Kun pitää menestyä, optimisti voittaa. Kun pitää välttää takaiskuja, pessimisti voittaa.
Menestyksen maksimointi on oikea strategia hyökkäykselle, tappioiden minimointi puolestaan puolustukselle.
Tämän vuoksi sydän- ja myöhäiskeskiajan armeijat olivat tasapainoitettuja kokonaisuuksia ritarien (hyökkäysjoukot), piikkimiesten (puolustusjoukot) sekä ampuvan jalkaväen (tukijoukot) välillä. Hyökkäys on optimismia, puolustus pessimismiä ja ampuminen tukee molempia.
Kiitoksia. IM se jaksaa ihailla Suntzia, ihan aiheesta.
Itse kysymys oli kyllä tarkoitettu urheiluun liittyväksi kompakysymykseksi. Siksi, että siihen tulee tilanteesta riippuen erilainen vastaus.
Jos kilpailussa on useita osanottajia, voittaja on onnistumista yrittävä. Jos kilpailussa on kyse kaksinkamppailusta, voittaja on epäonnistumista välttävä.
Ruukinmatruuna tietää tuon täsmälleen sekä usean osanottajan kilpailusta että myös kaksinkamppailuista. Kun tehdään kataa, se voittaa, joka tekee kaikkein täydellisimmän ja onnistuneimman katan. Kun taas kyseessä on ottelu tai vapaaottelu, on paljon helpompi voittaa käyttämällä hyväksi vastustajan virheitä kuin yrittää itse täydellistä suoritusta.
Keskiaikaseurasta voi todeta, että jalan taistellessa turnajaisissa yleensä voittaa miekalla ja kilvellä taisteleva ottelija. Se on kaikkein defensiivisin yhdistelmä.
Tuo kamppailulajien ottelu/kata -erottelu onkin mitä erinomaisin esimerkki yhden lajin sisäisistä strategisista eroista. Itse ajattelin lähinnä yksilö- ja joukkueurheilun eroa. Joukkuepeleissä mestaruudet menevät yleensä joukkueelle, jonka puolustus on erinomaisessa ja hyökkäys riittävässä kunnossa. Sama pätee kaksinkamppailulajeihin, kuten nyrkkeilyyn ja tennikseen. Niissä ei niinkään yritetä voittaa, vaan estää vastustajaa voittamasta. Monen kilpailijan kilpailussa pyritään maksimaaliseen omaan suoritukseen kilpakumppaneiden suorituksen haittaamisen ollessa minimaalisessa roolissa.
Samaa periaatetta sovelletaan usein joko tietoisesti tai tiedostamatta liike-elämässä. Kun alalla on useita yrityksiä, on keskityttävä oman tuotteen mahdollisimman hyvään markkinointiin. Kun kilpailee toista yritystä vastaan, on estettävä tämän menestyminen.
Tuo liike-elämä esimerkki on sikäli mielenkiintoinen, että tyypillisesti suomalainen yrittäjä keskittyy lähinnä muiden yrittäjien kyttäämiseen, sen sijaan että keskittyisi oman yrityksesnsä eteenviemiseen. Tällöin oman yrityksen kehittäminen kärsii kun aikaa tuherretaan epäoleelliseen. On toki hyvä tietää, missä kilpailullisesti mennään, mutta se ei saisi viedä koko huomiota. Tämä muuten näkyy selvästi suomalaisessa liikenteessä. Sen sijaan että keskityttäisiin omaan suoritukseen, niin kytätään sitäkin enemmän muita tielläliikkujia ja vahditaan ylinopeudella ajavia jne.
Tämän blogin tekstejä saa lainata vapaasti, kunhan medioiden kautta julkaistavissa sisällöissä mainitaan lähde.
Kommentoijille pahoitteluni siitä, että niiden julkaisu joskus viivästyy. Kiireiden takia ei ehdi kovin usein tarkistaa tilannetta. Etenkin oma vastaaminen niihin myöhästyy. Toivon ymmärrystä, minun pitää kuitenkin käydä töissä jotta saadaan verotuloja matuille ja huolehtia lapsista, jotta maalla olisi tulevaisuutta.
Kommenttien valvonta on päällä häiriköinnin takia. Anonyymeille kommentoijille varoitus, että joskus Blogger hukkaa ihan asiallisetkin viestit roskapostikansioon, jonka katson läpi ehkä noin kuukauden välein. Kannattaa hommata tunnukset. Ja jos ei hommaa, niin anonyyminkin kannattaa käyttää aina samaa nimimerkkiä. Nimimerkittömillä kommenteilla on sattuneista syistä huomattavasti korkeampi julkaisukynnys.
Tietoja minusta
Kotipaikka: Hornankuusi
Sukupuoli: Sukupuoli-invalidi eli Y-kromosomi löytyy.
Ammatti: Sekä palkassa, kohtelussa että yleisessä arvostuksessa piirun verran kaleeriorjan yläpuolella.
Ikä: Puolueettomien tarkkailijoiden mukaan asenne kuin 40-luvulla syntyneellä ja ulkonäkö kuin 80-luvulla syntyneellä, totuus on siellä jossain välimaastossa.
Viiteryhmä: Päähänpotkituinta vähemmistöä: maaseudulla asuva isänmaallinen keski-ikäinen luonnontieteellisen alan korkeakoulututkinnon suorittanut kestävyysjuoksuvalmennukseen sotkeutunut armeijan käynyt valkoihoinen lihaa syövä perheellinen heteromies.
Sähköposti: brownjaska@gmail.com . Postia luetaan harvakseltaan ja asiallisiin viesteihin vastaillaan silloin kuin ehditään, jos muistetaan.
8 kommenttia:
Pessimistille tulee toisaalta vähemmän takaiskuja kuin optimistille! :)
Pessimisti ei varmaankaan pety yhtä usein kuin optimisti, mutta optimistin elämä on paljon hauskempaa.
Kun pitää menestyä, optimisti voittaa. Kun pitää välttää takaiskuja, pessimisti voittaa.
Menestyksen maksimointi on oikea strategia hyökkäykselle, tappioiden minimointi puolestaan puolustukselle.
Tämän vuoksi sydän- ja myöhäiskeskiajan armeijat olivat tasapainoitettuja kokonaisuuksia ritarien (hyökkäysjoukot), piikkimiesten (puolustusjoukot) sekä ampuvan jalkaväen (tukijoukot) välillä. Hyökkäys on optimismia, puolustus pessimismiä ja ampuminen tukee molempia.
Kiitoksia. IM se jaksaa ihailla Suntzia, ihan aiheesta.
Itse kysymys oli kyllä tarkoitettu urheiluun liittyväksi kompakysymykseksi. Siksi, että siihen tulee tilanteesta riippuen erilainen vastaus.
Jos kilpailussa on useita osanottajia, voittaja on onnistumista yrittävä.
Jos kilpailussa on kyse kaksinkamppailusta, voittaja on epäonnistumista välttävä.
Sopii miettiä miksi näin.
JB, pitää muuten tasan tarkkaan paikkaansa.
Ruukinmatruuna tietää tuon täsmälleen sekä usean osanottajan kilpailusta että myös kaksinkamppailuista. Kun tehdään kataa, se voittaa, joka tekee kaikkein täydellisimmän ja onnistuneimman katan. Kun taas kyseessä on ottelu tai vapaaottelu, on paljon helpompi voittaa käyttämällä hyväksi vastustajan virheitä kuin yrittää itse täydellistä suoritusta.
Keskiaikaseurasta voi todeta, että jalan taistellessa turnajaisissa yleensä voittaa miekalla ja kilvellä taisteleva ottelija. Se on kaikkein defensiivisin yhdistelmä.
Tuo kamppailulajien ottelu/kata -erottelu onkin mitä erinomaisin esimerkki yhden lajin sisäisistä strategisista eroista. Itse ajattelin lähinnä yksilö- ja joukkueurheilun eroa. Joukkuepeleissä mestaruudet menevät yleensä joukkueelle, jonka puolustus on erinomaisessa ja hyökkäys riittävässä kunnossa. Sama pätee kaksinkamppailulajeihin, kuten nyrkkeilyyn ja tennikseen. Niissä ei niinkään yritetä voittaa, vaan estää vastustajaa voittamasta. Monen kilpailijan kilpailussa pyritään maksimaaliseen omaan suoritukseen kilpakumppaneiden suorituksen haittaamisen ollessa minimaalisessa roolissa.
Samaa periaatetta sovelletaan usein joko tietoisesti tai tiedostamatta liike-elämässä. Kun alalla on useita yrityksiä, on keskityttävä oman tuotteen mahdollisimman hyvään markkinointiin. Kun kilpailee toista yritystä vastaan, on estettävä tämän menestyminen.
Tuo liike-elämä esimerkki on sikäli mielenkiintoinen, että tyypillisesti suomalainen yrittäjä keskittyy lähinnä muiden yrittäjien kyttäämiseen, sen sijaan että keskittyisi oman yrityksesnsä eteenviemiseen.
Tällöin oman yrityksen kehittäminen kärsii kun aikaa tuherretaan epäoleelliseen. On toki hyvä tietää, missä kilpailullisesti mennään, mutta se ei saisi viedä koko huomiota.
Tämä muuten näkyy selvästi suomalaisessa liikenteessä. Sen sijaan että keskityttäisiin omaan suoritukseen, niin kytätään sitäkin enemmän muita tielläliikkujia ja vahditaan ylinopeudella ajavia jne.
Suomalaiset kestävät erinomaisesti huonoja aikoja mutta huonosti hyviä. Se liittyy juuri tähän samaan asiaan.
Lähetä kommentti