Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sivallus CCXLIV

Positiivisen asenteen omaava yrittää onnistumista, negatiivisen asenteen omaava yrittää välttää epäonnistumista. Arvatkaapa kumpi voittaa?

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Do Ping

(EDIT 24.2.2015.
Jatkoajan keskustelupalstalla on puhuttu tästä kirjoituksesta. En halua rekisteröityä sinne, koska käsittääkseni palstalla vaaditaan henkilötietojen ilmoittamista. Näin ollen vastaan lyhyesti tämän jutun alkuun.

Kirjoitan sillä asiantuntemuksella, minkä saa SM-tason kestävyysjuoksuvalmennuksella ja lukemalla hyllymetreittäin kestävyysurheilusta. Dopingin käytännöstä en ymmärrä enempää kuin olen - lähinnä pyöräilijöiden elämäkerroista - lukenut, koska en ole dopingin kanssa koskaan henkkoht tekemisiin joutunut.

Eri urheilulajien eroista seuraava omakohtainen anekdootti. Kun lasketaan suorituksesta pois ensimmäiset viisi minuuttia (koska syke nousee sinä aikana suunnilleen vakiotasolle) ja viimeiset kaksi minuuttia (loppuveto), niin juostessani puolimaratonin täysillä sykkeen vaihteluväli oli max - min noin kymmenen lyöntiä. (Okei, tämä ei ollut ennätysjuoksuni, koska siinä en pitänyt sykemittaria, mutta pari minuuttia hitaampana tarpeeksi lähellä.) Sen sijaan pyöräilyn vastaavassa suorituksessa sykkeen vaihteluväli on yli 20 lyöntiä ja hiihdon vastaavassa noin 30 lyöntiä. Pyöräilyssäkin se olisi varmaan hiihdon tasoa, jos Suomessa olisi tarpeeksi pitkiä mäkiä.

EPO auttaa juuri palautumisessa sekä rasituksen aikana että suoritusten välillä. Tästä syystä sen käyttö oli elinehto pyöräilyn etappiajoissa. Hiihdossa hyöty on ehkä suurempi juuri yhteislähdöissä kuin väliaikalähdöissä, mutta en usko eron olevan suuri. Kestävyysjuoksussa hyöty on sykkeen pienemmän vaihteluvälin takia pienempi kuin hiihdossa ja pyöräilyssä, mutta en tiedä kuinka suuri ero on.

Korostan, että en tunne ainuttakaan suomalaista yleisurheilijaa tai hiihtäjää (näistä en maajoukkuetasoisia paria poikkeusta lukuun ottamatta tunnekaan), jonka tietäisin tai edes vakavasti epäilisin käyttävän dopingia. Nappeja vetäviä voimailijoita kyllä tunnen.
)

Hesarin Nyt-liitteessä oli juttu, jossa Suomen johtava dopingasiantuntija, antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä kertoi, mitä urheilussa tapahtuisi mikäli doping oli sallittua. Ansiokkaassa jutussa Seppälä arvioi mm. eräiden yleisurheilulajien ME:n kehitystä dopingvapaassa kilpailussa.

Seppälä ja niin ikään juttuun haastateltu liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tapio Kallio (400 metrin aitojen Suomen mestari 1984) ovat lääkeaineiden asiantuntijoita. Itse en osaa edes kirjoittaa niiden nimiä oikein. Näin ollen en ota kantaa siihen, miten mikäkin kama vaikuttaa, miten se annostellaan tai mitkä ovat sivuvaikutukset. Tämä juttu keskittyy siihen, miten dopingin käyttö vaikuttaisi tulosten kehitykseen ja olivatko Nytissä esitetyt arviot doping-ennätyksistä oikeita. Aluksi muutama perusfakta.

1. Douppaamalla voidaan vaikuttaa suhteellisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Tämä jutussa mainittiinkin ja aivan oikein. Aikoinaan ihmeteltiin, miksi Kiinan naiset murskasivat uinnissa ennätyksiä, mutta miehistä ei juuri ollut huipulla havaintoa. Eräs nimettömänä pysytellyt länsimainen valmentaja totesi tuolloin, että naisista voidaan kyllä tehdä miehiä, mutta miehistä ei voida tehdä kaloja. Vanhan vitsin mukaan Kiinan johtava urheilulääketieteen asiantuntija on nimeltään Do Ping. Maan ihmenaiset pistivät 1993 kestävyysjuoksun ME:t täysremonttiin mutta sitä ennen tai sen jälkeen oli huomattavasti hiljaisempaa. Ja missä olivat kiinalaiset miesjuoksijat? Tämä sama ilmiö on havaittavissa myös yleisurheilussa, jossa miesten heittolajien taso on jonkin verran pudonnut 80-luvusta siinä missä naisten taso on romahtanut totaalisesti. Naisiin voidaan siis vaikuttaa mieshormoneilla. Olenkin joskus kieli tukevasti poskessa sanonut, että olympialaisten ja muidenkin kisojen pitäisi olla sukupuolineutraalit. Saavat naiset tulla mukaan, jos pärjäävät miesten joukossa. Jos taas haluavat kisailla keskenään, menkööt paralympialaisiin (vammaluokitus: puuttuva Y-kromosomi).

2. Hyvin karkeasti ottaen dopingaineet voidaan jakaa kahteen luokkaan: anaboliset steroidit ja piristeet. Edellisiä käytetään kasvattamaan lihasmassaa eli voimaa ja jälkimmäisiä nitistämään väsymystila. Loogisesti tästä seuraa se, että steroideja käytettäisiin tasaisesti jatkuvasti, koska voimaa kasvatetaan aina, kun taas piristeiden käyttö keskittyisi kilpailuihin. Aiemmin testattiin lähes pelkästään kilpailun jälkeen, ei harjoituskaudella. Lisäksi testit olivat sen verran kehittymättömiä, että kovin pitkän ajan takaa ei käyttöä havaittu. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, piristeiden havaitseminen testeissä on muutenkin helpompaa kuin steroidien. Voimalajeissa hyötyä on pääasiallisesti steroideista, piristeistä vähemmän. Kestävyyslajeissa useimmat steroidit ovat jopa haitallisia, hyötyä on vain piristeistä. Siksi voimalajeissa kyettiin aiemmin hyödyntämään dopingia monin verroin tehokkaammin kuin kestävyyslajeissa. Niissä dopingin merkitys on aina ollut hyvin vähäinen (joojoo, palaan EPOon myöhemmin). Dopingin vaikutus näkyy siis voimalajien nykyisissä ennätyksissä selvästi, kestävyyslajeissa ei. Tästä voi päätellä, kuinka paljon parantamisen varaa ennätyksissä olisi dopingia hyödyntämällä.

3. Asiantuntemattomien lempilapsi on aina ollut dopingin salliminen lääkärin valvonnassa. Tätä systeemiä rummutti etenkin professori Pertti Hemánus 90-luvulla. Nytin jutussa asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen täysin ja oikein perustein. Kuvitellaanpa: Lääkäri antaa urheilijalle voimanappeja. Otat sitten kolme päivässä. Neljä olisi vaarallista. Eihän nyt kukaan varmaan ottaisi neljää tai viittä. Eihän? Sehän olisi kiellettyä. Ja sitä paitsi, miten vaarallisuus määriteltäisiin? Syötettäisiin perinteisesti koekaniineina toimiville lääketieteen opiskelijoille eri ryhmille eri määriä aineita ja katsottaisiin kuolleisuusprosentti? Muistathan sitten, että se kolme nappia on vielä OK, koska kolmen napin annostuksen ottaneista kuoli seuraavan viiden vuoden aikana vain 18 %. Neljään nappiin kuoli 24 % ja 20 % on se sallitun määrän rajaluku. Kontrolloitua käyttöä kannattanut Hemánus oli muuten Tampereen yliopiston tiedotusopin proffa, mikä taas selittää aika paljon nykyisten toimittajien laatua ja järjenjuoksemattomuutta.

4. Sekä Seppälä että Kallio arvioivat, että huipulla olijoista dopingia on edes kerran käyttänyt noin kolmasosa. Oletan, että luku koskee yleisurheilua. Molemmat toteavat, että säännöllisesti käyttäviä on huomattavan vähäinen. Ja mikä sitten on dopingia? Esimerkiksi tiedän tapauksen, jossa urheilija on kerran hätätoimenpiteenä saanut verensiirron (tämä on dopingsäännöissä kiellettyä) menetettyään enemmän verta kun lääketieteellisesti on hyväksyttävää ja osallistunut toivuttuaan kilpailuihin ennen periaatteellisen karenssiajan umpeen menoa. Siirron tehnyt lääkäri ei sivumennen sanoen edes tiennyt kyseessä olevan urheilija. Onko urheilija douppaaja vai ei? Yleisurheilussa järjestelmällinen doping on nykyään siis varsin harvinaista. Jutussa mainittu poikkeus on Itä-Euroopan heittolajit – olematon harjoituskauden testailu, ihanteellinen laji douppaukselle ja se näkyy tuloksissa. Syy dopingin vähäisyyteen on testauksen ohella yleisurheilun luonne. Kiinnijäämiseltä välttyminen edellyttää testaajien edellä olemista eli design-douppausta. Siihen ei ole varaa muuten kuin valtion tuella. Kommunismin romahdettua yleisurheilu on menettänyt ideologisen luonteensa, joten rahahanat ovat ehtyneet samalla kun testit ovat kehittyneet.

5. Yleisurheilussa doping ei siis kannata lajin ”winner takes it all” -luonteen takia taloudellisesti. Ei liiku niin suuri raha, että lupaavaa urheilijaa kannattaisi ryhtyä viemään huipulle dopingin vaatimalla isolla taloudellisella satsauksella. Yksilölajeista toinen tilanne on pyöräilyssä, joka on rahakas joukkuelaji. Tämä näkyy paitsi dopingtesteissä kiinnijääneiden määrässä, myös yli 50-vuotiaiksi eläneiden entisten ammattipyöräilijöiden harvalukuisuudessa. Joukkuelajeissa liikkuu myös iso raha, mutta niissä useimmiten kyse on taidosta, jota ei dopingilla paljon parannella. Samoin on otettava huomioon, että futarin ei tarvitse olla lajinsa absoluuttisesti paras. Jalkapallossa joukkueelle on minimaalinen merkitys, jos pelipaikkansa maailman 10. paras pelaaja saadaan nostettua dopingilla 3. parhaaksi. Yksilöurheilussa 3. ja 10 parhaan välinen ero on valovuosi. Joukkuelajeissa, mikäli dopingkontrolli on edes välttävä, riski on turha ottaa. Jos kontrollia ei ole ja dopingista on merkittävää hyötyä, sitä myös käytetään. Katsotaan vaikka satunnaisen NFL-joukkueen pelaajalistaa - Cincinnati Bengals. Oikeasti, uskooko joku että vielä junnuiässä hoikat keskipituudeltaan 183-senttiset sprintterit kyseisiä ominaisuuksia edellyttäviä pelipaikkoja (CB, RB, S, WR) miehittävät kolmisenkymmentä heppua ovat saavuttaneet keskimäärin 92 kilon painonsa syömällä tavallista tukevampia kaurapuuroannoksia? Tai onko sattumaa, että useimmat NHL:ään lähtevät suomalaiset joutuvat ensimmäisen kauden jälkeen vaihtamaan leukasuojuksen kahta numeroa isompaan?

6. Minulta on kysytty, onko kestävyysjuoksussa mahdollista saavuttaa ME ilman dopingia. Vastaan että kyllä. Perustan tämän aihetodisteisiin. Jokaisen – pysytään miesten lajeissa – ME:n takana on tasainen kehitys ja pitkä ura, mitkä ovat douppaajille harvinaisia. Jotakin kestävyysjuoksuvalmennuksesta myös tiedän omasta kokemuksesta ja uskon, että kun projisoi huippulahjakkaaseen, nuorena aloittaneeseen erittäin motivoituneeseen juoksijaan, jonka harjoitusolosuhteet ja valmennus ovat hyvin järjestetyt, nykyiset ME:t ovat täysin uskottavia. Lisäksi olen tarkkaan katsellut jokaisen ME-suorituksen (paitsi maratonin) useaankin kertaan eikä silmä kerro vauhtiin nähden epäuskottavasta energiankulutuksesta. Toisin kuin aikoinaan Espanjan ja Italian juoksijoiden kohdalla. Heidäthän EPO-miehiksi todistettinkin.

Nytin jutussa Seppälä tekee seuraavat arviot muutamien lajien douppaamalla saavutettavissa olevista ME-tuloksista (suluissa nykyiset ennätykset). Käsitellään vain miesten lajeja, koska naisten lajeissa parannukset ovat suhteessa samanlaiset eli suuremmat, koska naisiin dopingilla voidaan vaikuttaa enemmän:
100 m: 9,25 (9,58)
200 m: 18,50 (19,19)
400 m: 40,00 (43,18)
10000 m: 24.00 (26.17,53)
Maraton: 1.50 (2.03.38)
Korkeus: 255 (245)
Seiväs: 640 (614)
Pituus: 920 (895)
Kuula: 24,00 (23,12)
Keihäs: 105 (98,48)

Aluksi helpoin tapaus eli seiväs. Siinä on aivan selvät mekaniikan aiheuttamat rajat. Korkeuteen voidaan soveltaa samaa periaatetta. Kysykääpä huviksenne penkkiurheilijalta, miksi seiväshyppääjät eivät käytä kymmenmetrisiä seipäitä päästäkseen korkeammalta. Vastaus on yleensä, että seipäällä on jokin säännöissä määrätty maksimimitta. Ei ole. Kyse on energian säilymisestä; liike-energia eli ½mv2 muutetaan potentiaalienergiaksi eli mgh. Tunnetaan g ja v (seipään kanssa maksimivauhti on 10 m/s vaikka käyttäisi millaista dopingia), m supistuu pois. Lopputulema on h = 5 metriä. Tähän päälle hyppääjän painopisteen nosto ponnistamalla (max metri) ja sen peruskorkeus (metri) ja olettamus, että painopiste kulkee suunnilleen riman kohdalla. Saadaan seitsemän metriä. Tästä kymmenisen prosenttia tehohäviöihin (ilmanvastus ym), niin ollaan kutakuinkin maksimissa eli 640, kuten arvio olikin.
Korkeushypyssä kyse on samasta asiasta kuin seiväshypyssä, mutta liike-energian muuttaminen potentiaalienergiaksi ei onnistu alkuunkaan samalla prosentilla, koska sitä ei pysty varastoimaan seipääseen. Mikään doping ei pysty muuttamaan ihmisen jänteitä energiavarastoksi tai kehittämään uutta tehokkaampaa tekniikkaa, joten voitaneen olettaa prosentuaalisen ennätysparannuksen olevan samaa luokkaa kuin seipäässä. Lopputulos 255, eli täsmälleen arvio.

Pituushypyn voisi olettaa olevan myös laskettavissa, kyse on fysikaalisesti ottaen heittoliikkeestä. Tietyllä nopeudella liikkuvan kappaleen painopiste sinkoutuu tietyltä korkeudelta tietyssä kulmassa ja törmää maan vetovoiman vaikutuksesta aikanaan maahan. Hyppääjä tulee lankulle maksimissaan nopeudella 11 m/s. Hänen painopisteensä on kehon mittojen määrämällä korkeudella ja hän voi sen korkeutta nostaa jonkin verran ponnistamalla, mutta tällä ei eteen suuntautuvan liikkeen takia liene merkitystä. Arvioidaan painopisteen olevan ponnistuksen jälkeen (toki hyppääjä liikkuu eteenpäin ponnistuksen aikana, mutta yksinkertaistetaan) noin metrin korkeudella. Jos heittokulma on 45 astetta ja hyppääjä kykenee säätelemään kehonsa asentoa optimaalisesti, maahantulojälki osuu ehkä noin 30 cm painopisteen laskennallisen osumakohdan taakse. Lopputulos on vähän alle 13 metriä... Ilmeisesti pituushyppyä, toisin kuin seivästä, rajoittavat muut kuin fysiikan lakien määräämät tekijät. Tilastollisesti tarkastellen pituushypyn ME on viimeisen sadan vuoden aikana vähiten kehittynyt kaikista kenttälajeista; ensimmäinen ME oli 761. Tähän nähden on uskottavaa, että pituushypyssä ollaan lähellä äärirajoja.
Koska pituudessa ratkaisevat ominaisuudet ovat pitkälti samoja kuin pikajuoksussa, voidaan se niputtaa yhteen 100 ja 200 metrin kanssa. Näissä lajeissa yhdistävä tekijä on ominaisuusvaatimusten lisäksi muutama poikkeusyksilö. Usain Bolt on täydellisin pikajuoksija, jonka maailma on koskaan nähnyt. Kuten Nytin jutussa todettiin, hänen kehityksessään puolestaan ei ole pienintäkään viitettä dopingista. Tilastollisesti hän ja pari muuta ovat selvästi muita edellä. Sama tilanne on pituushypyssä, jossa neljä kaikkien aikojen parasta yksilöä on kymmenen sentin sisällä, mutta selvästi muiden edellä. Näin ollen kuulostaa uskottavalta, että ennätysparannukset ovat suhteellisen vähäisiä dopingin avulla. Uskoisin niiden kuitenkin olevan hieman suurempia kuin Seppälän arviot, etenkin pituushypyssä.

400 metrillä arvioitu ennätysparannus on suhteellisesti selvästi suurempi kuin satasella ja kahdellasadalla, yli kolme sekuntia. Kahdellasadalla arvio ei ollut puolitoista sekuntia, vaan noin 0,7 sekuntia. Eikä satasella 0,75 sekuntia, vaan 0,3 sekuntia. Silti on ilmeistä, että 400 metrin arvio on oikean suuntainen. Tämä on nimittäin se juoksulaji, jossa dopingista olisi todennäköisesti eniten hyötyä. Juoksija törmää loppusuoralla seinään ja kylpee maitohapoissa. Jos tätä saadaan dopingilla viilattua, niin ennätyksestä lohkeaa aimo siivu. Ei ehkä ihan noin paljon, muistetaanpa legendaarisen ME-mies Butch Reynoldsin käry, mutta lähelle neljääkymmentä kuitenkin.

Heittolajeissa Seppälä arvioi ennätysparannukset suhteellisen pieniksi. Perustelukin on ilmeinen; useimmat ennätykset on tehty 80-luvulla eli doupattuna. Esimerkiksi kuulan ennätysparannuksen hän arvioi alle metriksi. Siinä mennään metsään. Jo 70-luvulla Brian Oldfield työnsi 22,86 eikä silloin voinut olla käytössä yhtä tehokasta dopingkamaa, tietämyksestä puhumattakaan. Lisäksi kuulan kaikkien aikojen tilastossa on ensimmäiset seitsemän miestä puolen metrin sisällä eli ihmeellistä poikkeusyksilöä ei ole ollut. Puolet kaikkien aikojen TOP 30 -listastataas on peräisin tältä vuosisadalta. On siis ilmeistä, että kuulassa olisi parantamisen varaa, ehkä jopa puhtain konstein. Steroidien vaikutus kuulaan ja muihin voimalajeihin taas on suurin kaikista lajeista. Näin ollen oikeampi arvio maksimista olisi ehkä 26 metriä, ainakin 25.
Keihäänheitto on kaikista listan lajeista vaikein arvioida. Zeleznyn tulos on yli viisi metriä edellä seuraavaa eli Aki Parviaista. Oliko Zelezny Boltin kaltainen poikkeus? Vai onko kyse siitä, että laji on niin vähän harrastettu? Entä dopingin vaikutus? Keppi ei lennä voimalla; jos satakiloinen keihäänheittäjä juoksisi viisi metriä sekunnissa ja saisi koko liike-energiansa siirrettyä keihääseen, se lentäisi yli 300 metriä. Kaikkea energiaa ei siis saada mitenkään käyttöön. Mikäli Zeleznyn piiskamainen heittotapa onkin ratkaiseva ja hän on poikkeusyksilö, ei voiman lisääminen dopingilla auta merkittävästi. Tällöin arvio 105 metriä on lähellä totuutta. Jos taas kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa (keihäs saa voimasta energiaa aina saman prosentin ja Zelezny ei ole poikkeusyksilö), 120 metriäkin on paperia. Pistäisin roponi satavitosen puolesta.

Sen sijaan kestävyysjuoksuissa mennään metsään ja raskaasti. Väittämä, että dopingin avulla vedeltäisiin maraton 1.50 ja kymppi 24 minuuttia on absurdi. Suhteellisina nopeuksina nämä tarkoittaisivat sitä, että maraton juostaisiin nykyistä kympin ME:tä kovemmalla vauhdilla ja kymppi alle kolmen tonnin ME-vauhtia. Toki voihan tämän kuvitella; kyse on vain nopeuden ylläpidosta pidempään. Kestävyyslajeissa auttavat piristeet ja niitä taas ei ole koskaan, toisin kuin steroideja, käytetty koska niiden valvonta on helppoa. Näin ollen voisi ajatella, että niiden vapauttaminen toisi roiman ennätysparannuksen. Meillä on kuitenkin kaksi ennakkotapausta, jotka todistavat muuta.
Ensinnäkin pyöräilyssä piristeitä on käytetty iät ja ajat, mistä on enemmän suoraa ja epäsuoraa todistusaineistoa kuin kukaan haluaa ikinä tietää. Mikäli piristeillä saisi arviossa esitetyn 10 prosentin parannuksen suorituskykyyn, ei pyöräilyssä olisi koskaan ollut kellään puhtaalla urheilijalla mitään mahdollisuuksia. Voi olla, että huipputasolla ei ollutkaan. Mutta ero taatusti puhtaan kansallisen amatöörin ja Tour de Francen voittajan välilläkin oli pienempi kuin tuo dopingin vaikutukseksi esitetty kymmenen prosenttia. Toinen ennakkotapaus saatiin 1980, jolloin piristeet tunnettiin kyllä hyvin. Moskovan olympialaisissa ei tullut yhtään ainutta dopingkäryä. Eikä vika varmaankaan ollut venäläisen dopinganalyysilabran työn laadussa, vaan ylempää tulleissa määräyksissä. Jos piristeet toisivat noin ratkaisevan edun, olisivat neukkujen kestävyysjuoksijat putsanneet pöydän. Ja kyllä, he tekivätkin lähes jokainen ennätyksensä. Harmi heidän kannaltaan, että miesten lajeissa se riitti vain yhteen mitaliin, pronssia 800 metrillä. Kamaa takuulla käytettiin: esimerkiksi kuulantyönnön kultamitalisti Vladimir Kiseljov kävi muutamaa vuotta myöhemmin lähellä kuolemaa. 400 metrin voittaja Viktor Markin taas kellotti 44,60. Koko urallaan hän pääsi alle 45,30 vain kaksi kertaa, toinen kerta oli neljä vuotta myöhemmin Moskovassa ns. varjokisoissa... On ilmeistä, että kaikkia keinoja käytettiin kotikisoissa menestymiseen - vanhemmat lukijani muistavat stadionin porttien avaamisen neukkujen heittovuorojen ajaksi parempia tuulia varten, kiekonheiton "luovan" mittaustekniikan ja kolmiloikan brasilialaisen ME-miehen yliastutuiksi tuomitut hypyt. Vaan eipä löytynyt kestävyysjuoksuun sellaista vippaskonstia, joka olisi toiminut.
Kestävyyslajeissa on suoritukseen vaikutettu veridopingilla - EPO on tunnetuin esimerkki. Näin maallikkona kuitenkin arvelen sen suoritusta parantavan vaikutuksen olevan kestävyysjuoksussa paljon pienempi kuin esimerkiksi hiihdossa tai pyöräilyssä. Kestävyysjuoksu on suorituksena tasaisempi, kun muut lajit ovat intervallimaisempia. EPOlla ja muilla dopingaineilla pystyy käsittääkseni vaikuttamaan enemmän maksimitehoihin ja suorituksen aikaiseen palautumiskykyyn kuin anaerobiseen kynnykseen. Pitkän matkan juoksussa pidetään yllä tasaista nopeutta ja maksimiteho otetaan irti vasta loppukirissä, muuten tulisi noutaja. Näin ollen kestävyysjuoksussa dopingin mahdollinen hyöty on pienempi itse suorituksessa. Harjoituskaudella tätä eroa ei ole, koska silloin dopingin käytön tarkoitus on nopeuttaa palautumisaikaa, jotta jaksaisi tehdä seuraavan harjoituksen nopeammin. Mutta tässä törmätään kestävyysjuoksussa taas elimistön kestokykyyn; jalkojen rakenne ei todennäköisesti kestäisi lisääntynyttä iskutusta. Vammautuneena taas ei voi harjoitella, joten se dopingin hyödystä. Hiihdossa ja pyöräilyssä vastaavaa ongelmaa ei ole.
Arvioisin dopingin vaikutuksen kestävyysjuoksussa olevan sellaisen, että kympin juoksussa mentäisiin 25 minuutin pintaan muttei alle, maratonilla vähän alle kahden tunnin. Siis jos tultaisiin elävinä maaliin, pyöräilyssä Tom Simpsonin tapaus on klassinen esimerkki piristeistä kesken kisan.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Erilaiset olympiasankarit

Noin viikon päästä pyörähtävät käyntiin Lontoon olympialaiset. Nykyaikaisen huippu-urheilun hurjassa myllyssä lähes kaikki kilpailijat ovat päätoimisia urheilijoita. Toki monet opiskelevat siinä sivussa, kuten maratoonari, lääketieteen opiskelija (ja kauppatieteen maisteri) Jussi Utriainen. Harva käy kuitenkaan kokopäivätyössä, yhtenä poikkeuksena esimerkiksi niinikään maratoonari, ruotsinopettaja Leena Puotiniemi. Amatööriaikoina oli toisin. Puhumattakaan ajasta, jolloin huippu-urheilijat tarvittiin toisenlaisille tantereille mittelemään. Näin uusien olympialaisten alla kerrottakoon nykyurheilijoille motivaatioksi kahdenlaiset tarinat. Ensinnäkin kymmenen sellaista sotia edeltäneen ajan olympiasankaria, joiden kohtalona oli sankarihauta. Toiseksi kymmenen sellaista sotia seuranneen ajan olympiasankaria, jotka nousivat rintamalta vaikeiden vaiheiden jälkeen huippu-urheilijoiksi.

Talvi- ja jatkosodassa kaatui vähän yli kolmekymmentä suomalaista olympiaurheilijaa. Tarkka lukumäärä riippuu määritelmästä. Kaatuneiden joukossa oli pari tapausta, jotka olivat olympiajoukkueessa paikan päällä varamiehinä, mutta eivät ottaneet osaa kilpailuihin. Eräs olympiaurheilija taas menehtyi kotirintamalla ilmapommituksessa, toinen puolestaan kuoli sotilaana "suoranaisesti sotaan liittymättömistä syistä", joka yleensä tarkoittaa onnettomuutta tai sairautta. Joka tapauksessa luettelo on liian pitkä tässä yhteydessä tarkasti esiteltäväksi. Siksi seuraavassa on rajoituttu niihin kymmeneen sankarivainajaan, jotka ehtivät urheilu-urallaan saavuttaa olympiamitalin. Harmillista sinänsä, joutui jättämään pois esimerkiksi kuulantyönnön Euroopan ennätysmies Kalle Järvisen, samoin kuin hänen veljensä, kymmenottelun kaksinkertaisen olympiahopeamitalisti Akilles Järvisen, joka menehtyi koelento-onnettomuudessa eikä ollut siksi varsinainen sankarivainaja (kyllä, kyseessä olivat keihäänheiton olympiavoittaja Matti Järvisen veljet). Tai Suomen ensimmäisen uinnin Euroopan mestarin Toivo Reingoldtin. Tai viisiottelun ME- ja pituushypyn SE-miehen, papin, rehtorin ja reservin luutnantin Martti Tolamon, joka haavoittui talvisodan viimeisenä päivänä ja kuoli seuraavana. Tai jopa jääkärikenraalimajuri Einar Vihman, joukkuevoimistelun varamiehen Tukholmasta 1912.

Lista tällä kertaa aakkosjärjestyksessä, koska se on kronologisen järjestyksen ohella ainoa oikeudenmukainen.

Kaatuneet suomalaiset olympiamitalistit, jokaisen sukunimi on linkki hänen tietoihinsa kaatuneiden tietokannassa ja etunimi linkki Wikipedia-artikkeliin:

1. Arantola, Kalle
Suomen hopeajoukkueessa vuoden 1936 talviolympialaisten sotilaspartiohiihdossa oli neljä miestä, joista kolme kaatui sodassa. Se neljäs mies oli Mannerheim-ristin ritari numero 137. Kalle Arantola oli siviiliammatiltaan poliisi ja palveli siksi sotilaspoliisikomppaniassa. Hän kaatui talvisodassa Kuhmon rintamalla 12.2.1940.

2. Huttunen, Olli
Myöskin sotilaspartiohiihdon olympiahopeamitalisti. Haavoittui vakavasti talvisodassa Impilahdessa ja kuoli sotasairaalassa 19.2.1940.

3. Höckert, Gunnar
Berliinin olympialaisten 5000 metrin kultamitalistin ja 3000 metrin ME-miehen urheilu-ura loppui nivelreumaan. Rintamalle reservin vänrikki ja diplomiekonomi sairaudestaan huolimatta kelpasi. Hän kaatui talvisodassa Johanneksen Kinnassaaressa päivää ennen 30-vuotispäiväänsä 11.2.1940.

4. Jalkanen, Kalle
Suomen legendaarisen Garmisch-Partenkirchenin viestihiihtokultajoukkueen ankkuri. Ajoi Norjan etumatkan kiinni, meni johtoon, sylkäisi vahingossa tekohampaansa hankeen, kääntyi hakemaan, jäi toiseksi, ajoi uudestaan Norjan kiinni, paineli ohi ja kultaan. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kirjasalossa 5.9.1941 Jalkanen astui partioretkellä miinaan silpoen jalkansa, jolloin räjähdyspaine heitti miehen selälleen toisen miinan päälle kohtalokkain seurauksin.

5. Koskela, Lauri
Kaksinkertainen olympiamitalisti kreikkalais-roomalaisessa painissa. Pronssia Los Angelesissa 62-kiloisissa ja kultaa Berliinissä 66-kiloisissa. Kaatui Vuosalmen Äyräpäässä Adolf Ehrnroothin komentaman JR 7:n riveissä 3.8.1944.

6. Marttelin, Martti
Amsterdamin olympialaisten 1928 maratonin pronssimitalisti ja 25 000 metrin kaksinkertainen ME-mies. Jo 42-vuotias ikämies taisteli talvisodan legendaarisella Taipaleenjoella. Helmikuun viimeisenä päivänä komppanianpäällikkö Yrjö Jylhä kumartui vaikeasti haavoittuneen soturin puoleen ja kysyi nimeä. "Marttelin." "Oletteko se olympiajuoksija?" "Kyllä." Siirto JSP:lle onnistui ankaran tykkitulen takia vasta illalla, liian myöhään. Veteraanin elämänlanka katkesi seuraavana päivänä.

7. Noroma, Mauri
Voimistelija sai Los Angelesissa joukkuepronssia, henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli parhaimmillaan nojapuilla, neljäs. Samat sijoitukset samoissa lajeissa uusiutuivat neljä vuotta myöhemmin. Noroma oli Karjalan Kannaksella Punnusjoen rintamalla lepovuorossa ja päässyt saunaan, jolloin ilmahyökkäys yllätti. Hän oli ensimmäinen kaatunut suomalainen olympiaedustaja, kaatumispäivä oli 20.12.1939.

8. Remes, Olli
Hopeaa sotilaspartiohiihdossa 1936. MM-kisoissa pronssia 50 km:llä 1934. Rajavartiolaitoksen upseeri nimitettiin luutnanttina Mannerheim-ristin ritariksi numero 10 jo 12.9.1941. Tähän mennessä hän oli ehtinyt haavoittua jatkosodassa jo kolmesti. Vielä kahteen kertaan haavoittunut komppanianpäällikkö kaatui kapteenina vuoden 1942 viimeisenä päivänä tarkka-ampujan luodista.

9. Uosikkinen, Martti
Kaksinkertainen joukkuevoimistelun olympiapronssimitalisti. Yksilölajeissa paras sijoitus neljäs sija hevosella Berliinissä 1936. Voimistelunopettaja, reservin luutnantti Uosikkinen kaatui Kollaalla 9.3.1940. Kun pahoin haavoittunutta miestä lähdettiin viemään ahkiolla JSP:lle, hän huikkasi viimeisiksi sanoikseen sittemmin kuuluisuutta saaneen evästyksen: "Muistakaa, että Kollaa kestää!". Ja rintama kesti sodan loppuun asti, vielä neljä päivää.

10. Wasenius, Birger
Garmisch-Partenkirchenin talvikisoissa pikaluistelija Wasenius saavutti hopeaa 5000 ja 10 000 metrillä sekä pronssia 1500 metrillä. Viimeisissä MM-kisoissa ennen sotaa 1939 hän saavutti luistelijoiden titteleistä arvostetuimman, yhteispisteiden mestaruuden. Vänrikki Wasenius, ammatiltaan ekonomi, kaatui Laatokan Lunkulansaaressa 2.1.1940 suojatessaan joukkueensa vetäytymistä.

Sodan jälkeen palattiin vähitellen urheilukentille. Suomi kokosi menestyksekkäät olympiajoukkueet jo vuosien 1948 ja 1952 kisohin, joskin moni vuosina 1916-1926 syntynyt potentiaalinen menestyjä oli jäänyt kuoleman kentille tai invalidisoitunut. Jotkut jatkoivat vammoistaan huolimatta. Berliinin olympialaisten nyrkkeilyn kultamitalisti Sten Suvio oli menettänyt sodassa vasemman peukalonsa, mutta otteli edelleen ammattilaisena. Moni uuden urheilijasukupolven edustaja ponnisti eteenpäin uskomattoman vaikeista lähtökohdista. Ainakin seitsemän miestä ylsi olympiamitalille, vaikka oli haavoittunut sodassa. Tässä kymmenen sotaveteraanina olympiaedustajaksi päässyttä - tarinoiden erikoisuudesta kertoo jotain se, että edellä mainituista seitsemästä haavoittuneena olympiamitalille yltäneestä tälle listalle on valittu vain kolme.

10. Tauno Kovanen
Syksyllä 1938 armeijan harmaisiin astui ajan mittapuilla iso, yli 180-senttinen ja reilusti 80-kiloinen nuorukainen. Varusmiespalvelus jatkui suoraan YH:lla ja talvisodalla. Välirauhan aikana nuorimies hakeutui poliisin leipiin ja joutui siksi jatkosodassa sotapoliisiksi. Käpykaartilaisten ja partisaanien selustajahdissa oli omat riskinsä ja kerran sotapoliisipartio joutui rajuun tulitaisteluun partisaanien kanssa. Kovasen vieressä räjähti käsikranaatti ja hän sai kehoonsa useita sirpaleita. Osa koteloitui pysyvästi, mutta ne eivät miehen vasta 30-vuotiaana aloittamaa painiuraa haitanneet. Jo 35-vuotiaana ikämiehenä hänet valittiin Helsingin olympialaisiin, joissa palkintona oli pronssimitali raskaassa sarjassa.

9. Urpo Korhonen
Sodan aikana legendaariseen maineeseen nousivat kaukopartiot. 1923 syntynyt Urpo Korhonen oli nuorimpia näihin eliittiryhmiin valittuja. Kovakuntoinen nuori mies hiihti ja marssi vihollisen selustassa kerran jos toisenkin selviten ihmeen kaupalla ilman haavoittumista. Sodan jälkeen hiihtoura käynnistyi hiljakseen ja huipentui Oslon olympialaisten 4 x 10 km viestin kultamitaliin. Myös juoksijana Korhonen oli kansallista kärkeä, vitosen aika 14.42,0 toisi nykypäivänäkin paikan Kalevan Kisoihin. Myöhemmällä iällä hän seurasi kirjailija-isänsä jalanjälkiä ja julkaisi kaukopartioajoiltaan muistemateoksia.

8. Nils Nicklén
Lontoon olympialaisissa Suomea edusti korkeushypyssä Nils Nicklén, joka oli kaksi vuotta aiemmin yltänyt EM-pronssille. Lontoossa tuli epäonnistuminen ja mies jäi ilman tulosta. Sota-aikana Nicklénin tehtävä oli erikoinen; hän toimi marsalkka Mannerheimin sotilaspalvelijana. Toki mies ehti välillä rintamapalvelukseenkin.

7. Teuvo Laukkanen
Sankt Moritzin olympialaisissa 1948 Suomen 4 x 10 km viestihiihtojoukkue ylsi hopealle. Toisen osuuden viestinviejänä oli Teuvo Laukkanen, joka käytännössä varmisti Suomen hopean; Ruotsi karkasi toivottoman kauas, mutta kolmantena ollut Norja jäi entisestään. Henkilökohtaisella 18 km pikamatkalla hän oli kahdeksas. Tämä siitä huolimatta, että talvisodassa silloin 20-vuotias Laukkanen oli haavoittunut jalkaan niin pahasti, että vamma kiusasi koko loppuiän.

6. August Kiuru
Jos oli Suomen toisen osuuden viestinviejänä Sankt Moritzissa talvisodassa jalkaan haavoittunut mies, niin ankkurina oli vastaavasti jatkosodassa kaksi luotia vasemman kätensä läpi saanut August Kiuru, 18 km:n seitsemäs mies. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän oli taas olympiajoukkueessa ja tuloksena oli jälleen viestihopea. MM-kisoissa 1950 viestissä oli tullut kultaa.

5. Adolf Ehrnrooth
Jatkosodan alussa majuri Adolf Ehrnrooth haavoittui vaikeasti ja hänet leikannut nuori lääkäri, tänä kesänä 95-vuotiaana kuollut Rainer Nuutinen kirjoitti leikkauksen jälkeen majurin selviytymisen olevan epätodennäköistä. Toisin kävi, mutta 65 prosentin invaliditeetti oli seurauksena. Sodan myöhemmät vaiheet Ehrnroothin kohdalta ovatkin hyvin tunnettuja: JR 7:n komentaja Siiranmäessä ja Vuosalmella, ylennys everstiksi ja Mannerheim-risti. Sodan jälkeen hän jatkoi ratsastusharrastustaan ja edusti Suomea Lontoon olympialaisten esteratsastuksessa sijoittuen 20:ksi.

4. Viljo Heino
Talvisodassa luoti oli lävistänyt Viljo Heinon vasemman jalan nilkasta lähes puolisääreen asti. Vammasta toivuttuaan pst-kersantti alkoi jatkosodan asemasotavaiheen aikana harjoitella kestävyysjuoksua tosissaan. Vuoden 1943 Kalevan Kisohin hän sai neljän päivän loman rintamalta ja juoksi 10 000 metrin voittoon ajalla 30.17,8 - vajaan puolen minuutin päähän ME-tuloksesta. Suoritusten propaganda-arvo tajuttiin ja Heino sai komennuksen selustaan harjoittelemaan. Kesällä 1944 hän alitti toisena juoksijana kautta aikojen puolen tunnin haamurajan, mutta jäi ME:stä vielä reilut kolme sekuntia. Rajuimpien torjuntataistelujen jo päätyttyä mutta sodan yhä jatkuessa toinen yritys onnistui, tulos 29.35,4 lohkaisi ME:stä peräti 17 sekuntia. Vuoden 1946 10 000 metrin Euroopan mestari oli Lontoon olympialaisissa sairauden heikentämä ja joutui keskeyttämään paraatimatkallaan. Maratonille hän toipui sen verran, että jaksoi maaliin asti yhdentenätoista. Seuraavana vuonna jo 35-vuotias veteraani väläytti vielä kerran ja palautti Tsekkoslovakian nousevan tähden Emil Zatopekin välillä nappaaman 10 000 metrin maailmanennätyksen kuukaudeksi itselleen ennen tsekin vastaiskua. Tämä siitä huolimatta, että Heino oli jäänyt edellisenä talvena leskeksi ja lapsiperheen yksinhuoltajaksi.

3. Keijo Kuusela
Oslon talvikisoissa Keijo Kuusela kipparoi ensi kertaa olympialaisiin osallistuneen Suomen jääkiekkomaajoukkueen kuudenneksi ja samana vuonna Helsingin olympialaisissa hän oli mukana lähinnä jääkiekkoilijoista ja -palloilijoista kootussa Suomen maahockeyjoukkueessa. Keijo Kuusela on yksi niistä harvoista urheilijoista koko maailmassa, jotka ovat osallistuneet olympialaisissa sekä kesä- että talvikisoihin. Tässä joukossa hän lienee ainutlaatuinen, koska kellään muulla tuskin lienee takana sotavankeutta. Kuusela oli hävittäjälentäjä, koneenaan Morane-Saulnier. Hänet ammuttiin alas vihollislinjojen takana. Laskuvarjolla pelastautunut mies piileskeli päiväkausia metsissä ja yritti paeta omille linjoille, mutta sotakoirat vainusivat jäljet ja tie vei vankileirille.

2. Lauri Tamminen
Lauri Tammisen tähtäimenä olivat Helsingin olympialaiset. Laji oli vain epävarma; hän oli kova tekijä sekä nyrkkeilyssä että moukarinheitossa. Toisin kävi, Helsingin kisat 1940 jäivät sattuneista syistä pitämättä ja Tamminen oli talvisodassa joukkueenjohtajana. Jatkosodassa komppanianpäällikkönä ollut mies sai tarkka-ampujan luodin poskipäästä sisään ja takaraivosta ulos. Nyrkkeily loppui ymmärrettävistä syistä siihen, mutta moukarinheitto jatkui. Samoin opiskelu, sittemmin voimistelunopettajaksi valmistuneen miehen metodit olivat rajuja mutta oikeudenmukaisen miehekkäitä, kertoi hänen entinen oppilaansa minulle. Lontoon olympialaisissa Tamminen sijoittui moukarinheitossa viidenneksi, jääden pronssista vain 65 senttiä.

1. Kurt Wires
Ennen sotia Kurt Wires oli nuori, lupaava meloja-suunnistaja. Talvisodassa nuorukainen ei vielä ennättänyt sotatoimiin, koska rauha tuli juuri vastakoulutetun osaston ollessa matkalla rintamalle. Jatkosodassa hän oli aluksi tulenjohtajana ja sitten - kiitos suunnistustaustansa - sissinä. Vihollisen selustassa 11.4.1942 hän sai luodin silmästä sisään ja korvasta ulos. Ensiavun jälkeen hän palasi omin voimin omille linjoille. Sodan jälkeen yksisilmäinen Wires invaliditeetistaan huolimatta ylsi Lontoon olympialaisissa kajakkiyksiköissä hopealle ja Helsingin kisoissa yhdessä Yrjö Hietasen kanssa kahteen kultaan kajakkikaksikoissa.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sivallus CCXLIII

Järjestelin kirjahyllyjä. Ensisijaisesti aihealueittain, niiden sisällä sitten tekijän mukaan. Minkä minä sille mahdan, että Yhteiskunta -osiossa nämä kaksi ovat sukunimen perusteella vierekkäin?

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kaukana poissa

Perinteinen suomalainen tapa paeta pahaa maailmaa on lähteä erämaamökkiin keskelle ei-mitään eli ns. Impivaara-ratkaisu. Sarjakuvastrippien vakiovitsi taas on sankarin haaksirikkoutuminen autiolle saarelle, jonka kasvillisuuden muodostaa yksinäinen palmupuu.

Näiden kahden ratkaisun välimuoto on etäisellä saarella kaukana muusta maailmasta asustava ihmisyhteisö. Mikä sitten on eristätymistä muusta maailmasta, on määrittelykysymys. Yksi tapa on listata ne maa-alueet, joiden etäisyys itseään suurempaan maa-alueeseen on mahdollisimman suuri.

Maailman suurin yhtenäinen maa-alue on ns. vanha maailma, joka kattaa Euraasian ja Afrikan. Suezin kanavaa ei keinotekoisena huomioida. Tämä on peruslähtökohta, josta lista alkaa rakentua. Seuraavaksi suurin maa-alue on Amerikat, joiden lyhin etäisyys Afro-Eurasiasta on reilu 80 km Beringinsalmessa. Tällä suorituksella ei vielä listoille päästä, koska maailmassa on lukuisia saaria, joiden etäisyys lähimpään suurempaan saareen tai mantereeseen on moninkertainen. Lähelle top 10:ä ei pääse edes maailman suurin saari Grönlanti, jonka etäisyys Amerikan mantereesta on alle 800 km. Suurin saari, jota lähin suurempi maa-alue on saari eikä manner on muuten Jaava, jonka etäisyys Sumatrasta on vajaa 30 km. Yllättävän harva listalle päässeistä saarista on suurikokoinen, koska suurimmat saaret sijaitsevat yleensä lähellä mannerta ja vähän pienemmät taas lähempänä mannerta olevien suurempien saarten lähellä.

Seuraavan listan etäisyydet on mitattu gmap-pedometer -palvelun mittarilla, jonka tarkkuudesta kuten en myöskään oman hiirikäteni absoluuttisesta osumatarkkuudesta mene takuuseen. Suuntaa-antavia ne kuitenkin ovat.

Kymmenen tällä mittarilla eristyneimmän maa-alueen joukkoon mahtuu yksi manner, Australia. Antarktis ei pääse edes lähelle, koska sen etäisyys Etelä-Amerikasta on alle 1300 km. Mikäli rajoitumme vain saariin, listalle nousee Prinssi Edwardin saarista suurempi eli Marion, jonka etäisyys Etelä-Afrikan rannikosta on noin 1728 km.

10. Saint Helena, 1858 km
Britit valitsivat Napoleonin loppusijoituspaikan hyvin, ainakin mitä syrjäisyyteen tulee. Pienemmätkin lähinaapurit ovat lähes tuhannen kilometrin päässä ja suurempia saaria ei ole, lähin suurempi maa-alue on Afrikan mantereella. 122 neliökilometrin kokoiselle saarelle pääsee nykyisinkin vain samalla konstilla kuin Napoleonin aikana eli laivalla. Lentokentän rakentaminen reilun neljän tuhannen asukkaan tarpeisiin on ollut suunnitelmissa, mutta ei ole toistaiseksi toteutunut. Saarta on myöhemminkin käytetty eristämistarkoituksiin. Buurisodan aikoina sinne eristettiin vaaralliseksi katsottuja vankeja, kuten suomalainen vapaaehtoinen Ernst Lindberg. Hän kirjoitti sittemmin mielenkiintoiset muistelmat Suomalaisen seikkailuja buurisodassa ja muistoja vankeudesta St. Helenan saarelta.

9. Sand Island, 1863 km
Sand Island on Midwaysaarten suurin, vajaan viiden neliökilometrin kokoinen atollisaari. Suurin osa saaresta on lentokenttää. Toisen maailmansodan historiasta muistetaan Midwayn meritaistelu, jossa amerikkalaiset upottivat melkoisen osan Japanin laivaston lentotukialuksista. Saari oli pitkään merkittävä välilaskupaikka, mutta lentokoneiden operaatiosäteen kasvettua ja tiedustelusatelliittien käyttöönoton jälkeen sen sotilaallinen merkitys romahti. Laivastoasema suljettiin 1993. Pysyväisluontoista asutusta saarilla ei koskaan ollut, vaikka tukikohta-aikoina siellä asuikin yli kaksituhatta ihmistä. Nykyään saaret ovat asumattomat. Lähin suurempi saari on asutuista Havaijisaarista pienin, Niihau.

8. Kiritimati, 1886 km
Lienee tämän listan saarista tuntemattomin, vaikka mainitsemisen arvoisia attribuutteja onkin. Kyseessä on paitsi Kiribatin valtion suurin saari, myös maailman suurin korallisaari – 322 neliökilometriä. Lisäksi sen läheisyydessä on tehty Britannian merkittävimmät ydinkokeet, joiden jälkiseuraamuksista väestölle onkin ollut enemmän ja vähemmän kalabaliikkia. Kiritimatin ympärillä on yli tuhannen kilometrin säteellä runsaasti saaria, mutta ne kaikki ovat pienempiä. Lähin suurempi maa-alue on Havaiji.

7. Kerguelen, 1902 km
Niitä listan suurimpia saaria, yli 7000 neliökilometriä asumatonta vuoristoa. Tarkemmin sanottuna saarella on kyllä 50-100 tutkijaa, mutta kukaan ei asu tällä Ranskalle kuuluvalla alueella pysyvästi. Toisen maailmansodan aikana saari oli asumaton ja saksalainen kaapparialus Atlantis ”miehitti” sitä joulun 1940 ajan. Lähin suurempi maa-alue on Antarktis.

6. Hendersonsaari, 1913 km
Tämän listan ainoa saari, joka on historiallisella ajalla ollut täysin asumaton. Vajaan 200 km päässä sijaitsee kuuluisa Pitcairnin saari, jonka hallinto-alueeseen Hendersonsaari kuuluu. 37 neliökilometrin Hendersonsaari on monta kertaa noin viidenkymmenen asukkaan Pitcairnia suurempi, mutta asumiskelvoton. Saarella ei näet ole juomavettä, sen maasto on rotkoisena lähes kulkukelvotonta eikä jyrkillä kalliorannoilla ole järjellistä satamaa. Pitcairnilaiset käyvät saarella 1-3 kertaa vuodessa hakemassa puuta. Lähin suurempi maa-alue on Pääsiäissaari, joka on itsekin tällä listalla.

5. Tahiti, 2367 km
Ranskan Polynesian suurin saari on yli tuhannen neliökilometrin suuruisena jättiläinen vertaistensa joukossa. Väkeä saarella on lähes kaksisataatuhatta, joka riittää jopa omaan yliopistoon. Turistikohteena tunnetun saaren lähin suurempi naapuri on huomattavasti vähemmän kuuluisa Upolun saari, Samoan kahdesta pääsaaresta hieman pienempi mutta Tahitia niukasti suurempi.

4. Tristan da Cunha, 2428 km
Tristan da Cunha mainitaan usein maailman eristyneimmäksi pysyvästi asutuksi paikaksi, eikä turhaan. Saaren vajaan 300 asukkaan lähimmät naapurit asuvat lähimmällä suuremmalla saarella Saint Helenalla, jonka hallintoalueeseen Tristan da Cunha kuuluu. Kyseinen etäisyys on ennätys lajissaan. Saint Helena itsekin on tämän listan kymmenentenä – eristäytyneisyyttä kerrakseen. Saaren yli kaksikilometrinen tulivuori purkautui 1961, jolloin kaikki saarelaiset evakuoitiin Englantiin. Saaren eristäytyneisyydestä huolimatta voi todeta, että joka paikkaan me suomalaiset ehdimme. Sinne on haudattu yksi viimeisimmistä suurista purjelaivakapteeneista, Arthur Söderlund, joka kuoli onnettomuudessa saaren lähistöllä.

3. Australia, 2792 km
Ainoa manner listalla. Saarelta saarelle hyppimällä ei tarvitse monen sadan kilometrin salmia ylittää päästäkseen Euraasiaan, mutta suoraan mitattu etäisyys Malakan niemimaalle on lähes 3000 km. Uutta-Seelantia pidetään usein maailman ääressä olevana, mutta sen Eteläsaaren (vähän suurempi kuin Pohjoissaari) etäisyys Australiasta on noin 1647 km, millä ei ihan TOP 10 -listalle mahdu.

2. Pääsiäissaari, 3472 km
Chilelle kuuluva, kivipatsaistaan tunnettu Pääsiäissaari on Polynesian itäisin uloke. Lähin suurempi maa-alue on Galapagossaarten suurin saari Isabela. Saaren historia on mielenkiintoinen ja yhteiskuntatieteissä hyvin tunnettu esimerkki väestö- ja kulttuuriromahduksesta.

1. Havaiji, 3681 km
Tällä mittarilla maailman eristynein paikka on Havaijin pääsaari, etäisyyttä Kaliforniaan lähemmäs neljätuhatta kilometriä. Hieman yli kymmenentuhannen neliökilometrin saari kattaa noin kaksi kolmasosaa osavaltion pinta-alasta, mutta asukkaita siellä on alle kaksisataatuhatta eli viidesosa kolmanneksi suurimmasta Oahun saaresta. Saarella sijaitsee myös juurelta mitaten maailman korkein vuori Mauna Kea, jonka korkeus merenpohjan tasangolta mitaten on noin kymmenen kilometriä. Kestävyysurheilussa saari tunnetaan sen kaikkein tärkeimmän triathlonkilpailun eli Havaijin Ironmanin kilpailupaikkana.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Välihuomautus 34: Lapinlahti

Lapinlahdella kävi siten kuin odottaa sopi ja siten kuin ei odottaa sopinut. Eli Sandra Eriksson veteli soolona ennätyksensä, kuten pitikin. Toisaalta Niclas Sandells veteli myös oman ennätyksensä, mitä en osannut odottaa. Molemmat saavat pakata kamansa Lontooseen.

Sandran suoritus oli juuri sellainen kuin pitikin. Ainoa riski oli säätila; epäilin että kuuma ja kostea ilma voisi tuhota suorituksen, jos kilpailua edeltävää jäähdytystä ei hoideta kunnolla. Vesiesteen kohdalta kellotetut kierrosajat: alkusileä 16,1 – 1.14,8 – 1.16,9 – 1.17,6 – 1.18,1 – 1.18,1 – 1.18,6 – 1.17,1 – loppusileä 26,1. Verrattaessa Helsingin vastaaviin on huomattava, että Lapinlahden kentän alkusileä on pidempi ja näin ollen kierrokset aavistuksen verran lyhyemmät. Joka tapauksessa sama ilmiö taas eli kierrokset 4, 5 ja 6 olivat hitaimmat – mutta tällä kertaa vain marginaalisesti.

Johtopäätös: Sandra on SE-kunnossa. Ongelmia Lontoossa on kaksi. Esteille ei pääse omassa rytmissä, vaan on juostava joukon mukana. EM-kisojen perusteella tämä ei kuitenkaan ole iso harmi. Suurempi probleema on vauhdinjako. Sandralla on jänis- ja soolojuoksuissa taipumus juosta alku kovaa ja aikaa ”varastoon”. Isoissa kisoissa taas usein pari ensimmäistä kierrosta kyttäillään ja kovaa mennään juuri ne Sandralle vaikeat kierrokset. Toisaalta jos menee alkuerässä loppukiriratkaisuksi, Sandra pärjää kyllä.

Niclaksen juoksu oli todella onnistunut. Pari kertaa oli taas törmäilyä ja siitä huolimatta kova aika. Helsingin kuperkeikasta näkyi vielä selvät jäljet mondoihottumana. SE:stä hän jäi vain puolisen sekuntia, joten co-holderit Vasala ja Loikkanen vavahtivat jääden yhä tolpilleen - toistaiseksi. Lontoossa voi toivoa sellaista 3.35 – 3.40 -vauhtista erää loppukiihdytyksellä, koska Niclas selvästi pärjää loppuvedossa.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Xafiiskaforum

Ja tapahtui niinä päivinä, että keskellä Suomea purkautui täysin yllättäen valtava tulivuori. Laavavirrat, tuhkapilvet ja myrkkykaasut niittivät tuhoa. Savun hälvettyä suurin osa asukkaista yritti selviytyä murjotussa maassa miten parhaaksi näki. Osa lähti pakolaisiksi ulkomaille. Heistä jotkut, ehkä parikymmentätuhatta, päätyi erääseen afrikkalaiseen maahan. Suomalaisten yllätyksellinen ilmaantuminen paikalle herätti maan alkuperäisväestössä aluksi uteliaisuutta, osassa vastustusta. Vuosien vieriessä suomalaisvastaisuus lisääntyi, mutta maan hallitus teki parhaansa tukahduttaakseen kielteiset äänenpainot. Vähitellen pinnan alla kuplinut tyytymättömyys alkoi purkautua. Erään populistisen poliitikon netissä julkaisemien tekstien ympärille kehittyi kokonainen ”maahanmuuttovastainen” eli suoraan sanottuna rasistinen keskustelupalsta, joka nimettiin Xafiiskaforumiksi. Seuraavassa julkaistaan joitakin esimerkkejä forumilla esiintyneistä puheenvuoroista eri aiheista.

Aihe: Avautumisketju monikulttuuristen kohtaamisten ihanuudesta
B5: Oletteko huomanneet, että suomalaisilla on julkisissa liikennevälineissä inhottava tapa istua tuppisuina paikallaan. Joskus harvoin kaksi suomalaista juttelee keskenään ja silloin tilanne vain pahenee. Keskustelusta ei kuulu mitään muuta kuin ”muminaa, muminaa”, jos oikein tarkkaan korviaan höristää. Hitto vie, jos bussin etuosassa juttelee niin pitää keskustella sen verran kovalla äänellä, että takapenkillä huonokuuloisempikin saa selvää. Eikö noilla suomalaisilla ole mitään käytöstapoja?
Hooyo: Satuin tuossa eräänä päivänä näkemään, kun meikäläisiä tyttöjä oli torilla ilman huntua. Joukossa oli pari suomalaistakin, tietysti hunnutta. Ilmeisesti näiden suomalaistyttöjen äiti tuli hakemaan, oli asiallisesti pukeutunut. Mutta ei puuttunut millään lailla tyttöjen pukeutumiseen. Minä menin ja käskin meikäläisiä pukeutumaan säädyllisesti, haukuin suomalaisetkin. Vaikka paikalla ei ollut miehiä, olisi ihan hyvin voinut tullakin. Ärsyttävää oli, että finskit eivät käyneet edes riitelemään, kunhan vain poistuivat paikalta.

Aihe: Suomalaiset: mistä, miksi ja milloin
Xayawaan: Minua ihmetyttää suuresti, mistä nuo suomalaiset ovat oikein tänne päiväntasaajan seuduille löytäneet. Luulisi, että siellä Suomen lähellä olisi heille ilmastollisesti ja kulttuurillisesti sopivampia seutuja.
Roob: Olen kuullut väitettävän, että tänne tulleet ovat niitä Suomen silloisen eurohallituksen eliittitukijoihin kuuluneita; eivät he Suomesta ole saapuneet, vaan Brysselin kautta. Taitaisi siellä Suomessa olla vähän ankeat olot niillä, jotka menivät takaamaan Etelä-Euroopan apupaketit. Eikä heitä varmaan hyvällä muuallakaan Euroopassa katseltaisi.

Aihe: Monikulttuurinen koulunkäynti
Faras: En onneksi asu suomalaisten ”rikastamilla” alueilla, mutta olen kyllä kuullut ihan riittävästi. Niiden penskoille ei kelpaa istua koraanioppitunneilla, vaan istuvat mokomat kaikilla hyödyttömillä kursseilla, kuten matematiikan ja englannin tunneilla. Sitten kun kelpaa istua kanta-asukkaiden kanssa samoilla kursseilla, niin eivät suostu edes keskustelemaan vaan opiskelevat jopa kesken tunnin. En minä nyt sano, että kaikki suomalaiset sellaisia ovat, mutta ei koululuokassa tarvitse olla kuin muutama hikari, niin kaikki parhaat arvosanat menevät niille eikä meikäläisille jää mitään.
Hooyo: Suosittelen muuttoa pois pääkaupunkiseudulla. Aavikolla on vielä keitaita, jossa ei valkonaamoja näe.
Faras: Ei onnistu kaikilta. Klaani on täällä ja maaseudulla olisi vihamielisten heimojen keskuudessa meikäläisellä hengenlähtö lähellä.

Aihe: Maahanmuuttajien asuminen pääkaupunkiseudulla
Roob: Mikä noita suomalaisia oikein vaivaa, kun ei kelpaa asua siellä minne alun perin sijoitetaan? Kaikki tuntuvat valuvan pääkaupunkiseudulle heti kun mahdollista. Saattavat pistää jonkin pikkufirman pystyyn maakunnassa, tienata sillä rahat ja muuttaa pääkaupunkiin heti kun saavat asuntorahat hommattua. Seurauksena pääkaupungin muutenkin tiukka asuntotilanne on pahentunut entisestään. Erityisen iso ongelma on paremmissa asunnoissa ja paremmilla asuinalueilla, koska suomalaiset ovat nimenomaan niitä halukkaita ostamaan. Kantaväestön on asuttava ahtaammin ja huonommilla alueilla.
Xayla Siilaasi: Joo, ja vievät maakuntien varat mennessään. Ikään kuin ei pääkaupungin ja muun maan välillä olisi tarpeeksi elintasokuilua.
lnxuuska: Eikö suomalaisilla sitten ole oikeutta asua missä haluavat?
Xayla Siilaasi: Periaatteessa joo, mutta ei saa huonontaa kantaväestön tilannetta. Kuten Roob totesi, he pystyvät varoillaan ostamaan parhaat asuinalueet.

Aihe: Suomalaisten kansalliset tavat
Doofaar: Kyllä asia on sillä lailla, että maahan tullessa pitää maan tapoja noudattaa. Mutta nuo suomalaiset ovat tuoneet mukanaan monia sellaisia ongelmia, mitä täällä ei ennen heitä ollut. Oliko joku muka kuullut, että täällä olisi syöty saastaista sianlihaa aiemmin? Sikojen pito on onneksi laitonta, mutta maahan salakuljetetaan jopa kokonaisia kinkkuja, etenkin kristittyjen juhlapyhinä.
B5: Olen sitä mieltä, että ennen suomalaisten maahan päästämistä pitäisi olla pakollinen khatinpureskelutesti. Jos ei suostu paikallisiin tapoihin sopeutumaan edes sen vertaa, että khatia maistaisi kohteliaisuussyistä, saisi painua takaisin Suomeen. Ymmärrän kyllä, jos ei säännöllisesti khatia käytä, mutta maistaa pitää. Tietääkseni jotkut suomalaiset ovat tässä sentään maan tavoille oppineetkin.

Aihe: Kristifikaatio
Ey: Suomalaisten maahanmuuton myötä kotimaatamme on uhkaamassa kristinuskon pelottava leviäminen. Tarkistin juuri, että vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten maassamme asusti vain parituhatta kristittyä ja hekin olivat roomalaiskatolilaisia. Suomalaisten edustama luterilaisuus on vielä pelottavampi kristinuskon muoto; sen kulttuuri on sääntöjen orjallisen noudattamisen takia kauhistuttavan kaukana omastamme. Olen kuullut väittämiä, että jotkut suomalaisten kanssa seurustelleet meikäläiset ovat tunteneet sairaalloista mielenkiintoa heidän uskontoaan kohtaan. On esitetty jopa väitteitä, että islamista pois kääntyneitä ei enää pitäisi teloittaa, vaan pelkkä käsien katkominen riittäisi. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, millaiseen yhteiskuntaan kristinuskon suvaitseminen voi johtaa.

Aihe: Naisten kohtelu
Hooyo: Olen havainnut suomalaisten naisten kohtelun olevan järkyttävää. Vaikka heidät onkin lain voimalla pakotettu käyttämään huivia ulkona liikkuessaan, he riisuvat sen sisätiloissa jopa vieraiden miesten läsnäollessa. Eikä mies saa edes lyödä vaimoaan, niin tosiaan, vaimoaan, heillä on niitä vain yksi kerrallaan. Ei vaikka vaimo sanoisi miehelle vastaan. Ei ihmekään, että niin moni suomalaisnainen on kääntynyt onneksi islamiin. Näin naisena ei voi muuta kuin katsella säälien kanssasiskojani, suomalaisraukkoja.
Barfasoor: Koko juttuhan sai alkunsa niiden valistus-hömpötyksestä. Ei vuosisatojen mädätystä tasa-arvoisuudesta saa kitkettyä pois parissa sukupolvessakaan. En ymmärrä, miksi tuollaisia sopeutumattomia tänne rahdataan.
Tareen (moderaattori): Käyttäydytäänpäs siellä nyt nätisti. En mä viitsisi näitä ketjuja lyödä lukkoon. Ja muistetaan, että moni suomalainen elää ihan siivosti ja tietää dhimmin paikan.
B5: Ollaan siivosti, mutta tosiasioita ei voi kiistää. Suomalaisten naisten käytös miehiä kohtaan on törkeää. Onneksi ei meikäläisiä, jotka kyllä pitävät naisen nyrkin ja nuotiotulen välissä, mutta suomalaisten miesten asemaa tässä ollaankin puolustamassa.

Aihe: Rikostilastot kansalaisuuden mukaan
Xayla Siilaasi: Kuten monessa ketjussa on jo huomautettu, suomalaisten mukana on maahamme rantautunut monia uusia rikollisuudenlajeja, kuten sianlihan salakuljetus ja alkoholin käyttö. Olen kuitenkin erityisen huolestunut siitä, että monissa rikosasioissa suomalaisia ei näy juuri ollenkaan. Esimerkiksi raiskauksissa ja ryöstöissä suomalaisten osuus on olematon. Tätä on koetettu selittää maahantulleiden ikäjakaumalla ja jopa geneettisellä ominaislaadulla. Jos totuus onkin paljon raaempi: suomalaisten tekemiä rikoksia ei ilmoiteta poliisille läheskään yhtä usein kuin kotimaisten. Todellisuudessa he tekevät rikoksia yhtä paljon kuin kaikki muutkin.
lnxuuska: Kerrataanpa taas se, mitä olen teille jästipäille moneen kertaan eri ketjuissa sanonut:
a) Suomalaisilla on oikeus elää omassa kodissaan kuten haluavat
b) Suomalaisilla naisilla on oikeus pukeutua haluamallaan tavalla sopivaisuussääntöjen puitteissa
c) Jos suomalainen perustaa yrityksen ja tienaa sillä, hänellä on oikeus käyttää rahansa kuten itse haluaa
d) On aikakin saada tähän sisäänlämpiävään aavikkokeitaaseen vähän suomalaisten tuomaa rotia
e) Suomalaiset ovat lainkuuliaista väkeä eivätkä syyllisty rikoksiin kuin poikkeustapauksissa
f) Monikulttuuri on osa maatamme, opetelkaa uimaan siinä
Mulle on pieni hinta se suomalaisten meihin verrattuna moninkertainen elintaso siitä, että näkee muutaman täällä riehuvan rasistin vitutuksen.
Orwell (moderaattori): lnxuuska koettaa sitten taas hillitä xuuskaisujaan. Täällä pyritään asialliseen keskusteluun eikä provosointiin.

Aihe: Suomalaisten työllisyyslukemat
Barfasoor: Suomalaisten työllisyysaste on prosentuaalisesti selvästi korkeampi kuin kantaväestöllä. Tämä on selvä merkki heidän kantaväestöön kohdistamastaan sorrosta. Jos meikäläinen pyrkii töihin suomalaisen omistamaan firmaan, he häviävät paremman koulutuksen omaavalle suomalaiselle. Ja vaikka töihin pääsisikin, suomalaiset vaativat noudattamaan tulemaan joka päivä töihin ja vieläpä tiettyyn aikaan. Kyllä luulisi, että noin kauan täällä olleena olisi opittu maan tavoille.
Hooyo: No tottakai niillä on työllisyysaste korkealla. Onhan naisilla aikaa, kun ei ole 15-vuotiaasta asti synnyttänyt muksua per vuosi. Ja kyllähän miehet osaa tietokonejuttuja tehdä ja maansiirtokoneita käyttää sekä huoltaa, vaan laitapa oikeisiin töihin kamelikuskiksi tai vuohipaimeneksi. Ei taatusti tule mitään.

Aihe: Forumin kehitys ja ylläpito
Tareen (moderaattori): Huonoja uutisia kaikille. Forumi sulkeutuu tämän viestin jälkeen, kaikki entiset tekstit tiettävästi jäävät näkyviin. Ei, kyseessä ei ole hallituksen määräys vaan yksinkertaisesti liiketaloudellinen päätös. Forumia on näet ylläpitänyt suomalaisten omistama yritys ja koodauksen ovat hoitaneet suomalaiset asiantuntijat. Kyseinen yritys ei enää halua jatkaa sopimusta emmekä ole löytäneet omasta keskuudestamme riittävää asiantuntemusta ylläpitoon.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Sivallus CCXLII

Eilisessä Hesarissa joku hörhö kertoi kasvattavansa kannabista kotona ja nimenneensä lemmikkinsä Paateroksi. Kasvi on nyttemmin takavarikoitu. Heppu kannattaa kannabiksen laillistamista perustelunaan mm. ”Silloin voitaisiin valvoa, ettei se esimerkiksi päädy alaikäisten käyttöön.” Loistoidea! Näinhän on tehty esimerkiksi tupakan ja alkoholin kanssa – laillisia vain 18 vuotta täyttäneille ja alaikäisille ne eivät missään nimessä päädy. Kaipaako joku vielä yhtään todistetta siitä, että kannabis pehmittää aivot mansikkahyytelöksi?

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

EM-analyysit

Kisat ovat nyt paketissa. Ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja valottaa urheiluvalmennuksen sisäpiirin toimintaa. Sivumennen sanoen EM-kisojen toinen tapahtumaohjaaja Tomi Pyylampi kirjoitti blogissaan erinomaisen ansiokkaasti raportteja siitä, kuinka tuon tason urheilukilpailuja ohjataan. Kannattaa lukea ja ottaa opiksi.

Oma näkökulmani on toisenlainen. Aina ennen kilpailuja – ainakin tärkeimpiä – valmentaja scouttaa vastustajat, käy juoksijan kanssa läpi suunnitellun taktiikan sekä arvioi etukäteen juoksun kehityksen ja pariin todennäköisimpään vaihtoehtoskenaarioon reagoinnin. Juoksun jälkeen ruoditaan sitten kisa läpi väliaikojen, toteutuneiden taktiikoiden ja mahdollisesti videoiden perusteella. Hyvällä juoksutaktiikalla pystyy tasoaan nostamaan kummasti ja siksi edellisten kilpailujen tutkiminen on tärkeää. Hyvä taktikko (ääriesimerkki Lasse Virén) voittaa samantasoisensa ja jotkut paremmatkin, huono taktikko (ääriesimerkki Paula Radcliffe) häviää kovassa paikassa huonommilleen, jos juoksua rytmittävät jänikset puuttuvat.

EM-kisoihin Suomen joukkueeseen oli valittu seitsemän kestävyysjuoksijaa yhdeksään eri lajiin. Tässä analyysissa kerron, millaisen palautteen heidän juoksuistaan olisin valmentajana antanut. Palaute perustuu siihen, mitä omin silmin näin ja kellotin,Yle Areenasta jälkikäteen analysoin ja mitä juoksijat itse julkisuuteen kertoivat. Mahdollisia sisäpiiritietoja en ole hyödyntänyt.

M 800 m : Tommy Granlund
Alkuerä: 8. 1.50,12.
Peli oli jo etukäteen selvä. Granlundilla ei olisi ollut mitään jakoa tässä porukassa edes viime kauden kunnossaan, tällä kaudella vielä vähemmin. Ainoa oljenkorsi oli täydellinen taktiikkajuoksu ja painiottelun voitto. Näin ei käynyt, erässä mentiin kovaa. Tähän nähden Granlundin juoksu oli lähes täydellinen. Mies jäi suosiolla roikkumaan ryhmän hännille, jossa sai juosta rauhassa käyttämättä energiaa tönimiseen ja askelrytmin vaihdoksiin. Päätöksen viisaudesta kertoo hänelle kellottamani 400 metrin väliaika, tasan 53 sekuntia. Granlund todennäköisesti yritti välttää viimeisen sijan loppukirillä, mutta juoksun ainoa taktinen pikkuvirhe oli Ruotsin Rogestedtin ohitusyritys viimeiseen kaarteeseen lähtiessä. Se olisi pitänyt säästää loppusuoran aukeamiseen, jolloin luonnollinen juoksureitti olisi heittänyt energiaa säästäen oikealle suunnalle. Tosin tämäkään ei olisi luultavasti riittänyt. Julkisuudessa on kritisoitu Granlundin mukanaoloa kisoissa, mutta mies täytti valintakriteerit ja teki parhaansa. Ei muuta voi vaatia, asia loppuunkäsitelty.

M 1500 m : Niclas Sandells
Alkuerä: 1. 3.45,74.
Tonnivitosen toinen alkuerä käytiin painikilpailuna hitaan vauhdin takia. Ensimmäisen kierroksen lönköttely ratkaisi, että ajoilla ei tästä jatkoon mennä. Sandells juoksi todella hyvin taktisesti, pysyi alun hitaassa vauhdissa ulommilla radoilla eikä mennyt sisäradalle töpöttelemään ahtaisiin paikkoihin. Vauhdin kiihtyessä ensimmäisen kierroksen jälkeen hän siirtyi sisälle säästämään voimiaan. Sandellsin eteen muodostui mahtava muuri ja mies joutui pahasti pussiin. Tilanne näytti hurjemmalta kuin oli, koska tonnivitosella pussit ovat hyvin harvoin pysyviä vaan aukeavat viimeisellä takasuoralla. Nyt Sandells joutui viimeisessä etukaarteessa ottamaan nokkapokkaa Romanian miehen kanssa, mutta noudatti oikeaa taktiikkaa eikä antanut almuja kerjäläiselle vaan reilusti kyynärpäätä. Takasuoralla muuri odotetusti levisi ja Sandells juoksi viimeisessä kaarteessa muutaman kilpakumppanin ohi, onneksi nämä olivat jonossa ettei tarvinnut kiertää. Suoralle tullessa taktisesti juuri oikea ratkaisu ja kaarteen heittämänä ulommalle radalle. Sieltä mahtava kiri koko painimiseen ja töniskelyyn voimansa tuhlanneen kärkiviisikon ohi. Yhteenveto: taktisesti parhaita ikinä näkemiäni juoksuja.
Finaali: 11. 4.03,34.
Pika-analyysi: Mitä #¤%&§:a Euroopan mestaruuskisoissa tekee Turkkia edustava kenialainen? Vastaus: Juoksee takaapäin nurin kaverin, joka voitti alkuerissä samanlaisessa juoksussa nyt kultaa voittaneen norjalaisen. Eipä mulla muuta.

M 5000 m : Niclas Sandells
Ei ottanut osaa. Viisas valinta, viimeinen kilometri reilusti alle 2.30 olisi ollut mailerille liikaa 13.30 vauhdissa.

M 10 000 m : Jarkko Järvenpää
Finaali: 21. 30.59,63.
Kestävyyslajien ja ehkä koko kisojen suurin pettymys mukaan lähteneistä. Tasan yhden kerran EM-kisojen historiassa suomalaisia on tullut kympin maaliin huonommalla ajalla ja se tapahtui ensimmäisissä EM-kisoissa 1934. Ilmari Salminen ja Arvo Askola jäivät Järvenpään ajasta muutaman sekunnin, tosin nappasivat selvän kaksoisvoiton. Meno oli alusta lähtien täysin ponnetonta. Kun muistaa, miten Järvenpää on juossut rohkeasti parempansa haastaen Kalevan Kisoissa, odotti ihan muuta. Itse asiassa suomalaisen kestävyysjuoksun maineen ja menestyksen kannalta katsoen oikeita taktisia ratkaisuja olisi ollut tasan yksi. Oletukset ennen kisaa: 1) kunto ei riitä vauhtijuoksussa, 2) kirikyky ei riitä taktiikkajuoksussa, 3) osanottajalistasta päätellen mennään alussa hyvinkin rauhallisesti ja lopussa tahti kiristyy siten, että kulta otetaan noin 28 minuutin ajalla (todellisuudessa voittajan aika oli 28.22,27). Johtopäätös: tehdään kisasta edes kunnon taistelu. Alussa kärkiryhmään, välillä jopa johtopaikalle ja kärjen mukana pysytään mukana niin kauan kunnes katkeaa. Tulossarakkeeseen tulee DNF, mutta onpahan oltu päivä leijonana ja hankittu kunnolla kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Ja annetaan kansalle edes hetkeksi aihetta nauttia kympin huumasta sekä nostatettu edes pikkuisen kestävyysjuoksuinnostusta. Mitähän Juha Väätäinenkin tuumasi katsomossa?

M 3000 m esteet : Jukka Keskisalo
Harmillinen sairastapaus. Erityisen harmillinen, koska alkuerästä olisi luultavasti päässyt jatkoon rasittamatta itseään liikaa. Finaalissa olisi mitali ollut lähellä, koska rauhallinen alkutahti olisi sopinut Jukan tämän hetken kuntoon. Kaksi ensimmäistä kilometriä vain niukasti alle yhdeksän minuutin tahtia. Tosin viimeisen kilometrin hulluttelu 2.36 olisi ollut Jukan nopeudelle luultavasti liikaa. Ihannejuoksun kaksi ensimmäistä kilometriä olisi ollut kymmenen sekuntia nopeampaa tahtia, riittävän hiljaa mutta kuitenkin riittävän kovaa hyydyttämään nopeimpien kirit.

N 800 m : Suvi Selvenius
Alkuerä: 6. 2.06,39.
Peli oli täysin selvä. Ei mitään saumoja, ei millään taktiikalla. Siihen nähden Suvi teki hyvän juoksun. Vaikka vauhtia riitti (400 metrin väliaika noin 62,50), pysyi muiden kyydissä melkein 600 metriin asti ja teki kauden parhaansa.

N 1500 m : Johanna Lehtinen
Alkuerä: 7. 4.14,83.
Vitosen katastrofin jälkeen tästä ei ollut paljon odotettavissa, kun kyseessä oli kaiken järjen mukaan sivumatka. Lisäksi ensimmäisessä erässä juostiin niin kovaa, että oli selvää että jatkomahdollisuuksia olisi vain taktiikkajuoksussa. Vauhti oli hitaampaa, mutta ei riittävän hidasta. Johannan askellus toimi kuitenkin selvästi paremmin kuin pari päivää aiemmin. Kyttäsi fiksusti sisäradalla ja poimi juoksijoita yksi kerrallaan näiden hyytyessä. Lopputulos oli kauden paras aika ja kuusi päänahkaa, mutta ei tietenkään jatkopaikkaa. Hyvin onnistunut juoksu.

N 5000 m : Johanna Lehtinen
Finaali: keskeytys.
Pari ensimmäistä kierrosta kertoi jo valitettavan totuuden: tänään ei kulje. Askel tökkäsi ja energiaa kului. Taktisesti Johanna juoksi kyllä hyvin, piti sisäradan ja tarkkaili voimia säästäen. Siis jos kahdesta vaihtoehtoisesta tavoitteesta (menestys vai olympiaraja) valitsi sen jälkimmäisen, kuten ilmeistä oli. Toivo tietysti eli, että juoksu avautuisi, mutta näin ei käynyt. Oli välillä viimeisenä, mutta nousi sitten parin muun ohi toisella kilometrillä pysyen pääjoukon viimeisenä. Kahden kilometrin kohdalla joukko repesi ja Lehtinen jäi hieman, kuten vauhti huomioiden oikein olikin. Vähän ennen kolmea kilometriä toistakymmentä naista käsittänyt kärkiryhmä menetti menohalunsa ja Johanna alkoi saada sitä kiinni. Toiveet nousivat kummasti, hidas tahti ja mailerin kiri... mutta. Vaikeimmalla hetkellä tapahtui juuri se, mitä pelättiin. 3600 metrin kohdalla, kun suomalainen oli enää vain parin sekunnin päässä, pääjoukon vauhti kiihtyi selvästi. Psyykkisesti tilanne on helppo kuvitella: juuri kun toivo on taas palannut, sateenkaari karkaa nenän edestä ja matkaa on vielä reilusti jäljellä. 200 metriä myöhemmin suomalaisen matka päättyi keskeytykseen. Johtopäätökset: huono päivä, huono tuuri kilpakumppanien taktiikan suhteen (vähän liian kova alkuvauhti, sitten hellitys ja toivon nousu, lopuksi nykäisy juuri ennen kiinnisaantia). Taktisesti ei ollut juuri mitään tehtävissä, se vähä mitä oli meni oikein.

N 3000 m esteet : Sandra Eriksson
Matti Hannus kirjoitti uusimmassa Juoksija-lehdessä pystyvänsä lukemaan Sandran mielialat ja päivän kunnon ennen starttia. Siinä on viisas mies. Minä olen yrittänyt koko ikäni ymmärtää naisten fiiliksiä surkein tuloksin. Enkä tälläkään kertaa onnistunut arvaamaan etukäteen oikein.
Alkuerä: 8. 9.55,58.
Kellotin Erikssonille jokaisen vesiesteen kohdalle kierrosajan. Ensimmäinen alkusileä oli 13 sekuntia (tässähän ei tietysti vielä estettä ollut) ja sen jälkeiset: 1.16 – 1.18 – 1.18 – 1.18 – 1.21 – 1.24 – 1.21 ja loppumatka 28 sekuntia. Tämä kertoo oleellisen ja tutun asian: Sandra hyytyy hieman ennen kahden kilometrin paalua. No, vielä on vuosia jäljellä ja lääke vaivaan on hyvin tunnettu: 3 x 1600/2000 metriä kilpailuvauhtisia vetoja muutaman minuutin kävelypalautuksella. Sandran pitää oppia jaksamaan noiden parin vaikean kierroksen yli, loppu menee kyllä sitten omalla painollaan. On helppoa laskea, että ajasta putoaa toistakymmentä sekuntia hetkessä. Muilta osin juoksu meni taktisesti ja teknisesti hyvin. Sandran estetekniikka on parantunut, sipsuttelut johtuivat tällä kertaa ruuhkasta ja niitä oli yllättävän vähän. Vesiesteelläkään hän ei uinut niin syvällä kuin normaalisti ja aikaa säästyi, tosin petrattavaa vielä on. Taktisesti juoksu oli viisas, tasainen meno ja tarkkailu olivat hyvät valinnat. Samoin lopun kiri, jossa hän ohitti vielä kaksi juoksijaa. Varsinainen jännitysmomentti tuli sitten toisessa erässä, jossa itselläni ei ollut harmainta aavistustakaan kuka kisan voitti tai oli neljän joukossa. Seurasin vain kahdeksantena olevaa juoksijaa, koska hänen loppuaikansa ratkaisisi, pääsisikö Sandra finaaliin. Ei päässyt. Ei ennen kuin yksi paremman ajan juossut hylättiin.
Finaali: 10. 9.48,19
Vastaavat väliajat finaalista: 0.13 – 1.17 – 1.19 – 1.18 – 1.20 – 1.19 – 1.17 – 1.16 – 0.28. Tässä ei siis tapahtunut samanlaista hyytymistä kahden kilometrin kohdilla kuten alkuerässä. Syitä oli ilmeisesti kaksi: helpompi alkuvauhti ja terävämpi päivä. Taktisesti Sandra juoksi mainiosti, piti itsensä sisäradalla ja ylitti esteet omalla tasollaan. Muuten juoksusta ei jäänyt paljon palautetta annettavaksi – onnistunut normisuoritus, ei virheitä, ei nerouksia. Harmituksen paikka oli olympiarajan jääminen vajaan kahden sekunnin kymmenyksen päähän. Vielä on yksi näyttöpaikka jäljellä ja nousukunnossa raja vaatii vain onnistuneen perussuorituksen eikä ihmeitä. Kun vain pää olisi sinä päivänä oikeassa asennossa.