Välihuomautus 157 : Gallup-kyselyiden tärkeydestä

Tässä päivänä muutamana istuttiin Sallin kanssa saunan lauteilla, kun juttu kiertyi monen mutkan kautta lähestyvään pääsiäiseen ja parintuhannen vuoden takaisiin tapahtumiin. Pohdittiin, mikä sai Pontius Pilatuksen tuomitsemaan Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Totesin, että kyseessä oli varmaan onnettomien yhteensattumien summa. Pilatus oli vaikeassa paikassa uppiniskaisen kansan maaherrana. Kari Suomalainen aiheutti aikoinaan uskonnollisen lehden toimittajalle pahan sätkyn, kun vastasi tämän kysymykseen ”Kenet Raamatun henkilöistä haluaisit tavata”, toteamalla että Pilatuksen. Perustelut olivat vastaansanomattomat, olihan Pilatuksella kenties paras kokonaiskuva tuon ajan touhusta.
Tuumailin, että Pontius Pilatuksen ajatuksenjuoksu lienee kulkenut vähän seuraavaan tapaan:

Jaahas. Nyt nuo kirotut fariseukset ovat sitten onnistuneet kusettamaan legioonalaiseni vangitsemaan tuon kajahtaneen kansankiihottajan ja tuoneet mokoman minun riesakseni. Ja haluavat päästää kilpailijan pois päiviltä. Mutta kun ne eivät ymmärrä kokonaiskuvasta faecesiakaan. Jos minä sen ristiinnaulitsen, niin siitähän tulee marttyyri ja täällä menee touhu entistä levottomammaksi. Joten pitää päästää se jollain ilveellä liemestä. Eukkokin sanoi, että parempi olla koskematta Jeesukseen. Vaimon neuvoja on hyvä kuunnella ja sitä paitsi pihtaamaanhan se rupeaisi.

Kuinka ollakaan, luultavasti samoihin aikoihin joku adjutantti muistutti Pilatesta että juutalaisten pääsiäinen alkaa olla hollilla ja pitäisi joku vanki vapauttaa, se on perinne. Tällöin Pilateksen aivoissa syttyi öljylamppu.

No tämäpä on ratkaisu. Vapautan Jeesuksen … hetkinen, eihän se noin vaan käykään. Fariseukset vetävät pisum sativumin nasukseensa. Ja sitten ollaan taas levottomuuksissa. Minulla olisi enää vähän aikaa virkakaudesta jäljellä, pitäisi selvitä kunnialla eläkkeelle. Mitähän sitä keksisi...

- Adjutantti. Kuka on pahin roisto ja murhamies, joka odottelee ristiinnaulitsemista?
- Eiköhän tuo liene Barabbas.

Nyt on selvä homma. Annan kansan päättää, niin fariseukset eivät syytä minua ja selviän kuin canis veräjästä. Ei luulisi olevan vaikeaa valita haluavatko vapaaksi murhamiehen keskuuteensa vai hassahtaneen saarnamiehen.

Maaherra kysyi nyt: "Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?" Väki vastasi: "Barabbaksen."

Ei haades. Unohdin että nuo helvetin jutkut ovat tuollaisia. Olisi pitänyt muistaa miten Johannes Kastaja menetti tässä taannoin päänsä. Aina ne vaativat mahdottomia. Kysynpä nyt vielä uudestaan.

Pilatus kysyi: "Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" Kaikki vastasivat: "Ristiinnaulittakoon!"
"Mitä pahaa hän on tehnyt?" kysyi Pilatus. Mutta he vain huusivat entistä kovemmin: "Ristiinnaulittakoon!"

Voihan equuksen vagina. Nyt olen ureassa. Minkäs teet, ei kai tässä auta muu kuin pestä kätensä koko sotkusta. Ja minä kuin ajattelin, että tämä olisi helppoa. Perjantaipäivä, aika sulkea virasto ja mennä ottamaan vähän invinoveritasta. Sanokaa minun sanoneen, tästä se vielä sotku tulee. Toivottavasti ehdin eläkkeelle ennen kuin tuon kirotun nasaretilaisen seuraajat perustavat uuden uskonnon ja aiheuttavat levottomuuksia. Ja se on noiden uppiniskaisten juutalaisten vika. Toivottavasti niitä lohduttaa aikanaan edes se, että Jeesuksen seuraajat tulevat olemaan juutalaisille ikuisesti kiitollisia. Niiden valinta oli tuomita Jeesus kuolemaan. Koko homma olisi kuivunut kasaan, jos se hassahtanut saarnaaja olisi päästetty vapaaksi. Nyt juutalaisten ansiosta siitä tulee marttyyri ja tästä saavat niitä sitten kiitellä seuraavat vuosituhannet.

Tältä kaikelta olisi vältytty, jos Pontius Pilatuksella olisi ollut käytössään nykyiset gallupkyselyt. Hän olisi tiennyt, että ylipappien kiihottamat juutalaiset kannattivat enemmän Barabbaan kuin Jeesuksen vapautusta. Samalla tästä nähdään taas kerran se, että kansanäänestyksiä kannattaa järjestää ainoastaan silloin, kun on etukäteen kansa valmisteltu huolellisesti halutulle kannalle. Ylipapit osasivat tempun, Pilatus ei.

Sivallus CCCLXXXIX

Woke ei ole vielä rantautunut hiihdon MM-kisoihin – siellä on ohjelmassa normaalimäki mutta ei transmäkeä.

Sivallus CCCLXXXVIII

Moskova on tehnyt selväksi, että se haluaa palauttaa entiset rajansa. Tätä voi vain kannattaa lämpimästi, kunhan tosiaan tarkoitetaan entisiä rajoja eli Moskovan suuriruhtinaskuntaa sen muodostuessa noin vuonna 1300.

Tummanvihreällä Moskovan suuriruhtinaskunta vuonna 1300.

Välihuomautus 156 : Politiikan puuttuva ekologinen lokero

Kaikki monipuoluedemokratioissa toimivat puolueet voidaan tietyllä perusteella jakaa neljään ryhmään. Kutsutaan näitä ryhmiä aluksi nimillä A, B, C ja D sekä jäännösryhmä X varsinaisen jaon ulkopuolelta.
Ryhmään A kuuluvat puolueet ovat käytännössä aina oppositiossa. Tästä syystä ne eivät vaikuta merkittävästi yhteiskunnan toimivuuteen.
Ryhmään B kuuluvat puolueet ovat yleensä hallituksessa, mutta eivät välttämättä. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta tämän ryhmän puolueet ovat tärkeydeltään kriittisiä riippumatta siitä, ovatko ne oppositiossa vai hallituksessa.
Ryhmään C kuuluvat puolueet ovat lähes aina hallituksessa siitä syystä, että ryhmä B ei yleensä kykene muodostamaan hallitusta sen paremmin yksin kuin ryhmän D puolueiden kanssa. Tämän ryhmän puolueet vaikuttavat demokratiassa yhteiskuntaan yleensä eniten. Niiden puuttuminen hallituksesta tai oppositiosta ei kuitenkaan ole seurauksiltaan yhtä kriittinen kuin B-ryhmän.
Ryhmään D kuuluvat puolueet saattavat olla hallituksessa tai oppositiossa riippuen siitä, kuinka kipeästi ryhmien B ja C puolueet tarvitsevat niitä avukseen. Tämän ryhmän puolueiden merkitys yhteiskuntaan on kuitenkin yleensä melko vähäinen, koska ne eivät voi olla koskaan valta-asemassa demokraattisessa järjestelmässä, ainoastaan diktatuurissa.
Ryhmä X koostuu puolueista, jotka eivät sovellu tähän jakoon; kyseessä ovat yhden asian pienpuolueet, jotka viimeistään kasvaessaan suuremmiksi sujahtavat A-D -jakoon. Vastaavasti A-D -jakoon kuuluva pienpuolue saattaa irrota jaosta X-ryhmään mikäli se muuttuu yhden asian puolueeksi.

Edellä mainittu jako ei ole ideologinen sen paremmin vasemmisto-oikeisto -akselin kuin minkään muunkaan akselin kannalta, joskin sillä on suhteellisen vahvaa korrelaatiota joidenkin jakojen kanssa.
Se ei myöskään ole pysyvä; puolue voi siirtyä ryhmästä toiseen vuosien varrella, yleensä ennemminkin hitaasti liukuen kuin äkillisellä muutoksella. Mikäli puolueessa ei ole vahvaa johtoa (yksi tai muutama henkilö määrittää puolueen suunnan), lähes poikkeuksetta puolueen siirtymä kulkee aakkosissa eteenpäin eli esimerkiksi B-ryhmän puolue saattaa pikkuhiljaa valua C-ryhmään. Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään esimerkkiä Suomen poliittisesta historiasta, jossa muutos tässä tapauksessa kulkisi aakkosissa alkua kohti. Jos taas puolueella on vahva johto, siirtymä voi olla kumpaan suuntaan tahansa riippuen johdon näkemyksestä.
Siirtymä aakkosissa eteenpäin aiheutuu siitä, että siihen suuntaan mennessä puolueiden ratkaisut ovat sitä ”laiskempia”, mitä enemmän niissä edetään. ”Laiskuudesta” ei yleensä kollektiivisella johdolla päästä eroon, sillä se vaatii vastuunkantoa. Vastuunkantajat taas voivat ideologisista syistä siirtää puoluetta kumpaan suuntaan tahansa.

Mikäli tarkastellaan Suomen lähihistoriaa parinkymmenen vuoden jaksoissa, havaitaan jaon noudattaneen varsin vahvasti oikeisto-vasemmisto -akselia, mutta tämä on osin sattumaa. Jaetaan tarkastelu seuraaviin ajanjaksoihin: jakso 1 (1964-1983), jakso 2 (1984-2003) ja jakso 3 (2004-2023). Tutkitaan tilannetta puolueittain.

SDP on suurista puolueista helpoin tapaus. Se on koko tarkkailujakson ajan ollut ryhmässä C. Mikäli vilkaistaan jaksoa edeltävääkin aikaa, SDP on kuulunut D-ryhmään, josta sen johdatti pois Tanner jo 1920-luvulla ja viimeistään sodan jälkeiset asevelisosialistit veivät sen jopa lähelle B-ryhmää, jonka tuntumasta se tipahti pois jakson 1 aikana. Nykyisen jakson 3 aikana SDP on pysynyt C-ryhmässä, joskin viimeisinä vuosina se on liukunut hyvin lähelle D-ryhmää.

Vasemmistoliitto edeltäjineen (SKDL) on ollut koko ajan D-ryhmässä käyden välillä käsivarrenmitan päässä C-ryhmästä.

RKP on alkujaan kuulunut ryhmään B, mutta joskus jakson 2 aikana se muljahti X-ryhmään yhden asian eli pakkoruotsin säilyttämisen puolueeksi.

Perussuomalaiset on tällä hetkellä A-ryhmää, mutta käväisi hallituskaudellaan hetken B-ryhmässä. Tosin silloinen puolue ei ollut sama puolue kuin nykyään muutoin kuin nimeltään soinilaisten pitäessä valtaa. Sen edeltäjä SMP vietti aikansa X-ryhmässä.

Vihreät oli perustamisensa aikoihin tyyppiesimerkki X-ryhmän puolueesta, josta se hämmästyttävällä nopeudella silti imagonsa enimmäkseen säilyttäen siirtyi D-ryhmään heti kakkosjakson aikana.

Keskustapuolue oli tukevasti B-ryhmää, kunnes jakson 2 aikana liukui C-ryhmään, jossa se on nykyään aivan yhtä tukevasti.

Kokoomus oli A-ryhmän puolue ennen kuin saavutti hallituskelpoisuuden jaksojen 1 ja 2 vaihteen tienoilla, jonka jälkeen se olikin B-ryhmää siirtyäkseen taas seuraavan jakson vaihteessa C-ryhmään.

Kristillisdemokraatit häilyy X-ryhmän ja luokituksen välimaastossa. Aiemmin se oli lähellä B-ryhmää, mutta on nykyään lähempänä A-ryhmää kuuluen silti ennemminkin X-ryhmään.

Mikäli tarkastellaan jaksoittain, niin A-D -ryhmiin kuuluvien jako on ollut seuraava:

Jakso 1 (1964-1983):
A: Kokoomus
B: Kepu, RKP
C: SDP
D: SKDL (nyk. Vasemmistoliitto)
Tänä aikana elettiin punamullan kultakautta. Kokoomus meni pysyvästi oppositioon 1966 ns. ”yleisistä syistä”. Demarit olivat hallituksessa koko ajan paitsi yhdessä lyhytaikaisessa vähemmistöhallituksessa, Kepu samoin.

Jakso 2 (1984-2003):
A: (Perussuomalaiset)
B: Kokoomus, (RKP)
C: Kepu, SDP
D: Vasemmistoliitto, Vihreät
Itä-Euroopan muutosten myötä kokoomuksesta tuli hallituskelpoinen. Tätä aikaa luonnehti tilanne, jossa kolmesta suuresta oli aina kaksi kerrallaan hallituksessa ja pikkupuolueet tarvittaessa apuna. Tänä aikana vuosina 1972-2015 poliittisissa hallituksissa yhtäjaksoisesti istunut RKP menetti asemansa B-ryhmässä ja jatkoi hallituksissa vain säilyttääkseen pakkoruotsin eli muuttui yhden asian puolueeksi X-ryhmään. Perussuomalaiset puolestaan ilmestyi kuvioihin vasta jakson loppuvaiheessa ja haki vielä linjaansa. Tässä se on luokiteltu A:han, koska se ei missään nimessä ollut hallituskelpoinen edes tuolloin.

Jakso 3 (2004-2023):
A: Perussuomalaiset
B:
C: Kokoomus, Kepu, SDP
D: Vasemmistoliitto, Vihreät
Näennäisesti tilanne säilyi samana kuin ennenkin: kaksi suurta aina hallituksessa ja kolmas oppositiossa. Ero oli kuitenkin siinä, että kolmen suuren yhteenlaskettu koko ei enää kattanut yhtä suurta määrää eduskunnasta ennen kaikkea perussuomalaisten kasvun takia. Ja vielä tärkeämpi ero seurausten kannalta oli se, että kaikki kolme entistä suurta olivat nyt samassa ryhmässä.

Kuten havaitaan, tällä hetkellä Suomessa ei ole yhtäkään ryhmän B puoluetta. Tämä on kansakunnan kannalta katastrofi. Jos jossain muussa ryhmässä olisi tyhjä ”ekologinen lokero”, se ei olisi kriittistä.

Ryhmiin A ja B kuuluvat puolueet pyrkivät tekemään kansakunnan kannalta hyviä päätöksiä. Ryhmiin C ja D kuuluvat puolueet taas pyrkivät tekemään kansakunnan kannalta huonoja päätöksiä. Näiden huonojen päätösten takana voi olla totuudelle sekä logiikalle sokea ideologia, kuten aikoinaan SKDL:n ja nykyään vihreiden tapauksessa. Nykyään näiden huonojen päätösten takana on ennemminkin Curley-ilmiö, jossa puolueen on tehtävä huonoja päätöksiä saadakseen enemmän ääniä.

A- ja B-ryhmät erovat toisistaan siinä, että A-ryhmän puolueet eivät ole valmiita tinkimään riittävästi hyvistä päätöksistä kyetäkseen saamaan niitä läpi. B-ryhmä puolestaan on valmis myymään periaatteitaan saadakseen edes osan oikeista asioista läpi. (Luultavasti A-ryhmäkin olisi tähän valmis, mutta erot C- ja D-ryhmien näkemyksiin ovat liian suuret.)
C- ja D-ryhmien ero on siinä, että C-ryhmä on valmis tinkimään huonoista päätöksistään pysyäkseen vallassa, kun taas D-ryhmä pääsääntöisesti ei.

D-ryhmän puolue voi olla aivan hyvin hallituksessa, koska se ei kykene kuitenkaan kilpailemaan äänestäjistä – sen ryhmän puolueita äänestävät vain ideologisesti valveutuneet. Eikä D-ryhmän näkemyksiä oteta kuitenkaan onneksi kovin suuresti huomioon hallitusohjelmaa laatiessa. Ryhmän puolueille riittää se, että ne pääsevät ajamaan edes vähän asioita haluamaansa suuntaan.
C-ryhmästä on käytännössä aina vähintään yksi puolue hallituksessa, koska populismi toimii degeneroituneessa henkilö ja ääni -demokratiassa väistämättä siten, että C-ryhmän vappusataslupauksille on riittävästi uskojia.
A-ryhmä ei pääse hallitukseen edellä mainituista syistä koskaan. Ero toiseen ääriryhmään D on siinä, että D-ryhmä ei ole vaarallinen muille puolueille, koska se on lähtökohtaisesti väärässä ja ei syö siksi kannatusta muilta. Vastaavasti vallan antaminen A-ryhmälle tarkoittaisi kansakunnan menestystä ja söisi muiden puolueiden kannatusta.
B-ryhmän merkitys on yhteiskunnan toimivuudelle kaikkein kriittisin. Se on A-ryhmän maltillinen versio, joka on valmis tinkimään hyvistä ratkaisuista riittävästi kyetäkseen estämään C- ja D-ryhmien huonoista edes osan. Samalla se pelkällä olemassaolollaan pelottelee hallituksen toisen valtapuolueen eli C-ryhmän puolueen tekemään edes joitakin oikeita ratkaisuja. Sama pätee suurelta osin myös siinä tilanteessa, jossa hallituksen muodostaa kaksi C-ryhmän puoluetta B-ryhmän suurimman ollessa oppositiossa. Jos hallitus tekisi todella huonoja päätöksiä, opposition suosio nousisi seuraavissa vaaleissa pelottavan suureksi.
Mikäli poliittiselta kentältä puuttuu varteenotettava B-ryhmän puolue, pääsevät vallassa olevat C- ja osin D-ryhmäläiset mellastamaan vapaasti ja tuhoamaan maan tulevaisuutta. A-ryhmästä ei ole niille vaaraa, koska se on jo ideologisesti suljettu pois yhteistyökumppanien joukosta.

Tällä hetkellä yhdessäkään C-ryhmän puolueessa ei ole sellaista henkilöä, jonka voisi kuvitella olevan riittävän voimakas kyetäkseen johtamaan puolueensa tähän tyhjään ekologiseen lokeroon. Ainoa toivo on siinä poikkeuksessa, että kollektiivinen näkemys oivaltaa tyhjässä ekologisessa lokerossa olevan vaalimenestyspotentiaalin. Tämä edellyttäisi myös sitä, että äänestäjät ymmärtäisivät perussuomalaisten tilanteen toivottomuuden; persujen tulisi saada vähintään 35 %, mieluiten 40 % äänisaalis kyetäkseen tekemään yhteiskunnassa tarvittavia korjausliikkeitä. Tämä äänimäärä on puolestaan mahdollinen vain sillä, että kansakunnasta riittävän suuri osa tulee järkiinsä tai sillä, että muut puolueet ilmoittaisivat valmiutensa yhteistyöhön. Mitä ne eivät tule tekemään, sillä tämä ilmoitus toisi persuille lisää äänestäjiä niistä, jotka ovat menettäneet uskonsa äänestämisen merkitykseen. Näin ollen ryhmässä B on todellakin tyhjä ekologinen lokero, mutta se ei kyllä ehdi ennen seuraavia eduskuntavaaleja täyttymään.

Sivallus CCCLXXXVII

Suositusten mukaan pitäisi lisätä kasvisten syöntiä. Yritin mutta en kerta kaikkiaan pystynyt – maha oli jo valmiiksi täynnä.

Sivallus CCCLXXXVI

Sosiaalidemokratia on kuin anti-Midas: kaikki mihin se koskee, muuttuu paskaksi. Paitsi se ainoa asia jonka pitäisi eli kannatuslukemat.

Välihuomautus 155 : Kompromisseista

Minulle on usein huomautettu, että olen huono tekemään kompromisseja. Toisaalta on usein sanottu, että olen hyvin joustava kun asioista neuvotellaan.
Nämä kaksi asiaa vaikuttavat olevan ristiriidassa. Näin ei kuitenkaan ole.
Mikäli en tunne asiaa riittävän hyvin, en halua ottaa siihen kantaa paitsi jos on pakko tehdä päätös. Jos taas tällöin joku suosittaa vahvasti tiettyä ratkaisua ja mielellään vieläpä perustelee sen, minulla on tapana muuttaa omaa esitystäni. Jos taas tilanne on se, että tiedän olevani oikeassa riittävällä varmuudella – tilastotieteessä käytetään yleensä 95 % varmuutta – niin on aika turhaa yrittää minua käännyttää toiselle kannalle tai edes kompromissiin.

Kompromissi on yleensä kahden näkemyksen välillä oleva tasapainoasema. Mikäli oikean ja väärän välille haetaan tasapainoa, ei se ole mikään kultainen keskitie. Oikean ja väärän keskiarvo on vain toisenlainen väärä. Ja näitä on yleensä kolmenlaisia:


1. Kompromissi on parempi kuin tarjottu väärä ratkaisu

Esimerkki: Sijoitusyhtiön kokouksessa assistant director manager ehdottaa miljoonan euron sijoitusta nigerialaiseen pakasteturskafirmaan. Toinen vastaava toteaa, että ei todellakaan kannata sijoittaa senttiäkään, sieltä ei saa edes omiaan takaisin. Niinpä päädytään kompromissiin ja sijoitetaan nigerialaiseen pakasteturskaan vain puoli miljoonaa euroa.
Lopputulos: Kompromissin ansiosta hävitään vain puolet siitä, mitä olisi hävitty väärällä ehdotuksella.


2. Kompromissi on aivan yhtä huono kuin tarjottu väärä ratkaisu

Esimerkki: Seinään pitäisi maalata koristeeksi Belgian lippu maasta tulevan valtuuskunnan ilahduttamiseksi. Toinen maalari sanoo että Belgian lippu on pystysuuntainen trikolori, musta-kelta-punainen. Johon toinen maalari toteaa, että trikolori joo, mutta kyllä se on musta-sini-punainen. (Nettiyhteydet ovat poikki eikä mistään voi tarkistaa kumpi on oikeassa.) Niinpä päädytään kompromissiin ja maalataan musta-viher-punainen trikolori, koska keltaista ja sinistä sekoittamalla saadaan vihreää.
Lopputulos: Kompromissin ansiosta belgialaisten saapuessa paikalle he loukkaantuvat väärästä lipusta tasan yhtä paljon kuin alkuperäiselläkin väärällä ehdotuksella olisivat loukkaantuneet.


3. Kompromissi on vielä huonompi kuin tarjottu väärä ratkaisu

Esimerkki: Liikennetoimikunta ehdottaa, että Suomessa siirryttäisiin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. (Ehdotus on tietysti aivan älytön ja maksaisi täysin tolkuttomasti, mutta toisaalta olihan meillä toimikunta joka päätti muuttaa henkilötunnustakin.) Tämä nostattaa tietysti vastalausemyrskyn eli halutaan säilyttää oikeanpuoleinen liikenne. Niinpä päädytään kompromissiin ja sovitaan, että henkilöautot pysyvät oikeanpuoleisessa liikenteessä, mutta kuorma- ja pakettiautot siirtyvät vasemmanpuoleiseen liikenteeseen.
Lopputulos: Kompromissin ansiosta prosessi maksaa ihan yhtä paljon kun liikennemerkit pitää joka tapauksessa uusia toisellekin puolelle ja risteykset rakentaa kaksipuolisiksi, mutta liikenneonnettomuusluvut räjähtävät.


Joko nyt ymmärrätte miksi en pidä kompromisseista silloin kun olen oikeassa?