: Viime viikolla uusintana oli luettelo maailman kaikkien aikojen parhaista, joten nyt on aika päivittää myös niin ikään seitsemän vuoden takainen Suomen suurimpien lista. Toisin kuin se viimeviikkoinen, tämä oli jopa absoluuttisessa paremmuusjärjestyksessä. Niinpä säilytän formaatin entisellään. Seitsemän vuoden aikana on tapahtunut joitakin muutoksia. Mikäli juoksija on päässyt uutena listalle, hänet on merkitty kursiivilla. Samoin lisäykset sellaisille, jotka ovat lisämeriittejä keränneet. Näistä tosin yksikään ei sijoitustaan vaihtanut. Jos sijoitus on muuttunut siksi, että muita on noussut ohi, sijalukua on vain pudotettu vastaavasti. En ole kuitenkaan poistanut listalta nimiä, joten siellä on nyt satakolme nimeä. Yhden muutoksen vanhoihin mestareihin olen tehnyt ja se on Teodor Koskenniemen pudottaminen reilusti alaspäin - aikoinaan tapahtuneen teknisen virheen takia hän oli listalla sijalla 46, kun piti olla sijalla 76.
Nyt on tietysti arvokisavuosi ja voi olla, että syksyllä lista olisi hieman erinäköinen. Johanna Peiponen saattaa raivata tänä vuonna nimensä tähän tauluun ja mahdollisuutensa on myös Alisa Vainolla, Sandra Erikssoninkin sijoitus saattaa kohentua nykyisestä:


Muutama kuukausi sitten listasin maailman kaikkien aikojen sata parasta kestävyysjuoksijaa. Nyt on aika laukoa totuus Suomen kaikkien aikojen sadasta parhaasta. Samalla periaatteella kuin tuolloin eli kestävyysmatkoiksi lasketaan kaikki matkat 800 metristä ylöspäin. Mutta toisin kuin viimeksi, tällä kertaa jopa absoluuttisessa paremmuusjärjestyksessä.

Suomen kestävyysjuoksulla on upea historia. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, ellei tunne historiaansa. Siksi olen nuorille juoksijoille tässä esitellyt lyhyesti jokaisen entisen suurjuoksijan (ja listalle mahtuneiden kahden aktiivin) saavutukset. Suuri osa tässä esitellyistä juoksijoista kiertää jo autuaampaa juoksurataa, mutta moni on vielä voimissaan, samoin moni sellainen, jonka ansiot eivät ole aivan listalle asti riittäneet. Nuori juoksija: ota selvää menneistä suuruuksista ja jos mahdollista, kysy heiltä ja opi.

Listauksen kriteereinä ovat tärkeysjärjestyksessä arvokisamenestys, saavutettujen tulosten taso, aikakausi jolloin urheilija oli huipulla ja juoksijan yleinen merkittävyys.

Arvokisoina pidetään aikuisten sarjan olympia- MM- ja EM-kisoja sekä vähemmän merkittävinä maastojuoksun vastaavia kisoja. Olympiamenestys on MM-menestystä hieman ja EM-menestystä selvästi painokkaampi.

Saavutetuista tuloksista ME-tulokset merkitsevät paljon, SE-tulokset jonkin verran. Merkitystä on myös sillä, onko urheilija ollut omana aikakautenaan maailman kärjen tuntumassa, vaikka ei olisi koskaan edes SE:tä tehnyt.

Aikakausi ei merkitse kovin paljon. Vanhat menestykset ovat periaatteessa yhtä iso juttu kuin nykyisetkin. Kun on maailman huipulla, niin on. Tasolla ei ole suurta merkitystä. Tosin aivan varhaisimmat suoritukset eivät paina vaa’assa yhtä paljon kuin nykyiset, olihan kilpaurheilu ennen toista maailmansotaa käytännössä vain Länsi- ja Pohjois-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan asia. Toisaalta vanhojen EM-kisojen menestys on isompi juttu kuin nykyään, koska ennen valtaosa maailman huipuista oli eurooppalaisia. Samoin kansallinen menestys 30-luvulla painaa, koska esim. vuoden 1939 lopussa kympin maailmantilaston kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta yhdeksän oli suomalaisia. Vastaavasti 90-luvun kansallinen menestys ei merkitse mitään.

Yleisellä merkittävyydellä tarkoitetaan juoksijan Suomen tai maailman kestävyysjuoksuun tekemää vaikutusta. Mikäli juoksija mullisti harjoittelun, on hänen merkityksensä isompi kuin juoksijan, joka saavutti saman menestyksen muita matkimalla.

1. Paavo Nurmi
Olympialaisissa saldo 9-3-0, mutta harvemmin tulee ajateltua että ilman joukkuelajeja tilanne olisi 6-3-0 ja nykyisellä lajivalikoimalla eli ilman maastojuoksua 4-3-0. Maailmanennätykset ropisivat kaikilla matkoilla 1500 metristä kymppiin. Ylivoimasta kertoo parhaiten 10000 metrin tilasto: vuodesta 1920 vuoteen 1934 voittamaton, 18 kilpailua ketään väistelemättä. Ainoat kaksi tappiota tulivat viestijoukkueelle, lisäksi vuoden 1920 olympialaisten alkuerässä toinen sija. Ammattilaiseksi julistamisen jälkeen vielä pari vuotta kansallisena amatöörinä edelleen valtias. Myytti Suuresta Vaikenijasta on liioiteltu: Nurmi loi valmentajana suomalaisten 30-luvun dominanssin ja vaikutti takapiruna vielä 70-luvun alussa. Raevuori: Juoksijain kuningas, Karikko - Koski: Yksin aikaa vastaan.

2. Lasse Virén
Listatessani sata maailman suurinta pistin viiden parhaan joukkoon sekä Virénin että Nurmen asettamatta heitä paremmuusjärjestykseen. Suomen parhaiden listalla Nurmi on ennen Viréniä siksi, että Virén ei dominoinut kotimaassa samaan tyyliin kuin Nurmi sekä siksi, että Virénin merkitys seuraavalle juoksijapolvelle ei ollut yhtä suuri. Arvokisameriitit ovat kovemmat kuin Nurmella, olympialaisten 4-0-0 nykyaikaistuneen urheilun kovassa myllyssä voittaa 20-luvun saavutukset. Haikkola: Menestyksen portaat, Saari: Juoksemisen salaisuudet, Virén: Kullatut piikkarit, Virén: Kullatut sekunnit.

3. Hannes Kolehmainen
Ensimmäinen suurista suomalaisista. Kolme olympiakultaa Tukholmassa ja legendaarinen 5000 metrin ME. Tämä mies loi suomalaisen kestävyysjuoksun pohjan. Kruunasi uransa maratonin olympiavoitolla 1920. Harvempi tietää, että oli mukana olympiamaratonilla vielä 1924 ja yritti vielä vuoden 1928 kisoihin. Viita: Hymyilevä Hannes.

4. Ville Ritola
Ilman Paavo Suurta tämä mies olisi kestävyysjuoksun suurimpia legendoja. Oli olympialaisissa kolmesti hopeapallilla Nurmen vieressä. Voitti Nurmen vain Amsterdamin vitosella. Pariisin kympin voitto tuli joukkueenjohdon päätettyä, että Nurmi ei riskeeraa tulevia kilpailuja. Jos Nurmi olisi ollut mukana, kympin ME olisi juostu alle puolen tunnin 15 vuotta aiemmin. Ritolan olympiasaldo oli 5-3-0, nykylajeilla 3-2-0. Ritola: Pantiin Ritolaksi, Viita: Suden hetkiä.

5. Volmari Iso-Hollo
Edelleen ainoa estejuoksun kaksinkertainen olympiavoittaja. Ei voi sanoa, että kaksinkertainen 3000 metrin esteiden olympiavoittaja, koska ensimmäisellä kerralla kierroslaskijan virheen takia matka oli noin 3460 metriä. Lisäksi kympillä olympiahopeaa ja -pronssia. Jälkimmäinen olympiavoitto nivelreumasta huolimatta, samoin yli 40-vuotiaaksi jatkunut ura. Ei maailmanennätyksiä siitä yksinkertaisesta syystä, että estejuoksu ei tuohon aikaan ollut ME-kelpoinen laji. Yli 40-vuotiaiden SE kesti yli 30 vuotta! Kirjoitti elämäkerta-valmennusoppaan Mailista maratoniin.

6. Ilmari Salminen
Nousi maailman huipulle vasta yli kolmekymppisenä. Olympiakultaa kympillä, kaatui vitosella kaksi kierrosta ennen maalia ja jäi kuudenneksi. Kaksi Euroopan mestaruutta kympillä. Kaatoi Nurmen 13 vuotta vanhan ME:n. Jatkoi juoksua vielä 80-vuotiaana veteraanina.

7. Taisto Mäki
Mies, joka oli huipulla väärään aikaan. Ehti voittaa 5000 metrin Euroopan mestaruuden 1938, samana syksynä rikkoi Salmisen kympin ME:n. Seuraavana vuonna ylivoimainen koko maailmassa: ensin vitosen ME, sitten 10000 metrin ensimmäinen puolen tunnin alitus. Talvisota ja rintamalle, josta komennus yhdessä Paavo Nurmen kanssa USA:han rahankeruu- ja propagandamatkalle. Yritti vielä sotien jälkeen paluuta, mutta ei enää päässyt arvokisoihin.

8. Lauri Lehtinen
Juoksi 1932 olympiakatsastuksissa yhdessä Iso-Hollon kanssa Nurmen 5000 metrin ME:n nurin huikealla 11,2 sekunnin marginaalilla. Erikoinen tapaus: Lehtinen sairasti nivelreumaa ja Iso-Hollo sairastui siihen kaksi vuotta myöhemmin. Olympialaisissa legendaarinen loppukirikamppailu Ralph Hillin kanssa ja kultaa. Neljä vuotta myöhemmin Berliinissä hopeaa Höckertin takana. Lahjoitti olympiakultansa talvisodassa kunnostautuneelle sotilaalle, valinta osui Matti Mäkiseen.

9. Juha Väätäinen
Kaikkien aikojen nopein suomalainen kestävyysjuoksija; SM-finaalissa 400 metrillä, 800 metrin Suomen ja Pohjoismaiden mestari. Harjoitteli pitkille matkoille siirryttyään kovempaa kuin kukaan aikaisemmin ja voitti kaksoismestaruuden Helsingin EM-kisoissa 1971. Iskias tuhosi seuraavan vuoden olympiamahdollisuudet, vitosen finaalin kolmastoista. Ennen Väätäisen ensimmäistä ennätysparannusta kympin SE oli 28.51,8, viimeisen parannuksen jälkeen 27.52,8 eli lähes minuuttia parempi! Myöhemmin Väätäisen valmennettavilla on ollut tapana putsata palkintopöydät. Edelleen tulisieluisesti mukana, linkki blogiin löytyy vierestä. Elämäkerta Kierros vielä.

10. Veikko Karvonen
Ilman olympiavoittoakin Suomen kaikkien aikojen maratoonari. Olympialaisissa pronssia ja viides sija, EM-kisoissa kultaa, hopeaa ja kuudes. Voitti Fukuokan ja Bostonin. EM-kulta tuli erikoisella tavalla: stadionille tultaessa Ivan Filin johti parillakymmenellä metrillä, mutta kääntyi väärään suuntaan. Postimiehenä Karvonen osasi suunnistaa ja paineli kultaan. Juoksi ikämiehenä viimeisiin vuosiinsa asti.

11. Viljo Heino
Nousi huipulle myöhään. Oli lupaava juoksija, mutta 25-vuotiaan uran katkaisi haavoittuminen jalkaan talvisodassa. Kuntoutti itsensä ja pst-kersantti alkoi asemasodan aikana treenata tosissaan Syvärin rintamalla. Vuonna 1943 maailmantilaston kärkiaika kympillä. Komennettiin rintamalta selustaan juoksemaan, mahdollisen ME:n propaganda-arvo nähtiin riittävän suureksi. Ensimmäinen yritys elokuun 1944 alussa torjuntataistelujen yhä riehuessa tuotti kaikkien aikojen toiseksi parhaan ajan. Toinen kokeilu kaksi viikkoa ennen välirauhan solmimista murskasi Mäen ME:n peräti 17 sekunnin marginaalilla. Euroopan mestaruus kympillä 1946, ainoat olympialaiset kaksi vuotta myöhemmin epäonnistuivat vamman takia. Vielä seuraavana vuonna lyhytikäinen ME kympillä - tämä huolimatta siitä, että hän oli alkuvuodesta jäänyt leskeksi ja yksinhuoltajaisäksi.

12. Albin Stenroos
Harvinaisen pitkä ura urheilun aamunkoiton mieheksi: 5000 metrin SE 17-vuotiaana 1906, toinen Bostonin maratonilla 20 vuotta myöhemmin ja vielä 1928 karsiutui viimeisenä miehenä olympiajoukkueesta. Olympiakultaa maratonilla 1924, pronssia kympillä 1912. Maailmanennätykset 20 ja 30 kilometrillä. Viisitoista henkilökohtaista SM-kultaa.

13. Gunnar Höckert
Paavo Nurmi piti Höckertiä aikakautensa lahjakkaimpana juoksijana. Olympiakultaa 5000 metrillä 1936, maailmanennätykset samana vuonna 3000 metrillä, kahdella maililla ja 2000 metrillä. Ekonomin uran katkaisi vaikea nivelreuma. Vänrikki Höckert kaatui 29-vuotiaana Karjalan kannaksella 11.2.1940.

14. Pekka Vasala
Näytti nykypäivän mailereille mallia petersnell-maisella harjoittelulla; juoksi pitkiä ratamatkoja harjoitusmielessä säilyttäen silti kiriherkkyytensä. Münchenin olympialaisten esinäytöksessä 800 metriä 0,2 sekunnin päähän ME:stä - lopussa löysäten. Olympialaisissa ei juossut 800 metriä lainkaan, vaan otti kultaa 1500 metrillä. Vamman ja leikkauksen jälkeen paluu, EM-Roomassa kuudes sija. Edelleen 1500 metrin SE-mies yhdessä Antti Loikkasen kanssa. Elämäkerta Mitalin toinen puoli.

15. Martti Vainio
Peräti 192-senttinen, myöhään juoksijana aloittanut monipuolisuusmies; koulutukseltaan laivanrakennusinsinööri, mutta työskenteli matkailu- ja tanssilavayrittäjänä. Euroopan mestaruus kympillä 1978 edelleen voimassa olevalla SE-ajalla. Neljä vuotta myöhemmin pronssia. Helsingin MM-kisoissa vitosen pronssia heittäytymällä. Olympiakisoissa epäonnistumisia: Montrealissa vielä kokematon, Moskovassa ylikunnossa ja Los Angelesissa kaikkien aikojen soppa. Teki doping-skandaalin jälkeen vielä paluun ja juoksi ikämiesten ME:n. Leino: Martti Vainion tuskien taival, Vainio: Piikkareita ja tanssikenkiä.

16. Mikko Hietanen
Maratonin Euroopan mestari 1946. Juoksi pitkillä ratamatkoilla ME:t nurin 25 kilometrillä ja kahdesti 30 kilometrillä. Olympialaisissa jalkavaivaisena keskeytys Lontoossa, Helsingissä yli nelikymppisenä 17. Vielä 56-vuotiaana maraton alle kolmen tunnin.

17. Toivo Loukola
Vuoden 1928 tähdenlento voitti estejuoksun olympiakultaa. Kolme epävirallista ME-aikaa. 1929 maailman kärkiaika kympillä, sitten vähittäinen taantuma. Oli vielä 45-vuotiaana maratonin olympiakarsinnassa viidestoista.

18. Väinö Muinonen
Ikämiesten ikämies, voitti maratonin Euroopan mestaruuden vähän ennen 40-vuotispäiväänsä 1938. Sotien jälkeen 47-vuotiaana EM-hopeaa! Juoksi vielä 50-vuotiaana 2.36.23. Ei menestystä ratamatkoilla, Berliinin olympialaisissa maratonin viides.

19. Pekka Päivärinta
Monipuolisuusihme. Lieneekö kukaan vieläkään juossut sekä 1500 metrillä, maratonilla että esteissä sarjaa, jossa jokainen tulos on Päivärinnan ennätyksiä (3.37,2; 2.12.10,6; 8.25,6) kovempi? Maastojuoksun ensimmäinen virallinen maailmanmestaruus 1973. 25 000 metrin ME. Epäonnistui aina arvokisoissa ulkoradoilla, sisäradoilla kaksi EM-hopeaa ja pronssi. Populäärikulttuurissa tunnettu siitä, että Uuno Turhapuro -elokuvassa Suomi julisti sodan Ruotsille saadakseen oikaistua Päivärinnan hylkäämisen maaottelussa 1975.

20. Harri Larva
Suomalaisista juoksijoista nuorin olympiavoittaja, ikää oli vasta 22 vuotta Amsterdamin 1500 metrillä. SE:t molemmilla keskimatkoilla, mutta jäi tähdenlennoksi. Neljä vuotta myöhemmin kymmenes olympiafinaalissa.

21. Kaarlo Maaninka
Olympiahopeaa kympillä ja pronssia Moskovassa 1980. Valittiin kisajoukkueeseen viimeisenä miehenä jouduttuaan antamaan vielä ylimääräisiä lisänäyttöjä kyvyistään. Tunnusti uskoon tultuaan käyttäneensä veridopingia, mikä oli vielä siihen aikaan sallittua vaikkakin moraalisesti tuomittua.

22. Jukka Keskisalo
Vuoden 2006 yllättäjä voitettuaan Euroopan mestaruuden esteissä. Loukkaantumiset estäneet olympiaosanoton. Tarkempi analyysi Keskisalon kaudesta 2009. Keskisalo juoksi vielä muutaman vuoden, lopetti ja teki paluun, lopetti uudelleen. Uudet meriitit eivät kuitenkaan nostaneet enää sijaakaan, koska juuri tässä välissä sattui olemaan se tiiliseinä eli kova meriittiero edessä.

23. Armas Toivonen
Maratonin Euroopan mestari 1934 ja olympiapronssimitalisti 1932. EM-kisoissa juostiin kaikkien aikojen pisin arvokisamaraton; mittausvirheen takia matka oli noin 44 km. Valmensi tanskalaista 3000 metrin ME-miestä Henry Nielseniä.

24. Nina Holmén
Suurin suomalainen naisjuoksija. 3000 metrin Euroopan mestari Roomassa 1974. Maastojuoksun MM-hopeaa samana vuonna, lisäksi kaksi joukkuemitalia. Ei menestystä olympialaisissa, koska pisin mahdollinen juoksumatka oli tuolloin 1500 metriä. Montrealissa yhdeksäs.

25. Martti Marttelin
Amsterdamin olympialaisissa pronssia maratonilla. Teki 25 kilometrin ME:n kahdesti. Alikersantti Marttelin kaatui Taipaleenjoella 1.3.1940 jo yli 40-vuotiaana.

26. Annemari Sandell
Ilman radalla saavutettuja arvokisamitaleitakin Sandell yltää lähelle kaikkien aikojen naisjuoksijaamme Holménia. Maastojuoksussa MM-pronssia ja EM-kisoissa yksi mitali joka väriä. Teki parhaat tuloksensa vasta 19-vuotiaana, mutta hallitsee edelleen yli kolmikymppisenä kahden lapsen äitinä suomalaista naiskestävyysjuoksua miten haluaa. Vuoden 2007 SM-kulta vain kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Sandell juoksee edelleen, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole yltänyt tämän korkeammalle.

27. Janne Holmén
Euroopan mestari maratonilla 2002. Lähti omille teilleen jo ennen puolimatkaa eivätkä nimekkäämmät kilpakumppanit uskoneet tuntemattoman suomalaisen irtiottoon. Kun uskoivat, oli jo liian myöhäistä. SE maratonilla 2008. Filosofian tohtori on juoksijasukua; äiti Nina on listalla kolme sijaa ylempänä, isä Rune 5000 metrin Suomen mestari ja lankomies Khalid Skah
kympin olympiavoittaja. Holmén lopetti virallisesti, mutta kilpailee yhä harrastusmielessä. Ei listanousua.

28. Tapio Kantanen
Estejuoksun erikoismies sai olympialaisissa pronssia ja neljännen sijan. Jälkimmäisellä kerralla syntyi 33 vuotta kestänyt SE, Kantasen neljäs sellainen. Juoksi kerran alle entisen ME:n, valitettavasti Anders Gärderud ehti maaliin 0,2 sekuntia aiemmin. Rooman EM-finaalissa vasta yhdestoista kaaduttuaan kahdesti. Vahvarakenteinen juoksija oli MM-maastojuoksussa kahdesti neljäs.

29. Jouko Kuha
Suomalaisen kestävyysjuoksun uuden nousun ensimmäinen suuri nimi. Aloitti ensimmäisenä suomalaisjuoksijana järjestelmällisen talvileirityksen etelän lämmössä. Esteiden maailmanennätys Tukholmassa 1968. Suomen ennätykset kaikilla sileillä matkoilla kolmesta tonnista kymppiin. Juoksi vielä veteraanina huippuaikoja, mm. 40-vuotiaiden ME:n.

30. Viljami Kolehmainen
Hanneksen isoveli painuu usein historian hämärään, koska ei ottanut osaa arvokisoihin. Siirtyi 1910 ammattilaisjuoksijaksi Yhdysvaltoihin, jossa imi ahnaasti valmennusoppia. Lähetti oppimansa tiedot kirjeitse Hannekselle tunnetuin seurauksin. Juoksi 1911 Suomessa käydessään kympin kovempaa kuin Hannes koskaan. Maratonilla 1912 (ratajuoksussa!) alle kahden ja puolen tunnin, johon virallisesti pystyttiin vasta 1925 ja suomalaisista vasta Mikko Hietanen 1947.

31. Lauri Virtanen
Kaksi olympiapronssia Los Angelesissa 1932, keskeytti jalkavamman takia maratonin kymmenen kilometriä ennen maalia johdossa ollessaan.

32. Kalle Tuominen
Kaatui Berliinin olympialaisissa ensimmäiseen vesihautaan, mutta nousi silti hopealle. Seuraavana vuonna maailman kärkitulos. EM-kisoissa neljäs. Ainoa suomalainen, joka on saanut Kalevan Kisoissa mitalin sekä 400 metrin aidoissa että esteissä. Piti fysiikastaan tarkkaa huolta vanhoilla päivilläänkin ja eli 98-vuotiaaksi.

33. Olavi Rinteenpää
Kansallisen tason juoksija löysi 27-vuotiaana esteistä oman lajinsa. Juoksi SE:n neljästi, joista kaksi hyväksyttiin virallisesti. Olisi ollut myös ME-mies, jos laji olisi ollut ME-kelpoinen. Helsingin olympialaisten neljäs. EM-hopeaa 1954, oli kaksi vuotta myöhemmin ME-vauhdissa mutta kaatui viimeisellä esteellä.

34. Erkki Tamila
Juoksi elämänsä ainoan täyden maratonin Berliinin olympialaisissa ja tuli neljänneksi. Seuraavana vuonna 25 kilometrin ME ja 3.9.1939 toisen maailmansodan jo alettua yli minuutin tulosparannus. Kilpaili myös hiihdossa, Salpausselän 15 kilometrin kolmas 1934. Urheilu-ura päättyi talvisodassa jalkaan haavoittumiseen.

35. Pentti Karvonen
Kaksi maailmanennätystä estejuoksussa. Noloa kyllä, ei yhtään Suomen ennätystä. Estejuoksu hyväksyttiin SE-lajiksi ennen kuin ME-lajiksi ja Olavi Rinteenpää oli juossut Karvosen kumpaakaan maailmanennätystä paremman ajan. Toisaalta Karvonen oli juossut vielä Rinteenpäätä paremmin, mutta ennätystä ei voitu hyväksyä, koska vesihaudassa ei ollut riittävästi vettä! Joutui vatsahaavaleikkaukseen, jossa puolet mahalaukusta poistettiin. Teki vielä paluun edustustasolle senkin jälkeen ja oli myöhemmin SUL:n johtotehtävissä.

36. Olavi Salonen
"Tankki" Salonen oli rakenteeltaan nimensä veroinen. Sai nimensä ME-tilastoihin 1500 metrillä, sillä vaikka kaima Salsola voitti kisan, oli Salosen aika sama. EM-kisoissa neljäs 800 metrillä, jossa mitalit jaettiin niin ikään senttipelillä. Uran erikoisuus oli johtoportaan taktikointi Ranska-maaottelussa, kun Salonen pistettiin 10 000 metrille. Suunnitelma toimi, tuli taktiikkajuoksu ja Salonen kukisti Alain Mimounin loppukirissä.

37. Olavi Salsola
Juoksi 1500 metrin vain yhden päivän kestäneen ME:n 1957. Sen lisäksi viisi Suomen ennätystä keskimatkoilla. Arvokisoissa paras sijoitus vasta kahdestoista.

38. Arvo Askola
Ilman Ilmari Salmista Askola olisi sekä Euroopan mestari että olympiavoittaja. Nyt kohtaloksi tuli jäädä Salmisen taakse vajaan sekunnin tappiolla kympin hopeamitalistiksi molemmilla arvokisakerroilla. Lopetti uransa vasta 28-vuotiaana jäätyään pois vuoden 1938 EM-kisoista.

39. Elias Katz
Väitetään, että Katz teki tuloksensa lähes olemattomalla harjoittelulla. Olympiahopeaa esteissä 1924, lisäksi kultaa 3000 metrin joukkuejuoksussa. Kahdesti mukana 4 x 1500 metrin ME:tä tekemässä. Juutalainen Katz muutti Palestiinaan, jossa sai surmansa vuoden 1947 levottomuuksissa.

40. Heikki Liimatainen
Kahdesti maastojuoksun joukkuekilpailun olympiavoittaja. Ensimmäisellä kerralla henkilökohtaisessa kisassa hopeaa, jälkimmäisessä horjui Pariisin helteessä maaliin puolitajuttomana varmistaen viimeisenä maaliin tulleena suomalaisena voiton 12. sijallaan. Näytelmä Juokse loppuun Heikki perustuu tähän kilpailuun.

41. Tatu Kolehmainen
Kolehmaisen veljessarjan vanhin jäsen oli epäonninen arvokisoissa. Tukholmassa 1912 keskeytys sekä kympillä että maratonilla, Antwerpenin maratonilla kymmenes. Sen vastapainoksi hän juoksi ME:t sekä 20 että 25 kilometrillä.

42. Eino Oksanen
Voitti Bostonin maratonin kolmesti ja juoksi SE:t tunninjuoksussa, 20 ja 30 kilometrillä. Kolmesti olympialaisissa, mutta paras sijoitus 10.

43. Päivi Tikkanen
MM-Tokiossa neljäs sija 3000 metrillä, EM-Splitissä samalla matkalla kuudes. Huikeat 27 Suomen mestaruutta eri matkoilla. Rikkoi SE:t kaikilla matkoilla 3000 metristä maratoniin.

44. Eino Purje
Voitti TUL:n edustajana vuoden 1925 työläisolympialaisissa kehnon tason ansiosta peräti kolme kultaa. Loikkasi SVUL:iin hakemaan haasteita, juoksi 2000 metrin ME:n 1927 ja sai seuraavana vuonna 1500 metrillä olympiapronssia. Keskeytti neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissa. Siirtyi sitten ammattilaiseksi ja kilpaili mm. Moskovassa!

45. Einari Anttila
Ensimmäinen suurista suomalaisista keskimatkureista. Sekä 800 että 1500 metrin SE kolmesti, 1000 metrillä ME, jota jostakin syystä IAAF ei hyväksynyt. Haavoittui vapaussodassa keuhkoihin ja yritti turhaan paluuta. Olisi ollut voittajaehdokas, jos 1916 olisi pidetty olympialaiset. Vuorinen : Einari Anttila urheilijana.

46. Väinö Koskela
Kympin EM-pronssia 1950 Zatopekin ja Mimounin jäljessä. Olympialaisissa seitsemäs vitosella, 3000 metrin SE, vitosen maailmantilaston kakkonen 1949.

47. Martti Matilainen
Kahdesti neljäs esteiden olympiafinaalissa. Ensimmäisellä kerralla menetti ilmeisesti mitalin kaaduttuaan viimeisellä kierroksella, joka itse asiassa oli kierroslaskijan virheen takia ylimääräinen. Myös kolme veljeä olivat SM-mitalisteja.

48. Väinö Sipilä
Kympin olympianelonen, ME-mies 20 ja 30 kilometrillä. Siinä välissä Sipilä oli vähällä kuolla saatuaan puunoksan syvälle vatsaansa hiihtokilpailussa kaaduttuaan.

49. Sandra Eriksson
Dominoinut naisten estejuoksua Suomessa jo vuosikaudet ja rikkonut SE:n useita kertoja. Menestystä myös sileällä. Arvokisoissa lieviä epäonnistumisia, MM- ja olympiafinaalit vielä kokematta. EM-finaalissa kahdesti, joista jälkimmäisellä kerralla suorastaan tyrkytettiin mitalia tai jopa voittoa, vaan huono päivä on huono päivä.


50. Hannu Posti
Muistetaan parhaiten Helsingin olympialaisten kympin neljännestä sijasta. Ainoa suomalaisyleisurheilija, joka on ottanut osaa sekä kesä- että talviolympialaisiin (ampumahiihtäjänä 1964). Myöhempi huippuvalmentaja.

51. Seppo Nikkari
Peräti 190-senttinen pitkien matkojen erikoismies juoksi 25 kilometrin ME:n. Pidettiin maratoonarina, mutta juoksi vain muutaman maratonin loppuun, ainoina arvokisoina olympialaisten 11. sija 1972.

52. Helge Perälä
EM-hopeaa kympillä 1946 Viljo Heinon takana. Olympialaisissa 11. vitosella.

53. Markku Taskinen
Yllätyspronssi 800 metrillä EM-kisoissa 1974. Samoissa kisoissa mukana Suomen ainoassa viestimitalissa, pronssia 4x400 metrillä. Euroopan mestaruus hallikisoissa 1978. Kyvyt pidemmillä matkoilla jäivät kokeilematta.

54. Kauko Pekuri
EM-pronssia 5000 metrillä 1938, kuusi SM-kultaa. Esteissä lähes epävirallinen ME.

55. Ritva Melender
Paremmin tunnettu tyttönimellään Lemettinen. Maratonin erikoisnainen oli paraatilajissaan MM-viitonen ja EM-kuutonen, edelleen SE:n haltija.

56. Denis Johansson
Kenttien boheemi ei menestynyt arvokisoissa, mutta rikkoi 1500 metrin SE:n kolmesti päässen vajaan kahden sekunnin päähän ME:stä.

57. Niilo Hartikka
EM-kisoissa neljäs 1500 metrillä. Sai ylimääräisen pronssimitalin jouduttuaan viimeisessä kaarteessa tönityksi. Sivusi Larvan SE:tä kolmesti, ennen kuin rikkoi sen. Oli maajoukkueen ankkurina, kun 4x1500 metrin ME rikottiin.

58. Olavi Vuorisalo
Hävisi kahdelle kaimalleen vain sekunnin kymmenyksellä ME-juoksussa. SE-tulokset 800, 1500 ja 5000 metrillä.

59. Pentti Siltaloppi
Siltaloppi haavoittui sekä talvi- että jatkosodassa eikä saanut oikeaa kättään enää suoraksi. 15 prosentin sotainvalidi oli estejuoksun erikoismies, maailman huipulla 40-luvulla. Arvokisoissa epäonnea, kaatui sekä EM-Oslossa (kuudes) että olympia-Lontoossa (viides).

60. Antti Loikkanen
Edelleen 1500 metrin SE-mies yhdessä Vasalan kanssa. Voitti EM-hallissa kerran kultaa ja kerran pronssia, ulkoradoilla paras arvokisasijoitus viides EM-kisoissa.

61. Eero Berg
Pariisin olympialaisten kympin pronssimitalisti.

62. Ismo Toukonen
Paransi Prahan EM-kisoissa ennätystään melkein 10 sekuntia ja ylsi yllätyspronssille. Suomen mestari esteiden lisäksi myös kympillä.

63. Mikko Ala-Leppilampi
Monipuolinen juoksija oli huipulla kaikilla matkoilla 1500 metristä kymppiin, parhaimmillaan esteissä. Löi ennen olympiafinaalia päänsä naulaan, kisassa ”turbaani” päässä kaatui ensimmäisellä esteellä ja katkaisi kätensä, silti kymmenes. Oli edellisenä vuonna kompastunut viimeiseen vesiesteeseen ME-vauhdissa.

64. Jukka Toivola
Tuli New Yorkin maratonilla toiseksi kaikkien aikojen suomalaisajalla; valitettavasti reitti oli muutama kymmenen metriä vajaa. Piti silti hallussaan virallista SE:tä ennen Holménia. Arvokisoissa EM-viitonen.

65. Antti Viskari
Voitti Bostonin maratonin ja juoksi samana syksynä 30 kilometrin ME:n. Ainoa suomalainen yleisurheilun virallinen ME-mies, joka ei koskaan päässyt arvokisoihin.

66. Tuija Toivonen
SE-nainen kaikilla matkoilla 3000 metristä maratoniin. Arvokisoissa olympialaisissa kymmenes ja MM-kisoissa kahdeksas maratonilla.

67. Paavo Kotila
SM-maratonilla edestakaisten maratonreittien epävirallinen ME. Johti Melbournen olympiamaratonia, mutta väsyi kuumuudessa kolmanneksitoista. Voitti Bostonin maratonin.

68. Alf Lindblad
EM-pronssia esteissä ruokamyrkytyksestä huolimatta. Seuraavana vuonna maailman kärkiaika.

69. Ville Kyrönen
Ainutlaatuista juoksuhistoriaa tehtiin 31.8.1924. Paavo Nurmi juoksi Kuopiossa ME:n kympillä, Albin Stenroos Viipurissa 30 km:lla ja Ville Kyrönen Haminassa 20 km:lla. Edusti Suomea olympiamaratonilla 20 vuoden marginaalilla: 1912 ja 1932.

70. Jorma Härkönen
800 metrin yllätyspronssi EM-Ateenassa 1982. Luottomies edustustehtävissä lähes vuosikymmenen ajan ilman muita suuria menestyksiä.

71. Ove Andersen
Amsterdamin olympialaisten tähdenlento sai pronssia esteissä.

72. Pertti Tiainen
Maratonin erikoismies oli EM-kisoissa neljäs (teki oman ennätyksensä hurjasta helteestä huolimatta) ja MM-kisoissa 14.

73. Ilmari Taipale
SM-mitaleita 800 metriltä kympille. Vitosen SE kahdesti, 1500 kerran, lisäksi sivuaminen. EM-kisoissa neljäs 1500 metrillä.

74. Salomon Könönen
Juoksi 1949 maratonin epävirallisen Euroopan ennätyksen. Olympialaisissa yhdeksäs kympillä.

75. Erik Blomster
EM-pronssia esteissä 1950, neljä Suomen mestaruutta.

76. Teodor Koskenniemi
Maastojuoksun joukkuekilvan olympiavoittaja 1920, henkilökohtaisessa kisassa kuudes ja vitosella neljäs.

77. Risto Ulmala
Maailman kärjen tuntumassa: pistesijoilla sekä MM- että EM-kisoissa. Tienasi valmennusrahansa USA:n tiejuoksuissa.

78. Lauri Halonen
Oli 1910-luvun loppupuolella ylipitkillä matkoilla maailman parhaita. Katosi kuviosta ja teki yllätyspaluun 1924 ollen olympiamaratonin neljäs.

79. Toivo Sarkama
EM-viitonen 1500 metrillä, mukana 4x1500 metrin ME-joukkueessa.

80. Ari Paunonen
Kaksi nuorten EM-kultaa 1500 metrillä. Edelleen 3000 metrin SE-mies silloisella nuorten ME-ajalla yhdessä Virénin kanssa. Entinen Juoksija-lehden päätoimittaja.

81. Ari Suhonen
Euroopan mestari halli-1500 metrillä. Myös pronssia 800 metrillä, jolla edelleen SE-mies. Yhdeksän peräkkäistä Suomen mestaruutta kasisatasella.

82. Erkki Puolakka
Tuli Bernin EM-kisojen skandaalimaratonilla neljänneksi, mutta oli vähällä päätyä tuomaripäätöksellä voittajaksi: koko mitalikolmikon hylkääminen oli yhtenä vaihtoehtona. Olympialaisissa kahdeksas, 30 km:n SE-mies.

83. Väinö Mäkelä
EM-kisoissa neljäs 5000 metrillä ja kahdeksas olympialaissa.

84. Sinikka Tyynelä
Edelleen 1500 metrin SE-nainen. MM-maastoissa henkilökohtainen viides sija, joukkuehopeaa ja –pronssia.

85. Armas Kinnunen
Kolme Suomen mestaruutta, esteiden maailman kärki 1927, olympiakuutonen 5000 metrillä.

86. Matti Huttunen
Juoksi 5000 metrin SE:n, joka oli kaikkien aikojen maailmantilaston kuudes ja ensimmäinen 14 minuuttia alittanut suomalaistulos.

87. Seppo Tuominen
Aloitti vasta 24-vuotiaana, mutta ehti silti rikkoa 10000 metrin SE:n kahdesti. Raju juoksutyyli ja harjoittelu veivät vammakierteeseen, mutta oli silti EM-kisoissa kahdeksas. Edelleen tunninjuoksun ja 20 kilometrin SE-mies.

88. Tommy Ekblom
Viidesti esteiden arvokisafinaalissa, paras sijoitus kahdeksas. 12 Suomen mestaruutta, sittemmin kestävyysjuoksun lajivalmentaja.

89. Erkki Rantala
Kaatoi Viljo Heinon kympin SE:n, voitti neljä Suomen mestaruutta.

90. Frej Liewendahl
Ahvenanmaalainen juoksi kahdesti 4x1500 metrin ME-joukkueessa ja oli kahdeksas olympialaisissa, mutta kuuluisimman tekonsa hän teki kukistamalla Paavo Nurmen 1000 metrillä ollen ensimmäinen suomalainen viiteen vuoteen, joka näin teki millään matkalla. Toi seuraavana aamuna Nurmelle kukkapuskan anteeksipyyntönä.

91. Harri Hänninen
Kahdesti kahdeksas EM-kisoissa (5000 metriä ja maraton), sittemmin valmennusoppaiden kirjoittaja.

92. Jussi Utriainen
Jos miehellä on 28 henkilökohtaista Suomen mestaruutta, niin listapaikka on varma. Puolimaratonin SE-mies ja maastojuoksun kotimaan valtias ei ole arvokisoissa menestynyt. Ura jatkuu yhä jäähdyttelijänä, vielä tänä keväänä tuli puolikkaan SM-kultaa, mutta maastoissa joutui tyytymään pronssiin.


93. Eero Tuomaala
SM-kultaa 800 metrillä ja kympillä, mutta ei siltä väliltä! Kylläkin 3000 ja 5000 metrin SE:t.

94. Samuli Vasala
Yhdeksän Suomen mestaruutta, 5000 metrin EM-kuutonen. Lisäksi yksi Suomen mestaruus duathlonissa.

95. Eino Seppälä
5000 metrin olympiaviitonen 1924.

96. Juho Tuomikoski
Tähdenlento, joka oli Antwerpenin olympiamaratonilla viides.

97. Kaarlo Nieminen
Suomen ensimmäinen varsinainen kestävyysjuoksija. Voitti Suomen ensimmäisen maratonkilpailun ja tuli olympialaisissa kymmenenneksi. Juoksi kilpaa ravihevosta vastaan ja hävisi maratonin parilla minuutilla. Myöhemmin ammattilaisena USA:ssa.

98. Pentti Rummakko
Maratonin kaksinkertainen Pohjoismaiden mestari, EM-kisoissa kuudes.

99. Jalmari Eskola
Kenties Suomen yleisurheiluhistorian unohdetuin olympiamitalisti. Joukkuehopeaa maastojuoksussa 1912, henkilökohtaisen kilpailun neljäs.

100. Niclas Sandells
Jos Turkkia edustanut kenialainen ei olisi juossut tätä miestä takaapäin kumoon EM-finaalissa, olisi listalla luultavasti huomattavasti korkeammalla. Seitsemän SM-kultaa ja erittäin lähellä Pekka Vasalan SE-aikaa.


101. Seppo Leinonen
Suomen kaikkien aikojen paras ultrajuoksija. SE-mies 24 tunnin juoksussa, juossut Spartathlonin ennätysmäiset 15 kertaa loppuun.

102. Paavo Pystynen
Ikijuoksija Pystynen pääsi arvokisoihin vain kerran, mutta juoksi kolmesti PM-mitaleille maratonilla. Tasaisen varma juoksija ei yltänyt suurvoittoihin, mutta jatkoi yli-ikämieheksi asti menestyen veteraanien arvokisoissa. Pystynen: Valoa ja varjoa.

103. Iivari Rötkö
TUL:n jäsenenä ei päässyt virallisiin arvokisoihin. Voitti työläisolympialaisissa 25 km ja juoksi myöhemmin samalla matkalla alle Kolehmaisen ME:n, mutta tulosta ei liittoriitojen takia ratifioitu. Maratonin maailmantilaston ykkönen 1926.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Uusinta: Sata suurinta

Lukijalle: Kirjoitin tämän jutun melkein seitsemän vuotta sitten. Muutama kuukausi sen jälkeen julkaisin jutun Suomen kaikkien aikojen sadasta parhaasta, mikä tulee niin ikään uudistettuna lähiaikoina julkaisuun. Paljon on rataa kierretty sen jälkeen, vaan eivät nämä listat ole siitä liiemmin muuttuneet. Alkuperäisessä listassa oli viisi parasta paremmuusjärjestykseen asettamatta, sitten kaksikymmentä haastajaa niin ikään keskinäiseen paremmuusjärjestykseen asettamatta ja lopuksi 75 muuta. Seitsemän vuoden aikana viisi parasta eivät ole kokeneet muutoksia. Kahdenkymmenen haastajan joukkoon on pitänyt nostaa kaksi uutta, joista toinen oli aiemmin 75 muun joukossa. Näin ollen haastajia on nyt 22, koska ei sieltä ketään voinut pudottaakaan. Kolmoskategoriaan nousi viisi uutta nimeä. Koska yksi nousi sieltä kakkoskategoriaan, kolmoskategoriassa on nyt 79 nimeä. Uudistukset on kirjoitettu kursiivilla. Kaiken kaikkiaan juoksijoita on siis listalla 5 + 22 + 79 = 106, mutta otsikko "Satakuusi suurinta" ei kuulosta iskevältä. Sovitaan että "Sata suurinta" on riittävän tarkka:

Valmennettava kysyi tässä päivänä muutamana, kuka on minun mielestäni kaikkien aikojen paras kestävyysjuoksija. Vastasin, että en ole asiaa sen kummemmin ajatellut. Vaikka olenkin perehtynyt perusteellisesti alan historiaan, olen aina ollut sitä mieltä, että eri aikakausien juoksijoiden vertaaminen on epäreilua.
Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Mietittyäni totesin, että en pysty sanomaan kuka on kaikkien aikojen paras. Pystyn silti nimeämään viisi juoksijaa, jotka ovat muihin verrattuna aivan omassa kategoriassaan. Valmennettava kysyi nimiä. Sanoin että luettelepa itse viisi mielestäsi kaikkien aikojen parasta, kun kestävyysjuoksuna pidetään kaikkia matkoja 800 metristä alkaen. Hän mietti ja tiputteli nimen kerrallaan. Ne olivat täsmälleen samat kuin omalla listallani. Eikä kyseessä suinkaan ollut se, että olisin näitä nimiä hänelle aiemmin mitenkään mainostanut, vaan puhtaasti hänen omien tietojensa nojalla tekemä arvio.
Oma perusteluni näiden viiden valinnalle oli se, että heistä joka ainoa voitti jokaisen muun mahdollisen juoksijan (eli seuraavan kategorian juoksijat) käytännössä joka ainoassa meriitissä. Meriiteiksi laskin arvokisasaavutukset, maailmanennätykset ja suvereenisuuden omalla aikakaudella.


Viisi suurinta (syntymäajan mukaisessa järjestyksessä)

Paavo Nurmi, Suomi, 13.6.1897
Eniten olympiakultamitaleja, yhdeksän kappaletta. Lukematon määrä maailmanennätyksiä. Hallitsi kestävyysjuoksua vuodesta 1920 aina 1930-luvun alkuun asti miten halusi. Olympiakultaa kaikilla matkoilla 1500 metristä 10000 metriin. Olisi luultavasti voittanut myös maratonin Los Angelesissa, jos olisi saanut juosta. Parhaimmillaan 1924, jolloin ei koskaan esittänyt parastaan maailmanennätyksistä huolimatta. Hävisi olympialaisissa ainoastaan Joseph Guillemontille kokemattomuuttaan, Ville Ritolalle loukkaantuneena ja Toivo Loukolalle estejuoksussa, jota ei oikeasti osannut - silti joka kerran tuli hopeaa.

Emil Zátopek, Tšekkoslovakia, 19.9.1922
Kolme olympiakultaa Helsingissä. Lontoossa kulta ja huolimattomuuden takia hopea. Euroopan mestaruuksia, maailmanennätyksiä. Voittamaton vitosella 48-52 (45 kilpailua), kympillä 48-54 (37 kilpailua). Vei kestävyysjuoksun harjoittelun kokonaan uudelle tasolle.

Lasse Virén, Suomi, 22.7.1949
Kaksi kertaa kaksoisvoitto olympialaisissa. Ei muita arvovoittoja, kaksi nykymatkojen maailmanennätystä. Historian taktisesti monipuolisin juoksija, jokainen kulta tuli eri taktiikalla. Münchenin kympillä ME, vitosella kirivoitto. Montrealissa kympillä irtiotto, vitosella kaikkien aikojen juoksussa kirimiehet kypsyttävä loppuveto.

Haile Gebrselassie, Etiopia, 18.4.1973
Hallitsi pitkään vitosen ja kympin ME-tilastoja. Miinuksena arvokisoissa pelkälle kympille keskittyminen, kaksi olympiakultaa ja neljä maailmanmestaruutta. Ei arvokisavoittoja vitosella. Maratonilla ME. Ollut huipulla jo 15 vuotta, pidempään kuin kukaan muu.

Kenenisa Bekele, Etiopia, 13.6.1982
Lipsahdus Ateenan vitosella piti Virénin saavutuksen ainutlaatuisena. Olympiakultien lisäksi ratamaailmanmestaruuksia ja uskomattomat 11 henkilökohtaista maailmanmestaruutta maastojuoksussa. ME-tilastojen valtias.

Paremmuusjärjestykseen näitä viittä on mahdotonta laittaa. Nurmella on eniten olympiavoittoja, mutta niistä vain neljä on tullut nykymatkoilla. Samoin kilpailun taso ei tuolloin ollut lähellekään samaa kuin nykyään, kilpaurheilu oli oikeastaan vain Länsi- ja Pohjois-Euroopan sekä Pohjois-Amerikan asia. Zátopekin aikana taso oli jo kovempi, mutta meriitit eivät ole yhtä kovat kuin Nurmella. Virénin meriitit ovat heikommat kuin kummallakaan edeltäjistään, mutta hän on nykyaikaisen urheilun aikana ainoa, joka on hallinnut molempia kestävyysmatkoja yhtä suvereenilla tavalla. Gebrselassie olisi suurin kaikista, jos olisi korjannut vitosen olympiavoitot kotiin. Nyt meriitit eivät pärjää Virénille - tämän aikana ei ollut MM-kisoja. Bekele ja Gebrselassie ovat ainoat, jotka ovat juosseet samalla radalla kilpaa. Bekelen meriitit häviävät vielä Gebrselassien vastaaville ja siksi tässä onkin ainoa kohta, jossa viisi suurinta voidaan laittaa edes osittaiseen paremmuusjärjestykseen: Gebrselassie on Bekelen edellä. Bekele kuuluu silti listalle, koska Bekelen, Nurmen, Zátopekin ja Virénin keskinäistä paremmuutta ei voi selvittää - kuten ei myöskään Gebrselassien ja kolmen muun.
Tulevaisuudessa Bekelellä on vielä mahdollisuus nousta kiistattomaksi valtiaaksi. Mies on vasta 27-vuotias, nuori kestävyysjuoksijaksi. Toisaalta jos Gebrselassie tekee vielä "mahdottoman" ja painelee maratonin alle kahden tunnin, niin...
Lisäys 21.5.2015: Eipä Gebrselassie tehnyt mahdotonta eikä Bekele noussut kiistattomaksi kuninkaaksi, vaikka voittikin vielä kaksi maailmanmestaruutta 2009.

Listan miehet ovat kaikki lähes puhtaita vitosen-kympin juoksijoita. Nurmi menestyi 1500 metrillä ja olisi pärjännyt myös maratonilla. Zátopek voitti olympiakultaa maratonilla, mutta se oli vain syrjähyppy. Virén ei koskaan maratonille kotiutunut Montréalin uskomattomasta esityksestä (viides vain 24 tuntia kaikkien aikojen vitosen jälkeen) huolimatta. Gebrselassie siirtyi ylipitkille matkoille vasta vanhoilla päivillään.
Mailerit ja maratoonarit puuttuvat. Maratoonarien puuttuminen on ymmärrettävää: on vaikeaa dominoida matkaa, jossa päivän kunto ratkaisee paljon ja kisoja on harvassa. Mutta ei ole yhtään ainutta keskimatkuria, joka olisi hallinnut täysin suvereenisti lajejaan useiden vuosien ajan. Sebastian Coe on lähellä, mutta ei aivan. Kaikki muut olivat käytännössä puhtaasti joko 800 metrin tai 1500 metrin juoksijoita, eivätkä yhden lajin valtiaat kaikkien aikojen parhaiden listalle kuulu.

Päättäessäni viittä suurinta oli tietysti pakko tehdä vertailuja listan ulkopuolisiin juoksijoihin. Selväksi kävi, että jokainen viidestä voitti kenet tahansa seuraavan kategorian juoksijoista lähes poikkeuksetta jokaisella rintamalla. Huomasin kuitenkin, että sama päti myös tähän kakkoskategoriaan verrattuna sitten sen ulkopuolelle jääneisiin. Ei toki yhtä täydellisesti, mutta lähes. Hauska sattuma oli myös se, että kakkoskategoriaan kuului tasan 20 juoksijaa.


Kaksikymmentä haastajaa (syntymäajan mukaisessa järjestyksessä)

Hannes Kolehmainen, Suomi, 9.12.1887
Neljä olympiakultaa, kestävyysjuoksun olympiahistorian ensimmäinen todella suuri nimi.

Ville Ritola, Suomi, 18.1.1896
Nurmen varjo, silti moninkertainen olympiavoittaja itsekin.

Ilmari Salminen, Suomi, 21.9.1902
Olympiakulta, kaksi Euroopan mestaruutta, juoksi Nurmen kympin ME:n nurin.

Volmari Iso-Hollo, Suomi, 5.1.1907
Kaksi olympiakultaa esteissä ja kaksi mitalia kympillä, ei ME:tä siitä yksinkertaisesta syystä, että esteet eivät vielä olleet ME-kelpoinen laji.

Taisto Mäki, Suomi, 2.12.1910
Euroopan mestari, ME-mies sekä vitosella että kympillä, sota vei olympiahaaveet.

Gunder Hägg, Ruotsi, 31.12.1918
Maailmanennätysten murskaaja 40-luvulla, ei päässyt sodan ja sen jälkeisen ammattilaistuomion takia koskaan arvokisoihin.

Vladimir Kuts, Neuvostoliitto, 7.2.1927
Ukrainalainen otti kaksi olympiakultaa ja rikkoi ME:n useita kertoja.

Abebe Bikila, Etiopia, 7.8.1932
Maratonin kaksinkertainen olympiavoittaja ja epävirallinen ME-mies.

Ron Clarke, Australia, 21.2.1937
Uskomattomia maailmanennätyksiä; tietääkseni edelleen murskaratojen ME-mies sekä vitosella että kympillä.

Mohamed Gammoudi, 11.2.1938
Mitalimies kolmissa olympialaisissa, boikotti vei neljännet. Yksi kulta, ei maailmanennätyksiä.

Herb Elliott, Australia, 25.2.1938
Ei hävinnyt päämatkoillaan kertaakaan. Dominoi mielensä mukaan, mutta huippu-ura jäi lyhyeksi.

Peter Snell, Uusi-Seelanti, 17.12.1938
Tankki, joka juoksi maratontyylisellä harjoittelulla kolme olympiakultaa keskimatkoilla. Pitkään kestänyt ME 800 metrillä.

Kipchoge Keino, Kenia, 17.1.1940
Afrikan ratajuoksun ensimmäinen suurnimi, kaksi olympiakultaa ja monta muuta mitalia.

Miruts Yifter, Etiopia, 15.5.1944
Kaksi kultaa Moskovassa näytöstyyliin jo ikämiehenä. Kahdesti sama temppu myös Maailmancupissa.

Waldemar Cierpinski, Itä-Saksa, 3.8.1950
Kaksi olympiakultaa maratonilla riittää varmasti listalle, vaikka muiden saavutusten lista onkin lyhyt (MM-pronssi).

Sebastian Coe, Iso-Britannia, 29.9.1956
Keskimatkojen valtias, kaksi olympiavoittoa ja pitkäikäinen 800 metrin ME. Olisi suurimpien joukossa, jos ei olisi epäonnistunut olympialaisissa 800 metrillä.

Gelindo Bordin, Italia, 2.4.1959
Olympiavoitto ja kaksi Euroopan mestaruutta maratonilla. MM-kisoissa vain yksi pronssi, mutta uran pituus huipulla riittää kompensoimaan.

Said Aouita, Marokko, 2.11.1959
Hölmöili itse itsensä pois kaikkien aikojen suurimpien listalta rupeamalla leikkimään 800 metrin juoksijaa ollessaan jo 5000 metrin olympiavoittaja ja maailmanmestari. Silti olympiapronssia alimatkalla.

Paul Tergat, Kenia, 17.6.1969
Maastojuoksun moninkertainen maailmanmestari, kympillä arvokisoissa palkintopallilla aina Gebrselassien vieressä, jolle menetti myös ainoan ME:nsä.

Hicham el-Guerrouj, Marokko, 14.9.1974
1500 metrin valtias, joka käväisi voittamassa myös 5000 metrin olympiakullan Bekelen nenän edestä. Päämatkan ME on ja pysynee vielä pitkään.

Ezekiel Kemboi, Kenia, 25.5.1982
Kemboi oli jo edellisessä listauksessa, mutta saa nyt ylennyksen tähän kategoriaan. Tällä välillä voitetut toinen olympiakulta ja neljä maailmanmestaruutta puhuvat puolestaan.


Mo Farah, Iso-Britannia, 23.3.1983
Kaksi olympiakultaa ja viisi maailmanmestaruutta. ME:t kuitenkin puuttuvat. Yksi olympiakulta lisää tulevana kesänä vie miehen jo lähelle korkeinta kategoriaa, kaksi sellaista heittää hänet sinne.


Tirunesh Dibaba, Etiopia, 1.10.1985
Kestävyysjuoksun viime vuosien ehdoton kuningatar. Ikää 23 vuotta, silti jo kaksi olympiakultaa, neljä maailmanmestaruutta sekä radalla että maastossa ja 5000 metrin ME.

Kahdenkymmenen haastajan joukkoon pääseminen edellytti useimmiten aikakautensa johtavana juoksijana olemista. Olympiakulta ei silti ollut välttämätön edellytys, Mäki ja Hägg kun eivät päässeet sellaista edes yrittämään. Kaikilla muilla ainakin yksi sellainen on, paitsi Clarkella. Hänen ME-ansionsa ovat kuitenkin niin mittavat, että sivuuttaminen tältä listalta ei tullut kysymykseen.

Naisia ei listalle ole Dibabaa lukuun ottamatta päässyt. Tämä ei johdu naisten syrjinnästä, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että aikaansa dominoivia naisjuoksijoita ei ole ollut silloin, kun naisten lajit ovat arvokisaohjelmassa olleet. Useimmat huippunaiset ovat saavuttaneet vain yhden tai kaksi arvokisavoittoa. Dibaba on ainoa, jonka saavutukset riittävät kiistatta listalle. Mitään tekemistä Dibaban listalle pääsyssä ei ole sillä, että kyseessä on upean näköinen nainen. Sama tosiasia kun pätee useimpiin naisjuoksijoihin, joskin Dibaba on tässäkin asiassa sieltä parhaasta päästä parhaidenkin joukossa.

Kakkoskategorian juoksijoiden erot seuraavaan luokkaan ovat myös aika selvät. Kolmoskategorian juoksijat eivät ole olleet samalla tavalla hallitsevia kuin ylempiin luokkiin päätyneet, heidän aikanaan kilpailu ei vielä ollut niin kovaa kuin nykyään tai sitten he ovat olleet yhden matkan erikoismiehiä. Lähimpänä kakkoskategoriaa olivat ehkä Malinowski ja Ngugi, naisista Kristiansen olisi ollut listalla jos olisi olympiavoittaja.


Muut sadasta parhaasta (syntymäajan mukaisessa järjestyksessä)

Walter George, Iso-Britannia, 9.9.1858
Alfred Shrubb, Iso-Britannia, 12.12.1879
James Lightbody, Yhdysvallat, 15.3.1882
Melvin Sheppard, Yhdysvallat, 5.9.1883
Albin Stenroos, Suomi, 24.2.1889
Lauri Lehtinen, Suomi, 10.8.1908
Jack Lovelock, Uusi-Seelanti, 5.1.1910
Kee-Chung Sohn, Korea, 29.8.1912
Rudolf Harbig, Saksa, 8.11.1913
Viljo Heino, Suomi, 1.3.1914
Arne Andersson, Ruotsi, 27.10.1917
Jim Peters, Iso-Britannia, 24.10.1918
Delfo Cabrera, Argentiina, 2.4.1919
Alain Mimoun, Ranska, 1.1.1921
Malvin Whitfield, Yhdysvallat, 11.10.1924
Roger Bannister, Iso-Britannia, 29.3.1929
Zdzislaw Krzyszkowiak, Puola, 3.8.1929
Pjotr Bolotnikov, Neuvostoliitto, 8.3.1930
Sándor Iharos, Unkari, 10.3.1930
Mamo Wolde, Etiopia, 12.6.1932
Murray Halberg, Uusi-Seelanti, 7.7.1933
Gaston Roelants, Belgia, 5.2.1937
Juha Väätäinen, Suomi, 12.7.1941
Derek Clayton, Australia, 17.11.1942
Ben Jipcho, Kenia, 1.3.1943
Anders Gärderud, Ruotsi, 28.8.1946
Carlos Lopes, Portugali, 18.2.1947
Frank Shorter, Yhdysvallat, 31.10.1947
Bill Rodgers, Yhdysvallat, 23.12.1947
Karel Lismont, Belgia, 8.3.1949
Bronislaw Malinowski, Puola, 4.6.1951
Tatjana Kazankina, Neuvostoliitto, 17.12.1951
John Walker, Uusi-Seelanti, 12.1.1952
Henry Rono, Kenia, 12.2.1952
Grete Waitz, Norja, 1.10.1953
Steve Ovett, Iso-Britannia, 9.10.1955
Ingrid Kristiansen, Norja, 21.3.1956
Yiannis Kouros, Australia, 13.7.1956
Rosa Mota, Portugali, 29.6.1958
Mary Decker, Yhdysvallat, 4.8.1958
Alberto Cova, Italia, 1.12.1958
Steve Cram, Iso-Britannia, 14.10.1960
Billy Koncellah, Kenia, 20.10.1961
John Ngugi, Kenia, 10.5.1962
Abel Antón, Espanja, 24.10.1962
Martin Fiz, Espanja, 3.3.1963
Ana Quirot, Kuuba, 23.3.1963
Manuela Machado, Portugali, 9.8.1963
Douglas Wakiihuri, Kenia, 26.9.1963
Dieter Baumann, Saksa, 9.2.1965
Khalid Skah, Marokko, 29.1.1967
Svetlana Masterkova, Venäjä, 17.1.1968
Hassiba Boulmerka, Algeria, 10.7.1968
Fernanda Ribeiro, Portugali, 23.6.1969
Noureddine Morceli, Algeria, 28.2.1970
Kelly Holmes, Iso-Britannia, 19.4.1970
Moses Kiptanui, Kenia, 1.10.1970
Stefano Baldini, Italia, 25.5.1971
Naoko Takahashi, Japani, 6.5.1972
Jauad Gharib, Marokko, 22.5.1972
Catherine Ndereba, Kenia, 21.7.1972
Maria Mutola, Mosambik, 27.10.1972
Wilson Kipketer, Tanska, 12.12.1972
Junxia Wang, Kiina, 19.1.1973
Derartu Tulu, Etiopia, 21.3.1973
Paula Radcliffe, Iso-Britannia, 17.12.1973
Bernard Lagat, Yhdysvallat, 12.12.1974
Ismael Kirui, Kenia, 20.2.1975
Gabriela Szabo, Romania, 14.11.1975
Gezahegne Abera, Etiopia, 23.4.1978
Juri Borzakovski, Venäjä, 12.4.1981
Saif Saeed Shaheen, Qatar, 15.10.1982
Vivian Cheruiyot, Kenia, 11.9.1983
Meseret Defar, Etiopia, 19.11.1983
Brimin Kiprop Kipruto, Kenia, 31.1.1985
Samuel Wanjiru, Kenia, 10.11.1986
David Rudisha, Kenia, 17.12.1988
Stephen Kiprotich, Uganda, 27.2.1989
Asbel Kiprop, Kenia, 30.6.1989

Olympiavoitto ei takaa tällekään listalle pääsemistä. Kaksi olympiavoittoa riittää jo varmasti, paitsi Edwin Flackin tapauksessa, koska ensimmäisissä olympialaisissa eivät paikalla olleet läheskään maailman parhaat juoksijat. Silti listalle on päässyt peräti 31 juoksijaa, jotka eivät ole olympiavoittajia. Syynä voiton puuttumiseen on ollut uran varhaisuus (esim. Shrubb), sota (Heino), edustuskelvottomuus (Kipketer), lajin puuttuminen ohjelmasta (Kouros) tai silkka epäonni (Kiptanui).

Listalle pääsyyn eivät ole olleet esteenä doping-epäilyt, kuten Baumannilla. Vain todistetut tapaukset ja kumotut voitot, kuten Rashid Ramzin tapauksessa, ovat merkinneet porttikieltoa. Myöskään Koncellahin myöhemmät siviilielämän sikailut eivät voi kumota sitä tosiasiaa, että hän on ollut loistava juoksija.
Samaten kansalaisuuden vaihto (Kipketer, Lagat, Shaheen) ei ole ollut mikään este, vaikkakin joissakin tapauksissa moraalisesti kyseenalaista.

Kieltämättä teki mieli laittaa listalle myös Feidippides antiikin ajan edustajana, mutta päätin pitäytyä modernissa urheilussa. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea Tom Hollandin erinomaisen kirjan Persian tuli. Varhaisten aikojen juoksijoista George ja Shrubb kuuluvat listalle tulostensa puolesta, Lightbody ja Sheppard ansaitsevat moninkertaisina olympiavoittajina paikkansa, vaikka taso ei tuolloin kummoinen ollutkaan. Listalla on muutamia muitakin esiin nostettavia tapauksia. Whitfield, suoraan Korean sodasta olympiavoittajaksi. Iharos, ei ikinä mitalia arvokisoissa mutta Nurmen ohella ainoa ME:t 1500 metrillä, vitosella ja kympillä juossut. Halberg, olympiavoittaja invaliditeetista huolimatta. Jipcho, lyhytaikaisen ammattilaistalli ITA:n suurin tähti. Rodgers, USA:n maratonboomin isä. Kouros, ultrajuoksun kuningas. Quirot, kuoleman porteilta takaisin huipulle. Kiptanui, esteiden valtias joka epäonnistui aina olympialaisissa tai niiden karsinnoissa. Radcliffe, joka olisi paljon suurempi jos ei olisi maailman taktisesti kaikkien aikojen huonoin juoksija. Szabo, kultaisen liigan kuningatar. Wanjiru, mihin vielä ehtineekään.

Kestävyysjuoksu on kaikista maailman urheilulajeista kenties meritokraattisin. Siinä ei ratkaise raha eikä välineet, vain tulokset. Vaikka olisi kuinka lahjakas tahansa, lahjaton harjoitellut voittaa aina lahjakkaan harjoittelemattoman. Toki maailman huipulle päästäkseen on oltava hyvin lahjakas, mutta kansalliselle tasolle pääsee kuka tahansa, joka on valmis vuodattamaan riittävästi verta, hikeä, kyyneleitä, oksennusta ja ripulipaskaa. Kestävyysjuoksun levinneisyydestä ja meritokraattisesta kertoo karua kieltään se, että tälle sadan kaikkien aikojen parhaan listalle on mahtunut urheilijoita 32 eri maasta. Mikä muu urheilumuoto pääsee samaan?

tiistai 17. toukokuuta 2016

Sääntökirja

Ulkoratakausi on jälleen pyörähtänyt käyntiin. Koska tiedän pääseväni jälleen useita kertoja mittanauhan jatkeeksi tai tiiraamaan maalikameran kuvia, päätin lukea kertauksen vuoksi yleisurheilun sääntökirjan läpi. Siinä plärätessä tuli mieleeni, että yleisurheilussa on lukuisia erikoisia sääntödetaljeja, jotka ovat useimmille lajia tarkkaan seuraavillekin tuntemattomia. Ajattelin esitellä ja listata kymmenen kummallisinta, mutta niitä tulikin kaksikymmentä.

Sääntökirja on IAAF:n virallinen raamattu ja sen suomenkieliseen versioon on lisätty vielä useita täsmentäviä kommentteja. Päälle kaksisataasivuinen opus keskittyy lajien teknisiin sääntöihin ja viittaa sen lisäksi lisämanuaaleihin, esimerkiksi teknisten delegaattien erityisohjeisiin. Yksi esimerkki säännöstä, josta sääntökirja ei pukahda lainkaan, on lähettäjän pukeutuminen. Mikäli ette ole huomanneet, niin lähettäjä pukeutuu aina valkoiseen takkiin (tai paitaan) ja mustiin housuihin (tai hameeseen). Tämä on ohje, josta pidetään tiukasti kiinni vähänkin isommissa kisoissa. Tosin aikoinaan lähettäjän papereita hommatessani kouluttaja totesi, että "kansallisista kisoista alkaen pukeudutte noin, mutta seuran omissa viikkokisoissa voitte ampua vaikka bikinit päällä." (Alan ihmiset varmaan tunnistavatkin kouluttajan, koska kysessä on hänen vakiovitsinsä.) En ole kuitenkaan koskaan lähettänyt bikineissä, voisi jäädä viimeiseksi kerraksi näin karvaisen miehen tapauksessa. Tai mistä minä tiedän, josko siitä nykymaailmassa saisi vaikka suoraan ylennyksen kansainvälisiin arvokisoihin.

Yleisurheilun sääntökirja poikkeaa filosofialtaan tietyssä mielessä kaikkien muiden lajien sääntökirjoista. Se on sääntöjen muuttamisen suunta. Yleisurheilun sääntöjä voidaan kilpailukohtaisesti tiukentaa, mutta ei koskaan löysätä. Esimerkiksi jalkapallossa seurat voivat ystävyysottelussa sopia vaikka vapaasta vaihto-oikeudesta kolmen vaihtopelaajan sijaan. Tämä on lievennys sääntöihin. Yleisurheilussa lievennystä ei saa koskaan tapahtua, tiukennusta kylläkin. Esimerkiksi kenttälajeissa voidaan yritysmääriä supistaa normaalista kuudesta neljään, kuten Euroopan cupissa on tehty. Mutta seitsemättä yritystä ei voida sallia missään tapauksessa.

Listauksessa otsikon jälkeen sääntökirjan kohta, josta voi tarkistaa etten kirjoita pötyä, vaikka välillä kuulostaakin uskomattomalta.


20. Aita nurin (168/7b)

Yleisurheilun alkuaikoina aidan kaatuminen oli merkki siitä, että juoksu epäonnistui. Silloisten sääntöjen mukaan kolmen aidan kaatuminen aiheutti hylkäyksen. Kahden aidan kaatuminen ei aiheuttanut hylkäystä, mutta tulos ei ollut ennätyskelpoinen. Tästä aiheutui joskus erikoisia tilanteita. Pariisin olympialaisten 1924 400 metrin aitajuoksun startatessa ME oli 54,0. Voittaja Morgan Taylor juoksi 52,8, yli sekunnin alle ME:n. Kultaa tuli, mutta ei ME:tä, koska hän kaatoi kaksi aitaa. Kolmannen aidan kaataminen olisi merkinnyt hylkäystä, jolloin kultaa olisi voittanut Suomen Erik Wilen. Hopeamitalisti Wilen juoksi 53,8 ja hänen aikansa olisi siis ollut uusi ME, koska aitoja ei kaatunut. Sitä ei kuitenkaan voitu hyväksyä, koska vain voittajan aika otettiin useammalla kuin yhdellä käsikellolla ja useamman kellon käyttö oli ME:n hyväksymisen edellytys. Kaatumissäännöt on sittemmin kumottu. Nykyään vaikka kaikki aidat saavat kaatua, vauhtiahan se vain hidastaa. Sääntöihin on kuitenkin jäänyt erikoinen pykälä, mikä kieltää aidan kaatamisen tahallaan. En kylläkään voi ymmärtää, kuinka aidan tahallaan kaataminen voisi parantaa tulosta. Olettaen että jaksaa hypätä aidan yli. Ja jos ei jaksa, miksi ottaa osaa aitajuoksuun?


19. Kamelinkäyttökielto (240/8h)

Pitkillä juoksumatkoilla virvokkeita saa kantaa mukanaan joko kädessään tai kantolaitteessa, kunhan ne on otettu juottopisteeltä mukaan. Mutta niiden ottaminen toiselta kilpailijalta tai virallisten paikkojen ulkopuolelta on kielletty. Ensimmäisestä kerrasta seuraa varoitus ja toisesta hylkäys. Tässä kestävyysjuoksu eroaa esimerkiksi pyöräilystä, jossa muut pyöräilijät toimivat joukkueen tähden kuormakameleina - ei paras ajaja kanna pulloa mukanaan, vaan ottaa sen joukkuetovereiltaan.


18. Hanskat (187/4c)

Tiesittekö, että heittolajeissa käsineiden käyttö on kiellettyä? Paitsi moukarinheitossa. Muissa lajeissa hanskojen käyttö aiheuttaa heiton hylkäämisen. Seuraavassa sääntökohdassa kielletään heittokehän manipulointi eli siihen ei saa levittää mitään ainetta kitkan lisäämiseksi tai vähentämiseksi. O-P Karjalainen oli mestari kiertämään tätä sääntöä. Säännöt eivät kieltäneet juomapullon ottamista häkkiin mukaan ja kuinka ollakaan, siitä sattui usein roiskahtamaan vettä kehään liukasteeksi pyörimiselle.


17. Osanottokielto aiemman lajin perusteella (142/4)

Vähänkin isommissa kisoissa urheilijan on jätettävä yleensä viimeistään puoli tuntia ennen kilpailun alkua osanoton varmistus. Tämä siksi, että kokoontumispaikalla toimitsija varmistaa että kaikki ovat paikalla ennen johdatusta kilpailupaikalle. Jos urheilija on varmistanut osanottonsa eikä ilmesty paikalle, hän menettää samalla osanotto-oikeutensa kyseisen kilpailun kaikkiin muihin lajeihin. Esimerkiksi jos urheilija on ilmoittautunut Kalevan Kisoissa perjantain kuulantyöntöön ja sunnuntain kiekonheittoon, varmistanut osanottonsa kuulaan eikä kuitenkaan ole ilmestynyt paikalle, hän menettää samalla oikeutensa osallistua kiekkoon. Muita tapoja menettää osanotto-oikeutensa tuleviin lajeihin kyseistä lajiyhdistelmää esimerkkinä käyttäen ovat 1) selviytyä kuulan karsinnasta mutta jättää tulematta finaaliin ja 2) osallistua mutta olla yrittämättä parastaan eli pistää kisa täysin pelleilyksi (ns. bona fide -sääntö). En äkkiseltään kyllä muista että kakkossääntöä olisi koskaan sovellettu. Osanoton varmistus ja sitten kilpailematta jättäminen eivät kuitenkaan ole harvinaisia, esimerkiksi tapauksissa joissa varmistus on tehty edellisenä päivänä ja urheilija on loukkaantunut tai sairastunut ennen kilpailua. Tällöin osanotto-oikeutensa tuleviin lajeihin voi säilyttää lääkärintodistuksella tai muulla erittäin hyvällä perustella (kolari matkalla kisapaikalle tms.) ja näin on myös joskus tapahtunut.


16. Teippiä rataan (170/4)

Hyppääjät käyttävät tunnetusti askelmerkkiä, joka voi olla järjestäjien toimittama metallikiekko, teippi radan reunassa tai vaikka lenkkari kentän sisäpuolella. Juoksijat eivät askelmerkkiä tarvitse, vaikka Sandra Erikssonille se tekisi hyvää askelten sovittamiseksi esteelle oikein. Paitsi viesteissä. Siinä kapulaa vastaanottavan juoksijan on tiedettävä, milloin hän lähtee liikkeelle. Tätä varten säännöt ovat tarkkaan määrittäneet, millaisen tarkistusmerkin hän saa radalle laittaa. Niitä saa olla täsmälleen yksi, sen täytyy olla itsekiinnittyvää teippiä ja mitoiltaan enintään 5 cm x 40 cm. Lisäksi sen tulee väriltään erottua selvästi radan kiinteistä merkinnöistä eikä se saa aiheuttaa muitakaan sekaannuksia.


15. Rimaa ylemmäksi (181/4)

Korkeus- ja seiväshypyssä järjestäjät ovat määränneet etukäteen ne korkeudet, joista hypätään. Valinnassa on otettava huomioon kilpailijoiden taso erityisesti aloituskorkeuden valinnassa, mutta sen jälkeen säännöt asettavat tietyt rajoitukset. Vähimmäiskorotus on aina korkeudessa 2 cm ja seipäässä 5 cm. Koskaan ei rimaa myöskään saa korottaa enemmän kuin edellinen korotus oli. (Tämä toki voi käytännössä toteutua, mikäli kaikki hyppääjät päättävät jättää tietyn korkeuden väliin.)
Säännöstä on kuitenkin kolme poikkeusta. Yleisin niistä toteutuu silloin, kun kilpailussa on jäljellä vain yksi hyppääjä. Tällöin hän saa vapaasti päättää, mihin korkeuteen rima nostetaan välittämättä vähimmäiskorotuksista. Samoin mikäli jäljellä olevat hyppääjät yhteisellä päätöksellä päättävät nostaa riman suoraan ME-korkeuteen (tai ollessaan samaa kansallisuutta kansalliseen ennätyskorkeuteen) tämä on sallittua. Nämä kaksi tapausta ovat siis sellaisia, joissa kilpailija/kilpailijat voivat kumota järjestäjän etukäteen määräämät yrityskorkeudet. Kolmas poikkeus koskee moniotteluja, joissa korotuksen on aina oltava korkeushypyssä 3 cm ja seiväshypyssä 10 cm. Tässä muuten on yksi yleisurheilusääntöjen harvoista mahdollisista ristiriidoista. Mitä tapahtuu silloin, kun esimerkiksi kymmenottelun seiväshypyssä on jäljellä vain yksi kilpailija ja hän haluaa nostaa riman seiväshypyn ME-korkeuteen? Poikkeussääntö sanoo, että näin saa tehdä, kun taas ottelusäännön vakiokorotussääntö sanoo että näin ei saa tehdä. No, tilanne on kyllä varsin teoreettinen.
Tässä yhteydessä on kerrottava tämän blogauksen pakollinen alapääjuttu. Eräs nimeltä mainitsematon suomalainen seiväshyppääjä oli kilpailumatkalla Japanissa käväissyt maksullisissa naisissa ja ihmetellyt, miksi nainen hoki koko ajan "Hitotsu no ana o agemasu! Hitotsu no ana o agemasu!" No, seuraavana päivänä kilpailuissa hän sitten kiinnitti huomiota, että lajijohtaja aina ennen riman korotusta komensi muita toimitsijoita "Hitotsu no ana o agemasu!". Eihän siinä muu auttanut kuin kysyä suurelta Suomen ystävältä Tokion Pekalta, että mitä se oikein tarkoittaa. "Jaa 'hitotsu no ana o agemasu'? No sehän tarkoittaa, että 'nosta yhden reiän verran ylemmäksi'."


14. Kuulan mitat (188/5)

Heittovälineiden painot ovat tarkkaan määrätyt. Yllättävää kyllä, muut mitat ovat keihästä lukuun ottamatta varsin vapaat. Esimerkiksi miesten kuulan halkaisijassa saa olla peräti kahden sentin heitto. Minimihalkaisija on 110 mm ja maksimi 130 mm.


13. Moukarin paino (191/8)

Useimmat tietävät, että kuula ja moukari painavat yhtä paljon. Miesten sarjassa minimipaino on 7,26 kg ja naisilla 4 kg. Myös halkaisijan mittarajat ovat samat. Kuitenkaan samaa möykkyä ei kannata käyttää moukarissa kuin kuulassa, sillä moukarin painoon lasketaan mukaan myös varsi ja kahva. Niinpä moukarikuula on kevyempi kuin varsinainen kuula.


12. Lankun paikka (186/4)

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että kolmiloikassa lankun paikka on tarkka homma? Kuinka sovittaa se kohdalleen siten, että kansallisen tason hyppääjä yltää kolmannella loikalla hiekkakasaan asti, mutta ME-hyppääjän toinen loikka ei vielä osu hiekalle? Säännöt määräävät miesten lankun 13 metrin ja naisten lankun 11 metrin etäisyydelle. Nämä ovat kuitenkin semmoisia etäisyyksiä, että niitä ei tuosta vaan hypitä. Viime vuonna tasan 50 suomalaismiestä ylitti 13 metriä ja naisista 11 metriä ylitti 76. Ja kun ottaa huomioon, että turvallisuussyistä loikkaajien tulee kuitenkin olla 14 tai 12 metrin tasoa päästäkseen melko varmasti hiekkakasaan asti, niin oikealta lankulta pystyy suomalaisista ponnistamaan noin kolmisenkymmentä loikkaajaa niin miehissä kuin naisissa. Ongelma ratkaistaan kilpailuissa siten, että rataan vedetään metrin välein teippejä varsinaisesta lankusta hiekkakasaan päin ja hyppääjän on ennen hyppyään ilmoitettava, mistä kohdasta hän hyppää. Näihin teippeihin ei tietenkään saa tarkistusvahaa laitettua, joten toimitsija tuomitsee yliastumiset silmämääräisesti. Ennätystuloksia ei näiltä "lisälankuilta" kuitenkaan tehdä, joten näin voidaan menetellä. Uusiin ongelmiin törmätään vasta sitten, jos löytyy heinäsirkka joka ahdistelee 19 metrin rajaa. Jonathan Edwardsin ME-hypyssäkin oli toisen loikan jälkeen vielä metrin verran matkaa hiekkakasaan.


11. Pakkolähtöasento (162/3-4)

Kuten tiedetään, juoksijat käyttävät lähtötelineitä 400 metrin pituisiin matkoihin asti ja sitä pidemmillä matkoilla on seisomalähtö. Minulta on joskus kysytty, saisiko pikamatkoilla lähteä seisaaltaan. Ei saisi. 13-vuotiaiden sarja on raja, siitä eteenpäin on pakko lähteä kyyrystä ja käyttää lähtötelineitä. Kyyrylähdön määräys on se, että urheilijan molempien käsien on kosketettava maata. Uskokaa tai älkää, säännöissä on erikseen mainittu yksikätisten urheilijoiden poikkeuslupa vain yhden käden kosketukseen (125/10).
Vähemmän tunnettua sen sijaan on se, että säännöt yksikäsitteisesti kieltävät kyyrylähdön 400 metriä pidemmillä juoksumatkoilla.


10. Eräjaot (166)

Juoksuissa urheilijoita ei vastoin yleistä luuloa arvota eri alkueriin. Heidät sijoitetaan niihin erilaisten rankkausten perusteella, jotta eräjaot olisivat mahdollisimman tasaiset. Jatkokierroksille päästessä alkaakin sitten todellinen hauskuus. Esimerkiksi välierissä urheilijat sijoitetaan niihin sääntöjen tarkasti määräämää siksak-menetelmää käyttäen. Myös juoksuradat arvotaan tarkalleen tietyn painotuksen mukaisesti, esimerkiksi etukäteen parhaiksi arvioidut juoksijat päätyvät aina radoille 3-6. Alkuerärankingin laatimista ei säännöissä suoranaisesti määrätä, mutta siitä on tarkat kilpailukohtaiset lisäohjeet ja joskus jopa lievä harkinnan käyttö on sallittua. Kerran omakohtainen kokemus juniorien SM-kisoissa oli, kun siellä tyypilliseen tapaan juostiin A- ja B-erät suoraan finaalina ja lopputulokset yhdistettiin. Erät määrättiin tilastoaikojen perusteella sen ja edellisen kauden tulosten mukaan. Seuran edustajalla ei sattunut kyseisellä matkalla olemaan tilastoaikaa kummaltakaan kaudelta, vaikka oli päivänselvää että hän muiden matkojen tulosten perusteella olisi kuulunut A-erään. Alustavassa kaaviossa hänet oli sijoitettu B:hen ja olin jo joukkueenjohtajana menossa juryn juttusille, kun kävikin ilmi että kaikki juoksijat mahtuvatkin yhteen erään. Tähtäimessä ollut mitali jäi kyllä saamatta, mutta pistesija tuli kuitenkin.


9. Eipä kiirehditä pois kehästä! (187/17)

On hyvin tiedossa, että heittokehästä on poistuttava sen takaosan kautta, muuten heitto on yliastuttu. Tätähän heittäjät usein hyödyntävät, kun eivät halua epäonnistunutta suoritusta turhaan mittauttaa - he poistuvat tällöin etuosan kautta. Vähemmän tunnettua on se, että kehästä ei saa poistua ennen heittovälineen osumista maahan. Kuulantyönnössä tämä olisi toki teknisestikin vaikeaa, mutta kiekossa ja moukarissa lento kestää useita sekunteja. Jos tänä aikana heittäjä poistuu sinänsä laillista reittiä, heitto hylätään. Toimitsijan on syytä olla kierosilmäinen, että näkee heittovälineen laskeutumisen ja heittäjän poistumisen yhtä aikaa.


8. Sektorikulmat (187/12)

Kaikkien muiden heittolajien sektorikulma on 34,92 astetta ja keihäänheiton 28,96 astetta. Haluaisin nähdä sen kenttämestarin, joka onnistuu kuskaamaan kalkkikärryään asteen sadasosan tarkkuudella. Ja sitä paitsi, miksi tuollaiset desimaalit, miksei 35 ja 29 astetta? Selitys löytyy mittauksesta. Heittolajien (paitsi keihään) reunaviivojen suunta mitataan siten, että 20 m päässä kehän keskipisteestä reunaviivat ovat tarkalleen 12 metrin etäisyydellä toisistaan. Kulman suuruus on seurausta tästä mittaustavasta. Keihäässä on vastaava systeemi eri mitoilla.


7. Volttikielto (185/1c, 188/1, 193/1)

Tietyissä kenttälajeissa saatettaisiin saada parempia tuloksia tekniikoilla, jotka ovat kiellettyjä.
Esimerkiksi pituushypyssä voltinheitto on kielletty turvallisuussyistä. Tekniikkaa käytti aikoinaan uusseelantilainen Tuariki John Delamere 1970-luvulla, sittemmin kotimaansa parlamentin jäsen. IAAF kielsi tempun, jolloin Delamere liittyi lyhytikäiseksi jääneeseen ITA-ammattilaisliigaan. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka pitkälle tekniikalla olisi päästy, Delamere ainakin hätyytteli kahdeksan metrin rajaa. Kuriositeettina mainittakoon, että kolmiloikassa volttityyliä ei ole kielletty. Tiettävästi kukaan ei kuitenkaan ole yrittänyt ja jos yrittäisi, IAAF varmaan reagoisi nopeasti.
Kuulantyönnössä samankaltainen temppu on kärrynpyörän heittäminen, joka on kielletty tulkitsemalla sääntöpykälää siten, että siinä mainittu "käden laskeminen kaulan tai leuan alapuolelle" käsitetään suhteessa maanpintaan eikä suhteessa kehoon. Ehkä kärrynpyörätekniikka olisi ollut tehokkaampi kymmenottelijoille, ei niinkään erikoismiehille. Toisaalta haluan istuttaa lukijan päähän kuvitelman Mika Halvarista heittämässä kärrynpyörää kuularingissä.
Kaikkein vaarallisin keksintö yleisurheilukentillä lienee ollut keihäänheiton pyörähdystyyli eli barra vasca. Keihään perä rasvattiin tai saippuoitiin, otettiin yleensä muutaman askeleen vauhti ja pyörähdettiin pari kierrosta. Huippuvaarallinen tyyli, mutta toisaalta se oli myös tehokas. ME oli tuohon aikaan 85 metrin luokkaa, mutta eräs suomalainen kansallisen tason kiekonheittäjä tempaisi keihästä melkein sata metriä. IAAF kielsi tyylin kuin rasvattu salama - eikun keihäs.


6. Asianmukainen varustus (143/1)

Vuoden 2014 EM-kisojen estejuoksussa Ranskan algerialaisvahvistus, aiemminkin sekoiluistaan tunnettu Mahiedine Mekhissi-Benabbad tuli ensimmäisenä maaliin, mutta riisui paitansa loppusuoralla ja hylättiin. Hylkäyksen syynä oli epäurheilijamainen käytös. Syynä olisi voinut myös käyttää varustusta, säännöt vaativat virallisen edustusasun käyttöä ja puhuvat paidasta. Tosin tapauksessa kyseessä oli lähinnä se, että tyypin piikki oli tullut täyteen ja häntä haluttiin näpäyttää.
Mutta edustusasun käyttö on pakollista ja siihen voi myöntää poikkeuksen vain lajijohtaja. Tunnettu esimerkki nähtiin 2012 Lontoon olympialaisten korkeushypyssä Ivan Uhov kadotti paitansa kesken kisan, jolloin lajijohtaja antoi hänelle luvan hypätä T-paidassa ilman kilpailunumeroa. Uhov voitti kultaa.
Säännöissä sanotaan myös, että asun tulee olla "sillä tavoin päälle puettu, ettei se loukkaa hyviä tapoja." Vuoden 1997 MM-kisojen naisten 5000 metrin alkuerissä Eritrea juostiin maailmankartalle, kun Nebiat Habtemariam oli unohtanut urheilurintsikat liian löysän kilpailupaidan alta dramaattisin seurauksin, tissit hytkyivät minuuttikaupalla paidan ulkopuolella. Hylkäystä ei kuitenkaan seurannut, tiedä sitten jos aika olisi ollut parempi kuin 18.26,50, jolla ei pääsisi edes Kalevan Kisoihin. Kaksi vuotta myöhemmin Habtemariam pukeutui huolellisemmin ja aika paranikin yli 20 sekuntia, tosin melko vaatimaton se oli yhä. Myöhemmin hänestä kyllä kehittyi kovan tason juoksija, maratonkin taittui 2.32,04.


5. Uusintajuoksu (125/7)

Lajinjohtajalla on oikeus määrätä kilpailu uusittavaksi kokonaan tietyissä tapauksissa. Tämän säännön käyttäminen on ymmärrettävistä syistä erittäin harvinaista. Esimerkiksi juoksulajeissa säännön soveltaminen voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa juoksija kaadetaan nurin täysin ilman omaa syytään ja menettää sen takia mahdollisuutensa kilpailussa. Yleensä tästä selvitään karsintakilpailuissa sillä, että lajinjohtaja määrää kaadetun juoksijan ylimääräisenä jatkoon. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkkinä tulee mieleen Montrealin olympialaisten naisten pika-aitojen välierä, jossa Neuvostoliiton Kononova kaatui ja vei mukanaan viereisen radan Romanian Stefanescun. Välierä määrättiin juostavaksi seuraavana päivänä uudestaan, kaksi tuntia ennen finaalia ja ilman kaatumisen aiheuttanutta Kononovaa. Tällä kertaa Stefanescu selvisi finaaliin ja pudotti sieltä ei enempää eikä vähempää kuin ensimmäisessä juoksussa finaaliin selvineen ME-nainen Annelie Ehrhardtin! Uusintasääntöä voidaan käyttää yleensä ainoastaan pikajuoksuissa - olisi aika erikoinen veto määrätä juoksemaan maraton uudelleen. Samoin finaaleja ei yleensä uusita - olisihan se epäreilua sotkuun syytöntä voittajaa kohtaan pakottaa uusintaan. Latauskin olisi varmasti purkautunut voitonriemuun. Tosin Helsingin EM-kisoissa 2012 olisi munakkaampi lajinjohtaja saattanut määrätä miesten 1500 metrin finaalin uusiksi. Yksi ennakkosuosikeista, Niclas Sandells, juostiin takaapäin kumoon. Siinä olisi voinut pistää kisan uusiksi ilman taklaajaa. Sitä paitsi, mitä helvettiä Euroopanmestaruuskisoissa ylipäätään teki syypää eli Turkkia edustava kenialainen?


4. Vapaa lainausoikeus (187/2)

Järjestäjä toimittaa heittolajeihin välineet, mutta yleensä omien välineiden käyttö on sallittua. Ainakin jos kyseinen välinemalli on ollut vapaasti saatavilla noin vuoden ajan. Tällöin kenellä tahansa kilpailuun osallistuvalla on kuitenkin oikeus käyttää kyseistä välinettä. Sääntö on varsin erikoinen esimerkiksi kiekonheitossa, jossa huippukiekot saattavat maksaa satoja euroja. Kun sitten kaveri tempaisee sen huonolla tuurilla häkin metallitankoon, liito-ominaisuudet eivät enää olekaan aivan yhtä hyvät.
Säännössä on vieläpä kaksi lisäerikoisuutta. Ensinnäkin omaa välinettä ei saa käyttää lainkaan, mikäli järjestäjät toimittavat samalla mallimerkinnällä varustetut vehkeet. Toiseksi oman välineen on oltava kaikkien muiden kilpailijoiden käytössä kilpailun alusta loppuun asti. Esimerkki: keihäänheittäjä haluaa käyttää omaa keihästään. Hänet on arvottu toiseen karsintaryhmään, jossa hän karsiutuu loppukilpailusta. Hänen keihäänsä on kuitenkin tuotava jo ensimmäisen karsintaryhmän käytettäväksi ja vaikka heittäjä olisi matkustanut MM-kisoissa karsiuduttuaan kotimaahansa ennen finaalia, on keihäs silti jätettävä myös finalistien käyttöön.


3. Juoksurata on alle 400 metriä pitkä! (160/1)

Kierros on tunnetusti 400 metriä pitkä, eikö vain? No, jos ottaa mittapyörän ja kuljettaa sen tarkalleen radan reunusta pitkin kentän ympäri, tulos onkin 398,115 metriä! Tämä johtuu siitä, että sääntökirjan mukaan radan pituus mitataan 30 cm etäisyydellä ratareunuksesta. Muilla kuin ykkösradalla mittausetäisyys on 20 cm. Sääntö johtuu siitä, että toinen jalka kulkee kaarteessa sen verran ulompana, että tuo 20 cm on se matka, joka on kutakuinkin tarkalleen keskimääräinen askeleen etäisyys reunasta. Sisäradalla on vielä 10 cm lisää siksi, että oletettavasti kukaan ei ota riskiä metalliseen ratareunukseen osumisesta, vaan sisemmän jalan sisempi syrjäkin osuu maahan vähintään 10 cm reunaa kauempana. On toisaalta hauskaa spekuloida, kuinka paljon ennätyksiin tulisi lisää, jos mittaus kulkisi reunaa pitkin. Esimerkiksi 10 000 metrin juoksu olisi noin 47 metriä pidempi, mikä tarkoittaisi maailman huipuilla noin 7,5 sekuntia lisää aikaa.


2. Kaksi eri tulosta samasta kilpailusta (200/9)

Moniottelussa on mahdollista, että urheilija saa kaksi eri tulosta. Voi esimerkiksi käydä niin, että Ashton Eaton voittaa olympiakultaa tuloksella 9089 pistettä, mutta maailmanennätykseksi kirjataan 9091 pistettä. Tämä aiheutuu täysin loogisesta syystä. Kuvitellaan esimerkiksi, että Eaton juoksisi 100 metriä ensimmäisessä erässä ja saisi ajan normaalisti. Tämän jälkeen ajanottolaitteisto rikkoutuisi ja muut erät jouduttaisiin hoitamaan käsiajanotolla. Tällöin ensimmäisen erän ajat muutetaan käsiajoiksi, jotta ne olisivat vertailukelpoisia muiden erien kanssa. Kilpailussa tulokset lasketaan tämän mukaan, mutta ennätystä varten Eatonin sähköaika jää voimaan. Käsiaika ei olisi edes ennätyskelpoinen, joten ajanottolaitteiston täytyy toimia myöhemmissä juoksulajeissa.


1. Seipään mitat (183/11)

Kysykääpäs huviksenne joltakin pahaa-aavistamattomalta kuinka pitkä saa seiväs olla. Veikkaan että saatte vastaukseksi viisi tai kuusi metriä. Oikea vastaus on, että seipään pituutta ei ole millään tavoin rajoitettu. Eikä paksuutta. Eikä materiaalia. Sääntökirja sanoo: "Seiväs saa olla tehty mistä tahansa materiaalista tai materiaalien yhdistelmästä. Sen pituus ja paksuus saavat olla millaiset tahansa, mutta sen peruspinnan on oltava sileä." Ainoa rajoitus on seipään teippaus, jossa teipillä ei saa rakentaa otetta helpottavia paksunnuksia, vaan teippauksen tulee olla tasainen satunnaisia limittäisyyksiä lukuun ottamatta. Tämä vapaus kuulostaa kummalliselta, etenkin kun seipään kuoppalaatikon mitat on määrätty äärimmäisellä tarkkuudella (pituus 1,00 m, pohjan leveys 0,60 m alussa, 0,15 m lopussa, syvyys 0,20 cm, toleranssi kaikissa mitoissa 0,01m, päätyseinän sivu- ja alasärmän välinen kulma 120 astetta, pohjan ja päätyseinän välinen kulma 105 astetta, toleranssi yksi aste, mutta vain ylös- ei alaspäin). Miksi ei siis käytetä kymmenen metrin pituista seivästä ja pistetä ME täysin uusille metriluvuille? Vastaus löytyy fysiikasta. Seiväshypyssä kyse on liike-energian (E=½mv2) muuttamisesta potentiaalienergiaksi (E=mgh). Nopeinkaan seiväshyppääjä ei kykene seiväs kourassa juoksemaan kovempaa kuin 10 m/s, mistä voi helposti laskea saavutettavan energian olevan sellainen, että painopisteen muutoskorkeus on 5 m. Tämä määrää käytännössä seipään maksimipituuden. Seipään tehtävänä on energian muuntaminen toiseen muotoon, lisäsentit tulevat sitten ponnistuksesta, painopisteen lähtökorkeudesta ja asennon muutoksista (ihannetilanteessa painopiste kulkee itse asiassa riman ali hyppääjän taipuessa kaarelle riman yläpuolella). Säännöissä seipään pituutta ei tarvitse rajoittaa, koska fysiikan lait hoitavat asian.