Kutajat ja pinnat

Suomalaisen kielentutkimuksen suurmies Sigurd Wettenhovi-Aspalla (1870-1946) oli lukuisia mielenkiintoisia teorioita suomen ja muiden kielten yhteyksistä sekä alkuperästä. Valitettavasti myöhempi kielentutkimus on leimannut hänet humpuukimestariksi ja unohtanut täysin hänen teoriansa siitä, että kaikki sivistys on Suomesta lähtöisin. Hän kykeni esimerkiksi osoittamaan, että lukuisilla paikannimillä on suomalainen alkuperä. Esimerkkinä mainttakoon Berliini = perälinna, Habarovsk = haaparousku, Tunisia = tuonensija, Malakka = maa lakkaa, Marseille = merisäiliö ja Egypti = äijäkupittaa. Lukuisia muitakin esimerkkejä Wettenhovi-Aspan sanajohdoksista löytyy, mm. selitys sille, miksi sana neekeri on nykykielessä julistettu halventavaksi. Sehän on hänen mukaansa ilmiselvästi tullut egyptinkielisestä ilmauksesta ne hahsi kush, mikä taas on egyptiläisten väännös suomen kielen sanoista ne haisi kuselle.

Wettenhovi-Aspan teoriat on siis leimattu höpöhöpöksi ja siihen on paha ottaa kantaa. Sen sijaan Wettenhovi-Aspan uraauurtavassa hengessä voi esitellä uuden teorian sille, miksi maailmalla pidetään suomen kieltä tolkuttoman vaikeana oppia. Eihän se todellisuudessa kuitenkaan sen hankalampaa ole kuin mikään muukaan opiskelijalle aiemmin tuntemattomaan kielikuntaan kuuluva kieli.

Suomen kieltä ei näet aiemmin ole puhuttu samalla tavalla kuin nykyään. Nykyinen puhekieli on degeneroitunut valitettavalla tavalla kielestä, jonka oppiminen todellakin oli ylivoimaisen vaikeaa ulkomaalaiselle ja josta perimätietona on jäänyt uskomus suomen kielen vaikeudesta.

Vahva esimerkki tämän teorian puolesta on se, että suomen kirjakielestä ei ole olemassa minkäänlaisia näytteitä siltä ajanjaksolta, jolloin suomalaiset joutuivat ensi kertaa kontaktiin kirjoitetun kielen kanssa (1000-luvun alussa) siihen asti, kunnes Agricola kehitti suomen kirjakielen 1500-luvulla. Tämän viidensadan vuoden aikana suomen puhekieli ehti muuntua alkuperäisestä muodostaan nykyiseen, kirjalliseen ilmaisuun kelpaavaan asuun.

Kuten hyvin tiedetään, suomen kielessä ns. sananmuunnokset eli munansaannokset ovat varsin yleisiä ja helpommin muodostettavia kuin muissa kielissä. Esiintyy niitä toki muuallakin, mutta ei läheskään yhtä yleisesti. Jokainen suomalainen osaa muunnostempun, kun taas ulkomaalaisille ne ovat hänen omassakin kielessään usein täysin tuntemattomia. Tämä on selvä merkki siitä, että suomen kieltä puhuttiin alun alkaen pelkästään sananmuunnoksin. Eli jokainen sana esiintyi eri muodossa riippuen siitä, minkä sanojen lähellä se lausuttiin. Esimerkiksi sana "sana" lausuttiin sanana "puna" lauseessa "puhu sana" eli muinaissuomeksi "sahu puna" ja sanana "lina" lauseessa "lisää sana" eli muinaissuomeksi "sasaa lina". Kun tähän vielä lisää etu- ja takavokaalien vaihtelut kuten jälkimmäisessä esimerkissä, niin onko ihme, että suomen kieli sai vaikeasti opittavan maineen? Tämä on myös hyvä lisäponsi Wettenhovi-Aspan teorioille siitä, että sivistys on Suomesta lähtöisin - muihin kieliin sananmuunnokset on keksitty suomen kielestä.

Sen viidensadan vuoden aikana, mikä ehti kulua kirjoitustaidon Suomeen saapumisesta suomen kirjakielen syntyyn, puhekieli degeneroitui sananmuunnoskielestä nykyiseen suorapuheiseen muotoon. Sananmuunnokset unohtuivat ja jäivät lähinnä alapäähuumorin harrastajien käyttöön. Joitakin jälkiä sananmuunnoksista on havaittavissa ja parhaiten ne löytyvät yhdyssanoista, jotka ovat alun perin olleet samanlaisia joka kerran eli eivät muunnu viereisen sanan kanssa, vaan itsensä. Esimerkiksi lintu nimeltä kalalokki on muinaissuomeksi ollut lolakakki, mikä ilmaiseekin mitä erinomaisimmin lokin tekosia. Muitakin vastaavia yhdyssanoja, joiden alkuperä sananmuunnoksena on nähtävissä, löytyy.

Vanhimpia säilyneitä sanoja ovat luultavimmin paikannimet, joten niitä sopii tutkia muinaissuomen jälkien löytämiseksi. Niinpä kävin läpi sekä luettelon Suomen kunnista että luettelon Suomen entisistä kunnista, joiden joukosta poimin yhdyssanoista muodostuvat kuntanimet. Niistä löytyi useita sellaisia, joiden alkuperä on selvästi sananmuunnoksista lähtöisin ja tukee tätä kielitieteellistä teoriaa. Tässä lista uskottavimmista nykykunnista selityksineen:

Jääpäharvi eli paikka, jonne vain harva haluaa jäädä.

Sarvenhilmi, mikä lienee alkujaan ollut sarvenhirvi, josta vääntynyt sitten edelleen hirven säilyttäneeseen nykymuotoonsa, valitettavasti sarvet ovat pudonneet muuten komeasta nimestä pois.

Komeenhäski eli paikka, jossa on ollut komeita häiskiä.

Kymeenhärö viittaa paikkaan, jossa joki eli muinaissuomeksi kymi on virrannut jotenkin epämääräisesti eli häröillyt.

Saailmi eli paikka, jossa on paljastunut jokin salassapidettävä asia.

Suenjoo on vahvimpia teorian puolesta puhuvia nimiä. Tunnetusti Joensuussa ei ole koskaan saatu kunnollista jalkapallojoukkuetta pystyyn siksi, että sudet ovat aina syöneet laitahyökkääjät. Niinpä Pohjois-Karjala onkin jo muinaissuomessa tunnettu seutuna, jossa sudet myhäilevät tyytyväisinä.

Jämijärvi on sama myös muunnettuna ja mitä muuta voi odottaa kunnalta, joka sijaitsee Satakunnan ja Hämeen rajalla yhdistäen molempien maakuntien asukkaiden yksitotisuuden?

Konnonkaski. Kuten hyvin tiedetään, kaskiviljely oli suomalaisten elinkeino ja tuolle paikalle joku Konno-niminen on kaskensa perustanut.

Jorikaki. Ei liene tarpeellista kertoa, mitä pirkkalaisten muinaisella eräretkellä mukana ollut Jori mahtoi paikalla tehdä.

Vennekosi eli paikkakunta, jossa Venne kävi hakemassa morsiamen.

Lantiokohti. Jätetään lukijan likaisen mielikuvituksen varaan, mistä tämä paikkakunta oli kuuluisa. Perinteet tavallaan jatkuvat, sillä kuten jokainen ammuntaa harrastanut tietää, lantion asento on tärkeä.

Rappeenlanta. Lehmänlanta kuivuu auringonpaisteessa muutamassa päiväksi rapeaksi kiekoksi, jota on sitten ollut hyvä levittää pellolle lannoitteeksi.

Määluki. Paikkakunnalla on harjoitettu lammastaloutta ja se on saanut nimensä lampaiden lukumäärän laskemisesta eli muinaissuomella lukemisesta, luvunlaskusta.

Karimerviä. Jos tämä paikkakunta olisi nimetty mäkihyppääjän mukaan, se olisi nykynimeltään Mettimarvia. Lukija arvannee, mitä Kari Merville tällä paikkakunnalla teki.

Sastamuuri eli paikka, jonne oli rakennettu puolustusmuuri viikinkien hyökkäysten varalta.

Puhtipidäs. Pirkkalaisten eräretkien suuntautuessa yhä kauemmas pohjoiseen alkoi metsästäjäjoukossa esiintyä napinaa. Tällöin joukon päällikkö antoi komennon "pidäpäs se puhti tallella".

Lankapuidun eli paikka, jossa puidusta pellavasta tehtiin lankaa.

Santaralmi, hiekkarannoistaan eli sannasta tunnettu paikkakunta. Sanan "ralmi" merkitys on toistaiseksi tuntematon. Ei tämäkään teoria sentään mihin tahansa pysty.

Lautarampi eli alkujaan lautaramppi, paikka, jossa lautoja on kuljetettu ramppia pitkin.

Tavisaipale. Kuten tiedetään, jotkin sorsalinnut jäävät yrittämään onneaan ja talvehtimaan virtapaikoissa. Tämä paikkakunta on saanut nimensä siitä eli alkujaan "tavi sai palella"

Jänkäsorvi eli paikkakunta, jossa on sorvattu puuta jängällä.

Jähmätorvi on saanut nimensä asukkaidensa henkisistä kyvyistä, muistan nähneeni tilaston jossa aikoinaan vajaamielisyyden perusteella tehtyjen pakkosterilointien määrä oli asukasta kohti laskien kaikista Suomen kunnista korkein juuri mainitulla paikkakunnalla. Kun nykyisiä asukkaita katsoo, niin enemmänkin olisi pitänyt tehdä.

Kolkeavaski eli alkujaan kolkkovaski. Aikonaan nostettiin järvien pohjasta järvimalmia ja kuten tiedetään, vaski on metallia. Paikka on ollut harvinaisen kolkko järvimalmin kaivupaikka.

Myös jo lakkautetuista kunnista löytyi runsaasti esimerkkejä, joista muutamia:

Salokuuri eli paikka, jossa saarella eli salolla on ollut puunsäilytyspaikka eli kuuri.

Lahjaspohti, siis paikkakunta jossa sulhasmies on miettinyt sopivaa kosiolahjaa.

Ravonsanta eli Ravo-nimisen miehen asuinpaikka hiekkarannalla.

Jättitorvi, mikä kuvastaa asukkaiden luonteenlaatua.

Näiden esimerkkien luulisi jo vakuuttavan vahvimmatkin epäilijät siitä, miten suomen kieltä on aiemmin puhuttu ympäri Suomenniemeä, ei pelkästään entisessä kunnassa alkuperäiseltä nimeltään Niemensuomi.