Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Elämää juoksuhaudoissa

Tajusinpa tässä päivänä muutamana, etten ole koskaan enemmälti kertonut armeija-aikaisista kokemuksista. Tämä puutehan pitää ilman muuta paikata. Nimet tarinoissa on muutettu, paitsi julkisesti tunnettujen henkilöiden.

Oikeastaan kutsunnat eivät vielä kuulu palvelusaikaan, mutta kyllä niissäkin sattui ja tapahtui. Kun kutsuntakaravaani oli rantautunut Kotipaikkakunnalle ja suuri päivä koittanut, me finninaamat järjestäydyttiin skappareiden komennosta voimistelusalissa kolmiriviin helvetinmoisessa härdellissä. Sitten pidettiin nimenhuuto ja havaittiin, että pari heppua puuttui eivätkä olleet mitään ilmoittaneet. No, vähitellen aloiteltiin ja yksi kerrallaan sivuhuoneeseen kutsuntalautakunnan eteen. Istuskelin ikkunan vieressä odottamassa. Eikös siinä reilun puolen tunnin jälkeen pihaan pyöräytä poliisin musta maija ja nämä pari puuttuvaa tyyppiä tuotiin virkavallan toimesta käsikynkkää paikalle. Hyvä alku, olisi toisaalta kiva tietää miten palvelus sitten meni. Päädyin kylläkin eri paikkaan enkä saanut koskaan kuulla.

Aikanaan tuli sitten lähtö Varuskuntaan. Kuka tuli mitenkin, minä junalla. Koska olin omasta pyynnöstä päätynyt joukko-osastoon, johon Kotipaikkakunnalta ei kovin usein menty, ei asemalla ollut tuttuja. Monta Kaupungin sälliä kuitenkin, ja yksi paikkakunnan kännikala oli opastamassa että armeija on paska paikka, mutta kannattaa käydä. Näkyi muutama lähtijäkin ottaneen jo pohjia alle. Perillä huomasi, että muutamalle äidin helmoista lähteminen ja komentojen totteleminen oli turhan kova paikka. Alokas Jormalaisella pää prakasi parin päivän jälkeen. Päätti teeskennellä kahelia ja hommata vapautuksen. Ojensi kädet eteen ja oli pitelevinään rattia, päristeli huuliaan ja ajeli ympäri komppanian käytäviä hullun kiilto silmissä. Tuumasi että eiköhän tämä tehoa. Komppanianpäällikkö vähän aikaa touhua seurattuaan asettui kylmän rauhallisesti käytävän reunaan ja nosti peukalonsa pystyyn liftatakseen. Jormalainen purskahti hillittömään nauruun ja suunnitelma kariutui siihen.

Jormalaisella kävi paska säkä, kun päällikön tilannetaju yllätti. Parempi tuuri oli sillä edellisen saapumiserän hepulla, joka ehti kuukauden ajan palvella ennen kuin siirrettiin C-mieheksi siviiliin. Kyllähän tuvassa ja teltassa muutenkin oli toverihenkeä, joka koostui hernekeiton hajoamistuotteista ja jalkahiestä, mutta tämän hepun jalkahiki oli kuulemma toiselta planeetalta. Sitä riitti ja haju oli semmoinen, että kesäkuumalla ei kukaan voinut olla samassa teltassa. Skapparit passittivat sen veksiin tutkimuksiin. Lääkäri oli seisottanut heppua varttitunnin kahdet villasukat jalassa ja käskenyt sitten riisua ne. Tyyppi teki työtä käskettyä ja lekuri kirjoitti vapautuspaperit heti kun oli lakannut yökkäilemästä.

Vähitellen palvelus siitä käynnistyi ja kohta olivatkin ohjelmassa kuntotestit. Ennen Cooperia meille kerrottiin, että varuskunnan ennätys on Lasse Virénin nimissä ja se on 4500 metriä. Rikkojalle luvattiin kuukauden kuntoisuusloma. Maantietä pitkin painettiin eestaas, joukkue kerrallaan. Meidän vasta kadiksesta valmistunut luti Laaksonen juoksi malliksi kaikkien kolmen joukkueen kanssa ja veti joka kerran tasaisesti 3800 metriä. Kova jätkä, mutta varmaan vittuuntunut siitä, että oli vasta kadettikurssin kakkonen. Ykkönen oli ylennetty suoraan ylilutiksi. Edellisen saapumiserän Cooperissa se oli kuulemma vedonlyönnin jälkeen juossut sikanasse (siviileille tiedoksi, kaasunaamari) päässä 3000 metriä.

Sähkötystestikin meille pidettiin ja parhaiten menestyneet määrättiin radisteiksi. Jotkut sössivät testin ihan tarkoituksella, kun eivät halunneet pidempää palvelusaikaa. Minun ei tarvinnut sössiä, kun rytmitaju ei ole huono vaan olematon. Kukaan ei kuitenkaan yltänyt lähellekään testin ennätystä, jota pitää varmaan edelleenkin hallussaan alokas Hulkko.

Sotilasvalat vannottiin ja sitten päästiin - tai siis jouduttiin - vartiohommiinkin ja päivystyksiin. Olin kerran komppanian yöpäivystäjänä, sehän oli aina semmoinen parin tunnin vuoro jolloin ei koskaan tapahtunut mitään. Aloin nuokahdella kyynärpäät pöydällä ja käsiin nojatessa nukahdin. Havahduin johonkin rasahdukseen ja kun avasin silmäni, näin edessäni kapiaisen kengät. Onneksi leikkasi ja sanoin ääneen "Aamen", nostin pääni ja irroitin käteni rististä. Selvisin seuraamuksitta.

Vähän vauhdikkaampia olivat sentään ulkoväijyvuorot. Vartiot vaihdettiin kiertämällä vartiopäällikön kanssa kasarmialue, uusi vartiomies aina kullekin paikalle ja vanha partion mukaan. Kerran tultiin pääportille ja sielläpä odottikin yllätys. Vartiomies oli kumartuneena jonkun siviilikamoissa olevan hepun ylle ja veti juuri viimeistä nippusidettä kiinni. Alikessu kysyi, että mitä helvettiä. "Herra alikersantti, tämä pultsari väitti olevansa prikaatin komentaja eikä totellut pysähtymiskäskyä!" Alikessu vilkaisi maassa makaavaa verkkaripukuista äijää ja sen jälkeen vartiomiestä: "Kaivakaa puukko esiin ja katkokaa herra everstin siteet!" Vartiomies sai everstin rauhoituttua tältä kolme kuntsaria asiallisesta toiminnasta.

Toisen kerran oltiin vartiotuvassa, kun varuskunnan päivystäjä komensi meidät joutilaina ylimääräiselle partiokierrokselle. Kun lähestyttiin sitten takaporttia, ei vartiomiestä näkynyt missään, mutta puskasta kuului ähinää. Siellähän väijykone suoritti sukupuoliyhdyntää tyttöystävänsä kanssa. Kakkospuomilla ei koskaan tapahtunut mitään ja nämä olivat sopineet tytön tulevan oikeaan aikaan paikalle. Mutta sen pitikin olla juuri se hetki, kun virkaintoinen päivystäjä halusi lähteä ylimääräiselle tarkistuskierrokselle. Päivystäjällä meni aluksi naama norsunperseeksi, mutta sitten hän ei voinut hillitä itseään vaan räjähti nauramaan. Osasyynsä mielenmuutokseen saattoi olla alastomalla tyttöystävällä, joka oli kieltämättä muodollisesti pätevä. Päivystäjä ilmoitti, että rangaistusta ei tule kunhan tyttöystävä häipyy armeijan alueelta välittömästi eikä tapaus toistu. Päälle päätteeksi hän lätkäisi vartiomiehelle kuntsarin, tällä kun oli ollut rynkky selässä koko toimituksen ajan.

Lomillekin päästiin joskus. Kerran peruskoulutuskaudella oltiin vähän hölmöilty ja meidän joukkueenjohtaja Hyvärinen oli vähän vittuuntunut. Hän määräsi, että lauantain lomallelähtötarkastus pidetään sitten läheisen lammen rannassa. Siinä me sitten seisottiin kolmirivissä selkä lampeen päin, kun vääpeli katseli yrmeänä. Sitten rävähti komento: "TAAKSE POISTU!" Kaikki kääntyivät vaistomaisesti, mutta puolet pysähtyi tajutessaan päätyvänsä lampeen. Toinen puoli juoksi sen säädetyt kymmenen askelta reittä myöten veteen. Sitten vääpeli komensi kaikki takaisin kolmiriviin ja yrmeä ilme vaihtui karehtivaan hymyyn. "Puolet teistä ei ole lomallelähtökunnossa. Menette kohta vaihtamaan vaatteet. Toinen puoli taas ei totellut komentoa ja joutuu rangaistukseksi odottamaan lomalle lähtöä siihen asti, kunnes toinen puoli on valmis." Todellisuudessa tämä tarkoitti sitä, että lomakuljetukset ehtivät lähteä ja loma viivästyi puolen tunnin sijaan parilla tunnilla. Sitten vääpeli jatkoi: "Tämä koskee muita paitsi jääkäri Brownia, joka totteli komentoa mutta älysi poistua laituriin kiinnitettyyn veneeseen eikä kastellut varusteitaan!"

Lomalla oltiin vastakin, mutta eikös kerran käynytkin niin että Kotipaikkakunnalla ollessa sairastuin. Kuume pomppasi lähemmäs neljääkymmentä ja vanhemmat totesivat, että tuossa kunnossa et kyllä lähde mihinkään. Loman loppuessa isä kuskasi lähimpään varuskuntaan, jossa oli sairaala. Lääkäri totesi tilanteen ja määräsi vuodelepoon. Sanoi, että ilmoittaa omaan varuskuntaani, missä olen. Siellä sitten makasin muutaman päivän. Lopulta lääkäri kirjoitti matkalitterat ja pari päivää veepeetä perään. Koska komennustodistuksessa ei mainittu ilmoittautumiskellonaikaa, en pitänyt kiirettä vaan menin ilmoittautumaan vasta palattuani viimeisellä mahdollisella bussilla. Kun sitten vähän ennen puoltayötä tulin, päivystäjä soittikin partion paikalle ja niin sitä mentiin putkaan. Ei paljon selittelyt auttaneet. Virallisesti olin ollut monta päivää puntiksella, koska armeijan byrokratiassa tieto ei ollutkaan kulkenut toisen varuskunnan sairaalasta komppaniaan asti. Vasta seuraavana päivänä vyyhti alkoi puhelurumban jälkeen avautua ja pääsin vapaalle jalalle - tai siis palvelukseen, vapaaksi sitä ei voinut sanoa.

Muutenkin armeijan kankeus oli mitä oli eikä mikään ihme, että tieto ei kulkenut, kun kapiaisissa oli kummia heppuja. Naapurikomppaniassakin oli luutnantti Virtanen, joka oli pysynyt samassa sotilasarvossa jo viisi vuotta, vaikka luutnantit ylennettiin muuten aina kaksi vuotta kadettikoulun jälkeen automaattisesti. Tämä oli nimittäin päätynyt ylennyskieltoon poistutettuaan varusmiehiä sulkeisissa pyörävajan katolle. Raskauttava asianhaara oli, että se tapahtui talvella ja kaikilla oli sukset jaloissa.
Vielä hurjempi oli talouspuolen vääpeli Rautajoki, joka vastasi varuskunnan ruokalasta. Se oli aiemmin ollut ylivääpeli. Yksi natsa oli mennyt siinä jupakassa, kun ruokalassa oli pidetty liikaa meteliä, joka ei komennosta huolimatta lakannut. Ylivääpeli oli vetänyt aseen kotelosta ja ampunut kattoon. Oli tullut hiljaista, mutta oli mennyt yksi natsakin.
Meidän komppaniassa taas oli yksi vanha sotilasmestari, joka oli nuorena kersanttina kerran havainnut taisteluharjoituksessa alokkaan ryömivän liian matalalla. Oli kävellyt viereen, tokaissut että "Perkele, te saisitte tuolla tyylillä kuulan läpi molempien perseenposkien" ja polkaissut jalalla takamuksen alas. Alla oli terävä kanto, joka puhkaisi vatsan. Sotilas sairaalaan, jossa leikattiin puhjenneet suolet. Leikkaushaava tulehtui ja potilas kuoli viikon kuluttua. Tutkinnassa silloinen kersantti todettiin syyttömäksi, sai vain varoituksen liiallisesta voimankäytöstä.

Varusmiehissäkin löytyi kaikenlaisia. Vuotta aiemmin meidän komppaniassa oli palvellut yksi tyyppi, joka oli tullut suorittamaan asevelvollisuuttaan suoraan Ranskan muukalaislegioonasta. Ensimmäisessä maastoharjoituksessa ryhmä oli ollut teltassa ja oli huudettu hälytys, jolloin tietysti pitää syöksyä asemiin pikavauhtia. Tämä ex-legioonalainen oli ollut teltan perällä kauimpana ovesta, tempaissut puukon vyöltään ja leikannut teltan peräseinään reiän, josta oli poistunut. Sen jälkeen ei hälytyksiä huudeltu, telttojen paikkaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Eikä heppu voinut reaktiolleen mitään, se oli ohjelmoitu selkäytimeen.
Radisteiksi joutuneet puolestaan olivat kerran harjoituksessa itärajan tuntumassa, kun venäläiset tunkivat samoille taajuuksille. Venttiseiska eli LV 217 vinkui, kun meidän radistit ottivat yhteyksiä naapurin puolelle. Siellä oli ihan suomea puhuva vanja ja haastelivat sen kanssa useampaankin kertaan. Noita kielitaitoisia lähettivät ihan vain testaamaan valmiutta. Kun radistit olivat kertoneet tämän jutun tiedustelu-upseerille, niin se oli puolestaan muistellut mitä ilmavoimissa oli käynyt ennen Hornet-aikaa. Neukkujen uuden mallin hävittäjä oli lentänyt merialueella suoraan kohti Suomen ilmatilaa. Sitä vastaan oli tietysti laitettu tunnistuslento. Neukku oli kääntynyt lentämään aivan aluevesirajan suuntaisesti, sen toisella puolella. Suomalainen oli vaihtanut oman MIGin lentosuunnan samaksi ja tehnyt liikkeen, jolla oli saanut alapuolella olevilla kameroilla kuvat silloin vielä salaisesta uutuusmallista. Samalla oli radiossa räsähtänyt selvällä venäläiskorostuksella "Hjuvin tjehty, Suomi-poika!"

Palvelusajan loppupuolella mekin päästiin sitten kaikenlaisiin hys-hys -hommiin. Oltiin kuultu huhu, että varuskunnan läheisen ammusvaraston kukkulaan oli louhittu helvetin iso luola, josta johti tunneli monen kymmenen kilometrin päähän. Tarkoitus kuulemma oli se, että sitä kautta pystyittäisiin siirtämään kokonainen mekanisoitu prikaati maahantunkeutujan huomaamatta. Naurettiin mokomalle tornihuhulle kippurassa - mistä hitosta se mekanisoitu prikaati tästä varuskunnasta repäistäisiin? Vaan kyllä ne hymyt hyytyivät. Minut komennettiin kuskaamaan jokin laatikko ammusluolan päivystäjälle. Se oli sen verran raskas, että korpraali Luukkonen määrättiin kantoavuksi. Vartiomies avasi luolan lukon ja näytti, että tuonne noin. No, mehän rahdattiin laatikkoa. Ei vain löydetty päivystäjää mistään. Sanoin, että tuossa on ovi, siellä varmaan. Koputin, ei vastausta. Avasin oven, se ei jostain syystä ollut lukossa. Pysähdyin niille sijoilleni. Helvetin iso luola täynnä panssarivaunuja. Mutta jotain outoa niissä oli. Sitten tajusin. Jokaisen torni roikkui katossa olevista vaijereista tuuman päässä rungosta. Samassa takaa kuului: "MITÄ HELVETTIÄ TE TÄÄLLÄ TEETTE?" Yliluutnantti Sirviö - liikanimeltään Hirviö - se siellä. Sönkötin, että etsittiin päivystäjää eikä tiedetty, missä hänen piti olla. Sirviö sanoi olleensa vessassa käymässä. Tajusi, että oli itse tehnyt mokan jättäessään luolan oven lukitsematta. Vähän aikaa pureskeltuaan yliluti sanoi, että pidätte sitten turpanne kiinni siitä että luolan ovi oli auki. Siitä vastalahjaksi kertoi, että nämä panssarit ovat virallisesti varaosia. Siksi tornit ovat irti rungoista. Eikä niitä oikeastaan ole edes olemassa, mutta täällä on paljon muutakin kalustoa josta ei sitten puhuta. Me poistuttiin Luukkosen kanssa vähin äänin. Mutta tulipa samalla selitys niille salaperäisille tuuletusaukoille, joita saattoi olla metsässä kilometrienkin päässä varuskunnan rajasta. Oltiin maastoharjoituksissa vähän kummasteltu.

No, onpa siinä veli venäläiselle sitten hieman ihmettelemistä, jos tositilanne tulee. Ei siinä paljon auta sekään, että Teboilin huoltamot on sijoitettu venäläisten panssarivaunujen polttoainetankkien tilavuuden mukaisin välein, niissä on tolkuttoman suuren maanalaiset bensasäiliöt ja muihin huoltoasemiin nähden erilaiset bensapistoolit, jotta ne sopisivat T-sarjan panssareihin. Se on nimittäin epämiellyttävä ylläri, kun salaisesta tunnelista ilmestyykin mekanisoitu prikaati selustaan. Etenkin kun menoreitti onkin jo valmiiksi katkaistu. Jokaiseen suomalaiseen siltaan kun on jo rakennusvaiheessa tehty valmiiksi panoskammio, johon ei tarvitse muuta kuin mättää räjähteet sisään ja jysäyttää. Kaikki on tarkkaan mitoitettu siten, että silta lentää ilmaan ja vieläpä siten, että pilarit katkeavat eri korkeuksilta, jolloin tilapäiskorjaus on vaikeampaa.
Lisäksi ryssät kuvittelivat, että panssareita vastaan olisi vain kevyitä sinkoja, joiden vaikutus niihin on suunnilleen sama kuin hernepyssyllä. Mutta siihen aikaan olikin jo nämä ranskalaiset Apilas-singot jo käytössä. Nehän ovat sen verran järeää kamaa, että ampuessa pitää olla tehokuulosuojaimet ja niiden sisään mielellään vielä tungetaan villasukat. Sotatilanteen varalta Apilaksissa on kotelo, johon on jemmattu korvatulpat. Edes ammattimiehet eivät saa ampua sillä kuin kolme kertaa vuodessa, suurempaa määrää ei ihmisen luusto kestä.

Vähitellen alkoi palvelusajan loppu häämöttää ja TJ lähestyi nollaa, onneksi ei kuitenkaan asymptoottisesti. Muilla paitsi alikersantti Nurmisella. Hän oli näet ammatiltaan maanviljelijä ja tullut palvelukseen jo edellisen saapumiserän mukana. Siinä välissä hän oli puoli vuotta HSL:llä hoitamassa tilaansa, jolloin kotiuttaminen tietysti siirtyi. Sen seurauksena hänen piti kotiutua vasta viikko meidän jälkeemme. Kaverille pikkuisen muistuteltiin asiasta. Sitten lähdettiin loppusotaan. Vasta perillä huomattiin, että Nurmista ei näkynyt missään. Ja me kun oltiin valmisteltu kaikenlaista kivaa, kun oma TJ oli jo alle kymmenen. Seuraavana päivänä Nurminen sitten ilmaantui paikalle. Omalla autolla ja siviilikamoissa. Me oltiin huuli pyöreänä. Mutta selityskin löytyi. Säädökset olivat juuri muuttuneet ja komppanian vääpeli oli käskenyt harjoitukseen lähdössä olevan Nurmisen luokseen. Vääpeli oli selittänyt, että kahden viikon verran HSL:ää annetaankin nyt anteeksi. Vähän sama kuin se, että käyttämättä jääneet kuntsarit saa ylimääräisinä päivärahoina. Ja niinpä Nurmisen kotiutus onkin jo seuraavana päivänä, joten turha lähteä viikon harjoitukseen kauemmas, vaan saa jäädä komppaniaan odottamaan seuraavaa päivää. Sillä aikaa kun Nurminen oli ollut vääpelin toimistossa, muut olivat lähteneet harjoitukseen. Seuraavana päivänä kaveri oli sitten käynyt luovuttamassa kamansa ja saanut sotilaspassin. Kotimatkalla tuli sitten moikkaamaan kavereita. Vieläkin korvat punottaa muistellessa sitä kuittailun määrää, mikä tuli takaisin siitä hyvästä, kun Nurmista oli aiemmin jaksettu muistutella viikkoa pidemmästä palvelusajasta.

Kyllä se sotilaspassi sitten muidenkin kouraan lopulta tuli. Jaossa vielä muistutettiin siitä, että esimiehillä on tietty rauhoitusaika: jos vuoden sisällä kotiuttamisesta käy pätkimässä entistä toimiupseeriaan turpiin, rangaistus tulee järeämmän kanssa. Vaan mitäpä turhia, kotiuttaessa sitä jo muisteli inttiaikaa tietyllä lämmöllä. Saipahan olla vuoden autuaassa olotilassa, toisin kuin nämä nykyiset varusmiehet. Kun, meinaan, nykyään naisetkin pääsevät armeijaan, niin miehet eivät saa olla rauhassa edes sodassa!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lyhyellä tähtäimellä

Pyrrhos oli Luoteis-Kreikassa sijaitsevan Epeiroksen valtion kuningas. Sotiessaan roomalaisia vastaan hän saavutti vuonna 279 ennen ajanlaskun alkua voiton Heraclean taistelussa kärsien raskaat miehistötappiot. Taistelun jälkeen Pyrrhoksen väitetään todenneen: Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa. Kuningas oli näkijä, joka ymmärsi lyhyellä tähtäimellä saavutetun menestyksen olevan pitkällä tähtäimellä tuhoisa. Sotilaskielellä sanottuna taktinen menestys voi johtaa strategiseen katastrofiin. Karkeammin ilmaistuna kyseessä on vanhan vitsin muunnelma: jos kusee pakkasella housuihinsa, se lämmittää vähän aikaa, mutta kohta on entistä kurjempi olo.

Maailmanhistoriassa on nähty lukuisia tapauksia, joissa on tehty lyhyellä tähtäimellä järkevä ratkaisu, joka on sitten osoittautunut pitkällä tähtäimellä tuhoisaksi. Useimmiten ratkaisut ovat vieläpä sellaisia, että niitä on omana aikanaa ylistetty viisaiksi päätöksiksi. Ongelmat ovat paljastuneet vasta myöhemmin - jos niitä on silloinkaan tajuttu. Lyhytaikaisten onnistumisten TOP 10:


10. Sinetöity juna

Vuonna 1917 Saksa ja sen liittolainen Itävalta-Unkari olivat kahden tulen välissä. Idässä raivosi sota Venäjän kanssa. Lännessä Britanniaa ja Ranskaa vastaan käytiin kuluttavaa asemasotaa ja oli vain ajan kysymys, milloin Yhdysvallat liittyisi mukaan. Saksan johtajat näkivät mahdollisuutensa Venäjän sisäisessä levottomuudessa. Helmikuussa tehty vallankumous Venäjällä ei vielä ollut vakiinnuttanut itseään. Mitenkäs olisi, jos lietsottaisiin levottomuuksia entisestään? Venäjällä oli merkittävä kommunistinen liike, vain johtajaa uupui. Vladimir Lenin oli jumissa puolueettomassa Sveitsissä. Saksalaiset järjestivät sinetöidyn junan, joka kuljetti bolsevikkijohtajat Saksan halki ja sieltä lautalla Ruotsiin, josta Suomen kautta Pietariin vallankumousta lietsomaan - onnistuneemmin kuin saksalaiset toivoivatkaan. Tosin he saivat kommunistien kanssa aikaan Brest-Litovskin rauhan, mutta eipä sekään saksalaisia pelastanut.
Lopputulos: Yli 70 vuotta kommunistivaltaa, puoli Eurooppaa rautasaappaan alla ja toinen maailmansota.
Entä jos: Lenin jätettiin Sveitsiin mätänemään. Kerenskin väliaikaishallitus onnistui vakiinnuttamaan asemansa ja murskasi kommunistisen vastarinnan, joka oli hukassa ilman johtoa. Venäjä hajosi sisällissodan melskeissä eri etnisten ryhmien valtioihin, Ukraina, Valko-Venäjä, Baltian maat ja Suomi itsenäistyivät. Kuka Adolf Hitler? Josef Stalin? Vladimir Putin?


9. Vallanvaihto Kiinassa

Kiinalaiset ovat mittausten mukaan keskimäärin älykkäämpiä kuin eurooppalaiset ja se on paljon se. Muinaisina aikoina kiinalaiset tekivät runsaasti keksintöjä paljon ennen eurooppalaisia, mutta missä ovat nykypäivän keksinnöt? Kiinalaiset jäivät muusta maailmasta pahasti jälkeen ja vajosivat kehitysmaa-asteelle. Hallitsijadynastian vaihtuessa toiseen uusi dynastia koki asemansa usein uhatuksi. Tällöin oli usein kätevintä hankkiutua eroon sekä edellisen dynastian arkistoista että oppineista. Samaa perinnettä jatkettiin vielä 60-luvulla kulttuurivallankumouksessa.
Lopputulos: Kaikki luonnontiede ja tekniikka seisoo jättiläisten harteilla. Jos siirtymäperinnettä ei ole, ei ole myöskään edistystä.
Entä jos: Kiinassa vallanvaihdot toteutettiin jos nyt ei aina rauhanomaisesti, niin ei nyt kuitenkaan kaikkea entistä tuhottu. Kiina pysyi maailman johtavana valtiona viimeiset kaksituhatta vuotta ja Eurooppa oli sitä mitä se on maantieteellisestikin: Aasian vähäinen niemenkärki.


8. Yleisurheilun strategiavalinnat

Vielä 1970-luvulla yleisurheilu oli Suomessa ehdoton ykköslaji ja maailmanlaajuisesti (tai siis länsimaissa, joissa raha liikkuu) heti jalkapallon jälkeen. Eipä ole enää. Suomen tasolla sokaistuttiin 70-luvun menestyksestä ja ryhdyttiin satsaamaan huippuihin menestysputken jatkamiseksi. Samalla seurataso unohdettiin käytännössä kokonaan. Kansainvälisesti taas haluttiin laajentaa yleisurheilun markkina-aluetta ja tuotiin kehitysmaihin valmennuskeskuksia sekä erityisprojekteja.
Lopputulos: Suomi sai menestystä vielä 80- ja 90-luvuilla, mutta sitten taso laski. Yleisurheilun kilpailijamäärät ovat romahtaneet eikä vähäisestä harrastajamäärästä pysty nousemaan läheskään yhtä suurta määrää huippuja, vaikka nousijoiden prosentuaalinen osuus olisikin kasvanut. Kansainvälisesti taas yleisurheilu levisi rajusti maailmalle. Samalla kiinnostavuus on romahtanut, kun ihmisiä ei inspiroi seurata kuka afrikkalainen voittaa kestävyysmatkoilla ja kuka karibialainen satasen.
Entä jos: Suomessa ymmärrettiin satsata ruohonjuuritason toimintaan. Maaseudun rakennemuutokseen varauduttiin ja luotiin verkosto, jonka avulla muuttajat ohjattiin uusien kotipaikkakuntiensa seurojen toimijoiksi. Kilpailukalenteria ylläpidettiin entisellä tiheydellä seuraotteluja tukemalla. Kyettiin sitomaan mahdollisimman monelle suomalaiselle henkilökohtainen yhteys yleisurheiluun. Kansainvälisesti maksettiin kehitysmaiden urheilijoille vain matkat MM-kisoihin, jolloin kansainvälisyys lisääntyi, mutta menestys ja kiinnostus säilyivät siellä missä raha ja TV olivat.


7. Manhattanin myynti

Vuonna 1626 hollantilaiset uudisasukkaat kyllästyivät intiaanien kanssa käytyihin kahinoihin ja tekivät vuosituhannen diilin. Peter Minuit osti maa-alueen intiaaneilta antamalla näille vastineeksi heimon kovasti tarvitsemia tavaroita. Tiedossa ei ole, oliko joukossa lasihelmiä. Joka tapauksessa tavaroiden arvo vastasi 60 guldenia, mikä nykyrahassa on noin tuhannen euron luokkaa.
Lopputulos: Tätä nykyä tonttihinta Manhattanilla on luokkaa 20 000 euroa neliömetriltä. Maapinta-alaa on noin 60 neliökilometriä, mikä tarkoittaa koko saaren hintana rapiat 1000 miljardia euroa. Kohtuullinen voittoprosentti.
Entä jos: Intiaanit kieltäytyivät myymästä. Kävi sama kuin muuallakin, heidät syrjäytettiin. Mutta olisi kannattanut kiskoa edes vähän parempi hinta.


6. Silmäpaskotutkimus

Trakooma eli kansanomaiselta nimeltään silmäpasko oli ennen nykyaikaisten lääkkeiden keksimisen aikaa yleisin sokeutumisen syy. Eurooppaan se levisi vasta 1800-luvulla, kun Napoleonin sotaretkillä Egyptissä olleet sotilaat toivat sen tuliaisena. Yhdysvallat ei ymmärrettävistä syistä halunnut trakoomaa sairastavia siirtolaisia. New Yorkin edustalla Ellis Islandilla, jonka kautta miljoonat siirtolaisiksi pyrkivät kulkivat, otettiin käyttöön trakoomatarkistus. Virkailija työnsi koukun silmäluomen alle ja katsoi, näkyikö trakooman merkkejä. Jos näkyi, niin käännytys. Ja sitten seuraava potilas - samalla työkalulla.
Lopputulos: Trakooma on tarttuva tauti. Se levisi Yhdysvaltoihin hämmästyttävän tehokkaasti, kun terveeksi todettu siirtolainen oli tutkittu sairaan siirtolaisen jälkeen. Vasta myöhemmin havaittiin, että olisi aiheellista steriloida väline.
Entä jos: Tohtori Ignaz Semmelweisin suositukset hygieniasta vuodelta 1847 otettiin vakavasti eikä Semmelweisin tarvinnut kuolla mielisairaalassa. Vaikka mikrobien merkitystä ei vielä ymmärretty, havaittiin hygienian toimivan.


5. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

Demokratia, tuo ateenalaisten lystikäs keksintö, kävi voittokulkua ympäri sivistynyttä maailmaa 1800-luvulla. Monissa maissa, kuten Suomen suuriruhtinaskunnassa, äänioikeus kuului aluksi vain harvoille ja valituille. Säätyvaltiopäivät olivat tietysti meritokraattisesti erittäin typerä ja tehoton laitos. Mutta kunnallisvaaleissa äänioikeus oli yhtäläinen. Se oli kylläkin rajoitettu vuodesta 1865 vuoteen 1906 asti niihin, jotka maksoivat kunnallisveroa. Sitten tuli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikille täysi-ikäisille, kuten useimmissa muissakin länsimaissa.
Lopputulos: Rauha ja menestys. Joka toimi tasan tarkkaan niin kauan, kun huoltosuhde oli kohdillaan. Siinä vaiheessa, kun yhteiskunnassa on enemmän elättejä kuin maksajia, ollaan vaarallisilla vesillä. Homma toimii vain niin kauan, kunnes enemmistö huomaa voivansa maksattaa elämisensä vähemmistöllä ja on tarpeeksi moraalitonta (ts. yhteinen uskonto ei pidä yhteiskuntaa enää koossa) myös näin tekemään.
Entä jos: Äänioikeus on kaikilla, mutta äänten määrä on riippuvainen kansalaisen omista meriiteistä. Kannustaa pyrkimään eteenpäin ja on meritokraattinen jos mikä.


4. Lyijyä bensaan

Polttomoottori oli keksitty jo vuosikymmeniä aiemmin, mutta siinä oli eräs epämiellyttävä sivuilmiö: nakutus. Polttokammiossa bensiinin ja ilman seos syttyi sytytystulpasta kuten pitikin, mutta hieman sen jälkeen toisessa päässä kammiota tapahtui paineen vaikutuksesta itsesytytys. Molemmat aiheuttivat paineaallon, joiden kohdatessa syntyi nakuttava ääni ja ennen kaikkea tehohäviöitä. Vuonna 1921 Thomas Midgley Jr keksi, että tetraetyylilyijyn lisääminen bensiiniin esti nakutuksen. Pian kaikki lisäsivät lyijyä bensiiniin ja meno jatkui seuraavat 60 vuotta.
Lopputulos: Lyijyn lisäämisestä syntyvät myrkylliset yhdisteet aiheuttivat syöpäkuolemia vuosittain moninkertaisesti vaikkapa koko Tsernobylin vaikutukseen nähden.
Entä jos: Lyijyn haitallisuutta ei tietenkään 1920-luvulla tajuttu, mutta jos olisi tajuttu, niin nykyisten ja tietämyksen mukaan vähemmän haitallisten lisäaineiden kehittämiseen olisi ollut sellainen paine, että ne olisi keksitty arkikäyttöön vuosikymmeniä aiemmin. Samoin paremmin suunnitellut, vähemmän nakutusherkät moottorit olisivat tulleet käyttöön.


3. USA ja Neuvostoliitto Afganistanissa

Neuvostoliitto ei halunnut miehittää Afganistania loppuvuodesta 1979. Maa oli kuitenkin ideologisessa pakkoraossa eikä nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Samalla USA näki mahdollisuuden potkaista savijaloilla seisova jättiläinen kumoon. Yhdysvallat tuki islamilaisia taistelijoita aseistuksella ja koulutuksella. Periaate oli vanha kuin taivas, viholliseni vihollinen on minun ystäväni.
Lopputulos: Ääri-islamin nousu kaikkialla arabimaailmassa. Neuvostoliitto hajosi, mutta luotu hirviö jatkoi eloaan. USA:ssa kaksi tornia vähemmän ja kaksi pitkittynyttä sotaa enemmän.
Entä jos: Neuvostoliiton vallattua maan jenkit tutustuivat Afganistanin historiaan ja totesivat, että neukut saivat just nyt oman Vietnaminsa veristen kansannousujen ja ärhäköiden vastarintaliikkeiden muodossa. Parasta pitää näppinsä irti. Neukut kiehukoot keittämässään sopassa. Ja niinhän ne tekevät. Tosin neukuilla ei ole samanlaisia median aiheuttamia rajoitteita kuin USA:lla Vietnamissa, joten ääri-islamistit laitetaan poikki ja pinoon. Mutta Neuvostoliitto hajoaa samaan aikaan kuin muutenkin, eikä al-Qaidaa ole.


2. Stalinistinen ongelmajäte

Jatkosodan jälkeen Suomi eli vaaran vuosia. Isänmaalliset miehet, asevelisosialistit etunenässä, näkivät ainoaksi mahdollisuudeksi näennäisen nöyristelyn idän suuntaan. Näin Suomi kykeni säilyttämään itsenäisyytensä ja pääosin suvereniteettinsa. Ongelma oli siinä, että Neuvostoliitto kesti kymmenisen vuotta liian pitkään. Ratkaisevien viimeisten vuosien aikana isänmaallisten teeskentelijöiden voimat uupuivat ja heidän tilalleen päättäviin asemiin nousi stalinistinen ongelmajäte, joka oli ihan tosissaan nöyristelyssään.
Lopputulos: Neuvostoliiton romahtaessa syntyi arvotyhjiö, joka täyttyi heidän mielissään monikulttuurisuudella, ydinvoimavastaisuudella ja perhearvokielteisyydellä.
Entä jos: Totaalisen vaikenemisen sijaan nämä aseveljet poimivat lupaavat nuoret mentoroitavaksi, varmistivat että he ymmärsivät realiteetit mutta olivat sisimmässään syvästi isänmaallisia. Niiden, joiden ei havaittu tällaisia olevan, ura torpattiin kunnallisen osastopäällikön tasolle.


1. Orjuus Yhdysvalloissa

Amerikan ollessa brittivallan alaisena orjien määrä oli alkuvaiheessa jopa suhteellisesti laskettuna vähäinen. 1700-luvulla työvoiman tarve etelän plantaaseilla kasvoi siinä määrin, että orjakauppa yleistyi. Yhdysvaltojen itsenäistyessä 1776 orjuuden lakkauttamisesta keskusteltiin, mutta siinä vaiheessa etelän talous oli jo liian riippuvainen orjuudesta. Jos itsenäistyminen olisi tapahtunut viitisenkymmentä vuotta aiemmin, olisi saattanut käydä toisin. Toisin kuin yleisesti luullaan, puuvillaa ei vielä itsenäistymisvaiheessa kasvatettu kovin runsaasti. Vasta puuvillapuimurin keksiminen 1793 teki puuvillanpoiminnasta orjien pääasiallisen käyttökohteen. Vuonna 1790 maassa oli 0,7 miljoonaa orjaa, vuonna 1850 3,2 miljoonaa. Etelän talous kukoisti orjatyövoiman ansiosta. Vähitellen teollinen vallankumous osoitti orjatyövoiman epätaloudellisuuden samoihin aikoihin, kun sisällissota teki lopun orjuudesta.
Lopputulos: Yhdysvalloissa on noin 35 miljoonaa orjien jälkeläistä. Vankipopulaatiossa heillä on kuusinkertainen yliedustus valkoisiin nähden. Työttömyysaste on kaksinkertainen. Kansallisessa SAT-kokeessa hyvän arvosanan saavuttaa 20 % valkoisista ja 3 % mustista. Suurkaupungeissa on slummituneita no-go -alueita. Aika kova hinta siitä, että saa olla maailman paras maa koripallossa.
Entä jos: Orjuus kiellettiin Yhdysvaltojen itsenäistyessä. Etelän herraskainen tyyli ei koskaan kehittynyt, koska kaikki joutuivat tekemään peltotöitä. Eteläosa oli pohjoista selvästi köyhempi jo 1800-luvun alkupuolella. Sisällissotaa ei käyty, mikä tasoitti etelän ja pohjoisen eron nykytasolle. Mustalla vähemmistöllä on ollut 250 vuotta aikaa sopeutua sivistyneen yhteiskunnan tavoille vaivaisen 150 vuoden sijaan ja tulokset ovat olleet paremmat. Ongelmat ovat monin verroin pienempiä, tosin niin on mustan väestön osuuskin. Ja kuka hitto on Obama?

torstai 20. maaliskuuta 2014

Sivallus CCXCIV

Kaikki byrokratian ongelmat aiheutuvat siitä, että typeryksillä on liian paljon oikeuksia ja fiksuilla liian vähän vastuuta.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sivallus CCXCIII

Teuvo Hakkarainen on joutunut pyytelemään anteeksi lähetettyään naiselle tämän pyynnöstä kuvia sukupuolielimistään. Mitäpä sitä turhia, tavan soisi itse asiassa leviävän laajemmallekin. Suomella menisi huomattavasti paremmin, jos pääministeri Katainenkin olisi suomalaisten veronmaksajien rahojen sijaan lähettänyt kreikkalaisille kuvan kikkelistään.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Tyypilliset stereot

Jokainen joka ei nyt ole täysin tynnyrissä elänyt, on takuulla törmännyt väitteisiin siitä, millaiset paineet media asettaa kasvaville tytöille. Etenkin ulkonäköpaineet, joiden syntipukiksi kelpaa hyvin ikoninen Barbie-nukke. Eipä tarvitse paljon googletella, kun löytää esimerkkejä suoranaisista mielenosoituksista barbeja vastaan. Naiset valittavat median antavan kuvan, että jokaisen tytön on oltava tiimalasivartaloinen ja viimeisen päälle laitettu.

Onhan valituksissa aihetta, ei siinä mitään. Mutta toisin kuin luullaan, eivät ulkonäköpaineita aiheuta miehet vaan toiset naiset. Kysykää huviksenne keneltä tahansa mieheltä, kykeneekö hän mainitsemaan viimevuotisista itsenäisyyspäivän juhlista yhdenkään naisen puvun väriä. Homomiehiä ei lasketa - he saattavat kiinnittää huomiota naisen pukuun, kun taas heteromiestä kiinnostaa se mikä on puvun alla. Mutta naiset selviytyvät tästä testistä liput liehuen.

Ulkonäköpaineet ovat naisten kuvitelmaa. Kyllä nainen miehelle kelpaa, olettaen ettei nyt ole mikään pahasti kulahtanut sotanorsu. Ja silloinkin ongelma ratkeaa, mikäli alkoholipitoisia juomia on riittävästi käytettävissä. Kyse on siitä, että naiset haluavat saada miehen, joka on miesten arvoasteikossa korkeammalla kuin nainen itse on naisten arvoasteikossa. Ja siihen vaaditaan ulkonäköä.

Mutta asiaan. Naisten stereotypioista ja niiden aiheuttamista vaatimuksista kasvaville tytöille riittää palstametreittäin juttuja. Vaan entäpä pojat?

Kun nyt sattuneista syistä on tullut kahlattua lastenkirjoja läpi erinäinen määrä, niin siinä ei voi olla havaitsematta tiettyjä poikiin liitettyjä stereotypioita. Esimerkkeinä käytetään kahta suomalaista lastenkirjasarjaa, Miinaa ja Manua sekä Tatua ja Patua.

Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään toisin. Kun kaverukset joutuvat kosketuksiin reaalimaailman kanssa, niin jopas sattuu ja tapahtuu. Kaikkia vekottimia käytetään milloin mihinkin tarkoitukseen, mutta ei ainakaan siihen mihin on tarkoitettu. Aiemmissa kirjoissa Tatun ja Patun pelasti aina pulasta jalat maassa -tyyppi Veera.

Miina ja Manu puolestaan ovat kissasisarukset, jotka ovat Ankkalinnan ankkojen tapaan antropomorfisia eli ihmishahmojen tapaan ihmismäisessä maailmassa toimivia. Manu on aina se, joka on vähän hassahtaneempi, Miina taas toimii järkevästi. Eläinpuistossa Manu juuttuu hirven sarviin ja Miina kiirehtii hätiin. Koulussa Manulta menevät kirjaimet peilikuviksi siinä missä Miina kirjoittaa täydellistä tekstiä.

Kyseessä eivät ole mitkään yksittäistapaukset, jos kohta selkeimmästä päästä olevat esimerkit. Lastenkirjoissa pojat kuvataan koheltajiksi, joilla ei järki yleensä leikkaa siinä missä tytöt ovat harkitsevia ja pärjäävät koulussa. Kaava menee yleensä siten, että poika sössii itsensä ongelmiin, joista sitten tytön neuvoin pelastutaan.

Tästä en ole nähnyt ainuttakaan lehtikirjoitusta. Ilmeisesti on täysin OK, että pojat stereotypioidaan tällä tavoin.

Vaan kuvitellaanpa asetelma toisinpäin. Entäpä jos Miina olisi se, joka ei osaa yhteenlaskua? Manu tulee ja neuvoo. Manu kysyy Miinalta, tunteeko hän liikennemerkkiä. Miina vastaa, että kyseessä on leirintäalueen merkki, koska siinä on teltta, jonka sisällä on ihminen. "Höpsis, sehän on suojatien merkki!", nauraa Manu. Tai sitten nämä Outolan kaverukset Tiia ja Piia, jotka ryhtyvät pizzanpaistoon. Tiia ja Piia tekevät tunnettuun tapaansa kaiken ihan hullusti ja nurinkurisesti, sillä keittiö on täynnä ällistyttäviä laitteita ja purnukoita. Puuhailun lomassa Valtteri tuleekin pelastaneeksi tilanteen moneen kertaan. Vihdoin kolmikko pääsee syömään. Mutta ensin Valtteri opettaa Tiialle ja Piialle vielä pöytätavat!

Voi vain kuvitella sitä haisunäädän kusimyrskyä, joka nousisi.

Eivätkä kyseessä ole pelkästään lastenkirjat. Suomalaisten suosikkisarjakuvaksi noussut Viivi ja Wagner leikittelee parisuhteella, jossa miestä kuvastaa sika. Nainen siivoaa, tiskaa, hoitaa saamattoman ja viinaanmenevän sian asiat. Ja kansa nauraa - ihan aiheesta. Olisiko samanlaiseksi suosikiksi ikinä voinut nousta sarjakuva Ville ja Mansikki, jossa mies elää lehmän kanssa? Mies on järkiolento, joka hoitaa draamakuningatarta leikkivän naisen kiukunpuuskat, tuo rahan taloon ja yrittää säilyttää hermonsa lehmän epäloogisten oikuttelujen keskellä. Jopa piirtäjä Juba tajusi asetelman ironian ja laittoi joitakin vuosia sitten stripissä Wagnerin piirtämään sarjakuvaa miehestä, joka asuu lehmän kanssa.

Ei sillä, että pitäisin ongelmaa vakavana. Kyllä jokainen, jolla on jalat maassa, tajuaa fiktion ja faktan eron. Ehkä juuri siksi fiktiossa kuvataankin tilanteita, joita ei todellisuudessa esiinny. Kukapa haluaisi lukea todellisuudesta?

Hyvänä esimerkkinä pihalla olevasta fiktiosta on feministitoimittajien kovasti ylistämä Johanna Sinisalon romaani Auringon ydin. Sinisalon loistava Ennen päivänlaskua ei voi sai minulta ainoan miinuksen sen miehiä sortajiksi stereotypisoivasta leimasta. Auringon ydintä en ole vielä lukenut, mutta teoksen ideana on tulevaisuusdystopia, jossa naisista on jalostettu kaksi rotua, ensinnäkin perustehtäviin soveltuvat työläiset ja toiseksi menestyvien miesten tyydytyskoneiksi tarkoitetut tyhmät bimbot. Kun luin teoksen synopsiksen, nauroin niin että olin pudota tuolilta. Vain sellainen, joka ei miehistä pätkääkään ymmärrä, voi luulla fiksujen miesten haluvan jalostaa pelkästään ulkonäköön, säyseyteen ja tyhmyyteen perustuvan naisrodun. No, säyseys - jos sillä tarkoitetaan naisten tuuliviirimäiseen käytökseen yhdistyvän itsepäisyyden puuttumista - olisi toki jalostuksellisesti suotava ominaisuus eikä muodollisesti pätevässä olemuksessakaan mitään vikaa olisi. Mutta että tyhmyys! Menkääs nyt hyvä tavaton kyselemään fiksuilta miehiltä mikä naisissa eniten ottaa hummeettiin niin eiköhän 90-prosenttisesti vastaus ole se, että voi kun saisi sen logiikkapiirin pelittämään.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Aika rientää

Silloin, kun liikenneyhteydet olivat hitaita ja kellot epätarkkoja, jokainen paikkakunta noudatti omaa aikaansa. Keskipäivä oli silloin, kun aurinko oli korkeimmillaan taivaalla ja kirkon kellotaulu asetettiin sen mukaan. Hämmästyttävään ilmiöön törmäsi ensimmäistä kertaa Magalhaesin maailmanympärimatkan tehnyt retkikunta, joka havaitsi huolellisesti pidetystä lokikirjasta huolimatta olevansa päivän jäljessä selvittyään vihdoin Kap Verdeen, ensimmäiseen portugalilaistukikohtaan. Käänteinen tapaus on tietysti tunnetumpi fiktiivinen tilanne Jules Vernen kirjasta Maailman ympäri 80 päivässä, jossa Phileas Fogg luulee myöhästyneensä yhdellä päivällä, Fogg kun kiersi maapallon eri suuntaan kuin Magalhaes.

Matemaattisesti ratkaisu oli helppo: jaetaan maapallo 24 vyöhykkeeseen, joissa on kussakin oma aikansa. Käytännössä ongelma oli tietysti se, että valtioiden rajat eivät noudattaneet siististi vyöhykerajoja. Eikä kaikille kelvannut edes se tasatunti. Seurauksena ajanlaskussa on edelleen erinäisiä kummallisuuksia.

10. UTC-12
Kaksitoista tuntia Greenwichin aikaa jäljessä oleva vyöhyke kulkee läntisellä pallonpuoliskolla päivämäärärajan naapurina. Se on ainoa tasatuntivyöhyke, jota ei käytä yksikään asuttu alue omana aikanaan. Virallisena aikana se on ainoastaan Yhdysvalloille kuuluvilla Howland- ja Baker-saarilla. Molempia saaria yritettiin kyllä asuttaa 1935-42, mutta sota lopetti jo muutenkin huonosti menneet yritykset.

9. Eucla
Eucla on vajaan sadan asukkaan kyläpahanen Länsi-Australian itäisimmässä kolkassa. Länsi-Australian osavaltion virallinen aika on UTC+8, mutta tämä on itäisimmässä osassa liian myöhäinen. Niinpä Eucla yhdessä muutaman läheisen, vielä pienempien asuinpaikkojen kanssa käyttää epävirallisesti aikaa UTC+8.45. Tämä on puolivälissä oleva kompromissi naapurin eli Etelä-Australian (UTC+9.30) ja Länsi-Australian UTC+8:n välillä.

8. Kiina
Poliittisista syistä Kiina noudattaa yhtä ainoaa aikavyöhykettä (UTC+8), vaikka oikeasti maa ulottuu viiden aikavyöhykkeen alueelle. Kiinan tasavallan aikana 1912-45 maassa olikin käytössä kaikki viisi vyöhykettä, ei tosin aivan tasatuntien välein. Nykyinen aikavyöhyke on Pekingin aika, joka oli alkuperäisistä toiseksi aikaisin. Tämän seurauksena maan läntisimmissä osissa ollaan pari-kolme tuntia todellista aikaa edellä. Talvisin virastoajan ensimmäiset tunnit vietetään pilkkopimeässä. Tosin Sinkiangissa noudatetaan epävirallisesti kahta tuntia Pekingiä myöhempää aikaa. Hauska yksityiskohta on, että Taiwan noudattaa sijaintinsa vuoksi samaa aikavyöhykettä kuin Manner-Kiina.

7. Meksiko
Siinä missä yli yhdeksän miljoonan neliökilometrin Kiina tulee toimeen yhdellä aikavyöhykkeellä, on alle kahden miljoonan neliökilometrin Meksikossa peräti kolme vyöhykettä. Tämä siitä huolimatta, että maa sijaitsee enemmän pohjois-eteläsuuntaisena, kun taas Kiina on enemmän itä-länsisuuntainen. Tosin ylivoimainen valtaosa Meksikosta on vyöhykkeellä UTC-6. Pienin maa, jossa yhtenäisellä alueella on enemmän kuin yksi aikavyöhyke, on jonkin verran Meksikoa pienempi kahden aikavyöhykkeen (aiemmin niitäkin oli kolme) Mongolia. Vähän samantapainen tapaus on vain 76 480 neliökilometrin kokoinen, kahteen eri valtioon jakautunut Hispaniolan saari, jolla vain 600 kilometrin leveydestään huolimatta on kaksi aikavyöhykettä. Dominikaaninen tasavalta noudattaa vyöhykettä UTC-4, Haiti vyöhykettä UTC-5.

6. Nepal
Nepal on ainoa maa, joka käyttää koko alueellaan Greenwichin ajasta muulla kuin koko- tai puolella tunnilla poikkeavaa aikaa. Maan aikavyöhyke on UTC+5.45. Ikään kuin siellä nyt niin täsmällisiä muuten oltaisiin.

5. Mekan aika
Vuonna 2008 Qatarissa pidetyssä muslimien konferenssissa esitettiin suositus, että koko maailmassa ryhdyttäisiin noudattamaan Mekan aikaa, joka olisi UTC+02:39:18.2. Kova veto saudeilta, joiden edistyksellisyyden taso näkyy siinäkin, että vielä 1978 painetussa maailmankartastossa Saudi-Arabia on merkitty aikavyöhykekartassa ainoaksi maaksi, jossa noudatettiin vielä keskiaurinkoaikaa. Kun Mekkaan rakennettiin maailman suurin kellotorni, monet toivoivat, että sen kellotaulu säädettäisiin virallisen ajan sijaan Mekan keskiaurinkoaikaan. Järki kuitenkin voitti. Olisihan se toisaalta ollut aika noloa, kun itse kellokin on vähemmän yllättävästi saksalaista eikä arabialaista valmistetta.

4. Orimattila
Suomessa siirryttiin kesäaikaan 1981. Tosin aiemmin kesäaikaa oli kokeiltu energian säästämiseksi 1942. Silloin Orimattilan kunta totesi, että "mehän ei tuommoisiin hömpötyksiin lähdetä mukaan" ja pitäytyi normaaliajassa. Orimattilassa oli siis koko kesän 1942 voimassa aika, joka oli tunnin verran jäljessä muun Suomen ajasta. Tätä voisi sanoa jääräpäisyyden ennätykseksi. Tosin tunnen yhden orimattilalaisen enkä tämän otoksen perusteella yhtään ihmettele tapahtunutta.

3. Venäjä
Venäjällä on kaikista maista eniten aikavyöhykkeitä, ymmärrettävistä syistä. Niitä on kaikkiaan yhdeksän kappaletta, mikä on tulosta vuoden 2010 uudistuksesta - sitä ennen niitä oli yksitoista. Pois jäivät vain parissa läänissä käytetty Samaran aika ja vyöhykkeistä itäisin, Kamtsatkan aika, joka yhdistettiin Magadanin aikavyöhykkeeseen. Nyt Venäjän aikaisin vyöhyke on UTC+12 ja myöhäisin Kaliningradissa käytetty UTC+3, siis yhdeksän tunnin ero. Venäjän rautateillä (poikkeuksena Sahalinin saari, jolla ei ole yhteyttä muuhun rataverkkoon), noudatetaan Moskovan aikaa. Maan suuruuden ovat katkerasti saaneet kokea suomalaistenkin edustamat KHL-joukkueet Amur Khabarovsk ja Admiral Vladivostok, jotka matkatessaan Moskovan aikavyöhykkeelle (jossa noin puolet vieraspeleistä pelataan) joutuvat siirtämään kelloja seitsemän tuntia taaksepäin. Jos peli alkaa Moskovassa klo 19.30, pelurien sisäinen kello voi olla Vladivostokin ajassa eli 2.30 aamuyöllä. Puhumattakaan niistä peleistä, jotka pelattiin Tsekissä, Slovakiassa tai Kroatiassa - niihin vyöhykkeisiin Kaukoidän ihmeillä on kymmenen tunnin aikaero.

2. UTC+14
Maantieteellisesti ottaen Greenwichin ajasta pitäisi poiketa maksimissaan 12 tuntia. Laajalle alueelle pitkin Tyyntämerta levinnyt Kiribati otti kuitenkin itäisimmässä saariryhmässään Linesaarilla vuonna 1995 käyttöön uuden aikavyöhykkeen. Aiemmin Linesaaret olivat yhdessä Gilbertsaarten kanssa toisella puolella päivämäärärajaa, mikä aiheutti tiettyjä ongelmia valtion läntisen puolen kanssa kommunikoidessa - esimerkiksi yhteistä työviikkoa oli vain neljänä päivänä. Tämän hankaluuden poiston ohella aikavyöhykkeen muutoksen kannustimena oli turistien hakeminen, sillä nyt Linesaaret oli ensimmäinen paikka, jossa vuosituhat vaihtui. Muuten hyvä suunnitelma, mutta Tongasaaret siirtyi vuosiksi 1999-2002 kesäajan käyttöön ja vei parempien liikenneyhteyksiensä takia leijonanosan millennium-turismista.

1. Foula
Eurooppa on loppujen lopuksi pelkkä Aasian niemenkärki. Euroopan laitamilla on Britannian saari. Britannian syrjäseutua taas on piakkoin itsenäisyydestä äänestävä Skotlanti. Skotlannin syrjäisin saariryhmä on Shetlandsaaret. Shetlandsaarista syrjäisin on puolestaan Foula. Onko sitten ihme, että kyseinen saari ei ole ainoastaan ajasta, vaan jopa ajanlaskusta jäljessä? Kun Iso-Britannia siirtyi lopultakin gregoriaaniseen kalenteriin 1752, tieto siitä ei ehtinyt Foulaan asti, joka noudatti kaikessa rauhassa juliaanista kalenteria jääden siten 11 päivää jälkeen muusta maasta. Erohan on siinä, että gregoriaanisessa kalenterissa sadalla jaolliset vuodet (paitsi 400:lla jaolliset) eivät ole karkausvuosia, vaikka joka neljäs vuosi muuten onkin. Vuonna 1800 Foula piti karkausvuotta, vaikka muu Britannia ei näin tehnytkään ja jäi taas yhden päivän jälkeen. Vuonna 1900 tieto oli jo sen verran kulkenut, että Foulassa ei ollut karkausvuotta, mutta vielä nykyäänkään siellä ei ole siirrytty gregoriaaniseen kalenteriin, vaan eletään yhä 12 päivää jäljessä muuta maailmaa. Odotamme mielenkiinnolla, mitä tapahtuu vuonna 2100; onko Foulassa karkausvuosi vai ei? Vai onko siihen mennessä saari jo asumaton, aiemmin parisatainen väestö on kutistunut jo nyt alle neljänkymmenen.