Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 11. toukokuuta 2021

Pettäjän tie


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

162. panssariarmeijakunnan pääkomissaari Vinogradov kääntyi nuoren panssariupseerin puoleen.
- Kiitoksia, kapteeni Jakusov. Olette toiminut esimerkillisesti. Voitte nyt poistua.
Huoneeseen jäi kolme miestä. Kaksi NKVD:n komissaaria, Vinogradov ja nuorempi komissaari Ignaskin minun lisäkseni. Katselin ympärilleni ja rikoin lopulta hiljaisuuden.
- Eihän tämä nyt ihan kenraalin arvoiselle upseerille sopivalta paikalta näytä, mutta olen nähnyt huonompiakin, kuten tiedätte. Meillä lienee nyt hetki aikaa, kunnes kyyti järjestyy?
- Kyllä, toveri kenraali, vastasi Vinogradov automaattisesti.
- Voinen viihdyttää teitä sen aikana.
- Olisihan se mielenkiintoista kuulla, mitä oikeasti tapahtui, myönsi Vinogradov.
- Niin. Tehän tietysti luulette tietävänne, mutta todellisuudessa kaikki alkoi luulemaanne aiemmin.
Vajosin muistoihini ja tunsin kuinka reilun kolmen vuoden takaiset tapahtumat valtasivat mieleni kuin ne olisivat sattuneet eilispäivänä.



8. maaliskuuta 1942, Moskovan rintamalla

Astuin sisään 20. armeijan päämajaan. Esikuntapäällikköni kenraalimajuri Leonid Sandalov tuli heti luokseni kiihtyneenä sanoen:
- Toveri kenraaliluutnantti, kiireellinen viesti päämajasta. Teidän on välittömästi lähdettävä Moskovaan.
Sandalovilla oli kaksi vaihtoehtoista ilmettä: huolestunut ja erittäin huolestunut. Tällä kertaa hän oli valinnut jälkimmäisen.
- Kyseessä ei ilmeestä päätellen ole tavanomainen neuvottelu, sanoin.
- En tiedä mistä on kyse. Mutta… viesti määräsi että jätätte komennon ja uudeksi komentajaksi tulee kenraaliluutnantti Reyter.
- Se latvialainen? Joka on nyt ollut rintaman esikunnassa?
- Sama mies.
- Johan nyt! Ja komentavat minut päämajaan. Mistähän tässä on kyse? Mitä Stavka (puna-armeijan esikunta) minusta haluaa? Näinköhän ammuttavat huonosta komentajuudesta.
- Toveri kenraali, olette Kiovan ja Moskovan taistelujen sankari!
Olin unohtanut että Sandalovilla ei ollut huumorintajua.
- En minä sitä tarkoittanut… ehkä määräävät vain uuteen tehtävään.
- Niin, komentajia on tapana kierrättää nopeassa tahdissa.
Hymähdin ja lähdin pakkaamaan.


9. maaliskuuta 1942, Kreml

Huoneessa oli kolme miestä astuessani sisään. Lähimpänä seisoi sihteeri Aleksandr Poskrjobysev, mutta toista miestä en tuntenut. Katseeni oli kuitenkin suuntautunut pöydän takana istuvaan mieheen, joka siirsi juuri piippunsa toiseen suupieleen.
- Toveri Stalin!, ilmoittauduin.
- Istumaan, kenraali, istumaan, Stalin sanoi viitaten minut tuoliin.
Tässä vaiheessa huokaisin helpotuksesta. Toisaalta olin edelleen hämmentynyt. Tavallisen siirron asemapaikasta toiseen takia minua ei olisi tähän huoneeseen kutsuttu. Kaikki sai pian selityksensä, kun kolmas mies esittäytyi.
- Olen kenraaliluutnantti Pavel Sudoplatov, toveri Stalinin erikoisasiamies salaisissa tehtävissä. Teidät, arvoisa kollega, on valittu ehdokkaaksi erityistehtävään. Minun on kuitenkin kysyttävä teiltä ensin, oletteko halukas ryhtymään tähän. Ei, älkää vastatko vielä. Sanomattakin on selvää, että tästä keskustelusta ette hiiskahda koskaan sanaakaan kenellekään. Teillä on näet täysi oikeus kieltäytyä. Tehtävän luonne on hyvin erikoislaatuinen. Jos onnistutte, teistä tulee suuri Neuvostoliiton sankari. Mutta jos epäonnistutte, mikä on luultavaa, teidät poistetaan historiasta maan suurimpana petturina. Ja kävi miten tahansa, menetätte lähes varmasti henkenne. Suostutteko tehtävään alustavasti?
En epäröinyt hetkeäkään, vaan vastasin:
- Toveri pääsihteeri, toverit kenraalit. Omasta puolestani suostun, mutta tuo epäonnistumisen mahdollisuus… perheeni, nähkääs.
Sudoplatovin julmat silmät menivät viiruiksi.
- Luulin että olette vieraantunut vaimostanne.
- Kyllä, mutta en toki tahdo hänelle mitään pahaa. Ja minulla on tytär… nelivuotias … hm, toisesta suhteesta. Ja rintamalla… minulla on, kuten on tapana sanoa, ”rintamavaimo”, armeijan lääkäri. Mutta hänet siirrettiin äskettäin takalinjoille, koska hän on raskaana. Lapsemme pitäisi syntyä lähikuukausina.
- Olette viriili mies, Sudoplatov totesi. - Mutta tietysti tiesimme jo tuon kaiken. Voimme taata että lapsillenne ei tapahdu mitään. Eiväthän he ole edes teidän nimellänne.
- Siinä tapauksessa suostun.
- Hyvä. Itse asiassa tuo että olette käytännössä perheetön, oli yksi syy valintaanne. Tarvitsimme juuri sellaista kenraalia, Sudoplatov jatkoi.
- Ymmärrettävää, jos tämä on itsemurhatehtävä.
- Jos asiassa jotain huvittavaa haluaa nähdä, niin mielenkiintoinen sattuma että harvoista perheettömistä kenraaleista te täytätte kaikki muut ehdot parhaiten. Tai no, ehkä muitakin olisi mutta käytännössä kun arvon pitää olla vähintään kenraaliluutnantti niin heistä.
- Saanko kysyä mitä nämä muut ehdot ovat?
- No, kun sanoin että vähintään kenraaliluutnantti, niin tarkoitin että mieluummin täysi kenraali tai erityisen ansioitunut kenraaliluutnantti. Kuten te Kiovan ja Moskovan taistelujen sankarina. Se on ensimmäinen ehto. Toinen ehto on sitten ikä ja te olette tällaisista miehistä luultavasti nuorin tai ainakin riittävän nuori eli olette fyysisesti hyvässä kunnossa. Täytitte puoli vuotta sitten neljäkymmentä. Ja sitten kolmas ehto: olette luultavasti kaikista tuon arvoisista miehistä suurikokoisin.
Tässä vaiheessa toveri Stalin naurahti.
- Totta. Kuinka pitkä olette, toveri kenraali?
- Olen 187-senttinen, toveri pääsihteeri.
Ymmärtänette että olin vähintäänkin hämmentynyt. Mihin ihmeeseen kenraali tarvitsisi pituutta ja nuoruutta? Että ylettäisi kurottamaan korkeimmalle hyllylle poimimaan raskaita arkistokansioita ilman että selkä pettää?
- Suostutteko tehtävään, Stalin kysyi.
- Kyllä suostun, toveri pääsihteeri.
- Hyvä. Sudoplatov neuvoo teille yksityiskohdat. Ensin saatte parin viikon erikoiskoulutuksen, tai ainakin tarpeellisen ajan jos se enemmän vie. Sitten otatte komentoonne uuden armeijan, joka on tehtäväänne nähden sopivassa asemassa. Mutta kertokaa ensin pääkohdat, Sudoplatov. Haluan nähdä kenraalin ilmeen kun hän kuulee suunnitelmanne...


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

Kaksi komissaaria katsoi kenraalia suut auki.
- Siis tuolta minäkin näytin kun kuulin mistä oli kysymys, sanoin.
Hetken nieleskeltyään Vinogradov sai puhekykynsä takaisin.
- Ja mistähän tuossa erityiskoulutuksessa mahtoi olla kyse?
- Etteköhän te jo arvaa. Aseetonta taistelua ja sen jälkeen loppukokeet tositilanteessa. NKVD:n malliin.



4. huhtikuuta 1942, NKVD:n koulutuskeskus, Moskovan lähistöllä

Mies istui seinää vasten asetetulla tuolilla. En sanonut mitään astuessani sisään, en esittäytynyt vaan kävin suoraan asiaan.
- Boris Vladimirovits Smirnov. Teidät on tuomittu kuolemaan yhteistoiminnasta vihollisen kanssa. Kuten hyvin tiedätte. Olette kuitenkin onnekas. Satumme tarvitsemaan juuri teidän kaltaistanne miestä. Teillä on mahdollisuus hyvittää tekonne. Tehtävä on vaarallinen, mutta mikäli onnistutte, te kävelette ulos vapaana miehenä ja me revimme asiaa koskevat paperit. Suostutteko?
Kuolemaantuomittu katsoi minua hämmentyneenä. Vastaus oli pelkkä muodollisuus. Kukapa ei suostuisi tuntemattomaan, kun vaihtoehtona on kuolema.
- Suostun, toveri.
- Hienoa. Tervetuloa NKVD:n palvelukseen, sanoin. Otin askeleen eteenpäin ja ojensin käteni. Tuomittu nousi ylös refleksinomaisesti ja ojensi omansa. Hän oli minua selvästi lyhyempi, noin 170-senttinen kuten pitikin. Käden tarttuessa omaani nykäisin rajusti, potkaisin häneltä oikealla jalallani jalat alta, irroitin otteeni ja työnsin maata vasten. Käännähdin niin nopeasti kuin pystyin ja painoin vasemman polveni hänen hartoidensa väliin. Tartuin oikealla kädelläni hänen leukaansa, vasemmalla takaraivoon ja tein minulle opetetut liikkeet kaikin voimin. Tunsin kuinka hänen niskansa antoi myöten ja naksahti murtuessaan. Väänsin vielä lisää, vaikka se oli jo tarpeetonta.
- Melko hyvä, toveri kenraali.
Kouluttaja katsoi minua yrmeästi.
- Tuo olisi todennäköisesti riittänyt tosipaikassa. Mutta ei varmasti. Pystytte pudottamaan pari sekunnin kymmenystä siinä vaiheessa, kun asetutte hänen päälleen. Nyt teillä oli pieni viive niskaotteen saamisessa. Jos lähellä olisi ollut joku riittävän nopeilla reflekseillä varustettu, hän olisi saattanut ehtiä taklata teidät. Ampua ei olisi ehtinyt, kukaan ei saa pistoolia kotelosta riittävän nopeasti. Ellei sitten ase ole jo käyttövalmiina, mitä emme usko.
- Mutta tämä oli vasta ensimmäinen yritys elävällä uhrilla.
- Aivan. Hermoilu on ymmärrettävää. Muutama harjoitus lisää, niin totutte.
- Kuolemaantuomittuja riittää?
- Varmasti. Onnistumme jopa valikoimaan sopivan kokoiset, niin totutte juuri oikeisiin liikeratoihin. Pituuseroa teihin kun tosiaan on.

12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

- Ja te opitte, sanoi komissaari Vinogradov.
Katsoin vuoroin Vinogradovia ja Ignaskinia, joka oli ollut ääneti koko ajan.
- NKVD:llä on tapansa varmistaa se. Toveri komissaarien luulisi tietävän sen.
- Ja sitten teidät siirrettiin Leningradin rintamalle...



12. heinäkuuta 1942, Tuhovetskin kylä, vähän toistasataa kilometriä etelään Leningradista

Istuin vanhauskoisten kylänjohtajan navetassa. Tiesin että minut oli kavallettu saksalaisille ja odotin heitä vain saapuvaksi. Olin ehtinyt toimia vajaat kolme kuukautta 2. iskuarmeijan komentajana. Se oli hyökkäyksessään edennyt liian pitkälle ja joutunut lähes saarroksiin saadessani komentajuuden. Saimme vetäytymisluvan ja yritimme perääntyä. Saksalaiset sulkivat yhteyden, me avasimme kapean käytävän joka taas suljettiin ja sama yhä uudelleen. Kunnes 25. kesäkuuta käytävä sulkeutui lopullisesti. Armeijan jäänteet tuhoutuivat ja loput jäivät vangeiksi. Minä piileskelin linjojen takana ja hain lopulta turvaa vanhauskoisten kylästä.
Ovi avautui ja sisään astui saksalaisten partio. Yksi miehistä puhui venäjää.
- Teistä ei voi erehtyä, olen nähnyt kuvanne lehdessä. Tervetuloa sotavankeuteen, kenraali Vlasov.


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

- Ja sitten ryhdyitte petturiksi…
- En. En koskaan ryhtynyt petturiksi. Tehtäväni oli selvä. Olin saanut komentooni lähes saarroksissa olleen armeijan juuri tässä tarkoituksessa. Minun piti jäädä vangiksi ja voittaa saksalaisten luottamus.
- Sitä varten piti sitten perustaa kokonainen petturien armeija.
- Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Enkä minä saanut sitä heti perustaa. NKVD oli ollut liian optimistinen. He olettivat että näin korkea-arvoisen ja ansioituneen upseerin siirtyminen saksalaisten puolelle olisi niin iso propagandavoitto, että suunnitelma toimisi. Mutta natsit pitivät slaaveja ali-ihmisinä. NKVD:n haaveissa minut olisi viety tapaamaan Hitleriä muutaman kuukauden sisällä.
- Jolloin te…
- Aivan. Olin tappanut harjoituksissa useita Hitlerin kokoisia miehiä. Kun Hitler kättelisi minua, hyökkäisin hänen kimppuunsa ja tappaisin hänet paljain käsin. Olin häntä paljon suurempi ja minusta oli tehty aseettoman taistelun asiantuntija.



2. toukokuuta 1945, Prahasta länteen

Olin kuullut Hitlerin kuolleen. Kaikki oli mennyt hukkaan. Oli mennyt jo kuukausia aiemmin. Hitlerin tappamisella ei olisi enää ollut merkitystä vuonna 1945. Muistelin tapaamistani Himmlerin kanssa.

Hetken oli käynyt mielessä, että olisin käyttänyt saamiani oppeja Himmleriin. Ehkä olisin saattanut toimia siten, jos olisin tiennyt että en saa koskaan tavata Hitleriä. Silloin kuitenkin ajattelin, että kunhan armeijani saa suuremman painoarvon, pääsen tavoitteeseeni. Vaikka sitten odotettua myöhemminkin. Mutta se ei onnistunut. Ja nyt jäljellä oli enää roolin vetäminen loppuun asti. Pari päivää sitten kenraali Franco tarjoutui lennättämään minut turvaan Espanjaan. Mutta mitä minä siellä olisin tehnyt? Päätin kaikesta huolimatta jäädä neuvostojoukkojen vangiksi. Sanoin että olen jo kerran aiemmin kieltäytynyt jättämästä miehiäni saartorenkaassa.


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

Ovi avautui ja minut vanginnut kapteeni Jakusov astui sisään.
- Toveri komissaari, kyyti on valmiina. Pistetään petturi käsirautoihin ja ajetaan hänet tankin sisällä armeijan päämajaan.
- Hyvä. Poistukaa, tuomme vangin kohta.
Jakusov sulki oven takanaan. Vingradov kiinnitti käsiraudat ranteisiini.
- Kenraali Vlasov. Tuo tehtävännehän oli niin salainen, että siitä ei tiedä kukaan muu kuin Stalin itse, hänen sihteerinsä ja muutama NKVD:n mies.
- Kyllä. Minulle tehtiin aivan selväksi, että en saa paljastaa tätä kenellekään enkä ole niin tehnytkään ennen tätä päivää. Sanoivat myös, että onnistuminen tarkoittaa sitä että saksalaiset teloittavat minut, epäonnistuminen sitä että venäläiset teloittavat minut. Jälkimmäisessä tapauksessa kukaan ei saisi koskaan tietää, että en ollutkaan petturi. Salaisuus ei saisi levitä kenenkään tietoon. Mutta enhän minä varsinaisesti epäonnistunut, sillä en päässyt edes yrittämään. Siksi puhuin teille. Onhan sota nyt ohi ja parhaani yritin. Tämä on ainoa mahdollisuus kunniani palauttamiseksi. Muistakaa että sodan päätöspäiviniä armeijani käänsi aseensa saksalaisia vastaan ja esti SS-joukkoja tuhoamasta veljeskansamme pääkaupunkia Prahaa. Kenraali Bunjatsenkon ehdotuksesta ja minun hyväksynnälläni.
Huomasin Vinogradovin ja Ignaskinin vaihtavan keskenään merkitsevän katseen, mutta en vielä silloin ymmärtänyt sen tarkoitusta.



12. toukokuuta 1945, Dresden, marsalkka Konevin päämajassa

- Toveri armeijankomissaari. Luovutamme vangin teille.
- Kiitos. Hyvää työtä, toveri Vinogradov ja … Ignaskinhan se oli?
- Kyllä, toveri komissaari.
Komissaari Olizarenko kääntyi vartiomiesten puoleen.
- Viekää vanki selliin ja varmistakaa ettei hän puhu kenenkään kanssa ennen kuin saamme kunnon kuulusteluolosuhteet valmiiksi.
Vlasovin poistuttua komissaari Olizarenko kääntyi nuorempien kollegoidensa puoleen.
- No niin. Tämä oli sitten Vlasovin ensimmäinen etappi matkalla kohti hirttolavaa, mikä on ainoa oikea rangaistus Neuvostoliiton pettäneille. Mitä vanki kertoi teille?
Vinogradov vilkaisi alta kulmiensa Ignaskinia ennen vastaustaan.
- Pyysi ainoastaan ruokaa ja vettä. Muuten ei kerrassaan mitään. Ei suostunut vastaamaan lainkaan kysymyksiin, paitsi vahvisti henkilöllisyytensä kysyttäessä. Emme ryhtyneet kovistelemaan, kun ajattelimme tämän olevan korkeamman tahon asia.
- Hyvä. Kirjoittakaa kuitenkin asiasta selvä raportti.
- Käskystä, toveri komissaari.

maanantai 10. toukokuuta 2021

Sivallus CCCLXVIII

Meiltä ei ole kysytty: Miksi Sanna Marin on niin taitava poliitikko?
Me vastaamme silti: Tunnetusti harjoitus tekee mestarin eli ihminen kehittyy asiassa taitavaksi tehtyään valtavan määrän toistoja. Nykyään politiikka on niin monimutkaista, että poliitikot joutuvat tekemään päätöksiä ja antamaan lausuntoja asioista, joista he eivät ymmärrä yhtään mitään.
Sanna Marinilla on niin paljon asioita joista hän ei mitään tajua, että hän on saanut tällä alalla ylivertaisen määrän harjoitusta.

lauantai 8. toukokuuta 2021

Uusinta: Hitlerin päiväkirja


Lukijalle: Näin toisen maailmansodan Euroopan osion päättymispäivän kunniaksi paljastetaan, mitä todella tapahtui vuosina 1933-1945:

Tutkiva journalismimme sai aikaan ihmeitä ja löysimme Hitlerin päiväkirjan. Seuraavassa valikoituja otteita, jotka todistavat että Aatu osasi kirjoittaa paljon mielenkiintoisemminkin kuin unilääkkeeksi kelpaavasta Mein Kampfista voisi päätellä.


30.1.33. Jawohl! Tänään minusta tuli Saksan valtakunnankansleri. Sen kunniaksi päätin ruveta pitämään päiväkirjaa. Mihinkään pitkiin vuodatuksiin ei kyllä ole aikaa. Kiirettä tulee pitämään ainakin sen jälkeen, kunhan siitä seniilistä Hindenburgista pääsee eroon.

27.2.33. Annoin Hermannille tehtävän polttaa valtiopäivätalo. Tulikin kunnon roihu.

1.7.34. Vihdoinkin pääsin eroon siitä vanhasta pervosta Röhmistä. Olisi se muuten saanut virkansa pitää, mutta mitäs meni piru nipistämään minua persuksista silloin -26. Tähän asti sitä tarvitsi, mutta nyt on valta niin tiukasti käsissä että se sodomiitti sai potut pottuina.

2.8.34. Hindenburg kuoli tänään. Tosin eroa viimeaikaiseen tilaan ei juuri huomaa. Taidanpa nimittää itseni presidentiksi, ellen sitten keksi nasevampaa titteliä.

12.9.35. Nürnbergin puoluepäivillä. Eva pihtaa taas. Suutuspäissäni käskin laatia lisää juutalaisvastaisia lakeja. Joskus tulee ikävä Geli-vainaata. Siltä sai aina kun halutti, vaikka on myönnettävä että Evalla on paremmat kyydit.

15.2.36. Koeajoin Ferdinand Porschen uuden kansanauton. Näyttää kuplalta ja sanokaa minun sanoneen, siitä tulee vielä riesa maailmalle.

3.8.36. Olympiastadionilla katsomassa kisoja. Joku nekru voitti satasen.

13.9.37. Palasin Nürnbergin puoluepäiviltä. Ei kyllä yhtään kiinnostanut, samat on aina nähty. Istu nyt siinä muitten keskellä kun pierettää niin perkeleesti. Onneksi välillä tuli musiikkia, niin pystyi päästelemään tuhnuja. Hermann ja Heinrich katselivat paheksuvasti toisiaan, mutta epäilen että se oli vain vittuilua - eivät ne voineet olla tajuamatta että se olin minä.

12.3.38. Kävin Paula-siskon luona Wienissä kahvilla. Hyvää sachertorttua. Liitin samalla Itävallan Saksaan ja nimesin sen Ostmarkiksi.

29.9.38. Pikku palaveri Münchenissä Chamberlainin, Daladierin ja Mussolinin kanssa Tsekkoslovakian asioista. Vittu mikä moka, joku unohti kutsua Tsekkoslovakian presidentin (en nyt muista tyypin nimeä) paikalle. No, saatiinpa asiat sovittua sutjakammin.

12.10.38. Pidin puhuttelun Jospehille ja Magdalle. Ero ei tule kysymykseenkään. Mikä piru siinä klenkka-Goebbelsissä naisia miellyttää, pääsi painamaan parikymppistä bimboa. Ei taida Josephilla olla se kolmas jalka yhtä pahasti kampura kuin oikea koipi. Entäs Magda? Hittojako Karl Hanke hänessä näki? Halusi varmaan testata, pitääkö paikkansa että joka tytöllä pimppi on mutta vittu vasta viiden lapsen äidillä.

10.11.38. Taitaa olla pientä taipumusta pyromaniaan. Huomasin jokin aika sitten, että valtiopäivätalon palosta on reilut viisi vuotta ja oli ikävä liekkejä. Päätin poltattaa muutaman synagogan kansan huvitukseksi, mutta tuli otettua vähän liikaa schnapsia ja mopo lähti käsistä. Hitto mikä krapula.

31.12.38. Time-lehti valitsi minut Vuoden Mieheksi! GRUNT! Saavat luvan toimittaa läpyskän diplomaattipostissa vähän äkkiä tänne. Kun näytän Evalle, niin sehän kostuu pelkästä kansikuvasta ja meitsi pääsee taas pukille!

16.3.39. Alan ymmärtää miksi hävittiin maailmansodassa. Kentsuilla oli eilen kusi sukassa, kun miehitettiin loppukin Tsekkoslovakiasta. Mutta eihän nuo länsivallat sitten tehneet paskaakaan. Saatanan pelkurit (siis nuo meidän kentsut).

20.4.39. Viiskyt vuotta mittarissa. Hyvät bileet, Heinrich ja Joachim ottivat kännipäissään nokkapokat (Joachim voitti), Hermann ja Joseph sammuivat pöydän alle. Tuolle Hessille pitää tehdä jotain, kun se ei ryyppää. Epäilyttävää.

23.8.39. No nyt se kolmannen luokan shamppanjakauppias Ribbentrop on vihdoinkin saanut jotain aikaan. Hyökkäämättömyyssopimus Stalinin kanssa ei ole mikään pikkujuttu. Saas nähdä parin vuoden päästä, mihin asentoon Joosefin viikset asettuvat, kun tehdään yllärit kollegalle.

3.9.39. Voi vittu. Mikä noita brittejä ja ranskalaisia vaivaa. Minä miehitän Saarin - ei mitään. Miehitän Reininmaan - ei mitään. Liitän Itävallan Reichiin - ei mitään. Uhittelen Tsekkoslovakialle ja saan ne suostumaan Münchenin sopimukseen. Petän sopimuksen ja miehitän koko Tsekkoslovakian - ei mitään. Ja nyt menen ja hyökkään Puolaan ja mitä nämä tekevät? Pitävät sanansa ja julistavat sodan. Eihän niihin voi luottaa - ne eivät pettäneetkään polakeille antamiaan lupauksia. Pitäisi erottaa se kyvytön ääliö Ribbentrop, mutta kun tilalle on tarjolla vain vielä kyvyttömämpiä ääliöitä.

18.3.40 Tapasin Mussolinin Brennerin solassa. Scheisse, ollaan treffattu Beniton kanssa monesti ennenkin mutta vasta nyt synkkasi tosissaan. Duce näytti jotenkin vaivaantuneelta, joten käskin avustajat pois ja kysyin kahden kesken että mikä nyt. Vääntelehti mutta tunnusti sitten että vatsavaivoja. Sanoin että antaa tulla vaan niin minäkin töräytän. Niin me sitten päästeltiin ja oltiin yhtä mieltä siitä että minä voitin äänessä mutta Benito hajussa. Hitto kun naurettiin. Piti muistaa tuuletella ennen kuin päästettiin adjutantit takaisin.

25.6.40. Vihdoin Pariisissa. Kyllä sinne tuli yritettyä reilu parikymmentä vuotta sittenkin, mutta turhaan. Hiton harmi sinänsä ettei edellisellä kerralla onnistanut. Silloin olisi nuorena miehenä voinut mennä Pigallelle huoriin ettei mitään. Vaan eipä nyt onnaa, kun Speer ja kumppanit ovat messissä. Juoruaisivat Evalle ja siitäkös mekkala tulisi.

19.7.40. Ylensin tusinan verran kenraaleita sotamarsalkoiksi. Kun Hermann kuuli tästä etukäteen, hän hermostui. Halusi, että teen hänestä vielä korkeampiarvoisen. Lupasin jos kertoo hyvän vitsin. Hermann rykäisi ja aloitti: "Olin makuuhuoneessa, kun Emmy tuli paikalle ja ihmettelin, miksi heiluttelin marsalkansauvaani sängyllä olevien vaatteiden yllä. Johon minä totesin, että 'ich befördere meine Unterhose zu Oberhose!'". Repesin. Oli pakko keksiä Göringille upouusi Valtakunnanmarsalkan titteli.

6.4.41. Mussolini on taas sössinyt kaiken. Piti mennä Kreikkaan pelastamaan tilannetta, mutta piru vie kun muistettiin liian myöhään että Jugoslavia on matkan varrella. Tuli vähän isompi soppa kuin suunniteltiin.

11.5.41. Hess lensi Englantiin! Jotenkin minä arvasin, että ei tuosta tyypistä hyvä seuraa. Miten voit luottaa keneenkään Afrikassa syntyneeseen? Sitä vain antoi anteeksi, kun kyseessä oli 'alte Kamerad'. Saatana, miehen kulmakarvatkin ovat kuin kaksi vittua vierekkäin.

22.6.41. Evalla alkoi tänään menkat. Hyökkäsin Neuvostoliittoon.

8.12.41. Saatanan vinosilmät. Menivät hyökkäämään Havaijille! Ikään kuin jenkeistä ei olisi tarpeeksi riesaa muutenkin. Ei kai tässä muu auta kuin julistaa sota niillekin.

31.12.41. Saatanan vinosilmät. Jos kerran ollaan sodassa, niin sitten ollaan sodassa. Tässä on odotettu jo vuoden loppuun asti, mutta Tojo vain imee Stalinin kullia. Miksi perkeleessä se riisinjyvä ei voi julistaa neukuille sotaa ja helpottaa meidän itärintamamme painetta? Kyllä minä siitä hyvästä antaisin niille Siperian aina Jeniseille asti.

4.6.42. Kävin pikavisiitillä Suomessa. Lentokentälle laskeuduttaessa kusetti niin helvetisti, että piti juosta metsänreunaan heittämään kepillinen. Muistilistalle: asennuta Focke-Wulfiin vessa.

31.1.43. Stalingrad on antautunut! Scheisse, ja minä kun varta vasten ylensin Pauluksen marsalkaksi, että ymmärtäisi tapella loppuun asti. Paulus saisi tunkea marsalkansauvansa paikkaan jonne päivä ei paista.

25.5.43. Näin Messerschmittin uuden keksinnön. Suihkuhävittäjä, ja paskat! Salamapommittajaksi, sanon minä.

23.8.43. Kurskissa meni sitten poskelleen. Donnerwetter, ei olisi sittenkään pitänyt odottaa niitä uusia panssarimalleja. Pakkaisin pillit pussiin ja rupeaisin taas taidemaalariksi, mutta kädet vapisevat niin pahasti että menisi impressionismin puolelle, oksettavaa.

6.6.44. Liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa. Ja mitä nämä helvetin pöljät tekevät? Antavat minun vedellä sikeitä puoleenpäivään ennen kuin uskaltavat tulla kertomaan. Vittu, nykyään ei saa kunnon henkilökuntaa mistään. Taidanpa ihan vittuillakseni kieltää panssaridivisioonien siirron paikalle. Sanon, että tämä on pelkkä hämäys ja oikea maihinnousu tehdään Calaisiin. Siinäpähän oppivat asioiden tärkeysjärjestyksen, paskiaiset.

22.7.44. Korvissa soi ja päätä särkee. Tällä kertaa en ole krapulassa kuten normaalisti. Joku vitun nobody Stauffenberg räjäytti toissapäivänä pommin bunkkerissa eikä se rähmäkäpälä osannut tehdä sitäkään oikein. Ansaitsi tulla ammutuksi jo siitä hyvästä; mukamas preussilainen upseeri eikä tuon kummempaa saa aikaan. Scheisse, että jomottaa ohimoissa.

25.1.45. Vastahyökkäys lännessä meni vituiksi.

14.2.45. Dresden meni pommituksissa vituiksi.

16.3.45. Vastahyökkäys idässä meni vituiksi.

18.3.45. Evan kanssa meni vituiksi. Ei kuulemma saa nukuttua pommitusten takia ja päätä särkee.

22.4.45. Saatana että vedin tänään herneen nenään. Meitsi oli just laatimassa hienot suunnitelmat, kun kentsun perkeleet tunnustivat, ettei mitään vastahyökkäystä ole tehty. Pistin sen luokan raivarit, että jos tästä revohkasta joskus tehdään elokuva, niin siinä on legendaarisen kohtauksen ainekset.

28.4.45. Himmler oli ruvennut rauhanneuvotteluihin, saatanan petturi. Nyt ymmärrän miksi Blondi yritti aina näykkiä äijän housunlahkeita ja kusi kerran sen kintuille.

29.4.45. Kyllä tämä tästä vielä. Fredrik Suurikin nousi, vaikka vihollinen oli Berliinin porteilla. Päätin mennä Evan kanssa naimisiin, niin onpa Saksan kansalla edustava hallitsijapari, kunhan sota on voitettu.

30.4.45. Donnerwetter. Evalla nousi pissa päähän, kun pääsi Frau Hitleriksi. Nyt mulla on raunioina olevan valtakunnan lisäksi nalkuttava akka. Ei tätä kestä, taidan ampua itseni.

torstai 6. toukokuuta 2021

Välihuomautus 147 : Rikas, rakas, köyhä, varas…


Melinda Gates kyllästyi 27 avioliittovuoden jälkeen siihen, että Bill Gatesilla oli Microsoft. Parilla ei tiettävästi ole avioehtoa eli lusikoita riittää jaettavaksi. Jos Melinda saa edes vajaat puolet omaisuudesta, hänestä tulee ilmeisesti maailman toiseksi rikkain nainen.

Maailman absoluuttisesti kymmenen rikkaimman listalle ei kuitenkaan ole asiaa, mikä on selvä merkki epätasa-arvosta. Katsotaanpa kuinka maailman kymmenen rikkainta on roponsa tienannut, vaurausjärjestyksessä:
1. Jeff Bezos: Amazonin perustaja.
2. Elon Musk: Teslan ja SpaceX:n perustaja.
3. Bernard Arnault: Louis Vuittonin ja muiden luksustuotefirmojen omistaja, aloitti isänsä firmassa mutta siirtyi sitten yksityisyrittäjäksi.
4. Bill Gates: Microsoftin perustaja.
5. Mark Zuckerberg: Facebookin perustaja.
6. Warren Buffett: Sijoittaja, rahamarkkinamagnaatti.
7. Larry Ellison: Teknologiafirma Oraclen perustaja.
8. Larry Page: Googlen toinen perustaja.
9. Sergey Brin: Googlen toinen perustaja.
10. Mukesh Ambani: Kasvatti isänsä keskisuuren yrityksen Intian suurimmaksi monialayritykseksi.
Kahdeksan firman pystyttäjää ja kaksi pienestä lähtenyttä moninkertaistajaa.

Entä sitten maailman kymmenen rikkainta naista?:
1. Francois Bettencourt Meyers: L’Orealin omistaja, peri omaisuutensa äidiltään joka oli perinyt sen firman perustaneelta isältään.
2. Alice Walton: Wal-Martin omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta isältään.
3. MacKenzie Scott: Jeff Bezosin, Amazonin perustajan ex-vaimo, sai omaisuutensa avioerossa.
4. Julia Koch: Koch Industriesin omistaja, peri omaisuutensa mieheltään jonka isä oli firman perustaja.
5. Miriam Adelson: Las Vegas Sands -viihdeyhtiön omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta mieheltään.
6. Jacqueline Mars: Mars-yhtymän (tunnetaan Suomessa parhaiten suklaapatukoistaan, mutta tämä on vain pieni osa firman tuotteista) omistaja, peri omaisuutensa isältään jonka isä oli firman perustaja.
7. Yang Huiyan: kiinteistöyritys Country Gardensin omistaja, jolle hänen yhä elossa oleva firman perustanut isänsä on siirtänyt suuren osan omistuksistaan.
8. Susanne Klatten: lääkeyritys Altanan ja BMW:n osaomistaja, peri omaisuutensa isältään, jonka isä perusti nämä firmat (ja sivumennen sanoen Magda Quandt, myöhemmin Magda Goebbels, oli Klattenin isän äitipuoli muutaman vuoden ajan).
9. Gina Rinehart, kaivosyhtiö Hancock Prospertiesin omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta isältään ja moninkertaisti sen.
10. Iris Fontbona, kaivosyhtiö Antofagastan omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta mieheltään.
Joukkoon liittynee nyt Melinda Gates.
Kuusi jotka ovat perineet suuren omaisuuden vanhemmiltaan, kolme jotka ovat perineet sen mieheltään ja kaksi jotka ovat saaneet sen avioerossa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka naisia sorretaan liike-elämässä: miehet pystyvät ansaitsemaan oman vaurautensa, mutta rikkaimmat naiset ovat joko joutuneet putkahtamaan maailmaan oikeasta jalkovälistä tai avaamaan omansa oikealle henkilölle.

tiistai 4. toukokuuta 2021

Uutiskatsaus 18/2021


1. Vedetäänpä hätäjarrusta

Kuten odottaa sopi, pandemia alkaa osoittaa tyrehtymisen merkkejä kevään tultua. Speissarihallitus reagoi purkamalla rajoituksia. Laskelmieni mukaan olivat kylläkin myöhässä. Tartuntamäärät ovat laskussa, rokotuskattavuus jyrkässä nousussa ja kesän aikana virusmuunnoksetkaan tuskin leviävät. Hallituksen olisi pitänyt reagoida aiemmin saavuttaakseen tavoitteensa eli koronaepidemian ylläpidon matalalla liekillä suosion lisäämiseksi. Nyt näyttää siltä, että epidemia tukahtuu kesäksi. Vaan eipä hätää, syksyllä virusmuunnokset tulevat taas… Ammattilaisetkin arvostelevat suunnitelmaa, koska se ei ilmoita täsmällisiä rajoja milloin mitäkin toimia tehdään. Eihän se voikaan, jos tavoitteena on epidemian ylläpito hiljaisella liekillä. Silloin reagoidaan aina tarpeen mukaan, onneksi hallituksen ammattitaidottomuus kuitenkin sotkee tavoitteet. Jos epidemia olisi oikeasti haluttu tukahduttaa, olisi noudatettu Singaporen mallia.
Perinteisesti tällaiset pandemiat ovat kestäneet joitakin vuosia. Nykyinen tilanne on siinä mielessä ainutlaatuinen, että nopeiden liikenneyhteyksien ylikansoitetussa maailmassa ei ole koettu mitään vastaavaa. Oman arvioni mukaan paras referenssi löytyy yli sadan vuoden takaa. Vuosien 1889-1895 pandemia muistuttaa oireiltaan ja tarttuvuudeltaan parhaiten nykyistä. Onkin mahdollista, että sen aiheutti koronavirustyyppiin kuuluva pirulainen eikä normaali influenssavirus.


2. Nitsevoo

Venäjä taistelee koronaa vastaan omalla tyylillään. Putin lupasi kaikille venäläisille kymmenen päivän koronavapaan. Varsinaisia ylimääräisiä vapaapäiviä on vain neljä: 4.-7.5. Ympärillä on viikonloput, jotka tuovat yhdessä kahden perinteisen vapaapäivän kanssa yhteensä kymmenen päivää vapaata. Nämä perinteiset vapaapäivät ovat maanantai 3.5 eli työväenpäivä, joka vietetään perinteisellä venäläisellä työnteolla eli valtio on maksavinaan palkkaa ja työntekijä on tekevinään töitä ja seuraava maanantai 10.5, jolloin vietetään voitonpäivää sen muistoksi, että nuorimmatkin ennen nykyistä kehitysmaalaisinvaasiota joukkoraiskatut saksalaisnaiset ovat jo 85-vuotiaita.


3. Osat valloissa

Yhdysvaltoihin on näillä näkymin tulossa viideskymmenesensimmäinen osavaltio. Tähän asti pääkaupunki Washington D.C. on ollut vailla kunnollista kongressiedustusta. Sillä ei ole edustajaa senaatissa. Edustajainhuoneessa sillä on yksi edustaja, jolla on puhe- mutta ei äänioikeutta. Tämä on seurausta historiallisista syistä, joiden mukaan pääkaupungin edustajat omistaisivat elämänsä epäitsekkäälle liittovaltion palvelemiselle tai jotain sinnepäin.
Asemaa on haluttu korjata jo pitkään. Nyt tämä kuitenkin nytkähti rajusti eteenpäin osavaltioaseman tultua hyväksytyksi edustajainhuoneessa. Syynä ei ole mikään jalomielinen kädenojennus, vaan demokraattien raaka valtapolitiikka. D.C. kun sattuu olemaan demokraattienemmistöinen varsin selvin lukemin. Se on myös USA:n ainoa suuri kaupunki, jonka asukkaista enemmistö on mustia. Washington on myös rikostilastoissa valtakunnan ehdotonta kärkeä, mutta näiden kahden asian yhteyden osoittamisesta jaetaan tuomioita oikeudessa. Sen hyväksyminen osavaltioksi toisi demokraateille senaattiin kaksi ääntä ja edustajainhuoneeseen yhden äänen lisää.
On kutakuinkin järjetöntä, että osavaltioasema myönnettäisiin yksittäiselle kaupungille. Uuden osavaltion pinta-ala olisi 177 neliökilometriä, joka on alle viisi prosenttia pienimmän osavaltion Rhode Islandin alasta. Asukkaita olisi noin 689 tuhatta, mikä tekisi siitä kolmanneksi pienimmän osavaltion hieman Vermontin ja Wyomingin edelle.
Järjellinen ratkaisu olisi liittää D.C. vaaliteknisesti joko Virginiaan tai Marylandiin, joiden alueista se on alunperin muodostettu. Tämä ei kuitenkaan demokraateille käy, koska se ei toisi heille lisää valtaa.


4. Sotilasvalan velvoittamana

En tiedä millainen mahtaa olla sotilasvalan teksti Ranskassa, mutta epäillä sopii että se ei sisällöltään paljon suomalaisesta poikkea. Kaksi sormea pystyssä on tullut luvattua mm.: Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
Näin toimi joukko korkea-arvoisia ranskalaisia upseereita, jotka avoimessa kirjeessään kertoivat suoraan, millaisen vaaran islamisoituminen Ranskalle aiheuttaa. Kirjeessä todettiin, että sisällissota ja sen aiheuttamat tuhannet uhrit ovat lähellä. Toistaiseksi lukemat ovat pysyneet sadoissa.
Reaktiot olivat odotetut. Asevoimien komentaja ilmoitti kirjoittajien joutuvan oikeusistuimen eteen. Kirjettä puolustaneita poliitikkoja syytetään sisällissodan lietsomisesta. Mikä on aika absurdia huomioiden, että kirjeen tarkoitus oli nimenomaisesti estää sisällissota.
Toistetaan taas kerran: Islamista ei tarvitse olla huolissaan. Sen sijaan on oltava erittäin huolissaan siitä, että länsimaissa ei haluta tehdä islamille mitään. Jos haluttaisiin, niin islam ei olisi mikään ongelma. Länsimaiden teknologia ja yhteiskuntajärjestelmä on niin ylivertainen, että länsimaalaisten ja muslimien keskinäinen otsaanlyöntimatsi muistuttaisi FC Barcelonan edustusjoukkueen ja Hornankuusen Palloilijoiden E-juniorien futisottelua.


5. Boikotissa

Lewis Hamilton ja pari hänen seuraajaansa (”seuraaja” voidaan tässä käsittää sekä some- että rataseuraajaksi) ilmoittivat ryhtyvänsä someboikottiin rasismin takia. Totesin, että tämähän on oikein ilon ja onnen päivä. Tosin pahat aavistukset täyttivät mielen ja olin oikeassa: someboikotti kestikin vain viikonlopun ja sitten alkoi taas Burn-Loot-Murder. Tuli mieleen se matujen puurosuuttumuksesta seurannut nälkälakko, joka kesti päiväkausia mitä nyt ruoka-aikoina vähän lipsuttiin.


6. Itsestäänselvyyksien ihmettelyä

Helsingin väkiluku ei olekaan lisääntynyt odotettuun tahtiin, vaan poismuutto on lisääntynyt. Artikkeli listasi erinäisiä syitä poismuutolle ja ne olivat useimmiten ihan paikkansapitäviä. Mutta lisätään nyt se yksi mainitsematta jäänyt varsin painava syy: haittamaahanmuutto. Ja siitä kolme asiaa:
1) Ihmiset eivät halua asua turvattomassa kaupungissa. Jokainen asuinalue kaikkialla maailmassa, jossa riittävän suuri osuus väestöstä koostuu afrikkalaisista ja/tai muslimeista (eikä satu sijaitsemaan valtavan öljylähteen päällä), on slummi.
2) Helsingin ”muuttovoitto” on jo vuosikausia koostunut maahanmuutosta. Jos tämä olisi tyrehtynyt, väkiluku olisi luultavasti vähentynyt joka vuosi. Nyt tämä tyrehtyi koronaepidemian takia.
3) Vuoden 2015 matu-invaasion mukana pikkukuntiin sijoitetut valuivat Helsinkiin ja tämäkin ”muuttovoitto” on nyt tyrehtynyt parin viime vuoden aikana.
Jos vuokratuki poistettaisiin, asuntojen vuokrat putoaisivat normaalille tasolle ja työssäkäyvillä ihmisillä olisi taas varaa asua Helsingissä. Nykyään muun maan veronmaksajien rahoista menee melkoinen osa pääkaupunkiseudulla asuvien haittamaahanmuuttajien vuokrien maksuun moraalittomille sijoittajille.


7. Ideavarkaus

Kirjoitin vuonna 2013 jutun, jossa fiktion keinoin kuvailin konstin jolla veteraanijärjestöjen rahat kavalletaan monikulttuurille. Jutun tarkoitus oli nauraa valmiiksi kumoon skenaario, jonka päättelin olevan edessä joidenkin vuosien kuluttua. Nyt se sitten tuli:

(Pitää vielä lisätä, että linkatun kirjoitukseni kommenteissa totesin kirjoituksessa esiintyneen ”Veera-Maija Pohjankurun” olleen väännös erään tapaamani korulauseita viljelleen substanssittoman VTM:n tekeleen nimestä. Ennustin että hän on piakkoin ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Sen verran meni överiksi, että nyt googlettamalla kävi ilmi, että on ollut sittemmin vihreiden ehdokkaana kuntavaaleissa – ei onneksi mennyt läpi. Jumaliste minä olen meedio näissä ennusteissani. Valitettavasti.)


8. Vähästä suututaan

Suomessa on havaittu, että lisääntyneen “nuorisoväkivallan” syynä on “kunnian puolustaminen”. Tästä jo voikin arvata, mitkä ryhmät ovat syyllisiä väkivallan lisääntymiseen. Eikö olekin muuten mielenkiintoista, että kunniaansa puolustavat juuri ne, joilla ei ole mitään puolustamisen arvoista? Tätä varten lähtevät sitten nuorisotyöntekijät Barren ja Mussen tekemään sinänsä arvokasta ja kunnioitettavaa työtä Helsingin kaduille. Työtä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa. ”Barre kertoo, että hyvä on osata kolmea tai neljää eri kieltä. Arabia, englanti, suomi ja somalia, hän listaa.” Nuorilla on kuulemma tylsää, kun mihinkään ei pääse ja mitään tekemistä ei ole. Ovatkohan nämä nuoret kuulleet opiskelusta tai urheilusta? Lenkkipolkuja ei ole suljettu ja lukea voi aina. Mutta kulttuureja on monenlaisia. Tässä yhteydessä julkaisemme Wikipedian listat islamilaisista keksinnöistä vuoden 1700 jälkeen:
---
---
---
ja afrikkalaistaustaisista tiedenobelisteista:
---
---
---


9. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Ali Taqi Hussein Al-Azzawi … jäkjäkjäk … kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen … käläkäläkälä … alaikäisen tytön törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois. Tällä kertaa lisättäköön vielä mitä tapahtui ja miksi siitä jäätiin kiinni. DNA-rekisteristä löytyi vuoden kuluttua osuma, kun tekijä oli syyllistynyt myöhemmin pahoinpitelyyn. Ja itse tapahtuma: ”Raiskaus tapahtui keskellä yötä vuoden 2018 heinäkuussa 17-vuotiaan tytön ollessa palaamassa kavereidensa luo Espoossa sijaitsevan Lippajärven rannalta. Tyttö käveli hiekkatietä, kun yllättäen takaa tullut mies tarttui häntä käsivarsista ja lantiosta. Mies repi tytön housut alas ja raiskasi tämän.” Ja tähän Al-Azzawi itse asiasta kuultuna: ”Epäilty oli turvapaikanhakijana Suomeen tullut Al-Azzawi, joka myönsi kuulusteluissa sukupuoliyhdynnän, mutta väitti, että tyttö olisi ollut asiassa aloitteellinen ja houkutellut hänet seksiin. – Hän ilmaisi sen selvästi, mies väitti oikeudessa.” Olisiko muuten kannattanut ottaa kaikista laittomasti maahan tunkeutuneista saman tien DNA-näytteet, niin tämä ja varmaan aika monta muutakin rikosta olisi selvinnyt kustannustehokkaammin?)


10. Neekeri Sotkamoon ja äkkiä!

Sotkamolainen harrastajateatteri joutui kohun keskelle. Näytelmässä kun esiintyi musta hahmo ja kun ryhmässä ei sattunut olemaan yhtään mustaa, niin ratkaisu oli kenkälankki. Ja tämähän on sitten hirmuista rasismia.
Älyllinen lukija voi tietysti miettiä, tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että Afrikassa on mahdotonta esittää mitään Shakespearen näytelmiä tai parhaimmillaankin ne supistuvat Othellon yksinpuheluksi. Eipä huolta, sillä on olemassa jännä keksintö nimeltä kaksoisstandardi. Katsotaanpa mitä Wikipedia sanoo tilanteesta, jossa valkoinen esittää mustaa: kyseessä on ”valkopesu elokuvissa”, kun taas jos musta esittää valkoista, kyseessä on ”värisokea roolijako”.
Muistakaa hyvät ihmiset ongelmilta välttyäksenne: Kaikki muu on rasismia paitsi mokutus ja mokutuskin on rasismia, jos sitä tekee valkoinen heteromies!


11. Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Salon Vilpas voitti koripallossa ensimmäisen SM-kultansa. Odotetusti salolainen kilpaurheilun vihollinen nro 1, uimahallin rataköysi- ja roiskevastaava, kaupunginvaltuutettu Jaana Haapasalo veti juhlinnasta koripallon nenäänsä.
Jos jotain asiaa vastustaa, niin pitäisi sitten ottaa siitä vähän selvääkin. Siinä mielessä osaan jopa asettua Haapasalon kannalle, että ei minustakaan tässä asiassa ole liiemmin juhlimista. Tuskin joukkueessa kovin montaa salolaista oli ja sitä paitsi Suomen mestaruuden avainpelaajia olivat neljä amerikkalaispelaajaa. Joilla yleensä on tapana pelata Suomessa vain yksi kausi ja häipyä sitten muualle. Tämä aiheutuu veroteknisistä syistä. Koripallokausi jakautuu kahdelle vuodelle ja verovuoden aikana saa ulkomaalaistyöläinen ansaita verovapaasti 20000 euroa. Normaali hinta kauden peleille on yleensä vähän alle 40000 euroa, jonka pystyy näin ollen maksamaan verovapaasti. Jos jenkki jää toiseksi kaudeksi Suomeen, verokarhu tulee osingoille. Niinpä käynnit ovat yleensä yhden kauden mittaisia. Suomesta virtaa siis tämän käytännön takia rahaa pois kansantaloudesta ja jäljelle ei jää muuta kuin silloin tällöin huumetuomio tai isätön mulatti. Olisi kuitenkin kiva katsella sitä vasemmistolaisen kognitiivista dissonanssia, joka syntyy siitä että toisaalta inhoaa urheilua ja toisaalta urheilun ansiosta neekerit saavat verotonta rahaa, mikä taas on vasemmistolaisessa katsannossa kaksoisplushyvä.


12. Piikkarit jalkaan

Therese Johaug juoksi viime kesänä kympin eurooppalaisittain mitaten kovaan aikaan ja olisi tuloksellaan EM-kisoissa pistesijalla, aivan mitalien tuntumassa. Nyt hän aikoo kesällä ottaa tosissaan ja pistää lenkkareiden sijaan piikkarit jalkaan. Entinen kympin ME-nainen Ingrid Kristiansen kauhistui ajatusta. Tottumattomalle piikkarit saattavat aiheuttaa äkkiä jalkavammoja. Sitä paitsi Kristiansen oli Johaugin juoksua katsottuaan tullut samaan tulokseen kuin minäkin: Johaugin juoksutekniikka on sellainen, että piikkarit eivät tuota hänelle merkittävää etua. Oma arvioni on, että Johaugille piikkarit tuovat kympin tulokseen muutoksen, joka on välillä -20 - + 10 sekuntia. Tämä siis olettaen, että Johaug selviää vammoitta alustavista piikkarikokeiluistaan.
Johaug on ilmeisesti lahjakkaampi juoksijana kuin hiihtäjänä. Hän ei ole kuitenkaan tottunut juoksemaan kilpaa; tilanne olisi aivan erilainen kuin jos hän olisi treenannut muutaman vuoden juoksu päälajinaan. Kykyjä on: hän juoksi ennen viime kesää edellisessä ratakilpailussaan vuonna 2007 3000 metriä aikaan 9.40,61 vasta 19-vuotiaana. Aika on sellainen, että sillä pudottaisiin Suomen kaikkien aikojen tilastossa niukasti sadan parhaan joukosta eli sijoitus olisi 101. Norjan kaikkien aikojen tilastossa sillä ollaan luultavasti jossain viiden-kuudenkymmenen paikkeilla. Kympin ajallaan, jonka hän siis juoksi toistakymmentä vuotta myöhemmin huippukuntoisena, hän on Norjan kaikkien aikojen nelonen ja koko maailman tilastossa kaikken aikojen 337.
On kuitenkin huomattava, että vaikka Johaug on juoksijana lahjakkaampi kuin hiihtäjänä, hän on saavuttanut hiihtäjänä selvästi enemmän menestystä kuin olisi koskaan juoksijana saavuttanut. Ingebrigtsenin veljesten valmentajaisä Gjert sanoi asian suoraan Urheilulehden haastattelussa: ”– Olen valmentanut poikia myös hiihdossa ja pidän talvilajeistakin. Mutta kaikella kunnialla ei niissä ole vaikea menestyä, jos vertaa yleisurheiluun.” Juuri näin. Hiihtoa pystyy harjoittamaan alle viisi prosenttia ihmisistä, kun taas baana on avoin kaikille. Ja onhan juoksu monin verroin halvempaakin. Gjert ei ole koskaan pelännyt sanoa tosiasioita ääneen. Ei edes haastattelun loppukaneettiakaan: ”– EM-taso on meille opettelua. Team Ingebrigtsen punnitaan MM- ja olympiatasolla. Juoksemme myös sen puolesta, että valkoinen mies voi voittaa afrikkalaiset ennen kuin kestävyysjuoksu kuolee Euroopasta pois. Jonkun on uskallettava käydä tämä sota, ja me uskallamme.”
Se ettei Gjertiä ole naulattu tästä ristille on erinomainen esimerkki siitä, että suvaitsevaisto on kuin hyeenalauma, joka uskaltaa käydä vain heikkoutta osoittavien kimppuun.


Loppukevennys: Nykyajan flagellantit

On suuri harmi, ettei mustan surman tai edes espanjantaudin aikana ollut somea. Olisi hauskaa lukea, millaisia silloin kirjoiteltiin. Ihan varmaa kun on se, että taudinkiistäjiä oli silloinkin ja perustelut olivat yhtä loogisia.
Ei voi kuin lainata lähes sellaisenaan, hieman muokaten, yhtä kommenteista, jonka sarkasmi oli osuvaa:
Olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa kun liskoihmiset ovat suunnitelleet strategiaansa.
-Kusetetaan kaikkia että tuolla on nyt valloillaan virus, saadaan ihmiset ottamaan rokotukset sitä virusta vastaan, ja sillä rokotuksella sitten tapetaan kaikki!
-Eikö olisi vaan helpompi päästää tappava virus valloilleen ja...
-Et nyt Virtanen rupea sooloilemaan!

lauantai 1. toukokuuta 2021

Uusinta: Suomen merkittävin vuori


Lukijalle: Mikä onkaan Suomen vaikuttavin ”vuori”? Haltitunturi on korkein, mutta sen vaikuttavuus on vähän niin ja näin. Saana on paljon näyttävämpi eikä välittömässä läheisyydessä ole korkeampaa, toisin kuin Haltilla. Mutta mikä otetaan mittariksi:

Maailman korkein vuori on Chomolongma. Maailman neljänneksi korkein vuori on Lhotse, josta vain harva on kuullut. Ja hekin vain siksi, että Lhotse mainitaan korkeimman vuoren valloitustarinoissa sen naapurina. Sen sijaan kaikki ovat kuulleet Mont Blancista, vaikka sen korkeus merenpinnasta on vain vähän yli puolet Lhotsesta.
Ero on siinä, että Mont Blanc on Euroopan korkein vuori (tai riippuu Euroopan määritelmästä, joskus tämä kunnia annetaan Elbrukselle) ja alueellaan ylivoimainen, kun taas Lhotsen välittömässä läheisyydessä on sitä paljon korkeampi vuori.

Eräs tapa mitata vuorten merkittävyyttä on tutkia niiden prominenssia, mikä tarkoittaa sitä metrimäärää, jonka verran vuorelta on laskeuduttava pystyäkseen nousemaan sitä korkeammalle vuorelle. Toisin sanoen vuoren prominenssin suuruus ilmoittaa, kuinka korkea vuori olisi jos merenpinta nousisi niin korkealle, että vuori olisi saarensa korkein.
Prominenssin mukaan järjestykseen asetetut vuoret ovat selkeämmin "kuuluisuusjärjestyksessä" kuin puhtaasti korkeuden mukaan asetetut.
Sitä paitsi mikä on itsenäinen vuori ja mikä sivuhuippu? Onko maailman toiseksi korkein vuori Everestin etelähuippu, joka on 8750 m korkeana on korkeampi kuin K2? Jos ei, niin miksi Lhotse sitten on maailman neljänneksi korkein vuori, vaikka se on vain muutaman kilometrin päässä Everestistä ja sen prominenssi on vain 610 m? Ja jos Everestin etelähuippu katsotaan huipuksi sinänsä, niin entäpä aivan Everestin huipun vieressä oleva muutaman sentin ympäristöään korkeampi kivi?
Prominenssin käyttäminen onkin siksi kätevä tapa, koska sen avulla vuoret asettuvat jossain määrin luonnollisempaan järjestykseen ja se myös kertoo suhteellisen hyvin, mikä on itsenäinen vuori ja mikä sivuhuippu. Prominenssin ongelmana on karsintaraja. Kuinka suuri prominenssin pitäisi olla, jotta vuorta pidettäisiin itsenäisenä vuorena eikä sivuhuippuna? Vuoria, joiden prominenssi on vähintään 1500 metriä, kutsutaan ultriksi. Usein esitetään, että itsenäisen vuoren raja on 500 metrin prominenssi, jonka esimerkiksi Lhotse täyttää. Suomen suurin prominenssi on Pallastunturilla, vähintään 514 metriä. Kaikki muut Suomen tunturit ovatkin sitten tämän määritelmän mukaan pelkkiä sivuhuippuja, koska niiden prominenssi on alle 500 metriä. Eräänä rajana on pidetty 200 metriä, mutta sen mukaan esimerkiksi Tanskassa ei olisi yhtään itsenäistä vuorta, Tanskan korkein kohta on vain 170 metriä merenpinnan yläpuolella. Samoin Suomen eteläisin itsenäinen huippu olisi Koli. Toisaalta moni Himalajan sivuhuippu on selvästi yli 200 metriä prominenssiltaan. Eikä ongelma ole puhtaasti matalien vuorten; esimerkiksi pohjoisseinämästään kuuluisan Eigerin prominenssi on vain 356 metriä.

Törmäsin aivan sattumalta absoluuttisen korkeuden ja prominenssin lisäksi vielä kolmanteen tapaan luokitella vuorenhuiput, isolaatioon. Isolaatio kertoo, kuinka pitkä matka huipulta on lähimpään sitä korkeampaan kohtaan nähden. Tämä kuulostaa vielä prominenssia paremmalta mittarilta; onhan prominenssia mitattaessa mahdollista, että kaksi vuorta on vain muutaman kilometrin päässä toisistaan, mutta niitä erottaa hyvin syvä sola, jolloin vuorista matalampi sijoittuu prominenssilistalla korkealle, mutta ei silti ole alueellaan hallitseva. Vuorelta, jolla on suuri isolaatio, on taatusti esteetön näköala.

Isolaatiolistan kuusi ensimmäistä ovatkin kaikki maanosansa korkeimpia vuoria: Mount Everest, Aconcagua, Mount McKinley (Denali), Kilimanjaro, Puncak Jaya ja Vinsonin massiivi. Seitsemännellä sijalla tulee yllätys: vain 2241 metriä merenpinnasta kohoava Mont Orohena. Mutta kun vuori sattuu sijaitsemaan Ranskan Polynesiassa keskellä Tyyntä valtamerta, niin eipä läheisyydessä ole korkeampia mäkiä. Muutkaan Top-10:n huiput eivät ole hirmukorkeita, mutta odotettuja, kunhan on sisäistänyt etäisyyden ideologian. Ne sijaitsevat Havaijilla, Grönlannissa ja Uudessa-Seelannissa. Yhdentenätoista on yllätys, Lesothon korkein vuori. Kahdestoista on Pääsiäissaaren korkein - hmmm - kohta, vain 511 metriä merenpinnasta. Euroopan korkein vuori Mont Blanc on kolmastoista.

Tässä on vielä täydellisempi listaus, johon on lueteltu kaikki ne kohdat, joiden isolaatio on yli 1000 km. Huvittavimpia paikkoja listalla on sijalla 48 oleva Midway-saaren korkein vuori, 4 m merenpinnan yläpuolella. Oikeastaan listalla pitäisi sijalla 19 olla piste, joka sijaitsee eteläisellä Tyynellämerellä, sillä sen etäisyys lähimpään korkeimpaan kohtaan on noin 2574 km. Lähin korkein kohta on rantaviiva joko Pitcairnsaarella, Duciesaarella tai Antarktiksella.

Yksi isolaation ongelmista on se, että jos jokin seutu laskeutuu suhteellisen tasaisesti, ei alavammilla mailla selvästikään muuta ympäristöä korkeampi kohta ole isolaatioltaan suuri, koska muutaman kymmenen kilometrin päässä on aina korkeampi kohta. Jos itsenäisen huipun rajaksi asetetaan vaikka 20 km, voi olla että tällaisessa maastossa itsenäisiä huippuja ei tule vastaan satojen kilometrien säteellä.

Edellisenkaltaisesta maasta tulee etsimättä esimerkkinä mieleen Suomi, jossa laskeutuminen pohjoisesta etelään on selvä trendi. Ryhdyin Kansalaisen karttapaikasta tutkimaan, kuinka monta isolaatioltaan yli 100 km huippua Suomessa on ja mikä on Suomen merkittävin huippu isolaation mukaan. Tulokset olivat, ettenkö sanoisi, yllättäviä. Mittaukset ovat toki epävirallisia. Oli hankalaa löytää etenkin Etelä-Suomessa kohta, joka varmasti on lähin korkeampi paikka tutkittavalle vuorelle. Tämä johtuu siitä, että eteläisemmässä Suomessa selvästi ympäristöään korkeammalle kohoaa vaikka vain 150 metriä merenpinnasta oleva paikka, kun taas jo Keski-Suomessa se ei herätä mitään huomiota. Toisaalta matka tämän tunnetun paikan ja tuntemattoman korkeamman paikan välillä on useinkin alle 100 km. Joten korjauksia otetaan vastaan.

Suomessa on laskujeni mukaan tasan seitsemän pistettä, joiden isolaatio ylittää 100 kilometriä. Isolaation mukaisessa järjestyksessä:

NimiPaikkakuntaIsolaatio (km)Lähin korkeampi kohtaPaikkakunta
Kiiskilänmäki
Multia162KinahmiNilsiä
Orrdalsklint
Saltvik154PorsaanharjuSäkylä
Pallastunturi
Muonio125RopiEnontekiö
Lauhanvuori
Isojoki ja Kauhajoki124KaukanenÄhtäri
KoliLieksa117NaulavaaraSotkamo
PyhätunturiKemijärvi ja Pelkosenniemi116SorsatunturiSalla
SokostiSodankylä113TsiulutaldiVenäjä


Isolaation eli eristäytyneisyyden mukaan mitaten Suomen merkittävin vuori on siis Kiiskilänmäki! Soisessa maastossa sijaitseva kohouma nousee vaivaiset nelisenkymmentä metriä ympäristöään korkeammalle. Monen tunnetun näköalapaikan isolaatio on paljon pienempi, esimerkiksi Saanatunturilla se on vain 14 kilometriä Guonjarvarrille. Puhumattakaan Haltitunturista, jonka Suomen puolen isolaatio on noin kymmenen metriä! Tunturin korkein kohta ei ole Suomen puolella, lisäksi vajaan parin kilometrin päässä on melkein 40 metriä korkeampi Raistuoddarhalti.
Hyvin lähelle sadan kilometrin rajaa yltävät myös Sorsatunturi ja Tiirismaa. Mikäli rajoitetaan isolaatio siten, että ei hyväksytä vertailupisteeksi Suomen rajojen ulkopuolella olevia kohtia, listalle mahtuu vielä kaksi muutakin paikkaa. (Näiden lisäksi luonnollisesti Halti Suomen korkeimpana kohtana.) Rukatunturilta on Karhutunturille matkaa 115 km, mutta Venäjän puolella Nuorunen on vain reilun 50 km päässä. Tarkalleen ottaen Nuorunenkin kyllä pitäisi laskea Suomen alueeseen kuuluvaksi. Toinen Suomen sisällä 100 km rajan ylittävä on Utsjoella sijaitseva Guivi, jolta on Ukselmapäälle matkaa 166 km. Norjan puolella on kuitenkin korkeampaa maastoa vain noin 40 kilometrin päässä. Lisäksi listalle muutenkin päässeistä tuntureista Sokostin isolaatio kasvaisi arvoon 169 km, mikä on matka sieltä Pallastunturille. Näin ollen Kiiskilänmäki menettäisi ykkössijansa.

Korjauksia ja täydennyksiä otetaan vastaan. Etenkin Kiiskilänmäen isolaation suuruudelle olisi mukava saada varmistus. Samaten Orrdalsklintille, josta ei voi olla varma, olisiko Ruotsin (miksei Suomenkin) puolella korkeampi kohta lähempänä kuin Porsaanharju. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Myös Lauhanvuoren isolaatio on epävarma, maaston pienipiirteisyyden takia on vaikea selvittää onko Kaukanen oikea paikka. Sen sijaan listan muiden neljän huipun isolaatioarvosta voi olla lähes satavarma.

torstai 29. huhtikuuta 2021

Välihuomautus 146 : Ei mitään uutta auringon alla


Kari Suomalaisen pilapiirros Hesarissa 12.6.1951. Seitsemänkymmentä vuotta on kulunut, linja ei ole muuttunut ja SDP:llä on edelleen äänestäjiä. Mitä evoluutioon tulee, niin tässä kohtaa voi todeta että ei muuta kuin takaisin mereen ja uusi yritys.
- Mehiläisen ainoa tarkoitus, minun tietääkseni, on se, että se tekee hunajaa.
Ja sitten hän nousi seisomaan ja sanoi:
- Ja hunajan tekemisen ainoa tarkoitus on se, että minä syön sen.