Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 29. tammikuuta 2019

Imperiumin vastaisku


Kaksi viikkoa sitten kirjoitin viikkojutun "J'Accuse...". Siinä totesin, että yhä useampien ihmisten silmät ovat avautuneet haittamaahanmuuton riesoille. Valitettavasti tähän tarvittiin Oulun raiskaustapaukset.

Ikävä kyllä olin typerä tuota juttua kirjoittaessani. Tai hajamielinen. Jouduin henkilökohtaisista syistä työstämään sen väsyneenä, suuressa kiireessä. Niinpä unohdin siitä asian, joka piti sijoittaa ennen loppuhuipennusta. Olin mielessäni ajatellut sen valmiiksi, mutta en tapojeni vastaisesti ollut kirjoittanut ylös edes muistisanaa siihen kohtaan, johon olin pätkän ajatellut. Se vain unohtui. Enkä muistanut koko asiaa ennen kuin viime viikon lopulla. Siksi tämä kuulostaa jälkiviisaudelta, valitan. Mutta lisätään tähän nyt se kappale siinä muodossa, kun olin sen alustavasti päässäni pohtinut:

Tätä avoimempaa tiedotus- ja keskustelulinjaa on jatkunut nyt joitakin viikkoja. Odotettavissa on lähiaikoina imperiumin vastaisku. Kunhan kohu on vähän laantunut, niin tapahtuu seuraavaa. Vanhamedia nostaa esiin tapauksia, joissa "suomalaisetkin ahdistelevat", "suomalaisetkin raiskaavat", "näitä on tapahtunut jo ennen matujen tuloa". Toisin sanoen tästä yritetään taas tehdä "uutta normaalia".
Ylitse kaiken muun on odotettavissa, että aletaan kauhistella "aiheetonta rasismia". Sitten hyökätään taas nettikirjoittajien kimppuun, niin että saadaan raiskanneen irakilaisen sellikaveriksi tyyppi joka kertoi netissä että irakilainen raiskasi. Johan tässä onkin jonkin aikaa saanut kirjoittaa vapaammin. Historiaa tunteville tulee pikaisesti mieleen Suuren Ruorimiehen Mao Tsetungin vuonna 1956 lanseeraama "Sadan kukan kampanja". Ilmoitettiin että "vuoden ajan saa kritisoida kaikkea vapaasti, jotta oppisimme virheistämme". Arvatkaa huviksenne mitä tapahtui kritisoijille vuoden kuluttua?

Seksuaalinen väkivalta pyritään siis "normalisoimaan", koska joskus joku suomalainenkin raiskasi. Vähät siitä, että rikollisuusriski on irakilaisilla laskutavoista riippuen vähintään 20-kertainen - ja on huomioitava että heidän mahdollisuutensa ovat vielä olleet vähäiset ja käytös varovaisempaa, koska on vielä pelko perseessä lähtöpasseista. Oulunkin tekijöistä noin puolet oli jo Suomen kansalaisia ja pääsivät tilastoissa rumentamaan suomalaisten siivua. Niin että tässä mielessä alkaa kohta pitää paikkansa, että raiskaaminen on suomalaisillekin ominaista - pitää vain määritellä suomalaisuus uusiksi.
Seuraava askel on huumekauppa. Kunhan käy ilmi julkisuudessa, missä määrin afrikkalaiset ja lähi-itäläiset hallitsevat huumekauppaa, todetaan että 1) ovathan suomalaisetkin myyneet huumeita ja 2) onko se nyt niin paha asia.
Sitten vuorossa on jengirikollisuus. Kunhan tännekin saadaan Ruotsin mallin mukaisia matujengejä, todetaan että "kyllähän suomalaisetkin 1970-luvulla tappelivat keskenään". Hajaantukaa siellä netissä, ei mitään kritisoitavaa.
Haittatulijoiden moninkertainen työttömyys onkin jo todettu rasismista johtuvaksi, joten sillä saralla ei tarvitse muuta kuin jatkaa samaan malliin. Ja onhan se toki rasismia ammattitaidottumuuteen puuttuminenkin - se on osaamisrasismia. Mikä ihmeen oikeus työnantajalla on palkata osaava henkilö osaamattomuuden sijaan?

Ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta meitä onkin syyllistetty jo vuosikausia. On todettu, että meillä pitäisi olla kolme maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset. Eikun hups. Anteeksi vanhentunut tieto. Pitää siis olla viisi maapalloa. Kolme ei riitä siksi että afrikkalaisten ja lähi-itäläisten väkiluku on moninkertaistunut sitten sen laskelman. Itse asiassa meille riittäisi oikein mainiosti yksi maapallo, mikäli kaikki eläisivät kuin suomalaiset. Puolikas maapallo olisi lähempänä totuutta. Suomi kun tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset ehtivät kuluttaa. Maailman ainoa ympäristöongelma on kehitysmaiden väestönkasvu eläminen yli varojensa. Kun se ratkaistaan, ongelmia ei enää ole. Asian pisti aika lailla poikki ja pinoon Yrjöperskeles viimeisimmässä postauksessaan.

Odotettavissa on myös lukuisia "human interest" -juttuja siitä, kuinka "se meidän tuntema Ahmed on niiiiiiiiin iiiiiihana ja mukava mies". Epäilemättä onkin. Tunnen minäkin mukavia ihmisiä, jotka ovat kotoisin Lähi-idästä. He ovat kuitenkin aivan helvetin pieni vähemmistö sieltä päin lähteneistä.


Että kutakuinkin tuollaista unohtui siitä kahden viikon takaisesta. Ja kuinka ollakaan, vanhamedia ei taaskaan yllätä. Seuraavassa pilattuja paloja imperiumin vastaiskusta. Aloitetaan joukon helmellä, muut ovat aikajärjestyksessä:


1. No mutta eihän niitä nyt paljon ole

Työ- ja elinkeinoministeriö tykitti kansaa faktapaketilla. Tämä on oikein hieno asia, faktoja tässä kaivattiinkin. Kyse on värityksestä. Paketista nostettiin aivan erityisesti esille: "Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneista seksuaalirikoksesta epäiltyinä oli 0,5 prosenttia." Siis ajatelkaa nyt miten vähän! Vain 0,5 prosenttia!
Erinomainen veto. 0,5 prosenttia kuulostaa olemattoman vähäiseltä määrältä. Eikä paljolta kuulosta sen käänteislukukaan eli vain yksi kahdestasadasta on epäiltyinä seksuaalirikoksesta.
Sitten mietitään hetkinen. "Epäiltynä".
A) Kaikki tietävät tasan tarkkaan, että seksuaalirikoksista tulee ilmi vain murto-osa, joten rikollisia on paljon enemmän kuin 0,5 prosenttia.
B) Nämä tulokkaat ovat olleet maassa niin lyhyen aikaa, että kovin moni ei ole vielä ehtinyt syyllistyä rikoksiin.
C) Kun oleskeluluvan käsittely on vielä kesken, se on melkoinen kannustin pidättäytyä rikoksista - Oulun tapauksessakin noin puolet tekijöistä oli jo kansalaisia.
D) Kuinka paljon tapahtuu seksuaalirikoksia oman väestön sisällä - on ilmeistä että Fatima ei liiemmin kantele jos Muhammed raiskaa.

Jos sitten kuitenkin ajatellaan oikein optimistisesti ja tuumataan, että joskos todellakin vain 0,5 % haittamamuista on seksuaalirikollisia. Entäpä jos sama osuus pätisi suomalaisten keskuudessa. Mitä se tarkoittaisi? Suhteutetaan esimerkiksi ei-satunnaisesti valittuun kaupunkiin - Ouluun. Oulussa on noin 202000 asukasta. Jos heistä 0,5 % olisi seksuaalirikoksesta epäiltynä, se tarkoittaisi että Oulussa olisi 0,005*202000 = 1010 seksuaalirikollista!
Kylläpä alkoi tunta turvalliselta. Vain 0,5 %.
Jos ennen haittamaahanmuuttoaaltoa Oulun kaduilla olisi kävellyt toistatuhatta suomalaista pedofiiliraiskaria, koko kaupunki olisi luultavasti eristetty muureilla, piikkilangoilla ja miinakentällä.
Ja tämä on suhteellisesti täsmälleen sama osuus kuin haittamamut ovat saaneet aikaan. Siis toistaiseksi aikaan. Siis ne tapaukset, jotka ovat jo tulleet tietoon. Kyllä, kansoilla on eroja.


2. Vihan aiheita

Yrjö Rautio totesi kolumnissaan olevan oikein, että järkyttävät rikokset tuomitaan ja toteaa jopa rangaistusten olevan liian lieviä. Mutta varsinaiset ongelmat tuntuvat olevan:
A) Oikeistopopulistit ovat vain saaneet vahvistuksen sille, että ovat olleet sittenkin oikeassa, ja heidän kannatuksensa on vain kasvanut. On todellinen vaara, että samat virheet tehdään nyt myös Suomessa.
Mitä populismia se nyt on, jos on ollut oikeassa? Populismia ovat aina vaalien alla tehdyt lupaukset haittamaahanmuuton vähentämisestä ja kelkan kääntäminen vaalien jälkeen, kuten KOK, Kepu ja SDP ovat tehneet.
B) Monien mielestä lisää poliiseja tarvitaan kiireesti nimenomaan vahtimaan turvapaikanhakijoita. Siihenkin heitä tarvitaan, mutta myös tutkimaan ja estämään rasistisia rikoksia.
Eli Muhammed raiskaa ja kun Väinö kertoo tästä netissä, niin molemmat tapaavat toisensa nahkurin orsilla.
C) Oikeusvaltiossa rikoksista ovat aina vastuussa niitä tekevät yksilöt, eivät kansanryhmät. Kokonaisten väestöryhmien syyllistäminen on aina rasismia.
Aivan oikein. Ryhmien sisällä on eroa - kun toisessa ryhmässä 80 % pystyy elämään sivistyneesti ja 20 % ei, niin toisessa 80 % ei pysty ja 20 % pystyy. Ja ennen muuta sillä toisella ryhmällä on jo oma maansa, jossa voivat elää oman kulttuurinsa mukaisesti eikä tuoda sitä tänne.
D) Maahanmuuttajien kotouttaminen on hoidettu huonosti. Nuoret miehet ”säilötään” jopa vuosiksi odottamaan asiansa käsittelyä, ja useimmilla työnsaanti on sinä aikana vaikeaa. Se ei voi olla johtamatta ikäviin seurauksiin.
Vaikeaa se työnsaanti on suomalaisillakin. Eivätkä he ryhdy porukalla raiskaamaan ja meuhkaamaan sen takia.
E) Uuden asuinmaan normien oppiminen ja opettaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Myös siinä on epäonnistuttu – ja aina pahemmin epäonnistutaan, jos kaikkia maahanmuuttajia kohdellaan kuin rikollisjoukkoa.
Ja ihan varmasti epäonnistutaan, jos toisella osapuolella ei ole pienintäkään halua omaksua onnistuneen sivistysyhteiskunnan normeja, vaan vetää huivi vain kireämmälle päähän ja jatkaa pyllistelyä poispäin Mekasta.


3. Tekeydyinpä teiniksi

25-vuotias nainen tekeytyi deittipalvelussa 14-vuotiaaksi ja sai runsaasti kontaktiehdotuksia miehiltä. Ihan suomalaisiltakin. Väärinhän tämä on joo. Mutta mietitäänpä taas hetki.
A) Hän hakeutui itse deittipalveluun, kyseessä ei siis ollut se että hänelle tulisi viestejä pyytämättä.
B) Hän ei joutunut fyysisesti lähennellyksi saati sitten raiskatuksi.
C) eikä häntä pidetty vasten tahtoaan vankina, kun oli erehtynyt menemään tapaamiseen.
Lisäksi jutussa ei mainittu, oliko viestittelijöiden joukossa kuinka runsaasti "hoono soomi" -tapauksia. Jotain voi päätellä siitä, että jutussa mainittiin että "Ne miehet, joiden viesteissä näkyi kuva, olivat Yrjänän mukaan tavallisen näköisiä suomalaisia miehiä." Mitä mahtoivat olla ne, joiden kuvaa ei näkynyt?


4. Toimittaja seurusteli 14-vuotiaana 28-vuotiaan vangin kanssa

Otsikko kertookin jo riittävästi ja loput linkin takaa. Juttu on kirjoitettu ainakin osin siinä mielessä, että "kyllähän sitä ennenkin" ja "kyllähän ne suomalaisetkin". Ironisesti toimittaja joutuu hakemaan matuille vertailukohtaa suomalaisista rikollisista. No, kaipa hän kokeneena oikean verrokkiryhmän tuntee.


5. Pedofiilimetsästäjät

Erinomainen tarina poliisin yksiköstä, joka jahtaa pedofiilejä. Haastateltavana rikosylikomisario Sari Sarani. Yksikössä ollaan henkisesti kovilla, kun joutuu selaamaan oksettavaa materiaalia läpi. Jaksamista ja hatunnosto tekijöille. Mutta Hesari ei olisi Hesari, ellei jutussa mainittu esimerkki kertoisi "vaaleahiuksisesta miehestä". Jutussa todetaan myös: "Siksi kuulostaa kylmältä, kun Sarani sanoo: 'Lasten hyväksikäytöstä tulevien ilmoitusten, vinkkien ja laittoman materiaalin määrä on räjähtänyt.' Se ei tarkoita Oulua, Suomea eikä yksittäisiä maahanmuuttajia, vaan koko maailmaa."
Eikä koko jutussa tosiaankaan mainita haittamaahanmuuton vaikutusta. Löytääkseen tarkempaa tietoa on turvauduttava Lapin Kansaan, jossa sama poliisi sanoo Oulun tapauksista: nyt esiin tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, sillä suurin osa lapsiin tai nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista jää pimentoon.


Että tämmöisiä. Ja koko homman primus motor eli pääkanisteri Juha "Neuvoton" Sipilä tuli sitten kaapista ulos ja kertoi mitä hän todella tarkoitti tarjotessaan asuntoaan matuille 2015. Sipilän tarkoitus olikin tarjota kotiaan kristitylle lapsiperheelle. Joka ei sitten saapunutkaan Suomeen. Joiden sijaan tulikin 30000 muslimia. Joka osoitti jälleen kerran sen, että tässä maailmassa eniten vahinkoa saavat aikaan hyvää tarkoittavat ja vähän ymmärtävät.

Tämän koko revohkan erään seurauksen paljasti Päivi Räsänen eduskunnassa. Matujen päivärahoja ei uskalleta leikata perseilyn takia, koska kyseessä on turvallisuusriski. Tämähän ei tietenkään ollut mikään yllätys kellekään muulle paitsi jokaiselle joka ei ollut asiaa pohtineet tai jonka kognitiivinen kapasiteetti ei tähän loogiseen johtopäätökseen riitä. Rahan maksamista tässä tarkoituksessa on aiemmin kutsuttu "suojelurahaksi". Tällä kertaa sen maksaminen ei kuitenkaan olisi pakollista, sillä siitä pääsisi helpolla eroon potkimalla perseilleet matut ulos maasta.

Mitä taas maksamiseen noin ylipäätään tulee, Hommaforumilla tehdään ansiokasta työtä. Siellä selvitetään, kuinka paljon rahaa tähän turhuuteen palaa. Esimerkkinä Suomen akatemian rahoituspäätöksiä tutkimuksia varten avainhakusanalla vuosilta 2001-2019:
Hakusana "islam": 13 174 479 €
Hakusana "muslimi": 2 037 459 €
Hakusana "somali": 4 418 866 €
Hakusana "rasismi": 3 278 160 €
Siinä katosi reilusti yli 20 miljoonaa asioihin, joiden tutkimiseen ei Suomessa olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa.

Sarjakuva "Ryppy ja Reikä" tiivisti olennaisen:

P.S. Tätä kirjoittaessa Oulussa järjestettiin tiedotustilaisuus. Siellä kerrottiin, että Oulussa alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten määrä on linjassa muiden samankokoisten kaupunkien kanssa. Tämä ei ole mikään yllätys. Sitten voisi vielä miettiä kuinka määrää saataisiin laskemaan. Osaratkaisu asiaan on helposti pääteltävissä. Kuten todettu, Suomessa on ihan riittävästi rikollisia ilman tuontitavaraakin.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Uusinta: Venäjä, suojeluvaltio

Lukijalle: Vladimir Putin yrittää taas tehdä Venäjästä supervaltaa. Toivotamme epäonnea matkaan ja muistutamme, että samaa ovat yrittäneet mm. Iivana Julma, Pietari Suuri, Aleksanteri I, Josif Stalin ja Leonid Breznev tunnetuin tuloksin. Eli näennäistä menestystä on seurannut saatanallinen sekasotku:

Kirjoitin taannoin Takkiraudan blogiin kommentin, jossa totesin: Yksikään maa ei voi sallia Venäjän joutumista minkään toisen maan valtapiiriin. Näin on ollut ainakin Napoleonin ajoista lähtien. Jos jokin tehokkaasti toimiva valtio saisi Venäjän resurssit käyttöönsä, sillä olisi erittäin hyvät mahdollisuudet kohota maailman johtavaksi kansakunnaksi. Tätä taas eivät kilpailijat tietenkään voi sallia.

Sain tämän ajatuksen jo yli vuosikymmen sitten ja pidän sitä yhtenä historian ymmärtämisen kulmakivenä. Kun aloitin blogin pitämisen reilut viisi vuotta sitten, kirjoitin paperille aluksi kymmenkunta aihetta, joista saisi jutun kirjoitettua. Tämä oli yksi niistä. Kaikki muut taisi tulla käytettyä, suurin osa aika pikaisesti, jotkut vasta vuoden-parin kuluttua. Venäjä jäi kuitenkin käsittelemättä. Aihe oli liian laaja enkä saanut siihen haluamaani otetta. En vieläkään kykene kirjoittamaan aiheesta tyhjentävää analyysiä. Venäjä on kuitenkin ollut niin paljon tapetilla, että luonnostelen tässä joitakin suuntaviivoja. Mikäli perusajatus – Venäjän resurssit ovat niin suuret, että niitä ei voi sallia minkään muun valtion haltuun – kuulostaa lupaavalta, niin lukijan sopii lähteä kehittelemään lihaa luiden ympärille.

Sotamarsalkka Montgomery listasi sodankäynnin perussääntöjensä joukkoon yhdeksi ohjeeksi: Älä marssi Moskovaan. Historian valossa viisautta, sillä ainoana Venäjän on kyennyt valloittamaan mongolien sotajoukko 1200-luvulla. Tai oikeastaan Venäjän alueen; Venäjää ei vielä valtakuntana varsinaisesti ollut olemassa. Vasta mongolien perustama Kultainen orda järjesti nyky-Venäjän sydänalueet. Ja sekin hajosi sadassa vuodessa.

Seuraavaksi nousi Moskovan suuriruhtinaskunta. Ovelien ja taitavien suuriruhtinaidensa ansiosta se parin vuosisadan aikana valtasi lähialueita siten, että Iivana IV Julman kuollessa 1584 oli olemassa nykyiset ydinalueet käsittävä Venäjän keisarikunta. Mutta tämä ei vielä riittänyt ulkovaltojen heräämiseen. Eikä edes Venäjän 1600-luvulla loppuun saattama Siperian valloitus. Venäjää pidettiin merkityksettömänä takapajulana, mikä oli 50-prosenttisesti oikein – merkityksetön se ei enää ollut.

Eurooppa havahtui Venäjän vaikutusvallan kasvuun vasta Pietari Suuren ja Suuren Pohjan sodan 1700-21 myötä. Tuolloin Venäjä saavutti tavoitteensa ja pääsi Itämerelle. Samoihin aikoihin alettiin aavistella Siperian todellista merkitystä. Surkeiden kulkuyhteyksien takia asia ei vielä ollut ajankohtainen, mutta tiedostettiin kyllä sen suomat mahdollisuudet jollain tavalla. Tästä kehittyi seuraavan sadan vuoden aikana järjestelmällinen doktriini: Venäjän resurssit ovat niin valtavat, että mikä tahansa muu kansakunta nousisi Venäjän valtaamalla maailman johtavaksi kansakunnaksi. Niinpä yhdenkään kansakunnan ei voi sallia uhata Venäjää vakavasti. Venäjän itsensä tehottomuus ei ole vastaava uhka muille. Kuvitelkaa huviksenne, mitä olisi tapahtunut jos Venäjää asuttaisivat saksalaiset ja maata hallittaisiin saksalaisella tehokkuudella. Jopa Venäjän tsaarit itse aina Iivana Julmasta alkaen tunnustivat tosiasiat ja kutsuivat länsimaalaisia ammattilaisia maahan. Etenkin saksalaiset olivat suosiossa ja jopa Neuvostoliiton aikana maassa oli heidän oma neuvostotasavaltansa. Keisarillisen Venäjän armeijan kenraalien luettelo on lystikästä luettavaa – muita kuin venäläisperäisiä nimiä on niin että päät yhteen kolisevat.

Viimeistään venäläisten marssittua Berliinin porteille seitsenvuotisessa sodassa 1759 Eurooppa havahtui Venäjän voimaan ja resursseihin. Venäjän kukistettua Turkin vuosien 1768-74 sodassa ja uudelleen 1787-92 sodassa käsitys vahvistui entisestään. Napoleonin sotiin mentäessä Venäjä oli jo iso peluri. Niissä Venäjä liittoutui ensin Itävallan, Britannian ja Ruotsin kanssa, sitten Saksin ja Preussin kanssa. Nämä sodat Ranskaa vastaan päättyivät Tilsitin sopimukseen 1807. Oli kuitenkin selvää, että Ranskan ja Venäjän rauha tulisi olemaan väliaikainen. Napoleon hyökkäisi Venäjälle ennemmin tai myöhemmin. Niinpä nähtiin ensimmäisen kerran myöhemmin aina uudestaan toistuva kuvio: ulkovalta lähestyi Venäjää tukiakseen sitä taistelussa näennäisesti yhteistä vihollista vastaan. Todellisuudessa tarkoitus oli estää Venäjän resurssien joutuminen vihollisen haltuun. Ranskan vihollinen Englanti solmi lämpimät suhteet Venäjään. Lopulta Napoleon hyökkäsi tunnetuin seurauksin: Moskova vallattiin, mutta Grande Armée tuhoutui jäännösten marssiessa häntä koipien välissä kotiin. Syntyi Venäjän liitto muiden Ranskan vihollisten kanssa ja Aleksanteri I:n joukot marssivat lopulta Pariisiin asti.

1800-luvulla Venäjä soti lähinnä etelärintamallaan Turkin kanssa ensin Krimin sodassa ja sitten
Turkin sodassa. Näissä sodissa Venäjän asema ei ollut uhattuna eikä kenenkään tarvinnut tulla Venäjän avuksi brittien sotiessa heitä vastaan Krimillä - eivät brittijoukot edes yrttäneet marssia Moskovaan. Pieniä merkkejä tulevista tapahtumista sen sijaan koettiin Venäjän-Japanin sodassa 1904-5. Japani pisti Venäjän Tyynenmeren laivaston matalaksi torpedoveneiden yllätyshyökkäyksellä Port Arthuriin ja menestyi myös maasodassa. Ratkaisevassa Tsushiman meritaistelussa Venäjän hätiin tulleesta Itämeren laivastosta tuli kalanruokaa. Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltille tuli kiire rauhanvälittäjäksi ennen kuin Japanin nouseva teollisuusmahti olisi saanut valta-aseman Kaukoidässä. Roosevelt onnistuikin rauhannobelin ja Venäjän Siperian valtiuden pelastamisen arvoisesti.

Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin päädyttiin ensimmäiseen maailmansotaan. Itärintamalla kommunistit joutuivat valtaan päästyään solmimaan jo pahasti horjuvan Saksan kanssa saksalaisille käsittämättömän edullisen Brest-Litovskin rauhan. Oli kiire sotimaan omaa sisällissotaa. Venäjä menetti kolme neljännestä teollisuudestaan. Tässä vaiheessa saksalaisten olisi ollut aiheellista solmia lännessä rauha huonommillakin ehdoilla - nousu supervallaksi olisi siltikin ollut Venäjältä vallatuilla resursseilla mahdollista. Mutta länsivallat eivät olleet asiasta kiinnostuneita. Ne päinvastoin lähettivät joukkoja Venäjälle tosin tietämättä tarkalleen, ketä vastaan siellä pitäisi sotia. Sitten tuli rauha myös lännessä ja Neuvosto-Venäjä käytti tilannetta hyväkseen irtisanomalla Brest-Litovskin rauhan ja valtaamalla alueet takaisin hajaannuksessa olleelta Saksalta. Länsimaita ei voinut vähempää kiinnostaa. Tai oikeastaan ne olivat vain tyytyväisiä - parempi että alueet olivat aatteellisen vihollisen eli kommunismin hallussa kuin Saksan, joka olisi germaanisella tehokkuudellaan kyennyt niitä paremmin hyödyntämään.

On toisaalta mielenkiintoista leikitellä ajatuksella, miten Venäjälle olisi käynyt ilman ensimmäistä maailmansotaa tai edes kommunistien valtaanpääsyä. Maa oli kovaa vauhtia teollistumassa ja jopa hieman demokratisoitumassa. Jos tsaarinvalta olisi säilynyt, siitä olisi saattanut tulla perustuslaillinen monarkia ja kenties melkoinen suurvalta. Vielä suuremmalla syyllä sen jälkeen, kun tsaari oli heitetty pihalle maaliskuun vallankumouksessa. Olettaen että saksalaiset eivät olisi törppöilleet ja päästäneet Leniniä Sveitsistä tekemään vallankumousta. Olisiko Venäjästä tullut jopa mahtavampi kuin Neuvostoliitosta? Ainakin taloudellisesti edellytykset olivat huikeat, kommunismi kun ei ole missään toiminut. Järki sanoo että ilman kommunismia Venäjän globaali merkitys 1900-luvulla olisi ollut vielä suurempi. Mutta sanojen "Venäjä" ja "järki" käyttäminen samassa lauseessa on kieliopillisesti arveluttavaa - sen osoittaa jo se, ettei Venäjä ole kaikista resursseistaan huolimatta noussut kommunismin romahdettua tuon paremmaksi.

Parikymmentä vuotta myöhemmin historia toisti itseään. Hitlerin hyökkäys oli joulukuussa 1941 torjuttu aivan Moskovan porteilla. Saksan hallussa oli jo valtaosa Neuvostoliiton teollisuutta. Mitä olisi tapahtunut kesällä 1942 ilman Yhdysvaltojen väliintuloa? Joitain arveluita voidaan esittää pelkästään siitä, että silloinkin Neuvostoliiton romahdus oli lähellä. Huolimatta kaikesta lännen materiaali- ja ruoka-avusta. Ja siitä, että Yhdysvaltojen liittyminen sotaan sitoi Saksan resursseja selvästi enemmän länsirintamalle. Paljastavinta kaikessa on kivikovan antikommunisti Winston Churchillin kommentti Saksan hyökkäyksen johdosta: Jos Hitler hyökkäisi helvettiin, vähintäänkin sanoisin pirusta muutamia ystävällisiä kommentteja alahuoneessa. Ja saattueet Murmanskiin alkoivat.

Voi olla, että Hitlerin aikomuskaan ei ollut marssia Vladivostokiin asti, vaan Ural olisi riittänyt. Mutta mietitäänpä hetki tilannetta, jossa Hitler olisi tehnyt rauhan Neuvostoliiton jäänteiden kanssa. Hän olisi saanut "Lebensrauminsa" eli lähes koko Euroopan puoleisen Venäjän. Mitä olisi Neuvostoliitosta jäänyt? Ei paljon mitään poliittis-taloudellisesti. Kun Hitler olisi aikanaan päätynyt lännenkin kanssa rauhaan, Siperia olisi ollut vain ajan kysymys ja Saksa maailman kiistaton johtaja. Eivät Roosevelt ja Churchill voineet sitä riskiä ottaa - Neuvostoliittoa oli tuettava.

Neuvostoliitto pelastui. Ja kiitos Rooseveltin seniiliyden sekä Churchillin välinpitämättömyyden alisti samalla puoli Eurooppaa. Nousematta silti maailman johtavaksi valtioksi. Ei sillä systeemillä eli kommunismilla. Eikä siihen pysty autoritääriseksi ajautunut Venäjäkään, joka tuotantorakenteeltaan on kehitysmaa ja kansalaisyhteiskunnaltaan olematon.

Nyt Venäjä pyrkii kovasti nostamaan itseään mahtavammaksi haukkaamalla Ukrainasta palasen kerrallaan. Valitettavasti käy vain niin, että jos ruokahalu jatkuu, niin jonakin päivänä Venäjä haukkaa myös palasen kakkaa. Venäjästä ei suurvaltaa saa, vaikka se saisi Neuvostoliiton rajat takaisin. Tällä hetkellä valtapelissä on oikeasti kyse siitä, mitä tapahtuu Venäjän resursseille. Länsimaat ovat valitettavasti - tosin voin toivottavasti olla väärässäkin - yhtä vihjeettömiä kuin Roosevelt toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Jos ne kuvittelevat kyseessä olevan Ukrainan, ne erehtyvät. Voi olla, että Venäjä kuluttaa voimavaransa talouspakotteiden seurausten - lukekaa vain vapaasti rivien välistä mitä tämä tarkoittaa - takia. Silloin Venäjä on pian liian heikko vastustamaan mitään sellaista valtaa, joka haluaa kaapata sen valtavat voimavarat käyttöönsä. Pienenä vihjeenä mainittakoon, että maailmassa on väestöpaineesta, resurssipulasta ja ympäristöongelmista kärsivä miljardin asukkaan valtio, joka on harvaan asutun ja resurssirikkaan Siperian naapuri. Se ollut Ukrainasta hiljaa kuin kusi sukassa ja odottanut kieli pitkällä länsimaiden ja Venäjän konfliktia - eli omaa tilaisuuttaan.

Aika näyttää, onko Venäjän resurssien joutuminen jonkin niitä hyödyntämään kykenevän vallan alaisuuteen jälleen estettävä muiden valtojen toimesta. Jos näin käy, niin kaksisataa vuotta suuresti maailmanpolitiikkaa muovannut vanha perinne jatkuisi.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Sukupuuta kapuamassa


Kun tavallinen tallaaja lähtee kaivelemaan tietoa menneistä esi-isistään, taival päättyy yleensä 1600-1700 –lukujen paikkeille. Jos suvusta sattuu löytymään aatelisia, saattaa päästä vaikka miten pitkälle. Yleensä Kaarle Suuri (k. 814) on tietynlainen tavoite, sillä melkoinen osa eurooppalaisia polveutuu hänestä. Usein sukupuussa on helpointa – etenkin aatelisten tapauksissa – tutkia ns. patrilineaarista linjaa eli edetä isän kautta tämän isään ja niin edelleen. Näin siksi, että äideistä yleensä mainitaan että ”he olivat sen-ja-sen tyttäriä” ja matriarkaalinen linja sivuhaaroineen yleensä päättyy aiemmin.

Joskus kuninkaallisetkin linjat päättyvät pian. Esimerkiksi Ruotsin kuningashuoneen patriarkaalista linjaa ei pysty seuraamaan kovin paljon Kaarle XIV Juhanaa eli Jean-Baptiste Bernadottea pidemmälle. Tämä kun oli ihan tavallista kansaa ja sattui vain olemaan kyvykäs mies oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sivuhaaroja pitkin pääsee satoja vuosia pidemmälle.

Kaarle XIV Juhanan tapaan on monella muullakin käynyt hyvä onni ja kruunu on löytynyt päähän milloin mitäkin tietä. Niinpä esimerkiksi kuningatar Elisabet II:n patriarkaalinen linja ei ole ollut kuninkaallista kuin vähän toistasataa vuotta. Sitäkin linjaa pystyy kuitenkin seuraamaan varsin pitkälle. Elisabet II:n sukujuurissa on monta muutakin erikoista linjausta, on jopa varsin mahdollista että Muhammad olisi yksi hänen esi-isistään. Tämä on täysin uskottavaa, mikäli sukuun on jostain päin Lähi-itää sotkeuduttu. Olihan Allah ystävällisesti ilmoittanut Muhammadille, että tämä saa kuksaista niin monta naista kuin haluaa ja minkä ikäisenä ikinä sattuu huvittamaan. Kätevää tuollainen suoralinja yläkerran pomolle. Niinpä jälkeläisiä kertyi siinä määrin, että jos muutama sata vuotta myöhemmin joku Cordoban kalifikunnan prinsessa sattui emigroitumaan ja kristityksi käännyttyään menemään Kastilian kuninkaan jalkavaimoksi, niin sitä kauttahan homma hoitui. Patrilineaarisen linjan lisäksi Elisabetin tapauksessa voidaan seurata myös ns. kuninkaallisinta linjaa, jossa edetään kuningatar Viktorian kautta patrilineaarisesti, mutta loikaten välillä äitien kautta mahdollisimman nopeasti Britannian (tai aiemmin Englannin ja vielä sitä ennen Wessexin) kuninkaisiin. Kolmas mielenkiintoinen reitti on seurata väylää, joka johtaa dokumentoinnin rajoissa kauimmas historiaan. Jossain vaiheessa kaikki reitit muuttuvat hieman epävarmoiksi, mutta jonkinmoisena rajana on pidetty linjan päättämistä arvioituun enintään 50 % todennäköisyyteen. Eli esimerkiksi jos henkilölle mainitaan useampia isäehdokkaita, on linjaa jatkettu mikäli jostain perustellusta syystä yhden ehdokkaan isyyttä on pidetty todennäköisenä ja muut ovat vain kilpailevia teorioita. Ja onhan toki muistettava, että pitkissä sukulinjoissa on todennäköistä, että jossakin vaiheessa tallimestari on käväissyt sutaisemassa prinsessaa. Eikä kukaan epäile virallisissa asiakirjoissa yhtään mitään. On vain todettu, että prinssin muistuttaessa enemmän tallimestaria kuin kuningasta häneen ovat vaikuttaneet ympäristötekijät perintötekijöitä voimakkaammin.
Tässä Elisabet II:sta lähtien, jossain määrin epävarmaksi muuttumisesta lähtien järjestysnumerot on merkitty kursiivilla:


A. Patrilineaarinen linja

0. Elisabet II 1926- (kuningatar 1952-)
Jos muuten kuninkaallisten nimet on aiemmin suomennettu (on sovittu että prinssi Charlesista ei sitten aikanaan tule enää Kaarle III:sta, vaan Charles III), niin miksi Elizabeth II on suomennettu vaisusti vain vaihtamalla z s:ksi ja pudottamalla h pois? Liisa II kuulostaisi komealta.

1. Yrjö VI 1895-1952 (kuningas 1936-1952)
Joutui kuninkaaksi, kun naimaton ja lapseton isoveli luopui kruunusta mennäkseen naimisiin hoviin kelpaamattoman naisen kanssa.

2. Yrjö V 1865-1936 (kuningas 1910-1936)
Tsaari Nikolai II:n serkulla ja kaksoisolennolla kävi parempi tuuri kuin monella aikalaismonarkilla, kun sekä henki että työpaikka säästyivät.

3. Edvard VII 1841-1910 (kuningas 1901-1910)
Vietti Walesin prinssinä sellaista hulivilielämää, että prinssi Charles olisi ollut ihmeissään. Onneksi tuohon aikaan ei tunnettu paparazzeja.

4. Prinssi Albert 1819-1861
Kuningatar Viktoria tuumi, että mitä serkumpi, sitä herkumpi. Serkkupuoliso kuoli jo nuorena miehenä, vasta 42-vuotiaana. Tässä vaiheessa Elisabetin patriarkaalinen linja erkanee kuninkaallisesta linjasta.

5. Ernst I, Saksi-Coburg-Gothan herttua 1784-1844 (herttua 1806-1844)
Pikkuisen keskisaksalaisen herttuakunnan hallitsija sai poikansa hyviin naimisiin. Alkujaan herttuakunta oli nimeltään Saksi-Coburg-Saalfeld, mutta vuoden 1826 uudelleenjärjestelyissä nimi ja osittain alueet vaihtuivat.

6. Francis, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1750-1806 (herttua 1800-1806)
Herttua ehti tekaista seitsemän aikuiseksi elänyttä lasta ja on tämän ansiosta käytännössä kaikkien Euroopan hallitsijasukujen esi-isä.

7. Ernst Fredrick, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1724-1800 (herttua 1764-1800)
Peri isältään velkaisen herttuakunnan, mutta sai kolmenkymmenen vuoden kuluessa asiat jonkinlaiseen järjestykseen.

8. Francis Josias, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1697-1764 (herttua 1745-1764)
Pääsi tuurilla herttuaksi; ensin kaksi vanhempaa veljeä kuoli ja sitten vielä vanhempi velipuoli meni naimaan rahvaan naisen, jolloin jalommassa akkametsässä käynyt Francis Josias päätyi kruununperiujäksi.

9. Johann Ernest IV, Saksi-Coburg-Saalfeldin herttua 1628-1729 (herttua 1675-1729)
Oli aluksi isomman herttuakunnan (Saksi-Saalfeld) herttua yhdessä kuuden veljensä kanssa, mutta erinäisten jakojen ja parin lapsettomaksi jääneen veljen takia herttuakunnat jaettiin pienempiin paloihin.

10. Ernest I, Saksi-Gothan ja Altenburgin herttua 1601-1675 (herttua 1640-1675)
Äitinsä pienenä ja isänsä nuorena menettänyt poika päätyi kolmikymmenvuotisen sodan melskeiden keskellä sukulaisten tekemän sopimuksen takia aluksi Saksi-Gothan herttuaksi ja kolmekymmentä vuotta myöhemmin myös Altenburgin herttuaksi.

11. Johann II, Saksi-Weimarin herttua 1570-1605 (herttua 1602-1605)
Päätyi herttuaksi siksi, että nuorena kuolleen isoveljen lapset olivat vielä alaikäisiä.

12. Johann Wilhelm, Saksi-Weimarin herttua 1530-1573 (herttua 1566-1573)
Täysin sekopäisessä perimyssotkussa Johann Wilhelm veti lyhimmän korren ja sai veljeksistä pienimmän osan isänsä jättämistä herttuakunnista.

13. Johann Friedrich I, Saksin vaaliruhtinas 1503-1557 (vaaliruhtinas 1532-1547, herttua 1547-1554)
Titteli vaihtui, kun Saksi potkittiin pihalle keisarin valintakomissiosta.

14. Johann, Saksin vaaliruhtinas 1468-1532 (vaaliruhtinas 1525-1532)
Seurasi hallitsijana lapsetonta isoveljeään ja vaikutti Lutherin suosijana voimakkaasti hänen oppiensa leviämiseen.

15. Ernst, Saksin vaaliruhtinas 1441-1486 (vaaliruhtinas 1464-1486)
Pääsi kruununperijäksi isoveljen kuoltua. Kuoli itse pudottuaan hevosen selästä.

16. Friedrich II, Saksin vaaliruhtinas 1412-1464 (vaaliruhtinas 1428-1464)
Tuli hallitsijaksi vasta 15-vuotiaana isänsä kuoltua.

17. Friedrich I, Saksin vaaliruhtinas 1370-1428 (vaaliruhtinas 1423-1428)
Alkujaan perintönä tuli vain Meissenin rajakreiviys, mutta ylemmille tahoille tehdyt palvelukset nostivat miehen vapaaksi jääneeseen Saksin vaaliruhtinaan asemaan.

18. Friedrich III, Meissenin ja Thüringenin rajakreivi 1332-1381
Jakoi hallitsemisen kolmen veljensä kanssa kahden vuoden jaksoissa vuoteen 1379 asti, jolloin veljekset jakoivat maat keskenään.

19. Friedrich II, Meissenin rajakreivi 1310-1349
Aluksi akkavallan alla äidin toimiessa alaikäisen rajakreivin sijaishallitsijana.

20. Friedrich I, Meissenin rajakreivi 1257-1323
Mielenkiintoiset puolisovalinnat: ensimmäinen puoliso oli hänen serkkupuolensa Conradinin velipuoli; Conradinin kuolema taas antoi Friedrichille mahdollisuuden vaatia itselleen Jerusalemin ja Sisilian kuninkuuksia, josta ei kylläkään tullut mitään. Leskeksi jäätyään hänen toinen puolisonsa taas oli miehen itsensä äitipuolen tytär.

21. Albert II, Meissenin rajakreivi 1240-1314
Poikkeuksellisesti omasi tittelin jo ennen isänsä kuolemaa; sai tältä Thüringenin maakreivin aseman.

22. Heinrich III, Meissenin rajakreivi n. 1215-1288
Tuli kreiviksi vasta kuusivuotiaana, aluksi enonsa valvonnassa.

23. Dietrich I, Meissenin rajakreivi 1162-1221
Pääsi kreiviksi isänsä määräyksellä vanhemman veljensä sijaan; tosin isoveli kaappasi vallan ja Dietrich sai tittelin takaisin vasta tämän kuoltua lapsettomana ja ilmeisesti myrkytettynä.

24. Otto II, Meissenin rajakreivi 1125-1190
Peri isältään jakojen vuoksi heikentyneen kreivikunnan.

25. Konrad, Meissenin rajakreivi n. 1097-1157
Alemmasta aatelista ponnistanut kyvykäs mies pääsi rajakreivin asemaan ja nimeen liitettiin adjektiivi “Suuri”.

26. Thimo, Wettinin kreivi n. 1015-1091 tai myöhemmin
Sai nuorempana veljenä alemman tittelin. On epäselvää, onko tässä välissä (järjestysnumero 25,5…) ollut yksi sukupolvi. Konrad on syntynyt n. 1097 ja Thimo olisi tuolloin ollut jo 82-vuotias eikä Viagra ollut vielä markkinoilla. Yksi lähde antaa kuolinvuodeksi 1091, jolloin hän ei voisi olla Konradin isä, toisaalta toinen lähde mainitsee kuolinvuoden 1118, joka saattaa viitata joko pitkään ikään tai samannimiseen välissä olleeseen poikaan.

27. Dietrich II, Ala-Lausitzin rajakreivi n.990-1034
Kuoli salamurhan uhrina hankittuaan yhden vihamiehen liikaa.

28. Dedo I, Wettinin kreivi n. 950-1009
Kapinoi keisaria vastaan ja väittämän mukaan otti äitinsäkin vangiksi. Koki väkivaltaisen kuoleman yhdessä vasalliensa kanssa, mutta pojat perivät kuitenkin osan maista.

29. Dietrich I, Wettinin kreivi n. 916 – n. 976
Miehestä ei tiedetä juuri mitään, jopa syntymä- ja kuolinvuodet ovat epäselvät. Hänen uskotaan kuolleen taistelussa unkarilaisia vastaan 976.

Dietrich I:n isästä ei ole varmaa tietoa. Kolme vahvinta ehdokasta ovat Dedi I, Hasselgaun kreivi, Burkhard II, Svaabian herttua ja Volkmar I, Harzgaun kreivi. Heidän kaikkien (epävarmat) sukulinjansa päättyvät parin sukupolven päähän.


B. Kuninkaallinen linja

Kolme ensimmäistä ovat samoja kuin edellä. Erkaantuminen tapahtuu neljännessä sukupolvessa siksi, että Elisabet II:n isoisoisoisä ei ollut kuningas, vaan prinssipuoliso. Kuninkaallinen linjakin päättyy suoraan edeten Yrjö I:een, joka valittiin Hannoverista Englannin kuninkaaksi. Siitä eteenpäin on pyritty leikkaamaan mahdollisimman nopeasti takaisin Englannin kuninkaisiin.

4. Kuningatar Viktoria 1819-1901 (kuningatar 1837-1901)
Viktorian lähes 64 vuotta kestäneen hallituskauden pituutta pidettiin lyömättömänä – kunnes Elisabet II sen löi. Ero pitkäaikaisilla kuningattarilla oli siinä, että Viktorian aikana brittiläinen imperiumi kohosi mahtavimmilleen siirtomaineen, kun taas Elisabetin aikana imperiumi romahti, Iso-Britanniasta itsestään tuli kehitysmaiden siirtomaa ja britit joutunevat omassa maassaan vähemmistöön lähivuosikymmeninä.

5. Edvard, Kentin ja Strathearnin herttua 1767-1820
Edvard ei ollut koskaan kruununprinssi. Hänen tyttärestään tuli kuitenkin kuningatar, sillä Edvardin kuoleman jälkeen hänen kolme vanhempaa veljeään (joista kaksi oli kuninkaana) kuoli, kuten myös heidän jälkikasvunsa.

6. Yrjö III 1738-1820 (kuningas 1760-1820)
Yrjö III:lla eivät olleet kaikki inkkarit kanootissa. Kajahtanut kuningas aiheutti jääräpäisyydellään mm. Amerikan siirtokuntien itsenäistymisen. Sänkykamarissa saavutukset olivat kunnioitettavat, kuningatar synnytti viisitoista lasta.

7. Fredrik, Walesin prinssi 1707-1751
Prinssi kuoli ennen isäänsä ja jätti jälkeensä liudan pelivelkoja, rakastajattaria sekä uuden kruununperijän.

8. Yrjö II 1683-1760 (kuningas 1727-1760)
Kuningas tuli kolmikymppisenä kruununprinssiksi, kun hänen isänsä valittiin kuninkaaksi. Toisin kuin isänsä, hän osasi jo jonkin verran englantia.

9. Yrjö I 1660-1727 (kuningas 1714-1727)
Hannoverin vaaliruhtinas pääsi sukujuuriensa ansiosta Englannin kuninkaaksi, vaikka ei hallinnut maan kieltä lainkaan. Ei kelpuuttanut mukaansa kuningatarta, mutta muuttokuormassa oli kylläkin kaksi rakastajatarta. Viihtyi enemmän Hannoverin tiluksilla kuin Lontoossa.

Tässä välissä oli joitakin Englannin hallitsijoita, jotka eivät ole sen enempää Elisabet II:n kuin Yrjö I:kään esi-isiä. Päästäkseen Yrjö I:stä edelliseen Englannin kuninkaaseen, joka on Elisabet II:n esi-isä, on välillä kuljettava isälinjan sijaan äitilinjaa.

10. Sofia, Hannoverin vaaliruhtinatar 1630-1714
Yrjö I:n äiti olisi ollut Englannin kruununperijä, mutta kuoli kaksi kuukautta ennen serkuntytärtään kuningatar Annea, joten Annen kuoltua monarkiksi tuli Yrjö I.

11. Elisabet Stuart, Böömin kuningatar 1596-1662
Englannin kuningas Jaakko I:n tytär oli avioitunut Pflazin vaaliruhtinas Friedrichin kanssa, joka ehti hallita lyhyen aikaa Böömiä. Yksi kolmestatoista lapsesta oli Sofia, joka päätyi naimisiin Hannoverin vaaliruhtinaan kanssa.

12. Jaakko I 1566-1625 (kuningas 1603-1625)
Oli Skotlannin kuningas jo yksivuotiaana nimellä Jaakko VI. Elisabet I:n kuoltua lapsettomana hänestä tuli muutaman lystikkään mutkan kautta myös Englannin kuningas.

Tässä välissä oli taas muutama monarkki, jotka eivät ole Elisabet II:n esivanhempia. On kuljettava pari kertaa äitilinjalla päästäkseen taas kuninkaaseen.

13. Maria Stuart, Skotlannin kuningatar 1542-1587 (kuningatar 1542-1567)
Harvinaislaatuinen tapaus - hallitsija jo lähes synnyttyään mutta ei enää kuollessaan. Isä kuoli Marian ollessa kuuden päivän ikäinen, jolloin hänestä tuli Skotlannin hallitsija. Hävisi sisällissodan, joutui luopumaan kruunusta poikansa hyväksi ja teloitettiin vehkeiltyään vankeudessa Elisabet I:tä vastaan.

14. Jaakko V, Skotlannin kuningas 1512-1542 (kuningas 1513-1542)
Ensimmäinen kolmesta peräkkäisestä Skotlannin hallitsijasta, jotka olivat sylilapsia kruunun saadessaan.

15. Margareeta Tudor, Skotlannin kuningatar 1489-1541
Ei hallitsija, vaan alkujaan Englannin prinsessa ja Skotlannin kuninkaan Jaakko IV:n puoliso.

16. Elisabet York, Englannin kuningatar 1466-1503
York-sukuisen prinsessan naimakauppa Lancaster-sukuisen Henrik VII:n kanssa yhdisti kilpailevat suvut Tudoreiksi.

Tässä välissä numerolle 16 olisi voitu ottaa Elisabet Yorkin tilalle hänen puolisonsa ja Margareeta Tudorin isä Henrik VII, Englannin kuningas (kuninkaana 1485-1509). Iloa ei kestäisi kuitenkaan pitkään. Henrik VII näet pääsi kuninkaaksi siksi, että sattui voittamaan Ruusujen sodan. Tämän linjan valinnalla jäisi kuitenkin väliin yksi kuningas, eli kuninkaiden määrä pysyisi samana. Molemmat linjat yhdistyvät sittemmin Edvard III:ssa. Tämä linja on valittu siksi, että tällä tavalla saatiin linjaan "arvokkaampi" reitti eli yksi kuningas, yksi kuningatar. kaksi herttuaa ja yksi jaarli. Toisessa linjassa olisi ollut yksi kuningas, kaksi herttuaa, yksi jaarli ja yksi kreivitär. Ero oli siis kuningatar vastaan kreivitär.

17. Edvard IV 1442-1483 (kuninkaana 1461-1483)
Menetti valtansa lyhyeksi aikaa 1470-71 Ruusujen sodan melskeissä.

Taas joudutaan kulkemaan sivupoluilla, kunnes päädytään Englannin kuninkaaseen. Tässä välissä hallinneista kuninkaista Henrik IV oli Elisabet II:n esi-isä kuningataräiti Elisabetin kautta.

18. Rikhard, Yorkin herttua 1411-1460
Eräs sekavan ajan vahvimpia kuningasehdokkaita, koska polveutui Edvard III:n kahdestakin pojasta. Kuninkuutta ei kuitenkaan tullut, koska kuoli Wakefieldin taistelussa ja poika tuli tilalle.

Kuten edellä kävi ilmi, Rikhardista päästään kahtakin eri reittiä Edvard III:een. Jos valittaisiin hänen äitinsä linja, saataisiin Edvard III:lle kahta pykälää suurempi numero kuin nyt valitulla isälinjalla. Paitsi lyhyempi, isälinja on titteleiltään arvokkaampi.

19. Rikhard, Cambridgen jaarli 1385-1415
Syyllistyi salaliittoon kuningas Henrik V:ttä vastaan ja tehtiin päätään lyhyemmäksi.

20. Edmund, Yorkin herttua 1341-1402
Teki useita sotaretkiä Ranskaan satavuotisen sodan merkeissä. Sota alkoi ennen hänen syntymäänsä ja päättyi hänen kuolemansa jälkeen, vaikka mies eli kuusikymppiseksi.

On todellakin siten, että numerosta 21 päästään numeroon 18 vain kahdella välivaiheella, mikäli seurataan numerosta 18 isälinjaa. Jos valittaisiin äitilinja, välivaiheita tarvittaisiin neljä. Tämä johtuu siitä, että numerosta 21 alkaen valitulla linjalla luetellut henkilöt ovat syntyneet heidän kyseisten vanhempiensa ikien ollessa 29, 44 ja 26 vuotta. Äitilinjalla päästään Edvard III:sta numeroon 18 lasten syntyessä vanhempien ollessa 26, 17, 19, 16 ja 21 vuotta, joten sukupolvia mahtuu linjaan peräti kaksi enemmän.

21. Edvard III 1312-1377 (kuningas 1327-1377)
Peräti viisikymmentä vuotta hallinnut kuningas sai maan asiat järjestykseen katastrofaalisen isänsä hallituskauden jälkeen.

22. Edvard II 1284-1327 (kuningas 1307-1327)
Epäonnistunut kuningas syrjäytettiin alkuvuodesta 1327 ja murhattiin sittemmin vankeudessa. Väitteiden mukaan puppelipoikana tunnetun kuninkaan murha toteutettiin tunkemalla tulikuuma hiilihanko kakkoseen.

23. Edvard I 1239-1307 (kuningas 1272-1307)
Piti maassa tiukkaa kuria ja ehti siinä ohessa käväistä kerran ristiretkellä.

24. Henrik III 1207-1272 (kuningas 1216-1272)
Tuli kuninkaaksi vain yhdeksänvuotiaana ja vahvisti Magna Cartan.

25. Juhana Maaton 1166-1216 (kuningas 1199-1216)
Isoveli Rikhard Leijonamieli kuoli ilman laillista perillistä, joten Juhanasta tuli kuningas. Tunnetaan parhaiten Magna Cartasta, mutta vastoin yleistä luuloa ei noudattanut sitä. Varsinaisesti tämä kuninkaan valtaa rajaava asiakirja tuli voimaan vasta 1225 neljäntenä versiona, ei ensimmäisenä vuoden 1215 versiona, vaikka kyseinen vuosiluku aina esitetäänkin.

26. Henrik II 1133-1189 (kuningas 1154-1189)
Pääsi kuninkaaksi solmittuaan toisen vallantavoittelijan kanssa sopimuksen, jonka mukaan tästä tulisi kuningas, mutta hänen kuoltuaan kruunu siirtuisi Henrikille.

Edellä mainittu toinen vallantavoittelija oli kuningas Tapani, joka ei ole Elisabet II:n esi-isä, vaikkakin hänen esi-isänsä serkku.

27. Matilde, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna 1101-1167
Keisarinna siksi, että oli naimisissa keisari Henrik V:n kanssa. Tämän kuoltua lapseton Matilde meni uusiin naimisiin ja synnytti tulevan kuninkaan.

Edellä ollut Matilde oli kuningas Henrik I:n tytär. Henrikin isä oli puolestaan Englannin ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja. He molemmat olivat siis Elisabet II:n esi-isiä. Tässä seurataan kuitenkin toista linjaa, jota pitkin päästään pidemmälle Englannin kuninkaissa. Vilhelm Valloittajaa edelsi useita kuninkaita, jotka eivät ole Elisabet II:n esi-isiä.

28. Matilda Skotlantilainen, Englannin kuningatar n. 1080-1118
Skotlannin kuninkaan tytär meni naimisiin Henrik I:n kanssa.

29. Skotlannin Pyhä Margaret, Skotlannin kuningatar n. 1045-1093
Englannin prinsessa syntyi maanpaossa Unkarissa, palasi kotimaahansa ja pakeni Skotlantiin Vilhelm Valloittajan hyökättyä Englantiin. Siellä puolisoksi löytyi Skotlannin kuningas.

30. Edvard Maanpakolainen 1016-1057
Englannin laillinen vallanperijä vietti suurimman osan elämäänsä maanpaossa Knuut Suuren kaapattua vallan.

31. Edmund Rautakylki n. 990-1016 (kuningas 1016)
Ehti olla vain reilut puoli vuotta kuninkaana, kun hän kuoli epäselvissä olosuhteissa. Nykyisin uskotaan kuoleman olleen luonnollinen, mutta tuonaikaisten väitteiden mukaan hänet murhattiin kesken paskalla istumisen.

32. Ethelred Neuvoton n. 968-1016 (kuningas 978-1013 ja 1014-1016)
Pääsi kuninkaaksi lapsettoman isoveljen kuoltua. Miksi nykyajan johtajille ei anneta yhtä hyviä lisänimiä? Tämäkin sopisi hyvin Juha "Neuvoton" Sipilälle haittamaahanmuuton suhteen. Ethelred ajettiin välillä maanpakoon, mikä kuulostaa hyvältä ajatukselta. Toisin kuin valtaanpaluu.

33. Edgar n. 942-975 (kuningas 959-975)
Kuninkaaksi sedän ja isoveljen kuoltua lapsettomina. Sai liikanimen "Rauhallinen", koska hänen valtakaudellaan ei ajan tavasta poiketen juurikaan sodittu.

34. Edmund I 921-946 (kuningas 939-946)
Kuninkaaksi isoveljen kuoltua lapsettomana. Murhattiin kesken juhla-aterian.

35. Edvard Vanhempi n. 874-924 (kuningas 899-924)
Laajensi isänsä valloittamia alueita, joten vähitellen voidaan realistisesti puhua jo Englannin eikä Wessexin kuningaskunnasta.

36. Alfred Suuri n. 849-899 (kuningas 871-899)
Oli aluksi Wessexin kuningas, mutta puolustettuaan alueitaan menestyksellä viikinkihyökkäyksiä vastaan nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi vallattuaan Lontoon.

37. Ethelwulf, Wessexin kuningas ?-858 (kuningas 839-856)
Teki erikoisia valtakunnanjakoja ja naimakauppoja, jotka mahdollistivat osaltaan Englannin synnyn, mutta veivät häneltä kuninkuuden - mitä nyt Kentin kruunu säilyi kuolemaan asti.

38. Egbert, Wessexin kuningas n. 770-839 (kuningas 802-839)
Egbertin aikana Wessex nousi mahtavimmaksi Englannin kuningaskunnista, joten häntä pidetään joskus Englannin ensimmäisenä kuninkaana.

39. Ealhmund, Kentin kuningas ?-?
Ei ole olemassa mitään muuta tietoa kuin se, että hän oli Egbertin isä ja Kentin kuninkaana vuonna 784.

Tässä välissä muutaman sukupolven ajan sukulinjasta ei ole muuta tietoa kuin nimet. Niinpä tästä eteenpäin sukulinjassa on tiettyä epävarmuutta. Osa historioitsijoista pitää varhaisia niminä täysin legendoina, mutta yleinen käsitys on, että mainitut kuninkaat ovat historiallisia henkilöitä.

40. Eafa ?-?
Ei tietoja.

41. Eoppa ?-?
Ei tietoja.

42. Inglid ?-?
Ei tietoja.

43. Cenred 640-?
Mahdollisesti Wessexin kuninkaana jossain vaiheessa.

44. Ceolwald ?-?
Ei muuta tietoa kuin että ei ollut kuningas.

45. Cuthwulf n. 592-648
Ei kuninkaana, mutta merkittävissä valta-asemissa Wessexissä.

46. Cuthwine n. 565-?
Kuninkaan poika, mutta ei itse kuningas, sillä joutui maanpakoon isänsä kuoltua.

47. Ceawlin, Wessexin kuningas ?-593 (kuningas 560-592)
Hävisi kuninkaan aseman valtataistelussa.

Ceawlinin isä on epävarma, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä sukulinja jatkuu seuraavasti:

48. Cynric, Wessexin kuningas ?-560 (kuningas 534-560)
Laajensi Wessexin kuningaskuntaa.

49. Cerdic, Wessexin kuningas ?-534 (kuningas 519-534)
Hyvin suurella todennäköisyydellä Cynricin isä. Perusti Wessexin kuningaskunnan.

Tähän päättyy tämä linja. Cerdicin sukulinjaa on legendoissa johdettu Odiniin asti, mutta tämä on ymmärrettävistä syistä epäuskottavaa.


C. Pisin tunnettu linja

Kaksikymmentäseitsemän ensimmäistä esi-isää ovat samoja kuin B-linjassa eli viimeinen on keisarinna Matilde. Pisimmälle linjalle pääsee, kun etenee hänestä isän eikä äidin kautta erinäisillä mutkilla Kaarle Suureen ja siitä taas sopivasti äiti- ja isälinjoja valiten tappiin asti.

28. Henrik I, Englannin kuningas n. 1068-1135 (kuningas 1100-1135)
Nappasi kuninkuuden vasta toistakymmentä vuotta isänsä kuoleman jälkeen lupaamalla vasalleilleen enemmän vapauksia vanhemman veljensä kuoltua.

29. Vilhelm Valloittaja, Englannin kuningas n. 1028-1087 (kuningas 1066-1087)
Normandian herttua teki maihinnousun Englantiin 1066 ja oli Englannin ensimmäinen normannikuningas.

30. Robert I, Normandian herttua 1000-1035 (herttua 1027-1035)
Kuoli palatessaan ristiretkeltä ja laillisen pojan puuttuessa avioton poika Vilhelm peri kruunun. Loppu onkin historiaa.

31. Judith, Normandian herttuatar 982-1017
Bretagnen herttuan tytär naitettiin poliittisella päätöksellä Normandiaan.

32. Ermengarde-Gerberga, Bretagnen herttuatar n. 956 - n. 1024
Meni ensimmäisen miehensä Conan I:n (Judithin isä) kuoltua uusiin naimisiin Angoulémen kreivin kanssa.

33. Adele, Anjoun kreivitär n. 934-975
Sai tyttärensä hyviin naimisiin.

34. Robert, Meauxin kreivi n. 907-967/968
Sai avioliiton myötä lisämaita saman verran kuin oli perinyt.

35. Herbert II, Vermandoisin kreivi 884-943
Jakoi ison kreivikunnan paloiksi useiden poikiensa kesken.

36. Herbert I, Vermandoisin kreivi n. 848-907
Joutui sotimaan usein hyökkäileviä viikinkejä vastaan.

37. Pipin, Vermandoisin kreivi n. 817 - n. 850
Vaihtoi Kaarle Suuren perimyssodissa puolta Lotharin kannalle, vaikka oli vannonut uskollisuutta Kaarle Kaljupäälle.

38. Bernard, Lombardian kuningas 797-818 (kuningas 810-818)
Liittyi salaliittoon setäänsä Ludwig Hurskasta vastaan. Ei olisi kannattanut, tappio tuli. Vangiksi jouduttuaan tuomittiin kuolemaan, mutta setä osoittautui nimensä mukaisesti hurskaaksi ja muutti tuomion sokaistamiseksi kuumalla raudalla. Bernard ei kestänyt operaatiota, vaan kuoli kaksi päivää myöhemmin.

39. Pipin, Lombardian kuningas 773-810 (kuningas 781-810)
Isä antoi Pipinille Italian pohjoisosan hallittavaksi.

40. Kaarle Suuri, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari 742-814 (keisari 800-814)
Euroopan historian suurimpiin hahmoihin kuulunut Kaarle Suuri, frankkien kuningas vuodesta 768 alkaen, yhdisti suuren osan Euroopaa yhdeksi valtakunnaksi.

41. Pipin Pieni, frankkien kuningas 714-768 (kuningas 751-768)
Oli tosiasiallisesti hallitsija jo 741 alkaen, vaikkakin nimellisesti isoveli hoiti hommia. Väitetään liikanimen johtuneen lyhytkasvuisuudesta, mutta tälle ei ole luotettavaa näyttöä.

42. Kaarle Martel, frankkien kuningas n. 688-741 (kuningas 720-741)
Pysäytti muslimi-invaasion Eurooppaan Poitiersin taistelussa vuonna 732. Taas olisi miehelle käyttöä, saisiko Saint-Denisin basilikasta otettua DNA-näytteen kloonausta varten?

43. Pipin Heristalilainen n. 635-714
Oli frankkien valtakunnan käskynhaltija.

44. Ansegisel n. 602/610-ennen 679
Frankkien valtakunnan virkamies murhattiin sisäisissä kiistoissa.

45. Arnulf, Metzin piispa n. 582-640
Piispalla jälkeläisiä? No, tämä johtui siitä että vikkelä mies ehti hoitaa perimysasiat kuntoon ennen papiksi ryhtymistä. Pääsi vieläpä pyhimykseksi.

46. Arnoald, Metzin piispa n. 560 - n. 611
On hieman epävarmaa, onko kyseessä Arnulfin isä. Mutta varsin todennäköistä tämä on ja onhan ymmärrettävää että piispan isyyttä hieman peiteltäisiin.

47. Ansbertus ?-?
Rooman senaattorin tarkka elinaika on epäselvä.

48. Ferreolus n. 485 -?
Rooman senaattorista ei paljon tiedetä.

49. Tonantius Ferreolus n. 440 - n. 517
Rooman merkittävimpiä senaattoreita.

50. Tonantius Ferreolus ?-475
Gallian prefekti.

51. Syagria ?-?
Senaattorin tytär.

52. Flavius Afranius Syagrius ?-382
Roomalainen aristokraatti.

Tähän päättyy asiakirjojen kertoma. Roomalaisista nimemiskäytännöistä voi arvella, että Flavius Afranius Syagriuksen isä on todennäköisesti ollut nimeltään Afranius, mutta tämä on spekulaatiota. Sukulinja numeroon 45 asti on varsin varma, siitä eteenpäin on lievää epävarmuutta. Joka tapauksessa 45 varmaa - tai tallimestarin sänkykamarivierailua vaille varmaa - esi-isää ja 51 todennäköistä on melkoinen lista. Jos linja pitää paikkansa, kyseessä on harvinaislaatuinen tilanne, jossa sukujuuret saadaan jäljitettyä antiikkiin asti.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Uusinta: Missä kaikki ovat?

Lukijalle: Pienet vihreät miehet eivät vieläkään ole ottaneet meihin yhteyttä. Aihetta olisi. Ei tämän pallon asioita näytä saavan kuntoon omin voimin, kun länsimainen sivistys on ainoa joka sen voisi hoitaa ja se taas on musertumassa haittamaahanmuuton ja kehitysmaiden väestönkasvun paineessa:

Kukaan ei tiedä, kuinka monta aurinkokuntajärjestelmää Linnunrata sisältää. Arviot liikkuvat välillä 100-400 miljardia. Luvun suuruuden hahmottamiseksi kerrottakoon, että jos Linnunradan tähdet jaettaisiin tasan maapallon asukkaiden kesken, jokainen saisi noin kolmekymmentä. Ja meidän aurinkokuntamme on vain yksi ainoa noista sadoista miljardeista. (Jätetään nyt puuttumatta siihen, että havaittavissa olevassa maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan noin 200 miljardia galaksia, joista yksi on Linnunrata ja keskitytään vain tähän kotigalaksiimme.)

Tilastollisesti on päätelty, että Linnunradalla on 17 miljardia suunnilleen Maan kokoista planeettaa. Vaikka tämä on vähemmän kuin tähtien määrä, se on edelleen valtava luku. Ja meidän omiin kokemuksiimme nojautuen voi sanoa, että ainakin tuon kokoisilla planeetoilla pystyy olemaan elämää, jopa ainakin jossain määrin älyllistä. Tästä seuraakin ihmettelyn aihe: jos mahdollisuuksia on niin paljon, miksi ei ole havaittu todistettavia merkkejä älyllisestä tai ylipäätään minkäänlaisesta elämästä Maa-planeetan ulkopuolella?

Asiaa kummasteli jo yksi ydinpommin suunnittelijoista, Enrico Fermi. Kuultuaan lukemat tähtien määrästä hän esitti tunnetun kysymyksensä: "Missä kaikki ovat". Tämä tunnetaan nykyisin Fermin paradoksina. Eli jos ja kun on niin paljon mahdollisuuksia, miksi kukaan ei ole ottanut meihin yhteyttä?

Linnunradalla olevien älyllisten sivilisaatioiden määrää on yritetty arvioida Draken kaavalla. Kaavassa on valitettavasti seitsemän ongelmaa. Eli seitsemän muuttujaa, joista yhdenkään arvoa ei tunneta. Tosin joitakin niistä on kyetty tähtitieteen edistymisen ansiosta arvioimaan. Täydellisesti tuntemattomia on edelleen neljä muuttujaa:
- todennäköisyys sille, että elämään kelvollisella planeetalla syntyy elämää
- todennäköisyys sille, että elämä kehittyy älylliseksi
- todennäköisyys sille, että sivilisaatio lähettää itsestään - tietoisesti tai tiedostamatta - merkkejä avaruuteen
- se aika, jonka sivilisaatio on olemassa yllämainitun tasoisena
Näitä arvoja lienee mahdotonta arvioida, koska meillä on olemassa vain yksi esimerkki elämän kehittymisestä - me itse. Tuntemattomina muuttujat säilynevät niin kauan, kunnes törmätään toiseen sivilisaatioon - ja silloin kaava menettää suurimman osan mielenkiinnostaan joka tapauksessa.

Joka tapauksessa mahdollisuuksien määrä on niin valtava, että Fermin kummastelu on aiheellinen. Kaiken järjen mukaan luulisi, että jossain päin Linnunrataa on kehittynyt älyllistä elämää. Selityksiä sille, miksi emme ole sitä havainneet, on tietysti lukemattomia. Uskonnollisiin vetoaa parhaiten Kultakutri-periaate, jonka mukaan meidän aurinkokuntamme on ikään kuin "viritetty" elämälle juuri sopivaksi ja muut taas eivät. Kieroutuneella tavalla huvittava mutta tieteellisesti uskottavampi on puolestaan ajatus, että meidän aurinkokuntamme sijainti Linnunradan "periferiassa" olisi otollinen. Teorian mukaan Linnunradan keskustassa on niin paljon enemmän tungosta, että jokin komeetta osuu muuten sopivaan planeettaan sen verran tihein väliajoin, ettei älyllistä elämää ehdi syntyä. Toisaalta on täällä sivuhaaroissakin varmasti miljoonia sopivia planeettoja, joista jonkin luulisi olevan yhtä onnekas kuin Maan. Paikallisista kokemuksista tiedetään, että tarpeeksi isoja paukkuja osuu kohdalle vain muutaman kymmenen miljoonan vuoden välein - nytkin edellisestä jytkystä on 65 miljoonaa vuotta. Älyllinen elämä kehittyi loppujen lopuksi vain muutamassa miljoonassa vuodessa, joten muutaman kymmenen miljoonan vuoden aikaikkuna on enemmän kuin riittävä.

Yksi tekijä on kuitenkin unohtunut lähes kokonaan älyllisen elämän harvinaisuuden perusteluna. Ihmislaji itse. Entäpä jos älyllistä elämää on kehittynyt muuallakin Linnunradalla, ties kuinka usein tahansa? Mutta jos kyseiset sivilisaatiot ovat tuhoutuneet ennen kuin ne ovat kehittäneet kyvyn viestiä ulkoavaruuteen, puhumattakaan sinne matkaamisesta? Lähdetään liikkeelle hypoteesista, jonka mukaan ihmislajilla on joitakin sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat mahdollistaneet sen kehityksen avaruusviestinnän tasolle "aiemmin" kuin muut sivilisaatiot eli ennen tuhoutumistaan. Tähän vaadittavia poikkeavia ominaisuuksia on kolme ja jokaiselle on ainakin jonkinlainen biologinen perustelu.

1) Tekninen osaaminen.
Kun näpyttelen tätä tekstiä koneelle, niin pitää pysähtyä ihmettelemään hienomotoriikkaa. Kymmenen sormea näpyttelee rytmikkäästi pieniä nappuloita tekemättä merkittävää määrää virheitä. Ilman että silmät katsovat näppäimistöä. Ihmisen motoriset taidot ovat käsittämättömän hyvät. Ja tämä on täysin välttämätöntä ulkoavaruuteen viestinnän kannalta. Ehkä ihmisen insinööritaito on suhteettoman hyvä verrattuna hänen ajattelukykyynsä. Tätä hypoteesia tukee kaksi luonnontieteellistä havaintoa. Ensinnäkin suurin osa ihmisistä ei ymmärrä laskennasta yhtään mitään, vaikka se on sivilisaation perusta. Pieni vähemmistö ihmiskunnasta kykenee tekemään kehittyneisiin teknisiin laitteisiin vaadittavia laskelmia, vaikka lähes kaikki kykenevät niitä koulutettuina rakentamaan ja käyttämään. Rajoittava tekijä ei ole motoriikka, vaan äly. Jos nämä olisivat kehittyneet samassa suhteessa, kaikki viisivuotiaat osaisivat derivoida. Toiseksi ei tarvitse muuta kuin verrata muihin planeettamme eliölajeihin, niin havaitsee kädellisten olevan motorisesti täysin ylivertaisia. Älyllisesti lähinnä ovat arvioiden mukaan delfiinit. Missä hitossa delfiini pitelisi ruuvimeisseliä? Tai norsut. Niillä nyt on jollain lailla pientenkin esineiden käsittelyyn soveltuva kärsä, mutta norsujen fyysinen koko rajoittaa populaation kokoa liikaa. Norsujen määrä ei pysty ekologisten rajoitusten takia ylittämään sivilisaation kehitykseen vaadittavaa kriittistä massaa. Nisäkkäiden ulkopuolella papukaijat lienevät fiksuimpia, mutta ne ovat tolkuttoman kaukana sekä älyllisesti että teknisesti. Lienee selvää, että ihmisillä - ja myös muilla kädellisillä - hienomotoriikan ja älyn suhde on aivan huikea hienomotoriikan hyväksi.
Tästä seuraa, että jos jollain muulla planeetalla on kehittynyt älyllistä elämää, kyseisen lajin tekninen taso on meihin verrattuna luultavasti edistynyt suhteessa hitaammin kuin älyllinen taso. Noin karkeasti ilmaisten kyseisen lajin Platon on elänyt kauan ennen Arkhimedesta. Mikäli lajin tuhoutuminen on todennäköistä tietyn älyllisen tason saavuttamisen jälkeen, ihmiskunta on ehtinyt kehittää parempaa tekniikkaa kuin muut lajit ennen sitä.

2) Optimismi
Usko kuolemanjälkeiseen elämään on egoismin huippu. Joka ainoa aiheeseen liittyvä tutkimus osoittaa, että uskonnollisuus on enimmäkseen keskiälykkäiden juttu. Kognitiivinen alaluokka kulkee mukana, jos yhteiskunta sitä edellyttää, kuten useimmiten. Poikkeuksellisen älykkäät taas uskovat ns. korkeampiin voimiin aniharvoin, silloinkin usein pelkästään nimellisesti ja sosiaalisista syistä. Mikäli kohdassa (1) esitetty olettamus pitää paikkansa, on jokin toinen sivilisaatio jo kauan ennen sen teknologian kehittymistä ihmiskunnan nykytasolle koostunut uskonnottomista, koska laji on ollut siinä vaiheessa selvästi ihmislajia älykkäämpi. Kaikille uskonnoille taas on yhteistä ns. ikuisuuden asiat siinä missä uskonnottomat toteavat että kerranhan täällä vain eletään. Nykytieto maailmankaikkeudesta viittaa siihen, että joskus tulee loppu. Tämä tieto - mikäli se nyt oikein on - on käynyt luultavasti ilmi alieneille jo ennen avaruusviestintää. Ja vaikka ei olisi, niin todennäköisyyslaskentaa he luultavasti osaisivat ja tietäisivät sen perusteella, että jokainen vakuutusyhtiö menee joskus väistämättä konkurssiin eli analogisesti jokainen lajikin kohtaa sukupuuton. Tietoisuus tästä taas saattaa johtaa epätoivoon ja vähittäiseen tuhoutumiseen. Olettaen ettei uskonto sodi sitä vastaan. Ja uskonto saattaa olla mahdollinen vain, jos lajin älyllinen taso suhteessa tekniseen osaamiseen on riittävän alhainen, kuten ihmisellä. Näin ollen uskonnollinen epärealismi saattaa olla merkittävä ehto lajin kehittymiseen avaruusviestinnän tasolle ja ihmislaji on todennäköisesti tekniseen kehitykseensä nähden muita lajeja optimistisempi.

3) Taistelunhalu
Katsokaa luontodokumentistä, miten leijona popsii vielä elossa olevaa antilooppia päivälliseksi. Antiloopin silmät ovat kauhusta laajenneet, mutta se vain tuijottaa lamaantuneena. Käsittääkseni yksikään kädellinen ei normaalisti toimi samoin. Apina - ja ihminen - huitoo vastaan niin kauan kuin edes pikkurillissä on eloa. Me taistelemme toivottomassakin tilanteessa. Esimerkiksi nykyinen tekninen kehityksemme on johtamassa siihen, että koneet ovat viemässä ihmisiltä työt. Ja tämä siis lajilla, joka kykenee hyvin pitkälle kilpailemaan koneen kanssa motorisesti. Jos älyllinen elämä olisi kehittynyt millä tahansa muulla maapallon lajiryhmällä kuin kädellisillä, koneistumisessa - joka siis olisi tapahtunut älyllisen kehityksen myöhemmässä vaiheessa - ensimmäinen operaatio olisi ollut lajin teknisten toimintojen suorittaminen koneistetuksi. Ihmisillä se tulee vasta nyt. Muut lajit olisivat kohdanneet omasta tarpeettomuudestaan aiheutuvan turhautumisen jo paljon aikaisemmin. Ehkä ihmiskunta selviää tuostakin haasteesta taistelunhalunsa ansiosta. Olisiko mikään muu laji selvinnyt? Ihminen on luonteeltaan kokeilija. Valmis ottamaan riskejä ja kamppailemaan. Ehkä muut älylliset lajit eivät ole yhtä hanakoita riskinottajia eivätkä siksi ehdi kehittää teknologiaa ennen tuhoutumistaan.

Mikäli oletetaan ihmisen olevan biologisilta erityispiirteiltään poikkeava muilla planeetoilla älyllisesti kehittyneistä lajeista, saa Fermin kysymys vastauksensa: muut lajit ovat kuolleet sukupuuttoon kehityttyään älyllisesti nopeammin kuin teknisesti. Joka tapauksessa, jos me jonakin päivänä kohtaamme Maan ulkopuolista elämää, voi hyvinkin käydä niin ettei sillä ole meille mitään sanottavaa.

tiistai 15. tammikuuta 2019

J'Accuse…!


Minä syytän.

Minä syytän tämän maan hallitusta lepsusta turvapaikka- ja kiintiöpakolaispolitiikasta, joka on mahdollistanut suomalaisiin kohdistuvan rikollisuuden.

Minä syytän tämän maan hallitusta siitä suomalaisten verovarojen haaskaamisesta, joka on kohdistettu maalle haitalliseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Minä syytän tämän maan hallitusta tosiasioiden tietoisesta ja tarkoitushakuisesta pimittämisestä ulkomaalaisrikollisuuden suhteen.

Minä syytän tämän maan hallitusta törkeästä valehtelusta päin kansalaisten naamaa populistisen ääntenkalastelun tarkoituksessa.

Minä syytän tämän maan hallitusta ympäristön tuhoamisesta sallimalla haittamaahanmuuttajien aiheuttamien hiilijalanjälkien moninkertaistumisen.


Oulussa tapahtuneiden lukuisten alaikäisten raiskaus- ja hyväksikäyttötapausten paljastuttua lukuisat ihmiset ovat ilmaisseet järkytyksensä. Tämä on täysin käsittämätöntä. Siis järkyttyminen. Miksi järkyttyä jostain sellaisesta, mikä on ilmiselvästi odotettavissa? Ainoa asia, josta pitäisi järkyttyä on se, että asioiden edes osittainen ilmitulo kesti näin kauan.
Oli jokaiselle asiaa edes hetkisen ajatelleelle päivänselvää, että tämä tapahtuisi. Itse asiassa haittailmiöitä on sattunut hämmentävän vähän, kun huomioi millaiseen persläpikuntoon tämä porukka on omat maansa saanut. Kotouttaminen on onnistunut yli kaikkien mahdollisten järkevien odotusten.

Vuoden 2015 haittatsunamia pidetään tämän syynä. Ei se sellainen ole. Se on vain voimistava tekijä. Kaikki, mitä nyt on tiedossa, oli tiedossa jo kauan ennen vuotta 2015. Niitä tosiasioita ei vain haluttu vielä nähdä siksi, että haitat olivat suhteellisen vähäisiä.
Vuonna 2015 Sipilä syyllistyi yhteen Suomen historian tuhoisimmista teoista ja luultavasti suurimpaan hölmön tölväykseen, jonka yksikään Suomen pääministeri on koskaan tehnyt esittämällä suoranaisen kutsun haittamaahanmuuttajille. Tämän seurauksia maksamme juuri nyt, ja maksamme vielä pitkään.

Kun valtiovalta tarjosi mahdollisuuden ja avokätisesti rahaa, niin tarjoukseen tarttuivat sekä hyväuskoiset hölmöt että häikäilemättömät bisnesmiehet. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, joskin typerää ja moraalitonta.
Joidenkin toimijoiden roolia on vaikea käsittää, kuten evankelis-luterilaisen kirkon. Luulen että jos aikakoneella tuotaisiin 50 vuoden takaa silloiset papit nykypäivään, 80 % saisi potkut virastaan. Sadan vuoden takaisilla prosentti olisi pyöreät sata. Aivan käsittämättömällä tavalla kirkko tukee kilpailevaa firmaa eli islamia. Lepsulla haittamaahanmuuttopolitiikalla ja kirkolla on tietysti se yhteys, että myös kirkon opin mukaan rajan ylittämisen jälkeen edessä on ilmainen ikuinen elämä. Mutta Raamatussa ei kyllä mainita, että veronmaksajien kustannuksella ja rajan ylittäneiden käytöskin on aika kaukana enkelimäisestä.
Ainoa uskottava selitys on se, että papisto on siinä määrin lepsuuntunut että on oikeasti alkanut uskoa ihmisten hyvyyteen ja siihen, että Jahve hoitaa vielä homman kotiin. Tämä on oikeasti pelottavaa. Aiemmin edes rivipapit eivät yleensä olleet näin naiiveja, mutta nykyään usko näyttää huolestuttavasti levinneen jo piispatasolle.

Huippusuoritus naiiviudessa oli haittamamujen vieminen kouluihin ja päiväkoteihin. Yrittäkääpä muuten itse. Jos vaikka urheiluseura pyrkii toimintaansa esittelemään, niin pitää täyttää erinäinenkin planketti, työharjoittelijaksi pääsemisestä nyt puhumattakaan. Eipä sinne mennä keikuttamaan lapsia polvelle, ellei ole tarkan syynin läpikäynyt. Tai sitten tullut rajan yli passinsa hävittäen ja ikänsä valehdellen. Tarkoitus näillä vierailuilla oli jälleen kerran hyvä eli opettaa haittamamuille kuinka Suomeen sopeudutaan. Kyllä Muhammed oppii - sen, että ikä on vain numero.
Siinä eivät paljon auta Oulun vastaanottokeskukselle myönnettyt yli puolen miljoonan euron määrärahat "Turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsityksen edistäminen ja rikollisuuden ehkäisy, TURVA-hanke". Hankkeen toteutumisaika oli kaksi vuotta, 1.2.2017 - 31.1.2019. Jos tähän kuluu reilusti puoli miljoonaa veronmaksajien rahoja ja tulos on tuollainen, niin minäpä voisin konsultoida oikeusministeriötä ja tarjota järjestäväni vain viidesosalla noista kustannuksista hankkeen, joka taatusti vähentäisi rikollisuutta enemmän.

Raivostuttavinta kaikessa on se, että me Voiman Pimeän Puolen blogistit - joita myös faktisteiksi voidaan kutsua - olemme olleet oikeassa koko ajan. Toivoen koko ajan hartaasti, että olisimme väärässä. Turhaan. Vasta nyt, vuosien jälkeen, kun on jo koettu valtavia vahinkoja Suomelle ja sen kansalle, meidän näkemyksemme on tunnustettu oikeaksi. Osittain. Vielä ei ole tapahtunut niin paljon niin pahoja asioita, että meidän faktistien jo vuosia sitten kertomia tosiasioita olisi tunnustettu kokonaan oikeiksi. Saati sitten että ryhdyttäisiin toimimaan jo vuosia sitten ehdottamillamme tavoilla, joilla näiltä ongelmilta olisi vältytty.

Arvatkaa huviksenne vituttaako?

Todellisuudessa Oulu on vain jäävuoren huippu. Samaa tapahtuu kaikkialla. Toisaalta ei ole mikään yllätys, että vyyhti alkoi purkautua juuri sieltä. Kun vietin sattuneista syistä kesällä 2016 kolme päivää Oulussa, hälytystutkani väpätti koko ajan. Enemmän kuin missään muussa kaupungissa, enemmän kuin edes Helsingissä käydessä. Jostain syystä sinne oli kertynyt enemmän roistomaisen näköistä haittamamua enemmän kuin minnekään muualle. Tähän nähden, vaikka onkin itsestään selvää ja odotettavissa, että muillakin paikkakunnilla paljastuu täsmälleen vastaavaa, ei ollut yllätys että Oulun kohdalla vaikenemis- ja salausmuuri murtui ensimmäisenä. On toivottavaa, että tästä seuraa metoo-liikkeen kaltainen lumipalloefekti. Merkkejä on jo ilmassa.

Vaikka media onkin nyt julkaissut jo totuuksia, vanhat pirunsarvet pilkistävät yhä. Tasoittavaa journalismia kaivetaan väkisin esiin, olipa löydetty suuttunut irakilaismies kertomaan, kuinka raiskauksiin ei saa syyllistyä. Ikään kuin tämä ei olisi ollut itsestään selvää. Todellista uskottavuutta olisi lausuntoon saatu vasta sitten, jos hän olisi irtisanoutunut islamista ja ylipäätään lähi-itäläisestä haittakulttuurista. Eivät raiskaukset ja terrorismi ole niitä suurimpia uhkia. Kyllä me ne kestämme. Todellinen uhka on se, mitä haittamaahanmuutto tekee länsimaisen yhteiskunnan toimivuudelle, mitä myös sivilisaatioksi on tavattu kutsua. Sivilisaatio on mahdollinen vain silloin, kun yhteiskunnan jäsenistä riittävän suuri kriittinen massa on siihen valmis. Ja tämän massan suhteellista osuutta on nyt tietoisesti vähennetty.
Suorempaa puhetta kulttuurieroista esitti irakilaisnainen Seida Sohrabi. Lainaus islamkriitikon haastattelusta: Hän muistuttaa, että on paljon irakilaismiehiä, jotka eivät kohtele naisia huonosti. Juuri näin. Ja on valtava ero sillä, miten enemmistö toimii. Jos jätetään hyvät/pahat/rumat –jaosta se viimeinen vaihtoehto pois, niin joka ryhmästä löytyy hyviä ja pahoja. On kuitenkin hyvin oleellista, jos jossain ryhmässä jakauma on 80/20 ja toisessa 20/80.
Media on jo muistuttanut, että 76 % seksuaalirikollisista on suomalaisia. Niin on. Ja loppu 24 % on ulkomaalaisia. Onko muka joka neljäs Suomessa asuva ulkomaalainen? Ei lähelläkään. Ja kuinka moni näistä "suomalaisista" on oikea suomalainen? Ei tarvitse kovin montaa oikeusjuttujen aikataululistaa lukea, kun totuus paljastuu. Oulunkin tapauksessa melkein puolet tekijöistä oli saanut Suomen kansalaisuuden ja luokitellaan suomalaisiksi tilastoissa. Ainoa oikeutettu teko on perua heidän kansalaisuutensa ja lähettää takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.

Kaikkein onnistuneinta työtä on ollut rasisminvastainen työ. Maassa esiintyy uskomattoman vähän rasismia siihen nähden, miten muslimit ja afrikkalaiset ovat täällä käyttäytyneet. Osa ansiosta tietysti kuuluu sille innolle, jolla n- ja ä-sanoja metsästetään netistä ja samaan aikaan jätetään raiskausilmoituksia tutkimatta. Tyypillistä viime hetken paniikkia – kun kulissit sortuvat, rangaistuksia kovennetaan aivan kuten Saksassa alkuvuonna 1945.
Tässä yhteydessä on annettava tunnustusta niille väsymättömille sananvapauden ja länsimaisen sivistyksen esitaistelijoille, jotka ovat jaksaneet näitä tapauksia selvittää, esimerkkinä nimimerkki nutsy. Hän listasi haittamaahanmuuton hinnan jo ennen matuvyöryä ja päivitti tiedot äskettäin.
Eivät Oulunkaan tapaukset olisi käyneet ilmi ilman että niitä olisi kaiveltu esiin. Ja kun paska lopulta lensi tuulettimeen, senkin jälkeen viranomaiset valehtelivat virkavastuulla yksittäistapauksista. Onhan toisaalta meressäkin jokainen pisara yksittäistapaus, joo. Jopa sen jälkeen, kun oli selvitetty yhden raiskausuhreista kuolleen, poliisin kommentti oli ”kuolemaan ei liity rikosta”. On päivänselvä asia, että jos kuolema ei olisi ollut itsemurha, tämä tieto olisi kerrottu julkisuuteen tilanteen rauhoittamiseksi.
Poliisijohto toimii kuten toimii – poliittisella määräyksellä ehkä ja toivottavasti sekin - mutta rivipoliisin kädet ovat sidotut, vaikka mitä ajattelisi. Ja kyllä ajattelevatkin, sen tietää varsin hyvin. Täytyy vain ihmetellä, kuinka poliisikouluun on saatu valittua sellaisilla lehmän hermoilla varustettuja ihmisiä. Kenellä tahansa muulla pokka pettäisi ja pamppu heiluisi, mutta poliisit jaksavat. Ottavatko ne aina ennen työvuoroa Valium-tabletin ja ennen vokkikeikkaa varmuuden vuoksi kerralla koko pakkauksen?

Yksi asia unohtuu lähes aina maahanmuuttokeskustelusta. Luonnonsuojelu. Tavoitteena on oltava turvapaikkajärjestelmän ja haittamaahanmuuton totaalinen lopettaminen, kansalaisuuksien peruminen ja maastakarkoitukset - jo pelkästään ympäristön säästämisen nimissä. Onhan tänne tulleen haittamaahanmuuttajan hiilijalanjälki moninkertainen jo ilmastollisistakin syistä hänen kotimaahansa verraten. Onkin käsittämätöntä, että samat ihmiset jotka ovat eniten huolissaan ilmastonmuutoksesta ovat yleensä kannattamassa haittamaahanmuuttoa. Luonnonsuojelulliselta kannalta tilanne on täysin järjetön jopa kannustaessaan kehitysmaita hillittömään väestönkasvuun, kun liikaväestön dumppaaminen sivistysmaihin hyväksytään.


Kuten blogistikollega Yrjöperskeles kirjoitti, muinainen kiinalainen strategi Sun Tzu olisi ihmeissään. Sun Tzu opetti, että sodankäynnin taidon korkein muoto on voittaa vihollinen ilman taistelua. Vanhan liuhuparran silmät olisivat hämmästyksestä ymmyrkäisinä nykytilanteesta, jonka Yrjöperskeles kiteytti seuraavasti:
”Ehkä sodankäynnin mestarillisin muoto on käydä sotaa jossa hyökkäyksen kohde kiistää olevansa sodassa.”
Ja hänen vakiokommentoijansa acc päivitti tilanteen vielä osuvammin:
”Ylimestarillisin muoto on, että hyökkäyksen kohde rahoittaa hyökkäystä ja rankaisee omiaan, jotka vastustavat tai edes kiistävät sanallisesti hyökkäyksen oikeutuksen.”
Mutta Sun Tzun oppeja voidaan onneksi soveltaa molemmin puolin. Meillä on tietysti se etu puolellamme, että olemme - valitettavasti - oikeassa.


Poliittisista syistä tähän tilanteeseen on päädytty onnettomien yhteensattumien myötä. Kansainvälinen turvapaikkajärjestelmä on aikoinaan luotu sivistyneitä ihmisiä ajatellen. Mikäli silloiset kansainvälisten sopimusten allekirjoittajat olisivat nähneet nykytilanteen, he olisivat repineet paperit vähin äänin.
Ongelma on siinä, että poliitikot eivät suostu tunnustamaan virheitään. Jopa perussuomalaiset tuntuvat etenevän varovasti, vaikka nyt olisi mahdollista lyödä. Eikö siellä puoluetoimistossa osata katsoa Hesarin alan juttuja koskevien kommenttien peukutusmääriä?
Hesari sentään kysyi yhdeksältä eduskuntapuolueen johtajalta mitä tilanteelle pitäisi tehdä.:
1. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksiin epäillyistä oli lähes 24 prosenttia ja raiskauksiin epäillyistä noin 29 prosenttia vuonna 2017. Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä oli tuolloin 4,5 prosenttia. Mitä ajattelette tästä?
2. Mitä asialle pitäisi tehdä?
3. Mitä sanoisitte oululaisille?
Voi lukea haastattelut, mutta suosittelemme verenpainelääkkeen ottamista jos aikoo lukea muitakin kuin Halla-ahon ja Essayahin vastauksia.
Halla-ahokin olisi voinut sanoa terävämmin kuin teki. Kysymykseen 2 hän vastasi aivan turhan monisanaisesti. Kaksi sanaa olisi riittänyt:
2. Mitä asialle pitäisi tehdä?
- Äänestäkää perussuomalaisia
.
Halla-ahon todellinen vastaus oli: ”Humanitaarinen maahanmuutto pitää saada niin matalaksi kuin mahdollista. Perusuomalaiset haluaa lopettaa humanitaarisen maahanmuuton kokonaan, koska se on vahingollista yhteiskunnalla eikä ole ratkaisu pakolaisuuteen.”
Ei huono tuokaan, mutta varovainen. Muiden puolueiden näytöt kun on nyt jo nähty. Pelkkää populistista suunpieksäntää, mutta ei mitään konkreettista näyttöä suomalaisten hyväksi toimimisesta.

Tilanne on kehittynyt niin pahaksi, että nyt on kaikkien muidenkin puolueiden pakko reagoida. Tässä kyse on siitä, kuinka paljon he luottavat ihmisten haluun uskoa valheita.
Tämä on nähty ennenkin. Ennen vaaleja puheet ovat kovat, mutta vaalien jälkeen sama haittamaahanmuuttopolitiikka jatkuu. Kyse ei ole mistään muusta kuin vanhojen puolueiden populistisesta ääntenkalastelusta ja valehtelusta. Vain valta-aseman säilyttäminen merkitsee. Tässähän ei tietenkään ole mitään väärää, mutta olisi mukavampaa mikäli valta-aseman säilyttäisi noudattamalla haittamaahanmuutossa järkevää politiikkaa, jota jopa valtaosa kansasta tukee.

Mutta ei. Joka vaalien jälkeen on aina palattu entiseen. Tilanteeseen, joka sallii länsimaiselle yhteiskuntajärjestykselle vihamielisten ja tuhoisten voimien asettumisen kauniiseen sivistysmaahamme. Ja tämä kaikki on tapahtunut valtapoliitikkojemme suosiollisella siunauksella suomalaisten veronmaksajien rahoittamana.

Muistettakoon mitä rikoslaki, luku 12, 4§ toteaa: "Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.


Sipilä, Orpo, Soini ja kumppanit. Jos maailmassa on edes hitunen oikeutta, teillä on oma Nürnbergin oikeudenkäyntinne vielä edessä. Ja jos teillä itsellänne on edes hitusen omaatuntoa, tunnustatte syyllisyytenne ja otatte vastaan oikeudenmukaisen tuomionne.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Uusinta: Ei nimi joukkuetta pahenna

Lukijalle: Tämän jutun julkaisemisen jälkeen rapakon takaisissa isoissa liigoissa ei ole saatu mitään hauskaa aikaan. NHL:ään on tullut Vegas Golden Knights - miksi ei Vegas Bankrupts, mikä sopisi paremmin kaupungin imagoon? MLB:ssä ei ole tapahtunut yhtään mitään. NFL on sama kuin ennen, mitä nyt pari joukkuetta muutti Los Angelesiin nimeään vaihtamatta. NBA ei ole saanut mitään aikaan, paitsi nimiruljanssin ja sekin oli jo niukasti ennen tämän jutun julkaisemista. Eli Charlotte Hornets vaihtoi paikkakuntaa 2002 ja siitä tuli New Orleans Hornets. Joka vaihtoi nimensä 2013 New Orleans Pelicansiksi. Charlotte oli puolestaan saanut uuden joukkueen jo 2004, nimeltään Bobcats. Josta tuli sitten 2014 Hornets, kun nimi kerran sattui vapautumaan.

Aina tasaisin väliajoin nousee pinnalle kiista Washingon Redskins -NFL-joukkueen sopimattomasta nimestä. Sen kun katsotaan halventavan intiaaneja, eikun siis alkuperäisiä amerikkalaisia tai mikä se nykyisin poliittisesti korrekti nimitys mahtaakaan olla. Oman ehdotukseni uudeksi nimeksi heitin jo melkein kaksi vuotta sitten; joukkueen nykyinen omistaja Daniel Snyder kun on juutalainen, niin Washington Foreskins olisi mitä sopivin.

Saman liigan joukkueista Kansas City Chiefsin nimi on myös samoista syistä epäilyttävä, kuten myös baseballin Cleveland Indiansin. Ja mitä vähemmistöihin tulee, niin entäs NFL-joukkue Cleveland Browns? Kun alkuperäinen Browns perustettiin 1946, ei jenkkifutis ollut vielä edes integroitunut, joten kaikki pelaajat olivat valkoisia. Nykyään nimeksi sopisi paremminkin Cleveland Blacks. Tosin pelinrakentaja on edelleen valkoinen, kuten melkein kaikilla muillakin joukkueilla. Vanha vitsihän on, että jos yhtä valkoista miestä ympäröi kymmenen mustaa miestä, hän on pelinrakentaja. Jos taas yhtä valkoista miestä ympäröi tuhat mustaa miestä, hän on vankilanjohtaja.

Blogisti Kumitontun lainaus toimittaja Clarence Pagelle lähetetystä viestistä leikitteli joukkueiden nimillä enemmänkin. Huipentuma oli Oregon State -yliopiston urheilujoukkueiden lempinimi "Beavers", joka etenkin naisjoukkueen nimenä aiheuttaa meissä kaksimielisissä lieviä tyrskähdyksiä.

Mutta jutusta sain joka tapauksessa idean kirjoittaa tarinan epäonnistuneimmista joukkueiden lempinimistä. Käytännön syistä rajoituin Pohjois-Amerikan neljään suurimpaan ammattilaisliigaan (jenkkifutis NFL, baseball MLB, koripallo NBA ja jääkiekko NHL), koska joukkueet ovat yleisesti tunnettuja ja amerikkalainen nimeämiskäytäntö antaa aina joukkueelle tällaisen nimen. Vähän eri juttu kuin Euroopassa, missä futisjoukkueet ovat yleensä tylsästi FC tai United tms.

10. Detroit Pistons, NBA
Joukkue perustettiin Fort Wayneen 1941 ja siirtyi Detroitiin 1957 säilyttäen Pistons-nimen. Valitettavasti aika vain ajoi nimen ohi. Tuohon aikaan "Männät" oli mitä osuvin nimi autoteollisuusalueen joukkueelle. Nykyään teollisuudesta ei ole jäljellä kuin rippeet. Detroitin kaupunki rapistuu ja ghettoutuu silmissä. Joukkue pitäisi nimetä uudelleen. Miten olisi Detroit Ruins?

9. Milwaukee Bucks, NBA
Mitä sopivin nimi ylisuuria palkkioita maksavan liigan joukkueelle. Tosin puolustukseksi täytyy sanoa, että Buck tarkoittaa tässä yhteydessä porohirvasta eikä dollaria.

8. Milwaukee Brewers, MLB
Siis "Oluenpanijat". Eivätkö ne Milwaukeessa ymmärrä keksiä joukkueilleen järkeviä nimiä? Tosin mitä voi odottaa osavaltiolta, jonka tunnetuimman joukkueen eli NFL:n Green Bay Packersin fanien lempinimi on Juustopäät.

7. Toronto Maple Leafs, NHL
Vaahteranlehti, maple leaf, on Kanadan tunnus aina lippua myöten. Joten luonteva valinta. Paitsi että monikossa sen pitäisi olla "leaves". (No, oikeasti joukkueen nimi on "Toronto Maple Leaf Hockey Club", joten Leafs on siksi oikea taivutusmuoto, mutta ei anneta pikkumaisuuden pilata hyvää tarinaa.) Joka tapauksessa vähän sama kuin Suomessa olisi joukkue nimeltä "Vaahteranlehtit". Montreal Canadiensilla on sentään parempi selitys sille, miksi joukkueen nimi ei ole "Canadians" - ne mokomat kun puhuvat ranskaa.

6. New York Rangers, NHL
Siis "Metsänvartijat"? New Yorkissa? Keskuspuistossako ne partioivat? Ihan oikein, että seura on jo nimensä ansiosta Original Six -kuusikon heikoimmin menestynyt vain neljällä Stanley Cupilla. Niistäkin ainoastaan yksi on tullut vuoden 1940 jälkeen.

5. Buffalo Bills, NFL
Ensinnäkin koko Buffalon kaupungin nimi on pielessä, koska lähimainkaan ei asusta puhveleita eikä ole koskaan asustanutkaan. Sitten menivät vielä nimeämään kainalopallojoukkueensa Buffalo Billin mukaan. Mahtoiko BB ikinä edes käydä Buffalossa, vaikka hänen shownsa kiersi 1800-luvulla Eurooppaa myöten. Tosin Buffalo Billsin lempinimi sai uuden selityksen 1990-luvun alussa, kun joukkue selvisi edelleen historian ainoana neljästi peräkkäin Super Bowliin häviten joka kerran. Silloin sanottiin nimen olevan lyhenne sanoista Boy I Love Losing Superbowls. Buffalo ei olekaan ikinä finaalia voittanut.

4. Chicago White Sox, MLB
"Sox" eli "sukat". Siis ensinnäkin väärin taivutettu, kuten Toronto Maple Leafs. Pitäisi olla "Socks". Mutta vielä synkempi salaisuus paljastuu historiasta. Seuran "Sox"-osa oli alun perin "Stockings", siis "sukkahousut". Pervoa. Tosin 1800-luvulla kyseinen sana tarkoitti nimenomaan sukkia. Seura vaihtoi virallisesti nimeä kaudelle 1904. Samaa juurta on myös Boston Red Sox, jota kuitenkaan ei ole koskaan tunnettu "Red Stockings" -nimellä. Sen sijaan Cincinnati Reds tunnettiin vuoteen 1890 asti nimellä "Red Stockings", jolloin seura pudotti vähin äänin viimeisen osan nimestään. Tosin se tunnettiin mccarthyismin pahimpina aikoina eli vuosina 1954-59 poliittisista syistä nimellä "Redlegs".

3. Washington Wizards, NBA
Alun perin nimeltään Washington Bullets. Ikävä kyllä, Washington oli Yhdysvaltain rikollisin kaupunki suurimpine murhalukuineen. Joukkueen nimi liitettiin rikollisuuteen ja sitä vaadittiin muutettavaksi. Irvileuat totesivat tuolloin, että pudotetaan puolet nimestä pois ja kutsutaan joukkuetta vain nimellä Bullets, niin se yhdistetään vähemmän rikollisuuteen kuin pelkkä Washington. No, näin ei tietenkään voitu tehdä. Niinpä joukkueen nimeksi vaihtui 1997 Wizards eli Velhot. Valitettavasti muutosta ei ajateltu loppuun asti, koska Grand Wizard ja Imperial Wizard ovat Ku-Klux-Klanin johtajien arvonimiä. Hieno valinta kaupunkiin, joka on USA:n miljoonakaupungeista ainoa, jonka asukkaista valtaosa on mustia. Toisaalta nimestä voi olla myös hyötyä mustaihoisten hallitsemassa koripallossa, sillä Ku-Klux-Klan saa neekerin juoksemaan kovaa ja hyppäämään korkealle.

2. Utah Jazz, NBA
Siis Jazz Salt Lake Cityssä. Utahin osavaltiossa, jonka asukkaista 62 % on mormoneja. Istuu kuin sokerikuorrutus hernekeittoon. Selitys on siinä, että joukkue tunnettiin aluksi nimellä New Orleans Jazz eikä se viitsinyt vaihtaa nimeään muuttaessaan Utahiin. Erityisen huvittavaa on, että New Orleansissa joukkue viihtyi vain viisi vuotta, kun taas Utahissa se on pelannut jo vuodesta 1979. Toinen samanlainen laiska nimenvaihtaja NBA:ssa on Los Angeles Lakers. Kalifornia tunnetaan järvistään siinä missä Utah jazzista. Lakers oli alun perin Minneapolisista, Minnesotan järviosavaltiosta, jossa se perustettiin 1947. Los Angelesissa joukkue on pelannut vuodesta 1960. NHL:ssä vastaavanlainen tapaus on Dallas Stars, joka tunnettiin aluksi nimellä Minnesota North Stars. Dallasiin muuttaessa 1993 nimestä pudotettiin ymmärrettävästi "North" pois. Noloa asiassa on se, että Teksas tunnetaan lempinimellä "Lone Star State" ja joukkue puhuu tähdistä monikossa. Toisaalta on myönnettävä, että Dallas Star kuulostaisi enemmän sanomalehdeltä kuin jääkiekkojoukkueelta.

1. Colorado Avalanche, NHL
Kuvitellaanpa nimeämissessiota Denverissä sen jälkeen, kun Quebec Nordiques on sovittu myytäväksi sinne:
- Hei kaverit, mistä me ollaan tunnettuja?
- No Kalliovuorista.
- Joo joo, mutta kun Colorado Rockies on jo baseball-seuran nimi ja sitä paitsi aikoinaan täällä oli jo samanniminen NHL-seura, joka floppasi niin pahasti että se piti myydä pois.
- Okei, no mistä Kalliovuoret on sitten tunnettu?
- Lumivyöryistä.
- JOO! Laitetaan nimeksi Avalanche!

Eli siis otetaan ja nimetään seura alueella vähän väliä tapahtuvan luonnonkatastrofin mukaan. Jep. Vähän sama kuin Carolinan NHL-seura nimettäisiin trooppisen myrskyn mukaan ... ei kun tosiaan. No, eivät ne valinnat aina niin onnistuneita ole olleet muutenkaan. Olihan NHL:ssä aikanaan seura nimeltä Atlanta Flames vuonna 1864 tapahtuneen Atlantan polttamisen mukaan. Tosin seura viihtyi paikkakunnalla vain kahdeksan vuotta ja siirtyi sitten Calgaryyn, pitäen kuitenkin "Flames" -nimen. Muut suuret liigat ovat ymmärtäneet välttää joukkueidensa nimeämistä katastrofien mukaan, mutta eurooppalaisen jalkapallon MLS:ssä pelaavat Chicago Fire vuoden 1871 tulipalon mukaan ja San Jose Earthquakes vuoden 1906 maanjäristyksen mukaan. NFL:n New York Jets sen sijaan sai nimensä jo vuonna 1960, jolloin Osama bin Laden tyytyi kolmivuotiaana kaatelemaan vain legotorneja. Mutta aika erikoinen tapa nimetä joukkueita paikkakunnan suurimpien katastrofien mukaan. Vähän sama kuin Suomessa olisi palloilujoukkueet Nokian Vesimiehet, Rovaniemen Palo tai Helsingin Monikulttuurisuus.