Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 28. lokakuuta 2017

Uusinta: Viikingin kiitokset

Lukijalle: Pistetäänpä uusiksi blogin aivan alkupäästä oleva teksti. Edelleenkin tämä on uskottavin selitys sille, miksi poliitikot ovat sellaisia kuin ovat:

Politiikkaa seuratessa tulee väistämättä mieleen ajatus: miksi helvetissä politiikkaan menevät tutuista juuri sellaiset, joiden ei missään tapauksessa pitäisi olla päättämässä yhteisistä asioista? Miksi ne fiksummat ja empaattisemmat kieltäytyvät ehdottomasti, kun vähän vihjaisee vaikka kunnallisvaaliehdokkuudesta tai lautakuntajäsenyydestä?

Perinteisesti selitykseksi annetaan poliitikolle välttämättömät narsismi ja kyky uskoa hallitsevansa asiakokonaisuuksia, joista ei mitään ymmärrä. Toisaalta on olemassa paljon politiikkaan haluttomia ihmisiä, joilla nämä ominaisuudet esiintyvät ja jopa joitakin päinvastaisia esimerkkejä eli fiksuja ja vastuullisia poliitikkoja. Perinteinen selitys ei voi olla ainakaan koko totuus.

Kuten aina, selityksen keksimiseksi on tarkasteltava olosuhteita. Mitä poliitikko tekee? Istuu kokouksissa tuntikausia jauhamassa yleensä ikävystyttävistä asioista. Toisaalta hänellä on myös valtaa, ja valta kiehtoo ihmisiä lähes poikkeuksetta siinä määrin, että sen tuntu riittää kompensoimaan asioiden ja edustajatovereiden ikävystyttävyyden. Ongelman ydin onkin kohdassa ”istuu kokouksissa tuntikausia”. Hyvät ihmiset, koettakaapa istua illalla (jolloin ainakin paikallistason kokoukset pidetään, ja niistä lähes kaikki poliitikot joutuvat aloittamaan) tuntikausia puolituntemattomien ihmisten seurassa virallisessa tilaisuudessa. Parin tunnin päästä teillä on lähes varmasti ongelma, joka saa teidät tuntemaan olonne epämukavaksi. Eikä kyseessä ole ikävystyminen. Kyseinen ongelma saa useat fiksut ihmiset luopumaan politiikasta lyhyen kokeilun jälkeen ja vielä useammat kieltäytymään koko hommaan ryhtymisestä. Jäljelle jäävät vain ne, joilla tätä ongelmaa ei ole - ja heitä on vähemmistö ihmisistä. Poliitikoiksi valikoituvat poikkeuksetta sellaiset harvinaiset yksilöt, joita ei pieretä! Siksi tästä älylliseltä jakaumaltaan satunnaisesta vähemmistöstä on valittava kaikki ne, jotka meitä edustavat. Seuraukset ovat tunnetut - kokoussalin ilma säilyy hengityskelpoisena, mutta päätökset löyhkäävät.

Normaali ihminen päästelee keskimäärin 10 - 50 paukkua päivittäin, mikäli hän saa laskea niitä sitä mukaa kuin ne kehittyvät. Tästä voi helposti laskea, että jakauman yläpäässä olevalle henkilölle ehtii kolmen tunnin kokouksen aikana kertyä varastoon kuusi pierua. Tämä aiheuttaa jo melkoisen epämukavan ylipaineen! Siksi on luonnollista päätellä, että poliitikoiksi valikoituu henkilöitä, joille ehtii vastaavassa ajassa kertyä vain yksi pieru pidäteltäväksi - eli pierujakauman alapään henkilöitä (anteeksi sanavalinta).

Humen giljotiini sanoo, että asioiden nykytilasta ei voi päätellä, miten niiden tulisi olla. Voidaan kuitenkin suorittaa vertailua muihin ominaisuuksiin ja vetää niistä johtopäätöksiä. Laktoositoleranssi on kyennyt valtaamaan länsieurooppalaisten geeniperimän lähes täydellisesti vain viidessätuhannessa vuodessa ja suomalais-ugrilaisetkin suurimmaksi osaksi. Tämä siksi, että se antaa selkeän edun ravinnon käytössä. Päätellen siitä, että maailmassa on ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti istuvat kokouksissa ilman tuskia, populaatiossamme esiintyy melkoinen prosentti pieremättömiä tai vähintäänkin vähäpieruisia yksilöitä. Aiemmin ihmiskunta eli selvästi ahtaammin kuin nykyään. Jos piereminen olisi aina ollut sosiaalisesti tuomittavaa, runsaasti piereskelevät yksilöt eivät olisi päässeet levittämään geenejään ja yhteiskuntamme olisi käytännössä pieruvapaa. On siis täytynyt olla aika, jolloin piereskely on ollut, jos nyt ei sosiaalisesti hyväksyttävää, niin suunnilleen haukottelun veroinen asia.

Muistelen lukeneeni jostakin, että viikingeillä oli tapana esittää kiitoksensa maukkaasta ateriasta päästämällä pöydästä noustessaan raikuva pieru. Mitä jylhempi jysäys, sitä suurempi arvostus. Eihän tämä jukoliste olisi mahdollista, jos pieru löyhkäisi kaamealle. Viikinkien pierujen on täytynyt olla käytännössä hajuttomia. Jos pierut ovat hajuttomia, ei ole mitään syytä tuomita niitä sosiaalisesti. Kääntäen, jos haukotuksesta pääsisi tapetit käpristävä lemu, niin haukottelu olisi takuulla kovasti paheksuttavaa. Siksi on varsin ilmeistä, että aiemmin ihmisten pierut eivät ole haisseet juuri ollenkaan. Lisäksi tämä vähäinenkin haju on hukkunut entisajan hajukkaampaan ympäristöön - nykyään olemme siivonneet ympäristömme hajuttomaksi. (Vastineeksi olemme saaneet hiljaisuuden tilalle jatkuvan taustamelun, mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe.)

Jossain on mennyt jotakin pahasti pieleen. Miksi pieru on alkanut haista? Jotain voidaan päätellä siitä, milloin ja missä kulttuureissa pieru on muuttunut paheksuttavaksi. Tunnettu tarina kertoo Edward de Vere’sta kuningatar Elisabeth II:n hovissa 1500-luvun lopulla. Aiempia viittauksia suoranaiseen paheksuttavuuteen ei liiemmin löydy. Suomessa pieru muuttui pelkästä huumorin aiheesta nyrpistelyn kohteeksi joskus 1800-luvulla.
Pierun muuttuminen paheksuttavaksi tuntuu poikkeuksetta osuvan ajankohtaan, jolloin sokerin käyttö yleistyi kyseisessä yhteiskunnassa! Sokerin kulutus lisääntyi voimakkaasti Euroopassa juuri uuden ajan taitekohdassa 1500-luvulla. Pohjoismaihin sokeri rantautui toden teolla vasta myöhemmin, koska tuonti muualta oli kallista ja sokerin teollinen valmistus sokerijuurikkaasta alkoi vasta 1812 - kuinka ollakaan, pian sen jälkeen pierut alkoivat haista.

Suolikaasu tulee suolistoon 90-prosenttisesti ilmaa nielemällä. Sokeri ei kasvata kaasun määrää, mutta se muuttaa kaasun kemiallista koostumusta. Suurin osa pierusta koostuu hajuttomista kaasuista eli typestä, hapesta, metaanista, hiilidioksidista ja metaanista. Sokerin syöminen saa ilmeisesti aikaan reaktion, joka saa pierun haisemaan. Tämä ongelma on helposti vältettävissä sokerittomalla ruokavaliolla! Tai vähemmän helposti, kun ottaa huomioon, että lähes kaikkiin elintarvikkeisiin on nykyään lisätty sokeria. Onneksi kaikkea sokeria ei tarvitse välttää, sillä fruktoosi ja glukoosi eivät aiheuta samaa reaktiota kuin sakkaroosi. Ei ainakaan järkevästi ajatellen pitäisi, koska ne ovat kuuluneet ihmisen normaaliin ruokavalioon vuosituhansia. Aika erikoista sinänsä, koska sakkaroosimolekyyli ei ole mitään muuta kuin fruktoosi ja glukoosi yhdistettynä glykosidisidoksella - kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi vain puuttuvat. Mikä mahtaa olla se kemiallinen reaktio, jonka ansiosta haju syntyy?

Karsimalla sakkaroosin pois ruokavaliosta pierut eivät vähene, mutta muuttuvat hajuttomiksi. Ongelma on siinä, että hajuton pieru ei suinkaan ole äänetön. Tuhnuksi vaimentaminen ei aina onnistu. Eikä paljon lohduta töräytellä seurassa, jos ihmisten mieliin on koodattu pierun yhdistäminen hajuun. Etenkin kun piereskely on nykyaikamme ainoa jäljellä oleva tabu. Ihminen pystyy tunnustamaan julkisuudessa mitä tahansa muuta paitsi sen, että häntä pierettää. Poliitikot ovat kertoneet syrjähypyistään, pikkujulkkikset ovat tunnustaneet tekemiään pahoinpitelyjä ja näyttelijät kertovat avoimesti perversioistaan.

Mutta mistä löytyy se kuuluisuus, joka antaa pierulle kasvot?

perjantai 27. lokakuuta 2017

Välihuomautus 107: Mitä minä sanoa

Viime kesänä käytiin poliittista teatteria perinteisen draaman kaaren tapaan. Ensin on kriisi, sitten "sankari" eli pääministeri lähtee pois eli lentää omin pikku kätösin koneensa Turkuun tavatakseen ulkopuolisen suurmiehen eli presidentin. Jolta ei tulekaan apua, mutta lopulta sankarimme onnistuu dramaattisten vaikeuksien jälkeen selättämään ongelmat voittajana.

Yksinkertaisesti liian hyvin kreikkalaista draamaa vastaava tapahtumakulku ollakseen spontaani. Kirjoitin tuolloin tuoreeltaan seuraavasti:
Oli päivänselvää, että Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, ei olisi luopunut puheenjohtajuudesta ellei hän olisi tajunnut häviävänsä.
...
Niinpä hän oli laatinut etukäteen - korostan että tämä on loogista spekulointia ilman todisteita - kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli suunnitelma puolueen valtaamiseksi takaisin. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että soinilaisille ei jäänyt pienintäkään sillanpääasemaa puheenjohtajistoon. Näin ollen piti siirtyä suunnitelmaan B eli siihen, mikä nähtiin nyt.
...
Mitä sitten muihin loikkareihin tulee, he eivät varmaan tienneet Soinin suunnitelmasta etukäteen. Heidän kohdallaan kyse ei ole myöskään rahasta tai vallasta. Jäljelle jää kaksi motivaation syytä eli pelko ja typeryys. Kun olet tottunut viimeiset vuodet pelkäämään Soinia ja tekemään kuten hän käskee, on automaattinen refleksi tarttua hänen tarjoukseensa.
...
Eikä miettimisaikaa edes annettu, mikä taas on klassinen kusetuksen tuntomerkki. Sanottiin että valitse puolesi nyt, toista tarjousta ei tule.
...

Nyt Turun Sanomien toimittaja Lauri Nurmi, joka hyvin informoituna ennusti persujen hajoamisen jo ennen sen tapahtumista, on kirjoittanut asiasta kirjan. En ole vielä kirjaa lukenut, mutta lehtitietojen mukaan siinä kerrotaan se mikä oli tuossa lainauksessa pääteltykin - plus sitten se, että Sipilä oli koko hommasta tietoinen ja täysillä mukana. Mikä ei sekään draaman kulun huomioiden ole mikään yllätys. En tiedä kerrotaanko kirjassa Halla-ahon tietoisuuden tasosta tilanteen kulun suhteen. Oman arvioni tästä kirjoitin tuoreeltaan:
Kummastelen suuresti, jos Halla-aho ei olisi ollut tästä tietoinen. En kummastele kovinkaan suuresti, jos Halla-aho olisi päätellyt - aivan oikein - että antaa mennä. Oli aikakin päästä eroon menneisyyden SMP-laisesta painolastista. Tilanne oli täysin puhtaasti win-win, jos se vain osataan käyttää oikein. Nyt lähti roskasakki ulos ja on aika rakentaa Suomeen oikea kansallismielinen puolue.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Se pieni ero


Englanti on harvinaisen paska kieli, koska siinä ei ole varsinaisia synonyymeja vaan vivahde-eroja, joista pitää olla helvetin tarkkana tai tekee itsensä naurettavaksi natiivin silmissä. Kuten kävi aikoinaan elokuvaohjaaja Michael Curtizille (alkujaan unkarilainen Manó Kaminer), joka elokuvan Ne 600 urhoollista kuvauksessa käski tuoda paikalle ratsastajattomat hevoset: ”Bring on the empty horses!” Jolloin David Niven & co saivat sellaisen naurukohtauksen, ettei filmauksesta tullut vähään aikaan mitään. Suomalaiselle kommentti ei ole edes huvittava, koska suomen – kuten luultavasti myös Curtizin äidinkielen unkarin – kielessä ”tyhjä” tarkoittaa jotain puuttuvaa. Kun taas englannin kielessä ”empty” tarkoittaa tyhjää tilaa, jolloin näyttelijät saivat mielikuvan ontoksi kaiverretuista hevosista. Lausahdus päätyi sittemmin Nivenin mainion elämäkerran nimeksi.
On kuitenkin tilanteita, joissa englannin kieli on suomen kieltä parempi ja yksi niistä on tämän kirjoituksen aihe. Kun suomen kielessä sanoo ”apina”, se tarkoittaa paljon laajempaa joukkoa kuin ”monkey” englannin kielessä. Englannin kielessä hännättömään apinaan (simpanssit, gorillat, orangit, gibbonit) ei voi viitata sanalla ”monkey”, vaan on käytettävä sanaa ”ape”. Suomen kielessä on olemassa tätä sanaa vastaava ilmaisu ”ihmisapina”, mutta se on kömpelönä harvinainen.

Jatkossa käytän sanaa ”apina” tarkoittamaan nimenomaisesti ihmisapinoita ja niistäkin lähinnä simpansseja ja gorilloita, jossain määrin orankeja ja tuskin lainkaan gibboneita.

Ymmärrettävistä syistä ihmisen ja apinan kehityslinjojen täsmällinen muoto on edelleen jossain määrin epäselvä. Suuntaviivat ja summittainen aikataulu ovat kuitenkin tiedossa.
Varhaisimmat tunnetut hännättömät apinat elivät noin 20 miljoonaa vuotta sitten. Samoihin aikoihin gibbonien linja erkaantui muista. Noin 15 miljoonaa vuotta sitten orankien esi-isät sanoivat heippa ja lähtivät Aasiaan. Gorillat erkaantuivat omalle linjalleen vajaa kymmenen miljoonaa vuotta sitten. Viimeisenä nykyään elossa olevista lajeista toisistaan erkaantuivat ihmislinja ja simpanssilinja pari miljoonaa vuotta gorillojen jälkeen.
Ainakin ihmislinjassa oli lukuisia senkin jälkeisiä eriytymisiä ja umpikujia, mutta jätetään ne huomioitta ja keskitytään siihen, mitä meillä on nyt. Eli nykyihminen, jonka lähimmät sukulaiset ovat simpansseja (nykylajit simpanssi ja kääpiösimpanssi), gorilloja (taksonomia hieman epäselvä, mutta nykykäsityksen mukaan läntinen tasankomaagorilla ja itäinen tasankomaagorilla, joilla on alalajeja, esimerkiksi vuorigorilla on itäisen lajin alalaji) sekä orangit (borneon- ja sumatranoranki). Gibboneihin (luokittelusta riidellään, 14-19 lajia) ei mennä, koska niiden evoluutio on kehittynyt enemmän hännällisten apinoiden suuntaan siinä missä simpanssit, gorillat ja orangit muistuttavat selvästi enemmän ihmistä.
Vaikka simpanssit erkaantuivatkin ihmisestä viimeisenä, se ei silti välttämättä tarkoita että ne muistuttaisivat käytökseltään ja älykkyydeltään eniten ihmistä. Jotkut tutkijat pitävät gorilloja ihmismäisempinä ja jotkut orankeja älykkäimpinä. Lajilla A piirre X on ihmismäisempi kuin lajilla B, kun taas piirteen Y suhteen tilanne on päinvastainen. Tämä on luonnollista.

Yleisesti ottaen poikkeama on kuitenkin samansuuntainen ihmiseen verrattuna lajista riippumatta. Jos tarkastelemme ominaisuutta Z, niin lähes poikkeuksetta kaikki apinat poikkeavat ihmisestä keskenään samaan suuntaan. Eli jos ihminen on lukusuoralla tietyssä pisteessä, kaikki apinat ovat kyseisestä pisteestä joko oikealle tai sitten vasemmalle – mutta eivät molemmissa suunnissa.

Näiden erojen tarkastelu antaa meille jotain vinkkiä siitä, mihin suuntaan ihmisen evoluutio on kehittymässä – tai ainakin mihin sen pitäisi olla kehittymässä. Ihmisten välillä on eroja ja on nimittäin niin, että yleensä mitä lähempänä apinoita jokin ominaisuus ihmisessä on muihin ihmisiin verrattuna, sitä negatiivisempi ominaisuus se on ihmispopulaation kannalta. Ainakin pitkällä tähtäimellä. Kuvitellaan ominaisuus X, jonka arvo keskimääräisellä gorillalla on 100 ja keskimääräisellä ihmisellä 50. Tällöin on varsin luonnollista, että yhteiskunnan kannalta tehokkaampi ja tuottavampi ihminen on sellainen, jonka ominaisuuden X arvo on 45 eikä 55. Näin siksi, että 45 on kauempana gorillasta kuin 55. Samaten on yhteiskunnalliselta kannalta suotavaa, että ominaisuus X:n lukuarvo muuttuu pikkuhiljaa populaatiossa kauemmas gorillan arvosta, jolloin yhteiskunta toivottavasti muuttuu paremmaksi.


10. Puhekyky

Ilmeisimpiä eroja ihmisten ja apinoiden välillä on puhekyky, mutta tämä on sattumaa. Apinoiden äänihuulten rakenne ei mahdollista sellaista puhetta, mihin ihmiset pystyvät. Joskus puhekyvyn väitetään kehittyneen sosiaalisen rakenteen takia, mutta tämä ei todellakaan voi pitää paikkaansa. Apinoiden sosiaalinen yhteisö on paljon tiiviimpi kuin ihmisten. Puheen tarkoitus on ilmaista asioita, joiden ilmaisu elein on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Kenties työkalujen kehittäminen ja rakentaminen eli pitkän ajan suunnittelu aiheutti puhekyvyn tarpeen.
Kyvyssä puhua ei liene merkittäviä eroja ihmisten välillä. Erot tulevat näkyviin siinä, kuinka abstraktille tasolle keskustelu voidaan viedä.


9. Karvoitus

Apinoilla on turkki, ihmisillä ei. Luultavasti ihmisen karvat karisivat siinä vaiheessa, kun laji muutti asumaan paahtavalle savannille ja oppi hikoilemaan. Mutta ihmisen muutettua pois Afrikasta evoluutio heitti taas häränpyllyä ja karvoista tuli ilmeisesti kylmemmässä ilmastossa selviytymisvaltti. Aina siihen asti kunnes vaatetus keksittiin, jolloin karvankasvatukseen kului taas liikaa energiaa. Seurauksena oli hauskan näköinen karvoituskartta, jossa karvattomimpia ovat afrikkalaiset, sitten karvoitus lisääntyy rajusti Välimeren alueelle asti vähentyäkseen taas pohjoista kohti mentäessä. Ja kuten yleisesti tiedätään, runsas karvoitus liitetään usein alkukantaiseen olemukseen. Ei tiettävästi ole olemassa tutkimuksia, ovatko saman populaation sisällä karvaisemmat miehet aggressiivisempia ja vähemmän älykkäitä.
Karvarannepizza on fakta.


8. Voima

Voimantuottoa tutkittaessa on havaittu simpanssien olevan noin 1,5-2 kertaa niin voimakkaita kuin samanpainoinen ihminen (oletettavasti mies). Suurin piirtein sama pätee varmaan muihinkin apinoihin.
Ihmisten keskuudessa voimaa on aina ihailtu, mutta toisaalta pidetty alkukantaisena. On ilmeistä, että ihmisen evoluutio on karistanut melkoisen määrän lihaksia pyrkiessään parempaan energiatalouteen. Yhtä ilmeistä on se, että ihmisyksilön absoluuttinen voima ei kerro välttämättä yhtään mitään hänen geneettisestä lahjakkuudestaan voimaan, koska voimantuotanto on suhteellisen helposti harjoituksella parannettava ominaisuus. Jonkinlaisia arvauksia voi toki tehdä ihmisten välisistä eroista. Suurimmat erot voimatuotannossa ihmisen ja apinan välillä - absoluuttisen voiman lisäksi - ovat luultavasti kyvyssä hypätä pystysuunnassa ketterästi, koska apinat ovat tottuneempia puussa liikkumiseen. Tätä ominaisuutta tarvitaan esimerkiksi korkeushypyssä ja koripallossa.


7. Kieli

Apinoille on opetettu merkkikieltä ja viittomakieltä, jossa ne ovat saavuttaneet huomattavia, satojen sanojen sanavarastoja. Tämä on kuitenkin varsin vaatimaton määrä verrattaessa mihin tahansa ihmiskieleen. Kielet puolestaan eivät ilmeisesti eroa sisäiseltä kompleksisuudeltaan toisistaan merkittävästi. Joidenkin kielten ilmaisuvoima on suurempi, ts. sillä voidaan usein ilmaista esimerkiksi abstrakteja asioita helpommin, mutta tämä johtuu kulttuurista eikä kielen rakenteen ongelmista. Kuten jokainen vieraita kieliä osaava tietää, jotkut asiat vain on helpompaa sanoa toisella kielellä, koska siihen löytyy osuvampi ilmaisu tai sana. Eikä tässä ollut pätkääkään besserwisseriyttä. Mutta kieli on välttämätön siihen, että kyetään suunnittelemaan pitkällä tähtäimellä. Ja kuten hyvin tiedetään, jotkut ihmiset osaavat tämän paremmin kuin toiset. Apinoille tämä ominaisuus ei ole niin tärkeä, koska ne elävät seuduilla joilla vuodenaikojen vaihtelu on hyvin vähäinen.


6. Yksiavioisuus

Orangit ovat yksineläjiä, jotka yleensä kohtaavat vain pariutuessaan eivätkä muodosta parisiteitä, vaan parittelevat kiima-aikana kohdalle osuvan kumppanin kanssa. Gorillat elävät laumoissa, joita yleensä hallitsee yksi kaikkien naaraiden kanssa paritteleva uros, tosin poikkeuksiakin löytyy. Simpanssitkin ovat laumaeläimiä, mutta etenkin kääpiösimpanssien seksitouhut saavat villeimmätkin roomalaiset orgiat näyttämään luostarielämältä.
Kun katsotaan ihmiskunnan historiaa, voidaan helposti havaita että menestyneimmät yhteiskunnat ovat yksiavioisia. Juutalaiset alkoivat pärjätä vasta sitten, kun luopuivat vanhatestamentillisesta moniavioisuudesta ja sitä ennenkin moniavioisuus oli varsin poikkeuksellista. Islamilaisessa yhteiskunnassa taas moniavioisuus on monessa maassa normi ja tulokset näkyvät. Yhdysvalloissa yhden vanhemman perheissä elävien lasten osuus on valkoisilla 25 % ja mustilla 66 %. Alhaisin lukema on aasialaisilla, 16 % ja mustien jälkeen toiseksi korkein intiaaneilla, 52 %.


5. Kyky juosta

Gorillan maksimaalinen juoksunopeus on luokkaa 30 km/h. Simpanssit ovat aavistuksen nopeampia. Orangit ovat huomattavasti kömpelömpiä ja hitaampia. Ihmisen maksiminopeus on yli 40 km/h, mutta tämä pätee vain huippusprinttereihin. Useimmat ihmiset eivät pärjää lyhyellä matkalla gorillalle tai simpanssille edes tasaisella maalla, saati sitten maastossa. Tilanne on täysin toinen, jos matka on pidempi. Gorillalla tai simpanssilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes kohtuullisessa kunnossa olevaa ihmistä vastaan Cooperin testissä, saati sitten maratonilla.
Ihmisen fyysinen evoluutio on kehittänyt meitä kolmeen asiaan: ajattelemaan abstraktisti, työskentelemään näppärästi sormilla ja juoksemaan pitkiä matkoja. Vain harvat nisäkkäät - käytännössä jotkut sorkka- ja kavioeläimet sekä susi ja kenguru - ovat kestävyysjuoksussa parempia kuin ihminen.
Ihminen eroaa siis apinoista ennen muuta kestävyysjuoksukykynsä ansiosta. Yleinen harhaluulo on, että afrikkalaiset ovat kestävyysjuoksijoina ylivertaisia. Tilastollisesti voi laskea, että tämä on hevonkukkua. Kenialaisten ja etiopialaisten hallinta perustuu vain valtavaan yrittäjämäärään. Eurooppalaisella tosissaan kestävyysjuoksua harjoittelevalla on suurempi todennäköisyys päätyä huippujuoksijaksi kuin itäafrikkalaisella. Ja loppujen lopuksi itäafrikkalaiset ovat pelkkä anomalia - todellisuudessa suurin osa afrikkalaisista maista on umpisurkeita kestävyysjuoksussa. Tilastopajan miesten maratonin kaikkien aikojen lista menee poikki karsintarajasta 2:15:30. Siihen tai parempaan on yltänyt 4611 juoksijaa. Heistä ilmeisesti yksikään ei ole länsiafrikkalainen. (Tarkistin haulla suurimmat maat eli Nigerian, Nigerin, Ghanan, Norsunluurannikon, Senegalin ja Kamerunin - ei löytynyt yhtäkään. Kaksi kongolaista löytyy, mutta Itä-Kongo kuuluu etnisesti Itä-Afrikkaan.) Samalla listalla on 25 syntyperäistä suomalaista. Viiden miljoonan populaatiosta 25 vastaan 500 miljoonan populaatiosta nolla. Itäafrikkalaisten muista afrikkalaista poikkeama sopeuma kestävyysjuoksuun selittyy helposti, kun katsoo millaisessa maastossa he elävät verrattuna muihin afrikkalaisiin.
Sadan metrin kaikkien aikojen tilastossa tilanne on täysin päinvastainen. Tilaston 42 ensimmäistä nimeä ovat ilmeisesti kaikki etniseltä taustaltaan länsiafrikkalaisia. Jaetulla 43. sijalla on ajalla 9,92 ranskalainen Christophe Lemaitre, jonka voin vierestä nähneenä vakuuttaa olevan ihan aitoranskalainen, toisin kuin useimmat muut ko. maan pikamenijät. Alle kymmenen sekunnin on pinkonut sallituissa oloissa 125 juoksijaa, joista ilmeisesti 120 on etnisesti ainakin suurelta osin länsiafrikkalaisia. Lemaitre on ainoa eurooppalainen, lisäksi joukossa on kolme eteläafrikkalaista tummaa kaveria ja yksi kiinalainen.


4. Esiintymisalue

Apinat viihtyvät vain lämpimissä oloissa. Simpanssien ja gorillojen esiintymisalue on käytännössä identtinen. Nykyään esiintymisalue on pienentynyt alkuperäisestä Afrikan tolkuttoman väestönkasvun takia, mutta elinympäristö on sama kuin ennenkin eli Afrikan sademetsät. (Hauska yksityiskohta: kumpiakaan ei ole koskaan esiintynyt Keniassa.) Orankeja puolestaan esiintyy ainoastaan Borneon ja Sumatran saarilla, mutta aiemmin niitä eli koko Kaakkois-Aasiassa ja Etelä-Kiinassa. Eli sademetsissä.
Simpanssien esiintymisalue
Apinat eivät ole koskaan kyenneet valtaamaan itselleen uusia asuinalueita sopeutumalla niihin. Ihmiset puolestaan ovat sopeutuneet elämään koko maapallolla. Vieläpä siten, että kulloisenkin korkeakulttuurin keskus on aina ollut lämpötilaltaan lähellä esiintymisalueen kylmimpiä rajoja. Ei tietenkään aivan äärimmäisellä rajalla, koska siellä taistelu olemassaolosta on ollut liian ankaraa. Mutta siinä "toiseksi lähinnä" eli alueella, jossa elämä on ollut siedettävää mutta haastavaa. Tällöin kyseisessä ihmispopulaatiossa ovat rikastuneet ne ominaisuudet, jotka ovat nostaneet sen kulttuurin korkeimmalle kehitysasteelle. Kauan sitten subtropiikissa, historiallisen ajan alussa suurissa jokilaaksoissa, ajanlaskun alussa Välimeren pohjoisrannikolla ja nykyään Pohjois-Euroopassa ja -Amerikassa.


3. Kypsymisaika

Orankinaaraat tulevat sukukypsiksi 6-11 vuoden iässä ja urokset ovat täysikasvuisia 15-vuotiaina. Tämä on poikkeuksellisen suuri ero sukupuolten välillä, mutta suunta on sama muillakin apinoilla, kuten myös ihmisillä: naaraat kypsyvät aiemmin. Gorilloilla naaraat ovat sukukypsiä 10-12 -vuotiaina ja urokset 11-13 -vuotiaina. Simpanssit kypsyvät noin kahdeksanvuotiaina ja niillä sukupuolten välinen ero on vähäinen tai jopa olematon. Tämä on luonnollista myös niiden pienemmän koon takia, sillä yleensä pienempikokoiset eläimet samassa lajiryhmässä kypsyvät aiemmin.
Kuka tahansa koululääkäri pystyy kertomaan, että viime vuosina Suomeen muuttaneissa ihmispopulaatioissa täysikasvuiseksi kypsyminen tapahtuu keskimäärin vuotta aikaisemmin kuin kantaväestöllä. Tämän näkee myös urheilun juniorisarjoissa, joissa moni ei-kantasuomalainen kilpailuja hallinnut lupaus on kadonnut ynnä muihin siinä vaiheessa, kun suomalaiset ovat saavuttaneet hänet biologisessa iässä. Tosin joissakin tapauksissa kyse on selvästi ollut myös siitä, että syntymäpäivä on ollut 1.1 eli oikea ikä on oman tai vanhempien ilmoituksen varassa. 17-vuotiaana on helppoa pärjätä 14-vuotiaiden sarjassa, mutta parikymppinen ei enää pärjääkään 17-vuotiaiden sarjassa.


2. Sosiaalisuus

Orangit ovat yksineläjiä, mutta simpanssit ja gorillat laumaeläimiä. Ne elävät aina toisten läheisyydessä ja muistuttavat tässä suuresti paviaaneja. Paviaanien taas on joissakin tutkimuksissa havaittu olevan sosiaalisesti jopa ihmisiä lahjakkaampia.
Kun puhutaan siitä, kuinka ihmisellä on "tunneälyä" ja "sosiaalisia taitoja", ylistetään itse asiassa juuri sitä ominaisuutta, joka on apinoilla - ainakin suhteellisesti - parempi kuin ihmisillä. Tässä yhteydessä on lainattava vanhaa suomalaista sananlaskua "joukossa tyhmyys tiivistyy". Ihmisen menestys apinoihin nähden ei perustu heimo-orientoituneeseen ajatteluun, vaan kykyyn toimia yksilöinä yhteisön hyväksi. Heimokantainen ajattelu johtaa aina kunniaväkivaltaan ja alhaisen luottamuksen yhteiskuntiin.


1. Abstrakti ajattelu

Ihmisen ja apinan eroista ilmeisin on älykkyydessä ja ennen kaikkea kyvyssä abstraktiin ajatteluun. Yleisesti hyväksytty näkemys on, että ihmisen abstrakti käsityskyky ohittaa simpanssien, gorilloiden ja orankien keskimääräisen vastaavan tason keskimäärin 4-5 vuoden iässä. Tässä hyvänä mittarina toimii lukutaito. Tiettävästi yksikään apina ei ole koskaan oppinut lukemaan, kun taas ihmislapset kykenevät keskimäärin 5-6 –vuotiaina omaksumaan lukutaidon.
On ilmeistä, että maapallon valloitti ihminen eikä gorilla pääasiallisesti älykkyydessä olevan eron ansiosta. Niinpä on luontevaa olettaa, että ihmiskunnan kehityksestä jatkossakin vastaavat sen älykkäämmästä päästä olevat yksilöt (”yliälykkyys” eli liian suuri poikkeama normista saattaa olla haitta, mutta puhutaan nyt vaikka ylimmästä 10 prosentista). Tässä ominaisuudessa on, kuten hyvin tiedetään, huomattavia keskimääräisiä eroja ihmispopulaatioiden välillä. Kuvitellaan, että olisi olemassa esimerkiksi noin kymmenen miljoonan suuruinen populaatio, joka olisi kahminut noin 150 tiedenobelia. Sitten kuvitellaan, että olisi olemassa noin miljardin suuruinen populaatio, jonka vastaava saldo olisi nolla. Toki tätä eroa voisi yrittää selittää erilaisilla elinolosuhteilla ja olla osin oikeassakin. Mutta ei silloin, jos kyseiset populaatiot olisivat asuneet keskenään samassa maassa satoja vuosia ja toisen Nobel-tiheys olisi vaikka 18-kertainen keskimääräiseen väestöön nähden ja toisen saldo näyttäisi edelleen nollaa, vaikka väestömäärä olisi ensimmäiseen nähden moninkertainen.
Eihän tällaisten todistusaineistojen jälkeen olisi mitään järkeä väittää, että ihmispopulaatioiden välillä ei olisi keskimääräisiä eroja. Se olisi ihan sama kuin väittäisi, että 170-senttisellä on tasan yhtä suuret mahdollisuudet tulla huippukoripalloilijaksi kuin kaksimetrisellä. Yksilötasolla poikkeuksia voi tietysti olla. Eikä kukaan ole kieltämässä 170-senttisiltä koripalloa. Siitä vain, jos taitoa riittää niin tie on auki vaikka NBA-sentteriksi.


Vanha tarina kertoo, että Gibraltar pysyy niin kauan brittien hallussa, kun siellä elää apinoita. Kyseessä ovat Euroopan ainoat luonnonvaraiset apinat eli Gibraltarin kallioilla elävät magotit. Näin ollen apinoiden esiintymisalueen raja ei ole niin selkeä kuin yleisesti luullaan.

lauantai 21. lokakuuta 2017

Uusinta: Kulttuurirasisti

Lukijalle: Kun nykypäivänä lukee uutisia, on ilokseen saanut havaita sanan vapautuneen huomattavasti verrattuna tämän neljän vuoden takaisen tekstin aikaan. Silti suurin ero ei löydy itse uutisesta, vaan kommenttiosastosta. Etenkin sen peukutusosastosta. Kommentteja ei tarvitse edes lukea, nuivat kommentit tunnistaa siitä että niillä on noin kymmenkertainen peukkumäärä verrattuna ihkudaamonikulttuuri-kommentteihin.
Tämän on huomannut myös antilänsimaiskulttuurin kumbayaa-osasto, jonka propagandamylly yskii uskottavuudessaan viimeisiään samaan tapaan kuin Goebbelsin koneisto vuodenvaihteessa 1945. Konstitkin ovat samat eli väitteiden muuttuminen yhä absurdimmaksi todellisuuteen nähden ja kovemmat otteet. Onneksi konstien rajuudessa on sentään vähän eroa - siinä missä SS alkoi Kolmannen Valtakunnan viimeisinä kuukausina hirttää virallisen totuuden kyseenalaistajia ilman oikeudenkäyntiä, turvautuu kumbayaa-osasto ainoastaan vihapuhepoliiseihin ja julkiseen häpäisyyn. On meillä kuitenkin aika hyvät oltavat.
Naurettavuudestaan huolimatta onhan se jossain määrin häiritsevää, kun tahallaan käsitetään kaikki kritiikki etnisyyteen kohdistuvaksi rasismiksi. Meidän "rasismimme" on kulttuurirasismia - inhoamme perseilyä ihonväristä riippumatta ja suosimme länsimaisen sivistyksen mukaista käyttäytymistä ihonväristä riippumatta. Olemme globaalinationalisteja, jotka iloitsevat siitä, kun kansat rakentavat oman valtionsa hienoksi maaksi asua omalle kansalleen omien muista kulttuureista parempia piirteitä. Se, mitä emme voi sietää on huonomman kulttuurin tuominen toisen kansan maahan:


Kävin jokin aika sitten vähän Huitsinnevadaa isommassa kylässä. Oli kaunis keväinen iltapäivä, kävelin yksikseni hiljaista jalkakäytävää. Muutaman kymmenen metrin päässä oli vastaan tulossa rullalaudalla etenevä hahmo. Muita kulkijoita ei ollut näköpiirissä, joten huomioni kiinnittyi rullalautailijaan. Tapani tehdä havaintoja ja arvioita ihmisistä perustuu suuresti heidän tapaansa liikkua – siihen, millaisella rytmillä ja särmikkyydellä he liikkeensä tekevät. Olen aina ollut huono lukemaan kasvonilmeitä ja täysin toivoton muistamaan, minkä väriset vaatteet jollakulla oli päällä milloinkin. Mutta ihmisen tavasta liikkua pystyn lukemaan paljon ja erehdyn harvoin.

Tämä tyyppi potki rullalautaansa laiskan vetelästi, ryhti oli huono ja sitä korostivat vielä löysät housut sekä syvälle päähän vedetty huppari. Kaikesta kuitenkin näki, että hän hallitsi ajopelinsä niin hyvin, että paljon oli rullailtu – ei kuitenkaan niin hyvin että olisi viitsinyt harjoitella tarpeeksi osatakseen tehdä täydellisen frontside ollien. Semmoinen myöhäisteini-ikäinen notkuja, joka on ehkä jättänyt lukion kesken, mennyt ehkä amikseen tai suoraan kortistoon, arvioin.

En erottanut kasvoja, koska aurinko paistoi suoraan hänen selkänsä takaa. Vasta miltei kohdalla hupun sisältä erottuivat mustat kasvot. Tyyppi ohitti minut vilkaisematta ja minä tuumin että ”no niinpä niin, tietysti”.

Sillä hetkellä minulla välähti. Minua on syytetty rasistiksi. Sitä en ole. Mutta olen kulttuurirasisti.

Ihonvärillä tai muillakaan ulkoisilla piirteillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, millaista kulttuuria kyseinen henkilö edustaa.

Suuresti yksinkertaistaen voidaan todeta, että maailmassa on viisi pääkulttuuripiiriä suurin piirtein seuraavin alueellisin jaotuksin:
1. Eurooppalainen: Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Australia.
2. Itäaasialainen: Kiina, Korea ja Japani.
3. Eteläaasialainen: Intia ja Kaakkois-Aasia.
4. Islamilainen: Pohjois-Afrikka, Lähi-itä.
5. Afrikkalainen: Afrikan keski- ja eteläosat.
Muut ovat vähämerkityksisiä (polynesialainen), vähemmistöjä (intiaani) tai sekalaisia (latinalaisamerikkalainen).
Käytännössä kaikki edistys on tapahtunut kahdessa ensin mainitussa ja vähäisin osin kolmannessa. Kaksi viimeistä joutuu hakemalla hakemaan edustajiensa tekemiä keksintöjä. Voisitteko kuvitella, että vastaavasti järjestettäisiin näyttely "1001 kristittyjen tekemää keksintöä" tai kirjoitettaisiin "luettelo valkoihoisista keksijöistä"?

Näiden pääkulttuuripiirien sisällä on monenlaisia alakulttuureja, jotka voivat sinänsä olla (1) edistystä kannustavia, (2) järjestystä ylläpitäviä, (3) kehitystä hidastavia tai (4) destruktiivisia antikulttuureja.
Esimerkkejä: (1) luonnontieteellinen metodi, (2) oopperan kaltaiset kulttuuririennot, (3) lakiuskonto, (4) rikollisjärjestöt.

Kulttuuria luonnehtivat parhaiten sellaiset alakulttuurit, joita kyseisessä kulttuurissa pidetään "hyväksyttävinä" tai "tavoiteltavina". Tyypillistä eurooppalaiselle kulttuurille ovat (1) ja (2), itäaasialaiselle (2), jossakin määrin (1) ja (3). Eteläaasialaiselle kulttuurille tyypillisiä ovat (2) ja (3). Islamilainen kulttuuri taas on jopa sivistysvihamielinen, sille tyypillinen kultturi on (3), jossain määrin (2) ja (4). Tässä kohtaa on turha vedota abbasidikalifaatin tieteellisyyteen, siitä on tuhat vuotta eikä se viidessäsadassa vuodessa saanut aikaan murto-osaakaan siitä, mitä kreikkalaiset paljon pienemmällä väestöpohjalla tekivät jo tuhat vuotta aiemmin jokaisena satana kukoistusvuotenaan. Islamilaisen maailman tieteen aikajana on hupaisaa katseltavaa; muutama sivu 700-luvulta 1400-luvulle, sen jälkeen joitakin yksittäisiä mainintoja ja viimeisin merkintä on vuodelta 1799. Afrikkalaisesta kulttuurista taas ei voi juuri puhua, koska Afrikassa kaikki yhteiskunnan rakenteet ovat eurooppalaisten sinne tuomia. Ennen eurooppalaista aikaa oli vain heimoyhteisöjä, jotka olivat keskenään endeemisessä sodassa. USA:n mustien keskuudessa tunnetaan hyvin käsite acting white, joka tarkoittaa opiskelua, työntekoja ja antisosiaalisen käytöksen puutetta.

Jotenkin kuvaavaa oli, että edellisen kerran kaupungissa käydessäni kävelin torin poikki. Siellä lorvehti kolme hyvin mustaihoista heppua. Samassa porukassa oli muutama valkoinen poika - juuri sen näköisiä, että nuo tyypit ovat läpäisseet peruskoulun armoviitosilla eivätkä ole eläessään tehneet päivääkään palkkatyötä.

Samalla reissulla näin keski-ikäisen romanipariskunnan. Myönnän avoimesti, että minua pistää vihaksi - tämä on nyt varmaan sitä vihapuhetta - kun näen kansallispukuisen hameen. Hyvin todennäköistä kun on, että veronmaksajana olen osallistunut sen kustannuksiin ja maksan muutenkin kyseisen henkilön elatuksen, koska kyseisessä hameessa harvemmin töitä tehdään. Ja sääntöhän ko. antikulttuurissa on se, että jos valitsee puvun pitämisen, niin muissa vaatteissa ei sitten ulkosalla liikuta.

Kyseistä pariskuntaa katsellessa mieleen juolahti rasistinen ajatuskoe. Miten suhtautuisin siihen, että samanlaista hametta kantaisikin yllään vaalea suomineito? Tai sitten siihen, että näkisin vaikka huoltoaseman tiskin takana tummakulmaisen hepun nimilappu HAGERT rinnassaan?
Vastaukset olivat suorastaan pelottavia. Jos vaalea suomalaistyttö olisi ottanut omakseen kyseisen antikulttuurin, suhtautuisin häneen huomattavasti vihamielisemmin kuin vastaavaan romaniin. Tai jos näkisin huoltsikalla haalarit päällä Hagertin, ilahtuisin - mutta en kiinnittäisi mitään huomiota hänen astetta vaaleampaan työkaveriinsa, jonka nimilapussa lukisi KORHONEN.

Tämä tarkoittaa loogisesti sitä, että suhtaudun eri etnisiin ryhmiin eri tavoin. Toiselta ryhmältä odotan sivistynyttä, vastuullista toimintaa, toiselta en. Aivan samalla tavoin minua inhottavat enemmän valkoiset huumejengiin sotkeutuneet väkivaltaiset pikkurikolliset enemmän kuin mustat. Tai ilahduttaisi enemmän musta diplomi-insinööri kuin valkoinen, jos joskus sellaisen näkisin. Tunsin hengenheimolaisuutta vihervasemmiston kanssa; hehän vaativat esimerkiksi Israelia käyttäytymään sivistyneen länsimaan tavoin, kun taas samat standardit eivät päde palestiinalaisiin, joilta ei vihervasemmiston toiminnan perusteella sivistynyttä käytöstä voidakaan odottaa.

Pääsyy kaikkeen rasismiin ovat kokemukset. Jos on nähnyt ainoastaan sellaisia färsaarelaisia maahanmuuttajia, jotka lorvivat yhteiskunnan rahoilla, syyllistyvät rikoksiin monikymmenkertaisella taajuudella kantaväestöä kohtaan, huutavat "Rasismia!" aina kun heitä vaaditaan käyttäytymään ihmisiksi, niin ei ole kumma jos färsaarelaisia katsotaan automaattisesti pitkin nenänvartta. Kun taas liechtensteinilaiset maahanmuuttajat, jotka hoitavat oman työnsä valittamatta, katsotaan karsaasti paljon harvemmin ja silloinkin vain siksi, että he haluavat omissa oloissaan noudattaa omia liechtensteinilaisia tapojaan. Andorralaisia taas kukaan ei maahanmuuttajiksi edes laske, koska he maahan tultuaan ovat yrittäneet sulautua kulttuuriin ja puhuvat suomea jopa keskenään.

Kyse on sopeutumisesta. Tiedän muslimitaustaisen perheen, joka päätti Suomeen pakolaisina tullessaan sopeutua. Mennään töihin, puhutaan keskenään suomea ja kannustetaan opiskeluun. Lapsia, nyt jo nuoria aikuisia, ei erota suomalaisista muu kuin ulkonäkö. Teinityttö seurustelee suomalaisen poikakaverinsa kanssa, eletään muutenkin normaalia suomalaista elämää. Kyse on sopeutumishalukkuudesta, mahdollisuudet ovat olemassa.

Kun maahan tullaan, on ymmärrettävä miksi omasta kotimaasta on pitänyt lähteä. Yleensä sen kulttuuri on ollut antikulttuuria, joka on tuhonnut mahdollisuudet. Silloin pitää tajuta, että maa johon tullaan on kulttuuriltaan ylivertainen. Jos ei ole halua muuttaa uutta maata samanlaiseksi persläveksi kuin entinen oli, pitää muuttaa omaa kulttuuriaan eikä tuoda entistä mukanaan.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Hyrsylän mutkat

Tarton rauhaa solmittaessa Suomen itärajalle syntyi useita kummallisia mutkia, joista ylivoimaisesti tunnetuin on Hyrsylän mutka. Vaan osataan sitä muuallakin, joskin Hyrsylä lienee Euroopan mittakaavassa se huimin tapaus. Tässä jutussa luetellaan Euroopan kymmenen kummallista rajamutkaa. Kaikkein pienimpiä ei mukaan ole otettu, vaan mutkan koon on oltava useampi kilometri kanttiinsa. Sitä pienempiä käännöksiä rajoissa on vaikka kuinka paljon, kuten Kroatian ja Slovenian rajamutkat. Jokaisesta otsikosta on linkki karttaan, josta outous näkyy selvästi.


10. Geneve, Sveitsi (Ranska)

Harvempi tulee ajatelleeksi, että Geneven kaupunki ja itse asiassa koko puolen miljoonan asukkaan kantoni sijaitsee oikeastaan Ranskan sisällä. Kapeimmillaan matkaa rajalta Genevenjärveen on vähän yli kaksi kilometriä. Keskustaan on kapeimmasta kohdasta kuusi kilometriä ja pussinperälle kaksikymmentä. CERNin tutkimuskeskuksen sanotaan olevan Genevessä, mutta suurin osa maanalaisten hiukkastörmäyttimien radoista sijaitsee Ranskan puolella. Tästä järjestelystä seuraa joskus hieman ongelmallisia tullimuodollisuuksia.


9. Krasna Talivka, Ukraina (Venäjä)

Valtioiden sisäisissä rajoissa ei olla yleensä niin tarkkoja kuin valtioiden välisissä. Tästä saattaa olla erikoisia seurauksia, mikäli valtiot hajoavat. Neuvostoliiton tapauksessa niitä syntyi useita, joista Krimin tilanne on viime aikoina ollut eniten tapetilla. Venäjän ja Ukrainan rajalla on monia erikoisia ratkaisuja, joista Krasna Talivkan kohdalta alkava, bodarin käsivarrelta näyttävä viiden kilometrin mittainen mutka on niitä suurimpia ja erikoisimpia.


8. Berchtesgaden, Saksa (Itävalta)

Itävaltalaiset ovat maailman lahjakkainta kansaa, sillä ensin he saivat maailman uskomaan, että Beethoven on itävaltalainen, vaikka hän oli saksalainen. Sitten he saivat maailman uskomaan, että Hitler on saksalainen, vaikka hän oli itävaltalainen. Sen verran Lederhosen-fani Hitler kuitenkin oli, että perusti mieluisimman tukikohtansa Berchtesgadenin pussinperälle, joka kymmenkilometrisen kannaksen erottamana tunkeutuu kolmenkymmenen kilometrin syvyyteen Itävaltaan, anteeksi Ostmarkiin.


7. Givet, Ranska (Belgia)

Kaksikymmentä kilometriä pitkä palanen Ranskaa tunkeutuu seitsemän kilometriä leveän kannaksen kautta Belgiaan. Aivan ulokkeen pohjoisosassa on pieni Givetin kaupunki. Ennen Euroopan Unionin sisäisten tullitarkastusten poistumista paikkakunta oli shamppanjasalakuljettajien suosiossa, kaikkia metsäteitä kun ei voinut koko ajan valvoa ja Belgia ympäröi uloketta kolmelta puolelta. Frederick Forsythin menestysromaanissa Sodan koirat salakuljetus tapahtui toiseen suuntaan eikä pakettiautossa kuskattu shamppanjaa, vaan Schmeisser-konepistooleja. Mutta tämä siis tapahtui vanhaan hyvään aikaan, kun Euroopan sisärajoja valvottiin, ulkorajoista nyt puhumattakaan, ja salakuljetus koski suhteellisen harmittomia tavaroita kuten alkoholia ja konepistooleja, ei Euroopalle lainkaan yhtä pomminvaarallista ainesta kuin haittamamut.


6. Bogatynia, Puola (Saksa ja Tsekki)

Puolan lounaisin kolkka, noin 12 km x 8 km mitoiltaan oleva Bogatynia on puristunut vajaan kolmen kilometrin levyisen kannaksen taakse Saksan ja Tsekin väliin. Noin puolet alueesta on avohiilikaivosta, jonka ansiosta paikkakunta on syrjäisyydestään huolimatta Puolan vauraimpia. Piirikuntaan liittyy sellainenkin erikoisuus, että se on Puolan ainoa alue, joka ei ole koskaan kuulunut Preussiin. Kun toisen maailmansodan jälkeen Puolan länsirajaksi tuli Oder-Neisse -linja, se oli täysin uusi rajalinja, joka ei ollut sellaisena toiminut ennen Saksan yhdistymistä. Kaikki muut Puolan uudet alueet olivat entistä Preussia, mutta Bogatynia livahti Puolan puolelle, vaikka se oli ennen Saksan yhdistymistä kuulunut Saksin kuningaskuntaan.


5. Limburg, Hollanti (Belgia ja Saksa)

Hollannin kaakkoisprovinssin Limburgin eteläosa tunkeutuu syvälle Belgian ja Saksan väliin. Hieman Sittardin kaupungin pohjoispuolella Belgiaa ja Saksaa erottaa vain vajaa viisikilometrinen kannas. Tästä kapeimmasta kohdasta Hollannin alue jatkuu etelään vielä yli kolmekymmentä kilometriä kasvaen kolmenkymmenen kilometrin levyiseksikin. Alue on tiheään asuttua kuten muukin Hollanti. Siellä sijaitsee kolme suurehkoa kaupunkia, Maastricht, Heerlen ja Sittard. Toisaalta on siellä Hollannin korkein "vuorikin", 321-metrinen Vaalserberg . Hollantilaiset ovat niin kypsyneitä tälle "vuorelle" naureskeluun, että ovat harkinneet keinotekoisen vuoren rakentamista.


4. Trieste, Italia (Slovenia)

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Trieste lähialueineen kuului Itävalta-Unkarille. Kun Italia petti kolmiliiton ja sillä kertaa loikkasi onnistuneesti voittosalle puolelle sodassa, se sai palkkioksi rauhanteossa lisäalueita. Koko Istrian niemimaa siirtyi Italian hallintaan, joten Trieste ei ollut mitenkään pullonkaulan takana. Toisessa maailmansodassa Italia arvasi ensin voittajan väärin ja vaihtoi puolta liian myöhään välttyäkseen aluemenetyksiltä. Menetyksiin kuului Istria, mutta Trieste jäi epämääräiseen asemaan vapaavaltioksi. Alue jaettiin kahteen osaan, joista varsinaisen kaupungin aluetta hallitsivat brittiläis-amerikkalaiset joukot ja eteläosaa Jugoslavia. Vasta vuonna 1954 päästiin sopimukseen, jonka mukaan eteläosa liitettiin Jugoslaviaan - nykyiseen Sloveniaan - ja pohjoisosa Italiaan. Kolmenkymmenen kilometrin syvyyteen yltävää Triesten aluetta erottaa muusta Italiasta vajaat kolme kilometriä leveä kannas.


3. Schaffhausen, Sveitsi (Saksa)

Äkkiseltään näyttää siltä, että lähes 80 000 asukkaan Schaffhausenin kantoni tunkeutuu syvälle Saksan sisään Sveitsin pohjoisimpana kohtana. Totuus on toinen. Ensinnäkin kantoniin kuuluu kaksi aluetta, jotka eivät ole tässä pullistumassa lainkaan. Stein am Rheinin alue sijaitsee siitä itään ja Rüdlingen-Buchberg länteen. Pääosa kantonista on toki pullistumassa. Joka tarkemmin katsoen ei ole niin epämuotoinen kuin luulisi. Erottava kannas on reilut yhdeksän kilometriä leveä ja pullistumalla on 25 km leveyttä pituuden ollessa 14 km. Mutta vielä tarkemmin katsoen kannaksesta paljastuu erikoisuus: yhdeksän kilometrin matkasta melkein puolet kuuluukin Saksalle. Tarkemmin sanottuna vajaan puolentoistatuhannen asukkaan eksklaaville, Büsingenille. Tämä erikoisuus on jäänyt Sveitsin sisälle, vaikka 1918 kansanäänestyksessä 96 % kannatti siirtymistä Sveitsiin. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, koska Sveitsillä ei ollut antaa mitään sopivaa vaihdossa. Vaihtoa taas edellytettiin, koska Sveitsi oli ollut puolueeton ensimmäisessä maailmansodassa eikä sen katsottu, toisin kuin muiden, ansaitsevan aluevoittoja Saksalta. Myöhemmätkään yritykset eivät ole onnistuneet. Nykyään Büsingen ei kuulu EU:n tulli- ja veroalueeseen, jotta sen ja Sveitsin välillä ei olisi rajamuodollisuuksia.


2. Dieveniskes, Liettua (Valko-Venäjä)

Liettuan kaakkoisrajalla on vain kaksi kilometriä leveän kannaksen muuhun maahan yhdistämä Dieveniskesin yli 20 kilometriä pitkä ja lähes yhtä leveä pullistuma Valko-Venäjän sisälle. Alue on Liettuan kannalta ongelmallinen, sillä enemmistö asukkaista on venäläismielisiä ja haluaisi liittyä Venäjän yhteyteen (jutussa olevan kartan puolalaisosuuksien värikoodit ovat virheellisesti päinvastaisessa järjestyksessä). Pitäisikö heidän ensin tutkia karttaa ja huomata, että rajanaapuri ei ole Venäjä vaan Valko-Venäjä? Venäjän rajalle on lähes kolmesataa kilometriä. Alue on vanhaa Puolan aluetta toista maailmansotaa edeltävältä ajalta. Liettuan pääkaupunki Vilna kuului ennen toista maailmansotaa Puolaan ja Vilnan läänissä asukkaista puolet on yhä etnisiä puolalaisia, vaikka itse kaupunki onkin liettualaistunut. Puolalaisuusaste on korkeimmillaan juuri Dieveniskesin mutkassa, jossa yli 80 % asukkaista on puolalaisia. Tosin tilanne on uusi, sillä vuoden 1897 väestönlaskennassa 75 % väestöstä oli juutalaisia. Tämä muuttui toisen maailmansodan aikana, sillä tunnetusti liettualaiset olivat jopa puolalaisia innokkaampia juutalaisvainoissaan. Saksalaiset pääsivät tässä kisassa vasta pronssille. Nykyään juutalaisia on koko Liettuassa kolmisen tuhatta, reilu prosentti vuoden 1939 lukumäärästä.


1. Coleman Island, Irlanti (Yhdistynyt Kuningaskunta)

Tai Drummully Polyp tai Rabbit Island. Virallista nimeä tällä Irlannin Pohjois-Irlantiin työntyvällä ulokkeella ei ole. Sen erottaa muusta Irlannista vain 110 metriä leveä kannas - joka kulkee koko matkan jokea pitkin, eikä sen yli ole siltaa. Näin ollen kyseessä on käytännössä Irlannin eksklaavi Pohjois-Irlannin sisällä, koska kulkuyhteyttä ei ole. Tätä korostaa sekin, että alueen läpi kulkee Irlannin maantieverkoston kantatie N54, paitsi ne parin kilometrin pätkät joiden aikana se kulkee Pohjois-Irlannin kautta ollen nimeltään A3. Rajan ylityksen huomaa vain siitä, että 100 km/h nopeusrajoitus muuttuu arvoon 60 mailia/tunti (97 km/h), tai toisinpäin. Uloke on viisi kilometriä pitkä ja kaksi kilometriä leveä. Mitenhän mahtoivat rajamuodollisuudet toimia silloin, kun Pohjois-Irlannissa oli levottomuuksia? Tie kun on suorassa yhteydessä Pohjois-Irlannin tieverkostoon.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Uusinta: Rouva presidentti

Lukijalle: Aika uusia neljän vuoden takainen tarina Yhdysvaltain presidenttien vaimoista. Tuli juttulistaa plärätessä mieleen, kun tässä on kuultu iloisia raskausuutisia tasavallan presidentin kansliasta. Onnea presidenttiparille! Toki hieman huolestuttaa, ettei vain Niinistö ole rupeamassa demariksi, kun patisti vaimonsa niihin Antti Rinteen lanseeraamiin "synnytystalkoisiin". Omalta osaltani lupasin jo pari vuotta sitten ryhtyä vielä kertaalleen samaan puuhaan (vaikka olenkin tehnyt asiassa enemmän kuin osuuteni), mutta vain sillä ehdolla että hallitus osoittaa välittävänsä tulevien suomalaisten tulevaisuudesta ja pistää stopin haittamaahanmuutolle. Tai ainakin lähettää näitä pois nopeampaan tahtiin kuin tilalle tulee. Mutta nyt itse asiaan, onhan sitten tämän jutun julkaisemisen tullut USA:n presidentinvaimoihin yksi lisää ja ehdottomasti sieltä muodollisesti pätevimmästä päästä. Trumpin vaimoja koskevat kohdat lisätty ja tilastotiedot laskettu uudelleen:

Olen taannoin kirjoittanut viikkojutut USA:n presidenttien erikoisuuksista, presidenttien jälkeläisistä ja presidenttien vanhemmista. Luontainen jatko on sitten juttu presidenttien vaimoista.

Yhdysvaltain presidentteinä on ollut 44 miestä (Donald Trumpin järjestysnumero on 45, mutta Grover Cleveland on laskettu kahdesti). Heillä on ollut yhteensä 51 vaimoa. Ainoastaan James Buchanan ei koskaan ollut naimisissa, mutta kuusi presidenttiä oli naimisissa kahdesti ja Donald Trump kolmesti.

Tässä kirjoituksessa presidenttien vaimoihin viitataan heidän avioliiton aikaisilla sukunimillään poikkeuksena eronneet Jane Wyman ja Marla Maples - Ivana Trumpiin viitataan miehensä nimellä, koska hän piti sen eron jälkeen. Tämä saattaa aiheuttaa sekaannuksia siinä kuka oli kenenkin vaimo, koska presidentteinä on ollut miehiä joilla on ollut sama sukunimi. Tämän takia seuraavassa luetellaan nämä erikoistapaukset eli kuka oli kenenkin presidentin puoliso:
Abigail Adams - John Adams
Louisa Adams - John Quincy Adams
Anna Harrison - William Henry Harrison
Caroline Harrison - Benjamin Harrison
Mary Harrison - Benjamin Harrison (2. avioliitto)
Eliza Johnson - Andrew Johnson
Lady Bird Johnson - Lyndon B. Johnson
Alice Roosevelt - Theodore Roosevelt
Edith Roosevelt - Theodore Roosevelt (2. avioliitto)
Eleanor Roosevelt - Franklin D. Roosevelt
Barbara Bush - George Bush
Laura Bush - George W. Bush

Presidenteille mieluisimpia ovat olleet New Yorkin osavaltiossa syntyneet puolisot. Heitä on peräti yhdeksän. Muita suosittuja osavaltioita ovat Ohio ja Virginia kuudella puolisolla sekä Illinois kolmella. Muut eivät yllä kahta enempään. Kolme on syntynyt ulkomailla: Louisa Adams Englannissa, Ivana Trump Tsekkoslovakiassa ja Melania Trump Jugoslaviassa. Kahdeksan vaimoista ehti syntyä ennen itsenäisyysjulistusta, muut ovat syntyperäisiä Yhdysvaltain kansalaisia paitsi Ivana ja Melania Trump.

Puoliso on löytynyt varsin usein kotikulmilta. Samassa osavaltiossa puolisonsa kanssa on syntynyt 21 presidenttiä.

Valtaosa puolisoista on syntyisin itärannikon osavaltioista. 28 heistä on syntynyt Floridasta pohjoiseen olevassa rannikko-osavaltiossa. Kolme oli ulkomaalaissyntyisiä ja läntisissä osavaltioissa on syntynyt vain yksi, nevadalainen Pat Nixon. Sisällissodassa etelävaltioiden puolella olleista osavaltioista on lähtöisin 12. Sisällissodan aikana ensimmäisenä naisena olleen Mary Lincolnin veljet palvelivat etelävaltioiden armeijassa ja osa heistä kaatui sodassa. Heti sisällissodan jälkeen ensimmäinen nainen Eliza Johnson oli kotoisin konfederaation puolelta Tennesseestä.

Kolmen puolison (Rosalynn Carter, Margaret Taylor, Abigail Adams) tyttönimi on ollut Smith. Kaikki muut tyttönimet ovat olleet ainutkertaisia. Mary Lincoln oli tyttönimeltään Todd ja samanniminen oli myös Dolley Madison mennessään James Madisonin kanssa naimisiin, mutta hän oli saanut sukunimen ensimmäiseltä mieheltään. Eleanor Roosevelt on ainoa puoliso, jolla on ollut koko ikänsä sama sukunimi; hän oli etäistä sukua aviomiehelleen. Värikkäin sukunimihistoria on ollut Jane Wymanilla, jonka tyttönimi oli Mayfield, avioliittojen kautta virallisena nimenä on ollut Futterman, Reagan ja Karger. Wyman oli pelkkä keksitty taiteilijanimi, jota ennen hän käytti näyttelijänä myös nimeä Durrell.

Kahdeksan avioliittoa ehti päättyä ennen aviomiehen tuloa presidentiksi. Martha Jefferson, Rachel Jackson, Hannah Van Buren, Ellen Arthur ja Alice Roosevelt menehtyivät, Jane Wyman, Ivana Trump ja Marla Maples erosivat.

Kolme vaimoa kuoli kesken presidenttikauden: Letitia Tyler, Caroline Harrison ja Ellen Wilson. Kaikissa tapauksissa leskeksi jäänyt presidentti meni uudelleen naimisiin, Benjamin Harrison tosin vasta presidenttikautensa jälkeen. Abigail Fillmore kuoli vajaa kuukausi miehensä presidenttiyden päätyttyä.

Istuva presidentti on mennyt kolmesti naimisiin kesken presidenttikautensa. Julia Tyler ja Edith Wilson tulivat presidentin toisiksi vaimoiksi ensimmäisen kuoltua kesken kauden, Frances Cleveland meni naimisiin pitkään poikamiehenä pysytelleen Grover Clevelandin kanssa. Viimeksi mainittu avioliitto on ainoa Valkoisessa Talossa tapahtunut presidentin vihkiminen.

Kaksi vaimoista meni naimisiin leskeksi jääneen entisen presidentin kanssa: Caroline C. Fillmore ja Mary Harrison.

Presidentit eivät ole olleet turhan tarkkoja siitä, että olisivat vaatineet priimaa tavaraa, käytettykin on kelvannut. Peräti yhdelletoista presidentin puolisolle avioliitto oli jo toinen. Kuusi näistä oli leskiä: Martha Washington (4 lasta, 2 elossa), Martha Jefferson (1 pienenä kuollut lapsi), Dolley Madison (2 lasta, 1 elossa), Caroline C. Fillmore (ei lapsia), Mary Harrison (ei lapsia) ja Edith Wilson (1 pienenä kuollut lapsi). Eronneita oli viisi: Rachel Jackson (ei lapsia), Florence Harding (1 lapsi), Betty Ford (ei lapsia), Jane Wyman (ei lapsia) ja Ivana Trump (ei lapsia). Tämä on aika yllättävää, koska presidenteistä vain kaksi on kokenut avioeron: Ronald Reagan Jane Wymanin kanssa kauan ennen presidenttiyttä ja Donald Trump Ivana Trumpista sekä Marla Maplesista myös ennen presidenttiyttä..

Hankalimpia aviollisia alkutaipaleita oli Granteilla, joiden kummankaan vanhemmat eivät hyväksyneet avioliittoa. Julian vanhemmat siksi, että tuleva aviomies oli sotilas, Ulysseksen, koska vaimon vanhemmat olivat orjanomistajia. Avioliitto osoittautui kuitenkin poikkeuksellisen onnelliseksi.

Mikäli presidentti on mennyt uudelleen naimisiin, toinen vaimo on aina ollut ensimmäistä nuorempi, useimmiten reilusti: John Tylerin vaimoilla oli melkein 30 vuotta ikäeroa ja viidestä muusta uudelleen naimisiin menneestä alle kymmenen vuoden jäävät vain Ronald Reagan, jonka vaimojen ikäero oli neljä vuotta ja Theodore Roosevelt, jonka toinen vaimo oli kahdeksan päivää ensimmäistä nuorempi. Rooseveltin toinen vaimo Edith oli vieraana hänen ensimmäisissä häissään. Donald Trumpin toisella ja kolmannella vaimolla on seitsemän vuotta ikäeroa, mutta ensimmäisellä ja toisella neljätoista.

Neljä presidentin puolisoa on mennyt uusiin naimisiin presidentin jälkeenkin: Frances Cleveland, Jacqueline Kennedy, Jane Wyman ja Ivana Trump. Heistä Cleveland ja Kennedy olivat leskiä, Wyman ja Trump eronneita. Wymanin avioliittohistoria onkin värikkäin: naimisissa jo kahdesti ennen Reagania, Reaganin jälkeen vielä kahdesti naimisissa - tosin nämä kaksi viimeistä liittoa olivat molemmat saman miehen kanssa. Ivana Trump oli myös naimisissa kerran ennen Donaldia ja kahdesti tämän jälkeen, mutta ei sentään kahdesti saman miehen kanssa. Wyman ehti erota viidesti, Ivana neljästi.

Vaimot ovat olleet avioliittoa solmittaessa keskimäärin 25-vuotiaita. Alle 20-vuotiaita ovat olleet 19-vuotiaat Abigail Adams, Alice Roosevelt, Mamie Eisenhower, Barbara Bush, 18-vuotias Rosalynn Carter, 17-vuotias Elizabeth Monroe ja nuorimpana 16-vuotias Eliza Johnson. Yli 40-vuotiaita ovat olleet 43-vuotias Edith Wilson ja 44-vuotias Caroline C. Fillmore, mutta heidän tapauksissaan molemmilla puolisoilla oli kyseessä toinen avioliitto. Vanhimpana ensimmäiseen avioliittoon presidentin kanssa on astunut 34-vuotias Bess Truman.

Ikäeroa puolisoilla on ollut keskimäärin vajaat seitsemän vuotta. Mikäli huomioidaan ikäeron suunta, miehet ovat olleet keskimäärin hieman yli kuusi vuotta vaimoaan vanhempia. Tämä lienee historiallisessa katsannossa hieman normaalia suurempi ikäero.

Aviomiestään vanhempia ovat olleet Martha Washington, Abigail Fillmore, Caroline Harrison, Florence Harding (ennätys, hieman yli 5 vuotta), Lou Hoover ja Pat Nixon.

Vähintään kymmenen vuotta miestään nuorempia ovat olleet Julia Tyler (30), Francis Cleveland (27), Mary Harrison (24), Dolley Madison (17), Caroline C. Fillmore (13), Jacqueline Kennedy (12), Elizabeth Monroe (10), Nancy Reagan (10), Marla Maples (17) ja Melanie Trump (24).
Julia Tylerin mennessä naimisiin John Tylerin kanssa hänestä tuli samalla tämän lasten äitipuoli. Vanhin presidentin lapsista oli viisi vuotta Juliaa vanhempi. Presidentti Tylerin vanhimmalla ja nuorimmalla lapsella olikin peräti 45 vuotta ikäeroa. Yksi toisesta avioliitosta syntynyt poika sai lapsia yli 70-vuotiaana ja niinpä presidentti John Tylerillä onkin kaksi elossa olevaa lapsenlasta - melkoinen saavutus, kun ottaa huomioon että presidentti oli syntynyt 1790!
Kun Grover Clevelandilta kysyttiin, miksi hän oli pysytellyt poikamiehenä 48-vuotiaaksi asti, hän vastasi: Täytyihän minun odottaa, että vaimoni tulisi täysi-ikäiseksi. Francis Cleveland oli tosiaan 21-vuotias, joka oli täysi-ikäisyyden raja tuolloin.

Pienin ikäero puolisoiden välillä on ollut Rachel ja Andrew Jacksonilla, tasan kolme kuukautta (päivinä 92). Jacksonia presidenttinä seuranneella Martin Van Burenilla ja hänen vaimollaan Hannahilla ikäeroa oli 93 päivää.

Tullessaan ensimmäiseksi naiseksi joko virkaanastujaisten tai avioliiton solmimisen myötä vaimot ovat olleet keskimäärin 49-vuotiaita. Vanhimpia ovat olleet Anna Harrison (65), Barbara Bush (63), Bess Truman (60) ja Florence Harding (60). Nuorimmat ovat olleet vasta 21-vuotias Frances Cleveland ja 24-vuotias Julia Tyler. Molemmat tulivat kuitenkin ensimmäiseksi naiseksi kesken presidenttikauden. Virkaanastujaisissa nuorin puoliso on ollut 31-vuotias Jacqueline Kennedy, Ellen Wilson (39) on toinen alle 40-vuotias.

Vanhimpana Valkoista Taloa on emännöinyt Bess Truman, joka oli miehensä presidenttikauden päättyessä hieman alle 68-vuotias. Muutamaa kuukautta nuorempina ensimmäisen naisen tehtävistä ovat luopuneet niin ikään 67-vuotiaina Barbara Bush ja Nancy Reagan.

Puolisoista 43 on jo kuollut, kahdeksan on nykyään elossa. Keskimääräinen kuolinikä on ollut 70 vuotta. Vanhimmaksi on elänyt 97-vuotiaana kuollut Bess Truman. Nuorimpana on kuollut 22-vuotias Alice Roosevelt, synnytyksen komplikaatioihin. Nuorimpana presidentin puolisoksi ehtineistä on kuollut 51-vuotias Letitia Tyler.

Pisimpään kestänyt avioliitto on ollut Jimmy ja Rosalynn Carterilla, 7.7.2013 tuli jo 67 vuotta täyteen. (Nyt siis jo 71 vuotta.)

Luonnollisesti Valkoisen Talon emännän vaihtuessa muutos tapahtuu yleensä nuorempaan suuntaan. Poikkeuksia löytyy yllättävän paljon. "Normaali" muutos vanhemmasta nuorempaan on tapahtunut 24 kertaa, mutta nuorempi emäntä on vaihtunut vanhempaan 12 kertaa.Tässä on huomioitu vain ne tilanteet, jolloin sekä väistyvällä että uudella presidentillä on ollut puolisot muutoshetkellä.
Suurin ikäero: 32 vuotta, Mamie Eisenhower -> Jacqueline Kennedy
Pienin ikäero: 2 kuukautta, Dolley Madison -> Elizabeth Monroe
Suurin ikäero nuoremmasta vanhempaan: 31 vuotta, Frances Cleveland -> Caroline Harrison.

14 puolisoa on jättänyt presidentin leskeksi, 33 on jäänyt leskeksi (eronnutta Jane Wymania ei ole laskettu). Keskimäärin puoliso on kuollut noin kuusi ja puoli vuotta presidentin jälkeen.
Pisimpään leskenä on puolisoista elänyt Mary Harrison, 46 vuotta. Ensimmäisistä puolisoista pisimpään leskenä on elänyt Sarah Polk, 42 vuotta.
Lyhimpään leskenä on puolisoista elänyt Eliza Johnson, vajaa puoli vuotta.
Pisimpään leskenä on presidenteistä elänyt Thomas Jefferson, 43 vuotta Martha Jeffersonin kuoleman jälkeen. Myös Martin Van Buren eli yli 43 vuotta Hannah Van Burenin kuoleman jälkeen, mutta neljä kuukautta vähemmän. Presidenttikautensa jälkeen leskeksi jääneistä pisimpään on elänyt Herbert Hoover, 20 vuotta Lou Hooverin kuoleman jälkeen.
Lyhimpään leskenä on presidenteistä elänyt Richard Nixon, 10 kuukautta Pat Nixonin kuoleman jälkeen.
Pikaisimman uuden avioliiton on leskeksi jääneistä presidenteistä solminut Woodrow Wilson, hieman yli vuosi Ellenin kuoleman jälkeen hän meni naimisiin Edithin kanssa.

Puolisoilla on ollut presidentin kanssa keskimäärin 3,10 yhteistä lasta, joista keskimäärin 2,53 on elänyt aikuisikään. Seitsemällä parilla ei ole ollut yhteisiä lapsia. Eniten lapsia on ollut Anna Harrisonilla, 10, joista 9 eli aikuisiksi.

Viidellä puolisolla on ollut biologinen lapsi jonkun muun kuin presidentin kanssa, yhteensä 10 lasta. Kaikki ovat syntyneet ennen avioliittoa presidentin kanssa. Eniten on ollut Martha Washingtonilla, neljä. Yhteisiä lapsia George Washingtonin kanssa ei ollut. Ainoastaan Martha Jeffersonilla on lapsi sekä jonkun muun että presidentin kanssa.

Kahden vaimon presidenteistä Tylerillä, Harrisonilla, Rooseveltilla ja Reaganilla oli yhteisiä lapsia molempien vaimojen kanssa, Fillmorella ja Wilsonilla vain ensimmäisen vaimon kanssa. Donald Trumpilla on lapsia kaikkien kolmen vaimonsa kanssa.

Kun puoliso on synnyttänyt ensimmäisen yhteisen lapsen presidentin kanssa, hän on ollut keskimäärin 29-vuotias.
Nuorimpana esikoisensa on saanut Eliza Johnson, 18 vuotta. Alle kaksikymppisinä ovat synnyttäneet myös Rosalynn Carter ja Elizabeth Monroe. Samoin Martha Jefferson, mutta lapsi ei ollut presidentin kanssa yhteinen.
Vanhimpana esikoisensa on saanut Bess Truman, 39 vuotta.

Viimeisen lapsen syntyessä puoliso on ollut keskimäärin 36-vuotias.
Nuorimpana kuopuksensa on saanut Alice Roosevelt, 22 vuotta. Hän menehtyi synnytyksen seurauksiin. Korkeaan ikään eläneistä nuorimpana kuopuksensa sai Caroline Harrison, 25-vuotiaana. Myös Mamie Eisenhower ja Ida McKinley olivat 25-vuotiaita kuopuksen syntyessä.
Vanhimpana kuopuksensa on saanut Eliza Johnson, 41 vuotta. Yli nelikymppisinä ovat synnyttäneet myös Lucy Hayes, Rosalynn Carter ja Lucretia Garfield.

Suurin ikäero esikoisen ja kuopuksen välillä on Andrew ja Eliza Johnsonilla, noin 24 vuotta. Eliza Johnson on puolisoista sekä saanut esikoisensa nuorimpana että kuopuksensa vanhimpana. Myös Jimmy ja Rosalynn Carterin esikoisen ja kuopuksen ikäero on yli 20 vuotta.

Ainoana presidentin puolisona kaksoset on synnyttänyt Laura Bush.

Presidentin puolisoista lapsia ovat presidenttikauden aikana saaneet Frances Cleveland (toisen kauden aikana kaksi) ja Jacqueline Kennedy (kahden päivän ikäisenä kuollut poika). Lisäksi Thomas Jeffersonin rakastajatar Sally Hemings synnytti presidenttikauden aikana kaksi lasta, joiden isä Jefferson todennäköisesti oli.

Ensimmäinen presidentin puoliso, josta on otettu valokuva, oli Dolley Madison. Aiemmat puolisot olivat kuolleet jo ennen valokuvauksen keksimistä. Ainakin yksi, 80-vuotiaana otettu daguerrotypia on säilynyt.

Useimmat puolisot ovat lähtöisin sosiaaliluokaltaan normaaleista perheistä. Vain harvoilla on ollut kuuluisia sukulaisia:
Abigail Adams oli miehensä kolmas serkku.
Rachel Van Burenin puoliso Martin Van Buren oli vaimonsa äidin serkku.
Mary Harrison oli miehensä ensimmäisen vaimon Caroline Harrisonin sisarentytär.
Eleanor Roosevelt oli Theodore Rooseveltin veljentytär. Hänen isänsä oli Eleanorin miehen Franklin D. Rooseveltin viides serkku.
Pat Nixonin tytär meni naimisiin presidentti Eisenhowerin ainoan lapsenlapsen kanssa.
Barbara Bushin (tyttönimi Pierce) esi-isä viisi sukupolvea aiemmin oli presidentti Franklin Piercen pikkuserkku.

Olla ensimmäinen nainen on virallisessa listauksessa eri asia kuin olla presidentin puoliso. Kymmenen puolisoa ei ole koskaan ollut ensimmäisenä naisena, koska kahdeksan liittoa on päättynyt ennen presidenttikautta ja kaksi on solmittu vasta sen jälkeen. Kymmenen naista on toiminut ensimmäisenä naisena "virkatehtävässä", koska presidentti ei ole ollut tuolloin naimisissa. Ensimmäisiä naisia on näin ollen ollut 51 - 8 - 2 + 10 = 51.
Martha Randolph oli isänsä Thomas Jeffersonin (leski) ensimmäinen nainen, vaikka olikin tuolloin monen pienen lapsen äiti. Hänen kahdeksas lapsensa oli ensimmäinen Valkoisessa Talossa syntynyt lapsi.
Emily Donelson oli tätinsä miehen Andrew Jacksonin (leski) ensimmäinen nainen. Hän aloitti tehtävässä vuonna 1829 21-vuotiaana, nuorimpana koskaan. Frances Cleveland oli myös 21-vuotias, mutta reilua kuukautta vanhempi. Donelson kuoli tuberkuloosiin 29-vuotiaana hieman ennen Jacksonin presidenttikauden päättymistä, nuorimpana ensimmäisenä naisena.
Sarah Jackson tuli appiukkonsa Andrew Jacksonin (leski) ensimmäiseksi naiseksi yhdessä Donelsonin kanssa vuodesta 1834 alkaen ja oli yksin ensimmäinen nainen presidenttikauden viimeiset kuukaudet.
Angelica Van Buren oli appiukkonsa Martin Van Burenin (leski) ensimmäinen nainen.
Priscilla Tyler oli appiukkonsa John Tylerin (leski) ensimmäinen nainen presidentin vaimon kuoltua kesken kauden aina siihen asti, kun presidentti meni uudelleen naimisiin vajaa kaksi vuotta myöhemmin. Käytännössä hän oli toiminut edustustehtävissä heti presidenttikauden alusta, koska Letitia Tyler ei sairautensa takia niihin kyennyt.
Harriet Lane oli enonsa James Buchananin (poikamies) ensimmäinen nainen. Hän oli hyvin suosittu Washingtonissa ja nousi naisten muoti-ikoniksi. Naimisiin hän meni vasta presidenttikauden päätyttyä.
Mary McElroy oli veljensä Chester A. Arthurin (leski) ensimmäinen nainen.
Rose Cleveland oli veljensä Grover Clevelandin (poikamies) ensimmäinen nainen. Hän luopui tehtävästään presidentin mentyä naimisiin. Rose ei koskaan mennyt naimisiin, mutta hänellä oli lesbosuhde kautensa jälkeen. Hän on ainoa ensimmäinen nainen, joka on kuollut Yhdysvaltojen ulkopuolella, espanjantauti-influenssaan Italiassa 1918. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan ole ainoa lesbo ensimmäisenä naisena - Eleanor Rooseveltilla väitetään olleen suhde toimittaja Lorena Hickokiin.
Mary McKee oli isänsä Benjamin Harrisonin (leski) ensimmäinen nainen. Äitinsä kuoltua kesken presidenttikauden hän toimi ensimmäisenä naisena kauden loppuun asti. Kauden jälkeen presidentti meni uusiin naimisiin ensimmäisen vaimonsa sisarentyttären eli tyttärensä serkun kanssa. Tämä aiheutti välirikon tyttäreen eivätkä he enää koskaan puhuneet toisilleen.
Margaret Wilson oli isänsä Woodrow Wilsonin (leski) ensimmäinen nainen äitinsä kuoltua ja ennen isänsä uutta avioliittoa reilu vuosi myöhemmin.
Edellisen kerran presidentti on ollut jonkin aikaa ilman vaimoa vuonna 1915, jolloin leskeksi jäänyt Wilson meni uusiin naimisiin.

Useimmat Yhdysvaltain varhaisista presidenteistä olivat orjanomistajia. Vaimoista merkittävin orjanomistaja oli Martha Washington, joka oli perinyt ensimmäiseltä aviomieheltään lähes 100 orjaa. Ensimmäinen ja ainoa orjien jälkeläinen ensimmäisenä naisena on Michelle Obama. Hänen miehensä ei puoliksi kenialaisena ole mitään sukua 99 %:ille Yhdysvaltain mustista eikä näin ollen orjien jälkeläinen.

Varhaisista puolisoista kaikki olivat ajan tavan mukaan kotirouvia ilman varsinaista ammattia tai koulutusta. Yllättävän harva myöhemmistäkään on tehnyt aikuisiällään palkkatyötä. Ensimmäinen yliopistosta valmistunut oli Lucy Hayes. Muita korkeakoulututkinnon suorittaneita ovat Helen Taft (musiikinopettaja), Grace Coolidge (kuurojen opettaja), Lou Hoover (geologi), Jacqueline Kennedy (Ranskan kirjallisuus), Lady Bird Johnson (journalismi), Pat Nixon (kauppatieteet), Hillary Clinton (lakinainen), Laura Bush (opettaja) ja Michelle Obama (lakinainen).
Erikoisin ammatti oli Ellen Arthurilla, joka oli laulajatar.
Lady Bird Johnson harjoitti media-alan liiketoimintaa saamallaan perinnöllä ilmeisellä menestyksellä, koska hänestä tuli ensimmäinen presidentin puoliso, joka oli miljonääri.
Betty Ford perusti nimeään kantavan alkoholistiparantolan, joka on noussut maailmanmaineeseen. Omat kokemukset vaikuttivat, Betty Ford oli itse kuiville selvinnyt alkoholisti.
Ronald Reaganin molemmat vaimot Jane Wyman ja Nancy Reagan olivat näyttelijöitä kuten Reagan itsekin. Molemmat myös esiintyivät samoissa elokuvissa miehensä kanssa.
Ivana Trump on menestynyt muotisuunnittelija. Marla Maples on toiminut mm. juontajana, Melanie Trump on ollut huippumalli.

Martha Jeffersonin kuoltua nuorena tuleva presidentti Thomas Jefferson oli pahasti masentunut, mutta selvisi siitä yli. Ainakin päätellen siitä, että otti rakastajattarekseen Sally Hemingsin, joka oli edesmenneen vaimon 25 vuotta nuorempi sisarpuoli ja sai kuusi lasta tämän kanssa. Avioliittoa hän ei edes harkinnut, koska Hemings sattui olemaan orja - kylläkin kolmelta neljäsosaltaan eurooppalaista syntyperää.

Elizabeth ja James Monroen nuorempi tytär Maria oli vuonna 1820 ensimmäinen presidentin lapsi, jonka häät järjestettiin Valkoisessa Talossa - tästä on sittemmin tullut melkeinpä tapa. Esimerkiksi Letitia Tyler eli invaliditeettinsa takia yläkerrassa ja laskeutui Valkoisen Talon alakertaan vain kerran, tyttärensä häihin 1842. Myös Margaret Taylor oli invalidi ja asui pysyvästi yläkerrassa. Samoin teki Jane Pierce, mutta ei invaliditeetin takia. Hän oli menettänyt kaikki lapsensa pienenä. Viimeisenä kuoli junaonnettomuudessa 11-vuotias kuopus isänsä presidentiksi tulon ja virkaanastujaisten välissä. Masentunut äiti vietti ensimmäiset kaksi vuotta eristyksissä, mutta palasi sitten edustustehtäviin.

Martin ja Rachel Van Buren olivat sekä ensimmäinen presidentti että tämän puoliso, jotka olivat syntyperäisiä Yhdysvaltain kansalaisia. Kaikki aiemmat - kuten myös heidän seuraajansa Harrisonit - olivat syntyneet ennen itsenäistymistä. Ironista on, että kyseessä oli ainoa presidenttipari jonka äidinkieli ei ollut englanti. Molemmat olivat lähtöisin Old Kinderhookin hollanninkielisestä yhteisöstä.

Ensimmäisenä omat muistelmansa kirjoitti Julia Grant. Ne tosin julkaistiin vasta melkein 75 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Anna Harrison ei ehtinyt koskaan käydä Valkoisessa Talossa; hän jäi sairaana väliaikaisesti kotiin miehensä muuttaessa sinne ja tämä kuoli vain kuukautta myöhemmin, juuri kun vaimo oli pakkaamassa tavaroita muuttoa varten. Harrison oli ensimmäinen presidentin leski, jolle myönnettiin valtiollinen eläke.

Loanheitto vaalikampanjoissa on kohdistunut myös vaimoihin. Merkittävissä määrin ensimmäisenä tästä sai osansa Rachel Jackson vuoden 1828 vaaleissa. Häntä syytettiin kaksinnaimisesta, koska hän oli ollut yksissä Andrew Jacksonin kanssa ennen ensimmäisen avioliiton virallista mitätöimistä. Syytös oli tosi, mutta siitä huolimatta Jackson valittiin. Rachel kuoli vaalien jälkeen ennen virkaanastujaisia ja presidentti piti lehdistön aiheuttamaa stressiä syypäänä, tuskin täysin aiheetta. Hän on ainoa presidentin puoliso, joka on kuollut vaalien ja virkaanastujaisten välillä.

"Muodollisesti pätevimpiä" presidentin puolisoita on tietysti vaikea arvioida, koska varhaisista ei ole valokuvia. Ainakin Frances Clevelandia kehuttiin kauniiksi, samoin Alice Roosevelt oli tunnettu kaunotar. Hänen kuoltuaan 22-vuotiaana tuleva presidentti Theodore Roosevelt oli pitkään murtunut mies eikä pystynyt koskaan keskustelemaan entisestä vaimostaan edes heidän yhteisen tyttärensä kanssa, vaan käski tätä kysymään tädiltään. Jacqueline Kennedy nautti valtavasta suosiosta koko ikänsä eikä tätä himmentänyt edes myöhempi avioliitto Aristoteles Onassiksen kanssa. Osasyynä suosioon pidettiin hänen kauneuttaan, mutta makuja on monia ja tämän kirjoittajan mielestä nuori Jackie oli kyllä kohtuusievä, mutta ei mikään pysäyttävä kaunotar. Ronald Reaganin vaimot Jane Wyman ja Nancy Reagan olivat jo näyttelijäammattinsa vaatimusten takia kauniita naisia. Hillary Clinton taas on maailmanhistorian ainoa nainen, joka muuttui koko ajan kauniimmaksi ikävälillä 20-50 vuotta. Donald Trumpista voidaan olla montaa mieltä, mutta hänen naismaustaan ulkomuodon suhteen ei.

Presidenttien puolisot seuraavat nykyään yleensä matkoilla mukana (eli kuten sanonta kuuluu, miehellä on tällöin B-luokan matka). Tavan aloitti merkittävissä määrin Pat Nixon, josta tuli samalla ensimmäinen presidentin vaimo joka on käynyt sotatoimialueella Vietnamin vierailun myötä. Tosin jo Dolley Madison oli vuoden 1812 sodan aikana joutunut pakenemaan Valkoisesta Talosta brittien vallatessa Washingtonin.

Alkuvuosina presidenttien puolisot eivät ajan tapaan vaikuttaneet politiikkaan. Ensimmäisenä tärkeänä vaikuttajana pidetään Woodrow Wilsonin toista vaimoa Edithiä. Presidentin vasemman puolen halvaannuttua sairaskohtauksen jälkeen hänen vaimonsa tuli "suodattimeksi" hallituksen ja presidentin väliin päättäen, mitkä asiat olivat riittävän merkittäviä jotta niillä kannatti vaivata presidenttiä.
Edeltäjänsä jälkiä seurasi kunnianhimoinen Florence Harding, joka pyrki suorastaan hallitsemaan viisi vuotta nuorempaa miestään. Hänellä oli melkoinen vaikutusvalta miehensä hallituksen ministerivalintoihin.
Suurelta osin Grace Coolidgen ansiona pidetään hänen miehensä pääsyä varapresidentiksi, sittemmin Hardingin kuoltua presidentiksi ja voittoa seuraavissa vaaleissa. Hänen iloinen ja luonnollinen tyylinsä toi osuvan vastapainon lyhytsanaiselle Calvin Coolidgelle, vaikka politiikasta hän ei koskaan miehensä kanssa puhunut eikä pyrkinyt siihen vaikuttamaan.
Lou Hoover oli ensimmäinen presidentin puoliso, joka piti säännöllisesti radiopuheita.
Eleanor Roosevelt toimi monissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä ja oli miehensä kuoleman jälkeen Yhdysvaltain delegaatti YK:ssa.
Nancy Reaganilla oli vaikutusvaltaa mieheensä, mikä ei sinänsä ole huono asia. Kokonaan toinen juttu oli se, että astrologeilla oli vaikutusvaltaa Nancy Reaganiin.
Merkittävimmin politiikkaan on ottanut osaa Hillary Clinton, josta tuli USA:n ulkoministeri. Hän pyrki myös presidentiksi 2008, mutta hävisi demokraattien esivaalit. Bill Clintonin presidenttikautena Hillarya pidettiin hyvin vaikutusvaltaisena taustavoimana. Vitsi kertoo, että Clintonin tultua presidentiksi pari oli ajelemassa Hillaryn kotiseudulla ja pysähtyi huoltoasemalle tankkaamaan. Vilkastuaan ulos limusiinin ikkunasta Hillary ilahtui ja hyppäsi ulos juttelemaan bensamittaria käyttelevän työntekijän kanssa. Hänen palattuaan autoon Bill ihmetteli, miksi Hillary niin innokkaasti meni tavallisen kansan pariin.
- Hän oli entinen poikaystäväni, jota en ollut tavannut yli kahteenkymmeneen vuoteen.
- Vai entinen poikaystävä. On tämä elämä vain ihmeellistä. Ajattelepa, jos et olisikaan lempannut häntä. Nyt olisit huoltoaseman rasvarin vaimo.
- Ei, vaan olisin Yhdysvaltain presidentin vaimo. SINÄ olisit huoltoaseman rasvari.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Uutiskatsaus 42/2017


1. Kysy poliisilta

Valtaosa poliiseista pitää Iltalehden kyselyn mukaan uutta terrori-iskua todennäköisenä. Tosin tutkimukseen vastasi vain 15 % poliiseista ja voitaneen olettaa, että asiasta huolestuneet vastasivat todennäköisemmin kuin vihapuhepoliisit. Siitä huolimatta 94 % osuus on aika kylmäävä luku. En muutamia poliiseja tuntevana ole kylläkään lainkaan yllättynyt. Kunnioitan suuresti poliisien lehmänhermoja haittamaahanmuuton aiheuttamissa ongelmissa. Mielenkiintoista on se, että jopa ylin johto alkaa herätä Ruususen unestaan - poliisiylijohtaja ilmaisi huolensa haittamaahanmuuttajien no go -alueiden mahdollisesta - sanoisin jopa väistämättömästä ellei järki voita - ilmaantumisesta Suomeenkin.


2. Tylsemmällä piikillä

Kuten poliisit, myös terveydenhoitohenkilökunta alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä haittamaahanmuuttoa – siis ne terveydenhuoltoalalta jotka sitä työssään kohtaavat, kuten poliiseistakin. Myös terveydenhuoltoalan toimijoille nostan hattua heidän pitkäpinnaisuudestaan: ammattitaito edellä on menty.
Tosin mahdollinen poikkeuskin löytyi. Oli ikävää lukea tapauksesta, joka väitti kohtelevansa haittamaahanmuuttajia tylysti ja satuttavansa heitä tahallaan näytteenotossa. No, ilmeisesti potkut tuli. Tosin vain puheiden perusteella ja muistelen oikeustieteellisessä opetetun että pelkkä tunnustus ei riitä, pitää olla myös näyttöä. Ainakaan mediatietojen mukaan ei valituksia tullut, mikä haittamamujen normaali uikutustahti huomioiden on suorastaan ihme. Tai tarkemmin ajatellen ei sittenkään; jos joku on vähän mäiskinyt isommalla neulalla, niin sitten on oltu hiljaa kuin kusi koeputkessa. Kyseinen antikulttuuri kun kunnioittaa vain voimaa, kaikenlainen neuvottelu ja kohteliaisuus nähdään heikkouden osoituksena, jolloin voidaan vaatia aina vain enemmän. Kun hoitajaa on puolusteltu valituksen puutteiden perusteella, niin itse vetäisin aihetodisteena johtopäätökset syyllisyydestä.


3. Kulttuurinvaihtoa

Männävuosina seliteltiin haittamaahanmuuttajien rötöstelyä sillä, että ovat, mokomat, oppineet suomalaisilta huonoja tapoja. Nyt ollaan – aiheesta – huolissaan siitä, että islamistit tavoittelevat verkossa suomalaisia syrjäytyneitä. (Höh, minä kun luulin että kaikki syrjäytyneet verkossa ovat itseni kaltaisia netsejä, näin ainakin muutama vuosi sitten väitettiin.) Mutta tämähän on täysin odotettua ja mitä sopivinta: kuten saavutuksistakin näkee, islam on syrjäytyneiden luusereiden uskonto niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin.


4. Jyrsijöitä

Helsinkiä vaivaa koko ajan kasvava rottapopulaatio. (Turpa kiinni siellä, en kutsunut haittamamuja rotiksi!) Tosin selvä korrelaatio haittamaahanmuuttajapopulaation ja rottapopulaation välillä on. Kuten tiedetään, rotat elävät jätteistä ja mitä huolimattomammin jätehuolto hoidetaan, sitä parempi rotille. Ja jokainen jätehuollon työntekijä voi vahvistaa, että mitä enemmän haittamaahanmuuttajia, sitä enemmän roskapusseja ja jätteitä hujan hajan. Jostain syystä jutussa mainittu leikkipuisto Espoon Suurpellossa muuttui rottien valtaamaksi kutakuinkin samoihin aikoihin, kun sinne ilmestyi tietynlaisia vuokrataloja… Suosittelemme kaupunkilaisille konstia, joka taatusti pitää rotat poissa:
Ekologinen rotanloukku



5. Taisteluvarustus päälle

Ensihoitajat ja palomiehet saavat ensi vuoden loppuun mennessä suojakypärät ja luodinkestävät liivit. Käsi pystyyn kaikki jotka arvaavat mistä tämä johtuu. Kiitos. Ja nyt käsi pystyyn kaikki jotka arvaavat, mainitaanko tämä budjetissa haittamaahanmuuton aiheuttamina lisäkustannuksina. Kiitos.


6. Mitä, kiellettyäkö?

Miehenkuvatus raiskasi 16-vuotiaan tytön ja kysyi jälkeenpäin hämmästyneenä: ”Mitä, tulisiko tästä poliisiasia?”. Toisaalta hämmästyttävintä asiassa on se, että kyseinen al-Khazraji oli Suomessa asuessaan suvainnut opetella dhimmien kieltä sen verran, että kykeni ilmaisemaan itseään.


7. Matkaliput, kiitos!

“Nuorisojengi” hakkasi lipuntarkastajan tohjoksi, tämä kun rasistisesti (“nuorisojengin” käyttämä nimitys) meni kyselemään matkalippuja sellaisilta, joille kaikki kuuluisi ilmaiseksi ja mielellään vielä hyvitysmaksun kera.
Onneksi rasismi ei Suomessa ole kuitenkaan vielä levinnyt kovin laajalle, sillä bussissa oli toistakymmentä matkustajaa ja he antoivat kaiken tapahtua. Toisaalta jos olisi paskasakin pistänyt halki, poikki ja pinoon, olisi parhaillaan lukemassa tiilenpäitä kovennetulla tuomiolla, joten viisaampaa näin.


8. Uuspuukkojunkkarit

Kuten tiedetään, Alahärmässä ”alaikäiset” haittapaikanhakijat riehuivat koulussa syljeskellen suomalaisten päälle ja käyttäen kaikenlaisia astaloita. Kauhavan kunnanjohtaja Markku Lumio (mielenkiintoinen urakehitys – Vaasan kaupunginjohtajasta pienemmälle paikkakunnalle, syyt selviävät googlettamalla) veti pohjat puolustellen toimintaa: ” Sellaisia tilanteita joskus on, että opettaja joutuu ottamaan puukon pois. Pojilla niitä puukkopitäjissä on, mutta mitään vaaratilannetta ei ole.” Vassakuu ja siitä kertomaan turkulaisille, että ”mitään vaaratilannetta ei ole”, jos peruskoulussa opiskeleva reilu parikymppinen riehuu puukon kanssa.


9. Ahdistuslääke

Asiantuntija totesi, että turhapaikanhakijoiden ahdistus on selvästi lisääntynyt, johon vaikuttaa mm. epävarmuus turvapaikkaprosessin etenemisestä. No mutta tähän on olemassa helppo ratkaisu: järjestetään turvapaikkaprosessi sellaiseksi, ettei sen etenemisestä ole epävarmuutta. Koska turvapaikan myöntäminen tarkoittaa, että Suomi ei hyväksy kyseisen valtion toimia kansalaistensa suhteen, niin sehän on käytännössä casus belli. Eli turvapaikka voidaan myöntää vain sellaisille, joiden kotimaa on sodassa Suomen kanssa. Tämän luulisi poistavan epävarmuustekijän siitä, miten prosessissa käy ja jopa alkoi ahdistus helpottaa.


10. Perheelleen menevää yhdistämistä

Hesari on taas tehnyt ansiokasta tutkivaa journalismia ja löytänyt irakilaisen, joka a) on töissä ja b) jopa ilmeisesti sellaisissa töissä, joiden tarkoitus ei ole tukea haittamaahanmuuttoa. Jutun juoni on siinä, että miehen perhettä oltiin karkottamassa Irakiin, koska mies ei tienannut tarpeeksi elättääkseen nämä. Hän vaihtoi ammattia, sai paremman palkan ja perhe sai jäädä. Miehen nettotulot ylittävät niukasti 2600 euron kuukausirajan, joka vaadittiin. Tai siis olisi ihan kiva tietää, paljonko tästä on oikeasti työtuloa, sillä kuten lehtikin hämmästyttävästi mainitsee, tulot koostuvat ”palkkatulosta, asumistuesta ja lapsilisistä”. Jumangegga! Tällä konstillahan saadaan kaikki jäämään Suomeen, kunhan maksetaan ensin tarpeeksi tukia ja osoitetaan, että kyllä tulot riittävät perheen elättämiseen.
Älkää käsittäkö väärin. Kannatan lämpimästi perheenyhdistämisiä. Kunhan ne tapahtuvat Irakiin eikä Suomeen.


11. Rauhanuskonto

Kontulassa oli joukkotappelu, jossa paikalla oli 60 osanottajaa. Kyseessä olivat tällä kertaa rauhanuskonnon jäsentenväliset, joten siinä mielessä ei hätää. Voidaan nimittäin päätellä, että islam on ilmiselvä rauhanuskonto, koska malttoivat odottaa sen verran että pääsivät moskeijasta pihalle. Kun Allahin ote heikkeni, alkoi mäiskintä.


12. Riskejä

Aalto-yliopisto tutki, mitkä asiat huolestuttavat nuoria maan turvallisuudessa. Tutkimuksen mukaan Itä-Suomessa suurin huolenaihe oli Venäjä, Länsi-Suomessa haittamaahanmuutto ja terrorismi (jotka ymmärrettävästi ovat syy ja seuraus). Keskisuomalainen kuitenkin otsikoi: ” Nuorten silmissä keskinäiset kinat ovat Suomelle ulkoisia uhkia suurempi riski”. Ollaanko jo propagandassa niin pitkällä, että lehti pitää haittamaahanmuuttajien kanssa tulleita ongelmia ”suomalaisten keskinäisinä asioina”?
Joka tapauksessa me voimme olla ylpeitä nuoristamme, koska he tuntuvat olevan keski-ikäisiä realistisempia.


13. Me ei leikitä teidän kaa, osa n

Virheiden kälätyspäällikkö Touko Aalto ilmoitti, että missään tapauksessa he eivät tee hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. Ei sen takia että olisi liiemmin haluttukaan. Mutta asian tekee mielenkiintoiseksi se, että Aalto oli kälätyspäälliköksi valintansa jälkeen ilmoittanut olevansa valmis yhteistyöhön tietyillä ehdoilla: ”Jos Halla-ahon persut muuttavat linjaansa niin että muistetaan luonnon monimuotoisuus, taistellaan ilmastonmuutosta vastaan ja turvapaikkapolitiikka muuttuu inhimillisemmäksi, niin sitten sekin olisi mahdollista.”
Luonnon monimuotoisuuden muistamisesta en osaa liiemmin sanoa. Ilmastonmuutosta vastaan perussuomalaisten linja on ollut paljon ankarampi kuin vihreiden, sillä vihreät ovat valmiit moninkertaistamaan jokaisen Suomeen haluavan hiilijalanjäljen pitämällä heidät täällä. Siinä kohtaa Aallon vaatimukset täyttyvät niin että heilahtaa. Inhimillisemmäksi persujen turvapaikkapolitiikka ei ole muuttunut, siinä Aalto on aivan oikeassa. Persut haluavat edelleenkin tutkia turvapaikkahakemukset ja hylätä niistä vain ehkä 80 %, kun inhimillisempää olisi käännyttää suoraan rajalta ja hylätä 100 %. Nykypolitiikka a) muuttaa sivistysmaat kehitysmaiksi, b) tuhoaa elinympäristöä, c) heikentää kehitysmaiden mahdollisuuksia parhaan väestönosan paetessa, d) mahdollistaa tolkuttoman väestönkasvun. Kyllä, turvapaikkapolitiikkaa tulisi muuttaa inhimillisemmäksi. Globaalisti katsoen on inhimillisempää, jos luontoa saastutetaan vähemmän, pakotetaan kehitysmaalaiset rakentamaan omaa maataan ja hidastetaan väestönkasvua - eli torpataan turvapaikkahakemukset. Turvapaikka pitäisi sitä paitsi myöntää vain ja ainoastaan sellaisten maiden kansalaisille, joiden kanssa Suomi on sodassa. Turvapaikan myöntäminen tarkoittaa sitä, että Suomi ei hyväksy tapaa jolla kyseinen maa kohtelee kansalaisiaan ja kaiken järjen mukaan sen tulisi olla casus belli.


14. Valikoivaa suvaitsevaisuutta

Pirkko Saisio sai viime keväänä kokea, mitä tapahtuu jos kertoo vääriä faktoja. Kummallista asiassa oli se, että haittamaahanmuuton ongelmista puhumisen seurauksana ollut "natsiksi, fasistiksi ja äärinationalistiksi" kutsuminen tuli hänelle yllätyksenä. Hän ilmeisesti luuli olevansa turvassa tältä, kun koki muuten aina olleensa ns. oikealla puolella. No, onhan se hyvä että illusiot särkyvät vaikka se vähän kipeää tekeekin.


15. Eläköön vapaa Åålanti!

On pohdiskeltu, voisiko Ahvenanmaa olla itsenäinen, kun kerran katalaanitkin intoutuivat. Yhtenä ongelmana nähtiin armeijan puute, mutta joku viisas totesi että kyllä maa ilman armeijaakin pärjää, onhan maailmassa muitakin maita joilla ei ole armeijaa. Nimellisesti niin. Mutta mitäpä luulette, jos Suomesta lähetettäisiin maihinnousuosasto armeijattomaan Islantiin, tulisiko mahdollisesti jonkin muun maan armeija väliin? Eli käytännössä armeija on oltava.
Ahvenanmaan ei muutenkaan kannata itsenäistyä, koska he ovat Suomen valtion kannalta nettosaajia. Sen sijaan kannattaisi korjata sadan vuoden takainen erehdys hyvällä hinnalla ja myydä Ahvenanmaa Ruotsille. Kauppahinnaksi kelpaisi vaikka se, että Ruotsi sitoutuu seuraavan sadan vuoden ajan ottamaan vastaan ja käsittelemään jokaisen Suomeen saapuvan turvapaikanhakijan.


16. Kjyllä mjinä niin mjieleni pjahoitin

Venäjän uusi Suomen suurlähettiläs Pavel Kuznetsov sanoi: ” Sanon avoimesti, että tuntuu loukkaavalta ja katkeralta, kun on viime aikoina kuullut kysyttävän, pitääkö naapuriemme pelätä Venäjää." Joo-o. Ihan asiaahan Pasha puhui. Kyllä se hyeenastakin tuntuisi ”loukkaavalta ja katkeralta”, jos antiloopit juttelisivat että pitäisköhän tuota pelätä vai ei. Tosin suurlähettiläs taisi tarkoittaa että Venäjää on ihan turha pelätä, mikä on aika lystikkäässä loogisessa ristiriidassa haastattelussa annetun toisen lausunnon kanssa ”Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys johtaisi automaattisesti Venäjän vastareaktioihin.” Tai no, onhan toki mahdollista että suurlähettiläs tarkoitti, että Venäjä on niin kyvytön että sen vastareaktioita ei tarvitse pelätä.


17. Koreaa touhua

Pohjois-Korean Kiistaton Kingi, Hiusmuodin Guru, Taivaallinen Talipallo Kim Jong Un kyykytti Donald Trumpia puheessaan oikein kunnolla kutsuen tätä mm. "henkisesti häiriintyneeksi höppänäksi”. Tätä parempiin suorituksiin ovat yltäneet vain demokraatit, mutta ulkomaalaisten sarjassa Kim teki kauden tilastokärjen.
Asiasta huolestui jopa Vladimir Putin, joka julkaisi lausunnon. Siinä hän toteaa mm. seuraavasti: "Provokaatiot, painostus ja hyökkäävä retoriikka vievät vain umpikujaan." Ja uskokaa pois, Putin tietää mistä puhuu. Toveri Kimin kannattaisi varmaan kuunnella kaikkia näitä kokeilleen toverin neuvoja.


18. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu

Mihail Kalashnikovin, tuon maanmainion AK-47 –mellakanhallitsijan keksijälle pykättiin ansaitusti patsas. Eikä mitään tekotaiteellista monumenttia, vaan ihan oikea näköispatsas. Joka oli tarkastettu moneen kertaan asiantuntijoiden toimesta, että taiteilijan näkemys on varmasti kohdillaan ja yksityiskohdat oikein. Mutta Venäjä ei olisi Venäjä, ellei ryssimistä tapahtuisi. Jalustan kuvat olivat jääneet tarkistamatta. Ja mitäpä sieltä paljastuikaan? Kuvassa piti tietysti olla AK-47, mutta hupsistakeikkaa, siellä olikin AK-47:n esikuva (kaliiperin ja ulkomuodon osalta, koneisto oli kopioitu amerikkalaisesta M1-kivääristä) eli saksalainen Sturmgewehr 44. Jedem das Seine, sanoisi saksalainen. Toisaalta, virhe on inhimillinen:


19. Oi te koitossa polvistumisen

Jotkut kainalopalloa NFL:ssä pelaavat ovat ryhtyneet protestoimaan ”rotujen eriarvoisuutta” vastaan halveksimalla ennen ottelua esitettävää kansallislaulua. Oikeassahan polvistujat ovat, rotujen tasa-arvossa riittäisi USA:ssa työsarkaa. Esimerkiksi yliopistoihin on kiintiöt ja niihin pääsee paljon alhaisemmilla vaatimuksilla, jos sattuu olemaan neekeri. Ja oikeasti, uskooko joku että Obamasta olisi tullut presidentti jos hän olisi ollut valkoinen? Hei mutta hetkinen, protestoijathan ovat mustia??? Kantsisko vähän ensin tuumailla mitä toivoo, huonolla tuurilla voi nimittäin saadakin sitä mitä haluaa?
Ja kannattaisiko myös miettiä, minkälaista se elämä sattuisi olemaan, jos esi-isiä ei olisi roudattu laivoilla Amerikkaan? Siellä sitä elettäisiin onnellisina Afrikassa, kun nyt joutuu kituuttamaan valkoisten sortamana miljoonapalkalla. Ei jukoliste, nyt alan ymmärtää miksi se yksi jenkki sanoi kerran ”meidän olisi pitänyt sittenkin poimia itse oma puuvillamme”.
Oltakoon kansallislauluista mitä mieltä tahansa, niin niitä pitää kunnioittaa. Kyllä allekirjoittaneenkin perse on noussut penkistä silloinkin, kun soi semmoisen maan kansallislaulu josta en niin liiemmin perusta. Saa nähdä, mitä tässä vielä seuraa. Uusin veto oli, kun varapresidentti Mike Pence poistui stadionilta pelaajien polvistuttua kansallislaulun aikana ilmeisen suunnitellussa tempauksessa. Veikkaukseni on, että NFL:lle ei hyvä heilu.


20. Treenaa kuin urheilija

NHL-kausi on taas alkanut. Suomalaisittain ehkä suurimmat odotukset kohdistuvat Patrik Laineeseen, jonka uutisoitiin olevan selvästi kovemmassa kunnossa kuin debyyttikaudellaan. Syykin selvisi: hän on harjoitellut kuin urheilija eikä palloilija. Nuorukainen meni yleisurheiluvalmentajan ohjaukseen ja on treenannut kuin kymmenottelija. Kun sekä kunto että lahjat ovat järjestyksessä, on syytä odottaa hyviä tuloksia. Palloilussa lahjakkuus ratkaisee paljon, kuten on saatu viime aikoina lukea sekä Marko Jantusen että Jere Karalahden elämäkerroista. Jos kaikki harjoittelisivat urheilijan tavoin, olisi mielenkiintoista tietää kuinka pitkälle lajissa mahtaisi päästä käytännössä pelkillä lahjoilla. Nyt jantuset ja karalahdet ovat pärjänneet feikkiurheilijoiden kyydissä elämäntavoistaan huolimatta.


21. Mummotyyli

Saloon rantautui koripalloilemaan jenkkivahvistus. Tässä ei sinänsä ole mitään outoa. Mutta jenkkivahvistuksen nimi – Canyon Barry – soittelee heti kelloja. Siis tuo sukunimi. Eikä aiheetta. Isä Rick Barry pelasi 15 vuotta ammattilaisena ja on NBA-legenda. Neljästä vanhemmasta velipuolesta kolme eli Jon, Brent ja Drew pelasivat kaikki NBA:ssa. Canyonin ura ei – ainakaan vielä – ole lähtenyt samanlaiseen kiitoon.
Varsinainen erikoisuus nykypäivänä on kuitenkin miehen tapa heittää vaparit – alakautta. Tätä pidetään ”mummotyylinä” ja ”nynnymäisenä”, mikä kertoo koripallon olevan yli kaiken muun lahjakkuuspeli. Jossa lahjakkuus on pääasiallisesti sitä, että on valinnut vanhempansa oikein ja kasvanut pitkäksi. Kaikkien aikojen koripalloilija Michael Jordan ei ollut mikään lukiotähti – mutta sitten hän venähti 198-senttiseksi. Mikä oli riittävästi. Joku voi sanoa, että on sitä pidempiäkin pelaajia, miksi sitten Jordan? No siksi että hänellä oli menestymisen asenne. Kuten isoveljelläänkin. James Jordan palveli 30 vuotta USA:n armeijassa värvättynä ja pääsi urallaan pitkälle – se päättyi kymmenisen vuotta sitten ns. prikaatinvääpelinä, jota paljon pidemmälle ei värvätty mies voikaan päästä. Hänestä olisi asenteensa ja ehkä jopa taitojensakin puolesta voinut tulla koripallotähti kuten pikkuveljestään. Paitsi että hän sattuu olemaan vain 170-senttinen.
Asenteen järkevyyden näkee parhaiten siitä, että Canyon Barryn vaparityylille naureskellaan. Ei pitäisi, sillä mies teki yliopistoaikoinaan Florida Gatorsin ennätyksen peräkkäisten onnistuneiden vaparien määrässä - 37 – ja upotti viimeisenä vuonnaan vaparit 88,3 % tarkkuudella. Ai niin, tyyli on peräisin isä-Rickiltä, jonka NBA-uran vapareiden onnistumisprosentti oli 90,0 – ennätys alallaan.
Mutta koripallo on niin paljon lahjakkuuslaji, että varaa machopelleilyyn löytyy. Vähän sama kuin yleisurheilussa floppausta pidettäisiin ”lällynä” ja tosimiehet käyttäisivät vain saksityyliä.


22. Viimeinen iltahuuto

Jälleen on Suomessa yksi olympiavoittaja vähemmän. Vuoden 1952 4 x 10 km hiihdon kakkososuuden viestinviejä Paavo Lonkila on poistunut keskuudestamme 94-vuotiaana. Vain 157-senttinen taskuraketti oli kuitenkin kovimmat kamppailunsa käynyt jo kymmenisen vuotta aiemmin. Tarkemmin asiasta voi lukea Onni Palasteen kirjasta Rukajärven sissit, nimellä korpraali Rankila. Ennen oli miehet rautaa.


23. Salaperäisiä möykkyjä

Oli siinäkin otsikko: Löysitkö metsästä pahanhajuisen ruskean palan, jossa on lappu päällä? No, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi joista se otsikon tarkoittama eli rabiesrokoite ei tule ensimmäisenä mieleen. Todennäköisempi vaihtoehto on marjastajan kenttäjööti, jonka päällä oleva lappu on Serlan kaksoiskreppi. Mutta ohje on sama molemmissa tapauksissa: älä koske.


24. Shokkimateriaalia luonnosta vieraantuneille

Taas saatiin aikaan kohu, kun joku kuvasi jokapäiväisen tapahtuman eikä älynnyt olla levittämättä. Eli loukkaantuneen eläimen lopettamisen. Poikkeuksellisen asiasta teki se, että tapahtuma sattui golfkentällä, kohteena oli pahoin loukkaantunut valkoposkihanhi, käytettynä astalona golfmaila ja isku sen verran napakka, että hanhelta meni kerralla kaula poikki. Arvon mielensäpahoittajat, mitähän olisi tilanteessa pitänyt tehdä? Hihkua kovaan ääneen ai-jai ja voi-voi? Olisiko ollut parempi antaa kuolevan hanhen kärsiä? Tai golfmailan sijaan heitellä sitä kivillä ja toivoa, että henki lähtisi? Tai lyödä vähän hiljempaa? Just joo. Kun eläin on kuolemassa, etsitään paras mahdollinen työkalu (joka tällä kertaa oletettavasti oli golfmaila, tuskin bägissä sikapistoolia kannetaan) ja lyödään sen verran napakasti, että taatusti henki lähtee. Itse olen käyttänyt tarkoitukseen ainakin kivääriä, puukkoa ja jääkiekkomailaa.


25. Kun mekko sanoo poks

Parikymmentä vuotta sitten oli pinnalla Mariah Carey, joka kieltämättä oli ulkomuotonsa puolesta ns. ”televisiolaulaja”. Nyttemmin 47-vuotias laulaja on jäänyt kiinni noloista kuvanmuokkausfiboistaan, joilla on pyrkinyt vuosirenkaitaan poistamaan. Kyllähän nainen vanhenee, mutta voisi edes vanheta arvokkaasti. Tai toimittajat voisivat lakata ylistämästä tyyliin ”Avarasta kaula-aukosta alkanut ”halkio” jatkui mekon helmaan saakka ja korosti entisestään poptähden kurvikkuutta”. Klikatkaa otsikkoa ihan omalla vastuulla. Minä en ole voinut kahteen viikkoon syödä saunan kiukaalla paistettua HK:n sinistä, jos se on yhdestä kohdasta poksahtanut ulos kuorestaan koko makkaran pituudelta.


26. Joka Niemeen, Notkoon, Saarelmaan…

Vuonna 2011 Hesari julkaisi jutun eri kuntien yleisimmistä sukunimistä. Liitteenä olleessa tiedostossa (kadonnut nyttemmin netistä) oli lueteltu jokaisen kunnan 30 yleisintä sukunimeä. Kirjoitin tuolloin kaksiosaisen selvityksen sukunimistömme erikoisuuksista. Niitähän riitti, sillä sukunimet ovat jakautuneet varsin selkeästi paikkakunnittain. Suomessa oli kymmenittäin kuntia, joiden 30 yleisimmän sukunimen joukossa ei ollut yhtäkään koko maan 30 yleisimmän nimen joukkoon kuuluvaa nimeä. Olipa kaksi sellaistakin kuntaa – Nivala ja Oravainen – joiden 30 yleisimmän nimen joukkoon ei kuulunut ainuttakaan koko maan sadan yleisimmän listalla olevaa. Suomessa oli myös neljä suomenkielistä kuntaa, joiden 30 yleisimmän listalla ei ollut ainuttakaan nen-päätteistä nimeä – mutta myös yhdeksän sellaista kuntaa, joiden 30 yleisimmän listalla ei muita ollutkaan. Suomessa oli myös kolme kuntaa, joiden yleisimmällä sukunimellä oli koko maassa alle sata kantajaa. Ja toisaalta sen vastapainoksi koko maan kahdeksanneksi yleisin sukunimi Koskinen (tuolloin oli 17 868 Koskista) ei ollut yhdenkään kunnan yleisin nimi.
Nyt Hesari päivitti tilastonsa, tosin huomattavasti vaatimattomammassa muodossa. Kartasta voi tarkistaa kunkin kunnan viisi yleisintä sukunimeä. Jonkin verran muutosta eli tasapäistymistä on havaittavissa, myös kuntaliitosten ansiosta, mutta paikallinen omaleimaisuus on edelleen selvästi nähtävissä.


Loppukevennys: Arkitehtuuria

Turkuun tulee uusi opiskelija-asuntola. Nimeksi tulee Emo, ja se sopii muotokieleen kuin suutarin sormi sian persiiseen: