Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 19. kesäkuuta 2021

Uusinta: Kivitä ja pyöri II

Lukijalle: Uusitaan tässä juoksumusiikkia, sillä tässä vallitsevassa helteessä todellakin tarvitsee jotain henkistä potkua jotta jaksaisi lenkkipolulla. Ja nyt Jaska säntää aamulenkille:

Kestävyysjuoksukausi on jo pyörähtänyt SM-maastoilla käyntiin ja nyt siirrytään toden teolla viimeisestä rankasta harjoitusjaksosta kilpailukauteen. Asian kunniaksi juoksumusiikkia.
Aikoinaan kirjoitin jutun, jossa oli listattu kymmenen juoksemisen taustamusiikiksi sopivaa biisiä. Itseoikeutettu listaykkönen oli tietysti Iron Maidenin The Loneliness of the Long Distance Runner. Moni hyvä kappale jäi tuolloin listalta pois ja lisääkin on löytynyt, joten tässä uusi listaus.


10. Dan Hill : It's a Long Road

Maraton. 32 kilometriä. Pieni ylämäki. Törmäät Seinään. Tästä eteenpäin viimeiset kymmenen kilometriä eivät ole enää juoksua, ne ovat juoksun simulointia. Ulkopuolinen ei sitä näe, askel näyttää pyörivän yhtä vauhdikkaasti. Itse tiedät, että se ei enää ole automaatio, vaan tahtosi pakottaa kroppasi toimimaan kuten ennenkin. Jos antaisit periksi, kuluttaisit enemmän energiaa. Tekniikka on pidettävä kasassa, muuten vauhti hiljenee. Tämä on kestävyysjuoksun kirous. Kontaktilajeissa tai joukkuepeleissä saatat loukkaantua ja tuntea kipua. Siellä kivulle ei mahda mitään. Tässä kipu on sinun oma valintasi. Voit löysätä ja kipu lakkaa. Mutta silloin häviät - myös itsellesi. Juoksijan kipu on oma päätös. Ja ne maratonin kymmenen viimeistä kilometriä ovat pidemmät kuin 32 ensimmäistä.


9. Juha Tapio : Sitkeä sydän

Kello soi 5.00. Pakkasta on viisitoista astetta, ulkona on pimeää. Vedät reilusti päälle ja suljet oven takanasi. Puolitoista tuntia peruskestävyyslenkkiä, sitten suihku, aamiainen ja luennoille. Iltapäivällä odottaa lihashuolto ja toinen harjoitus. Tätä on suomalaisen kestävyysjuoksijan peruskuntokausi. Juokset pimeässä aamussa ja päässäsi soi: Sinussa on valo, sinussa on yö. sinulla on sitkeä sydän joka lyö, väsymättä kipinöitä tuuleen, valaisemaan tietä pimeää.


8. Bon Jovi : Bounce

Sillä ei ole paskankaan väliä, kuinka monta kertaa tulet isketyksi maahan. Vain se merkitsee, että pidät lukua siitä, että ylös nousemisten määrä pysyy samana maahanlyöntien kanssa.


7. Cheap Trick : Mighty Wings

Tämä on intervalliharjoituksen viimeinen veto. Vielä kerran, kun et enää usko jaksavasi. Siksi että toisetkin harjoittelevat. Siksi että ne muut eivät enää tätä tee. Siksi että seuraavana kesänä voittaisit.


6. Whitney Houston : One Moment in Time

Suuren kilpailun aattoilta. Tähän olet tähdännyt vuosia, hikoillut satoja litroja, oksentanut suolesi pihalle, paskonut verta ja vuodattanut kyyneliä. Nyt on lunastuksen aika, Se Hetki.


5. Girls and Panzer : Katjusha

Japanilainen animaatio panssaritaistelua simuloivasta tyttökoulusta, jossa lauletaan venäjäksi? Ei voi mitään, mutta tässä tulee auttamatta sama tunnelma kuin kävellessä kohti lähtöviivaa.


4. Cheek : JippiKayJei

Tästä voi tietysti kääntää äänen pois ja katsoa pelkkää videokuvaa. Vaikka ei pitäisi Cheekistä, täytyy antaa pisteet siitä että video on kuvattu tutulla stadionilla. Samoin siitä, että yksi videon naisista on ollut SM-tason yleisurheilija.


3. Aida Nikolaitsuk : Inner Power

Jo uransa lopettanut veteraani hiipii autiolle urheilukentälle. Hän vilkaisee vaivihkaa ympärilleen ja vetää piikkarit jalkaansa. Intervallit odottavat. Tähtäimessä paluu kilparadoille ensi kaudella.
Let go all your doubts and your expectations
You’re getting back on track
Go, don’t be scared to lose it all
Now you’re finally in control
You dare to play with fire
Go, now your life is an open door
Gonna take all you need and more
Won’t you try it?



2. Robin Beck : Tears In The Rain

Menköön yksi henkilökohtaisuuskin läpi. Nuorena kloppina pisin siihen asti juoksemani lenkki oli vähän yli 20 kilometriä. Sitten meni tytön kanssa bänks. Juoksin 30 kilometriä kaatosateessa. Tankkaamatta etukäteen, ilman mitään eväitä tai juotavia. Tämä kappale soi koko ajan päässä. Lopulta tipahdin energian loppuessa ja puoliksi konttasin muutaman sata metriä kotiin. Suosittelen toisillekin, eipä tarvinnut muita terapioita.


1. Pat Benatar : Hit Me With Your Best Shot

Montrealin olympialaisten 5000 metrin viimeinen kilometri.
Toimintaohje: Laita juoksuvideo pyörimään, kytke ääni pois. Siirry musiikkivideoon, laita pyörimään ja äänet täysille. Siirry takaisin juoksuvideoon, jonka pitäisi olla nyt noin 20-25 sekunnin kohdalla ja katso loppuun. Vaikutus on melkoinen...

Vanha kappale, mutta jostain syystä kuulin sen vasta pari vuotta sitten ja kolahti kerralla. Lasse Virén menee kärkeen ja tarjoaa kaikille mahdollisuuden. Antaa tulla, hit me with your best shot. Nouse olkapään viereen ja minä kiristän. Katsotaan kenellä paukut riittävät.


Jokeri: Аида Николайчук : Run To You

Kappale oli jo sillä aiemmalla listalla Whitney Houstonin alkuperäisesityksenä, mutta ansaitsee uusinnan tämän coverin takia. Ja Aidalla oli jo yksi kappale tällä listalla, mutta tätä ei voi olla laittamatta. Mikä Nainen. Mikä Ääni. Eikä tämä ole edes lähelläkään käsittämättömän X-Factor -koelaulun myötä maineeseen ampaisseen naisen huikeimpia suorituksia, parhaiten hän laulaa venäjäksi.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Matti


Kun tapasin Matin ensimmäistä kertaa aivan sattumalta eräässä tilaisuudessa, olin vielä nuori pojankloppi. Kättelimme ja esittäydyimme. Olin jo nuoresta iästäni huolimatta oppinut, että kädenpuristus kertoo ihmisestä paljon. Matin kättely jäi mieleen. En ollut koskaan aiemmin tiennyt, että kättely voi olla täydellisen sujuva - smooth olisi sana, jota englanniksi käytetään. Luonnollinen, jämäkkä mutta ei mitenkään dominoiva. Samalla tunsin, miten Matti skannasi minut kuin Xerox aanelosen. Eikä sekään ollut tungettelevan oloista, vaan ainoastaan uteliaisuutta.

En minä juuri mitään osannut Matille sanoa, en ainakaan muista sisältöä niistä parista lauseesta jotka silloin vaihdoimme. Kai olin jännittynyt, kyllähän minä toki Matin nimeltä sekä maineelta tiesin ja katsoin reilusti ylöspäin. Myös fyysisesti, koska olin vielä teinipoika ja Matti oikeastaan eri sukupolvea.

Paremmin tutustuin Mattiin vuosia myöhemmin työasioissa. Silloin sainkin jo katsella häntä samalta tasalta, tai jokusen sentin alaviistoonkin. Mutta vain fyysisesti, muuten suhtauduin häneen edelleen arastelevalla kunnioituksella. Tähän ei kuitenkaan ollut käytännössä tarvetta. Matti ei ollut mitenkään arvoaan korostava herra, vaan suhtautui kaikkiin ihmisiin ystävällisesti. Muisti oli huikea, hän tunsi minut heti sen vuosien takaisen lyhyen tapaamisen perusteella.

Kun kirjoitin, että tutustuin häneen "paremmin", en tarkoita että hyvin. En tuntenut häntä tuolloin läheisesti enkä myöhemminkään. Mutta satunnaisissa kontakteissa opin tuntemaan miehen maineensa takana.

Parin vuoden kuluttua vaihdoin paikkakuntaa ja yhteys Mattiin katkesi. En nähnyt häntä vuosikausiin. Meillä oli kuitenkin tietty yhteinen kontaktipinta. Olimme satunnaisesti sähköpostiyhteydessä, emme edes vuosittain mutta kuitenkin. Lähinnä siten, että minä laitoin hänelle viestin jostakin asiasta, sitten tuli vastaus ja mahdollisesti muutaman viestin mittainen keskusteluketju aiheesta. Ainakin kerran kävi toisinpäin eli Matti otti yhteyttä selvittääkseen jonkin asian.

Kerran olin sitten työmatkalla toisella paikkakunnalla. Siihen yhteyteen ymppäsin käynnin paikallisessa kirjastossa, jossa tiesin löytyvän arkistoista sellaista tietoa, jota tarvitsin erääseen toiseen projektiin. Löysin yhden etsimistäni lähdeteoksista ja istuin pöytään tutkimaan sitä. Pyöreässä pöydässä oli 5-6 paikkaa, mutta se oli tyhjä vastapäätä istuvaa miestä lukuun ottamatta. Istahdin pöytään sen kummemmin häntä katsomatta, panin vain merkille hänen edessään olevan paksun opuksen. Selailin omaa teostani ja kirjoittelin silloin tällöin muistiinpanoja. Vähitellen jokin vastapäätä istuvassa miehessä alkoi vaivata. Tapa liikkua, olemus. Vilkaisin vaivihkaa, mutta totesin tuntemattomaksi keski-iän ohittaneeksi mieheksi. Tajusin kuitenkin myös hänen kaljunsa luonnottomuuden ja turpeat kasvot kertoivat loput. Hetken aikaa selailin hajamielisesti edessäni olevaa kirjaa mieleni kasvattaessa samalla miehelle hiukset päähän ja sulattaessa hoitojen turvottamat piirteet entiselleen.

Lopulta tajusin. Nostin katseeni ja samanaikaisesti myös vastapäätä oleva mies katsoi minua "tuon minä tunnen jostakin" -ilme naamallaan. Olin tavannut Matin viimeksi toistakymmentä vuotta sitten ja sinä aikana omakin ulkonäköni oli tietysti muuttunut. Nousin ylös ja esittäydyin. Kädenpuristus oli jämäkkä kuten ennenkin. Vaihdoimme pari sanaa ammattiasioista, molemmat työskentelimme parhaillaan samankaltaisen projektin parissa. Matti kyseli, mitä minulle muuten kuului ja vastasin lyhyesti.

En oikein tiennyt, miten kysyä häneltä omia kuulumisiaan. Ulkonäkö kertoi niistä jo oleellisen. Matti oli kuitenkin säilyttänyt herrasmiesmäisen maailmanmiehen tyylinsä ja päästi minut pinteestä sanomalla suunnilleen seuraavaan tapaan: ”Kuten varmasti huomaat, ulkomuotoni on muuttunut.” Sitten hän kertoi avoimesti syövästään ja hoidoistaan. Kovimmat hoidot olivat päättyneet pari viikkoa aiemmin ja Matti oli positiivisella mielellä. ”Vaikuttaa siltä, että syöpä on kukistettu.” Mitä hittoa tuollaiseen muuten pitäisi vastata? Onneksi olkoon? Jotain sain kuitenkin kakistettua kurkustani ulos tyyliin ”On se hieno asia, miten nykyaikainen lääketiede on kehittynyt.” Kerroin että läheinen työkaverini oli sairastanut myös syövän, joka onneksi havaittiin ajoissa, voitettiin kemoterapialla ja hän oli pari kuukautta sitten palannut töihin. Jätin kertomatta, että eräs melko läheinen sukulaiseni oli saanut muutamaa kuukautta aiemmin myös diagnoosin, mutta harvinaislaatuisemmasta ja vaarallisemmasta syövästä. Tiesin hänen olevan kuolemassa parin kuukauden kuluessa, kuten sitten kävikin. Matin syöpätyypissä ennuste oli sentään fifty-fifty ja Matin puheista päätellen voittavalla puolella oltiin.

En taaskaan voinut olla ihailematta Matin työmoraalia. Normaali ihminen olisi jäänyt kotiin voivottelemaan, mutta ei Matti. Hänellä oli normaaliin tapaansa tuhat rautaa tulessa ja toinen tuhat taottavana. Ja se on syy, miksi tässä Matista kirjoitan – ei hänen syöpänsä.

Matin elämänasenne oli jotain aivan poikkeuksellista. Hän tuntui olevan jatkuvassa flow-tilassa. En tarkoita tässä sitä, että hän olisi säntäillyt paikasta toiseen ja tehnyt hirmuisen määrän asioita kuten jotkut tuntemani työnarkomaani-sähköjänikset. Matin energiatasot olivat kai suunnilleen normaali-ihmisen luokkaa. Salaisuus oli hänen taidossaan suunnata ne. Hän kykeni jaksottamaan elämänsä hämmästyttävällä tavalla eri lokeroihin ja keskittymään täysillä aina kulloiseenkin asiaan. Keskustellessaan minun kanssani olin hänen elämänsä keskipiste. Kun sitten molemmat aloimme keskustelun jälkeen paneutua omiin töihimme, olisin yhtä hyvin voinut olla Kuussa kuin häntä vastapäätä. Kun lähdin paikalta, hyvästelin Matin ja toivotin hyvää jatkoa. Hän nosti katseensa ja huomio oli taas sataprosenttisesti minussa. Ilman sitä normaalia ärtymystä, jota me tavalliset kuolevaiset tunnemme työmme keskeytyessä. Ja kääntyessäni ulko-ovelta katsomaan hän oli taas täydessä työn touhussa. Ilman sitä normaalia uudelleenkalibrointia, jonka me muut tarvitsemme palatessamme kesken jääneeseen tehtävään.

Olin Matin lokerointikyvyn havainnut jo kauan aiemmin. Hän oli vastuullisissa työtehtävissä, mutta sen ohella hän hoiti vapaa-ajallaan muitakin bisneksiä, ”harrastusmielessä”, kuten hän jossain lehtihaastattelussa totesi. Siinä sivussa hän otti osaa myös yhteiskunnallisiin luottamustehtäviin ja istui monta kautta kunnanvaltuustossa. Eikä kukaan päässyt sanomaan, etteikö Matti olisi paneutunut täysillä kaikkeen ja hoitanut jokaista tehtäväänsä viimeisen päälle huolella. Lokerointikyvyn mittavuus paljastui minulle vasta vuosia ensitutustumisen jälkeen tavalla, joka oli nyrjäyttää leukaniveleni sijoiltaan. Olin aina luullut Matin olevan poikamies. Jostain syystä olin aina onnistunut välttämään totuuden, tosin ei Matti perheestään koskaan puhunutkaan – lokerointia taas. Vasta eräästä lehtijutusta minulle kävi ilmi, että hänellä on puoliso ja lapsia. Kysymys kuului, missä helvetin välissä hän ehti vielä viettää aikaa perheensä parissa. Tai ylipäätään miten hän oli kaiken tuon keskellä hankkia vaimon ja lapsia. Pelkkää hajamielisyyttään, kuten Lippe Suomalainen miehensä Karin lasten hankkimisesta totesi? Ilmeisesti kuitenkin jostakin oli aikaa liiennyt, sillä avioliitto kesti ja myöhemmin minulle kävi kyllä ilmi, kuinka läheiset ja lämpimät välit Matilla oli lapsiinsa.

Äkkiseltään kävisi mielessä, että jos yhteiskunnassa olisi enemmän Matin kaltaisella tavalla asioihin suhtautuvia ihmisiä, asiat olisivat paljon paremmin. Näin varmaan olisikin, jos kaikki olisivat kunnollisuudeltaan Matin kaltaisia. Mutta jos ja kun eivät ole, Matin kaltaisten ihmisten osuudella on tietty ihanneosuus. Sitä en tiedä, paljonko se on – luultavasti enemmän kuin heitä oikeasti on, sillä kovin paljon heitä ei ole. Mutta liika olisi liikaa. Tämä minulle selvisi, kun sain huomata Matista toisen puolen.

Törmäsin mielenkiintoiseen ja sanoisinko epämiellyttävään asiaan jolle halusin varmistuksen. Keskustelin asiasta ensin erään toisen kaverini kanssa ja hän vihjaisi, että Matti luultavasti tietäisi tämän. Laitoin Matille sähköpostia kuten joskus ennenkin. (Nyt piti kaivaa ikivanhat sähköpostit esiin ja tarkistaa, kuinka silloinen kirjeenvaihto todella meni.) Kerroin sähköpostissa tietojeni taustat ja annoin linkin keskustelupalstaan, jossa asiasta vihjaistiin. Matti vastasi, ettei hänellä ollut tietoa asiasta ja päätti vastauksensa seuraavasti: ”…mielenkiintoinen, mutta en pysty sitä vahvistamaan tai kumoamaan. Joku oikea xxxxx (tästä sensuroitu ko. asiantuntemusalueen nimi) varmaan kyllä tietäisi?”
Kyseessä ei ollut asia, joka olisi ollut liikesalaisuus tai Matille henkilökohtainen. Mutta kyseessä oli ns. ”ikävä” asia. Matin reaktio paljasti paljon. Toisaalta hän vastasi kohteliaasti, toisaalta ei osoittanut sen verran mielenkiintoa että olisi selvittänyt asian, joka olisi ollut hänelle luultavasti helppoa. (Itse kysymys jäi sitten unholaan ja minulle selvittämättä. Nyt klikkasin ihan mielenkiinnosta viestiini liittämän keskustelupalstan linkkiä. Sinne oli vuosi tämän sähköpostikeskustelun jälkeen kirjoitettu pari lisäviestiä, jotka sanoivat suoraan asian olevan kutakuinkin siten kuin epäilin. Myös muut tuoreemmat tiedot vahvistivat epäilyjä.)

Sattumoisin eräs Matin entinen kollega kertoi minulle huomanneensa saman asian. Mikäli Matti joutui kohtaamaan ”ikävän” asian, hän vain sivuutti sen ja siirtyi seuraavaan aiheeseen. Matin energian salaisuus oli siinä, että hän keskittyi aina positiivisiin asioihin. Hän yksinkertaisesti jätti huomioimatta kaikki negatiiviset asiat. Jos joku ihminen aiheutti ongelmia, Matti vain ohitti hänet.

Tämä asenne sai Matin niin aikaansaavaksi – kukapa meistä ei olisi täynnä energiaa, jos kaikki olisi aina positiivista. Kun ikävät asiat pystyi ohittamaan, ne eivät jääneet pyörimään pään sisään haittaamaan tekemisiä. Toisaalta se tarkoitti sitä, että toisten piti hoitaa nämä hankalat asiat. Paitsi jos oli pakkotilanne. Silloin Mattiin saattoi kyllä luottaa. Mikäli hän ei voinut kiertää ikävää asiaa, hän heittäytyi siihen koko tarmollaan. Kuten syöpäänsä, minkä hän otti hyvin asiallisesti ja kantoi vastuunsa. Siltä ei voinut paeta, joten se oli käsiteltävä.

Matin kaltaiset ihmiset ovat valtava voimavara. Mutta kaikki eivät voi olla sellaisia positiivisiin asioihin keskittyjiä. Jonkun on hoidettava myös ne ikävät asiat.

Tapaaminen kirjastossa jäi viimeiseksi Matin kanssa. Vaikka syöpä oli sillä kertaa voitettu, kävi kuten niin monelle muullekin. Uuteen kierrokseen eivät hoidot tehonneet. Matti säilytti kuitenkin tyylinsä ja energiansa loppuun asti. Vain muutama viikko ennen hänen kuolemaansa näin, kuinka häntä haastateltiin televisiossa alansa huippuasiantuntijana. Ulkomuodosta en olisi uskonut, että siinä on kuoleva mies, vaikka tilanteen tiesin. Hoidot oli jo lopetettu ja enää odotettiin.

En ollut paikalla hautajaisissa, mutta yhteisömme puolesta seppeleen laskenut mies kertoi, että ne olivat komeimmat ja kunnoittavimmat, missä hän oli koskaan ollut. Monisatapäinen saattoväki oli tullut antamaan viimeisen tervehdyksensä miehelle, josta ei kellään ollut pahaa sanaa sanottavana.

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Uusinta: Naisen logiikasta


Havaitsin, että tässä yli kymmenen vuoden takaisessa jutussa kutsuin ensimmäistä kertaa vaimoani koodinimellä ”Salli”. Jutun juonesta huolimatta olemme edelleen naimisissa. Jopa keskenämme:

Syön aamuisin muroja. Vaimolla (sovitaan että hän on nimeltään Salli ;-D) on tapana kaataa murot siististi lasi- tai muovipurkkeihin alkuperäisestä pakkauksestaan. Joskus purkki tyhjenee aamupalalla eikä Salli Brown jostain syystä sitä huomaa täyttää. Tällöin seuraavana aamuna minä otan muroja suoraan alkuperäisestä pakkauksesta enkä täytä lasipurkkia. Kuten jokainen naimisissa oleva tietää, tällainen toiminta tai siis tässä tapauksessa toiminnan puuttuminen herättää joskus jonkin verran keskustelua.

Tähän asti olen selvinnyt selittämällä, että minulle on yhdentekevää, kaadanko murot alkuperäisestä pakkauksesta vai lasipurkista. Aikoinaan S.B. kysyi, enkö sitten halua, että hän siirtää murot lasipurkkiin. Vastasin, että se on ihan hänen valintansa, koska hänkin niitä joskus käyttää. Varmemmaksi vakuudeksi lisäsin, että minusta on kivaa, että hän niin tekee. Miehen on aina syytä kehua vaimoa, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Ei ole niin erityistä väliä, onko kehuihin jotain syytä.

Tässä päivänä muutamana hän kuitenkin yllätti minut kaatamasta pähkinöitä (joita syön murojen kanssa) pussista lasipurkkiin. Seurasi hämmästystä kummastusta siitä, miksi teen tällä tavalla pähkinöiden, mutta en koskaan murojen kanssa. Ja kuten aviomiehet tietävät, ennen kuin ehdin koota itseni selitystä varten, närkästyminen siitä että hän joutuu aina laittamaan murot purkkiin.

Ei auttanut muu kuin antaa yksityiskohtainen selitys siitä, miten miehen logiikka toimii.

Aluksi kerroin, että ei mies oikeasti laske asioita niin tarkasti kuin tulen esittämään. Todellisuudessa miehen päähän on sisäänrakennettu systeemi, jolla hän tekee päätökset parissa hetkessä. Olen nyt kuitenkin purkanut tämän salamaprosessin paloiksi ja hidastanut sitä noin satakertaisesti, jotta systeemi tulisi ymmärrettäväksi myös sille sukupuolelle, jolle looginen ajattelu on tunnetusti hankalaa.

Ensinnäkin tulee ymmärtää, että miehen tavoite kaikessa hänen toiminnassaan on minimaalinen vaiva ja maksimaalinen hyöty. Tässä yhteydessä tilanne on vielä yksinkertaisempi, koska hyöty (syöminen) on joka tapauksessa vakio, joten ei tarvitse tehdä punnitusta vaivan ja hyödyn välillä. Kyse on ainoastaan vaivan minimoimisesta.

Ongelman liikkeelle sysännyt kysymys oli siis: miksi täytän pähkinäpurkin, mutta en muropurkkia.

Aloitetaan pähkinöistä. Pähkinät ovat kilon painoisessa muovisessa pussissa. Jos pähkinöitä kaataa pussista suoraan lautaselle, kohtaa seuraavat ongelmat:
1) Pähkinöitä tarvitsee vain vähän, mutta helposti liikkuvina niitä rojahtaa usein liikaa.
2) Pähkinäpussin kulmaan voi leikata vain suhteellisen pienen reiän, joka tukkeutuu helposti ja purkautuessaan aiheuttaa ongelman 1.
3) Pähkinäpussi ei ole itsekantava, eli sitä on säilytettävä vaakatasossa. Tällöin sen yläpää on rullattava, etteivät pähkinät valuisi kaappiin, kun hyllyllä olevaa pussia pakostakin joskus vahingossa tönäisee. Vastaavasti pussi on tietysti joka kerran rullattava auki, kun pähkinöitä tarvitsee.
Jos pähkinät kaataa purkkiin, joutuu näkemään vaivan joka on suuruudeltaan 20 yksikköä. Koska pussillinen pähkinöitä tekee kaksi purkillista, vaiva on yhteensä 40. Kun pähkinöitä kaataa purkista lautaselle, vaivan suuruus on noin 5 yksikköä. Yksi pähkinäpussillinen riittää 20 aamupalaan, joten vaiva on yhteensä 5 * 20 = 100 yksikköä. Kokonaisvaiva menettelytavasta pähkinät purkkiin on siis 40 + 100 = 140 yksikköä.
Jos taas pähkinöitä kaataa suoraan pussista lautaselle, vaivan suuruus on noin 10 yksikköä, koska pähkinöitä on selvästi vaikeampaa kaataa pussista kuin purkista. Tämä tarkoittaa, että kokonaisvaiva tästä menettelystä on 10 * 20 = 200 yksikköä.
Vaihtoehtoiset menetelmät antavat siis vaivoiksi 140 ja 200 yksikköä. Siksi kannattaa valita pähkinät purkissa -menetelmä.

Sitten tarkastellaan muroja. Murojen tähtääminen purkkiin on vaikeampaa kuin pähkinöiden, koska toisin kuin pähkinäpussin kulma, muropaketin suuaukko ei mahdu purkista sisään vaan on oltava varovainen. Tosin se on myös nopeampaa, joten vaiva on loppujen lopuksi yhtä suuri. Murojen kaataminen purkkiin on myös hankalampaa kuin murojen kaataminen lautaselle, koska lautasen tähtäyspinta-ala on ratkaisevasti suurempi kuin purkin. Kilon muropaketin kaataminen purkkiin on vaivaltaan noin 2 * 20 = 40 yksikköä.
Murojen kaataminen purkista lautaselle taas on vain aavistuksen verran helpompaa kuin murojen kaataminen laatikosta lautaselle. Tämä johtuu siitä, että laatikosta kaadettaessakaan murot eivät liiku yhtä ärhäkästi kuin pähkinät ja aukko taas on niin suuri, että tukkeutumisvaaraa ei ole. Muropaketti on myös itsekantava, joten sotkeutumisriski on pienempi kuin pähkinöillä. Purkin etu laatikkoon nähden on lähinnä siinä, että läpinäkyvästä purkista on helpompi arvioida sopiva kaatamisnopeus. Sanotaan, että purkista kaatamisen vaiva on 5 yksikköä per kerta ja laatikosta kaatamisen 7 yksikköä.
Lisäksi muroja kuluu aamupalalla monin verroin enemmän kuin pähkinöitä. Oletetaan, että kilon laatikko riittää viideksi kerraksi. Tällöin kokonaisvaiva purkista kaatamisessa on 40 + 5 * 5 = 65 yksikköä ja laatikosta kaatamisessa 7 * 5 = 35 yksikköä.
Siksi selviää pienemmällä vaivalla, kun kaataa murot suoraan laatikosta.

Tämän takia mies siirtää pähkinät purkkiin, mutta ei muroja. Selvitäkseen vähemmällä vaivalla.

Tämä prosessi tapahtuu miehen aivoissa sekunnin murto-osissa. Mies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Hän osaa kyllä useimmiten selittää sen, jos tarve vaatii. Kuten edellä on tehty.

Naisen logiikka taas toimii toisin. Naiselle työn määrällä ei ole merkitystä, vaan sillä, että saa puuhastella. Jos hänellä tietyllä hetkellä ei ole mitään erityistä tekemistä, hän ottaa murolaatikon ja tyhjentää sen purkkiin. Onhan totta, että murot on hieman helpompi sitten aikanaan kaataa lautaselle purkista kuin laatikosta.

Nainen ei kiinnitä huomiota kokonaisuuteen, vaan yksityiskohtiin. Hän ei ajattele, että murojen tai pähkinöiden kaataminen purkkiin ja niiden kaataminen lautaselle ovat osa samaa prosessia. Naiselle ne ovat erillisiä tapahtumia. Siksi nainen saattaa avoimesti hämmästellä, miksi mies on niin hölmö, että kaataa muroja suoraan laatikosta, vaikka olisi helpompaa kaataa purkista. Mies voi tietysti yrittää selittää asian yksinkertaisesti. Vaihtoehto A: murot kaadetaan laatikosta. Vaihtoehto B: murot kaadetaan ensin laatikosta JA sitten purkista. Kumpi aiheuttaa enemmän työtä?
Valitettavasti tämä ei mene naiselle jakeluun, koska hän ei näe tilannetta prosessina. Nainen ajattelee, että eihän murojen kaatamista purkkiin voi laskea, koska sehän on jo tapahtunut, mikäli murot kerran ovat jo purkissa.

Sama ilmiö on havaittavissa työelämässä. Eräs kaveri totesi miesten ja naisten sijoittamisen eri työtehtäviin toimivan parhaiten yksinkertaisella säännöllä. Naiset on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on työn tekeminen. Eli se, että koko ajan tapahtuu jotakin ja hypitään tehtävästä toiseen. Miehet taas on asetettava tehtäviin, joissa tärkeää on aikaansaaminen. Eli se, että saavutetaan tietty tulos.

Jos työtehtäviin sijoittelu tehdään täsmälleen päinvastoin, miehet stressaantuvat tehtävässä, jossa tapahtuu koko ajan eikä ole hetken rauhaa, kun jatkuvasti tulee keskeytyksiä ja häiriöitä. Naiset taas eivät kykene suoriutumaan prosessista, koska eivät ymmärrä kokonaisuutta ja asioiden välisiä yhteyksiä, ns. punaista lankaa.

P.S. Että mitenkö Salli Brown otti selitykseni? No, sanottakoon että keksin yhden hyvän syyn lisää sille, miksi murot kannattaa pitää pahvilaatikossa. Jos ne olisivat olleet lasipurkissa, kuhmut eivät olisi vieläkään parantuneet.

torstai 10. kesäkuuta 2021

Keksimistä odotellessa II


Kirjoitin kymmenen vuotta sitten jutun urheilulajeista, jotka vain odottavat keksimistään. Tietysti täysin kieli poskessa, paitsi ehkä suokoripallon suhteen. Olihan suopotkupallo ja suolentis jo keksitty. Tietääkseni yhtäkään näistä kymmenestä ideastani ei ole kuitenkaan vielä toteutettu. Tässä nähdäänkin urheilun ja politiikan ero – kun urheilussa keksii älyttömyyksiä, ne eivät toteudu mutta poliittisissa satiireissani on tupannut käymään niin että muutaman vuoden kuluttua onkin huomannut olleensa guru eikä humoristi.

On valitettavasti myönnettävä, että kansainvälinen olympiakomitea on ollut huumorissaan minua onnistuneempi. Ovathan he ottaneet olympiaohjelmaan muutamia lajeja, joita kaltaiseni vanhan liiton mustikkasoppaa rinnuksilla ja räkä poskella -miehet pitävät lähinnä xxxxxxn puuhasteluna. Tässä sitten KOK:lle kymmenen ehdotusta lajeista, joista jokainen on urheilullisempi kuin olympiaohjelmaan hyväksytyt golf tai breakdance. Tosin näissä lajeissa on se huono puoli, että ne ovat keksimällä keksittyjä eivätkä evoluution tuloksena. Golfiahan ryhtyivät pelaamaan turhautuneet skotlantilaiset, kun eivät saaneet laitumella lampaita kiinni ja päättivät että jos ei saatu mailaa reikään, niin jos nyt sitten edes pallot. Breakdance taas sai alkunsa kun neekeri yritti varastaa pölykapseleita vahingossa liikkuvasta autosta.


10. Käsipohjauinti

Uinnissa kilpaillaan vapaauinnin lisäksi rinta-, perhos-, selkä- ja sekauinnissa. Siis olympia- ja MM-tasolla. Lisäksi on vanha suomalainen tyyli kylkiuinti sekä varvasuinti, jossa mennään varpaat edellä ja vedenpinnan yläpuolella. Näissä ei tiettävästi kilpailla, mutta miksi ei? Eihän niissäkään päästä yhtä kovaa kuin kroolaamalla, joka on toistaiseksi nopein keksitty tyyli. Tämä on ihan sama kuin juoksussa kilpailtaisiin olympia- ja MM-tasoilla vapaalla tyylillä, kinkkaamalla, pussijuoksussa ja takaperinjuoksussa sekä sekajuoksussa, joka olisi näiden yhdistelmä. Ja ennen kuin joku sanoo että kilpaillaanhan hiihdossakin kahdella eri tyylillä, niin se on sillä tavalla ymmärrettävää että perinteinen hiihto on se välttämätön tyyli, jolla kaikki hiihtäisivät jos latukoneet eivät muuta mahdollistaisi. Kun taas uinnissa ei ole mitään estettä edetä nopeimmalla tavalla. Niinpä uintiin soveltuisi kaikkia muita tekniikoita luontevammin kilpailulajiksi käsipohjauinti, sillä kuten hiihdossakin, ensin opetellaan perustyyli eli perinteinen ja luisteluun siirrytään sitten kun tämä osataan. Samalla tavalla jokainen ”ui” ensin käsipohjaa. Ei sitten muuta kuin käsipohjauinti kilpailulajiksi! Lastenaltaisiin rataköydet ja ajanotto päälle. Kosketus pohjaan oltava koko ajan vähintään toisella kädellä, vain käännöksen ajaksi saa irrota.


9. Avantouintiluistelu

Laji, jossa suomalaisille tulee taatusti olympiakultaa. Ongelmana on kylläkin löytää sopivia paikkoja tämän harrastamiselle, mutta jokisuut ovat yleensä päteviä. Lähtöviivalta edetään luistellen niin pitkälle kunnes kuuluu purluiskis ja loppumatka uidaan. Tyyli on vapaa.


8. Mattoaitajuoksu

Juoksumatto on pelastanut monen juoksijan liukkailta keleiltä tai pakkasilta. Mutta mitä tekee aitajuoksija, jonka käytössä ei ole hallia? Tässähän on selvä markkinarako. Ei muuta kuin kehittämään mattoa, jossa on alas taittuva aita. Kun aituri on ponnistanut aidan yli ja se on mennyt maton taakse, aita kippautuu alas ja rullaa maton alapuolella sen etupuolelle, josta se pomppaa jälleen ylös. Pikkuisena ongelmana tässä on tietysti se, että maton kokonaispituus on liian pieni aitaväliin nähden. Mutta tämä on vain järjestelykysymys – asian voi hoitaa elektroniikalla siten, että aita pomppaa ylös vain joka kolmannella kierroksella.


7. Makrogolf

Minigolf on jo keksitty. Miksikä ei sitten makrogolf? Tässä ehdotus. Reitti kulkee paikasta A paikkaan B ja on pituudeltaan vaikka 20 km. Kilpailijat lähtevät väliaikalähdöllä parin minuutin välein. Vieressä ajaa toimitsija golfkärryllä, mutta kilpailija itse etenee jalan. Kello käy startista siihen, kunnes pallo saadaan reikään. Toimitsija laskee käytettyjen lyöntien määrän. Joka lyönnistä tulee minuutin aikasakko. Mailoja voi käyttää tarpeen mukaan niin montaa erilaista kuin haluaa, mutta ne on kannettava itse.
Tämä on itse asiassa speedgolfin versio. Siinä kierretään koko golfkenttä läpi ja aikaan lisätään minuutti per lyönti. Lajin ensimmäinen kokeilija oli muuan Steve Scott (tonnivitosen enkka 3.31,76 ja MM-hopeaa Helsingissä 1983). Ensimmäinen tulos oli 124 minuuttia 33 sekuntia, josta 95 minuuttia kertyi lyönneistä. Käytetty maila oli kolmosrauta, mitä se sitten tarkoittaakin. Nykyinen ME on tiettävästi 109 minuuttia 6 sekuntia.


6. Seinälaskeutuminen

Jokainen kallioseinämää kiivennyt tietää, että eihän se kiipeäminen mitään, vaan yritäpä laskeutua samaa reittiä alas. Jo fysiikan lait sanovat, että tämä on paljon vaikeampaa. Kiivetessä kamppailee painovoimaa vastaan, mutta laskeutuessa liike on voiman suuntaan, mikä tekee sen hallitsemisesta paljon haastavampaa. Seinälaskeutumisessa kilpailija vinssataan ensin kiipeilyseinän huipulle, josta kello käymään. Jos turvaköysi kiristyy missään vaiheessa, tulee hylkäys. Kilpailijan on osuttava hallitusti viimeiselle tapille 20-30 cm korkeudessa, jonka jälkeen saa hypätä maahan. Anturi pysäyttää kellon ja nopein laskeutuja voittaa.


5. Murtomaalumilautailu

Ensin ihminen keksi sukset, jotta pääsisi liikkumaan lumihangessa. Sitten ihminen keksi, että niillä voi laskea huvin vuoksi mäkeä. Tämä vei kauemmas suksien varsinaisesta käyttötarkoituksesta eli siitä, että pääsisi etenemään paikasta A paikkaan B. Onhan näet niin että yleensä on myös kuljettava takaisin ja silloin ainakin toiseen suuntaan on ylämäkeä matkalla. Kun tämä oli sitten liian helppoa, niin piti keinotekoisesti vaikeuttaa mäen alastuloa. Joku neropatti keksi liimata sukset yhteen ja näin syntyi lumilauta. Pistäkääpä suksimies lumilautakisaan ja katsokaa kuinka käy. Laudalla mäen laskeminen on tasan yhtä älytöntä kuin jos otettaisiin pussijuoksu olympialajiksi.
Mutta vielä ei ole saavutettu huippua. Viedään lumilautailu murtomaalle. On siinä lystiä katsella, kun tökitään sauvoilla ylämäkeä pystymättä potkimaan vauhtia. Ja tähän rinnalle pitää vielä saada toinen tyyli eli sauvat kieltoon, jolloin pitääkin oikeasti potkia vauhtia jalalla.


4. Ukoneukonkantoveto

Suomi on tunnettu eukonkannon MM-kisoista. Tämähän on mitä epätasa-arvoisinta. Nainen kulkee kyydillä! Vaan eipä hätää. Liitetään lajiin ukonveto. Tässä lajissa mies istuu kärreissä ja vaimo vetää niitä. Systeemi toimii pariviestin periaattella eli ensin vaikka vaimo vetää miestä kärreissä, seuraavalla kierroksella mies kantaa eukkoa, sitten vaihdetaan taas rooleja jne. Neljä kierrosta molempia ja voittaja ratkeaa.
Lajissa kannattaa varautua nykyajan tasa-arvovaatimuksiin. Tämähän vain lisää mahdollisuuksia:
1) Homoparisarja samoilla säännöillä.
2) Lesboparisarja samoilla säännöillä.
3) Vapaaparisarja samoilla säännöillä eli osapuolet saavat olla vapaasti valiten miehiä, naisia, helikoptereita tai jotain siltä väliltä.
Tästä tietysti seuraa se, että välillä rooleja pitäisi vaihtaa. Mutta sehän vain lisää mahdollisuuksia:
4) Vapaaparisarja eli kaksi kierrosta ukonvetoa ja kaksi kierrosta eukonkantoa, jonka jälkeen kaksi kierrosta eukonvetoa ja kaksi kierrosta ukonkantoa rajoittamatta sitä kumpi on ukon ja kumpi eukon roolissa.
5) Homosarja eli kaksi kierrosta karhunvetoa ja kaksi kierrosta queeninkantoa, jonka jälkeen kaksi kierrosta queeninvetoa ja kaksi kierrosta karhunkantoa.
6) Lesbosarja eli kaksi kierrosta butchinvetoa ja kaksi kierrosta femmenkantoa, jonka jälkeen kaksi kierrosta femmenvetoa ja kaksi kierrosta butchinkantoa.


3. Voiman osto

Laji, jossa dopingkontrollissa varmistetaan se, että sitä on taatusti käytetty! Ensin nostetaan penkiltä ja penkkipaitojen käyttö on suorastaan pakollista, koska lajin perusajatushan on huijaaminen. Sen jälkeen kustaan purkkiin. Mittausten jälkeen penkkitulos kerrotaan luvulla, joka on näytteen pitoisuuden ja dopingkontrollilajeissa sallitun tuloksen suhde. Tasatilanteessa penkkitulos ratkaisee. Samoin siinä tilanteessa, jossa kusemisen jälkeen koeputki liukenee eikä mittausta voi suorittaa. Palkinnot on tapana jakaa perikunnan edustajille.


2. Crossfat

Muuten sama kuin crossfit, mutta lajiin saavat ottaa osaa vain kehopositiiviset. Arvostelulajin kriteerien kehittäminen on vielä kesken, mutta yleiseen yhteisymmärrykseen on päästy siitä, että bikinikierroksella saa lisäkertoimia siitä, kuinka monta tuomaria saa yökkäilemään.


1. Kirjeshakkinyrkkeily

Meillä on siis kirjeshakki, jossa pelaajat lähettävät toisilleen siirrot postitse. Sitten meillä on shakkinyrkkeily, jossa matsataan erä, pelataan välillä muutama siirto shakkia ja taas otellaan. Ottelu päättyy esimerkiksi shakkimattiin tai tyrmäykseen.
Sitten yhdistetään nämä kaksi. Kirjeshakkinyrkkeilyssä ottelijat lähettävät toisilleen kirjeen sijaan paketin. Tehän tiedätte pilapiirroksista sen jutun, kun tyyppi avaa pahaa aavistamatta paketin, josta singahtaa vieterinyrkki … tarvitseeko sanoa enempää? No tarvitsee.
Säännöt ovat seuraavat. Paketin noudettuaan pelaaja asettaa shakkilaudan edelliseen pelitilanteeseen ja virittelee videokameran valmiiksi. Sitten hän kumartuu avaamaan pakettia ja ottaa vieterinyrkin iskun nenäänsä. Tästä lähtee kello käymään. Pelaajalla on viisi minuuttia aikaa lukea vieterinyrkkiin liimattu lappu, tehdä siihen merkitty siirto shakkilaudalla sekä oma vastaussiirtonsa, teipata tämä vieterinyrkkiin kiinni, virittää nyrkki uudelleen ja sinetöidä se omaan pakettiinsa. Mikäli tämä ei onnistu määräajassa, pelaaja häviää ottelun tyrmäyksellä. Toinen tapa ottelun päättymiseen on tietysti shakkimatti. Video ladataan nettiin, josta sen voi katsoa koodilla joka sisältyi avattuun pakettiin. Näin pelaaja voi varmistaa, että vastustaja suoriutui edellisestä siirrosta sääntöjen mukaisesti.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Uusinta: Jaskan sairaalareissu


Lukijalle: Paljastettakoon sen verran, että tässä tarinassa suoritettu operaatio oli onnistunut ja näin neljä vuotta myöhemmin kaikki on edelleen juuri siinä kunnossa kuin operaation tarkoitus olikin:

- Kyllä tämä selvä tapaus on, lääkäri totesi tutkimuksen päätteeksi.
- Kirjoitan lähetteen kirurgian polille ja siellä hoidetaan asia kuntoon, hän jatkoi.
Pureskelin uutista vähän aikaa.
- Kuinkas kauan menee että leikkaukseen pääsee, kysyin.
- Tämähän ei ole kiireellinen. En tiedä keskussairaalan systeemejä, mutta luulen että muutaman kuukauden saat odotella, lääkäri vastasi.

Poppamiehen ennustus osoittautui luvalla sanoen optimistiseksi. Ei riittänyt muutama kuukausi eikä edes kokonainen vuosi. Koko prosessin aloittamisesta kului yli kaksi vuotta ja lopullisen diagnoosin saamisesta vuosi ja yhdeksän kuukautta leikkauspäivään. Keskussairaalassa oli muita kiireitä ja niiden syyt kyllä kävivät ilmi. Jouduin näet odotusaikana muutaman kerran käyttämään lapsia sairaalassa. Yhtä poikkeuskertaa lukuun ottamatta totesin saapuneeni monikulttuuriseen ympäristöön. Odotushuoneissa etninen monimuotoisuus oli rajusti yliedustettuna. En voi tietenkään varma asiastani olla, mutta etnisestä koostumuksesta ja tulkeista päätellen sairaalakaupungin VOK teetätti kelpo määrän töitä. Kansantalous kiittää, kun yhtä sairaalareissua kohti saadaan työllistettyä paitsi sairaalahenkilökuntaa, myös tulkkeja ja takseja.

Vuoden odotuslistalla olon jälkeen pokka petti. Soitin ja kysyin, koska vaiva olisi ollut mukava saada hoidettua. Ei se pahentunut eikä parantunut, siksi se ei kiireellinen ollutkaan, mutta keskeneräiset asiat rassaavat. Ystävällinen virkailija kertoi, että ei osaa sanoa kauanko menee. Riippuu siitä milloin saadaan aikaa hoitaa näitä ei-niin-kiireellisiä leikkauksia. Sain hillittyä itseni ja jätin sanomatta että heti kun keskitätte resurssinne niihin jotka tämän homman kustantavat. Eihän se hoitohenkilökunnan vika ole että poliitikot tekevät typeryyksiä.
Virkailija neuvoi että voin aina mennä yksityiselle puolelle. Tuumasin mielessäni että pitäkööt tunkkinsa. Periaatteesta en rupea maksamaan kymmenkertaista hintaa siitä, mikä minulle kuuluisi maksettujen verojen perusteella. Ymmärtäisin asian nikottelematta, jos Suomessa ei olisi julkista terveydenhuoltoa. Mutta en ymmärrä sitä, että veronmaksaja joutuu ensin kustantamaan muiden, jopa ei-suomalaisten hoidot julkisella sektorilla ja sen jälkeen omansa yksityisellä.
En tiedä, kuinka kauan olisi hermo pitänyt, mutta onneksi kutsu leikkaukseen tuli ennen sen pettämistä. Suhteellisen lyhyellä varoitusajalla kuitenkin, taisi olla päivälleen kuukausi H-hetkeen sen tipahdettua postilaatikkoon.

Jos prosessin alkuvaihe oli sujunut kankeasti ja epäonnekkaasti (jätän tietyistä syistä kertomatta muutamia asioita, mutta sanottakoon että piti käydä kahdessa eri paikassa lääkärillä ja asioida kolmen eri instanssin kanssa), niin tästä eteenpäin kaikki alkoi sujua mitä mallikkaimmin ja onnekkaimmin. Alkaen leikkausajankohdan määräytymisestä: hämmästyttävää kyllä, ei tarvinnut kuin yksi pikku siirto tehdä töiden järjestelemiseksi.

Lopulta koitti suuri päivä. Marssin sairaalan aulaan ja ilmoittauduin automaatilla. Se käski siirtyä N-kerrokseen X-osastolle. Pahaksi onneksi N-kerroksessa ei ollut opastetta X-osastolle, joten kysäisin henkilökunnalta, joka ystävällisesti neuvoi minut sinne minne olisin omalla arvauksellani mennytkin. Päädyin odotussaliin, jossa oli pari muuta potilasta penkeillä istuskelemassa. Ilmoitin viestillä Sallille, että täällä ollaan.

Tilanteen edistymistä seuraavan tunnin aikana onkin helpointa seurata minun ja Sallin viestinnällä, jota olen hieman editoinut:
Jaska (12.21): Äsken kutsuttiin sisään keski-ikäinen nainen nimellä Itänen-Läntinen.
(Intimiteettisyistä nimi muutettu yhtä hauskaksi kuin se oikeasti oli. Tarkistin jälkeenpäin sukunimihausta olinko todella kuullut sen oikein ja kyllä, senniminen löytyi. Minähän olen näistä älyttömistä yhdysnimistä kirjoittanut jopa kahdesti.)
Salli (12.25): Nukuitko yöllä ok?
(Olin lähtenyt kotoa ennen seitsemää. Salli oli nukkunut edellispäivänä sairastuneen lapsen huoneessa eikä ollut herännyt ennen lähtöäni.)
En ehtinyt heti vastata, sillä välittömästi viestin tultua yksi niistä hoitajista, jotka olivat aina silloin tällöin aulan läpi kulkeneet, marssi luokseni ja kysyi, olenko Mr. Brown. Tunnustin olevani, jolloin hän kertoi että ovat valitettavasti aikataulusta hieman myöhässä, mutta hän tuo esilääkityksen aivan hetken kuluttua. Kuten toikin.
Jaska (12.37): Joo, ei jännittänyt. Nyt tuli esilääkitys. Hoitsut eivät edelleenkään ole Holby City -tasoa. Tosin tämä joka minun kanssa asioi oli luultavasti vielä viisi vuotta sitten.
Salli (12.47): Vanhojahan ne Holbyssakin alkaa olla.
Salli (13.11): Joko kohta mennään?
Jaska (13.13): Juuri kävi hoitsu kysymässä alkaako ramaista eli vaikuttaako lääke. Sanoin että ei. Tarkemmin ajatellen olisin voinut vastata että ei muuten, mutta näytät nyt nuoremmalta kuin äsken.
Salli (13.20): Ramaista? Mutta eihän siinä nukutusta pitänyt olla?
Jaska (13.21): No ei, mutta kai tässä jotain puudutusainetta vahvistavaa on.
Jaska (13.24): Eikjä tssä mitlägfn vaiöftusta ti on goji ovelan.

Sitten Sisar Hento Valkoinen saapuikin paikalle entistä nätimmän näköisenä ja kehotti saapumaan lääkärin juttusille. Ylös noustessa tunsin oloni vähän ontoksi, eli esilääkitys oli tehnyt tehtävänsä.
Lääkäri puhui huonoa suomea tai tarkemmin sanottuna hyvää suomea mutta hieman puutteellisesti. Heimoveli näkyi olevan, joten ääntäminen oli täydellistä ja muutenkin rennon ja ammattitaitoisen oloinen heppu. Muutaman minuutin byrokraattisen rupattelun jälkeen siirryimme toimenpidehuoneeseen ja matkalla toinen, ihan suomalainen lääkäri, pyysi lupaa tulla seuraamaan operaatiota. Arvostettavaa ammattietiikkaa; kun kyseessä on harvemmin suoritettava toimenpide, niin pysyy oma osaaminen yllä. Niinpä operaatiossa oli paikalla kaksi lääkäriä ja se hoitaja, joka tässä vaiheessa lääkitystä alkoi näyttää jo nuorelta Marilyn Monroelta.

Itse operaatio sujui varsin rutiininomaisesti. Poppamies iski puudutuspiikit, jotka vain pikkuisen nipistivät. Sitten odoteltiin hetki ja veistohommiin. Mitään en tuntenut koko aikana ja jutusteltiin siinä samalla neljästään rennosti niitä näitä. Sekä itse operaatiosta noin yleisesti että ammattiasioista muutenkin. Jälkeenpäin harmitti, etten älynnyt katsoa kellosta kauanko meni, mutta huono veikkaus on parikymmentä minuuttia ensimmäisestä viillosta viimeiseen ompeleeseen. Operaation päätyttyä lääkärit poistuivat paikalta pukeutuessani ja Monroen Maikin reinkarnaatio ojensi kotihoito-ohjeet. Kiitin hyvästä hoidosta ja totesin, että ammattilaisten kanssa on aina mukava asioida, vaikka itse asia olisikin hieman ikävä. Operaatio tuli hoidettua luotettavasti ja tehokkaasti, henkilökunta sai palvelustaan ja osaamisestaan täydet pisteet. Vähän eri meininki kuin aikoinaan armeijan noitatohtoreilla.

Kyllä suomalainen julkinen terveydenhuolto on aina messun arvoinen!

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Uutiskatsaus 22/2021


1. Morning comes back

Viime aikoina maassa ei ole paljon muusta puhuttu kuin Sanna Marinin perheen aamupaloista. Isoruokainen nainen, kun saa 300 euroa kuussa kulumaan niihin. Mutta tämä on naurettavaa lillukanvarsiin kompastelua. Tässä asiassa olen täysin Marinin puolella. Pääministerin tehtävä on hoitaa Suomen asioita eikä laskea pikkuhiluja. Koko kohu on numerotaidottomien kauhistelua. Sinänsä mielenkiintoista on se, miksi kepin nokassa vietävät toimittajat ovat nyt lähteneet kurmoottamaan entistä ihannetyttöään.
Numerotaidottomille vähän laskelmaa. SDP:ssä on jotain neljäkymmentätuhatta jäsentä. Jos heille kaikille kustannettaisiin aamupalaa 300 eurolla kuukaudessa, laskun suuruus olisi 12 miljoonaa kuussa. Vuodessa tämä tekisi 144 miljoonaa. Niillä neljällä miljardilla, jotka Suomi on nyt ottamassa persnettoa EU:n tukipaketissa, voisi kustantaa kaikille SDP:n jäsenille ruhtinaalliset aamupalat noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Tämä olisi monin verroin parempi diili. EU-tukipakettirahat katoavat sen sileän tien Suomesta, kun taas demarilaumalle kustannettuihin aamupaloihin käytetyt rahat jäisivät käytännössä kokonaan pyörittämään Suomen talouselämää samalla tavalla kuin nytkin, sillä oletettavasti demarit syövät nykyäänkin.
Esitänkin ilmaisia aamupaloja kaikille demarien jäsenille seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi – tietysti sillä ehdolla, että he tämän edun saadessaan luopuvat kaikista poliittisista tehtävistään. Tästä epäsuorasti Suomelle seuraavat hyödyt ylittävät moninkertaisesti tähän käytetyt veronmaksajien varat.


2. Hesari tutkii

Perussuomalaisten vastainen propagandakampanja on mediassa täydessä vauhdissa ja blogistikollega Professori tekikin otsikon jutulle jo erinomaisen ruumiinavauksen tältä kantilta.
Jutussa ruodittiin Halla-ahon väitettä, jonka mukaan pienipalkkaiset työperäiset maahanmuuttajat siirtyvät varsin pikaiseen tahtiin sosiaalietuuksien nauttijoiksi. Tätä yritetään sitten erilaisin tilastoin kumota. Huvittavin suoritus tällä alalla on ollut se, jossa todettiin että työperäisten maahanmuuttajien työllisyys on aluksi kantaväestöä korkeammalla tasolla. Kelatkaapa hetki tuota logiikkaa. ”Töihintulleiden työllisyys on keskimääräistä väestöä korkeammalla tasolla.” Olisi muuten melkoinen tilastollinen kummajainen, jos näin ei olisi. Sama kuin jos todettaisiin, että ylipainoisten keskipaino on normiväestöä korkeammalla tasolla.
On myös huomattava, että tässä ei käsitelty lainkaan varsinaista haittamaahanmuuttoa eli kehitysmaalaisten turvapaikkaturistien maassaoleilua, vaan ainoastaan työperäistä maahanmuuttoa. Halla-aho itse esitti tulorajaksi kolmea tonnia kuussa, mikä olisikin varsin pätevä karsimaan pois shoppailijat.


3. Vakavasti otettavaa journalismia

Hesari jaksaa aina muistuttaa siitä, että Suomi on liian valkoinen. Kuvassa Hesarin toimitus. Tehtävänä on etsiä kuvasta etninen monimuotoisuus.
Tämä lieneekin ensimmäinen ja ainoa merkki siitä, että Hesari pyrkii tekemään laadukasta työtä.


4. Äidinkieli ruskeana

Vuoden parhaaksi ylioppilasaineeksi valittiin nationlismin lytännyt aine, mikä ei sinänsä ollut mikään yllätys. Tosin sitähän on tunnetusti toimitettava, mitä halutaan. Tulisi kuitenkin muistaa, että kansallisvaltiot ovat saaneet aikaan kaiken sen, mitä länsimaiseksi sivistykseksi kutsutaan. Tämän väittäminen sattumaksi olisi jo aika paksua. Kun taas internationalismi sai aikaan lähinnä kommunismin ja savuavat rauniot.
Tämänkertainen paras aine ei kuitenkaan ollut yhtä herkullisen osuva ja ansiokas kuin vastaava suoritus viisi vuotta sitten. Kannattaa lukea linkki. Pistin sen silloin talteen myöhempää käyttöä varten. Kyseessä oli loistelias suoritus teemalla ”kirjoitetaan parodia täydellisestä ylioppilasaineesta”. Ongelma oli siinä, että sensorit luulivat kirjoittajan olevan tosissaan. Satuin vähän toista vuotta tapauksen jälkeen keskustelemaan aiheesta erään alan huippuammattilaisen kanssa. Hän muisti aineen ja kertoi, että reaktio oli sama kuin minulla – kaveri oli vienyt lautakuntaa kebab-kioskille sata-nolla. Pari poimintaa, niin näette kuinka niitä laudatureja kaivellaan:
Me suomalaiset jussit kuokkisimme suomme mieluiten itse. Heti alkulauseessa niitataan suomalaisuus.
...edes eurooppalaiset Akropolis-kukkulan demokratian soihdunkantajat eivät ole aina onnistuneet yhteisessä vastuunkannossa: äärimmillään 1900-luvun puolivälin tienoilla he olivat valmiita hylkäämään omatuntonsa ja yhteisen vastuunkannon ihanteen diktaattorin krematorioihin ja kaasukammioihin. Pelkään – en halua olla osa samanlaista kehityskaarta. Sitten kaivetaan esiin natsikliseet.
Samanlainen ajattelumalli on valloillaan jopa teamworkin mallimaassa: siellä maan johtajaksi pyrkivä liikemies on kahminut mielipidemittauksien kärkisijat lupailemalla muurin – yhteistyön irvikuvan – toisen kansakunnan vastaiselle rajalle. Tuohon aikaan pakollinen Trump-solvaus.
Renessanssin aikana kukkineesta protektionismin ja merkantilismin hengessä käydyistä kansallisvaltioiden nahisteluista on purjehdittu pullein purjein eteenpäin kohti globaalia yhteistyötä. Jos olin aiemmin epäillyt, että kirjoittaja saattaa sittenkin olla tosissaan, nämä kököt metaforat paljastivat tämän olleen kieli poskessa kirjoitettu parodia täydellisestä ylioppilasaineesta.
Kaikki nämä suuressa mittakaavassa hauraat, mutta silti niin voimakkaat ihmisten väliset siteet ovat kuin kivijalka ihmiskunnan yhteiselle kotitalolle eli maapallolle. En suostu uskomaan, että nämä siteet haalistuisivat olemattomiin, kun oman lapsen tai ystävän sijasta tulisi osoittaa avunantoa eriväriselle, -näköiselle tai tuiki tuntemattomalle ihmiselle. Klisee klisee kulkunen – tämä uppoaa humanistiin kuin veitsi voihin.
Kannan ylpeydellä kuokkaa yksinäisen suon laidalla heiluttelevan jussin arvomaailmaa, mutta siirrän sen hetkeksi syrjään. Opittiinhan Jukolassakin lopulta lukemaan – yhdessä. Aloitettiin Pohjantähdellä ja päätetään Seitsemällä veljeksellä. Vähemmästäkin kostuvat jo keski-iän ylittäneenkin äikänopen housut.
Luulisi kuitenkin kirjoittajaa harmittavan, kun tätä ei tunnistettu parodiaksi vaan otettiin tosissaan. Tämänkeväinen kliseekokoelma saattoi jopa ollakin tosissaan kirjoitettu, vaikka sekin epäilyttää. Toisin kuin tämä viiden vuoden takainen mestarisuoritus, joka on selvä tapaus.


5. Ammattiin valmistavaa koulutusta

Oikeustieteellisen pääsykokeissa oli monenlaisia ongelmia:
”– Koetilassa selvisi, että kokelaille osoitetut tunnukset tietokoneen käyttöön eivät toimineet. Valvojat saivat uudet tunnukset, jotka eivät myöskään toimineet. Lopulta valvoja kirjautui kaikkien kokelaiden tietokoneelle omilla tunnuksilla. Koe päästiin aloittamaan 45 minuuttia myöhässä, hakija kertoo.
Hakijan mukaan odotellessa hakijoille annettiin ristiriitaisia ohjeita siitä, saiko pöydällä olleita ohjepapereita kääntää ja saiko mobiililaitteita käyttää vielä ennen kokeen alkua.
Ohjepaperin takana oli hakijan mukaan tehtävä, jonka vastauksen olisi helposti voinut tarkistaa netistä. Hän kertoo ilmoittaneensa tästä valvojalle, ja tämän jälkeen valvoja kielsi puhelimet koetilasta.
Lisäksi hakija kertoo, että kokeeseen tullessa ei noudatettu porrastettua saapumista ja jatkuvien teknisten vaikeuksien vuoksi koetilan melutaso nousi myös kokeen ollessa käynnissä.
– Järjestelmät takkuilivat vuoron perään ja näiden korjaaminen tuotti huomattavasti meteliä. Valvojia tai teknisiä osaajia saapui ja lähti. Koetilanne oli hyvin rauhaton. Minulla oli korvatulpat korvissa ja pidin vielä sormia korvieni päällä, jotta pystyisin ajattelemaan. Siltikin valvojien puhe kuului läpi ja häiritsi suoriutumista.
...
Koska kokeessa vastausten pituudet ovat tarkasti määriteltyjä, eri ohjelmaa käyttämällä oli vaikea seurata, että vastauksista tulee oikean mittaisia.
– Mikäli kirjoitusta on liikaa, ylimääräistä osuutta ei arvioida. Lopulta jouduimme kopioimaan vastauksemme notepadille ja vaikka fontti oli tismalleen sama, oli rivejä jokaiseen vastaukseen ilmestynyt 1–2 lisää.
...
Hakijan mukaan koe kuulutettiin alkaneeksi, vaikka osalla hakijoista ei ollut vielä koepapereita pöydällään. Valvojat eivät reagoineet heti, ja ihmiset olivat hakijan mukaan huutaneet salissa, että heillä ei ole koepaperia.
Vasta hetken kuluttua salissa kerrottiin, että jo kokeen aloittaneiden on keskeytettävä koe ja käännettävä paperit, jotta kaikki saavat aloittaa yhtä aikaa.
– Todella sekava ja stressaava aloitus kokeelle, joka on itsessäänkin stressaava tilanne, hakija kertoo.
Kokeen loppumisesta oli myös epäselvyyttä, sillä kokeen aloitusaikaa ei merkitty mihinkään.
– Lopuksi joku valvoja ilmoitti, että koeaika on päättynyt. Hetken päästä kuulutettiin että koeaika ei ollutkaan loppunut. Viimeiset minuutit ovat todella kriittisiä, kun koeaika on muutenkin todella lyhyt, hakija kertoo.

Pääsykokeen tarkoitus on valita koulutusohjelmaan hakijat, jotka parhaiten kykenevät ammatissa toimimaan. Siihen nähden oikeustieteellisen pääsykoe oli lähes täydellisesti onnistunut On vaikea kuvitella koetta, joka simuloisi lakimiehen työtä yhtä hyvin kuin tämä pääsykoe:
- alustavasti ilmoitetut asiat eivät toimi kuten pitäisi
- annetut ohjeet ovat epäselvät ja ristiriitaiset
- kiistellään siitä, mikä on sallittua ja mikä ei
- ulkopuoliset häiritsevät suoritusta
- tehty työ muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun sen siirtää eteenpäin
- kaikkia ei kohdella tasapuolisesti
- deadline on tuntematon ja muuttuu siitä huolimatta
Miten muutenkaan voitaisiin testata paremmin kokelaan soveltuvuutta alalle, jossa hovioikeudella on tapana muuttaa käräjäoikeuden päättämiä asioita tai jopa kumota ne päinvastaiseksi? Ihan sama kuin insinööri laskisi sillan kantavuuden ja toteaisi sen riittävän rekoille, kun taas seuraava insinööri toteaisi että se ei kanna edes jalankulkijaa eikä sitäpaitsi ole edes silta vaan tunneli.


6. Ällähy äkbäär!

Somalinainen ilmoittautui vapaaehtoisesti asepalvelukseen, mutta perui sen kun kuuli ettei saakaan pitää hijabia. Tästä tuli sitten henkinen pipi. Kehotamme siirtymään Somaliaan hoitamaan henkistä pipiä. Siellä saa riehua kalashnikovin kanssa hijab tai vaikka burkha päällä. Tosin ei luultavasti kovin pitkään.
Toisaalta voisi ottaa harkintaan kokonaan uuden yksikön perustamista Suomen armeijaan. Hijab-legioona. Tällä olisi oma pukukoodinsa ja myös oma taistelutapansa eli kulttuurisidonnaiseen tyyliin itsemurhapommitukset. Tämä legioona kun lähetettäisiin vihollisen kimppuun niin tulisi samalla lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Taisteluhuudoksi ei tietenkään käy perinteinen ”Hakkaa päälle”, vaan kulttuuriin sopivampi mutta ääkkösillä suomalaistettu versio: ”Ällähy äkbäär!!!”


7. Sammakonreittä

Vanhamedia onnistuu joskus yllättämään propagandallaan. Nyt uutisoitiin tapahtumasta, jossa varusmiehet olivat kiduttaneet sammakkoa ja paistaneet sen elävältä nuotiolla. Kyseessä on eläinrääkkäys muutenkin ja sitä paitsi sammakko on rauhoitettu. Kuten oli myös rääkkääjä, mutta sitäpä ei kerrottu. Videossa kukaan muu ei rääkännyt paitsi tämä ilmeisen ei-suomalainen. Mutta vanhamedian uutisoinnin perusteella erehdyin itsekin luulemaan, että kyseessä oli ihan normivarusmies. Tunnetusti kun joukossa tyhmyys tiivistyy. Tällä kertaa oli vain tuotu lisätyhmyyttä tiivistymään ulkomailta.
Tosin on huomautettava, että kylläHÄN ne länsimaalaisetkin. Aikoinaan Luigi Galvani tutki sähkövirtaa saamalla kuolleen sammakon raajat värähtelemään. Tämä tapahtui 1790. Tästä voidaan laskea, että länsimaalainen kulttuuri on vähintään kaksisataa vuotta edellä.


8. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mustafa Karim Abdulnabi Al-Kinani … jäkjäkjäk … 5 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä … päläpäläpälä … Lapin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


9. Kunniaa, kun ei ole kulttuuria

Afgääni Ali Musa Rahimi tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan hänen yritettyään murhata ex-vaimonsa Kuopiossa. Itse asiasta kuultuna Ali totesi seuraavaa: ”– Tämä on pahinta, mitä minun kulttuurissa voi tapahtua. Vaikka minä olen tässä maassa, niin te ette voi viedä minun uskontoani, ette minun kulttuuria. Tiedän, että minun tulee tämän maan lakeja noudattaa, mutta ette voi viedä minulta näitä, mies sanoi poliisikuulusteluissa.”
Tähän on todettava, että emme todellakaan halua viedä Ali-paralta hänen kulttuuriaan emmekä hänen uskontoaan. Päinvastoin, haluamme että hän vie ne mukanaan takaisin Afganistaniin.
Eikö muuten olekin erikoista, että kulttuurinsa ja uskontonsa kunniaa ovat innokkaimpia puolustamaan juuri ne, joiden kulttuurissa ja uskonnossa ei ole mitään puolustamisen arvoista?


10. Opaskirja vai opasteet?

Poliisikin havahtui Kuopion tapauksen johdosta. Nyt annetaan yhä enemmän koulutusta, jolla tunnistaa ”kunniaväkivalta”. Vuosi sitten asiasta julkaistiin jopa opaskirja. Eiköhän olisi tullut halvemmaksi julkaista opasteet, jotka pakko-ohjaisivat kyseistä toimintaa harjoittavat pois sivistyneistä maista?


11. Kim IV

Pohjois-Korean johtaja Kim III:tta kuvaillaan lepsuksi mutta sadistiseksi. Pikkusisko Kim Yo-jongia ei ole kuvailtu lepsuksi. Viimeisimmät uutiset kertoivat hänen teloituttaneen virkailijoita enempi vähempi mielivaltaisesti. Kirjoitin reilu vuosi sitten (kohta 9): ”Lyhyesti sanottuna Kim Yo-jong on kuin Sanna Marin jolla on aivot.” Alkaa pelottavasti näyttää siltä että olin oikeassa.


12. Eiköhän tämä ollut tasapeli

Saksa tunnusti hererojen kansanmurhan Namibiassa ja maksaa siitä korvauksia. Aika pitkälle ulottuva korvausvelvollisuus, kun huomioi että tapahtumista on jo 115 vuotta aikaa eikä yksikään aikalainen enää ole elossa. Samoin Saksan valta Namibiassa päättyi jo 106 vuotta sitten ja sinä aikana Saksa on muuttunut keisarikunnasta tasavallaksi, natsivaltioksi, hajonnut kahtia ja yhdistynyt uudelleen.
Ja loppujen lopuksi. Hereroja oli Namibiassa kansanmurhan alkaessa noin 80 tuhatta ja sen päättyessä 15 tuhatta. Nykyään heitä on 250 tuhatta. Mikä on kolme kertaa niin paljon kuin luontainen afrikkalainen elämäntapa salli. Missä viipyvät afrikkalaisten korvaukset Euroopan emämaille siitä, että ne toivat sinne sivistyksen ja teknologian, joka on tämän mahdollistanut?


13. Hyviä uutisia Intiasta

Intiassa huhut koronarokotuksen vaarallisuudesta ovat levinneet köyhälistön keskuudessa siinä määrin, että rokottajien saapuessa kylään osa asukkaista hyppää jokeen ja ui karkuun. Jos tätä kirjoitusta lukee joku rokoteskeptikko, niin haluaisin tietää pelkääkö hän rokotetta todellakin niin paljon, että olisi rokotukselta välttyäkseen valmis hyppäämään intialaiseen jokeen?
Intian väkiluku on sen reilut 70 vuotta kestäneen itsenäisyyden aikana nelinkertaistunut. Se tarkoittaa sitä, että sinne on tullut noin 170 kertaa Suomen nykyisen asukasluvun verran lisää populaatiota. Saa siinä korona kaikkine variantteineen jonkin verran riehua, kunnes saadaan Intian hiilijalanjäljen kasvu suhteellisesti samalle tasolle kuin Suomen hiilijalanjäljen kasvu on samana aikana ollut.


14. Piikillä on eroa

Perussuomalaisista pihalle potkittu Ano Turtiainen on viime aikoina kunnostautunut intialaistyylisellä rokotevastaisuudellaan. Tämä on jossain määrin huvittavaa dopingrangaistuksen saaneelta voimanostajalta. Jos joku ei usko hormonien käytön haittoihin, hän ei ole tavannut Ano Turtiaista.


15. Hiekkaa väärässä paikassa

Tunnetusti valitettava tosiasia on se, että naisurheilua myydään seksillä. Tämä nyt vain on kaupallinen väistämättömyys, mikäli halutaan maksimoida rahantuotto kilpailullisuuden sijaan. Räikeintä touhu on beach volleyssa ja rantakäsipallossa, joissa säännöt määräävät seksikkäät peliasut. Nyt naiskäsipalloilijat ovat nousseet asiassa barrikadeille. Tahatonta huumoria oli löydettävissä norjalaispelaaja Katinka Havlikin lausunnosta:
– Määrätty asu on epämukava ja epäkäytännöllinen, koska hikoilemme ja hiekka hiertää joka paikkaa.
Kerrankin voi todeta, että naisilla on hiekkaa pimpissä sekä reaalisesti että vertauskuvallisesti.


16. Kamara ja Kudela, osa II

Tsekkipelaaja Ondrej Kudela sai kymmenen ottelun pelikiellon, kun hänen väitettiin – huomatkaa, väitettiin, ei kyetty todistamaan ja Kudela kiisti asian – solvanneen rasistisesti Glen Kamaraa. Kamara puolestaan sai kolmen ottelun pelikiellon lyötyään Kudelaa. Tästä voi laskea, että todistamaton solvaus on yli kolme kertaa suurempi rikkomus kuin väkivalta. Mikä on väärin, kuten Kamaran lakimies Aamer Anwar ilmoitti: ”Jos he haluaisivat oikeasti taistella rasismia vastaan, hänelle olisi pitänyt antaa vähintään vuosi pelikieltoa”, Anwar kirjoitti.
Anwar on hyvin maltillinen. Oikeasti Kudela pitäisi kuljettaa Prahasta Glasgow Rangersin stadionille Ibroxille kahleissa siten, että hän kantaisi lentokentältä lähtien selässään ristiä, johon hänet naulataan roikkumaan kuolemaansa asti ja annetaan sen jälkeen korppien nokkia lihat luiden ympäriltä. Eiköhän alkaisi rasismi karsiutua. Ristin päälle tulee vielä naulita kirjaimet I.N.R.I lyhenteeksi sanoista I’m Now Racist Indefinitely.


17. Liian vakavasti otettava harrastus

Jousiampuja Gajane Bottinellilta evättiin työttömyyskorvaus. Perusteena oli se, että hän harrastaa jousiammuntaa niin korkealla tasolla, että hänellä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan työtä. Tässä noudatetaan 15 tunnin sääntöä eli koska harjoitteluun menee yli 15 tuntia viikossa, se katsotaan työksi vaikka kyseessä onkin menoerä. Mitenkähän muuten on, päteekö sama 15 tunnin sääntö esimerkiksi lintubongaukseen, pitsinnypläykseen tai lähiökapakassa istumiseen?


18. Ekstriimiä

Kestävyysjuoksussa äärimmäisyys syntyy yleensä siitä, että juoksija piiskaa kroppansa sen äärirajoille. Siinä ei tarvitse hakea olosuhteilla tai muilla riskeillä enää jännitystä. Joskus kuitenkin luonto päättää toisin. Kiinassa järjestettiin sadan kilometrin mittainen vuorijuoksukisa. Kesken kilpailun sääolosuhteet muuttuivat äkisti. Rakeita, jäätävää sadetta ja kovaa tuulta keskellä asumatonta erämaata. Tiettävästi 21 kuollutta 170 osanottajasta eli yli kymmenen prosentin kuolleisuus. Alkaa hipoa jo Mount Everestille yrittämisen selviytymistodennäköisyyksiä.


19. Puun takaa

Joskus sitä allekirjoittanutkin yllätetään. Erityisen harvinaista on se, että tämä tapahtuu positiivisella tavalla. Kun sain kuulla Arttu Vattulaisen juosseen maratondebyyttinsä aikaan 2.13.29, piti mennä heti nettiin penkomaan että ei voi olla totta. Vaan olipa se. Olin jo pitänyt 29-vuotiasta juoksijaa menetettynä, kun pariin vuoteen ei ollut tapahtunut mitään merkittävää. Eikä maaliskuussa Dresdenissä 1.05 pintaan juostu puolimaratonkaan ihmeitä luvannut. Okei, olisin vielä uskonut siltä istumalta, jos hän olisi vetäissyt ennätyksensä kympillä. Mutta enpä kyllä maratonilta, olin kuvitellut että hänen juoksutekniikkansa energiatalous ei toimi kymppiä pidemmillä matkoilla. Vaan kaveripa räväytti tiskiin ajan, jolla hän on Suomen kaikkien aikojen tilastoissa heti erään Lasse Virénin perässä seuraavana! Tosin matkaa maailman huipulle on vielä paljon, mutta Euroopan tasolla tuo alkaa olla jo kohtalaista tasoa. Etenkin debyyttisuorituksena. Aika meni Suomen kaikkien aikojen tilastoissa sijalle kaksitoista, mutta vain kaksi suomalaista on juossut debyyttinsa kovempaa: Harri Hänninen ja Lasse Virén tuolla Montrealin olympialaisten viidennellä sijallaan.


20. Sääntömuutosta kehiin

Dohan timanttiliigassa tapahtui sitten se älyttömyys, mitä pelättiin. Saadakseen ”jännitystä” kenttälajeihin yleisurheiluliitto käsittämättömässä typeryydessään kokeili sääntöä, jossa viimeiselle heittokierrokselle pääsee vain kolme parasta ja tulokset nollataan, jolloin viimeinen suoritus ratkaisee voiton. Naisten kiekonheitossa kilpailun parhaan suorituksen tehnyt Valarie Allman jäi toiseksi.
Sääntömuutos on älyttömyydessään samaa luokkaa kuin olisi juoksulajeihin ratkaisu, jossa vitosen juoksussa kolme ensimmäistä maaliintulijaa pistettäisiin lopuksi satasen lähtöviivalle ja sen voittaja olisi koko kisan ykkönen.
Tosin tällä kertaa voi syyttää urheilijoitakin. Jos olisi selkärankaa, niin viimeisellä kierroksella jokainen astuisi suorituksensa tahallaan yli. Eiköhän yleisurheiluliitto ottaisi lusikan kauniisti käteen aika pian. Ja näin on parasta toimia. Jos tämän typerän showmeiningin annetaan jatkua, kohta ollaan tilanteessa jossa viimeisen kierroksen kaksi parasta pääsee jatkoon. Nämä sitten laulavat palkintopallilla ”Jänis istui maassa” ja voittaja ratkaistaan yleisöäänestyksellä.


Loppukevennys: Miten tyhmä voi olla?

Espanjan postilaitos totesi, että ”kun Kusti polkee, niin järki seisoo” ja joutui perumaan rasisminvastaisen kampanjansa. Tämä olikin ennenkuulumaton tapaus siinä mielessä, että koskaan aiemmin rasisminvastaista kampanjaa ei ole tiettävästi vaadittu peruttavaksi.
Idea oli varsin yksinkertainen: julkaistaan erivärisiä postimerkkejä. Mikä voisi enää mennä pieleen? No, tässä kuva:
Eikö kenelläkään siellä espanjalaisessa postikonttorissa ollut tosiaankaan riittävästi mielikuvitusta? Vai oliko sittenkin ja tämä oli ihan tarkoituksellista vittuilua rasisminvastaisuusvouhotukselle?

lauantai 29. toukokuuta 2021

Uusinta: Kestävyysjuoksun kirous


Kestävyysjuoksukausi on taas alkanut, joten uusitaanpa muistutus siitä mistä touhussa on kyse:

Kestävyysjuoksu. Miksi pirussa piti mennä tekemään tuollainen lajinvalinta? Maailmassa on kymmenittäin urheilulajeja ja mennä nyt valitsemaan laji,
1) joka on yksilölaji eli ei voi piiloutua toisten selän taa
2) joka on globaalisti harrastetuimpia lajeja
3) joka on peruskustannuksiltaan halpa eli kuka tahansa voi kokeilla
4) jossa median esittämät menestysvaatimukset ovat kovat
5) jossa huonolla tuurilla ei voi selittää epäonnistumisia
6) joka on fyysisesti rankka
7) jossa pystyvät menestymään myös tiettyjen muiden lajien edustajat.

Kun suomalainen kestävyysjuoksija sijoittuu MM-kisoissa sijalle 51, hän on täydellisesti epäonnistunut, huonokuntoinen ja laiska pummi. Kun suomalainen tennispelaaja on maailmanlistalla sijalla 51, hän on kivikova huippu-urheilija. Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue sijoittuu MM-kisoissa pronssille, he ovat kansallissankareita - huolimatta siitä että heidän edellään on kaksi muuta joukkuetta joissa molemmissa on 25 pelaajaa eli yksilöinä suomalaisten sijoitukset ovat välillä 51-75.

Vähän suhteellisuudentajua, kiitos. Niin kovia lajeja kuin tennis ja jääkiekko ovatkin, niitä ei voi verrata kestävyysjuoksuun tasoltaan edes samana päivänä. Kuinka moni on edes kokeillut tennistä? Takuulla alle 10 % maapallon väestöstä ja suomalaisistakin varmaan kolmasosa. Jääkiekkoa ylipäätään pelataan maissa, joiden yhteenlaskettu väkiluku on alle kolmasosa maapallon väkiluvusta ja huipputasolla maissa, joiden väkiluku on alle 10 % maapallon väkiluvusta. Sivuhuomautuksena mainittakoon vielä, että lätkän MM-kisojen aikaan NHL:n pudotuspelejä tahkosi kahdeksan sellaista joukkuetta, joista mikä tahansa olisi halutessaan pyyhkinyt lattiaa Suomen maailmanmestareilla.

Kestävyysjuoksun aliarvostus perustuu kahteen näköharhaan. Ensimmäinen näistä on kilpailun kovuus. Sunnuntain Hesarin urheilusivuilla toimittaja kirjoitti ilmeisen tosissaan: Golf on tunnetusti yksi maailman kilpailluimmista yksilöurheilulajeista, ellei kilpailluin. Siis mitvit? Mietin omaa satojen ihmisten tuttavapiiriäni. Muistin neljä, jotka ovat joskus pelanneet golfia - heistä yksi kilpailumielessä. Sen sijaan kestävyysjuoksua on kokeillut - liikuntavammaiset pois lukien - jokainen. Kilpailumielessä kaikki ovat ainakin koulussa juosseet. Kestävyysjuoksua voi harrastaa missä tahansa ja kuka tahansa, kustannuksiltaan se on varmaan maailman halvin urheilulaji. Mitä golfiin tulee, niin eipä ole liiemmin näkynyt kenialaisgolfareita.

Toinen näköharha on kestävyysjuoksun taso. Jokainen on juossut ja luulee tietävänsä siitä jotakin. Silti aivan järjestelmällisesti huippujuoksijoiden vauhti arvioidaan sen näennäisen helppouden vuoksi paljon todellista hitaammaksi. Kokeilkaapa huviksenne esittää seuraava kysymys kenelle tahansa: Jos maratonjuoksun ME-mies juoksisi maratonvauhdillaan Cooperin testin, mikä olisi tulos? Cooper on siinä mielessä hyvä valinta, että ainakin jokainen mies tietää mistä on kyse. Omien havaintojeni mukaan asiaan vihkiytymättömät vastaavat yleensä jotain 3000 - 3500 metrin välille, moodi on varmaan 3200 metriä. Ymmärrettävää. Armeijassa Cooperinsa juosseet tietävät kolmen tonnin olevan kova tulos ja 3500 juoksevien olevan melkoisia ihmemiehiä. Ei sitä vauhtia voi kukaan ylläpitää maratonia, on luonnollinen ajatus. Mutta. Oikea vastaus kysymykseen on 4083 metriä! (Päivitys 29.5.2021: Nykyisen ME-miehen Eliud Kipchogen ME-vauhdilla 4162 m.) Kun sitten tätä sulattelee, voi heittää lisäkysymyksen: Kuinka pitkän matkan uskoisit pysyväsi huippumaratoonarin kyydissä? Aika kaljamaha saa olla, jos vastaus on alle 400 metrin eli ratakierroksen. Totuus on taas toinen, Haile Gebrselassien maratonkeskivauhdilla 100 metriä sujahtaa aikaan 17,63. (Päivitys 29.5.2021: Nyky-ME 17,30.) Yli puolelle 40-vuotiaista miehistä olisi tekemätön paikka.

Perään voi todeta, että kymppitonnin ME-vauhdilla satasen aika olisi 15,78. (Päivitys 29.5.2021: Joshua Cheptegain nyky-ME -vauhdilla 15,71.) Tätä eivät monet juosseet edes parhaassa nuoruuskunnossaan. Sivumennen sanoen, Cooperissa tulos tuolla vauhdilla olisi 4564 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Nyky-ME:llä 4583 m.)

Tässä vaiheessa yleensä todetaan, että "niin no, maailman huiput, mutta Suomen kestävyysjuoksun taso on umpisurkea". Katsotaanpa tilastoja. Viime vuonna Suomen 20. paras kympin aika oli 32.37,22. Sillä vauhdilla Cooperin tulos olisi 3678 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Kaudella 2020 31.53,38 ja 3762 m.) Tunnen entisen ammattilaisjalkapalloilijan, joka ei koskaan ole rikkonut 3000 metrin maagista rajaa Cooperissa.

Jos haluaa vielä hieroa suolaa haavoihin, voi huomauttaa viimevuotisen Suomen tilaston 20. parhaan naisjuoksijan painelleen kympin vauhtia, jolla Cooperin testissä olisi menty 3135 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Kaudella 2020 3100 m.) Armeijan erikoisjoukkoihin vaaditaan tietääkseni 2900 metriä. Suomessa kansallisen tason naisjuoksijat painelevat selvästi kovempaa tahtia yli kolminkertaisen matkan. Revi siitä.

Kun totuus vauhdista on vähitellen uponnut, on aika perustella miksi juoksu on suunnattoman kovatasoista. Yksinkertaisesti siksi, että sitä voi harjoittaa missä tahansa, kuka tahansa. Toisin kuin alppihiihtoa tai purjehdusta. Joka tuhannes ihminen on suomalainen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kestävyysjuoksulajin maailmantilastossa pitäisi tuhannen parhaan joukossa olla keskimäärin yksi suomalainen. Todellisuudessa siellä on paljon useampi. Kun tutkitaan kuudentoista kestävyyslajin (800, 1500, 3000, 5000, 10000, puolimaraton, maraton, esteet; kaikista sekä miehet että naiset) maailmantilastoja viime vuodelta, pelkästään kolmensadan parhaan joukossa on 24 suomalaissuoritusta. (Päivitys 29.5.2021: Viime kaudella 29 eli vähän alle kaksi per laji.) Odotusarvo puhtaasti väestöpohjan perusteella on viisi eli noin joka viidennessä lajissa. Eikä tässä huomioida sitä, että suomalaisnuorella on valittavanaan kymmeniä eri lajeja siinä missä kenialaisen vaihtoehdot ovat kestävyysjuoksu ja jalkapallo.

Tilastomatematiikka on armotonta ja sillä perusteella kukaan ei voi arvostaa vaikka formula 1 -autoilun tasoa miksikään verrattuna kestävyysjuoksuun. Mutta yksi kestävyysjuoksun kirouksista piilee juuri tässä; rata ja tie ovat vapaat kenelle tahansa. Jos luulet pärjääväsi paremmin, harjoittele ja anna mennä. Sen sijaan kilpa-autoilijaan on helpompi samaistua; kuka tahansa voi kuvitella olevansa yhtä hyvä, jos vain saisi mahdollisuuden. Harva saa.

Kestävyysjuoksun kilpailullisuudesta tekee raa'an myös se, että jokaisen urheilijan harjoitusohjelmaan kuuluu juoksulenkkeilyä. Jos sattuu huomaamaan olevansa siinä hyvä, niin siitä vain piikkarikauppaan ja kisoihin. Mutta kuinka moni toisen lajin urheilija on osana harjoitusohjelmaansa kokeillut mäkihyppyä, squashia tai koripalloa? Kaikki juoksevat. Ja monissa lajeissa maailmanhuipun juoksukunnon on oltavakin sitä luokkaa, että hän pärjäisi kestävyysjuoksussa vähintään kansallisen huipputason alapuolella. Hiihto, ampumahiihto, pyöräily, soutu, … lista on pitkä. Juoksijan ei tarvitse pärjätä hiihdossa tai soudussa. Samanlaista toisen lajin osaamisvaatimusta ei ole missään muussa lajissa kuin juoksussa. Ei huippuluokan jääkiekkoilijan tarvitse olla divaritason koripalloilija eikä melojan tarvitse osata soutaa, mutta huippusuunnistajan on oltava kansallisen tason juoksija ja huippujalkapalloilijankin tarvittaessa pärjättävä piirinmestaruuskisojen 1500 metrillä.

No, itse kilpailusuoritus sentään on helppo. Ratajuoksussa ei tarvitse muuta kuin muistaa kääntyä joka 200 metrin päässä vasemmalle, sanotaan. Joukkuepelit ovat vaikeita, teknisiä ja taktisia. Niinpä. Ero onkin siinä, että juoksun tekniikka ja taktiikka eivät avaudu yhtä helposti. Saatan juoksun alkupuoliskon aikana todeta, että selvä peli, A voittaa kisan. Sitten A ottaakin irtioton vähän puolivälin jälkeen ja vaihdan mielipidettäni. A on aiemmin voittanut loppukirillään, nyt hän kuluttaa voimansa liian kovalla rytminvaihdolla ja häviää lopussa B:lle, joka parhaillaan juoksee A:ta tasaisesti kiinni, voimiaan tuhlaamatta sujuvalla askeleella. Sujuvalla askeleella. Jääkiekkoilija voi pelata hyvän matsin loukattuaan kätensä ensimmäisessä erässä, kärsiessään kroonisesta polvivammasta tai palattuaan kahden kuukauden pakkolevolta. Äskettäin katsoin kentän reunalla kisaa ja sanoin kahden kierroksen jälkeen, että ennakkosuosikki ei voita; askellus ei toimi. Eikä voittanut. Kestävyysjuoksu on niin raakaa hommaa, että loukkaantuneena tai harjoitustauon jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä. Eikä epäonnistumisessa voi mennä piiloon joukkuetovereiden taakse. Eikä sekuntikellolla ole koskaan huono päivä. Piikkarin voitelua ei voi syyttää epäonnistumisesta, toisin kuin suksien. Onneen liittyviä tekijöitä juoksussa on hyvin vähän. Suunnistuksessa, joka sinänsä on kova kestävyyslaji, satunnaisvaihtelu on kohtuullisen suuri. Jalkapallossa piirisarjalainen voi kerran kaudessa harhauttaa kuin Lionel Messi, mutta edes Suomen paras kestävyysjuoksija ei voi kertaakaan juosta kuten Kenenisa Bekele.

Kaiken tämän huomioiden ei ole mikään ihme, että kestävyysjuoksijoiksi valikoituu henkisesti lujia ihmisiä - tai sitten kestävyysjuoksu kehittää sen valinneesta lujan. Vilkaisin tämänvuotisten (2011) maastojuoksun SM-kisojen 20 parhaan miehen ja naisen listaa, yhteensä siis 40 suomalaista kestävyysjuoksijaa. En tiedä läheskään kaikkien ammattia, mutta ei voi olla sattumaa että tuonkokoisessa porukassa on ainakin neljä lääkäriä, kuusi opettajaa ja neljä insinööriä - tai sellaisiksi opiskelevia. Lisäksi joukkoon kuului mm. ekonomeja, tiedemiehiä ja yrittäjiä. Tietääkseni kaikki ovat suorittaneet tai suorittamassa jonkin rehelliseen työhön valmistavan tutkinnon, paitsi tietysti yksi lakimies.

tiistai 25. toukokuuta 2021

Syrjäkylillä


Jokin aika sitten minulle esitettiin reaalimaailmassa mielenkiintoinen kysymys. Hetken mietittyäni vastasin lonkalta ja jälkeenpäin tutkien vastaukseni osoittautui oikeaksi. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan asiaa tarkemmin ja syvemmältä kuin alkuperäinen kysymys oli. Tässä tulokset.

Alkuperäinen kysymys kuului: Mikä on Suomessa se paikkakunta, josta on pisin matka suuremmalle paikkakunnalle?
Piti vähän aikaa lonksutella aivosoluja kohdilleen, jotta olisin hahmottanut mitä tässä oikeastaan kysyttiin. Täsmennetään vielä, että suuruudella luonnollisesti tarkoitettiin asukaslukua ja ”paikkakunnan” rajoitin ”kunnaksi”.
Kysymyksen ymmärrettyäni vastasin, että Oulu, mikä tosiaan oli oikein. Lähin Oulua suurempi kaupunki on Tampere ja sinne on matkaa pitkälti yli 400 km. Edes Helsinki ei tähän yllä, sillä Pietariin on alle 400 km. Pienemmät paikkakunnat jäävät tappiolle, sillä vaikka Utsjoelta on Ouluun ties miten paljon, lähin Utsjokea suurempi on Inari. Eikä Inarikaan pärjää, sillä Sodankylä on sitä suurempi, vastaavasti Sodankylää lähin suurempi paikkakunta on Rovaniemi, jonka vertailukohdaksi tulee sitten Oulu.

Sen verran jäi kuitenkin kaivelemaan, että asiaa piti tutkia enemmän. Aluksi piti tietysti määrittää mihin etäisyys mitataan. Kaikilla Suomen kunnilla on olemassa ns. ”nollapiste”, johon sen etäisyydet ilmoitetaan. Useimmilla maaseutupaikkakunnilla kyseessä on kirkko, mutta ei kaikilla. Niinpä päätin ottaa etäisyyden mittauspisteeksi ihan vain huvin vuoksi paikan, joka on suhteellisen helposti löydettävissä ja jollainen lähes joka paikkakunnalta löytyy. Eli urheilukentän, tarkalleen sanoen maaliviivan sisäkentän puoleisen päätepisteen. Nämä olivatkin helppoja löytää, koska suurimmalla osalla olen käynyt. Tästä pystyi sitten mittaamaan etäisyyden lähimmän suuremman paikkakunnan vastaavaan pisteeseen. Siis linnuntietä. Tarvittavista mittauspisteistä muut löytyivät helposti, mutta Utsjoella ei ole kunnollista urheilukenttää. Siellä käytin mittauspisteenä koulun pihan pallokenttää.

Seuraava ongelma oli se, millä tavalla etäisyys mitataan. On eri asia kulkea linnuntietä kuin maantietä. Samaten eri asia liikkua kävellen kuin autolla. Niinpä päätin mitata sekä suorimman etäisyyden että autolla kuljettavan etäisyyden (yleensä paikkakuntien välillä ei liikuta kävellen). Jälkimmäisessä tapauksessa etäisyyttä ei voinut mitata urheilukentän maaliviivalle, mutta mittasin sen lähimpään pisteeseen minkä Google Mapsin reittihaku salli.

Tunnetusti syrjäkylän määritelmä on se, että sieltä on pitkä matka isommille kylille. Niinpä tämä mittaustapa onkin luonnollinen tapa määrittää, mitkä ovat Suomen syrjäisimmät paikkakunnat: tietysti ne, joista on pisin mahdollinen matka suuremmalle paikkakunnalle.

Mittaus yksittäiseen paikkakuntaan ei kuitenkaan mielestäni kerro riittävästi siitä, kuinka syrjäkylillä sitä oikeasti ollaan. Sen vuoksi otin mittaukseen myös listan, jossa jokaiselta paikkakunnalta mitattiin neljään lähimpään sitä suurempaan paikkakuntaan mitattujen etäisyyksien summan. Samalla tavalla kuin Helsinki jäi maksimina pois edellisistä listoista, nyt jäivät vastaavasti pois myös kolme seuraavaksi suurinta eli Espoo, Tampere ja Vantaa.

Rajoituin mittauksissa Suomessa sijaitseviin paikkakuntiin. Lisähuomautuksena olen kuitenkin joissakin tapauksissa huomauttanut, mitä tapahtuu jos ulkomaat hyväksytään mukaan.


Lista 1: Pisimmät matkat suuremmalle paikkakunnalle maantietä pitkin
Suluissa lähin suurempi paikkakunta, listassa kaikki joista matkaa kertyy yli 100 km

1. Oulu, 491 km (Tampere)
2. Rovaniemi, 205 km (Oulu)
3. Vaasa, 192 km (Pori)
4. Kuusamo, 192 km (Rovaniemi)
5. Tampere, 175 km (Espoo)
6. Kajaani, 172 km (Kuopio)
7. Utsjoki, 164 km (Inari)
8. Turku, 159 km (Espoo)
9. Inari, 159 km (Sodankylä)
10. Jyväskylä, 155 km (Tampere)
11. Kuopio, 149 km (Jyväskylä)
12. Joensuu, 139 km (Kuopio)
13. Sodankylä, 129 km (Rovaniemi)
14. Tornio, 123 km (Rovaniemi)
15. Kokkola, 122 km (Vaasa)
16. Pori, 119 km (Tampere)
17. Suomussalmi, 107 km (Kajaani)
18. Mikkeli, 106 km (Kouvola)
19. Kuhmo, 101 km (Kajaani)

Tasatilanteessa tie-breakina on käytetty Listan 2 sijoitusta.
Oulu on selkeästi Suomen syrjäisin paikkakunta, koska sieltä matka suuremmalle paikkakunnalle on yli kaksinkertainen listakakkonen Rovaniemeen nähden.
Itä-Suomea pidetään usein syrjäseutuna, mutta sieltä ei kymmenen kärkeen pääse yksikään paikkakunta, ellei Kajaania lasketa Itä-Suomeen kuuluvaksi. Tosin Kuopio ja Joensuu ovat heti ensimmäiset putoajat.
Kaupunkien ulkopuolelta kymmenen joukkoon mahtuvat vain Utsjoki ja Inari (Inarissa etäisyys ei ole kirkonkylään, vaan suurimpaan taajamaan Ivaloon). Yli sadan kilometrin menevät näiden lisäksi vain Sodankylä ja Suomussalmi. Tämä kertoo siitä, että maakunnissa on yleensä joku suurempi kaupunki aika lailla keskellä.
Mikäli mukaan otetaan Suomen ulkopuolella sijaitsevat paikkakunnat, tilanne muuttuu hieman. Kakkossijalle nousee Helsinki, josta etäisyys Pietariin on 385 km. Utsjoen etäisyydeksi muuttuu 122 km eli matka Karasjoelle, jolloin se putoaa Vaasan ja Tampereen väliin.


Lista 2: Pisimmät matkat suuremmalle paikkakunnalle linnuntietä
Suluissa lähin suurempi paikkakunta, listassa kaikki joista matkaa kertyy yli 100 km

1. Oulu, 401,23 km (Tampere)
2. Vaasa, 178,72 km (Pori)
3. Kuusamo, 166,32 km (Rovaniemi)
4. Rovaniemi, 165,01 km (Oulu)
5. Tampere, 151,70 km (Espoo)
6. Inari, 142,94 km (Sodankylä)
7. Turku, 141,84 km (Espoo)
8. Utsjoki, 140,12 km (Inari)
9. Kajaani, 140,04 km (Oulu)
10. Jyväskylä, 133,22 km (Tampere)
11. Kuopio, 122,98 km (Jyväskylä)
12. Kokkola, 111,14 km (Vaasa)
13. Joensuu, 108,63 km (Kuopio)
14. Sodankylä, 108,56 km (Rovaniemi)
15. Pori, 105,60 km (Tampere)
16. Tornio, 100,92 km (Rovaniemi)

Edelliseltä listalta putoavat pois Suomussalmi, Mikkeli ja Kuhmo, koska linnuntie oikaisee sen verran että etäisyys jää alle sadan kilometrin.
Muutenkin lista elää jonkin verran, esimerkiksi Rovaniemi putoaa toiselta sijalta neljänneksi oikaisun takia.
Kajaanilla kohdekaupunki muuttuu. Kajaanista on linnuntietä pitkin lyhyempi matka Ouluun kuin Kuopioon, maantietä pitkin – kiitos Oulujärven – päinvastoin. Tampereelta on linnuntietä selvästi lyhyempi matka Espooseen, mutta liikennejärjestelyt suosivat Helsinkiä siten, että maanteitse Espoo voittaa vain kilometrillä.
Jos tällekin listalle otetaan myös Suomen ulkopuoliset paikkakunnat, listakakkoseksi ilmestyy taas Helsinki (298,32 km Pietariin). Listalta putoavat kokonaan pois Utsjoki (74,56 km Karasjoelle) ja Tornio (94,89 km Luulajaan). Huvittava yksityiskohta on, että vaikka Torniosta on linnuntietä noin 6 km vähemmän matkaa Luulajaan kuin Rovaniemelle, maanteitse matkaa on 8 km enemmän.


Lista 3: Yhteenlaskettu etäisyys neljälle lähimmälle suuremmalle paikkakunnalle linnuntietä pitkin
Suluissa etäisyysjärjestyksessä neljä lähintä suurempaa paikkakuntaa, listalla kymmenen ensimmäistä

1. Oulu, 1998,61 km (Tampere, Vantaa, Espoo, Helsinki)
2. Rovaniemi, 1439,34 km (Oulu, Kuopio, Vaasa, Seinäjoki)
3. Kuopio, 959,97 km (Jyväskylä, Tampere, Oulu, Vantaa)
4. Inari, 917,63 km (Sodankylä, Kemijärvi, Rovaniemi, Kuusamo)
5. Vaasa, 900,26 km (Pori, Tampere, Jyväskylä, Oulu)
6. Utsjoki, 871,74 km (Inari, Enontekiö, Muonio, Kittilä)
7. Joensuu, 849,35 km (Kuopio, Jyväskylä, Kouvola, Lahti)
8. Jyväskylä, 815,77 km (Tampere, Vantaa, Espoo, Helsinki)
9. Kuusamo, 787,00 km (Rovaniemi, Oulu, Kajaani, Kemi)
10. Kokkola, 754,13 km (Vaasa, Oulu, Jyväskylä, Kuopio)

Oulu on edelleen odotetusti listaykkönen.
Kuopio pomppaa todella rajusti ylöspäin, kymmenen parhaan ulkopuolella molemmilla aiemmilla listoilla ja nyt kolmantena. Myös Joensuu nousee, kuten myös Inari ja Utsjoki hieman.
Vaasa putoaa mitalisijoilta viidenneksi. Turku katoaa kauas kärkikymmeniköstä, sijoitus lienee jossain kahdenkymmenen paikkeilla etäisyyssummalla 588,29 km. Myös Kuusamo putoaa selvästi, koska sieltä on suunnilleen yhtä pitkä matka kaikkiin neljään lähempänä olevaan kaupunkiin.
Mikäli tähän listaan otetaan mukaan myös neljä suurinta kaupunkia, joille ei voi Suomessa etäisyyssummaa määrittää, niin Helsinki nousee taas kakkoseksi tuloksella 1841,81 km (Pietari, Riika, Tukholma, Oslo). Rovaniemi pysyy kolmantena, vaikka sen etäisyydeksi muuttuu 1383,92 km (Oulu, Uumaja, Kuopio, Murmansk). Tampere ei mahdu kärkikolmikkoon tuloksella 938,39 km (Espoo, Helsinki, Tallinna, Tukholma). Espoon 767,45 km (Helsinki, Tallinna, Pietari, Riika) riittää kärkikymmenikköön, koska listalta putoaisivat esimerkiksi Utsjoki ja Vaasa.

lauantai 22. toukokuuta 2021

Uusinta: Kolikon kaksi puolta


Lukijalle: Tunnetusti historian kirjoittavat voittajat. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy siihen, että fasismi on demonisoitu, kommunismi ei:

Kun Natsi-Saksa kukistui toukokuussa 1945, seurasi perusteellinen denatsifikaatio. Natsipuolueen virkamiehet menettivät tehtävänsä ja remmiin astuivat uudet miehet. Kaikki natsien monumentit tuhottiin, kansallissosialismiin viittaavat nimet vaihdettiin, järjestöt lakkautettiin ja syylliset tuomittiin.
Kun Neuvostoliitto kukistui 1991, seurasi vajavainen dekommunisointi. Kommunistipuolueen virkamiehet menettivät tehtävänsä, jos he olivat korkealla tasolla tai ideologisissa tehtävissä. Muuten virkakoneisto sai pitää paikkansa. Erinäisiä Leninin ja kumppaneiden patsaita kaadettiin, mutta paljon muuta ei saatu aikaiseksi. Kommunistit saivat jatkaa kaikessa rauhassa toimintaansa - Jeltsin lakkautti puolueen mutta uusi perustettiin pian tilalle. Mitään oikeudenkäyntejä Nürnbergin malliin ei järjestetty.

Kyseessä ovat silti järjestelmät, jotka ovat toistensa kaltaisia totalitaarisuudessaan. Ero jälkipyykin välillä on suorastaan hätkähdyttävä. Valitaan esimerkiksi satunnainen kaupunki Venäjältä, vaikka sadantuhannen asukkaan Glazov tuhatkunta kilometriä Moskovasta itäkoilliseen. Keskustan kartasta löytyvät kahden neliökilometrin alueelta esimerkiksi Karl Marxin katu, Lenininkatu, Internationaalikatu, 1. toukokuuta -katu, Kirovinkatu, Vallankumouskatu ja Engelsinkatu. Ihan sama kuin saksalaisen kaupungin kadunniminä olisivat Hitlerintie, Himmlerinkatu, Kansallissosialismikuja, 30. tammikuuta -polku, Fasismiraitti ja Göringinväylä.

Toki järjestelmien luhistumistavat olivat erilaiset: natsismi tuhoutui ulkoisen paineen alla, kun taas kommunismi luhistui sisäänpäin. Mutta tämän luulisi tuottavan täsmälleen päinvastaiset tulokset: mikäli maan järjestelmä luhistuu sen omien kansalaisten tahdosta, kuten kommunismi, luulisi että vanhat muistomerkit revitään sitä suuremmalla innolla pois. Toki denatsifikaation alkuvaihe oli miehitysmahtien sanelemaa, mutta nykyään Saksa on täysivaltainen valtio ja natsismin kammo on yhtä vahva kuin aina ennenkin. Sirppi ja vasara –lippuja saa heiluttaa vapaasti niin Venäjällä kuin Saksassakin, mutta yritäpä heiluttaa hakaristilippua kummassa tahansa valtiossa, niin toisessa joutuu linnaan ja toisessa saa ensin turpiinsa ja joutuu sitten linnaan.

Syy kommunismin ja natsismin erilaiseen kohteluun on yksinkertainen. 1980-luvulla neuvostokommunismiin ei enää uskonut kukaan muu kuin puolueen pääideologi Mihail Suslov ja hänkin kuoli jo 1982. Kommunismi ei ole minkäännäköinen uhka nykyisille valtajärjestelmille. Se on mitattu, punnittu ja toimimattomaksi havaittu. Kommunistit saavat marssia kaikessa rauhassa, koska kukaan ei voi enää koskaan ottaa heitä vakavasti.

Natsismin laita on toisin. Sen totesi jo 50 vuotta sitten legendaarinen Star Trek jaksossaan Patterns of Force. Siinä vieraalle planeetalle tarkkailijaksi lähetetty ihminen ottikin vallan ja organisoi systeemin natsien järjestelmän mukaan. Kun kapteeni Kirk yhdessä Spockin kanssa sai sitten kuulustella miestä, hän totesi natsi-Saksan olleen tehokkain järjestelmä, jonka ihmiskunta oli koskaan saanut aikaan. Eikä aiheetta. Surkeassa talousjamassa ollut maa nousi muutamassa vuodessa jaloilleen, valtasi melkein koko Euroopan ja taisteli käytettävissä olleisiin resursseihin nähden loistavasti toisessa maailmansodassa, vaikka melkein koko muu maailma oli sitä vastassa ja Italia sen puolella. Siinä sivussa vain 12 vuoden aikana maa kehitti kuplavolkkarista alkaen melkoisen määrän uutta teknologiaa, esimerkiksi systeemin jonka avulla mentiin myöhemmin kuuhun, puhumattakaan sota-ajalle tyypillisistä aseinnovaatioista.

Lyhyesti sanottuna:
1) natsismi toimi, kommunismi ei.
2) kommunismi romahti itsestään, natsismi piti kukistaa
3) natsismi nousi valtaan vapaissa vaaleissa, kommunismi pienen ryhmän vallankaappauksella

Näistä seikoista (3) on nykypäivänä ylivoimaisesti merkittävin. Natsismia ei ole ensisijaisesti demonisoitu pahuutensa takia. Se on demonisoitu siksi, että se on uhka. Kommunismia ei ole tarvinnut demonisoida, koska kukaan ei ota sitä vakavasti. Vaikka Putin on palauttanut Suuren ja mahtavan takaisin kansallishymniksi, ei hän pyri palauttamaan kommunismia, vaan Neuvostoliiton valtapiirin.

Valtaeliitti, etenkin Euroopan Unionin valtaeliitti, pelkää natsismia ja sen lievempää ilmenemismuotoa nationalismia yli kaiken. Ja aiheesta, sillä nationalismi on osoittanut toimivuutensa. Ihmiskunnan historiassa se aika, jolloin edistystä on tapahtunut ylivoimaisesti eniten, on juuri kansallisvaltioiden aika. Tämä voi toki olla sattumaa, mutta se ei ole tärkeää. Jos ihmiset tämän historiallisen tosiasian tiedostaisivat ja uskoisivat kehityksellä ja nationalismilla olevan yhteyden, se olisi unionin loppu. Niinpä nationalismi on demonisoitu siinä missä kommunismi - mikä korosti internationalismia - saa olla kaikessa rauhassa.

Tässä demonisoinnissa otetaan suuri riski. Kun terve, patrioottinen nationalismikin demonisoidaan, paine kattilassa nousee. Seuraukset voivat olla dramaattiset. Sääntöjä kunnioittavan, terveen nationalismin nousu on vaikeaa, koska se on kielletty. Natsismilla ei ole vastaavia rajoituksia sääntöjen noudattamisen suhteen. Seurauksena voi olla nationalistisen, kansallisvaltioiden yhteistyöllä menestyvän Euroopan sijaan natsismin uusi nousu. Ja se voi osoittautua yllättävänkin kestäväksi, sillä edelliskerran virheistä voidaan oppia. Jos Natsi-Saksa ei olisi vainonnut juutalaisia, se saattaisi olla edelleen voimissaan.

Teitä on nyt varoitettu.

tiistai 18. toukokuuta 2021

Uutiskatsaus 20/2021


1. Vaihtoehdot vähissä

Burn-Loot-Murder -liike on taas riehunut jenkeissä poliisin ammuttua 16-vuotiaan tytön. Tämä siitä huolimatta, että videotallenne kertoo mitä tapahtui eli kyseinen ammuttu oli juuri lyömässä puukolla toista mustaa. Siinä poliisin vaihtoehdot voidaan tiivistää kolmeen:
1) Ammu puukotusta yrittävä (mikä tapahtuikin).
2) Odota kunnes puukotus on tapahtunut ja yritä pidättää puukottaja, ammu vasta sitten jos puukottaja käskytyksestä huolimatta ilmeisen huumepäissään tulee kohti hullun kiilto silmissä ja teräase viuhuen.
3) Totea että huligaanit riehuvat keskenään kuten tavallista ja poistu partioautoon syömään donitsia.
Vaihtoehdosta (1) seurasi mellakoita siksi että poliisi ampui neekerin. Vaihtoehdosta (2) olisi seurannut mellakoita koska poliisi ei ollut estänyt neekerin tappamista. Vaihtoehdosta (3) olisi seurannut mellakoita koska poliisi on välinpitämätön neekerien valkoisesta ylivallasta aiheutuvaa keskinäistä väkivaltaa kohtaan.
Mitähän poliisin olisi pitänyt tehdä? Tämä tunnetaan todennäköisyyslaskennassa odotusarvon laskemisen nimellä. Käydään vaihtoehdot läpi. Ensinnäkin kannattaa todeta että mellakointi on odotusarvon kannalta merkityksetöntä, koska se seuraa valitusta vaihtoehdosta riippumatta.
1) Odotusarvo on yksi kuollut rikollinen.
2) Odotusarvo on 1,25 kuollutta rikollista (puukotettu kuolee 75 % todennäköisyydellä ja puukottaja pitää joka tapauksessa ampua 50 % todennäköisyydellä).
3) Odotusarvo on 0,75 kuollutta rikollista (puukotettu kuolee 75 % todennäköisyydellä ja puukottaja pääsee pakoon koska poliisi mutustaa donitsia).
Oikea valinta on joko (2) tai (3) riippuen siitä priorisoiko ihmishenkien säästämistä vai rikollisuuden vähentämistä. Joka tapauksessa valittu vaihtoehto (1) on huonoin.


2. Kuinka pitkälle vieteri venyy?

Israel ja Palestiina otattavat jälleen kerran. Vanha tosiasia (min 75 vuotta) on se, että rauhaa ei saada ennen kuin tapahtuu jompikumpi kahdesta ihmeestä: joko arabit lakkaavat haluamasta tappaa israelilaisia tai israelilaiset lakkaavat haluamasta elää. Sota on normaaliin tapaan epäsymmetristä eli palestiinalaiset yrittävät tappaa mahdollisimman paljon israelilaissiviilejä ja israelilaiset yrittävät tappaa mahdollisimman vähän palestiinalaissiviilejä. Tästä huolimatta israelilaiset nähdään monissa piireissä pahoina. Eipä ole näkynyt Hamasilta samanlaista tuomitsemista kuin Israelin haukkana pidetty pääministeri Netanjahu esitti niille israelilaissiviileille, joilta karkasi vähän mopo käsistä eli ryhtyivät käyttämään palestiinalaisilta oppimiansa konsteja palestiinalaisiin itseensä.
Nämä yksittäiset ilmiöt ovat ilmeinen heikko signaali. Israelilaiset ovat kyllästyneet siihen, että heidät tuomitaan jatkuvasti vaikka toinen osapuoli sotii kymmenen kertaluokkaa törkeämmin ottein. Tuomitsijoiden kannattaisi vähän miettiä, mitä siitä seuraa jos antaa tuollaisen viestin: kun omilla teoilla ei ole merkitystä, niin miksikäs ei ratkaisisi ongelmaa kertaheitolla?
Saksa ratkaisi ”juutalaiskysymyksensä” omalla tavallaan. Sen jälkeen ei mennyt edes kymmentä vuotta, kun ”uusi Saksa” hyväksyttiin takaisin kansakuntien joukkoon. Nykyään ei enää edes kuule kaasukammioista vittuilua. Miettikääpä mikä olisi tilanne nyt jos Israel olisi 30 vuotta sitten intifadan aikaan jyrännyt Palestiinan parkkipaikaksi? Eiköhän olisi syytökset vähitellen rauhoittumaan päin ja ennen muuta olisi paljon rauhallisempaa. Ja miettikääpä nyt mitä tapahtuu, jos Israelissa keksitään ajatella 30 vuoden päähän tästä hetkestä eteenpäin.


3. Eskilstuna palaa

Eskilstunassa on tehty useita tuhopolttoja ja myös poliisia vastaan on hyökätty. Toiminta on järjestelmällistä, koska poliisit houkuteltiin ensin muualle valehälytyksillä. Kumpikaan iltapäivälehdistä ei kerro todellista syytä, vihjataan vain ”rikollisjärjestöjen kostosta pidätysten takia”. Vihjeeksi mainittakoon, että jo vuonna 2015 Eskilstunan väestöstä vain 60,5 % oli sellaisia, joiden molemmat vanhemmat olivat syntyneet Ruotsissa.


4. Vad som helvete, Börje och Örjan?

Ruotsissa on lyhyen ajan sisällä surmattu kuusi naista perheväkivallan takia. Se mitä ei – vähemmän yllättävästi – mediassa kerrota, on että viisi kuudesta surmaajasta ei ollut nimeltään Börje, Örjan tai millään muullakaan ruotsalaisesta almanakasta löytyvällä nimellä varustettu tekijä. Ruotsin tasa-arvoministeri sentään osui oikeaan lausunnossaan: ”– Olemme monessa mielessä edenneet varsin pitkälle tasa-arvon edistämisessä Ruotsissa, mutta yhteiskunnassa on yhä rakenteita, jotka sortavat naisia.”. Se mitä hän jätti kertomatta siitä syystä ettei sitä tarkoittanut, oli se minkä mediassa ”äärioikeistoksi” leimattu ruotsidemokraatit täydensi: ”– Olemme päästäneet maahamme arvoja, jotka oli jo aiemmin ehditty enemmän tai vähemmän kitkeä pois.”


5. Haistappavittu-heimon rituaalit

Espoolaisnainen sai viestin Jemenissä palvelevalta amerikkalaissotilaalta. Kuten valveutuneemmat tästä arvaavatkin, kyseessä oli afrikkalaiskulttuurin mukainen “kuseta rahat hölmöiltä mzunguilta” -operaatio. Tällä kertaa kävi vähän toisin eli Jonna kusettikin huijareita kahden kuukauden ajan haaskaten heidän aikaansa. Hän sai nämä mm. uskomaan, että kyntösonni on Suomessa pyhä eläin ja lähes kaikki palvovat gugeligodia. Avioliittoon astuessa taas on harrastettava seksiä ensin shamaanin kanssa. Itse etäsuhde pääsi jo sille tasolle, että lapsetkin olivat suunnitteilla. Nimiksi pohdittiin Jortikkaa, Pimpikkää, Persukkaa, Impeä ja Jormaa. Kaikki perinteisiä Haistappavittu-heimon nimiä.
Asian ikävä puoli on toki se, että espoolaisnainen syyllistyi tässä yhteydessä rasismiin höynäyttäessään viattomia pikkurahan tarpeessa olleita neekeripoikia.


6. Suu kiinni paitsi laulaessa

Oulun laulavasta poliisista Petrus Schroderuksesta on tehty rikosilmoitus. Hän kun oli kolme vuotta sitten kutsunut Pride-kulkuetta ”myötähäpeää aiheuttavaksi friikkisirkukseksi”. Tämä taas on tiettyjen piirien näkemyksen mukaan selvä sananvapausrikkomus, kun joku ei olekaan samaa mieltä heidän kanssaan. Pisteet Oulun poliisille, joka käski tunkea rikosilmoituksen paikkaan johon ei päivä paista mutta jossa oli entuudestaan jo niin paljon roinaa ettei se mahtunut. Tosin Oulun poliisi teki tämän huomattavasti diplomaattisemmin sanankääntein, mutta sitähän he oikeasti tarkoittivat todetessaan Schroderuksella olevan yksityishenkilönä oikeus näkemykseensä.
Siinä mielessä on kyllä sanottava, että Schroderus suhtautuu selvästi ymmärtäväisesti ja sympaattisesti Pride-sakkiin. Tunteehan hän sentään myötähäpeää heidän puolestaan, mikä on enemmän kuin normijärjellä pitäisi.


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mojtaba Moradi … jäkjäkjäk … 3 vuoden ja 8 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … huumausainerikoksesta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi myös toisessa seksuaalirikosjutussa, josta hän sai 7 kuukauden vankeustuomion kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


8. No mutta teoriassa

Miss Suomi Viivi Altonen kertoo, kuinka hänet pahoinpideltiin ja raiskattiin Mosambikissa viisi vuotta sitten. Hän tuli asian kanssa ulos vasta pitkän harkinnan jälkeen syistä, jotka eivät yllätä ketään: ”– Kummallisella tavalla ajattelin, etten voi kertoa asiasta senkään takia, koska paikka ja ihmiset muuten olivat niin ihania. Toisinko huonoa mainetta Mosambikille ja koko maanosalle, jos avaisin suuni tällaisesta? Lisäisikö se rasismia ja ennakkoluuloja? Viivi kertaa vuosien takaisia ajatuksiaan.”. Tästä voi rivien välistä lukea, että jos raiskaaja olisi ollut valkoinen, hän olisi kertonut jo aiemmin asiasta. Eikö tämä jos mikä ole rasismia? Mitä sitten tulee maan ihanuuteen, niin Altonen itsekin toteaa tapauksesta: ”Viivi koki vahvasti, että Mosambikissa yhteydenotot poliisiin tai lääkäriin olisivat olleet hyödyttömiä – yhteiskunta siellä ei toimi kuten Suomessa, hän sanoo.” Tässä palataan taas siihen tosiasiaan, että Suomesta ei muuteta Mosambikiin vaikka voitaisiin, kun taas miljoona mosambikilaista lähtisi saman tien Suomeen, jos vain tietäisi että saa jäädä tänne asumaan. Mistähän syystä?
Kuten Altonen sanoo: Pahoinpitelijä ja seksuaalisen väkivallan harjoittaja voi olla mitä kansallisuutta ja mistä päin maailmaa tahansa. Vaan eipähän ollut. Yhtä hyvin voi sanoa, että kuolonkolarin voi ajaa 50 km/h nopeudesta kuin myös 200 km/h nopeudesta. Kuten voikin, mutta todennäköisyydet poikkeavat huomattavasti toisistaan.


9. Marokkolaistaminen

Pari viikkoa sitten kirjoittamassani uutiskatsauksessa sivuttiin venäläisjoukkojen Saksassa sodan loppuvaiheessa ja sen jälkeen tekemiä raiskauksia. Asiasta keskusteltiin kommenttiosiossa ja tietoa etsiessäni törmäsin otsikon termiin, joka oli minulle entuudestaan tuntematon. Italian taisteluissa liittoutuneiden ranskalaisjoukoissa oli marokkolaisosastoja, joiden tapana oli toimia tavalla joka on käynyt viime vuosina tutuksi länsimaissa. Käännetäänpä suoraan tekstiä Wikipediasta eli mitä brittiupseeri Norman Lewis kirjoitti kokemuksistaan kirjassaan:
Kaikki naiset Patricassa, Pofissa, Isolettassa, Supinossa ja Morolossa raiskattiin … Lenolassa 21. toukokuuta he raiskasivat viisikymmentä naista ja koska tästä ei riittänyt kaikille, he raiskasivat myös lapsia ja vanhuksia. Marokkolaiset yleensä hyökkäsivät naisten kimppuun pareittain – toinen yhtyi normaalisti ja toinen peräaukkoon.
San Andreassa marokkolaiset raiskasivat kolmekymmentä naista ja kaksi miestä; Vallemaiossa kahden siskoksen täytyi tyydyttää 200-henkisen marokkolaisosaston tarpeet; kolmesataa muuta käytti kuusikymmenvuotiasta. Esperiasta 700 naista 2500 hengen väestöstä raiskattiin, 400 rikosilmoitusta tehtiin. Jopa seurakunnan pappi, Don Alberto Terrilli, yrittäessään puolustaa kahta tyttöä, sidottiin puuhun ja häntä raiskattiin koko yön ajan. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin sisäisiin vammoihin. Picossa tyttö ristiinnaulittiin sisarineen. Joukkoraiskauksen jälkeen hänet tapettiin. Polleca oli kaiken huippu. Luciano Garibaldi kirjoitti, että kenraali Guillaumen marokkolaisosastot raiskasivat tyttöjä ja vanhoja naisia; miehet jotka reagoivat raiskattiin myös, jonka jälkeen heidät ammuttiin, kuohittiin tai seivästettiin. Aikalaisraportista peräisin oleva todistajanlausunto kuvaa tyypillistä toimintaa: “Marokkolaissotilaat kolkuttivat oveen ja jos sitä ei avattu, mursivat sen, iskivät naista kiväärinperällä päähän, raahasivat hänet tajuttomana 30 metrin päähän talosta ja raiskasivat hänet samalla kun hänen isänsä toisten sotilaiden raahaamana oli hakattu ja sidottu puuhun. Kauhistuneet sivulliset eivät pystyneet auttamaan tyttöä ja hänen isäänsä, koska heitä vartioi yksi sotilaista kiväärillä tähdäten.

Tapahtumista tehtiin viisitoista vuotta myöhemmin Vittorio de Sican ohjaama elokuva Kaksi naista, pääosassa Sophia Loren. Oletteko koskaan kuulleet tästä elokuvasta? Minä en ollut. Tämä siitä huolimatta, että Loren sai roolistaan Oscarin parhaasta naispääosasta – ensimmäinen sellainen, joka ei ollut englanninkielisestä elokuvasta. Googlaamalla selvisi, että elokuva on kumma kyllä esitetty Suomessakin televisiossa muutama vuosi sitten. Tosin arvosteluissa viitattiin tapahtumiin vain arvoituksellisella lauseella: ”De Sica kuvaa etenkin elokuvan vahvan viimeisen puolituntisen aikana, kuinka sota koskettaa jokaista joka sen keskelle joutuu.” Liippasikohan ”marokkolaistaminen” vähän turhan läheltä nykypäivän normaalia?


10. Mun täytyy kävellä näin

Nummelan henkirikoksen taustat alkavat selvitä. Epäilty ei peitellyt kasvojaan, mutta media kuitenkin pikselöi ne. Olisikohan rasismin välttämiseksi kannattanut ajaa ne myös värisuotimen läpi? Tosin jutussa kerrottiin, että uhriksi joutunut nainen muutti miehen ja lastensa kanssa Suomeen joulukuussa 2015 ja koska kotimaa oli Irak, niin tämä oli ilmeisesti niitä joiden taustat Päivi Nerg tunsi. Nainen kertoi, että mies oli lyönyt häntä päivittäin lähes neljän vuoden ajan ja uhannut tappamisella, jos nainen ei suostu lähtemään hänen kanssaan Irakiin. Johan tästäkin nyt näkee, että tästä jutusta ei voi tuomiota tulla – ei tekijä ole voinut olla täysissä sielun voimissaan, kun haluaa lähteä täältä ilmaisten lihapatojen maasta Irakiin. Sinänsä kyllä kannatettava suunnitelma tuo poistuminen, mutta olisi voinut raahata perheensä sinne samalla konstilla kuin raahasi tännekin. Nyt ei tullut muuta kuin helvetin iso lasku suomalaisille veronmaksajille.


11. Rahalla saa ja hevosella pääsee

Kosovolaiset ovat tehneet hämmästyttävän innovaation: he ovat kehittäneet saastuttamattoman ökyauton. Tämä on näet ainoa kerta, kun Hesarissa esitellään bensasyöppöjä ilman paheksuntaa. Kosovolaisilla kun on tapana hankkia loistoautoja. Joko toimittaja on piilonuiva tai sitten teki juuri naiiviuden kauden kotimaisen kärkituloksen, sillä missään vaiheessa juttua ei ihmetelty mistä mahtavat nuoret juipit saada rahat näihin autoihin. Kannattaa lukea useita eri lähteitä, niin käy ilmi mm. se, mistä kosovolaisilla on kovin usein tapana rahansa saada. Kehotan ottamaan jutusta nimet ylös, eiköhän tässä muutaman vuoden sisään melkoinen osa herroista tavata mediassa aivan muissa merkeissä kuin loistoautojen parissa heidän liittyessään loputtoman pitkään listaan mokutusmedian crash and burn -tarinoissa.


12. Vasemmistolainen joka älyää totuuden

Kansan Uutiset on muuhun suomalaismediaan nähden laatulehti, sillä se sentään tunnustaa värinsä reilusti. Nyt jutussa ihmetellään miksi duunarit äänestävät ”radikaalia oikeistoa” (suom. perussuomalaisia, joka ei ole sen enempää radikaali kuin oikeistolainenkaan puolue) ja päädytään aivan oikeaan johtopäätökseen: vasemmisto ei enää aja duunarin asiaa. Jutussa haastateltiin myös kommunistiksi tunnustautuvaa kansanedustaja Anna Kontulaa, joka rehellisyyden puuskassaan sanoi asian kuten se on: ”Kontula tiivisti, että vakauden aikana politiikassa voittaa se, joka kykenee parhaiten ohjaamaan resursseja omalle kannattajakunnalleen.” Voiko Curley-ilmiötä enää tuon täsmällisemmin ja nasevammin kuvailla?


13. Demari joka tietää mitä tekee

Eduskunnassa nähtiin toissaviikolla paljon kuvaava episodi. Kyselytunnilla keskusteltiin hallituksen tavoitteesta kaksinkertaistaa työperäinen maahanmuutto:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puhui halpatyövoimasta. Halla-ahon mukaan monen maahanmuuttajan palkka ei riitä elämiseen, jolloin he joutuvat kääntymään sosiaaliturvan puoleen.
– Yritykset siis efektiivisesti ulkoistavat osan palkanmaksusta valtiolle eli veronmaksajalle. Onko tämä tervettä markkinataloutta? Halla-aho kysyi.

Tähän antoi vastauksen työministeri Haatainen, SDP:
– Mitä tulee halpatyövoimaan, mistä puhuitte: Kyllä minusta on aika kummallista, jos te leimaatte kaikki ne alat, joissa matalapalkalla tehdään tänä päivänä töitä, pääosin naiset. Ovatko nämä teidän mielestänne rasitteita?
Siltä varalta että tätä blogia sattuisi lukemaan joku jonka kengännumero on älykkyysosamäärää suurempi, todettakoon että tämä on typerin argumentti jonka olen nähnyt mistään asiasta pitkään aikaan. Halla-aho totesi, että on turha tuoda maahan porukkaa joka ei kykene itseään elättämään. Haatainen taas vertasi näitä suomalaisiksi syntyneisiin. Mitähän hän taas tarkoitti, sitäkö että maasta pitäisi karkoittaa suomalaisia koska nämä eivät kykene itseään elättämään?
Joka tapauksessa Haataisen argumentti oli typeryyden multihuipentuma, joka voi vedota vain älyllisesti epärehellisiin ja alikehittyneisiin. Haatainen totisesti tietää mitä tekee, sillä hän tuntee SDP:n kannattajakunnan.


14. Kokoomus nousuun

Yle antoi vinkin, jolla kokoomus lähtee nousuun. Halla-ahon haastattelussa alareunaan oli kirjoitettu: ”Jussi Halla-aho. Puheenjohtaja, Kok.”.

Taitaa olla tosiaan niin, että muita konsteja kokoomuksen nostamiselle vihervasemmiston suosta ei enää ole käytettävissä. Itse asiasta kuultuna Halla-aho totesi kuivasti, että aikoo nousta kokoomuksen johtoon vasta seuraavassa puoluekokouksessa, kunhan nykyiset hommat on ensin hoidettu alta pois.


15. Tietovuoto vastaan rahavuoto

Eduskunnan entinen turvallisuusjohtaja Jukka Savola sai potkut osoitettuaan lestadiolaisen valehtelijaksi eli vuodettuaan julkisuuteen Juha Sipilän tönimistapauksen videotallenteet. Vähemmistäkin synneistä on jouduttu helvettiin. Hänen tilalleen palkattiin väliaikaiseksi turvallisuusjohtajaksi eduskunnan valmiuspäällikkö Sakari Keckman, joka oli jäämässä eläkkeelle piakkoin. Toista kertaa. Kävi näet ilmi, että Keckman oli jäänyt eläkkeelle armeijasta eikä irtisanoutunut, kuten hän oli ilmoittanut. Tällä menettelyllä hän sai itselleen 23 000 euron ylimääräiset ikälisät. Asian paljastuttua ikälisät perittiin osittain takaisin, paitsi vanhentuneet. Tämä ei estänyt Keckmanin työn jatkumista ja uran etenemistä.
Tapauksista voidaan ainakin päätellä, että valehtelu ei ole ongelma mutta sen julkinen paljastaminen on. Mikä ei liene yllätys kun asiasta päättämässä ovat Järjestelmäpuolueen poliitikot.


16. Ammattimies on ammattimies

Shakin maailmanmestari Magnus Carlsen pistettiin testiin. Toimittaja asetteli pöydälle shakkinappuloita ja pyysi Carlsenia tunnistamaan, mistä pelistä tilanne on. Järjestyksessä tämä meni seuraavasti:
1. Tämä näyttää olevan MM-ottelun 1960 Tal – Botvinnik ensimmäinen peli. Tästä eteenpäin peli jatkui seuraavasti...
2. Toimittaja latoo nappuloita laudalle, kun Carlsen keskeyttää: Tämä on ilmiselvästi vuoden 1987 MM-ottelun Kasparov – Karpov 24. peli.
3. Tämä on Lontoon pikashakkiturnauksesta, oliko se nyt 1995 (oli 1994), Anand – Ivantshuk.
4. Toimittaja kertoo aloittavansa alkuasemasta ja pyytää Carlsenia keskeyttämään siinä vaiheessa kun tämä arvaa kuka pelaa mustilla. Ensimmäiset siirrot ovat 1. e4 e5 2. Rf6 Rf3 (venäläinen peli eli Petrovin puolustus), jolloin Carlsen keskeyttää: Tämä on Anand. Johon toimittaja: Ketä vastaan? Carlsen: Zapata. Toimittaja: Minä vuonna? Carlsen: -87 tai -88 (Bielin turnauksesta 1988, Zapata – Anand).
5. Toimittaja latoo nappuloita laudalle ja Carlsen alkaa naureskella: Muistan tämän. … Carlsen – Howell, nuorten MM-kisat 2002 (Carlsen oli 11-vuotias).
6. Carlsen on lopultakin hämmentynyt, koska asetelma on outo. Lopulta hän myöntää, että tarvitsee vihjeen. Toimittaja sanoo että tämä on viihteestä. Saman tien lamppu syttyy ja Carlsen kelaa, että musta on menettänyt kuningattaren, joten tämä on ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta (Harry Potter – noidutut nappulat).
Carlsen itse totesi hämmästelijöille Twitterissä, että tämä on vain hänen työtään.



17. Sponsoria kaivataan

Potkupelleilyliitto ja Epäkansallinen liiga ilmoittivat lahjoittavansa kaikille hijabia käyttäville pelaajille urheiluhijabin. Tällä kuulemma pyritään eroon islamofobiasta, mikä onkin erittäin kannatettava tavoite. Islamofobia on kaikin puolin typerää ja tuomittavaa. Islamissa ei ole mitään pelättävää. Ainoa pelkäämisen arvoinen asia on länsimaiden haluttomuus tehdä islamille mitään, mutta jos ja kun tämä aiheutuu pelosta, niin islamofobiasta eroon pääseminen päästää tästäkin pahasta. Irti islamofobiasta, islamorealismi tilalle!
Nyt tarvittaisiin vielä sponsori lahjoittamaan laatikolliset kiuaskiviä silmä tarkkana peliä seuraaville faneille, jotta saataisiin kivitysoperaatio helpommin käyntiin hijabin mahdollisesti irrotessa pelin tiimellyksessä.


18. Valmentajan tehtävä

Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen kokosi joukkueensa kisohin, jotka ovat normaalisti C-luokan MM-kisat suurimman osan parhaista pelaajista tahkotessa NHL:n pudotuspelejä. Tänä vuonna ne ovat vajonneet D-luokan kisoiksi eri maiden joukkueiden saatua pleijareista pudonneilta pelureilta normaaliakin enemmän ”ei nyt hotsita” -vastauksia. Jalonen ilmoitti suoraan että SM-liigan finaalijoukkueista ei pelaajia valita. Jalosen perustelu oli joukkueen leirittäminen ja yhtenäisyys. Tästä moni pahoitti mielensä, ikään kuin MM-kisat olisivat jotain sosiaalikiekkoa. Jalosella on sen verran näyttöjä että luulisi arvosteluun olevan korkea kynnys. Jalosen tehtävänä ei ole miellyttää raumalaisia ja turkulaisia, vaan voittaa. Jos Jalonen näkee että näillä valinnoilla pärjätään todennäköisesti paremmin, niin siihen on kenenkään turha sanoa yhtään mitään.
Muistetaan kuitenkin että MM-kisoissa vain yhdellä ottelulla on todellista merkitystä ja se on puolivälierä. Aika pahasti saa sössiä jos sinne ei pääse. Ja se ratkaisee kaiken. Jos joukkue on pelannut alkulohkossa huonosti ja häviää puolivälierän, se on epäonnistunut ja valmentaja haukutaan. Vaikka joukkue olisi voittanut jokaisen pelinsä alkusarjassa ja häviää puolivälierän, valmentaja haukutaan koska ”hän ei saanut joukkueestaan potentiaalia irti tosipaikassa”. Jos joukkue pelaa huonosti alkusarjassa ja voittaa puolivälierän, valmentajaa kehutaan koska ”hän tiesi milloin tosipelit alkavat ja panosti sinne”. Jos joukkue pelaa loistavasti alkusarjassa ja voittaa puolivälierän, ei lopuilla otteluilla ole merkitystä koska ”yksittäisessä ottelussa sattui vain käymään huono tuuri”.


19. Onnea Espoo!

Suomen maine erinomaisena kisajärjestäjänä tuli taas testattua, kun Espoo sai järjestettäväkseen vuoden 2023 alle 23-vuotiaiden EM-kisat. Ainoa miinuspuoli asiassa on tietysti se, että pitää taas rahtautua pääkaupunkiseudulle toisin kuin viimeksi 2013, kun vastaavat kisat pidettiin Tampereella. Tosin onhan Leppävaara sieltä vähemmän etnisestä päästä syrjäistä rannikkokaupunkialuetta. Saa nähdä ottaako järjestelyihin osaa legendaarinen urheiluseura Leppävaaran Kunto!


20. Tulin minä kaapista ulos

Maan ykköskolmiloikkaajan paikkaa Kristiina Mäkelältä tavoitteleva Senni Salminen liittyi sitten jonoon niitä urheilijoita, jotka ovat viime aikoina marssineet kaapista ulos. Asia oli kuitenkin uutinen vain yleisurheilupiirien ulkopuolella. Nyt Ilta-Sanomat julkaisi tyylikkään, mitenkään revittelemättömän haastattelun, jossa tämä tuodaan julkisuuteen asti. Vastaanotto on ollut ongelmatonta ja tässä syynä on Salmisen itsensä suhtautuminen. Hän ei tee tästä numeroa eikä hiero asiaa toisten naamaan. Toivotetaan Sennille onnea jatkoon ja varoitetaan, että älä mene median lankaan – jos menestyt, sinusta yritetään tehdä väkisin homoikonia. Pidä asiat asioina ja loiki pitkälle!


Loppukevennys: Demarien vaalimainos

Ilmeisesti demareita tälläkin kertaa äänestävät eivät ole vieläkään huomanneet edellisten kertojen petosta.
Jatkokuvassa pääspice nähtyään Suomen tilanteen tukipaketin hyväksymisen jälkeen.