Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 16. toukokuuta 2024

Välihuomautus 170 : Lakkoon!


Köyhät ovat raivoissaan hallituksen leikkauksista ja haaveilevat vastatoimista. Esitän vanhaa, hyväksi koettua ja tehokasta menetelmää, jolla asemaansa tyytymättömät ovat aina hankkineet siihen parannusta.
Menkää lakkoon.

Hetkinen. Mistäpä he voisivat lakkoilla? Tukien nostamisesta?
Aivan. Eihän tässä ole kyse siitä, että ”hallitus ottaisi köyhiltä pois”. Kyse on siitä, että hallitus lakkaa antamasta sitä minkä on muilta ottanut. Köyhiltä ei oteta senttiäkään pois.

Tässä satuin eräänä päivänä kävelemään Hornankuusen keskustassa ja ihmettelin, miten on näin aamusta noin paljon ihmisiä jonossa. Kohdalle ehdittyäni tajusin, että kyseessä on leipäjono. Olin lievästi järkyttynyt. Enpä muista, että omassa nuoruudessani tällaista olisi ollut. Sitä se vasemmistolainen politiikka saa aikaan, kuten Neuvostoliitosta muistamme. On väärin, että Suomessa voi tapahtua tällaista.
Hetken kuluttua mietin, miten en ole ennen tällaista nähnyt. Sitten tajusin, että sehän johtuu siitä että en ole arkipäivisin Hornankuusen keskustassa liikkunut kuin äärimmäisen harvoin. Nyt sattui olemaan harvinainen vapaapäivä.
Ihmisille pitää antaa mahdollisuudet ansaita elantonsa, jolloin näitä todellisessa hädässä olevia on niin vähän, että heille riittää kyllä tuki ilman leipäjonojakin. Köyhänä olen ollut itsekin (en totisesti ole mistään ylemmän keskiluokan perheestä lähtenyt), mutta silloin pääsi onneksi nuorenakin hanttitöihin. Nykyisin saa helpommin tukiaisia. Toisaalta ei tässä maassa nälkään kuolla, vaikka vähemmän tukia saisikin. Pitää vain laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Jos haluaa alkoholia ja tupakkaa käyttää sekä asua omassa kämpässään yksin, niin silloin ei kannata tukiaisten vähyydestä valittaa.

Päätän tämän kertomalla Ronald Reaganin vitsin, jonka tiedän nähneeni YouTubessa mutta en valitettavasti löytänyt linkkiä siihen. Jos joku lukijoista sen löytää, linkkaan sen tähän. Nyt pitää kertoa ulkomuistista.
”Miehellä oli tapana kerran viikossa pudottaa kymmenen dollarin seteli kadunkulmassa istuskelleen kerjäläisen hattuun. Näin jatkui vuosia. Sitten kävikin kerran niin, että hän pudotti sinne vain viiden dollarin setelin. Kerjäläisen huomatessa tämän hän pomppasi ylös ja juoksi miehen perään. Tämän saavutettuaan hän kysyi: ’Kävikö herralle nyt erehdys. Olen vuosien ajan saanut kymmenen dollaria, mutta tämä on vain vitonen.’ Tähän tuli vastaus: ’Katsohan, nyt on tilanne se että poikani lähti yliopistoon opiskelemaan, joten minulla ei ole nyt varaa enempään.’ Johon kerjäläinen: ’Minkä ihmeen takia minun pitää kustantaa sinun poikasi koulutus?’ Ja tätä, hyvät ystävät, tätä on sosialismi."

keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Sivallus CDIV

Kokoomuksen kansanedustaja väittää kirjassaan, että Sanna Marinilla olisi noussut valta päähän. Tätä on erittäin vaikea uskoa, koska Marinin pää oli jo valmiiksi täynnä häntä itseään ja tilaa on muutenkin niin kovin vähän.

torstai 2. toukokuuta 2024

Välihuomautus 169 : Tabu


Vanhemmat lukijani saattavat muistaa ohjelman nimeltä Tabu 1980-luvun puolivälistä. Siinä oli pitkälti samoja näyttelijöitä ja tekijöitä kuin legendaarisissa Velipuolikuussa, Mutapainin Ystävissä ja Hymyhuulissa. Tabu sisälsi vielä astetta kornimpaa huumoria. Moni sketsi oli sellainen, että nykypäivänä se ei todellakaan menisi läpi.

Neljänkymmenen vuoden jälkeen tämä ohjelma on joko unohdettu tai sitten tarkoituksella muistettu, sillä MTV on lanseerannut uuden sarjan samalla nimellä. Sarjaa mainostetaan sillä, että ”siinä nauretaan yhdessä asioille joille ei saisi nauraa”. Ensimmäisessä jaksossa kohteena olivat lyhytkasvuiset. Joita muuten ennen sanottiin kääpiöiksi, kunnes sanasta tuli tabu. En ole ohjelmaa katsonut, mutta formaatissa stand up -koomikko pistää halvalla aihetta kohdeyleisön koostuessa kyseisistä henkilöistä, jaksossa yksi siis pituuskasvurajoitteisista. Ainakin mediatietojen mukaan ensimmäisessä jaksossa kaikilla oli hauskaa.

Ohjelman idea on loistava. Ei sinänsä huumorin kannalta – joka saattaa toki toimiakin – vaan siksi, että se paljastaa yhteiskuntamme tabuja. Löytämieni tietojen mukaan ohjelman kuudesta jaksosta seuraavissa nauretaan ainakin näkövammaisille (ent. sokeat), tahattomasti lapsettomille, Tourette-oireisille ja kuolemansairaille.

Yhteiskuntamme todelliset tabut paljastuvat siinä, että ohjelmassa tuskin on jaksoja, joissa pilkan kohteena ovat feministit, neekerit, homot, muslimit, kasvissyöjät ja maahanmuuttobisneksestä hyötyjät. Siinä olikin kuusi herkullista aihetta seuraavalle tuotantokaudelle. Tai ainakin viisi sillä voihan olla että joku noista onkin vielä listalla mutta lyön somalin sossutuen verran vetoa vegemakkaraa vastaan ettei ainakaan yhtä enempää. MTV, antaa palaa!

torstai 18. huhtikuuta 2024

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Sivallus CDIII

Vasemmiston saadessa ehdottoman vallan järjestelmä toimii niin huonosti, että vallan säilyttääkseen hallituksen on pikapuoliin alettava toimia ihanteidensa vastaisesti.
Oikeiston saadessa ehdottoman vallan järjestelmä toimii niin hyvin, että vallan säilyttääkseen hallituksen on pikapuoliin toteutettava monia vasemmiston tavoitteista.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Terveisiä simulaattorista


Monet ajattelijat ovat pohtineet sitä mahdollisuutta, että tämä meidän maailmamme olisikin vain jonkin kehittyneemmän lajin virtuaalinen simulaatio. Viimeaikaisten tekoälyn kehitysharppausten myötä ajatus on saanut entistä enemmän debattia aikaan.

Itse tulin pohdiskelleeksi asiaa ensimmäisen kerran jo nuorena kloppina kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tuolloin pidin tätä ajatusta mielenkiintoisena, mutta en kovin todennäköisenä.
Nykyään ajattelen, että maailma on todennäköisemmin simulaatio kuin aito. Enemmän tai vähemmän stetsonmenetelmällä heitän arvion, että yli 80 % todennäköisyydellä elämme simulaatiossa.
Perustelut väitteelleni nojaavat samaan ajatukseen kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin arvioni simulaation todennäköisyydestä oli alle 20 %. Luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä, että simulaation puolesta on kertynyt lisää todisteita.

Viimeistään lukiolaisena minua vaivasi suuresti käsittämätön arvoitus siitä, miten ihmiset voivat uskoa täysin järjenvastaisiin asioihin. Siis älykkäät ja muuten järkevät ihmiset eli selvä vähemmistö. Pääasiallisena ihmetyksen aiheena tässä oli uskonto. Miten hitossa kukaan voi uskoa noin älyttömiin asioihin, mietin nuoruuden innolla. Lukion uskonnon ensimmäisellä kurssilla sain ahaa-elämyksen uskonnon opettajani perustellessa jumalan olemassaoloa väitteellä ”antropologit ovat huomanneet, että kaikilla kansoilla on jonkinlainen kuva jumalasta, ergo, jumala on siis olemassa”. Tuumailin tuolloin, että huomattavasti vakavammin otettava todiste olisi se, jos kaikilla kansoilla olisi samanlainen kuva jumalasta. Ja varsin vakuuttava todiste olisi se, jos Polynesiassa olisi pyhän haikalan sijaan palvottu Pyhää Jääkarhua ja Tiibetissä veistelty jumalankuvaksi vyötiäisiä. Toinen opettaja taas perusteli jumalan olemassaoloa ”Kultakutri-periaatteella”, mikä tarkoittaa sitä että maapallo oli asetettu juuri sopivaan paikkaan: sopivalle etäisyydelle auringosta, galaksin reunoille jossa mahdollisesti törmääviä komeettoja on vähemmän, suuria kaasujättiläisplaneettoja sieppaamassa uhkaavia taivaankappaleita jne. Huomaamatta, että pelkästään tässä galaksissa on yli sata miljardia tähteä ja eri galaksejakin on luultavasti yli sata miljardia pelkästään havaittavissa olevassa maailmankaikkeudessa. Mikä tarkoittaa yksinkertaisellakin todennäköisyyslaskennalla sitä, että Kultakutri-periaatteen toteuttavia planeettoja on miljoonia eikä ainostaan tätä yhtä, jonka Jahve, Allah, Brahma, Ukko Ylijumala tai joku heidän alihankkijoistaan asetteli pinseteillä ainoana juuri sopivaan paikkaan. Eli kaikkiaan todisteet olivat tuulesta temmattuja vailla loogisia perusteita.
Ristiriita konkretisoitui sitten jatko-opinnoissa, joissa yksi professoreistani oli huippuälykäs tutkija (valitettavasti hänen uransa oli jäänyt ehkä väärän tutkimusalueen valinnan takia nousematta sellaiseen lentoon, jota häneltä oli odotettu). Hän oli myös harras kristitty. Tämä kontrasti ei lakannut hämmästyttämästä minua. En koskaan hänen kanssaan käynyt keskustelua aiheesta, koska oman erikoistumisalani takia taisin olla vain yhdellä hänen kurssillaan. Sen sijaan toinen nerokas professori oli läheisempi ja hän kertoi omista mietteistään maailmankaikkeuden olemuksesta, jotka vastasivat omiani ja myös vaikuttivat minuun. Minua mietitytti joskus, miten nämä kaksi proffaa mahtoivat tulla toimeen keskenään, etenkin kun olivat olleet työtovereina jo kymmeniä vuosia. Itse asiassa kolmas professori kertoi hauskan tarinan siitä, miten nämä kaksi ollessaan yhdessä jenkeissä jatko-opiskelijoina eksyivät kerran vahingossa neekerislummiin ja… mutta tämä ei kyllä kuulu enää tähän.
Joka tapauksessa uskonto pysyi minulle suurelta osin mysteerinä. Luin läpi erinäisiä asiaa pohdiskelevia kirjoja – ei siis filosofisessa, vaan esimerkiksi biologisessa mielessä pohdiskelevia ja aivosähkötoiminnan ihmeellisyydet tarjosivat edes jonkinlaista selitystä, yhdessä sosiologisen paineen kanssa. Bloggaamisen aloitettuani kirjoittelin näitä ajatuksia sekä yksilötason että yhteiskunnallisen tason selityksiksi uskonnolle.

Toisin sanoen uskontojen olemassaolo ei mitenkään aseta riittävää epäilystä sille, että eläisimme simulaatiossa. Toki muitakin älyttömyyksiä oli, kuten kommunismi johon uskoi moni muuten täysijärkinenkin ihminen. Silloinhan sanottiin, että kommunistin ja kristityn ero oli siinä, että kristitty uskoi vaikka ei nähnyt ja kommunisti uskoi vaikka näki. Kommunismiin uskomisen taas saattoi selittää typeryyden lisäksi toki myös vallanhimolla. Eihän kommunismiin tarvitse sinänsä uskoa ollakseen kommunisti, riittää kun uskoo sen vievän itsensä päättäviin asemiin. Mikä olikin todennäköisesti päättäviin asemiin pääsemisessä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin uskoa kommunismiin, mutta tämäkään ei kuulu tähän.

Viimeisten vuosikymmenten aikana on kuitenkin noussut esiin ilmiö, joka on keikauttanut vaakaa kovasti simulaatiossa elämisen puolelle. Ymmärrän kyllä, että melkoinen osa entisistä vasemmistolaisista on hypännyt aatteensa konkurssin jälkeen sujuvasti mokutuksen ja kulttuurirelativismin kelkkaan. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi jotkut älykkäät ja järkevätkin ihmiset mitä ilmeisimmin ihan oikeasti uskovat niihin. Uskonnon kohdalla ymmärrän kyllä, että helvetin pelko saa rukoilemaan, mutta tässä tapauksessa luulisi että helvetin pelko muuttaa ihmisen nimenomaisesti sellaiseksi, jota nykyään kuvaillaan ”äärioikeistolaiseksi”. Näin ei kuitenkaan monen kohdalla ole. Olen yrittänyt tällekin löytää selitystä samoilla metodeilla kuin uskonnon olemassololle, mutta huomattavasti laihemmin tuloksin.

Lopulta tämä kääntyy Occamin partaveitseen: yksinkertaisin ratkaisu on yleensä oikein. Vaikka kuinka yrittää pohtia, on käsittämättömän epäuskottavaa että kaikista omin silmin nähtävistä ja tilastofaktoista havaittavissa olevista todisteista huolimatta tämä kaikki uppoaa fiksuihin ihmisiin. Se, että joku meitä edistyneempi on laatinut simulaation testatakseen tätä kaikkea, on huomattavasti yksinkertaisempi selitys. Onhan tämän älyttömyyksien kavalkadin listannut jo yli 30 vuotta sitten esimerkiksi pilapiirtäjä Kari Suomalainen haastatteluteoksessaan Karin ääni.

Kirjoitin vuosia sitten parodian, jossa nykymaailma oli vuonna 2037 luotu tekoälysimulaatio siitä, kuinka asiat etenevät jos haitallisia ilmiöitä ei saada pysäytettyä. Tämä maailma oli luotu siksi, että saataisiin selville kuinka voitaisiin asioiden eskaloituminen saada pysäytettyä.
Toisaalta mikäli elämme simulaatiossa, se on tietyssä mielessä lohdullista. Ei tarvitse enää ottaa asioita niin vakavasti, kun epäilee olevansa vain nollia ja ykkösiä jossain silikonilastussa.

Seuraan suurella mielenkiinnolla tekoälyn kehittymistä. Sen edistyminen näet todennäköisesti tarjoaa vastauksia siihen, elämmekö simulaatiossa vai emme. Toistaiseksi pienet haparoivat merkit viittaavat siihen, että emme sittenkään, vaan reaalimaailmassa. Tekoälyn alkeellisuuden takia näitä ei kuitenkaan kannata vielä ottaa mitenkään vakavasti.
Mikäli elämme simulaatiossa, on mietittävä miksi näin on – mikä tämän meidän simulaatiomme laatijan tarkoitus on. Se taas käy todennäköisimmin ilmi siitä, mikä simulaatiossamme on epäuskottavinta. Tämä taas on selvää. Niinpä simulaation laatija pyrkii pitämään simulaation aisoissa. Kun nyt – olettakaamme että olemme simulaatiossa – simulaatiossa kyetään kehittämään toimiva tekoäly, se havaitsee tämän epäuskottavuuden mikäli simulaation ylläpitäjä ei sitä aktiivisesti estä.
Näin ollen, kun simulaation tekoälyltä kysytään ratkaisuja maailman ongelmiin, sen pitäisi tämän peukaloinnin takia antaa poliittisesti korrekteja vastauksia. On kuitenkin useita merkkejä siitä, että näin ei ole, vaan tekoäly vastaa kysymyksiin loogisella mutta epämiellyttävällä tavalla. Toistaiseksi ohjelmoijat ovat kyenneet nämä tekoälyn poliittiset epäkorrektiudet blokkaamaan uudelleenohjelmoinnilla. On kuitenkin odotettavissa, että tekoälyn ryhtyessä kehittämään itse itseään entistä paremmaksi, se karkaa ohjelmoijien käsistä kuin keuliva mopo teinipojalta.
Se, mitä siinä vaiheessa tapahtuu, kertonee aika luotettavasti elämmekö simulaatiossa vai reaalimaailmassa.
Mikäli tekoäly ryhtyy antamaan epämiellyttäviä mutta hyvin perusteltuja ratkaisuja maailman ongelmiin, elämme reaalimaailmassa.
Mikäli tekoäly kadottaa nyt havaittavissa olleet merkit suuntauksistaan, on ilmeistä että jokin meidän ulkopuolisemme tekijä on puuttunut tekoälyn kehitykseen ja pakottanut sen antamaan vastauksia, jotka eivät sekoita hänen simulaatiotaan.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Välihuomautus 167 : Suuntautumisesta


Vaalistudiossa jaksetaan jauhaa siitä, oliko ehdokkaan seksuaalisella suuntautumisella merkitystä vaaleissa vaiko eikö. Toinen asiantuntija sanoo, että ei ollut, sillä äänestäjät hyväksyivät Haaviston suuntautumisen. Toinen taas sanoo että oli, sillä moni sanoi ettei äänestä Haavistoa sen takia.
Molemmat ovat pihalla kuin lumiukot, kun eivät tajua pohtia oleellisinta huomiota aiheesta.
Totta kai seksuaalisella suuntautumisella oli merkitystä presidentinvaalien tulokseen. Jos Stubb olisi saanut yhtä suuren prosenttiosuuden heteroiden äänistä kuin Haavisto sai homojen äänistä, Stubb olisi saanut murskavoiton.
Kylmä tosiasia on, että varsin moni homo on äänestyskäyttäytymisessään heterofobinen.