19.4.2015: Suomessa pidettiin eduskuntavaalit.
21.4.2015: Kymmeniä ryöstöjä ja pahoinpitelyjä tehtailleen mamujengin tuomiot luettiin Helsingin käräjäoikeudessa. Jengipomon tuomio oli vuosi ja kymmenen kuukautta ehdollista ja 50 tuntia yhteiskuntapalvelua, muut selvisivät vähemmällä. Tuomiot piti antaa jo aiemmin, mutta ne siirrettiin ”käräjäoikeuden jutturuuhkan” takia tähän ajankohtaan. Tuomittujen etunimet ovat - sukunimet tästä linkistä - Abdullahi, Joonas, Moundir, Mwila, Peshraw, Sakariye, Santeri, Sedry ja Yasiin.
23.4.2015: Kuudelle vankeutta teinitytön törkeästä hyväksikäytöstä Turun käräjäoikeudessa.
Kuusi (tässä piti olla sana miestä, mutta en pystynyt kirjoittamaan sitä) oli ollut useita kertoja tytön kanssa sukupuoliyhteydessä. Tyttö oli tekojen aikaan 12-14 –vuotias. Tuomittujen etunimet (sukunimet löytyvät linkistä) ovat Arben, Imad, Harem, Muhamed, Ravvand ja Sangar.
24.4.2015: Helsingin hovioikeus päätti, että Abdigadir Osman Hussein pääsee vapaaksi ensi vuoden syyskuussa. Päätös tehtiin vastoin vankilan, rikosseuraamuslaitoksen ja vankisairaalan lausuntoa. Hussein raiskasi 1993 13-vuotiaan tytön puukolla uhaten. Vankilasta vapauduttuaan hän murhasi 1995 15-vuotiaan tytön. Ollessaan 2005 kolmen tunnin vartioimattomalla lomalla hän teki törkeää seksuaalista väkivaltaa nelivuotiaalle lapselle.
Vanha sanonta: yksi kerta on sattumaa, kaksi kertaa on yhteensattumaa, kolme kertaa on vihollisen järjestelmällistä toimintaa.
Kuten ennen vaaleja kirjoitin, näissä vaaleissa ainoa merkittävä asia oli haittamaahanmuutto. Kaikissa muissa mahdollisissa asioissa voidaan tehdä suunnilleen miten isoja virhepäätöksiä tahansa, mutta ne ovat korjattavissa huonossakin tapauksessa yhdessä sukupolvessa. Mutta jos Suomi jatkaa taantumustaan kohti lähi-itäläis-afrikkalaista slummia, sitä muutossuuntaa ei korjaa mikään julkisesti esiin kirjoitettavissa oleva keino.
Ainoa merkittävä puolue, jonka linjaus on ollut haittamaahanmuuton vastainen, on perussuomalaiset. Niinpä haittamaahanmuuttoon liittyvät realistiset uutiset olisivat väistämättä nostaneet perussuomalaisten kannatusta juuri ennen vaaleja. Mikä on todennäköisyys sille, että kolme näin isoa päätöstä tulee vasta seuraavalle viikolle vaalien jälkeen? Ja vastaus: erittäin suuri, mutta todennäköisyys sille, että ne tulivat sattumalta vasta vaalien jälkeen, on erittäin lähellä nollaa. Etenkin kun viime aikoina eniten julkisuutta saanut eli katujengijuttu nimenomaisesti siirrettiin vaalien jälkeiselle viikolle. Perusteena oli ”käräjäoikeuden jutturuuhka”.
Uskokoon ken haluaa. Minä en.
Salaliittoteorioita on kehitelty; väitetään, että määräys juttujen hyllyttämisestä vaalien jälkeiselle ajalle tuli määräys korkeammalta taholta. Tähän on vaikea uskoa. Länsimaisissa valtioissa noudatetaan varsin tiukasti Montesquieun vallan kolmijako-oppia, jonka mukaan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. On erittäin epäuskottavaa, että hyvin itsetietoinen – ja hyvä niin – tuomioistuinjärjestelmämme suostuisi ottamaan mitään käskyjä lainsäädäntövallalta eli poliitikoilta. Sen sijaan on erittäin uskottavaa, että oikeudenkäyntien ajankohdista ovat päättäneet henkilöt, jotka halusivat nämä päätökset julki vasta vaalien jälkeen.
Näin siis ajoitus tällä kertaa ja isänmaalliselta falangilta jäi muutama eduskuntapaikka saamatta.
Yksittäin ottaen tuomioissa oli erinäisiä mielenkiintoisia piirteitä. Se eniten julkisuudessa ollut eli etnojengien pahoinpitelytapaus oli soppa sinänsä. Näistä jengeistä tiedettiin kuukausia ennen kuin poliisi tiedotti yhtään mitään. Senkin jälkeen asiaa koetettiin lakaista maton alle toteamalla, että ”yksittäistapauksia” ja ”mukana oli myös etnisiä suomalaisia”. Olihan niitä, joo. Tuomion saaneistakin enemmän kuin joka viides. On tietysti ilahduttavaa, että lukuisista kontakteista huolimatta tuon useampi suomalaisnuori ei ole alentunut kehitysmaatasolle. Samoin on kääntäen ilahduttava niistä muutamasta etnonuoresta, jotka ovat käyttäytyneet länsimaalaisen sivistyneesti. Maassa maan tavalla. Kun muutetaan länsimaahan, niin ollaan sitten sivistyneitä. Tai maasta pois.
Mutta siis. Koko jengi sai ehdollista. Siis ehdollista. Vielä kerran: ehdollista. Ja muutaman tunnin nurmikon haravointia. Ja vahingonkorvauksia, toisin sanoen sossu maksaa. Siis sinä ja minä maksamme. Kuten maksoimme myös kymmeniin tuhansiin nousseet oikeudenkäyntikulut ja näiden kutaleitten asianajokulut.
Vaan mietitäänpä hetki. Oikeus on nyt siis linjannut, että lukuisista pahoinpitelyistä ja ryöstöistä mätkäistään teot suunnitelleelle ja niitä johtaneelle jengipomolle vuosi + 10 kk ehdollista sekä 50 tuntia yhdyskuntapalvelua. Okei, tekijät olivat niukasti alle 18-vuotiaita ja saivat nuorisoalennusta. Mutta suhteutettuna, eihän yhdestä pahoinpitelystä voi tulla aikuisellekaan tuon enempää. Epäilen, että jos tämmöisen jengiläisen tohjoksi pieksämisestä selviää ehdollisella tuomiolla ja yhdyskuntapalvelulla, joudutaan ottamaan käyttöön jonotusnumeroautomaatti sairaalan ovelle. Ettei menisi sekaisin kenen vuoro nyt olikaan, kun tekijä kävelee ulos edellisestä selkäsaunasta paikkailtuna. Tosin eihän tämmöinen nyt käy, kyllä kantasuomalainen saisi tuomionsa ehdottomana. Jos suomalainen lyö haittamamua, se on rasismia, mutta jos haittamamu lyö suomalaista, se on kulttuuriero.
Turun tapauksessa puolestaan kävi ilmi, että yksi oli houkutellut 12-vuotiaan seksiin kanssaan tarjoamalla tälle Facebookissa 50 euroa. Siitä se sitten lähti ja kohta koko jengi oli joukolla pikkutytön kimpussa. Kuvottavaa, mutta toisaalta normimeininkiä siinä paskakulttuurissa, johon nämä Suomen etnistä värinää lisäävät rikastuttajat kuuluvat.
Eikö näitä osata sopeutuksessa kouluttaa maan tavoille? Kertoa, että sivistyneessä maassa käyttäydytään sivistyneesti tai palataan takaisin. Jos haluaa elää omilla tavoillaan, niin maailmasta löytyy paljon maita, joissa se on mahdollista.
Jos minäkin muuttaisin johonkin Hiekkadyynilandiaan, niin kyllä yrittäisin olla maassa maan tavalla ja käyttäytyä kuin mikäkin pullopersesika. Ja jos nyt joku pitää loukkaavana sitä, että muslimeja verrataan pullopersesikoihin, niin lupaan pyytää vertausta anteeksi heti seuraavalta tapaamaltani pullopersesialta.
Entäs sitten tämä kolmas tapaus. Tyyppi on siis raiskannut 13-vuotiaan tytön, istunut siitä pari vuotta linnassa, päässyt vapaaksi ja murhannut 15-vuotiaan tytön. Sitten vankilomalla ehtinyt parin tunnin aikana hyväksikäyttää nelivuotiasta!
Eniten tässä kyllä ihmetyttää, kuinka munattomia lässyköitä suomalaiset rikolliset ovat, kun tämä porsaan degeneraatio on yhä elossa. Luulisi linnassa mahdollisuuksia riittävän. Melkein yhtä paljon ihmetyttää Helsingin hovioikeus, joka vastoin kaikkia asiantuntijoiden lausuntoja on päästämässä tämän vapaaksi. Ja käyttää perusteluna mm. hänen raittiuttaan. Hei haloo, tyyppi on linnassa istuva muslimi ja perusteluna käytetään raittiutta! Eikä Suomesta voi karkottaa, kun Somalia ei ota vastaan. Pointsit Somalialle – meidän pitäisi ottaa oppia somalialaisesta maahanmuuttopolitiikasta ja olla päästämättä somaleja maahan.
Ainoa järjellinen selitys on, että hovioikeus on lyönyt viisaat päänsä yhteen ja todennut, että kun Suomessa ei kerran ole kuolemanrangaistusta, niin hoidetaan asia sitten luovalla ratkaisulla. Toivoa vain sopii, että luova ratkaisu tapahtuu ennen kuin taas yhden – tai useamman – viattoman suomalaisen elämä tuhoutuu. Ja jos oikeuden välikäsi jää kiinni, olen aika varma siitä että hän saa varsin monta nimetöntä postilähetystä kiitoksena.
Onhan tuossa ratkaisussa tietysti se hyvä puoli, että rahaa säästyy. Tuokin saasta on kuluttanut tolkuttoman määrän meidän suomalaisten rahoja. Kuolemanrangaistusta aina vastustetaan – ihan aiheesta – sillä, että syyttömiä joutuu tuomiolle. Tässä tapauksessa syyllisyyksistä yhdessäkään kolmessa tapauksessa ei ole pienintäkään epäilystä. Nappi otsaan –ratkaisu olisi ollut halvempi ja parempi kaikille.
Tähän liittyen laitoin mietintämyssyn päähän ja keksin ratkaisun, joka tekee sekä kuolemantuomion vastustajat että kannattajat tyytyväisiksi. Ainakin sen pitäisi.
Otetaan rikoslakiin ehdollinen kuolemantuomio. Se voidaan langettaa vain erittäin raskaista rikoksista (en ryhdy yksilöimään, mutta Hussein olisi sen saanut), joissa tuomitun syyllisyydestä ei ole pienintäkään epäilystä.
Mutta kuolemantuomio on ehdollinen. Se pannaan täytäntöön vain kahden ehdon toteutuessa. Jos ehdot eivät toteudu, niin tuomittu istuu elinkautisvankina loppuikänsä.
Ensimmäinen ehto on se, että rahat loppuvat. Jokaisella kuolemaantuomitulla on rahasto, johon voi maksaa hänen ylläpidostaan. Kuvitellaan vaikka, että vuotuiset kustannukset ovat satatuhatta euroa. Mikäli vuoden 2015 lopussa rahastossa on vähintään tämän verran rahaa, niin tuomiota ei laiteta täytäntöön vuonna 2016. Mikäli vuoden 2016 lopussa rahastossa on vähemmän kuin satatuhatta euroa, niin tuomio laitetaan täytäntöön vuoden 2017 aikana (olettaen että myös ehto 2 täyttyy). Ylijäämärahat valtion kassaan, myös siinä tapauksessa että tuomittu kuolee luonnollisen kuoleman. Tällä tavoin kuolemantuomion vastustajat voivat osoittaa vakaumuksensa ja estää kuolemantuomion toteutumisen. Eikä kannattajille tule kuluja. Lahjoittajien nimet pidetään salassa.
Toinen ehto on se, että teloittajiksi löytyy viisi vapaaehtoista. Teloitus suoritetaan ampumalla, perinteinen tyyli eli neljä aseista ladataan kovalla patruunalla ja yhdessä on pelkkä räkäpää. Ampujat eivät tiedä, kenellä on se räkäpää, joten kukaan ei pääse kehuskelemaan. Teloittajana voi toimia vain täysi-ikäinen ja vain yhden kerran. Näin myös kuolemantuomion kannattajat joutuvat kantamaan vastuunsa, jos kerran haluavat jonkun hengiltä. Teloittajien nimet pidetään salassa.
Tällä systeemillä luulisi molempien osapuolten olevan tyytyväisiä. Kuolemantuomion kannattajilta putoaa heidän tärkein argumenttinsa eli tolkuttomat kustannukset pois. Vastaavasti vastustajien on turha inistä, jos eivät ole valmiita maksamaan valtion täysihoidosta aiheutuvia kustannuksia.
Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko esimerkiksi Husseinille saatu kerättyä satatuhatta vuodessa. Sen kyllä tiedän, että vapaaehtoisia kiväärihenkilöitä olisi kyllä löytynyt.
Odottamaton pelko
10 tuntia sitten
9 kommenttia:
Arvoisa blogisti, Te erehdytte ehkä melkoisesti kun syytätte tuomarikuntaa vihervassareiksi. Jokainen virkatuomari, jonka henkilökohtaisesti tunne, on oikeistolainen ja pääsääntöisesti kokoomuslainen.
Ehkä kirjoituksenne on eräänlaisen vihan vaikutuksesta syntynyt? Minustakin tuo hovioikeuden päätös on kovin kummallinen. Aiemmin meillä Suomessa on käytetty vastaavissa tapauksissa fyysistä kastraatiota, ei siis mitään kemiallista keinojuttua. Sitä sietäisi ajatella, mutta se vaatisi eduskunnan päätöksen ja tuskin persutkaan sitä hallituskiimassaan kannattavat?
Jos Sekoomus koostuu vihervassareista ja suurin osa tuomareista äänestää Sekoomusta, ei Jaskan kirjoituksessa ole mitään erehdystä tapahtunut.
On toki eri asia, jos Sekoomusta ei luokittele vihervassareiden käsikassaraksi, mutta se on arvon anonyymin tietämättömyyttä.
Kerronpa tähän vielä erikoisen keissin viime vuodelta. Olin mukana todistajana eräässä siviilioikeuden vahingonkorvauskeississä. Tuomari ilmoitti ystävälleni, että mikäli tämä suorittaa tuomarille "taloudellisen korvauksen", tuomiota lievennetään ystäväni hyväksi. Olemme miettineet miten ja missä vaiheessa tuomme asian julkisuuteen, mutta vielä ei ole sen ajankohta. Tuomarikunta on korruptoitunut ihan niin kuin eduskunta ja muukin yhteiskunta.
Kun sosialismia tilaa, sitä saadaan.
Kiitoksia anonyymi, korjasin päätekstiä siltä osin. Olin kirjoittanut kaksi kappaletta, joista oikoluvun jälkeen piti poistaa jälkimmäinen. Vahingossa poistin siitä vain alkuosan ja loppuosa yhdistyi edelliseen kappaleeseen antaen kummallisen vaikutelman. Poistin ja korjasin. En tahtonut missään nimessä sanoa, että tuomarit olisivat vihervasureita, niitä he eivät ole ellei nykykokoomusta sellaiseksi lasketa. Kuten Kumitonttu tuossa ehti jo todetakin, ihan aiheesta.
Kirjoitus ei ole syntynyt vihan vallassa, vaikka on kyllä myönnettävä että tuollaisista tapahtumista lukeminen saa minua rauhallisemmankin yksilön verenpaineen nousuun. Kirjoitus ehti kuitenkin hautua ajatuksissa muutaman päivän ennen naputtelua.
Kuten jo todettiin, nykyinen lakimieskunta on pääsääntöisesti Kokoomuslaista. Vanhemmassa sukupolvessa löytyy edelleen joitakin Demlalaisia.
Ovatko tuomarit kokoomuslaisia ei ole minusta varsinainen ykköskysymys. Ykköskysymys on se, kuinka ne toimivat. Meillä on maassamme menossa täysin perseelleen mennyt väestöpoliittinen kokeilu, joka on osoittautunut tavallisille suomalaisille niin taloudelliseksi kuin inhimilliseksi taakaksi. Niin media, pääosa puolueista kuin virkamiehistöstä yrittää teeskennellä, että taakkaa ei ole ja tästä on meille jotain hyötyä tai jos ei ole, niin ainakin se pitäisi hyväksyä ja sen aikaansaamista vahingoista vaieta. Jaskan mainitsemat esimerkit oikeuslaitoksesta ovat samalla linjalla. Oli päätösten tekijänä kokoomuslaiset eli ei.
Kiitos Jaska minunkin ajatusteni aukikirjoittamisesta.
Jos ajatellaan tuomareita, niin hyvä esimerkki läpimädästä demlalaisesta on Mika Ill-man. Uraputkessa on, ellei sitä piakkoin katkaista.
Näiden kunniakansalaisten kohtelu tuomioistuimessa on kuvottavaa, kansalaisia eriarvoistavaa ja monesti normikansalaisenkin oikeustajun vastaista. Jotkin KKO:n ja KHO:n vuosikirjapäätökset ovat täysin käsittämättömiä, käytännössä kaikissa näissä yhdistävänä tekijänä on demla.
Ykän kanssa olen samaa mieltä tuosta rkp-rouvien kalliista harrastuksesta eli täysin persiilleen menneestä väestöpoliittisesta kokeilusta. No joo, onhan mukana demareitakin kuten esimerkiksi Lieksassa, mutta häkellyttävän rkp-rouvavoittoinen on mocu-uskontoa saarnaavien häpeätaulukko. Yllättävän monet näistä rkp-rouvistakin kuuluvat mädättäjäjärjestöön nimeltään demla.
Pieni toivonkipinä kuitenkin elää.
Taapero jää eläkkeelle käsitykseni mukaan heti alkukesästä. Tilalle pitää saada joku tervepäinen, rehti ja reilu suomalainen mies. Siinä tulee olemaan uuden hallituksen näytön paikka: virkaan ei saa valita samanlaista demlan sätkynukkea ja pelleä kuin Paapero. Ei, tilalle pitää valita mies joka edustaa juuri päinvastaisia arvoja kuin tuo * (turhan ruma sana).
Tulevan hallituksen oikeusministeriltäkin odotan paljon, pellelinja Koskinen-Luhtanen-Barx-Henriksson ei saa jatkua.
Ainoastaan Helsingin nuorukaisten tuomion julistaminen oli tiedossa ennen vaaleja. Jo silloin monella heräsi mielessä epäilys, että ajankohta ei ole sattumaa.
Monikulttuuri ja antirasismi ovat hyviä asioita ja osa valtion eetosta. Siksi rasisteille ei pidä antaa aseita käsiin. Tämän logiikan sisäistämiseen ei tarvita vakaumuksellista vasemmistolaisuutta vaan kyllä se sujuu ihan muutakin puoluetta kannattavilta järjestelmän palvelijoilta.
Sekin oli ennalta tiedossa, etetä pahoinpitelijänuorukaiset eivät saa mitään todellista rangaistusta. Abdigadir Osman Husseinin vapauttaminen puolestaan kertoo, että järjestelmä toimii. Vankeinhoito tuottaa vangeista, jotka muuten ovat yhteiskunnan uhreja, sopeutumiskykyisiä kansalaisia, jotka pystyvät elämään yhteiskunnassa lähestulkoon normaalia elämää.
Tilastot kertovat, että vain harva rikollinen uusii rikoksensa. Järjestelmä toimii.
Mätä on niin syvällä järjestelmässä, että mikään muu ei ole mahdollista. Ne, jotka edes sivusilmällä katsoivat rikoksen uhreja muka käsitellyttä A-talk -iltaa ymmärtävät tämän. Mädännäisyys piiloutuu kauniiden puheiden taakse.
Yksi oikeusministeri ei riitä muuttamaan rikollisten palveluun ja uhrien unohtamiseen keskittynyttä vankeinhoito- ja oikeusjärjestelmää. Humaanius on seurausta vuosikymmenten kehityksestä, ja tämä kehityksen suunta muuttuu hitaasti, jos on ylipäänsä muuttuakseen.
Vähän offtopicia, mutta: EU:ssa tapahtuvat kehitykset näyttävät sen suuntaisilta, että haittamaahanmuutosta säädetäänkin siellä taakanjakommallin mukaan. Suomelle tämä eritoten tietäisi ongelmia, sillä mallin mukaan Suomi olisi tähän mennessä ottanut "liian vähän" pakolaisia. Etenkin jos systeemi on pinta-alaan perustuva, on se Suomelle tuhoisa Se taas pistää miettimään, onko koko järjestössä järkevä pysyä. Kun nyt kerran haittamaahanmuutto on se asia, jossa ei saa ryssiä. Mikä on blogistin kanta tähän? (En ainakaan muista, oletko jossain vaatinut eroa EU:sta.)
Tässä vähän uutislinkkejä aiheesta (alun perin kyllä scriptasta huomasin):
https://www.youtube.com/watch?v=D7c-6iD5ii4
Guardian:
http://www.theguardian.com/world/2015/apr/29/germany-quota-system-eu-migrant-distribution
Yrjöperskeles: Virkamiesten työpaikkoja pidetään yleensä suojatyöpaikkoina. Niinhän ne ovatkin, paitsi jos sanoo järjestelmän hyväksynnän vastaisen totuuden. Siksi virkamieskunta on hiljaa.
Oinomaos: Toivomme parasta, odotamme pahinta.
Vasarahammer: Kansan enemmistö näkee tuomioiden järjettömyyden. Pitkällä aikavälillä se ei voi olla vaikuttamatta. Toivottavasti.
Curufin: Kysyt kantaani EU:hun. Vastaan. Olen eurooppalaisen kulttuurin kannattaja ja suhtaudun erittäin myötämielisesti eurooppalaiseen, läheiseenkin yhteistyöhön. Toisaalta tämä on sama kuin joskus 1940-luvulla olisi sanonut ihailevansa Goethea ja Beethovenia ja sitten olisi ihmetelty, miksei ole natsi kun nyt sekin on saksalaista. Eli kääntäen: kannatan eurooppalaisuutta ja eurooppalaista yhteistyötä, mutta nykyinen EU ei ole minun Eurooppaani. Se on eurooppalaisuudelle sama kuin natsismi saksalaisuudelle.
Jos Eurooppa tulee järkiinsä ja ottaa eurooppalaisen linjan, niin silloin kannatan Eurooppaan sitoutumista, esimerkiksi europarlamenttia ja yleiseurooppalaista sotilasliittoa. Toki kansallinen itsemääräämisoikeus säilyttäen. Mutta nykyinen EU... ero ja heti.
Lähetä kommentti