Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 29. lokakuuta 2016

Uusinta: Tehotonta terroria - mutta miksi?

Lukijalle: Reilu kuusi vuotta sitten ihmettelin tässä jutussa, miksi terroristit eivät tuon parempaan pysty. Jäljelle jääviä selityksiä oli kaksi. Ensinnäkin kyvyttömyys, mikä tietysti on totta arabien suhteen. Mutta tästä huolimatta he pystyisivät halutessaan "parempaan", joka jättää jäljelle toisen selityksen. Haluttomuus eli jonkinlainen taju siitä, että tietyt terrori-iskut olisivat heille itselleen tuhoisia. Tämä asia on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin koskaan. Viimeiset kuukaudet ovat terroririntamalla olleet hiljaisia, Yhdysvalloissa jopa - anteeksi sananvalinta - kuolemanhiljaisia. Miksi? Kuten Scott Adams juuri totesi, terrori-iskut kasvattaisivat Trumpin suosiota. Tästä voimme helposti päätellä, kenen puolella ISIS ja kumppanit ovat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa:

Terrorismi, sellaisena kuin se nykyään käsitetään, on suhteellisen tuore ilmiö. Vanhastaan terrorismia on ollut valtion terrorismi kansalaisiaan kohtaan tai päinvastoin. Nykyisenkaltainen globaali terrorismi sai alkunsa vähitellen 1960-luvulta lähtien.

Terrorismi tuli tunnetuksi ennen kaikkea 1970-luvun lukuisista lentokonekaappauksista. Maalin valinta oli hyvä. Lentokone on ihmisille psykologisesti vaikea paikka jo muutenkin, joten epävarmuuden lisäämiseksi ihmisten mieliin kohde on erinomainen. Lentokoneet ovat hallussa pidettäviksi kohteiksi hyvin "linnoitettuja" ja lentokentät eristyneitä, joten kaapattua lentokonetta vastaan on vaikeampi hyökätä kuin esimerkiksi vallattua rakennusta. Lisäksi lentokenttien turvatarkastukset olivat tuolloin naurettavia verrattuna nykypäivään. Muihin kohteisiin - länsimaissa - terroristit iskivät suhteellisen harvoin, poikkeuksina esimerkiksi molukkien junakaappaus ja Iranin suurlähetystön miehitys. Molemmat näistä päättyivät terroristien kannalta huonosti, toisin kuin monet lentokonekaappauksista.
Kuten lentokonekaappausten luettelosta voi havaita, ne vähenivät selvästi 1980-luvulta lähtien. Tämä siitä huolimatta, että lentoliikenteen määrä kasvoi rajusti eli tilaisuuksia oli periaatteessa enemmän. Syy kaappausten vähenemiseen oli parantuneissa turvatoimissa. Enää ei kuka tahansa Abdullah 12 vuotta kyennyt salakuljettamaan aseita koneeseen.
Terroristeille jäi kuitenkin jonkinlainen fiksaatio lentäviä vekottimia kohtaan. Syyskuun 11. päivän iskuja ei tietenkään olisi voitu toteuttaa millään muulla tavoin, mutta silti lentokonekaappauksia yritettiin vähän väliä, joskus onnistuenkin. Korvaavat menetelmät, kuten itsemurhapommitukset länsimaissa Madridin tapaan ovat yleistyneet vasta viime vuosina.

Jos oikein muistan, niin terroristien suuresti kunnioittama Mihail Bakunin totesi, että terrorismin tarkoitus on terrorisoida, siis herättää kauhua ja pelkoa. Siihen nähden terroristien aikaansaannokset ovat säälittäviä.
Länsimainen yhteiskunta on käsittämättömän haavoittuvainen. Siltä varalta, että joku wannabe-terroristi sattuisi tätä lukemaan, en kuvaile yksityiskohtia. Mutta mietinpä joka tapauksessa, mitä itse tekisin jos tarkoitus olisi keinoja kaihtamatta saattaa länsimainen yhteiskunta kauhun valtaan.
Keksin varsin nopeasti kymmenkunta tapaa, jolla se voitaisiin tehdä tehokkaammin kuin terroristit tekevät. Iskumenetelmiä, jotka ovat nykyistä parempia - saavat enemmän tuhoa aikaan ja jättävät joskus jopa käyttäjän henkiin vieläpä siten, että kiinni jääminen on hyvin epätodennäköistä. Kohteita, joihin hyökkääminen aiheuttaisi suurempaa kohua ja jotka olisivat tähän asti käytettyjä helpompia. Kohteita, joihin hyökkääminen järisyttäisi länsimaiden arvomaailman perusteita ja jotka olisivat helpommin vaurioituvia kuin normaalisti käytetyt.

Miksi terroristit eivät iske näihin kohteisiin tai käytä näitä menetelmiä?

Ensimmäinen vaihtoehto on puutteellinen mielikuvitus. Tämä on varmasti osasyy - yhteiskunnat joissa terroristit ovat kasvaneet, ovat tunnettuja kaikesta muusta paitsi innovaatioista. Kun tietty tapa on jotenkuten opittu, niin sen mukaan toimitaan apinamaisesti matkien.

Toinen vaihtoehto on vajavainen osaaminen. Ei normaalikansalainen voi keksiä tapoja terrori-iskuihin saati sitten omata tietotaitoa sabotaasin toteuttamiseen. Mutta esimerkiksi jokainen suomalainen alan koulutusta saanut kyllä keksii ja osaa soveltaa myös käytäntöön. Tämä ei kuitenkaan voi olla syynä, sillä terroristien koulutusleirejä tunnetusti riittää. Samalla se kumoaa ensimmäisen vaihtoehdon, sillä vaikka terroristilla itsellään ei olisi oivalluskykyä, niin turvallisissa bunkkereissa istuvilta johtajilta löytyy joko sitä tai sitten alan koulutus.

Kolmas vaihtoehto on rahan puute. (Kuulinko naurua?) Hitto vie, tavallisella normivirtasen palkalla saisi jo sen verran pimeitä aseita ja räjähteitä, että riittäisi. Puhumattakaan sitten saudimiljardeista.

Terrorismi on käytettävissä olevaan budjettiin, miesvahvuuteen ja organisaatioon suhteutettuna surkean tehotonta! Jos liikeyritystä hoideltaisiin samalla panos/tuotos -suhteella, konkurssi olisi tullut jo aikoja sitten.

Syynä tehottomuuteen ei kuitenkaan ole mikään edellä esitetyistä kolmesta vaihtoehdosta. Terrorismi on tehotonta siksi, että jos se olisi tehokkaampaa, se olisi sille itselleen tuhoisaa!

Kun Osama bin Laden teki Yhdysvalloille shakkitermein sanottuna tornituksen, hän haukkasi lusikallisen paskaa. Jenkeiltä paloivat hihat ja sitten rytisi. Vaikka Irakin ja Afganistanin operaatiot olivatkin käytännössä tehokkaasti tyrittyjä, niin al-Qaida otti silti turpiinsa niin että tärisi.

Terroristit ovat kuin pieniä lapsia. Jokainen vanhempi tietää, miten menettelee nukkumaan laitettava kaksivuotias. Pyörii, hyörii, kierii, hokee että ei nukuta, pomppaa sängyssä istumaan vaikka silmät seisovat päässä väsymyksen takia. Lopulta vanhempi komentaa, että pää tyynyyn. Mitä tekee kaksivuotias? Painaa päänsä tyynyyn, mutta kannattelee sitä niskansa varassa siten, että se ei lepää tyynyllä! Toisin sanoen hän tietää, että nyt on syytä totella, mutta osoittaa kyllä mielipiteensä tekemällä sen minimin, mitä on pakko. Mutta ei kuitenkaan käytännössä astu rajan yli.
Samalla tavoin lapsi ruokapöydässä suuttuessaan tönäisee maitolasin kauemmas. Hän tietää saavansa siitä moitteet. Hän kuitenkin voisi heittää lasin lattialle ja kaataa myös puurolautasensa! Näin hän ei tee, koska tietää siitä seuraavan tiukan rangaistuksen. Nyt hän tekee sen minimin, jolla saa vanhempia ärsytettyä, mutta tietää myös että ei joudu vielä nurkkaan istumaan ja kärsimään teoistaan.
Lapset ovat tässä erittäin taitavia. Jo alle kaksivuotiaina he löytävät sen näkymättömän rajan, jonka toisella puolella on mielen osoittaminen ja kiukuttelu juuri ja juuri siedettävällä tasolla ja toisella puolella temppuilusta todelliseen vastuuseen joutuminen. Tämän rajan normaali lapsi ylittää vain tehtyään harvinaisen arviointivirheen.

Täsmälleen samalla tavalla toimivat terroristit. Mietin, miksi he eivät iske keksimiini "pehmeisiin" kohteisiin, jotka olisivat helppoja. Vastaus oli selvä: jos he niin tekisivät, länsimaalaiset kaikkein kaheleimpia vihermokuttajia lukuun ottamatta näkisivät heidän todellisen luonteensa ja pistäisivät terrorismia tukevat maat halki, poikki ja pinoon. Samasta syystä he välttävät tehokkaiden menetelmien käyttöä myös "koviin" maaleihin.
Totta on, että osa terroristeista haluaa sytyttää sodan idän ja lännen välille. Mutta he haluavat tehdä sen siten, että länsi voidaan tuomita sotaan syylliseksi - kuten Irakin sodassa vasemmistolaiset ovat tehneet. Jos länsimailla olisi todella kiistaton syy pommittaa terroristileirit Jupiteria kiertävälle radalle, ne pystyisivät siihen. Samalla menisi muutama muslimimaa kivikauteen. Useimmiten aiheesta - otan mielelläni vastaan esimerkin, jossa joku muslimi olisi ilmiantanut terrori-iskuun syyllisen tai sitä suunnittelevan muslimin länsimaiden viranomaisille puhtaasti moraalisista syistä eikä pakon edessä tai lahjottuna vasikkana.

Osama bin Laden astui rajan yli ja joutui siitä kärsimään. Yleensä terroristit eivät näin tee. He tekevät brutaaleja iskuja, mutta eivät vahingossakaan liian brutaaleja. Lasten tapaan he ärsyttävät astumatta rajan yli. Aivan kuten vanhapiikatäti tai jompikumpi vanhemmista ymmärtää kiukuttelevaa lasta, löytyy terroristeille ymmärtäjiä länsimaista. Silloin asiaan jyrkemmin suhtautuva vanhempi joutuu sietämään tilannetta voimatta hoitaa sitä kuntoon, aivan samoin kuin länsimaat joutuvat sietämään terroristeja.
Kokonaan toinen asia on sitten, jos lapsi todella riehuu hillittömästi. Mihin hän halutessaan pystyisi. Aivan samoin terroristit pystyisivät paljon nykyistä tehokkaampaan toimintaan, mutta eivät oman turvallisuutensa takia halua. Eivät ainakaan johtajat, jotka haluavat valtaa ja mieluiten maassa, jota ei ole pommitettu parkkipaikaksi. Fanaattisemmat ja huonommalla mielikuvituksella varustetut riviterroristit olisivat varmasti valmiita rajumpaankin toimintaan.

Maat, joista terroristit tulevat, eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi länsimaiden tapaan. Sanotaan, että länsimaat ovat riippuvaisia arabimaiden öljystä, mutta todellinen riippuvuussuhde on toisinpäin. Arabimaat ovat riippuvaisia länsimaiden maksamasta öljyrahasta. Eivätkä pelkästään siitä, vaan myös länsimaalaisten tietotaidosta. Kuvitellaanpa tilanne, jossa länsimaista lähetettäisiin kaikki siirtolaiset takaisin ja arabimaista kaikki vierastyöläiset omiin kotimaihinsa. Arabimaiden infrastruktuuri romahtaisi hetkessä aasialaisten halpatyöläisten lähtiessä ja parin viikon kuluttua muu talous seuraisi perässä eurooppalais-amerikkalaisten asiantuntijoiden lakattua ylläpitämästä korkeaa teknologiaa vaativia järjestelmiä. Länsimaissa seuraisi joksikin aikaa lievää kaaosta "paskaduunien" tekijöiden kadotessa, mutta niihin vapautuisi pian työvoimaa oman maan työttömistä ja maahanmuuttajien kadotessa virattomiksi jääneistä sosiaalityöntekijöistä, poliiseista ja vanginvartijoista.
Jokainen länsimaa on noussut korkealle elintasolle riippumatta siitä, onko siellä luonnonvaroja vai ei. Yksikään arabimaa ei ole nostanut elintasoaan ilman öljyvaroja. Arabimaat ovat länsimaihin verrattuna kuin pikkulapset aikuisiin verrattuina. Ne eivät tule toimeen ilman länsimaita, kuten pikkulapset eivät tule toimeen ilman aikuisia. Onko sitten mikään ihme, että keskenkasvuisesta kulttuurista tulee terroristeja, joilla on yhtä olematon moraalikäsitys kuin kolmivuotiaalla ja yhtä hyvä oivalluskyky siitä rajasta, jonka yli ärsyttämisessä ei pidä mennä vaikka pystyisikin?

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kansallinen projekti

Helsinki, loppuvuodesta 2017

Parikymmentä miestä oli kokoontunut hotellin kabinettiin. He olivat saapuneet paikalle huomaamattomasti eri aikoina, sillä he eivät halunneet tulla nähdyiksi yhdessä. Paikalle pääsi eri reittejä, niin sisäpihan puolelta, pääovesta kuin sivukauttakin. Kabinetti oli tarkistettu huolella salakuuntelulaitteiden varalta ja turvallisuusyrityksen työntekijät valvoivat vaivihkaa käytävillä.
Kaikkien kutsuttujen saavuttua paikalle yksi miehistä pyysi kohteliaasti anteeksi keskustelukumppaniltaan ja tarkasteli hetken aikaa joukkoa. Kaikki olivat jakautuneet muutaman hengen ryhmiin tai pareiksi. Vallitsi tasainen puheensorina, jonka katkaisivat muutamat naurahdukset. Mies odotti vielä hetken, jotta pakolliset sosiaaliset kuviot tulisivat hoidettua. Hän ei ollut ryhmän vanhin eikä yhteiskunnallisesti merkittävimmässä asemassa. Hän tiesi, ettei ole tämän ryhmän johtaja, vaan eräänlainen uskottu mies. Häneen luotettiin eniten ja siksi hän oli päätynyt oman toimensa ohella tämän herrakerhon projektin vetäjäksi - niin no, projektipäällikkö olisi kai paras nimitys, hän mietti. Lopulta hän astui fläppitaulun eteen ja rykäisi.

- Hyvät herrat, vielä kerran tervetuloa. Te tiedätte hyvin miksi olemme täällä joten mennään suoraan asiaan. Vuosi sitten suunnitelemamme selvitys on nyt valmis ja olette synopsiksen siitä lukeneet. Tehty arvio on hyvin positiivinen ja projektipäällikkönä - kai minua voi niin kutsua - suositan vahvasti sen hyväksymistä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen yksi miehistä, "herra A" puhui.
- Tämä on varsin vallankumouksellinen ajatus, jos tuollainen adjektiivi tässä seurassa sallitaan. Mutta senhän me totesimme jo viimeksikin. Toisaalta mikäli laskelmat pitävät paikkansa - enkä niitä epäile - rahaa tulee ovista ja ikkunoista meille kaikille. Minua vain kummastuttaa, millä ihmeellä tämä saadaan läpi.

Toinen, lihavahko mies, "herra B", naurahti.
- Propagandalla, millä muullakaan. Kyllä kansa uskoo mitä sille syötetään. Nykypäivänä se on tosin vaikeampaa. Vaihtoehtomediat tuovat muutakin. Mutta se vaikuttaa vain pieneen osaan kansasta. Tosin on silläkin merkitystä, kuten tiedätte olen kärsinyt melkoisia taloudellisia tappioita lehtien tilaajamäärien pienentyessä. Vaan nyt muuttuu ääni kellossa. Vaihtoehtomedialla tuskin lienee mitään tätä vastaan, kun tulee niin puskista ja on varmaan heidänkin mielestään hyvä ajatus. Joten minullekin tämä on positiivinen projekti, teistä muista nyt puhumattakaan.

- Ihmettelin lähinnä sitä, millä poliitikot saadaan tämän taakse, täsmensi herra A.

Nyt naurahti puolestaan herra C.
- Rahalla, millä muullakaan. Eduskuntavaalit ovat taas reilun vuoden päästä ja rahahanat menevät kiinni, jos tämän takana ei seisota. Toki meidän pitää jättää taas yksi puolue oppositioon vastustamaan, jotta olisi vaihtoehtoja. Eihän se mikään ongelma ole, vetäkööt pitkää tikkua. Ja istukoot kauden tai kaksi oppositiossa, jonka jälkeen hallitukseen vetämään samaa linjaa kuin kaikki muutkin. Näinhän on tehty aina ennenkin.

Herra A pyöritteli päätään.
- Ja tämä projekti tulee siis menemään läpi? Sehän olisi upea uutinen meidän kannaltamme. Silti kummastuttaa, onko tämä näin helppoa.

Nyt puheeseen puuttui vanhin miehistä, herra D.
- Sallinette että kerron A:lle vähän taustaa. Minä olen meistä vanhin, yli kymmenen vuotta tuota E:täkin vanhempi. En enää näe tämän projektin lopputulosta, hyvä jos sen alun. Mutta minä muistan hyvin tämän harvoin kokoontuvan herrakerhon aiemmat projektit, jotka, Luojan kiitos, ovat pysyneet salassa. Tarkoitan siis salassa suurelta yleisöltä. Ja voin vakuuttaa, että yhtä mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta tämä projekti on Suomen kansan kannalta niistä paras. Ei sen takia että me siitä niin paljon välittäisimme, tarkoitushan on kääriä rahaa. Mutta onhan se helpompaa, jos on kansan tuki. Ja sanon edelleen, että tämä edellinen projektimme oli emämunaus, vaikka te nuoremmat sillä isot massit taskuihinne saittekin. Mutta ei nyt mennä siihen.
Herra D rykäisi ja jatkoi:
- Minä olin vielä liian nuori olemaan mukana silloin 50-luvulla, kun ensimmäinen tuntemani projekti käynnistyi. Pääsin kuitenkin firmani kautta nauttimaan sen eduista. Eli YYA:n hyödyntäminen. Sehän toi tehtailijoille rahaa niin pirusti, kun ei tarvinnut kilpailla laadulla. Se, mitä ei tietenkään nähty oli tapa jolla poliitikot suomettuivat. Onneksi Neuvostoliitto ehti hajota ennen kuin mitään vakavampaa sattui. Neukkulan tuhosta tuli tietysti sitten se ongelma, että piti pärjätä vapailla markkinoilla. Olimme tähän kuitenkin ehtineet osin varautua seuraavalla projektilla.
- Oikeastaan se seuraava projekti oli varsinainen voimannäyttö ja organisoitu suunnitelma, jonka jälkeen poliitikot olivatkin korruptoituneet meidän käsikassaroiksemme. Eli EEC-vapaakauppasopimus. Ja se on omasta mielestäni paras suorituksemme. Ei tuottoisin, mutta pitkällä tähtäimellä viisain, koska se länsimaisti elinkeinoelämämme.
- Sitten lähdimme ajamaan Suomea Euroopan Unioniin ja siitäkin selvisimme liput liehuen. Se oli ehkä helpoin viedä läpi. No, vituiksihan se unioni lopulta meni mutta eipä sitä silloin voinut vielä tietää eikä se meidän vikamme ollut.
- Tämä viimeisin projektimme eli monikulttuurisuus taas on toiminut loistavana tulonsiirtona veronmaksajilta meille epämääräisten firmojen välityksellä. Tosin Suomen kansan kannalta tämä on ollut kaikkien aikojen suurin onnettomuus, Karjalan menetykseen verrattavissa. Mutta nyt me voimme käyttää tätä hyödyksemme tässä projektissa. Mamut kun ovat kerääntyneet Helsinkiin. Joka saa suomalaiset helpommin kannattamaan suunnitelmaamme. Joka puolestaan tuo ennennäkemättömän buumin kaikille teollisuudenaloillemme. Ja saa myös pistämään rahahanat kiinni mamuteollisuudelta, koska ei rahaa joka paikkaan riitä. Mikä puolestaan tekee stopin haittamaahanmuutolle ja saa ehkä edes osan muuttamaan takaisin sinne minne kuuluukin.

Puheenjohtaja, herra X odotti kohteliaasti vanhan miehen puheen loppuun ja kysyi sitten:
- Kaikille on tietysti selvää, että elinkeinoelämälle tämä on rahasampo. Ja tiedämme, että poliitikot saadaan tarvittaessa tämän taakse, kuten myös riittävän suuri osa kansaa. Mutta yksi asia on selvittämättä. Mikä on kansallisen turvallisuuden näkökanta? Sen arvioiti jätettiin selvityksestä pois, kun halusimme pitää tietysti tämän salassa emmekä palkanneet sen puolen asiantuntijoita.

Kaikkien katseet kääntyivät siviiliasuiseen herra F:ään, joka todellisuudessa oli kenraaliluutnantti.
- Tämän projektin toteuttaminen on kansallisen turvallisuuden kannalta ainoastaan positiivinen asia. Nykytilanne on geopoliittisesti paljon huonompi. Toki siirtymävaiheessa ovat omat haasteensa, mutta ne ovat pieniä. Uskon, että puolustusvoimien piirissä suhtautuminen on positiivista. Tosin hierarkkisessa laitoksessa komentajan näkemys on merkittävin, eikä ole tiedossa kuinka seuraava komentaja mahtaa asiaan suhtautua.

Herra X onnistui pidättämään hymynsä. Kenraaliluutnantti F ei malttanut olla pelaamatta seuraajapeliä, vaikka oli jo hyvin ilmeistä että hän olisi puolustusvoimien seuraava komentaja. Tämän herrakerhon tuki oli ratkaiseva asia.
- Olemme siis ilmeisesti yksimielisiä, että projekti käynnistetään?

...

Kuhmoinen, toukokuu 2020
Pääministeri tarttui vesuriin ja vilkaisi sivuilleen. Hallitus oli kokonaisuudessaan paikalla. Parilla ministerillä oli periaatteessa ylipääsemätön este, mutta tämä oli vielä ylipääsemättömämpi. Kukaan ei halunnut saada mainetta poliitikkona, joka oli poissa tästä tilaisuudesta. Median edustajat tunkivat suorastaan iholle kameroineen. Muut kutsuvieraat pysyttelivät taempana. Pääministeriä hieman hymyilytti hänen miettiessään, kuinka monella hallituksen jäsenellä olisi tänä iltana rakot kämmenissään. Toivottavasti kukaan ei sentään löisi vesurilla jalkaansa. Pääministeri itse oli tottunut pusikonraivaaja mökkitöiden ansiosta. Hän katsoi tarkkaan ja valitsi lepän, joka oli hennon naisen ranteen paksuinen. Se menisi yhdellä iskulla, vesuri oli teräväksi hiottu ja mies osasi sitä käyttää.
- Pidemmittä puheitta: Ja to...os...ta se alkaa!
Vesuri heilahti ja leppä katkesi. Kaikki tapahtui niin yllättäen, että kesti hetken ennen aplodien alkua. Ministerit eivät yhtyneet niihin, sillä he astelivat yhtenä joukkona haalareissaan sopivin välimatkoin pääministerin rinnalle. Vesurit alkoivat heilua ja lepikko harventua.
Tälle paikalle nousisi seuraavan vuoden aikana valtioneuvoston uusi istuntorakennus. Mikäpä sen sopivampi tapa aloittaa Suuri Kansallinen Projekti, kuten kansa oli suunnitelman nimennyt.


Pihlajakoski, kesä 2020
Parakkikylä oli kohonnut nopeasti ja lisää samanlaisia nousi kuin sieniä sateella ympäri Kuhmoisten pohjoisosaa. Tai oikeastaan Tervalaa, joka olisi uuden pääkaupungin nimi sen keskuksen mukaan. Tulevan keskuksen ympärillä oli vain työmaaparakkeja, koska tilaa tarvittiin. Vastaavanlaista projektia ei koko maailmassa oltu toteutettu sitten Brasilian. Suunnittelijat olivatkin käyneet niin siellä kuin Canberrassakin ottamassa oppia tehdyistä ratkaisuista ja virheitä välttääkseen.
Työvoiman tarve oli valtava, mutta työvoimaakin oli tarjolla. Ja nuoret olivat halukkaita lähtemään, sillä työttömyysturva oli lopulta romahtanut kestämättömänä. Käyttöön otettu kansalaispalkkajärjestelmä teki kaiken työn kannattavaksi. Hallituksen suunnitelma oli toiminut, myös lieveilmiöiden osalta. Poliisin resurssit oli kasvatettu entiselle tasolleen ja jopa kaksinkertaistettu tällä alueella, sillä mitään järjestyshäiriöitä ei suvaittu. Erikoislaki takasi valtuudet, joiden nojalla rettelöitsijät voitiin potkia työmaalta pois. Poliisi suhtautui toki ymmärtäväisesti siihen, että nuoret miehet välillä irroittelivat. Pääasia oli se, että hommat hoidettiin asiallisesti ja ajallaan.
Ainoa ongelma oli yksityisten firmojen omien toimitilojen rakentaminen. Etusija oli aluksi pakko antaa julkishallinnon ja sen infrastruktuurin rakentamiselle. Niinpä yritysten välillä vallitsi verinen kilpailu työvoimasta, sillä firmat halusivat odotettua innokkaammin siirtää pääkonttorinsa uuteen pääkaupunkiin. Helsinki oli romahtanut palavien autojen etnohelvetiksi nopeammin kuin oli kuviteltu. Näin oli tapahtunut heti kun päätös Tervalasta oli uskottu todeksi. Suuri osa kantasuomalaisista äänesti jaloillaan ja valitsi mieluummin huonomman elintason muualla kuin ison palkan Helsingissä. Yritykset ymmärsivät yskän ja kilpajuoksu pois tulevasta ex-pääkaupungista alkoi.


Judinsalo, kesä 2023
Siltainsinööri Pirita Jaatinen katsoi luomustaan ylpeänä. Hän oli lähes viisikymppinen, isokokoinen ja komea nainen. Hän tiesi, että alaiset vitsailivat hänen valinneen miehensä sillä perusteella, että tällä oli sama sukunimi kuin itsellään, niin ei tarvinnut pakottaa miestä vaihtamaan nimeään. Sillä Jaatisella oli luja tahto. Ilman sitä tämäkään silta ei olisi valmistunut etuajassa. Itse asiassa Suomen mahtavin maantiesilta oli oikeastaan vain yksi silta siltojen ketjussa, kylläkin primus inter pares. Ja koko siltaketju oli vain osa uskomatonta tienrakennustaidon näytettä. Lännessä oli uusi valtatie Länkipohjasta Päijänteen rannalle, siitä etelän suuntaan Lahteen asti moottoritieksi levennetty vanha valtatie 24. Ja Päijänteen rannassa ensin kilometrin mittainen silta vuoriseen Haukkasaloon, jonka läpi oli louhittu tunneleita pahimpiin paikkoihin. Ja sieltä tämä Jaatisen rakentama mestarityö, lähes kaksikilometrinen silta yli Päijänteen kapeimman kohdan Judinsaloon. Tästä eteenpäin itään olikin jo tie, mutta se oli aivan liian kapea tulevia liikennemääriä ajatellen. Työvoimaa ei kuitenkaan riittänyt kaikkialle, mutta nyt sekin vapautuisi. Tie Hartolaan asti nelostielle oiottaisiin ja levennettäisiin, Jaatinen rakentaisi pari tarvittavaa siltaa. Itä-Suomen ja uuden pääkaupungin liikenneyhteyksiä varten tietä Hartolasta vitostiellekin vähän paranneltaisiin. Mutta nyt oli aika asentaa siltakannen viimeinen pala paikoilleen.


Kaipola, lokakuu 2024
Presidentti painoi nappia ja prosessi käynnistyi. Suomen uusin ydinvoimala alkoi jauhaa sähköä maan verkkoon ja nimenomaan pääkaupungin tarpeisiin. Alkuvuodesta virkaansa astunut uusi presidentti oli muuttanut heti Tervalaan, josta oli saman tien tullut maan pääkaupunki. Hallitus oli seurannut perässä, samoin eduskunta ja muut välttämättömät toimijat. Vähemmän niitä kuitenkin oli kuin Helsingissä, sillä kiitos nykyaikaisten viestintämahdollisuuksien suurin osa virastoista oli hajasijoitettu ympäri maata. Itse asiassa vähä vähältä, sillä vanhoille työntekijöille oli tarjottu mahdollisuus jatkaa Helsingissä useimmiten vanhoissa töissään. Odotettua useampi oli kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen muuttaa uudelle paikkakunnalle levottomuuksien vaivaamasta Helsingistä. Ajoneuvorekisterikeskuksenkin uusi pääkonttori oli nykyään Ilomantsissa.
Uuden ydinvoimalan rakentaminen oli puolestaan ollut Jämsälle jättipotti. Kuituva teollisuuspaikkakunta sai muutakin elämää kuin kestävyysjuoksukarnevaalit ja lakkasi olemasta kuihtuva. Moni reissutöissä ydinvoimalaa rakentamassa ollut oli jäämässä paikkakunnalle muihin töihin, olihan matkaa uuteen pääkaupunkiin vain kolmisenkymmentä kilometriä ja ainakin siellä olisi työmahdollisuuksia tarjolla. Jämsän kunnanisien ei tarvinnut huolestua, vaikka suomalaisella työvoimalla rakennettu ydinvoimala valmistuikin yli vuotta etuajassa. Se ehti valmiiksi niukasti ennen Olkiluodon viidettä yksikköä.


Niinimäenkulma, toukokuu 2026
Finnairin Airbus A330 rullasi kohti hangaaria laskeuduttuaan. Se oli ensimmäinen uudelle lentokentälle laskeutunut reittilento. Uuden lentokentän rakentaminen oli Tervalan kaupunkisuunnittelun suurimpia kiistakysymyksiä. Helsinki-Vantaan kapasiteetti olisi riittänyt, mutta se oli liian kaukana. Pirkkala olisi ollut siedettävän matkan päässä, mutta liian ahdas. Vaihtoehtoja oli ollut monia. Yksi ehdotus oli jakaa liikenne Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän kesken. Välimatkat olivat kuitenkin liian pitkiä. Toinen oli rakentaa pieni yhdyslentokenttä Tervalan lähelle, mutta se oli hylätty välittömästi riittämättömänä ratkaisuna. Kolmas oli käyttää Helsinki-Vantaata ja rakentaa luotijunarata Tervalaan. Lopulta päädyttiin Niinimäenkulmaan, joka oli rakennusteknisesti helppo ratkaisu uudelle suurlentokentälle. Paikka oli lujaa kallioperää, suhteellisen tasaista ja vieläpä keskellä ei-mitään, mikä äkkiseltään ajatellen oli miinusta, mutta lopulta joku neropatti keksi kääntää tilanteen voitoksi. Matkaa pääkaupunkiin oli vain kolmisenkymmentä kilometriä, mikä ei kuitenkaan ollut liikaa. Ja ympärille laajennettiin Vesijaon luonnonpuisto Etelä-Suomen suurimmaksi kansallispuistoksi, mikä sai luonnonsuojelijatkin lentokentän taakse. Ratkaisu takasi osaltaan sen, että lentomelu ei häirinnyt asukkaita, koska asukkaita ei ollut. Paitsi ne muutamat, jotka saivat erityisluvalla jäädä puiston alueelle asumaan vanhoihin koteihinsa.


Askonniemi, presidentin virka-asunto, 1.3.2030
Presidentti tarttui matkalaukkuunsa ja katsoi vielä kerran ympärilleen. Hän oli tyytyväinen. Oli aika vetäytyä eläkkeelle. Toiselle kaudelle hän ei ollut halunnut, vaikka olisi luultavasti päässytkin. Hän oli nyt tehtävänsä tehnyt. Oikeastaan hän oli jo ex-presidentti, oli vain vielä kerran halunnut käydä virka-asunnossaan ja kantaa itse viimeisen matkalaukkunsa ulos. Olihan tämä koko projekti tavallaan hänen luomuksensa. Kaikki muu oli mennyt kuten hän oli suunnitellut, ainoastaan kunnollinen kanava rahtiliikennettä varten Kymijoen vesistöä hyödyntäen Suomenlahdelle oli jäänyt tekemättä. Ja luultavasti jäisikin. Nyt se ei enää sattuneista syistä ollut yhtä tarpeellinen Saimaan kanavan korvaajana kuin olisi silloin ollut. Ja hyvä niin, ex-presidentti ajatteli. Vaan on tässä tullut tehtyä pitkä matka siitä kolmentoista vuoden takaisesta kokouksesta, jolloin tämän suunnitelman sikariportaalle esittelin, herra X tuumaili kävellessään ulos ovesta.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Uusinta: Tiedän paikan armahan

Lukijalle: Huomasin yllätyksekseni, että tätä juttua vuodelta 2009 ei ole vielä uusittu. Kuitenkin juttu on vielä ajankohtaisempi kuin nykyään, koska Helsinki on monikulttuurisuuden takia uponnut vielä syvemmälle suohon kuin oli vuonna 2009:

Ei, tällä kertaa otsikko ei viittaa Gynekologien Liiton tunnusmarssiin vaan isänmaamme pääkaupunkiin, Helsinkiin. Tässä kirjoituksessa sana "Helsinki" pitää sisällään kaikki mahdolliset Espoot, Vantaat, Nurmijärvet, Keravat ja mitä siinä ympäristössä nyt ikinä onkaan. Espoota ja muita vastaavia voi ruveta sanomaan kaupungiksi heti kun lepakko luokitellaan linnuksi sillä perusteella, että se on tasalämpöinen ja lentää.

Aina silloin tällöin maaseudulla asuva kansalainen joutuu hesalaisen kanssa keskusteluun aiheesta "miten ihmeessä siellä Helsingin ulkopuolella voi elää". Helsinkiläisten ihmetyksen aiheet voi laatia kahteen perustyyppiin, positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivisessa keskusteluvaihtoehdossa hesalainen kertoo, kuinka valtavan paljon hyviä puolia Helsingissä on maaseutuun verrattuna. Negatiivisessa versiossa maalaisjuntti saa kuulla, kuinka karmeaa maalla on Helsingin ihanuuteen verrattuna. Sen verran kokemusta alasta löytyy, että heitän pari tyypillistä tapausta, H = hän eli hesalainen, M = minä eli maalainen.

Positiivinen keskustelu:
H: Meillä on kaikkea mahdollista, ravintoloita on hinkuintialaisesta uggabuggalaiseen ja kulttuuritarjontaa piisaa baletista oopperaan. Teillä on kuntakeskuksessa yksi pizzeria ja yksi tavallinen ravintola, koulukeskuksessa esitetään elokuva kerran viikossa.
M: Minua kun ei kiinnosta syöminen eikä teatterit.
H: No kyllä sinä nyt joskus käyt ulkona syömässä tai kulttuurimenoissa...
M: Niin käyn. Luultavasti ihan yhtä usein kuin sinäkin ja sen tarpeen tyydyttämiseen riittää se, mitä täältä löytyy ja vielä jää ylikin.

Negatiivinen keskustelu:
H: Kuinka joku voi elää metsän keskellä, hiljaisuudessa vailla kaupungin sykettä?
M: Minä pidän siitä.
H: Mutta eihän täällä koskaan tapahdu mitään.
M: Kyllä täällä liikettä on. Jos katsoo ulos, voi vielä nähdä lumessa viikko sitten pihan poikki loikkineen ilveksen jäljet. Karhu tosin nukkuu talviunta, pesä on tuossa vajaan kilometrin päässä. Naapurikylällä susi teki viime kesänä pahaa jälkeä lammaskatraassa.
H: Hui kamalaa! Miten sinä oikein uskallat liikkua täällä?
M: Suhteellisuudentajua. Viimeisen sadan vuoden aikana suurpedot ovat tappaneet Suomessa yhden ihmisen. Liikenneonnettomuuksissa on pelkästään tämän kunnan alueella viimeisen viiden vuoden aikana kuollut moninkertainen määrä ihmisiä. Miten sinä oikein uskallat ajaa autoa?

Molemmissa tapauksissa yleisin lopputulos on närkästynyt hesalainen, joka kommentoi jotakin siihen suuntaan, että kyllä Helsinki on ainoa paikka Suomessa, missä ihminen voi asua eikä hän tajua alkuunkaan, kuinka kukaan haluaa olla täällä junttilassa. Yleensä tapaan kääntää veistä haavassa huomauttamalla hesalaisille epämiellyttävästä tosiseikasta paikkojen miellyttävyyden suhteen.
Kun ihmisellä on työpaikka Helsingissä, hänen on tietysti asuttava siellä. Jos hänellä on työpaikka maalla, hän asuu vastaavasti siellä. Jonain päivänä koittaa kesäloma tai vain viikonloppu. Tällöin ihminen saa vapaasti päättää, missä hän on. Tällöin liikenneverkko ruuhkautuu ihmisten pyrkiessä sinne, missä he mieluiten viettävät aikaansa. Koska Helsinki siellä asuvien mukaan on maan ainoa siedettävä paikkakunta, pysyvät hesalaiset siellä ja joka kesäperjantai maantiet ovat tukossa Helsinkiin matkaavista junteista. Vastaavasti sunnuntai-iltaisin ruuhka on toiseen suuntaan.

Vaan kun asia ei tietenkään ole näin. Olen aina tietoisesti koettanut välttää ruuhka-aikoina liikkumista, mutta joskus olen tilanteen pakottamana joutunut niin tekemään. Kuten kahtena edellisenä juhannuksena.
Viime vuoden juhannuksena jouduin sunnuntaina ajamaan etelän suuntaan paluuliikenteen seassa jonkin matkaa, onneksi alle sata kilometriä. Muutamaan kertaan liikenne seisoi täysin, pisin pysähdys oli varttitunti. Määränpäässä piti vain käydä kääntymässä ja heti takaisin paluumatkalle. Jonot seisoivat yhä etelän suuntaan, omaan menosuuntaan eli pohjoiseen kulki muutama hassu auto. Ajallisesti menomatkaan kului 2,5-kertainen aika paluuseen verrattuna.
Tänä juhannuksena ajoin torstai-iltana etelän suuntaan parisataa kilometriä. Reitin olin - onnekkaan sattuman eli lähtö- ja maalipaikkojen sijainnin ansiosta - onnistunut valitsemaan siten, että vältin pahimmat valtatiet. Siitä huolimatta vastaantuleva liikenne oli moninkertaista samaan suuntaan menevään nähden.

Tilanne miellyttävyysakselilla Helsinki - muu Suomi ei ole näin paha kuin liikennemääristä voisi päätellä. Se on vielä pahempi. Helsingissä asuu vähän toista miljoonaa asukasta. Muualla Suomessa asukkaita on nelinkertainen määrä. Jos prosentuaalisesti edes neljäsosa muun Suomen asukkaista pitäisi Helsinkiä yhtä houkuttelevana kuin helsinkiläiset muuta Suomea, ei liikennemäärissä olisi mitään suuntakohtaista eroa perjantaisin ja sunnuntaisin. Vielä rautalangasta: jos 40 % helsinkiläisistä suuntaa kohti pohjoista, riittäisi vastapainoksi että 10 % muista suuntaisi kohti Helsinkiä.

Lupaan uskoa hesalaisten lööperiin kaupungin ihanuudesta edes osittain heti yhden ehdon toteuduttua. Näyttäkää minulle yksikin maaseudulla asuva, joka omistaa Helsingin keskustasta kerrostaloasunnon ja matkustaa sinne jokaisena kesäviikonloppuna sekä viettää siellä kesälomansa. Talvisaikaan asunto on tietysti tyhjillään.
Vastakkaisia esimerkkejä - asunto Helsingissä, mökki maaseudulla - löytyy satoja tuhansia.
Hesalaisten into hankkia kesämökkejä on niin huikea, että täällä maalla mökin hinnalla saa isomman ja paremmin varustetun omakotitalon. Mistä hitosta niillä riittää rahaa, kun asuminen Helsingissä on kustannuksiltaan yli kaksinkertaista? Tuttu kiinteistövälittäjä tosin sanoi tässä, että useimmat hesalaiset mökin etsijät kertovat, että sekä talo että auto ovat jo velaksi. Ja sitten pitäisi vielä saada mökki. Lisäsi vielä, että mökkikauppa seisoo nyt tosi pahasti ja hinnat tulevat kohta reilusti alas. Siinä voi olla velkarahalla ostetun mökin myyjä ihmeissään.

Kun on lyönyt näitä faktoja pöytään, alkavat hesalaiset suuttua ihan tosissaan. Sitten alkaa tulla se vanha litania maataloustuista (mitä helvetin tekemistä tällä on nykyisten maalla asujien kanssa, aika harva saa elantonsa alkutuotannosta) ja siitä, kuinka hesalaiset elättävät muuta maata kaikenlaisilla valtiontuilla.

Tähän pitää sitten todeta, että kyllä meille sopisi oikein hyvin että kaikki tuet lakkautettaisiin, kunhan sen vastapainoksi luotaisiin maaseudulle valtion työpaikkoja asukaslukuun nähden samassa suhteessa kuin Helsinkiin! Useimmissa maaseutukunnissa ainoa valtion työllistäjä lienee poliisi, aika monessa kunnassa ei enää ole edes sitä. Jos tähän pitäjään tulisi vaikka Ajoneuvohallintokeskus tai mikä tahansa muu valtion instanssi, niin tervemenoa valtiontuet eikä itketä perään. Etenkin kun valtion viraston tulon seurauksena kunnan kaupalliset palvelut saisivat lisäkäyttäjien myötä piristysruiskeen eli kerrannaisvaikutukset olisivat huikeat. Syntyviä lisätyöpaikkoja olisi luultavasti kaksinkertainen määrä siihen nähden, mitä valtion virasto suoranaisesti toisi mukanaan.

Eikä kyse ole pelkästään työpaikoista tai valtionhallinnosta. Ei täällä ole erityisemmin ollut havaintoja kansallisoopperasta, kansallisbaletista tai kansallisteatterista, mitkä ovat kaikki valtion varoilla kustannettuja. Miksi muuten sanan "kansallis-" tilalle ei vaihdeta "stadilais-"? "Lois-" kuulostaisi turhan ilkeältä, vaikka onkin realistinen. Oopperatalo olisi pitänyt rakentaa vaikka Jämsään, ei Helsinkiin! Jos kyseessä on kerran kansallisooppera, olisi oikein että kansallisia instituutioita hajasijoitettaisiin. Nyt maakunnista oopperaan menijät tuovat majoitus- ravintola- ja muut rahansa Helsinkiin. Jos he tulisivat Jämsään, tuskin sielläkään enää valtion tukirahoja tarvittaisiin nykyistä epäoikeudenmukaisuutta tasaamaan. Olisi oikeudenmukaisempaakin, että suomalaisilla olisi lyhyempi matka kansalliseen instituutioon, kun se sijaitsisi Keski-Suomessa eikä nykyisellä paikallaan syrjäisessä rannikkokaupungissa.

Mikä hiton idea Aleksanteri I:llä oli sitä paitsi sijoittaa pääkaupunki logistisesti noin älyttömälle paikalle niemenkärkeen? Jos pyydettäisiin neitseelliseltä Suomen kartalta näyttämään paikka, mikä on sijainniltaan huonoin mahdollinen pääkaupungille, Helsinginniemi olisi takuulla Top 10:ssä. Aleksanterin syyksi ei sentään voi pistää nykyistä sijainnista aiheutuvaa riesaa eli surkeaa ilmastoa. Tuuli vaivasi varmaan jo tuolloinkin, mutta talvet olivat vielä kunnon talvia. Vetäistäänpä tähän vielä se suomalaisten vakiokortti eli mitä talvella Helsinkiin saapuvat ulkomaalaisetkin ajattelevat maastamme nähdessään loskaisen, sateisen ja ankean kaupungin? Suomen lipun värit ovat lumenvalkoinen ja taivaansininen, mutta jos niitä päätettäisiin nykypäivänä helsinkiläisten toimesta, kuvaavammat olisivat loskanruskea ja sateisenharmaa.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Uutiskatsaus 42/2016


1. Mitäs me kriminaalit

Valtio on taas kerännyt minulta ylimääräistä rahaa, koska aikoo kouluttaa 50 poliisia vihapuheiden torjuntaan. Lainaan tässä Yrjöperskeleen blogiin aiheesta kirjoittamani kommentin:
”Suurin ongelmahan tässä on se, että noihin hommiin eivät tolkun poliisit hakeudu. Niinpä sinne pääsevät mellastamaan juuri ne, joita ei missään nimessä pitäisi tuollaiseen hommaan päästää. Eli vihervasemmistolaisesti suuntautuneet pääsevät määrittelemään normin. Siksi kehotankin kaikkia tätä mahdollisesti lukevia täysijärkisiä poliiseja ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi. Sinänsä ajatushan ei ole edes huono (toki olisi parempi keskittyä oikeaan poliisityöhön, mutta unohdetaan nyt ideaalimaailma ja ollaan realisteja typeryyksien suhteen), kunhan sitä päästään toteuttamaan oikein. Eli ruvetaan valvomaan sitä vihapuhetta, joka kohdistuu asiallisiin suomalaisiin. Arabiankielen taito katsotaan eduksi työhön pyrittäessä, samoin kyky lukea punavihreitä tekstejä ilman verisuonen poksahdusta päässä.
Jos haittamaahanmuuttopolitiikka jätetään mokuttajille, se on sama kuin palokuntiin palkattaisiin pyromaaneja tai lainvalvonnasta huolehtisivat Bandidos ja Helvetin Enkelit. Ihan samalla logiikalla rekrytointikin toimisi: mamuhommiin päätyvät nykyään ne, jotka ovat mamuista innoissaan, joten miksikä ei palokuntaan ne jotka kiihottuvat tulesta ja poliisiin ne, joita rikollisuus kiehtoo.
Herättäkää Eila Kännö takaisin henkiin.”
Toisaalta ei tässä mitään hätää ole niin kauan kuin ihmisiä jahdataan väärien mielipiteiden takia. Sitten tulee suru puseroon, jos ja kun aletaan ajojahtiin epämiellyttävien tosiasioiden kertomisesta.


2. Nyt marssitaan!

Poliisi kuitenkin toimii itse rasistisesti, meni taas julkaisemaan ryöstäjän tuntomerkit jotka olivat loppujen lopuksi aika odotetut. Pitäisikö viheltää peli poikki ja lähteä rasisminvastaiselle marssille? Eiköhän ryöstetyksi joutunut poika ole jollain lailla provosoinut mustien sortoa vastaan kamppaillutta omaisuuden uusjakajaa, jollei muuten niin olemalla riistäjän värinen? Ja kai ryöstäjän nyrkkeihin on hakkaaminen sattunut?


3. Mamma, tuo mies mua tuijottaa

Toisin kuin nettipoliisi, suojelupoliisi on sentään säilyttänyt tolkkunsa. Selvitys paljasti, että jihadistit ovat ahdistuneita siitä että Supo valvoo heidän toimintaansa. Hellanlettas.


4. Testataan, testataan...

Suomessa testatuista "alaikäisistä" "turvapaikanhakijoista" (käännös: parrakkaista sosiaalishoppailijoista) on 70 % todettu täysi-ikäisiksi. Se, mitä uutinen ei kerro, on turvaväli. Eli täysi-ikäiseksi julistetaan vain, jos testi näyttää arvoa 20 vuotta tai enemmän. Käytössä on siis kahden vuoden turvaväli. Olisi kiva tietää, kuinka moni testin "läpäisseistä" osui tähän turvamarginaaliin. Veikkaan että jakauma oli 70 % selviä tapauksia, 25 % todennäköisiä ja vain 5 % luultavasti alle 18-vuotiaita.


5. Money, money, money

Asunnoton kysyy, miksi suljettavia vastaanottokeskuksia ei avata asunnottomille. Siksi, että siitä eivät välistävetäjät saa isoja rahoja kuten matubisneksistä. Eikä ole vokkitätejä hyysäämässä, kun avuntarvitsijat ovat vääränvärisiä sekä -uskoisia ja vieläpä oikeasti avun tarpeessa. Eikä luultavasti olisi vartiointifirmoillekaan jatkuvia keikkoja.


6. Viimeinen pari uunista ulos

Demareista poistui yksi monikulttuurisuusmallinukke, jihad-, pahoinpitely-, doping- ja salakuljetusasiantuntija Rami Adham. Harvoin voi sanoa, että demareissa taso nousee kun joku eroaa, mutta nyt taisi kerrankin niin käydä. Yksi vähemmän, vielä 40 000 eroa lisää niin hyvä on ja viimeinen sammuttaa valot puoluetoimistolta!


7. Kalle-Annikki

Sukupuolineutraalius etenee: opetushallituksen ohjeiden mukaan peruskoulussa ei saa enää puhua tytöistä ja pojista. Tämä siksi, että on oppilaita jotka ovat jollain lailla epävarmoja sukupuolestaan. Odottelen biologian oppimääräänkin sitten muutoksia. Oppikirjoissahan kerrotaan, että ihmisellä on kaksi munuaista, noin esimerkkinä mainitakseni. Mutta eihän tämä pidä paikkaansa, koska joillakin on vain yksi! Ja ennen kuin joku ehtii huutaa ”sehän on poikkeus!” niin voi todeta että niin on sekin jos ei tiedä pitäisikö käydä poikien vai tyttöjen vessassa. Ja luultavasti vielä yleisempi poikkeus – minä tiedän useampia yksimunuaisisia kuin sukupuolestaan epävarmoja.
Käytännössä luulen, että opettajat eivät voisi vähempää välittää, ainakaan täysijärkiset sellaiset. Periaatteessa määräyksen kirjain täytetään, mutta käytännössä toimitaan kuten ennenkin.
Tulee mieleen juttu Alabamasta rotuerottelun päätyttyä. Koulubussin kuljettaja ilmoitti: ”Tästä lähtien täällä ei enää jaotella mustiin ja valkoisiin. Sovitaan että kaikki ovat väriltään vihreitä. Ja sitten kyytiin, tummanvihreät taakse ja vaaleanvihreät eteen…”


8. Monikulttuurisia arvoja

Kun jatkuvasti hoetaan, miten paljon meillä on opittavaa muista kulttuureista, niin Nigerian presidentti näyttää kelpo esimerkkiä. Eipä taida Nigerian kouluhallitus antaa sukupuolineutraaleja ohjeita, kun presidentti ilmoittaa että vaimon paikka on nyrkin ja hellan välissä. Välillä naisilla on hankala tapa pyrkiä pois keittiöstä, mutta ongelma yleensä ratkeaa lyhentämällä kettinkiä. Siinä oppia suomalaismiehille, eiköhän mustan makkaran suosio vähene kun me kalpeanaamat otetaan naisia kohtaan sama asenne!


9. Put in

Vladimir Putin on vihdoin saatu oikeuden eteen rikoksistaan! Tosin pidätyskuvassa näyttää siltä, että Volodja on nukahtanut solariumiin. Todellisuudessa hän on floridalainen mieshenkilö, joka käyttäytyi sopimattomasti julkisella paikalla. Kyseessä ei siis ollut Kriminaali vaan kriminaali.


10. Hei, me ohitetaan!

Kojelautakameraan tallentui ohitus, jossa vetäistään oikealta pientareen kautta törkeää ylinopeutta. Näitähän näkee. Mutta se, mikä tuossa uutisessa nyppäisi pahemman kerran, olivat kommentit. Niissä oli ymmärretty ohittajaa ja moitittu videon lataajaa. Tyypillinen ymmärtävä kommentti totesi, että ”olihan pientareella tilaa eikä mitään käynyt, kyllä kokenut kuski näkee että onnistuu”. Totta. Mutta eihän siitä olekaan kyse. Kuvitelkaa huviksenne, mitä tapahtuisi jos kaikki ajaisivat noin. Tai edes parikymmentä prosenttia. Meillä on tietyt yhteisiksi sovitut säännöt ja niiden noudattaminen takaa sen, että liikenteessä sattuu kohtuullisen vähän kolareita. Jos parikymmentä prosenttia ajaisi aina muutaman kympin ylinopeutta ja ohittelisi oikealta ”kun ei näytä ketään olevan pientareella”, niin kyllä muuten rytisisi. Yhtä holtitonta pystytään väistämään, mutta kymmenen holtitonta ei pysty väistämään toisiaan.


11. On maamme köyhä, siksi jää

Hesari oli löytänyt köyhän ja haastatellut. Otsikkona oli Seitsemän vuotta ilman tuloja - köyhyys uuvuttaa ja tekee tyhmäksi. Aiemmin mm. it-alalla työskennellyt mies on ollut seitsemän vuotta ilman säännöllisiä tuloja ja elää kieltämättä tiukilla. Tekee kaikkea, mitä "hyvää tarkoittavat hölmöt" aina kehottavat köyhiä tekemään, kuten käy kalassa, kerää pulloja ja marjoja. Olen siis minäkin ilmeisesti hyvää tarkoittava hölmö, kun noin neuvoisin. Ja olen tehnyt itsekin. En kyllä tajua, mitä haittaakaan noista toimista voi olla. Ikävä juttu toki, ajattelin lukiessani. Aina siihen asti, kunnes törmäsin lauseeseen "Hovila kertoo nauttivansa tavallaan sissielämästä kahden koiransa kanssa". Jumalauta! Jos minulla olisi ollut koira silloin kun olin köyhä, olisin syönyt sen.


12. Olen köyhä urheilija mä vain…

Yle selvitti suomalaisten olympiaedustajien tuloja. Jälki voi olla yllätys ihmisille. Esimerkiksi yleisurheilun eräs olympiaedustaja tienasi 1200 euroa kuussa. Eikä tämä ole mitenkään poikkeus. Kun syytetään, että suomalaiset eivät pärjää, niin mietipä omalle kohdalle. Kun lukio on käyty, on päätettävä tähtäätkö maailman huipulle. Jos tähtäät, niin menet seuraavat viisi vuotta urheilun etkä opiskelun ehdoilla. Ja tienaat murusia. Kun urheilu-ura on sitten loppu, aloitat siitä mistä ikätoverisi aloittivat kaksikymppisinä – ilman säästöjä lisäksi. Ja tämä koskee niitä, jotka ovat huipulla. Jos olet SM-tason yleisurheilija mutta et arvokisaedustaja, urheilusta saatavat tulot eivät yleensä yllä nelinumeroisiin lukuihin – vuodessa. En sano että urheilijoille pitäisi syytää rahaa. Mutta sanon että miettikää mitä vaaditte. Suomalainen yleisurheilija urheilee rakkaudesta lajiinsa ja maksaa siitä. Panostaminen urheiluun on taloudelliselta odotusarvoltaan negatiivinen valinta.


13. Maratonin ME Suomeen!

Jussi Kallioniemi juoksi maratonin ME:n. Ei, kaksi tuntia ei kuitenkaan alittunut eikä ollut edes lähellä. Aika oli 4.34.32. Mutta se on juostu 27-kiloinen rinkka selässä. ME vietiin japanilaiselta, jonka aika oli vajaat viisi minuuttia huonompi. Sen verran asiaa kokeilleena voin sanoa, että suoritus on aivan helvetin kova. Sattuneista syistä epäilen, että olisin itse ollut parhaassa kunnossani tässä lajissa aika kova luu. Silti viisi tuntia olisi ollut tekemätön paikka ja kuuden tunnin rajakin siinä ja siinä. Mutta siinäpä maratonsuoritus, johon eivät Etiopian ja Kenian pojat pysty!


14. Lakki päästä

Linkki vie Youtube-dokumenttiin amerikkalaisesta yliopistojuoksija Kayla Montgomerysta. Ei sinänsä mikään maailmanhuippu, mutta yliopistonsa paras. Parikymppisen juoksijan parhaat tulokset ovat 3000 metrin 9.58,21, jolla oltaisiin Suomen tämän vuoden tilastoissa kymmenennellä sijalla, 5000 metrin 17.16,82, vastaavasti kahdeksas ja 10 000 metrin 37.52,20, vastaavasti viidestoista. Erikoisen tapauksesta tekee se, että hän sairastaa MS-tautia. Juostessaan hän kadottaa tunnon jaloistaan ja päätyy asentotunnottomuuteen, jonka takia maalissa valmentajan on napattava hänet syliinsä, muuten hän menisi nurin. Kova likka.


15. Rasvaa

Hiihtäjien pitäisi pitää rasva suksissaan, mutta Therese Johaug meni voitelemaan myös huulensa. Tämä on ainakin virallinen selitys kärylle. Hups, että sattuikin. Ei voi muuta kuin todeta, että mitä paskapuhetta. Itse en ole maailmanhuippuja valmentanut, mutta voin vakuuttaa että SM-tasollakin joka helvetin kerta kun pitää käyttää jotain lääkettä, niin ADT:n kiellettyjen ja sallittujen aineiden lista syynätään tarkkaan. Ei tuollaisia virheitä saa tapahtua ja urheilija on itse vastuussa siitä, mitä käyttää. Tosin ihan kaikkea ei voi testata. Uusin teoria on se, että rasvan dopingaineet voivat siirtyä urheilijaan suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Luulen että Theresen tapauksessa halukkaista testaajista ei ole puutetta.


16. Loppukevennys

Sananmukaisesti kevennys. Uutinen on kyllä jo viime kesältä, jolloin ruotsalainen jalkapalloilija teki kohtalokkaan virhearvion. Luuli tuhnuksi, olikin paukku. Käsittääkseni sääntökirjassa ei suoranaisesti kielletä kemiallisten aseiden käyttöä, mutta tapaus ilmeisesti tulkittiin epäurheilijamaiseksi käytökseksi. Ainakin koska erotuomari sattui kuulemaan ja antoi punaisen kortin. Hajun määrästä ja siitä vaikuttiko se erotuomarin päätökseen, ei ole tietoa.
Lisäys 21.10.2016: Unohtui mainita, että pelaajan edustaman seuran nimi oli mitä sopivimmin Pershagen SK.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Uusinta: Mutta tämä on minun elämäni!

Lukijalle: Tämä vuoden 2009 viimeinen blogiteksti oli eräänlainen vastalauseeni nykyajan individualismille. Kun nyt luin sen uudelleen, totesin että se on yksi niistä harvoista kirjoituksista, joihin ei tarvitse tehdä pilkunkaan verran muutosta. Yleensä on käynyt niin, että peruslinja on vuosien varrella pysynyt samana, mutta yksityiskohtien osalta näkemys on tarkentunut. Tähän ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Ei, vaikka tekstin kirjoittamisen jälkeen oma tilanne on muuttunut. Nykyään olen sukupolvien välisen ketjun ensimmäinen lenkki, sillä yksikään esivanhemmistani ei enää ole elossa. Ja minusta eteenpäinkin on useampi lenkki kuin tekstin kirjoittamisen aikaan, sillä lapsia on enemmän:

Tuttu lause kaikille meille, joilla on sisäänrakennettu taipumus neuvoa muille ihmisille miten heidän tulisi elämänsä elää. Erityisen usein lausetta käytetään tilanteessa, jossa sen lausuja ei kykene esittämään toiminnalleen mitään järjellistä perustetta.

Isä 20-vuotiaalle:
- Kyllä sinun Jatta pitäisi opiskellakin eikä vain bilettää kavereiden kanssa.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Opettaja 14-vuotiaalle:
- Toni, tupakan polttaminen ei tee sinulle hyvää ja se on sitä paitsi koulun järjestyssäännöissä ehdottomasti kielletty.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Vaimo miehelle:
- Voisit Arto välillä viettää aikaa lastesi kanssa etkä aina mennä kavereiden kanssa kaljalle.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Sosiaalivirkailija asiakkaalle:
- Henna, pikavippien ottaminen kännykällä ei ole se paras tapa hoitaa taloutta.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Äiti 35-vuotiaalle:
- Kuules nyt Maija, ei työ ole koko elämä. Milloinkas minä saan niitä lapsenlapsia?
- Mutta tämä on minun elämäni!

Ei se ole. Siis sinun elämäsi. Se on sinun geeniesi elämä. Ja sinun geenisi ovat sinun jokaisen esivanhempasi elämää. Sinä, juuri sinä, olet vastuussa elämästäsi jokaiselle esivanhemmallesi. Puoleksi äidillesi, puoleksi isällesi. Neljäsosalta jokaiselle isovanhemmallesi. Kahdeksasosalta jokaiselle isoisovanhemmallesi ja niin edelleen.

He ovat panostaneet sinuun. Useimmiten vanhempasi eniten. Toki on joitakin, jotka vanhemmat ovat hylänneet tai kaltoin kohdelleet. Mutta hekin ovat osa ketjua, jossa joku on huolehtinut lapsestaan. Sinuun on kohdistettu odotuksia ja toiveita. Myös välillisesti. Isomummisi on pidellyt vaariasi sylissään ja ajatellut, mitähän tuon pikkuisen lapsenlapsista joskus tulee.

Mietin joskus, mitä joku esivanhemmistani tuumailisi, jos saisi katsella elämääni jonkin aikaa minun silmilläni.
Isoisäni, jota en koskaan tuntenut. Mitä hän ajattelisi, jos kulkisi päivän sisälläni salamatkustajana, riuhtaistuna irti keskeltä talvisotaa ollessaan samanikäinen kuin minä nyt?
Mummoni isä, joka oli melko tarkkaan tasan sata vuotta vanhempi kuin minä?
Isänisänisän...isänisä, joka muutti siinä neljäsataa vuotta sitten suvun kantapitäjästä ja aloitti sukuhaaran, joka kasvoi suvun suurimmaksi?

Olisivatko he hämmentyneitä nykyajan elämän kiihkeästä rytmistä? Ainakin ihmettelisivät kaikenlaisia tekniikan saavutuksia. Kummastelisivat jälkeläisensä kykyä ajaa autoa, käsitellä tätä kummallista vekotinta jolla ajatukset muuttuvat näppäilemällä tekstiksi. Kenties he olisivat odottaneet maailman muuttuvan, mutta tuskin tällä tavalla ja näin paljon.

Oleellinen kysymys olisi silti: olisivatko he ylpeitä tavasta, jolla elän? Tyytyväisiä siihen, millainen mies heidän jälkeläisestään on tullut?

Tämä kysymys kannattaa jokaisen esittää itselleen säännöllisin väliajoin, kuvitellen eri aikakausilta olleita edesmenneitä sukulaisiaan siihen vastaamaan. Jos uskoo heidän olevan tyytymättömiä siihen, millainen ihminen on, on syytä katsoa peiliin ja kysyä, kuinka minun on muututtava.

Eikä kyse ole ainoastaan esivanhemmista. Jokainen meistä on vastuussa elämästään lapsilleen, lapsenlapsilleen ja kaikille tuleville sukupolville.

Kysy itseltäsi: kun lapsenlapseni kertoo sadan vuoden kuluttua minusta omalle lapselleen, onko hänellä kerrottavana jotain esikuvallista - vaikka se olisi sitten vain valikoitu ja kaunisteltu osa minua. Vai onko hänen vaiettava tai valehdeltava? Tai mikä pahinta, onko minusta jäänyt mitään kerrottavaa?

Jatta käyttää vapaa-aikansa ja osan opiskeluajastaankin bilettämiseen. Mitä hänen isoisovanhempansa ajattelisivat alkoholinkäytöstä? Ehkä juhliminen menee niin överiksi, että opinnot keskeytyvät ja Jatta viettää loppuikänsä roikkuen työttömyyskorvausten ja pätkätöiden välillä. Miten käy Jatan lapsille, jos hän tulee raskaaksi ja käyttää - vaikka tietämättään - alkoholia raskausaikana?

Muuttuvatko Tonin tupakointikokeilut pahaksi tavaksi? Kenties hän käyttää esivanhempiensa keräämän perintöomaisuuden päihteisiin ja makeaan elämään. Millaisen esimerkin Toni antaa omille lapsilleen? Isien päihteidenkäyttötavat yleensä periytyvät esimerkin myötä jälkikasvulle.

Paheksuvatko Arton appivanhemmat - luultavasti omatkin vanhemmat - hänen tapaansa laiminlyödä perheensä? Ehkä avioliitto ajautuu kriisiin ja eroon hänen vastuuntunnottomuutensa takia. Mitä tapahtuu Arton lapsille, toistavatko he omissa parisuhteissaan vastuutonta ja rikkinäistä mallia.

Hennan isovanhemmat ovat aikoinaan rakentaneet rintamamiestalon hartiapankkiperiaatteella ja maksaneet tunnollisesti velkansa. Jos he tietäisivät tyttärentyttärensä velkakierteestä, he häpeäisivät. Jo ajatuskin lapsenlapsesta sosiaalivirkailijan juttusilla rahaa kinuamassa olisi pöyristyttävä. Onneksi Hennan talous pelastuu, kun isovanhempien kuoltua hänen äitinsä siirtää perinnön yhden sukupolven yli. Mutta Hennan lapsenlapsilla ei ole rikasta mummoa.

Toistasataa vuotta sitten eläneelle Maijan mummon mummolle ajatus 35-vuotiaasta vanhapiiasta, joka ei edes halua naimisiin tai ainakaan lapsia, ei olisi kauhistuttava. Se olisi yksinkertaisesti käsittämätön. Maijan jälkeläisten mielipidettä asiasta emme saa koskaan tietää.

Jatat, Tonit, Artot ja Hennat aiheuttavat ongelmia paitsi itselleen, myös yhteiskunnallemme. Onneksemme heidän vastapainonaan on Sinejä, Juhoja, Oskareita ja Elinoita, jotka hoitavat asiansa hyvin ja joista heidän esivanhempansa olisivat ylpeitä. Jattojen, Tonien, Artojen ja Hennojen lapsissa on kuitenkin toivoa.
Todellinen ongelma ovat Maijat. Ei lapsia, ei toivoa.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Välihuomautus 97: Painajaisia

Törmäsin nettisarjakuvaan tai oikeastaan pilapiirrosblogiin nimeltä Finnish Nightmares.

Piirrosten päähenkilö Matti on vähän kuin suomalainen versio Mr. Beanista eli Nolojen tilanteiden miehestä. Tilanteet, joihin hän joutuu, ovat kuitenkin noloja vain introvertin mielestä. Eli tyypillisen suomalaisen. Nauraa rätkätin moneen kertaan kuvia katsellessa. Tilanteet olivat kovin tutun oloisia. Etenkin nuoruusvuosilta, keski-ikäistyttyä ei enää asioista niin välitä.

Kuinka hyvin Matti sitten kuvaa suomalaista elämää? Tämähän piti tietysti tutkia tilastollisesti. Laskin kaikki piirrokset, jotka olivat varsinaisia vitsejä eivätkä blogissa joskus esiintyneitä sen taustaa kertovien juttujen kuvituksia. Katsoin kuinka moni niistä kuvaa tilannetta, johon olen ainakin kerran elämässäni joutunut.

Saldo koettuja - vieraita oli 30 - 5.

Jos nuo piirrokset eivät kuvaa suomalaisuuden pimeitä puolia, niin en tiedä mikä sitten kuvaisi.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Monta pientä elefanttia marssi näin

Suomalainen vihervasemmisto eli ns. uuskommunistit janoavat rasismicaustia niin kiihkeästi, että pieninkin mahdollisuus yritetään hyödyntää. Loistavana esimerkkinä tästä, niin yrityksestä, sen epäonnistumisesta kuin jälkihoidostakin vasemmistoliiton vaikuttaja Veronika Honkasalon tuorein tempaus paikallisjunassa.
Konduktööri oli käräyttänyt lauman arabeja ilman matkalippua ja määrännyt nämä poistumaan junasta, kun Honkasalo ryntäsi viereisestä osastosta paikalle kuin pentujaan puolustava tiikeri. Junan konduktööri eli ”kippari” sai niskaansa rajun rasismisyytösryöpyn eikä tilanteessa paljon selitykset auttaneet (mitä pirun selittämistä työtään tekevällä virkamiehellä muuten on ulkopuoliselle noin ylipäätään?). Honkasalo veti ”olen kaupunginvaltuutettu” –kortin esiin rasismikortin pariksi, jolloin kippari toimi kuten kelpo virkamiehen pitää eli tarkisti myös kaupunginvaltuutetun matkalipun. Tämä on tasa-arvoa parhaimmillaan.

Tapauksen jälkeen Honkasalo raivosi Facebookissa rasismista ja vaati VR:ltä kipparin päätä pölkylle, noin vertauskuvallisesti. Pääasiallinen syytös oli se, että muiden kuin arabien matkalippuja ei tarkistettu. VR reagoi nopeasti. Henkilöstöjohtaja Otto Lehtipuu kirjoitti Honkasalon Facebook-sivulle selvittävänsä asian. Kun luin hänen aloituksensa, aloin heti nauraa. Siinä hän totesi Honkasalon nostaneen esiin tärkeän asian. Tämä oli niin tyypillistä Lehtipuuta, ettei paremmasta väliä. Eli annetaan vastapuolelle siimaa ja tyydytys siitä, että häntä kuunnellaan. Olen usein ihmetellyt, miksi noin fiksu ja oikeudenmukainen mies on vihreissä.
Selvityksessä kävi sitten täsmälleen kuten odottaa sopi. Kuvanauha paljasti, että kippari oli tarkistanut kaikkien muiden matkustajien liput ensin ja vasta sitten irakkilauman. Lehtipuu laittoi tiedot asiasta Honkasalon Facebook-sivulle, joka piakkoin katosi. Onneksi se kuitenkin oli jo kaapattu turvaan. Lähetti Honkasalo tosin vaatimattoman anteeksipyynnön, jossa totesi ”tulkintani olleen virheellinen”. Viesti jatkui kuitenkin toteamuksella, että ”koin kuitenkin tilanteen, kohtelun ja asiakaspalvelun epäasiallisena ja halusin puuttua siihen.”

Tämä on niin tyypillistä uuskommunistien toimintaa. Se, miltä tuntuu, on paljon tärkeämpää kuin se, miten asiat todella ovat. Ja omaa virhettä peitellään viimeiseen asti, vieläpä jäljet hävittäen.

Kipparin ammattitaitoa ei taas voi muuta kuin ihailla. Kaveri näki varmasti, että irakilaiset menevät pummilla. Sen havaitseminen on osa ammattiosaamista. Silti hän oli tarpeeksi fiksu siihen, että varmisti selustansa ja tarkasti ensin muiden matkaliput. Jos hän olisi tarkistanut ensin irakkien matkaliput ja olisi syntynyt äläwäbälä – kuten syntyikin ja tämähän Honkasalon hyeenana haaskalle houkutti – häntä olisi voitu syyttää rasismista, kun ei tarkistanut muiden matkalippuja. Eihän hän mitenkään olisi tämän jälkeen ehtinyt, kun irakkijengi olisi vaatinut kaiken huomion. Vielä kannattaa huomata, että hän oli poistamassa matkaliputtomia junasta ilman sakkomaksua. Konduktöörillä ei toki tällaista ole mahdollista määrätäkään, mutta hän ei edes yrittänyt kutsua tarkastajaa paikalle. Tämäkin osoittaa viisautta, sillä tarkastusmaksun määrääminen irakeille olisi vain tuottanut lisää byrokratiaa, jonka maksamme me veronmaksajat. Kuten olisimme maksaneet sen tarkastusmaksunkin.

En tiedä kuinka tiheään tahtiin pääkaupunkiseudun paikallisjunissa konduktöörit ja tarkastajat liikkuvat. Olen äskettäin sellaisella matkustanut ja silloin ei ollut kumpiakaan liikkeellä. Lippu oli kyllä kunnossa. Voi toisaalta olla, että tarkastajat tekivät etnistä piiloprofilointia eivätkä olleet aamukahdeksalta liikkeellä. Kuten eivät ole turvapaikkaläpsyttelijätkään – koko lähes täysi vaunuosasto koostui pottunokista. Tuntui melkein kuin olisi ollut liikkeellä suomalaisessa kaupungissa. Iltapäivällä näkymä rautatieasemalla oli sitten väestötieteelliseltä jakaumaltaan ihan toisenlainen. Tässä olisikin täältä Voiman Pimeältä Puolelta ilmainen vinkki höyrähtäneille: valittakaa rasismista sillä perusteella, että tarkastajia liikkuu silloin kun toiseustoteemit ovat liikkeellä, kun taas aamuisin pelkkien työssäkäyvien liikkuessa tarkastajia ei näy.

Etnisen profiloinnin kieltäminen on hidastanut huomattavasti tarkastajien työtä. Etenkin kun uskon, että tarkastajat eivät profiloi etnisesti. He vain joutuvat rasismisyytösten pelossa tarkastamaan kaikenlaisia sen sijaan että keskittyisivät epäiltyihin. Kyllä konduktöörin, poliisin, myymäläetsivän, tullivirkailijan ja muiden vastaavien ammattitaitoon kuuluu nähdä päältä, ketä kannattaa epäillä ja ketä ei. Esimerkiksi allekirjoittanutta ei koskaan poimita tarkastukseen missään otannassa, paitsi kokonaisotannassa ja täydellisessä satunnaisotannassa. Mutta jos tarkastajalla on omaa päätösvaltaa, minua ei tutkita. Näytän ilmeisesti liian tyhmänrehelliseltä. Enkä usko että tämä muuttuisi mihinkään, vaikka tukka olisi tumma ja rusketus kolme pykälää vahvempi. Pitäisi joskus piruuttaan pukea Salli Brown siihen tietyn vähemmistön muutaman bruttorekisteritonnin vetoiseen perinneasuun ja katsoa kaupungin Prismassa, lähteekö etsivä seuraamaan. Ja vastaavasti laittaa ravi-Amanda tyylikkääseen jakkupukuun ja katsoa, saako sillä kertaa tehdä ostoksensa rauhassa. Luulen että vastaus molempiin kysymyksiin olisi kyllä. Eli kyse ei ole rodusta, vaan ulkoisesta olemuksesta. Varkaan uniformu on varkaan uniformu, vaikka se olisi kenen päällä.

Mietitäänpä vielä kerran äskeisen konduktöörin suorittamaa tarkastusta. Vaunussa oli siis ilmeisesti A) etnisesti suomalaisen näköisiä ja B) etnisesti arabin näköisiä. Ainakin julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan ryhmästä A ei kukaan matkustanut pummilla ja ryhmästä B näin tekivät kaikki. Tästä voivat kaikki tilastollista todennäköisyyttä tuntevat vetää johtopäätöksensä mahdollisen etnisen profiloinnin toimivuudesta. Ja juuri sen takia konduktöörejä on ohjeistettu tarkistamaan kaikki: jos tarkastaisi vain epäilyttävät, seulaan tarttuisi suhteettoman suuri osuus tietynlaisia matkustajia.

Mutta pienikin rasismi tai edes epäily rasismiksi riittää keppihevoseksi. Erinomaisin esimerkki oli tämä ”runopoika-Jimin” kuolema. Siis mitä tapahtui? Tunnettu väkivaltarikollinen potkaisee häntä sylkenyttä narkkaria, joka kaatuu katuun. Kaveri hoidetaan sairaalassa ja kuolee viikkoa myöhemmin toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Ja vihervasurit lähtevät rasismin vastaiselle marssille.
Jos vihervasurit tekivät itsensä naurettaviksi, niin vielä pahemmin mokasivat kansallismieliset. Sun Tzu sanoo, että tehokkain tapa on hyökätä vihollisen strategiaa vastaan. Vihervasurien strategia on yrittää niputtaa kaikki suomalaisten etua ajattelevat yhdessä SVL:n kanssa samaan nippuun. Nyt olisi ollut sauma iskeä tähän. Olisi pitänyt sanoutua totaalisesti irti SVL:stä, yrittää saada järjestö tuhotuksi ja saada näin suomalaisten etujen puolustajan viitta harteilleen. Mutta ei. Mitäpä mennään tekemään? Järjestämään vastamielenosoituksia.
Kannattaisi katsoa historiasta, mitkä ovat ne porukat jotka mielenosoituksissa marssivat. Kommunistit. Natsit. Ydinvoiman vastustajat. Turkistarhaterroristit. Muut hörhöt.
Tolkun ihmiset pysyttelevät poissa, kun taas tyhmä sopulilauma ryntää paikalle. Siksi järkiporukan mielenosoitukset on tuomittu epäonnistumaan. Eivät ne vedä väkeä. Meillä on muutakin tekemistä kuin marssia mielenosoituksissa, kuten tehdä töitä ja huoltaa perhettä. Mielenosoitukset on tarkoitettu työmarkkinatukivetoisille vallankumouksellisille.

Toki on ymmärrettävää, että tässä tuppaa olemaan jo kolmas varapäre käytössä ja silloin täysijärkinenkin ryhtyy joskus puuhaamaan jotain niin älytöntä kuin mielenosoitus, vaikka ne pitäisi jättää hörhöporukalle. Jonka logiikka on joltain muulta planeetalta. Kun suomalainen väkivaltarikollinen potkaisee suomalaista narkkaria, kyseessä on rasismi jota vastustamaan masinoidaan tuhansien mielenosoitus. Samaan aikaan Otanmäessä kaksi maahantunkeutujaa ryöstömurhaa suomalaisen, eikä kukaan noista tuhansista lotkauta korvaansa. Kuitenkin tämä tapaus on täysin selvä eikä sitä olisi koskaan sattunut ilman maahantunkeutumisia. Kun taas Helsingin tapauksessa kuolinsyystä ei ole vieläkään mitään tietoa. Ja sitä paitsi jos kuolinsyyksi kuitenkin osoittautuu tuo onneton potku, niin mitä jää viivan alle? Yksi väkivaltarikollinen linnaan ja yksi narkkari vähemmän kadulla. Tätä voisi sanoa win-win –tilanteeksi.

Samoin kuin Otanmäen ja Helsingin tapauksia ja niiden seurauksia sopii vertailla ja asettaa oikeaan perspektiiviin, voi miettiä myös Honkasalon junacaustiyrityksen kanssa samaan aikaan tapahtunutta Puotilan kappelin murhaa, jossa arabi meni ja tappoi täysin sattumalta kohdalle osuneen 86-vuotiaan suomalaismiehen. Molemmista nousi suunnilleen samanlainen kohu. Toinen oli siis olematon tapaus, jonka käyttöarvo perustuu argumentteihin ”musta tuntui pahalta” ja ”niin olisi saattanut tapahtua”. Toinen oli harvinaisen raakalaismainen murha. Jälkimmäisen tekijän kirjoitukset Facebookissa ja muualla antavat kyllä ihan riittävästi viitteitä siitä, että teko ei ollut mitenkään sattuma, vaan rasistisesti suomalaisiin kohdistuva. Kuitenkin koko juttu nousi otsikoihin vain sen takia, että tutkiva journalismi – eikä tällä tarkoiteta valtamediaa - sai vihiä tekijän aiemmasta kuuluisuudesta. Al-Mehsen oli näet aiemmin esiintynyt Palefacen rasisminvastaisella musiikkivideolla Emme suostu pelkäämään. Tästä voisi todeta, että olisiko sittenkin kannattanut pelätä? Paleface itse oli kovasti pahoillaan tapahtuneesta. Hän sai melkoisen ryöpyn niskaansa. Tässä asetun kyllä häntä puolustamaan, vaikka en miehestä totisesti pidäkään. Ei ole Palefacen vika, jos hänen videollaan esiintynyt mies tekee raa’an murhan. Itse asiassa jos rap-videolla esiintyy parisenkymmentä afrikkalaista tai lähi-itäläistä, niin on lähes tilastollinen mahdottomuus että joukossa ei olisi yhtään väkivaltarikollista.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Uusinta: Toi löi ekax takasin

Lukijalle: Loogisesti ottaen on itsestään selvää, että kuljemme kohti seuraavaa sotaa. Tuskin nimittäin sitä viimeistä on käyty. Tässä odotellessa voi muistella tällä reilun neljän vuoden takaisen jutun myötä, että sotia on aloitettu paljon huonommistakin syistä kuin nykyään olisi tarjolla:

Maailmassa on käyty tuhansia sotia, joiden aloittamiseen on ollut aina syynsä. Tässä kymmenen sotaa, joiden syynä on ollut harvinaisen vähäjärkinen casus belli.


10. Balkanin sodat 1912-13

1900-luvun alkupuoliskolla Balkanin niemimaan valtiokartta oli kovin erilainen kuin nykyään, erilainen kuin ennen Itä-Euroopan mullistuksia, erilainen kuin ennen toista maailmansotaa ja jopa erilainen kuin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kreikka oli niemenkärjessä yksin ainoana rajanaapurinaan Osmanien valtakunta eli Turkki. Turkin Euroopan puoleisen alueen pohjoisnaapureita puolestaan olivat Bulgaria, Serbia, Itävalta-Unkari ja Montenegro.

Turkki oli hävinnyt sodan Italiaa vastaan 1911-12, mikä Italian sotahistoria tuntien oli saavutus sinänsä. Tästä rohkaistuneina Kreikka, Bulgaria, Serbia ja Montenegro vetivät oikeat johtopäätökset, löivät hynttyyt yhteen ja päättivät vallata Turkin Euroopan puoleiset alueet.

Ensimmäisenä liikkeelle lähti Montenegro, joka julisti Turkille sodan 8.10.1912. Muut kolme liittolaista hyppäsivät mukaan 17.10. Alkumenestys oli huomattava; Skopje ja Saloniki vallattiin. Aselevosta sovittiin 3. joulukuuta. Turkki lähti mukaan rauhanneuvotteluihin, joiden seurauksena Albania sai itsenäisyyden ja Turkki luopui Euroopan puoleisista alueistaan Dardanelleja ja Konstantinnopolia lukuun ottamatta. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy lopulliseen sopimukseen, vaan ne katkesivat 23.1.1913. Aselepo raukesi 3.2.1913 ja taistelut jatkuivat. Asioiden sotkemiseksi joissakin lähteissä kahden kuukauden tauon jälkeen jatkuneet taistelut lasketaan omaksi sodakseen nimellä Toinen Balkanin sota, jolloin vastaavasti myöhempi sota tunnetaan nimellä Kolmas Balkanin sota. Uudet taistelut päättyivät rauhaan 30.5.1913 jo aiemmin sovituin aluemuutoksin.

Vaan eipä aikaakaan, niin taas rytisi. Bulgaria oli tyytymätön rauhanneuvottelujen tuloksiin muiden maiden saatua reilusti enemmän hyötyä. 16.6.1913 Bulgaria hyökkäsi Serbiaan ja Kreikkaan. Montenegro riensi Serbian avuksi ja Turkki tuli sotkemaan pakkaa hyökkäämällä sekin Bulgariaan. Myös Romania riensi apajille. Toisen (tai kolmannen, laskutavasta riippuen) Balkanin sodan lopputulos oli odotettu, bulgaarit ottivat pahasti selkäänsä. Aselepo solmittiin 31. heinäkuuta ja seuranneessa rauhassa Bulgaria menetti suurimman osan Ensimmäisessä Balkanin sodassa saamistaan alueista. Montenegro, Serbia ja Kreikka jakoivat Bulgarian uudet alueet keskenään, mutta kiitos Venäjän tuen Bulgaria sai pitää osan itsellään. Romania sai Dobrudzan alueen Bulgarialta ja Albanian itsenäisyys vahvistettiin.


9. Sansibarin sota

Nykyisin Tansaniaan kuuluva Sansibarin saaristo oli, uskomatonta kyllä, arabimaa. Pääsaari Sansibar oli ollut omanilaisten sulttaanien hallinnassa vuodesta 1698. Samalla se toimi myös arabien orjakaupan keskuksena, mikäli tämä nykyään poliittisesti epäkorrekti totuus sopii paljastaa. Britit olivat tapansa mukaan tunkeneet nokkansa joka paikkaan, niin Sansibariinkin, jossa heillä oli joltisenkinlaista vaikututusvaltaa sulttaanin touhuihin.

1896 entinen sulttaani heitti lusikkansa nurkkaan, mahdollisesti sitten vallan kaapanneen veljenpoikansa Khalid bin Bargashin suosiollisella avustuksella. Kuningatar Viktoria ei ollut huvittunut. Britannia esitti uhkavaatimuksen, mutta sulttaani kieltäytyi luopumasta vallasta. Aikarajan mentyä umpeen 27. elokuuta kello yhdeksän brittilaivasto avasi tykkitulen ja maihinnoussut merijalkaväki aloitti hyökkäyksen kohti sulttaanin palatsia. Sulttaani noudatti arabien perinteistä taktiikkaa ja juoksi karkuun ensimmäisen laukauksen kuultuaan. Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin Sansibar antautui.

Sodan lopputulos oli 500 kuollutta tai haavoittunutta sansibarilaista ja yksi haavoittunut britti. Tästä voidaan päätellä, että sansibarilaisilla ei ollut paljon käyttöä Gatling-konekivääreillään tai sitten tähtäys oli musliminormin mukaisesti luokattoman huonoa. Sansibar jatkoi virallisesti sulttaanikuntana, mutta de facto siitä tuli Britannian siirtomaa.


8. Chinchasaarten sota

Etelä-Amerikan valtiot itsenäistyivät 1800-luvun alkupuolella Espanjan hallusta ja sekös espanjalaisia nyppi. Revanssihenki eli vielä pitkään ja niinpä tilaisuuden tullessa Espanja oli valmis yrittämään uudelleen jalansijaa maanosassa, mutta lievänä haittana oli Monroen oppi, jonka mukaan Yhdysvallat suojeli Etelä-Amerikkaa eurooppalaisilta valtapyrkimyksiltä.

Hyvä tekosyy tarjoutui 1863, jolloin Yhdysvallat olikin sopivasti sotkeutunut omaan sisällissotaansa. Perulaisessa pikkukaupungissa syntyi mellakka, jossa kaksi espanjalaista joutui tappeluun 40 perulaisen kanssa. Toinen espanjalaisista kuoli. Etelä-Amerikassa vierailulla ollut espanjalainen laivasto-osasto purjehti Peruun ja vaati hyvitystä. Kun hyvitystä ei tullut, osasto purjehti merelle ja valtasi guanon louhinnasta tunnetut Chinchasaaret. Linnunpaskan päällystämien, puolustamattomien saarten valtaaminen ei kuulosta kovin merkittävältä operaatiolta, mutta todellisuudessa kyseisten saarten guanotuotanto toi 60 % Perun valtion tuloista. Siinä sivussa Espanjan laivasto sulki Perun merkittävimmät satamat.

Muissa Etelä-Amerikan valtioissa nousivat antiespanjalaiset tunteet pintaan. Jo ennen sodanjulistusta Espanjan laivasto kärsi nöyryyttävän tappion Chilelle Papudon taistelussa 7. marraskuuta 1865. Peru ja Chile ryhtyivät sotaan Espanjaa vastaan seuraavan vuoden alussa. Ecuador liittyi mukaan tammikuun lopussa ja Bolivia (jolle kuului vielä tuolloin rannikkoa) maaliskuussa. Seurasi muutamia rannikkokaupunkien pommituksia ja pari laivastotaistelua, kunnes Espanjan laivasto vetäytyi tukialueen puuttuessa Filippiinien kautta emämaahan. Rauhansopimukset solmittiin toistakymmentä vuotta myöhemmin.


7. Italian-Kirkkovaltion sota

Italian yhdistyttyä pikkuvaltioista jäi maan keskelle vielä paavin hallitsema Kirkkovaltio. Yhdistymisen aikana Italia (siis lähinnä Sardinia) oli saanut tukea Ranskalta, eihän italialaisten sodankäynnistä ilman apuja olisi mitään tullutkaan. Kirkkovaltio jäi kuitenkin itsenäiseksi, koska siellä sattui olemaan ranskalainen varuskunta, joten italialaiset eivät uskaltaneet vallata sitä. Saksan-Ranskan sodan puhjettua 1870 Napoleon III kutsui Roomassa olleen varuskunnan kotimaahan hätiin, jolloin Italia päätti tarttua tilaisuuteen. Italian armeija ylitti Kirkkovaltion rajan, jolloin paavi koetti välttää verenvuodatusta ja komensi armeijansa vetäytymään Roomaan. Italialaiset piirittivät kaupungin, mutta eivät välittömästi uskaltaneet hyökätä, olihan heillä vain nelinkertainen ylivoima. Paavi päätti antautua, mutta vasta kun joukot olisivat kunnian nimisä esittäneet edes nimellistä vastarintaa. Kolmen tunnin tykistökeskityksen jälkeen Italian armeija marssi kaupunkiin. Taistelussa kaatui 19 paavin miestä ja 49 italialaista. Tämän sankarillisen esityksen ansiosta lähes jokaisessa italialaisessa kylässä on katu nimeltä via XX Settembre.


6. Suomen ja Iso-Britannian sota

Suomen liityttyä operaatio Barbarossaan länsiliittoutuneet suhtautuivat ymmärtäväisesti talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaukseen, mutta varsin nihkeästi etenemiseen Neuvostoliitolle kuuluneille alueille. Britannia esitti epävirallisen uhkavaatimuksen etenemisen lopettamisesta. Valitettavasti Suomi ei aivan ehtinyt saavuttaa strategisia tavoitteitaan ennen brittien kärsivällisyyden loppumista, vaan britit julistivat sodan Suomen itsenäisyyspäivänä 1941. Suomen viimeiset hyökkäykset päättyivät vain muutamia päiviä tämän jälkeen. Kyseessä oli hyvin harvinaislaatuinen tapaus, jossa kaksi demokraattista maata on jopa virallisesti sodassa keskenään. Näitä ei maailmanhistoriassa ole kovin montaa tapahtunut ja useimmissa niissä ainakaan toinen maista ei ole ollut aito demokratia tai sitten sotaa ei ole julistettu eikä taisteluja käyty.

Taisteluja ei varsinaisesti käyty Suomen ja Iso-Britannian välilläkään. Noloa asiassa oli se, että britit kyllä hyökkäsivät kertaalleen Suomen maaperälle, mutta tekivät sen jo 31.7.1941 eli yli neljä kuukautta ennen sodanjulistusta. Brittiläiseltä lentotukialukselta lähtenyt lentokoneosasto pommitti Petsamon satamassa olleita saksalaisia ja suomalaisia laivoja ilman merkittävää menestystä - muutama uponnut pikkualus ja kaksi alasammuttua lentokonetta. Britit menettivät 16 lentokonetta ja seitsemän lentäjää kaatui.

Sodan jälkeen suomalaiset olivat tyytyväisiä siihen, että britit olivat julistaneet sodan. Sen ansiosta valvontakomissioon saatiin brittijäseniä. Itse asiassa joitakin suomalaisia harmitti se, että amerikkalaiset eivät olleet ryhtyneet sotaan, valvontakomission koostumus olisi ollut tällöin vielä suosiollisempi.


5. Espanjan-Amerikan sota

Espanja oli menettänyt suurimman osan siirtomaistaan 1800-luvun alkupuolella. Merkittävimmät jäljelle jääneet olivat Kuuba ja Filippiinit, joissa molemmissa kapinalliset kävivät sissisotaa itsenäisyyden puolesta 1800-luvun lopulla. Vuonna 1898 Kuuban kapinalliset saivat autonomian. Reilu viikko tämän jälkeen amerikkalainen taistelulaiva USS Maine räjähti taivaan tuuliin Havannan satamassa. Räjähdyksen syy jäi epäselväksi. Yhdysvaltain lehdistö, mediamogulit Joseph Pulizer ja William Randolph Hearst etunenässä, syytti espanjalaisia. Hearst lähetti toimittajansa Kuubaan. Tämä reportoi, että olosuhteet eivät vaikuttaneet sotaisilta. Hearstin väitetään vastanneen, että sinun hommasi on toimittaa jutut ja valokuvat, hän kyllä järjestää sodan.

Osin lehdistön painostuksen jälkeen Yhdysvaltain kongressi ryhtyi käsittelemään asiaa ja vaati Espanjaa vetäytymään Kuubasta. Espanjalle tuli pupu pöksyyn. Hätäpäissään espanjalaiset julistivat diplomaattisuhteet katkaistuksi. Tällöin kongressi, tätä iloisesti tekosyynä käyttäen, julisti Kuuban merisaartoon. Kaksi päivää myöhemmin Espanja julisti sodan ja kongressi totesi asiaintilan 25.4.1898 kaksi päivää tämän jälkeen.

Itse sodassa kävi kuten odottaa sopi. Filippiineillä ja Kuubassa käytyjen taistelujen jälkeen Espanja nöyrtyi ja vihollisuudet päättyivät 12.8.1898. Kuuban itsenäisyys tunnustettiin, Filippiinit, Puerto Rico ja Guam siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan.


4. Sikasota

Kanada kuului vielä 1800-luvulla varsin kiinteästi brittiläiseen imperiumiin. Sen ja Yhdysvaltojen välinen raja Vancouverin saaristossa oli kulultaan hieman epäselvä, koska Oregonin sopimuksessa vuonna 1846 raja määrättiin kulkevaksi Juan de Fucan salmea pitkin. Ongelma syntyi siitä, että salmessa ovat San Juanin saaret eikä sopimus määrittänyt, kummalta puolelta niitä raja kulkee.

15.6.1859 amerikkalainen maanviljelijä Cutler, joka oli muuttanut saarelle, havaitsi suuren sian tonkivan puutarhaansa. Raivostuneena hän ampui possun. Sika puolestaan kuului niin ikään saarella asuvalle irlantilaiselle, joka oli kanadalaisen, legendaarisen Hudson Bay Companyn palveluksessa. Miehet eivät päässeet sopimukseen korvauksista ja britit uhkasivat pidättää Cutlerin. Amerikkalaiset lähettivät joukkoja saarelle suojellakseen uudisasukkaita. Britit vastasivat lähettämällä laivasto-osaston.

Tilanne alkoi kärjistyä huolestuttavasti, mutta ennen laukaustenvaihtoa diplomaatit saivat asiat järjestykseen. Sovittiin, että molemmat osapuolet vähentävät saarella olevien joukkojensa määrän 100 mieheen ja pysyvät tiukasti omilla alueillaan. Vuosien varrella tilanne rauhoittui ja joukot vierailivat toistensa luona pitäen hauskaa. Vasta 1872 rajasta päästiin sopimukseen ja San Juanin saari katsottiin Yhdysvaltain alueeksi.


3. Kulkukoirasota

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kreikan ja Bulgarian väliset suhteet olivat ymmärrettävistä syistä jännittyneet. Rajavartioiden välillä sattui pikkukahakoita aina silloin tällöin. Lopulta 22. lokakuuta 1925 nähtiin onnettomien yhteensattumien summa. Eräällä kreikkalaisella rajavartijalla oli lemmikkikoira, joka sattui karkaamaan Bulgarian puolelle rajaa. Sotilas seurasi perässä ja bulgarialaiset rajavartijat ampuivat hänet. Kostoksi Kreikka hyökkäsi Bulgariaan yrittäen miehittää Petrichin rajakaupungin vaadittuaan sitä ennen rangaistusta tekijöille, anteeksipyyntöä ja rahallista korvausta (rajavartijasta, ei koirasta). Kansainliitto vaati Kreikan vetäytymistä ja kumma kyllä, Kreikka suostui. Niitä harvoja kertoja, kun kyseinen pulju sai jotain hyödyllistä aikaan. Bulgarian armeija kärsi tusinan miehen tappiot Kreikan menetysten ollessa kymmenkertaiset. Viitisenkymmentä bulgarialaista siviiliä kuoli.


2. Jalkapallosota

El Salvadorin ja Hondurasin väliset suhteet olivat 1960-luvun lopulla kovasti jännittyneet. Honduras oli asukasluvultaan pienempi, mutta pinta-alaltaan yli viisinkertainen. Maassa asui yli kolmesataatuhatta elsalvadorilaista vierastyöläistä. Honduras sääti lain, jonka mukaan ulkomaalaiset maanviljelijät menettivät maansa. Tuhansia elsalvadorilaisia joutui poistumaan takaisin kotimaahansa.

Samaan aikaan Keski- ja Pohjois-Amerikan alueen neljä karsintalohkoa alueen ainoasta paikasta (isäntämaa Meksikon lisäksi) jalkapallon vuoden 1970 MM-kisoihin oli täydessä vauhdissa. Kuinka ollakaan, El Salvador ja Honduras voittivat molemmat omat lohkonsa ja päätyivät vastakkain välierävaiheessa. Välierät käytiin kaksiosaisena otteluna ja enemmän pisteitä kerännyt joukkue selviäisi finaaliin, maalierolla ei ollut merkitystä. Ensimmäinen ottelu käytiin 8. kesäkuuta 1969 Hondurasissa isäntämaan voittaessa 1-0. Toisessa ottelussa El Salvadorissa viikkoa myöhemmin osat vaihtuivat, tällä kertaa numerot olivat 3-0. Molempien ottelujen jälkeen puhkesi mellakoita. Seurasi play-off puolueettomalla maaperällä Meksikossa. 26. kesäkuuta peli oli tasan varsinaisen peliajan päättyessä, mutta jatkoajan jälkeen taululla komeilivat lukemat 3-2 El Salvadorille.

Samana päivänä El Salvador katkaisi suhteensa Hondurasiin, perusteena "Hondurasin haluttomuus puuttua elsalvadorilaisille tapahtuneisiin epäoikeudenmukaisuuksiin". Saman tien alkoivat rajakahakat.

Varsinaiset sotatoimet alkoivat 14. heinäkuuta El Salvadorin ilmavoimien hyökätessä Hondurasiin. Iskuja seurasi maavoimien hyökkäys ja El Salvador onnistui valtaamaan vähäisiä alueita. Hondurasilaiset voittivat kuitenkin pian ilmaherruuden ja iskivät huoltoyhteyksien kimppuun. Tarviketoimitusten tyrehtyessä hyökkäys pysähtyi. Amerikan valtioiden järjestö OAS neuvotteli tulitauon 18. heinäkuuta ja kaksi päivää myöhemmin taistelut taukosivat lopullisesti.

Historiallisesti sota oli merkittävä siinä mielessä, että se oli viimeinen kerta, kun mäntämoottorihävittäjät kävivät keskinäisiä ilmataisteluja. 25 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen F-51 Mustangit ja F-4U Corsairit näkivät vielä kerran toimintaa. Hondurasilainen kapteeni Fernando Soto saavutti Corsairillaan peräti kolme ilmavoittoa yhdessä päivässä yhden alasammutuista koneista ollessa Mustang.

Sodassa menehtyi noin kolmetuhatta ihmistä, suurin osa siviilejä. Virallinen rauhansopimus allekirjoitettiin vasta 1980 ja rajasopimus 1992.

Entä miten karsintafinaalissa sitten kävi? El Salvador kohtasi Haitin syyskuussa kahdesti, voittaen vieraissa ja häviten kotona. Taas uusinta puolueettomalla maaperällä, jonka El Salvador voitti ja selvisi seuraavan vuoden MM-kisoihin. Itse kisoissa maa olikin sitten heittopussi häviten kaikki kolme alkulohkopeliään tekemättä maalin maalia.


1. Sota Jenkinsin korvasta

Vuonna 1731 Espanjan rannikkovartiosto pysäytti brittiläisen kapteeni Robert Jenkinsin prikin lähellä Kuuban rannikkoa ja nousi tekemään tarkistusta. Vartijat syyttivät Jenkinsiä merirosvouksesta ja seuranneessa hulabaloossa Jenkinsiltä leikattiin vasen korva irti. Espanjalaisten päällikkö meni vielä uhoamaan, että sama tapahtuisi Englannin kuninkaalle, mikäli tämä jäisi kiinni salakuljetuksesta.

Sitten kului seitsemän vuotta. Britannian ja Espanjan välien kiristyessä tarvittiin jokin hyvä tekosyy ja joku muisti tapauksen. Jenkins määrättiin tekemään välikohtauksesta selvitys parlamentin edessä. Mies esitteli silvottua korvaansa (purkkiin säilöttynä) ja tämä tapaus katsottiin casus bellin arvoiseksi loukkaukseksi Britanniaa kohtaan. Sota Espanjaa vastaan julistettiin 23. lokakuuta 1739. Kolme vuotta myöhemmin sota muuttui osaksi Itävallan perimyssotaa, joka päättyi 1748. Melkoinen sotku yhdestä korvalehdestä.

Jenkins itse sai komentoonsa Brittiläisen Itä-Intian kauppakomppanian omistaman laivan 1740-luvun alussa. Sen jälkeen mies katosi historian hämärään.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Sun Tzu ja haittamaahanmuutto

"Sota on Valtion elinkysymys, elämän tai kuoleman piiri, tie säilymiseen tai tuhoon. Sen huolellinen tutkiminen on välttämätöntä."

Näillä sanoilla kiinalainen kenraali Sun Tzu aloitti noin 2500 vuotta sitten teoksensa Sodankäynnin taito. Teos on idän ohella myös lännessä inspiroinut lukemattomia sotilasjohtajia Napoleonista Mannerheimiin. Sotateoriassa se ja Clausewitzin klassikko Vom Kriege ovat kaksi kaikkien aikojen tärkeintä teosta. Sun Tzun kirjaa on käytetty liikkeenjohdon oppikirjana, urheilussa taktisena oppaana ynnä lukuisilla muilla aloilla. Luen itsekin kirjan noin kerran vuodessa läpi ammatillisista syistä.

Kuinka Sun Tzun opit sitten purevat nykypäivän tilanteeseen, jossa islam levittäytyy Eurooppaan? Tosiasiahan on, että me olemme jo sodassa. Kuten Sun Tzu sanoo: Sotataidon huippu on vihollisen kukistaminen ilman taistelua. Mitä muutakaan tämä on kuin matalan intensiteetin sotaa? Tämän tosiasian hyväksyminen on avain siihen, miten Sun Tzun kirjoituksia voidaan soveltaa nykytilanteeseen.

Haittamaahanmuuton ymmärtämisessä oleellinen ongelma on se, että tässä yritetään selittää järjettömyyttä järjellä. On turhaan yritetty etsiä järjellisiä motivaatioita niille, jotka kannattavat massamaahanmuuttoa. Hurjan pyörittämisen jälkeen vaskooliin on jäänyt ainoastaan maailmaasyleilevä "kaikkia on autettava", johon ei pure edes se, että kuka enää auttaisi kehitysmaita jos länsimaatkin muuttuvat kehitysmaiksi. Tai mikään muukaan logiikka. Toisin sanoen massamaahanmuuton kannatuksen selittää ainoastaan pelkkä typeryys. Tämä nyt ei ole sinänsä mikään yllätys, koska Adlai Stevensonia lainatakseni "vaalien voittamiseen ei riitä ajattelevien ihmisten kannatus, vaan tarvitaan enemmistö." Kummallista on se, että millä ihmeellä tämä metelöivä lauma on saatu masinoitua länsimaisen sivistyksen tuhoa kannattavaksi viidenneksi kolonnaksi. Ei tarvitse pukeutua kovin paksuun foliohattuun ajatellakseen, että tämän takana täytyy olla jokin järkevä suunnittelu, joka on saanut sekä median että kansalaisjärjestöt määkimään lammaskatraana ja länsimaisen sivistyksen puolustajat demonisoitua.

Toki todennäköisempi ja uskottavampi selitys on silkka typeryys ilman mitään suurempaa suunnitelmaa takana. Mikäli näin on, ihmiskunnalla ei taida olla paljon toivoa. Niinpä tutkitaan sitä mahdollisuutta, että tässä on vastassa jokin konkreettinen vihollinen, jolloin Sun Tzun oppeja voidaan soveltaa.

Sun Tzu käsittelee teoksessaan kahden armeijan välistä taistelua eli käytännössä kahden kenraalin kamppailua, sillä kenraalithan armeijat muovaavat ja päätökset tekevät. Lähdetään nyt siitä olettamuksesta, että länsimailla on vastassaan jokin sellainen taho, joka käy suunnitelmallista sotaa meitä vastaan. Ainakin yksi tämän tahon strategisista operaatioista on länsimaiden selkärangan mädättäminen sisältäpäin. Tämän olettamuksen jälkeen voidaan tarkastella, kuinka hyvin Sun Tzun opit selittävät tätä kamppailua, miten parhaillaan tapahtuvat asiat ovat ymmärrettävissä ja kuinka käännämme taistelun voitoksemme.

(Huomautus: Käytän sitaateissa ensimmäistä Sodankäynnin taidon suomenkielistä käännöstä vuodelta 1981. Uudempi, suoraan kiinan kielestä tehty käännös vuodelta 2005 on ehkä täsmällisempi, mutta vanhan käännöksen teksti on sujuvampaa ja ehkä jopa uskollisempi alkuperäisteokselle, koska ei pyri sanatarkkaan käännökseen. Esimerkiksi avauslause kuuluu uudessa käännöksessä seuraavasti: "Sota on valtion elinkysymys, kuoleman tai elämän tanner, tie olemassaoloon tai tuhoon. On välttämätöntä tutkia sitä huolellisesti." Asiasisältö on sama, mutta vanha käännös on selvästi iskevämpi ja sujuvampi.)

Moraalisella vaikutusvallalla tarkoitan sitä, mikä saa alamaiset elämään sopusoinnussa hallitsijoidensa kanssa, niin että he seuraavat näitä elämässä ja menevät kuolemaan tuntematta kuolemanpelkoa.
Otetaan esimerkiksi toisen maailmansodan historia. Yllä mainittu periaate oli voimassa kaikissa sotaa käyneissä maissa, enemmän tai vähemmän. Tosiasia on, että jos Natsi-Saksalla olisi ollut vastassaan nykyisessä moraalisessa tilassa olevat länsimaat, hakaristilippu liehuisi koko Euroopan yllä edelleen. Selvästikin jokin on mädättänyt selkärankamme.

Kaikki sodankäynti perustuu harhaanjohtamiseen.
Lukekaa mitä tahansa valtamediaa ja selvittäkää sitten, miten asia on oikeasti tapahtunut. Sumuverhoa lasketaan kaikkien epämiellyttävien tapausten ylle.

Saata hänen kenraalinsa raivon valtaan ja hämmennä hänet.
Vastassa ei ole selkeä, armeijamaisesti organisoitu vihollinen, vaan satapäinen Hydra.

Uskottele olevasi heikompi ja rohkaise hänen ylimielisyyttään.
Jokaiselle hulluudelle löytyy aina ymmärtäjiä, jotka pitävät muslimeja niin ali-ihmisinä, etteivät vaadi ylimielisyydessään heiltä samoja pelisääntöjä kuin länsimaalaisilta.

Kun hän on yhtenäinen, aiheuta hajaannusta.
Tämä on ainakin onnistunut; välinpitämättömiä lukuun ottamatta länsimaalaiset ovat jakautuneet enimmäkseen ääripäihin. Eli äärioikeaan ja ääriväärään.

Hyökkää siellä, missä hän ei ole valmistautunut, ryntää hyökkäykseen kun hän ei odota sinua.
Kuten historia osoittaa, kaikissa suurissa, valmistelluissa tapahtumissa kuten olympialaisissa muslimiterrorin uhka on viimeisinä kymmeninä vuosina ollut tilastollisesti laskien nolla. Lähes kaikki iskut ovat tulleet suojaamattomiin, pehmeisiin kohteisiin.

Vaikka olemmekin kuulleet ajattelemattoman nopeista toimista sodassa, emme ole vielä nähneet älykästä operaatiota, jota olisi pitkitetty. Sillä koskaan ei ole käyty pitkittynyttä sotaa, josta maa olisi hyötynyt.
Liittouma voitti Irakin sodan 2003. Siitä on kolmetoista vuotta. Ihan sama kuin levottomuudet olisivat jatkuneet Saksassa vielä vuonna 1958.

Sodassa on siten ensisijaisen tärkeää hyökätä vihollisen strategiaa vastaan.
Länsimaiden voittostrategia historiallisessa kilpailussa on ollut sivistys, joka on lävistänyt koko kansakunnan rikkaimmasta köyhimpään. Tällä hetkellä meillä on ensimmäinen nuorisosukupolvi, jonka yleissivistys on heikompi kuin vanhemmillaan. Kiitos koulutuksen tason laskun, josta melkoinen osa aiheutuu haittamaahanmuuton suoranaisista riesoista ja sen aiheuttamista kustannuksista, jotka kertautuvat kantaväestön koulutukseen.

Sen jälkeen on paras hajottaa hänen liittoumansa.
Eli kansallisen yhtenäisyyden murentaminen sekavan monikulttuuripullamössön tieltä.

Tämän jälkeen paras vaihtoehto on hyökätä hänen armeijaansa vastaan.
"Armeijalla" tulee tässä käsittää ihmisiä sinänsä. Terrori-iskuihin turvaudutaan kuitenkin suhteellisen harvoin, niiden kokonaishaitat ovat selvästi pienemmät kuin haittamaahanmuuton muut kustannukset.

Huonoin toimintalinja on hyökätä kaupunkeja vastaan. Hyökkää kaupunkeihin vain kun ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
Tässä uudempi suomennos on parempi: Huonoin vaihtoehto on hyökätä linnoitettuihin kaupunkeihin. Oletteko nähneet terroristien iskevän armeijan kasarmeille?

Saavuttaaksesi varmasti sen, mihin hyökkäät, hyökkää paikkaan, jota vihollinen ei suojele. Voidaksesi pitää mitä puolustat, puolusta paikkaa johon vihollinen ei hyökkää.
Eli isketään heikkoihin kohteisiin. Pidetään oma valta-alue omalla maalla eikä edes yritetä ottaa virallisesti haltuun länsimaiden ghettoja - vielä.

Vihollinen ei saa tietää, missä aion ryhtyä taisteluun. Sillä jos hän ei tiedä, missä aion taistella, hänen on valmistauduttava monissa paikoissa. Ja kun hän valmistautuu monissa eri paikoissa, on vastus valitsemassani kohdassa vähäinen.
Maahan tunkeutuminen on helppoa siksi, että rajoja ei voida vartioida joka paikassa riittävän tehokkaasti. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että luvatta maahan tulleet ajetaan pois välittömästi heidän jäätyään kiinni.

Voittamattomuus riippuu omasta toiminnasta, vihollisen haavoittuvuus hänestä.
Islamilaiset maat ovat onnistuneet myymään länsimaalaisille myytin itsestään uhreina. Mikä on aika huvittavaa siihen nähden, että niiden harvojen varakkaiden muslimimaiden vauraus johtuu siitä, että ne sattuvat istumaan öljylähteiden päällä. Eikä öljylle olisi mitään käyttöä, ellei länsimainen sivistys olisi luonut sitä tarvitsevaa teknologiaa ja infrastruktuuria, joka mahdollistaa öljylähteiden hyödyntämisen. Islamilaisen terrorin takia voisi tietysti boikotoida islamilaisten maiden valmistamia tuotteita, mutta kun sellaisia ei ole. Mitä länsimaiden haavoittuvuuteen tulee, teknologiamme on täysin ylivertaista muslimimaihin nähden. Meidän haavoittuvuutemme korreloi täydellisesti moraalisen rappion tilan kanssa.

Ne, jotka eivät käytä paikallisia oppaita, eivät pysty hyödyntämään maaston tarjoamia etuja.
Tämä on helppo käsittää. Islam levittäytyy sivistysmaihin ja hyödyntää siellä asuvia muslimeja.

Paikalliset agentit ovat niitä vihollisalueen ihmisiä, jotka otamme palvelukseemme.
Länsimaiset islam-larppaajat, jotka ovat kääntyneet muslimeiksi.

Salaiset agentit ovat niitä vihollisen virkamiehiä, jotka otamme palvelukseemme.
Se virkakoneiston osa, joka mädättää länsimaisen yhteiskunnan perustaa rakentamalla muslimeille erioikeuksia.

Armeijalta voidaan ryöstää sen taistelutahto ja sen komentajalta viedä rohkeus.
Kun länsimaalaisia syyllistetään olemattomasta rasismista, tarkoitus on muuttaa heidät apaattisiksi ja pelokkaiksi.

Kun vihollisen lähettiläät puhuvat nöyrästi, mutta hän jatkaa valmistelujaan, hän lähtee hyökkäykseen.
Jokaisen terrori-iskun jälkeen vakuutellaan, kuinka tämä ei ole "oikeaa islamia" ja samaan aikaan haittamaahanmuutto jatkuu.


Tämä kaikki on jo tapahtunut. Tästä eteenpäin kyse on enää siitä, kuinka länsimaiden tulee toimia voittaakseen. Myös siihen Sun Tzu antaa selkeät ohjeet:

Sotaoperaatioiden vaikein ongelma on asettua vihollisen asemaan ja nähdä hänen suunnitelmansa sisältäpäin.
Meidän ymmärryksemme islamista on pahasti puutteellinen. Emme tunne Koraania, meillä ei ole riittävästi arabian kieltä hallitsevia asiantuntijoita. Meidän on perehdyttävä viholliseen paremmin. Ennen muuta on pyrittävä ymmärtämään, miksi niin suuri osa länsimaalaisista haluaa oman kulttuurinsa tuhoa.

Keskitä voimasi vihollista vastaan, ja tuhannenkin li'n päästä voit tuhota hänen kenraalinsa. Näin saavutetaan oma päämäärä taitavasti ja älykkäästi.
Viedään sota vihollisen maaperälle, kuten myös Clausewitz opetti. Tässä tarkoitetaan etenkin vaikuttamista länsimaiden yleiseen mielipiteeseen. Sen luulisi olevan helppoa - ei tarvitse tehdä muuta kuin kertoa totuus. Käytännössä tämä on hankalaa siksi, että on jo niin kauan kerrottu valheita kulttuurien samanarvoisuudesta.

Sulje solat, peruuta passit, katkaise yhteydenpito vihollisen lähettiläisiin ja määrää temppelineuvosto toteuttamaan suunnitelmat sinä hetkenä kun vihollisuudet aloitetaan.
Haittamaahanmuutolle on laitettava välittömästi totaalinen esto. Tai tarkemmin sanoen, kyllä länsimaihin saa tulla muslimeja, kunhan koko ajan lähetämme pois useampia kuin tulee tilalle. Onhan olemassa se pieni mahdollisuus, että muslimimaihin palaa joitakin järkeviä, jotka ovat nähneet todelliset syyt länsimaiden menestykseen ja yrittävät rakentaa oman maansa paremmaksi.

Kun vihollinen jättää sinulle tilaisuuden, käytä se pikaisesti eduksesi. Ennakoi hänen toimensa ja valtaa jotain hänelle arvokasta. Etene salaisen aikataulun mukaan.
Islamin ainoa vauraus perustuu öljyyn. Yksi mahdollisuus islamin musertamiseksi on poistaa länsimaiden riippuvuus tästä luonnonvarasta hyödyntämällä muita energiamuotoja tai omia öljylähteitä, kuten öljyhiekkaa. Länsimaissa mädätys perustuu viestintään. Vaihtoehtoisten viestintäkanavien luominen saattaa pakottaa valtamedian muuttamaan linjaansa, kun lukijat vähenevät.

Sodan doktriinin mukaan on seurattava vihollisen tilannetta taistelun ajankohdan päättämiseksi.
Ennen kaikkea kyse on siitä, milloin länsimaalaisten mitta on tullut täyteen.

Ole aluksi ujo kuin neito. Kun vihollinen jättää sinulle mahdollisuuden, ole nopea kuin jänis, eikä hän pysty kestämään iskuasi.
Kuten Sun Tzu totesi, pitkittyneet kampanjat eivät hyödytä ketään. Iskun on oltava nopea, tehokas, päättäväinen ja ennen kaikkea riittävän kova, jotta se on ratkaiseva.

On viisi luonteenpiirrettä, jotka kenraalissa ilmetessään ovat vaarallisia.
1. Jos hän on uhkarohkea, hänet voidaan surmata.
2. Jos pelkuri, vangita.
3. Jos pikaistuva, petkuttaa.
4. Jos hänen kunniantuntonsa on liian herkkä, häntä voi herjata.
5. Jos hän on sääliväinen, häntä voi ahdistaa.
Näistä ainakin kolme keskimmäistä viidestä sopii muslimeihin kuin suutarin sormi sian perseeseen. Ensimmäinenkin jossain määrin, viides tuskin. Joka tapauksessa yksikin riittäisi, kunhan vastustaja on päättäväinen ja hänen heikkouttaan osataan hyödyntää.

Voiton saavuttaminen heikkoa vihollista vastaan on helppoa, jos on tahtoa ja noudattaa Sun Tzun ohjeita:

Sen vuoksi selvitä itsellesi vihollisen suunnitelmat ja tiedät, mikä strategia menestyy ja mikä ei.
Pakota hänet liikkeeseen ja varmistu hänen liikkeidensä kaavasta.
Arvioi hänen valmistelunsa ja varmistu näin taistelukentästä.
Suorita tunnusteluja ja selvitä, missä hänen voimansa on vahva ja missä riittämätön.
Kaavojen ja hahmojen pohjalta laadin suunnitelmat voittoa varten, mutta rahvas ei tätä ymmärrä. Vaikka kaikki näkevät ulkoiset ilmiöt, ei kukaan ymmärrä kuinka olen luonut voiton.
Siksi, kun olen saavuttanut voiton, en toista taktiikkaani, vaan vastaan muuttuviin olosuhteisiin lukemattomin eri tavoin.
Armeijaa voidaan verrata veteen, sillä samoin kuin vesi välttää ylämaata ja kiiruhtaa alaville maille, välttää armeija voimaa ja iskee heikkouksiin.
Ja kuten vesi muovaa uomansa maaston mukaan, niin armeija rakentaa voittonsa suhteessa viholliseen.
Ja kuten vedellä ei ole pysyvää muotoa, ei sodassakaan ole pysyviä olosuhteita.
Näin sitä, joka osaa saavuttaa voiton muuttamalla taktiikkaansa vihollisen tilanteen muuttuessa voidaan kutsua jumalaiseksi.

Me olemme paljon vahvempia kuin muslimit. Jos länsimaat haluasivat, ne voisivat perustaa Kaaban aukiolle jättimäisen sikalan. Islam on olemassa vain länsimaiden armosta. Se ei muodosta minkäänlaista uhkaa länsimaille. Todellinen uhka on länsimaiden sisäinen haluttomuus sivistyksen puolustamiseen.
Usein esitetään kysymys:
- Oletko huolestunut islamin vaikutuksesta länsimaihin?
Siihen ainoa oikea vastaus on:
- Ei, en ole ollenkaan huolestunut islamista. Olen huolestunut länsimaiden haluttomuudesta käsitellä islamia.