Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Xafiiskaforum

Ja tapahtui niinä päivinä, että keskellä Suomea purkautui täysin yllättäen valtava tulivuori. Laavavirrat, tuhkapilvet ja myrkkykaasut niittivät tuhoa. Savun hälvettyä suurin osa asukkaista yritti selviytyä murjotussa maassa miten parhaaksi näki. Osa lähti pakolaisiksi ulkomaille. Heistä jotkut, ehkä parikymmentätuhatta, päätyi erääseen afrikkalaiseen maahan. Suomalaisten yllätyksellinen ilmaantuminen paikalle herätti maan alkuperäisväestössä aluksi uteliaisuutta, osassa vastustusta. Vuosien vieriessä suomalaisvastaisuus lisääntyi, mutta maan hallitus teki parhaansa tukahduttaakseen kielteiset äänenpainot. Vähitellen pinnan alla kuplinut tyytymättömyys alkoi purkautua. Erään populistisen poliitikon netissä julkaisemien tekstien ympärille kehittyi kokonainen ”maahanmuuttovastainen” eli suoraan sanottuna rasistinen keskustelupalsta, joka nimettiin Xafiiskaforumiksi. Seuraavassa julkaistaan joitakin esimerkkejä forumilla esiintyneistä puheenvuoroista eri aiheista.

Aihe: Avautumisketju monikulttuuristen kohtaamisten ihanuudesta
B5: Oletteko huomanneet, että suomalaisilla on julkisissa liikennevälineissä inhottava tapa istua tuppisuina paikallaan. Joskus harvoin kaksi suomalaista juttelee keskenään ja silloin tilanne vain pahenee. Keskustelusta ei kuulu mitään muuta kuin ”muminaa, muminaa”, jos oikein tarkkaan korviaan höristää. Hitto vie, jos bussin etuosassa juttelee niin pitää keskustella sen verran kovalla äänellä, että takapenkillä huonokuuloisempikin saa selvää. Eikö noilla suomalaisilla ole mitään käytöstapoja?
Hooyo: Satuin tuossa eräänä päivänä näkemään, kun meikäläisiä tyttöjä oli torilla ilman huntua. Joukossa oli pari suomalaistakin, tietysti hunnutta. Ilmeisesti näiden suomalaistyttöjen äiti tuli hakemaan, oli asiallisesti pukeutunut. Mutta ei puuttunut millään lailla tyttöjen pukeutumiseen. Minä menin ja käskin meikäläisiä pukeutumaan säädyllisesti, haukuin suomalaisetkin. Vaikka paikalla ei ollut miehiä, olisi ihan hyvin voinut tullakin. Ärsyttävää oli, että finskit eivät käyneet edes riitelemään, kunhan vain poistuivat paikalta.

Aihe: Suomalaiset: mistä, miksi ja milloin
Xayawaan: Minua ihmetyttää suuresti, mistä nuo suomalaiset ovat oikein tänne päiväntasaajan seuduille löytäneet. Luulisi, että siellä Suomen lähellä olisi heille ilmastollisesti ja kulttuurillisesti sopivampia seutuja.
Roob: Olen kuullut väitettävän, että tänne tulleet ovat niitä Suomen silloisen eurohallituksen eliittitukijoihin kuuluneita; eivät he Suomesta ole saapuneet, vaan Brysselin kautta. Taitaisi siellä Suomessa olla vähän ankeat olot niillä, jotka menivät takaamaan Etelä-Euroopan apupaketit. Eikä heitä varmaan hyvällä muuallakaan Euroopassa katseltaisi.

Aihe: Monikulttuurinen koulunkäynti
Faras: En onneksi asu suomalaisten ”rikastamilla” alueilla, mutta olen kyllä kuullut ihan riittävästi. Niiden penskoille ei kelpaa istua koraanioppitunneilla, vaan istuvat mokomat kaikilla hyödyttömillä kursseilla, kuten matematiikan ja englannin tunneilla. Sitten kun kelpaa istua kanta-asukkaiden kanssa samoilla kursseilla, niin eivät suostu edes keskustelemaan vaan opiskelevat jopa kesken tunnin. En minä nyt sano, että kaikki suomalaiset sellaisia ovat, mutta ei koululuokassa tarvitse olla kuin muutama hikari, niin kaikki parhaat arvosanat menevät niille eikä meikäläisille jää mitään.
Hooyo: Suosittelen muuttoa pois pääkaupunkiseudulla. Aavikolla on vielä keitaita, jossa ei valkonaamoja näe.
Faras: Ei onnistu kaikilta. Klaani on täällä ja maaseudulla olisi vihamielisten heimojen keskuudessa meikäläisellä hengenlähtö lähellä.

Aihe: Maahanmuuttajien asuminen pääkaupunkiseudulla
Roob: Mikä noita suomalaisia oikein vaivaa, kun ei kelpaa asua siellä minne alun perin sijoitetaan? Kaikki tuntuvat valuvan pääkaupunkiseudulle heti kun mahdollista. Saattavat pistää jonkin pikkufirman pystyyn maakunnassa, tienata sillä rahat ja muuttaa pääkaupunkiin heti kun saavat asuntorahat hommattua. Seurauksena pääkaupungin muutenkin tiukka asuntotilanne on pahentunut entisestään. Erityisen iso ongelma on paremmissa asunnoissa ja paremmilla asuinalueilla, koska suomalaiset ovat nimenomaan niitä halukkaita ostamaan. Kantaväestön on asuttava ahtaammin ja huonommilla alueilla.
Xayla Siilaasi: Joo, ja vievät maakuntien varat mennessään. Ikään kuin ei pääkaupungin ja muun maan välillä olisi tarpeeksi elintasokuilua.
lnxuuska: Eikö suomalaisilla sitten ole oikeutta asua missä haluavat?
Xayla Siilaasi: Periaatteessa joo, mutta ei saa huonontaa kantaväestön tilannetta. Kuten Roob totesi, he pystyvät varoillaan ostamaan parhaat asuinalueet.

Aihe: Suomalaisten kansalliset tavat
Doofaar: Kyllä asia on sillä lailla, että maahan tullessa pitää maan tapoja noudattaa. Mutta nuo suomalaiset ovat tuoneet mukanaan monia sellaisia ongelmia, mitä täällä ei ennen heitä ollut. Oliko joku muka kuullut, että täällä olisi syöty saastaista sianlihaa aiemmin? Sikojen pito on onneksi laitonta, mutta maahan salakuljetetaan jopa kokonaisia kinkkuja, etenkin kristittyjen juhlapyhinä.
B5: Olen sitä mieltä, että ennen suomalaisten maahan päästämistä pitäisi olla pakollinen khatinpureskelutesti. Jos ei suostu paikallisiin tapoihin sopeutumaan edes sen vertaa, että khatia maistaisi kohteliaisuussyistä, saisi painua takaisin Suomeen. Ymmärrän kyllä, jos ei säännöllisesti khatia käytä, mutta maistaa pitää. Tietääkseni jotkut suomalaiset ovat tässä sentään maan tavoille oppineetkin.

Aihe: Kristifikaatio
Ey: Suomalaisten maahanmuuton myötä kotimaatamme on uhkaamassa kristinuskon pelottava leviäminen. Tarkistin juuri, että vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten maassamme asusti vain parituhatta kristittyä ja hekin olivat roomalaiskatolilaisia. Suomalaisten edustama luterilaisuus on vielä pelottavampi kristinuskon muoto; sen kulttuuri on sääntöjen orjallisen noudattamisen takia kauhistuttavan kaukana omastamme. Olen kuullut väittämiä, että jotkut suomalaisten kanssa seurustelleet meikäläiset ovat tunteneet sairaalloista mielenkiintoa heidän uskontoaan kohtaan. On esitetty jopa väitteitä, että islamista pois kääntyneitä ei enää pitäisi teloittaa, vaan pelkkä käsien katkominen riittäisi. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, millaiseen yhteiskuntaan kristinuskon suvaitseminen voi johtaa.

Aihe: Naisten kohtelu
Hooyo: Olen havainnut suomalaisten naisten kohtelun olevan järkyttävää. Vaikka heidät onkin lain voimalla pakotettu käyttämään huivia ulkona liikkuessaan, he riisuvat sen sisätiloissa jopa vieraiden miesten läsnäollessa. Eikä mies saa edes lyödä vaimoaan, niin tosiaan, vaimoaan, heillä on niitä vain yksi kerrallaan. Ei vaikka vaimo sanoisi miehelle vastaan. Ei ihmekään, että niin moni suomalaisnainen on kääntynyt onneksi islamiin. Näin naisena ei voi muuta kuin katsella säälien kanssasiskojani, suomalaisraukkoja.
Barfasoor: Koko juttuhan sai alkunsa niiden valistus-hömpötyksestä. Ei vuosisatojen mädätystä tasa-arvoisuudesta saa kitkettyä pois parissa sukupolvessakaan. En ymmärrä, miksi tuollaisia sopeutumattomia tänne rahdataan.
Tareen (moderaattori): Käyttäydytäänpäs siellä nyt nätisti. En mä viitsisi näitä ketjuja lyödä lukkoon. Ja muistetaan, että moni suomalainen elää ihan siivosti ja tietää dhimmin paikan.
B5: Ollaan siivosti, mutta tosiasioita ei voi kiistää. Suomalaisten naisten käytös miehiä kohtaan on törkeää. Onneksi ei meikäläisiä, jotka kyllä pitävät naisen nyrkin ja nuotiotulen välissä, mutta suomalaisten miesten asemaa tässä ollaankin puolustamassa.

Aihe: Rikostilastot kansalaisuuden mukaan
Xayla Siilaasi: Kuten monessa ketjussa on jo huomautettu, suomalaisten mukana on maahamme rantautunut monia uusia rikollisuudenlajeja, kuten sianlihan salakuljetus ja alkoholin käyttö. Olen kuitenkin erityisen huolestunut siitä, että monissa rikosasioissa suomalaisia ei näy juuri ollenkaan. Esimerkiksi raiskauksissa ja ryöstöissä suomalaisten osuus on olematon. Tätä on koetettu selittää maahantulleiden ikäjakaumalla ja jopa geneettisellä ominaislaadulla. Jos totuus onkin paljon raaempi: suomalaisten tekemiä rikoksia ei ilmoiteta poliisille läheskään yhtä usein kuin kotimaisten. Todellisuudessa he tekevät rikoksia yhtä paljon kuin kaikki muutkin.
lnxuuska: Kerrataanpa taas se, mitä olen teille jästipäille moneen kertaan eri ketjuissa sanonut:
a) Suomalaisilla on oikeus elää omassa kodissaan kuten haluavat
b) Suomalaisilla naisilla on oikeus pukeutua haluamallaan tavalla sopivaisuussääntöjen puitteissa
c) Jos suomalainen perustaa yrityksen ja tienaa sillä, hänellä on oikeus käyttää rahansa kuten itse haluaa
d) On aikakin saada tähän sisäänlämpiävään aavikkokeitaaseen vähän suomalaisten tuomaa rotia
e) Suomalaiset ovat lainkuuliaista väkeä eivätkä syyllisty rikoksiin kuin poikkeustapauksissa
f) Monikulttuuri on osa maatamme, opetelkaa uimaan siinä
Mulle on pieni hinta se suomalaisten meihin verrattuna moninkertainen elintaso siitä, että näkee muutaman täällä riehuvan rasistin vitutuksen.
Orwell (moderaattori): lnxuuska koettaa sitten taas hillitä xuuskaisujaan. Täällä pyritään asialliseen keskusteluun eikä provosointiin.

Aihe: Suomalaisten työllisyyslukemat
Barfasoor: Suomalaisten työllisyysaste on prosentuaalisesti selvästi korkeampi kuin kantaväestöllä. Tämä on selvä merkki heidän kantaväestöön kohdistamastaan sorrosta. Jos meikäläinen pyrkii töihin suomalaisen omistamaan firmaan, he häviävät paremman koulutuksen omaavalle suomalaiselle. Ja vaikka töihin pääsisikin, suomalaiset vaativat noudattamaan tulemaan joka päivä töihin ja vieläpä tiettyyn aikaan. Kyllä luulisi, että noin kauan täällä olleena olisi opittu maan tavoille.
Hooyo: No tottakai niillä on työllisyysaste korkealla. Onhan naisilla aikaa, kun ei ole 15-vuotiaasta asti synnyttänyt muksua per vuosi. Ja kyllähän miehet osaa tietokonejuttuja tehdä ja maansiirtokoneita käyttää sekä huoltaa, vaan laitapa oikeisiin töihin kamelikuskiksi tai vuohipaimeneksi. Ei taatusti tule mitään.

Aihe: Forumin kehitys ja ylläpito
Tareen (moderaattori): Huonoja uutisia kaikille. Forumi sulkeutuu tämän viestin jälkeen, kaikki entiset tekstit tiettävästi jäävät näkyviin. Ei, kyseessä ei ole hallituksen määräys vaan yksinkertaisesti liiketaloudellinen päätös. Forumia on näet ylläpitänyt suomalaisten omistama yritys ja koodauksen ovat hoitaneet suomalaiset asiantuntijat. Kyseinen yritys ei enää halua jatkaa sopimusta emmekä ole löytäneet omasta keskuudestamme riittävää asiantuntemusta ylläpitoon.

14 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

:D
Nyt Jaska ilmoittamaan juttusi poliisille ja valtionsyyttäjä I:lle!

Becker kirjoitti...

:D :D Tää oli hyvä !

Tuolla jo Illmanni puristelee muniaan
naama punaisenma ja miettii että miten saadaan tämä kirottu Internetti kuriin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaa-a, siellä Somalian Hommaforumilla poski solisee ja leuka laulaa. Ja ihan aiheesta, onneksi meitä tsuhnia on niin vähän, ettemme ole sentään koko Afrikkaa pystyneet saastuttamaan.

Ja Illmannin pulaaki varmaan kattelee tätä juttua ja puristelee muniaan. Kun siinä on vielä ikävää se, että siinähän vaan esiteltiin eri kansojen eri tapoja ja asenteita. Milläs pirulla siitä sais syytteen aikaiseksi?

Jaska Brown kirjoitti...

Olen suunnattoman otettu, jos toveri ILLMAN lukee tekstiä ILMAN että ILMiANnan itseni.

Tomi kirjoitti...

Todellisuudessa Somalian hommafoorumille. Kirjoitettaisiin suomalaisista tismalleen samalailla kuin hommafoorumilla somaleista.

Ironmistress kirjoitti...

Ei savua ilman tulta. Noita täsmälleen samoja argumentteja on ikävällä tavalla käytetty antisemitismiin.

Jaska Brown kirjoitti...

No tässähän kirjoitettiin juuri samalla tavalla suomalaisista. Valituksen kohteet olivat juuri niitä kulttuurieroja, joista suomalaisella sisarsaitilla on paljon keskusteltu.

Tomi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tomi kirjoitti...

Jaska, tarkoitin sitä että, somali-hompanssit kirjoittaisivat, että suomalaiset olisivat työtävieroksuvia raiskaajia. Eli tismlleen samoin kuin hompanssit kirjoittavat somaleista.

Jaska Brown kirjoitti...

Tomi, tuon työtävieroksuvuuden otin mukaan kohdassa vaan laitapa ne kamelikuskeiksi tai vuohipaimeniksi niin ei tule mitään. Ei Suomessa noilla hommilla käyttöä ole, kuten ei Somaliassa liiemmin ATK-asiantuntijoilla, jääkiekkotoimittajilla, ydinfyysikoilla tai metsureilla. Epäilemättä näin kävisi. Sen sijaan on pirun vaikea uskoa, että suomalaiset rupeaisivat raiskaamaan somaleja suhteessa väkilukuun edes saman verran kuin somalit somaleja, puhumattakaan siitä että lukemat olisivat moninkertaiset, kuten somaleilla suomalaisten suhteen.

Tomi kirjoitti...

Pointtini onkin, ettei hompanssien kritiikki perustu todellisuuteen vaan heidän mielikuviinsa.

Kun, suomalaiset muuttivat 60-70-luvuilla joukoittain Ruotsiin, heille tuli nopeasti rikollisen ja hanttityöläisen mainen

reino kirjoitti...

"Orwell (moderaattori): lnxuuska koettaa sitten taas hillitä xuuskaisujaan. "

He hee... Loistavaa settiä!

Ironmistress kirjoitti...

Tomi, eikä aivan aiheetta.

Sen jälkeen heille tuli kovan työntekijän ja melkeinpä työhullun maine.

Suomalaiset integroituivat lopulta ruotsalaiseen yhteiskuntaan hyvin, samoin muut skandinaavit, jugoslaavit ja assyrialaiset.

Sensijaan kaikki muut kansalaisuudet eivät ole integroituneet.

Jaska Brown kirjoitti...

Tomi: Kyllä, melkoisella osalla hommaforumin kirjoittajista näkemys perustuu ennakkoluuloihin eikä kokemuksiin. Luultavasti kuitenkin suht harvalla, koska kirjoittajista näyttää väkilukuun nähden olevan selvä yliedustus suuremmilla paikkakunnilla asuvista nuoresta aikuisväestöstä.

Myönnän itse olleeni vahvasti rotuennakkoluuloinen nuorena. Ennakkoluulot etenkin somaleitten suhteen karisivat hyvin nopeasti kohtaamisten myötä. Kohtaamiset olivat sekä ammatillisia (vuosi jota en mielelläni muistele) että yksityisiä.

Reino: Kiitoksia.