Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 19. syyskuuta 2009

Savua ilman tulta

Tupakkalakiin muutoksia pohtinut työryhmä jätti taannoin esityksensä peruspalveluministeri Paula Risikolle. Esitetyt muutokset ovat osa projektia, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta tupakaton maa vuoteen 2040 mennessä. Työryhmä esitti mm. tupakoiden siirtämistä kauppojen hyllyiltä tiskin alle ja nuuskan täyskieltoa. Isoimmat otsikot tulivat esityksestä, joka kieltäisi tupakoinnin autossa, jossa on alaikäisiä matkustajia.

Perusteluna ovat tutkimustulokset, joiden mukaan yhdenkin savukkeen polttaminen autossa - tai missä tahansa umpinaisessa tilassa - on läsnäolijoille vaarallisempaa kuin tupakansavu baareissa tai ravintoloissa. Kuten hyvin tiedetään, tupakointi näissä tiloissa on jo kielletty.

Esitetty autotupakointikielto on periaatteessa hyvä ajatus. Vastustan silti esitystä sen nykyisessä muodossa. Jos vaihtoehdoiksi asetetaan nykyinen sallittu autotupakointi ja sen kieltäminen esityksen mukaisesti, kannatan lain pitämistä ennallaan. Lakiesitys on näet omiaan rapauttamaan yleistä lainkuuliaisuutta. Laki olisi vain moraalinen eli autossa tupakoinnista ei olisi mitään rangaistusseuraamusta. Jos poliisi pysäyttää ja kehottaa sammuttamaan savukkeen, koska takapenkillä on lapsikatras, ei sauhuttelijan tarvitse niin tehdä.

Mitä hyötyä on laista, jonka rikkomisesta ei ole mitään seuraamuksia?

Lain tulee olla kunnioittamisen arvoinen. Jos laittomuudesta ei seuraa rangaistusta, kansalaisten yleinen lainkuuliaisuus vähenee.

Oikea lakiesitys olisi määrännyt autossa tupakoinnista rikesakon. Olisi pistänyt miettimään kahdesti, ennen kuin tyrkkää savukkeeseen tulen ja myrkyttää lapsia. Semmoinen satasen tai edes viidenkympin rikesakko olisi tehokas pelote.

Suhtautuminen tupakointiin on kiristynyt uskomattomalla tavalla viime vuosikymmeniä. Muistan vielä lapsuudesta, kun kotiin ilmestyi naapurin piippumies. Häntä varten piti aina kaivaa tuhkakuppi esiin, kun piippu syttyi joka tapauksessa. Koti löyhkäsi pari päivää jälkeenpäin, mutta siihen aikaan olisi ollut hyvien tapojen vastaista kieltää vieraalta tupakointi, vaikka kotona kukaan ei polttanutkaan. Linja-autoissa käry oli uskomaton. Etupenkeissä ei saanut polttaa, mutta ei se mitään auttanut, savu kiersi takapenkeiltä hyvin tehokkaasti.

Tuolloin ei olisi voinut edes kuvitella, kuinka paljon tupakointia tullaan rajoittamaan tähän päivään mennessä. Tupakan myynnille on tullut ikäraja, ensin 16, nyt 18 vuotta. Tupakointi julkisissa kulkuneuvoissa on kielletty. Edes ravintoloissa ei saa polttaa, mikä olisi vielä kymmenenkin vuotta sitten tuntunut uskomattomalta.

Kun laki ravintolatupakoinnista tuli voimaan, sanomalehden katugallupissa kyseltiin, vainotaanko tupakoitsijoita jo liikaa. Harmitti, kun en osunut vastaajien joukkoon. Vastaukseni olisi ollut: "Ei vainota liikaa, koska heitä on vielä jäljellä."

Kaikki tupakkalain rajoitukset eivät silti ole olleet onnistuneita. Tupakan myyntiin liittyvät ikärajat ovat suurelta osin fiaskoja. Testeissä on havaittu, että ainakin muutama vuosi sitten tupakkaa sai helposti ostettua alaikäisenä. Eikä tupakan välittäminen alaikäiselle ole rikos, toisin kuin alkoholin. Aika monet vanhemmat ostavat lastensa tupakat.
Ikärajan asettamisessa kävi kuten niin usein ennenkin; se, mikä on kiellettyä tiettyyn ikään asti, tulee nuorten keskuudessa aikuisuuden merkiksi. Tupakasta tuli statussymboli, rohkeuden merkki. Tupakanpoltto aloitetaan, jotta vaikutettaisiin vanhemmilta - tai sitten kapinoinnin takia. Tärkein syy on tietysti ryhmäpaine: "etpäs uskalla kokeilla tupakkaa" on ollut monelle tupakoitsijalle sen ensimmäisen röökin sytyttämisen motivaatio.
Jos ikärajoja oikeasti valvottaisiin, tupakointi romahtaisi. Olisi mielenkiintoista tavata yksikin tupakoitsija, joka on aloittanut paheensa vasta 18 vuotta täytettyään. Jos siihen mennessä ei ole ruvennut idiootiksi, on järkeä tullut sen verran paljon päähän ettei enää aloitakaan.
Tosin erityisesti nuorilla naisilla on tapana laskea itsensä tupakoimattomaksi, jos "polttaa vain satunnaisesti".

Kerran minulta kysyttiin, eivätkö tupakointikiellot ole jo liian vaativia ja sekavia. Eikö tupakointi ole kielletty jo liian monessa paikassa. Vastasin että näin on. Riittäisi, kun se kiellettäisiin vain yhdessä ainoassa paikassa: Suomessa.

Tupakkakieltojen vastustajat perustelevat usein kantaansa yksilönvapaudella ja sillä, ettei rasvaisia ruokia tai sokerijuomiakaan ole kielletty, alkoholista puhumattakaan. Ero on kuitenkin huomattava: kukaan ei tunge kurkustani väkipakolla alas alkoholia, limpparia tai rasvamakkaraa (viimeisen niistä teen itse), mutta tupakansavun löyhkää joudun haistamaan joka kerran, kun ohi kulkee tupakoitsija - poltti tämä tai ei, sillä löyhkä on ja pysyy pitkään.
Siinä mielessä onkin käsittämätöntä, että nuuskan myynti on kiellettyä ja tupakan sallittua. En silti kannata nuuskan sallimista. Nuuskaaja ei haise, ellei mene liian lähelle. Nuuskasta ei yleensä ole meille nuuskaamattomille muuta kuin esteettistä haittaa, kun mällejä löytyy sieltä täältä. Siisteys muuten onkin yksi hyvä syy kieltää tupakka. Menkää ulos kävelemään ja katsokaa, mitä on lojuvien roskien joukossa. Valtaosa koostuu tupakkatuotteista: tulitikut ovat harmittomia, mutta tupakka-askeja näkyy paljon, tumppeja vielä enemmän. Kivaa, kun pikkulapsi yrittää laittaa suuhunsa maasta löytämänsä tupakantumpin. Onneksi en ole vielä koskaan nähnyt sitä idioottia, joka heittää tumppinsa leikkipuistossa maahan - pakottaisin hänet syömään sen itse.
Väitetään jopa, että marihuana olisi tupakkaa vaarattomampaa ja jos tupakka on sallittua, pitäisi marihuanankin olla. Tässä on huomattava, että jos tupakka keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin välittömästi. Tupakan tiedettiin jo 1994 sisältävän 599 haitallista kemikaalia. Jos joku esittäisi tupakan laillistamista nyt, valkotakkiset miehet tulisivat hakemaan.

Vaikka tupakan haitat ovat yleisesti tiedossa, valistus ei yksinkertaisesti tehoa kaikkiin. Luulin nuorena ja naiivina, että tehoaisi. Silmäni avautuivat armeija-aikana. Kökimme tien varressa sormi kylkimiinan laukaisimella taisteluparini vedellessä tupakkaa. Olimme takuulla saaneet molemmat riittävissä määrin tupakanvastaista valistusta. Totesin, että lähden viikonloppuna enoni hautajaisiin. Siinä meni suvun viimeinen tupakoitsija, kuoli keuhkosyöpään. Kaveri puhalsi savut ja totesi hitaasti: "Paskapuhetta, että tupakoinnista mitään vaaraa olisi. Mun vaari on polttanut koko ikänsä ja on jo 80 vuotta."
Silloin tajusin, että ihminen osaa kyllä valehdella itselleen loputtomiin, jos vain haluaa. Tupakoitsijat saattavat jopa meuhkata muista syöpäriskeistä, mutta polttavat silti. Taannoin nousi kohu perunalastujen sisältämästä akryyliamidista. Lupasin tuolloin, että jos kymmenessä megapussillisessa perunalastuja on enemmän syöpäriskiä kuin yhdessä savukkeessa, niin syön hatullisen sitä itseään - enkä tarkoita perunalastuja. Ei tarvinnut syödä.


Tupakoinnista ei ole minkäänlaista hyötyä kenellekään. Joka ainoassa asiassa tupakoitsijat menestyvät huonommin kuin tupakoimattomat. Kymmenen minuutin nettihaulla satunnaisesti vastaan tulleita linkkejä:
Tupakoitsijoilla on huonommat hampaat.
Crohnin tauti on tupakoitsijoilla vaikeampi hoitaa.
Tupakoitsijoiden virtsassa on kymmenkertainen määrä PAH-yhdisteitä.
Tupakoitsijoilla on enemmän selkävaivoja.
Tupakoivien naisten raskaudet ovat paljon riskialttiiimpia.
Tupakoitsijat ovat lihavampia, mikä on terveysriski sinänsä.
Tupakoitsijat menestyvät huonommin opinnoissaan.
Tupakoitsijat tulevat työnantajille kalliimmaksi.
Tupakoitsijoilla on pienemmät ansiotulot.
Tupakoitsijat menestyvät huonommin liikunnassa.

Ja seuraavassa onnistuneet nettihaut asioista, joissa tupakoitsijat menestyvät paremmin kuin tupakoimattomat:
Tyhjää täynnä.
No okei, on tunnustettava, että tupakoitsijat sairastuvat Alzheimerin tautiin harvemmin kuin tupakoimattomat. Tämä johtuu kahdesta syystä:
1) Suuri osa tupakoitsijoista on ehtinyt kuolla, ennen kuin sairastuisi.
2) Suurin osa tupakoitsijoista on niin tyhmiä, että ero ennen ja jälkeen Alzheimeria on vaikea diagnosoida.

On toki typerää toivoa, että tupakoinnin täyskielto tulisi voimaan. Tietysti sellainen olisi järkevä, mutta se edellyttäisi melkoista muutosta yhteiskunnallisissa rakenteissa. Toisaalta ei se kovin vaikea olisi toteuttaa: koulutettaisiin pikaisesti oto-tupakkapoliiseja (ilmoittaudun vapaaehtoiseksi), jotka kirjoittaisivat vaikka 200 euron rikesakon joka kerta, kun näkisivät tupakoitsijan.

Jostakin on kuitenkin aloitettava. Parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta vauhtia on kiristettävä. Seuraavassa muutamia ehdotuksia (ehdotusten 1-4 rikkomisesta on määrättävä em. 200 euron rikesakko / kerta):

1) Tupakointi on kiellettävä parvekkeilla.

2) Jokaisella maanomistajalla on oltava oikeus kieltää tupakointi omistamallaan maa-alalla (koskee myös vuokratontteja).

3) Tupakointi alle 10 metrin etäisyydellä tupakoimattomasta ihmisestä on kiellettävä.

4) Tupakointi työaikana on kiellettävä.

5) Työlainsäädäntöä on muutettava siten, että työhönottotilanteessa haastateltavalta on voitava kysyä tupakoinnista. Jos hän ilmoittaa olevansa tupakoitsija, hän ei saa valittaa mihinkään instanssiin syrjinnästä pätevyyden, sukupuolen tms. perusteella, mikäli työhön valitaan tupakoimaton. Samaten työnantajalle on myönnettävä oikeus erottaa itsensä tupakoimattomaksi ilmoittanut työntekijä välittömästi ilman muita syitä, mikäli tämä paljastuu tupakoitsijaksi.

6) Turvapaikanhakija on karkotettava välittömästi Suomesta, mikäli hän tupakoi. Tämä ratkaiseekin valtaosan turvapaikkaongelmista ainakin näin silmämääräisesti katsoen.

7) On otettava käyttöön järjestelmä, joka palkitsee itsensä terveenä pitävät kansalaiset.

5 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Ruukinmatruunalla on tapana polttaa yksi tupakka vuodessa, uudenvuodenyönä.

Tupakan hehkuva pää on kätevä tapa sytyttää ilotulitusrakettien tulilangat.

Jos sitä häkää haluaa päähän, niin ihan yhtä hyvin voi mennä nuuhkimaan sitä masuunin huipulta nousevaa masuunikaasua. Tai auton pakoputkea.

Juho kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Annan ääneni myös kohdan 7 ehdotuksellesi kansanterveyden parantamiseksi. Loistoidea.

Jaska Brown kirjoitti...

IM: Sinäkin Brutukseni... No, sallittaneen yksi tupakka vuodessa, mutta vihjeeksi että tämmöinen kapistus on keksitty. En ole kokeillut, kun ilotulittaminen ei kuulu tapoihini - olen joutunut täräyttelemään oikeilla räjähteillä yli yhden ihmiselämän tarpeiden.

Juho: Kiitos, toivoisin totisesti kirjoituksessa Kansanterveyden hyväksi esittämäni tapaisen järjestelmän tulevan käyttöön. Toivoa sopii, että joku tarpeeksi isokenkäinen ottaisi idean kehittämisen vakavasti.

IDA kirjoitti...

Täällähän kiihotetaan meitä tupakoitsijoita vastaan :(

Itse en kyllä ota stressiä sisätupakoinnin kieltämisestä ja myönnän harrastuksen olevan huono, surkea ja epäesimerkillinen, mutta silti sitä mielellään polttelee. Ihmiset voisivat minustakin kiinnittää huomiota siihen, että natsat kuuluvat roskiksiin ja tuhkakuppeihin.

Jaska Brown kirjoitti...

Ei tupakoitsijoita, vaan tupakointia vastaan... Kuten kaverini sydäninfarktin jälkeen totesi, hän ei ole lopettanut tupakointia, ei vain ole infarktin jälkeen kahteen vuoteen polttanut.
Athletic Bilbaon kannattamisella saa monta syntiä anteeksi, mutta tuskin sentään tupakointia ;-)