Uusinta: Kestävyysjuoksun kirous

Kestävyysjuoksukausi on taas alkanut, joten uusitaanpa muistutus siitä mistä touhussa on kyse:

Kestävyysjuoksu. Miksi pirussa piti mennä tekemään tuollainen lajinvalinta? Maailmassa on kymmenittäin urheilulajeja ja mennä nyt valitsemaan laji,
1) joka on yksilölaji eli ei voi piiloutua toisten selän taa
2) joka on globaalisti harrastetuimpia lajeja
3) joka on peruskustannuksiltaan halpa eli kuka tahansa voi kokeilla
4) jossa median esittämät menestysvaatimukset ovat kovat
5) jossa huonolla tuurilla ei voi selittää epäonnistumisia
6) joka on fyysisesti rankka
7) jossa pystyvät menestymään myös tiettyjen muiden lajien edustajat.

Kun suomalainen kestävyysjuoksija sijoittuu MM-kisoissa sijalle 51, hän on täydellisesti epäonnistunut, huonokuntoinen ja laiska pummi. Kun suomalainen tennispelaaja on maailmanlistalla sijalla 51, hän on kivikova huippu-urheilija. Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue sijoittuu MM-kisoissa pronssille, he ovat kansallissankareita - huolimatta siitä että heidän edellään on kaksi muuta joukkuetta joissa molemmissa on 25 pelaajaa eli yksilöinä suomalaisten sijoitukset ovat välillä 51-75.

Vähän suhteellisuudentajua, kiitos. Niin kovia lajeja kuin tennis ja jääkiekko ovatkin, niitä ei voi verrata kestävyysjuoksuun tasoltaan edes samana päivänä. Kuinka moni on edes kokeillut tennistä? Takuulla alle 10 % maapallon väestöstä ja suomalaisistakin varmaan kolmasosa. Jääkiekkoa ylipäätään pelataan maissa, joiden yhteenlaskettu väkiluku on alle kolmasosa maapallon väkiluvusta ja huipputasolla maissa, joiden väkiluku on alle 10 % maapallon väkiluvusta. Sivuhuomautuksena mainittakoon vielä, että lätkän MM-kisojen aikaan NHL:n pudotuspelejä tahkosi kahdeksan sellaista joukkuetta, joista mikä tahansa olisi halutessaan pyyhkinyt lattiaa Suomen maailmanmestareilla.

Kestävyysjuoksun aliarvostus perustuu kahteen näköharhaan. Ensimmäinen näistä on kilpailun kovuus. Sunnuntain Hesarin urheilusivuilla toimittaja kirjoitti ilmeisen tosissaan: Golf on tunnetusti yksi maailman kilpailluimmista yksilöurheilulajeista, ellei kilpailluin. Siis mitvit? Mietin omaa satojen ihmisten tuttavapiiriäni. Muistin neljä, jotka ovat joskus pelanneet golfia - heistä yksi kilpailumielessä. Sen sijaan kestävyysjuoksua on kokeillut - liikuntavammaiset pois lukien - jokainen. Kilpailumielessä kaikki ovat ainakin koulussa juosseet. Kestävyysjuoksua voi harrastaa missä tahansa ja kuka tahansa, kustannuksiltaan se on varmaan maailman halvin urheilulaji. Mitä golfiin tulee, niin eipä ole liiemmin näkynyt kenialaisgolfareita.

Toinen näköharha on kestävyysjuoksun taso. Jokainen on juossut ja luulee tietävänsä siitä jotakin. Silti aivan järjestelmällisesti huippujuoksijoiden vauhti arvioidaan sen näennäisen helppouden vuoksi paljon todellista hitaammaksi. Kokeilkaapa huviksenne esittää seuraava kysymys kenelle tahansa: Jos maratonjuoksun ME-mies juoksisi maratonvauhdillaan Cooperin testin, mikä olisi tulos? Cooper on siinä mielessä hyvä valinta, että ainakin jokainen mies tietää mistä on kyse. Omien havaintojeni mukaan asiaan vihkiytymättömät vastaavat yleensä jotain 3000 - 3500 metrin välille, moodi on varmaan 3200 metriä. Ymmärrettävää. Armeijassa Cooperinsa juosseet tietävät kolmen tonnin olevan kova tulos ja 3500 juoksevien olevan melkoisia ihmemiehiä. Ei sitä vauhtia voi kukaan ylläpitää maratonia, on luonnollinen ajatus. Mutta. Oikea vastaus kysymykseen on 4083 metriä! (Päivitys 29.5.2021: Nykyisen ME-miehen Eliud Kipchogen ME-vauhdilla 4162 m.) Kun sitten tätä sulattelee, voi heittää lisäkysymyksen: Kuinka pitkän matkan uskoisit pysyväsi huippumaratoonarin kyydissä? Aika kaljamaha saa olla, jos vastaus on alle 400 metrin eli ratakierroksen. Totuus on taas toinen, Haile Gebrselassien maratonkeskivauhdilla 100 metriä sujahtaa aikaan 17,63. (Päivitys 29.5.2021: Nyky-ME 17,30.) Yli puolelle 40-vuotiaista miehistä olisi tekemätön paikka.

Perään voi todeta, että kymppitonnin ME-vauhdilla satasen aika olisi 15,78. (Päivitys 29.5.2021: Joshua Cheptegain nyky-ME -vauhdilla 15,71.) Tätä eivät monet juosseet edes parhaassa nuoruuskunnossaan. Sivumennen sanoen, Cooperissa tulos tuolla vauhdilla olisi 4564 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Nyky-ME:llä 4583 m.)

Tässä vaiheessa yleensä todetaan, että "niin no, maailman huiput, mutta Suomen kestävyysjuoksun taso on umpisurkea". Katsotaanpa tilastoja. Viime vuonna Suomen 20. paras kympin aika oli 32.37,22. Sillä vauhdilla Cooperin tulos olisi 3678 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Kaudella 2020 31.53,38 ja 3762 m.) Tunnen entisen ammattilaisjalkapalloilijan, joka ei koskaan ole rikkonut 3000 metrin maagista rajaa Cooperissa.

Jos haluaa vielä hieroa suolaa haavoihin, voi huomauttaa viimevuotisen Suomen tilaston 20. parhaan naisjuoksijan painelleen kympin vauhtia, jolla Cooperin testissä olisi menty 3135 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Kaudella 2020 3100 m.) Armeijan erikoisjoukkoihin vaaditaan tietääkseni 2900 metriä. Suomessa kansallisen tason naisjuoksijat painelevat selvästi kovempaa tahtia yli kolminkertaisen matkan. Revi siitä.

Kun totuus vauhdista on vähitellen uponnut, on aika perustella miksi juoksu on suunnattoman kovatasoista. Yksinkertaisesti siksi, että sitä voi harjoittaa missä tahansa, kuka tahansa. Toisin kuin alppihiihtoa tai purjehdusta. Joka tuhannes ihminen on suomalainen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kestävyysjuoksulajin maailmantilastossa pitäisi tuhannen parhaan joukossa olla keskimäärin yksi suomalainen. Todellisuudessa siellä on paljon useampi. Kun tutkitaan kuudentoista kestävyyslajin (800, 1500, 3000, 5000, 10000, puolimaraton, maraton, esteet; kaikista sekä miehet että naiset) maailmantilastoja viime vuodelta, pelkästään kolmensadan parhaan joukossa on 24 suomalaissuoritusta. (Päivitys 29.5.2021: Viime kaudella 29 eli vähän alle kaksi per laji.) Odotusarvo puhtaasti väestöpohjan perusteella on viisi eli noin joka viidennessä lajissa. Eikä tässä huomioida sitä, että suomalaisnuorella on valittavanaan kymmeniä eri lajeja siinä missä kenialaisen vaihtoehdot ovat kestävyysjuoksu ja jalkapallo.

Tilastomatematiikka on armotonta ja sillä perusteella kukaan ei voi arvostaa vaikka formula 1 -autoilun tasoa miksikään verrattuna kestävyysjuoksuun. Mutta yksi kestävyysjuoksun kirouksista piilee juuri tässä; rata ja tie ovat vapaat kenelle tahansa. Jos luulet pärjääväsi paremmin, harjoittele ja anna mennä. Sen sijaan kilpa-autoilijaan on helpompi samaistua; kuka tahansa voi kuvitella olevansa yhtä hyvä, jos vain saisi mahdollisuuden. Harva saa.

Kestävyysjuoksun kilpailullisuudesta tekee raa'an myös se, että jokaisen urheilijan harjoitusohjelmaan kuuluu juoksulenkkeilyä. Jos sattuu huomaamaan olevansa siinä hyvä, niin siitä vain piikkarikauppaan ja kisoihin. Mutta kuinka moni toisen lajin urheilija on osana harjoitusohjelmaansa kokeillut mäkihyppyä, squashia tai koripalloa? Kaikki juoksevat. Ja monissa lajeissa maailmanhuipun juoksukunnon on oltavakin sitä luokkaa, että hän pärjäisi kestävyysjuoksussa vähintään kansallisen huipputason alapuolella. Hiihto, ampumahiihto, pyöräily, soutu, … lista on pitkä. Juoksijan ei tarvitse pärjätä hiihdossa tai soudussa. Samanlaista toisen lajin osaamisvaatimusta ei ole missään muussa lajissa kuin juoksussa. Ei huippuluokan jääkiekkoilijan tarvitse olla divaritason koripalloilija eikä melojan tarvitse osata soutaa, mutta huippusuunnistajan on oltava kansallisen tason juoksija ja huippujalkapalloilijankin tarvittaessa pärjättävä piirinmestaruuskisojen 1500 metrillä.

No, itse kilpailusuoritus sentään on helppo. Ratajuoksussa ei tarvitse muuta kuin muistaa kääntyä joka 200 metrin päässä vasemmalle, sanotaan. Joukkuepelit ovat vaikeita, teknisiä ja taktisia. Niinpä. Ero onkin siinä, että juoksun tekniikka ja taktiikka eivät avaudu yhtä helposti. Saatan juoksun alkupuoliskon aikana todeta, että selvä peli, A voittaa kisan. Sitten A ottaakin irtioton vähän puolivälin jälkeen ja vaihdan mielipidettäni. A on aiemmin voittanut loppukirillään, nyt hän kuluttaa voimansa liian kovalla rytminvaihdolla ja häviää lopussa B:lle, joka parhaillaan juoksee A:ta tasaisesti kiinni, voimiaan tuhlaamatta sujuvalla askeleella. Sujuvalla askeleella. Jääkiekkoilija voi pelata hyvän matsin loukattuaan kätensä ensimmäisessä erässä, kärsiessään kroonisesta polvivammasta tai palattuaan kahden kuukauden pakkolevolta. Äskettäin katsoin kentän reunalla kisaa ja sanoin kahden kierroksen jälkeen, että ennakkosuosikki ei voita; askellus ei toimi. Eikä voittanut. Kestävyysjuoksu on niin raakaa hommaa, että loukkaantuneena tai harjoitustauon jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä. Eikä epäonnistumisessa voi mennä piiloon joukkuetovereiden taakse. Eikä sekuntikellolla ole koskaan huono päivä. Piikkarin voitelua ei voi syyttää epäonnistumisesta, toisin kuin suksien. Onneen liittyviä tekijöitä juoksussa on hyvin vähän. Suunnistuksessa, joka sinänsä on kova kestävyyslaji, satunnaisvaihtelu on kohtuullisen suuri. Jalkapallossa piirisarjalainen voi kerran kaudessa harhauttaa kuin Lionel Messi, mutta edes Suomen paras kestävyysjuoksija ei voi kertaakaan juosta kuten Kenenisa Bekele.

Kaiken tämän huomioiden ei ole mikään ihme, että kestävyysjuoksijoiksi valikoituu henkisesti lujia ihmisiä - tai sitten kestävyysjuoksu kehittää sen valinneesta lujan. Vilkaisin tämänvuotisten (2011) maastojuoksun SM-kisojen 20 parhaan miehen ja naisen listaa, yhteensä siis 40 suomalaista kestävyysjuoksijaa. En tiedä läheskään kaikkien ammattia, mutta ei voi olla sattumaa että tuonkokoisessa porukassa on ainakin neljä lääkäriä, kuusi opettajaa ja neljä insinööriä - tai sellaisiksi opiskelevia. Lisäksi joukkoon kuului mm. ekonomeja, tiedemiehiä ja yrittäjiä. Tietääkseni kaikki ovat suorittaneet tai suorittamassa jonkin rehelliseen työhön valmistavan tutkinnon, paitsi tietysti yksi lakimies.

Syrjäkylillä

Jokin aika sitten minulle esitettiin reaalimaailmassa mielenkiintoinen kysymys. Hetken mietittyäni vastasin lonkalta ja jälkeenpäin tutkien vastaukseni osoittautui oikeaksi. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan asiaa tarkemmin ja syvemmältä kuin alkuperäinen kysymys oli. Tässä tulokset.

Alkuperäinen kysymys kuului: Mikä on Suomessa se paikkakunta, josta on pisin matka suuremmalle paikkakunnalle?
Piti vähän aikaa lonksutella aivosoluja kohdilleen, jotta olisin hahmottanut mitä tässä oikeastaan kysyttiin. Täsmennetään vielä, että suuruudella luonnollisesti tarkoitettiin asukaslukua ja ”paikkakunnan” rajoitin ”kunnaksi”.
Kysymyksen ymmärrettyäni vastasin, että Oulu, mikä tosiaan oli oikein. Lähin Oulua suurempi kaupunki on Tampere ja sinne on matkaa pitkälti yli 400 km. Edes Helsinki ei tähän yllä, sillä Pietariin on alle 400 km. Pienemmät paikkakunnat jäävät tappiolle, sillä vaikka Utsjoelta on Ouluun ties miten paljon, lähin Utsjokea suurempi on Inari. Eikä Inarikaan pärjää, sillä Sodankylä on sitä suurempi, vastaavasti Sodankylää lähin suurempi paikkakunta on Rovaniemi, jonka vertailukohdaksi tulee sitten Oulu.

Sen verran jäi kuitenkin kaivelemaan, että asiaa piti tutkia enemmän. Aluksi piti tietysti määrittää mihin etäisyys mitataan. Kaikilla Suomen kunnilla on olemassa ns. ”nollapiste”, johon sen etäisyydet ilmoitetaan. Useimmilla maaseutupaikkakunnilla kyseessä on kirkko, mutta ei kaikilla. Niinpä päätin ottaa etäisyyden mittauspisteeksi ihan vain huvin vuoksi paikan, joka on suhteellisen helposti löydettävissä ja jollainen lähes joka paikkakunnalta löytyy. Eli urheilukentän, tarkalleen sanoen maaliviivan sisäkentän puoleisen päätepisteen. Nämä olivatkin helppoja löytää, koska suurimmalla osalla olen käynyt. Tästä pystyi sitten mittaamaan etäisyyden lähimmän suuremman paikkakunnan vastaavaan pisteeseen. Siis linnuntietä. Tarvittavista mittauspisteistä muut löytyivät helposti, mutta Utsjoella ei ole kunnollista urheilukenttää. Siellä käytin mittauspisteenä koulun pihan pallokenttää.

Seuraava ongelma oli se, millä tavalla etäisyys mitataan. On eri asia kulkea linnuntietä kuin maantietä. Samaten eri asia liikkua kävellen kuin autolla. Niinpä päätin mitata sekä suorimman etäisyyden että autolla kuljettavan etäisyyden (yleensä paikkakuntien välillä ei liikuta kävellen). Jälkimmäisessä tapauksessa etäisyyttä ei voinut mitata urheilukentän maaliviivalle, mutta mittasin sen lähimpään pisteeseen minkä Google Mapsin reittihaku salli.

Tunnetusti syrjäkylän määritelmä on se, että sieltä on pitkä matka isommille kylille. Niinpä tämä mittaustapa onkin luonnollinen tapa määrittää, mitkä ovat Suomen syrjäisimmät paikkakunnat: tietysti ne, joista on pisin mahdollinen matka suuremmalle paikkakunnalle.

Mittaus yksittäiseen paikkakuntaan ei kuitenkaan mielestäni kerro riittävästi siitä, kuinka syrjäkylillä sitä oikeasti ollaan. Sen vuoksi otin mittaukseen myös listan, jossa jokaiselta paikkakunnalta mitattiin neljään lähimpään sitä suurempaan paikkakuntaan mitattujen etäisyyksien summan. Samalla tavalla kuin Helsinki jäi maksimina pois edellisistä listoista, nyt jäivät vastaavasti pois myös kolme seuraavaksi suurinta eli Espoo, Tampere ja Vantaa.

Rajoituin mittauksissa Suomessa sijaitseviin paikkakuntiin. Lisähuomautuksena olen kuitenkin joissakin tapauksissa huomauttanut, mitä tapahtuu jos ulkomaat hyväksytään mukaan.


Lista 1: Pisimmät matkat suuremmalle paikkakunnalle maantietä pitkin
Suluissa lähin suurempi paikkakunta, listassa kaikki joista matkaa kertyy yli 100 km

1. Oulu, 491 km (Tampere)
2. Rovaniemi, 205 km (Oulu)
3. Vaasa, 192 km (Pori)
4. Kuusamo, 192 km (Rovaniemi)
5. Tampere, 175 km (Espoo)
6. Kajaani, 172 km (Kuopio)
7. Utsjoki, 164 km (Inari)
8. Turku, 159 km (Espoo)
9. Inari, 159 km (Sodankylä)
10. Jyväskylä, 155 km (Tampere)
11. Kuopio, 149 km (Jyväskylä)
12. Joensuu, 139 km (Kuopio)
13. Sodankylä, 129 km (Rovaniemi)
14. Tornio, 123 km (Rovaniemi)
15. Kokkola, 122 km (Vaasa)
16. Pori, 119 km (Tampere)
17. Suomussalmi, 107 km (Kajaani)
18. Mikkeli, 106 km (Kouvola)
19. Kuhmo, 101 km (Kajaani)

Tasatilanteessa tie-breakina on käytetty Listan 2 sijoitusta.
Oulu on selkeästi Suomen syrjäisin paikkakunta, koska sieltä matka suuremmalle paikkakunnalle on yli kaksinkertainen listakakkonen Rovaniemeen nähden.
Itä-Suomea pidetään usein syrjäseutuna, mutta sieltä ei kymmenen kärkeen pääse yksikään paikkakunta, ellei Kajaania lasketa Itä-Suomeen kuuluvaksi. Tosin Kuopio ja Joensuu ovat heti ensimmäiset putoajat.
Kaupunkien ulkopuolelta kymmenen joukkoon mahtuvat vain Utsjoki ja Inari (Inarissa etäisyys ei ole kirkonkylään, vaan suurimpaan taajamaan Ivaloon). Yli sadan kilometrin menevät näiden lisäksi vain Sodankylä ja Suomussalmi. Tämä kertoo siitä, että maakunnissa on yleensä joku suurempi kaupunki aika lailla keskellä.
Mikäli mukaan otetaan Suomen ulkopuolella sijaitsevat paikkakunnat, tilanne muuttuu hieman. Kakkossijalle nousee Helsinki, josta etäisyys Pietariin on 385 km. Utsjoen etäisyydeksi muuttuu 122 km eli matka Karasjoelle, jolloin se putoaa Vaasan ja Tampereen väliin.


Lista 2: Pisimmät matkat suuremmalle paikkakunnalle linnuntietä
Suluissa lähin suurempi paikkakunta, listassa kaikki joista matkaa kertyy yli 100 km

1. Oulu, 401,23 km (Tampere)
2. Vaasa, 178,72 km (Pori)
3. Kuusamo, 166,32 km (Rovaniemi)
4. Rovaniemi, 165,01 km (Oulu)
5. Tampere, 151,70 km (Espoo)
6. Inari, 142,94 km (Sodankylä)
7. Turku, 141,84 km (Espoo)
8. Utsjoki, 140,12 km (Inari)
9. Kajaani, 140,04 km (Oulu)
10. Jyväskylä, 133,22 km (Tampere)
11. Kuopio, 122,98 km (Jyväskylä)
12. Kokkola, 111,14 km (Vaasa)
13. Joensuu, 108,63 km (Kuopio)
14. Sodankylä, 108,56 km (Rovaniemi)
15. Pori, 105,60 km (Tampere)
16. Tornio, 100,92 km (Rovaniemi)

Edelliseltä listalta putoavat pois Suomussalmi, Mikkeli ja Kuhmo, koska linnuntie oikaisee sen verran että etäisyys jää alle sadan kilometrin.
Muutenkin lista elää jonkin verran, esimerkiksi Rovaniemi putoaa toiselta sijalta neljänneksi oikaisun takia.
Kajaanilla kohdekaupunki muuttuu. Kajaanista on linnuntietä pitkin lyhyempi matka Ouluun kuin Kuopioon, maantietä pitkin – kiitos Oulujärven – päinvastoin. Tampereelta on linnuntietä selvästi lyhyempi matka Espooseen, mutta liikennejärjestelyt suosivat Helsinkiä siten, että maanteitse Espoo voittaa vain kilometrillä.
Jos tällekin listalle otetaan myös Suomen ulkopuoliset paikkakunnat, listakakkoseksi ilmestyy taas Helsinki (298,32 km Pietariin). Listalta putoavat kokonaan pois Utsjoki (74,56 km Karasjoelle) ja Tornio (94,89 km Luulajaan). Huvittava yksityiskohta on, että vaikka Torniosta on linnuntietä noin 6 km vähemmän matkaa Luulajaan kuin Rovaniemelle, maanteitse matkaa on 8 km enemmän.


Lista 3: Yhteenlaskettu etäisyys neljälle lähimmälle suuremmalle paikkakunnalle linnuntietä pitkin
Suluissa etäisyysjärjestyksessä neljä lähintä suurempaa paikkakuntaa, listalla kymmenen ensimmäistä

1. Oulu, 1998,61 km (Tampere, Vantaa, Espoo, Helsinki)
2. Rovaniemi, 1439,34 km (Oulu, Kuopio, Vaasa, Seinäjoki)
3. Kuopio, 959,97 km (Jyväskylä, Tampere, Oulu, Vantaa)
4. Inari, 917,63 km (Sodankylä, Kemijärvi, Rovaniemi, Kuusamo)
5. Vaasa, 900,26 km (Pori, Tampere, Jyväskylä, Oulu)
6. Utsjoki, 871,74 km (Inari, Enontekiö, Muonio, Kittilä)
7. Joensuu, 849,35 km (Kuopio, Jyväskylä, Kouvola, Lahti)
8. Jyväskylä, 815,77 km (Tampere, Vantaa, Espoo, Helsinki)
9. Kuusamo, 787,00 km (Rovaniemi, Oulu, Kajaani, Kemi)
10. Kokkola, 754,13 km (Vaasa, Oulu, Jyväskylä, Kuopio)

Oulu on edelleen odotetusti listaykkönen.
Kuopio pomppaa todella rajusti ylöspäin, kymmenen parhaan ulkopuolella molemmilla aiemmilla listoilla ja nyt kolmantena. Myös Joensuu nousee, kuten myös Inari ja Utsjoki hieman.
Vaasa putoaa mitalisijoilta viidenneksi. Turku katoaa kauas kärkikymmeniköstä, sijoitus lienee jossain kahdenkymmenen paikkeilla etäisyyssummalla 588,29 km. Myös Kuusamo putoaa selvästi, koska sieltä on suunnilleen yhtä pitkä matka kaikkiin neljään lähempänä olevaan kaupunkiin.
Mikäli tähän listaan otetaan mukaan myös neljä suurinta kaupunkia, joille ei voi Suomessa etäisyyssummaa määrittää, niin Helsinki nousee taas kakkoseksi tuloksella 1841,81 km (Pietari, Riika, Tukholma, Oslo). Rovaniemi pysyy kolmantena, vaikka sen etäisyydeksi muuttuu 1383,92 km (Oulu, Uumaja, Kuopio, Murmansk). Tampere ei mahdu kärkikolmikkoon tuloksella 938,39 km (Espoo, Helsinki, Tallinna, Tukholma). Espoon 767,45 km (Helsinki, Tallinna, Pietari, Riika) riittää kärkikymmenikköön, koska listalta putoaisivat esimerkiksi Utsjoki ja Vaasa.

Uusinta: Kolikon kaksi puolta

Lukijalle: Tunnetusti historian kirjoittavat voittajat. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy siihen, että fasismi on demonisoitu, kommunismi ei:

Kun Natsi-Saksa kukistui toukokuussa 1945, seurasi perusteellinen denatsifikaatio. Natsipuolueen virkamiehet menettivät tehtävänsä ja remmiin astuivat uudet miehet. Kaikki natsien monumentit tuhottiin, kansallissosialismiin viittaavat nimet vaihdettiin, järjestöt lakkautettiin ja syylliset tuomittiin.
Kun Neuvostoliitto kukistui 1991, seurasi vajavainen dekommunisointi. Kommunistipuolueen virkamiehet menettivät tehtävänsä, jos he olivat korkealla tasolla tai ideologisissa tehtävissä. Muuten virkakoneisto sai pitää paikkansa. Erinäisiä Leninin ja kumppaneiden patsaita kaadettiin, mutta paljon muuta ei saatu aikaiseksi. Kommunistit saivat jatkaa kaikessa rauhassa toimintaansa - Jeltsin lakkautti puolueen mutta uusi perustettiin pian tilalle. Mitään oikeudenkäyntejä Nürnbergin malliin ei järjestetty.

Kyseessä ovat silti järjestelmät, jotka ovat toistensa kaltaisia totalitaarisuudessaan. Ero jälkipyykin välillä on suorastaan hätkähdyttävä. Valitaan esimerkiksi satunnainen kaupunki Venäjältä, vaikka sadantuhannen asukkaan Glazov tuhatkunta kilometriä Moskovasta itäkoilliseen. Keskustan kartasta löytyvät kahden neliökilometrin alueelta esimerkiksi Karl Marxin katu, Lenininkatu, Internationaalikatu, 1. toukokuuta -katu, Kirovinkatu, Vallankumouskatu ja Engelsinkatu. Ihan sama kuin saksalaisen kaupungin kadunniminä olisivat Hitlerintie, Himmlerinkatu, Kansallissosialismikuja, 30. tammikuuta -polku, Fasismiraitti ja Göringinväylä.

Toki järjestelmien luhistumistavat olivat erilaiset: natsismi tuhoutui ulkoisen paineen alla, kun taas kommunismi luhistui sisäänpäin. Mutta tämän luulisi tuottavan täsmälleen päinvastaiset tulokset: mikäli maan järjestelmä luhistuu sen omien kansalaisten tahdosta, kuten kommunismi, luulisi että vanhat muistomerkit revitään sitä suuremmalla innolla pois. Toki denatsifikaation alkuvaihe oli miehitysmahtien sanelemaa, mutta nykyään Saksa on täysivaltainen valtio ja natsismin kammo on yhtä vahva kuin aina ennenkin. Sirppi ja vasara –lippuja saa heiluttaa vapaasti niin Venäjällä kuin Saksassakin, mutta yritäpä heiluttaa hakaristilippua kummassa tahansa valtiossa, niin toisessa joutuu linnaan ja toisessa saa ensin turpiinsa ja joutuu sitten linnaan.

Syy kommunismin ja natsismin erilaiseen kohteluun on yksinkertainen. 1980-luvulla neuvostokommunismiin ei enää uskonut kukaan muu kuin puolueen pääideologi Mihail Suslov ja hänkin kuoli jo 1982. Kommunismi ei ole minkäännäköinen uhka nykyisille valtajärjestelmille. Se on mitattu, punnittu ja toimimattomaksi havaittu. Kommunistit saavat marssia kaikessa rauhassa, koska kukaan ei voi enää koskaan ottaa heitä vakavasti.

Natsismin laita on toisin. Sen totesi jo 50 vuotta sitten legendaarinen Star Trek jaksossaan Patterns of Force. Siinä vieraalle planeetalle tarkkailijaksi lähetetty ihminen ottikin vallan ja organisoi systeemin natsien järjestelmän mukaan. Kun kapteeni Kirk yhdessä Spockin kanssa sai sitten kuulustella miestä, hän totesi natsi-Saksan olleen tehokkain järjestelmä, jonka ihmiskunta oli koskaan saanut aikaan. Eikä aiheetta. Surkeassa talousjamassa ollut maa nousi muutamassa vuodessa jaloilleen, valtasi melkein koko Euroopan ja taisteli käytettävissä olleisiin resursseihin nähden loistavasti toisessa maailmansodassa, vaikka melkein koko muu maailma oli sitä vastassa ja Italia sen puolella. Siinä sivussa vain 12 vuoden aikana maa kehitti kuplavolkkarista alkaen melkoisen määrän uutta teknologiaa, esimerkiksi systeemin jonka avulla mentiin myöhemmin kuuhun, puhumattakaan sota-ajalle tyypillisistä aseinnovaatioista.

Lyhyesti sanottuna:
1) natsismi toimi, kommunismi ei.
2) kommunismi romahti itsestään, natsismi piti kukistaa
3) natsismi nousi valtaan vapaissa vaaleissa, kommunismi pienen ryhmän vallankaappauksella

Näistä seikoista (3) on nykypäivänä ylivoimaisesti merkittävin. Natsismia ei ole ensisijaisesti demonisoitu pahuutensa takia. Se on demonisoitu siksi, että se on uhka. Kommunismia ei ole tarvinnut demonisoida, koska kukaan ei ota sitä vakavasti. Vaikka Putin on palauttanut Suuren ja mahtavan takaisin kansallishymniksi, ei hän pyri palauttamaan kommunismia, vaan Neuvostoliiton valtapiirin.

Valtaeliitti, etenkin Euroopan Unionin valtaeliitti, pelkää natsismia ja sen lievempää ilmenemismuotoa nationalismia yli kaiken. Ja aiheesta, sillä nationalismi on osoittanut toimivuutensa. Ihmiskunnan historiassa se aika, jolloin edistystä on tapahtunut ylivoimaisesti eniten, on juuri kansallisvaltioiden aika. Tämä voi toki olla sattumaa, mutta se ei ole tärkeää. Jos ihmiset tämän historiallisen tosiasian tiedostaisivat ja uskoisivat kehityksellä ja nationalismilla olevan yhteyden, se olisi unionin loppu. Niinpä nationalismi on demonisoitu siinä missä kommunismi - mikä korosti internationalismia - saa olla kaikessa rauhassa.

Tässä demonisoinnissa otetaan suuri riski. Kun terve, patrioottinen nationalismikin demonisoidaan, paine kattilassa nousee. Seuraukset voivat olla dramaattiset. Sääntöjä kunnioittavan, terveen nationalismin nousu on vaikeaa, koska se on kielletty. Natsismilla ei ole vastaavia rajoituksia sääntöjen noudattamisen suhteen. Seurauksena voi olla nationalistisen, kansallisvaltioiden yhteistyöllä menestyvän Euroopan sijaan natsismin uusi nousu. Ja se voi osoittautua yllättävänkin kestäväksi, sillä edelliskerran virheistä voidaan oppia. Jos Natsi-Saksa ei olisi vainonnut juutalaisia, se saattaisi olla edelleen voimissaan.

Teitä on nyt varoitettu.

Uutiskatsaus 20/2021

1. Vaihtoehdot vähissä

Burn-Loot-Murder -liike on taas riehunut jenkeissä poliisin ammuttua 16-vuotiaan tytön. Tämä siitä huolimatta, että videotallenne kertoo mitä tapahtui eli kyseinen ammuttu oli juuri lyömässä puukolla toista mustaa. Siinä poliisin vaihtoehdot voidaan tiivistää kolmeen:
1) Ammu puukotusta yrittävä (mikä tapahtuikin).
2) Odota kunnes puukotus on tapahtunut ja yritä pidättää puukottaja, ammu vasta sitten jos puukottaja käskytyksestä huolimatta ilmeisen huumepäissään tulee kohti hullun kiilto silmissä ja teräase viuhuen.
3) Totea että huligaanit riehuvat keskenään kuten tavallista ja poistu partioautoon syömään donitsia.
Vaihtoehdosta (1) seurasi mellakoita siksi että poliisi ampui neekerin. Vaihtoehdosta (2) olisi seurannut mellakoita koska poliisi ei ollut estänyt neekerin tappamista. Vaihtoehdosta (3) olisi seurannut mellakoita koska poliisi on välinpitämätön neekerien valkoisesta ylivallasta aiheutuvaa keskinäistä väkivaltaa kohtaan.
Mitähän poliisin olisi pitänyt tehdä? Tämä tunnetaan todennäköisyyslaskennassa odotusarvon laskemisen nimellä. Käydään vaihtoehdot läpi. Ensinnäkin kannattaa todeta että mellakointi on odotusarvon kannalta merkityksetöntä, koska se seuraa valitusta vaihtoehdosta riippumatta.
1) Odotusarvo on yksi kuollut rikollinen.
2) Odotusarvo on 1,25 kuollutta rikollista (puukotettu kuolee 75 % todennäköisyydellä ja puukottaja pitää joka tapauksessa ampua 50 % todennäköisyydellä).
3) Odotusarvo on 0,75 kuollutta rikollista (puukotettu kuolee 75 % todennäköisyydellä ja puukottaja pääsee pakoon koska poliisi mutustaa donitsia).
Oikea valinta on joko (2) tai (3) riippuen siitä priorisoiko ihmishenkien säästämistä vai rikollisuuden vähentämistä. Joka tapauksessa valittu vaihtoehto (1) on huonoin.


2. Kuinka pitkälle vieteri venyy?

Israel ja Palestiina otattavat jälleen kerran. Vanha tosiasia (min 75 vuotta) on se, että rauhaa ei saada ennen kuin tapahtuu jompikumpi kahdesta ihmeestä: joko arabit lakkaavat haluamasta tappaa israelilaisia tai israelilaiset lakkaavat haluamasta elää. Sota on normaaliin tapaan epäsymmetristä eli palestiinalaiset yrittävät tappaa mahdollisimman paljon israelilaissiviilejä ja israelilaiset yrittävät tappaa mahdollisimman vähän palestiinalaissiviilejä. Tästä huolimatta israelilaiset nähdään monissa piireissä pahoina. Eipä ole näkynyt Hamasilta samanlaista tuomitsemista kuin Israelin haukkana pidetty pääministeri Netanjahu esitti niille israelilaissiviileille, joilta karkasi vähän mopo käsistä eli ryhtyivät käyttämään palestiinalaisilta oppimiansa konsteja palestiinalaisiin itseensä.
Nämä yksittäiset ilmiöt ovat ilmeinen heikko signaali. Israelilaiset ovat kyllästyneet siihen, että heidät tuomitaan jatkuvasti vaikka toinen osapuoli sotii kymmenen kertaluokkaa törkeämmin ottein. Tuomitsijoiden kannattaisi vähän miettiä, mitä siitä seuraa jos antaa tuollaisen viestin: kun omilla teoilla ei ole merkitystä, niin miksikäs ei ratkaisisi ongelmaa kertaheitolla?
Saksa ratkaisi ”juutalaiskysymyksensä” omalla tavallaan. Sen jälkeen ei mennyt edes kymmentä vuotta, kun ”uusi Saksa” hyväksyttiin takaisin kansakuntien joukkoon. Nykyään ei enää edes kuule kaasukammioista vittuilua. Miettikääpä mikä olisi tilanne nyt jos Israel olisi 30 vuotta sitten intifadan aikaan jyrännyt Palestiinan parkkipaikaksi? Eiköhän olisi syytökset vähitellen rauhoittumaan päin ja ennen muuta olisi paljon rauhallisempaa. Ja miettikääpä nyt mitä tapahtuu, jos Israelissa keksitään ajatella 30 vuoden päähän tästä hetkestä eteenpäin.


3. Eskilstuna palaa

Eskilstunassa on tehty useita tuhopolttoja ja myös poliisia vastaan on hyökätty. Toiminta on järjestelmällistä, koska poliisit houkuteltiin ensin muualle valehälytyksillä. Kumpikaan iltapäivälehdistä ei kerro todellista syytä, vihjataan vain ”rikollisjärjestöjen kostosta pidätysten takia”. Vihjeeksi mainittakoon, että jo vuonna 2015 Eskilstunan väestöstä vain 60,5 % oli sellaisia, joiden molemmat vanhemmat olivat syntyneet Ruotsissa.


4. Vad som helvete, Börje och Örjan?

Ruotsissa on lyhyen ajan sisällä surmattu kuusi naista perheväkivallan takia. Se mitä ei – vähemmän yllättävästi – mediassa kerrota, on että viisi kuudesta surmaajasta ei ollut nimeltään Börje, Örjan tai millään muullakaan ruotsalaisesta almanakasta löytyvällä nimellä varustettu tekijä. Ruotsin tasa-arvoministeri sentään osui oikeaan lausunnossaan: ”– Olemme monessa mielessä edenneet varsin pitkälle tasa-arvon edistämisessä Ruotsissa, mutta yhteiskunnassa on yhä rakenteita, jotka sortavat naisia.”. Se mitä hän jätti kertomatta siitä syystä ettei sitä tarkoittanut, oli se minkä mediassa ”äärioikeistoksi” leimattu ruotsidemokraatit täydensi: ”– Olemme päästäneet maahamme arvoja, jotka oli jo aiemmin ehditty enemmän tai vähemmän kitkeä pois.”


5. Haistappavittu-heimon rituaalit

Espoolaisnainen sai viestin Jemenissä palvelevalta amerikkalaissotilaalta. Kuten valveutuneemmat tästä arvaavatkin, kyseessä oli afrikkalaiskulttuurin mukainen “kuseta rahat hölmöiltä mzunguilta” -operaatio. Tällä kertaa kävi vähän toisin eli Jonna kusettikin huijareita kahden kuukauden ajan haaskaten heidän aikaansa. Hän sai nämä mm. uskomaan, että kyntösonni on Suomessa pyhä eläin ja lähes kaikki palvovat gugeligodia. Avioliittoon astuessa taas on harrastettava seksiä ensin shamaanin kanssa. Itse etäsuhde pääsi jo sille tasolle, että lapsetkin olivat suunnitteilla. Nimiksi pohdittiin Jortikkaa, Pimpikkää, Persukkaa, Impeä ja Jormaa. Kaikki perinteisiä Haistappavittu-heimon nimiä.
Asian ikävä puoli on toki se, että espoolaisnainen syyllistyi tässä yhteydessä rasismiin höynäyttäessään viattomia pikkurahan tarpeessa olleita neekeripoikia.


6. Suu kiinni paitsi laulaessa

Oulun laulavasta poliisista Petrus Schroderuksesta on tehty rikosilmoitus. Hän kun oli kolme vuotta sitten kutsunut Pride-kulkuetta ”myötähäpeää aiheuttavaksi friikkisirkukseksi”. Tämä taas on tiettyjen piirien näkemyksen mukaan selvä sananvapausrikkomus, kun joku ei olekaan samaa mieltä heidän kanssaan. Pisteet Oulun poliisille, joka käski tunkea rikosilmoituksen paikkaan johon ei päivä paista mutta jossa oli entuudestaan jo niin paljon roinaa ettei se mahtunut. Tosin Oulun poliisi teki tämän huomattavasti diplomaattisemmin sanankääntein, mutta sitähän he oikeasti tarkoittivat todetessaan Schroderuksella olevan yksityishenkilönä oikeus näkemykseensä.
Siinä mielessä on kyllä sanottava, että Schroderus suhtautuu selvästi ymmärtäväisesti ja sympaattisesti Pride-sakkiin. Tunteehan hän sentään myötähäpeää heidän puolestaan, mikä on enemmän kuin normijärjellä pitäisi.


7. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mojtaba Moradi … jäkjäkjäk … 3 vuoden ja 8 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … huumausainerikoksesta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi myös toisessa seksuaalirikosjutussa, josta hän sai 7 kuukauden vankeustuomion kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


8. No mutta teoriassa

Miss Suomi Viivi Altonen kertoo, kuinka hänet pahoinpideltiin ja raiskattiin Mosambikissa viisi vuotta sitten. Hän tuli asian kanssa ulos vasta pitkän harkinnan jälkeen syistä, jotka eivät yllätä ketään: ”– Kummallisella tavalla ajattelin, etten voi kertoa asiasta senkään takia, koska paikka ja ihmiset muuten olivat niin ihania. Toisinko huonoa mainetta Mosambikille ja koko maanosalle, jos avaisin suuni tällaisesta? Lisäisikö se rasismia ja ennakkoluuloja? Viivi kertaa vuosien takaisia ajatuksiaan.”. Tästä voi rivien välistä lukea, että jos raiskaaja olisi ollut valkoinen, hän olisi kertonut jo aiemmin asiasta. Eikö tämä jos mikä ole rasismia? Mitä sitten tulee maan ihanuuteen, niin Altonen itsekin toteaa tapauksesta: ”Viivi koki vahvasti, että Mosambikissa yhteydenotot poliisiin tai lääkäriin olisivat olleet hyödyttömiä – yhteiskunta siellä ei toimi kuten Suomessa, hän sanoo.” Tässä palataan taas siihen tosiasiaan, että Suomesta ei muuteta Mosambikiin vaikka voitaisiin, kun taas miljoona mosambikilaista lähtisi saman tien Suomeen, jos vain tietäisi että saa jäädä tänne asumaan. Mistähän syystä?
Kuten Altonen sanoo: Pahoinpitelijä ja seksuaalisen väkivallan harjoittaja voi olla mitä kansallisuutta ja mistä päin maailmaa tahansa. Vaan eipähän ollut. Yhtä hyvin voi sanoa, että kuolonkolarin voi ajaa 50 km/h nopeudesta kuin myös 200 km/h nopeudesta. Kuten voikin, mutta todennäköisyydet poikkeavat huomattavasti toisistaan.


9. Marokkolaistaminen

Pari viikkoa sitten kirjoittamassani uutiskatsauksessa sivuttiin venäläisjoukkojen Saksassa sodan loppuvaiheessa ja sen jälkeen tekemiä raiskauksia. Asiasta keskusteltiin kommenttiosiossa ja tietoa etsiessäni törmäsin otsikon termiin, joka oli minulle entuudestaan tuntematon. Italian taisteluissa liittoutuneiden ranskalaisjoukoissa oli marokkolaisosastoja, joiden tapana oli toimia tavalla joka on käynyt viime vuosina tutuksi länsimaissa. Käännetäänpä suoraan tekstiä Wikipediasta eli mitä brittiupseeri Norman Lewis kirjoitti kokemuksistaan kirjassaan:
Kaikki naiset Patricassa, Pofissa, Isolettassa, Supinossa ja Morolossa raiskattiin … Lenolassa 21. toukokuuta he raiskasivat viisikymmentä naista ja koska tästä ei riittänyt kaikille, he raiskasivat myös lapsia ja vanhuksia. Marokkolaiset yleensä hyökkäsivät naisten kimppuun pareittain – toinen yhtyi normaalisti ja toinen peräaukkoon.
San Andreassa marokkolaiset raiskasivat kolmekymmentä naista ja kaksi miestä; Vallemaiossa kahden siskoksen täytyi tyydyttää 200-henkisen marokkolaisosaston tarpeet; kolmesataa muuta käytti kuusikymmenvuotiasta. Esperiasta 700 naista 2500 hengen väestöstä raiskattiin, 400 rikosilmoitusta tehtiin. Jopa seurakunnan pappi, Don Alberto Terrilli, yrittäessään puolustaa kahta tyttöä, sidottiin puuhun ja häntä raiskattiin koko yön ajan. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin sisäisiin vammoihin. Picossa tyttö ristiinnaulittiin sisarineen. Joukkoraiskauksen jälkeen hänet tapettiin. Polleca oli kaiken huippu. Luciano Garibaldi kirjoitti, että kenraali Guillaumen marokkolaisosastot raiskasivat tyttöjä ja vanhoja naisia; miehet jotka reagoivat raiskattiin myös, jonka jälkeen heidät ammuttiin, kuohittiin tai seivästettiin. Aikalaisraportista peräisin oleva todistajanlausunto kuvaa tyypillistä toimintaa: “Marokkolaissotilaat kolkuttivat oveen ja jos sitä ei avattu, mursivat sen, iskivät naista kiväärinperällä päähän, raahasivat hänet tajuttomana 30 metrin päähän talosta ja raiskasivat hänet samalla kun hänen isänsä toisten sotilaiden raahaamana oli hakattu ja sidottu puuhun. Kauhistuneet sivulliset eivät pystyneet auttamaan tyttöä ja hänen isäänsä, koska heitä vartioi yksi sotilaista kiväärillä tähdäten.
Tapahtumista tehtiin viisitoista vuotta myöhemmin Vittorio de Sican ohjaama elokuva Kaksi naista, pääosassa Sophia Loren. Oletteko koskaan kuulleet tästä elokuvasta? Minä en ollut. Tämä siitä huolimatta, että Loren sai roolistaan Oscarin parhaasta naispääosasta – ensimmäinen sellainen, joka ei ollut englanninkielisestä elokuvasta. Googlaamalla selvisi, että elokuva on kumma kyllä esitetty Suomessakin televisiossa muutama vuosi sitten. Tosin arvosteluissa viitattiin tapahtumiin vain arvoituksellisella lauseella: ”De Sica kuvaa etenkin elokuvan vahvan viimeisen puolituntisen aikana, kuinka sota koskettaa jokaista joka sen keskelle joutuu.” Liippasikohan ”marokkolaistaminen” vähän turhan läheltä nykypäivän normaalia?


10. Mun täytyy kävellä näin

Nummelan henkirikoksen taustat alkavat selvitä. Epäilty ei peitellyt kasvojaan, mutta media kuitenkin pikselöi ne. Olisikohan rasismin välttämiseksi kannattanut ajaa ne myös värisuotimen läpi? Tosin jutussa kerrottiin, että uhriksi joutunut nainen muutti miehen ja lastensa kanssa Suomeen joulukuussa 2015 ja koska kotimaa oli Irak, niin tämä oli ilmeisesti niitä joiden taustat Päivi Nerg tunsi. Nainen kertoi, että mies oli lyönyt häntä päivittäin lähes neljän vuoden ajan ja uhannut tappamisella, jos nainen ei suostu lähtemään hänen kanssaan Irakiin. Johan tästäkin nyt näkee, että tästä jutusta ei voi tuomiota tulla – ei tekijä ole voinut olla täysissä sielun voimissaan, kun haluaa lähteä täältä ilmaisten lihapatojen maasta Irakiin. Sinänsä kyllä kannatettava suunnitelma tuo poistuminen, mutta olisi voinut raahata perheensä sinne samalla konstilla kuin raahasi tännekin. Nyt ei tullut muuta kuin helvetin iso lasku suomalaisille veronmaksajille.


11. Rahalla saa ja hevosella pääsee

Kosovolaiset ovat tehneet hämmästyttävän innovaation: he ovat kehittäneet saastuttamattoman ökyauton. Tämä on näet ainoa kerta, kun Hesarissa esitellään bensasyöppöjä ilman paheksuntaa. Kosovolaisilla kun on tapana hankkia loistoautoja. Joko toimittaja on piilonuiva tai sitten teki juuri naiiviuden kauden kotimaisen kärkituloksen, sillä missään vaiheessa juttua ei ihmetelty mistä mahtavat nuoret juipit saada rahat näihin autoihin. Kannattaa lukea useita eri lähteitä, niin käy ilmi mm. se, mistä kosovolaisilla on kovin usein tapana rahansa saada. Kehotan ottamaan jutusta nimet ylös, eiköhän tässä muutaman vuoden sisään melkoinen osa herroista tavata mediassa aivan muissa merkeissä kuin loistoautojen parissa heidän liittyessään loputtoman pitkään listaan mokutusmedian crash and burn -tarinoissa.


12. Vasemmistolainen joka älyää totuuden

Kansan Uutiset on muuhun suomalaismediaan nähden laatulehti, sillä se sentään tunnustaa värinsä reilusti. Nyt jutussa ihmetellään miksi duunarit äänestävät ”radikaalia oikeistoa” (suom. perussuomalaisia, joka ei ole sen enempää radikaali kuin oikeistolainenkaan puolue) ja päädytään aivan oikeaan johtopäätökseen: vasemmisto ei enää aja duunarin asiaa. Jutussa haastateltiin myös kommunistiksi tunnustautuvaa kansanedustaja Anna Kontulaa, joka rehellisyyden puuskassaan sanoi asian kuten se on: ”Kontula tiivisti, että vakauden aikana politiikassa voittaa se, joka kykenee parhaiten ohjaamaan resursseja omalle kannattajakunnalleen.” Voiko Curley-ilmiötä enää tuon täsmällisemmin ja nasevammin kuvailla?


13. Demari joka tietää mitä tekee

Eduskunnassa nähtiin toissaviikolla paljon kuvaava episodi. Kyselytunnilla keskusteltiin hallituksen tavoitteesta kaksinkertaistaa työperäinen maahanmuutto:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puhui halpatyövoimasta. Halla-ahon mukaan monen maahanmuuttajan palkka ei riitä elämiseen, jolloin he joutuvat kääntymään sosiaaliturvan puoleen.
– Yritykset siis efektiivisesti ulkoistavat osan palkanmaksusta valtiolle eli veronmaksajalle. Onko tämä tervettä markkinataloutta? Halla-aho kysyi.
Tähän antoi vastauksen työministeri Haatainen, SDP:
– Mitä tulee halpatyövoimaan, mistä puhuitte: Kyllä minusta on aika kummallista, jos te leimaatte kaikki ne alat, joissa matalapalkalla tehdään tänä päivänä töitä, pääosin naiset. Ovatko nämä teidän mielestänne rasitteita?
Siltä varalta että tätä blogia sattuisi lukemaan joku jonka kengännumero on älykkyysosamäärää suurempi, todettakoon että tämä on typerin argumentti jonka olen nähnyt mistään asiasta pitkään aikaan. Halla-aho totesi, että on turha tuoda maahan porukkaa joka ei kykene itseään elättämään. Haatainen taas vertasi näitä suomalaisiksi syntyneisiin. Mitähän hän taas tarkoitti, sitäkö että maasta pitäisi karkoittaa suomalaisia koska nämä eivät kykene itseään elättämään?
Joka tapauksessa Haataisen argumentti oli typeryyden multihuipentuma, joka voi vedota vain älyllisesti epärehellisiin ja alikehittyneisiin. Haatainen totisesti tietää mitä tekee, sillä hän tuntee SDP:n kannattajakunnan.


14. Kokoomus nousuun

Yle antoi vinkin, jolla kokoomus lähtee nousuun. Halla-ahon haastattelussa alareunaan oli kirjoitettu: ”Jussi Halla-aho. Puheenjohtaja, Kok.”.

Taitaa olla tosiaan niin, että muita konsteja kokoomuksen nostamiselle vihervasemmiston suosta ei enää ole käytettävissä. Itse asiasta kuultuna Halla-aho totesi kuivasti, että aikoo nousta kokoomuksen johtoon vasta seuraavassa puoluekokouksessa, kunhan nykyiset hommat on ensin hoidettu alta pois.


15. Tietovuoto vastaan rahavuoto

Eduskunnan entinen turvallisuusjohtaja Jukka Savola sai potkut osoitettuaan lestadiolaisen valehtelijaksi eli vuodettuaan julkisuuteen Juha Sipilän tönimistapauksen videotallenteet. Vähemmistäkin synneistä on jouduttu helvettiin. Hänen tilalleen palkattiin väliaikaiseksi turvallisuusjohtajaksi eduskunnan valmiuspäällikkö Sakari Keckman, joka oli jäämässä eläkkeelle piakkoin. Toista kertaa. Kävi näet ilmi, että Keckman oli jäänyt eläkkeelle armeijasta eikä irtisanoutunut, kuten hän oli ilmoittanut. Tällä menettelyllä hän sai itselleen 23 000 euron ylimääräiset ikälisät. Asian paljastuttua ikälisät perittiin osittain takaisin, paitsi vanhentuneet. Tämä ei estänyt Keckmanin työn jatkumista ja uran etenemistä.
Tapauksista voidaan ainakin päätellä, että valehtelu ei ole ongelma mutta sen julkinen paljastaminen on. Mikä ei liene yllätys kun asiasta päättämässä ovat Järjestelmäpuolueen poliitikot.


16. Ammattimies on ammattimies

Shakin maailmanmestari Magnus Carlsen pistettiin testiin. Toimittaja asetteli pöydälle shakkinappuloita ja pyysi Carlsenia tunnistamaan, mistä pelistä tilanne on. Järjestyksessä tämä meni seuraavasti:
1. Tämä näyttää olevan MM-ottelun 1960 Tal – Botvinnik ensimmäinen peli. Tästä eteenpäin peli jatkui seuraavasti...
2. Toimittaja latoo nappuloita laudalle, kun Carlsen keskeyttää: Tämä on ilmiselvästi vuoden 1987 MM-ottelun Kasparov – Karpov 24. peli.
3. Tämä on Lontoon pikashakkiturnauksesta, oliko se nyt 1995 (oli 1994), Anand – Ivantshuk.
4. Toimittaja kertoo aloittavansa alkuasemasta ja pyytää Carlsenia keskeyttämään siinä vaiheessa kun tämä arvaa kuka pelaa mustilla. Ensimmäiset siirrot ovat 1. e4 e5 2. Rf6 Rf3 (venäläinen peli eli Petrovin puolustus), jolloin Carlsen keskeyttää: Tämä on Anand. Johon toimittaja: Ketä vastaan? Carlsen: Zapata. Toimittaja: Minä vuonna? Carlsen: -87 tai -88 (Bielin turnauksesta 1988, Zapata – Anand).
5. Toimittaja latoo nappuloita laudalle ja Carlsen alkaa naureskella: Muistan tämän. … Carlsen – Howell, nuorten MM-kisat 2002 (Carlsen oli 11-vuotias).
6. Carlsen on lopultakin hämmentynyt, koska asetelma on outo. Lopulta hän myöntää, että tarvitsee vihjeen. Toimittaja sanoo että tämä on viihteestä. Saman tien lamppu syttyy ja Carlsen kelaa, että musta on menettänyt kuningattaren, joten tämä on ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta (Harry Potter – noidutut nappulat).
Carlsen itse totesi hämmästelijöille Twitterissä, että tämä on vain hänen työtään.



17. Sponsoria kaivataan

Potkupelleilyliitto ja Epäkansallinen liiga ilmoittivat lahjoittavansa kaikille hijabia käyttäville pelaajille urheiluhijabin. Tällä kuulemma pyritään eroon islamofobiasta, mikä onkin erittäin kannatettava tavoite. Islamofobia on kaikin puolin typerää ja tuomittavaa. Islamissa ei ole mitään pelättävää. Ainoa pelkäämisen arvoinen asia on länsimaiden haluttomuus tehdä islamille mitään, mutta jos ja kun tämä aiheutuu pelosta, niin islamofobiasta eroon pääseminen päästää tästäkin pahasta. Irti islamofobiasta, islamorealismi tilalle!
Nyt tarvittaisiin vielä sponsori lahjoittamaan laatikolliset kiuaskiviä silmä tarkkana peliä seuraaville faneille, jotta saataisiin kivitysoperaatio helpommin käyntiin hijabin mahdollisesti irrotessa pelin tiimellyksessä.


18. Valmentajan tehtävä

Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Jukka Jalonen kokosi joukkueensa kisohin, jotka ovat normaalisti C-luokan MM-kisat suurimman osan parhaista pelaajista tahkotessa NHL:n pudotuspelejä. Tänä vuonna ne ovat vajonneet D-luokan kisoiksi eri maiden joukkueiden saatua pleijareista pudonneilta pelureilta normaaliakin enemmän ”ei nyt hotsita” -vastauksia. Jalonen ilmoitti suoraan että SM-liigan finaalijoukkueista ei pelaajia valita. Jalosen perustelu oli joukkueen leirittäminen ja yhtenäisyys. Tästä moni pahoitti mielensä, ikään kuin MM-kisat olisivat jotain sosiaalikiekkoa. Jalosella on sen verran näyttöjä että luulisi arvosteluun olevan korkea kynnys. Jalosen tehtävänä ei ole miellyttää raumalaisia ja turkulaisia, vaan voittaa. Jos Jalonen näkee että näillä valinnoilla pärjätään todennäköisesti paremmin, niin siihen on kenenkään turha sanoa yhtään mitään.
Muistetaan kuitenkin että MM-kisoissa vain yhdellä ottelulla on todellista merkitystä ja se on puolivälierä. Aika pahasti saa sössiä jos sinne ei pääse. Ja se ratkaisee kaiken. Jos joukkue on pelannut alkulohkossa huonosti ja häviää puolivälierän, se on epäonnistunut ja valmentaja haukutaan. Vaikka joukkue olisi voittanut jokaisen pelinsä alkusarjassa ja häviää puolivälierän, valmentaja haukutaan koska ”hän ei saanut joukkueestaan potentiaalia irti tosipaikassa”. Jos joukkue pelaa huonosti alkusarjassa ja voittaa puolivälierän, valmentajaa kehutaan koska ”hän tiesi milloin tosipelit alkavat ja panosti sinne”. Jos joukkue pelaa loistavasti alkusarjassa ja voittaa puolivälierän, ei lopuilla otteluilla ole merkitystä koska ”yksittäisessä ottelussa sattui vain käymään huono tuuri”.


19. Onnea Espoo!

Suomen maine erinomaisena kisajärjestäjänä tuli taas testattua, kun Espoo sai järjestettäväkseen vuoden 2023 alle 23-vuotiaiden EM-kisat. Ainoa miinuspuoli asiassa on tietysti se, että pitää taas rahtautua pääkaupunkiseudulle toisin kuin viimeksi 2013, kun vastaavat kisat pidettiin Tampereella. Tosin onhan Leppävaara sieltä vähemmän etnisestä päästä syrjäistä rannikkokaupunkialuetta. Saa nähdä ottaako järjestelyihin osaa legendaarinen urheiluseura Leppävaaran Kunto!


20. Tulin minä kaapista ulos

Maan ykköskolmiloikkaajan paikkaa Kristiina Mäkelältä tavoitteleva Senni Salminen liittyi sitten jonoon niitä urheilijoita, jotka ovat viime aikoina marssineet kaapista ulos. Asia oli kuitenkin uutinen vain yleisurheilupiirien ulkopuolella. Nyt Ilta-Sanomat julkaisi tyylikkään, mitenkään revittelemättömän haastattelun, jossa tämä tuodaan julkisuuteen asti. Vastaanotto on ollut ongelmatonta ja tässä syynä on Salmisen itsensä suhtautuminen. Hän ei tee tästä numeroa eikä hiero asiaa toisten naamaan. Toivotetaan Sennille onnea jatkoon ja varoitetaan, että älä mene median lankaan – jos menestyt, sinusta yritetään tehdä väkisin homoikonia. Pidä asiat asioina ja loiki pitkälle!


Loppukevennys: Demarien vaalimainos

Ilmeisesti demareita tälläkin kertaa äänestävät eivät ole vieläkään huomanneet edellisten kertojen petosta.
Jatkokuvassa pääspice nähtyään Suomen tilanteen tukipaketin hyväksymisen jälkeen.

Uusinta: Aivovirus

Lukijalle: Tällä ja ensi viikolla julkaistaan uusintoina neljän vuoden takaa pari ideologioita käsittelevää juttua. Aluksi käsittelyyn islam:

Tukholman kuorma-autotapauksesta on tätä kirjoittaessa kulunut noin viikko. Kahta asiaa en ymmärrä jälkireaktioissa. Se toinen on tietysti ilmeinen ja siitä myöhemmin.

Ensimmäinen on kummastukseni ihmisten järkytyksestä. Miten voi olla järkyttynyt mistään sellaisesta, minkä tietää aivan varmasti olevan tulossa? Kun – huomatkaa, KUN – Suomessa tapahtuu vastaava kuormuri/ampuma-ase/pommi (tarpeettomaksi osoittautuvat yliviivataan) –isku, en ole pätkääkään järkyttynyt, ainakaan iskusta itsessään. Onhan selvää että näin käy, koska muslimipitoisuus ennen niin lintukotoisassa maassamme on jo ylittänyt kriittisen massan rajan. Joten miksi järkyttyä odotetusta? Toisaalta ei järkytyksen määrä liiemmin näkynyt, joten ehkä ihmiset olivat odottaneetkin tätä. Ainakin siltä se vaikutti. Tämä on uusi normaali, opetelkaa uimaan.

Toinen kummastuksen aihe oli se ilmeinen. Eli ymmärryksen määrä. Marssittiinko islamia vastaan? No ei. Marssittiin rasismia vastaan, koska terrorin pelättiin lisäävän rasismia. Ja ne loputtomat ”ei saa antaa pelolle valtaa” -twiittaukset poliitikoilta. Toistetaan nyt vielä kerran, että en minä islamia pelkää. Se on voimaton parasiitti, jonka länsimainen yhteiskunta murskaa halutessaan kuin muurahaisen kantapään alle. Se, mitä pelkään, on päättäjiemme haluttomuus käsitellä islamia.

Tehdään pieni ajatuskoe.

Lukija varmaan tietää - jos ei muuten niin lastenelokuvista - maan nimeltä Madagaskar. Maailman neljänneksi suurin saari, ainoa jonka kattaa kokonaisuudessaan yksi itsenäinen valtio. Varsin eristynyt paikka.
Maassa puhutaan kahta kieltä, sikäläistä malagassia ja siirtomaa-ajan jäljiltä ranskaa. Oletetaan jatkossa ajatuskokeen takia, että siellä puhuttaisiin ainoastaan malagassia, kieltä jota ei puhuta missään muualla.

Seuraavaksi kuvitellaan, että Madagaskarilla esiintyisi huonosti tarttuva, aivoihin vaikuttava virus. Käytännössä kaikki madagaskarilaiset olisivat viruksen kantajia. Suurimmalle osalle tämä virus ei aiheuttaisi mitään merkittäviä oireita. Mutta osalla virus aiheuttaisi erikoisen oireen: inhon kaikkia muita kieliä paitsi malagassia kohtaan. Tässäkin olisi aste-eroja. Parikymmentä prosenttia madagaskarilaisista ainoastaan halveksisi muiden kielten puhujia. Pari prosenttia ryhtyisi heitä kohtaan väkivaltaisiksi. 0,2 prosenttia eli yksi viidestäsadasta olisi valmis tekemään vakaviakin rikoksia pakottaakseen muut puhumaan malagassin kieltä. Ja yksi viidestätuhannesta ryhtyisi tilaisuuden suodessa terrori-iskuihin muita kuin malagassinkielisiä vastaan.
Viruksen oireisiin kuuluisi myös lähes kaikilla sen kantajilla lojaliteetti muita malagassin puhujia kohtaan. Vaikka viruksen kantaja olisi passiivinen itse, hän ei yleensä laittaisi tikkua ristiin estääkseen aktiivisen sairastuneen terrori-iskua muita kohtaan.

On olemassa lähes sataprosenttisen varma testi, jolla viruksen olemassaolo elimistössä voidaan selvittää.
Ei ole olemassa kliinistä testiä, jonka avulla voisi selvittää millä tavoin virus vaikuttaa kantajaansa - ei mitenkään vai tuhoisasti.
Luotettavaa lääkettä virukseen ei ole.

Mitä tekee WHO (maailman terveysjärjestö)?

Pahanlaatuisen viruksen kantaja kuulee muualle maailmaan muutettuaan muuta kuin malagassia ja muuttuu terroristiksi. Koska madagaskarilaiset ovat tehneet runsaasti terrori-iskuja, on ilmeistä että Madagaskar eristetään muusta maailmasta. Muualla asuvat madagaskarilaiset kootaan eristyksiin. Tämä on tietysti kovin ikävää niiden kannalta, jotka kantavat viruksen vaaratonta muotoa. Mutta välttämätöntä, sillä on havaittu viruksen heikosta tarttuvuudestaan huolimatta infektoineen joitakin ulkomaalaisiakin, jotka ovat myös tehneet terrori-iskuja.
Kun tämä kiireellinen ensireaktio on hoidettu, kehään astuvat ammattilaiset. He ryhtyvät selvittämään, kuinka madagaskarilainen aivovirus hoidetaan, miten sitä vastaan löydetään rokote ja kuinka se kitketään maapallolta pois.

Oleellinen kysymys kuuluu: mitä eroa on madagaskarilaisella aivoviruksella ja islamilla?

Molemmat leviävät ihmisestä toiseen. Molemmissa tapauksissa suurin osa jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Molemmissa tapauksissa osa tekee järkyttävää tuhoa muille ihmisille. Kummassakaan tapauksessa ei ole luotettavaa tapaa selvittää, onko taudinkantaja harmiton vai tuhoisa.

Niinpä toimintamenetelmänkin on oltava sama.

On aika tunnustaa, että me olemme nyt sodassa.
Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, tässä sodassa terrori-iskut ovat pienin riskimme. Eivät terroristit kykene tappamaan kuin joitakin satojatuhansia eurooppalaisia. Ja niistäkin muutama osuu omiin koiriin eli niihin, jotka yrittävät integroida viruksen kantajat länsimaiseen yhteiskuntaan. Toki on mahdollista sekin, että terroristit saavat käsiinsä ydinaseen ja pösäyttävät esimerkiksi Pariisin sienipilvenä taivaalle saaden aikaan kerralla miljoonia uhreja, mutta tämän todennäköisyys on vain parisenkymmentä prosenttia.

Todellinen vaara on länsimaiden tason lasku. Jokainen asia vaikuttaa ihmiseen tietyllä tavalla ja useimmat asiat eri tavalla eri ihmisiin. Useimmille ihmisille esimerkiksi liikunta on hyväksi. Joillekin ihmisille saunakalja rentouttaa ja on hyväksi, alkoholismiin taipuvaisille se saattaa olla portti ryyppäämiseen. Islam muuttaa käytännössä jokaista sen kannattajaa ihmisenä huonompaan suuntaan. Joitakin tuskin lainkaan, kuten madagaskarilainen aivovirus. Joitakin enemmän ja joitakin tuhoisasti. Hyvä esimerkki oli taannoinen Lontoon terrori-isku, jonka tekijän islam-taustaa koetettiin vähätellä toteamalla - sinänsä aivan oikein - hänen olleen epäsosiaalinen pikkurikollinen jo ennen kääntymystään. Tajuamatta, että kyseinen esimerkki mitä parhaimmin kuvastaa islamin vaikutusta ihmiseen - tällä kertaa se muutti pikkurikollisen terroristimurhaajaksi.

Tämän kaiken hinta on meille hirvittävä. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme on perustunut luottamukseen ja se luottamus on rapisemassa. Mikäli emme voi luottaa toisiimme, sen mukana romahtaa koko korttitalo: yhteiskuntarauha, koulutustaso, teollisuus, ... Väestönlaadulla on merkitystä ja tämä tulee muistaa erityisesti haittamaahanmuuton kohdalla, koska siihen voidaan vaikuttaa.

Katsokaa ympärillenne. Ikkunat auki Eurooppaan. Aseistettuja vartijoita kriittisissä paikoissa, nykyään myös Suomessa, entisessä lintukodossa. Tätäkö me haluamme?

Vaihtoehtoja on kaksi. Aseistetut vartijat maan rajoille tai maan sisään joka paikkaan.
Jokainen voi päätellä, kumpi tulee kalliimmaksi ja kumpi tuottaa paremman yhteiskunnan.

Huomautus:
Tässä kirjoituksessa hyödynnettiin plagiarismia hipoen Scott Adamsin maaliskuussa 2016 julkaisemaa esseetä elbonialaisesta zombiviruksesta. Adams myös tarjoaa lääkkeen virukseen, mikä jätettiin tässä kirjoituksessa käsittelemättä.

Pettäjän tie

12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

162. panssariarmeijakunnan pääkomissaari Vinogradov kääntyi nuoren panssariupseerin puoleen.
- Kiitoksia, kapteeni Jakusov. Olette toiminut esimerkillisesti. Voitte nyt poistua.
Huoneeseen jäi kolme miestä. Kaksi NKVD:n komissaaria, Vinogradov ja nuorempi komissaari Ignaskin minun lisäkseni. Katselin ympärilleni ja rikoin lopulta hiljaisuuden.
- Eihän tämä nyt ihan kenraalin arvoiselle upseerille sopivalta paikalta näytä, mutta olen nähnyt huonompiakin, kuten tiedätte. Meillä lienee nyt hetki aikaa, kunnes kyyti järjestyy?
- Kyllä, toveri kenraali, vastasi Vinogradov automaattisesti.
- Voinen viihdyttää teitä sen aikana.
- Olisihan se mielenkiintoista kuulla, mitä oikeasti tapahtui, myönsi Vinogradov.
- Niin. Tehän tietysti luulette tietävänne, mutta todellisuudessa kaikki alkoi luulemaanne aiemmin.
Vajosin muistoihini ja tunsin kuinka reilun kolmen vuoden takaiset tapahtumat valtasivat mieleni kuin ne olisivat sattuneet eilispäivänä.


8. maaliskuuta 1942, Moskovan rintamalla

Astuin sisään 20. armeijan päämajaan. Esikuntapäällikköni kenraalimajuri Leonid Sandalov tuli heti luokseni kiihtyneenä sanoen:
- Toveri kenraaliluutnantti, kiireellinen viesti päämajasta. Teidän on välittömästi lähdettävä Moskovaan.
Sandalovilla oli kaksi vaihtoehtoista ilmettä: huolestunut ja erittäin huolestunut. Tällä kertaa hän oli valinnut jälkimmäisen.
- Kyseessä ei ilmeestä päätellen ole tavanomainen neuvottelu, sanoin.
- En tiedä mistä on kyse. Mutta… viesti määräsi että jätätte komennon ja uudeksi komentajaksi tulee kenraaliluutnantti Reyter.
- Se latvialainen? Joka on nyt ollut rintaman esikunnassa?
- Sama mies.
- Johan nyt! Ja komentavat minut päämajaan. Mistähän tässä on kyse? Mitä Stavka (puna-armeijan esikunta) minusta haluaa? Näinköhän ammuttavat huonosta komentajuudesta.
- Toveri kenraali, olette Kiovan ja Moskovan taistelujen sankari!
Olin unohtanut että Sandalovilla ei ollut huumorintajua.
- En minä sitä tarkoittanut… ehkä määräävät vain uuteen tehtävään.
- Niin, komentajia on tapana kierrättää nopeassa tahdissa.
Hymähdin ja lähdin pakkaamaan.


9. maaliskuuta 1942, Kreml

Huoneessa oli kolme miestä astuessani sisään. Lähimpänä seisoi sihteeri Aleksandr Poskrjobysev, mutta toista miestä en tuntenut. Katseeni oli kuitenkin suuntautunut pöydän takana istuvaan mieheen, joka siirsi juuri piippunsa toiseen suupieleen.
- Toveri Stalin!, ilmoittauduin.
- Istumaan, kenraali, istumaan, Stalin sanoi viitaten minut tuoliin.
Tässä vaiheessa huokaisin helpotuksesta. Toisaalta olin edelleen hämmentynyt. Tavallisen siirron asemapaikasta toiseen takia minua ei olisi tähän huoneeseen kutsuttu. Kaikki sai pian selityksensä, kun kolmas mies esittäytyi.
- Olen kenraaliluutnantti Pavel Sudoplatov, toveri Stalinin erikoisasiamies salaisissa tehtävissä. Teidät, arvoisa kollega, on valittu ehdokkaaksi erityistehtävään. Minun on kuitenkin kysyttävä teiltä ensin, oletteko halukas ryhtymään tähän. Ei, älkää vastatko vielä. Sanomattakin on selvää, että tästä keskustelusta ette hiiskahda koskaan sanaakaan kenellekään. Teillä on näet täysi oikeus kieltäytyä. Tehtävän luonne on hyvin erikoislaatuinen. Jos onnistutte, teistä tulee suuri Neuvostoliiton sankari. Mutta jos epäonnistutte, mikä on luultavaa, teidät poistetaan historiasta maan suurimpana petturina. Ja kävi miten tahansa, menetätte lähes varmasti henkenne. Suostutteko tehtävään alustavasti?
En epäröinyt hetkeäkään, vaan vastasin:
- Toveri pääsihteeri, toverit kenraalit. Omasta puolestani suostun, mutta tuo epäonnistumisen mahdollisuus… perheeni, nähkääs.
Sudoplatovin julmat silmät menivät viiruiksi.
- Luulin että olette vieraantunut vaimostanne.
- Kyllä, mutta en toki tahdo hänelle mitään pahaa. Ja minulla on tytär… nelivuotias … hm, toisesta suhteesta. Ja rintamalla… minulla on, kuten on tapana sanoa, ”rintamavaimo”, armeijan lääkäri. Mutta hänet siirrettiin äskettäin takalinjoille, koska hän on raskaana. Lapsemme pitäisi syntyä lähikuukausina.
- Olette viriili mies, Sudoplatov totesi. - Mutta tietysti tiesimme jo tuon kaiken. Voimme taata että lapsillenne ei tapahdu mitään. Eiväthän he ole edes teidän nimellänne.
- Siinä tapauksessa suostun.
- Hyvä. Itse asiassa tuo että olette käytännössä perheetön, oli yksi syy valintaanne. Tarvitsimme juuri sellaista kenraalia, Sudoplatov jatkoi.
- Ymmärrettävää, jos tämä on itsemurhatehtävä.
- Jos asiassa jotain huvittavaa haluaa nähdä, niin mielenkiintoinen sattuma että harvoista perheettömistä kenraaleista te täytätte kaikki muut ehdot parhaiten. Tai no, ehkä muitakin olisi mutta käytännössä kun arvon pitää olla vähintään kenraaliluutnantti niin heistä.
- Saanko kysyä mitä nämä muut ehdot ovat?
- No, kun sanoin että vähintään kenraaliluutnantti, niin tarkoitin että mieluummin täysi kenraali tai erityisen ansioitunut kenraaliluutnantti. Kuten te Kiovan ja Moskovan taistelujen sankarina. Se on ensimmäinen ehto. Toinen ehto on sitten ikä ja te olette tällaisista miehistä luultavasti nuorin tai ainakin riittävän nuori eli olette fyysisesti hyvässä kunnossa. Täytitte puoli vuotta sitten neljäkymmentä. Ja sitten kolmas ehto: olette luultavasti kaikista tuon arvoisista miehistä suurikokoisin.
Tässä vaiheessa toveri Stalin naurahti.
- Totta. Kuinka pitkä olette, toveri kenraali?
- Olen 187-senttinen, toveri pääsihteeri.
Ymmärtänette että olin vähintäänkin hämmentynyt. Mihin ihmeeseen kenraali tarvitsisi pituutta ja nuoruutta? Että ylettäisi kurottamaan korkeimmalle hyllylle poimimaan raskaita arkistokansioita ilman että selkä pettää?
- Suostutteko tehtävään, Stalin kysyi.
- Kyllä suostun, toveri pääsihteeri.
- Hyvä. Sudoplatov neuvoo teille yksityiskohdat. Ensin saatte parin viikon erikoiskoulutuksen, tai ainakin tarpeellisen ajan jos se enemmän vie. Sitten otatte komentoonne uuden armeijan, joka on tehtäväänne nähden sopivassa asemassa. Mutta kertokaa ensin pääkohdat, Sudoplatov. Haluan nähdä kenraalin ilmeen kun hän kuulee suunnitelmanne...


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

Kaksi komissaaria katsoi kenraalia suut auki.
- Siis tuolta minäkin näytin kun kuulin mistä oli kysymys, sanoin.
Hetken nieleskeltyään Vinogradov sai puhekykynsä takaisin.
- Ja mistähän tuossa erityiskoulutuksessa mahtoi olla kyse?
- Etteköhän te jo arvaa. Aseetonta taistelua ja sen jälkeen loppukokeet tositilanteessa. NKVD:n malliin.


4. huhtikuuta 1942, NKVD:n koulutuskeskus, Moskovan lähistöllä

Mies istui seinää vasten asetetulla tuolilla. En sanonut mitään astuessani sisään, en esittäytynyt vaan kävin suoraan asiaan.
- Boris Vladimirovits Smirnov. Teidät on tuomittu kuolemaan yhteistoiminnasta vihollisen kanssa. Kuten hyvin tiedätte. Olette kuitenkin onnekas. Satumme tarvitsemaan juuri teidän kaltaistanne miestä. Teillä on mahdollisuus hyvittää tekonne. Tehtävä on vaarallinen, mutta mikäli onnistutte, te kävelette ulos vapaana miehenä ja me revimme asiaa koskevat paperit. Suostutteko?
Kuolemaantuomittu katsoi minua hämmentyneenä. Vastaus oli pelkkä muodollisuus. Kukapa ei suostuisi tuntemattomaan, kun vaihtoehtona on kuolema.
- Suostun, toveri.
- Hienoa. Tervetuloa NKVD:n palvelukseen, sanoin. Otin askeleen eteenpäin ja ojensin käteni. Tuomittu nousi ylös refleksinomaisesti ja ojensi omansa. Hän oli minua selvästi lyhyempi, noin 170-senttinen kuten pitikin. Käden tarttuessa omaani nykäisin rajusti, potkaisin häneltä oikealla jalallani jalat alta, irroitin otteeni ja työnsin maata vasten. Käännähdin niin nopeasti kuin pystyin ja painoin vasemman polveni hänen hartoidensa väliin. Tartuin oikealla kädelläni hänen leukaansa, vasemmalla takaraivoon ja tein minulle opetetut liikkeet kaikin voimin. Tunsin kuinka hänen niskansa antoi myöten ja naksahti murtuessaan. Väänsin vielä lisää, vaikka se oli jo tarpeetonta.
- Melko hyvä, toveri kenraali.
Kouluttaja katsoi minua yrmeästi.
- Tuo olisi todennäköisesti riittänyt tosipaikassa. Mutta ei varmasti. Pystytte pudottamaan pari sekunnin kymmenystä siinä vaiheessa, kun asetutte hänen päälleen. Nyt teillä oli pieni viive niskaotteen saamisessa. Jos lähellä olisi ollut joku riittävän nopeilla reflekseillä varustettu, hän olisi saattanut ehtiä taklata teidät. Ampua ei olisi ehtinyt, kukaan ei saa pistoolia kotelosta riittävän nopeasti. Ellei sitten ase ole jo käyttövalmiina, mitä emme usko.
- Mutta tämä oli vasta ensimmäinen yritys elävällä uhrilla.
- Aivan. Hermoilu on ymmärrettävää. Muutama harjoitus lisää, niin totutte.
- Kuolemaantuomittuja riittää?
- Varmasti. Onnistumme jopa valikoimaan sopivan kokoiset, niin totutte juuri oikeisiin liikeratoihin. Pituuseroa teihin kun tosiaan on.

12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

- Ja te opitte, sanoi komissaari Vinogradov.
Katsoin vuoroin Vinogradovia ja Ignaskinia, joka oli ollut ääneti koko ajan.
- NKVD:llä on tapansa varmistaa se. Toveri komissaarien luulisi tietävän sen.
- Ja sitten teidät siirrettiin Leningradin rintamalle...


12. heinäkuuta 1942, Tuhovetskin kylä, vähän toistasataa kilometriä etelään Leningradista

Istuin vanhauskoisten kylänjohtajan navetassa. Tiesin että minut oli kavallettu saksalaisille ja odotin heitä vain saapuvaksi. Olin ehtinyt toimia vajaat kolme kuukautta 2. iskuarmeijan komentajana. Se oli hyökkäyksessään edennyt liian pitkälle ja joutunut lähes saarroksiin saadessani komentajuuden. Saimme vetäytymisluvan ja yritimme perääntyä. Saksalaiset sulkivat yhteyden, me avasimme kapean käytävän joka taas suljettiin ja sama yhä uudelleen. Kunnes 25. kesäkuuta käytävä sulkeutui lopullisesti. Armeijan jäänteet tuhoutuivat ja loput jäivät vangeiksi. Minä piileskelin linjojen takana ja hain lopulta turvaa vanhauskoisten kylästä.
Ovi avautui ja sisään astui saksalaisten partio. Yksi miehistä puhui venäjää.
- Teistä ei voi erehtyä, olen nähnyt kuvanne lehdessä. Tervetuloa sotavankeuteen, kenraali Vlasov.


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

- Ja sitten ryhdyitte petturiksi…
- En. En koskaan ryhtynyt petturiksi. Tehtäväni oli selvä. Olin saanut komentooni lähes saarroksissa olleen armeijan juuri tässä tarkoituksessa. Minun piti jäädä vangiksi ja voittaa saksalaisten luottamus.
- Sitä varten piti sitten perustaa kokonainen petturien armeija.
- Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Enkä minä saanut sitä heti perustaa. NKVD oli ollut liian optimistinen. He olettivat että näin korkea-arvoisen ja ansioituneen upseerin siirtyminen saksalaisten puolelle olisi niin iso propagandavoitto, että suunnitelma toimisi. Mutta natsit pitivät slaaveja ali-ihmisinä. NKVD:n haaveissa minut olisi viety tapaamaan Hitleriä muutaman kuukauden sisällä.
- Jolloin te…
- Aivan. Olin tappanut harjoituksissa useita Hitlerin kokoisia miehiä. Kun Hitler kättelisi minua, hyökkäisin hänen kimppuunsa ja tappaisin hänet paljain käsin. Olin häntä paljon suurempi ja minusta oli tehty aseettoman taistelun asiantuntija.


2. toukokuuta 1945, Prahasta länteen

Olin kuullut Hitlerin kuolleen. Kaikki oli mennyt hukkaan. Oli mennyt jo kuukausia aiemmin. Hitlerin tappamisella ei olisi enää ollut merkitystä vuonna 1945. Muistelin tapaamistani Himmlerin kanssa.

Hetken oli käynyt mielessä, että olisin käyttänyt saamiani oppeja Himmleriin. Ehkä olisin saattanut toimia siten, jos olisin tiennyt että en saa koskaan tavata Hitleriä. Silloin kuitenkin ajattelin, että kunhan armeijani saa suuremman painoarvon, pääsen tavoitteeseeni. Vaikka sitten odotettua myöhemminkin. Mutta se ei onnistunut. Ja nyt jäljellä oli enää roolin vetäminen loppuun asti. Pari päivää sitten kenraali Franco tarjoutui lennättämään minut turvaan Espanjaan. Mutta mitä minä siellä olisin tehnyt? Päätin kaikesta huolimatta jäädä neuvostojoukkojen vangiksi. Sanoin että olen jo kerran aiemmin kieltäytynyt jättämästä miehiäni saartorenkaassa.


12. toukokuuta 1945, Plzenin lähistöllä Tsekkoslovakiassa

Ovi avautui ja minut vanginnut kapteeni Jakusov astui sisään.
- Toveri komissaari, kyyti on valmiina. Pistetään petturi käsirautoihin ja ajetaan hänet tankin sisällä armeijan päämajaan.
- Hyvä. Poistukaa, tuomme vangin kohta.
Jakusov sulki oven takanaan. Vingradov kiinnitti käsiraudat ranteisiini.
- Kenraali Vlasov. Tuo tehtävännehän oli niin salainen, että siitä ei tiedä kukaan muu kuin Stalin itse, hänen sihteerinsä ja muutama NKVD:n mies.
- Kyllä. Minulle tehtiin aivan selväksi, että en saa paljastaa tätä kenellekään enkä ole niin tehnytkään ennen tätä päivää. Sanoivat myös, että onnistuminen tarkoittaa sitä että saksalaiset teloittavat minut, epäonnistuminen sitä että venäläiset teloittavat minut. Jälkimmäisessä tapauksessa kukaan ei saisi koskaan tietää, että en ollutkaan petturi. Salaisuus ei saisi levitä kenenkään tietoon. Mutta enhän minä varsinaisesti epäonnistunut, sillä en päässyt edes yrittämään. Siksi puhuin teille. Onhan sota nyt ohi ja parhaani yritin. Tämä on ainoa mahdollisuus kunniani palauttamiseksi. Muistakaa että sodan päätöspäiviniä armeijani käänsi aseensa saksalaisia vastaan ja esti SS-joukkoja tuhoamasta veljeskansamme pääkaupunkia Prahaa. Kenraali Bunjatsenkon ehdotuksesta ja minun hyväksynnälläni.
Huomasin Vinogradovin ja Ignaskinin vaihtavan keskenään merkitsevän katseen, mutta en vielä silloin ymmärtänyt sen tarkoitusta.


12. toukokuuta 1945, Dresden, marsalkka Konevin päämajassa

- Toveri armeijankomissaari. Luovutamme vangin teille.
- Kiitos. Hyvää työtä, toveri Vinogradov ja … Ignaskinhan se oli?
- Kyllä, toveri komissaari.
Komissaari Olizarenko kääntyi vartiomiesten puoleen.
- Viekää vanki selliin ja varmistakaa ettei hän puhu kenenkään kanssa ennen kuin saamme kunnon kuulusteluolosuhteet valmiiksi.
Vlasovin poistuttua komissaari Olizarenko kääntyi nuorempien kollegoidensa puoleen.
- No niin. Tämä oli sitten Vlasovin ensimmäinen etappi matkalla kohti hirttolavaa, mikä on ainoa oikea rangaistus Neuvostoliiton pettäneille. Mitä vanki kertoi teille?
Vinogradov vilkaisi alta kulmiensa Ignaskinia ennen vastaustaan.
- Pyysi ainoastaan ruokaa ja vettä. Muuten ei kerrassaan mitään. Ei suostunut vastaamaan lainkaan kysymyksiin, paitsi vahvisti henkilöllisyytensä kysyttäessä. Emme ryhtyneet kovistelemaan, kun ajattelimme tämän olevan korkeamman tahon asia.
- Hyvä. Kirjoittakaa kuitenkin asiasta selvä raportti.
- Käskystä, toveri komissaari.

Sivallus CCCLXVIII

Meiltä ei ole kysytty: Miksi Sanna Marin on niin taitava poliitikko?
Me vastaamme silti: Tunnetusti harjoitus tekee mestarin eli ihminen kehittyy asiassa taitavaksi tehtyään valtavan määrän toistoja. Nykyään politiikka on niin monimutkaista, että poliitikot joutuvat tekemään päätöksiä ja antamaan lausuntoja asioista, joista he eivät ymmärrä yhtään mitään.
Sanna Marinilla on niin paljon asioita joista hän ei mitään tajua, että hän on saanut tällä alalla ylivertaisen määrän harjoitusta.

Uusinta: Hitlerin päiväkirja

Lukijalle: Näin toisen maailmansodan Euroopan osion päättymispäivän kunniaksi paljastetaan, mitä todella tapahtui vuosina 1933-1945:

Tutkiva journalismimme sai aikaan ihmeitä ja löysimme Hitlerin päiväkirjan. Seuraavassa valikoituja otteita, jotka todistavat että Aatu osasi kirjoittaa paljon mielenkiintoisemminkin kuin unilääkkeeksi kelpaavasta Mein Kampfista voisi päätellä.


30.1.33. Jawohl! Tänään minusta tuli Saksan valtakunnankansleri. Sen kunniaksi päätin ruveta pitämään päiväkirjaa. Mihinkään pitkiin vuodatuksiin ei kyllä ole aikaa. Kiirettä tulee pitämään ainakin sen jälkeen, kunhan siitä seniilistä Hindenburgista pääsee eroon.

27.2.33. Annoin Hermannille tehtävän polttaa valtiopäivätalo. Tulikin kunnon roihu.

1.7.34. Vihdoinkin pääsin eroon siitä vanhasta pervosta Röhmistä. Olisi se muuten saanut virkansa pitää, mutta mitäs meni piru nipistämään minua persuksista silloin -26. Tähän asti sitä tarvitsi, mutta nyt on valta niin tiukasti käsissä että se sodomiitti sai potut pottuina.

2.8.34. Hindenburg kuoli tänään. Tosin eroa viimeaikaiseen tilaan ei juuri huomaa. Taidanpa nimittää itseni presidentiksi, ellen sitten keksi nasevampaa titteliä.

12.9.35. Nürnbergin puoluepäivillä. Eva pihtaa taas. Suutuspäissäni käskin laatia lisää juutalaisvastaisia lakeja. Joskus tulee ikävä Geli-vainaata. Siltä sai aina kun halutti, vaikka on myönnettävä että Evalla on paremmat kyydit.

15.2.36. Koeajoin Ferdinand Porschen uuden kansanauton. Näyttää kuplalta ja sanokaa minun sanoneen, siitä tulee vielä riesa maailmalle.

3.8.36. Olympiastadionilla katsomassa kisoja. Joku nekru voitti satasen.

13.9.37. Palasin Nürnbergin puoluepäiviltä. Ei kyllä yhtään kiinnostanut, samat on aina nähty. Istu nyt siinä muitten keskellä kun pierettää niin perkeleesti. Onneksi välillä tuli musiikkia, niin pystyi päästelemään tuhnuja. Hermann ja Heinrich katselivat paheksuvasti toisiaan, mutta epäilen että se oli vain vittuilua - eivät ne voineet olla tajuamatta että se olin minä.

12.3.38. Kävin Paula-siskon luona Wienissä kahvilla. Hyvää sachertorttua. Liitin samalla Itävallan Saksaan ja nimesin sen Ostmarkiksi.

29.9.38. Pikku palaveri Münchenissä Chamberlainin, Daladierin ja Mussolinin kanssa Tsekkoslovakian asioista. Vittu mikä moka, joku unohti kutsua Tsekkoslovakian presidentin (en nyt muista tyypin nimeä) paikalle. No, saatiinpa asiat sovittua sutjakammin.

12.10.38. Pidin puhuttelun Jospehille ja Magdalle. Ero ei tule kysymykseenkään. Mikä piru siinä klenkka-Goebbelsissä naisia miellyttää, pääsi painamaan parikymppistä bimboa. Ei taida Josephilla olla se kolmas jalka yhtä pahasti kampura kuin oikea koipi. Entäs Magda? Hittojako Karl Hanke hänessä näki? Halusi varmaan testata, pitääkö paikkansa että joka tytöllä pimppi on mutta vittu vasta viiden lapsen äidillä.

10.11.38. Taitaa olla pientä taipumusta pyromaniaan. Huomasin jokin aika sitten, että valtiopäivätalon palosta on reilut viisi vuotta ja oli ikävä liekkejä. Päätin poltattaa muutaman synagogan kansan huvitukseksi, mutta tuli otettua vähän liikaa schnapsia ja mopo lähti käsistä. Hitto mikä krapula.

31.12.38. Time-lehti valitsi minut Vuoden Mieheksi! GRUNT! Saavat luvan toimittaa läpyskän diplomaattipostissa vähän äkkiä tänne. Kun näytän Evalle, niin sehän kostuu pelkästä kansikuvasta ja meitsi pääsee taas pukille!

16.3.39. Alan ymmärtää miksi hävittiin maailmansodassa. Kentsuilla oli eilen kusi sukassa, kun miehitettiin loppukin Tsekkoslovakiasta. Mutta eihän nuo länsivallat sitten tehneet paskaakaan. Saatanan pelkurit (siis nuo meidän kentsut).

20.4.39. Viiskyt vuotta mittarissa. Hyvät bileet, Heinrich ja Joachim ottivat kännipäissään nokkapokat (Joachim voitti), Hermann ja Joseph sammuivat pöydän alle. Tuolle Hessille pitää tehdä jotain, kun se ei ryyppää. Epäilyttävää.

23.8.39. No nyt se kolmannen luokan shamppanjakauppias Ribbentrop on vihdoinkin saanut jotain aikaan. Hyökkäämättömyyssopimus Stalinin kanssa ei ole mikään pikkujuttu. Saas nähdä parin vuoden päästä, mihin asentoon Joosefin viikset asettuvat, kun tehdään yllärit kollegalle.

3.9.39. Voi vittu. Mikä noita brittejä ja ranskalaisia vaivaa. Minä miehitän Saarin - ei mitään. Miehitän Reininmaan - ei mitään. Liitän Itävallan Reichiin - ei mitään. Uhittelen Tsekkoslovakialle ja saan ne suostumaan Münchenin sopimukseen. Petän sopimuksen ja miehitän koko Tsekkoslovakian - ei mitään. Ja nyt menen ja hyökkään Puolaan ja mitä nämä tekevät? Pitävät sanansa ja julistavat sodan. Eihän niihin voi luottaa - ne eivät pettäneetkään polakeille antamiaan lupauksia. Pitäisi erottaa se kyvytön ääliö Ribbentrop, mutta kun tilalle on tarjolla vain vielä kyvyttömämpiä ääliöitä.

18.3.40 Tapasin Mussolinin Brennerin solassa. Scheisse, ollaan treffattu Beniton kanssa monesti ennenkin mutta vasta nyt synkkasi tosissaan. Duce näytti jotenkin vaivaantuneelta, joten käskin avustajat pois ja kysyin kahden kesken että mikä nyt. Vääntelehti mutta tunnusti sitten että vatsavaivoja. Sanoin että antaa tulla vaan niin minäkin töräytän. Niin me sitten päästeltiin ja oltiin yhtä mieltä siitä että minä voitin äänessä mutta Benito hajussa. Hitto kun naurettiin. Piti muistaa tuuletella ennen kuin päästettiin adjutantit takaisin.

25.6.40. Vihdoin Pariisissa. Kyllä sinne tuli yritettyä reilu parikymmentä vuotta sittenkin, mutta turhaan. Hiton harmi sinänsä ettei edellisellä kerralla onnistanut. Silloin olisi nuorena miehenä voinut mennä Pigallelle huoriin ettei mitään. Vaan eipä nyt onnaa, kun Speer ja kumppanit ovat messissä. Juoruaisivat Evalle ja siitäkös mekkala tulisi.

19.7.40. Ylensin tusinan verran kenraaleita sotamarsalkoiksi. Kun Hermann kuuli tästä etukäteen, hän hermostui. Halusi, että teen hänestä vielä korkeampiarvoisen. Lupasin jos kertoo hyvän vitsin. Hermann rykäisi ja aloitti: "Olin makuuhuoneessa, kun Emmy tuli paikalle ja ihmettelin, miksi heiluttelin marsalkansauvaani sängyllä olevien vaatteiden yllä. Johon minä totesin, että 'ich befördere meine Unterhose zu Oberhose!'". Repesin. Oli pakko keksiä Göringille upouusi Valtakunnanmarsalkan titteli.

6.4.41. Mussolini on taas sössinyt kaiken. Piti mennä Kreikkaan pelastamaan tilannetta, mutta piru vie kun muistettiin liian myöhään että Jugoslavia on matkan varrella. Tuli vähän isompi soppa kuin suunniteltiin.

11.5.41. Hess lensi Englantiin! Jotenkin minä arvasin, että ei tuosta tyypistä hyvä seuraa. Miten voit luottaa keneenkään Afrikassa syntyneeseen? Sitä vain antoi anteeksi, kun kyseessä oli 'alte Kamerad'. Saatana, miehen kulmakarvatkin ovat kuin kaksi vittua vierekkäin.

22.6.41. Evalla alkoi tänään menkat. Hyökkäsin Neuvostoliittoon.

8.12.41. Saatanan vinosilmät. Menivät hyökkäämään Havaijille! Ikään kuin jenkeistä ei olisi tarpeeksi riesaa muutenkin. Ei kai tässä muu auta kuin julistaa sota niillekin.

31.12.41. Saatanan vinosilmät. Jos kerran ollaan sodassa, niin sitten ollaan sodassa. Tässä on odotettu jo vuoden loppuun asti, mutta Tojo vain imee Stalinin kullia. Miksi perkeleessä se riisinjyvä ei voi julistaa neukuille sotaa ja helpottaa meidän itärintamamme painetta? Kyllä minä siitä hyvästä antaisin niille Siperian aina Jeniseille asti.

4.6.42. Kävin pikavisiitillä Suomessa. Lentokentälle laskeuduttaessa kusetti niin helvetisti, että piti juosta metsänreunaan heittämään kepillinen. Muistilistalle: asennuta Focke-Wulfiin vessa.

31.1.43. Stalingrad on antautunut! Scheisse, ja minä kun varta vasten ylensin Pauluksen marsalkaksi, että ymmärtäisi tapella loppuun asti. Paulus saisi tunkea marsalkansauvansa paikkaan jonne päivä ei paista.

25.5.43. Näin Messerschmittin uuden keksinnön. Suihkuhävittäjä, ja paskat! Salamapommittajaksi, sanon minä.

23.8.43. Kurskissa meni sitten poskelleen. Donnerwetter, ei olisi sittenkään pitänyt odottaa niitä uusia panssarimalleja. Pakkaisin pillit pussiin ja rupeaisin taas taidemaalariksi, mutta kädet vapisevat niin pahasti että menisi impressionismin puolelle, oksettavaa.

6.6.44. Liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa. Ja mitä nämä helvetin pöljät tekevät? Antavat minun vedellä sikeitä puoleenpäivään ennen kuin uskaltavat tulla kertomaan. Vittu, nykyään ei saa kunnon henkilökuntaa mistään. Taidanpa ihan vittuillakseni kieltää panssaridivisioonien siirron paikalle. Sanon, että tämä on pelkkä hämäys ja oikea maihinnousu tehdään Calaisiin. Siinäpähän oppivat asioiden tärkeysjärjestyksen, paskiaiset.

22.7.44. Korvissa soi ja päätä särkee. Tällä kertaa en ole krapulassa kuten normaalisti. Joku vitun nobody Stauffenberg räjäytti toissapäivänä pommin bunkkerissa eikä se rähmäkäpälä osannut tehdä sitäkään oikein. Ansaitsi tulla ammutuksi jo siitä hyvästä; mukamas preussilainen upseeri eikä tuon kummempaa saa aikaan. Scheisse, että jomottaa ohimoissa.

25.1.45. Vastahyökkäys lännessä meni vituiksi.

14.2.45. Dresden meni pommituksissa vituiksi.

16.3.45. Vastahyökkäys idässä meni vituiksi.

18.3.45. Evan kanssa meni vituiksi. Ei kuulemma saa nukuttua pommitusten takia ja päätä särkee.

22.4.45. Saatana että vedin tänään herneen nenään. Meitsi oli just laatimassa hienot suunnitelmat, kun kentsun perkeleet tunnustivat, ettei mitään vastahyökkäystä ole tehty. Pistin sen luokan raivarit, että jos tästä revohkasta joskus tehdään elokuva, niin siinä on legendaarisen kohtauksen ainekset.

28.4.45. Himmler oli ruvennut rauhanneuvotteluihin, saatanan petturi. Nyt ymmärrän miksi Blondi yritti aina näykkiä äijän housunlahkeita ja kusi kerran sen kintuille.

29.4.45. Kyllä tämä tästä vielä. Fredrik Suurikin nousi, vaikka vihollinen oli Berliinin porteilla. Päätin mennä Evan kanssa naimisiin, niin onpa Saksan kansalla edustava hallitsijapari, kunhan sota on voitettu.

30.4.45. Donnerwetter. Evalla nousi pissa päähän, kun pääsi Frau Hitleriksi. Nyt mulla on raunioina olevan valtakunnan lisäksi nalkuttava akka. Ei tätä kestä, taidan ampua itseni.

Välihuomautus 147 : Rikas, rakas, köyhä, varas…

Melinda Gates kyllästyi 27 avioliittovuoden jälkeen siihen, että Bill Gatesilla oli Microsoft. Parilla ei tiettävästi ole avioehtoa eli lusikoita riittää jaettavaksi. Jos Melinda saa edes vajaat puolet omaisuudesta, hänestä tulee ilmeisesti maailman toiseksi rikkain nainen.

Maailman absoluuttisesti kymmenen rikkaimman listalle ei kuitenkaan ole asiaa, mikä on selvä merkki epätasa-arvosta. Katsotaanpa kuinka maailman kymmenen rikkainta on roponsa tienannut, vaurausjärjestyksessä:
1. Jeff Bezos: Amazonin perustaja.
2. Elon Musk: Teslan ja SpaceX:n perustaja.
3. Bernard Arnault: Louis Vuittonin ja muiden luksustuotefirmojen omistaja, aloitti isänsä firmassa mutta siirtyi sitten yksityisyrittäjäksi.
4. Bill Gates: Microsoftin perustaja.
5. Mark Zuckerberg: Facebookin perustaja.
6. Warren Buffett: Sijoittaja, rahamarkkinamagnaatti.
7. Larry Ellison: Teknologiafirma Oraclen perustaja.
8. Larry Page: Googlen toinen perustaja.
9. Sergey Brin: Googlen toinen perustaja.
10. Mukesh Ambani: Kasvatti isänsä keskisuuren yrityksen Intian suurimmaksi monialayritykseksi.
Kahdeksan firman pystyttäjää ja kaksi pienestä lähtenyttä moninkertaistajaa.

Entä sitten maailman kymmenen rikkainta naista?:
1. Francois Bettencourt Meyers: L’Orealin omistaja, peri omaisuutensa äidiltään joka oli perinyt sen firman perustaneelta isältään.
2. Alice Walton: Wal-Martin omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta isältään.
3. MacKenzie Scott: Jeff Bezosin, Amazonin perustajan ex-vaimo, sai omaisuutensa avioerossa.
4. Julia Koch: Koch Industriesin omistaja, peri omaisuutensa mieheltään jonka isä oli firman perustaja.
5. Miriam Adelson: Las Vegas Sands -viihdeyhtiön omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta mieheltään.
6. Jacqueline Mars: Mars-yhtymän (tunnetaan Suomessa parhaiten suklaapatukoistaan, mutta tämä on vain pieni osa firman tuotteista) omistaja, peri omaisuutensa isältään jonka isä oli firman perustaja.
7. Yang Huiyan: kiinteistöyritys Country Gardensin omistaja, jolle hänen yhä elossa oleva firman perustanut isänsä on siirtänyt suuren osan omistuksistaan.
8. Susanne Klatten: lääkeyritys Altanan ja BMW:n osaomistaja, peri omaisuutensa isältään, jonka isä perusti nämä firmat (ja sivumennen sanoen Magda Quandt, myöhemmin Magda Goebbels, oli Klattenin isän äitipuoli muutaman vuoden ajan).
9. Gina Rinehart, kaivosyhtiö Hancock Prospertiesin omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta isältään ja moninkertaisti sen.
10. Iris Fontbona, kaivosyhtiö Antofagastan omistaja, peri omaisuutensa firman perustaneelta mieheltään.
Joukkoon liittynee nyt Melinda Gates.
Kuusi jotka ovat perineet suuren omaisuuden vanhemmiltaan, kolme jotka ovat perineet sen mieheltään ja kaksi jotka ovat saaneet sen avioerossa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka naisia sorretaan liike-elämässä: miehet pystyvät ansaitsemaan oman vaurautensa, mutta rikkaimmat naiset ovat joko joutuneet putkahtamaan maailmaan oikeasta jalkovälistä tai avaamaan omansa oikealle henkilölle.

Uutiskatsaus 18/2021

1. Vedetäänpä hätäjarrusta

Kuten odottaa sopi, pandemia alkaa osoittaa tyrehtymisen merkkejä kevään tultua. Speissarihallitus reagoi purkamalla rajoituksia. Laskelmieni mukaan olivat kylläkin myöhässä. Tartuntamäärät ovat laskussa, rokotuskattavuus jyrkässä nousussa ja kesän aikana virusmuunnoksetkaan tuskin leviävät. Hallituksen olisi pitänyt reagoida aiemmin saavuttaakseen tavoitteensa eli koronaepidemian ylläpidon matalalla liekillä suosion lisäämiseksi. Nyt näyttää siltä, että epidemia tukahtuu kesäksi. Vaan eipä hätää, syksyllä virusmuunnokset tulevat taas… Ammattilaisetkin arvostelevat suunnitelmaa, koska se ei ilmoita täsmällisiä rajoja milloin mitäkin toimia tehdään. Eihän se voikaan, jos tavoitteena on epidemian ylläpito hiljaisella liekillä. Silloin reagoidaan aina tarpeen mukaan, onneksi hallituksen ammattitaidottomuus kuitenkin sotkee tavoitteet. Jos epidemia olisi oikeasti haluttu tukahduttaa, olisi noudatettu Singaporen mallia.
Perinteisesti tällaiset pandemiat ovat kestäneet joitakin vuosia. Nykyinen tilanne on siinä mielessä ainutlaatuinen, että nopeiden liikenneyhteyksien ylikansoitetussa maailmassa ei ole koettu mitään vastaavaa. Oman arvioni mukaan paras referenssi löytyy yli sadan vuoden takaa. Vuosien 1889-1895 pandemia muistuttaa oireiltaan ja tarttuvuudeltaan parhaiten nykyistä. Onkin mahdollista, että sen aiheutti koronavirustyyppiin kuuluva pirulainen eikä normaali influenssavirus.


2. Nitsevoo

Venäjä taistelee koronaa vastaan omalla tyylillään. Putin lupasi kaikille venäläisille kymmenen päivän koronavapaan. Varsinaisia ylimääräisiä vapaapäiviä on vain neljä: 4.-7.5. Ympärillä on viikonloput, jotka tuovat yhdessä kahden perinteisen vapaapäivän kanssa yhteensä kymmenen päivää vapaata. Nämä perinteiset vapaapäivät ovat maanantai 3.5 eli työväenpäivä, joka vietetään perinteisellä venäläisellä työnteolla eli valtio on maksavinaan palkkaa ja työntekijä on tekevinään töitä ja seuraava maanantai 10.5, jolloin vietetään voitonpäivää sen muistoksi, että nuorimmatkin ennen nykyistä kehitysmaalaisinvaasiota joukkoraiskatut saksalaisnaiset ovat jo 85-vuotiaita.


3. Osat valloissa

Yhdysvaltoihin on näillä näkymin tulossa viideskymmenesensimmäinen osavaltio. Tähän asti pääkaupunki Washington D.C. on ollut vailla kunnollista kongressiedustusta. Sillä ei ole edustajaa senaatissa. Edustajainhuoneessa sillä on yksi edustaja, jolla on puhe- mutta ei äänioikeutta. Tämä on seurausta historiallisista syistä, joiden mukaan pääkaupungin edustajat omistaisivat elämänsä epäitsekkäälle liittovaltion palvelemiselle tai jotain sinnepäin.
Asemaa on haluttu korjata jo pitkään. Nyt tämä kuitenkin nytkähti rajusti eteenpäin osavaltioaseman tultua hyväksytyksi edustajainhuoneessa. Syynä ei ole mikään jalomielinen kädenojennus, vaan demokraattien raaka valtapolitiikka. D.C. kun sattuu olemaan demokraattienemmistöinen varsin selvin lukemin. Se on myös USA:n ainoa suuri kaupunki, jonka asukkaista enemmistö on mustia. Washington on myös rikostilastoissa valtakunnan ehdotonta kärkeä, mutta näiden kahden asian yhteyden osoittamisesta jaetaan tuomioita oikeudessa. Sen hyväksyminen osavaltioksi toisi demokraateille senaattiin kaksi ääntä ja edustajainhuoneeseen yhden äänen lisää.
On kutakuinkin järjetöntä, että osavaltioasema myönnettäisiin yksittäiselle kaupungille. Uuden osavaltion pinta-ala olisi 177 neliökilometriä, joka on alle viisi prosenttia pienimmän osavaltion Rhode Islandin alasta. Asukkaita olisi noin 689 tuhatta, mikä tekisi siitä kolmanneksi pienimmän osavaltion hieman Vermontin ja Wyomingin edelle.
Järjellinen ratkaisu olisi liittää D.C. vaaliteknisesti joko Virginiaan tai Marylandiin, joiden alueista se on alunperin muodostettu. Tämä ei kuitenkaan demokraateille käy, koska se ei toisi heille lisää valtaa.


4. Sotilasvalan velvoittamana

En tiedä millainen mahtaa olla sotilasvalan teksti Ranskassa, mutta epäillä sopii että se ei sisällöltään paljon suomalaisesta poikkea. Kaksi sormea pystyssä on tullut luvattua mm.: Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
Näin toimi joukko korkea-arvoisia ranskalaisia upseereita, jotka avoimessa kirjeessään kertoivat suoraan, millaisen vaaran islamisoituminen Ranskalle aiheuttaa. Kirjeessä todettiin, että sisällissota ja sen aiheuttamat tuhannet uhrit ovat lähellä. Toistaiseksi lukemat ovat pysyneet sadoissa.
Reaktiot olivat odotetut. Asevoimien komentaja ilmoitti kirjoittajien joutuvan oikeusistuimen eteen. Kirjettä puolustaneita poliitikkoja syytetään sisällissodan lietsomisesta. Mikä on aika absurdia huomioiden, että kirjeen tarkoitus oli nimenomaisesti estää sisällissota.
Toistetaan taas kerran: Islamista ei tarvitse olla huolissaan. Sen sijaan on oltava erittäin huolissaan siitä, että länsimaissa ei haluta tehdä islamille mitään. Jos haluttaisiin, niin islam ei olisi mikään ongelma. Länsimaiden teknologia ja yhteiskuntajärjestelmä on niin ylivertainen, että länsimaalaisten ja muslimien keskinäinen otsaanlyöntimatsi muistuttaisi FC Barcelonan edustusjoukkueen ja Hornankuusen Palloilijoiden E-juniorien futisottelua.


5. Boikotissa

Lewis Hamilton ja pari hänen seuraajaansa (”seuraaja” voidaan tässä käsittää sekä some- että rataseuraajaksi) ilmoittivat ryhtyvänsä someboikottiin rasismin takia. Totesin, että tämähän on oikein ilon ja onnen päivä. Tosin pahat aavistukset täyttivät mielen ja olin oikeassa: someboikotti kestikin vain viikonlopun ja sitten alkoi taas Burn-Loot-Murder. Tuli mieleen se matujen puurosuuttumuksesta seurannut nälkälakko, joka kesti päiväkausia mitä nyt ruoka-aikoina vähän lipsuttiin.


6. Itsestäänselvyyksien ihmettelyä

Helsingin väkiluku ei olekaan lisääntynyt odotettuun tahtiin, vaan poismuutto on lisääntynyt. Artikkeli listasi erinäisiä syitä poismuutolle ja ne olivat useimmiten ihan paikkansapitäviä. Mutta lisätään nyt se yksi mainitsematta jäänyt varsin painava syy: haittamaahanmuutto. Ja siitä kolme asiaa:
1) Ihmiset eivät halua asua turvattomassa kaupungissa. Jokainen asuinalue kaikkialla maailmassa, jossa riittävän suuri osuus väestöstä koostuu afrikkalaisista ja/tai muslimeista (eikä satu sijaitsemaan valtavan öljylähteen päällä), on slummi.
2) Helsingin ”muuttovoitto” on jo vuosikausia koostunut maahanmuutosta. Jos tämä olisi tyrehtynyt, väkiluku olisi luultavasti vähentynyt joka vuosi. Nyt tämä tyrehtyi koronaepidemian takia.
3) Vuoden 2015 matu-invaasion mukana pikkukuntiin sijoitetut valuivat Helsinkiin ja tämäkin ”muuttovoitto” on nyt tyrehtynyt parin viime vuoden aikana.
Jos vuokratuki poistettaisiin, asuntojen vuokrat putoaisivat normaalille tasolle ja työssäkäyvillä ihmisillä olisi taas varaa asua Helsingissä. Nykyään muun maan veronmaksajien rahoista menee melkoinen osa pääkaupunkiseudulla asuvien haittamaahanmuuttajien vuokrien maksuun moraalittomille sijoittajille.


7. Ideavarkaus

Kirjoitin vuonna 2013 jutun, jossa fiktion keinoin kuvailin konstin jolla veteraanijärjestöjen rahat kavalletaan monikulttuurille. Jutun tarkoitus oli nauraa valmiiksi kumoon skenaario, jonka päättelin olevan edessä joidenkin vuosien kuluttua. Nyt se sitten tuli:

(Pitää vielä lisätä, että linkatun kirjoitukseni kommenteissa totesin kirjoituksessa esiintyneen ”Veera-Maija Pohjankurun” olleen väännös erään tapaamani korulauseita viljelleen substanssittoman VTM:n tekeleen nimestä. Ennustin että hän on piakkoin ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Sen verran meni överiksi, että nyt googlettamalla kävi ilmi, että on ollut sittemmin vihreiden ehdokkaana kuntavaaleissa – ei onneksi mennyt läpi. Jumaliste minä olen meedio näissä ennusteissani. Valitettavasti.)


8. Vähästä suututaan

Suomessa on havaittu, että lisääntyneen “nuorisoväkivallan” syynä on “kunnian puolustaminen”. Tästä jo voikin arvata, mitkä ryhmät ovat syyllisiä väkivallan lisääntymiseen. Eikö olekin muuten mielenkiintoista, että kunniaansa puolustavat juuri ne, joilla ei ole mitään puolustamisen arvoista? Tätä varten lähtevät sitten nuorisotyöntekijät Barren ja Mussen tekemään sinänsä arvokasta ja kunnioitettavaa työtä Helsingin kaduille. Työtä, jolle ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa. ”Barre kertoo, että hyvä on osata kolmea tai neljää eri kieltä. Arabia, englanti, suomi ja somalia, hän listaa.” Nuorilla on kuulemma tylsää, kun mihinkään ei pääse ja mitään tekemistä ei ole. Ovatkohan nämä nuoret kuulleet opiskelusta tai urheilusta? Lenkkipolkuja ei ole suljettu ja lukea voi aina. Mutta kulttuureja on monenlaisia. Tässä yhteydessä julkaisemme Wikipedian listat islamilaisista keksinnöistä vuoden 1700 jälkeen:
---
---
---
ja afrikkalaistaustaisista tiedenobelisteista:
---
---
---


9. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Ali Taqi Hussein Al-Azzawi … jäkjäkjäk … kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen … käläkäläkälä … alaikäisen tytön törkeästä raiskauksesta … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois. Tällä kertaa lisättäköön vielä mitä tapahtui ja miksi siitä jäätiin kiinni. DNA-rekisteristä löytyi vuoden kuluttua osuma, kun tekijä oli syyllistynyt myöhemmin pahoinpitelyyn. Ja itse tapahtuma: ”Raiskaus tapahtui keskellä yötä vuoden 2018 heinäkuussa 17-vuotiaan tytön ollessa palaamassa kavereidensa luo Espoossa sijaitsevan Lippajärven rannalta. Tyttö käveli hiekkatietä, kun yllättäen takaa tullut mies tarttui häntä käsivarsista ja lantiosta. Mies repi tytön housut alas ja raiskasi tämän.” Ja tähän Al-Azzawi itse asiasta kuultuna: ”Epäilty oli turvapaikanhakijana Suomeen tullut Al-Azzawi, joka myönsi kuulusteluissa sukupuoliyhdynnän, mutta väitti, että tyttö olisi ollut asiassa aloitteellinen ja houkutellut hänet seksiin. – Hän ilmaisi sen selvästi, mies väitti oikeudessa.” Olisiko muuten kannattanut ottaa kaikista laittomasti maahan tunkeutuneista saman tien DNA-näytteet, niin tämä ja varmaan aika monta muutakin rikosta olisi selvinnyt kustannustehokkaammin?)


10. Neekeri Sotkamoon ja äkkiä!

Sotkamolainen harrastajateatteri joutui kohun keskelle. Näytelmässä kun esiintyi musta hahmo ja kun ryhmässä ei sattunut olemaan yhtään mustaa, niin ratkaisu oli kenkälankki. Ja tämähän on sitten hirmuista rasismia.
Älyllinen lukija voi tietysti miettiä, tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että Afrikassa on mahdotonta esittää mitään Shakespearen näytelmiä tai parhaimmillaankin ne supistuvat Othellon yksinpuheluksi. Eipä huolta, sillä on olemassa jännä keksintö nimeltä kaksoisstandardi. Katsotaanpa mitä Wikipedia sanoo tilanteesta, jossa valkoinen esittää mustaa: kyseessä on ”valkopesu elokuvissa”, kun taas jos musta esittää valkoista, kyseessä on ”värisokea roolijako”.
Muistakaa hyvät ihmiset ongelmilta välttyäksenne: Kaikki muu on rasismia paitsi mokutus ja mokutuskin on rasismia, jos sitä tekee valkoinen heteromies!


11. Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Salon Vilpas voitti koripallossa ensimmäisen SM-kultansa. Odotetusti salolainen kilpaurheilun vihollinen nro 1, uimahallin rataköysi- ja roiskevastaava, kaupunginvaltuutettu Jaana Haapasalo veti juhlinnasta koripallon nenäänsä.
Jos jotain asiaa vastustaa, niin pitäisi sitten ottaa siitä vähän selvääkin. Siinä mielessä osaan jopa asettua Haapasalon kannalle, että ei minustakaan tässä asiassa ole liiemmin juhlimista. Tuskin joukkueessa kovin montaa salolaista oli ja sitä paitsi Suomen mestaruuden avainpelaajia olivat neljä amerikkalaispelaajaa. Joilla yleensä on tapana pelata Suomessa vain yksi kausi ja häipyä sitten muualle. Tämä aiheutuu veroteknisistä syistä. Koripallokausi jakautuu kahdelle vuodelle ja verovuoden aikana saa ulkomaalaistyöläinen ansaita verovapaasti 20000 euroa. Normaali hinta kauden peleille on yleensä vähän alle 40000 euroa, jonka pystyy näin ollen maksamaan verovapaasti. Jos jenkki jää toiseksi kaudeksi Suomeen, verokarhu tulee osingoille. Niinpä käynnit ovat yleensä yhden kauden mittaisia. Suomesta virtaa siis tämän käytännön takia rahaa pois kansantaloudesta ja jäljelle ei jää muuta kuin silloin tällöin huumetuomio tai isätön mulatti. Olisi kuitenkin kiva katsella sitä vasemmistolaisen kognitiivista dissonanssia, joka syntyy siitä että toisaalta inhoaa urheilua ja toisaalta urheilun ansiosta neekerit saavat verotonta rahaa, mikä taas on vasemmistolaisessa katsannossa kaksoisplushyvä.


12. Piikkarit jalkaan

Therese Johaug juoksi viime kesänä kympin eurooppalaisittain mitaten kovaan aikaan ja olisi tuloksellaan EM-kisoissa pistesijalla, aivan mitalien tuntumassa. Nyt hän aikoo kesällä ottaa tosissaan ja pistää lenkkareiden sijaan piikkarit jalkaan. Entinen kympin ME-nainen Ingrid Kristiansen kauhistui ajatusta. Tottumattomalle piikkarit saattavat aiheuttaa äkkiä jalkavammoja. Sitä paitsi Kristiansen oli Johaugin juoksua katsottuaan tullut samaan tulokseen kuin minäkin: Johaugin juoksutekniikka on sellainen, että piikkarit eivät tuota hänelle merkittävää etua. Oma arvioni on, että Johaugille piikkarit tuovat kympin tulokseen muutoksen, joka on välillä -20 - + 10 sekuntia. Tämä siis olettaen, että Johaug selviää vammoitta alustavista piikkarikokeiluistaan.
Johaug on ilmeisesti lahjakkaampi juoksijana kuin hiihtäjänä. Hän ei ole kuitenkaan tottunut juoksemaan kilpaa; tilanne olisi aivan erilainen kuin jos hän olisi treenannut muutaman vuoden juoksu päälajinaan. Kykyjä on: hän juoksi ennen viime kesää edellisessä ratakilpailussaan vuonna 2007 3000 metriä aikaan 9.40,61 vasta 19-vuotiaana. Aika on sellainen, että sillä pudottaisiin Suomen kaikkien aikojen tilastossa niukasti sadan parhaan joukosta eli sijoitus olisi 101. Norjan kaikkien aikojen tilastossa sillä ollaan luultavasti jossain viiden-kuudenkymmenen paikkeilla. Kympin ajallaan, jonka hän siis juoksi toistakymmentä vuotta myöhemmin huippukuntoisena, hän on Norjan kaikkien aikojen nelonen ja koko maailman tilastossa kaikken aikojen 337.
On kuitenkin huomattava, että vaikka Johaug on juoksijana lahjakkaampi kuin hiihtäjänä, hän on saavuttanut hiihtäjänä selvästi enemmän menestystä kuin olisi koskaan juoksijana saavuttanut. Ingebrigtsenin veljesten valmentajaisä Gjert sanoi asian suoraan Urheilulehden haastattelussa: ”– Olen valmentanut poikia myös hiihdossa ja pidän talvilajeistakin. Mutta kaikella kunnialla ei niissä ole vaikea menestyä, jos vertaa yleisurheiluun.” Juuri näin. Hiihtoa pystyy harjoittamaan alle viisi prosenttia ihmisistä, kun taas baana on avoin kaikille. Ja onhan juoksu monin verroin halvempaakin. Gjert ei ole koskaan pelännyt sanoa tosiasioita ääneen. Ei edes haastattelun loppukaneettiakaan: ”– EM-taso on meille opettelua. Team Ingebrigtsen punnitaan MM- ja olympiatasolla. Juoksemme myös sen puolesta, että valkoinen mies voi voittaa afrikkalaiset ennen kuin kestävyysjuoksu kuolee Euroopasta pois. Jonkun on uskallettava käydä tämä sota, ja me uskallamme.”
Se ettei Gjertiä ole naulattu tästä ristille on erinomainen esimerkki siitä, että suvaitsevaisto on kuin hyeenalauma, joka uskaltaa käydä vain heikkoutta osoittavien kimppuun.


Loppukevennys: Nykyajan flagellantit

On suuri harmi, ettei mustan surman tai edes espanjantaudin aikana ollut somea. Olisi hauskaa lukea, millaisia silloin kirjoiteltiin. Ihan varmaa kun on se, että taudinkiistäjiä oli silloinkin ja perustelut olivat yhtä loogisia.
Ei voi kuin lainata lähes sellaisenaan, hieman muokaten, yhtä kommenteista, jonka sarkasmi oli osuvaa:
Olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa kun liskoihmiset ovat suunnitelleet strategiaansa.
-Kusetetaan kaikkia että tuolla on nyt valloillaan virus, saadaan ihmiset ottamaan rokotukset sitä virusta vastaan, ja sillä rokotuksella sitten tapetaan kaikki!
-Eikö olisi vaan helpompi päästää tappava virus valloilleen ja...
-Et nyt Virtanen rupea sooloilemaan!