Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 19. elokuuta 2009

Esteitä juoksussa

Suomen ainoa toivo MM-kisojen kestävyysjuoksussa on urakkansa suorittanut. Jukka Keskisalo sanoi itse olevansa tyytyväinen suoritukseensa; sijoitus oli tavoitteen mukainen, taktiikka onnistui ja juoksu kulki. Ennen juoksua odotin suuria. Jos voittoaika olisi vähän päälle 8.10, voittajan todennäköisin kotimaa olisi Suomi. Toisin kävi, voittaja kellotti niukasti yli kahdeksan minuuttia ja Keskisalo oli aseeton. Miksi näin oli? Miksi suomalainen ei kyennyt yllättämään suosikkeja?

Jukka Keskisalo on europidiksi todellinen poikkeuslahjakkuus. Ensimmäisen kerran näin hänen juoksevan 13-14 –vuotiaana. Jo tuolloin iskin silmäni loistavaan motoriikkaan. Näki, että kyseessä on biomekaanisesti saman luokan lahjakkuus kuin Lasse Virén. Askel oli vielä keskenkasvuisen pojan hiomaton timantti, mutta ainesta löytyi. Ajattelin, että tuosta kaverista saattaa vielä tulla jotakin. Nimenomaan saattaa, koska nuorelle miehelle löytyy paljon muutakin tekemistä kuin juoksu ja vamma-alttiutta samoin kuin epäonnistunutta valmennusta ei voi ennustaa.

Meni muutama vuosi ja Keskisalo voitti maastojuoksussa 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden selvällä erolla. Muutama vuosi lisää ja nuorukainen oli MM-kisojen estejuoksussa yhdeksäs. Vielä kolme vuotta ja Euroopan mestaruus. Viime vuonna olympialaisissa estefinaalin taktiikka oli kuin Keskisalolle rakennettu. Jos mies ei olisi tyrinyt itseään sairastuvalle törmäämällä esteeseen viimeistelyharjoituksissa, jättiyllätys olisi ollut lähellä.

Olympialaisten jälkeen valmentaja vaihtui. Tommy Ekblomin tilalle tuli Coloradon susi Risto Ulmala. Valinta oli oikea. Ekblom oli valmentanut Keskisaloa jo seitsemän vuotta, joka on järkevä maksimiaika. Seitsemässä vuodessa repertuaari on yleensä käyty loppuun ja molemminpuolinen kyllästyminen alkaa olla lähellä. Ulmala oli valmentajana tuore ja kokematon mies. Silti suhtauduin luottavaisesti tilanteeseen. Uusi valmentaja ei ollut mikään poikkeuslahjakkuus juoksijana, mutta oli silti kyennyt piiskaamaan itsensä suorituksiin, jotka eivät Suomessa koskaan saaneet lähellekään ansaitsemaansa arvostusta. Näennäisenä miinuksena oli estejuoksukokemuksen puute – mies ei urallaan juossut yhtään estekisaa. Se ei haittaa, koska Ekblom oli hionut Keskisalon estetekniikan maailman parhaaksi. Keskisalo on siinä mielessä harvinaislaatuinen juoksija, että hänen estetekniikkansa ei koostu ainoastaan esteen ylityksestä, vaan myös askelluksen huolellisesta rytmittämisestä lähes aitajuoksijoiden tapaan. Harvoin näkee miehen sipsuttavan esteelle tultaessa ja silloinkin vain, jos kilpakumppanit ovat sotkeneet rytmin yllättävällä tavalla.

Tulokset olivat aluksi hyvät. Ennätykset ropisivat matkalla kuin matkalla – tosin vitosella ja kympillä ne olivatkin luokattomat, kun vertaa vaikkapa Tapio Kantasen vastaaviin. Lapinlahden kaksi tonnia oli mahtava näytös. Yhtä hienoa askelta suomalaiselta kestävyysjuoksijalta ei ole nähty sitten Lasse Virénin päivien – tosin Santtu Mäkinen pääsi aikoinaan lähelle. (Miksi Mäkinen ei koskaan noussut arvokisoissa palkintopallille, on sitten ihan toinen juttu.)
Monacossa piti Tapio Kantasen päivälleen 33 vuotta vanhan SE:n kaatua. Jos Keskisalo olisi juossut matkan tappamisen meiningillä, näin olisi myös käynyt. Nyt eroa jäi 33 sadasosaa. Syitä oli kaksi. Ensinnäkin Keskisalo juoksi – kenties Pekingin tapaista katastrofia peläten – lähes koko matkan toista rataa. Optimijuoksuun nähden lisämatkaa kertyi arvioni mukaan 50 – 60 metriä. Ajassa kuusi-kahdeksan sekuntia. Toisaalta Keskisalon pakotti kakkosradalle se, että radalla oli runsaasti samantasoisia juoksijoita eikä ykkösradalla ollut tilaa. Toki hän olisi voinut sinne tilaa raivata, mutta se olisi tarkoittanut huonompaa estetekniikkaa muutamalla esteellä. Ajassa kolme-neljä sekuntia. Ykkösrataa juosten aika olisi siis ollut kahdesta viiteen sekuntia parempi kuin nyt. Jos kyseessä olisi ollut MM-finaali, SE olisi kaatunut. Nyt Keskisalo – aivan oikein – varoi loukkaantumista ja teki ehjän juoksun.

Monacon jälkeen seurasi vuoristoleiri, jossa kävi sitten kuten niin monelle ennenkin. Leirillä olo ja sieltä alastulo on kellosepän hommaa, johon yhdistetään lotto. Tällä kertaa elimistö ei ehtinyt toipua alkuerään mennessä. Juoksu oli hyvän näköistä, huomasi kyllä että askel on mitä pitää, mutta terävyys puuttui. Viimeisellä kierroksella ei irronnut jo tutuksi käynyttä näkymättömältä vaikuttavaa vauhdin kiristymistä. Seurauksena alkuerästä jatkoonpääsy vasta aikavertailun kautta.

Kunto siis oli hyvä. Se ei vain ollut vielä valmis. Kaksi päivää finaaliin. Ehtisivätkö vuoristoharjoittelun edut realisoitua sinä aikana?

Neljätoista miestä finaalin lähtöviivalla. Viidestoista, marokkolainen, oli kusaissut purkkiin väärää ainetta. Kamera kiertää miehestä toiseen. Aina ennen juoksun alkua katson jokaista silmiin, niistä näkee voittajan. Suurin ennakkosuosikki on Kenian Brimin Kiprop Kipruto, hallitseva maailmanmestari, Pekingin olympiavoittaja ja Ateenan hopeamitalisti, yksi lajin kaikkien aikojen suurimmista nimistä. Kipruton katse on pälyilevä, hermostunut. Tänään ei ole hänen päivänsä. Ezekiel Kemboi, toinen kenialainen, katsoo päättäväisesti suoraan eteen, kilpakumppaneita vilkuilematta. Juuri ennen starttia hän vetää henkeä posket pullollaan ja puhaltaa. Tässä taitaa olla voittaja? Keskisalon katsetta en näe, hän on ykkösradalla ja olin juuri hetken toisessa huoneessa, jos hänet esiteltiin. Kaikkia ei ohjaaja näyttänyt.

Startti. Keskisalon alkuerän kiusankappale Ruben Ramolafi, Etelä-Afrikka, ryntää kärkeen. Heti ensimmäinen kierros paljastaa raa’an totuuden: tänään ei juosta Jukan vauhtia. Mennään ME-kyytiä. Pirun Ramolafi, minkä teit. Miksi? Et kuitenkaan pysty tuota vauhtia vetämään loppuun asti. Onneksi Jukka ei lähde menoon mukaan, vaan jättäytyy kauemmas. Toisen kierroksen aikana vauhti hidastuu vähän. Kilometrin väliaika ei enää ole ME-vauhtia, Jukan aika on noin 2.43. Ulmala sanoi ennen lähtöä, että 2.45 tahtia. Hyvältä näyttää. Jos vauhti hidastuu, voi sittenkin olla Jukan päivä. Kahdeksan minuutin miesten kirivoimaa on kulunut ensimmäisen kierroksen hullutteluun. Jukka on juossut viisaammin. Kärki on mennyt liian kovaa ja välillä ruuhkautunut, joutunut sipsuttamaan esteelle. Jukka on saanut juosta sisärataa ja ylittää esteet silmiä hivelevällä tyylillään. Mutta mitä helvettiä, kengännauha on auki! Toivottavasti se ei haittaa menoa, voittihan Edwin Moseskin aikoinaan 400 metrin aitojen maailmanmestaruuden tossu auki.
Ensimmäisen kilometrin rauhallisemman loppuosan jälkeen vauhti kiristyy toisella kilometrillä. Neljäs kierros. Nyt ei ole Jukan askel täysin kunnossa, etummainen jalka ei ojennu ihan niin kuin pitäisi. Vauhdin kiristyminen näkyy, parin metrin hajurako kärkiryhmään venähtää kymmeneksi, sitten kahdeksikymmeneksi. Se Maamme-laulusta. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että kärkiryhmä menisi mielettömän kovaa, sillä Jukan toinen kilometri on kolmisen sekuntia ensimmäistä hitaampi. Sijoitus on jotain toisella kymmenellä, takana on ainakin Ruotsin Musse, mutta hänen finaaliin selviämisensä olikin yllätys – mies ei tänä vuonna ole ollut entisen veroisessa kunnossa.
Viimeinen kilometri. Neljä miestä ratkaisee maailmanmestaruuden eikä Kipruto ole siinä joukossa! Jukkaa vastaan alkaa tulla miehiä selkä edellä. Ei silti syytä riemuun, Jukan vauhti ei ole kiristynyt vaan muiden pudonnut. Ero kärkinelikköön on toivottoman suuri.
Viimeisellä takasuoralla Kemboi lähtee. Ero kasvaa, mutta loppusuoran aikana toiset saavat kiinni. Eivät kuitenkaan tarpeeksi, maailmanmestaruus jälleen Keniaan. Jukka tulee maaliin 14 sekuntia myöhemmin, kahdeksantena. Kantasen SE kestää yhä, kahdella sekunnilla.

Keskisalon juoksu oli taktisesti täydellinen. Hän ei lähtenyt kärkiryhmän vauhtihullutteluun. Hän juoksi ykkösrataa. Hän onnistui rytmittämään askeleensa esteille oikein.
Keskisalo itsekin on tyytyväinen. Sijoitus parani yhdellä kuuden vuoden takaisesta. Ainoastaan kengännauhan aukeaminen harmittaa, mutta hän sanoo, ettei se vaikuttanut.

Taktisesti täydellinen juoksu. Mutta oliko se strategisesti täydellinen, riippuu siitä minkä strategian mukaan asiaa tarkastellaan.
Keskisalo on strategisesti eurooppalainen juoksija. Hän tietää kykyjensä rajat ja reagoi juoksussa niiden mukaisesti. Jos kärki menee liian kovaa, Keskisalo ei lähde mukaan koska tietää ettei jaksaisi loppuun asti. Jos vauhti on 8.15 -tahtia, Keskisalo kyttää kärkiryhmän hännillä ja luottaa loppukiriinsä. Jos mennään 8.25 -vauhdissa, Keskisalon löytää lähempää kärkeä, koska hän tietää ettei kiri pure suhteessa kilpakumppaneihin yhtä tehokkaasti kuin kovemmassa kyydissä.
Afrikkalaiset juoksijat toimivat toisin. He eivät ole yhtä analyyttisia kuin eurooppalaiset. Yleisin strategia on roikkua mukana niin kauan kuin sielu sietää. Sitten katketaan tai ei. Harvoin näkee kaukana kärkijoukon takana olevan afrikkalaisjuoksijan nousevan viimeisen kierroksen aikana sijalta 10 sijalle 6, kuten Keskisalo joskus tekee. Jos afrikkalaisilla on jokin taktiikka, se on yleensä yksinkertainen. Mike Kosgein ainoa ohje John Ngugille Soulin vitosen finaalissa oli vetää kolmas kierros 58 sekuntiin. Se toimi. Näissä MM-kisoissa Zersenay Tadessen suoritus kympiltä oli myös hyvä esimerkki: ainoa mahdollinen taktiikka Bekelen voittamiseksi oli vetää väli 5-9 kilometriä pirun kovaa. Bekele oli kovilla, mutta ei hyytynyt. En tiedä, mitä olisi tapahtunut jos Tadesse olisi älynnyt vähän hellittää ja kiskaista sitten kolmanneksi viimeisen kierroksen alle minuutin. Luultavasti Bekele ei olisi ollut lyötävissä millään taktiikalla. Silti oleellista on, että Tadesse ei reagoinut siihen, että tasaisen tappavat 63 sekunnin kierrokset eivät toimineet ja olisi ehkä kannattanut improvisoida.
Eurooppalainen tyyli tuo todennäköisesti parhaat lopputulokset. Afrikkalaisen tyylin etu on siinä, että jos todellinen kunto onkin arvioitua parempi, saakin mahdollisena pidettyä aikaa paremman tuloksen. Rautalankaa: juoksija arvioi olevansa 8.15 kunnossa ja kärki menee 8.05. Eurooppalaisella tyylillä juokseva juoksee kutakuinkin 8.15, jos on arvioidussa kunnossa tai sitä paremmassa. Afrikkalaisella tyylillä juokseva juoksee 8.25, jos on arvioidussa kunnossa tai sitä huonommassa. Jos on arvioitua paremmassa kunnossa, aika on 8.05.
Tämä menee peliteorian ja todennäköisyyslaskennan puolelle: kumpi on tärkeämpää, saada vähintään tietty aika vai yrittää riskillä mahdollisimman hyvää sijoitusta.
Jos hakee omaa ennätystään, kannattaa juosta eurooppalaisittain jos uskoo olevansa riittävän hyvässä kunnossa. Jos on sitä mieltä, että on ihan sama onko neljäs vai kahdestoista, kannattaa juosta afrikkalaisittain. Keskisalo valitsi tällä kertaa ensimmäisen strategian.
Mielenkiintoinen yksityiskohta muuten on, että afrikkalaisjuoksijoista eniten eurooppalaisittain juoksevat Gebrselassie ja Bekele. Ehkä heillä on varaa siihen. Tai sitten eurooppalainen tyyli tuottaa kuitenkin paremmat tulokset. Tähän viittaa sekin, kun vertaa afrikkalais- ja eurooppalaisjuoksijoiden fyysistä olemusta. Kahdesta samantasoisesta juoksijasta afrikkalainen on poikkeuksetta eurooppalaista enemmän juoksijan näköinen; pitkät ja hoikat sääret, parempi askellus. Samantasoisista juoksijoista afrikkalaiset ovat yleensä lahjakkaampia.

Kysymys kuuluu: olisiko Keskisalon pitänyt sittenkin lähteä riskillä kärkiryhmän mukaan? Ja me vastaamme: ei olisi. Ei tällä kertaa. Ei tuossa kunnossa eikä tuossa vauhdissa. Kärki meni liian kovaa eikä Keskisalo ole vielä täydellisessä kunnossa. Askeleen lennokkuus ei edes loppukilpailussa ollut samaa tasoa kuin Lapinlahdella ja Monacossa. Voi olla, että se on sellainen jo seuraavassa kilpailussa. Silloin ennätystilastoista pyyhitään vihdoinkin 8.12,60 pois ja tilalle kirjoitetaan aika, joka todennäköisesti on 8,0....

Ei kommentteja: