Kansanterveyden hyväksi

Suomessa on tunnetusti maailman terveimmät lapset. Maailman terveimmistä lapsista kehittyvät kuitenkin maailman sairaimmat aikuiset. Suomalaisista miehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. Todellisen tilanteen karmeus ei paljastu edes näistä luvuista. Erityisesti naisissa on runsaasti huonokuntoisia laihoja läskejä. He mahtuvat kyllä normaalipainoisen indeksirajoihin, mutta ovat kuihduttaneet itsestään lihakset pois liikkumattomuudellaan ja läskit hyllyvät, vaikka painoindeksi näyttääkin arvoa 24 - suunnilleen samaa kuin rasvaprosentti. Miehissä ilmiö on harvinaisempi. Vastapainoksi löytyy sitten lihaksikkaita painoindeksin ylipainoisiksi luokittelemia, joilla rasvaprosentti on alle kymmenen. Hyväkuntoisia, terveitä ylipainoisia on kuitenkin murto-osa huonokuntoisten, sairaiden normaalipainoisten määrästä.

Tuleva puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen julisti läskin maamme pahaksi viholliseksi. Paha on pistää vihulaiselle kampoihin, jos puolet armeijaa hyytyy kiivetessään portaita pitkin toiseen kerrokseen ilman täyspakkaustakin.

Kouluissa liikuntatuntien määrä on pudonnut jokaisessa uudistuksessa. Toisaalta on laskettu, että sen vastapainoksi urheiluseurojen toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten määrä on kasvanut. Samaten numerot osoittavat, että lasten ja nuorten keskimääräinen liikuntamäärä ei ole kovin paljon suositeltavaa pienempi. Tosiasiassa kyse on siitä, että muutamat nuoret liikkuvat ja harrastavat valtavasti, kun taas valtaosa istuu tietokoneen ääressä syömässä hampurilaisia ja lipittämässä kokista. Keskiarvoliikkujia on vain aniharva. Tulee mieleen tarina kolmesta tilastotieteilijästä sorsametsällä: ensimmäinen ampui aivan liian eteen, toinen aivan liian taakse, jolloin kolmas hihkui: "Me osuttiin siihen!"

Epäterveellisten elämäntapojen, urheiluharrastusten puuttumisen ja ennen kaikkea arkisen hyötyliikunnan katoamisen takia kansan kunto on pahasti rapistunut. Heikosta fyysistä kunnosta seuraa enemmän sairauspoissaoloja, mielenterveysongelmia ja terveydenhoitokuluja ylipäätään.

Asialle on tehtävä jotakin. Tunnetusti ihmisluonto on semmoinen, että ilman keppiä tai porkkanaa ei tapahdu mitään. Muutama vuosi sitten Esko Aho kokeili keppiä ehdottaen terveydenhuoltomaksuja riippuvaisiksi potilaan elintavoista. Teilaus oli välitön. Yksityisellä puolella firmat ovat havainneet porkkanan tarjoamisen olevan taloudellisesti kannattavaa. Tunnetuin esimerkki lienee Pekkaniska.

Parhaaksi fyysisen kunnon ja yleisen terveyden fyysiseksi mittariksi on havaittu aerobinen peruskestävyys. Tältä pohjalta lähdin miettimään järjestelmää, jossa fyysinen kunto olisi helposti mitattavissa ja jossa ihmisille tarjottaisiin kepin sijasta selvää porkkanaa itsensä hoitamisesta. Tämä esitys on vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa.

Kustannustehokkain ja yksinkertaisin tapa mitata fyysistä kestävyyttä on vanha kunnon Cooperin testi. Ihmisten kunnon mittaamiseksi luodaan organisaatio, joka järjestää testejä eri paikkakunnilla. Testiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Mikäli osanottaja saavuttaa testissä riittävän hyvän tuloksen, valtio maksaa tilille rahaa verottomana stipendinä.

Yksityiskohdittain järjestelmä toimii seuraavasti:

1. Organisaatio saapuu Takahikiälle, jossa on ilmoitettu etukäteen testin järjestämisestä.

2. Osallistuja maksaa osanottomaksun (esim. 20 €) testin järjestäjälle ja todistaa henkilöllisyytensä. Kuka tahansa Suomen kansalainen saa osallistua testiin vuoden aikana niin usein kuin ikinä haluaa, kunhan maksaa osanottomaksun joka kerralta erikseen. Vuoden paras tulos ratkaisee.

3. Ajanotto tapahtuu chip-menetelmällä, jossa ajanottopisteet on viritetty urheilukentälle 100 metrin välein. Tällöin 12 minuutin aikana saadaan Cooperin tulos 100 metrin tarkkuudella automaattisesti. Huijaaminen on käytännössä mahdotonta ja saavutettu tarkkuus on riittävä.

4. Testin järjestäjät raportoivat tulokset yhteiseen tietokantaan.

5. Vuoden lopussa tietokannasta katsotaan jokaisen osallistuneen paras tulos ja maksetaan tilille verottomana stipendinä sitä vastaava rahasumma. Stipendejä on kolme luokkaa, A = 1000 €, B = 300 €, C = 100 €.

6. Suurimman eli A-stipendin saa, mikäli tulos ylittää rajan 3000 - x ∙ 100, missä x on henkilön täydet ikävuosikymmenet. Esimerkki: 32-vuotiaalle stipendiraja on 3000 - 3 ∙ 100 = 2700 metriä. B-stipendin saa, jos tulos on suurempi kuin A-raja - 200 m, C-stipendin jos tulos on suurempi kuin A-raja - 400 m.

Järjestelmän kustannusarvion teko on hyvin hankalaa stipendimaksujen suuruuden osalta. Järjestelmä suosii jonkin verran nuoria, koska iän karttuessa testitulokset putoavat enemmän kuin 100 m / 10 ikävuotta, mikä on järjestelmässä ehdotettu stipendirajojen pudotus. Ehdotettu järjestelmä on myös sukupuolineutraali, mikä ei mene läpi koska feministit vaativat tasa-arvon nimissä naisille noin 200 m pienemmät rajat kuin miehille. Oletetaan kuitenkin, että erinomaiseen tulokseen eli A-rajaan kykenee noin 10 % noin viiden miljoonan peruspopulaatiosta, B-rajaan 20 % ja C-rajaan 30 %. Tällöin stipendikustannukset olisivat 950 miljoonaa euroa vuodessa.

Ei valtiolla riitä rahat, sanotaan välittömästi. Noin miljardin euron lisäbudjetti! Mutta mietitäänpä tarkemmin. Kyseessä ei ole oikeasti mikään muu kuin rahan siirto taskusta A taskuun B. Jos ja kun homma maksetaan verovaroista, kansalaiset sen maksavat. Tällöin kaikilta kerätyt varat siirtyvät niille, jotka pitävät itsestään huolta. Nettomaksajina ovat huonokuntoiset, nettohyötyjinä hyväkuntoiset. Stipendit eivät siis oikeasti muuta veronmaksajille kouraan jäävää rahasummaa yhtään mitenkään, ainoastaan kohdentavat sitä toisin.

Jokainen liikeyritys tarttuu hanakasti tilaisuuteen tehdä ilmaista rahaa. Sijoita euro, saat kaksi takaisin antaa uskomattoman voittoprosentin. Tässä valtiolle tarjoutuu erinomainen tilaisuus tehdä rahaa nollariskillä. Stipendijärjestelmä ei kokonaisuutena maksa mitään, mutta kannustaa ihmisiä pitämään itsestään huolta, jolloin sairauspoissaolot ja terveydenhuoltokustannukset putoavat. Tupakan ja alkoholin kulutus taatusti vähenee.

Järjestelmän todelliset kustannukset jäävät siitä vastaavan organisaation ylläpitoon. Sen suuruutta on vaikea arvioida, mutta vedetään varmuuden vuoksi yläkanttiin.
Oletetaan, että vähän alle puolet kansasta juoksee Cooperin ja jokin prosentti tekee sen useammin kuin kerran. Tällöin vuosittaisia suorituksia tulisi kolme miljoonaa, mikä on taatusti yläkanttiin.
Cooperia pystyy radalla juoksemaan kerralla noin 30 henkeä. Oletetaan keskiarvoksi 20 henkeä per testikerta. Tällöin testejä pitäisi järjestää 3 000 000 / 20 = 150 000 kappaletta.
Testi kestää 12 minuuttia. Oletetaan, että kaikkine esi- ja jälkihoitoineen niitä kyetään järjestämään kolme tunnissa ja yksi testaajapari (testin järjestäminen vaatinee aina kaksi henkilöä) työskentelee puhtaasti testien parissa viisi tuntia päivässä. Tällöin vaaditaan 150 000 / 15 = 10 000 testaajaparityöpäivää.
Koska testien suorittaminen käytännössä rajoittuu huhti-syyskuuhun, käytössä on noin 100 työpäivää / testipari. Tällöin testaajapareja tarvitaan 10 000 / 100 = 100 eli yhteensä 200 testaajaa.
Testaajien lisäksi organisaatiossa on oltava hallinnollinen yksikkö. Tämä vaatinee noin 50 henkilöä. Testaajien työ on kausiluontoista, joten heidät voidaan palkata kesätyöläisiksi, joka osaltaan parantaa opiskelijoiden kesätyötilannetta. Hallintokoneisto olisi ympärivuotinen.
Kaiken kaikkiaan organisaatiossa tehdään siis 50 + 200/2 = 150 miestyövuotta vuodessa. Logistiset kustannukset ovat pienet, koostuen kertaluonteisista investoinneista ajanottolaitteisiin ja tietotekniikkaan, kuljetuskustannukset ovat kohtuulliset. Suurin kustannuserä koituu palkkakuluista. Nekin ovat kohtuulliset, koska opiskelijat tekevät mittaustyöt matalapalkkaisena hommana. Arvioidaan, että organisaation kustannukset ovat 60 000 euroa miestyövuotta kohti. Tekee yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa.

Alle kymmenen miljoonan euron kustannuksin kyetään siis saamaan aikaan järjestelmä, joka kannustaa tehokkaasti ihmisiä liikkumaan, vähentää terveydenhoitokustannuksia ja parantaa puolustuskykyämme. Lisäksi osanottomaksu keventää organisaatiota ja kattaa melkoisen osan kustannuksista.

Erityisesti järjestelmä auttaa nuorten liikuntaan kannustamisessa. Parikymppiselle tuhat euroa on tosi iso raha. Jos sen saa hilppasemalla 2800 metriä Cooperissa, niin tupakka ja viina jäävät vähemmälle ja liikuntaharrastus - joka toivon mukaan jatkuu vanhemmallakin iällä - saa kummasti lisäpotkua. Jo 100 euroa on monelle riittävä kannustin treenata sen verran, että pääsee 2400 metriin.

Vanhemmiten stipendeille pääseminen on taulukoista päätellen suhteellisesti vaikeampaa, mikä onkin hyvä. Budjetti pysyy pienempänä, toisaalta ikääntyvä haluaa pysyä hyvässä kunnossa saadakseen stipendejä ja kehuakseen kavereille.

Armeijan näkövinkkelistä katsottuna ajatusta tervehditään varmasti innolla. Varusmiesaines on jo sisään tullessaan kovakuntoisempaa, kun jo 15-vuotiaat pystyvät saamaan stipendejä hyvästä kunnostaan. Viisi vuotta myöhemmin, varusmiespalveluksen aikoihin, kunto on entistä kovempi. Reserviläisetkin pitävät itsensä paremmassa kunnossa eikä kaikille käy kuten huomasin luokkakokouksen saunassa taannoin: jätkistä minä olin ainoa, jolle ylioppilaspuvusta olisi mahtunut ylle muutakin kuin solmio.

Lopuksi vielä taulukko esitetyistä rajoista ja stipendeistä:
Ikä A (1000 €) B (300 €) C (100 €)
10-19 2900 2700 2500
20-29 2800 2600 2400
30-39 2700 2500 2300
40-49 2600 2400 2200
50-59 2500 2300 2100
60-69 2400 2200 2000
70-79 2300 2100 1900
80-89 2200 2000 1800

Tässä vertailukohtaa siitä, millaiset tulokset ovat missäkin ikäluokassa erinomaisia, hyviä, huonoja jne.