Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sivallus CCLXXVI

Tapahtui tänään Huitsinnevadan pääraitilla:
- Isä, mikä tuo laite on?
- Lapset, se on etukuormaaja. Nykyiseltä lempinimeltään "merja ailus".

lauantai 23. marraskuuta 2013

Sivallus CCLXXV

Tietää olevansa shakkifanaatikko silloin, jos katsoo MM-ottelun ratkaisuvaiheet hidastettuina.
(Peli 9, 3:27:30 - 3:30:30 ja peli 10, 1:04:00 - 1:05:15)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Nunnukha!

Saamelaisia on koko maailmassa luultavasti alle satatuhatta. Reilusti yli puolet saamelaisista asuu Norjassa, Ruotsissa heitä on alle kaksikymmentätuhatta, Suomessa kuutisen tuhatta ja Venäjällä parituhatta. Tosin saamelaisuuden määritelmä on vähän kyseenalainen; useimmiten käytetty ehto on se, että ainakin yksi isovanhemmista on osannut saamen kieltä. Siis jotakin saamen kielistä. Useimmiten pohjoissaamea, jota puhuu nykyään noin kaksikymmentätuhatta saamelaista. Se on ylivoimaisesti yleisin saamelaiskielistä niin Norjassa, Ruotsissa kuin Suomessakin. Seuraavaksi yleisin on Ruotsissa ja osin Norjassa puhuttava luulajansaame noin kahdella tuhannella puhujalla. Muutama sata puhujaa on pelkästään Suomessa puhuttavalla inarinsaamella ja kolttasaamella, jota puhutaan hieman myös Venäjällä, pelkästään Venäjällä puhuttavalla kiltinänsaamella sekä Ruotsin ja Norjan eteläsaamella. Parinkymmenen puhujan varassa ovat Ruotsin uumajan- ja piitimensaame sekä Venäjän turjansaame. Akkalansaamen viimeinen puhuja kuoli kymmenen vuotta sitten ja keminsaame sammui jo 1800-luvulla. Kielten keskinäiset erot ovat suuria; kysyin äskettäin kolttasaamelaiselta asiasta ja hänen mukaansa koltan ja pohjoissaamen ero on suunnilleen sama kuin suomella ja virolla.

Olen joskus piruillut, että henkeä kohti laskettuna saamelaiset ovat Suomen tunnetuimmat ihmiset; varmaan jokaista on haastateltu johonkin mediaan. Saamea puhuvista nuorista melkein joka toinen on ollut telkkarissa Unna Junnan juontajana. Mutta ketkä ovat maailman tunnetuimmat saamelaiset? Anna Googlen se selvittää. Ei muuta kuin nimi lainausmerkeissä hakukenttään ja katsomaan, montako osumaa tuli. Sitten vain Top 10 järjestykseen.

Oli ainakin selvää, että politiikalla ei pitkälle pötkitä. Suomen kautta aikojen ainoa saamelaiskansanedustaja (2007-11) Janne Seurujärvi (8 440 osumaa) olisi tarvinnut kymmenkertaisen määrän päästäkseen listalle. Muista suomensaamelaisista listalle jäivät pääsemättä mm. näyttelijä Anni-Kristiina Juuso (24 900) sekä kirjailijat Nils-Aslak Valkeapää (37 900) ja Hans Aslak Guttorm (53 400).
Menneiden aikojen suuruuksillakaan ei pyyhkinyt hyvin. Norjansaamelainen pohjoissaamen kirjakielen kehittänyt Nils Vibe Stockfleth (27 400) ei yltänyt lähellekään listaa. Yllätysfloppaaja oli Lars Levi Laestadius (26 800), josta Wikipediaa paremmin kertoo Hikipedia. Laestadius ei pärjännyt edes nykysaamelaisten tärkeimmälle uskonnolliselle johtajalle Tore Johnsenille (82 500), joka putosi niukasti listalta.

Yksi eniten osumia saaneista ehdokkaista oli alppihiihtäjä Anja Pärson (396 000), mutta hänen saamelaisuutensa on vähintäänkin kyseenalaista, joten hänet diskvalifioitiin listalta. Edes positiivinen diskriminaatio ei kelvannut perusteluksi hyväksymiseen, vaikka Pärson onkin rikkonut rohkeasti ennakkoluuloja ja osoittanut menemällä naisen kanssa parisuhteeseen, että kaikki ruotsalaiset eivät sittenkään tykkää pojista.

Kaikkien aikojen suurimmaksi saamelaiseksi pitäisi kenties valita Kristina Katrina Larsdotter (3 900), taiteilijanimeltään Stor-Stina. 210-senttiseksi venähtänyt saamelaisnainen kierteli 1800-luvulla ympäri Eurooppaa esiintyen maailman pisimpänä naisena. Osumien määrä oli kuitenkin aivan liian pieni Top 10 -listaa ajatellen.

10. Wimme Saari (86 500)
Enontekiöläinen joikaaja on iso nimi maailmanmusiikissa ja yltää listalle ainoana suomensaamelaisena ja alle 100 000 osumaa saaneena.

9. Nils Gaup (170 000)
Norjansaamelainen elokuvaohjaaja tunnetaan parhaiten elokuvasta Kautokeinon kapina, 1800-luvun tositapahtumiin perustuva tarina ohjaajan omasta synnyinkunnasta. Muissa elokuvissaan hän on päässyt ohjaamaan isojakin tähtiä aina James Caanista alkaen.

8. Börje Salming (186 000)
Ruotsalaisen kiekkolegendan isä oli saamelainen. Listalla hän olisi luultavasti korkeammalla, ellei ura olisi päättynyt jo ennen internet-aikaa. 17 kautta NHL:ssä, kerran koko liigan ykköstähtikentällisessä ja neljästi kakkostähdistössä. 1148 ottelussa 748 tehopistettä. Myös isoveli Stig oli maajoukkuetasoa.

7. Helga Pedersen (200 000)
Ensimmäinen saamelainen jonkin maan hallituksessa. Norjan kalastusasiain ministeri 2005-09.

6. Sofia Jannok (392 000)
Ruotsinsaamelaisen joikaajan ja porofarmarin suosioon ei ole ainakaan haitallisesti vaikuttanut ulkonäkö.

5. Morten Gamst Pedersen (577 000)
Jalkapalloilija aloitti uransa kotikaupunkinsa Vesisaaren Norildissa, mutta siirtyi 18-vuotiaana Tromssaan. Muutaman onnistuneen kauden jälkeen Blackburn kiinnostui keskikenttämiehestä ja palkkasi osapäiväsaamelaisen. Kymmenen kautta Englannissa ja täksi kaudeksi Turkin liigan Karabüksporiin. Norjan maajoukkueessa 74 ottelua ja 16 maalia. Pelannut myös saamelaisten maajoukkueessa, joka onkin yllättävän kova poppoo usealla ammattilaispelurilla.

4. Lars Monsen (671 000)
Yllätysnimi listalla. Norjansaamelainen seikkailija-kirjailija-luennoitsija. Kävellen ja koiravaljakolla halki Kanadan (reissu kesti kaksi ja puoli vuotta) ja muutamia pienempiä projekteja. TV-sarja Nordkalotten 365, jossa heppu hiihti ja tallusteli vuoden ajan yhtä soittoa ympäri Norjan, Ruotsin ja Suomen Lappia.

3. Mari Boine (786 000)
Norjansaamelainen Suomen rajalta Karasjoelta on saamelaismusiikin ylivoimaisesti suurin nimi maailmalla.

2. Joni Mitchell (1 890 000)
Yksi kanadalaislaulajan isovanhemmista oli norjansaamelainen. Tyylilajeina ovat kuitenkin rock, jazz ja pop eikä joikaaminen.

1. Renée Zellweger (3 860 000 ilman heittomerkkiä, heittomerkin kanssa vain 796 000)
Oscar-palkittu näyttelijä on äitinsä puolelta norjansaamelaista sukua ja kävi muutama vuosi sitten Finnmarkissa sukukokouksessa.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Prologi

Lukijalle: En aio kirjoittaa fantasiaromaania. Silti mielessäni on pyörinyt tämä teksti, joka toimisi sille prologina. Päätin kirjoittaa ajatukset biteiksi ja katsoa, saisiko sen toimimaan.

Thomas Miller on piilottanut jälkensä hyvin. Ainakin mieheksi, jonka nimen useimmat ihmiset maailmassa tunnistavat. Legenda. Silti hän on onnistunut katomaan horisontista täydellisesti. Yli kymmeneen vuoteen hänestä ei ole tehty ainuttakaan havaintoa.

Halusin kirjoittaa hänen tarinansa. Tiesin, että silminnäkijäkuvaukset kertoisivat kyllä paljon, mutta eivät kaikkea. Vain mies itse osaisi puhaltaa kirjaan elämän, mutta sitä ennen hänet pitäisi paikallistaa. Millerin löytäminen osoittautui kuitenkin hämmästyttävän vaikeaksi. Viralliset tahot luonnollisesti vaikenivat. Oli ilmeistä, että Thomas Miller ei ollut hänen oikea nimensä, eikä siinä mitään. Olihan nom de guerren ottaminen liittymisvaiheessa jos kohta harvinaista, täysin laillista. Kirjanpitokaan ei ollut hektisessä vaiheessa niin tarkkaa. Ehkä oikeaa nimeä ei löytyisi edes rekistereistä. Luoja tietää, että yritin myös lahjomalla virkailijoita.

Johtolangat olivat vähissä. Maailma on täynnä keski-ikäisiä 170-180 -senttisiä miehiä. Muuten Miller oli kuvausten mukaan harmaata massaa. Tavanomaiset kasvot, tavanomainen ruumiinrakenne. Ja koska aikaa oli kulunut toistakymmentä vuotta, eivät käytettävissä olevat vähäiset valokuvatkaan paljastaisi mitään merkittävää - Miller oli saattanut lihoa tai laihtua tahi kasvattaa parran. Mutta yksi silminnäkijähavainto oli puolellani. Miller oli ennen katoamistaan vammautunut lievästi ja vamma oli mitä ilmeisimmin yhä havaittavissa, kunhan katsoisi tarkasti. Tätä eivät tienneet edes hänen läheisimpänsä, koska se oli tapahtunut vasta hänen siirtonsa aikana.

Silti olin varsin heikolla pohjalla. Tuntui, että Miller oli jo tuolloin suunnitellut katoamisensa. Kuin hän olisi ajatellut, että palatessaan normaalielämään hän jättäisi kaiken totaalisesti taakseen. Hän oli ottanut käyttöön nimen, jota esiintyi lukuisissa maissa; Thomas ja Miller ovat varsin yleispäteviä. Hän saattoi olla alkuperältään englantilainen, amerikkalainen, saksalainen tai mistä tahansa muusta puolesta tusinasta maasta. Eikä mikään todistanut, etteikö hän voisi asua muuallakin kuin näissä maissa.

Sain kuitenkin sattumalta käsiini aarteen, jollaista en tiennyt edes olevan olemassa: äänitteen Millerin puheesta. Salaa nauhoitetussa, parin minuutin mittaisessa pätkässä Miller keskustelee täysin normaaliin äänensävyyn. Esitin nauhan parillekin kielitieteen professorille, kertomatta kenestä oli kysymys. Toinen heistä sanoi tunnistavansa Millerin aksentin lähes varmasti. Hän sanoi Millerin puhuvan hyvin todennäköisesti äidinkielenään tiettyä kieltä, tai sitten erästä toista sille läheistä sukua olevaa kieltä. Nyt tiesin, mistä Millerin etsinnät kannattaisi aloittaa. Todennäköinen äidinkieli yhdistettynä vammaan olivat jos nyt eivät hyvät, niin kohtuulliset johtolangat.

Matkustin professorin ehdottamaan maahan. Umpimähkään Milleriä ei löytyisi. Päättelin kuitenkin, että hänen älyllään ja johtamiskyvyillään varustettu mies ei voisi mitenkään pysyä piilossa, vaan nousisi väistämättä jonkinlaiseksi yhteiskunnan tukipylvääksi kotipaikkakunnallaan. Onnekseni olen Lions-klubin jäsen. Päätin kierrellä vierailuilla sikäläisissä Lionseissa ja kysellä vaivihkaa. Tiedän että suunnitelma kuulosti pöljältä. Muuta mahdollisuutta ei silti ollut. Niinpä vietin pari viikkoa reissaten ympäri maata, solmien ystävyyssuhteita ja kysellen klubien toimihenkilöiltä: "Sattuisitko muuten tietämään suunnilleen tämänikäistä ja -kokoista henkilöä, jolla on seuraavanlainen vamma..." Vesiperä. Silti olin vakuuttunut, että Millerin täytyi olla kotipaikkakunnallaan tunnettu henkilö, tietysti oikealla nimellään. Itse asiassa olin puoliksi odottanut, että törmäisin häneen jossakin Lions-kokouksessa.

Aloin kyllästyä ja budjettini vinkui viimeisiään. Olin palaamassa taas yhdeltä maakuntamatkaltani tukikohtaani pääkaupungissa. Nousin junasta ja kävelin aseman liukuportaille matkalla hotelliin. Pohdin masentuneena, että vielä yksi reissu ja sitten käyn vielä lyhyesti nuuskimassa naapurimaassa, jota professori oli pitänyt mahdollisena mutta epätodennäköisenä vaihtoehtona. Liukuportaissa nostin katseeni ylös ja kylmät väreet kulkivat lävitseni. Vastakkaiseen suuntaan, alaspäin menevissä liukuportaissa laskeutui Thomas Miller.

Jälkeenpäin olen miettinyt, miten ihmeessä saatoin olla varma. Valaistus oli huono, en kyennyt näkemään selvästi hänen kokoaan, siitä pienestä fyysisestä poikkeavuudesta puhumattakaan. Ehkä jokin hänen tavassaan liikkua, jonka olin filmeistä tunnistanut, ehkä katse. Hetkeä ennen kohtaamistamme hän liikahti ja katseeni tarkentui siihen kohtaan, missä vamman piti olla. Se oli siinä missä pitikin ja täsmälleen sellainen kuin silminnäkijä oli kuvannut. Sydämeni jyskytti. Tiesin, että en voisi lähestyä Milleriä. Hän katoaisi näkyvistäni alta aikayksikön. Minun piti saada tietää, missä hän asui tai kävi töissä. Liukuportaiden yläpäässä kurvasin takaisin ja palasin asemalaiturille. Miller seisoi odottavan näköisenä. Vilkaisin, mikä olisi seuraava kyseiselle raiteelle saapuva juna. Muutama minuutti aikaa, määränpäänä paikkakunta jossa olin edellisellä viikolla vieraillut.

Laiturilla oli joitakin kymmeniä ihmisiä. Asetuin seisomaan Milleristä takaviistoon. Hän seisoi liikkumatta, vain kerran hän kaivoi taskustaan jotakin, vilkaisi ja laittoi takaisin. Tarkisti vaunun ja istumapaikan, arvasin. Junan tultua seurasin Milleriä hänen vaunuunsa ja painoin mieleen, mihin hän istui. Jumalat olivat puolellani - Millerin istumapaikka oli vaunun etuosassa ja rintamasuunta menosuuntaan. Saatoin istua vaunun takaosaan tarkkailemaan, missä hän jäisi pois. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että minulla ei tietenkään ollut matkalippua. Innostuksissani olin unohtanut koko jutun. En halunnut herättää huomiota, joten siirryin käytävään vaunujen väliin. Tuskin Miller liikkuvasta junasta hyppäisi. Konduktöörin tullessa selitin, että ehdin paikalle viime hetkellä ja ostin menolipun pääteasemalle asti. Onneksi lompakossani sattui olemaan runsaasti käteistä. Sain asiani selvitettyä, vaikka konduktöörin englannin taidossa oli toivomisen varaa. Palasin vaunuun odottamaan.

Paikaltani en nähnyt, mitä Miller teki. Ehkä luki, ehkä lepäsi, ehkä työskenteli. Samantekevää minulle. Halusin vain pysyä huomaamattomana ja seurata häntä. Tiesin tehneeni oikean ratkaisun, kun en lähestynyt häntä. Tämä oli kaukoliikenteen juna, joten hän oli luultavasti aivan sattumalta pääkaupungissa käymässä. Tai ehkä työmatkalainen - olihan arki-iltapäivä. Kenties hän oli pitkänmatkanpendelöijä, mikä ei toisaalta olisi yllättävää sillä perusteella mitä olin hänestä kuullut.

Aikaa kului ja matka taittui. Ennen erästä väliasemaa Miller nousi penkiltään, puki takkinsa ja nappasi laukkunsa. Menin viereiseen käytävään välttääkseni hänen huomionsa. Junan pysähdyttyä astuin ulos ja seisahdin asemalaiturille teeskennellen vetäväni takkini vetoketjua kiinni. Samalla vilkaisin vaivihkaa ja näin Millerin astuvan ulos junasta. Hän käveli suoraan ohitseni kiinnittämättä minuun mitään huomiota ... suoraan viereisellä raiteella olevaan junaan. Odotin hetken ja seurasin perästä.

Tällä kertaa onni ei ollut puolellani. Miller oli vaunun takimmaisessa penkissä. Minä asetuin etuosaan. Tiesin, että minun olisi jokaisella väliasemalla noustava ylös ja tarkistettava, oliko Miller poistunut paikaltaan. Matkalipun ostamisessa toistin saman operaation kuin aiemmin.

Ensimmäinen asema. Junan pysähtyessä nousin laiskan näköisesti ylös ja otin laukkuni hyllyltä. Samalla vilkaisin ja Miller istui paikallaan, kumartuneena alaspäin lukien tai työskennellen. Pengoin laukkuani näennäisesti jonkin aikaa ja palautin sen sitten takaisin.

Toinen asema ja sama näytelmä - paitsi että näin Milleristä vain selän hänen kadotessaan käytävään. Nappasin kiireesti takkini ja laukkuni hypäten ulos junasta. Näin Millerin kävelevän poispäin ja seurasin. Tiesin olevani eräässä pikkukaupungissa, jonka läpi olin kulkenut edellisellä viikolla tutkimusmatkallani pysähtymättä. Täälläkö hän siis asui? Ei. Heti rautatieaseman vieressä oli linja-autoasema ja Miller pysähtyi sinne odottamaan.

Nyt alkoi olla tukalat paikat. Asemalla seisoi vain muutama ihminen ja Miller saattaisi kiinnittää minuun huomiota. Rauhoittelin itseäni. Olin täysin normaali matkustaja, hän tuskin oli edes huomannut minua aiemmin ja jos pysyttelisin takaviistossa, tuskin huomaisi nytkään.

Jonkin ajan kuluttua paikalle ajoi linja-auto ja Miller liikahti. Samoin pari muutakin ihmistä ja minä perässä. Viisi nousi autoon, Miller ensimmäisenä ja minä viimeisenä. En tietenkään kuullut minne Miller oli menossa, joten ostin matkalipun pääteasemalle asti. Onneksi olin älynnyt vilkaista mihin auto oli menossa. Kyydissä oli ehkä parikymmentä ihmistä. Miller istahti auton keskivaiheille. Ohitin hänet yrittäen pysyä rauhallisena ja istuin melkein peräpenkkiin, toiselle puolelle käytävää Milleriin nähden. Näin näkisin, missä hän jää pois. Ehdin ajatella, että jos se tapahtuu jossain kaupungissa, seuraan häntä, jos taas keskellä ei mitään olevalla pysäkillä, en voi ottaa riskiä. Huomasin Millerin riisuvan takkinsa, joten matkasta tulisi luultavasti pitkä.

Toisin kuitenkin kävi. Reilun parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen auto pysähtyi jollakin pikkupaikkakunnalla ja Miller nousi ulos, kuten pari muutakin ihmistä. Hetken mietittyäni seurasin. Jäin asemalle kohentelemaan vaatetustani ja syrjäsilmällä näin, mihin suuntaan Miller lähti päättäväisesti kävelemään. Ajattelin. Tämä oli kaiken järjen mukaan hänen kotipaikkakuntansa. Voisin jäädä tähän ja jatkaa tutkimuksia. Saisin varmaan selville, kuka hän on. Tai sitten seurata häntä ja saada saman tien jackpotin: missä hän asuu. Ja hitot, päätin ja lähdin kävelemään Millerin perään pimeässä syysillassa. Jätin noin sata metriä väliä.

Miller käveli rauhallisesti, taakseen vilkuilematta. Kilometrin jälkeen hän kääntyi pienelle sivukadulle ja katosi näkyvistäni. Kun tulin risteykseen, katu oli tyhjä. Kirosin mielessäni. Sitten katsoin tarkemmin ja ajattelin. Suoraa tietä jatkui ainakin kaksisataa metriä eikä matkan varrella näkynyt ainuttakaan risteystä. Samalla huomasin umpikujasta kertovan liikennemerkin. Miller ei ollut voinut mitenkään ehtiä seuraavaan mutkaan eikä kääntyä sivutielle. Johtopäätös: hän on mennyt johonkin taloista ja todennäköisesti asuu siellä. Postilaatikot olivat kadun varrella, kaikki samalla puolella katua. Ilmeisesti postinjakaja liikkui autolla. Päätin käydä lukemassa laatikoihin kirjoitetut nimet. Jokin niistä olisi Millerin oikea nimi.

Ensimmäiset laatikot olivat muutaman kymmenen metrin päässä. Pysähdyin hetkeksi ja kumarruin katsomaan. Yhtäkkiä takaani kuului ääni, joka sanoi napakalla äänellä jotain käsittämätöntä minulle vieraalla kielellä. Hyvä etten paskantanut housuihini. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka paljon ihminen ehtii muutamassa sekunnin murto-osassa ajatella. Jos minua olikin tähän asti kalvanut pieni epäilys siitä, että olin erehtynyt, tuo äänensävy poisti kaikki epäilykset. Thomas Miller. Sain soperrettua englanniksi, etten ymmärrä. Samalla tajusin, että olin kuin omenavarkaista yllätetty pikkupoika. Käännyin nolona ympäri ja katsoin monta kuukautta etsimääni miestä ensi kertaa suoraan kasvoihin.


- Etsitkö jotakin, hän kysyi minulta sujuvalla englannilla.
Yritin sanoa jotakin, mutta en saanut ulos muuta kuin pelkkää ähinää.
- Niin epäilinkin. Huomasin junassa, että seuraat minua.
Kurkkuni oli rutikuiva. Vasta nyt tajusin, että en ollut moneen tuntiin syönyt enkä juonut mitään.
- Ilmeisesti törmäsit minuun aivan sattumalta ja tunnistit. Minä en tunnista sinua, joten luultavasti et ole entinen alaiseni. Eivätkä he minua seuraisikaan. Oliko sattuma, vai?
Rykäisin ja raakuin käheästi:
- Etsin sinua. Epäilin, että puhuisit tämän maan kieltä äidinkielenäsi ja siksi olin täällä. Oli puhdasta tuuria, että tulit sattumalta vastaan.
Millerin silmät kapenivat. Katulampun hämärässä valossa tuntui, että teräspora tunkeutui silmiini ja raapi takaraivoa.
- Minä pidän yksityisyyttäni korkeassa arvossa. Siksi jäin kesken matkan junasta ja päätin ajaa loppumatkan linja-autolla. Kun sitten hyppäsit kyytiin, olin asiasta varma ja jäin pois ensimmäisellä sopivalla paikkakunnalla. Voisit muuten seurata vähän huomaamattomammin. Et selvästikään ole yksityisetsivä. Reportteri?
Sain nyökättyä.
- Ja tarkoituksesi on?
Hän ei aikonutkaan nitistää minua ja heittää ruumista metsään. Toivottavasti. Sain normaalin ääneni takaisin.
- Haluan kirjoittaa sinusta kirjan.
Sarkastinen nauru.
- No tuota en tosiaankaan olisi osannut päätellä.
Sitten Miller vakavoitui.
- Kykenit siis jäljittämään minut. Koska sinunlaisesi tollo siihen pystyi, niin joku muukin voi pystyä. Kuuntele siis tarkasti.
Nyökkäsin.
- Sinulla on varmaan käyntikortti, jossa on sähköpostiosoitteesi?
Nyökkäsin uudelleen.
- Anna se minulle. Ei vielä. Otan sinusta selvää. Harkitsen asiaa.
Hämmästykseni varmaan paistoi kasvoiltani. Niinpä hän parilla lauseella selitti, miksi. En mene yksityiskohtiin, mutta hän sanoi suoraan että suostumalla hän voisi tietyllä tavalla suojata yksityisyyttään. Ehdoton ehto olisi, etten paljastaisi hänen oikeaa nimeään - jota en siis edes tiennyt enkä tiedä vieläkään - enkä kansalaisuuttaan.
- Ja nyt kuuntele tarkkaan. Osaat varmaan takaisin linja-autoasemalle?
Nyökkäsin taas.
- Mene sinne ja hyppää seuraavaan linja-autoon, minne se sitten meneekin. Tai ota taksi. Minä häivyn omia aikojani. Älä yritä seurata.
Nyökkäsin. Tunsin että väri alkoi palata poskilleni.
- Saat yhteydenoton parin viikon sisään. Jos olen tyytyväinen näkemääni. Muussa tapauksessa unohda, että koskaan tänne asti pääsitkään. Ymmärsitkö?
Niskani alkoi jo kipeytyä nyökyttelystä.
- Selvä. Anna korttisi ja häivy.

Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin sain sähköpostia jäljittämättömästä osoitteesta. Määräys ilmestyä tiettyyn kellonaikaan tiettyyn paikkaan. Paikka oli toisella puolella maata siihen nähden, missä edellinen kohtaaminen oli tapahtunut. Postissa oli lisäksi ehdot yhteistyöllemme. Niitä ei ollut monta. Viimeisenä luki: "Älä vastaa tähän viestiin, osoite on jo tuhottu. Näistä ehdoista ei neuvotella. Mikäli olet sovitussa kohtaamispaikassa, se katsotaan hyväksymiseksi. P.S. Hankin pari kirjaasi ja pidin niistä."

Menin paikalle. Se ei jäänyt ainoaksi tapaamiseksi. Seurasi lukuisia haastattelupäiviä eri paikoissa. Työtapa oli alusta lähtien sama; kävimme läpi tapaamisessa uusia asioita ja luovutin aiemmin kirjoittamani luonnokset Millerille luettavaksi. Seuraavassa tapaamisessa hän palautti ne takaisin, varustettuina pienillä tarkennuksilla, korjauksilla ja parannusehdotuksilla. Lopputuloksena syntyi tämä teos. Yksi hänen ehdoistaan oli, että en kertoisi hänen elämästään sanaakaan ennen enkä jälkeen kirjan tapahtumien. Edes kohtaamiseemme johtavia tapahtumia hän ei halunnut kerrottavaksi, mutta suostui lopulta luettuaan tämän version. Viimeisessä tapaamisessamme Miller lopuksi virnisti, antoi minulle jäähyväislahjaksi pullon väkeviä ja kehotti unohtamaan, missä kohtasimme.

Koskaan minulle ei selvinnyt, mikä hänen oikea nimensä oli, missä hän asui tai mitä hän nykyään puuhaili.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Nainen 2.0

Aatami oli viettänyt paratiisissa monta onnellista viikkoa. Vähitellen kaikki nurkat oli kuitenkin koluttu ja aika kävi pitkäksi. Niinpä Aatami otti telepatiapuhelun Jahvelle ja ei kun valittamaan:
- Kuules nyt pomo. Mulla on täällä tylsää. Ei oo mitään tekemistä.
- Jaahas. No, mulla jäikin vähän tuo luomistyö kesken. Yritä nyt itte saada tämän tason projekti valmiiksi kun kuuden päivän deadline painaa päälle ja seittemäntenä oli pakko pitää pekkasvapaata ja ottaa vähän häppendaalia. Vaan joutaahan tuota näin jälkikäteen korjailemaan. Mitäpä jos loisin sulle kaveriksi naisen?
- Naisen? Mikä se semmoinen on?
- Kaikkien toiveittesi täyttymys. Tasa-arvoinen kumppanisi, joka on kaunis, älykäs ja ymmärtäväinen. Nainen tukee sinua suunnitelmissasi ja kannustaa sinua kaikin tavoin eteenpäin. Siinä ohessa se hoitaa kotityöt.
- Joo! Kuulostaa kivalta! Tee mulle sellainen! Heti!
- No tuota. En minäkään nyt sentään pysty tyhjästä nyhjäisemään, tarvii vähän raaka-aineita. Minun pitäisi ottaa sinulta kylkiluu, toinen silmä, toinen korva, toinen käsi ja toinen jalka.
- Oho. Kuulostaa aika rajulta. Miten olisi, jos kokeilisit millaisen saisit aikaan pelkästä kylkiluusta?


Niin että tässä sitä sitten ollaan oltu vuosituhansia. Halvatun nynny tuo Aatami.

Nyt taivaallisista arkistoista on paljastunut, millainen oli Jahven alkuperäinen suunnitelma naiseksi. Tai tarkemmin ottaen sieltä paljastui karsintalista. Listassa on lueteltu ne seikat, jotka Aatamilta aiottujen varaosien puuttuessa jouduttiin poistamaan lopullisesta versiosta.

10. Moniajoprosessori
Tämä ominaisuus, mikä mieheltä täysin puuttuu, saatiin puutteellisista tarvikkeista huolimatta asennettua naiseen. Sen ansiosta naisella on kullanarvoinen ominaisuus mieheen verrattuna: nainen kykenee tekemään useita asioita samanaikaisesti. Hän pystyy kutomaan sukkaa, keskustelemaan ystävättärensä kanssa hands free päässä, seuraamaan telkkarista Salattuja elämiä ja suunnittelemaan mielessään seuraavan päivän ostoslistaa yhtäaikaisesti. Mies ei pysty näistä kerrallaan kuin korkeintaan yhteen. Valitettavasti naisen moniajoprosessoriin jäi asentamatta kaksi ominaisuutta. Ensinnäkin ohikytkentä, mikä mahdollistaisi yhteen asiaan keskittymisen kerrallaan. Tämän takia nainen ei pysty ymmärtämään asioita, joiden tajuaminen vaatii samanaikaisesti monien eri tietojen yhdistämistä. Yrittäkääpä huviksenne selittää naiselle, miten omakotitalon vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä toimii, niin tajuatte. Toinen puuttuva ominaisuus on se, että nainen ei kykene ymmärtämään, että mies ei pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa. Tämän takia nainen saattaa tulla keskustelemaan olohuoneeseen suunnittelemiensa uusien verhojen värisävystä siinä vaiheessa, kun Suomi johtaa lätkän MM-finaalia 3-2, pelaa alivoimalla ja kellossa on 43 sekuntia aikaa jäljellä.

9. Soidinmenolohko
Tähän naisen aivolohkoon piti Aatamilta lohkaista silmän poistamisen yhteydessä noin 5 % miehen himolohkosta, mutta tekemättä jäi. Sen seurauksena nainen on monin verroin kiinnostuneempi soidinmenoista kuin itse asiasta. Vai luuletteko oikeasti, että kukaan mies olisi keksinyt mitään niin typerää kuin paritanssi? Ehei, mies haluaa käydä suoraan toimeen eikä haaskata aikaa turhaan pyörimiseen hyvän asian ympärillä. Ja sitten kaiken maailman television hömppäohjelmat vielä lietsovat tätä. Tuttavapiirissä tehdyn epävirallisen selvityksen mukaan 2/3 heteromiehistä haluaisi hirttää sen lurjuksen, joka keksi laittaa televisioon Tanssii tähtien kanssa.

8. Puuhasteluverkosto
Prosessorin jäätyä vajaaksi naisen aivoihin jäi ylimääräisiä johtoja, jotka ovat nykyisin sekavana ja hyödyttömänä vyyhtenä. Tämä on naisen aivojen ns. tippaleipälohko eli puuhasteluverkosto. Sen seurauksena naisen ja miehen tekemisten syy eroaa toisistaan. Mies tekee homman nopeasti ja tehokkaasti päästäkseen vetämään lonkkaa. Nainen taas puuhastelee, naiselle homman valmiiksi saaminen tarkoittaa sitä että sitten voi ruveta puuhastelemaan jotakin muuta. Mitatkaa mihin tahansa tehtävään teiltä ja naiselta kuluva aika. Takuuvarmasti mies tekee sen nopeammin. Tällä ei tarkoiteta sitä, että homma olisi aiemmin valmis – mies ei välttämättä viitsi hommaa aloittaa ennen kuin vasta joskus kun on pakko eli nalkutuskynnys ylittää viitseliäisyyskynnyksen. Mutta jos homman aloittamisesta mitataan sen päättymiseen kuluva aika, mies on nopeampi. Siksi miehet tuleekin työpaikalla asettaa tehtäviin, joissa tärkeää on lopputulos, naiset tehtäviin joissa tärkeää on läsnäolo.
Puuhasteluverkosto on sinänsä harmiton lisäosio aivoissa ja saa jäädä ennalleen, mutta sillä on eräs epämiellyttävä ja siksi poistettava sivuvaikutus. Siinä missä miehellä on mukavuusalue ja rentoutumisen paikka, naisella on epämukavuusalue. Havainnollistetaan asiaa esimerkillä huonelämpötilasta, mutta sama ilmiö on havaittavissa missä tahansa asiassa. Huonelämpötila on miehelle mukava vaikkapa silloin, kun se on välillä 20-22 astetta. Jos se on matalampi, mies vääntää termostaattia myötäpäivään, ja jos korkeampi, vastapäivään. Naisella taas on epämukavuusalue, joka on vaikkapa välillä 21-24 astetta. Lämpötilan ollessa epämukavuusalueen ulkopuolella valituksen aihe on arvattavissa, Jos lämpötila on alle 21 astetta, nainen valittaa kylmyydestä, jos yli 24 astetta, kuumuudesta. Epämukavuusalueella valituksena aihetta ei voi ennalta arvata. Jos lämpötila on välillä 21-24 astetta, nainen saattaa valittaa joko kylmyydestä tai kuumuudesta, ei voi etukäteen tietää kummasta. Siis olettaen että hänellä ei ole mitään tekemistä. Siksi puuhasteluverkostoa muutetaan siten, että jos puuhasteltavaa ei juuri sillä hetkellä ole, nainen kytkeytyy tyhjäkäyntitilaan nykyisen valitustilaan kytkeytymisen sijasta.

7. Sisäänrakennettu vanheneminen
Naisessa esiintyy vuosimallin ikääntyessä yleisestä kulumisesta aiheutuvaa ulkoisten ominaisuuksien heikkenemistä. Versiossa 1.0 tämä heikkeneminen näkyy sekä (a) kasvoissa että (b) vartalossa. Heikkenemisen aste on suuresti mallikohtaista, mutta väistämätöntä. Kuitenkin kasvojen osalta asiaa voi peitellä erilaisin peitemaalauksin, joiden valmistamiseen kuluukin iän myötä yhä suurempi osa naisen ajasta. Tästä aiheutuu osittain myös iän mukanaan tuoma kärttyisyys: turhauttaa, kun meikkauksesta osaa koko ajan enemmän ja enemmän ja siihen käyttää koko ajan enemmän aikaa, mutta lopputulos on vuosi vuodelta kehnompi. Toisaalta mikäli vartalo rupsahtaa, sen peitteleminen on huomattavasti hankalampaa silloin kun vaatteet on jo poistettu. Sekä omistajan että myös naisen hankintaa harkitsevan kannalta tämä sisäänrakennettu ikääntyminen toimii täsmälleen väärin. Kasvot eli se artikkeli, joka näkyy ulkomaailmalle ja jonka perusteella hankintapäätös tehdään, saattaa hämätä. Vastaavasti se osa naisesta mikä paljastuu vasta vaatteiden riisumisen jälkeen, on vasta liian myöhään päätöksenteon kannalta nähtävissä. Myös omistajan kannalta on ikävää, että naisen oleelliset osat rupsahtavat, kun taas julkisuuteen näkyvä puoli saattaa olla vielä kelvollisessa kunnossa. Siksi versiossa 2.0 rupsahtaminen keskittyy kasvoihin, kun taas vartalo pysyy pitkään ajokelpoisena. Näin naiseltakin säästyy aikaa, kun meikkaamalla ei enää kannata ajan hampaan puremia paikkailla ja omistaja on tyytyväisempi, kun vartalo on kunnossa. Rupsahtaneiden kasvojen ongelma on omistajan kannalta ratkaistavissa joko sopivalla asennolla tai paperipussilla. Jälkimmäistä menetelmää ovatkin muslimit käyttäneet menestyksellä pukemalla naisensa jätesäkkeihin, mikä onkin odotettavissa oleva innovaatio silloin kun maan naiset näyttävät jo nuorina siltä että parempi onkin peitellä.

6. Päätöksenteon viivytin
Tätä ei pidä sekoittaa seuraavaksi esiteltävään binäärilogiikkapiiriin. Jälkimmäisen tarkoitus on nimenomaan saada nainen tekemään selkeä päätös. Päätöksenteon viivyttimen tarkoitus on saada nainen odottamaan siihen asti, että päätös voidaan-oikeasti-tehdä. Eli kunnes kaikki tarvittava informaatio on hankittu. Nykyisessä karsitussa mallissa naisella on taipumus tehdä päätös kauan ennen kuin tarvitsee ja muuttaa sitä ennen päätöksen toimeenpanoa uusien tietojen muuttaessa olosuhteita. Tai uusista tiedoista riippumatta.

5. Binäärilogiikkapiiri
Kun naiselle esittää yksinkertaisen kysymyksen, johon on tasan kaksi vastausvaihtoehtoa eli kyllä tai ei, saa yksityiskohtaisen mutta silti epäselvän esityksen siitä, mitkä seikat päätökseen vaikuttavat, mitkä seikat siihen eivät vaikuta ja millä seikoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa ja naapurin siskontytär on kuulemma saanut uuden työpaikan. Kun sitten kysyy tarkentavasti että oliko se nyt kyllä vai ei, saadut vastaukset voidaan jakaa kahteen perusluokkaan:
a) No etkö sinä nyt tuosta jo tajunnut?
b) Ei sitä nyt oikein tiedä, kun … ja äskeinen litania uusiksi tietyin variaatioin, joista aina ja poikkeuksetta puuttuu päätöksen kannalta oleellinen asia.
Molemmissa tapauksissa nainen tarkoittaa, että miehen pitää arvata mitä nainen haluaa.
Tämä ongelma ratkeaa, kun naiseen asennetaan binäärilogiikkapiiri. Piiri aktivoituu, kun mies esittää kysymyksen muodossa: Kyllä vai ei, ei tarvitse perustella.. Tällöin piiri palauttaa suullisen kyllä tai ei –vastauksen. Pieni riski on olemassa piirin ylikuumenemiseen, jolloin sen rikkoutumisen varalta asennettu ylijännitesuoja palauttaa vastauksen tee kuten haluat - ja todella tarkoittaa sitä.

4. LVI-systeemi
Huomaa helposti, että Jahve ei ollut koulutukseltaan aluesuunnittelija. Yhdenkään paikkakunnan asemakaavaa ei takuulla ole suunniteltu samalla tavalla kuin naisen: huvipuisto ja kaatopaikka naapuritonteilla. Versioon 1.0 jäi tämä systeemi, parannettua versiota jommankumman toiseen paikkaan sijoittamiseksi ei ehditty edes suunnitella. Konstaapeli Artturi Reinikaisen esitys olisi ihan varteenotettava vaihtoehto.

3. Prosessorin päivitys
Naisen aivojen prosessorin kellotaajuudessa jouduttiin tekemään kompromissi ja kuten kompromisseissä yleensä käy, lopputulos oli huonompi kuin kumpikaan alkuperäisistä vaihtoehdoista. Tällä hetkellä naisen aivot toimivat siten, että naisella on kova pyrky miesten hommiin, mutta taajuus ei kuitenkaan riitä. Lopputulos on useimmiten se, että nainen omaksuu kaikki miehen huonot ominaisuudet mutta ei mitään hyvistä. Ei tuolla prosessoritaajuudella mitään keksintöjä tehdä. Kaikki keksinnöt ovat miesten tekemiä ja niiden tarkoitus on saada naisilta seksiä. Ainoa naisen ikinä tekemä keksintö on astiankuivauskaappi. Jos miehet eivät haluaisi naisilta seksiä, niin naiset eläisivät edelleen luolissa sen astiankuivauskaappinsa kanssa. Ihmetellen että mihin hittoon tuotakin tarvitaan, koska miehet eivät olisi keksineet astioita.
Versiossa 2.0 naisen aivojen prosessori päivitetään joko pykälää heikommaksi tai pykälää tehokkaammaksi. Mikäli se päivitetään pykälää heikommaksi, ero miehiin on niin iso että naiset eivät elätä turhia harhakuvitelmia. Jos taas se päivitetään pykälää tehokkaammaksi, on prosessori riittävän tehokas siihen, että nainen kykenee huomaamaan eron mieheen olevan olemassa eikä tule sotkeutumaan miesten hommiin.

2. Tukikahvat
Vastoin yleistä harhaluuloa naisella ei ole 200 luuta enemmän kuin miehellä – ei naisella ole mekaanisia aivoja, vaikka joskus vaikuttaakin että päässä kolisee kun ajatusprosessi pyörii. Sen sijaan alkuperäisessä suunnitelmassa oli asentaa naiseen ylimääräiset luut, jotka olisivat molemmin puolin kroppaa lantioon kiinnittyneinä kahvoina. Kätevät tietyissä tilanteissa.

1. Tekstitysnäyttö
Naisen version 2.0 otsaan tulee näyttötaulu, joka aktivoituu naisen avatessa suunsa. Tauluun ilmestyy käännös siitä, mitä nainen oikeasti tarkoittaa puhuessaan. Tällä tavoin miehen ei tarvitse kuunnella naista, vaan hän voi lukea selväsanaisen – ja yleensä myös lyhyemmän – tekstin suoraan otsasta. Nainenkin on tyytyväisempi, kun miehen katse pysyy kasvoissa eikä harhaudu tisseihin.
Periaatteessa yksinkertaisempi ratkaisu olisi tosin se, että nainen sanoisi mitä oikeasti tarkoittaa. Tämän bugin korjaaminen ohjelmistosta olisi kuitenkin sellainen urakka, ettei edes Jahve siihen pysty, vaikka saisi Allahilta virka-apua.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Sivallus CCLXXIV

Aina kun insinööri luulee kehittäneensä idioottivarman systeemin, jostakin ilmestyy tehokkaampi idiootti.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ei mistään kotoisin

"Tuo tyyppi nyt ei ole mistään kotoisin" on yleinen kommentti urheilukatsomossa silloin, kun suoritukseen ollaan tyytymättömiä. Toisaalta monet ovat päässeet urheilussa pitkälle, vaikka ovat todella olleet kotoisin ei-mistään. Tässä listaus urheilijoista, jotka ovat alallaan maailmanhuippuja, vaikka kotipaikka on sellainen että Huitsinnevadakin alkaa näyttää metropolilta. Eli kotipaikka on seudulla, jossa kyseistä urheilumuotoa ei todellakaan normaalisti harjoiteta tai sitten muuten vain todella syrjäinen paikka. Pieni kiusaus oli sisällyttää listalle myös Paavo Nurmi, koska hän oli kotoisin Turusta, mutta joku roti kettuilussakin.

10. Jordin Tootoo
Churchill Manitoban provinssissa Kanadassa on julistanut itsensä “maailman jääkarhupääkaupungiksi” eikä suinkaan aiheetta. Hudsoninlahden rannalla olevan vajaan tuhannen asukkaan kaupungin lähettyvillä liikkuu etenkin syksyisin valtava määrä jääkarhuja. Niistä tuttavallisimmat pyydystetään ”jääkarhuputkaan”, josta ne sitten vapautetaan lahden jäädyttyä.
Arktisuudestaan huolimatta Churchill sijaitsee etelämpänä kuin Suomen eteläisin piste. Kanadan ilmasto on vain erilainen; heinäkuun keskilämpötila jää alle kolmentoista siinä missä tammi-helmikuussa kärvistellään keskimäärin 25 asteen pakkasissa. Lähimpiin siedettäviin oloihin eli provinssin pääkaupunkiin Winnipegiin on aika tarkkaan tuhat kilometriä linnuntietä.
Churchillista on lähtöisin NHL-kiekkoilija Jordin Tootoo, isänsä puolelta inuiitti ja äitinsä puolelta ukrainalainen – ensimmäinen inuiitti NHL-tasolla. Vain 175-senttinen laitahyökkääjä on pienestä koostaan huolimatta rymistelyosaston miehiä. Kymmenettä kauttaan liigassa pelaava Tootoo on aiemmilla pelikausillaan kerännyt 528 ottelussa vain 49 + 84 = 133 tehopistettä, mutta peräti 803 jäähyminuuttia. Välillä aikaa kului myös kokoonpanon ulkopuolella, kun Tootoo oli heimonsa parhaiden perinteiden mukaisesti katkaisuhoidossa.

9. Stephen Kiprotich
Kapchorwan piirikunta on Ugandan syrjäisimpiä kolkkia. Uganda itsessään on keskellä syvintä Afrikkaa ja Kapchorwa sen sekä asukasluvultaan (87 000) että pinta-alaltaan pienimpiä piirikuntia, sijaiten aivan maan itäisimmässä kolkassa. Sen asukkaat kuuluvat suurimmaksi osaksi Ugandan pieneen kalenjivähemmistöön. Enimmäkseen kalenjit asustavat rajanaapuri Keniassa ja ovat tunnettuja juoksijankyvyistään.
Kalenji Stephen Kiprotich sattui syntymään Ugandan puolella rajaa. 17-vuotiaana hän muutti Kenian puolelle päästäkseen harjoittelemaan heimoveljiensä kanssa ja kehitystä alkoi tapahtua. 23-vuotiaana hän voitti maratonin olympiakultaa Lontoossa 2012 ja osoitti tänä vuonna Moskovan MM-kisoissa kultamitalillaan olevansa matkan kiistaton valtias. Viimevuotinen olympiakulta oli vasta Ugandan historian toinen. Ensimmäisestä oli kulunut jo 40 vuotta.

8. Jean Vuarnet
Le Bardo on noin 70 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Tunisiassa. Saharan autiomaassa talviurheilut eivät liene niitä yleisimpiä ja suunnilleen viimeisenä vaihtoehtona mieleen tulee syöksylasku. Vaan eikö mitä, kyseisestä kaupungista on kotoisin ensimmäinen afrikkalaissyntyinen talviolympialaisten kultamitalisti Jean Vuarnet - kultaa syöksylaskussa 1960. Tosin Vuarnetin afrikkalaisuus on vähintäänkin kyseenalainen. Tunisia oli tuohon aikaan Ranskan siirtomaa ja Vuarnetin perhe sattui asumaan siellä. Paluu kotimaahan tapahtui tulevan olympiavoittajan ollessa vain vuoden ikäinen, joten edes muistikuvia Tunisiasta ei tainnut jäädä.

7. Christian Okoye
Enugu on yli 700 000 asukkaan kaupunki Nigeriassa. Parhaiten paikkakunta on tunnettu lyhytikäisen (1967-70) Biafran valtion pääkaupunkina. Aluetta asustaa igbo-heimo, joka tunnetaan myös "Afrikan juutalaisina". Nimitys johtuu siitä, että heimon keskimääräinen älykkyystaso on eurooppalaista luokkaa ja niinpä useimmissa asuttamissaan paikoissa (heitä asuu siirtolaisina useissa Afrikan valtioissa) he ovat päätyneet vastaaviin tehtäviin kuin juutalaiset Euroopassa. Hauska yksityiskohta on, että jopa neljäkymmentätuhatta igboa tunnustaa juutalaista uskoa. Nigerian itsenäistymisen jälkeen igbot kyllästyivät muiden korruptioon sekä tehottomuuteen ja päättivät itsenäistyä, mutta projektissa kävi huonosti.
Christian Okoye syntyi Enugussa 1961. Teini-ikäinen Okoye osoitti melkoista lahjakkuutta kuulantyönnössä, kiekonheitossa ja moukarinheitossa. Heittäjät ovat yllättävän sähäköitä myös pikamatkoilla, mutta Okoye oli niissäkin omaa luokkaansa yltäen lähes erikossprinttereiden aikoihin. Hän sai yleisurheilustipendin amerikkalaiseen yliopistoon, jossa hän kilpaili pääasiassa kuulassa ja kiekossa. Jälkimmäisessä lajissa Okoye kävi voittamassa Afrikan mestaruuden 1985.
Tässä ei ollut mitään erikoista. Afrikkalaisia yleisurheilijoita tulee pilvin pimein. Erikosta on se, mitä tapahtui seuraavaksi. Opiskelukaveri heitti Okoyelle amerikkalaisen jalkapallon. "Se ei ole pyöreä", oli hämmentynyt kommentti. Loppu on historiaa. Okoye vietiin yliopiston joukkueen treeneihin, jossa hänet istutettiin nopeutensa ansiosta keskushyökkääjän pelipaikalle. Tämä oli poikkeuksellista. Yleensä keskushyökkääjät ovat maata viistäviä miehenpatukoita, monet huippupelaajat ovat 170-senttisiä ja yli 80-kiloisia. Okoye oli 185-senttinen ja painoi 110 kiloa. Tämä yhdistettynä normaaliin keskushyökkääjän nopeuteen oli tuhoisaa. Vasta 23-vuotiaana ensimmäistä kertaa jenkkifutista edes nähnyt urheilija pääsi vain kolme vuotta myöhemmin NFL:ään Kansas City Chiefsiin. Kolmannella ammattilaiskaudellaan hän oli liigan ykkönen juosten edetyssä matkassa - 1480 jaardia pallo kainalossa. Sen jälkeen miestä vaivasivat loukkaantumiset ja ura päättyi kolme vuotta myöhemmin. Okoye on yksi niistä harvoista ei-amerikkalaisista jotka ovat päässeet ylipäätään pelaamaan NFL:ään jollekin muulle pelipaikalle kuin potkaisijaksi.

6. Morten Gamst Pedersen
Vesisaari on Norjan pohjoisimpia kuntia. Kuudentuhannen asukkaan paikkakunta on suomalaisille tuttu, koska siellä enemmistö asukkaista puhui suomea vielä pitkään sen jälkeen, kun suurten nälkävuosien aikana 1867-68 nääntyvät suomalaiset vaelsivat Jäämeren rannikolle kalastamaan. Aika oli raakaa, Suomen väkiluku väheni noina vuosina noin kahdeksan prosenttia. Vähän toista kuin nykyajan pakolaisilla, joiden kotimaan väkiluku saattaa kasvaa samassa ajassa melkein saman verran.
Paikkakunnalta on kotoisin Morten Gamst Pedersen, joka on pelannut jalkapalloa Englannin valioliigassa Blackburnin riveissä kymmenen vuotta. Täksi kaudeksi Pedersen siirtyi Turkin liigaan. Jäämeren puuton ja tuulinen ranta ei liene niitä ammattilaisjalkapalloilijan luonnollisimpia kasvuympäristöjä. Kuitenkin Vesisaaresta on lähtöisin myös Sigurd Rushfeldt, joka Pedersenin tapaan teki komean uran sekä ulkomailla että Norjan maajoukkueessa. Kovat olot vaativat kovia ratkaisuja; Pedersen oli luonnostaan oikeajalkainen, mutta havaittuaan vasenjalkaisista olevan pulaa hän päätti nuorena muuttaa itsensä vasuriksi onnistunein tuloksin. Etniseltä taustaltaan hän on osittain saamelainen ja on siksi pelannut myös saamelaisten jalkapallomaajoukkueessa.

5. Qieyang Shenjie
Haiyan on pieni piirikunta Kiinan Qinghain maakunnassa. Qinghai sijaitsee Tiibetin, Uigurian, Mongolian ja varsinaisen Kiinan välissä. Asukkaat edustavat kaikkia edellä mainittuja kansallisuuksia ja muutamaa muutakin; maakunnan pääkaupungin lähistöllä puhutaan 40 eri kieltä. Haiyanin piirikunta kuuluu tiibetiläisten autonomiseen alueeseen ja on maakunnan syrjäisin paikka lähellä Tiibetin rajaa.
Haiyanilainen Qieyang Shenjie on ensimmäinen tiibetiläinen, joka on ottanut osaa olympialaisiin. Eikä mitenkään huonosti – Lontoossa 2012 tuli pronssia naisten 20 kilometrin kävelyssä. Reitin varrella nähtiin harvinainen tilanne, kun kiinalaiset ja tiibetiläiset olivat samaa mieltä eli kannustivat samaa urheilijaa, tosin eri syistä.

4. Manute Bol
Turalei on kylä vastikään itsenäistyneen Etelä-Sudanin syrjäseudulla. Paikkakunta on tunnettu poikkeuksellisen pitkistä miehistä. Heistä kuuluisimmaksi nousi Manute Bol. Tai ainakin luultavasti hän on kotoisin Turaleista, jonne hänet on myös haudattu. Kirjanpito ei niillä leveysasteilla ole epävarmaa, vaan suunnilleen olematonta. Toisten tietojen mukaan kotipaikka on lähellä sijaitseva vajaan viidenkymmenentuhannen asukkaan kaupunki Gogrial.
Amerikkalainen yliopistovalmentaja näki Bolin pelaavan koripalloa Sudanissa ja tarjosi välittömästi stipendiä. Dinka-heimolleen tyypillisesti Bolilla oli pituutta, mutta ei korinalusväännöissä tarvittavaa massaa. ”Kun on tuommoiset sääret, pyjaman punttiin mahtuu vain yksi raita”, oli kilteimpiä kommentteja 231-senttisen ja 82-kiloisen Bolin ilmestyttyä rapakon taakse. Tiukkojen lihotuskuurien jälkeenkin paino nousi vain reiluun 90 kiloon. Yliopistotasolla Bol viihtyi ainoastaan yhden vuoden, jonka jälkeen tuli lähtö ensin puoliammattilaisliigaan, josta Washington Bullets nappasi miehen NBA:han. Bol oli pelitaidoiltaan varsin rajoittunut ja niinpä liigan historian pisimmän pelaajan kymmenvuotisen NBA-uran päätehtävä oli heittojen blokkaaminen. Uran keskiarvossa hän johtaakin kaikkien aikojen tilastossa peliaikaa kohti laskettujen blokkien lukumäärässä ylivoimaisesti. Ottelua kohti lasketussa tilastossa hän on toisena keskiarvolla 3,34. Hän on NBA:n historian ainoa pelaaja, jonka tilillä on enemmän blokkeja kuin pisteitä. Erikoiset joukkuetoverit nähtiin kaudella 1987-88, kun Washington palkkasi takamiehekseen NBA:n historian lyhimmän pelaajan, 160-senttisen Muggsy Boguesin. Parivaljakko oli aika huvittavan näköinen.

3. Marcus Stephen
Nauru on asukasluvultaan maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio heti Vatikaanin jälkeen. 21 neliökilometrin kokoisen saaren pinta-alasta 80 % on fosfaattikaivosten takia asumiskelvotonta. Lähimpiin naapurisaariin on matkaa noin 700 kilometriä.
Marcus Stephen aloitti urheilu-uransa pelaamalla australialaista jalkapalloa, mutta innostui teini-iässä painonnostosta. Kun tulokset paranivat, piti Naurulle perustaa kansallinen painonnostoliitto. Muuten Stephenillä ei olisi ollut asiaa kansainvälisiin kisoihin. Vuoden 1990 brittiläisen kansanyhteisön kisoissa tuli yllätyskultaa 60 kilon sarjan tempauksessa. Naurulaiset unohtivat kuitenkin, ettei olympialaisiin pääse ilman kansallista olympiakomiteaa. Niinpä Stephen joutui anomaan Samoan kansalaisuutta päästäkseen Barcelonan olympialaisiin. Seuraavana vuonna naurulaiset saivat komitean pystyyn, joten Atlantan kisoissa Stephen sai jo kilpailla Naurun väreissä. Valitettavasti tällä kertaa ei tullut tulosta lainkaan, joten edellisen kerran yhdeksäs sija ei parantunut. Kolmansissa olympialaisissa melkein kotikisoissa Sydneyssä odotukset olivat korkealla, mutta sijoitus oli vasta yhdestoista. Parhaat menestykset tulivat kansanyhteisön kisoissa, joissa sekä 1994 että 1998 saavutuksena oli värisuora: kultaa niin tempauksessa, työnnössä kuin yhteistuloksessa. MM-tasolla parhaaksi suoritukseksi jäi vuoden 1999 kisojen työnnön hopeamitali.
Urheilu-ura päättyi 2002, mutta poliittinen ura alkoi 2003 valinnalla saaren parlamentin jäseneksi. Noste oli kova ja vuonna 2007 Stephenistä tuli koko maan presidentti. Neljä vuotta myöhemmin hän joutui uudelleenvalintansa jälkeen eroamaan tehtävästään korruptiosyytösten takia. Syytöksiä ei koskaan todistettu oikeiksi ja Stephen jatkoi parlamentissa palaten 2012 hallitukseen kauppa- ja teollisuusministeriksi.

2. Igor Vysotski
Jagodnoje sijaitsee yhdessä Venäjän syrjäisimmistä kolkista, Magadanin läänissä. Noin sadantuhannen asukkaan pääkaupunki Magadanin syrjäisyydestä kertoo parhaiten se, että ainoa paikkakunnalle kulkeva tie on Venäjän tieverkoston valtatie M56, josta monen sadan kilometrin osuus on normaaliajoneuvoille täysin kulkukelvotonta – tien kulkemisesta kertovat videot ovat hulvatonta nähtävää. Tien varrella on noin neljäntuhannen asukkaan Jagodnojen kylä noin 550 kilometriä Magadanista, lähellä pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysnapaa eli paikkaa, jossa on mitattu alin lämpötila Antarktista lukuun ottamatta. Seutua alettiin asuttaa 1930-luvulla gulag-järjestelmällä. Myös valtatie on vankien rakentama ja rakennustöiden aikana kuolleet vangit - joita ei ollut ihan vähän – on haudattu ikiroudan takia tiepohjaan. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen asukkaat ovat muuttaneet pois ja mm. Jagodnojen väkiluku on pudonnut nykyiseen yli kymmenestätuhannesta. Myös pääkaupunki Magadanin väkiluku oli suurimmillaan yli 150 000, melkein puolet on häipynyt paikalta.
Teófilo Stevenson puolestaan oli kuubalainen amatöörinyrkkeilyn legenda. Kolme olympiakultaa raskaassa sarjassa 1972-1980, vuonna 1984 hän ei päässyt boikotin takia yrittämään. Miten olisi käynyt, voidaan päätellä siitä että hän voitti maailmanmestaruuden vielä 1986. Vuoden 1988 olympialaisiakin Kuuba boikotoi ja 36-vuotias Stevenson lopetti niiden jälkeen. Ammattilaiseksi Stevenson ei koskaan ryhtynyt Kuuban järjestelmän takia. Amatöörinä hän kävi 321 ottelua ja voitti niistä 301. Kahdestakymmenestä tappiosta kaksi tuli Igor Vysotskille, ensimmäinen 1973 ja toinen 1976, ajanjaksona jolloin Stevenson oli parhaimmillaan. Nämä olivat heidän ainoat kohtaamisensa, eli ainoa aikansa amatöörihuippu jota Stevenson ei koskaan pystynyt voittamaan, oli mies raaimmasta Siperiasta. Olympialaisiin Vysotski ei koskaan päässyt, koska oli loukkaantunut sekä 1976 että 1980. Herkät silmäkulmat eivät kestäneet raskassarjalaisten iskuja. Siitä huolimatta Vysotski ehti sparrata Muhammad Alinkin kanssa tämän Neuvostoliiton vierailulla 1978.

1. Louis Baillon
Fox Bay on saanut nimensä sukupuuttoon kuolleen falklandinketun mukaan. Kuten eläimestä voi päätellä, paikkakunta sijaitsee Falklandsaarilla, paikassa jossa asuu 0,25 ihmistä neliökilometrillä ja sää on niin kurja, että se ei kelpaa edes puheenaiheeksi. Emämaa Isoon-Britanniaan on toistakymmentätuhatta kilometriä ja lähin maa Argentiina 600 kilometrin päässä on vihamielinen. Koko saaristo on jakautunut kahteen suunnilleen samankokoiseen pääsaareen ja muutamaan pienempään asuttuun saareen. Suurin osa vajaan kolmentuhannen asukkaan väestöstä asuu Itä-Falklandilla ja sen pääkaupungissa Stanleyssä. Länsi-Falklandin väkiluku on alle 150. Päälle päätteeksi Fox Bay on vasta Länsi-Falklandin toiseksi suurin kylä.
Siellä, keskellä ei-mitään syntyi 5.8.1881 Louis Baillon. 27 vuotta myöhemmin hän sai Lontoon olympialaisissa 1908 kultaa maahockeyssä Ison-Britannian joukkueessa. Falklandsaarilta tuskin olisi joukkueellista pelaajia saatu edes kokoon, Baillon itse oli nuorena muuttanut emämaahan vanhempien jäädessä saarelle.