Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


perjantai 27. toukokuuta 2022

Välihuomautus 151 : Niin muuttuu maailma, ankkaseni

Aku Ankan taskukirja 19, Roope-sedän miljoonat. Kaksi painosta. Toinen vuodelta 1974, toinen vuodelta 2017. Alla muutamia kuvia tarinasta siinä järjestyksessä kun ne tapahtuivat, välistä puuttuu tietysti sivuja koska ne eivät tämän jutun kannalta ole tärkeitä. Lukijan tehtäväksi jätetään päättely, kumpi kuvista on vuodelta 1974 ja kumpi 2017. Jokainen kuvapari on arvottu satunnaiseen järjestykseen. Vihje: vuoden 1974 painoksessa kaikki teksti on samanlaista, kun taas vuoden 2017 painoksessa muutettu teksti erottuu muusta tekstistä aavistuksen erilaisena. Tekstin eroista ei varmaan pystyisi päättelemään kumpi on kumpi…
Tämän välihuomautuksen pohjana on käytetty MC Tsuhnan sivulla ollutta kuvagalleriaa puolentoista vuoden takaa. Siinä olivat vain kuvat vanhasta painoksesta, joten päätin tehdä vertailevaa tutkimusta täydennykseksi.

tiistai 24. toukokuuta 2022

Joku odottaa kirjettäsi


Kirjoitin viime viikolla välihuomautuksen Suomen NATO-hakemuksesta. Siihen olin liittänyt kuvan Repinin kuuluisasta maalauksesta ”Zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille” ja todennut, että kuvassa Suomen hallitus kirjoittaa NATO-hakemusta.

Huomautus oli pelkkiä kuvia syvällisempi monestakin syystä. Olihan kyseessä maalaus Ukrainassa sijaitsevan Zaporizzjan kasakoista, jotka haistattivat pitkät maahantunkeutujille. Tällä hetkellä Zaporozzjan kaupunki on yhä Ukrainan hallussa venäläisten vallattua alueen eteläosan.
Taidemaalari Ilja Repin oli itsekin ukrainalainen. Ennen lokakuun vallankumousta hän asui huvilallaan Terijoen Kuokkalassa ja jäi sinne vallankumouksen jälkeen aina kuolemaansa 1930 asti. Bolshevikeille hänkin haistatteli pitkät eikä houkutuksista ja kulttimaineesta huolimatta suostunut palaamaan Neuvostoliittoon.
Kirsikkana kakussa on se, että zaporogit kirjoittivat vastauskirjeensä Turkin sulttaanille, joka vaati heitä alistumaan. Nytkin Turkin valtaapitävä sulttaani Recep Tayyip Erdoğan vaatii kaikenlaista hyväksyäkseen Suomen ja Ruotsin NATO:on.

Todellisuudessa asia on aivan toisin. Mikäli Erdoğanilla olisi vain kaksi vaihtoehtoa eli hyväksytäänkö Suomi ja Ruotsi NATO:oon vai ei, hän ei epäröisi hetkeäkään hyväksymispäätöksessään. Paraatiovista sisään vaan. Erdoğanin temppuilussa on kyse tyypillisestä turkkilaisesta sivistymättömästä basaarimeiningistä: yritetään repiä itselleen kaikki mahdolliset edut tinkimällä, huijaamalla ja teeskentelemällä.
NATO:n kannalta paras ratkaisu (siitä olen edelleen eri kannalla että tämä olisi Suomen kannalta paras ratkaisu) olisi sanoa Erdoğanille että turpa kiinni turkkilainen ja lusikka kauniisti käteen. Ja jos ei suostu, niin Turkki ulos NATO:sta. Ainakin Kreikka kannattaisi taatusti Turkin ulospotkimista ja olisipa niistä lampaannussijoista lopultakin jotain hyötyä eikä pelkkää kulupuolta. (Tässä vaiheessa alan jo kallistua sille kannalle että NATO:on liittyminen olisi Suomen kannalta hyödyllisyydeltään jo lähes neutraali ratkaisu.) Tällöin NATO:sta tulisi aidosti sivistyneitä arvoja kannattavien valtioiden liitto.
Tämä taas avaisi mitä loistavimpia, joskin epätodennäköisiä mahdollisuuksia. Kun enää ei tarvitsisi välittää turkkilaisista, NATO voisi muuttua länsimaisten arvojen puolustajaksi ja sen myötä EU. On tietysti turha toivoa, mutta tämä on toisaalta paras joskin ohkainen oljenkorsi siihen, että länsimaiset arvot kokisivat uuden nousun. Tällöin länsimaista laivattaisiin pihalle koko se tänne tunkeutunut asiaankuulumaton sakki, joka vastustaa länsimaisia arvoja. Turkki olisi ihan hyvä kohdemaa sillekin. Tässä tapauksessa NATO ja EU todellakin puolustaisivat sivistystä ja Suomen paikka olisi kuulua molempiin.

Tätä ihmettä odotellessa paljastetaan sitten, mistä tässä kirjoituksessa on varsinaisesti kyse. Tutkiva journalismimme ja tiedusteluverkostomme on näet saanut käsiinsä sekä Erdoğanin Suomeen ja Ruotsiin lähettämän nootin että luonnoksen vastaanottajamaiden yhteisestä vastausviestistä Erdoğanille.

Tässä ensin Erdoğanin kirje:

Minä sulttaani, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan; Muhammedin poika; auringon ja kuun veli; Jumalan pojanpoika ja varakuningas; Turkin, Bosporin, Pohjois-Kyproksen, Ylä- ja Ala-Anatolian hallitsija; keisareiden keisari; hallitsijoiden hallitsija; poikkeuksellinen ritari, ikuisesti voittamaton; Hagia Sofian moskeijan vankkumaton vartija; Jumalan itsensä valitsema luottomies; muslimien toivo ja lohtu; kristittyjen voittaja ja suuri puolustaja - käsken teitä, Suomen ja Ruotsin johtajia, vaatimaan NATO:a liittymisenne ehtona ottamaan minut takaisin F-35- ja F-16 -ohjelmiin, toimittamaan minulle kottikärrykaupalla euroja ja dollareita, ja lopettamaan vaivaamiseni haittamaahanmuuttoa rajoittavalla politiikallanne.

Sauli Niinistö käväisi sitten viime viikolla Ruotsissa ja väsäsi yhdessä pääministeri Magdalena Anderssonin kanssa vielä lähettämistään odottavan seuraavanlaisen vastauksen:

Suomen ja Ruotsin hallituksilta Turkin sulttaanille!

Sinä, turkkilainen perkele ja perkeleen kirottu veli ja ystävä, Luciferin itsensä sihteeri. Mikä pirun ritari olet, kun et pysty edes nujertamaan siiliä paljaalla perseelläsi. Paholainen paskoo ja hallituksesi syö tuotokset. Sinä, sinä nartunpenikka, et rupea ryppyilemään sivistyskansoille; me emme tunne pelkoa leukojenlouskutustasi kohtaan, maalla ja merellä me rakennamme raja-aidat ählämeille ja naisimme äitiäsi, ellei se olisi niin saatanan ruma.

Sinä Putinin lakeija, Bosporinsalmen soutuveneilijä, turkkilainen kamelinperseentähystäjä, Pohjois-Kyproksen lampaannussija, ylemmän ja alemman Anaalitolian sikopaimen, armenialainen sika, ankaranpuoleinen rosvo, tataarikunnan portto, Armenian hirttomies, ja koko maailman ja maanalaisen narri, idiootti Jumalan silmissä, käärmeen pojanpoika ja satiainen konstantinopolilaisen huoran pillukarvoissa. Sian kärsä, tamman perse, teurastamon piski, kahden tuuman lerppakulli, nussi äitiäsi!

Näin julistavat skandinaavit, senkin lurjus. Et pääse edes paimentamaan kristittyjen sikoja, saati että sinulle annettaisiin länsimaista teknologiaa hajotettavaksi. Me päätämme tähän nyt, koska sinä et tietäisi aikaa elleivät länsimaalaiset olisi keksineet kelloa ja kalenteria; itse olette keksineet vain vesipiipun hasiksen polttamista varten; siksi voisit pussata persettämme mutta emme siihenkään suostu, koska emme halua paskamme likaantuvan!

Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson, kaikkien eurooppalaisten puolesta.

lauantai 21. toukokuuta 2022

Uusinta: Kotirouvan paljastukset

Lukijalle: Aika totisesti rientää. Tuntuu kuin näistäkin tapahtumista olisi vain hetkinen, mutta todistuskappale alkaa olla kohta äitinsä pituinen:

Iloisen perhetapahtuman sattuessa Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on hoitanut lapsiperheen asiat erinomaiseen kuntoon. Vanhempainetuudet, äitiyspakkaus ja neuvolatoiminta ovat taanneet meille maailman terveimmät lapset.

Yleensä reilu kuukausi ennen laskettua aikaa tuleva äiti jää äitiysvapaalle, jonka kestoaika on tätä nykyä 105 arkipäivää eli noin neljä kuukautta. Isääkään ei ole unohdettu, koska hän voi lapsen syntymän jälkeen pitää enintään 18 arkipäivän pituisen isyysloman, jonka voi myös jakaa osiin. Isyyslomaa ei tarvitse pitää äitiysvapaan aikana, vaan sen voi myös siirtää kokonaan tai osittain vanhempainrahakaudelle. Vanhempainrahakauden ero äitiysvapaaseen on, että sillä voi olla kumpi tahansa vanhemmista. Yleensä kyseessä on äiti, jolloin eroa ei huomaa edes maksettavassa rahasummassa. Vanhempainrahan kestoaika on 158 arkipäivää eli lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen sen päättyessä.

Tämän jälkeen, mikäli lapsi ei mene perheen ulkopuoliseen hoitoon, voi saada kotihoidon tukea aina siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta – tosin tästä aiotaan nyt hallitusohjelmassa leikata. Sen voi kyllä todeta, että leikattavaa ei ole paljon. Siinä missä äitiys- ja vanhempainvapaalla saa rahaa kohtuullisen hyvin työtuloihin suhteutettuna, kotihoidon tuki on pikkuhiluja. Rahaa tulee 327,46 euroa kuukaudessa yhdestä lapsesta, muista sisaruksista saa vähän lisää. Pienituloinen perhe saa hieman enemmän hoitolisää.

Vanhempainrahakautta voi halutessaan jatkaa isäkuukaudella. Tällöin isän on käytettävä vanhempainrahasta vähintään 12 viimeistä arkipäivää, jolloin hän voi halutessaan käyttää enintään 24 lisäpäivää. Isäkuukauden voi halutessaan siirtää siten, että sen on oltava pidetty siihen mennessä, kun vanhempainrahakauden loppumisesta on kulunut 180 kalenteripäivää. Myös nuo 12 viimeistä arkipäivää voi siirtää, jolloin isäkuukauden pituudeksi tulee maksimissaan 36 päivää. Ehtona isäkuukauden siirtämiselle on aikarajan lisäksi se, että lapsi ei ole ollut kodin ulkopuolisessa hoidossa vanhempainrahakauden loppumisen jälkeen.

No niin. Nyt kun käsitteet on tehty selväksi, voi käydä asiaan.

Tuli nimittäin testattua ihan käytännössä, miten se semmoinen isäkuukausi oikein toimii ja vietettyä muutama viikko kotirouvana. Oman työtilanteen takia olisi ollut varsin hankalaa jäädä isäkuukaudelle suoraan vanhempainrahakauden lopussa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Salli pitää vanhempainrahakauden loppuun (pl. ne 12 viimeistä arkipäivää) ja on sen jälkeen muutaman viikon hoitovapaalla, jonka jälkeen minä jään isäkuukaudelle. Paperisota oli hoidettu jo kuntoon niin Kelan kuin työpaikankin puolesta. Toisin kuitenkin kävi. Pian päätösten tultua selvisi, että työmaalle oli tulossa akuutti tilanne juuri silloin, kun isäkuukausi oli suunniteltu ja jatkuisi vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin. Jos joku luulee olevansa korvaamaton, niin tyrkätköön etusormen järveen, vetäköön pois ja katsokoon millainen kuoppa jäi. Nyt olisi kuitenkin työpaikalle ilmeisesti jäänyt Jaskan kokoinen monttu, jos olisin viettänyt kyseiseen aikaan isäkuukautta. No, ymmärsin kyllä tilanteen ja kun Salli sai omat asiansa järjestymään, niin hänen hoitovapaataan jatkettiin suunniteltua pidempään ja oma isäkuukauteni siirrettiin miltei viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan. Kiitokset Kelalle erinomaisen joustavasta toiminnasta.

Kuu oli kiertänyt muutaman kerran syklinsä, kun isäkuukausi sitten alkoi. Vahdinvaihto, Salli töihin ja Jaska hellapoliisiksi. Ilmoitin etukäteen, että isäkuukauden aikana minä sitten pyöritän huushollin, Sallin ei tarvitse puuttua – hänellä puolestaan oli omalla työmaallaan rankka vaihe heti alkuun. Sanoin että hoidan lapset, laitan ruuat, pesen pyykit, käyn kaupassa ja siivoan. Ynnä viihdytän vaimoa.

Tässä vaiheessa lienee syytä selventää normaalia kotitöiden jakoa. Huusholli Brownissa on näet selvät systeemit, se on havaittu toimivimmaksi (huomaa superlatiivi, en sanonut että välttämättä toimivaksi, ainoastaan toimivimmaksi). Jako ei ole missään asiassa sataprosenttinen, mutta vähintään 90-prosenttinen.
Sallin duunit: pyykinpesu, siivous, tiskaus.
Jaskan duunit: kauppareissut, polttopuut, talon huoltotoimenpiteet.
Yhteiset duunit: ruuanlaitto (n. 2/3 Jaska, 1/3 Salli), lastenhoito.

Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

Salli pakkasi työromppeensa ja lähti tienaamaan leipää perheelle jättäen Jaskan vaikeroimaan kotipiiakseen. Illansuussa palattuaan hänen ensimmäinen kysymyksensä oli No, joko on tullut ikävä töihin. Vastasin että ei todellakaan. Sama kysymys toistui sitten melkein joka päivä, aina samalla vastauksella.
vä, aina samalla vastauksella. Seuraava kysymys oli, miten päivä oli sujunut. Taas vastaus olisi ollut joka kerta lähes sama, mutta vähitellen aloin jättää siitä pois rutiininomaiset piirteet. Mikäli kertoo pelkästään nämä rutiinit, vastaus on seuraava:
- tehtiin aamutoimet eli vaihdettiin vaatteet, syötiin ja syötettiin, pestiin hampaat
- aamupäivällä sään salliessa ulkoiltiin tai jos ei sallinut, leikittiin ja pelattiin, ehkä katsottiin lastenohjelmia nuorimmaista lukuun ottamatta
- syötiin päiväruoka (ml. raportti siitä kuinka hyvin oli maistunut)
- pienimmäinen päiväunille, joiden aikana sai leikkiä ja lukea rauhassa ilman että Tasmanian tuholainen pyöri jaloissa; olipa isälläkin ehkä vajaa tunti heilua netsinä netissä
- herättyä välipala (raportti siitä mikä oli menuu)
- ruuanlaittoa, että päivällinen olisi valmiina perheen pään tullessa kotiin
Ilta kuluikin sitten lasten leikeissä ja tiettyinä iltoina koulupäivän päätyttyä vanhempien lasten harrastuksiin ja niistä pois kuskatessa. Sitten hyvissä ajoin lapset z ja vanhemmatkin parin tunnin päästä. Aamulla kello soi normaalisti kuudelta, paitsi että nahkakantinen vekkari yleensä ehti ensin. Salli vähemmän herkkäunisena jatkoi hirsien sahailua kellonsoittoon asti allekirjoittaneen pompatessa vaipanvaihtoon.

Harvat rutiinit pysyivät samana kuin normaalielämässä, oikeastaan ainoastaan talon huoltohommat. Normaalistikin omiin hommiini kuuluvat kauppareissut vaativat aiempaa tarkempaa suunnittelua, koska ne toteutuivat harvemmin. Tavallisesti ne tulee hoidettua yleensä työmatkan yhteydessä, mutta nyt työmaa oli koti. Näin ollen kauppareissuista valtaosa hoitui niinä iltoina, kun lapsia vei harrastuksiin; harvemmin viitsi Huitsinnevadan kirkolle erikseen lähteä. Ja jos jotain pientä unohtui, Salli toi sitten tullessaan. Ruuanlaitto rävähti kokonaan omalle vastuulle, muutos siinä oli ainoastaan määrällinen. Pieni harmituksen aihe oli se, että suunnitelma useista uusista kokeiluista ei toteutunut oman saamattomuuden takia, taisin vain kerran testata jotain uutta. Muuten homma toimi periaatteella:
-Iiisäää, meillä on hirveä nääälkäää!
-Vai hirveä nälkä. Sepäs sattui sopivasti, olen juuri laittamassa hirveää ruokaa.


Sallin vastuulla normaalitilanteessa olevat työt iskivät sitten itselleni ja mielestäni suoriuduin niistä kohtalaisesti. Pientä narinaa asiassa toki kuului. Mutta toisaalta, miksi hitossa viitsisin suoristella lasten kamppeet ennen kuivaustelineeseen laittamista, ehtivät ne kuivua joka tapauksessa ennen seuraavan päivän pesusatsia. Imurointi sujui samalla tehokkaalla tavalla josta jo aikoinaan äiti kehui. Totesi silloin että olen todella hyvä imuroija, koska minulta menee saman alan imurointiin vain kolmasosa siitä ajasta mikä hänellä. Salli päätyi täsmälleen samaan palautteeseen kuin anoppivainaansa. Tehokkuudesta tuli viisi tähteä, mutta laatu jäi yhteen, uudelleenkoulutuksen jälkeen kahteen tähteen. Tiskauksesta tuli samat arvosanat – huushollin tiskikone oli sopivasti sanonut sopparinsa irti ja olin sitä mieltä, että uuden hankkimisella ei ole mitään kiirettä, kyllä tässä joutaa käsinkin tiskaamaan kun kerran kotona olen. Sivumennen sanoen, miksi hitossa lautasten alapuolikin pitäisi tiskata, en ole tähän mennessä tavannut ketään joka söisi siltä puolelta?
Lumityötkin menivät siinä sivussa, vaikka täytyy myöntää että käytin pari kertaa sitä tosimiehen konstia eli tuunasin tiskikoneesta lumilingon. Jaa mitenkö? No, kun vaimo tuli töistä, niin iskin sille lapion kouraan.

Normitöiden lisäksi minulla oli työlista. Älkääkä femakot hieroko käsiänne vahingoniloisena, kyllä se oli ihan itse laatimani. Se sisälsi noin kolmekymmentä normaalista poikkeavaa työtehtävää saunan pesusta pakastimen sulattamiseen. Tarkoitus oli, että joka arkipäivä saa yhden homman tehtyä ja viivattua listalta yli. Aika hyvin toimikin. Suosittelen menetelmää kaikille, joilla on aikomus ”tehdä tämä ja tuo sitten kun on aikaa”. Yksi tylsä homma päivässä menee siinä sivussa. Ainoa, mikä jäi tekemättä, oli paperiarkistojen siivous. Asiaa tarkemmin ajateltuani päädyin siihen, että jos jotain virallista proopuskaa vuodelta 1997 joskus vielä tarvitsee, niin sieltähän se löytyy pinosta. Jos eläkkeelle jäämiseen mennessä en ole johonkin laatikkoon puuttunut, niin sitten poltan sen kokossa. Olettaen että dementia ei ole yltynyt siinä vaiheessa niin pahaksi, että ryhtyisin sittenkin käymään arkistoja läpi. Tai sitten halu jättää kaikki paperit perikunnan kiusaksi.
Lopputulema oli onnistunut, vaikka itse sanonkin. Lasten vaatekaapit olivat tiptop isäkuukauden päättyessä – no, pinkat eivät ehkä olisi läpäisseet armeijan tarkistusta, mutta kaikki oli siellä missä pitikin ja huusholli muutenkin paremmassa järjestyksessä kuin kertaakaan sitten muuton.
On kyllä myönnettävä, että pitkä päivä ilman aikuista seuraa alkoi saada minut puhumaan itsekseni jopa vaippaa vaihtaessa:
-Herrrrranjumala, MITÄ SIELTÄ OIKEIN TULEE!!! Sieltä tulee KAKKA!

Viikot tuntuivat menevän yhdessä hujauksessa. Kun isäkuukauden viimeinen virallinen päivä oli ohi, Salli kysyi taas töistä tullessaan että joko on tullut ikävä. Vastasin, että jos olisi mahdollista, jäisin tältä istumalta hoitovapaalle kolmivuotissynttäreihin asti eli ihan tappiin. Oli toki joukossa ollut huonompiakin päiviä, jos oli ollut levoton yö (tätä nykyä ”kahdesti yössä” tarkoittaa joko vessakeikkoja tai lasten heräämisiä), aikainen herätys eli oma väsymys ja ainakin yhdellä riiviöllä känkkäränkkäpäivä. Mutta kokonaisuus oli selvästi plussan puolella. Suosittelen kokeilemaan. Eikä lapsillekaan tainnut kovin pahoja traumoja jäädä ja jos jäikin, niin saavat luvan puhua niistä tarkemmin sitten parinkymmenen vuoden kuluttua kallonkutistajansa kanssa. Ensimmäinen työpäivä osui siten, että Sallilla oli vapaapäivä. Kotiin palattuani minulle kerrottiin, että oli tainnut nuorimmaisella olla ikävä – oli kuulemma koko päivän hokenut vain, että ”iä iä iä”.

Hallitus on nyt suuressa viisaudessaan leikkaamassa vanhempainetuuksia, ensimmäisenä tappolistalla on kotihoidon tuki 2-3 –vuotiailta. Haloo, voisi vähän taas miettiä mitkä ovat seurannaisvaikutukset. Suurin osa näistä lapsista päätyy kunnalliseen hoitopaikkaan ja sen kustannukset ovat taas huomattavasti kalliimmat kuin kotihoidon tuki. Ja sitten voi myös miettiä mihin se kotihoidon tuki menee – se palaa takaisin kansantalouteen. Sillä rahalla ostetaan ruokaa, vaatteita ynnä muuta vastaavaa. Kyseinen valuutta kiertää tässä maassa. Jos leikkauskohteita etsitään, niin pitäisi ensin arvioida onko leikattavan asian vaikutus todelliseen kansantalouteen plusmiinus nolla. Jos lapsiperheiltä leikataan, vähenevät liikevaihto- ym veroista saatavat tulot hoitomenojen kasvaessa samalla siten, että pahimmassa tapauksessa leikkauksesta tulee jopa persnettoa. Esimerkiksi kehitysyhteistyöhön käytettävät valtion rahat ovat lähes sataprosenttisesti pois Suomesta, noin vertailukohdan ottaakseni. Ei lastenhoidon tukea käytetä juurikaan vääriin kohteisiin. No, kyllä minä tiedän pari tapausta joissa isä otti sen viikon isyysloman ja jätti lapsen äidin hoiviin. Toinen isä lähti Kanarialle ja toinen metsästysreissulle. Tiedoksi että molemmat liitot päättyivät muutaman vuoden sisällä eroon.

Jos lapsiperheiden etuisuuksilla tehdään politiikkaa, niin tehtäköön sitä sitten yhteiskunnallisen vakauttamisen ja hyödyn merkeissä. Joka ainoa historian esimerkki osoittaa, että vakaa perheyksikkö tuottaa paremmat tulokset. Siksi kannatankin esitystä, että isäkuukauden ehtoja tulee muuttaa siten, että siihen ovat oikeutettuja vain avioparit. Tämä kannustaisi luomaan kiinteitä perhesiteitä. Ylipäätään en ole koskaan ymmärtänyt näitä muutoksia, joilla avoliittojen asemaa on muutettu jatkuvasti lähemmäs avioliittoa. Jos haluaa avioparien oikeudet, niin se on helppoa. Maistraatti vihkii virka-aikoina parin viikon varoitusajalla eikä maksa mitään. Jos taas haluaa elää ilman avioliiton velvollisuuksia, saa elää myös ilman sen oikeuksia.

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Välihuomautus 150 : Miten NATO-hakemus todella allekirjoitettiin

Juttu kertoi, kuinka NATO-hakemus tehtiin varsin karulla tavalla. Presidentti oli valtiovierailulla Ruotsissa ja hallitus istui Suomessa. Niinistö julkaisi omalla Twitter-tilillään kuvan koruttomasta tilanteesta. Tältä tapahtuma siis näytti molemmissa päissä:
Presidentti hyväksyy hakemuksen.

Hallitus allekirjoittaa hakemuksen.

tiistai 17. toukokuuta 2022

Uutiskatsaus 20/2022



1. Kim pisti asiat järjestykseen

Kim III Paksu ilmoitti sitten että Suomi tekee virheliikkeen hakiessaan NATO-jäsenyyttä. Hyvähän se on siellä ylvästellä kun on oma ydinase. Ei Suomellakaan olisi mitään NATO-tarvetta jos meilläkin olisi. Leukojen louskuttamisen sijaan olisi voinut tarjota muutamaa pommia liisaussopimuksella, niin ehkä asiasta olisi päästy yhteisymmärrykseen.


2. Se on ilmoja pidellyt

Putinin voitonpäivien paraateissa ei sitten nähty ylilentoja. Viralliseksi syyksi kerrottiin huono lentosää, vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lähes tyynessä säässä. Käytännössä syynä oli kaluston puute, huollon ongelmat ja lentäjävajaus. Melkoinen määrä koneita on mennyt tonttiin Ukrainassa. Jäljellä olevat ovat huollon tarpeessa ja varaosat varmaan vähissä, koska panssarivaunuistakin on löytynyt jo pesukoneisiin tarkoitettuja komponentteja. Tämä lieneekin osasyyllinen siihen, että tornit ovat lennelleet viidenteen kerrokseen asti ohjuksen osumista: mikropiirissä on napsahtanut linkousohjelma päälle. Lisäksi Venäjän ilmavoimien lentäjillä on tunnetusti surkean vähän lentotunteja, joten muodostelmalento ei onnistu muuten kuin kokeneilta piloteilta. Joista kolmasosa on mennyt koneensa mukana tonttiin, kolmasosa kärsii vakavasta taisteluväsymyksestä ja kolmasosaa tarvitaan Ukrainan vapauttamiseen natseilta. Tilanteen ollessa näin surkea katsottiin ilmeisesti parhaaksi olla näyttämättä parin lentueen ylilentoa loppumattomien ilma-armadojen sijaan, se olisi ollut liian noloa. Jokin meriselitys piti kuitenkin antaa ja sellaiseksi päätettiin huono lentosää. Ikävä kyllä edes säiden haltija ei ollut pikku-Puten puolella tällä kertaa. Tästä innokkaimmat länsimaiset kommentaattorit totesivat, että nyt alkaa Putinin korttitalo sortua: eihän kansa voi enää noin ilmiselvää valetta uskoa. Tässä on ymmärretty venäläinen kansanluonne totaalisesti väärin. Eivät venäläiset ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta valheisiin uskoneet enää aikoihin. Oleellista on se, että venäläiset eivät näistä valheista välitä. Eivät venäläiset ruvenneet Neuvostoliiton aikanakaan kapinaan, vaikka propagandaan uskoi enää 1-2 henkilöä eli pääideologi Mihail Suslov varmana tapauksena ja mahdollisesti Brezhnev itse. Kaikki jatkoivat hymistelyä ja teeskentelyä kuten ennenkin. Kolmekymmentä vuotta on aivan liian lyhyt aika kansanluonteen muuttamiseen, vaikka kehitystä on kieltämättä todella tapahtunut.


3. Venäjänkielisten todelliset näkemykset

Lehti kartoitti, mikä on Suomessa asuvien venäjänkielisten näkemys NATO-jäsenyydestä. "Kartoitus" tarkoitti tyypilliseen tapaan sitä että soitettiin muutamalle kaverin kaverille. Tämä on otosvääristymä, josta saatuja tuloksia ei pidä ottaa vakavasti. Todellisuudessa tilanne on huomattavasti monimutkaisempi. Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset ovat jakautuneet kahteen keskenään vihamieliseen osaan: niihin jotka kannattavat sotaa ja niihin jotka vastustavat. Lisäksi on se kolmas osa, joka yrittää olla välittämättä yleensä huonosti onnistuen. Sopan tekee hankalaksi Suomessa asuva ukrainalaisväestö. Tiedusteluverkostoni mukaan sotaa kannattavien venäläisten ja ukrainalaisten välillä on ollut jo lievää törkeämpää nahistelua. Tästä ei medioissa ole ollut puhetta - onko kyseessä tietoinen vaikeneminen vai tiedottomuus, sitä en vielä tiedä. Mutta ukrainalaisten ja putinistien keskinäinen nahistelu on saattanut sotaa vastustavat venäläiset hankalaan asemaan. Toisaalta he vastustavat putinisteja, mutta toisaalta taas eivät halua asettua ukrainalaisten puolelle toisia venäläisiä vastaan. Hyviä ratkaisuja tilanteeseen ei ole nähtävissä.


4. Piispantarkastus

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen heitti romukoppaan erään nasaretilaisen toteamuksen "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi" ja julisti Mullikkabladetin (Savon Sanomat) pääkirjoituksessa Venäjän armeijan kiduttajien, raiskaajien ja tappajien joukkioksi. Näinhän se tietysti on, mutta harvemmin tuollaista suoraa puhetta kirkonmiehiltä kuulee. Jolkkosesta en muuten tiedä, mutta muistan hänen kerran pitäneen Lapinlahden silloisissa Eliittikisoissa mainion avauspuheen. Kynä näkyy edelleen olevan yhtä terävä ja asiallinen.


5. Nälkä aina vieraanamme

Ruuan hinnan ennustetaan nousevan syksyyn mennessä 10 %. Oma arvioni liikkuu minimissäänkin korkeammalla. Peruselintarvikkeiden hinta kohonnee vähintään 20 %, saattaa nousu olla jopa 50 %. Arvokkaammat tuskin nousevat niin paljon. Tämä aiheutuu kysynnän ja tarjonnan laista. Ihmisillä on vähemmän rahaa ruokaan, jolloin heidän kulutuksensa suuntautuu perustarvikkeisiin, joiden hinta taas nousee suhteessa enemmän kun kysyntäkin nousee suhteessa enemmän. Kehotan lukijoita varautumaan tilanteeseen. Nälkää tuskin joudutaan näkemään, vaikka maataloustuottajat ovatkin joutuneet leikkaamaan lannoitteiden hintojen takia tuotantoaan eivätkä kesän kasvunäkymät näytä muutenkaan hyvältä. Mutta 10 % hinnannousu on kyllä aivan liian optimistinen veikkaus.


6. Jotain hyötyä Soinista

Timo Soini liittyi Ylen Jälkiviisaat -ohjelman raadin jäseneksi. Samalla Maryan Abdelkarim käveli ohjelmasta ulos, koska ei voinut hyväksyä entisen perussuomalaisten puheenjohtajan tuloa mukaan. Missähän todellisuudessa kiintiösomali on elänyt? Soinihan oli nimenomaan syy siihen, että suomalaisten etua ajava osio perussuomalaisista ei saanut ääntään kuuluville.
Kiintiösomali ilmoitti, ettei voi esiintyä samassa ohjelmassa Soinin kanssa, koska se ”olisi hänen arvojensa vastaista. – Katsojalle se, että istun samassa tilassa Soinin kanssa, saattaisi antaa kuvan, että olen ok hänen toimintansa kanssa. Tämä ei ole totta. Jouduin siis miettimään rooliani ja ihmisiä, jotka samaistuvat minuun, kuten omia lapsiani ja sitä, miten he näkevät sen tilanteen, Abdulkarim sanoo.” Siinäpä se tuli tiivistettyä. Arvoihin kuuluu siis se, että ei suostuta keskustelemaan vastapuolen kanssa. Alkaa tampiompikin vähitellen ymmärtää, miksi Afrikka ja muslimimaat ovat sellaisia persläpiä kuin ovat, kun arvot ovat tuollaiset. Surkuhupaisaksi asian tekee se, että eihän Soini edes ole todellinen vastapuoli.
Prosessissa on toki se hyvä puoli, että yhdestä julkisuuden haittamaahanmuuttajasta päästään eroon. Tosin voihan se olla, että Soinin myötä päädytään ojasta allikkoon. Hänen jäljiltään kun jää yleensä vain savuavia raunioita. Suomenennätysmies alallaan: tiettävästi kenenkään muun alta ei ole hajonnut kolmea eri puoluetta (SMP, perussuomalaiset, siniset).


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mohamed El Fatimi … jäkjäkjäk …kolmentoista vuoden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä …26 rikoksesta, muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäyttöistä … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


8. Markkinarako

EU tekee jälleen kerran typeryyksiä ja Suomi tekee vielä isompia typeryyksiä aikoessaan noudattaa säännöksiä. Määräys kävi että talojen energiatehokkuutta pitää nostaa. Vähemmän yllättävästi tämä tarkoittaa sitä, että jonkun pitää energiatehokkuus todistaa ja se taas tarkoittaa erilaisten pikkufirmojen nousua kuin sieniä sateella tekemään turhaa työtä. Tässäpä loistava markkinarako: energiatodistuksia halvalla. Ei sillä niin väliä mikä on todellisuus, sillä EU-säädöksissä pätee tunnetusti vanha sääntö. Mikäli paperi ja realiteetti ovat keskenään ristiriidassa, paperi katsotaan päteväksi.


9. Maamme

Lätkäturnauksen avausottelussa esitetystä Maamme-laulun versiosta nousi kohu. Ainoa minkä suostun aiheesta sanomaan on se, että esitys oli tasoltaan yhtä kunnioitettava ja sopiva versio Maamme-laulusta kuin kyseisen turnauksen kutsuminen ”MM-kisoiksi”.


10. Vaihtoehtolätkää

Venäjä järjesti kansainvälisen jääkiekkoturnauksen tultuaan suljetuksi pois MM-kisoista. Voitto kotiin ja sitä yritettiin juhlia kuin maailmanmestaruutta. Turnauksessa oli mukana kolme joukkuetta: Venäjä, Valko-Venäjä ja Venäjän nuorten maajoukkue. Onhan se tuokin tietysti tapa varmistaa vähintään kaksi mitalia itselle. Lievää reiluutta olisi sentään odottanut. Ei kahdella omalla joukkueella osallistuminen ole reilua ja olisi voinut kutsua paikalle ystävällismielisistä maista joukkueita sen verran, että niitä olisi ollut vähintään neljä, niin mitalistakin olisi syntynyt taistelua. Vaihtoehtojakin olisi ollut tarjolla. YK:n yleiskokouksessa vetäytymisvaatimusta vastaan äänesti sentään viisi maata. Nyt turnauksessa mukana olleiden Venäjän ja Valko-Venäjän lisäksi paikalle olisi voinut siis kutsua Pohjois-Korean, joka ei tänä vuonna tosiaan ottanut osaa jääkiekon MM-kisojen sarjatasolle IIIA, johon se olisi ollut oikeutettu. Kyseessä on kuudenneksi korkein sarjataso. Näiden kolmen joukkueen lisäksi olisi paikalle voinut järjestää myös ne kaksi muuta eli Syyrian ja Eritrean, kai Venäjältä olisi sen verran lätkävarusteita lainaksi löytynyt.


11. Jalat ristissä

Amerikkalainen entinen pika-aituri Lolo Jones voitti kaksi sisäratojen maailmanmestaruutta ja menetti 2008 ainakin mitalin, ehkä jopa kullan, kompuroituaan toiseksi viimeisellä aidalla. Hän on tullut tunnetuksi siitä, että on päättänyt kieltäytyä esiaviollisesta seksistä. Nyt hän on avautunut ongelmistaan: miehet eivät halua deittailla, koska seksiä ei ole tarjolla ennen papin aamenta. Tilannetta pahentaa se, että ikää on jo 39 vuotta. Tuossa iässä markkinarako – anteeksi ilmaisu – ei enää ole naiselle kummoinen. Tämä kyllä hämmästyttää, sillä Jones on kyllä erinomaisen hyvässä kunnossa. Kyseessähän on sama ilmiö kuin jos tarjottaisiin myyntiin vuoden 2002 automallia, jolla ei ole ajettu vielä metriäkään. Onhan se vanhentunut, mutta edelleen priimakunnossa, toisin kuin vastaavat kappaleet joilla on jo kilometrejä mittarissa kahdenkymmenen vuoden ajamisen jälkeen. Ja kyllä, se suomalainen sananlasku on väärässä. Järvi kuluu soutamalla.


12. Nuoret lupaukset

Maastojuoksun SM-kisat käytiin taas. Katselin menoa ristiriitaisin tuntein. Toisaalta osallistujamäärä oli vähentynyt, toisaalta näki muutaman lupaavan nuoren. Erityisesti M19-sarjasta kannattaa painaa kärkikaksikko mieleen. Pidin loistavatyylisen Karlos Kemppaalan voittoa varmana, mutta niin vain takaa tuli uusi komeetta Mikko Kauppinen ja vei kullan. Kauppinen herätti huomiota vetäistyään koulun Cooperin testissä komean tuloksen. Nyt nuorukainen on päässyt valmennukseen ja jälki näkyy. Ns. koneen täytyy olla mahtava, kun tuolla pohjalla mennään jo nyt noin kovaa. Kova harjoittelu on kuitenkin aina arvoitus; on kaksi eri lahjakkuuden lajia juosta kovaa luonnostaan ja kyetä kestämään se harjoitus, jota vaaditaan vielä kovempaan vauhtiin.


13. Kesää kohti

Tänä vuonna käydään kahdet arvokisat eli koronaepidemian siirtämien MM-kisojen lisäksi aikataulun mukaiset EM-kisat. Näkymät etenkin jälkimmäisissä ovat paremmat kuin aikoihin. Varmoja mitaleja ei lajissa tunnetusti ole, mutta nyt on niin monta kanditaattia olemassa, että pitäisi olla epäonnea ellei mitaleja tule kahta ja aivan tolkutonta sellaista, ellei tule edes yhtä. Iltasanomat ruoti nämä läpi ansiokkaassa jutussaan, jonka ainoa kauneusvirhe on se että allekirjoittanut pilaa yhden kuvan taustaa läsnäolollaan. Sivumennen sanottakoon että yksi mitali EM-kisoissa on täsmälleen se, johon Suomi on väestömääränsä puolesta oikeutettu.


Loppukevennys: Turha odottaa lausuntoa

Venäjän tiedottaminen on tunnetusti sitä, että sen ansiosta tiedetään ainakin miten asiat eivät ole. Tässä sunnuntai-aamuna nukuin rankan lauantain jäljiltä poikkeuksellisen pitkään, joten Salli heräsi ensin. Kuultuaan minun liikkumiseni hän tuli paikalle ja totesi: ”Arvaa kuka voitti Euroviisut?”. Loogisesti ajattelin, että hän esittää tuon kysymyksen siksi, että siihen on jokin syy. Niinpä vastasin että Suomi. No ei. Seuraavaksi pohdin lisää logiikkaa ja vastasin oikein eli Ukraina. Mikä oli oikein.
Jäin odottamaan, milloin Venäjä ottaa kantaa ja ilmoittaa Ukrainan voittaneen epärehellisesti. Tätä ei kuulunut, joten tottahan sen täytyi olla. Eihän Venäjä voi tiedottaa mitään totuudenmukaisesti. Tosin euroviisujen kunniaksi on todettava, että tällä kertaa kisa oli poikkeuksellisen rehellinen – äänestyshuijauksesta epäillään vain kuutta maata.

lauantai 14. toukokuuta 2022

Uusinta: Kyllä kansa tietää

Lukijalle: Alkavan kevään kevennykseksi uusitaan pakina eri maiden kansallispuvuista. Ei voi muuta kuin todeta, että kehitys kehittyy: kun tämän jutun julkaisuaikaan käytettiin vain koodia "seurue" ja kaikki tiesivät mistä oli kyse, nykyään sen lisäksi on tullut esimerkiksi "Suomen kansalainen", jolloin kaikki tietävät että kyseessä ei ole "kantasuomalainen". Toinen hauska ilmaus on "ulkomaalaistaustainen", jota käytetään myös maassamme laittomasti oleskelevista. Mikä on sinänsä hupaisaa, koska nämä ovat saattaneet olla maassa vain lyhyen ajan, mutta oletteko koskaan kuulleet vaikkapa useita vuosia SM-liigassa pelanneesta kanadalaisvahvistuksesta käytettävän termiä "ulkomaalaistaustainen"? Ei, kyllä hän on aina "kanadalainen".

"Poliisi etsii kansallispukuisia epäiltyjä", on niitä kuluneimpia kiertoilmauksia mitä löytyy. Kumma juttu, ettei siinä sanota koskaan tarkemmin, mistä kansallispuvusta mahtaa olla kyse. Niitä sentään löytyy melkein joka kansallisuudelta omansa, kaftaaneista kimonoon.

Yleensä Suomessa uutisissa mainitulla "kansallispuvulla" tarkoitetaan sellaista muutaman bruttorekisteritonnin vetoista sosiaalitoimiston maksamaa asustetta. Tiedossa ei ole, korvataanko myös jälkeenpäin sisäpuolelle asennetut ripustuskoukut veronmaksajien rahoista suoraan kuittia vastaan vai ainoastaan välillisesti sosiaalituella.

Joka tapauksessa kansallispuku kertoo aina käyttäjästään eli kyseisestä kansallisuudesta paljon. Päästäkseen kansallispuvuksi sen on täytynyt olla soveltuva kyseisen kansallisuuden tarpeisiin, kuten edellisestä esimerkistä voi helposti havaita. Joskus tämän yhteys puvun ja sen käytännöllisyyden välillä on vaikea havaita, mutta tutkiva journalismimme on selvittänyt eräiden tunnettujen kansallispukujen sosiaaliset taustat.

Kansallispuvut ja niiden todelliset selitykset, TOP 10:

10. Hollanti, puukengät
Hollantilaisilla oli ongelmia kengännauhojen solmimisessa, mutta ratkaisu löytyi puukengistä - ei nauhoja. Sittemmin kansan sivistystaso nousi ja rusetti opittiin. Puukengät jäivät pois muodista, mutta ovat viime vuosina kokeneet uuden nousun maan kahelin huumepolitiikan ansiosta. Pilvipöhnässä hollantilaisilta menivät aina nauhat umpisolmuun, mutta vanhat kunnon puukengät olivat jälleen pelastus. Ne ovat tosin saaneet kovan kilpailijan saman asian ajavista Crocseista, joita käyttääkseen täytyykin olla pilvessä - ei niitä psykedeelisiä LSD-värejä selvin päin kestäisi.

9. Havaijilaiset (ja kaikki siellä käyvät turistit), havaijipaita
Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta 12 tuntia vuorokaudessa suoraan päähän. Muutaman kilometrin päässä tulivuori purkaa laavavirtaa takapihalle. Vanhasta tottumuksesta vilkuilee taivaalle, milloin japanilaiset hyökkäävät. Vähemmästäkin pimahtaa pukemaan päälleen havaijipaidan kaltaisen mauttomuuden huipentuman. Onneksi lento keskeltä valtamerta kestää riittävän kauan, jotta paikalta poistuvat ehtivät tulla järkiinsä ja vaihtaa vaatteita ennen koneen laskeutumista sivistyneelle seudulle.

8. Englanti, knalli ja sateenvarjo
Lontoo on ainoa paikka maailmassa, jossa aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta ja ihmiset ottavat silti sateenvarjon kainaloonsa poiketessaan lähikaupassa. Aiheesta. Britanniassa ei ole säätilaa, vaan säähäiriö. Sateenvarjo on siis tarpeellinen, mutta knalli on pelkkää rekvisiittaa. Sen tarkoitus on vain toimia sateenvarjon korvikkeena. Mikäli varjo unohtuu, vesi kerääntyy knallin reunukseen valumatta niskaan. Knallia ja sateenvarjoa pidetään vain siksi, että dementian iskiessä on todennäköistä, että edes toinen niistä olisi mukana.

7. Islanti, Þjóðbúningurinn
Turha toivoa että kirjoittaisin tuon uudestaan. Tai siis edellisenkin copypastesin Wikipedia-artikkelista. Islannin kansallispuvun tausta on epäselvä, mutta sen nimen syy tiedetään. Skotlannista, Irlannista, Norjasta ja Tanskasta lähetettiin saaga-aikoina Islantiin vakoilijoita, jotka yrittivät soluttautua lähes täydellisesti islantia puhuvina mukaan yhteisöön. Jos jotakuta epäiltiin vakoilijaksi, hänen käskettiin lausua kansallispuvun nimi. Mikäli kieltäytyi, jäi kiinni. Jos taas ei-syntyperäinen yritti, vakoojaongelma yleensä ratkesi saman tien tämän tukehtuessa omaan kieleensä.

6. Pohjanmaa, junkkaripuku
Pohjanmaalla harrastetaan pesäpalloa ja painia, joten olisi luontevaa että kansallispuku olisi soveltuva näihin tarkoituksiin. Mutta eikö mitä, on käytännössä mahdotonta harjoittaa kumpaakaan lajia kyseisessä puvussa. Tarkemmin katsottuna tämä on ymmärrettävä hämäys. Pohjalaiset yrittävät salata nämä harrastuksensa. Pesäpallo kun on sopiva laji niille, jotka ovat jo kuudennessa polvessa serkkunsa kanssa naimisissa ja painia pohjalaiset harrastavat ainoastaan päästäkseen hyvällä tekosyyllä kopeloimaan toisia miehiä. Tämän totuuden ääneen sanominen taas on syynä siihen, että Pohjanmaan kansallispukuun kuuluu olennaisena osana puukko.

5. Etelä-Amerikka, poncho
Intiaanien koko vartalon peittävä poncho on osoittautunut sopivaksi vaatekappaleeksi. Poncholla on päälle puettuna kaksi kätevää ominaisuutta: sillä kykenee peittämään koko vartalon polviin asti ja kädet voivat joko heilua vapaasti tai ne voi piilottaa näkymättömiin ponchon alle. Kolmas näppärä ominaisuus on se, että lämpimissä oloissa liikuttaessa sen voi kääriä rullalle mukana kuljetettavaksi. Paikalleen pysähdyttäessä ponchon voi sitten laittaa päälle ja tunkea kädet sen sisälle lämmikkeeksi. Tämä ominaisuus onkin antanut porukassa liikkuvien intiaanien käärityille ponchoille nimityksen inkkarin rullat, jotka purettuna ja päälle suojapeitteeksi heitettynä mahdollistavat häiritsemättömät ... no joo.

4. Juutalaiset, kipa
Kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kannattaa pitää leveälieristä hattua meksikolaisten tai teksasilaisten tapaan. Niin luulisi Lähi-idästä lähtöisin olevien juutalaistenkin tekevän. Mitä helvettiä tekee jollakin kipalla, joka ei peitä kunnolla edes päälakea? Selitys löytyy psykologiasta - kuten jo Freudista tiedetään, juutalaiset ovat kävelevä kompleksikasa. Kipaa pitävät vain juutalaismiehet, josta voikin jo kätevästi päätellä käytön syyn. Jokainen juutalaismies on kokenut nips-naps -operaation viikon ikäisenä. Esinahka veks. Tuntuu että puuttuisi jotain. Siksi käytetään kipaa, että mulkun päässä olisi edes jokin suojus.

3. Saksa (lähinnä Baijeri ja myös Itävalta), nahkahousut
Lederhosen on käsite ja erinomainen esimerkki saksalaisten huomaavaisuudesta. Kuten hyvin tiedetään, saksalaisten kansallisruoka on hapankaali. Mistä oikein luulitte sanonnan "pyörii kuin pieru nahkahousuissa" tulevan? Kun mahassa möyrivään cocktailiin lisää vielä oluen, niin voitte vain kuvitella millainen tuoksahdus olisi Oktoberfestissä, elleivät Baijerin pojat kaappaisi kaasupäästöjään ilmatiiviisti nahkahousuihinsa.

2. Arabia (naiset), jätesäkki
Luulisi, että musta täyskaapu on vihonviimeinen asuste aavikon polttavassa kuumuudessa. Niin se periaatteessa onkin, mutta sen käyttöön on hyvät syyt. Mikä tahansa muukin kansakunta vaatisi naisiaan pukeutumaan kokopeittoon, jos ne olisivat yhtä rumia. Oikeaoppisissa muslimimaissa naiset saavat riisua kaapunsa vain kotioloissa, ja siksi Saudi-Arabian johtava tekninen innovaatio onkin uudenlainen keino syntyvyyden säännöstelyyn: makuuhuoneeseen jätetään valot päälle. Kaikkiin tämäkään ei tepsi. Esimerkiksi tunnettu egyptiläisterroristi Umar Abdulrahman on kymmenen lapsen isä. Hän sattuu nimittäin olemaan sokea.

1. Skotlanti, kiltti
Siis että miehet pukeutuvat hameeseen? Toisaalta mitä muutakaan voi odottaa kansakunnalta, jonka oli pakko keksiä sekä golf että curling, koska taitouinti ja muodostelmaluistelu olivat aivan liian miehekkäitä lajeja heille. Eivätkä skotit edes pidä kiltin alla mitään, vaan killuttimet heiluvat vapaasti. Tämä selittääkin kiltin käytön käytännöllisen syyn. Aiemmin skottimiehet käyttivät housuja, mutta lampaat oppivat juoksemaan karkuun kuullessaan avautuvan sepaluksen äänen.

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Talvisota, osa II


Suomessa eletään lähikuukausina kohtalon hetkiä, kun NATO-hakemus ja sen käsittely ovat esillä. NATOonhan tässä on oltu menossa jo vuosikausia, mutta otollinen hetki on koittanut vasta Ukrainan sodan myötä, kun Venäjän olemusta tajuamattomista osa on järkiintynyt ja Venäjä itse on heikompi kalustomenetysten myötä.
Oma näkemykseni asiasta ei ole muuttunut yhtään mihinkään sitten vuoden 2008, jolloin aloin aavistella että taisin erehtyä Putinin suhteen. Sitä ennen olin pitänyt Venäjän kehitystä lupaavana, mutta presidentinviran vaihtokauppa Medvedev-Putin oli käänteentekevä. Silti en ennen tätä vuotta voinut täysin uskoa Putinin todellista minää, vaikka epäilyt vahvistuivat koko ajan. Vuodesta 2014 lähtien olen pitänyt Putinia enemmän despoottina kuin Venäjän edun ajajana, mutta prosenttilukema oli silloin vasta 60-40, kun se on nyt 95-5.
NATO-kantani muuttui kuitenkin vuonna 2008. Sitä ennen olin liittymisen vastustaja. Sen jälkeen kantani oli, että periaatteessa NATOon ei pidä liittyä, mutta koska käytännössä poliitikot eivät ole valmiita tekemään vaihtoehtoisia toimenpiteitä (puolustuksen ja puolueettomuuden vahvistaminen), niin käytännössä NATOon pitää liittyä. Ainoa muutos kannassani on ollut sen voimistuminen. En alkuvuosina sitä ääneen sanonut, koska varmuusasteeni ei ollut riittävä. Krimin valtauksen jälkeen olen kuitenkin suuni ja näppäimistöni avannut.
Kantani ei ole muuttunut Ukrainan sodan myötä. Paitsi että se on heikentynyt. Nyt en enää ole yhtä varma siitä, että liittyminen kannattaisi. Tämä siksi, että niin moni poliitikko on muuttanut kantaansa. Muutos puolestaan tarkoittaa sitä, että jos NATOon liittyminen ei onnistukaan, saattaa jopa olla mahdollista että poliitikot ottavat lusikan kauniisti käteen ja tekevät maallemme sen mikä olisi pitänyt tehdä jo 20-30 vuotta sitten.

En kuitenkaan pidätä hengitystäni tätä odottaessa. Poliitikkomme eivät ole osoittaneet erityisen suurta älyllistä kykyä, mikä näkyy parhaiten siinä että NATO-kannat muuttuivat kummasti Ukrainan sodan myötä. Venäjän luonteen ei olisi pitänyt enää olla mikään yllätys. Välillä alkaa jopa epäilyttää, olinko sittenkin oikeassa reilun kuukauden takaisessa puolisatiirissa, jossa kerroin miten Venäjä on vuosikymmeniä vaikuttanut Suomen poliitikkojen laatuun sitä tarkoituksellisesti heikentäen.
On kuitenkin huomautettava, että mikäli poliitikkojen kyvykkyys mitataan taidolla päästä valtaan ja pysyä siellä, Suomen poliitikot ovat todella ammattitaitoista väkeä. Tuon kyvyn on oltava todella korkealla tasolla, sillä jos vallassa pysyy muiden kykyjen puuttuessa noin totaalisesti niin hirvittää. Alan mestari on Sanna Marin, jonka älyllinen kyvykkyys on tasolla jolla tämä lause on kielioppivirhe, sillä sanojen ”älyllinen kyvykkyys” ja ”Sanna Marin” esiintymisen samassa virkkeessä pitäisi olla mahdotonta. Marin on yhden tempun ihme ja se temppu on saada ihmiset uskomaan hänen kykyihinsä. Tähän lankaan eivät ole menneet ainoastaan liian suuri joukko äänestäjiä ja suomalainen media, vaan jostain käsittämättömästä syystä jopa ulkomaiset tiedotusvälineet.

Juuri NATO-prosessin käytännön menettelyssä poliitikkojemme typeryys näkyy pelottavimmalla tavalla. Nyt he ovat ajaneet itsensä nurkkaan – vai onko se ollut koko ajan tarkoituskin – josta ei ole muuta ulospääsyä kuin jättää NATO-hakemus. Miettikääpä itse mitä tämän kaiken hypetyksen jälkeen tarkoittaisi se, jos Suomi ei hakisi jäsenyyttä. Aivan, se kertoisi Venäjälle sen että Suomeen tepsi painostus. Vaikka poliitikkojamme kohtaisi yhtäkkinen joukkojärkiintyminen, he tajuaisivat että NATOon on pakko hakea, vaikka järkevämpää olisi hoitaa asiat itse. Silloin ei auttaisi muu kuin toivoa että hakemusta ei hyväksytä ja jos ja kun kuitenkin hyväksytään, jäädä odottamaan pölyn laskeutumista eli sitä että Venäjän hybridivaikuttaminen (tai rajummat toimet, joista kohta lisää) päättyvät ja se hyväksyy hampaitaan kiristellen tapahtuneen tosiasian eli Suomen jäsenyyden. Jonka jälkeen Suomi ilmoittaa eroavansa NATOsta näytettyään, että meihin ei painostus tepsi. Mutta tämä on turhaa höpinää, NATOon on pakko hakea ja sinne mitä luultavimmin mennään.

Koska on ilmeistä, että NATOon mennään, niin mietitään mitä Venäjä tekee. On ilmeistä, että se pyrkii vaikuttamaan sekä Suomeen että pelottelemaan muita NATO-maita liittymisen seurauksilla. Varsin todennäköistä on, että pelottelu ei tehoa. Tällöin Venäjä yrittää hybridioperaatioita. Ikävä uutinen Venäjän kannalta on se, että Venäjän omat asiantuntijat ovat suureksi osaksi haluttomia hyökkäyssodan tukemiseen ja Suomella on muutenkin paremmat propellipäät. Voi tulla joitakin pankkiongelmia ja pari sähkökatkoa, mutta todennäköisesti tällä saralla Venäjä – joka tietysti kiistää osallisuutensa – tuskin saa ihmeitä aikaan.
Tästä päädytään sitten astetta ikävämpään skenaarioon eli on sotilaiden vuoro toimia. Venäjä yrittänee rajoitettua operaatiota eli ottaa haltuunsa joitain rajattuja kohteita saadakseen aikaan jäätyneen konfliktin. Tämä on näet tilanne, jota Venäjä kestää huomattavasti paremmin kuin länsimaat. On kuitenkin todennäköistä, että tämä johtaa laajempaan konfliktiin. Suomi on tehnyt selväksi, että koko aluetta puolustetaan.

Kuvitellaan siis, että Venäjä ja Suomi päätyvät de facto sotaan. Jos näin käy, tämä tapahtunee lähikuukausina. Tästä on pakko todeta, että jos kerran sotia pitää niin soditaan sitten nyt. Tämän parempaa hetkeä tuskin on. Venäjä on menettänyt paljon kalustoa Ukrainassa ja sotii siellä yhä. Paine Suomen rintamalla olisi vähäisempi. Lisäksi Suomi on ollut tietoinen kiristyvästä tilanteesta. Valmistautumistoimia on tehty.
Sodan todennäköisyys on kuitenkin vielä suhteellisen pieni. Arvioin tämänhetkisten tietojeni nojalla Suomen joutuvan Venäjän kanssa aseelliseen konfliktiin tämän vuoden aikana noin 25-prosenttiseksi. Käsi kädessä tämän riskin kanssa kulkee luonnollisesti myös Ukrainan kriisin eskaloituminen ydinsodaksi, joksi lasketaan tietysti vain yhden ainoan pienen taktisen ydinaseenkin käyttö, joka ei yllättäen johda sen pidemmälle. Tämän riskin arvioin tällä hetkellä noin 55-prosenttiseksi. Putin ei anna periksi ja koska länsi tukee Ukrainaa, Venäjä ei voi perinteisin asein voittaa. Vaihtoehdot ovat Putinin päätyminen ryssän helvettiin tai ydinasekokeilu.
Molempien riskien realisoituminen on kiinni yhdestä miehestä eli Vladimir Putinista. Yksittäisen miehen mielenliikkeiden tuloksia on psykohistorian valossa mahdotonta ennustaa kovin tarkasti. Siksi arvioiden virhemarginaali on suuri.
Sen sijaan suurten massojen käyttäytymisen ennustaminen on huomattavasti helpompaa. Kun miettii venäläistä kansanluonnetta, Putinin kaltaisen diktaattorin ilmestyminen oli hyvin mahdollinen joskaan ei väistämätön skenaario. Mikäli Venäjä selviää nykytilanteestaan ilman mullistuksia, on hyvin todennäköistä että sen perusluonne ei muutu yhtään mihinkään. Olemme takaisin lähtöruudussa.
Jos taas Venäjä ottaa kunnolla nenänsä veriseksi, elämme mahdollisuuksien aikaa. Saksa teki toisen maailmansodan jälkeen tilin menneisyytensä kanssa. Venäjä ei ole sitä koskaan tehnyt. Katsokaa Google Mapsista minkä tahansa venäläisen kaupungin keskustan kadunnimiä. Valitsen satunnaisesti karttaan tökkäämällä malliksi … Tambovin. Ja aivan oikein: heti keskustasta löytyvät ”Karl Marxin katu”, ”Proletaarikatu”, ”Lokakuunkatu”, ”Internationaalikatu”, ”Neuvostokatu”, ”Puna-armeijan katu”, ”Kuibyshevinkatu”, …, kumma kyllä, ”Lenininkatua” ei taida löytyä vaikka se on melkein jokaisen venäläiskaupungin keskustassa. Ihan sama kuin saksalaiskaupungeista löytyisi ”Hitlerinkatu”, ”Kansallissosialistienkatu”, ”Schutzstaffelinkatu”, ”Tammikuun 30. katu”, ”Göringinkatu” ja monta muuta vastaavaa.
Niin kauan kuin Venäjällä vallitsee tuollainen asenne, Putinin Haloselle heittämän vitsin muunnelma on tosi: maailma saa huokaista helpotuksesta vasta sitten kun ainoa ongelma on Kiinan ja Suomen rajan levottomuus Moskovan ollessa länsisuomalainen pikkukaupunki.
Venäjä on hieno maa, venäläiset ovat upeaa kansaa. Mutta päästäkseen sivistyneiden kansakuntien joukkoon heidän on tehtävä tili menneisyyden kanssa. Alueellisesti tämä tarkoittaa neljää kovaa K:ta: Kuriilit, Kaliningrad, Krim, Karjala. Tämä on myös mahdollisuus. Japani haluaa epäilemättä Kuriilien kaksi eteläisintä saarta ja se on tehnyt kantansa myös selväksi. Jos Venäjä vajoaa heikkouteen ja sekasortoon, ei kannata hämmästyä mikäli Japani käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kaliningrad puolestaan on Venäjän omituinen eksklaavi, oikealta nimeltään Königsbergin alue. Sen myymistä Saksalle sopisi harkita. Saksan ja Japanin rahoituksella nämä operaatiot voisivat jopa onnistua. Oikeudenmukaisuus suureksi osaksi toteutuisi. Samalla voisi hoitaa kuntoon kiistatta oikeudenmukaiset rajansiirrot, joissa kyse on ollut Neuvostoliiton mielivallasta. Eli kaksi puuttuvaa K:ta, Krim ja Karjala. Venäjällä on oikeus Krimiin historiallisin ja väestöllisin syin. Lähes yhtä suuri oikeus kuin Suomella on Tarton rauhan rajoihin. Ihanteellinen ratkaisu olisi rauhansopimus, jossa kaikki osapuolet tunnustaisivat Krimin Venäjälle kuuluvaksi, Suomelle palautettaisiin talvisotaa edeltäneet rajat, Saksa saisi Itä-Preussinsa takaisin ja Japani Kuriileista sen osan minkä on ilmoittanut haluavansa. Saksa ja Japani rahoittaisivat väestön uudelleenasuttamisen Venäjälle. Ukraina suostuisi lisäksi siihen, että Donbassissa järjestettäisiin Schleswig-Holsteinin mallin mukainen kansanäänestys siitä, mihin maahan asukkaat haluavat kuulua eli Donbassin jokainen alue päättäisi tietyissä rajoissa itsenäisesti – toki enklaavien synnyltä välttyen – valitako Venäjä vai Ukraina.

Yllä oleva on luonnollisesti toiveajattelua, jonka mahdollinen toteutuminen on riippuvaista mahdollisen sodan lopputuloksesta. Sota puolestaan on aina inhimillinen katastrofi, mikä tuppaa unohtumaan aina silloin kun sotien välinen rauhan aika pääsee venähtämään kiusallisen pitkäksi kuten nyt. Tällä kertaa ollaan kuitenkin Suomen kannalta eri tilanteessa kuin 1939. Tuolloin sotaan joutuminen oli näin jälkikäteen katsoen Suomen kannalta huono asia kaikilta mahdollisilta kannoilta. Hyvien asioiden seuraaminen olisi ollut mahdollista vain erinomaisella sotaonnella ja sellaista ei siunaantunut. Joskus väitetään, että talvisota yhtenäisti kansan ja paransi vapaussodan haavat, mutta silloin unohdetaan pohtia mitä olisi tapahtunut ilman talvisotaa. Hyllyssäni on värivalokuvateos Kesä 1939, jonka kuvat kertovat toisenlaista tarinaa. Suomi oli vahvasti vaurastumassa ja sodasta irti pysyminen olisi sekin yhtenäistynyt kansaa maailman melskeissä.

Nyt tilanne on siinä mielessä toinen, että vaikka sota onkin katastrofi, siitä olisi tällä kertaa hyviäkin seurauksia. Siis varmoja sellaisia. Epävarmat riippuvat sitten sotaonnesta. Varmoihin hyviin puoliin kuuluu ainakin se, että melkoinen osa haittamamuista häipyisi maasta. Näitä ei ollut vuonna 1939. Toiseksi nykyistä huonompia poliitikkoja tuskin päätyisi johtoon sen vaihtuessa kriisitilanteessa. Vuonna 1939 syytettiin ”malli Cajanderia”, mutta kyllä sen ajan poliitikot olivat nykypäivään verrattuna kyvyiltään aivan eri tasolla. Lisäksi kansa yhtenäistyisi – yhtenäistyi se toki myös 1939, mutta silloin tilanne oli erilainen, sillä jo ennen sotaa suuntana oli yhtenäistyminen, kun se nyt on hajaantuminen. Tässä yhteydessä on muistettava myös se, että Suomessa on selvästi vuotta 1939 suurempi venäläisväestö. Suomen nykyinen venäläisväestö taistelisi Suomen puolesta aivan samoin kuin talvisodassa, jossa Muolaan venäläiskylä Kyyrölästä (entinen itsenäinen kunta vuoteen 1934 asti) kaatui kymmenittäin miehiä.
Varmoista huonoista puolista ihan vain varmuuden vuoksi mainitaan tapahtuvat infrastruktuuriin kohdistuvat tuhot, ihmismielten traumat ja vuosikymmeniksi syntyvät rasitteet itänaapuriin, jonka kanssa meidän on kuitenkin aina elettävä.


Jos sota tulee, mitkä ovat sitten ne seuraukset, joista ei voi varmasti tietää? Käydään läpi karkeat vaihtoehdot. Skenaariot huonoimmasta parhaimpaan ovat seuraavat:

1. Sota eskaloituu täysimittaiseksi ydinsodaksi
Tämä tarkoittaisi ihmiskunnan jos nyt ei tuhoa, niin ainakin merkittävää takapakkia. En osaa asiantuntemuksen puutteessa arvioida todellisia vaikutuksia sen enempää kuin että tämä on varmasti huonoin vaihtoehto.

2. Suomi menettää osan alueistaan
Tämän skenaarion vakavuusaste on luonnollisesti riippuvainen siitä, mihin raja asettuisi. Tämän vaihtoehdon toteutuminen edellyttäisi ensisijaisesti sitä, että länsivalloille Suomi olisi uhrattavissa oleva pelinappula. Mikä ei historian valossa olisi suinkaan ensimmäinen kerta. Tällöin todennäköisin skenaario olisi se, että idässä raja vedettäisiin suunnilleen Pietari Suuren linjaa pitkin ja hyvin mahdollisesti Suomi menettäisi myös Lapin suunnilleen lääninrajaa pitkin. Kaupungeista jäisivät tällöin Venäjän puolelle Lappeenranta, Kotka, Hamina, Kouvola ja Savonlinna. Mahdollisesti Venäjä vaatisi myös Mikkelin ja ehkä myös Joensuun, koska tällöin se saisi Saimaan sisäjärvekseen. Vaatihan se aikoinaan Sortavalankin saadakseen koko Laatokan, vaikka ei onnistunut koskaan kaupunkia valtaamaan. Evakuoitavien asukkaiden määrä olisi reilusti yli puoli miljoonaa (tuskin kukaan haluaisi tälläkään kertaa jäädä Äiti-Venäjän vähemmän hellään huomaan), mikä suuruusluokaltaan olisi suhteessa täsmälleen saman luokan operaatio kuin viimeksikin. Tämä vaihtoehto olisi valtava taloudellinen ja henkinen katastrofi.

3. Suomi joutuu Venäjän miehittämäksi
Äkkiseltään tuntuu oudolta, että kokonaan miehitetyksi joutuminen on huomattavaa aluemenetystä parempi vaihtoehto. Selitystä varten ei kuitenkaan tarvitse mennä kuin Suomenlahden yli. Viro, Latvia ja Liettua joutuivat Neuvostoliiton miehittämiksi. Sitä miehitystä kesti todella pitkään, viitisenkymmentä vuotta. Kun vapaus sitten koitti, niiden omistuksessa oli käytännössä sama ala kuin ennen sotaa. Suomi ei kuitenkaan saanut Tarton rauhan rajoja takaisin samassa yhteydessä. Uudelleen itsenäistyminen on helpompaa kuin luovutettujen alueiden palauttaminen. Toki miehityksen myötä elintaso laskee ja venäläinen haittaväestö lisääntyy, mutta elintason nousuun entiselleen menee vähemmän aikaa kuin minkä miehitys on kestänyt. Virolta on kulunut vain kolmekymmentä vuotta kuroa kiinni Suomen viidenkymmenen vuoden etumatka venäläisvähemmistöstä huolimatta.

4. Status quo
Sodan jälkeen haudataan ruumiit, pyyhitään pölyt ja jälleenrakennetaan. Tästä tulee kallis projekti, etenkin kun Venäjä tuskin maksaa sotakorvauksia. On kuitenkin ilmeistä, että tämä on miehitystä parempi vaihtoehto.

5. Tarton rauhan rajat palautuvat - edes osittain
Karjalan kanssa samanveroinen merkitykseltään olisi jäätön satama Petsamossa. Salla-Kuusamon merkitys on lähinnä henkisellä puolella. On myös mahdollista, että rajaa siirretään siten, että Saimaan kanava jää Suomen puolelle. Tai siten, että muutama rajapitäjä - Terijoki, Kivennapa, Metsäpirtti - jäävät Venäjän haltuun. Silloin olisi toki mukava saada Repola ja Porajärvi vaihdossa. Voi tosiaan olla, että Venäjä vaatii että raja ei saa kulkea Tarton rauhan oikeusrajan mukaisesti niin lähellä Pietaria. Tähän väliin on muuten heitettävä argumentti, jota en kumma kyllä ole nähnyt missään aiemmin. Neuvostoliitto perusteli aikoinaan rajansiirtoa sillä, että sen toiseksi suurin kaupunki oli liian lähellä Suomen rajaa. Entä se tosiasia, että Suomen toiseksi suurin kaupunki oli lähes yhtä lähellä Neuvostoliiton rajaa ja Neuvostoliitto katsoi lopulta asialliseksi vaatia Suomen toiseksi suurimman kaupungin itselleen suojellakseen toiseksi suurinta kaupunkiaan?

6. Tarton rauhan rajat palautuvat ja alue saadaan takaisin yhtä tyhjänä kuin luovutettaessa
Edellisessä skenaariossa oletettiin, että halukkaat asukkaat saisivat jäädä alueelle. Näin varmasti tulisi tapahtumaan, sillä eiväthän edes venäläiset halua asua Venäjällä. Jos ette usko, tarkastelkaa Viron ja Venäjän keskinäistä maahanmuuttoa. Vironvenäläiset voisivat muuttaa Venäjälle milloin tahansa, kun taas Venäjältä ei niin vain Viroon muuteta. Tästä huolimatta tilastot osoittavat, että jälkimmäinen muuttoliike on moninkertaista. Ainoa hyvä puoli venäläisen väestön jäämisestä Suomen alueelle olisi se, että idänkauppaan saatettaisiin saada kielitaitoista ja kulttuurin tuntevaa väkeä. Nykyäänhän on koulutuspolitiikassa suurta typeryyttä, kun venäjän kieltä ei juurikaan Suomessa opiskella.

P.S. Mikäli tässä kirjoituksessa luonnostellut skenaariot alkavat ikävä kyllä toteutua, tämän blogin pitäminen saattaa päättyä äkillisesti ilman ennakkovaroitusta - ei voi tietää milloin kutsu käy. Kulissien takana tapahtuu jo.