Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Välihuomautus 68: Rasistista juoksua

Ruotsista kuuluu taas kummia. Tukholman maratonin palkintorahat aiottiin jakaa toisella tavalla kuin ennen. Kisajärjestäjät aikoivat pistää pystyyn pohjoismaisen maaottelun Ruotsin, Suomen, Norjan, Tanskan, Islannin ja Viron juoksijoille. Palkintorahat oli tarkoitus jakaa näiden kesken.

Lopputulos oli suvaitsevaiston paskamyrsky. Päätöstä pidettiin rasistisena, kuinkas muuten.

Suuret bonuspisteet järjestäjien luovalle ratkaisulle. He nimittäin eivät maksa lainkaan starttirahoja, matkakuluja tai majoituskustannuksia. Isoilla kaupunkimaratoneilla tämä on ainoa tapa houkutella paikalle edes jonkinmoisia tähtiä. Maraton kun on hyvin epävarmaa hommaa; voi olla että neste ei sinä päivänä imeydy, voi olla aiemmin huomaamaton vamma joka estää täysivauhtisen juoksun. Niinpä isot tähdet vaativat aina vähintään omat kustannuksensa tullakseen paikalle. Ja jos kesken matkan käy ilmeiseksi, ettei sinä päivänä taistelekaan kärkisijoituksista, löysää ja jopa keskeyttää ellei sopimus vaadi maaliin asti juoksua. Turhaa vetää itseään piippuun ja toipua kaksi kuukautta, kevyemmällä urakoinnilla voi startata jo parin viikon kuluttua. Näin ollen luultavasti todellisia huippuja ei paikalle tule ja Pohjolan vaaleat viikingit kamppailevat voitosta. Tosin Tukholma on muutenkin B-luokan kisa - aivan maailman terävintä kärkeä siellä ei ole nähty puolella yli 20 vuoteen.

Erityisen huvittavaksi asian tekee se, että tekstissä mainitaan esimerkkinä ruotsalaisten kestävyysjuoksutähti Isabellah Andersson, viiden vuoden takainen maratonin EM-pronssimitalisti. Andersson on kenialaissyntyinen, mennyt naimisiin ruotsalaismiehen (ihan oikean sellaisen) kanssa. Andersson on ottanut osaa Suomi-Ruotsi -maaotteluun kympillä joka vuosi 2009-13 ja joskus vitosellakin, mikä on merkki siitä että hän on maahan sopeutunut. Useat svedujen vierastyöläiset eivät ole maan edustamisesta kiinnostuneet muutoin kuin arvokisoissa, esim. umpietiopialaista 1500 metrin maailmanmestari Abeba Aregawia ei ole maaottelussa nähty kertaakaan. Ei sen puolesta että olisi haluttukaan nähdä.

Joten eihän kyseessä ole rasismi mitenkään päin. Alkuperäisessä ehdotuksessa palkintorahoihin olisi päässyt käsiksi pikimusta kenialaissyntyinen ruotsalainen, mutta vitivalkoinen ruotsalaissyntyinen kenialainen ei olisi ollut kelpoinen.

Lopuksi jaksan taas kerran muistuttaa tilastoharhasta. Linkatussa Rähmispossun uutisessakin kommentoijat väittävät afrikkalaisten olevan ominaisuuksiltaan ylivoimaisia kestävyysjuoksijoita eurooppalaisiin nähden. Tämä ei pidä paikkaansa, ja se on tilastollisesti osoitettu. Yhtä hyvin voisi väittää eurooppalaisten olevan ominaisuuksiltaan ylivertaisia mäkihyppääjiä, koska afrikkalaiset eivät ole lajissa menestyneet. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että afrikkalaisilla on monikymmenkertainen lähtöpotentiaali juoksijoiden määrässä ja taloudellisesti juoksu-uraan panostamisen odotusarvo on afrikkalaiselle positiivinen, eurooppalaiselle negatiivinen.

6 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Vanha läppä mutta kannattaa lämmittää uudelleen:

Mikä siinä on, että mustat hallitsevat pikamatkoja ja valkoiset ammuntaa?

Ironmistress kirjoitti...

Miksi australialaiset dominoivat uintia ja norjalaiset hiihtoa?

Becker kirjoitti...

Ruotsissa on jokaisella kylällä tapana järjestää jonkinlainen paikallinen "maraton" ja sinne sitten haalitaan yleisömagneetiksi joku afrikklainen pinkoja joka sitten normaalisti voittaa ja vie palkinnon. Tällainenhan luonnollisesti sopii svedujen ajatusmaailmaan, jossa mamu voittaa ja paikalliset rämpii perässsä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen elänyt siinä uskossa, että mustilla on keskimäärin pitemmät jalat, optimaalisemmat lihasten kiinnityskohdat ja korkeammat testosteroniarvot, joista ei taatusti ole haittaa missään juoksun lajissa(?)..

Jaska Brown kirjoitti...

Ja miksi skotlantilaiset ovat keksineet sekä golfin että curlingin?

Ano: Vähät keskiarvoista, oleellisempaa on geneettinen vaihtelu joka on kuulemma suurempaa afrikkalaisilla. Tämä tarkoittaa enemmän lahjakkuuksia. Toisaalta jotkin tekijät ovat taas eurooppalaisilla paremmin, koska kuten linkatussa kirjoituksessa tilastollisesti osoitetaan, todennäköisyys huipulle pääsemiseen on suurempi.

Jaska Brown kirjoitti...

Ja miksi skotlantilaiset ovat keksineet sekä golfin että curlingin?

Ano: Vähät keskiarvoista, oleellisempaa on geneettinen vaihtelu joka on kuulemma suurempaa afrikkalaisilla. Tämä tarkoittaa enemmän lahjakkuuksia. Toisaalta jotkin tekijät ovat taas eurooppalaisilla paremmin, koska kuten linkatussa kirjoituksessa tilastollisesti osoitetaan, todennäköisyys huipulle pääsemiseen on suurempi.