Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 23. kesäkuuta 2022

Maailman huonoin pedofiili


Unohdetaanpa tässäkin blogissa joksikin aikaa vähäpätöisemmät asiat kuten Ukrainan sota, laukalle lähdössä oleva inflaatio ja energiavarmuuden riskitekijät. Keskitytään niiden sijaan oleelliseen eli Hesarin jutusta räjähtäneeseen Rydman-kriisiin, joka tuntuu medioissa syrjäyttäneen kaiken muun tieltään.

Juttu noudatti entuudestaan tuttua kaavaa: ingressissä vedetään heti matto jalkojen alta toteamalla ”Useat naiset kertovat kansanedustaja Wille Rydmanin ahdistavasta käytöksestä. Osa heistä on ollut tapahtuma-aikaan alaikäisiä, ja osa kertoo alkoholin tuputtamisesta ja väkivallasta. Kokoomuksessa Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin on puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä on vaiettu. Rydman kiistää toimineensa epäasiallisesti.”
Tässä annetaan selvästi vaikutelma pedofiilistä, joka saalistaa tyttöjä.

Sitten kun lukee itse jutun, päädytään vähän toisenlaiseen kuvaan. Jutussa kerrotaan Rydmanin seurustelleen 16-vuotiaan ja 17-vuotiaan tytön kanssa. Kyseisenä aikana tytöt ovat olleet alle kymmenen vuotta Rydmania nuorempia. Rydman on nyt 36-vuotias eli tapahtumista on ilmeisesti kulunut kymmenen vuotta. Tuliko kellekään muulle mieleen, että tämä aikamäärä ei ole sattuma?
Kyse on siis ollut seurustelusuhteesta, mikä ei ole ollut edes laiton. Suojaikäraja on 16 vuotta, paitsi jos henkilö on ollut ”alisteisessa asemassa” kuten työntekijä/työnantaja -tilanteessa. Rydmanin asema nuorisopoliitikkona voidaan ehkä laajasti tulkiten tällaiseksi katsoa, mutta Hesari päätti ilmeisesti pelata varman päälle ja odottaa kymmenen vuoden täyteentuloa, jotta tutkinta ei missään tapauksessa käynnistyisi ja paljastaisi mahdollisesti epämiellyttävää – siis Hesarin kannalta – totuutta.
Näiden lisäksi pari muuta naista kertoo kokeneensa Rydmanin käytöksen ahdistavaksi, parista suuteluyrityksestäkin mainitaan. Huomatkaa, ei siis suutelemisesta saati sitten sukupuoliyhteydestä.

Kun sitten lukee kymmenen naisen kuulusteluista, mitä poliisille kerrottiin, kuva muuttuu jälleen kerran. Lyhyesti:
1: Entinen kihlattu, lähes 10 v nuorempi. ”Ei mitään pakotuksen tapaisia asioita”. (Tähän henkilöön palataan myöhemmin).
2. Nainen, puhuu pikkusiskostaan, joka oli Rydmania 8 v nuorempi. Pikkusisko oli ihastunut Rydmaniin 17-vuotiaana, Rydman piti etäisyyttä. ”Itseni tietoon ei ole missään vaiheessa tullut mitään häirinnäksi tai epäsopivaksi käytökseksi luokiteltavaa.”
3. Tutustui 14-vuotiaana, kävi 16-17 -vuotiaana Rydmanin kotona. Yhdeksän vuotta vanhempi Rydman osoitti kiinnostusta, mutta tilanne ei johtanut pidemmälle. Rydmanin mukaan tilanne tapahtui vasta naisen ollessa 20-vuotias.
4. Oli käynyt 17-vuotiaana Rydmanin kotona, mitään ei ollut tapahtunut.
5. Seurusteli joitakin kuukausia vajaat 10 vuotta vanhemman Rydmanin kanssa ollessaan 16-vuotias. ”Kysyttäessä vastaan, että ei ainakaan mitään hyväksikäyttöön viittaavaa ollut ainakaan meidän välillä.”
6. Henkilön ikää ei mainita. ”Meidän välillämme ei ole ollut minkäänlaista suhdetta tai muuta vastaavaa, täysin ammatillisissa, politiikkaan liittyvissä asioissa olemme pitäneet yhteyttä. 2015 keväällä Wille pyysi minua avecikseen katsomaan konserttia kanssaan ja menin mukaan, mutta kohtaaminen oli mielestäni kaverillinen, Wille ei esimerkiksi pyrkinyt lähestymään minua fyysisesti.”
7. Tutustui Rydmaniin ollessaan 14-vuotias haastatellessaan tätä yhteiskuntaopin tehtävää varten. Kävi Rydmanin kanssa päivällisellä 16-vuotiaana Rydmanin ollessa ”kolmekymppinen”. Heille tuli riita siitä, ovatko kyseessä treffit Rydmanin kannan ollessa, etteivät ole. Nainen väittää Rydmanin halanneen häntä myöhemmin useita kertoja vasten naisen tahtoa. (Tähänkin henkilöön palataan myöhemmin.)
8. Oli 17-vuotiaana juhlissa Rydmanin luona. Rydman ehdotti hänelle ja samanikäiselle kaverilleen yöksi jäämistä (asiayhteydestä voi ymmärtää kyseessä olevan pelkkä nukkumisjärjestely ilman fyysisyyttä, Rydmanin avopuoliso oli paikalla) ja painostaneen asiassa, mutta lähtivät kuitenkin pois. ”Kysyttäessä vastaan, että Wille ei koettanut lähestyä minua ja kaveriani fyysisesti.”
9. Otti Rydmaniin yhteyttä Facebookissa 17-vuotiaana. Kävivät ravintolassa, jossa Rydman tarjosi hänelle – siis alaikäiselle – kaksi lasia viiniä. ”Hän kuitenkin käyttäytyi asiallisesti ja tapaamisesta jäi hyvä mieli.” Toisen kerran hän kävi Rydmanin kanssa ravintolassa kaksi vuotta myöhemmin, tapaamisesta jäi epämiellyttävä olo mutta ainakaan kuulustelun mukaan mitään fyysistä ei sattunut.
10. Ikää ei mainita, entinen seurustelukumppani. ”Kysyttäessä vastaan, että minulla ei itselläni ole mitään epäasiallisia kokemuksia Wille Rydmanista enkä ole kuullut mitään.”

Siis kymmenen kuulusteltavaa. Kolme on entisiä seurustelukumppaneita, joista kukaan ei sano mitään syyttävää. Kolme muuta ei sano, että Rydman olisi koskaan lähennellyt. Kahta on lähennellyt, mutta tilanne ei ole johtanut mihinkään. Yhdelle on jäänyt ”epämiellyttävä olo” ilman mainintaa lähentelystä. Yksi kokee tulleensa lähennellyksi, mutta edes suutelemisesta ei ole mitään mainintaa.

Jos Wille Rydman on pedofiili, hänen täytyy olla maailman kehnoin pedofiili.

Miettikää nyt vähän hyvät ihmiset. Seksissä kyse on suurelta osin vallasta. Kaveri on komea, hyvin koulutettu, ilmeisesti varakaskin. Sitten hän on valta-asemassa, esimerkiksi puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajanakin pari vuotta. Pillua tulisi ovista ja ikkunoista kaikki se, mitä jaksaa vastaanottaa ja rapiat päälle. Eikä tuon enempää saa aikaiseksi. Kukaan ei kerro nussineensa Rydmanin kanssa, vaikka ehkä ainakin osan seurustelukumppaneista voitaneen olettaa näin tehneen. Mutta edes yhden yön jutuista ei ole mitään vihjettä.
Jos tuonpuoleista elämää on olemassa, olen ihan varma että Ilkka Kanerva ja Matti Ahde istuvat parhaillaan pilven reunalla viskilasit kourassa ja mäiskivät toisiaan selkään etteivät tukehtuisi nauruunsa. Kanervan naisjututhan tiedetään hyvin ja Matti Ahde värväsi nuorisopoliitikkona ison liudan tyttöjä SDP:hen kun sattui tietämään miten päin kitaraa pidellään. Mikäli ei satu olemaan sopivaa meediota käytettävissä herroilta kysymiseen, niin yhteyttä voi ottaa vielä keskuudessamme olevaan vasemmistoliittolaiseen Jaakko Laaksoon ja kysellä, millaisia muistikuvia sana ”pöksylähetys” tuo mieleen.
Kyllähän asia on niin, että jos Rydman ei ole harrastanut vaakamamboa muiden kuin vakituisten seurustelukumppaniensa kanssa, hänellä on ollut kova tahdonvoima. Halukasta tavaraa on tarjolla vaikka kuinka paljon. Etenkin kun Rydmanilla on vielä se etu puolellaan, että hän pystyy tsekkaamaan tavaran laadun paljon näppärämmin kuin miehet yleensä. Kun normaalimittainen mies vilkaisee tissit, katse liikahtaa ja sen huomaa. Rydmanin jakaus kun on vain 168 senttimetriä maanpinnasta niin silmät ovat jo valmiiksi suunnilleen oikealla korkeudella eikä kohde havaitse katseen vilahdusta.

Koko hommassa haisee vahvasti Rydmania kohtaan suunnattu ajojahti. Otsikoidaan isosti, ingressissä mustamaalataan, itse jutusta käy ilmi vähän toisenlaista ja jos alkuperäislähteisiin tutustuu, niin tilanne kääntyy suorastaan päälaelleen. Mutta kun ihmiset lukevat vain otsikot eivätkä paneudu asiaan, niin se riittää poliittisen uran tuhoamiseen.
Puhumattakaan siitä, että tasa-arvoinen kohtelu on kaukana. Samaa meininkiä ja paljon pahempaakin on kaikissa puolueissa. Tässä on vain otettu kohteeksi henkilö, joka halutaan savustaa pihalle. Asiasta kertoo myös Jussi Halla-aho, jonka tarina Rydman-jutun kirjoittajan menetelmistä on hyytävää luettavaa. Ja jos Halla-ahon todistukseen ei luota, niin 7 päivää -lehden toimittaja kertoo samanlaista tarinaa. Antakaapas tuon upota hetken aikaa tajuntaanne. Seitsemän päivää -lehden toimittaja. On närkästynyt. Moittii Hesarin toimittajaa huonosta lehtimiesetiikasta.

Poliittinen välitilinpäätös oli ennalta-arvattava. Olihan päivänselvää, että Petteri Orpo laukeaa housuihinsa pelkästä riemusta tästä jutusta kuullessaan. Tämä oli hänelle loistava tilaisuus päästä eroon inhokistaan ja niinhän siinä kävi. Rydman painostettiin eroamaan eduskuntaryhmästä ainakin väliaikaisesti. Tässä Rydman teki virheen. Orpo on öykkäri ja he ovat aina pelkureita. Eroamalla Rydman antaa signaalin, että hän itsekin epäilee toimineensa väärin. Ainoa tapa saada öykkärit ruotuun on olla välittämättä ja käyttäytyä napakasti. Koirat haukkuu ja karavaani käy. Tätä öykkärit kuten toimittajat ja puoluejohtajat pelkäävät enemmän kuin mitään muuta.

Rydman itse kirjoitti asiasta vastineen. Siihen hän oli liittänyt kuvakaappauksia viestittelyistä, jotka varsin selkeästi ilmaisevat asioiden oikean laidan. Syyttävä osapuoli puolestaan ei ole esittänyt todisteita. Niinpä mediat ovatkin jo syytelleet Rydmania laittomasta henkilörekisteristä, tämä kun tallentaa käymänsä keskustelut. Eikö tämä jupakka ole jo riittävä todiste siitä, miksi nämä keskustelut pitää tallentaa? Tai oikeastaan jupakka osoittaa tallentamisen turhaksi, koska nämä todisteet sivuutetaan.
Esimerkiksi tapaus 7, johon lupasin palata myöhemmin. Poliisikuulustelussa hänen väitteensä olivat kaikkein raskauttavimmat ja niissäkään ei ollut mitään tutkinnan aloittamisen arvoista. Rydman osoittaa arkistoillaan väitteet osin perusteettomiksi.
Tai tapaus 1, Rydmanin entinen kihlattu. Rydman kertoo blogissaan, millaisia mielikuvituksellisia rikosilmoituksia tämä tehtaili eron jälkeen ja linkkaa tutkintapöytäkirjan. Syytteitä on viisi:
1. Omankädenoikeus. Rydman oli kihlatun muutettua pois vaihtanut asuntonsa lukot, jolloin ex-kihlattu ei enää päässyt omilla avaimillaan sisään. Rydman omisti asunnon.
Tämä todettiin aiheettomaksi – Rydmanilla oli omistajana oikeus menetellä näin.
2. Laiton uhkaus. Kihlattu oli kokenut uhkaavana Rydmanin ilmoituksen: ”Kuule homman nimi on semmoinen, että jos et sä itte pakkaa, niin mä pakkaan sun tavarat ja sä lähdet täältä lauantaina. Se voidaan tehdä sillä tavalla, että mä vien sun tavarat sinne, minne sä haluat että ne viedään, tai se voidaan tehdä sillä tavalla, että ne tavarat menee tohon ulos, ja sä meet ulos, ja sitten sä vastaat itte siitä siit eteenpäin. Mut sä et jää tänne. Sellaista vaihtoehtoo ei ole.”
Todettiin aiheettomaksi. Siis jos tämä on oikeasti pahinta, mitä Rydman on erotilanteessa sanonut, niin kumarran maahan ja tomuun asti hänen itsehillintänsä edessä.
3. Pelastusrikkomus. Rydman oli kuljettanut kihlatun omaisuutta tämän uuteen osoitteeseen, mutta koska tämä ei ollut paikalla, oli jättänyt sitä käytävään. Tästä esitettiin syytös, että teko muodosti palokuorman rappukäytävään.
Todettiin aiheettomaksi. Tässä vaiheessa lukemista alkoi jo alaleuka irrota kiinnikkeistään. Eikö kukaan ole koskaan jättänyt rappukäytävään väliaikaisesti mitään?
4. Kotirauhan rikkominen. Rydman oli pari päivää myöhemmin havainnut, että joitakin pikkuesineitä oli jäänyt ja toimittanut ne. Koska ovikellon soittoon ei vastattu, hän oli pudottanut ne postiluukusta paitsi jonkin joka ei ollut mahtunut, oli laittanut sen ovikelloon roikkumaan ja lähettänyt asiasta välittömästi tekstiviestin. Ex-kihlattu oli ollut kotona, mutta ei ollut avannut ovea ja otti esineet pian haltuunsa. Hän koki tämän kotirauhan rikkomisena.
Todettiin aiheettomaksi. Tässä vaiheessa varmaan rikosilmoituksen vastaanottanutta poliisiakin alkoi naurattaa.
5. Vainoaminen. Asianomistaja perui vaatimuksensa sähköpostitse.

Yhden virheen Rydman teki. Näissä tilanteissa pitää olla äärimmäisen tarkka kaikesta, sillä median verikoirat iskevät kiinni joka ainoaan virheeseen, vaikka se olisi kuinka epäoleellinen tahansa. Rydman jätti mainitsematta, että poliisi oli arvioinut asian uudestaan kohdan (1) eli omankädenoikeuden tapauksessa. Tilanne oli siis se, että kihlattu oli kirjoilla Rydmanin asunnossa ja hänen omassa asunnossaan tehtiin samaan aikaan remonttia. Laittomuus oli siinä, että Rydman oli häätänyt kihlattunsa ilman oikeuden päätöstä. Ilmeisesti tilanne oli siis mennyt siten, että Rydman oli käskenyt tämän häipyä (kuten aiemmassa lainauksessa hänen sanoistaan todettiin) ja hän oli häipynyt. Tämä on sitten laiton häätö??? Teknisesti kyllä, mutta poliisikin totesi toisessa päätöksessään, että ” rikostunnusmerkistö täyttyi keskeisimmän teon eli omankädenoikeuden osalta, mutta tutkinta rajoitettiin vähäisyysperusteella.”
Ja mitä media otsikoi: ”Rydman salasi oleellisen tiedon: Poliisi katsoi rikostunnusmerkistön täyttyneen”.
Kelatkaapa nyt vähän aikaa. Tästä tapahtumasta on viisi vuotta. Mikään käytännön asia ei toisessa päätöksessä muuttunut yhtään mitenkään. Rydman kirjoittaa pitkän vastineen asiattomaan lehtijuttuun kuvakaappauksineen, linkkeineen ja selvityksineen. Ehkä hän unohti tämän toisen päätöksen tarkoituksella. Ehkä hän oli unohtanut koko viiden vuoden takaisen asian täysin, koska mitään se uusi päätös ei muuttanut. Ja tämä on sitten se asia, joka nostetaan tapetille. Ei median törkeitä ja virheelliseksi osoitettuja, leimaavia väitteitä. Vaan poliitikon unohdus – tahallinen tai tahaton – asiassa, joka ei muuttunut käytännössä yhtään mitenkään, vaikka se olisi mainittukin.

Kaikkiaan tämä jupakka on surullinen osoitus aikamme kuvasta. Naiset ovat astuneet aiemmin miesten maailmana olleeseen politiikkaan. Mikäs siinä, tervetuloa. Mutta kun tulee isoon liigaan, siellä pelataan ison liigan säännöillä. Pää pidetään ylhäällä ja varotaan taklauksia. Tai sitten pitää muuttaa sääntöjä selkeiksi. Miten olisi, jos suojaikäraja nostettaisiin kolmeenkymmeneen?
Rydmanin tapaus osoittaa jälleen kerran oikeaksi seksuaalisen ahdistelun määritelmän: seksuaalista ahdistelua on se jos yrittää mutta ei saa. Tavallaan tuplakolaus yrittäjälle.
Jos Rydman on oikeasti yrittänyt muttei saanut, kyse on siitä että hänen tilannetajunsa on pettänyt, minkä hän itsekin myönsi - ”sosiaalisissa suhteissa arvostelukykyni on pettänyt monesti”. Kyse on siitä, että ”alan miehet” näkevät pienistä sopivista merkeistä, kenelle sopii mennä ehdottelemaan ja millä tavalla, kenelle taas ei. Jos tämä kyky puuttuu, tulee syytteitä. Vanha tosiasia on, että kaikki naiset antavat ja kaikille miehille annetaan, mutta kaikki naiset eivät anna kaikille miehille. Oleellista on, että mies kykenee tunnistamaan kuka hänelle antaa ennen kuin kysyy ”annatko?”. (Kysymys tosin on useimmiten aiheellista esittää vähemmän suorassa muodossa kuten ”kiinnostaisiko sinua nähdä asunnossani olevaa taidegrafiikkaa?”, josta kohteen pitäisi sitten ymmärtää kysymyksen tarkoittavan ”lähdetkö naimaan?”.) Jos mieheltä tämä tunnistamisen kyky puuttuu, huonolla tuurilla seurauksena on syytteitä seksuaalisesta ahdistelusta.
Rydmanin tapauksessa kyse on todisteiden nojalla ainakin joissakin tapauksissa siitä, että nainen on loukkaantunut siitä ettei häntä ole ahdisteltu. Ja se on kuulkaa vielä pahempi paikka kuin se, että yrittää muttei saa. Jos nainen haluaa ja mies torjuu, loukkaantuminen on aina verinen, kun taas jos mies yrittää ja nainen torjuu, niin siitä saattaa vielä selvitä ilman jälkiseuraamuksia ja yleensä selviääkin.
Oikeastaan olisi kivaa ajatella tasa-arvoista maailmaa, jossa miehet tehtailisivat rikosilmoituksia siitä, että naiset suuttuvat. Rikoslakiin pitäisi saada nimike ”huumorintajuttomuus”. Rangaistukseksi pitäisi määrätä sakkoja, ei vankeutta koska vankiloiden kapasiteetilla on rajansa. (Ja jos joku lukija vetää tästä kappaleesta nyt herneet nenäänsä, niin leivättömän pöydän ääressä tavataan…)

Lopuksi vielä yksi ajatuskoe.
Entäpä jos Rydmanin kohteet olisivatkin olleet nuoria poikia?
1. Olisiko tästä asiasta noussut minkäänlaista kohua vai olisiko se ollut liian arkaluontoinen?
2. Olisiko jopa niin, että Rydmanin rohkeus oman identiteettinsä esiintuonnissa olisi nostettu esimerkilliseksi malliksi?
Aika varma olen siitä, että vastaukset olisivat:
1. Ei olisi noussut mitään kohua.
2. Ei sentään, vaan asia olisi vaiettu kuoliaaksi.
Ne, jotka ovat korkean tason poliitikkojen asioista perillä, tietävät miksi olen aika varma.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Naisten mukana politiikkaan on tullut hömppä jossa asiaa ei ole nimeksikään. Vähäpätöiset asiat ohitetaan kuten esmes, mitä syödään, millä lämmitetään ja liikutaan ensi talven kevätpuolella. Veikkaan että ainakin täällä köyhälistön puolella syödään pettuleipää ja yritetään pysyä lämpimänä vihreällä huulivoimalla. Eikä tämä kaikki ole tullut tässä hetkessä maailmalta vaan on kotimaisen (liian)pitkään jatkuneen politiikan tulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Tärkeä paljastunut asia: petteri kaniini on selkärangaton mulkku, kuten myös mykkänen. kanallinen - kyllä, ei kansallinen - kokoomus on ihan selkärangatonta sakkia.

hesarin teittinen sopii lehteen hyvin, niljakas kelmi, päätoimittelija ainesta.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Minkä takia sensorit mun jutun?

Qroquius Kad kirjoitti...

Tartutaanpa nyt tuohon termiin "pedofiili".
Se tarkoittaa vain ja ainoastaan perverssiä, jonka seksuaalinvietti suuntautuu esipuberteettisiin lapsiin, siis varhaisihmisiin jotka eivät ole vielä lisääntymiskykyisiä.

Tämä on pointti:
pedofiili haluaa seksiä, josta ei voi seurata mitään muuta kuin oma nautinto sekä uhrin kärsimys.
12-vuotias, jolla on kuukautiset on pedofiilille vanha harppu.
14-vuotiaasta kiinnostunut ei ole pedofiili, vaan efebo- tai hebefiili.

Suojaikärajoilla ei ole mitään tekemistä pedofilian kanssa:

Suomessa se on 16 vuotta, Ruotsissa 15, Saksassa 14 ja Espanjassa 13.
Ovatko espanjalaisneitoset siis seksiin kykeneviä naisia suomalaistyttöjen ollessa tuon ikäisinä vielä vaipoissa itkeviä tuttisuita?
Entä USA, jossa ikäraja on 18;
ovatko sikäläiset 16-vuotiaat jokeltelevia taaperoita?

Ja vielä suomalainen 15 vuoden ja 364 päivän ikäinen teinityttö:
onko hän tänään pikku tuttisuuvaavi, mutta huomenna wiisas wanha aicuinen Nainen?

Mainittakoon joidenkin vuosien takainen tapaus, jossa media repi suuret otsikot erään SM-Liigan USAlaisvahvistuksen paljastuttua tuomituksi raiskaajaksi!
Pari päivää myöhemmin julkaistiin huomattavasti pienempi oikaisu, jossa kerrottiin kyseessä olleen "statutory rape", eli alaikäiseen sekaantuminen:

lätkäjätkä oli 19-vuotiaana harrastanut seksiä 17-vuotiaan tyttökaverinsa kanssa.
Suomessa ei siis olisi ollut rikos lainkaan.

Joten voitaisiinko ystävällisesti asioista käyttää niiden oikeita merkityksiää sotkematta niihin asiaan kuulumattomuuksia kuten suojaikärajoja, jotka ovat kuten nähdään hatusta vedeltyjä?

Anonyymi kirjoitti...

Kysyin rydmanin näköiseltä mieheltä
mik'on elämän tarkoitus
mies vastasi partaansa haroen
se on ikävän karkoitus

Sanotaan laulussa. Ei ollut varmaan tämä rydman kun oli parta. Eikä ikävää pysty enää karkottamaan. Sitä tuuppaa nykyisin joka tuutista 24/7.

Funkystock kirjoitti...

Rydman teki toisenkin virheen. Heti asian tullessa julkisesti hänen olisi kannattanut mennä Ylen ja Maikkarin uutisiin, A-studioon ja mitä kaikkia näitä ohjelmia on. Niissä hän olisi myöntänyt tämmöisenä vähän keskenkasvuisena(!) miehenä olleensa nuorempana kiinnostunut hieman liian nuorista tytöistä, mutta kiistänyt kaiken muun. Täysin pokkana ja vakuuttavasti. Tällä hän olisi ehkä pystynyt pelastamaan uransa. Helppoa se ei olisi ollut toimittajien puristuksessa, mutta ainakaan huonommaksi ei asia olisi mennyt.

Rydman on ollut sunnuntaista asti hiljaa ja nyt voidaan rauhassa todeta, että hänen poliittinen uransa on lopussa. Tällaisessa maailmassa elämme.

Kiinnostavaa on, mikä taho masinoi hyökkäyksen ja millä perusteella. Sopivia ehdokkaita on useampiakin.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano 12.47: Ei naisten tulossa politiikkaan mitään vikaa ole. Vika on siinä, millaisia naisia on tullut politiikkaan ja millaiset miehet he ovat politiikasta ajaneet pois. Kirjoitin aiheesta taannoin.

Pyssymies: Eihän tuo nyt ole mikään paljastus, vaan tunnettu tosiasia.

Ano 13.16: En tiedä mitä tarkoitat. En ole käynyt blogissa ennen kuin nyt eli en ole mitään ehtinyt sensuroida. Eikä näkynyt roskapostilaatikossakaan mitään automaattisesti hylättyä.

Qroquius Kad: Käytin sanaa "pedofiili" tahallani väärin, koska tällaiseksi leimaamistahan tässä nyt yritetään. Ja kyllä, suojaikärajat ovat hatusta vedettyjä kuten esimerkkisi osoittavat.

Ano 15.34: Onneksi nuo tuutit saa sentään kiinni.

Funkystock: Joo, hyökkäys on paras puolustus. Räkäistä naurua päälle vain. Eikä Rydmanin poliittinen ura ole todellakaan lopussa, kunhan hän oppii tärkeän läksyn: öykkäröijät ovat pelkureita jotka juoksevat ulisten häntä koipien välissä äidin helmoihin jos heille öykkäröi takaisin.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano 13.16: Jaa, nyt selvisi. Tarkoitat ilmeisesti kommenttia, joka on laitettu edelliseen kirjoitukseen mutta käsittelee tätä.
Orpo on tosiaan hyvin köykäisen sarjan mies, mutta tässä asiassa hän toimi omalta kannaltaan katsoen oikein. Rydman on ollut piikki hänen lihassaan ja nyt hän laski pääsevänsä tästä eroon.

Anonyymi kirjoitti...

Johan on olkiukkokirjoitus. Hesari ei missään vaiheessa väitä Rydmania pedofiiliksi, eikä sellaista kuvaa kyllä maalata rivien välistäkään.

”Rydmanista maalataan kuvaa pedofiilinä, mutta eihän se ole!” Hoh hoijaa.

Anonyymi kirjoitti...

Paras WR kirjoitus missään! Hesarin trio ja heitä selkiin hierova IL:n Liski kihisevät sikiöasennossa jos tämän lukevat :) Sait juuri musta vakiolukijan. Kiitos!

Strix Senex kirjoitti...

Lynkkauspartioden liikkeelle laittaminen huterilla ja kyseenalaisilla perusteilla useimmiten onnistuu. Se onnistuu jopa silloin, kun perättömät väitteet ammutaan alas, sillä se kohdistaa huomion näihin väitteisiin ja väitteiden kohteeseen. Manööverin todelliset syyt jäävät huomiotta. Tässäkin tapauksessa kannattaisi miettiä, mikä on motiivi ja missä on sylttytehdas. Onko tämä Kirsi Pihan kosto? Onko syynä Orpo-Mykkänen pelko pätevämmästä kilpailijasta? Onko syynä se, että Putinin Ukraina-operaatio heilautti asetelmaa niin, että perinteinen konservatiivinen kokoomuksen siipi vahvistui olennaisesti? Onko syynä se, että feministien aggressiivinen siipi sai pahasti takkiinsa Amber Heard jupakassa, kun räikeät syytökset ja valheet eivät enää menneetkään yleisöön, vaikka toimittajakunta kuinka yritti auttaa. Tässä muutamia muutama ehdokas, muitakin varmaan löytyy.

Mitä näihin lynkkausoperaatioihin tulee, ne kyllä useimmiten onnistuvat lyhyellä tähtäimellä mutta pidemmällä aikavälillä vaikutus on usein päinvastainen. Ihmiset, laumasieluisetkaan, eivät niin kauheasti pidä siitä, että heitä vedätetään.

Anonyymi kirjoitti...

No se oli Kari Rydman, Willen isoisä, siinä Mikko Alatalon biisissä.

IDA kirjoitti...

Tämä juttu ja varsinkin se mitä siitä olen lukenut twitteristä on romahduttanut uskoni suomalaisten terveeseen järkeen. Sen toki olin tiennyt jo aikaisemmin, että suomalaisille toimittajille tutkiva journalismi tarkoittaa juorujen levittämistä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista, että toinen jutun kirjoittaja, Suonpää, omaa kattavan rikoshistorian. On nyt kirkko ja moskeija -lehdykän palveluksessa. Ilmeisesti yrittää jeesustelulla häivyttää rikollista taustaansa, samaan tyyliin kuin taparikolliset mannet.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei voida puhua raiskauksista - tai varsinkaan raiskausringeistä - niin puhutaan sitä kiihkeämmin "häirinnästä". Jos ei väestöräjähdyksestä niin sitä kiihkeämmin "ilmastonmuutoksesta". Nämä ovat monen pirtaan ehkä liian "freudilaisia" havaintoja mutta tältä tilanne näyttää. -jussi n

Jaska Brown kirjoitti...

Ano 9.46: Jommallakummalla meistä on medialukutaito pahasti hukassa. Koko jupakka lähti siis liikkeelle Hesarin jutusta. Lainaan toistamiseen jutun ingressiä: "Kokoomuksessa Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin on puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä on vaiettu." Minulle tästä tuli välittömästi käsitys alaikäisten saalistajasta (jollaisista käytetään yleisnimeä pedofiili, vaikka termi tarkalleen ottaen koskee esipuberteetti-ikäisiä, kuten olin tietoinen ja yksi kommentoija jo huomautti). Jos sinulle ei tule tästä samaa mielikuvaa siitä, mitä Hesari yritti, niin siinä tapauksessa tulkitsimme jutun eri tavoin ja toinen meistä ei osaa lukea mediaa oikein. En ota kantaa siihen kumpi.

Ano 10.12: Kiitos ja tervetuloa!

IDA: Vasta nytkö liityt joukkoon tummaan?

Ano 20.47: Tämä on totta, mutta ei sinänsä liity juttuun mitenkään joten jätin Suonpään rikostaustan syrjään. Ihmiset tekevät rikoksia ja jos he ovat tuomionsa sovittaneet, se siitä. Siitä voidaan tietysti keskustella vastaako tuomion ankaruus rikosta, mutta sekään ei kuulu tähän ainakaan toimittajan tuomion osalta.

jussi n: Raiskauksista ei voi puhua, puhutaan sen sijaan kymmenen kertaluokkaa pienemmästä teosta eli häirinnästä. Väestöräjähdyksestä ja kehitysmaalaisten saastuttamisen moninkertaistumisesta haittamaahanmuuton takia ei voi puhua, mutta "länsimaalaisten aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta" kyllä, vaikka jos maapallon koko väestö olisi viimeiset 60 vuotta kasvanut samaan tahtiin kuin länsimaalainen väestö, mitään ongelmaa ei olisi. Biologiassa tällaista korvaamista kutsutaan nimellä sijaistoiminto. Eli kun itse asiaan puuttuminen on ristiriidassa ajatusmaailman kanssa, ryhdytään tekemään jotain muuta. Ihmisillä asiaa kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi.

Jaska Brown kirjoitti...

Strix Senex: Lenin käski kysymään kuka ja miksi. En tiedä kuka mutta ei ole kovin vaikeaa päätellä miksi juuri Rydman.

Anonyymi kirjoitti...

Ano 9.46 jatkoa. Itse tulkitsen ingressissä lauseen tytöt määrittelevän ”nuoriin naisiin” kohdan perusteella lähellä nuoria naisia oleviksi eli vaikkapa 17 tai 16 v. Mahdollisesti nuorempina. Lähinnä lause herätti mielenkiinnon ja jatkokysymyksen: siis minkä ikäisiin? En siis välittömästi pompannut kauheimpaan mahdolliseen tulkintaan niin kuin sinä teit. Itse otan kantaa, että sinun medialukutaitosi on kyseenalainen jos välittömästi menet pahimmalla mielikuvalla (=alaikäisten saalistaja) minkä vain voi mahdollisesti saada ingressistä, jonka tietenkin on tarkoitus olla kysymyksiä herättävä (=kiinnostava ja houkuttelee lukemaan tarkemmin).

On muuten muitakin vaihtoehtoja, kun jompikumpi ei osaa lukea mediaa oikein. Ts. sinun tulkintasi on sinun tulkintasi, omani oma tulkintani. Muitakin voi olla. Kummankaan tulkinnasta ei voida päätellä objektiivisesti tai edes lähelle sitä, mikä Hesarin motiivi oli. Koita ymmärtää, että ”välittömällä käsitykselläsi” ei voi päätellä varmuudella, mitä Hesari haki. Siksi kirjoitus on edelleen olkiukko, koska itse tekstistä ei löydy suoraa tai epäsuoraa viittausta pedofiliaan. Itse teksti on ainoa tässä, mitä voidaan tarkastella objektiivisuutta lähenevästi.

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia vastauksesta. Olin eilen illalla kiireessä vähän epätarkka, pahoittelen. Ei minullekaan tullut tekstistä käsitystä, että Rydman yritetään tekstissä leimata pedofiiliksi. Tarkoitan sitä, että otsikko ja ingressi yrittävät saada tämän reaktion aikaan. Ja reaktio on eri asia kuin reaktion jälkeinen analyysi siitä, mitä tekstissä todella sanottiin. Sanoin että se oli ensirefleksini, kun luin tuon ingressin taitavasti muotoillun lauseen. Mikä oli ohi alle sekunnissa siksi, että kyse on Hesarista, jolla on Rydmania kohtaan agenda. Mutta psykologia kertoo, että ihminen muodostaa ensivaikutelman, niin no, ensimmäisistä asioista ja sitä on hankala muuttaa. Aika moni tyytyy reaktioon ja unohtaa analyysin, kuten jälkipyykistä on huomattu. Rydmaniin on isketty leima ja se ei ihan vähällä kulu pois. Ingressissä sanotaan "nuoriin naisiin JA tyttöihin". Ensimmäisessä attribuutissa katetaan jo nuoret naiset, joka käsitykseni mukaan viitannee yleensä parinkympin kahta puolen muutaman vuoden tarkkuudella oleviin. Joten miksi jälkimmäistä "tyttöihin" enää tarvitaan? Etenkin kun suomen kieliopin mukaan adjektiivi "nuoriin" voi viitata myös sanaan "tyttöihin", josta tulee yhdistelmä "nuoriin tyttöihin". Mikä taas viittaa jo ihan johonkin muuhun ikäryhmään kuin tapauksessa oli kyse. Jos tämä ei ole epäsuora viittaus pedofiliaan, niin sitten en tiedä mikä olisi. Olkoonkin että se voisi olla tahatonkin eli ingressin sana "nuoriin" oli tarkoitettu viittaamaan ainoastaan sanaan "naisiin", ei enää sanaan "tyttöihin". Tätä tahattomuutta en tosin voi uskoa, kun huomioi jutun muun journalistisen tason. Tässä viittaan linkkaamaani Seiskan toimittajan lausuntoon. Voi sanoa että on vajonnut journalismin likasangon pohjalle, jos jopa Seiskan toimittaja arvostelee kirjoittajan lehtimiesmoraalia.

sterna kirjoitti...

"Lopuksi vielä yksi ajatuskoe.
Entäpä jos Rydmanin kohteet olisivatkin olleet nuoria poikia?

1. Ei olisi noussut mitään kohua."

Olisi kyllä noussut jotain muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Luultavasti vaalit ovat jo niin lähellä ja Wille Rydman liian tolkun mies ja rehellinen, sekä selkokielisen asiallinen että Kokoomuksen puheenjohtajalla Petteri Orpolla alkoi puntti tutisemaan, Rydman on savustettava ulos. Näitä esimerkkejä on politiikka tulvillaan ja erityisesti demarit harrastavat kansansuosioon nousseiden savustamista, jos eivät kuulu samaan korruptoituneeseen sisäpiirijengiin. Vaihda Rydman vaikka sitoutumattomiin, niin äänestän sinua. Monta kertaa harkinnut, mutta valtapuolueet ja erityisesti Kokoomus on vaan niin perseestä.

Anonyymi kirjoitti...

Menetin omasta halusta neitsyyteni 15-vuotiaana 24-vuotiaalle, vieläkö voisi kanteen nostaa? Tienaako siitä hyvin? Pääsiskö sillä julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä... Olen ottanut tavaksi kauppakeskuksissa vastaanottaa tyrkytetyn Hesarin niiden kauppiailta ja tunkea sen näyttävästi viereiseen roskikseen. Tehkää samoin. Eräs tyyppi ei meinannut seuraavalla kerralla antaa em. vedoten, joten uhkailin syrjintäsyytteellä ja sain lehden. Viereiseen roskikseen.