Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


tiistai 17. toukokuuta 2016

Sääntökirja

Ulkoratakausi on jälleen pyörähtänyt käyntiin. Koska tiedän pääseväni jälleen useita kertoja mittanauhan jatkeeksi tai tiiraamaan maalikameran kuvia, päätin lukea kertauksen vuoksi yleisurheilun sääntökirjan läpi. Siinä plärätessä tuli mieleeni, että yleisurheilussa on lukuisia erikoisia sääntödetaljeja, jotka ovat useimmille lajia tarkkaan seuraavillekin tuntemattomia. Ajattelin esitellä ja listata kymmenen kummallisinta, mutta niitä tulikin kaksikymmentä.

Sääntökirja on IAAF:n virallinen raamattu ja sen suomenkieliseen versioon on lisätty vielä useita täsmentäviä kommentteja. Päälle kaksisataasivuinen opus keskittyy lajien teknisiin sääntöihin ja viittaa sen lisäksi lisämanuaaleihin, esimerkiksi teknisten delegaattien erityisohjeisiin. Yksi esimerkki säännöstä, josta sääntökirja ei pukahda lainkaan, on lähettäjän pukeutuminen. Mikäli ette ole huomanneet, niin lähettäjä pukeutuu aina valkoiseen takkiin (tai paitaan) ja mustiin housuihin (tai hameeseen). Tämä on ohje, josta pidetään tiukasti kiinni vähänkin isommissa kisoissa. Tosin aikoinaan lähettäjän papereita hommatessani kouluttaja totesi, että "kansallisista kisoista alkaen pukeudutte noin, mutta seuran omissa viikkokisoissa voitte ampua vaikka bikinit päällä." (Alan ihmiset varmaan tunnistavatkin kouluttajan, koska kysessä on hänen vakiovitsinsä.) En ole kuitenkaan koskaan lähettänyt bikineissä, voisi jäädä viimeiseksi kerraksi näin karvaisen miehen tapauksessa. Tai mistä minä tiedän, josko siitä nykymaailmassa saisi vaikka suoraan ylennyksen kansainvälisiin arvokisoihin.

Yleisurheilun sääntökirja poikkeaa filosofialtaan tietyssä mielessä kaikkien muiden lajien sääntökirjoista. Se on sääntöjen muuttamisen suunta. Yleisurheilun sääntöjä voidaan kilpailukohtaisesti tiukentaa, mutta ei koskaan löysätä. Esimerkiksi jalkapallossa seurat voivat ystävyysottelussa sopia vaikka vapaasta vaihto-oikeudesta kolmen vaihtopelaajan sijaan. Tämä on lievennys sääntöihin. Yleisurheilussa lievennystä ei saa koskaan tapahtua, tiukennusta kylläkin. Esimerkiksi kenttälajeissa voidaan yritysmääriä supistaa normaalista kuudesta neljään, kuten Euroopan cupissa on tehty. Mutta seitsemättä yritystä ei voida sallia missään tapauksessa.

Listauksessa otsikon jälkeen sääntökirjan kohta, josta voi tarkistaa etten kirjoita pötyä, vaikka välillä kuulostaakin uskomattomalta.


20. Aita nurin (168/7b)

Yleisurheilun alkuaikoina aidan kaatuminen oli merkki siitä, että juoksu epäonnistui. Silloisten sääntöjen mukaan kolmen aidan kaatuminen aiheutti hylkäyksen. Kahden aidan kaatuminen ei aiheuttanut hylkäystä, mutta tulos ei ollut ennätyskelpoinen. Tästä aiheutui joskus erikoisia tilanteita. Pariisin olympialaisten 1924 400 metrin aitajuoksun startatessa ME oli 54,0. Voittaja Morgan Taylor juoksi 52,8, yli sekunnin alle ME:n. Kultaa tuli, mutta ei ME:tä, koska hän kaatoi kaksi aitaa. Kolmannen aidan kaataminen olisi merkinnyt hylkäystä, jolloin kultaa olisi voittanut Suomen Erik Wilen. Hopeamitalisti Wilen juoksi 53,8 ja hänen aikansa olisi siis ollut uusi ME, koska aitoja ei kaatunut. Sitä ei kuitenkaan voitu hyväksyä, koska vain voittajan aika otettiin useammalla kuin yhdellä käsikellolla ja useamman kellon käyttö oli ME:n hyväksymisen edellytys. Kaatumissäännöt on sittemmin kumottu. Nykyään vaikka kaikki aidat saavat kaatua, vauhtiahan se vain hidastaa. Sääntöihin on kuitenkin jäänyt erikoinen pykälä, mikä kieltää aidan kaatamisen tahallaan. En kylläkään voi ymmärtää, kuinka aidan tahallaan kaataminen voisi parantaa tulosta. Olettaen että jaksaa hypätä aidan yli. Ja jos ei jaksa, miksi ottaa osaa aitajuoksuun?


19. Kamelinkäyttökielto (240/8h)

Pitkillä juoksumatkoilla virvokkeita saa kantaa mukanaan joko kädessään tai kantolaitteessa, kunhan ne on otettu juottopisteeltä mukaan. Mutta niiden ottaminen toiselta kilpailijalta tai virallisten paikkojen ulkopuolelta on kielletty. Ensimmäisestä kerrasta seuraa varoitus ja toisesta hylkäys. Tässä kestävyysjuoksu eroaa esimerkiksi pyöräilystä, jossa muut pyöräilijät toimivat joukkueen tähden kuormakameleina - ei paras ajaja kanna pulloa mukanaan, vaan ottaa sen joukkuetovereiltaan.


18. Hanskat (187/4c)

Tiesittekö, että heittolajeissa käsineiden käyttö on kiellettyä? Paitsi moukarinheitossa. Muissa lajeissa hanskojen käyttö aiheuttaa heiton hylkäämisen. Seuraavassa sääntökohdassa kielletään heittokehän manipulointi eli siihen ei saa levittää mitään ainetta kitkan lisäämiseksi tai vähentämiseksi. O-P Karjalainen oli mestari kiertämään tätä sääntöä. Säännöt eivät kieltäneet juomapullon ottamista häkkiin mukaan ja kuinka ollakaan, siitä sattui usein roiskahtamaan vettä kehään liukasteeksi pyörimiselle.


17. Osanottokielto aiemman lajin perusteella (142/4)

Vähänkin isommissa kisoissa urheilijan on jätettävä yleensä viimeistään puoli tuntia ennen kilpailun alkua osanoton varmistus. Tämä siksi, että kokoontumispaikalla toimitsija varmistaa että kaikki ovat paikalla ennen johdatusta kilpailupaikalle. Jos urheilija on varmistanut osanottonsa eikä ilmesty paikalle, hän menettää samalla osanotto-oikeutensa kyseisen kilpailun kaikkiin muihin lajeihin. Esimerkiksi jos urheilija on ilmoittautunut Kalevan Kisoissa perjantain kuulantyöntöön ja sunnuntain kiekonheittoon, varmistanut osanottonsa kuulaan eikä kuitenkaan ole ilmestynyt paikalle, hän menettää samalla oikeutensa osallistua kiekkoon. Muita tapoja menettää osanotto-oikeutensa tuleviin lajeihin kyseistä lajiyhdistelmää esimerkkinä käyttäen ovat 1) selviytyä kuulan karsinnasta mutta jättää tulematta finaaliin ja 2) osallistua mutta olla yrittämättä parastaan eli pistää kisa täysin pelleilyksi (ns. bona fide -sääntö). En äkkiseltään kyllä muista että kakkossääntöä olisi koskaan sovellettu. Osanoton varmistus ja sitten kilpailematta jättäminen eivät kuitenkaan ole harvinaisia, esimerkiksi tapauksissa joissa varmistus on tehty edellisenä päivänä ja urheilija on loukkaantunut tai sairastunut ennen kilpailua. Tällöin osanotto-oikeutensa tuleviin lajeihin voi säilyttää lääkärintodistuksella tai muulla erittäin hyvällä perustella (kolari matkalla kisapaikalle tms.) ja näin on myös joskus tapahtunut.


16. Teippiä rataan (170/4)

Hyppääjät käyttävät tunnetusti askelmerkkiä, joka voi olla järjestäjien toimittama metallikiekko, teippi radan reunassa tai vaikka lenkkari kentän sisäpuolella. Juoksijat eivät askelmerkkiä tarvitse, vaikka Sandra Erikssonille se tekisi hyvää askelten sovittamiseksi esteelle oikein. Paitsi viesteissä. Siinä kapulaa vastaanottavan juoksijan on tiedettävä, milloin hän lähtee liikkeelle. Tätä varten säännöt ovat tarkkaan määrittäneet, millaisen tarkistusmerkin hän saa radalle laittaa. Niitä saa olla täsmälleen yksi, sen täytyy olla itsekiinnittyvää teippiä ja mitoiltaan enintään 5 cm x 40 cm. Lisäksi sen tulee väriltään erottua selvästi radan kiinteistä merkinnöistä eikä se saa aiheuttaa muitakaan sekaannuksia.


15. Rimaa ylemmäksi (181/4)

Korkeus- ja seiväshypyssä järjestäjät ovat määränneet etukäteen ne korkeudet, joista hypätään. Valinnassa on otettava huomioon kilpailijoiden taso erityisesti aloituskorkeuden valinnassa, mutta sen jälkeen säännöt asettavat tietyt rajoitukset. Vähimmäiskorotus on aina korkeudessa 2 cm ja seipäässä 5 cm. Koskaan ei rimaa myöskään saa korottaa enemmän kuin edellinen korotus oli. (Tämä toki voi käytännössä toteutua, mikäli kaikki hyppääjät päättävät jättää tietyn korkeuden väliin.)
Säännöstä on kuitenkin kolme poikkeusta. Yleisin niistä toteutuu silloin, kun kilpailussa on jäljellä vain yksi hyppääjä. Tällöin hän saa vapaasti päättää, mihin korkeuteen rima nostetaan välittämättä vähimmäiskorotuksista. Samoin mikäli jäljellä olevat hyppääjät yhteisellä päätöksellä päättävät nostaa riman suoraan ME-korkeuteen (tai ollessaan samaa kansallisuutta kansalliseen ennätyskorkeuteen) tämä on sallittua. Nämä kaksi tapausta ovat siis sellaisia, joissa kilpailija/kilpailijat voivat kumota järjestäjän etukäteen määräämät yrityskorkeudet. Kolmas poikkeus koskee moniotteluja, joissa korotuksen on aina oltava korkeushypyssä 3 cm ja seiväshypyssä 10 cm. Tässä muuten on yksi yleisurheilusääntöjen harvoista mahdollisista ristiriidoista. Mitä tapahtuu silloin, kun esimerkiksi kymmenottelun seiväshypyssä on jäljellä vain yksi kilpailija ja hän haluaa nostaa riman seiväshypyn ME-korkeuteen? Poikkeussääntö sanoo, että näin saa tehdä, kun taas ottelusäännön vakiokorotussääntö sanoo että näin ei saa tehdä. No, tilanne on kyllä varsin teoreettinen.
Tässä yhteydessä on kerrottava tämän blogauksen pakollinen alapääjuttu. Eräs nimeltä mainitsematon suomalainen seiväshyppääjä oli kilpailumatkalla Japanissa käväissyt maksullisissa naisissa ja ihmetellyt, miksi nainen hoki koko ajan "Hitotsu no ana o agemasu! Hitotsu no ana o agemasu!" No, seuraavana päivänä kilpailuissa hän sitten kiinnitti huomiota, että lajijohtaja aina ennen riman korotusta komensi muita toimitsijoita "Hitotsu no ana o agemasu!". Eihän siinä muu auttanut kuin kysyä suurelta Suomen ystävältä Tokion Pekalta, että mitä se oikein tarkoittaa. "Jaa 'hitotsu no ana o agemasu'? No sehän tarkoittaa, että 'nosta yhden reiän verran ylemmäksi'."


14. Kuulan mitat (188/5)

Heittovälineiden painot ovat tarkkaan määrätyt. Yllättävää kyllä, muut mitat ovat keihästä lukuun ottamatta varsin vapaat. Esimerkiksi miesten kuulan halkaisijassa saa olla peräti kahden sentin heitto. Minimihalkaisija on 110 mm ja maksimi 130 mm.


13. Moukarin paino (191/8)

Useimmat tietävät, että kuula ja moukari painavat yhtä paljon. Miesten sarjassa minimipaino on 7,26 kg ja naisilla 4 kg. Myös halkaisijan mittarajat ovat samat. Kuitenkaan samaa möykkyä ei kannata käyttää moukarissa kuin kuulassa, sillä moukarin painoon lasketaan mukaan myös varsi ja kahva. Niinpä moukarikuula on kevyempi kuin varsinainen kuula.


12. Lankun paikka (186/4)

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että kolmiloikassa lankun paikka on tarkka homma? Kuinka sovittaa se kohdalleen siten, että kansallisen tason hyppääjä yltää kolmannella loikalla hiekkakasaan asti, mutta ME-hyppääjän toinen loikka ei vielä osu hiekalle? Säännöt määräävät miesten lankun 13 metrin ja naisten lankun 11 metrin etäisyydelle. Nämä ovat kuitenkin semmoisia etäisyyksiä, että niitä ei tuosta vaan hypitä. Viime vuonna tasan 50 suomalaismiestä ylitti 13 metriä ja naisista 11 metriä ylitti 76. Ja kun ottaa huomioon, että turvallisuussyistä loikkaajien tulee kuitenkin olla 14 tai 12 metrin tasoa päästäkseen melko varmasti hiekkakasaan asti, niin oikealta lankulta pystyy suomalaisista ponnistamaan noin kolmisenkymmentä loikkaajaa niin miehissä kuin naisissa. Ongelma ratkaistaan kilpailuissa siten, että rataan vedetään metrin välein teippejä varsinaisesta lankusta hiekkakasaan päin ja hyppääjän on ennen hyppyään ilmoitettava, mistä kohdasta hän hyppää. Näihin teippeihin ei tietenkään saa tarkistusvahaa laitettua, joten toimitsija tuomitsee yliastumiset silmämääräisesti. Ennätystuloksia ei näiltä "lisälankuilta" kuitenkaan tehdä, joten näin voidaan menetellä. Uusiin ongelmiin törmätään vasta sitten, jos löytyy heinäsirkka joka ahdistelee 19 metrin rajaa. Jonathan Edwardsin ME-hypyssäkin oli toisen loikan jälkeen vielä metrin verran matkaa hiekkakasaan.


11. Pakkolähtöasento (162/3-4)

Kuten tiedetään, juoksijat käyttävät lähtötelineitä 400 metrin pituisiin matkoihin asti ja sitä pidemmillä matkoilla on seisomalähtö. Minulta on joskus kysytty, saisiko pikamatkoilla lähteä seisaaltaan. Ei saisi. 13-vuotiaiden sarja on raja, siitä eteenpäin on pakko lähteä kyyrystä ja käyttää lähtötelineitä. Kyyrylähdön määräys on se, että urheilijan molempien käsien on kosketettava maata. Uskokaa tai älkää, säännöissä on erikseen mainittu yksikätisten urheilijoiden poikkeuslupa vain yhden käden kosketukseen (125/10).
Vähemmän tunnettua sen sijaan on se, että säännöt yksikäsitteisesti kieltävät kyyrylähdön 400 metriä pidemmillä juoksumatkoilla.


10. Eräjaot (166)

Juoksuissa urheilijoita ei vastoin yleistä luuloa arvota eri alkueriin. Heidät sijoitetaan niihin erilaisten rankkausten perusteella, jotta eräjaot olisivat mahdollisimman tasaiset. Jatkokierroksille päästessä alkaakin sitten todellinen hauskuus. Esimerkiksi välierissä urheilijat sijoitetaan niihin sääntöjen tarkasti määräämää siksak-menetelmää käyttäen. Myös juoksuradat arvotaan tarkalleen tietyn painotuksen mukaisesti, esimerkiksi etukäteen parhaiksi arvioidut juoksijat päätyvät aina radoille 3-6. Alkuerärankingin laatimista ei säännöissä suoranaisesti määrätä, mutta siitä on tarkat kilpailukohtaiset lisäohjeet ja joskus jopa lievä harkinnan käyttö on sallittua. Kerran omakohtainen kokemus juniorien SM-kisoissa oli, kun siellä tyypilliseen tapaan juostiin A- ja B-erät suoraan finaalina ja lopputulokset yhdistettiin. Erät määrättiin tilastoaikojen perusteella sen ja edellisen kauden tulosten mukaan. Seuran edustajalla ei sattunut kyseisellä matkalla olemaan tilastoaikaa kummaltakaan kaudelta, vaikka oli päivänselvää että hän muiden matkojen tulosten perusteella olisi kuulunut A-erään. Alustavassa kaaviossa hänet oli sijoitettu B:hen ja olin jo joukkueenjohtajana menossa juryn juttusille, kun kävikin ilmi että kaikki juoksijat mahtuvatkin yhteen erään. Tähtäimessä ollut mitali jäi kyllä saamatta, mutta pistesija tuli kuitenkin.


9. Eipä kiirehditä pois kehästä! (187/17)

On hyvin tiedossa, että heittokehästä on poistuttava sen takaosan kautta, muuten heitto on yliastuttu. Tätähän heittäjät usein hyödyntävät, kun eivät halua epäonnistunutta suoritusta turhaan mittauttaa - he poistuvat tällöin etuosan kautta. Vähemmän tunnettua on se, että kehästä ei saa poistua ennen heittovälineen osumista maahan. Kuulantyönnössä tämä olisi toki teknisestikin vaikeaa, mutta kiekossa ja moukarissa lento kestää useita sekunteja. Jos tänä aikana heittäjä poistuu sinänsä laillista reittiä, heitto hylätään. Toimitsijan on syytä olla kierosilmäinen, että näkee heittovälineen laskeutumisen ja heittäjän poistumisen yhtä aikaa.


8. Sektorikulmat (187/12)

Kaikkien muiden heittolajien sektorikulma on 34,92 astetta ja keihäänheiton 28,96 astetta. Haluaisin nähdä sen kenttämestarin, joka onnistuu kuskaamaan kalkkikärryään asteen sadasosan tarkkuudella. Ja sitä paitsi, miksi tuollaiset desimaalit, miksei 35 ja 29 astetta? Selitys löytyy mittauksesta. Heittolajien (paitsi keihään) reunaviivojen suunta mitataan siten, että 20 m päässä kehän keskipisteestä reunaviivat ovat tarkalleen 12 metrin etäisyydellä toisistaan. Kulman suuruus on seurausta tästä mittaustavasta. Keihäässä on vastaava systeemi eri mitoilla.


7. Volttikielto (185/1c, 188/1, 193/1)

Tietyissä kenttälajeissa saatettaisiin saada parempia tuloksia tekniikoilla, jotka ovat kiellettyjä.
Esimerkiksi pituushypyssä voltinheitto on kielletty turvallisuussyistä. Tekniikkaa käytti aikoinaan uusseelantilainen Tuariki John Delamere 1970-luvulla, sittemmin kotimaansa parlamentin jäsen. IAAF kielsi tempun, jolloin Delamere liittyi lyhytikäiseksi jääneeseen ITA-ammattilaisliigaan. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka pitkälle tekniikalla olisi päästy, Delamere ainakin hätyytteli kahdeksan metrin rajaa. Kuriositeettina mainittakoon, että kolmiloikassa volttityyliä ei ole kielletty. Tiettävästi kukaan ei kuitenkaan ole yrittänyt ja jos yrittäisi, IAAF varmaan reagoisi nopeasti.
Kuulantyönnössä samankaltainen temppu on kärrynpyörän heittäminen, joka on kielletty tulkitsemalla sääntöpykälää siten, että siinä mainittu "käden laskeminen kaulan tai leuan alapuolelle" käsitetään suhteessa maanpintaan eikä suhteessa kehoon. Ehkä kärrynpyörätekniikka olisi ollut tehokkaampi kymmenottelijoille, ei niinkään erikoismiehille. Toisaalta haluan istuttaa lukijan päähän kuvitelman Mika Halvarista heittämässä kärrynpyörää kuularingissä.
Kaikkein vaarallisin keksintö yleisurheilukentillä lienee ollut keihäänheiton pyörähdystyyli eli barra vasca. Keihään perä rasvattiin tai saippuoitiin, otettiin yleensä muutaman askeleen vauhti ja pyörähdettiin pari kierrosta. Huippuvaarallinen tyyli, mutta toisaalta se oli myös tehokas. ME oli tuohon aikaan 85 metrin luokkaa, mutta eräs suomalainen kansallisen tason kiekonheittäjä tempaisi keihästä melkein sata metriä. IAAF kielsi tyylin kuin rasvattu salama - eikun keihäs.


6. Asianmukainen varustus (143/1)

Vuoden 2014 EM-kisojen estejuoksussa Ranskan algerialaisvahvistus, aiemminkin sekoiluistaan tunnettu Mahiedine Mekhissi-Benabbad tuli ensimmäisenä maaliin, mutta riisui paitansa loppusuoralla ja hylättiin. Hylkäyksen syynä oli epäurheilijamainen käytös. Syynä olisi voinut myös käyttää varustusta, säännöt vaativat virallisen edustusasun käyttöä ja puhuvat paidasta. Tosin tapauksessa kyseessä oli lähinnä se, että tyypin piikki oli tullut täyteen ja häntä haluttiin näpäyttää.
Mutta edustusasun käyttö on pakollista ja siihen voi myöntää poikkeuksen vain lajijohtaja. Tunnettu esimerkki nähtiin 2012 Lontoon olympialaisten korkeushypyssä Ivan Uhov kadotti paitansa kesken kisan, jolloin lajijohtaja antoi hänelle luvan hypätä T-paidassa ilman kilpailunumeroa. Uhov voitti kultaa.
Säännöissä sanotaan myös, että asun tulee olla "sillä tavoin päälle puettu, ettei se loukkaa hyviä tapoja." Vuoden 1997 MM-kisojen naisten 5000 metrin alkuerissä Eritrea juostiin maailmankartalle, kun Nebiat Habtemariam oli unohtanut urheilurintsikat liian löysän kilpailupaidan alta dramaattisin seurauksin, tissit hytkyivät minuuttikaupalla paidan ulkopuolella. Hylkäystä ei kuitenkaan seurannut, tiedä sitten jos aika olisi ollut parempi kuin 18.26,50, jolla ei pääsisi edes Kalevan Kisoihin. Kaksi vuotta myöhemmin Habtemariam pukeutui huolellisemmin ja aika paranikin yli 20 sekuntia, tosin melko vaatimaton se oli yhä. Myöhemmin hänestä kyllä kehittyi kovan tason juoksija, maratonkin taittui 2.32,04.


5. Uusintajuoksu (125/7)

Lajinjohtajalla on oikeus määrätä kilpailu uusittavaksi kokonaan tietyissä tapauksissa. Tämän säännön käyttäminen on ymmärrettävistä syistä erittäin harvinaista. Esimerkiksi juoksulajeissa säännön soveltaminen voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa juoksija kaadetaan nurin täysin ilman omaa syytään ja menettää sen takia mahdollisuutensa kilpailussa. Yleensä tästä selvitään karsintakilpailuissa sillä, että lajinjohtaja määrää kaadetun juoksijan ylimääräisenä jatkoon. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkkinä tulee mieleen Montrealin olympialaisten naisten pika-aitojen välierä, jossa Neuvostoliiton Kononova kaatui ja vei mukanaan viereisen radan Romanian Stefanescun. Välierä määrättiin juostavaksi seuraavana päivänä uudestaan, kaksi tuntia ennen finaalia ja ilman kaatumisen aiheuttanutta Kononovaa. Tällä kertaa Stefanescu selvisi finaaliin ja pudotti sieltä ei enempää eikä vähempää kuin ensimmäisessä juoksussa finaaliin selvineen ME-nainen Annelie Ehrhardtin! Uusintasääntöä voidaan käyttää yleensä ainoastaan pikajuoksuissa - olisi aika erikoinen veto määrätä juoksemaan maraton uudelleen. Samoin finaaleja ei yleensä uusita - olisihan se epäreilua sotkuun syytöntä voittajaa kohtaan pakottaa uusintaan. Latauskin olisi varmasti purkautunut voitonriemuun. Tosin Helsingin EM-kisoissa 2012 olisi munakkaampi lajinjohtaja saattanut määrätä miesten 1500 metrin finaalin uusiksi. Yksi ennakkosuosikeista, Niclas Sandells, juostiin takaapäin kumoon. Siinä olisi voinut pistää kisan uusiksi ilman taklaajaa. Sitä paitsi, mitä helvettiä Euroopanmestaruuskisoissa ylipäätään teki syypää eli Turkkia edustava kenialainen?


4. Vapaa lainausoikeus (187/2)

Järjestäjä toimittaa heittolajeihin välineet, mutta yleensä omien välineiden käyttö on sallittua. Ainakin jos kyseinen välinemalli on ollut vapaasti saatavilla noin vuoden ajan. Tällöin kenellä tahansa kilpailuun osallistuvalla on kuitenkin oikeus käyttää kyseistä välinettä. Sääntö on varsin erikoinen esimerkiksi kiekonheitossa, jossa huippukiekot saattavat maksaa satoja euroja. Kun sitten kaveri tempaisee sen huonolla tuurilla häkin metallitankoon, liito-ominaisuudet eivät enää olekaan aivan yhtä hyvät.
Säännössä on vieläpä kaksi lisäerikoisuutta. Ensinnäkin omaa välinettä ei saa käyttää lainkaan, mikäli järjestäjät toimittavat samalla mallimerkinnällä varustetut vehkeet. Toiseksi oman välineen on oltava kaikkien muiden kilpailijoiden käytössä kilpailun alusta loppuun asti. Esimerkki: keihäänheittäjä haluaa käyttää omaa keihästään. Hänet on arvottu toiseen karsintaryhmään, jossa hän karsiutuu loppukilpailusta. Hänen keihäänsä on kuitenkin tuotava jo ensimmäisen karsintaryhmän käytettäväksi ja vaikka heittäjä olisi matkustanut MM-kisoissa karsiuduttuaan kotimaahansa ennen finaalia, on keihäs silti jätettävä myös finalistien käyttöön.


3. Juoksurata on alle 400 metriä pitkä! (160/1)

Kierros on tunnetusti 400 metriä pitkä, eikö vain? No, jos ottaa mittapyörän ja kuljettaa sen tarkalleen radan reunusta pitkin kentän ympäri, tulos onkin 398,115 metriä! Tämä johtuu siitä, että sääntökirjan mukaan radan pituus mitataan 30 cm etäisyydellä ratareunuksesta. Muilla kuin ykkösradalla mittausetäisyys on 20 cm. Sääntö johtuu siitä, että toinen jalka kulkee kaarteessa sen verran ulompana, että tuo 20 cm on se matka, joka on kutakuinkin tarkalleen keskimääräinen askeleen etäisyys reunasta. Sisäradalla on vielä 10 cm lisää siksi, että oletettavasti kukaan ei ota riskiä metalliseen ratareunukseen osumisesta, vaan sisemmän jalan sisempi syrjäkin osuu maahan vähintään 10 cm reunaa kauempana. On toisaalta hauskaa spekuloida, kuinka paljon ennätyksiin tulisi lisää, jos mittaus kulkisi reunaa pitkin. Esimerkiksi 10 000 metrin juoksu olisi noin 47 metriä pidempi, mikä tarkoittaisi maailman huipuilla noin 7,5 sekuntia lisää aikaa.


2. Kaksi eri tulosta samasta kilpailusta (200/9)

Moniottelussa on mahdollista, että urheilija saa kaksi eri tulosta. Voi esimerkiksi käydä niin, että Ashton Eaton voittaa olympiakultaa tuloksella 9089 pistettä, mutta maailmanennätykseksi kirjataan 9091 pistettä. Tämä aiheutuu täysin loogisesta syystä. Kuvitellaan esimerkiksi, että Eaton juoksisi 100 metriä ensimmäisessä erässä ja saisi ajan normaalisti. Tämän jälkeen ajanottolaitteisto rikkoutuisi ja muut erät jouduttaisiin hoitamaan käsiajanotolla. Tällöin ensimmäisen erän ajat muutetaan käsiajoiksi, jotta ne olisivat vertailukelpoisia muiden erien kanssa. Kilpailussa tulokset lasketaan tämän mukaan, mutta ennätystä varten Eatonin sähköaika jää voimaan. Käsiaika ei olisi edes ennätyskelpoinen, joten ajanottolaitteiston täytyy toimia myöhemmissä juoksulajeissa.


1. Seipään mitat (183/11)

Kysykääpäs huviksenne joltakin pahaa-aavistamattomalta kuinka pitkä saa seiväs olla. Veikkaan että saatte vastaukseksi viisi tai kuusi metriä. Oikea vastaus on, että seipään pituutta ei ole millään tavoin rajoitettu. Eikä paksuutta. Eikä materiaalia. Sääntökirja sanoo: "Seiväs saa olla tehty mistä tahansa materiaalista tai materiaalien yhdistelmästä. Sen pituus ja paksuus saavat olla millaiset tahansa, mutta sen peruspinnan on oltava sileä." Ainoa rajoitus on seipään teippaus, jossa teipillä ei saa rakentaa otetta helpottavia paksunnuksia, vaan teippauksen tulee olla tasainen satunnaisia limittäisyyksiä lukuun ottamatta. Tämä vapaus kuulostaa kummalliselta, etenkin kun seipään kuoppalaatikon mitat on määrätty äärimmäisellä tarkkuudella (pituus 1,00 m, pohjan leveys 0,60 m alussa, 0,15 m lopussa, syvyys 0,20 cm, toleranssi kaikissa mitoissa 0,01m, päätyseinän sivu- ja alasärmän välinen kulma 120 astetta, pohjan ja päätyseinän välinen kulma 105 astetta, toleranssi yksi aste, mutta vain ylös- ei alaspäin). Miksi ei siis käytetä kymmenen metrin pituista seivästä ja pistetä ME täysin uusille metriluvuille? Vastaus löytyy fysiikasta. Seiväshypyssä kyse on liike-energian (E=½mv2) muuttamisesta potentiaalienergiaksi (E=mgh). Nopeinkaan seiväshyppääjä ei kykene seiväs kourassa juoksemaan kovempaa kuin 10 m/s, mistä voi helposti laskea saavutettavan energian olevan sellainen, että painopisteen muutoskorkeus on 5 m. Tämä määrää käytännössä seipään maksimipituuden. Seipään tehtävänä on energian muuntaminen toiseen muotoon, lisäsentit tulevat sitten ponnistuksesta, painopisteen lähtökorkeudesta ja asennon muutoksista (ihannetilanteessa painopiste kulkee itse asiassa riman ali hyppääjän taipuessa kaarelle riman yläpuolella). Säännöissä seipään pituutta ei tarvitse rajoittaa, koska fysiikan lait hoitavat asian.

10 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitos taas tiedon pläjäyksestä. Meinasin tossa lukiessani kysyä tuosta barra vascasta, mutta tulihan sekin sulla mainittua. Vaan paljonko luulisit nykyisten huippuheittäjien tempaisevan barra vascalla, jos ne treenaisivat sitä ihan kunnolla?

Anonyymi kirjoitti...

lisää tämmösiä

Jaska Brown kirjoitti...

Yrjöperskeles: Tiettävästi pisimmälle barra vascalla tempaisi tuolloin hulluna vuonna 1956 raumalainen kansallisen tason kiekonheittäjä (ennätys kiekossa 46,50) Pentti Saarikoski, 99,25. Tästä voi vähän arvella, että semmoinen 60 metrin kiekkomies heittäisi keppiä 110-120 metriä pienellä harjoituksella. Luulen että keihäsmiehet eivät saisi välttämättä sen pidemmälle kuin normaalityylilläkään ilman erityisharjoituksia, kiekkomiehet varmaan olisivat kovimpia. Muuttujia on toki monia, onko nykykeihäs näiltä ominaisuuksiltaan silloista vastaava ja muuttuuko keihään lentämä matka epälineaarisesti eli onko 46 metrin kiekkomiehen tulos verrattavissa 66 metrin kiekkomieheen?

Ano: Listoja tulee kunhan ehtii ja löytää hyviä aiheita.

Becker kirjoitti...

Kiitoksia täältäkin. Vaikka seuraankin yleisurheilua satunnaisesti on tällaisten pykälien tunteminen aika mielenkiintoista. Ja näillä tiedoilla pääsee porukassa loistamaan.

Jaska Brown kirjoitti...

Vassakuu, Becker. Mainitsit juuri tämän blogin yhden tarkoituksen - tätä lukevien maineen kasvattamisen...

Topalassu kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus jälleen kerran. Urheiluaiheet ovat aina mukavia!

Ironmistress kirjoitti...

Itse asiassa tuo "saippuatyyli" oli suomalainen keksintö. Suomessa ei jääty Pedroa pahemmaksi, vaan barra vascaa kehitettiin edelleen pidemmälle.

http://takkirauta.blogspot.fi/2011/05/saippuatyyli.html

Jaska Brown kirjoitti...

IM: Barra vasca perustuu baskien kansanjuhlan seipäänheittoon. Sitä en tiedä, oliko saippuan lisääminen suomalaisten keksintö, mutta Madridissa järjestettiin ainakin ennätyskoe saippuan avulla.

Olet muuttanut blogisi asetuksia siten, että vain kutsutut pääsevät lukemaan. Pyydän ystävällisesti, että lisäisit minut kutsuttujen listalle. brownjaska@gmail.com

Tuumailija kirjoitti...

Jaska: Hauska ja mielenkiintoinen kirjoitus. Jos listojen aiheita kaipaat, voisin ehdottaa tällaista: mitä automerkki/malli/vuosimalli kertoo omistajastaan?

IM: Pyysit taannoin sähköpostiosoitettani ja koetin laittaa sen kommentteihin samaan kirjoitukseen jossa sitä pyysit. Jos et nähnyt sitä, tässä vielä: tuumailija1985@gmail.com

Jaska Brown kirjoitti...

Tuumailija: Kiitoksia. Valitettavasti nykyautot ovat niin persoonattomia, että ei niistä erityisemmin saa irti. Omatkin autoni ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta olleet aina erimerkkisiä ja koen kuitenkin olleeni kutakuinkin sama ihminen. Toista se oli lapsuudessa, jolloin Lada ja Mersu paljastivat poliittisen kannan.