Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 29. heinäkuuta 2010

Sivallus CVI

Liperissä, Joensuun lentokentän mittauspisteellä oli tänään peräti 37,2 celsiusastetta lämmintä. Kyseessä on Suomen tämän vuosituhannen lämpöennätys ja myös itsenäisen Suomen ennätys, mutta ei absoluuttinen Suomen ennätys. Suomen ennätys on 7.7.1914 Värtsilässä mitattu 38,0 astetta, ei suinkaan Turussa kaksi päivää myöhemmin mitattu 35,9 astetta, joka olisi nyt rikkoutunut. Tosiasia on, että Värtsilä kuului tuolloin Suomen suuriruhtinaskuntaan siinä missä Turkukin ja mittauspaikka on laillista Suomen maata.

Sivallus CV

Varsinaiset Euroopanmestaruuskisat. Naisten kympin voitti Turkkia edustava etiopialainen.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Tätä sinulle ei kerrottu rippikoulussa

Underground-sarjakuvan elävä legenda Robert Crumb kääri taannoin hihansa ja väsäsi neljän vuoden työnä Raamattu-sarjakuvan. Yli 200-sivuinen järkäle käsittää Genesiksen eli Ensimmäisen Mooseksen kirjan. Ennakkoasetelmissa pelättiin työn olevan yhtä räävitön kuin Crumbin aiemmat teokset, mutta kertomus on kerännyt lähes pelkkää kiitosta ja ylistystä. Crumb itse sanoi, ettei hänen tarvinnut satirisoida, koska Genesis oli sellaisenaan outo.

Luin kirjan äskettäin ja ihastuin. Crumbin piirrostyyli ei ole aiemmin kuulunut ykkössuosikkeihini, mutta iän myötä se on saanut uutta syvyyttä. Tekstiä Crumbin ei ole tarvinnut laatia eikä edes muokata, sillä se on lähes täysin raamatunkäännöksen mukainen, yleensä vain lauserakenteita on siellä täällä hiottu.

Mutta se outous. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi Raamatun läpi lukenut ja Genesistä olen sen jälkeen selannut vain satunnaisesti. Lisäksi Crumbin visualisointi sai tarinan elämään aivan uudella tavalla, jolloin Genesiksen absurdin menon vasta tosissaan hahmotti. Välillä tuntui siltä, että pappien kootessa Vanhaa Testamenttia Baabelin vankeudessa he olivat syöneet vääriä sieniä.

Kun rippikoulussa nykyään keskitytään pelkkiin seuraleikkeihin, tupakoinnin opetteluun sekä lässytykseen ja Raamattua sivutaan vain mainitsemalla, että "se kertoo Jeesuksesta ja Jesse oli hyvä jätkä", niin vanhatestamentillinen sivistys jää olemattomaksi. Harmi, sillä VT - aivan erityisesti Genesis, Exodus, Aikakirjat ja Kuningasten kirjat - on mahtavaa luettavaa. Seksiä, juonittelua, väkivaltaa, petosta. Toki on myönnettävä että esimerkiksi Leviticus eli Kolmas Mooseksen kirja on paikoitellen niin tylsä, että Mooseskin nukahtaisi. Sarjakuvaksi VT kääntyy suorastaan erinomaisesti osaavan tekijän käsissä. Katsotaanpa vähän tarkemmin, mitä Genesiksessä tapahtuu, niin nekin joiden tietämys on jäänyt pelkän rippikoulun ja suomalaisen koululaitoksen varaan, viisastuvat ja kummastuvat. Matkaoppaana toimii Robert Crumb.

Alussa Jahve - kuvituksessa vanha parrakas äijä - loi taivaan, maan ja kaiken muun tarpeellisen viidessä päivässä. Kuudentena päivänä hän sitten tekaisi miehen ja naisen. Seitsemäntenä päivänä äijä veti lonkkaa. Sitten sama juttu kerrotaan uusiksi ja vähän toisessa järjestyksessä. Siinä luodaan ensin ihminen (mies) maan tomusta ja sitten vasta paratiisi. Samalla tuli tehtyä hyvän- ja pahantiedon puu, josta Jahve kielsi ihmistä syömästä. Näillä mentiin jonkin aikaa. Sitten Jahve huomasi, että ihminen oli kovasti ikävystynyt ja loi eläimet. Mutta eihän tämä riittänyt, joten piti vielä ottaa mieheltä kylkiluu ja tehdä siitä nainen. Näin sitten tapahtuikin ja siellä sitten palloiltiin alastomina ympäri paratiisia.
(Naisen luomisesta kerrotaan myös myöhäisempää apokryfista tarinaa. Siinä Jahve ja mies käyvät seuraavan vuoropuhelun:
Jahve: Mitäpä jos minä tekisin sinulle kaveriksi naisen?
Mies: Nainen? Mikä se semmoinen on?
Jahve: Kaunis, älykäs, uskollinen kumppani, joka ymmärtää sinua, hoitaa kotityöt, ei lausu moitteen sanaa, tukee sinua kaikissa yrityksissäsi ja jonka kanssa voit aina nauttia olostasi.
Mies: Joo! Kuulostaa kivalta! Tee mulle sellainen! Heti!
Jahve: No tuota. En minäkään nyt sentään pysty tyhjästä nyhjäisemään, tarvii vähän raaka-aineita. Minun pitäisi ottaa sinulta kylkiluu, toinen silmä, toinen korva, toinen käsi ja toinen jalka.
Mies: Oho. Kuulostaa aika rajulta. Miten olisi, jos kokeilisit millaisen saisit aikaan pelkästä kylkiluusta?
)

Vaan eikös paratiisissa asustanut puhekykyinen käärme. Crumbin kuvituksessa käärme muistuttaa raajoineen kovasti legendaarisen TV-sarja V:n alienliskoja. Ja tämähän kavalana houkuttaa naisen maistamaan kielletyn puun hedelmää ja nainen antaa myös miehen maistaa. Tällöin he saavat heureka-elämyksen ja tajuavat olevansa alasti. Silloin tuli kiire viikunapuun luo ja ei kun lehtiä haarovälin suojaksi. Sivumennen sanoen viikunalla on säälittävän pienet lehdet. Jahve puolestaan lähti iltakävelylle paratiisiin, jolloin ihmiset näkivät parhaaksi piiloutua puskaan, koska olivat alasti (Entäs ne viikunanlehdet???). Kuurupiiloa ei kestänyt kauan ja Jahvelle paljastui totuus tunnetuin seurauksin. Ihmisille porttikielto paratiisiin, käärmeeltä rangaistukseksi raajat pois ja maassa matelemaan.

Paratiisista lähdettyään Aadam ja Eeva keksivät miten ollaan sillai, jolloin karkotuksesta aiheutunut harmitus taisi lientyä kummasti. Lapsiakin syntyi, mutta tapahtui perhetragedia Kainin tapettua veljensä Abelin. Kain sai lähteä maanpakoon, josta löysi itselleen vaimon. Tämä taas ei liene millään lailla ristiriidassa sen kanssa, että aiemmin oli kerrottu Eevan olleen "kaiken elävän äiti".

Kuudennessa luvussa kerrotaan, kuinka jumalien pojat ottivat vaimoikseen ihmisten tyttäristä parhaat ja heidän jälkeläisistään tuli jättiläisiä ja sankareita. Kannattaa kiinnittää huomiota monikkomuotoon jumalista; VT on myöhemminkin varsin polyteistinen kirja.

Samassa yhteydessä Jahve päättää, että ihminen saa elää enintään 120 vuotta, aiemminhan ennätys oli Metusalehin 969. Päätös tuli voimaan melkoisella viiveellä, koska vielä sukupolvia myöhemmin elettiin paljon vanhemmiksi, Jaakobkin 147-vuotiaaksi. Viimeisimmiltä vuosisadoilta on dokumentoitu vain yksi lipsahdus säännöstä.

Muutoinkin Jahve alkoi kypsyä ihmisten touhuun ja päätti tehdä lopun koko roskasta. Ainoastaan Nooa perheineen sai armon hänen silmissään. Nooa komennettiin rakentamaan valtava arkki. Ohjeiden mukaan siitä tuli suorakulmaisen särmiön muotoinen, joten sen merikelpoisuus oli sananmukaisesti korkeemmas käres. Arkkiin Nooa määrättiin ottamaan kaksi kutakin eläintä, kuten hyvin tiedetään. Sitten tuli vettä 40 vuorokautta. Kaikki hukkuivat paitsi arkissa olijat. Aikanaan vesi laski (mihin???), arkki karahti Araratiin ja jengi päästettiin ulos lisääntymään. Samalla Jahve muutti optiikan taittumislakeja siten, että sateenkaaren syntyminen tuli mahdolliseksi, sen hän ilmoitti Nooan kanssa tekemänsä liiton merkiksi.

Nooa ryhtyi maanviljelijäksi, perusti rypäletarhan ja valmisti viiniä. Oman tilan tuotteet olivat maittavia ja Nooa ryyppäsi itsensä sammuksiin teltassaan. Kännipäissään hän ei huomannut laittaa vaatteita päälleen. Pojista Haam sattui vilkaisemaan ovesta sisään ja näki isänsä. Hän kertoi veljilleen, jotka ottivat viitan, menivät telttaan takaperin ja laskivat viitan Nooan päälle. Kun Nooa krapulaisena heräsi, hän raivostui Haamille, joka oli nähnyt isänsä alastomana. (Sitten vielä ihmetellään, miksi juutalaisilla on niin kompleksinen suhde seksuaalisuuteen.) Tällöin Nooa määräsi Haamin pojan Kanaanin "veljiensä orjain orjaksi". Tosi oikeudenmukaista, etenkin kun Haamin rangaistuksesta ei sanota mitään.

Ihmiskunta lisääntyi ja päätti ottaa yhteisen projektin, valtavan Baabelin tornin rakentamisen. Jahve ei ilmeisesti pitänyt siitä, että ihmiset alkoivat luomistyössään yltää hänen mittoihinsa. Niinpä hän päätti viisaudessaan sekoittaa ihmiset eri kieliryhmiin. Jahvea ei vaivannut pätkän vertaa se, että tämän seurauksena eri kansat ovat sittemmin sotineet keskenään suurella innolla ja verenvuodatuksella.

Tämän jälkeen Genesis siirtyy seuraamaan ns. patriarkkojen sukulinjaa. Ensimmäinen patriarkoista oli Abram, jonka vaimo oli Saarai, hyvännäköinen mutta hedelmätön. Jahve ilmoitti Abramille, että olisi syytä lähteä kotiseudulta reissuun. Pariskunta päätyi Egyptiin, jossa Abram käski Saarain sanoa olevan siskonsa, ettei häntä tapettaisi. Kävi odotetusti ja Saarai vietiin faraon vaimoksi. Mutta farao sairastui ja sai jotakin kautta tietää valheesta. Hän kutsutti Abramin luokseen ja ajoi tämän vaimoineen pois. Myöhemmin sama tapaus toistui toisessa maassa pienin variaatioin, mutta ei siitä vielä sen enempää. Ovela kaveri tuo Abram joka tapauksessa.
Saarain hedelmättömyys jatkui, joten hän pyysi Abramia tekemään temput orjattarensa Haagarin kanssa. Tämä tuottikin tulosta, mutta raskaana olevalle Haagarille nousi ns. kusi päähän ja Saarai karkotti röyhkeän orjattarensa. Tällöin Jahve vihelsi taas pelin poikki, komensi Haagarin ruotuun ja palaamaan. Pojan nimeksi tuli Ismael.
Sittemmin Jahve ilmestyi Abramille, ilmoitti että hänen nimensä muuttuu Aabrahamiksi, Saarain nimi muuttuu Saaraksi ja hän saa lapsen. Aabraham hieman epäili asiaa, kun itsellä oli ikää sata vuotta ja Saaralla 90. Samassa hötäkässä Jahve määräsi, että tästä lähtien kaikkien Aabrahamin klaaniin kuuluvien on napsaistava pippelin päästä ylimääräinen pätkä pois. Niinpä Aabraham näin myös teki itselleen, pojalleen, kaikille perheeseen kuuluville ja palvelijoille. Aika veitikka ja melkoinen suostuttelukyky.

Jahve ilmestyi parin enkelin kanssa Aabrahamille vielä uudestaan ihmishahmoisina. Hän kertoi kypsyneensä Sodoman ja Gomorran härskiin menoon ja hävittävänsä kaupungit maan tasalle. Kaksi enkeliä jatkoi matkaansa Sodomaan ja asettui kaupungin ainoan hurskaan miehen, Aabrahamin veljenpojan Lootin taloon. Kaupungin pervot huomasivat saapumisen ja vaativat Lootia antamaan miehet heille, jotta pääsisivät paukuttamaan näitä takaressuun. Loot osoitti aitoa lähi-itäläistä suoraselkäisyyttä ilmoittamalla, että ei muuten käy, mutta minulla olisi sivumennen sanottuna kaksi nuorta ja koskematonta tytärtä, ottakaa ne ja tehkää mitä lystäätte kunhan jätätte nämä miehet rauhaan. No, tyttäret säästyivät kun väkijoukko ei suostunut tähän. Silloin ei auttanut muu kuin se, että Herran enkelit sokaisivat väliaikaisesti nämä B-rapun suosijat. Naisen arvosta kertoo aika hyvin se, että enkelit eivät pistäneet tikkua ristiin estääkseen kahden tytön joukkoraiskauksen, mutta kun oma peppu on vaarassa, niin johan alkaa ihmeitä tapahtua.
Loot pakeni kaupungista ennen hävitystä, mutta hänen vaimonsa ei suostunut tottelemaan määräystä olla katsomatta taakseen ja jähmettyi suolapatsaaksi. Pelätessään tuhoutuneiden kaupunkien asukkaiden sukulaisten kostoa Loot muutti luolaan tyttäriensä kanssa. Tyttäriä harmitti, kun he eivät saaneet itselleen miestä, joten he laativat salajuonen. He juottivat isänsä humalaan, jonka jälkeen vanhempi meni naimaan sammuneen isänsä kanssa. Seuraavana yönä nuorempi toisti saman tempun. Molemmat tulivat kertalaakista raskaaksi ja saivat pojat, joista tuli heimojensa kantaisiä. Just joo. Että kerralla onnistuu ja äijä ei muka kännipäissään huomaa mitään. Haisee kaunistellun tarinan maku. Eiköhän äijä ollut itse puutteessaan käynyt jyystämään tyttäriään ihan tarkoituksella ja tuskin onnistui paukauttamaan molempia paksuksi yhdellä yrittämällä. Crumbin kuvituksessa Lootin ilme on aika herkullinen.

Tällä välin Aabraham oli asunut jonkin aikaa Gerarin kaupungissa ja toistanut kuningas Abimalekin kanssa saman tempun kuin Egyptin faraon kanssa. Ihmetyttää vain, miten Saara oli 90 ikävuodestaan huolimatta niin hyvin säilynyt, että kelpasi kuninkaalle. Valheen taas paljastuttua Abimalek lähetti Aabrahamin ja Saaran takaisin lahjojen kera. Pian tämän jälkeen Saara tuli lupausten mukaisesti raskaaksi ja sai Iisak-nimisen pojan. Liekö Abimalekin konsulttiavulla ollut osuutta asiaan.

Iisakin kasvettua Jahve ilmestyi taas Aabrahamille ja käski tämän uhrata Iisakin polttouhrina. Näinhän Aabraham tottelevaisena kaverina tekikin, sitoi pojan roviolle ja kohotti veitsensä päästääkseen veret pihalle. Tällöin Jahve ilmestyi taas ja sanoi, että jos nyt et kuitenkaan. Niinpä Aabraham uhrasi lampaan poikansa sijaan. Episodia kutsutaan Aabrahamin koettelemiseksi, mutta sopii pohtia millaiset traumat Iisak mahtoi saada.

Iisakille hankittiin sittemmin vaimo Rebekka Aabrahamin synnyinmaasta. Heille syntyi kaksoispojat Eesau ja Jaakob. Jaakob huijasi esikoisoikeutensa (oikeuden periä isänsä maaomistukset) ensin Eesaulta ja sitten myös isältään Iisakilta. Äiti pelkäsi Eesaun raivostuvan ja käski Jaakobin paeta enonsa Laabanin luo kaukomaille.
Jaakob pääsi turvallisesti perille ja ryhtyi Laabanin palvelukseen. Laabanilla oli näet kaksi tytärtä, Leea ja Raakel, joista nuorempaan - siis serkkuunsa - Jaakob ihastui. Laaban lupasi Raakelin puolisoksi, jos Jaakob tekee hänelle palkatonta työtä seitsemän vuotta. Näin tapahtuikin, mutta hääyönä Laaban teki Jaakobille käytännön pilan ja antoikin vaimoksi Leean. Jaakob huomasi eron vasta aamulla, mistä voidaan päätellä että hän tuskin oli saanut Raakelilta förskottia. No, ei kun valittamaan Laabanille huonosta kauppiastavasta. Miehet päätyivät yhteisymmärrykseen, että Jaakob painaa vielä toiset seitsemän vuotta duunia ilmaiseksi, mutta saa Raakelin jo etumaksuna viikon kuluttua. Jaakobilla meni kovaa: kahdesti naimisiin viikon sisällä sisarusten kanssa ja kaiken huipuksi kyseessä olivat vieläpä omat serkut.

Jaakob diggasi enemmän Raakelia, mutta kävi kyntämässä myös Leeaa, joka saikin neljä poikaa putkeen Raakelin ollessa hedelmätön. Tästä Raakel ei pitänyt yhtään ja kehitti vastajuonen. Hänellä oli orjatar Bilha, jota hän käski Jaakobin hoidella, että saisi tavallaan lapsia hänkin. Jaakobilla ei ollut mitään järjestelyä vastaan ja Bilha saikin kaksi poikaa. Tällöin Leea pokeritermein sanottuna katsoi ja korotti antaen oman orjattarensa Silpan Jaakobille vaimoksi. Jaakob kilttinä poikana totteli ja Silpa sai kaksi poikaa. Leea puolestaan palasi eläkkeeltä taas synnyttämään ja antoi Jaakobille vielä kaksi poikaa ja tyttären. Tämän jälkeen Raakel osoittautui lopulta hedelmälliseksi ja synnytti pojan, Joosefin. Sittemmin vielä toisen, mutta sitä ennen tapahtui vielä paljon muuta.

Tässä välissä kannattaa kiinnittää huomiota Jaakobin lasten sukupuolijakaumaan. Poikia oli yhteensä kaksitoista, mutta tyttäristä mainitaan vain yksi. Jos oletamme, että on 50 % todennäköisyys, että syntyvä lapsi on poika, voi kombinatoriikan alkeilla laskea, että todennäköisyys sille, että 13 lapsesta enintään yksi on tyttö, on noin 0,17 %. Vaikuttaa siltä, että tyttöjä ei ole vaivauduttu mainitsemaan. Tätä vahvistaa se, että ainoalla mainitulla tytöllä on sittemmin merkittävä rooli eräässä myöhemmässä tapahtumassa, joten hänen mainitsemisensa on tarpeellista, muiden mahdollisten tytärten ei. Pojista kyllä mainitaan kaikki merkityksettömätkin ja vieläpä myöhemmin myös kaikki heidän poikansa.
Tosin tämä epätodennäköinen jakauma voidaan selittää helposti jokerikortilla. Jahve nyt vain sattui päättämään tällaisen systeemin. Tämä onkin kätevä tapa selittää kaikki älyttömät epäjohdonmukaisuudet ja hyödynnettävissä aina, kun on jäämässä väittelyssä armotta häviölle.

Joosefin syntymän jälkeen Jaakob keräsi klaaninsa ja lähti muuttomatkalle kotimaahansa salaa Laabanilta, koska pelkäsi tämän suuttuvan Jaakobin ansaittua paljon omaisuutta. Raakel puolestaan otti ja pihisti isänsä jumalapatsaat. Tästä ei liiemmin nykyään puhuta, koska sehän osoittaa selvästi että jumalkuvien - todennäköisesti muiden kuin Jahvea esittävien - palvonta oli voimissaan. Tästä Laaban vetäisi herneen nenään ja lähti takaa-ajoon onnistuneesti. Jaakob antoi hänelle luvan penkoa kaikki paikat, mutta Raakel oli onnistunut kätkemään patsaat niin hyvin, ettei isänsä löytänyt niitä. Tarkemmin sanoen hän istui niiden päällä ja väitti, ettei voi nousta, kun nyt on se aika kuusta. Tätä syytä naiset ovatkin sen jälkeen käyttäneen menestyksellisesti monien muidenkin kummallisten tempaustensa perusteluna.

Laabanista Jaakob siis selvisi helpolla, mutta hän pelkäsi syystäkin veljensä Eesaun kohtaamista. Siinä välissä hän painiskeli koko yön tuntemattoman miehen kanssa, joka aamulla väitti olevansa Jahve itse ja antoi Jaakobille uuden nimen Israel. Maratonpainina tämän matsin kestoennätys rikottiin vasta joitakin tuhansia vuosia myöhemmin. Eesaun kohtaaminen sujui seuraavana päivänä kuin tanssi, vanhat kaunat annettiin anteeksi. Eesau palasi edeltä omaan maahansa Jaakobin klaanin kulun ollessa hidasta kaikkine elikoineen ja lapsineen.

Matkan varrella Jaakob pystytti telttansa Kanaanissa sijainnen kaupungin edustalle. Tällöin ainoa Jaakobin mainituista tyttäristä, Diina, meni tapaamaan kaupungin naisia. Tällä reissulla Sikem, kaupungin ruhtinaan Hamorin poika, raiskasi hänet. Hamor ja Sikem marssivat Jaakobin puheille ja ilmoittivat Sikemin haluavan Diinan vaimokseen. Jaakobin pojat ilmoittivat, että ei muuten käy, koska teitä ei ole ympärileikattu. Tällöin Hamor ja Sikem ilmoittivat, että OK. Tästä voidaan päätellä, että Diinalta sai melkoiset kyydit.
Hallitsijat marssivat kaupunkiin ja ilmoittivat, että nyt kaikille miehille tehdään nips-naps. Crumbin kuva kaupungin miesten ilmeistä on näkemisen arvoinen. Mutta ruhtinaan sana oli laki ja näin tehtiin. Vaan antaapa olla, kolmantena päivänä leikkauksen jälkeen äijät olivat huonoimmassa kunnossaan, jolloin Jaakobin pojat Simeon ja Leevi ottivat miekkansa, teurastivat kaikki miehet ja ryöstivät koko kaupungin. Jaakobin saatua tietää tästä hän motkotti pojille, mutta ryöstösaalis tuntui kyllä kelvanneen.
Vielä ennen kotimaata matkalla sattui ja tapahtui; vanhin pojista, Ruuben otti ja kävi bylsimässä isänsä sivuvaimoa Bilhaa. Jaakob sai tietää asiasta, mutta hänen reaktiotaan ei kerrota. Asiaan Jaakob palasi vasta perinnönjakonsa yhteydessä ilmoittaen, että Ruuben ei esikoisuudestaan huolimatta ole ensi sijalla, kun ei saanut pidettyä kulliaan kurissa.

Jaakobin pojista rakkain hänelle oli Joosef, Raakelin pojista vanhempi. Toiset olivat kateellisia Joosefille ja tempaisivat hänet kaivoon. Jonkin aikaa tuumailtuaan he nostivat hänet sieltä ylös, myivät ismaelilaisille orjakauppiaille ja väittivät Jaakobille hänen joutuneen villipetojen saaliiksi. Veljesrakkautta parhaimmillaan osoitti Ruuben, joka oli asiasta eri mieltä. Kaivoon heitto oli tapahtunut hänen ehdotuksestaan, kun muut olisivat halunneet tappaa Joosefin. Orjakauppa oli tehty Ruubenin poissa ollessa. Ruuben suuttui veljilleen, mutta heille lojaalina ei tunnustanut totuutta isälleen.

Samoihin aikoihin yksi veljistä, Juuda, asettui muualle asumaan. Hän sai poikia, joista vanhin meni naimisiin mutta kuoli pian. Tällöin Juuda määräsi toisen poikansa Oonanin ottamaan veljensä lesken puolisokseen. Valitettavasti tuohon aikaan tiedot biologiasta olivat puutteelliset ja suhteesta syntynyttä lasta olisi pidetty isoveljen lapsena. Tästä taas Oonan ei pitänyt ja niinpä hän hoitikin hommat ns. reisilleroiskintatyylillä. Tästä taas Jahve ei pitänyt ja päästi Oonanin päiviltä. Tästä taas toistamiseen leskeksi jäänyt Taamar ei pitänyt. Hän naamioitui portoksi ja asettui appiukkonsa reitille. Vanha pukki innostui ja höyläsi miniäänsä, jota ei tuntenut. Raskaaksi tuli ja lopputuloksena kaksoset. Siinä välissä Juuda aikoi kyllä poltattaa Taamarin raskaudesta kuultuaan, mutta tämä onnistui todistamaan olevansa raskaana appiukolleen ja selvisi.

Sillä aikaa Joosef oli myyty orjaksi egyptiläiselle hoviherra Potifarille, joka tykkäsi vain laiskotella ja antoi Joosefille kaiken vastuun liiketoimistaan. Potifar oli ilmeisen laiska mies myös makuuhuoneessa, koska hänen vaimonsa halusi Joosefin rakastajakseen. Joosef sanoi ei kiitos, mutta Potifarin vaimo tempaisi viitan hänen päältään ja kiljui raiskausta. (Konsti on siis ikivanha, kuten huomataan.) Crumbin kuvituksessa Potifarin vaimo on tässä tilanteessa todella hyvin esitetty torjutuksi tulemisestaan totaalivittuuntuneena naisena. Joosefia vietiin linnaan niin ettei jalat maahan tavoittaneet.
Pari vuotta lusittuaan Josef kutsuttiin selittämään faraon unia. (Tarina on pitkä ja kannattaa lukea itse, miten Josefin kyvyt keksittiin.) Farao mieltyi Josefiin ja antoi tälle saman duunin kuin Potifar aikoinaan - toki paljon isommassa mittakaavassa.

Muutamaa vuotta myöhemmin koko tunnetussa maailmassa riehui nälänhätä vain Egyptin säästyttyä Joosefin viisauden ansiosta. Jaakob lähetti poikansa hakemaan viljaa Egyptistä ja hepä joutuivat tietysti Joosefin puheille - tätä tunnistamatta. Joosef piti aluksi veljiään kovilla ja teki muutamia ilkeitä käytännön piloja, mutta antoi sitten heille anteeksi ja käski hakea isänsä Jaakobinkin Egyptiin. Näin sitten tapahtuikin ja Jaakobin sukukunta pääsi faraon suosioon. Nälänhätä jatkui ja Joosef keinotteli faraon hyväksi saaden mm. aikaan säädöksen, että kaikkien talonpoikien on annettava viidesosa faraolle. Talonpojat suostuivat tähän, koska se oli ainoa keino saada siemenviljaa. Mutta kuten yleensä verotuksessa on tapana, väliaikaiseksi tarkoitettu muuttui pysyväksi. Nykyajan veroministerit ovat paljosta velkaa Joosefille.
Jaakob mieltyi Joosefin toimiin siinä määrin, että asetti tämän kuolinvuoteellaan "veljiensä ruhtinaaksi".

Genesis päättyy Joosefin kuolemaan 110 vuoden iässä. Kuollessaan hän sanoi veljilleen (joista siis kymmenen oli häntä vanhempia), että Jahve johdattaa heidät Egyptin maasta takaisin Luvattuun Maahan. Tästä lupauksesta on aiheutunut erinäisiä ongelmia viimeisten tuhansien vuosien aikana.

Mutta hei, tämä oli vasta Genesis. Meno kehkeytyy vielä villimmäksi seuraavissa osissa. Pysykää kanavalla, niin tiedätte mitä menetitte riparilla! Uusi Testamentti on tosi väljähtänyttä kamaa Vanhaan verrattuna.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Sivallus CIV

Kasvatustiede. Oikeustiede. Valtiotiede. Taloustiede. Yhteiskuntatiede. Uskontotiede.

Matematiikka. Fysiikka. Kemia. Biologia. Historia. Filosofia.

Ehkä voimme päätellä jotakin siitä, millaisten alojen on korostettava olevansa tieteitä.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Yli aitojen

Olin sattuneista syistä eliittikisoissa ja siinä sivussa tuli tarkkailtua Caster Semenyaa. Olen nähnyt myös Jarmila Kratochvilovan ja kyllä Semenya lempeämmän näköinen ilmestys oli. Siis urheilukentällä. Kun juoksijat(taret) laittavat siviilit päälle ja avaavat suunsa, niin vaaka kallistuu Jarmilan puolelle. Mikähän siinä on, että kasisatasella on tällaisia juoksijoita, ei Maria Mutolakaan mikään kedon kukkanen ollut. Koetettiin pitää silmällä, kumpaan pukusuojaan Semenya menee, mutta jäi havaitsematta.
Vaan eipä siinä mitään, hyvä että Semenyaa piinannut sukupuolenmääritysprosessi on nyt ohi ja hieno homma että hänellä riittää sisua palata radoille. Taputin vilpittömästi hänelle. Menosta huomasi selvästi, että huippukunto on vielä kaukana, mutta eiköhän se siitä.

Semenya selvisi siis sukupuolenmäärityssopasta säikähdyksellä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt kaikille. Urheilussa miehillä on ymmärrettävistä syistä selvä fyysinen etu naisiin nähden eikä naisilla siksi olisi menestymisen mahdollisuuksia miesten sarjassa ainakaan huipputasolla. Jotkut ovat toki yrittäneet, kuten kaikkien aikojen parhaana naisjääkiekkoilijana pidetty Hayley Wickenheiser, joka pelasi Suomessa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja muutaman vaihdon kakkostasollakin. Naisten sarjassa kisaavalla miehellä olisi puolellaan selvä etu. Siksi aina silloin tällöin nousee esiin enemmän tai vähemmän aiheellisia epäilyjä miehistä naisten joukossa. Tapaukset voidaan jakaa karkeasti neljään kastiin.

1. Selkeät huijaukset, joissa mies on naamioitunut naiseksi.
2. Hermafrodiitit eli tapaukset, joissa henkilöllä on molempien sukupuolien ominaisuuksia, vaikka hän saattaakin pitää itseään normaalina naisena.
3. Dopingin käytöstä aiheutunut sukupuoliominaisuuksien vääristyminen.
4. Sukupuolenvaihdosleikkauksella naiseksi muuttuneet miehet.

Ensimmäinen kuuluisa tapaus naisena esiintyneistä miesurheilijoista oli saksalainen Dora Ratjen, oikealta etunimeltään Hermann. Ratjen oli kasvatettu tytöksi ja hänen sukupuolielimensä olivat tiettävästi heikosti kehittyneet, joskin miehiset. Hän selvisi Saksan olympiajoukkueeseen vuonna 1936 ja sijoittui korkeushypyssä neljänneksi. Suurimman menestyksensä hän saavutti voittaessaan vuonna 1938 kotikisoissaan Wienissä (Anschuluss oli tapahtunut aiemmin samana vuonna). Euroopan mestaruuden uudella maailmanennätystuloksella 170. Tämän jälkeen hän jäi kiinni mm. toisten kilpailijoiden kiinnitettyä huomiota parransänkeen. Suoritus hylättiin, Ratjen menetti sekä mestaruuden että ennätyksen. Noloa Natsi-Saksalle; maan ainoa kisoissa ME:n tehnyt voittaja olikin mies. Ainakin siinä määrin, että kelpasi toisessa maailmansodassa Saksan armeijaan, jossa Ratjen omien sanojensa mukaan palveli.

Naiseksi naamioituneet miehet eivät ole sittemmin kovin korkealle tasolle päässeet, piirikunnallisissa näitä on varmaan nähty useinkin eri puolilla maailmaa. Silti vain muutama vuosi sitten Zimbabwessa Samukeliso Sithole (kyllä, sukunimen neljä ensimmäistä kirjainta ovat tuossa järjestyksessä ja h esiintyy vain kerran...) voitti useita merkittäviä paikallisia kilpailuja, mutta jäi kiinni erehdyttyään riisumaan housunsa väärässä seurassa.

Urheilun alkuaikoina kromosomeihin perustuvaa sukupuolitestausta ei voitu tehdä ja siksi epäiltiinkin monien naisurheilijoiden olevan jollakin tapaa "puolimiehiä". Tällaiset tapaukset tietysti hyötyivät ylimääräisestä testosteronista ja muutoinkin miehisestä rakenteesta. Tämä on nykyäänkin yleistä, sillä etenkin fyysistä voimaa vaativissa lajeissa esiintyy miesmäisiä naisia ja esimerkiksi naisjääkiekossa on julkinen salaisuus, että melkoinen osa pelaajista on lesboja. Tiedän tapauksen, jossa suomalainen naisjääkiekkoilija hyväksyi ulkomailta sopimuksen vain sillä ehdolla, että hänen heikompitasoinen tyttöystävänsäkin pestataan samaan joukkueeseen. Vastaavasti miesten puolella B-rapun pojat lienevät harvinaisuuksia, pois lukien taitoluistelu ja muut estetiikkalajit.

Los Angelesin olympiakisojen 100 metrin voittaja, puolalaissyntyinen Stanislawa Walasiewicz oli yksi epäillyistä. Hän oli muuttanut USA:han kaksivuotiaana ja käytti yksityiselämässään nimeä Stella Walsh. Puolaa hän edusti siksi, että sai USA:n kansalaisuuden vasta 1947 mentyään naimisiin. Miesmäinen olemus ja maailmanennätysajat herättivät huomiota. Walsh sai vielä 1936 olympiahopeaa. Hän ei koskaan joutunut sukupuolitestiin, koska niitä ei tuohon aikaan ollut. Walshin loppu oli erikoislaatuinen; hänet ammuttiin 69-vuotiaana aseellisen ryöstön yhteydessä. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että hänellä oli miehiset sukupuolielimet (ainakin kivekset) ja kromosomeissa oli sekaisin sekä miehen XY- että naisen XX-versioita.

Itä-Euroopan maiden nousu urheilumahdeiksi 1950- ja 1960-luvuilla toi monia uusia epäilyksenalaisia urheilijoita kentille. Monilla itäeurooppalaisilla naisilla on luontaisena ominaisuutena rotevampi rakenne ja enemmän karvoitusta kuin läntisillä siskoillaan (Miten bulgarialaisissa häissä erottaa morsiamen ja sulhasen? Morsian on se, jolla on letitetyt kainalokarvat) ja jo tämä herätti huomiota. Tunnetuimpia tapauksia olivat venäläiset "Pressin
veljekset", jotka voittivat yhteensä viisi olympiakultaa. Ylivoimaisin puolestaan oli romanialainen korkeushyppääjä Jolanda Balas, joka voitti paitsi kaksi olympiakultaa, niin myös 140 kilpailua peräkkäin ja paransi maailmanennätystä lukemista 174 aina 191:een senttimetriin. Tämä siitä huolimatta, että hän käytti jo tuolloin antiikkista saksityylin variaatiota.
Pressien ja Balasin samoin kuin monen muunkin itäblokin naisurheilijan ura päättyi äkisti ennen vuoden 1966 EM-kisoja. Tuolloin järjestettiin arvokisoissa ensimmäisen kerran sukupuolitestit. Balas jatkoi vielä, mutta jäi ilman selityksiä kisoista pois eikä enää koskaan tullut mukaan arvokisoihin. Hän meni kylläkin sittemmin naimisiin valmentajansa Ion Söterin kanssa, mutta liekö kyseessä propagandatemppu, jolloin Partisaanivalssin sanoin voi valmentajaparan kohtalosta todeta, että "tuskin oikein ymmärsitkään, mitä vaatii meiltä maa."

Sukupuolitestien käyttöönotonkin jälkeen koettiin muutamia yllätyksiä. Yhden niistä aiheutti puolalainen pikajuoksija Ewa Klobukowska, joka luvalla sanoen oli ihan syötävän näköinen nainen. Mutta niin vain kävi, että Tokion olympialaisten pikaviestin kultamitalisti ja 100 metrin Euroopan mestari ei läpäissyt kromosomitestiä. Tarkemmat tiedot salattiin, paljastettiin vain että kromosomeja oli "yksi liikaa", mikä yhdessä ulkonäön ja myöhempien tapahtumien kanssa viittaa ennemminkin XXX-syndroomaan kuin miehisempään XXY:hyn eli Klinefelterin syndroomaan. Klobukowska sai elinikäisen kilpailukiellon, mutta tuli sittemmin äidiksi.

Sukupuolitestit tulivat vakiokäytännöksi suurkisoissa. Esimerkiksi olympialaisissa kaikki naisurheilijat testattiin - tosin Montrealin kisoissa yksi naisurheilija pääsi testistä kuin hevonen veräjästä syntyperänsä ansiosta, testin tekeminen hänelle olisi ollut epäsopivaa. Kiinnijääneitä testeissä ei enää tiettävästi ollut. Kun testit osoittautuivat lisäksi kalliiksi, niistä luovuttiin aikanaan vakiotoimenpiteenä ja käytettiin vain epäiltyjen osalla.

Ennen Semenyaa tunnetuin epäilty ja samalla myös kiinnijäänyt oli vuoden 2006 Aasian kisojen 800 metrin hopeamitalin menettänyt intialainen Santhi Soundarajan, joka masentui tapauksesta aina itsemurhayritykseen asti. Nykyään androgyyniksi todetulle ex-urheilijalle kuuluu hyvää; hän on ryhtynyt menestyksekkääksi valmentajaksi.

Dopingin käytön yleistyttyä etenkin Itä-Euroopassa ja muissa kommunistisissa maissa seuraukset olivat usein mielenkiintoisia naisurheilijoille. Miesten urheiluissa länsimaat kamppailivat kommunistimaiden kanssa tasaveroisesti ollen yleensä hieman niskan päällä, mutta naisten lajeissa tuli turpaan niin että tärisi. Dopingvalvonnan parannuttua tilanne hieman tasoittui, joskin samoihin aikoihin nousi Kiina, jossa valvonta oli melkoisen olematonta. Kun ihmeteltiin, miksi kiinalaiset naisuimarit rikkoivat maailmanennätyksiä ja putsasivat palkintopöydät miesten jäädessä sijoille ynnä muut, eräs valmentaja vastasi: "Naisista voidaan tehdä miehiä, mutta miehistä ei voi tehdä kaloja."
Mutta kyllä jo ennen kiinalaisia osattiin. Moskovan dopingvapaiden olympialaisten (ei yhtään ainutta testissä kärynnyttä) rintauinnin - kuinka ironista - 16-vuotiaan voittajan Ute Gewenigerin haastattelutilaisuudessa toimittajia kiellettiin käyttämästä nauhureita. Syy selvisi neiti Gewenigerin avatessa suunsa; ääni oli paikalla olleen suomalaistoimittajan mukaan sitä luokkaa, että hän olisi voinut tuurata Martti Talvelaa Boris Godunovina.

Rajuimmat seuraukset dopingin käytöstä olivat vuoden 1986 kuulantyönnön Euroopan mestari Heidi Kriegerillä. Vasta 20-vuotiaana yleensä kolmikymppisten hallitsemassa lajissa mestariksi noussut mörssäri joutui lopettamaan loukkaantumisten vaivaaman uransa vain muutamaa vuotta myöhemmin. Dopingin käyttö oli luultavasti osasyy vaivoihin. Joitakin vuosia myöhemmin Krieger tajusi, että steroidit olivat kehittäneet hänelle kaikki muut miehiset ominaisuudet paitsi etuveitikan ja marssi sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Hänet tunnetaan nykyisin etunimellä Andreas. Hän on myös kertonut tarinansa julkisesti ja toimii steroidien aiheuttamista vaurioista huolimatta edelleen dopingin vastaisessa työssä.

Krieger lopetti urheilu-uransa ennen leikkausta vammojen takia. Tuskin hänellä oli suurempaa intoa jatkaakaan, koska miesten kuula on lähes kaksi kertaa niin painava kuin naisten eikä mitään menestymisen mahdollisuuksia ollut. Toinen vastaavanlainen tapaus oli Yvonne Buschbaum, seiväshypyn nuorten Euroopan mestari 1999. Hän sai vuonna 2002 EM-hopeaa aikuisten sarjassa ja hyppäsi seuraavana vuonna ennätyksensä ja Saksan kaikkien aikojen toiseksi parhaan tuloksen 470, mutta sitten alkanut vammakierre pysäytti kehityksen. Tulokset heikkenivät ja vuonna 2007 Buschbaumin parhaaksi jäi 435. Loppuvuodesta hän ilmoitti aloittavansa hormonihoidon muuttuakseen mieheksi ja vaihtoi sittemmin etunimekseen Balian. Urheilu-ura loppui samalla, miesten sarjassa edes parhaat tulokset eivät olisi riittäneet piirikunnallisia pidemmälle.

Sukupuolenvaihdos miehestä naiseksi sen sijaan antaisi ilmeisen edun. Tällaisia tapauksiakin tunnetaan, mutta suhteellisen vähän. Useimmiten tapaukset ovat lajeissa, joissa fyysinen etu tai lajin merkitys on suhteellisen pieni: golfinpelaaja, alamäkipyöräilijä, thainyrkkeilijä, rata-autoilija. Tämä on ymmärrettävää. Kuvitellaanpa vaikka, että kansallisen tason mieskuulantyöntäjä kävisi läpi sukupuolenvaihdoksen. Hän olisi välittömästi naisten sarjassa maailman huipulla. Tuskin kansainvälinen yleisurheiluliitto katsoisi asiaa hyvällä, olympiakomiteasta puhumattakaan.

Ainoa merkittävässä lajissa merkittävällä tasolla tiettävästi sattunut tapaus on Renee Richards, alkuperäiseltä nimeltään Richard Raskind. Hän oli nuorena miehenä (englanninkielisen Wikipedian poliittinen korrektius on huipussaan, koska se käyttää jo tuossa vaiheessa persoonapronominia she) rankattu Yhdysvaltain itäisen alueen kymmenen parhaan pelaajan joukkoon samoin kuin kansallisella tasolla junioreissa. Huipulle asti hän ei päässyt, mutta jatkoi peliuraansa ikämieheksi asti parhaan saavutuksen ollessa finaalipaikka yli 35-vuotiaiden USA:n mestaruuskilpailuissa.
Vuonna 1975, 41-vuotiaana, hän läpikävi sukupuolenvaihdosleikkauksen. Seuraavana vuonna hän yritti päästä mukaan US Openiin naisten sarjassa, mutta osanotto-oikeus evättiin hänen kieltäydyttyään kromosomitestauksesta. Toisaalta lajissa, jossa tunnetaan sekanelinpeli (amerikaksi mixed doubles) ei luulisi olevan mikään ongelma perustaa kilpailusarjaa sekakaksinpeli (mixed singles). Richards haastoi aitoon jenkkityyliin USA:n tennisliiton oikeuteen ja yhtä aitoon jenkkityyliin sai kilpailuoikeuden naisten sarjassa seuraavana vuonna.
Vaikka hän oli jo yli 40-vuotias eikä ollut koskaan menestynyt miesten sarjassa kansainvälisellä tasolla, hän ylsi naisten sarjassa parhaimmillaan Grand Slam -turnauksen semifinaaliin ja WTA-rankingin sijalle 20. Richards päätti ammattilaisuransa 47-vuotiaana.

Pelkästään Richardsin esimerkki osoittaa, kuinka korkealle sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt urheilija voisi naisten sarjassa nousta. Yli-ikäinen kansallisen tason urheilija haastaa maailman huiput lajissa, jossa fyysiset edut eivät ole edes suurimmat mahdolliset. On ihme, että näinä poliittisen korrektiuden aikoina yksikään kunnianhimoinen miesurheilija ei ole vielä tehnyt samaa temppua pyrkien vaikkapa olympiavoittoon naisena.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Ehdoton EI negatiivisuudelle

Suomesta on tulossa monikulttuurinen maa. Tämän kehityssuunnan kannattajien mukaan se tarkoittaa tilannetta, jossa erirotuiset, eriuskontoiset, eriseksuaaliset ja eritiesvallanmitä ihmiset elävät keskenään sulassa sovussa, aurinko paistaa tuottaen uusiutuvaa energiaa, joet virtaavat hunajaisina ja keijukaiset tanssivat kedoilla.
Todellisuudessa monikulttuurisuus tarkoittaa kuitenkin palavia autoja, lähiöitä jonne ei ole asiaa ilman poliisisaattuetta, uskonnollista suvaitsemattomuutta ja kantaväestön syrjintää. Pelkkä Länsi-Euroopan vilkaiseminen riittää tämän todistamiseen.
Silti monikulttuurisuuden kannattajat ovat voittamassa sen vastustajia. Tällä menolla Suomi muuttuu monikulttuuriseksi parissakymmenessä vuodessa. Vaikka monikulttuurisuus on tuhoisaa ja selvästi vaihtoehtoaan huonompi valinta.

Epäedullinen kehitys johtuu maahanmuuttokriittisten strategisesta virheestä. Kriitikot tarjoavat vaihtoehtoa EI - ei turvapaikkaturismille, ei sosiaalietujen hyväksikäytölle, ei levottomuuksille. Mokuttajat taas tarjoavat vaihtoehtoa KYLLÄ - kyllä monikulttuuriselle rikastamiselle, kyllä sosiaaliturvalle, kyllä kulttuurien rinnakkaiselolle.
Kuvitelkaapa tilanne toisinpäin. Maahanmuuttokriittiset julistaisivat vähäosaisten auttamista kehitysmaissa, vaurauden luomista omalla työllä, kansalaisyhteiskuntaa. Mokuttajat toteaisivat: ei kansallisvaltiolle, ei omalle vastuulle ansaitsemisesta, ei suomalaiselle kulttuurille.
Olisiko mokuttajilla mitään mahdollisuuksia?
Silti ohjelmat ovat käytännössä samoja. Kriitikoiden ohjelmissa vain korostuu negatiivinen asenne, mokuttajien ohjelmissa positiivinen. Taavi Tavalliselle positiivinen asenne on lupaus siitä, että joskus menee paremmin itsestään, negatiivinen siitä, että jos et tee jotain, niin menee huonommin. Siksi ihmiset valitsevat mieluummin positiivisesti suuntautuneen vaihtoehdon. Maahanmuuttokriitikoiden ongelma on negatiivinen asenne. Ei tarvitse kuin lukea mitä tahansa Hommaforumin viestiketjua, niin huomaa että siellä keskitytään negatiiviseen vastustamiseen, ei positiivisten vaihtoehtojen tarjoamiseen.

Lähes aina ihmiskunnan historiassa vastustaminen on hävinnyt kannattamiselle. Kehityksen suuntaa on yleensä turha yrittää kääntää vastustamalla muutosta - luddiitit lienevät ääriesimerkki asiasta. Jos ei pidä vallitsevasta suuntauksesta, on vastustamisen sijaan kyettävä tarjoamaan toimivaa vaihtoehtoa. Vaihtoehdoksi suunnitelmalle A ei kelpaa "ei-A", vaan suunnitelma B.
Nyrkkisääntö on: Se, joka ehtii ensin, voittaa. Ensiksi ehtinyttä vastustava häviää. Vain todellisen vaihtoehdon esittäjä saattaa kyetä voittamaan ensin ehtineen.

Tästä syystä ei tarvinnut olla lainkaan huolissaan ydinvoimaäänestyksessä. Ydinenergian vastustajilla ei ollut tarjota todellista vaihtoehtoa aurinko-, tuuli- tai hölynpölyenergian muodossa, ainoastaan ydinenergian vastustamista.

Urheilun maailmasta löytyy helposti vastaavia esimerkkejä. Jo Sun Tzu sanoi aikoinaan, että voittamattomuus on puolustuksessa, voiton mahdollisuus hyökkäyksessä. Joukkuepeleissä puolustusstrategia tarkoittaa vastustajan pelin vastustamista. Se tuottaa voittoja vain satunnaisesti ja on tuhoon tuomittu mestaruuksia haettaessa. Niin kauan kuin Italia pelasi jalkapalloa catenacciolla, se ei koskaan voittanut mitään. Ei se kyllä hävinnytkään usein.
Puolustusstrategia on järkevää vain, jos vastustaja on ylivertainen eikä sen voittamiseen ole käytännön mahdollisuuksia. Silloinkin sen ongelma on altavastaajana olemiseen tottuminen. Suomen jääkiekkomaajoukkue tottui puolustustaisteluun 70- ja 80-luvuilla, kun MM-kisoja pelattiin vain parhaiden maiden kesken ja lähes kaikki harjoitusmaaottelutkin pelattiin Ruotsia, Neuvostoliittoa ja Tsekkoslovakiaa vastaan. Kun MM-kisat laajenivat ensin 1976 kahdeksan ja sitten 1992 kahdentoista maan karkeloiksi, Suomi oppi heikompien vastustajien ansiosta pelaamaan voittavaa peliä. Materiaali olisi riittänyt mestaruuksiin jo 80-luvun lopulla, mutta henkinen muutos kesti vuoteen 1995 asti.

Sain aikoinaan valmentajana oppitunnin negatiivisen ajattelun heikkouksista positiiviseen verrattuna. Valmennettava oli ollut työn alla jonkin aikaa ja oli tullut aika saavuttaa jo jotakin. Hän oli yrittänyt kahdesti rikkoa ikäluokkansa A-rajaa, mutta epäonnistunut - toisella kerralla suurelta osin myrskysään takia, toisella pelkästään omaa (ja valmentajan) syytään. Istuimme autossa matkalla kohti kolmatta yritystä. Käskin hänen sulkea silmänsä ja tehdä saman mielikuvaharjoituksen kuin ennen aiempiakin kisoja. Eli käydä juoksu läpi metri metriltä, kelata miten se kulkee hyvin ja kuinka hän saavuttaa tavoitteensa. Minulla oli kuitenkin tietyt epäilykset ja siksi käskin tällä kertaa kuvailla ääneen, mitä päässä liikkui. Tarinaa tuli suunnilleen tähän tapaan:
Lähtölaukaus. En törmäile kehenkään startissa. Ensimmäisessä kaarteessa en joudu juoksemaan ulkorataa tai nykimään kuluttavasti. Kukaan ei astu kantapäille. En lähde liian lujaa. Parin ensimmäisen kierroksen jälkeen henkeä ei ahdista eikä lihaksiin satu. Askel ei paina raskaasti. Vauhti ei ole liian kovaa eikä liian hidasta. Puolimatkaa lähestyttäessä ei vieläkään ota henkeen kovasti...
Tässä vaiheessa hän lopetti hätkähtäen, koska ajoin auton linja-autopysäkille kesken metsätaivalta. Totesin että nyt minä ymmärrän miksi edelliset yritykset eivät onnistuneet. Otetaas uusiksi. Sulje silmäsi ja kuuntele.
Lähtölaukaus. Reagoit starttipistooliin oikealla hetkellä ja löydät paikkasi jonossa. Ensimmäisessä kaarteessa pääset sisäradalle ja pääset juoksemaan tasaisesti. Jono muodostuu rauhallisesti, suosikit kärjessä ja sinä heti perässä. Vauhti on sopivaa, annat kärjen aikuisten sarjalaisten mennä menojaan ja juokset suunnitelman mukaista tahtia. Vähitellen juoksu asettuu uomiinsa, askeleesi tuntuu lennokkaalta ja keuhkot imevät happea helposti. Lihaksissa tuntuu hyvältä, tänään on sinun päiväsi. Puolimatka lähestyy, olet sen juoksijan kyydissä joka sinulle kokemattomana on katsottu sopivaksi maalitauluksi...
Kävin läpi juoksun tähän tyyliin aina maaliviivalle asti. Kysyin huomasiko hän eron. Kyllä huomasi. Hän itse kävi juoksun läpi positiivisesti siten, että negatiivista ei tapahtunut! Tällöin negatiiviset ajatukset nousevat pintaan väistämättä eikä suoritus ole optimaalinen. Kun suoritus käydään läpi positiivisia tapahtumia korostaen, mielikuviin jäävät positiiviset ajatukset.
Miten kisassa sitten kävi? No, ikäluokan A-luokan tulos meni sirpaleiksi selvällä marginaalilla ja minä opin, että valmennettavan positiiviseen ajatteluun on kiinnitettävä huomiota. Taipumus negatiiviseen asenteeseen oli vahva. Vaikka tämän tajusinkin, tie positiivisen ajattelun merkityksen valkenemiseen juoksijalle oli pitkä. Itse hän sanoi positiivisen ajattelun voiman ymmärtäneensä vasta paljon myöhemmin, kilpailussa jossa rikkoi aikuisten A-rajan vielä juniori-ikäisenä.

Jos jotakin asiaa haluaa vastustaa, sitä ei pidä vastustaa sanomalla ei vaan tarjoamalla vaihtoehto. Tällä hetkellä Suomen suurin uhka on maamme mätäneminen sisältäpäin haloslaisten, demlalaisten ja mokuttajien toimesta. Tähän ei Hommafoorumin maahanmuuttokriittisyys ole ratkaisu, vaan aidon, kansallismielisen isänmaallisuuden korostaminen. Isänmaallisuus ei tarkoita rasismia tai ulkomaalaisvastaisuutta, vaan positiivista ylpeyttä suomalaisuudesta ja tämän maan aitoa rakentamisen halua. Nuorisomme on isänmaallista ja suurimmalla osalla on arvot kohdallaan. Heille on tarjottava kansallismielisyyden mallia. Oppia voi hakea 30-luvun Suomesta. Systeemi joka kykeni nostamaan vain 20 vuotta aiemmin sisällissodan repimästä kansasta talvisodan yhtenäisyyden hengen, ei voi olla väärässä. Kun katsoo 30-luvun henkistä ilmapiiriä, siinä ei näe venäläis- eikä edes kommunistivihamielisyyttä, vaan kansallisen nousun hurmaa. Siis positiivisuutta. Kommunismin vastustaminen oli sen sivutuote, varsinainen painopiste oli kansallismielisyydessä. Sama yhtenäisyys voidaan rakentaa nuorisomme avulla jo nyt. Aihio on valmiina, tarvitaan vain sopiva annos positiivista nationalismia.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Sivallus CII

Vanity Fair kertoo Mari Kiviniemen olevan kanafarmarin tytär. Hänen isänsä Antti Kiviniemi oli Kiviniemen Broiler Oy:n toimitusjohtaja. Tuollaisesta taustasta muut poliittiset broilerit ovat kateudesta marinadikastikkeenruskeina.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Sorretut ja etuoikeutetut

Vähemmistöjen katsotaan olevan niin sorretussa asemassa, että heitä varten on perustettu erityinen vähemmistövaltuutetun virka. Vähemmistövaltuutetun perustehtäviin kuuluu edistää etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa. Selkokielelle käännettynä tämä tarkoittaa lähinnä romanien, somalien ja arabien, joskus harvemmin venäläisten ja balkanilaisten, aseman parantamista. En ole kuullut vähemmistövaltuutetun kovin usein puuttuneen länsieurooppalaisten maahanmuuttajien (siis sellaisten länsieurooppalaisten, joiden isovanhemmatkin ovat länsieurooppalaisia) asioihin, vaikka tämä maahanmuuttajaryhmä on melkoisen suuri. Miksi ei? Miksi tanskalaiset, saksalaiset ja valkoiset amerikkalaiset eivät ole "oikeita" vähemmistöjä? Mikä on se oleellinen ero, joka tekee etnisestä vähemmistöstä oikean vähemmistön? Tai mistä tahansa muusta normista (varallisuus, asuinpaikka, ammatti) poikkeavasta ryhmästä vähemmistön, jonka asemaa on tuettava?

Olen profiilissani määritellyt kuuluvani päähänpotkituimpiin vähemmistöihin.
Maaseudulla asuva. Kyllä sitä ihmetellään, miten kehä kolmosen tai edes kaupungin ulkopuolella voi olla muuten kuin kesälomalla.
Oikeistolainen. Lue lehtiä niin tiedät mitä tällä tarkoitetaan.
Keski-ikäinen. Nuoruutta ihannoidaan.
Kestävyysjuoksuvalmentaja. Ole maailman 200. paras golfari, niin pääset naistenlehtien haastatteluihin. Karsiudu niukasti olympiafinaalista 5000 metrillä, niin olet paska jätkä.
Luonnontietellisen alan korkeakoulututkinnon suorittanut. Eli siis fakki-idiootti, joka ei ymmärrä todellisesta elämästä mitään.
Armeijan käynyt. Siis potentiaalinen asehullu ja joukkomurhaaja.
Valkoihoinen. No comments.
Lihaa syövä. Siis ilmastotuholainen.
Perheellinen. Avioliitto on patriarkaalisen alistamisen keino.
Heteromies. Gay Pride -paraatin rinnalle odottelemme kohta pakollista Heteromale Shame -paraatia.

Kaikkiin näihin vähemmistöihin kuulumisella on yksi yhteinen piirre. Niitä ei joko näe päältä tai sitten niitä ei ainakaan korosteta. Sen sijaan useimpien niille vastakkaisten piirteiden omistajille näiden piirteiden korostaminen on hyvin yleistä.

Kaupunkilainen. Juppityyli.
Nuori. Useimmat pyrkivät näyttämään nuorilta.
Vasemmistolainen. "Tiedostava" pukeutuminen.
Humanisti. "Tiedostava" pukeutuminen potenssiin kaksi.
Kasvissyöjä. Kuten edellinen ja lisäksi Rapalan kuvasto naamassa.
Sivari. Edellinen potenssiin kolme.
Ei-valkoinen. Tätä korostetaan omaan etniseen ryhmään liittyvällä pukeutumis- ja käytöskoodilla.
Sinkku. Villit ja vapaat on yleensä helppo tunnistaa.
Homo. Tämä kulttuuri on pukeutumisessa ja käytöksessä ihan omaa luokkaansa.

Eivät kaikki näihin vähemmistöihin kuuluvat korosta itseään tuolla tavoin, itse asiassa varmaan alle puolet kustakin (pun intended). Ero onkin siinä, että päähänpotkituissa vähemmistöryhmissä ei ole mitään yhteistä koodia, vaan ne yrittävät sopeutua valtavirtaan! Ihannoidut ja etuoikeutetut vähemmistöt puolestaan erottuvat jollain yhteisellä tunnusmerkillä.

Tietoinen enemmistöstä erottautuminen tai vaihtoehtoisesti yritys sulautua enemmistöön on hyvin vahva indikaattori siitä, onko vähemmistö sorretussa vai etuoikeutetussa asemassa. Merkitystä ei ole sillä, onko vähemmistö etninen vai ei, sääntö toimii molemmissa tapauksissa.

Otetaan esimerkeiksi muutamia tilanteita, joissa vähemmistö on ollut joko sorretussa tai etuoikeutetussa asemassa ja ollut enemmistön kanssa joko samaa tai eri etnistä ryhmää.

1. Juutalaiset Natsi-Saksassa. Tämän sorretumpaa vähemmistöä on vaikea löytää. Mitä tekivät juutalaiset? Jo ennen natsien valtaantuloa suurin osa juutalaisista oli sulautunut saksalaiseen katukuvaan täydellisesti; seka-avioliitot olivat yleisiä ja ortodoksijuutalaisten parrat lähes olemattomia. Juutalaiset eivät yrittäneet millään tavoin erottautua saksalaisista, päinvastoin sulautua huomaamattomiksi. Etenkin natsien valtaantulon jälkeen. Ei natsien olisi tarvinnut pakottaa juutalaisia pitämään Daavidin tähteä, jos heidät olisi voinut jollain ulkoisella tuntomerkillä erottaa saksalaisista. Sorrettu etninen vähemmistö pyrki sulautumaan enemmistöön.

2. Valkoiset Rhodesiassa. Rhodesian valkoinen vähemmistö julisti maan yksipuolisesti itsenäiseksi 1965. Vuonna 1978 maassa oli 270 000 valkoista ja yli kuusi miljoonaa mustaa. Olisi ollut mahdotonta ajatellakaan, että valkoinen maan asukas olisi jollain tavoin matkinut mustien kulttuuria. Vastaavasti valkoiset katsoivat karsaasti mustia, jotka olivat kouluttautuneet ja käyttäytyivät "valkoiseen" tapaan. Etuoikeutettu etninen vähemmistö yritti erottautua enemmistöstä

3. Aatelisto sääty-yhteiskunnan aikana. Pukeutumiskoodit ja -määräykset, jopa suoranaiset kiellot erottivat rahvaan aatelista. Etuoikeutettu kulttuurinen vähemmistö yritti erottautua enemmistöstä.

4. Rikkaat nykyaikana. Harvat tajuavat, kuinka ovelasti rikkaat ovat sulautuneet ympäristöönsä. Harvat tajuavat edes sitä, että he tekevät niin kateuden takia. Jos rikas pröystäilisi varoillaan, tasapäisyyttä korostavassa yhteiskunnassamme he joutuisivat kärsimään. Jo nyt he maksavat veroja - siis yhteiskunnan jäsenmaksua - reilusti enemmän kuin kansalaiset keskimäärin. Tunnen henkilökohtaisesti kolme monimiljonääriä. Yksi on perinyt omaisuutensa, toinen on rikastunut sijoittamalla ja kolmas omalla työllään. Eivät he juuri sen komeammissa taloissa asu kuin ylempi keskiluokka normaalisti ja kaksi heistä ajaa takuulla halvemmalla autolla kuin normaaliduunari. Sorrettu kulttuurinen vähemmistö yrittää sulautua enemmistöön.

Sääntö pätee erinomaisesti myös tilanteessa, jossa sorrettu vähemmistö muuttuu etuoikeutetuksi. Tarkastellaan esimerkkinä USA:n mustaa vähemmistöä. Kun orjat vapautettiin sisällissodan jälkeen (toki etenkin pohjoisvaltioissa oli runsaasti vapaita mustia jo aiemmin), he tekivät parhaansa sulautuakseen valtaväestöön. Ymmärrettävistä syistä sulautuminen ei ulkonäön puolesta ollut mahdollista, mutta ei tarvitse muuta kuin katsoa vanhoja valokuvia tajutakseen mitä tapahtui. Keskiluokkaan nousseet mustat pukeutuivat samoin kuin valkoiset ja omaksuivat jopa saman kulttuuripohjan. Toisaalta tuohon aikaan oli yhä voimassa rotuerottelu ja Ku-Klux-Klan riehui täysillä; mustia siis sorrettiin.
Muutos alkoi tapahtua joskus 1960-luvulla. Termiä positiivinen syrjintä käytettiin ensi kerran 1961. Vähitellen mustat alkoivat saada esim. opiskelupaikkoja heppoisemmin ansioin kuin valkoiset. De facto rotuerottelu päättyi etelävaltioissa vasta 1970-luvulla. Liekö sattuma että samoihin aikoihin mustat keksivät oman "kulttuurinsa". Nykyään tämä valtavirrasta erottautuminen on jo niin pitkällä, että pelkästään nimilistaa lukemalla voi tehdä valistuneen arvauksen henkilön ihonväristä; kymmenestä suosituimmasta mustaihoisen pojan nimistä vain kolme ja tytön nimistä vain yksi on koko väestön keskuudessa kymmenen suosituimman joukossa.

Sorretun vähemmistön muuttuessa etuoikeutetuksi vähemmistöksi se muuttuu samalla valtakulttuurin noudattajasta siitä erottujaksi.

Mielenkiintoinen kysymys on, mitkä vähemmistöt Suomessa ovat etuoikeutettuja. Teorian mukaan hyviä arvauksia voi löytää etsimällä joko kulttuurellisia tai etnisiä vähemmistöjä, jotka korostavat eroavuuttaan enemmistöstä.

Käsi pystyyn jokainen, joka tietää minkä näköinen on Suomessa asuvien vietnamilais- tai kiinalaistaustaisten normaalisti käyttämä etninen vaateparsi. Mitä? Ei ketään?

Entäs kuka tunnistaa huivipäisen muslimin tai hiphopafrikkalaisen? Niinpä niin.

Puhumattakaan eräästä Suomessa jo satoja vuosia vaikuttaneesta vähemmistöstä. Tuplis kirjoittaa erinomaista asiaa kyseisen vähemmistön tavasta ottaa julkinen tila haltuun. Kun kävin toissapäivänä Huitsinnevadan keskustassa, oli taas kerran paikkakunnan pääkadun jalkakäytävälle parkkeerattu tutun näköinen auto. Tänään uudelleen käydessä sama auto ei ollut jalkakäytävällä, vaan marketin parkkipaikalla. Kylläkin sivuttain ja kolmessa ruudussa yhtä aikaa. Pistää miettimään, onko mersuilla ihan omat liikennesäännöt, mikäli takaa löytyy riittävästi hevosvoimia. Vaan menepä huomauttamaan asiasta, niin otat riskin että käy kuten Porvoossa.

On turha valittaa syrjinnästä, jos tieten tahtoen pukeutumisellaan ja käytöksellään erottautuu joukosta. Esimerkiksi tiettyjen muslimivähemmistöjen aggressiivisella toiminnalla on ymmärrettävä tarkoitus. He korostavat erilaisuuttaan ja kieltäytyvät sulautumasta, koska tällä tavoin he säilyttävät etuoikeutensa ja pystyvät kiristämään niitä lisää.

Ne vähemmistöt, jotka haluavat sulautua yhteiskuntaan, eivät ole kohdanneet rasismia tai syrjintää mainittavissa määrin. Eivätkä myöskään ne yleensä sulautumishaluttomiin vähemmistöihin kuuluvat yksilöt, jotka eivät noudata oman etnisen ryhmänsä kulttuurikoodia. Heidän ongelmanaan on se oman etnisen ryhmän enemmistö, joka pilaa kunnollisen vähemmistön mainetta.

Etuoikeutetut vähemmistöt antavat selvän viestin. Anna meille meidän jokapäiväiset etuoikeutemme, koska me emme jätä rankaisematta sitä, joka vaatii meidän käyttäytyvän ihmisiksi.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Sivallus CI

Erkko-Sanomien kuukausiliitteessä oli ansiokas kirjoitus Itä- ja Länsi-Suomen eroista. Populaatiot ovat pysyneet sen verran tiukasti erillään, että kyseessä on oikeastaan kaksi eri kansaa, minkä huomaa kyllä jokainen joka tuntee toiselta puolelta vihta/vastarajaa olevia. Toisaalta on näiden kahden alueen sisälläkin melkoisia eroja ja oman pitäjän sisällä on useinkin pysytty puolisonhakureissuilla. Olen kiinnittänyt huomiota kahteen pieneen naapuruskuntaan, joista toisen tunnen kohtuullisen hyvin. Kunnasta A on tullut monta yhteiskunnassa ns. huipulle päässyttä (liikemiehiä, poliitikkoja, tiedemiehiä), samankokoisesta kunnasta B ei taas yhtä sodissa kenraalikuntaan ylennyttä lukuun ottamatta tietääkseni ketään ja paikkakunnan asukkaat ovat maakunnassa yksinkertaisen maineessa. Sain kuitenkin äskettäin kuulla selityksen, miksi siellä tilanne muistuttaa erehdyttävästi tätä, paitsi että kukaan ei tietääkseni osaa soittaa banjoa.
Kunnassa B kuulemma naisiin lähdettäessä katsottiin ensin ulos ja tarkistettiin säätila. Jos oli kaunis ilma, niin lähdettiin pikkuserkun luo peräkylille. Jos oli huono ilma, niin lähdettiin pikkusiskon luo peräkammariin.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kesytetty verokarhu

Olen joskus pohdiskellut veromallia, jossa aviopuolisoita verotettaisiin eri tavoin kuin yksineläjiä. Tämänkaltaisia veromenettelyjä on ollut voimassa maailman sivu ja niillä on joko rankaistu tai palkittu aviopareja. Suomessa oli vuosina 1943 - 1975 voimassa avioparien yhteisverotus, joka karkeasti ottaen tarkoitti sitä, että avioparin tulot laskettiin yhteen ja sitten verotettiin kuin kyseessä olisi yksi ihminen. Tämä menetelmä rankaisi veroprogression takia aviopareja. Toisaalta samaan aikaan oli voimassa ns. vanhanpojan vero, joka yksinkertaistetusti tarkoitti sitä, että naimattomat yli 24-vuotiaat maksoivat veroa isomman prosentin mukaan. Tämä taas suosi aviopareja. Itse asiassa vanhanpojan vero oli jo antiikin roomalaisten keksintö.
Vuodesta 1976 alkaen avioparien verotus on ollut käytännössä täysin erillistä. Silloin tällöin nousee kuitenkin esiin ajatuksia yhteisverotuksesta, kuitenkin nykyään yleensä tulontasauksen eli aviopareja suosivan verotuksen muodossa. Myös edellinen pääministeri leikitteli ajatuksella pari vuotta sitten.
Karkeasti ottaen nämä mallit lähtevät eri variaatioilla siitä ajatuksesta, että puolisoiden tulot tasattaisiin verotuksessa. Tällöin eri lailla ansaitsevien puolisoiden verotus kevenisi, kun taas saman verran ansaitseville mallilla ei olisi vaikutusta.

Ehdotusta verotasauksesta on vastustettu mm. sillä, että se lisäisi verotoimiston työmäärää ja siksi byrokratiakuluja. Tämä on aivan totta. Siksi oma ajatukseni ei perustu lainkaan verotuksen muuttamiseen. Verojärjestelmä säilyisi täsmälleen ennallaan, muutos tapahtuisi palkanmaksussa. Vieläpä siten, että jokainen kriteerit täyttävä saisi vapaasti valita, olisiko mukana järjestelmässä vai ei. Järjestelmän nimeksi sopii parhaiten tulontasausverotus.

Tässä ajatuksessa järjestelmään olisi mahdollisuus liittyä sellaisilla aviopareilla, joilla on vähintään yksi yhteinen alle 18-vuotias lapsi. Tämä valinta perustuu verotuksen positiivisiin sosiaalisiin vaikutuksiin, koska uskoisin järjestelmän olevan yhteiskunnallisesti hyödyllisin tällä rajauskriteerillä. Teknisesti järjestelmää voidaan tietysti soveltaa muillakin kriteereillä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan järjestelmä toimii seuraavasti. Mikäli kriteerit täyttävä aviopari päättää sitä soveltaa, he ilmoittavat työnantajilleen palkanmaksun muutoksesta. Kummankin puolison palkasta maksetaan puolet toiselle puolisolle.

Tällöin molempien verotettavat tulot ovat kutakuinkin samat. Seuraavassa esimerkkejä vaikutuksesta verotukseen. Esimerkkikunnaksi on valittu Huittinen (aakkosissa lähinnä Huitsinnevadaa), on oletettu molempien puolisoiden kuuluvan kirkkoon ja molemmilla olevan 2000 euron arvosta vähennyksiä.

Mikäli molempien puolisoiden tulot ovat samat, ei muutoksia tietenkään tapahdu.

Mikäli paremmin ansaitsevan puolison tulot ovat 100 000 euroa, verotushyöty menee seuraavasti huonommin ansaitsevan puolison tulojen ollessa ilmoitettu tuhansina euroina ja hyödyn euroina:
Tulot6040302010
Hyöty6862100251134895505


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 60 000 euroa:
Tulot403020100
Hyöty0411139130496942


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 40 000 euroa:
Tulot302520100
Hyöty538756920875002


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 30 000 euroa:
Tulot252015100
Hyöty048250810363971


Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 20 000 euroa:
Tulot151050
Hyöty2657416012361


Kuten esimerkistä huomaa, lähes samantuloisilla puolisoilla saatu hyöty on pieni ja se kasvaa huomattavasti, mikäli tuloerot ovat suuret.

Valtiovarainministeriö on tutkinut vastaavanlaista esimerkkiä ansiokkaan yksityiskohtaisesti. Ero tähän esitykseen on siinä, että se tekisi yhteisverotuksesta pakollisen ja toteutettaisiin verohallinnon kautta. Laskuteknisesti lopputulos on asianosaisille sama erojen johtuessa vain menetelmän yksityiskohdista. Esityksen vaihtoehdossa 2 todetaan, että miehistä 69 %:lla veroaste laskisi ja 21 %:lla nousisi naisten vastaavien lukujen ollessa 25 % ja 60 %.
Esitys päätyy yhteisverotuksen kannalta erittäin kielteiseen johtopäätökseen.
Perusteluna käytetään sitä, että yhteisverotus rikkoo kaikkia hyvän verojärjestelmän kriteerejä (tehokkuus, oikeudenmukaisuus, selkeys) vastaan.
Sen mukaan yhteisverotus 1) vähentää perheen toissijaisen ansaitsijan kannustimia 2) rikkoo oikeudenmukaisuutta ja 3) kasvattaa hallintokustannuksia.

Vastaväite 3) kaatuu tässä esitetyssä järjestelmässä siihen, että verohallinnon ei tarvitse huolehtia asiasta, vaan verovelvollisen itse. Väite 2) taas on enemmänkin arvoihin kuin verotukseen sinänsä liittyvä väite. Jos otamme arvopohjaksi yksilöllisyyden, väite on ehdottoman tosi. On väärin joutua maksamaan enemmän veroja siksi, että puoliso on hyvätuloinen (toki on väärin joutua maksamaan vähemmän veroja siksi, että puoliso on huonotuloinen, mutta tästä tuskin syntyy valituksia). Jos taas yhteiskunnan arvopohjaksi otetaan avioliitto, niin oikeudenmukaista siinä tapauksessa on nimenomaan se, että aviopuolisot jakavat resurssinsa keskenään täydellisesti. Tällöin oikeudenmukaisuutta rikkoo nimenomaan se, että toinen puolisoista maksaa enemmän veroja yhteisistä resursseista.
Vastaväite 1) on kieltämättä hankalin kumottava ja useimmissa tapauksissa jopa tosi. Miksi olisi intoa lähteä huonopalkkaiseen työhön, mikäli isotuloisen puolison ansiosta saavutettu etu olisi suhteellisen pieni? Tämän tilanteen väitetään vaikuttavan erityisesti naisiin ja myös naisten koulutukseen; ei ole intoa kouluttautua, jos voi heittäytyä miehen elätettäväksi. Toisaalta voisi kysyä, eikö tämä päinvastoin nostaisi naisten kouluttautumishaluja. Nykyään on käytännössä pakkotilanne, että molempien puolisoiden on työskenneltävä. Mutta tulontasausverotuksessa toisen puolisoista jäädessä opintovapaalle (eli käytännössä tulottomaksi) ei perheen ansiotaso romahtaisi ollenkaan samassa määrin kuin nykyään. Sitä paitsi järjestelmä koskisi kuitenkin vain sellaisia aviopareja, joilla on yhteisiä lapsia ja nykyään lapset hankitaan yleensä vasta opiskelujen jälkeen.

Tulontasausverotuksen vaikutuksia yhteiskuntaan voi jossain määrin arvailla. Seuraavat asiat ovat todennäköisiä.

1. Jos ja kun järjestelmä rajataan aviopareihin, on avopareilla avioitumiskannustin verotuksen muodossa. Tämä taas lisää yhteiskunnallista vakautta.

2. Koska järjestelmä koskee vain aviopareja, joilla on yhteinen lapsi, on odotettavissa että lastenhankinta aikaistuu. Jos esimerkiksi toinen puoliso on jo töissä toisen opiskellessa, lapsenhankinnan verohyöty on huomattava.

3. Koska verotus on lähes nollasummapeliä, on veroprosentteja nostettava. Ei kuitenkaan niin paljon kuin puhtaasti laskien luulisi, koska tulontasausverotuksen ansiosta lapsiperheiden tukitarpeet eivät ole niin suuret.

4. Tulontasauksen ansiosta toisella vanhemmista on paremmat mahdollisuudet jäädä pidemmäksi aikaa hoitamaan lapsia kotona. Tämä vähentää kalliiksi tulevaa kunnallista päivähoitoa ja aikaansaa sosiaalista vakautta perheissä sekä luultavasti verkostoittaa lapsiperheitä tukemaan toisiaan. Yhteisöllisyys lisääntyy.

5. Aviopuolisoiden välinen luottamus todennäköisesti lisääntyy, koska molemmat tuntevat kantavansa kortensa yhteiseen kekoon eikä itselleen. Miinuspuolena voi olla paremmin ansaitsevan puolison esittämät syytökset toisen vähäisemmästä kontribuutiosta.

6. Verotusteknisistä syistä jotkut voivat jäädä roikkumaan huonoon avioliittoon. Toisaalta tulontasausverotus voi myös pelastaa ongelmiin joutuvan liiton nostamalla eroamiskynnystä. Nykyinen järjestelmä kun saattaa joskus jopa parantaa eron ottavan puolison asemaa yksinhuoltajalisien ja elatusapujen ansiosta, kun yhteisesti hankittu omaisuus jää erossa yleensä valtaosaksi lähihuoltajalle.

7. Yksinhuoltajien asema heikkenee. Toisaalta tietoisuus tästä pakottaa katsomaan vähän tarkemmin, millaisen ihmisen kanssa on naimisiin menossa.

Karnevalistinen välihuomautus

Kestävyysjuoksukarnevaalit on sitten hölkytelty. Hieno tapahtumahan on kyseessä, ei siinä mitään ja hyvää jatkoa. Tänä vuonna vain pari asiaa ihmetytti.

1. Kestävyysjuoksu on tasollisesti paremmissa kantimissa kuin vuosikausiin. EM-tulosrajan alittaneita on niin että päät yhteen kolisee. Missä he - Sandra Erikssonia lukuun ottamatta - olivat? Vaikka päätavoitteet ovat muualla, niin pitäisi edes osan olla näyttämässä nuoremmille mallia ja esikuvaa tässä tapahtumassa. Mallia muista lajeista!

2. Kun kyseessä ovat kestävyysjuoksukarnevaalit, niin miksei siellä sitten ole kestävyysjuoksua? Jos pisin juoksumatka on 3000 metriä, niin ollaan sitten rehellisiä ja vaihdetaan nimi keskimatkajuoksukarnevaaleiksi. Sen nyt pystyy jotenkuten nielemään, että ratakymppiä ei juosta - eipä sitä nykyään juosta paljon muualla kuin pm-kisoissa mikäli yhtään osanottajaa tulee paikalle - mutta kyllä vitosen pitäisi olla ohjelmassa.