Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 31. heinäkuuta 2021

Uusinta: Maailman rasistisin ja suvaitsemattomin maa


Lukijalle: Toistakymmentä vuotta on kulunut tämän jutun kirjoittamisesta. Paljon on paskaa virrannut mediassa sen jälkeen. Mielenkiintoista on se, että paskapuheen perustelut ovat muuttuneet näiden kymmenen vuoden aikana. Sen sijaan tämän jutun perusteluihin ei tarvitse tehdä mitään muutoksia. Koska ne ovat oikein, toisin kuin mediaa hallitseva doktriini:

Siltä varalta että joku on viettänyt viimeisen viikon tynnyrissä, kerrottakoon että Newsweek rankkasi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Ihmetyttää millaisia ne muut sitten mahtavat olla.

Tutkimukseen valittiin sata maata, joille annettiin pisteitä eri osa-alueilta: koulutus (TIMSS- ja PISA-testit), terveydenhuolto (odotettavissa oleva laadukas elinikä syntyessä), elämänlaatu (tulojen perhekunnittainen jakautuminen eli Gini-indeksi, köyhien osuus, elintaso, rikollisuus, työttömyysprosentti) talousdynamiikka (BKT:n kasvu, teollisuustuotannon osuus, innovatiivisuus, liiketalouden vapaus, osakemarkkinoiden osuus BKT:sta), poliittinen vapaus (poliitikkojen valintajärjestelmä, äänestysprosentti, poliittisten riskien määrä).

Tutkimuksessa ei kuitenkaan mitattu näin mamukriitikon kannalta oleellisia asioita. Tekeekö maasta hyvän, jos siellä ei ole paljon siirtolaisia? Onko muslimien kansoittama valtio erityisen ihana tapaus? Miten kielellinen yhtenäisyys vaikuttaa maan hienouteen? Entä tulenarin aihe kaikista eli mihin etniseen ryhmään asukkaat kuuluvat?

Nämä tilastotiedot eivät vaikuttaneet maiden rankkaukseen, joten on mielenkiintoista tutkia, kuinka hyvin ne korreloivat saadun indeksipistemäärän kanssa. Ongelmana oli luotettavien tilastotietojen löytäminen; tietyt asiat tuntuvat olevan niin arkaluontoisia, että tiedot ovat kiven alla. Onpa Euroopassa maitakin, joissa joidenkin tilastotietojen kerääminen on jopa lainvastaista.

Koska maailman maat ovat hyvin erilaisia jo peruslähtökohdiltaan, on syytä tehdä vertailevaa tutkimusta paitsi kaikkien tutkimukseen valittujen sadan maan kesken, myös nimenomaan Suomen viiteryhmään kuuluvien maiden välillä. Suomen viiteryhmäksi voidaan katsoa sellaiset eurooppalaiset maat, jotka eivät kuuluneet Varsovan liittoon ja joiden pääkaupunki sijaitsee Alppien pohjoispuolella. Tutkimuksessa näistä maista olivat mukana Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia, Irlanti, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta ja Saksa. Yhteensä 13 maata Islannin puuttuessa joukosta.

Tutkimuskohteet:
1. Millä tavoin maassa asuvan ei-alkuperäisen väestön määrä vaikuttaa hyvinvointiin?
2. Onko kielellisesti (ja samalla yleensä myös kulttuurisesti ja etnisesti) yhtenäinen maa hyvinvoivempi kuin kielellisesti hajanainen maa?
3. Onko muslimiväestö eduksi vai haitaksi hyvinvoinnille?
4. Millä tavoin kaukaso-europidiseen Cavalli-Sforza –suurklusteriin kuuluvan väestön osuus vaikuttaa hyvinvointiin?
5. Millä tavoin afro-niloottiseen Cavalli-Sforza –suurklusteriin kuuluvan väestön osuus vaikuttaa hyvinvointiin?


Ensimmäisenä kannattaa tutkia, miten maassa asuvien emigranttien määrä korreloi tutkimuksessa saavutetun pistemäärän kanssa. Tiedot kunkin maan maahanmuuttajien prosentuaalisesta osuudesta ovat peräisin Wikipediasta. Tämän tilastotiedon lineaarinen korrelaatio indeksipistemäärän kanssa on 0,293. Suomen viiteryhmässä korrelaatio on 0,202.

Lineaarisen korrelaation itseisarvon ollessa alle 0,3 korrelaatio on merkityksetön. Maassa asuvien ulkomaalaisten määrä ei siis vaikuta maan elinolosuhteisiin. Se mamukritiikistä, voisi todeta. Vaan mietitäänpä tarkemmin. Millaisiin maihin pakolaiset hakeutuvat? Vertailun pahnanpohjimmainen on Burkina Faso. Eipä tule kovin monelle mieleen, että lähdenpä tästä Burkina Fasoon nauttimaan pakolaisstatuksen suomista eduista. Ei, siirtolaiset hakeutuvat rikkaampiin ja hyvinvoiviin maihin. Luulisi, että emigranttien määrä korreloisi positiivisesti hyvinvointi-indeksin kanssa. Näin ei kuitenkaan ole.

Villi arvaus. Periaatteessa siirtolaisuus suuntautuu hyvinvoiviin maihin. Jotkin näistä maista puolestaan ottavat pakolaisia vähemmin vastaan. Seuraus: hyvinvoivissa maissa on sekä maita, joissa on paljon että vähän emigrantteja, jolloin korrelaatiota hyvinvoinnin ja emigranttien määrän välillä ei esiinny. Lisäksi maahanmuuton laadussa saattaa olla merkittäviä eroja – on hieman eri asia ottaa maahanmuuttajia Japanista kuin Sierra Leonesta.

Näin ollen on oleellisempaa tutkia maahanmuuton laatua ja kansallista yhtenäisyyttä sekä samaan viiteryhmään (länsieurooppalaiset maat) kuuluvia maita kuin maahanmuuttoa sinänsä.

Kansallisen yhtenäisyyden vähiten huono mittari lienee kielellinen diversiteetti. Sen mittaamiseksi käytetään Greenbergin menetelmää, joka on matemaattisesti suhteellisen yksinkertainen, kunhan maan kieliolot tunnetaan. Lyhyesti sanottuna indeksi ilmoittaa sen todennäköisyyden, että kaksi satunnaisesti valittua maan asukasta eivät puhu äidinkielenään samaa kieltä. Maksimiarvo on yksi ja maailman hajanaisin maa on ei niin yllättäen Papua-Uusi-Guinea, jonka tulos on 0,990. Tutkimuksessa mukana olleista korkein arvo on Tansanialla, 0,947, ja matalin lähes täysin espanjankielisellä Kuuballa, 0,001. Suomen arvo on 0,148.

Kielidiversiteetin ja hyvinvointi-indeksin välinen korrelaatio koko aineistossa on -0,516 ja Suomen viiteryhmässä -0,213.
Maailmanlaajuisesti tarkastellen kielidiversiteetin ja hyvinvoinnin välillä on siis kohtalainen negatiivinen korrelaatio eli maa on yleensä sitä parempi elinpaikka, mitä yhtenäisempi se on. Suomen viiteryhmässä korrelaatiota ei käytännössä ole. Tämän voi arvata johtuvan siitä, että korkean koulutuksen ansiosta ihmisillä on kuitenkin yhteinen kieli, vaikka äidinkieli olisikin erilainen.

Muslimiväestön osuus selviää niin ikäänWikipediasta. Muslimiväestön prosentuaalinen osuus väestöstä korreloi hyvinvointi-indeksin kanssa kertoimella -0,424. Suomen viiteryhmässä korrelaatio on -0,345.
Nämä korrelaatiokertoimet tarkoittavat sekä globaalisti että länsimaissa sitä, että muslimiväestön prosentuaalinen osuus korreloi negatiivisesti kohtalaisella voimakkuudella maan hyvinvoinnin kanssa. Maa on siis yleensä sitä parempi paikka elää, mitä pienempi muslimiväestön osuus on. Tästä voidaan tietysti sanoa, että kulttuurirelativismi huomioiden muslimit olisivat ehkä valinneet hyvinvointi-indeksiin toisenlaiset preferenssit ja saaneet eri tuloksia. Mutta tämäkään ei selitä sitä, miksi hitossa muslimit siinä tapauksessa pyrkivät muuttamaan länsimaihin muslimimaista.

Viimeiset kaksi tilastotietoa, Cavalli-Sforza -klustereita koskevat olivat kaikkein hankalimmat kaivaa esiin. CIA:n World Factbookilla ei pitkälle pötkitty. Siksi tiedot onkin koottu eri lähteistä ja koskevat vain länsimaita, muiden maiden kohdalta urakka olisi ollut mahdoton. Eivätkä tiedot täysin luotettavia ole eri lähteiden antaessa eri tietoja, mutta uskoisin niiden olevan kahden prosenttiyksikön tarkkuudella oikeita jopa huonoimmassa arviossa. Jos joku onnistuu löytämään luotettavaa dataa, niin tehköön tutkimuksen paremmin.
Ihanteellisinta tietysti olisi, mikäli pystyisi selvittämään todellisen geneettisen osuuden kustakin maasta. Nykytilanteessa esim. 25-prosenttisesti europidinen luultavasti lasketaan täysin europidiksi. Tämä taas kasvattaa valtaväestön prosenttilukemaa ja pienentää vähemmistöjen prosenttilukemaa todelliseen geneettiseen jakaumaan nähden.
Suomen viiteryhmän klusteriin kuuluvaksi katsottiin alkuperältään kyseisestä viiteryhmästä (Länsi-Eurooppa) lähtöisin olevat. Esimerkiksi Suomen europidiosuuteen lasketaan vaikkapa Suomessa asuvat saksalaiset ja suomalaiset, mutta ei esimerkiksi ukrainalaisia eikä botswanalaisia.

Europidien prosentuaalinen määrä korreloi hyvinvointi-indeksin kanssa kertoimella 0,436 Suomen viiteryhmässä. Kyseessä on kohtalainen positiivinen korrelaatio.

Vastaavasti afro-niloottiseen suurklusteriin kuuluvien asukkaiden prosentuaalinen määrä korreloi hyvinvointi-indeksin kanssa kertoimella -0,482. Kyseessä on kohtalainen negatiivinen korrelaatio.

Johtopäätökset:

1. Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ei sinänsä vaikuta merkittävästi maan hyvinvointiin sen paremmin globaalisti kuin pelkästään länsimaissa.

2. Kielellisesti (ja samalla etnisesti sekä kulttuurisesti) hajanaiset maat ovat globaalissa mittakaavassa huonompia asuinpaikkoja kuin yhtenäiset. Länsimaissa kielellisellä hajanaisuudella ei ole tilastollista merkitystä.

3.Muslimiväestön prosentuaalisen osuuden suuruus korreloi negatiivisesti maan hyvinvoinnin kanssa sekä globaalisti että länsimaissa. Toisin sanoen maa on yleensä sitä huonompi paikka elää, mitä suurempi osa väestöstä on muslimeja.

4. Mitä suurempi on alkuperäisen länsimaisen väestön prosenttiosuus väestöstä, sitä parempi asuinpaikka kyseinen länsieurooppalainen maa yleensä on.

5. Mitä suurempi on afro-niloottisen väestön prosenttiosuus väestöstä, sitä huonompi asuinpaikka kyseinen länsieurooppalainen maa yleensä on.


Suomen muslimiväestön osuus on kolmentoista vertailussa mukana olleen länsimaan prosentuaalisesti pienin.
Suomen länsimaisen väestön osuus on kolmentoista vertailussa mukana olleen länsimaan prosentuaalisesti suurin.
Suomen afro-niloottisen väestön osuus on kolmentoista vertailussa mukana olleen länsimaan prosentuaalisesti pienin.

Suomi on näillä kriteereillä mitattuna maailman "rasistisin" ja "suvaitsemattomin" maa.

Newsweekin kriteereillä mitattuna Suomi on maailman paras maa.

Olisiko näillä kahdella asialla jotain tekemistä keskenään?

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Perverssiä menoa


Ilta-Pulun erikoisreportaasi

ILTAPÄIVÄLEHTEMME on kirjoittanut kaikenlaisista seksiasioista. Olemme käsitelleet ryhmäseksiä, sadomasoa, roolileikkejä, polyamoriaa ja tietysti kaikkea LGBT-asioita, jotka ovat täysin normaaleja. Nykypäivänä ollaan vapaamielisiä ja hyväksytään kaikenlaiset asiat normaaleina. Vai hyväksytäänkö? Tutkivat journalistimme kävivät tällä kertaa tekemässä kolme haastattelua, joissa ihmiset paljastavat seksielämästään ja asenteistaan siihen asioita, jotka ovat jopa nykypäivän suvaitsevaisuuden mittapuulla … niin no, pöyristyttäviä. Sana ”perversio” on jo enimmäkseen katsottu vanhanaikaiseksi, mutta tällä kertaa senkin käyttö lienee paikallaan. Ymmärrettävistä syistä haastateltujen nimet on muutettu.



1. Laiton avioliitto

1980-luvun tiilinen omakotitalo vaikuttaa aivan samanlaiselta kuin tuhannet kaltaisensa suomalaisissa ylemmän keskiluokan lähiöissä. Tämä talo kätkee kuitenkin sisälleen synkän salaisuuden. Päällisin puolin sen asukkaat ”Matti” ja ”Liisa” vaikuttavat myöskin täysin tyypillisiltä suomalaisilta. Totuus on kuitenkin toinen.

- Nykypäivänä meidän avioliittomme olisi laiton, naurahtaa Matti. Onneksi ehdimme kuitenkin naimisiin ennen lain muuttumista.
- Erikoisluvalla, kertoo Liisa. - Ei se ihan noin vain silloinkaan olisi onnistunut.

- Miten on mahdollista, että nykyisessä maailmassa säädöksiä kiristetään eikä vapauteta? Onhan nyt tullut tasa-arvoinen avioliittolakikin...
- Sehän koskee vain homoja, Liisa napauttaa terävästi. - Ei meidän tapaustamme. Pari vuotta sitten tuli säädös, että alle 18-vuotiaat eivät saa enää mennä naimisiin edes oikeusministeriön luvalla.

- Eikös tämä ole ihan järkevä säädös alaikäisten suojelemiseksi?
- Kuule, avioon on menty nuorina ennenkin. Tämä säädös on olemassa vain siksi, että Suomeen on tullut muslimeja, jotka ovat hankkineet lapsivaimoja. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka haittamaahanmuutolla viedään suomalaisilta oikeuksia. Täällä on tarvittaessa menty naimisiin alle 18-vuotiaana ties kuinka kauan eikä niissä avioliitoissa ole ollut yhtään sen enempää ongelmia kuin muissakaan, ainakaan noin keskimäärin, Matti toteaa tuohtuneesti.

- Mutta eihän ihminen ole alle 18-vuotiaana kypsä päättämään asioista eikä sellainen avioliitto varmaankaan voi kestää...
- Onhan tässä tuota naamaa jo katseltu eikä me eroamassa olla, Liisa nauraa.

- Niin… teillä siis menee omien sanojenne mukaan ettekä ole eroa harkinnut?
- Ei kai sitä nyt tässä enää viitsisi. Viideskymmenes hääpäivä oli juuri äsken ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi täytti samana päivänä vuoden, hörähtää Matti.

- Olitte siis alaikäisiä naimisiin mennessänne?
- Liisa oli, minä en, Matti täsmentää.

- Minkä ikäisiä olitte naimisiin mennessänne?
- Minä olin 23-vuotias, mutta Liisa viidentoista.

- Eikö tuo mene jo pedofilian puolelle?
- Kuules nyt. Nuoret on nuoria ja Liisa oli jo täysi nainen silloin kun vihille mentiin. Seitsemännellä kuulla raskaana, sen takia Kekkonen luvankin antoi.

- Mutta jo sen ikäisenä naimisiin ja äidiksi… siinähän jää nuoruus elämättä.
- En minä sitä niin kokenut. Meille syntyi kolme lasta, kuopus silloin kun olin 21, Liisa kertoo. - Kun olin nelikymppinen, lapset olivat jo maailmalla. Nykyään sen ikäiset naiset ovat joko paniikissa biologisen herätyskellon soidessa tai sitten tenavat ovat taaperoiässä. Miksei heiltä kysytä jääkö heiltä keski-ikä elämättä? Minä tein nelikymppisenä uraa, kun ne nykyään puhutut ruuhkavuodet olivat jo takana. Eipä ollut vaipanvaihtoja ja päiväkotiin kuskaamisia, sai elää keski-ikäisen elämää vapaammin kun teki lapset nuorena.
- Mitä sitten moraaliin tulee, niin kyllä minusta on kummallista että nykypäivänä annetaan seksivinkkejä 16-vuotiaille mutta naimisiin ei saa mennä. Meidän nuoruudessa oli synti ja häpeä, jos harrasti seksiä alaikäisenä tai edes avioliiton ulkopuolella. Kunniallista oli mennä naimisiin, vaikka sitten nuorempana. Nykyään tämä on kääntynyt täysin päälaelleen. Seksiä sopii kyllä harrastaa vaikka alaikäisenä kuinka monen kanssa tahansa sukupuolesta riippumatta mutta nuorena solmittua avioliittoa ei pelkästään katsota kieroon vaan se on tehty jopa laittomaksi, Matti summaa tylyllä äänensävyllä haastattelun lopuksi.



2. Piilossa julkisuudelta

Akseli ja Elina ovat vähän yli nelikymppinen aviopari, keskimääräiseen tapaan mies pari vuotta vaimoaan vanhempi. Perheeseen kuuluu myös lapsia, mutta julkisuutta välttelevä pariskunta kieltää kertomasta kuinka monta, paitsi että ”ei nyt mikään suurperhe ole kyseessä”.
Pariskunnan houkutteleminen haastatteluun ei ollut mikään helppo juttu. Henkilöllisyys luvattiin salata ja sovittiin, että jutussa ei kerrota mitään tunnistetietoja eikä julkaista edes varjokuvia. Seuraava ongelma oli haastattelupaikan ja -ajan sopiminen. Ei ollut mitenkään mahdollista mennä juttua tekemään pariskunnan kotiin, koska ”naapurit voisivat huomata” ja ajankohtakin piti järjestää siten, että lapset eivät osaisi epäillä mitään.
Salailun takana on se, että molemmat puolisot ovat työnsä takia tunnettuja nimiä pikkukaupungissa, vaikka kumpikaan ei julkisuutta haluaisi. Ei varsinkaan tällaisessa asiassa.
- Me olemme olleet yhdessä jo yli kaksikymmentä vuotta, Elina kertoo.
- Seksielämämme on vilkasta ja tyydyttävää. Lakanat pöllyävät monta kertaa viikossa ja niin ovat tehneet koko ajan. Toki alussa oli vielä vilkkaampaa, mutta edes lasten taaperoaika ei paljon nykytahdista poikennut, Akseli sanoo Elinan nyökytellessä hymyillen vieressä.

- Mikä on sitten syy että olette tässä haastattelussa? Harrastatteko parinvaihtoa? Ruoskimista? Kakkaleikkejä? Seksiä julkisilla paikoilla?
- Emme halua puhua mistään erikoisuuksista, Akseli vastaa. - Kaikenlaista ollaan kyllä kokeiltu, mutta vain kahdestaan. Olemme olleet ehdottoman uskollisia toisillemme. Ja enimmäkseen pelkkää tavallista vaniljaseksiä.
- Ja se onkin toinen syy siihen, että olemme tässä haastattelussa, Elina täydentää.

- Eli te siis ette halua esitellä elämäänne julkisuudessa ja olette … hmm, siveästi avioliitossa?
Molemmat purskahtavat nauruun. Elina toipuu ensin ja vastaa:
- Niin, meistä yksityisasiat ovat yksityisasioita. Me emme ole Facebookissa, Instagramissa tai mitä muita näitä nyt onkaan. Siinä mielessä osuit oikeaan. Tuntuu että kaikki haluavat levitellä asiansa koko maailmalle. Me emme. Se mitä tapahtuu makuuhuoneessa kuuluu vain meille. Suostuimme tähän haastatteluun vain siksi, että halusimme tuoda esiin sen että avioseksi on sitä parasta seksiä. Mutta tuo siveys, siitä on kuule siveys kaukana kun meidän makuuhuoneessa alkaa tapahtua ja usein siellä tapahtuukin.
Akseli pyyhkäisee silmäkulmiaan huvittuneena.
- Se on se meidän juttu, toinen syy. Minä en kaipaa vaihtelua, haluan ja himoitsen vain Elinaa. Sanotaan nyt asia suoraan. Haluan nussia vaimoani niin paljon kuin mahdollista, antaa hänelle mahtavaa nautintoa. Ketään muuta en halua enkä kaipaa, en ole mitään muuta halunnut sen jälkeen kun Elinan löysin. Aika pervoa, vai mitä?

- Ja vaimo on samalla kannalla… vai?
- Tietysti, sanoo Elina. Oikeastaan onko toimittajalla vielä mitään kysyttävää? Lapset tulevat kotiin vasta parin tunnin päästä. Jos me nyt tästä lähdetään, niin minä ehdin vielä saada Akselin kyrpää sisääni. Pelkkä asiasta puhuminen sai minut kiimaan.
Elina vilkaisee miestään merkitsevästi. Akseli on hieman nolostuneen näköinen.

- Onko tästä asiasta puhuminen kuitenkin Akselille hieman noloa? Miehenhän pitäisi katsoa aina muidenkin naisten perään?
- En minä sitä… kävi vain niin että alkoi seisoa ja se nolottaa.
Tässä vaiheessa valokuvaajaa (joka jäi siis työttömäksi, koska kuvia ei voinut ottaa) alkaa naurattaa ja toimittaja itse punastuu.

- Siis yli kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin?
Akseli naurahtaa ja saa itseluottamuksensa takaisin.
- Ei ole vielä mitään kyllästymisen merkkejä näkyvissä. Muistan yhä eka kertamme, kun oltiin vielä alle kaksikymppisiä. Muistan hääyömme. Muistan kun Elina oli raskaana ja muistan synnytysten jälkeen kun maito suihkusi rinnoista kesken seksin. Kiihotun yhtä paljon hänestä näin yli nelikymppisenä kuin kiihoituin teinitytöstä. Maltan tuskin odottaa että ollaan kuusikymppisiä, tuntuuko silloin yhtä upealta. Uskon niin, tosin tahti voi jo vähän harventua.
- Silloin voi olla että Viagraa kuluu, Elina heittää väliin.
- En usko. Sinä olet minun Viagrani, Akseli vastaa.

Haastattelu päättyy odotettua nopeammin haastateltaville ilmaantuneeseen tulenpalavaan kiireeseen kotimatkalle.



3. Kaikki ei ole sitä miltä päältä näyttää

Kaksi edellistä paria on ollut tavallisen oloisia aviopareja, joilla on ollut omat omituisuutensa joita ei ole liiemmin mediassa esitelty. Tämä kolmas vaikuttaa päällisin puolin samalta, mutta varoitettakoon lukijaa, että nykyaikainen ihminen saattaa pöyristyä syvästi heidän avioelämänsä tavoista.

Juhani ja Venla toivottavat meidät tervetulleiksi mukavaan kaupunkikotiinsa. Alle nelikymppinen pariskunta, jonka kaksi alle kouluikäistä lasta ovat parhaillaan isovanhempien hoidossa. Pariskunnasta paistaa läpi syvä kiintymys toisiinsa. Mutta tämä kiintymys on vailla intohimoa.

- Tajusin jo teini-ikäisenä olevani homo, Juhani kertoo. - Kasvoin lestadiolaisessa perheessä ja synnintunto oli melkoinen. Nyttemmin olen eronnut herätysliikkeestä, mutta säilyttänyt vahvan kristillisen vakaumuksen. Ja väännelköön valtionkirkko asiaa miten tahansa, niin Raamattu sanoo selkeästi että homoseksuaalisuus on syntiä. Sitä ei pidä harjoittaa, vaikka tuntisi siihen taipumuksia.

- Onko Venlalla myös kristillinen vakaumus?
- Ei ole, tai no olen minä tapakristitty.

- Onko sinulle siis ihan okei että miehesi on homoseksuaali?
- Miksi ei olisi? Minä olen itse lesbo ja tiennyt sen aina siitä asti kun kuulin lesbolaisuudesta ensi kerran.

- No miksi sitten… siis miksi te olette yhdessä ja jopa naimisissa?
- Juhanilla näkemys homouden luonnottomuudesta perustuu uskoon. Minulla se perustuu tieteeseen. Homoseksuaalisuus on poikkeavuus. Se on itse asiassa suunnilleen pahin mahdollinen seksuaalinen perversio, Venla töksäyttää.

- Mutta nykykäsityksen mukaan homoseksuaalisuus on luonnollinen asia. Sitä on esiintynyt aina. Homoliitotkin ovat nykyään laillisia.
- Murhia on esiintynyt aina eikä niitä silti ole laillistettu. Paitsi että olihan kuolemantuomio joskus laillinen ja joissakin maissa on yhä. Ihan sama asia. Aatteet tulevat ja menevät, se mikä on nyt sallittua oli joskus kiellettyä ja se mikä on nyt kiellettyä on taas joskus sallittua. Voi olla että viidenkymmenen vuoden päästä homoudesta annetaan kuolemantuomio, näinhän tapahtuu nykyisinkin monissa maissa. Sillä mikä on laillista tai hyväksyttyä ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa mikä on sairautta ja mikä ei.

- Onhan se sentään aika paksua väittää homoseksuaalisuuden olevan pahin mahdollinen perversio. Ajattele nyt vaikka pedofiliaa.
- Kuule, näytä minulle miten kaksi samaa sukupuolta olevaa voi lisääntyä. Jos lisääntymisen kannalta ajatellaan ja miksikä ei ajateltaisi, niin homoseksuaalisuus on pahempi. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat homoja, niin eipä tässä lisäännyttäisi. Mikään muu perversio, ei edes pedofilia kaikessa iljettävyydessään olisi yhtä tuhoisa. Paitsi eläimiin sekaantuminen ja nekrofilia, jotka tuottaisivat saman lopputuloksen kuin homoseksuaalisuus.

- Eikö masturbointi tai suuseksi sitten ole sama asia, eiväthän nekään tuota jälkeläisiä?
- Eivät. Paitsi tietysti jos jotakuta kiinnostaa pelkkä masturbointi. Eivätköhän nuo mainitsemasi asiat ole heteroseksin korvikkeita tai lisukkeita, toisin kuin homoseksuaalisuus, Juhani summaa.

- Kertokaa miten te kaksi oikein päädyitte yhteen?
- No, ei nyt mennä yksityiskohtiin mutta ystävystyimme yhteisen harrastuksen kautta. Kun ei ollut seksuaalisia jännitteitä ja muuten synkkasi, niin meistä tuli hyvät ystävät, kertoo Juhani.
- Lopulta ystävyys eteni niin pitkälle, että Juhani uskoutui minulle taipumuksestaan, Venla täydentää. - Eihän siinä muu auttanut kuin tunnustaa omansa.
- Niin me sitten pari vuotta myöhemmin päätimme solmia kaveriavioliiton.

- Eli te elätte kulissiavioliitossa ja tyydytätte seksuaaliset tarpeenne muualla...
- Ei, molemmat huudahtavat yhteen ääneen.
Juhani jatkaa:
- Minä en koskaan ole toisen miehen kanssa ollut. Nuorena siksi, että se oli lestadiolaisena mahdotonta. Sitten ujouden takia, ja nyt myöhemmin siksi että on se kuitenkin synti. Venla on eri juttu. Me olemme hyviä ystäviä ja avioliittomme toimii loistavasti.
Venla kertoo omasta puolestaan:
- Minulla oli joskus nuorena pari kertaa tilanne, jossa halailin jonkun ystäväni kanssa mutta sen pidemmälle se ei koskaan edennyt. Kuten sanoin, en pidä homoutta syntinä vaan sairautena. Enkä minä halua olla sairas, mutta se on ilmeisesti kroonista. Ei tätä paranneta. Mutta onneksi minulla on Juhani, joka ymmärtää parhaana ystävänäni ja aviomiehenäni.

- Teillä on kuitenkin kaksi lasta. Muumimukiako olette käyttäneet?
Aviopari vilkaisee hymyillen toisiinsa.
- Niin no, tämä on tietysti vähän vaikea asia tunnustettavaksi… mutta sovimme että kerrotaan rehellisesti, Juhani vastaa.
Venla jatkaa:
- Kyllä lapset ovat saaneet alkunsa ihan luonnonmenetelmällä. Ei me heteroita olla, mutta kun naimisissa ollaan, niin ollaan naureskeltu että pitihän meidän saattaa avioliitto voimaan, kuten joskus keskiajalla oli tapana sanoa.
Juhani naurahtaa.
- Olen joskus ajatellut asian siten, että jos joukko miehiä vaikka haaksirikkoutuu autiolle saarelle tai on suljetussa vankilassa, niin kyllä siellä ajan myötä heterokin alkaa homoilemaan. Meille kävi käänteisesti, homot alkoivat heteroimaan.
Venlaa naurattaa myös.
- Ei me mitään seksipetoja olla keskenämme. Taipumuksista aiheutuen seksiä on ehkä kerran kuussa tai harvemmin, enimmäkseen kumpikin hoitaa tarpeensa itsekseen. Oman käden oikeus. Mutta kun läheisiä ollaan, niin kyllä joskus se säännöllinen halaaminen johtaa pidemmälle.

- Tietävätkö lapset homoudestanne?
- Eivät tällaiset asiat pienille lapsille kuulu, Venla sanoo.
- Ehkä kerromme heille teini-iässä tai aikuisina, ehkä emme lainkaan, Juhani pohdiskelee. -Emme ole vielä keskenämme asiasta sopineet.
- Eihän kukaan muukaan meistä tiedä, edes vanhemmat tai sisaruksemme, kavereista nyt puhumattakaan. Luulevat ihan tavalliseksi aviopariksi. Ja hyvä niin, kaikki pitävät meitä onnellisena pariskuntana, Juhani naureskelee.
- Eikö me sitten olla, Venla sanoo muka vihaisesti tökäten Juhania kyynärpäällä kylkeen.
- No ollaanhan me, mutta ei kai ihan sillä tavalla kuin normaalisti luullaan, Juhani pelastaa tilanteen.

- Eli te siis aiotte ylläpitää kulissia edelleen, vaikka voisitte molemmat olla onnellisia jonkun muun kanssa?
- Voisimmeko? Homoseksuaalisuus on sairautta ja minä sairastan sitä. Voisinko muka olla onnellinen, kysyy Juhani.
- Samat sanat, toteaa Venla. - Yhteen on lähdetty ja yhdessä ollaan. En minä halua ottaa parhaan kaverini menettämisen riskiä sillä että lähtisin viettämään hedonistista elämää. Meillä on ihana perhe ja satsaamme siihen.
- Kyse on vain siitä, että yhteiskunta ei oikein jaksa hyväksyä meidän arvojamme ja elintapaamme. Siksi olemme kaapissa ja pysymme siellä, Juhani päättää keskustelun.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Uusinta: Otteita olympolaisesta päiväkirjasta


Lukijalle: Tokion olympialaiset pyörähtivät käyntiin vuoden verran jälkijunassa. Tässä yhteydessä on aiheellista muistella, miten kävi viime kerralla Rion kisoissa:

Rion olympialaiset on saatu päätökseen jonkin verran onnistuneemmin kuin osasin odottaa. Pidin kisakaupungin valintaa virheenä, koska onnistuneita kisoja pystytään järjestämään vain joko sivistysmaissa tai totaalisissa diktatuureissa eikä Brasilia ole kumpaakaan. Kohtuullisesti meni silti. Parhaiten kylläkin onnistui yleisurheilukommentaattori Mika Lehtimäki, jonka asiantuntemuksen edessä allekirjoittanut kumartaa maahan ja tomuun asti. Osaamisen tason ovat huomanneet muutkin. Ilta-Sanomien kolumnisti Tuomas Manninen epäili taannoin, että oikeaa Mika Lehtimäkeä pidetään vankina Ylen kellarissa ja hänet on korvattu robotilla, johon on ohjelmoitu kaikki yu-data ja tehty muutama muukin lysti viritelmä. Kuulostaa uskottavalta. Omasta puolestani voin todistaa, että vielä jokin aika sitten kehissä oli ”oikea” Lehtimäki. Tai sitten on kehitetty kuseva robotti, olin nimittäin kourulla vieressä. Tästä kesästä kylläkin epäilykset heräävät. Viimeksi näin Lehtimäkeä hotellin aamupalalla. En nähnyt hänen syövän mitään. Ettei mies vain olisi istunut pistorasian vieressä latautumassa?

Suomen menestys oli historiallisen huono. Yksi ainoa mitali ja sekin vain pronssia. Mutta tavoite tuli saavutettua, koska joukkueessa oli varmaan "aivan huikea fiilis", vai kuinka, Kojonkoski? Toisaalta pitää muistaa, että olympialaisissa kilpailtiin 306 lajissa eli jaossa oli vähän toistatuhatta mitalia, koska esim. osassa kamppailulajeja tarjolla on aina kaksi pronssia. Suomalaisia on vähän vähemmän kuin tuhannesosa maapallon asukkaista, joten tuo yksi mitali vastaa täysin väestöosuuttamme. Siitä huolimatta tätä voi pitää epäonnistumisena aiempaan menestykseen verrattuna.
Jos ei mennyt hyvin urheilijoilla, niin Yle kanttasi vielä pahemmin. Rio Areenaa ei saatu toimimaan kunnolla, mikä ei toki kokonaan mennyt Ylen syyksi. Mutta kun yritti katsoa kisalähetyksiä jälkikäteen, niin törmäsi mielenkiintoisiin sössimisiin. Esimerkki sunnuntaiaamulta. En ollut viitsinyt valvoa keihäänheiton tai minkään muunkaan takia, mutta katsoin yöllä kusella käydessäni teksti-TV:stä miten keihäässä kävi. Sitten kunnolla ylös noustua menin nettiin aikomuksena katsoa miesten 1500, 5000 ja seitsemän naisen + Caster Semenyan 800 metrin finaali. Yle Areena lupasi kahden tunnin lähetystä, tekstikentässä mainittiin mm. keihäs, 5000 m ja pitkät viestit. Klikkasin. Tallenne alkoikin keihäänheiton jo päätyttyä ja juoksulajeista oli jäljellä vain miesten 4 x 400 metriä. Kesto ei ollut kaksi tuntia, vaan 38 minuuttia. Yleisurheiluyön alkuiltaa ei löytynyt mistään. En halunnut käydä googlailemaan, koska halusin säilyttää juoksumatkoille jännityksen ja pelkäsin googlauksen paljastavan tuloksen. Pienen etsinnän jälkeen löysin Yle Areenasta yksittäisten lajien lähetykset. Otsikot ulvoivat: "Mo Farah nousi Lasse Virénin rinnalle!" "Miesten 1500 metrin voitto Yhdysvaltoihin!" "Caster Semenya otti 800 metrin kultaa!"
Kiitti vitusti jännityksen pilaamisesta, Yle.

Seuraavassa hajahavaintoja kisoista:

Avajaiset
Olympiatulen sytytti Vanderlei de Lima, joka muistetaan kahjon irlantilaisen sivullisen hyökkäyskohteena Ateenan olympiamaratonilta 2004. Johdossa ollut de Lima tönäistiin syrjään reitiltä ja vaikka hän jatkoikin johdossa, jäi lopulta pronssille. Nyt hän sai osittaisen korvauksen tapahtumasta, mikä hänelle suotakoon. Media hehkutti häntä - kuten silloin 12 vuotta sittenkin - "kultamitalin sivullisen takia menettäneenä urheilijana". Asiantuntijapiireissä konsensus on ihan muuta. Välikohtaus sattui hieman ennen 36 kilometriä. Olin sanonut 33 km kohdalla, että luultavasti Baldini voittaa, ainakaan de Lima ei voita. 30 km väliaikapisteellä takaa-ajava ryhmä oli 46 sekuntia jäljessä, 35 km kohdalla 28 sekuntia. Se on 3,6 s/km. Matkaa oli jäljellä reilut seitsemän kilometriä, mikä tarkoittaa että de Limalla olisi ollut kahden sekunnin etumatka maalissa. Paitsi että takaa-ajo oli oikeasti alkanut vasta noin 32 km kohdalla Baldinin ja Keflezighin (joka muuten oli vielä Riossakin mukana sijoittuen matkan varrella tulleista ongelmista huolimatta sijalle 33) irtauduttua omille teilleen takaa-ajoryhmästä. Lisäksi juoksunopeuksien ero yleensä kasvaa viimeisillä kilometreillä. Hyökkäys tapahtui noin kaksi ja puoli minuuttia 35 km väliaikapisteen jälkeen ja siinä ajassa välimatka oli kutistunut 24 sekuntiin eli neljä sekuntia väliaikapisteeltä laskien. Mikä tarkoittaa noin viittä sekuntia kilometrillä. Olin 35 km pisteellä laskeskellut, että de Lima tulee ylösajettua vähän ennen 40 km väliaikapaikkaa. Todellisuudessa kävi niin, että Baldini sai hänet kiinni hieman 38 km jälkeen. En pistäisi punaista puupenniäkään sen puolesta, että de Lima olisi menettänyt kultamitalin välikohtauksen takia. Sen sijaan hopeamitalin hän saattoi kyllä menettää.

Lentopallo-ottelu Kuuba-Venäjä.
Kuuballa on punaiset, Venäjällä siniset peliasut. Molemmilla joukkueilla on libero kentällä ja kuten lentopalloa seuraavat tietävät, liberon peliasu on erivärinen. Sattumalta Kuuban liberon asu on sininen ja Venäjän punainen. Kamera kuvaa Venäjän kenttäpuoliskoa.
Salli: - Miksi tuolla yhdellä venäläisellä on erivärinen asu?
Jaska: - Ei se ole venäläinen. Se on kuubalainen, katso itse. Samanlainen asu kuin kuubalaisilla.
Salli: - Siis mitä sinä höpötät?
Jaska: - Uusi sääntö. Molemmat joukkueet saavat asettaa yhden pelaajan vastustajan kenttäpuoliskolle sekoittamaan sen peliä. Kansainvälinen liitto halusi tehdä lentopallosta enemmän kontaktilajin.
Salli: - No nyt sinä taas kusetat.
Jaska: - Katso itse. Kuuban puolella on vastaavasti yksi siniasuinen.
Hetken hiljaisuus.
Salli: - Ei muuten mene nyt läpi. Muuten voisin uskoa, mutta Venäjällä ei ole neekereitä.
Jaska: - Se onkin salainen agentti…AUTS!

Naisten maraton.
Selostaja: - … ja kärkiryhmässä on myös entinen kenialainen, nykyään Bahrainia edustava Kirwa…
Jaska: … jota ajaa tiukasti takaa Qataria edustava entinen etiopialainen Leppäkerttu…

Naisten seiväshyppy.
Vuorossa on Saksan Martina Strutz.
Jaska: Ja nyt nähdään maailman kahdeksas ihme: lentävä strutsi!

Miesten 1500 metrin toinen alkuerä.
Filip Ingebrigtsen tekee taktisen virheen loppusuoran alussa ja pysyy joukon takana sisäradalla nähdessään siellä miehen mentävän aukon. Käy kuten normaalisti eli sisärata sulkeutuu nenän edestä. Matka uhkaa loppua kesken ja edessä on rintaman verran äijiä, kiertämään ei enää ehdi vaikka vauhtia on enemmän kuin muilla. Äkkiä kahden miehen väliin näyttää avautuvan aukko, josta Filip (en enää aio kirjoittaa Ingebrigtsen, kirotut norjalaiset nimet) menee anteeksi pyytämättä läpi kyynärpäät terävinä. Siinä sivussa britti Charlie Grice horjahtaa ja menettää jo muutenkin olemattomat jatkomahdollisuutensa.
Ylen haastattelussa toimittaja kysyy:
- Filip, mitä siellä oikein tapahtui?
- Ei mitään normaalista poikkeavaa.
Totaalirepeäminen kotikatsomossa.
Jälkipyykissä kävi sitten kuten odottaa sopi. Filip hylättiin ja Grice päästettiin välieriin, vaikka lopputulos ei sinne asti riittänyt. Kotikatsomon oikeusistuin antaa tilanteesta toisenlaisen päätöksen. Kelasin oppimismielessä juoksun useita kertoja läpi. Lajijohtajana olisin päättänyt jättää tulokset voimaan. Sääntökirja on tässä tapauksessa valitettavan epämääräinen. Kuitenkin selvä tapaus pitäisi olla, että Griceä ei olisi pitänyt päästää välieriin. Sääntökirja sanoo, että mikäli ilman omaa syytään tönitty kilpailija oli merkittävissä määrin kärsinyt tilanteesta, hänet voidaan päästää ylimääräisenä jatkoon (sääntö 163/2a). Tosiasia kuitenkin on, että Grice oli jäämässä kilpailussa kahdeksanneksi (jos Filipin hylkäys huomioidaan, seitsemänneksi) kuuden parhaan mennessä jatkoon. Toinen juttu on sitten se, olisiko Filipin suoritus pitänyt hyväksyä. Kyllä olisi, koska hänen tullessaan Gricen ja Tesfayen välistä siinä oli miehen mentävä tila. Se sulkeutui vasta siinä vaiheessa, kun hän oli jo rinnalla ja tulossa selvästi kovempaa vauhtia läpi. Töniminen tapahtui vasta hänen ollessaan miesten välissä, ei silloin kun hän oli tulossa siihen. Kieltämättä Filip tönäisi Griceä ja jos tilanteessa olisivat olleet vain he kaksi, Filip olisi pitänyt hylätä. Mutta toisella puolella oli Saksan etiopialaisvahvistus Tesfaye. Jos joku olisi juoksussa pitänyt hylätä (ei olisi pitänyt, mutta jos suurinta syyllistä etsitään), niin Tesfaye. Videolta näkyy selvästi, kuinka Tesfayen oikea käsi ojentuu vaakasuoraksi sivulle Filipin eteen sulkemaan tietä ja hän itsekin siirtyy lähemmäs. Kannattaa myös huomata, että Filipillä ei ollut maaliin tullessaan nimilappua rinnassa. Tesfaye repäisi sen irti. Vieläpä siten, että hänen oikea kätensä kiskaisi sen OIKEALTA puolelta rintaa, mikä osoittaa käden olleen kokonaan Filipin edessä. Tämän tönäisyn takia Filip horjahti ja tönäisi Griceä, joka oli kyllä jo mahdollisuutensa menettänyt. Tesfayea ei hylätty. Ei sen puolesta, että asialla olisi ollut merkitystä, koska hän karsiutui muutenkin.

Naisten 3000 metrin estejuoksu.
Sandra perkele, tule nyt vihdoinkin ja lue ne kaksi analyysia ja ota opiksesi. Sori, en kyllä aio kääntää ruotsiksi, vaan kyllähän Sinä osaat suomea sujuvasti lukea, olethan ennenkin näitä tekstejä linkannut. Mutta hei, nyt oikeasti. Et voi mokata joka ainut kerta arvokisoissa samalla tavalla. Osaat kyllä aitoa, ongelma on siinä että esteet pitää oppia lukemaan paremmin ja tulemaan vesiesteeltä oikein alas. Ei se vaadi kuin yhden iltapäiväsession urheilukentällä, niin homma saadaan hoidettua kuntoon. Olettaen että valmennettava kuuntelee mitä valmentaja sanoo. Tiedän miten temppu tehdään ja tietää kyllä Oscarkin, käske sitä käskemään itseäsi. Jos vielä ensi kesänä MM-kisoissa toistat samat virheet, lupaan ostaa sen kumiankan, jonka kanssa on kivempaa leikkiä vesihaudassa.

Mika Kojonkoski on Laura Arffmanin haastattelussa.
Kojonkoski latelee tekstiä tapaan, joka saa arvelemaan että hänellä on nykyajan lunttilappu eli iPad, jossa on avoinna puppulausegeneraattori. Pari esimerkkiä siitä, mitä puppulausegeneraattori saa aikaan, kun avainsanaksi antaa ”kisamenestys”:
- On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että kisamenestys yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.
- Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta kisamenestys vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään vastuunalaisia kontradiktioita.
- Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että kisamenestys järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös huonoja taloudellisia ja hallinnollisia oloja.

Noita lausumia ei erota aidon Kojonkosken puheesta edes elektronimikroskoopilla.
Saadessaan hetkeksi suunvuoron Arffman kysyy:
- Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
En koskaan saanut tietää, menivätkö Kojonkosken pasmat hetkeksikään sekaisin, sillä repesin niin totaalisesti että seuraavaan puoleen minuuttiin en kuullut naurultani mitään. Ainakin siinä vaiheessa, kun olin vähän toipunut, Kojonkoski lateli kutakuinkin seuraavaan tapaan:
- Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että kisamenestys rauhoittaa vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä.

Koripallo-ottelu Argentiina-Brasilia.
Peli on tasan varsinaisen peliajan päätyttyä. Jatkoajan aikana Salli lähtee käymään jääkaapilla ja palaa vasta sen päätyttyä.
Jaska: - Jatkoaika päättyi sitten tasan.
Salli: - No mitäs sitten seuraa?
Jaska: - Toinen jatkoaika.
Salli: - Entäs jos sekin päättyy tasan? Vapaaheittokilpailu vai?
Jaska: - Ei semmoista ole. Kolmas jatkoaika.
Salli: - No ei varmasti seuraa. Onhan niitten pakko pitää vaparikilpailu, vähän kuin futiksessa rankkarikisa. Tuohan voisi jatkua loputtomiin.
Jaska (kyllästyneesti): - Niin joo, mutta kolmas jatkoaika on sitten sudden death. Ensimmäisen pisteen tehnyt joukkue voittaa.
Pitkä hiljaisuus.
Salli: - Ei helvetissä. Nyt sinä muuten kusetit.

Esteratsastus.
Salli: - Jos hevonen pärjää tässä huonosti, tehdäänkö siitä meetvurstia?
Jaska: - No tietysti. Tiukaksi treenattuja hevosia. Mistä luulit vähärasvaisen meetvurstin tulevan?

Permantovoimistelu.
Salli: - Miksi suomalaiset ei ikinä pärjää voimistelussa?
Jaska: - On tässä joskus pärjätty. Suomi on saanut monta olympiakultaakin.
Salli: - Joo, joskus esihistoriassa. Mutta eikö muutkaan pohjoismaat pärjää?
Jaska: - No ei ne varmaan koskaan ole pärjänneetkään.
Salli: - Luulisi että ruotsalaiset olisi pärjänneet. Ainakin permannolla.
Jaska: - Miten niin juuri permannolla?
Salli: - Kais tiedät. Heitä homo voltti.

Golf.
Salli: - Mitäs mieltä olet siitä, että niin moni golfin huippu jäi pois kisoista?
Jaska: - Suoraselkäistä toimintaa. Niin minäkin olisin tehnyt, jos olisin golfari. Tosin olisivat voineet ilmoittaa todellisen syyn eikä käyttää zika-virusta tekosyynä.
Salli: - No mikä se todellinen syy oli? Se, ettei olympialaisissa jaeta rahapalkintoja?
Jaska: - Ehkä, mutta optimistina ajattelen että poisjääneillä oli sen verran moraalista selkärankaa, että heitä olisi hävettänyt esiintyä urheilijana.

Judo.
Egyptiläinen judoka diskattiin hänen kieltäydyttyään kättelemästä israelilaista vastustajaansa hävityn ottelun jälkeen. Kuten kansainvälisen liiton edustaja totesi, ”onhan se nyt sentään edistystä että egyptiläinen suostui ottelemaan israelilaista vastaan.” Totta. Näitä tapauksia on ollut muitakin. Kerran iranilainen judoka kieltäytyi olympialaisissa ottelemasta israelilaista vastaan – ja sai kotimaassaan olympiavoittajaille varatun palkintosumman. Toisaalta onhan menettely ollut aivan loogista: kohdatessaan juutalaisen muslimi perääntyy äkisti takavasemmalle, kuten Israelin ja arabimaiden välisissä sodissakin.

Seiväshypyn palkintojenjako.
Brasilialaisyleisö ei ymmärtänyt yleisurheilun luonnetta, vaan buuasi rajusti ME-mies Renaud Lavillenielle tämän keskittyessä yrityksiinsä. Vastassa kun oli kotimaan oma poika. Sama meno jatkui palkintojenjaossa, vaikka Lavillenie oli jo jäänyt hopealle. Tosin siinä välissä Lavillenie oli mennyt vertaamaan yleisön käytöstä Berliinin natsikisoihin 1936. Vertaus oli törkeä ja epäoikeudenmukainen. Todellisuudessa natsiyleisö osoitti suosiotaan esimerkiksi Jesse Owensille ja käyttäytyi muutenkin asianmukaisesti. Toisin kuin brassiyleisö. Mutta kuten jutun alussa totesin, olympialaisia pitäisi myöntää vain sivistysmaihin tai totaalisiin diktatuureihin, jotta homma toimisi. Sivumennen sanoen, järjestelyiltään, huomioarvoltaan ja tasoltaan aikaisempiin kisoihin verrattuina selvästi onnistuneimmat kisat olympiahistoriassa on järjestetty nimenomaan Saksassa 1936. Mikä oli sekä sivistysmaa että siihen aikaan diktatuuri. Tämä ei voi olla sattumaa.

Naisten maahockeyn finaali Iso-Britannia - Hollanti.
Maahockeystä tuli uusi suosikkilajini, kun satuin näkemään alkusarjassa Ison-Britannian ja Australian kohtaamisen. Sutjakoita naisia lyhyissä hameissa!
Finaalissa likainen mielikuvitus teki tepposet, kun selostaja ei miettinyt sanojaan loppuun asti:
Selostaja: - Pallo on Hollannin kapteenilla, joka miettii tarkkaan kenelle antaa...
Tottahan tuo näkyi olevan, sillä kun asian tarkisti, niin Hollannin kapteeni on lesbosuhteessa joukkuekaverinsa kanssa. Ison-Britannian joukkueessa puolestaan pelasi avioparikin. No, toisaalta noissa maissa naiset eivät pelaa jääkiekkoa ja kaipa tarjolla olevista vaihtoehdoista maahockey sitä eniten muistuttaa.

Miesten moukarinheitto.
Salli: - Useimmille näytti olevan pääasia se, ettei Ivan Tihon voittanut. (Tihon on kärynnyt kahdesti ja pääsi mukaan vain sääntöjen porsaanreiän takia.
Jaska: - Niin siis voittanut vielä. Tämähän oli vasta välierä, moukarinheiton loppukilpailu tunnetusti kustaan purkkiin.
Salli: - Ja Tihon muka ei jäisi kiinni, jos joku kerran jää?
Jaska: - No, eihän sitä ikinä tiedä. Sitä paitsi Söderberg oli sentään kahdeksas, mikä tarkoittaa melkein fifty-fifty -mitalimahdollisuutta.

Miesten 4 x 100 metrin viesti.
Usain Bolt saavutti yhdeksännen olympiakultansa, mikä vei hänet tilastoissa Paavo Nurmen ja Carl Lewisin rinnalle kultamitalien määrässä. Tosin Nesta Carterin käry saattaa viedä vuoden 2008 pikaviestikullan ja pudottaa kokonaismäärän kahdeksaan. Mutta olympiavoittojen määrä yksin ei ratkaise sitä, että olen tämän jälkeen valmis nostamaan Boltin kaikkien aikojen yleisurheilijaksi. Hänen dominanssinsa maailmanennätyksissä on samaa luokkaa kuin Paavo Nurmella ja kilpailun kovuus on nykyään eri tasolla kuin silloin. Bolt on dominoinut myös MM-kisoja, johon Nurmella ei tosin ollut mahdollisuutta. Ja Nurmen kultamitaleista viisi tuli lajeista, jotka eivät enää ole ohjelmassa (maastojuoksu joukkuekilpailuineen kahdesti, joukkuejuoksu kerran), vaikka maastojuoksun yksilökilpailun tulisi toki yhä olla. Yksilölajien kultamitaleja Nurmella ja Boltilla on yhtä paljon eli kuusi, Lewisillä on yhtä enemmän, mutta hän ei dominoinut ME-listoja. Eniten yksilölajien olympiakultia on Ray Ewryllä, kahdeksan, mutta ne kaikki ovat yli sadan vuoden takaa vauhdittomista hypyistä. Eli Bolt on niukasti ykkönen ennen Nurmea. Lewis ottelisi muuten tasavahvasti Nurmen kanssa, mutta Nurmen lempinimi oli Suuri Vaikenija siinä missä Lewis meni yrittämään menestystä myös musiikin alalla videolla, jonka takia häneltä pitäisi takavarikoida vähintään yksi olympiakulta.

Phelps.
Palkintokaappina palvelee ilmeisesti Ikean hyllykkö, koska rakennettuaan siihen lisäosan Phelps palasi altaille. Tällä kertaa saldona oli viisi kultaa ja yksi hopea, yhteensä olympialaisista on nyt 23 kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Jos Phelps olisi valtio, hän sijoittuisi kaikkien aikojen mitalitaulukossa sijalle 41 jättäen taakseen mm. Argentiinan, Meksikon, Intian ja Nigerian. On se uskomaton mies. Omissa silmissäni menestystä kuitenkin himmentää se, että suurin osa mitaleista on tullut lajeista, joita en kelpuuttaisi olympialaisiin. Ei yleisurheilussakaan ole kumisaappaat jalassa juoksua, yhdellä jalalla pomppimista, takaperinjuoksua ja sekajuoksua eli näiden yhdistelmää yhdessä "vapaajuoksun" kanssa, joten miksi uinnissa on perhos-, selkä-, rinta- ja sekauinnit? Mikäli Phelpsin mitalilistalle otetaan vain ne lajit, mitkä jättäisin kisoihin, hänen olympiakultiensa määrä olisi kolme (jos oletetaan että poistettavaksi ehdottamani 4 x 200 m olisi korvattu ehdotukseni mukaisesti 4 x 400 metrillä ja Phelps olisi aina ollut vastaavassa joukkueessa, niin seitsemän). Ja hänellä olisi tasan yksi yksilölajin kultamitali, 200 metrin kultaa Pekingistä 2008. Nyt niitä on kolmetoista, kymmenen on tullut viesteistä.

Bolt.
Minua lähestyi sähköpostitse lukija, jota otti pannuun Bolt-hehkutus. Hän vertasi Boltia Phelpsiin ja epäili, että Bolt-innostuksessa melkoinen osa aiheutuu suojaväristä, minkä takia Boltia hehkutetaan enemmän kuin useampia voittoja napannutta Phelpsiä. Tästä olen eri kannalla. Phelpsistä olen jo edellä sanani sanonut. Mitä Boltiin tulee, totesin hänestäkin jotakin, mutta lisään vielä ihonvärikertoimen. Kuvitellaan että 200 metrin pronssimitalisti ja moninkertainen Euroopan mestari Christophe Lemaitre olisi saavuttanut edes näissä kisoissa saman kuin Bolt. Hehkutus olisi ollut vielä suurempi, kiitos Lemaitren valkoisen pigmentin. Valitettavaa mutta totta. Lemaitre kun edustaa toiseutta sprinttereiden joukossa. Tosin kontrasti ei varmasti olisi yhtä suuri kuin siinä tapauksessa, että Phelps olisi pikimusta. Silloin hän olisi saanut varmasti osakseen yhtä suuren hehkutuksen kuin Bolt - koska olisi edustanut poikkeusta uimareiden joukossa.
On kovin ikävää, että ihonvärillä on noin suuri merkitys. Mutta vastaukseni on: ei, Bolt ei ole saanut ansiotonta arvonnousua etnisyytensä takia. Bolt on ansainnut toki kaiken sen, mitä on osakseen saanut. Valitettavasti yleisurheilun markkinointia on tehty liiaksi Boltin nimellä. Esimerkiksi Mo Farah on tuplatuplastaan huolimatta jäänyt pahasti varjoon. Ihmetyttää vain, mitä aiotaan tehdä kun Bolt lähiaikoina lopettaa.

Miesten sulkapallon kaksinpelifinaali.
Salli: - Eikö tämä peli pelattu jo eilen? Minähän näin tuon tyypin. (tarkoittaen Malesian Lee Chong Weitä, jonka oli huomannut ohimennen.)
Jaska: - Eilen oli välierä. Tämä on finaali.
Salli: - Sinähän sanoit eilen että se on finaali.
Jaska: - No kun minä olin just avannut telkkarin ja ymmärsin väärin, mutta se olikin sitten välierä.
Salli: - Oletko ihan varma ettei tämä ole uusinta? Tuo vastustaja on kiinalainen ja silloinkin oli kiinalainen.
Jaska: - Hei kuule, eilen se voitti yhden kiinalaisen mutta se oli vain yksi niistä, maailmassa on toista miljardia lisää.

Beach volley.
Salli: - Painissa ja muissakin vastaavissa on painoluokat. Miksei lentopallossa ole luokkia?
Jaska: - Siis millä lailla?
Salli: - No eihän tässä lyhyet pärjää. Pituuden mukaan. Miehissä vaikka neljä sarjaa: avoin luokka, alle kaksimetriset, alle 185-senttiset ja alle 170-senttiset.
Jaska: - Miksikäs ei. Hyvä ajatus. Ja myös naisille sarjajako, etenkin beach volleyhin…
Salli: - Miten minä niin arvaan, mihin tämä johtaa?
Jaska: - …eli A-sarja, B-sarja, C-sarja, D-sarja ja DD-sarja.

Urheilupiireissä oli pitkään huhuttu Arto Bryggaren ja Heike Drechslerin suhteesta. Kesällä asia vahvistettiin ja pariskunta esiintyi Riossa yhdessä. Blogisti toivoo, että molempien kohdalla kolmas kerta toden sanoo ja toivottaa pariskunnalle onnea lastenlorua mukaillen: ”Artsi ja Heike ne yhteen soppii, pannaan ne testauskoppiin!”

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Uutiskatsaus 29/2021


1. Tämä ei ole sukupuolikysymys

Jussi Halla-ahon ilmoitettua luopumisestaan persujen puheenjohtajuudesta ennakkosuosikkina kalifiksi kalifin paikalle on pidetty Riikka Purraa. Vaikuttaa jopa siltä, että Purra saa varovaista tukea medialta. On todettu, että persujen ongelma on voittaa naisten kannatus puolelleen ja Purran valitseminen pj:ksi olisi hyvä ratkaisu tähän. No, toveri Lenin kehotti aina kysymään kuka ja miksi. Tiedämme että media. Mutta miksi media näyttää ajavan Purraa pj:ksi? Vaihtoehtoja on muutamia:
1) Vilpitön analyysi siitä, että naispj toisi naiskannattajia. Tosin tästä sopii epäillä, että eikö naispj sitten karkottaisi mieskannattajia? Luultavasti ei niin paljon, mutta tämän vaihtoehdon totuudellisuus edellyttäisi silti median vilpittömyyttä.
2) Laskelmointi siitä, että naisia siirtyy kuitenkin pois suomalaisten edun vastaisten puolueiden kannattamisesta vähemmän kuin miehiä pois persujen äänestäjistä, joten pyritään saamaan Purra pj:ksi.
3) Sama temppu millä Neuvostoliitto aikoinaan järjesti Koiviston presidentiksi: tuettiin mukamas Karjalaista, jolloin kansa vastareaktiona meni Koiviston taakse. Tätä vaihtoehtoa vastaan puhuu Purralle annetun tuen laimeus sekä se, että kovaa vastaehdokasta ei ole ainakaan vielä noussut. Ei ainakaan sellaista jonka media haluaisi mieluummin pj:ksi kuin Purran.
4) Totaalinen naiivius, jolla halutaan saada nainen pj:ksi koska se nyt vaan pitää olla nainen pj:nä, olettaen että homoa, neekeriä tai muslimia ei ole saatavilla.
Voi vain olla, että median lieväkin tuki Purralle kääntyy itseään vastaan. Sakari Puisto saattaa hyvinkin tulla oikealta ohi. Ei sen puolesta, ei Purrakaan ollenkaan huono vaihtoehto ole. Enteellisesti Riikka-myrsky pisti jo osan Suomea sekaisin.
P.S. Otsikon uutisen lopussa kerrottiin piakkoin äityislomalle jäävän Maria Ohisalon hakevan jatkokautta vihreiden pj:nä. Onnittelut sisäministerille iloisista uutisista (siis raskaudesta, ei jatkokauden hakemisesta). Uutinen kylläkin osoitti allekirjoittaneen olleen väärässä – uskoin Ohisalon luopuvan politiikasta useiden vuosien ajaksi. Jatkokauden hakeminen osoitti, että hän ei todellakaan tajua millaiseen suohon tämän hallituksen ajama politiikka maan ajaa. Nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka päästä syrjään ennen romahdusta. Olen pitänyt Ohisaloa Marinia älykkäämpänä (mihin ei kieltämättä paljon vaadita), mutta fanaattinen vallanhimo taitaa olla vielä kovempi. En näet olisi kovin hämmästynyt jos Marin ilmoittaisi vauvauutisen päästäkseen pakoon ennen kulissien romahdusta.


2. Paska juttu

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkysellä, joka vaikuttaa olevan ihan järkimies, kävi valitettava vahinko Oulun reissulla. Hän poikkesi bajamajassa ja pöntöllä istuessa iPhone luiskahti shortsien taskusta pudoten reiästä. Ei auttanut muuta kuin ruveta käsin penkomaan puhelinta paskan seasta. Taitaa olla parasta että jätän kommentoinnin Tynkkysen paskantonginnasta vain tähän. Totean ainoastaan Tuntemattoman sotilaan Koskelaa mukaillen hänen sanojaan Lehdon kuolemasta: ”Se siinä oli hyvä että se sattui Tynkkyselle. Se oli paras mies meistä kestään tuon.”


3. Yhteiskunnallista osallistumista

Uutinen on vanha, mutta sain sen tietooni vasta äskettäin, kiitoksia J. Edgarille. Turun yliopistossa ei tällä kertaa tutkittu sitä, kui ihmeessä termospullo voi tiettä, onks sen pidettävä neste kylmänä vai kuumana. Tällä kertaa ei nimittäin oltu fysiikan laitoksella vaan sukupuolentutkimuksen kurssilla. Sen sijaan että olisivat raottaneet housunvyötäröä ja katsoneet onko siellä pimppi vai pippeli, sukupuolentutkimuksen kurssilla järjestettiin bussikyydit Helsinkiin turvapaikanhakijoiden karkottamista vastustavaan mielenosoitukseen. Tästä sai opintopisteitä.
Tämä on vastoin alkeellistakin akateemista vapautta niin monella eri tavalla, että niitä on turha edes luetella tilanpuutteen takia. Tosin… kävi kyllä mielessä että jos jostain käsittämättömästä syystä kurssille olisi eksynyt joitakin täysissä järjissään olevia, niin olisivathan nämä voineet tempaista. Ei muuta kuin bussiin mukaan ja mielenosoituskulkueeseen joukon jatkoksi. Kyltteihin olisi voinut tekstata vaikka ”Ei karkotuksille – käännytetään heti rajalta!” tai ”Kalliit karkotukset seis – turvapaikanhakijat suljettava vankileireille kunnes lähtevät vapaaehtoisesti!”. Sitten olisi ollut kiva katsoa tuleeko opintopisteitä vai hylätty arvosana.


4. Täydennystä uutisointiin

Joku puolijulkku joutui taksikuskin raiskaamaksi ja lehdet tekivät isot uutiset aiheesta. Eivät kuitenkaan niin isot, että oleelliset tiedot olisivat mahtuneet mukaan. Otsikon jutussakin kerrotaan vain, että kyseessä oli ”43-vuotias mies, joka on raiskannut taksitoiminnan yhteydessä useita naisia, joka on pyörittänyt ravintolaa Lohjalla ja saanut tuomion laittoman taksiliikenteen harjoittamisesta muutama vuosi sitten”. Aiemmassa jutussa kylläkin kerrottiin, että ”hän puhuu suomea murtaen”, mutta julkkiksen mukaantulon myötä tämä katsottiin parhaaksi jättää pois. Nimeä en tässä mainitse, koska tuomiota ei ole vielä annettu. Päätynee sitten aikanaan ”toistuva uutinen” -kohtaan. Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat tutkia murha.info -sivustoa.


5. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Rauf Omid … jäkjäkjäk … kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … raiskauksesta, neljästä raiskauksen yrityksestä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. … päläpäläpälä … Vaasan hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


6. Suomessa syntynyt somali lähtee kotiin

Ei toki vapaaehtoisesti, vaan pakolla. Vuonna 1993 Suomessa syntyneelle miehelle ei ole onneksi koskaan myönnetty Suomen kansalaisuutta, joten karkotus oli jopa nykylainkin mukaan mahdollinen. Rikosten lista on pitkä kuin normisomalin sossutukiluettelo. Jo alaikäisenä tuli vankeutta yhdestätoista ryöstöstä, vaikka varastelu ei kuulemma kuulukaan somalikulttuuriin. Täysi-ikäisenä tilanne ei parantunut, sillä ryöstöt, pahoinpitelyt, laittomat uhkaukset, maksuvälinepetokset ja törkeät rattijuopumukset (vaikka kuraani muistaakseni kieltääkin alkoholin) seurasivat toinen toistaan. Kahdeksan vuoden sisään mahtui kymmenen vankeustuomiota. Edes kaksi maahan tekaistua lasta ei riittänyt perusteeksi jäädä Suomeen. Mitä perheenyhdistämisiin tulee, niitä voi kannattaa lämpimästi. Kunhan ne eivät tapahdu Suomessa.
No, joka tapauksessa hyvää matkaa Somaliaan. Enää 20999 jäljellä.


7. Laki on sokea

Poliisi julkaisi videon, jossa pari motoristia hurjasteli satasen alueella mittausten mukaan 177 km/h tehden siinä sivussa erinäisiä mielenkiintoisia ohituksia vilkasliikenteisellä tiellä. Takaa-ajosta huolimatta motoristit luovuttivat vasta nähdessään edessä odottavan toisen moottoripyöräpoliisin.
Lopputulema oli seuraava: ”Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 39-vuotiaan miehen sekä 40-vuotiaan miehen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 70 päiväsakkoon, joka teki heidän tuloillaan 420 euroa. Oikeuden mukaan he aiheuttavat vakavaa muiden tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle.”
Voin samaistua motoristien kohtaloon. Sain jokin aika sitten liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakot itsekin. Summan suuruus oli kutakuinkin sama kuin näiden veijareiden 420 euroa. Oma rikkeeni oli se, että tulin STOP-merkillä varustettuun risteykseen kilpikonnavauhtia. Nähtyäni ettei kumpaankaan suuntaan ollut mitään liikennettä, käännyin päätielle. Parinsadan metrin päässä poliisi pysäytti ja kirjoitti sakot. Huomautin että jäisellä tiellä loivaan ylämäkeen (linkissä Iltiksen juttu STOP-merkistä, ylin kuva vastaa varsin täsmällisesti tilannetta paitsi että on otettu kesäkelissä) pysähdyksistä lähteminen on taatusti turvattomampaa kuin ryömimisvauhdista jatkaminen, koska liukkaalla tiellä ruopii väistämättä tyhjää. Poliisi totesi kuivasti, että kai minulle on opetettu autokoulussa sen punaisen kahdeksankulmion merkitys. Ei auttanut muu kuin myöntää ja maksaa sakot.
Äkkinäinen voisi tästä päätellä, että on yhtä vaarallista ajaa STOP-merkin takaa keli huomioiden pysähtymistä turvallisemmin on ajaa vilkasliikenteisellä tiellä lähes kahtasataa. Olihan sakon suuruus suunnilleen sama. Vaan kun Suomessa on tämä ajattelumalli, että sakkorangaistuksen on oltava yhtä kovasti lompakolle ottava. Nämä veijarit saivat 70 päiväsakkoa, oma rangaistukseni oli muistaakseni seitsemän päiväsakkoa. Jos olisin syyllistynyt moottoripyörälläni samanlaiseen rikkeeseen kuin nämä, olisin maksanut kutakuinkin kymmenkertaisesti näihin veijareihin nähden. Tämä on tietynlaista oikeudenmukaisuutta, koska näille muutaman satasen summa vastaa samaa kuin minulle muutama tonni. Ainakin jos vain lailliset tulot lasketaan, itselläni ei näitä laittomia ole mutta en menisi takuuseen liivijengin jäsenestä.
Vaan onko laki sama? Kuvitellaanpa että tämä moottoripyöräilijä kävelisi jotakuta vastaan kadulla ja pamauttaisi ennalta varoittamatta nyrkillä päin näköä, jonka jälkeen potkisi kylkiluut poikki. Sitten tuomiolle. Ja roolit päinvastoin; jos minä ilman mitään syytä tekisinkin ohikulkijalle saman. Luultavasti, mikäli oletamme että molemmilla olisi samanlainen rikoshistoria siihen asti, saisimme saman tuomion. Ehkä selviäisimme muutamalla kuukaudella ehdollista. Mitä ilmeisimmin tälle liivijengiläiselle tuomio ei vaikuttaisi hänen elämäänsä yhtään mitenkään olettaen, että hän ei ehdonalaisen aikana syyllistyisi muihin rikoksiin. Minä sen sijaan melko varmasti menettäisin työpaikkani ja mahdollisuuden saada vastaavaa työtä ainakin useaksi vuodeksi.
Eikö tässä olisi oikeudenmukainen tuomio se, että tämä tyyppi olisi tuomittu teosta ehdottomaan vankeuteen vaikka pariksi kuukaudeksi, mahdollisuus ehdonalaiseen hyvän käytöksen perusteella kuukauden jälkeen? Minulle taas olisi mätkäisty vaikka kymppitonnin sakot vahingonkorvaukset mukaan lukien ilman muita seurauksia, paitsi ehkä varoitus työpaikalta. Tällöin teon vaikutus meidän elämiimme olisi kutakuinkin sama.
Jos eri tuomio samoin seurauksin pahoinpitelyssä olisi epäoikeudenmukaista ja sama tuomio eri seurauksin on oikeudenmukaista, miksi liikennerikkomuksissa eri tuomio samoin seurauksin on oikeudenmukaista ja sama tuomio eri seurauksin olisi epäoikeudenmukaista?


8. Ansiokasta kansalaistoimintaa

Veljekset kiinnostuivat yhdeksän vuoden takaisesta salaperäisestä katoamistapauksesta. He selvittivät kadonneen mahdolliset reitit, rakensivat tutkimuksessa tarvittavat laitteistot ja muutaman kuukauden harrastuksen jälkeen tärppäsi. Vesistöstä löytyi uponnut auto ja katoaminen mitä ilmeisimmin selvisi, kun autosta paljastui ruumis. Omaisten piina sai päätöksensä tapauksen selvittyä. Nuoren uhrin isä soitti veljeksille henkilökohtaisesti kiittääkseen työstä.
Tämä maa tarvitsee lisää tällaisia arjen sankareita.


9. Vieraslajille kyytiä

Puhutaan paljon vieraslajien torjunnasta. Tästä on kuitenkin merkittäviä poikkeuksia. Esimerkiksi valkohäntäkauris (kyllä kesti pitkään että opin sanomaan sitä vihdoinkin kauriiksi enkä peuraksi). Se istutettiin alkujaan Suomeen riistaeläimeksi ja riistaa on totisesti saatu. Nykyinen arvio kannasta on 125 tuhatta. Jäljet näkyvät. Pellot, istutukset ja taimikot kärsivät. Punkeille valkohäntäkauris on mitä erinomaisin taksi. Autokolareiden määrä on kasvanut.
Metsästäjät tukevat kantaa talviruokinnalla. Tätä ei voi järjellä – ainakaan pitkällä tähtäimellä – ymmärtää. Vieraslaji on vieraslaji, vaikka maistuukin hyvältä. Ei muuta kuin rajaton metsästysoikeus sallittuina aikoina päälle ja valkohäntäkauriit pois päiviltä. Laji ei kuulu Suomen luontoon.
Tämä ei tosin ratkaisse kauriiden aiheuttamia ongelmia muuten kuin väliaikaisesti. Suomessa on kuitenkin laji, joka suurelta osin täyttää saman ekologisen lokeron eli metsäpeura. Samaten hirvi osaltaan. Molemmat lajit tekevät istutuksille samaa kuin valkohäntäkauris. Liikennevahingotkin lienevät samalla tasolla, jos kanta on sama. Lisäksi paikalliset lajit ovat kauriita suurempia, mikä kasvattaa onnettomuuden vakavuusriskiä. Ainoa positiivinen ero saattaa olla se, että punkin lienee vaikeampi käyttää metsäpeuraa tai hirveä isäntäeläimenään.


10. Mitta täynnä

Kuubalaiset alkavat vihdoinkin kyllästyä 60 vuotta kestäneeseen kommunismikurjuuteen. Mellakat ovat jo alkaneet. Suomessa kylläkin ymmärtäjiä riittää vielä ja Kuuban kurjuudesta syytetään USA:n kauppasaartoa. No, jos kommunismi kerran toimii niin Kuuba voisi pakottaa USA:n polvilleen pistämällä sen kauppasaartoon, mokomatkin kapitalistit.


11. Koolla ei ole väliä, mutta sen muutoksella on

Monilla miehillä on kompleksi peniksensä koosta. Arvaatte kyllä mihin suuntaan. Lohdutuksen sanaksi voi aina todeta sen klassisen, että melan kokoa enemmän ratkaisee melojan taito ja kunto. Mutta todellisuus on vielä tätäkin lohdullisempi. Suuren selvityksen mukaan meisselin koko on keskimäärin 9,16 cm löysänä (ilmeisesti mittaus on tehty NTP-olosuhteissa eikä esim. avantouinnin jälkeen) ja 13,12 cm juhlakunnossa. Se mitä tutkimuksessa ei kerrottu, on että tämä noin neljän senttimetrin erotus on erilainen eri maissa. Taannoin tekemäni tutkimuksen mukaan tämän erotuksen suuruus korreloi selkeästi kyseisen maan asukkaiden keskimääräisen älykkyysosamäärän kanssa. Tämä on täysin loogista. Jostakin sen ylimääräisen veren on meisseliin tultava. Se ei voi tulla aivojen elintoimintoja ylläpitävästä osasta eikä oikeastaan mistään muustakaan sisäelimestä. Tunnetusti miehellä seisoo kaksi asiaa yhtä aikaa eli järki ja meisseli. Niinpä meisseliin tuleva veri poistuu aivojen kognitiivisia toimintoja suorittavasta osasta. Mitä enemmän tässä osassa aivoja verta on, sitä älykkäämpi mies on ja sitä enemmän meisseli kasvaa, koska siihen on mahdollista pumpata enemmän verta. Niinpä, jos lukijan joystickki on lepotilassa alle yhdeksänsenttinen mutta toimintakuntoisena vaikkapa 15-senttinen, hän on mitä ilmeisimmin älykäs. Jos taas se on lepotilassa esimerkiksi 10-senttinen ja täydessä tämmingissä 12-senttinen, niin minulla on sinulle huonoja uutisia. Tosin tällainen henkilö ei kyllä tätä blogia luekaan, koska älyllinen kapasiteetti ei siihen riitä.


12. Upporikasta ja rutiköyhää

Jalkapallon EM-finaalissa kävi kuten niin monesti ennenkin eli rankkarikisaksi meni. Hämmästys oli suuri, kun Englannin valmentaja marssitti kolme nuorta pelaajaa ampumaan rankkareita. Foliopipo päässä voisi kuvitella, että näiden tummaihoisten valitseminen kokeneiden konkarien sijaan oli win-win -tilanne. Vaihtoehtoja oli näet kaksi:
1) He onnistuvat ja ratkaisevat Englannin voiton. Saadaan vähemmistöihin kuuluvat kansallissankarit ja mokutus sen kuin etenee.
2) He epäonnistuvat ja saavat vihat niskaansa, jolloin saadaan taas valitella rasismia.
Vaihtoehto 2 oli tietysti todennäköisempi. Kokemattomat futarit ja vastassa maailman paras maalivahti Donnarumma. Niinhän siinä sitten kävi, että Englannin ampujista kaksi valkoista onnistui ensin ja sen jälkeen kolme mustaa mokasi. Kuten odotettua, paskakuorma kaatui niskaan. Sivumennen sanoen, luuletteko että jos onnistujat ja epäonnistujat olisivat olleet engelsmanneilla toisinpäin, niin näitä kahta valkonaamaa olisi lohduteltu? No ei, mutta heidän haukkumisensa ei olisi ollut rasismia. Sinänsä on törkeää syyttää näitä kolmea nuorta pelaajaa. He tekivät varmasti parhaansa kovassa paikassa, mutta Donnarumma on Donnarumma ja saa takuulla kenen tahansa puntit tutisemaan. Erityisen tuomittavaa on niiden muutamien käytös, jotka syyttävät heitä värinsä takia. Ääliöitä on aina liikkeellä.


13. Luonnotonta liikuntaa

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen entinen johtaja kertoi lasten liikunnallisten taitojen romahtaneen. Hän oli väitöskirjaansa tehdessään havainnut, että moni lapsi ei osaa edes heittää palloa. Ei tämä vielä mitään, mutta samaa olen nähnyt jo vuosia urheiluharrastuksissa. Noin puolet alle kymmenvuotiaista ei osaa urheilukouluun ensi kertaa tullessaan heittää eikä hypätä. Mutta se, ettei osata edes juosta! Kun joillekin lapsille sanoo vaikka pituushyppyä harjoitellessa, että ”juoksette tuohon ponnistuspaikalle ja hyppäätte siitä”, niin ei ole mikään yllätys että puolet ottaa ponnistuksena käytännössä juoksuaskeleen. Mutta muutamat juoksevatkin aivan käsittämättömästi tepsuttaen. Sitten annetaan lisäohje ”juoskaa niin kovaa kuin pystytte” ja homma näyttää ihan samalta. (Tätä on itse asiassa mahdoton selittää. Se pitää nähdä itse. Vasta sitten tajuaa, kuinka älyttömältä näyttää se että lapsi ei ymmärrä kuinka juostaan kovaa, vaikka katsoja näkee että vauhtia voisi lisätä reilusti.) Aivan kuin pelättäisiin rikki menemistä, jos yrittää tosissaan.
Ja pistetäänpä vielä paremmaksi. Sama tauti on tarttunut joihinkin vanhempiin. Kerran yksi vanhemmista järkyttyi, kun maastojuoksussa lapsi oli hengästynyt. Siis perusterve, ei mitenkään ylipainoinenkaan lapsi. Ja nämä ovat sentään niitä, jotka tulevat vapaa-ajalla liikuntaa harrastamaan ja ovat aikanaan sitä kautta pelastettavissa. Luoja varjele mitä ne pelikonsolin rämppääjät sitten ovat.
Tämän kansakunnan pelastamiseksi on tehtävä koululiikunnassa jotakin muuta kuin mitä nyt tehdään frisbeegolfauksen ja keilailun muodossa.


14. Tyhmin sääntö ikinä

Timanttiliigassa kokeillaan tunnetusti kenttälajeissa sääntöä ”viimeinen kierros ratkaisee”. Eli kolme parasta selviää viiden suorituksen jälkeen kuudennelle ja tulokset nollataan. Senni Salminen haukkui säännön pystyyn yhdessä jokaisen muun kilpailijan kanssa. Ihmetyttää vain se nössömäisyys, jota urheilijat osoittavat. Tehkää nyt hyvä tavaton asiat niin, että WA taipuu. Viimeisellä kierroksella vuoroon tulee ensimmäisenä kolmantena oleva, sanotaan nyt vaikka naisten kiekonheitossa. Hän heilauttaa kättään pari kertaa ja paiskaa kiekon verkkoon pyörähtämättä. Seuraavaksi tulee kilpailun kakkonen. Hän heittää tosissaan, kiekko lentää reilut 60 metriä. Sitten hän kylmän rauhallisesti kävelee ringistä etukautta pois astuen tahallaan yli. Viimeisenä tulee kilpailua johtanut heittäjä ja ottaa kiekon kouraansa. Hän ojentaa kätensä renkaan reunan yli, pudottaa kiekon maahan ja kävelee takakautta pois. Toimitsijat mittaavat ”heiton” ja voitto kotiin tuloksella 53 senttimetriä!
Seuraavaksi siirrytään miesten kolmiloikkapaikalle. Viimeinen kierros. Kolmantena oleva juoksee lankulle ja jatkaa ponnistamatta juoksuaan suoraan hiekkakasaan noin kuudennella askeleella. Se siitä. Toisena oleva kävelee lankulle ja astuu vahan päälle. Se siitä. Johdossa oleva hyppää oikeasti, paitsi että tulee hiekkakasaan tasajalkaa ottaen hypyn alas reilusti etuajassa. Sitten hän kaatuu taaksepäin selälleen lyhentäen hypyn pituutta melkein kaksi metriä ja pyörittää selällään maaten käsillään laatikkoon hiekkaenkelin kuvan ennen kuin nousee ylös ja kävelee sääntöjen mukaisesti pois laatikosta. Voittotulos 13,00.
Johan on kumma ellei WA muutaman tällaisen shown jälkeen ota lusikkaa kauniisti käteensä.


15. Nollausta

Lauri Hollo kirjoitti Urheilulehdessä erinomaisen kolumnin siitä, kuinka yleisö nollaa yksilöurheilijoiden suorituksia. Nytkin, Suomen saatua aika monta kultamitalia nuorten EM-kisoissa, jokaisessa jutussa ensimmäisten kommenttien joukossa oli aina toteamukset siitä, kuinka sitten ei enää aikuisten sarjassa pärjätäkään tai siitä kuinka ei noilla tuloksilla isossa maailmassa oikeasti menestytä tai siitä kuinka nämä pitäisi lähettää vanhojen partojen sijaan Tokioon johon joku vastaa että ihan samanlaisia kisaturisteja nekin olisivat, ihan turhaa. Kahteen viimeiseen voi vain todeta että se on vaikeaa lähettää kun ei ole rankingissa niin korkealla että saisi eli kommentti osoittaa jälleen kerran kirjoittajansa totaalisen asiantuntemuksen.
Mutta sitten tämä mollaus. Hollo toteaa loistavasti: Kun Leijonat pelaa MM-kisoissa mitaleista tai Huuhkajat EM-lopputurnauksessa jatkopaikasta, koko kansakunta on pähkinöinä ja hehkuttaa polvillaan suomalaisten erinomaisuutta. Ja niin pitääkin, ne ovat fantastisia saavutuksia. Mutta miksi tätä samaa hehkutusta ei käytetä esimerkiksi yleisurheilijoiden kohdalla? Miksi lajissaan maailman 20:nneksi paras yleisurheilija ei herätä kansakunnassa intohimoja, hyvä että edes hyväksyntää? Lähinnä vähätellään. Yleisurheilijoiden mollaamisesta on tullut omanlaisensa ”Elokapina”. Ei istuta tukkona Mannerheimintiellä vahingoittamassa satojen yrittäjien elinkeinoa, mutta istutaan kotisohvalla Twitter laulaen tukkimassa sitä totuutta, että joka ikinen olympiakisoihin valittava urheilija on omassa lajissaan äärimmäinen huippu-urheilija.
Miten kova suoritus on sitten olympiakisoihin selviäminen yleisurheilussa, jos sitä vertaa vaikkapa jalkapallon EM-kisoihin? Ensinnäkin on lähdettävä siitä kiistattomasta asiasta, että olympiakisojen yleisurheilijoista alle puolet on eurooppalaisia. Lajeihin selviävien urheilijoiden määrä vaihtelee, mutta se lienee keskimäärin neljäkymmentä, ehkä hieman yli. Sovitaan yksinkertaisuuden vuoksi, että päästäkseen lajissaan olympialaisiin on oltava noin kahdenneksikymmenenneksi paras eurooppalainen. Tästä voi sitten laskea, kuinka monesta maasta edustajia on. Eihän jalkapallon EM-kisoihin pääse kuin yksi joukkue per maa. Jos jokainen maa saisi karsia kolmella joukkueella EM-kisoihin, ei Suomella olisi ollut minkäännäköisiä mahdollisuuksia selvitä lopputurnaukseen. Voitaneen arvioida, että päästäkseen olympialaisiin pitää olla noin kahdenneksitoista parhaan maan edustaja Euroopassa. Satunnaisesti valittuna esimerkkinä Sara Kuivisto oli 1500 metrin rankingissa täsmälleen kahdestoista eurooppalainen, kun karsitaan tuplaedustajat pois ja rankingissa 40 parhaan joukossa onkin edustajia 12 eri eurooppalaismaasta. Kolmannestatoistakin pääsee kisoihin, koska tähän lajiin otetaan 45 urheiljaa.
Tämän jälkeen vertailun lopputulos riippuu täysin vertailukohdan valitsemisesta. On erilaisia vaihtoehtoja, jalkapallon kannalta suotuisimmassa järjestyksessä lueteltuna:
1) Niputetaan kaikki 20 yleisurheilulajia (pl. kävelyt ja viestit) yhdeksi ainoaksi jättilajiksi. Tällöin päästäkseen kisoihin on oltava yhden hengen eurooppalaisrankingissa noin sijalla 12*20 = 240. Koska lajeja on 20, EM-lopputurnaukseen selviäminen (24 maata) vastaa yleisurheilussa suunnillen sitä, että on 1-2 paras eurooppalainen jossain lajissa (24 jaettuna 20:llä), mikä tarkoittaa kutakuinkin pronssimitalia.
2) Niputetaan kaikki lajit samaan kuten kohdassa (1), mutta huomioidaan se että jalkapallo on joukkuepeli. Joukkueeseen valittiin 26 pelaajaa. Tällöin edelleenkin 12*20 = 240, mutta tämä on jaettava 26:lla. Saadaan noin 9-10 eli jalkapallon EM-kisoihin selviäminen vastaa kutakuinkin sitä että sijoittuu olympialaisissa sijalle 24 (koska alle puolet olympiayleisurheilijoista on eurooppalaisia), mikä tarkoittaa niukkaa välieräpaikkaa juoksulajeissa ja finaalista karsiutumista kenttälajeissa.
3) Verrataan yksittäistä lajia kerrallaan. Tällöin päästäkseen vaikka naisten 1500 metrillä olympialaisiin on oltava 12. parhaan eurooppalaismaan edustaja, mikä vastaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella karsiutumista jalkapallon EM-kisoissa (sijat 9-16).
4) Kuten kohdassa (3), tarkastellaan lajia kerrallaan, mutta huomioidaan jalkapallon olevan joukkuelaji. EM-kultaa voittaneessa joukkueessa on 26 pelaajaa. Tämä on enemmän kuin yhdessä yleisurheilulajissa yleensä on eurooppalaiskilpailijoita, saati sitten yksittäisiä eurooppalaismaita. Näin ollen tässä vertailussa voidaan todeta, että olympialaisten yleisurheiluun selviäminen vastaa jalkapallon EM-finaalin voittamista, sillä keskimääräinen voittajajoukkueen pelaaja on jäsenluettelossa sijoilla 13-14. Mikä on suunnilleen se määrä, mitä yksittäisessä yleisurheilulajissa on eurooppalaismaita edustettuina.
Sanoisin että vaihtoehto (3) on näistä vertailutavoista lähinnä oikeudenmukaisinta. Tällä variantilla saadaan seuraavat tulokset:
- Pelkkä EM-kisoihin selviäminen ei vastaa olympiayleisurheiluun mukaan selviämistä (voi olla että yhdessäkään olympialajissa ei ole edustajaa vähintään 24 eurooppalaismaasta)
- Pudotuspeleihin selviäminen vastaa paikkaa olympialaisissa (yksittäisessä lajissa on lähes aina edustajia noin 10-20 eurooppalaisesta maasta)
- Välieriin pääsy eli neljän parhaan joukkoon vastaa olympialaisten välieräpaikkaa eli noin sijoja 9-24 (4. parhaan eurooppalaismaan edustaja sijoittunee olympialaisissa suunnilleen sijalle 12)
- Euroopan mestaruus jalkapallossa vastaa olympiamitalia yleisurheilussa (keskimäärin palkintokorokkeella on edustaja yhdestä eurooppalaisesta maasta)
Olympiayleisurheiluun niukasti selvinneen urheilijan kisoihin lähettämisen turhuuden kritisoiminen on epäreilumpaa kuin sanoa, että Suomen jalkapallomaajoukkueen olisi pitänyt luopua saavuttamastaan kisapaikasta, koska menestymisen mahdollisuuksia ei kuitenkaan ole.


16. Ei jatkoon

Edelliseen aiheeseen otti kantaa myös Kari-Pekka Kyrö, jonka mukaan jotkut yleisurheilijat olisi voinut jättää kisoista rannalle. Ehdotan että Kari-Pekka Kyrö jätetään rannalle, jos halutaan kysyä jotakin urheilusta. Paitsi jos kysytään jostain yli 20 vuotta sitten tapahtuneesta hiihtoon liittyvästä asiasta, joka onkin viimeinen kerta ja ainoa laji jonka kanssa Kyrö on oikeasti ollut tekemisissä. Ja tämäkin vain sillä ehdolla, että kommentoimaan ei kerta kaikkiaan saada jotakuta tietävämpää.
Kyrö toteaa perustelunaan: ”Mutta jos poiketaan kentän puolelle, sieltä löytyy useita lajeja, jotka sellaisinaan ovat paljon pienempiä kuin maastohiihto, jos verrataan toimintaa oikeasti ammatikseen harjoittavien määriä.” No joo. Katsotaanpa vaikka mennyttä kautta. Miesten maastohiihdossa maailmancupin 50 parhaan joukossa oli hiihtäjiä seuraavista maista: Venäjä, Norja, Italia, Ranska, Ruotsi, Sveitsi, Suomi, Iso-Britannia, Saksa, USA, Tsekki, Andorra. Kaksitoista. Arvotaan satunnainen kenttälaji (oikeasti, arvoin sen)… keihäänheitto. Äkkiseltään laskien tämän vuoden miesten keihään maailmantilaston 50 parhaan joukossa on heittäjiä 28 maasta. Maailman mittakaavalla minkä tahansa kenttälajin levinneisyys on moninkertainen hiihtoon verrattuna. Okei, ehkä kaikki eivät ole ammattilaisia. Mutta tuskin ovat kaikki vastaavan tason hiihtäjätkään. Suomalaisheittäjistä maailman 50 parhaan joukossa on viisi eli Kuusela, Etelätalo, Marttila, Laine ja Helander. Seuraavat viisi eli Narvi, Kinnunen, Ruuskanen, Keränen ja Wirkkala eivät ole. Näistä osa on ammattilaisia, osa ei. Luulisin että muualla maailmassa ammattilaisuuden kynnys yleisurheilussa on alempana kuin Suomessa. Tällä perusteella voi kyllä todeta, että missä tahansa kenttälajissa lienee vähintään yhtä paljon ammattilaisia kuin hiihtäjinä.


17. Superlahjakkuus

Suomen nuoret keräsivät kultaa ja kunniaa sekä 22- että 19-vuotiaiden EM-kisoista. Kirkkaimpana hiomattomana timanttina loistaa seitsenottelija Saga Vanninen. Vasta 18-vuotias lahjakkuus tekee kovempaa tulosta ikäisenään kuin Denise Lewis, Carolina Klüft, Natalia Dobrynska, Jessica Ennis ja Nafissathou Thiam. He ovat ne naiset, jotka ovat voittaneet 2000-luvulla seitsenottelun olympiakullat. Yksittäislajeista Vanninen hyppää pituutta pidemmälle kuin lajin viime vuosien Suomen ykkönen Taika Koilahti samanikäisenä. Satasen aidoissa tulos on hieman heikompi kuin Hurskeella ja Nezirillä samanikäisenä, mutta parempi kuin Kortteella. Kuulantyönnössä SE-nainen Asta Hovi ja häntä edeltänyt Tuula Kivi työnsivät Vannisen ikäisenä vain vajaat parikymmentä senttiä pidemmälle. Keihäässä tämän kauden tilastokärki Sanne Erkkola heitti 18-vuotiaana vain vajaan metrin Vannista pidemmälle. Kumma kyllä, monen seitsenottelijan paraatilaji korkeus ei ole pituudesta huolimatta Vannisen parhaita. Tosin ennätys 179 on vain neljä senttiä vähemmän kuin erään Ella Junnilan tulos samanikäisenä. Sileillä juoksumatkoilla Vanninen ei ole aivan samalla tasolla. 200 metrin ennätys 24,85 on tällä hetkellä kauden tilaston kahdeskymmenes Suomessa ja omassa ikäluokassa kolmas. Ottelijoiden erikoisnaisiin nähden yleensä heikoin laji 800 metriä on vienyt 2.24,62, millä ei Suomen kauden tilastossa pääse sadan parhaan joukkoon eikä vuonna 2003 syntyneiden joukossakaan mahdu kymmenen sakkiin. Mutta tämä on ottelijoille normaalia, sen sijaan 200 metrillä ottelijat ovat yleensä lähes erikoisnaisten tasoa.
Nyt vain tehdään maltilla sekä ajatuksella töitä ja odotellaan, mitä tuleman pitää.


18. Pää kääntyy

Seitsenottelijakaksoset Hertta ja Jutta Heikkinen saivat sponsorikseen autoliikkeen. Kisoihin matkatessaan he saavat aina alleen mainosauton, malli vaihtelee. Jutussa kerrottiin, että kaksosten kurvatessa parkkipaikalle uudenkarhealla Mersulla päät kääntyvät. En epäile yhtään. Mutta toimittaja jostain syystä kuvittelee päiden kääntyvän auton takia. Jos miehen katse pysyy autossa näiden kaksosten noustessa siitä, on syytä mennä lääkäriin. Minulta meni ainakin puoli minuuttia tätäkin juttua lukiessa kunnes huomasin, että kuvassa on myös auto.


Loppukevennys: Nouse, riennä ruotsin kieli!

Duolingo on suosittu tapa opiskella vieraita kieliä. Nettisivuillaan se julkaisee joitakin tilastotietoja. Tässä maailmankartta, joka kertoo mikä on suosituin opiskeltava vieras kieli missäkin maassa:
Heja Sverige! Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Sivallus CCCLXX

Sateenkaarisymboli on viime vuosina omittu tiedätte kyllä mihin käyttöön. Tulikohan tuossa omimisessa nyt mietittyä symboliikka ihan loppuun asti? Sateenkaarihan on optinen harha, jota ei ole konkreettisesti olemassa vaikka katsoja päänsä sisällä niin voi kuvitellakin.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Uusinta: Sisäpiirissä


Lukijalle: Tehtävä ennen tämän jutun uusinnan lukemista. Yrittäkää arvata, mistä maailman maasta on pisin matka merenrannalle? Kaikkein kaukaisin piste merestä on 2645 km ja se sijaitsee Kiinassa lähellä Kazakstanin rajaa, mutta vastaus kysymykseen ei ole Kiina, sillä Kiina on rannikkovaltio. Eli mikä on se sisämaavaltio, jonka merenrantaa lähimmästä pisteestä on suurin matka merelle?:

Maailman lähes kahdensadan itsenäisen valtion joukossa on noin neljäkymmentäviisi sisämaavaltiota. Tarkka lukumäärä riippuu siitä, mitkä maat lasketaan itsenäisiksi. Tässä on noudatettu luokittelua, jossa Kosovo on laskettu itsenäiseksi, mutta Transnistriaa, Etelä-Ossetiaa, Länsirantaa ja Vuoristo-Karabahia ei. Azerbaidzan, Kazakstan ja Turkmenistan on laskettu sisämaavaltioiksi, vaikka niillä on rantaviivaa Kaspianmerellä, Kaspianmeri kun ei ole yhteydessä valtamereen.

Sijainti sisämaassa on useimmiten valtiolle haitta, koska se joutuu kaupankäynnissään turvautumaan rajanaapureihinsa. Siksi monet sisämaavaltiot ovatkin pyrkineet joko hankkimaan itselleen merenrantaa tai sitten joutuneet olemaan hyvissä väleissä naapureihinsa joskus jopa vastoin tahtoaan.

Sisämaavaltioista kaikkein kovimmassa kategoriassa ovat Uzbekistan ja Liechtenstein. Niiden kaikki rajanaapuritkin ovat sisämaavaltioita eli ne ovat "tuplasisämaavaltioita".

Eniten rajanaapureita sisämaavaltioista on Itävallalla, Serbialla ja Sambialla, jokaisella kahdeksan. Itävalta pitänee nostaa näistä ykköseksi, koska sen rajanaapureista viisi on itsekin sisämaavaltioita.
Eniten sisämaarajanaapureita on kuitenkin rannikkovaltio Kongon demokraattisella tasavallalla, jolla on kuusi sisämaarajanaapuria.
Vähiten rajanaapureita on San Marinolla, Vatikaanilla ja Lesotholla, jotka ovat kaikki yhden valtion sisällä.

Sisämaavaltiot ovat ymmärrettävistä syistä keskittyneet klustereiksi, joissa on useita sisämaavaltioita samassa nipussa. Suurin klusteri on Keski-Afrikan klusteri, johon kuuluu kymmenen maata. Keski-Euroopan klusteriin kuuluu yhdeksän, Keski-Aasian klusteriin kuusi (kahdeksan jos Kaspianmeren erottamat Azerbaidzan ja Armenia lasketaan), eteläisen Afrikan klusteriin neljä ja Etelä-Amerikan klusteriin kaksi. Kaksitoista sisämaavaltiota ei rajoitu yhteenkään toiseen sisämaavaltioon.

Pinta-alaltaan ylivoimaisesti suurin sisämaavaltio on Kazakstan, 2,7 miljoonaa neliökilometriä. Yli miljoonan neliökilometrin ovat myös Mongolia, Tsad, Niger, Mali, Etiopia ja Bolivia.
Asukasluvultaan suurin ja ainoa yli sadan miljoonan on Etiopia. Muistatteko muuten, kun kolmekymmentä vuotta sitten pelättiin etiopialaisten kuolevan nälkään ja järjestettin kaiken maailman Band Aid -konsertteja? Taisi onnistua yli odotusten, sillä tuolloin etiopialaisia oli vain 40 miljoonaa.

Vastoin yleistä harhaluuloa Bosnia-Herzegovina ei ole sisämaavaltio. Sille kuuluu parikymmentä kilometriä pitkä palanen rannikkoa Neumin kaupungin ympärillä. Tämä Bosnian rannikkosiivu katkaisee Kroatian Dubrovnikin maayhteyden muuhun Kroatiaan. Bosnia onkin maailman ainoa rannikkovaltio, jolla ei ole kunnollista satamaa.
Toinen samankaltainen käytävä merelle on Kongon demokraattisella tasavallalla, jonka maan kokoon nähden naurettava vajaan neljänkymmenen kilometrin rannikkosiivu eristää samaan tapaan Cabindan muusta Angolasta. Tämä palanen liitettiin aikoinaan Kongoon, jotta belgialaiset voisivat orjuuttaa maata tehokkaammin.
Vastaavia maayhteyksiä muuten sisämaille on myönnetty ennenkin. Historiasta varmaan kaikki muistavat Puolan käytävän. Nykyisin Puola on rannikkovaltio sinänsä, mutta usea nykyinen sisämaavaltio on vastaavasti aiemmin ollut rannikkovaltio. Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia nyt esimerkkinä, jonka seurauksena syntyi se huvittava tilanne, että Unkarin eli sisämaavaltion valtionpäämiehenä toimi pitkään amiraali. Myös Bolivia on ollut rannikkovaltio, mutta menetti rannikkonsa hävittyään Chilelle sodassa vuonna 1884. Etiopiasta puolestaan tuli sisämaavaltio Eritrean itsenäistyttyä 1993.
Käytännössä myös Suomi on sisämaavaltio, koska talvisin Itämeren jäätyessä meriyhteys on perinteisesti katkennut, paitsi nykyaikana, kiitos jäänmurtajien.

Mutta mikä valtio on kaikkein syvimmällä sisämaassa? Eli mistä on kaikkein pisin matka merelle? Eipä muuta kuin Google Maps esiin ja mittatikku käyttöön. En takaa, että kaikki etäisyydet olisivat varmasti täysin oikein, mutta tässä tulokset pyöristettynä alaspäin lähimpään kilometriin:


1Kirgisia1569
2Tadzikistan1326
3Uzbekistan1171
4Ruanda961
5Burundi932
6Turkmenistan884
7Etelä-Sudan858
8Tsad748
9Uganda734
10Mongolia638
11Sambia595
12Paraguay593
13Niger564
14Kazakstan556
15Keski-Afrikka555
16Botswana517
17Nepal494
18Mali476
19Burkina Faso451
20Bhutan445
21Afganistan431
22Slovakia362
23Tsekki284
24Azerbaidzan276
25Liechtenstein273
26Unkari212
27Malawi197
28Valko-Venäjä183
29Luxemburg182
30Zimbabwe178
31Armenia165
32Lesotho158
33Sveitsi155
34Bolivia126
35Serbia107
36Andorra103
37Itävalta81
38Kosovo79
39Swazimaa72
40Makedonia71
41Laos44
42Etiopia43
43Vatikaanivaltio22
44San Marino9
45Moldova2

Eli pohjat vetää Kirgisia, jonka lounaiskärjestä on peräti 1569 kilometriä lähimpään merenlahteen, joka sijaitsee Pakistanissa. Yli tuhannen kilometrin pääsevät myös Tadzikistan ja Uzbekistan.
Afrikan ennätys menee Ruandalle, 961 km.
Amerikan ykkönen on Paraguay, 593 km.
Euroopan ennätys on Slovakialla, 362 kilometriä matkaa Adrianmerelle. Naapurimaa Tsekki on kahden vaiheilla, Adrianmerelle on matkaa 313 km, mutta Itämerelle vain 284 km.

Kaikkein naurettavin tilanne on Moldovalla, jota erottaa Mustastamerestä vain kaksi kilometriä leveä viipale Ukrainaa. Moldova järjesti asian sopimalla Ukrainan kanssa aluevaihdosta - mutta ei Mustanmeren rannalta, vaan Tonavan. Ukraina luovutti vaihdossa 600 metriä leveän pätkän Tonavan rantaa, jonne Moldova rakensi Giurgiulestin sataman.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Tätä et tiedä sotahistoriasta


Näin mätäkuun kunniaksi naputtelin kasaan joukon tarinoita, jotka ovat lojuneet työn alla olevassa linkkilistassa ties miten kauan. Nämä eivät kuitenkaan ole mätäkuun juttuja vaan aivan tosia, mikäli Wikipediaan ja muihin lähteisiin on luottaminen. Vuosien varrella on tullut vastaan erikoisia tapauksia ja niitä näkyikin kansioon ”Tätä et tiedä sotahistoriasta” kertyneen vaikka kahdenkin viikkojutun tarpeisiin, mutta menköön nyt kesälukemistona yhdellä rysäyksellä. Aikajärjestyksessä:


21.6.1854 Ja se Oolannin sota oli kauhia

Brittien sotkeutuessa mukaan Krimin sotaan asia koski myös tuolloin Venäjän yhteyteen kuulunutta Suomen suuriruhtinaskuntaa. Royal Navy ilmestyi Itämerelle ja hyökkäsi Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksen kimppuun tykistötulella 21.6.1854. Linnoituksesta vastattiin ja yksi ammuksista putosi laivan kannelle sytytyslanka yhä palaen. Kaikki miehet määrättiin heittäytymään matalaksi, mutta aliluutnantti Charles Davis Lucas ei totellut. Hän syöksyi ammuksen luo ja vieritti sen laidan yli mereen, jossa se räjähti. Laivan kapteeni ei rankaissut tottelemattomuudesta, vaan päinvastoin ylensi Lucasin luutnantiksi siltä istumalta. Myöhemmin tuli vielä uusi tunnustus, sillä Lucasille myönnettiin uunituore kunniamerkki, Viktorian risti. Se perustettiin tosin vasta kaksi vuotta myöhemmin, mutta Lucasin teko oli ensimmäinen ristin arvoinen. Ei tosin ensimmäisenä myönnetty eikä ensimmäisenä vastaanotettu, koska esityksiä käsiteltiin jälkikäteen enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä. Mutta ensimmäinen Viktorian ristin, Britannian korkeimman sotilaskunniamerkin, arvoiseksi katsottu suoritus on siis tehty Suomen aluevesillä. Paria kuukautta myöhemmin kaksi muutakin brittilaivaston sotilasta ansaitsi Viktorian ristin Ahvenanmaalla ja seuraavana vuonnavielä kaksi muuta Viipurin linnan tulituksessa 13.7.1855.
Lucas itse yleni myöhemmin kontra-amiraaliksi asti ja kuoli kolme päivää sen jälkeen, kun Iso-Britannia liittyi ensimmäiseen maailmansotaan.


Helmikuu 1917 Sellikaverit

Helmikuussa 1915 venäläinen vänrikki jäi saksalaisten vangiksi. Hän osoittautui hankalaksi tapaukseksi, karkasi neljä kertaa mutta jäi joka kerran kiinni. Neljännen yrityksen jälkeen hänet siirrettiin erityisvartiointiin Ingolstadtin linnoitukseen.
Maaliskuussa 1916 ranskalainen kapteeni jäi haavoittuneena saksalaisten vangiksi. Hän yritti karata viidesti, jonka jälkeen tie vei Ingolstadtiin.
Siellä ranskalainen ja venäläinen upseeri päätyivät samaan selliin. He havaitsivat molemmat omaavansa epäkonventionaalisia ajatuksia sodankäynnistä, lähinnä idean nopeasti liikkuvasta, mekanisoidusta armeijasta jonka saksalaiset sittemmin kehittivät salamasodaksi. Miehet ystävystyivät, mutta sodan päätyttyä tiet erkanivat omille tahoilleen. Molemmat jatkoivat sotilasuralla, toinen Ranskan armeijassa edeten hitaasti tradionaalisten upseerien paineessa, toinen taas kipeässä upseeripulassa olleessa neuvostoarmeijassa nopeasti yleten.
Vuonna 1936 tiet kohtasivat. Toinen oli urallaan paikalleen juuttunut everstiluutnantti, toinen taas diplomaattisena edustajana maiden välistä avunantosopimusta solmimaan saapunut puna-armeijan nuorin marsalkka. Miehet juttelivat iloisesti vanhoista ajoista ja uusista teorioista. Toisella ei näyttänyt olevan tulevaisuutta armeijassa, toisella taas oli tie auki mihin asti tahansa. Mutta onni oli pian kääntyvä…
Seuraavana vuonna alkoivat Stalinin puhdistukset. Yhtenä ensimmäisistä ammuttiin puna-armeijan marsalkka Mihail Tuhatsevski, vasta 44-vuotiaana. Muutamaa vuotta myöhemmin alkoi toinen maailmansota. Saksalaisten hyökätessä Ranskaan panssarieversti Charles de Gaullea kuunneltiin vihdoinkin ja hänen annettiin toteuttaa saksalaismallista strategiaansa. Liian myöhään, mutta de Gaulle onnistui pakenemaan Lontooseen ja perustamaan sinne pakolaishallituksen. Tämä takasi hänelle johtoaseman sodanjälkeisessä Ranskassa. Mahtoikohan de Gaulle presidenttinä ollessaan miettiä, kuinka erilaisen kohtalon koki hänen samanmielinen sellikaverinsa?


21.11.1917 Pitkän linjan tehtävä

Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa saksalaisilla oli vielä siirtomaita Afrikassa, Oseaniassa ja Kiinassa. Nämä antautuivat yleensä pikapuoliin ollessaan vihollisten piirittäminä ilman mitään huoltomahdollisuuksia. Poikkeuksen tekin Tanganjika eli nykyisen Tansanian mannerosa, jossa everstiluutnantti, sittemmin kenraalimajuri Paul von Lettow-Vorbeck kävi alkuasukasjoukkoineen tehokasta sissisotaa aina sodan loppuun asti – tai tarkemmin ottaen kolme päivää pidempäänkin, kunnes uutiset Saksan antautumisesta tulivat perille.
Ymmärrettävistä syistä huolto hieman takkusi. Niinpä saksalaiset tekivät suunnitelman Lettow-Vorbeckin joukkojen huoltamiseksi ilmalaivalla. Koska vetytäydennys ilmalaivaan olisi Afrikassa mahdoton, lento suunniteltiin yksisuuntaiseksi. Ilmalaiva lastattiin tarvikkeilla ja se oli tarkoitus purkaa perillä käyttökelpoisiksi osiksi, kuten teltoiksi. Ilmalaiva lähti liikkeelle keskusvaltojen läheisimmästä tukikohdasta Bulgariasta. Sieltä matkaa Tanganjikaan oli vain reilut viisituhatta kilometriä. Ilmalaiva ehti Sudanin ylle, kun se vastaanotti yllättäen tehtävän keskeytyskäskyn. Neljä päivää tehtävän aloittamisen jälkeen alus palasi Bulgariaan. Syy keskeytykseen on edelleen epäselvä. Ilmeisesti komento tuli Saksan yleisesikunnalta, joka uskoi erheellisesti Lettow-Vorbeckin antautuneen, mutta väitetään myös viestin takana olleen brittien vastavakoilun. Joka tapauksessa ilmalaiva ehti lentää yli 6700 km, mikä osoittaa tehtävän olleen mahdollista onnistua.


Elokuu 1918 Imperialistien hyökkäys Suomeen

Ensimmäisen maailmansodan aikana tuli kiire rakentaa lentotukialuksia. Uusia runkoja ei ehditty tehdä ja niinpä sopiviksi katsottuihin laivoihin lätkäistiin kansi päälle. Näiden lisäksi vesitasojen tukilaivoiksi kelpasi mitä nyt käsiin satuttiin saamaan. Yksi näistä oli brittien HMS Nairana, joka Venäjän sisällissodan sotkuissa oli päätynyt Vienanmerelle. Sieltä lähteneet lentokoneet pommittivat myös Suomelle kuulunutta Alakurttia elokuussa 1918. Hyökkäyksessä kuoli yksi suomalainen sotilas ja yksi siviili. Suomi esitti imperialisteille vastalauseensa aiheesta.
Kumma kyllä, mistään ei löydy tietoa hyökkäyksen tarkasta päivämäärästä. Wikipedian HMS Nairana -artikkelissa on jopa väärä vuosi 1919. Sotasurmahausta löytyy elokuulle 1918 Kuolajärveltä (nykyinen Salla, johon Alakurtti kuului) yksi kuollut päivämäärälle 27.8.1918 kuolinsyynä ”ammuttu”.


26.6.1928 Väärällä puolella

Ison-Britannian korkein mahdollinen sotilasarvo on sotamarsalkka. Nykyään arvoa on tapana myöntää lähinnä puolustusvoimien entisille komentajille tai honoris causa kuninkaallisille. Viimeksi arvo on myönnetty 2014 Michael Walkerille ja esimerkiksi prinssi Charles sai sotamarsalkan arvon 2012. Sotaisimpina aikoina arvoa myönnettiin menestyneille kenraaleille ja siinä sivussa myös liittolaismaiden johtajille. Toisen maailmansodan aikana jonkinlaisissa komentajatehtävissä (jos ei lasketa vasta sodan jälkeen marsalkaksi ylennettyjä) oli kaksitoista: Edmund Ironside, John Dill, John Vereker (eli varakreivi Gort), Archibald Wavell, Alan Brooke, Harold Alexander, Bernard Montgomery, Henry Wilson sekä näiden lisäksi enemmän seremonialliset sotamarsalkat Windsorin herttua ja kuningas Yrjö VI ynnä vielä Etelä-Afrikan pääministeri Jan Smuts. Viimeisin oli entinen buurikenraali, joka oli taistellut brittejä vastaan buurisodassa. Mutta tuossa listassa oli vasta yksitoista nimeä eli yksi puuttuu. Itse asiassa sotamarsalkoista se, jolla taisi olla eniten poliittista valtaa koko sodan aikana. Vuonna 1928 sotamarsalkan arvo oli näet myönnetty ystävyydenosoituksena silloisen liittolaisen valtionpäämiehelle eli Japanin keisari Hirohitolle. Ymmärrettävistä syistä tätä pikkuseikkaa ei liiemmin sodan aikana tai sen jälkeenkään mainostettu. Olihan se vähän noloa, että vastapuolella taisteli Britannian sotamarsalkka. Arvoa ei viitsitty edes peruuttaa luultavasti siksi, että se olisi herättänyt kiusallista huomiota.


Kesäkuu 1937 Väärissä väreissä

Saksalaiset eivät koko toisen maailmansodan aikana saaneet aikaan kunnollisia raskaita pommikoneita, ainakaan riittävissä määrin. Tilapäisversioina esimerkiksi meripartioinnissa sai toimia alkujaan matkustajakoneeksi suunniteltu Junkers Ju-86. Tätä konetta oli ennen sotaa myyty myös ulkomaille ja sielläkin sen käyttökelpoisuus sotatoimiin huomattiin. Etelä-Afrikka oli tilannut seitsemäntoista Junkersia, joista ensimmäiset saapuivat maahan kesäkuussa 1937. Sodan sytyttyä nämä varustettiin syvyyspommein ja lähetettiin partioimaan Atlantille U-venejahtiin. Siinä omat koirat purivat. Myöhemmin osa koneista lähetettiin taistelemaan Abessinian sotaretkelle valtaamaan maata takaisin italialaisilta. Kyllähän sekä akselivallat että liittoutuneet lensivät viholliselta kaapattuja tai vähin vaurioin alas syöksyneitä ja korjattuja koneita, mutta enimmäkseen testimielessä paitsi tietysti suomalaiset, joiden piti ottaa käyttöön kaikki mitä saatiin. Mutta tulevalta viholliselta ostettuja koneita ei tainnut muuten olla tässä laajuudessa sotakäytössä kuin nämä eteläafrikkalaisten Junkersit.


30.9.1938 Monessa mukana

Münchenin sopimusta solmittaessa 30.9.1938 päätettiin Tsekkoslovakian tulevaisuudesta. Tsekkoslovakian edustajia ei kuitenkaan Britannian, Ranskan, Saksan ja Italian johtajien tapaamiseen pyydetty paikalle. Olisi ehkä pitänyt. Presidentti Beneš oli taiteillut parhaan diplomaattisen kykynsä mukaisesti ilman tulosta. Pää- ja puolustusministeri Jan Syrový ei voinut asialle mitään, vaikka olisi ehkä halunnut. Hänet oli nimetty tehtävään hätätilaratkaisuna vain viikkoa aiemmin. Olisi ehkä pitänyt toimia nopeammin, sillä Syrovýlla oli näyttöä kovista paikoista. Oikeaa silmää peitti musta lappu aivan kuin eräällä paremmin tunnetulla myöhemmällä puolustusministerillä Moshe Dayanilla (Dayanilla lappu oli tosin vasemman silmän päällä). Syrový oli palvellut nuorena miehenä vuoden Itävalta-Unkarin armeijassa, mutta loikannut ensimmäisen maailmansodan alkaessa Venäjän armeijan puolelle taistellakseen tsekkien itsenäisyyden puolesta. Hän näet sattui sodan puhjetessa olemaan sopivasti Varsovassa töissä. Toinen silmä meni taistelussa 1917. Venäjän vallankumousten yhteydessä Syrový päätyi ns. tsekkilegioonan komentajaksi sotimaan kommunisteja vastaan. Kotiinpaluu onnistui vasta 1920. Vastaperustetussa Tsekkoslovakian armeijassa hän yleni nopeasti edeten yleisesikunnan päälliköksi ja päätarkastajaksi. Münchenin kriisin aikana hyvän miehen tarpeessa ollut presidentti kutsui Syrovýn pää- ja puolustusministeriksi. Aika loppui kuitenkin kesken ja Tsekkoslovakialle kävi sittemmin kuten kävi. Saksalaismiehityksen aikana Syrový joutui tunnetun asemansa takia pysymään syrjässä vastarintaliikkeen toiminnassa, mutta onnistui kuitenkin ohjaamaan tsekkilegioonan varoja sen toimintaan.
Sodan päätyttyä tuli sitten kommunistivalta ja Syrovýlle oli käydä ohraisesti. Hän oli kuitenkin onnekas ja vältti sekä kaulakiikun, mielisairaalassa kuolemisen että ikkunasta hyppäämisen selviten 20 vuoden vankeustuomiolla. Normaalissa oikeuskäytännössä ensin etsitään todisteet ja sitten annetaan tuomio, mutta vasemmistolaisessa käytännössä ensin päätetään tuomio ja sitten keksitään todisteet. Syrovýn tapauksessa näissäkin saatiin tehdä jonkin verran töitä, mutta lopulta niitäkin löydettiin kolme: valokuva, jossa Syrový pääministerin asemassa kättelee Hitleriä, toinen valokuva jossa Syrový istuu miehityksen aikaisen kuvernöörin Heineleinin vieressä ja tapaus, jossa hän oli virkansa puolesta myynyt ensimmäisen maailmansodan aikaista vanhentunutta varustusta yksityisille yhtiöille – jotka sattuivat olemaan saksalaisia. Yleisen armahduksen ansiosta Syrový vapautui kuitenkin 1960, mutta jätettiin ilman eläkettä ja työnsaantimahdollisuuksia. Kun nyt nälkään ei kuitenkaan voitu näännyttää, hallitus salli 72-vuotiaan Syrovýn ottaa vastaan työn yövartijana. Vasta vuonna 1967 vapaampien tuulien puhaltaessa hänelle myönnettiin vähäinen eläke ja Prahan kevään aikana 1968 häntä jopa haastateltiin lehdissä, joissa hän sai tuoda esiin oikeusmurhansa. Syrový kuoli 1970 82-vuotiaana.


1.12.1939 Vuokrasopimus

Neuvostoliitto ja Saksa tekivät tunnetusti hyökkäämättömyyssopimuksen 23.8.1939, jonka tarkoituksena oli oikeasti antaa molemmille osapuolille aikaa ennen kuin katsovat sopivaksi hyökätä toisen kimppuun (Saksa ehti ensin, kuten muistetaan) ja siinä sivussa jakaa maiden väliset alueet sopuisasti. Vähemmän tunnettua on se, että sopimuksen seurauksena Saksa sai laivastotukikohdan Neuvostoliitosta. Maa tarvitsi operointimahdollisuuksia Jäämerellä ja niinpä yhteisymmärryksessä sille luovutettiin tukikohta Murmanskin lähettyviltä. Ironisesti tukikohta perustettiin Litsa-joen suistoon, mikä olikin sitten pari vuotta myöhemmin se kohta johon Saksan hyökkäys kohti Murmanskia jumittui kolmeksi vuodeksi. Kovin paljon aktivitetttia keskeneräinen tukikohta ei ehtinyt nähdä, mutta joitakin sukellusveneitä sieltä käsin operoi. Ei nimittäin mennyt kuin muutama kuukausi, kun tukikohta kävi Saksalle tarpeettomaksi Norjan valtauksen myötä. Nyt oli satamia Jäämeren rannalla yllin kyllin, joten saksalaiset pakkasivat kamppeensa ja häipyivät toukokuussa 1940.
Saksalaisten ja neukkujen laivastoyhteistyö jatkui vielä seuraavana kesänä, kun saksalainen kaapparialus Komet purjehti neuvostoliittolaisten jäänmurtajien suosiollisella avustuksella Koillisväylän läpi Atlantilta Tyynellemerelle liittoutuneiden laivoja ahdistelemaan.



24.5.1941 Upottakaa Bismarck!

Saksan pintalaivasto uskaltautui kunnolla ulos tukikohdastaan vain kerran. Taistelulaiva Bismarck saattueineen lähti ahdistelemaan Pohjois-Atlanttia ja onnistui upottamaan taisteluristeilijä Hoodin. Taisteluun osallistuneen taistelulaiva Prince of Walesin kannella 35-vuotias luutnantti, tunnettu näyttelijä Esmond Knight haavoittui Bismarckin kranaatista menettäen toisen silmänsä ja toisestakin näön lähes kokonaan. Muutamaa päivää myöhemmin britit onnistuivat upottamaan Bismarckin. Knight puolestaan jatkoi näyttelijänuraansa lähes täydellisestä sokeudestaan huolimatta.
Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin filmattiin kuuluisa elokuva Upottakaa Bismarck!. Esmond Knight näytteli entisen laivansa Prince of Walesin kapteenia. Suuri osa näyttelijäkaartista oli muutenkin sotaveteraaneja, esimerkiksi operaation komentajaa John Toveytä esittänyt Michael Hordern oli palvellut lentotukialus HMS Illustriouksella komentajakapteenina, Kenneth More lentotukialus HMS Victoriouksella luutnanttina ja Michael Goodliffe ollut vuosikausia sotavankina haavoituttuaan Dunkerquen evakuointioperaatiossa jalkaan.


18.1.1943 Viipalointikielto

Leivät myytiin kokonaisina siihen asti, kunnes USA:ssa kehitettiin teollisesti käyttökelpoinen viipalointikone. Vuodesta 1928 alkaen valmiiksi viipaloitu leipä valtasi markkinat. Tammikuussa 1943 tuote koki kuitenkin väliaikaisen takaiskun, kun viranomaiset kielsivät sen myynnin. Viipaloitu leipä näet vaati enemmän pakkausmateriaalia kuin kokonainen. Sota-aikana piti säästää kaikesta. Lopputulos oli kuitenkin näennäinen, sillä säästö oli vähäinen ja ihmisten vastustus voimakasta. Kielto kumottiin sen kestettyä vajaat kaksi kuukautta.


11.8.1943 Post mortem

Uusiseelantilainen luutnantti Lloyd Trigg lensi B-24 Liberator -pommikonettaan meripartiotehtävissä tukikohtanaan Bathurst (nykyinen Banjul) Gambiassa. Koneen miehistö havaitsi saksalaisen sukellusveneen U-468 pinta-ajossa ja hyökkäsi. Sukellusveneen ilmatorjuntatykki sai useita osumia Liberatoriin ja koneen ensimmäiset pommit eivät osuneet. Trigg jatkoi operaatiota liekehtivässä koneessa ja viimeisen hyökkäyksen aikana syvyyspommit putosivat sukellusveneen viereen murskaten sen rungon ja surmaten suuren osan miehistöstä sen upotessa. Liberator syöksyi mereen kolmensadan metrin päähän uppoavasta sukellusveneestä. Sukellusveneen miehistöstä ehti pelastua vain seitsemän, ilmeisesti tornissa olleita. Näiden pelastusveneen tullessa koneen uppoamispaikalle eloonjääneitä ei ollut.
Toinen brittien partiokone havaitsi pelastusveneen myöhemmin ja hälytti paikalle laivan, johon saksalaiset pelastettiin sotavankeuteen. Joukossa oli sukellusveneen kapteeni, yliluutnantti Klemens Schamong. Hän antoi vangitsijoilleen raportin tapahtumista ja liitti siihen lausunnon, jossa suositteli lentäjälle ansiomerkkiä. 2.11.1943 luutnantti Triggille myönnettiin korkein mahdollinen kunniamerkki eli Viktorian risti. Tämä on ainoa Viktorian risti, joka on myönnetty pelkästään vihollisen tarjoamien todisteiden perusteella. Kaksi muutakin Viktorian ristiä myönnettiin toisen maailmansodan aikana saksalaisten esityksestä, mutta niissä oli myös omien todistajien lausuntoja.


13.9.1943 Talonmies

Yhdysvaltain ilmavoimien kadettikoulu sijaitsee Colorado Springsissä. Siellä opiskelevat ilmavoimien suurimmat toivot, joukossa on ollut myös yksi 400 metrin olympiavoittaja. Vuonna 1967 oppilaitoksen talonmieheksi hakeutui vastikään eläkkeelle jäänyt vääpeli. Hän teki työnsä huolella, ei herättänyt mitään huomiota eikä puhunut menneisyydestään. Näin jatkui yli viisitoista vuotta. Sitten kadetti James Moschgat sattui lukemaan kirjaa toisen maailmansodan aikaisista taisteluista Italiassa. Kirjassa kerrottiin sotamies William Crawfordista, joka eräänä syyskuun päivänä tuhosi yksin useita konekivääripesäkkeitä. 25-vuotiaan Crawfordin oletettiin kaatuneen, mutta todellisuudessa hän olikin jäänyt vangiksi. Hänelle myönnettiin Kunniamitali, korkein mahdollinen ansiomerkki. Sen otti vastaan hänen isänsä. Kirjassa oli kuva miehestä ja kadetti huomasi sen muistuttavan kovasti samannimistä kadettikoulun talonmiestä. Moschgat kysyi asiaa talonmieheltä, joka totesi kuivasti: ”Jep, minä olen kuvassa.” Kun häneltä kysyttiin, miksi hän ei ollut koskaan kertonut asiasta, Crawford vastasi: ”Se oli vain yksi päivä elämässäni ja se tapahtui kauan aikaa sitten.”
Kadetit olivat eri mieltä asiasta. Kuultuaan, että Crawfordille ei koskaan järjestetty erillistä tilaisuutta kunniamerkin ansiosta, he pistivät pyörät pyörimään. Vuoden 1984 päättäjäistilaisuuden yhteydessä paikalle oli saatu arvovaltaisin mahdollinen vieras eli presidentti Ronald Reagan, joka ojensi yli 40 vuotta aiemmin ansaitun kunniamerkin Crawfordille.


22.10.1943 Natsien maihinnousu Kanadaan

Vuonna 1977 Labradorin provinssin pohjoisimmassa osassa tutkimusmatkalla ollut tiedemies törmäsi outoon näkyyn. Ikivanhan sääaseman rauniot kököttämässä Jäämeren rannalla. Hän luuli niitä Kanadan armeijan tekosiksi ja unohti koko asian. Muutamaa vuotta myöhemmin saksalaisyhtiö Siemensin historiikkia kirjoittanut toinen tutkija löysi mielenkiintoisia asiapapereita. Niiden perusteella sääasemaa alettiin tutkia uudelleen ja huomattiin sen olevan saksalaista alkuperää.
Kuten tunnettua, säärintamat saapuvat Eurooppaan Atlantilta. Niinpä on erittäin tärkeää saada tietoa säätilasta siellä. Sukellusveneiden ensimmäinen tehtävä pintautuessa olikin lähettää säätiedot. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja niinpä saksalaisilla oli sääasemia Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Frans Joosefin maalla. Itse asiassa viimeiset saksalaiset antautuivat vasta 6.9.1945, kun Huippuvuorten sääaseman miehistö korjattiin parempaan talteen.
Miehitettyjen asemien lisäksi saksalaiset yrittivät käyttää yleensä huonolla menestyksellä automatisoituja asemia. Tällainen perustettiin myös Kanadaan, jonne U-537 purjehti syksyllä 1943. Sopivan paikan löytämisen jälkeen kymmenkunta saksalaista teki maihinnousun Kanadaan, asensi sääaseman ja naamioi sen kanadalaiseksi esimerkiksi jättämällä paikalle kanadalaisia tupakka-askeja. Kuukauden kuluttua sääasema lakkasi toimimasta tuntemattomasta syystä eikä uutta tiettävästi enää asennettu.


18.6.1944 Sisarenpoika

Italian taisteluissa 21-vuotias brittikapteeni George Lascelles haavoittui ja jäi sotavangiksi. 21 vuotta varmaan osui silmään varsin nuorena ikänä kapteenin arvoiselle upseerille. Lascelles oli kuitenkin ollut rintamaupseerina jo kaksi vuotta ilmeisen menestyksellisesti ja urakehitystä tuskin hidasti sekään, että hän sattui olemaan kuningas Yrjö VI:n sisarenpoika eli nykyisen kuningattaren serkku. Lascelles päätyi sairaalan kautta pahamaineiselle Colditzin linnan upseerileirille, johon tuotiin krooniset pakoyrittäjät tai muut erikoistapaukset. Lascelles kuului jälkimmäisiin yhdessä muutaman muun arvohenkilön kuten Winston Churchillin serkun kanssa. Näitä Hitler aikoi käyttää mahdollisina neuvotteluvaltteina. Neuvostoliittolaisten kanssa tätä oli tiettävästi jo yritettykin, kun Stalingradin taistelun jälkeen saksalaiset ehdottivat sotamarsalkka von Pauluksen vaihtoa vangiksi jääneeseen Stalinin poikaan. Stalinin väitetään tuhahtaneen, että hän ei vaihda marsalkkaa luutnanttiin. Sodan edetessä kävi ilmeiseksi, että myöskään länsiliittoutuneiden merkkihenkilöistä ei olisi hyötyä. Maaliskuussa 1945 Hitler raivonpuuskassaan määräsi Lascellesin teloitettavaksi. Vankileirejä komentanut SS-kenraali Gottlob Berger kieltäytyi noudattamasta määräystä ja vapautti sen sijaan Colditzin leirin odottamaan saapuvia amerikkalaisia. Tämä saattoi pelastaa Bergerin hengen sodan jälkeisissä oikeudenkäynnissä, jossa teko katsottiin lieventäväksi asianhaaraksi. Berger sai kuolemantuomion sijaan 25 vuoden vankeusrangaistuksen, josta hän istui vain kuusi ja puoli vuotta.


27.6.1944 Kiinalainen juttu

Italialla ei toisen maailmansodan aikana paljon siirtomaita ollut ja nekin vähät menivät, kun liittoutuneet valtasivat Abessinian, Somalimaan ja Libyan. Mutta koko sodan ajan Italia piti hallussaan paria korttelia Tianjinissa, Pekingin lähistöllä.
Vuonna 1901 Kiinan hallitus oli myöntänyt Italialle 46 hehtaarin kokoisen alueen kaupallisiin tarkoituksiin. Toisen maailmansodan aikana alueella oli noin 600 miehen kokoinen italialainen varuskunta. Italian antauduttua japanilaiset miehittivät alueen ilman merkittävää vastarintaa. Mussolinin perustama Italian sosiaalinen tasavalta myönsi omistusoikeuden Japanin tukemalle nukkehallitukselle. Varuskunnan sotilaat saivat enimmäkseen olla vapaasti, jotkut hankalammat vietiin vankileirille. Kotimaahan he palasivat 1947.


26.3.1945 Pelastakaa eversti Waters

Toisen maailmansodan legendaarisimpia kenraaleita oli rämäpäinen George S. Patton (joka muuten oli vuoden 1912 olympialaisten nykyaikaisessa viisiottelussa viides, heikoimpana lajinaan hieman nolosti pistooliammunta). Patton ei paljon säännöistä piitannut, kun sai jotain päähänsä. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän päätti pelastaa vävypoikansa, everstiluutnantti John K. Watersin, sotavankeudesta. Waters oli joutunut vangiksi Tunisiassa 1943 ja hänen tiedettiin olevan Baijerissa vankileirillä. Viralliseksi selitykseksi operaatiolle annettiin leirin kieltämättä huonot olosuhteet, lähinnä vankien nälkiintyminen.
Tehtävä annettiin kapteeni Abraham Baumille, joka kokosi 300 miehen kokoisen iskuryhmän hyökkäämään 80 km etulinjan takana olleelle vankileirille. Maaliskuu 1945, Saksan armeija ei ollut vielä lyöty, 300 miehen iskujoukko ja 80 km matkaa. Aatteleppa ite. Tulee mieleen omalta armeija-ajalta tilanne, jossa vääpeli suunnitelman nähtyään huusi naama punaisena, että kuka Ville viisi vuotta on tämän tehnyt? Johon me vastasimme, että luutnantti X (suoraan kadettikoulusta tullut). Saman kysymyksen voisi tästä operaatiosta tehdä kuka tahansa vähänkin taktiikkaa ymmärtävä, saada vastauksen ”kenraali Patton” ja poistua yhtä tulipunaisena pidätetystä raivosta kuin silloinen vääpelimme.
Operaation järkevyyteen nähden on hämmästyttävää, että iskuryhmä kykeni oikeasti etenemään vankileirin porteille asti, nappaamaan kyytiin parisataa sotavankia (suurin osa ei mahtunut, koska heitä oli luultua enemmän ja osa päätti joka tapauksessa heikon kuntonsa takia jäädä leiriin, mm. vapautusyrityksen yhteydessä haavoittunut Waters) ja palaamaan jonkin matkaa takaisin ennen väijytykseen joutumistaan. Lopputulema oli odotettu: kolmestasadasta iskujoukon miehestä 32 kaatui, kaikki 57 ajoneuvoa menetettiin ja vain 35 onnistui sekasortoisessa tilanteessa palaamaan takaisin omille linjoille loppujen jäädessä sotavangeiksi.
Vain yhdeksän päivää myöhemmin sotavankileiri vapautettiin normaalin etenemisjärjestyksen myötä. Waters itse yleni myöhemmin neljän tähden kenraaliksi, kuten huomattavasti kuuluisampi appiukkonsakin.


Huhtikuu 1945 Vangit vaihtoon

Vankien vaihtaminen jopa sodan aikana on normaali proseduuri. Nykyäänkin esimerkiksi Israel ja palestiinalaismilitantit vaihtavat vankeja keskenään. Esimerkiksi 18.10.2011 Israel sai vaihdossa Hamasilta viisi vuotta aiemmin vangiksi joutuneen panssarivaunun kk-ampujan vapauttaessaan 1027 palestiinalaista vankia. Yleisesti ottaen katsotaan Hamasin voittaneen kaupassa niukasti, sillä noin keskimäärin yksi israelilaissotilas vastaa taisteluarvoltaan noin tuhatta palestiinalaista.
Jopa toisen maailmansodan aikana oli tapana vaihtaa yleensä Punaisen Ristin välityksellä sotavankeja, jotka katsottiin taistelukelvottomiksi. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa vangiksi joutunut saksalaiskenraali Hans Cramer vapautettiin palveluksesta pahan astmansa takia. Brittien tiedustelu käytti tilaisuuden hyväkseen ja paluumatkalla hänet kuljetettiin ”haamuarmeijan” kautta tarkoituksena saada saksalaiset uskomaan, että maihinnousua valmisteltiin Calaisiin eikä Normandiaan. Tiettävästi operaatio onnistui ja niin nökönuukaa ei ollutkaan se, että Cramer päätyi takaisin kenttäharmaisiin joksikin aikaa kunnes joutui pidätetyksi epäiltynä Hitlerin vastaisesta salaliitosta.
Mutta koko toisen maailmansodan uskomattominta vankienvaihtoa tapahtui lähes neljän vuoden ajan Jugoslaviassa aina huhtikuuhun 1945 asti. Partisaaneilla ei ollut mahdollisuutta pitää vangiksi saatuja saksalaisia hallussaan, joten seurauksena olisi ollut niskalaukaus. Mikä taas olisi aiheuttanut kostotoimenpiteitä. Niinpä molempia osapuolia hyödyttävänä ratkaisuna sovittiin puolueeton alue, jolla vankeja vaihdettiin säännöllisesti vuosien ajan – tämä kaikki huolimatta partisaanisodan normaalista armottomuudesta ja raakuudesta.


19.8.1945 Ministeri-vainaa

Hollannin Itä-Intian eli nykyisen Indonesian ollessa japanilaisten miehittämänä siellä oli tietysti olemassa vastarintaliike, jonka tärkein johtaja oli sittemmin maan itsenäistyttyä presidentiksi päätynyt Sukarno. Tunnetusti vastarintaliikkeen johtaminen ja sodan voittaminen onkin melko varma tie valtaan. Japanilaiset puolestaan perustivat paikallisista PETA-nimisen apujärjestön itselleen. Nämä tällaiset viritelmät ovat yleensä aika epävakaita ja tuppaavat vaihtamaan puolta sotaonnen kääntyessä. Niin kävi nytkin. Yksi PETA:an liittyneistä ja tilaisuuttaan odottavista oli Supriyadi (tuohon aikaan indonesialaisilla ei yleensä ollut kuin yksi nimi), joka oli ylennyt upseeriksi ja päätti ryhtyä kapinaan. Sukarno oli sitä mieltä, että Jaavalla japanilaisten ote oli vielä niin napakka, että turha yrittää, mutta Supriyadi päätti toisin. Sukarno oli oikeassa ja ankarien taistelujen jälkeen kapina kukistettiin. Kapinan johtajat vangittiin ja useimmat teloitettiin. Supriyadi ei ollut teloitettujen joukossa. Itse asiassa kukaan ei tiedä mitä hänelle tapahtui. Tiedetään vain, että häntä ei nähty teloituspäivän 14.2.1945 jälkeen. Hänen uskottiin onnistuneen pakenemaan vuorille. Indonesian itsenäistyessä 19.8.1945 Sukarno nimitti Supriyadin puolustusministeriksi. Tämä ei kuitenkaan ilmestynyt hallituksen kokouksiin, joten tilalle nimitettiin parin kuukauden kuluttua uusi mies. Supriyadista ei näkynyt jälkeäkään ja hänet julistettiin kuolleeksi 9.8.1975.


1951-1953 Kiitollisuudenvelassa

Korean sodan puhjettua YK kehotti jäsenmaitaan lähettämään joukkoja Etelä-Korean tueksi. Etiopian keisari Haile Selassie otti kehotuksen vakavasti muistaessaan, kuinka häntäkin oli autettu italialaisten miehitettyä maan. Korean sodassa taisteli kaikkiaan kuutisentuhatta etiopialaista. 121 kaatui ja 536 haavoittui. Merkillepantavaa on se, että vangiksi ei jäänyt yksikään. Ei kuulu tapoihin.
Eivätkä korealaiset ole tätä unohtaneet.


1956 Tämä skootteri ei ole lälläripyörä

Laskuvarjojoukkojen pudotuksessa vihollisen selustaan on muutamia logistisia ongelmia senkin jälkeen, kun itse pudotus on onnistunut. Kaksi näistä ovat liikkuvuus ja tulivoima. Ranskalaiset päättivät ratkaista molemmat kerralla rakentamalla laskuvarjolla pudotettavan skootterin, johon oli asennettu sinko. Kaliiperi 75 mm. Sinko oli tarkoitettu irrotettavaksi skootterista ja asetettavaksi konekiväärin jalustalle ennen laukaisua, mutta tarvittaessa sillä kykeni ampumaan vaikka skootterin liikkuessa. Rekyylikään ei ollut ongelma, sillä sinko… niin no, kyllähän lukijat tuntevat singon toimintaperiaatteen. Vastaavalla tuhovoimalla varustetun, singon tapaan painopistelinjasta sivuun asennetun tykin laukaiseminen täyttä vauhtia ajavasta skootterista saa aikaan mielikuvan Ohukainen ja Paksukainen -elokuvaan kuuluvasta kohtauksesta. Tai oikeastaan nykyaikana Mr. Bean voisi sen tehdäkin.

Tiettävästi keksintöä ei koskaan tositoimissa käytetty, vaikka niitä kuusisataa valmistettiinkin.


2.5.1982 Vanhassa vara parempi

Brittiläinen sukellusvene HMS Conqueror seurasi argentiinalaista taisteluristeilijä General Belgranoa (alkujaan amerikkalainen USS Phoenix, joka selvisi mm. Pearl Harborin hyökkäyksestä vaurioitta). Risteilijä pysytteli juuri ja juuri brittien julistaman Falklandia ympäröivän totaalisulkualueen ulkopuolella ja oli hieman epäselvää, voisiko sukellusvene hyökätä. Poliittisessa neuvottelussa rautarouva Margaret Thatcher antoi selvän käskyn: ”Upottakaa se!”.
Sukellusveneen kapteenilla oli varaa valita, mitä ampuisi. Aseistukseen kuului uusimman teknologian mukaisia Tigerfish-torpedoja. Nämä olivat laukaisun jälkeen ohjattavissa ja osuivat varmasti maaliin. Teoriassa. Käytännössä vain 40 % niistä toimi. Koska sukellusvene oli hyvissä asemissa, kapteeni käski ladata putkiin vanhat kunnon Mark VIII -mallin ”ammu ja unohda” -torpedot. Tämä malli oli suunniteltu 1925 eli ikää oli kunnioitettavat 57 vuotta. Kolme tällaista kohti taisteluristeilijää, kaksi osumaa ja taisteluristeilijä upposi 20 minuuttia myöhemmin.
Ei ole tietoa, millä todennäköisyydellä vanhojen torpedojen oletettiin osuvan. Mikäli oletamme uusien Tigerfishien osuvan aina toimiessaan, niin todennäköisyys sille että kolmen tällaisen laukaisemisella yksikään ei toimisi, on peräti 21,6 %, Todennäköisyys vähintään kahdelle osumalle on vain 35,2 %. Sukellusveneen kapteeni taisi olla viisas mies valitessaan vanhan ja luotettavan mallin.