Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Tiilenpäitä lukemassa

Äskettäin kohistiin siitä, kun turvapaikkaturisti Juusuf Muhamed Abbud raiskasi kymmenvuotiaan tytön. Korjaan. Tuomioistuimen mukaan "käytti seksuaalisesti hyväkseen", ei "raiskannut". Tuomio oli kolme vuotta vankeutta.

Kolme vuotta tarkoittaa todennäköisesti käytännössä puoltatoista ja lomat alkavat pyöriä jo reilusti ennen tuomion täyttämistä. Saa nähdä, noudattaako Juusuf esikuvansa Abdiqadir Osman Husseinin mallia, tämähän iski nelivuotiaan uhrinsa kimppuun vankilomalla istuessaan rangaistusta murhasta.
Tuomion pituutta suurempi kohu nousi rikosnimikkeestä. "Seksuaalinen hyväksikäyttö", ei raiskaus. Perusteluna oli se, ettei kymmenvuotias ollut vastustellut, väkivallan merkkejä kun ei näkynyt. Tämä oli rajusti ihmisten oikeustajun vastaista, sillä jokainen täysijärkinen tajuaa ettei kymmenvuotias uskalla vastustella. Käytännössä vaihtoehdot olivat a) ei vastarintaa, raiskaus, b) lievää vastarintaa, raiskaus ja pahoinpitely ja c) voimakasta vastarintaa, raiskaus ja murha.

Asian tiimoilta sain lukijalta vinkin Kansan Uutisten blogiin, jossa psykologi käsitteli mm. tätä tapausta. Pitihän se sitten lukea. Otsikkona oli "Mitä kovat rangaistukset hyödyttävät" ja odotettuun vasemmistotapaan vastaus oli "ei mitään".

Kirjoituksessa oli tyypillinen vasemmistolainen ajattelumalli. Eli esitetyt ajatukset olivat teoriassa aivan oikeita, mutta käytännössä päin seiniä. Kuten suuri ajattelija Yogi Berra totesi: "Teoriassa käytäntö ja teoria ovat sama asia, mutta käytännössä ne eivät ole."
Teksti oli rakenteeltaan hyvä, joten etenen rangaistusjärjestelmän pohdinnassa sen käyttämässä järjestyksessä ja joskus lainaankin sitä.

Aluksi kirjoituksessa moititaan rikosnimikkeeseen takertumista. Kuten todettu, "seksuaalinen hyväksikäyttö" kuulostaa paljon lievemmältä kuin "raiskaus". Mutta katsotaanpa rangaistusasteikkoja:
- raiskaus: 1-6 v (lieventävien asianhaarojen vallitessa: 4 kk - 4 v)
- törkeä raiskaus (esim. jos uhrina 18 v nuorempi lapsi): 2-10 v
- pakottaminen seksuaaliseen tekoon: sakko - 3v
- seksuaalinen hyväksikäyttö: sakko - 4 v (alaikäinen)
- lapsen (alle 16 v) seksuaalinen hyväksikäyttö: 4 kk - 4 v
- törkeä lapsen (alle 16 v) seksuaalinen hyväksikäyttö: 1-10 v
Jussufin tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuten asteikosta näkyy, on käytännössä merkityksetöntä tuleeko tuomio tästä vai törkeästä raiskauksesta. Maksimi on kymmenen vuotta, minimissä on ero eikä sillä tämän tapauksen kannalta ollut todennäköisesti merkitystä. Tuskin asiasta olisi noussut "Suuri yleisö verenhimoiset toimittajat etunenässään vaatii kovaan ääneen ankarampia rangaistuksia ja pitempiä tuomioita rikoksentekijöille." -tyyppistä kohua, jos olisi tiedetty tämä. Toki kolmea - eli käytännössä puoltatoista - vuotta olisi pidetty liian lievänä, mutta kohu olisi ollut pienempi.
Kyseessä oli se, että nimike kuulosti paljon lievemmältä. Entäpä jos laissa lukisi "raiskauksen" tilalla "pilluvarkaus" tai "sukupuolielimen luvaton käyttöönotto", vaikka rangaistusasteikko olisikin sama? Kyllä, nimityksellä on merkitystä.


Rangaistus on pelkkä kosto väärästä teosta, eikä sillä ole vaikutusta yksittäisen tekijän rikoksiin eikä yleiseen rikollisuuden tasoon. Oikeastaan vain tavallisen lainkuuliaisen kansan rikoksissa rangaistusuhalla voi olla jonkinlaista yleisestävää vaikutusta. Esimerkiksi liikenne-, ympäristö- ja talousrikoksia voi jäädä tekemättä, jos on tietoa mahdollisista sakoista ja tuomioista. Rangaistukset siis vaikuttavat vain niihin henkilöihin, joilla on hyvä kyky säädellä käyttäytymistään.

Tämä on periaatteessa totta. Mikäli talousrikoksista ei olisi rangaistusta, Jussi tekisi niitä vaikka olisi nykysysteemillä rehellinen. Ja aivan varmasti joku Katja jättäisi tekemättä, mikäli rangaistukset olisivat kovemmat. Sen sijaan Abdullah raiskaisi kutakuinkin yhtä todennäköisesti, olisipa rangaistus sitten sakkoja kuin elinkautinen.
Olisiko tuomioiden kovuudella sitten vaikutusta rikollisuuden tasoon, on riippuvainen siitä miten rikollisuuden taso määritellään. Tuskin raiskausrikollisten määrä kovin paljon nousisi, vaikka kovimmaksi rangaistukseksi säädettäisiin sakko ja tuskin se kovin paljon laskisi, vaikka lievimmäksi rangaistukseksi säädettäisiin viisi vuotta vankeutta. Sen sijaan raiskausrikosten määrään rangaistuksen kovuudella olisi huomattava vaikutus.
Asian tiivistää parhaiten Scott Adams mainiossa kirjassaan Dilbertin tulevaisuus. Ja nyt kaikki lievien rangaistusten kannattajat lukekaa oikein hitaasti ja ajatuksella:
"Olen kuullut sivistyneitten ihmisten väittävän, ettei rikollisuus laske, jos rikoksentekijät pidetään vankiloissa. Tällaiset ihmiset tarvitsevat hapsuhiuksisen järkeilijän selittämään tilanteen oikein hitaasti:
'Ihmiset... jotka... ovat... vankilassa... eivät... ole... samaan... aikaan... muualla... tekemässä... rikoksia. Se on fysiikan laki. Se on matematiikkaa. Vaihtoehtoja ei ole. Varsinaiset kysymykset ovat raha ja oikeus.'"


Väite siitä, että rikosten määrään ei eristämisellä olisi vaikutusta, perustuu hyvin mielenkiintoiseen ajatusmalliin. Mikäli näin olisi, se tarkoittaisi sitä että esim. raiskausten määrä olisi vakio. Jos kaikki raiskaajat olisi passitettu vankilaan pitkäksi ajaksi, tällöin määrän vakiona pysyminen tarkoittaisi sitä, että tällöin muutoin rehelliset ihmiset ryhtyisivät raiskaamaan saadakseen määrän pysymään ennallaan. Ja kääntäen he myös lopettaisivat raiskaamisen, mikäli raiskaajat vapautettaisiin vankiloista täyttämään kiintiötä.
Jos tämä kuulosti absurdilta, se johtuu siitä että se oli absurdia.

On siis hyvin uskottavaa, että tietynlaisissa rikoksissa rangaistuksen kovuudella ei ole merkittävää vaikutusta yksittäiseen rikoksentekijään. Lähes varmalta kuulostaa se, että ihmiset eivät ryhdy rikollisiksi täyttääkseen rikollisuuskiintiön aiempien tekijöiden jouduttua vankilaan.
Asiaa voidaan tutkia kyselytutkimuksella. (Toki kyselytutkimuksissa on se vika, että emme voi tietää ovatko vastaajat olleet rehellisiä vastatessaan, mutta voitaneen olettaa että jollain lailla luotettavia tuloksia saadaan aikaan.) Kysytään vankilassa istuvilta kaksi kysymystä, tai tarvittaessa vain yksi:
1) Jos olisit tiennyt jääväsi kiinni ja saavasi tämän rangaistuksen, olisitko tehnyt rikoksesi?
Mikäli vastaus on ”en”, toista kysymystä ei tarvitse esittää. Mikäli vastaus on ”kyllä”, jatketaan.
2) Jos olisit tiennyt saavasi nykytilanteeseen nähden kolminkertaisen rangaistuksen, olisitko silti tehnyt rikoksesi?

Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ”en”, rangaistuksella on merkitystä rikosten ennaltaehkäisyssä. Kyse on vain siitä että kiinnijäämisriskiä pitää kasvattaa. Jos vastaukset ovat ”kyllä” ja ”en”, hypoteesi siitä että rangaistuksen kovuudella ei olisi merkitystä, tuli kumotuksi. Jos vastaukset ovat ”kyllä” ja ”kyllä”, on aika selvää että vastaaja on vaarallinen kriminaali, joka tulee eristää yhteiskunnasta. (Päivän Hesarissa olikin juuri hyvä juttu rakennusalalle soluttautuneesta järjestäytyneestä rikollisuudesta, josta on lainattava yhtä kappaletta: KRP arvioi, että talousrikokset houkuttavat jengejä huumerikoksia pienemmän kiinnijäämisriskin ja helppojen voittojen vuoksi. Eli kiinnijäämisen riski on ratkaiseva tekijä.)

On vain yksi tilanne, jossa rangaistuksen lieventäminen – armahdus toisin sanoen – olisi toimivaa. Se on se, että rikollinen osoittaa selkää katumusta ja hyvityshalua sekä on uskottavaa, että rikos ei toistu.

Pahimmassa tapauksessa vankeus ja eristäminen muusta yhteiskunnasta johtaa tekijän itsemurhaan tai uusiin rikosten uhreihin.
Olisi hieno asia, mikäli rikollinen saataisiin sopeutettua kunnialliseksi kansalaiseksi. Mikäli näin ei käy, niin sellin vakiovarusteisiin voitaisiin liittää tukeva kattoparru, hamppuköysi ja purkillinen vaseliinia. Siitä vaan, vapaaehtoispohjalta.

Aiheellinen kysymys kuuluu, mihin asti rangaistuksia tulisi sitten koventaa. Loppujen lopuksi kyseessä on myös kustannuskysymys – vankiloiden ylläpito on kallista. Mennäänkö aina kuolemantuomioon asti? Tästä kiisteleminen on tunnetusti hedelmätöntä. Olen esittänyt kompromissiratkaisuna ehdollista kuolemantuomiota, jonka luulisi tyydyttävän niin kannattajia kuin vastustajia. Lyhyesti sanottuna (tarkemmat yksityiskohdat voi lukea ylläolevasta linkistä) kuolemantuomio voidaan langettaa, mutta se pannaan täytäntöön vain jos kaksi ehtoa täyttyy:
1) Jokaisella kuolemaantuomitulla on henkilökohtainen lahjoitusrahasto, josta hänen vankeuskulunsa maksetaan. Mikäli rahastoon ei kerry tarpeeksi lahjoituksia, kuolemantuomio tulee toteutusuhan alle.
2) Mikäli rahastosta loppuvat rahat, täytyy löytyä viisi vapaaehtoista kivääriampujaa teloitusryhmään. Jos ei löydy, kuolemantuomiota ei panna täytäntöön.
Ehto (1) siirtää vastuun kuolemantuomion estämisestä sen vastustajille. Ehto (2) siirtää vastuun kuolemantuomion toteuttamisesta sen kannattajille. Molempien ryhmien luulisi olevan tyytyväisiä ratkaisuun.

Pahana ongelmana vain on se, miten rikoksentekijöiden psykoterapeuttinen hoito ja kuntoutus voitaisiin toteuttaa. Ketään ei voi hoitaa pakolla, mutta mahdollisuuksia psykoterapeuttiseen hoito-ohjelmaan tulisi olla olemassa, jos tekijä on motivoitunut siihen. Hoitoseuraamus ei kuitenkaan voi olla rangaistus, joten rikoslaki ja rikosoikeusjärjestelmä tulisi uudistaa perin pohjin. En tosin osaa heti sanoa, miten.

Näin päättyy Kansan Uutisten blogikirjoitus. Asiallinen toteamus, sillä ensisijaista tietysti on että rikollinen saadaan kunnialliseksi ja korvaamaan yhteiskunnalle sekä uhreilleen aiheuttamat vahingot. Mutta jos tämä ei onnistu, niin hänet on eristettävä yhteiskunnasta. Loppukaneetti on myös kuvaava. Aivan kuin lupaukset siitä, kuinka kommunistinen yhteiskunta on ihanteellinen, mutta kukaan ei vain tiedä kuinka sen voisi käytännössä toteuttaa.

Minulla olisi toki eräitä suuntaviivoja ehdotukseen rikosseuraamusjärjestelmän parantamiseksi. Otetaan käyttöön tulospalkkaus. Määrätään esim. noin 500 vangin ryhmä yhden yksikön seurattavaksi. Vangit tulee vapauttaa ehdonalaiseen siten, että yhteenlaskettuina tuomioista tulee kärsittyä vaikkapa 65-70 %. Mikäli vankien yhteenlaskettu tuomiomäärä on 1000 vuotta, niin heitä tulee vapauttaa siten, että istuttu määrä on 650-700 vuotta. Ja jokaisesta vapautetusta, joka ei syyllisty rikokseen ehdonalaisen aikana, tulee bonuspalkkio. Näin voisi järjestää siten, että uskottavasti katumusta, korvaushalukkuutta ja sopeutumista osoittavat vapautuisivat vaikka kolmasosan tuomiosta kärsittyään, kun taas pahimmat riskitapaukset istuisivat tappiin asti.
Samaan systeemiin voitaisiin niputtaa ehdolliset tuomiot siten, että ehdollisesta tuomiosta voi määrätä maksimissaan kolmasosan ehdottomaksi, mikäli katsoo tarpeelliseksi. Jos tuomion saanut on vapaana ensimmäisen kolmasosan aikana eikä tee rikosta, bonus tulee, jos taas on vapaana ja tekee, bonus pienenee.
Tämä järjestelmä kannustaisi asiasta vastaavia henkilöitä tulosvastuuseen. Heillä olisi motivaatio kuntouttaa vankeja sekä kääntäen pitää poissa kaduilta ne, jotka ovat toivottomia tapauksia.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Uusinta: Ehdoton EI negatiivisuudelle

Lukijalle: Näitä uusintoja suunnitellessa useimmat jutut menevät tuosta vain. Tähän juttuun vuodelta 2010 piti sitten lisäillä kursiivilla muutamiakin kommentteja:

Suomesta on tulossa monikulttuurinen maa. Tämän kehityssuunnan kannattajien mukaan se tarkoittaa tilannetta, jossa erirotuiset, eriuskontoiset, eriseksuaaliset ja eritiesvallanmitä ihmiset elävät keskenään sulassa sovussa, aurinko paistaa tuottaen uusiutuvaa energiaa, joet virtaavat hunajaisina ja keijukaiset tanssivat kedoilla.
Todellisuudessa monikulttuurisuus tarkoittaa kuitenkin palavia autoja, lähiöitä jonne ei ole asiaa ilman poliisisaattuetta, uskonnollista suvaitsemattomuutta ja kantaväestön syrjintää. Pelkkä Länsi-Euroopan vilkaiseminen riittää tämän todistamiseen.
(Lisäys 25.11.2017: Hyvää vauhtia ollaan menossa, terrori-isku Suomessa on jo tapahtunutkin.)
Silti monikulttuurisuuden kannattajat ovat voittamassa sen vastustajia. Tällä menolla Suomi muuttuu monikulttuuriseksi parissakymmenessä vuodessa. Vaikka monikulttuurisuus on tuhoisaa ja selvästi vaihtoehtoaan huonompi valinta.

Epäedullinen kehitys johtuu maahanmuuttokriittisten strategisesta virheestä. Kriitikot tarjoavat vaihtoehtoa EI - ei turvapaikkaturismille, ei sosiaalietujen hyväksikäytölle, ei levottomuuksille. Mokuttajat taas tarjoavat vaihtoehtoa KYLLÄ - kyllä monikulttuuriselle rikastamiselle, kyllä sosiaaliturvalle, kyllä kulttuurien rinnakkaiselolle.
Kuvitelkaapa tilanne toisinpäin. Maahanmuuttokriittiset julistaisivat vähäosaisten auttamista kehitysmaissa, vaurauden luomista omalla työllä, kansalaisyhteiskuntaa. Mokuttajat toteaisivat: ei kansallisvaltiolle, ei omalle vastuulle ansaitsemisesta, ei suomalaiselle kulttuurille.
Olisiko mokuttajilla mitään mahdollisuuksia?
Silti ohjelmat ovat käytännössä samoja. Kriitikoiden ohjelmissa vain korostuu negatiivinen asenne, mokuttajien ohjelmissa positiivinen. Taavi Tavalliselle positiivinen asenne on lupaus siitä, että joskus menee paremmin itsestään, negatiivinen siitä, että jos et tee jotain, niin menee huonommin. Siksi ihmiset valitsevat mieluummin positiivisesti suuntautuneen vaihtoehdon. Maahanmuuttokriitikoiden ongelma on negatiivinen asenne. Ei tarvitse kuin lukea mitä tahansa Hommaforumin viestiketjua, niin huomaa että siellä keskitytään negatiiviseen vastustamiseen, ei positiivisten vaihtoehtojen tarjoamiseen.
(Lisäys 25.11.2017: Vuosien varrella on sen verran tapahtunut, että nykyään monet Hommaforumilla esitetyt ajatukset on jo toteutettu - joko omana keksintönä tai sitten sieltä poimittuina, jota ei kyllä ainakaan tunnusteta.)

Lähes aina ihmiskunnan historiassa vastustaminen on hävinnyt kannattamiselle. Kehityksen suuntaa on yleensä turha yrittää kääntää vastustamalla muutosta - luddiitit lienevät ääriesimerkki asiasta. Jos ei pidä vallitsevasta suuntauksesta, on vastustamisen sijaan kyettävä tarjoamaan toimivaa vaihtoehtoa. Vaihtoehdoksi suunnitelmalle A ei kelpaa "ei-A", vaan suunnitelma B.
Nyrkkisääntö on: Se, joka ehtii ensin, voittaa. Ensiksi ehtinyttä vastustava häviää. Vain todellisen vaihtoehdon esittäjä saattaa kyetä voittamaan ensin ehtineen.

Tästä syystä ei tarvinnut olla lainkaan huolissaan ydinvoimaäänestyksessä. Ydinenergian vastustajilla ei ollut tarjota todellista vaihtoehtoa aurinko-, tuuli- tai hölynpölyenergian muodossa, ainoastaan ydinenergian vastustamista.

Urheilun maailmasta löytyy helposti vastaavia esimerkkejä. Jo Sun Tzu sanoi aikoinaan, että voittamattomuus on puolustuksessa, voiton mahdollisuus hyökkäyksessä. Joukkuepeleissä puolustusstrategia tarkoittaa vastustajan pelin vastustamista. Se tuottaa voittoja vain satunnaisesti ja on tuhoon tuomittu mestaruuksia haettaessa. Niin kauan kuin Italia pelasi jalkapalloa catenacciolla, se ei koskaan voittanut mitään. Ei se kyllä hävinnytkään usein.
Puolustusstrategia on järkevää vain, jos vastustaja on ylivertainen eikä sen voittamiseen ole käytännön mahdollisuuksia. Silloinkin sen ongelma on altavastaajana olemiseen tottuminen. Suomen jääkiekkomaajoukkue tottui puolustustaisteluun 70- ja 80-luvuilla, kun MM-kisoja pelattiin vain parhaiden maiden kesken ja lähes kaikki harjoitusmaaottelutkin pelattiin Ruotsia, Neuvostoliittoa ja Tsekkoslovakiaa vastaan. Kun MM-kisat laajenivat ensin 1976 kahdeksan ja sitten 1992 kahdentoista maan karkeloiksi, Suomi oppi heikompien vastustajien ansiosta pelaamaan voittavaa peliä. Materiaali olisi riittänyt mestaruuksiin jo 80-luvun lopulla, mutta henkinen muutos kesti vuoteen 1995 asti.

Sain aikoinaan valmentajana oppitunnin negatiivisen ajattelun heikkouksista positiiviseen verrattuna. Valmennettava oli ollut työn alla jonkin aikaa ja oli tullut aika saavuttaa jo jotakin. Hän oli yrittänyt kahdesti rikkoa ikäluokkansa A-rajaa, mutta epäonnistunut - toisella kerralla suurelta osin myrskysään takia, toisella pelkästään omaa (ja valmentajan) syytään. Istuimme autossa matkalla kohti kolmatta yritystä. Käskin hänen sulkea silmänsä ja tehdä saman mielikuvaharjoituksen kuin ennen aiempiakin kisoja. Eli käydä juoksu läpi metri metriltä, kelata miten se kulkee hyvin ja kuinka hän saavuttaa tavoitteensa. Minulla oli kuitenkin tietyt epäilykset ja siksi käskin tällä kertaa kuvailla ääneen, mitä päässä liikkui. Tarinaa tuli suunnilleen tähän tapaan:
Lähtölaukaus. En törmäile kehenkään startissa. Ensimmäisessä kaarteessa en joudu juoksemaan ulkorataa tai nykimään kuluttavasti. Kukaan ei astu kantapäille. En lähde liian lujaa. Parin ensimmäisen kierroksen jälkeen henkeä ei ahdista eikä lihaksiin satu. Askel ei paina raskaasti. Vauhti ei ole liian kovaa eikä liian hidasta. Puolimatkaa lähestyttäessä ei vieläkään ota henkeen kovasti...
Tässä vaiheessa hän lopetti hätkähtäen, koska ajoin auton linja-autopysäkille kesken metsätaivalta. Totesin että nyt minä ymmärrän miksi edelliset yritykset eivät onnistuneet. Otetaas uusiksi. Sulje silmäsi ja kuuntele.
Lähtölaukaus. Reagoit starttipistooliin oikealla hetkellä ja löydät paikkasi jonossa. Ensimmäisessä kaarteessa pääset sisäradalle ja pääset juoksemaan tasaisesti. Jono muodostuu rauhallisesti, suosikit kärjessä ja sinä heti perässä. Vauhti on sopivaa, annat kärjen aikuisten sarjalaisten mennä menojaan ja juokset suunnitelman mukaista tahtia. Vähitellen juoksu asettuu uomiinsa, askeleesi tuntuu lennokkaalta ja keuhkot imevät happea helposti. Lihaksissa tuntuu hyvältä, tänään on sinun päiväsi. Puolimatka lähestyy, olet sen juoksijan kyydissä joka sinulle kokemattomana on katsottu sopivaksi maalitauluksi...
Kävin läpi juoksun tähän tyyliin aina maaliviivalle asti. Kysyin huomasiko hän eron. Kyllä huomasi. Hän itse kävi juoksun läpi positiivisesti siten, että negatiivista ei tapahtunut! Tällöin negatiiviset ajatukset nousevat pintaan väistämättä eikä suoritus ole optimaalinen. Kun suoritus käydään läpi positiivisia tapahtumia korostaen, mielikuviin jäävät positiiviset ajatukset.
Miten kisassa sitten kävi? No, ikäluokan A-luokan tulos meni sirpaleiksi selvällä marginaalilla ja minä opin, että valmennettavan positiiviseen ajatteluun on kiinnitettävä huomiota. Taipumus negatiiviseen asenteeseen oli vahva. Vaikka tämän tajusinkin, tie positiivisen ajattelun merkityksen valkenemiseen juoksijalle oli pitkä. Itse hän sanoi positiivisen ajattelun voiman ymmärtäneensä vasta paljon myöhemmin, kilpailussa jossa rikkoi aikuisten A-rajan vielä juniori-ikäisenä.

Jos jotakin asiaa haluaa vastustaa, sitä ei pidä vastustaa sanomalla ei vaan tarjoamalla vaihtoehto. Tällä hetkellä Suomen suurin uhka on maamme mätäneminen sisältäpäin haloslaisten, demlalaisten ja mokuttajien toimesta. Tähän ei Hommafoorumin maahanmuuttokriittisyys ole ratkaisu, vaan aidon, kansallismielisen isänmaallisuuden korostaminen. Isänmaallisuus ei tarkoita rasismia tai ulkomaalaisvastaisuutta, vaan positiivista ylpeyttä suomalaisuudesta ja tämän maan aitoa rakentamisen halua. Nuorisomme on isänmaallista ja suurimmalla osalla on arvot kohdallaan. Heille on tarjottava kansallismielisyyden mallia. Oppia voi hakea 30-luvun Suomesta. Systeemi joka kykeni nostamaan vain 20 vuotta aiemmin sisällissodan repimästä kansasta talvisodan yhtenäisyyden hengen, ei voi olla väärässä. Kun katsoo 30-luvun henkistä ilmapiiriä, siinä ei näe venäläis- eikä edes kommunistivihamielisyyttä, vaan kansallisen nousun hurmaa. Siis positiivisuutta. Kommunismin vastustaminen oli sen sivutuote, varsinainen painopiste oli kansallismielisyydessä. Sama yhtenäisyys voidaan rakentaa nuorisomme avulla jo nyt. Aihio on valmiina, tarvitaan vain sopiva annos positiivista nationalismia.
(Lisäys 25.11.2017: Nyt on kytenyt jo vuosia lisää eikä tarvitse kuin lukea nettiuutisten kommenttiosioita, niin näkee kuinka ollaan vain sysäyksen päässä. Toisaalta tämä on ikävää, sillä jos järki olisi voittanut jo ennen vuoden 2015 haittamamuinvaasiota, olisi selvitty paljon vähemmällä. Nyt jälki tulee olemaan paljon rumempaa ja koko ruljanssi tulee huomattavasti kalliimmaksi. Mutta niinhän se aina on silloin, kun virheitä korjataan vasta sitten kun ne ovat jo tapahtuneet ennaltaehkäisyn sijaan.)

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Uutiskatsaus 47/2017



1. Jokinpäivä

Nyt sitten tuli se mitä jo osattiin odottaa. Isänpäivä korvattiin "neutraalimmalla" läheisenpäivällä joissakin päiväkodeissa. Entäpä jos jollakulla ei ole ketään, jota sanoa "läheiseksi"? Miten olisi suoraan "jokinpäivä". Vai loukkaisiko sekin niitä, jotka pitävät enemmän yöstä kuin päivästä?
Oleellisempaa olisi miettiä niitä yli 90 %:ia, jotka eivät nyt saa viettää isänpäivää sen oikealla nimellä. Tosin eihän enemmistön tunteilla tunnu nykyään merkitystä olevan.
Tosin vielä pidemmällekin tämä on viety Pohjois-Koreassa, jossa äitienpäiväkin kiellettiin, koska se on pois Kim Jong Unin juhlimisesta. Pitäsiköhän Suomessa kaikki juhlapäivät korvata monikulttuurisuuspäivällä, paitsi toki virallinen pridemarssipäivä.


2. Me ei leikitä teidän kaa, osa n

Edellisessä uutiskatsauksessa tarkasteltiin vasemmistonuorten bussisafaria rikkaiden asuinalueelle. Nyt safari sitten tehtiin melkein odotetuin seurauksin. Reissusta kuulleet alkuasukkaat halusivat aloittaa vuoropuhelun elättiensä kanssa ja kutsuivat vasemmistolaiset koteihinsa grillaamaan ja kahville. Tämä oli melko hyvin arvattavissa. Vasemmisto kieltäytyi. Tämä oli täysin arvattavissa. Toimintatapa kertoo mitä loistavimmin siitä, kuka pyrkii vuoropuheluun ja kuka ei. Perustelu sai repeämään: Se olisi kääntänyt retken tarkoituksen väärin. Siihen, että me keskustellaan yksittäisistä rikkaista henkilöistä ja miten he ovat hankkineet omaisuutensa sen sijaan, että puhutaan rakenteista ja politiikasta, millä Suomea kehitetään eriarvoisemmaksi. Eli vasemmisto oli jo etukäteen päättänyt mistä keskusteltaisiin paitsi että kieltäytyivät keskustelmasta siitä mitä olivat yksipuolisesti päättäneet keskustelun koskevan.
Ainoa asia mikä ei toiminut odotetusti oli se, että tämä taisi olla ensimmäinen uutisoitu vasemmistonuorten kokoontuminen miesmuistiin, jossa ei rikottu joko yhteiskunnan tai yksityistä omaisuutta.


3. Olen suomalainen

Iltasanomissa kerrottiin vuonna 1903 tapahtuneesta murhasta, jonka tekijä oli "suomalainen Emil Tötterman". Tapaus oli sinänsä erikoinen, mutta mielenkiintoista on se että Tötterman oli vain Suomessa syntynyt, joskin vankilasta vapauduttuaan palasi Suomeen. Hän oli kuitenkin ehtinyt jo sotia uuden kotimaansa riveissä Yhdysvaltain-Espanjan sodassa. Eiköhän olisi ollut syytä käyttää nimitystä "suomalaistaustainen". Tai vielä paremmin linjassa nykyuutisoinnin kanssa "Yhdysvaltain kansalainen" tai ihan suoraan "yhdysvaltalainen". Sitä kun lehtiä lukiessa huomaa, että suomalaiseksi näyttää pääsevän ainakin sitten kun kansalaisuus on väärin perustein plakkarissa vaikka olisi mistä kotoisin. Heti kun astuu Suomen maaperälle, näyttää pääsevän "uggabuggalaistaustaiseksi" eli "uggabuggalaisuus" jää välittömästi pois.


4. Jos metsään haluat muuttaa nyt

Hesalainen kaupunginvaltuutettu joka ei edusta vasemmistoliittoa (tämä piti mainita siksi, että nimestä ja lausunnon tasosta voi puoluevaihtoehdot rajata kahteen ja tämä sulkee toisen pois) Fatim Diarra kirjoitti: Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua. Asiasta syntyi kohu. Ihan turhaan. Kyllä jokainen tuon lukenut tajusi, että se oli huumoria. Kylläkin huonoa sellaista, mutta se on ymmärrettävää. Olen minäkin vihreiden kanssa joutunut asioimaan ja ymmärrän hyvin, että huumorintaju tuppaa kärsimään niillä sapuskoilla.
Lausunnon tasolla ei tarkoitettu siis vitsin tasoa. Sillä tarkoitettiin Diarran selityksiä (jotka siis sinänsä olivat turhia, hänellä oli ja on täysi oikeus heittää läppää):
- Hän kertoo viettäneensä aikaa maaseudulla ja opiskelleensa Jyväskylässä.
Siis että ihan Jyväskylässä eli landella! Onkohan käynyt Vantaallakin tutustumassa Tikkurilan maaseutuun?
Diarra selittää vitsailleensa omille Pellosta oleville sukujuurilleen:
”Insestiläppäni, jonka muut kommenttiosiossa tajusivatkin, liittyy siihen, että Sallassa, mikä on Pellon vieressä, on Sallan tautia, mikä johtuu siitä, että on ollut liian läheisiä yhteyksiä serkkujen kanssa.”
Matkaa Pellosta Sallaan on yli 200 km. Se on melkein saman verran kuin Helsingistä Jyväskylään. Maantieto hieman hukassa, jos ei tunne oman sukunsa kotiseutua tuon paremmin.


5. Olenko minä siskoni vartija?

Toinen vihreiden helsinkiläispoliitikko Saido Mohamed luopui puolestaan kunnallisvaaliehdokkuudesta, kun hänen siskonsa sai tuomion kymmenientuhansien eurojen kavalluksesta perusteettomia lapsilisiä nostettuaan. Mohamed itse oli myös epäiltynä rahanpesusta.
Tämän takia kunnallisvaaliehdokkuudesta luopuminen oli perusteetonta, etenkin kun itse ehdokkaalle ei ainakaan vielä ole tuomiota tullut. Ei kukaan ole vastuussa täysi-ikäisten sukulaistensa tekosista, vaikka olisikin avustamisesta epäiltynä.
Kokonaan toinen asia on sitten se, että Mohamedilla ei kuuluisi olla mitään oikeutta olla Suomessa vaaliehdokkaana. Itse asiassa ei edes oikeutta olla Suomessa, jos vuonna 1990 olisi toimittu sivistysvaltion etujen ja lakien mukaisesti.


6. Järki hoi, ... liian myöhäistä, meni jo

Kun Helsingin kunnallispoliitikot ovat tuota luokkaa, ei ihmekään jos päättävät taata "paperittomille" ikuiselatuksen. Eli oikeus ilmaisiin:
– lääkkeisiin
– majoitukseen
– ruokaan
– sairauksien hoitoon ja seurantaan
– rokotuksiin
– hammashoitoon
– raskaana oleville ja pienten lasten perheille pidempikestoisen majoitukseen
– apuun löytämään väyliä pois paperittomuudesta
– oikeudelliseen neuvontaan
– mielenterveyspalveluihin
– toimeentulotuen lisäämiseen
Ja nämä kaikki mainostetaan arabiaksi, somaliksi, bulgariaksi ja romaniaksi.
Ainoa mitä yksikään edes järjen puolikkaan varjolla varustettu kannattaa, on "apu löytämään väyliä pois paperittomuudesta". Niitä tarvitaan vain yksi. Yksikään näistä ei ole ollut paperiton, jokaiselle on lykätty kouraan paperi jossa käsketään painua pois Suomesta. Jos tämä paperi on kadonnut, niin uusi tilalle. Ehkä tarvittaessa menolippu ja ikuinen maahantulokielto.


7. Suojaikäraja

Juusuf Muhamed Abbud, virallisesti 23 vuotta, pani rappukäytävässä kymmenvuotiasta suomalaistyttöä. Tuomio oli kolme vuotta vankeutta, josta Abbud ilmeisesti selviää huomattavasti vähemmällä. Korvauksia tuli maksettavaksi huikeat 3000 euroa, jonka Abbud suorittanee veronmaksajien välityksellä mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Valitettavasti tuomioon ei liity salvominen ja karkoitus ikuisiksi ajoiksi sivistysvaltiosta sinne, missä tuollainen saasta on kasvanut.
Oleellinen asia on se, että tuomio tuli seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ei raiskauksesta. Koska kymmenvuotias ei vastustellut Olipa Abbudilla hyvä tuuri, pari vuotta vanhempi tyttö olisi saattanut uskaltaa pikkaisen pistää hanttinkin aikuiselle miehenkuvatukselle ja saanut sen seurauksena muutaman murtuneen luun. Saa nähdä, muistaako Abbud tämän alennusperusteen vapauduttuaan ja raiskaa seuraavaksi varmuuden vuoksi vaikka kaksivuotiaan - tämä kun ei takuulla vastustele.
Onko monikulttuuri niin arvokas asia, että sen alttarille voidaan uhrata suomalaisia pikkulapsia?


8. Haaste

Edelliseen uutiseen liittyen mitä sopivimmin pääministeri "tervetuloa lorvailijat kotiini" Sipilä otti osaa eurooppalaisia arvoja käsittelevään seminaariin. (Ihan kuin Kim Jong Un olisi pyydetty puhumaan ihmisoikeusseminaariin.) Sipilä totesi mm. seuraavat oivallukset:
- Nyt kun islam lukuisine tulkintoineen ja sen edustamat arvot ovat vahvemmin läsnä koko Euroopassa ja myös yhteiskunnassamme, saattaa kiusauksena olla rohkeasti lähteä vastustamaan itsellemme vieraiden arvojen rantautumista.
Enemmän ongelmana on se, että tätä ei lähdetä rohkeasti vastustamaan. Kaikkein eniten ongelmana on se, että länsimaisia arvoja ei uskalleta puolustaa.
- Islamin läsnäolo haastaa meitä laajemminkin kehittämään uskonnollista lukutaitoamme.
Tässä Sipilä on ehdottomasti oikeassa. Valitettavasti hän ei kyllä itse tajua sitä, millä tavalla hän on oikeassa.


9. Pariton määrä elektroneja uloimmalla kuorella

Kolme suomalaista kääntyi muslimeiksi. Poikkeuksellista tässä oli se, että kyseessä olivat miehet. Vastoin meille kautta kiven ja kannon oikeiksi vakuutettuja rauhanuskonnon periaatteita heput taisivat ottaa uloimmalle kuorelleen vain seitsemän elektronia eli ryhtyivät radikaaleiksi. Ihan helsinkiläisessä moskeijassa radikalisoituivat. Ja lähtivät Syyriaan sotimaan. Eivätkä valitettavasti päässeet hengestään. Ja vielä valitettavammin palasivat Suomeen. Meille on kuitenkin kerrottu, että tällaista ei voi Suomessa tapahtua. Vai olisiko kyse siitä, että näin sanoneet viranomaiset ovat noudattaneet islamin lakia, joka sallii vääräuskoisille valehtelun? Sanoihan Helsingin muslimit ry:kin tuomitsevansa terrorismin kaikissa muodoissaan. Mutta terrorismihan on vain katsojan silmässä eli mikä on terrorismia ja mikä on uskonnollista kilvoittelua.


10. Eikä me olla veljeksiä, vaikka me ollaan kahden...

Eduskuntatalon portailla itseään puukottaneita venäläisiä turvapaikanhakijoita epäillään veljeksiksi eikä homopariksi. Itse asiasta kuultuna parivaljakko kiistää tämän, mutta turvapaikkayksikön johtajan "yleisellä tasolla" antama kommentti on mielenkiintoinen: –Laki ei edellytä dna-testien tekemistä, mutta turvapaikanhakijalla tai -hakijoilla itsellään on toki oikeus teettää dna-testi, joka voidaan liittää hakemukseen.
Sinänsä linja turvapaikkahakemuksiin pitäisi olla sama: jos Suomi myöntää turvapaikan maan X kansalaiselle, se tarkoittaa ettei Suomi hyväksy maan X politiikkaa. Mikä pitäisi olla casus belli. Eli turvapaikka voitaisiin myöntää vain sellaisten maiden kansalaisille, joiden kanssa Suomi on sodassa.
Tosin on myönnettävä, että nämä "veljekset" ovat sieltä harmittomammasta päästä turvapaikanhakijoita. Ensinnäkin he ovat venäläisiä eli kulttuuriltaan valovuotta lähempänä sivistyneitä ihmisiä kuin useimmat muista toiveikkaista yrittäjistä. Toiseksi he ovat homoja eivätkä näin ollen tuota suomalaisten veronmaksajien kustannettavaksi uutta haittakansanosaa.


11. Älä tapa lypsävää lehmää

Tiesittekö, että israelilaiset ovat yksi Rovaniemen suurimpia turistiryhmiä? Kiitos kuuluu paikkakunnalle muuttaneelle israelilaismiehelle, joka järjestää pakettimatkoja. Israelilaiset ovat kovasti ihastuneita seutuun. Jutussa ei mainita, mutta epäilen varmasti että yksi syy on se, että löytyypä maailmasta paikka jossa ei ole arabiterroristeja. Tai siis löytyi aina vuoteen 2015 asti. Jos Suomesta tehdään monikulttuurinen, ei ole epäilystäkään etteikö tämäkin rahavirta tyrehtyisi.


12. Kuinka estää rikollisuus

Japanissa on niin vähän rikollisuutta, että poliisi joutaa tutkimaan vaikka pyykkinarulta tapahtuneita vaatevarkauksia. Näinhän asian pitää ollakin ja oman muistini mukaan näin se oli Suomessakin ennen monikulttuuria. Kuten artikkelissa hämmästyttävää kyllä todetaan: Japanissa on myös väestörakenne, joka ei suosi rikollisuutta. Väestö on varsin ikääntynyttä sekä kulttuuriltaan ja arvomaailmaltaan homogeenista, koska Japani on rajoittanut maahanmuuttoa hyvin tiukasti. Tuohon pitäisi vielä tehdä yksi lisäys: ei maahanmuuttoa, vaan nimenomaan haittamaahanmuuttoa.


13. Pois alta akkavalta, huusi äijä sängyn alta

Kun Rhodesia muuttui Zimbabweksi, uudeksi heimopäälliköksi tuli enemmistöheimo shonia edustanut Robert Mugabe. Ensitöikseen hän heitti vähemmistöä eli ndebele-heimoa edustaneen toisen vallankumousjohtajan Joshua Nkomon aluksi marginaaliin ja sitten maanpakoon. Seuraavaksi hän tuhosi maataloustuotannon "kansallistamalla" valkoisten farmarien huolella hoitamat maatilat. Toisinajattelijat löysivät itsensä varsin pian salaisen poliisin piekseminä kalterien takaa. Talousvaikeuksien takia inflaatio räjähti ennennäkemättömiin lukemiin. Afrikkalaiseen normitapaan Mugabe kahmi itselleen ja lähipiirilleen satojen miljoonien omaisuuden kehitysavulla ja "kansallistamisisilla". Kaiken tämän Zimbabwen kansa nieli ja Mugaben valtakausi kesti 37 vuotta. Mutta jossain se on reuna shonan ja ndebelen saviruukussakin. 93-vuotias Mugabe aikoi nimittää seuraajakseen vaimonsa. Kidutukset, ryöstöt, köyhyys ja inflaatio vielä menettelivät, mutta että akkavalta! Armeija kaappasi vallan. Tästä voimme päätellä että afrikkalaiset ovat todellakin moniosaajia ja suomalaisia pätevämpiä. Suomessakin olisi mennyt paremmin, jos vuonna 2000 olisi valtaan astunut Tarja Halosen sijaan everstijuntta.


14. NAT-51

Että semmoinen rekkari. En tiedä onnistuisiko Suomessa. Itävallassa luultavasti onnistuisi. Tuskin siellä suomenkieliset yhdistelmät on kielletty, vaikka "kaikki mahdolliset" natseihin liittyvät rekkarit kiellettiinkin. Esimerkkejä kielletyistä yhdistelmistä:
- BH (Blood and Honour, miksi listalla ei muuten ole BE eli sama saksaksi, SS-tikarin Blut und Ehre)
- 420 (huhtikuun 20, Hitlerin syntymäpäivä)
- 1919 (SS, koska S on aakkosten 19. kirjain)
- WAW (White Aryan War)
- FG (Führer's Geburtstag)
- 88 (Heil Hitler, H on aakkosten 8. kirjain)
Vaan eivätpä miettineet pidemmälle. Tässä löytyy lisää rekkareita, jotka pitäisi kieltää. Rekisterikilpien kirjaimet olen poiminut katsomalla Google Earthista Helsingin katukuvista kymmenen ensimmäistä silmiin sattunutta kilpeä. Niihin yhdistetyt numerot on arvottu, joten kilvet ovat satunnaisia eivätkä viittaa mihinkään autoon:
ZZF-482
Koska SS on ilmiselvästi kielletty, ZZ viittaa siihen kiertoilmaisuna, minkä vahvistaa kolmas kirjain. F niinkuin Führer. Kiellettävä.
MCS-510
Toukokuun 10, viittaa Saksan antautumisen jälkeiseen päivämäärään eli uusnatsismin alkuun. Kiellettävä.
GHR-309
30. syyskuuta 1941 tapahtui juutalaisten joukkomurha Babyn Jarissa. Antisemitistinen, kiellettävä.
CFP-675
675 ovat aakkosissa FGE. Führer - Gefreiter. Johtaja ja hänen sotilasarvonsa. Kiellettävä.
AMG-724
Adolf, Mein Gott. Voiko tämän selkeämpää natsismia enää olla? Kiellettävä.
JJY-923
JJY ovat aakkosissa 10., 10. ja 25. kirjain. Summasta tulee 45 eli sodan päättymisvuosi. Revanssihenkinen, kiellettävä.
VAR-248
VAR viittaa varjageihin eli viikinkeihin, mikä taas on tärkeä osa natsismin mytologiaa. Kiellettävä.
ANK-196
ANK eli AN Krieg, selvää sotaan kehottamista. Kiellettävä.
TZM-376
T, Z ja M ovat aakkosissa siten, että 20 + 26 - 13 = 33 eli natsipuolueen valtaannousuvuosi. Numerot taas muodostavat lukusarjan 3 + 7 - 6 = 31, josta saadaan valtaannousupäivämäärä 30.1. Kiellettävä.
ZKL-466
Auschwitz antaa z-kirjaimen, kun taas KL oli natsiaikana lyhenne sanasta Konzentrationslager eli keskitysleiri. Kiellettävä.
SAF-217
21. heinäkuuta von Stauffenberg ja muut salaliittolaiset teloitettiin Berliinissä Hitlerin murhayrityksestä. Rekisterikilpi viittaa natsismin tuhoamisesta seuraavaan kostoon. Kiellettävä.


16. Hyödylliset aselait

Teksasin taannoisessa kirkkoampumisessa sivullinen nappasi oman aseensa ja osui murhaajaan kahdesti. Tällöin murhaaja pudotti aseensa, pakeni autollaan ja ampui itsensä myöhemmin. Murhaaja oli hankkinut aseensa laittomasti. Sivullisen aseet olivat laillisia. Kuinka monta kuollutta lisää olisi tullut ilman laillista aseenkantolupaa?


17. Leuanvetoa

11-vuotias Aivika Kullas teki kaikkien tyttöjen juniorisarjojen leuanvedon SE-tulokset ja meni myös naisten tilastossa kaikkien aikojen kakkoseksi. Toistoja kertyi 42. Vähemmän yllättävästi jutussa kävi ilmi, että päälaji on toistaiseksi ollut yleisurheilu. Kuten on tapana silloin kun media innostuu jonkun marginaalilajin merkittävästä suorituksesta. Päälajit yleisurheilussa ovat lehtijutun mukaan korkeus ja keihäs, joissa tyttö onkin Suomen tämän kauden 11-vuotiaiden tilastoissa kymmenen parhaan joukossa. Parhaiten on sujunut keihäs, jossa sijoitus on kahdeksas. Huonosti ei mene kiekonheittokaan, jossa tilastoissa irtoaa 12. sija. Voimalaji kuulassa ja tunnetusti kovien leuanvetäjien lajissa pika-aidoissa sijoitus on viidenkymmenen paikkeilla, kahdessa muussa tällä kaudella kilpailemassaan lajissa eli 1000 metrillä ja pituushypyssä hän ei ole sadan parhaan joukossa. 42 toistoa on kivikova suoritus ja on ihan mahdollista että yleisurheilukentiltä ei kyseisessä ikäluokassa parempaa tekijää edes löytyisi, vaikka vähän leuanvedon lajiharjoittelua tekisikin. Oleellinen pointti on kuitenkin siinä, että jos joku tekee SE:n yleisurheilussa omassa ikäluokassaan, ei pääse otsikoihin vaikka kilpailu on kovuudessaan aivan eri sfääreissä.


18. Omaan nilkkaan

Euroopan kiintiön viimeisiä paikkoja futiksen MM-kisoihin jaettiin kaksiosaisissa karsintaotteluissa. Yhdessä kohtasivat Ruotsi ja Italia. Kerrankin voi olla iloinen Ruotsin menestyksestä! Ennen ottelua näet Italian fanit buuasivat Ruotsin kansallishymnille. Törkeää käytöstä. Ruotsi voitti ottelun ja eteni kisoihin.
Sivumennen sanoen, kun mainostetaan "kuinka monikulttuuri on avain jalkapallomenestykseen ja jalkapallo ratkaisee kotoutumisongelmat", niin Ruotsin 25 pelaajan joukkueesta ilmeisesti 21 oli ihan puhdasverisiä viikinkejä. Tuossa ikäluokassa tämä lienee selvästi suurempi ruotsalaisosuus kuin koko väestössä. MM-kisoihin selvisi myös viime vuonna EM-kisoissa kahdeksan joukkoon edennyt Islanti, jonka monikulttuurisuusosasto koostui yhdestä Ruotsissa islantilaisvanhemmille syntyneestä pelaajasta. Tuolloin ensimmäisessä pudotuspelissä nationalismi voitti monikulttuurin 2-1 Islannin kaataessa Englannin.


Loppukevennys: Penis from heaven

Yhdysvaltain laivaston hävittäjä piirsi Washingtonin osavaltion taivaalle komean kuvion. Korkeat upseerit osoittautuivat suunnilleen yhtä huumorintajuttomiksi kuin Suomen armeijan kapiaisetkin, joista suuri osa kuuluu seksuaaliseen vähemmistöön eli pilkunnussijoihin. Lentäjä päätyi tutkintaan.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Uusinta: Rikos ja rangaistus

Lukijalle: Kun tämän kirjoitti 2009, ei osannut nähdä kehitystä. Tuolloinkin laissa oli blankopykäliä, mutta tuomioita annettiin sentään jollain mittarilla tasapuolisesti. Tuntuu, että nykyisen lainsäädännön tarkoituksena on valmistella orwellmaista tilannetta, jossa jokainen rikkoo jatkuvasti lakia. Blankopykälien määrä ja ennen muuta niiden soveltaminen "tarpeen" mukaan on kasvanut jatkuvasti. Jos kehitys jatkuu, niin lähitulevaisuudessa tilanne voi hyvin olla kaiken oikeustajun vastainen. Tällöin voidaan aina pidättää haluttu henkilö ja mätkäistä tälle syyte, sillä pykäliä on niin paljon ja rangaistusasteikko niin väljä, että syytä rangaistukseen on aina. Ja kääntäen voidaan aina haluttaessa jättää syyttämättä, koska lain rikkominen on "maan tapa" ja rangaistusasteikon alapäässä rikoskaan ei ole suuri:

Olkoon meillä kolme esimerkkihenkilöä, kaikki kolmikymppisiä miehiä.

Arska on alkoholisoitunut, sosiaalitukien varassa elävä pitkäaikaistyötön.

Enska on poikamies ja työskentelee autokorjaamolla asentajana, työsuhde on vakinainen.

Ilpo on kunnan kaavoitusinsinööri, naimisissa mutta lapsia ei ole.

Poliisi on pistänyt maantielle 80 km/h rajoitusalueelle tutkan ja kaikki kolme esimerkkihenkilöämme hurauttavat siihen 105 km/h. Koska ylinopeutta on 25 km/h ja olosuhteissa ei esiinny lieventäviä eikä raskauttaviakaan asianhaaroja, jokaiselle rävähtää 12 päiväsakkoa.

Arskan tulot ovat 551 euroa kuukaudessa eli peruspäiväraha. Tällöin hänen maksettavakseen tulee kaavan mukaan 72 euroa, mutta Arska kiroilee Nissaniaan käynnistäessään raskaasti säädöstä, jonka mukaan ylinopeussakon minimisumma on 115 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää kävellä sossun luukulle pyytämään rahaa ”ruokaan”, Arska tuumii.

Enska tienaa nettona 1 500 euroa. Näin ollen Enskan sakkosummaksi tulee 240 euroa ja Enska-paralta jää vanhan Bemarin tuunaus seuraavaan palkkapäivään.

Ilpon nettotulot ovat 2 800 euroa. Sakkoa tulee 504 euroa ja Ilpo miettii, miten selviää uuden farkku-Volvon (perheenlisäys tulossa ensi kuussa) seuraavasta osamaksuerästä.

Kaikki kolme ovat tehneet täsmälleen samanlaisen rikoksen. Ilpon rangaistus on silti noin nelinkertainen verrattuna Arskaan. Enskan rangaistus on yli kaksinkertainen Arskaan nähden ja alle puolet Ilpon rangaistuksesta.

Me pidämme tätä oikeudenmukaisena, koska rangaistus koettelee kaikkia kolmea suhteellisesti yhtä rankasti. Kenenkään taloutta se ei kaada, mutta jokainen joutuu miettimään menonsa uudestaan vähäksi aikaa. Jos jokaiselle määrättäisiin 115 euroa sakkoa, ei se hetkauttaisi Ilpoa juuri lainkaan. Jos sakko olisi 504 euroa, ei Arska pystyisi sitä mitenkään maksamaan ja Enskan talous kaatuisi. 240 euron sakko puolestaan kaataisi Arskan talouden, mutta Ilpolle se olisi vain harmillinen menoerä.

Voimme siis olla ylpeitä oikeusjärjestelmästämme, joka kohtelee kansalaisia tasavertaisesti. ”Ettei vahva sortaisi heikkoa”, kirjoitti jo Hammurabi lakinsa esipuheessa. Vai voimmeko?

Ihmeellisen sattuman kautta Arska, Enska ja Ilpo joutuvat kaikki samanlaiseen tilanteeseen. Jokainen heistä on viettämässä kaunista kesäiltaa julkisella paikalla, kukin omien kavereidensa seurassa. Paikalle ilmestyy puolituttu, jonka kaikki tuntevat ärsyttäväksi tyypiksi. Tyyppi on lievässä humalatilassa ja ryhtyy haastamaan riitaa. Joku seurueen jäsenistä pyytää ystävällisesti häntä poistumaan, josta on arvattavat seuraukset: suunsoitto yltyy entisestään ja tyyppi innostuu jopa tönäisemään jotakuta läsnäolijoista. Tällöin Arska / Enska / Ilpo, joka sattuu olemaan varsin isokokoinen ja lihaksikas, päättää antaa tyypille pienen opetuksen. A / E / I tarttuu tyyppiä kädestä ja tempaisee pienellä pyöräytyksellä hänet kauemmaksi. Humalainen mies sattuu horjahtamaan ja lyö päänsä penkkiin. Hetken kuluttua hän nousee ylös ja lähtee kotiinsa hieman huumaantuneena. Seuraavana aamuna hänet löydetään sängystään aivoverenvuotoon kuolleena.

Poliisi tutkii asioita aikansa ja tapauksista seuraa luonnollisesti oikeusjuttu. Koska ärsyttäjä ei ole käynyt käsiksi tekijään eikä vaarallisella tavalla kehenkään muuhunkaan, tapausta ei voida katsoa itsepuolustukseksi. Toisaalta kyseessä ei ole tappo, koska tarkoitus ei ollut vahingottaa kohdetta. Kyseessä on rikoslain 21. luvun 9 § mukaan törkeä kuolemantuottamus. Lain mukaan rangaistus on neljästä kuukaudesta kuuteen vuotta vankeutta. Missään kolmesta tapauksesta syyllisellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä raskauttavana asianhaarana. Toisaalta tekijää on kaikissa tapauksissa pidettävä fyysisen kontaktin aloittajana. Siksi rangaistus ei ole alin mahdollinen, vaan tiilenpäitä tulee luettavaksi kaksi vuotta ja kuusi kuukautta. Kaikki saavat saman rangaistuksen, koska tapaukset ovat olleet täysin identtiset.

Mitkä ovat sitten tapausten inhimilliset seuraukset?

Kuten todettu, kaikki tekijät ovat ensikertalaisia. Kaikki käyttäytyvät vankilassa hyvin ja vapautuvat kärsittyään rangaistuksestaan vähän yli puolet eli puolitoista vuotta vuotta myöhemmin.

Arska on vankilassa ollessaan joutunut olemaan erossa viinasta ja hänen terveytensä on parantunut. Hän ei ole viinan korvikkeena sortunut huumeisiin. Vanha Nissan ja sossun hommaama kämppä odottavat häntä ja Arska palaa entiseen elämäänsä.

Enska on myynyt kaksionsa selvitäkseen asianajajansa kuluista. Vapauduttuaan hän palaa entiseen työhönsä, pomo pitää Enskaa kunnon ammattimiehenä ja palkkaa hänet uudestaan. Enska hommaa vuokrakaksion ja pistää elämänsä vähitellen raiteilleen.

Ilpon vaimo on jättänyt hänet, koska ei ole kestänyt miehen vankilassa olon häpeää. Hänet on erotettu työpaikastaan virkamiehelle sopimattoman käytöksen nojalla. Kunnan tai valtion virkoja Ilpon on turha etsiä, koska linnakundin maine on kiirinyt kauas. Yksityisellä puolella kaavoitusinsinöörille ei ole liiemmin käyttöä, kun lama-aikana työttömiä rakennusinsinöörejäkin on riittämiin. Ilpo menee töihin rakennusmieheksi, tosin työt ovat kausiluonteisia.

Kun Arska, Enska ja Ilpo tekivät pienen, sakolla rangaistavan rikoksen, seuraukset olivat jokaiselle yhtä tuntuvat porrastetun rangaistusasteikon ansiosta. Raskaammassa rikoksessa kaikille mäiskäistiin sama tuomio. Rangaistuksen seuraamukset olivat kuitenkin täysin erilaiset!

Jos raskaammissa rikoksissa noudatettaisiin samaa kaavaa, olisi Arskan rangaistus ollut kolme vuotta vankeutta ilman armahdusta puolivälissä. Enska olisi istunut linnassa vuoden. Ilpo olisi saanut ehdollisen tuomion, koska työpaikan menetys ja työuralle seuranneet vahingot olisi katsottu hänelle niin koviksi seuraamuksiksi, että siinä olisi ollut rangaistusta kylliksi.

Porrastettu vankeusrangaistus tuntuu silti intuitiivisesti oikeustajun vastaiselta siinä missä porrastettu sakkorangaistus oikeustajun mukaiselta. Porrastetun sakon argumentti on seurausten tuntuvuuden samanlaisuus. Tämän argumentin käyttö vakavammissa rikoksissa ei ole hyväksyttyä.

Onko niin, että laki ei ole sama kaikille? Edellytetäänkö Ilpolta ns. yhteiskunnan tukipylväänä moitteettomampaa käytöstä kuin Arskalta? Jos vankeusrangaistukset olisivat seurausten mukaan porrastettuja, syyllistyisivätkö korkeammassa sosioekonomisessa asemassa olevat yhtä runsaassa määrin rikoksiin kuin alimmassa asemassa olevat? Onko niin, että loppujen lopuksi meitä ei pidä poissa rikosten poluilta moraali, vaan rangaistuksen pelko? Sillä, jolla on vähemmän menetettävää, on suurempi houkutus syyllistyä rikokseen. Jos nykyisen suuruisen rangaistuksen pelko pitää ylemmän keskiluokan rehellisenä, niin saataisiinko rangaistusasteikkoa ylöspäin porrastamalla - ts. Arska olisi saanut teostaan neljän vuoden tuomion, Enska kahden vuoden ja Ilpo vuoden - rikoksiin syyllistyvät alaluokan jäsenet pidettyä kaidalla tiellä?

Vastatkoon ken uskoo osaavansa.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Trumpettisoolo

Kuten kaikki hyvin tietävät, kovasti on mietitty sitä yrittikö Venäjä vaikuttaa USA:n presidentinvaaleihin, oliko mahdollisella vaikutusyrityksellä jonkinmoista merkitystä ja jos oli niin mihin suuntaan. Yleisesti ollaan sillä kantilla että jos Venäjä yritti vaikuttaa niin se yritti saada Trumpia valituksi. En kyllä ymmärrä miksi. Clinton olisi ollut heikompi presidentti ja Venäjä haluaa mieluummin heikon ja ennustettavissa olevan kuin vahvan ja arvaamattomamman. Olisiko käynyt niin, että Venäjä teki vanhanaikaiset ja oli tukevinaan Trumpia kun todellisuudessa halusi Clintonia. Vähän sama mitä olin jo pitkään epäillyt ja nyt on viimein julkisuudessakin esitetty eli Kekkosen seuraajan valinta. Olihan ihan selvää että Karjalaista ei valita ja Vladimirov & toverit tämän tiesivät. Niinpä tuki Karjalaiselle oli todellisuudessa tarkoitettu ärsyttämään suomalaiset äänestämään Koivistoa.

Ei voi vielä tietää jos koskaan saadaankaan tietää mitä Venäjä halusi, Trumpin vai Clintonin eikä sitä, yrittikö se vai ei. Sen sijaan voidaan olla ihan varmoja siitä, että suomalainen vanhamedia ainakin yritti parhaansa, jotta Clinton valittaisiin. Kumma kyllä, tätä mediavaikuttamista ei pidetä lainkaan vaaleihin sekaantumisena. Ehkä sitä pidetään – ja aiheesta – surkean tehottomana verrattuna Venäjän mahdollisiin yrityksiin. Eikä suomalainen vanhamedia ole vieläkään päässyt tappiostaan yli. Niinpä Trump yritetään yhdistää mahdollisimman tehokkaasti negatiivisiin uutisiin ja uutisia yritetään kertoa piilovaikuttamisen keinoin väritettyinä.

Seurasin kahden viikon ajan Hesarin Trump-uutisointia. Yritin poimia kaikki luetuimpien uutisten listalle nousseet jutut, joissa Trump mainittiin otsikossa. Voi olla, että joku meni ohi, kun ei jouda koneen ääressä päivystämään 24/7. Mutta eiköhän suurin osa tullut listaan. Katsotaanpa miten Hesari uutisoi.

Tekninen vinkki: Melkoinen osa näistä uutisista on sellaisia, että ne on luettavissa vain incognito-tilassa, joten siirtykääpä sinne jos haluatte klikkailla. Tässä tilassa pystyy lukemaan muutaman uutisen, jonka jälkeen uusia ei enää pysty. Tällöin pitää sulkea ikkuna ja avata se uudestaan, jolloin laskuri nollautuu ja pääsee taas aloittamaan. Lievää propagandan käryä on havaittavissa myös sen takia, että yksikään Trumpia koskeva uutinen ei ollut varsinaisen maksumuurin takana, vaan kaikki olivat vähintään incognito-tilassa saatavilla.


30.10 14:45 : Trump ja oikeistomedia väittävät Hillary Clintonin toimineen Venäjän hyväksi uraanikaupoissa, tv-juontaja kysyi pari faktapohjaista kysymystä ja tuhosi valheellisen tarinan
Jutusta käy hyvin ilmi, kuinka toimittaja keskeyttää jatkuvasti haastateltavan eikä anna tämän vastata kysymyksiin. Vuoropuhelusta esitetään kymmenen haastateltavan vastausta, joista kahdeksan päättyy kolmeen pisteeseen toimittajan keskeyttäessä hänet. Mihin katosi audiatur et altera pars journalismin ohjeistuksesta?

30.10 21:09 : Silmukka Trumpin kampanjan ympärillä kiristyy – Presidentin väitteet pelkästä poliittisesta ajojahdista eivät enää ole uskottavia
Trumpin erottama kampanjapäällikkö Paul Manafort pidätettiin. Syytteinä olivat "salaliitto Yhdysvaltoja kohtaan, rahanpesu, veropetos, valehtelu". Trump totesi rikosten alkaneen jo kauan ennen kampanjaa. Artikkelissa todettiin: Syytteet eivät koske miesten toimia Trumpin kampanjassa. Eli millähän tavalla tämä sitten "kiristää silmukkaa Trumpin kampanjan ympärillä?" Tosin artikkelissa vihjaillaan tuttuun tapaan Venäjä-yhteyksistä.

31.10 6:50 : Trump ”kihisi kiukusta” katsoessaan televisiosta, kun hänen entisiä avustajiaan pidätettiin – Venäjä-tutkinnan käänne sai presidentin raivon valtaan, kertovat Valkoisen talon lähteet
Trump katsoi telkkaria eikä liiemmin tykännyt edellisestä uutisesta. Hesarin mukaan Trump ”kihisi kiukusta” ja avustajat ”joutuivat kehottamaan häntä rauhoittumaan”. No joo. Jokainen on varmaan erehtynyt joskus sanomaan suuttuneelle ihmiselle ”rauhoitu”, joten kaikki tietävät että se on vain bensaa liekkeihin. Joten siinä mielessä epäilyttää, ainakin luulisi että olisi kerrottu millaisen raivarin Donald sen jälkeen sai. Hän kuitenkin uutisen mukaan tyytyi twiittaamaan ihmetyksensä siitä, miksi Kiero-Hillarya ei tutkita. Tästä huomaa että Donald ei selvästikään vastoin toimittajien käsitystä lue Hesaria – hän olisi varmasti twiitannut jo sen epätasaisesta uutisoinnista.

1.11 11:30 : Hyvää veropäivää! Donald Trump Jr. julkaisi kuvan tyttärensä Halloween-karkeista ja sanoi ottavansa niistä sosialismin opetuksen nimissä puolet
Tämä uutinen ei koske USA:n presidenttiä, vaan hänen samannimistä poikaansa. Uutinen pääsee kuitenkin listalle siksi, että tuskin jonkun John Smithin sanomiset olisivat olleet Hesarin uutisaiheena.
Halloweenina lapset pukeutuvat kauhuteeman mukaan ja lähtevät keräämään naapuristosta karkkeja. Niin teki myös kolmivuotias Chloe Trump. Isä-Donald julkaisi Twitterissä kuvan tyttärestään karkkisaaliin kanssa varustettuna tekstillä: Otan puolet Chloen karkeista ja annan ne jollekin kakaralle, joka istui vain kotona. Ei ole koskaan liian aikaista opettaa jotain sosialismista. Hesarille kuitenkin pisteet siitä, että totesi Trumpin ”vain vitsailleen”. Tyypilliseen tapaan puolestaloukkaantujat taas totesivat, että ”kaikki lapset eivät pääse esim. vanhempien töiden takia keräämään Halloweenina karkkia.” No ihan totta. Ja aivan varmasti Jr. ei tarkoittanut tällaisia lapsia, vaan sellaisia jotka eivät vain viitsi ja odottavat saavansa kaiken valmiina. Enkä muuten yhtään ihmettele, jos Jr. olisi ottanut karkkikierrokselle mukaan naapurin lapsen, joka ei olisi muuten päässyt. Kelpo yritteliäisyyteen kun tuntuu omaa lastansakin kannustavan.

2.11 12:13 : Michelle Obama sai yleisön nauramaan Trumpia piikittelevillä Twitter-neuvoillaan
Ex-presidentin puoliso puhui Chicagossa. Uutisen mukaan hän heitti seuraavat kommentit:
”Kun sinulla on keino ilmaista itseäsi, niin et vain voi käyttää sitä millä tavalla tahansa, tiedättehän?” Obama sanoi.
”Et voi sanoa mitä tahansa sinulla on mielessäsi. Et twiittaa jokaista ajatustasi. Suuri osa mieleen juolahtavista ajatuksistasi ei ansaitse päivänvaloa”, hän jatkoi CNN:n mukaan.
Saatuaan yleisönsä nauramaan Obama lisäsi, ”ettei hän puhu kenestäkään tietystä ihmisestä, vaan yleisesti kaikista”.

Jumaliste! Meitsi taitaa nyt lähteä jenkkeihin. Jos yleisön saa nauramaan noin huonoilla jutuilla, niin sehän on kehnojen stand up –koomikkojen Eldorado.

2.11 19:00 : Green card -arvonta on vienyt satoja suomalaisia ohituskaistalla Yhdysvaltoihin – nyt Trump tahtoo romuttaa koko järjestelmän
Green card –järjestelmässä arvotaan oleskelulupia Yhdysvaltoihin hakemuksen perusteella. Arvontaan osallistuu parhaimmillaan 15 miljoonaa ihmistä vuosittain ja 50 000 saa luvan. Järjestelmässä ei ole kovin kummoisia rajoituksia, joten se perustuu pääosin sattumaan. Ei voi muuta kuin ihmetellä, että noin typerä järjestelmä on ylipäätään edelleen voimassa. Nyt Trump haluaa siis romuttaa sen, mitä voi pitää järjen riemuvoittona minkä tahansa paitsi sekavan logiikan mukaan. Lopullinen niitti oli, kun äskettäin terrori-iskun New Yorkissa tehnyt uzbekki oli tullut green card –voittajana maahan. Hesarin jutussa nyyhkytellään sitä, että satoja suomalaisia maahan päästänyt järjestelmä ollaan poistamassa. Ihan mielenkiinnon vuoksi voisi pohtia sitä, mitä tapahtuu jos järjestelmää tarkennetaan maahanpääsijöiden määrän ollessa sama. Villinä arvauksena voisi heittää, että esim. uzbekkeja pääsee maahan vähemmän ja esim. suomalaisia enemmän.

3.11 9:39 : Trumpin Twitter-tili katosi, ja ihmiset hurrasivat 11 minuutin ajan – Tapaus on Twitterille äärimmäisen nolo ja herättää paljon kysymyksiä
Siis että tietokoneongelma ja äärimmäisen nolo? Kyse oli siitä, että Twitterin työntekijä sulki viimeisenä työpäivänään Trumpin tilin. Kesti kokonaista 11 minuuttia. Sananvapauden tilasta kertoo parhaiten se, kuinka tietyissä piireissä tästä sensuurista riemuittiin. Onko muuten kukaan ollut rajoittamassa vihervasemmiston sananvapautta, häh? Antaa palaa vaan, kyllä maailma puhetta vetää ja viita paskaa. Onhan Suomessakin vihapuhepoliisi, joka tuo kummasti mieleen sodanjälkeisen punaisen Valpon. Suomessa kun on tunnetusti erittäin hyvä tilanne mielipiteenvapauden suhteen – kyllä täällä saa julkaista miten typeriä mielipiteitä tahansa. Faktavapauden kanssa on vähän huonommin, kuten monet poliittisesti epäkorrekteja tosiasioita ilmaisseet ovat lompakossaan tunteneet käräjäoikeuden päätöksen jäljiltä.

4.11 15:18 Pohjois-Korea sieppasi 1970- ja 1980-luvuilla ainakin toistakymmentä japanilaista – nyt omaiset toivovat Trumpin vierailusta apua tietämättömyyden tuskaan
Pohjois-Korea sieppasi vuosikymmeniä sitten useita japanilaisia lähinnä vakoojille kieltä ja kulttuuria opettamaan. Suuren osan kohtalo on edelleen epäselvä. Trumpiin uutinen liittyi siten, että toivottiin Trumpin Japanin-matkansa aikana selvittelevän asiaa. Voisikohan epätoivoisempia odotuksia vielä ladata? Miten olisi syöpälääke ja fuusioreaktori, joita Trump ei ole vielä saanut hahmoteltua?

5.11 0:50 : Uutuuskirja: Kumpikaan entinen presidentti Bush ei äänestänyt Trumpia USA:n presidentiksi – ”Häneltä puuttuu nöyryyttä ja tarvittavaa ymmärrystä”
Nytkö sitten suomalaisen vanhamedian mielestä etenkin tuplawee Puska osaa tehdä järkeviä päätöksiä? Muistelisin että kahdeksan vuoden pressakauden aikana miestä lyötiin Hesarissa (tuolloin olin vielä tilaaja) kuin vierasta sikaa. Miestä pidettiin niin tyhmänä, ettei osaisi kaataa kusta pois saappaasta vaikka neuvottaisiin lukemaan pohjaan kirjoitetut ohjeet. No, nyt on siis löytynyt vielä joku tyhmempi päätellen siitä, että Hesarin mielestä häntä tyhmänä pitänyt tuplawee kelpaa malliksi.

5.11 15:01 : Donald Trump päätyi ”yllättäen” golfkentälle Japanin-vierailullaan ja julkaisi videon swingistään – saa kritiikkiä rikotusta lupauksesta ja lyöntitekniikasta
Kaikkien muiden kauheuksiensa ohella Trump pelaa myös golfia. Mikä onkin luonnonvastainen peli sinänsä – yrittää nyt saada pallot reikään ja pitää maila ulkopuolella. Mutta kun Trump oli kritisoinut Obamaa golfinpeluusta ja todennut, että itsellään ei ole presidenttinä aikaa golfille. Ja nyt hän meni sitten pelaamaan, ettäs kehtasi! Ja sitä paitsi Trump väärentää golftuloksiaan eikä osaa edes kunnon swingiä.

5.11 21:01 : Yle: Paratiisin paperit -tietovuoto paljastaa uutta tietoa Trumpin ministerin liikesuhteista Putinin lähipiiriin – mukana kuviossa myös suomalais-venäläinen miljardööri Gennadi Timtšenko
Trumpin hallituksen kauppaministeri Wilbur Ross omistaa osan yhtiöstä, joka on käynyt kauppaa Venäjälle Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvien tahojen kanssa.
Wau! Miljardööri omistaa siivun firmasta, joka on käynyt kauppaa Venäjälle! Siinäpä uutinen.

6.11 21:53 : Nainen näytti keskisormea Trumpin autosaattueelle ja sai potkut – Valkoisen talon valokuvaaja kuvaili uhmakasta pyöräilijää ”erityisen sinnikkääksi”
Trumpin saattue ohitti pyöräilevän naisen, joka näytti keskaria. Tästä olisi tuskin seurannut mitään. Virhe tuli siinä, että nainen laittoi kuvan Facebookin ja Twitterin profiilikuvakseen. Piakkoin firman pomot pyysivät hänet puhutteluun ja antoivat potkut. Perusteluna oli hävyttömän kuvan käyttö profiilikuvana, mikä oli omiaan vahingoittamaan firman etuja.
Rangaistus oli kaiken järjen mukaan pahasti ylimitoitettu siitä huolimatta, että jenkeissä keskarin näyttäminen on pari kertaluokkaa isompi törkeys kuin Suomessa. Varmasti monet ovat sillä kannalla, että nainen toimi asiallisesti ja Trump sai keskarilla sen mitä ansaitsi. Vaan miettikääpäs itse, jos Suomessa joku markkinointi- ja viestintävastaava näyttäisi keskaria Niinistölle ja laittaisi sen profiilikuvakseen. Kyse on valtionpäämiesinstituutiosta, ei henkilöstä.

8.11 13:23 : Amerikkalaiskysely: Trump voittaisi taas Clintonin, jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt
Sekä Trumpin että Clintonin kannatus on laskenut, mutta Clintonin selvästi enemmän. Ennen vaaleja tehdyissä mielipidemittauksissa demokraateista sanoi Clintonia äänestävänsä 84 prosenttia, nyt häntä äänestäisi vain 72 prosenttia. Republikaanien ja Trumpin kohdalla vastaavat lukemat olivat 89 ja 84 prosenttia. Muistatteko muuten ennen vaaleja, kuinka suomalaisessa vanhamediassa nostettiin jatkuvasti esiin sitä, kuinka osa republikaaneista oli tyytymättömiä Trumpiin? Tämä oli siis 11 prosentin osuus, kun Clintoniin tyytymättömiä demokraatteja oli 16 prosenttia eli selvästi enemmän. Heistä ei vain juuri koskaan kuultu.
Itse uutinen oli asiallinen ja sen asiasisältöön viitataan tämän kirjoituksen lopussa suulla suuremmalla eli Scott Adamsia lainaten.

10.11 0:12 : Trumpin entinen turvallisuuspäällikkö: Venäläinen tarjosi naisia hotellihuoneeseen, Trump nauroi
Julkisuudessa on esiintynyt väitteitä, että Donald olisi 2013 Moskovan reissullaan saanut muutakin kuin lämmintä kättä. Vaikka Donald olikin nuorempana naistenmies, niin tällä kertaa silloinen turvallisuuspäällikkö kertoi miehen vain nauraneen. Ilmeisesti nykyään melaa saa vain Melania.

10.11 11:46 : Kiina pokkuroi Trumpin pyörryksiin ja lähetti hänet tyytyväisenä liki tyhjin käsin kotiin – Osa tehdyistä kauppasopimuksista tuskin koskaan toteutuu
Trump mainosti tehneensä yli 200 miljardin taalan edestä sopimuksia Kiinan kiertueellaan. No, jos melkoinen osa sopimuksista on ns. aiesopimuksia niin onhan selvää että niistä toteutuu vain osa. Sen sijaan uutisessa jätettiin joko ymmärryksen puutteessa tai tarkoituksella (veikkaan ymmärrystä) kertomatta, että varsin usein käy niin, että liikekumppanusten välinen aiesopimus johtaa aivan uuteen sopimukseen.

10.11 17:17 : Trumpin uusi ympäristöneuvonantaja epäilee ilmastonmuutosta – ”Minulla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta”, hän myönsi senaatin kuulemisessa
Kaiken muun pahan lisäksi Trump kehtasi nimittää ympäristöneuvonantajakseen ilmastonmuutosskeptikon. No okei, onhan typerää väittää että ihminen ei vaikuttaisi ilmastoon. Vaikutus on päivänselvää, ei sen selvittääkseen tarvitse muuta kuin verrata kaupungin säätilaa maaseudun säätilaan. Vaan tuo ilmastonmuutoksen vaikutus tuppaa tietysti epäilyttämään sellaista, joka on riittävän hyvämuistinen eikä ole unohtanut että 1970-luvulla meidän piti kuolla parinkymmenen vuoden kuluessa happosateisiin ja 1990-luvulla meidän piti kuolla parinkymmenen vuoden kuluessa otsonikatoon. Ja loppujen lopuksi ympäristön kannalta ainoa todellinen uhka on kehitysmaiden tolkuton väestöräjähdys. Jos Intiankin väentiheys olisi sama kuin Suomen, voisi jokainen intialainen kuluttaa huolettomasti saman verran kuin suomalainen (vaikka lämpimän ilmaston takia vähempikin riittäisi suomalaisen keskivertoelintason saavuttamiseen) eikä olisi mitään huolta saastepilvistä.

11.11 7:58 : WSJ: Trumpin entistä neuvonantajaa epäillään osallisuudesta suunnitelmaan siepata Fethullah Gülen – Erdoğania vastustava muslimisaarnaaja olisi lennätetty vangiksi Turkkiin
Turkki vaatii saarnaajaa luovutettavaksi. USA kieltäytyy. Mutta asiaa ehkä harkitaan. Tässä tärkeintä on saada jotenkin liitettyä Trump mukaan.

11.11 18:34 : Trump: Loukkaantuneen oloinen Putin kiisti taas sekaantuneensa Yhdysvaltain vaaleihin – ”Aina kun hän näkee minut, hän sanoo, ettei tehnyt sitä”
Trump ja Putin lopulta tapasivat toisensa lyhyesti Vietnamissa pitkän piirileikin jälkeen. Tämä olikin miesten ensitapaaminen sitten viimekesäisen, vanhamedialta piilossa pysyneen Hömpstedin huippukokouksen. Onneksi vaihtoehtomedia sentään kävi raportoimassa aiheesta. Tälläkin kertaa kyseessä oli ykkösluokan tapaaminen, sillä akat oli jätetty pois matkasta.

***********************************

Dilbert-sarjakuvan piirtäjä Scott Adams ennusti Donald Trumpin nousun USA:n presidentiksi jo kauan ennen kuin häntä pidettiin edes jonkinlaisena mahdollisuutena edes republikaanien esivaaleissa. Trumpin tultua valituksi Adams ennusti, miten suhtautuminen häneen tulee kehittymään. Kuukausi sitten hän tarkasteli, kuinka ennuste on pitänyt paikkansa. Mielenkiintoisimmaksi seikaksi hän nosti sen tosiasian, että Trumpin kannatusluvut ovat laskeneet, mutta luottamus häneen on suuri. Toisin ja yksinkertaisemmin sanottuna kansalaiset eivät pidä hänen toimistaan pikkuasioissa, mutta uskovat hänen saavan isot asiat hoidettua. Adams toteaa, että jos uusintavaalit järjestettäisiin nyt, Trump voittaisi suurella marginaalilla riippumatta siitä, kuka häntä vastaan asettuisi.
Ennen virkaanastujaisia Adams ennusti median toimivan seuraavan draaman kaaren mukaisesti:
Kevät 2017: “Trump on Hitler!”
Kesä 2017: “Okei, Trump ei ole Hitler. Mutta hän on epäpätevä!”
Vuoden 2017 lopussa: ”Paskat. Hän on tehokas. Mutta me emme pidä siitä.”

Toistaiseksi mennään käsikirjoituksen mukaan. Odottelemme mitä Adams sanoo seuraavan vuoden kehityksestä, niin tiedetäänpä etukäteen.

P.S. Adams julkaisi eilen tekstin, jossa hän arvioi Trumpin onnistumista kansalaisten etukäteen tärkeimpinä pitämissä asioissa.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Uusinta: Liisa

Lukijalle: Tämän jutun julkaisemisen jälkeen olen Liisan kertaalleen tavannut, kun satuimme samaan paikkaan sattumalta. Ainakin tuolloin meni kuten ennenkin, toivottavasti nykyäänkin:

Salli oli tilannut nettikaupasta printteriin uuden mustepatruunan. Posti toi saapumisilmoituksen perjantaina. Kun minulla sattui olemaan lauantaina asiaa Huitsinnevadan keskustaan, lupasin käydä noutamassa. Postissa törmäsin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Liisaan, joka oli myös siellä asioimassa. Tuli sitten lähetyksen noutamisen jälkeen muutama minuutti turinoitua.

Tutustuin Liisaan jo vuosia sitten ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassani. Aluksi ihan hyvänpäiväntuttuna, muutama sana vaihdettiin ohimennen tai työasioissa. Minulle oli luonnollisesti muodostunut hänestä tietynlainen kuva sillä perusteella. Muutaman kuukauden kuluttua eräs henkilö sanoutui yllättäen irti tehtävistään ja minut nimitettiin hänen tilalleen. Siinä samalla päädyin Liisan lähimmäksi esimieheksi. Perehdyttäessään minua tehtävään edeltäjäni antoi kouraan nipun käsinkirjoitettuja konseptipapereita, joiden päällä oli teksti LUOTTAMUKSELLINEN. Hän kertoi, että oli tehtävään tullessaan – ei kovin kauan aiemmin - kirjoituttanut jokaisella alaisellaan vapaamuotoisen tekstin. Kyseessä oli eräänlainen curriculum vitae, mutta ei työnhakua vaan tutustumista varten.

Luin tietysti paperit mielenkiinnolla läpi. Mitään erityisen mieleen jäävää niissä ei ollut, mutta kannatti katsoa. Yksi poikkeus oli joukossa: Liisa. Kuva, joka minulle oli hänestä muodostunut, ei täsmännyt tekstin kanssa. Olin pitänyt Liisaa hitaana, jollain lailla vähä-älyisenä, mutta hyväntahtoisena ihmisenä. Odotin käsialan olevan epävarmaa ja tekstin vilisevän kirjoitusvirheitä. Toisin kävi. Teksti oli siistiä, kieli virheetöntä. Kaikki yhdyssanat ja taivutusmuodot olivat oikein. Teksti oli hyvin jäsennelty ja loogisesti etenevä. Vasta toisella lukemisella kiinnitti huomiota sisällön yksinkertaisuuteen. Ei sivistyssanoja, tarina sinänsä muistutti jotain viidesluokkalaisen ainetta sanastoltaan ja lauserakenteiltaan. Mutta se oli virheetön ja looginen.

Tarina jäi mieleen. Liisa oli syntynyt reilut neljäkymmentä vuotta aiemmin pieneen maalaistaloon metsän keskellä. Sisaruksia oli monta, Liisa sieltä nuorimmasta päästä. Normaalin varhaislapsuuden jälkeen oli tie vienyt kylän kansakouluun. Siellä alkoivat vaikeudet. Liisa ei millään pystynyt oppimaan samaa tahtia kuin muut. Toiset sisarukset pilkkasivat häntä, sanoivat ettei hänestä mihinkään ole. Eikä koulutiestä mitään tullutkaan. Ei siihen aikaan pikkupaikkakunnilla oltu erityisopetuksesta kuultukaan. Kansakoulun Liisa miten kuten selvitti, mutta siihen opintie sitten jäi.

Onneksi tuolloin pääsi työelämään kiinni ilman muodollista koulutustakin. Liisa teki monenlaisia töitä, oli siiivoojana, päivähoitajana, kauppa-apulaisena. Viimeisessä oli varmaan hieman ongelmia päätellen siitä, että havaitsin kerran että Liisa ei tiennyt kuinka monta metriä on kilometrissä. Laskupää ei toiminut lainkaan. Mutta raskaita perustöitä riitti silti tehtäväksi ja Liisa kykeni elättämään itsensä.

Sitten kuvioon tuli tietysti mies ja avioliitto. Liisa sai lapsia, hoiti heitä kotona ja samalla naapurin lapsetkin pientä korvausta vastaan. Lasten kasvettua taas työelämään mukaan ja samat rankat työt. Myös aviomies oli liittynyt samaan ”ei sinusta mihinkään ole etkä mistään tajua” –kuoroon. Puoliksi väärin, kyllä Liisasta moneen oli, mutta järjenjuoksu oli lähinnä järjenryömintää. Vähitellen rakennemuutos iski Liisaankin ja työpaikkoja meni alta parikin kappaletta. Samalla terveys alkoi rempata, tuli kaikenlaista kulumaa ja diabetes.

Tämä oli tilanne kun minä Liisaan tutustuin. Huomasin, että Liisaan pystyi luottamaan. Kun hänelle antoi tehtävän, saattoi olla varma että se tuli tehdyksi. Ja tehdyksi niin hyvin kuin hän suinkin pystyi. Ongelma oli siinä, että Liisa vaati pitkän perehdyttämisen mihin tahansa tehtävään eikä sekään aina riittänyt. Niinpä hänelle pystyi antamaan vain rutiininomaisia perustehtäviä. Vähänkin vaikeammissa hommissa meni sormi suuhun.

Välillä kävi vähän sääliksi, mutta Liisan olemus kertoi että hän ei sääliä kaivannut. Liisa halusi selvitä siinä missä muutkin. Vähän piti vain soveltaa tehtävänjakoa, mutta voi sanoa että Liisa todella teki saman työpanoksen kuin kuka tahansa, enemmänkin. Sillä Liisa oli aina ystävällinen ja auttavainen. Lyhyesti ilmaisten Liisa oli hyvä ihminen sanan parhaassa merkityksessä. Koskaan minulle ei selvinnyt, oliko hänellä mahdollisesti jokin synnynnäinen, diagnosoimaton lievä kehitysvamma. Ulkonäössä ei ainakaan mitään siihen viittaavaa huomannut.

Aikanaan tiemme sitten erosivat. Minä vaihdoin työpaikkaa ja vähän myöhemmin sieltä lähti myös Liisa.

Vuosia myöhemmin Huitsinnevadaan muutettuani kävelin paikkakunnan pääväylää, kun tutka rekisteröi tutun näköisen ihmisen. Kelasin että tuon minä tunnen varmasti. Samalla hänkin huomasi minut ja tuli tervehtimään. Ennen kuin hän ehti suutaan avata, välähti että ”tuohan on Liisa”. Aivojen arkiston pikakelaus muistutti, että niin tosiaan, Liisa oli kotoisin Huitsinnevadasta.

Siinä sitä vaihdeltiin sitten vuosien kuulumiset. Liisa oli palannut takaisin kotipaikkakunnalleen, diabetes ja muut sairaudet olivat ärtyneet niin pahoiksi että työelämään ei enää muutaman vuoden pätkätöiden ja työttömyysputkien jälkeen ollut paluuta. Ei siitä huolimatta, että hän oli sisukkaasti mennyt aikuisiällä takaisin kouluun. Kansakoulu oli päivittynyt peruskoulun oppimääräksi ja jonkin ammattikurssin hän oli myös käynyt. En uskaltanut kysyä, miten ihmeessä hän oli vanhemmalla iällä, nollatasolta lähtien, selviytynyt vieraiden kielten opiskelusta. Mutta ilmeisesti Liisa – kuten hänen tekstistään olin aikoinaan lukenut – pärjäsi jostain syystä kielissä selvästi odotettua paremmin. Synkkiä sävyjä elämään oli tuonut avioero, onneksi lapset olivat ehtineet kasvaa aikuisiksi. Liisa oli muuttanut syrjäkyliltä Huitsinnevadan keskustaan ja mennyt uusiin naimisiin. Kuten hän asian ilmaisi, ”pitää sitä olla joku jonka kanssa vähän otattaa”. Myöhemmin tapasin hänen uuden miehensä ja saatoin vain todeta, että siinä oli vakka kantensa valinnut. Molemmat olivat hiukan yksinkertaisia, rehellisiä kansanihmisiä, jotka tulivat toimeen miten parhaiten kykenivät.

Sen jälkeen näin Liisaa satunnaisesti, moikattiin mutta ei liiemmin juteltu. Jos satuin olemaan lasten kanssa liikkeellä, Liisa aina laski oliko lukumäärä muuttunut edelliskerrasta. Nyt oli kulunut pari-kolme vuotta siitä kun olin edellisen kerran Liisan nähnyt ja oli käynyt mielessä, oliko hänelle sattunut jotain vai oliko muuttanut kokonaan pois paikkakunnalta.

Lauantaina sitten Liisaan törmäsin ja turistiin muutama minuutti. Hän kertoi olevansa nyt virallisesti sairaseläkkeellä, olleensa jo muutaman vuoden. Asiantuntevasti tuli selvitys senhetkisistä sokeriarvoista. Liisa on hyvä hämäämään, olisi uponnut täysin häntä tuntemattomaan. Tiesin kuitenkin kokemuksesta, että Liisa vain toisti mitä hänelle oli kerrottu. Mies oli edelleen entinen, mitä sitä nyt enää vaihtamaan. Valitteli kunnan vuokratalon korkeita hintoja, taas olivat vuokrat nousseet eikä kahdella eläkeläisellä tahdo oikein rahat riittää. Lämpimät syysilmat ihmeteltiin ja toivoteltiin hyvät jatkot.

Tämän maailman Liisat ovat niitä maan yksinkertaisia, jotka yhteiskuntaa pystyssä pitävät. Liisasta ei koskaan ole ollut harmia kenellekään ja aina hän on ollut auttamassa, jos on tarvittu. Ystävällisesti ja hyväntahtoisesti. Jos minun pitäisi tehdä lista elämäni aikana tuntemistani ihmisistä, joita eniten arvostan, Liisa olisi ehdottomasti kärkipäässä. Hän on aina tehnyt parhaansa niillä vähäisillä resursseilla, jotka luonto on hänelle suonut.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Tuntematon

Allekirjoittanut sitten hyppäsi Hyrysysyynsä, hurautti lähimpään kaupunkiin ja kävi katsomassa uuden Tuntemattoman Sotilaan heti ensimmäisessä mahdollisessa tilaisuudessa. Nyt on sen verran aikaa jo vierähtänyt, että kokemus on sulateltu ja arvion voi antaa.



Yritin olla mahdollisimman objektiivinen ja olla vertaamatta elokuvaa aiempiin versioihin katselun aikana ja säästää vertailun jälkipuintiin. Se oli yllättävän helppoa eikä ainoa syy ollut se, että elokuva tempaisi mukaansa siinä määrin, että kelloa en vilkaissut koko aikana eikä suuhun tullut laitettua edes varmuuden vuoksi mukaan otettuja kurkkupastilleja.
Edwin Laineen ikonisoitua vuoden 1955 versiota en ole koskaan edes pitänyt elokuvana. Se oli romaanin filmatisointi eikä mikään elokuva. Loistava se oli, mutta eihän Tuntemattomasta saa muuta kuin loistavan elokuvan jos filmaa sen sellaisenaan, jättäen pois vain sen mikä on ihan pakko jättää jotta saisi sen mahtumaan kohtuulliseen aikaan. Mollbergin versio vuodelta 1985 ei myöskään ollut elokuva Tuntemattomasta Sotilaasta. Se oli yliampuvaa sodanvastaisuuden julistamista, jossa Linnan romaani oli pelkkä käsikassara. Mollbergin Tuntemattomasta sanoi oleelliset pakinoitsija Bisquit jo tuoreeltaan pakinassaan Lapsilta sallittu:
- Eiks ollu siis ältsin sodanvastaista.
- Oli.
- Siis mikä susta oli ältseimmän sodanvastaista?
- Ai ältseimmän sodanvastaista?
...
- Oliks se susta kaikkein ältseimmän sodanvastaista?
- Eiku yks toinen oli kaikkein ältseimmän sodanvastaista.
- Ai mikä oli kaikkein ältseimmän sodanvastaista?

Jne.

Mutta sitten Aku Louhimiehen versioon vuodelta 2017. VAROITUS: Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia! Noinhan on tapana sanoa. Tosin jokainen suomalainen tuntee tapahtumat vuorosanoja myöten ulkoa, mutta varoitus koskeekin niitä asioita jotka elokuvassa on lisätty, niitä jotka siitä puuttuvat sekä suorituksen toteutustapaa noin yleisesti.

Yrjö Varpion Väinö Linnan tuotantoa käsittelevässä kirjassa Pentinkulma ja maailma kerrotaan Tuntemattoman ruotsintajan työstä otsikolla ”Att syssla med det omöjliga”, eli ”Puuhastella mahdottoman parissa”. Tämä tarkoitti murteiden, sanontojen ja joidenkin termien (esim. konekivääri – ruotsalaisittain kulspruta vai suomenruotsalaisittain maskingevär) kääntämistä ruotsin kielelle, mikä oli lähes mahdotonta.
Mahdottoman parissa puuhasteli myös ohjaaja Aku Louhimies. Hänellä oli kohdattavanaan neljä ilmiselvää haastetta, joiden kanssa joutui väistämättä tekemään kompromisseja. Näistä seuraavassa lyhyt tiivistelmä ja joitakin yksityiskohtia tarkemmin myöhemmin:
1) Ei Tuntemattomasta saa kolmen tunnin elokuvaa, ellei jätä jotakin pois ja siitähän aina joku mielensä pahoittaa, kun oma suosikkikohtaus puuttuu. Nyt kaksi merkittävintä poisjääntiä olivat kovennetun seisominen ilmahyökkäyksen aikana ja Lahtisen monologi konekivääriahkiota vetäessä. Nämä poisjäännit oli kuitenkin yleensä hyvin valittu ja käytännön sanelemia pakkoja. Tästä haasteesta selviämisestä arvosana 8½.
2) Jotta elokuva olisi saatu elokuvaksi eikä filmatisoinniksi, siihen oli lisättävä syvyyttä uusilla kohtauksilla eli käsikirjoitettava se, mitä Linna jätti kertomatta. Tässä merkittävimmät lisäykset olivat Rokan ja Kariluodon siviilielämän kuvaukset. Nämä onnistuivat erittäin hyvin, arvosana 10-.
3) Joitakin asioita elokuvassa on jo ihan periaatteen takia kerrottava ristiriitaisesti kirjan kanssa. Näistä merkittävimpiä – joista toinen meni luultavasti suurimmalta osalta katsojia ohi – olivat Hietasen suhde Veran kanssa ja Riitaojan kohtalo. Jotkut näistä olivat onnistuneita, jotkut yhdentekeviä ja ainakin yksi oli turha. Arvosana 7+.
4) Romaanissa oli tilanteita, joissa viitattiin asioihin jotka nykyihmiselle ovat käsittämättömiä. Sanojen merkitys on muuttunut ja joitain asioita ei vain ymmärretä. Nämä oli enimmäkseen onnistuttu elokuvassa sivuuttamaan tyylikkäästi tai muuttamaan asianmukaisesti. Esimerkiksi murteita oli selvästi laimennettu, jotta repliikit olisivat yleiskielistyneessä suomessa ymmärrettävämpiä. Näiden ongelmien selvittämisestä elokuvalle arvosana 9+.

Elokuvan parasta antia oli kuvaus. Se oli todella fantastista. Selkeää ja osuvaa. Antaisin arvosanan 10+, ellei olisi kuvattu liikaa näyttelijöiden päällä ryömiviä ötököitä. Pari kertaa tehokeinona hyvä, mutta liika on liikaa.

Kuvauksen onnistumiseen vaikuttivat suuresti näyttelijäsuoritukset. Onnistunutta lähikuvaa on vaikea saada, ellei näyttelijä tiedä mitä tekee. Tässä suhteessa voi lähes poikkeuksetta antaa krediittiä erinomaiselle näyttelijäkunnalle. Joitakin rooleja yksi kerrallaan, ensin kolme pääroolia:
1) Rokka – Eero Aho. Kun kuulin Eero Ahon valinnasta Rokaksi, olin pettynyt. Liian vanha mies rooliin, kuvausten aikana jo 48 vuotta. Rokan esikuva Viljam Pylkäs oli jatkosodan alkaessa 29-vuotias. Ahon varsinainen ensiesiintyminen elokuvassa – alun jokikohtauksen jälkeen – oli vaisuhko, mutta sen jälkeen mies otti roolin haltuunsa aivan huikealla tavalla. Ikäkään ei haitannut, sillä Rokan rooliin kuuluikin ennen aikojaan vanheneminen kovaa ruumiillista työtä tehneenä miehenä. Reino Tolvanen oli jättänyt jälkeensä suuret saappaat, jotka olisivat hölskyneet kenen tahansa muun Rokan jaloissa. Ahon jalat eivät mahtuneet koko saappaisiin ja se oli temppu se. Tämän suorituksen edes jonkinlainen haastaja kilpailussa Jussi-patsaasta voi olla ainoastaan Jussi itse, eli:
2) Koskela – Jussi Vatanen. Linna luonnehti Koskelaa ”luonnon täysosumaksi”. Samoin voi luonnehtia Vatasen suoritusta Koskelana. Vatanen oli eleetön kuin Koskela itse. Kosti Klemelä oli aikoinaan hieno Koskela, mutta hänen suorituksensa eleettömyys oli korostettua. Vatanen oli eleetön luonnostaan silloin kun piti mutta silmissä välähti silloin kun oli sen paikka.
3) Hietanen – Aku Hirviniemi. Hirviniemi oli kolmannessa pääroolissa hyvä. Todella hyvä. Mutta ei niin loistava kuin kaksi edellistä, etenkin kun hänen esikuvanaan oli alkuperäisfilmin Heikki Savolainen, joka teki sen elokuvan parhaan suorituksen. Hirviniemen kunniaksi on sanottava, että suoritus oli samanveroinen. Hietasen kohtalossa nähtiin myös hienonjärkyttävä tribuutti Laineen elokuvalle, kun silmänsä menettäneen Hietasen veri valuu täydennysmiehen kasvoille kuten Laineenkin versiossa.
Sitten tärkeimmät sivuroolit:
4) Vanhala – Hannes Suominen. Onnistunut suoritus, juuri tällainen Vanhalan kuuluikin olla. Alussa lievää yliyrittämistä, mutta etenkin lopun vyörytyskohtauksessa napakymppi.
5) Lammio – Samuel Vauramo. Kelvollinen roolityö, täytti miehen paikan.
6) Kariluoto – Johannes Holopainen. Kariluodon rooli oli kehitystarinana ja laajennettuna haasteellinen, mutta Holopainen selviytyi siitä hienosti.
7) Lahtinen – Joonas Saartamo. Rooli oli kirjan versiota vähäisempi, mm. kuuluisa ahkiomonologi puuttui, mutta Saartamo teki hyvää työtä.
8) Lehto – Severi Saarinen. Tämä oli elokuvan merkittävin epäonnistuminen. Saarinen teki sen minkä pystyi, mutta oli rooliin epäuskottava. Lehto oli oikeasti kova kaveri, mutta Saarisen habituksesta tulee mieleen lähinnä yläasteen vetelä koulukiusaaja, joka murtuu heti joutuessaan tiukkaan paikkaan. Rooliin olisi pitänyt saada joku kovaluinen urheilija Åke Lindmanin tapaan.
9) Honkajoki – Juho Milonoff. Meni alussa ylinäyttelemiseksi, mutta loppu sujui hienosti.
10) Rahikainen – Andrei Alen. Rahikaisen rooli oli hämmentävän pieni, mutta Alenia oikeampaa valintaa olisi vaikea kuvitella.
11) Määttä – Max Ovaska. Toinen, joka meni lähes huomaamatta roolin ollessa alle romaanin mittojen.
12) Susi – Arttu Kapulainen. Kapulainen teki hienon roolityön änkyttävänä ja aralta vaikuttavana, mutta tiukan paikan tullen luotettavana Rokan kaverina.
Aikoinaan Laineen Tuntematonta kritisoitiin kovasti siitä, että näyttelijät olivat liian vanhoja esittämään varusmiesiässä olleita sotilaita. Kuitenkin noin puolet varusmiehiä esittäneistä oli alle kolmikymppisiä. Nyt vastaavissa tärkeimmissä rooleissa olleista vain Holopainen ja Ovaska alittivat niukasti kolmekymmentä. Ikä ei silti ollut sen kummempi ongelma kuin Laineenkaan versiossa eli todellisuudessa ei minkäänlainen. Ainakin jakauma oli tasaisempi kuin Laineen versiossa, sillä nyt kaikki varusmiesikäiset olivat alle nelikymppisiä siinä missä Laineella Vanhala ja Rahikainen olivat yli nelikymppisiä.

Lyhyistä sivurooleista on nostettava esiin kolme.
Pirkka-Pekka Petelius teki tuttuun tapaansa luotettavan suorituksen Kaarnana ja toi samalla viestin vanhasta: hän oli Mollbergin elokuvassa Hietanen. Laineen Tuntemattomasta ei tainnut valitettavasti olla yhtään näyttelijää mukana - olisi nyt joku sivuroolin esittäjä (kaikki tärkeiden roolien esittäjät ovat jo kuolleet) voinut tehdä cameon vaikka karjalaisena starikkana.
Hauhiaa esitti teinitähti Robin, joka on allekirjoittaneen papereissa hyvin arvostettu. Nuorella miehellä tuntuu olevan arvot kunnossa ja jalat maassa. Nyt tuli vähän esimakua armeijasta, jonka riveihin mies astuu pikapuoliin kuten suomalaisen miehen kuuluukin. Näyttelijäsuoritusta on vaikea arvioida - Hauhia näytti jäykältä ja jännittyneeltä, mutta niin toisaalta pitikin. Huvitti kun Rokka kuljetti Hauhiaa juoksuhautaa pitkin vartioon. Veikkaan että Louhimies oli suunnitellut kohtauksen siten, että Robinia ei oltu harjoitettu kertaakaan aiemmin siihen, opetettu vain vuorosanat. Niinpä hämmennys kasvoilla oli aitoa. Tosin katsomoseurana ollut teini-ikäisosasto valisti jälkeenpäin, että Robinilla on aina sellainen ilme naamalla paitsi laulaessa. Eikä siinä mitään, pärjäähän Clint Eastwoodkin kahdella ilmeellä - hattu päässä ja ilman hattua.
Everstiluutnantti Karjulan roolin veti Janne Virtanen, joka teki Karjulasta psykopaattisen huutajan. Toisaalta sellainen hän oli romaanissakin. Linnan ongelma kirjailijana oli se, että vaikka hän osasikin tehdä loistavia kansantyyppejä, hänen yläluokkalaisensa olivat stereotyyppisiä karikatyyreja. Karjulan kohtalo oli elokuvassa romaanista poikkeava. Kirjassa Rokka pelastaa pahoin haavoittuneen Karjulan lääkintämiesten auttamaksi ja ainakin itselläni on aina ollut se käsitys, että hänen täytyy kuolla haavoihinsa. Elokuvassa hän jää pahoin haavoittuneena lojumaan keskelle tietä tankkien tullessa ja annetaan ymmärtää tankkien ajavan hänen ylitseen.
Sivurooleista jää kokonaan puuttumaan mehukas - vai pitäisikö sanoa saita - talousalikersantti Mäkilä, vaikka hän trailerissa vilahtaakin. Voi olla että näkyy elokuvassakin jossain taustalla, mutta hänen parhaat kohtauksensa on leikattu pois. Samoin lähes kokonaan puuttuu Salo, jolla taisi olla vain yksi repliikki kiljunjuontikohtauksessa. Hänen kohtalonsa ilmahyökkäyksessä kuitataan lyhyesti, taustalta kuuluu vain ääni "Salo haavoittui" tai jotain sinnepäin.

Käsikirjoituksessa oli tehty Linnan tekstiin joitakin muutoksia ja lisäyksiä. Osaksi nämä olivat tilanteen pakottamia, kuten murteiden lieventäminen. Joissakin tapauksissa on varmasti mietitty, pitääkö ikonista kohtausta muuttaa nykyajan vaatimusten takia vai jättää ennalleen. Rokan ollessa majuri Sarastien puhuttelussa mielessä välähti Sarastien vuorosanojen jälkeen, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Tulee se hetki, jossa Rokan repliikki oli 1950-luvulla ehkä kirjan huvittavin kohtaus. Mutta 2010-luvun ihmiseltä se menee täysin ohi. Onko se muutettu? No, ei ollut. Eli Rokka vastaa Sarastien kysymykseen mitä hän oikein on miehiään: ”Entinen maanviljelijä Kannakselt. Nykyinen Tikkakosken mannekiini.” Täpötäysi elokuvateatteri ei hörähtänytkään, mitä kyllä kummastelin. En sitä, että ”Tikkakosken mannekiini” meni nykynuorisolta ja kolmikymppisiltä ohi. Eivät he tiedä välttämättä edes ”mannekiini” sanan merkitystä, tietävät vain supermallit. Saati sitten että tietäisivät Tikkakosken olleen asetehdas. Mutta kummastelin sitä, että edes vanhempi väki ei nauranut. Jälkeenpäin arvelin, että tämä johtui siitä ettei kuluneille vitseille naureta ja kaikki tiesivät, mitä Rokka sanoo seuraavaksi. Toisaalta voi kyllä herkutella ajatuksella, että Rokan repliikki olisi muutettu muotoon: ”Entinen maanviljelijä Kannakselt. Nykyinen konepistoolitehtaan konsultti.” Vitsi olisi varmasti mennyt perille, mutta olisiko muutos ollut liian radikaali?

Kirjan kanssa ristiriidassa olevista kohtauksista onnistunein on Sarastien komentopaikan takaisinvaltaus. Kirjassa sen tekevät Rokka ja Viirilä, mutta elokuvassa Viirilän osuus jää vähemmälle. Rokka määrää Asumaniemen mukaansa, kun kirjassa tätä ei mainita kyseisessä kohdassa lainkaan. Tämä on dramaturgian kannalta oikea ratkaisu, sillä muuten Asumaniemen kehitys "nuoremmaksi Rokaksi" olisi jäänyt auki.
Kelpo lisäys on myös Hietasen ja Veran seksiin asti edennyt suhde. Kirjassa tosin todetaan, että "tytöt eivät päästäneet alkuunkaan mitään lähentely-yrityksiä käyntiin". Tämä versio on toisenlainen ja aivan yhtä hyvä kuin kirjan tarina.
Negatiivinen muutos oli Lehdon kaatumiskohtaus ja Riitaojan osuus siinä. Kirjassa tehdään selväksi, että toiset luulivat Lehdon kaatuneen eivätkä kuulleet kutsuistaan huolimatta mitään. Eivät voineetkaan, sillä Lehto oli tajuton. Elokuvassa Lehto ei menetä tajuaan, tosin jää hieman epäselväksi kuulevatko miehet hänen huutonsa. Riitaoja puolestaan lähtee kirjan tapaan juoksemaan taaksepäin, mutta elokuvassa hän saa konekiväärisuihkun selkäänsä ja kuolee heti. Kirjassa Riitaoja jäi karkuun lähdettyään odottamaan, jolloin toiset ohittivat hänet perääntyessään. Sitten Riitaoja kuuli Lehdon huudot tämän tultua tajuihinsa ja lähti etsimään Lehtoa, jolloin sai kuolettavan osuman. Riitaoja olisi ansainnut edes tämän kunnian elokuvassakin.

Kotirintaman lisäykset puolsivat paikkaansa senkin takia, että Linnan alkuperäinen suunnitelma oli tehdä Tuntemattomasta myös sotilaiden taustoja valottava kirja, mallina Norman Mailerin Alastomat ja kuolleet. Onneksi näin ei käynyt, sillä kirjana Tuntematon on todennäköisesti parempi ilman niitä. Mutta elokuvaan lisäykset sopivat ja oikeimmat valinnat ovat juuri Kariluoto ja Rokka, sillä Koskelan taustatarina on ikonisoitu sekin.
Antti ja Lyyti Rokan avioliitto on suorastaan elokuvan parasta antia. Jo kirjasta tulee lyhyistä maininnoista käsitys siitä, kuinka paljon Rokka vaimoaan arvostaa ja vaikutelma onnellisesta avioliitosta. Paula Vesalan suoritus Lyytinä on hieno (no joo, tähän väliin on pakko todeta se mitä kaikki haluavat tietää ja mistä kohuttiin eli kyllä, saunakohtauksessa näkyvät tissit ja kyllä, ne ovat omassa ikäsarjassaan todella hyvät myös siksi, että ovat ilmeisesti luomut), hän esittää maatilan emäntää topakasti. Kun Antti on rintamalla, ei ole epäilystä etteivätkö hommat hoituisi kolmen, sittemmin neljän lapsen äidiltä. Ja kun Antti on kotona, pariskunnasta huokuu keskinäinen harmonia. Näytetään myös Lyytin tuska ja pelko rintamalla olevasta miehestä. Ja tuskainen toistamiseen evakkoon lähtö, kun lapset paimentavat muutaman lehmän matkaan. Eniten kosketti se, kun Lyyti käski tuskansa peittäen jättää kissan "odottamaan paluuta". Tämä kohtaus kirpaisi sukutaustan takia enemmän kuin mikään muu. Lähelle ylsi elokuvan päätöskohtaus, jossa lumen jo peittäessä maan haavoistaan toipunut Rokka palaa evakkokotiinsa.

Elokuvaa seuratessa alkoi puolivälin paikkeilla hiipiä mieleen ajatus. Elokuvan ainoa miinus oli kompromissien tekeminen, mikä oli tietysti välttämättömyys monestakin syystä. Paljon piti jättää pois. Kun vielä tiesi, että elokuvasta leikataan ulkomaita varten 133-minuuttinen versio eli 47 minuuttia pois, mietti millainen tynkä siitä tulee. Sitten tajusi, että elokuvasta voi helposti leikata muutamia kohtauksia, jotka eivät ulkomaalaiselle katsojalle ole välttämättömiä. Sellaisia, jotka oli kuitenkin pakko ottaa mukaan suomalaiseen versioon, mutta joitakin oli lyhennetty jättämällä repliikkejä pois. Siitä aloin ensi kerran ajatella, että ei hitto, Louhimiehen tarkoitus on tehdä tästä Talvisota-elokuvan tapaan myös TV-sarja, johon kohtaukset voidaan laittaa kokonaisina. Ja lisätä joitakin, kuten kovennetun seisominen. Tämä syventäisi elokuvaa, nyt siihen ei ole mahtunut kaikkea. Esimerkiksi Jalovaara ilmestyy näyttämölle ilman mitään esittelyjä ja selityksiä. Samoin oli selvää, että ei Koskelan torppaa oltu lavastettu niitä kahta muutaman sekunnin kohtausta varten. Materiaalia on paljon enemmän, ajattelin. Tästä saa kuusi tunnin mittaista TV-sarjan jaksoa, kun huomioi että sarjassa tarvitaan alku- ja lopputekstit joka jaksoon. Ajatusta vahvisti se, että laajakankaan reunat näyttivät olevan enimmäkseen tarpeettomat. Kuvakulmat oli suunniteltu valmiiksi siten, että otokset toimivat myös TV-ruudussa. Luulin keksineeni jotain sensaatiomaista, mutta eikö mitä. Wikipedia paljasti, että elokuvasta on todellakin tulossa TV-sarja. Kylläkin neliosainen. Osien pituutta ei kerrottu, mutta kaiken järjen mukaan niiden täytyy olla noin puolitoistatuntisia. Muuten juttu jää pahasti torsoksi. Ylipäätään Tuntematon soveltuisi selvästi paremmin ison budjetin 12-osaiseksi TV-sarjaksi. Siihen saisi koko kirjan ja paljon lisää.

Loppuarvostelu: neljä tähteä viidestä. Se viides jää niukasti saamatta, koska yritettiin saada kolmeen tuntiin mahtumaan liikaa ja jouduttiin tyytymään kompromisseihin. Tärkeimmän haasteensa elokuva selvitti: se on parempi kuin Laineen alkuperäinen. Niin sen toisaalta täytyykin olla, koska aikaa on kulunut ja tekniikka kehittynyt. Laineen aikana jouduttiin odottamaan filmien kehittämistäkin viikkokausia, nyt tuloksen näkee hetkessä ja voi useimmiten uusia, jos on tarvetta. Mutta Louhimiehen versio on oikeasti elokuva siinä missä Laineen versio oli pelkkä romaanin filmatisointi. Ja tämä ei ole aikakausikysymys. Samanlaiseen monumenttiasemaan kuin Laineen elokuva Louhimiehen versio tuskin nousee paremmuudestaan huolimatta, sillä Laineella on kuudenkymmenen vuoden etumatka.
Ja lopulta jäytää vain yksi kysymys: mitä Edwin Laine olisi tehnyt, jos hänellä olisi ollut nykypäivän tekniikka käytettävissään? Oma veikkaukseni on, että sen mitä Louhimies teki nyt.
Sitä en tiedä oliko tämä kohteliaisuus vai ei. Ja jos on, niin Laineelle vai Louhimiehelle?

lauantai 4. marraskuuta 2017

Uusinta: Kansanterveyden hyväksi

Lukijalle: Tällä kertaa uusintaan - no, pitäisikö sanoa fantasiatarina - siitä, kuinka kansanterveyttä hoidettaisiin jos maassa vallitsisi kelpo terveysfasismi. Entistä ajankohtaisempaa, koska varusmiesten Cooperin testin keskiarvo oli viime vuonna 2424 metriä. Voi perkele saatana helvetti, sen ei pitäisi olla terveiden parikymppisten miesten keskiarvo, vaan 12-vuotiaiden poikien keskiarvo:

Suomessa on tunnetusti maailman terveimmät lapset. Maailman terveimmistä lapsista kehittyvät kuitenkin maailman sairaimmat aikuiset. Suomalaisista miehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. Todellisen tilanteen karmeus ei paljastu edes näistä luvuista. Erityisesti naisissa on runsaasti huonokuntoisia laihoja läskejä. He mahtuvat kyllä normaalipainoisen indeksirajoihin, mutta ovat kuihduttaneet itsestään lihakset pois liikkumattomuudellaan ja läskit hyllyvät, vaikka painoindeksi näyttääkin arvoa 24 - suunnilleen samaa kuin rasvaprosentti. Miehissä ilmiö on harvinaisempi. Vastapainoksi löytyy sitten lihaksikkaita painoindeksin ylipainoisiksi luokittelemia, joilla rasvaprosentti on alle kymmenen. Hyväkuntoisia, terveitä ylipainoisia on kuitenkin murto-osa huonokuntoisten, sairaiden normaalipainoisten määrästä.

Tuleva puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen julisti läskin maamme pahaksi viholliseksi. Paha on pistää vihulaiselle kampoihin, jos puolet armeijaa hyytyy kiivetessään portaita pitkin toiseen kerrokseen ilman täyspakkaustakin.

Kouluissa liikuntatuntien määrä on pudonnut jokaisessa uudistuksessa. Toisaalta on laskettu, että sen vastapainoksi urheiluseurojen toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten määrä on kasvanut. Samaten numerot osoittavat, että lasten ja nuorten keskimääräinen liikuntamäärä ei ole kovin paljon suositeltavaa pienempi. Tosiasiassa kyse on siitä, että muutamat nuoret liikkuvat ja harrastavat valtavasti, kun taas valtaosa istuu tietokoneen ääressä syömässä hampurilaisia ja lipittämässä kokista. Keskiarvoliikkujia on vain aniharva. Tulee mieleen tarina kolmesta tilastotieteilijästä sorsametsällä: ensimmäinen ampui aivan liian eteen, toinen aivan liian taakse, jolloin kolmas hihkui: "Me osuttiin siihen!"

Epäterveellisten elämäntapojen, urheiluharrastusten puuttumisen ja ennen kaikkea arkisen hyötyliikunnan katoamisen takia kansan kunto on pahasti rapistunut. Heikosta fyysistä kunnosta seuraa enemmän sairauspoissaoloja, mielenterveysongelmia ja terveydenhoitokuluja ylipäätään.

Asialle on tehtävä jotakin. Tunnetusti ihmisluonto on semmoinen, että ilman keppiä tai porkkanaa ei tapahdu mitään. Muutama vuosi sitten Esko Aho kokeili keppiä ehdottaen terveydenhuoltomaksuja riippuvaisiksi potilaan elintavoista. Teilaus oli välitön. Yksityisellä puolella firmat ovat havainneet porkkanan tarjoamisen olevan taloudellisesti kannattavaa. Tunnetuin esimerkki lienee Pekkaniska.

Parhaaksi fyysisen kunnon ja yleisen terveyden fyysiseksi mittariksi on havaittu aerobinen peruskestävyys. Tältä pohjalta lähdin miettimään järjestelmää, jossa fyysinen kunto olisi helposti mitattavissa ja jossa ihmisille tarjottaisiin kepin sijasta selvää porkkanaa itsensä hoitamisesta. Tämä esitys on vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa.

Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä.

Yksityiskohdittain järjestelmä toimii seuraavasti:

1. Organisaatio saapuu Takahikiälle, jossa on ilmoitettu etukäteen testin järjestämisestä.

2. Osallistuja maksaa osanottomaksun (esim. 20 €) testin järjestäjälle ja todistaa henkilöllisyytensä. Kuka tahansa Suomen kansalainen saa osallistua testiin vuoden aikana niin usein kuin ikinä haluaa, kunhan maksaa osanottomaksun joka kerralta erikseen. Vuoden paras tulos ratkaisee.

3. Ajanotto tapahtuu chip-menetelmällä, jossa ajanottopisteet on viritetty urheilukentälle 100 metrin välein. Tällöin 12 minuutin aikana saadaan Cooperin tulos 100 metrin tarkkuudella automaattisesti. Huijaaminen on käytännössä mahdotonta ja saavutettu tarkkuus on riittävä.

4. Testin järjestäjät raportoivat tulokset yhteiseen tietokantaan.

5. Vuoden lopussa tietokannasta katsotaan jokaisen osallistuneen paras tulos ja maksetaan tilille verottomana stipendinä sitä vastaava rahasumma. Stipendejä on kolme luokkaa, A = 1000 €, B = 300 €, C = 100 €.

6. Suurimman eli A-stipendin saa, mikäli tulos ylittää rajan 3000 - x ∙ 100, missä x on henkilön täydet ikävuosikymmenet. Esimerkki: 32-vuotiaalle stipendiraja on 3000 - 3 ∙ 100 = 2700 metriä. B-stipendin saa, jos tulos on suurempi kuin A-raja - 200 m, C-stipendin jos tulos on suurempi kuin A-raja - 400 m.

Järjestelmän kustannusarvion teko on hyvin hankalaa stipendimaksujen suuruuden osalta. Järjestelmä suosii jonkin verran nuoria, koska iän karttuessa testitulokset putoavat enemmän kuin 100 m / 10 ikävuotta, mikä on järjestelmässä ehdotettu stipendirajojen pudotus. Ehdotettu järjestelmä on myös sukupuolineutraali, mikä ei mene läpi koska feministit vaativat tasa-arvon nimissä naisille noin 200 m pienemmät rajat kuin miehille. Oletetaan kuitenkin, että erinomaiseen tulokseen eli A-rajaan kykenee noin 10 % noin viiden miljoonan peruspopulaatiosta, B-rajaan 20 % ja C-rajaan 30 %. Tällöin stipendikustannukset olisivat 950 miljoonaa euroa vuodessa.

Ei valtiolla riitä rahat, sanotaan välittömästi. Noin miljardin euron lisäbudjetti! Mutta mietitäänpä tarkemmin. Kyseessä ei ole oikeasti mikään muu kuin rahan siirto taskusta A taskuun B. Jos ja kun homma maksetaan verovaroista, kansalaiset sen maksavat. Tällöin kaikilta kerätyt varat siirtyvät niille, jotka pitävät itsestään huolta. Nettomaksajina ovat huonokuntoiset, nettohyötyjinä hyväkuntoiset. Stipendit eivät siis oikeasti muuta veronmaksajille kouraan jäävää rahasummaa yhtään mitenkään, ainoastaan kohdentavat sitä toisin.

Jokainen liikeyritys tarttuu hanakasti tilaisuuteen tehdä ilmaista rahaa. Sijoita euro, saat kaksi takaisin antaa uskomattoman voittoprosentin. Tässä valtiolle tarjoutuu erinomainen tilaisuus tehdä rahaa nollariskillä. Stipendijärjestelmä ei kokonaisuutena maksa mitään, mutta kannustaa ihmisiä pitämään itsestään huolta, jolloin sairauspoissaolot ja terveydenhuoltokustannukset putoavat. Tupakan ja alkoholin kulutus taatusti vähenee.

Järjestelmän todelliset kustannukset jäävät siitä vastaavan organisaation ylläpitoon. Sen suuruutta on vaikea arvioida, mutta vedetään varmuuden vuoksi yläkanttiin.
Oletetaan, että vähän alle puolet kansasta juoksee Cooperin ja jokin prosentti tekee sen useammin kuin kerran. Tällöin vuosittaisia suorituksia tulisi kolme miljoonaa, mikä on taatusti yläkanttiin.
Cooperia pystyy radalla juoksemaan kerralla noin 30 henkeä. Oletetaan keskiarvoksi 20 henkeä per testikerta. Tällöin testejä pitäisi järjestää 3 000 000 / 20 = 150 000 kappaletta.
Testi kestää 12 minuuttia. Oletetaan, että kaikkine esi- ja jälkihoitoineen niitä kyetään järjestämään kolme tunnissa ja yksi testaajapari (testin järjestäminen vaatinee aina kaksi henkilöä) työskentelee puhtaasti testien parissa viisi tuntia päivässä. Tällöin vaaditaan 150 000 / 15 = 10 000 testaajaparityöpäivää.
Koska testien suorittaminen käytännössä rajoittuu huhti-syyskuuhun, käytössä on noin 100 työpäivää / testipari. Tällöin testaajapareja tarvitaan 10 000 / 100 = 100 eli yhteensä 200 testaajaa.
Testaajien lisäksi organisaatiossa on oltava hallinnollinen yksikkö. Tämä vaatinee noin 50 henkilöä. Testaajien työ on kausiluontoista, joten heidät voidaan palkata kesätyöläisiksi, joka osaltaan parantaa opiskelijoiden kesätyötilannetta. Hallintokoneisto olisi ympärivuotinen.
Kaiken kaikkiaan organisaatiossa tehdään siis 50 + 200/2 = 150 miestyövuotta vuodessa. Logistiset kustannukset ovat pienet, koostuen kertaluonteisista investoinneista ajanottolaitteisiin ja tietotekniikkaan, kuljetuskustannukset ovat kohtuulliset. Suurin kustannuserä koituu palkkakuluista. Nekin ovat kohtuulliset, koska opiskelijat tekevät mittaustyöt matalapalkkaisena hommana. Arvioidaan, että organisaation kustannukset ovat 60 000 euroa miestyövuotta kohti. Tekee yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa.

Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme. Lisäksi osanottomaksu keventää organisaatiota ja kattaa melkoisen osan kustannuksista.

Erityisesti järjestelmä auttaa nuorten liikuntaan kannustamisessa. Parikymppiselle tuhat euroa on tosi iso raha. Jos sen saa hilppasemalla 2800 metriä Cooperissa, niin tupakka ja viina jäävät vähemmälle ja liikuntaharrastus - joka toivon mukaan jatkuu vanhemmallakin iällä - saa kummasti lisäpotkua. Jo 100 euroa on monelle riittävä kannustin treenata sen verran, että pääsee 2400 metriin.

Vanhemmiten stipendeille pääseminen on taulukoista päätellen suhteellisesti vaikeampaa, mikä onkin hyvä. Budjetti pysyy pienempänä, toisaalta ikääntyvä haluaa pysyä hyvässä kunnossa saadakseen stipendejä ja kehuakseen kavereille.

Armeijan näkövinkkelistä katsottuna ajatusta tervehditään varmasti innolla. Varusmiesaines on jo sisään tullessaan kovakuntoisempaa, kun jo 15-vuotiaat pystyvät saamaan stipendejä hyvästä kunnostaan. Viisi vuotta myöhemmin, varusmiespalveluksen aikoihin, kunto on entistä kovempi. Reserviläisetkin pitävät itsensä paremmassa kunnossa eikä kaikille käy kuten huomasin luokkakokouksen saunassa taannoin: jätkistä minä olin ainoa, jolle ylioppilaspuvusta olisi mahtunut ylle muutakin kuin solmio.

Lopuksi vielä taulukko esitetyistä rajoista ja stipendeistä:
Ikä A (1000 €) B (300 €) C (100 €)
10-19 2900 2700 2500
20-29 2800 2600 2400
30-39 2700 2500 2300
40-49 2600 2400 2200
50-59 2500 2300 2100
60-69 2400 2200 2000
70-79 2300 2100 1900
80-89 2200 2000 1800

Tässä vertailukohtaa siitä, millaiset tulokset ovat missäkin ikäluokassa erinomaisia, hyviä, huonoja jne.