Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sivallus CCXLIV

Positiivisen asenteen omaava yrittää onnistumista, negatiivisen asenteen omaava yrittää välttää epäonnistumista. Arvatkaapa kumpi voittaa?

8 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Pessimistille tulee toisaalta vähemmän takaiskuja kuin optimistille! :)

Kumitonttu kirjoitti...

Pessimisti ei varmaankaan pety yhtä usein kuin optimisti, mutta optimistin elämä on paljon hauskempaa.

Ironmistress kirjoitti...

Kun pitää menestyä, optimisti voittaa. Kun pitää välttää takaiskuja, pessimisti voittaa.

Menestyksen maksimointi on oikea strategia hyökkäykselle, tappioiden minimointi puolestaan puolustukselle.

Tämän vuoksi sydän- ja myöhäiskeskiajan armeijat olivat tasapainoitettuja kokonaisuuksia ritarien (hyökkäysjoukot), piikkimiesten (puolustusjoukot) sekä ampuvan jalkaväen (tukijoukot) välillä. Hyökkäys on optimismia, puolustus pessimismiä ja ampuminen tukee molempia.

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia. IM se jaksaa ihailla Suntzia, ihan aiheesta.

Itse kysymys oli kyllä tarkoitettu urheiluun liittyväksi kompakysymykseksi. Siksi, että siihen tulee tilanteesta riippuen erilainen vastaus.

Jos kilpailussa on useita osanottajia, voittaja on onnistumista yrittävä.
Jos kilpailussa on kyse kaksinkamppailusta, voittaja on epäonnistumista välttävä.

Sopii miettiä miksi näin.

Ironmistress kirjoitti...

JB, pitää muuten tasan tarkkaan paikkaansa.

Ruukinmatruuna tietää tuon täsmälleen sekä usean osanottajan kilpailusta että myös kaksinkamppailuista. Kun tehdään kataa, se voittaa, joka tekee kaikkein täydellisimmän ja onnistuneimman katan. Kun taas kyseessä on ottelu tai vapaaottelu, on paljon helpompi voittaa käyttämällä hyväksi vastustajan virheitä kuin yrittää itse täydellistä suoritusta.

Keskiaikaseurasta voi todeta, että jalan taistellessa turnajaisissa yleensä voittaa miekalla ja kilvellä taisteleva ottelija. Se on kaikkein defensiivisin yhdistelmä.

Jaska Brown kirjoitti...

Tuo kamppailulajien ottelu/kata -erottelu onkin mitä erinomaisin esimerkki yhden lajin sisäisistä strategisista eroista. Itse ajattelin lähinnä yksilö- ja joukkueurheilun eroa. Joukkuepeleissä mestaruudet menevät yleensä joukkueelle, jonka puolustus on erinomaisessa ja hyökkäys riittävässä kunnossa. Sama pätee kaksinkamppailulajeihin, kuten nyrkkeilyyn ja tennikseen. Niissä ei niinkään yritetä voittaa, vaan estää vastustajaa voittamasta. Monen kilpailijan kilpailussa pyritään maksimaaliseen omaan suoritukseen kilpakumppaneiden suorituksen haittaamisen ollessa minimaalisessa roolissa.

Samaa periaatetta sovelletaan usein joko tietoisesti tai tiedostamatta liike-elämässä. Kun alalla on useita yrityksiä, on keskityttävä oman tuotteen mahdollisimman hyvään markkinointiin. Kun kilpailee toista yritystä vastaan, on estettävä tämän menestyminen.

Becker kirjoitti...

Tuo liike-elämä esimerkki on sikäli mielenkiintoinen, että tyypillisesti suomalainen yrittäjä keskittyy lähinnä muiden yrittäjien kyttäämiseen, sen sijaan että keskittyisi oman yrityksesnsä eteenviemiseen.
Tällöin oman yrityksen kehittäminen kärsii kun aikaa tuherretaan epäoleelliseen. On toki hyvä tietää, missä kilpailullisesti mennään, mutta se ei saisi viedä koko huomiota.
Tämä muuten näkyy selvästi suomalaisessa liikenteessä. Sen sijaan että keskityttäisiin omaan suoritukseen, niin kytätään sitäkin enemmän muita tielläliikkujia ja vahditaan ylinopeudella ajavia jne.

Ironmistress kirjoitti...

Suomalaiset kestävät erinomaisesti huonoja aikoja mutta huonosti hyviä. Se liittyy juuri tähän samaan asiaan.