Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kyyrölä

Kuntien toiminnan tehostamiseksi on pienistä kunnista muodostettu suurempia yksiköitä ja monet pikkukunnat ovat liittyneet naapurikaupunkiin. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä tapahtui yli 30 kuntaliitosta. Kokonaan toinen juttu on sitten se, saavutetaanko liitoksilla mitään merkittäviä etuja vai tehdäänkö jopa persnettoa. Omakohtaisia kokemuksia löytyy molemmista tapauksista.

Kuntaliitoksissa on ollut kolme merkittävää aaltoa, joista rajuin on käynnissä juuri nyt. Se alkoi vuosituhannen alussa ja loppua ei ole näkyvissä. Edellinen aalto alkoi 60-luvun loppupuolella ja kesti kymmenisen vuotta. Ensimmäinen ja määrällisesti vaatimattomin oli sotien jälkeen, jolloin lähinnä tynkäkunniksi jääneet yhdistyivät naapuripitäjiin. Näiden aaltojen välissä tapahtuneet liitokset ovat olleet satunnaisia yksittäistapauksia, yleisimmin maalaiskunnan liittyminen samannimiseen kaupunkiin.

Ennen vuotta 1946 tapahtui itsenäisessä Suomessa yksi ainoa kuntaliitos. Vuonna 1934 Kyyrölän pitäjä liitettiin Muolaaseen.

Nykyään kuntia lakkautetaan liian vähäisen väkiluvun perusteella. Kyyrölän noin 2 000 asukkaan pitäjä olisi nykypäivänä tappolistalla välittömästi. Tuolloin parintuhannen asukkaan pitäjät olivat kuitenkin elinvoimaisia. Maasta löytyi useita kymmeniä kuntia, joiden väkiluku oli Kyyrölää pienempi. Mikä sitten oli Kyyrölän lakkauttamisen syy?

Vuonna 1709 Ruotsin kuningas Kaarle XII, joka käytti päätään vain kruunutelineenä, oli ottamassa pahasti turpiinsa Suuressa Pohjan sodassa. Kaarle ymmärsi logistiikasta tasan yhtä paljon kuin keskiverto hapansilakka strategisen ymmärryksen muistuttaessa erehdyttävästi hakkuupölkyn vastaavaa ja sen seurauksena Pultavan taistelussa kävi kehnosti. Kuningas ratsasti Turkkiin muutamaksi vuodeksi ja lyöty armeija yritti selviytyä kuten parhaaksi näki. Venäjän tsaarilla, megalomaanisella psykopaatti Pietari Suurella oli ruotsalaisen kollegansa kaikki huonot ominaisuudet, mutta sen vastapainoksi joitakin hyviäkin, kuten strategista älliä ja kiinnostusta muuhunkin kuin metsästykseen ja ratsastukseen. Hän saavutti tavoitteensa eli Itämeren rannan ja alkoi pykätä sinne kaupunkia, jonka nimeksi tuli vaatimattomasti Pietari. Venäläisten sotajoukkojen oli varmistettava kaupungin selusta (olette ehkä kuulleet, että tätä käytettiin myöhemminkin tekosyynä erinäisille rajaselkkauksille) ja ne etenivät Karjalan kannakselle.

Ruotsin armeijan rippeet pistivät ymmärrettävästi hanttiin ja kun talvikin yllätti (tuohon aikaan sodittiin yleensä vain kauniilla ilmalla), Venäjän joukot joutuivat leiriytymään muutamaksi kuukaudeksi. Pajari Grigori Petrovitsh Tshernysevin joukot asettuivat autiolle paikalle puron rantaan, johon ruotsalaiset olivat heidät pysäyttäneet. Pajari mieltyi seutuun ja antoi Jumalalle lupauksen, että jos hän seuraavana kesänä onnistuu valtaamaan Viipurin, hän perustaa maatilan alueelle. Valtaus onnistui. Vuonna 1721 solmittiin vihdoin Uudenkaupungin rauha, jossa Ruotsin ja Venäjän raja kulki Saimaan poikki. Tshernysev sai tsaarilta palkkioksi haluamansa maa-alueen. Muutama vuosi rauhan solmimisen jälkeen Tshernysev rahtasi Volgan rannoilta aluksi 20 maaorjaperhettään paikalle, eihän pajarin nyt sopinut itse ryhtyä maanviljelijäksi. Kumma kyllä, seutu oli säilynyt asumattomana siihen asti. Maaorjat asutettiin neljään pikkukylään, joista suurimman nimeksi annettiin Krasnoje Selo, ”kaunis kylä”. Tuonaikaisessa venäjän kielessä Krasnoje merkitsi kaunista, nykyvenäjässä punaista. Myöhemmin Tshernysev toi vanhoilta tiluksiltaan vielä yhdeksän perhettä lisää ja sittemmin vielä yhden seppäperheen, kun sellainen oli kaiken kiireen keskellä unohtunut pakata muuttokuormaan.

Maaorjuus oli tuon ajan tapa Venäjällä. Se ei kuitenkaan ollut automaattista, ja niinpä Karjalan kannaksen suomalaiset talonpojat säilyivät vapaina, vaikkakin heidän asemansa heikkeni. Maaorjia olivat alueella vain sinne siirretyt venäläiset. Ei ole tietoa, missä määrin Krasnoje Selon - suomenkieliseltä nimeltään Kyyrölän - maaorjat olivat yhteyksissä ympäröivään suomalaisväestöön. Ilmeisesti erittäin vähän, koska suurin osa maaorjista ei luultavasti poistunut tiluksilta koko elämänsä aikana ja kielimuuri oli esteenä. Tällaisena tilanne kesti koko 1700-luvun.

Suomen sodassa Ruotsin kuninkaiden suuruudenhullut unelmat tuhoutuivat lopullisesti eikä maa ole uskaltanut 200 vuoteen sotia, kun ei enää voi luottaa suomalaisten apuun. Haminan rauhan jälkeen Aleksanteri I liitti edeltäjiensä aiemmin valtaamat suomalaisalueet liberaaliksi testilaboratorioksi perustamaansa Suomen suuriruhtinaskuntaan. Samalla hän vakuutti pitävänsä Ruotsin vallan alla säädetyt lait voimassa. Koska maassa saattoi olla vain yksi ainoa laki eikä Ruotsin laki sallinut maaorjuutta, vapautuivat kyyröläiset maaorjuudesta ja saivat lunastaa maapalstansa itselleen. Kyyrölän maaorjat vapautuivat viisikymmentä vuotta ennen muita venäläisiä, jotka vapautti vasta Aleksanteri II vuonna 1861.

Kyyrölä säilyi silti täysin venäläisenä ja venäjänkielisenä. Ensimmäinen suomalainen talonpoika muutti kylään vuonna 1870. Vuoteen 1914 asti suhteet suomenkielisiin olivat vähäisiä ja jännitteettömiä, jopa Venäjän lepsun tsaarin Nikolai II:n sortokausien ja yleisen venäläisvihan aikana. Vasta tuolloin alkoi esiintyä ongelmia, jotka vähitellen kasvoivat. Vuonna 1918 osa kyyröläisistä liittyi punaisiin ruuan ja päivärahan houkuttelemina, mutta kun huhut punaisten pakkoliikekannallepanosta levisivät, melkoinen osa kylän nuorista pisti valkoisen nauhan käteensä ja ryhtyi taisteluun. Tämä ilmeisesti pelasti kylän valkoisten kostolta, koska nytkin jälkiselvittelyissä ammuttiin satakunta punaisia tukenutta kyläläistä ilman oikeudenkäyntiä.

Kyyrölästä oli tehty pitäjä vuodesta 1890 lähtien. Itsenäistymisen jälkeen Kyyrölä jatkoi itsenäisenä kuntana vielä reilut viisitoista vuotta. Ainoa muutos oli se, että vuodesta 1923 lähtien kunnan viralliseksi kieleksi vaihtui venäjän tilalle suomi. Kyyrölän lakkauttamisen syyt eivät olleet kielipoliittisia, kuten ajankohdasta (1934) voisi helposti kuvitella, vaan maantieteellisiä. Kyyrölä ja Muolaa muodostivat reikäleipäkunnan jo ennen kuin koko termi oli keksitty. Kyyrölä sijaitsi Muolaan sisällä, aika tarkkaan keskellä kuntaa. (Sotahistorian harrastajille tuo muutaman rinnakkaisen järven muodostama luonnoneste on tuttu ja Kyyrölä sijaitsee aika tarkkaan myös sen keskipisteessä.) Esimerkiksi Muolaan kunnanlääkäri ja apteekki olivat Kyyrölässä. Liikenneyhteyksien kehittyessä on ymmärrettävää, että kunnan keskellä sijaitseva toinen kunta ei pysty säilymään itsenäisenä, paitsi tietysti jos nimi sattuu olemaan Kauniainen ja enemmistö asukkaista ei puhu venäjää vaan ruotsia.

Kyyröläiset sopeutuivat nopeasti itsenäiseen Suomeen, olihan heillä takanaan jo yli sata vuotta rauhanomaista rinnakkaiseloa suuriruhtinaskunnassa. Kuntaliitoksen jälkeen kyyröläisillä oli jatkuvasti omat edustajansa kaikissa Muolaan kunnan lautakunnissa eikä kieliriitoja esiintynyt ainakaan mainittavissa määrin. Kyyröläiset valvoivat omia etujaan, mm. koulut pysyivät venäjänkielisinä. Kyyrölään kehittyi myös teollisuutta, tunnetuimpana saviruukkujen valmistus. Saviastioiden valmistuksen tietotaito oli peräisin Venäjältä ja siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kyyröläiset kauppiaat latoivat erikokoiset saviruukut sisäkkäin tilan säästämiseksi kiertäessään ympäri Suomea, josta tuli sanonta ”sisäkkäin ko kyyröläisen potit”. Perinnettä jatkaa yhä Kyyrölän Savi Oy.

Talvisodan syttyessä Kyyrölän miehet astuivat asevelvollisuuden suorittaneina Suomen armeijan palvelukseen, samoin jatkosodassa. Sodissa kaatui Sota-arkiston tietokannan mukaan 40 Kyyrölässä syntynyttä. Sodan jälkeen kyyröläisten evakkotie vei pääosin Hämeenlinnan seudulle, jossa he assimiloituivat suomalaisväestöön. Venäjän kieli lienee jo pääosin unohtunut. Kyyröläiset tunnistaa nykyään vain sukunimistään, tunnetuin kyyröläisten jälkeläinen on pitkään työministerinä ollut Tarja Filatov.

Suomen Kuvalehti teki välirauhan aikana jättiurakan kokoamalla kirjan Vapautemme hinta, kuvakooste talvisodan sankarivainajista. Kun kirjan avaa Muolaan kunnan kohdalta ja peittää nimet, ei kyyröläisistä voi yleensä erehtyä. Aukeaman sankarivainajien kasvoissa on monia niin tyypillisen venäläisen näköisiä, ettei sen venäläisemmäksi voi tulla. Silti he taistelivat poikkeuksetta Suomen armeijan riveissä toisia venäläisiä vastaan. Silti Kyyrölän asukkaat jättivät kotiseutunsa lähtien evakoiksi kohti tuntematonta, vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus jäädä Äiti-Venäjän huomaan omalle kotiseudulleen.

Sotien jälkeen kyyröläisistä on pääosin vaiettu. Tämä on varsin ymmärrettävää edellä mainituista syistä; ei oikein istunut Neuvostoliiton ihanuuteen, että edes kulttuurillisesti ja etnisesti venäläiset eivät halunneet siellä asua. Samasta syystä sopii ihmetellä sitä, että jos Virossa venäläisillä on niin kovin vaikeaa, miksi vain harvat muuttavat Venäjälle? Venäjän kansalaisuuden he saisivat hetkessä niin halutessaan. Jos tilanne olisi toisinpäin ja Viroon muuttava venäläinen saisi halutessaan Viron passin, tulijoita (jopa ilman tankkeja) riittäisi, jos vain huolittaisiin. Kyyröläisten esimerkin pitäisi riittää vaientamaan myös Suomen antifasistiset Venäjän-ihannoijat, mutta eihän heihin järkipuhe auta.

Kyyröläisten tapaus voidaan ottaa vertailukohdaksi myös nykypäivän elintasopakolaisiin ja monikulttuurisuuteen. Kyyröläiset elättivät itse itsensä ja assimiloiutuivat suomalaiseen yhteiskuntaan siinä määrin, että mitään ongelmia ei syntynyt. Voisiko joku kuvitella, että nykypäivän maahanmuuttajat toimisivat yhtä yksimielisesti samoin ja edes haluaisivat sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan yhtä hyvin? Että he 1) kunnioittaisivat suomalaisia arvoja, 2) rikastuttaisivat maatamme omista maistaan peräisin olevilla taidoilla 3) säilyttäisivät samalla omat tapansa 4) eivät yrittäisi vainota suomalaisia oman uskontonsa varjolla ja 5) olisivat valmiita puolustamaan maata oman henkensä uhalla?

7 kommenttia:

ttkrav kirjoitti...

Kyyröläläisen suvun jälkeläisenä voin todeta, että tämä teksti on täyttä asiaa. Ennenkuin näitä nykyajan pakolaisia alkoi virrata Suomeen, on minua kouluajoista lähtien sukunimestäni johtuen ryssitelty, käsketty painumaan takaisin milloin Neukkulaan ja milloin Ryssiin sekä kohdeltu armeijassa törkeästi kuin jotakin B-luokan kansalaista, vaikka koko sukuni on syntynyt Suomen puolella (Muolaa ja Kyyrölä kuuluivat siis Suomeen ennen sotia), on venäjänkieleltä kuullostavan sukunimen omaavia sankarivainajia suvussa ja vielä 80-luvulla elossa olleet aidot kyyröläläiset isoisä, isoisänisä, isosedät jä isotädit puhuivat sujuvaa suomea. Kunpa olisin vain tiennyt silloin sukuni vaiheista yhtä paljon kuin nyt, niin olisin voinut antaa takaisin samalla mitalla. Hienosti kirjoitettu Jaska!!!

Jaska Brown kirjoitti...

Tosi ilahduttavaa, että joku Kyyrölään siteitä omaava sattui tekstin lukemaan ja oli vieläpä pitänyt! Kyyrölän historia on valitettavan vaiettu asia. Törmäsin juttuun ihan sattumalta joitakin vuosia sitten ja otin selvää faktoista. Selvisi sekin, mistä ovat peräisin muutamat Suomessa yllättävän yleiset venäläisperäiset sukunimet. Kommentistasi käy myös hienosti ilmi se, että suomalaisuus ei ole kiinni etnisestä taustasta, vaan henkisestä sitoutumisesta kotimaahan. Sitä Kyyrölän venäläisperäiset asukkaat osoittivat 70 vuotta sitten todella kunnioitettavalla tavalla.

Markku kirjoitti...

Jaska puhuu asiaa. Minustakin kyyröläläisyys on erittäin hieno asia, josta pitäisi puhua julkisuudessa paljon enemmän. Jos monikulttuurisuus tai monietnisyys halutaan saada toimimaan, Kyyrölän malli is the way to go.

Jaska Brown kirjoitti...

Markku: Jos monikulttuurisuus tai monietnisyys halutaan saada toimimaan, Kyyrölän malli is the way to go.

Eli maahanmuuttajat ovat ensin sata vuotta maaorjina ja sitten seuraavat sata vuotta eristyksissä omassa yhteisössään? Joo, on se nykysysteemiä parempi ratkaisu.

Niin no, vakavasti puhuen nykymaailman Kyyrölä-sovellus olisi jotain muuta. Jos kuvitellaan, että Suomessa asuisi parituhatta Äzlänistänstä tullutta kiintiöpakolaista, niin heidät voisi asuttaa johonkin pahasti muuttotappioista kärsivään kuntaan, vaikka Takaperähikiälle. Sitten lainmuutos siten, että jos äzlänistanilainen muuttaa Takaperähikiältä pois, hän ei saa senttiäkään tukirahaa. Eli jos kykenee elättämään itsensä, niin siittä vaan muualle työnhakuun. Jos taas ei, niin sitten pysyy Takaperähikiällä. Luultavasti Takaperähikiän talous romahtaa ja loputkin han-suomalaiset muuttavat pois. Seurauksena paikkakunnasta tulee äzlänistanilainen ja äzlänistanilaisten on pakko ryhtyä elättämään itse itsensä, jotta kunta pysyisi edes jotenkuten pystyssä - tai sitten muuttaa takaisin Äzlänistaniin tai johonkin sellaiseen maahan, jossa maahanmuuttopolitiikka on Suomea vähemmän viisasta. Seuraavan sadan vuoden aikana jäljelle jääneet assimiloituvat vähitellen ympäröivään maahan kuten Kyyrölässäkin kävi.

Markku, kommenttisi sai pohtimaan että Kyyrölä-tyylin sovelluksessa voisi tosiaan olla järkeä. Ei tässä hyviä ratkaisuja olla etsimässä, vaan vähiten huonoja ja tämä olisi ehkä sellainen.

Santtu kirjoitti...

Oli hyvin mielenkiintoinen teksti nimenomaan Kyyrölän historian osalta, koska itse myös omaan sukujuuret Kyyrölään. Mistähän Jaksa on löytänyt tietoa Kyyrölän historiasta? Olisi mukava lukea itsekkin enemmän tai jos löytyy muita kirja/lähde suosituksia?

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava kirjoitus ja itseä etenkin lämmitti Kyyrölän historian käsittely, koska itselläni on sielä sukujuuria. Mistähän mahtaisi Kyyrölän historiasta löytää lisää tietoa?

Jaska Brown kirjoitti...

Santtu ja anonyymi: En enää muista, mutta jostain historiankirjasta tästä vähän löytyi. Lähteet asiaan ovat kyllä vähissä.