Sivallus LXXXVI

Jos kusipäisyys on rotu, niin siinä - ja vain siinä - tapauksessa minä olen rasisti.

Kulttuuri ja etnisyys

Kuten Ruukinmatruuna taannoin kirjoitti, useimmat monikulttuurin hehkuttajista haluavat todellisuudessa monietnisyyttä. Näiden kahden asian ero jää havaitsematta joko hyväuskoisuuden tai silkan typeryyden takia.

Tässä kirjoituksessa käsittelen monikulttuurisuuden vastakohtana yksikulttuurisuutta ja monietnisyyden vastakohtana yksietnisyyttä. Aioin aluksi käyttää etuliitteiden moni- ja yksi- tilalla liitteitä poly- ja mono-, mutta koska monikulttuurisuus on terminä tutumpi kuin polykulttuurisuus, pysyttäydyn suomenkielisissä etuliitteissä.
Yksietnisyydellä tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan jäseniä ei pysty jaottelemaan eri rotuihin heidän ulkomuotonsa tai kielensä perusteella. Monietnisyys tarkoittaa, että kansalaiset ovat joko erinäköisiä tai erikielisiä, mahdollisesti molempia.
Yksikulttuurisuudella tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan jäsenet jakavat kutakuinkin samat arvot ja tunnustavat yleensä samaa uskontoa. Monikulttuurisuus tarkoittaa arvojen ja/tai uskontojen merkittävää eroa.

Perusvaihtoehtoja yhteiskunnan kultturi- ja etnisyyskirjolle on 2 x 2 -matriisissa neljä:
1. Yksietninen ja yksikulttuurinen
2. Yksietninen ja monikulttuurinen
3. Monietninen ja yksikulttuurinen
4. Monietninen ja monikulttuurinen

1. Yksietninen ja yksikulttuurinen
Tästä löytyy esimerkki varsin läheltä: Suomi vielä parikymmentä vuotta sitten. Tällaiset yhteiskunnat ovat epäonnistuneet vain ulkoisten vihollisten takia. Toki vastakkainasetteluja on esiintynyt, Suomessakin tuolloin asetelmat vasemmisto/oikeisto, maalaiset/kaupunkilaiset, duunarit/porvarit. Kuitenkin, mikäli säätykierto on nopeaa, eivät ristiriidat kohoa merkittäviksi. Eivät yleensä siinäkään tapauksessa, mikäli säätykierto on vähäistä, kuten aikoinaan Isossa-Britanniassa. Britit olivat lähinnä kokoelma toisilleen vihamielisiä heimoja eri säädyistä tai asuinseuduilta (Skotlanti, Wales), mutta heitä yhdisti epämääräinen käsite nimeltä brittiläisyys.

2. Yksietninen ja monikulttuurinen
Kuten edellä todettiin, sosiaaliluokka ja asuinpaikka eivät ole riittäviä erottimia tehdäkseen yhteiskunnasta monikulttuurisen. Ilmeisesti ainoa riittävän vahva tekijä yksietnisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan syntymiseen on ihmisiä erottava uskonto. Traagisen esimerkin tästä tarjoaa Pohjois-Irlanti. Protestanttien ja katolilaisten välinen vihanpito leimahti nelisenkymmentä vuotta sitten täysimittaiseksi sodaksi. Ainoa erottava tekijä oli kuitenkin uskonto (Irlanti/Iso-Britannia -valinta oli sotimisen laukaiseva tekijä, mutta tämän valinnan saneli lähes täydellisesti henkilön uskonto). Pärstäkertoimesta ja kielestä ei voi päätellä, onko henkilö protestantti vai katolilainen. Kaikki muu sitten erottaakin. Missä asut, mitä koulua olet käynyt ja huikeimpana tekijänä jopa etunimet on annettu uskonnon mukaan.
Yksietnisyys ei siis riitä, mikäli ihmisiä jakaa riittävän syvä kulttuurikuilu. Jos käy niin, että kuilu jostain syystä poistuu, yksietnisyys tuottaa hämmästyttävän nopeasti tuloksia. Pohjois-Irlannissa maallistuminen eteni lopulta niin pitkälle, että rauha voitiin tehdä. Henkilökohtaisesti en uskonut sen kestävän, mutta joskus on mukavaa huomata olleensa väärässä.

3. Monietninen ja yksikulttuurinen
Tästä tapauksesta on pirullisen vaikeaa löytää esimerkkiä. Tällaiset yhteiskunnat nimittäin ovat tolkuttoman labiileja. Käytännössä ainoa tapa, jolla kyseinen yhteiskunta voi syntyä, on yhden tai useamman erietnisen siirtolaisryhmän siirtyminen samalle alueelle. Lisäksi näiden ryhmien tulisi jakaa sama kulttuuri keskenään sekä lisäksi alkuperäisväestön kanssa tahi sitten syrjäyttää eri kulttuuria edustava alkuperäisväestö.
Pohjois-Amerikka 1700-luvulla. Maahan muutti erilaisia, pääosin protestanttisia kristinuskon haaroja edustavia yhteisöjä. Lisäksi he olivat usein erikielisiä: brittejä, saksalaisia, hollantilaisia, skandinaaveja. Heitä kuitenkin yhdisti uudisraivaajuus ja sittemmin yhdysvaltalaisuus. Kieli ja osin uskonto erottivat heidät toisistaan, mutta yhteinen raivaajakulttuuri oli sitä vahvempi, joten kyseessä oli monietninen ja yksikulttuurinen yhteiskunta. Labiilius syntyy ristiinnaimisesta; kaksi sukupolvea myöhemmin kukaan ei tiedä, mihin ryhmään isovanhemmat olivat kuuluneet.
Mikäli yhteiskunnan jäsenet jakavat samat perusarvot, ei etnisyydellä ole mitään merkitystä. Ihmisrodut eivät ole etääntyneet niin kauas toisistaan, etteivätkö lisääntymiselimet olisi yhteensopivia rodusta - hmm - riippumatta. Etäisyys ei ole edes sitä luokkaa, että kauneusihanteet estäisivät rotujen yhteensopivuuden. (Ehkä teemme poikkeuksen aboriginaalien ja pygmien kohdalla, mutta esimerkiksi Tirunesh Dibaba on jo yksistään riittävä syy katsoa naisten kestävyysjuoksua.) Monietninen ja yksikulttuurinen yhteiskunta muuttuu aina ja väistämättä yksietniseksi.

4. Monietninen ja monikulttuurinen
Tämä on se tapaus, jota kohti olemme menossa. Tapauksesta (2) voidaan todeta, että monikulttuurisuus on valtava riski jo siinäkin tapauksessa, että yhteiskunta on yksietninen. Saati sitten tilanne, jossa henkilön kulttuuriryhmä voidaan todeta pelkästään vilkaisemalla hänen naamaansa.

Tässä vaiheessa voidaan huutaa vastaväitteenä USA. Maa on kieltämättä monietninen ja tietyssä mielessä se täyttää myös monikulttuurisuuden ehdot. Mutta Yhdysvalloissa henkilön kulttuuria ei voi päätellä hänen etnisyydestään riittävällä tarkkuudella. Valkoinen saattaa pitää rapista, latino soittaa viulua ja musta pelata jääkiekkoa. Kaikki ovat tähän asti jakaneet kutakuinkin samat uskonnoiset - kristilliset - arvot. Tämä peruslähtökohta yhdistettynä vähintään kohtalaiseen muiden tekijöiden rodullisesti satunnaiseen jakautumiseen ja yhteen kieleen - englantiin - on pitänyt maan koossa - mutta muutos on tapahtumassa.
Orjuuden lakkauttamisen jälkeen rotujen väliset ristiriidat vähenivät sadan vuoden ajan tasaisesti. Tämä johtui siitä, että musta väestö vähitellen, joskin hitaasti, assimiloitui valkoiseen väestöön. Menestyvät mustat omaksuivat valkoisten tavat ja kielen. Viimeiset muutamat kymmenet vuodet ovatkin sitten olleet alamäkeä ja rotujen välisten jännitteiden kasvua. Syy tähän on assimiloitumisen väheneminen; mustat ryhtyivät toteuttamaan omaa kulttuuriaan ja päättivät olla rasismin uhreja mieluummin kuin jatkaa kamppailua väestön valtavirran säännöillä. Yhdysvaltojen yleinen suuntaus muuttui yksikulttuurisuuteen etenemisestä monikulttuuriin hajautumiseen. Tämä yhdistettynä muunkielisen - espanja - väestön lisääntymiseen ja viimeaikaiseen islamin nousuun... tulemme näkemään mielenkiintoisia tapahtumia lähivuosikymmeninä.

Todellinen monietninen ja monikulttuurinen yhteiskunta on paikka, jossa asukkaan kulttuuri pystytään melkoisen hyvällä tarkkuudella arvaamaan ulkonäöstä. Tällainen yhteiskunta voi olla jossain määrin stabiili vain, mikäli eri kulttuurit kunnioittavat toisiaan. Tässä tapauksessa kulttuurit voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain ja siirtymistä kulttuurista toiseen voi tapahtua, olosuhteisiin nähden toimivimpien kulttuurien kukoistaessa ja vähemmän toimivien kuihtuessa. Tällainen tilanne on käytännössä lähes mahdoton, koska se edellyttää kulttuurien kykenevän sopimaan yhteisistä pelisäännöistä - eli hyväksymään yhteisen yläkulttuurin.
Mikäli kulttuureista yksikin on mitä tahansa muuta kohtaan destruktiivinen, seuraa kulttuurien välinen sota. Eikä se ole kaunista katseltavaa, kuten Pohjois-Irlannista tiedetään. Vielä kauheampaa se on, jos yhteiskunta on monikulttuurisuuden lisäksi monietninen eli pärstäkertoimesta voi arvata, kenen joukoissa seisot.

Tältä kohtalolta välttyäksemme Suomeen tulee ottaa ainoastaan sellaisia maahanmuuttajia, jotka ovat valmiita hyväksymään suomalaisen yhteiskunnan perusarvot. Kaikille muille on näytettävä ulko-ovea välittömästi. Tämä tarkoittaa maahanmuuton kohdentamista muihin kuin muslimeihin ja afrikkalaisiin ja ensisijaisesti naisiin, jotka tunnetusti sopeutuvat miehiä paremmin. Eikä tällä tarkoiteta sitä, etteikö tänne saisi tulla afrikkalais- tai muslimimiehiä. Tunnen henkilökohtaisesti vähän yli parikymppisen afgaanimiehen, josta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Mitään kategorisia kieltoja syntymämaan tai pigmentin värin perusteella ei saa asettaa (uskonnon perusteella saa, koska uskonto on valintakysymys), se on rasismia. Jos täyttää ehdot, niin tervetuloa. Jos ei toimi sääntöjen mukaan, niin menolippu Mogadishuun.

Unohdetut rintamat

Pearl Harbour. Stalingrad. Normandia. Okinawa. Tuttuja nimiä niillekin, jotka luulevat että toinen maailmansota käytiin joskus 1970-luvulla. Asiasta enemmän tietäville tuttuja ovat myös Eben-Emael, Sevastopol, Anzio ja Leyte. Tai suomalaisittain Tali-Ihantala, Kollaa, Vuosalmi, Ilomantsi. Vaan taisteltiin sitä toisessa maailmansodassa sellaisissakin paikoissa, jotka ovat jääneet historiankirjoituksessa sivu suun. Tässä likainen tusina eli unohdetuimmat rintamat.


12. Etelä-Ranska

Jokainen tuntee Hitlerin joukkojen salamasodan Ranskan halki 1940 ja Normandian maihinnousun 1944. Harvempi muistaa italialaisten salamasodan Rivieralla 1940 tai liittoutuneiden maihinnousun samaan paikkaan 1944.
Riemastuneena saksalaisten menestyksestä Mussolini halusi osansa ja julisti sodan Ranskalle 10.6.1940. (Italian klassinen taktiikka sodissa on odottaa ja rientää sitten voittavalle puolelle olemassa olevista liittosopimuksista piittaamatta. Tällä kertaa Benito oli epäonnekseen liian hätäinen.) Hyökkäykseen täysin valmistautumaton Italian armeija pääsi onnekseen liikkeelle vasta kymmenen päivää myöhemmin. Ranskalaiset eivät olleet tehneet mitään, koska maa oli jo romahtamassa saksalaishyökkäyksen alla. Italialaiset etenivät vajaat kymmenisen kilometriä, kunnes kohtasivat vastarintaa. Esimerkiksi Cote d’Azurissa Italian armeijan hyökkäys pysähtyi törmättyään ylivoimaiseen aliupseerin ja seitsemän miehen muodostamaan puolustuslinjaan. Lopulta saksalaiset painostivat ranskalaisia takaapäin sen verran, että italialaisetkin uskalsivat edetä. Lopputuloksena oli 631 kaatunutta italialaista ja 40 ranskalaista. Italia sai miehittääkseen 832 neliökilometrin alueen Ranskasta.
Neljä vuotta myöhemmin Etelä-Ranskassa taisteltiin taas. Verrattuna vaikkapa Sisilian, Anzion ja Normandian maihinnousuihin operaatio Rakuuna sujui lähes rauhanomaisesti. 15.8.1944 lähes satatuhatta liittoutuneiden sotilasta nousi maihin seitsemään sillanpääasemaan ja eteni heti ensimmäisenä päivänä kolmekymmentä kilometriä. Herää kysymys, miksi päämaihinnousu tehtiin kaksi kuukautta aiemmin raskaasti varusteltuun Normandiaan eikä Rivieralle? Mahdollisia syitä ovat ainakin logistiikka (suurin osa joukoista ja tarvikkeista oli Britanniassa, ei Pohjois-Afrikassa) ja helpompi reitti Saksan ydinalueille (etelästä ainoa tie olisi ollut Rhonen laakso, joka saksalaisten olisi ollut helpompi tukkia, mikäli suurin osa joukoista ei olisi ollut sidottuna Pohjois-Ranskan taisteluihin).


11. Uusi-Guinea

Rabaul, Bougainville ja Korallimeri ovat sotahistorian harrastajalle tuttuja nimiä. Eivät kuitenkaan niin tuttuja, kuin niiden merkityksensä takia pitäisi olla. Uudessa-Guineassa taisteltiin verissä päin vuoden 1942 alusta aina sodan loppuun asti. Aluksi pienemmillä saarilla ja heinäkuussa 1942 japanilaiset tekivät maihinnousun itse pääsaarelle, jonka osia miehittivät sodan loppuun asti. Uusi-Guinea ei ole tällä listalla kuitenkaan siksi, että siellä käydyt merkittävät taistelut olisivat unohdettuja, vaan siksi mitä saaren sisäosissa tapahtui. Ei mitään. Useimmat sotahistorian kartastot esittävät Japanin vallan ulottuneen kutakuinkin Uuden-Guinean puoliväliin ja rintamalinjan kulkeneen saaren poikki itä-länsi –suunnassa. Todellisuudessa ainoa merkittävämpi tunkeutuminen saaren sisäosiin tapahtui, kun japanilaiset ylittivät saaren vain noin 100 km levyiseltä kohdalta yrittäessään turhaan vallata pääkaupunki Port Moresbyn. Tätä poikkeusta lukuun ottamatta maasotaa käytiin ainoastaan rannikkoseuduilla ja sielläkin yleensä vain satamien läheisyydessä. Uuden-Guinean ylänkö oli rauhan tyyssija – mitä nyt sikäläiset heimot ovat edelleen jatkuvassa endeemisessä sodassa keskenään. Kuten Jared Diamond kirjassaan hauskasti kertoo, koko ylänköaluetta luultiin asumiskelvottomaksi vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Uuden-Guinean maarintama ei ole edes unohdettu rintama, vaan olematon rintama.


10. Hankoniemi

Talvisodan rauhansopimuksessa Neuvostoliitto oli saanut Hangon vuokra-alueen 30 vuodeksi. Jatkosodan alkaessa tukikohdan miesvahvuus oli noin 28 000 ja sitä oli ehditty linnoittaa melkoisesti. Kumpikaan osapuoli ei tehnyt merkittäviä rintamahyökkäyksiä, sen sijaan saaristossa taisteltiin ankarasti. Bengtskärin majakkasaaresta käyty taistelu oli melkoinen. Suomalaisten Hangon ryhmässä oli sodan alussa 22 000 miestä, mutta kun pelätty venäläishyökkäys jäi tulematta, joukkoja siirrettiin Itä-Karjalaan siten, että lopulta paikalla oli vain JR 55 ja erikoisuutena ruotsalainen vapaaehtoispataljoona. Mannerheim ei antanut lupaa hyökkäykselle Hankoon, mikä osoittautuikin viisaaksi päätökseksi. Neuvostoliiton joukkojen vetäytyessä muilla rintamilla tajuttiin, että Hangon tukikohta kuihtuisi nälkään - viimeinen suurempi huoltokuljetus Leningradista saapui 29.8 - ja se päätettiin evakuoida, kun vielä ehdittiin ennen totaaliseen mottiin joutumista. Marraskuun aikana puolet joukoista siirrettiin pois ja viimeiset lähtivät 2.-3. joulukuuta välisenä yönä. Evakuointi toteutettiin niin taitavasti, että suomalaiset eivät sitä havainneet ennen kuin seuraavana päivänä, jolloin joukot etenivät Hankoon.
Hangon rintama sivuutetaan jopa suomalaisissa sotahistorioissa lyhyellä maininnalla ja ulkomaisissa tätä mielenkiintoista kuriositeettia ei yleensä käsitellä sanallakaan.


9. Abessinia

Italia oli miehittänyt Etiopian 1935-1936 käydyssä sodassa, mikä lieneekin Italian sotahistorian ainoa tapaus, jossa italialaiset (0,5 miljoonaa miestä) ovat voittaneet lukumääräisesti ylivoimaisen (0,8 miljoonaa miestä) vastustajan. Lievää tasoitusta tosin antoi se, että etiopialaiset olivat pääosin aseistettu keihäin, lentokoneiden lukumäärässä italialaisilla oli etu 600 – 3 ja panssarivaunuissa 800 – 3. Sota kestikin melkein vuoden.
Italian liityttyä toiseen maailmansotaan kesäkuussa 1940 italialaiset tekivät joitakin tiedusteluhyökkäyksiä rajojen yli. Liittoutuneet tyytyivät keräämään uusia joukkoja alueelle. Saatuaan selvän ylivoiman (eli joukkojen määrä oli vähän alle puolet italialaisista) he vihdoin siirtyivät hyökkäykseen tammikuussa 1941. Maaliskuun alussa Italian Somalimaa oli vallattu ja hyökkäys varsinaiseen Abessiniaan saattoi alkaa. Addis Abeba vallattiin 6.4 Cunninghamin joukkojen edettyä vain 53 päivässä 2776 kilometriä Kenian rajalta – noin 20 km päivämarssitahti!
Ainoastaan Gondarissa italialaiset kenraali Nasin johdolla pitivät puoliaan sitkeästi. Italialaisten antauduttua 27.11.1941 Abessinian sotaretki oli päättynyt ja Haile Selassie palasi valtaan.


8. Kanaalisaaret

Kaksi tietokilpailukysymystä:
1) Mikä oli se eurooppalainen sotaa käynyt maa, josta vihollinen valtasi vähiten kaupunkeja?
2) Mikä oli se eurooppalainen sotaa käynyt maa, jonka siviiliväestöstä jäi vähiten vihollisen miehittämälle alueelle?
Vastaus molempiin kysymyksiin on Suomi. Viipuri oli ainoa sodassa vallattu kaupunki ja siviilit ehdittiin suurimmaksi osaksi evakuoida, merkittävimpänä poikkeuksena Hyrsylän mutkan kohtalo talvisodassa. Useimmat asiantuntijatkin veikkaavat molempiin kysymyksiin vastaukseksi Iso-Britanniaa, mutta unohtavat tällöin Kanaalisaaret, joilla sijaitsee kaksi kaupunkia ja lähes satatuhatta brittiä eli siellä saksalaisten miehitysvallan alla.
Saksan vallattua Ranskan Britannian hallitus totesi, että Kanaalisaarilla ei ole strategista merkitystä ja Ranskan rannikon läheisyydessä sijaitsevina niitä olisi mahdoton puolustaa. Niinpä Kanaalisaaret julistettiin ”avoimeksi kaupungiksi” ja asevoimat poistuivat sieltä 15.6.1940. Saarista suurimmilta, Jerseyltä ja Guernseyltä, noin kymmenisen prosenttia siviiliväestöstä siirtyi Iso-Britanniaan, Alderneyn paristatuhannesta asukkaasta lähes kaikki ja saarista pienimmän, Sarkin, asukkaista ei yksikään. Saksalaiset miehittivät saaret heinäkuun ensimmäisinä päivinä.
Miehityksen aikana saksalaiset jättivät siviilihallinnon pääosin briteille. On olemassa huvittava valokuva, joissa klassinen brittiläinen bobby-poliisi keskustelee saksalaisen upseerin kanssa kadulla. Vastarintaliike oli olemassa, mutta saarten rajoitetussa maastossa sen toiminta oli enemmänkin henkistä laatua. Saksalaiset linnoittivat saaret ja Normandian maihinnousun aikoihin saarten miesvahvuus (noin 30 000) ja linnakkeet olivat sitä luokkaa, että liittoutuneet katsoivat parhaaksi olla hyökkäämättä. Seuraus maihinnoususta oli Kanaalisaarten jääminen eristyksiin. Saarten huolto katkesi ja nälänhätä oli tosiasia. Neuvottelujen jälkeen kansainvälisen Punaisen Ristin alus kävi viidesti tuomassa ruokaa ja lääkkeitä, joilla saarelaiset selvisivät sodan loppuun asti. Saksan antauduttua ensimmäiset brittialukset saapuivat saarille 9.5.1945.


7. Karibianmeri

Maailmansota ei olisi maailmansota, jos sitä ei olisi käyty kaikissa maanosissa. Karibianmeri oli sodan alkupuolella saksalaisten sukellusveneiden tärkeimpiä toiminta-alueita. Erityisesti vuoden 1942 aikana kauppalaivoja upotettiin merkittävissä määrin. Eräs saksalainen sukellusvene yritti tuhota myös Arubassa olleita öljysäiliöitä tykkitulella, mutta miehistö unohti poistaa tykin suojakannen. Seuranneessa räjähdyksessä yksi merimies haavoittui kuolettavasti ja toinen menetti jalkansa. Saksalaiset sahasivat rautasahalla rikkoutuneen osan tykistä pois ja yrittivät seuraavana yönä uudestaan, mutta toiminta oli havaittu ja satama pimennetty, joten tulitus ei onnistunut. Jalkansa menettänyt mies laskettiin maihin Vichyn Ranskan hallussa olleelle Martiniquen saarelle sairaalahoitoon.
Vichyn Ranskan hallinnassa olleet alueet Karibianmerellä eli Martinique, Guadeloupe ja Guayana siirtyivät Vapaan Ranskan haltuun muutaman vuoden kuluessa ilmeisen rauhanomaisesti.


6. Saksan-Japanin akseli

Saksan ja Italian yhteistyötä ja sotatoimien koordinaatiota Japanin kanssa on usein väitetty olemattomaksi. Tämä on lähes totta, mutta joitakin yhteyksiä oli. Saksalaiset sukellusveneet kävivät muutamia kertoja Japanin miehittämillä alueilla, toimittaen Japanille mm. harvinaisia metalleja ja paluulastina Saksalle toisia metalleja ja kumia. Lisäksi maat vaihtoivat tietoja kehittämistään teknologioista. Japanin ainoa koelentoasteelle edennyt suihkukone Nakajima Kikka näyttää Me 262 –kopiolta, mutta vaikka se joitakin vaikutteita Saksan kokemuksista on saanutkin, niin suora kopio ei ole kyseessä.
Vastoin usein kirjallisuudessa esiintyneitä väitteitä ei ole varmoja todisteita siitä, että saksalaiset olisivat lentäneet Ju 290 (tai 390) –kaukopommittajalla Japaniin. (Eikä myöskään siitä, että eräällä testilennolla kyseinen kone olisi käynyt vain 20 km päässä USA:n rannikosta.) Sen sijaan italialainen Savoia Marchetti lensi 1942 itäisimmältä Saksan hallussa olleelta lentokentältä Japanin miehittämään Kiinaan ja takaisin. Saksalaiset kyllä suunnittelivat lentoja, joiden lähtöpisteeksi oli valittu Petsamo. Japani ei kuitenkaan halunnut ärsyttää Neuvostoliittoa, jonka kanssa se ei vielä tuolloin ollut sodassa ja kielsi lentoreitin Siperian yli.
On ilmeistä, että ainakin joitakin japanilaisia oli Saksassa sodan aikana ja vielä ilmeisempää, että Saksan kansalaisia oli Japanissa. En kuitenkaan ole löytänyt mistään tietoa siitä, palveliko osa heistä liittolaismaan asevoimissa.


5. Aleutit

Harva tietää, että toista maailmansotaa käytiin myös Yhdysvaltojen maaperällä. Tosin Alaska ei tuohon aikaan ollut vielä osavaltio, vaan territorio. Japanilaiset miehittivät Aleuttien saariryhmään kuuluvat Attun ja Kiskan saaret kesällä 1942 ja pitivät niitä hallussaan vuoden ajan. Miehityksen tarkoitus oli estää yhdysvaltalaisia käyttämästä saaria ponnahduslautana Japania vastaan suunnattuun hyökkäykseen, rikkoa USA:n ja Neuvostoliiton mahdollisia yhteyksiä ja toimia ehkä myöhemmin tukikohtana hyökkäykselle Alaskaa vastaan. Aleuttien asukkaat oli evakuoitu ennen miehitystä mantereelle, paitsi Attun saarelta. Japanilaismiehityksen jalkoihin jäi 45 aleuttia ja kaksi valkoista amerikkalaista, jotka kaikki kuljetettiin vankileirille Japaniin. Kiskan saarella oli armeijan sääasema, jonka kymmenen miestä vangittiin, yksi heistä antautui vasta 50 päivän pakomatkan jälkeen nälkiintyneenä.
Toukokuussa 1943 amerikkalaiset nousivat maihin Attussa ja valtasivat saaren parikymmentä päivää kestäneiden taisteluiden jälkeen. Amerikkalaisia kaatui 549 ja saarta miehittäneistä lähes kolmestatuhannesta japanilaisesta saatiin elävinä vangeiksi vain 29. Pari kuukautta tämän jälkeen japanilaiset evakuoivat tiheän sumun vallitessa Kiskan saaren amerikkalaisten huomaamatta. Amerikkalais-kanadalaiset joukot nousivat maihin seuraavassa kuussa kärsien 17 kaatuneen tappiot omien joukkojen tulituksessa ja japanilaisten miinoitteissa.


4. Bulgarian-Kreikan sota

Bulgaria liittyi Saksan-Italian-Japanin kolmen vallan sopimukseen 1.3.1941. Saksan hyökättyä Jugoslaviaan 6.4.1941 (auttaakseen Kreikassa pulaan joutunutta Italiaa, kuinkas muuten) Bulgaria liittyi sotaan mukaan. Mitään bulgaarit eivät kylläkään saaneet aikaiseksi. Kreikan luhistuessa bulgaarit heräsivät ja hyökkäsivät 20.4 suuntana Egeanmeri. Kreikka antautui 30.4 ja Bulgaria miehitti maan itäosan saksalaisten haltuun jääneestä Thessalonikista eteenpäin. Miehitetty osa julistettiin Bulgariaan liitetyksi 14.5.1941. Bulgarialaisten politiikkana oli alueen bulgarialaistaminen ja sortotoimet olivat rankkoja. Draman kaupungissa tapahtui todellinen draama kansan noustua kapinaan 28.9.1941. Noin 15 000 kreikkalaista sai surmansa.
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vanhastaan venäläismieliset bulgaarit eivät liittyneet mukaan ja säilyttivät diplomaattisuhteensa Neuvostoliittoon, vaikkakin Bulgarian laivasto osallistui joihinkin sotatoimiin. Sotaonnen käännyttyä Neuvostoliitto julisti sodan Bulgarialle 5.8.1944 miehitettyään sitä ennen Romanian. Kolmessa päivässä maan pohjoisosa joutui puna-armeijan haltuun, jolloin Bulgaria käänsi lammasturkkinsa ja julisti sodan Saksalle. Miehitysjoukot vetäytyivät kreikkalaisalueilta ja rajalinja etelässä jäi ennalleen.


3. Sahalin

Atomipommien pudottaminen Japaniin mainitaan antautumisen syyksi kaikkialla muualla paitsi Venäjällä, jossa Japanin antautumisen pääsyynä pidetään Neuvostoliiton hyökkäystä Mantsuriaan heti pommien pudottamisen jälkeen. Tämä operaatio on yleisesti tunnettu, mutta harva muistaa Neuvostoliitolla ja Japanilla olleen maarajan neljänkymmenen vuoden ajan.
Japani oli vuoden 1905 rauhansopimuksessa
saanut Venäjältä Sahalinin saaren eteläosan, jakolinjana oli 50. leveysaste. Japanin omistamassa 40 %:ssa saarta – Karafuto oli virallinen nimi – asui lähes puoli miljoonaa asukasta. Sahalinilla puna-armeijan hyökkäys alkoi 11. syyskuuta 1945. Kolminkertaisesta ylivoimasta huolimatta eteneminen oli hidasta japanilaisten puolustautuessa tapansa mukaan viimeiseen mieheen. Keisari ilmoitti Japanin antautumisesta 15.9, mutta siitä huolimatta taistelut Sahalinilla jatkuivat. Pääpuolustuslinja murtui 16.9 ja taistelut jatkuivat kiivaina 21. päivään asti. Seuraavien kahden päivän aikana japanilaiset suostuivat tulitaukoon ja puna-armeija miehitti Karafuton pääkaupungin Toyoharan (nykyään Yuzno-Sahalinsk) 25.9.
Saaren japanilaisväestö jäi suurimmaksi osaksi miehitetylle Sahalinille, mutta vuodesta 1946 alkaen heidät karkotettiin pääosin Hokkaidoon. Toisin kuin Kuriilien tapauksessa, Japani on luopunut vaatimasta Etelä-Sahalinia itselleen, vaikkakaan ei hyväksy Venäjän valtaa saarella.


2. Madagaskar

Vichyn Ranska hallitsi vuoden 1940 rauhansopimuksen jälkeen Ranskan siirtomaita. Vuoden 1942 aikana nämä siirtyivät Vapaan Ranskan ja liittoutuneiden hallintaan enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti. Liittoutuneet uskoivat, että saksalaisten sukellusveneet kuten myös Japanin keisarillinen laivasto saattaisi jonakin päivänä käyttää Madagaskaria tukikohtana. Toukokuun 5. päivänä brittiläiset ja eteläafrikkalaiset joukot nousivat maihin Madagaskarilla. Saarta puolusti noin 8000 Vichyn Ranskalle uskollista sotilasta, joista noin 6000 oli madagaskarilaisia ja lähes kaikki loput senegalilaisia, ”oikeita” ranskalaisia oli vain kourallinen. Liittoutuneiden melkoista laivasto-osastoa vastaan heillä oli asettaa vain pari aseistettua rahtilaivaa ja viisi vanhanaikaista sukellusvenettä, tosin pari viikkoa myöhemmin japanilaiset lähettivät kolme sukellusvenettä avuksi. Japanilaisten sukellusveneestä lähettämät pienoissukellusveneet onnistuivat tunkeutumaan Diego Suarezin satamaan, missä ne vaurioittivat pahoin taistelulaiva Ramillesia ja upottivat öljytankkerin.
Maalla sodankäynti oli sään ja maaston hankaluuden takia hidasta. Merkittäviä taisteluja ei käyty, mutta saaren valtaus kesti marraskuuhun asti ja vaati yli 100 miestä kaatuneina. Vichyn joukoista kaatui noin 150 miestä.
Intian valtamerellä sodittiin muutenkin yllättävissä paikoissa. Saksalaisten kaapparialukset tuhosivat liittoutuneiden rahtilaivoja ja kaappareista tunnetuin, Atlantis, rantautui jouluksi 1940 Kerguelenin saarelle ja käytännössä miehitti asumatonta saarta. Yksi merimiehistä kuoli tapaturmaisesti ja hänet haudattiin saarelle, toisen maailmansodan varmasti erikoisimpaan saksalaiseen sankarihautausmaahan.


1. Irak

Iso-Britannia hallitsi Irakia Kansainliiton mandaatilla. Brittiläiset joukot oli kuitenkin vedetty maasta pois jo 1937. Toisen maailmansodan sytyttyä Irak katkaisi diplomaattisuhteet Saksaan, mutta ei brittien pyynnöstä huolimatta julistanut sotaa. Maaliskuussa 1940 maan pääministeriksi tuli antibrittiläinen Rashid Ali Al-Gailani, joka otti salaa yhteyden saksalaisiin. Hän joutui eroamaan tehtävästään tammikuussa 1941, mutta kaappasi vallan itselleen maaliskuussa. Politiikka muuttui välittömästi briteille vihamielisempään suuntaan ja yhteentörmäys oli tosiasia.
Britit laskivat joukkoja maihin Basran satamakaupungissa huhtikuun aikana ja toukokuun alussa tilanne kiristyi sodaksi. Irakilla oli 60 000 miehen armeija ja selkeä miesylivoima, mutta kuten sotahistoriasta hyvin tiedetään, arabijoukot ovat käytännössä alivoimaisia niin kauan, kun vihollisen miesvahvuus on yli kymmenesosan arabien vahvuudesta. Koska tämä raja ylittyi, katsoi Saksa parhaaksi tulla hätiin ja lähetti paikalle lento-osaston. Vichyn Ranska salli saksalaisten lentokoneiden laskeutua Syyriaan tankkaamaan ja lentää sitä kautta Irakiin. Kolmattakymmentä saksalaista lentokonetta taisteli sodassa. Myös Italia lähetti tusinan verran koneita, mutta näistä ei tyypilliseen italialaiseen tapaan ollut mitään apua.
Merkittävin taistelu käytiin Fallujassa toukokuun puolivälissä. Sota päättyi toukokuun lopussa kenraalimajuri Clarkin 1450 miehen vallatessa Bagdadin, jota puolusti alivoimainen vain 20000 irakilaisen osasto. Rashid Ali Al-Gailani pakeni ensin Persiaan, mutta brittiläisten ja neuvostoliittolaisten vallattua sen lähes yhtä unohdetussa sodassa hänen matkansa jatkui Saksaan, jossa Al-Gailani tapasi jopa Hitlerin ja julistettiin Irakin pakolaishallituksen johtajaksi.
Irakin rintama on vaiettu puolikuoliaaksi kolmesta syystä. On noloa, että brittiläisten virallisesti hallitsemalla alueella syttyi kapina. Nolompaa on, että saksalaiset kykenivät lähettämään joukkoja Keski-itään kapinallisten avuksi. Nolointa on, että ranskalaiset sallivat saksalaisten kulkea oman alueensa kautta vieläpä apua antaen.

Sivallus LXXXV

Maahanmuuttokriitikon duunin tekee vaikeaksi se, että ongelmatapaukset ovat erivärisiä kuin itse sattuu olemaan. On niin helppoa saada rasismileima otsaansa, vaikka tiettyihin kansallisuuksiin osuvassa faktoihin perustuvassa kritiikissä ei sano eikä varsinkaan tarkoita mitään ihonväriin liittyvää. Paska on paskaa, olkoon se sitten mustaa, valkoista, sinistä tai ruudullista. Ja kulta on kultaa, olkoon se sitten keltaista, valkoista, mustaa tai raidallista. Arvostelun kohteena on aina yksilö tai hänen viiteryhmänsä, ei hänen rotunsa.

Olin diktaattori

Vuoden 2012 presidentinvaalien lähestyessä Suomen todettiin olevan katastrofaalisessa tilassa. Tuolloin päätettiin turvautua jo Rooman tasavallassa hyväksi koettuun hätäkeinoon ja kutsua diktaattori hallitsemaan.

Arpa osui minuun. Perkele että vitutti, mutta minkäs teit. Ei auttanut muu kuin pistää hihat heilumaan.

Jatkoin kiintiöpakolaisten ottamista. Kuitenkin siten, että otettiin vain sorretuinta väestöryhmää eli naisia/tyttöjä ja heitäkin vain sillä ehdolla, että luopuivat kaikista oikeuksista ns. perheenyhdistämiseen ja sittenkin valikoiden vain fiksuimmat päältä. Feministit olivat raivoissaan minulle, mutta se ei hetkauttanut koska olin valkoinen heteromies, jota he olisivat inhonneet joka tapauksessa.

Rikoksiin tai epäsosiaaliseen käytökseen syyllistyneet maahanmuuttajat karkotettiin heti. Solmin Keski-Afrikan tasavallan kanssa sopimuksen, jonka mukaan se otti kymmenentuhannen euron korvausta vastaan jokaisen, jonka sinne lähetimme. Kaikki turvapaikanhakijat lähetettiin myös automaattisesti päätöstä odottamaan Keski-Afrikkaan, missä kustannukset olivat selvästi halvemmat. Etenkin kun turvapaikanhakijoita ei menettelytavasta kuultuaan enää liiemmin tullut.

Rasistisista rikoksista rankaistiin ankarasti. Vankilaan joutuikin melkoinen joukko kantasuomalaisia mokuttajia, jotka olivat sortaneet muita kantasuomalaisia heidän etnisen taustansa takia. Pistin jokaisen sellikaveriksi skinheadin, joka oli joutunut vankilaan rasistisen rikoksen takia. Valitettavasti skinejä ei riittänyt kaikille, joten loppujen sellikaveriksi tuli somali. Jälkimmäisen kohtalon kokeneet mokuttajat paranivat rotujen samanlaisuutta koskeneesta ennakkoluulosta salamannopeasti.

Töihinsä epäpätevät erotin. Näin päästiinkin eroon suurimmasta osasta mokuttajia. Loput saivat pitää työpaikkansa, kunhan hoitivat pestinsä asiallisesti. Mika Illmanin, Frank Johanssonin, Akuliina Saarikosken, Anni Sinnemäen ja Johanna Suurpään pistin toimittamaan pilalehteä. Määräykseni mukaisesti he kirjoittivat tosimielellä ja lehti saikin suuren suosion. Vastoin odotuksia en rankaissut niitä, jotka olivat Suomen konkurssikypsään tilaan saattaneet. Ainoan poikkeuksen tein, kun määräsin Astrid Thorsin muuttamaan Turun Varissuolle.

Määräsin tupakoinnin rangaistavaksi. Tämä säästi lukemattomia ihmishenkiä ja maksoi vain yhden Pekka Puskan kuoltua onnesta. Lukuisille nuhteettomiksi tunnetuille kansalaisille annettiin tupakoinninvalvojan oikeudet eli lupa kirjoittaa sadan euron rikesakko savuttelusta. Palkkaa ei tarvinnut maksaa, koska määräsin summasta 80 euroa valtiolle ja 20 euroa valvojalle. Tupakoinnin lopettamisesta kieltäytyville kustannettiin menolippu Keski-Afrikkaan ystävyyssopimuksen mukaisesti. Monet tarttuivatkin tilaisuuteen, mutta yllättävän monet maksoivat mieluummin satasen per rööki.

Otin käyttöön joukkoliikennettä suosivan järjestelmän. Idea kopioitiin moneen muuhun maahan parin vuoden viiveellä. Yhdysvallat katsoi sen rajoittavan yksilönvapautta ja sai osakseen koko muun maailman halveksunnan.

Solmin naapurimaan de facto –diktaattori Vladimir Putinin kanssa ystävyyssopimuksen. Sain hänet tajuamaan, että Karjalan palautus oli myös Venäjän etu. Tarton rauhan rajojen sisäpuolelle jääneelle venäläisväestölle tarjottiin muhkea kertakorvaus, mikäli he luopuvat kaikista oikeuksistaan Suomessa asumiseen ja muuttavat Venäjälle. Rahat tähän saatiin myymällä Ahvenanmaa Ruotsille. Suomen alueelle jääneille annettiin kymmenen vuotta aikaa opetella suomen kieli, jonka jälkeen he saavat täydet kansalaisoikeudet tai muuttavat Venäjälle. Putin suostui tähän kaikkeen, koska annoin lupauksen ajaa Venäjän asiaa EU:ssa. Mahdoton kävi mahdolliseksi ja Venäjä hyväksyttiin EU:n jäseneksi. Sen raaka-ainevarat nostivat Euroopan talouden uuteen nousuun ja sotilasmahti teki EU:n paperitiikeristä oikean. Tästä ilahtuneena Euroopan parlamentti tarjosi minulle unionin elinikäisen presidentin virkaa, mistä tehtävästä kieltäydyin ehdottomaksi.

Ahvenanmaan möin siis Ruotsille kiskurihintaan. Saarelaiset kiittivät minua aluksi vuolaasti. Muutaman vuoden kuluttua he kirosivat minut alimpaan helvettiin, kun Maarianhaminasta muodostui Malmön kaltainen islamilainen ghetto.

Kehitysavun lakkautin kaikilta niiltä mailta, jotka eivät puuttuneet kovin keinoin väestönkasvuunsa. Jäljelle jääneen osan suuntasin täydellisesti perhevalistukseen ja ehkäisyyn. Paavi veti herneen nenään ja lähetti minulle bullan. Pistin sen paaville takaisin paluupostissa heti pyyhkimisen jälkeen. Kohdemaissa saavutettiin loistavia tuloksia ja Yhdistyneet Kansakunnat luovutti minulle korkeimman ansiomitalinsa.

Koulupolitiikasta otin löysät pois. Sijoitin puolet opetushallituksen suunnittelijoista kehitysavuksi Keski-Afrikkaan vastoin afrikkalaisten toivomuksia. Myös muilta aloilta karsin virastoista suunnittelijoita ja keskijohtoa, suorittavaan tasoon en puuttunut. Lopetin peruskoulun, tuon yhdeksänvuotisen kunnallisen päivähoidon. En tietenkään virallisesti, nimi säilyi. Mutta peruskoulun sisälle rakennettiin vanhan periaatteen mukainen oppikoululinja. Lukiolaisten liitto nimitti minut kunniajäsenekseen, koska kunnon pohjalla lukio helpottui valtavasti. Korkeakoulut ylistivät järjestelmää saadessaan vihdoinkin opiskelijoita, joille ei enää tarvinnut opettaa alkeisasioita uudelleen.

Opinto-ohjaukseen määräsin ensisijaiseksi menetelmäksi von Mansteinin matriisin. Näin jokainen nuori saatiin ohjatuksi hänelle sopivalle alalle entistä tehokkaammin.

Poistin ruotsin kielen pakollisuuden. Määräsin, että kaikkien tuli silti opiskella jo peruskoulussa kahta vierasta kieltä. Suosin venäjän kieltä, jonka valitsivatkin kakkoskielekseen lähes kaikki suomenkieliset ruotsinkielisten lukiessa suomea.

Kansanterveyttä suosin järjestelmällä, joka palkitsi itsestään huolta pitävät kansalaiset.

Huippu-urheilun tuen ajoin alas. Menestystä tuli silti, koska ruohonjuuritaso oli hyvin hoidettu lisättyäni koululiikunnan määrän kolminkertaiseksi. Havaitut lahjakkuudet siirtyivät kansainvälisiin ammattilaistalleihin ja kehittyivät huipuiksi niissä.

Moottorikilpailut kielsin totaalisesti, mikäli käytettiin hiilivetyä polttavia ajoneuvoja. Tämä oli aiheuttaa formula- ja rallihullun väen aseellisen kapinan, mutta kukistin sen jo itämisvaiheessa kovin ottein. Nuoltuaan haavansa fanaatikot keskittyivät kehittämään vaihtoehtoisella energialla toimivia autoja. Vapaaehtoinen pakko osoittautui jälleen kerran toimivaksi ja innovaatioiden ansiosta autoteollisuus nousi Suomen tärkeimmäksi teollisuudenhaaraksi. Vanha kunnon Sisu ja uudet merkit Leijona, Miekka ja Karjala nousivat maailman suurimpien autotehtaiden joukkoon.

Lakkautin siviilipalveluksen. Tilalle otin mahdollisuuden puolen vuoden aseettomaan palvelukseen armeijan huolto- tai lääkintätehtävissä. Amnesty raivostui, mutta lauhtui kun ilmoitin lakkauttavani koko Amnestyn, jos eivät ole kiltisti. Totaalikieltäytymisestä määräsin vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja huomattavan vuosittaisen sakkomaksun niin kauan, kuin asevelvollisuusikää riittää.

Pakollisen varusmiespalveluksen muutin vain kahden kuukauden mittaiseksi. Tämä tuotti valtavan reservin, joka voidaan hädän tullen pikakouluttaa erikoistehtäviin. Suosin verohelpotuksin niitä, jotka suorittivat vapaaehtoisen, koulutushaarasta riippuen noin vuoden mittaisen jatkopalveluksen.

YLE:n mediamaksun kumosin ensitöikseni. TV-luvan tilalle otin tietokoneiden ja televisioiden hintaan lisätyn YLE-veron.

Rakennusalalla otin käyttöön kulunvalvonta-sirukortin. Harmaa työ muuttui huomattavasti vaikeammaksi ja rakentamisen laatu nousi. Samalla kokonaiskustannukset putosivat, kun ei tarvinnut enää korjata huonosti rakennettua uutta työtä. Tämän tultua kuntoon rakennutin muutaman ydinvoimalan lisää. Sähkön myynnistä ulkomaille tuli tärkeä tulonlähde.

Ryhdyin maksamaan erityistä lisävanhempainrahaa tietyt ehdot täyttäville vanhemmille. Raha maksettiin kertakorvauksena lapsen synnyttyä ja porrastettiin tietyn asteikon mukaisesti. Sitä sai, jos oli suorittanut minkä tahansa ammattitutkinnon tai saanut ylioppilaskirjoituksissa kiitettäviä tai hyviä arvosanoja aineesta riippuen (eniten pitkästä matematiikasta, lyhyestä ei mitään). Suurimmillaan palkkio vastasi noin kolmannesta henkeä kohti lasketusta vuotuisesta BKT:stä. Minua syytettiin rodunjalostuksesta. Olin syytöksestä hyvin ylpeä, koska tämän järjestelmän seurauksena ensimmäistä kertaa historiassa kävi niin, että korkeasti koulutetut naiset saivat enemmän lapsia kuin vähemmän koulutetut. Myös miehillä tämä jo olemassa ollut trendi voimistui. Hyödyt korjaavat vasta myöhemmät sukupolvet.

Poistin perintöveron vähäisiltä perinnöiltä kokonaan. Vuotuista henkeä kohti lasketun BKT:n ylittävää osaa verotin erittäin ankarasti. Vastustajat väittivät, että ihmisiltä katoaisi halu työskennellä, jos he eivät voisi jättää perintöä lapsilleen. Kävi täsmälleen päinvastoin, uraohjukset keskittyivät lapsiinsa enemmän, jolloin näistä kasvoi parempia ja tuottavampia kansalaisia. Vanha totuus, että hankittu omaisuus hukataan kolmannessa sukupolvessa menetti arvonsa.

Uudistin eläkejärjestelmää. Annoin oikeuden jäädä aikaisin eläkkeelle, mutta mahdollistin myös pitkät työurat. Ihmisillä oli oikeus valita vapauden ja vähäisen eläkkeen sekä työnteon jatkamisen ja suuremman eläkkeen välillä. Koska työpaikkojen ilmapiiri parani, monet jatkoivat töissä. Samalla katosivat väitteet työvoimapulasta ja pakolaisten ottamisesta työvoimaksi.

Annoin homoseksuaaleille samat oikeudet kuin muillekin kansalaisille. Seksuaalisen suuntautumisen perusteella tehdystä sorrosta rankaistiin ankarasti. Annoin kirkolle oikeuden vihkiä homopareja. Samalla poistin kirkollisen avioliiton juridisen roolin Ranskan mallin mukaisesti. Juridisen avioliiton osapuoliksi määräsin miehen ja naisen. Rekisteröityjen parisuhteiden juridinen asema poistettiin.

Avoliitossa eläville myönnettiin samat oikeudet kuin avioliitossa eläville heti, kunhan he ensin solmivat avioliiton. Muuten avoliitossa elävillä ei ollut mitään juridista erityisasemaa.

Työttömyyskorvauksen muutin pottimenetelmäksi. Työttömyyskorvauksiin oli käytössä tietty rahapotti, joka jaettiin työttömien kesken, toki korvauksissa oli tietty yläraja. Kun työttömyys kasvoi, myönnetty korvaus oli pienempi, mikä taas mataloitti työllistämiskynnystä. Tämä pienensi lama- ja nousukausien välistä amplitudia.

Määräsin, että yksikään kansanedustaja ei saa istua kahta kautta pidempään. Eduskuntaan sai palata vain, jos oli näyttöä, ettei ollut neljään vuoteen missään poliittisessa suojatyöpaikassa vaan oikeissa töissä. Näin poliitikkojen kosketus reaalimaailmaan säilyi ja kansalaisten kunnioitus heitä kohtaan palasi.

Kaikkiin yli kymmenen hengen yrityksiin ja virastoihin määräsin säännön, että parhaiten palkatun kymmenen prosentin piti tehdä joka vuosi viikon ajan työtä, jonka tekijän palkka kuului yrityksen huonoimmin palkattuun neljäsosaan. Säädös nosti yritysten yhteishengen ja tuottavuuden ennennäkemättömälle tasolle.

Vankiloita lakkautettiin tarpeettomina, koska maahanmuuttajien epäsosiaalinen aines ei hakeutunut enää Suomeen ja kotimaiset rikolliset muuttivat maihin, joissa tupakointi oli sallittu. Jäljelle jääneet vangit määrättiin tekemään hyödyllistä työtä vankeusaikanaan. Armahdus kesken tuomion tuli mahdolliseksi vain, jos vanki oli vankeusaikanaan ansainnut työllään rahaa yhtä paljon, kuin jäljellä olevan tuomion kustannukset olisivat.

Tämän kaiken ja lukuisia muitakin hyviä töitä sain aikaan kuudessa vuodessa. Paljon enemmänkin olisin tehnyt, mutta jokaisen toimeni tarkistutin Salli Brownilla, joka sentään esti minua toteuttamasta hurjimpia ideoitani. Hänen ansiostaan kansalaiset olivat minulle ikuisesti kiitollisia. Huolimatta eduskunnan, hallituksen ja kansan minulle esittämistä aneluista luovuin diktaattorin tehtävästä ja vetäydyin kotiini Huitsinnevadaan viettäen siellä elämäni loppuun asti lasteni ja lastenlasteni ympäröimänä.

Sivallus LXXXIV

Kuolemanrangaistusta on kutsuttu laillistetuksi murhaksi. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että vankeusrangaistus on laillistettu vapaudenriisto ja sakkorangaistus laillistettu ryöstö.

Halveksunnan nelikenttä

Gurun lausuma "Luonnontieteilijöiden ja insinöörien halveksunta humanismia kohtaan on pitkällä aikavälillä vähemmän tuhoisaa kuin humanistien halveksunta luonnontieteitä ja insinööritaitoa kohtaan."
pisti miettimään. Tunnetusti luonnontieteilijöiden (lasketaan lyhyyden vuoksi insinöörit samaan kastiin) ja humanistien välillä on melkoinen juopa. On kuitenkin tehtävä selvä ero siinä, halveksutaanko alaa vai henkilöä. Vaihtoehtoja on neljä.

A. Luonnontieteilijä halveksuu humanismia.
B. Luonnontieteilijä halveksuu humanisteja.
C. Humanisti halveksuu luonnontieteitä.
D. Humanisti halveksuu luonnontieteilijöitä.

Halveksunnan voimakkuus noin yleisesti ottaen menee voimakkaammasta heikompaan järjestyksessä B, C, D, A. Kärkipaikan ottaa B niukasti ennen C:tä, mutta sitten tuleekin piiitkä kaula kolmanteen, joka välttää jumbosijan kohtuullisen selvällä erolla.

Järjestyksen selitys piilee siinä tosiasiassa, että luonnontieteilijät, ainakin Suomessa, ovat joutuneet opiskelemaan yleissivistävissä oppilaitoksissa humanistisia aineita käytännössä saman oppimäärän kuin humanistitkin. Humanistien luonnontieteellinen sivistys taas on todennäköisesti jäänyt hyvin ohueksi.
Pareton lakia vapaasti soveltaen päädytään tuttuun 80 / 20 -jakaumaan. 80 % luonnontieteilijöistä on myös humanistisesti sivistyneitä, kun taas humanisteista vain 20 % on luonnontieteellisesti sivistyneitä. Käytännössä sivistyksellä tarkoitetaan tässä sitä, että esimerkiksi luonnontieteilijä kykenee käymään jonkinmoista asiantuntemusta osoittavaa keskustelua humanistin kanssa humanistisesta aiheesta ja päinvastoin.
Yleensä luonnontieteilijä tietää, kuka on Michelangelo, osaa sijoittaa 30-vuotisen sodan oikealle vuosisadalle ja on lukenut ainakin yhden Hemingwayn.
Yleensä humanisti ei tiedä, mitä derivaatalla tehdään, miksi sateenkaari syntyy ja haluaa syödä mieluiten geenitöntä ruokaa.
Yksi kerrallaan läpikäytynä, järjestyksessä harvinaisimmasta halveksuntatapauksesta yleisimpään, tapaukset ovat seuraavat.

4. Luonnontieteilijä halveksuu humanismia
Tämä on karmeaa. Yleensä kyseessä on teknokraatti, joka näkee ihmiset pelkkinä lukuina tilastoissa. Periaatteessa siinä ei ole mitään virheellistä, mutta yleensä teknokraatti ei muista tai tiedä sitä, että jokainen todellisuutta mallintava simulaatio on approksimaationa aina puutteellinen. Seuraukset saattavat olla hirvittävät. Onneksi tällaiset luonnontieteilijä-insinöörit yleensä ovat fakki-idiootteja ja pysyvät tiukasti omalla reviirillään.
Tapahtuman todennäköisyys: humanismia ymmärtämätön luonnontieteilijä kohtaa luonnontieteitä ymmärtämättömän humanistin. 0,2*0,8 = 16 %

3. Humanisti halveksuu luonnontieteilijöitä
Vastoin yleistä luuloa tämä on harvinaista. Useimmat luonnontieteilijät pystyvät keskustelemaan humanistin kanssa tämän omasta alasta. Tällöin humanisti päinvastoin arvostaa luonnontieteilijän monipuolista sivistystä.
Tapahtuman todennäköisyys: humanisti kohtaa humanismia ymmärtämättömän luonnontieteilijän. 20 %.

2. Humanisti halveksuu luonnontieteitä
Muistan hyvän esimerkin omalta lukioajaltani. Meillä oli kemian kokeet iltapäivällä ja äikän tunti oli juuri päättynyt. Jäin kysymään kaveriltani jotain hiilivetysidosten juttua, jota en ollut ymmärtänyt. Tällöin äikänope hätisteli meitä ulos luokasta ja sanoi, että voi kauheeta, pitääkö teidän matikkaluokkalaisten sitä matikkaa koko ajan lukea. Kaverini sanoi, että tämä oli kyllä kemiaa. Vastaus oli iloisesti todettu: ihan sama, minä en voi sietää mitään matemaattisia juttuja. Toisaalta olisi aika kiva miettiä, mitä näille luonnontieteitä halveksuville humanisteille kävisi jos heiltä otettaisiin kaikki luonnontieteilijöiden saavutukset pois käytöstä. Aika lailla huonommin kuin jos luonnontieteilijöiltä otettaisiin humanistien saavutukset pois. On helppoa halveksia luonnontieteitä, kun tietää että kännykkä toimii näppäilemällä ja vastustaa ydinvoimaa, kun sähköä saadaan joka tapauksessa pistorasiasta.
Tapahtuman todennäköisyys: humanisti ei ymmärrä luonnontieteitä. 80 %.

1. Luonnontieteilijä halveksuu humanisteja
Luonnontieteilijöillä on yksi perusvika. Kun he sanovat, että 1 + 1 = 2, he olettavat asian olevan sillä selvä. Luonnontieteissä asia näin toimiikin. Humanistisissa tieteissä taas oikeassa on se, joka jaksaa toistaa sanomaansa kaikkein useimmin ja äänekkäimmin. Tämän takia politiikka on humanistien hallussa: luonnontieteilijät eivät yksinkertaisesti kestä sitä, että he ovat selittäneet miten asia on mutta se ei vain mene jakeluun.
Tapahtuman todennäköisyys: kyseessä on humanismia ymmärtämätön luonnontieteilijä tai humanismia ymmärtävä luonnontieteilijä kohtaa luonnontieteitä ymmärtämättömän humanismin. 0,2 + 0,8*0,8 = 84 %.

Yhteenveto. Yleensä humanistit halveksuvat luonnontieteitä, mutta eivät luonnontieteilijöitä, kun taas luonnontieteilijät halveksuvat yleensä humanisteja, eivät humanismia.

Edit: painovirhe halveksuntajärjestyksessä (oli B, D, C, A, korjattu oikeaksi eli B, C, D, A).

Sivallus LXXXIII

Tässä maassa on kolme asiaa, joita ei voi arvostella joutumatta disponibiliteettiin. Mitkä kolme, ne vaihtelevat mutta määrä on vakio.
1930-luku: koti, uskonto ja isänmaa
1970-luku: Kekkonen, Neuvostoliitto ja edistykselliset aatteet
2010-luku: feminismi, maahanmuuttajat ja vaihtoehtoiset energiamuodot
Hauskinta on se, että kulloistenkin pyhien asioiden arvostelu muuttuu noin 30 vuoden kuluttua jopa suositeltavaksi.

Tehotonta terroria - mutta miksi?

Terrorismi, sellaisena kuin se nykyään käsitetään, on suhteellisen tuore ilmiö. Vanhastaan terrorismia on ollut valtion terrorismi kansalaisiaan kohtaan tai päinvastoin. Nykyisenkaltainen globaali terrorismi sai alkunsa vähitellen 1960-luvulta alkaen.

Terrorismi tuli tunnetuksi ennen kaikkea 1970-luvun lukuisista lentokonekaappauksista. Maalin valinta oli hyvä. Lentokone on ihmisille psykologisesti vaikea paikka jo muutenkin, joten epävarmuuden lisäämiseksi ihmisten mieliin kohde on erinomainen. Lentokoneet ovat hallussa pidettäviksi kohteiksi hyvin "linnoitettuja" ja lentokentät eristyneitä, joten kaapattua lentokonetta vastaan on vaikeampi hyökätä kuin esimerkiksi vallattua rakennusta. Lisäksi lentokenttien turvatarkastukset olivat tuolloin naurettavia verrattuna nykypäivään. Muihin kohteisiin - länsimaissa - terroristit iskivät suhteellisen harvoin, poikkeuksina esimerkiksi molukkien junakaappaus ja Iranin suurlähetystön miehitys. Molemmat näistä päättyivät terroristien kannalta huonosti, toisin kuin monet lentokonekaappauksista.
Kuten lentokonekaappausten luettelosta voi havaita, ne vähenivät selvästi 1980-luvulta lähtien. Tämä siitä huolimatta, että lentoliikenteen määrä kasvoi rajusti eli tilaisuuksia oli periaatteessa enemmän. Syy kaappausten vähenemiseen oli parantuneissa turvatoimissa. Enää ei kuka tahansa Abdullah 12 vuotta kyennyt salakuljettamaan aseita koneeseen.
Terroristeille jäi kuitenkin jonkinlainen fiksaatio lentäviä vekottimia kohtaan. Syyskuun 11. päivän iskuja ei tietenkään olisi voitu toteuttaa millään muulla tavoin, mutta silti lentokonekaappauksia yritettiin vähän väliä, joskus onnistuenkin. Korvaavat menetelmät, kuten itsemurhapommitukset länsimaissa Madridin tapaan ovat yleistyneet vasta viime vuosina.

Jos oikein muistan, niin terroristien suuresti kunnioittamaMihail Bakunin totesi, että terrorismin tarkoitus on terrorisoida, siis herättää kauhua ja pelkoa. Siihen nähden terroristien aikaansaannokset ovat säälittäviä.
Länsimainen yhteiskunta on käsittämättömän haavoittuvainen. Siltä varalta, että joku wannabe-terroristi sattuisi tätä lukemaan, en kuvaile yksityiskohtia. Mutta mietinpä joka tapauksessa, mitä itse tekisin jos tarkoitus olisi keinoja kaihtamatta saattaa länsimainen yhteiskunta kauhun valtaan.
Keksin varsin nopeasti kymmenkunta tapaa, jolla se voitaisiin tehdä tehokkaammin kuin terroristit tekevät. Iskumenetelmiä, jotka ovat nykyistä parempia - saavat enemmän tuhoa aikaan ja jättävät joskus jopa käyttäjän henkiin vieläpä siten, että kiinni jääminen on hyvin epätodennäköistä. Kohteita, joihin hyökkääminen aiheuttaisi suurempaa kohua ja jotka olisivat tähän asti käytettyjä helpompia. Kohteita, joihin hyökkääminen järisyttäisi länsimaiden arvomaailman perusteita ja jotka olisivat helpommin vaurioituvia kuin normaalisti käytetyt.

Miksi terroristit eivät iske näihin kohteisiin tai käytä näitä menetelmiä?

Ensimmäinen vaihtoehto on puutteellinen mielikuvitus. Tämä on varmasti osasyy - yhteiskunnat joissa terroristit ovat kasvaneet, ovat tunnettuja kaikesta muusta paitsi innovaatioista. Kun tietty tapa on jotenkuten opittu, niin sen mukaan toimitaan apinamaisesti matkien.

Toinen vaihtoehto on vajavainen osaaminen. Ei normaalikansalainen voi keksiä tapoja terrori-iskuihin saati sitten omata tietotaitoa sabotaasin toteuttamiseen. Mutta esimerkiksi jokainen suomalainen alan koulutusta saanut kyllä keksii ja osaa soveltaa myös käytäntöön. Tämä ei kuitenkaan voi olla syynä, sillä terroristien koulutusleirejä tunnetusti riittää. Samalla se kumoaa ensimmäisen vaihtoehdon, sillä vaikka terroristilla itsellään ei olisi oivalluskykyä, niin turvallisissa bunkkereissa istuvilta johtajilta löytyy joko sitä tai sitten alan koulutus.

Kolmas vaihtoehto on rahan puute. (Kuulinko naurua?) Hitto vie, tavallisella normivirtasen palkalla saisi jo sen verran pimeitä aseita ja räjähteitä, että riittäisi. Puhumattakaan sitten saudimiljardeista.

Terrorismi on käytettävissä olevaan budjettiin, miesvahvuuteen ja organisaatioon suhteutettuna surkean tehotonta! Jos liikeyritystä hoideltaisiin samalla panos/tuotos -suhteella, konkurssi olisi tullut jo aikoja sitten.

Syynä tehottomuuteen ei kuitenkaan ole mikään edellä esitetyistä kolmesta vaihtoehdosta. Terrorismi on tehotonta siksi, että jos se olisi tehokkaampaa, se olisi sille itselleen tuhoisaa!

Kun Osama bin Laden teki Yhdysvalloille shakkitermein sanottuna tornituksen, hän haukkasi lusikallisen paskaa. Jenkeiltä paloivat hihat ja sitten rytisi. Vaikka Irakin ja Afganistanin operaatiot olivatkin käytännössä tehokkaasti tyrittyjä, niin al-Qaida otti silti turpiinsa niin että tärisi.

Terroristit ovat kuin pieniä lapsia. Jokainen vanhempi tietää, miten menettelee nukkumaan laitettava kaksivuotias. Pyörii, hyörii, kierii, hokee että ei nukuta, pomppaa sängyssä istumaan vaikka silmät seisovat päässä väsymyksen takia. Lopulta vanhempi komentaa, että pää tyynyyn. Mitä tekee kaksivuotias? Painaa päänsä tyynyyn, mutta kannattelee sitä niskansa varassa siten, että se ei lepää tyynyllä!Toisin sanoen hän tietää, että nyt on syytä totella, mutta osoittaa kyllä mielipiteensä tekemällä sen minimin, mitä on pakko. Mutta ei kuitenkaan käytännössä astu rajan yli.
Samalla tavoin lapsi ruokapöydässä suuttuessaan tönäisee maitolasin kauemmas. Hän tietää saavansa siitä moitteet. Hän kuitenkin voisi heittää lasin lattialle ja kaataa myös puurolautasensa! Näin hän ei tee, koska tietää siitä seuraavan tiukan rangaistuksen. Nyt hän tekee sen minimin, jolla saa vanhempia ärsytettyä, mutta tietää myös että ei joudu vielä nurkkaan istumaan ja kärsimään teoistaan.
Lapset ovat tässä erittäin taitavia. Jo alle kaksivuotiaina he löytävät sen näkymättömän rajan, jonka toisella puolella on mielen osoittaminen ja kiukuttelu juuri ja juuri siedettävällä tasolla ja toisella puolella temppuilusta todelliseen vastuuseen joutuminen. Tämän rajan normaali lapsi ylittää vain tehtyään harvinaisen arviointivirheen.

Täsmälleen samalla tavalla toimivat terroristit. Mietin, miksi he eivät iske keksimiini "pehmeisiin" kohteisiin, jotka olisivat helppoja. Vastaus oli selvä: jos he niin tekisivät, länsimaalaiset kaikkein kaheleimpia vihermokuttajia lukuun ottamatta näkisivät heidän todellisen luonteensa ja pistäisivät terrorismia tukevat maat halki, poikki ja pinoon. Samasta syystä he välttävät tehokkaiden menetelmien käyttöä myös "koviin" maaleihin.
Totta on, että osa terroristeista haluaa sytyttää sodan idän ja lännen välille. Mutta he haluavat tehdä sen siten, että länsi voidaan tuomita sotaan syylliseksi - kuten Irakin sodassa vasemmistolaiset ovat tehneet. Jos länsimailla olisi todella kiistaton syy pommittaa terroristileirit Jupiteria kiertävälle radalle, ne pystyisivät siihen. Samalla menisi muutama muslimimaa kivikauteen. Useimmiten aiheesta - otan mielelläni vastaan esimerkin, jossa joku muslimi olisi ilmiantanut terrori-iskuun syyllisen tai sitä suunnittelevan muslimin länsimaiden viranomaisille puhtaasti moraalisista syistä eikä pakon edessä tai lahjottuna vasikkana.

Osama bin Laden astui rajan yli ja joutui siitä kärsimään. Yleensä terroristit eivät näin tee. He tekevät brutaaleja iskuja, mutta eivät vahingossakaan liian brutaaleja. Lasten tapaan he ärsyttävät astumatta rajan yli. Aivan kuten vanhapiikatäti tai jompikumpi vanhemmista ymmärtää kiukuttelevaa lasta, löytyy terroristeille ymmärtäjiä länsimaista. Silloin asiaan jyrkemmin suhtautuva vanhempi joutuu sietämään tilannetta voimatta hoitaa sitä kuntoon, aivan samoin kuin länsimaat joutuvat sietämään terroristeja.
Kokonaan toinen asia on sitten, jos lapsi todella riehuu hillittömästi. Mihin hän halutessaan pystyisi. Aivan samoin terroristit pystyisivät paljon nykyistä tehokkaampaan toimintaan, mutta eivät oman turvallisuutensa takia halua. Eivät ainakaan johtajat, jotka haluavat valtaa ja mieluiten maassa, jota ei ole pommitettu parkkipaikaksi. Fanaattisemmat ja huonommalla mielikuvituksella varustetut riviterroristit olisivat varmasti valmiita rajumpaankin toimintaan.

Maat, joista terroristit tulevat, eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi länsimaiden tapaan. Sanotaan, että länsimaat ovat riippuvaisia arabimaiden öljystä, mutta todellinen riippuvuussuhde on toisinpäin. Arabimaat ovat riippuvaisia länsimaiden maksamasta öljyrahasta. Eivätkä pelkästään siitä, vaan myös länsimaalaisten tietotaidosta. Kuvitellaanpa tilanne, jossa länsimaista lähetettäisiin kaikki siirtolaiset takaisin ja arabimaista kaikki vierastyöläiset omiin kotimaihinsa. Arabimaiden infrastruktuuri romahtaisi hetkessä aasialaisten halpatyöläisten lähtiessä ja parin viikon kuluttua muu talous seuraisi perässä eurooppalais-amerikkalaisten asiantuntijoiden lakattua ylläpitämästä korkeaa teknologiaa vaativia järjestelmiä. Länsimaissa seuraisi joksikin aikaa lievää kaaosta "paskaduunien" tekijöiden kadotessa, mutta niihin vapautuisi pian työvoimaa oman maan työttömistä ja maahanmuuttajien kadotessa virattomiksi jääneistä sosiaalityöntekijöistä, poliiseista ja vanginvartijoista.
Jokainen länsimaa on noussut korkealle elintasolle riippumatta siitä, onko siellä luonnonvaroja vai ei. Yksikään arabimaa ei ole nostanut elintasoaan ilman öljyvaroja. Arabimaat ovat länsimaihin verrattuna kuin pikkulapset aikuisiin verrattuina. Ne eivät tule toimeen ilman länsimaita, kuten pikkulapset eivät tule toimeen ilman aikuisia. Onko sitten mikään ihme, että keskenkasvuisesta kulttuurista tulee terroristeja, joilla on yhtä olematon moraalikäsitys kuin kolmivuotiaalla ja yhtä hyvä oivalluskyky siitä rajasta, jonka yli ärsyttämisessä ei pidä mennä vaikka pystyisikin?

Sivallus LXXXII

Miehen mieli on likaisempi kuin naisen mieli, mikä johtuu siitä että nainen vaihtaa omaansa paljon useammin.