Äskettäin kohistiin siitä, kun turvapaikkaturisti Juusuf Muhamed Abbud raiskasi kymmenvuotiaan tytön. Korjaan. Tuomioistuimen mukaan "käytti seksuaalisesti hyväkseen", ei "raiskannut". Tuomio oli kolme vuotta vankeutta.
Kolme vuotta tarkoittaa todennäköisesti käytännössä puoltatoista ja lomat alkavat pyöriä jo reilusti ennen tuomion täyttämistä. Saa nähdä, noudattaako Juusuf esikuvansa Abdiqadir Osman Husseinin mallia, tämähän iski nelivuotiaan uhrinsa kimppuun vankilomalla istuessaan rangaistusta murhasta.
Tuomion pituutta suurempi kohu nousi rikosnimikkeestä. "Seksuaalinen hyväksikäyttö", ei raiskaus. Perusteluna oli se, ettei kymmenvuotias ollut vastustellut, väkivallan merkkejä kun ei näkynyt. Tämä oli rajusti ihmisten oikeustajun vastaista, sillä jokainen täysijärkinen tajuaa ettei kymmenvuotias uskalla vastustella. Käytännössä vaihtoehdot olivat a) ei vastarintaa, raiskaus, b) lievää vastarintaa, raiskaus ja pahoinpitely ja c) voimakasta vastarintaa, raiskaus ja murha.
Asian tiimoilta sain lukijalta vinkin Kansan Uutisten blogiin, jossa psykologi käsitteli mm. tätä tapausta. Pitihän se sitten lukea. Otsikkona oli "Mitä kovat rangaistukset hyödyttävät" ja odotettuun vasemmistotapaan vastaus oli "ei mitään".
Kirjoituksessa oli tyypillinen vasemmistolainen ajattelumalli. Eli esitetyt ajatukset olivat teoriassa aivan oikeita, mutta käytännössä päin seiniä. Kuten suuri ajattelija Yogi Berra totesi: "Teoriassa käytäntö ja teoria ovat sama asia, mutta käytännössä ne eivät ole."
Teksti oli rakenteeltaan hyvä, joten etenen rangaistusjärjestelmän pohdinnassa sen käyttämässä järjestyksessä ja joskus lainaankin sitä.
Aluksi kirjoituksessa moititaan rikosnimikkeeseen takertumista. Kuten todettu, "seksuaalinen hyväksikäyttö" kuulostaa paljon lievemmältä kuin "raiskaus". Mutta katsotaanpa rangaistusasteikkoja:
- raiskaus: 1-6 v (lieventävien asianhaarojen vallitessa: 4 kk - 4 v)
- törkeä raiskaus (esim. jos uhrina 18 v nuorempi lapsi): 2-10 v
- pakottaminen seksuaaliseen tekoon: sakko - 3v
- seksuaalinen hyväksikäyttö: sakko - 4 v (alaikäinen)
- lapsen (alle 16 v) seksuaalinen hyväksikäyttö: 4 kk - 4 v
- törkeä lapsen (alle 16 v) seksuaalinen hyväksikäyttö: 1-10 v
Jussufin tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuten asteikosta näkyy, on käytännössä merkityksetöntä tuleeko tuomio tästä vai törkeästä raiskauksesta. Maksimi on kymmenen vuotta, minimissä on ero eikä sillä tämän tapauksen kannalta ollut todennäköisesti merkitystä. Tuskin asiasta olisi noussut "Suuri yleisö verenhimoiset toimittajat etunenässään vaatii kovaan ääneen ankarampia rangaistuksia ja pitempiä tuomioita rikoksentekijöille." -tyyppistä kohua, jos olisi tiedetty tämä. Toki kolmea - eli käytännössä puoltatoista - vuotta olisi pidetty liian lievänä, mutta kohu olisi ollut pienempi.
Kyseessä oli se, että nimike kuulosti paljon lievemmältä. Entäpä jos laissa lukisi "raiskauksen" tilalla "pilluvarkaus" tai "sukupuolielimen luvaton käyttöönotto", vaikka rangaistusasteikko olisikin sama? Kyllä, nimityksellä on merkitystä.
Rangaistus on pelkkä kosto väärästä teosta, eikä sillä ole vaikutusta yksittäisen tekijän rikoksiin eikä yleiseen rikollisuuden tasoon. Oikeastaan vain tavallisen lainkuuliaisen kansan rikoksissa rangaistusuhalla voi olla jonkinlaista yleisestävää vaikutusta. Esimerkiksi liikenne-, ympäristö- ja talousrikoksia voi jäädä tekemättä, jos on tietoa mahdollisista sakoista ja tuomioista. Rangaistukset siis vaikuttavat vain niihin henkilöihin, joilla on hyvä kyky säädellä käyttäytymistään.
Tämä on periaatteessa totta. Mikäli talousrikoksista ei olisi rangaistusta, Jussi tekisi niitä vaikka olisi nykysysteemillä rehellinen. Ja aivan varmasti joku Katja jättäisi tekemättä, mikäli rangaistukset olisivat kovemmat. Sen sijaan Abdullah raiskaisi kutakuinkin yhtä todennäköisesti, olisipa rangaistus sitten sakkoja kuin elinkautinen.
Olisiko tuomioiden kovuudella sitten vaikutusta rikollisuuden tasoon, on riippuvainen siitä miten rikollisuuden taso määritellään. Tuskin raiskausrikollisten määrä kovin paljon nousisi, vaikka kovimmaksi rangaistukseksi säädettäisiin sakko ja tuskin se kovin paljon laskisi, vaikka lievimmäksi rangaistukseksi säädettäisiin viisi vuotta vankeutta. Sen sijaan raiskausrikosten määrään rangaistuksen kovuudella olisi huomattava vaikutus.
Asian tiivistää parhaiten Scott Adams mainiossa kirjassaan Dilbertin tulevaisuus. Ja nyt kaikki lievien rangaistusten kannattajat lukekaa oikein hitaasti ja ajatuksella:
"Olen kuullut sivistyneitten ihmisten väittävän, ettei rikollisuus laske, jos rikoksentekijät pidetään vankiloissa. Tällaiset ihmiset tarvitsevat hapsuhiuksisen järkeilijän selittämään tilanteen oikein hitaasti:
'Ihmiset... jotka... ovat... vankilassa... eivät... ole... samaan... aikaan... muualla... tekemässä... rikoksia. Se on fysiikan laki. Se on matematiikkaa. Vaihtoehtoja ei ole. Varsinaiset kysymykset ovat raha ja oikeus.'"
Väite siitä, että rikosten määrään ei eristämisellä olisi vaikutusta, perustuu hyvin mielenkiintoiseen ajatusmalliin. Mikäli näin olisi, se tarkoittaisi sitä että esim. raiskausten määrä olisi vakio. Jos kaikki raiskaajat olisi passitettu vankilaan pitkäksi ajaksi, tällöin määrän vakiona pysyminen tarkoittaisi sitä, että tällöin muutoin rehelliset ihmiset ryhtyisivät raiskaamaan saadakseen määrän pysymään ennallaan. Ja kääntäen he myös lopettaisivat raiskaamisen, mikäli raiskaajat vapautettaisiin vankiloista täyttämään kiintiötä.
Jos tämä kuulosti absurdilta, se johtuu siitä että se oli absurdia.
On siis hyvin uskottavaa, että tietynlaisissa rikoksissa rangaistuksen kovuudella ei ole merkittävää vaikutusta yksittäiseen rikoksentekijään. Lähes varmalta kuulostaa se, että ihmiset eivät ryhdy rikollisiksi täyttääkseen rikollisuuskiintiön aiempien tekijöiden jouduttua vankilaan.
Asiaa voidaan tutkia kyselytutkimuksella. (Toki kyselytutkimuksissa on se vika, että emme voi tietää ovatko vastaajat olleet rehellisiä vastatessaan, mutta voitaneen olettaa että jollain lailla luotettavia tuloksia saadaan aikaan.) Kysytään vankilassa istuvilta kaksi kysymystä, tai tarvittaessa vain yksi:
1) Jos olisit tiennyt jääväsi kiinni ja saavasi tämän rangaistuksen, olisitko tehnyt rikoksesi?
Mikäli vastaus on ”en”, toista kysymystä ei tarvitse esittää. Mikäli vastaus on ”kyllä”, jatketaan.
2) Jos olisit tiennyt saavasi nykytilanteeseen nähden kolminkertaisen rangaistuksen, olisitko silti tehnyt rikoksesi?
Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ”en”, rangaistuksella on merkitystä rikosten ennaltaehkäisyssä. Kyse on vain siitä että kiinnijäämisriskiä pitää kasvattaa. Jos vastaukset ovat ”kyllä” ja ”en”, hypoteesi siitä että rangaistuksen kovuudella ei olisi merkitystä, tuli kumotuksi. Jos vastaukset ovat ”kyllä” ja ”kyllä”, on aika selvää että vastaaja on vaarallinen kriminaali, joka tulee eristää yhteiskunnasta. (Päivän Hesarissa olikin juuri hyvä juttu rakennusalalle soluttautuneesta järjestäytyneestä rikollisuudesta, josta on lainattava yhtä kappaletta: KRP arvioi, että talousrikokset houkuttavat jengejä huumerikoksia pienemmän kiinnijäämisriskin ja helppojen voittojen vuoksi. Eli kiinnijäämisen riski on ratkaiseva tekijä.)
On vain yksi tilanne, jossa rangaistuksen lieventäminen – armahdus toisin sanoen – olisi toimivaa. Se on se, että rikollinen osoittaa selkää katumusta ja hyvityshalua sekä on uskottavaa, että rikos ei toistu.
Pahimmassa tapauksessa vankeus ja eristäminen muusta yhteiskunnasta johtaa tekijän itsemurhaan tai uusiin rikosten uhreihin.
Olisi hieno asia, mikäli rikollinen saataisiin sopeutettua kunnialliseksi kansalaiseksi. Mikäli näin ei käy, niin sellin vakiovarusteisiin voitaisiin liittää tukeva kattoparru, hamppuköysi ja purkillinen vaseliinia. Siitä vaan, vapaaehtoispohjalta.
Aiheellinen kysymys kuuluu, mihin asti rangaistuksia tulisi sitten koventaa. Loppujen lopuksi kyseessä on myös kustannuskysymys – vankiloiden ylläpito on kallista. Mennäänkö aina kuolemantuomioon asti? Tästä kiisteleminen on tunnetusti hedelmätöntä. Olen esittänyt kompromissiratkaisuna ehdollista kuolemantuomiota, jonka luulisi tyydyttävän niin kannattajia kuin vastustajia. Lyhyesti sanottuna (tarkemmat yksityiskohdat voi lukea ylläolevasta linkistä) kuolemantuomio voidaan langettaa, mutta se pannaan täytäntöön vain jos kaksi ehtoa täyttyy:
1) Jokaisella kuolemaantuomitulla on henkilökohtainen lahjoitusrahasto, josta hänen vankeuskulunsa maksetaan. Mikäli rahastoon ei kerry tarpeeksi lahjoituksia, kuolemantuomio tulee toteutusuhan alle.
2) Mikäli rahastosta loppuvat rahat, täytyy löytyä viisi vapaaehtoista kivääriampujaa teloitusryhmään. Jos ei löydy, kuolemantuomiota ei panna täytäntöön.
Ehto (1) siirtää vastuun kuolemantuomion estämisestä sen vastustajille. Ehto (2) siirtää vastuun kuolemantuomion toteuttamisesta sen kannattajille. Molempien ryhmien luulisi olevan tyytyväisiä ratkaisuun.
Pahana ongelmana vain on se, miten rikoksentekijöiden psykoterapeuttinen hoito ja kuntoutus voitaisiin toteuttaa. Ketään ei voi hoitaa pakolla, mutta mahdollisuuksia psykoterapeuttiseen hoito-ohjelmaan tulisi olla olemassa, jos tekijä on motivoitunut siihen. Hoitoseuraamus ei kuitenkaan voi olla rangaistus, joten rikoslaki ja rikosoikeusjärjestelmä tulisi uudistaa perin pohjin. En tosin osaa heti sanoa, miten.
Näin päättyy Kansan Uutisten blogikirjoitus. Asiallinen toteamus, sillä ensisijaista tietysti on että rikollinen saadaan kunnialliseksi ja korvaamaan yhteiskunnalle sekä uhreilleen aiheuttamat vahingot. Mutta jos tämä ei onnistu, niin hänet on eristettävä yhteiskunnasta. Loppukaneetti on myös kuvaava. Aivan kuin lupaukset siitä, kuinka kommunistinen yhteiskunta on ihanteellinen, mutta kukaan ei vain tiedä kuinka sen voisi käytännössä toteuttaa.
Minulla olisi toki eräitä suuntaviivoja ehdotukseen rikosseuraamusjärjestelmän parantamiseksi. Otetaan käyttöön tulospalkkaus. Määrätään esim. noin 500 vangin ryhmä yhden yksikön seurattavaksi. Vangit tulee vapauttaa ehdonalaiseen siten, että yhteenlaskettuina tuomioista tulee kärsittyä vaikkapa 65-70 %. Mikäli vankien yhteenlaskettu tuomiomäärä on 1000 vuotta, niin heitä tulee vapauttaa siten, että istuttu määrä on 650-700 vuotta. Ja jokaisesta vapautetusta, joka ei syyllisty rikokseen ehdonalaisen aikana, tulee bonuspalkkio. Näin voisi järjestää siten, että uskottavasti katumusta, korvaushalukkuutta ja sopeutumista osoittavat vapautuisivat vaikka kolmasosan tuomiosta kärsittyään, kun taas pahimmat riskitapaukset istuisivat tappiin asti.
Samaan systeemiin voitaisiin niputtaa ehdolliset tuomiot siten, että ehdollisesta tuomiosta voi määrätä maksimissaan kolmasosan ehdottomaksi, mikäli katsoo tarpeelliseksi. Jos tuomion saanut on vapaana ensimmäisen kolmasosan aikana eikä tee rikosta, bonus tulee, jos taas on vapaana ja tekee, bonus pienenee.
Tämä järjestelmä kannustaisi asiasta vastaavia henkilöitä tulosvastuuseen. Heillä olisi motivaatio kuntouttaa vankeja sekä kääntäen pitää poissa kaduilta ne, jotka ovat toivottomia tapauksia.
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
12 tuntia sitten